Aihearkisto: Muut

Muut aiheet

Mormonit ja noituus

Noitien kaikkein pyhimmän juhlan, pyhäinpäivän, saapuessa ajattelin kirjoittaa hieman siitä mitä tiedän mormonismin ja noituuden välisestä yhteydestä. Ensinnäkin sanon, että mormonit eivät ole noitia, ja useimmat mormonit eivät todennäköisesti paljoa piittaa noituudesta. Itse asiassa useimmat mormonit olisivat varmaankin kauhistuneita kun vertaan mormonismia ja noituutta. Mormonismin tapaan noituus on paljon parjattu uskonto, mutta sellainen jota suuresti kunnioitan ja ihailen luontoon ja ympäristöön perustuvasta teologiasta. Mormonismin vertaaminen noituuteen ei ole niin posketonta kuin miltä se aluksi vaikuttaa, kun ottaa huomioon että suurin osa mormoniosavaltio Utahin noidista on entisiä ja joskus jopa nykyisiä mormoneja. Noituudessa on siis jotain mikä vetoaa tiettyyn entisten ja nykyisten mormonien joukkoon.


Wiccan pentacle

Monimuotoiset noituudeksi nimittämämme pakanatraditiot ovat olleet olemassa erittäin pitkään. Noituus oli melkein kadonnut 1800-luvulla, mutta 1900-luvun alussa se koki uudestisyntymän Wiccan ja vastaavanlaisten ilmiöiden muodossa, jotka yrittivät rekonstruoida vanhaa pakanauskoa ja sen traditioita. Silloin kun Joseph Smith perusti mormonismin vuonna 1830, noituuden teologia oli periaatteessa kadonnut. Mutta joitain maagisia elementtejä näistä traditioista kulkeutui eteenpäin kristittyjen harjoittaman kansanuskon muodossa. Joseph Smith oli osa tuota maagista kulttuuria, vaikka hän ei millään tavalla noita ollutkaan. Hän ei eronnut mitenkään muista maaseudulla elävistä kristityistä, jotka harjoittivat kansantaikoja.Vaikka hän ei sitä noituutena pitänytkään, Joseph Smith oli tietoinen loitsuista, kirouksista ja maagisista kivistä. Smith käytti “näkijän kiveä” kääntämään Mormonien Kirjan. Smith viittasi tähän kiveen ja muihin samanlaisiin raamatullisella termillä “Urim  ja Tummim.” Smith opetti, että kaukana tulevaisuudessa, kristallimaan asukkaat saisivat sellaisen kiven, jonka avulla he oppisivat tuntemaan “korkeampiin kuningaskuntiin liittyviä asioita” (D&C 130:10). Smith, niinkuin monet aikansa ihmiset, jotka elivät maanläheisesti ja joutuivat luottamaan luonnon sykleihin selvitäkseen, myös uskoivat että astrologiaan. Eräs Smithin varhaisista ilmestyksistä viittaa siihen, että hän uskoi myös taikavarvun käyttöön. Smithin yhteys maagisiin käytänteisiin käydään läpi uraauurtavassa työssä Early Mormonism and the Magic Worldview, jonka on kirjoittanut D. Michael Quinn (1998, Signature Books, ISBN 1560850892). Nämä maagiset käytänteet ovat edelleen osa kristinuskoa, eivät noituutta, mutta ne edustavat perinteistä kansanuskoa molemmissa uskonnoissa.

Varhaisen mormonismin maagisten elementtien lisäksi mormonismilla on pintapuolisia samankaltaisuuksia noituuden kanssa teologisessa mielessä. Useimmat noituuden harjoittajat tunnistavat ainakin kaksi jumalaa, Kuun jumalattaren sekä Sarvipäisen jumalan. Mormonit, miespuolisen kristityn Isän lisäksi tunnustivat myös Taivaallisen Äidin. Näin molemmat traditiot tunnustavat mies- ja naisjumaluudet. Mutta teologiset samankaltaisuudet ovat varsin pinnallisia.  Mormonismi on suhteessaan kristinuskoon heterodoksinen, mutta kuitenkin perua siitä traditiosta ja työskennellyt yhtäläisyyksien selvittämiseksi. Mormonismi ei usko kolminaisuusoppiin, mutta uskoon kuuluu silti Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jotkut mormonit uskovat, että Taivaallinen Äiti on Pyhä Henki, mutta usko vaihtelee. (kts. 1980 Sunstone Magazinen artikkeli jossa käsitellään mormonien Taivaallisen Äidin doktriinia.)

Mikään tästä ei tarkoita, että mormonismi olisi noituutta tai mitenkään sen kaltaista. Mutta samankaltaisuuksia on pintapuolisesti sen verran, että mormonien tulisi olla myötämielisiä noitia kohtaan. Niin paljon kuin arvostankin mormonismin ja perinteisen kristinuskon välistä dialogia, haluaisin myös nähdä jonkinlaista mormonien ja noitien välistä dialogia.

 

Artikkelin julkaissut Captain Mormon

Astronomin ehdotus: Maata ympäröi kosminen tunneli

Aurinko saattaa vetää Maapalloa perässään suuren kosmisen tunnelin läpi avaruudessa. Tri. JEnnifer West havaitsi, että Maapallo saattaa olla magneettitunnelin ympäröimä, joka näkyy radioaalloista.

Tri. Jennifer West, tutkija Dunlap Institute for Astronomy and Astrophysicsissa, esittää tieteellisen tapauksen kahdesta kirkkasta rakenteesta, jotka nähdään vastakkaisilla puolilla taivasta — joita aiemmin pidettiin toisiinsa liittymättöminä — jotka ovatkin toisiinsa kytkeytyneitä ja tehty eräänlaisesta köyden kaltaisista säikeistä. Tämä yhteys muodostaa tunnelilta näyttävän muodon aurinkokuntaamme.

