Omituinen esine ohittaa kuun — todiste avaruusolennoista?

UFOt ja avaruusolentoilmiöt ovat saaneet paljon huomiota viime vuosina, erityisesti kiitos tietopyyntölainsäädännön (Freedom of Information Act, FOIA). Lukemattomat hallituksen virastot ovat vapauttaneet salauksesta hämmästyttävät määrät dokumenttteja, joista käy ilmi UFOjen olemassaolon lisäksi se tahti jolla niitä havaitaan. Jos et ole tietoinen maapallon ulkopuolisen elämän olemassaoloa tukevista todisteista, suurin osa ihmisistä myöntä että on epätodennäköistä, että me olisimme yksin universumissa. Pelkästään Linnunradalla on enemmän mahdollisesti asuttavia planeettoja kuin maapallolla on hiekanjyviä. Tällä logiikalla on äärimmäisen epätodennäköistä että me olisimme ainoa laji yhdellä näistä planeetoista. Kuitenkin havaittujen UFOjen ja dokumentoitujen todisteiden sekä silminnäkijähavaintojen määrää tarkasteltaessa käy selväksi, että aihe ei enää ole kyseenalainen.

Tottakai, UFOt eivät välttämättä tarkoita maapallon ulkopuolista teknologiaa; ne voivat aivan hyvin olla monissa tapauksissa ihmisenkin aikaansaannoksia. Esimerkiksi muutama päivä sitten Youtuben UFO-kanava SecureTeam10 julkaisi videon jossa näkyy väitetty UFO lentämässä kuun edessä. Tutkijat raportoivat kuvamateriaalin olevan peräisin Lähi-Idässä olevasta Omanin observatoriosta.

Esittäjä huomauttaa että esine tuntuu päästävän jonkinlaista savua, aivan kuin se olisi kuun ohi lentävä lentokone. Kuitenkaan hän ei tarjoa kuvamateriaalia vertailuksi miltä näyttää kun kaupallinen lento lentää kuun ohi, ja se näyttää selkeästi erilaiselta.

SecureTeam10:n Tyler Glockner sanoo, “Jos katsot tapaa jolla se liikkuu sivuttain tämän kauniin kuumaiseman ohi, on tuosta vaikea sanoa että kyseessä olisi lentokone.”

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Onko tässä punainen Kachina-tähti?

Valokuvaaja katseli taivasta kesäkuun 19. päivänä 2017 valmiina ottamaan kuvia pilvistä kun hän havaitsi pyöreän punaisen tähdenkaltaisen ilmiön taivaalla pilvikerrosten välissä.

Valokuvaaja kertoo: Olin takapihallani kello 9:34 PST Washingonin East Wenatcheessa katselemassa pohjoistaivaalle. Pilvikerrosten välistä havaitsin pyöreän pinkin esineen.

Tähdenkaltainen esine näkyi pohjoisessa ja se ei liikkunut kun aurinko laski länteen, ja kuu ei ollut täysi kuin vasta lauantaina.

Pilvi liikkui esineen eteen, ja sen jälkeen esine katosi.

Minulla oli vain muutama sekunti aikaa ottaa kuvia, jotka olen lähettänyt MUFONille numerolla 84503.

Kuvasiko valokuvaaja vahingossa punaisen Kachina-tähden?

Hopi-intiaanien vanhimpien mukaan punainen Kachina-tähti tuo mukanaan puhdistuksen päivän. Tuona päivänä kaikki maapallon olennot ja kaikki elämä muuttuu ikuisesti. Puhdistusta edeltää sanansaattajien saapuminen. He jättävät viestejä niille maapallolla jotka muistavat vanhat tavat.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tulinen enkeliolento Coloradon taivaalla

Kesäkuun 21. päivänä 2017 pariskunta todisti omituista tapahtumaa Montrosen taivaalla Coloradossa.

Silminnäkijä kertoo: Katselimme auringonlaskua etupihallamme kun aviomieheni näki kirkkaita valoja lännessä, ja juoksin sisään taloon hakemaan puhelimeni ja aviomieheni juoksi hakemaan oman kameransa. Otimme kuvat ensimmäisestä.

Otin videota puhelimellani samalla kun hän otti kuvia toisesta joka tuli samasta suunnasta. Meillä on kuvia ja video. Paras kuvaus tälle olisi feeniks-lintu tai enkelimuoto.

