LAS VEGAS (KLAS) — George Knappin vuonna 1993 tekemän Venäjän-matkan aikana hän tapasi ja haastatteli yli tusinaa nykyistä ja entistä sotilasviranomaista sekä merkittäviä tiedemiehiä, jotka olivat perehtyneet salaisiin UFO-ohjelmiin, jotka alkoivat vuonna 1978 ja jatkuivat kymmenen vuoden ajan. Jokainen Neuvostoliiton laajan sotilasimperiumin yksikkö sai käskyn tutkia ja raportoida kaikki UFO-havainnot tai -tapaukset.
Tuhannet raportit virtasivat puolustusministeriöön ja päätyivät Sokolovin pöydälle. Satoja sivuja kerran salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja kyseisestä ohjelmasta vietiin Venäjältä ja jaettiin myöhemmin toisen salaisen amerikkalaisen UFO-ohjelman kanssa – AAWSAP:n eli Advanced Aerospace Weapon System Applications Programin – joka oli puolustusministeriön tiedustelupalvelun (DIA) salainen tutkimus, jota tuki edesmennyt Yhdysvaltain senaattori Harry Reid Nevadasta ja joka toteutettiin täysin salassa BAASS:n, Bigelow Aerospacen Las Vegasin tytäryhtiön, toimesta.
Senaattori Reid sanoi, että tärkein syy, miksi hän ja kaksi senaattorikollegaansa hyväksyivät rahoituksen DIA-ohjelmalle, oli se, että hän oli saanut tietää Venäjän ohjelmista, joissa tutkittiin ja kehitettiin UFO-teknologiaa aseeksi, ennen kuin Yhdysvallat ehti tehdä samaa.
Aikaisemmassa haastattelussa Nevadan senaattori Harry Reidin kanssa tutkiva toimittaja George Knapp kysyi, oliko Reidillä mitään viitteitä siitä, että Venäjä ja Kiina tutkisivat UFO-teknologiaa, ja Reid vastasi: ”Kyllä.”
Venäjän mittavien ponnistelujen lisäksi kerätä UFO-todisteita puolustusministeriö käynnisti hiljaisesti toisen salaisen ohjelman nimeltä Thread 3, josta Yhdysvaltain tiedustelupalvelu ei tiennyt mitään, kunnes Knapp sai käsiinsä hämmästyttävän asiakirjan, jossa kuvattiin venäläisten tietämystä ja tavoitteita.
Kopio Thread 3 -asiakirjan alkuperäisestä englanninkielisestä käännöksestä jaettiin AAWSAP-ohjelmalle Las Vegasissa, ja DIA tuotti uuden käännöksen osana erittäin yksityiskohtaista tiedusteluanalyysia venäläisten toimista. DIA:n raporttia ei ole koskaan julkaistu.
Knappin kopio käännetystä asiakirjasta faksattiin ulkomailta, ja siinä oli muutamia aukkoja ja kirjoitusvirheitä. Alkuperäinen asiakirja on Yhdysvaltain tiedustelupalvelun arkistossa, mutta kokonaiskuva on melko selvä. Thread 3 jäljittää Venäjän kiinnostuksen historiaa UFOihin. Kiinnostus juontaa juurensa Josef Staliniin, joka määräsi tutkimuksia Roswellin onnettomuuden ja vastaavien tapahtumien jälkeen Neuvostoliitossa.
Siinä tunnustetaan, että suurin osa mystisistä esineistä voidaan selittää sillä, että muut tuntemattomat tekijät ovat vaikuttaneet merkittävästi ihmisiin ja sotilasvälineisiin, kuten anturijärjestelmiin, ohjuksiin ja lentokoneisiin. Lopullisena tavoitteena on soveltaa UFO:n ”ominaisuuksia” sotilaallisiin tarkoituksiin… toisin sanoen rakentaa oma.
Asiakirja sisältää dramaattisia lähikohtaamisia eri puolilta Neuvostoliittoa, dokumentoituja UFO-aluksen laskeutumisia, pelottavia UFO-tapauksia ja havaintoja avaruudessa, joista varhaiset venäläiset kosmonautit ovat raportoineet, sekä arvioita UFO-tapauksista, jotka on julkistettu Yhdysvalloissa. Venäläiset seurasivat UFO-uutisia Yhdysvalloista ja muista länsimaista.
Knappilla ei ole lupaa nähdä DIA:n arvioita venäläisistä asiakirjoista, mutta useat niiden sisällön tuntevat henkilöt ovat kertoneet hänelle ja joillekin kongressin jäsenille, että venäläiset raportit ovat aitoja.
UFO-havaintojen historiassa vain harvat tarinat ovat yhtä hyytäviä kuin väitetty tapaus, jossa oli mukana neuvostosotilaita kylmän sodan aikana. Salaisen CIA:n asiakirjan mukaan neuvostoliittolainen sotilasyksikkö Ukrainassa oli tiettävästi tekemisissä matalalla lentävän, lautasen muotoisen UFOn kanssa. Kun se oli ammuttu alas, viisi ihmismäistä olentoa ilmestyi esiin, yhdistyi palloksi ja säteili sokaisevaa valoa, joka muutti 23 sotilasta kiveksi. Kaksi valolta suojattua sotilasta jäi henkiin kertomaan tarinaa.
Kyseinen CIA:n asiakirja on käännös kanadalaisen Weekly World News -lehden ja ukrainalaisen Holos Ukrayiny -sanomalehden vuonna 1993 julkaistusta artikkelista. Weekly World News on tunnettu sensaatiomaisista ja kuvitteellisista jutuista. CIA keräsi usein tällaista materiaalia ulkomaisten tiedotusvälineiden ja propagandan analysoimiseksi, ei todennetuksi tiedustelutiedusteluksi. Tämän vuoksi kertomuksen uskottavuus on erittäin kyseenalainen, eikä artikkelissa esitettyjen väitteiden tueksi ole mitään vahvistavia todisteita.
Vaikka Neuvostoliiton tapaus on edelleen kiistanalainen, UFO-havainnot kiehtovat edelleen yleisöä maailmanlaajuisesti. Kansallinen UFO-raportointikeskus (National UFO Reporting Center, NUFORC) on luetteloinut yli 170 000 raporttia perustamisestaan vuonna 1974 lähtien, ja se on dokumentoinut tunnistamattomien ilmailmiöiden erilaisia muotoja ja käyttäytymistä. Raportit salaperäisistä esineistä jatkuvat Nevadan aavikoilta Skotlannin Bonnybridgen taivaalle, ja ne aiheuttavat keskustelua ja tutkimuksia.
Niin kiehtovia kuin nämä tarinat ovatkin, on tärkeää suhtautua niihin terveellä annoksella skeptisyyttä. Monet UFO-havainnot ovat johtuneet luonnonilmiöistä, ihmisen tekemistä esineistä tai vääristä tulkinnoista. Tieteellinen tutkimus ja kriittinen ajattelu ovat edelleen parhaita keinojamme erottaa tosiasia fiktiosta selittämättömän valtakunnassa.
Tarina neuvostosotilaista, jotka UFO muutti kiveksi, on edelleen yksi UFO-tarinoiden oudoimmista tarinoista. Vaikka lähteen uskottavuus on kyseenalainen, tarina kiehtoo ja mystifioi edelleen. Kun jatkamme taivaan tutkimista ja selittämättömien ilmiöiden selvittämistä, on tärkeää tasapainottaa ennakkoluulottomuus ja kriittinen analyysi.
Huomautus: Tämä artikkeli perustuu CIA:n salaiseksi julistettuun asiakirjaan, ja sitä on luettava tietäen sen kyseenalainen alkuperä ja vahvistavien todisteiden puute.
AIHE: LEHTI RAPORTOI VÄITETYISTÄ TODISTEISTA KOSKIEN ONNETTOMUUTTA, JOHON LIITTYI UFO
LÄHDE: KIEV BOLOS UKRAYINY UKRAINAKSI 27.3.93 S. 5
TEKSTI TEKSTI:
//(.(UUSINTAPAINOS SANOMALEHDESTÄ TERNOPIL VECHIRNIY: ”KOSMINEN KOSTO” — ENSIMMÄINEN KAPPALE JULKAISTU LIHAVOITUNA))
((TEKSTI))) SEN JÄLKEEN KUN MIHAIL GORBATSHOV LAKKAUTTI VUONNA 1991 KGB:N HUIPPUSALAISEN TIEDUSTELUHALLINNON, PALJON MATERIAALIA KYSEISELTÄ OSASTOLTA PÄÄTYI ULKOMAILLE, ERITYISESTI CIA:LLE. KUTEN ARVOVALTAINEN CANADIAN WEEKLY WORLD NEWS -LEHTI RAPORTOI, *YHDYSVALTAIN TIEDUSTELUPALVELU SAI HALTUUNSA 250-SIVUISEN TIEDOSTON UFON HYÖKKÄYKSESTÄ SOTILASYKSIKKÖÄ VASTAAN SIPERIASSA.
TIEDOSTO SISÄLTÄÄ PAITSI MONIA DOKUMENTAARISIA VALOKUVIA JA PIIRROKSIA, MYÖS TAPAHTUMIIN OSALLISTUNEIDEN TODISTUSAINEISTOA. ERÄS CIA:N EDUSTAJA VIITTASI TAPAUKSEEN ”KAUHISTUTTAVANA *KUVANA MAAN ULKOPUOLISTEN OLENTOJEN KOSTOSTA, KUVANA, JOKA SAA VEREN ‘HYYTYMÄÄN’”.
