Avainsana-arkisto: NWO

Phil Schneiderin luento marraskuulta 1995

Edesmennyt Phil Schneider, evp USA:n hallituksen geologi, puhuu ajoistaan maanalaisten tukikohtien rakentajana, joita USA:ssa on yli 131. Yli mailin syvyydessä olevat tukikohdat sisältävät avaruusolentojen teknologiaa, ja luennolla käsitellään myös atomipommeja. Kehittynyt stealth-teknologia liittyy Maan ulkopuolelta saatavien metallien käyttöön. Tämä video on kuvattu Denverissä marraskuussa 1995, ja se ”katosi” kunnes löydettiin uudelleen elokuussa 1996. Tämä on viimeisin tunnettu video Phil Schneiderista kun hän oli vielä elossa. Hänet ”lopetettiin” 11. tammikuuta 1996. Häntä jäi kaipaamaan Cynthia Dreyer (Schneider),ja hänen tyttärensä.

Matkatkoon hänen viestinsä pitkälle, varoittamaan kaikkia meitä kohtaavasta vaarasta.

 

 

Phil Schneider: Maanalaiset tukikohdat ja NWO

Phil Schneider, urhea mies, jokin aika sitten siirtyi tuonpuoleiseen ilmeisesti armeijatyylisen teloituksen seurauksena tammikuussa 1996. Hänet löydettiin kuolleena asunnossaan pianon kieli kaulan ympäri kiedottuna. Joidenkin lähteiden mukaan häntä oltiin brutaalisti kidutettu ennen hänen tappamistaan. Phil Schneider oli entinen hallituksen insinööri, joka oli mukana rakentamassa maanalaisia tukikohtia. Hän oli yksi kolmesta ihmisestä jotka selvisivät vuoden 1979 tulitaistelusta harmaiden avaruusolentojen ja USA:n tiedustelupalvelun sekä armeijan välillä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa.

Toukokuussa 1995 Phil Schneider piti luennon siitä mitä hän oli havainnut. Seitsemän kuukauden päästä häntä kidutettiin ja hänet tapettiin niiden voimien käden kautta, joille hän oli aiemmin työskennellyt. Tämän miehen viimeiset teot eivät jääneet huomiotta.

“Se johtuu tästä kaameasta liittovaltiorakenteesta että tunnen suoraan itseni uhatuksi kertoa kenellekään mitään tästä materiaalista. Miten pitkään kykenen tekemään näin jäänee arvaukseksi. Kuitenkin haluaisin mainita, että tämä luento koostuu neljästä pääaiheesta. Jokainen niistä aiheista liittyy jossain määrin siihen missä olin mukana, olittepa sitten patriootteja tai ette.

“Haluan teidän tietävän, että USA on kaunis paikka. Olen käynyt yli 70 maassa, ja en voi muistaa yhtäkään maata joka on yhtä kaunis, ja jonka kansa on yhtä loistelias, kuin USA.

“Antaakseni teille yleiskuvan siitä mitä olen, aloitin menemällä insinöörikouluun. Puolet koulustani oli tuolla alalla, ja sain maineen geologisena insinöörinä, sekä rakennusinsinöörinä sekä armeijan että ilmailun sovellusten alalla. Olen auttanut rakentamaan kaksi päätukikohtaa USA:han joilla on jotain merkitystä sille mikä tunnetaan nimellä Uusi Maailmanjärjestys.

Ensimmäinen tukikohta oli Dulcessa, New Mexicossa. Olin mukana vuonna 1979 tulitaistelussa humanoideja vastaan, ja olen yksi henkiinjääneistä. Olen mahdollisesti ainoa henkiinjäänyt jonka kuulette puhuvan asiasta. Kaksi muuta henkiinjäänyttä ovat vartioinnin alaisena. Minä olen ainoa selviäjä joka tietää koko operaation yksityiskohdista. 66 agenttia, FBI, Mustat Baretit ja sensellaisia, kuoli tuossa tulitaistelussa. Minä olin siellä.

