Avainsana-arkisto: Phil Schneider

Eisenhowerin tapaaminen 1954 avaruusolentojen kanssa: Ensikontaktin vuosijuhla?

Tutkielma #8

Tarkistettu helmikuun 12. 2004, julkaistu ensikerran tammikuun 28. 2004

Exopolitics Article Archives
© Michael E. Salla, PhD

Tiivistelmä

Helmikuun 20-21. päivien välisenä yönä 1954, ollessaan ’lomalla’ Kalifornian Palm Springsissa, presidentti Dwight Eisenhower katosi ja väitetysti hänet vietiin Edwardsin ilmatukikohtaan salaiseen tapaamiseen. Kun hän löytyi seuraavana aamuna jumalanpalveluksesta kirkossa Los Angelesissa, toimittajille sanottiin, että hän oli joutunut hammaslääkärin hätäpäivystykseen aiempana iltana paikalliselle hammaslääkärille. Eisenhoweria hoitanut hammaslääkäri myöhemmin esiteltiin samana iltana. Yö ja aamu kadoksissa ruokkivat huhuja siitä, että Eisenhower käytti hammaslääkärikertomusta peitetarinana avaruusolentojen tapaamiselle. Tapaaminen mahdollisesti on kaikkein merkittävin mitä kukaan presidentti on koskaan tehnyt: väitetty ’Ensikontakti’ avaruusolentojen kanssa Edwardsin ilmatukikohdassa (aiemmin tunnettiin nimellä Murocin lentokenttä), josta sai alkunsa sarja tapaamisia eri avaruusolentojen rotujen kanssa, mikä johti lopulta ’sopimuksen’ allekirjoittamiseen. Tämä huikea Ensikontaktitapahtuma, mikäli se on oikeasti pidetty, viettää vuosijuhlaansa helmikuun 20-21. päivinä 2004.

Tässä tutkielmassa käydään läpi todisteita Ensikontaktitapahtumalle avaruusolentojen kanssa, jotka ulkonäöltään näyttivät erehdyttävästi ’pohjoismaisilta’, sopimukselle ’pohjoismaisen’ avaruusolentojen rodun kanssa, sarjalle tapaamisia jotka lopulta johtivat sopimuksen allekirjoittamiseen toisen ’Harmaina’ tunnetun avaruusolentojen rodun kanssa sekä näiden sopimusneuvotteluissa mukana olleiden eri avaruusolentojen rotujen motivaatioille. Tämä tutkielma lisäksi tarkastelee sitä miksi tapahtumat pidettiin salassa niin pitkään, Eisenhowerin avaruusolentotapaamisen 50-vuotisjuhlan merkitystä sekä tulemmeko kuulemaan piakkoin lähitulevaisuudessa ilmoituksen UFO-paljastuksesta.


Eisenhowerin tapaaminen 1954 avaruusolentojen kanssa: Ensikontaktin vuosijuhla?

Johdanto [1]

Helmikuun 20-21. päivien välisenä yönä 1954, ollessaan ’lomalla’ Kalifornian Palm Springsissa, presidentti Dwight Eisenhower katosi ja väitetysti hänet vietiin Edwardsin ilmatukikohtaan salaiseen tapaamiseen. Kun hän löytyi seuraavana aamuna jumalanpalveluksesta kirkossa Los Angelesissa, toimittajille sanottiin, että hän oli joutunut hammaslääkärin hätäpäivystykseen aiempana iltana paikalliselle hammaslääkärille. Eisenhoweria hoitanut hammaslääkäri myöhemmin esiteltiin samana iltana. Yö ja aamu kadoksissa ruokkivat huhuja siitä, että Eisenhower käytti hammaslääkärikertomusta peitetarinana avaruusolentojen tapaamiselle. Tapaaminen mahdollisesti on kaikkein merkittävin mitä kukaan presidentti on koskaan tehnyt: väitetty ’Ensikontakti’ avaruusolentojen kanssa Edwardsin ilmatukikohdassa (aiemmin tunnettiin nimellä Murocin lentokenttä), josta sai alkunsa sarja tapaamisia eri avaruusolentojen rotujen kanssa, mikä johti lopulta ’sopimuksen’ allekirjoittamiseen. Tämä huikea Ensikontaktitapahtuma, mikäli se on oikeasti pidetty, viettää vuosijuhlaansa helmikuun 20-21. päivinä 2004.

Tässä tutkielmassa käydään läpi todisteita Ensikontaktitapahtumalle avaruusolentojen kanssa, jotka ulkonäöltään näyttivät erehdyttävästi ’pohjoismaisilta’, sopimukselle ’pohjoismaisen’ avaruusolentojen rodun kanssa, sarjalle tapaamisia jotka lopulta johtivat sopimuksen allekirjoittamiseen toisen ’Harmaina’ tunnetun avaruusolentojen rodun kanssa sekä näiden sopimusneuvotteluissa mukana olleiden eri avaruusolentojen rotujen motivaatioille. Tämä tutkielma lisäksi tarkastelee sitä miksi tapahtumat pidettiin salassa niin pitkään, Eisenhowerin avaruusolentotapaamisen 50-vuotisjuhlan merkitystä sekä tulemmeko kuulemaan piakkoin lähitulevaisuudessa ilmoituksen UFO-paljastuksesta.

Eisenhowerin ‘Ensikontaktitapaamista’ avaruusolentojen kanssa tukevat aihetodisteet

Eisenhowerin tapaamisesta avaruusolentojen kanssa on olemassa aihetodisteita ja todistajanlausuntoja, kuten on myös sarjasta tapaamisia, jotka kulminoituivat eri avaruusolentoryhmittymän kanssa solmittuun sopimukseen. Kaikkein kiinnostavimmat ovat väitteet koskien Eisenhowerin väitettyä talvilomaa Palm Springsissä, Kaliforniassa helmikuun 17-24. päivinä 1954. Ensinnäkin, ”presidentin lomasta” ilmoitettiin varsin yhtäkkisesti ja se tapahtui alle viikko sen jälkeen kun Eisenhower oli ollut lomalla Georgiassa ‘ampumassa viiriäisiä’. UFO-tutkija William Mooren mukaan kaikki tämä oli epätavallista ja viittasi siihen, että Palm Springsin visiitti oli paljon muutakin kuin pelkkä loma. [2]

Toiseksi, helmikuun 20. päivän lauantai-iltana presidentti Eisenhower katosi, mikä ruokki spekulaatioita lehdistössä, että hän olisi sairastunut tai jopa kuollut. Hätäisesti järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Eisenhowerin lehdistösihteeri ilmoitti, että Eisenhowerin paikka hampaassa oli irronnut hänen syödessään kanaa, ja että hänet piti kiidättää hammaslääkärille. Paikallinen hammaslääkäri esiteltiin sunnuntaina 21. helmikuuta pidetyssä virallisessa tilaisuudessa ”presidenttiä hoitaneena hammaslääkärinä”. [3] Mooren tutkimukset tapauksesta tulivat siihen tulokseen, että hammaslääkärivierailua käytettiin peitetarinana Eisenhowerin todelliselle sijainnille.

Eisenhower oli kadoksissa kokonaisen illan, ja hänet olisi aivan hyvin voitu viedä pois Palm Springsista läheiselle Murocin lentokentälle, joka myöhemmin nimettiin Edwardsin ilmatukikohdaksi. Presidentin loman ennaltasopimaton luonne, presidentin katoaminen ja hammaslääkäripeitetarina tarjoavat aihetodisteita siitä, että hänen Palm Springsin loman todellinen päämäärä oli, että hän ottaisi osaa tapaamiseen, joka oli niin tärkeä, että sitä ei voitu paljastaa kansalle. Tapaaminen avaruusolentojen kanssa on hyvinkin voinut olla hänen vierailunsa todellinen tarkoitus.

Gerald Lightin kirje, jossa mainittiin Eisenhowerin tapaaminen avaruusolentojen kanssa

Ensimmäinen henkilö, joka julkisesti väitti Eisenhowerin tavanneen avaruusolentoja, oli Gerald Light, joka kirjeessä Meade Laynelle, silloiselle Borderland Sciences -tutkimusjärjestön johtajalle, päivämäärällä 16. huhtikuuta 1954 väitti hänen olleen mukana delegaatiossa, jossa johtajia vietiin tapaamaan avaruusolentoja Edwardsin ilmatukikohtaan. Myöhemmässä artikkelissa Mayde Layne kuvasi Lightia ”lahjakkaaksi ja erittäin koulutetuksi kirjoittajaksi ja luennoitsijaksi”, joka hallitsi sekä okkultismia että selvänäkötaidon. [4] Light oli tunnettu metafysiikan hahmo Etelä-Kalifornian alueella. Hänen ja muiden delegaation jäsenten tavoitteena oli testata kansan reaktioita avaruusolentojen läsnäoloon. Light kuvasi tapaamisen tilanteita seuraavasti:

’Rakkaat ystävät: Olen juuri palannut Murocista [Edwardsin ilmatukikohdasta]. Raportti on totta — musertavan totta! Tein matkan yhdessä Franklin Allenin kanssa Hearst Papersista ja Edwin Nourse Brookingsin instituutista (Trumanin entinen taloudellinen neuvonantaja) sekä piispa MacIntyren kanssa Los Angelesista (nimet ovat toistaiseksi luottamuksellisia). Kun meidän sallittiin päästä rajatulle alueelle (arviolta 6 tuntia sen jälkeen, kun meidät oli tarkastettu kaikenlaisten esineiden, tapahtumien ja henkilökohtaisen ja työelämän aspektien varalta), minulla oli omituinen tunne, että maailma oli lopettanut fantastisessa realismissa elämisen. Sillä en ollut koskaan nähnyt niin monia ihmisiä täydellisen romahduksen ja hämmennyksen tilassa, kun he tajusivat että heidän maailmansa todellakin oli päättynyt niin lopullisesti, että sitä ei pysty edes kuvaamaan. Todellisuus ’toisen tason’ taivaan muodoista on nyt ja ikuisesti siirtynyt pois spekulaatioiden maailmasta ja siitä on tullut varsin tuskallinen osa jokaisen vastuullisen tieteellisen ja poliittisen ryhmittymän tietoisuutta. Kahden päivän vierailuni aikana näin ilmavoimien upseerien tutkivan ja käsittelevän viitenä eri kertana viiden tyyppisiä lentokoneita — Eetteriolentojen avustuksella ja luvalla! Minulla ei ole sanoja joilla kuvata reaktiotani. Se lopultakin tapahtui. Nyt se on historiaa. Kuten ehkä jo tiedätte, presidentti Eisenhower vietiin Murociin eräänä iltana hänen vieraillessaan Palm Springsissä hiljattain. Ja olen vakuuttunut siitä, että hän jättää huomiotta eri ”viranomaisten” välisen hirvittävän konfliktin ja kääntyy suoraan ihmisten puoleen radion ja television välityksellä — jos pattitilanne jatkuu vielä kauan. Sen perusteella, mitä olen saanut selville, virallista julkilausumaa maalle valmistellaan toimitettavaksi toukokuun puolivälin tienoilla. [5]

Tietenkään mitään muodollista ilmoitusta ei koskaan tehty, ja Lightin oletettu tapaaminen on ollut joko 1900-luvun parhaiten varjeltu salaisuus tai ruumiistapoistumiskokemuksista tunnetun vanhemman mystikon sepite. Lightin kuvaamat tapahtumat hänen tapaamisesta, läsnäolijoiden paniikki ja hämmennys, väitetyn laskeutumisen emotionaalinen vaikutus, suuret mielipide-erot siitä pitäisikö avaruusolentojen vierailusta kertoa kansalle ovat uskottavia kuvauksia siitä mitä on voinut tapahtua. Ligthin kuvaamat psykologiset ja emotionaaliset vaikutukset korkea-arvoisiin upseereihin tapaamisessa ovat yhdenmukaisia sen kanssa mitä voitaisiin odottaa ’elämää mullistavalta tapahtumalta’. Toinen tapa arvioida Lightin väitettä on tutkia hänen nimeämiä hahmoja, jotka olivat hänen mukanaan osana delegaatiota, sekä sitä olisivatko he voineet olla mahdollisesti kandidaatteja tällaiseen tapaamiseen.

Tohtori Edwin Nourse (1883-1974) oli presidentti Trumanin taloudellisten neuvonantajien neuvoston ensimmäinen puheenjohtaja  (1944-1953) sekä presidentti Trumanin taloudellinen pääneuvonantaja.  [6] Nourse virallisesti jäi eläkkeelle vuonna 1953 ja olisi varmasti ollut hyvä valinta henkilöksi, joka voisi antaa luottamuksellisesti taloudellisia neuvoja Eisenhowerin hallinnolle. Mikäli tri. Nourse oli ollut läsnä tällaisessa tapaamisessa, hän teki sen jotta hän olisi voinut tarjota asiantuntemustaan avaruusolentojen Ensikontaktin mahdollisista taloudellisista vaikutuksista. toinen Lightin mainitsema henkilö oli piispa MacIntyre.

Kardinaali James Francis MacIntyre oli Los Angelesin katolisen kirkon piispa ja johtaja (1948-1970) ja hän olisi ollut tärkeä nimi jolta kysyä jotain mahdollisista uskonnollisten henkilöiden reaktioista yleisesti sekä erityisesti planeettamme kaikkein vaikutusvaltaisimman ja voimakkaimman uskonnollisen instituution reaktioista — roomalaiskatolisen kirkon. Erityisesti, kardinaali MacIntyre olisi ollut hyvä alinta Vatikaanin edustajaksi, sillä paavi Pius XII nimitti hänet Länsi-USA:n ensimmäiseksi kardinaaliksi 1952. Kaikki kardinaali MacIntyren kirjeenvaihto on suljettu tutkijoilta, mikä tekee mahdottomaksi vahvistaa sen mitkä hänen Murocin vierailunsa vaikutukset ovat olleet häneen sekä sitä mitä hän kommunikoi kollegoilleen Vatikaaniin. [7] Kardinaali MacIntyre oli riittävän korkea-arvoinen edustaakseen katolista kirkkoa ja uskonnollista yhteisöä johtajien delegaatiossa. Neljäs johtajien delegaation jäsen oli Franklin Winthrop Allen,  entinen Hearst Newspapers Groupin toimittaja. [8] Allen oli 80-vuotias tuohon aikaan, ja hän oli kirjoittanut kirjan jossa ohjeistettiin toimittajia siitä miten käsitellä kongressin komiteakuulemisia, ja hän olisi ollut hyvä valinta lehdistön jäseneksi joka osaa säilyttää luottamuksellisuuden. Nämä neljä henkilöä edustivat uskonnollista, henkistä, taloudellista ja median yhteisöä ja he kaikki olivat riittävän iäkkäitä ja hyvämaineisia. He varmasti olisivat olleet hyviä kandidaatteja johtajien delegaatioon, joka olisi osannut antaa luottamuksellisesti neuvoja mahdollisesta kansan reaktiosta Ensikontaktiin avaruusolentojen kanssa. Sellainen valikoima olisi ollut ’viisaiden miesten’ ryhmä, joka olisi kuvannut hyvin Amerikan yhteiskunnan konservatiivista luonnetta 1954. Vaikka Light on saattanut hyvinkin keksiä tällaisen luettelon keksityssä kertomuksessa tai ruumiin ulkopuolisessa kokemuksessa, kuten Moore analyysissään antaa ymmärtää, Lightin valinnassa ei ole mitään sellaista, mikä sulkee pois sen mahdollisuuden, että he olisivat olleet uskottavia tällaisen valtuuskunnan jäseniä. [9] Näin ollen tällaisen ”viisaiden miesten” ryhmän valinta antaa jonkin verran uskottavuutta Lightin väitteelle.

Voidaan siis päätellä, että seuraavat seikat muodostavat aihetodisteet siitä, että tapaaminen avaruusolentojen kanssa on tapahtunut. Ensimmäinen on Eisenhowerin kadonnut yö. Toinen on heikko ”peitetarina”, jota käytettiin Eisenhowerin poissaoloon. Kolmas on Lightin kuvaus tapaamisen todellisista tapahtumista, sillä kuvatun tapaamisen psykologinen ja emotionaalinen vaikutus vastaa sitä, mitä oli odotettavissa. Viimeisenä on Lightin kuvaus yhteisön johtajien tai ”viisaiden miesten” kokoonpanosta kokouksessa. Nämä neljä seikkaa yhdessä tarjoavat aihetodisteita siitä, että tapaaminen avaruusolentojen kanssa tapahtui ja että Eisenhower oli läsnä.

Todistukset, jotka tukevat Eisenhowerin tapaamista avaruusolentojen kanssa

On olemassa useita muita lähteitä, jotka väittävät, että Edwardsin lentotukikohdassa olisi pidetty avaruusolentojen kokous, joka vastasi virallista ensikontaktitapahtumaa. Nämä lähteet perustuvat sellaisten ”ilmiantajien” todistuksiin, jotka ovat nähneet asiakirjoja tai jotka ovat saaneet tietää tällaisesta tapaamisesta ”sisäpiirikontakteiltaan”. Näissä todistuksissa kuvataan, että näyttäisi olevan kyse kahdesta erillisestä tapaamiskerrasta, joihin osallistui eri avaruusolentoryhmiä, jotka tapasivat joko presidentti Eisenhowerin ja/tai Eisenhowerin hallinnon virkamiehiä lyhyen ajanjakson aikana. Ensimmäinen näistä tapaamisista, varsinainen ”Ensikontakti”, ei johtanut sopimukseen, ja avaruusolennot torjuttiin käytännössä. Toinen näistä tapaamisista johti sopimukseen, ja siitä on ilmeisesti tullut perusta myöhemmille salaisille vuorovaikutustapaamisille allekirjoitettuun ”sopimukseen” osallistuneiden Maan ulkopuolisten rotujen kanssa. Tapaamisten järjestyksessä ja niiden pitopaikoissa on jonkin verran ristiriitaisuuksia, mutta kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että presidentti Eisenhowerin osallistuminen ”ensikontaktikokoukseen” tapahtui ja että yksi näistä tapaamisista tapahtui hänen vieraillessaan helmikuussa 1954 Edwardsin lentotukikohdassa.

Ensimmäisen version Eisenhowerin tapaamisesta on kuvannut yksi ”kiistellyimmistä” ilmiantajista, joka on koskaan tullut julkisuuteen kuvaamaan Maan ulkopuolisten läsnäoloa. William Cooper kuului Tyynenmeren laivaston komentajan tiedusteluryhmään vuosina 1970-73, ja hänellä oli pääsy salaisiin asiakirjoihin, jotka hänen oli tarkistettava täyttääkseen tiedotustehtävänsä. Hän kuvailee maan ulkopuolisten kanssa tapahtuneen ”ensikontaktin” taustaa ja luonnetta seuraavasti:

Vuonna 1953 tähtitieteilijät havaitsivat avaruudessa suuria kohteita, jotka liikkuivat kohti Maata. Aluksi uskottiin, että ne olivat asteroideja. Myöhemmin todisteet osoittivat, että esineet saattoivat olla vain avaruusaluksia. Sigma-projekti sieppasi avaruusolentojen radioviestintää. Kun esineet saavuttivat Maan, ne asettuivat hyvin korkealle kiertoradalle päiväntasaajan ympärille. Niitä oli useita valtavia aluksia, ja niiden varsinaista tarkoitusta ei tiedetty. Project Sigma ja uusi Project Plato pystyivät tietokoneen binäärikieltä käyttävän radioviestinnän avulla järjestämään laskeutumisen, joka johti kasvokkain tapahtuvaan kontaktiin toiselta planeetalta tulleiden avaruusolentojen kanssa. Plato-projektin tehtävänä oli luoda diplomaattiset suhteet tähän avaruusolentojen rotuun. Sillä välin ihmisen näköisten avaruusolentojen rotu otti yhteyttä Yhdysvaltain hallitukseen. Tämä avaruusolentoryhmä varoitti meitä päiväntasaajaa kiertävistä avaruusolennoista ja tarjoutui auttamaan meitä henkisessä kehityksessämme. Tärkeimpänä ehtona he vaativat, että puramme ja tuhoamme ydinaseemme. He kieltäytyivät teknologian vaihdosta vedoten siihen, että olimme henkisesti kykenemättömiä käsittelemään hallussamme olevaa teknologiaa. He uskoivat, että käyttäisimme kaikkea uutta teknologiaa toisiamme tuhoamaan. Tämä rotu totesi, että olimme itsetuhon tiellä ja että meidän on lakattava tappamasta toisiamme, lakattava saastuttamasta maapalloa, lakattava raiskaamasta maapallon luonnonvaroja ja opittava elämään harmoniassa. Näihin ehtoihin suhtauduttiin äärimmäisen epäluuloisesti, erityisesti tärkeimpänä ehtona oli ydinaseriisunta. Uskottiin, että tämän ehdon täyttäminen jättäisi meidät avuttomiksi ilmeisen muukalaisuhan edessä. Meillä ei myöskään ollut mitään historiaa, mikä olisi auttanut päätöksenteossa. Ydinaseriisunnan ei katsottu olevan Yhdysvaltojen etujen mukaista. Ehdotukset hylättiin. [10]

Cooperin versiossa merkittävää on se, että humanoidi-avaruusrotu ei ollut halukas osallistumaan teknologianvaihtoon, joka voisi auttaa aseiden kehittämisessä, vaan keskittyi sen sijaan hengelliseen kehitykseen. Merkittävää on, että näiden avaruusolentojen tarjoukset torjuttiin.

Vahvistus siitä, että Ensimmäisen kosketuksen tapaamiseen osallistui avaruusolentoja, joita käytännössä torjuttiin, koska he ottivat periaatteellisen kannan teknologia-apuun ja ydinaseisiin, tulee entisen laivaston komentajan pojalta, joka väitti, että hänen isänsä oli ollut läsnä 20.-21. helmikuuta 1954 pidetyssä Ensimmäisen kosketuksen tapahtumassa. Yhdysvaltain merijalkaväen eläkkeellä olevan kersantti Charles L. Suggsin mukaan hänen isänsä Charles L. Suggs (1909-1987) oli Yhdysvaltain merivoimien entinen komentaja, joka osallistui Edwardsin lentotukikohdassa pidettyyn kokoukseen Eisenhowerin kanssa. [11] Kersantti Suggs kertoi isänsä kokemuksista kokouksesta vuonna 1991 erään tunnetun ufotutkijan haastattelussa:

Charlien isä, merivoimien komentaja Charles Suggs oli presidentin mukana muiden mukana 20. helmikuuta. He tapasivat ja keskustelivat kahden valkotukkaisen pohjoismaalaisen kanssa, joilla oli vaaleansiniset silmät ja värittömät huulet. Tiedottaja seisoi muutaman metrin päässä Ike:stä eikä antanut tämän lähestyä lähemmäs. Toinen pohjoismaalainen seisoi kaksoiskuperan lautasen pidennetyllä rampilla, joka seisoi kolmijalkaisilla laskutelineillä laskukiitotien päällä. Charlien mukaan kentällä oli B-58 Hustlereita, vaikka ensimmäinen niistä lensi virallisesti vasta vuonna 1956. Nämä vierailijat sanoivat tulleensa toisesta aurinkokunnasta. He esittivät yksityiskohtaisia kysymyksiä ydinkokeistamme. [12]

Toinen ”ilmiantaja”, joka vahvistaa, että Ensikontaktiin liittyi Maan ulkopuolinen rotu, joka hylättiin heidän periaatteellisen teknologiansiirtoa koskevan kantansa vuoksi, on Lear-suihkukoneen kuuluisan luojan William Learin poika. John Lear on entinen Lockheed L-1011 -lentokoneen kapteeni, joka lensi yli 150 testilentokonetta ja piti hallussaan 18 nopeusennätystä. 1960-luvun lopulla, 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa hän oli CIA:n sopimuslentäjä. Learilla oli läheiset suhteet CIA:n johtajaan William Colbyyn, joka vastasi Vietnamin salaisista operaatioista ennen kuin hänestä tuli CIA:n johtaja. Learin mukaan eräs toinen rotu oli tosiaan varoittanut häntä ennen kuin sopimus lopulta allekirjoitettiin, ja hän väitti, että he kävivät Murocissa/Edwardissa ja että tapahtui seuraavaa:

Vuonna 1954 presidentti Eisenhower tapasi toisen muukalaislajin edustajan Murocin testikeskuksessa, joka nykyään on nimeltään Edwardsin lentotukikohta. Tämä muukalainen ehdotti, että he voisivat auttaa meitä pääsemään eroon Harmaista, mutta Eisenhower hylkäsi heidän tarjouksensa, koska he eivät tarjonneet teknologiaa. [13]

Cooperin ja Learin ajatusta useamman kuin yhden Maan ulkopuolisen rodun yhteistoiminnasta Eisenhowerin hallinnon kanssa tukevat muut ilmiantajat, kuten entinen kersantti Robert Dean, joka Cooperin tavoin pääsi käsiksi huippusalaisiin asiakirjoihin työskennellessään erään suuren yhdysvaltalaisen sotilasjohdon ylipäällikön tiedusteluosastolla. Deanin 27-vuotisen ansiokkaan sotilasuran aikana hän palveli liittoutuneiden Euroopan ylimmässä päämajassa, jossa hän näki nämä asiakirjat palvellessaan Euroopan ylimmän liittoutuneiden komentajan alaisuudessa. Dean väitti:

Ryhmiä oli tuolloin vain neljä, joista he tiesivät varmasti, ja harmaat olivat yksi niistä. Oli ryhmä, joka näytti täsmälleen samalta kuin me. Oli ihmisryhmä, joka näytti niin paljon meiltä, että se todella teki amiraalit ja kenraalit hulluiksi, koska he totesivat, että nämä ihmiset, ja he olivat nähneet heidät toistuvasti, he olivat olleet yhteydessä heihin, oli ollut sieppauksia, oli ollut yhteyksiä… Kaksi muuta ryhmää, oli hyvin suuri ryhmä, sanon suuri, he olivat 6-8 ehkä joskus 9 jalkaa pitkiä ja he olivat humanoidisia, mutta he olivat hyvin kalpeita, hyvin valkoisia, eikä heillä ollut lainkaan karvoja kehossaan. Ja sitten oli toinen ryhmä, joka oli jotenkin matelijamainen. Olimme kohdanneet heitä, sotilaat ja poliisit ympäri maailmaa ovat törmänneet näihin tyyppeihin. Heidän silmissään oli pystysuorat pupillit, ja heidän ihonsa näytti olevan laadultaan hyvin paljon liskon vatsan kaltainen. Nämä olivat siis ne neljä, joista he tiesivät vuonna 1964. [14]

Todistajalausunnoissa on jonkin verran ristiriitaisuutta sen suhteen, missä ilmavoimien tukikohdassa hylätyt avaruusolennot tapasivat presidentti Eisenhowerin ja/tai Eisenhowerin hallinnon virkamiehiä. Cooper väittää, että tämä tapahtui Homesteadin ilmavoimien tukikohdassa Floridassa eikä Edwardsissa. [15] Toisaalta Lear ja Suggs väittävät, että se tapahtui Edwardsissa. Kirjeessään Gerald Light huomautti Eisenhowerin virkamiesten voimakkaista erimielisyyksistä, jotka koskivat avaruusolentojen vastaamista Edwardsin lentotukikohdan kokouksessa. Tällaisia voimakkaita erimielisyyksiä saattoi ennakoitavasti esiintyä, jos kansallisen turvallisuuden virkamiehet vastasivat avaruusolentojen pyyntöön luopua aseteknologian tavoittelusta. Kun otetaan huomioon kylmän sodan intensiivisyys, läsnä olleet kansallisen turvallisuuden virkamiehet saattoivat hyvinkin päättää, että oli järkevämpää etsiä parempia ehtoja ennen kuin suostuivat avaruusolentojen pyyntöön. Lightin todistus antaa ymmärtää, että Edwardsissa pidetty kokous ei johtanut sopimukseen, vaan sen sijaan Eishenhowerin virkamiesten välille syntyi kiistoja. Näin ollen päättelen, että Learin ja Suggsin versio on oikeampi ja että ”ensimmäinen kontakti” tapahtui Edwardsin lentotukikohdassa 20.-21. helmikuuta 1954.

Vuoden 1954 sopimus avaruusolentojen kanssa

Tähän mennessä tutkittujen todistusten mukaan 20.-21. helmikuuta 1954 pidetty kokous ei ollut menestyksekäs, ja avaruusolennot torjuttiin, koska ne kieltäytyivät teknologiavaihdosta ja koska Yhdysvallat ja oletettavasti muut maailman suurvallat vaativat ydinaseriisuntaa. Cooper kuvailee olosuhteita, jotka johtivat myöhempään sopimukseen, joka saavutettiin ensimmäisen kokouksen epäonnistumisen jälkeen. Vaikka Cooperilla on erilainen versio vuoden 1954 tapaamisten päivämääristä ja kellonajoista, hän on samaa mieltä siitä, että tapaamisia oli kaksi ja että eri avaruusolennot tapasivat presidentti Eisenhowerin ja/tai hänen hallinnon virkamiehiä. [16]

Myöhemmin vuonna 1954 maapalloa kiertäneet isonenäiset Harmaat avaruusolennot laskeutuivat Hollomanin lentotukikohtaan. Perussopimus saatiin aikaan. Tämä rotu ilmoitti olevansa peräisin Orionin tähdistössä olevan punaisen tähden ympärillä olevalta planeetalta, jota kutsuimme Betelgeuseksi. He totesivat, että heidän planeettansa oli kuolemassa ja että jonain tuntemattomana tulevana ajankohtana he eivät enää pystyisi selviytymään siellä. [17]

Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa New Mexicossa pidetyn kokouksen on raportoitu olleen myöhempien Maan ulkopuolisten tapaamisten tapahtumapaikka samojen Maan ulkopuolisten kanssa, jotka todistettavasti allekirjoittivat vuoden 1954 sopimuksen. Esimerkiksi vuosina 1972-73 tuottajille Robert Emenegger ja Allan Sandler oli väitetysti tarjottu ja he olivat todistaneet todellista ilmavoimien filmimateriaalia tapaamisesta, johon osallistui Harmaita avaruusolentoja ja joka tapahtui Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa vuonna 1971. [18] Cooper selitti Harmaiden avaruusolentojen kanssa vuonna 1954 tehdyn sopimuksen ehdot seuraavasti:

Sopimuksessa todettiin, että muukalaiset eivät sekaantuisi meidän asioihimme, emmekä me sekaantuisi heidän asioihinsa. Pitäisimme heidän läsnäolonsa Maan päällä salassa. He toimittaisivat meille kehittynyttä teknologiaa ja auttaisivat meitä teknologisessa kehityksessämme. He eivät tekisi mitään sopimusta minkään muun maan kansakunnan kanssa. Ne voisivat kaapata ihmisiä rajoitetusti ja säännöllisesti lääketieteellisiä tutkimuksia ja kehitystemme seurantaa varten sillä ehdolla, että ihmisiä ei vahingoitettaisi, että heidät palautettaisiin kaappauspaikkaan, että heillä ei olisi mitään muistikuvaa tapahtumasta ja että muukalaiskansakunta toimittaisi MJ-12:lle säännöllisesti luettelon kaikista ihmiskontakteista ja siepatuista. [19]

Toinen ilmiantaja, joka on lähde sopimuksen allekirjoittamisesta, on Phil Schneider, entinen geologinen insinööri, joka työskenteli maanalaisten tukikohtien rakentamista varten tehdyissä sopimuksissa ja joka työskenteli laajalti mustien projektien parissa, joihin liittyy avaruusolentoja. Hän paljasti oman tietonsa sopimuksesta seuraavassa:

Vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon aikana liittovaltion hallitus päätti kiertää Yhdysvaltojen perustuslakia ja tehdä sopimuksen ulkomaalaisten yhteisöjen kanssa. Sitä kutsuttiin vuoden 1954 Greada-sopimukseksi, jossa periaatteessa sovittiin, että avaruusolennot voivat ottaa muutaman lehmän ja testata istutustekniikkaansa muutamaan ihmiseen, mutta että niiden oli annettava yksityiskohtaiset tiedot asianomaisista ihmisistä. [20]

Schneiderin tietämys sopimuksesta olisi ollut peräisin hänen perehtyneisyydestään erilaisiin siiloutettuihin mustiin projekteihin ja vuorovaikutuksesta muiden avaruusolentojen kanssa työskentelevien henkilöiden kanssa. Vielä yksi ilmiantaja, joka on lähde sopimuksen allekirjoittamisesta, on tohtori Michael Wolf, joka väittää toimineensa eri poliittisissa komiteoissa, jotka ovat olleet vastuussa maan ulkopuolisista asioista 25 vuoden ajan. [21] Hän väittää, että Eisenhowerin hallinto teki sopimuksen maan ulkopuolisen rodun kanssa ja että tätä sopimusta ei koskaan ratifioitu perustuslain edellyttämällä tavalla.  [22]

Merkittävää on, että monet ilmiantajat väittävät, että allekirjoitettuun sopimukseen liittyi jonkinlaista pakottamista avaruusolentojen taholta. Don Phillips on entinen ilmavoimien sotilas ja salaisiin ilmailuhankkeisiin osallistunut työntekijä, joka todisti nähneensä asiakirjoja, joissa kuvataan presidentti Eisenhowerin ja avaruusolentojen tapaamista ja myöhemmän sopimuksen taustoja:

Meillä on tallenteita vuodelta 1954, jotka ovat tämän maan omien johtajien ja täällä Kaliforniassa olevien avaruusolentojen välisiä tapaamisia. Ja kuten kirjallisista asiakirjoista ymmärrän, meiltä kysyttiin, antaisimmeko heidän olla täällä ja tehdä tutkimusta. Olen lukenut, että vastauksemme oli, no, miten voisimme estää teitä? Olette niin kehittyneitä. Ja tämän kameran ja äänen perusteella sanon, että presidentti Eisenhower piti tämän kokouksen. [23]

Eversti Phillip Corso, Eisenhowerin kansallisessa turvallisuusneuvostossa palvellut korkeasti palkittu upseeri, viittasi muistelmissaan Eisenhowerin hallinnon Maan ulkopuolisten kanssa allekirjoittamaan sopimukseen. Hän kirjoitti: ”Olimme neuvotelleet heidän [avaruusolentojen] kanssa eräänlaisen antautumisen niin kauan kuin emme voineet taistella heitä vastaan. He sanelivat ehdot, koska tiesivät, että se, mitä eniten pelkäsimme, oli paljastus.” [24] Corson väite ”neuvotellusta antautumisesta” viittaa siihen, että saavutettiin jonkinlainen sopimus tai ”sopimus”, johon hän ei ollut tyytyväinen.

Mitä tiedämme sopimuksen allekirjoittaneista Harmaista avaruusolennoista?

Cooperin mukaan sopimuksen allekirjoittaneet Harmaat avaruusolennot eivät olleet luotettavia:

Vuoteen 1955 mennessä tuli ilmeiseksi, että avaruusolennot olivat pettäneet Eisenhoweria ja rikkoneet sopimuksen….. Epäiltiin, että avaruusolennot eivät toimittaneet MJ-12:lle täydellistä luetteloa ihmiskontakteista ja kaapatuista, ja epäiltiin, että kaikkia kaapattuja ei ollut palautettu. [25]

Vastaavasti Lear väitti, että harmaat avaruusolennot rikkoivat sopimuksen nopeasti, eikä heihin voitu luottaa:

… tehtiin sopimus, jonka mukaan vastineeksi avaruusolentojen kehittyneestä teknologiasta antaisimme heidän siepata hyvin pienen määrän ihmisiä, ja meille annettaisiin määräajoin luettelo siepatuista henkilöistä. Saimme jotain vähemmän kuin mitä sovimme teknologiasta, ja huomasimme, että sieppaukset ylittivät miljoonakertaisesti sen, mihin olimme naiivisti suostuneet. [26]

Muut ilmiantajat ehdottivat myös, että Eisenhowerin kanssa sopimuksen allekirjoittaneisiin avaruusolentoihin ei voitu luottaa. Schneider väitti, että huolimatta sopimuksen määräyksistä, jotka koskivat kokeita varten ”siepattavien” ihmisten määrää, ”avaruusolennot muuttivat sopimusta, kunnes päättivät, etteivät ne noudattaisi sitä lainkaan”. [27]

Kuten aiemmin mainittiin, eversti Phillip Corso uskoi samalla tavoin, että Eisenhowerin hallinnon kanssa sopimuksia tehneisiin avaruusolentoihin ei voitu luottaa. Corso uskoi, että nämä pakottivat ”neuvoteltuun antautumiseen”, mikä viittasi epäilyttävään ulkoavaruuden agendaan. Vaikka kenraali Douglas Macarthur ei suoraan maininnut mitään hallituksen sopimusta avaruusolentojen kanssa, hän antoi lokakuussa 1955 kuuluisan varoituksen, jossa hän vihjasi, että avaruusolentojen läsnäolo uhkasi ihmisten suvereniteettia:

Sinulla on nyt edessäsi uusi maailma, muutoksen maailma. Puhumme oudoilla termeillä kosmisen energian valjastamisesta, lopullisesta konfliktista yhdistyneen ihmiskunnan ja jonkin toisen planeettagalaksin pahaenteisten voimien välillä.” ”Maailman kansojen on yhdistyttävä, sillä seuraava sota on planeettojen välinen sota. Maapallon kansojen on jonain päivänä muodostettava yhteinen rintama muilta planeetoilta tulevien ihmisten hyökkäyksiä vastaan. [28]

Macarthur saattoi hyvinkin viitata samoihin avaruusolentoihin, joiden Corso, Cooper ja Lear uskoivat tehneen sopimuksen Eisenhowerin hallinnon kanssa. Merkittävää on, että raportit yhteydenotoista avaruusolentoihin alkoivat muuttua, kun väitettyä sopimusta alettiin panna täytäntöön. Ystävälliset ”avaruusveljien” kertomukset, joissa oli mukana 1950-luvun kontaktihenkilöitä, muuttuivat, kun raportteja sieppauksista alkoi ilmaantua sen jälkeen, kun Barney ja Betty Hillin ensimmäinen kirjattu tapaus vuonna 1961 oli tapahtunut:

Toinen ilmeinen kaava, joka on esiintynyt ufologiassa, on avaruusveljesten valta-asema 1950-luvulla. He olivat ystävällisiä, olivat vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, jotka tulivat tunnetuiksi kontaktihenkilöinä, ja ottivat ihmisiä kyytiin avaruusaluksillaan. Tämä malli muuttui dramaattisesti Betty ja Barney Hillin sieppauksen myötä 1960-luvun alussa. 1950-luvun avaruusveljen ihmistyypit näyttivät katoavan, ja ne korvattiin UFO-kirjallisuudessa toisenlaisella muukalaisella. Kuusikymmenluvun alussa Hillien ensimmäinen sieppaus aloitti uuden mallin, jossa avaruusolennot olivat harmaita ”pahoja” muukalaisia, jotka sieppasivat ihmisiä vastoin heidän tahtoaan ja tekivät heille lääketieteellisiä toimenpiteitä. Tämän kirjoittajan tietääkseni 1950-luvulla ei ollut yhtään vahvistettua tapausta ”klassisista” sieppauksista. Toisin kuin 1950-luvun ”hyviä” avaruusveljiä, kaikki, joilla oli tarpeeksi epäonnea tavatakseen heidät, kuvailivat näitä harmaita avaruusolentoja etäisiksi ja tunteettomiksi. [29]

Wolfin mukaan avaruusolennot olivat harmaita Zeta Reticulum -tähtijärjestelmän neljänneltä planeetalta, kun taas Cooper väittää, että ne olivat pitkiä harmaita Betelgeusesta, Orionilta. Wolfin ja Cooperin toisistaan poikkeavat versiot kuvastavat todennäköisesti Rigelin ja Betelguesen Harmaiden läheistä suhdetta ja sitä, että sopimus on saattanut koskea useampaa kuin yhtä lajia avaruusolentoja. Wolf on kuvannut, että Harmailla on myönteisiä motiiveja niiden läsnäoloon maapallolla, mutta Yhdysvaltain armeijan sekopääelementit ovat estäneet niitä ja ottaneet ne kohteekseen. [30] Vastaavasti Robert Dean uskoo, että Maassa vierailevat avaruusolennot ovat ystävällisiä. [31] Tämä on ristiriidassa Cooperin, Learin, Schneiderin, Corson ja luultavasti jopa Macarthurin todistusten kanssa Harmaiden todellisista motiiveista. On syytä toistaa Gerald Lightin väite ”hirvittävästä ristiriidasta eri ‘viranomaisten’ välillä” siitä, pitäisikö yleisölle tiedottaa vai ei. On todennäköistä, että nämä erilaiset näkemykset Harmaiden motiiveista heijastivat epävarmuutta, joka on jakanut päättäjiä voimakkaasti aina nykypäivään asti siitä, miten parhaiten vastata Maan ulkopuolisten läsnäoloon ja mitä yleisölle pitäisi kertoa. [32]

Salaisuuden ja todistajien uskottavuuden säilyttäminen

Epävarmuus harmaiden avaruusolentojen motiiveista ja käyttäytymisestä näyttää vaikuttaneen suuresti hallituksen päätökseen olla paljastamatta avaruusolentojen läsnäoloa ja Eisenhowerin heidän kanssaan allekirjoittamaa sopimusta. Seuraavassa UFO-tutkijoille vuotaneessa ”väitetyssä virallisessa asiakirjassa” kuvataan virallista salassapitopolitiikkaa, joka hyväksyttiin huhtikuussa 1954, kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Eisenhower oli saanut ”ensikontaktin” avaruusolentoihin, jotka Eisenhowerin hallinto torjui:

Kaikkia kohtaamisia, joiden tiedetään olevan peräisin Maan ulkopuolelta, on pidettävä kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeinä, ja ne on siksi luokiteltava TOP SECRET -turvaluokitelluiksi. Yleisö tai lehdistö ei saa missään tapauksessa saada tietää näiden olentojen olemassaolosta. Hallituksen virallinen politiikka on, että tällaisia olentoja ei ole olemassa ja että mikään liittovaltion hallituksen virasto ei tällä hetkellä tutki avaruusolentoja tai niiden esineitä. Kaikki poikkeaminen tästä ilmoitetusta politiikasta on ehdottomasti kielletty. [33]

Rangaistukset maan ulkopuolisia ihmisiä koskevien salaisten tietojen paljastamisesta ovat varsin ankaria. Joulukuussa 1953 yleisesikuntapäälliköt antoivat armeijan, laivaston ja ilmavoimien julkaisun 146, jonka mukaan UFOja koskevien tietojen luvaton luovuttaminen on vakoilulain mukainen rikos, josta voi seurata jopa 10 vuoden vankeusrangaistus ja 10 000 dollarin sakko. [34] Robert Deanin mukaan tämä ankara rangaistus estää useimpia entisiä sotilaita paljastamasta tietoja. [35]

Strategiat, joilla käsitellään niitä entisiä sotilaita, yritysten työntekijöitä tai todistajia, jotka ovat tarpeeksi rohkeita tai ”typeriä” paljastamaan salaisia tietoja, ovat näiden henkilöiden pelottelu, hiljentäminen, eliminointi tai mustamaalaaminen. Tähän politiikkaan kuuluu sellaisia strategioita kuin kaikkien julkisten tietojen poistaminen entisistä sotilashenkilöistä tai yritysten työntekijöistä, henkilöiden pakottaminen vetäytymään, henkilöiden lausuntojen tarkoituksellinen vääristely tai henkilöiden mustamaalaaminen. Esimerkiksi Bob Lazar väitti olevansa entinen fyysikko, joka työskenteli maan ulkopuolisten alusten käänteistekniikan parissa. Hän kuvaili, että kaikki hänen yliopistonsa ja julkiset tietonsa katosivat, mikä osoittaa, miten sotilastiedustelupalvelut aktiivisesti mustamaalaavat ilmiantajia. [36]

Tähän mennessä mainittujen todistajien, Cooperin, Schneiderin, Learin ja Wolfin, kohdalla on käytetty joitakin tai kaikkia näistä strategioista, mikä vaikeuttaa varmojen johtopäätösten tekemistä heidän lausunnoistaan. Koska ristiriitojen, epävarmuuden ja hämmennyksen luominen on sotilastiedustelupalvelujen toimintatapa, jolla ne pyrkivät pitämään maan ulkopuolisten läsnäolon salassa, entisten virkamiesten/työntekijöiden/todistajien lausuntoja on tarkasteltava niiden ansioiden perusteella. Vaikka uskottavuuteen, luotettavuuteen ja disinformaatioon liittyvät kysymykset ovat tärkeitä tutkittaessa avaruusolentojen läsnäoloa, ei ole vielä kehitetty tiukkaa menetelmää, jolla voitaisiin käsitellä sotilas- ja tiedustelupalvelujen pyrkimyksiä mustamaalata, pelotella tai luoda kiistaa tiettyjen todistajien ympärille. Esimerkiksi lukuisat yritykset mustamaalata Cooperia erityisesti viittaamalla hänen lausunnoissaan esiintyviin epäjohdonmukaisuuksiin, vetäytymisiin, törkeään käytökseen ja ilmaistuihin kannanottoihin voivat johtua osittain tai kokonaan sotilastiedustelun virkamiesten politiikasta, jonka tarkoituksena on mustamaalata ja/tai pelotella Cooperia, jotta hän ei vuotaisi salaisia tietoja, joita hän on hyvinkin voinut todistaa virka-asemassaan. Koska Cooperin sotilasrekisteri osoittaa, että hän palveli virallisessa ominaisuudessa Tyynenmeren laivaston komentajan tiedotusryhmässä, on hyvin todennäköistä, että suuri osa hänen lausunnostaan on uskottava. Mahdolliset epätarkkuudet, jotka koskevat hänen muistikuviaan Eisenhowerin hallinnon ja avaruusolentojen välisten tapaamisten ajoituksesta, voivat johtua joko muistivirheistä tai kenties tarkoituksellisesta itsesuojelumekanismista. Jotkut ”ilmiantajat” ovat huomauttaneet, että peruuttaminen tai epätarkkuuksien kylväminen todistuksiin on joskus välttämätöntä tiedon levittämiseksi ilman fyysistä vahinkoa. [37] Kiistelty Cooper oli epäilemättä joutunut pisimpien ja intensiivisimpien sotilastiedustelun pyrkimysten kohteeksi, joiden tarkoituksena oli mustamaalata tai pelotella ketään salaisia tietoja paljastavaa ilmiantajaa.

Maan ulkopuolisten läsnäoloa varten kehitetty salassapitopolitiikka johtuu mitä todennäköisimmin siitä, että vastuussa olevat kansalliset turvallisuusviranomaiset ovat joutuneet syvään poliittiseen dilemmaan. Tämä dilemma johtuu epävarmuudesta sen suhteen, mitä todellisia hyötyjä vuoden 1954 väitetyllä sopimuksella oli ja mitä seurauksia sopimuksella olisi. Vaikka sopimuksen allekirjoittaminen tarjosi Yhdysvaltojen kansallisille turvallisuusviranomaisille mahdollisuuden tutkia maan ulkopuolisten teknologioita ja tarkkailla maan ulkopuolisten biologista ohjelmaa siepattujen siviilien avulla, osoittautui, että sopimus ei ollut niin hyödyllinen kuin aluksi luultiin, koska yhdysvaltalaisia siviilejä siepattiin liikaa.