KGB:N AINEISTON MUKAAN MELKO MATALALLA LENTÄVÄ LAUTASEN MUOTOINEN AVARUUSALUS ILMESTYI SOTILASYKSIKÖN YLÄPUOLELLE, JOKA OLI SUORITTAMASSA RUTIINIHARJOITUSMANÖÖVEREITÄ. TUNTEMATTOMASTA SYYSTÄ JOKU LAUKAISI YLLÄTTÄEN ILMATORJUNTAOHJUKSEN JA OSUI *UFOON. SE PUTOSI MAAHAN EI KAUKANA, JA SIITÄ NOUSI VIISI LYHYTTÄ HUMANOIDIA, JOILLA OLI ”SUURET PÄÄT JA SUURET MUSTAT SILMÄT”.
KAHDEN ELOON JÄÄNEEN SOTILAAN TODISTUKSISSA TODETAAN, ETTÄ VAPAUTUTTUAAN ROMUSTA AVARUUSOLENNOT TULIVAT LÄHELLE TOISIAAN JA SITTEN ”YHDISTYIVÄT’YHDEKSI ESINEEKSI, JOKA SAI PALLOMAISEN MUODON.” TUO ESINE ALKOI SURISTA JA SIHISTÄ VOIMAKKAASTI JA MUUTTUI SITTEN KIRKKAAN VALKOISEKSI. MUUTAMASSA SEKUNNISSA PALLOT KASVOIVAT PALJON SUUREMMIKSI JA RÄJÄHTIVÄT LEIMAHTAEN ÄÄRIMMÄISEN KIRKKAASEEN VALOON. JUURI SILLÄ HETKELLÄ 23 SOTILASTA, JOTKA OLIVAT SEURANNEET ILMIÖTÄ, MUUTTUIVAT… KIVIPAALUIKSI. VAIN KAKSI SOTILASTA, JOTKA SEISOIVAT VARJOSSA JA OLIVAT VÄHEMMÄN ALTTIINA VALORÄJÄHDYKSELLE, SELVISI HENGISSÄ. *
KGB:N RAPORTISSA KERROTAAN EDELLEEN, ETTÄ UFON JA ”KIVETTYNEIDEN SOTILAIDEN” JÄÄNNÖKSET SIIRRETTIIN SALAISEEN TIETEELLISEEN TUTKIMUSLAITOKSEEN MOSKOVAN LÄHELLE. ASIANTUNTIJAT OLETTAVAT, ETTÄ ENERGIALÄHDE, JOKA ON VIELÄ TUNTEMATON MAAN ASUKKAILLE, MUUTTI VÄLITTÖMÄSTI SOTILAIDEN ELÄVÄN ORGANISMIN RAKENNETTA, MUUTETTUAAN SEN AINEEKSI, JONKA MOLEKYYLIKOOSTUMUS EI EROA KALKKIKIVEN KOOSTUMUKSESTA.
CIA:N EDUSTAJA TOTESI: ”JOS KGB:N TIEDOSTO VASTAA TODELLISUUTTA, KYSEESSÄ ON ÄÄRIMMÄISEN UHKAAVA TAPAUS”. MUUKALAISILLA ON HALLUSSAAN SELLAISIA ASEITA JA TEKNOLOGIAA, JOTKA YLITTÄVÄT KAIKKI OLETUKSEMME. NE VOIVAT PUOLUSTAA ITSEÄÄN, JOS NIITÄ VASTAAN HYÖKÄTÄÄN.”
(ENDALL) j23003.03 27 MAR 30/1529Z MAR BT #0317 NNNN NNNN -rsEODwrs Hyväksytty Retea5e_ Dam a MAY MD
Nuorelle ihmiselle joka kasvatettiin kommunistiyhteiskunnassa, jossa systemaattinen ateismi — joka tunnetaan myös ”dialektisena ja historiallisena materismina” — oli valtion virallinen doktriini, eräs harvinaisista mahdollisuuksista vuoden 1985 tienoilla oppia uskonnosta tarjoutui lukemalla tunnetun Chicagon yliopiston historioitsijan Mircea Eliaden (1907-1986) kirjoja. Menestynyt romanialainen kirjailija ja filosofi oli erikoistunut Intian filosofoiaan, ja häntä pidettiin oman sukupolveni keskuudessa todellisena mallihenkilönä. Kun vuonna 1981 hänen viimeinen kaikkien maailmanuskontojen historian synteesin Histoire des croyances et des idées religieuses ensimmäinen osa käännettiin ja julkaistiin Bukarestissa, sen vaikutus oli huomattava.
Kymmeniä tuhansia kappaleita myytiin, jopa enemmän kuin niukassa olevia ruokia kuten juustoa tai salamia. Vanhempani eivät onnistuneet ostamaan kirjaa. Kirjakauppias piti kirjat piilossa myydäkseen niitä ”valituille asiakkaille” rahaa tai palveluksia vastaan. Ja ”valitut” asiakkaat olivat keitä muitakaan kuin kommunistijohtajia, lääkäreitä ja lakimiehiä. Onneksi ystäväni äiti oli sairaanhoitaja, hänen onnistui hankkia kirjasarjan ensimmäinen osa. Sillä tavalla päädyin lukemaan, ensimmäistä kertaa, kuvauksia juutalaisten, sumerialaisten, egyptiläisten ja kreikkalaisten sekä joogien ja kristillisten munkkien rituaaleista, asketismin harjoittamisesta ja uskonnollisista ideoista.
Kirjan lopussa oli laaja viiteluettelo, jonka Eliade oli kerännyt yli 50 vuoden aikana lukemalla kaikkea mahdollista. Se teki minuun suurimman vaikutuksen. Nuorena nopeasti päädyin johtopäätökseen, joka oli yhtä yksinkertainen kuin se oli viisaskin. Jos niin monet kaikenlaiset oppineet — (klassiset) historioitsijat, teologit, filosofit, sosiologit — olivat omistaneet elämänsä tutkiakseen ja lukeakseen niin monia kirjoja, silloin sen täytyi tarkoittaa, että uskonto on vakava asia, eikö niin?
Olin innokas oppimaan lisää, Eliaden ohjauksessa, ja päädyin pitkälle matkalle, joka johi minut juutalaiskristillisen perinteen teologiaan ja filosofiaan. Luin ahnaasti kaiken minkä sain käsiini. Epätavallisen kiinnostukseni huomattuaan rohkea ranskankielen opettajani Doina Morariu, joka harjoitti katolilaisuutta, alkoi lainata minulle kirjoja, joiden perusteella tein kaksi positiivista johtopäätelmää koskien eräitä kaikkein tärkeimpiä teemoja: Jumalan olemassaoloa ja sielun kuolemattomuutta. Häneltä lainaamieni kirjojen joukossa — jotka useimmiten olivat ranskankielisiä — oli Eliaden kirja shamanismista sekä pyhän Padre Pion (1887 – 1968) tarina.
Sellaiset eksoottiset kirjat eivät jääneet huomiotta. Enemmänkin kiinnostuneena kuin tungettelevana äitini pyysi eräänä lokakuun iltana 1986 saada nähdä mitä luin. Naiivin innostuksen vallassa, joka oli tyypillistä uuden maanosan tutkimusmatkaajille, näytin hänelle. Selailtuaan kirjan sivuja nopeasti hänen kasvonsa muuttuivat kauhun ilmestykseksi, hän olisi kiljunut ellei hänen äänensä olisi ollut tunnekuohun tukahduttama: “Jos ne saavat meidät kiinni tällaisten kirjojen kanssa, me emme näe enää päivänvaloa!”
Tuo kauhea ”ne” joihin viitattiin kommunistien salaisena poliisina, niinkutsuttu ‘Securitate’ (Turvallisuus), jonka vastuulla oli pidättää ja lopulta tappaa poliittiset toisinajattelijat. Kapinoivana teininä tuhahdin vähättelevästi. Ja kuitenkin syvällä sisimmässäni minua pelotti kuumottava mahdollisuus. Kun asuu Romaniassa viimeisen kommunistidiktaattorin, Nicolae Ceaușescun, alaisuudessa, sellainen mahdollisuus ei ollut mitenkään kaukaiinen. Värisevin äänin käydyn keskustelun jälkeen lupasin äidilleni, että palauttaisin kirjan enkä kertoisi siitä kenellekään. Ainoa asia mitä Eliaden teksteistä jäi mieleeni oli vankkumaton uskomus: uskonto oli jotain vakavaa.
Mikä tahansa intellektuaalisen mielenkiinnon muoto, joka liittyy ‘henkisyyden’ alaan — oli se sitten New Age -liikkeet tai parapsykologia tai idän uskonnot tai kristinuskon teologia — oli riittävä avaamaan polun kohti ahtaita vankisellejä. Politiikkaa ilman minkäänlaista vastalausetta vuodesta 1947 vuoteen 1989 hallinnut Romanian kommunistipuolue systemaattisesti sensuroi mitä tahansa intellektuaalista diskurssia, joka haastaisi materialismin doktriinin. Vaikka vainon intensiteetti vaihteli vuosien mittaan, yksi asia pysyi samana: pelko. Kyvyttömyys täysin kontrolloida omien kansalaisten ajatuksia ja elämiä tarkoitti, että Romanian diktaattorit tiesivät, että mikään ei ollut tehokkaampaa kuin itsesensuuri, joka syntyy kostoiskujen pelosta.
Tieteiskirjallisuutta tovereille
Nimekkäät kirjailijat kuten Vasile Voiculescu ja Dinu Pillat, tai intellektuellit kuten esseisti Nicolae Steinhardt tai filosofi Constantin Noica, pidätettiin ja tuomittiin heidän kiinnostuksestaan ‘henkisyyteen’ (koodinimi uskonnolle) liittyviin teemoihin. Kommunistipuolue ei jättänyt yhtäkään tilaisuutta väliin näyttääkseen, että se ei sietänyt ajattelua, joka kyseenalaisti (edes epäsuorasti) “tieteen saavutuksia”, johon sen marxilais-leniniläinen ideologinen propaganda perustui. Ja tiede, tottakai, oli sataprosenttisen ateistista.
