Avainsana-arkisto: Richard Doty

UFOt

EBEt, Maan ulkopuoliset olennot, osa 4

Kommentoi

Sarjan aiemmat osat: osa 1, osa 2, osa 3.

Cooperin salaliittoteoria

Pian Learin seuraan liittyi joku, jolla oli vielä suurempi määrä upeita tarinoita: Milton William Cooper. Cooper ilmestyi 18. joulukuuta 1988, kun hänen kertomuksensa fantastisista salaisuuksista, jotka hän oppi laivaston aliupseerina työskennellessään, ilmestyi ufologien ja muiden poikkeavista ilmiöistä kiinnostuneiden tietokoneverkkoon. Cooper kertoi, että työskennellessään amiraali Bernard Clareyn, Tyynenmeren joukkojen komentajan, tiedusteluryhmän majoitusmestarina hän näki 1970-luvun alussa kaksi dokumenttia, Project Grudge -erikoisraportin 13 ja Operation Majorityn briiffin. (Perinteisessä UFO-historiassa Grudge oli toinen julkinen ilmavoimien UFO-projekti, joka korvasi alkuperäisen Signin vuoden 1949 alussa ja kesti vuoden 1951 lopulle, jolloin se nimettiin uudelleen Blue Bookiksi. Vaikka Signin tutkijat aikoinaan päättelivät, että UFOt olivat alkuperältään peräisin Maan ulkopuolelta – johtopäätös, jota ilmavoimien johto ei pitänyt hyväksyttävänä – Grudge, kuten sen nimi sattumalta tai muuten viittaa, tunnettiin vihamielisyydestään UFO-ajatusta kohtaan ja halukkuudestaan ​​antaa perinteisiä selityksiä, perusteltuja tai ei, havaintoraporteille, joita se sai.) Cooperin kuvaus näiden raporttien sisällöstä on hyvin samanlainen kuin jo tuttu tarina onnettomuuksista, ruumiista, kontakteista ja projekteista, joitakin tarkennuksia lukuun ottamatta. Lisäksi hän sanoi, että avaruusolentoja kutsuttiin ”ALF:iksi” (jotka, kuten jokainen televisionkatsoja tietää, tarkoittavat Alien Life forms -lyhennettä) ja ”M” MJ-12:ssa tarkoittaa Majoritya, ei Majesticiä. Myöhemmin hän kertoi nähneensä valokuvia avaruusolennoista, mukaan lukien sellaisesta, jota hän kutsui ”isokuonoisiksi harmaiksi” – kuten ne, joiden oletettiin laskeutuneen Hollomaniin vuonna 1964 tai 1971. Yhdysvaltain hallitus oli yhteydessä heihin ja Area 51:llä oli käynnissä avaruusolentojen teknologiaprojekteja.

Jos tämä kuulosti Moore ja Learin ajatusten toistolta, se johtui vain siitä, että Cooper ei ollut vielä käyttänyt kaikkia keinojaan. 23. toukokuuta 1989 Cooper julkaisi 25-sivuisen asiakirjan nimeltä Salainen hallitus: MJ-12:n alkuperä, identiteetti ja tarkoitus. Hän esitteli sen muutamaa viikkoa myöhemmin Las Vegasissa pitämässään luennossa. Cooperin versiossa kehittyvästä legendasta maata hallitsee ”salainen hallitus”, häikäilemätön ryhmä salaisia CIA:n ja muiden tiedustelupalvelujen agentteja, jotka pitävät monet toiminnastaan salassa jopa presidentiltä. Yksi sen ensimmäisistä teoista oli murhata entinen puolustusministeri (ja väitetty MJ-12:n varhainen jäsen) James Forrestal – kuolema lavastettiin itsemurhaksi – koska hän uhkasi paljastaa UFO-salailun. Siitä huolimatta presidentti Truman, joka pelkäsi avaruudesta tulevaa hyökkäystä, piti muut maat, mukaan lukien Neuvostoliiton, ajan tasalla kehityksestä. Kaiken tämän salassa pitäminen oli kuitenkin todellinen ongelma, joten perustettiin kansainvälinen salaseura, joka tunnetaan nimellä Bilderbergit ja jonka päämaja sijaitsee Genevessä, Sveitsissä. Siitä tuli pian salainen maailmanhallitus, joka ”nyt hallitsee kaikkea”, Cooper sanoi.

Samaan aikaan lentävät lautaset putosivat taivaalta kuin kärpäset. Vuonna 1953 pelkästään Yhdysvalloissa tapahtui 10 onnettomuutta. Samana vuonna tähtitieteilijät havaitsivat valtavia avaruusaluksia, jotka suuntasivat kohti maata ja lopulta saapuivat kiertoradalle päiväntasaajan ympärille. Project Plato perustettiin kommunikoimaan näiden uusien avaruusolentojen kanssa. Yksi aluksista laskeutui, ja kasvotusten tapahtui tapaaminen, jossa sovittiin diplomaattisuhteiden aloittamisesta. Samaan aikaan ihmisen näköinen avaruusolentojen rotu varoitti Yhdysvaltain hallitusta, että uusiin vieraisiin ei kannata luottaa ja että jos hallitus luopuisi ydinaseistaan, ihmisen näköiset avaruusolennot auttaisivat meitä henkisessä kehityksessämme, mikä estäisi meitä tuhoamasta itseämme sodilla ja ympäristön pilaamisella. Hallitus hylkäsi nämä ehdotukset.

Isonenäiset harmaat, jotka olivat kiertäneet päiväntasaajaa, laskeutuivat jälleen, tällä kertaa Hollomanin lentotukikohtaan vuonna 1954, ja solmivat sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Nämä olennot ilmoittivat olevansa kotoisin Betelgeusea kiertävältä kuolevalta planeetalta. He sanoivat, että jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa heidän olisi lähdettävä sieltä lopullisesti. Toinen tapaaminen pidettiin pian sen jälkeen Edwardsin lentotukikohdassa Kaliforniassa. Tällä kertaa presidentti Eisenhower oli paikalla allekirjoittamassa virallista sopimusta ja tapaamassa ensimmäistä avaruusolentojen suurlähettilästä, ”Hänen Kaikkivaltiasta Korkeuttaan Krlll”, joka lausutaan Krill. Hänellä, kuten muillakin avaruusmatkailijoilla, oli kolmiosainen tunnus univormussaan; sama kuvio esiintyy kaikissa Betelgeusen avaruusaluksissa.

Cooperin kertomuksen mukaan sopimuksen ehdot olivat seuraavat: Kumpikaan osapuoli ei puutu toisen osapuolen asioihin. Muukalaiset sieppaavat ajoittain ihmisiä ja palauttavat heidät vahingoittumattomina, ilman muistoja tapahtumasta. Se toimittaa luettelon sieppaamiensa henkilöiden nimistä. Yhdysvaltain hallitus pitää avaruusolentojen läsnäolon salassa ja saa heiltä edistynyttä teknologiaa. Osapuolet vaihtavat 16 henkilöä oppiakseen toisiltaan ja opettaakseen toisilleen. Avaruusolennot jäävät Maahan ja ihmiset menevät toiselle planeetalle, josta he palaavat takaisin tietyn ajan kuluttua. Osapuolet käyttävät yhdessä valtavia maanalaisia tukikohtia, jotka rakennetaan salaisiin paikkoihin lounaisosassa maata.

(On syytä huomata, että MJ-12:n jäseniksi luetellut henkilöt ovat pääosin Council on Foreign Relationsin ja Trilateral Commissionin jäseniä. Nämä organisaatiot ovat keskeisessä asemassa äärioikeiston salaliittoteorioissa. Aiheesta kirjoittamassaan kirjassa George Johnson kirjoittaa: ”Toisen maailmansodan holokaustin jälkeen antisemitistiset salaliittoteoriat tulivat vastenmielisiksi kaikille paitsi amerikkalaisen äärioikeiston marginaaliryhmille. Populistien pelot rikkaiden vallasta kohdistuivat sen sijaan kansainvälistä kapitalismia edistäviin organisaatioihin, kuten Trilateraaliseen komissioon, CFR:n ja Bilderberg-ryhmään, joka koostuu maailman johtajista ja liikemiehistä ja joka piti yhden ensimmäisistä kansainvälisiä suhteita käsittelevistä konferensseistaan Bilderberg-hotellissa Alankomaissa” [Johnson, 1983]. Cooperin mukaan kolmikantainen tunnus on otettu suoraan muukalaisten lipusta. Hän lisää, että presidenttien Nixonin, Fordin ja Carterin aikana MJ-12 tuli tunnetuksi nimellä 50-komitea. Reaganin aikana se nimettiin uudelleen PI-40-komiteaksi.

Vuoteen 1955 mennessä, Eisenhowerin presidenttikaudella, Cooperin mukaan viranomaiset saivat varmuuden siitä, mitä he olivat jo alkaneet epäillä vuotta aiemmin: että muukalaiset olivat rikkoneet sopimuksen ennen kuin sen muste oli ehtinyt kuivua. He tappoivat ja silpoivat sekä ihmisiä että eläimiä, eivät toimittaneet täydellistä luetteloa siepatuista ja eivät palauttaneet osaa siepatuista. Lisäksi he olivat salaliitossa Neuvostoliiton kanssa ja manipuloivat yhteiskuntaa okkultismin, noituuden, uskonnon ja salaseurojen avulla. Eisenhower laati salaisen muistion, NSC 5411, jossa hän määräsi 35 Council on Foreign Relationsin johtohenkilöstä koostuvan tutkimusryhmän (”Jason Society”) ”tutkimaan kaikki tosiasiat, todisteet, valheet ja petokset ja selvittämään totuuden avaruusolentojen kysymyksestä” (Cooper, 1989). Koska tuloksena syntyneet kokoukset pidettiin Quanticon merijalkaväen tukikohdassa, niitä kutsuttiin Quanticon kokouksiksi. Osallistujia olivat muun muassa Edward Teller, Zbigniew Brzezinski, Henry Kissinger ja Nelson Rockefeller.

Ryhmä päätti, että vaara vakiintuneille sosiaalisille, taloudellisille, uskonnollisille ja poliittisille instituutioille oli niin vakava, että kukaan ei saanut tietää muukalaisista, ei edes kongressi. Tämä tarkoitti, että oli löydettävä vaihtoehtoisia rahoituslähteitä. Ryhmä päätteli myös, että muukalaiset käyttivät ihmisen elimiä ja kudoksia korvatakseen heikentynyttä geneettistä rakennettaan.

Lisäksi Cooperin mukaan Neuvostoliitolle ja muille maille tehtiin aloitteita, jotta koko maailma voisi yhdistyä torjumaan muukalaisten uhkaa. Kehittyneiden uusien asejärjestelmien tutkimus aloitettiin. Tiedustelulähteet soluttautuivat Vatikaaniin toivoen saavan selville Fatiman profetian, joka oli pidetty salassa vuodesta 1917 lähtien. Fatiman, Portugalin, ”ihmeen” epäiltiin olevan avaruusolentojen manipuloima tapahtuma. Kuten kävi ilmi, profetiassa sanottiin, että vuonna 1992 lapsi yhdistäisi maailman väärän uskonnon lipun alle. Vuoteen 1995 mennessä ihmiset ymmärtäisivät, että hän oli Antikristus. Samana vuonna kolmas maailmansota alkaisi, kun arabimaiden liittouma hyökkäisi Israeliin. Tämä johtaisi ydinsotaan vuonna 1999. Seuraavat neljä vuotta toisivat kauheaa kuolemaa ja kärsimystä koko planeetalle. Kristus palaisi vuonna 2011.

Kun Cooper kysyi heiltä tästä, muukalaiset myönsivät rehellisesti, että se oli totta. He tiesivät sen, koska olivat matkustaneet tulevaisuuteen aikakoneella ja nähneet sen omin silmin. He lisäsivät, että olivat luoneet meidät geenimanipulaation avulla. Myöhemmin myös amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset kehittivät aikamatkailun ja vahvistivat Fatiman/ET:n näyn tulevaisuudesta.

Vuonna 1957 Jason-ryhmä kokoontui jälleen Eisenhowerin käskystä päättämään, mitä tehdä. Se esitti kolme vaihtoehtoa: (1) Käyttää ydinpommeja reikien tekemiseen stratosfääriin, jotta saasteet pääsisivät pakenemaan avaruuteen. (2) Rakentaa valtava tunneliverkosto maan alle ja pelastaa tarpeeksi ihmisiä eri kulttuureista, ammateista ja taidoilla, jotta ihmiskunta voisi nousta uudelleen jaloilleen tulevien ydin- ja ympäristökatastrofien jälkeen. Kaikki muut – eli loput ihmiskunnasta – jätettäisiin maan pinnalle oletettavasti kuolemaan. (3) Käytetään avaruusolentojen ja Maapallon teknologiaa maapallon jättämiseksi ja kuun (koodinimi ”Adam”) ja Marsin (”Eve”) asuttamiseksi. Ensimmäistä vaihtoehtoa pidettiin epäkäytännöllisenä, joten amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset alkoivat työstää kahta muuta. Samaan aikaan he päättivät, että väestöä olisi kontrolloitava, mikä olisi helpointa poistamalla mahdollisimman monta ”ei-toivottua” ihmistä. Näin ollen väestöön tuotiin aids ja muut tappavat taudit. Toinen idea tarvittavien varojen keräämiseksi toteutettiin nopeasti: myydä huumeita massiivisesti. Ulkosuhteiden neuvoston kunnianhimoinen nuori jäsen, texasilaisen öljy-yhtiön toimitusjohtaja George Bush, asetettiin CIA:n avustuksella projektin johtoon. ”Suunnitelma toimi paremmin kuin kukaan oli uskonut”, Cooper sanoi. ”CIA hallitsee nyt kaikkia maailman [sic] laittomia huumemarkkinoita” (Cooper, 1989).

Lähes kaikille tuntematon salainen amerikkalais-neuvostoliittolainen muukalaisavaruusasema sijaitsi Kuun pimeällä puolella. 1960-luvun alkupuolella ihmisten siirtokunnat kukoistivat Marsin pinnalla. Samalla Maapallon naiivit asukkaat saatiin uskomaan, että neuvostoliittolaiset ja amerikkalaiset olivat jotain muuta kuin läheisiä liittolaisia. Mutta Cooperin tarina muuttui vieläkin oudommaksi ja monimutkaisemmaksi.

Hän väitti, että vuonna 1963, kun presidentti Kennedy sai tietää osan tapahtumista, hän antoi MJ-12:lle ultimaatumin: lopettakaa huumekauppa. Hän ilmoitti myös, että vuonna 1964 hän kertoisi amerikkalaisille avaruusolentojen vierailusta. MJ-12:n agentit määräsivät hänen murhansa. Kennedy murhattiin satojen silminnäkijöiden edessä, joista kukaan ei ilmeisesti huomannut mitään, presidentin autoa ajaneen salaisen palvelun agentin toimesta.

Cooperin mukaan vuonna 1969 Dulcen laboratoriossa tapahtuneen ihmistutkijoiden ja avaruusolentojen välisen yhteenoton seurauksena tutkijat joutuivat avaruusolentojen panttivangeiksi. Sotilaat, jotka yrittivät vapauttaa tutkijat, tapettiin, koska he eivät pystyneet voittamaan avaruusolentojen ylivoimaisia aseita. Tapaus johti kahden vuoden katkokseen suhteissa. Liittouma jatkui vuonna 1971 ja jatkuu edelleen, vaikka CIA:n, NSA:n ja ulkosuhteiden neuvoston johtama valtava näkymätön talousimperiumi harjoittaa huumekauppaa, rahanpesua ja kannustaa massiiviseen katurikollisuuteen, jotta amerikkalaiset olisivat alttiita aseiden hallintaa koskevalle lainsäädännölle. CIA on mennyt niin pitkälle, että se on käyttänyt huumeita ja hypnoosia saadakseen henkisesti epävakaat henkilöt tekemään joukkomurhia koululaisiin ja muihin viattomiin ihmisiin, tarkoituksenaan kannustaa aseiden vastaista hysteriaa. Kaikki tämä on osa salaliittoa, jota tukevat ja avustavat joukkotiedotusvälineet (jotka ovat myös salaisen hallituksen hallinnassa), jotta amerikkalaiset pelästyisivät niin, että he pian hyväksyisivät sotatilan julistamisen, jolloin ihmiset kerättäisiin yhteen ja laitettaisiin jo valmiina oleviin keskitysleireihin. Sieltä heidät lennätettäisiin Kuuhun ja Marsiin työskentelemään orjatyövoimana avaruussiirtokunnissa.

Salaliittolaiset hallitsevat jo maailmaa. Kuten Cooper totesi: ”Jopa kokematon tutkija voi pintapuolisen tutkimuksen perusteella havaita, että ulkosuhteiden neuvoston ja kolmikantakomission jäsenet hallitsevat suurimpia säätiöitä, kaikkia suuria tiedotusvälineitä ja kustantamoita, suurimpia pankkeja, kaikkia suuria yrityksiä, hallituksen ylintä johtoa ja monia muita tärkeitä intressejä.”

Reaktio Leariin ja Cooperiin

Kun Lear oli tuntenut velvollisuutta mainita pari lähdettä tai ainakin mutista jotain ”nimettömistä lähteistä”, Cooper kertoi sensaatiomaisen ja outon tarinansa ikään kuin se olisi niin itsestään selvästi totta, että lähteet tai tukevat tiedot olivat merkityksettömiä. Ja Cooperin luennoille kerääntyneelle innokkaalle yleisölle todisteita ei tarvittu. Syksyyn mennessä Cooper kertoi tarinoitaan – joiden lähteet olivat itse asiassa lentäviä lautasia koskevaa kansanperinnettä, AFOSI:n Bennewitz-episodin aikana levittämää disinformaatiota, salaliittokirjallisuutta ja suoraa fiktiota – suurelle joukolle kalifornialaisia, jotka olivat valmiita maksamaan 10 tai 15 dollaria kerralta saadakseen jännityksen, joka sai heidät pelkäämään hölmösti.

Learin ja Cooperin seuraan liittyi pian kaksi muuta UFO-kauhutarinoiden ja Trilateraalisten salaliittojen kertojaa, William English ja John Grace (joka käyttää salanimeä ”Val Valarian” ja johtaa Nevada Aerial Research Groupia Las Vegasissa).

Harvat, jos ylipäätään kukaan, valtavirran ufologit ottivat nämä tarinat vakavasti ja pitivät niitä aluksi huonona vitsinä. Mutta kun kävi selväksi, että Lear, Cooper ja kumppanit saivat huomattavaa mediahuomiota ja löysivät kannattajia suuremman yleisön keskuudesta, joka oli kiinnostunut ufologian marginaaleista, joissa väitteen luontainen epätodennäköisyys ei ollut koskaan ollut esteenä sen uskomiselle, UFO-yhteisön johtajat alkoivat olla yhä huolestuneempia.

Yksi johtaja, joka ei heti huolestunut, oli Walter H. Andrus Jr., Mutual UFO Networkin (MUFON) johtaja, joka on yksi kahdesta suurimmasta UFO-järjestöstä Yhdysvalloissa (toinen on J. Allen Hynek Center for UFO Studiesista [CUFOS]). Vuonna 1987, ennen kuin Lear oli esittänyt sen, mitä jotkut vitsailijat kutsuisivat pimeän puolen hypoteesiksi, hän oli tarjoutunut järjestämään vuoden 1989 MUFON-konferenssin Las Vegasissa. Andrus suostui. Mutta kun Learin todelliset uskomukset tulivat julki, MUFONin johtohahmot ilmaisivat huolensa Learin roolista konferenssissa. Kun Andrus ei vastannut nopeasti, MUFONin tyypit raivostuivat.

Mahdollisen palatsin kapinan edessä Andrus ilmoitti Learille, että Cooper, jonka Lear oli kutsunut puhumaan konferenssiin, ei ollut hyväksyttävä valinta. Mutta MUFONin hallituksen ja organisaation muiden osien kriitikoille tämä ei ollut riittävää. Yksi heistä, pitkäaikainen ufologi Richard Hall, sanoi, että tämä oli ”kuin laittaisi laastarin verenvuotoon” (Hall, 1989). Kuumassa puhelinkeskustelussa Andrus kutsui Hallin vastalauseita Learille ”vain yhden miehen mielipiteeksi” ja väitti saaneensa tukea muilta MUFONin merkittäviltä henkilöiltä, mitä ei kuitenkaan osoittautunut todeksi. Laajasti levitetyssä avoimessa kirjeessä Andrusille Hall kirjoitti: ”Learin symposiumin johtaminen ja esiintyminen sen pääpuhujana on verrattavissa siihen, että NICAP olisi 1960-luvulla antanut George Adamskin johtaa NICAP-konferenssia!” (NICAP, National Investigations Committee on Aerial Phenomena, jonka Hall toimi pääsihteerinä 1950-luvun lopulla ja suurimman osan 1960-luvusta, oli konservatiivinen UFO-tutkimusorganisaatio, joka syytti Adamskin väitteitä huijaukseksi. Adamski kirjoitti kirjoja tapaamisistaan venäläisten kanssa ja jakoi valokuvia, joiden hän väitti olevan heidän avaruusaluksiaan.) Hall jatkoi: ”Te näytätte suosivan värikkäitä ja näyttäviä asioita kriittisen tieteellisen lähestymistavan sijaan; olette jopa ilmaissut näkemyksen, että paneeli, joka esittää Learille kriittisiä kysymyksiä, olisi hyvä show-bisnes ja symposiumin ‘kohokohta’. Ehkä niin, mutta se hallitsisi selvästi koko ohjelmaa, veisi kaiken suurten tiedotusvälineiden huomion ja asettaisi UFO-tutkimuksen mahdollisimman huonoon valoon.” Hall ilmoitti: ”Eroan täten MUFONin hallituksesta ja pyydän, että nimeni poistetaan kaikista MUFONin julkaisuista tai asiakirjoista, joissa minut mainitaan hallituksen jäsenenä.”

Peläten lisää irtisanomisia, Andrus teki Learista tuskin muuta kuin vieraan omassa konferenssissaan. Hän ei luennoi siellä aiemmin suunnitellusti, ja isännöintitehtävät hoitaisivat suurimmaksi osaksi muut. Lear päätyi järjestämään ”vaihtoehtoisen konferenssin”, jossa hän, Cooper, English ja Don Ecker esittelivät uusimmat tulkinnat pimeän puolen hypoteesista.

Samaan aikaan uusi myrsky oli kytemässä. Maaliskuun 1. päivänä 1989 albuquerquelainen ufologi Robert Hastings julkaisi 13-sivuisen lausunnon, johon oli liitetty 37 sivua liitteitä, ja lähetti sen postitse monille ufologian merkittävimmille henkilöille. Hastings aloitti näillä huomautuksilla:

”Ensinnäkin on osoitettu, että ’Falcon’, yksi MJ-12-materiaalin tärkeimmistä lähteistä, on Richard C. Doty, joka aiemmin palveli piirin 17 ilmavoimien erikoistutkintatoimistossa (AFOSI) Kirtlandin lentotukikohdassa Albuquerquessa, New Mexicossa. Kersantti Doty jäi eläkkeelle Yhdysvaltain ilmavoimista 1. lokakuuta 1988.”

”Mistä tiedän, että Doty on ‘Falcon’? Äskettäisessä puhelinkeskustelussa Linda Moulton Howe kertoi minulle, että kun kersantti Doty kutsui hänet toimistoonsa Kirtlandin lentotukikohdassa huhtikuun alussa 1983 ja näytti hänelle väitetysti aidon Yhdysvaltain hallituksen asiakirjan UFOista, hän esittäytyi koodinimellä ‘Falcon’ ja sanoi, että Bill Moore oli antanut hänelle sen nimen.

”Lisäksi joulukuun alussa 1988, tuotantotiimin johtava jäsen, joka vastasi televisiodokumentista ”UFO Cover Up?-Live”, vahvisti, että Doty on ‘Falcon’. Sama henkilö tunnisti myös ohjelmaan esiintyneen toisen MJ-12-lähteen, ”Condorin”, Robert Collinsiksi, joka oli viime aikoihin asti Yhdysvaltain ilmavoimien kapteeni. Kuten Doty, myös hän oli sijoitettuna KAFB:hen, kun hän jätti palveluksen viime vuoden lopulla.” (Collins, joka on tiedemies, oli sijoitettuna plasmafysiikan ryhmään Sandia National Laboratories -tutkimuslaitoksessa Kirtlandin ilmavoimien tukikohdassa. Eläkkeelle jäätyään hän muutti Indianaan ja on edelleen aktiivisesti kiinnostunut UFOista.)

Hastings tarkasteli todisteita Dotyn osallisuudesta erilaisten kyseenalaisten asiakirjojen ja tarinoiden keksimisessä, mukaan lukien Ellsworthin tarina ja Weitzelin tapaus. Hän huomasi myös tärkeitä ristiriitaisuuksia Howen näkemän paperin ja MJ-12-briefing-asiakirjan välillä. Esimerkiksi, kun ensimmäisessä mainittiin väitetty Aztecin onnettomuus, toisessa ei mainittu siitä mitään. Hastings pohti: ”Jos kersantti Dotyn Linda Howelle näyttämä tiedote oli aito, mitä se kertoo Eisenhowerin asiakirjan tarkkuudesta (ja aitoudesta)? Jos taas edellinen oli väärennös ja sen tarkoituksena oli johtaa Howe harhaan jostain syystä, mitä se kertoo Richard ”Falcon” Dotyn luotettavuudesta MJ-12-aineiston lähteenä kokonaisuudessaan?” (Hastings, 1989). Hastings oli myös hyvin kriittinen Moorea kohtaan, erityisesti tapauksesta, jossa Moore oli vilauttanut virkamerkkiä ufologi/salailuntutkija Lee Grahamin edessä ja antanut ymmärtää työskentelevänsä hallituksen kanssa projektissa, jonka tarkoituksena oli julkaista UFO-tietoja. (Moore kuvaili tätä väärin ymmärretyksi pilaksi.)

Sekä Moore että Doty kiistivät, että jälkimmäinen olisi Falcon. He väittivät, että Doty oli saanut tämän salanimen kauan sen jälkeen, kun hän oli tavannut Howen vuonna 1983. Howe kuitenkin pysyi kertomuksessaan. Moore ja Doty sanoivat, että todellinen Falcon, joka oli Dotyä vanhempi mies, oli ollut studiossa yleisön joukossa, kun hänen haastattelunsa video esitettiin ohjelmassa UFO Cover-up. . . Live. Doty itse oli New Mexicossa koulutuksessa osavaltion poliisin kanssa.

Mooren tunnustus

Vuoden 1989 puoliväliin mennessä ufologian kaksi kiistanalaisinta hahmoa olivat Moore ja Lear. Mooren MUFON-luento 1. heinäkuuta ei auttanut hiljentämään hänen lukuisia kriitikoitaan. Saapuessaan Las Vegasiin Moore majoittui eri hotelliin kuin se, jossa konferenssi pidettiin. Hän oli jo kieltäytynyt lähettämästä artikkeliaan julkaistavaksi symposiumin julkaisuissa, joten kukaan ei tiennyt, mitä hän aikoi sanoa. Hän oli myös ilmoittanut, ettei hän vastaisi yleisön kysymyksiin.

Mooren puhe järkytti ja suututti suuren osan yleisöstä. Eräässä vaiheessa Learin kannattajien huudot ja pilkkaukset keskeyttivät tilaisuuden, kunnes järjestys palautui. Moore lopetti puheensa ja poistui välittömästi. Hän lähti Las Vegasista pian sen jälkeen.

Luennossaan Moore puhui ensimmäistä kertaa avoimesti osallisuudestaan Bennewitzia vastaan suunnatussa vastatiedusteluoperaatiossa. ”Roolini asiassa”, hän sanoi, ”oli lähinnä freelancerin rooli, joka toimitti tietoa Paulin ajankohtaisista ajatuksista ja toimista.” Doty, ”joka uskollisesti suoritti käskyjä, joita hän itse piti vastenmielisinä”, oli yksi niistä, jotka olivat mukana Bennewitzin hämmentämis- ja diskreditointiyrityksessä. Moore arveli, että Doty valittiin todellisen ”Falconin” yhteyshenkilöksi, koska hän oli onnistunut tehtävässään, vaikka Moore ei itse asiassa tiennyt sitä. ”Rehellisesti sanottuna en usko, että Doty itsekään tiesi sitä. Mielestäni hän oli vain pelinappula paljon suuremmassa pelissä, aivan kuten minäkin.”

AFOSI-lähteiden välittämien väärän tiedon sekä omien havaintojensa ja arvailujensa perusteella Moore väittää, että ”vuoden 1982 puoliväliin mennessä” Bennewitz oli koonnut tarinan, joka ”sisälsi käytännössä kaikki elementit, jotka löytyivät UFO-yhteisössä liikkeellä olleista huhuista”. Moore viittasi Learin ja Cooperin kertomiin outoihin tarinoihin. Moore sanoi, että ”kun törmäsin ensimmäisen kerran Bennewitziin kohdistettuun disinformaatio-operaatioon… minusta tuntui… että olin melko ainutlaatuisessa asemassa. Olin päässyt osaksi salaisen vastatiedustelupelin maailmaa, joka näytti olevan jotenkin suoraan yhteydessä korkean tason hallituksen UFO-projektiin, ja sen perusteella, mitä tiesin suoraan siihen osallistuvien ihmisten asemista, sillä oli ehdottomasti jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa! En voinut missään nimessä antaa tämän tilaisuuden mennä ohi oppimatta edes jotain siitä, mitä oli meneillään… Pelasin disinformaatiopeliä, likasin käsiäni juuri tarpeeksi usein, jotta prosessia johtavat henkilöt uskoivat minun tekevän juuri sitä, mitä he halusivat minun tekevän, ja samalla jatkoin kaivautumista matriisiin oppiakseni mahdollisimman paljon siitä, kuka sitä johti ja miksi. Jotkut samat henkilöt, jotka välittivät Mooreille väitettyjä UFO-salaisuuksia, olivat mukana myös Bennewitzia vastaan suunnatussa operaatiossa. Moore tiesi, että osa saamastaan materiaalista – lähinnä lievempi versio Bennewitzin skenaariosta ilman kauhua, vainoharhaisuutta ja salaliittoja – oli valhetta, mutta hän (yhdessä Jaime Shanderan ja Stanton Friedmanin kanssa, joille hän kertoi peitetarinan kesäkuussa 1982; Friedman sai kuitenkin tietää Mooren roolista Bennewitz-tapauksessa vasta seitsemän vuotta myöhemmin) katsoi, että osa siitä oli todennäköisesti totta, koska disinformaation muuttumaton ominaisuus on, että se sisältää joitakin tosiasioita. Moore sanoi myös, että Linda Howe oli ollut Dotyn disinformaatio-operaatioiden uhri.

Ennen kuin hän lopetti yhteistyönsä tällaisten hankkeiden kanssa vuonna 1984, Moore sanoi antaneensa AFOSI:lle ”rutiinitietoja” tietyistä muista UFO-yhteisön jäsenistä. Myöhemmin hän väitti, että tänä aikana (korostettuna) ”kolme muuta UFO-yhteisön jäsentä … teki aktiivisesti samaa. Sen jälkeen olen saanut tietää neljännestäkin… Kaikki neljä ovat merkittäviä henkilöitä, joiden henkilöllisyyden paljastaminen aiheuttaisi huomattavaa kiistaa UFO-yhteisössä ja aiheuttaisi vakavaa hämmennystä kahdelle sen suurimmalle organisaatiolle. Parhaan tietoni mukaan ainakin kaksi näistä henkilöistä on edelleen aktiivisesti mukana” (Moore, 1989b).

Vaikka Moore ei paljastanut ufologian piirissä toimivien hallituksen tiedottajien henkilöllisyyttä, hän mainitsi useiden henkilöiden nimet, ”jotka olivat tiedustelupalvelujen kiinnostuksen kohteena vuosina 1980–1984”. He olivat:

(1) Len Stringfield, ufologi, joka tunnetaan kiinnostuksestaan lentäviä lautasia koskeviin tarinoihin. Vuonna 1980 hän joutui vastatiedusteluoperaation uhriksi, kun hänelle annettiin väärennettyjä kuvia, joissa väitettiin olevan kylmävarastossa olevia humanoideja.

(2) Edesmennyt Pete Mazzola, jonka tietämys koskaan julkistamattomasta Floridan UFO-tapauksesta oli erittäin kiinnostava vastatiedustelupalveluille. Moore sai ohjeet kehottaa Mazzolaa lähettämään kuvamateriaalin ufologi Kal Korffille (joka ei tiennyt mitään suunnitelmasta) analysoitavaksi; sitten Moore tekisi kopion ja toimittaisi sen Dotylle. Mutta Mazzola ei koskaan saanut filmiä, lupauksista huolimatta, ja tapaus jäi tuloksettomaksi. ”Minulle jäi sellainen vaikutelma”, Moore kirjoitti, ”että tiedosto oli siepattu ja todistajat oli jotenkin suostuteltu lopettamaan yhteydenpito Mazzolan kanssa.”