Sen kehoon sylinterimäinen, ja sillä on mahdollisesti nenä joka osoittaa alas. Siivet olivat kaareutuneet ylöspäin 80 astetta kohti ilmakehää, ha ne olivat liekehtivän oranssin väliset, erittäin kirkkaat. Kolmionmuotoinen ja läpinäkyvä verho tuntui roikkuvan vasemman siiven päällä. Lisäksi näkyi kirkkaita orbeja, en ole varma kiersivätkö ne kaupunkiamme pari kertaa vai oliko niitä vain kaksi jotka seurasivat toisiaan.

Kesäkuun 21. päivänä oli pilvistä ja ne molemmat menivät koilliseen lännestä, liikkuen pilvien läpi, mutta eivät yhdessä. Ne tulivat toisensa jälkeen. Mahdollisesti kyseessä oli kaksi erillistä olentoa tai sitten se sama kiersi kaupunkia.

Me emme kyenneet visuaalisesti näkemään muotoa ennenkuin latasimme kuvat tietokoneellemme. Olimme innostuneita ja hermostuneita, sillä emme ole koskaan nähnyt konetta joka voisi näyttää niin paljon joltain joka on maapallon ulkopuolelta, eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun näemme UFOja. Tämä oli erilainen kerta kuin viimeiset kaksi jotka näimme Burger Kingin edustalla 4 vuotta sitten.

MUFONin tapaus 84548.

Video: https://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/84548_submitter_file2__WP20170621004.mp4

Blogger Tricks

2 comment

Asgardia: Kaupunki taivaissa

NASAn SOHO Lasco C2 -satelliitti on kuvannut jättiläismäisiä rakenteita auringon vierellä.

Kuvittele, että tuo rakennelma on asuinpaikka, kaupunki joka asuttaa satoja tai tuhansia avaruusolentoja.

Voi tuntua siltä kuin idea olisi tieteiskirjallisuutta, mutta suuret asuttavat alukset tähtienvälisessä matkailussa ovat todennäköisemmin totta kuin scifiä.

Kuva: Streetcap1 –  https://www.youtube.com/watch?v=GAuFNll3XfI

Ryhmä tiedemiehiä on ottanut askeleen kohden ensimmäistä avaruudessa sijaitsevaa valtiota, ja heidän pyrkimys on laajentaa universumin tutkimusta ihmiskunnan hyväksi.

Tiimi on ilmoittanut käynnistävänsä riippumattoman valtion, jonka nimi on Asgardia, kunnioittaakseen muinaista myyttistä kaupunkia taivaissa, laukaisemalla satelliitin.

Verkkosivuillaan Asgardia.space he sanovat Asgardian olevan prototyyppi vapaasta ja rajoittamattomasta yhteiskunnasta jonka kansalaisuutta maapallon asukki voi hakea.

Asgardiasta tulee kelluva avaruusvaltio jolla on riippumattoman valtion status, ja kun sen päämaja on valmis, se tulee YK:n tunnustamaksi, samoilla oikeuksilla ja kohtelulla kuin muutkin maapallon valtiot.

Ihmiset voivat hakea kansalaisuutta verkkosivuilla.

Alkuvaiheen eri kehityskulkuihin lukeutuu mm. Asgardian viimeistä huutoa oleva maapalloa ”suojaava” kilpi.

Voisiko avaruuskaupungista tulla pian todellisuutta, ja miten avaruusolennot reagoisivat kelluvaan kaupunkiin maapallon kiertoradalla?

 

Alkusoittoa UFO-paljastukselle: Maailman johtajat saman pöydän ääreen

Monensorttinen uskonnollisten johtajien lauma on antanut ennennäkemättömän lausunnon maailman ykseydestä videviestissä, joka on julkaistu kesäkuussa. Kutsu koko maailmalle lyömään kädet yhteen on alkusoittoa paljastukselle maapallon ulkopuolisesta elämästä. Näin sanovat riippumattomat lähteet jotka työskentelevät salaisen avaruusohjelman sisäpiiriläisen, Corey Gooden, kanssa.

Maailman uskonnolliset johtajat tulivat saman pöydän ääreen kesäkuun 14. päivänä antaakseen yhteisen lausunnon videolla, joka pyytää ihmisiä hyväksymään ideat ystävyydestä ja ykseydestä, ja jättämään taakseen eripuran, negatiivisuuden ja vastakkainasettelun yhteiskunnassa. Se on saatavilla 16 kielellä, ja sillä on mukana johtajia buddhismista, hindulaisuudesta, kristinuskosta, islamista, juutalaisuudesta ja muista uskonnoista.

