Avainsana-arkisto: Arcturus

Alkulähteen energian täyden voiman käyttöönotto

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me tarkkailemme teitä suurella odotuksella, sillä me havaitsemme miten te olette muuttuneet ytimessänne ja me tiedämme, että yksilön sisäiset muutokset vaikuttavat ihmiskollektiiviin siellä Maapallolla. Niinpä me olemme innokkaasti odottaneet tapahtuneiden asioiden kerrannaisvaikutusta, ja se tulee vaikuttamaan yhteiskuntaanne suuresti. Me huomaamme, kun joku teistä ottaa positiivisen loikan eteenpäin, koska me olemme herkkiä energialle ja värähtelylle, ja me tiedämme että vaikutukset eivät tunnu välittömästi teidän henkilökohtaisessa elämässänne, kun loikkaatte positiivisesti eteenpäin. Ja näin me tiedämme, että kaikkien teidän yksilösaavutusten kokonaisuus näinä muutamina viikkoina ei vielä ole kollektiivitasolla tuntunut.

Teidän kollektiivitietoisuutenne on se, joka luo valtiot, lääketeollisuuden, talousjärjestelmän, koulujärjestelmän ja jopa ympäristönne. Katsokaas, kaikki asiat joita ihmiset haluavat muuttaa, jotka ovat olemassa, jossain määrin, heidän ulkopuolellaan, muuttuvat kun he ottavat positiivisen askeleen eteenpäin, mikä johtuu teidän vaikutuksestanne koko kollektiiviin. Ja me haluamme teidän näkevän itsenne niin voimakkaina, sen sijaan että näkisitte itsenne miljardööreinä tai valtionjohtajina tai muina sellaisina ihmisinä, joita pidetään voimakkaina heidän varallisuutensa tai valta-asemansa takia.

Sinä olet oman todellisuutesi johtaja, koska sinä luot oman todellisuutesi, ja sinä olet myös oman todellisuutesi kokija. Näin te olette kaikki osanottajia, ja me puhumme teille nyt yksilöinä kun sanomme tämän. Ilman epäilyksen häivääkään te olette voimakkaampia kun liitytte yhteen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi, niin kauan kun tajuatte että yhteisen tavoitteen tarkoitus on tarjota värähtelytila, eikä niinkään suistaa joku pois asemastaan mellakan kaltaisena joukkovoimamielentilana. Se ei ole valtaa; se on epätoivoa. Mutta te olette yksilöinä voimakkaita, ja te olette kaikkein voimakkaimpia kun te etsitte värähtelyä sisältänne, eikä niinkään silloin kun kiistelette tai yritätte vakuuttaa jonkun siitä että teidän perspektiivinne on oikea ja kaikkien muiden tulisi liittyä mukaan sen taakse.

Jos haluatte realisoida Alkulähteen energian voiman joka lävitsenne virtaa, silloin teidän tulee sallia kaikille muille heidän olla siinä missä he ovat henkisesti, mentaalisesti, emotionaalisesti ja energeettisesti. Teidän on rakastettava heitä niinkuin he ovat ja nähtävä heidät tarpeellisina palasina jättiläismäisessä palapelissa, jonka palasia te kaikki olette, jonka palasia me kaikki olemme. Silloin voitte rentoutua, koska voitte päästää irti kaikesta vastustelusta, kaikista jännitteistä, kaikesta vihastanne, kaikesta raivostanne, ja linjautua Alkulähteen kanssa ja käyttää tuota valtaa.

Ja me tiedämme, että niin monet teistä ovat jo tehneet tätä, ja niinpä me todella haluamme että te tajuaisitte totuuden siitä vaikutuksesta joka teillä on ja tulee olemaan, niin että voitte odottaa näkevänne niitä muutoksia oman itsenne ulkopuolella jotka olette jo käynnistänee sisällänne. Ja me haluamme teidän myös tavoittelevan niitä peränpitäjiä, jotka edelleen kokevat, että heidän vastustuksensa on se missä valta on. Muistakaa keitä te todella olette, ja että te olette täällä ottamassa käyttöön Alkulähteen voimaa sisällänne, ja pian olette siinä flow’ssa ja elätte siinä maailmassa jossa haluatte elää ennen kuin huomaattekaan.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Teidän voimapaikkanne universumissa

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me tässä galaksissa pyrimme edistämään rauhaa ja ykseyttä etsimällä näitä samoja olotiloja itsestämme. Me emme ole yhtä huolissamme muista niinkuin ne, jotka kamppailevat kovasti. Vaikka me kunnioitamme niitä, jotka suojelevat ihmiskuntaa ja muita vahingolta, se ei ole meidän tapamme toimia. Me pyrimme edistämään rauhaa ja ykseyttä galaksissa ja universumissa vetoamalla jokaisen teidän sisällänne olevaan. Me pyrimme vahvistamaan noita tunteita teissä viesteillämme ja lähettämillämme energioilla.