(3) Peter Gersten, Citizens Against UFO Secrecy (CAUS) -järjestön lakimies, joka oli johtanut (lähinnä epäonnistunutta) oikeusjuttua NSA:ta vastaan UFO-tietojen saamiseksi.

(4) Larry Fawcett, CAUS:n virkamies ja salailusta kertovan kirjan Clear Intent (1984) toinen kirjoittaja.

(5) James ja Coral Lorenzen, Aerial Phenomena Research Organization (APRO) -järjestön johtajat, olivat Mooren mukaan ”ajoittain kiinnostuksen kohteena… lähinnä passiivisen seurannan kohteena, eivätkä aktiivisen sekaantumisen”. Vuosina 1980–1982 APRO työllisti ”yhteistyöhaluisen” sihteerin, joka välitti luottamuksellista materiaalia vastatiedustelupalvelun henkilöstölle.

(6) Larry W. Bryant, joka taisteli tuloksetta oikeudessa UFO-salaisuuksien paljastamiseksi. Moore sanoi: ”Hänen nimensä tuli usein esille keskusteluissa, mutta en ollut koskaan suoraan mukana missään häntä koskevissa toimissa.”

Nämä paljastukset aiheuttivat järkytyksen UFO-yhteisössä. Syyskuussa CAUS omisti lähes koko Just Cause -lehden numeron Mooreen kohdistuneeseen ankaraan kritiikkiin. Barry Greenwood totesi, että Mooren käytöksen ”törkeyttä” ei voi kuvailla sanoin. Moore, yksi hallituksen UFO-salailun suurimmista kriitikoista, oli salaa ilmiantanut ihmisiä, jotka pitivät häntä ystävänä ja kollegana. Tietäen hyvin, että hallituksen edustajat, joiden kanssa hän oli tekemisissä, olivat aktiivisia disinformaattoreita, Moore jatkoi suhteitaan heidän kanssaan ja seurasi Paul Bennewitzin fyysisen ja henkisen terveyden heikkenemistä. … Moore raportoi väärän tiedon vaikutuksista säännöllisesti joillekin samoille ihmisille, jotka ”tekivät sitä” Paulille. Ja Moore kehui puheessaan, kuinka tehokasta se oli” (Greenwood, 1989). Greenwood valitti edelleen Mooren myöntämästä, että katastrofaalisessa Cover-up . . . Live -ohjelmassa Falcon ja Condor olivat sanoneet asioita, joiden he tiesivät olevan valheellisia. ”Harvinaisessa tilanteessa, jossa kaksi tuntia prime time -televisiota on varattu UFOjen suotuisalle esittelylle, tässä tapauksessa suuri osa viimeisestä tunnista on tuhlattu esittämällä tietoja, jotka Moore myöntää olevan vääriä. … Silti hän piti sopivana jatkaa huijausta ja saada UFO-tutkimus näyttämään naurettavalta. Falconin ja Condorin huomautukset avaruusolentojen elämäntavasta ja mieltymyksestä tiibetiläiseen musiikkiin ja mansikkajäätelöön olivat naurettavia.” Greenwoodin ja CAUS:n, jotka olivat alusta asti suhtautuneet skeptisesti MJ-12-briefing-asiakirjaan, mielestä ”1. heinäkuuta 1989 saatetaan hyvin muistaa UFO-tutkimuksen historiassa päivänä, jolloin ‘Majestic 12’ -tarina romahti maahan raunioina. Kuolinsyy: itsemurha!”

Siitä huolimatta näytti epätodennäköiseltä, että MJ-12, EBEt ja muut salailun kohteet katoaisivat pian. Pimeän puolella olevat näyttivät olevan hyvällä tiellä aloittamaan uuden okkultistisen liikkeen Amerikassa ja muualla. Elokuvien konservatiivisten ufologien keskuudessa oli vielä monia perusteltuja kysymyksiä, jotka koskivat mahdollisesti merkittävämpiä asioita. CUFOS:n Don Schmittin ja Kevin D. Randlen uudelleen tutkimassa Roswellin tapauksessa esiin tuli uusia, vankkoja todisteita UFOn maahansyöksystä ja salailusta. Robert Lazarin ilmaantuminen, jonka jopa valtavirran toimittaja, televisioreportteri George Knapp, totesi puhuvan totta sen mukaan, mitä hän tietää, viittasi mahdollisesti siihen, että toistuvat huhut Area 51:n ja S4:n kehityksestä olivat osittain totta. Jopa Mooren kriitikot olivat hämmentyneitä tiedustelupalvelun agenttien poikkeuksellisesta kiinnostuksesta ufologeihin ja UFO-ilmiöön, joka ulottui kauas ajassa taaksepäin, kauan ennen Bennewitzin matalataajuisten signaalien sieppaamista Kirtlandissa, ja jatkuu nykypäivään asti. Miksi laittaa likoon näin paljon vaivaa ja kustannuksia, niin monen henkilön voimin ja niin pitkän ajan kuluessa, jos suojeltavia todellisia UFO-salaisuuksia ei ole?

Moore sanoo, että hän työskentelee edelleen ”lintujen” kanssa, jotka ovat yhtä aktiivisia kuin ennenkin. Aviaryn mukaan disinformaatiota käytetään paitsi ufologeja vastaan myös heidän kaltaisiaan sisäpiiriläisiä vastaan, jotka ovat tietoisia salailusta. Vastuussa olevat tahot ”tekemässä kaikkensa harhauttaakseen omaa kansaansa”. Eräänä hetkenä linnuille kerrottiin, että sieppausraporteissa ei ole mitään perää, mutta myöhemmin he saivat sattumalta tietää, että asiasta oli tehty laaja korkean tason tutkimus. ”Edes ihmiset, joilla oli tarve tietää, eivät tienneet siitä”, hän sanoo. ”Sieppaussekaannus aiheutti paljon ongelmia. Peittely olisi ehkä jo virallisesti myönnetty, jos sieppaukset eivät olisi nousseet esiin 1980-luvulla.”

Mitä tulee tarinoihin Yhdysvaltain hallituksen ja Maapallon ulkopuolisten biologisten olentojen välisestä jatkuvasta yhteydenpidosta, hän sanoo, että hänen havaintojensa mukaan on ”melko hyvä mahdollisuus, yli kolme yhteen”, että tällaista tapahtuu. ”Mutta en usko, että voimme kommunikoida heidän kanssaan. Ehkä me vain sieppaamme heidän viestintänsä. Tai ehkä he kommunikoivat kanssamme.”

Hän uskoo löytäneensä MJ-12:n. ”Se ei ole paikassa, josta kukaan olisi etsinyt”, hän sanoo. ”Se ei ole virasto, jota olisi voinut odottaa. Mutta kun ajattelee asiaa, se sopii sinne” (Moore, 1990).

Doty, joka on nykyään New Mexicon osavaltiopoliisi, menetti AFOSI-agentin pätevyytensä 15. heinäkuuta 1986 ”väärinkäytösten” vuoksi, jotka liittyivät (UFOihin liittymättömään) tapaukseen, joka sattui hänen ollessaan sijoitettuna Länsi-Saksaan. Elokuussa Doty pyysi eroa ilmavoimista ja hänet lähetettiin New Jerseyhin erotettavaksi palveluksesta. Mutta sitten, Doty kertoo, AFOSI:n vanhempi sotilasneuvonantaja matkusti sotilashenkilöstökeskukseen Randolph AFB:hen, Texasiin, ja pyysi, että Doty siirrettäisiin Kirtlandiin, jossa hänen poikansa asui. Syyskuussa AFOSI:n 70. piirin komentaja eversti Richard Law kumosi Dotyn kelpoisuuden menettämisen ja määräsi hänet Kirtlandiin palvelusuran asiantuntijaksi (eli ilmavoimien rekrytoijaksi). Kun hän lähti ilmavoimista lokakuussa 1988, hän oli 1606. palveluseskadronan päällikkö. Doty on edelleen läheinen Mooren kanssa, mutta ei ole yhteydessä juuri kenenkään muun kanssa. Hän sanoo vain, että jonain päivänä kirja kertoo hänen versionsa tarinasta ja tukee sitä ”virallisilla hallituksen asiakirjoilla” (Doty, 1989).

Lähdeviitteet

Berk, Lynn & David Renzi. ”Former CIA Pilot, Others Say Aliens Are Among Us.” Las Vegas Sun (May 22, 1988).

Cannon, Martin. ”Earth Versus the Flying Saucers: THe Amazing Story of John Lear.” UFO Universe 9 (March 1990): 8-12.

Clark, Jerome. ”Editorial: Flying Saucer Fascism.” International UFO Reporter 14, 4 (July/August 1989): 3, 22-23.

Cooper, Milton William. Salainen Hallitus: MJ-12:n Alkuperä, Identiteetti ja Tarkoitus. Fullerton, CA: The Author, May 23, 1989.

Doty, Richard. Letter to Philip J. Klass (May 24, 1989).

Emenegger, Robert. UFO’s Past, Present and Future. New York: Ballantine Books, 1974.

Friedman, Stanton T. ”MJ-12: THe Evidence So Far.” International UFO Reporter 12, 5 (September/October 1987): 13-20.

Govt. Alien Liaison? Top-Secret Documents. New Brunswick, NJ: UFO Investigators League, D.d.

Greenwood, Barry. ”A Majestic Deception.” Just Cause 20 (September 1989): 1-14.

Greenwood, Barry. ”Notes on Peter Gersten’s Meeting witH SA Richard Doty, 1/83.” Just Cause 16 (June 1988): 7.

Hall, Richard H. Letter to Walter H. Andrus, Jr. (MarcH 18, 1989).

Hastings, Robert. The MJ-12 Affair: Facts, Questions, Comments. Albuquerque: The Author, March 1, 1989.

Howe, Linda Moulton. An Alien Harvest: Further Evidence Linking Animal Mutilations and Human Abductions to Alien Life Forms. Littleton, CO: Linda Moulton Howe Productions, 1989.

Information Originally Intended for Those in the Intelligence Community Who Have a ”Need to Know” Clearance Status. Canadian U.F.O. Research Network: Toronto, n.d.

Johnson, George. Architects of Fear: Conspiracy Theories and Paranoia in American Politics. Los Angeles: Jeremy P. Tarcher, Inc., 1983.

Maccabee, Bruce, ed. Documents and Supporting Information Related to Crashed Flying Saucers and Operation Majestic Twelve. Mount Rainer, MD: Fund for UFO Research, 1987.

Moore, William L. ”Crashed Saucers: Evidence in Search of Proof.” In Walter H. Andrus, Jr., and Richard H. Hall, eds. MUFON 1985 UFO Symposium Proceedings, 130-79. Seguin, TX: Mutual UfO Network, Inc., 1985. Rept.: Burbank: The Author, 1985.

Moore, William L. Interview with Jerome Clark (January 5, 1990).

Moore, William L. The Roswell Investigation: Update and Conclusions 1981. Prescott, AZ: The Author, 1981. Rev. ed.: The Roswell Investigation: New Evidence in the Search for a crashed UFO. Prescott, AZ: The Author, 1982.

Moore, William L. ”UFOs and the US Government, Part 1.” Focus 4, 4-5-6 (June 30 1989a): 1-18. ’

Moore, William L. ”UFOs and the US Government, part 11.” Focus 4, 7-8-9 (September 30, 1989b): 1-3.

Pratt, Bob. ”The Truth About the ’Ellsworth Case.'” MUFON UFO Journal 191 (January 1984) 6-9. ’

Scully, Frank. Behind the Flying Saucers. New York: Henry Holt, 1950,

Scully, Frank. ”What I’ve Learned Since Writing ’Behind the Flying Saucers.'” Pageant 6 (February 1951): 76-81.

Steinman, William S., with Wendelle C. Stevens. UFO Crash at Aztec: A Well Kept Secret. Tucson, AZ: UFO Photo Archives, 1986.

Stringfield, Leonard H. ”Status Report on Alleged Alien Cadaver Photos.” MUFON UFO Journal 154 (December 1980): 11-16.

Todd, Robert G. ”MJ-12 Rebuttal.” MUFON UFO Journal 261 (January 1990): 17-20.

* Origin: ParaNet Information Service — Leading UFO Research Network *

**********************************************
* THE U.F.O. BBS - http://www.ufobbs.com/ufo *
**********************************************

 

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

EBEt, Maan ulkopuoliset olennot, osa 3

Kommentoi

Jatkoa sarjan ensimmäiselle ja toiselle osalle.

1970-luvulla Linda Moulton Howe oli Denverin CBS-TV-yhtiön erityisprojektien johtajana tuottanut 12 dokumenttielokuvaa, joista suurin osa käsitteli tieteellisiä, ympäristöön ja terveyteen liittyviä aiheita. Eniten huomiota herätti kuitenkin Strange Harvest, joka käsitteli tuolloin laajalle levinneitä raportteja siitä, että länsi- ja keskilännen osavaltioissa karjaa tapettiin ja silvottiin tuntemattomien henkilöiden tai voimien toimesta. Useimmat eläinlääketieteen patologit sanoivat, että eläimet kuolivat tuntemattomista syistä. Maanviljelijät, karjankasvattajat ja jotkut lainvalvontaviranomaiset pitivät kuolemia mysteerinä. Jotkut jopa spekuloivat, että avaruusolennot olivat vastuussa. Tämä mahdollisuus kiinnosti Howe’ta, joka oli koko elämänsä ollut kiinnostunut UFOista, ja Strange Harvest esittää, että UFOt olivat osallisina silpomisissa.

Syksyllä 1982, kun Howe työskenteli dokumentin parissa, joka koski aivan muuta aihetta, hän sai puhelun Home Box Officelta (HBO). Soittaja kertoi, että HBO:n väki oli ollut vaikuttunut Strange Harvestista ja halusi tietää, suostuisiko Howe tekemään elokuvan UFOista. Maaliskuussa 1983 hän matkusti New Yorkiin allekirjoittamaan sopimuksen HBO:n kanssa ohjelmasta, jonka nimi oli UFOs-The ET Factor.

Illalla ennen tapaamistaan ​​HBO:n ihmisten kanssa Howe syö illallisen Gerstenin ja tiedekirjailija Patrick Huyghen kanssa. Gersten kertoi Howelle, että hän oli tavannut Sgt. Doty, Kirtland AFB:n AFOSI-agentti, ja kenties Doty olisivat halukkaita keskustelemaan kameran edessä tai jossain muussa hyödyllisessä ominaisuudessa Ellsworthin tapauksesta. Gersten soitti hänelle ja kysyi, olisiko hän valmis tapaamaan Howen.

Myöhemmin sovittiin, että Howe lentää Albuquerqueen 9. huhtikuuta. Doty tapasi hänet lentokentällä. Mutta kun hän saapui sinä aamuna, kukaan ei odottanut. Hän soitti hänen kotiinsa. Pieni poika vastasi ja sanoi, ettei hänen isänsä ollut paikalla. Howe soitti sitten Jerry Millerille, tieteelliselle pääneuvonantajalle ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksessa Kirtlandissa ja entiselle Blue Book -tutkijalle. (Hänet mainitaan 28. lokakuuta 1980 ”Multipurpose Internal OSI Form” -lomakkeessa, joka raportoi Dotyn ja Millerin tapaamisesta Bennewitzin kanssa.) Hän tunsi Millerin aikaisemmasta puhelinkeskustelusta, kun hän oli soittanut kysyäkseen häneltä Bennewitzin väitteistä, joista hänellä oli huomattava kiinnostus. Miller pyysi kopiota Strange Harvestista. Myöhemmin hän oli antanut Howelle kotipuhelinnumeronsa ja käskenyt ottaa häneen yhteyttä, jos hän joskus joutuu Albuquerqueen. Joten hän soitti ja kysyi, voisiko hän hakea hänet lentokentältä.

Miller ajoi Howen kotiinsa. Matkalla Howe kysyi häneltä useita kysymyksiä, mutta sai vain vähän vastauksia. Yksi kysymys, johon hän ei vastannut, oli, onko hän Aquarius-asiakirjassa mainittu ”Miller”. Kun he saapuivat Millerin asuinpaikalle, Miller soitti Dotylle hänen kotiinsa, ja Doty saapui muutamaa minuuttia myöhemmin ja vastasi aggressiivisesti Howen kysymykseen, missä hän oli ollut. Hän väitti olleensa lentokentällä koko ajan; missä hän oli ollut? ”Ehkä”, Howe kirjoittaa, ”hän oli päättänyt, että hän ei halunnut käydä kokouksessa, ja hänen maailmassaan oli hyväksyttävää jättää minut lentokentälle – kunnes Jerry Miller soitti hänen taloonsa” (Howe, 1989).

Matkalla Kirtlandiin Howe kysyi Dotylta, jonka käytös oli sekä uhmakas että hermostunut, tiesikö hän mitään Hollomanin laskeutumisesta. Doty sanoi, että niin tapahtui, mutta Robert Emeneggerin päivämäärä oli väärä; se ei ollut toukokuu 1971, vaan 25. huhtikuuta 1964-12 tuntia sen jälkeen, kun Socorrossa, New Mexicossa, poliisi Lonnie Zamora ilmoitti paljon julkisuutta saaneesta CE3:sta. (Zamora kertoi nähneensä munanmuotoisen esineen maassa. Sen lähellä seisoi kaksi lapsenkokoista olentoa valkoisissa puvuissa.) Tukikohdan sotilas- ja tiedehenkilöstö tiesi, että laskeutuminen oli tulossa, mutta ”joku puhalsi ajan ja koordinaatit” ja ”kehittynyt sotilaspartioalus” oli laskeutunut väärään aikaan ja väärään paikkaan, jonka Zamora näki. Kun kolme UFOa ilmestyi Hollomanille kello kuudelta seuraavana aamuna, yksi laskeutui ja kaksi muuta leijuivat pään yläpuolella. Ufo-olentojen ja hallituspuolueen tapaamisen aikana kuolleiden avaruusolioiden säilyneet ruumiit oli luovutettu avaruusolioille, jotka puolestaan ​​olivat palauttaneet jotain määrittelemätöntä. Viisi maa- ja ilmakameraa tallensi tämän tapahtuman.

Kirtlandin portilla Doty heilutti kättä vartijalle ja heidät päästettiin läpi. He menivät pieneen valkoiseen ja harmaaseen rakennukseen. Doty vei hänet siihen, mitä hän kuvaili ”pomoni toimistoksi”. Doty näytti olevan haluton keskustelemaan Ellsworthin tapauksesta, joka oli haastattelun näennäinen syy, mutta hänellä oli paljon sanottavaa muista asioista. Ensin hän pyysi Howea siirtymään tuolista, jolla hän istui, toiseen huoneen keskelle. Howe arveli, että tämä helpottaa heidän keskustelunsa salaamista, mutta Doty sanoi vain: ”Silmät näkevät ikkunoiden läpi.”

”Esimieheni ovat pyytäneet minua näyttämään tämän sinulle”, hän sanoi. Hän esitti ruskean kirjekuoren, jonka hän oli ottanut pöydän laatikosta, jonka ääressä hän istui, ja otti sieltä useita valkoisia paperiarkkeja. Kun hän ojensi ne Howelle, hän varoitti häntä, ettei niitä voinut kopioida; hän saattoi vain lukea ne hänen läsnäollessaan ja esittää kysymyksiä.

Asiakirjassa ei mainittu missään, mikä hallitus-, sotilas- tai tiedevirasto (jos sellainen oli) oli laatinut raportin, jonka otsikko oli A Briefing Paper for the President of the United States on the Subject of Unidentified Flying Vehicles. Otsikossa ei täsmennetty, kumpaa presidenttiä se koski, eikä asiakirjassa mainittu päivämäärää (ainakaan Howe muistaa sitä nykyään), joka olisi voinut yhdistää sen tiettyyn hallintoon.

Ensimmäisessä kappaleessa, joka oli kirjoitettu – kuten kaikki sen jälkeinenkin teksti – Howen mukaan ”kuivalla byrokraattisella kielellä”, lueteltiin päivämäärät ja paikat, joissa UFOt ja niiden matkustajat olivat syöksyneet maahan ja löydetty. Jälkimmäiset kuvattiin poikkeuksetta 3 1/2–4 jalkaa pitkiksi, harmaaihoisiksi ja karvattomiksi, joilla oli liian suuret päät, suuret silmät ja ei nenää. Asiakirjan seuraavalla sivulla todettiin, että näiden läheisestä aurinkokunnasta peräisin olevien olentojen tiedettiin olleen täällä jo tuhansia vuosia. Geneettisen manipuloinnin avulla ne olivat vaikuttaneet ihmisen evoluution kulkuun ja tavallaan luoneet meidät. Ne olivat myös auttaneet muovaamaan uskonnollisia vakaumuksiamme.

Heinäkuussa 1947 tapahtunut Roswellin onnettomuus mainittiin, mutta niin mainittiin myös toinen onnettomuus Roswellissa vuonna 1949. Tutkijat löysivät paikalta viisi ruumista ja yhden elossa olevan avaruusolennon, joka vietiin turvakotiin Los Alamosin kansalliseen laboratorioon Albuquerqueen pohjoiseen. Avaruusolennot, pienet harmaahihaiset humanoidit, tunnettiin nimellä ”Maapallon ulkopuoliset biologiset olennot” ja elossa oleva olento sai nimen ”EBE”. EBE ystävystyi (jos sitä sanaa voi käyttää) ilmavoimien upseerin kanssa, mutta olento kuoli tuntemattomista syistä 18. kesäkuuta 1952. (EBE:n ystävä, joka vuonna 1964 oli eversti, oli niiden joukossa, jotka olivat paikalla tervehtimässä Hollomanissa laskeutuneita avaruusolentoja.) Myöhemmin sitä alettiin kutsua EBE-1:ksi, koska myöhemmin toinen samanlainen olento, EBE-2, muutti turvataloon. Sen jälkeen kolmas, EBE-3, ilmestyi paikalle ja asui nyt salaa amerikkalaisella tukikohdalla.

Tiedotteessa kerrottiin, että muita onnettomuuksia oli tapahtunut yksi lähellä Kingmania Arizonassa ja toinen Texasin eteläpuolella Pohjois-Meksikossa. Siinä mainittiin myös Aztec-onnettomuus – hylyt ja ruumiit oli viety Los Alamosin laboratorioon ja Wright-Pattersonin lentotukikohtaan. Useat erittäin salaiset projektit käsittelivät näitä materiaaleja. Niihin kuuluivat Snowbird (tutkimus ja kehitys, joka perustui avaruusolentojen lahjaksi jättämän ehjän avaruusaluksen tutkimukseen) ja Aquarius (katto-operaatio, jonka puitteissa tutkimusta ja yhteydenpitoa koordinoitiin). Projekti Sigma oli käynnissä oleva sähköisen viestinnän hanke. Oli myös lopetettu Garnet-projekti, jonka tarkoituksena oli tutkia avaruusolentojen vaikutusta ihmisen evoluutioon. Asiakirjan mukaan avaruusolennot ovat ilmestyneet eri aikoina ihmiskunnan historiassa – 25 000, 15 000, 5000 ja 2500 vuotta sitten sekä nykyään – manipuloidakseen ihmisen ja muiden olentojen DNA:ta.

Yhdessä kappaleessa todettiin lyhyesti, että ”kaksi tuhatta vuotta sitten avaruusolennot loivat olennon”, joka lähetettiin tänne opettamaan rauhaa ja rakkautta. Toisaalla mainittiin ohimennen toinen avaruusolentojen ryhmä, jota kutsuttiin ”Pitkiksi”.

Lehdessä sanottiin, että Project Blue Book oli perustettu yksinomaan lieventämään ilmavoimien kritiikkiä ja kääntämään huomio pois todellisista projekteista. Doty mainitsi ”MJ-12:n” ja selitti, että ‘MJ’ tarkoitti ”Majority” (enemmistö). Se oli päätöksentekoelin, jonka jäsenistö koostui 12:sta erittäin korkea-arvoisesta hallituksen tiedemiehestä, upseerista ja tiedusteluvirkamiehestä. Nämä miehet tekivät päätökset salailusta ja yhteyksistä.

Doty sanoi, että Howe saisi tuhansia metrejä filmiä pudonneista levyistä, ruumiista, EBE-1:stä sekä Hollomanin laskeutumisesta ja tapaamisesta. Hän voisi käyttää tätä materiaalia dokumentissaan kertomaan, kuinka Yhdysvaltain viranomaiset saivat tietää, että Maapallolla vierailee muukalaisia, ja mitä he ovat tehneet asialle. ”Haluamme, että teet elokuvan”, Howe siteeraa hänen sanoneen.

Kun Howe kysyi, miksi juuri hän, eikä New York Times, Washington Post tai 60 Minutes, sai tämän vuosituhannen tarinan, Doty vastasi suoraan, että yksittäistä mediatyöntekijää on helpompi manipuloida ja diskreditoida kuin suurta organisaatiota, jolla on kalliit lakimiehet. Hän sanoi, että toinen suunnitelma tietojen julkaisemiseksi Emeneggerin ja Sandlerin kautta oli keskeytetty, koska poliittiset olosuhteet eivät olleet suotuisat.

Seuraavien viikkojen aikana Howe kävi useita puhelinkeskusteluja Dotyn kanssa, pääasiassa vanhojen elokuvien videonauhoiksi muuntamiseen liittyvistä teknisistä ongelmista. Hän puhui useaan otteeseen kolmen muun miehen kanssa, mutta ei tavannut heitä henkilökohtaisesti.

Doty ehdotti, että lopulta hän saisi ehkä luvan kuvata haastattelun EBE-3:n kanssa. Nykyinen elokuvaprojekti oli kuitenkin historiallinen, ja se käsitteli tapahtumia vuosilta 1949–1964. Jos hän kuitenkin jossain vaiheessa tapaisi EBE-3:n, hän ei voisi mitenkään valmistautua kohtaamaan avaruusolennon aiheuttamaa ”shokkia ja pelkoa”.

Howe oli tietysti ilmoittanut näistä poikkeuksellisista tapahtumista HBO:n yhteyshenkilöilleen, Jean Abounaderille ja tämän esimiehelle Bridgett Potterille. Howe kehotti heitä valmistautumaan oikeudellisesti ja muutoinkin elokuvan julkaisun varmasti aiheuttamiin seurauksiin. HBO:n edustajat kertoivat hänelle, että hänen olisi hankittava Yhdysvaltain hallitukselta aiesopimus, jossa sitouduttaisiin oikeudellisesti sitovasti julkaisemaan luvattu elokuvamateriaali. Kun Howe soitti Dotyyn asiasta, tämä vastasi: ”Hoidan asian.” Hän sanoi lähettävänsä kirjeen suoraan HBO:lle.

Sitten HBO ilmoitti, ettei se hyväksyisi elokuvan tuotantoon tarvittavia varoja ennen kuin kaikki todisteet olisi saatu käsiin, ja kuten Potter totesi, Howeella oli ”presidentin, puolustusministerin, ulkoministerin ja puolustusvoimien komentajien tuki” (Howe, 1989). Mutta Howe sai käskyn jatkaa kuitenkin. Nyt hän oli raivoissaan sekä HBO:lle että Dotylle.

Kun Howe soitti Dotylle tukikohtaan, tämä kertoi, että hänellä oli hyviä ja huonoja uutisia. Howe ja pieni kuvausryhmä saisivat pian haastatella eläkkeellä olevaa everstiä (silloista kapteenia), joka oli viettänyt kolme vuotta EBE-1:n parissa. Huono uutinen oli, että kesti kolme kuukautta, ennen kuin tuhannet metrit EBE-1:tä ja Hollomanin laskeutumista/kontaktia koskevaa filmiä olisi saatavilla. Ennen kuin Howe voisi katsoa kuvamateriaalia, hänen olisi allekirjoitettava kolme turvallisuusvakuutusta ja käytävä läpi taustatarkastus. Hänen olisi myös toimitettava valokuvat kaikista teknisistä avustajista, jotka tulisivat mukaan haastatteluun.

Haastattelu sovittiin ja peruttiin useita kertoja. Sitten kesäkuussa Doty soitti ja kertoi, että hän oli virallisesti poistunut projektista. Tämä oli isku, koska Doty oli ainoa, jolle hän voi soittaa. Hän ei tiennyt, miten ottaa yhteyttä muihin, ja joutui aina odottamaan, että he ottavat yhteyttä häneen.

Lokakuuhun mennessä yhteydenotot olivat vähentyneet. Samassa kuussa hänen sopimuksensa HBO:n kanssa päättyi. Hänellä oli vain Washingtonin yhteyshenkilön nimi. Maaliskuussa 1984 tämä henkilö soitti hänen toimistoonsa kolme kertaa, vaikka hän oli tuolloin poissa kaupungista tekemässä muuta kuin UFO-aiheista juttua. ”Palattuani kotiin”, hän kirjoittaa, ”sain tietää, että mies oli ottanut minuun yhteyttä kertoakseen, että elokuvaprojektissa tulisi lisää viivästyksiä marraskuun 1984 vaalien jälkeen” (Howe, 1989).

Howelle asia oli sillä selvä, lukuun ottamatta lyhyttä jatkoa. 5. maaliskuuta 1988 Doty kirjoitti ufologi Larry W. Bryantille, joka oli yrittänyt turhaan saada pääsyn Dotyn sotilastietoihin tiedonvapauslain nojalla, ja kiisti koskaan keskustelleensa hallituksen UFO-salaisuuksista tai luvanneensa kuvamateriaalia pudonneista lautasista, ruumiista ja elävistä EBEsistä. Howe vastasi antamalla valaehtoisen lausunnon tapaamisesta ja esittämällä kopiot kirjeenvaihdostaan tuolta ajalta sekä Dotyn että HBO:n kanssa.

Vuonna 1989 Moore sanoi, että ”vuoden 1983 alussa sain tietää, että Rick [Doty] oli mukana useiden muiden kanssa, mukaan lukien eräs denveriläinen tuttavani ja ainakin yksi Washington D.C.:stä käsin toimiva henkilö, monimutkaisessa disinformaatiokampanjassa, joka kohdistui merkittävään UFO-tutkijaan, jolla oli tuolloin läheiset yhteydet suureen televisioyhtiöön, joka oli kiinnostunut tekemään UFO-dokumenttia.” Hän viittasi tietysti Hoween. Tapaus oli vastatiedustelun salainen operaatio, osa ”disinformaation muuria”, jonka tarkoituksena oli ‘sekoittaa’ Bennewitzin tapaus ja ”kyseenalaistaa hänen uskottavuutensa”. Howen kiinnostuksen Bennewitzin työhön vuoksi, Mooren mukaan, ”tietyt tiedusteluyhteisön jäsenet olivat huolissaan siitä, että tarina hänen sieppaamistaan matalataajuisista sähkömagneettisista säteilyistä Kirtland/Sandia-kompleksin Coyote Canyon -alueelta päätyisi osaksi elokuvaa. Koska tämä puolestaan saattaisi vaikuttaa muihin (mahdollisesti jopa venäläisiin) yrittämään samanlaisia kokeita, joku johtavassa asemassa oleva henkilö ilmeisesti katsoi, että se oli pysäytettävä ennen kuin se karkasi käsistä.” Moore totesi havainnoissaan, että ”hallitus näytti olevan päättänyt katkaista [Howen] ja [HBO:n] väliset siteet” (Moore, 1989b).

Mooreen mukaan Dotyn väitettä, että Howe olisi vääristellyt heidän tapaamistaan, ei voitu ottaa vakavasti, koska Doty oli sitoutunut turvallisuusvalaan eikä voinut keskustella asiasta vapaasti. Moore sanoi, että Aztec-onnettomuus, jonka tiedettiin kiistattomasti olevan keksitty, oli jotain, jonka Doty oli lisännyt asiakirjaan saatuaan Moorelta tietää tämän äskettäisestä tutkimuksesta huijauksesta.

Joulukuussa 1984, keskellä jatkuvaa yhteydenpitoa omiin lähteisiinsä (Doty ja useat muut), jotka väittivät vuotaneensa peittelyn salaisuuden, Mooren kumppani Jaime Shandera sai rullan 35 mm:n filmiä, joka sisälsi, kuten kävi ilmi, 18. marraskuuta 1952 päivätyn ja presidentiksi valitulle Eisenhowerille tarkoitetun tiedotteen. Väitetyn kirjoittajan, amiraali Roscoe H. Hillenkoetterin, mukaan presidentin määräyksestä 24. syyskuuta 1947 oli perustettu ”Operaatio Majestic-12”, johon kuului tusina huippututkijoita, upseereita ja tiedusteluasiantuntijoita. Sen tehtävänä oli tutkia Roswellin jäännöksiä ja neljää humanoidista ruumista, jotka oli löydetty läheltä. Asiakirjassa kerrotaan, että MJ12-jäsenen ja fysiologi Detlev Bronkin johtama tiimi ”on ehdottanut, että näitä olentoja kutsuttaisiin vakiintuneesti ‘Maapallon ulkopuolisiksi biologisiksi olentoiksi’ (Extraterrestrial Biological Entities, EBE) siihen asti, kunnes lopullisesta nimityksestä päästään yksimielisyyteen”. Asiakirjassa mainitaan myös lyhyesti 6. joulukuuta 1950 tapahtunut onnettomuus Texasin ja Meksikon rajalla. Elävistä avaruusolioista tai viestinnästä niiden kanssa ei kuitenkaan mainita mitään.