Harmaiden myöhempi käyttäytyminen vuorovaikutuksessa Yhdysvaltain kansallisten turvallisuusviranomaisten kanssa oli todennäköisin syy lykätä päätöstä julkaista uutinen sopimuksesta ja avaruusolentojen läsnäolosta maailmanlaajuiselle yleisölle. Lightin todistajanlausunnon mukaan Eisenhower oli ilmoittanut 20.-21. helmikuuta 1954 läsnäolijoille, että ilmoitus tehtäisiin pian ensikontaktitapahtuman jälkeen. Koska näin ei tapahtunut ja sopimus allekirjoitettiin lopulta toisen Maan ulkopuolisten ryhmän, harmaiden, kanssa, tämä viittasi siihen, että kansalliset turvallisuusvirastot olivat syvästi eri mieltä siitä, oliko tämän tiedon julkistaminen viisasta, ja että ne olivat huolestuneita mahdollisesta julkisesta reaktiosta Harmaiden toimintaan.

Jäähyväispuheessaan vuonna 1961 presidentti Eisenhower viittasi mahdollisesti niiden kansallisten turvallisuusvirastojen kasvavaan valtaan, jotka käsittelivät avaruusolentojen läsnäoloa ja jotka olivat saamassa paljon valtaa sen dilemman seurauksena, mitä tehdä avaruusolentojen läsnäolon kanssa:

Hallituksen neuvostoissa meidän on varottava, ettei sotateollinen kompleksi hanki tarpeetonta vaikutusvaltaa, olipa se sitten haluttua tai toivottua. Väärin sijoitetun vallan katastrofaalisen nousun mahdollisuus on olemassa, ja se tulee jatkumaan. Emme saa koskaan antaa tämän yhdistelmän painon vaarantaa vapauksiamme tai demokraattisia prosessejamme. Meidän ei pitäisi pitää mitään itsestäänselvyytenä. Vain valppaat ja tietävät kansalaiset voivat pakottaa valtavan teollisen ja sotilaallisen puolustuskoneiston sovittamaan yhteen rauhanomaiset menetelmämme ja tavoitteemme, jotta turvallisuus ja vapaus voivat kukoistaa yhdessä.

Jos presidentti oli tyytymätön siihen, että Maan ulkopuolisten läsnäolosta ei kerrottu, hänen puheensa osoitti, että vastuussa olevat kansalliset turvallisuusviranomaiset hallitsevat julkista politiikkaa ja omaksuvat ”kovan linjan lähestymistavan”, joka ei ole sopusoinnussa Yhdysvaltojen demokraattisten ihanteiden kanssa.

Seuraavina vuosikymmeninä näyttää siltä, että virallista julkistamista harkittiin vakavasti useaan otteeseen. Esimerkiksi Robert Emenegger ja Allan Sandler väittivät, että Pentagon lähestyi heitä vuonna 1972, jotta he tuottaisivat virallisesti hyväksytyn videon, jota käytettäisiin Maan ulkopuolisten läsnäolon viralliseen julkistamiseen. Kun tarjous myöhemmin peruttiin, syyksi ilmoitettiin, että aika ei ollut enää sopiva Watergate-skandaalin vuoksi. Vaikka on epäilemättä totta, että poliittiset tekijät vaikuttivat virallisen ilmoituksen tekemiseen, on todennäköisempää, että ilmoittamatta jättäminen johtui epäselvyydestä sen suhteen, mitkä olivat Maan ulkopuolisten todelliset motiivit ja millainen vaikutus ilmoituksella olisi Maan ulkopuoliseen toimintaan. Maan ulkopuolisten läsnäolosta ilmoittaminen olisi luonnollisesti johtanut kysymyksiin maan ulkopuolisten motiiveista ja toiminnasta. Jos virkamiehet eivät päässeet sopuun asianmukaisista vastauksista, he todennäköisesti päättivät, että oli parempi lykätä julkistamista kuin uhata kansallista turvallisuutta tekemällä epätarkkoja ilmoituksia.

Useat UFO-tutkijat ovat tutkineet ja keskustelleet laajasti Maan ulkopuolisten sieppausten ja harmaiden toteuttamien lääketieteellisten ohjelmien tarkasta luonteesta. Heidän johtopäätöksensä vaihtelevat suuresti, mikä viittaa siihen, että yksityisten UFO-tutkijoiden syvät erimielisyydet Harmaiden motiiveista ja toiminnasta heijastavat hyvin todennäköisesti virallisten hallituslähteiden erimielisyyksiä. [38] Niin kauan kuin tällainen epävarmuus jatkuu, näyttää siltä, että tietojen julkistamista voidaan edelleen lykätä, kunnes keskeiset maailmanlaajuiset tapahtumat eivät enää tee salassapitopolitiikkaa kannattavaksi.

Yhteenveto

Tässä tekstissä esitettyjen todisteiden tarkastelu ilmiantajien tai todistajien lausuntojen muodossa tuo esiin valtavia ongelmia, jotka vaikeuttavat lopullisen mielipiteen muodostamista: ensinnäkin Eisenhowerin ja avaruusolentojen väitetystä ”Ensikontaktitapaamisesta”, toiseksi väitteistä, joiden mukaan useammat kuin yksi joukko avaruusolentoja olisi tavannut Eisenhowerin hallinnon, ja kolmanneksi erilaisista poliittisista kysymyksistä, jotka johtuvat tapaamisista ja sen jälkeen väitetysti allekirjoitetusta sopimuksesta. Eniten hämmennystä herättää se, miten suhtautua sellaisten ilmiantajien todistuksiin, jotka vaikuttavat vilpittömiltä, myönteisesti motivoituneilta ja joilla on uskottavia tarinoita, mutta joita kuitenkin vaivaavat kiistat, petossyytökset, epäjohdonmukaisuudet ja muut väärinkäytökset. Koska Maan ulkopuolisten läsnäoloon on sovellettu virallista salassapitopolitiikkaa, voidaan päätellä, että sotilas- ja tiedustelupalvelut ovat aiheuttaneet osan, ellei jopa suurimman osan, näitä henkilöitä ympäröivistä kiistoista, joiden tarkoituksena on mustamaalata ilmiantajien tai todistajien kertomukset.

Vaikka ilmiantajien todistuksiin liittyvät kiistat ja sotilastiedustelupalvelujen rooli kiistan synnyttämisessä aiheuttavat edelleen epävarmuutta, suurin osa todisteista viittaa siihen, että ”ensikontakti”-kokous pidettiin Eisenhowerin Palm Springin lomalla 20.-21. helmikuuta 1954. Todistusten mukaan ensimmäisen kosketuksen tapahtumassa olleet avaruusolennot, pitkien ”pohjoismaisten” avaruusolentojen rotu, hylättiin, koska ne olivat haluttomia tarjoamaan kehittynyttä teknologiaa sopimuksessa. Myöhemmin järjestettiin tapaaminen ja allekirjoitettiin sopimus toisenlaisten avaruusolentojen, joita kutsutaan yleisesti harmaiksi, kanssa, jotka eivät olleet yhtä vastahakoisia maan ulkopuolisen teknologian vaihtamiseen osana sopimusta.

Suurin osa julkisuuteen päätyneistä todisteista viittaa siihen, että Maan ulkopuolinen rotu, jonka kanssa sopimus allekirjoitettiin, eli Harmaat, ovat parhaimmillaan arvoitus ja pahimmillaan yksinkertaisesti epäluotettavia kaapattujen siviilien kohtelussa. Todistajaraporttien myöhempi siirtyminen ystävällisistä avaruusolentojen ”kontakteista” häiritseviin ”sieppauksiin” viittaa siihen, että Eisenhowerin hallinto oli allekirjoittanut sopimuksen sellaisten avaruusolentojen kanssa, joiden motiivit ja toiminta ovat arvoituksellisia yleisen edun kannalta. Harmaiden avaruusolentojen toiminta herättää ilmeisesti edelleen epävarmuutta Yhdysvaltojen kansallisissa turvallisuusviranomaisissa asianmukaisen strategisen vastauksen osalta. [39] Sen sijaan ystävällismieliset pohjoismaiset ”avaruusveljet” häipyivät kuvioista, koska Eisenhowerin hallinto katsoi, etteivät he olleet riittävän motivoituneita palvelemaan Yhdysvaltain kansallisten turvallisuusvirastojen teknologisia ja strategisia tavoitteita.

Kysymystä siitä, milloin Eisenhowerin allekirjoittama sopimus ja avaruusolentojen läsnäolo saatetaan paljastaa, on odotettu jo pitkään. Viimeaikainen taloudellinen tapahtuma saattaa olla merkki siitä, että jonkinlainen julkistaminen on mahdollista lähitulevaisuudessa. Bloomberg Newsin Pariisin kirjeenvaihtajan Craig Copetasin mukaan Sveitsin Davosissa 21.-25. tammikuuta 2004 pidetyssä Maailman talousfoorumissa keskusteltiin avaruusolennoista yhdessä tai useammassa suljetussa istunnossa. Tammikuun 21. päivänä julkaistussa jutussa Copetas väitti, että ”foorumin virkamiehet väittävät, että heidän viisipäiväinen ohjelmansa kumppanuudesta turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi edellyttää yksiselitteistä tutkimusta avaruusolentojen läsnäolosta maapallolla”. [40] Davosin foorumi on maailmantalouden trendien mittari, ja siellä keskustellaan erilaisista aiheista, joilla on pitkän aikavälin vaikutus liiketoimintaan. Maan ulkopuolisten läsnäoloa ja teknologiaa koskevien salaliittoteorioiden sisällyttämisellä viralliseen asialistaan on merkitystä paljon muutakin kuin keskustelun hypoteettinen luonne. Eri maiden hallitukset saattavat hyvinkin hiljaisesti antaa ”liike-elämän ystävilleen” ymmärtää, että niiden on parasta alkaa tutkia, miten Maan ulkopuolisten läsnäolo ja teknologia vaikuttavat liike-elämään. Kun otetaan huomioon Davosissa 21. tammikuuta 2004 käyty keskustelu mahdollisesta avaruusolentojen läsnäolosta ja Eisenhowerin sopimuksen 50-vuotisjuhla 20.-21. helmikuuta, voidaan olettaa, että pian saatetaan tehdä ilmoitus avaruusolentojen läsnäolosta.

Lähestyessämme Yhdysvaltojen ja avaruusrodun välisen ensikontaktin tapaamisen 50-vuotispäivää meidän on ihmeteltävä tämän tapahtuman mahtavaa luonnetta. Samaan aikaan meidän on tehtävä kaikki tarpeellinen, jotta voimme julkistaa koko tapaamisen kaikki yksityiskohdat ja sen, että näennäisesti periaatteelliselta vaikuttava Maan ulkopuolinen rotu, joka hylkäsi teknologian siirrot, kun Yhdysvalloissa ja muualla planeetalla oli käynnissä vaarallisia aseohjelmia, ilmeisesti torjui sen. Myöhemmin tapahtuva sopimuksen allekirjoittaminen sellaisen avaruusrodun kanssa, joka on valmis vaihtamaan teknologiaa vastineeksi ”rajoitetuista lääketieteellisistä kokeista” siviileillä, jää varmasti historiaan syvästi merkittävänä tapahtumana, jonka vaikutukset heijastuvat edelleen ihmisyhteiskuntaan. Lopuksi meidän on oltava valppaina, kun otetaan huomioon lisääntyvät todisteet siitä, että vaikka sopimus allekirjoitettiin vuoden 1954 ”ensimmäisen kosketuksen” tapahtuman jälkeen, se saatettiin hyvinkin allekirjoittaa ”väärien avaruusolentojen” kanssa, ja että tämä saattaa vaikuttaa haitallisesti ihmiskuntaan, jos asiaa ei käsitellä avoimesti, läpinäkyvästi ja totuudenmukaisesti. Elämme rohkean uuden tulevaisuuden kynnyksellä, jossa on monia epävarmuustekijöitä maan ulkopuolisten läsnäoloa ympäröivän salaisuuden vuoksi. Uskomme, demokraattiset arvomme ja omistautumisemme totuudelle valmistavat meitä parhaiten, kun tämä tieto tulee julkisuuteen.


Lähdeviitteet

[1] Kiitän vilpittömästi H.M:ää hänen anteliaasta tuestaan tutkimukselleni ja siitä, että hän on tarjonnut älyllisesti stimuloivan ympäristön monien tässä asiakirjassa esitettyjen ajatusten kehittämiselle. Kiitokset myös George Arnoldille ja kahdelle muulle American Universityn pääkirjaston kirjastonhoitajalle, jotka avustivat tutkimustyössä. Olen kiitollinen myös William Hamiltonille luvasta siteerata hänen henkilökohtaisia muistiinpanojaan kersantti Charles L. Suggsin haastattelusta vuodelta 1991. Lopuksi kiitokset Claylle ja Shawn Pickeringille haastattelujen järjestämisestä sellaisten henkilöiden kanssa, joilla oli henkilökohtaista tietoa Eisenhowerin hallinnon ja avaruusolentojen välisistä tapaamisista.

[2] William Moore, “UFO’s: Exploring the ET Phenomenon,” Gazette (Hollywood, CA., March 29, 1989). Saatavilla verkossa: http://www.presidentialufo.com/ike&the.htm

[3] William Moore, “UFO’s: Exploring the ET Phenomenon,” http://www.presidentialufo.com/ike&the.htm

[4]   John Spencer, “Light, Gerald,” The UFO Encyclopedia: Inexplicable Sightings, Alien Abductions, Close Encounters, Brilliant Hoaxes (Avon Books, 1991) 188.

[5] “A Covenant With Death by Bill Cooper,” http://www.alienshift.com/id40.html Myös kirjassa William Cooper, Behold a Pale Horse (Light Technology Publishing 1991), 203.

[6] Edwin G. Noursen, Ph.D. (1883-1974), biografia: http://www.coopheroes.org/inductees/nourse.html

[7] Kardinaali McIntyren asiakirjojen sulkeminen, katso Los Angelesin katolisen arkiston pääsyä koskevat säännöt. http://www.archivalcenter.org/Archival_Regulations/arcreg.html

[8] Franklin Winthrop Allen kirjoitti teoksen Instructions for Reporters for Hearings Before the Interstate Commerce Committee (Dispatch Press, 1918).

[9] Kts. William Moore, “UFO’s: Exploring the ET Phenomenon,” http://www.presidentialufo.com/ike&the.htm

[10] Cooper, “Origin, Identity, and Purpose of MJ-12,” http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/maji007.html

[11] Bill Hamiltonin henkilökohtaisia muistiinpanoja kersantti Suggsin haastattelusta vuodelta 1991.

[12] William Hamiltonin henkilökohtaisia muistiinpanoja ylikonstaapeli Suggsin haastattelusta vuodelta 1991. Katso myös William Hamilton, Cosmic Top Secret (Inner Light, 1992).

[13] “John Lear Disclosure Briefing,” Coast to Coast Radio (November, 2003) http://www.coasttocoastam.com/shows/2003/11/02.html

[14] 21st Century Radio’s Hieronimus & Co. “Transcript of Interview with Bob Dean, March 24, 1996,”  http://www.planetarymysteries.com/hieronimus/bobdean.html . Katso myös Larry Lowe, “Perspective on Robert O. Dean: Let’s Listen to the Man,” (CNI News, 1995) http://www.reptilianagenda.com/research/r110199j.html

[15] Milton William Cooper, “Origin, Identity, and Purpose of MJ-12,” http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/maji007.html . Katso myös Cooper, Behold A Pale Horse, 202.

[16]   Milton William Cooper, “Origin, Identity, and Purpose of MJ-12,” http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/maji007.html

[17] Milton William Cooper, “Origin, Identity, and Purpose of MJ-12,” http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/maji007.html

[18]   “1972 Film Disclosure Offer,” http://www.presidentialufo.com/disclosure_72-75.htm

[19] Milton William Cooper, “Origin, Identity, and Purpose of MJ-12,” http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/maji007.html, katso myös Cooper, Behold a Pale Horse, 203-04.

[20] Phil Schneider, “MUFON Conference Presentation, 1995,” saatavilla verkossa: http://www.anomalous-images.com/text/schneid.html

[21] Kts. Chris Stoner, ’The Revelations of Dr Michael Wolf on the UFO Cover Up and ET Reality,” (October 2000)http://www3.mistral.co.uk/futurepositive/mdrwolf.htm

[22] Kts. Richard Boylan, “Official Within MJ-12 UFO-Secrecy Management Group Reveals Insider Secrets,”  http://www.drboylan.com/wolfdoc2.html

[23]   “Testimony of Don Phillips,” Disclosure, ed., Stephen Greer (Crossing Point, 2001) 379

[24]   Phillip Corso, The Day After Roswell (Pocket Books, 1997) 292.

[25] Milton William Cooper, “Origin, Identity, and Purpose of MJ-12,” http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/maji007.html, katso myös Cooper, Behold a Pale Horse, 209.

[26] “John Lear Disclosure Briefing,” Coast to Coast Radio (November, 2003) http://www.coasttocoastam.com/shows/2003/11/02.html

[27] Phil Schneider, MUFON Conference Presentation, 1995, saatavilla verkossa: http://www.anomalous-images.com/text/schneid.html

[28] “UFO Quotes by Astronauts and Cosmonauts,” http://ufos.my100megs.com/ufoquotes.htm

[29] “’Good’ versus ‘Bad Alien’, http://www.presidentialufo.com/good_bad_alien.htm

[30] Kts. Chris Stoner, ’The Revelations of Dr Michael Wolf on the UFO Cover Up and ET Reality,” (October 2000)http://www3.mistral.co.uk/futurepositive/mdrwolf.htm

[31] 21st Century Radio’s Hieronimus & Co. “Transcript of Interview with Bob Dean, March 24, 1996,”  http://www.planetarymysteries.com/hieronimus/bobdean.html

[32] Kuvaus Wolfin yhteydestä harmaasieluihin, katso Chris Stoner, ’The Revelations of Dr Michael Wolf on the UFO Cover Up and ET Reality,’ (lokakuu 2000) http://www3.mistral.co.uk/futurepositive/mdrwolf.htm

[33] Majestic 12 Group, “Special Operations Manual, SOM1-01 – Extraterrestrial Entities and Technology, Recovery and Disposal,” April 1954   Part 2 http://209.132.68.98/pdf/som101_part2.pdf

[34] 21st Century Radio’s Hieronimus & Co. “Transcript of Interview with Bob Dean, March 24, 1996,”  http://www.planetarymysteries.com/hieronimus/bobdean.html

[35] Kts. 21st Century Radio’s Hieronimus & Co. “Transcript of Interview with Bob Dean, March 24, 1996,”  http://www.planetarymysteries.com/hieronimus/bobdean.html

[36] “Bob Lazar on the Billy Goodman Happening” December 20, 1989 http://www.swa-home.de/lazar3.htm

[37] Nimettömien ilmiantajien haastattelut.

[38] Kts. Michael Salla, “Disinformation, Extraterrestrial Subversion & Psychological Reductionism – A Reply to Dr Richard Boylan,” www.exopolitics.org January 7, 2004. http://exopolitics.org/Exo-Comment-11.htm

[39] Keskustelua Yhdysvaltojen strategiasta avaruusolentojen suhteen, katso Michael Salla, Valtapolitiikan epäonnistuminen vastaamaan avaruusolentojen läsnäoloon — Inhimillisten voimavarojen kehittäminen kelvollisena globaalina puolustusstrategiana, www.exopolitics.org (1. tammikuuta 2004). https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/valtapolitiikan-epaonnistuminen-vastaamaan-avaruusolentojen-lasnaoloon/

[40] A. CRAIG COPETAS, “Extraterrestrial edge helps the balance sheet,” Bloomberg News (01/21/04). Saatavilla verkossa: http://www.chron.com/cs/CDA/ssistory.mpl/business/2365195   Artikkelin julkaissut exopolitics.net

Uskottavia todisteita avaruusolennoista

kirjoittanut Nikkie Gray

Olen tutkinut kaikkea, mikä liittyy muukalaisilmiöihin (sieppaukset, UFOt, hallituksen peittelyt, muinaiset rakenteet, viljakuviot, avaruusolentohavainnot jne.) yli 20 vuoden ajan. Tämä matka alkoi, kun olin 7-vuotias.

Isäni kanssa varttuessani huomasin nopeasti, että hän rakasti scifi-sarjoja ja -elokuvia. Katsoin Star Warsin ensimmäisen kerran hänen luonaan, kun olin vasta nuori padawan. Star Trek oli hänen toinen suosikkinsa, ja katsoimme kaikki sarjat. Yksi, josta aloin pitää, oli Star Trek: The Next Generation. Mutta vasta kun hän esitteli minulle Salaiset Kansiot -sarjan, uteliaisuuteni tuntematonta kohtaan heräsi ja minussa syntyi tutkija.

Sen jälkeen olin kyltymätön totuuden etsijä. Ruokkien nälkääni odotin innokkaasti, kunnes oli luokkani vuoro mennä kirjastoon, ja etsin salaa, mitä kirjoja siellä oli. Sanon salaa, koska jos joku olisi nähnyt minun ottavan kirjoja paranormaaleista ilmiöistä, oli ystävä tai ei, minua olisi pidetty täysin outona. Tiesin jo tuossa nuoressa iässä, että aiheeseen liittyi leimautuminen. Löysin joitakin kirjoja UFOista, avaruusolennoista, paranormaalista, psyykkisistä kyvyistä ja niin edelleen, mutta tiedot olivat melko suppeita. Tiesin, että minun oli löydettävä parempi lähde, joten lähdin julkiseen kirjastoon, josta löysin lukuisia kirjoja aiheista, joista olin utelias. Kotona katselin ilmiöistä kertovia ohjelmia, joista yksi oli nimeltään ”Sightings”. Toivoin kovasti, että YouTube olisi ollut silloin olemassa. Siitä huolimatta tutkin perusteellisesti kaikkea, mitä minulla oli käytettävissäni, ja yritin saada vastauksia moniin minua vaivaaviin kysymyksiin.

Sain ensimmäisen tietokoneeni 22-vuotiaana, ja tutkimukseni laajeni, mutta vasta vuonna 2010 – kun olin 24-vuotias – aloin törmätä tietoihin, joita ei virallisesti kerrottu yleisölle. Nämä asiat olivat seuraavat: hallituksen hankkeet, joista en koskaan oppinut koulussa, kuten Operation Paperclip — jossa Yhdysvaltain hallitus toi natsitiedemiehiä ja -insinöörejä työskentelemään Yhdysvaltain hallitukselle, mielenhallintakokeet, kuten MK Ultra -projekti, kloonaus, teknologia, biologiset aseet, sotarikokset, ihmisväestön testaaminen heidän tietämättään Operaatio LAC:n ja muiden avulla, ja tietenkin erittäin salaiset avaruusolento-ohjelmat ja sopimukset, jotka tehtiin kauan sitten ja joita käsittelen tarkemmin tässä raportissa. Pointtini on se, että 27-vuotiaana minulla oli jo 20 vuotta tutkimusta takanani.

20+ vuotta tutkimusta

Tutkimusmatkani on ollut pitkä, työläs ja toisinaan outo. Tämä tutkimus ja jopa kiinnostus kaikenlaisiin metafyysisiin aiheisiin tai Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuteen on aiheuttanut sen, että olen monesti vieraantunut ikätovereistani. Huolimatta runsaista todisteista — asiakirjoista, uskottavien ihmisten todistuksista, videoista, kuvista, esineistä ja niin edelleen — meille on jäänyt enemmän kysymyksiä kuin konkreettisia vastauksia. Ongelmana on ollut kaikkien maailman hallitusten täydellinen peittely ja vaikeneminen, mikä ei ainoastaan salannut näiden asioiden olemassaoloa yleisöltä vaan myös loi aiheen ympärille leiman, niin että jos joku tutki asiaa, hänelle joko naureskeltiin — hänestä tehtiin esimerkki — tai jos hän oli tiedemies tai tutkija, hänen työnsä joutui huonoon valoon ja hänen kollegansa välttelivät häntä. ”Salaisiin” hankkeisiin käytetään miljardeja dollareita, kun yleisö on pidetty pimennossa ja maksanut laskun.

Seuraavassa esittelen sotilashenkilöitä, professoreita ja tutkijoita, jotka ovat tutkineet tätä ilmiötä ja puhuneet siitä tai jotka ovat itse kokeneet sen. Olen käynyt läpi vuosien aineistoa ja tutkin laajasti niiden henkilöiden henkilöitä, joita korostan tätä raporttia varten. Kyseenalaistin myös heidän motiivinsa. Mitä hyötyä heillä olisi siitä, että he esittelisivät tietoa tähän aiheeseen liittyen? Mitä menetettävää heillä olisi? Mikä olisi motiivi valehteluun? Ovatko he täysjärkisiä? Onko heillä mielenterveysongelmia tai perussairauksia? Onko heillä ollut tapana keksiä tarinoita saadakseen huomiota? Sanon, etten löytänyt mitään todisteita tällaisista asioista esittelemieni avainhenkilöiden kohdalla. Se, mitä löysin, jätti minulle enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Koska on hyvin todennäköistä, että nämä todisteet voivat olla totta (kunnes toisin todistetaan), pidän tärkeänä, että suuri yleisö ainakin kuuntelee, mitä heillä on sanottavaa, ja tutustuu heidän tutkimuksiinsa. Pyydän teitä pitämään mielenne avoimena ja tekemään oman tutkimuksenne jokaisen esittelemäni henkilön osalta. Ainoa toiveeni on, että se herättää teissä jotain, jotta alatte esittää kysymyksiä siitä, mitä täällä tapahtuu, ja jos maailman hallitukset ja valtaapitävät todella salaavat meiltä ET:iden olemassaolon … ja kaikkein tärkein kysymys … miksi?

Et pysty tutkimaan jokaista henkilöä perusteellisesti yhdessä päivässä. Suosittelen, että laitat tämän viestin kirjanmerkkeihin puhelimeesi tai tietokoneellesi ja vietät pari päivää tai enemmän aikaa jokaisen kohdalla. Olen tehnyt paljon jalkatyötä ja yrittänyt esittää yksinkertaistetun version, jotta pääsisit alkuun. Tee oma tutkimuksesi. Kysy kysymyksiä ja etsi vastauksia. En pyydä sinua uskomaan, pyydän vain etsimään.

Kanadan entinen puolustusministeri Paul Hellyer

Esittelen Hellyerin ensimmäisenä, koska monet skeptikot tai epäuskoiset pitävät hänen lausuntojaan uskottavina hänen taustansa ja pätevyytensä vuoksi. Hellyer on kanadalainen insinööri, poliitikko, lentäjä, kirjailija ja kommentaattori, jolla on ollut pitkä ja vilkas ura.

Hänestä tuli Kanadan puolustusministeri Lester B. Pearsonin hallituksessa vuoden 1963 vaaleissa, kun liberaalit palasivat valtaan. Kanadan puolustusministerinä hän valvoi Kanadan kuninkaallisen laivaston, Kanadan armeijan ja Kanadan kuninkaallisten ilmavoimien jyrkkää ja joidenkin mielestä kiistanalaista yhdistämistä ja yhdistämistä yhdeksi organisaatioksi, joka tunnetaan nimellä Kanadan joukot.

Avaruusolentojen paljastaminen julkisesti

Syyskuun 25. päivänä 2005 Hellyer piti puheen Toronton yliopistossa, jossa hän totesi julkisesti, että ”UFOt ovat yhtä todellisia kuin lentokoneet, jotka lentävät pääsi yllä”. Hellyer jatkoi: ”Olen niin huolissani siitä, mitä seurauksia galaksien välisen sodan aloittamisella voisi olla, että minun oli mielestäni sanottava jotain.”

Hän kommentoi asiaa edelleen sanomalla: ”Roswellin tapaukseen liittyviin asioihin liittyvä salailu oli vertaansa vailla. Luokitus oli alusta alkaen huippusalaisuuden yläpuolella, joten valtaosa Yhdysvaltain virkamiehistä ja poliitikoista, puhumattakaan pelkästä liittoutuneiden puolustusministeristä, ei koskaan ollut perillä.”

Hänen puhettaan seurasi seisova suosionosoitus hänen todettuaan: ”On tullut aika poistaa salailun verho ja antaa totuuden paljastua, jotta voimme käydä todellista ja asiantuntevaa keskustelua yhdestä planeettamme tämän päivän tärkeimmistä ongelmista.”

Alla on perusteellinen haastattelu hänen varhaiselämästään, urastaan, puheestaan Toronton yliopistossa ja siitä, mitä hän haluaa maailman tietävän avaruusolennoista. Minusta tuntuu, että hänen kommenttinsa ovat vain jäähyllyn kärki, ja on niin paljon enemmän kuin mitä hän paljastaa, mutta se on hyvä lähtökohta niille, jotka ovat vasta tutustumassa tähän aiheeseen. Voit oppia lisää Hellyeristä ja hänen työstään lukemalla hänen kirjojaan ja katsomalla hänen antamiaan haastatteluja, joita on YouTubessa.

”Katsokaa, teidän on joko uskottava valehtelijoita (virkamiehiä) tai uskottava minua. Ja se on teidän valintanne, koska minä puhun totta. Se on ainoa syy, miksi olen täällä, enkä saa siitä palkkaa.”

Tri. John Edward Mack

John oli yhdysvaltalainen psykiatri, kirjailija, parapsykologi, aktivisti ja Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan professori. Hän oli kirjailija, johtava avaruusolentojen sieppauskokemusten tutkija, Pulitzer-palkittu elämäkertakirjailija ja kampanjoi ydinaseriisunnan puolesta.

Tohtori Mack omaksui maailmankatsomuksen, jonka innoittajina ovat hengelliset ja filosofiset perinteet, joiden mukaan me kaikki olemme yhteydessä toisiimme. Hän on myös henkilö, jota ihailen suuresti.

”Yhteyden” teemaa muuhun elämään tutkittiin rohkeimmin hänen tutkimuksessaan miehistä ja naisista, jotka kertoivat, että toistuvat ‘muukalaisten kohtaamisen’ kokemukset olivat vaikuttaneet tapaan, jolla he suhtautuivat maailmaan, mukaan luettuna lisääntynyt hengellisyyden tunne ja huoli ympäristöstä. Mackin kiinnostus näiden poikkeuksellisten kokemusten muutokseen johtaviin näkökohtiin ja hänen ehdotuksensa siitä, että kokemus voi olla luonteeltaan enemmänkin transsendentti kuin fyysinen — mutta silti todellinen – uutisoitiin tiedotusvälineissä suurelta osin pelkkänä vahvistuksena avaruusolentojen kohtaamisten todellisuudelle.

Avaruusolentojen sieppausilmiön tutkija

Tohtori Mack aloitti 1990-luvun alussa sieppausilmiöiden tutkimisen. Tämä matka kesti yli vuosikymmenen, ja hänen työnsä keskittyi 200 mieheen ja naiseen, jotka hän luokitteli kokijoiksi.

Hänen psykologitaustansa auttoi häntä arvioimaan jokaista kokijaa sen selvittämiseksi, oliko hänellä mielisairaus, oliko hänellä aiemmin ollut tapana keksiä tarinoita, näkikö hän unta tai hallusinaatioita, oliko hän huomionhakuinen jne.

Hän totesi nopeasti, että nämä henkilöt puhuivat totta, eikä heillä ollut mitään voitettavaa kokemustensa jakamisella, ja totuuden nimissä heillä oli paljon menetettävää. Heidän tarkoituksenaan mennä tohtori Mackin luo oli ainoastaan saada kokemukset loppumaan, ja he olivat melko järkyttyneitä, kun he tajusivat, ettei tohtori voinut saada niitä loppumaan antamalla heille joitakin pillereitä.

Tohtori Mack oli ennen tutkimustaan skeptinen sieppausilmiöiden suhteen, mikä tekee hänen työstään varsin syvällistä. Työskennellessään kokijoiden kanssa hän joutui kohtaamaan uskomusjärjestelmänsä maailmasta ja oman henkisyytensä. Jotkut valtavirran kuvaukset avaruusolennoista ovat keskittyneet pelkoon perustuviin ja negatiivisiin persoonallisuuksiin galaksienvälisistä matkustajista, jotka haluavat tuhota ihmiset. Blockbuster-elokuvissa esitellään paljon avaruusolentojen hyökkäysskenaarioita (Independence Day, Mars Attacks, War of the Worlds, Edge of Tomorrow, The Faculty, Signs, Pacific Rim, Skyline, Invaders from Mars (1953), Earth Vs the Flying Saucers (1956), Invasion of the Saucer Men (1957), ja niin edelleen). Näiden elokuvien kaaoksen ja kauhun välissä on ollut mielestäni tarkempi kuvaus elämästä maailmankaikkeudessa sellaisten elokuvien kautta kuin esim: Star Wars, Star Trek ja MIB, jotka osoittavat, että on olemassa sekä hyväntahtoisia että pahantahtoisia avaruusolentoja aivan kuten on olemassa ihmisiä, jotka ovat hyväluonteisia, kun taas toiset eivät arvosta elämää. Contact, District 9, Fifth Element ja Avatar ovat myös elokuvia, jotka saavat sinut katsomaan ylöspäin ja miettimään, mitä tuolla ulkona on ja mitä meille ei kerrota.

Tohtori Mackin teos esittelee ilmiön näitä kahta puolta, mutta korostaa myös niiden ihmisten huomattavia muutostuloksia, joilla on ollut kokemuksia hyväntahtoisten avaruusolentojen kanssa. Monet kokijat kertoivat, että heidän kohtaamisensa muuttivat heidän maailmankuvaansa ja hengellisyyttään ja lisäsivät heidän huoltaan ympäristöstä.

Salainen komitea

Kun tohtori Mack alkoi puhua työstään kansallisessa televisiossa, Harvardin yliopisto — jossa tohtori Mack toimi psykiatrian johtajana — perusti salaisen komitean, jonka tehtävänä oli mustamaalata hänet, tuhota hänen maineensa ja ottaa häneltä pois virkasuhde, mikä olisi ollut ensimmäinen kerta yliopiston historiassa. Ihmiset ympäri maailmaa pilkkasivat häntä, mutta hän pysyi tiukasti kannassaan ja työssään. Rakastan hänen omistautumistaan ja kiitän häntä hänen sinnikkyydestään kertoa maailmalle, että jotain on varmasti tekeillä ja että siitä on ainakin keskusteltava. Minusta on aina mielenkiintoista, kun ihmiset tuovat julki tietoja, jotka eivät sovi yhteen sen narratiivin kanssa, joka meille on annettu valtaapitävien taholta, ja he näyttävät muodostavan väkijoukon kaltaisen kannan ja luovat jotakin, jota voitaisiin luokitella noitavainoksi. On aina kysyttävä itseltään, mitä henkilö tai ryhmä hyötyisi vaientamalla jonkun, joka etsii totuutta tai yrittää ymmärtää jotakin ilmiötä? Minusta se antaa näiden henkilöiden työlle vielä enemmän uskottavuutta. Tieteen perusta on tutkiminen ja uudet löydöt. Se, että tiedemies kieltäytyy edes tutkimasta tätä aihetta, on irvikuva tieteen perusolemusta kohtaan. On hyvin naiivia uskoa, että olemme ainoat tässä valtavassa maailmankaikkeudessa. Onneksi tohtori Mack voitti tyrannit, jotka halusivat vaientaa hänet, ja hän jatkoi työtään. Siitä pääsenkin hämmentävimpään tapaukseen, jota tohtori Mack tutki.

UFO-kohtaaminen Arielin koululla Ruwassa, Zimbabwessa 1994

Syyskuussa 1994 62 lasta Arielin koulussa Ruwassa, Zimbabwessa, näki UFOn ja avaruusolentoja, kun he olivat koulun ulkopuolella leikkimässä. Pari kuukautta tapauksen jälkeen tohtori Mack meni Zimbabween haastattelemaan lapsia, heidän vanhempiaan ja opettajia, jotka yrittivät ymmärtää tätä kokemusta. Mack, joka oli pohjimmiltaan erikoistunut lastenpsykiatriaan, omisti paljon aikaa lapsille. Se, mitä lapset kertoivat, on niin hullua, ja todella hämmästyttävää siinä on se, että lapset kertoivat täsmälleen saman tarinan, kun heitä kuulusteltiin yksitellen. Opettajat jopa kommentoivat, että he eivät olisi saaneet heitä tekemään niin, vaikka olisivat yrittäneet. YouTubessa on niin paljon tietoa tästä tapauksesta, ja suosittelen lämpimästi katsomaan kaiken saatavilla olevan. Alla on lyhyt pätkä, jossa on pari lasten ja opettajien haastattelua.

Luento: Transcending the Dualistic Mind

Nämä kaksi seuraavaa videota ovat hyvä lähtökohta, kun sukellat tohtori Mackin työhön. Suosittelen myös lukemaan hänen kirjojaan, jotka jätän linkkejä ostamista varten alla.

Tri. Mack puhumassa avaruusolentokohtaamisista IONSissa 28.4.1995

Kirjoja

Karla Turner

Turner oli kirjailija, luennoitsija, tutkija ja entinen yliopisto-opettaja, joka väitteli tohtoriksi vanhan englannin tutkimuksesta Texasin yliopistossa, kunnes hän omisti elämänsä kaappausilmiöille vuonna 1988. Hänen työnsä kattoi paljon muutakin kuin itse kaappausilmiöt. Hän kokosi tietoja sotilaallisesta osallistumisesta ja pelottelusta, kloonauksesta, mielenhallinnasta, implanteista, erilaisista muukalaislajeista, jotka ovat vuorovaikutuksessa ihmisväestön kanssa eri tavoin, ja paljon muusta. Hän kirjoitti kolme kirjaa: Into the Fringe (1992), Taken (1994) ja Masquerade of Angels (1994).

Televisioesiintymiset

Vuonna 1993 hän esiintyi Montel Williamsin ohjelmassa. Montel oli katsonut 90-luvulla suosiota saavuttanutta Unsolved Mysteries -ohjelmaa ja nähnyt siinä UFO-aiheisen jakson. Hänen kiinnostuksensa heräsi, ja hän alkoi itse tehdä ufoja käsittelevää ohjelmaa. Voit katsoa ohjelman alla.

Fyysiset todisteet

Sen lisäksi, että hän on kerännyt tietoja eri ihmisiltä, jotka muistavat kaappauskokemuksia, hän itse koki jonkinlaisen heräämisen ja alkoi muistaa outoja tukahdutettuja muistoja menneisyydestään. Tänä aikana hänen miehensä Elton ”Casey” Turner sai omat muistonsa pintaan. Kesällä -89, kun hän oli kirjoittamassa Into the Fringe -teosta, hän ja hänen miehensä kokivat sarjan outoja tapahtumia. Erityisesti yhdestä tapahtumasta saadut todisteet ovat ainoat vakuuttavat, kovat todisteet, jotka hän voi esittää.

Tapahtuma, jossa hän keräsi mainitut todisteet, sattui kesällä -89. Hänen takapihalleen oli jätetty ympyrä, joka oli 2 jalkaa maasta ja halkaisijaltaan 30 jalkaa. Siellä missä ympyrä oli painautunut, puut olivat räjähtäneet, vääntyneet ja mustuneet. Pensaat oli sulatettu tasaiseksi, sulautettu takaisin yhteen ja ne jatkoivat kasvuaan. Hän vei sulaneet pensaat kahteen eri yliopiston laboratorioon testattavaksi, mutta ne eivät pystyneet päättelemään, mitä oli tapahtunut. Lisäksi hänen koiransa oli takapihalla, kun tämä tapahtui. Koiran koko immuunijärjestelmä oli sekaisin sen jälkeen. Se sai harmaakaihin, kuuroutui ja sillä oli avoimia, vuotavia haavoja. Hän tarjosi sulanutta pensaikkoa ja kertomusta siitä, mitä hänen koiralleen tapahtui, ainoina fyysisinä todisteina todistuksensa vahvistamiseksi.

Uskottavuus

Hänen luentojaan katsellessa huomaa, että hän on hyvin tasapainoinen ja siro nainen. Hän vaikuttaa johdonmukaiselta ja älykkäältä. Hän esittää tiedot tutkijan tavoin. Hän puhuu hyvin kaunopuheisesti. Akateemisen ja ammatillisen pätevyytensä lisäksi hän ei näyttänyt pyrkivän ansaitsemaan rahaa esittämillään tiedoilla. Kirjojensa osalta hän totesi eräässä luennossaan, että hän pyysi nimenomaan saada kirjansa hinnan halvaksi, koska hänen ystävänsä ovat köyhiä. He asettivat hinnaksi 5,00 dollaria. Samassa luennossa hän mainitsi, kuinka monet ihmiset ovat kysyneet häneltä, miksi hän ei myynyt kirjoja konferensseissa. Hän tunnusti, että hän arvosti konferenssissa kiertämistä ja ihmisten tarinoiden kuulemista enemmän kuin paikallaan seisomista ja kirjojen myymistä.

Jotkin hänen raportoimansa tiedot ovat mielestäni erittäin huolestuttavia. Minusta tuntuu, että täytyy olla syvästi häiriintynyt ihminen, jotta voi keksiä näin karmeat asiat ja raportoida niistä totuutena. Hänen tutkimuksensa, hänen esittämänsä tiedot ja henkilökohtainen todistuksensa muun muassa avaruusolentojen agendasta ovat yhteneväisiä muiden sotilashenkilöiden, tutkijoiden ja ilmiantajien kanssa, jotka ovat raportoineet muukalaisilmiöistä. On erittäin epätodennäköistä sanoa, että he kaikki keksivät täsmälleen saman tarinan. Varsinkin kun otetaan huomioon, että nämä ihmiset ovat niin sanottuja ”uskottavia” ihmisiä tai jopa sellaisia, joita jotkut luokittelisivat täysin ”normaaleiksi”.

Todistukset ja tutkimustyö

Yksi asia, joka on huomattava siepattujen ja kontaktihenkilöiden todistuksissa, on se, että monilla heistä on yhteyksiä armeijaan tai että he itse olivat jossain vaiheessa armeijassa. Tällainen on esimerkiksi Turnerin aviomies Elton, joka tunnetaan kirjassaan nimellä Casey. Hän oli armeijassa 9 vuotta ennen heidän avioliittoaan. Hän kertoi, että marraskuussa 1988 armeija otti hänet kiinni ja kuulusteli häntä kokemuksistaan avaruusolentojen kanssa.

Rouva Turner ja hänen miehensä aloittivat matkansa, ja hänen miehensä muisteli outoja kokemuksia siitä, että hänet oli viety ja hänellä oli tehty kokeita. He olivat lähteneet todistamaan, että näille hänen muistoilleen oli jokin vaihtoehtoinen selitys. Tämä tutkimusmatka on hyvin dokumentoitu hänen kirjassaan ”Into the Fringe”. Tultuaan siihen tulokseen, että hänen miehensä kokemukset olivat todellisia, vaikkakin outoja, hän luki aiheesta kirjoja ja yritti löytää kertomuksen, jossa joku oli saanut sieppaukset loppumaan. Älykkäänä hän yritti yhä uudelleen ja uudelleen löytää jonkin loogisen syyn sille, että hänen miehensä (ja myöhemmin hän ja hänen poikansa) saivat näitä kokemuksia. Hän jopa ajatteli, että hänen miehelleen tekemänsä tutkimus vaikutti siihen, että hän sai omia kokemuksiaan, ja hänelle se riittäisi johtopäätöksen tekemiseen ja kaiken hylkäämiseen. Ennen kuin hänen miehensä muisti, he eivät olleet kiinnostuneita UFOista tai avaruusolennoista. Kuten monien niiden ihmisten kohdalla, joiden kanssa hän alkoi työskennellä ja jotka väittivät, että heitä tultiin noutamaan.

Into The Fringe

Into the Fringe on Turnerin ensimmäinen kirja, jonka luin aikani kuluksi. Minusta se oli erittäin mielenkiintoinen ja dokumentoitu tutkimus aiheesta. Alla on joitakin otteita kirjasta:

”Kun lähdimme käymään Barbaran luona kesäkuun lopulla, toivoimme molemmat, että regressio paljastaisi salatun totuuden Caseyn kokemuksista, totuuden, jolla ei ollut mitään tekemistä UFOjen kanssa.” — sivu 24

Elokuussa 1988 Turner ja hänen miehensä menivät MUFONin kokoukseen, jossa John Lear oli vierailevana puhujana.

”Onneksi saavuimme ajoissa ja onnistuimme saamaan istumapaikat läheltä etuosaa, sillä kun Lear aloitti puheensa, yli kolmesatapäinen väkijoukko oli täyttänyt salin ja levittäytynyt käytävälle. Huoneessa oli kuuma, mutta emme huomanneet sitä luennon alettua, koska kuulemamme tieto oli mukaansatempaavaa. Lear kertoi tutkimuksistaan, lukemattomista haastatteluistaan ihmisten kanssa, joilla oli ollut samanlaisia kokemuksia, mutta kaikkein järkyttävin ja uskomattomin osa koski väitettyä hallituksen osallisuutta näihin avaruusolentoihin.

Lear, joka oli kokenut lentäjä, oli lentänyt CIA:n tehtäviä, joten hänellä oli kontakteja tiedusteluyhteisöön, ja hän vakuutti, että hänen tietonsa olivat totta. Hän kertoi meille, että eri puolilla maata oli piilotettuja tukikohtia, joissa avaruusolennot harjoittivat monenlaista outoa toimintaa, mukaan lukien risteytyskokeita ihmisten kanssa. Ja hän sanoi, että näiden olentojen ”invaasio” oli jo tosiasia, että hallitus oli tehnyt niiden kanssa salaisen sopimuksen, jossa annettiin lupa sieppausten tekemiseen vastineeksi lupauksista kehittyneestä teknologiasta.

Mutta hallitusta oli huijattu, hän sanoi, ja itse asiassa se oli saanut hyvin vähän käyttökelpoista teknologiaa, kun taas avaruusolennot olivat jatkaneet sieppauksiaan ja kokeilujaan paljon pidemmälle kuin mitä hallituksemme kanssa tehty sopimus salli. Ja nyt, hän totesi, hallitus oli todella pulassa. Vuosikausia he olivat virallisesti kieltäneet UFOjen ja avaruusolentojen olemassaolon, mutta nyt, kun avaruusolentotoiminta oli kiihtynyt, he eivät tienneet, miten varoittaa väestöä, saati miten estää asioiden jatkuminen.” — sivu 46/47

”Joskus yritin vielä teeskennellä, että kaikki oli vain mielikuvitustamme. Me ylireagoimme, sanoin itselleni, annoimme vainoharhaisuuden vaikuttaa ajatteluumme, niin että nyt näimme todisteita avaruusolentojen vaikutuksesta kaikkialla. Peläten nukkua öisin, öisin tähtiä pakonomaisesti katsellen, joskus häiritsivät UFOista lukemani kirjat, en kuitenkaan voinut olla lukematta lisää. Perinteinen logiikka vaati, että tällaiset asiat eivät voineet olla totta, ja niin vaati myös sydämeni rehellinen halu. En halunnut todellisuuden olevan tällaista. ” — sivu 59

”Ja miksi niin monet ihmiset tarttuvat aiheeseen ja julistavat omia kokemuksiaan valheellisesti, varsinkin nämä yleensä skeptiset ihmiset?”, kysyi hän. Oliko järkevämpää uskoa telepatiaan, uskoa, että ihmiset, joihin luotin, yhtäkkiä kaikki keksisivät tällaisia tarinoita, kuin uskoa, että he kertoivat omaa totuuttaan.” — sivu 59/60

”Barbara kertoi yhä uudelleen saavansa raportteja valtavista sammioista näissä maanalaisissa tiloissa, sammioista, jotka olivat täynnä ihmisruumiiden osia, ja oli myös toistuvia kokemuksia, joissa avaruusolennot veivät ihmisiä kylpyhuoneisiin tai koppitiloihin ja tutkivat ja manipuloivat heidän sukupuolielimiään.” — Sivu 126

*Huomaa, että Thomas Castellon (joka esitellään tässä artikkelissa jäljempänä) tapaus on samansuuntainen kuin väitteet ruumiinosia sisältävistä sammioista.