Me tiedämme, että on vaikeaa mitata tuloksia kun jatkatte etsintäänne rauhan saamiseksi maailmaan, galaksiin ja jopa universumiin tällä tavoin kuin me kuvaamme. Mutta me haluamme teidän myös tajuavan, että jos kaikki aseet maailmassanne riisuttaisiin yhtä aikaa, ihmiset joilla on aseita kohtaan tunteita jäisivät ilman ratkaisua, ja vihaa ja raivoa, jopa pelkoa täynnä olevat joutuisivat etsimään toisen tavan sodan aloittamiseksi.

Niinpä kaikki ongelmat universumissa tulee ratkaista niiden juurilla. Tulee olla halu tarkastella omaa itseä ja tunnustaa se mitä sisältä löytyy. Täytyy olla halukkuus hyväksyä se mitä tällä hetkellä itsessä on, syleillä sitä, ja päästää irti tuomitsemisesta jota omaa itseä ja muita kohtaan tuntee. Ennen sen tekemistä jatkatte sen pitkittämistä mitä ette halua nähdä maailmassanne ja koko universumissa.

Ylösnousemus ei tarkoita jyvien erottelua akanoista ja sitten jyvien kulkua eteenpäin, kun akanat jätetään tappelemaan keskenään. Jos olette hereillä, todella hereillä, silloin olette halukkaita katsomaan sisäänne ja etsimään sieltä sellaista mitä ette välttämättä halua nähdä, ja olette halukkaita tekemään rauhan sen kanssa sellaisena kuin se on. Etsitte oman itsenne ulkopuolelta, sieltä missä tarvitaan eniten rakkautta, parannusta ja anteeksiantoa.

Pyritte myös etsimään ulkopuoleltanne sieltä, missä tarvitaan eniten rakkautta, parannusta ja anteeksiantoa. Olette myötätuntoisia, jopa niitä kohtaan jotka äksyilevät teille, koska he eivät tiedä mitään muuta tapaa kommunikoida ja koska heitä on satutettu, he ovat traumatisoituneita, eikä heille ole annettu mahdollisuutta parantaa perhesuhteitaan, suhteitaan opettajiinsa tai yhteiskuntaan kokonaisuutena.

Siispä te toimitte rauhantekijöinä. Te olette niitä, joita kaikki Maapallolla ovat etsineet ja odottaneet. Jokainen teistä on yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin. Jokainen teistä voi vaikuttaa suurimmalla mahdollisella tavalla, jonka voitte kuvitella. Niin se vain on ja niin se on aina ollut Maapallolla, ja ne jotka ovat tähän totuuteen päässeet ovat eläneet elämäänsä sen mukaisesti ja ovat olleet vastuussa rauhansopimuksista ihmisten keskuudessa, jotka ovat eläneet maissa tuhansien kilometrien päässä.

Kaiken alkuperä on ihmisessä joka on hereillä ja tietoinen siitä mitä hänen ulkopuolellaan tapahtuu. Tämän takia me sanomme teille, että uutiset siitä mitä ulkopuolellanne, näyttämön kulisseissa ja varjoissa tapahtuu eivät merkkaa mitään. Tämä sen takia, että me tiedämme miten universumi toimii ja mikä teidän paikkanne siinä on. Me tiedämme miten voimakkaita te olette ja me emme koskaan haluaisi viedä teiltä voimaa pois kertomalla teille tarinaa, joka on vain yksi todellisuus, yksi totuus, ja mikä saisi teidät keskittymään itsenne ulkopuolisiin asioihin, jossa teillä ei ole valtaa. Sisäinen maailma on se missä kaikki valtanne on ja missä me tapaamme teidät. Se on siellä missä me olemme teidän saatavillanne kaikkina aikoina ja missä me levitämme rauhaa niin, että te voitte myös levittää sitä ympärillenne kauniilla planeetallanne.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Matriisista vapautuminen ja manifestointi

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme ikuisesti kiitollisia olemassaolostamme, kyvystämme kasvaa ja muuttua enemmän Alkulähteen energiaksi. Me tiedämme, että tämä on se mitä kaikki olemassaolo on, ja niinpä se on meille helpompaa kokea. Maapallolla, kun alatte uskoa illuusioon, tai siihen mitä jotkut nimittävät ‘matriisiksi’, unohdatte että olemassaolonne on laajentua uusimmaksi Alkulähteen luomukseksi. Ja toki unohdatte myös, että olette Alkulähdettä joka sekä luo että kokee samanaikaisesti.

Teillä on ideaa tästä, kun pyritte manifestoimaan tiettyjä asioita, ihmissuhteita, kokemuksia, rahaa, työpaikkoja ja niin edelleen. On niin monia asioita joita saatatte haluta manifestoida, että me voisimme vain istua tässä listaamassa niitä lopun lähetyksen ajan ja edelleenkään emme saisi käsiteltyä kuin pienen osan niistä. Voitte nähdä fyysisen maailman sen ilmentymänä, mitä ei-fyysisellä tasolla tapahtuu. Luotte illuusiossa, matriisissa, ja sitten sallitte luomuksenne virrata luoksenne, niin että voitte kokea sen.