Heinäkuussa 1985 Moore ja Shandera matkustivat lähteidensä vihjeiden perusteella Washingtoniin ja viettivät muutaman päivän tutkien äskettäin salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja Record Group 341 -arkistossa, mukaan lukien USAF:n päämajasta peräisin olevat erittäin salaiset ilmavoimien tiedustelutiedot. He tutkivat 126. laatikon sisällön ja löysivät sieltä presidentin erityisavustajan Robert Cutlerin 14. heinäkuuta 1954 päivätyn lyhyen muistion kenraali Nathan Twiningille. Siinä sanotaan: ”Presidentti on päättänyt, että MJ-12/SSP [Special Studies Project] -briefing pidetään jo aiemmin sovitun 16. heinäkuuta pidettävän Valkoisen talon kokouksen aikana eikä sen jälkeen, kuten aiemmin oli tarkoitus. Tarkemmat järjestelyt selitetään teille saapumisenne yhteydessä. Oletamme, että hyväksytte edellä mainitun järjestelymuutoksen” (Friedman, 1987).

Cutler/Twiningin muistio, kuten sitä kutsuttiin kiistoissa, jotka puhkesivat Mooren julkaistua MJ-12-asiakirjan maailmalle keväällä 1987, on ainoa virallinen asiakirja – jota ei pidä sekoittaa kiistanalaisiin asiakirjoihin, kuten 17. marraskuuta 1980 päivättyyn Aquarius-asiakirjaan – jossa mainitaan MJ-12. (Useat MJ-12-tapauksen kriitikot ovat kyseenalaistaneet myös muistion aitouden, mutta toistaiseksi ilman yksiselitteistä menestystä.) Muistiossa ei tietenkään kerrota, mikä MJ12-erityistutkimusprojekti oli.

Juuri ennen kuin Moore julkaisi MJ-12-tietopaketin, toinen kopio vuodettiin brittiläiselle ufologille Timothy Goodille, joka vei kopionsa lehdistölle. Ensimmäinen lehtiartikkeli aiheesta ilmestyi London Observerissa 31. toukokuuta 1987, ja pian siitä kirjoitettiin New York Timesissa, Washington Postissa ja ABC-TV:n Nightline-ohjelmassa. Sekä ammattimaiset skeptikot että monet ufologit tuomitsivat sen, vaikkakaan kovin vakuuttavasti. Kiista jatkui ratkaisemattomana pitkälle vuoteen 1989, kun kriitikot huomasivat, että presidentti Trumanin allekirjoitus 24. syyskuuta 1947 annetussa presidentin määräyksessä (liitteenä tiedotteeseen) oli täsmälleen sama kuin hänen allekirjoituksensa kiistattomassa, UFOihin liittymättömässä 1. lokakuuta 1947 päivätyssä kirjeessä hänen tiedeneuvonantajalleen (ja oletetulle MJ-12-jäsenelle) Vannevar Bushille. Kaiken perusteella väärentäjä oli liittänyt aidon allekirjoituksen väärennettyyn kirjeeseen. MJ-12-asiakirja alkoi näyttää jälleen yhdeltä disinformaatiokavalta.

Vaikka Moore oli hyvin tietoinen UFO-yhteisössä leviävistä vääristä tiedoista, hän oli edelleen vakuuttunut siitä, että ainakin osa hänen omien lähteidensä antamista tiedoista oli aitoja. Vuonna 1988 hän antoi kaksi lähdettään, ”Falconin” (joidenkin mukaan kersantti Doty) ja ”Condorin” (myöhemmin väitettiin olevan entinen Yhdysvaltain ilmavoimien kapteeni Robert Collins), televisioyhtiön käyttöön. (Moore ja Shandera olivat antaneet heille lintujen nimet ja kutsuivat lähteitä yhdessä ”linnuiksi”.) UFO Cover-up . . . Live, kahden tunnin ohjelma, esitettiin lokakuussa 1988, ja siinä Falcon ja Condor, kasvot varjostettuina ja äänet muutettuina, kertoivat samat tarinat, joilla he olivat viihdyttäneet Moorea ja Shanderia. Ohjelma, jota lähes kaikki pitivät naurettavana ja nolona, muistetaan parhaiten informanttien väitteistä, että muukalaiset pitivät muinaisesta tiibetiläisestä musiikista ja mansikkajäätelöstä. Kriitikot pitivät jälkimmäistä väitettä erityisen huvittavana.

John Learin salaliittoteoria

UFO-piireissä tapahtumat ottivat vieläkin oudomman käänteen samana vuonna, kun vieläkin villejä tarinoita alkoi kiertää. Ensimmäisenä niistä kertoi John Lear, CIA:n taustalla oleva lentäjä ja ilmailulegenda William P. Learin vieraantunut poika. Lear oli tullut esiin kaksi tai kolme vuotta aiemmin, mutta lukuun ottamatta kuuluisaa isäänsä hän ei näyttänyt erottuvan mitenkään sadoista muista UFO-harrastajista, jotka tilaavat alan julkaisuja ja osallistuvat konferensseihin. Sitten hän alkoi väittää, että nimettömät lähteet olivat kertoneet hänelle poikkeuksellisista tapahtumista, jotka saivat Dotyn ja lintujen kertomukset kuulostamaan tylsiltä ja merkityksettömiltä anekdooteilta.

Learin mukaan vuosien varrella oli pudonnut maahan ei vain muutama, vaan kymmeniä lentäviä lautasia. Vuonna 1962 Yhdysvaltain hallitus käynnisti Project Redlight -hankkeen löytääkseen keinon lentää löydettyjä aluksia, joista osa oli suhteellisen ehjiä. Samanlainen projekti on olemassa vielä nykyäänkin, ja sitä johdetaan erittäin salaisesta sotilastukikohdasta; yksi on Area 51 (tarkemmin sanottuna S4-niminen laitos) Nevadan testialueella ja toinen on perustettu Dulcen lähelle New Mexicoon. Nämä alueet eivät valitettavasti ole enää hallituksen tai edes ihmiskunnan hallinnassa. 1960-luvun lopulla niin salainen virasto, että edes presidentti ei ehkä tiennyt siitä, oli solminut sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Vastineeksi avaruusteknologiasta salainen hallitus sallisi (tai ainakaan ei puuttuisi asiaan) rajoitetun määrän ihmisten sieppauksia; avaruusolentojen oli kuitenkin toimitettava luettelo sieppauksien kohteista.

Kaikki sujui suhteellisen hyvin muutaman vuoden ajan. Sitten vuonna 1973 hallitus huomasi, että tuhansia henkilöitä, jotka eivät olleet avaruusolentojen listalla, oli siepattu. Tästä aiheutuneet jännitteet johtivat riitaan vuonna 1978 tai 1979. Avaruusolennot vangitsivat ja tappoivat 44 huippututkijaa sekä joukon Delta-joukkojen sotilaita, jotka olivat yrittäneet vapauttaa heidät. Siitä lähtien on tehty kiihkeitä ponnisteluja, joista näkyvin on strateginen puolustusaloite (”Star Wars”), kehittämään puolustus avaruusolentoja vastaan, jotka ovat kiireisiä asettamaan siepatuille (jopa joka kymmenes amerikkalainen) implantteja heidän käyttäytymisensä hallitsemiseksi. Lähitulevaisuudessa näitä ihmisiä käytetään johonkin tuntemattomaan, ilmeisesti synkkään, avaruusolentojen tarkoitukseen.

Kaikkea tätä pahempaa on kuitenkin avaruusolentojen kiinnostus ihmislihaan. Sukupuolielimet ja muut elimet otetaan sekä ihmisiltä että karjalta ja käytetään androidien luomiseen Area 51:n ja Dulcen maanalaisissa laboratorioissa sijaitsevissa jättimäisissä säiliöissä. Muinaisen, evoluutionsa loppuvaiheessa olevan rodun edustajat käyttävät ihmiskehon osia myös biologisen nuorentamisen menetelmänä. (”Pysyäkseen hengissä”, hän sanoi, ”he käyttävät entsyymiä tai hormonaalista eritettä, jota he saavat ihmisistä ja eläimistä ottamastaan kudoksesta. Eritteet sekoitetaan sitten vetyperoksidin kanssa ja annostellaan iholle levittämällä tai kastamalla kehon osia liuokseen. Keho imee liuoksen ja erittää jätteet takaisin ihon kautta” [Berk ja Renzi, 1988].)

Yksi Learin tärkeimmistä lähteistä oli Bennewitz, joka oli kuullut nämä pelottavat tarinat ensimmäisen kerran AFOSI:n henkilöstöltä Kirtlandissa 1980-luvun alussa. Tähän mennessä Bennewitzista oli tullut eräänlainen guru pienelle ryhmälle UFO-harrastajia, muun muassa Linda Howelle, jotka uskoivat, että avaruusolennot silpoivat karjaa, eivätkä nähneet mitään ongelmaa siinä, että ne saattaisivat tehdä samaa ihmisille. Myös Lear, jonka poliittiset näkemykset ovat keskustasta kaukana oikealla, yhdisti UFO-uskomuksensa salaliittoteorioihin pahantahtoisesta salaisesta amerikkalaisesta hallituksesta, joka yritti käyttää avaruusolentoja omiin tarkoituksiinsa, mukaan lukien maailman väestön orjuuttaminen huumeriippuvuuden avulla. Merkittävä osa oikeistolaisesta salaliittokirjallisuudesta, josta osassa oli hätäisesti peiteltyjä antisemitistisiä vivahteita, esitti samanlaisia syytöksiä. Lear itse ei ollut antisemitisti, mutta hän jakoi salaliittoteorioita niiden kanssa, jotka olivat.

Toinen hänen väittämistään lähteistä oli nimetön fyysikko, joka Learin mukaan oli todella työskennellyt S4:ssä. Monille ufologeille, jotka hylkäsivät Learin tarinat paranoidisina, hulluna tai keksittyinä (vaikka Lear itse oli selvästi vilpitön), tämän fyysikon olemassaolo herätti laajaa skeptisyyttä. Kävi ilmi, että hän todella oli olemassa. Hänen nimensä on Robert Lazar, joka toimittaja George Knappin KLAS-TV:ssä, ABC:n tytäryhtiössä Las Vegasissa, 11. ja 13. marraskuuta 1989 julkaiseman uutisen mukaan väittää työskennelleensä Area 51:ssä avaruusolentojen teknologiaprojekteissa. Lazar, jonka tarinaa tutkivat sekä ufologit että valtavirran toimittajat, ei ole tukenut Learin väitteitä ihmisten ja avaruusolentojen välisistä sopimuksista, ihmisiä syövistä avaruusolentoista tai muista vastaavista, ja hän on ottanut etäisyyttä Leariin ja tämän kumppaneihin. Hänen väitteensä ovat useimpien mittapuiden mukaan fantastisia, mutta Learin väitteisiin verrattuna ne ovat vaatimattomia.

 

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

EBEt, Maan ulkopuoliset olennot, osa 2

Kommentoi

Jatkoa ensimmäiselle osalle.

Bennewitzin tapaus

1970-luvun lopulla Paul Bennewitz, fyysikkokoulutuksen saanut albuquerquelainen liikemies, vakuuttui siitä, että hän seurasi sähkömagneettisia signaaleja, joita Maan ulkopuoliset olennot käyttivät sieppaamiensa henkilöiden ohjaamiseen. Bennewitz yritti tulkita näitä signaaleja ja uskoi onnistuvansa. Samaan aikaan hän alkoi nähdä UFOja, jotka hänen mielestään liikkuivat Manzanon ydinaseiden varastointilaitoksen ja Kirtlandin lentotukikohdan lähellä sijaitsevan Coyote Canyonin testialueen ympäristössä, ja hän kuvasi niitä.

Bennewitz raportoi kaikesta tästä Tucsonissa sijaitsevalle Aerial Phenomena Research Organizationille (APRO), jonka johtajat eivät olleet vaikuttuneita ja arvioivat Bennewitzin harhailevan. Mutta Kirtlandissa Bennewitzin väitteisiin, tai ainakin joihinkin niistä, suhtauduttiin vakavammin. 24. lokakuuta 1980 Bennewitz otti yhteyttä ilmavoimien erikoistutkintatoimiston (AFOSI) agenttiin, kersantti Richard Dotyyn (jonka edellinen komennuksena oli ollut Ellsworthissa) saatuaan häneltä tiedon tukikohdan turvallisuuspäällikkö majuri Ernest Edwardsilta ja kertoi, että hänellä oli todisteita siitä, että Manzanon aseiden varastoalueella tapahtui jotain mahdollisesti uhkaavaa. Majuri Thomas A. Csehin (tukikohdan tutkintaosaston komentajan) allekirjoittama ”Monikäyttöinen sisäinen OSI-lomake”, päivätty 28. lokakuuta 1980 ja myöhemmin julkaistu tiedonvapauslain nojalla, toteaa:

”26. lokakuuta 1980 SA [erikoisagentti] Doty haastatteli ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksen tieteellisen neuvonantajan, päällikön JERRY MILLERIN, GS-15:n, avustuksella tohtori BENNEWITZiä hänen kotonaan Albuquerquen Four Hills -alueella, joka on Manzanon tukikohdan pohjoisrajan vieressä. (HUOMAUTUS: MILLER on entinen Project Blue Book USAF:n tutkija, joka on määrätty Wright-Pattersonin lentotukikohtaan (W-PAFB), Ohioon, ulkomaisen teknologian osaston [FTD] palvelukseen. Herra MILLER on yksi maan lounaisosan osaavimmista ja puolueettomimmista ilmassa olevien esineiden tutkijoista.) Tohtori BENNEWITZ on tehnyt itsenäistä tutkimusta ilmassa tapahtuvista ilmiöistä viimeiset 15 kuukautta. Tohtori BENNEWITZ esitti myös useita elektronisia tallenteita, joiden väitetään osoittavan Manzanon/Coyote Canyonin alueelta lähtevää voimakasta sähkömagnetismia. Tohtori BENNEWITZ esitti myös useita valokuvia lentävistä esineistä, jotka on otettu Albuquerquen alueella. Hänellä on useita elektronisia valvontalaitteita suunnattuna Manzanoon ja yrittää tallentaa korkeataajuisia sähköpulsseja. Tri BENNEWITZ väittää, että nämä ilmassa olevat esineet tuottavat näitä pulsseja… Analysoituaan tri BENNEWITZin keräämät tiedot herra MILLER kertoi, että todisteet osoittavat selvästi, että jonkinlaisia ​​tunnistamattomia ilmassa olevia esineitä tallentui filmille; ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä siitä, aiheuttavatko nämä esineet uhan Manzanon/Coyote Canyonin alueille. Herra MILLER katsoi, että sähköiset tallenteet eivät olleet vakuuttavia ja ne olisi voitu kerätä useista perinteisistä lähteistä. Alueelta ei ole raportoitu muita havaintoja näiden lisäksi.”

Marraskuun 10. päivänä Bennewitz kutsuttiin tukikohtaan esittelemään löydöksiään pienelle ryhmälle upseereita ja tiedemiehiä. Tasan viikkoa myöhemmin Doty ilmoitti Bennewitzille, että AFOSI oli päättänyt olla jatkamatta asian käsittelyä. Myöhemmin Doty kertoi saaneensa puhelun silloiselta New Mexicon senaattorilta Harrison Schmittiltä, ​​joka halusi tietää, mitä AFOSI aikoi tehdä Bennewitzin väitteiden johdosta. Saatuaan tiedon, ettei tutkintaa ollut suunnitteilla, Schmitt puhui prikaatikenraali William Brooksherin kanssa tukikohdan turvallisuudesta. Seuraavana heinäkuussa New Mexicon toinen senaattori, Pete Domenici, tutki asiaa ja tapasi lyhyesti Dotyn ennen kuin kiiruhti keskustelemaan Bennewitzin kanssa henkilökohtaisesti. Domenici menetti myöhemmin kiinnostuksensa ja hylkäsi asian.

Bennewitz oli myös tietoinen väitetyistä karjan silpomisista, joista oli raportoitu Yhdysvaltojen länsiosissa. Kerran hän tapasi nuoren äidin, joka kertoi hänelle, että eräänä toukokuun iltana 1980, nähtyään kuusivuotiaan poikansa kanssa useita UFOja pellolla ja yhden lähestyessä heitä, he kärsivät hämmennyksestä ja suuntavaistosta, minkä jälkeen he kärsivät jopa neljä tuntia kestäneestä amnesiajaksosta. Bennewitz vei kaksikon Wyomingin yliopiston psykologin R. Leo Sprinklen luokse, joka hypnotisoi heidät ja sai yksityiskohtaisen sieppaustarinan äidiltä ja hajanaisen tarinan pieneltä pojalta. Sieppauksen alkuvaiheessa he havaitsivat avaruusolentojen ottavan vasikan UFOon ja silpovan sen eläimen ollessa vielä elossa poistaen eläimen sukupuolielimet. Äidin mukaan väitetyn kokemuksen aikana heidät vietiin UFOjen avulla maanalaiselle alueelle, jonka hän uskoi olevan New Mexicossa. Hän pakeni hetkeksi vangitsijoiltaan ja pakeni alueelle, jossa oli vesisäiliöitä. Hän katsoi yhteen heistä ja näki ruumiinosia, kuten kieliä, sydämiä ja sisäelimiä, ilmeisesti karjasta. Mutta hän havaitsi myös ihmiskäsivarren, johon oli kiinnitetty käsi. Siellä oli myös ”kaljun pään päälaki”, ilmeisesti yhdeltä kaljulta avaruusolennolta, mutta ennen kuin hän ehti saada varmuutta, hänet raahattiin pois. Hän sanoi, että tankissa olevat esineet ”kauhistuttivat minua, tekivät minut sairaaksi ja pelottivat minut kuoliaaksi” (Howe, 1989). Myöhemmin hän ihmetteli muita tankkeja ja niiden sisältöä.

William Moore ja MJ-12

Myöhään kesällä 1979 William L. Moore oli jättänyt opettajantyönsä pienessä minnesotalaisessa kaupungissa ja muuttanut Arizonaan, missä hän toivoi voivansa jatkaa kirjailijan uraansa. Moore oli vahvasti mukana tutkimassa heinäkuussa 1947 New Mexicossa tapahtunutta ilmeistä UFO-onnettomuutta, tapausta, jonka hän ja Charles Berlitz kertoisivat seuraavana vuonna teoksessaan The Roswell Incident. Muutettuaan lounaaseen Mooresta tuli läheinen Coralin ja James Lorenzenin kanssa Aerial Phenomena Research Organizationista (APRO), ja aikanaan Moorea pyydettiin liittymään APRO:n hallitukseen. Lorenzenit kertoivat hänelle Bennewitzin väitteistä. Jim Lorenzenin mielestä Bennewitz oli ”altis tekemään suuria loogisia hyppyjä epätäydellisen tiedon perusteella” (Moore, 1989a).

Roswellin tapaus julkaistiin kesällä 1980, ja syyskuussa Smithsonian-instituutissa oli määrä pitää UFOja käsittelevä väittelytilaisuus. Moore matkusti Arizonan-kodistaan ​​Washington D.C:hen osallistuakseen väittelyyn ja matkan varrella mainosti uutta kirjaansa radio- ja televisio-ohjelmissa. Seitsemän vuotta myöhemmin antamansa kertomuksen mukaan hänen matkansa aikana alkoi poikkeuksellinen tapahtumasarja.

Hän oli tehnyt radio-ohjelmaa Omahassa ja oli aseman aulassa matkalaukku kädessään matkalla koneeseen, jonka piti lähteä tunnin sisällä, kun vastaanottovirkailija kysyi, oliko hän herra Moore. Hänelle tuli puhelu. Soittaja oli mies, joka väitti olevansa eversti läheisestä Offuttin lentotukikohdasta. Hän sanoi: ”Mielestämme olet ainoa, joka tuntuu tietävän mistä puhuu.” Hän kysyi, voisivatko hän ja Moore tavata ja keskustella asioista lisää. Moore sanoi, että koska hän lähtisi kaupungista muutaman minuutin kuluttua, se ei olisi mahdollista, vaikka hän kirjoittikin miehen puhelinnumeron muistiin.

Moore jatkoi matkaa Washingtoniin. Paluumatkalla 8. syyskuuta hän esiintyi radio-ohjelmassa Albuquerquessa. Poistuessaan studiosta vastaanottovirkailija kertoi hänelle, että hänelle oli puhelu. Soittaja, joka esittäytyi henkilönä läheisestä Kirtlandin lentotukikohdasta, sanoi: ”Luulemme, että olet ainoa, josta olemme kuulleet ja joka näyttää tietävän mistä puhuu.” Moore vastasi: ”Missä olen kuullut tuon aiemmin?”

Pian sen jälkeen Moore ja henkilö, jota hän kutsui nimellä ”Falcon”, tapasivat paikallisessa ravintolassa. Falcon, joka myöhemmin väitettiin (vaikka Moore kiisti tämän) olevan Yhdysvaltain ilmavoimien kersantti Richard Doty, sanoi pukeutuvansa punaiseen solmioon. Tämä ensimmäinen tapaaminen oli alku pitkäaikaiselle suhteelle Mooren (ja vuodesta 1982 lähtien myös hänen kumppaninsa Jaime Shanderan) ja kymmenen hämärän ryhmän jäsenen välillä, joiden väitettiin olevan yhteydessä sotilastiedusteluun ja vastustavan UFO-salailun jatkamista. Tästä vuorovaikutuksesta syntynyt tarina menee näin:

Ensimmäinen UFO-onnettomuus, jossa oli mukana pieniä, harmaaihoisia humanoideja, tapahtui Coronan lähellä New Mexicossa vuonna 1947 (ns. Roswellin tapaus). Kaksi vuotta myöhemmin löydettiin elossa oleva humanoidi, joka pidettiin Los Alamosissa sen kuolemaan asti 1950-luvun alussa. Se nimettiin EBE:ksi, lyhenteeksi sanoista ”extraterrestrial biological entity” (Maapallon ulkopuolinen biologinen olento), ja se oli ensimmäinen kolmesta, jotka Yhdysvaltain hallitus on pitänyt hallussaan siitä lähtien. Ilmavoimien kapteeni, nykyisin eläkkeellä oleva eversti, oli EBE-1:n vakioseuralainen. Aluksi kommunikointi sen kanssa oli lähes mahdotonta, mutta sitten sen kurkkuun implantoitiin puhelaite, jonka avulla se pystyi puhumaan eräänlaista englantia. Kävi ilmi, että EBE-1, joka vastasi avaruusaluksen mekaanikkoa, kertoi tietonsa vierailun luonteesta ja tarkoituksesta.

Vastauksena Roswellin tapaukseen MJ-12 – MJ tarkoittaa ”Majestic” – perustettiin presidentti Harry Trumanin määräyksellä 24. syyskuuta 1947. MJ-12 toimii päätöksentekoelimenä. Project Aquarius on kattoryhmä, jossa kaikki ET-asioita käsittelevät osastot hoitavat erilaisia tehtäviään. Project Sigma hoitaa elektronista viestintää avaruusolentojen kanssa. Se on osa jatkuvaa yhteysprojektia, jota on hoitanut NSA vuodesta 1964 lähtien, sen jälkeen kun avaruusolennot laskeutuivat Hollomanin lentotukikohtaan huhtikuun lopussa samana vuonna.

Yhdeksän avaruusolentojen rotua vierailee Maapallolla. Yksi näistä roduista, pienet harmaaihoiset olennot Zeta Reticulin kolmannelta planeetalta, ovat olleet täällä jo 25 000 vuotta ja vaikuttaneet ihmisen evoluution suuntaan. He auttavat myös muovaamaan uskonnollisia vakaumuksiamme. Jotkut salailun takana olevat tärkeät henkilöt haluavat sen loppuvan ja valmistavat amerikkalaisia muukalaisten läsnäolon todellisuuteen suosittujen viihdeohjelmien avulla, kuten elokuvilla Kolmannen asteen yhteys, jonka huipentuma on ohuesti peitelty versio Hollomanin laskeutumisesta, ja ET.

CIA:n päämajassa Langleyissä, Virginiassa, on paksu kirja nimeltä ”The Bible”, joka on kokoelma kaikista erilaisista projektiraporteista.

Hänen oman kertomuksensa mukaan, jonka hän kertoi vasta vuonna 1989, Moore teki yhteistyötä AFOSI-lähteidensä kanssa – mukaan lukien erityisesti Richard Doty – ja toimitti heille tietoja. He kertoivat hänelle, että Bennewitz herätti huomattavaa kiinnostusta. Moore sai ymmärtää, että hänen osuutensa sopimuksesta oli vakoilla Bennewitzia ja APROa sekä, Mooren sanoin, ”vähemmässä määrin useita muita henkilöitä” (Moore, 1989a). Hän sai tietää, että useat valtion virastot olivat kiinnostuneita Bennewitzin toiminnasta ja halusivat tukottaa hänet väärillä tiedoilla – tiedustelukielellä disinformaatiolla – hämmentääkseen häntä. Moore sanoo, ettei hän ollut yksi disinformaation toimittajista, mutta hän tunsi joitakin heistä, kuten Doty.

Bennewitz oli jo itse alkanut kehitellä paranoidista tulkintaa siitä, mitä hän luuli näkevänsä ja kuulevansa, ja hänelle välitetty disinformaatio perustui tähän. Hänen lähteensä kertoivat hänelle, että Yhdysvaltain hallitus ja pahantahtoiset avaruusolennot ovat solmineet epävakaan liiton hallitakseen planeettaa, että avaruusolennot tappavat ja silpovat paitsi karjaa myös ihmisiä, joiden elimiä he tarvitsevat pidentääkseen elämäänsä, ja että he jopa syövät ihmislihaa. Nevadan ja New Mexicon hallituksen laitosten maanalaisissa tukikohdissa ihmis- ja avaruusolentojen tiedemiehet tekevät yhdessä kauhistuttavia kokeita, kuten luovat sieluttomia androideja ihmisten ja eläinten ruumiinosista. Avaruusolennot sieppaavat jopa yhden amerikkalaisen 40:stä ja istuttavat heihin laitteita, jotka hallitsevat ihmisten käyttäytymistä. CIA:n aivopesu ja muut hallintatekniikat tekevät samaa, muuttaen elämän maapallolla väkivallan ja irrationaalisuuden painajaiseksi. Kuten Moore huomauttaa, se oli ”villimpi scifi-skenaario, jonka kukaan voisi kuvitella”.

Mutta Bennewitz uskoi siihen. Hän tuli yhä pakkomielteisemmäksi ja yritti varoittaa merkittäviä henkilöitä lähestyvästä uhasta näyttämällä valokuvia, jotka hänen mielestään kertoivat ihmisten ja avaruusolentojen toiminnasta Kirtlandin alueella, mutta jotka puolueettomien tarkkailijoiden mielestä kuvasivat luonnollisia kalliomuodostelmia ja muita arkisia ilmiöitä. Lopulta Bennewitz joutui sairaalahoitoon, mutta vapautuessaan hän jatkoi toimintaansa, joka jatkuu edelleen. Pian tämä kammottava skenaario levisi laajemmin UFO-yhteisöön ja sen ulkopuolelle ja keräsi pienen mutta sitoutuneen joukon uskovia. Mutta se tapahtui vasta 1980-luvun lopulla, eikä Bennewitz ollut siitä vastuussa.

Vuonna 1981 Lorenzenit saivat nimettömän kirjeen henkilöltä, joka esittäytyi ”Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjäksi, joka oli määrätty Kirtlandin lentotukikohdan 1550. lentomiehistön koulutus- ja testausosastoon”. ”Lentäjä” kertoi: ”16. heinäkuuta 1980 kello 10.30–10.45 Craig R. Weitzel, siviili-ilmailupartion kadetti Dobbinsin lentotukikohdasta Georgiasta, joka oli vierailulla Kirtlandin lentotukikohdassa New Mexicossa, havaitsi himmeän metallinvärisen UFOn lentävän etelästä pohjoiseen lähellä Pecosta New Mexicossa. Pecosissa on salainen koulutuspaikka 1550. lentomiehistön koulutus- ja testausyksikölle, Kirtlandin lentotukikohta, New Mexico. WEITZEL oli kymmenen muun henkilön kanssa, mukaan lukien USAF:n aktiivipalveluksessa olevat lentomiehistön jäsenet, ja kaikki todistivat havainnon. WEITZEL otti muutamia kuvia kohteesta. WEITZEL meni lähemmäksi UFOa ja havaitsi sen laskeutuvan noin 250 jaardin päähän, luoteeseen koulutusalueesta. WEITZEL havaitsi metallipuvussa olevan henkilön poistuvan aluksesta ja kävelevän muutaman metrin päähän. Henkilö oli aluksen ulkopuolella vain muutaman minuutin. Kun henkilö palasi, alus lähti lentoon kohti luoteista. Kirjeen kirjoittaja sanoi olleensa Weitzelin kanssa, kun UFO lensi heidän yläpuolellaan, mutta hän ei ollut ollut mukana havainnoimassa laskeutumista.

Kirjeessä kerrottiin edelleen, että seuraavan päivän myöhään illalla pitkä, tumma, mustapukuinen ja aurinkolaseja käyttävä mies vieraili Weitzelin luona Kirtlandissa. Muukalainen väitti olevansa ”herra Huck” Sandia Laboratoriesista, joka oli salainen energiaministeriön alihankkija tukikohdassa. Herra Huck kertoi Weitzelille nähneensä jotain, mitä hänen ei olisi pitänyt nähdä, nimittäin salaisen lentokoneen Los Alamosissa, ja vaati kaikki valokuvat itselleen. Weitzel vastasi, ettei hän ollut ottanut yhtään valokuvaa, vaan valokuvaaja oli lentäjä, jonka nimeä hän ei tiennyt. ”Henkilö varoitti Weitzelia, ettei hän saisi mainita havaintoa kenellekään, tai Weitzel joutuisi vakaviin vaikeuksiin”, kirjoittaja jatkoi. ”Kun henkilö oli poistunut Weitzelin huoneesta, Weitzel ihmetteli, mistä henkilö tiesi havainnosta, koska Weitzel ei ollut kertonut siitä kenellekään. Weitzel pelästyi ajatellessaan henkilön esittämää uhkaa. Weitzel soitti Kirtlandin lentotukikohdan turvallisuuspoliisille ja ilmoitti heille tapahtuneesta. He välittivät tapauksen ilmavoimien erityistutkintavirastolle (AFOSI), joka tutkii turvallisuuspoliisin mukaan tällaisia asioita. OSI:n erikoisagentti Dody [sic] puhui Weitzelin kanssa ja otti vastaan ilmoituksen. Dody [sic] hankki myös kaikki UFO:sta otetut valokuvat. Dody [sic] kertoi Weitzelille tutkivansa asiaa. Siihen kaikki tieto tapahtumasta loppui.

Mutta se ei ollut kaikki, mitä kirjeen kirjoittaja halusi sanoa. Hän lisäsi: ”Minulla on kaikki syyt uskoa, että Yhdysvaltain ilmavoimat salaa jotain. Olen tutkinut tätä asiaa pitkään ja tiedän, että siinä on enemmän kuin ilmavoimat kertovat. Olen kuullut huhuja, mutta vakavia huhuja täällä Kirtlandissa, että USAF:lla on Manzano-varastossa, joka sijaitsee Kirtlandin lentotukikohdan syrjäisellä alueella, varastoituna pudonnut UFO. Alue on USAF:n turvallisuusjoukkojen tiukasti vartioima. Olen puhunut kahden Sandia Laboratoriesin työntekijän kanssa, jotka myös varastoivat salaisia esineitä Manzanossa, ja he kertoivat minulle, että Sandia on tutkinut useita UFOja viimeisten 20 vuoden aikana. Yksi, joka syöksyi maahan lähellä Roswellia New Mexicossa 50-luvun lopulla, tutkittiin Sandian tutkijoiden toimesta. Kyseinen alus on edelleen varastoituna Manzanossa.