“Ensimmäiseksi, osa siitä mitä aion kertoa teille tulee olemaan järkyttävää. Osa siitä mitä aion kertoa teille tulee todennäköisesti olemaan erittäin epäuskottavaa, vaikka pyydän teitä laittamaan silmälasien sijaan teidän ”skeptikon lasit” päähänne. Mutta tehkää vapaasti kotiläksynne. Tiedän, että USA:n viranomaisten julkisuuslaki ei auta paljoakaan, mutta se on paras mitä meillä on. Paikallinen lakikirjasto on hyvä paikka etsiä kongressin pöytäkirjoja. Joten, jos jatkaa kotiläksyjen tekoa, silloin voi pysyä valppaana omassa maassaan sen toiminnasta.

Maanalaiset tukikohdat ja pimeät budjetit

“Rakastan maata jossa asun enemmän kuin rakastan elämääni, mutta en seisoisi teidän edessänne jos en uskoisi asian olevan niin. Ensimmäinen osio josta puhun koskettaa armeijan maanalaisia tukikohtia ja pimeitä budjetteja. Pimeä budjetti on salainen budjetti joka haalii 25% bruttokansantuotteesta USA:ssa. Pimeä budjetti jo nyt kuluttaa $1.25 biljoonaa vuodessa. Ainakin tämän verran menee pimeisiin ohjelmiin, kuten niihin jotka liittyvät maanalaisiin tukikohtiin. Tällä hetkellä USA:ssa on 129 maanalaista sotilastukikohtaa.

”He ovat rakentaneet näitä 129 tukikohtaa päivät pääksytysten, lakkaamatta, 1940-luvulta lähtien. Jotkut rakennettiin jopa aiemmin kuin tuolloin. Nämä tukikohdat ovat periaatteessa suuria kaupunkeja maan alla, jotka ovat yhteydessä toisiinsa suurinopeuksisella maglev-junalla joka kulkee Mach 2 nopeudella. Useita kirjoja on kirjoitettu tästä toiminnasta. Al Bielekilla on ainoa kappaleeni joka minulla on. Richard Souder, arkkitehtuurin tohtori, on riskeerannut elämänsä puhumalla tästä. Hän työskenteli useiden hallitusten virastojen kanssa maanalaisten tukikohtien parissa. Siellä missä te asutte, Idahossa, niitä on 11 kappaletta.

”Keskimäärin nämä tukikohdat ovat 1 mailin syvyydessä, ja ne ovat periaatteessa kokonaisia kaupunkeja maan alla. Ne kaikki ovat 2,66 ja 4,25 kuutiomailin välillä kooltaan. Niissä on laserporauskoneet, jotka voivat porata tunnelia seitsemän mailin verran yhdessä päivässä. Musta budjetti ylittää valtuuksissaan Kongressin, joka on laitonta. Tällä hetkellä Uusi Maailmanjärjestys riippuu näistä tukikohdista. Jos olisin tuolloin tiennyt että NWO liittyy kaikkeen tähän, en olisi tehnyt sitä. Minulle valehdeltiin varsin laajamittaisesti.

Sotateknologian kehitys, saksalaisten kiinnostus hyperavaruusteknologiaan ja muuta

