Avainsana-arkisto: Robert Hastings

UFOt

EBEt, Maan ulkopuoliset olennot, osa 4

30.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

Sarjan aiemmat osat: osa 1, osa 2, osa 3.

Cooperin salaliittoteoria

Pian Learin seuraan liittyi joku, jolla oli vielä suurempi määrä upeita tarinoita: Milton William Cooper. Cooper ilmestyi 18. joulukuuta 1988, kun hänen kertomuksensa fantastisista salaisuuksista, jotka hän oppi laivaston aliupseerina työskennellessään, ilmestyi ufologien ja muiden poikkeavista ilmiöistä kiinnostuneiden tietokoneverkkoon. Cooper kertoi, että työskennellessään amiraali Bernard Clareyn, Tyynenmeren joukkojen komentajan, tiedusteluryhmän majoitusmestarina hän näki 1970-luvun alussa kaksi dokumenttia, Project Grudge -erikoisraportin 13 ja Operation Majorityn briiffin. (Perinteisessä UFO-historiassa Grudge oli toinen julkinen ilmavoimien UFO-projekti, joka korvasi alkuperäisen Signin vuoden 1949 alussa ja kesti vuoden 1951 lopulle, jolloin se nimettiin uudelleen Blue Bookiksi. Vaikka Signin tutkijat aikoinaan päättelivät, että UFOt olivat alkuperältään peräisin Maan ulkopuolelta – johtopäätös, jota ilmavoimien johto ei pitänyt hyväksyttävänä – Grudge, kuten sen nimi sattumalta tai muuten viittaa, tunnettiin vihamielisyydestään UFO-ajatusta kohtaan ja halukkuudestaan antaa perinteisiä selityksiä, perusteltuja tai ei, havaintoraporteille, joita se sai.) Cooperin kuvaus näiden raporttien sisällöstä on hyvin samanlainen kuin jo tuttu tarina onnettomuuksista, ruumiista, kontakteista ja projekteista, joitakin tarkennuksia lukuun ottamatta. Lisäksi hän sanoi, että avaruusolentoja kutsuttiin ”ALF:iksi” (jotka, kuten jokainen televisionkatsoja tietää, tarkoittavat Alien Life forms -lyhennettä) ja ”M” MJ-12:ssa tarkoittaa Majoritya, ei Majesticiä. Myöhemmin hän kertoi nähneensä valokuvia avaruusolennoista, mukaan lukien sellaisesta, jota hän kutsui ”isokuonoisiksi harmaiksi” – kuten ne, joiden oletettiin laskeutuneen Hollomaniin vuonna 1964 tai 1971. Yhdysvaltain hallitus oli yhteydessä heihin ja Area 51:llä oli käynnissä avaruusolentojen teknologiaprojekteja.

Jos tämä kuulosti Moore ja Learin ajatusten toistolta, se johtui vain siitä, että Cooper ei ollut vielä käyttänyt kaikkia keinojaan. 23. toukokuuta 1989 Cooper julkaisi 25-sivuisen asiakirjan nimeltä Salainen hallitus: MJ-12:n alkuperä, identiteetti ja tarkoitus. Hän esitteli sen muutamaa viikkoa myöhemmin Las Vegasissa pitämässään luennossa. Cooperin versiossa kehittyvästä legendasta maata hallitsee ”salainen hallitus”, häikäilemätön ryhmä salaisia CIA:n ja muiden tiedustelupalvelujen agentteja, jotka pitävät monet toiminnastaan salassa jopa presidentiltä. Yksi sen ensimmäisistä teoista oli murhata entinen puolustusministeri (ja väitetty MJ-12:n varhainen jäsen) James Forrestal – kuolema lavastettiin itsemurhaksi – koska hän uhkasi paljastaa UFO-salailun. Siitä huolimatta presidentti Truman, joka pelkäsi avaruudesta tulevaa hyökkäystä, piti muut maat, mukaan lukien Neuvostoliiton, ajan tasalla kehityksestä. Kaiken tämän salassa pitäminen oli kuitenkin todellinen ongelma, joten perustettiin kansainvälinen salaseura, joka tunnetaan nimellä Bilderbergit ja jonka päämaja sijaitsee Genevessä, Sveitsissä. Siitä tuli pian salainen maailmanhallitus, joka ”nyt hallitsee kaikkea”, Cooper sanoi.

Samaan aikaan lentävät lautaset putosivat taivaalta kuin kärpäset. Vuonna 1953 pelkästään Yhdysvalloissa tapahtui 10 onnettomuutta. Samana vuonna tähtitieteilijät havaitsivat valtavia avaruusaluksia, jotka suuntasivat kohti maata ja lopulta saapuivat kiertoradalle päiväntasaajan ympärille. Project Plato perustettiin kommunikoimaan näiden uusien avaruusolentojen kanssa. Yksi aluksista laskeutui, ja kasvotusten tapahtui tapaaminen, jossa sovittiin diplomaattisuhteiden aloittamisesta. Samaan aikaan ihmisen näköinen avaruusolentojen rotu varoitti Yhdysvaltain hallitusta, että uusiin vieraisiin ei kannata luottaa ja että jos hallitus luopuisi ydinaseistaan, ihmisen näköiset avaruusolennot auttaisivat meitä henkisessä kehityksessämme, mikä estäisi meitä tuhoamasta itseämme sodilla ja ympäristön pilaamisella. Hallitus hylkäsi nämä ehdotukset.

Isonenäiset harmaat, jotka olivat kiertäneet päiväntasaajaa, laskeutuivat jälleen, tällä kertaa Hollomanin lentotukikohtaan vuonna 1954, ja solmivat sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Nämä olennot ilmoittivat olevansa kotoisin Betelgeusea kiertävältä kuolevalta planeetalta. He sanoivat, että jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa heidän olisi lähdettävä sieltä lopullisesti. Toinen tapaaminen pidettiin pian sen jälkeen Edwardsin lentotukikohdassa Kaliforniassa. Tällä kertaa presidentti Eisenhower oli paikalla allekirjoittamassa virallista sopimusta ja tapaamassa ensimmäistä avaruusolentojen suurlähettilästä, ”Hänen Kaikkivaltiasta Korkeuttaan Krlll”, joka lausutaan Krill. Hänellä, kuten muillakin avaruusmatkailijoilla, oli kolmiosainen tunnus univormussaan; sama kuvio esiintyy kaikissa Betelgeusen avaruusaluksissa.

Cooperin kertomuksen mukaan sopimuksen ehdot olivat seuraavat: Kumpikaan osapuoli ei puutu toisen osapuolen asioihin. Muukalaiset sieppaavat ajoittain ihmisiä ja palauttavat heidät vahingoittumattomina, ilman muistoja tapahtumasta. Se toimittaa luettelon sieppaamiensa henkilöiden nimistä. Yhdysvaltain hallitus pitää avaruusolentojen läsnäolon salassa ja saa heiltä edistynyttä teknologiaa. Osapuolet vaihtavat 16 henkilöä oppiakseen toisiltaan ja opettaakseen toisilleen. Avaruusolennot jäävät Maahan ja ihmiset menevät toiselle planeetalle, josta he palaavat takaisin tietyn ajan kuluttua. Osapuolet käyttävät yhdessä valtavia maanalaisia tukikohtia, jotka rakennetaan salaisiin paikkoihin lounaisosassa maata.

(On syytä huomata, että MJ-12:n jäseniksi luetellut henkilöt ovat pääosin Council on Foreign Relationsin ja Trilateral Commissionin jäseniä. Nämä organisaatiot ovat keskeisessä asemassa äärioikeiston salaliittoteorioissa. Aiheesta kirjoittamassaan kirjassa George Johnson kirjoittaa: ”Toisen maailmansodan holokaustin jälkeen antisemitistiset salaliittoteoriat tulivat vastenmielisiksi kaikille paitsi amerikkalaisen äärioikeiston marginaaliryhmille. Populistien pelot rikkaiden vallasta kohdistuivat sen sijaan kansainvälistä kapitalismia edistäviin organisaatioihin, kuten Trilateraaliseen komissioon, CFR:n ja Bilderberg-ryhmään, joka koostuu maailman johtajista ja liikemiehistä ja joka piti yhden ensimmäisistä kansainvälisiä suhteita käsittelevistä konferensseistaan Bilderberg-hotellissa Alankomaissa” [Johnson, 1983]. Cooperin mukaan kolmikantainen tunnus on otettu suoraan muukalaisten lipusta. Hän lisää, että presidenttien Nixonin, Fordin ja Carterin aikana MJ-12 tuli tunnetuksi nimellä 50-komitea. Reaganin aikana se nimettiin uudelleen PI-40-komiteaksi.

Vuoteen 1955 mennessä, Eisenhowerin presidenttikaudella, Cooperin mukaan viranomaiset saivat varmuuden siitä, mitä he olivat jo alkaneet epäillä vuotta aiemmin: että muukalaiset olivat rikkoneet sopimuksen ennen kuin sen muste oli ehtinyt kuivua. He tappoivat ja silpoivat sekä ihmisiä että eläimiä, eivät toimittaneet täydellistä luetteloa siepatuista ja eivät palauttaneet osaa siepatuista. Lisäksi he olivat salaliitossa Neuvostoliiton kanssa ja manipuloivat yhteiskuntaa okkultismin, noituuden, uskonnon ja salaseurojen avulla. Eisenhower laati salaisen muistion, NSC 5411, jossa hän määräsi 35 Council on Foreign Relationsin johtohenkilöstä koostuvan tutkimusryhmän (”Jason Society”) ”tutkimaan kaikki tosiasiat, todisteet, valheet ja petokset ja selvittämään totuuden avaruusolentojen kysymyksestä” (Cooper, 1989). Koska tuloksena syntyneet kokoukset pidettiin Quanticon merijalkaväen tukikohdassa, niitä kutsuttiin Quanticon kokouksiksi. Osallistujia olivat muun muassa Edward Teller, Zbigniew Brzezinski, Henry Kissinger ja Nelson Rockefeller.

Ryhmä päätti, että vaara vakiintuneille sosiaalisille, taloudellisille, uskonnollisille ja poliittisille instituutioille oli niin vakava, että kukaan ei saanut tietää muukalaisista, ei edes kongressi. Tämä tarkoitti, että oli löydettävä vaihtoehtoisia rahoituslähteitä. Ryhmä päätteli myös, että muukalaiset käyttivät ihmisen elimiä ja kudoksia korvatakseen heikentynyttä geneettistä rakennettaan.

Lisäksi Cooperin mukaan Neuvostoliitolle ja muille maille tehtiin aloitteita, jotta koko maailma voisi yhdistyä torjumaan muukalaisten uhkaa. Kehittyneiden uusien asejärjestelmien tutkimus aloitettiin. Tiedustelulähteet soluttautuivat Vatikaaniin toivoen saavan selville Fatiman profetian, joka oli pidetty salassa vuodesta 1917 lähtien. Fatiman, Portugalin, ”ihmeen” epäiltiin olevan avaruusolentojen manipuloima tapahtuma. Kuten kävi ilmi, profetiassa sanottiin, että vuonna 1992 lapsi yhdistäisi maailman väärän uskonnon lipun alle. Vuoteen 1995 mennessä ihmiset ymmärtäisivät, että hän oli Antikristus. Samana vuonna kolmas maailmansota alkaisi, kun arabimaiden liittouma hyökkäisi Israeliin. Tämä johtaisi ydinsotaan vuonna 1999. Seuraavat neljä vuotta toisivat kauheaa kuolemaa ja kärsimystä koko planeetalle. Kristus palaisi vuonna 2011.

Kun Cooper kysyi heiltä tästä, muukalaiset myönsivät rehellisesti, että se oli totta. He tiesivät sen, koska olivat matkustaneet tulevaisuuteen aikakoneella ja nähneet sen omin silmin. He lisäsivät, että olivat luoneet meidät geenimanipulaation avulla. Myöhemmin myös amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset kehittivät aikamatkailun ja vahvistivat Fatiman/ET:n näyn tulevaisuudesta.

Vuonna 1957 Jason-ryhmä kokoontui jälleen Eisenhowerin käskystä päättämään, mitä tehdä. Se esitti kolme vaihtoehtoa: (1) Käyttää ydinpommeja reikien tekemiseen stratosfääriin, jotta saasteet pääsisivät pakenemaan avaruuteen. (2) Rakentaa valtava tunneliverkosto maan alle ja pelastaa tarpeeksi ihmisiä eri kulttuureista, ammateista ja taidoilla, jotta ihmiskunta voisi nousta uudelleen jaloilleen tulevien ydin- ja ympäristökatastrofien jälkeen. Kaikki muut – eli loput ihmiskunnasta – jätettäisiin maan pinnalle oletettavasti kuolemaan. (3) Käytetään avaruusolentojen ja Maapallon teknologiaa maapallon jättämiseksi ja kuun (koodinimi ”Adam”) ja Marsin (”Eve”) asuttamiseksi. Ensimmäistä vaihtoehtoa pidettiin epäkäytännöllisenä, joten amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset alkoivat työstää kahta muuta. Samaan aikaan he päättivät, että väestöä olisi kontrolloitava, mikä olisi helpointa poistamalla mahdollisimman monta ”ei-toivottua” ihmistä. Näin ollen väestöön tuotiin aids ja muut tappavat taudit. Toinen idea tarvittavien varojen keräämiseksi toteutettiin nopeasti: myydä huumeita massiivisesti. Ulkosuhteiden neuvoston kunnianhimoinen nuori jäsen, texasilaisen öljy-yhtiön toimitusjohtaja George Bush, asetettiin CIA:n avustuksella projektin johtoon. ”Suunnitelma toimi paremmin kuin kukaan oli uskonut”, Cooper sanoi. ”CIA hallitsee nyt kaikkia maailman [sic] laittomia huumemarkkinoita” (Cooper, 1989).

Lähes kaikille tuntematon salainen amerikkalais-neuvostoliittolainen muukalaisavaruusasema sijaitsi Kuun pimeällä puolella. 1960-luvun alkupuolella ihmisten siirtokunnat kukoistivat Marsin pinnalla. Samalla Maapallon naiivit asukkaat saatiin uskomaan, että neuvostoliittolaiset ja amerikkalaiset olivat jotain muuta kuin läheisiä liittolaisia. Mutta Cooperin tarina muuttui vieläkin oudommaksi ja monimutkaisemmaksi.

Hän väitti, että vuonna 1963, kun presidentti Kennedy sai tietää osan tapahtumista, hän antoi MJ-12:lle ultimaatumin: lopettakaa huumekauppa. Hän ilmoitti myös, että vuonna 1964 hän kertoisi amerikkalaisille avaruusolentojen vierailusta. MJ-12:n agentit määräsivät hänen murhansa. Kennedy murhattiin satojen silminnäkijöiden edessä, joista kukaan ei ilmeisesti huomannut mitään, presidentin autoa ajaneen salaisen palvelun agentin toimesta.

Cooperin mukaan vuonna 1969 Dulcen laboratoriossa tapahtuneen ihmistutkijoiden ja avaruusolentojen välisen yhteenoton seurauksena tutkijat joutuivat avaruusolentojen panttivangeiksi. Sotilaat, jotka yrittivät vapauttaa tutkijat, tapettiin, koska he eivät pystyneet voittamaan avaruusolentojen ylivoimaisia aseita. Tapaus johti kahden vuoden katkokseen suhteissa. Liittouma jatkui vuonna 1971 ja jatkuu edelleen, vaikka CIA:n, NSA:n ja ulkosuhteiden neuvoston johtama valtava näkymätön talousimperiumi harjoittaa huumekauppaa, rahanpesua ja kannustaa massiiviseen katurikollisuuteen, jotta amerikkalaiset olisivat alttiita aseiden hallintaa koskevalle lainsäädännölle. CIA on mennyt niin pitkälle, että se on käyttänyt huumeita ja hypnoosia saadakseen henkisesti epävakaat henkilöt tekemään joukkomurhia koululaisiin ja muihin viattomiin ihmisiin, tarkoituksenaan kannustaa aseiden vastaista hysteriaa. Kaikki tämä on osa salaliittoa, jota tukevat ja avustavat joukkotiedotusvälineet (jotka ovat myös salaisen hallituksen hallinnassa), jotta amerikkalaiset pelästyisivät niin, että he pian hyväksyisivät sotatilan julistamisen, jolloin ihmiset kerättäisiin yhteen ja laitettaisiin jo valmiina oleviin keskitysleireihin. Sieltä heidät lennätettäisiin Kuuhun ja Marsiin työskentelemään orjatyövoimana avaruussiirtokunnissa.

Salaliittolaiset hallitsevat jo maailmaa. Kuten Cooper totesi: ”Jopa kokematon tutkija voi pintapuolisen tutkimuksen perusteella havaita, että ulkosuhteiden neuvoston ja kolmikantakomission jäsenet hallitsevat suurimpia säätiöitä, kaikkia suuria tiedotusvälineitä ja kustantamoita, suurimpia pankkeja, kaikkia suuria yrityksiä, hallituksen ylintä johtoa ja monia muita tärkeitä intressejä.”

Reaktio Leariin ja Cooperiin

Kun Lear oli tuntenut velvollisuutta mainita pari lähdettä tai ainakin mutista jotain ”nimettömistä lähteistä”, Cooper kertoi sensaatiomaisen ja outon tarinansa ikään kuin se olisi niin itsestään selvästi totta, että lähteet tai tukevat tiedot olivat merkityksettömiä. Ja Cooperin luennoille kerääntyneelle innokkaalle yleisölle todisteita ei tarvittu. Syksyyn mennessä Cooper kertoi tarinoitaan – joiden lähteet olivat itse asiassa lentäviä lautasia koskevaa kansanperinnettä, AFOSI:n Bennewitz-episodin aikana levittämää disinformaatiota, salaliittokirjallisuutta ja suoraa fiktiota – suurelle joukolle kalifornialaisia, jotka olivat valmiita maksamaan 10 tai 15 dollaria kerralta saadakseen jännityksen, joka sai heidät pelkäämään hölmösti.

Learin ja Cooperin seuraan liittyi pian kaksi muuta UFO-kauhutarinoiden ja Trilateraalisten salaliittojen kertojaa, William English ja John Grace (joka käyttää salanimeä ”Val Valarian” ja johtaa Nevada Aerial Research Groupia Las Vegasissa).

Harvat, jos ylipäätään kukaan, valtavirran ufologit ottivat nämä tarinat vakavasti ja pitivät niitä aluksi huonona vitsinä. Mutta kun kävi selväksi, että Lear, Cooper ja kumppanit saivat huomattavaa mediahuomiota ja löysivät kannattajia suuremman yleisön keskuudesta, joka oli kiinnostunut ufologian marginaaleista, joissa väitteen luontainen epätodennäköisyys ei ollut koskaan ollut esteenä sen uskomiselle, UFO-yhteisön johtajat alkoivat olla yhä huolestuneempia.

Yksi johtaja, joka ei heti huolestunut, oli Walter H. Andrus Jr., Mutual UFO Networkin (MUFON) johtaja, joka on yksi kahdesta suurimmasta UFO-järjestöstä Yhdysvalloissa (toinen on J. Allen Hynek Center for UFO Studiesista [CUFOS]). Vuonna 1987, ennen kuin Lear oli esittänyt sen, mitä jotkut vitsailijat kutsuisivat pimeän puolen hypoteesiksi, hän oli tarjoutunut järjestämään vuoden 1989 MUFON-konferenssin Las Vegasissa. Andrus suostui. Mutta kun Learin todelliset uskomukset tulivat julki, MUFONin johtohahmot ilmaisivat huolensa Learin roolista konferenssissa. Kun Andrus ei vastannut nopeasti, MUFONin tyypit raivostuivat.