Barbara Bartholic

Bartholic oli Turnerin tutkimusapulainen ja työskenteli läheisessä yhteistyössä Turnerin ja hänen miehensä kanssa. Hän aloitti uransa 17-vuotiaana muotimallina. Mentyään naimisiin miehensä Bobin kanssa, hän tuli vahvasti mukaan taide-elämään. Hänellä ja hänen miehellään oli kaksi taidegalleriaa Tulsassa, Oklahomassa. 1970-luvulla hänen kiinnostuksensa UFOihin nousi etusijalle, ja hän alkoi omistautua näiden ilmiöiden tutkimiselle. Bartholic käytti hypnoosia auttaakseen potilaitaan muistamaan tukahdutettuja muistojaan, jotka liittyivät heidän avaruusolento- ja sotilaskokemuksiinsa, sekä kadonnutta aikaa; tämä on tunnettu oire kaappausilmiöissä.

Bartholic oli aikoinaan tunnetun UFO-tutkijan Jacques Valleen tutkimusavustaja. Hän oli jopa konsulttina elokuvassa Kolmannen asteen yhteys, jossa Claude Lacomben hahmo oli Valleen inspiroima. Hänen kollegansa ja suojattinsa pitivät häntä todellisena uranuurtajana sekä maailman suurimpana avaruusolentojen sieppausten tutkijana. Hän syventyi syvemmälle kuin useimmat sieppaustutkijat omalla alallaan ja kieltäytyi kääntämästä selkäänsä vastakkainasettelulle tai järkyttävälle tiedolle.

Otettu hänen suojattinsa James Bartleyn kanssa tehdystä haastattelusta, jonka voit katsoa kokonaisuudessaan täältä:

”Barbara tajusi nopeasti, että energian kerääminen oli keskeinen osa avaruusolentojen sieppausoireyhtymää. Barbara oli empaattinen ja erittäin intuitiivinen, ja hän teki loputtomasti töitä dokumentoidakseen jokaisen henkilön sieppauskokemuksen kaikki puolet. Hän tiesi, että negatiiviset avaruusolennot manipuloivat siepattujen energiakeskuksia ja tunteita ravitakseen ja voimaannuttaakseen itseään siepattujen kustannuksella. Tätä prosessia käydään läpi makrotasolla yhteiskunnan laajuisesti. Muukalaissieppaukset ovat kaikkialle ulottuva hyökkäys kaapattuja ihmisiä vastaan: Fyysisesti, emotionaalisesti, energeettisesti ja henkisesti.”

Turner oli Bartholicin ensimmäinen suojatti. Bartholic työskenteli kulissien takana, kun taas Turner toi Bartholicin löydöt UFO-tutkimusyhteisön tietoon. Bartholic keksi monia termejä, kuten: ”The Drama of the Love Obsession” ja ”The Breed Out of the Love Program”. Voit lukea kaiken näistä termeistä ja siitä, mitä niihin liittyi, katsomalla haastattelun, jonka jaoin hänen suojattinsa James Bartleyn kanssa. The Breed Out the Love Program oli mielestäni hyvin kiehtova erityisesti nyky-yhteiskunnassa, jossa on havaitsemani luontainen rakkauden puute.

Auto-onnettomuus

Sekä Barbara että hänen miehensä Bob joutuivat auto-onnettomuuteen, joka johti Bobin kuolemaan ja Barbara joutui sairaalaan useiksi viikoiksi. Autonryöstäjä varasti auton ja ajoi sen takaapäin Bartholicien autoon, jolloin Bartholicit lensivät ulos autosta. Autonryöstäjä pääsi karkuun, eikä häntä ole tähän päivään mennessä löydetty. Minusta tämä on hyvin epäilyttävää ottaen huomioon Barbaran tekemän työn. Haastattelussa Barbara ilmaisi, että hänen mielestään onnettomuus oli tarkoituksellisesti suunniteltu. Hän jopa ilmaisi sen uutisoinnissa. Voit katsoa uutiskatsauksen alla.

https://www.youtube.com/watch?v=LQmZb8RGhKs

Karlan kuolema ja murhasyytökset

Turner kuoli 10. tammikuuta 1996 syöpään. Hän oli 48-vuotias. Hänen kuolemaansa liittyy jonkin verran juonittelua, ja on vaikea sanoa, onko hänen kuolemaansa sensaatiohakuisesti uutisoitu vai onko se totta.

Monilla verkkosivuilla, joilla hänen kuolemastaan puhuttiin, väitettiin, että hänellä oli tuntematon, nopeasti etenevä syöpä, joka vei hänen henkensä 3 kuukautta diagnoosin jälkeen. Monilla näistä sivustoista väitettiin, että häntä uhattiin hänen työnsä vuoksi, jota hän teki juuri ennen diagnoosia. Tätä artikkelia kirjoittaessani en ole vielä löytänyt todisteita tästä tai siitä, että hän olisi edes puhunut tällaisesta tapahtumasta. En väitä, etteikö näin olisi tapahtunut tai etteikö se olisi uskottavaa, mutta en ole löytänyt videota tai haastattelua, jossa hän kertoisi tästä.

Jos otetaan huomioon Turnerin todistus siitä, mitä tapahtui paitsi hänelle myös hänen perheelleen ja ystävilleen, voi olla hyvin todennäköistä, että hänet murhattiin. Jos katsotte hänen kirjaansa, Masquerade of Angels, jossa hän puhuu mitä mielettömimmistä asioista, kuten avaruusolentojen agendasta, avaruusolentojen kyvyistä, kuten vaihtoehtoisten todellisuusskenaarioiden luomisesta ja kyvystä ottaa sielu pois ihmiskehosta ja tehdä sillä, mitä haluavat; jos nämä asiat ovat totta ja ne on salattu, olen varma, että olisi olemassa joukko yksilöitä, jotka eivät haluaisi tämän tiedon tulevan julki. Jos hänen todistuksensa ja niiden kaapattujen todistukset, joiden kanssa hän työskenteli, ovat rehellisiä ja heijastavat totuudenmukaisia kertomuksia; en ymmärrä, miksi häntä ei hiljennettäisi.

Hänen miehensä kanta on hieman erilainen kuin mitä kaikki muut sivustot raportoivat. Hän totesi hänen töitään esittelevällä verkkosivustollaan, että nainen menehtyi pitkän rintasyöpäkamppailun jälkeen, ja hänen mukaansa on epätodennäköistä, että joku henkilö, ryhmä tai järjestö, joka yritti vaientaa hänet, olisi ottanut hänet kohteekseen.

Vaikka voikin olla hyvin todennäköistä, että hänen syöpänsä oli luonnollinen tapahtuma eikä jokin pahansuopa ryhmä aiheuttanut sitä hänelle, mutta jotta uskoisin tämän teorian, minun pitäisi jättää täysin huomiotta hänen todistuksensa kokemuksista, joita hänellä oli. Sen lisäksi hän totesi eräässä luennossaan, joka sattuu olemaan myös hänen viimeinen luentonsa ennen kuolemaansa (vaikken voi todentaa tätä), että monille kaapatuille naisille kehittyy rintasyöpä.

Kohdasta 31 minuuttia, 47 sekuntia…

”#6. Naispuoliset siepatut kärsivät usein gynekologisista ongelmista suuremmalla osuudella kuin normaaliväestö. On niin monia tapauksia, että en voi oikeastaan vetää yhtä tapausta esiin, mutta meillä on menetettyjä raskauksia, kuten tiedätte, rintasyöpiä kerta toisensa jälkeen, kohdunpoistoleikkaukset ovat hyvin yleisiä, ellei sitten endometrioosia, fibro-kystisiä kasvaimia jne.”

Hänen omat tietonsa osoittivat, että kaapatuille naisille kehittyi tämäntyyppinen syöpä, ja hän itse on kaapattu. Miksi hänen miehensä päätyi tähän johtopäätökseen, ei tiedetä. Lähetin hänelle sähköpostitse pari kysymystä fyysisistä todisteista, joista hänen edesmennyt vaimonsa puhui, sekä siitä, onko hänet edelleen siepattu. Kirjeenvaihdostamme sain sen vaikutelman, että hän ei ollut kovin kiinnostunut jakamaan tietoja kanssani. Kysyin häneltä kasvista sekä koirasta, joka heidän oli lopetettava, mikä oli Turnerin mukaan ainoa fyysinen todiste, joka hänellä on. Hän totesi, että kasviaines on muuttunut pölyksi, eikä hän tiennyt, mitä tapahtui laboratorioanalyysille, jonka Turner sai kasviaineesta. Raportti koiran lopettamisesta katosi. Ymmärrän kasviaineksen, mutta laboratorioanalyysi ja koiraa koskeva raportti olivat arvokas osa hänen edesmenneen vaimonsa työtä. Luulisi, että näiden asiakirjojen säilyttämisestä olisi pidetty enemmän huolta.

Hänen vastauksensa kysymykseeni siitä, viedäänkö häntä edelleen aluksille, oli, että häntä ei ole häiritty vuoden 1995 jälkeen. En tiedä, mitä ajatella siitä. Miksi nämä kokemukset yhtäkkiä loppuisivat? Varsinkin sen jälkeen, kun sekä hän että hänen vaimonsa olivat kokeneet näitä kokemuksia lapsesta asti. Kun hän sanoi näin, voisi ajatella, että ehkä he olivat keksineet kaiken, ja vaimon kuolema sai hänet lopettamaan teeskentelyn. Ennen Turnerin kuolemaa hän esitti monia niin sanottuja ”kehoituksia varustautua”. Turner ja hänen miehensä olivat vihaisia siitä, että he saivat näitä kokemuksia, ja he kehottivat muita liittoutumaan heidän kanssaan, jotta muukalaisagenda saataisiin pysäytettyä. Tätä ei voi jättää huomiotta, että he tekivät näin ennen hänen kuolemaansa.

Vaimonsa kuoleman jälkeen Elton (Karlan aviomies) katosi julkisuudesta, minkä vuoksi lähdin etsimään häntä. Ei ollut mitään tietoa siitä, mitä hänelle tapahtui vaimon kuoleman jälkeen. Hän oli mielestäni tärkeä osa Karlan perintöä ja työtä. En voinut olla ihmettelemättä, miksi hän katoaisi, kun hän oli aiemmin niin intohimoisesti paljastanut kauheat rikokset ihmiskuntaa vastaan. Miksi kukaan ei ollut haastatellut häntä vaimonsa kuoleman jälkeen? Minulla ei ole vastausta, mutta lähetin hänelle sähköpostia. Tässä on kuvakaappauksia hänen vastauksistaan:

Ehkä hän halusi vain jatkaa elämäänsä tämän kuoleman jälkeen. Tai sitten henkilö, jolle puhun, ei ole edes hän. Riippumatta hänen nykyisestä kannastaan, uskon Karlan työhön. Uskon, että hän puhui totta, ja kunnes toisin todistetaan, pidän hänen tietojaan ja tutkimustuloksiaan edelleen tärkeänä todisteena siitä, että meneillään on jotakin hyvin outoa, jota ei voi hylätä pelkkänä valheena.

Kirjoja, luentoja ja muuta

Contact Forum -haastattelu touko/kesäkuu 1995

http://www.reptilianagenda.com/exp/e112300a.shtml

Verkkosivu, jossa tietoa ja linkkejä

https://www.zersetzung.org/about-dr-karla-turner

Elton Turnerin verkkosivu

https://eltonturner.wixsite.com/karlaturner

”…koska mekin olimme olleet täysin kiinnostumattomia UFOista ennen kuin oma todellisuutemme pakotti meidät tähän marginaalitodellisuuteen.” — Ote kirjasta Into the Fringe, sivu 127.

Phil Schneider

Tarina tämän miehen elämästä ja kuolemasta horjutti käsitystäni tästä maailmasta. Hänen työnsä tutkiminen sai minut arvioimaan omaa elämääni uudelleen, ja se oli käännekohta matkallani totuuden löytämiseksi. Teen tämän osittain hänen vuokseen ja hänen rohkeutensa jakaa tietonsa, vaikka tiesi, että se saattoi maksaa hänen henkensä, mistä on runsaasti todisteita, jotka osoittavat, että se saattoi maksaa.

Schneider oli läpeensä sinipunavalkoraitainen patriootti. Tämä käy hyvin ilmi, kun hän pitää luentojaan. Hän puhuu Amerikan perustajista ihaillen ja muistuttaen siitä, mitä he loivat. Hän totesi luennoillaan olleensa mukana sotilaallisissa mustan budjetin hankkeissa 17 vuoden ajan. Hän alkoi paljastaa tietonsa, kun hänen hyvä ystävänsä Ron Rummel löydettiin kuolleena puistonpenkiltä, mitä viranomaiset pitivät itsemurhana. Tuolloin Schneider, Ron ja viisi muuta ystävää olivat tehneet yhteistyötä ”The Alien Digest” -nimisen lehden parissa. Se oli saamassa laajan levikin, kun Ron kuoli. Schneider oli sitä mieltä, että Ron murhattiin ja että se lavastettiin itsemurhaksi, mikä sai hänet puhumaan asiasta.

Maanalaiset sotilastukikohdat (Deep Underground Military Bases, D.U.M.B)

Schneiderilla oli laaja kokemus mustan budjetin ohjelmista. Hän kertoi työskennelleensä 13 maanalaisessa tukikohdassa niistä sadoista, joita Yhdysvaltain hallitus rakensi toisen maailmansodan jälkeen. Elokuun lopulla vuonna 1979 Schneider ja hänen tiiminsä olivat kaksi päivää poraamassa neljää reikää — rakentaakseen Dulcen tukikohdan — kun heidän käyttämänsä koneet hajosivat jatkuvasti, ja pian he huomasivat poranneensa jo valmiiksi onttoon luolastoon syvällä maanpinnan alla. Kun Schneider ja hänen tiiminsä jäsenet menivät alas tutkimaan, mitä oli tekeillä, häntä vastaan tuli välittömästi paha haju. Pohjalle päästyään hän kohtasi seitsemän metriä pitkän harmaan avaruusolennon. Hän ei hukannut aikaa, tarttui pistooliinsa ja avasi tulen. Hän tappoi kaksi monien alhaalla olleiden joukossa. Samalla yksi avaruusolennoista heilutti kättään rintakehänsä päällä ympyränmuotoisesti, ja seuraavaksi muukalaisen rintakehästä tuli sininen säde, joka kirjaimellisesti vain avasi Schneiderin kuin kalan. Se poltti pari sormea irti hänestä. Hän tunsi sen olevan jonkinlainen sähköinen voima, joka muistutti salamaa. Hän kuvailee, kuinka voima poltti myös hänen varpaankyntensä irti.

Hänen takanaan oli vihreä baretti, joka veti hänet koriin ja painoi nappia, jotta kori nousisi ylös. Vihreä baretti piteli häntä, kun Schneider nousi turvaan. Hän tunsi olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa tälle miehelle. 66 miestä, mukaan lukien salaisen palvelun agentteja, vihreitä ja mustia baretteja, menetti tuona päivänä henkensä, koska Yhdysvaltain hallitus ei ilmoittanut kenellekään heistä, että nämä olennot olivat siellä alhaalla. Tosin Phil epäili, että ehkä jotkut heistä tiesivät, sillä hän totesi, että vihreiden ja mustien barettien oli epätavallista olla geologien leirillä. Schneider oli niiden kolmen joukossa, jotka selvisivät tästä koettelemuksesta, joka myöhemmin tunnettaisiin nimellä Dulcen sodat.

Myönnän ensimmäisenä, että tätä tarinaa on vaikea uskoa. Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, olin melkein epäuskoinen. Olen melko ennakkoluuloton, joten sen sijaan, että olisin hylännyt sen heti, käytin paljon aikaa tutkimalla hänen elämäänsä, hänen työtään, mitä kollegat ja hänen ex-vaimonsa sanoivat hänestä ja mitä hänen kuolemansa jälkeen tapahtui. Tapa, jolla hänen kuolemaansa käsiteltiin, määritteli minulle, että jokin oli ehdottomasti pielessä ja että ehkä Schneiderin sanomisissa — vaikka ne olivatkin täysin uskomattomia — oli jotain perää.

Hänen työssään on keskeisiä asioita, joita haluaisin esitellä. Nämä kiinnostavat seikat ovat tärkeitä, koska ne ovat samansuuntaisia kuin mitä muut ilmiantajat ja tutkijat paljastavat. Eräässä Schneiderin luennossa hän toteaa: ”Yleisölle on periaatteessa valehdeltu täysin. Meitä pidetään tyhminä ja joissakin tapauksissa jopa ääliöinä. Sen on loputtava!”

Olen kuullut useista lähteistä, että pahansuopien avaruusolentojen kanssa työskentelevät eliitti-ihmiset pitävät meitä vähä-älyisinä ja siksi vähäisempinä olentoina, mikä tekee heistä heidän mielestään ylivertaisia.

Avaruusolentojen agenda

Kuten Schneider kuvailee, ”avaruusolentojen agendalla on tämän planeetan täydellinen valtaaminen ja viidestä seitsemään kahdeksasosaa maailman väestöstä tappaminen vuoteen 2029 mennessä. Yhdysvaltain armeija on tiennyt tästä 45 vuotta (vuonna 1996 Preparedness Expo -tapahtumassa pidetystä luennosta lähtien). He eivät ole kertoneet kenellekään.”

Schneider paljastaa, että vuonna 1954 tehtiin sopimus harmaiksi kutsuttujen ET:iden ryhmän ja presidentti Eisenhowerin kanssa Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Sopimus oli kauppasopimus, joka antoi harmaille pääsyn ihmisiin ja karjaan vastineeksi avaruusolentojen teknologiasta. Tämä sopimus tuli tunnetuksi nimellä Grenadan sopimus. Sopimukseen liittyy paljon yksityiskohtia, ja suosittelen, että tutkit asiaa tarkemmin itse googlettamalla sopimuksen ja katsomalla, mitä löydät. Hyvä lähtökohta on tohtori Michael E. Sallan kirjoittama artikkeli, johon voit tutustua täällä.

Muukalaisten agenda on pitkä, monimutkainen ja epäilemättä, jos se on totta, täysin perseestä! Kaikkein huolestuttavinta on se, että me olemme niille ravinnonlähde ja resurssi. Monet ilmiantajat ovat tulleet esiin ja todenneet, että he ottavat sekä aikuisia että lapsia. Schneider toteaa: ”FBI:n arkistojen mukaan juuri nyt on 100 000 lasta, jotka ovat täysin kadoksissa. Niitä ei voida jäljittää mihinkään. Heitä ei ole murhattu, kukaan ei ole koskaan nähnyt heitä. Luulen, että heitä pidetään alhaalla joissakin näistä tukikohdista. Heidät on samalla tavalla hoidettu ja kirjaimellisesti syöty.”

Siitä lähtien, kun aloin tutkia Schneideria vuonna 2010, olen käyttänyt lukemattomia tunteja hänen väitteidensä selvittämiseen; erityisesti kadonneita ihmisiä koskevien väitteiden tutkimiseen. Uskon, että monet kadonneista henkilöistä — erityisesti kansallispuistoissa kadonneet — liittyvät tähän koko asiaan ja ovat tärkeä osa tätä monimutkaista palapeliä. David Paulidesilla on tärkeitä tietoja kadonneista ihmisistä, ja hän esittelee lähinnä kansallispuistoissa kadonneita ihmisiä. Hänellä on julkaistu dokumentti, jonka katsomista suosittelen ja jossa tuodaan esiin muutamia outoja tapauksia. Dokumentin traileri on alla.

Oscar Schneider ja Operation Paper Clip

Phil Schneider sai paljon näistä tiedoista, joista hän puhuu, isältään Oscar Schneiderilta. Schneider vanhempi on yhtä kiehtova kuin hänen poikansa. Kuolinvuoteellaan Schneider vanhempi väitti olleensa mukana Operation Paper Clipissä. Niille, jotka eivät tunne tätä projektia, tässä on lyhyt yhteenveto. Toisen maailmansodan jälkeen yli 1600 natsitiedemiestä, -insinööriä ja -teknikkoa tuotiin Amerikkaan. Heidän henkilöllisyytensä muutettiin ja heille annettiin periaatteessa uusi elämä vastineeksi siitä, että he työskentelivät Yhdysvaltain hallitukselle. Kun luin koulussa historiaa, tätä ei opetettu minulle eikä luokkatovereilleni. Itse asiassa kuulin tästä ensimmäisen kerran Salaisista Kansioista. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että se ja suurin osa siinä sarjassa esitetyistä asioista perustui todellisiin tapahtumiin.

Schneider vanhemmalla oli asiakirjoja, kuvia ja esineitä, jotka liittyivät hänen työhönsä Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Hän kertoi pojalleen, että nämä tavarat löytyvät kellarista. Schneider vanhempi paljasti, että hän työskenteli monien eri avaruusolentojen kanssa. Schneider Jr:n luennoilla hän toi mukanaan isänsä antamat asiakirjat, kuvat ja artefaktit tukemaan hulluja mutta varsin kiehtovia väitteitään.

Tämän kuvan Schneider sai isältään. Val Valient Thor (ympyröity) on avaruusolento, jonka Schneider väittää työskentelevän Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Schneider vanhempi on oikealla ja hänen kätensä ovat yhteenlyötyinä.
Tämän kuvan Schneider sai isältään. Val Valient Thor (ympyröity) on avaruusolento, jonka Schneider väittää työskentelevän Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Schneider vanhempi on oikealla ja hänen kätensä ovat yhteenlyötyinä.

 

Kuolema

Tämä termi tunnetaan hyvin UFO- ja avaruusolentojen tutkimusyhteisössä. Monet tutkijat ovat kuolleet, ja suurin osa heidän kuolemistaan julistettiin ”itsemurhiksi” huolimatta siitä, että kuolleiden ystävät ja perheenjäsenet kiistivät nämä väitteet.

Schneiderin löysi kuolleena kotoaan hänen ystävänsä Al Pratt 17. tammikuuta 1996. Hänen uskottiin olleen kuolleena 5-7 päivää ennen kuin hänet löydettiin. Tutkijat väittivät heti, että hänellä oli ollut aivohalvaus, vaikka ruumiinavausta ei tehty. Tämä ei sopinut hänen ex-vaimolleen Cynthia Drayerille, joka pyysi päästä katsomaan ruumista hautaustoimistossa varmistaakseen, ettei hän kuollut luonnottomiin syihin. Hän tiesi, millaista työtä hänen entinen miehensä teki, ja halusi olla varma asiasta. Hautaustoimiston johtaja kehotti häntä olemaan katsomatta ruumista mätänemisen vuoksi. Päivää myöhemmin hän sai puhelun Clackamasin piirikunnan etsiviltä, joiden mukaan hautaustoimisto oli löytänyt Philipin kaulan ympärille kiedottua ”jotain”. Tohtori Gunson suoritti ruumiinavauksen Multnomahin piirikunnan oikeuslääkärin toimistossa (Portlandissa, Oregonissa), ja hän totesi, että Philip oli tehnyt itsemurhan kietomalla kumikatetrin letkun kolme kertaa kaulansa ympärille ja solmimalla sen puoliksi eteen. Drayer ei usko Schneiderin tehneen itsemurhaa monista syistä, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä. Voit katsoa Drayerin syvähaastattelun klikkaamalla tästä.

Tutkittuani hänen kuolemansa olosuhteita huomasin, että jokin ei todellakaan ollut oikein ja että ehkä joku tai jotkut halusivat vaientaa hänet. Tutkimuksestani sain selville, että hän rakasti elämää, tytärtään ja taisteli joka päivä pysyäkseen hengissä jatkuvien terveysongelmiensa vuoksi. Hän totesi monissa luennoissaan, että hänet on monta kertaa yritetty tappaa ja että hän tiesi, että joku ei halunnut hänen kertovan sitä, mitä hän tiesi. Minun on myös vaikea uskoa, että hän kuristi itsensä hengiltä. Ensinnäkin se on lähes mahdotonta, sillä hän vain pyörtyisi. On epätodennäköistä, että hän olisi voinut kuolla tällä tavoin omin käsin. Lisäksi hänen vaimonsa totesi, että jos hän olisi todella halunnut tappaa itsensä, hän olisi voinut käyttää käsiasettaan tai sängyn vieressä ollutta pilleripulloa.

Hiljentäminen kuoleman jälkeen

Schneideria koskevien tietojen etsiminen oli melko vaikeaa. Kaikki artikkelit, jotka olin lukenut vuosia sitten hänen elämästään ja työstään, puuttuivat. Jopa videot oli poistettu YouTubesta. On kysyttävä itseltään, miksi hänen työtään esittelevät artikkelit on poistettu tai kadonnut? Miksi hänen kuolemansa todettiin välittömästi aivohalvaukseksi ilman lisätutkimuksia? Miksi kaikki hänen asiakirjansa, kuvansa ja esineensä katosivat hänen asunnostaan sen jälkeen, kun hänet löydettiin kuolleena? Häneen liittyy niin paljon kysymyksiä. Emme ehkä koskaan saa vastauksia, mutta yksi asia on varmaa, ja se on se, että Schneider yritti kertoa meille jotain, ja joku yrittää estää yleisöä kuulemasta, mitä hänellä oli sanottavaa.

Disinformaatiokampanja

Suosittelen lämpimästi, että teet omat tutkimuksesi Schneiderista ja hänen työstään. Saatat matkan varrella törmätä ”debunkkaajiin”. Olen löytänyt monia. Katsokaa, mitä heillä on sanottavaa, mutta tehkää oma päätöksenne. Omasta tutkimuksestani ”debunkkereiden” parissa huomasin, että heillä ei ole mitään todisteita väitteidensä tueksi. Eräs mies väitti Schneiderin vahingoittaneen itseään ja sahanneen puuttuvat sormensa irti rautasahalla. Tämä ”debunkkeri” väitti myös, ettei ole todisteita siitä, että Schneider olisi työskennellyt armeijalle. Jos Schneiderin väitteet pitävät paikkansa, miksi olisi todisteita siitä, että hän työskenteli armeijalle ja että hän oli mukana salaisissa salaisissa pimeissä operaatio-ohjelmissa? Kysykää myös itseltänne, mitä voitettavaa tai menetettävää tällaisten tietojen jakamisella olisi. Mitä motiiveja ”debunkkereilla” on? Minusta on hyvin haitallista tutkia jotain asiaa suljetuin mielin. Kun tutkin asiaa, teen sen avoimin mielin. En yritä todistaa tai kumota mitään. Haluan vain nähdä esitetyt tiedot, ja sen jälkeen käytän tervettä järkeä päätelmieni tekoon, ja silloinkin olen edelleen avoin uusille mahdollisuuksille.

Preparedness Expo ’96: Phil Schneiderin luento

Thomas Edwin Castello

Castellon tapaus on mysteerin peitossa. Siitä huolimatta se on varsin mielenkiintoinen, ja kiehtovaksi sen tekee se, että on lähes mahdotonta löytää tietoa hänestä, hänen elämästään ja uskomattomista väitteistään. Kaikki vanhat artikkelit, joita luin vuosia sitten, on poistettu tai ne ovat kadonneet. Jopa verkkosivustot, joilla oli julkaistu artikkeleita hänestä, ovat kadonneet. Kaikkien tutkimusvuosieni aikana en ole koskaan nähnyt, että kokonainen verkkosivusto olisi poistettu. Mielenkiintoista on huomata, että tämä kyseinen verkkosivusto, josta puhun, paljasti kaikki avaruusolentoihin liittyvät asiat. Vietin tunteja etsien tietoa siitä, miksi verkkosivusto oli hävinnyt, enkä löytänyt mitään. Löysin kuitenkin kävijöitä ja foorumilaisten kirjoittajia, jotka kyselivät useilla foorumeilla, miksi se oli nyt ”poissa ikuisesti”. Yksikään henkilö ei tiennyt, mitä oli tapahtunut, mikä on outoa.

Castellosta ei ole videoita, joissa hän olisi pitänyt luentoja, joten esitetyt todisteet ovat enimmäkseen todisteita, joita ei voida todentaa, koska Castello on ilmeisesti kadonnut. Samoin hänen vaimonsa ja poikansa — joiden Castellon oletti ennen katoamistaan olevan yhdessä maanalaisista tukikohdista. Todistukset myös vaihtelevat, mikä tarkoittaa, että yksi verkkosivusto sanoi yhtä asiaa, kun taas toinen verkkosivusto sanoi toista. Aion keskittyä haastatteluun, jonka hän teki ennen katoamistaan, The Dulce Book -teokseen, ja kuviin, jotka hän salakuljetti ulos tukikohdasta ja julkaisi (jotka löydän).

Aion myös tuoda esiin kysymyksiä, jotka liittyvät tähän tapaukseen ja joiden vuoksi minun on vaikea pitää tätä tapausta huijauksena. Yritin todistaa, että se oli vuosia sitten, koska en halunnut, että hänen jakamansa tiedot olisivat totta. Tehkää oma tutkimuksenne ja katsokaa, mitä löydätte. Minusta oli kiehtovaa se, että Castellon todistus on yhteneväinen muiden ihmisten työn kanssa, joka koskee maanalaisia tukikohtia, kadonneita ihmisiä ja kokijoiden todistuksia, jotka olen maininnut artikkelissa. Voisivatko he kaikki olla mukana tässä? Vai voisivatko he yrittää varoittaa ihmiskuntaa, jotta voimme suojella itseämme? Päätä sinä…

Työ armeijassa ja yksityiselämä

Vuonna 1961 Castello oli nuori kersantti, joka oli sijoitettuna Nelliksen ilmavoimien tukikohtaan Las Vegasin lähellä, Nevadassa, jossa hän toimi sotilasvalokuvaajana, jolla oli huippusalainen turvaluokitus. Myöhemmin hänet siirrettiin Länsi-Virginiaan, jossa hän kouluttautui kehittyneeseen tiedusteluvalokuvaukseen. Hän työskenteli tuntemattomassa maanalaisessa laitoksessa, ja uuden tehtävänsä luonteen vuoksi hänen turvaluokituksensa korotettiin TS-IV-luokkaan.

Vuoteen 1971 asti hän työskenteli ilmavoimissa valokuvaajana, jolloin hänelle tarjottiin työtä RAND Corporationin turvallisuusteknikkona, joten hän muutti Kaliforniaan, jossa RANDilla oli suuri laitos, ja hänen turvallisuusselvityksensä korotettiin ULTRA-3:een. Seuraavana vuonna hän tapasi Cathy-nimisen naisen, he menivät naimisiin ja saivat pojan, Ericin.

Castello siirrettiin Santa Feen, New Mexicoon vuonna 1977, jossa hänen palkkaansa korotettiin huomattavasti ja hänen turvallisuusselvityksensä korotettiin jälleen, tällä kertaa ULTRA-7-tasolle. Hänen uusi työnsä oli Dulcen laitoksen valokuvausalan turvallisuusasiantuntija, jonka tehtävänä oli ylläpitää, kohdistaa ja kalibroida videovalvontakameroita koko maanalaisessa kompleksissa ja saattaa vierailijat määränpäähänsä.

Castellosta tuli niin sanotusti kuuluisa väittämällä, että hänellä oli todisteita siitä, että hallitus työskenteli eri avaruusolentojen lajien kanssa, että tukikohdassa, jossa hän työskenteli, oli monia maailman kadonneita ihmisiä, että hallitus on valehdellut täysin ja peitellyt yhteistyösuhteensa mainittujen avaruusolentojen kanssa ja sopimuksen, joka tehtiin ja joka antoi avaruusolennoille pääsyn ihmislajin pariin.

Haastattelu

Mies nimeltä Branton teki tämän haastattelun 80-luvun lopulla, kun Castello yritti saada sanaa leviämään. Tämä sama mies kirjoitti kirjan nimeltä ”The Dulce Book”, jota esittelen jäljempänä.

Haastattelussa Castellolle esitetään joukko kysymyksiä, jotka koskevat hänen aikaansa Dulcen tukikohdassa sekä sitä, mitä hän haluaa ihmiskunnan tietävän. Se on pitkä ja hyvin yksityiskohtainen. Haastattelu on tietääkseni annettu ilmaiseksi kaikkien katsottavaksi. Myös The Dulce Book on ilmainen. Voimme siis kuitata rahallisen hyödyn. Halusiko hän mainetta ja huomiota? Minusta sekin on epätodennäköistä, koska häntä ei näy missään, missä hän voisi nauttia kaikesta siitä mahdollisesti saamastaan maineesta.

Haastattelussa Castello kertoo yksityiskohtaisesti työstään tukikohdassa, siitä, milloin hän tuli tietoiseksi siitä, että tukikohdassa tapahtui ihmisoikeusrikkomuksia, tukikohdassa työskennelleistä eri avaruusolentojen roduista, heidän osallisuudestaan tukikohdassa eri tasoilla ja siitä, miten hän salaa hankki kuvia ja videoita yrittäessään todistaa, mitä siellä tapahtui.

Lainaan joitakin mielenkiintoisia osia haastattelusta. Voit lukea haastattelun ja ’The Dulce Book’ -kirjan kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä. Haastattelu on luvussa 11.

”K — Mikä sai teidät ensimmäisen kerran huomaamaan, että Dulcessa oli jotain vialla? Minusta tuntuu, että näin ilmeisen kauheassa paikassa ei tarvita Einsteinia tietääkseen, että tämä on RIKOSPAIKKA! Mikä teillä kesti niin kauan? Oletko sinä se, joka puhalsi pilliin?

V — On useita asioita, jotka sinun tulisi tietää. Vannoin kuolemanrangaistuksen uhalla valan, etten koskaan paljastaisi tietoja, mitä tahansa olisin nähnyt tai kuullut. Allekirjoitin myös luopumislausuman, jonka mukaan antaisin vapaaehtoisesti henkeni, jos minut todettaisiin syylliseksi ”maanpetokseen”. Dulcen tukikohdassa maanpetos on ”KAIKKI, jossa mainitaan tämän laitoksen päivittäisen toiminnan yksityiskohtia, kun se tapahtuu tämän tukikohdan ulkopuolella.” Kun saavuin paikalle, oli voimassa ”tarvitsee tietää” -käytäntö. Tarina, jonka ”päämiehet” kertoivat meille, oli, että ”tämä on Tri-Biotransfer Facility, jossa on kehittynyttä teknologiaa ja jossa tehdään kehittyneitä kokeilumenetelmiä lääketieteellisten ja henkisten hyötyjen saavuttamiseksi.” Mikä on hieno tapa sanoa, että he tekevät todella riskialttiita asioita ihmiselämän kanssa vain nähdäkseen mitä tapahtuisi.

Jos lääketieteellinen parannuskeino löytyy, sitä kuulutetaan maan pinnalla ihmeellisenä uutena parannuskeinona ja sanotaan, että se löydettiin vuosien tutkimustyön jälkeen jossain tunnetussa lääketieteellisessä laboratoriossa. Parannuskeinon todellista tarinaa ei koskaan selitetä. Onhan Dulcen tukikohta salainen laitos! Nämä ihmiset ovat erittäin hyviä työssään. He eivät kerro totuutta niistä onnettomista ihmisistä, jotka päätyvät ”Painajaisten saliin”. Olen työskennellyt avaruusolentojen kanssa. Sen perusteella teidän pitäisi saada käsitys paikan salaisuudesta ja turvallisuudesta. Kyllä, tiedän, että tämä ei ollut tavallinen sairaalatyyppinen työmaa, mutta alussa ”ostin” koko paketin. Minua muistutettiin päivittäin sisäpuhelimessa, hisseissä, että ”tässä laitoksessa tehdään korkean riskin kehittyneitä lääketieteellisiä testejä hulluuden parantamiseksi, älkää koskaan puhuko vangeille, se voi tuhota vuosien työn.” Olen järkevä, kun lääkärit käskevät olla puhumatta heille, kuka minä olin tuhoamaan herkän tilanteen?

Mutta yksi mies kiinnitti jotenkin huomioni. Hän kertoi toistuvasti olevansa George S—- ja että hänet oli kidnapattu ja hän oli varma, että joku etsii häntä. En tiedä miksi hän jäi mieleeni, huomasin muistavani hänen kasvonsa ja ajattelin, ettei hän todellakaan näyttänyt tai kuulostanut hullulta, mutta monet vangit sanoivat niin. Seuraavana viikonloppuna suostuttelin ystäväni, joka oli poliisi, tarkistamaan kaverin, koska olin törmännyt häneen ja olin utelias. En maininnut tukikohtaa lainkaan. Oli kuvottava tunne, kun tietokone vahvisti, että George S. oli kadonnut. Mikä pahempaa, poliisit luulivat, että hän oli vain yksi tyyppi, joka kyllästyi arkeen ja häipyi. Se oli alku. Olenko minä se, joka puhalsi pilliin? En. Seuraavana maanantaina etsin Georgea, mutta hän oli poissa. Ei ollut mitään tietoja, jotka selittäisivät, mitä hänelle tapahtui. Eräs toinen turvallisuusvirkailija tuli luokseni ja sanoi, että hän ja muutamat laboratorion työntekijät halusivat pitää virka-ajan ulkopuolisen kokouksen yhdessä tunneleista [epävirallisesti]. Uteliaisuus otti vallan, ja sanoin, että hyvä on. Sinä iltana paikalle tuli noin yhdeksän miestä. He sanoivat tietävänsä, että he tiesivät ottavansa paljastumisen riskin, mutta he halusivat näyttää minulle asioita, jotka heidän mielestään minun pitäisi nähdä. Yksi kerrallaan he näyttivät asiakirjoja, jotka todistivat, että monet vangit olivat kadonneita ihmisiä. Oli lehtileikkeitä ja jopa valokuvia, jotka he olivat jotenkin salakuljettaneet tukikohtaan. He toivoivat voivansa salakuljettaa ne takaisin ulos ilman, että minä antaisin ne pois. Näin pelon heidän kasvoillaan, kun he puhuivat. Eräs mies totesi, että hän menettäisi mieluummin henkensä yrittämällä kuin menettäisi sielunsa olemalla tekemättä mitään. Se oli se huomautus, joka käänsi suunnan. Kerroin heille Georgesta ja asioista, jotka sain selville hänestä. Muutaman tunnin kuluttua lupasimme yrittää paljastaa Dulcen tukikohdan.”

”K — Onko saatavilla todisteita, jotka voisivat vahvistaa maanalaista tukikohtaa koskevat väitteet, vai pitäisikö meidän vain uskoa sinua?

V — Monet ihmiset ovat kysyneet tätä. Ei, en odota ihmisten uskovan sokeasti, on olemassa konkreettisia todisteita, jotka monet ihmiset ovat nähneet, tunteneet tai tarkastaneet. Minulla ei ole mahdollisuutta lähteä luentokierrokselle selittämään asiaa jokaiselle ihmiselle kahdenkeskisesti. Yritän pysyä hengissä. Voin vain todeta jälleen kerran, että Dulce on SALAINEN LAITOS. He työskentelevät kovasti varmistaakseen, ettei kukaan löydä paikkaa. Jos kaikki löytäisivät sen helposti, se ei olisi salainen laitos. Olen selittänyt heidän käyttämänsä äärimmäiset turvallisuusmenetelmät. Siitä on muitakin todisteita. Viidessä eri laatikossa viidessä eri paikassa on viisi kopiosarjaa, joissa on täydelliset todisteet kaikista asioista, joita olen yrittänyt selittää.

Seuraavassa on luettelo kunkin laatikon sisällöstä (joka toimitettiin viiden vain Thomas Castellon ja yksittäisten vastaanottajien – Branton – tunteman henkilön turvaan):

(A) 27 arkkia 8 x 10-kokoisia valokuvia avaruusolennoista, olennoista, häkeistä ja sammioista.

(B) Yksi mykkä videonauha, joka alkaa tietokonepankeista ja jossa näytetään sammioita, useita otoksia Nightmare Hallista, kaksi otosta harmaita, yksi otos terminaalista, jossa näkyy kyltti, jossa lukee ”Los Alamosiin”, ja noin 30 sekuntia sukkulajunan saapumista.

(C) 25 sivua kaavioita, kemiallisia kaavoja ja kaavioita muukalaislaitteista.

(D) Kopio uudesta sopimuksesta allekirjoituksineen.

(E) 2 sivua alkuperäisiä alien-asiakirjoja, jotka Ronald Reagan [Kalifornian kuvernöörinä] on allekirjoittanut, jokaisella sivulla on Reaganin allekirjoitus.

Edellä mainittu alkuperäinen sarja on suljettu yhteen hapettomaan ja raskaaseen muovilaatikkoon. Tämä setti sisältää:

(A) 27 arkkia 8 x 10 alkuperäisiä negatiiveja

(B) videonauha JA alkuperäinen mikrofilmi, josta videonauha kopioitiin.

(C) 25 alkuperäistä sivua kaavioita [merkintöineen], kaavoja, muukalaislaitteiden kaavioita sekä Flash Gunin ja MY Flash Gunin kaavioita.

(D) Sopimus, jossa on Reaganin allekirjoitus sekä seitsemän muuta poliittista allekirjoitusta ja neljä avaruusolentojen allekirjoitusta.

Tuossa laatikossa oleva toimiva salamalaite on erittäin vaarallinen ase. Väärissä käsissä se voi aiheuttaa rajattomasti vaaraa. Sitä todistetta on suojeltava. Mutta kun se annetaan tiettyjen valtion virastojen käsiin, sitä ei pidettäisi todisteena avaruusolentojen vierailusta. Kyseinen hallinnon haara TIEDÄÄ TOTUUDEN, ja he valehtelevat julkisesti. Ajattele asiaa näin: TIEDÄTKÖ varmana todisteena, että George Washington eli? Vai uskotteko siihen, mitä muut ihmiset SANOIVAT hänestä? Ei ole ketään elossa, joka olisi nähnyt omin silmin sen, mitä hänestä väitetään. Arvioit kaiken, mitä tiedät hänestä, sen perusteella, mitä muut ihmiset SANOIVAT. Kolumbus SANOI, että on olemassa uusi maa, ja se löydettiin. MINÄ VÄITÄN, että avaruusolentoja on useissa maanalaisissa tukikohdissa tässä maassa, ja niissä paikoissa tapahtuu kauheita asioita.

Jos kuolen ennen kuin se on todistettu, etsikää todisteita (loppujen lopuksi Dulcen tukikohta ja muut tukikohdat eivät ole menossa minnekään). Toisin kuin itse UFOt, ne eivät ole ”tänään täällä ja huomenna poissa”. Jos ne ovat siellä, niin silloin on pakko olla jotain viitteitä siitä. – Branton). Vaadi hallitusta myöntämään se. Jos tarpeeksi monet ihmiset vaativat sitä, he löytävät tavan selittää tukikohdan tai ainakin selittävät, miksi heidän on pidettävä se salassa. Dulcen tukikohdassa työskentelee monia ihmisiä, jotka tuntevat minut. Haastan nämä työtoverit puhumaan, ainakin nimettömänä. Lähettäkää kirje tai sähke [tai faksi] vahvistaaksenne sen, mitä olen selittänyt. Niiden urheiden miesten, naisten, lasten ja ulkomaalaisten nimissä, jotka kuolivat YRITTÄESSÄÄN kertoa yleisölle, mitä Dulcen tukikohdassa tapahtuu, paljasta tuo kauhea paikka ennen kuin tuhansia viattomia ihmisiä kidutetaan ja he kuolevat sanoinkuvaamattomia kuolemia.”

”K — Miten ihmistyöntekijöitä estetään kertomasta kaikkea Dulcesta?

V — Implantit, pelkouhkaukset perheiden vahingoittamisesta, sähkömagneettinen valvonta, myös uudelleenohjelmointi ELF:llä [erittäin matalilla taajuuksilla] ja huumeet ovat yleisimpiä menetelmiä, joilla työntekijöitä ’rohkaistaan’ olemaan paljastamatta sijaintia tai päivittäisiä rutiineja.”

”K — Missä perheesi on? Ei vain vaimosi ja poikasi, vaan myös vanhempasi ja sisaruksesi?

V — Cathy ja Eric ovat yhä kateissa. Vanhempani kuolivat auto-onnettomuudessa, kun olin teini-ikäinen. Minulla on yksi veli, jos hän on elossa, epäilen hänen olevan jossain maanalaisessa tukikohdassa. En ole kuullut hänestä moneen vuoteen. Rukoilkaa heidän puolestaan, pyydän!”

”K — Mikä on syntymäaikasi ja missä olet syntynyt?

V — 23.4.1941, Glen Ellyn, Illinois [itse asiassa kotitilalla, paikassa, jota nyt kutsutaan Glen Ellyniksi, syntymätodistukseni on Wheatonissa, Illinoisissa]”

”K — Olet kokenut niin paljon ja silti jatkat taistelua, mikä on suurin pelkosi?

V — Että suuri yleisö unohtaa tuohon halveksittavaan paikkaan vangitut viattomat ihmiset ja jättää huomiotta ne sadat lapset, naiset ja miehet, joita tuohon paikkaan tuodaan joka kuukausi.”

Jos tämän miehen väitteet ovat totta, meillä on oikeus tietää. Haastattelussa ja ”Dulce-kirjassa” on paljon enemmän yksityiskohtia. Suosittelen lukemaan sen kokonaan. Castelloa tutkiessani löysin lainauksen, jonka joku sanoi, joka kommentoi Castellon tarinaa. Lainaus on…

”Vaikka yksi tai muutama kertomus olisikin harhaanjohtava, todennäköisyys, että kaikki tämän teoksen sisältämät kertomukset yhdessä olisivat vääriä, uhmaisi todennäköisyyden lakeja.”

Vaikka Castellon väitteitä on vaikea todentaa, hänen väitteitään ei myöskään ole mitään todisteita, jotka kumoaisivat ne. Jos se, mitä hän sanoo, on totta, hallitus haluaisi pyyhkiä tämän miehen olemassaolon pois, ja se onnistuisi helposti. Lisäksi hän allekirjoitti sopimuksen, jonka rikkomisesta rangaistiin kuolemalla. Jos tämä tukikohta ja tukikohdassa tapahtuvat julmuudet ovat totta, olen varma, että hallitus ei haluaisi niiden tulevan julkisuuteen ja tekisi kaikkensa pitääkseen ne salassa. Ajattele sitä…

’UFO Huntersin’ lopettaminen

UFO Hunters oli amerikkalainen sarja, joka sai ensi-iltansa 30. tammikuuta 2008. Ohjelman keskiössä ovat tohtori William J. Birnesin ja asiantuntijaryhmän johtamat tutkimukset: tutkija Pat Uskert, koneinsinööri ja MIT:n tutkija Ted Acworth ja tutkiva biologi Jeff Tomlinson.