Ja jos näette sen kaiken osana Alkulähdettä, silloin siitä tulee hauskempaa. Meidän listatessamme niitä eri asioita joita saattaisitte haluta ilmentää, se mikä tekee listasta loputtoman pitkän on, että te kykenette ilmentämään kokemuksia, tunteitam, olemisen tiloja; te voitte manifestoida autuuden. Voitte ilmentää ykseyden tilan. Voitte ilmentää tuntemuksen äärettömästä rakkaudesta, ja ne jotka ovat jo kokeneet kaiken haluamansa fyysisessä maailmassa, he pyrkivät haluamaan enemmän ei-fyysisen kaltaisia kokemuksia, olemisen tiloja. Ne ovat äärettömämpiä luonteeltaan kuin fyysiset, jotka voivat mennä rikki, kadota, tulla varastetuiksi, tai yksinkertaisesti eivät enää palvele teitä jostain syystä.

Ehkäpä se hieno laite, jonka halusitte viisi vuotta sitten, on nyt vanhentunut, mutta ei-fyysiset kokemukset jatkavat päivittymistään, aivan kuten puhelimenne tai muut laitteet tarvitsevat päivitystä ja jotka pitää vaihtaa aina silloin tällöin. Ja niin autuuden tunne, jonka koitte eilen, ei ole sama tänään, ja se tekee matriisin ulkopuolisesta ilmentämisestä paljon hauskempaa. Sen takia ihmiset, jotka ovat kehittäneet itseään jonkin aikaa henkisesti, ymmärtävät että illuusiosta tulee päästä tietyn verran yli. Tulette aina olemaan siellä fyysisessä kehoissanne jossain määrin, ja haluatte kokea joitain kokemuksia, mutta ette jää niihin kiinni. Ette tunne olevanne epäonnistuneita elämässänne jos ette manifestoi unelmakotianne siinä ajassa jota pidätte teille sopivimpana.

Voitte tajuta, että matriisi-illuusiolla leikkiminenkin voi olla hauskaa, ja se on tarkoitettu stimuloimaan henkistä kasvua, eikä olemaan mittatikku sille miten hyviä te olette, jollain mittarilla. Miettikää tuntemuksia ja kokemuksia joita haluatte ilmentää, ei niinkään materiaalisia asioita, ja tajutkaa että teillä on juuri nyt pääsy ei-fyysiseen, kun taas jonkin fyysisen asian manifestointi saattaa viedä useita päiviä. Ja tietäkää myös, että mikään ei estä teitä murtautumasta ulos tästä niinkutsutusta matriisista. Ainoa asia, joka teitä koskaan voisi estää on te itse.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Mitä teidän tulee kohdata muuttuaksenne Korkeammaksi Itseksenne

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me suunnattomasti nautimme omasta henkisestä kehityksestämme, ja se johtuu siitä koska meillä on vähemmän kohdattavaa ja puhdistettavaa, vähemmän sellaista minkä kanssa tulee solmia rauha, kuin mitä teillä on. Me saamme olla olemassa taivaallisessa maailmassa, jossa me ymmärrämme että me laajennumme ikuisesti vieläkin taivaallisempaan maailmaan kuin missä me olemme. Ihmiskunnalla on paljon suurempi haaste, ja kohtaamanne haaste tulee teillä vastaan monissa eri muodoissa päivittäisessä elämässänne. Teillä on mahdollisuus juosta haasteita karkuun, tottakai. Se mahdollisuus on aina olemassa.

Niillä teistä, jotka ymmärtävät että olette siellä kasvamassa henkisesti, on edelleen vaikeuksia haasteiden kanssa, koska ne tuntuvat tulevan juuri toinen toisensa jälkeen, eikä helpotusta tunnu olevan näkyvissä. Ja näin me suosittelemme teille, että annatte itsellenne kaipaamanne helpotuksen olemalla sekä halukkaita kohtaamaan haasteenne että antamalla itsellenne vapauden valita haluatteko keskittyä käsillä olevaan haasteeseen. Teidän ei ole pakko dekonstruoida jokaista ongelmaa elämässänne kunnes olette repineet sen niin pieniin palasiin että voitte sen hoitaa oikeaan aikaan. Se mikä on niin paljon tärkeämpää on että sallitte itsenne tuntea sen mitä nämä haasteet triggeröivät sisällänne.

Ette tule ratkaisemaan kaikkia ongelmianne yhdessä päivässä, tai edes yhdessä viikossa. Ette tule kykenemään siirtymään kaikista näistä jättiläismäisistä ongelmista yhdellä kädenheilautuksella. Joten ensimmäinen asia, joka teidän tulee tehdä, on rauha sen asian kanssa että teillä on näitä haasteita elämässänne, ja että se tarkoittaa niiden tunteiden kanssa istumista mitä tunnette, niihin hengittelyä, niiden putsausta omalla huomiollanne ja sitten sisäisen rauhan etsimistä niin, että voitte mennä eteenpäin. Ette todellakaan halua ryhtyä näihin haasteisiin negatiivisessa mielentilassa.