Mahdollisen palatsin kapinan edessä Andrus ilmoitti Learille, että Cooper, jonka Lear oli kutsunut puhumaan konferenssiin, ei ollut hyväksyttävä valinta. Mutta MUFONin hallituksen ja organisaation muiden osien kriitikoille tämä ei ollut riittävää. Yksi heistä, pitkäaikainen ufologi Richard Hall, sanoi, että tämä oli ”kuin laittaisi laastarin verenvuotoon” (Hall, 1989). Kuumassa puhelinkeskustelussa Andrus kutsui Hallin vastalauseita Learille ”vain yhden miehen mielipiteeksi” ja väitti saaneensa tukea muilta MUFONin merkittäviltä henkilöiltä, mitä ei kuitenkaan osoittautunut todeksi. Laajasti levitetyssä avoimessa kirjeessä Andrusille Hall kirjoitti: ”Learin symposiumin johtaminen ja esiintyminen sen pääpuhujana on verrattavissa siihen, että NICAP olisi 1960-luvulla antanut George Adamskin johtaa NICAP-konferenssia!” (NICAP, National Investigations Committee on Aerial Phenomena, jonka Hall toimi pääsihteerinä 1950-luvun lopulla ja suurimman osan 1960-luvusta, oli konservatiivinen UFO-tutkimusorganisaatio, joka syytti Adamskin väitteitä huijaukseksi. Adamski kirjoitti kirjoja tapaamisistaan venäläisten kanssa ja jakoi valokuvia, joiden hän väitti olevan heidän avaruusaluksiaan.) Hall jatkoi: ”Te näytätte suosivan värikkäitä ja näyttäviä asioita kriittisen tieteellisen lähestymistavan sijaan; olette jopa ilmaissut näkemyksen, että paneeli, joka esittää Learille kriittisiä kysymyksiä, olisi hyvä show-bisnes ja symposiumin ‘kohokohta’. Ehkä niin, mutta se hallitsisi selvästi koko ohjelmaa, veisi kaiken suurten tiedotusvälineiden huomion ja asettaisi UFO-tutkimuksen mahdollisimman huonoon valoon.” Hall ilmoitti: ”Eroan täten MUFONin hallituksesta ja pyydän, että nimeni poistetaan kaikista MUFONin julkaisuista tai asiakirjoista, joissa minut mainitaan hallituksen jäsenenä.”

Peläten lisää irtisanomisia, Andrus teki Learista tuskin muuta kuin vieraan omassa konferenssissaan. Hän ei luennoi siellä aiemmin suunnitellusti, ja isännöintitehtävät hoitaisivat suurimmaksi osaksi muut. Lear päätyi järjestämään ”vaihtoehtoisen konferenssin”, jossa hän, Cooper, English ja Don Ecker esittelivät uusimmat tulkinnat pimeän puolen hypoteesista.

Samaan aikaan uusi myrsky oli kytemässä. Maaliskuun 1. päivänä 1989 albuquerquelainen ufologi Robert Hastings julkaisi 13-sivuisen lausunnon, johon oli liitetty 37 sivua liitteitä, ja lähetti sen postitse monille ufologian merkittävimmille henkilöille. Hastings aloitti näillä huomautuksilla:

”Ensinnäkin on osoitettu, että ’Falcon’, yksi MJ-12-materiaalin tärkeimmistä lähteistä, on Richard C. Doty, joka aiemmin palveli piirin 17 ilmavoimien erikoistutkintatoimistossa (AFOSI) Kirtlandin lentotukikohdassa Albuquerquessa, New Mexicossa. Kersantti Doty jäi eläkkeelle Yhdysvaltain ilmavoimista 1. lokakuuta 1988.”

”Mistä tiedän, että Doty on ‘Falcon’? Äskettäisessä puhelinkeskustelussa Linda Moulton Howe kertoi minulle, että kun kersantti Doty kutsui hänet toimistoonsa Kirtlandin lentotukikohdassa huhtikuun alussa 1983 ja näytti hänelle väitetysti aidon Yhdysvaltain hallituksen asiakirjan UFOista, hän esittäytyi koodinimellä ‘Falcon’ ja sanoi, että Bill Moore oli antanut hänelle sen nimen.

”Lisäksi joulukuun alussa 1988, tuotantotiimin johtava jäsen, joka vastasi televisiodokumentista ”UFO Cover Up?-Live”, vahvisti, että Doty on ‘Falcon’. Sama henkilö tunnisti myös ohjelmaan esiintyneen toisen MJ-12-lähteen, ”Condorin”, Robert Collinsiksi, joka oli viime aikoihin asti Yhdysvaltain ilmavoimien kapteeni. Kuten Doty, myös hän oli sijoitettuna KAFB:hen, kun hän jätti palveluksen viime vuoden lopulla.” (Collins, joka on tiedemies, oli sijoitettuna plasmafysiikan ryhmään Sandia National Laboratories -tutkimuslaitoksessa Kirtlandin ilmavoimien tukikohdassa. Eläkkeelle jäätyään hän muutti Indianaan ja on edelleen aktiivisesti kiinnostunut UFOista.)

Hastings tarkasteli todisteita Dotyn osallisuudesta erilaisten kyseenalaisten asiakirjojen ja tarinoiden keksimisessä, mukaan lukien Ellsworthin tarina ja Weitzelin tapaus. Hän huomasi myös tärkeitä ristiriitaisuuksia Howen näkemän paperin ja MJ-12-briefing-asiakirjan välillä. Esimerkiksi, kun ensimmäisessä mainittiin väitetty Aztecin onnettomuus, toisessa ei mainittu siitä mitään. Hastings pohti: ”Jos kersantti Dotyn Linda Howelle näyttämä tiedote oli aito, mitä se kertoo Eisenhowerin asiakirjan tarkkuudesta (ja aitoudesta)? Jos taas edellinen oli väärennös ja sen tarkoituksena oli johtaa Howe harhaan jostain syystä, mitä se kertoo Richard ”Falcon” Dotyn luotettavuudesta MJ-12-aineiston lähteenä kokonaisuudessaan?” (Hastings, 1989). Hastings oli myös hyvin kriittinen Moorea kohtaan, erityisesti tapauksesta, jossa Moore oli vilauttanut virkamerkkiä ufologi/salailuntutkija Lee Grahamin edessä ja antanut ymmärtää työskentelevänsä hallituksen kanssa projektissa, jonka tarkoituksena oli julkaista UFO-tietoja. (Moore kuvaili tätä väärin ymmärretyksi pilaksi.)

Sekä Moore että Doty kiistivät, että jälkimmäinen olisi Falcon. He väittivät, että Doty oli saanut tämän salanimen kauan sen jälkeen, kun hän oli tavannut Howen vuonna 1983. Howe kuitenkin pysyi kertomuksessaan. Moore ja Doty sanoivat, että todellinen Falcon, joka oli Dotyä vanhempi mies, oli ollut studiossa yleisön joukossa, kun hänen haastattelunsa video esitettiin ohjelmassa UFO Cover-up. . . Live. Doty itse oli New Mexicossa koulutuksessa osavaltion poliisin kanssa.

Mooren tunnustus

Vuoden 1989 puoliväliin mennessä ufologian kaksi kiistanalaisinta hahmoa olivat Moore ja Lear. Mooren MUFON-luento 1. heinäkuuta ei auttanut hiljentämään hänen lukuisia kriitikoitaan. Saapuessaan Las Vegasiin Moore majoittui eri hotelliin kuin se, jossa konferenssi pidettiin. Hän oli jo kieltäytynyt lähettämästä artikkeliaan julkaistavaksi symposiumin julkaisuissa, joten kukaan ei tiennyt, mitä hän aikoi sanoa. Hän oli myös ilmoittanut, ettei hän vastaisi yleisön kysymyksiin.

Mooren puhe järkytti ja suututti suuren osan yleisöstä. Eräässä vaiheessa Learin kannattajien huudot ja pilkkaukset keskeyttivät tilaisuuden, kunnes järjestys palautui. Moore lopetti puheensa ja poistui välittömästi. Hän lähti Las Vegasista pian sen jälkeen.

Luennossaan Moore puhui ensimmäistä kertaa avoimesti osallisuudestaan Bennewitzia vastaan suunnatussa vastatiedusteluoperaatiossa. ”Roolini asiassa”, hän sanoi, ”oli lähinnä freelancerin rooli, joka toimitti tietoa Paulin ajankohtaisista ajatuksista ja toimista.” Doty, ”joka uskollisesti suoritti käskyjä, joita hän itse piti vastenmielisinä”, oli yksi niistä, jotka olivat mukana Bennewitzin hämmentämis- ja diskreditointiyrityksessä. Moore arveli, että Doty valittiin todellisen ”Falconin” yhteyshenkilöksi, koska hän oli onnistunut tehtävässään, vaikka Moore ei itse asiassa tiennyt sitä. ”Rehellisesti sanottuna en usko, että Doty itsekään tiesi sitä. Mielestäni hän oli vain pelinappula paljon suuremmassa pelissä, aivan kuten minäkin.”

AFOSI-lähteiden välittämien väärän tiedon sekä omien havaintojensa ja arvailujensa perusteella Moore väittää, että ”vuoden 1982 puoliväliin mennessä” Bennewitz oli koonnut tarinan, joka ”sisälsi käytännössä kaikki elementit, jotka löytyivät UFO-yhteisössä liikkeellä olleista huhuista”. Moore viittasi Learin ja Cooperin kertomiin outoihin tarinoihin. Moore sanoi, että ”kun törmäsin ensimmäisen kerran Bennewitziin kohdistettuun disinformaatio-operaatioon… minusta tuntui… että olin melko ainutlaatuisessa asemassa. Olin päässyt osaksi salaisen vastatiedustelupelin maailmaa, joka näytti olevan jotenkin suoraan yhteydessä korkean tason hallituksen UFO-projektiin, ja sen perusteella, mitä tiesin suoraan siihen osallistuvien ihmisten asemista, sillä oli ehdottomasti jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa! En voinut missään nimessä antaa tämän tilaisuuden mennä ohi oppimatta edes jotain siitä, mitä oli meneillään… Pelasin disinformaatiopeliä, likasin käsiäni juuri tarpeeksi usein, jotta prosessia johtavat henkilöt uskoivat minun tekevän juuri sitä, mitä he halusivat minun tekevän, ja samalla jatkoin kaivautumista matriisiin oppiakseni mahdollisimman paljon siitä, kuka sitä johti ja miksi. Jotkut samat henkilöt, jotka välittivät Mooreille väitettyjä UFO-salaisuuksia, olivat mukana myös Bennewitzia vastaan suunnatussa operaatiossa. Moore tiesi, että osa saamastaan materiaalista – lähinnä lievempi versio Bennewitzin skenaariosta ilman kauhua, vainoharhaisuutta ja salaliittoja – oli valhetta, mutta hän (yhdessä Jaime Shanderan ja Stanton Friedmanin kanssa, joille hän kertoi peitetarinan kesäkuussa 1982; Friedman sai kuitenkin tietää Mooren roolista Bennewitz-tapauksessa vasta seitsemän vuotta myöhemmin) katsoi, että osa siitä oli todennäköisesti totta, koska disinformaation muuttumaton ominaisuus on, että se sisältää joitakin tosiasioita. Moore sanoi myös, että Linda Howe oli ollut Dotyn disinformaatio-operaatioiden uhri.

Ennen kuin hän lopetti yhteistyönsä tällaisten hankkeiden kanssa vuonna 1984, Moore sanoi antaneensa AFOSI:lle ”rutiinitietoja” tietyistä muista UFO-yhteisön jäsenistä. Myöhemmin hän väitti, että tänä aikana (korostettuna) ”kolme muuta UFO-yhteisön jäsentä … teki aktiivisesti samaa. Sen jälkeen olen saanut tietää neljännestäkin… Kaikki neljä ovat merkittäviä henkilöitä, joiden henkilöllisyyden paljastaminen aiheuttaisi huomattavaa kiistaa UFO-yhteisössä ja aiheuttaisi vakavaa hämmennystä kahdelle sen suurimmalle organisaatiolle. Parhaan tietoni mukaan ainakin kaksi näistä henkilöistä on edelleen aktiivisesti mukana” (Moore, 1989b).

Vaikka Moore ei paljastanut ufologian piirissä toimivien hallituksen tiedottajien henkilöllisyyttä, hän mainitsi useiden henkilöiden nimet, ”jotka olivat tiedustelupalvelujen kiinnostuksen kohteena vuosina 1980–1984”. He olivat:

(1) Len Stringfield, ufologi, joka tunnetaan kiinnostuksestaan lentäviä lautasia koskeviin tarinoihin. Vuonna 1980 hän joutui vastatiedusteluoperaation uhriksi, kun hänelle annettiin väärennettyjä kuvia, joissa väitettiin olevan kylmävarastossa olevia humanoideja.

(2) Edesmennyt Pete Mazzola, jonka tietämys koskaan julkistamattomasta Floridan UFO-tapauksesta oli erittäin kiinnostava vastatiedustelupalveluille. Moore sai ohjeet kehottaa Mazzolaa lähettämään kuvamateriaalin ufologi Kal Korffille (joka ei tiennyt mitään suunnitelmasta) analysoitavaksi; sitten Moore tekisi kopion ja toimittaisi sen Dotylle. Mutta Mazzola ei koskaan saanut filmiä, lupauksista huolimatta, ja tapaus jäi tuloksettomaksi. ”Minulle jäi sellainen vaikutelma”, Moore kirjoitti, ”että tiedosto oli siepattu ja todistajat oli jotenkin suostuteltu lopettamaan yhteydenpito Mazzolan kanssa.”

(3) Peter Gersten, Citizens Against UFO Secrecy (CAUS) -järjestön lakimies, joka oli johtanut (lähinnä epäonnistunutta) oikeusjuttua NSA:ta vastaan UFO-tietojen saamiseksi.

(4) Larry Fawcett, CAUS:n virkamies ja salailusta kertovan kirjan Clear Intent (1984) toinen kirjoittaja.

(5) James ja Coral Lorenzen, Aerial Phenomena Research Organization (APRO) -järjestön johtajat, olivat Mooren mukaan ”ajoittain kiinnostuksen kohteena… lähinnä passiivisen seurannan kohteena, eivätkä aktiivisen sekaantumisen”. Vuosina 1980–1982 APRO työllisti ”yhteistyöhaluisen” sihteerin, joka välitti luottamuksellista materiaalia vastatiedustelupalvelun henkilöstölle.

(6) Larry W. Bryant, joka taisteli tuloksetta oikeudessa UFO-salaisuuksien paljastamiseksi. Moore sanoi: ”Hänen nimensä tuli usein esille keskusteluissa, mutta en ollut koskaan suoraan mukana missään häntä koskevissa toimissa.”

Nämä paljastukset aiheuttivat järkytyksen UFO-yhteisössä. Syyskuussa CAUS omisti lähes koko Just Cause -lehden numeron Mooreen kohdistuneeseen ankaraan kritiikkiin. Barry Greenwood totesi, että Mooren käytöksen ”törkeyttä” ei voi kuvailla sanoin. Moore, yksi hallituksen UFO-salailun suurimmista kriitikoista, oli salaa ilmiantanut ihmisiä, jotka pitivät häntä ystävänä ja kollegana. Tietäen hyvin, että hallituksen edustajat, joiden kanssa hän oli tekemisissä, olivat aktiivisia disinformaattoreita, Moore jatkoi suhteitaan heidän kanssaan ja seurasi Paul Bennewitzin fyysisen ja henkisen terveyden heikkenemistä. … Moore raportoi väärän tiedon vaikutuksista säännöllisesti joillekin samoille ihmisille, jotka ”tekivät sitä” Paulille. Ja Moore kehui puheessaan, kuinka tehokasta se oli” (Greenwood, 1989). Greenwood valitti edelleen Mooren myöntämästä, että katastrofaalisessa Cover-up . . . Live -ohjelmassa Falcon ja Condor olivat sanoneet asioita, joiden he tiesivät olevan valheellisia. ”Harvinaisessa tilanteessa, jossa kaksi tuntia prime time -televisiota on varattu UFOjen suotuisalle esittelylle, tässä tapauksessa suuri osa viimeisestä tunnista on tuhlattu esittämällä tietoja, jotka Moore myöntää olevan vääriä. … Silti hän piti sopivana jatkaa huijausta ja saada UFO-tutkimus näyttämään naurettavalta. Falconin ja Condorin huomautukset avaruusolentojen elämäntavasta ja mieltymyksestä tiibetiläiseen musiikkiin ja mansikkajäätelöön olivat naurettavia.” Greenwoodin ja CAUS:n, jotka olivat alusta asti suhtautuneet skeptisesti MJ-12-briefing-asiakirjaan, mielestä ”1. heinäkuuta 1989 saatetaan hyvin muistaa UFO-tutkimuksen historiassa päivänä, jolloin ‘Majestic 12’ -tarina romahti maahan raunioina. Kuolinsyy: itsemurha!”

Siitä huolimatta näytti epätodennäköiseltä, että MJ-12, EBEt ja muut salailun kohteet katoaisivat pian. Pimeän puolella olevat näyttivät olevan hyvällä tiellä aloittamaan uuden okkultistisen liikkeen Amerikassa ja muualla. Elokuvien konservatiivisten ufologien keskuudessa oli vielä monia perusteltuja kysymyksiä, jotka koskivat mahdollisesti merkittävämpiä asioita. CUFOS:n Don Schmittin ja Kevin D. Randlen uudelleen tutkimassa Roswellin tapauksessa esiin tuli uusia, vankkoja todisteita UFOn maahansyöksystä ja salailusta. Robert Lazarin ilmaantuminen, jonka jopa valtavirran toimittaja, televisioreportteri George Knapp, totesi puhuvan totta sen mukaan, mitä hän tietää, viittasi mahdollisesti siihen, että toistuvat huhut Area 51:n ja S4:n kehityksestä olivat osittain totta. Jopa Mooren kriitikot olivat hämmentyneitä tiedustelupalvelun agenttien poikkeuksellisesta kiinnostuksesta ufologeihin ja UFO-ilmiöön, joka ulottui kauas ajassa taaksepäin, kauan ennen Bennewitzin matalataajuisten signaalien sieppaamista Kirtlandissa, ja jatkuu nykypäivään asti. Miksi laittaa likoon näin paljon vaivaa ja kustannuksia, niin monen henkilön voimin ja niin pitkän ajan kuluessa, jos suojeltavia todellisia UFO-salaisuuksia ei ole?

Moore sanoo, että hän työskentelee edelleen ”lintujen” kanssa, jotka ovat yhtä aktiivisia kuin ennenkin. Aviaryn mukaan disinformaatiota käytetään paitsi ufologeja vastaan myös heidän kaltaisiaan sisäpiiriläisiä vastaan, jotka ovat tietoisia salailusta. Vastuussa olevat tahot ”tekemässä kaikkensa harhauttaakseen omaa kansaansa”. Eräänä hetkenä linnuille kerrottiin, että sieppausraporteissa ei ole mitään perää, mutta myöhemmin he saivat sattumalta tietää, että asiasta oli tehty laaja korkean tason tutkimus. ”Edes ihmiset, joilla oli tarve tietää, eivät tienneet siitä”, hän sanoo. ”Sieppaussekaannus aiheutti paljon ongelmia. Peittely olisi ehkä jo virallisesti myönnetty, jos sieppaukset eivät olisi nousseet esiin 1980-luvulla.”

Mitä tulee tarinoihin Yhdysvaltain hallituksen ja Maapallon ulkopuolisten biologisten olentojen välisestä jatkuvasta yhteydenpidosta, hän sanoo, että hänen havaintojensa mukaan on ”melko hyvä mahdollisuus, yli kolme yhteen”, että tällaista tapahtuu. ”Mutta en usko, että voimme kommunikoida heidän kanssaan. Ehkä me vain sieppaamme heidän viestintänsä. Tai ehkä he kommunikoivat kanssamme.”

Hän uskoo löytäneensä MJ-12:n. ”Se ei ole paikassa, josta kukaan olisi etsinyt”, hän sanoo. ”Se ei ole virasto, jota olisi voinut odottaa. Mutta kun ajattelee asiaa, se sopii sinne” (Moore, 1990).