“Jos katsoisin ylös taivaalle, näkisin tunnelinkaltaisen rakenteen arviolta joka suunnassa minne katsonkin — eli, jos minulla olisi mahdollisuus nähdä radiotaajuisia säteitä.”

Nimillä “North Polar Spur” (Pohjoisnavan kannus) ja “Fan Region” (Puhallinalue) olemme saaneet kuulla näistä kahdesta rakenteesta jo pidemmän aikaa. “Aina 60-luvulta lähtien”, West sanoo. Mutta useimmat tieteelliset selitykset ovat keskittyneet niihin yksittäin. West ja hänen kollegansa uskovat, että he ovat ensimmäisiä astronomeja, jotka yhdistävät ne toisiinsa yhdeksi kokonaisuudeksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Pyörivä levy Austinissa

Tämä päivällä tehty UFO-havainto on jonkinlainen pyörivä levy Austintn yllä Teksasissa 6. syyskuuta 2021.

Silminnäkijän raportti:

Pyörivä levykappale taivaalla, koillisen suuntaan sijainnistani. Kappale liikkui ylös/alas pystysuoraan ja vasemmalle/oikealle jatkuvasti. Kun nousin ylös saadakseni paremman kuvan siitä, kappale näytti putoavan nopeasti puiden taakse. Minä kävin uima-altaaseeni istumaan, ja kappale nousi takaisin ilmaan. Tarkkailin sitä yli 20 minuuttia. Kappale näytti valkoiselta tai läpinäkyvältä ja se oli kaukana — arvioin ainakin neljännesmailin päässä tai pidemmällä. Kappale ei kuulostanut pitävän mitään ääntä (huminaa, kuten esim. dronet). Sillä vaikutti olevan pyörivät valkoiset valot, kuten kuvassa ja videolla.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

The Gods Were Astronauts

Tämä on Erich von Dänikenin Conscious Life Expo -esitys vuodelta 2019.

Erich von Dänikenillä on yli  200,000 valokuvaa arkistoissaan, jotka käsittelevät planeettamme mystisiä paikkoja. Hän on julkaissut 39 kirjaa avaruusolentojen vierailusta Maapallolla. Hänen ensimmäisen kirjansa Chariots of the Gods (1968) julkaisun jälkeen Erich von Dänikenon jatkanut tutkimuksiaan muinaisarkeologian alalla ja tuonut uutta näkökulmaa menneisyyteemme.

Däniken tekee asian varsin selväksi: avaruusolennot ovat vierailleet planeetallamme aiemmin. Kivikautiset esi-isämme pitivät näitä vierailijoita “jumalina”. Jälkikäteen tarkasteltuna se oli virhe — se sai aikaan vääriä mytologioita ja uskontoja.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Jotain jättiläismäistä sulaa esiin Antarktiksella

Jotain jättiläismäistä sijaitsee Prinssi Olavin rannikon ja Prinssi Haraldin rannikon välillä, joka on tulossa esiin jään sulaessa pois tieltä Etelänapamantereen jäätiköllä.

Jättiläismäinen rakenne piilossa Antarktiksen jäätikön alla on tullut näkyviin ilmastonmuutoksen ansiosta.

RAkenne ei ole luonnollinen tai railo jäässä. Se on 300 metriä pitkä, leveydeltään noin 30-50 metriä, ja siinä on suuria valleja ja 10 metriä korkeita torneja.

Voisiko se olla muinainen linnake, tukikohta tai laivanhylky, joka on rakennettu kauan aikaa sitten Antarktiksen ollessa vielä sula? Vai onko se jotain Maan ulkopuolista?

Google Earth -koordinaatit: 69°53’40.85″S 38°42’18.25″E

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Meteoriitti tuo mukanaan lopun ajat

Tom Horn on tuonut meillä jälleen yhden ennustuksen tulevasta, suoraan Ilmestyskirjasta.

Merkkejä taivaissa… asteroidit kiitävät kohti planeettaa… maanjäristyksiä… tulivuorenpurkauksia… myrkytettyjä jokia…. Jumalan hävitys kuin Egyptissä Mooseksen ja Faaraon aikaan.

Raamattu kertoo meille ajasta tulevaisuudessa, jolloin taivaan vallat tulevat järistyttämään maailmaamme ja kohtaamme Jumalan. Jos et ole tietoinen Raamatun profetiasta, sitä kutsutaan vihan ja ahdistuksen ajaksi, ja se kestää 7 päivän ajan.

Hyvät uutiset? Raamattu kertoo meille miten paeta tätä kaameaa aikaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Raha-asioista

heinäkuu 25, 1993
Payson, Arizona
Sashaa kanavoinut Lyssa Royal

Me haluaisimme puhua raha-asioista, mutta varsin eri näkökulmasta. Tuhansia ja tuhansia vuosia sitten, aikana joista Sumerian tekstit kertoivat, ”jumalat” tulivat Maapallolle kaivamaan kultaa. He myös kaivoivat muita metalleja ja materiaaleja.

Varhainen ihmiskunta luotiin tuolloin. Se mitä me tarkoitamme on, että kun saatte lapsen, on tietyt kehitysvuodet ja noina vuosina iskostetaan uskomusjärjestelmiä lapseen niin, että he sitten voivat elää elämäänsä. Tässä me puhumme koko lajin elämästä. Ja lajinne varhaisessa nuoruudessa oli monia ideoita, joita avaruusolentoesivanhemmat iskostivat ihmisiin ja joita te edelleen kannatte mukananne. Jotkut näistä uskomuksista pitkittävät teidän yhteiskunnallisten ja valtiollisten rakenteiden vaikeuksia.