Lehdistötiedotteessa sanotaan:

Jokainen johtajista on antanut oman henkilökohtaisen lausuntonsa tämän yhteisen vetoomuksen luomisen eksklusiiviselle tarkoitukselle. Ajatollah Al-Milani ohjeistaa ihmisiä solmimaan uusia ystävyyssuhteita kaikista uskonnoista. Patriarkka  Bartholomew pyytää maailmaa ”tunnustamaan Jumalan kauneuden jokaisessa elävässä ihmisessä”. Paavi Francis ja Rabbi Abraham Skorka esittävät kuinka heidän uskonnollinen kokemuksensa on rikastunut uskontojen välisestä ystävyydestä Egyptin suurmufti Shawki Allam painottaa että ei saa keskittyä uskonnollisten ryhmien välisiin eroihin. Dalai Lama pyytää syventämään henkistä ystävyyttä. Rabbi Jonathan Sacks sanoo: ”yksi ihana asia, kun kuluttaa aikaa aivan täysin erilaisten ihmisten kanssa kuin itse on, on että tajuaa miten paljon meillä on yhteistä. Samat pelot, toiveet ja huolenaiheet.” Ruotsin kirkon arkkipiispa  Antje Jackelén painottaa yhteiskunnan merkitystä: ”Tämän tulisi käynnistää prosessi joka vie pois ennakkoluulot siitä miten uudet ideat ja toivo syntyvät.” Canterburyn arkkipiispa lisää, että ”Se ei ole monimutkaista, alkakaa jakaa sitä mikä meille kaikille on yhteistä, eli keskustelun iloa.”

Yhteislauselma ykseyden ja ystävyyden puolesta yli uskontojen rajojen on tärkeä viesti jo itsessään. Se mikä antaa viestille ylimääräistä painoarvoa, on viimeaikaiset Corey Gooden vastaanottamat tiedot kahdesta eri lähteestä koskien positiivisten ihmisten näköisten avaruusolentojen roolia maailman ykseyden ja UFO-paljastuksen edistäjinä.

Kesäkuun 15. päivänä Goode sanoo kokeneensa kohtaamisen olennon nimeltä “Ka Aree” kanssa, joka on maapallon sisällä olevan sivilisaation nimeltä Anshar edustaja. Hän kertoi että ihmisiltä näyttävien avaruusolentojen ryhmä työskentelee Vatikaanin ja muiden uskonnollisten järjestöjen johtajien kanssa saadakseen aikaan UFO-paljastuksen. Henkilökohtaisessa viestissä kesäkuun 21. päivänä Goode taustoitti asiaa:

Ka Aree sanoi että neljä (avaruusolentojen) ryhmittymää on päättänyt, että he eivät enää pysy M-sopimuksissa [Muhammad]. He aloittaisivat hitaan prosessin jossa he ottavat ihmisiin yhteyttä heidän unissaan ja sitten ohjaisivat heitä yhä avoimempaan kohtaktiin. ”Pohjoismaisilta” näyttävän ryhmän sanotaan vetävän tätä ponnistelua.

Goode on aiemmin kuvannut “Muhammad-sopimuksia” avaruusolentojen sopimukseksi joka neuvoteltiin 600-luvulla j.Kr., jossa avaruusolentojen ryhmät sopivat että he lopettaisivat avoimesti itsestään kertomisen ihmiskunnalle ja ainoastaan työskentelemään taustalla salaa globaaliin eliittiin vaikuttaen.  Tulisi ottaa huomioon, että ”Muhammad-sopimukset” eivät suoraan liity profeetta Muhammediin (570-632), vaan niihin päästiiin aikana jolloin Islam oli ottamassa ensiaskeliaan hänen avullaan.

Goode periaatteessa sanoo, että neljä ryhmittymää avaruusolentoja ovat nyt sitoutuneet avoimeen kontaktiin ihmiskunnan kanssa, ja he ovat aloittaneet prosessin jolla tehdä tästä todellisuutta. Maailman uskonnollisiin johtajiin on otettu yhteyttä ja heitä on pyydetty toimimaan välimiehinä tutustuttaakseen avaruusolennot ihmiskunnalle, erityisesti Pohjoismaisen rodun.