Doty, joka on nykyään New Mexicon osavaltiopoliisi, menetti AFOSI-agentin pätevyytensä 15. heinäkuuta 1986 ”väärinkäytösten” vuoksi, jotka liittyivät (UFOihin liittymättömään) tapaukseen, joka sattui hänen ollessaan sijoitettuna Länsi-Saksaan. Elokuussa Doty pyysi eroa ilmavoimista ja hänet lähetettiin New Jerseyhin erotettavaksi palveluksesta. Mutta sitten, Doty kertoo, AFOSI:n vanhempi sotilasneuvonantaja matkusti sotilashenkilöstökeskukseen Randolph AFB:hen, Texasiin, ja pyysi, että Doty siirrettäisiin Kirtlandiin, jossa hänen poikansa asui. Syyskuussa AFOSI:n 70. piirin komentaja eversti Richard Law kumosi Dotyn kelpoisuuden menettämisen ja määräsi hänet Kirtlandiin palvelusuran asiantuntijaksi (eli ilmavoimien rekrytoijaksi). Kun hän lähti ilmavoimista lokakuussa 1988, hän oli 1606. palveluseskadronan päällikkö. Doty on edelleen läheinen Mooren kanssa, mutta ei ole yhteydessä juuri kenenkään muun kanssa. Hän sanoo vain, että jonain päivänä kirja kertoo hänen versionsa tarinasta ja tukee sitä ”virallisilla hallituksen asiakirjoilla” (Doty, 1989).

Lähdeviitteet

Berk, Lynn & David Renzi. ”Former CIA Pilot, Others Say Aliens Are Among Us.” Las Vegas Sun (May 22, 1988).

Cannon, Martin. ”Earth Versus the Flying Saucers: THe Amazing Story of John Lear.” UFO Universe 9 (March 1990): 8-12.

Clark, Jerome. ”Editorial: Flying Saucer Fascism.” International UFO Reporter 14, 4 (July/August 1989): 3, 22-23.

Cooper, Milton William. Salainen Hallitus: MJ-12:n Alkuperä, Identiteetti ja Tarkoitus. Fullerton, CA: The Author, May 23, 1989.

Doty, Richard. Letter to Philip J. Klass (May 24, 1989).

Emenegger, Robert. UFO’s Past, Present and Future. New York: Ballantine Books, 1974.

Friedman, Stanton T. ”MJ-12: THe Evidence So Far.” International UFO Reporter 12, 5 (September/October 1987): 13-20.

Govt. Alien Liaison? Top-Secret Documents. New Brunswick, NJ: UFO Investigators League, D.d.

Greenwood, Barry. ”A Majestic Deception.” Just Cause 20 (September 1989): 1-14.

Greenwood, Barry. ”Notes on Peter Gersten’s Meeting witH SA Richard Doty, 1/83.” Just Cause 16 (June 1988): 7.

Hall, Richard H. Letter to Walter H. Andrus, Jr. (MarcH 18, 1989).

Hastings, Robert. The MJ-12 Affair: Facts, Questions, Comments. Albuquerque: The Author, March 1, 1989.

Howe, Linda Moulton. An Alien Harvest: Further Evidence Linking Animal Mutilations and Human Abductions to Alien Life Forms. Littleton, CO: Linda Moulton Howe Productions, 1989.

Information Originally Intended for Those in the Intelligence Community Who Have a ”Need to Know” Clearance Status. Canadian U.F.O. Research Network: Toronto, n.d.

Johnson, George. Architects of Fear: Conspiracy Theories and Paranoia in American Politics. Los Angeles: Jeremy P. Tarcher, Inc., 1983.

Maccabee, Bruce, ed. Documents and Supporting Information Related to Crashed Flying Saucers and Operation Majestic Twelve. Mount Rainer, MD: Fund for UFO Research, 1987.

Moore, William L. ”Crashed Saucers: Evidence in Search of Proof.” In Walter H. Andrus, Jr., and Richard H. Hall, eds. MUFON 1985 UFO Symposium Proceedings, 130-79. Seguin, TX: Mutual UfO Network, Inc., 1985. Rept.: Burbank: The Author, 1985.

Moore, William L. Interview with Jerome Clark (January 5, 1990).

Moore, William L. The Roswell Investigation: Update and Conclusions 1981. Prescott, AZ: The Author, 1981. Rev. ed.: The Roswell Investigation: New Evidence in the Search for a crashed UFO. Prescott, AZ: The Author, 1982.

Moore, William L. ”UFOs and the US Government, Part 1.” Focus 4, 4-5-6 (June 30 1989a): 1-18. ’

Moore, William L. ”UFOs and the US Government, part 11.” Focus 4, 7-8-9 (September 30, 1989b): 1-3.

Pratt, Bob. ”The Truth About the ’Ellsworth Case.'” MUFON UFO Journal 191 (January 1984) 6-9. ’

Scully, Frank. Behind the Flying Saucers. New York: Henry Holt, 1950,

Scully, Frank. ”What I’ve Learned Since Writing ’Behind the Flying Saucers.'” Pageant 6 (February 1951): 76-81.

Steinman, William S., with Wendelle C. Stevens. UFO Crash at Aztec: A Well Kept Secret. Tucson, AZ: UFO Photo Archives, 1986.

Stringfield, Leonard H. ”Status Report on Alleged Alien Cadaver Photos.” MUFON UFO Journal 154 (December 1980): 11-16.

Todd, Robert G. ”MJ-12 Rebuttal.” MUFON UFO Journal 261 (January 1990): 17-20.

* Origin: ParaNet Information Service — Leading UFO Research Network *

**********************************************
* THE U.F.O. BBS - http://www.ufobbs.com/ufo *
**********************************************

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

Robert Hastings: UFOjen salattu historia

19.6.2025 paatoimittaja Kommentoi

Robert Hastingsin luennon kasettinauhoituksen puhtaaksikirjoittanut Brooke Colquhoun (sisältää virheitä nimien oikeinkirjoituksessa, koska nimet on kuuleman perusteella tulkittu).

Luento

UFOjen salattu historia
Robert Hastings

Marraskuun 17. 19:30, Virginia Commonwealth University

JUONTAJA : …komitea, että tulitte tänne tänä iltana. Monien vuosien ajan on spekuloitu, että Yhdysvaltain hallitus tietää paljon enemmän UFOista kuin se on kertonut yleisölle. Vuonna 1967 Robert Hastings oli henkilökohtaisesti osallisena ilmavoimien ohjustukikohdassa tehdyssä UFO-havainnossa, joka on edelleen salainen. Tämä tapaus sai Hastingsin aloittamaan todisteiden keräämisen hallituksen virallisesta UFOjen salailusta. Hän on täällä tänä iltana kertomassa tutkimuksestaan ja muiden UFO-tutkijoiden työstä. Toivottakaa herra Hastings tervetulleeksi.

[tapu tapu]

HASTINGS: Kiitos. Maaliskuussa 1967… olin paikalla Montanan [Maumstromin] ilmavoimien tukikohdan lennonjohtotornissa, kun viisi tunnistamatonta ilmakohdetta, kuten niitä kutsutaan, alkoi yhtäkkiä näkyä useissa tutkakuvioissa. En ollut itse ilmavoimissa, vaan olin 16-vuotias ilmavoimien kakara ja useiden lennonjohtajien tuttava.

Kyseisenä yönä näille herrasmiehille oli välittömästi selvää, etteivät heidän tutkalla seuraamansa kohteet olleet tavanomaisia lentokoneita eivätkä helikoptereita. Noin 30 minuutin ajan näiden lentävien kohteiden havaittiin tutkalla välillä leijuvan, välillä ne tekivät suurnopeuksisia liikkeitä. Jossain vaiheessa tutkaseurannan aikana [Malmstromin] ilmavoimien tukikohdasta laukaistiin kaksi suihkukonetta, jotka yrittivät pysäyttää nämä kohteet, minkä jälkeen niiden havaittiin niin sanotussa korkeudenmittaustutkassa nousevan yhtä aikaa erittäin nopeasti. Lisäksi myöhemmin todettiin, että suurimman osan tapahtumasta nämä esineet liikkuivat lähellä ydinohjussiiloja, jotka sijaitsivat tukikohdan kaakkoispuolella paikassa nimeltä [Judith] Basin.

Myöhemmin tässä ohjelmassa esittelen Yhdysvaltain ilmavoimilta saamiani asiakirjoja, jotka vahvistavat, että tämäntyyppinen ydinaseisiin liittyvä UFO-tapahtuma tuskin oli ainoa laatuaan, vaan päinvastoin sitä on tapahtunut kirjaimellisesti kymmeniä kertoja viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Tämä kokemus teki minuun hyvin syvän vaikutuksen. Vuoteen 1973 mennessä aloin aktiivisesti haastatella ilmavoimien entistä ja eläkkeelle jäänyttä henkilökuntaa salaisiin UFO-tapauksiin liittyen. Suunnilleen samaan aikaan tulin tietoiseksi NICAP-nimisen tutkijaryhmän työstä; se on The National Investigations Committee on Aerial Phenomenon. Kyseessä oli siviilipuolen UFO-tutkimusryhmä, joka toimi pääasiassa 1950-luvun puolivälistä 1970-luvulle. Järjestön johtokunnassa oli vuosien mittaan sellaisia henkilöitä kuin amiraali [Roscoe Hillencoter], joka oli CIA:n ensimmäinen johtaja, amiraali [D.S. Farney], joka oli laivaston ensimmäisen ohjusohjelman päällikkö, ja entinen Yhdysvaltain senaattori Barry Goldwater; lyhyesti sanottuna ei mikään tavallinen joukko UFO-hulluja.

Haluaisin lukea hyvin lyhyen lausunnon, joka annettiin vuonna 1962 NICAPin lehdistötilaisuudessa Washingtonissa. Lausunnon kirjoittaja oli amiraali [Roscoe Hillencoter], joka oli CIA:n ensimmäinen johtaja: Lainaus: ”Tiedän, ettei Venäjällä eikä tällä maalla ole mitään, mikä edes lähestyisi tällaisia suuria nopeuksia ja manöövereitä. Kulissien takana korkea-arvoiset upseerit ovat selvin päin huolissaan UFOista, mutta virallisen salailun ja pilkkaamisen kautta monet kansalaiset saadaan uskomaan, että tuntemattomat lentävät esineet ovat hölynpölyä.” Loppusitaatti.

1970-luvun puoliväliin mennessä NICAP ja muut tutkijat alkoivat ensimmäistä kertaa käyttää niin sanottua tiedonvapauslakia saadakseen hallitukseltamme UFOja koskevia asiakirjoja. Tiedonvapauslaki, joka tunnetaan myös nimellä F.O.I.A. tai FOIA, on liittovaltion laki, joka antaa amerikkalaisille mahdollisuuden pyytää useimpia valtion virastoja luovuttamaan salassa pidettävää aineistoa eri aiheista edellyttäen, että asiakirjojen luovuttaminen julkisuuteen ei vaaranna kansallista turvallisuutta. Kahden viime vuosikymmenen aikana tätä oikeudellista lähestymistapaa on käytetty vaihtelevalla menestyksellä. Tällä hetkellä, kun puhun tätä asiaa, noin 10 000 sivua aiemmin salaiseksi luokiteltuja CIA:n, ilmavoimien, FBI:n ja muiden tiedustelupalvelujen asiakirjoja, jotka liittyvät UFOihin, on vihdoinkin julkisesti saatavilla ja teidän käytettävissänne. Lyhyesti sanottuna nämä asiakirjat osoittavat, että niin sanottuja lentäviä lautasia on todellakin olemassa, eivätkä ne ole amerikkalaisia tai venäläisiä salaisia aseita. Ja kuten näette itse illan edetessä huolimatta Pentagonin toistuvista kieltämisistä yleisölle viimeisten neljän vuosikymmenen aikana, jolloin Pentagon käytännössä kielsi UFOjen olemassaolon; todellisuudessa, kuten asiakirjat osoittavat, kulissien takana Yhdysvaltain armeijan ja tiedustelupalvelun korkeimmat tasot eivät ainoastaan täysin hyväksy niiden olemassaoloa, vaan he ovat itse asiassa arvioineet UFOjen olevan kansallisen turvallisuuden asia syistä, jotka uskon, että ne ovat ilmeisiä tämän ohjelman päätteeksi.

Haluan korostaa, etten tuomitse mitään valtion virastoa sen osallistumisesta UFO-ilmiöön liittyviin salailuohjelmiin. Tämän sanottuani olen kuitenkin rehellisesti ja vilpittömästi sitä mieltä, että yleisöllä on oikeus ja erittäin suuri tarve saada tietää tosiasiat. Siksi tämä esitys on suunniteltu ruohonjuuritason yleisölle suunnatuksi tiedotusohjelmaksi; sitä tarjotaan periaatteella ota tai jätä. En ole lähetyssaarnaaja, enkä pyri käännyttämään skeptikkoja niin sanotuiksi uskoviksi, mutta niille teistä, jotka pitävät esittelemääni materiaalia hyödyllisenä, annan ohjelman päätteeksi osoitteen, johon kuka tahansa teistä voi halutessaan kirjoittaa ja saada jopa 600 sivua näitä nyt vapautettuja salassapidettäviä asiakirjoja UFOista. Tällä tavoin voitte ensin arvioida tyydyttävästi, että olen kuvannut niiden sisällön oikeudenmukaisesti ja tarkasti; mikä tärkeämpää, voitte kouluttaa itseänne siitä, mikä on ollut Yhdysvaltain hallituksen todellinen, joskin salainen vastaus UFOihin viimeisten neljän vuosikymmenen aikana.

Ohjelma alkaa 30 minuutin diaesityksellä, jossa verrataan ja asetetaan vastakkain se, mitä hallitus on kertonut meille yleisölle tästä aiheesta, ja se, mitä tutkijat voivat nyt osoittaa, että salassa pidettyjä tapahtumia on todella tapahtunut. Ei olisi liioiteltua sanoa, että ero näiden kahden välillä on kuin päivän ja yön välinen ero. Diaesityksessäni on lukuisia kuvia lentävistä lautasista. Korostan: ellei kertoja totea niitä valokuviksi, ne ovat toisaalta suurimmaksi osaksi pelkkiä piirroksia ja kuvituksia, jotka on suunniteltu täydentämään kerrontaa. Diaesityksessäni tarkastelen myös lyhyesti joitakin kaappauskokemuksia, toisin sanoen UFO-matkustajien tekemiä väitettyjä henkilöiden sieppauksia. Tämä on ehkä kiistanalaisin näkökohta jo ennestään kiistanalaisessa aiheessa. Minulla on oma mielipiteeni paremmin dokumentoiduista tapauksista; mielipiteeni käy ilmi diaesityksestä. Jätän kuitenkin jokaisen teistä päätettäväksi itse, millaisia nämä väitetyt kokemukset ovat, jopa ovatko ne todellisia.

Diaesityksen jälkeen puhun noin 1 tunnin ja näytän asiakirjoja, joihin tämä ohjelma perustuu. Ne ovat varsin dramaattisia. On asioita, jotka teidän on mielestäni luettava omin silmin. Lopuksi on kysymys- ja vastaustunti.

Se, mitä tulette näkemään tässä, saattaa tuntua tieteiskirjallisuudelta tai vainoharhaiselta harhaluulolta tai kenties hienostuneelta käytännön pilalta. Vakuutan teille, ettei se ole mitään noista asioista. Lisäisin vain, että ainoa pääsylipunne tänne tänä iltana on avoin mieli.

DIAESITYS

[piip. piip. piip. piip. piip. piip. piip. piip.]

KERTOJA: Tammikuun 14. päivänä 1979 New York Times uutisoi, että liittovaltion tuomari oli määrännyt keskustiedustelupalvelu CIAn luovuttamaan lähes tuhat sivua salaisia asiakirjoja UFOista. Päätös oli seurausta tiedonvapausoikeudenkäynnistä, jonka Phoenixissa, Arizonan osavaltiossa toimiva UFO-tutkimusjärjestö Ground Saucer Watch oli nostanut virastoa vastaan. Ryhmän johtaja William Spalding sanoi Timesin haastattelussa, että asiakirjat paljastavat, että ”UFOja on olemassa. Ne ovat todellisia. Hallitus on ollut täysin valehteleva ja peittely on massiivista.”

Amerikkalaiselle yleisölle on 1940-luvun lopusta lähtien kerrottu, että virallinen kiinnostus UFOja kohtaan perustui yksinomaan ilmavoimien tutkimuksiin, kuten paljon julkisuutta saaneeseen Project Blue Book -hankkeeseen. Kun Blue Book -projekti päättyi virallisesti vuonna 1969, hallitus väitti, ettei se ollut enää kiinnostunut ilmiöstä. CIA:n julkaisemat asiakirjat sekä muilta valtion virastoilta saadut asiakirjat paljastavat kuitenkin nyt, että koko Yhdysvaltain sotilas- ja tiedusteluyhteisö on harjoitellut koko menneisyyden ajan ja aina tähän päivään asti korkeatasoista salailupolitiikkaa UFOjen suhteen. Ja niinpä tämä virallisesti salattu tieto voidaan vihdoin ja viimein tuoda yleisön tietoon.

Tässä siis esitetään UFO-ilmiön salattu historia yleisön jo tuntemien tapahtumien yhteydessä.

[piip. piip. piip. piip.]

Ensimmäinen massiivinen UFO-havaintojen aalto Yhdysvalloissa alkoi huhtikuussa 1947. Heinäkuun alkuun mennessä kiekonmuotoisia lentäviä lautasia oli raportoitu jokaisessa osavaltiossa Georgiaa ja Länsi-Virginiaa lukuun ottamatta. Silminnäkijöiden mukaan esineet kulkivat valtavaa nopeutta, pysähtyivät usein leijumaan ja tekivät toisinaan uskomattomia liikkeitä, jotka olisivat tuhonneet minkä tahansa tavanomaisen lentokoneen.

Laajojen julkisten havaintojen lisäksi monet sotilashenkilöt havaitsivat tuntemattomia esineitä lentämässä salaisimpien tutkimusalueidemme lähellä. Mukaan lukien lentokoneiden koetukikohdat, rakettien testauspaikat ja ydinaseiden kehityskeskukset. Kaikkiin näihin tapauksiin liittyvät tosiseikat pysyivät kuitenkin erittäin salaisina. Kului useita vuosia, ennen kuin NICAPin tutkijat saivat tietää niistä entisten sotilasupseerien kautta.

Rauhoittaakseen yleisön huolta monien raportoitujen havaintojen jälkeen Pentagon julkaisi lehdistötiedotteen, jossa todettiin, että niin sanotut lentävät lautaset olivat vain yhdistelmä:

+ Auringon heijastuksia matalalla roikkuvista pilvistä
+ Pieniä meteoreja, jotka olivat hajonneet ja
+ Jääolosuhteiden aiheuttamia litistyneitä raekiviä.

Kuitenkin pian sen jälkeen, kun nämä melko epätodennäköiset selitykset oli annettu julkisuuteen, armeijan ilmavoimat saivat salaa valmiiksi ensimmäisen ja todellisen analyysin UFOista. Kenraali Nathan F. [Twining], tutkimuksesta vastaavan osaston komentaja, esitti yhteenvedon tutkimustuloksista Pentagonille osoitetussa kirjeessä, joka pysyi salassa yli 20 vuotta.

Kirjeessä todetaan lyhyesti seuraavaa:

Ilmiö on jotain todellista, eikä se ole visionäärinen tai kuvitteellinen. Siellä on suunnilleen kiekon muotoisia esineitä, joista jotkut näyttävät alhaalta litteiltä ja ylhäältä kupolimaisilta. Nämä esineet ovat yhtä suuria kuin ihmisen rakentama lentokone. Ja niissä on metallinen tai valoa heijastava pinta. Lisäksi niillä on äärimmäinen nousunopeus ja ketteryys ilman siihen liittyvää ääntä, ja ne tekevät väistöliikkeitä kun lentokoneet ja tutkat havaitsevat ne.

Yhteenvedossa todettiin myös, että on tehty useita havaintoja hyvin pidetyistä muodostelmalennoista, joissa on mukana 3-9 kohdetta. Kenraali [Twining] päätti kirjeensä suosittelemalla, että UFOja koskeva täysimittainen tutkimus aloitettaisiin välittömästi. Pentagonissa ilmavoimien päämajassa vastattiin käynnistämällä salainen, korkean prioriteetin tutkimus lentävistä kiekoista koodinimellä Sign.

[piip. piip. piip. piip.]