Poislukien kaikki epäsuoran sensuurin muodot, historiaa systemaattisesti kirjoitettiin uudelleen tukemaan dialektisen materialismin opinkappaleita.. Ainoa sallittu metanarratiivi oli riistäjän (yläluokka ja porvaristo) ja riistetyn (työväenluokka eli proletariaatti) välinen konflikti. Niinkutsutuiksi ’idealisteiksi’ nimitettyjä ajattelijoita, olivatpa he sitten vanhempia tai tuoreempia, kuten Pytagoras, Platon, Plotinus, Kant tai Fichte, käsiteltiin tietynlaisella nihkeydellä, koska marxilaisen tulkinnan mukaan he edustivat “vallankumouksen vaiheita” ajattelun historiassa polulla kohti “multilateraalisesti rakennettua sosialistista yhteiskuntaa”. Poislukien fiktio ja klassinen runous, länsimaisen kulttuurin luomukset suodatettiin pois mitä suurimmalla valppaudella. Kansalle esitellyt tekniset ja tieteelliset innovaatiot olivat yleensä entisen kommunistiblokin maista, ja erityisesti neuvostososialististen tasavaltojen liitosta. Huolimatta länsimaailman tekstien sensuurista, eräs aihepiiri jäi melkein kokonaan ilman rajoitteita: avaruuteen, pieniin vihreisiin miehiin ja kadonneisiin maailmoihin liittyvä kirjallisuus. Omituista kyllä, kommunistit olivat kiinnostuneita avaruusolennoista.
Tuohon aikaan erittäin laajalle levinneiden julkaisujen joukossa oli tieteisfiktio, jota pidettiin kaikkein tärkeimpänä. Fanien kirjoittamia kokonaisia novellien ja romaanien kokoelmia julkaistiin kaikissa suurissa kaupungeissa. Tämän alan ryhmien ja piirien lukumäärä oli myös merkittävä. Näistä kaikista ehdottomasti luetuin oli Almanah Anticipația (Odotuksen almanakka), joka myi loppuun niin nopeasti, että sitä tuskin löytyi kioskien ja kirjakauppojen hyllyiltä. Jotta saisit kuvan tämän kirjallisen ilmiön laajuudesta, riittänee mainita että ensimmäinen numero, joka julkaistiin vuonna 1983, oli 100 tuhatta kappaletta. Kommunistimaassa, jossa on juuri ja juuri 20 miljoonaa ihmistä, tämä oli aivan valtavan suuri määrä. Suhteessa kirjoitustoiminnan laajuuteen oli hämärien scifi-aiheiden pariin eksyneiden kirjoittajien lukumäärä, joka oli myös merkittävä.
Niiden lisäksi, jotka sekä ennen että jälkeen vuoden 1989 olivat erityisen kovasti tämän aiheen parissa toimivia, oli genre, jota jotkut kutsuivat ”parakirjallisuudeksi”, ”realistisen” kirjallisuuden kirjoittajien sekä tunnettujen kriitikoiden ja historioitsijoiden joukko tavoitteli (heidän mielestään) vähemmän sensuurin hampaissa olevaa suuntaa, vältellen kommunistihallinnon jäykkyyksiä. He eivät suoraan olleet kiinnostuneita tieteisfiktiosta, mutta nämä nimet suurimmaksi osaksi katosivat Ceaușescun diktatuurin romahdettua julkaisuista. Aikamatkailusta, avaruusolennoista ja futuristisista maailmoista kirjoittaneet lehdet ja kirjat menettivät kaikkivoipan kommunistipuolueen tuen, ja niiden painokset kuihtuivat minimaalisen pieniksi, mikä myös kuvasi näiden julkaisujen fanijoukon oikeaa kokoa. He eivät käsittäneet, että heidän menestyksensä perustui kommunistipuolueen puhtaisiin propagandaintresseihin, ja jotkut kirjoittajat, jotka olivat kuuluisia ennen vuotta 1989, edelleen muistelevat nostalgisina suuria painosmääriä.
Neuvostoliiton ja sen satelliittivaltioiden tapaan poliittinen valta Romaniassa välineellisti tieteiskirjallisuudeen puhtaan ideologisiin tarkoituksiin. Esimerkin antaa Alexander Belyaev (1884-1942), neuvostoliittolainen kirjailija, jonka kuuluisa tarina ”Sammakkomies” (engl. Amphibian Man, ven. Человек-амфибия) julkaistiin vuonna 1928. Hän oli vimmainen “tieteen voittokulun” kannattaja, jonka avulla kommunistipuolue lupasi luoda lopulta uuden kuolemattoman ihmisen ja täydellisen yhteiskunnan. Hän ei koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta hyökätä uskontoa ja erityisesti kristinuskoa vastaan, erityisesti katolista kirkkoa vastaan. Hänen esimerkkiään seuranneet romanialaiset tieteiskirjailijat lupasivat fiktiota, joka yleensä oli linjassa yksipuoluejärjestelmän vartijoiden ideologisten rajojen kanssa. Asian laita erityisesti oli näin puhuttaessa lasten ja nuorten kirjoista.
Kirjallisuutta ideologisiin tarkoituksiin mestarillisesti käyttäneelle Vladimir Colinille (1921-1991) omistetussa kattavassa tutkimuksessa loistava kriitikko ja historioitsija Cătălin Sturza kuvaa kommunistipropaganda-apparaatin olemusta. Vaikka hän erityisesti viittaa yleisempään ‘satujen’ kategoriaan, hänen arvionsa sopii aivan yhtä hyvin genreen josta me puhumme:
1900-luku kokonaisuutena painosti vahvasti ideologiseen tyyliin satuja. Erityisesti rautaesiripun takana, ei kuitenkaan sinne rajoittuen, tehtiin yrityksiä määritellä uudelleen hyvän ja pahan välinen suhde ja luoda uudenlainen moraali, jonka tarkoitus oli oikeuttaa erilaisia ideologisia ja poliittisia tavoitteita. (…) nämä yhteiskunnalliset manipuloijat yrittivät suoraan vaikuttaa satuihin — niin kauan kuin tavoitteena oli, niinkuin millä tahansa totalitaarisella ideologialla, mutta erityisesti kommunistisella ideologialla, täydellinen kontrolli yksilön sielusta ja mielestä. Jokatapauksessa, sadut transformoituivat manipuloinnin välineeksi, ja näin niiden voima laimeni ja ne häpäistiin.
Hämmennyksen ehkäisemiseksi minun tulee lisätä, että aivan kaikki kirjailijat eivät olleet Vladimir Colinin marxilais-leniniläisten uskomusten kanssa samaa mieltä. Kuitenkin, toimitusprosessi oli täysin kommunistisensorien hallussa. Syyt sille miksi Nicolae Ceaușescun kaltaiset diktaattorit ja hänen alamaisensa tukivat tieteiskirjallisuutta paljastuivat mitä suurimmalla tarkkuudella konferenssissa, jonka Eugen Stancu piti vuosikymmen sitten:
Tieteiskirjallisuuden avulla kommunismi rakentaa positiivista narratiivikuvaa, jota metafyysisesti legitimoidaan historian nykyisessä marxilais-leninismissä läsnäolevalla teleologialla. Tässä optimistisessa maailmassa, joka on todellinen päiväunien maailma, myytit muuttuvat tavallisiksi todellisuuksiksi. Uusi ihminen voidaan kohdata jokaisella askeleella, ja voitto Jumalaa, luontoa ja aikaa vastaan on ilmiselvä, kun avaruuden kollektiivijohto toimii kuin rasvattu.
Vihreät miehet ja kommunistidystopia
Jos tieteiskirjallisuutta koskeva manipulaatiostrategia oli enemmän tai vähemmän läpinäkyvää, kommunistien intressit koskien avaruusolentoja kävivät selväksi sekä romanialaisten kirjailijoiden kuten Ion Hobana, Florin Gheorghița ja Mihai E. Șerban töistä, mutta myöskin kansainvälisten bestsellerien käännöksistä. Kun sveitsiläiskirjailija Erich von Dänikenin huippusuosittu Chariots of the Godsjulkaistiin saksaksi vuonna 1968 ja sen jälkeen käännettiin ja julkaistiin Amerikan markkinoille 1969 Souvenir Pressin kautta, se melkein välittömästi käännettiin ja julkaistiin myös Romaniassa (vuonna 1970) nimellä Amintiri despre viitor (Muistoja tulevaisuudesta). Kirjan nimimuutos kuvaa kommunistien jatkuvaa välttelyä mihinkään viittauksiin juutalaiskristilliseen perinteeseen tai muinaisten pakanauskontojen yliluonnollisiin olentoihin. Dänikenin vaikutus oli valtava. Kaikki yllämainitut pseudohistorioitsijat (ja monet heidän kaltaisensa) olivat hänen seuraajiaan. ‘Paleo-astronauteista’ tuli monien tieteiskirjailijoiden suosikkiaihe. Romanian suurin tiedejulkaisu Știință și tehnică (Tiede ja Teknologia) käsitteli usein hypoteesia muinaisesta kontaktista Maan ihmisten ja ulkoavaruuden edustajien välilllä.
Huolissaan Raamatun ’myyttien’ irrationaalisuudesta, kommunistien ideologit hyväksyivät ilman mitään ongelmaa niiden selityksen, jotka olivat ’esittäneet’ että Vanhan testamentin profeettojen tai apokryfikirjojen tekstien hahmojen kuten Eenokin visiot eivät olleet mitään muuta kuin kirjamuotoon puettuja kuvauksia kolmannen asteen lähikontakteista. Kaikkein innokkaimmat heistä jopa väittivät, että nämä itse asiassa kertovat kirjoittajien kosmisten lentojen kokemuksista (avaruusolentojen aluksilla, toki).