'UFO Hunters'-tiimi
’UFO Hunters’-tiimi

Jokaisessa jaksossa tiimi kiertää maailmaa tutkimassa UFO-havaintoja, avaruusolentojen kohtaamisia ja USOja (tunnistamattomia vedenalaisia esineitä). He haastattelevat silminnäkijöitä, analysoivat kuvia, fyysisiä esineitä ja videoita. He pyrkivät lähinnä todentamaan, ovatko silminnäkijöiden väitteet huijauksia vai eivät.

Kausi 3:n jaksossa 2 ”Maanalaiset avaruusolentojen tukikohdat” tiimi tapaa John Rhodesin, joka kertoo heille Thomas Castellon todistuksen ja luonnokset, jotka on piirretty hänen vuotamistaan kuvista. He suuntaavat Dulceen, haastattelevat paikallisia ja yrittävät löytää sisäänkäynnin oletettuun tukikohtaan tai etsiä todisteita, jotka viittaisivat siihen, että siellä on maanalainen laitos.

Toukokuun 20. päivänä 2009 History lopetti äkillisesti sarjan kolmannen kauden, eikä sarjan neljää viimeistä jaksoa koskaan lähetetty. William J. Birnesiä haastateltiin Jim Haroldin podcastissa vuonna 2011, jossa William väitti, että Dulce Base -jakson esittämisen jälkeen History Channel -kanavan huippujohtajat peruuttivat sarjan. Tässä on ote tuosta haastattelusta:

Tri. William J. Birnes: ”No, Thomas Castello katosi pian sen jälkeen, kun hän oli mennyt julkisuuteen ja kertonut tarinansa, eikä vain hän kadonnut, vaan myös ihmiset, joille hän kertoi tarinansa, katosivat. Niinpä menimme tukikohtaan, ja tietenkin jos puhutte ihmisille, kuten John Learille ja muille, he kertovat teille, että kyllä, tämä on tositarina… John Lear, John Rhodes, se on tositarina, siellä tapahtuu todella kauheita asioita.

Olimme ilmeisesti sohaisseet muurahaispesää, koska meille sanottiin: ”Mitä te teitte? Olette poissa ohjelmistosta. Olette pahoja tyyppejä, teidän ei olisi pitänyt tehdä tätä.” Viikkoja… kuukausia ohjelman esittämisen jälkeen kolme republikaanisenaattoria, Grassley, McConnell ja Lindsey Graham, menivät kongressin eteen ja esittivät lakiesityksen — en tiedä, hyväksyttiinkö sitä koskaan — lakiesityksen, jolla kriminalisoitaisiin ihmisten ja muiden eläinten välinen risteytyminen. Eli lajien välinen risteytyminen kriminalisoitiin. No, joten tiesimme, että olimme tehneet jotain, ja tietysti meihin otti yhteyttä — minuun otti yhteyttä — joku, joka edusti itseään ei-niin-ystävällisen tiedustelupalvelun jäsenenä, vaikka hän olikin aika ystävällinen…”.

Jim Harold: ”Kolmen kirjaimen lafkalta, mahdollisesti?”

Dr. William J. Birnes: ”Kolmen kirjaimen virasto… joka sanoi: ”Se mitä teitte, oli todella… olisitte voineet pysytellä hissuksiin, mutta ette suostuneet siihen, ja nyt olette poissa lähetyksestä, ja nyt ABC:n ja Disneyn ja History Channelin on maksettava yläkerran pojille”. Paikan päällä olevat pitivät sinusta, mutta heidän pomonsa eivät.” Se on siis tarina siitä, miten teimme UFO Huntersin ja miksi meidät poistettiin ohjelmistosta.”

Sanotaan nyt, että Castellon väitteet ovat itse asiassa vääriä tai että hän itse on keksitty henkilö, jota ei ole koskaan ollut olemassa; miksi History-kanava peruisi ohjelman sen jälkeen, kun hänen tapaustaan ja Dulcen tukikohtaa esittelevä jakso oli esitetty? Lisäksi jakson esittämisen jälkeen kolme republikaanisenaattoria meni kongressiin ja esitti lakiesityksen ihmisten ja eläinten risteytymisen kriminalisoimiseksi. Joku ei selvästikään halunnut maailman tietävän Dulcen tukikohdasta ja siellä tapahtuneista julmuuksista, ja kunnes toisin todistetaan, History Channelin siirto vaikuttaa melko epäilyttävältä.

Castellon ystävät ja liittolaiset

Tutkin perusteellisesti ihmisiä, jotka väittivät tavanneensa Castellon ja haastattelivat häntä. Loppujen lopuksi he ovat ainoa linkki Castellon olemassaoloon. Minusta oli tärkeää tutkia heitä, sillä ehkä heiltä löytyisi lisää johtolankoja Castellon todistukseen. Matka on ollut pitkä, koska joka kerta, kun tutkin yhtä heistä, avautui niin sanotusti lisää oviaukkoja. Yksi verkkosivusto vei minut viiden muun luo ja niin edelleen. Olen seulonut kaiken läpi, ja alla ovat havaintoni.

Branton – Bruce Walton – Bruce Alan DeWalton

Branton on henkilö, joka haastatteli Thomas Castelloa. Mielestäni hän on erittäin tärkeä henkilö Castellon tapauksessa. Branton kirjoitti monia kirjoja, kuten ”The Dulce Book”, ”The Battle at Dulce”, ”A Guide to the Inner Earth” ja monia muita. Löysin hänestä jonkin verran tietoa, mutta en mitään ajankohtaista. Viimeisin kirjoitus hänestä oli vuodelta 2015, jolloin hän jäi ison ajoneuvon alle, minkä monet uskovat olleen murhayritys. Minusta on mielenkiintoista huomata, että olen kuullut monien ihmisten joutuneen tällä tavoin kohteeksi. John Mack kuoli jäämällä auton alle, kun hän oli kävelemässä yksin kotiinsa, minkä katsottiin olleen onnettomuus, mutta olen kuullut, että monet ihmiset, jotka tekevät tällaista työtä, ovat jääneet auton alle, minkä katsottiin aina olleen onnettomuus.

Toinen asia, jonka haluan tuoda esiin Brantonista, on se, että hän kirjoitti monia kirjoja ja antoi ne kaikki ilmaiseksi saataville internetissä. Useimmat huijarit, joihin olen törmännyt, veloittavat valheellisesta aineistostaan, koska he haluavat rahaa, kuten useimmat ihmiset, ja he ovat havainneet valehtelun olevan tuottoisa. Jos Branton valehteli, mikä olisi hänen motiivinsa? Olen avoin teorioille.

Alla on tietoja, jotka löysin Brantonista ja hänen elämästään eri verkkosivustoilta. Otin vain pätkiä, koska tiedot ovat melko pitkiä. Olen jättänyt alla olevat lähteet, jos haluatte nähdä tiedot kokonaisuudessaan.

”Branton” syntyi suureen perheeseen, joka asui lähellä Kalliovuorten läntistä juurta vuonna 1960.

Varttuessaan hän tajusi, että hänen uusvapaamuurarillinen ”uskonnollinen” taustansa oli jokseenkin rajoittava, ellei suorastaan petollinen.

Branton alkoi tutkia ”paranormaaleja” ilmiöitä 12-vuotiaana luettuaan Frank Edwardsin kirjan FLYING SAUCERS – SERIOUS BUSINESS, ja hän asuu edelleen kauniiden Kalliovuorten ympäröimänä, ja hän jatkaa taistelua (sisäisesti ja ulkoisesti) ”auttaakseen” tekemään tästä maailmasta, tästä maasta ja kaikista ihmisistä VAPAITA tietämättömyydestä ja kaikenlaisesta sorrosta…. ymmärtäen, että me kaikki olemme yksilöllisiä ”soluja” ihmiskunnan ”ruumiissa” … joten pohjimmiltaan ”T-solujen” (niin sanoakseni …) on työskenneltävä YHDESSÄ vapauttaaksemme tämän ”ruumiin” ”syöpäisistä” drakonisista ”soluista”, jotka söisivät kaiken valon ja elämän — kuin kuollut tähti tai musta aukko — jos heille annettaisiin siihen mahdollisuus. ”

”Branton väittää olevansa CIA:n ”nukkuva” agentti, jolle (mahdollisesti sen jälkeen, kun hän oli törmännyt tietoihin, joita hänen ei pitänyt tietää) sähköisesti aiheutettiin vaihtoehtoinen persoonallisuus, joka ”ohjelmoitiin” palvelemaan CIA:n mustia projekteja ja Baijerin harmaata kollektiivia. Tässä vaihtoehtoisessa tai ”kaksoiselämässä” hänellä oli pääsy useisiin maanalaisiin tukikohtiin, ja hän on ilmeisesti kohdannut myös useita muukalaisryhmiä.

Kun hänen ”tietoinen” minänsä alkoi herätä tämän vaihtoehtoisen olemassaolon tosiasioihin (tosiasioihin, jotka muut hänen tuntemansa ihmiset vahvistivat), hän alkoi tutkia asiaa syvällisemmin ja paljastaa tätä planeettaa vastaan suunnatun salaliiton parhaalla mahdollisella tavalla. Hän ei ole vielä varma siitä, onko hänen ”vaihtoehtoinen minänsä” tällä hetkellä samaa mieltä hänen tietoisten arvojensa kanssa.

Useat ”Montaukin” väkijoukon jäsenet, kuten Preston Nichols, Al Bielek ja Duncan Cameron, väittävät myös, että heille oli ohjelmoitu vaihtoehtoisia persoonallisuuksia heidän työskennellessään aika-avaruus- ja mielenhallintahankkeissa, joita toteutettiin Montauk Pointissa Long Islandilla 1980-luvun puolivälissä.

Brantonilla itsellään on vahva tunne siitä, että hän oli myös jollakin tavalla mukana tässä hankkeessa. Vuonna 1985, kun Montauk-projektia sabotoitiin ja se lopetettiin joksikin aikaa, hän oli 25-vuotias. Tämä hanke on jälleen kerran täydessä vauhdissa Montaukissa, mutta kaikki on nyt viety maan alle siellä sijaitsevaan 8-tasoiseen maanalaiseen laitokseen, jota CIA, (natsi)Thule-yhteisö ja avaruusolentojen harmaat käyttävät yhdessä, ja sen on määrä olla keskeinen operatiivinen tukikohta heidän ”uuden maailmanjärjestyksensä” toteuttamiseksi. ”

Olen varma, että monet teistä ovat kuulleet tai katsoneet Netflixin sarjan ”Stranger Things”. Jotkut teistä eivät ehkä tiedä, että on olemassa suuri näyttö siitä, että sarja perustuu Montauk-projektiin. Niille, jotka eivät tunne Montauk-projektia, jätän lyhyen 3 minuutin videon, joka yhdistää ’Stranger Thingsin’ Montauk-projektiin ja siihen, mitä tämä projekti sisälsi.

Brantonin onnettomuuden vahvistava uutisjuttu

“POLKUPYÖRÄILY- 40-vuotias Oremin mies on edelleen kriittisessä tilassa jäätyään auton alle pyöräillessään sunnuntaina.

Bruce Walton ajoi polkupyörällään itään päin 500 North, Provo, lähellä suojatietä Freedom Boulevardin risteyksen eteläpuolella, kun pohjoiseen päin ajava 21-vuotias Jayton Wakefield, Provo, törmäsi häneen vuoden 1992 Nissan 4×4 pickupillaan.

Walton vietiin Utah Valley Regional Medical Centeriin ja myöhemmin LifeFlight-helikopteri lennätti hänet Salt Lake Cityn LDS-sairaalaan.

Hän sai vammoja päähänsä ja hänen kasvoistaan on murtunut useita luita, ja hän on teho-osastolla kriittisessä tilassa.

Wakefield ei loukkaantunut.

No citations have been issued and the accident is still under investigation to determine fault.”

Tämä juttu ilmestyi Daily Heraldin sivulla A2.

Linkki artikkeliin:

http://www.heraldextra.com/news/local/cops/article_d50b2945-717b-5e9e-907c-a7f3217a0c1f.html

Brantonin pidätys ja tuomio

Löysin joitakin verkkosivuja, joiden mukaan Branton pidätettiin törkeästä rikoksesta ja vangittiin vuonna 2009. Syyte oli ”lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö”. Löysin joitakin ristiriitaisuuksia näiden väitteiden kanssa. Ensinnäkin ne oli julkaistu ei-hallinnollisilla tai niin sanotusti epävirallisilla verkkosivustoilla. Löysin kaksi erillistä verkkosivustoa, joilla oli sama rikoskuva. Toisella sivustolla ilmoitettiin, että hänet tuomittiin vuonna 1993, ja toisella sivustolla sanottiin, että hänet tuomittiin vuonna 2008. Täysin erillisellä verkkosivustolla sanottiin, että hän oli vangittuna rikoksesta vuonna 2009, mutta siinä ei kerrottu, mistä rikoksesta oli kyse. Kaksi ensimmäistä mainitsemaani verkkosivustoa olivat seksuaalirikollisten verkkosivustoja, joilla esiteltiin ilmeisesti rekisteröityjä seksuaalirikollisia. Molempiin sivustoihin oli liitetty viruksia. Kaikki nämä oudot välilehdet alkoivat ponnahtaa esiin väittäen, että olin voittanut palkinnon, toinen oli kysely. Virustorjuntani alkoi varoittaa minua. Nämä sivustot yrittivät myös ladata jotain tietokoneelleni. Se oli karmivaa. Kuka tietää, mitä se oli. Lähdin niistä pois. En jätä linkkiä niihin, koska en luota niihin, mutta voitte tarkistaa ne halutessanne googlaamalla Brantonin oikean nimen, menemällä kuviin, klikkaamalla hänen rikoskuvaustaan ja menemällä sitten ”Käy” verkkosivustolle, jolta kuva on.

Yksi asia, jonka haluaisin tuoda esiin, on se, miten valtaapitävät ovat yrittäneet vaientaa ilmiantajat tai ihmiset, jotka yrittävät jakaa tietoa. Heillä on monia taktiikoita, mutta olen nähnyt tätä erityistä taktiikkaa käytetyn useaan otteeseen. Yksi henkilö, johon he käyttivät tätä taktiikkaa, on mies nimeltä Stan Romanek. Yksinkertainen tapa tuhota joku on lavastaa hänet syylliseksi tällä tavalla. Kuka tahansa voi murtautua tietokoneillemme ja ladata tällaisia raskauttavia tiedostoja tai jopa pakottaa muita syyttämään.

Brantonin osalta en voi sanoa, onko hän syyllinen vai ei, koska minulla ei ole mahdollisuutta tarkastella tapausta tai sitä, mitä väitetyn hyväksikäytön yhteydessä tapahtui. Voin sanoa, että ihmiset, jotka eivät halua, että tämä tieto tulee julki, ovat käyttäneet tätä taktiikkaa monta kertaa ihmisten vaientamiseksi.

John Rhodes

John Rhodes väittää olevansa matelijahumanoidien eli reptiliaanien  asiantuntija. Hän tutkii työssään väitteitä reptiliaanien ja ihmisten välisistä kontakteista. Sen lisäksi, että John on tutkinut todisteita reptiliaanien toiminnasta, hän on avustanut lainvalvontaviranomaisia karjan silpomistapauksissa. Johnin vuosina 2006 ja 2007 Montanassa tekemät karjan silpomista koskevat tutkimukset johtivat hänet siihen johtopäätökseen, että silpomis ”kirurgit” yrittivät kiinnittää yleisön huomion MRSA:n kaltaisten patogeenisten tautien vaaroihin, jotka leviävät sikojen ruokinnasta.

Hän on luennoinut sekä Yhdysvalloissa että kansainvälisesti. Hän on esiintynyt myös televisio-ohjelmissa, kuten MonsterQuest, The Conspiracy Zone, BBC Conspiracies, Animal-X ja Unsolved Mysteries.

Tieto hänen sivuiltaan http://www.reptoids.com: John asuu tällä hetkellä lähellä Mariposa-Midpinesia Kaliforniassa, aivan Yosemiten kansallispuiston eteläpuolella.

John esiintyi UFO Hunters -ohjelman jaksossa, joka käsitteli Thomas Castelloa ja Dulcen tukikohtaa. Hän näytti tiimille luonnoksia, jotka Ann West -niminen nainen piirsi Castellon salakuljettamista alkuperäisistä kuvista.

Tästä kaverista oli vaikea löytää paljon tietoa. Hänen verkkosivustonsa ei mielestäni anna uskottavuutta hänen työlleen. Se vaikutti melkein satiiriselta luonteeltaan, kuin hänen väitteensä perustuisivat tieteiskirjallisuuteen, mikä on valitettavaa, koska uskon joihinkin hänen sanomiinsa asioihin, mutta hänen verkkosivustonsa on ehdottomasti uudistettava, jotta se saisi ammattimaisemman ilmeen ja korostaisi hänen työtään paremmin.

Sitä, miten hän tunsi Castellon tai Ann Westin, ei ole koskaan julkisesti kerrottu, sikäli kuin olen löytänyt.

Johnin Facebook: https://www.facebook.com/john.rhodes.129142

Ann West – Cherry Hinkle

Ann West on salanimi, jota käytettiin, kun Castellon vuotamista kuvista julkaistiin piirroksia. Hän väittää piirtäneensä luonnokset. Tästä kertoi John Hughes UFO Huntersin Dulce-jaksossa. Hänen oikea nimensä on hänen mukaansa Cherry Hinkle. Tutkittuani asiaa löysin Hinklen Facebookista sekä ufo- ja muukalaisfoorumeilta, ja hänen verkkonimensä on ”Mystery”. Häntä on haastateltu useissa eri yhteyksissä, mutta ne kaikki näyttävät olevan samanlaisia, ja niissä toistuvat tiedot ja otsikko ovat samat. Voit katsoa niitä täältä ja täältä. Tässä on ote lyhyestä elämäkerrasta, joka edeltää jokaista haastattelua:

”Cherry Hinkle on UFO-tutkija, jolla on yli 50 vuoden kokemus. Hän osallistuu usein UFO-yhteisön kirjoihin, artikkeleihin ja blogeihin. Cherry toimittaa tietoa kaikille, jotka sitä tarvitsevat, ja hän on yllättänyt useita kirjailijoita lähettämällä heille syvällisiä UFO-artikkeleita, jotka auttavat heitä saamaan kirjansa valmiiksi. Vuodesta 1987 lähtien hän on lähettänyt tietoja lukuisille kirjailijoille ja tutkijoille sekä kotimaassa että kansainvälisesti koskien pahamaineista maanalaista Dulcen tukikohtaa. Cherry on onnellisesti naimisissa Bill Hinklen kanssa, ja he asuvat Las Vegasissa, NV:ssä. Hän on Facebookissa ja jakaa aina mielellään UFO-tietoa.”

Hän toteaa myös haastattelun alussa olevansa kontaktihenkilö ja väittää, että olennot ovat ottaneet häneen yhteyttä kahden vuoden välein.

Sen perusteella, mitä olen saanut selville tästä naisesta, ei ole mitään merkittävää näyttöä siitä, että tämä nainen on se ”Ann West” -niminen nainen, joka piirsi kuvien luonnokset. Ei ole myöskään mitään todennettavaa näyttöä siitä, että hän edes tunsi Castellon. Otan hänet mukaan, koska hän väittää olevansa Ann West, ja Castellon todistajanlausuntoa ja tapausta tutkivat löytäisivät hänet joka tapauksessa. Vaikka hänen osuutensa tässä on melko outo, koin, että oli tärkeää sisällyttää hänet mukaan, koska hänen tarinansa lisää entisestään juonittelua Castellon tapaukseen kokonaisuudessaan.

Hinklen versio Castellosta ja hänen paostaan

Hinkle väittää olevansa ainoa kirjoittaja, jolle Castello on antanut luvan julkaista Dulcen tukikohdan materiaalia. Jos luet haastattelun, hänellä on kiire saada tarina ja hänen todistuksensa julki. Hänestä tuntui, että aivan liian monta ihmistä vietiin tukikohtaan, eivätkä he koskaan palanneet takaisin. Uskon, että koska hänen väitteensä olivat niin äärimmäisiä ja koska hän oli oletettavasti pakomatkalla, hän ei välittänyt siitä, kuka materiaalin ja tiedot julkaisi, kunhan ne vain tulisivat julki. Huhujen mukaan häntä ei ole nähty sen jälkeen, ja jos hänen esittämänsä todistus on totta, kenellä tahansa, jolla on rohkeutta julkaista se, pitäisi antaa siihen mahdollisuus. Minun on vaikea uskoa, että hän nimittäisi yhden henkilön julkaisemaan tiedot.

Hinklen versio Castellon tarinasta on otettu hänen Facebook-sivuiltaan

Tämä haastattelu on erittäin kyseenalainen monesta syystä. Ensinnäkin löysin vain yhden verkkosivuston, jonka nimi oli Taboo Daily News, ja sillä oli vain yksi viesti. Siellä ei ollut Hinklen haastattelua. En löytänyt TDN:n haastattelua, jossa hän olisi haastatellut Hinkleä, lukuun ottamatta sitä, jonka hän julkaisi Facebookissaan. Nyt tämä verkkosivusto on voitu poistaa, minkä olen nähnyt, kun siellä on tällaista materiaalia, mutta ajattelin, että se oli mainitsemisen arvoinen.

Haastattelun kyseenalaiset kohdat

Chrissy: ”Tomin ystävänä olen varma, että hän luultavasti uskoi sisäiset tunteensa sinulle siitä, mitä oli tapahtumassa, voitko kertoa minulle jälkikäteen, mitkä olivat hänen ajatuksensa ja tunteensa Dulcesta?

Cherry:  ”Totta kai hän tunnusti sisäiset tunteensa — niinhän ystävät tekevät.”

Haastattelussa hän viittaa useaan otteeseen siihen, että he ovat ystäviä. Hän ikään kuin julistaa, että he olivat. Se saa sen näyttämään siltä, että hän yrittää olla vakuuttava siitä, että hän ja Castello olivat ystäviä sen sijaan, että se olisi ollut ilmeistä luonnollisemmalla, sujuvammalla tavalla. Tässä on toinen kohta, jossa hän tekee näin:

Chrissy: ”Ymmärsittekö täysin seuraukset ja seuraukset etukäteen vai alkoivatko ne tuntua myöhemmin, kun tappouhkaukset tulivat?”

Cherry:  ”Se on vaikea kysymys, ja siksi yritän olla ajattelematta sitä. Mutta kyllä, tiesin, että se oli vaarallista, mutta ajattele, jos kyseessä olisi paras ystäväsi, etkö ottaisi riskiä auttaaksesi ystävääsi? Luulen, että useimmat ihmiset eivät miettisi kahdesti, niinhän ystävät tekevät.”

Toinen osa haastattelusta antaa sen vaikutelman, että hän on joko mukana rahallisen hyödyn tavoittelussa tai hän valehtelee, minkä vuoksi hän ei pysty vastaamaan kysymykseen. Hän väittää, että hänellä on lisätietoja, mutta hän kieltäytyy paljastamasta niitä, ei siksi, että hänen henkensä olisi vaarassa, vaan siksi, että ne sisältyvät hänen kirjoittamiinsa kahteen kirjaan. Tähän mennessä ei ole vielä julkaistu yhtään näistä kirjoista.

Chrissy: ”Ymmärrän, että turvallisuussyistä ette voi paljastaa liikaa tietoja, mutta mitä tietoja voitte antaa meille Dulcesta?’

Cherry: ”Yllä oleva kysymys on yksi niistä kysymyksistä, joihin on mahdotonta vastata. Tiedän paljon Dulcesta ja olen ollut henkilökohtaisesti mukana vuodesta 1979 lähtien, joten jos kysyisin, mitä tietoja voin antaa, se täyttäisi useita kirjoja… ja olen työstämässä kahta sellaista kirjaa!”

Eräässä haastattelun kohdassa hän sanoo…

”Älä pelkää olla ystävä, kuunnella ja yrittää selvittää tilannetta. Voit pelastaa ihmishenkiä, jos vain yrität auttaa jotakuta. Dulcen tukikohta — tai vastaavia tukikohtia on kaikkialla maailmassa, tuhannet ihmiset työskentelevät syvällä noissa tukikohdissa, ja he tietävät totuuden! Puhu ääneen! Jos olet loukussa samanlaisessa työssä kuin Dulcen tukikohta, puhu luotettavalle ystävälle, kerro jollekulle, tule tarpeeksi rohkeaksi, puhu! Pelastamasi henki saatat olla sinä.”

Hän huutaa, että ihmisten on puhuttava, mutta silti hän hamstraa oletettua tietoa, ja saadaksemme tietoa meidän on odotettava, kunnes hänen kirjansa julkaistaan.

Epäjohdonmukaisuudet hänen tarinassaan

Haastattelun lopussa on kommentteja. Merkittävimmät niistä teki eräs mies, joka kysyi, miksi haastattelija ei käyttänyt hänen koko nimeään ja missä oli verkkosivusto ”Taboo Daily News”? Hän huomautti myös suuresta virheestä Castellon tarinassa. Tässä ovat hänen kommenttinsa:

Toisessa kommentissa huomautettiin, että nainen väitti, että laatikko, jossa oli Castellon salakuljettamia tavaroita, oli haudattu New Mexicoon. Voit nähdä hänen lausuntonsa tästä, jos selaat Hinklen version Castellon tarinasta kohdalle.

Maanantaina 15. lokakuuta 2012 julkaistiin postaus blogissa ’Paranormal Conspiracy’ otsikolla ’The Fascinating Life of Cherry Hinkle’. Siinä on lyhyt kirjoitus hänestä ja sen jälkeen haastattelu. Se on yhdestä edellä jakamastani haastattelusta. Tässä on ote tästä haastattelusta:

Tässä haastattelussa hän väittää auttaneensa Castelloa hautaamaan laatikollisen tavaroita Arizonassa. Kun mies kysyi toisessa haastattelussa, miksi laatikon hautaamispaikasta on kaksi versiota — toisessa Castello teki sen yksin NM:ssä, kun taas toisessa Castello on hänen kanssaan Arizonassa — hän ei koskaan vastannut julkisesti miehen kommentteihin eikä ole antanut muita lausuntoja tästä ristiriitaisuudesta hänen tarinassaan. Haluaisin myös huomata, että haastattelussa, jossa hän esitti väitteensä, hän toteaa, että viidellä ihmisellä oli laatikot, jotka sisälsivät asiakirjoja, kuvia jne. Hinkle ei viittaa tähän millään tavalla.

Edelleen haastattelussa hän mainitsee tunteneensa Tal Levesque -nimisen miehen ja että Castello antoi Levesquelle yhden hänen salakuljettamistaan kuvista.

Hinklen todistus vaikuttaa parhaimmillaan epäilyttävältä. Jos hänen todistuksensa Castellosta ja muut hänen kokemuksensa ovat totta, hän on tehnyt surkeaa työtä saadakseen itsensä näyttämään uskottavalta. Lisäksi hän on hyvin avoimesti kertonut, että hänellä on lisätietoja Castellosta. Olen sitä mieltä, että jos hänellä todella olisi lisätietoja Castellosta, jos hän olisi se ”Ann West”, joka piirsi luonnokset todellisista valokuvista, jotka Castello salakuljetti, ja jos hän tietäisi, mihin laatikko oli haudattu, kuten hän väittää, en usko, että hän olisi yhtä avoin ja avoin näistä tiedoista. Etenkin jos ottaa huomioon, että tarinan mukaan hän on pakosalla ja Dulcen tukikohtaa johtavat ihmiset haluavat takaisin hänen salakuljettamansa esineet. Miksi hän asettaisi itsensä niin suureen vaaraan? Haluaako hän huomiota? Yrittääkö hän aiheuttaa disinformaatiota ja hämmennystä? Ehkä hänen tarkoituksenaan on esittää Castellon tapaus siten, että hän antaa vähemmän uskottavuutta kaikelle? Mutta mitä tarkoitusta varten?

Sivustolla nimeltä The Why Files eräs Norio Hayakawa on toimittanut yhteenvedon kaikista ihmisistä, jotka väittävät tunteneensa Castellon. Lausunnoissaan naisesta, joka väittää olevansa ”Ann West”, hän todistaa seuraavaa: ”Hänen todellista henkilöllisyyttään ei ole vahvistettu, vaikka Tal Levesque väittää: että hän on Facebookissa eri nimellä (Cherry Hinkle), väittää olleensa Tom Adamsin tuttava, väittää piirtäneensä alkuperäiset kuvat Dulcen tukikohdan sammioista vuonna 1987, väittää tunteneensa Tal Levesquen, väittää myös tunteneensa Thomas Edwin Castellon. Tal Levesque väittää, että hän vieraili hänen ja hänen vaimonsa sekä Thomas Edwin Castellon luona Santa Fessä. Tal Levesque väittää, että Ann West on vaarallinen ja kuuluu ”näkymättömään hallitukseen”.

Norio Hayakawa ei mielestäni ole uskottava henkilö (jonka esittelen jäljempänä), mutta hän kuitenkin sanoi nämä asiat. Toinen Hinkleä koskeva huomio on se, että kaikki, mitä hän esittelee Facebook-sivullaan Castellosta, on myös internetissä ja melko helposti löydettävissä yksinkertaisesti googlaamalla hänen nimensä. Hän ei tarjoa mitään omaperäistä.

Mitä ”Ann West” piirsi

Norio Hayakawa

Hayakawa syntyi Yokohamassa, Japanissa vuonna 1944. Wikipediassa hänestä kirjoitetun elämänkerran mukaan hän on aktivisti, joka asuu Rio Ranchossa New Mexicossa. Hän on nykyisin Civilian Intelligence Centralin johtaja, joka on oletettavasti kansalaisten valvontakomitea. Hän on esiintynyt monissa radio-ohjelmissa, muun muassa Coast to Coast AM:ssä. Maaliskuussa 1990 hän johti Japanista saapunutta Nippon TV:n kuvausryhmää Dulcessa, New Mexicossa, jossa he haastattelivat paikallisia asukkaita, kuten Jicarilla Apacheja, heimovirkamiehiä ja karjatilallisia, ja esittelivät alueella tapahtuvaa paranormaalia toimintaa.

Hän väittää olevansa hyvin skeptinen ufojen, avaruusolentojen ja salaliittoteorioiden suhteen, mutta jättää oven auki, mikä hänen mukaansa tekee hänestä terveen skeptikon.

Skeptisismiä, ristiriitoja ja vahvistamattomia väitteitä

Hayakawa on esittänyt paljon neljättä, ja suurin osa siitä on ristiriitaista. Esimerkiksi eräässä artikkelissa hän toteaa:

”Kun olen tutkinut aihetta yli 50 vuotta, voin selvästi todeta, että UFO-ilmiö näyttää olevan todellinen, vaikka en olekaan henkilökohtaisesti koskaan havainnut sellaista, jonka voisin varmuudella sanoa olevan UFO.

Uskon UFO-ilmiön todellisuuteen. Voin kuitenkin myös todeta, että UFO-ilmiö ei ole vakuuttava todiste todellisista fyysisistä ET-vierailuista, joita tekevät fyysiset Maan ulkopuoliset biologiset entiteetit, jotka ohjaavat tai manööveroivat minkäänlaisia fyysisiä Maan ulkopuolisia avaruusaluksia.”

Jäljempänä artikkelissa hän väittää…

”Minusta tässä on lopputulos — ja se saattaa kuulostaa yhä oudommalta:

Ilmiö vaikuttaa minusta väliaikaiselta parafyysiseltä tunkeutumiselta fyysiseen ulottuvuuteemme tuntemattoman älykkyyden tai tuntemattomien tuntevien olentojen toimesta, jotka materialisoituvat parafyysisesti ennalta valitulle tarkkailijalle (tai tarkkailijaryhmälle) ja esiintyvät tarkkailijalle fyysisenä ilmiönä.”

Hän on ristiriidassa itsensä kanssa monissa artikkeleissaan. Hänen työtään ei esitetä hyvin, ja hänellä on taipumus rönsyillä ja poiketa aiheesta, mikä tekee hänen artikkeleistaan epäjohdonmukaisia. Lisäksi hän toistaa itseään jatkuvasti, mutta ei tarjoa mitään todisteita väitteidensä tueksi. Hän ei tuo mitään uutta alalle, vaan pikemminkin tukeutuu Dulcen huhuihin. Yhdessä artikkelissa tai radioesiintymisessä hän väittää, että Dulcen tukikohtaa ei ole, kun taas toisessa hän vihjaa, että sitä voisi olla. Nähdäkseni hän yrittää ohjata tiettyä kertomusta, jonka mukaan Dulcen maanalaisen tukikohdan sijasta hallitus käytti aluetta salaisiin operaatioihin, joihin sisältyi kokeita nautataudeilla, pernaruttolla ja muilla aineilla osana biologisen sodankäynnin kokeita. Hän ei esitä mitään todisteita näiden väitteiden tueksi lukuun ottamatta alueella vuosia aiemmin tapahtuneita karjan silpomisia. Silpomiset itsessään eivät todista hänen väitteitään. Olen tutkinut tapauksia vuosien varrella, ja näyttää siltä, että se, mitä karjalle tehtiin, osoitti selviä merkkejä siitä, että sitä vahingoitettiin kirurgisten toimenpiteiden kaltaisilla toimenpiteillä ja ehkä jonkin aikaa risteytyksellä eikä niinkään biologisilla kokeilla.

Mitkä hänen aikeensa ovat?

On ilmeistä, että Hayakawa on ansainnut rahaa osallistumalla Dulce-kertomukseen. Hän on esiintynyt lukemattomissa radio- ja televisio-ohjelmissa, mukaan lukien UFO Huntersin jaksossa, jossa puhuttiin Dulcesta. Hänellä on jopa IMBD:ssä elämäkerta, jonka voit katsoa täältä ja jossa hän väittää olevansa näyttelijä.

Hän näyttää pitävän huomiosta, ja hänellä on lukuisia profiileja ja elämäkertoja muun muassa LinkedInissä, Myspacessa ja Facebookissa. Hän kirjoittaa itsestään pitkiä elämäkertoja, joissa esitellään hänen musiikkiaan, joka näyttää olevan ainoa omaperäinen asia, jota hän tarjoaa. Voit katsoa hänen elämäkertansa LinkedInissä täältä. Voisin spekuloida, että hänen tarkoituksenaan on harhauttaa ja luoda hämmennystä Dulcen tapaukseen. Voit tarkastella hänen verkkosivustoaan, jossa on hänen lukuisia artikkeleitaan, täällä ja päättää itse, mitä mieltä olet siitä, millaista tarinaa hänen työnsä esittää.

Yhteys Thomas Castelloon

Voidaankin ihmetellä, miten Hayakawa tuli mukaan Dulcen tukikohdan kertomukseen ja Thomas Castellon tapaukseen. Tutustuin hänen työhönsä ja kuuntelin hänen radioesiintymisiään, ja erityisesti yksi ohjelma oli mielestäni mielenkiintoinen.

Radio-ohjelmassa Hayakawaa haastatellaan Dulcen tukikohdassa. Haastattelija kysyy häneltä, miten hän kiinnostui Dulcesta. Kohdassa 2:38 hän sanoo: ”Kiinnostuin Dulcesta, koska minulla oli ystävä, joka oli ilmeisesti osallisena Dulcea koskevissa alkuperäisissä huhuissa, koska ystäväni ystävä oli väitetysti työskennellyt turvallisuusvirkailijana Dulcessa sijaitsevassa väitetyssä laitoksessa. Hänen nimensä oli Thomas E. Castello, joka väitetysti työskenteli turvamiehenä Dulcen laitoksessa myöhäisen vuoden puolivälissä.”

Haastattelija kysyy missä Castello on:

”…Tiedän, missä ystäväni on. Hän on Jason Bishop. Hänet tunnetaan nimellä Tal. Hän oli yksi ensimmäisistä henkilöistä, jotka saivat niin sanotut Dulce-paperit suoraan Thomas Castellolta, joka väitetysti työskenteli tukikohdassa. Sekä Castellon perhe että ystäväni Tal asuivat tuolloin Santa Fessä.”

Voit katsoa koko haastattelun alla olevalta videolta.

Haastattelussa Hayakawa väittää olevansa Jason Bishopin eli Tal Levesquen ystävä. Levesquen väitetään olleen Thomas Castellon ystävä. En löytänyt Levesquesta mitään tietoa sen lisäksi, mitä Hayakawa on sanonut, ja joidenkin artikkelien lisäksi, jotka Tal on muka kirjoittanut.

Hayakawa kirjoitti artikkelin Levesquesta. Tässä on ote artikkelista:

”Jason Bishop III (alias Tal Levesque, alias TAL) on ollut yksi ”Dulcen tukikohta” -huhujen alkuperäisistä promoottoreista.

Tämä kuva hänestä otettiin vuonna 1990 Los Angelesissa, kun häntä kuvattiin Nippon Televisionin ohjelmassa, joka käsitteli Area 51:tä Nevadassa ja Dulcessa, New Mexicossa. Haastattelu tapahtui asunnollani Gardenassa, Kaliforniassa (jossa asuin tuolloin). Kaksituntinen ohjelma esitettiin vain Japanissa 24. maaliskuuta 1990. Hän pyysi, että hänen kasvonsa pimennettäisiin ohjelmaa varten.

1990-luvun alussa Jason Bishop III vieraili luonani useita kertoja asunnossani, myös sen jälkeen kun muutin Torranceen, Kaliforniaan.

Ilmeisesti hän asui tuolloin Redondo Beachissa Kaliforniassa. Ei ole liioiteltua sanoa, että yli 90 prosenttia Dulcesta luettavista alkuperäisistä tiedoista on peräisin Jason Bishop III:lta.

Jason Bishop III väitti työskennelleensä Thomas E. Castellon kanssa asuessaan Santa Fessä, New Mexicossa (1978, 1979) työskennellessään yksityisen yrityksen turvallisuusalalla. Siellä Bishop väitti ystävystyneensä väitetyn Castellon kanssa.”

Hän ei sano kertaakaan, että Levesque ja hän olivat ystäviä, ja vihjailee, että Levesquen sanomiset olivat pelkkiä huhuja. Miksi hän väittää haastattelussa, että he olivat ystäviä? Hän jatkaa…

”Pari vuotta sitten sain Jason Bishop III:n sisarelta kirjeen, jossa hän vahvisti minulle hänen pitkäaikaisen ”sairautensa” eli jonkinlaisen psyykkisen, ”harhaisen” sairauden.”

Hän ei esitä todisteita kyseisestä kirjeestä. Voit lukea artikkelin kokonaisuudessaan täältä. Minusta on mielenkiintoista, että hän sanoo kirjeen vahvistaneen hänelle ”hänen pitkäaikaisen sairautensa”, kuten hän epäili Jasonin olevan ”harhainen”, mitä hän ei koskaan kerro radioesiintymisissään, vaikka väittää heidän olevan ystäviä.

Phil Schneiderin pilkkaaminen

Sen lisäksi, että hän on ainutlaatuisella tavalla yhdistänyt itsensä Castellon tapaukseen, hän on kirjoittanut useita artikkeleita, joissa hän väittää Phil Schneideria huijariksi. Voit tutustua yhteen näistä artikkeleista täällä. Hänellä on lukuisia väitteitä, mutta ei mitään konkreettista. Levesqueä koskevan artikkelinsa lopussa hän toteaa…

”Muutama vuosi sitten eräs ystäväni, C. Gilbert Wright, kertoi minulle, että hän oli sattumalta ollut kirjeenvaihdossa Phil Schneiderin veljen kanssa, joka kertoi hänelle, että Phil kärsi myös tietystä pitkäaikaisesta ”sairaudesta”, eli jonkinlaisesta psyykkisestä, ”harhaluuloisesta” sairaudesta.”

Huomatkaa, kuinka hän sanoi täsmälleen saman asian Levesquen kohdalla, sanasta sanaan (jonkinlainen psyykkinen, ”harhainen” sairaus).

Schneideria koskevan artikkelin kommentit osoittivat, että useimmat ihmiset eivät usko Hayakawan väitteisiin. Lisäksi sen sijaan, että Hayakawa olisi väitellyt eri mieltä olevien kanssa, hän vain väitti, että hän puhuu paskaa ja kutsui heitä hyväuskoisiksi.

En tiedä, mikä on Hayakawan rooli tässä kaikessa tai miksi hän on asettanut itsensä osaksi kertomusta ja suhtautuu samalla erittäin kriittisesti tapaukseen. Itse tapauksessa on niin paljon käänteitä, että melkein jätin sen pois. Se ja on vaikea todentaa, että Thomas Edwin Castello -niminen mies olisi edes ollut olemassa. Siitä huolimatta Castellon väitteet ovat samansuuntaisia monien muiden kanssa, jotka puhaltavat pilliin tai raportoivat heille tapahtuneista oudoista asioista. Se on osa avaruusolentoaiheeseen liittyvää monimutkaista palapeliä, ja kaikkia osia on tarkasteltava ja analysoitava.

”Vahvistettu” huijaus

The Black Vault -niminen verkkosivusto väittää, että Castellon tapaus ei ole vain huijaus, vaan se on todennettu huijaus. He väittävät, että ”todennettu” on se, että Castellon muka vuotamat kuvat olivat itse asiassa Arnold Schwarzeneggerin tähdittämästä elokuvasta nimeltä ”The 6th Day”. Voit katsoa artikkelin täältä. Ongelma tässä on se, että Castellon tapaus tuli julki 80-luvun lopulla, kun taas elokuva julkaistiin vuonna 2000. Artikkelin kirjoittaja ei selvästikään ole tehnyt kunnollista tutkimusta. Mielestäni on tärkeää katsoa, mitä paljastajilla on sanottavaa, ja tehkää niin, mutta harjoitelkaa myös arvostelukykyä, tehkää oma tutkimuksenne ja tehkää omat johtopäätöksenne.

Omat ajatukseni näistä tapauksista

Kukin näistä tapauksista on omalla tavallaan ainutlaatuinen, mutta ne ovat myös samansuuntaisia toistensa kanssa sen suhteen, mitä niistä raportoidaan. Uskon, että jotain on tekeillä ja että yleisö pidetään pimennossa. Sitä, mitä se on, ei ole vielä täysin varmistettu. Kuten eräs suuri mies kerran sanoi: ”Totuus on tuolla ulkona”, mutta olemmeko todella valmiita totuuteen? Ja jos löytäisimme sen, voisimmeko käsitellä sitä? Nämä kysymykset ovat edelleen olemassa. En usko, että paljastuminen tulee maailmamme hallituksilta, ja jos niin kävisi, kyseenalaistaisin heidän agendansa kertoa meille. Tehkää kuitenkin omaa tutkimustanne, kysykää kysymyksiä ja etsikää totuutta … riippumatta siitä, kuinka synkältä tai levottomalta se saattaa tuntua.

Lähteet

https://en.wikipedia.org/wiki/Paul_Hellyer

http://www.ufodigest.com/parliament.html

http://johnemackinstitute.org/biography-of-john-e-mack-m-d/

https://en.wikipedia.org/wiki/John_E._Mack

http://makemagicproductions.com/

http://www.apfn.org/apfn/ex_wifephil.htm

http://www.lepouvoirmondial.com/media/01/01/1003716256.pdf

https://www.bibliotecapleyades.net/exopolitica/esp_exopolitics_Q_0.htm

https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Paperclip

https://www.bibliotecapleyades.net/branton/esp_dulcebook21.htm

http://www.theeventchronicle.com/galactic/ufo-et-dulce-base-revealed-from-a-scientist-now-in-hiding/

https://www.higgypop.com/news/dulce-base/

http://www.thewhyfiles.net/dulce.htm

http://www.thewatcherfiles.com/sherry/dulce-base.htm

https://www.scribd.com/document/216419476/PULSAR-PROJECT-Alien-Technical-Research-25A-Westchester-Camp-Office-of-Central-Research-3#fullscreen&from_embed

http://www.theblackvault.com/casefiles/leaked-underground-dulce-base-alien-photo-thomas-costello/#

https://www.facebook.com/notes/cherry-hinkle/interview-with-cherry-hinkle-by-taboo-daily-news/373672672670475/

https://en.wikipedia.org/wiki/UFO_Hunters

http://thehollowearthinsider.com/archives/tag/bruce-alan-walton

http://www.theeventchronicle.com/galactic/dr-karla-turner-killed-exposing-mkultra-alien-abductions/#

http://www.reptilianagenda.com/exp/e112300a.shtml

https://www.zersetzung.org/about-dr-karla-turner

https://www.reddit.com/r/UFOs/comments/367f6e/the_collective_works_of_dr_karla_turner_on_pdf/

http://paranormalconspiracy.blogspot.ca/2012/10/the-fascinating-life-of-cherry-cherry.html

https://noriohayakawa.wordpress.com/2016/11/27/the-mysterious-jason-bishop-iii-a-k-a-tal-levesque-a-k-a-tal-the-illusive-personality-behind-the-dulce-base-story/

https://www.linkedin.com/pulse/my-totally-insane-lifebut-i-have-regrets-norio-hayakawa

https://noriohayakawa.wordpress.com/2018/01/12/alien-deception-in-dulce-new-mexico-and-elsewhere/

https://www.linkedin.com/pulse/phil-schneider-his-mental-illness-ssi-norio-hayakawa

http://www.theblackvault.com/casefiles/leaked-underground-dulce-base-alien-photo-thomas-costello/

 

Artikkelin julkaissut theincitefulhealer.blogspot.com

Hiljennetyt totuudenpuhujat: Phil Schneider

Philip Schneider oli entinen valtion rakennusinsinööri, joka oli mukana rakentamassa maanalaisia sotilastukikohtia eri puolilla Yhdysvaltoja, ja hän oli yksi kolmesta ihmisestä, jotka selviytyivät vuonna 1979 tapahtuneesta välikohtauksesta harmaiden avaruusolentojen ja Yhdysvaltain armeijan joukkojen välillä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa.

Elämänsä kahden viimeisen vuoden ajan Schneider piti luentoja hallituksen salailusta, mustista budjeteista ja UFOista. Schneider ei koskaan pystynyt tai halunnut todistaa väitteitään (esim. näyttää Dulcen tukikohdan sisäänkäyntiä). Hänen väitteensä saivat vain vähän huomiota valtavirrassa, mutta aiheuttivat melkoista kohua ufoharrastajien piirissä.

Schneider löydettiin kuolleena asunnostaan 17. tammikuuta 1996. Joidenkin mukaan Schneider murhattiin.

Lähde

Ja sitten on surullinen osuus tarinasta, Philipin kuolema:

Al Pratt epäili, että hänen ystävällään Philip Schneiderilla oli jotain vialla. Al oli useana päivänä peräkkäin käynyt Philin asunnolla Willsonvillessä Oregonissa, nähnyt hänen autonsa parkkipaikalla, mutta ei saanut oveen vastausta. Lopulta 17. tammikuuta 1996 Al Pratt meni asuntoon yhdessä Autumn Park Apartmentsin johtajan ja Clackamasin piirikunnan sheriffin toimiston etsivän kanssa. Sisältä he löysivät Philip Schneiderin ruumiin. Ilmeisesti hän oli ollut kuolleena viidestä seitsemään päivää. Clackamasin piirikunnan kuolinsyyntutkijan mukaan Philip Schneiderin kuolema johtui aluksi aivohalvauksesta. Seuraavien päivien aikana hänen kuolemastaan alkoi kuitenkin paljastua huolestuttavia yksityiskohtia, jotka saivat jotkut uskomaan, että Philip Schneider ei ollut kuollut aivohalvaukseen, vaan hänet oli itse asiassa murhattu.