“Periaatteessa, mitä teknologiaan tulee, jokainen kuluva kalenterivuosi sotateknologia kasvaa noin 44,5 vuotta. Tämän takia on helppo ymmärtää, että vuonna 1943 heillä oli kyky luoda vakuumiputkiteknologialla alus, joka kykeni kirjaimellisesti katoamaan yhdessä paikassa ja ilmestymään toisessa. Minun isäni, Otto Oscar Schneider, taisteli sodan molemmilla puolilla. Hän oli alunperin sukellusvenekapteeni, ja hänet saatiin kiinni ja uudelleensijoitettiin USA:n. Hän oli mukana monenlaisissa toimissa, kuten ydinpommissa, sitten vetypommissa ja Philadelphia-kokeessa. Hän keksi suurinopeuskameran ja otti kuvia ensimmäisistä ydinkokeista Bikini Islandilla heinäkuun 12. päivänä 1946. Minulla on alkuperäiset valokuvat tuosta kokeesta, ja valokuvissa näkyy UFOja pakenemassa pommipaikalta suurella nopeudella. Bikini Island tuohon aikaan oli niitä täynnänsä, erityisesti veden alla, ja alkuperäiskansoilla oli ongelmia eläimien silpomisten kanssa. Tuohon aikaan Kenraali MacArthur oli sitä mieltä, että seuraava sota käydään muista maailmoista tulleiden avaruusolentojen kanssa.

“Joka tapauksessa, isäni loi perustuksen teoreetikoille Philadelphia-kokeeseen, sekä muihin kokeisiin. Miten tämä liittyy minuun? Ei mitenkään, paitsi muuten kuin että hän oli isäni. En pidä siitä mitä hän teki vastapuolella, mutta mielestäni hänellä oli paljon sisua tulla tänne. Häntä vihattiin Saksassa. Hänestä oli 1 miljoonan dollarin kultapalkkio kenelle tahansa joka hänet tappaisi. Selvästikään he eivät onnistuneet. Takaisin kuitenkin aiheeseemme, maanalaisiin tukikohtiin.

Tulitaistelu Dulcen tukikohdassa

“Vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon alla liittovaltion hallitus päätti kiertää USA:n perustuslakia ja solmia sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Sitä nimitettiin 1954 Greada-sopimukseksi, joka periaatteessa salli avaruusolentojen ottaa muutamia lehmiä ja testata heidän implanttiteknologiaansa muutamiin ihmisiin, mutta että heidän piti kertoa yksityiskohtaisesti ketkä ihmiset olivat mukana. Verkkaisesti avaruusolennot muuttivat sopimusta kunnes he päättivät, etteivät noudattaisi sitä enää ollenkaan. Vuonna 1979 tämä oli todellisuutta, ja tulitaistelu Dulcen tukikohdassa sattui aika tavalla vahingossa. Olin mukana rakentamassa lisäosaa maanalaiseen Dulcen tukikohtaan, joka on mahdollisesti syvimmällä kaikista. Se ulottuu useita kerroksia ja on yli 2,5 mailia syvä. Tuona tiettynä aikana me olimme poranneet neljä eri reikää erämaahan, ja me aioimme liittää ne toisiinsa ja räjäyttää suuria osioita kerralla. Minun työni oli mennä alas reikiin ja tarkastaa kivinäytteet ja ehdottaa räjähdettä tiettyyn kiviainekseen. Kun olin menossa sinne, löysimme itsemme suuren luolan sisältä keskellä avaruusolentoja, jotka tunnetaan suurina Harmaina. Ammuin kahta niistä. Tuolloin siellä oli yli 30 ihmistä. Noin 40 tuli myöhemmin kun tämä alkoi, ja kaikki heistä kuolivat. Me yllätyimme siitä että koko maanalainen tukikohta oli täynnä avaruusolentoja. Myöhemmin saimme selville, että he olivat eläneet planeetan pinnan alla jo pitkään, mahdollisesti miljoona vuotta. Tuo voisi selittää paljon siitä mikä on Muinaisten Astronauttien teorian takana.

“Joka tapauksessa minua ammuttiin rintaan eräällä heidän aseistaan, joka oli laatikko heidän kehossaan. Se räjäytti reiän minuun ja antoi minulle pahan annoksen kobolttisäteilyä. Minulla on ollut tuosta syystä syöpä.