Kauan aikaa sitten varhaiset ihmiset alkoivat nähdä, että jumalilla oli vimma hamstrata kaikkein arvokkainta ainetta planeetallanne — kultaa. Tämä oppiläksy painettiin ihmislapsen sieluun. Kaikkina aikoina olette käyttäytyneet näin. Jos tarkastelette espanjalaisten ja portugalilaisten Etelä-Amerikkaan ja Meksikoon menoa ja sieltä kullan hakua Inkoilta ja Atsteekeilta. He sulattivat ne vaikka kultaan oli kaiverrettu arvokasta informaatiota! Se oli ihmisen kyltymätöntä kullannälkää. Tämä on jatkunut Homo sapiensin lapsuudesta asti.

Jumalat pitivät kultaa arvokkaana useista eri syistä. Yksi liittyi sen ominaisuuksiin. Se johtaa erittäin hyvin sähköä. Se on yksi parhaista sähköä johtavista aineista planeetallanne. Elektroniikan mielessä se oli haluttua. Tuo oli kuitenkin teknisempää. ET-”jumalat” tuohon aikaan käyttivät kultaa eräänlaisena rahana. He myös käyttivät sitä teknisiin laitteisiin. Sitä käytettiin myös parantamiseen. Se oli yksi näistä yleiskäyttöisistä aineista. Tuon lisäksi, esoteerisella tasolla, tämä esi-isienne himo kultaa kohtaan annettiin heille HEIDÄN esi-isiltään. Kulta on universaali aine.

Kysymys: Ehkäpä nuo avaruusolennot olivat veloissa muille heidän yhteiskuntansa jäsenille niinkuin me olemme täällä? Onko se totta?

Se pitää paikkansa. Se on velan ja perheongelmien ketju. On muita, lähes mystisiä syitä sille miksi esi-isänne himoitsivat kultaa. Näitä syitä ei välttämättä ole järkevää selittää nyt. Myöhemmin, ehkäpä. Yksinkertaisesti, heidän kullanhimonsa oli pakkomielle heidän uskomuksestaan johtuen. Me käsittelemme tuota jonain myöhempänä aikana. Heidän kullanhimonsa on melkein kuin alkoholismi, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.

Suurin osa kullan arvosta liittyy sen ominaisuuksiin. Johtuen sen atomirakenteesta sitä on mahdollista manipuloida tavoilla, joilla muita aineita ei ole. Kaikkina aikoina on ollut alkemian myyttejä, joissa lyijystä tehdään kultaa. On olemassa joitain energeettisiä ulottuvuusportteja kullan atomirakenteeseen, jotka mahdollistavat sen manipuloinnin tietyillä tavoilla, mikä kasvattaa sen arvoa. Se on varsin muokattavissa atomitasolla. Juuri nyt useimmat ihmiset Maapallolla eivät ymmärrä tätä teknologiaa — onneksi — sillä tasolla. Salaseuroissa on ihmisiä, jotka ymmärtävät sen miten muokattavissa kulta-atomi on ja he yrittävät kytkeä sitä takaisin tähän ulottuvuuksien väliseen porttiin saadakseen vallan tunteen. Tähän mennessä, ainakin ihmisistä puhuttaessa, tässä ei olla onnistuttu. Mutta on olemassa, nytkin, joitain avaruusolentojen ryhmiä jotka edelleen kaivavat kultaa planeetallanne salassa.

Eräs kaikkein tärkeimmistä asioista jonka me haluaisimme teidän ymmärtävän on se, että kullanhimo on opittua. Useimmat ihmiset, jotka pakkomielteisesti hamuavat kultaa nykyäänkin, eivät tiedä miksi he niin tekevät. Useiden toistuvien reinkarnaatioiden aikana, jolloin näin on ajateltu, he ovat menettäneet kosketuksensa syyhyn miksi he niin tekevät.

Kullan suuri arvo ei ole muuttunut planeetallanne. Timantit tai mikään muu aine ei ole ohittanut sitä. Kultafiksaatio Maapallolla on ollut tasaista Sumerian ajoista asti! Se kertoo teille siitä, että jotain on käynnissä paljon syvemmällä tasolla.

Puhuttaessa siitä mitä Maapallolla nyt tapahtuu, me emme todellakaan aio kertoa teille että tulee olemaan suuria kriisejä joita varten teidän tulisi varautua. Kuitenkin, se mitä me haluamme ilmaista on miten tärkeää teille kaikille on oppia olemaan niin omavarainen kuin mahdollista. Tämä ei ole teidän ”suojelukseksenne”. Pikemminkin mitä omavaraisemmiksi te muututte, sitä vähemmän te kuormitatte systeemiä. Tällä tavoin systeemi voi käydä läpi transformaationsa vähimmällä määrällä draamaa. Mitä riippuvaisempia te olette systeemistä, sitä enemmän te käytätte systeemiä pelkoon perustuen ja kulutatte sitä. Tämä tekee transformaatiosta vaikeampaa, koska liian moni asia riippuu systeemistä.

Meidän suosituksemme teille jotka ovat kykeneväisiä ja innostuneita tästä on tehdä seuraavasti. Ajan kuluessa, jos haluatte investoida johonkin, investoikaa johonkin fyysiseen — se tarkoittaa kiinteistöjä, maata, kultaa, hopeaa, platinaa, mitä tahansa. Nuo ovat asioita joissa pääsette fyysiseen vaihdantaan omaisuudellanne. Se säilyttää omaisuuden taloudellisen epävakauden aikana. Se on ratkaiseva tekijä. Myöskin, kun te laitatte varallisuutta johonkin fyysiseen, jotain tapahtuu teidän sisällänne syvemmällä tasolla. Kaikkina aikoina (velkajärjestelmän kasvaessa), te olette alkaneet ymmärtää arvon merkityksen. Arvo on aina muuttunut. Yksi dollari on ainoastaan niin arvokas kuin se miten paljon leipää sillä saa. Teillä ei ole ollut vakaan arvon käsitettä elämässänne. Teillä ei ole ollut oman vaurauden käsitettä koska raha itsessään on pelkkää paperia — sen arvon takeena ei ole kulta eikä mitään muutakaan. Olette menettäneet kosketuksen arvon luonteeseen.