Helmikuussa 1948 Project Sign aloitti kuusi kuukautta kestäneen intensiivisen UFO-tutkimuksen. Aluksi epäiltiin, että venäläiset kehittivät kaapattuja saksalaisia suihkukoneita uusiksi erittäin ylivoimaisiksi salaisiksi aseiksi, mutta Euroopan tiedusteluagenttimme sulkivat tämän lopulta pois.

Elokuun 5. päivänä projektin upseerit lähettivät johtopäätöksensä tuntemattomista esineistä ilmavoimien päämajaan raportissa, joka tunnettiin nimellä An Estimate of the Situation. Tilanne oli, että havainnot olivat laajalle levinneet, että UFOt olivat planeettojen välisiä avaruusaluksia, jotka harjoittivat järjestelmällistä maailmamme tarkkailua jotakin tuntematonta tarkoitusta varten.

[kuumottavaa musiikkia]

Ilmavoimat tai mikään valtion virasto ei ole koskaan virallisesti myöntänyt tätä uskomatonta johtopäätöstä, mutta Project Blue Bookin entinen päällikkö, kapteeni Edward [Rupelt] ja kaksi muuta upseeria ovat vahvistaneet Project Signin havainnot NICAPille ja muille tutkijoille. Kapteeni [Rupeltin] mukaan ilmavoimat pelkäsivät, että planeettojen välisen päätelmän julkistaminen johtaisi massiiviseen kansalliseen paniikkiin. Vain 10 vuotta aiemmin Orson Wellsin realistinen radiokertomus Maailmojen sota oli saanut tuhannet pahaa-aavistamattomat ihmiset pakenemaan kodeistaan kauhuissaan uskoen, että marsilaiset olivat hyökänneet ja tuhoamassa Maan sivilisaatiota.

Tämän tapauksen vuoksi ilmavoimat katsoi, ettei sillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää Project Signin päätelmät salassa. Vähän myöhemmin päämaja julkaisi lehdistötiedotteen, jossa UFOja kutsuttiin ”huijauksiksi, harhoiksi ja tunnettujen kohteiden vääräksi tunnistamiseksi”.

[piip. piip. piip. piip.]

Toinen suuri UFO-havaintojen aalto tapahtui vuonna 1952. Yhdysvaltain rannikkovartiosto julkaisi virallisesti 16. heinäkuuta tämän valokuvan, jonka yksi sen henkilökuntaan kuuluvista henkilöistä oli ottanut neljästä valovoimaisesta esineestä, jotka lensivät lähellä Salemin voimalaitosta Massachusettsissa. NICAP on saanut tietää, että ilmavoimat yritti tuloksetta estää kuvan julkaisemisen ja oli raivoissaan sen julkaisemisesta vastaavalle rannikkovartioston komentajalle. Kolme päivää myöhemmin, 19. heinäkuuta, useat UFOt liikkuivat Washingtonin yläpuolella ja eräässä vaiheessa ne tulivat Valkoisen talon yläpuolella olevaan erittäin rajoitettuun ilmatilaan.

F-94-hävittäjäkoneet lähetettiin takaa-ajoon, mutta ne jäivät helposti kohteiden jalkoihin, jotka tutkailmoitusten mukaan kiersivät jopa 7 000 mailin tuntinopeudella. [Tämä laajalti julkisuutta saanut tapaus ja lähes samanlainen tapaus seuraavalla viikolla herättivät suuren yleisön uteliaisuuden ja spekuloinnin UFOista, mikä huolestutti ilmavoimia suuresti.

Heinäkuun 29. päivänä tiedustelupäällikkö kenraali John Sanford piti lehdistötilaisuuden Pentagonissa ja ilmoitti, että Washingtonin havainnot olivat seurausta ”lämpötilainversion aiheuttamasta ilmakehän harhasta”. Tämä yritys selittää selittämätöntä ei kuitenkaan juurikaan vähentänyt yleisön kiinnostusta ilmiötä kohtaan, ja kansalliseen kiinnostukseen lentäviä lautasia kohtaan syntyi nopeasti uusi kiinnostus.

[piip. piip. piip. piip.]

Edellisen vuoden tapahtumista säikähtäneenä CIA otti vuonna 1953 salaa vastuun UFO-politiikasta. Tammikuun 18. päivänä CIA:n rahoittama Robertson-paneeliksi kutsuttu tiedemiesryhmä antoi salaisen suosituksen, jossa kehotettiin kumoamaan lentävien lautasten perättömyys, jotta yleisön kiinnostus niitä kohtaan vähenisi. Tämä oli tarkoitus toteuttaa julkaisemalla lehtiin artikkeleita ja järjestämällä mediaohjelmia, joilla yritettäisiin vakuuttaa amerikkalaiset siitä, että UFOt olivat joko väärin tunnistettuja ihmisen tekemiä esineitä tai luonnonilmiöitä. Suositus hyväksyttiin, ja salainen kumoamiskampanja on ollut käynnissä siitä lähtien.

Joitakin kuukausia Robertsonin paneelin kokouksen jälkeen ilmavoimat antoi vaivihkaa määräyksen 200-2, jossa vahvistettiin viralliset menettelyt henkilökunnan tekemien UFO-havaintojen raportoimiseksi ja kiellettiin tällaisten tietojen luovuttaminen lehdistölle tai yleisölle.

Vuoden lopulla esikuntapäälliköt antoivat paljon kattavamman UFOja koskevan asetuksen, joka tunnetaan nimellä JANAP-146. Tällä salaisella määräyksellä perustettiin ensisijainen viestintäkanava, jota kaikkien sotilaslentäjien oli käytettävä ilmassa tehdyistä UFO-havainnoista ilmoittamiseen. Tätä ennen lentäjät olivat tehneet raporttinsa laskeuduttuaan. Nyt heidät kuitenkin määrättiin lähettämään välittömästi palveluraportti lähimpään ilmavoimien tukikohtaan, jonka avulla suihkukoneet voitaisiin käynnistää nopeasti kohteiden pysäyttämiseksi. JANAP-146 ei kuitenkaan koskenut vain sotilaslentäjiä. Koska monet kaupalliset lentäjät näkivät myös UFOja, Pentagonissa päätettiin määrätä lentoyhtiöt noudattamaan tätä määräystä. Joitakin vuosia myöhemmin veteraanilentäjien ryhmä protestoi julkisesti tätä toimenpidettä vastaan, kuten tässä uutiskertomuksessa todetaan, jossa yksi heistä kutsui uutta politiikkaa ”oppitunniksi valehtelusta, juonittelusta ja äärimmäisyyksiin viedystä Big Brother -asenteesta”. Lentoyhtiöt suostuivat kuitenkin noudattamaan määräystä.

Koska JANAP-146 kuuluu vakoilulakien piiriin, ja UFO-havaintojen paljastamisesta määrätään ankaria rangaistuksia, hyvin harvat sotilas- tai kaupalliset lentäjät ovat julkisesti raportoineet ilmassa tapahtuneista kohtaamisistaan.

Vuoden 1953 poliittiset päätökset perustivat virallisen sensuuri- ja yleisen mielipiteen peitellyn manipuloinnin ohjelman UFOjen suhteen. Koko 1950-luvun ajan tämä ohjelma vahvisti useimpien amerikkalaisten jo valmiiksi skeptisiä asenteita, sillä he pitivät ajatusta avaruusolentojen avaruusaluksista täytenä hölynpölynä. Yleisön tietämättä oli kuitenkin tapahtumassa äärimmäisen tärkeä tapahtuma.

[piip. piip. piip. piip.]

Syksyllä 1961 sattui väitetty tapahtuma, johon liittyi kontakti UFO-matkustajien kanssa ja joka myöhemmin sai kansainvälistä tunnustusta. Tällaisia tarinoita oli tietenkin kuultu aiemminkin. 1950-luvulla UFO-kultistit, jotka tunnettiin nimellä ”kontaktihenkilöt”, väittivät avoimesti olevansa yhteydessä toisista maailmoista tulleisiin olentoihin, jotka vierailevat Maassa lentävillä lautasillaan. Ei ole yllättävää, että lähes kaikki nämä väitteet osoittautuivat huijauksiksi tai olivat henkisesti häiriintyneiden henkilöiden esittämiä. [Yleisö nauraa.]

Mutta Betty ja Barney Hillin tapaus oli erilainen. Myöhään eräänä syyskuun iltana pariskunta ajoi autiolla tieosuudella New Hampshiren maaseudulla, kun he huomasivat UFOn lähestyvän heidän autoaan. Sitten he kuulivat piippauksen ja heitä alkoi välittömästi nukuttaa. [Lopulta he huomasivat olevansa useita kilometrejä kauempana tiellä, eivätkä muistaneet ajaneensa sinne, ja he olivat menettäneet kaksi tuntia, joita he eivät voineet selittää.

Tästä oudosta kokemuksesta huolestuneena Hillit ottivat lopulta yhteyttä kansallisesti tunnettuun psykiatriin, tohtori Benjamin [Si??], ja suostui aikaregressiohypnoosiin. Tämä on muistin palautustekniikka, jota lääkärit käyttävät säännöllisesti terapeuttisiin tarkoituksiin ja lainvalvontaviranomaiset rikosten rekonstruointiin. Hypnoosissa Betty ja Barney muistivat elävästi kahden tunnin tapahtumat ja piirsivät myöhemmin kuvia tapahtumista. Hitaasti ja kasvavan pelon vallassa kumpikin heistä kertoi uudelleen pelottavan kohtaamisen avaruusolentojen kanssa, jotka ottivat heidät autosta ja johdattivat heidät nyt laskeutuneen UFOn kyytiin. Sitten heidät erotettiin toisistaan ja heille tehtiin pitkät lääketieteelliset tutkimukset. Sen jälkeen yksi avaruusolennoista lähestyi Bettyä ja alkoi kommunikoida hänen kanssaan murteellisella englannilla, johon hän vastasi kysymällä avaruusolennon planeetan sijaintia. Tällöin olento johdatti hänet suuren tähtikartan luo, jossa se näytti heidän kotitukikohtansa sekä muita aurinkokuntia, joissa he olivat käyneet joko käydäkseen kauppaa tai tutkiakseen niitä. [Astraalista musiikkia] Lopuksi Bettylle kerrottiin, että hän ja Barney eivät muistaisi kokemustaan. Sitten heidät johdatettiin takaisin autolleen, jossa he katselivat UFOn nopeaa lähtöä.

Niin fantastiselta kuin tämä tarina tuntuukin, monet tutkijat pitävät sitä nyt todellisena tapauksena, jossa on otettu yhteyttä planeetan ulkopuolisiin olentoihin. Viimeinen huomautus tästä tapauksesta: Vuonna 1969 [Peas ?] ilmavoimien tukikohdasta saatiin tutkaraportti, joka osoittaa, että UFOa todellakin seurattiin sinä yönä, siihen aikaan ja sillä alueella, jossa Hillit väittivät lähikohtaamisensa tapahtuneen.

[piip. piip. piip. piip.]

Suurin UFO-havaintojen aalto tapahtui vuonna 1965. Kaikenikäiset ja -näköiset ihmiset raportoivat rannikolta toiselle lähes joka yö oudoista matalalla lentävistä esineistä. Nämä NICAP:n tutkijan laatimat luonnokset edustavat pientä otosta sadoista tutkituista tapauksista, joissa todella tuntemattomien esineiden katsottiin olleen osallisina. Vuoden edetessä ilmoitusten määrä kasvoi dramaattisesti. Elokuun 2. päivän yönä tuhannet ihmiset neljässä keskilännen osavaltiossa todistivat suurten UFO-muodostelmien näyttäviä lentonäytöksiä. Samana yönä monivärinen kiekko kuvattiin Tulsassa Oklahomassa, kun useat henkilöt seurasivat sen matalalla liikkumista. Tätä kuvaa analysoitiin laajasti, se todettiin aidoksi, ja Life-lehti ja monet sanomalehdet julkaisivat sen myöhemmin.

Vuoden uskomattomin kehitys oli kuitenkin vielä edessä. Marraskuun 9. päivän iltana ilmoitettiin sadoista UFO-havainnoista eri puolilla Koillismaata. New Yorkin osavaltiossa nähtiin valovoimaisia esineitä leijumassa kolmen erittäin merkittävän paikan yllä.

+ Niagaran putousten voimalaitos
+ [Syracusen] releasema
+ ja New Yorkin ydinkeskusta

Hetken kuluttua [Syracuse]-havainnosta 9 koillisvaltiota ja osa Kanadasta koki historian suurimman sähkökatkoksen. Tiedotusvälineet, mukaan lukien NBC:n uutiset, Associated Press ja jotkin paikallislehdet, kertoivat avoimesti UFO-havainnoista ja ehdottivat muutamissa tapauksissa, että niitä tutkittaisiin mahdollisena sähkökatkon syynä. Ennen kuin nämä spekulaatiot ehtivät saada paljon vauhtia, liittovaltion sähkökomissio kuitenkin ilmoitti, että ongelman oli aiheuttanut rikkoutunut rele eräässä kanadalaisessa voimalaitoksessa. Lehdistö ja yleisö hyväksyivät tämän vastauksen, ja UFO-näkökulma unohtui nopeasti. Virallinen selitys ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Majuri [Keyhoe ?] raportoi, että energiateollisuuden yksityinen tutkimus päätyi myöhemmin siihen tulokseen, että rele EI ollut rikkoutunut, vaan sen oli laukaissut valtava, selittämätön virtapiikki. Ainoa suuri lehti, joka yritti tutkia mahdollista UFO-yhteyttä sähkökatkokseen, oli Boston Record America. Lehden päätoimittajat kertoivat kuitenkin NICAPin tutkijalle, että pian sen jälkeen, kun he olivat julkaisseet tämän Niagaran putouksia koskevan kertomuksen, ilmavoimien upseeri oli soittanut heille Pentagoniin ja antanut heille ankaran nuhteen jutun julkaisemisesta.

Joka tapauksessa suuri yleisö ei ollut tietoinen UFOjen läsnäolosta suuren koillispimeyden aikana.

[piip. piip. piip. piip.]

[Ystäväni kuiskaa piippaukseen viitaten: ”Minua alkaa nukuttaa.”]

Vuosina 1966 ja 67 UFOja havaittiin toistuvasti ja niitä seurattiin tutkalla niiden liikkuessa ydinohjuslaitteistojemme lähellä kolmessa läntisessä osavaltiossa. Vaikka nämä tapaukset olivat erittäin salaisia, NICAP sai pian tietää niistä sotilaskontaktiensa kautta. Julkiset havainnot olivat sillä välin otsikoissa. Maaliskuussa 1966 dramaattiset UFO-raportit Michiganissa herättivät kansallista huomiota ja uhkasivat siten horjuttaa virallista peittelyä. Kriisiin reagoidessaan ilmavoimat määräsi siviilikonsulttinsa tohtori J. Allen Hynekin pitämään lehdistötilaisuuden ja selittämään havainnot huolellisesti. Tohtori Hynek aloitti varovasti vihjaamalla, että ainakin osa esineistä saattoi olla valoisia suokaasupalloja [paikallinen yleisö nauraa], koska muutamat UFOista oli nähty suon yllä. Odottamatta, että hän lopettaisi, närkästyneet toimittajat ryntäsivät puhelimiin kertomaan lehdilleen, mitä he pitivät yhtenä virallisena kumoavana vastauksena liikaa. Ilmeisesti heidän päätoimittajansa olivat samaa mieltä, sillä lehdistön yleinen reaktio oli avoimen vihamielinen, ja pilapiirroskirjoittajilla oli hauskaa. [Suuri nauru sarjakuvalle, jossa luolamies-tarkkailija näkee UFOn/sieppauksen ja huomauttaa: Vau, suokaasu on todella levotonta tänä iltana.] [Diddly piippaa]

Lehdistön, yleisön ja kongressin kasvavan kritiikin vuoksi…. Ilmavoimien ministeri Gerald Brown esiintyi Capitol Hillissä ja vakuutti, ettei ollut mitään todisteita siitä, että UFOt olisivat planeettojen välisiä avaruusaluksia.

Mutta samalla kun tämä raivoisa kiista kiinnitti yleisön huomion, kulissien takana itse mysteeri jatkoi kehittymistään. Vuonna 1967 eräs Nebraskan poliisi joutui samanlaiseen kohtaamiseen kuin Betty ja Barney Hill, joka myös johti muistinmenetykseen. Myöhemmin aikaregressiohypnoosissa poliisimies Herbert [Schurmer] koki pelokkaasti uudelleen yhteenoton kolmen muukalaisolennon kanssa, jotka olivat nousseet laskeutuneesta UFOsta. [kuumottavaa astraalihuminaa]

::Hypnoosipöytäkirjojen mukaan yksi olennoista ilmeisesti kommunikoi sotilaan kanssa sekä suullisesti että telepaattisesti kertoen hänelle, että ne tarkoituksella esittelevät käsityötään ja ottavat ajoittain yhteyttä yksilöihin valmistellakseen hitaasti maailmaa siihen, että ne paljastaisivat itsensä kokonaan. Muukalainen sanoi myös, että ihmisten ei pitäisi pelätä niitä, koska niiden aikeet eivät ole vihamieliset.::

[piip. piip. piip. piip.]

Satojen havaintojen lisäksi tutkijat huomauttavat, että yli 50 tapauksessa oli mukana luotettavia ihmisiä, jotka kertoivat joutuneensa UFOjen sieppaamiksi. Vaikka lähes kaikki nämä tapaukset jäivät lehdistössä mainitsematta, yksi niistä onnistui saamaan kansainvälistä huomiota.

Lokakuun 11. päivänä [Pascagoulassa] Mississippissä kaksi telakkatyöläistä, Charles Hickson ja Calvin Parker, kertoivat viranomaisille, että munanmuotoinen UFO laskeutui yhtäkkiä heidän lähelleen, kun he kalastivat laiturilta. Sen jälkeen aluksesta leijui kolme hopeanhohtoista pukumiestä, jotka veivät kauhistuneet miehet alukseen, jossa heidät tutkittiin lääkärin vastaanotolla. Useiden minuuttien kuluttua heidät vapautettiin, ja UFO poistui nopeasti.

”Et vain voi saada ihmisiä uskomaan”, Hicksonin kerrottiin myöhemmin sanoneen. ”Mutta heidän on parasta herätä ja alkaa uskoa. Emme ole yksin, ja siinä kaikki.” [Pelottava ääni]

[piip. piip. piip. piip.]

Vuonna 1975 tapahtui toinen havaintoryntäys ydinvoimaan liittyvissä sotilaslaitoksissamme. Kahden viikon aikana UFOja liikkui ohjuskohteiden ja pommikoneiden tukikohtien lähellä Montanassa, Michiganissa ja Mainessa. Kuten 60-luvun puolivälissä tapahtuneet vastaavat tapaukset, kaikki nämä havainnot olivat salaisia, ja yleisö ja lehdistö eivät toistaiseksi tiedä niiden olemassaolosta.

[piip. piip. piip. piip.]

Syksyllä 1978 alkoi yhtäkkiä suuri kansainvälinen havaintoaalto. Dramaattisin niistä tapahtui lähellä Uutta-Seelantia, ja siihen osallistui ilmassa ollut televisioryhmä, joka kuvasi UFOa, joka lensi heidän koneensa vieressä useita minuutteja. Tätä kohdetta ja neljää muuta seurattiin myös tutkassa. Joulukuussa saatiin useita UFOihin liittyviä puolustusministeriön asiakirjoja eri tutkimusryhmien hallitusta vastaan nostaman tiedonvapauskanteen kautta. Näissä asiakirjoissa kerrottiin muun muassa yksityiskohtaisesti vuonna 1975 tapahtuneista salaisista ohjus- ja pommikoneiden tukikohtien havainnoista. Washington Postin mukaan asiakirjoissa kuvattiin UFOja kirkkaasti valaistuiksi, nopeasti liikkuviksi ajoneuvoiksi, jotka leijuivat ydinaseiden varastointialueiden yllä ja välttelivät kaikkia takaa-ajotoimia.

[piip. piip. piip. piip.]