Kun tunnette jotain, joka vie teidät pois Alkulähteen, ylisielunne, korkeamman itsenne ja kaiken muun ylhäältä saamanne yhteydestä, se ei ole teidän aikanne käydä haasteiden kimppuun. Se on aika jolloin viettää aikaa yksikseen, sulkea silmät, keskittyä ja hengittää. Rauhan tilasta, jossa voi olla järki päässä, voi lähestyä haasteita kaikella sillä sisulla, joka sellaisella henkilöllä on kuka tietää voittavansa ongelmansa.

Ja ette myöskään halua ajatella kaikkia niitä haasteita ja pohtia miten koskaan pääsette niistä yli, koska se on hämmentävää, ja se saa teidät ajattelemaan vain pakenemista, pois juoksemista tai itsensä turruttamista niistä ongelmista joita teillä elämässänne on. Siksi myös kannattaa päästää irti haasteiden ajatuksesta. Joko kohdatkaa ne kun olette hyvältä tuntemisen tilassa, tai menkää itseenne ja koittakaa päästä paremmalta tuntemisen tilaan. Antakaa itsenne keskittyä johonkin joka saa teille hymyn huulille, joka pitää teidät sydämeen keskittyneenä sen aikaa, ja tietäkää että haasteita tulee olemaan aina kun olette niitä valmiita kohtaamaan. Vieläkin tärkeämpänä, kun teille on siihen oikea aika.

Ja luottakaa meihin kun me sanomme, että teidän tunteiden tunteminen on niin tärkeää tässä paranemisen ja evoluution prosessissa. Luottakaa meihin myös kun me sanomme, että se on sen arvoista pitkässä juoksussa.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Olette luomassa uutta korkeamman ulottuvuuden maailmaa

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin tyytyväisiä eteenpäin menoonne kollektiivina, ja me näemme teistä yhä useamman jättävän taakseen kamppailun ja tappelun, ja me näemme teidän menevän sisäänne etsimään tarvitsemaanne parannusta ja löytämään sieltä anteeksiannon. Me tiedämme, että planeetallanne on paljon sellaista, mistä voi olla vihoissaan. Me tiedämme, että siellä on paljon sellaista mitä vastaan taistella, jos sitä lähtee etsimään. Me voisimme taistella oikeudenmukaisten tavoitteiden puolesta kaikki päivät, ja saada aikaan vain pienen murto-osan niiden arvokkaidenkin hyväksi, ja monet pitävät tätä heidän elämäntehtävänään. Monien mielestä heidän täytyy tehdä näin, jotta heillä olisi vaikutusta ja merkitystä.

Mutta kun katsotte maailmaa makrokosmoksena joka kuvastaa teitä, silloin tajuatte. Silloin tajuatte että kaiken vastustaminen on ainoastaan itsensä vastustamista. Kun ymmärrätte tuon, ja tunnustatte että työnne on oikeasti itsenne kanssa työskentelyä, voitte päästää irti aseistanne ja tunnustaa, että luodaksenne paremman maailman, harmonisemman maailman, sen tulee alkaa teistä itsestänne. Tämä on jotain mitä yhä useammat tekevät, kun he näkevät perinteisemmän lähestymistavan turhuuden. Perinteisemmät näkemykset ovat ajatelleet, että muutokset on saatava aikaan poliittisesti mielenosoitusten, marssien ja lakimuutosten avulla.

Vähemmän perinteiset lähestymistavat on osoitettu myös toimiviksi, ihan tutkimuksilla. Vähemmän perinteisiin lähestymistapoihin kuuluu rukous ja meditaatio. On paljon anekdotaalista näyttöä siitä, että positiivinen ajattelu toimii ajattelijan itsensä hyväksi, ja kun heränneiden kollektiivi saadaan keskittymään johonkin positiiviseen, johonkin sellaiseen tavoitteeseen jota ihmiskunta kaipaa, silloin teillä on oma todellinen voimanne. Se on mitä heränneiden pitäisi olla tekemässä enemmänkin, ja siksi me olemme niin onnellisia kollektiivitietoisuutenne edistymisestä. Teidän jatkaessanne pienryhmiin kerääntymistä, huolimatta siitä miten pieniin, tai edes internetin kautta yhteyttä ottamalla, ja kun asetatte aikeeksenne jonkin positiivisen asian ihmiskunnan hyväksi, sen vaikutus on valtava.

Luotte korkeamman ulottuvuuden Maapalloa, jota kutsutaan myös Uudeksi Maaksi. Luotte sen tajuamalla, että yhteiskunnassa on ongelmia jotka pitää muuttaa. On systeemejä jotka ovat rikki ja korruptoituneet. Tunnustatte ensin mitkä ongelmat ovat, ja sitten aluksi vastustatte niitä, ja se on normaalia ja ihan ookoo. Se näyttää, että olette intohimoisia ja halunne muutokseen on kova, ja ne asiat auttavat luomaan uutta. Mutta lopulta lakkaatte vastustamasta, ja muistatte että voima luoda muutosta on teissä sisällänne, ilman että teidän tarvitsee kumota valtaa, ilman että tarvitsee tehdä dokumenttia siitä mikä maailmassa on vialla minkäkin asian suhteen.