Kysyin Goodelta Pohjoismaisen rodun motivaatiosta tälle aloitteelle ja hän sanoi, että Ka Areen mukaan avaruusolennot ovat  “Konfederaation Veljiä ja Sisaria”. “Planeettojen Konfederaatio” on pääosin ihmisten näköisten avaruusolentojen allianssi, jonka kanssa maapallon sisäiset sivilisaatiot työskentelevät läheisesti, Yhden Laki -kirjojen mukaan.

Goode sanoo että Ka Aree antoi hänelle kaksi versiota siitä miten avoin kontakti tapahtuisi:

V1. Kolme uskonnollista johtajaa astuisivat esiin ja esittelisivät enkelimäisen avaruusolentorodun joka antaisi meille kirjan ja uuden “esoteerisen/New Age”-tyyppisen uskonnon joka perustuu ”ykseyteen”.

V2 on lähestulkoon sama paitsi että ainoastaan Paavi seisoisi Pohjoismaisen avaruusolennon kanssa kertomassa tästä.

On erittäin merkittävää, että Vatikaani on ottanut huomattavan roolin kannustaessaan yli miljardia seuraajaansa näkemään avaruusolennot mahdollisina ”veljinä Kristuksessa”. Useat Vatikaanin astronomerit ovat käsitelleet avaruusolentoja tältä kannalta, ja Vatikaani on linkittynyt UNICEFin videoon jossa kannustetaan suvaitsevaisuuteen avaruusolentojen lapsia kohtaan.

Goode sanoo paljastuksen avaruusolennoista kuulostavan ”erittäin välittömältä”, mutta varoittaa että ei ole ensimmäinen kerta kun Vatikaani on suunnitellut tällaista ilmoitusta, ja tähän saattaa silti mennä muutama vuosi. Hän sanoo, että aiempi yritys tehtiin vuonna 2008, joka ajoittui samaan ajankohtaan kun Vatikaanin pääastronomi Gabriel Funes teki lausuntoja avaruusolennoista haastattelussa otsikolla: “Avaruusolento on Veljeni.”

Goode sanoi että samanlaista informaatiota Pohjoismaisten avaruusolentojen mukanaolosta kontaktialoitteessa suurimpien uskontokuntien kanssa on annettu hänelle kahden lentäjän kautta, jotka työskentelevät salaisessa avaruusohjelmassa tiedusteluyhteisön nimekkäimpien jäsenten kanssa.

On enemmän kuin sattumankauppaa, että kesäkuun 13. päivän väitettyjen Majestic-12 -dokumenttien vuodossa huomio annetaan ihmisiltä näyttäville avaruusolennoille, jotka edistävät diplomaattisuhteita ihmiskuntaan. Dokumentissa sanotaan:

Heistä on useita variaatioita, jotka näyttävät enemmän tai vähemmän meiltä. Suurin osa näistä ovat ystävällisiä ja muodostavat suurimman osan avaruusolentokontakteista. Suurimmalla osalla on hyvät psyykkiset kyvyt, ja he kaikki käyttävät tiedettä ja insinööritaitoa kehittyneellä tavalla.

On syytä tähdentää, että tämä väitetty tiedustelupalvelun dokumentti vuodettiin lähes samana päivänä kuin maailman johtajat julkaisivat lausumansa — jälleen yksi sattuma?

Vaikka Majestic-dokumentti on tällä hetkellä kuuman debatin aiheena, monen UFO-tutkijan sanoessa sitä väärennökseksi, toiset nimekäät tutkijat kuten tohtorit Robert Wood ja Stanton Friedman uskovat dokumenttien olevan aitoja ja vakavan tutkimuksen arvoisia.

Omissa tutkimuksissani dokumentin sisällöstä olen löytänyt paljonkin yhtäpitävää historiallisten lähteiden kanssa, ja se tarjoaa tärkeän katsauksen viimeaikaisiin ihmisten interaktioihin avaruusolentojen kanssa, ulottuen Nikola Teslan radiokokeisiin 1800-luvun lopulle. Tämä viittaisi siihen, että dokumentit ovat aitoja huolimatta niiden formatoinnin ja luokittelumerkkien poikkeavuuksista, kuten kriitikot ovat huomauttaneet.

Gooden mukaan Pohjoismaisten avaruusolentojen yhteydenotto uskonnollisiin johtajiin johtaa todennäköisesti uuden maailmanuskonnon syntymiseen: ”Se on TÄYSIN odotettavaa että 90% maailman ihmisistä hyväksyy uuden avaruusolentojen uskonnon kyselemättä sen kummempia.”