Lähde

Tässä on Philin ex-vaimon todistus hänen kuolemastaan:

perjantai, 26.5.2000 19:33:59

kirjoittanut Cynthia Drayer

Nimeni on Cynthia Drayer, asun Portlandissa, Oregonissa, ja olen Philip Schneiderin ex-vaimo. Tapasimme Philipin kanssa vuonna 1986, menimme naimisiin Carson Cityssä, Nevadassa, ja saimme tyttären, Marien, vuonna 1987. Me erosimme vuonna 1990 ja asuimme erillisissä asunnoissa. Philip asui asuntokompleksissa Wilsonvillessä, Oregonissa. 17.1.1996 sain puhelun, jonka mukaan Philip oli kuollut asunnossaan ja oli ilmeisesti kuollut jopa viikko ennen kuin hänen ruumiinsa löydettiin. Ruumista siirrettäessä hänen kuolinsyynsä oli aivohalvaus. Kun menin hautaustoimistoon, minulla oli epämukavia tunteita hänen kuolemastaan. Pyysin päästä katsomaan ruumista, mutta hajoamisen vuoksi hautausurakoitsija ehdotti muuta. Halusin omassa mielessäni olla varma, ettei Philip ollut kuollut ”luonnottomiin syihin”. Elämänsä viimeiset kaksi vuotta Philip oli ollut ”luentokiertueella” eri puolilla Yhdysvaltoja puhumassa hallituksen salailuista. Hän puhui siitä, mitä tahansa, hän puhui siitä: Avaruusolennot (sopimukset ja sieppaukset), UFOt, maailmanhallitus, mustat budjetit, maanalaiset tukikohdat, CIA:n osallistuminen siviilien murhiin ja huumeisiin, häiveteknologia, Philadelphia-koe, Operation Crossroads (Bikini Islandin A-pommikokeet), Dulcen tulitaistelu, Oklahoman pommi-isku, World Trade Centerin pommi-isku, kadonneet lapset, Gundersonin rahtivaunut, keskitysleirit ja hätätilalaki/ YK:n osallisuus, ihmisen tekemät virukset ja maanjäristykset, jne. jne. jne.

Päivää myöhemmin sain puhelun Clackamasin piirikunnan etsiviltä, että hautaustoimisto oli löytänyt ”jotain” Philipin kaulan ympäriltä.

Tohtori Gunson suoritti ruumiinavauksen Multnomahin piirikunnan oikeuslääkärin toimistossa (Portlandissa, Oregonissa), ja hän totesi, että Philip oli tehnyt itsemurhan kietomalla kumisen katetriletkun kolme kertaa kaulansa ympärille ja puolittaisella solmulla sen eteen. On useita syitä, joiden vuoksi uskon, että Philip ei tehnyt itsemurhaa, vaan hänet murhattiin:

1. Itsemurhaviestiä ei ollut.

2. Philip kertoi aina ystävilleen ja sukulaisilleen, että jos hän joskus ”tekisi itsemurhan”, he tietäisivät, että hänet oli murhattu.

3. Useiden lähteiden perusteella, mukaan lukien hänen nauhoitetut luentonsa (video ja ääni) ja lausunnot ystävilleen sekä 9 mm:n aseen lainaaminen, Philip koki, että häntä ja hänen perhettään uhattiin ja että he olivat vaarassa luentojensa vuoksi.

4. Kaikki hänen luentomateriaalinsa, UFO-metalli, edistyneemmän matematiikan kirjat, valokuvat Operaatio Crossroadin A-pommista nousevista UFOista ja muistiinpanot hänen avaruusolentoagendaa käsittelevää kirjaansa varten olivat kadonneet. (Kaikki muu asunnossa oli edelleen siellä, mukaan lukien kultakolikot, lompakko, jossa oli satoja dollareita, koruja, mineraalinäytteitä jne.).

5. Kukaan kuolinsyyntutkija ei koskaan käynyt hänen asunnossaan sen jälkeen, kun hänen ruumiinsa löydettiin (vastoin Oregonin lakia) — eikä poliisitutkinnassa koskaan otettu huomioon sitä, että hänen asunnostaan puuttui esineitä — sitä pidettiin yksinkertaisesti itsemurhana.

6. Oikeuslääkäri otti veri- ja virtsanäytteet ruumiinavauksessa, mutta KIELTÄYTYI analysoimasta niitä sanoen, että piirikunta ei ”tuhlaisi rahojaan itsemurhaan”. Vaikka minulle vakuutettiin, että näytteitä säilytettäisiin 12 kuukautta, kun pyysin, että näytteet lähetettäisiin riippumattomaan laboratorioon 11 kuukautta myöhemmin, ne olivat ”kadoksissa” ja oletettavasti ”tuhottu”.

7. Philipiltä puuttuivat sormet vasemmasta kädestä ja hänen hartioidensa liikkeet olivat rajoittuneet. Uskon, että Philipin oli fyysisesti mahdotonta pitää kumiletkua vasemmassa kädessään puuttuvien sormiensa kanssa ja sitten kietoa letku kolme kertaa hartioidensa avulla, joiden liike oli rajoittunut. Päätyäkseen sinne, missä hänen ruumiinsa oli, hänen oli istuttava sängyn reunalla, kiedottava letku kaulansa ympärille, kuristettava hitaasti ja tuskallisesti kuoliaaksi ja pudottava pää edellä pyörätuoliin.

8. Philip oli kemikaalien ja omien lääketieteellisten tarpeidensa asiantuntija. Hänellä oli käsillä useita pillereitä, jotka olisivat voineet lopettaa hänen elämänsä nopeasti ja kivuttomasti. Hänellä oli myös 9 mm:n ase, jonka hän oli lainannut suojellakseen itseään. Miksi kuristaa itsensä näin epätavallisella tavalla?

9. Philip oli hyvin uskonnollinen, eikä uskonut itsemurhaan. Hänellä oli voimakkaita kroonisia kipuja koko sen ajan, kun tunsin hänet. Kuolinhetkellä hän oli työkyvyttömyyseläkkeellä, hänellä oli taloudenhoitaja ja hänellä oli syöpä. Selkäkivun auttamiseksi tehty leikkaus ei lievittänyt kipua, ja hänellä oli osteoporoosi. Hän kamppaili joka päivä, ei kuollakseen vaan elääkseen.

Hänestä tuntui, että hänen luennoillaan oli merkitystä, ja hän odotti innolla, että hän voisi pitää lisää luentoja. Itse asiassa hänellä oli toinen luentokiertue, joka alkoi 16.1.1996 Tampassa, Floridassa. Hän oli juuri löytänyt ystävän, joka aikoi auttaa häntä kirjoittamaan kirjaa uudesta maailmanjärjestyksestä, ja hän nautti ajasta tyttärensä kanssa.

10. Philipille annettiin viikoittain ”injektioina” ”beetaseronia” kokeeksi, jonka tarkoituksena oli pysäyttää hänen MS-tautinsa. Hänen kuolemansa jälkeen otin yhteyttä ainoaan virastoon, joka suoritti näitä kokeita, saadakseni hänen sairauskertomuksensa (OHSU). He eivät olleet koskaan kuulleet hänestä, eikä hän ollut osa heidän kokeitaan. Tämä viittaisi siihen, että tuntemattomat ihmiset ruiskuttivat hänelle viikoittain tuntematonta ainetta. Hän soitti minulle usein näiden ”pistosten” jälkeen kertoakseen, että hän oli liian sairas, jotta hänen tyttärensä ei voinut tulla käymään. Uskon, että ne pistokset, joita Philip luuli annettavan hänen terveydentilansa palauttamiseksi, annettiin itse asiassa hänen sairastuttamisekseen.

11. Philip nähtiin ”tuntemattoman vaaleatukkaisen naisen” kanssa useita kuukausia ennen kuolemaansa. Sama henkilö nähtiin useita kertoja tai hänestä puhuttiin, ja hänen salaperäinen läsnäolonsa saa vain miettimään, oliko hänellä jotain tekemistä hänen ”itsemurhansa” kanssa.

12. Useat ihmiset, joilla on selvänäkijän kykyjä, ovat osoittaneet, että Philip ei tehnyt itsemurhaa, vaan hänet murhattiin (jotkut sanovat, että viisi ihmistä: neljä miestä ja yksi nainen, neljä suoraan ja yksi tekemällä ”sopimuksen”).

On ehkä tärkeää tietää, MIKSI Philip alkoi luennoida.

Ensinnäkin: hänen taustansa oli rakennusinsinööri. Hän oli räjähteiden ja niiden geologisille rakenteille aikaansaamien vaikutusten asiantuntija. Hän työskenteli kahdella sosiaaliturvatunnuksella. Suurin osa hänen varhaisesta työstään Morrison-Knudsenin kanssa maanalaisissa vuoristotukikohdissa tehtiin väärällä sosiaaliturvatunnuksella. Pystyin myöhemmin todistamaan, että hänellä oli kaksi numeroa sosiaaliturvatoimiston kautta, kun hain hänen tyttärensä kuolinavustuksia. Hän työskenteli Army Corps of Engineersin ja Yhdysvaltain laivaston palveluksessa samalla väärällä numerolla. Vasta sen jälkeen, kun hän sai SSI-tukea vuonna 1981, hänen ”oikea” numeronsa tuli käyttöön. Hän kertoi minulle aina, että hänellä oli Rhyolitic Clearance -lupa ja että hänen isällään oli Cosmic Clearance -lupa, joka oli peräisin hänen työstään Natossa. Ja tämä on toinen syy siihen, miksi Philip alkoi luennoida.

Toiseksi: Sen lisäksi, että hänellä oli ensikäden tietoa avaruusolentoagendasta (hän oli yksi Dulcen tulitaistelun selviytyjistä New Mexicossa avaruusolentojen kanssa), hänen isänsä oli myös mukana hallituksen mustissa hankkeissa. Kun Philipin isä, Yhdysvaltain laivaston kapteeni Oscar Schneider, lääketieteen tohtori, kuoli vuonna 1993, Philip löysi isänsä kellarista asiakirjoja ja valokuvia, jotka todistivat, että Oscar oli ollut mukana sekä Philadelphia-kokeessa että Operation Crossroadsissa. Philipillä oli nyt 1940- ja 1950-luvuilla kirjoitettuja kirjeitä, jotka osoittivat, että Oscar auttoi eristämään Philadelphia-kokeen miehistön jäsenet ja että Oscar myöhemmin teki heille ruumiinavauksen heidän kuollessaan. Hänellä oli myös valokuvia UFOista, jotka pakenivat sienipilvien läpi sen jälkeen, kun atomipommi pudotettiin Bikini-atollin laguunin yläpuolelle. Kyseessä oli ”Operation Crossroads”, ja Oscar osallistui pommin pudottamisen jälkeen säteilylle altistuneiden eläinten ja ihmisten lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Kolmanneksi: Uskon, että pääsyy siihen, miksi Philip alkoi luennoida, oli hänen ystävänsä Ron Rummelin ”murha”. Ron löydettiin puistosta Portlandissa syyskuussa 1993. Poliisi uskoi, että hän oli tehnyt itsemurhan ampumalla itseään suuhun. Jos kuitenkin luette tutkintaraportin, Ronin kädessä on roiskunutta verta, mutta aseessa ei ole verta. Ainoa tapa, jolla näin voisi tapahtua, on se, että Ron olisi pyyhkinyt aseen sen jälkeen, kun hän oli ampunut itseään suuhun. Ron, Philip ja viisi muuta ihmistä olivat tehneet yhteistyötä pienen lehden nimeltä ”The Alien Digest” parissa. Se oli alkanut saada melko laajaa levikkiä, kun Ron löydettiin puistosta. Philip tunsi, että hänen ystävänsä oli murhattu, ja päätti, että oli aika saada kaikki julki, joten hän alkoi ”liverrellä tietojaan” ja repi turvaluokituskorttinsa.

PUFORI on Jeroen Wierdan välityksellä yksi monista virastoista ja henkilöistä, jotka ovat vaatineet oikeutta Philipin kuoleman johdosta.

Toiveeni ovat:

1. Että Philipin kuolintodistukseen merkitään lopulta hänen todellinen kuolinsyynsä: murha.

2. Että maailma saa tietää totuuden avaruusolennoista, UFOista, hallituksen salailusta, mustista budjeteista jne. ja siitä, miten ne vaikuttavat meihin.

3. Että hänen ainoalle perijälleen, Marialle, kuuluva omaisuus voidaan löytää ja luovuttaa hänelle.

4. Että Philipin todelliset työviikot voidaan todistaa, kun ihmiset ilmoittautuvat ja kertovat tunteneensa hänet ennen vuotta 1981, ja että hänen tyttärensä voi lopulta saada ansaitsemansa kuolinavustukset.

5. Että enää koskaan ei tapahdu ”itsemurhaa” toiselle henkilölle.

Tutustu tämän verkkosivuston sisältämiin tietoihin. Totuus on olemassa, ja se on täällä.

Ystävällisin terveisin, Cynthia Schneider Drayer.

Lähde

Tähän ei ole muuta lisättävää kuin lepää rauhassa Philip Schneider ja totuudenetsintä jatkuu. Phil, kuolemasi ei ollut turha.

Tässä Phil kertoo viimeiset sanansa:

Tässä on jotain koostettua tietoa Philin kuolemasta. Ensin lyhyt video Philin perinnöstä ja siitä miten maanalaiset tukikohdat rakennettiin:

 

Artikkelin julkaissut Auric Media

Dulce-raportti: Ihmisoikeusrikkomukset Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisessä tukikohdassa Dulcessa, New Mexicossa

Dulce-raportti:

Ihmisoikeusrikkomukset Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisessä tukikohdassa Dulcessa, New Mexicossa

 

Raportin kirjoittanut

tri. Michael E. Salla

syyskuun 25. 2003

DrSalla@exopolitics.org

www.exopolitics.org

 

Tiivistelmä

Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää, jonka hän jäljitti Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Kerättyihin tietoihin perustuen Bennewitz tuli johtopäätelmään, että Dulcen alueella oli maanalainen avaruusolentojen tukikohta, joka oli jonkinlaisessa roolissa alueella tapahtuneissa karjansilvonnoissa ja siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) aloitti tutkimukset Bennewitzin todisteista, ja tämä lopulta johti siihen, että Bennewitziä vastaan suoritettiin disinformaatiokampanja hänen maineensa pilaamiseksi. Bennewitzin sähköiset tallenteet ja kenttätutkimukset, joiden avulla hän väitti, että Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, otettiin AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, että Bennewitz oli saanut liikaa vaikutteita disinformaatiosta, jotta hänen sanomisiaan voitaisiin ottaa vakavasti.

Tässä raportissa tutkin Bennewitzin väitteitä koskien avaruusolentojen tekemiä massiivisia ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että kyseessä oli avaruusolentojen ja Yhdysvaltain yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen yhteenotto avaruusolentojen ja ihmisten välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajien todistajainlausunnoista käymällä läpi ilmiantajasuojalakeja sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän suojan ilmiantajille, jotka paljastavat turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisen maanalaisen armeijan tukikohdan. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistajanlausuntoja, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämästä maanalaisesta tukikohdasta Dulcessa. Sen jälkeen tutkin sitä, miten uskottavia ovat näytöt tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaallisesta konfliktista Dulcessa. Tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Ilmiantajien todistajainlausuntoja käyttämällä tarkastelen sitä miten salainen tukikohta Dulcessa ja muut valtion laitokset saavat rahoitusta ilman Yhdysvaltain kongressin ja toimeenpanoviraston valvontaa. Lopuksi suosittelen miten käsitellä väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia, joita tässä raportissa on esitelty, sekä Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen välisen yhteistukikohdan poliittisia implikaatioita.

Johdanto [1]

Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää Manzanon vuorialueella lähellä Albuquerque’a New Mexicossa. Hän jäljitti tämän UFO/ET-aktiviteetin Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Bennewitz oli alueella aiemmin tutkinut karjansilpomisia ja siviilejä, jotka väittivät tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Hänen filmi-, valokuva- ja elektroniseen todistusaineistoonsa ja kenttätutkimuksiinsa perustuen Bennewitz totesi, että Dulcen lähellä oli maanalainen tukikohta, joka oli roolissa sekä karjansilpomisissa että siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 Bennewitz jätti todisteensa läheiseen Kirtlandin ilmatukikohtaan varoitukseksi upseereille mahdollisuudesta, että avaruusolentojen rodut olisivat uhka läheiselle Manzanon ydinaseiden säilytysalueelle. Ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) nopeasti otti työn alle Bennewitzin todisteet, ja tämä lopulta johti uskottavien tietolähteiden mukaan siihen, että Bennewitz joutui disinformaatiokampanjan kohteeksi. Bennewitzin sähköiset todisteet ja kenttätutkimukset, joiden mukaan Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, joutuivat AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, sen jälkeen kun Bennewitz koki hermoromahduksen vuonna 1987 ja kun AFOSIn disinformaatiokampanjasta tuli julkista tietoa, että Bennewitz oli saanut liiaksi vaikutteita disinformaatiosta, että häntä voitaisiin mitenkään ottaa vakavasti.

Kaikkein vahvin tuki Bennewitzin väitteille tulee useilta henkilöiltä, jotka väittävät olevansa ‘tietovuotajia’, jotka ovat toimineet korporaatioiden työntekijöinä, jotka ovat suorittaneet erilaisia toimeksiantoja alihankkijoina Dulcen tukikohdassa, tai saaneet kuulla tukikohdasta, ja tämän jälkeen paljastaneet tietonsa siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Toistuva teema näissä ilmiantajalausunnoissa on todistus väkivaltaisesta konfliktista vuonna 1979 amerikkalaisten sotilaiden ja avaruusolentojen välillä tukikohdassa, joka johti merkittävään määrään kuolonuhreja. Tämä vaikuttaa vahvistavan Bennewitzin väitteitä tällaisesta sotilaskonfliktista, ja tuo esiin mahdollisuuden sille, että konfliktin syy liittyisi hänen väitteisiinsä ihmisoikeusrikkomuksista. Lisäksi Bennewitzin todisteet tarjoavat esimerkin siitä miten amerikkalaisesta taloudesta vietiin laittomasti rahaa ‘mustan budjetin’ ohjelmiin, jotka liittyivät avaruusolentojen läsnäoloon, summan verran, jonka arvioidaan olevan vuosittain jopa 1.1 biljoonaa dollaria. [2]

Oliko Bennewitz vain yli-innokas UFO-tutkija, joka vahingossa sai vihiä huippusalaisesta ilmavoimien tutkimus- ja kehitysprojektista, vai oliko hän aito nero, joka omin voimin selvitti valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan ihmisoikeusrikkomukset? Selkeiden vastausten löytäminen näihin kysymyksiin on innoittanut monia kirjoja, artikkeleita ja internet-sivustoja. [3] Vastausten laatu vaihtelee suuresti, sillä kaikki jotka ovat Dulcesta kirjoittaneet, ovat sekoittaneet päälähdemateriaalia sekundäärisiin lähteisiin, jotka viittaavat toisiinsa ristiin ilman minkäänlaista alkuperäisten väitteiden todenmukaisuuden tarkistusta. Tämä on johtanut hämmennykseen ja epävarmuuteen niiden keskuudessa, jotka etsivät selkeitä vastauksia tapahtumiin Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sillä suurin osa Dulcea käsittelevästä materiaalista on kuulopuheiden ja spekulaation muodossa. Tarkempi akateeminen analyysi Dulcesta saatavilla olevalle päälähdemateriaalille tarvitaan, jotta voidaan vastata keskeisiin kysymyksiin Dulcen väitetystä tukikohdasta sekä raportoiduista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka siellä tapahtuivat avaruusolentojen ja Yhdysvaltain valtion myötämielisyydellä. Tämä raportti on pyrkimys täyttää tutkimusaukko koskien päälähdemateriaaleja tapahtuneesta, sekä siitä mitä Dulcessa ja muualla edelleen saattaa tapahtua.

Tässä raportissa aloitan tutkimukset Bennewitzin väitteistä koskien massiivisia avaruusolentojen tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että tämä oli Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen kahakka avaruusolentojen ja armeijan joukkojen välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajatodistajainlausunnoista, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä, käymällä läpi liittovaltiollista ja osavaltiollista todistajainsuojelulainsäädäntöä sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän ilmiantajasuojelun paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisia maanalaisia tukikohtia. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistuksia, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämän Dulcen maanaisen tukikohdan olemassaolosta. Sen jälkeen tutkin olivatko todisteet väitetyistä Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaskonfliktista uskottavia. Sitten tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Käyttäen ilmiantajien todistajainlausuntoja tarkastelen lisäksi miten salainen Dulcen tukikohta ja muut valtion laitokset saavat rahaa kongressin ja valvontaelimen siitä mitään tietämättä. Lopuksi teen suosituksia siitä miten ratkaista oletetut ihmisoikeusrikkomukset, joita tässä raportissa on esitelty, ja käsittelen Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan poliittisia implikaatioita.

Paul Bennewitz ja todisteet avaruusolentojen ja valtion yhteisestä tukikohdasta Dulcessa

1970-luvun puolivälissä alkoi New Mexicossa karjansilpomisten aalto, ja tohtori Paul Bennewitz, paikallinen albuquerquelainen liikemies ja elektroniikka-asiantuntija, kiinnostui ilmiöstä. [4] Vuonna 1979 hän teki kenttämatkoja Gabe Valdezin kanssa, tunnetun newmexicolaisen osavaltionpoliisin, tutkiakseen joitain näistä silpomisista, ja he tulivat johtopäätökseen, että silpomiset eivät olleet minkään ”luonnollisen” ilmiön aikaansaamia. Bennewitz alkoi pian huomata epätavallisen paljon UFO-aktiviteettia pohjoisessa New Mexicossa. Käyttäen filmi- ja valokuvauskameroitaan hän alkoi kerätä todisteita UFOista. [5] Sitten hän alkoi siepata radio- ja videolähetyksiä, joiden hän uskoi olevan peräisin UFOilta ja liittyvän eri avaruusolentojen rotuihin. Hän jäljitti nämä lähetykset tukikohtaan, joka sijaitsi Achuleta Mesan alla Dulcen lähellä. Bennewitz uskoi, että hän on identifoinut avaruusolentojen ohjaamien alusten ja Dulcen tukikohdan maavalvonnan välisissä lähetyksissä käytössä olleet radio- ja televisiotaajuudet. Bennewitz oli luonut viestintäjärjestelmän, jonka hän uskoi mahdollistavan hänen itse kommunikoida elektronisesti avaruusolentopilottien kanssa, jotka lensivät tukikohdasta aluksillaan. Lisäksi Bennewitz alkoi jäljittää avaruusolentojen ihmisten kontrollointiin käyttämiä sähköisiä taajuuksia, joita he käyttivät sieppaustapauksissa ja implantoidessaan ihmisiä pienillä sähkölaitteilla. Bennewitz jäljitti joitain näistä henkilöistä, ja haastatteli heitä heidän kohtaamisistaan avaruusolentojen kanssa, sikäli kun he näitä kykenivät muistamaan. Lopulta Bennewitz julkaisi raportin nimeltä Project Beta, jossa hän tiivisti näytön hänen kuvauksistaan ja sähköisen viestinnän sieppauksistaan sekä kenttätöistään:

  1. Kaksi vuotta jatkuvasti tallennettua sähköistä valvonta-aineistoa 24h/vrk avaruusolentojen aluksista, sekä 2 kilometriä filminauhaa samaisista aluksista.
  2. Avaruusolentojen viestintä- ja videokanavien havainta ja purku.
  3. Videon jatkuva vastaanottaminen avaruusolentojen aluksista ja maanalaisesta tukikohdasta; tyypillinen avaruusolento, humanoidi ja joskus myös homo sapienilta näyttävä.
  4. Tapauskertomus uhrin kohtaamisesta New Mexicossa, joka johti viestintäyhteyteen. Samalla saatiin selville, että ilmeisesti kaikilla kohtaamisten uhreilla oli avaruusolentojen implantteja ja näistä aiheutuneita arpia. Uhrilta otettiin myös tietokonetomografiakuva. Viisi samanlaista tapausta identifioitiin.
  5. Jatkuvan suoran viestintäyhteyden käynnistäminen avaruusolentoihin käyttäen tietokonetta ja heksadesimaalikoodiviestintää.
  6. Avaruusolentojen viestintäluupin avulla maanalaisen tukikohdan todellisen sijainnin selvittäminen. [6]

Kaikki hänen keräämänsä näyttö puhui siitä, että Dulcessa oli maanalainen tukikohta, jota eri avaruusolentojen rodut käyttivät. Viestintä, videokuvat ja siepattujen todistukset tarjosivat tietoa, jota Bennewitz käytti selvittämään mitä tukikohdassa oli tapahtumassa ja mitkä tämän vaikutukset olivat kansalliseen turvallisuuteen.

Eräs Bennewitzin löytämistä siepatuista oli Myrna Hansen, jonka hän oli järjestänyt Wyomingin yliopiston tohtori Leo Sprinklen hypnoottiseen regressioon. [7] Hypnoosin alaisena hän väitti tulleensa siepatuksi vuonna 1980 yhdessä poikansa kanssa, ja heidät oli viety Dulcen tukikohtaan. Hän sitten kuvasi ihmisiä, jotka oli asetettu kylmäsäilytykseen, ja suuria sammioita, jotka olivat täynnä ihmisten ja karjan ruumiinosia. [8] Nämä olivat Bennewitzin toimien kaikkein kiistanalaisimmat puolet, mutta yhdistettynä hänen sieppaamiinsa sähköisiin tietoihin, videotallenteisiin ja viestintään, hän vakuuttui siitä, että ne sopivat kaikenkattavaan avaruusolentojen petkutuskuvioon, jossa olennot olivat vastuussa karjansilpomisista ja siepattujen ihmisten massiivisista ihmisoikeuksien rikkomuksista. [9]

Bennewitzin sähköiset viestisieppaukset ja haastattelut johdattelivat hänet pian saamaan tietoa Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvista asioista, tukikohdan laajasta avaruusolentojen läsnäolosta ja huomattavasta määrästä siviileitä, jotka oltiin siepattu ja väkivalloin viety tukikohtaan. Hänen sähköiset viestinsieppauksensa tarjosivat jotain perustietoa sotilaskonfliktista, joka Dulcen tukikohdassa oli tapahtunut ihmisten ja avaruusolentojen välillä.[10] Bennewitz tämän jälkeen raportoi löydöksistään ilmavoimien erikoistiedusteluvirastolle (AFOSI) läheiseessä Kirtlandin ilmatukikohdassa lokakuussa 1980, uskoen avaruusolentojen olevan uhka läheiselle Manzanon ydinasevarastolle. Virallisessa raportissa, jonka on allekirjoittanut majuri Thomas Cseh lokakuun 28. 1980, ja joka myöhemmin on julkaistu julkisuuslain nojalla, majuri Cseh kirjoittaa:

26. lokakuuta 1980 SA [special agent, erikoisagentti] Doty, JERRY MILLERin, GS-15, avustuksella, joka on ilmavoimien koekeskuksen tieteellinen neuvonantaja, haastatteli tohtori Bennewitzia hänen kotonaan Four Hillsissa Albuquerquessa, joka on Manzanon tukikohdan pohjoislaidan vieressä. … Tohtori Bennewitz on tehnyt riippumatonta tutkimusta ilmailmiöistä viimeisen 15 kuukauden ajan. Tri Bennewitz tarjosi myös useita nauhoja sähköisiä tallenteita, jotka väitetysti kertovat voimakkaasta sähkömagnetismista jota emittoituu Manzanon/Coyote Canyonin alueelta. Tri Bennewitz on myös tuottanut useita valokuvia lentävistä esineistä, jotka on otettu Albuquerquen alueella. Hänellä on useita sähköisen valvonnan laitteita osoitettuna Manzanoon ja hän yrittää tallentaa korkeataajuuksisia sähköpulsseja. Bennewitz väittää näiden ilmaesineiden tuottavan näitä pulsseja. … Analysoituaan tohtori Bennewitzin keräämää dataa, hra MILLER kertoi todisteiden selvästi osoittavan jonkin tyyppisen tunnistamattoman lentävän esineen olevan filmikuvassa; kuitenkaan mitään todisteita ei voida esittää, että nämä esineet olisivat uhka Manzanon/Coyote Canyonin alueille. [11]

Kun AFOSI ei tehnyt asialle mitään, Bennewitz lähestyi silloista New Mexicon senaattoria Harrison Schmittia, joka vaati saada tietää miksi Bennewitzin väitteitä ei tutkittu. Virallisten tahojen tarinoillensa osoittaman tuen puutteen turhauttamana Bennewitz julkaisi yksityiskohtaisen raportin otsikolla Project Beta ja jatkoi datankeruuta avaruusolentojen operaatioista alueella. [12]

Perustuen siepattuun sähköiseen viestintään, Bennewitz paljasti Project Beta -raportissaan tukikohdan koon ja avaruusolentopopulaation suuruuden:

Avaruusolentojen tukikohta kokonaisuudessaan sisältää useita kulttuureita (kaikki ’ykseyden’ alaisuudessa) ja se on arviolta 3km leveä ja 8km pitkä. Se sijaitsee keskellä ei mitään Jicarillan intiaanireservaatissa New Mexicon Dulcesta länteen. Perustuen aluksien lukumäärään tällä alueella, avaruusolentojen kokonaispopulaatioksi arvioidaan ainakin 2000 ja todennäköisesti enemmän. [13]

Bennewitzin työ oli saanut paljon huomiota ja pian se johti AFOSIn salaoperaatioon hänen maineensa pilaamiseksi. Vuoden 1989 MUFONin konferenssissa nimekäs UFO-spesialisti William Moore aiheutti hässäkkää kun hän avoimesti julisti, että vuonna 1982 hänet oli otettu mukaan tällaiseen projektiin, ja hän alkoi välittää informaatiota Bennewitzin toiminnasta AFOSIlle. Hän oli roolissa disinformaation levittämisessä Bennewitzille. Moore kuvasi tapahtunutta seuraavasti:

… kun aluksi törmäsin tähän disinformaatiokampanjaan… jota Bennewitziä kohtaan ajettiin… se vaikutti minusta…. olin varsin uniikissa asemassa. Siinä minä olin…. salaisen vastatiedustelupelin ovella, joka näytti kaikin tavoin jollain tavalla suoraan olevan yhteydessä valtion korkean tason UFO-projektiin, ja perustuen tuntemieni ihmisten asemiin, joiden tiesin suoraan olevan mukana, aivan varmasti sillä oli jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa! Ei ollut mitenkään mahdollista, että antaisin mahdollisuuden mennä ohitseni ilman, että oppisin jotain siitä mitä tapahtui. Pelaisin disinfopeliä, likaisin käteni vain sen verran että saisin prosessia johtaneet uskomaan, että tein juuri niinkuin he halusivat minun tekevän, ja samaan aikaan jatkoin tunkeutumista matrixiin oppiakseni siitä niin paljon kuin mahdollista, kuka sitä ohjasi ja miksi. [14]

Mooren julkinen tunnustus vahvisti sen, että Bennewitz oli ainakin osittain onnistunut sähköisesti tarkkailemaan avaruusalusten aluksia alueella, kommunikoimaan Dulcen tukikohdan avaruusolennoille ja tarkkailemaan avaruusolentojen siepattujen kontrolloimista alueella. Tämä voisi selittää sen miksi AFOSI aloitti intensiivisen projektin Bennewitzin maineen pilaamiseksi. AFOSIn perusstrategia kampanjassa oli vihjailla, että Bennewitzin väitteiden törkeimmät aspektit — Dulcen tukikohta paikkana jonne ihmiset siepattiin geenikokeita varten, asetettiin kylmäsäilytykseen ja käytettiin jopa avaruusolentojen ruokana — olivat disinformaatiota eikä niinkään tarkkoja raportteja avaruusolentojen läsnäolosta pohjoisen New Mexicon alueella. Moore väitti kuin väittikin, että siihen mennessä kun hän oli Bennewitzin tavannut vuonna 1982, suurin osa Bennewitzin informaatiosta oli jo AFOSIn syöttämää disinformaatiota. [15]

Monet UFO-tutkijat tuskastelevat totuuden löytämiseksi siitä mitä tapahtui Dulcessa johtuen disinformaation savuverhosta, joka pyöri Bennewitzin ympärillä, sekä niistä eri toimista, joita AFOSI ja/tai muut tiedustelupalvelut tekivät Bennewitzia ja hänen tukijoitaan kohtaan. [16] Näkemys on, että Bennewitz oli selvästi saanut tietää jotain, mutta hän oli langennut uskomuksiin, jotka pilasivat hänen varhaisen uran sekä kaikkein uskottavimman työnsä maineen. Eräs UFO-tutkija väitti, että hänelle syötettiin disinformaatiota siepattuja viestejä pitkin: “Siitä, missä kohtaa Bennewitzin keräämien tietojen joukossa totuus alkoi ja päättyi, voidaan käydä debattia, mutta yksi asia on selvä — siepattujen viestien sisältö sai aikaan sen, että Bennewitz muuttui paranoidiksi ja harhaiseksi mieheksi, joka lopulta koki jättiläismäisen hermoromahduksen vuonna 1985.” [17] Hänen tutkimustensa intensiteetti ja viranomaisten reaktio olivat Bennewitzille niin raskasta käsitellä, että hänen mielensä murtui. Myöhemmin hän vetäytyi täysin pois kaikesta julkisuudesta koskien Dulcea ja lopetti mukanaolon UFO-asioissa.

Huolimatta hänen ristiriitaisesta vetäytymisestään UFO-maailmasta, Bennewitzin uskottavuus elektroniikan asiantuntijana on kiistämätön, ja hänen laaja videoiden, valokuvien ja sähköisen kommunikaatioraakadatan tietokantansa UFO/ET-ilmiöstä oli voimakasta näyttöä siitä, että jotain oikeasti tapahtui Archuleta Mesassa. Poislukien Bennewitzin keräämä raaka fyysinen todistusaineisto, useat ilmiantajat ovat astuneet esiin antamaan oman todistuksensa ja esittämään jopa fyysisiä todisteita maanalaisen tukikohdan olemassaolosta Dulcessa sekä avaruusolennoista, jotka ovat rikkoneet siepattujen siviilien ihmisoikeuksia. Ennen Dulcen maanalaista tukikohtaa käsittelevien ilmiantajatodistusten analysointia huomautan ilmiantajien laillisesta asemasta paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, siellä tämä auttaa meitä selittämään sen miksi verrattain harva on astunut esiin puhumaan Dulcessa ja muualla tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista.

Tietovuotajat ja kansallinen turvallisuus

‘Ilmiantajia’ on kuvattu rohkeiksi työntekijöiksi, jotka usein marttyyrin innokkuudella paljastavat epäeettisiä tai rikollisia valtioiden/korporaatioiden käytänteitä, jotka koskevat kansan yleistä etua. [18] Usein tietovuotajien toiminnan lyhytaikaisiin seuraamuksiin kuuluu työpaikan, maineen, taloudellisen turvallisuuden ja jopa hengen menettäminen. Ilmiantaja voidaan määritellä olevan kuka tahansa työntekijä mistä tahansa valtion tai yritystoiminnan haarasta, joka julkisesti paljastaa valtion tai korporaation epäeettisiä tai korruptoituneita käytänteitä, jotka rikkovat lakia ja/tai vahingoittavat julkista etua. Osavaltioilla ja liittovaltiolla on omat laajat säädökset ilmiannon tekemisestä niille, jotka haluavat tulla esiin ja paljastaa tällaisia käytänteitä ja riskeerata oman uransa, maineensa ja fyysisen turvallisuutensa. [19] Mitä tulee työsuhteeseen valtion virastoon/korporaatioon, joka liittyy kansallista turvallisuutta koskettavissa projekteissa työskentelyy, tietovuotajien suojelulaeissa on eräitä tärkeitä piirteitä, kuten liittovaltiollinen tietovuotaja-asetus koskien kansallisen turvallisuuden ilmiantajia (5 USC 2302). [20] Tämän asetuksen relevantti kohta [5 USC Sec. 2302. (8) (A)] käsittelee työntekijää vastaan tehtyjä kiellettyjä toimia, jotka ovat seurausta mikä tahansa tiedon vuotamisesta, jonka työntekijä uskoo olevan näyttöä “minkä tahansa lain, säännön tai säädöksen rikkomisesta” tai “auktoriteettiaseman väärinkäytöstä” tai “merkittävästä tai erityisestä vaarasta kansanterveydelle tai -turvallisuudelle”. Relevantissa lainkohdassa esitetään kriittinen tunnusmerkki: “jos tällainen paljastus ei ole erityisesti laissa kielletty ja jos sellainen informaatio ei ole erityisesti jossain täytäntöönpanomääräyksessä vaadittu pidettäväksi salassa maanpuolustuksen tai ulkomaansuhteiden hoidon takia.”

Kuten kriittisestä tunnusmerkistä käy ilmi, ilmiantajat eivät saa paljastaa informaatiota jos sen paljastaminen vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Tämä tarkoittaa, että jos on töissä valtion virastolla ja/tai korporaatiolla turvaluokitellussa projektissa, jolla on vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen, sellaiset yksilöt eivät saa suojelua liittovaltiollisen tietovuotaja-asetuksen alaisuudessa paljastaessaan turvaluokiteltua informaatiota. Lisäksi, jos valtion/korporaation työntekijä allekirjoittaa sopimuksen, joka sallii vakavat rangaistukset turvaluokitellun informaation paljastamisesta, sellaiset henkilöt olennaisesti antavat pois perustuslailliset oikeutensa, sillä heillä ei ole minkäänlaista laillista keinoa estää kaikkein drakonisempien rangaistuksen täytäntöönpano. Tämän seurauksena, jos silminnäkijät näkevät, esimerkiksi, törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia salaisissa projekteissa, heillä ei ole lainsuojaa jos he valitsevat paljastaaa tämän kansalle. Eräs henkilö, joka ilmeisesti oli ottanut riskin paljastaa törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia, on Thomas Castello.

Thomas Castello & Dulcen paperit

Vuonna 1987 tietovuotaja järjesteli 30 valokuvan, videon ja useiden paperien vuotamisen joukolle UFO-tutkijoita, jotka ilmeisesti olivat todisteita Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisestä tukikohdasta kaksi mailia Archuletta Mesan alapuolella lähellä Dulcen kuntaa New Mexicossa. Tämä kokoelma sai nimen ‘Dulcen paperit’, ja se tarjosi kuvallista todistusaineistoa tämän salaisen maanalaisen laitoksen toiminnasta, ja se toimi myös tukena Bennewitzin väitteille koskien maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvaa toimintaa. [21] Dulcen paperit kuvasivat geenimanipulaatiokokeita, ihmisen ja avaruusolennon hybridien kehittämistä, mielenhallintaa kehittyneiden tietokoneiden avulla, ihmisten kylmäsäilyttämistä nestetankeissa, ja jopa ihmisten ruumiinosien käyttämistä avaruusolentojen ravinnonlähteenä. Paperit tarjosivat todisteita siitä, että ihmisiä pidettiin avaruusolentojen laboratorion koe-eläiminä, jotka työskentelivät suoraan Yhdysvaltain eri virastojen ja amerikkalaiskorporaatioiden kanssa yhteistukikohdassa armeijan ‘mustan budjetin’ alihankintaprojekteissa. Jos paperit olivat aitoja, siellä tehtiin kokeita ja projekteja, joissa rikottiin ihmisoikeuksia niin laajalti, että se ylittää jopa pahimmat rikkeet ihmiskunnan lähihistoriassa.

Dulcen paperien koostamisesta ja julkaisusta vastuussa ollut Thomas Castello väitti työskennelleensä vanhempana turvallisuusupseerina tukikohdassa ennen ‘lähtöään’ sen jälkeen, kun aseellinen konflikti sattui vuonna 1979 Yhdysvaltain armeijan eliittijoukkojen, tukikohdan turvallisuushenkilöstön ja siellä asuvien avaruusolentojen välillä. Hänen kuvaamansa aseellinen konflikti on saanut nimen ‘Dulcen sota’, ja useampi muu ‘ilmiantaja’ ja UFO-tutkija on sen jälkeen kuvannut samanlaisia tapahtumia esiintyneen Dulcessa tai alueen lähellä, jotka vahvistavat monet Castellon väitteistä. [22] Kun hän väitti jättäneensä työnantajansa Dulcessa 1979, sekä myöhemmin julkaistessa Dulcen paperit vuonna 1986, Castello antoi useita haastatteluja ja vastasi UFO-tutkijoille ennen skenestä katoamistaan. Näiden haastattelujen transkriptiot tarjoavat lisää ‘ilmiantotodistuksia’ Dulcen laitoksen väitetyistä tapahtumista.

Thomas Castello väittää palvelleensa Yhdysvaltain ilmavoimissa ja erikoistuneensa sotilasvalokuvaamiseen ja videovalvontaan. Hän lisäksi väittää palvelleensa huippusalaisessa maanalaisessa tukikohdassa lähellä Dulcen kuntaa New Mexicon pohjoisosassa. Hänen taustansa voi tiivistää seuraavasti:

Vuonna 1961 Castello oli nuori kersantti, joka palveli Nelliksen ilmatukikohdassa lähellä Las Vegasia, Nevadassa. Hän oli sotilasvalokuvaaja, jolla oli top secret -turvaluokitus. Hänet myöhemmin siirrettiin Länsi-Virginiaan, jossa hän sai koulutusta tiedusteluvalokuvaamisessa. Hän työskenteli maanalaisessa laitoksessa, ja johtuen hänen uuden pestinsä luonteesta, hänen turvaluokitustaan päivitettiin luokkaan TS-IV. Hän pysyi ilmavoimissa valokuvaajana vuoteen 1971 asti, jolloin hänelle tarjottiin työtä RAND-korporaatiolta turvallisuusteknikkona, ja hän muutti Kaliforniaan, jossa RANDilla oli isot laitokset ja hänen turvallisuusluokituksensa päivitettiin luokkaan ULTRA-3. Vuonna 1977 Thomas siirrettiin Santa Fe:n, New Mexicoon, jossa hänen palkkansa nousi merkittävästi ja hänen turvallisuusluokitustaan päivitettiin taas kerran, nyt ULTRA-7:n. Hänen uusi työnsä oli valokuvausturvallisuusasiantuntija Dulcen tukikohdassa, jossa hänen työnsä oli ylläpitää ja kalibroida maanalaisen kompleksin turvakameroita ja saattaa vierailijoita heidän kohteisiinsa. [23]

Dulcessa tapahtunut laaja videovalvonta oli se, mikä antoi Castellolle lintuperspektiivin, jolla hän sai tietää mitä tukikohdassa tapahtui, sekä siellä tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka lopulta johtivat siihen, että hän lähti tukikohdasta ja alkoi levittää turvaluokiteltua materiaalia. Castellon väitteet esitellään kahdessa lähteessä, ensimmäinen on itse Dulcen paperit, jotka oletettavasti sisältävät tukikohdasta ulos vietyä turvaluokiteltua materiaalia; ja toinen on haastattelut ja kirjeenvaihto, jota Castellolla oli usean UFO-tutkijan kanssa. Iso osa Castellon materiaalista on sittemmin kiertänyt ympäri Internetiä ja siitä on tehty kirja The Dulce Wars, jonka on kirjoittanut UFO-tutkija, joka käyttää nimeä ‘Branton’. [24]

Castellon työsuhteen, armeijan ja koulutustaustan, ja siten myös hänen statuksensa ilmiantajana, vahvistaminen virallisesti ei ole ollut mahdollista. Tämä mahdollisesti johtuu käytännöstä, jonka on väitetty olevan perustoimi siviileillä, jotka työskentelevät korporaatioilla ja/tai valtiolla/tiedustelupalveluilla salaisissa projekteissa avaruusolentoihin liittyen: julkisuudesta poistetaan kaikki viitteet työntekijään turvatoimena sen varalta, että he tarkoituksellisesti tai tahattomasti paljastaisivat julkisesti sitä mitä tällaisissa projekteissa tapahtuu. Esimerkiksi, tri. Michael Wolf väittää olleensa entinen tieteentekijä ja päätöksentekijä avaruusolentoasioissa, joka alkoi vuodesta 1979 koordinoida avaruusolentoasioiden toimintalinjaryhmää nimeltä Special Studies Group (PI-40) kansallisen turvallisuuden neuvostossa. [25] Nimekkään UFO-tutkijan tohtori Richard Boylanin tekemissä useassa haastattelussa Wolf väitti, että hänen esimiehensä ohjeistivat häntä ottamaan osaa kontrolloituun tietovuotoon UFO-yhteisölle, samalla kun valtiolle annettiin ‘uskottava kiistettävyys’. [26] Kaikki Wolfin pitkälle viedyt yliopistotutkinnot ja eri armeijan/tiedustelupalvelujen sopimushommat oli eliminoitu, mikä teki hänen taustansa ja kertomansa tiedon vahvistamisesta vaikeaa ellei mahdotonta. Hän väitti, että hänen julkisten tietojensa poistaminen oli ‘standardikäytäntö’ kaikille siviilityöntekijöille, jotka työskentelevät joko korporaatioille tai Yhdysvaltain armeijalle salaisissa avaruusolentoprojekteissa. [27] Wolfin kuvauksen sellaisen ‘standardikäytännän’ olemassaolosta vahvisti myöhemmin Bob Lazar, fyysikko, joka lähdettyään vuonna 1988 Necadan S-4 -laitoksesta (Dreamland), jossa hänen työnsä oli takaisinmallintaa avaruusolennoilta haltuun saadusta aluksesta voimansiirto- ja voimanlähdejärjestelmiä, hänen syntymätodistustaan ei enää löytynyt siitä sairaalasta, jossa hän oli syntynyt, ja hänen koulutodistuksensa ja kaikki työtodistuksensa olivat kadonneet — hän oli yksinkertaisesti lakannut olemasta! [28]

Nyt voidaan esittää, että standardikäytäntö on olemassa korporaatioiden ja/tai armeijan/tiedustelupalvelujen palkkaamille siviileille, jossa heidän työ- ja koulutushistoriansa ja muutkin julkiset tiedot poistetaan turvallisuussyistä joko mahdollisen avaruusolentoihin liittyvien tietojen paljastuksen ehkäisemiseksi, niinkuin Bob Lazarin tapauksessa, tai erittäin kontrolloidun tietovuodon tekemiseksi, niinkuin tohtori Wolfin tapauksessa. Tämä tarkoittaa, että Castellon työhistorian varmistaminen ja täten myös hänen uskottavuutensa ilmiantajana on erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. On olemassa kolme mahdollisuutta Castellon todelliselle identiteetille ja uskottavuudelle tietovuotajana. Ensimmäinen on, että hän on se kuka hän väittää olevansa, tietovuotaja, joka työskenteli tukikohdassa. Toinen on, että hän käyttää nimeä ja identiteettiä ‘Thomas Castello’ peitteenä paljastaakseen tietoja Dulcesta. Tässä tapauksessa hän voi olla ‘sisäpiiriläinen’, joka vuotaa tietoa tukikohdassa tapahtuneista väärinkäytöksistä, joka toivoo jäävänsä nimettömäksi ilmiantajaksi. Kolmas mahdollisuus on, että Castello on tiedusteluagenttien tekaisema identiteetti, jolla levitetään disinformaatiota, joka ohjaa UFO-tutkijoita ja kansaa poispäin aidoista armeijan projekteista alueella. Useat UFO-tutkijat ovat ilmeisesti kyenneet pääsemään Castellon puheille ennen hänen ‘katoamistaan’ 1980-luvun lopussa, ja he onnistuivat saamaan vastauksia useisiin kysymyksiin. [29] Sekä Brantonin että William Hamiltonin mukaan UFO-tutkijat olivat tavanneet henkilökohtaisesti Castellon, ja kykenivät puhumaan hänen olemassaolon ja uskottavuutensa puolesta. [30] Vaikka Castellon kanssa pidettyjen tapaamisten ja henkilökohtaisten haastattelujen lista ei olekaan pitkä, sen perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että Castello on olemassa, vaikkakin hän herättää epäilyjä kolmannesta tekaistun identiteetin mahdollisuudesta. Juuri tämä epävarmuus on johtanut useimmat UFO-tutkijat siihen, etteivät he ota todesta Castellon väitteitä, jotka tukivat suurta osaa siitä mitä Bennewitz oli aiemmin esittänyt, ja joka nyt yhdistettiin AFOSIn disinformaatiokampanjaan. Myöhemmässä osiossa lainataan toisia ilmiantajia, jotka ovat vahvistaneet sekä Castellon että Bennewitzin väitteiden aspekteja, mikä viittaisi siihen, että kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa kaikkein epätodennäköisimpänä Castellon identiteetistä puhuttaessa. Tämän johdosta on tarpeen tutkia jossain määrin mitä Castello väitti kokeneensa Dulcen maanalsiessa tukikohdassa, sillä hän tarjoaa erittäin laajamittaisen todistuksen siitä mitä tukikohdassa tapahtui.