Vuonna 1982 korkein oikeus kieltäytyi käsittelemästä tapausta, jossa Citizens Against UFO Secrecy -niminen tutkimusryhmä oli haastanut Kansallisen turvallisuusviraston oikeuteen saadakseen haltuunsa sen salaiset UFO-asiakirjat. Alemmassa oikeusasteessa virasto myönsi, että sillä oli yli 150 UFOihin liittyvää tiedostoa, mutta kieltäytyi luovuttamasta niitä väittäen, että sen tiedustelumenetelmät ja Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuus vaarantuisivat, jos asiakirjat julkistettaisiin. Tapausta käsittelevä liittovaltion tuomari päätti NSA:n eduksi. Lopulta voimakkaasti sensuroidut kopiot asiakirjoista julkaistiin. Vaikka niistä ei paljastunut käytännössä mitään, tämä episodi osoitti kuitenkin, että Yhdysvaltain hallitus käytti toistuvasti kansallista turvallisuutta koskevia lakeja salatakseen yleisöltä tietoa UFOista.

[Yleisö ihastelee, kun näytetään asiakirjan sivu, joka on täysin pimennetty lukuun ottamatta itse ääriviivamerkkejä:

c) XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
d) XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX… jne..]

[piip. piip. piip. piip.]

Vuonna 1985 kaksi entistä ilmavoimien upseeria, luutnantti Robert M. Jacobs ja majuri Florenz L. [Mansmen], paljastivat julkisesti osallisuutensa erittäin salassa pidettävään tapaukseen, joka oli tapahtunut yli 20 vuotta aiemmin. Jacobs paljasti, että 15. syyskuuta 1964 Kaliforniassa sijaitsevasta [Vandenburgin] lentotukikohdasta laukaistulla ilmavoimien ohjuskokeella oli omituinen kohtaaminen UFOn kanssa korkealla Tyynenmeren yllä. Entinen luutnantti johti valokuvausryhmää, joka kuvasi laukaisua suuritehoisen tutkaohjatun kaukoputken avulla. Sekä Jacobs että hänen esimiehensä, majuri [Mansmen], vahvistivat, että kun testistä kuvattua filmiä tutkittiin, siitä kävi ilmi, että ohjuksen ydinkärjen nukkea oli lähestynyt kiekonmuotoinen esine, kun se kiersi ampumaradalla kohti kohdettaan. Entinen majuri on todennut, että filmin analyysi osoitti, että UFO oli klassinen kiekon muotoinen. Sen keskellä näytti olevan koholla oleva kupla. Koko alempi lautasen muoto hehkui ja pyöri hitaasti. [Mansmen]: ”Oletus oli, että se oli avaruusolio.”

Analyzing the film frame by frame an Air Force team was amazed to find that the UFO began to pace the dummy warhead. Abruptly, 4 beams of light flashed from the disc in rapid succession. Seconds later, the warhead began to tumble and soon fell into the Pacific Ocean hundreds of miles short of it’s target. According to Major [Mansmen] the film of this UFO incident was quickly confiscated by the CIA and everyone with knowledge of it was sworn to secrecy.

[piip. piip. piip. piip.]

Vuonna 1990 julkaistiin merkittävän UFO-tutkimuksen tulokset. Tutkijat Kevin Randle ja Don [Schmidt] olivat käyttäneet kolme vuotta niin sanotun Roswellin tapauksen tutkimiseen. Tapaukseen liittyi armeijan ilmavoimien heinäkuussa 1947 New Mexicon syrjäisessä osassa salaa löytämä suuri määrä hyvin outoja hylyn osia. Aluksi armeija julkaisi lehdistötiedotteen, jossa todettiin, että maahan syöksynyt lentävä kiekko oli löydetty. Pian tämän jälkeen 8. ilmavoimien päällikkö piti kuitenkin lehdistötilaisuuden ja väitti, että oletettu lentävä lautanen oli vain pudonnut sääilmapallo. Tämä selitys on kuitenkin ristiriidassa sen evp eversti Jesse A. Marcelin lausunnon kanssa, joka saapui ensimmäisenä sotilaana onnettomuuspaikalle. Marcel totesi, että romut, jotka olivat hajallaan kolmen vartin mittaisella alueella, olivat metallisia ja erittäin kevyitä, mutta niitä ei voinut leikata tai lommottaa… ja kun niitä taivutettiin, ne palautuivat nopeasti alkuperäiseen muotoonsa.

Tutkijat Randle ja [Schmidt] jäljittivät muita silminnäkijöitä, jotka kertoivat, että 50-60 univormupukuista miestä käytti lähes kolme päivää onnettomuuspaikan läpikäyntiin yrittäen löytää viimeisetkin hylyn palaset. Eläkkeelle jääneiltä sotilaslähteiltä saatiin myös tietää, että 7 salaista ilmavoimien lentoa vei romut ja suuren salaperäisen laatikon eri kohteisiin heti talteenotto-operaation jälkeen. Kaiken kaikkiaan yli 200 henkilöä on antanut todistajanlausuntoja, jotka ovat ristiriidassa virallisen sääilmapalloselityksen kanssa. Yksi heistä, eläkkeellä oleva eversti Thomas [DuBose], joka oli kenraalin [Ramey] agitaattori vuonna 1947, väittää nyt suoraan, että sääilmapalloilmoitus oli peitetarina, jonka tarkoituksena oli vähentää tiedotusvälineiden kiinnostusta onnettomuutta kohtaan.

Meidän on siis kysyttävä, syöksyikö lentävä lautanen maahan New Mexicossa vuonna 1947? Tosiasioiden etsiminen jatkuu. Lopuksi on todettava, että kuusi Roswellin tapahtumiin liittyvää todistajaa on todennut nähneensä hylystä löydettyjen kuolleiden avaruusolentojen ruumiit.

[Astraalimusiikkia]

HASTINGS: Haluaisin aloittaa tämän ohjelman osan, mutta en asiakirjalla vaan pikemminkin uutislähetyksellä. Useimmat ihmiset pitävät U.S. News and World Reportia melko konservatiivisena, suhteellisen kunnioitettavana viikkouutislehtenä. Jokaisessa numerossa on ”Washington Whispers” -niminen juttu, jossa käsitellään hyvin lyhyesti erilaisia aiheita, jotka perustuvat lehden toimittajien hallussa oleviin tietoihin, mutta jotka eivät julkaisuhetkellä ole saaneet laajaa huomiota.

Seuraava dia; se on keskellä, Paul.

Keväällä 1977, pian Carterin hallinnon virkaanastumisen jälkeen, U.S. News ennusti, että ennen vuoden loppua joku uudessa hallinnossa, ehkä presidentti Carter itse, julkaisisi yleisölle tietoa UFOista. Tietoja tämä lehti päätti luonnehtia ”järkyttäviksi paljastuksiksi”. Itse asiassa näin ei koskaan tapahtunut; Carterin hallinto ei julkaissut virallisesti tietoja UFOista. Noin samaan aikaan alkoi kuitenkin tulla esiin useita asiakirjoja, jotka tulivat yleisön saataville tiedonvälityksen vapautta koskevan lain kautta. Näistä asiakirjoista käy ilmi, että ainakin jo tammikuussa 1953 agenttimme, pikemminkin hallituksemme ryhmä, jolla oli kokonaisvastuu UFO-tutkimuksen koordinoinnista, oli todellakin CIA. Joten mielestäni tämä U.S. Newsin ennustus osui täysin oikeaan.

Seuraava dia, kiitos.

Kuten aiemmin totesin. Haluaisin nyt jakaa kanssanne otteita joistakin asiakirjoista, joihin tämä ohjelma perustuu. Myönnän ensimmäisenä, että asiakirjojen lukeminen näytöltä ei sinänsä ole kovin jännittävää, mutta olen esittänyt joitakin melko dramaattisia väitteitä ohjelman aikana, ja mielestäni minun velvollisuuteni on pystyä dokumentoimaan ainakin muutama niistä tässä ohjelmassa. Jälleen kerran, ohjelman päätteeksi annan osoitteen, jonka avulla kuka tahansa teistä voi hankkia jopa 600 sivua näitä asiakirjoja luettavaksi kaikessa rauhassa. Totean tässä vaiheessa, että joidenkin asiakirjojen, tässä tapauksessa CIA:n muistion vuodelta 1952, luettavuus on melko marginaalinen. Valitettavasti asiakirja on täsmälleen sellainen kuin se julkaistiin viraston tutkijoille, emmekä voi siksi parantaa laatua. Suurin osa siitä, mitä aion näyttää teille, on täysin luettavissa. Tämäntyyppisessä tilassa, jossa on tasainen lattia-CD-suunnitelma, on vaikea lukea kirjoitusta. Jos ne teistä, jotka eivät näe selvästi, haluavat vaihtaa tuolia, se sopii minulle.

In the next few minutes I will be presenting items relating to:

1.) CIA:n haltuunotto UFOja koskevan virallisen salassapitopolitiikan osalta.

2.) asiakirjat, jotka liittyvät toistuviin UFO-havaintoihin vuosikymmenestä toiseen ydinaseisiin liittyvissä laitoksissa.

3.) asiakirja syyskuulta 1976, joka, uskokaa tai älkää, ei koske mitään muuta kuin isku kerrallaan esitettyä selontekoa UFOn ja F-4 Phantom -lentokoneen välisestä ilmataistelusta. Kopiot tästä nimenomaisesta asiakirjasta lähetettiin kaikille Valkoisesta talosta ulkoministeriin ja Yhdysvaltain hallituksen korkeimmille tasoille. Ja lopuksi

4) asiakirja, joka lähetettiin FBI:n johtajalle J. Edgar Hooverille maaliskuussa 1950 ja jossa todetaan mustavalkoisesti, että Yhdysvaltain hallitus on salaa ottanut talteen pudonneita lentäviä lautasia.

Tämä CIA:n sisäinen muistio on joulukuulta 1952. Sen on kirjoittanut eräs tohtori Marshal Chadwell, joka oli CIA:n tieteellisen tiedustelun toimiston apulaisjohtaja. Nyt luettava muistio oli osoitettu CIA:n silloiselle johtajalle, kenraali Walter B. Smithille.

Seuraava dia, kiitos.

Puolivälissä, tällä samalla sivulla, kohdassa 4… Tiedämme nyt, että tohtori Chadwell kertoi silloiselle johtajalle, että muutaman kuukauden aikana CIA:lle oli ilmoitettu, että tuntemattomat ilma-alukset olivat tehneet lukuisia ylilentoja joihinkin tämän maan arkaluonteisimpiin tutkimus- ja kehityslaitoksiin, erityisesti ydinaseisiin liittyviin alueisiin.

Poimitaan kohta 4, kolmas rivi alaspäin, lainaus: Tällä hetkellä ilmoitukset tapahtumista vakuuttavat meidät siitä, että on kiinnitettävä välittömästi huomiota

Yhden virkkeen verran pidemmälle sanotaan, lainaus: Yhdysvaltojen suurten puolustuslaitosten läheisyydessä on havaittu selittämättömiä kohteita, jotka liikkuvat suurissa korkeuksissa ja suurilla nopeuksilla, ja ne ovat luonteeltaan sellaisia, että ne eivät johdu luonnonilmiöistä tai tunnetuista ilma-aluksista

Seuraava dia, kiitos.

Näin ollen muistio päättyy siihen, että tohtori Chadwell suosittelee CIA:n johtajalle, että hän lähestyisi Kansallista turvallisuusneuvostoa (NSC) tämän asian tiimoilta.

Lainaus: Liitteenä on luonnos muistioksi kansalliselle turvallisuusneuvostolle ja yksinkertainen luonnos kansallisen turvallisuusneuvoston direktiiviksi, jossa tämä asia asetetaan ensisijaiseksi hankkeeksi koko tiedustelupalvelun ja puolustuksen tutkimus- ja kehittämisyhteisössä

Seuraava dia, kiitos.

Liitteenä olevassa kansallisen turvallisuusneuvoston direktiivissä viitataan vuoden 1947 kansalliseen turvallisuuslakiin ja selostetaan, miten CIA:n on koordinoitava salaisia UFO-tutkimuksia Yhdysvaltojen hallituksen muiden virastojen kanssa. Kansalliseen turvallisuusneuvostoon kuuluvat muuten presidentti, varapresidentti, ulko- ja puolustusministerit, esikuntapäälliköiden puheenjohtaja ja CIA:n johtaja. Yhdysvaltojen hallituksessa ei ole korkeampaa ryhmää kansallisen turvallisuuspolitiikan muotoilussa.

Nyt, …hyvin… kuivaa….tavaraa… Hyvin byrokraattista.. Pointtina on se, että tämä asiakirja paljastaa ensimmäistä kertaa, vuosikymmeniä myöhemmin, julkisesti nähtäväksi sen tosiasian, että vaikka Pentagon virallisissa lehdistötiedotteissaan ja muissa ilmoituksissaan hylkäsi vuodesta toiseen UFOt huijauksina, hallusinaatioina, väärin tunnistettuina ihmisen aiheuttamina tai luonnollisina ilmiöinä, todellisuudessa kulissien takana Yhdysvaltain hallitus oli täysin tietoinen ja erittäin huolestunut havainnoista tuntemattomista ilmaobjekteista, jotka lensivät korkeammalla, nopeammin ja olivat ketterämpiä kuin mikään, mitä meillä oli lentämässä, tai mitä tahansa, mitä tiedusteluagenttimme sanoivat venäläisten lentävän… nämä esineet saattoivat tulla ja mennä mielensä mukaan Yhdysvaltain ilmatilan läpi, ja jos tämä ei olisi vielä riittänyt kansallisen turvallisuuden kannalta, emme tienneet lentävien henkilöiden tai lentävien olentojen aikomuksia, olivatpa lentäjät keitä tahansa… jos tämä ei olisi vielä riittänyt, hallitus tiesi, että ainakin jo vuonna 1948 näillä esineillä näytti olevan selvä kiinnostus ydinaselaitoksiamme kohtaan.

Seuraava dia, kiitos.

Haluaisin nyt näyttää teille kaksi FBI:n muistiota tältä ajalta, joissa kuvataan hieman yksityiskohtaisemmin UFO-havaintoja kotiosavaltiostani New Mexicosta.

Tämä FBI:n muistio on tammikuulta 1949. Se oli osoitettu silloiselle CIA:n, anteeksi, FBI:n johtajalle J. Edgar Hooverille. Sen laati San Antonion FBI:n toimistosta vastaava erikoisagentti. Muistion aiheena on, lainaus: : ::

ELINTÄRKEIDEN LAITOSTEN SUOJELU:

Mielestäni ensimmäinen kohta kannattaa lukea kokonaisuudessaan, lainaus: [Hastings suluissa] :: G2:n viimeaikaisissa viikoittaisissa tiedustelukonferensseissa, : (joka oli armeijan tiedustelupalvelu) : ONI, : (eli merivoimien tiedustelupalvelu)..: OSI, : (joka on ilmavoimien vastatiedustelun osa, johon isäni kuului) : ja FBI:n 4. armeijan alueella, G2:n 4. armeijan upseerit ovat keskustelleet tunnistamattomista lentokoneista tai tunnistamattomista ilmailmiöistä, jotka tunnetaan myös nimillä lentävät kiekot, lentävät lautaset ja tulipallot: (seuraava virke oli alleviivattu luultavasti painotuksen vuoksi) : Sekä armeijan että ilmavoimien tiedustelu-upseerit pitävät tätä asiaa huippusalaisena.

Seuraava dia, kiitos.

Saman sivun viimeisessä melko pitkässä kappaleessa tiedämme nyt, että FBI:n johtajalle ilmoitettiin, että kahden edeltävän kuukauden aikana oli tehty lukuisia havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä Los Alamosin ydinaselaboratorioiden läheisyydessä, joissa hallituksemme oli vain noin neljä vuotta aiemmin salaa kehittänyt planeetan ensimmäiset ydinaseet, joita käytimme Japania vastaan. Jos haluatte lukea tämän muistion, puolivälissä, viimeisen melko pitkän kappaleen kohdalla näette, että Los Alamosin henkilöt, jotka ilmoittivat UFOista turvallisuushenkilökunnalleen, sisälsivät, lainaus: erikoistutkintatoimiston erityisagentteja : (joka oli ilmavoimien vastavakoilu) : lentäjiä, sotilaslentäjiä ja Los Alamosin turvatarkastajia.

Seuraava dia, kiitos.

Toisessa, noin puolitoista vuotta myöhemmin laaditussa FBI:n muistiossa todetaan, että Los Alamosin ja muiden New Mexicon arkaluonteisten, erittäin salaisten tutkimuslaitosten ympärillä oli tehty hälyttävän usein ufohavaintoja noin puolentoista vuoden aikana.

Seuraavassa diassa, saman sivun puolivälissä, on lyhyt yhden tai kahden lauseen kuvaus siitä, mitä Los Alamosissa ja muualla olevat henkilöt raportoivat nähneensä. Niihin kuului: Yksi(1) Vihreitä tulipalloja, suurella nopeudella liikkuvia esineitä, jotka muistuttavat puolikuun, ympyrän ja vihreää valoa säteilevien kiekkojen muotoja

Tiedämme muista asiakirjoista, että näiden vihreiden tulipallojen kuvattiin tekevän manöövereitä, eivätkä ne selvästikään olleet meteoreja tai meteoriitteja suoralla lentoradalla, vaan ne tekivät kaikenlaisia manöövereitä, jotka viittaavat siihen, että ne olivat joko älykkäässä ohjauksessa tai kauko-ohjatut. Lisäksi raportoitiin kahdesta(2) kiekosta, pyöreästä litteän muotoisesta esineestä tai ilmiöstä, jotka liikkuivat suurella nopeudella ja lähettivät [kirkasta?] valkoista valoa tai heijastunutta valoa

Muistiossa kerrotaan edelleen, että jotkin kohteista olivat meteorin näköisiä, meteorin kaltaisia, ja myöhemmin ne arvioitiin sellaisiksi. Mutta noin 150 havaintoa näistä esineistä oli havaittu henkilökunnan toimesta erittäin herkkien laitteiden läheisyydessä…

[Krrruuiiikk… nauhurini käänsi nauhan. Anteeksi.]

…mukaan lukien että näistä noin 150 havainnosta 75 tai 50% arvioitiin olevan… öh… esineitä jotka eivät olleet luonnollisia tai ihmisen tekemiä ilmiöitä. Tämän asiakirjan lisäksi ja Los Alamosin havaintojen lisäksi monet muut asiakirjat tältä aikakaudelta, 40-luvun lopulta 50-luvun alkuun, jotka ovat käytettävissänne, liian lukuisia, jotta voisin esitellä niitä peräkkäin tämäntyyppisessä esityksessä, osoittavat, että Los Alamosin lisäksi muut UFO-havainnot keskittyivät Tennesseessä sijaitsevan Oakridgen kansallisten laboratorioiden ympärille, laitos, joka tuohon aikaan oli Los Alamosin jälkeen toiseksi tärkein sen kehityksessä…, merkityksessä ydinaseiden kehitykselle tässä maassa. Muut asiakirjat käsittelevät UFO-havaintoja, joita tehtiin toistuvasti Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan Hanfordin sotilasreservaatin ympärillä [ystäväni kuiskaa jotain Twin Peaksista], joka oli tuohon aikaan maailman suurin ydinaseiden plutoniumin tuotantolaitos.

Yhteenvetona voidaan todeta, että 40-luvun lopulla ja 50-luvun alussa Pentagon alkoi hylätä, ainakin julkisesti, UFO-havainnot, koska niissä ei ollut mitään hälyttävää, ei mitään tavallisesta poikkeavaa, mutta todellisuudessa kulissien takana korkeimmat tasot, ja tarkoitan, että aina kansalliseen turvallisuusneuvostoon asti, olivat erittäin huolissaan näistä esineistä, jotka tulivat Amerikan ilmatilaan ja manöövereivät toistuvasti ydinaseisiin liittyvien laitostemme lähellä.

Seuraava dia, kiitos.