Hesekiel ei olisi ollut visionääri vaan improvisoitu astronautti. Egyptin pyramidit, Baalbekin kivet, kuningas Pakalin kivi ja monet samanlaiset muinaiset monumentit esitettiin todisteina kontakteista ulkoavaruuden vierailijoihin. Juhlapöytien ääreen kerääntyneet vanhempani ja heidän tuttavansa eivät lausuneet mitään rukouksia (eivätkä he edes osanneet Isä Meidän -rukousta), mutta sen sijaan he innokkaina keskustelivat kaikista näistä teorioista. Sensaatiomaiset TV-dokumentit historian mysteereistä ruokkivat ja käyttivät hyväksi trendiä, jota dialektisen materialismin propagandistit rohkaisivat. Niin kauan kuin Raamatun viestiä ei otettaisi uskonnollisesti vakavasti, tämänkaltaiset selitykset olivat yhtä ookoo kuin puoluekoukset. Miten UFO-aihe voisi puuttua sellaisesta kontekstista?
Aivan kuten Erich von Dänikenin paleo-astronauttien tapauksessa, ufologia räjähti erään toisen bestsellerin kääntämisen jälkeeen. Vuonna 1978, kuusi vuotta ensimmäisestä julkaisusta, astronomi Joseph Allen Hynekin The UFO Experience käännettiin romaniaksi. Samana vuonna valkokankaille tuli Steven Spielbergin Kolmannen asteen kohtaamiset ja George Lucasin Tähtien sota. Elokuvateatterit olivat tupaten täynnä. Lippuja myytiin mustilla markkinoilla. Hynekin kirja muutti kokemuksen, jonka olisi pitänyt pysyä fiktionaalisena ja esteettisenä, järkähtämättömäksi uskonnolliseksi uskomukseksi. Muistan edelleen miten äitini, katsottuaan Spielbergin elokuvan, säikähti pahanpäiväisesti kun hän kuuli minun hyräilevän kuuluisaa viisisävelistä UFOjen pitämää ääntä — hän oli vakuuttunut siitä, että avaruusolennot voisivat olla jossain lähistöllä. Jos melkein kaikki lapset olivat valmiita vannomaan nähneensä tällaisia aluksia taivaalla, jotkut koulukaverit yrittivät tehdä vaikutuksen tyttöihin esuttämällä mystisen matalalla äänellä olevansa avaruusolentoja.
Vaikka naurunpyrskähdykset ja huumori kuvastivat näitä ufologisia tuntemuksia, kaikki, sekä lapset että aikuiset, vanhat ja nuoret, olivat vakuuttuneita siitä, että avaruusolennot ovat olemassa. Ja miten se voisi ollakaan toisin, sillä he olivat nähneet niitä omin silmin (Spielbergin ja Lucasin elokuvissa).
Toisin kuin tavallisilta ihmisiltä, kommunistitovereilta puuttui samanlainen aito innostus kuin niiltä, jotka olivat kohdanneet jotain uutta ja kiinnostavaa. Valitettavasti heiltä puuttui jopa huumoria. Heille, ”uuden ihmisen” luomisen parissa aikansa käyttäneet poliitikoille agenda oli puhtaan ideologinen. Nämä avaruusolennot ovat saattaneet olla ideologinen todiste sekä kaikkien uskomusten ja uskontojen valheellisuudesta, jotka olivat (niinkuin Däniken meille vakuuttelee) verhottu lähikontaktikertomuksiin, että dialektisen ja historiallisen materialismin oikeellisuudesta.
Heidän tulkintansa mukaan minkä tahansa rationaalisen olennon evoluutio, olipa se sitten Maapallolla tai kosmoksessa muualla, voisi johtaa vain “kehittyneen multilateraalisen sosialistiyhteiskunnan” syntyyn, siihen “ihmiskunnan kirkkaaseen tulevaisuuteen” joka oikeutti sekä proletariaatin diktatuurin että sen ryöväämisen ja vankileirit. Toisin sanoen, jos avaruusolennot olivat olemassa, kuten tieteiskirjallisuus haluaa meidän uskovan, heidän pitäisi olla (kommunistidogman mukaan) jo saavuttanut “edistyksen ja tieteen huipun”, he elävät täydellisen tasa-arvon maailmassa. Ne olivat tieteen ja tekniikan mielessä meitä ylivertaisempia, eikö?
Kommunistit eivät koskaan katsoneet TV-sarjoja kuten Star Trek: The Next Generation pelkästään huvittelumielessä. Niissä kuvattiin yhteiskuntaa ilman luokkia, ilman uskontoa, ilman rikkaita ja köyhiä, ilman yksiavioisuutta, jossa henkilökohtaisen elämän konteksti liittyi Federaation intresseihin ja ideaaleihin (melkein kirjoitin jo “yhden ainoan puolueen”). Se oli täysin linjassa marxilais-leniniläisen ideaaliyhteiskunnan kanssa, jota kohti se väitti olevan matkalla. Mutta vaikka me voimmee puhua Gene Roddenberryn syistä muotoilla hänen fiktiomaailmansa tuolla tavoin, tarkasteltaessa poliitikkojen kiinnostusta paleo-astronautteja ja pieniä vihreitä miehiä kohtaan meidän tulee olla valppaita ja varovaisia. Tämä on erityisen tarpeen nyt — kun pohditaan sitä, että Amerikan kongressi on juuri ollut ufologian aihepiiriin liittyvän kuulemisen tapahtumapaikkana.
Rautaesiripun takana olevien maiden kokemus näyttää meille, että aidon tiedonjanon motivoima idealistinen tavoite, poliitikkojen tapauksessa, on mahdollista saada ruokittua sillä samalla asialla, joka on motivoinut kaikkein kamalimpia katastrofeja maailmassa: vallanhimo tai utopistinen halu luoda materialistinen taivas maanpäälle. Jos latinalainen sananlasku meitä opettaa “varomaan kreikkalaisia jotka antavat lahjoja”, tämä voidaan mutoilla uudelleen omaan aikaamme seuraavasti: “varo poliitikkoja, jotka puhuvat avaruusolennoista.” Ja minä varmasti painottaisin: erityisesti silloin.
Entisen Neuvostoliiton laajalla ja arvoituksellisella alueella on tapahtunut useita kylmääviä kohtaamisia tunnistamattomien lentävien esineiden (UFOjen) kanssa, jotka ovat olleet yhtä salaisia kuin hallinto itse. Nämä havainnot ja tapaukset, jotka aikoinaan haudattiin salaisiin tiedostoihin, ovat hiljalleen tulleet päivänvaloon ja paljastaneet yhtä kiehtovan kuin järkyttävänkin kertomuksen.
Neuvostoliiton taivas oli koko 1900-luvun ajan UFO-havaintojen keskipiste. Toisin kuin länsimaissa avoimet keskustelut ja sensaatiohakuisuus, Neuvostoliiton hallinto piti yllä pahamaineista salaisuuden verhoa. Vaikeneminen ei ollut vain valtion turvallisuuskysymys, vaan se heijasti myös kylmän sodan jännitteistä ilmapiiriä, jossa tieto oli arvokas voimavara.
Tammikuun 29. päivänä 1986 pieni kaivoskaupunki Dalnegorsk joutui UFOjen valokeilaan. Tulipallo viuhahti taivaalla, syöksyi läheiseen vuoreen ja jätti jälkeensä salaperäisen jäljen. Silminnäkijät olivat hämmästyneitä, ja tapaus sai nopeasti kansainvälistä huomiota ”Venäjän Roswellina”. Tutkijat löysivät kraatterin, jota ympäröivät oudot metallihelmet, joiden ominaisuudet hämmentivät jopa neuvostoliittolaisia huippututkijoita. Näillä helmillä oli anti-gravitaatio-ominaisuuksia ja koostumus, joka ei muistuttanut mitään tunnettua materiaalia, mikä herätti spekulaatiot maan ulkopuolisesta alkuperästä.
Yksi Neuvostoliiton UFO-tarinoiden ahdistavimmista tarinoista on Djatlovin solan tapaus. Vuonna 1959 yhdeksän kokenutta vaeltajaa lähti matkalle Ural-vuorten halki ja kohtasi traagisen ja selittämättömän kohtalon. Heidän telttaansa löydettiin sisältä auki revittynä, ja heidän ruumiinsa löydettiin mystisissä ja väkivaltaisissa olosuhteissa. Virallinen selitys hypotermiasta ei juurikaan tukahduttanut huhuja avaruusolentojen kohtaamisesta, varsinkin kun kertomukseen lisättiin kertomuksia oudoista valoista ja korkeasta säteilytasosta.
Kun neuvostohallinnon rautainen ote hellitti Mihail Gorbatshovin glasnost- ja perestroika-politiikan myötä, yhä enemmän tietoa alkoi paljastua. Salaisia tiedostoja ja raportteja julkaistiin hitaasti, ja ne paljastivat vuosikymmeniä kestäneitä salaisia tapaamisia ja tutkimuksia. Näissä asiakirjoissa kerrottiin yksityiskohtaisesti paitsi havainnoista myös hallituksen yrityksistä ymmärtää ja kenties valjastaa käyttöön näiden salaperäisten vierailijoiden taustalla oleva teknologia.
Neuvostoliiton UFO-kohtaamiset eivät olleet yksittäisiä tapahtumia. Ne heijastivat maailmanlaajuista havaintomallia, erityisesti sotilas- ja ydinlaitosten ympärillä. Ukrainan ydinohjustukikohdassa vuonna 1982 sattuneen tapauksen kaltaiset tapaukset, joissa tunnistamattomien alusten kerrottiin peukaloineen ohjusten laukaisujärjestelmiä, muistuttivat samankaltaisia tapauksia Yhdysvalloissa. Nämä hälyttävät tapahtumat johtivat spekulaatioihin näiden alusten takana olevien olentojen aikeista ja kyvyistä. Oliko niiden tarkoitus varoittaa, tarkkailla vai puuttua asioihin?