Dulcen papereissa ja hänen henkilökohtaisissa todistuksissaan Castello väittää, että seitsemänkerroksinen maanalainen laitos, jossa työskentelee sekä ihmisiä että eri avaruusolentojen rotuja, löytyy Dulcesta, New Mexicosta. Castello väittää, että tukikohdassa töissä olleet ihmiset olivat tieteentekijöitä, turvallisuushenkilöstöä ja eri korporaatioiden työntekijöitä, jotka hoitivat armeijan sopimuksia. [31] Dulcessa työskenteli neljä avaruusolentojen rotua: standardit ‘lyhyet’ Harmaat Zeta Reticulumista (arviolta metrin mittaisia); pitkät Harmaat Rigelistä, Orionista (parimetrisiä); ja reptiliaanilaji, joka on joko Maapallolle alkuperäinen tai peräisin Dracon tähtikuviosta Orionista (parimetrisiä). Castello väittää, että Maapallon reptiliaaneja, joita kuvataan ‘työläiskastiksi’, hallitsi siivekkäät Dracon reptiliaanit (avaruusolennot Orionista). [32] Hän sanoi, että lyhyet harmaat (joita kuvataan mm. elokuvassa Kolmannen asteen yhteys) palvelevat Dracon reptiliaaneja. Castello sanoo, että hän oli töissä ‘vanhempana turvallisuusteknikkona’ Dulcen laitoksessa ja että hänen päätehtävänsä oli ratkaista kaikki turvallisuusongelmat tukikohdassa avaruusolentojen ja ihmistyöntekijöiden välillä. Hän kuvasi joitain työtehtäviään ja avaruusolentojen hierarkiaa vastauksena Brantonin esittämään kysymykseen siitä miten usein hän kommunikoi eri avaruusolentojen lajien kanssa:

Koska olin vanhempi turvallisuusteknikko tukikohdassa, minun piti kommunikoida heidän kanssaan päivittäin. Jos oli mitään ongelmia, joihin liittyi turva- tai videokamerat, he soittivat minulle. Reptiliaanien ”työläiskasti” oli yleensä se, joka teki fyysisen työn Dulcen alemmissa kerroksissa. Kastia koskettavat päätökset teki yleensä valkoinen Draco. Kun ihmistyöntekijät aiheuttivat ongelmia työläiskastille, reptoidit menivät valkoisen Draco-’pomonsa’ luo, ja sitten Draco soitti minulle. Joskus se tuntui siltä, kuin ongelmat eivät koskaan loppuisi. Useat ihmistyöntekijät vihasivat ”ei pötypuheita”- tai ”menkää takaisin töihin”-asennetta, joka työläiskastilla oli. Jos tarvittiin, väliinpuuttumisesta tuli tärkeä työkalu. Suurimmat ongelmat olivat ihmistyöntekijät, jotka typerästi haahuilivat lähellä ”KIELLETTYÄ ALUETTA” tukikohdan ”Avaruusolentosiivessä”. Kaipa se oli ihmisluonnetta olla kiinnostunut ja haahuilla rajojen yli. Liian usein joku löydettiin ylittämässä rajoja ja nuuskimassa ympäriinsä. Kamerat lähellä sisäänkäynti yleensä pysäyttivät heidät ennen kuin he joutuisivat vakaviin ongelmiin. Muutaman kerran minä jouduin virallisesti pyytämään ihmistyöntekijän palauttamista. [33]

Castello väitti, että Dulcessa käynnissä olleet eri projektit takaisinmallinsivat avaruusolentojen teknologiaa, kehittivät mielenhallintamenetelmiä ja tekivät geenimanipulaatiokokeita, joissa kloonattiin ja luotiin ihmisen ja avaruusolennon hybridejä. Samanlaisia projekteja on tehty laboratorioissa Montaukissa, Long Islandilla ja Brookhavenissa [34] ja näistä on ollut monia ilmiantajatodistuksia. [35]

Nämä projekti ovat hajallaan Dulcen maanalaisen tukikohdan eri kerroksissa, joissa avaruusolennot ovat alimmilla kerroksilla viidestä seitsemään. Nämä alimmat kerrokset Castello kuvasi äärimmäisen vanhoina luonnollisina luolina, joita eri avaruusolentojen rodut ovat käyttäneet. Vastauksena kysymykseen luolastojen alkuperästä hän sanoi:

Luonto rakensi luolastot. Dracot [reptiliaanihumanoidit] ovat käyttäneet luolastoja ja tunneleita vuosisatoja. Myöhemmin RAND-korporaation suunnitelmien avulla niitä on toistuvasti laajennettu. Alkuperäiset luolastot sisälsivät jääluolia ja rikkilähteitä, joita avaruusolennot pitivät täydellisinä omiin tarpeisiinsa. [36]

Kuvatessaan tapaa, jola komento toimi yhteistukikohdassa Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä, Castello sanoi:

Työläiskasti [Reptiliaanit] tekevät päivittäiset hommat, moppaavat lateksilattioita, puhdistavat häkkejä, tuovat ruokaa nälkäisille ihmisille ja muille lajeille. Heidän tehtävänsä on kehitellä sopiva suhde tyypin yksi ja tyypin kaksi olentojen välillä, jotka Draco-laji on luonut. Työläiskasti työskentelee laboratorioissa sekä tietokoneilla. Periaatteessa reptiliaanirodut ovat aktiivisia kaikissa Dulcen tukikohdan kerroksissa. Siellä on seitsemän eri avaruusolentojen ’rotua’, jotka työskentelevät kuudennen kerroksen itäosassa…. Tuo osio tunnetaan yleisesti nimellä ”avaruusolentosiipi”. Dracot ovat kerrosten 5-6-7 kiistämättömiä herroja. Ihmiset tulevat komentoketjussa toisena näissä kerroksissa. [37]

Castello sanoo, että hän näki omin silmin lajienvälisten geenikokeiden tuotteita laitoksen kuudennessa kerroksessa. Kaikkein häiritsevintä oli hänen löydöksensä, että ihmisiä käytettiin eräänlaisina laboratorioeläiminä kaikkein alimmissa kerroksissa, joissa heitä asetettiin kylmäsäiliöihin, käytettiin koe-eläiminä mielenhallintaohjelmissa ja jopa geenikokeissa. Castello kirjoittaa: “Kerros #7 on pahin, rivi toisensa jälkeen tuhansia ihmisiä ja ihmissekasikiöitä kylmäsäilytyksessä. Siellä oli myös sikiösäilytyssammioita eri kehitysvaiheissa oleville humanoideille. ‘Monesti kohtasin ihmisiä häkeissä, yleensä huumattuna tai tainnutettuna, mutta joskus ne itkivät ja kerjäsivät apua.’” [38]

Castello väittää, että hänen perehdytyksessään hänelle kerrottiin, että ihmiset kärsivät eri asteisesta hulluudesta, ja että heihin kokeillaan erilaisia suuririskisiä lääketieteellisiä proseduureja ja mielenhallintakokeita, joiden tarkoitus on hoitaa heitä. Hän väittää, että hän ja muut ihmistyöntekijät altistuivat päivittäin kylteille, joissa luki: “Tässä laitoksessa tehdään suuren riskin lääketieteellistä testausta, jolla yritetään parantaa hulluus. Ethän koskaan puhu vangeille, se saattaa tuhota vuosien työn.” [39]

Castello väittää, että hän suoritti tehtäviään ilman suurempia ongelmia kunnes hän alkoi epäillä, että sen sijaan, että vangit olisivat olleet hulluja, he olivatkin tavallisia siviilejä, jotka oli yksinkertaisesti siepattu ja käytetty harmaiden ja reptiliaanien laboratorion koe-eläiminä:

Olen järkevä, kun tohtorit sanovat että älä puhu heille, kuka minä olen sitä kiistämään ja tuhoamaan arkaluontoista tilannetta? Mutta eräs mies jotenkin sai huomioni. Hän toistuvasti sanoi, että hänen nimensä on George S—- ja että hänet on kidnapattu ja hän ei ole varma kuka häntä ajoi takaa. En tiedä miksi se jäi mieleeni, muistin vain hänen kasvonsa, ajatellen että hän ei ainakaan näyttänyt tai kuulostanut hullulta, mutta monet vangit sanoivat sellaista. Seuraavana viikonloppuna puhuin kaverini ympäri, joka on poliisi, tekemään tarkistuksen hänen nimellään, sanoen että olin törmännyt häneen ja että minua kiinnosti asia. En maininnut mitään tukikohdasta. Se oli sairas tunne kun tietokone vahvisti, että George S. oli kadonnut. [40]

Silloin kun Castello tajusi, että tavallisia ihmissiviilejä siepataan, hän päätti liittyä pieneen ryhmään muita tukikohdan työntekijöitä, jotka auttoivat vapauttamaan vangittuja ihmisiä.

Eräs toinen turvallisuusviranomainen tuli luokseni ja sanoi, että jotkut laboratoriotyöntekijät halusivat vapaa-ajalla tavata eräässä tunnelissa [epävirallisesti]. Mielenkiinto voitti ja sanoin OK. Sinä iltana arviolta yhdeksän miestä tuli paikalle. He sanoivat, että he tiesivät riskeeraavansa sen, että minä saattaisin ilmiantaa heidät, mutta he halusivat näyttää minulle joitain asioita, joita heidän mielestä minun tulisi nähdä. Yksi kerrallaan he näyttivät minulle todisteita, joiden mukaan monet vangit olivat kadonneita ihmisiä. Siellä oli sanomalehtileikkeitä, ja jopa valokuvia joita he olivat jotenkin salakuljettaneet tukikohtaan. He toivoivat, että he voisivat salakuljettaa ne takaisin ulos ilman, että minä paljastaisin heidät pomoille. Kykenin näkemään pelon heidän kasvoistaan heidän puhuessaan. Eräs mies sanoi, että hän mieluummin kuolisi yrittäessään kuin menettäisi sielunsa olemalla tekemättä mitään. Se oli kommentti, joka muutti tilanteen. Kerroin heille Georgesta ja mitä tiesin hänestä. Muutaman tunnin päästä me vannoimme yrittävämme paljastaa Dulcen tukikohdan. [41]

Castello kuvaa sitä miten pieni joukko ihmistyöntekijöitä alkoi tehdä yhteistyötä joidenkin reptiliaanien työläiskastilaisten kanssa, joilla oli myös intressi vapauttaa siepatut ihmiset pohjakerroksista. Castello lopulta kuvasi sitä miten Delta-eliittijoukot yrittivät tuhota ‘vastarintaliikkeen’:

Se päättyi lopulta siihen, kun armeijan hyökkäys tehtiin poistumistunneleista ja he teloittivat kaikki, jotka oli nimetty heidän listallaan, ihmiset ja reptiliaanit. Me taistelimme vastaan, mutta kenelläkään työläiskastista ei ollut aseita, eikä myöskään laboratoriossa työskentelevillä ihmisillä. Ainoastaan turvajoukoilla ja muutamalla tietokoneella työskentelevällä oli salamapistoolit. Se oli teurastus. Jokainen kirkui ja juoksi pakoon. Käytävät ja tunnelit täyttyivät niin täyteen kuin mahdollista. Me uskomme niiden olleen Delta Forcea [univormujen ja modus operandin perusteella], joka oli päättänyt iskeä vuoronvaihdon aikaan, ja tappaa niin monta kuin mahdollista listalta. [42]

Castello lähti laitoksesta, hän vei mukanaan valokuvat ja videotallenteet, jotka hän lopulta julkaisi Dulcen paperien nimellä.

Johtuen Castellon väitteiden tärkeydestä sekä hänen tarjoamista todisteista, jotka näyttivät tukevan hänen sanomisiaan, josta suurin osa näyttää tukevan sitä, minkä Bennewitz oli varmistanut hänen sähköisen valvontansa ja kenttätutkimuksien avulla, on tässä tarpeen analysoida lisää muita ilmiantajatodistuksia, jotka toisistaan riippumatta tukevat Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia.

Allekirjoitettiinko Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä sopimus?

Ensimmäinen väite, joka kaipaa analyysia, on Bennewitzin ja Castellon riita siitä, että avaruusolennoilla ja Yhdysvalloilla olisi ollut yhteinen tukikohta. Tämä viittaisi siihen, että olisi ollut olemassa jonkinlainen sopimus Yhdysvaltain hallituksen edustajien sekä avaruusolentojen rotujen välillä. On olemassa merkittävä ilmiantotodistus siitä, että Eisenhowerin hallinto ja Zeta Reticulumin harmaat olisivat allekirjoittaneet sopimuksen jo vuonna 1954. Tohtori Wolfin mukaan Eisenhowerin hallinto solmi sopimuksen niinkutsuttujen Harmaiden avaruusolentojen kanssa Zeta Reticulumin neljänneltä planeetalta, mutta tätä sopimusta ei koskaan ratifioitu perustuslain vaatimusten mukaisesti. [43] Viitaten samaan Eisenhowerin hallinnon allekirjoittamaan sopimukseen, eversti Philip Corso, erittäin palkittu upseeri, joka palveli Eisenhowerin kansallisen turvallisuuden neuvostossa, kirjoitti: “Me jouduimme neuvottelemaan eräänlaisen antautumisen niille [avaruusolennoille], kunhan me emme taistelisi niitä vastaan. Ne sanelivat ehdot, koska ne tiesivät, että se mitä me eniten pelkäsimme oli paljastus.” [44] Salainen sopimus allekirjoitettiin vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon ja avaruusolentojen rodun välillä, jonka useat muut ‘tietovuotajat’ ovat paljastaneet väittäen, että heillä on ollut pääsy salaisiin asiakirjoihin, jotka paljastavat sellaisen sopimuksen olemassaolon. [45] Phil Schneider, entinen geologiainsinööri joka työskenteli maanalaisten tukikohtien rakennusprojekteissa, kirjoitti:

Vuonna 1954, Eisenhowerin hallinnon alaisuudessa, liittovaltion hallitus päätti kiertää Yhdysvaltain perustuslain ja solmia sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Sitä kutsuttiin vuoden 1954 Grenadan sopimukseksi, joka periaatteessa solmi avaruusolentojen kanssa sopimuksen, jonka nojalla avaruusolennot voisivat viedä muutaman lehmän ja testata implanttitekniikoita muutamilla ihmisillä, mutta että niiden piti antaa tietoja kohteiksi valituista ihmisistä. Hitaasti avaruusolennot muuttivat diiliä kunnes he päättivät etteivät noudattaisi sitä enää ollenkaan. [46]

Tämän sopimuksen on esitetty johtavan avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuviin teknologiansiirtoihin vastineeksi tietyistä oikeuksista perustaa tukikohtia ja monitoroida amerikkalaisten siviilien sieppauksia. Eversti Corso uskoi, että tämä sopimus oli olennaisesti jotain mikä pakotettiin Eisenhowerin hallinnon allekirjoitettavaksi, mikä viittaisi siihen, että teknologiansiirtoa toteutettaisiin palkkioksi avaruusolentojen USA:sta keräämistä geenimateriaaleista. Tämä geneettinen moninaisuus oli jotain mikä teki USA:sta houkuttelevan paikan sopimukselle verrattuna paljon homogeenisempiin Venäjään tai Kiinaan. Todennäköisesti hallinto järkeili, että koska Harmaat olivat siepanneet amerikkalaisia jokatapauksessa, sopimus antaisi heille keinot monitoroida sieppauksia ja tarkkailla läheltä sitä mitä heidän siviileilleen tapahtuu, jotka olivat mukana Harmaiden geenikokeissa. Harmaat velvoitettiin tarjoamaan lista siepatuista siviileistä, jotain mitä ilmeisesti ei tapahtunut ja myöhemmin tästä tuli kiistakapula Harmaiden ja Yhdysvaltain välillä.

Sopimus Zeta Reticulumin Harmaiden kanssa oletettavasti johti salaisten yhteistukikohtien luomiseen, joiden tehtävät todennäköisimmin olivat: teknologianvaihdanta; mielenhallintakokeet; Harmaiden geenikokeiden tarkkailu ja yhteistoiminta siviilien sieppaamiseksi eri projekteihin yhteistukikohdissa. Sekä sopimuksen että yhteistukikohtien olemassaolo olisi saanut korkeimman mahdollisen turvaluokituksen ja olisi ollut vain muutaman harvan valitun tiedossa. Tämän johdosta ilmiantajatodistukset, jotka tukevat salaisen Eisenhowerin hallinnon allekirjoittaman teknologianvaihtosopimuksen olemassaoloa viittaavat siihen, että maanalaisia laitoksia on mahdollisesti rakennettu, jossa tämä oltaisiin voitu toteuttaa ilman kansan, kongressin tai ulkovallan tietoa. Kun ollaan laadittu mahdollinen ‘juridinen’ perusta avaruusolentojen ja amerikkalaisten yhteilaitokselle, siirryn nyt analysoimaan todisteita, jotka tukevat sellaisen tukikohdan olemassaoloa.

Tähän mennessä esitettyihin todisteisiin perustuen voidaan todeta, että kolme mahdollisuutta erottuu edukseen todennäköisenä selityksenä sille, mitä Dulcessa tapahtui. Ensimmäinen, Dulcessa on (tai oli) huippusalainen ihmisten ja avaruusolentojen yhteislaitos, jossa oli käynnissä projekteja, joihin liittyi ihmishenkilöiden sieppauksia, joiden oikeuksia loukattiin vakavasti. Toinen, Dulcen tukikohta on (tai oli) olemassa, mutta raportit karmaisevista avaruusolentojen tekemistä kaltoinkohteluista ihmisille olivat osa disinformaatiokampanjaa, joka oli suunniteltu lokaamaan Paul Bennewitzin ja kaiken legitiimin tutkimuksen maine, jota on tehty avaruusolentojen aktiviteeteista ja salaisista valtion projekteista, joita Dulcessa oli. Kolmas mahdollisuus on, että kaikki tarinat Dulcesta ovat disinformaatiota, jonka tarkoitus on tahallisesti ohjata vakavat tutkimukset pois UFOista ja aiheuttaa eripuraa UFO-yhteisöön. [47] Pitäen mielessä nämä kolme mahdollisuutta, tutkin nyt ilmiantajatodistuksia koskien sotilaskonfliktia, joka tapahtui Dulcen tukikohdassa, määrittääkseni mikä näistä kolmesta mahdollisuudesta on tarkin.

Dulcen sota

Ilmiantajatodistukset, jotka tukevat Dulcen tukikohdan olemassaoloa, vihjaavat, että sellainen salainen laitos on kuin onkin pyörittänyt erilaisia projekteja, jotka ovat keskittyneet teknologianvaihtoon, mielenhallintaan, geenikokeisiin ja siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksiin. On todennäköistä, että yksi tai useampi näistä projekteista on muuttunut kiistakapulaksi avaruusolentojen ja valtion salaisten organisaatioiden välilä. Tmä kiista johti sotilasvälikohtaukseen, joka tunnetaan nimellä ‘Dulcen sota’. Tarkka syy tälle kahakalle on epäselvä, kuitenkin se mitä eri todistuksista tulee esiin on, että se oikeasti tapahtui ja nähtiin myös merkittävä määrä kuolonuhreja: Yhdysvaltain armeijan henkilökuntaa, Dulcen turvahenkilöstöä ja avaruusolentoja.

Castellon mukaan Dulcen sotilaskonflikti alkoi vastarintaliikkeen kasvusta, jotka olivat sekä vartijoita että asialle uskollisia avaruusolentoja, jotka halusivat auttaa vangittuja ihmisiä tukikohdan avaruusolentosiivessä. Lopulta 100 Delta-eliittisotilasta lähetettiin tuhoamaan vastarintaliike, joka alkoi uhata yhteistukikohdan turvallisuusjärjestelyjä. Tämä joukko kärsi monia kuolemantapauksia ja aiheutti monia kuolonuhreja sekä avaruusolentojen joukolle että tukikohdan turvahenkilöstölle. Muutkin tietovuotajat ovat raportoineet sotilaskonfliktista Dulcessa, mm. Phil Schneider, joka työskenteli geologisena insinöörinä Dulcen tukikohtaa ja muita vastaavia rakennettaessa. Schneider antoi seuraavia tietoja hänen taustastaan ja sotilaskonfliktin tapahtumisesta vuonna 1995:

Antaakseni teille yleiskatsauksen siitä kuka olen, kävin insinöörikoulun. Puolet koulustani oli sillä alalla, ja sain mainetta geologisena insinöörinä sekä rakenneinsinöörinä, jolla oli sekä sotilaallisia että ilmailualan sovellutuksia. Olen auttanut rakentamaan kahta tukikohtaa USA:ssa, joilla on jonkin verran merkitystä niinkutsutulle Uudelle Maailmanjärjestykselle [YK:n pyörittämälle maailmalle, jota ‘pitkät Harmaat’ avaruusolennot johtavat]. Ensimmäinen tukikohta on Dulcessa, New Mexicossa. Olin mukana vuonna 1979 tulitaistelussa avaruusolentohumanoideja vastaan, ja minä olen yksi selviytyjistä. Olen todennäköisesti ainoa selviytyjä, joka puhuu asiasta, jota koskaan kuulette. Kaksi muuta selvinnyttä ovat tiukan vartioinnin alaisina. Olen ainoa jäljellä, joka tietää yksityiskohdat koko operaatiosta. 66 salaisen palvelun agenttia, FBI, Mustat Baretit ja sensellaiset, kuoli siinä tulitaistelussa. Minä olin siellä. [48]

Schneider kuvasi vuoden 1979 sotilaskonfliktia pelkäksi ‘onnettomuudeksi’, joka syntyi porauksesta, joka oli suunniteltu laajentamaan Dulcen tukikohtaa:

Olin mukana rakentamassa LISÄOSAA syvällä maan alla olevalle armeijan tukikohdalle Dulcessa, joka on todennäköisesti syvimmällä oleva tukikohta. Se ulottuu seitsemän kerrosta maan alle ja yli 2.5 mailin syvyyteen. Siihen aikaan me olimme poranneet neljä eri reikää autiomaahan, ja me aioimme kytkeä ne kaikki yhteen ja räjäyttää kerralla suuria osuuksia. Minun työni oli mennä aukkoihin ja tarkastaa kivinäytteet, ja suosittelin räjähteitä tietynlaiseen kiveen. Kun olin menossa alas, me löysimme itsemme suuren luolan keskeltä, joka oli täynnä ulkoavaruuden alieneita, jotka tunnetaan suurina Harmaina. Ammuin niistä kaksi. Silloin siellä oli 30 ihmistä. Arviolta 40 tuli lisää kun tämä oli alkanut, ja kaikki heistä kuoli. Me olimme yllättäneet koko maanalaisen tukikohdallisen avaruusolentoja. Myöhemmin saimme selville, että ne olivat eläneet planeetallamme pitkän aikaa… Tämä voisi selittää paljon muinaisten astronauttien teoriasta. [49]

Tärkeä ero Castellon ja Schneiderin versioissa on, että Schneider ei viitannut tukikohtaan yhteislaitoksena. Hän kuvasi sitä seitsenkerroksiseksi Yhdysvaltain armeijan laitokseksi, joka oltiin ‘vahingossa’ rakennettu muinaisen avaruusolentojen tukikohtan päälle. Hän uskoi, että hänen tehtävänsä oli yksinkertaisesti laajentaa olemassaolevaa tukikohtaa eikä niinkään hyökätä avaruusolentojen kimppuun salatussa tarkoituksessa. Epätodennäköisyys sille, että Dulcen laitos olisi ‘vahingossa’ rakennettu avaruusolentojen tukikohdan päälle vihjaa, että Schneider oli vain osittain tietoinen hänen tehtävästään ja siitä mitä alakerroksissa tapahtui. Todennäköisempi skenaario on, että Schneider joutui avustamaan Yhdysvaltain armeijan joukkoja pääsemään Dulcen laitoksen syvempiin kerroksiin, seitsemänteen kerrokseen, joka oli suljettu ja joka oli kiistan todellinen syy.

Joskus vuonna 1993 Schneider lopetti työt sotilaallisia sopimuksia hoitaville yritysasiakkaille sen jälkeen, kun hän oli vakuuttunut siitä, että pitkät Harmaat avaruusolennot olivat kehittelemässä Uutta Maailmanjärjestystä, jota johdetaan YK:sta. jota he itse kontrolloisivat salaa. Lisäksi hän alkoi luennoida julkisesti paljastaen maanalaisten tukikohtien aktiviteetteja, joita hän oli auttanut rakentamaan, sekä avaruusolentojen roolia soluttauduttaessa kansallisvaltioiden hallituksiin sekä heidän roolistaan Uuden Maailmanjärjestyksen todellisina arkkitehteina. Schneider piti esitelmän MUFONin konferenssissa toukokuussa 1995, ja hänet löydettiin kuolleena seitsemän kuukautta myöhemmin tammikuussa 1996. [50] Schneiderin kuoleman sekä hänen ruumiinavauksensa olosuhteet johtivat monet julistamaan, että Schneider oltiin murhattu sen vuoksi, että hän oli julkisesti mennyt puhumaan tiedoistaan koskien avaruusolentoja ja maanalaista tukikohtaa. [51] Schneiderin todistus, hänen selvät tietonsa geologisesta insinöörityöstä ja mystinen kuolema kaikki tukevat hänen keskeistä teesiään siitä, että Dulcessa on maanalainen tukikohta, ja että tämän maanalaisen laitoksen alimmassa kerroksessa tapahtui avaruusolentojen ja Yhdysvaltain armeijan välillä sotilaskohtaaminen.

Toinen ‘tietovuotaja’, joka antaa uskottavuutta sille mahdollisuudelle, että salaisessa maanalaisessa tukikohdassa olisi tapahtunut tulitaistelu avaruusolentojen ja Yhdysvaltain sotilasjoukkojen välillä, on tohtori Michael Wolf. Wolfin kirja Catcher’s of Heaven kuvasi tulitaistelua avaruusolentojen ja amerikkalaisten eliittijoukkojen välillä, joka tapahtui vuonna 1975 Groom Lakessa, Nevadassa, laitoksessa, joka on voinut liittyä siihen mitä lähellä Dulcessa tapahtui myöhemmin:

Harmaat jakoivat tiettyjä teknologisia edistysaskeliaan armeijan/tiedustelupalvelujen tieteentekijöille, usein ollessaan ”vankivieraina” turvallisissa maanalaisissa armeijan laitoksissa Nevadassa ja New Mexicossa. Avaruusolennot ovat antaneet Yhdysvaltain hallitukselle joitain antigravitaatioaluksia ja suuren määrän polttoainetta (alkuaine 115). Toukokuun 1. päivä 1975 erään tällaisen teknologianvaihdon keskellä Nevadassa esiteltiin pientä avaruusolentojen antimateriareaktoria, ja johtava Harmaa avaruusolento pyysi johtavaa Delta-joukkojen everstiä, joka avaruusolentoja vartioi, poistamaan kaikki kiväärinsä ja panoksensa huoneesta (niin, että he eivät vahingossa räjähtäisi energiapäästöistä). Vartijat kieltäytyivät, ja siitä seuranneessa mekkalassa vartija avasi tulen Harmaita kohti. Yksi avaruusolento, kaksi tieteentekijää ja 41 armeijan henkilöä sai surmansa. Yksi vartija jäi eloon todistamaan siitä, että avaruusolennot ilmeisesti käyttivät mentaalista energiaa itsepuolustukseen tappaakseen muut hyökkäävät Delta-joukot. Tohtori Wolf sanoo, että ”tämä tapaus lopetti tietynlaisen vaihdannan (Harmaiden kanssa)”. [52]

‘Dulcen sodan’ kanssa on tärkeitä yhtäläisyyksiä siinä miten Wolf kuvaa ‘Nevadan’ konfliktia verrattuna siihen miten Castello ja Schneider kuvaavat tapahtumia. Molemmissa tapauksissa merkittävä määrä amerikkalaisia sotilaita kuoli avaruusolentojen kanssa tapahtuneessa tulitaistelussa. Nämä yhtäläisyydet viittaavat siihen, että joko Wolf kertoo täysin eri konfliktista, tai samasta konfliktista mutta siihen on lisätty joitain epäselvyyksiä piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen konfliktin todellinen luonne ja sijainti. Joihinkin merkittäviin eroavaisuuksiin kuuluu Wolfin sanoma, että avaruusolennot olivat ‘vankivieraita, eikä niinkään omistaneet yhdessä tukikohtaa Yhdysvaltain kanssa. On epätodennäköistä, että ‘vankivieraina’ olleet avaruusolennot osallistuisivat sen kaltaiseen merkittävään teknologianvaihdantaan, jota Wolf kuvaa. On todennäköistä, että Wolfin viittaus avaruusolentoihin ‘vankivieraina’ oli tarkoitettu piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen yhteistyön laajuus yhteistukikohdassa, mikä voisi johtaa siihen, että kertomus yhdistettäisiin Bennewitzin esittämiin väitteisiin Dulcesta. Tämä myös asettaa epäilyksen valoon sen tapahtuiko Nevadassa mitään konfliktia vuonna 1975 niinkuin Wolf kirjoittaa, vai viittasiko hän vuoden 1979 sotilaskonfliktiin Dulcessa, New Mexicossa. Jos asian laita on jälkimmäinen, silloin Wolf sai ohjeet ylemmiltään ‘informaation kontrolloidussa vuotamisessa’ kylvää joitain epätarkkuuksia (disinformaatiota) siihen informaatioon, jota hän julkaisi tulitaistelusta, joka tapahtui valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa amerikkalaisten kärsiessä suuria miestappioita. Sellainen disinformaatiostrategia vahvstaisi kaikkia ‘uskottavan kiistettävyyden’ vastakkaisia kantoja, joita valtio voisi käyttää peittämään Wolfin julkistaman arkaluonteisen informaation. Wolf paljasti lisäksi haastattelussa, että hän oli työskennellyt Dulcen laboratoriossa, mikä näin kertoo lisää informaatiota tästä salaisesta maanalaisesta tukikohdasta, joka on Bennewitzin väitteiden ytimessä. [53]

Toinen tietovuotaja, joka on paljastanut avaruusolentojen ja valtion yhteisen tukikohdan olemassaolon ja ‘Dulcen sotilaskonfliktin’ on Bob Lazar. Lazar työskenteli muutaman kuukauden ajan vuonna 1988 Nevadan S-4 -laitoksessa takaisinmallintamassa avaruusolentojen aluksen työntövoima- ja voimanlähdejärjestelmiä. Eräässä haastattelussa hän kuvaa taustojaan seuraavasti:

Minulla on kaksi maisterintutkintoa, yksi on fysiikasta; toinen on elektroniikasta. Kirjoitin maisterintyöni MHD:sta, eli magnetohydrodynamiikasta. Työskentelin Los Alamosissa muutaman vuoden ajan teknikkona ja sitten fyysikkona protonipolarisaatio-osastolla, siellä olleen kiihdyttimen parissa. Minut palkattiin S-4:n vanhempana fyysikkona työskentelemään gravitaatiotyöntövoimajärjestelmien ja niihin aluksiin liittyneiden asioiden parissa. [54]

Lazar paljasti, että hänen ennen töiden aloittamista avaruusolentojen aluksen parissa saamassaan briiffauksessa hänen vaadittiin lukevan 200 sivua briiffausdokumentteja työhön perehtymiseksi. [55] Hän muisteli, että briiffausdokumentti mainitsi taistelun ihmisten ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa vuonna 1979. Hän sanoi, että konfliktin aiheutti turvamies, joka yritti ottaa asetta avaruusolentojen alueella, ja tämä johti turvahenkilöstön kuolettaviin haavoihin. Lazar muistelee vuonna 1988 lukemansa briiffausdokumentin todennäköisesti viitanneen vuoden 1979 Dulcen tulitaisteluun.

Tiivistelmänä, vahvin näyttö Bennewitzin väitteille koskien Dulcen tukikohtaa tulee: Thomas Castellon todistuksesta koskien hänen työsuhdettaan ja loikkaamista Dulcen maanalaisessa tukikohdassa sen jälkeen, kun hän oli nähnyt ihmisoikeusrikkomuksia; Phil Schneiderin todistuksesta, joka oli suoraan mukana Dulcen tulitaistelussa; yhtäläisyyksistä Michael Wolfin paljastuksiin koskien tulitaistelua, joka on saattanut tapahtua neljä vuotta aiemmin toisessa maanalaisessa tukikohdassa Nevadassa sekä hänen myönnöstään, että hän on työskennellyt Dulcessa; Bob Lazarin muistosta lukeneensa perehdytyksessään briiffausdokumentin, jossa puhuttiin vuonna 1979 tapahtuneesta tulitaistelusta ihmisturvahenkilöstön ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa; sekä siepattujen kertomista raporteista heidän ollessaan hypnoosiregressiossa ja joiden todistukset on kirjoitettu kirjaan The Dulce Wars. Lisäksi Bennewitzia vastaan tehty disinformaatiokampanja ja Schneiderin mystinen kuolema sen jälkeen, kun hän oli astunut maanalaisten laitosten paljastuksillaan julkisuuteen, molemmat antavat aihetodistetukea näkemykselle, että ilmiantajien väitteille oli riittävät perusteet koskien Dulcen maanalaista laitosta ja siellä tapahtuneita mahdollisia räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia.

Nyt voin palata kolmeen mahdollisuuteen, jotka aiemmin mainittiin koskien Bennewitzin keskeisiä väitteitä Dulcen tukikohdan olemassaolosta, siellä tapahtuneesta sotilaskonfliktista ja räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ensimmäinen mahdollisuus on, että todisteet vahvistavat Bennewitzin väitteet. Toinen mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet koskien avaruusolentojen siepatuille siviileille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia oli disinformaatiota, jonka tarkoitus oli ohjata tutkijat poispäin tukikohdan ja/tai siellä tapahtuneen sotilaskonfliktin olemassaolosta. Kolmas mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet vaarantuivat disinformaatiosta, jonka tarkoitus oli ohjata UFO-tutkijat pois aidoista UFO-havainnoista. Jotta voitaisiin määrittää mikä mahdollisuus on todennäköisin, tarkastelen nyt joitain Bennewitzin väitteiden ja muita Dulcen tukikohtaa koskevien väitteiden kritiikkejä.

Maanalaisen tukikohdan hypoteesin kritiikkiä

Aina heti sen jälkeen kun Bennewitz laittoi kiertoon väitteitään Dulcen tukikohdasta 1980-luvun alkupuolella, ja Castello ja muut fyysisiä todisteita ja henkilökohtaisia todistuksia, Dulcen tukikohdan hypoteesia tukevia todisteita vastaan on esitetty intensiivistä kritiikkiä. Nämä kritiikit menevät kolmeen kategoriaan. Ensimmäinen on kritiikki fyysisiä todisteita kohtaan, kuten Bennewitzin sieppaamat sähköiset viestit, viestien transkriptiot, valokuvat, videotallenteet ja Castellon ‘Dulce-paperit’; sekä fyysisten todisteiden puute koskien maanalaisen tukikohdan sisäänkäyntejä, tuuletusaukkoja jne. Toinen on kritiikit, jotka keskittyvät Bennewitzin, Castellon ja Schneiderin uskottavuuteen Dulcen tukikohdan hypoteesissa. Kolmantena on kritiikki, jonka mukaan koko Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on välkky disinformaatiostrategia, jonka tiedustelupalvelut kuten Air Force Office of Special Intelligence (AFOSI) ovat ottaneet käyttöön hajottaakseen UFO-yhteisöä. Tarkastelen jokaista näistä vuorollaan.

Mitä Bennewitzin todisteisiin tulee, hänen valokuvansa ja filminsä vuodelta 1980 selvästi näyttivät joitain anomaalisia ilmiöitä, minkä on tunnustanut myös jopa ilmavoimien tiedustelu, mutta vaikeus on osoittaa vakuuttavasti mitä näistä käy ilmi. [56] Tästä huolimatta monet UFO-tutkijat uskovat, että se oli vahvinta näyttöä valokuvatusta UFOsta. [57] Bennewitzin sähköinen viestintä, joka osoittaisi jotain omituista tapahtuvan, oli kaikkein kiistanalaisinta, eikä se ollut ratkaisevaa näyttöä- Mitä tulee fyysisiin todisteisiin, joita Dulcen papereista löytyy, useimmat tutkijat yksinkertaisesti eivät ottaneet näitä vakavasti ja olettivat, että ne olivat osa Bennewitzia vastaan suunnattua disinformaatiokampanjaa. Ratkaisevien todisteiden puutteet valokuvien, videoiden ja fyysisten todisteiden muodossa muistuttavat UFO-yhteisön historiallista pyrkimystä löytää riittävää näyttöä, jolla voitaisiin muuttaa jopa kaikkein skeptisimpien ammattilaisten mielipide. [58] Tämä viittaa siihen, että Bennewitzin sähköisten UFO-aktiviteettia ja avaruusolentojen viestintää kuvaavien tallenteiden ja Dulcen papereiden fyysisten todisteiden validiteetti on edelleen debatin kohteena. Selkeä ratkaisu siitä, mitä fyysinen näyttö Dulcen tukikohdan olemassaolosta kertoo, on edelleen vaikeasti hahmotettavissa.

Yksityiset tutkijat ovat tutkineet maa-alaa, jossa maanalainen tukikohta väitetysti sijaitsee. Archuletta Mesa sijaitsee Jicarillan apachereservaatin mailla. Eräs tutkija, Glen Campbell, sai selville, että maata ei ole fyysisesti rajattu, eikä siellä ole mitään viitteitä armeijan läsnäolosta, piilotettuja sisäänkäyntejä, ilmaventtiileitä, vedenottamoita läheisellä Navahon joella jne. Tämän jälkeen hän totesi, että mitään fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta ei ollut. [59] Toiset kenttätutkijat, kuitenkin, ovat löytäneet todisteita omituisista tapahtumista alueella, mikä tukisi väitteitä maanalaisesta tukikohdasta. [60] Esimerkiksi Norio Harakaya vieraili Dulcessa japanilaisen filmituotantoryhmän kanssa vuonna 1990 ja totesi:

Olen ollut Dulcessa Nippon Television Networkin kuvausryhmän kanssa ja haastatellut monia, monia ihmisiä siellä ja tulin takaisin vahvan vakaumuksen kanssa siitä, että siellä tapahtui jotain 10-15 vuotta sitten, mm. yöllisiä havaintoja omituisista valoista ja armeijan jeeppien ja rekkojen ilmestymisiä. [61]

Jotkut Campbellin esiinottamat kritiikit voidaan selittää eri tavoin. Castello ja Schneider, esimerkiksi, molemmat kuvasivat laajalti maanalaista infrastruktuuria, jossa käytettiin kehittynyttä teknologiaa kuten suurinopeuksista raideyhteyttä. [62] Tämä tekisi mahdolliseksi piilottaa sisäänkäynnit Dulcen tukikohtaan turvallisemmilla alueilla. Lisäksi ilman ja veden kierto voitaisiin toteuttaa toisin tavoin kehittyneen teknologian avulla. Tämä viittaa siihen, että kritiikki puuttuvia salaista tukikohtaa puoltavia todisteita kohtaan Jicarillan apachemailta ei ole ratkaisevaa, ja on jopa ristiriidassa muiden todistusten kanssa mystisistä armeijan sotilasliikkeistä ja alueella tehdyistä anomaalisista havainnoista.

Salainen disinformaatiokampanja, jonka AFOSI käynnisti Bennewitzia vastaan, viittaa siihen, että hänellä alueelta peräisin olleita fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta, sekä hänen kansalta saamaansa tukea tulkittiin kansallisen turvallisuuden uhaksi. Tämä salainen disinformaatiokampanja, joka alkoi vuonna 1980, viittaa siihen, että kritiikki Castellon ja Bennewitzin esittämiä fyysisiä todisteita kohtaan ei ole ratkaisevaa ja voi itsessään olla osa käynnissä olevaa disinformaatiokampanjaa. Tästä johtuen kritiikki puuttuvia fyysisiä todisteita kohtaan, jotka osoittaisivat maanalaisen tukikohdan olemassaolon Dulcessa, epäonnistuu hylkäämään Dulcen tukikohdan hypoteesin.

Toisenlainen kritiikki keskittyy tietovuotajien/silminnäkijöiden uskottavuuteen, jotka ovat esittäneet todisteita tai todistuksia Dulcen tukikohdasta. Uskottavuuden rakentaminen alalla, joka on täynnä disinformaatiota, pelottelua ja virallisia projekteja joilla pilata asiantuntijasilminnäkijöiden ja ‘ilmiantajien’ maine vaatii jonkin verran joustavuutta analyysiin ilmiantajien käyttäytymis- ja/tai persoonapiirteistä. ‘Hermoromahdus’, ‘kieltäytyminen haastatteluista’ tai ‘peiteidentiteettien’ käyttö, esimerkiksi, voi olla seurausta salaisesta häirinnästä eikä niinkään merkki henkilöstä, jolta puuttuu uskottavuutta. Keskittyminen henkisiin tai terveysongelmiin, joita Dulcen tukikohdan hypoteesista puhuneet ilmiantajat/silminnäkijät kohtaavat, voi olla pelkkä verhottujen henkilökohtaisten hyökkäysten muoto hypoteesin pääkannattajien uskottavuutta vastaan. Esimerkiksi, verkkoartikkelissa joka kritisoi Dulcen tukikohdan todisteiden puuttumattomuutta, kirjoittaja Roy Lawhon sivuuttaa haasteet, joita on kohdattu rakennettaessa kolmen pääilmiantajan/tietovuotajan uskottavuutta, jotka ovat puhuneet Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesin puolesta — Bennewitz, Castello ja Schneider. Lawhon lopettaa kuvauksensa heidän väitteistään viittauksilla moniin henkilökohtaisiin ongelmiin tai käyttäytymiseen, joita jokaisella oli, tavalla joka näyttää olevan pelkkä verhottu hyökkäys heidän uskottavuuttaan kohtaan. [63] Esimerkiksi, hän viittaa siihen, että Bennewitz “joutui tietyksi aikaa mielisairaalaan” ja sitten hänestä tuli “erakoitunut, ja hän kieltäytyi puhumasta UFOista”. [64] Kuten aiemmin mainittua, Bennewitzista tuli uhri intensiiviselle disinformaatiokampanjalle, julkiselle valvonnalle, hyökkäyksille hänen uskottavuuttaan vastaan, epätavallisille aktiviteeteille häntä vastaan, jotka lopulta johtivat siihen, että hän kärsi hermoromahduksen. Tämä ei vaikuta hänen esittämien tietojen tai henkilönsä uskottavuuteen, vaan kertoo ainoastaan siitä intensiivisestä ympäristöstä, jossa monet ihmiset hajoavat heitä vastaan kohdistetun psykologisen paineen alla.

Castellosta puhuttaessa Lawhon toteaa, että Castello “on ainoastaan kertonut tarinoita, ei mitään konkreettista, ja hänen pitäisi vielä astua esiin henkilökohtaisesti”, ja että “on epäilystä siitä onko hän edes olemassa.” [65] Vaikka ainoastaan suhteellisen harva tutkija voi puhua Castellon olemassaolon puolesta, olisi hyvä syy uskoa, että hän mahdollisena tietovuotajana paljastamassa salaista tietoa joutuisi pidätysten tai muiden virallisten tahojen toimien kohteeksi, joiden tarkoituksena on hänen ‘hiljentämisensä’, jos hän koskaan tulisi julkisuuteen. Tämä voi selittää hänen mystiset liikkeensä samaan aikaan, kun hän jättää mahdollisuuden avoimeksi sille, että hän on osa disinformaatiostrategiaa. Siispä, vaikka Dulcen paperien todistukselta itseltään puuttuu vakuuttavuutta, paperit muuttuvat merkittäväksi todisteeksi, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä.

Viimeisenä, puhuttaessa Schneiderista, Lawhon viittaa mainitsemattomiin lähteisiin, että Schneiderilla “oli paha aivovamma ja hän oli myös paranoidi skitsofreenikko.” [66] Tämä olisi kaikkein epäreiluin Lawhonin esittämistä kritiikeistä. Schneider vietti lähes kaksi vuotta luentokierroksella (1993-1995) paljastaen rehellisesti aktiviteettinsa ollessaan töissä korporaatiolle, joka rakensi Dulcea ja muita maanalaisia tukikohtia. Hänen rehellisyyden ja mentaalisen kestävyyden koettelemiselle oli monia mahdollisuuksia, ja vaikuttaa siltä, että hän ei pettänyt suurta tukijajoukkoaan. [67] Hän antoi mielikuvan miehestä, joka tiesi elämänsä päättyvän pian joko luonnollisista syistä (hänellä oli loppuvaiheen syöpä) tai murhan johdosta. Hänen näennäinen ‘itsemurhansa’ sisälsi merkkejä murhasta, joita viranomaiset eivät tutkineet sen enempää. [68] Schneiderin todistus esittää kaikkein konkreettisimman tietovuodon, jota Dulcen tukikohdasta ja siellä avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuneesta tulitaistelusta 1979 löytyy. Tiivistelmänä, kritiikki Dulcen tukikohdan hypoteesia puolustaneiden uskottavuutta kohtaan epäonnistuu olemaan vakuuttavaa.