Siirrymme 1970-luvulle. Diaesityksessäni huomautan, että syksyllä 1975 useissa strategisen ilmavoimien komentotukikohdissa Mainessa, Michiganissa ja Montanassa tehtiin runsaasti UFO-havaintoja ydinaseisiin liittyvien laitosten läheisyydessä. Joko niin sanotuilla aseiden varastointialueilla, bunkkereissa, joissa säilytetään ydinpommeja tai ohjusten taistelukärkiä, tai aseiden sijoituspaikoilla, kuten ohjussiiloissa. Haluaisin nyt jakaa kanssanne osia virallisesti julkaistusta ilmavoimien kirjeestä, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti UFO-havainnoista ydinohjussiilojen läheisyydessä [Malmströmin] ilmavoimien tukikohdan ulkopuolella, Great Fallsissa, Montanassa, marraskuun alussa 1975.

Seuraava dia, kiitos.

Tässä 4-sivuisessa kirjeessä on aivan liian monta merkintää, jotta voisin lukea ne kaikki. Haluaisin lainata muutamia, jotta saisitte käsityksen siitä, mitä turvallisuushälytysryhmät, joita kutsutaan SAT:iksi, nämä raskaasti aseistetut sotilaspoliisit, jotka vartioivat ohjussiiloja, raportoivat komentohenkilöstölle [Maumstrumin] ilmavoimien tukikohdassa marraskuussa 1975. Nämä otteet ovat sanatarkkoja, eli sanasta sanaan otteita niin sanotuista komentajan lokikirjoista. Tässä tapauksessa [Malmströmin] ilmavoimien tukikohdan komentaja laati yksityiskohtaisia yhteenvetoja näistä tapahtumista, jotka lähetettiin komentoketjussa Washingtoniin. Jatketaan huipulta.

7, marraskuu 75. Sain puhelun 341. strategisen ilmavoimien komentopaikalta, jossa kerrottiin, että seuraavissa ohjuspaikoissa ilmoitettiin nähneensä suuren, punaisesta oranssista keltaiseen vaihtelevan esineen Sitten siinä luetellaan ohjussiilot niiden koodattujen nimitysten mukaan, M1 jne. Seuraava kohta,

SAC, (tässä tapauksessa Strategic Air Command) ilmoittaa, että laukaisunvalvontalaitos, LCF, (se on se rakennus, jossa on elektroniikka, jolla ydinohjukset itse asiassa laukaistaan) [Harletonissa?] Montanassa havaitsi esineen, joka säteili valoa, joka valaisi alueen ajotien.

Myöhemmin samana iltana:

SAC neuvoo ohjusnähtävyyttä K1:n mukaan hyvin kirkas kohde heidän itäpuolellaan on nyt heidän kaakkoispuolellaan, ja he katsovat sitä kiikareilla. Kohteessa näyttää olevan valoja, useita, mutta ei selvää kuviota. Myös yläpuolella olevassa oranssinkultaisessa kohteessa on pieniä valoja.

Ja sitten viimeinen merkintä samalta illalta:

Ohjuksen näköhavaintopaikka L1 ilmoittaa, että heidän koillispuolellaan oleva kohde näyttää lähettävän sieltä mustan, putkimaisen esineen. Koko tämän ajan valvonta (eli tutka) ei ole pystynyt havaitsemaan minkäänlaista jälkeä lukuun ottamatta tunnettua liikennettä.

Pian näemme, että tämä itse asiassa muuttui, ja lopulta tutkayhteys näihin ilmassa oleviin kohteisiin saatiin aikaan samaan aikaan, kun turvallisuushälytysryhmän jäsenet havaitsivat ne maasta käsin.

Seuraava dia, kiitos.

Pari merkintää 8. marraskuuta 75… ja jos voisitte keskittyä siihen minulle, Paul…

Ohjuskohteessa k4 oleva valvontakameraryhmä raportoi UFOsta, jossa oli valkoisia valoja, yksi punainen valo 50 metriä valkoisen valon takana. K1:n henkilökunta näki saman kohteen..

Sitten on joitakin merkintöjä, jotka voitte halutessanne lukea itse, ja jotka osoittavat, kuten olen sanonut, että lopulta tutkakontakti ufoihin saatiin itse asiassa aikaan [Malmströmissä] ja muissa tutkalaitoksissa eri puolilla Yhdysvaltojen länsiosia. Kun tämä tapahtui ja näiden esineiden sijainnit olivat tiedossa, [Malmströmin] ilmavoimien tukikohdasta laukaistiin suihkukoneet, joilla niitä yritettiin pysäyttää, eikä vähiten siksi, että ne liikkuivat lähellä ilmatilaa ydinohjusten yläpuolella sijaitsevien erittäin herkkien strategisten hyökkäysaseiden paikkojen yläpuolella.

Toiseksi viimeisessä merkinnässä lukee, lainaus: SAC:n komentopaikalta. Neljästä eri pisteestä (tarkoittaen ohjuspaikkoja) havaittiin kohteita ja hävittäjiä. Kun hävittäjät saapuivat alueelle, valot sammuivat. Kun hävittäjät poistuivat, valot syttyivät uudelleen. (ja sitten sanotaan, ja tämä on tärkeää..) NCLC:lle: Ilmoittaen, että [Malmströmin] ilmavoimien tukikohdan komentaja oli niin huolissaan tuntemattomien, alkuperältään ja tarkoitukseltaan tuntemattomien ilma-alusten tunkeutumisesta herkkään ilmatilaan näiden nähtävyyksien läheisyydessä, että komentaja välitti sähkösanomalla tietoja niin kutsuttuun NORADin taisteluoperaatiokeskukseen Colorado Springsissä ilmoittaakseen heille tapahtumista. Juuri tähän toimintaan komentaja olisi ryhtynyt, jos hänellä olisi ollut todisteita tai huolta siitä, että ohjuksia vastaan suunnattiin vihamielisiä aikeita, ehkä sabotaasia.

Viimeisessä, samana iltana tehdyssä merkinnässä SAC:n komentopaikalta. Ohjuksen tähtäin L5 raportoi kohteen kasvaneen nopeuden, suuren nopeuden, kohonneen korkeuteen, ja nyt ei voi erottaa kohdetta tähdistä

Tämä on lähes sanasta sanaan samanlainen kuvaus kuin se, joka minulle annettiin [Malmströmissä] noin 8 vuotta aikaisemmin, paitsi että siinä tapauksessa, kun olin siellä, kyseessä oli lennonjohdon tutkatilinpäätös, korkeudenmääritystutkan seuranta viidestä tuntemattomasta kohteesta, jotka suorittivat nopeaa pystysuoraa nousua. Tässä tapauksessa on ilmeisesti kyse yhdestä ainoasta kohteesta, jota yksi tai useampi siilojen turvamies on havainnut joko paljain silmin tai kiikareilla todistaen saman kohteen tai samantyyppisen kohteen nousevan ja katoavan hyvin nopeasti tähtitaivaan taustaa vasten.

Suoraan lukemani kirjoituksen alapuolella oleva kohta on mielestäni ehkä paljastavin tässä koko 4-sivuisessa kirjeessä. Ilmeisesti turvallisuushenkilöstö pystyi havaitsemaan kohteen todellisen muodon maassa, eikä se ollut kirkas valo tai sarja valoja. Lainaus,

SAC:n komentopaikka raportoi UFOsta 20 mailia Lewistownista kaakkoon. Oranssi valkoinen kiekkomainen esine. 24. NORAD-alueen valvonta tarkastaa alueen, valvonta ei pysty saamaan korkeustarkastusta.

Seuraava dia, kiitos. Vielä yksi. Seuraava dia, kiitos. No niin.

Vielä yksi asiakirja, joka liittyy ydinaseita koskeviin tapauksiin. Huomaatte, että tämän dian ulkoasu poikkeaa huomattavasti edellisistä dioista. Se johtuu siitä, että tämä ei ole osa virallisesti julkaistua ilmavoimien kirjettä, josta olen ottanut otteen. Tämä on itse asiassa vuotanut asiakirja. Nyt en kannata enkä ole koskaan kannattanut Yhdysvaltain hallituksen asiakirjojen vuotamista
UFOista tai mistään muustakaan aiheesta. Mutta vuonna 1977 joku puolustusministeriön tiedustelupalvelusta, DIA:sta, julkisti tämän sähkepostiviestin ja kaksi siihen liittyvää asiakirjaa useille uutisorganisaatioille, mukaan lukien Washington Post. Nämä asiakirjat tarjosivat tutkijoille todellakin tarpeeksi johtavaa tietoa, jotta he pystyivät esittämään tiedonvapauspyyntöjä, joiden perusteella syntyivät asiakirjat, joita olen aiemmin esitellyt teille. Tässä käsitellään samankaltaisia tapauksia kuin ne, joista olen keskustellut, samassa ajassa, marraskuussa 1975, mutta muissa paikoissa. Jatketaan neljännellä rivillä, osa 3.

[Minot] ilmavoimien tukikohta (joka sijaitsee Pohjois-Dakotassa) ilmoitti 10. marraskuuta, että paikalle oli saapunut kirkas, auton kokoinen esine 1 000-2 000 jalan korkeudessa. Ajoneuvosta ei kuulunut ääntä.

Ja lopuksi osa 4.

Tänä aamuna, 11. marraskuuta 75, Kanadan joukkojen Falcon Bridge -asema (joka sijaitsee Ontariossa) raportoi etsintä- ja korkeusluotain tutkalla havaitun kohteen 25-30 meripeninkulmaa etelään paikasta. Korkeus vaihteli 26 000 ja 72 000 jalan välillä. (Vertailun vuoksi mainittakoon, että liikennelentokoneet lentävät noin 30 000 jalan korkeudessa.) Paikan komentaja ja muu henkilökunta kertoivat, että kohde näytti kirkkaalta tähdeltä, mutta paljon lähempänä. Kiikareilla kohde näytti halkaisijaltaan 100 jalan kokoiselta pallolta, jonka ulkopuolella näytti olevan kraattereita.

Haluan aluksi korostaa, että se, mitä olen tässä esittänyt, on hyvin pieni osa kaikista asiakirjoista, jotka liittyvät ufoihin liittyviin ydinaseonnettomuuksiin. Mielestäni ilmeinen kysymys on ”Mitä tässä on meneillään?”, ja mielestäni rehellinen vastaus on, että tutkijoilla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi tietoa, tarpeeksi palapelin palasia, jotta he voisivat tehdä lopullisia johtopäätöksiä.

Kiinnitän kuitenkin huomionne siihen, että kahden viime vuosikymmenen aikana kaltaiseni tutkijat ovat haastatelleet kymmeniä, kirjaimellisesti kymmeniä, entisiä ja eläkkeellä olevia turvallisuushälytysryhmän jäseniä tai henkilöitä, jotka on määrätty ohjus- ja huolto-osastoihin. Olen haastatellut lähes 20:tä näistä herroista, ja se, mitä he ovat kertoneet meille, on lievästi sanottuna järkyttävää. Nämä henkilöt, jotka toimittavat meille palveluskertomuksia ja muita asiakirjoja, jotka vahvistavat heidän palvelusaikansa laivueissa, joissa he olivat ja joissa he toimivat, ovat todenneet, että kun nämä kiekonmuotoiset esineet havaittiin ja niitä seurattiin tutkalla leijumassa ohjuksiemme lähellä, ohjukset menettivät kaiken sähkötehon. Kaikki elektroniikka sammui. Tapauksesta riippuen. Joissakin tapauksissa vain muutama minuutti, ja yhdessä tapauksessa, josta meillä on useita lähteitä, yksittäisiä henkilöitä, jotka puhuvat juuri tästä tapauksesta, kesti yli 24 tuntia, jonka aikana nämä ohjusjärjestelmät eivät saaneet virtaa. Ne olivat käytännössä toimintakyvyttömiä. Lähteemme toteavat lisäksi, jos tämä ei olisi vielä riittänyt, että kaikki ohjusten huoltoyksikön henkilökunnan, jotka ovat ohjusten teknisiä henkilöitä, sekä siviilihuoltolaitoksen henkilökunnan, sähköyhtiön henkilökunnan, yritykset palauttaa virta näihin ohjuksiin, jotta ne saataisiin takaisin toimintaan, osoittautuivat tuloksettomiksi. Lähteidemme mukaan mikään heidän asiantuntemukseensa perustuva toimenpide ei vaikuttanut millään tavalla siihen, että nämä ohjukset saatiin jälleen toimimaan, ja JOKAISESSA tapauksessa ilman ulkopuolista väliintuloa, ja lähteidemme mukaan tämä on vakuuttavaa, ilman ulkopuolista väliintuloa virrat yhtäkkiä palautuivat näihin ohjusjärjestelmiin.

Minun mielipiteeni on, että nämä henkilöt ovat totuudenmukaisia ja vilpittömiä. Yksi asiakirja on todellakin tullut saataville, joka vahvistaa yhden näistä tehohäviöistä [Minotin] ilmavoimien tukikohdassa elokuussa 1966, ja uskon, että ajan mittaan tulee saataville lisää asiakirjoja ja lähteitä, jotka vahvistavat näiden henkilöiden väitteet.

Niille teistä, jotka ovat ehkä nähneet noin kaksi kuukautta sitten ABC:n torstai-illan prime time -ohjelman, jota isännöi Sam Donaldson, oli jakso, jossa entinen Neuvostoliiton KGB, eli valtion turvallisuuspoliisi, ja entinen Neuvostoliiton sotilashenkilöstö, antoivat länsimaisten toimittajien haastatella itseään ensimmäistä kertaa, keskustellen UFO-havainnoista entisessä Neuvostoliitossa. Yksi ABC:n uutisohjelmassa haastatelluista henkilöistä ilmoitti, että Neuvostoliitolla oli ongelmia UFOjen kanssa ydinsiiloissaan. Tämä entinen sotilashenkilö totesi, että jossain vaiheessa 1980-luvun alussa erään laitoksen koko elektroniikka, johon laukaisusekvenssi liittyi, alkoi toimia itsestään ilman ihmisen väliintuloa, alkoi käydä läpi sitä, mikä olisi ollut laukaisusekvenssi, ja tämän miehen mukaan, kun teknikot juoksentelivat ympäriinsä kauhuissaan siitä, että kyseessä voisi olla todellisen ohjuksen laukaisu kohti Yhdysvaltoja, järjestelmä yhtäkkiä sammutti itsensä.

Ennustin tämän jo 10 vuotta sitten. Olin luottavainen sen perusteella, mitä minä ja muut tutkijat saimme kuulla tällaisista tapauksista ydinohjuslaitoksissamme. En ole selvänäkijä, mutta minusta tuntui loogiselta, että jos näitä asioita todella tapahtui täällä, olin valmis lyömään vetoa, että Neuvostoliitto koki samantyyppisiä outoja tapahtumia. Ja ilmeisesti, jos näitä entisiä neuvostosotilaita ja KGB:n henkilöitä on uskominen, niin todellakin tapahtui.

Olen sitä mieltä, että ehkä yksi syy siihen, miksi hallituksemme on päättänyt pitää vuosi toisensa jälkeen melko laajan tietämyksensä UFO-ilmiöstä poissa julkisuudesta, on ehkä epävarmuus tai pelko siitä, millainen reaktio olisi, jos tällaista tietoa levitettäisiin laajasti ja avoimesti. Tämä on vain henkilökohtainen mielipide.

Seuraava dia, kiitos. Siirrymme toiselle alueelle.

Diaesityksessäni mainitsin, että heinäkuussa 1952 kirjaimellisesti kymmeniä UFOja lensi tämän maan pääkaupungin yli kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. Näitä kohteita seurattiin sotilas- ja siviilitutkalla Washington D.C:n suuralueella. Seurantatiedot osoittivat, että ne leijuivat välillä leijuen ja välillä ne suorittivat nopeuksia ja manöövereitä noin 7 000 mailin tuntinopeudella. Nämä tapaukset saivat paljon julkisuutta. Sanomalehdet kuten Washington Post, Wall Street Journal ja New York Times kertoivat niistä yksityiskohtaisesti. Pian sen jälkeen nämä samat sanomalehdet ja tässä tapauksessa Associated Press julkaisivat artikkeleita, joissa väitettiin, että näiden tuntemattomien ilmaobjektien maan pääkaupungin ylilentojen seurauksena Pentagon oli toteuttanut ampumakäskyn lentäjien pysäyttämiseksi, jotta he voisivat käytännössä ampua UFOja, jos siihen tarjoutuisi tilaisuus. [?]

Olen kuullut ja muut tutkijat ovat kuulleet satoja ja taas satoja huhuja. Tarinoita, jotka ovat suurelta osin perusteettomia, tarinoita väitetystä UFOjen sieppausyrityksestä ilmasta armeijan sieppauskoneiden toimesta. Tietääkseni julkisuudessa on kuitenkin tällä hetkellä vain yksi asiakirja, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti yksi näistä sieppausyrityksistä, ja se on vähintäänkin kiehtova, ja haluaisin jakaa sen nyt kanssanne.

Seuraava dia, kiitos.

Tämä on ensimmäinen puolikas 3-sivuisen [Twix?]-nimisen sähkeen ensimmäisestä sivusta. Tämä nyt luettava viesti lähetettiin Yhdysvaltain suurlähetystöstä Iranin Teheranissa syyskuussa 1976. Kopiot tästä sähkösanomasta osoitettiin, tämä on viestin varsinainen reititys, joka alkaa ylhäältä… JCS (Yhteiset esikuntapäälliköt, jotka ovat sotilasyksiköiden johtajia, saivat kopion. Luetaan rivi kerrallaan..) Sec State (Toisin sanoen ulkoministeri Henry Kissinger sai kopion) CIA, kansallinen turvallisuusneuvosto, Valkoinen talo, ilmavoimien esikuntapäällikkö, merivoimien operaatiopäällikkö, (merivoimien operaatiot) Armeijan esikuntapäällikkö, Puolustusministeri (eli puolustusministeri Harold Brown sai kopion)

Lyhyesti sanottuna, tämän maan tiedusteluyhteisön ja kansallisen turvallisuuskoneiston kerma sai kopion siitä, mitä aiomme lukea. Ennen kuin tarkastelemme tätä, minun on annettava teille hieman taustatietoa. Syyskuussa 1976, kun tämä muistio tai sähkösanoma lähetettiin Iranin suurlähetystöstämme Washingtoniin, shaahi oli vielä vallassa — tämä tapahtui ennen suurlähetystön panttivankikriisiä — ja Ajatollah Khomenin hallinto oli vallassa. Tuohon aikaan hallituksellamme oli Iranissa niin sanottuja MAG:eja eli sotilaallisia avustus- ja neuvonantoryhmiä, jotka kouluttivat shaahin asevoimia. Tähän tapaukseen osallistui kaksi amerikkalaisten kouluttamaa Iranin ilmavoimien lentäjää, jotka lensivät kahdella amerikkalaisvalmisteisella F-4 Phantom –lentokoneella, ja siinä kuvataan, mitä tapahtui, kun he yrittivät pysäyttää tunnistamattoman lentävän esineen maan pääkaupungin Teheranin pohjoispuolella. Tämän sähkeen varsinainen lähetys alkaa ensimmäisen sivun alareunasta, ja ensimmäisellä sivulla oli vain kaksi riviä, joten en omistanut sille diaa. Sen mukaan [Cheroke?]-lentotukikohdassa työskentelevät henkilöt olivat saaneet puheluita Teheranin [Chemaronin?]-alueen asukkailta, jotka ilmoittivat nähneensä outoja esineitä taivaalla. Jotkut kertoivat jonkinlaisesta linnun kaltaisesta esineestä, kun taas toiset kertoivat helikopterista, jossa oli valo. Helikoptereita ei ollut tuolloin ilmassa. Seuraavassa kappaleessa oleva musta aukko oli viittaus yhteen näistä iranilaisista [Cheroken] ilmavoimien tukikohdassa. Yhdysvaltain ulkoministeriö sensuroi tämän henkilön nimen, kun tämä asiakirja julkaistiin tiedonvapauslain nojalla. Joka tapauksessa tämä henkilö kertoi kansalaiselle, että kyse oli vain tähdistä, ja hän oli puhunut [Miribadin] lennonjohtotornin kanssa. Hän päätti katsoa itse. Hän huomasi taivaalla tähden kaltaisen kohteen, mutta isomman ja kirkkaamman. Hän päätti lähettää F-4-koneen [Cheroken] ilmavoimien tukikohdasta tutkimaan asiaa.