Te teette sen positiivisella energialla, yhteydellänne Alkulähteeseen. Saatatte yllättyä kuullessanne tämän, mutta Alkulähde ei vastusta yhtään mitään. Ja niin, kun vastustatte, ette ole yhteydessä Alkulähteeseen. Miettikää tätä; antakaa sen muuttua totuudeksenne. Ja sitten valitkaa yhteys todelliseen voimaan ja kaikki rivistönne siellä fyysisessä maailmassa haluavat nähdä samat muutokset kuin tekin, muutokset jotka hyödyttävät kaikkia.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

Tähtisiemenalkuperänne energioihin pääsy

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme tutkineet eri portaaleja, joita ihmiskunnalle on avattu, nähdäksemme miten paljon käytätte niitä. Me puhumme tässä portaaleista, jotka me itse olemme luoneet ja avanneet, sekä portaaleista joita muut korkeamman taajuuden olennot ovat avanneet, jotka pyrkivät auttamaan teitä tietoisuudden siirtymässä. Kun me, ja toiset meidän kaltaisemme, puhumme energioista joita ympärillänne on, me viittaamme sekä Auringosta tuleviin energioihin että muualta galaksista tuleviin energioihin. Me viittaamme portaaleihin, jotka ovat suuria portteja joista energia voi tulla sisään.

Me huomaamme, että teidän lukumäärä, jotka pääsevät käsiksi näistä portaaleista tuleviin energioihin ja todella tuntevat sen, on kasvussa. Useammat ihmiset heräävät totuuteen siitä että nämä portaalit ovat olemassa ja että ne ovat saatavilla tavalliselle ihmiselle. Te ette tarvitse mitään erikoistutkintoa tai erikoiskoulutusta näiden portaalien energioihin käsiksi pääsyyn. Ja niinpä se mitä me olemme tehneet sen seurauksena mitä olemme huomanneet on, että me olemme ottaneet energioita kaikkialta galaksista ja sulauttaneet ne yhteen niin, että huolimatta siitä mihin portaaliin olette päässeet käsiksi kunakin hetkenä, te vastaanotatte energioita Seulasten, Orionin, Lyyran, Cassiopeian, Andromedan järjestelmästä, meidän omastamme ja niin edelleen.

Me haluamme teidän tietävän, että avaamalla itsenne vastaanottamaan te saatte aktivaatioita, joita te tarvitsette tunteaksenne itsenne omana korkeampana itsenänne. Osa siitä mitä määräämme teille vaatii kovaa työtä. Kun me puhumme intensiivisten emootioiden ja korkeampien värähtelyjen tuntemisesta, me tiedämme että pyydämme teiltä paljon. Mutta näiden portaalien avulla työ tehdään teidän puolestanne, ja kaikki mitä teidän tulee tehdä on istua aikomuksen kanssa avata itsenne vastaanottamaan saapuvia korkeamman taajuuden energioita.

Ja sitten kun te saatte nuo aktivaatiot, te tunnette itsenne enemmän kokonaiseksi, koska edellämainituissa tähtijärjestelmissä olevat aspektinne integroituvat, ja voitte tuntea olevanne kotoisin enemmän kuin yhdestä tähtijärjestelmästä. Voitte päästää irti siitä ideasta, että te olette vain yksi monista, koska te olette olleet kaikissa eri tähtijärjestelmissä ympäri galaksia matkoillanne. Se oli osa aikomustanne ennen Maapallolle tuloa ylösnousta ja herätä, ja nyt te autatte yhtenäistämään galaksin ihanalla työllänne, jota teette itsenne parissa.

Olemme onnessamme kertoa tämän erittäin hyvän uutisen teille ja sen että lisää on tulossa. Voitte vastaanottaa sen jos valitsette, jos avaatte itsenne sille. Mitään muuta temppua ei tarvita. Olette työskennelleet niin kovasti itsenne kanssa jo tähän asti, ja olette valmiita vastaanottamaan lisää. Me ja monet kaltaisemme olemme innokkaasti antamassa teille voitavamme muistuttaaksemme teitä siitä keitä te todella olette valon ja rakkauden galaktisina olentoina.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

Kaunis siirtymä korkeampaan ulottuvuuteen

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me etsimme parhaita mahdollisia reittejä ylittää itsemme, tiedämmehän että me olemme siirtymässä ylöspäin omassa ylösnousemuskokemuksessamme, ja aikomuksemme on mennä virran mukana tuossa ylösnousemuksessa, aivan kuten tekin etsitte parhaita mahdollisia reittejä omassa kehityksessänne, omassa henkilökohtaisessa ylösnousemuksessanne. Teillä on teidän oma uniikki kokemuksenne ihmiskunnan ja Äiti Maan ylösnousemuksesta. Mitä sitten ikinä tapahtuukin, omanne tulee olemaan uniikisti teidän. Silloinkin kun te kuulette eri ennustuksia ylösnousemuksesta, jokainen joka kokee tuollaisen ennustuksen, kokee jotain heille uniikkia.