”Minulla on syytä uskoa, että OSI suorittaa erittäin salaisen tutkimuksen UFO-havainnoista. OSI otti tehtävän hoitaakseen, kun Project Blue Book lopetettiin. Tämän kertoi minulle komentajani, eversti Bruce Purvine. Eversti Purvine kertoi myös, että tutkimus oli niin salainen, että useimmat OSI:n työntekijät eivät edes tienneet siitä. Mutta eversti Purvine kertoi minulle, että Kirtlandin lentotukikohdassa, AFOSI District 17:ssä, on erityinen salainen osasto, joka tutkii havaintoja tällä alueella. He ovat tutkineet myös karjan silpomisia New Mexicossa.”

Vuonna 1985 tutkija Benton Jamison löysi Craig Weitzelin, joka vahvisti nähneensä todellakin UFOn vuonna 1980 ja ilmoittaneensa siitä kersantti Dotylle. Hänen havainto oli mielenkiintoinen, mutta ei niin dramaattinen kuin kirjeessä kuvattu CE3-tapaus: Weitzel näki hopeanvärisen esineen noin 3 000–4 500 metrin korkeudessa. Muutaman minuutin liikkumisen jälkeen, hän kertoi Jamisonille, se ”kiihdytti tavalla, jota et ole koskaan ennen nähnyt” (Hastings, 1985). Hän sanoi myös, ettei tiennyt mitään tapaamisesta kenenkään ”herra Huckin” kanssa.

Joulukuussa 1982 vastauksena Barry Greenwoodin (Citizens Against UFO Secrecy, CAUS) esittämään tietojen julkisuutta koskevaan pyyntöön ilmavoimien erityistutkimusyksikkö (Air Force Office of Special Investigations, OSI) julkaisi kahden sivun pituisen OSI-valituslomakkeen, johon oli leimattu merkintä ”Vain viralliseen käyttöön”. Se oli päivätty 8. syyskuuta 1980 ja sen otsikko oli ”Kirtland AFB, NM, 8.8.–3.9.1980, väitetyt havainnot tunnistamattomista ilmatilan valoista rajoitetulla testialueella”. Asiakirjassa kuvattiin useita UFO-havaintoja Manzano asevarikkoalueella, puolustusministeriön rajoitetun testialueen Coyote Canyon -osassa. Yksi mainituista raporteista oli New Mexicon osavaltiopoliisin 10. elokuuta tekemä havainto UFOn laskeutumisesta. (Myöhemmin Connecticutissa poliisina ja UFO-tutkijana toimiva Larry Fawcett tarkisti asian osavaltion poliisin lähteistä, mutta ei löytänyt mitään mainintaa tällaisesta raportista. Lähteet väittivät, että raportin puuttuminen voi tarkoittaa vain sitä, että tällaista tapausta ei ole koskaan tapahtunut.) Tämän mielenkiintoisen asiakirjan on allekirjoittanut silloinen OSI:n erikoisagentti Richard C. Doty.

Vuonna 1987 vertailtuaan kolmea asiakirjaa (anonyymi kirje APRO:lle, 8. syyskuuta 1980, AFOSI-valituslomake ja väitetty AFOSI-asiakirja, joka on päivätty 14. elokuuta 1980, ja väitti ”taajuushäiriöitä” UFO:sta Kirtlandin alueella), tutkija Brad Sparks päätyi siihen, että Doty oli kirjoittanut kaikki kolme. Vuonna 1989 Moore vahvisti, että Doty oli kirjoittanut kirjeen APRO:lle. ”Pohjimmiltaan se oli ”syötti”, hän sanoo. ”AFOSI tiesi, että Bennewitzillä oli läheiset suhteet APRO:hon tuolloin, ja he olivat kiinnostuneita rekrytoimaan jonkun… APRO:n sisällä… joka voisi antaa heille palautetta Bennewitzin toiminnasta ja viestinnästä. Koska olin APRO:n hallituksen jäsen, joka vastasi erityistutkimuksista vuonna 1980, kirje lähetettiin pian sen jälkeen, kun Weitzelille lähetettiin.” Bruce Maccabeen mukaan Doty myönsi yksityisesti kirjoittaneensa Ellsworth AFB:n asiakirjan perustaen sen todelliseen tapaukseen, jonka hän halusi tuoda julkisuuteen. Doty ei ole kommentoinut julkisesti mitään näistä väitteistä. Moore sanoo, että Doty ”oli melkein varmasti osa [Ellsworthin raporttia], mutta ei siinä ominaisuudessa, että hän olisi ollut vastuussa asiaan liittyvien asiakirjojen luomisesta” (Moore, 1989a).

Doty oli myös lähde väitettyyn AFOSI-viestintään, joka oli päivätty 17. marraskuuta 1980 ja jonka oli määrä tulla tunnetuksi ”Aquarius-asiakirjana”. Väitetysti lähetetty AFOSI:n päämajasta Bolling AFB:stä Washington DC:ssä AFOSI District 17:n toimistoon Kirtlandiin, siinä mainitaan lyhyesti ja salaperäisessä muodossa analyysit UFO-elokuvan filminegatiiveista, joka on ilmeisesti otettu edellisessä kuussa. UFO-yhteisön kautta levinneen version toiseksi viimeisessä kappaleessa todetaan: ”Yhdysvaltain ilmavoimat eivät enää ole julkisesti aktiivisia UFO-tutkimuksessa, mutta ne ovat edelleen kiinnostuneita kaikista UFO-havainnoista ilmavoimien laitosten ja testialueiden yläpuolella. Useat muut hallituksen virastot, NASA:n johdolla, tutkivat aktiivisesti [sic] laillisia havaintoja salaisella peitetarinalla…. YKSI TÄLLAINEN SALAISUUS ON UFO-ILMOITUSKESKUS NUFORC, US COAST AND GEODETIC SURVEY, ROCKVILLE, MD 20852, NASA SUODATTAA HAVAINTOJEN TULOKSET SOPIVILLE SOTILASOSASTOLLE, JOTKA OVAT KIINNOSTUNEITA KYSYMYKSEN KOHTEESTA. YHDYSVALTAIN HALLITUKSEN VIRALLINEN POLITIIKKA JA PROJEKTI AQUARIUSIN TULOKSET OVAT [sic] EDELLEEN SALAISIA, EIKÄ NIITÄ LEVITETÄ [sic] VIRALLISTEN TIEDUSTELUKANAVIEN ULKOPUOLELLE, JA NIIDEN KÄYTTÖ OIKEUS ON RAJOITETTU ‘MJ TWELVE’ -RYHMÄLLE.”

Tämä on ensimmäinen maininta ”MJ-12”:sta väitetyssä virallisessa hallituksen asiakirjassa. Moore kuvailee sitä ”esimerkiksi Bennewitzin tapauksen yhteydessä tuotetusta disinformaatiosta. Asiakirja on uudelleen kirjoitettu versio todellisesta AFOSI-viestistä muutamilla väärillä lisäyksillä”. Mooren mukaan merkittävimpiä lisäyksiä ovat vääriä viittauksia US Coast and Geodetic Survey -tutkimukseen ja NASAan, jonka hän sanoo olevan NSA (National Security Agency) alkuperäisessä muodossaan.

Mooren mukaan Doty sai asiakirjan ”suoraan kaukokirjoittimesta” (Moore, 1990) ja näytti sen Moorelle melkein välittömästi. Myöhemmin Doty sai sen, jonka väitettiin olevan kopio siitä, mutta Moore huomasi, että se ei ollut aivan sama; siihen oli lisätty materiaalia. Doty sanoi haluavansa Mooren antavan manipuloidun kopion Bennewitzille. Moore ei halunnut osallistua tämän epäilyttävän asiakirjan levittelyyn, joten hän piti sitä hallussaan jonkin aikaa ja oli sitten lopulta huolissaan siitä, että hänen kehittämänsä lähteet, jotka kertoivat hänelle Yhdysvaltain hallituksen väitetystä vuorovaikutuksesta EBE:n kanssa, kuivuisivat, jos hän ei tekisi yhteistyötä. Joten lopulta hän antoi asiakirjan Bennewitzille, mutta kehotti häntä olemaan julkistamatta sitä. Bennewitz suostui ja piti lupauksensa.

Syyskuussa 1982 Moore tiesi kolmesta asiakirjakopiosta: yksi oli Bennewitzillä, yksi Moorella tallessa ja yksi, joka hänellä oli salkussaan matkalla, jonka hän teki tuossa kuussa tavatakseen jotakuta San Franciscossa. Hän tapasi miehen aamulla ja iltapäivällä joku murtautui hänen autoonsa ja varasti hänen salkkunsa. Neljä kuukautta myöhemmin asiakirjan kopio ilmestyi UFOista kiinnostuneen New Yorkin lakimiehen käsiin, ja pian asiakirja levisi laajasti. Moorella itsellään ei ollut juurikaan sanottavaa aiheesta, kunnes hän piti kiistanalaisen ja räjähtävän puheen Mutual UFO Networkin (MUFON) vuotuisessa konferenssissa Las Vegasissa vuonna 1989.

Vuoden 1982 lopulla, hän sanoo, ”yhdessä niistä monista ystävällisistä keskusteluista, joita minulla oli Richard Dotyn kanssa”, Moore mainitsi tutkivansa vanhaa (ja näennäisesti diskreditoitua) tarinaa, jonka mukaan UFO oli syöksynyt Azteciin, New Mexicoon, vuonna 1948. Tämä tarina oli Frank Scullyn Behind the Flying Saucers -kirjan aiheena vuonna 1950. (Mooren pitkä selostus tapauksen tutkimuksestaan, jota hän piti monimutkaisena huijauksena, ilmestyi vuoden 1985 MUFON-symposiumin käsittelyyn.) Doty sanoi, ettei ollut koskaan kuullut tarinaa ja pyysi lisätietoja ja teki muistiinpanoja Mooren puhuessa.

10. ja 11. tammikuuta 1983 CAUS:n johtaja, asianajaja Peter Gersten tapasi Dotyn New Mexicossa. Tapaamisia oli kaksi, ensimmäiseen osallistuivat myös Moore ja sanfranciscolainen televisiotuottaja Ron Lakis, toiseen vain Gersten. Ensimmäisessä tapaamisessa Doty oli varovainen lausunnoissaan. Toisessa tapaamisessa hän puhui avoimesti siitä, mikä oli ilmeisesti poikkeuksellinen salaisuus. Hän sanoi, että Ellsworthin tapaus oli AFOSI:n ja FBI:n tutkinnan kohteena ja että siihen liittyi ydinaseita. National Enquirer -lehden tutkimus, jossa oli päätelty tarinan olevan valheellinen, oli ”amatöörimäinen”. Ainakin kaksi siviiliä, maanviljelijä ja apulaisseriffi, olivat olleet mukana, mutta heitä oli varoitettu olemaan puhumatta asiasta. Hallitus tietää, miksi UFOt ilmestyvät tietyissä paikoissa, Doty sanoi, mutta hän ei halunnut tarkentaa asiaa. Hän lisäsi kuitenkin, että ”ne ovat epäilemättä avaruusolentoja” (Greenwood, 1988) ja tulevat 50 valovuoden päästä Maata.

Hän tiesi ainakin kolmesta UFO-onnettomuudesta, Roswellin tapauksesta ja kahdesta muusta, joista toinen tapahtui 1950-luvulla ja toinen 1960-luvulla. Ruumiit oli löydetty. Vuonna 1966 tapahtui näyttävä tapaus, joka muistutti elokuvan Kolmannen asteen yhteys lopussa kuvattua tapahtumaa. NSA oli mukana viestinnässä avaruusolentojen kanssa; hanketta kutsutaan nimellä Project Aquarius. UFO-organisaatioiden sisällä hallituksen vakoojat keräävät tietoa ja levittävät disinformaatiota. Doty keskusteli Aquarius-asiakirjasta ja sanoi, että todella tärkeitä asiakirjoja on mahdotonta saada ulos asianmukaisista tiedostoista. Jotkut asiakirjat on suojattu siten, että ne hajoavat viiden sekunnin kuluessa altistumisesta ilmalle. Nämä asiakirjat kertovat Yhdysvaltain hallituksen ja avaruusolentojen välisistä sopimuksista, joiden mukaan jälkimmäiset voivat vapaasti suorittaa eläinten silpomisia (erityisesti karjaa) ja laskeutua tiettyyn tukikohtaan vastineeksi tiedoista edistyneestä UFO-teknologiasta. Doty väitti myös, että viihdeteollisuuden avulla amerikkalaisia valmistellaan hyväksymään todellisuus, jossa hyväntahtoiset olennot muilta planeetoilta vierailevat Maapallolla.

Keskustelun aikana Doty kysyi Gersteniltä: ”Mistä tiedät, etten ole täällä antamassa sinulle väärää tietoa tai ohjelmoinnin mukaista tietoa, tietäen että aiot levittää sitä eteenpäin?” (Howe, 1989).

**********************************************
* THE U.F.O. BBS - http://www.ufobbs.com/ufo *
**********************************************

 

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

AFOSI-agentti Richard Dotyn räjähtävät paljastukset Steven Greerin haastattelussa

Kommentoi

kirjoittanut Joseph Burkes LT

Lääketieteen tohtori Steven Greerin 95-minuuttinen Richard Dotyn haastattelu, joka on editoitu ”Unacknowledged”-dokumenttia varten. Linkki videoon on tämän tekstin lopussa.

Richard Dotyn ja Steven Greerin haastattelu, osat 1-4

Elokuussa 2016 Richard Doty, eläkkeellä oleva kersantti, joka työskenteli ilmavoimien erityistutkintatoimistossa (AFOSI) 1980-luvulla, antoi syvähaastattelun CSETI:n johtajalle Steven Greerille. Kyseessä on todella räjähdysherkkää tietoa, joka vahvistaa monet UFO-yhteisön epäilyt Yhdysvaltain hallituksen toiminnasta, kuten

1. lentävien lautasten tutkimukset,

2. median korruptio sen suojellessa ilmavoimien salaisia projekteja,

3. Cash-Landrumin UFO-tapauksessa heidän aiheuttamat vammat siviileille takaisinmallinnetulla UFO-aluksella, sekä kaikkein tärkeimpänä valtion suunnitelmat

4. false flag -operatioille, jonka tarkoitus on lavastaa hyökkäys, jolla syytetään UFOja lentäviä älyjä.

Mielestäni herra Dotyn tärkeä todistus on todennäköisesti yhdistelmä täsmällistä tietoa ja huolellisesti laadittua disinformaatiota, jonka tarkoituksena on suojella meneillään olevien erikoisohjelmien salaisuuksia. Tätä hallittujen osittaisten paljastusten mallia on käsitelty yksityiskohtaisesti Grant Cameronin vuonna 2017 ilmestyneessä kirjassa ”Managing Magic” ja monissa luennoissa ja haastatteluissa, joita hän on pitänyt tästä aiheesta. Grant Cameronin analyysin mukaan Richard Dotyn kaltaisilta sisäpiiriläisiltä tulevat tärkeät paljastukset ovat osa kriittisen tärkeää siedätysohjelmaa, joka perustuu Yhdysvaltain toimeenpanevaan hallintoon. Tällaisia pyrkimyksiä on toteutettu vuosikymmeniä. Tehtävänä näyttää olevan valmistaa Yhdysvaltain kansaa ja maailmaa siihen, että emme ole yksin.

Mielestäni niin sanottujen ”kontrolliryhmien” sisällä on käyty kiivasta kamppailua vuosikymmenien ajan. On voimia, jotka vastustavat kaikenlaista paljastamista, joka lopulta johtaa kehittyneen niin sanotun ”vapaan energian” integroimiseen siviiliteknologiseen kulttuuriimme. Planeettamme suurimman teollisuudenalan, hiilen, maakaasun ja öljyn imperiumin, uhkaaminen ei ole kevytmielisille. Näemme kuitenkin viimeisimmän osittaisten paljastusten luvun myötä, jota hoitelee Tom Delongen ”To the Stars Academy”, että sotateollisen tiedustelukompleksin merkittävät johtajat ovat astumassa esiin varjoista. Hänen lehdistötilaisuutensa lokakuussa 2017 paljasti, että valvontaryhmien vastustuksesta huolimatta on tehty päätös jatkaa siedätysprosessia. Epäilen vahvasti, että Richard Dotyn suorasukaiset huomautukset ovat korkeiden hallituksen virkamiesten hyväksymiä ja ovat osoitus siitä, että tärkeitä uusia osittaispaljastuksia on tulossa.

Seuraavassa ovat muistiinpanoni tohtori Greerin ja Richard Dotyn haastattelun kuuntelusta. Muokattu transkriptio pienestä osasta heidän keskusteluaan sisältyy myös tohtori Greerin vuonna 2017 julkaistuun kirjaan ”Unacknowledged”.

Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 1

Useita kuukausia sen jälkeen, kun hän aloitti Kirtland AFB:ssä, kersantti Doty sai tiettävästi tiedon erikoisohjelmasta, joka koski Yhdysvaltain hallituksen tutkimusta Maan ulkopuolisten vierailuista. UFOjen tutkiminen vei arviolta 60 prosenttia hänen työajastaan. Hän kertoi myös tekevänsä muunlaisia tutkimuksia, jotka eivät liittyneet UFO-ilmiöihin.

Hän kertoi saaneensa briiffauksen hankkeesta kesällä 1979.

Alkuperäisessä tiedotustilaisuudessa häneltä edellytettiin erityistä pääsyä koskevaa turvallisuusselvitystä.

Tiedottaja oli ilmavoimien eversti Washingtonista. Myös useita muita agentteja perehdytettiin tuolloin.

Doty kieltäytyi antamasta everstin nimeä. Tiedotustilaisuus alkoi tiettävästi Yhdysvaltain historialla, jossa käsiteltiin Maan ulkopuolisten olentojen kanssa tekemisiä. Roswellin maahansyöksy tapahtui oikeasti Coronan kaupungin lounaispuolella New Mexicossa. Toinen putoamispaikka löydettiin myöhemmin hyvin syrjäisestä paikasta lännessä, jota kutsutaan nimellä Magdalena. Tämä tapahtui vuonna 1949.

Hänen tiedotustilaisuutensa aikana näytettiin salainen elokuva kesäkuun lopulla 1947 alkaneista pudonneiden lentävien lautasten noutotoimista. Muukalaisruumiita väitettiin löytyneen avaruusalusten löytöpaikoilta yhdessä yhden elävän ET:n kanssa, joka oli miespuolinen. Niitä kutsuttiin EBENeiksi, joka käsittääkseni tarkoittaa Maan ulkopuolisia biologisia entiteettejä. Olento meni aluksi Kirtlandin ilmavoimien tukikohtaan ja sitten Los Alamosiin, jossa se tiettävästi kuoli vuonna 1952. Useat kuolleista ET:stä jäädytettiin. Richard Doty kuvaili alusta soikeaksi tai munan muotoiseksi, ei lautasen muotoiseksi. Osa vuoden ’47 onnettomuudessa olleista ”olennoista” oli vakavasti vahingoittunut. Kahden kerrotaan olleen melko ehjiä. Eläkkeelle jäänyt kersantti ei puhunut ruumiinavauksesta.

Muukalaisilla ei ollut korvia, nenät olivat painaumia ja silmät olivat suuret. Ne näyttivät alastomilta, mutta todellisuudessa niillä oli päällään ohuita, tiukasti istuvia pukuja. Niillä oli neljä sormea eikä peukaloita, ja jokaisessa sormessa oli imutyyppisiä rakenteita. Yhdellä oli kypärä tai päälaite, jonka avulla oli oletettavasti mahdollista kommunikoida joko aluksen tai jonkun muun kanssa. Toinen laite, jonka väitettiin löytyneen, oli suorakulmainen esine, joka näytti olevan tehty jonkinlaisesta ”pleksilasista”. Vasta vuosia myöhemmin hallituksen tiedemiehet saivat selville, että kyseessä oli energialaite.

Vuoden 1979 AFOSI:n tiedotusfilmissä väitettiin myös näytetyn vuoden 1949 talteenotto Horse Mesassa (Magdalena). Uskottiin, että tämä alus putosi samaan aikaan kuin vuoden 1947 alus, mutta sen syrjäisen sijainnin vuoksi se löydettiin vasta, kun eräs karjankasvattaja törmäsi siihen. Ruumiista ei ollut paljon jäljellä. Alus oli muodoltaan täsmälleen samanlainen soikea kuin vuoden 1947 alus, ja hylkyä tarkastelemalla oli selvää, että niissä oli samanlaisia vaurioita. Hän totesi, että jos verrataan näiden kahden aluksen piirroksia, ne olivat samankokoisia, 35 x 42 jalan kokoisia. Entinen AFOSI:n aliupseeri sanoi, että EBEN selitti luultavasti, miten ne olivat syöksyneet maahan, mutta Doty ei ollut saanut tästä tietoa. Ehkä salamamyrskyillä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Armeija päätteli, että niiden oli täytynyt törmätä toisiinsa. Mitään varmaa selitystä ei annettu sille, miten tämä oli voinut tapahtua.

On ymmärrettävää, että hylky ja ruumiit olivat intensiivisten tieteellisten tutkimusten kohteena. Kersantti Doty sanoi, että Wright Pattersonin lentotukikohta oli paras paikka selvittää asioita, ja sinne materiaali päätyi. Aluksessa ei ollut helposti havaittavia hallintalaitteita tai ilmailutekniikkaa, mutta ajan mittaan tutkijat saivat lopulta selville melko paljon. He kuulemma havaitsivat, että olennot laittoivat kätensä ohjaimiin ja pystyivät sitten kuulokkeiden kautta lentämään muukalaisajoneuvoja. Myöhemmin uransa aikana hän väitetysti luki Washingtonissa asiakirjan, jossa puhuttiin suorakulmaisesta lasinmuotoisesta levystä, joka oli mukana energiantuotanto-/voimansiirtojärjestelmässä. Magdalenan UFOssa oli suurempi energialaite kuin Coronan onnettomuuspaikalla. Suuremman laitteen teho oli täysin riippuvainen siihen kytketystä kuormasta. Tämä laite pystyi oletettavasti tuottamaan niin vähän virtaa kuin vaikkapa taskulamppu tarvitsi tai niin paljon kuin kokonaisen kaupungin energiantarve. CSETI:n johtaja kysyi, olivatko yhdysvaltalaiset tutkijat koskaan jäljentäneet kyseistä laitetta. Doty vastasi, ettei hän koskaan saanut virallista vahvistusta siitä, että näin oli tapahtunut, mutta hän oli varma, että se oli onnistunut.

Haastattelun aikana Richard Doty kertoi kielteisen arvionsa monista UFOjen siviilitutkijoista. Hän valitti, että kukaan heistä ei ole koskaan saanut tarinaa oikein. Hänen mielestään ”inhottavaa” näissä tutkijoissa oli tapa, jolla he ”disinformoivat itseään”. Kersantti Doty huomautti, että heillä ei ole turvallisuusselvityksiä, he eivät ole koskaan työskennelleet tiedusteluyhteisölle ja suuri osa heidän kirjoittamistaan on kolmannen ja neljännen käden tarinoita. Hän sanoi, että esimerkkinä tästä on se ”tosiasia”, että siviiliufotutkijat väittävät Roswellin onnettomuuden tapahtuneen heinäkuussa 1947, vaikka hänen mukaansa se tapahtui todellisuudessa kesäkuussa ja siivous jatkui heinäkuulle.

Doty kertoi tohtori Greerille, että aiemmin hän on yrittänyt mennä UFO-konferensseihin selventämään ihmisille asioita, mutta osallistujat eivät ole halunneet kuulla, mitä hänellä on sanottavaa. Tietenkin se, että Doty on ollut mukana levittämässä disinformaatiota 1980-luvulla Linda Moulton Howen ja Paul Bennewitz -paran kaltaisille tutkijoille, voi selittää sen, miksi herra Dotyn selityksiä ei otettu hyvin vastaan menneinä vuosikymmeninä, ja näyttää siltä, etteivät tunnetut ufologit ota niitä hyvin vastaan nykyäänkään. Tohtori Greerin haastattelunsa jälkeen marraskuussa 2017 Doty soitti Linda Moulton Howen Internet-radio-ohjelmaan ja useita kuukausia myöhemmin vuonna 2018 eläkkeellä oleva tiedustelu-upseeri oli Jimmy Churchin ohjelmassa. Kuunnellessani Jimmy Churchin, Linda Moulton Howen ja Richard Dolanin vastausta, jossa analysoitiin Dotyn hämmästyttäviä paljastuksia myöhemmässä ohjelmassa, sain vaikutelman, etteivät he tienneet, mitä tehdä Dotyn mahdollisesti hyvin salassa pidettävien tietojen julkistamisesta.

Meidän ei pitäisi koskaan unohtaa kersantti Dotyn valitettavaa sekaantumista Paul Bennewitzin asioihin. Hän oli menestyvä insinööri-yrittäjä, joka asui Kirtland AFB:n vieressä, jossa kersantti Doty oli sijoitettuna. Tiedemies oli innokas UFO-fani ja nauhoitti tukikohdan yläpuolella olevia valoja, joita hän luuli UFOiksi. Hän nauhoitti myös joitakin outoja radiosignaaleja, jotka hän uskoi olevan avaruusolentojen viestintää. Se, mitä hän todennäköisesti nauhoitti, oli todisteita Yhdysvaltojen kehittyneestä sotilasteknologiasta ja todennäköisestä vilpittömässä mielessä tapahtuvasta lentävien lautasten toiminnasta, jotka mahdollisesti seurasivat tällaista Yhdysvaltojen teknologiaa. Isänmaallisena kansalaisena hän toi havaintonsa AFOSI:n tietoon, ja tämä käynnisti monimutkaisen juonen, jossa Bennewitzille syötettiin järjestelmällisesti väärää tietoa maanalaisista avaruusolentotukikohdista. Nämä valheet yhdistettynä Bennewitzin jo ennestään olemassa olevaan pahojen avaruusolentojen pelkoon vaikuttivat osaltaan hänen henkiseen epävakauteensa. Lopulta hänestä tuli niin vainoharhainen, että hän sai hermoromahduksen, jonka vuoksi hän joutui sairaalahoitoon. Tätä tarinaa on kuvattu yksityiskohtaisesti Greg Bishopin vuonna 2006 julkaistussa kirjassa ”Project Beta”.

Palataan nyt herra Dotyn ja tohtori Greerin haastatteluun. Eläkkeellä oleva tiedusteluagentti sanoi, että eversti keskittyi tiedotustilaisuudessa ET-alusten aiheuttamaan uhkaan. Yhdysvaltain armeija halusi tietää, mitä avaruusolennot tavoittelevat. Tekivätkö ne tiedustelua ennen hyökkäystä? Osoittiko niiden ilmestyminen uraanikaivosten ylle, että heillä oli pulaa mineraaleista. Everstin henkilökohtainen mielipide oli, että niiden ensimmäinen ilmaantuminen johtui Yhdysvaltain ydinräjähdyksistä 1940-luvulla. Ehkä niillä ei ollut sellaista asetta ja ne olivat niiden aseiden perässä. Ydinaseiden turvallisuus ja vastavakoiluoperaatiot olivat AFOSI:n päävastuualuetta, ja Dotyn kaltaiset agentit tekivät isänmaallisen velvollisuutensa puolustaessaan maansa armeijaa.

Ensimmäisen osan loppu.

Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 2

Elokuussa 2016 Richard Doty, eläkkeellä oleva kersantti, joka työskenteli ilmavoimien erityistutkintatoimistossa (AFOSI) 1980-luvulla, antoi syvähaastattelun CSETI:n johtajalle Steven Greerille. Haastattelu, joka on ostettavissa Internetistä DVD:nä. Muokattu transkriptio pienestä osasta heidän keskusteluaan sisältyy myös tohtori Greerin vuonna 2017 julkaistuun kirjaan ”Unacknowledged”.

Eläkkeellä oleva ilmavoimien erityistutkimusviraston agentti Richard Doty kuvaili tohtori Greerille neljää erilaista ET:tä. Doty ja muut agentit, jotka luettiin erikoispääsyohjelmaan, eivät tiettävästi koskaan saaneet tietää, miten armeija sai kuvia olennoista, jotka eivät liittyneet vuoden 1947 Roswellin tapaukseen. Yhdellä lajilla väitetään olleen kaksi kättä kummassakin käsivarressa. Ne olivat noin 5-6 jalkaa pitkiä Toinen tyyppi, jonka raportoitiin olleen hyvin pitkä ja laiha, sen pitkät käsivarret ulottuivat polviin asti, ja sillä oli tavalliset kädet. Tämä laji näytti pintapuolisesti ihmiseltä, mutta sillä oli kissan näköiset silmät eikä karvoja. Kolmas ryhmä näytti samankaltaiselta kuin Roswellin onnettomuuspaikalta löydetyt EBENit (ET Biological Entities), mutta tällä kolmannella ryhmällä oli isompi ruumis. Dotyn mukaan tämän tyypin todettiin myöhemmin olevan EBENien geneettisesti muokkaama. Tiedottaja ei väitetysti antanut mitään tietoja siitä, miten tämä oli todettu.

Rick Doty kuvaili sitten eri tyyppisiä aluksia, jotka oli otettu talteen. Yksi tyyppi oli pieni yksipaikkainen ja mahdollisesti tiedustelualus. Doty kertoi tohtori Greerille, että heille näytetyn elokuvan ensimmäinen osa sisälsi kuvia 1940- ja 50-luvuilta. Myöhemmissä osissa näytettiin ajankohtaisempia tapahtumia. Yksi alus näytti aivan McMinnvillen lentävän lautasen kaltaiselta. Toinen oli sikarin muotoinen alus ja sitten oli leveä lautanen, joka näytti topilta, jolla lapset leikkivät.

Eläkkeellä oleva AFOSI-agentti Doty totesi, että he pyysivät tiedotustilaisuuksia, kun heille annettiin uusia tehtäviä. Yksi hänen merkittävimmistä tapauksistaan koski ilmavoimien tiedemiestä, joka kuoli vuonna 1981. Kyseisellä henkilöllä oli vanha käsivarren jalkakaappi täynnä kuvia, joissa näytettiin ruumiinavauksia, joissa oli otettu elimiä muukalaisten ruumiista. Heillä oli kuulemma sydän ja keuhkot, jotka osoittautuivat yhdeksi elimeksi. Väitetään, että heillä oli useita vatsoja. Saatuaan tämän materiaalin haltuunsa Doty sanoi, että hän salasi sen välittömästi. Ilmavoimien patologian instituutin lääkäri vahvisti, että kuvat olivat peräisin Corona/Roswellin onnettomuudessa olleista ruumiista.

Muita löydöksiä olivat muun muassa aivot, joissa oli 11 lohkoa, ja selkärangan ja aivojen kohdalla oli kaksi sipulia. Näköhermot kulkivat useisiin eri osiin aivoja.

Kaikki yksiköt olivat miehiä. Jokaisella oli sukurauhanen, mutta ei penistä.

Jalkalihakset olivat erittäin jäntevät, minkä uskottiin antavan niille enemmän voimaa. Korvia ei ollut, ja kuuloelimenä oli vain pieni sipuli.

Näillä EBENeillä ei ollut äänihuulia. Se, joka selvisi hengissä, kommunikoi kuulemma aluksi viittomakielellä. Lopulta leikkaushenkilökunta keksi keinon antaa hänelle äänihuulet. Kersantti Doty totesi, ettei häntä koskaan perehdytetty telepatiaan. Vuosia myöhemmin hän sai tietää, että ilmavoimien kapteeni, joka oli sekä koulutettu kielitieteilijä että tiedustelu-upseeri, eli EBENin kanssa, kunnes olento kuoli.

Rick Doty kertoi tohtori Greerille, että Yhdysvaltain armeijan UFO-projektin keskipisteessä oli puolustustiedustelupalvelu DIA. Kaikki AFOSI:n raportit päätyivät DIA:lle. Tom Mack oli tiettävästi yksi DIA:n projektipäälliköistä. Näillä vastavakoiluohjelmilla oli eri nimet. Sotilaalliset koodinimet olivat foneettisia. Q tarkoitti Quebeciä, sitten piirin numero, sitten tapausnumero. Q district17 oli Kirtlandin numero. Yksi hämmästyttävä tapaus tapahtui tiettävästi talvella 1984 strategisen ilmavoimien komentokeskuksen (SAC) tukikohdassa Peasessa, New Yorkissa.

Muukalaisaluksen väitetään laskeutuneen tukikohtaan. Bunkkerissa oleva ydinase purettiin, mutta mitään ei varastettu. Tutkijat löysivät hyvin outoja sormenjälkiä, jotka eivät olleet ihmisen vaan pikemminkin neljän käden sormenjälkiä. Jotkin tapaukset olivat ilmeisesti häiritsevämpiä kuin pelkkä UFOjen lentely. Kersantti Doty kuvaili yksityiskohtaisesti tapahtumia, jotka tapahtuivat hänen ollessaan sijoitettuna Kirtlandin Manzanon asevarastoon. outoja valoja Coyote Canyonissa, jotain laskeutui. Linda Moulton Howen ja John Burroughsin myöhemmässä haastattelussa Doty kuvaili näitä tapahtumia yksityiskohtaisemmin.