Neuvostoliiton hajoaminen avasi tiedon portit, mutta sen myötä tuli enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Neuvostoliiton UFO-havaintojen perintö on monimutkainen pelon, uteliaisuuden ja vehkeilyn verkosto. Se haastaa meidät katsomaan poliittisia ja ideologisia jakolinjoja pidemmälle ja pohtimaan näiden kohtaamisten laajempia vaikutuksia. Mitä Neuvostoliiton viranomaiset piilottelivat ja miksi? Miten tämä sopii osaksi maailmanlaajuista narratiivia UFOista ja Maan ulkopuolisesta elämästä?
Kun jatkamme Neuvostoliiton UFO-tiedostojen jäänteiden tutkimista, meitä muistutetaan maailmankaikkeutemme laajuudesta ja mahdollisista mysteereistä, jotka ovat ymmärryksemme ulottumattomissa. Neuvostoliiton UFO-kronikat eivät ole vain tarinoita menneisyydestä; ne ovat jatkuvia arvoituksia, jotka haastavat meidät katsomaan taivaalle ja miettimään, mitä tuolla voi olla.
Kylmän sodan vakoilulabyrintissa salaisuuden verho peitti selittämättömät ilmailmiöt, joita esiintyi Neuvostoliiton yläpuolella. Samalla kun asevarustelukilpailu ja poliittiset jännitteet idän ja lännen välillä hallitsivat maailmanlaajuisia otsikoita, stratosfäärissä kehittyi yhtä kiehtova mysteeri. Tarinat oudoista, tunnistamattomista lentävistä esineistä (UFO) alkoivat tihkua julkisuuteen, ja ne saivat uskottavuutta kokeneiden lentäjien, sotilasvirkamiesten ja siviilien kertomusten kautta.
Neuvostoliiton salainen suhde UFOihin juontaa juurensa kylmän sodan huippuvuosiin. Vuonna 1967 sattunut surullisenkuuluisa ”Bakun välikohtaus” on edelleen yksi karmivimmista kertomuksista, jossa kaksi neuvostoliittolaista hävittäjää sai tehtäväkseen tutkia tuntematonta alusta, joka liikkui valtavaa vauhtia Bakun, silloisen Neuvostoliiton Azerbaidžanin pääkaupungin, yllä. Kun suihkukoneet yrittivät hyökätä, tuntemattomasta esineestä säteili tiettävästi kirkas säde, joka aiheutti sokaisevan vaikutuksen ohjaamossa. Palattuaan tukikohtaan toisen lentäjän terveydentila heikkeni nopeasti, ja toinen kuoli muutamassa kuukaudessa syöpään, jonka väitettiin olevan suora seuraus kohtaamisesta.
Huolimatta Neuvostoliiton salailusta, tarinoita tällaisesta vuorovaikutuksesta muualta tulleiden alusten kanssa esiintyi jatkuvasti. Omskin kaupungin ulkopuolella sadat silminnäkijät, mukaan lukien majuri V. Loginov, kertoivat hohtavasta pallosta, joka oli täysikuuta suurempi ja joka heitti kirkkaita valonsäteitä siviililentokentän ylle. Toisessa tapauksessa Ukrainan Usovoinissa sijaitsevan ydinlaitoksen yläpuolella leijunut UFO aktivoi tiettävästi varastoitujen ydinaseiden laukaisupaneelit, mikä herätti tahattoman ydinsodan uhan.
Vaikka on totta, että osa UFO-havainnoista voitiin katsoa amerikkalaisten salamyhkäisten lentokoneiden tai luonnon tai ihmisen aiheuttamien ilmiöiden väärintulkinnoiksi, huomattavaa osaa havainnoista ei voitu hylätä helposti. Tuohon aikaan arvioiden mukaan noin 5 prosenttia havainnoista oli selittämättömiä, mikä vastasi amerikkalaisten tutkimusten tuloksia.
Kun nämä havainnot yleistyivät 1970- ja 1980-luvuilla, 100 eri alojen neuvostotiedemiestä kokoontui konferenssiin tutkimaan UFO-ilmiötä. Hätkähdyttävä tulos oli yksimielisyys siitä, että UFO-havainnot eivät olleet vain massojen mielikuvituksen tuotetta, vaan ne vaativat erityistä tieteellistä tutkimusta. Näin perustettiin ”verkosto”, huippusalainen, hallituksen tukema tutkimusryhmä, jonka tarkoituksena oli ymmärtää UFOjen arvoitusta.
Tämä Neuvostoliiton tieteellisen eliitin ja puolustusministeriön välinen yhteistyö analysoi tuhansia UFO-raportteja. Suurin osa niistä kumottiin, mutta noin 300 havaintoa jäi selittämättä, kuten Yhdysvaltain ilmavoimien Project Blue Book -hankkeen tulokset.
Yksi pahamaineisimmista UFO-havainnoista, jota kutsuttiin ”Petroskoi-ilmiöksi”, tapahtui vuonna 1977, kun Petroskoin asukkaat ilmoittivat kirkkaasta valosta, joka heitti säteitä kaupungin päälle. Esinettä kuvailtiin häikäiseväksi meduusaksi, joka muuttui säteileväksi puoliympyräksi ennen kuin se leijaili pois. Joidenkin tutkijoiden mukaan kyseessä oli kuitenkin erehdys, sillä läheiseltä salaiselta avaruuskeskukselta oli laukaistu esine minuuttia ennen havaintoa.
Näistä mahdollisista virheellisistä tunnistuksista huolimatta on tärkeää huomata, että Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa tehdyillä UFO-havainnoilla on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä. Tämä maantieteellisistä rajoista ja kulttuurieroista riippumaton symmetria viittaa siihen, että nämä tapahtumat eivät ehkä ole vain maallisia poikkeamia, vaan ne voivat edustaa vuorovaikutusta tuntemattomien olentojen, luonnonilmiöiden tai kehittyneen teknologian kanssa.
Neuvostoliiton UFO-perintö kiehtoo meitä edelleen ja heittää pitkiä varjoja nykypäivään. Kun maailma kamppailee tunnistamattomien ilmailmiöiden (UAP) kanssa, näiden historiallisten episodien ymmärtäminen voi tarjota arvokasta tietoa arvoituksesta, joka on kiehtonut ihmiskunnan mielikuvitusta sukupolvien ajan.
Valitettavasti Venäjällä on tällä hetkellä hyvin ongelmallista saada turvaluokituksesta vapautettuja asiakirjoja (vaikka niitä olisikin olemassa). Itse asiassa tähän mennessä tutkijoilla on vain niukasti virallista aineistoa, joka voidaan laskea yhden käden sormilla. Samaan aikaan ei kiistetä, että ”lentävien lautasten” ongelma olisi ollut monta vuotta Venäjän federaation tiedeakatemian, korkeakouluministeriön, valtion hydrometeorologian komitean ja puolustusministeriön tutkimuksen kohteena (Julius Platov ja Boris Sokolov kertovat näiden tutkimusten historiasta raportissa ”История государственных исследований НЛО в СССР”, kun taas viimeinen kirjoittaja , eläkkeelle jäänyt eversti, toimi vuosina 1978-1989 puolustusministeriön ja tiedeakatemian anomaalisten ilmiöiden tutkimuksen koordinaattorina). Jotenkin Internetiin ilmestyi useita muka salaisia asiakirjoja, joissa kuvataan joidenkin hämäräperäisten kohteiden evakuointia ”KGB:n suojeluksessa”. Näiden asiakirjojen luotettavuus herättää kuitenkin hyvin vakavia epäilyjä.
Lopulta todelliset asiakirjat, jotka vahvistavat valtion laitosten kiinnostuksen UFO-ongelmaan, ovat 127-sivuinen arkisto Neuvostoliiton (entisen) ja Venäjän federaation alueella tapahtuneiden poikkeavien ilmiöiden havainnoista, jonka KGB:n varapuheenjohtaja Sham luovutti lentäjä-kosmonautti Popovitsille. Nämä asiakirjat ovat kuitenkin vain selvitys menneisyydessä tapahtuneista tosiasioista, eikä niiden perusteella voida arvioida, kuinka vakavasti KGB suhtautui tähän ongelmaan. Syntyy paradoksaalinen tilanne: kaikki tietävät, että ongelmaa tutkitaan valtion tasolla, mutta käytännössä kukaan ei näe näiden tutkimusten tuloksia, jos ei oteta huomioon Platov-Sokolovin kosmeettista raporttia. Ja tuloksia pitäisi olla. Platovin mukaan valtion UFO-tutkimusohjelma alkoi vuonna 1978 ja jatkui vuoteen 1996 asti (tosin käytettävissä olevien tietojen mukaan se jatkuu edelleen, mutta ei niin virallisesti ja laajamittaisesti). 18 vuoden ajan valtion budjetista osoitettiin tietty summa työntekijöiden, työmatkojen, erikoislaitteiden ja ”ennakoimattomien kulujen” maksamiseen. Ilmeisesti tutkimusohjelma oikeutti kulut, enkä usko, että tämän ohjelman tuloksia voidaan tiivistää riveihin, kuten artikkelin kirjoittajat tekivät:
”… Tehdyn työn tulokset osoittivat, että valtaosa ilmiöistä, jotka silminnäkijät kokevat joksikin poikkeavaksi, ovat luonteeltaan täysin selitettävissä. Ne liittyvät pääasiassa ihmiskunnan tekniseen toimintaan, joka on kehittynyt nopeasti viime vuosikymmeninä, tai harvinaisiin luonnonilmiöiden muotoihin.”
Yksi tärkeimmistä näiden tutkimusten aikana saaduista tuloksista ei ehkä ole useimpien havaittujen ilmiöiden tunnistaminen eikä edes fysikaalisten mallien kehittäminen niistä, vaikka mielestämme tällä alalla on saatu erittäin mielenkiintoisia tuloksia. ”Yllättävintä” on se, että toisin kuin ufologien kokoelmiin kerätyt lukuisat kuvaukset erilaisista kontakteista avaruusolentoihin, hanke, jossa käytettiin armeijan ja siviiliorganisaatioiden valtavaa havainnointipotentiaalia, ei saanut:
yhtään raporttia ”UFOn” laskeutumisesta;
yhtään raporttia kontaktista ”UFOn pilotteihin”;
yhtään raporttia ”UFOjen” suorittamista sieppauksista.
Tämä voi joko kertoa siitä, että Neuvostoliiton alue oli jostain syystä ainakin 13 vuoden ajan suljettu vierailevilta muukalaisilta vierailijoilta, tai että hypoteesi ”UFOjen” muukalaisperäisyydestä on kestämätön. Jokaisen ”UFO-ongelman” vakavasti ottavan tutkijan tulisi ainakin laskea tämä tulos…
Keskustelin henkilökohtaisesti strategisten ohjusjoukkojen everstiluutnantin kanssa, joka tutki tapausta, jossa UFO laskeutui lähelle pioneerileiriä ja havaitsi kaksimetrisiä humanoideja, jotka tekivät jonkinlaisia mittauksia ja tutkimuksia kohteensa lähellä. On olemassa dokumentoituja ja kirjattuja todisteita UFOjen laskeutumisesta erääseen Sverdlovskin alueen kylään ja sen lentäjien epäsuorasta kontaktista paikallisiin asukkaisiin sekä laskeutumispaikan tutkimisesta. On muitakin uskottavia esimerkkejä. Siksi en oikein ymmärrä Platov-Sokolovin ”virallista” kantaa ”Ei yhtään raporttia ufojen laskeutumisesta, ei yhtään raporttia yhteyksistä ufolentäjiin” …
Asiakirjojen osalta tilanne on hieman parempi Yhdysvalloissa. Voimassa olevan lain mukaan Yhdysvaltain kansalaisella on oikeus saada kopioita minkä tahansa ministeriön luokittelemattomista asiakirjoista. Tiedonvälityksen vapautta koskeva laki tuli voimaan vuonna 1966. FBI:n virallisten tilastojen mukaan FBI:n työntekijät ovat viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana käsitelleet noin 300 000 kansalaiselta tullutta pyyntöä ja antaneet noin 6 000 000 sivua turvaluokituksen poistettuja asiakirjoja. Vuonna 1975, kun ensimmäiset henkilökohtaiset tietokoneet tulivat markkinoille, asiakirjojen siirtäminen sähköiseen muotoon alkoi. Monet julkisiksi tehdyistä asiakirjoista ovat nyt saatavilla verkossa.
FBI:n, NSA:n, CIA:n, ilmavoimien ja muiden osastojen salassapidosta vapautettujen asiakirjojen joukosta voi helposti löytää asiakirjoja, joissa kuvataan ufohavaintoja, poikkeavia ilmiöitä, valtion viranomaisten reaktioita näihin tapahtumiin, liittovaltion agenttien virallisia raportteja ja muita tutkijoille ainutlaatuisia tietoja. Toisaalta kaikki on hienoa, amerikkalaiset tutkijat voivat taputtaa käsiään ilosta ja viedä kotiinsa tonneittain kopioita luokituksesta vapautetuista asiakirjoista. Mutta… Perusteellisen sensuurin jälkeen, jonka kaikki asiakirjat käyvät läpi ennen kuin ne siirretään julkiseen arkistoon, arvokkain tieto, joka voisi pistää pisteen i:n päälle, osoittautuu täysin pimennetyksi…
Pari päivää sitten latasin netistä virallisia CIA:n ja NSA:n ufotutkimusasiakirjoja. Käsiäni hieroen avasin ensimmäiset tiedostot ja yllätyin, kun löysin vain valkoisia lakanoita, joissa oli viralliset ”lakit” ja korppikotkia… Kaikki tutkimukseen liittyvä tieto oli huolellisesti siivottu pois sensuurilla.
Saatavilla olevien asiakirjojen avulla on tietysti mahdollista luoda vihdoin konkreettinen kronologinen esitys monista tapahtumista, jäljittää niiden juuret ja tehdä tiettyjä johtopäätöksiä. Loppujen lopuksi nämä asiakirjat eivät kuitenkaan anna enempää kuin mitä tiedämme.
Näin ollen tilanne valtion ufotutkimuksen asiakirjojen osalta on sama Venäjällä ja Yhdysvalloissa, sillä erona on vain se, että meidän tutkijoilla ei ole yhtään asiakirjaa, kun taas yhdysvaltalaiset tutkijat saavat niitä runsaasti, mutta eivät voi saada niistä käytännön hyötyä.
Kaikki on kuin sarjassa ”Salaiset Kansiot”, Mulder on, näyttäisi siltä, jo lähellä ratkaisua, mutta setä mustassa puvussa ja savuke suussaan tulee, vie todisteet, ja me voimme vain itkeä taas kerran sanonnasta
Totuus on tuolla jossain… Mitä sanovat sotilaat ja journalistit?
”Kun palvelin armeijassa (1979-1981) ilmapuolustuksessa, meillä oli salainen käsky ja pian myös metodologiset ohjeet (lähes identtiset käskyn kanssa) siitä, mitä tehdä UFO-havainnon sattuessa. Näiden metodologisten ohjeiden mukaan pidimme kursseja henkilökunnalle (olin patteriston komentaja). Yksiköstämme varustettiin yksikkö, joka osallistui ufojen tutkimiseen. On paikkoja, joissa niitä näkyy lähes joka toinen yö. Minua ei voitu ottaa tähän yksikköön, koska en ollut uraupseeri, en kommunisti enkä 1. luokan erikoislääkäri.” Kun kaverit saapuivat, he eivät pitkään aikaan kertoneet mitään, enkä kysynyt, koska ymmärsin, että he ”antoivat tilauksen”. Mutta kun lähdin armeijasta, he kaikki jonossa kertoivat mitä näkivät. Ja he näkivät ufoja useammin kuin kerran, myös ihmisen tekemiä ja hyvin samannäköisiä kuin meidän teknologiamme. Nyt voimme puhua tästä enemmän tai vähemmän rauhallisesti…”
(Evgeni Lutsenko, RUFORSin arkistoista)
”Neuvostoliiton johto osoitti myös lisääntynyttä kiinnostusta UFOja kohtaan. Niinpä amerikkalaisen lehdistön mukaan, joka viittaa GRU:n kaksoisagentti Juri Popovin tietoihin, Neuvostoliiton asevoimien pääesikunnan tiedustelupääosasto antaa vuonna 1952 salaisen direktiivin, jonka kolmannessa osassa agentteja käskettiin selvittämään, mitä ne edustavat ufoja, jotka silloin tällöin loukkaavat Neuvostoliiton ilmarajoja: a) salaisia ulkomaisia lentokoneita; b) imperialististen salaisen palvelun erityistoimia; c) miehitettyjä tai miehittämättömiä maan ulkopuolisia kulkuneuvoja, jotka ovat mukana Maan tutkimisessa; d) tuntemattomia luonnonilmiöitä . ..
Mutta tämä kiinnostus on huolellisesti piilotettu, ja vuonna 1952 SKP:n keskuskomitean jäsen M.G. Pervushin antaa raportissaan ideologisen ohjeen ”lentäviä lautasia” ja ”vihreitä palloja” koskevien huhujen torjumisesta …
”… kesällä 1994 Yhdysvalloissa pidetyssä symposiumissa amerikkalaiset ufologit Gresh ja Knapp ilmoittivat raportissaan, että he onnistuivat saamaan ja viemään Venäjältä salaisen raportin tutkimustyöstä (R&D) aiheesta ”Thread 3”. Puhe asiakirjassa otsikolla Hämärä otsikko ”Käsitteen ja ennusteiden perustelu, ympäristön kanssa tapahtuvien prosessien kokeellisten ja teoreettisten tutkimusten odotetut tulokset” viittaa ufohavaintoihin. Näin sanoo joka tapauksessa venäläinen eversti Grigori Kolchin, joka oli mukana tässä työssä. Hänen mukaansa nämä tutkimukset tehtiin sotilasyksikössä nro 73790. ”Täällä vuonna 1991 tämä raportti koottiin useiden kymmenien sivujen niteeseen”, hän sanoo.
(Alexander Andrushtsenko, Lautaset tarkkailevat meitä, ja salaiset palvelut tarkkailevat niitä. Venäjä, #142, 16.11.2000.).
”Salainen laboratorio ”lentävien lautasien” tutkimiseen, joka luotiin 60-luvulla Neuvostoliitossa, ei ollut vahingossa sidottu Kapustin Jarissa sijaitsevalle testialueelle. kuin leijuisi noin 800 metrin korkeudessa pilvien alla. 25 metriä pitkä ja noin 3 metriä halkaisijaltaan oleva laite, jossa ei ollut vakauttajia, siipiä eikä moottoreita.
Se liikkui 150 kilometrin tuntinopeudella täysin äänettömästi. Laboratoriossa käsiteltiin muun muassa painovoiman vastaisia ongelmia. Onnistumisia, jos sellaisia oli, ei tietenkään mainostettu.
Vuonna 1978 puolustusministeriö hyväksyi ”Grid MO” -ohjelman. Tiedonkeruukeskuksena toimi Mytishchin kaupungissa sijaitseva erityinen sotilasyksikkö. Neuvostoliitossa luotiin ”avaruusjoukot”, joiden tarkoituksena oli torjua avaruudesta tuleva uhka.
(Alexander Dremin, Neuvostoliiton armeijan ufologiset salaisuudet. Lentoliikenne, No. 47, 11/22/2000).