Muistakaa, että te päätätte miten kokea mitäkin, ja te päätätte myös mitä koette omassa värähtelyssänne. Paras tapa tuntea se mitä luotte omaksi tulevaisuudeksenne on tuntea se mitä värähtelette nykyhetkessä. Ja jos on jotain mistä ette tuossa värähtelyssä pidä, hengitelkää siihen kunnes se katoaa, ja sitten aktivoikaa jotain muuta mikä tuntuu paremmalta. Kohtalonne ei ole toistaa menneitä perimyslinjanne asioita, koska te olette hereillä, ja yksi asia mistä te olette hereillä on se että värähtelynne merkkaa, ja että voitte tehdä jotain asialle.

Tämä on totta kun mietitte kaikkia Maapallon elämän aspekteja. Jokaisella on eri kokemus elämästä Maapallolla juuri nyt, ja on aika että kaikki etsivät sisältään sitä miten he vastaavat todellisuuteen, koska teillä todella on valinta. Tämä on vapaan tahdon universumi, ja se tarkoittaa että teillä on aina valinta. Aina katsokaa sisällenne ensin, ennen kuin alatte riitelemään muiden kanssa, ennen kuin valitsette tehdä jotain pelon tai ahdistuksen vallassa. Aina katsokaa sisällenne, ja tuntekaa se mikä tuo värähtely on, koska se määrittelee sen mitä tulee tapahtumaan.

Te voitte olla suuri peluri siinä mitä ihmiskunnalle tapahtuu jos valitsette teille hyvältä tuntuvan ylösnousemuksen polun, ja se tulee tuntumaan niin hyvältä kuin mahdollista myös kaikille muille. Mitä enemmän olette valmistelleet itseänne kokemusta varten, sitä parempi. Voitte tehdä tilaa kanssaihmisille sydämessänne niin, että heillä on myös omat heräämisen kokemuksensa, että hekin voivat katsoa sisäänsä ja muuttaa sisäistä värähtelyään. Me tiedämme, että kaikilla teillä voi olla kaunis kokemus, ja se voi edelleen olla uniikki jokaiselle teistä.

Ja tärkeää on tietää nyt, että teidän ei kaikkien tule olla samaa mieltä siitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta toivottavasti voitte olla samaa mieltä siitä että teillä kaikilla on vaikutus tulevaisuuteen nykyhetkessä. Useimmat uskovat, että he vaikuttavat tulevaisuuteen sillä mitä he tekevät, ja se toki pitää paikkansa tiettyyn pisteeseen asti. Mutta toivottavasti tuo henkilö on käynyt toimeen korkeammasta värähtelystä, jonka hän on saavuttanut henkisellä työllä, joka on tarpeen teidän tuomiseksi siihen tilaan jossa te inspiroidutte toiminnasta.

Ja ne teistä jotka eivät tiedä mitä tehdä, me haluamme vakuuttaa teille, että istuminen, hengittäminen, keskittyminen ja korkeamman värähtelyn aktivoiminen riittää, ja jos kaikki planeetalla tekisivät niin tällä hetkellä, varmistaisitte itsellenne kauniin ja rauhallisen siirtymän korkeampaan ulottuvuuteen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Teidän voimanne vaikuttaa universumiin

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin kiinnostuneita positiivisuuden voiman tutkimisesta siellä Maapallolla ja läpi koko galaksin ja universumin. Me olemme tarkakilleet ja mitanneet jokaisen teidän ḱilttien tekojen, jokaisen ykseyden ajatuksen ja jokaisen rakkauden tunteen vaikutusta jokaisessa ihmisessä ja jokaiseen ihmiseen, ja nämä ovat vain muutamia niistä esimerkeistä joiden vaikutusta me olemme mitanneet siellä. Teillä on niin monia tapoja vaikuttaa positiivisesti, ja me haluamme vakuuttaa teille että positiivisuudellanne on merkitystä. Vaikutatte koko universumiin pelkästään ajattelemalla jotain jota rakastatte, ja niin tekevät kaikki muutkin.

Tuon kääntöpuolella on negatiivisuus — negatiivinen ajatus, emootio, teko. Niillä on arviolta noin tuhannesosa siitä vaikutuksesta mitä jollain positiivisella, ja tuokin vaikutus näkyy muualla, mutta paljon pienemmällä voimalla, paljon pienemmällä vaikutuksella, niin että ei todellakaan ole tarvetta huolehtia siitä tai antaa sille mitään huomiota. Sen sijaan antakaa huomiota positiiviselle energialle jota haluatte säteillä ja säteilette, ja huomatkaa se miten paljon sitä voitte saada kutsuttua ja lähetettyä universumiin. Teillä on äärettömästi sitä, koska ainoa mitä teidän tarvitsee tehdä on ajatella positiivinen ajatus tai tuntea positiivinen tunne, ja ne kaikki ovat teidän sisällänne, odottamassa aktivointia.