“En kiinnostunut UFO-teknologiasta ennen kuin aloin työskennellä Area 51:ssa, Las Vegasista pohjoiseen. Noin kahden vuoden vuodesta 1979 selviytymisen jälkeen menin takaisin työhön Morrison & Knudsonille, EG&G:lle ja muille firmoille. Area 51:llä he testasivat kaikenlaisia kummallisia avaruusaluksia. Miten moni täällä tuntee Bob Lazarin tarinan? Hän oli fyysikko Area 51:ssä, ja yritti selvittää  työntövoimalaitteiston toimintaa eräissä näissä aluksissa.

Schneiderin huoli hallituksen eri ryhmittymistä, junanvaunuista ja kahlesopimuksista

“Olen kuitenkin erittäin huolissani liittovaltion hallituksen toimista. He ovat valehdelleet kansalle, piirittäneet senaattoreja, ja yleisesti kieltäytyneet puhumasta totta avaruusolentoasiassa. Voisin jatkaa miten paljon tahansa. Voisin kertoa teille että olen varsin närkästynyt. Jokin aika sitten tunsin erään joka asui lähellä minua Portlandissa, Oregonissa. Hän työskenteli Gundersonin terästehtaalla, jossa he valmistavat junanvaunuja. Tunsin tämän kaverin yli 30 vuoden takaa, ja hän oli tavallaan hiljaista tyyppiä. Hän tuli kerran yhtenä päivänä ja sanoi minulle ”he rakentavat vankivaunuja.” Hän oli hermostunut. Gunderson, hän sanoi, oli solminut sopimuksen liittovaltion hallituksen kanssa rakentaakseen 107200 täysimittaista junanvaunua, joissa jokaisessa on 143 paria kahleita. Tässä jättiläismäisessä projektissa oli 11 alihankkijaa. Oletettavasti Gunderson sai yli 2 miljardia dollaria sopimuksesta. Betlehem Steel ja muut teräsfirmat olivat myös mukana. Hän näytti minulle erästä heidän vaunuistaan varikolla Pohjois-Portlandissa. Hän oli oikeassa. Jos lasket 107,200 kertaa 143 kertaa 11, saat lukeman noin 15 miljoonaa. Tämä on mahdollisesti se luku ihmisiä jotka ovat eri mieltä liittovaltion toimista. Enää et voi äänestää näitä ihmisiä pois virasta. Nykyinen hallintojärjestelmämme on ”teknokratia”, ei demokratia, ja se on maaorjuuden muoto. Sillä ei ole mitään tekemistä USA:n kanssa. Nämä ihmiset ovat jumalattomia ja he ovat luoneet lainsäädäntöä jolla rukous kielletään julkisissa kouluissa. Voit saada yli 100 tuhatta dollaria sakkoa ja kaksi vuotta linnaa koulussa rukoilemisesta. Uskon, että me voimme olla parempia. Uskon myös, että liittovaltion hallitus ajaa USA:n kansalaisten orjuutusta. En ole kauhean hyvä puhuja, mutta jatkan lörpöttelyä kunnes joku ampuu minut, koska on sen arvoista puhua ryhmälle kuten te näistä hirmuteoista.

Amerikan pimeiden ohjelmien alihankkijat

“On myös muitakin ongelmia. Minulla on joitain mielenkiintoisia lukuja vuodelta 1993. Stealth-hävittäjillä on tällä hetkellä 29 prototyyppiä. USA:n kongressin budjetti seuraavalle 5 vuodelle on näiden osalta $245.6 miljoonaa. Et voisi ostaa edes varaosia näille pimeille projekteille tuolla hinnalla. Joten sinulle on valehdeltu. Pimeä budjetti on noin $1.3 biljoonaa kahden vuoden välein. Biljoona on tuhat miljardia. Biljoona dollaria painaa 11 tonnia. USA:n kongressi ei koskaan näe kirjanpitoa näistä salaisista kultakaivoksista. Näiden ohjelmien alihankkijoita ovat:

  • EG&G
  • Westinghouse
  • McDonnell Douglas
  • Morrison- Knudson
  • Wackenhut Security Systems
  • Boeing Aerospace
  • Lorimar Aerospace
  • Aerospacial in France
  • Mitsibishi Industries
  • Rider Trucks
  • Bechtel
  • *I.G. Farben*

…plus satoja muita. Onko tämä se mitä varten me elämme vapautta rakastavina kansalaisina. En usko.