Tohtori Greerille paljastettiin joitakin hyvin tärkeitä ja outoja näkökohtia Bennewitzin tapauksesta, jotka eivät kuitenkaan näy Howe/Burroughs Doty -haastattelun YouTube-tallenteella.

Doty kuvaili Bennewitzin kodissa tapahtuneita erittäin outoja tapahtumia. Doty (D) kuvaili, että hänellä oli erittäin ystävälliset suhteet Paul Bennewitziin (PB), joka kutsui hänet ja toisen tiedustelu-upseerin kotiinsa eräänä talvi-iltana 1980-luvulla. He istuivat olohuoneessa, jossa oli korkeat katot, ja kuuntelivat PB:n puhuvan siitä, mitä hän oli saanut selville radiolähetysten seurannasta ja UAP-havainnoista Kirtlandin ympäristössä. Kattovalaisimet olivat pois päältä ja vain pöytävalot paloivat. Kello oli 21.00, ja D näki pallon leijuvan katon yhdessä kulmassa. Se oli valopallo, jonka ympärillä oli pieniä kipinöitä. D katseli sitä jonkin aikaa ja töytäisi sitten toista paikalla ollutta upseeria varoittaakseen häntä. Molemmat katselivat palloa eivätkä sanoneet Paulille mitään. Sitten se alkoi liikkua ja Paul näki sen ja sanoi: ”No siinä se on”. Niinpä he kaikki katselivat sitä noin 20 sekuntia. Lopulta se palasi siihen kohtaan, jossa he olivat sen ensin nähneet, ja se katosi.

Jerry, toinen tiedustelu-upseeri, luuli kuulemma, että Paul oli luonut pallon. Jerry kohtasi Paulin ja kysyi: ”Mitä sinä juuri teit?”. PB vastasi: ”En tehnyt mitään.” Jerry oli myös tiedemies ja kysyi, voisiko hän katsoa ympärilleen ja tarkistaa asiat. PB sanoi hänelle: ”Mene vain”. Niinpä Jerry katseli ympäri taloa, meni Paulin huoneeseen eikä löytänyt mitään. PB sanoi heille: ”Se on heidän tiedustelunsa. Näin he pitävät minua silmällä.”

Muutamaa viikkoa myöhemmin kaksi poliisia oli jälleen hänen talossaan ilman PB:n läsnäoloa.” Monet sanoivat, että ”me murtauduimme sisään”, mutta ”hän antoi minulle avaimen”. PB: ”jos haluatte joskus mennä sinne, tässä on avain.”

”Emme saaneet mitään etsintälupia tai mitään… ja menimme sinne. Tällä kertaa näimme todella pienen pallon, paljon pienemmän kuin se toinen, ja näimme sen polttavan seinään reiän, joka kulki huoneesta toiseen.”

He kertoivat siitä PB:lle, ja kun he muutaman viikon kuluttua palasivat takaisin, palojälki oli yhä siellä.

”Aluksi luulimme, että Paul näkee harhoja, mutta mitä enemmän tutkin asiaa, siinä oli jotain perää. Hän todella kuvasi avaruusolentoja.” Ei niinkään olentoja, vaan enemmänkin niiden tiedustelua.”

PB oli kuulemma ottanut ”koko joukon värillisiä kuvia”. D sanoi, ”jos saat lisää, älä kehitä niitä”.

Niinpä Doty vei kehittämättömän filmin tukikohdan turvalliseen valokuvauslaboratorioon, jossa filmi kehitettiin. D:n kerrottiin seuranneen, kun teknikot kehittivät vedokset. Joidenkin väitettiin esittävän soikeita aluksia, jotka lensivät lentokentälle laskeutuvien lentokoneiden yläpuolella. Nämä olivat rakenteeltaan yksityiskohtaisia aluksia, joissa oli muun muassa tukijalkoja, ja yhdestä aluksesta lähti sininen jälki, joka viittasi jonkinlaiseen käyttövoimamekanismiin. Ne olivat tiettävästi suunnilleen samankokoisia kuin Coronan onnettomuudessa olleet ajoneuvot. Sormenjäljet lähetettiin kuulemma komentoketjussa, eikä Doty nähnyt niitä enää koskaan. PB ei tiettävästi koskaan toimittanut heille videokuvaa, mutta yhden hän sai nähdä eräältä eläkkeellä olevalta ilmavoimien lentäjältä, josta oli tullut innokas luontokuvaaja. Doty kuvaili sitä ”Placitas-videoksi”. Se oli 28 sekuntia pitkä, ja kamera ja filmi lähetettiin päämajaan Bolding AFB:hen ja sieltä edelleen NSA:han. Lentäjä sai myöhemmin hallitukselta shekin, joka kattoi videokameran kustannukset. Eläkkeelle jäänyt upseeri halusi videon takaisin, mutta sitä ei annettu hänelle, koska se oli salainen.

Ainoa syy, miksi D tiesi, että se päätyi NSA:lle, oli se, että hän liittyi eläkkeelle jääneiden tiedustelu-upseerien ryhmään, ja vuosia myöhemmin tapahtuman jälkeen eräs hänen upseeritovereistaan kertoi hänelle siitä. He ovat ”tiivis” ryhmä ja kokoontuvat joka vuosi. D sanoi, että viimeisistä 25 kokouksesta D on kuulemma osallistunut noin 20:een. Tavallisesti ne ovat juuri ennen Loftonin UFO-kokouksia tai niiden jälkeen. Muille upseereille kerrottiin ohjelmista, joissa D ei ollut mukana.

D sanoi, että vuosina 1994-95 hän tapasi eläkkeellä olevan NSA:n upseerin, joka kertoi hänelle: ”Olen aina halunnut tavata sinut, koska olimme yhdessä samassa jutussa.” Hän sanoi, että hän oli aina halunnut tavata sinut, koska olimme yhdessä samassa jutussa.

D vastasi: ”Mikä tapaus se oli?”. Vastaus: PB:n tapaus. NSA siis haastatteli myös häntä, emmekä me AFOSI:ssa tienneet siitä.”

Kommenttini:

Näin ollen useat virastot työskentelivät samojen tapausten parissa, mutta ne eivät välttämättä tehneet yhteistyötä keskenään, koska nämä vakautus- ja assosiaatioprosessit olivat luonteeltaan erittäin salaisia. NSA tutki tiettävästi myös yhtä sieppaustapausta, josta D oli kuullut.

Eräänä talviyönä, kun D vieraili PB:ssä, hänen isäntänsä sanoi. Näetkö tuon talon kadun toisella puolella.

Jerry oli siellä heidän kanssaan.

”Yläkerran ikkunassa oli valoja?”

D: “Kyllä.”

PB: “Niiden ei pitänyt olla siellä. Se talo on tyhjillään.”

Doty totesi, että hän oli aseistettu ja meni kadun toiselle puolelle ja nuuski kiinteistöä. Hän väitti löytäneensä kaksi ajoneuvoa pysäköitynä takapihalle piiloon. D sai rekisterinumerot. Hän ajatteli, että ne ehkä kuuluivat ihmisille, jotka olivat ostamassa taloa.

Tutkiessaan ajoneuvoja hän huomasi, että ne oli vuokrattu valtion luottokortilla

Ikkunassa oli valot, joita käytettiin vanhojen videokameroiden valoissa.

Albuquerquen poliisi kävi paikalla ja tunnisti talossa olleet henkilöt. He olivat hallituksen agentteja.

CIA:n viranomaiset eivät saaneet tehdä kenttätyötä, ja he olivat riippuvaisia siitä, että AFOSI toimitti heille tietoja, joita he analysoivat. Myös FBI teki tutkimuksia.

Toisen osan loppu.

Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 3

Elokuussa 2016 Richard Doty, eläkkeellä oleva kersantti, joka työskenteli ilmavoimien erityistutkintatoimistossa (AFOSI) 1980-luvulla, antoi syvähaastattelun CSETI:n johtajalle Steven Greerille. Kyseessä on todella räjähdysherkkää tietoa, joka vahvistaa monet UFO-yhteisön epäilyt Yhdysvaltain hallituksen toiminnasta,

  1. lentävien autojen tutkimuksesta,
  2. median korruptoinnista ilmavoimien projektien suojelemiseksi,
  3. Cash-Landrumin tapauksen yhteydessä siviileille aiheutetuista vammoista takaisinmallinnetulla lentävällä lautasella ja kaikkein tärkeimpänä, valtion suunnitelmista
  4. false flag -operaatioille, jotka on suunniteltu lavastamaan hyökkäyksiä, joista syytetään UFO-älyjä.

Eläkkeellä oleva AFOSI-agentti Richard Doty kuvaili nähneensä sylinterimäisen laitteen, joka oli väitetysti kehitetty pudonneesta lautasesta. Alkuperäinen analysoitiin Sandiassa ja useissa muissakin paikoissa Doty’n mukaan (D). Vuonna 1984 presidentti Reagan vieraili Sandiassa ja D:n mukaan presidentille oli tarkoitus ”erityisesti tiedottaa tästä”.

D: ”Kuuluin turvamiesten joukkoon ja olin huoneessa, kun hänelle selitettiin tätä. ”

Läsnä olleet tutkijat selittivät presidentille, mikä heidän mielestään oli laitteen tehtävä. Se oli sekä ilmailu- että navigointilaite. D totesi, että tämä oli ainoa tilaisuus, jossa hän sai tietää, mitä tutkimusta Sandia teki tällaisten asioiden parissa.

SG kysyi miten paljon Reagan “oli saanut tiedotusta näistä eri projekteista tai informaatiosta?”

52 minuutin kohdalla haastattelussa Doty totesi, että yksi entisen tiedustelu-upseeriryhmän jäsen oli salaisen palvelun agentti muutaman vuoden ajan ja siirtyi sitten CIA:n palvelukseen. Hän kertoi muille jäsenille, että yksi kiehtovimmista asioista Reaganissa oli se, että ”hän uskoi ja häntä informoitiin”.

Muiden salaisen palvelun agenttien on kerrottu ilmoittaneen tälle agentille, että kun Reagan astui virkaansa 20. tammikuuta 1981, hän pyysi ja sai välittömästi tiedotuksen UFOista. Tämän väitetään tapahtuneen jo ennen kuin hänelle kerrottiin Iranin hallussa olevista amerikkalaisista panttivangeista. Hänen avustajansa vastasivat: ”Kyllä, herra presidentti, me teemme sen.” Dotyn lähteiden mukaan Reaganille annettiin briiffaus.

Kohdassa 53min 15 sekuntia haastattelussa D totesi, että hän meni Washingtoniin saadakseen palkkion jostain, jonka hän teki ja joka on edelleen jossain määrin salainen.

D: ”Tapasin presidentin, ja hän tiesi jotain, koska hän sanoi minulle: ”Tiedän, että työskentelet mielenkiintoisten asioiden parissa. ”Siinä kaikki, mitä hän sanoi. En puhunut hänelle aiheesta. …Olin Oval Officessa vain muutaman minuutin. Hän antoi minulle jotain, presidentin kalvosinnapit. ”Ja minä tiesin, mistä hän puhui….. Tiesin, että hän tiesi. Vau, mitä minä teen siellä, on tiedotettu koko ajan!”

D: ”Vuotta aiemmin, elokuussa ’87, minä, tohtori Kit Green, tohtori Hal Puthoff, Ernie Kellerstaus. Robert Collins ja ohjelman tuottaja saivat meidät huoneeseen. Hän halusi haastatella meitä kaikkia, ja useimmat sanoivat ‘ei’. ”

D totesi, ettei hän puhuisi UFOista kameran edessä. Hotellihuoneessa, jossa haastattelu tehtiin, ohjelman tuottaja antoi D:lle kysymyslistan. D kertoi, että oli muutamia, joista hän ei voinut puhua. Huoneessa oli vain kameramies ja tuottaja. Ajoittain tuottaja pysäytti nauhoituksen ja sanoi asioita kuten ”voisitko tarkentaa tätä tai tuota kohtaa”. D:n mukaan tuottaja yritti kontrolloida hänen sanomisiaan. D sanoi hänelle, ettei hän halunnut pelata tuota peliä.

D: ”Aion kertoa sinulle siitä, mitä tiedän ja mitä tein, enkä aio kertoa sinulle mitään muuta.”

D vaati, ettei hän paljasta mitään salassa pidettävää. Haastattelu jatkui tiettävästi vielä noin 5 minuuttia, minkä jälkeen D yritti jälleen laittaa sanoja hänen suuhunsa ja D lopetti haastattelun.

D totesi, että varsinaisessa ohjelmassa tuottajalla oli studiossa joku, joka väitti olevansa hän. Ensimmäisten 30 sekunnin ajan se oli D:n ääni, ja kaikki seuraava oli jälkiäänitetty. Joku muu puhui hänen puolestaan.” Ja se todella suututti minua.” Myöhemmin ihmiset syyttivät häntä siitä, että hän oli siellä livenä, ja D väitti, että hän oli tuolloin NM:n osavaltion poliisiopistossa. Tämä oli elokuusta joulukuuhun 1988. Keikkailtana hän oli yli tuhannen kilometrin päässä.

”Kuka puhui puolestani? Luulen, että se oli Robert Collins, jos totta puhutaan.”

Robert Collins ei ole D:n ystävä hänen mukaansa.

”Collins julkaisi kirjan, jossa oli minun nimeni. Noin 20 prosenttia siitä, mitä annoin hänelle, sisältyi siihen.”

D:llä oli useita tehtäviä Nevadassa, muun muassa? S4 (Area 51)

Häntä ei kuulemma koskaan briiffattu, mutta ”maalaisjärki” kertoi hänelle, että siellä kehitettiin avaruusaluksia.

58 minuutin kohdalla,

D oli mukana Cash-Landrumin tapauksessa vuonna 1980. D tietää, että lentokonetta ohjasi AF:n lentäjä. ”Se perustui meillä olleeseen avaruusalukseen, ja se oli takaisinmallinnettu, mutta työntövoimajärjestelmä ei toiminut.”

(Se ei toiminut jollakin tavalla, ja se vuoti radioaktiivisuutta. Tiedän sen varmasti. …se oli ainoa takaisinmallinnus Sandian sylinterin lisäksi. ”Ymmärtääkseni se tehtiin F 117:ään.”

D totesi, että hän oli sijoitettuna Area 51:lle 1980-luvulla

Death 3, testikeskus, kaksi Groom-järven kompleksia.

Papoose on ylimääräinen laitos, jossa on maanalainen sisäänkäynti.

Palvelusaikanaan siellä D sai tietää, että neuvostosatelliitit yrittivät vakoilla tukikohtaa. salaisuuden varmistamiseksi ilmavoimat laukaisivat rutiininomaisesti laservaloja sokaistakseen venäläiset ja kaikki muutkin yläpuolella lentävät satelliitit.

D ilmoitti olleensa Area 51:llä 8 kuukautta yhteisenä turvapäällikkönä vuonna 1981 ja olleensa siellä uudelleen vuonna 1985. Hän väitti nähneensä avaruusaluksia, joiden maalaisjärki kertoi hänelle, että ne olivat avaruusolentoja eivätkä meidän. Doty totesi, että hän työskenteli maanpinnan yläpuolella.

Paikka, jossa Bob Lazar näki avaruusaluksen, oli maanalaisessa laitoksessa.

D totesi, että maanpäällinen suunnittelu tapahtui maan päällä. Väitetään, että siellä analysoitiin monien onnettomuuksien romuja. Laitos oli täysin osastoitu. Korkeasti lokeroitujen ryhmien väliset tiedot välitettiin kolmansille osapuolille.

D näki yhden 10 x 20 jalan kokoisen aluksen. Hän totesi, että sotilasinsinöörit olivat laittaneet siihen laskutelineet. Hän sanoi, että sen luukuista katsominen oli kuin katsoisi veden läpi. Hän totesi, ettei koskaan päässyt sisälle.

Papoose-laitoksessa hän väitti nähneensä isomman 100 x 100 vuotta vanhemman aluksen. Sen iho näytti oudolta, ei ”sellaiselta kuin me olimme tehneet sen”. ”

Sekin näytti siltä, että se oli syöksynyt maahan.

D totesi, että kerran hän näki muukalaisolennon lähikameran välityksellä toisessa laitoksessa, mutta hän ei koskaan kohdannut ET:tä kasvotusten.

Sargent D totesi, että tutkimuksen tekemisestä on tehty sopimus useiden suurten yritysten kanssa.

EG&G johti paikkaa.

E Systems, Johnson Systems, Sandia, Livermore, Los Alamos Technonics, GE, Motorola, joilla oli valtava laitos, jossa tutkittiin ET:n viestintää ja yritettiin selvittää, miten se toimi.

Gene Leskowski (sp?) oli EG&G:n turvallisuuspäällikkö, hän kutsui itseään ”turvallisuuspäälliköksi”, mutta hän ei ollut Yhdysvaltain hallituksen työntekijä. Hänelle annettiin tietoja monista asioista, samoin kuin Paul McGovernille, joka toimi laitoksen turvallisuuspäällikkönä vuosina 77-91. D:n mukaan tämä henkilö asuu nyt Washington DC Landover (sp?) MD:n alueella. Hän on eläkkeellä ja olisi hyvä henkilö haastateltavaksi.

Vuonna 1980 hän oli Wright Patterson AFB:ssä kokouksessa, joka liittyi tähän aiheeseen

Tukikohdassa oli kuulemma valtava maanalainen laitos. D totesi, että hän oli siellä vain kerran. Nyt eläkkeellä oleva upseeri meni sinne, mutta ei päässyt katselemaan pahemmin ympärilleen.

D: ”Ernie Kellerstraus kertoi minulle, että siellä alhaalla oli muukalaisten ruumiita.”

Hän totesi, että Robert Collins on luultavasti oikeassa, koska hän totesi kirjassaan, että heillä on laaja tunneliverkosto Wright Pattersonin alla. Myös Area 51:ssä oli osastoituja kuiluja ja jos sinulla ei ole oikeita virkamerkkejä, et pääse niille tasoille.

SMG kysyi, onko Doty joskus uransa aikana oppinut ”harhaanjohtavista merkinnöistä ja varoitushankkeista”. Tämä on nimitys false flag -operaation järjestämiselle, joka saisi sen näyttämään siltä, että ET:t hyökkäävät Yhdysvaltain sotilasresursseja vastaan.

D: ”Kyllä”

SMG: Mitä sait selville heistä?

D: ”Se on aika salaista…. En usko, että minun pitäisi puhua siitä.”

SMG totesi, että kun hän puhui puolustustiedustelupalvelun johtajan kanssa, tämä oli heidän keskustelunsa pääaihe. Tässä vaiheessa entinen AFOSI-agentti alkoi väistellä.

D: ”Se on hyvin herkkä.” Jätämme sen kysymyksen eteenpäin.””

D: ”Neuvostoliittolaiset olivat yhtä uteliaita ilmiöstä kuin mekin.” Sekä neuvostoliittolaiset että amerikkalaiset tiedustelu-upseerit yrittävät rekrytoida agentteja, jotka tietävät tästä aiheesta.

Saksassa ollessaan D sai tietää eräästä tapauksesta, jossa oli havainto ydintukikohdassa.

Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 4

Yksi tärkeimmistä tapauksista, jota Richard Dotyn mukaan ei ole koskaan julkistettu. Vuoden 1984 lopulla tai vuoden 1985 alussa hän sai tehtäväkseen tutkia asiaa.

Utahissa oli mies, joka työskenteli Dugwayn koealueella. (Siellä on testattu biologisia ja kemiallisia aseita.) Tämä henkilö työskenteli valokuvaajana armeijassa. Kun hän lähti armeijasta, hän sai samanlaisen työn Dugwayssa. Hänellä ei tiettävästi ollut perhettä, hän oli orpo ja kasvoi orpokodissa Pohjois-Kaliforniassa. Tämä valokuvaaja ei koskaan mennyt naimisiin ja asui yksin 14x 80 jalan asuntovaunussa. Hillin ilmavoimien tukikohdan (AFB) AFOSI-yksikkö sai odottamatta postissa mieheltä hämmästyttäviä kuvia UFOista. Hill AFB:llä ei ollut ketään, jolla olisi ollut erityiskokemusta tällaisen tapauksen käsittelyyn (9Q oli koulutettu tutkimaan UFOja), joten Hill AFB:n upseerit pyysivät Dotyta menemään sinne ja tarkistamaan, mitä oli tapahtumassa. Doty ja toinen upseeri ajoivat ylös valokuvaajan asunnolle, joka oli melko syrjässä. Doty totesi, että mies ei ollut hyvin koulutettu, ehkä vain 8. tai 9. luokan koulutus. Dotyn mukaan miehellä oli kuitenkin paljon maalaisjärkeä ja hän oli kouluttanut itsensä erittäin taitavaksi valokuvaajaksi, joka oli omin päin oppinut ”kaiken, mitä kameroista voi tietää”.

Hän näytti Dotylle ja hänen tovereilleen kirjan, joka oli täynnä kuvia ufoista ja ”olennoista”.

D kysyi: ”Mistä sait nämä kuvat?”

Todistaja: Doty oli saanut tietoja Dotista: ”Ne laskeutuvat tänne.” Valokuvaaja totesi, että hänen tontilleen oli useiden vuosien ajan aiemmin laskeutunut lentäviä lautasia.

Tarina oli seuraava. Syksyllä 1968 todistaja tuli töistä kotiin. Hän teki itselleen aterian. Sitten hän kuuli outoja ääniä ja hänen kissansa alkoi juosta hulluna ympäriinsä. Hän meni ulos, ja hänen takapihalleen oli laskeutunut avaruusalus. Hän kuulemma meni takaisin sisälle, haki kameransa ja otti kuvan. Silminnäkijän mukaan avaruusaluksesta tuli olento, josta hän otti kuvan. ET-olennolla ja valokuvaajalla ei ollut sanallista viestintää, ainoastaan telepatiaa. ”Minä ymmärsin heitä, mutta heillä oli vaikeuksia ymmärtää minua.”

Hän näytti Dotylle joukon ”lahjoja”, joita ET:t olivat antaneet hänelle.

SMG kysyi Richard Dotyltä, miltä ne näyttivät. Doty vastasi, että ne näyttivät täsmälleen samanlaisilta kuin Roswellin onnettomuudessa olleet EBENit.

Aluksi Doty piti koko tapausta ”lavastuksena”. Että Hillin ilmavoimien väki oli jotenkin sekaantunut jonkinlaiseen monimutkaiseen huijaukseen.

D ”Tämä ei voi olla totta.”

Hill AFB:n AFOSI-upseeri, joka oli saattanut Dotyyn käymään todistajan luona, kiisti, että kyseessä oli ”lavastus”, ja totesi: ”Emme ole koskaan ennen olleet täällä.”

Kaikki kuvat aluksista oli otettu päivällä. Väitettiin, että oli myös Inside-kuvia, joissa oli mittaristo ja tähtikarttoja. Yksi kartta oli tehty laminoidusta paperista, jossa oli viivoja ja joka oli taitettu auki. ET:n väitettiin näyttäneen todistajalle kartoilla, mistä ne olivat tulleet.

Toistuvia kontakteja ET:n kanssa on raportoitu tapahtuneen vuosina 1969-1976. Viimeisellä vierailullaan ne sanoivat todistajalle, että ne olivat lähdössä ja jättivät hänelle joitakin esineitä lahjaksi.

Osa lahjoista oli tähdenmuotoisia, toiset näyttivät pronssipatsailta, Doty totesi, että ne näyttivät olevan ”pieniä malleja asioista.” Valokuvaajalla oli niin paljon avaruusolioiden esineitä ja muuta niihin liittyvää materiaalia, että Doty väitti, että yksityinen yritys palkattiin kuljettamaan materiaalia pois kahdessa rekkalastissa. Huolta herätti se, että ET-materiaali saattoi olla radioaktiivista tai että se saattoi olla jollain tavalla salakuunneltua.

D totesi, ettei hän kuullut materiaalista enempää sen jälkeen, kun se oli viety pois.

D ei tiennyt, mistä ne tulevat. Eräs virallinen lähde väitti sen olevan Zeta Reticuli.

Richard Doty kertoi kysyneensä todistajalta ilmeisen tärkeän kysymyksen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, miksi valokuvaaja ilmoitti asiasta armeijalle. Todistaja oli ketjupolttaja ja sanoi D:lle: ”Olen kuolemassa”. Ja että ilmavoimat voisivat yhtä hyvin saada sen.

Eläkkeelle jääneen AFOSI-agentti Richard Dotyyn mukaan NSA ja CIA tulivat analysoimaan aineellisia todisteita. Muuttofirman piti pakata se erikoispakkaukseen varmistaakseen sen, koska ajateltiin, että se voisi olla salakuuntelulaite tai radioaktiivinen. Pronssimaisia esineitä oli yli kaksitoista. Doty totesi, että he eivät saaneet selville, mitä ne olivat, mutta niillä oli jotain merkitystä EBENille. Richard Doty totesi, ettei hän ollut koskaan lukenut tai nähnyt internetissä mitään tästä tärkeästä tapauksesta. George Knapp saattoi kuitenkin tietää siitä. Todistajan nimi oli James. Hänellä oli puolalainen sukunimi, joka kuulosti Zedorfskilta. Jotkut pienistä patsaista olivat pronssisen sydämen muotoisia ja niissä oli outoa kalligrafiaa. Doty arveli, että jotkut patsaat edustivat ehkä EBENin jumaluutta. Yksi oli eräänlainen seppele, jossa oli symboleja.

Tohtori Greer kysyi, oliko Doty koskaan kuullut mistään ET-simulaatioita käsittelevistä hankkeista.

82:00 minuuttia

D: ”Joo… me teimme niin. OSI teki sen. Oli erityinen ryhmä 7602. ilmavalvontalaivueesta, joka tuli Ft Belvoirista (Virginia) ja teki sen.”

Eläkkeellä oleva kersantti Doty totesi, että hänen toimistonsa käytti agentteja, joilla oli anatomisia poikkeavuuksia ja jotka voitiin naamioida avaruusolennoiksi ihmisten huijaamiseksi. Hänen mielestään tämä oli todennäköisesti edelleen käynnissä.

”En voi kertoa mitään yksityiskohtia, koska tämä ohjelma on edelleen salainen.”

Doty kuvaili erästä erittäin salaista operaatiota, jonka kerrottiin tapahtuneen Tacomassa Washingtonin osavaltiossa ja jossa joukko siviilejä oli päässyt merivoimien lentoasemalle. He väitetysti näkivät jotain, mitä heidän ei pitänyt nähdä. Erikoisryhmä tuli ulos, meni heidän koteihinsa ja säikäytti heidät ”kuoliaaksi” lavastamalla ”avaruusolentotapahtuman”.

Doty myönsi, että ”se on hyvin arkaluonteista…”. Yksi niistä asioista, joita tukikohdan suojelemiseksi halutaan tehdä, on rekrytoida tukikohdan ulkopuolisia ihmisiä ilmoittamaan tukikohtaan. Kun olin Kirtlandissa, en ollut tässä mukana, mutta meillä oli kokonainen ryhmä, jota kutsuimme ”huijareiksi”, ja he saattoivat värvätä ketä tahansa, ja he värväsivät ensisijaisesti lehdistöihmisiä, koska he ovat niitä, jotka saavat asiat ensimmäisenä selville. Jokaisessa uutistoimistossa, jokaisella televisio- ja radioasemalla Albuquerquen ja Santa Fen alueella oli vasikoitsijamme. Joten me tiesimme. Maksoimme heille hyvää rahaa. Yksi keino päästä ihmisten jäljille oli maksaa heille. Ja se oli… jokseenkin kiistanalaista.”

D myönsi, että asiaan oli sekaantunut kansallisia lehdistön edustajia, mutta hän kieltäytyi nimeämästä heitä. Nämä paikalliset ihmiset eivät ainoastaan raportoineet AFOSI:lle, vaan korkeamman tason johtajia ja tuottajia värvättiin tappamaan tarinoita, jotka saattaisivat aiheuttaa ongelmia ilmavoimille. Kyse ei ollut vain ufoista, vaan myös vakoilusta tai tukikohdan turvallisuusriskeistä ja muista aiheista.

Tiedonantajille maksettiin käteisellä. Tietolähteiden oli allekirjoitettava kaikki yli 50 dollarin summat, ja heille kerrottiin, että heidän olisi ilmoitettava niistä verovirastolle, mutta AFOSI ei koskaan ilmoittaisi niistä.

Tohtori Greer halusi tietää Bechtel-yhtiöstä. Richard Doty totesi, että tämä yhtiö osallistui useiden laitosten, myös ydinkoealueen, turvallisuuteen ja toimintaan. Eräästä hänen Kirtlandissa työskentelevästä kollegastaan tuli Bechtelin turvallisuuspäällikkö.

Doty väitti, että Sandian laboratorioilla oli aikamatkailua koskeva hanke. He rakensivat tiloja, joissa oli suuria magneetteja aikamatkustuksen testaamiseksi, ja he kuulemma ampuivat lasereita magneettien läpi yrittäen ”avata avaruuden kudosta”.

D: Katselin pari sellaista juttua siellä, ja minulle kerrottiin eräästä vastavakoiluhankkeesta. En tiedä, mikä lopputulos olikaan, saivatko he sen selville. ”

Teleportaatio oli osa samoja aikamatkahankkeita. Kun Doty oli siellä, he pystyivät teleporttaamaan esineen pöydän toisesta päästä toiseen päähän. Muuta he eivät pystyneet tekemään (TÄMÄ OLI TAAS 1980-luvulla!).

Doty väitti, että hän itse asiassa pääsi haastattelemaan kahta lentäjää, jotka lensivät ajoneuvoa Cash Landrumin tapauksessa. Koneessa oli yhteensä neljä henkilöä. Lentäjien lisäksi oli ”järjestelmäupseeri”, joka käsitteli laitteita, ja sitten oli ehkä navigaattori. Doty ei muistanut, mitä viimeinen sotilas tarkalleen ottaen teki.

Cash Landrumin tapauksessa kaikki mahdollinen meni pieleen. Ajoneuvo lähti liikkeelle Nevadasta ja suuntasi itään kohti ilmavoimien tukikohtaa Teksasissa. Doty totesi, että se oli Webb AFB. Alkukiihdytys sujui hyvin, mutta kun ajoneuvo alkoi hidastaa vauhtia, se joutui vaikeuksiin.

Haastattelumuistiinpanojen loppu

Koko haastattelun video on nähtävissä osoitteessa:

Haastattelu:
https://www.youtube.com/watch?v=Y3xK5O7Iqo0&feature=share

 

Artikkelin julkaissut Contact Underground

ufologia

Politiikan erimielisyydet jakavat ”Aviary”-UFO-salailuryhmän

Kommentoi

kirjoittanu Richard J. Boylan, Ph.D.

Ilmeisesti 1970-luvulta lähtien joukko henkilöitä, joilla oli erittäin korkea turvaluokitus ja jotka työskentelivät UFO-ilmiön eri osa-alueilla, alkoi olla säännöllisesti yhteydessä toisiinsa kerätäkseen yhteen tiedot, joita heillä oli saatu erittäin salaisista tehtävistään. Tavoitteena oli koordinoida tietoja, saada kokonaiskuva UFOista ja Maapallon ulkopuolisten olentojen kontakteista sekä käyttää tätä etuoikeutettua tietopankkia päästäkseen käsiksi lisätietoihin, ymmärtää eliitin salaisen, erittäin salaisen ”Majestic-12” (MJ-12) UFO-tietojen hallinta- ja politiikkaryhmän toimintaperiaatteita ja saada erityistä vaikutusvaltaa tämän erittäin etuoikeutetun tiedon avulla.

Tämä kansallisen turvallisuuden tehtävissä työskentelevä, ehkä 14 henkilön eliittiryhmä antoi itselleen koodinimet, joissa käytettiin pääasiassa lintujen nimiä. Ryhmää alettiin kutsua nimellä ”The Aviary” (lintuhäkki). Lukijalle on syytä antaa varoitus: tämä verkosto voi olla olemassa kuten on raportoitu, tai tämän ryhmän kertomukset voivat sisältää The Aviaryn itsensä tuottamaa disinformaatiota, jonka tarkoituksena on peitellä ryhmän jäsenyyttä.

Aviaryn suhde ”MJ-12:een” [itse asiassa SSG:hen, kansallisen turvallisuusneuvoston erityistutkimusryhmään] (UFO-tietojen lopullinen valvonta ja politiikka) on epäselvä. Useamman kuin yhden UFO-tutkijan arvion mukaan jäsenistössä on jonkin verran päällekkäisyyttä, mikä tarkoittaa, että SSG on hiljaa soluttautunut Aviaryyn pitääkseen sitä silmällä.