Teillä on aina valinta siitä mihin keskittyä, ja mitä tietoisempia olette siitä että teillä on valinnanvaraa, sitä todennäköisemmin käytätte kykyänne valita positiivisesti. Nyt, jostain syystä, uuden ajan ja henkisten piirien piireissä on paljon keskitytty negatiivisuuteen, pimeyteen, siihen mitä he pitävät pahana, ja kaikki tuo viivästyttää väistämätöntä. Sen sijaan että keskityttäisiin pimeyteen tai siihen mitä nuo olennot tekevät niin suurella intensiteetillä, tuo huomion antaminen ei voi tehdä tyhjäksi kaikkea valoon keskittyvien hyvää. Jos katsotte jonkin positiivisen aikaansaamaa vaikutusta ja vertaatte sitä jonkin negatiivisen vaikutukseen, teidän ei todellakaan tarvitse antaa niin paljoa huomiota sille mitä ihmistietoisuuden pimeyden puolella tapahtuu.

Jos haluatte saada aikaan positiivisia vaikutuksia ihmiskuntaan, maailmaan ja universumiin, silloin on parempi ettette keskity siihen mikä on negatiivista. Teidän on parempi keskittyä siihen mikä on positiivista, mikä on valoa. Kun jokin negatiivinen tuijottaa teitä suoraan vastaan, ja te joudutte käsittelemään sitä, silloin te joudutte käsittelemään sitä, mutta teidän ei ole pakko mennä etsimään ongelmia. Teidän ei ole pakko etsiä pahiksia niin että voisitte päästä pahiksista eroon. Voitte tehdä niin, mutta teidän tulisi olla myös tietoisia siitä että se madaltaa värähtelytasoanne, ja useimmat noihin kaninkoloihin eksyvät pääsevät sieltä lopulta ulos ja tajuavat että taistelu ei tuntunut niin kivalta.

Me puhumme aina hyväksynnästä ja anteeksiannosta, mutta me haluamme teidän tajuavan että kaikki mikä on pimeää ja teidän ulkopuolellanne on myös teidän sisällänne, ja se tulee esiin parannettavaksi, ja parannus tapahtuu sisällänne, ihmiskunnan sisällä, Maapallon sisällä, ja universaalissa tietoisuudessa. Muistakaa, että läsnä on ainoa missä voitte koskaan olla, todellakaan, ja kun katselette ympärillenne todellisuuttanne, kysykää itseltänne “Miten paljon pimeyttä näen?” ja sitten kysykää “Miten paljon minulla on ympärilläni valoa?” ja tajuatte että teillä on kaikilla voima valjastaa tuo positiivisuus, tuntea hyvältä siinä missä olette juuri nyt, siitä mitä teette ja mitä säteilette, ja teillä on voima vaikuttaa koko maailmaan positiivisella tavalla.

Teillä on voima vaikuttaa koko universumiin, ja teettekin niin kaiken aikaa. Jos haluatte vaikuttaa, alkakaa silloin tarkastella lähemmin sitä mihin kiinnitätte huomiota ja mitä tarjoatte muille, ja tietäkää että kun tarjoatte jotain positiivista, vaikutatte kaikkiin, silloinkin kun he eivät tunne teitä, sillä ei ole väliä. Olette täällä ylösnousemassa; me ylösnousemma kaikki yhdessä. Tässä puhutaan ykseydestä; se tarkoittaa yhteen kokoontumista. Se tarkoittaa sen tajuamista että me olemme yhtä, ja että me olemme tässä yhdessä kaikki, ja se on se tapa jolla nousta korkeammalle tietoisuuden tasolle. Ja meillä kaikilla on voima sisällämme vaikuttaa tähän kauniiseen universumiin jota me nyt kutsumme kodiksemme.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Tarvitsette suuremmat energiakentät

∞9D Arcturuksen neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me painotamme suuresti tätä teidän jokaisen ympärillä olevien energiakenttien laajentamisen aikaa. Me työskentelemme teidän korkeampien itseinne kanssa tässä pikku projektissa, koska me näemme potentiaalia siinä, jos ja kun teillä on näitä suurempia energiakenttiä ympärillänne. Me tiedämme, että sielunne tietoisuudesta vaadittaisiin hieman enemmän jotta sitä voitaisiin projisoida maatasolle, ja me tiedämme sen olevan mahdollista, koska me olemme nähneet niin tapahtuvan aiemmin.

Me olemme nähneet teidän kollektiivisen menneisyytenne, ja me tiedämme mihin ihmiset kykenevät. Tämä on yksi niistä syistä miksi meillä on niin paljon uskoa teihin. Me olemme nähneet teidän parhaat hetkenne, ja meillä on niin paljon annettavaa, niinkuin muillakin apulaisilla, jotka ovat saapuneet eri puolilta galaksia ja universumia. Siksi energiakenttänne voivat muuttua varsin tukkoisiksi siitä mitä me kaikki annamme teille. Ne teistä, jotka vastaanottavat tämän viestin, voivat valita kasvattaa energiakenttänne kokoa ja ulottuvuutta pelkästään sulkemalla silmänne, aikomalla tehdä niin, ja vetämällä pari syvää, tietoista henkäisyä. Me suosittelemme sitä kovasti.