Kun alatte sijoittaa varallisuuttanne fyysisiin asioihin, asioihin jotka voivat kantaa muutoksen läpi, saatte idean varallisuuden arvosta. Saatte idean oman itsenne arvosta. Saatte idean kyvystänne luoda vaurautta. Sisäisesti tämä muuttaa teitä. Sisäisesti se vapauttaa teitä enemmän ja enemmän systeemin riippuvuudesta. Ja yksi kaikkein tärkeimmistä asioista joita ehodttaisimme tänä epävakauden aikana on, että te, kaikilla elämänne tasoilla, oppisitte tulemaan vähemmän riippuvaisiksi. Oppikaa tulemaan vähemmän riippuvaisiksi puolisoistanne, vanhemmistanne, valtiostanne, taloudestanne. Jos olette vähemmän riippuvaisia, otatte pois painolastia. Jos otatte pois painolastia, silloin systeemi itsessään voi transformoitua vähimmällä määrällä synnytystuskia. Tämä hyödyttää teitä. Se hyödyttää systeemiä, ja se hyödyttää teitä pääsemään hajulle itsestänne ja kyvyistänne erittäin syvällä tasolla, joka menee älyn tuolle puolen. Tämä on erittäin henkilökohtainen sisäinen asia, jota me emme voi kuvata. Teistä vain tuntuu todella erilaiselta. Ja tulette näkemään ihmeellisiä muutoksia.

Tämä on ehdotus. Seuratkaa intuitiotanne. Jos te, peloissanne, muututte riippuvaisemmiksi systeemistä, silloin te tulette kokemaan kaaosta. Systeemi ei kestä niin montaa rippuvaista. Se palaa loppuun. Jossain määrin tämä on se mitä tapahtui Venäjällä.

Teidän kaikkein muinaisimmissa teksteissänne, kuten Raamattu, puhutaan koronkiskonnan pahuudesta. (Tarkoittaa rahan lainaamista korolla.) Nämä tekstit sanovat, että koronkiskonta aloittaa ketjun, joka johtaa tuhoon. Ehdotuksemme on, että ette lainaisi rahaa korolla — prosessi itsessään perustuu fiktiiviseen varallisuuteen ja se on pelkkää uhkapeliä. Se edistää vain epäharmoniaa kaikissa systeemeissä. Mutta kaikilla on omat valintansa ja se on teistä kiinni päättää mikä teille on oikein.

Ideaalit olosuhteet ovat sellaiset, jossa maksatte pois kaikki velkanne ja lakkaatte lainaamasta rahaa. Tämä ottaa pois painolastia systeemiltä ja teiltä. Se tulee vapauttamaan varallisuutenne jota voitte käyttää johonkin muuhun.

Kysymys: Jos kaikista tulisi velattomia, eikö se vahingoittaisi kansainvälisiä pankkiireja?

Kyllä. Systeemiä, joka perustuu henkilökohtaiseen vastuunottoon, ei voi korruptoida. Voi korruptoida vain sellaisen systeemin, jonka luonteeseen on sisäänrakennettu riippuvuussuhde. Tämän takia, ajan mittaan, lähes jokainen valtio maailmassanne on ollut jossain määrin korruptoitunut. Valtio ottaa vastuutta POIS kansalta. Siten he voivat muuttua riippuvaisiksi systeemistä. Tai, sanoisimmeko, heistä tulee ”keskinäisriippuvainen” järjestelmä, joka lopulta johtaa täyteen toimimattomuuteen ja romahdukseen. Sellaista systeemiä ei voi korruptoida, joka perustuu täyteen vastuunottoon omasta itsestä.

Kun teillä on varallisuutenne fyysisissä asioissa (ja ette ole riippuvaisia jonkin toisen ”tappiosta” jotta te voisitte ”voittaa”), silloin varallisuutenne on puhdasta, sitä ei voida viedä teiltä, ja te muututte sisältäpäin. Jos haluatte jatkaa lainaamisen leikkiä, kaikin mokomin mutta tunnustakaa, että saatatte lisätä taakkaa ja aiheuttaa systeemin romahtamisen. Se on uhkapeliä.

Me olemme puhuneet aikaisemmin paljon yhteisöstä. Koko idea yhteisössä ei ole erillisyys. Se on integraatio. Me emme puhu fyysisen omaisuuden hamstraamisesta, sen piilottamisesta ja yksin elämisestä. Ei! Täysin omasta itsestään vastuussa olevien yksilöiden yhteisössä kukaan ei elä pelossa siitä, että joku tulisi ja ottaisi jotain pois heiltä. Voitte luonnollisesti mennä naapurinne luokse, ei velvoitteesta vaan rakkaudesta. Tuon tyyppiset ympäristöt ovat vauraampia ja tuottavampia ja onnellisempia kuin ympäristöt, jotka perustuvat henkilökohtaisen omaisuuden hamstraamiseen ja pelkoon siitä, että se voidaan viedä teiltä.

Plejadilaisessa yhteisössäni, meillä ei ole varallisuutta samalla tavalla kuin teillä. Mutta menneisyydessämme meillä varallisuutta ja siirryimme yhteisöön. Puhun oman yhteisöni kokemuksesta, joten on toisiakin tapoja toimia. Ihmiset tuppaavat (kun heidät jätetään keskenään luonnontilaan) manifestoimaan asioita erittäin plejadilaiseen tyyliin. Mutta te vastustatte sitä!

Kysymys: Onko olemassa Plejadeja, jotka ovat vauraampia kuin toiset? Onko joillain isompi alus?

No, me emme näe sitä vaurautena.

Kysymys: Kenellä on isoimmat alukset?

Niillä jotka sellaisia haluavat. Vauraudella on tarkoitus ainoastaan silloin kun tuntee puutetta. Kyse on polariteetista. Jos voi saada aivan kaiken haluamansa, mihin silloin tarvitaan vaurauden määritelmää? Ei silloin voi olla vaurautta. Vauraus on vain puutteen mitta. Vauraus on mitta sille mitä omistaa verrattuna mitä sinulla tai toisella ei ole. Yhteiskunnassa kuten omani (joka perustuu järjestelmään jota me nimitämme ”Yhtäläisen Arvon Järjestelmäksi”), koska kenellä tahansa voi olla mitä tahansa he haluavatkin milloin he haluavatkaan, ja tuotannosta on ylijäämää, silloin ei ole vaurauden määritelmää. Sellaista vain ei ole.

Kysymys: Voivatko vähemmän kehittyneet yhteiskunnat päästä samaan?

Ehdottomasti, ei epäilystäkään. Mutta se ei voi tapahtua nyt teidän planeetallanne kun teillä on nykyinen määrä pelkoa. Jos joku päivä maailman presidentti sanoisi, ”Okei, tästä eteenpäin meillä on Plejadien Yhtäläisen Arvon Järjestelmä”, silloin tapahtuisi kauheasti hamstraamista koska te ette uskoisi että te ansaitsette sen. Teistä tuntuisi kuin teidän olisi pakko ”saada” niin paljon kuin vain mahdollista ennenkuin joku muu muuttaa mielensä. Teknologisesti te voisitte saada tämän aikaan. Emotionaalisesti te ette ole vielä siinä pisteessä. Puutteessa on kiinni vielä liikaa. Vielä on liikaa kiinni uskomuksessa, että maailmassa on niitä joilla on ja niitä joilla ei ole. Tarvitaan enemmän sisäistä muutosta kunnes voitte ottaa käyttöön Plejadien Yhtäläisen Arvon Järjestelmän tai teidän oman versionne vaurauden tasaisesta jakamisesta, mikä ei ole kommunismia.

Älkää pitäkö tätä loukkauksena yhteiskuntaanne kohtaan. Selvästikin puutteen ja vaurauden peli edelleen palvelee teitä, muuten te ette pelaisi sitä. Joten siinä on arvonsa. Kun siirrytte kohti ideaa, josta me juuri puhumme teille, vastuun ottaminen, fyysisissä asioissa varallisuuden pitäminen ja yhteisöllinen eläminen, se on Plejadien Yhtäläisen Arvon Järjestelmän esiaste. Kun olette yhteisössä, jossa kaikki ovat vastuussa itsestään, silloin luonnollisesti jaatte kaiken sen mitä teillä on muiden kanssa. Te tiedätte, että he luonnollisesti jakavat kaiken omansa kanssanne — ei velvollisuudentunnosta tai kommunismin oppien takia, vaan yksinkertaisesti koska he välittävät toisista. Tämä on se siemen, josta alkaa itää Plejadien Yhtäläisen Arvon Järjestelmä.

Monet teistä itkevät uudenlaisen elämäntyylin perään. Haluatte päästä myös toisten ihmisten läheisyyteen. Se on melkein kuin olisitte väsyneitä luomaan rajoja ympärillenne. Olette väsyneitä rakentamaan seinämiä ympärillenne.

Sijoituksista puheenollen, toinen asia johon on hyvä sijoittaa on oma itsensä. Oppikaa taito tai luokaa jotain jota voitte vaihtaa. Se on fyysinen sijoitus. Koronkiskonta (lainaaminen korolla) on se mikä on saanut aikaan kaikki nykyjärjestelmänne ongelmat. Valtionne ovat veloissa ulkomaisille velkojille. Jokainen on veloissa jollekulle. Tämä johtuu kaikki siitä että joskus kauan sitten koronkiskonta otettiin käyttöön. Kaikkein pyhimmissä testeissä Maapallolla se on ollut yksi kaikkein suurimmista synneistä! Koronkiskonnan kautta tapahtuu suurin osa korruptiosta.

Jos muututte vastuullisemmiksi ja alatte toimia niiden kanssa jotka valitsevat tehdä samoin, silloin teillä on aina kaikki tarvitsemanne kun sitä tarvitsette. Aina. Se on todella erilainen tapa elää. Lopulta tämä voi olla yksi poluista joka johtaa Plejadien Yhtäläisen Arvon Järjestelmään.

Niille teistä jotka eivät tiedä mistä me puhumme kun puhumme Plejadien Yhtäläisen Arvon Järjestelmäst, se on erittäin yksinkertaista. Se voi kuulostaa liiankin yksinkertaiselta. Kaikki yhteiskunnassa on samanarvoista kaiken muun kanssa. Me käytämme analogiaa. Voin mennä ”supermarkettiin” ja saada ruokatavarani. En osta niitä, yksinkertaisesti kävelen pois niiden kanssa. Kuitenkin, aina kun joku tulee luokseni palveluksiani perässä, tuotan heille palvelusta. Tämä sallii kaikkien planeetallani tehdä sitä mikä heitä innostaa eikä huolehtia siitä että he eivät saa siitä elantoaan.