SSG:n edesmennyt jäsen, tohtori Michael Wolf, on ilmoittanut, että MJ-12-ryhmä on nyt nimetty SSG:ksi [henkilökohtainen viestintä, 1999]. Tämä erittäin salainen ryhmä käsittelee kaikkein arkaluontoisimpia tietoja tähtivierailijoista, ja se on niin salainen erityisohjelma, että presidentti ja kongressi eivät tiettävästi valvo SSG:tä, vaan tietävät sen olemassaolosta vain epäsuorien kanavien kautta.

Dick D’Amato, senaattori Robert Byrdin kansallinen ja kansainvälinen turvallisuusasiantuntija sekä kansallisen turvallisuusneuvoston (NSC) jäsen, totesi vuonna 1991, että UFO-tiedot tulisi julkistaa, mutta että hallituksen uskomattoman voimakas ”musta käsi” on pitänyt ne salassa ja käyttänyt laittomasti valtavia summia tähän operaatioon. D’Amato sanoi, että NSC yrittää selvittää, keitä nämä ihmiset ovat. [Henkilökohtainen keskustelu LT Jesse Marcel Jr:n kanssa, Washington D.C., 1991; raportoitu eUFOria-julkaisussa, Black Hills UFO Network Publication, 2:2, toukokuu 1995.]

Ironista kyllä, vastaus saattaa olla aivan heidän nenänsä edessä. On täysin mahdollista, että SSG toimii erittäin salaisessa erityisohjelmassa, mutta sillä on epävirallisia tietoyhteyksiä kansalliseen turvallisuusneuvostoon. [Timothy Good, Above Top Secret, 1983; L. Fletcher Prouty, The Secret Team, 1973.]

Vaikka Aviary ja SSG-ryhmä saattavat olla osittain päällekkäisiä, ne ovat kuitenkin kaksi erillistä kokonaisuutta.

SSG on selvästi ylimpänä, sillä SSG on poliittinen ja päätöksentekoryhmä, joka on järjestellyt UFO-salailua vuodesta 1947 lähtien ja samalla julkaissut pieniä palasia UFO- ja tähtivierailijoita koskevia tietoja, jotta amerikkalainen yleisö voisi vähitellen totutella UFO-todellisuuden hitaasti valkenevaan tajuamiseen.

Aviary on ryhmä henkilöitä, joilla on kokemusta UFO-aiheisista kansallisista turvallisuusprojekteista ja jotka ovat saaneet kattavampaa tietoa (ja siten valtaa) koordinoimalla tiiviisti tietoja, tiedonantajia ja ponnisteluja, joihin kukin on mukana.

Nyt, vuotaneet raportit lähteistä, jotka ovat lähellä joitakin Aviaryn jäseniä, viittaavat siihen, että Aviaryssa on jakautuminen (joka saattaa hyvin kuvastaa jakautumista SSG-ryhmässä).

Toisella puolella ovat ne Aviaryn jäsenet, jotka kokevat, että on tullut aika, jolloin tiedot UFOjen todellisuudesta ja kontakteista Tähtivierailijoihin tulisi julkistaa laajasti yleisölle. Nämä ”hyvikset” kokevat, että yleisö on valmis näihin tietoihin ja pystyy yleensä käsittelemään niitä.

Toiset Aviaryn jäsenet, ”pimeällä puolella”, vastustavat tällaista julkistamista. Pimeän puolen jäsenet eivät halua menettää valtaa, jonka UFO/tähtivierailijoiden tietojen monopoli on heille antanut. Heidän käyttäytymisestään päätellen näyttää siltä, että he eivät halua yleisön tarkastelevan tarkasti heidän rooliaan UFO-salailussa. Lisäksi yksi tai kaksi heistä on tiettävästi osallistunut epäasianmukaisesti valtuutettuihin, laittomiin ja joskus vahingollisiin hankkeisiin ja operaatioihin.

Julkistamisen ja salailun välinen kiista on luomassa ilmapiirin, jossa vuotoja tapahtuu yhä enemmän, kun hyvikset yrittävät pakottaa julkistamisen ja luoda itselleen maineen myöhästyneestä rehellisyydestä amerikkalaisen yleisön silmissä.

On tärkeää, ettei kaikkia Aviaryn jäseniksi ilmoitettuja henkilöitä demonisoida. Suurin osa heistä on oletettavasti hyvää tarkoittavia tutkijoita tai (entisiä) armeijan tai tiedustelupalvelun upseereita, joiden ura ulottuu kylmän sodan ajalle ja jotka epäilemättä uskoivat vilpittömästi, että UFO-salailu oli välttämätöntä. ”Pimeän puolen” kannattajien tekemät rikokset on ratkaistava asianmukaisessa sotilas- tai siviilioikeudessa.

Seuraavassa on luettelo Aviaryn jäseniksi ilmoitetuista henkilöistä.

– BLUEJAY: Lääketieteen tohtori Christopher ”Kit” Green, General Motorsin biolääketieteen osaston johtaja; entinen CIA:n UFO-tiedostojen säilyttäjä ”Weird Desk” -yksikössä; sai National Intelligence -mitalin työstään salaisessa projektissa vuosina 1979–1983; ilmoitettu äskettäin Valkoisen talon UFO-yhteyshenkilöksi.

– PELICAN: Ron Pandolfi, CIA:n tiede- ja teknologiaosaston apulaisjohtaja ja nykyinen UFO-tiedostojen säilyttäjä ”Weird Desk” -yksikössä; mukana Valkoisen talon aloitteessa UFO-yhteyshenkilönä, jonka tehtävänä on (Laurence Rockefellerin pyynnöstä) nopeuttaa UFO-tietojen julkaisemista yleisölle; on viime vuosina hiljaa vuotanut UFO-tietoja sekoitettuna disinformaatioon.

– OWL: Hal Puthoff, fyysikko Institute for Advanced Research -tutkimuslaitoksessa Austinissa, Texasissa, joka on erikoistunut nollapisteenergiaan, kvantti-/resonanssifysiikan ilmiöön, jolla on raportoitu olevan potentiaalia yliykseys- (”vapaa”) energiaan; entinen Stanford Research Institute (SRI) -tutkimuslaitoksen ja DIA:n tutkija (yhdessä psi-guru ja skientologikollega Ingo Swannin kanssa), joka on tutkinut parapsykologisia, psykotronisia, kaukokatselua ja mielenhallintaa koskevia projekteja ja ollut tiettävästi mukana salaisissa Tähtivierailija-teknologiatutkimuksissa.

– RAVEN: (Identiteetti ei vielä selvillä.) RAVEN näyttää olevan keskeinen hahmo Aviaryssa, ja Washingtonin sisäpiiriläisten keskuudessa on alkanut arvailu, kun UFO-tiedustelutietojen harrastajat esittävät omia näkemyksiään suosikkiehdokkaansa todennäköisestä henkilöllisyydestä. [Mahdollisia ehdokkaita: tri Henry Kissinger, tri Edward Teller, kenraali Brent Scowcroft jne.]

– PENGUIN: John Alexander, kuolemantutkimuksen [tanatologian] tohtori, eversti (eläkkeellä), Yhdysvaltain armeijan tiedustelu- ja turvallisuuskomento (INSCOM), joka on epäilemättä hänen sotilaskäyttöön tarkoitettu peitenimensä kansallisessa turvallisuusvirastossa (NSA). Eversti Alexander on Los Alamosin kansallisen laboratorion [LANL] ei-tappavien (sic) aseiden osaston johtaja, ja hän on tiettävästi ollut mukana vastatiedustelun kaukokatselun, psyykkisen sodankäynnin, psykotronisten aseiden ja mielenhallinnan projekteissa, joilla on sotilaallisia/turvallisuusalan sovelluksia, samalla kun hän on ylläpitänyt peitetarinaa ei-tappavista sotilaallisista/joukkojen hallintaa koskevista fyysisistä vastatoimista. Tohtori Alexander on toiminut hallituksen jäsenenä (yhdessä INSCOMin kenraali Al Stubblebinen ja INSCOMin majuri Ed Damesin kanssa) PSI-Tech Corporationissa, joka on mukana yksityisissä kaukokatseluprojekteissa.
2003 Päivitys: Kirjoittaja tapasi eversti John ”Penguin” Alexanderin useita vuosia sitten ”eläkkeellä olevien” tiedustelu-upseerien illallisella Sixth Army Headquartersissa, Presidiossa, San Franciscossa. Alexander oli lihonut huomattavasti. Kuolemantieteiden tohtorilla oli seuranaan elämänkumppaninsa Victoria Lacas, joka oli pukeutunut kuten aina goottityyliseen mustaan asuun (mikä ei mitenkään kumoa ufologiayhteisössä liikkuvia huhuja hänen kiinnostuksestaan noituuteen). Tämän kirjoittajan tietojen mukaan eversti Alexander on Aviaryn johtaja, ja Aviaryn päämaja sijaitsee Los Alamosissa, New Mexicossa.

Tämän artikkelin kirjoittaja on kuullut lähteestä, että yhden tai useamman Aviaryn jäsenen uskotaan olleen osallisena MILABS-operaatioissa (laittomien sotilas- ja tiedusteluyksiköiden sieppaukset, kuulustelut, terrorisointi, joukkoraiskaukset, huumaaminen ja hypnoottinen mielenhallintaohjelmointi viattomille siviileille, minkä jälkeen heille istutettiin väärä posthypnoottinen ”muisto”, että kyseessä oli ”avaruusolentojen sieppaus”).

– HAWK: Ernie Kellerstraus, jolla oli turvallisuusselvitys UFO-tietojen käsittelyyn, työskenteli Wright-Pattersonin lentotukikohdassa 1970-luvulla, ja hänen kerrotaan asuneen jonkin aikaa tähtivieraan kanssa. Hänen kerrotaan työskennelleen Dale Graffin (*HARRIER*?) ja kapteeni Bob Collinsin (CONDOR) kanssa ilmavoimien tiedustelupalvelussa toimittaakseen UFO-tietoja laajalti epäillylle disinformaatioagentille ja itseoppineelle ufologille William Moorelle.

– (Nimimerkki ei tiedossa, [PARTRIDGE?]): tri Jacques Vallee, entinen astrofyysikko GEPANissa, Ranskan hallituksen UFO-tutkimusvirastossa, muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin puolustusministeriön tietoverkkoprojektien pää tutkijaksi; työskenteli kuuluisan tähtitieteilijän tri J. Allen Hynekin kanssa (joka lähti ja tuomitsi armeijan Project Blue Bookin disinformaationa); tuottelias kirjailija UFO-aiheesta, joka on viime aikoina kääntynyt metafyysisten selitysten puoleen.

– SEAGULL: tohtori Bruce Maccabee, optisen fysiikan ja laseraseiden sovellusten tutkija Yhdysvaltain laivaston maanpinta-aseiden laboratoriossa, LT; MUFONin fysiikan/ valokuvien tulkinnan konsultti, tuottelias kirjailija ja konsulttiasiantuntija valikoiduissa ”vuotaneissa” tai disinformaatiivisissa UFO-tapauksissa/aiheissa, kuten Gulf Breeze, Ed Waltersin väitetyt UFO-valokuvat, kanadalainen ”Carp UFO” -huijaus”tapaus” ja dokumentoidut toistuvat UFO-laskeutumiset erittäin turvallisessa Manzano Canyon Facility -laitoksessa Kirtlandin lentotukikohdassa/Sandian kansallisessa laboratoriossa-sotilasalueella.

– CHICKADEE: Komentaja C.B. Scott Jones, Ph.D., USN (eläkkeellä), entinen upseeri merivoimien tiedustelupalvelussa ja muissa virastoissa; 30 vuoden palvelus Yhdysvaltain tiedustelupalvelussa ulkomailla; osallistunut hallituksen tutkimus- ja kehityshankkeisiin puolustusministeriön ydinvoimavirastossa (DNA), puolustusministeriön tiedustelupalvelussa (DIA), puolustusministeriön edistyneiden tutkimusprojektien virastossa (DARPA), armeijan tiedustelu- ja turvallisuuskomennossa (INSCOM) ja muissa organisaatioissa; entinen senaattori Claiborne Pellin avustaja, joka on jo pitkään ollut kiinnostunut UFOista ja paranormaaleista ilmiöistä *ja yrittänyt saada kongressin järjestämään UFOja koskevia kuulemistilaisuuksia; Human Potential Foundationin puheenjohtaja; Laurence Rockefellerin ”etumies” UFO-asioissa, jonka tehtävänä on tällä hetkellä ottaa yhteyttä maailman johtajiin tulevista UFO- ja avaruusolentojen todellisuutta koskevista julkisista ilmoituksista; järjesti äskettäin toukokuussa 1995 Washington D.C.:ssä kansainvälisen konferenssin ”When Cosmic Cultures Meet”.

– CONDOR: Kapteeni Bob Collins, USAF (eläkkeellä), erikoisagentti, ilmavoimien erityistutkintatoimisto, osallistui UFO-aiheisiin tiedusteluoperaatioihin; ilmoitettiin esiintyneen salaa vuonna 1988 Kodakin tuottamassa televisio-ohjelmassa ”UFO Cover-Up Live”, jossa Collins *ilmoitettiin* yhdessä ‘entisen’ CIA:n sopimustyöntekijän ja nykyisen UFO-konferenssien disinformaatioluennoitsijan John Learin kanssa esittäneen kertomuksia väitetyistä ”muukalaisten ruumiinavauksista”, UFO-löydöistä ja hallituksen tietoisuudesta UFOista ja tähtivierailijoiden läsnäolosta.

– FALCON: Yhdysvaltain ilmavoimien erikoistutkintayksikön erikoisagentti, eläkkeellä oleva kersantti Richard ”Dick” Doty on ilmoittanut osallistuneensa UFO-disinformaatioprojekteihin, mukaan lukien televisio-ohjaaja Linda Moulton Howen huijaaminen nauhan saatavuudesta, joka kuvaa UFO:n laskeutumista Hollomanin ilmavoimien tukikohtaan New Mexicossa. ja väitetään hänen käyneen psykologista sotaa Albuquerqueen sijoittautuneen puolustuselektroniikkayrityksen Paul Bennewitzin kanssa, joka koski Bennewitzin elektronista seurantaa UFO-aktiviteeteista Kirtlandin ilmavoimien tukikohdan ja Sandia Labsin ympärillä Albuquerquessa, mikä väitetään aiheuttaneen/pahentaneen Bennewitzin henkisen romahduksen. FALCON väittää nähneensä Roswellin avaruusolentojen ruumiinavauselokuvan (esitetty maailmanlaajuisesti 28.8.1995) jonkin aikaa sitten Los Alamosin laboratorioissa.

– (lintunimi tuntematon [SPARROW(?)]: William Moore, USAF (eläkkeellä), erikoisagentti, ilmavoimien erityistutkintatoimisto; tuottelias UFO-kirjailija; ilmoitti MUFON-konferenssissa julkisesti olevansa ilmavoimien tiedusteluoperaattori, joka on mukana UFO-aiheisissa disinformaatioprojekteissa.

AVIARYYN LIITTYVÄT:

Aviaryn pääjäsenten lisäksi on *ilmeisesti* olemassa apulaisia, jotka ovat enemmän tai vähemmän tietoisia Aviaryn tarkoituksista ja jäsenyydestä ja jotka ovat päättäneet osallistua erilaisiin tukitehtäviin.

– (Linnun nimi tuntematon [HERON?]) Dale Graff, UFO-tekniikan asiantuntija, jonka Dan Smith (ks. alla) on ilmoittanut olevan Los Alamosin laboratorion ”sotilaallisen” UFO-työryhmän johtaja; Huhujen mukaan hän on ollut mukana Los Alamosin psykotronisissa ja ESP-ohjelmissa. Aiemmin hän oli puolustustiedustelupalvelun (DIA) sopimusten valvoja Wright-Pattersonin lentotukikohdassa. Sen jälkeen hän oli DIA:n puolustusteknologia-/erityisohjelmien osaston johtaja, ennen kuin hänet tiettävästi erotettiin DIA:sta. Graffin kerrottiin olevan yhteydessä ihmiseen, joka kommunikoi Washington DC:n lähellä maanalaisessa laitoksessa (oletettavasti Andrews AFB/Naval Reservationin alla) asuvien tähtivierailijoiden kanssa.

– (linnun nimi tuntematon [NIGHTINGALE(?)]): Jack Verona, Capitol Hillin ja Los Alamosin laboratorion välinen salainen yhteyshenkilö, joka on äskettäin ”kadonnut”; tiettävästi Dale Graffin esimies: aiemmin mukana Project Sleeping Beautyssa, jossa tutkittiin keinoja lamauttaa vihollisen ”kohdehenkilöstö” käyttämällä tarkasti suunnattuja, täsmällisen taajuuden sähkömagneettisia energiakenttiä.

NIGHTINGALE ei ole brittiläinen ufologi Anthony Dodd, joka on paljastanut vuonna 1993 tapahtuneen Yhdysvaltain hävittäjän katoamisen Naton meriharjoitusten aikana, jolloin useiden jäsenmaiden alukset partioivat etsimässä ilmoitettuja valtavia lentotukialuksen kokoisia Tunnistamattomat vedenalaiset esineet (USO), jotka kiisivät veden alla hämmästyttävällä nopeudella. Dodd ei voi olla NIGHTINGALE, koska sen jälkeen, kun Dodd paljasti Yhdysvaltain hävittäjän katoamisen Nevadan UFO-kongressissa joulukuussa 1994, kaksi ”poliisin” gorillaa pahoinpiteli hänet konferenssisalin ulkopuolella ja käski hänen pitää suunsa kiinni.

– (Linnun nimi tuntematon, [BUZZARD?]): Gordon Novell, joka on tiettävästi nollapiste-energian ohjelmiin osallistuva freelance-täytäntöönpanija ja jolla on yhteyksiä Bob Bigelowiin, salaperäiseen Las Vegasin kasinotoimijaan, joka tiettävästi tutkii Tähtivieraiden energiateknologiaa ja titaanialuminidimetallurgiaa niiden sijoituspotentiaalin vuoksi. Bigelow oli perustanut ”National Institute for Discovery Science (NIDS)” -instituutin johtamaan ryhmää UFO-teknologian sisäpiirin tutkijoita. Hän on myös tiettävästi hankkinut maata Fort Duscheneen eteläpuolella Utahissa karjatilan pyörittämiseksi ja siellä esiintyvien väitettyjen ”karjan silpomisten” tutkimiseksi.

(Linnun nimi tuntematon, [WOODPECKER?]: Jaime Shandera, pikkutekijä Hollywood-elokuvatuottaja, jonka kerrotaan olevan yhteydessä William Mooreen. Shandera väitti, että hän oli eräänä päivänä saanut salaperäisesti kotiovelleen filmin, joka sisälsi ”MJ-12-asiakirjat” tuntemattomalta lähteeltä tai lähteiltä. (Moorea pidetään joidenkin mielestä MJ-12-disinformaatioasiakirjojen kirjoittajana.) Shandera esiintyi vuonna 1989 Kodak Televisionin UFO-dokumentissa ”UFO Cover-Up Live”. Shandera on tiettävästi yhdessä Scott Jonesin ja Dan Smithin kanssa yksi teologisesti suuntautuneista ja itseään UFO-tietojen julkistamista kannattaviksi ”edistysmielisiksi” kutsuvista Aviaryn jäsenistä.

– CHICKEN LITTLE: Dan Smith, siviili-UFO-tutkija/vapaaehtoinen keskustelukumppani CIA:n, kongressin tiedustelukomiteoiden ja siviili-UFO-tutkijoiden välissä. Smith on vaihtanut tietoja ja verkostoitunut kaikkien niiden UFO-tutkijoiden kanssa, jotka hän on saanut suostuteltua kuuntelemaan häntä. Hän toimii itse nimittämänä keskustelukumppanina ja jakaa heidän ja omat löydöksensä lähteilleen CIA:ssa ja Capitol Hillissä.

– Epäilemättä myös muut Aviaryn ”resurssit” ja vähäpätöiset välittäjät toimivat UFO-harrastajien ja suuren yleisön keskuudessa sen korvikkeina ja suunpieksäjinä.

Richard Boylan, Ph.D., Councillor

Richard Boylan, Ph.D., LLC
drboylan@outlook.com
www.drboylan.com

 

Artikkelin julkaissut drboylan.com

ufologia

Richard Doty: Armeija suoritti valesieppauksia

Kommentoi

Ilmavoimien entinen OSI-agentti Rick Doty kertoi Vinnie Adamsin haastattelussa Disclosure Team -ohjelmassa huomattavia näkemyksiä osallistumisestaan UFOihin liittyviin vastavakoilu- ja disinformaatio-operaatioihin. Doty paljasti muun muassa hämmästyttävän väitteen armeijan järjestämästä lavastetusta avaruusolentojen sieppauksesta, jonka tarkoituksena oli suojella salaista tietoa. Tässä artikkelissa syvennytään tämän hämmästyttävän tarinan yksityiskohtiin ja sen laajempiin vaikutuksiin UFOjen paljastamiseen.

Rick Doty palveli ilmavoimien OSI:ssä vuosina 1978-1988 ja työskenteli merkittävissä paikoissa, kuten Kirtlandin lentotukikohdassa ja Area 51:ssä. Hänen yhteytensä UFOihin alkoi vuonna 1979, kun turvamies ilmoitti Kirtlandiin laskeutuneesta ufosta. Tapaus johti siihen, että Doty sai erityisiä tiedotustilaisuuksia Yhdysvaltain hallituksen UFO-ohjelmista, joihin sisältyi tietoja surullisen kuuluisasta Roswellin onnettomuudesta ja muista merkittävistä tapahtumista. Doty väittää, että Yhdysvaltain hallitus sai talteen UFOja vuosina 1947 ja 1949 ja että Roswellin onnettomuudessa oli jopa elossa oleva avaruusolento, joka eli vuoteen 1952 asti.

Yksi Dotyn tärkeimmistä tehtävistä oli seurata ja toisinaan vaikuttaa UFO-tutkijoihin, jotta he suojelisivat salaisia tietoja. Eräs merkittävä tapaus liittyy Paul Bennewitziin, tutkijaan, joka luuli salaisia sotilaslennokkioperaatioita UFO-toiminnaksi. Doty ja muut syöttivät Bennewitzille väärää tietoa, joka sai hänet uskomaan, että hän oli havainnoimassa avaruusaluksia. Tämä strategia harhautti tehokkaasti huomiota pois varsinaisista salaisista sotilasohjelmista.

Dotyn hätkähdyttävimpiin väitteisiin kuuluu tarina lavastetusta avaruusolentojen sieppauksesta. Hän paljasti, että armeija toteutti tämän monimutkaisen tempun suojellakseen salaista tietoa. Skenaariossa oli kyse ilmavoimien majurista, joka paljasti arkaluonteisia tietoja naispuoliselle kolmannelle osapuolelle. Suojellakseen tietoja ja saadakseen hänet harhautetuksi armeija järjesti väärennetyn sieppauksen. Operaatioon kuului naisen sieppaaminen ja mahdollisesti avaruusolennoiksi naamioituneen henkilöstön käyttäminen. Doty korosti, että tämä oli ainoa hänen tiedossaan oleva tapaus, vaikka hän vihjasikin, että muut virastot ovat saattaneet toteuttaa vastaavia operaatioita.

Doty mainitsi yhteytensä tiedustelu-upseerien ja tiedemiesten ryhmään, joka tunnetaan epävirallisesti nimellä ”Aviary”. Tämän ryhmän tavoitteena oli paljastaa yleisölle UFO-tietoa vaarantamatta kansallista turvallisuutta tai aiheuttamatta yleistä paniikkia. Ryhmän avainhenkilöihin kuuluivat Richard Helms, Kit Green ja Hal Puthoff. Doty vahvisti myös avaruusolentojen ruumiinavausvideoiden olemassaolon erilaisista UFO-onnettomuuksista, mikä korostaa entisestään hallituksen laajaa osallistumista UFO-tutkimuksiin.

Doty korosti UFO-tietojen paljastamiseen liittyviä vaikeuksia ja esteitä. Näihin haasteisiin kuuluu tarve suojella turvaluokiteltua teknologiaa ja hallita mahdollisia uskonnollisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Hän on tällä hetkellä osa eläkkeelle jääneiden tiedustelu-upseerien ryhmää, joka pyrkii vastuulliseen UFOjen paljastamiseen ja puolustaa ilmiantajien oikeussuojaa ja turvaluokiteltujen tietojen huolellista käsittelyä.

Haastattelussaan Doty viittasi Virginian Fort Belvoirissa sijaitsevaan 7602-tiedusteluryhmään todellisena ”Men in Black” -ryhmänä. Tämä paljastus lisää uuden juonikerroksen jo ennestään kiehtovaan kertomukseen hallituksen osallisuudesta UFOihin liittyvään toimintaan.

Rick Doty tarjoaa haastattelussaan harvinaisen katsauksen armeijan salaisiin operaatioihin, joiden tarkoituksena on suojella salaista tietoa, mukaan lukien poikkeuksellinen toimenpide, jossa lavastetaan avaruusolentojen sieppaus. Vaikka hänen väitteensä ovat kiistanalaisia, ne korostavat sitä, miten pitkälle hallitus voi mennä säilyttääkseen salaisuuden. Koska pyrkimykset vastuulliseen UFOjen paljastamiseen jatkuvat, Doty osallistuu paljastuksillaan jatkuvaan keskusteluun UFO-ilmiöiden taustalla olevasta totuudesta ja tarpeesta jakaa tietoa avoimesti yleisölle. Jos haluat lisätietoja, koko haastattelu on saatavilla Disclosure Teamin kanavalla.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

UFOt

UFO-disinfoa osa 3: Bennewitz-huijaus

Kommentoi

kirjoittanut Nathaniel Lloyd

Tämä on sarjan kolmas ja viimeinen osa, löydät sarjan aiemmat osat täältä: osa 1, osa 2.

1970-luvun alussa useiden osavaltioiden karjankasvattajat alkoivat huolestua karjan kuolemantapauksista, joita he pitivät epätavallisina. Tämä silpomisaalto, kuten sitä on kutsuttu, Pixiesin kappaleeseen yli kymmenen vuotta myöhemmin ikuistettua sanontaa käyttäen, sai erityisiä indikaattoreita. Nämä eivät olleet tyypillisiä sairaudesta tai saalistuksesta johtuvia karjan kuolemia. Lehmien sanottiin usein olleen lauman terveimpiä yksilöitä, jotka löydettiin yön jälkeen kuolleina, niiden ruhot tyhjennettyinä verestä, pehmytkudoselimet, kuten korvat, silmät, utareet, sukupuolielimet ja peräaukot kaivettuina pois niiden ruumiista, ja viillot oli kuvattu yhtenäisesti kirurgisen tarkoiksi, eikä juurikaan ollut merkkejä tyypillisestä haaskauksesta, jota kokeneet karjatilalliset yleensä odottaisivat tapahtuvan. Monet uskoivat, että nämä silpomiset olivat kultistien tekosia, jotka hiipivät öisin heidän tiloilleen tekemään rituaaliuhrauksia ja keräämään verta lusiferiaanisia seremonioita varten. Satanistinen paniikki oli jo alkanut tarttua maahan, ja nämä karjatilalliset olivat ryhtyneet partioimaan tiluksillaan aseistetuin miehityksin. Syyllisyys siirtyi kuitenkin pian, kun huomattiin, että silpomispaikkojen ympärillä ei yleensä koskaan ollut eläinten, kenkien tai renkaiden jälkiä, ja kun silpomisaaltoihin alettiin liittää havaintoja oudoista valoista taivaalla, jotka joskus tunnistettiin helikoptereiksi, mutta joita kuvailtiin aavemaisen hiljaisiksi.

Noitien ja paholaisenpalvojien sijaan tilalliset ja paikalliset lainvalvontaviranomaiset, jotka tutkivat silpomisia, alkoivat kuiskia avaruusolennoista tai hallituksen salaisista kokeista. Kun karjatilalliset nyt aseistautuivat hallitusta ja UFOja vastaan ja joissakin tapauksissa ampuivat laukauksia heidän tilojensa yli lentäviä lentokoneita kohti, tarina levisi ympäri maata Associated Pressin uutistoimituksen kautta ja Newsweekin kaltaisissa suurissa valtakunnallisissa aikakauslehdissä painetuissa jutuissa. Ilmiötä ei enää kyetty hylkäämään ja siinä nähtiin jotakin sellaista joukkohysteriaa, jota Robertsonin paneeli oli ennustanut jo 50-luvulla, ja useat osavaltioiden viranomaiset, Fish and Wildlife, ATF ja FBI tekivät useampia suuria tutkimuksia. Tutkimuksissa tukeuduttiin korkeakouluissa suoritettujen ruumiinavausten yhteydessä tehtyihin akateemisten asiantuntijoiden tekemiin ruhojen analyyseihin, ja päädyttiin yksimielisyyteen siitä, että nämä karjan silpomiset olivat todellakin luonnollisia ja selitettävissä. Eläimet olivat kuolleet mistä tahansa syystä, kuten tautien tai eläinten hyökkäysten vuoksi, ja ne näyttivät olevan verettömiä vain siksi, että veri oli laskeutunut niiden ruhoihin tai kerääntynyt maahan ja joutunut haaskaeläinten ja hyönteisten syömäksi sekä auringon kuivattamaksi. Pehmeiden elinten kuoret olivat peräisin kärpässiipien ja korppikotkien työstä, jotka nokkivat pehmeimpiä osia päästäkseen käsiksi ruhon sisäosiin. Kirurgisilta leikkauksilta näyttäneet viillot olivat yksinkertaisesti halkeamia, joita syntyy, kun ruhot venyvät paisuessaan.

804e913b6b00258fe3d2342adc287bd0 (1).jpg

Jotkut muut tutkijat kuitenkin uskoivat, että näissä virallisissa tutkimuksissa ei tutkittu todellisia karjan silpomistapauksia, jotka heidän mukaansa yleensä loppuivat aina, kun laajamittainen tutkimus alkoi. Toisaalta yksityisten tutkimusten tulokset eivät edelleenkään yleensä viittaa avaruusolentoihin vaan pikemminkin maallisiin syyllisiin. Aiemmissa osavaltiotason tutkimuksissa väitettiin löytyneen todisteita siitä, että karja oli rauhoitettu ja sitä oli hoidettu veren hyytymistä estävillä aineilla. Eräässä sanomalehdessä kerrottiin, että Coloradon sheriffi oli löytänyt eräältä silpomispaikalta sotilaslaukun, jossa oli skalpelli, leikkaushanskat ja sonnin penis. New Mexicon maantiepoliisi ja eläkkeellä oleva tiedemies väittivät tunnistaneensa karjassa merkintöjä, jotka näkyivät vain ultraviolettivalossa, sekä köydenjälkiä ja murtuneita luita, mikä osoitti, että karja oli merkitty ja kuljetettu ilmakuljetuksella jonnekin kokeiltavaksi, ennen kuin se pudotettiin takaisin laidunmailleen — käyttäen selvästi inhimillistä teknologiaa. Yksi sittemmin esitetty teoria on, että näitä nautoja tutkittiin salaa paikallisten ydinkoealueiden säteilyn leviämisen selvittämiseksi, teoria, joka muistuttaa edellisessä osassa kerrottua Villas Boasin tapausta, jossa äänettömät helikopterit esiintyivät UFOina ja sieppasivat koehenkilöitä — muistakaa Villas Boasin oksentelu ja vauriot, jotka kuulostavat hyvin paljon säteilymyrkytykseltä.

Toisen biokemistin ja paranormaalien ilmiöiden tutkijan Colm Kelleherin kehittämän teorian mukaan silpomiset saattoivat olla salainen yritys selvittää kuinka laajalle hullun lehmän tautia aiheuttavat epätavalliset taudinaiheuttajat ovat voineet levitä maan naudanlihantuotannossa. Mutta silti, kun kuulee karjan silpomisesta, on taipumus ajatella avaruusolentoja, ja ehkä se on tarkoituskin. Yksi tunnetuimmista aiheen tutkijoista on toimittaja Linda Moulton Howe, jonka aiheesta vuonna 1980 tekemä dokumentti A Strange Harvest voitti hänelle alueellisen Emmyn. Hän on sittemmin tehnyt uran väittämällä, että Maan ulkopuoliset olennot ovat paitsi karjan silpomisilmiön myös viljakuvioiden ja tietenkin UFO-havaintojen ja sieppausväitteiden takana. Howen menestys toi hänelle sopimuksen HBO:n kanssa UFO-dokumenttielokuvasta, ja se sai myös ilmavoimien erityistutkimusviraston huomion.