B) Kello 01:30 (kello) 19. päivänä F-4 nousi ilmaan ja lensi noin 40 meripeninkulmaa Teheranista pohjoiseen. Kirkkautensa vuoksi kohde oli selvästi nähtävissä 70 mailin etäisyydeltä. F-4:n lähestyessä 25 meripeninkulman etäisyyttä se menetti kaikki mittarit ja viestintäyhteydet. Se keskeytti sieppauksen ja palasi takaisin [Cherokeen]. Kun F-4 kääntyi poispäin kohteesta eikä ilmeisesti ollut enää uhka sille, kone sai takaisin kaikki mittarit ja viestintäyhteydet. Kello 01:40 toinen F-4 laukaistiin.

Sitten on joitakin rivejä, jotka on omistettu navigointijargonille.

Seuraava dia, kiitos.

Poimitaan kohta C, joka on kaksi riviä ylimmän valkoisen pisteen alapuolella.

C) Tutkapalautteen koko oli verrattavissa 707-säiliöalukseen. : (se on Boeing 707-suihkukoneen sotilasversio… melko suuri) : kohteen visuaalista kokoa oli vaikea havaita sen voimakkaan kirkkauden vuoksi. Valo, jota se säteili, oli suorakulmaiseen kuvioon järjestettyjä vilkkuvia stroboskooppivaloja, joiden väri vaihteli sinisen, vihreän, punaisen ja oranssin välillä. Valojen järjestys oli niin nopea, että kaikki värit näkyivät kerralla.

Ja nyt toiminta kiihtyy huomattavasti…

Kohde ja takaa-ajaja F-4 jatkoivat kurssia Teheranin eteläpuolella, kun toinen kirkkaasti valaistu kohde, jonka arvioidaan olevan puolet tai kolmannes kuun näennäisestä koosta, tuli ulos alkuperäisestä kohteesta. Tämä toinen kohde suuntasi suoraan kohti F-4:ää erittäin nopealla nopeudella. Lentäjä yritti ampua A9-ohjuksella (eli ilmasta ilmaan -ohjuksella) kohti kohdetta, mutta sillä hetkellä hänen aseiden ohjauspaneelinsa sammui ja hän menetti kaikki viestintäyhteydet. Tässä vaiheessa lentäjä aloitti käännöksen ja negatiivisen G:n (eli painovoimasukelluksen) päästäkseen pois. Kun hän kääntyi, kohde putosi jäljessään noin 3-4 meripeninkulman päässä. Kun hän jatkoi kääntymistä poispäin ensisijaisesta kohteesta, toinen kohde meni hänen käännöksensä sisäpuolelle ja palasi sitten takaisin ensisijaisen kohteen luokse täydellistä jälleennäkemistä varten

D) Pian sen jälkeen, kun toinen kohde oli liittynyt ensisijaiseen kohteeseen, toinen kohde näytti tulevan ulos (seuraava dia, kiitos) ensisijaisen kohteen toiselta puolelta suoraan alaspäin suurella nopeudella. F-4:n miehistö oli saanut yhteydenpidon ja aseiden ohjauspaneelin takaisin ja seurasi kohteen lähestymistä maata odottaen suurta räjähdystä. Kohde näytti laskeutuvan varovasti maan päälle ja heitti hyvin kirkasta valoa 2-3 kilometrin alueelle.

Sitten on muutamia rivejä, jotka on omistettu lentäjän paluulle [Cheroken] lentotukikohtaan. Jälkipuinnissa todettiin, että tämän lentäjän ja myös aiemmin tukikohtaan palanneen lentäjän oli laskeuduttava lentokoneeseensa mittareiden avulla, koska UFOn kirkkaus oli heikentänyt heidän yönäköään vakavasti. Mutta ilmakohtaaminen ei ollut vielä ohi. Poimin 3 viivaa alemman valkoisen pisteen yläpuolelta.

F-4:n ollessa pitkällä loppulähestymiskierroksella miehistö huomasi 10 metrin etäisyydellä toisen sylinterinmuotoisen, noin T-Birdin kokoisen esineen (T-Bird on pieni sotilassuihkuharjoituslentokone) jonka kummassakin päässä oli kirkkaat tasaiset valot ja keskellä vilkkuva valo.

Jälkipuinnissa todettiin, että viittaus T-Birdiin 10 metrin etäisyydellä perustui siihen, että lentäjä ja takapenkkiläinen, kuten häntä kutsutaan, tämän lentokoneen tutkamies, totesivat jälkipuinnissa, että heidän lähestyessään tukikohtaa lopullista laskeutumista varten tämä sylinterinmuotoinen esine pörräsi heidän lentokonettaan niukasti ohi arviolta 10 metrin etäisyydeltä, eli noin 10 metrin etäisyydeltä tai noin 30 jalan korkeudelta.

Seuraava dia, kiitos.

Lopuksi tämä sähke päättyy kohtaan E, joka on noin 5 riviä ylimmän valkoisen pisteen alapuolella.

E) Päivänvalon aikana F-4:n miehistö vietiin helikopterilla alueelle, jonne esine oli ilmeisesti laskeutunut. Mitään ei havaittu siinä paikassa, jonne esineen arveltiin laskeutuneen (kuiva järvenranta), mutta kun he kiersivät alueen länsipuolella, he havaitsivat hyvin huomattavan piippaussignaalin. Kohdassa, jossa palautus oli voimakkaimmillaan, oli pieni talo, jossa oli puutarha. He laskeutuivat ja kysyivät sisällä olevilta ihmisiltä, olivatko he huomanneet mitään outoa viime yönä, ja ihmiset puhuivat kovasta äänestä ja hyvin kirkkaasta valosta, joka muistutti salamaa. Lentokone ja alue, jonne esineen uskotaan laskeutuneen, tutkitaan mahdollisen säteilyn varalta.

Ja lopuksi, tämä viimeinen aukko viimeisessä kappaleessa on viittaus Yhdysvaltain suurlähetystön puolustusattaseaan, joka ilmoittaa toimittavansa lisätietoja Washingtoniin sitä mukaa kuin niitä saadaan. Jälleen kerran, Yhdysvaltain ulkoministeriö sensuroi tämän henkilön henkilöllisyyden, kun tämä julkaistiin.

Nyt on todettu, että sotilastiedustelupalvelu teki perusteellisen analyysin tästä tapauksesta. He ovat myöntäneet julkaisseensa raportin tutkimuksestaan. Tutkijoiden esittämiin tiedonvapauspyyntöihin vastatessaan he kuitenkin väittävät, että tämän raportin sisältämät tiedot eivät kuulu tiedonvapauslain säännösten soveltamisalaan, ja tietääkseni he ovat tähän asti kieltäytyneet julkaisemasta tätä raporttia yleisölle. Niinpä me tutkijoina ja te yleisö ette voi tietää tästä tapauksesta paljon enempää kuin mitä olen tässä esittänyt.

Mielenkiintoista on, että FOX:n ohjelma Sightings, joka tekee UFO-jaksoja, oli tietääkseni ensimmäistä kertaa nauhoittanut useita [Cheroken] ilmavoimien tukikohdan sotilashenkilöstön jäseniä, mukaan lukien joitakin lentäjiä, jotka olivat osallisina tässä tapahtumassa. He kaikki ovat paenneet Iranista ja ajatollahien hallinnosta. He asuvat nyt Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Ja nämä henkilöt vahvistivat tässä ohjelmassa juuri ne tapahtumat, jotka tässä esitettiin. Haastattelija kysyi yhdeltä heistä: ”Olisiko tämä voinut olla vakoilukone?”, ja hänen vastauksensa oli: ”Ehkä vakoilukone ulkoavaruudesta.” Hän vastasi näin.

Seuraava dia, kiitos.

Viimeinen asiakirja.

Totesin aiemmin, että joidenkin julkisten asiakirjojen jäljentämisen laatu oli melko huono. Tämä voittaa mielestäni palkinnon tässä suhteessa. Sen sanoma on kuitenkin varsin mielenkiintoinen.

Tämä FBI:n muistio lähetettiin silloiselle johtajalle J. Edgar Hooverille 22. maaliskuuta 1950. Sen oli kirjoittanut eräs Guy Hottel, joka oli Washingtonin FBI-toimiston johtava erikoisagentti. Muistion aiheena on lainaus: Koskien informaatiota lentävistä lautasista

FBI sensuroi muistion ensimmäisen lauseen ja muut osat, kun se julkaistiin vuonna 1976 tiedonvälityksen vapautta koskevan lain nojalla.

Niin paljon kuin voimme lukea siitä sellaisenaan, se on seuraava:

Seuraavat tiedot on toimittanut erityisesti (nimi) vastaanottajalle (nimi): Ilmavoimien tutkija ilmoitti, että New Mexicossa oli löydetty kolme niin sanottua lentävää lautasta. Niiden kuvailtiin olevan muodoltaan pyöreitä, ja niiden keskellä oli kohoumia. Halkaisijaltaan noin 15 metriä. Kussakin oli kolme ihmisen muotoista, mutta vain metrin pituista ruumista. Ne oli puettu hyvin hienojakoiseen metallikankaaseen. Jokainen ruumis oli sidottu tavalla, joka muistutti pimennyspukuja, joita nopeuslentäjät ja koelentäjät käyttivät. Herra (nimi) tiedonantajan mukaan lautaset löydettiin New Mexicosta, koska hallituksella on siellä erittäin suuritehoinen tutkajärjestelmä, ja tutkan uskotaan häiritsevän lautasien ohjausmekanismia. Erikoisagentti (nimi) ei yrittänyt arvioida edellä mainittua asiaa tarkemmin.

Ensi silmäyksellä tämä on hyvin kiehtovaa. Jotkut ovat kutsuneet tätä savuavaksi aseeksi, asiakirjaksi, joka todistaa, että hallituksella on hallussaan aluksia ja ruumiita, jotka vahvistavat UFOjen Maan ulkopuolisen luonteen. Minun mielestäni se on kuitenkin kaukana siitä. Ensiksikin tiedon alkuperäisen lähteen nimi ja sen FBI:n erikoisagentin nimi, jolle tieto annettiin; näiden henkilöiden henkilöllisyys on edelleen tuntematon. Jos oletetaan optimistisesti, että he ovat yhä elossa 44 vuotta tämän asiakirjan kirjoittamisen jälkeen, tutkijat eivät voi lähestyä heitä saadakseen lisätietoja, jotka joko vahvistaisivat tai kumoaisivat tässä muistiossa esitetyt väitteet. Tämän perustavanlaatuisen ongelman lisäksi asiakirja on hyvin epämääräisesti muotoiltu. Siinä ei esimerkiksi yksilöidä kyseisen tutkalaitteiston sijaintia New Mexicossa, siinä ei ilmoiteta selvästi, tapahtuivatko nämä väitetyt onnettomuudet samanaikaisesti vai jonkin ajanjakson aikana, siinä ei yksilöidä, mikä tai mitkä armeijan tai hallituksen osat osallistuivat näiden väitettyjen alusten, pudonneiden alusten, talteenottoon, eikä siinä anneta mitään vihjeitä siitä, mitä näille aluksille ja ruumiille kävi, jos ne todella saatiin talteen.

Jos siis ollaan konservatiivisia, voidaan vain sanoa, että maaliskuussa 1950 FBI:n johtaja J. Edgar Hoover sai yksityisesti tiedon, että hallitus oli salaa saanut talteen maahan syöksyneitä lentäviä lautasia, ja jos luette tämän, luulen, että tästä voidaan päätellä, että kyseessä ovat alukset, joita ohjaavat olennot, joiden alkuperä ei ole tältä planeetalta. Vakuutan teille, että tämä on ehdottoman aito, kuka tahansa teistä voi kirjoittaa FBI:lle huomenna, osoittaa kirjeenne FBI:n tietopyynnöistä vastaavalle virkailijalle ja mainita tämän muistion päivämäärän, voitte halutessanne saada kopion suoraan Washingtonista.

Tämä voi liittyä tai olla liittymättä niin sanottuun Roswellin tapaukseen, joka tapahtui noin kolme vuotta aiemmin. Olen käsitellyt sitä lyhyesti diaesityksessäni, mutta tämä episodi on saanut melko paljon kansallista huomiota viime vuosina sellaisten ohjelmien kuten Unsolved Mysteriesin kautta. Haluaisin vain lisätä tässä vaiheessa, että kaksi tutkijaa, toinen nimeltä Kevin Randle ja toinen Don Schmidt, ovat haastatelleet ja saaneet nauhalle yli 200 entistä ja eläkkeellä olevaa sotilashenkilöä, mukaan lukien kaksi eläkkeellä olevaa ilmavoimien kenraalia, jotka ovat vihdoin ja viimein ensimmäistä kertaa antaneet lausuntoja siitä, mitä New Mexicon kaakkoisosassa heinäkuussa 1947 todella tapahtui. Mainitsin kenraali Thomas DuBosen, joka totesi tietävänsä varmasti, että sääilmapallotarina oli peitetarina, jonka tarkoituksena oli saada tiedotusvälineiden ja yleisön huomio pois New Mexicon talteenottooperaatiosta. Toinen mainitsemisen arvoinen henkilö on mielestäni eläkkeellä oleva ilmavoimien prikaatikenraali Arthur Exxon.

Vuonna 1990 tutkija Kevin Randle sai kenraali Exxonin toteamaan nauhoitetussa haastattelussa, että hän, Exxon, oli Wright Fieldissä, myöhemmin Wright Pattersonin lentotukikohdassa lähellä Daytonin kaupunkia Ohiossa, kun kenraali Exxon totesi myöhemmin, että tukikohtaan saapui kirjaimellisesti lentokonelasteittain tämän esineen jäänteitä analysoitavaksi. Tuolla tukikohdassa on vielä tänäkin päivänä ilmailutekniikan insinööriryhmien osia, jotka osallistuvat ulkomaisten lentokoneiden erilaisiin teknologisiin arviointeihin. Kenraali Exxonin mukaan niiden kuukausien aikana, jotka hän oli Wright Fieldillä ennen siirtoaan muualle, hän sai kuulla henkilöiltä, jotka olivat mukana näissä yrityksissä analysoida tätä talteen otettua romua, että mitään edistystä ei saatu aikaan, että he eivät pystyneet määrittämään sen alkuperää tai valmistusmenetelmää; että se oli vähintäänkin erikoinen ja että se oli erilainen kuin mikään muu, mitä meillä tai silloisella Neuvostoliitolla ei tiedetty olevan.

Eräässä kohdassa tämän Kevin Randlen nauhoitetun haastattelun aikana kenraali Exxon viittaa Roswellissa löydettyyn esineeseen seuraavasti: ”Alus avaruudesta”.

Ne teistä, jotka ovat ehkä nähneet Larry Kingin UFO-erikoisohjelman, joka esitettiin viime lokakuun 1. päivänä, ovat ehkä nähneet lyhyen nauhoitetun jakson, jossa oli mukana entinen Yhdysvaltain senaattori Barry Goldwater. Goldwater oli vuonna 1964 republikaanien presidenttiehdokas Lyndon Johnsonia vastaan. Hän oli senaatissa monta vuotta, hänellä oli monia korkeatasoisia tehtäviä senaatissa, tiedusteluyhteisön valvontatoimia, hän oli myös ilmavoimien reservin kenraali vuosikymmeniä.

Goldwater on vuosien ajan todennut, että hän oli kuullut luotettavina pitämiltään hallituksemme sisällä olevilta henkilöiltä, että Wright Pattersonin ilmavoimien tukikohdassa oli laitos, joka tunnetaan yleisesti nimellä Hanger 18. Senaattori Goldwater kutsuu sitä Siniseksi huoneeksi, jossa Goldwaterin lähteet kertoivat olevan fyysisiä todisteita, jotka vahvistavat avaruusolentojen avaruusalusten olemassaolon. Kenraali, tai anteeksi, senaattori Goldwater tässä nauhoitetussa jaksossa Larry Kingin kanssa… myönsi nauhalla ensimmäistä kertaa, että hän oli todellakin pyytänyt jokaiselta ilmavoimien esikuntapäälliköltä 20 vuoden ajan pääsyä siniseen huoneeseen, koska hän oli Yhdysvaltain senaattori, hän oli ilmavoimien reservin kenraali… Goldwater toteaa tässä nauhoitetussa haastattelussa, että jokainen hänen pyytämänsä esikuntapäällikkö torjui hänet, ja hän siteeraa erästä kenraali Curtis LeMay -nimistä miestä, joka sanoi 60-luvun alussa: ”Ei helvetissä, ette voi mennä, en voi mennä, älkääkä pyytäkö minua uudelleen.”

Haastattelun päätteeksi haastattelija kysyy Goldwaterilta: ”Luuletteko, että hallituksemme tietää, että UFOt ovat todellisia ja salaa tämän tosiasian amerikkalaiselta yleisöltä?”. Hänen vastauksensa oli seuraava: ”Kyllä.”

[Paikallinen: Ping, ’lopeta’, ping, ’lopeta’].

Korostan kuulijoilleni, että vaikka meillä on vihdoin julkisuudessa Goldwaterin, mainitsemieni kahden kenraalin ja kirjaimellisesti kymmenien muiden entisten korkea-arvoisten sotilashenkilöiden todistus siitä, mitä Roswellissa todella tapahtui, se ei todellakaan ollut sääpallo, se ei ollut vakoilupallo, kuten Pentagonin viimeisin versio tapahtumista on, vaan jotain aivan poikkeuksellista. Tämä kaikki on edelleen aihetodisteita, tämä ei ole fyysinen todiste siitä, että Roswellissa löydetty esine oli todellakin avaruusalus, kuten Exxon on väittänyt.

Mutta ainakin minun mielestäni on kysyttävä itseltäni, miksi tämän kokoiset henkilöt tulevat nyt esiin ja esittävät väitteitä, jotka vaikuttavat päällisin puolin melko oudoilta. Minun mielipiteeni, joka perustuu siihen, mitä tiedän Roswellin tapauksesta, on se, että todellakin joskus tulevaisuudessa havaitaan, että hallituksellamme on ollut hallussaan absoluuttisia todisteita, fyysisiä todisteita siitä, että UFOt ovat todellakin toisesta maailmasta tulleita aluksia. [Yleisön kuiskaus: Steven Spielberg saattaa tehdä elokuvan. (naurua) Ei, olen tosissani.]

Seuraava dia, kiitos.

Niille teistä, jotka haluaisivat hankkia jopa 600 sivua näistä nyt salaisiksi julistamattomista UFOja koskevista asiakirjoista…

[Fund for UFO Research
PL 277
Mt. Reiner, Maryland 20712 ]

… Fund for UFO Research on Marylandin osavaltiossa rekisteröity voittoa tavoittelematon tutkimusorganisaatio. Tämä ryhmä myy tällä hetkellä asiakirjasarjoja, 3 sarjaa… 200 sivua kukin, asiakirjojen myynnistä saadut varat menevät erilaisten UFO-ilmiötä koskevien tutkimushankkeiden rahoittamiseen. Jos haluatte hankkia näitä asiakirjoja, kirjoittakaa yksinkertaisesti rahastolle ja pyytäkää heidän julkaisuluetteloaan.

En ole sidoksissa rahastoon, en ole tienannut penniäkään näiden asiakirjojen myynnistä, mutta olen julkistanut tämän, koska arvioni mukaan tämä on suorin ja tehokkain tapa tavalliselle ihmiselle hankkia nämä nyt salassapidosta vapautetut asiakirjat.
Ja nyt hyvin lyhyt yhteenveto.

[Yleisö lörpöttelee: ..’hyvin lyhyt’..]

Tässä vaiheessa…

… runsaasti todisteita, jotka osoittavat, että Yhdysvaltain armeija ja tiedustelupalvelu harjoittavat virallista, korkean tason ja jatkuvaa salailupolitiikkaa UFOjen suhteen. Se, oliko tämä yleisön pettäminen perusteltua ja onko se edelleen perusteltua, on mielestäni avoin keskustelulle. Se, että sitä on nyt tapahtunut, on kuitenkin kiistaton tosiasia. Mielestäni on vain ajan kysymys, oli se sitten huomenna tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua, ennen kuin tämä kaikki tunnustetaan virallisesti. Todennäköisesti ei vain tässä maassa vaan kaikkialla maailmassa. Ja minun arvioni mukaan parasta, mitä me kaikki voimme tällä välin tehdä, on jättää syrjään ennakkoluulomme, ennakkokäsityksemme UFOista, iltapäivälehti-mentaliteettimme siitä, mitä ne ovat ja mitä ne eivät ole, ja alkaa tutustua uskottaviin tietolähteisiin siitä, mitä Yhdysvaltain hallitus on joutunut kohtaamaan salassa viimeisten neljän vuosikymmenen ajan.