Tämä johtaa todennäköisesti jonkinmoiseen sanaharkkaan, ottaen huomioon sellaisten tahojen kuten Chris Putnam ja Tom Horn työpanoksen, jotka ovat varoitelleet Vatikaanin hiljaisia valmisteluja vastaan. Vuoden 2013 kirjassaan Exo-Vaticana he eivät käsittele ihmisen näköisiä avaruusolentoja jotka paljastettaisiin sellaisessa positiivisessa ilmoituksessa — he väittävät heidän olevan demoneja valepuvussa.

Pitkässä Exo-Vaticanan arvostelussa kirjoitin myös vaarasta nähdä avaruusolennot tällä tavoin lyhytnäköisesti raamatun tekstejä tulkitsemalla:

Exo-Vaticana on vaarallinen Putnamin ja Hornin paaluttavat sitä vahvalla uskonnollisella tuomitsemisella avaruusolentojen vierailusta maailmaamme. He väittävät että raamatun tekstit ovat vakaa perusta sen asian ymmärtämiselle, että avaruusolennot ovat demonisia olentoja jotka tuhoavasti ovat tulleet ihmiskunnan historian väliin, ja että ne aikovat palata uudelleen ja tehdä taas niin. Päinvastoin Putnamin ja Hornin mukaan Paavi Francis I valmistelee katolista kirkkoa ottamaan vastaan palaavat avaruusolennot ”veljinä Kristuksessa” — joka heijastelee 1950- ja 1960-luvun kontaktikokemuksia hyväntahtoisista ”avaruusveljistä”.

Putnamin ja Hornin Exovaticana kuvaa tulevaisuuden uskonnollisen sodan niiden välillä jotka ottavat avaruusolennot vastaan ”veljinä Kristuksessa” ja niiden välillä jotka uskovat niiden olevan demoneja.

Putnamin ja Hornin virhepäätelmät avaruusolentojen toivottamisesta johtavat juurensa perustavanlaatuiseen väärinymmärrykseen kaikista niistä motivaatioista ja aktiviteeteista jotka olen kuvannut kirjassani Galactic Diplomacy: Getting to Yes with ET. Kiitos viimeaikaisten vuodettujen Majestic-dokumenttien jotka kertovat armeijan viranomaisten olevan hyvin tietoisia suurimman osan vierailijoista olevan ystävällisiä ja kykeneväisiä muuttumaan tärkeiksi liittolaisiksi ihmiskunnan evoluutiossa kohti galaktista yhteiskuntaa.

Se on erittäin positiivinen kehityskulku kaikelle ihmiskunnalle, että nimekkäät uskonnolliset johtajat ovat antaneet suuria lausuntoja edistäen ystävyyttä ja ykseyttä kaikkien uskontokuntien välillä. Tämä on mahdollisesti alkusoittoa Vatikaanin maapallon ulkopuolisisia ystävällismielisisiä avaruusolentovierailijoita koskevalle paljastukselle yhdessä muiden uskontojen kanssa, ja ystävällismielisten avaruusolentojen olemassaolo on jotain joka pitää toivottaa tervetulleeksi. Jos Gooden lähteet ovat oikeassa, silloin kesäkuun 14. päivän lausunto maailman ykseydestä ottaa askeleen kohti UFO-paljastusta, ja kohti uskonnollisten konfliktien lopettamista planeetallamme.

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Avaruusolentojen perspektiivi

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Aihe tällä kertaa käsitteli kansaa itseään. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.

Q: Halusin kysyä sinulta toisen määritelmän tunteelle. Havaitsin että ajatuksenvaihtonne kanssamme on erilaista verrattuna, sanotaanko, amerikkalaisten ajatuksenvaihtoon nälkäänäkevien afrikkalaisten kanssa. Mikä se tunne on, sääli?

A: Sääli on tuomitsemista. Se ei ole emootio. Se on tuomitsemista. Se on toisen pitämistä vähempiarvoisena kuin itse.

Q: Kiitos.

A: Tunnustakaa, jälleen kerran, yksinkertaisesti, ideassa vaihdannasta jonka kuvasit ja määrittelit, että vaikka he ovat luoneet heille idean fyysestä nälästä, teidän halunne olla interaktiossa heidän kanssaan sallii teidän ruokkia heitä fyysisesti; kun taas he vuorostaan sallivat teidän täyttää henkisen nälkiintymisen aukon jonka te olette luoneet yhteiskuntaanne. Te ruokitte toinen toisianne. Kerro!