AFOSI:n agentti Richard Doty kutsui hänet Kirtlandin ilmavoimien tukikohtaan, jossa hän vahvisti, että avaruusolentoja todellakin oli olemassa ja että Yhdysvaltain hallitus oli ollut yhteydessä niihin. Hän näytti hänelle virallisen näköisiä asiakirjoja, joissa kerrottiin ihmiskunnan ja avaruusolentojen kontaktista Roswellissa, siellä tapahtuneesta törmäyksestä selvinneen avaruusolennon olemassaolosta ja käänteentekevästä paljastuksesta, jonka mukaan nämä avaruusolennot olivat geneettisesti muokanneet ihmiskuntaa ja lähettäneet Jeesuksen Kristuksen kaltaisia henkisiä johtajia opastamaan meitä evoluutiossamme. Doty lupasi Howelle kuvamateriaalia UFO-onnettomuuksista ja -laskeutumisista, sekä kuolleista että elävistä avaruusolennoista, ja hän ehdotti, että hän voisi ehkä järjestää tapaamisen Howen ja tämän Maan ulkopuolisen vieraan välille. Mutta kuten hallitus näyttää tehneen aiemmin muillekin elokuvantekijöille, he eivät koskaan pitäneet lupauksiaan, ja HBO peruutti Howen projektin. Richard Doty kiistää, että tätä tapaamista olisi koskaan tapahtunut, mutta jos tiedät Richard Dotysta jotakin, tiedät, ettei hänen puheitaan kannata uskoa. Hän oli kuitenkin varmasti AFOSI:n agentti, ja tiedämme, että hän oli ilmavoimien käskystä jakanut samoja väärennettyjä asiakirjoja, joita Howe kuvasi, muille ufologeille ja rohkaissut heitä uskomaan samoihin outoihin ja mielikuvituksellisiin tarinoihin, vaikka se mursi heidän otteensa todellisuudesta.

Linda Moulton Howe dokumentoi karjan silpomisilmiötä. Kuva: Mark O'Kane, IMDb:n kautta.
Linda Moulton Howe dokumentoi karjan silpomisilmiötä. Kuva: Mark O’Kane / IMDb

 

Tämän sarjan ensimmäisessä osassa kerroin Roswellin tapauksesta ja siitä, miten siitä tuli myyttinen episodi UFO-tarinoissa vasta paljon myöhemmin. Alkuperäisen armeijan ilmavoimien tiedustelupalvelun lehdistötiedotteesta, jossa kerrottiin, että he olivat löytäneet ”lentävän kiekon”, nousi jonkin verran kohua. Olihan kyseessä lautasen kesän huippu, mutta lehdistötiedotteen peruuttaminen, joka seurasi välittömästi sen jälkeen ja jossa esitettiin valokuvia vähemmän vaikuttavista jäänteistä ja todettiin, että kyseessä oli sääpallo, ratkaisi asian yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Vasta vuonna 1979 lukion opettaja nimeltä William Moore teki siitä myytin, joka se on nykyään. Bill Moore opetti ranskaa ja venäjää yli kymmenen vuotta Pennsylvaniassa ennen kuin hän muutti Minnesotaan opettamaan englantia Twin Citiesin lukiossa. Vapaa-ajallaan hän harrasti kirjoittamista ja oli erityisen kiinnostunut UFOista.

Jotkin ensimmäiset kirjoitukset National Investigations Committee On Aerial Phenomena (NICAP) -järjestölle johtivat siihen, että Moore oli mukana kirjoittamassa The Philadelphia Experiment -teosta vuonna 1978, joka oli huonosti perusteltu kertomus Yhdysvaltain laivaston hävittäjäsaattueen oletetusta katoamisesta. Mooren kirja perustui täysin huhuihin eikä suoriin silminnäkijäkertomuksiin, ja siinä päädyttiin kyseenalaiseen johtopäätökseen, jonka mukaan aluksen katoaminen oli seurausta huippusalaisella verhoutumisteknologialla tehdyistä kokeista, mutta virheistään huolimatta se toi Moorelle mainetta uskottavalta vaikuttavien paranormaalien kertomusten spinnaajana. Tämän jälkeen hän tapasi kirjan myynninedistämiskiertueella Stanton Friedmanin, entisen ydinfyysikon, josta tuli ammattimainen ufologi ja joka pitkän uransa aikana sai sekä kiitosta tieteellisestä lähestymistavastaan UFOjen tutkimiseen että kritiikkiä hyväuskoisuudestaan ja tietämättömyydestä johtuvista harhaanjohtavista argumenteistaan.

Moore ja Friedman takoivat Roswell-myyttiä yhdessä, ja Bill Mooren maine tutkijana ufologiyhteisössä oli vakiintunut. Toisen kirjansa The Roswell Incidentin mainoskiertueen aikana Moore sai puhelinsoiton henkilöltä, joka väitti olevansa hallituksen tiedusteluagentti, joka oli valinnut Mooren vastaanottamaan salaista UFO-tietoa ja levittämään sitä yleisölle. Moore tarttui syöttiin ja tapasi Albuquerquessa, New Mexicossa, AFOSI-agentti Rick Dotyn. Koko 1980-luvun ajan Doty tarjosi Moorelle ja hänen työtovereilleen hämmästyttäviä paljastuksia, mukaan lukien maata järisyttäviä todisteita huippusalaisten muistioiden muodossa, aivan kuten hän teki Linda Moulton Howen kanssa samaan aikaan. Doty pyysi Howelta vain, että tämä sisällyttää nämä materiaalit elokuvaansa, mutta hänellä oli Moorelle vielä yksi ehto.

Saadakseen kurkistuksen verhon taakse Moorea pyydettiin vakoilemaan muiden ufologikollegoiden tutkimuksia ja jopa syöttämään heille vääriä tietoja. Moore suostui järjestelyyn, ja seuraavien vuosien aikana hän keräsi Dotyltä muka aitoja todisteita avaruusolentokontaktista ja hallituksen salailusta samalla kun hän johdatti ensimmäisen kohteensa, erään Paul Bennewitzin, disinformaation ja hulluuden kaninkoloon. Lopulta, kun hänen ponnistelunsa aiheuttivat todellista psykologista vahinkoa Bennewitzille ja kun asiakirjat, joita Doty oli syöttänyt hänelle, alkoivat paljastua väärennöksiksi, Moore puhui totta dramaattisessa pääpuheessaan Mutual UFO Network -konferenssissa Las Vegasissa vuonna 1989 ja tunnusti disinformaatiotoimintansa. ”Pelasin disinformaatiopeliä”, hän sanoi, huolimatta yleisön buuauksista ja vihellyksistä, ”likasin käteni vain riittävän usein saadakseni prosessia ohjaavat tahot uskomaan, että tein juuri sitä, mitä he halusivat minun tekevän, ja samalla jatkoin kaivautumistani matrixiin saadakseni tietää mahdollisimman paljon siitä, kuka sitä ohjasi ja miksi.” Hän sanoi, että hän ei ollut koskaan tehnyt sitä. Tämä merkitsi Bill Mooren ufologisen uran loppua, sillä sen sijaan, että hänen julistustaan olisi pidetty tärkeänä paljastuksena hallituksen ufologeja vastaan suunnatusta disinformaatiokampanjasta, sitä pidettiin hänen petoksensa tunnustuksena, mikä teki hänestä hylkiön. Vielä vuosien ajan Bill Moore yritti perustella yhteistyötään AFOSI:n disinformaatiopyrkimysten kanssa.

Rick Dotyn ja Bill Mooren disinformaatiokampanjan lopullista kohdetta, Paul Bennewitzia, ei pidä hylätä pelkkänä sekopäänä. Vuonna 1969 hän perusti fysiikan tohtorintutkintoa suorittaessaan menestyksekkään teknologiayrityksen New Mexicoon, Thunder Scientificin, joka valmisti ilmavoimille ja NASAlle kosteuden ja lämpötilan mittauslaitteita. Hänen liiketoimintansa armeijan kanssa oli niin vilkasta, että hän asettui aloilleen ja perusti laboratorionsa aivan Kirtlandin ilmavoimien tukikohdan läheisyyteen. Lentäjänä, jolla oli palveluhistoriaa rannikkovartiostossa, Bennewitz ihaili sotilaita ja virkamiehiä, joiden kanssa hän oli tekemisissä Kirtlandissa. Hän oli onnellinen perheenisä, joka oli kiinnostunut lähinnä kitaran soittamisesta ja lännenromaanien lukemisesta aina kun hänellä oli vapaa-aikaa. Hän oli kuitenkin jo pitkään ollut kiinnostunut myös UFOista. Hän oli Aerial Phenomena Research Organizationin eli APRO:n jäsen, ja joskus hän konsultoi heitä tieteellisenä asiantuntijana. Vuonna 1979 tämä kiinnostus alkoi kalvamaan häntä.

Saman vuoden huhtikuussa entinen astronautti ja senaattori Harrison Schmitt piti Albuquerquessa lehdistötilaisuuden, jossa käsiteltiin New Mexicossa tapahtuneita karjan silpomisia. Yleisön joukossa oli Paul Bennewitz, joka oli vakuuttunut siitä, että karjan silpomiset olivat avaruusolentojen tekosia, ja tutustui joihinkin ilmiön päätutkijoihin. Läsnä oli myös lukuisia kiinnostuneiden hallitusryhmien, kuten FBI:n ja myös AFOSI:n, edustajia. Jälkikäteen ajateltuna tämä saattoi olla ensimmäinen kerta, kun Bennewitz näkyi niin sanotusti heidän tutkassaan. Myöhemmin samana vuonna, kun Bennewitz oli katselemassa tähtiä melko hienon kotinsa toisen kerroksen terassilla, hän huomasi, että Kirtlandin lentotukikohdassa sijaitsevien Manzano-vuorten ympärillä leijui ja kaarteli erivärisiä valoja.

Loppuvuoden ajan Bennewitz meni kannelleen joka ilta ja pystytti valvonta-alustan, jossa oli sotilastukikohtaan suunnattuja telekameroita, ja yritti tallentaa tämän ilmassa tapahtuvan toiminnan filmille. Hänen mielestään hän ei vakoillut ilmavoimien salaista toimintaa. Nämä valot näyttivät kulkevan suuria etäisyyksiä lähes hetkessä, ja hän oli vakuuttunut siitä, että ne olivat Maan ulkopuolisia aluksia. Kun hänen tutkimuksensa kehittyi seuraavan vuoden aikana, hän alkoi suunnata tukikohtaan muitakin mittalaitteita ja alkoi havaita sähkömagneettisia pulsseja, joiden hän uskoi olevan kuvaamiensa UFOjen lähettämiä signaaleja. Koska tällä alueella sijaitsi Manzanon asevarastokompleksi, joka oli tuohon aikaan maan suurin maanalainen ydinaseiden osien varasto, Bennewitz oli sitä mieltä, että hän oli saattanut paljastaa avaruusolentojen kampanjan, jonka tarkoituksena oli vakoilla strategista sotilaallista laitosta tai jopa hyökätä sitä vastaan, ja hänellä oli aikomus kertoa todisteistaan ilmavoimille.

Paul Bennewitz. kuva: UFO-Alien Database
Paul Bennewitz. kuva: UFO-Alien Database

Tutkimuksen edetessä hän alkoi kuitenkin osoittaa merkkejä hyväuskoisuudesta ja vainoharhaisuudesta, jotka saattoivat toimia varoitusmerkkinä niille, jotka myöhemmin manipuloivat ja petkuttivat häntä, ja jotka viittasivat siihen, että hänen henkinen vakautensa ei ehkä ollut tarpeeksi vahva kestämään psykologista operaatiota, joka häneen lopulta suoritettaisiin. Vuoden 1980 puolivälissä, kun hän vielä keräsi todistusaineistoa Manzanon yläpuolella olleista avaruusolennoista, eräs hänen yhteyshenkilöistään karjan silpomista koskevassa tutkimuksessa viittasi hänelle Myrna Hansen -nimisen naisen, joka väitti, että hänellä oli ollut neljännen asteen lähikohtaaminen, joka tunnetaan toisin sanoen sieppauskokemuksena. Bennewitz toivotti Hansenin ja tämän pojan tervetulleeksi kotiinsa, mutta koska hän ei ollut tyytyväinen naisen muistiinpanoihin tapahtumasta, hän kutsui psykologin ja avaruusolentokontaktien tutkijan Leo Sprinklen suorittamaan hypnoottisen regression. Itse Sprinklen mainetta ja koko hypnoottisen muistinpalauttamisen käytäntöön liittyviä ongelmia ei tarvitse tutkia tässä syvällisesti, sillä haluan vain todeta, että mies ja hänen potilaidensa alitajunnasta oletettavasti saamat muistot ovat erittäin epäilyttäviä.

Tässä tapauksessa Hansen ”sai takaisin” muiston siitä, että hänet vietiin maanalaiseen avaruusolentojen tukikohtaan, jossa hän näki ihmisruumiin osia sammioissa ja jossa häneen istutettiin laite, jonka avulla avaruusolennot pystyivät seuraamaan hänen ajatuksiaan. Vaikka Sprinkle luultavasti vaikutti osaltaan tämän harhan kehittymiseen hypnoosisessioidensa aikana, jopa häntä hämmensi Paul Bennewitzin mielentila myöhemmin samana kesänä, kun hän kävi toista kertaa hypnotisoimassa Hansenia. Hän huomasi Bennewitzin kantavan asetta. Bennewitzia kuumotti ajatus siitä, että avaruusolennot tarkkailivat hänen kotiaan ja saattoivat hyökätä milloin tahansa. Sanomattakin on selvää, että kuulostaa siltä, että Bennewitz oli jo vajoamassa mielisairauteen, ikään kuin Myrna Hansenin läsnäolo hänen kotonaan olisi ajanut hänet rajan yli yhteisiin harhakuvitelmiin tai folie à deuxiin. Lokakuussa 1980 hän lopulta ilmoitti Kirtlandin turvallisuuspäällikölle tutkimuksestaan ja sen oletetuista havainnoista, jolloin AFOSI lähetti Rick Dotyn hänen kotiinsa haastattelemaan häntä.

Tämän jälkeen Bennewitzille myönnettiin väitteidensä luonne huomioon ottaen hieman kummallinen tapaaminen Kirtlandin ilmatukikohdan kaikkien osastojen johtajien kanssa, joille hän esitteli yksityiskohtaisesti todisteensa ja teoriansa. Voisi luulla, että kaikki tässä tiedotustilaisuudessa tunnistivat hänen epävakauden sekä hänen halunsa miellyttää Yhdysvaltain hallitusta. Vaikuttaa siltä, että Kirtlandin upseerit olisivat voineet melko helposti lopettaa asian yksinkertaisesti lopettamalla Bennewitzin Manzanon asevarastokompleksin tarkkailun, kertomalla hänelle, että hän kuvasi salaista toimintaa, ja ehdottamalla, että hän hakeutuisi psykiatriseen hoitoon. Sen sijaan Kirtlandiin sijoitetut ilmavoimien tiedustelupalvelun työntekijät ja ehkä myös kansallisen turvallisuusviraston henkilökunta rohkaisivat häntä jatkamaan tutkimuksiaan ja raportoimaan niistä heille. Näyttää siltä, että NSA uskoi Bennewitzin jotenkin saaneen uusia kokeellisia signaaleja, joita he olivat testanneet alueella, ja halusi tietää lisää siitä, miten hän oli onnistunut tekemään sen. Mitä tulee AFOSI:n kiinnostukseen, ehkä he uskoivat, että hän oli saanut kuvamateriaalia koelentokoneista kuvatessaan liikkuvia valoja tukikohdan ympärillä, tai ehkä he yksinkertaisesti näkivät Paul Bennewitz -parassa tilaisuuden käynnistää laaja disinformaatiokampanja, ei vain epävakaata fyysikkoa itseään vastaan, vaan myös laajempaa ufologista yhteisöä vastaan.

Kun Bennewitz piti tiedotustilaisuutensa Kirtlandissa, AFOSI:n erikoisagentti Rick Doty, joka oli ollut Kirtlandissa vuoden ajan, oli jo aloittanut kunnianhimoisen disinformaatiokampanjan. Aiemmin samana kesänä hän oli tavannut Bill Mooren. Ensimmäinen Moorelle annettu todiste, jota ei antanut Doty vaan Mooren nimetön yhteyshenkilö, joka tunnettiin vain nimellä Falcon, oli ollut asiakirja, jossa kerrottiin yksityiskohtaisesti ”Project Silver Sky” -hankkeesta ja jossa mainittiin UFOn talteenotto. Tarkemmat tutkimukset olivat paljastaneet sen väärennökseksi, ja Mooren ensimmäisessä tapaamisessa Dotyn kanssa Albuquerquessa hän otti AFOSI-yhteyshenkilönsä kanssa puheeksi petoksen. Tyhmää kyllä, Doty vakuutti hänelle, että kyseessä oli ollut vain testi, jonka Moore oli läpäissyt. Silloin Moore teki faustisen sopimuksensa, jossa hän suostui kertomaan ja syöttämään vääriä tietoja ufologikollegoilleen vastineeksi todellisista UFO-tiedoista.

Marraskuussa, vain seitsemän päivää Bennewitzin kohtalokkaan esityksen jälkeen, Moore kutsuttiin myös Kirtlandiin, ja hänelle näytettiin asiakirja, jossa oli merkintä ”Salainen” ja jossa analysoitiin Bennewitzin kuvamateriaalia ja mainittiin ”Project Aquarius”. Moorelle annettiin sittemmin tehtäväksi ystävystyä Bennewitzin kanssa, mikä Bill Mooren ufologin vaikutusvallan ansiosta oli helppo tehtävä, ja seuraavan vuoden alussa Doty antoi Moorelle samanlaisen asiakirjan kuin hän oli nähnyt kuukausia aiemmin ja kehotti häntä näyttämään sen Bennewitzille. Asiakirjaan oli kuitenkin tehty joitakin merkillisiä lisäyksiä. Siinä mainittiin nyt järjestö tai ryhmä nimeltä ”MJ Twelve”, joka sai yksinoikeuden päästä käsiksi Project Aquariuksen tuloksiin. Nämä asiakirjat rohkaisivat Bennewitziä vajoamaan yhä syvemmälle kaninkoloonsa, sillä ne osoittivat, että ilmavoimat, NASA ja vielä korkeammat, salamyhkäisemmät viranomaiset olivat hyvin kiinnostuneita hänen löydöksistään ja ottivat ne hyvin vakavasti. Siksi Bennewitz meni julkisuuteen ja kertoi UFO-organisaatioille ja ufologeille tutkimuksensa johtopäätöksistä, ja näin hän pelasi suoraan manipuloijiensa suunnitelmiin ja levitti väärää tietoa koko ufologiaan yleensä. Mutta Bennewitz oli vain yksi osa tätä operaatiota. Toinen, Bill Moore, osoittautui paljon tarkkanäköisemmäksi ja epäluuloisemmaksi, ilmeisistä syistä. Silti hänkin osoittautui pitkällä aikavälillä käteväksi välineeksi UFO-myytin levittämisessä.

Bill Moore. kuva: UFO-Alien Database
Bill Moore. kuva: UFO-Alien Database

Bill Moore sai ensimmäisen kerran tietää Project Aquariuksesta ja varjo-organisaatiosta, joka tunnettiin nimellä MJ-12, joka myöhemmin paljastui Majestic 12:ksi, asiakirjoista, jotka Rick Doty oli näyttänyt hänelle. Näistä asiakirjoista kehittyneestä myytistä tuli fiktiivisen kirjan aihe, jota Moore oli työstänyt useita vuosia. Pohjimmiltaan Aquariuksen ajateltiin olevan todellinen UFO-ohjelma, joka oli haudattu salaisuuden alle, jotta se voisi käsitellä aitoja avaruusolentokontakteja, toisin kuin julkisuudessa esiintyvä valeohjelma Blue Book, ja Majestic 12 oli korkeatasoinen paneeli vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka valvoivat hanketta. Tämä tarina oli varmasti kiehtovaa fiktiota, ja siinä näemme monia hullumpia uskomuksia, joita UFO-järjestöt yhä vaalivat: Roswellin ja Aztecin UFO-onnettomuudet olivat todellisia, hallitus oli löytänyt avaruusolentojen ruumiita, mutta myös elävän Maan ulkopuolisen biologisen olennon eli EBE:n, jonka kanssa olimme kommunikoineet ja oppineet paljon.

Maapallolla vieraili kolme avaruusolentojen lajia, joista yksi oli hyväntahtoinen, toinen pyrki hyödyntämään luonnonvarojamme ja kolmas, harmaat, oli vastuussa karjan silpomisesta ja ihmisten sieppaamisesta osana geneettisen materiaalin keruuohjelmaa. Ihmiskunnan läsnäolo Maapallolla oli seurausta tällaisesta geneettisestä manipuloinnista, ja ihmiskunnan historiaa oli ohjannut yksi tai useampi näistä vieraista lajeista Kristuksen, Muhammedin ja jopa Hitlerin kaltaisten henkilöiden kautta. Tämä on sama myytti, jota Doty esitti Linda Moulton-Howelle samoja virallisen näköisiä asiakirjoja käyttäen. Saattaa jopa olla, että Doty rohkaisi Moorea julkaisemaan kirjan, jossa nämä väitteet esitettäisiin faktana. Mooren on varmasti pitänyt tietää paremmin kuin uskoa Aquarius-dokumenttien sisältöön, jonka Doty avoimesti myönsi olevan disinformaatiota, mutta Moore oli tiettävästi halunnut esittää materiaalin faktana, ennen kuin hänen kirjoittajakumppaninsa vaati, että se olisi fiktiivinen, koska heillä ei ollut todisteita härskeistä väitteistä.

Tämän jälkeen Moore toimi kuitenkin kanavana sellaisten asiakirjojen levittämisessä, jotka näyttivät vahvistavan Majestic 12:n olemassaolon. Olen puhunut tästä aiemmin jaksossani The Great Los Angeles Air Raid and the Secret Memos of Majestic 12. Nämä asiakirjat sujautettiin Bill Mooren tv-tuottajan ovesta sisään, ja sen jälkeen Moore löysi Kansallisarkistosta asiakirjoja vahvistavia todisteita. Asiakirjat on sittemmin kumottu perusteellisesti väärennöksiksi, koska niiden sisällössä on asiavirheitä, kirjoitusasussa on epäjohdonmukaisuuksia ja koska on viitteitä siitä, että Mooren tai jonkun muun toimesta Kansallisarkistoon on saatettu yksinkertaisesti istuttaa vahvistava muistio, jolta puuttui arkiston rekisterinumero. Sitä, osallistuiko Moore aktiivisesti tämän huijauksen kaikkiin vaiheisiin AFOSI:n kätyrinä, on vaikea selvittää. Hän saattoi olla epäuskoinen suurimmasta osasta Aquarius-dokumenttien luoman myytin sisältöä, mutta uskoi silti, että niissä saattoi olla jotain totuuden elementtiä. Kun Majestic 12 -asiakirjat ilmestyivät, Doty saattoi pitää häntä hölmönä, vaikka hän uskoi edelleen, että hänelle luvatut aidot asiakirjat annettaisiin hänelle. Oli miten oli, se tosiasia, että MJ-12-huijaus sekä useimmat nykyaikaisen UFO-mytologian keskeiset osat voidaan jäljittää yhteen ilmavoimien tiedusteluagenttiin, jonka tehtävänä oli syöttää väärää tietoa yleisölle, pitäisi riittää tekemään kaikista tosiuskovaisista uskovaisista vakaumuksellisia epäilijöitä.

Paul Bennewitzille, joka oli jo valmiiksi paranoidisen mielenterveysongelman partaalla, Aquarius-myytin hidas paljastuminen vahvisti hänen painajaismaisimpia harhakuvitelmiaan. Ne vahvistivat hänen olettamuksensa niiden avaruusolentojen pahansuovasta luonteesta, joiden hän uskoi siepanneen ja merkinneen hänen ystävänsä Myrna Hansenin. Nämä olivat samoja avaruusolentoja, joita hän oli kuvannut kannelta käsin ja joiden radiopulssilähetyksiä hän uskoi purkaneensa. Kun he näkivät, että heidän disinformaationsa ajoi hänet kohti henkistä romahdusta, Doty ja AFOSI sekä ehkä myös NSA, joka oli ilmeisesti kiinnostunut ohjelmasta, jonka hän oli kehittänyt havaitsemiensa signaalien tulkitsemiseksi, panivat psyko-operaationsa vauhtiin ja lähettivät hänelle uuden tietokoneen, jonka toimitti tiettävästi entinen Blue Bookin ufologiksi ryhtynyt konsultoiva tiedemies J. Allen Hynek. He vakuuttivat hänet siitä, että uuden tietokoneen ohjelma auttaisi häntä muukalaissignaalien purkamisessa. Itse asiassa hänen kiduttajansa olivat asettuneet kadun toisella puolella olevaan tyhjillään olevaan taloon säteilyttämään signaaleja suoraan hänen vastaanottolaitteisiinsa, ja yhtäkkiä avaruusolentojen lähetykset olivat kristallinkirkkaita, ja ne vahvistivat kaikki hänen pelkonsa lausunnoilla, kuten ”rotumme kuolee kotiplaneetallamme”, ”Maan naisia tarvitaan” ja ”USA:n armeija toimitti alkioita”.

Bennewitz oli sellaisessa tilassa, että hän ei näytä edes epäilleen, että tämä hänen kotiinsa tuotu salaperäinen uusi tietokone saattaisi syöttää hänelle valheita, eikä hän näytä kyseenalaistaneen näiden dekoodattujen viestien luonnetta. Hän ei näytä miettineen, miksi nämä avaruusolennot lähettäisivät suunnitelmiaan ja motiivejaan eetteriin kuin joku huonon elokuvan itsekseen puhuva roisto. Sen sijaan hän keskittyi selvittämään, missä niiden tukikohta oli, ja UFO-havaintojen ja karjan silpomistoiminnan perusteella hän tuli siihen tulokseen, että maanalainen tukikohta, jonka Hansen oli kuvannut hypnoottisissa regressioissaan, sijaitsi Archuleta Mesan alapuolella lähellä Dulcea, New Mexicossa, muutama tunti Albuquerquesta pohjoiseen.

On epävarmaa, saivatko AFOSI:n käsittelijät Bennewitzin keskittymään Archuleta Mesaan ja halusivat hänen huomionsa kääntyvän pois Manzanon asevarikon ympärillä tapahtuneesta toiminnasta, mutta Rick Doty on myöntänyt rohkaisseensa häntä uskomaan siihen, mikä myöhemmin tunnettaisiin nimellä Dulcen tukikohta. Ilmavoimat alkoivat itse asiassa rahdata vanhaa kalustoa Archuleta Mesaan — hylättyjä ajoneuvoja ja rakenteita ja jopa seisovia, tyhjään paikkaan kytkettyjä tuuletusaukkoja, jotka saivat aikaan vaikutelman, että jokin kompleksi olisi rakennettu vuorelle. Kirtland lähetti erikoisjoukkoja seisomaan ympäriinsä kuin ne vartioisivat jotain, ja paikallista armeijan tukikohtaa kannustettiin käyttämään vuorta harjoituksissaan. Nämä sotilasjoukot raivasivat pensaikkoa helikopterien laskeutumista varten ja jopa asensivat voimakkaita valoja pyyhkäisemään pilvien yli, mikä simuloi Bennewitzin kuvaamia outoja valoja Manzanon yllä. Kaikki tämä tehtiin Dotyn mukaan Bennewitzin hyväksi, joka oli ryhtynyt lentämään omalla lentokoneellaan Archuleta Mesan yllä etsien todisteita teoriansa tueksi.

Vaikuttaa suurelta rahan- ja työvoimanmenetykseltä vain uteliaiden UFO-teoreetikkojen rohkaisemiseksi, ja yllätyksettömästi se toimi. 1980-luvun loppupuolella, kun sekä Moore että Doty väittävät, että heidän PsyOp-operaationsa Bennewitzia vastaan oli loppunut, Bennewitzin tilanne oli huonontunut. Hän ei saanut unta ja uskoi, että avaruusolennot hiipivät hänen makuuhuoneeseensa ja huumasivat hänet. Hän kuvaili heräävänsä autossaan keskellä ei-mitään eikä muistanut, miten hän oli sinne päätynyt. Lopulta hän alkoi syyttää omaa vaimoaan avaruusolentojen hallinnassa olosta, ja linnoittauduttuaan taloonsa hänen perheensä toimitti hänet lopulta hoitoon. Sekä Moore että Doty ovat kertoneet haastateltaville pitävänsä Bennewitzia ystävänä ja yrittäneensä varoittaa häntä jatkamasta pakkomielteitään, koska se vaikutti hänen mielenterveyteensä, mutta tämä kuulostaa hyvin paljon siltä, että joku yrittää pelastaa kasvonsa. Tosiasia on, että Bill Moore ja Rick Doty ja kaikki muut AFOSI:n viranomaiset, jotka olivat osallisina, sekä kaikki NSA:n agentit, jotka Doty’n mukaan olivat järjestäneet oman psyko-operaationsa häntä vastaan, olivat kaikki suoraan vastuussa Paul Bennewitzin elämän tuhoamisesta.

AFOSIn erikoisagentti Richard Doty. kuva: UFO-Alien Database
AFOSIn erikoisagentti Richard Doty. kuva: UFO-Alien Database

 

On edelleen epäselvää, oliko NSA todella mukana Bennewitzin vastaisessa operaatiossa. Tämä on saattanut olla jälleen yksi Rick Dotyltä peräisin oleva hämäys. Jotkut ovat epäilleet, onko Doty edes työskennellyt AFOSI:n palveluksessa, mutta hänen palvelustietonsa ovat selvät: hän liittyi ilmavoimiin vuonna 1968, peruskoulutus Teksasissa Lacklandin ilmatukikohdassa, sitten palvelus Sheppardin ilmatukikohdassa turvamiehenä ennen kuin hänet lähetettiin Vietnamiin. Sodan jälkeen Doty päätyi McChordin lentotukikohtaan Washingtonin osavaltiossa, jonka jälkeen hän oli Länsi-Saksassa ja palasi sitten takaisin Yhdysvaltoihin, Ellsworthin tukikohtaan Etelä-Dakotaan, jonka aikana National Enquirer -lehdelle lähetettiin huijausraportti UFO-kohtaamisesta kyseisessä tukikohdassa, minkä vuoksi jotkut epäilevät, että Doty joutui AFOSI:n disinformaatiopeliin näihin aikoihin.

Vuonna 1979, kun karjansilpomisaalto oli suurimmillaan alueella, Doty sijoitettiin Kirtlandiin New Mexicoon. Kaikki epäilykset, joita jotkut ovat herättäneet Dotyyn kuulumisesta virastoon ja joiden mukaan Doty saattoi olla riippumaton sekaantuja tai jonkin muun tuntemattoman ryhmän agentti, olisi pitänyt poistaa, kun AFOSI:n asiakirjoja julkaistiin vuonna 2013 FOIA-tietopyynnön nojalla, ja niissä vahvistettiin selvästi Dotyn rooli Paul Bennewitzin tutkimisesta vastaavana erikoisagenttina. Jäljelle jäävät kysymykset kiteytyvät yhteen kysymykseen. Miksi? Yksinkertaisin selitys näyttää olevan se, että Bennewitz oli seurannut salaisia toimia Kirtlandissa. Tiedämme varmasti, että hänen havaitsemansa sähkömagneettiset pulssit tulivat läheisestä Sandian laboratoriosta, jossa tuotettiin ydinräjähdyksissä esiintyvien kaltaisia sähkömagneettisia pulsseja testaamaan kuinka tehokkaasti heidän säteilynsuojausmenetelmänsä olivat suojelleet lentokoneiden elektronisia järjestelmiä. Mitä tulee outoihin valoihin Manzanon asevarikon yllä, FOIA-asiakirjoista käy ilmi, että Kirtlandin yllä tehdyt lukuisat UFO-havainnot saattoivat johtua helikopteritoiminnasta. Alueella tapahtuneisiin karjan silpomisiin liittyi toisinaan myös ilmoituksia äänettömistä helikoptereista.

Voidaan muistella Bosco Nedelcovicin väitteitä Operaatio Miragesta, jossa helikopterit varustettiin erikoisesti oudoilla valoilla, jotta ne näyttäisivät UFOilta, ja sitä, kuinka hyvin hänen väitteensä sopivat yhteen siepatun Villas Boasin kertomuksen kanssa. Hiljainen kopteri on ollut pitkään hallituksen salaliittoteorioiden kulmakivi, ja siksi jotkut pitävät sitä hölynpölynä, mutta tosiasia on, että Pentagon alkoi kehittää stealth-helikoptereita melunvähennystekniikalla jo 1960-luvun lopulla, ja roottoriakustiikan tutkimus on kehittynyt tasaisesti siitä lähtien. Nyt tiedämme, että hiljainen helikopteri on lentänyt jo vuodesta 1972 lähtien. Hughes500P, jossa käytettiin vastakkain pyöriviä koaksiaalisia roottoreita sekä pakokaasun äänenvaimenninta, pystyi vähentämään melua huomattavasti. Vasta viime vuonna Army Research Laboratory Public Affairs ilmoitti, että se tutkii sähkökäyttöisiä pystysuoraan nousevia ja laskeutuvia lentokoneita (electric vertical takeoff and landing, eVTOL), joissa hyödynnetään kaupallisissa droneissa yleisesti nähtyä tekniikkaa hiljaisten ja täysin ohjattavien lentokoneiden kehittämiseksi. Jos armeija julkaisee avoimesti lehdistötiedotteita tästä tutkimuksesta ja jos itse teknologia on ollut niin laajalti saatavilla, että siviiliharrastajat ovat käyttäneet sitä jo vuosia, ei tarvitse kovin pitkälle venyttää mielikuvitusta, että uskoo että Yhdysvaltain hallitus on käyttänyt sitä salassa paljon kauemmin.