Lyhyesti sanottuna uskon, että meitä kaikkia odottaa hyvin tyly herätys.

Ja lopuksi sanon tämän: UFOjen osalta kenelläkään ei ole kaikkia vastauksia, ainakaan minulla ei. Mutta takaan, että se, mitä olette nähneet ja kuulleet täällä tänä iltana, on paljon lähempänä totuutta kuin mikään, mitä Yhdysvaltain hallitus on kertonut teille UFOista.

Saisimmeko talon valot päälle…

Artikkelin julkaissut Alien Astronomer

Eksopolitiikka

Grusch ei ole ainoa, joka on puhunut avaruusolentojen ruumiista

4.8.2023 paatoimittaja Kommentoi

kirjoittanut Kevin Randle

Youtubeen ladattiin kesäkuun 25. päivä toinen video David Gruschista ja hänen väitteistään koskien haltuun saatua avaruusolentojen alusta ja ruumiita. Haastattelu on pitkä ja voit katsoa sen tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=AVjzYwQDzeg&t=1144s

Tässä on yksi asia, jota pidin mielenkiintoisena. He tekivät selväksi, että Grush ei ollut käynyt senaatin komitean kuultavana, eikä hän ilmeisesti ollut puhunut kenenkään senaattorin kanssa. Hän tapasi senaattoreiden henkilökuntaa ja vastasi heidän kysymyksiinsä. Vaikuttaa myös siltä, että hän tapasi edustajainhuoneen jäseniä ja että he kuulustelivat häntä. En tiedä, kuinka kauan tämä istunto tai nämä istunnot kestivät. En aio spekuloida sillä, oliko hän valaehtoinen vai olivatko nämä istunnot hieman vähemmän muodollisia.

Huomautan myös, että edellä mainitussa kommentissa keskusteltiin kehonkielen analyyseistä, joita on tehty. Katsoin yhden, ja vaikutti siltä, että johtopäätös oli enemmän tai vähemmän ”en tiedä”. Merkittäviä viitteitä valehtelusta ei ollut, mutta oli viitteitä siitä, että hän ei ehkä ollut sinut sen kanssa, mitä hän sanoi. No, jos hän vuotaa salaisuuksia, voin kuvitella, että jotkut kysymykset saattoivat hermostuttaa häntä.

Tässä on asia, jota en yksinkertaisesti ymmärrä. Hän ei ole ensimmäinen henkilö, jolla on mielenkiintoiset valtuudet esittää tällaisia väitteitä. Minäkin olen puhunut sellaisten upseerien kanssa, joilla on jonkin verran tietoa UFOista, maahansyöksyjen etsinnöistä ja avaruuslentojen miehistöjen pelastamisesta.

Prikaatikenraali Arthur Exon kertoi minulle, että Roswellin onnettomuudesta saatu materiaali vietiin Wright Fieldiin, myöhemmin Wright-Pattersonin lentotukikohtaan. Hän kertoi puhuneensa materiaalin analysointiin osallistuneiden henkilöiden kanssa. Hän sanoi: ”Kuulimme, että materiaali oli tulossa Wright Fieldiin.”

prikaatinkenraali Arthur Exon

Kysyin ruumiista ja kenraali Exon sanoi: ”Oli eräs toinen paikka… jossa sanottiin olevan ruumiita… ne löydettiin kaikki aluksen ulkopuolelta, mutta ne olivat melko hyvässä kunnossa.”

Hän kertoi, että yksi ruumiista oli viety Lowryn armeijan kentälle Denverin lähelle, koska armeijalla oli siellä ruumishuone. He tietäisivät parhaan tavan säilyttää mahdollisesti ainutlaatuinen biologinen näyte. Exon puhui tämän kaiken ääninauhalle.

Kysyin häneltä nimenomaan, ja hän kertoi minulle: ”Roswell oli avaruusaluksen talteenotto.” Minulla on häneltä kirje, jossa hän myöntää, että kaikki lainaukset kirjassa UFO Crash at Roswell olivat oikeita, ja tämä on yksi niistä lainauksista.

Kyse on siitä, että tässä ilmavoimien kenraali myöntää, että armeija oli löytänyt aluksen, jota ei ollut rakennettu Maassa ja jota ohjasivat olennot, jotka eivät olleet ihmisiä. Silti tämä tieto ei kiinnostanut valtamediaa, eikä meidän yrityksiämme jakaa tätä tietoa ilmavoimien kanssa heidän tutkimustensa aikana tunnustettu.

Chester Lytle teki merkittävän uran. Hän oli mukana luomassa ensimmäisten atomipommien laukaisulaitetta, auttoi kehittämään kantosiipiteknologiaa ja oli Roswellissa heinäkuussa 1947 komentajana toimineen William Blanchardin kollega. Don Schmitt ja minä haastattelimme Lytleä useita kertoja, ja hän kertoi meille useita ufotarinoita, joissa hän oli yksi ensisijaisista todistajista. Tärkeimmän asian hän kuitenkin kertoi Robert Hastingsille, joka raportoi siitä kirjassaan UFOs and Nukes.

Hastingsin mukaan Lytle kertoi hänelle, että kun hän, Lytle, oli tekemässä hätämatkaa Chicagoon ilmavoimien kuljetuslentokoneella, Blanchard, joka matkusti hänen kanssaan, kertoi hänelle hieman lisää oudosta aluksesta, joka oli löydetty Roswellista vuonna 1947. Blanchard, joka oli ilmavoimien apulaisesikuntapäällikkö 1960-luvulla, kertoi Lytlelle, että avaruusalus oli pudonnut hänen tukikohtansa lähelle ja että sieltä oli löydetty neljä ruumista.

Hastings kirjoitti: ”Lytlen odottamattomasta myönnytyksestä säikähtäneenä minä [Hastings] kysyin: ’Blanchard todella kertoi sinulle, että Roswellin esine oli avaruusalus?'”. Lytle vastasi painokkaasti: ’Voi, ehdottomasti!’”

Patrick Saunders, joka oli Roswellin armeijan lentokentän adjutantti vuonna 1947, osti kopiot sekä UFO Crash at Roswell että The Truth about the UFO Crash at Roswell -kirjoista. Hän kirjoitti toisen näistä kirjoista etusivulle: ”Tässä on totuus, enkä ole vieläkään kertonut kenellekään mitään!”. Hän signeerasi sen seuraavasti: ”Pat.”

Kyseisellä sivulla, jonka otsikkona oli ”Damage Control”, oli kuvaus joistakin RAAF:n toiminnoista. Siinä sanottiin:

Tiedostoja muutettiin. Samoin henkilökohtaisia tietoja, tehtäviä ja erilaisia koodeja ja koodisanoja… Kun törmäyspaikka oli siivottu, sotilaat oli kuulusteltu ja ruumiit ja alukset oli viety pois, vallitsi hiljaisuus. Sitä ei rikottu lähes 45 vuoteen.

Patrick Saundersin lausunto kirjan sisältämien tietojen luotettavuudesta

Ja jotta tätä ei tarvitsisi pitkittää, Edwin Easley, joka oli Roswellin sotilaspoliisipäällikkö, kertoi minulle, että hänet oli vannotettu vaitiolovelvolliseksi, että Mack Brazelia (miestä, joka ilmoitti tukikohdalle hylystä) oli pidetty tukikohdan vierastalossa useiden päivien ajan, ja hän vahvisti tarinan tuon lopun, ja hän mainitsi ”olennot” perheenjäsenille juuri ennen kuolemaansa 1990-luvulla.

Todellinen pointti tässä on se, että viime viikkoina meitä on pommitettu David Gruschin kertomuksilla siitä, mitä hän on kuullut lähteistä, joita hän ei suostu tunnistamaan, ja että Yhdysvaltain hallituksella on hallussaan sekä avaruusaluksia että avaruusolentojen ruumiita. Mutta tämä on juuri sitä, mistä Don ja minä raportoimme 1990-luvun alussa, ja mukana on lähteiden nimet ja asiakirjat, jotka vahvistavat näiden lähteiden valtakirjat. Silti valtamedia käyttäytyy kuin tämä olisi jotain uutta.

Voisin lisätä, että palvelin sekä armeijan että ilmavoimien tiedustelu-upseerina. Palvelin Irakissa, ja minut palkittiin pronssitähdellä ja taistelumerkillä. Toisin sanoen minulla on osittain samat suositukset kuin Gruschilla, ja kun Don ja minä julkaisimme Roswellia koskevat kirjamme, tiedotusvälineiden reaktio oli tyrmäävä.

Tutkimukseni ja Donin tutkimus eivät päättyneet siihen. Olen sittemmin julkaissut teokset Roswell in the 21st Century ja Understanding Roswell, joiden uskon tuovan koko tapauksen terävämpään valoon. Ja ennen kuin joku mainitsee järjettömän mogul-selityksen löydetyille jäänteille, suosittelen, että tutustutte molempiin kirjoihin, jotka osoittavat, että Mogul ei ole käyttökelpoinen vastaus.

Jos kaipaat nimiä, päivämääriä, lähteitä ja dokumentteja, nämä kirjat tarjoavat niitä, ja kuten vanha viholliseni tapasi sanoa: ”Tarvitaan vain yksi tapaus todistamaan, että UFOt ovat Maan ulkopuolisia.” Roswell on tämä tapaus, ja vuosikymmeniä huomiotta jätetyt todisteet ovat saatavilla niille, jotka ovat kiinnostuneita lukemaan niistä.

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Eksopolitiikka

AARO haastatteli ’UFOs and Nukes’-kirjan silminnäkijöitä

5.3.2023 paatoimittaja Kommentoi

Kirjoittanut Robert Hastings

Pentagonin uusi UAP-tutkimusryhmä keräsi todistuksia Yhdysvaltain armeijan veteraaneilta, jotka ovat kohdanneet UFOja ydinaseiden säilytys- ja koepaikoilla

Tammikuun 3. päivä 2023, sain yhteydenoton Sean Kirkpatrickilta, Pentagonin juuri perustetun UAP (UFO) -tutkintaryhmän johtajalta — All-domain Anomaly Resolution Officesta (AARO) — jonka kongressi oli valtuuttanut. Capitol Hillin tutkija, jota en identifioi tässä hänen pyynnöstään, oli lukenut kirjani UFOs and Nukes: Extraordinary Encounters at Nuclear Weapons Sites ja tuonut sen Kirkpatrickin tietoisuuteen, kertoen sen yli sadan UFO-tunkeutumistapauksen käsittelystä ydinasealueilla kylmän sodan aikana ja sen jälkeen, joista armeijan veteraanit todistivat itse henkilökohtaisesti niitä omin silmin nähneinä.

Vuodesta 1973 olen haastatellut 167:aa näistä veteraaneista koskien heidän kokemuksiaan. Kirkpatrick kysyi kykenisinkö ottamaan heihin yhteyttä, joista joidenkin kanssa olen edelleen yhteyksissä, saadakseen tietää olisivatko he valmiita kertomaan todistuksensa AAROn henkilökunnalle. Suostuin tekemään niin ja muutaman päivän ajan tavoittelin heitä.

Puhelinkonferenssi järjestettiin tammikuun 13. päiväksi Kirkpatrickin, kahden AAROn työntekijän ja kongressin tutkijan sekä minun kesken. Informoin muita osallistujia, että olin ottanut yhteyttä veteraaneihin — lähinnä entisiin/eläköityneisiin ilmavoimien työntekijöihin — ja että 11 oli suostunut todistamaan AAROn edessä. Tässä kohtaa minua pyydettiin priorisoimaan silminnäkijöitä heidän tärkeytensä mukaisesti. Kirkpatrick selitti, että hänen ryhmänsä oli jo ottanut yhteyttä moniin veteraaneihin, jotka halusivat todistaa UFO-kohtaamisistaan, ja että AARO kykenisi haastattelemaan kaikkia yhtätoista heistä vasta tietyn ajan kuluttua.

Vastineeksi sanoin, että vaikka jokainen heistä oli tärkeä, ehdotin Kirkpatrickin henkilöstölle, että ensin ottaisivat yhteyttä ilmavoimien ICBM-laukaisu-upseeri Bob Salasiin, joka oli ollut työssä Malmströmin ilmatukikohdan tapauksen aikaan maaliskuun 24/25 päivä 1967, kun oranssi levynmuotoinen UFO oli leijaillut lyhyen aikaa Oscar-laukaisukontrollilaitoksen (LCF) etuportin yllä. Maanalainen laukaisukeskus LCF:n alla kontrolloi kymmentä Minuteman-1 -ohjusta.

Sekunteja sen jälkeen, kun eräs Salasin sotilaspoliisivartijoista maanisesti soitti laukaisukapselille raportoidakseen UFOsta hänelle, kaikki kymmenen mannertenvälistä ohjusta menivät pois linjoilta, yksi toisensa jälkeen. Toisin sanoen, niitä ei voinut laukaista ja kesti useita tunteja korjata ja kohdistaa ohjukset uudelleen. Robert Jamison, toinen lähteeni, oli ollut ohjusten kohdistusupseeri Malmstromissa ja avustanut Oscarin mannertenvälisten ohjusten palauttamista täyteen toimintakykyyn. Jamison ja hänen tiiminsä saivat erikoisen ”UFO-briiffauksen” ennen lähtöään kentälle, jossa heitä ohjeistettiin mitä tehdä, jos UFO ilmestyisi heidän työskennellessään.

Tapauksen jälkeen Salas ja hänen ohjuskomentajansa, edesmennyt eversti Frederick Meiwald, saivat briiffausta ilmavoimien erikoistutkimusviraston (AFOSI) agenteilta, ja heitä vaadittiin allekirjoittamana kansallisen turvallisuuden salassapitosopimus, joka määräsoi ankarat rangaistukset mikäli he rikkoisivat turvatoimia.

Salas oli hiljaa vuoteen 1996 asti, jolloin hän kertoi julkisesti asiasta artikkelissa, joka on kirjoitettu yhdessä tutkija Jim Klotzin kanssa. Vuosia myöhemmin 27. lokakuuta 2010 Salas ja minä sponsoroimme yhdessä UFOs and Nukes -lehdistötilaisuutta Washington DC:ssa, jonka CNN livestriimasi. Tuossa tilaisuudessa hän ja kuusi muuta ilmavoimien veteraania, joita olin haastatellut vuosien mittaan, kuvasivat mukanaoloaan ydinaseisiin liittyvissä UFO-tapauksissa. Heidän paljastuksensa saivat laajamittaisesti media-aikaa ympäri maailman.

Toinen entinen ilmavoimien upseeri, jota suosittelin AAROlle korkean prioriteetin haastateltavana oli tohtori Bob Jacobs, joka oli mukana huikeassa tapauksesa Vandenbergin ilmatukikohdassa Kaliforniassa syyskuussa 1964. Jacobs oli ollut valokuvauslaitteistoupseeri, joka vastasi teleskooppikamerajoukkueesta, jonka tehtävänä oli kuvata ohjuskokeiden laukaisuja tukikohdassa. Sivukuvan saavuttamiseksi tapahtumista teleskooppialue sijoitettiin arviolta sata mailia luoteeseen VAFB:sta, Kalifornian rannikolle, kukkulalle Big Suriin.

Erään laukaisun aikaan syyskuun 15. päivä, filmiryhmä oli tahattomasti kuvannut UFOn filmille sen lähestyessä ja kiertäessä ohjusten irrallista toimintakyvytöntä ydinkärkeä, joka lensi Tyyneen valtamereen. Yhtäkkiä UFO — kupolimainen levyalus — suuntasi neljä kirkasta sädettä suoraan ydinkärkeen. Sekunteja osuman jälkeen ydinkärki alkoi vapista ja nopeasti tippui satoja maileja kauas kohteestaan.

Huikean tapauksen filmiä tarkasteli pian Vandennergin valokuvatulkintaupseeri, majuri Florenze J. Mansmann, luutnantti Jacobs ja kaksi CIA:n virkamiestä, jotka takavarikoivat sen ja turvaluokittelivat huippusalaiseksi. Jacobs viimein paljasti tapauksen lehtiartikkelissa vuonna 1982, saatuaan useita anonyymeja tappouhkauksia puhelimitse. Skeptikot eivät ole onnistuneet debunkata tapausta, heidän käyttämänsä informaatio on osoitettu epätarkaksi. Autoritatiivinen dokumentaatio löytyy kirjastani.

Jacobs todisti tapauksesta AAROn työntekijöille helmikuun 10. päivä 2023; Salas todisti vuoden 1967 kokemuksestaan Malmströmin ilmatukikohdassa helmikuun 15. päivä.

Olen luennoinut UFOjen ja ydinaseiden välisestä yhteydestä amerikkalaisissa yliopistoissa vuodesta 1981 lähtien. Mielipiteeni on, että ihmiskunnan tulee tietää siitä mitä mannertenvälisten ohjusten laukaisupaikoilla on tapahtunut, sekä USA:ssa että Venäjällä jo vuosikymmenten ajan. UFOjen ohjaajat saattavat antaa “raskaan vihjeen” ydinasevalloille, että lopettaa ydinaseiden käyttö kokonaan. Jos näin on, onko yhdelläkään valtiolla oikeutta pidättää faktoja loputtomasti?

Vuodesta 2017 lähtien Luis Elizondo, Pentagonin aiemman UFO-tutkimusryhmän (AATIP) johtaja on toistuvasti julkisesti viitannut UFOjen ja ydinaseiden väliseen yhteyteen televisiossa ja sanomalehtihaastatteluissa sekä podcasteissa. Eräässä hän sanoi, että Pentagonin ryhmä oli käyttänyt UFOs and Nukesia lähteenä, ja että olin tehnyt “fantastista työtä” aihepiirin tutkimuksessa.

Lisäksi AATIPin tiedekonsultti, tri. Hal Puthoff, on myös vahvistanut haastatteluissa pitkään jatkuneen ja laajalle levinneen UFO-aktiviteetin ydinasepaikoilla, niinkuin on myös tiedustelusta vastaavat apulaispuolustusministeri Christopher Mellon.

Lisäksi entinen senaattori Harry Reid, joka salaa oli turvannut AATIPin rahoitusaseman, julkisesti oli myös puhunut UFOjen ja ydinaseiden välisestä yhteydestä haastatteluissa. Journalisti George Knappin mukaan Reid oli lukenut kirjani ja oli hämmästynyt kirjassa esitetyistä veteraanien todistuksista. Reid, Elizondo, Mellon ja Puthoff ovat sittemmin muuttuneet paljastuksen puolestapuhujiksi, uskoen että Yhdysvaltain hallituksen tulisi kertoa kansalle enemmän UFO-asiasta.

Toivottavasti loput veteraanit, joita suosittelin AAROlle, pääsevät haastateltaviksi pian, ja vieläkin tärkeämpänä, heidän todistuksensa koskien ydinasepaikoille UFO-tunkeutumisten todellisuutta ja tärkeyttä tuotaisiin kongressin tietoon.

Artikkelin julkaissut theufochronicles.com

_| Eksopolitiikka.fi |_

Avainsana-arkisto: Robert Hastings

EBEt, Maan ulkopuoliset olennot, osa 4

Cooperin salaliittoteoria

Reaktio Leariin ja Cooperiin

Mooren tunnustus

Lähdeviitteet

Robert Hastings: UFOjen salattu historia

Luento

Grusch ei ole ainoa, joka on puhunut avaruusolentojen ruumiista

AARO haastatteli ’UFOs and Nukes’-kirjan silminnäkijöitä

Pentagonin uusi UAP-tutkimusryhmä keräsi todistuksia Yhdysvaltain armeijan veteraaneilta, jotka ovat kohdanneet UFOja ydinaseiden säilytys- ja koepaikoilla

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus