Avainsana-arkisto: Jimmy Carter

Isänmaallinen UFO ennusti Carterin presidenttiyden

Havaintopäivämäärä: tammikuun 6. 1969

Havaintopaikka: Leary, Georgia, USA

Tämä UFO-havainto on todiste siitä, että näillä avaruusolennoilla on tietoa tulevaisuudesta ja mahdollisesti kykenevät aikamatkailuun.

Tässä amerikkalaisen presidentin Jimmy Carterin haastattelussa hän mainitsee jotain, jota en ole koskaan kuullut hänen sanovan havainnosta. Hän sanoi, että hän näki UFOn väläyttävän valoja… punaista, valkoista ja sinistä. Amerikan lipun värit. Aivan niin juuri, UFO ei ainoastaan tiennyt kuka Jimmy Carter oli tuohon aikaan, avaruusolennot tiesivät myös kuka Jimmy Carter tulee olemaan 8 vuoden päästä. He yrittivät tervehtiä tulevaa Amerikan presidenttiä väläyttelemällä hänelle Amerikan lipun värejä… kymmenen minuutin ajan. Näyttää siltä kuin Jimmyä olisi siunattu avaruusolentojen vierailulla. He pyörivät paikalla tarpeeksi pitkään näyttääkseen Jimmylle että avaruusolennot ja UFOt ovat todellisia. Mutta en usko, että kukaan on ennen kytkenyt UFOn vilkkuvia värejä Amerikan lippuun aiemmin. Mietin oliko presidentti Carter koskaan miettinyt sitä. Katso allaoleva video ja kuuntele hänen kuvaavan värit 33 sekunnin kohdalla. Mietin mitä muuta avaruusolennot tekivät auttaakseen Jimmyä? Manipuloivatko he hänen mieltään millään tavalla? Yrittivätkö ne taivutella häntä paljastamaan totuuden avaruusolennoista maailmalle?

Jos UFO pysäytti noin 500-1000 metrin päähän Jimmystä kuten hän kertoo, jotta he silloin olisivat tienneet kuka Jimmy oli, heillä on ollut pakko olla jotain telepatiaa, kaukokatselu tai tapa lukea ihmisten mieltä etäältä määrittääkseen sen kuka siellä seisoi. Vaikka hän vähätteli havaintoa kansallisessa televisiossa, jos luet alla yksityiskohtia, havaitset että havainto teki mieheen lähtemättömän vaikutuksen ja että hän todellakin uskoi sen olevan avaruusolentojen alus.

Scott C. Waring

Raportti Jimmy Carterin havainnoista

Carterin UFO-havainto alkoi pian sen jälkeen kun aurinko oli laskenut tyynenä iltana. Jimmy Carter seisoi Lion’s Clubin ulkopuolella Learyssa, Georgiassa, odottaen tapaamisen alkua. Yhtäkkiä hän ja kymmenen muuta silminnäkijää havaitsivat punavihreän orbin säteilevän länsitaivaalla. Carter kuvasi kappaletta näin: ”se tuntui liikkuvan meitä kohti etäältä, pysähtyvän, liikkuvan osittain pois, palaavan, sitten poistuvan. Sinertävä ensin, sitten punertava — valoa säteilvä, ei kiinteä.” Carter sanoo, että ”ajoittain se oli kirkas kuin Kuu, ja arviolta yhtä suuri kuin Kuu, ehkäpä hieman pienempi. Kappale säteili valoa, se ei ollut kiinteä.”

Atlanta Constitutionin haastattelussa Carter kuvasi tapauksen liikkuvan luonteen. Hän kuvasi havaintoa ”erittäin huomionarvoiseksi näyksi.” Tämä on tärkeä tapaus, koska monet skeptiset tutkijat ovat yrittäneet vähätellä havaintoa huuhaana. Mikään Carterin tapauksen kuvauksista ei ole tehnyt tapauksesta huuhaata. Jimmy Carterin äiti Lillian on myös myöntänyt, että Carter on ollut hämmästynyt siitä mitä hän näki. ”UFO teki suuren vaikutuksen Jimmyyn”, hän sanoi. ”Hän kertoi minulle havainnosta monta kertaa. Hän on aina ollut jalat maassa oleva järkevä poika, ja havainto hänelle oli yhtä varma kuin raha pankissa.”

Carter oli itse asiassa kuvannut UFO-havainnon monta kertaa sen tapahtumisen jälkeen. Joka kerta, mm. viimeisin kerta Emory Universityssa vuonna 1997, Carter on aina pitänyt tapauksen luonnetta huikeana. Hän ei myöskään ole koskaan pitänyt näkemäänsä luonnonilmiöksi luokiteltavana asiana. Carter arvioi, että kappale oli 300-1000 metrin päässä hänestä. Hän arvioi tapauksen kestäneen noin 10 minuuttia. Sitten kappale katosi. Carter oli niin vakuuttunut näkemästään, että hän tallensi näkemänsä nauhalle tuohon aikaan. https://www.youtube.com/watch?v=gzcimqQDrJk

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Grant Cameron: Välähdyksiä UFO-paljastuksesta

Grant Cameron X-Conference 2004 – First Annual Exopolitics Expo huhtikuu 17-18, 2004

Aina ufologian modernin alan alusta vuodesta 1947 lähtien on ollut useita tapauksia jolloin ihmiset, jotka edustavat eri valtion segmenttejä, ovat lähestyneet ihmisiä mediassa ja UFO-yhteisössä. He ovat tarjonneet selkeitä väläyksiä informaatiosta, joka viittaa siihen että UFO-ilmiö on Maan ulkopuoleista alkuperää ja että valtio on tiennyt siitä aina aivan alusta lähtien. Näiden valtion lähestymisten tärkeys on siinä että valtiota ei ole vaadittu sellaista tekemään. He yksinkertaisesti olisivat voineet jatkaa niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Aion käyttää hetken aikaani pohdiskellen mahdollisia valtion motiiveja näille välähdyksille. Aikeeni on yksinkertaisesti listata esimerkkejä ja sallia niistä kiinnostuneiden ihmisten puhua niistä myöhemmin. Mahdollisiin syihin sille mitä oikeasti tapahtuu kuuluu:

•         Tutkijoiden harhaanjohtaminen totuudesta;

•         Aiheen ja tutkijan uskottavuuden pilaaminen;

•         Tutkijan ja UFO-vuotojen virtauksen kontrollointi, tai kontrolloitu tapa julkistaa totuus ilmiöstä samalla kun pysytään kontrollissa.

Lopuksi, ennen kuin aloitan, haluaisin mainita että mielestäni ne ovat kaksi eri valtion käyttämää menetelmää saada informaatio julkisuuteen. Demokraatit tuntuvat vaikuttavan dokumenttien ja tarinoiden julkistuteen suorasti. Republikaanit, toisaalta, vaikuttavat käyttävän takaoven peitemenetelmiä tehdäkseen asioita julkisiksi. Siirtykäämme nyt paljastuksen välähdyksiin, joita alkoi ilmaantua Trumanin kauden lopulla ja Eisenhowerin kauden alussa.

Ensimmäinen henkilö, joka läheisesti oli yhteydessä valtioon, joka sai välähdyksiä siitä mitä oikeasti oli käynnissä oli kuuluisa kontaktihenkilö George Adamski. Hän väitti kokeneensa useita tapaamisia valtion sisäpiiriläisten kanssa, jotka auttoivat häntä “tekemään yhteistyötä valokuvien keräämisessä omituisesta aluksesta joka liikkui avaruudessa.” Adamski listasi joukon valtion kontakteja ja erikoisia valtion lupia, joita hänelle oli annettu.

•        Yhteys neljään USA:n valtion tieteentekijään Point Loman laivaston elektroniikkalaboratoriossa.

•        Yhteys samanlaiseen tieteentekijöiden ryhmään Pasadenassa.

•         Adamskin tärkeä kontakti USA:n ulkopuolella oli entinen tiedustelupalvelu-upseeri Britannian armeijassa.

•        Jacques Valleen lähteen mukaan Australiassa Adamski matkasi passilla, jossa oli samanlaisia erikoisoikeuksia.

• Adamski väitti, että hänellä oli passi jolla pääsee sisään Valkoiseen Taloon.

Erittäin selvästi mukana tässä varhaisessa paljastusaloitteessa oli elokuvatuottaja Walt Disney. Tarinan tapauksesa kertoi eräs hänen tärkeimmistä animaattoreistaan, Ward Kimball.

Vuoden 1979 MUFONin UFO-symposiumissa San Fransiscossa Kimball kertoi, miten Amerikan hallitus oli lähestynyt Walt Disney’ä ennen Neuvostoliiton Sputnik-laukaisua, tehdäkseen UFO-dokumentin. Disneylle sanottu syy UFO-dokumenttiin oli auttaa siedättämään amerikkalaisia todellisuuteen avaruusolennoista.  Kimball esitti puheessaan, että joskus vuosina 1955 tai 1956 ilmavoimat ottivat yhteyden Walt Disney’n. He pyysivät häntä tekemään yhteistyötä UFOista kertovan dokumentin parissa. Osana diiliä ilmavoimat tarjosivat hänelle oikeaa UFO-filmiä, jota sallittaisiin käyttää Disneyn filmissä.

Kimballin tapahtumakuvauksen mukaan Disney toteutti ilmavoimien suunnitelmaa, joka ei ollut kauhean epätavallista. Walt Disneyn piirrettyjen käyttäminen oli ollut jo vuonna 1953 CIA:n Robertsonin UFO-paneelin ehdotus osana kansansivistyskampanjaa, jossa massamediaa käytettäisiin ”riistämään Tunnistamattomilta Lentäviltä Esineiltä niiden erikoisstatus, joka niille on annettu, ja mystisyyden aura, jonka ne valitettavasti ovat saaneet.” Kun Walt Disney oli lopettanut tapaamisen ilmavoimien kanssa, hän alkoi työstää häneltä pyydettyä kansalle tarkoitettua UFO-dokumenttia. Hän pyysi animaattoreitaan miettimään sitä miltä avaruusolento näyttäisi. Sillä aikaa hän odotti ilmavoimien lupaamaa UFO-filmiä. Jonkin ajan kuluttua ilmavoimat ottivat Disney’n uudelleen yhteyttä ja sanoivat, että tarjous vedetään pois. Luvattua kuvamateriaalia UFOista ei annettaisi.

Kimball kertoi tutkija Stanton Friedmanille, että kun hän oli saanut selville että UFO-filmiä ei toimitettaisi, hän henkilökohtaisesti puhui ilmavoimien everstin kanssa, joka sanoi hänelle, “On todellakin paljon kuvamateriaalia UFOista, mutta ei Ward eikä kukaan muukaan saa siihen pääsyä.” Tämän johdosta Disney lopetti UFO-dokumenttiprojektinsa.

Viimeaikaiset informaatiot viittaavat siihen, että Disney on saattanut oikeasti saada käsiinsä jotain kuvamateriaalia muttei hän käyttänyt sitä. Tämä tarina tulee julki tunnetulta brittiläiseltä valokuvaajalta Mike Maloneylta. Mike Maloney on johtava valokuvaaja Mirror Group -sanomalehdille, joka on mukana sekä Royal Photographic Societyn että British Institute of Professional Photographersin työssä. Maloney on voittanut monta palkintoa, 96 erään laskelman mukaan, mm. vuoden lehtikuvaajan palkinnon kolme kertaa.

1970-luvulla Maloney oli syömässä Disneyn johdon ja neljän alkuperäisen Disney-animaattorin (joita oli yhdeksän) kanssa matkallaan Disneyn studioille Los Angelesiin. Tämän ollessa käynnissä Maloney tutustutettiin erääseen henkilöön, joka erään kertomuksen mukaan oli ”hyvin tunnettu Disneyn työntekijä.”

Mies tarjoutui näyttämään Maloneylle jotain epätavallista kuvamateriaalia hänen kotonaan. Kun Maloney näki sen, hän kuvasi sitä ”vanhaksi UFO-filmiksi” ja ”kahdeksi olennoksi joiden hänelle sanottiin olevan avaruusolentoja.”

UFO-tutkija Georgina Bruni haastatteli Mike Maloney’a hänen 1970-luvun alkupuoliskon tapaamisestaan Disneyllä. Hän kuvasi sen mitä Maloney kertoi hänelle filmillä näytetyistä avaruusolennoista:

Yksi, joka näyttä kuolleelta, makasi pöydällä — tai tasolla, toinen selvästi oli elossa ja liikkui lattialla. Hänelle ei annettu informaatiota kuvamateriaalin lähteestä, jonka hänelle kerrottiin olevat ”huippusalaista”, mutta hän ei epäillyt etteikö se olisi ollut aito vanha filmi. Mike kuvasi sen olevan samanlainen kuin avaruusolennon ruumiinavausfilmi joka oli näytetty televisiossa. Missään kohtaa hän ei sanonut sen olevan sama, ainoastaan samankaltainen. Hänen henkilökohtaisesti näkemästään kuvamateriaalista hän sanoi: ‘Jos tuo filmi jonka näin oli feikki, se oli loistava feikki.’

Juuri samaan aikaan kun Disneylle tarjottiin UFO-filmiä dokumenttiin, ilmavoimat olivat kädet täynnä hommaa auttaessaan Clarence Greenea ja Russell Rousea tuottamaan 92-minuuttisen dokumentin nimeltään ”UFO”, joka julkaistiin toukokuussa 1956.

Kolme ilmavoimien korkeaa upseeria, Albert M. Chop, majuri Dewey J. Fournet, kapteeni Edward Ruppelt, antoivat teknistä apua Greenelle ja Rouselle. Kolmella upseerilla oli monta tapaamista tuottajien kanssa. Greene kertoi tutkija Robert Barrowille:

”Yhdessä me tutkimme pitkästi ja läpikotaisesti raportteja, eri dokumentteja ja allekirjoitettuja todistuksia UFO-havainnoista ja tutka-asiantuntijoiden raporteista, jotka yhdessä joidenkin erittäin salaisten värielokuvien kanssa, lentävistä lautasista, muodostavat elokuvan perustan.”

Kaikkein tärkeimpänä Greene ja Rouse saivat kaksi UFO-filmiä. Kaksi filmiä, joista molemmissa näkyy UFOja lentämässä päiväsaikaan, olivat kuvattu Great Fallsissa (Montanan filmi jossa oli kaksi esinettä) ja Tremontonissa (Utahin filmi jossa oli 12 esinettä). Filmit oli analysoitu ja esitetty CIA:n Robertsonin paneelille tammikuussa 1953 parhaina valokuvatodisteina, joita ilmavoimilla on UFOihin liittyen. Näiden tullessa julki Robertsonin paneelissa ilmavoimat päättivät pitää kaksi filmiä salaisina. Juuri ennen dokumentin julkaisua filmit yhtäkkiä tehtiinkin julkisiksi.

Nixonin hallinto

Sallikaa minun pohjustaa tilannetta. Joulukuussa 1969 USA:n valtio virallisesti vetäytyi pois UFO-tutkimuksesta lopettamalla Project Blue Bookin. Ilmavoimille, joka oli pyörittänyt tutkimuksia, se oli loppu kaameimmille PR-ongelmille joiden kanssa he olivat joutuneet kamppailemaan. Joka kerta kun lehdet kirjoittivat UFO-jutun, ilmavoimien edustajan piti mennä median mikrofonien eteen ja tehdä lausunto jostain uudesta ja omituisesta ilmiöstä jolla selittää raportoitu UFO. Se oli jotain mikä kuumotti ilmavoimia.

Everstiluutnantti Hector Quintanilla Jr., entinen Project Blue Bookin johtaja, oli kirjoittanut käsikirjoituksen päivistään UFO-tutkijana ilmavoimissa. Hän antoi sille otsakkeen “UFOt: Ilmavoimien Dilemma.” Hän olisi halunnut antaa sille nimeksi “UFOt: $20,000,000:n Fiasko.”

Ilmatekninen tiedustelukeskus (Air Technical Intelligence Center, ATIC) käsitteli todellisia teknisiä ongelmia, joita heillä oli kansallisen turvallisuuden parissa. Heidän teknikkonsa ja tieteentekijänsä olivat huippuluokkaa ja erittäin ylpeä ryhmä. Paljosta he eivät tienneet kun pseudotieteellinen projekti olisi kohta tippumassa heidän syliinsä… pitemmällä aikavälillä katsottuna se osoittautui jättiläismäiseksi päänsäryksi kaikille komentajille… joskus se oli vain pelkkää helvettiä… ATIC:n komentajat kiristelivät hampaitaan kuullessaan termin ”Lentävä lautanen”.

Kun projekti lakkautettiin, tämä PR-painajainen oli ohi. Koskaan enää ilmavoimia ei pakotettaisi selittämään UFOja tuomalla upseeri median mikrofonien eteen kertomaan viimeisimmästä raportoidusta havainnosta. Jos he halusivat tutkia UFOja, he voisivat tehdä niin absoluuttisessa salassa epähalutulta julkisuudelta.

Kanadassa valtio virallisesti lakkautti tekemisensä UFOjen parissa noin samoihin aikoihin kuin USA. Pihaustakaan ei ole kuulunut asiasta sen jälkeen. UFO-tutkija, joka etsii UFO-vastauksia Kanadan valtion tiedoista ei edes tietäisi mistä aloittaa. Joten on äärimmäisen tärkeää huomata, että Pentagon VIRALLISESTI oli ollut yhteydessä tuottajiin Robert Emenegger ja Allan Sandler vuonna 1973 tehdäkseen dokumentin UFOista. Pidän Emeneggerin tarinaa kaikkein tärkeimpänä tapauksena ufologialle. Tämä Pentagonin lähestymistapa oli äärimmäisen tärkeä koska heidän ei ollut pakko tehdä sitä. Se on äärimmäisen tärkeä koska niin tekemällä heillä oli riski päätyä median mikrofonien eteen jälleen selittämään kiinnostustaan ja mukanaoloaan UFOjen parissa.

Miksi vuoden 1969 UFO-painajaisesta irtipääsyn jälkeen valtio hyppäsi takaisin molemmin jaloin vuonna 1973? Vuoden 1973 tapaus alkoi, kun Emenegger työskenteli Grey Advertisingin sisältöpäällikkönä Los Angelesissa. Hän ja hänen partnerinsa Allen Sandler kutsuttiin Nortonin ilmatukikohtaan puhumaan sarjasta dokumenttielokuvia kehittyneistä tutkimusprojekteista. Neuvottelujen jatkuessa kävi selväksi, että kaksi armeijan upseeria halusi yhden niistä olevan dokumentti UFOista.

Me menimme Nortonin ilmatukikohtaan puhumaan muista asioista, mm. liikkuvasta 3D-hologrammista, laserista ja syövästä, kaikenlaisesta tutkimus&kehitystoiminnasta — ARPAn tyyppisistä projekteista, ja UFO-asia vain tuotiin meille, jota en vain voinut uskoa, mutta sanoin, “Noniin meidän varmaan täytyy mennä sen mukana.” Yksi keskustelu johti toiseen, ja kontaktiin Pentagonin kanssa. Kukaan ei olisi voinut olla avoimempi siitä mitä me teimme. Kaikki olisi voitu kyseenalaistaa, ja he sanoivat — ja odotin heidän sanovan, “Niinkun — mistä hitosta te oikein puhutte.

Vuoden 1988 UFO-dokumentissa “UFO Cover-up Live” Emenegger sanoi, että Paul Shartle, audiovisuaalisen ohjelman turvallisuuspäällikkö, oli sanonut että tukikohta oli ensimmäinen joka kuvaili elokuvaa filmatusta kohtaamisesta avaruusolentojen ja tukikohdan viranomaisten välillä Hollomanin ilmatukikohdassa. “Puhuessaan useiden henkilöiden kanssa UFOt tulivat aiheeksi. Paul tässä kertoi meille avaruusolentojen aluksesta Hollomanin ilmatukikohdassa kertovasta filmistä kolme vuotta aiemmin.”

Shartle kuvaili sitä mistä filmi kertoi hänen esiintyessään dokumentissa,

Shartle: Näin kuvamateriaalia kolmesta levynmuotoisesta aluksesta. Eräs aluksista laskeutui ja kaksi meni pois.
 Kysymys: Miksi se laskeutui?  Shartle: Se vaikutti olevan pulassa koska se heilui koko matkan alas maahan. Se kuitenkin laskeutui kolmelle tukijalalle. Liukuovi avautui. Ramppi laskettiin maahan ja ulos tuli kolme avaruusolentoa.  Kysymys: Miltä ne näyttivät? Shartle: No, ne olivat ihmisen kokoisia, niillä oli hassu harmaa habitus ja korostunut nenä. Niillä oli ihonmyötäiset asut, ohut päähine joka näytti kommunikaatiolaitteelta, ja niiden kädessä oli tulkkauskone, minulle sanottiin. Hollomanin tukikohdan komentaja ja muut ilmavoimien virkamiehet menivät niitä tervehtimään.

Emeneggerille ja Sandlerille tarjottiin filmiä ilmatukikohdan avaruusolentokohtaamista vastalahjaksi dokumentista, joka heidän pyydettiin tekemään Pentagonille. Seurasi neuvottelut ja tapaamisia Pentagonissa, joihin Emeneggerin ja Sandlerin ei edes tarvinnut erikseen kirjautua sisään. Emenegger kuvasi tilannetta vuoden 1994 esityksessään Teksasissa Electric Viewpointille.

Me menimme Pentagoniin ja kävelimme rakennukseen — muistan meidät kaksi, ja jostain syystä meitä paimensi kaksi siviilivaatteista miestä kapeaan halogeenivalaistuun huoneeseen ja muistan vain, että joku mies istui tiskin takana ja hän osoitti meitä ja sanoi “Meitä huolettaa kovasti se, että te otatte UFO-aiheen esille. Hän sanoi sen aiheutuvan kun teidänlaiset ihmiset laittavat näitä asioita ilmaan — että se katkaisee puhelinlinjat. Se ei kuulu meidän tehtäviimme, meidän kansalliseen puolustukseemme”, ja niin edelleen ja niin edelleen. Olin näiden halogeenivalojen alla katselemassa näitä siviilivaatteisia miehiä. Ja mietin että kuolen kohta.
Mutta onneksi kaverillani oli järkeä päässä sanoa “Heh! Herra Hatch, eversti Coleman kutsui meidän,  ja hän sanoi “Okei, se oli vain varoitukseksi.” Hän meni tapaamaan eversti Colemania. Hän näyttää kovasti Hemmingwaylta partoineen kävellessään E-ringia Pentagonissa. Ensimmäiseksi hän sanoi meille, “Kai tiedätte, että jos teille tulee vastaan informaatiota tai teknologiaa joka on vastoin kansallisen puolustuksemme etuja, voitte saada sakkoa ja vankeutta.” Joten se oli ikäänkuin varoitus #2. Sitten me menimme hänen sisätoimistoonsa, ja tapahtui omituinen asia. Hän sanoi, “Noniin pojat. Istukaa. Kerron teille jotain.”

Jokainen näissä Pentagonin tuotantotapaamisissa sai mahdollisuuden protestoida ideaa, mutta kukaan ei tehnyt niin. Emenegger selittää,

No, he kaikki saivat tilaisuutensa. Itse asiassa, yksi meidän sopimuksistamme oli käydä läpi käsikirjoitus Pentagonissa, ja jos oli jotain kysymyksiä mihinkään liittyen, heillä oli oikeus kysyä siitä. Omituista kyllä, kukaan ei koskaan kysynyt koko laskeutumisesta Hollomanin ilmatukikohtaan — ihan kuin se olisi, “No olkoon.”
Se kaikki tapahtui. Yksi kaveri soitti toiselle. Esimerkiksi Coleman sanoi, “Odottakaa” siinä kun istuimme hänen toimistossaan. Hän soitti (kenraali) Georgelle (Weinbrenner) ja sanoi, “Haluatko puhua näille jätkille?” Päivää myöhemmin me menimme bunkkeriin, ja siellä oli George. Mielestäni hän oli varsin suorasukainen. Ensimmäinen kysymykseni oli, “Entäpä laskeutuminen Hollomanin ilmatukikohtaan.” Hän vain sanoi, “No, kerron sinulle.”

Miehille kerrottiin filmistä, joka oltiin kuvattu Hollomanin ilmatukikohdassa kun avaruusolennot laskeutuivat sinne. Avaruusolento astui ulos aluksesta ja tapasi viranomaisten kanssa tukikohdassa. Ryhmä sitten siirtyi tukikohdan rakennukseen.

Emeneggerille luvattiin kilometrin pituudelta filminauhaa hänen elokuvaansa, jota voitaisiin käyttää dokumentissa kertomaan ihmisille siitä faktasta, että UFOt ovat olemassa ja että virallisia tapaamisia on ollut valtion ja avaruusolentojen välillä. Emeneggerille ja Sandlerille tarjottiin toista UFO-filmiä dokumenttiin. Eräs esimerkki oli huippusalainen filmi, jossa laukaistiin ohjus Vandenbergin ilmatukikohdasta, jota UFOt seurasivat.

Meille annettiin filmi — huippusalainen, joka on edelleen huippusalainen, Quintanillan nimi oli siinä — Vandenbergin tukikohdan laukaisusta jossa kolme kameraa seurasi yhden ohjuksen laukaisua. Sen edellä näkyi kaksi valkoista, jotka näyttivät läpinäkyviltä kuilta jotka vain seurailivat sitä, jokaisessa kamerassa, huolimatta asemasta ja suunnasta, joten se ei ollut heijastus. Meillä Bob Baker oli kaveri joka oli ollut mukana Robertsonin paneelissa. Bob Baker oli erittäin tunnettu tuohon aikaan. Joten hän tuli ja analysoi ja sanoi sen olevan yksi miljoonasta jos se on yhtään mitään mutta — se ei ole Venus — se ei ole heijastus, se on tämä, sitä ei tiedetä mikä se on.

Dokumentti ja kirja edistyivät mutta erään liikkeen myötä, josta tulisi kaava kaikille tuleville paljastuksen välähdyksille, Hollomanin filmi vedettiin pois viime minuutilla. Coleman veti filmin pois, ja mies pakotettiin ajamaan filmiä pitkin maata autollaan. Emenegger ja Sandler pakotettiin käyttämään toisintoja puhuessaan mahdollisesta kohtaamisesta valtion ja avaruusolentojen välillä.

Carterin hallinto

Carter, kuten mahdollisesti kaikki tässä huoneessa tietävät, näki UFOn ennen kuin hänestä tuli Georgian kuvernööri. Vuonna 1976 National Enquirer haastatteli Carteria tapauksesta, ja siitä mitä hän tekisi UFOille jos hänet valittaisiin Valkoiseen Taloon. Carter teki lupauksen julkaista kaikki havaintodata.

Enquirer: Kuvernööri, kun näitte UFOn. Jos olisitte presidentti, käynnistäisittekö UFO-tutkimuksen uudelleen?  
Carter: No — En, se mitä tekisin olisi tuoda se informaatio, mikä meillä on, saataville kansalle, ja antaa heidän päättää. En koskaan ole yrittänyt identifioida sitä mitä näin. Se oli — tiedäthän — valo länsitaivaalla. Se oli erittäin uniikki. En ollut koskaan nähnyt sitä ennen. Meitä oli noin 20 jotka näkivät sen. Kukaan meistä ei kykenyt sanomaan mikä se oli. Mielestäni se ei ollut mitään kiinteää. Ne näytti vain valolta. Se oli kiintoisa aberraatio. En pilkkaa ihmisiä jotka ovat nähneet tunnistamattomia esineitä taivaalla.  Enquirer: Yhdysvalloilla oli ennen UFO-tutkimuselin. Se lakkautettiin. Käynnistäisittekö sen uudelleen?  Carter: En tiedä vielä.

Paljastus vaikutti olevan vain muutaman hetken päässä. Presidentti istui Valkoisessa Talossa, joka oli kokenut ilmiön, ja joka uskoi hyvin asioista perillä olevalla kansalla olevan oikeus tietää. Se mitä monet eivät tajua on, että Carter asetti joitain ehtoja UFO-lupaukselleen.

En näe mitään syytä pitää tuollaista informaatiota salassa, mutta voi olla jotain UFO-informaation aspekteja joista en tiedä mitään, jotka voivat liittyä jonkinlaisiin kokeisiin joita me teemme kansalliseen turvallisuuteemme liittyen — asejärjestelmämme. Sellaista en todellakaan julkistaisi. Mutta jos se olisi jotain joka ei liittyisi kansalliseen turvallisuuteemme, mielipiteeni on presidenttinä että julkistaisin sen. En näe siinä mitään väärää.

Monet kuulemani kertomukset UFO-tahoilta, jotka ovat puhuneet Carterin hallinnosta, ovat sanoneet että Carter pyörsi puheensa hänen lupauksestaan paljastaa asiat eikä tehnyt UFOille mitään Valkoisessa Talossa. Se ei ole ollenkaan totta. Carter puski kovaa eteenpäin paljastusta ja hän saavutti paljon.

Jimmy Carter aloitti puskemaan UFO-asiaa ennen kuin hän oli presidentti. Kun hänet oltiin valittu jo presidentiksi muttei vielä ollut astunut virkaansa, hän sai briiffauksen presidentti Fordin CIA-johtajalta George Bushilta, jolta Carter vaati tietoja UFOista.

Bush sanoi Carterille ettei hän voinut antaa vaadittuja dokumentteja. Hän sanoi ettei Carterilla ollut “tarvetta tietää” ja että mielenkiinto presidentin taholta ei olisi riittävä syy saada tietoja UFOista. Ronald Pandolfi, jonka huhutaan pyörittävän omitusta pestiä CIA:ssa, on ilmaissut epäilyksensä siitä, että George Bush olisi koskaan evännyt UFO-tietoja presidentiksi valitulta johtuen siitä, että hän olisi saanut potkut tällaisesta tempusta. Asian pihvi on kuitenkin, että Carter antoi potkut Bushille. Itse asiassa Bush ei palvellut päivääkään presidentti Carterin alaisuudessa keskustiedustelun johtajana.

Päästyään virkaansa Carter jatkoi UFO-paljastuksen ajamista. Ne, jotka hänet valitsivat, eivät unohtaneet UFO-lupausta koska Valkoinen Talo sai 9000 UFO-kirjettä. Carterin lupaus julkistaa informaatio jumiutui muustakin syystä kuin pelkästään hänen puheistaan kansallisesta turvallisuudesta. Se rajautui siihen kuka Carter oli. Carter oli pyrkinyt presidentiksi Washingtonin ulkopuolisena. Hän oli kampanjoinut kevyesti idealla, että hän oli perusjätkä joka pyrki kansakunnan korkeimpaan virkaan. Carter oli Washingtonin piirien ulkopuolella kisaamassa Washingtonin sisäpiiriläisiä vastaan, jotka kontrolloivat UFO-tietoja. Hänen ei olisi pitänyt yllättyä siitä, että hän ei saanut tukea UFO-paljastusaloitteelleen. Hän astui virkaan aikana, jolloin Churchin komitea paljasti CIA-skandaalin yksityiskohdat vuonna 1976. CIA oli huonossa asemassa, ja kun Carter astui virkaan, hän potki pihalle satoja CIA-agentteja. He eivät nyt enää luottaneet häneen, ja kaikki hänen mahdollisuutensa paljastaa tarkoin varjellut salaisuudet olivat menneet.

Carter ajautui myös pulaan sotateollisen kompleksin kanssa, jonka usein huhuttiin olevan kontrollitekijä UFO-salailussa, leikkaamalla $5 miljardia puolustusbudjetista. Hän myös peruutti B-1 -pommikoneen, laittoi neutronipommin säppiin, äänesti ydinasekantoalusta vastaan ja purki jo rakennetut mallikoneet. Lopussa hänen ylitseen käveltiin. Carter teki paljon hommia vavisuttaakseen liittovaltion virastoja kaikista heidän UFO-tiedoistaan, tai kaikista heidän salaisista järjestelmistään joilla koordinoitiin UFO-informaatiota. Hänen luottohenkilö Jody Powell ryhtyi tähän hommaan. Powell otti yhteyttä virastoihin kuten FBI ja NASA.

FBI sanoi ettei heillä “ole mitään valtuutusta tai syytä tehdä mitään tutkimuksia tästä aiheesta” ja että he olivat antaneet kaiken ilmavoimille “tekemättä asialle yhtään mitään.” NASA tiesi, että UFO-aihe oli tilanne jota ei voitaisi voittaa, ja se olisi raskas riippakivi budjetissa, jota Carter oli juuri leikannut. He sopivat vastaavansa Valkoiseen Taloon lähetettyyn UFO-mailiin ja tutkivansa kaikkia “bona fide fyysisiä todisteita uskottavista lähteistä”.

Carterin hallinto teki paljon enemmän UFO-paljastuksen eteen kuin mistä se on saanut tunnustusta. Iso määrä julkiseksi tehtyjä hallituksen dokumentteja, jotka meillä on nykyään käsissämme, julkaistiin Carterin hallinnon alaisuudessa. Neljän Carterin vuoden aikana noin 3000 sivua julkaistiin, mm. iso liuta dokumentteja CIA:lta, FBI:lta ja NSA:lta. Carter avoimesti tapasi UFO-persoonia kuten Grenadan pääministerin Eric Garyn. He tapasivat Valkoisessa Talossa, ja NRC:n muistiinpanoista käy ilmi että he puhuivat tapaamisessa UFOista.

Asianajaja Daniel Sheehanin tarinoiden mukaan näkyi selvästi, että Jimmy Carter pyysi suurta määrää UFO-informaatiota kun hänestä tuli presidentti. Sheehan, joka on nimekäs ihmisoikeuksien asianajaja, oltiin kutsuttu konsultiksi kahteen tutkimukseen tehtäväksi presidentille. Yksi tutkimus kosketti UFOja, ja toinen Maan ulkopuolista älyä. Sheehan kuvaa sitä miten häneen otettiin yhteyttä Vatikaanin kirjaston UFO-tietojen saamiseksi raporttiin.

 Marcia Smith otti minuun yhteyttä, joka on tiede- ja teknologiaosaston johtaja kongressin tutkimuspalvelussa, selvittääkseen kykenisinkö minä USA:n jesuiittapäämajan kansainvälisen toimiston neuvoston päämiehenä pääsyn Vatikaanin Roomassa sijaitsevan kirjaston osastoon, jossa oli tietoja Maan ulkopuolisesta älystä ja UFOista. Suostuin tekemään niin kongressin tutkimuspalvelun erikoiskonsulttina.

Osana tätä työtä Sheehan pyysi Marcia Smithia käymään läpi Project Blue Bookin salaista osastoa. Joku korkealta auttoi Marcia Smithiä, kongressin kirjaston raporttien kirjoittaja, ja Sheehania pyydettiin menemään Madison Buildingiin käymään läpi papereita. Sheehan kuvaa tapahtunutta,

Joskus vuonna 1977 kun minua pyydettiin osallistumaan kongressin kirjaston erikoiskonsulttina tutkimusryhmän analyysiin presidentti Carterille, minulle annettiin pääsy Project Blue Bookin tietoihin — salattuun informaatioon valmistellessani seminaaria joka minua oli pyydetty pitämään viidellekymmenelle huipputiedemiehelle Kalifornian Jet Propulsion Laboratoryssa SETI-ohjelmassa. Siinä kohtaa minulle sallittiin käydä läpi salaisia osioa Project Blue Bookista. Minulle tuli vastaan absoluuttisen selviä kuvia — valokuvia — UFOsta joka oli maassa. Se oli ilmeisesti haaksirikkoutunut. Se törrötti penkan reunalla. Lunta oli ympäriinsä valokuvissa, ja kuvissa oli USA:n ilmavoimien henkilökuntaa mittaamassa alusta — ottamassa siitä valokuvia.
Niitä näki useassa valokuvassa. Sitten siellä oli aitoja lähikuvia eri aluksen suunnita, ja niissä oli itse asiassa merkkejä aluksen sivuilla joista oltiin otettu lähikuvia. Joten kun näin tämän, siinä kontekstissa, joka minulle oli sallittu tässä huoneessa kongressin kirjaston uuden siiven alakerrassa jota kukaan ei ollut edes avannut. Tämä oli aivan uunituore rakennus. Heillä oli isoja erikoishuoneita alakerrassa. Ilmavoimien vartijat olivat ovilla. Kun näin näitä valokuvia tiedoissa, ajattelin “Noniin, nyt olen nähnyt ätmän ja tiedän että USA:n ilmavoimilla on näitä valokuvia — että heillä on tämä alus. Selvästikin heillä on tämä. Siitä on nämä valokuvat.

Sheehan raportoi lisäksi, että Carter sai kaksi raporttia ja että niissä oli huikeaa informaatiota.

Hän jatkoi eteenpäin ja valvoi kahta tutkimusta. Ensimmäinen tutkimus pääsi lopputulokseen — tämä oli USA:n valtion kongressin tutkimuspalvelun virallinen raportti, jota valmisteli kongressin tutkimuspalvelun tiede- ja teknologiaosasto, ja se lähetettiin edustajainhuoneen tiede- ja teknologiakomitealle, joka sitten edelleen lähetti sen presidentille. Tässä raportissa he tulivat tulokseen, että oli kahdesta kuuteen — ainakin — kahdesta kuuteen erittäin kehittynyttä älykästä sivilisaatiota muita kuin omamme omalla planeetallamme meidän galaksissa.
Ja toisena he valmistelivat täyttä raporttia UFO-ilmiöstä. Itse asiassa siinä oli diagrammeja kaiken muotoisista UFO-aluksista joita oli, ja itse asiassa se ennusti niiden ilmaantuvat tietyissä tapauksissa, ja että niistä käy ilmi että 5-6%:ssa näistä tapauksista — näistä havainnoista — ei ollut mitään muuta rationaalista selitystä näille ilmiöille, ottaen huomioon sen kaliiperin silminnäkijät, havaintojen ympärillä tehdyn yhteistyön laajuus, kuin päästä lopputulokseen että ne itse asiassa näyttivät tulevan yhdestä tai useammasta näistä kahdesta kuuteen Maan ulkopuoleisesta sivilisaatiosta galaksissamme.

Toinen viite siitä, että Carter sai tietoa UFO-ilmiön todellisesta luonteesta ja yritti paljastaa sen, on peräisin tarinasta jonka näyttelijä Shirley MacLean kertoi. MacLean vastasi UFO-tutkija Art Greenfieldin hänelle esittämiin kysymyksiin Larry Kingin ohjelmassa. Kysymys perustui siihen mitä näyttelijä Nicholas Cage oli esittänyt David Lettermanin ohjelmassa pari viikkoa ennen.

Kysymys: Heippa, hyvää iltaa Larry ja Shirley, noin kaksi viikkoa sitten Nicholas Cage oli Lettermanin show’ssa ja sanoi Shirleyn kertoneen presidentti Carterille, että hän oli nähnyt haltuun saadun avaruusolentojen aluksen hangaarissa. Voitteko kertoa minulle mitä presidentti Carter tasan tarkkaan sanoi? 
Shirley: ”Hän ei sanonut minulle sitä, mutta hän sanoi monta kertaa minulle kun ensin kirjoitin kirjaa ”Out On A Limb”, että hän tukisi minua, että se oli totta, että siellä oli sisällä olentoja. Miksi me olisimme ainoita ihmisiä universumissa? Hän halusi valaista tiedustelulakeja, paljastaakseen sen, nähdäkseen miten ihmiset reagoisivat, mutta hän ei kyennyt eikä halunnut, niinkuin hän minulle selitti.”

Grant Cameron tuli mukaan avaruusolentoihin liittyvien ilmiöiden tutkimukseen toukokuussa 1975 henkilökohtaisesti nähtyään aluksen Carmanissa, Manitonassa 25 mailia pohjoiseen USA:n ja Kanadan väliseltä rajalta. Seuraavan 18 kuukauden ajan raportoitiin satoja havaintoja, ja Grant käytti kuukausia valokuvatessaan useita omituisia esineitä ja haastatellessaan satoja mukana olleita silminnäkijöitä. Näin alkoi 28 vuoden sitoutuminen aiheeseen. Kun hän oli kirjoittanut käsikirjoituksen vuosien 1975-76 havainnoista, hän siirtyi tutkimaan legendaarisen Wilbert B. Smithin työtä. Smith johti Kanadan hallituksen lentävien lautasten tutkimusta, joka tunnetaan nimellä Project Magnet, joka pyöri vuosina 1950-1954. Smithin tutkimuksen aikaan Grant sai kuulla entisestö Penn Staten yliopiston rehtorista tri. Eric Walkerista, jonka tri. Robert Sarbacher identifioi keskeiseksi henkilöksi salailussa. Cameron löi hynttyyt yhteen T. Scott Crainin kanssa tutkiakseen ja kirjoittaakseen UFOista, MJ-12:sta ja valtiosta MUFONille. Cameron sen jälkeen suuntasi tutkimuksensa USA:n presidenttien suhteeseen avaruusolentoihin. Hän teki 13 reissua USA:n kansallisarkistoihin ja presidenttien arkistoihin etsiäkseen relevantteja dokumentteja. Hänen työnsä suuri kontribuutio on tietopyynnön lähettäminen Valkoisen Talon tiede- ja teknologiakomiteaan, joka tuotti yli 1000 sivua paljastusdokumentteja Clintonin hallinnolta. Hän on luennoinut Kanadassa ja USA:ssa vuosien 1975-76 Manitoban havainnoista, Wilbert Smithista ja presidenttien UFO-yhteyksistä. Hän elää Winnipegissa, Manitobassa. Verkkosivu: www.presidentialufo.com  

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Bill Cooper: MJ-12:n Alkuperä, Identiteetti ja Tarkoitus

                  SALAINEN HALLITUS
      MJ-12:n Alkuperä, Identiteetti ja Tarkoitus

           Hypotheesi, jonka on kirjoittanut
                 Milton William Cooper
                  Toukokuun 23. 1989

HUOM….Monia informaation lähteitä on käytetty tämän tutkielman taustatutkimuksissa. Suurin osa tästä tiedosta tulee suoraan tai on seurausta omista TOP SECRET/MAJIC-materiaalin tutkimuksistani, jonka henkilökohtaisesti näin ja luin vuosien 1970 ja 1973 välillä Tyynenmeren laivaston komentajan tiedustelubriiffaustiimin jäsenenä. Koska osa tästä informaatiosta on johdettu lähteistä joita en voi ilmiselvistä syistä paljastaa, sekä julkaistuista lähteistä joiden puolesta henkilökohtaisesti en voi puhua, tämä tutkielma tulee käsitellä hypoteesina. Vaikkakin vakaasti uskon, että tämä on todellinen Pedon luonne. Se on ainoa skenaario, joka on kyennyt johdonmukaisesti sitomaan kaikki eri elementit, jotka ovat saattaneet tutkijoita kyyneliin heidän etsiessään vastauksia. Se on ainoa elitys joka näyttää tapahtumien kronologisen järjestyksen ja näyttää, että eri kronologiat yhteenliitettyinä sopivat yhteen täydellisesti. Suurimman osan tästä tiedän todeksi. Lopusta en mene takuuseen, ja siksi tällä tutkielmalla tulee lukea otsikossa hypoteesi.


Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Yhdysvaltain hallitus koki sarjan tapahtumia, jotka tulisivat muuttamaan sen tulevaisuuden suunnan, ja samalla koko ihmiskunnan tulevaisuuden, ennustamattomaksi. Nämä tapahtumat olivat niin uskomattomia, että ne uhmasivat uskoa. Hämmästynyt presidentti Truman ja hänen huippusotilasjohtajansa tajusivat olevansa käytännössä kyvyttömiä toimimaan voitettuaan juuri kaikkein tuhoisimman ja kalleimman sodan koko historiassa. Yhdysvallat oli kehittänyt, käyttänyt ja ainoa maa maailmassa jolla oli hallussaan atomipommi, jolla yksin oli potentiaali tuhota mikä tahansa vihollinen, ja jopa Maapallo itsessään. Samaan aikaan USA:lla oli paras talous, kehittynein teknologia, korkein elintaso, sillä oli eniten vaikutusvaltaa, ja sillä oli suurin ja voimakkain sotilasvoima historiassa. Me voimme vain kuvitella hämmennyksen ja huolet kun Yhdysvaltain hallituksen asioista perillä oleva eliitti tajusi, että avaruusolentojen alus, jota ohjasti hyönteisen kaltaiset olennot täysin käsittämättömästä kulttuurista, oli törmännyt New Mexicon erämaahan-

Tammikuun 1947 ja joulukuun 1952 välillä vähintään 16 haaksirikkoutunutta tai alas ammuttua avaruusolentojen alusta, 65 avaruusolentojen ruumista ja 1 elävä avaruusolento saatiin talteen. Lisäksi avaruusolentojen alus oli räjähtänyt eikä mitään saatu tästä tapauksesta talteen. Näistä tapauksista 13 sattui USA:n rajojen sisäpuolella, joihin ei kuulu alus joka tuhoutui ilmassa. Näistä 13:sta 1 oli Arizonassa, 11 New Mexicossa ja 1 Nevadassa. Kolme oli ulkomailla. Noista 1 oli Norjassa ja 2 Meksikossa. UFO-havaintoja tehtiin niin useita, että vakavat tutkimukset ja jokaisen raportin debunkkaaminen oli mahdotonta käyttäen olemassaolevia tiedusteluresursseja.

Avaruusolentojen alus löydettiin helmikuun 13. päivä 1948 läheltä Aztecia, New Mexicossa. Toinen alus paikallistettiin maaliskuun 25. päivä 1949 Hart Canyonista lähellä Aztecia, New Mexicossa. Se oli 30 metriä läpimitaltaan. Yhteensä 17 avaruusolentojen ruumista saatiin talteen noista kahdesta aluksesta. Vieläkin merkittävämpää oli löytää suuri ihmisruumiin palasten määrä, jotka oli säilötty näihin molempiin aluksiin. Demoni nosti rumaa päätään ja paranoia nopeasti sai haltuunsa kaikki, jotka tuolloin tiesivät jostain jotain. Salaisesta korkista tuli yhtäkkiä Huippusalainen korkki, joka ruuvattiin todella tiukalle. Turvallisuuspeite oli vieläkin tiukemmalla kuin Manhattan Projectin päällä ollut. Tulevina vuosina nämä tapahtumat muuttuisivat maailman vartioiduimmaksi salaisuudeksi koko maailman historiassa.

Amerikan huipputieteilijöiden erikoisryhmä järjestäytyi Project Sign -nimen alaisuudessa joulukuussa 1947 tutkimaan ilmiötä. Koko ilkeä homma verhottiin salaisuuden huntuun. Project Sign kehittyi Project Grudgeksi joulukuussa 1948. Matalan tason disinformaatioprojekti nimeltään Blue Book muodostettiin Grudgen alaisuuteen. 16 kirjaa julkaistiin Grudgen alaisuudessa, mm. ristiriitainen ”Grudge 13” jonka minä ja Bill English näimme, luimme ja paljastimme kansalle. ”Siniset Tiimit” kasattiin noutamaan törmänneitä lautasia ja kuolleita tai eläviä avaruusolentoja. Siniset Tiimit myöhemmin kehittyivät Alfa-tiimeiksi Project Pouncen alaisuudessa.

Näinä alkuvuosina USA:n ilmavoimat ja CIA olivat täydessä kontrollissa avaruusolentojen salaisuudesta. Itse asiassa CIA muodostettiin presidentin päiväkäskyllä ensin keskustiedusteluryhmäksi ainoana tehtävänään käsitellä avaruusolentojen läsnäoloa. Myöhemmin National Security Act saatettiin voimaan ja se teki siitä CIAn. Kansallisen turvallisuuden neuvosto perustettiin valvomaan tiedusteluyhteisöä ja erityisesti avaruusolentojen toimia. Liuta neuvoston muistioita ja päiväkäskyjä otti pois CIA:lta sen ainoan tehtävän kerätä ulkomaista tiedustelutietoa ja hitaasti mutta varmasti ’laillisti’ suoran toiminnan salaisten aktiviteettien muodossa koti- ja ulkomailla.

Joulukuun 9. päivänä 1947 Truman hyväksyi National Security Councilin päätöksen NSC-4 otsikolla ”Ulkomaisten tiedustelutoimien koordinointi” usuttaen ministereitä Marshall, Forrestal, Patterson, sekä ulkoministeriön kansliapäällikköä Kennania.

Ulkomaiden ja sotilastiedustelun kirja 1, ”Komitean loppuraportti valtion toimista tiedustelutehtävissä”, Yhdysvaltain senaatti, 94. kongressi, 2. sessio, raportti no. 94-755, huhtikuun 26. päivänä 1976, s. 49 esittää: ”Tämä direktiivi valtuuttaa ulkoministeriön koordinoimaan ulkomaiden informaatiotoimintaa, jonka tehtävänä on kommunismin vastustaminen. Huippusalainen NSC-4:n lisäpöytäkirja, NSC-4A, ohjeisti keskustiedustelun johtajaa (DCI) ryhtymään salaisiin psykologisiin toimenpiteisiin NSC-4:ssä esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. CIA:n saama alkuvaiheen valtuutus salaisiin operaatioihin NSC-4A:n alaisuudessa ei puhunut muodollisista proseduureista näiden operaatioiden koordinoimiseksi eikä hyväksymiseksi. Se yksinkertaisesti ohjeisti DCI:a ’ryhtymään salaisiin toimiin ja varmistamaan, yhdessä valtion ja puolustusvoimien kanssa, että toteutetut operaatiot ovat yhdenmukaiset Amerikan politiikan kanssa.'”

Myöhemmin NSC-10/1 ja NSC-10/2 korvasivat NSC-4:n ja NSC-4A:n ja laajensivat salaisia kyvykkyyksiä lisää. Office of Policy Coordinationin (OPC) tehtäväksi annettiin toteuttaa laajennettu salaisten aktiviteettien ohjelma. NSC-10/1 ja NSC-10/2 vahvistivat laittomat ja lain ulkopuoliset käytänteet ja proseduurit hyväksyttäviksi kansallisen turvallisuuden johdolle. Reaktio oli nopea. Tiedusteluyhteisön silmissä ”kaikki oli sallittua”. NSC-10/1:n alaisuudessa perustettiin koordinaattoriryhmä (ECG) käsittelemään, mutta ei hyväksymään, salaisia projektiehdotuksia. ECG sai salaa tehtäväkseen koordinoida avaruusolentoihin liittyviä projekteja. NSC-10/2 ja /2 tulkittiin tarkoittavan, että kukaan huipulla ei halunnut tietää mitään ennenkuin se oli ohi ja menestyksekäs. Nämä toimet saivat aikaan puskurin presidentin ja informaation välille. Tämän puskurin tarkoitus oli toimia keinona presidentille kieltää tieto jos tieto vuotaisi julkisuuteen. Tämä puskuri oli käytössä myöhempinä vuosina tehokkaasti eristämässä seuraavilta presidenteiltä kaikki tieto avaruusolentojen läsnäolosta muuten kuin mitä Salainen Hallitus ja tiedusteluyhteisö halusivat heidän tietää. NSC-10/2 perusti tutkimuspaneelin, joka tapasi salassa ja joka koostui aikansa parhaista tieteentekijöistä. Tutkimuspaneelin nimi ei ollut MJ-12. Toinen NSC-muistio, NSC-10/5 lisäksi kuvasi tutkimuspaneelin tehtävät. Nämä NSC-muistiot ja salaiset päiväkäskyt valmistelivat näyttämön MJ-12:n luomiselle vain 4 vuotta tämän jälkeen.

Puolustusministeri James Forrestal alkoi vastustaa salailua. Hän oli erittäin idealistinen ja uskonnollinen mies, joka uskoi että kansalle tulisi kertoa. Kun hän alkoi puhua oppositiopuolueelle ja kongressin johtajille avaruusolentojen ongelmasta, Truman pyysi häntä eroamaan. Hän ilmaisi pelkonsa monille ja aivan oikeutetusti uskoi, että häntä tarkkaillaan. Ne, jotka eivät tienneet faktoja, tulkitsivat tämän paranoiaksi. Forrestalin sanottiin myöhemmin kärsineen hermoromahduksesta ja hänet otettiin hoitoon Bethesda Naval Hospitaliin. Itse asiassa pelättiin, että Forrestal alkaisi puhua jälleen, ja hänet piti eristää ja mustamaalata. Aikaisin aamulla toukokuun 22. päivänä 1949 CIA-agentit sitoivat lakanan hänen kaulansa ympärille, kiinnittivät toisen pään kiinnikkeeseen huoneessa ja heittivät James Forrestalin ikkunasta. Lakana repesi ja hän putosi alas kuolemaan. Hänestä tuli ensimmäisiä salailun uhreja.

Elävä avaruusolento, joka oltiin saatu talteen vuoden 1949 Roswellin törmäyksestä, sai nimen EBE. Nimeä oli ehdottanut tri. Vannever Bush ja se oli lyhenne sanoista Extraterrestrial Biological Entity. EBEllä oli taipumus valehdella, ja vuoden aikana vastasi vain halutulla tavalla esitettyihin kysymyksiin. Ne kysymykset, jotka eivät johtaisi haluttuun vastaukseen jäivät vastaamatta. Jossain kohtaa toisena vankeuden vuonna hän alkoi avautua, ja EBEltä saatu informaatio oli vähintäänkin huikeaa. Tämä kokoelma hänen paljastuksiaan myöhemmin loi perustan sille mikä tunnettaisiin ”Keltaisena Kirjana” (Yellow Book). EBEstä otettiin valokuvia, jotka muiden lisäksi minä ja Bill English näimme vuosia myöhemmin GRUDGE 13:ssa.

Vuoden 1951 lopulla EBE sairastui. Lääkintähenkilöstö ei kyennyt määrittämään EBEn sairauden syytä, eikä sillä ollut mitään taustaa mistä ammentaa. EBEn keho perustui klorofylliin ja hän prosessoi ruokaa energiaksi paljon samaan tapaan kuin kasvit. Jätemateriaali tuli ulos samoin kuin kasveilla. Päätettiin, että kutsuttaisiin koolle kasvitieteen asiantuntija. Kasvitieteilijä tri. Guillermo Mendoza tuotiin yrittämään auttaa häntä selviämään. Tri. Mendoza työskenteli pelastaakseen EBEn kunnes vuoden 1952 puolessa välissä EBE kuoli. Tri. Mendozasta tuli asiantuntija avaruusolentojen biologiassa.

Turhassa yrityksessä pelastaa EBE ja päästä väleihin teknologisesti ylempänä olevan avaruusolentorodun kanssa Yhdysvaltain hallitus alkoi lähettää avunpyyntöä vuonna 1952 kauas avaruuteen. Kutsuun ei vastattu, mutta projekti jatkui hyvän toivon eleenä.

Presidentti Truman loi supersalaisen National Security Agencyn (NSA) salaisella päiväkäskyllä marraskuun 4. päivänä 1952. Sen pääasiallinen tarkoitus oli tulkata avaruusolentojen kommunikaatiota ja kieltä ja saada aikaan dialogi avaruusolentojen kanssa. Tämä mitä kiireellisin tehtävä oli jatkumoa aiemmista pyrkimyksistä ja se sai koodinimen SIGMA. Toinen NSA:n tarkoitus oli monitoroida kaikkea viestintää ja lähetyksiä mistä tahansa laitteesta maailmassa tiedustelutiedon keräämiseksi, sekä ihmisten että avaruusolentojen. Project Sigma oli menestys. NSA ylläpitää yhteyksiä myös Kuutukikohtaan ja muihin Salaisiin Avaruusohjelmiin. Päiväkäskyllä NSA on kaikkien muiden lakien ulottumattomissa, paitsi niiden jotka erityisesti mainitsevat NSA:n lakitekstissä sitä koskevana. Tämä tarkoittaa, että jos viraston nimi ei ole kirjoitettu minkään kongressin säätämän lain tekstiin, laki ei kosketa NSA:ta. NSA suorittaa nyt muitakin tehtäviä ja itse asiassa se on päätiedustelupalvelu koko tiedusteluyhteisössä. Nykyään NSA saa 75% kaikista rahoista, jotka menevät tiedusteluyhteisölle. Vanha sanonta ”minne rahat menee, siellä valta lepää” pitää paikkansa. DCI nykyään on pesti pelkkää julkisuutta varten. Pääasiallinen NSA:n tehtävä on edelleen avaruusolennoille kommunikointi, mutta nyt sillä on myös muita avaruusolentoprojekteja.

Presidentti Truman on pitänyt liittolaisemme, mukaanlukien Neuvostoliiton, informoituna avaruusolentojen ongelman kehittymisestä Roswellin haltuunotosta eteenpäin. Tämä on tehty sitä varten mikäli avaruusolennot osoittautuisivat uhaksi ihmiskunnalle. Suunnitelmia luotiin puolustaa Maapalloa hyökkäyksen varalta. Kansainvälisen salaisuuden säilyttäminen osoittautui erittäin vaikeaksi. Päätettiin, että ulkoinen ryhmittymä oli tarpeen koordinoida ja kontrolloida kansainvälisiä pyrkimyksiä, jotta piilotettaisiin salaisuudet normaalilta vallan vahtikoiran valvonnalta. Lopputuloksena muodostettiin salaseura, joka sai nimen ”Bilderberg”. Päämaja on Sveitsissä, Genevessä. Bilderberg kehittyi salaiseksi maailmanhallitukseksi, joka nyt kontrolloi kaikkea. YK oli silloin, ja on edelleenkin, kansainvälinen vitsi.

Vuonna 1953 uusi presidentti istui Valkoisessa Talossa. Hän oli mies, joka oli tottunut kurinalaiseen henkilöstöorganisaatioon, jolla on komentoketju. Hänen metodinsa oli delegoida vastuuta ja hallita komitealla. Hän teki suuria päätöksiä mutta vain kun hänen neuvonantajansa eivät kyenneet pääsemään konsensukseen. Hänen normaali menetelmänsä oli lukea läpi tai kuunnella useita vaihtoehtoja ja sitten hyväksyä yksi niistä. Ne, jotka työskentelivät hänen lähellään, ovat sanoneet että hänen suosikkikommenttinsa oli, ”tee mitä tahansa se vaatiikin”. Hän käytti paljon aikaa golf-kentällä. Tämä ei ollut mitenkään omituista miehelle, jolla oli ura armeijassa ja jonka korkein asema siellä oli ollut Liittoutuneiden Komentaja sodan aikaan. Pesti, joka toi mukanaan 5 tähteä. Tämä presidentti oli armeijan kenraali Dwight David Eisenhower.

Ensimmäisenä virkavuotenaan, 1953, ainakin 10 muuta törmännyttä lautasta saatiin talteen kera 26 kuolleen ja 4 elävän avaruusolennon. Kymmenestä neljä löytyi Arizonasta, 2 Teksasista, 1 New Mexicosta, 1 Louisianasta, 1 Montanasta ja 1 Etelä-Afrikasta. Havaintoja oli satoja.

Eisenhower tiesi, että hän joutui kamppailemaan ja ratkaisemaan avaruusolento-ongelman. Hän tiesi, että hän ei voisi tehdä sitä paljastamalla salaisuutta kongressille. Alkuvuonna 1953 uusi presidentti kääntyi ystävänsä ja komiteatoverinsa Council on Foreign Relationsissa, Nelson Rockefellerin, puoleen saamaan apua avaruusolentokysymykseen. Eisenhower ja Rockefeller alkoivat suunnitella salaista struktuuria jolla valvoa avaruusolentotehtävien suorittamista, jonka oli määrä olla todellisuutta vuoden päästä. Idea MJ-12:sta sai näin syntynsä. Se oli Nelsonin setä Winthrop Aldrich joka oli ollut kriittinen vakuuttaessaan Eisenhowerin mukaan presidenttikisaan. Koko Rockefellerien perhe ja heidän mukanaan Rockefellerien imperiumi oli yksissä tuumin tukenut Ikea. Avunpyyntö Rockefellereilta avaruusolentoasiassa tuli olemaan Eisenhowerin suurin USA:n tulevaisuutta koskien tekemä virhe koskaan, sekä varmasti suurin koko ihmiskunnan tulevaisuutta koskeva virhe.

Viikon sisään Eisenhowerin valinnasta hän oli nimittänyt Nelson Rockefellerin presidentin valtiojärjestyksen neuvonantajakomitean puheenjohtajaksi. Rockefeller vastasi valtion uudelleenorganisoinnin suunnittelusta. New Deal -ohjelmia lähetettiin yhdelle yksittäiselle kabinettiviralle nimeltä Terveys-, Koulutus- ja Hyvinvointiministeriö. Kun kongressi hyväksyi uuden kabinettiroolin huhtikuussa 1953, Nelson nimettiin aliministeriksi Oveta Culp Hobbylle.

Vuonna 1953 astronomit löysivät suuria esineitä avaruudesta, jotka liikkuivat kohti Maapalloa. Aluksi uskottiin, että ne olivat asteroideja. Myöhempi todistusaineisto osoitti esineiden olevan mahdollisesti avaruusaluksia. Project Sigma sieppasi avaruusolentojen radiokommunikaatiota. Kun esineet saavuttivat Maapallon, ne siirtyivät korkealle kiertoradalle päiväntasaajalle. Siellä oli useita suuria aluksia, ja niiden oikeat aikeet eivät olleet tiedossa. Project Sigma, ja uusi projekti nimeltään Plato, radioviestinnän avulla käyttäen tietokoneen binäärikieltä, kykeni järjestämään laskeutumisen, joka johti kasvokkain kohtaamiseen avaruusolentojen kanssa toiselta planeetalta. Project Plato sai tehtäväkseen solmia diplomaattisuhteet tämän avaruusolentojen rodun kanssa.

Samaan aikaan ihmisiltä näyttävien avaruusolentojen rotu otti yhteyttä Yhdysvaltain hallitukseen. Tämä avaruusolentojen ryhmä varoitti meitä avaruusolennoista, jotka kiersivät päiväntasaajaa, ja tarjosivat apuaan henkisessä kehityksessä. He ainoana suurena ehtonaan vaativat, että riisumme ja tuhoamme ydinaseemme. He kieltäytyivät vaihtamasta teknologiaa sanoen, että me emme olleet henkisesti kyvykkäitä käsittelemään teknologiaa, joka meillä silloin oli hallussa. He uskoivat, että me käyttäisimme mitä tahansa uutta teknologiaa tuhoamaan toisemme. Tämä rotu sanoi, että me olimme matkalla itsetuhoon ja että meidän tulee lopettaa toistemme tappaminen, lopettaa Maapallon saastuttaminen, lopettaa Maapallon luonnonvarojen raiskaaminen ja oppia elämään harmoniassa. Nämä ehdot herättivät suurta epäilyä, erityisesti ydinaseiden purkamisen vaade. Uskottiin, että tapaaminen näillä ehdoilla jättäisi meidät turvattomaksi avaruusolentojen uhkaa vastaan. Meillä ei myöskään ollut historiassamme mitään aiempaa joka olisi auttanut tässä päätöksessä. Ydinaseista riisuntaa ei pidetty Yhdysvaltain parhaana etuna. Tarjouksista kieltäydyttiin.

Myöhemmin vuonna 1954 suurinenäisten Harmaiden Avaruusolentojen rotu, joka oli kiertänyt Maapalloa, laskeutui Hollomanin ilmatukikohtaan. Päästiin perussopimukseen. Tämä rotu esittäytyi olevansa kotoisin Orionin vyön punaista tähteä, jota me kutsumme nimellä Betelgeuse, kiertävältä planeetalta. He esittivät, että heidän planeettansa on kuolemassa ja että tulevana tuntemattomana aikana he eivät enää kykenisi siellä selviämään. Tämä johti toiseen laskeutumiseen Edwardsin ilmatukikohtaan. Historiallista tapahtumaa oltiin suunniteltu etukäteen ja tämän sopimuksen yksityiskohdista päästiin yksimielisyyteen. Eisenhower järjesti loman itselleen Palm Springsiin. Sovittuna päivänä presidentti suuntasi tukikohtaan ja tekosyy oli, että hänen piti vierailla hammaslääkärissä.

Presidentti Eisenhower tapasi avaruusolennot ja Yhdysvaltojen sekä avaruusolentojen kansan välillä allekirjoitettiin muodollinen sopimus. Sitten saimme ensimmäisen avaruusolentojen suurlähettilään ulkoavaruudesta. Hänen nimensä ja tittelinsä oli Hänen ”Kaikkivoipa Korkeutensa Krlll”, joka lausuttiin Krill. Amerikkalaisessa perinteessä pilkata kuninkaallisia titteleitä häntä salaa kutsuttiin nimellä ”Alkuperäinen Panttivanki Krlll”. Sinun tulisi tietää, että avaruusolentojen lippu tunnetaan nimellä ”Trilateraalinen Merkki” ja se näkyy heidän aluksissaan ja on päällä heidän univormuissaan. Molemmat nämä laskeutumiset sekä jälkimmäinen tapaaminen filmattiin. Filmit ovat olemassa tänäkin päivänä.

Sopimuksessa luki: Avaruusolennot eivät sekaantuisi elämäämme emmekä me sekaantuisi heidän. Me pitäisimme heidän läsnäolonsa Maassa salaisuutena. He antaisivat meille kehittynyttä teknologiaa, ja auttaisivat teknologisessa kehityksessämme. He eivät tekisi yhtään sopimusta minkään muun Maan valtion kanssa. He voisivat abduktoida ihmisiä rajoitetusti ja tietyin väliajoin lääketieteellisesti tutkiakseen ja tarkkaillakseen kehitystämme sillä ehdolla, että ihmisille ei aiheutuisi haittaa, ja heidät palautettaisiin abduktiopaikalle, että ihmisillä ei olisi muistikuvaa tapahtuneesta ja että avaruusolentojen kansa antaisivat listan MJ-12:lle kaikista ihmiskontakteista sekä abduktiohenkilöistä tasaisin väliajoin. Sovittiin, että sopimuksen osapuolet vastaanottaisivat vastapuolen suurlähettilään niin kauan kun sopimus on voimassa. Lisäksi sovittiin, että avaruusolentojen kansakunta ja USA vaihtaisivat 16 henkilöä keskenään tarkoituksenaan oppia toinen toisiltaan. Avaruusolentojen ”Kutsuvieraat” pysyisivät Maassa ja ihmisten ”Kutsuvieraat” matkustaisivat avaruusolentojen alkupisteeseen tietyksi ajaksi ja sitten palaisivat, jossa kohtaa henkilöt vaihdettaisiin uudelleen. Sovittiin myös, että tukikohtia rakennettaisiin maan alle avaruusolentojen kansakunnan käyttöön ja että 2 tukikohtaa rakennettaisiin yhteiskäyttöön avaruusolennoille ja USA:n valtiolle. Teknologian vaihdantaa tapahtuisi yhteisissä tukikohdissa. Nämä avaruusolentojen tukikohdat rakennettaisiin intiaanireservaattien alle Utahiin, Coloradoon, New Mexicoon, Arizonaan ja 1 rakennettaisiin Nevadaan alueelle nimeltään S-4, joka sijaitsee arviolta 7 mailia etelään Area 51:n länsirajasta, joka tunnetaan nimellä Dreamland. Kaikki avaruusolentojen alueet ovat laivaston alaisuudessa ja kaikki näissä työskentelevät henkilöt saavat palkkansa laivastolta. Näiden tukikohtien rakentaminen alkoi välittömästi, mutta edistys oli hidasta kunnes suuria määriä rahaa tuotiin saataville vuonna 1957. Työ ”Keltaisen Kirjan” parissa jatkui.

Project REDLIGHT käynnistettiin ja koelennot avaruusolentojen aluksella aloitettiin. Super-HUIPPUSALAINEN laitos rakennettiin Nevadan Groom Lakeen aseiden testausalueen keskelle. Sen koodinimi oli DREAMLAND. Laitos sijoitettiin laivaston alaisuuteen, ja kaikilta henkilöitä vaadittiin turvaluokituksena ”Q” sekä presidentin hyväksyntä. Tämä on ironista johtuen siitä seikasta, että Yhdysvaltain presidentillä itsellään ei ole turvaluokitusta vierailla alueella. Avaruusolentojen tukikohta ja teknologian vaihdanta tapahtui alueella nimeltä S-4. Alue S-4:n koodinimi oli ”The Dark Side of the Moon” (Kuun Pimeä Puoli).

Maavoimille annettiin tehtäväksi muodostaa supersalainen organisaatio, jolla ylläpitää turvallisuutta kaikissa avaruusolentojen toimeksiantamissa projekteissa. Tämä organisaatio muuttui National Reconnaissance Organizationiksi (NRO), joka sijaitsi Fort Carsonissa, Coloradossa. Erikoisjoukkoja nimeltään Delta koulutettiin turvaamaan projekteja.

Toinen projekti sai koodinimen SNOWBIRD, ja se perustettiin selittämään kaikki REDLIGHTin testialuksista tehdyt havainnot ilmavoimien kokeina. SNOWBIRDin alukset valmistettiin käyttäen perinteistä teknologiaa ja niitä lennettiin lehdistön mieliksi useaan otteeseen. Project SNOWBIRDia käytettiin myös debunkkaamaan legitiimit julkiset havainnot avaruusolentojen aluksista (UFOt). Project SNOWBIRD menestyi erittäin hyvin ja kansan tekemiä havaintoraportteja esiintyi jatkuvasti vähemmän aivan viime vuosiin saakka.

Usean miljoonan dollarin SALAINEN rahasto järjestettiin ja pidettiin Valkoisen Talon Asevoimien osastolla. Tätä rahastoa käytettiin rakentamaan 75 laitosta syvälle maan alle. Presidentit, jotka kysyivät jotain, saivat kuulla rahastoa käytettävän rakentamaan syviä maanalaisia väestönsuojia presidenteille sodan varalta. Vain muutamat rakennettiin presidenteille. Miljoonia dollareita kanavoitiin tämän osaston läpi MJ-12:lle ja siitä sitten alihankkijoille. Sitä käytettiin rakentamaan HUIPPUSALAISIA avaruusolentojen tukikohtia sekä HUIPPUSALAISIA DUMBeja (Deep Underground Military Bases), ja laitoksia joita ”Alternative 2” käytti ympäri maan. Presidentti Johnson käytti tätä rahastoa rakentamaan elokuvateatterin ja raivaamaan tien hänen ranchilleen. Hänellä ei ollut ideaa sen todellisesta tarkoituksesta.

Salainen Valkoisen Talon maanalainen rakennusrahasto perustettiin vuonna 1957 presidentti Eisenhowerin toimeksiannosta. Rahoitus tuli kongressilta tarkoitukseen ”salaisten tilojen rakentaminen ja ylläpito, jonne presidentti voidaan viedä sotilashyökkäyksen tapauksessa: Presidentin Hätätilat”. Tilat olivat kirjaimellisesti reikiä maassa, tarpeeksi syvällä kestääkseen ydinräjähdyksen ja niihin laitettiin aikansa parasta kommunikaatiolaitteistoa. Tähän päivään asti sellaisia paikkoja on 75 ympäri maata, jotka rakennettiin tämän rahaston rahoilla. Atomienergiakomissio on rakentanut ainakin 22 lisätilaa maan alle.

Kaikkien näiden salaisten paikkojen sijainti ja muu niihin liittyvä on HUIPPUSALAISTA. Rahat olivat ja ovat edelleen Valkoisen Talon Asevoimien osaston kontrollissa, ja niitä pestiin ja pestään edelleen pitkän verkoston läpi, jota edes kaikkein asiasta perillä olevin vakooja tai kirjanpitäjä ei kykenisi seuraamaan. Vuonna 1980 vain muutamat tämän verkoston alku- ja loppupäissä tiesivät mitä varten rahat olivat. Alkupäässä olivat edustaja George Mahon Teksasista, edustajainhuoneen budjetointikomitean ja sen puolustusalakomitean puheenjohtajaM sekä edustaja Robert Sikes Floridasta, edustajainhuoneen sotilasrakentamisen alakomitean puheenjohtaja. Nykyään huhutaan, että edustajainhuoneen puhemies Jim Wright kontrolloisi rahaa kongressissa, ja että kamppailu vallasta on käynnissä hänen syrjään sysäämiseksi. Toisessa päässä olivat presidentti, MJ-12, Asevoimain osaston johtaja ja Washingtonin laivaston telakan komentaja.

Rahat antoi budjetointikomitea, joka allokoi ne puolustusministeriölle HUIPPUSALAISENA merkintänä maavoimien rakennusohjelmaan. Maavoimat, kuitenkaan, ei kyennyt sitä käyttämään eikä itse asiassa tiennyt mitä tarkoitusta varten se oli. Valtuutus käyttää rahat olivat tosiasiassa annettu laivastolle. Rahat kanavoitiin laivaston insinööreille Chesapeakeen, jotka eivät myöskään tienneet mitä varten ne olivat. Vain yksi mies, laivaston komentaja, joka oli Chesapeaken divisioonassa kirjoilla, mutta todellisuudessa vastasi ainoastaan Asevoimien osastolle Valkoisessa Talossa, tiesi HUIPPUSALAISTEN rahojen todellisen tarkoituksen, suuruuden ja lopullisen kohteen. Täydellinen salaisuus rahaston ympärillä tarkoitti, että lähes kaikki jäljet siitä voitaisiin hävittää niiden muutaman kynällä jotka sitä kontrolloivat. Näitä salaisia rahoja ei ole koskaan eikä niitä tuskin tulla koskaan tilintarkastamaan.

Suuria määriä rahaa siirrettiin HUIPPUSALAISEEN rahastoon Floridan Palm Beachissa, joka kuuluu rannikkovartiostolle, paikassa nimeltä Peanut Island. Saari sijaitsee Joseph Kennedyn omistaman kiinteistön vieressä. Rahojen sanotaan käytetyn maisemanrakennukseen ja yleiseen kaunistamiseen. Jokin aika sitten TV-uutisten erikoislähetys Kennedyn salamurhasta sanoi rannikkovartioston upseerin kuljettaneen rahaa salkussa Kennedyn työntekijälle tämän kiinteistöalueen läpi. Voisiko tämä olla ollut salainen maksu Kennedyn perheelle heidän poikansa John F. Kennedyn menetyksestä? Maksut jatkuivat vuoden 1967 ajan ja sitten lakkasivat. Siirretty rahojen kokonaismäärä ei ole tiedossa, eikä rahojen käyttökohteista tiedetä myöskään.

Sillä aikaa Nelson Rockefeller muuttaisi jälleen pestiään. Tällä kertaa hän ottaisi C. D. Jacksonin vanhan duunin joka oli ollut psykologisen strategian erikoisassistentti. Nelsonin nimittäminen virkaansa muutti hänen tittelinsä kylmän sodan strategian erikoisassistentiksi. Tämä virka kehittyisi vuosien mittaan samaksi tehtäväksi joka Henry Kissingerillä oli lopulta presidentti Nixonin alaisuudessa. Virallisesti hänen oli tarkoitus antaa ”neuvoja ja apua kaikkien ihmisten välillä tapahtuvan yhteistyön ja ymmärryksen lisäämiseksi”. Virallinen kuvaus oli savuverho, sillä salaa hän oli presidentin tiedusteluyhteisön koordinaattori. Uudessa pestissään Rockefeller raportoi suoraan ja ainoastaan presidentille. Hän otti osaa kabinetin, ulkomaisen talouspolitiikan neuvoston ja kansallisen turvallisuuden neuvoston tapaamisiin, joka oli korkein politiikan suuntaviivoja vetelevä elin valtiossa.

Nelson Rockefeller sai myös toisen tärkeän tehtävän salaisen yksikön nimeltä Planning Coordination Group johtajana, joka muodostettiin NSC 5412/1:n päätöksellä maaliskuussa 1955. Ryhmä koostui eri ad hoc -jäsenistä riippuen agendalla olevasta asiasta. Perusjäsenet olviat Rockefeller, puolustusministeriön edustaja, ulkoministeriön edustaja sekä keskustiedustelun johtaja. Pian sitä nimitettiin ”5412-komiteaksi” tai ”Erikoisryhmäksi”. NSC 5412/1 saattoi voimaan säännön, että salaiset operaatiot piti hyväksyttää hallintokomitealla, kun aiemmin nämä operaatiot käynnistettiin ainoastaan keskustiedustelun auktoriteetilla.

Salaisen muistion NSC 5410:n avulla Eisenhower edelsi vuoden 1954 NSC 5412/1-muistiota, jolla perustettiin pysyvä komitea (ei ad hoc), joka tultaisiin tuntemaan nimellä Majority Twelve (MJ-12) joka valvoisi ja toteuttaisi kaikki salaiset toimet, jotka liittyivät avaruusolentokysymykseen. NSC 5412/1 luotiin selittämään näiden tapaamisten tarkoitus kun kongressi tai lehdistö kiinnostui niistä. Majority Twelve koostui henkilöistä Nelson Rockefeller, keskustiedustelun johtaja Allen Welsh Dulles, ulkoministeri John Foster Dulles, puolustusministeri Charles E. Wilson, pääesikunnan johtaja amiraali Arthur W. Radford, FBI:n johtaja J. Edgar Hoover sekä kuudesta Council on Foreign Relationsin johtokunnan miehestä, jotka tunnettiin nimellä ”Viisaat Miehet” (Wise Men). Nämä kaikki miehet olivat oppineiden salaseuran jäseniä, joka kutsui itseään nimellä ”The Jason Society”, tai ”The Jason Scholars”, jotka rekrytoivat jäsenensä muiden Harvardin ja Yalen salaseuroista ”Skull and Bones” sekä ”Scroll and Key”.

Viisaat Miehet olivat Council on Foreign Relationsin ydinjäseniä. Jäseniä oli 12, mukaanlukien ensimmäiset 6 hallituksen viroista. Tämä ryhmä koostui vuosien varrella Council on Foreign Relationsin ja myöhemmin Trilateral Commissionin huippuviranomaisista ja johtajista. Gordon Dean, George Bush ja Zbigniew Brzezinski olivat heidän joukossaan. Kaikkein tärkeimmät ja vaikutusvaltaisimmat ”Viisaista Miehistä”, jotka MJ-12:ssa oli mukana, olivat John McCloy, Robert Lovett, Averell Harriman, Charles Bohlen, George Kennan sekä Dean Acheson. Heidän politiikkansa suuntaviivat kestäisivät pitkälle 70-luvulle. On merkittävää, että presidentti Eisenhower sekä ensimmäiset 6 MJ-12 -jäsentä hallituksesta olivat myös Council on Foreign Relationsin jäseniä.

Hommansa hyvin tekevät tutkijat tulevat pian havaitsemaan, että aivan kaikki ”Viisaat Miehet” eivät käyneet Harvardia tai Yalea, eivätkä kaikki heistä saaneet jäsenyyttä ”Skull and Bones” tai ”Scroll and Key” -salaseuroihin yliopistovuosinaan. Viisaiden Miesten mysteerin voi nopeasti selvittää kirjan ”The Wise Men” avulla, jonka ovat kirjoittaneet Walter Isaacson & Evan Thomas (Simon and Schuster, New York). Kuvan #9 alla kirjan keskiosassa löytyy kuvateksti: ”Lovett Yalen yksikön kanssa, oikealla ylhäällä, ja rannalla: Hänen initiaationsa Skull and Bonesiin tapahtui ilmatukikohdassa lähellä Dunkirkia”. Olen havainnut, että jäseniä valittiin jatkuvasti kutsumalla heitä meriittiensä mukaan yliopisto-opintojen jälkeen, eikä se rajoittunut mitenkään Harvardiin tai Yaleen.

Muutamat valitut myöhemmin initioitiin Jason Societyyn. He ovat kaikki Council on Foreign Relationsin jäseniä, ja tuohon aikaan ryhmä tunnettiin nimellä ”Eastern Establishment”. Tämän tulisi antaa vihje siitä kauaskantoisesta ja vakavasta luonteesta, joka suurimmalla osalla näitä yliopistojen opiskelijajärjestöjä on. Järjestö elää ja voi hyvin tänä päivänä, mutta siinä on nyt mukana jäseniä myös Triteral Commissionista. Trilateralistit ovat olleet olemassa salaa vuosia ENNEN vuotta 1973. Nimi Trilateral Commission otettiin avaruusolentojen lipusta, joka tunnetaan nimellä Trilateraalinen Merkki.

Majority Twelve tulisi selviämään nykypäivään asti. Eisenhowerin ja Kennedyn alaisuudessa sitä nimitettiin erheellisesti ”5412-komiteaksi” tai tarkemmin ”Erikoisryhmäksi”. Johnsonin hallinnon aikaan sen nimi muuttui ”303-komiteaksi”, koska nimi 5412 oli vaarantunut kirjassa ”The Secret Government”. Itse asiassa NSC 5412/1 vuodettiin julki sen kirjoittajalle peittämään NSC 5410:n olemassaolo. Nixonin, Fordin ja Carterin alaisuudessa sitä kutsuttiin nimellä ”40-komitea”, ja Reagainin alaisuudessa nimellä ”PI-40 komitea”. Kaikkien niiden vuosien aikana ainoastaan nimi muuttui.

Vuoteen 1955 mennessä kävi selväksi, että avaruusolennot olivat petkuttaneet Eisenhoweria ja rikkoneet sopimuksen. Silvottuja ihmisiä löytyi yhdessä silvottujen eläinten kanssa ympäri Yhdysvaltoja. Epäiltiin, että avaruusolennot eivät lähettäneet täyttä listaa ihmiskontakteista ja abduktiohenkilöistä MJ-12:lle ja epäiltiin, että kaikkia abduktiohenkilöitä ei oltu palautettu. Neuvostoliittoa epäiltiin toimimisesta heidän kanssaan, ja tämä osoittautui todeksi. Saatiin selville, että avaruusolennot olivat manipuloineet suuria määriä ihmisiä salaseurojen, noituuden, magian, okkultismin ja uskonnon avulla. Usean ilmavoimien taistelutilanteen avaruusolentojen kanssa jälkeen kävi myös selväksi, että aseistamme ei ollut heille vastusta.

Marraskuussa 1955 NSC-5412/2 perusti komitean tutkimaan ”kaikkia tekijöitä, jotka liittyivät ulkopolitiikan tekoon ja toteuttamiseen ydinaseaikana”. Tämä oli pelkkä peitetarina jolla salattiin todellinen aihe, avaruusolentokysymys.

Salaisella presidentin muistiolla NSC 5411 vuonna 1954, Eisenhower oli komentanut tutkimusryhmän ”käymään läpi kaikki faktat, todisteet, valheet ja petkutuksen ja löytämään totuuden avaruusolentokysymykseen”. NSC 5412/2 oli pelkkä peite joka oli muuttunut tarpeelliseksi kun lehdistö alkoi kysellä todellsita tarkoitusta niin tärkeiden miesten kokoontumiselle. Ensimmäiset tapaamiset pidettiin vuonna 1954 ja niitä nimitettiin Quantico-tapaamisiksi, koska ne pidettiin Quanticon laivastotukikohdassa. Tutkimusryhmä koostui yksinomaan Council on Foreign Relationsin 35 jäsenestä, jotka olivat ”The Jason Societyn” jäseniä, eli ”The Jason Scholars”. Tri. Edward Teller sai pyynnön osallistua. Tri. Zbigniew Brzezinski oli tutkimusjohtaja ensimmäiset 18 kuukautta. Tri. Henry Kissinger valittiin ryhmän vetäjäksi seuraavaksi 18 kuukaudeksi alkaen marraskuusta 1955. Nelson Rockefeller oli tutkimuksien aikana usein mukana vierailemassa.

                TUTKIMUSRYHMÄN JÄSENET



              Gordon Dean, puheenjohtaja

Tri. Zbigniew Brzezinski, tutkimusjohtaja, 1. vaihe 
Tri. Henry Kissinger, tutkimusjohtaja, 2. vaihe
Tri. Edward Teller

Maj.Gen. Richard C. Lindsay

Mr. Hanson W. Baldwin

Maj.Gen. James McCormack, Jr.

Mr. Frank C. Nash

Mr. Paul H. Nitze

Mr. Charles P. Noyes

Mr. Frank Pace, Jr.

Mr. James A. Perkins

Mr. Don K. Price

Mr. David Rockefeller

Mr. Oscar M. Ruebhausen

Lt. Gen. James M. Gavin, Mr. Caryl P. Haskins

Mr. James T. Hill, Jr., Mr. Joseph E. Johnson

Mr. MeNin J. Kelly

Mr. Frank Altschul

Mr. Hamilton Fish Armstrong

Mr. Lloyd V. Berkner

Mr. Robert R. Bowie

Mr. McGeorge Bundy

Mr. William A.M.Burden

Mr. John C. Campbell

Mr. Thomas K. Finletter

Mr. George S. Franklin, Jr.

Mr. I.I. Rabi

Mr. Roswell L. Gilpatric

Mr. N.E. Halaby

Mr. Gen. Walter Bedell Smith

Mr. Henry DeWolf Smyth

Mr. Shields Warren

Mr. Carrol L. Wilson

Mr. Arnold Wolfers

 

Artikkelin julkaissut textfiles.com