Teidän nykyinen arvojärjestelmänne on täysin mielivaltainen. Yhteisössä mielivaltaiset arvot lentävät ikkunasta pihalle. Ette voi jatkuvasti muuttaa niitä omiin tarkoituksiine. Me näemme planeettanne yhtenä holistisena yksikkönä. Joskus me puhuimme jollekulle tästä ja he olivat erittäin kriittisiä. He sanoivat, ”No, kuka vie roskat, sillä ketään ei voisi kiinnostaa tuollainen?” Ei. Ketään ei kiinnosta roskien vieminen. Kuitenkin, on ollut paljon porukkaa (keksijöitä) jotka ovat olleet erittäin innostuneita keksimään laitteita joilla päästä eroon roskista! Tämä on holistisen organismin oire. Missä on tarve, sillä on aina joku joka tyydyttää tuon tarpeen. Tämä on se miten yhteiskuntamme toimii. Me tiedämme, että tämä on erittäin vierasta teille. Katsokaa miten paljon nälkäisiä keksijöitä maailmassanne on, jotka haluavat keksiä vaihtoehtoisia energianlähteitä. On ihmisiä, jotka haluavat keksiä uusia jätehallinnan muotoja. On monia, jotka haluavat keksiä asioita ja auttaa muita pääsemään irti heitä epämiellyttävistä asioista.

Jos yhtäkkiä päästätte irti määritelmistänne ja jäykistä rajoitteistanne ja opitte seuraamaan innnostustanne joka päivä, te loisitte tämän saman! On vain ajan kysymys milloin te niin teette. Juuri nyt on silti liian monta, jotka ahnehtivat valtaa, rahaa ja jotka elävät pelossa.

Eräs suurimmista toiveistani on, että joku päivä kaikki te saapuisitte planeetalleni joko fyysisesti tai unitilassa ja saisitte käsityksen siitä miten me elämme. Voisitteko kuvitella sanomiseni seuraukset?

Teidän kanssa puhuminen on ollut ilo, kuten aina. Lähetän rakkauteni ja parhaat toiveeni evoluutionne jatkumisen puolesta.

  Artikkelin julkaissut worldtrans.org

Ihmiskunnan mahdolliset ja todennäköiset tulevaisuudet

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me pohdimme niitä monia mahdollisia tulevaisuuksia, joita ihmiskunnalla on nyt edessään, ja me huomaamme miten moniin tulevaisuuksiin keskitytään ja niistä keskustellaan heränneiden kollektiivissa. Nämä mahdolliset, mutta ei todennäköiset, tulevaisuudet ovat varsin ilottomia ja kolkkoja. Monet virittäytyvät aikalinjaan jolla te ette tällä hetkellä ole, eikä se ole kenellekään hyvä aikalinja hypättäväksi, ja kuitenkin he jatkavat siihen keskittymistä.

Teidän tulee antaa tunteidenne ohjata, koska kaikki todellisuudet ovat totta ja kaikki totuudet ovat totta, ja te jatkuvasti värähtelette eri todellisuuksien välillä, eri aikalinjojen välillä. Me haluaisimme nähdä useampien heränneiden ihmisten määrittävän itselleen haluavatko he keskittyä johonkin sen perusteella miltä se tuntuu, vaiko siihen mitä heidän mielensä ajattelee todeksi. Voitte luoda todellisuuksia vaikka ette kokisikaan niitä. Ei ole kenellekään liian myöhäistä käydä paremmalta tuntuvalle polulle, mutta me emme voi saada jotakuta välittämään siitä miltä heistä tuntuu. Kunpa voisimmekin.

Te, jotka olette äärimmäisen herkkiä ja jotka edelleen keskitytte aikalinjoihin, joita ette halua kokea, olette niitä joilla tällä hetkellä on kaikkein vaikeinta. Teidän on tarkoitus seurata sisäistä johdatustanne, tunteitanne, ja rohkaista muitakin tekemään samoin, sen sijaan että varoittelisitte kaikkia tästä dystooppisesta tulevaisuudesta, joka teidän mielestänne on todellinen tulevaisuus. Sellaista ei tietenkään ole.

Te ylösnousette, ja se on väistämätöntä tänä aikana. Se miten sen teette, milloin sen teette ja miten paljon iloa tunnette matkan aikana, nämä kaikki ovat muuttujia, kysymysmerkkejä, määritettäväksi, ja ne kaikki tulevat olemaan teidän määrittämiänne, ei minkään ulkopuolisen voiman, ei minkään ulkopuolisen tahon, ei kenenkään ulkopuolisen henkilön, ryhmän, mikään muu ei voi luoda todellisuutta teille ja pakottaa teitä kokemaan sitä.

Siten on aika kaikkien siellä Maapallolla arvostaa omia tunteitanne tarpeeksi antaaksenne niiden johdattaa teitä sinne mihin teidän tulee tänä aikana keskittyä. Me haluamme teidän myös tunnustavan, että jotkut näistä epämiellyttävistä tulevaisuuden todellisuuksista ovat oikasti menneisyyden todellisuuksia, joita olette joskus kokeneet, ja siksi ne tulevat nyt pintaan, siksi nuo teoriat ja ennusteet ovat olemassa.

Kun tulette tietoisiksi jostain näistä kaameista tulevaisuuden kokemuksista, joista ihmiset puhuvat, ja kuulostelette tunteitanne, voitte päästää siitä irti. Tehtävä suoritettu. Kun jokin saa teidät tuntemaan jotain mikä teidän on tarkoitus tuntea, se on näytellyt osansa teidän tarinassanne, ja voitte mennä eteenpäin.

Kiinnittäkää huomiota siihen mihin jäätte kiinni, ja varmistakaa että siivoatte pesänne aina silloin tällöin. Päästäkää irti siitä mikä on ollut teissä kiinni kuin liima. Päästäkää siitä irti, että voitte tuoda paremmalta tuntuvan todellisuuden, paremmalta tuntuvan nykyhetken, koska molemmat niistä johtavat parhaaseen mahdolliseen tulevaisuuteen teille sekä koko ihmiskunnalle.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Ministeriön alihankkija näki UFOn jossa omituisia symboleja

Elokuussa 2013 silminnäkijät 1, 2 ja 3 ajoivat kaukaista mökkitietä Kanadan Ontariossa. He olivat juuri lopettaneet metsästyksen ja olivat menossa takaisin leiriin.

Seurasi mitä intensiivisin kohtaaminen tunnistamattoman lentävän esineen kanssa.

Pääsilminnäkijä oli insinööri, joka teki alihankintaa puolustusministeriölle. Tämän ovat varmentaneet tutkijat Phil Leech ja Robert Powell.

Me puhuimme Powellin kanssa, joka on nyt hommissa Scientific Coalition for UAP Studiesille (SCU), tästä tapauksesta ja siitä miksi hän pitää sitä niin uskottavana.

Pääsilminnäkijä ja muut silminnäkijät kertoivat omilla nimillään asiasta tutkijoille — heidän todistuksensa sekä heidän tallentamansa video käsitellään tässä jaksossa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Toinen Vatikaanin sisäpiiriläinen: “Tietyt voimat” käyttävät COVIDia ajamaan “pahan agendaa”

Kirjoittanut Arjun Walia
  • Kardinaali Raymond Leo Burke, entinen Vatikaanin korkeimman oikeuden puheenjohtaja, on ilmaissut mielipiteensä että ”pahat” voimat käyttävät COVIDia manipuloimaan ihmisten tietoisuutta ja saamaan aikaan ”Great Resetin” jossa ihmiskunnan paras etu ei ole etusijalla.
  • Miksi meillä on niin vaikeaa keskustella vaikeista ongelmista? Miksi niin moni ihminen on tietämätön siitä miksi ihmiset eivät ajattele tai tunne niinkuin kanssaihmiset? Tulisiko meidän tarkastella todisteita kaikilta kanteilta?

Siitä ei ole kauaakaan kun entinen Yhdysvaltain apostolinen nuntius Carlo Maria Viganò kirjoitti kirjeen Donald Trumpille ja mainitsi “deep staten” ja ihmistietoisuuden manipuloinnin. Vaikka idea varjohallituksesta, joka käyttelee suurta valtaa useissa muissa hallituksissa, on vahvasti joutunut naurunalaiseksi valtamediassa, poliitikot, akateemikot ja journalistit ovat kuvanneet sen ja paljastaneet sen olemassaolon jo vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi Theodore Roosevelt sanoi, että “Näennäisen valtioauktoriteetin taustalla istuu valtaistuimellaan näkymätön hallitus, joka ei ole vastuussa tai tilivelvollinen kenellekään. Tämän näkymättömän hallituksen tuhoaminen, korruptoituneen liikemaailman ja korruptoituneen politiikan välisen epäpyhän liiton tahraaminen on nykypäivän valtiomiestaidon ensimmäinen tehtävä.”

On monia esimerkkejä. Jos kaivaa vähänkään eri voimien taakse, joita korporaatiot käyttävät valtioon ja politiikkaan, idea “syvävaltiosta” muuttuu varsin selväksi.

Vigangon kirje väitti, että COVID-pandemia on “yhteiskunnallisen manipulaation kolossaalinen operaatio”. Hän myös kynäili toisen kirjeen kuukausia myöhemmin, väittäen että “Great Resetia” käytetään “radikaalisti rajoittamaan ihmisten vapauksia”. Tämä on jotain mitä me näemme COVIDin kanssa nyt, monet sanovat, ja kaikki tämä on naamioitu meidän suojelemiseksemme.

Monet lääkärit, tieteentekijät, journalistit ja kansalaiset ovat ilmaisseet myös samaa sentimenttiä. NSA:n sisäpiiriläinen Edward Snowden, esimerkiksi, on tuonut esiin huolensa samasta asiasta, väittäen että pandemiaa käytetään viemään vapauksia ja oikeuttamaan korkeampaa kansallisen turvallisuuden tasoa ja “monitoroimaan meitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin”. Se on sama kuin mitä 9/11:n jälkeen tapahtui, oikeuksia viedään pois ja lakeja hyväksytään ja ne jäävät voimaan pitkälle tapauksen jälkeenkin.

Autoritarianismin levitessä, hätätilalakien astuessa voimaan, meidän uhratessa oikeutemme, me uhraamme myös kyvyn pysäyttää luisumme vähemmän liberaaliin ja vähemmän vapaaseen maailmaan. Uskotko todellakin, että kun ensimmäinen aalto, toinen aalto, kuudestoista aalto koronavirusta on jo kauan taakse jäänyttä elämää, näitä lisävaltuutuksia ei enää pidetä voimassa? — Snowden

Mutta onko tämä kaikki puhe vain “salaliittoteoriaa?”

Vigano on saanut rinnalleen toisen Vatikaanin ‘sisäpiiriläisen’. Hänen nimensä on kardinaali Raymond Leo Burke. Burke on The Shrine of Our Lady of Guadalupen perustaja, entinen Vatikaanin korkeimman oikeuden puheenjohtaja ja Maltan ritareiden mesenaatti.

Burken sanoi saarnassaan, “Sitten on mystinen Wuhanin virus, jonka luonteesta ja ehkäisystä valtamedia antaa meille päivittäin ristiriitaista informaatiota. Se mikä on selvää, kuitenkin, on että tietyt, kansakunnille vihamieliset, voimat ovat käyttäneet sitä edistämään pahan agendaa. Nämä voimat sanovat meille, että me olemme nyt niinkutsutun‘Great Resetin’ keskellä, ‘uuden normaalin’ jota meille sanellaan manipuloimalla kansalaisia ja kansakuntia pelolla ja epätietoisuudella.”

Hän viittaa ihmistietoisuuden manipulointiin, jotain mistä me täällä Collective Evolutionissa puhumme varsin paljon.

Burke on saanut mielipiteistään tiukkaa kritiikkiä monet kerrat, ja jos joku tunnettu puhuu “Great Resetia” vastaan tai maalaa COVIDista kuvaa joka ei sovi median meille jatkuvasti syöttämään narratiiviin, heidän sanansa yleensä jäävät huomiotta, ja jos jos he ovat tarpeeksi paljon saaneet julkisuutta ja jonkinlaisen viraalin maineen, niitä yleensä nimitetään salaliittoteoriaksi tai “fake newsiksi”.

Idea siitä, että COVIDia käytettäisiin ajamaan läpi toimia, jotka eivät ole mitenkään tarpeellisia, hyväntahtoisuuden nimissä ja kaikkien turvaksi ja suojaksi, on ristiriitainen aihe. Yhteiskunta ei kykene käymään keskustelua näistä ideoista ja muista ristiriitaisista aiheista. Me olemme niin polarisoituneita sen suhteen mihin me uskomme, että meillä on vaikeaa käsitellä vastapuolen näkökantaa, ihan sama miten paljon informaatiota ja evidenssiä esitetään joka on ristiriidassa meidän uskomamme kanssa.

Ei auta, että tuhannet lääkärit ja tieteentekijät sensuroidaan yksinkertaisesti datan ja informaation jakamisesta, ja mielipiteiden jotka ovat ristiriidassa viranomaisilta saamamme informaation kanssa.

Yksi asia, jonka olen huomannut nyt enemmän kuin aiemmin journalistina ja tutkijana, ja ihmisenä yleensä, on se että ihmisten tiedonnälkä on suurempi kuin mitä me saamme valtamediasta. Ikään kuin ihmiset alkaisivat tunnustaa, että maailmamme ja poliitikkomme ja perinteiset mediatalot ovat korruptoituneita, ja se on tapahtunut matkan varrella. Miten voi nähdä kaiken tämän hämmennyksen läpi? Mihin mediaan luottaa? Mikä on totuus? Nämä ovat kaikki isoja kysymyksiä, joita monet kysyvät. Me myös näemme moniin ammattilaisiin ja yhteiskunnan asiantuntijoihin kohdistuvaa luottamuspulaa johtuen siitä tunteesta, että heidät on myös mädätetty. Kuka heidät on mädättänyt? Se riippuu tilanteesta. Näihin kysymyksiin vastaaminen on tarkoittanut monille vaihtoehtoisen tiedon tai perspektiivien etsimistä monista nykyisistä tapahtumista, yrityksenä ymmärtää maailmaa. – Joe Martino

En ole varma mikä ratkaisu on, mutta tiedän että hiljaisena pysyminen ja oman itsemme totuuden puhuminen ei ole vaihtoehto. Olen kirjoittanut syvemmin niistä huolista, joita tämä pandemia herättää, jotka ovat toimineet katalyyttinä monille ihmisille alkaa kyseenalaistaa meidän saamaamme informaatiota.

Viime kuukausien aikana olen nähnyt akateemisia artikkeleja ja pääkirjoituksia professoreilta, jotka on vedetty pois tai leimattu “fake newsiksi” sosiaalisen median alustoilla. Usein ilman selitystä. Olen huolissanu tästä rankkakätisyydestä ja joskus suorasta sensuurista. – Vinay Prasad, MD, MPH (lähde)

Tämänkaltaiset perspektiivit usein haukutaan pystyyn “salaliittoteorioina” valtavirrassa, ja monet muut liittyvät kuoroon. Mutta eikö olisi aihetta keskustella siitä laajemmalla tasolla? Kirjoitin artikkelin siitä miksi Great Reset ja “New World Order” ovat kaukana salaliitosta ja legitiimin yhteiskunnallisen keskustelun aihe: “COVID-19: A Precursor To A ‘New World Order?’ aka “The Great Reset.“

Tuntuu siltä kuin meidän pitäisi repiä itsemme irti tästä keskenkasvuisesta, vähättelevästä kulttuurista mitä tulee näiden ideoiden tarkasteluun ja alkaa nähdä ne sellaisina kuin ne todella ovat.

Pyydän tässä että näistä aiheista keskusteltaisiin laajemmalti ja niitä kritisoitaisiin. Miksi niitä aina pidetään salaliittona ja niitä pilkataan? Monet kansalaiset eivät pidä siitä miten Great Reset esitetään, ja on tärkeää olla empaattinen näitä ihmisiä kohtaan koska meidän tulee ymmärtää se mikä heidän taustansa on ja miksi he tuntevat niin. Mutta on yhtä tärkeää , että nämä ihmiset ovat empaattisia tämän artikkelin ajatuksia kohtaan, kuten sen jonka linkkasin yllä, ymmärtääksemme sitä mitä toinen suuri joukko kansaa ajattelee ja miksi heidän mielestä autoritaarinen kontrolli ei välttämättä ole uskottava tulevaisuudenkuva, johon ihmiskunta haluaa ryhtyä.

Vasta sen jälkeen me voimme ymmärtää toinen toisiamme ja keskustella aiheesta todella. Se on paljon parempaa kuin jatkuvasti olla napit vastakkain kokoajan. Yksi asia on varmaa, jos me jatkuvasti kiistelemme keskenämme ja uskomme että vastapuoli ei kykene järkeilemään tai tarkastelemaan todisteita, silloin me emme pääse eteenpäin. Kukaan ei ole tyhmä.

Ei ole paljoakaan väliä olemmeko me samaa mieltä siitä onko jokin Great Resetin kaltainen suunniteltu salaliitto. On paljon tärkeämpää kysyä: onko se maailma jonka me haluamme todella luoda? Onko se mihin me olemme asettaneet luomisemme rajat, ja jos ei ole, mikä meitä pidättelee? Mikä valta ja voima meillä voisi ollakaan jos me liittyisimme yhteen ja tekisimme jotain?

Jos me emme halua antaa ihmisille, joiden me emme halua edustavan meitä, suuria määriä valtaa, silloin meidän tulee herätä ja tajuata, että se ei ole nuo henkilöt joiden on muututtava vaan meidän.

 

Artikkelin julkaissut Collective Evolution