Q: Onko mahdollista että me voisimme saada kommunikaation Arkturukselta tänä iltana?

A: Unitilassa.

Q: Kiitos.

A: Erityisesti kaikkien teidän keskuudessa jotka luotte itsenne osan manifestaation jota nimitätte lapseksi. Kerro!

Q: Voitko sanoa minulle kuinka planeettanne huolehtii lasten kasvattamisesta?

A: Tällä tavoin, huomaatte että, ensinnäkin, me olemme kommunikaatiossa tietoisuuden kanssa ennenkuin se syntyy, syntymän aikana ja syntymän jälkeen. Ja tällä tavoin, huomaatte että me olemme aina yhteydessä siihen ymmärrykseen miksi yksilö on valinnut syntyä yhteiskuntaamme alunperinkään. Siksi mikä tahansa kasvatus, jota yleensäkään tehdään, tehdään vain orientaatioprosessina siihen ulottuvuuteen johon tietoisuus on itsensä projisoinut, noin kolmeen ikävuoteen asti, sen jälkeen he ovat itse omillaan suurimmaksi osaksi.

Q: Joten tuolloin he kasvavat meidän termein aikuiseksi?

A: Ei. Mutta tällä tavoin, kolmeen ikävuoteen mennessä, he ovat kehittäneet idean tarvittavasta kyvystä olla interaktiossa yhteiskunnan kanssa yksinkertaisesti vetämällä puoleensa itselleen sen mitä heidän tarvitsee vetää puoleensa, oppia se mitä heidän tulee oppia.

Q: Öhh. Kiitos. Mielenkiintoista.

A: Kerro!

Q: Matkaatteko yhteiskunnassanne fyysisessä avaruudessa?

A: Tavallaan, meillä on tietyn tyyppinen fyysisyys jota te kutsuisitte neljänneksi tiheydeksi.

Q: Kun te tulette vierailulle tänne, tuletteko avaruuden halki vaiko ilmaannutteko vain tänne?

A: Nyt, idea kommunikaatiosta jonka havaitset tänä iltana aikaanne ei ole ”matkustamista” sen yleisessä merkityksessä, tällä tavoin. En ole tullut teidän pallollenne, paitsi projisoimalla mieleni, tietoisuuteni tällä tavoin.

Idea matkustamisesta siinä mitä te nimitätte avaruusalukseksi ei myöskään ole varsinaista matkustamista, niinkuin te sen ymmärrätte. Se matkustamisen idea ei ole meille tarpeellinen jotta tämänkaltainen yhteydenpito voisi olla mahdollista. Idea tietoisuudesta muodostuu, niinkutsutusti, ajan ja paikan tuolla puolen. Siten mikä tahansa tämänkaltainen yhteys tarvitsee vain uskomuksen ja luottamuksen ja uskon siihen mekanismiin mielikuvituksen ulottuvuudessa jotta se tapahtuisi.

Nyt, tämä on myös osa siitä miten avaruusalus toimii, sillä ne ovat myös projektioita omasta tietoisuudestamme, kuten mikä tahansa fyysinen universumi. Mutta, tällä tavoin, monta kertaa teemme eron teidän kanssa kommunikoimisesta, kun taas minä olen avaruusaluksessamme omassa tähtijärjestelmässämme ja olen teidän kanssa yhteydessä tällä tavoin. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä.

A: Sillä on ollut joitain tarpeellisia värähtelyllisiä siirtymiä jotta voisimme olla olemassa teidän viitekehyksessänne ollenkaan. Huomaatte että toisensuuntaisten samanlaisten siirtymien kautta te kykenisitte selviytymään meidän planeettamme ilmakehässä. Se ei ole niin erilainen.

Q: Fyysisesti?

A: Kyllä. Tunnustakaa että kun matkustatte meidän avaruusaluksissamme, te automaattisesti, lähes alitajuisesti, tekisitte siirtymän jota ette tietäisi tekevänne. Te mukaudutte matkan aikana. Koska idea on, että ollaksenne olemassa meidän sivilisaatiossa, tai edes kyetä havainnoimaan mikä tahansa muu sivilisaatio millään muulla planeetalla, teidän tulee muuttaa tietoisuutenne värähtelytaajuutta jokatapauksessa.

Q: Vau.

A: Niin tekeminen sallii teidän mukautua tuon sivilisaation olemukseen.

Q: Jos minun on tarpeellista muuttaa värähtelytaajuuttani havaitakseni teidät…

A: Kyllä.

Q: … onko minun mahdollista tulla avaruusalukseenne ja nähdä vain tiettyjä yksilöitä teistä?

A: Kyllä se tapahtuu varsin usein itseasiassa. Sillä huomaatte että johtuen tietoisuuden oikuista, koska muututte jatkuvasti, monta kertaa ympärillänne on yksinkertaisesti aluksia joista ette ole tietoisia. Ja joskus tietyt yksilöt, koska he yksinkertaisesti hetkeksi, jostain syystä, virittäytyvät tiettyyn värähtelytaajuuteen, yhtäkkiä saavat sen vaikuttamaan siltä kuin alus olisi ilmaantunut vaikka se on ollut siellä kokoajan. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä. Minulla on yksi lisäksysyms.

A: Selvä.

Q: Öh, onko materia, sisältääkö se tietoisuuden?

A: Kyllä. Materia on tietoisuutta. Energia on tietoisuutta.

Q: Kaikki energia.

A: Kaikki on tietoisuutta. Kaikki Se Mikä On on tietoisuutta.

Q: Joten koska kaikki on tietoisuutta ja se on kaikkialla…

A: Ja kaikkina aikoina.

Q: … silloin voit… siten voit virittäytyä erilaiseen värähtelytaajuuteen.

A: Kyllä. Universumi on, kuten sitä nimitätte, holografinen. Ymmärrätkö terminologian?

Q: Ei. En.

A: Holografinen, miten tämä ymmärretään teidän yhteiskunnassanne, yksinkertaisesti viittaa ideaan siitä että mikä tahansa piste universumissa sisältää kokonaisen universumin mahdollisuuden.

Q: Miten se toimii?

A: Varsin hyvin, kiitos kysymästä. (Yleisö nauraa) Idea voidaan ilmaista tällä tavoin: on olemassa, jälleen kerran, siinä mitä te kutsutte maapallon mytologiaksi, idea nimeltä Indran verkko, joka on yksinkertaisesti helminauhojen verkko. Nyt, jokainen helmi on pyöreä ja heijastava ja silllä on kyky heijastaa jokaista muuta helmeä verkossa. Täten voidaan sanoa että jokainen helmi sisältää informaatiota kokonaisverkosta. Tämä on tapa jolla universumi on rakennettu niinkutsutusti.

Tämän takia me matkaamme tavallamme. Koska idea on yksinkertaisesti se, että me emme ajattele avaruusaluksen tai minkään muun esineen olevan jotain joka on olemassa ajassa ja avaruudessa, vaan me pidämme avaruus/aikaa esineen itsensä ominaisuutena. Täten, kun me muutamme avaruus/ajan värähtelyjälkiominaisuutta esineessä ja korvaamme sen toisella värähtelyllä, silloin, määritelmän mukaisesti, esineen täytyy lakata olemasta entisessä sijainnissaan ja siirtyä jälkimmäiseen — aivan sama kuinka kaukana ajassa tai avaruudessa se on.

Q: Ilman että matkustetaan välimatkaa, aivan automaattisesti?

A: Oikein. Kyllä. Ymmärtäkää nyt, tämä on se jota tekin teette, silloinkin kun liikutte huoneen läpi. Sillä jokainen hetki on oma uniikki hetkensä, ja se ei ole kytkeytynyt seuraavaan hetkeen ennenkuin muodostatte jatkumon mielessänne. Joten olette jatkuvasti uudelleenmäärittelemässä ajan ja avaruuden ominaisuuksia, niin että luotte illuusion liikkeestä. Mikään oikeasti ei liiku minnekään. (Yleisö nauraa) Se on kaikki täällä. Oletko mukana?

Q: Kyllä. Joten se tarkoittaa että voisin lakata luomasta tuota…

A: Jatkumoa.

Q: Kyllä.

A: Kyllä. Voit tehdä niin. Innostaako tämä sinua?

Q: Luulen niin.

A: Kiitos. Silloin voitte havaita luovanne vähemmän aikaa, mikä tuntuu kiihtyvyydeltä. Mutta se on se mitä te kirjaimellisesti teette kun olette kiihdyttämässä. Hetkessä eläminen luo vähemmän aikaa, joten asiat tuntuvat nopeutuvan.

Q: Kiitos.

 

Spirituaalinen elementti UFO-kontakti-ilmiössä

Jon Kelly vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin hänen läpikäymästään selkounesta joka paljasti yhteyden Brittiläisen Kolumbian öljyputkimielenosoitusten ja avaruusolentojen välillä, jotka vierailevat useasti Vancouverin taivaalla.

Elements of Spirituality in UFO Contact Phenomena” kuvattiin viikonloppuna liveyleisön edessä. Mukana oli Starrlight-ryhmittymä, jonka jäsenet keskittyivät UFO-ilmiöön samalla kun yritettiin erotella faktaa fiktiosta.

Käsiteltäviä aiheita tässä esityksessä ovat visuaalinen Apollo-avaruussukkulan kieli, veedinen kirjallisuus, Yoga Samadhi ja Mudrat, Tantra-kosmologia, Jumalattaren projektiot avaruusolentokontaktissa, biopsykologia tietoisuuden välineenä vapautumiselle, UFO-kontaktin odottaminen, veediset avatarat valokuvina, luonnon kanssa kommunikointi ja paljon muuta. ”Elements” on saatavilla on-demand videostreamina .

Alla on joitain huippukohtia kyselytunnista.

 

 

Artikkelin julkaissut News Inside Out

Mystinen koiramiehen havainto Etelä-Afrikassa voi selittää muita havaintoja

Harvoinpa sitä tulee havainneeksi Koiramiehen (Dogman), erityisesti Michiganissa, joka on aiemmin ollut havaintojen keskipisteessä jo vuodesta 1887. On vieläkin harvinaisempaa että silminnäkijä pääsee nauhoittamaan videon Koiramiehestä (tai mistään muustakaan kryptidistä, jos niikseen tulee) joka ei ole sumea tai pikselöitynyt kohtaus realitysarjasta. Etelä-Afrikkasta on kuitenkin löytynyt video, jossa näkyy selkeästi puoliksi ihminen, puoliksi koira juoksemassa neljällä jalalla muiden koirien kanssa. Onko Koiramies lomalla?

Eräs videon lataajista sanoo kohtaamisen tapahtuneen Limpopossa, Etelä-Afrikan pohjoisimmassa provinssissa joka on Botswanan, Zimbabwen ja Mosambikin rajalla. Se on yksi Etelä-Afrikan köyhimmistä alueista, jossa suurin osa populaatiosta elää heimoalueilla. Siellä pyörii jatkuvasti kommentaareja noituudesta, huumeista, villilapsista ja eläimiinsekaantumisesta.

Onneksi toisella sivustolla, Mzansi Times, oli parempi selitys Koiramiehelle. Videon sanottiin tulleen Uppingtonista Limpopon sijaan, ja Koiramies ei ole puolikas koira vaan täysiverinen ihminen nimeltäään Phillip Oliphant joka väittää rakastavansa koiria ja näyttää rakkautensa esiintymällä sellaisena. Purkkeja käsissään suojana pitelevä Oliphant kykenee liikkumaan erittäin nopeasti neljällä raajalla… kunnes hän joko menee maahan tai leikkii kuollutta.

Onko tapaus selvitetty? Kuten ovien kanssa, aina kun paranormaali keissi suljetaan, toinen avautuu. Voisivatko Koiramieshavainnot muualla päin maailmaa olla myös ihmisiä neljällä jalalla jotka vain rakastavat koiran leikkimistä? Dogman Encountersin mukaan suurin osa Koiramieshavainnoista ovat pääosin koiria jotka juoksevat neljällä jalalla. Kuumottavampi kahdella jalalla juokseva koira on harvinainen. Kiinnostavampaa on, että vaikka silminnäkijät väittävät olevansa peloissaan nähdessään ilmiön, vain yksi prosentti raportoi tulleensa Koiramiehen hyökkäämäksi. Loput kävelevät pois vahingoittumattomina.

Onko Michiganin Koiramies vain Wolverineversio Phillip Oliphantista — ihminen joka leikkii koiraa? Se on mahdollista. Onko kyseessä iso koira joka leikkii ihmistä? Ehkä vähän enemmän todennäköistä, erityisesti kun sellainen havaitaan pimeällä. Onko kyseessä jokin muu ilmiö? Tämä jää niiden silminnäkijöiden nähtäväksi jotka kykenevät peloltaan repimään puhelimen esiin kuvatakseen havainnon.

Sillä aikaa hurratkaamme Phillip Oliphantille siitä että hän tekee mitä hän rakastaa ihmisen parhaan ystävän kanssa eikä huolehdi huomisesta tai ihmisen pahimpien ystävien kommenteista.

 

 

 

Artikkelin julkaissut Mysterious Universe