Star Wars ja ilmeinen avaruusolentojen uhka

“Stilti, 68% armeijan budjetista on suoraan tai epäsuorasti pimeiden budjettien vaikutuksen alla. Star Wars luottaa vahvasti salaiseen aseistukseen. Muuten, mitkään stealth-ohjelmista eivät olisi olleet mahdollisia ellemme olisi olleet mukana eristämässä maahan törmännyttä avaruusolentojen alusta. Ei yksikään. Jotkut teistä saattavat kysyä mitä ”avaruussukkula” ”sukkuloi”. Suuria harkkoja avaruusmetallia jota louhitaan avaruudesta ja ei voida tuottaa Maan päällä. He tarvitsevat lähes ulkoavaruuden tyhjiön tuottaakseen niitä. Meille ei kerrota lähellekään totuutta. Uskon hallituksemme viranomaisten myyneen meidät kuiviin — kaikkinensa. Vielä muutama viikko sitten olin töissä USA:n hallitukselle  Ryolite-38 -turvaluokituksella — eräs maailman korkeimmista. Uskon Star Wars -ohjelman olevan yksinomaan ehkäisemässä avaruusolentojen hyökkäystä — sillä ei ole mitään tekemistä ”kylmän sodan” kanssa, joka on vain leikkikalu jolla kerätä rahaa kansalta — mitä varten? Koko vale on suunniteltu ja toteutettu viimeisen 75 vuoden aikana.

Stealth-hävittäjäteknologiaa käyttävät USA:n virastot ja YK

“Tässä on toinen tiedonjyvä teille. Huumeiden salakuljetusta vastaan taisteleva DEA ja ATF käyttävät stealt-taktisia aseisiin lähes 40% toimintabudjetistaan. Tämä on vuonna 1993, ja luvut ovat kasvaneet tuosta huomattavasti. YK käytti amerikkalaisia stealth-aluksia 28%:ssa sen maailmanlaajuisista toiminnoista vuosina 1990-1992, Center for Strategic Studiesin ja UN:n Raportin numero 3092 mukaan.

Stealthin suojelijat ja Delta Forcen alkuperä Bosnian konfliktissa

“Stealthin suojelijat: On olemassa ainakin kolme erillistä luokitusta poliiseille jotka suojelevat kaikkein parhaiten salassapidettyjä salaisuuksiamme. Numero yksi, Armeijan yhteiset taktiset joukot (Military Joint Tactical Force, MJTF), joskus kutsutaan nimellä Delta Force tai Mustat Baretit (Black Berets), on monikansallinen taktinen joukko-osasto jota käytetään pääosin suojelemaan erilaisia stealth-aluksia ympäri maailman. Muuten, tuolloin oli rakennettu 172 stealth-alusta. Kymmenen törmäsi maahan, joten luku on noin 162. Bill Clinton antoi ne pois noin kuusi viikkoa sitten YK:lle. On ollut viitteitä siitä, että Delta Force lähetettiin Bosniaan viimesinä Bushin hallinnon päivinä salaiseksi tarkk’ampujaryhmäksi. ja että he alkoivat ammuskella toisiaan selkkauksen molemmilla puolilla, saadakseen aikaan oikean konfliktin Bosniaan jota käytettäisiin keppihevosena tulevien hallitusten poliittisiin tarkoituksiin.

Ajatuksia USA:ssa tapahtuneista pommi-iskuista

“Minut palkattiin jokin aika sitten tekemään raportti World Trade Centerin pommituksista. Minut palkattiin koska minulla on tietoa noin 90 eri kemiallisesta räjähteestä. Katsoin kuvia, jotka oli otettu juuri räjähdyksen jälkeen. Betoni oli sulaneena lätäkössä. Teräs ja harjateräsraudoitus olivat krijaimellisesti pursunneet kuuden jalkaa pidemmälle kuin sen alkuperäinen mitta. On olemassa vain yksi ase joka pystyy tuohon — pieni ydinase. Se on rakennustyyppinen ase. Selvästikään kun he sanovat, että typpiräjähde teki tuon tuhon, he valehtelevat silmät päästään.

Ihmiset, jotka heillä on tallessa, eivät todennäköisesti tehneet rikosta. Itse asiassa, minulla on syyni uskoa että sama ryhmä, jota pidetään pidätettynä, teki joitain muita rikoksia, kuten tappoi juutalaisen rabbin New Yorkissa. Kuitenkin, haluan lisäksi mainita että viimeisen räjähdyksen aikana Oklahoma Cityssa he ensin sanoivat, että kyseessä on lannoitepommi. Ensin he sanoivat, että kyseessä on 1000 paunan lannoitepommi. Sitten se oli 1500. Sitten 2000 paunaa. Nyt se on 20 tuhatta. Et voi panna 20 tuhatta paunaa lannoitetta pakettiautoon. En ole koskaan sekoittanut räjähteitä sinänsä. Tiedän vain kemiallisen rakenteen ja miten niitä käytetään rakentamisessa.

Minun maineeni perustuu siihen. Autoin louhimaan yli 13 syvällä maan alla olevaa tukikohtaa USA:ssa. Työskentelin Malta-projektissa Länsi-Saksassa, Espanjassa ja Italiassa. Voin kertoa teille kokemuksesta, että typpiräjähde ei olisi rikkonut edes ikkunoita Oklahoma Cityn virastotalossa. Se olisi tappanut pari ihmistä ja romahduttanut rakennuksen julkisivun, mutta se ei olisi ikinä tehnyt tuon kaltaista vahinkoa. Uskon että minulle on valehdeltu, ja en aio niellä tällaista enää. Joten sanon teille että teille on valehdeltu.

Totuus republikaanipuolueen ja Amerikan välisestä sopimuksesta

“En näe, että tällä hetkellä meillä on enempää elinaikaa kuin kuusi kuukautta tällä tahdilla maassamme. Me olemme muun maailman heittopussi, koska meitä koijaa niin moni paha ihminen joka tätä maata hallitsee. Mielestäni me voimme olla parempiakin. Mieletäni yli 45-vuotiaat ovat vakavasti huolestuneita tulevaisuudestaan. Aion kertoa teille muutamia pelottavia skenaarioita. Sopimus Amerikan kanssa. Se pitää sisällään samaa terminologiaa kuin Adolf Hitler käytti muita alistamaan vuonna 1931. Uskon että pystymme parempaan. Sopimus Amerikan kanssa on viimeinen liittovaltiomme yritys repiä meidän käsistämme perustuslaki ja kansalaisoikeudet.

Joitain tilastoja pimeiden helikopterien käytöstä

Pimeät helikopterit. USA:ssa on yli 64 tuhatta pimeää helikopteria. Jokaista kuluvaa tuntia kohden rakennetaan yksi lisää. Onko tämä oikeaa rahankäyttöä? Mihin liittovaltio tarvitsee 64 tuhatta taktista helikopteria, jos he eivät yritä orjuuttaa meitä? Epäilen ettei armeija tarvitsisi niin montaa. Epäilen ettei edes koko maailma tarvitse niin montaa. Maailmassa on 157 F-117A stealth-hävittäjää jotka on ladattu LIDAR:illa ja tietokonekuvantamistutkalla. He näkevät sinun kävelevän huoneesta huoneeseen kun he lentävät talosi ylitse. He näkevät taloosi ilmasta tarkkuudella 1 tuumasta 30 tuhanteen mailiin. Se on niin tarkka. Olen työskennellyt liittovaltiolle pitkän aikaa, ja tiedän tasan tarkkaan miten he hoitavat asioitaan.

Hallituksen maanjäristyslaite, AIDS bioaseena joka on valmistettu avaruusolentojen jäämistä

“Liittovaltio on keksinyt maanjäristyslaitteen. Olen geologi, joten tiedän mistä puhun. Kun Koben maanjäristys sattui Japanissa, silloin ei ollut pulssiaaltoa niinkuin normaalien järistysten tapauksessa. Ei mitään. Vuonna 1989 oli maanjäristys San Franciscossa. Ei ollut tuolloinkaan pulssiaaltoa. Se on Tesla-laite jota käytetään vihamielisiin tarkoituksiin.

Pimeän budjetin ohjelmat ovat alistaneet tuntemamme tieteen. Katso vaikka AIDSia, jonka on National Ordinance Laboratory Chicagossa on kehittänyt vuonna 1972. Se oli biologinen ase jota käytettiin USA:n ihmisiä vastaan. Mistä tiedän tämän on, että näin tiedustelupalvelu Office of Strategic Servicesin dokumentaatiota, joka muuten on edelleen toiminnassa tänäkin päivänä, vaikkakin CDC:n alaisuudessa Atlantassa. He käyttivät eläinten, ihmisten ja avaruusolentojen rauhaseritteitä luodakseen viruksen. Nämä avaruusolentohumanoidit, joiden kanssa hallitus leikkii, ovat pahimpia uutisia. Niiden pöpöille ei ole minkäänlaista suojaa — ei mitään. Ne ovat kaameiden lopputulosten biologisia aseita. Jokainen avaruusolento planeetallamme tulisi eristää.

Saddam Hussein tappoi 3,5 miljoonaa kurdia samanlaisella bioaseella. Ansaitsemmeko me tämän planeetan asukkaat tämän? Ei, me emme ansaitse. Mutta emme myöskään ole tekemässä mitään sille. Jokainen haaskaamamme hetki me tuotamme jollekin tämän planeetan ihmiselle nihkeää karhunpalvelusta. Juuri nyt, minä kuolen syöpään jonka sain työssäni liittovaltion hallitukselle. Saatan elää kuusi kuukautta. Ehkä en elä. Sanon teille yhden asian. Jos jatkan tällä tavalla puhumista, ehkä Jumala antaa minulle elinvoimaa puhua suuni puhtaaksi. Rikon jokaista lakia mitä vain voin puhuakseni suuni puhtaaksi. Yksitoista parasta ystävääni viimeisen 22 vuoden aikana on murhattu. Kahdeksan murhista pantiin ”itsemurhan” piikkiin.

Ennen kuin menin puhumaan Las Vegasiin, ajoin ystäväni luokse Joshua Treehen, lähelle 29 Palmsia. Ajoin vuorille päästäkseni Needlesiin Kaliforniassa. Minua seurasi kaksi hallituksen E-350 -autoa G-14 -rekisterikilvillä, jokaisessa oli pari matkustajaa joista yhdellä oli Uzi. Tiesin tasan tarkkaan keitä he olivat. Olen puhunut 19 kertaa ja noin 45 tuhannellee ihmiselle. Sain heistä etumatkaa ja pysähdyin keskelle tietä. He tulivat molemmille puolilleni ja ajoivat uomaan. Tähänkö se nyt päättyy? Leikkasin turvallisuuskorttini ja lähetin sen takaisin hallitukselle, ja sanoin heille että jos minua uhkailtaisiin, niinkuin minua on, että lataisin 140 tuhatta sivua dokumentteja internetiin hallituksen rakenteesta ja sen koko suunnitelman. Olen jo aloittanut tuon työn.

“Paljon kiitoksia.”

 

Artikkelin  julkaissut usahitman.com