”Sotilasasiantuntija V. Psalomshchikov kirjoitti kerran Terminator-lehdessä jostain huippusalaisesta laboratoriosta, jossa tutkitaan UFOja. Siitä S.P. Korolev mainitsee ensimmäistä kertaa rennosti muistelmissaan. Toissijaisesti UFOjen tutkimiseen tarkoitetun laboratorion olemassaolo Neuvostoliitossa löytyy vanhimman neuvostokeksijän L. S. Termen haastattelusta (ks. Radio-lehti, N 8, 1990).
Hänelle tarjottiin 50- ja 60-luvuilla tämän laboratorion johtajuutta, mutta Termen ei uskonut UFOihin tai avaruusolentoihin ja kieltäytyi kategorisesti tarjouksesta.
(Lo Vamgeranin mukaan nimetty kansainvälinen Maan ulkopuolisen kulttuurin keskus, Naltshikissa).
”Mytishtsiin perustettiin erään sotilaslaitoksen pohjalta erityinen, tuolloin huippusalainen laboratorio, jonka tehtävänä oli kerätä tietoja ja raportteja poikkeavista ilmailu- ja avaruusilmiöistä. Tänne tuli tietoa kaikentyyppisistä ja -haaraisista joukoista, alkaen laivastosta, rajavartiolaitoksesta, ilmavoimista, ilmapuolustuksesta ja niin edelleen. Niissä tapauksissa, joissa oli tapahtunut isku henkilöstöön, aseisiin ja sotilaskalustoon, asiantuntijoidemme osallistuessa — ja silloin meillä oli asiantuntijoita monista eri ammateista, radioelektroniikkainsinöörejä, geofyysikkoja, lääkäreitä, mukaan lukien eri tutkapalveluiden edustajia — menimme paikoille ja tutkimme suoraan iskun fyysisiä jälkiä … ”
(Puolustusministeriön AYA-asiantuntijan Alexander Plaksinin puheesta TV-ohjelmassa ”Sotilassalaisuus”. REN-TV , 8. lokakuuta 2000).
Ihmiskunta on jo saavuttanut useita merkkipaaluja modernin avaruusmatkailun saralla. Me olemme vieneet useita ihmisiä avaruuteen, Kuun pinnalle, lähettäneet miehittämättömiä luotaimia tuntemattomille planeetoille, ja tällä hetkellä suunnittelemme jopa pysyvästi joidenkin taivaankappaleiden kolonisointia.
Näiden saavutusten valossa ei kuitenkaan tulisi unohtaa, että miehitetyt avaruuslennot eivät aina ole olleet puhtaan tieteellisten tavoitteiden pohjalta tehty, vaan enemmänkin niissä aikansa poliittiset kriisit.
Osoittaakseen vihollisilleen, että heidän oma kansakunta on kaikkein kehittynein avaruusteknologiassa, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto eivät laskeneet ruumiiden määrää Kylmän sodan aikaan.
Tässä on joitain vähemmän tunnettuja puolia ”kilpajuoksusta avaruuteen”. Tarkastelemme eräiden kosmonauttien tarinoita, jotka ottavat esiin kriittisen kysymyksen siitä miten paljon inhimillistä kärsimystä voidaan suvaita teknisen kehityksen nimissä.
Lisäksi:
1. Vladimir Mihailovits Komarov (16. maaliskuuta 1927 – 24 huhtikutta 1967) oli neuvostoliittolainen testipilotti, ilmailualan insinööri ja kosmonautti. Lokakuussa 1964 hän ohjasti Voskhod 1:a, ensimmäistä avaruuslentoa, joka kuljetti enemmän kuin yhden ihmisen mukanaan. Hänestä tuli ensimmäinen kaksi kertaa avaruudessa käynyt neuvostokosmonautti, sen jälkeen kun hänet oli valittu lentämään yksin Soyuz 1:a, sen ensimmäistä miehitettyä testilentoa. Laskuvarjon pettäminen aiheutti Soyuz-kapselin törmäyksen maahan 24. huhtikuuta 1967, mikä tekee hänestä myös ensimmäisen ihmisen, joak on kuollut avaruuslennon aikana.
2. Kesäkuun 16. päivänä 1963 Vostok 6:n kyydissä neuvstoliittolainen kosmonautti Valentina Tereshkova saa kunnian olla ensimmäinen nainen, joka on matkannut avaruuteen. 71 tunnin ja 48 kierroksen planeetan ympäri jälkeen hän palasi maahan oltuaan pidemmän aikaa avaruudessa kuin kaikki amerikkalaiset astronautit tuohon mennessä yhteensä.
Mutta oliko neuvostokosmonautti Valentina Tereshkova ensimmäinen nainen, joka on käynyt avaruudessa?
Judica-Cordiglia -veljekset ovat kaksi entistä radioamatööriä, jotka tekivät radionauhoituksia tukien salaliittoa siitä, että Neuvostoliiton avaruusohjelma oli peitellyt kosmonauttien kuolemia 1960-luvulla.
Toukokuun 19. päivä 1961 Torre Bertin kuunteluasemalla (Judica-Cordiglia -veljekset) Pohjois-Italiassa väitetään otetun vastaan radiolähetys, jossa kuuluu naisen ääni, joka kuulostaa hämmentyneeltä ja pelokkaalta hänen aluksensa alkaessa hajota ilmakehään palaamisen johdosta.
Oliko hän ensimmäinen nainen avaruudessa?
Oletettu nauhoite neuvostolennosta avaruuteen on peräisin vuodelta 1961. Siinä kuullaan venäläisen naisen ääni, joka valittaa aluksessa sisällä nousevasta lämpötilasta ennen kuin alus tuhoutui yrittäessään palata ilmakehään.
Tämä Judica-Cordiglia -veljesten nauhoite vuodelta 1961 on ilmeisesti vain yksi monista veljesten tallentamista nauhoitteista, jotka osoittavat todeksi tuntemattomien kosmonauttien kuolemat.
Alla on esitetty käännös siitä mitä naisen kuullaan sanovan:
viisi… neljä… kolme… kaksi… yksi… yksi kaksi… kolme… neljä… viisi… tule jo… kuuluuko… kuuluuko… KUULKAA… KUULKAA! KUULUUKO! KUULUUKO! PUHUKAA MINULLE! PUHUKAA MINULLE!… MINULLA ON KUUMA!… MINULLA ON KUUMA! MITÄ?… NELJÄKYMMENTÄVIISI?… MITÄ?…. NELJÄKYMMENTÄVIISI?… VIISIKYMMENTÄ?… KYLLÄ… KYLLÄ… KYLLÄ… HENGITÄN… HENGITÄN… HENGITÄN… HAPPEA… HAPPEA… MINULLA ON KUUMA… (TÄMÄ) EIKÖ TÄMÄ OLE VAARALLISTA?… SE ON KAIKKI… EIKÖ TÄMÄ OLE VAARALLISTA?… SE ON KAIKKI… KYLLÄ… KYLLÄ… KYLLÄ… MITEN SE ON? MITÄ?… PUHUKAA MINULLE!… MITEN MINUN TULISI LÄHETTÄÄ? KYLLÄ… KYLLÄ… KYLLÄ… MITÄ? LÄHETYKSEMME ALKAA NYT… NELJÄKYMMENTÄYKSI… TÄLLÄ TAVOIN…LÄHETYKSEMME ALKAA NYT… NELJÄKYMMENTÄYKSI… TÄLLÄ TAVOIN…LÄHETYKSEMME ALKAA NYT… NELJÄKYMMENTÄ YKSI… TÄLLÄ TAVOIN… KYLLÄ…. MINULLA ON KUUMA.. MINULLA ON KUUMA.. SE ON KAIKKI… KUUMA… MINULLA ON KUUMA… MINULLA ON KUUMA.. MINULLA ON KUUMA.. MINULLA ON KUUMA.. NÄEN LIEKIN!… MITÄ? NÄEN LIEKIN!…. NÄEN LIEKIN!… MINULLA ON KUUMA.. MINULLA ON KUUMA.. KOLMEKYMMENTÄ KAKSI… 32… 41…. 41… TÖRMÄÄNKÖ MINÄ? KYLLÄ… KYLLÄ… MINULLA ON KUUMA!… MINULLA ON KUUMA!.. MINÄ PALAAN TAKAISIN!… MINÄ PALAAN TAKAISIN… MINÄ KUUNTELEN!… MINULLA ON KUUMA..
Neuvostoliiton aikaan avaruusolentojen uhka otettiin vakavasti. Niin vakavasti, että Nikita Hruštšovin johdolla erikoisosastolle annettiin rooli mahdollisen avaruusolentojen uhan hoidossa.
Venäläiset satelliitit, armeijan sotilaat, salaiset agentit ja monet muut operatiivit otettiin töihin kirjaamaan ja tutkimaan kaikkia havaintoja UFOista ja avaruusolennoista — ettei ihmiskunta lankeaisi pahantahtoisen vaikutuksen alle ja tulisi Maan ulkopuolisen sivilisaation hyväksikäyttämäksi.
Hienoa kun etsii tavallisten arkipäiväisten dokumenttien joukosta asioita ja törmää tällaiseen:
CIA:n marraskuun 22. päivänä 1989 julkaisema dokumentti sisältää äärimmäisen yksityiskohtaisen kuvauksen Venäläisten tiedemiesten noustamasta ja analysoimasta maahan syöksyneestä UFOsta. Yksityiskohdat tapauksesta ovat tarkkoja ja yllättävän puolueettomia.
Tieteentekijöiden päätelmät, kuvaukset “toisesta maailmasta tulleesta materiaalista” asettavat minut monien Roswell-todistajien asemaan, jotka sanovat että he myös noutivat maahan syöksyneen UFOn romua.
Teknologinen asevarustelukilpa
Venäläisten ja muiden Yhdysvaltojen vihollisten on huhuttu kuumeisesti puuhailevan “avaruusolentojen” teknologian parissa, jonka he ovat saaneet käsiinsä ja takaisinmallintaneet siitä superaseita. Mutta tämä on ensimmäinen kerta kun olen lukenut asian varmistavia raportteja Venäjältä.
Tässä se on:
Viitaten heinäkuun 1988 lehteen, jossa oli raportti “uskomattomasta tapauksesta joka sattui Kukkula 611:lla lähellä Dalnegorskin kylää Primorski Kraissa”, artikkeli huomautti, että tapaus oli edelleen tutkimusten alainen. Monet silminnäkijät näkivät lentävän pallon törmäävän toiseen kahdesta kukkulan huipusta, ja fyysikot ja muut tiedemiehet Neuvostoliiton tiedeakatemian Siperian divisioonasta ovat edelleen tutkimassa “hienoa verkkorakennetta”, “pieniä pallomaisia esineitä” ja “lasinpalasia”, joita pidetään pienimpinä ehjäksi jääneinä pallon palasina. Artikkelin mukaan väitetty avaruusalus lähes tuhoutui kokonaan törmäyksessä, mutta törmäyspaikalla oli ilmeisesti tarpeeksi materiaalia tieteentekijöille — UFO-“intoilijoiden” ja skeptikkojen lauma lopulta pääsi “sisään tähän mysteeriin”.
Törmäyspaikkaa tutkiessaan tieteentekijä A. Makejev raportoi löytäneensä kultaa, hopeaa, nikkeliä, alfa-titaania, molybdeeniä ja beryllium-yhdisteitä. Eräs Tomskin skeptisistä fyysikoista oli hypotetisoinut, että niinkutsutut pallot ovat olleet jonkinlainen “plasmoidi”, joka on muodostunut “geofyysisten voimakenttien vaikutuksesta”, minkä johdosta Makejevin löytämät alkuaineet ilmakehässä tarttuivat kiinni sen kulkiessaan kohti tuhoa kukkulan laelle. Toiset tutkijat ovat hylänneet tämän selityksen, sillä eri tyyppisten metallien löytyminen paikalta tarkoittaisi, tämän “plasmoiditeorian” mukaan, että ilmakehässä tiivistyneiden metallien olisi pitänyt olla 4000-kertainen.
*Tässä on kopio dokumentista:
Lisää sivulla 2
Jotkut tieteentekijät ovat tulleet tulokseen, että Kukkula 611:n törmännyt esine oli avaruusolentojen alus, jonka on rakentanut älykkäät olennot. Kemian tohtori V. Vysotski sanoi, että ilman muuta tämä on näyttöä korkeasta teknologiasta, eikä se ole mitenkään luonnollinen tai Maapallolta peräisin. Hän vetosi siihen seikkaan, että hieno verkkorakenne sisälsi ohuita lankoja, joiden läpimitta oli vain 17 mikronia, ja että nämä langat, taas omalta osaltaan, koostuivat vieläkin ohuemmista kuiduista, jotka oli kudottu leteille. Äärimmäisen ohut kultalanka löydettiin kietoutuneena kaikkein ohuimpien kuitujen keskeltä, mikä on todiste teknologiasta, joka on meidän saavuttamattomissa nykytasollamme, Vysotski sanoo.
Tässä on kopio dokumentista:
*Dokumentit artikkelissani sisältävät arkaluontoista informaatiota, jonka CIA:n mediaseuranta on saanut haltuunsa tuolloin pitääkseen läheisesti itsensä ajan tasalla siitä mitä maissa kuten Venäjä tapahtuu. CIA:n mediaseuranta lähetti CIA:lle tarinat, joista virasto olisi kiinnostunut, ja viraston johto sitten levitti niitä talon sisäisinä dokumentteina. Monet tarinoista olivat pienistä neuvostoliittolaisjulkaisuista peräisin, niinkuin tämäkin oli. Muistakaamme: Tämä oli ennen internetin aikaa ja ennen kuin sellaisia julkaisuja oli mahdollista lukea muualla. Toivon, että tämä vastaa kysymyksiin, joita minulla aina tulee vastaan koskien tutkimusteni lähteiden aitoutta. Lisäsin linkin alkuperäiseen PDF-artikkeliin, jonka tunnus on c0551622.
Ehkä kaikkein tunnetuin 1900-luvun rauhanaikainen taistelu USA:n ja Neuvostoliiton välillä sekä teknologisesti että ideologisesti oli matka kuuhun.
Vaikka USA voitti kilvan kuuhun, jos olisit lyönyt vetoa 1950- ja 1960-luvulla, olisit todennäköisesti veikannut Neuvostoliittoa.
Miksi ensimmäinen kuussa käynyt ihminen ei tullut Venäjältä?
Aikana jolloin venäläiset johtivat avaruuskisaa, he olivat jo aloittaneet Sputnikin laukaisemisen, sitten he laukaisivat useita luotaimia kuuhun, mukaanlukien vuoden 1959 luotaimen joka kiersi kuuta ja otti kuvia pimeältä puolelta, ja sitten vuonna 1961 he saivat ensimmäisen ihmisen avaruuteen.
https://www.youtube.com/watch?v=592qeCgxCko
Kun Kennedy lausui kuuluisat sanat ”We choose to go to the moon” puheessaan vuonna 1962 saadakseen kansan tuen taakseen, Nikita Hruštšovin vastaus oli hiljaisuus, ei myöntäminen eikä kieltäminen sen suhteen että he olivat suunnitelleet miehitettyä kuulentoa.
Mutta siihen aikaan Hruštšov ei ollut kiinnostunut kilpailemaan USA:n kanssa kuusta. Häntä kiinnosti enemmän ICBM:t eli mannertenväliset ohjukset.
Mutta oli myös muita jotka olivat suunnitelleet miehitettyä kuulentoa jo pitkään. Näihin kuului mies jonka nimi on valtionsalaisuus ja joka on kaikkein voimakkain mies Kremlin ulkopuolella mitä avaruuteen tulee.
Hänen nimensä on Sergei Pavlovits Korolev, kaikkein korkeimpien tiedemiesten piireissä hänet tunnettiin ”pääsuunnittelijana” tai hänen nimensä alkukirjaimilla SP, koska neuvostojohto pelkäsi että länsivoimat lähettäisivät agenttinsa salamurhaamaan hänet.
Korolev oli mies joka oli monien neuvostomenestysten takana avaruusteollisuudessa. Hän oli OKB-1 -designviraston johtaja, hän oli vastuussa Sputnikista ja miehitetyistä lennoista avaruuteen, myös Juri Gagarinin tehtävistä. Hänen auktoriteettinsa levittäytyi lähes kaikkeen mikä liittyi avaruuteen, hänen designryhmänsä työskenteli myös Marsiin ja Venukselle lähetettyjen luotaimien parissa sekä viestintä-, vakoilu- ja sääsatelliittien parissa.
Korolevilla oli suuri määrä valtaa avaruusohjelmassa. Kyseessä oli lähes yhden miehen versio NASAsta joka käsitteli aihepiirejä jotka USA:ssa olivat useiden avaruus- ja ilmailuyritysten sekä lentokeskusten vastuulla.
Mutta edes niinkään paljon valtaa ja yhteyksiä kuin mitä Korolevilla oli ei saanut kaikkea menemään niin kuin piti. Hänen piti jatkuvasti taistella kilpailevia suunnittelijoita ja -ryhmiä vastaan. Vaikka Korolev halusi kuutehtävät itselleen, vuonna 1960 tehtävä annettiin hänen kilpailijalleen, Vladimir Chelomeille johtuen Hruštšovin holhouksesta, mutta hänen kokemattomuutensa merkitsi sitä että prosessi oli hidas.
Apollon ja muiden edistys toisaalta huolestutti pääsuunnittelijoita ja tämän seurauksena sekä suunnitteluvirastojen taistelun takia oli useita päällekkäisiä suunnitelmia kuulennoille. Eräänä hetkenä oli 30 erilaista suunnitelmaa laukaisualustalle ja avaruusalukselle.
Vuonna 1964 Hruštšovin vallan hiipuessa Koroleville annettiin vapaat kädet hallita kuulentoja ja hän puski läpi suunnitelmansa ennen Chelomeita ja päätös kilpailla kuusta annettiin. Tarkoitusena oli laskeutua kuuhun vuonna 1967 lokakuun vallankumouksen 50. vuosipäivänä ja päästä sinne ennen amerikkalaisia.
Tästä aiheutui pulmia Koroleville. Jotta 95 tonnin lasti saataisiin ilmaan, tähän tarvittiin valtavan suuri raketti. Tämä uusi raketti olisi nimeltään N1, ja sen oli tarkoitus olla vähintään yhtä suuri kuin amerikkalaisten Saturn 5
ja se vaatisi tehokkaat ja suuret koneet, samanlaiset kuin F1-raketit olivat Saturnissa.
Valentin Glushko oli johtava rakettitieteilijä ja OKB-456 -viraston johtaja, jolla oli lähes monopoli rakettisuunnitteluun ja tuotantoon. Hän erikoistui tekemään koneita jotka käyttivät hypergolisia polttoaineita.
Nämä koostuivat polttoaineesta ja hapettajasta, jotka sekoittuessaan spontaanisti syttyivät kun ne tulivat toistensa kanssa kosketuksiin. Korolev ajatteli näiden olevan liian vaarallisia miehitettyjä lentoja varten johtuen erittäin toksisista ja korrosiivisista kemikaaleista joista polttoaineet koostuivat.
Glushko sanoi ettei ollut mahdollista luoda suunnitelmaa uudelle suurelle koneelle joka käyttäisi kryogeenista nestemäistä happea ja kerosiinia niin että se saataisiin valmiiksi rajatuilla resursseilla. Hän myös siteerasi sitä että tuohon aikaan amerikkalaiset olivat työskennelleet kryogeenisten Saturn 5 -rakettien parissa eivätkä he siltikään olleet saaneet niitä toimimaan luotettavasti…