Lopuksi, on esitetty kritiikkiä, joka keskittyy William Mooren vuoden 1989 julistukseen MUFON-konferenssissa siitä, että hänet olisi käännytetty mukaan AFOSIn salaoperaatioon levittämään disinformaatiota Bennewitzille hänen maineensa pilaamiseksi. Vaikka he olivatkin raivoissaan siitä, että yksi UFO-tutkija aktiivisesti osallistui disinformaatiokampanjaan toisia tutkijoita vastaan, monet UFO-tutkijat nopeasti nielivät Mooren tarinan siitä, että Bennewitzin väitteiden kaikkein omituisimmat aspektit, ihmisoikeusrikkomukset joissa on tapahtunut avaruusolentojen sieppauksia, ihmisten kylmäsäilytyksiä ja maanalaisia sammioita täytetty karjan ja ihmisten palasilla, nämä kaikki olisivat disinformaatiota. Bennewitzin väitteet olivat saaneet laajalti tukea UFO-yhteisössä ja niitä levittivät ristiriitaiset henkilöt kuten John Lear, William Cooper ja William Hamilton. Eräät hyvämaineiset UFO-tutkijat uskoivat, että Learin ja Hamiltonin väitteet, jotka myötäilivät Bennewitzin sanomisia Dulcen maanalaisesta tukikohdasta, vahingoittaisivat legitiimiä UFO-tutkimusta. [69] Kun tuli tieto siitä, että John Lear oli kutsuttu juontamaan vuoden 1989 MUFON-konferenssia, nimekkäät MUFON-jäsenet alkoivat erota protestiksi. [70] Monet UFO-tutkijat eivät uskoneet, että Bennewitzin sähköinen kuuntelu, datan tulkinnat ja siepattujen haastattelut olisivat olleet riittävää näyttöä maanalaisesta avaruusolentojen tukikohdasta Dulcessa. Bennewitzin väitteet avaruusolentojen tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdassa yksinkertaisesti sivuutettiin pelkkänä disinformaationa jopa niiden keskuudessa, jotka uskoivat hänen olevan luotettava ja hänen keräämänsä todisteiden olevan laadukkaita. [71]

Mitä tulee siihen näkökulmaan, että disinformaatio oli suuressa roolissa Bennewitzin kehitellessä näkemyksiään tukikohdasta ja sen ihmisoikeusrikkomuksista, Bennewitz oli jo koostanut laajan tietokannan perustuen hänen kahden vuoden sähköiseen kuunteluun ennen AFOSIn puheille menoa vuonna 1980. Tämän johdosta Bennewitz oli jo kehitellyt monia kantojaan Dulcesta ennen kuin AFOSI alkoi syöttää hänelle disinformaatiota Bennewitzin oltua AFOSIn haastattelussa vuonna 1980 ja sen jälkeen tavattuaan Mooren vuonna 1982. On todennäköistä, että Bennewitzin havainnot UFO/ET-aktiviteetista alueella, radion ja videolähetysten sähköinen kuuntelu sekä hänen sähköinen viestintänsä aina Dulcen sotaan asti antoivat hänelle kokonaiskuvan siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Todennäköisempi selitys on, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut olivat damage control -moodissa Bennewitzin siepattua sähköistä viestintää avaruusolentojen alusten ja Dulcen tukikohdan välillä. Castellon ja myöhemmin Schneiderin vieläkin paljastavammat todisteet ja todistukset sotkeutuivat disinformaatioon, jota syötettiin aktiivisesti julkiseen keskusteluun Dulcen tukikohdan hypoteesia koskien. Kritiikki siitä, että Dulcen tukikohdan hypoteesin, avaruusolentojen ihmisoikeusrikkomusten yms. kaikkein hälyttävimmät aspektit olisivat yksinkertaisesti AFOSIn disinformaatiota, epäonnistuu ottamaan huomioon sen miten disinformaatio on aktiivisesti käytössä oleva työkalu tiedustelupalveluilla, jolla luodaan hämmennystä ja estetään sen selville saanti mitä juuri sillä hetkellä on tapahtumassa. [72]

Palaan nyt aiemmin esille tuomiini kolmeen mahdollisuuteen koskien Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia: 1. fyysiset todisteet, tietovuotajien väitteet ja silminnäkijätodistukset tarjoavat ratkaisevaa näyttöä Dulcen tukikohdasta ja laajoista siellä siviileillä tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista; 2. väitteet tukikohdasta ovat todennäköisesti paikkansapitäviä, mutta jotain disinformaatiota on päässyt mukaan kaikkein äärimmäisimmistä ihmisoikeusrikkomuksista puhuttaessa; ja 3. Dulcen tukikohdan hypoteesi on disinformaatiota. Perustuen tähän mennessä esitettyihin todisteisiin sekä ratkaisevan kritiikin puutteeseen näitä todisteita kohtaan, kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa. Tämä tahtoisi sanoa, että päätelmä siitä, että avaruusolentojen ja valtion edustajien välinen yhteistukikohta oli kuin olikin olemassa Dulcessa, että siellä tapahtui sittenkin sotilaskonflikti syystä, joka on edelleen avoin keskustelulle, mutta todennäköisimmin liittyi yhden tai molempien osapuolten sopimusrikkomuksiin. Raportit räikeistä tukikohdassa käynnissä olleita eri projekteja varten siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksista, vaikka tämä tässä kohtaa ei olekaan ratkaisevasti tiedossa, ovat riittävää näyttöä sille, että vastuussa olevien valtion viranomaisten ja ihmisoikeusjärjestöjen tulisi tutkia asiaa lisää. Eräs lisäongelma, jota tulisi tutkia ymmärtääksemme tähän mennessä esitettyjen näyttöjen implikaatiot ihmisoikeuksiin ja politiikkaan, on identifioida miten Dulce ja muut samanlaiset tukikohdat saivat rahoitusta ilman viranomaisten valvontaa.

Dulcen ja muiden maanalaisten yhteistukikohtien rahoittaminen ilman Yhdysvaltain kongressin valvontaa

Phil Schneiderin mukaan rahat maanalaisten tukikohtien rakentamiseen USA:ssa ja muualla tulevat ‘pimeästä budjetista’ — rahat eivät ole osa normaalia kongressin budjettia tai lisäysprosesseja, jotka rahoittavat valtion organisaatioita USA:ssa. Hänen vuoden 1995 luoennossaan Schneider julisti:

Pimeä budjetti on salabudjetti, joka kerää 25% Yhdysvaltain bruttokansantulosta. Musta budjetti tällä hetkellä kuluttaa $1.25 biljoonaa vuodessa. Ainakin tämän verran käytetään mustiin ohjelmiin, kuten niihin jotka liittyvät maanalaisiin tukikohtiin. Tällä hetkellä USA:ssa on 129 syvällä maan sisässä olevaa sotilastukikohtaa. [73]

Nämä tukikohdat Schneiderin mukaan on “yhdistetty toisiinsa nopealla magneettilevitaatiojunayhteydellä, joka kykenee kaksi kertaa äänen nopeuteen”. [74] Thomas Castello kuvasi myös nopeaa maanalaista junaraidenjärjestelmää, joka yhdisti Dulcen muihin tukikohtiin USA:ssa ja muualla: “maailmanlaajuinen verkosto on nimeltään ”Sub-Global System.” Sillä on ”tarkastuspisteitä” jokaisen maan sisääntulokohdassa. Siellä on sukkulakäytäviä, jotka ’ampuvat’ junat uskomattomilla nopeuksilla käyttäen magneettilevitaatiota ja vakuumimenetelmää. Ne kulkevat yliäänennopeuksilla.” [75] Schneiderin ja Castellon väitteet suuresta maanalaisesta infrastruktuurista, joka on yhdistetty huippunopealla maglev-junajärjestelmällä, vahvisti tohtori Richard Sauder, joka on tutkinut ja identifioinut salaisia maanalaisia tukikohtia USA:ssa ja muualla. [76] Jos Schneiderin kuvaus ja budjettiarviot ovat oikein, silloin on olemassa massiivinen maanalainen infrastruktuuri, jota on rahoitettu tavoilla, jotka ovat menneet ohi kongressin valvonnasta huolimatta maanalaisen infrastruktuurin massiivisesta koosta ja taloudellisten resurssien käytöstä. Siksi on hyvä tutkia onko Schneiderin estimaatti tarkka, miten kongressi harjoittaa turvaluokiteltujen ohjelmien valvontaa USA:ssa ja sopiiko Dulcen kaltainen tukikohta kokonaiskuvaan kongressin rahoittamista ja valvomista salaisista armeijan ohjelmista.

Schneiderin yllättävän suuren ‘pimeän budjetin’ kokoestimaatin vahvistaminen tulee yllättävästä lähteestä. Entinen asunto- ja kaupunkikehitysministeriön apulaissihteeri Catherine Fitts väittää, että yhteensä 3.3 biljoonaa dollaria imetty ministeriöstä ja DoD:sta rahoitusvuosina 1998, 1999 ja 2000. [77] Fitts perustaa vuoden 2000 estimaattinsa David K. Steensman, puolustusministeriön tilintarkastuksesta vastaavan vt. apulaistarkastajan, raporttiin, joka kirjoitti vuoden 2002 raporttiinsa, että “DoD prosessoi $1.1 biljoonaa kirjanpitomerkintöinä, joita ei tueta, DoD:n osatekijöiden talousarvioon, jota käytettiin kirjoittamaan ministeriökohtaisia raportteja ja DoD:n tilinpäätöksiä rahoituskaudelle 2000.” [78] Raportoidessaan puuttuvista puolustusministeriön rahoitusvuoden 2000 rahoista, tutkiva journalisti Kelly O’Meara antoi tukea Fittsin havainnolle:

Pentagonin apulaisylitarkastaja luki kahdeksansivuisen tiivistelmän puolustusministeriön varainhoitoa koskevista laiminlyönneistä. Hän myönsi, että Pentagonin kirjanpitoon oli tehtävä $4.4 biljoonan edestä oikaisuja vaaditun tilinpäätöksen laatimiseksi, ja että $1.1 biljoonan summan tueksi tuosta kokonaismäärästä ei oltu saatu luotettavia tietoja. Toisin sanoen, Bill Clintonin viimeisen täyden vuoden aikana yli $1 biljoonaa oli yksinkertaisesti kadonnut ja kukaan ei voi olla varma milloin, minne tai kenelle rahat menivät. [79]

Jos ‘pimeä budjetti’ on oikeasti niin suuri kuin Fittsin ja Schneiderin estimaatit, silloin on erittäin todennäköistä, että niitä on käytetty rahoittamaan Dulcen tukikohdan kaltaisia ohjelmia, jotka näyttäisivät menevän ‘Special Access Programin’ (SAP) kategoriaan. SAP:t ovat ohjelmia, joilla on lisäturvatoimenpiteitä normaalin turvaluokittelujärjestelmän (luottamuksellinen, salainen, huippusalainen) lisäksi. [80] Vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan DoD:n hyväksynnällä operoi arviolta 150 SAP:ia. [81] Senaatin raportissa kuvataan miten nämä SAP:t jaetaan kahteen luokkaan, ‘tunnustetut’ ja ‘tunnustamattomat’:

Julkisesti tunnustettuja ohjelmia pidetään erillään tunnustamattomista ohjelmista, ja jälkimmäisiä kutsutaan yleiskielessä nimellä “mustat” ohjelmat johtuen niiden turvaluokitellusta olemassaolosta ja tarkoituksesta. Mustien ohjelmien joukossa tehdään lisäero “luovuttuihin” ohjelmiin, joita pidetään niin arkaluonteisina, että ne standardimuotoiset raportointivaatimukset kongressille eivät koske niitä. Näiden ohjelmien olemassaolosta ilmoitetaan vain suullisesti kongressin asianomaisten valiokuntien puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja toisinaan muille jäsenille ja henkilökunnalle. [82]

Olennaisesti luovuttu tunnustamaton SAP (syvän musta) on niin arkaluonteinen, että ainoastaan kahdeksan kongressin jäsentä (puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat neljästä puolustusasiankomitesta senaatin ja edustajainhuoneiden välillä) saavat ilmoituksen luovutusta SAP:sta ilman, että heille annetaan siitä mitään muuta informaatiota. Tämä mahdollistaisi heidän aidosti julistaa etteivät he tiedä sellaisesta ohjelmasta mitään mikäli heiltä siitä kysyttäisiin, ja näin he ylläpitäisivät tällaisen SAP:n salaisuutta. Jos tunnustamattomat SAP:t ovat ‘mustia ohjelmia’, silloin ‘luovutut’ tunnustamattomat SAP:t ovat ‘syvän mustia’. Dulcen tukikohta vaikuttaa olevan kandidaatti tällaiseksi ‘syvän mustaksi’ ohjelmaksi, joka tällä hetkellä USA:ssa operoi.

SAP:t rahoitetaan tavalla, joka täyttää liittovaltion ohjeet, ja niitä valvotaan sekä toimeenpanopuolelta että kongressin taholta. Käytännössä kuitenkin kongressin valvonta luovutun tunnustamattoman SAP:n tapauksessa on nimellistä. Presidentti Clintonin täytäntöönpanomääräys #12958 päivämäärällä 17.4.1995 muutti sen miten SAP:t tulevaisuudessa luotaisiin ja valvonta hoidettaisiin. Täytäntöönpanomääräyksen pääkomponenttien mukaan ainoastaan ulkoministeri, puolustusministeri, energiaministeri ja keskustiedustelun johtaja (tai heidän varamiehensä) voisivat luoda SAP:n; nämä pidettäisiin “absoluuttisessa minimissä”; ja niitä luotaisiin kun “tietyn informaation haavoittuvaisuus tai uhka on poikkeuksellinen”, ja niiden salaisuutta ei voida suojella normaalilla turvaluokitusjärjestelmällä. [83] Mitä valvontaan tulee, keskeinen täytäntöönpanomääräyksen lause oli Clintonin pyrkimys koordinoida valvontaa keskustahon kautta (Information Security Oversight Office, ISOO), joka vastaisi National Security Councilille (NSC) ja vuosittain raportoisi presidentille:

(3) … ISOO:n johtaja saa pääsyn näihin ohjelmiin kunkin ohjelman turvallisuusvaatimusten mukaisesti hoitaakseen ISOOn tehtäviä tämän täytäntöönpanomääräyksen alaisuudessa. Viraston johtaja voi rajata pääsyn erikoisohjelmaan koskemaan ainoastaan ISOOn johtajaa ja maksimissaan yhtä muuta ISOOn työntekijää; tai, erikoisohjelmien tapauksessa, jotka ovat erityisen arkaluonteisia ja haavoittuvaisia, ainoastaan johtajaan. [84]

Käytännössä kuitenkin tehokasta SAP-valvontaa hoitaa DoD:n komitea, Special Access Program Oversight Committee (SAPOC), ja samanlainen tiedusteluyhteisön komitea, Controlled Access Program Oversight Committee (CAPOC), eikä niinkään ISOO. [85] SAPOC on se taho, jolla on valtuutus “hyväksyä, lopettaa, uudelleenvalidoida ja uudelleenstrukturoida prosesseja DoD:n SAP:eihin.” [86] Olennaisesti Yhdysvaltain presidentillä ei ole paljoakaan auktoriteettia SAP:sta DoD:n tai tiedustelupalvelujen yli. [87] Valvontajärjestelmä sulkee presidentin toimivallan SAP:sta DoD:n ja tiedustelupalvelujen ulkopuolell, mutta jotka teoriassa ovat alisteisia presidentin vallalle hänen toimiessaan ‘armeijan ylipäällikkönä’. [88] Voitaisiin sanoa, että nämä toimeenpanovallan haarat, jotka ovat presidentin suorassa alaisuudessa, niinkuin presidentti Clinton sai tietää, eivät voi käyttää juurikaan mitään valtaa tai valvoa mitenkään ‘syvän mustia ohjelmia’. [89] Ne toimeenpanovallan haarat, jotka käsittelevät avaruusolentoasioita, ovat kansallisen turvallisuuden neuvoston piirissä, eikä presidentillä ole niihin sanottavaa. [90] Näiden erottamiseksi toisistaan, mitä toimeenpanovallan syvän mustien ohjelmien valvontaan tulee, viittaan niihin toimeenpanovirastoihin, jotka ovat presidentin alaisuudessa termillä ‘toimeenpanoviraston valvonta’, ja niihin tahoihin, jotka eivät ole presidentin vallassa, termillä ‘varjohallituksen valvonta’.

Schneiderin kuvaamat ‘syvän mustat’ ohjelmat vaativat varoja huomattavasti yli liittovaltion SAP:eille antaman virallisen määrän. Esimerkiksi, rahoitusvuonna 2001 SAP:lle budjetoitiin arviolta $10-12 miljardia dollaria DoD:n eri palveluista, joka on huomattavasti pienempi summa kuin mitä Schneider ja Fitts mainitsivat todennäköisesti ‘syvän mustiin ohjelmiin’ kulutetun, jotka eivät olleet listattu kongressille jätettyyn SAP-listaan. [91] Jopa DoD-budjetin kasvaessa 380 miljardiin dollariin vuonna 2003, SAP:hin menevä osuus kasvoi ainoastaan marginaalisesti, ja näin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellisten kustannusten ja niille budjetoitujen varojen välinen ero pysyi suurena.

‘Syvän mustien ohjelmien’, jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon, joita kongressi tai toimeenpanoelimet eivät valvo, rahoittamiseksi valtion armeijaan ja tiedustelupalveluihin kytkeytyneet haarat ovat kehittäneet monimutkaisen rahoitusjärjestelmän, jolla kierretään normaalit liittovaltion rahojen budjettiprosessit ja valvontavaatimukset. Kelly O’Mearan mukaan, erilaisia kirjanpitomekanismeja, kuten ”ei-tuettuja merkintöjä”, ”olennaisia valvontapuutteita”, ”oikaistuja tietueita”, ”täsmäyttämättömiä maksuja”, ”epänormaaleja taseita” ja ”erittelemättömiä eroja” käyttämällä DoD jättää kirjaamatta jopa biljoona dollaria vuosittain. [92] Se on jättiläismäinen summa vuosittain, reippaasti yli DoD:n virallisen budjetin, mikä viittaisi siihen, että liittovaltion hallituksen eri ministeriöitä käytetään puhaltamaan rahaa ilman amerikkalaisen veronmaksajan, kongressin ja vastuunalaisten liittovaltion viranomaisten tietoa siitä mitä tapahtuu. [93]

Sen sijaan, että liittovaltion rahaa puhallettaisiin suoraan korruptoituneiden amerikkalaispoliitikkojen sveitsiläisille pankkitileille, käytäntö josta monissa kehittyvissä valtioissa on tehty oma taiteenlajinsa, raha menee suoraan ‘pimeään budjettiin’, joka sitten rahoittaa ‘syvän mustia ohjelmia’ virallisten SAP:ien listan lisäksi, joita voidaan pyörittää ilman kongressin ja presidentin valvontaa. Nämä ‘laittomat’ rahastot kanavoidaan salaisille organisaatioille eri aselajien haaroihin ja tiedustelupalveluille rahoittamaan suoraan heidän omia ‘mustia ohjelmiaan’, jotka liittyvät avaruusolentojen läsnäoloon. Näitä rahoja sitten käytetään antamaan toimeksi sopimuksia amerikkalaiskorporaatioille kuten EG&G, Westinghouse, McDonnell Douglas, Morrison-Knudson, Wackenhut Security Systems, Boeing Aerospace, Lorimar Aerospace, ranskalainen Aerospacial, Mitsubishi Industries, Rider Trucks, Bechtel, Raytheon, DynCorp, Lockheed Martin, Hughes, Dryden, SAC ja monille muille, jotka tarjoavat tarpeellisia palveluja avaruusolentoihin liittyviin projekteihin. [94] Eläkkeellä oleva DIA:n tiedusteluviranomainen John Maynard raportoi näiden korporaatioiden ja DoD:n välisen suhteen luonteesta:

Puolustusministeriöllä on ollut käynnissä oleva ohjelma 1950-luvun puolivälistä saakka, joka on solminut sopimuksia amerikkalaisten siviiliorganisaatioiden/korporaatioiden kanssa, jotka ovat toimineet tiedusteluyhteisössä. Nämä projektit ovat erittäin tiukkojen turvajärjestelyjen alaisia, ja ne on yleensä erittäin vahvasti siiloutettu. Se tarkoittaa, että siellä on monia samankeskisiä piirejä: mitä lähemmäs keskipistettä pääset, sitä enemmän tietoa sinulla on projektista. Mitä kauemmas sisäpiiristä menet, sitä vähemmän tietoa sinulla on. Kaikki tämä on tarjolla erittäin tiukan tiedontarveperustaisesti. Näistä piireistä voi, jos on etsinyt tarpeeksi, löytää alihankkijoita, jotka ovat työskennelleet eri osissa projektia, mutta joilla ei oikeasti ole ollut mitään tietoa siitä mikä projekti kokonaisuudessaan on ollut. Tämä on tapahtunut myös armeijan kommunikoidessa pääalihankkijalle. Tässä mielessä jokaisella aselajihaaralla on tietyt omat projektinsa, jotka siiloutettiin turvatoimina. [95]

Laittomasta ‘pimeän budjetin’ kassasta alihankintasopimuksia saaneet korporaatiot eivät joudu kongressin tai toimeenpanevan elimen valvonnan alle, eikä niiden tarvitse paljastaa kansalle niiden tekemisten todellista luonnetta, ja niiden tulee allekirjoittaa salassapitosopimus, jossa on ankarat rangaistukset salassapitorikkomuksille. Bob Lazarin mukaan hänen todellinen työnantajansa Nevadan S-4 -laitoksessa oli Yhdysvaltain laivasto, mutta hän joutui allekirjoittamaan sopimuksen EG&G-yhtiön kanssa, jossa hän antoi pois perustuslailliset oikeutensa mikäli hän kertoisi tietämästään [96] Hänen päätettyään lopettaa työnsä S-4:ssä Lazar paljasti tietonsa ja sai tappouhkauksia.

‘Pimeän budjetin’ rahoittamien ‘syvän mustien ohjelmien’ estimaatteja voidaan saada käyttämällä ‘syvän mustien ohjelmien’ virallisia budjettilukuja, ja sitten korjaamalla tätä lukua silloin kun käytetään ‘pimeän budjetin’ varoja. Täytäntöönpanomääräyksen 12958 ja vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan, syvän mustien ohjelmien (tunnistamattomat, luovutut Special Access Programit) lukumäärä tulee pitää absoluuttisessa minimissä. Tämä viittaa siihen, että 150:sta senaatin komission raportin identifioimasta SAP:sta voidaan estimoida suhteellinen osuus jakamalla nämä ‘tunnustettuihin’ ja ‘tunnustamattomiin’, ja sitten jakamalla ‘tunnustamattomat’ ‘luovuttuihin’ ja ‘ei-luovuttuihin’ SAP:eihin, ja sitten käyttämällä mielivaltaista 50%:n lukua ottamalla huomioon ‘absoluuttisen minimin’ vaatimus, jota sovelletaan luovuttujen SAP:ien luvanantoon, että noin 15-20 SAP:ia (arviolta 10% kaikista) on ‘syvän mustia’. Samanlaisella prosessilla voidaan tarkastella SAP:ien 10-12 miljardin dollarin kokonaisvuosibudjettia, josta arviolta 1.5 miljardia dollaria käytetään ‘syvän mustiin ohjelmiin’, joiden olemassaolosta kerrotaan verbaalisesti ainoastaan kahdeksalle kongressin komitean puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, jotka eivät saa niistä briiffausta.

‘Syvän mustien’ ohjelmien ympärillä olevat huikean tiukat turvatoimet ovat olleet historiallisesti hyväksyttäviä kongressin johtajille perustuen heidän uskomuksiinsa näiden ohjelmien rajallisesta määrästä ja niiden saaman budjettirahoituksen vaatimattomasta summasta — $1.5 miljardia olisi alle 0.5% DoD:n kokonaisbudjetista vuonna 2003 ($380 miljardia). Jos Fittsin, O’Mearan ja Schneiderin estimaatit ovat oikein, silloin näiden ‘syvän mustien ohjelmien’ budjettien todellinen koko on melkein kolme kertaa DoD:n vuosibudjetti! Vertaamalla tätä huikeaa lukua ‘syvän mustien’ ohjelmien $1.5 miljardin estimaattiin, joka kongressin johtajille on esitetty, tämä viittaisi siihen, että luovutut SAP:t yhdessä tunnustamattomien SAP:ien kera ovat todellakin vain pelkkä peitetarina kokonaan toisen tyyppisille syvän mustille ohjelmille — niille jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon.

Pitämällä Fittsin estimaattia lähempänä ‘pimeän budjetin’ ohjelmien todellista kokoa ja luovuttujen SAP:ien budjettiarviota ($1.5 miljardia), tämän eri kategorian ‘syvän mustien ohjelmien’ saaman rahoituksen määrä voidaan itse asiassa kertoa arviolta 700:lla. ‘Syvän mustien ohjelmien’ lukumäärää voitaisiin myös mahdollisesti kasvattaa tällä kertoimella, mutta ylimääräinen rahoitus saattaa olla myös käytössä jokaisen ohjelman koon kasvattamiseen eikä niinkään uusien ohjelmien lisäämiseen. Tästä seuraa, että jos kerrointa kymmenen käytetään selittämään ‘syvän mustien ohjelmien’ todellista kustannusta, silloin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellinen lukumäärä olisi 70-kertainen. Jos ‘syvän mustien ohjelmien’ ‘virallinen’ lukumäärä on 15-20, silloin ohjelmien todellinen lukumäärä on jossain välillä 1050-1400. Voidaan täten todeta, että yli tuhatta ‘syvän mustaa ohjelmaa’ rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jonka koko arvioidaan olevan vuosittain jossain 1.1 biljoonan dollarin hujakoilla. Ottaen huomioon, että senaatin komissio raportoi arviolta 150 SAP:n olemassaolosta yhteensä, voidaan todeta sen lisäksi, että kongressin johtajat ja presidentti eivät saa tietää syvän mustien ohjelmien todellista lukumäärää, eivätkä he saa tietää ‘pimeän budjetin’ todellista kokoa, joka rahoittaa yli 99% näistä ‘syvän mustista’ ohjelmista.

Jos ‘pimeä budjetti’ rahoittaa Dulcen maanalaista tukikohtaa ja muita arviolta 99%:aa syvän mustista ohjelmista, joita kongressille ei raportoida edes pintapuolisesti ‘luovuttuina tunnustamattomina SAP:eina’, silloin on selvää, että on olemassa kahdentyyppisiä syvän mustia ohjelmia. Ne, joita rahoitetaan normaalista budjetista (luovutut tunnustamattomat SAP:t), jotka ovat perustuslain mukaan laillisia, ja ne joita rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jotka eivät kuulu ollenkaan SAP-valvontaprosessiin, jotka ovat normaalin perustuslaillisen prosessin ulkopuolella ja teknisesti laittomia. Voidaan todeta, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ovat pelkkä peite laittomille ‘syvän mustille ohjelmille’, jotka on aivan erityisesti suunniteltu vastaamaan avaruusolentojen läsnäoloon. Nämä peiteohjelmat on suunniteltu suuntaamaan kongressin ja toimeenpanovallan viranomaiset pois todellisista avaruusolentoihin liittyvistä ‘syvän mustista ohjelmista’, jotka ovat olemassa ja jotka kuluttavat valtavia määriä resursseja Yhdysvaltain taloudesta. Tämän johdosta, arviolta 15-20 (2%) kaikista syvän mustista ohjelmista on laillisia ja joilla on tunnettu valvontaprosessi, kun taas arviolta 750-1000 (98%) on laittomia ja niillä on varsin erilainen valvontaprosessi. On mahdollista, että DoD ja tiedusteluyhteisön komiteat (SAPOC & CAPOC), joilla on suora valvonta laillisista ‘syvän mustista ohjelmista’ ovat tietoisua laittomista ‘syvän mustista ohjelmista’, mutta ne eivät käytännössä näitä valvo. On todennäköistä, että SAPOC:n & CAPOC:n päävastuu on varmistaa, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ja tunnustetut ‘mustat ohjelmat’, joiden yksityiskohdat kerrotaan kongressin komiteoille ja toimeenpaneville elimille, ovat käytännössä laittomien syvän mustien ohjelmien peitteitä. Laittomien syvän mustien ohjelmien valvontaa todennäköisimmin suorittavat salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu eri armeijan & tiedustelupalvelujen haaroihin ja kansallisen turvallisuuden neuvostoon, joka on vastuussa avaruusolentoasioiden hoidosta. [97] Salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu toimeenpanoelimiin kuten National Security Council, Federal Emergency Management Agency ja Homeland Security, muodostavat ‘varjohallituksen’, jonka vastuulla on koordinoida armeijan, tiedustelupalveluiden ja valtion toimia avaruusolentoasioissa. [98]

Tiivistelmänä, Dulcessa ja muualla olevien maanalaisten avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohtien rakentamisen ja pyörittämisen rahoitus tulee ‘pimeän budjetin’ rahoista, jotka eivät noudata normaaleja valvontavaatimuksia, joita tavalliset DoD:n ja tiedustelupalvelujen SAP:t noudattavat. Amerikkalaiskorporaatioita, jotka saavat toimeksiantoina alihankintasopimuksia, joiden nimissä tarjota palveluja armeijalle ja tiedustelupalveluille, ei säännellä tavanomaisella tavalla, ja ne ovat olleet erittäin ‘menestyksekkäitä’ pakottaessaan salailuaan omille työntekijöilleen — kriittinen tekijä, joka merkitsee tulevaisuuden uusia sopimuksia hankittaessa! Käytännössä tämä tarkoittaa, että salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu armeijaan, tiedustelupalveluihin ja kansallisen turvallisuuden virastoihin, ovat löytäneet keinon kiertää kongressin ja toimeenpanoelinten laittomien ‘syvän mustien ohjelmien’ valvontaa ja todellisten kustannusten hyväksyntää:

Taulukko 1. Tiivistelmä syvän mustien ohjelmien rahoitus- ja valvontajärjestelmästä

Ohjelman luokittelu Valvonta Arvioitu lukumäärä Rahoituslähde Arvioitu vuosittainen budjetti Liittyykö alieneihin?
‘Tunnustetut’

Special Access

Programit (SAP)

Kongressi*/SAPOC

/CAPOC/toimeenpanoelimet

75 Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut $5 – 6 miljardia Ei
Tunnustamattomat

SAP:t — Mustia

Kongressi*/SAPOC

/CAPOC/toimeenpanoelimet

55-60 Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut $3.5 – 4.5 miljardia Peite
Luovutut tunnustamattomat

SAP:t — Syvän mustat

SAPOC/CAPOC 15-20 Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut $1.5 miljardia Peite
Laittomat – Syvän mustat Varjohallitus 1050-1400 Pimeä budjetti $1.1 biljoonaa Kyllä

Akronyymit

SAPOC – Special Access Program Oversight Committee, Department of Defense

CAPOC – Controlled Access Program Oversight Committee, CAPOC

*Kongressin komiteat — House National Security Committee, Senate Armed Services Committee, ja puolustusasiain alikomiteat edustajainhuoneen ja senaatin budjettikomiteoissa.

Lopuksi: Väitettyjen Dulcessa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot

Tässä raportissa tarkastellut ilmiantajatodistukset vakuuttavasti osoittavat Dulcen tukikohdan olemassaoloon, joka on entinen ja/tai nykyinen avaruusolentojen ja Yhdysvaltain hallituksen yhteislaitos, joka on rakennettu ‘pimeän budjetin’ rahoilla, joita operoidaan ilman kongressin ja toimeenpanoelinten valvontaa. Todistukset lisäksi tukevat näkemystä, että ‘Dulcen sota’ oli aseellinen konflikti amerikkalaisten sotilaiden, tukikohdan henkilöstön ja avaruusolentojen rotujen välillä. Vaikka aseellisen yhteenoton tarkkaa syytä ei olekaan tiedossa, sen perusteella voidaan sanoa, että yksi tai molemmat osapuolet olivat jättäneet oman osuutensa salaisesta sopimuksesta suorittamatta. Ottaen huomioon ilmiantajatodistuksen, että yksi näiden sopimusten sitoumuksista oli varmistaa, että geenikokeisiin siepatuista siviileista pidettäisiin täydellistä kirjaa, heitä ei vahingoitettaisi ja että heidät turvallisesti palautettaisiin takaisin siviilielämään, on syy uskoa, että räikeät ihmisoikeusrikkomukset ovat olleet roolissa konfliktin synnyssä. Samanlaisia ihmisoikeusrikkomuksia saattaa hyvinkin olla käynnissä toisissa mahdollisissa valtion ja avaruusolentojen välisissä tukikohdissa USA:ssa ja muualla.

‘Dulcen sotien’ välittömät poliittiset seuraamukset ja väitettyjen avaruusolentojen suorittamien siepattujen siviilien kaltoinkohteluiden implikaatiot tarkoittavat erittäin todennäköisesti määrättömän pitkää viivytystä avaruusolentojen läsnäolon paljastuksessa. Steven Spielbergin Close Encounters of the Third Kind -elokuvan julkaisun vuonna 1977 on pitkään spekuloitu olevan osa ‘siedätysohjelmaa’, jolla valmistellaan kansaa avaruusolentojen läsnäolon paljastukseen. [99] NASA lähetti 20-sivuisen luottamuksellisen kirjeen Spielbergille kuvaillen mitä hänen tulisi ja ei tulisi näyttää elokuvassa ennen sen julkaisua, mikä viittaisi epätavallisen suureen kiinnostukseen siitä, millaisina avaruusolennot ja valtio elokuvassa esitettiin. [100] Vuoden 1979 ‘Dulcen sota’, jossa avaruusolentojen läsnäolosta vastuussa olevat salaiset viranomaiset (varjohallitus) komensivat hyökkäyksen avaruusolentoja vastaan, jotka pitivät hallussaan avaruusolentojen ja ihmisten välisen yhteistukikohdan kerroksia, olisi varmastikin signaloinut dramaattista siirtymää asenteissa avaruusolentojen läsnäoloa kohtaan ja määrättömän pitkää pidättäytymistä täydestä UFO-paljastuksesta.

Ei ole riittävästi todisteita täysin oikeuttamaan lisätutkimuksia väitteisiin laajoja ihmisoikeusrikkeitä, jotka tapahtuivat ihmisten ja avaruusolentojen yhteistukikohdissa Dulcessa ja muualla USA:ssa. Kaikkein tehokkain keino tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi hyvämaineinen kolmannen sektorin ihmisoikeusjärjestö, kuten Amnesty International tai Human Rights Watch, joka aloittaisi tutkimukset näitä kaltoinkohteluja koskien. Näillä organisaatioilla on mittava kokemus tarkkojen ja luottamuksellisten tutkimusten tekemisestä maissa, jotka ovat historiassamme tehneet räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja tukahduttaneet niitä, jotka ovat astuneet esiin paljastamaan tällaisia kaltoinkohteluja. Ihmisoikeusjärjestön tutkimus voisi tarjota mahdollisuuden tietovuotajille astua esiin ja/tai välittää informaatiota Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. Tämä olisi keino ylläpitää luottamuksellisuutta ja ehkäistä rikossyytteitä tietovuotajia vastaan heidän ‘turvaluokitellun informaation’ paljastamisestaan. Tapauksessa, jossa amerikkalaiset liittovaltion virastot nostavat syytteitä tietovuotajia vastaan, tai jossa tietovuotajat yhtäkkiä katoaisivat, sellaiset henkilöt voisivat olla ‘hätäviestien’ fokuksessa, joita ihmisoikeusorganisaatiot ovat julkaisseet vuosien varrella turvatakseen ihmisoikeusrikkomuksia paljastavien koskemattomuuden. Toinen tapa tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi kongressin tukema kuuleminen sellaisten rikosten väitteisiin ja täyteen maanalaisessa laitoksessa tehtyihin aktiviteetteihin, joita tarkasteltaisiin miten paljon aktiviteetit ovat ihmisoikeusrikkeisiin vaikuttaneet. Laaja kongressin takaama koskemattomuus ja suojelu tulisi suoda kaikille valtion/armeijan viranomaisille ja korporaatioiden työntekijöille, jotka haluavat astua esiin antamaan informaatiota amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten kokemista ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdissa USA:n rajojen sisällä tai muualla maailmassa. Johtuen kansan suuresta intressistä saada tietää tällaisista väitetyistä kaltoinkohteluista, kongressin tutkimusten tulisi olla avoimia, ja median laajasti raportoimia. Kun kansallisen turvallisuuden huolenaiheet aidosti vaativat sellaisen informaation salassapitoa, tämä tulisi viedä kongressitutkinnan eteen asianmukaista harkintaa ja toimintaa varten.

Avaruusolentojen asioista vastuussa oleva ‘varjohallitus’ on ollut tekijä, joko myötävaikuttava tai lieventävä, räikeissä ihmisoikeusrikkomuksissa, jotka ovat tapahtuneet sen kontrolloimissa ja/tai avaruusolentojen yhteisissä salaisissa tukikohdissa. Varjohallituksen roolia voidaan tutkia ja se voidaan saattaa tilivelvolliseksi ihmisoikeusrikkomuksista asianmukaisilla reformeilla paljon samaan tapaan kuin monet autokraattiset valtiot ovat reformoineet hallituksensa ihmisoikeusrikkomusten kansainvälisen valvonnan johdosta. Johtuen ihmisoikeusjärjestöjen kokemuksesta suorittaa sellaisia autokraattisten regiimien tutkimuksia, tämä on erittäin suotava keino ratkaista väitetyt ihmisoikeusrikkomukset, joita kansallista turvallisuutta ylläpitäviin organisaatioihin sulautettujen salaisten ryhmien johdolla on tehty, jotka kollektiivisesti yhdessä muodostavat ‘varjohallituksen’.

Kongressin tukema rahoitusmekanismien tutkimus, joita on käytetty laittomien ‘syvän mustien projektien’ rahoitukseen, on myös tarpeen, jotta voitaisiin tilittää kaikki varat täysimääräisesti, joita USA:n taloudessa on tuotettu, ja lopettaa rahojen käyttö ‘syvän mustiin ohjelmiin’, jotka operoivat kongressin/toimeenpanovallan valvonnan ulkopuolella, ja jopa relevanttien puolustusministeriön ja tiedustelupalvelujen valvontakomiteoiden ulkopuolella. Korporaatioiden käyttö armeijan alihankintasopimuksissa, joita on rahoitettu laittomilla rahavirroilla, joita salaiset organisaatiot Yhdysvaltain armeijassa ja tiedustelupalveluilla ovat saaneet, tulee loppua.

Jotta voisimme tehdä jotain väitettyjen ihmisoikeusrikkomusten koko laajuudelle, joita avaruusolentojen ja ihmisten yhteistukikohdissa korporaatioiden ja armeijan henkilökunta on tehnyt, täytyy koota koolle ‘totuuskomissio’, joka koostuu valtion/armeijan virkamiehistä ja/tai korporaatioiden työntekijöistä, jotka ovat suoraan osallistuneet kokeisiin ja projekteihin, joissa sellaisia loukkauksia on tehty; ja/tai sellaisen informaation salaamiseen pelottelemalla silminnäkijöitä ja tietovuotajia. Tällainen totuuskomissio voitaisiin mallintaa Etelä-Afrikan esimerkin mukaan, jossa ihmisoikeusrikkomuksiin osallistuneille apartheid-ajan julkishallinnon virkamiehille luvattiin yleinen armahdus sillä ehdolla, että he paljastaisivat aktiviteettiensa luonteen täysin, ja että nämä rikkomukset olivat poliittisesti motivoituneita eikä niinkään henkilökohtaisia. [101 Armahduksen myöntäminen virkamiehille/työntekijöille on askel oikeaan suuntaan myönnettäessä osallistuminen projekteihin, jotka ovat rikkoneet amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten ihmisoikeuksia, joita on pidetty vangittuina avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohdissa, ja se tulee olemaan tärkeä keino saada selville tapahtumien koko laajuus näissä tukikohdissa.

Voidaksemme aloittaa prosessin, jossa promotaan kongressin ja/tai ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa väitettyjen Dulcessa tehtyjen ihmisoikeusrikkomusten korjaamiseksi, on rohkaistava astumaan esiin entisiä/nykyisiä julkisia virkamiehiä tai korporaatioiden työntekijöitä, jotka ovat virantoimituksessaan tai työsuhteensa aikana saaneet ensikäden tietoa Dulcessa ja/tai muussa valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ilmiantajille on tarjolla monenlaisia lakipalveluja, jotka auttavat tällaisten aktiviteettien paljastamisesta kiinnostuneita ilman heidän juridisten/sopimuksellisten velvoitteidensa rikkomista. [102]

Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot vaativat välitöntä huomiota uskottavilta ihmisoikeusorganisaatioilta, jotka sellaisia väitteitä tutkivat. Lisäksi kongressin sponsoroimat tutkimukset vaaditaan Dulcessa tapahtuneiden väitettyjen kaltoinkohteluiden aiheuttamista useista ongelmista: avaruusolentojen rotujen kanssa solmittuihin sopimuksiin osanotto ilman kongressin ratifiointia; laittomien syvän mustien ohjelmien rahoittaminen ‘pimeästä budjetista’, jotka operoivat kongressin tai toimeenpanoelinten valvonnan ulkopuolella; sotilaallinen yhteenotto amerikkalaisten turvajoukkojen ja avaruusolentojen rotujen välillä ilman, että kansa tai kongressi sai tietää sellaisten toimien syitä tai oikeutusta; sekä tilivelvollisuus Dulcessa ja mahdollisesti toisissa maanalaisissa tukikohdissa USA:ssa ja muualla tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Sen sijaan, että rajattaisiin Dulcessa tapahtunut pelkästään Yhdysvaltain hallitukseen, on erittäin todennäköistä, että muut maailman hallitukset ovat suostuneet samanlaisiin järjestelyihin avaruusolentojen rotujen kanssa, joissa niiden kansalaisten ihmisoikeudet annetaan pois vaihdossa kehittyneeseen avaruusolentojen teknologiaan. Dulcen tapahtumien koko laajuus voi olla vedenjakaja ihmiskunnan historiassa. Se voi hyvin olla ensimmäinen kerta, jolloin koko kirjatun historian aikana ihmiskunta on joutunut käsittelemään poliittisesti vastuullisella tavalla toisen lajin ihmisrodun jäsenille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia, ja joihin on ollut osallisena eri armeijan, tiedustelupalvelujen ja/tai korporaatioiden henkilöstö näihin väärinkäytöksiin asianmukaisella tavalla puuttumattomuuden muodossa.

LOPPUVIITTEET

[1] Kaikkein vilpittömimmät kiitokseni H.M.:lle, joka avuliaasti suostui tarjoamaan omaa vieraanvaraisuuttaan, intellektuaalista stimulaatiota, huomaavaisia ehdotuksia ja tutkimusympäristön, jossa saattaa tämä raportti loppuun.

[2] Estimaatit vuosittaisen pimeän budjetin koosta ovat jopa 1.1 biljoonaa dollaria. Kuvaus siitä miten rahaa oikeasti imuroidaan USA:n taloudesta, katso “The $64 Question: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal,” Scoop: UQ Wire (23 September, 2002). Saatavilla verkossa: http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0209/S00126.htm

[3] Kts. Branton, The Dulce Wars: Underground Alien Bases and the Battle for Planet Earth (Inner Light Publications, 1999); and Christa Tilton, The Bennewitz Papers (Inner Light Publications, 1994). Dulcen tapahtumista kertovia verkkosivuja: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ ja http://groups.yahoo.com/group/Dulce_Base_Investigations

[4] Verkosta löytyvä arvio Bennewitzin tutkimuksesta, kirjoittanut Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’,” (July 1, 1996), saatavilla verkossa: http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewit.htm

[5] Osa näistä kuvista, kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’,” (July 1, 1996), saatavilla verkossa: http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi2.htm

[6] Paul Bennewitz, Project Beta, saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[7] Tri Sprinkle on Academy of Close Clinical Encounters Therapistsin (ACCET) johtaja, ja hänet tunnetaan laajalti abduktioilmiön asiantuntijana. ACCETin verkkosivut: http://drboylan.com/accetpg2.html

[8] Kts. Branton, The Dulce Wars, kpl. 21 & 26. Saatavilla verkossa: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ . Bennewitz viittaa äitiin ja poikaan Project Betassa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[9] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’- Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[10] Bennewitzin raportissa Project Beta oli monia viittauksia siihen, miten armeija puolustautui avaruusolentojen aluksia vastaan, mikä viittaa siihen, että hänen viestintänsä paljasti vihamielisen suhteen avaruusolentojen ja ihmisten välillä. Bennewitzin raportti Project Beta on saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[11] Viittaus verkossa, World of the Strange, http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=138

[12] Bennewitzin raportti Project Beta, saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[13] Bennewitz, Project Beta, esipuhe: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm

[14] Mooren 1989 ripittäytyminen, kts. http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=144

[15] Mooren ripittäytyminen 1989, kts. http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=144

[16] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[17] “The Aviary,” Think-aboutit.com, saatavilla verkossa: http://www.think-aboutit.com/ufo/aviary.htm

[18] Tietovuotajailmiöstä, kts. Myron Peretz Glazer & Penina Migdal Glazer, The Whistleblowers: Exposing Corruption in Government and Industry (Basic Books, 1991); ja C. Fred Alford, Whistleblowers: Broken Lives and Organizational Power (Cornell University, 2002). Verkossa: http://www.whistleblowers.org/

[19] Ilmiantajien juridisen määritelmän ja heitä koskettavien lakien laajempi käsittely, kts. Stephen M. Kohn, Concepts and Procedures in Whistleblower Law (Quorum Books. Westport, Conn. 2000). Verkossa: http://www.whistleblowers.org/

[20] Kopio tästä asetuksesta löytyy osoitteesta http://www.whistleblower.org/article.php?did=92&scid=96

[21] Dulcen papereissa oli mukana videonauhoite: http://www.crowdedskies.com/pages/dulce.htm

[22] Kts. Branton, The Dulce Wars: Underground Alien Bases and the Battle for Planet Earth (Inner Light Publications, 1999). Saatavilla verkossa: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ & myöskin: http://www.thewatcherfiles.com/dulce_book.htm

[23] The Dulce Wars, kpl 21. Saatavilla verkossa http://www.thewatcherfiles.com/dulce/chapter21.htm . Katso myös William Hamilton, Cosmic Top Secret: America’s Secret Ufo Program – New Evidence (Inner Light Publications, 1990). Katkelma verkossa: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[24] Branton, The Dulce Wars.

[25] Keskustelua PI 40:sta ja muista avaruusolentoihin liittyvistä organisaatioista, kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. Saatavilla verkossa: http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Lisäksi Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[26] Kts. Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolfe,” http://drboylan.com/wolfqut2.html

[27] Kts. Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolfe,” http://drboylan.com/wolfqut2.html

[28] “Billy Goodmanin haastattelu Bob Lazarin kanssa: osittainen transkriptio, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm Kts. myös “George Knapp Interview with Bob Lazar,’ On the Record, KLAS-TV, (December 9, 1989). Transkriptio verkossa: http://www.swa-home.de/lazar2.htm

[29] Castellon haastattelut on julkaistu luvuissa 11 & 27 teoksessa The Dulce Wars, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html ja http://www.thewatcherfiles.com/dulce/chapter27.htm . Kts. myös William Hamilton Cosmic Top Secret. Katkelma verkossa: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[30] Kts. Branton, The Dulce Wars, luku 27. Saatavilla verkossa http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/ & http://www.thewatcherfiles.com/dulce/chapter27.htm Kts. myös William Hamilton Cosmic Top Secret. Katkelma verkossa: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[31] Keskustelua sellaisen systeemin kehittymisestä, jossa korporaatiot ovat pääroolissa armeijan alihankkijoina avaruusolentoprojekteissa, kts. Michael Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Press, 2004), kpl 2. Julkaistu myös tutkimuspaperissa #5, www.exopolitics.org

[32] Kts. Branton, Dulce, luku 11, Saatavilla verkossa: http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[33] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[34] Keskustelua Yhdysvaltojen sponsoroimista mielenhallintakokeista, kts. Helmut Lammer & Marion Lammer, Milabs: Military Mind Control & Alien Abductions (Illuminet Press, 1999).

[35] Kts. Preston Nichols, Montauk Project: Experiments in Time (Sky Books, 1999); Al Bielek & Brad Steiger, The Philadelphia Experiment and Other UFO Conspiracies (Innerlight Publications, 1991); Stewart Swerdlow, Montauk: The Alien Connection (Expansions Publishing Co. 2002); Wade Gordon, The Brookhaven Connection (Sky Books, 2001). Al Bielekin verkkohaastattelu: http://psychicspy.com/montauk1.html

[36] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa: http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[37] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa: http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[38] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[39] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[40] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[41] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[42] Branton, Dulce, luku 11, saatavilla verkossa http://www.all-natural.com/dulce-11.html & http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/

[43] Kts. Richard Boylan, “Official Within MJ-12 UFO-Secrecy Management Group Reveals Insider Secrets,” http://www.drboylan.com/wolfdoc2.html

[44] Phillip Corso, The Day After Roswell (Pocket Books, 1997) 292.

[45] Kts. William Cooper, “Origin, Identity and Purpose of MJ-12,” https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/billy-cooper-mj-12n-alkupera-identiteetti-ja-tarkoitus/ ; Kts. myös Nerudan haastattelu #1, http://www.wingmakers.com ; Boylan antaa seikkaperäisemmän kuvauksen sopimuksen allekirjoittamisesta tekstissä “Extraterrestrial Base On Earth, Sanctioned By Officials Since 1954,” http://drboylan.com/basespst2.html

[46] Phil Schneider, MUFON Conference Presentation, 1995, saatavilla verkossa: http://www.ufocoverup-conspiracy.com/20.htm

[47] Tämän näkemyksen kannattaja oli William Cooper, Behold a Pale Horse (Light Technology Publishing, 1991) 222. Toinen Dulcen tapahtumiin kriittisesti pureutuva lähde, Loy Lawhon, “Dulce,” About.com, saatavilla verkossa: http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm?terms=Dulce

[48] Schneiderin vuoden 1995 luento saatavilla verkossa, “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995” Esim. http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html

[49] “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” saatavilla verkossa: http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html

[50] Schneiderin vuoden 1995 luento saatavilla verkossa, “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995”, http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html

[51] Cynthia Drayer, “The Death of Philip Schneider, January 17, 1996,” saatavilla verkossa: http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Newsletters&op=ViewItems&vid=69 Keskustelua Schneiderin ilmiantajatodistuksesta, kts. “Tribute to Phil Schneider,” saatavilla verkossa: http://www.apfn.org/apfn/philip.htm

[52] Richard Boylan, “Official Within MJ-12 UFO-Secrecy Management Group Reveals Insider Secrets,” http://drboylan.com/wolfdoc2.html

[53] Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolf,” http://www.drboylan.com/wolfqut2.html

[54] “Billy Goodman Interview with Bob Lazar: Partial transcript, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm

[55] Jim Marrs, Alien Agenda (HarperPaperbacks, 1998) 270-71

[56] Keskustelua Bennewitzin fyysisistä todisteista, kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[57] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[58] UFO-historialle ratkaisevan näytön hankkimisesta, kts. Richard Dolan, UFOs and the National Security State.

[59] Maantieteellisten todisteiden puutteesta, jolla tukea väitettä Dulcen tukikohdan olemassaolosta, kts. Glen Campbell, “A Field Trip to Dulce, New Mexico,” saatavilla verkossa: http://ufos.about.com/gi/dynamic/offsite.htm?site=http://www.ufomind.com/area51/list/1997/nov/a04%2D001.shtml . Kts. myös Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[60] Kts. Hamilton, Cosmic Top Secret: America’s Secret Ufo Program, katkelma löytyy verkosta: http://www.crowdedskies.com/files/down/cog.html

[61] Kts. Branton, Dulce Wars, luku 5, saatavilla verkossa: http://eaglenet.enochgraphics.com/dulce/G-HAYAKO.html

[62] Maglev-junien käytöstä maanalaisissa verkostoissa, kts. Richard Sauder, Underwater and Underground Bases (Adventures Unlimited Press, 2001). Sauderin verkkosivut: http://www.sauderzone.com

[63] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[64] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[65] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[66] Roy Lawhon, “Dulce!,” http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm

[67] Kts. “Tribute to Phil Schneider,” http://www.apfn.org/apfn/philip.htm

[68] Todisteita siitä, että Schneider olisi murhattu, kts. “Tribute to Phil Schneider,” http://www.apfn.org/apfn/philip.htm

[69] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[70] Kts. MUFONin jäsenen Richard Hallin erokirje, Letter to Walter H. Andrus, Jr. (March 18, 1989). Lainattu verkossa: http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=143

[71] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm

[72] Yleiskatsaus disinformaation rooliin, kts. senaatin komission raportti, Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy: 1997. Saatavilla verkossa: http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[73] Kts. “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html . Myöhemmin samassa haastattelussa Schneider viittaa 1.3 biljoonan kertyvän joka toinen vuosi, mikä luo hämmennystä hänen todellisen estimaattinsa ympärille.

[74] Schneiderin keskustelu liittyen maanalaiseen MagLev-verkostoon, kts. “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html. Kts. myös Branton, Dulce Wars, luku 11, http://www.all-natural.com/dulce-11.html ..

[75] Branton, Dulce, luku 11, http://www.all-natural.com/dulce-11.html

[76] Lista maanalaisista tukikohdista, kts. Richard Sauder, Underground Bases and Tunnels: What Is the Government Trying to Hide? (Adventures Unlimited Press, 1996). Keskustelua MagLev-junista maanalaisissa järjestelmissä, kts. Richard Sauder, Underwater and Underground Bases (Adventures Unlimited Press, 2001). Sauderin verkkosivu: http://www.sauderzone.com

[77] Catherine Austin Fitts, “The $64 Question: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal,” Scoop: UQ Wire (23 September, 2002). http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0209/S00126.htm .

[78] David K. Steensma,. “Agency Wide Financial Statements. The Department of Defence Audit Opinion.” (February 26, 2002) Raportti verkossa: http://www.dodig.osd.mil/Audit/reports/fy02/02-055.pdf

[79] Kelly Patricia O’Meara, “Rumsfeld Inherits Financial Mess,” Insight on the News (Aug. 10, 2001). Saatavilla verkossa: http://www.insightmag.com/main.cfm?include=detail&storyid=139530 . Toinen mediaraportti puuttuvista 1.1 biljoonasta dollarista on Tom Abate, Military waste under fire $1 trillion missing – Bush plan targets Pentagon accounting, San Francisco Chronicle (May 18, 2003. Saatavilla verkossa: http://www.ratical.org/ratville/CAH/DODtrillions.html#p6

[80] Yleiskatsaus luokittelujärjestelmään, kts. Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy: 1997. Saatavilla verkossa: http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[81] Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy: 1997. http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[82] Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy, 26. http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[83] Office of the Press Secretary, “White House Press Release: Classified National Security Information,” Executive Order #12958 (April 17, 1995) Kohta 4.4 verkossa: http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt

[84] Executive Order #12958 (April 17, 1995). http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt

[85] Kts. Deputy Secretary of Defense, “Special Access Program Oversight Committee,” Information Bulletin: November 1994. http://www.fas.org/sgp/othergov/sapoc.html . Tiedustelupalveluja valvova elin, kts. Director of Central Intelligence, “Controlled Access Program Oversight Committee,” Directive 3: 29 (June 1995) http://www.fas.org/irp/offdocs/dcid3-29.html .

[86] Report of the Commission on Protecting and Reducing Government Secrecy, 26. http://www.access.gpo.gov/congress/commissions/secrecy/index.html

[87] Avaruusolento/UFO-asiassa tapahtuvasta valvonnan eroosiosta, kts. Study Paper #4.

[88] Kts. Yhdysvaltain perustuslaki, osio 2, artikla 2.

[89] Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[90] Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[91] Tämä haarukka arvioitiin artikkelissa Bill Sweetman, “In search of the Pentagon’s billion dollar hidden budgets – how the US keeps its R&D spending under wraps,” Jane’s, 5/01/2000, verkossa: http://www.janes.com/defence/news/jidr/jidr000105_01_n.shtml

[92] Kelly Patricia O’Meara, “Government Fails Fiscal-Fitness Test,” Insight on the News (April 29, 2002). http://www.insightmag.com/news/246188.html

[93] Kts. Catherine Fitts, “The Missing Money: Why the Citizens of Tennessee Are Working Harder & Getting Less,” http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0207/S00031.htm#a

[94] Kts. Bill Sweetman, “In search of the Pentagon’s billion dollar hidden budgets;” “A Lecture by Phil Schneider – May, 1995,” http://www.ufoarea.bravepages.com/conspiracy_schneider_lecture.html ; & John Maynard, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing the Apocalypse, http://www.surfingtheapocalypse.com/maynard.html

[95] Kts. haastattelu John Maynardin kanssa, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing the Apocalypse, http://www.surfingtheapocalypse.com/maynard.html

[96] “George Knapp Interview with Bob Lazar,’ On the Record, KLAS-TV, (December 9, 1989). Transkriptio: http://www.swa-home.de/lazar2.htm

[97] Analyysi siitä miten hyvin avaruusolentoasioita on poliittisesti hoidettu USA:ssa, kts. Study Paper #5.

[98] Keskustelua NSC:n roolista, kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).

[99] Kts. “Disclosure Pattern – 1977,” http://www.presidentialufo.8m.com/disclosure_1977.htm

[100] Kts. Alex Ioshpe, Close Encounters of the Third Kind, http://www.geocities.com/Hollywood/Studio/3469/making_enc.html

[101] Kts. Dorothy Shea, The South African Truth Commission: The Politics of Reconciliation (United States Institute of Peace, 2000)

[102] Infoa tietovuotajille tarjolla olevista juridisista palveluista löytyy osoitteesta www.whistleblower.org tai www.whistleblowers.com. Ota myös yhteyttä kirjoittajaan. Kaikki kommunikaatio on luottamuksellista: drsalla@exopolitics.org tai postilla Dr Michael Salla, 1718 M St., NW., PMB #354, Washington DC 20036

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Väite: Presidentti Eisenhowerilla oli kolme salaista tapaamista alienien kanssa

Helmikuun 20-21. päivänä 1954 presidentti Eisenhowerin virallisesti ollessa lomalla Kaliforniassa, USA:n 34. presidentti ‘katosi’ ja hänet ilmeisesti vietiin Edwardsin ilmatukikohtaan salaiseen tapaamiseen toisesta maailmasta tulleiden vierailijoiden kanssa.

president eisenhower aliens

Vuosien ajan hallitusten ympäri maailman on sanottu salailleen Maan ulkopuolisen elämän olemassaoloa. Tuhansia UFO-havaintoja on tehty vuosien mittaan ja ne on sivuutettu salaliittona.

Kuitenkin kaikki voi muuttua silloin kun todisteita saadaan haltuun.

Entinen Pentagonin konsultti (muiden muassa) väittää, että presidentti Eisenhowerilla oli KOLME salaista tapaamista kolmen eri avaruusolentojen rodun kanssa.

Sanotaan, että Eisenhower vietiin Edwardsin ilmatukikohtaan silloin kun hän virallisesti oli  ‘kadonnut.’

Luennoija ja kirjailija Timothy Good sanoo, että Yhdysvaltain 34. presidentti tapasi kolme kehittynyttä avaruusolentojen rotua New Mexicossa vuonna 1954.

Avaruusolentojen tapaaminen tapahtui telepaattisia viestejä käyttäen.

Timothy Goodin mukaan avaruusolentojen tapaamisen näki omin silmin monet ihmiset.

‘Avaruusolennot ovat saaneet sekä muodollisen että epämuodollisen yhteyden tuhansiin ihmisiin ympäri maailman kaikilta elämänaloilta’  Timothy Good sanoi.

‘Voin kertoa, että vuonna 1954 presidentti Eisenhowerilla oli kolme kohtaamista, järjestettyä tapaamista avaruusolentojen kanssa, jotka pidettiin ilmavoimien tukikohdissa, mm. Hollomanin ilmatukikohdassa New Mexicossa.’

On tunnettua, että presidentti Eisenhower uskoi avaruusolentojen olemassaoloon. Hänen kohtaamisensa tapahtui samalla kun  ‘upseereille’ sanottiin, että presidentti oli lomalla Palm Springsissa, Kaliforniassa helmikuussa 1954.

Presidentti Eisenhowerin väiteetään tavanneen Maan ulkopuolelta tulleita, ’pohjoismaiselta’ näyttäneitä vierailijoita. Hän allekirjoitti kuitenkin sopimuksen Harmaiden avaruusolentojen kanssa.

Toinen sisäpiiriläinen, joka kommentoi Eisenhoweria ja hänen tapaamistaan oli Philip Schneider.

Philip Schneider oli geologi ja insinööri Yhdysvaltain valtiolla, joka oli mukana maanalaisten tukikohtien rakentamisessa armeijan insinöörien kanssa.

Hän oli myös yksi kolmesta ihmisestä, joka selvisi vuoden 1979 tulitaistelusta suurten Harmaiden ja amerikkalaissotilaiden välillä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa.

Dulcessa Schneiderin mukaan “harmaat” humanoidiolennot työskentelivät rinnakkain amerikkalaisten teknikoiden kanssa.

Vuonna 1954 presidentti Dwight Eisenhower allekirjoitti sopimuksen kolmen avaruusolentojen rodun kanssa, Schneider sanoi konferenssissa vuonna 1995.

Vaihdossa avaruusolentojen teknologiaa vastaan Eisenhower suostui antamaan luvan avaruusolennoille siepata rajallinen määrä ihmisiä kokeiden tekemiseen Maapallolla ja avaruudessa.

Schneiderin mukaan avaruusolentojen antama teknologia, joka oli osa tätä vaihtokauppaa, sisälsi eräänlaista metallia, joka on lähes tuhoutumaton.

Sanotaan, että lehdistötilaisuudessa vuonna 1995 Schneider jopa esitteli palasen tätä mystistä ‘alienmetallia.’

 

Artikkelin julkaissut Humans Are Free

Avaruusolentoja ”tuotetaan, haudotaan ja kloonataan” valtion laitoksissa

Entinen CIA-agentti ja avaruusolentojen metsästäjä Derrel Sims puhuu hänen elämänmittaisesta etsinnästään koskien totuutta avaruusolentojen läsnäolosta ja heidän agendoistaan.

Hän etsii näitä avaruusolentoja ja kerää evidenssiä, dataa, todistajanlausuntoja ja kamppailee paljastaakseen totuuden näiden olentojen taustalla olevista kokeista.

Derrel selittää miten joku kontrolloimaton taho valtion sisällä ”tuottaa, hautoo ja kloonaa”  näitä avaruusolentoja.

Hän esittää, että avaruusolennoilla ei ole planeettaa, heidän ”DNA tulee täältä”. Sitten hän selittää miten kaikki avaruusolennot ovat geenimanipuloituja. Hän tuo esiin kokonaiskuvan avaruusolentojen läsnäolosta Maapallolla menneisyydestä nykyisyyteen.

Hän puhuu myös omasta Zecharia Sitchinin tulkinnastaan, Anunnakeista, langenneista enkeleistä ja Sumerian sivilisaatiosta.

Joitain haastattelussa käsiteltyjä asioita:
Hänen palveluksensa CIA:lla
Ensikohtaaminen avaruusolentojen kanssa
Miksi hän jahtaa avaruusolentoja
Siirtogeeniset chimerat ja DNA:n manipulointi
Hybridit
Eri avaruusolentojen rodut
Kloonatut ja tuotetut Harmaat avaruusolennot
Reptiliaanit, pohjoismaiset avaruusolennot, suuret rukoilijasirkkaolennot
Abduktiot
Kokeet ihmisrodulla
Hänen tutkimuksensa ja todisteet avaruusolentojen abduktioista
Agenda abduktioiden taustalla

Vaikka Derrel Simsin lausunnot ovat ristiriitaisia, hänen selityksissään on kuitenkin jotain totuutta, joka vastaa edesmenneen Phil Schneiderin lausuntoja.

Phil Schneider sanoi, että Dulcen maanalaisessa tukikohdassa  Mt. Archuletan alla, Dulcessa, New Mexicossa ”harmaat” humanoidit työskentelivät amerikkalaisten rinnalla, mutta että tämän lisäksi ihmiset ja avaruusolennot työskentelivät yhdessä biogeneettisten kokeiden ja ihmis-avaruusolentohybridien parissa, manipuloivat atomeja, tutkivat kloonausta, ihmisen auraa, mielenhallintaa, ihmisten ja eläimien ristiinsiittämistä, ihmisten siruttamista ja abduktioita.

Schneiderin mukaan varjovaltio on kloonannut ihmisiä prosessissa, jota on työstetty maailman suurimmassa ja kehittyneimmässä tutkimuskeskuksessa Los Alamosissa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Phil Schneider löysi avaruusolentojen tukikohdan Los Alamosissa

Tein tämän videopätkän vuonna 2014 ja halusin siirtää sen kanavalleni. Lepää rauhassa Phil Schneider. Omistin fantasiakirjani Dragons of Asgard sinulle sen lopussa.

Philip Schneider oli entinen USA:n valtion palveluksessa ollut geologi ja insinööri joka oli mukana maanalaisissa räjäytyksissä, joita tarvittiin rakentamaan monenlaisia maanalaisia tukikohtia armeijalle, sekä myös vedenalaisia tukikohtia USA:n valtiolle.

Hän oli ainoa ihminen, joka selvisi kuuluisasta yhteydenotosta Dulcessa ja Los alamoksessa, jossa 66 valtion agenttia ja työntekijää menetti hengensä elokuussa 1979. Viimeisen kahden vuoden ajan elämästään hän on luennoinut salaisesta tiedosta, mm. UFOista, medialle ja kansalle. Philip Schneider löydettiin kuolleena asunnostaan tammikuun 17. päivänä 1996. Hänet murhattiin, ja kaikki paperit, valokuvat ja videot joita hänellä oli hallussaan, joiden avulla hän meinasi tehdä suuren paljastuksen, olivat kadonneet.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Dokumentti: Dulcen tukikohta — mitä sen alla oikeasti tapahtuu?

Lähes kaksi mailia maan alla Archuleta Mesassa Jicarilla-apacheintiaanien reservaatissa New Mexicon Dulcen lähellä oli niin salainen laitos, että se nolemassaolo olisi yksi maailman varjelluimmista salaisuuksista.

Seuraavalla videolla me syynäämme salaista avaruusohjelmaa: laivaston avaruusaluksia; tähtienvälisiä sopimuskonferensseja Maapallolla; ei-ihmisolentoja, jotka työskentelevät armeijassa; Mark Richardsin kouluttautumista Raptorin keisarillisessa laivastossa sekä eri avaruustehtäviä Maassa ja Maan ulkopuolella ihmiskuntaa puolustamassa.

Vuonna 1979 Dulcen tukikohdassa tapahtui ihmisten ja avaruusolentojen välinen välikohtaus. Kaikkein yksityiskohtaisin raportti tulee Phil Schneiderilta, entiseltä armeijan geologilta joka työskenteli maanalaisissa tukikohdissa.

Philip Schneider oli räjähdysinsinööri, joka työskenteli USA:n hallitukselle. Hänellä oli korkea turvallisuusluokitus. Hän väitti, että vuonna 1979 hän osallistui ”salaisen maanalaisen tukikohdan” rakentamiseen Dulcessa, New Mexicossa.

Kammottava taistelu jätti jälkeensä 60 kuollutta ihmistä ja lukemattomia maanalaisia avaruusolentoja kamppailemaan elämästään.

Schneider väittää, että häntä epäilytti koko operaatio, kun hän huomasi vihreitä baretteja ja erikoisjoukkoja paikalla. Hänen pelkonsa toteutuivat sen jälkeen, kun hän porasi maanalaista tukikohtaa ja kohtasi kasvotusten parimetrisen, haisevan, harmaan avaruusolennon.

Kuva: Phil Schneider

Selvästikin hän peljästyi ja otti esiin pistoolinsa, jota hän kantoi mukanaan, ja ampui kaksi avaruusolentoa. Toinen avaruusolento ampui jonkinlaista laser-plasmaa häntä kohti ja räjäytti irti hänen sormensa.

Eräs vihreä baretti pelasti hänet, jonka väitetään antaneen henkensä hänen puolestaan. 60 ihmistä kaiken kaikkiaan menetti henkensä tuona taistelun päivänä.

”Maan alla soditaan ja se on ollut käynnissä jo jonkin aikaa”, hän sanoi. Hän puhui 1477 maanalaisesta tukikohdasta ympäri maailman. 129 näistä sijaitsee USA:ssa. Jokainen maksaa 17 miljardia tai yli.

Hän sanoi, että pimeä budjetti, joka on piilossa muilta USA:n valtion virastoilta ja kansalta, saa noin 25 prosenttia kansantuotannosta. Asevoimat ympäri maata ovat mukana sellaisessa sodassa avaruusolentoja vastaan, hän sanoi.

Videolla Jo ann puhuu hänen tietämyksestään näistä operaatioista, ja salaisista kokouksista joissa nämä miehet olivat mukana. Hän kertoo informaatiota useista avaruusolentolajeista, salaisesta avaruuslaivastosta ja taisteluista Maassa sekä muualla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Phil Schneiderin luento marraskuulta 1995

Edesmennyt Phil Schneider, evp USA:n hallituksen geologi, puhuu ajoistaan maanalaisten tukikohtien rakentajana, joita USA:ssa on yli 131. Yli mailin syvyydessä olevat tukikohdat sisältävät avaruusolentojen teknologiaa, ja luennolla käsitellään myös atomipommeja. Kehittynyt stealth-teknologia liittyy Maan ulkopuolelta saatavien metallien käyttöön. Tämä video on kuvattu Denverissä marraskuussa 1995, ja se ”katosi” kunnes löydettiin uudelleen elokuussa 1996. Tämä on viimeisin tunnettu video Phil Schneiderista kun hän oli vielä elossa. Hänet ”lopetettiin” 11. tammikuuta 1996. Häntä jäi kaipaamaan Cynthia Dreyer (Schneider),ja hänen tyttärensä.

Matkatkoon hänen viestinsä pitkälle, varoittamaan kaikkia meitä kohtaavasta vaarasta.

 

 

Phil Schneider: Maanalaiset tukikohdat ja NWO

Phil Schneider, urhea mies, jokin aika sitten siirtyi tuonpuoleiseen ilmeisesti armeijatyylisen teloituksen seurauksena tammikuussa 1996. Hänet löydettiin kuolleena asunnossaan pianon kieli kaulan ympäri kiedottuna. Joidenkin lähteiden mukaan häntä oltiin brutaalisti kidutettu ennen hänen tappamistaan. Phil Schneider oli entinen hallituksen insinööri, joka oli mukana rakentamassa maanalaisia tukikohtia. Hän oli yksi kolmesta ihmisestä jotka selvisivät vuoden 1979 tulitaistelusta harmaiden avaruusolentojen ja USA:n tiedustelupalvelun sekä armeijan välillä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa.

Toukokuussa 1995 Phil Schneider piti luennon siitä mitä hän oli havainnut. Seitsemän kuukauden päästä häntä kidutettiin ja hänet tapettiin niiden voimien käden kautta, joille hän oli aiemmin työskennellyt. Tämän miehen viimeiset teot eivät jääneet huomiotta.

“Se johtuu tästä kaameasta liittovaltiorakenteesta että tunnen suoraan itseni uhatuksi kertoa kenellekään mitään tästä materiaalista. Miten pitkään kykenen tekemään näin jäänee arvaukseksi. Kuitenkin haluaisin mainita, että tämä luento koostuu neljästä pääaiheesta. Jokainen niistä aiheista liittyy jossain määrin siihen missä olin mukana, olittepa sitten patriootteja tai ette.

“Haluan teidän tietävän, että USA on kaunis paikka. Olen käynyt yli 70 maassa, ja en voi muistaa yhtäkään maata joka on yhtä kaunis, ja jonka kansa on yhtä loistelias, kuin USA.

“Antaakseni teille yleiskuvan siitä mitä olen, aloitin menemällä insinöörikouluun. Puolet koulustani oli tuolla alalla, ja sain maineen geologisena insinöörinä, sekä rakennusinsinöörinä sekä armeijan että ilmailun sovellusten alalla. Olen auttanut rakentamaan kaksi päätukikohtaa USA:han joilla on jotain merkitystä sille mikä tunnetaan nimellä Uusi Maailmanjärjestys.

Ensimmäinen tukikohta oli Dulcessa, New Mexicossa. Olin mukana vuonna 1979 tulitaistelussa humanoideja vastaan, ja olen yksi henkiinjääneistä. Olen mahdollisesti ainoa henkiinjäänyt jonka kuulette puhuvan asiasta. Kaksi muuta henkiinjäänyttä ovat vartioinnin alaisena. Minä olen ainoa selviäjä joka tietää koko operaation yksityiskohdista. 66 agenttia, FBI, Mustat Baretit ja sensellaisia, kuoli tuossa tulitaistelussa. Minä olin siellä.

“Ensimmäiseksi, osa siitä mitä aion kertoa teille tulee olemaan järkyttävää. Osa siitä mitä aion kertoa teille tulee todennäköisesti olemaan erittäin epäuskottavaa, vaikka pyydän teitä laittamaan silmälasien sijaan teidän ”skeptikon lasit” päähänne. Mutta tehkää vapaasti kotiläksynne. Tiedän, että USA:n viranomaisten julkisuuslaki ei auta paljoakaan, mutta se on paras mitä meillä on. Paikallinen lakikirjasto on hyvä paikka etsiä kongressin pöytäkirjoja. Joten, jos jatkaa kotiläksyjen tekoa, silloin voi pysyä valppaana omassa maassaan sen toiminnasta.

Maanalaiset tukikohdat ja pimeät budjetit

“Rakastan maata jossa asun enemmän kuin rakastan elämääni, mutta en seisoisi teidän edessänne jos en uskoisi asian olevan niin. Ensimmäinen osio josta puhun koskettaa armeijan maanalaisia tukikohtia ja pimeitä budjetteja. Pimeä budjetti on salainen budjetti joka haalii 25% bruttokansantuotteesta USA:ssa. Pimeä budjetti jo nyt kuluttaa $1.25 biljoonaa vuodessa. Ainakin tämän verran menee pimeisiin ohjelmiin, kuten niihin jotka liittyvät maanalaisiin tukikohtiin. Tällä hetkellä USA:ssa on 129 maanalaista sotilastukikohtaa.

”He ovat rakentaneet näitä 129 tukikohtaa päivät pääksytysten, lakkaamatta, 1940-luvulta lähtien. Jotkut rakennettiin jopa aiemmin kuin tuolloin. Nämä tukikohdat ovat periaatteessa suuria kaupunkeja maan alla, jotka ovat yhteydessä toisiinsa suurinopeuksisella maglev-junalla joka kulkee Mach 2 nopeudella. Useita kirjoja on kirjoitettu tästä toiminnasta. Al Bielekilla on ainoa kappaleeni joka minulla on. Richard Souder, arkkitehtuurin tohtori, on riskeerannut elämänsä puhumalla tästä. Hän työskenteli useiden hallitusten virastojen kanssa maanalaisten tukikohtien parissa. Siellä missä te asutte, Idahossa, niitä on 11 kappaletta.

”Keskimäärin nämä tukikohdat ovat 1 mailin syvyydessä, ja ne ovat periaatteessa kokonaisia kaupunkeja maan alla. Ne kaikki ovat 2,66 ja 4,25 kuutiomailin välillä kooltaan. Niissä on laserporauskoneet, jotka voivat porata tunnelia seitsemän mailin verran yhdessä päivässä. Musta budjetti ylittää valtuuksissaan Kongressin, joka on laitonta. Tällä hetkellä Uusi Maailmanjärjestys riippuu näistä tukikohdista. Jos olisin tuolloin tiennyt että NWO liittyy kaikkeen tähän, en olisi tehnyt sitä. Minulle valehdeltiin varsin laajamittaisesti.

Sotateknologian kehitys, saksalaisten kiinnostus hyperavaruusteknologiaan ja muuta

“Periaatteessa, mitä teknologiaan tulee, jokainen kuluva kalenterivuosi sotateknologia kasvaa noin 44,5 vuotta. Tämän takia on helppo ymmärtää, että vuonna 1943 heillä oli kyky luoda vakuumiputkiteknologialla alus, joka kykeni kirjaimellisesti katoamaan yhdessä paikassa ja ilmestymään toisessa. Minun isäni, Otto Oscar Schneider, taisteli sodan molemmilla puolilla. Hän oli alunperin sukellusvenekapteeni, ja hänet saatiin kiinni ja uudelleensijoitettiin USA:n. Hän oli mukana monenlaisissa toimissa, kuten ydinpommissa, sitten vetypommissa ja Philadelphia-kokeessa. Hän keksi suurinopeuskameran ja otti kuvia ensimmäisistä ydinkokeista Bikini Islandilla heinäkuun 12. päivänä 1946. Minulla on alkuperäiset valokuvat tuosta kokeesta, ja valokuvissa näkyy UFOja pakenemassa pommipaikalta suurella nopeudella. Bikini Island tuohon aikaan oli niitä täynnänsä, erityisesti veden alla, ja alkuperäiskansoilla oli ongelmia eläimien silpomisten kanssa. Tuohon aikaan Kenraali MacArthur oli sitä mieltä, että seuraava sota käydään muista maailmoista tulleiden avaruusolentojen kanssa.

“Joka tapauksessa, isäni loi perustuksen teoreetikoille Philadelphia-kokeeseen, sekä muihin kokeisiin. Miten tämä liittyy minuun? Ei mitenkään, paitsi muuten kuin että hän oli isäni. En pidä siitä mitä hän teki vastapuolella, mutta mielestäni hänellä oli paljon sisua tulla tänne. Häntä vihattiin Saksassa. Hänestä oli 1 miljoonan dollarin kultapalkkio kenelle tahansa joka hänet tappaisi. Selvästikään he eivät onnistuneet. Takaisin kuitenkin aiheeseemme, maanalaisiin tukikohtiin.

Tulitaistelu Dulcen tukikohdassa

“Vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon alla liittovaltion hallitus päätti kiertää USA:n perustuslakia ja solmia sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Sitä nimitettiin 1954 Greada-sopimukseksi, joka periaatteessa salli avaruusolentojen ottaa muutamia lehmiä ja testata heidän implanttiteknologiaansa muutamiin ihmisiin, mutta että heidän piti kertoa yksityiskohtaisesti ketkä ihmiset olivat mukana. Verkkaisesti avaruusolennot muuttivat sopimusta kunnes he päättivät, etteivät noudattaisi sitä enää ollenkaan. Vuonna 1979 tämä oli todellisuutta, ja tulitaistelu Dulcen tukikohdassa sattui aika tavalla vahingossa. Olin mukana rakentamassa lisäosaa maanalaiseen Dulcen tukikohtaan, joka on mahdollisesti syvimmällä kaikista. Se ulottuu useita kerroksia ja on yli 2,5 mailia syvä. Tuona tiettynä aikana me olimme poranneet neljä eri reikää erämaahan, ja me aioimme liittää ne toisiinsa ja räjäyttää suuria osioita kerralla. Minun työni oli mennä alas reikiin ja tarkastaa kivinäytteet ja ehdottaa räjähdettä tiettyyn kiviainekseen. Kun olin menossa sinne, löysimme itsemme suuren luolan sisältä keskellä avaruusolentoja, jotka tunnetaan suurina Harmaina. Ammuin kahta niistä. Tuolloin siellä oli yli 30 ihmistä. Noin 40 tuli myöhemmin kun tämä alkoi, ja kaikki heistä kuolivat. Me yllätyimme siitä että koko maanalainen tukikohta oli täynnä avaruusolentoja. Myöhemmin saimme selville, että he olivat eläneet planeetan pinnan alla jo pitkään, mahdollisesti miljoona vuotta. Tuo voisi selittää paljon siitä mikä on Muinaisten Astronauttien teorian takana.

“Joka tapauksessa minua ammuttiin rintaan eräällä heidän aseistaan, joka oli laatikko heidän kehossaan. Se räjäytti reiän minuun ja antoi minulle pahan annoksen kobolttisäteilyä. Minulla on ollut tuosta syystä syöpä.

“En kiinnostunut UFO-teknologiasta ennen kuin aloin työskennellä Area 51:ssa, Las Vegasista pohjoiseen. Noin kahden vuoden vuodesta 1979 selviytymisen jälkeen menin takaisin työhön Morrison & Knudsonille, EG&G:lle ja muille firmoille. Area 51:llä he testasivat kaikenlaisia kummallisia avaruusaluksia. Miten moni täällä tuntee Bob Lazarin tarinan? Hän oli fyysikko Area 51:ssä, ja yritti selvittää  työntövoimalaitteiston toimintaa eräissä näissä aluksissa.

Schneiderin huoli hallituksen eri ryhmittymistä, junanvaunuista ja kahlesopimuksista

“Olen kuitenkin erittäin huolissani liittovaltion hallituksen toimista. He ovat valehdelleet kansalle, piirittäneet senaattoreja, ja yleisesti kieltäytyneet puhumasta totta avaruusolentoasiassa. Voisin jatkaa miten paljon tahansa. Voisin kertoa teille että olen varsin närkästynyt. Jokin aika sitten tunsin erään joka asui lähellä minua Portlandissa, Oregonissa. Hän työskenteli Gundersonin terästehtaalla, jossa he valmistavat junanvaunuja. Tunsin tämän kaverin yli 30 vuoden takaa, ja hän oli tavallaan hiljaista tyyppiä. Hän tuli kerran yhtenä päivänä ja sanoi minulle ”he rakentavat vankivaunuja.” Hän oli hermostunut. Gunderson, hän sanoi, oli solminut sopimuksen liittovaltion hallituksen kanssa rakentaakseen 107200 täysimittaista junanvaunua, joissa jokaisessa on 143 paria kahleita. Tässä jättiläismäisessä projektissa oli 11 alihankkijaa. Oletettavasti Gunderson sai yli 2 miljardia dollaria sopimuksesta. Betlehem Steel ja muut teräsfirmat olivat myös mukana. Hän näytti minulle erästä heidän vaunuistaan varikolla Pohjois-Portlandissa. Hän oli oikeassa. Jos lasket 107,200 kertaa 143 kertaa 11, saat lukeman noin 15 miljoonaa. Tämä on mahdollisesti se luku ihmisiä jotka ovat eri mieltä liittovaltion toimista. Enää et voi äänestää näitä ihmisiä pois virasta. Nykyinen hallintojärjestelmämme on ”teknokratia”, ei demokratia, ja se on maaorjuuden muoto. Sillä ei ole mitään tekemistä USA:n kanssa. Nämä ihmiset ovat jumalattomia ja he ovat luoneet lainsäädäntöä jolla rukous kielletään julkisissa kouluissa. Voit saada yli 100 tuhatta dollaria sakkoa ja kaksi vuotta linnaa koulussa rukoilemisesta. Uskon, että me voimme olla parempia. Uskon myös, että liittovaltion hallitus ajaa USA:n kansalaisten orjuutusta. En ole kauhean hyvä puhuja, mutta jatkan lörpöttelyä kunnes joku ampuu minut, koska on sen arvoista puhua ryhmälle kuten te näistä hirmuteoista.

Amerikan pimeiden ohjelmien alihankkijat

“On myös muitakin ongelmia. Minulla on joitain mielenkiintoisia lukuja vuodelta 1993. Stealth-hävittäjillä on tällä hetkellä 29 prototyyppiä. USA:n kongressin budjetti seuraavalle 5 vuodelle on näiden osalta $245.6 miljoonaa. Et voisi ostaa edes varaosia näille pimeille projekteille tuolla hinnalla. Joten sinulle on valehdeltu. Pimeä budjetti on noin $1.3 biljoonaa kahden vuoden välein. Biljoona on tuhat miljardia. Biljoona dollaria painaa 11 tonnia. USA:n kongressi ei koskaan näe kirjanpitoa näistä salaisista kultakaivoksista. Näiden ohjelmien alihankkijoita ovat:

  • EG&G
  • Westinghouse
  • McDonnell Douglas
  • Morrison- Knudson
  • Wackenhut Security Systems
  • Boeing Aerospace
  • Lorimar Aerospace
  • Aerospacial in France
  • Mitsibishi Industries
  • Rider Trucks
  • Bechtel
  • *I.G. Farben*

…plus satoja muita. Onko tämä se mitä varten me elämme vapautta rakastavina kansalaisina. En usko.

Star Wars ja ilmeinen avaruusolentojen uhka

“Stilti, 68% armeijan budjetista on suoraan tai epäsuorasti pimeiden budjettien vaikutuksen alla. Star Wars luottaa vahvasti salaiseen aseistukseen. Muuten, mitkään stealth-ohjelmista eivät olisi olleet mahdollisia ellemme olisi olleet mukana eristämässä maahan törmännyttä avaruusolentojen alusta. Ei yksikään. Jotkut teistä saattavat kysyä mitä ”avaruussukkula” ”sukkuloi”. Suuria harkkoja avaruusmetallia jota louhitaan avaruudesta ja ei voida tuottaa Maan päällä. He tarvitsevat lähes ulkoavaruuden tyhjiön tuottaakseen niitä. Meille ei kerrota lähellekään totuutta. Uskon hallituksemme viranomaisten myyneen meidät kuiviin — kaikkinensa. Vielä muutama viikko sitten olin töissä USA:n hallitukselle  Ryolite-38 -turvaluokituksella — eräs maailman korkeimmista. Uskon Star Wars -ohjelman olevan yksinomaan ehkäisemässä avaruusolentojen hyökkäystä — sillä ei ole mitään tekemistä ”kylmän sodan” kanssa, joka on vain leikkikalu jolla kerätä rahaa kansalta — mitä varten? Koko vale on suunniteltu ja toteutettu viimeisen 75 vuoden aikana.

Stealth-hävittäjäteknologiaa käyttävät USA:n virastot ja YK

“Tässä on toinen tiedonjyvä teille. Huumeiden salakuljetusta vastaan taisteleva DEA ja ATF käyttävät stealt-taktisia aseisiin lähes 40% toimintabudjetistaan. Tämä on vuonna 1993, ja luvut ovat kasvaneet tuosta huomattavasti. YK käytti amerikkalaisia stealth-aluksia 28%:ssa sen maailmanlaajuisista toiminnoista vuosina 1990-1992, Center for Strategic Studiesin ja UN:n Raportin numero 3092 mukaan.

Stealthin suojelijat ja Delta Forcen alkuperä Bosnian konfliktissa

“Stealthin suojelijat: On olemassa ainakin kolme erillistä luokitusta poliiseille jotka suojelevat kaikkein parhaiten salassapidettyjä salaisuuksiamme. Numero yksi, Armeijan yhteiset taktiset joukot (Military Joint Tactical Force, MJTF), joskus kutsutaan nimellä Delta Force tai Mustat Baretit (Black Berets), on monikansallinen taktinen joukko-osasto jota käytetään pääosin suojelemaan erilaisia stealth-aluksia ympäri maailman. Muuten, tuolloin oli rakennettu 172 stealth-alusta. Kymmenen törmäsi maahan, joten luku on noin 162. Bill Clinton antoi ne pois noin kuusi viikkoa sitten YK:lle. On ollut viitteitä siitä, että Delta Force lähetettiin Bosniaan viimesinä Bushin hallinnon päivinä salaiseksi tarkk’ampujaryhmäksi. ja että he alkoivat ammuskella toisiaan selkkauksen molemmilla puolilla, saadakseen aikaan oikean konfliktin Bosniaan jota käytettäisiin keppihevosena tulevien hallitusten poliittisiin tarkoituksiin.

Ajatuksia USA:ssa tapahtuneista pommi-iskuista

“Minut palkattiin jokin aika sitten tekemään raportti World Trade Centerin pommituksista. Minut palkattiin koska minulla on tietoa noin 90 eri kemiallisesta räjähteestä. Katsoin kuvia, jotka oli otettu juuri räjähdyksen jälkeen. Betoni oli sulaneena lätäkössä. Teräs ja harjateräsraudoitus olivat krijaimellisesti pursunneet kuuden jalkaa pidemmälle kuin sen alkuperäinen mitta. On olemassa vain yksi ase joka pystyy tuohon — pieni ydinase. Se on rakennustyyppinen ase. Selvästikään kun he sanovat, että typpiräjähde teki tuon tuhon, he valehtelevat silmät päästään.

Ihmiset, jotka heillä on tallessa, eivät todennäköisesti tehneet rikosta. Itse asiassa, minulla on syyni uskoa että sama ryhmä, jota pidetään pidätettynä, teki joitain muita rikoksia, kuten tappoi juutalaisen rabbin New Yorkissa. Kuitenkin, haluan lisäksi mainita että viimeisen räjähdyksen aikana Oklahoma Cityssa he ensin sanoivat, että kyseessä on lannoitepommi. Ensin he sanoivat, että kyseessä on 1000 paunan lannoitepommi. Sitten se oli 1500. Sitten 2000 paunaa. Nyt se on 20 tuhatta. Et voi panna 20 tuhatta paunaa lannoitetta pakettiautoon. En ole koskaan sekoittanut räjähteitä sinänsä. Tiedän vain kemiallisen rakenteen ja miten niitä käytetään rakentamisessa.

Minun maineeni perustuu siihen. Autoin louhimaan yli 13 syvällä maan alla olevaa tukikohtaa USA:ssa. Työskentelin Malta-projektissa Länsi-Saksassa, Espanjassa ja Italiassa. Voin kertoa teille kokemuksesta, että typpiräjähde ei olisi rikkonut edes ikkunoita Oklahoma Cityn virastotalossa. Se olisi tappanut pari ihmistä ja romahduttanut rakennuksen julkisivun, mutta se ei olisi ikinä tehnyt tuon kaltaista vahinkoa. Uskon että minulle on valehdeltu, ja en aio niellä tällaista enää. Joten sanon teille että teille on valehdeltu.

Totuus republikaanipuolueen ja Amerikan välisestä sopimuksesta

“En näe, että tällä hetkellä meillä on enempää elinaikaa kuin kuusi kuukautta tällä tahdilla maassamme. Me olemme muun maailman heittopussi, koska meitä koijaa niin moni paha ihminen joka tätä maata hallitsee. Mielestäni me voimme olla parempiakin. Mieletäni yli 45-vuotiaat ovat vakavasti huolestuneita tulevaisuudestaan. Aion kertoa teille muutamia pelottavia skenaarioita. Sopimus Amerikan kanssa. Se pitää sisällään samaa terminologiaa kuin Adolf Hitler käytti muita alistamaan vuonna 1931. Uskon että pystymme parempaan. Sopimus Amerikan kanssa on viimeinen liittovaltiomme yritys repiä meidän käsistämme perustuslaki ja kansalaisoikeudet.

Joitain tilastoja pimeiden helikopterien käytöstä

“Pimeät helikopterit. USA:ssa on yli 64 tuhatta pimeää helikopteria. Jokaista kuluvaa tuntia kohden rakennetaan yksi lisää. Onko tämä oikeaa rahankäyttöä? Mihin liittovaltio tarvitsee 64 tuhatta taktista helikopteria, jos he eivät yritä orjuuttaa meitä? Epäilen ettei armeija tarvitsisi niin montaa. Epäilen ettei edes koko maailma tarvitse niin montaa. Maailmassa on 157 F-117A stealth-hävittäjää jotka on ladattu LIDAR:illa ja tietokonekuvantamistutkalla. He näkevät sinun kävelevän huoneesta huoneeseen kun he lentävät talosi ylitse. He näkevät taloosi ilmasta tarkkuudella 1 tuumasta 30 tuhanteen mailiin. Se on niin tarkka. Olen työskennellyt liittovaltiolle pitkän aikaa, ja tiedän tasan tarkkaan miten he hoitavat asioitaan.

Hallituksen maanjäristyslaite, AIDS bioaseena joka on valmistettu avaruusolentojen jäämistä

“Liittovaltio on keksinyt maanjäristyslaitteen. Olen geologi, joten tiedän mistä puhun. Kun Koben maanjäristys sattui Japanissa, silloin ei ollut pulssiaaltoa niinkuin normaalien järistysten tapauksessa. Ei mitään. Vuonna 1989 oli maanjäristys San Franciscossa. Ei ollut tuolloinkaan pulssiaaltoa. Se on Tesla-laite jota käytetään vihamielisiin tarkoituksiin.

Pimeän budjetin ohjelmat ovat alistaneet tuntemamme tieteen. Katso vaikka AIDSia, jonka on National Ordinance Laboratory Chicagossa on kehittänyt vuonna 1972. Se oli biologinen ase jota käytettiin USA:n ihmisiä vastaan. Mistä tiedän tämän on, että näin tiedustelupalvelu Office of Strategic Servicesin dokumentaatiota, joka muuten on edelleen toiminnassa tänäkin päivänä, vaikkakin CDC:n alaisuudessa Atlantassa. He käyttivät eläinten, ihmisten ja avaruusolentojen rauhaseritteitä luodakseen viruksen. Nämä avaruusolentohumanoidit, joiden kanssa hallitus leikkii, ovat pahimpia uutisia. Niiden pöpöille ei ole minkäänlaista suojaa — ei mitään. Ne ovat kaameiden lopputulosten biologisia aseita. Jokainen avaruusolento planeetallamme tulisi eristää.

”Saddam Hussein tappoi 3,5 miljoonaa kurdia samanlaisella bioaseella. Ansaitsemmeko me tämän planeetan asukkaat tämän? Ei, me emme ansaitse. Mutta emme myöskään ole tekemässä mitään sille. Jokainen haaskaamamme hetki me tuotamme jollekin tämän planeetan ihmiselle nihkeää karhunpalvelusta. Juuri nyt, minä kuolen syöpään jonka sain työssäni liittovaltion hallitukselle. Saatan elää kuusi kuukautta. Ehkä en elä. Sanon teille yhden asian. Jos jatkan tällä tavalla puhumista, ehkä Jumala antaa minulle elinvoimaa puhua suuni puhtaaksi. Rikon jokaista lakia mitä vain voin puhuakseni suuni puhtaaksi. Yksitoista parasta ystävääni viimeisen 22 vuoden aikana on murhattu. Kahdeksan murhista pantiin ”itsemurhan” piikkiin.

Ennen kuin menin puhumaan Las Vegasiin, ajoin ystäväni luokse Joshua Treehen, lähelle 29 Palmsia. Ajoin vuorille päästäkseni Needlesiin Kaliforniassa. Minua seurasi kaksi hallituksen E-350 -autoa G-14 -rekisterikilvillä, jokaisessa oli pari matkustajaa joista yhdellä oli Uzi. Tiesin tasan tarkkaan keitä he olivat. Olen puhunut 19 kertaa ja noin 45 tuhannellee ihmiselle. Sain heistä etumatkaa ja pysähdyin keskelle tietä. He tulivat molemmille puolilleni ja ajoivat uomaan. Tähänkö se nyt päättyy? Leikkasin turvallisuuskorttini ja lähetin sen takaisin hallitukselle, ja sanoin heille että jos minua uhkailtaisiin, niinkuin minua on, että lataisin 140 tuhatta sivua dokumentteja internetiin hallituksen rakenteesta ja sen koko suunnitelman. Olen jo aloittanut tuon työn.

“Paljon kiitoksia.”

 

Artikkelin  julkaissut usahitman.com