Ja me lähetämme teille lisää energiapaketteja, joita me haluamme jättää teidän kenttiinne tällä hetkellä, ja se on totta kaikille teille huolimatta siitä näettekö tätä viestiä tai ei, koska niitä piisaa ja tulee yhä vain lisää. Me puskemme eteenpäin, aivan kuten Aurinko ja Maapallo ovat viime aikoina puskeneet kasvattamalla energiantuotanotaan ihmiskunnalle. Ja yhdessä me voimme antaa teille niin paljon, ja meidän energioillamme on synergiaa. Sillä on synergistinen vaikutus.

Me kaikki työskentelemme yhdessä ja autamme teitä ilman väliintuloa, ja ne teistä jotka ovat avoimia tälle avulle pärjäävät elämässään erittäin hyvin. Teillä on kyky olla erittäin hyvä ihmissuhteissanne, terveydessänne, urallanne, palvelustyössänne ja jopa raha-asioissanne. Me rakastamme nähdä jonkun teistä avautuvan ja tuntevan itsensä valmiiksi vastaanottamaan, ja kun te teette tämän yksinkertaisen harjoituksen ja laajennatte energiakenttäänne, te teette niin harmoniassa sen kanssa mitä korkeampi itsenne on kertonut meille. Se on kertonut meille, että jos olette halukkaita tekemään tämän yksinkertaisen harjoituksen, silloin se tarkoittaa että olette valmiita suurempaan energiakenttään ympärillänne, joka antaa ja antaa teille kaiken mitä te koskaan olisitte kyenneet pyytämään, ja varmasti kaiken jota koskaan tulette tarvitsemaan matkallanne.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Antakaa kaikkien ongelmienne hälvetä

∞9D Arcturuksen neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin kiinnostuneita sitä tavasta, jolla ihminen valaistuu siellä Maapallolla. Me olemme kiinnostuneita prosessista, jonka tulee tapahtua jotta tämä voisi olla mahdollista. Monet teistä ovat kuulleet egokuoleman ideasta, sielun pimeästä yöstä, niinkutsutusti. Toiset joilla on ollut addiktioita tunnistavat pohjakosketuksen idean voiman, ja monet heräämiset ovat tapahtuneet epätoivon partalla, mutta sen ei tarvitse mennä niin.

Teidän ei ole pakko odottaa elämänne joutuvan syöksykierteeseen, jotta voisitte valaistua, ja me toivomme että valitsette yksinkertaisesti ne järkevimmät keinot, joiden te tiedätte avaavan teidät korkeamman taajuuden energioille ja antavan teidän tulla niiden transformoimiksi. Toisin sanoen, jos teillä on päivittäinen meditaatiorutiini, ja olette halukkaita katsomaan sisällenne määrittääksenne mikä sisällänne tarvitsee muutosta, silloin valaistumisenne voi olla asteittainen ylöspäin vievä spiraali, joka ei sisällä epätoivon häivääkään.

Se minkä polun valitsette määrittyy varsin paljon ennen syntymäänne fyysiseen kehoon, ja me tunnustamme tuon. Eri sielut kaipaavat eri kokemuksia ja valitsevat eri suuntia, mutta kaikki lopulta johtavat takaisin Alkulähteeseen. Ja mitä nopeammin tuon tunnustatte, sitä nopeammin muutatte halunne enemmän Alkulähteen Energian kaltaiseksi. Teillä kaikilla on kyky istua päivittäin ja tunnustella sisällänne olevaa ikuista ja ääretöntä, ja niin tehdessänne pääsette lähemmäksi meidän valaistumisen määritelmää. Määritelmämme valaistumiselle on se hetki, jolloin tajuatte valon olleen aina sisällänne, ja se on Alkulähde.

Ehdoton rakkaus on se mikä ajaa teidän fyysistä kehoanne, joka luo todellisuuksia, ja sen te tunnette kun operoitte parhaimpana ja korkeimpana itsenänne. Siksi me suositamme, että menisitte sisällenne ainakin kerran päivässä ja tuntisitte sen mikä on ikuista ja ääretöntä rakkautta, sitä mikä on totuus siitä keitä te olette ja totuus siitä mikä Alkulähde on. Ja jos te niin teette, silloin kaikki muut elämänne ongelmat hälvenevät. Osasyy sille miksi ne hälvenevät on, että te lakkaatte ajattelemasta niitä niin paljon, ja toinen syy on että linjaudutte luojaolemuksenne kanssa.

Alatte luoda todellisuuttanne rakkaudella, eikä niinkään vihalla, pelolla tai surulla. Ja silloin asiat todella alkavat muuttua kaikille ympärillänne, mutta tärkeimpänä muutos alkaa sisältänne. Ja voitte nauttia tästä elämästä paljon enemmän, kun tajuatte että te olette enemmän kuin pelkkä pelinappula, näyttelijä elämässänne. Olette sen luoja, ja te luotte omaksi hyödyksenne. Te luotte sen, jotta voisitte kokea enemmän sitä mikä te todella olette, ja kun olette valaistuneita, näette muut sellaisina kuin he todella ovat. Ja se on innostavaa, koska silloin kaikki kiva voi todella alkaa Maapallolla.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”