Paul Bennewitz ja monet muut UFOjen silminnäkijät väittävät kuitenkin, että heidän taivaalla näkemissään valoissa on nopeutta ja ohjattavuutta, johon helikopteri ei pystyisi mitenkään vastaamaan. Minkälaista muuta lentokonetta ilmavoimat ja CIA voisivat haluta peittää tarinoilla lentävistä lautasista? Melko ilmeinen vastaus olisi tietysti vakoilukoneet. CIA:n historioitsijat, kuten Gerald Haines, ovat arvioineet, että suurin osa UFO-havainnoista jo 1950-luvulla oli itse asiassa havaintoja huippusalaisista vakoilulentokoneista, kuten U-2:sta, A-12 Oxcartista ja SR-71 Blackbirdistä. Ja lentävistä lautasista puheen ollen, hallitus lensi niitäkin eri aikoina! Ennen kuin nykyaikainen UFO-ilmiö puhkesi vuonna 1947, kiekonmuotoisia tai ”ympyräsiipisiä” lentokoneita on kehitetty lukuisia kertoja. Ensimmäisen, XF5U-1:n, jota kutsutaan lämpimästi ”lentäväksi läppäkoneeksi”, kehitti Yhdysvaltain laivasto sen lyhyiden nousu- ja laskeutumisominaisuuksien vuoksi.

Huhuja kuulee edelleen Flying Flapjackin edistyneemmästä mallista, nimeltään Skimmer, jolla sanottiin olevan leijumisominaisuuksia, mutta jos laivasto sai tämän teknologian valmiiksi, se piti sen hyvin salassa. Vuonna 1953 Toronto Star -lehti kertoi, että kanadalainen lentokonevalmistaja Avro Canada oli kehittämässä lentävää lautaslentokonetta, joka kykeni saavuttamaan 1500 mailin tuntinopeuden ja pystysuuntaisen nousun ja laskun, mikä tarkoitti leijumista. Kyseessä oli todellakin todellinen hanke, Project Y, Avro Ace. Historian mukaan hanke ei koskaan päässyt niin sanotusti vauhtiin, koska Kanadan hallituksella ei ollut siihen tarvittavaa budjettia, mutta Yhdysvaltain ilmavoimat tulivat apuun ja antoivat kaiken rahan, jonka kehittäjä olisi tarvinnut, ja tuloksena syntyi hanke Y2, jossa ehdotettiin kahta lautaslentokonetta, Silverbugia ja Ladybirdiä, jotka olivat Mach 3,5:n nopeuteen yltäviä torjunta-aluksia. Näistä suunnitelmista kehitettiin edelleen Avro MX-1794 -turbiinimoottorinen lentävä kiekko, jota testattiin tuulitunnelissa Wright-Pattersonissa ja joka katosi nopeasti sen jälkeen, kun Avro ilmoitti tulevasta prototyypistä vuonna 1957. On tietysti houkuttelevaa uskoa, että tämä lentolaite muuttui huippusalaiseksi, kun se osoittautui toimivaksi, mutta tosiasia on, että Avro kehitti myöhemmin armeijalle levynmuotoisen ilmatyynyaluksen, VZ-9AV:n tai Avrocarin, joka osoittautui melkoisen horjuvaksi ja epätasapainoiseksi pettymykseksi.

Ehkä kaikki Avron lentävät lautaset olivat siis epäonnistuneita, mikä selittää sen, miksi niistä ei ole kuultu juuri mitään sen jälkeen, kun ne oli kehitetty jo varhaisessa vaiheessa. Tämä näyttää olevan sama kaava kiekonmuotoisten alusten kanssa, kuten Convair Lenticular Defense Missile, koodinimeltään Pye Wacket, joka oli radio-ohjattava, noin 1,5 metrin levyinen kiekon muotoinen ohjus, jonka toivottiin saavuttavan Mach 7 -lukemat, ellei sitä olisi virallisesti peruutettu tuulitunnelitestien jälkeen. Tietenkin huhut jatkuvat siitä, että nämä lentäviä kiekkoja koskevat ohjelmat ovat pimennossa, niitä rahoitetaan mustalla rahalla ja niitä testataan edelleen huipputurvallisilla testausalueilla, kuten White Sandsissa. Kun otetaan huomioon se, mitä tiedämme muiden vakoilulentokoneiden ja viime aikoina myös stealth-hävittäjien kehittämiseen liittyvästä salailusta, vaikuttaa paljon järkevämmältä, joskin yhtä spekulatiivisemmalta uskoa, että useimmat UFOjen silminnäkijät, jotka eivät erehtyneet luulemaan luonnonilmiöitä lentokoneiksi, näkivät itse asiassa tällaisia kokeellisia lentokoneita. Ehkä jopa viimeisimmissä UAP-videoissa nähdyt oudot TicTacit, kardaanit ja pallot saattavat itse asiassa edustaa seuraavan sukupolven stealth-aluksia tai droneteknologiaa, hankkeita, joita Yhdysvaltain hallitus haluaisi yleisön uskovan mieluummin avaruusaluksiksi säilyttääkseen vielä muutaman vuoden ajan peliä muuttavan teknologian salaisuuden.

Armeijan Avrocarit, joita kuvataan yhtiön kirjallisuudessa "lentävinä jeeppeinä".
Armeijan Avrocarit, joita kuvataan kirjallisuudessa ”lentävinä jeeppeinä”.

Kun Bennewitzin tapausta tarkastellaan kokonaisuudessaan, alkaa ymmärtää, että kyse ei mitenkään voinut olla vain Paul Bennewitzin mustamaalaamisesta. Häntä ei olisi tarvinnut mustamaalata, koska hän tuli ensin Kirtlandin turvallisuuspäällikön puheille ja kertoi kaiken vasta sen jälkeen, kun AFOSI oli rohkaissut hänen harhakuvitelmiaan vuosien ajan, ja vasta sitten hän tuli julkisuuteen todisteidensa ja teorioidensa kanssa. Jos AFOSI tai NSA tai kuka tahansa olisi halunnut vaientaa hänet, he olisivat voineet varoittaa häntä tai he olisivat voineet pidättää hänet ja takavarikoida kaiken, mitä hän oli kerännyt, ja kaikki hänen laitteensa vuoden 1917 vakoilulain ja vuoden 1934 viestintälain nojalla. Sen sijaan he syöttivät hänelle myytin, ja vaikuttaa selvältä, että he toivoivat hänen levittävän tätä myyttiä laajemmalle ufologiselle yhteisölle, minkä hän lopulta tekikin. Myös Bill Moore palveli tätä päämäärää, sillä hän oli keskeisessä asemassa Majestic 12 -asiakirjojen ja niistä kehittyneen laajemman myytin avaruusolentokontaktista ja hallituksen peittelystä levittämisessä.

Kuten olemme nähneet, on aivan liian helppoa hylätä UFO-havainnot niin vähillä todisteilla kuin UFOjen todistajat itse esittävät, ja samoin on helppoa väittää, ettei taivaalla ole äänettömiä koptereita tai tuntemattomia kokeellisia lentokoneita, joita hallituksemme pitää salassa. On jopa helppo asia väittää, että Paul Bennewitzia vastaan suunnattua PsyOp-operaatiota ei koskaan tapahtunut. Bill Moore on valehtelija, voisi sanoa, ja ehkä hän odotti tunnustuksestaan jotain muuta kuin maineensa tuhoutumista yleisönsä silmissä ja näin ollen kirjailijanuransa itsetuhoa. Myös Rick Doty on valehtelija, jopa hänen oman tapahtumaversionsa mukaan, joka muuttuu kertomuksesta toiseen. Jos asiakirjat todistavat, että hän työskenteli AFOSI:lle, ne eivät todista, että hän olisi osallistunut Bennewitziin kohdistettuun psykologiseen operaatioon, ja ilmavoimat tietysti kiistää tietävänsä mitään tällaisista disinformaatiokampanjoista. Lisäksi tiedämme, että jopa eläkkeelle jäätyään Doty näyttää jatkavan samoja vanhoja temppujaan.

Vuonna 2005 anonyymi lähde, joka kutsui itseään nimellä ”Request Anonymous”, paljasti ufologeille sähköpostitse UFO-myytin, joka muistutti hyvin paljon sitä, jonka Doty on väitetysti aiemmin levittänyt Linda Moulton Howelle, Bill Moorelle ja Paul Bennewitzille. Vuonna 47 New Mexicossa tapahtuneen lautasen putoamisen jälkeen EBE:stä selvinnyt henkilö aloitti yhteydenpidon avaruusolentojen ja Yhdysvaltain hallituksen välillä. Tässä tarinassa 12 yhdysvaltalaista astronauttia lähti vuonna 1965 avaruusaluksella kohti Serpon muukalaismaailmaa Zeta Reticulissa, aivan kuten Kolmannen asteen yhteys -elokuvan ikonisessa lopussa. Tarinan fysiikka ei kuitenkaan täsmää, ja ”Request Anonymousin” IP-osoitteen tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, ettei ilmiantaja ollut kukaan muu kuin Richard Doty, joka toimi omalla nimellään samalla nettifoorumilla.

Osoittaako hänen vastuullisuutensa Serpon huijauksesta, että Doty oli aina toiminut yksin disinformaatiokampanjassaan? Vai paljastaako se, ettei hän koskaan todella vetäytynyt tiedustelu- ja disinformaatiopelistä? Vai osoittaako se vain sen, että vanhat tavat ovat vanhoja? Doty on sittemmin ansainnut jonkin verran rahaa osallistumisestaan UFO-maailmaan kirjojen ja haastattelujen avulla. Myykö hän nyt valheita vain tienatakseen rahaa? Emme ehkä koskaan saa tietää. 80-luvun lopulla FBI tutki väärennettyjä MJ-12-asiakirjoja selvittääkseen, olivatko ne todellakin huippusalaisten asiakirjojen vuotoja ja kuka ne oli vuotanut. Kummallista kyllä, AFOSI pyysi FBI:tä tutkimaan asiaa, mutta tutkimuksen aikana FBI alkoi epäillä AFOSIa itseään tai ainakin paikallista Kirtlandin toimistoa. Lopulta he pystyivät kuitenkin toteamaan vain, että asiakirjat olivat väärennettyjä, mutta eivät sitä, kuka niistä oli vastuussa.

Jälleen kerran on helppo sanoa, ettei tässä ole mitään, että jos Bennewitzia tai laajempaa ufologista yhteisöä vastaan oli salaliitto, se oli paikallinen, epävirallinen. Säästin kuitenkin Bennewitz-huijauksen tarinan viimeiseksi, koska aivan kuten pääasiallinen lähteeni Mirage Men: An Adventure into Paranoia, Espionage, Psychological Warfare and UFOs, jonka on kirjoittanut Mark Pilkington, halusin näyttää koko nykyaikaisen UFO-ilmiön historian kontekstin ja muut merkit siitä, että hallitus rohkaisee uskoa Maan ulkopuolisiin vierailuihin, koska olen tullut siihen uskoon, että se tarjoaa johdonmukaisen ja rationaalisen selityksen koko mysteerille. Ja jos hyväksymme tämän, voimme tehdä vielä yhden johtopäätöksen. Jos hallitus todella peittelisi avaruusolentokontakteja, se ei kannustaisi uskomaan, että se peittelisi avaruusolentokontakteja. Jos UFOt eivät olisi tästä maailmasta ja hallitus ei haluaisi yleisön tietävän tätä, eikö se sen sijaan rohkaisisi uskomaan, että nämä alukset ovat meidän omia? Tämä on ainakin minun päättelyni, ja olen varma, että jotkut pitävät minua disinformaation levittäjänä, koska kannustan tähän johtopäätökseen.

Lisäluettavaa

Bishop, Greg. Project Beta: The Story of Paul Bennewitz, National Security, and the Creation of a Modern UFO Myth. Gallery Books, 2005.

Goleman, Michael J. “Wave of mutilation: the cattle mutilation phenomenon of the 1970s.” Agricultural History, vol. 85, no. 3, 2011, pp. 398-417. National Library of Medicine, doi: 10.3098/ah.2011.85.3.398.

Klass, Philip J. “The MJ-12 Crashed-Saucer Documents.” Skeptical Inquirer, vol. 12, no. 2, Winer 1987/1988. Skeptical Inquirer, skepticalinquirer.org/1988/01/the-mj-12-crashed-saucer-documents/.

Pilkington, Mark. Mirage Men: An Adventure into Paranoia, Espionage, Psychological Warfare, and UFOs. Skyhorse, 2010.

 

Artikkelin julkaissut Historical Blindness

ufologia

Richard Doty kertoi harvinaisessa tilaisuudessa 8.6.2024 oman versionsa Bennewitzin tarinasta

Kommentoi

kirjoittanut Norio Hayakawa, 9.6.2024

Keväällä 1979 Paul Bennewitz teki havaintoja UFOista Manzanon asevarastoalueen yllä. Paul asui aivan Manzanon varastoalueen ulkopuolella. Paul asensi videokamerat, Canon AE-1 -laitteen, jossa oli zoom-objektiivi, infrapunakameran ja muita tieteellisiä mittalaitteita. Paul suuntasi nämä laitteet kohti Manzanon varastoaluetta ja Kirtlandin ilmavoimien tukikohdan ja Albuquerquen kansainvälisen lentokentän aktiivista kiitorataa. Paul vietti useita päiviä viikoittain tallentaen outoja valoja ja keräten tieteellisiä lukemia Manzanon alueelta. Kerättyään nämä tiedot Paul otti yhteyttä erääseen eläkkeellä olevaan USAF:n everstiin, joka asui hänen lähellään. Paul raportoi joistakin näistä havainnoista myös APRO:lle (Aerial Phenomena Research Organization) , jonka päämaja sijaitsee Tucsonissa, Arizonassa. Paul oli erittäin huolissaan siitä, että nämä alukset voisivat olla vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle. Paul oli myös tekemisissä ”avaruusolentojen sieppausten” kanssa. Paul otti lopulta yhteyttä majuri Ernie Edwardsiin, Manzanon tukikohdan 1608. turvallisuuspoliisilaivueen komentajaan.

TÄSSÄ ON NYT HÄNEN PUOLENSA TARINASTA, HÄNEN PROJECT SEVEN LAMBS -DOKUMENTTINSA MUKAAN. Kaikki hänen lausuntonsa ovat lainausmerkeissä:

“Majuri Edwards oli aluetta vartioineen USAF:n henkilöstön ryhmän komentaja. Majuri Edwards otti sen jälkeen yhteyttä minuun, joka olen vastavakoilu-upseeri ilmavoimien erityistutkimusvirasto AFOSIssa, 7. piiri, Kirtlandin lentotukikohta. AFOSI aloitti Paul Bennewitzin hankkimien valokuvien ja tieteellisten tallenteiden tutkimisen. Laadin raportin tästä tapauksesta ja lähetin sen AFOSI:n päämajaan. Esimieheni käskivät minua haastattelemaan Paulia. Järjestin Paul Bennewitzin haastattelun…” 

”AFOSI:n päämaja pyysi Paulilta lisätietoja. Järjestettiin toinen tapaaminen. Mukanani toisessa haastattelussa oli Jerry Miller, GS-15, ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksen tekninen asiantuntija. Hän oli myös entinen Bluebook-tutkija, Tutkittuaan ilmavoimille, DIA:lle ja NSA:lle lähetetyn aineiston AFOSI luokitteli tiedot Top Secret-Silent Star -luokkaan. Ennen toista tapaamista minulle annettiin huippusalainen turvallisuusbriiffi, joka koski NSA:n toimintaa. Toisen haastattelun aikana Paul näytti meille tarkalleen, miten hän keräsi kaikki valokuvansa ja tieteelliset lukemat. Paul toimitti meille lisätodisteita kokoelmistaan.”

”MYRNA HANSENIN TAPAUS. Yksi Bennewitzin löytämistä UFO-siepatuista oli Myrna Hansen, jonka hän oli järjestänyt Wyomingin yliopiston tohtori Leo Sprinklen hypnoottisen regression alaiseksi. Hypnoosissa hän väitti, että hänet oli kaapattu vuonna 1979 yhdessä poikansa kanssa ja viety Dulcen tukikohtaan. Hän kertoi, että ihmisiä oli laitettu kylmävarastoon ja että suuret sammiot olivat täynnä karjan jäännöksiä ja ihmisen ruumiinosia. Nämä olivat Bennewitzin toiminnan kiistanalaisin näkökohta, mutta yhdistettynä elektronisiin kuunteluihinsa, videotallenteisiinsa ja yhteydenottoihinsa hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että ne sopivat avaruusolentoharhautusten yleiseen kuvioon, vastuuseen karjan silpomisesta ja kaapattujen siviilien massiivisista ihmisoikeusloukkauksista.”

”ORBITAPAUS PAULIN TALOSSA, FOUR HILLSIN ALUEELLA ALBUQUERQUEN KAAKKOISOSASSA. Jerry Miller, agentti Adsit ja minä osallistuimme illalliselle Paulin talossa. Illallisen jälkeen, istuessamme Paulin olohuoneessa, me kaikki havaitsimme kirkkaan orbin. Orbi liikkui olohuoneen alakulmasta ylös kattoon. Sitten orbi liikkui huoneen yläpuolella ja pysähtyi suoraan Paulin yläpuolelle. Paul huomautti: ”Katsokaa, mihin ne pystyvät”. Valopallo jatkoi liikkumistaan huoneen ympäri vielä 10 minuuttia. Sitten orbi katosi kattoon. Emme löytäneet mitään selitystä tälle pallotapahtumalle.”

”Soitin Paulille hänen toimistoonsa, Thunder Scientific Corporation Labsiin. Sovimme haastattelun hänen toimistoonsa. Paul kertoi minulle kiinnostuksensa UFOihin, muukalaisteknologiaan ja karjan silpomiseen. Hän tapasi Carolyn Nettlesin, USAF:n tiedustelupalvelusta eläkkeelle jääneen.”

”Paul tapasi Tamara Lindcroftin, DIA:n virkamiehen, joka työskenteli Albuquerquen kenttätoimistossa (650. Yhdysvaltain armeijan tiedustelupalvelu)”.

”Karjan silpomista koskevan henkilökohtaisen tutkimuksensa aikana Paul tapasi konstaapeli Gabe Valdezin, New Mexicon osavaltion poliisin. Paul sekaantui Myrna Hansenin väitettyyn ufokaappaukseen.”

”Palasin AFOSI-toimistoon ja kerroin esimiehelleni majuri Thomas Tzehille Paul Bennewitzin haastattelusta. Majuri Thomas Tzehin  28. lokakuuta 1980 allekirjoittamassa virallisessa raportissa, joka myöhemmin julkaistiin tietopyynnön perusteella, majuri Tzeh kirjoitti: ”26. lokakuuta 28. lokakuuta 1980 SA (erikoisagentti) Doty haastatteli KAFB:ssä sijaitsevan ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksen tieteellisen neuvonantajan Jerry Millerin (GS-15) avustuksella tri Bennewitziä. Bennewitziä hänen kotonaan Four Hillsin alueella Albuquerquessa, joka on Manzanon tukikohdan pohjoisrajan vieressä – – Tohtori Bennewitz on tehnyt itsenäistä tutkimusta ilmailmiöistä viimeisten 15 kuukauden ajan. Tohtori Bennewitz on myös tuottanut useita elektronisia nauhoja, joiden väitetään osoittavan, että Manzanon/Coyoten alueelta lähtee voimakkaita sähkömagnetismin jaksoja. Tohtori Bennewitz esitti myös useita valokuvia lentävistä esineistä Albuquerquen alueen yllä. Hänellä on useita elektronisia valvontalaitteita suunnattuna Manzanoon ja hän yrittää tallentaa korkeataajuisia sähköisiä sädepulsseja. Tohtori Bennewitz väittää, että nämä ilma-aluksen kohteet tuottavat näitä pulsseja. Analysoituaan tohtori Bennewitzin keräämät tiedot Miller kertoi, että todisteet osoittavat selvästi, että filmille on saatu jonkinlaisia tunnistamattomia ilmaobjekteja; mitään johtopäätöksiä ei kuitenkaan voitu tehdä siitä, aiheuttavatko nämä kohteet uhkaa Manzanon/Coyote Canyonin alueille.”

”Kun AFOSI ei ryhtynyt mihinkään toimiin, Bennewitz otti yhteyttä silloiseen New Mexicon senaattoriin Harrison Schmittiin, joka vaati saada tietää, miksi Bennewitzin väitteitä ei tutkittu.” (Albuquerquen kirjastossa järjestettiin julkinen kokous tästä asiasta vuonna 1979. Tähän kokoukseen osallistui yli 150 ihmistä, pääasiassa karjankasvattajia New Mexicon pohjoisosista, mukaan lukien toimisto Gabe Valdez, New Mexicon osavaltion poliisi ja Paul Bennewitz. Myöhemmin Uuden Meksikon osavaltio määräsi Gabe Valdezin Dulcen alueen vastuuhenkilöksi tutkimaan karjan silpomistapauksia. Osavaltio antoi Valdezille ja hänen perheelleen talon Dulcessa asumista varten).

”William L. Moore (Bill Moore). Bennewitzin työ oli herättänyt paljon huomiota ja johti pian AFOSI:n salaisiin ponnisteluihin hänen mustamaalaamiseksi. Vuonna 1989 Mutual UFO Network (MUFON) -konferenssissa tunnettu UFO-asiantuntija William L. Moore (Bill Moore) aiheutti kohua, kun hän ilmoitti avoimesti, että hänet oli vuonna 1982 otettu mukaan tähän pyrkimykseen ja että hän alkoi välittää Bennewitzin toimintaa koskevia tietoja AFOSI:lle ja että hänellä oli osuutensa Bennewitzin tietojen syöttämisessä. Moore kuvaili tapahtumaa seuraavasti: ”Kun tulin mukaan Bennewitziin kohdistuvaan disinformaatio-operaatioon…., minusta näytti siltä,,,,, että olin melko ainutlaatuisessa asemassa. Siellä olin jalka… ovella salaisessa vastavakoilupelissä, joka antoi kaiken vaikutelman, että se liittyi jotenkin suoraan hallituksen korkean tason ufohankkeeseen, ja päätellen niiden ihmisten asemasta, joiden tiesin olevan suoraan mukana siinä, sillä oli varmasti jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa!”. En missään nimessä aikonut antaa tilaisuuden mennä ohitseni oppimatta edes jotain siitä, mistä oli kyse. Pelasin disinformaatiopeliä ja likaisin käteni vain riittävän usein saadakseni prosessia ohjaavat tahot uskomaan, että tein juuri sitä, mitä he halusivat minun tekevän, ja samalla jatkoin kaivautumista matriisiin oppiakseni mahdollisimman paljon siitä, kuka sitä ohjasi ja miksi.

“Mooren julkinen ilmoitus vahvisti, että Bennewitz oli ainakin osittain onnistunut valvomaan elektronisesti ET:n aluksia alueella, kommunikoimaan ET:iden kanssa Dulcen tukikohdassa ja valvomaan ET:iden hallintaa alueella kaapattujen henkilöiden suhteen. Tämä saattaa auttaa selittämään, miksi AFOSI aloitti voimakkaan salaisen toiminnan Paul Bennewitzin mustamaalaamiseksi. AFOSI:n kampanjan perusstrategiana oli antaa ymmärtää, että Bennewitzin väitteiden törkeimmät seikat – Dulcen tukikohta paikkana, jossa ihmisiä kaapattiin geneettisiä kokeita varten, sijoitettiin kylmävarastoon ja jopa käytettiin ET:iden ravinnonlähteenä – olivat pikemminkin disinformaatiota kuin tarkkoja raportteja ET:iden läsnäolon luonteesta Pohjois-New Mexicon alueella. Moore väitti, että kun hän tapasi Bennewitzin vuonna 1982, suurin osa Bennewitzin tiedoista oli jo AFOSI:n syöttämää disinformaatiota.”

“Tohtori Bennewitzin päämajaan lähettämät tiedot tutkittiin useissa muissa virastoissa, kuten USAF:n tiedustelupalvelussa, DIA:ssa ja . AFOSI:n päämaja ilmaisi olevansa erittäin kiinnostunut asiasta. Sain AFOSI:n esikunnalta yksityiskohtaisen viestin Paulin aineistosta. Päämaja oli pääasiassa kiinnostunut palloista, jotka havaitsimme Paulin talossa.”

“Paulin uskottiin siepanneen erittäin salaisia signaaleja NSA:n laitoksesta Kirtlandissa. Minulle annettiin täydet valtuudet jatkaa tutkimuksiani.”

“VAKOILU? Eräällä Paulin työntekijällä oli yhteyksiä tunnettuihin KGB:n agentteihin. AFOSI otti yhteyttä FBI:hin, joka keskusteli Paulin kanssa useaan otteeseen tästä asiasta.”

“SABOTAASI. Paul kuvasi UFOn Kirtlandin ilmavoimien tukikohdan erittäin salaisen lasertutkimuslaitoksen yllä. Tämän jälkeen laserpeili vaurioitui.‘

“AFOSI pyysi meitä jatkamaan tutkimuksia selvittääksemme, miten Paul hankki signaalikokoelmansa. Tutkimukseni aikana Paul ihastui tiedonkeruuseensa. Paul oli vakuuttunut siitä, että kaikki hänen tietonsa olivat peräisin ET:ltä. Hän oli niin vakuuttunut, että hän päätteli avaruusolentojen hyökkäävän Maahan. Paul itse asiassa uskoi, että avaruusolennot olivat peräisin lähimmän aurinkokuntamme planeetalta. Paul otti valokuvia tietokoneensa näytöiltä oudoista symboleista ja väitti niiden olevan peräisin avaruusolennoilta. Paul otti yhden valokuvan oudon näköisestä olennosta, jota hän piti muukalaisten johtajana. Paulia ei koskaan uhkailtu eikä häntä painostettu lopettamaan tutkimuksiaan. Olin yksinkertaisesti samaa mieltä siitä, että Paul saattoi olla yhteydessä todellisiin avaruusolentoihin. Paul oli vakuuttunut siitä, että hän oli yhteydessä avaruusolentoihin.”

“Mitä Paul keräsi? Paul kuvasi USAF:n erittäin salaisia droneja. Paul kuvasi USAF:n salaisia lentokoneita (F-117) Pohjois-New Mexicon yllä sattuneessa välikohtauksessa. Paul keräsi elektronisia signaaleja GHZ-alueella. Paul kuvasi todellisia ET-aluksia. Paul keräsi erittäin kehittyneitä signaaleja oudosta lähteestä avaruudesta. Mistä nämä signaalit tulivat? Kuka niitä tuotti? USG ei tiennyt.”

“Monet UFO-tutkijat olivat epätoivoisia löytääkseen totuuden siitä, mitä Dulcessa tapahtui, koska Bennewitzin ympärillä huhuttiin kiertävän disinformaation sumua ja ilmavoimien ja/tai muiden tiedustelupalvelujen järjestämiä erilaisia toimia, jotka kohdistuivat Bennewitziin ja hänen kannattajiinsa. Vallitseva näkemys oli, että Bennewitz oli ehdottomasti jyvällä jostakin, mutta hän oli sortunut uskomuksiin, jotka mitätöivät hänen varhaisen ja vakuuttavimman työnsä. Eräs UFO-tutkija väitti, että disinformaatiota välitettiin kuunneltujen viestien välityksellä — ”siitä, mistä totuus alkoi ja mihin se päättyi Bennewitzin keräämässä tiedossa, voidaan kiistellä, mutta yksi asia on epäilemättä totta — kuunneltujen viestien sisältö aiheutti varmasti sen, että Bennewitzistä tuli paranoidi ja harhainen mies, joka lopulta kärsi kolossaalisen hermoromahduksen vuonna 1985.”

“Hänen tutkimustensa intensiivisyys ja virallisen tahon reaktiot rasittivat Bennewitziä henkilökohtaisesti ja aiheuttivat hänen hermoromahduksensa. Myöhemmin hän vetäytyi kokonaan kaikesta julkisesta keskustelusta Dulcen tukikohdasta ja lopetti osallistumisensa UFO-kysymyksiin. Huolimatta hänen kiistanalaisesta vetäytymisestään UFO-aiheista, Bennewitzin uskottavuutta kiistattomana elektroniikkanerona ei kyseenalaistettu, ja laaja tietopohja filmeistä, valokuvista ja raa’asta elektronisesta viestinnästä UFO/ET-ilmiöistä oli vahva todiste siitä, että Archuleta Mesan ympärillä tapahtui jotain. Bennewitzin keräämien raakojen fyysisten todisteiden lisäksi useat ilmiantajat ovat antaneet uusia todisteita ja jopa fyysisiä todisteita Dulcen maanalaisesta tukikohdasta ja avaruusolentojen syyllistymisestä ihmisoikeusloukkauksiin siepattuja siviilejä kohtaan. Ennen kuin analysoin Dulcen maanalaista tukikohtaa koskevia ilmiantajien todistuksia, huomautan ilmiantajien oikeudellisesta asemasta salassa pidettävien tietojen paljastamisessa, koska tämä selittää osaltaan, miksi suhteellisen harvat henkilöt ovat astuneet esiin vahvistaakseen väitteet massiivisista ihmisoikeusloukkauksista Dulcessa ja muissa valtion ja avaruusolentojen yhteisissä maanalaisissa tukikohdissa.”

Viimeiset mietteeni Richard C. Dotysta

Yksi asia, joka minut yllätti täysin, oli kun hän vastasi yleisön kysymykseen: “Mitä olet mieltä erittäin merkittävästä Farmingtonin UFO-tapauksesta, joka sattui vuonna 1059 Farmingtonin kunnan yllä New Mexicossa?” Johon hän vastasi: “En ole koskaan kuullutkaan siitä tapauksesta”. (David Marler tutki vuoden 1950 Farmingtonin tapauksen läpikotaisin, ja myös minä tutkin sitä, ja edesmennyt Stanton Friedman tuki täysin sen autenttisuutta. Myös FARMINGTON DAILY TIMES julkaisi siitä jutun maaliskuun 18. päivä 1950.)

Hänen vastauksensa herätti minussa jotenkin epäilyksiä Rick Dotya kohtaan tietyissä asioissa, ehkä monissa asioissa. Rick vaikutti hyvin sympaattiselta, kohteliaalta, ystävälliseltä, herrasmieheltä ja oppineelta ihmistyypiltä, ja sitä hän onkin. En usko, että hän on ”disinformaatioagentti” sinänsä. Hän oli vastavakoilu-upseeri, jonka oli tehtävä, mitä hänen oli tehtävä, ehkä monista syistä, joita emme tiedä varmasti. Mutta häntä itseään näyttää ympäröivän tiheä sumu käsittämätöntä ”mysteeriä”. Olen kuitenkin niin iloinen, että annoin hänelle tilaisuuden antaa hänen puhua omasta näkökulmastaan.

Kuuntele myös:

 

Artikkelin julkaissut noriohayakawa.wordpress.com

PSYOP

UFOt vakoilun ja vastatiedustelun välineinä

Kommentoi

kirjoittanut Jack Brewer

Simone Mendez oli nuori ilmavoimien lentäjä vuonna 1981. Hänelle myönnettiin huippusalainen turvaluokitus tietoliikenneasiantuntijana 2069. viestintälentolaivueessa Nellisin ilmatukikohdassa, joka tunnetaan Area 51:stä.

Kuten hän kertoi puhelimitse, kun tämän tekstin kirjoittaja teki tutkimusta kirjaa The Greys Have Been Framed: Exploitation in the UFO Community varten, Mendez oli kiinnostunut UFOista jo ennen kuin hän saapui Nellisiin. Hän oli nähnyt havainnon vuosia aiemmin kotimaassaan Illinoisissa. Tämän seurauksena hän solmi suhteita Mutual UFO Networkin (MUFON) jäseniin, joiden kanssa Mendez jatkoi yhteydenpitoa koko ilmavoimien palvelusaikansa ajan.

 

Lokakuussa 1981 miespuolinen työtoveri, salanimellä ”Airman Green”, lähestyi Mendeziä hänen tukikohdan ulkopuolisessa asunnossaan. Hänellä oli hallussaan monikirjaiminen kopio väitetystä salaisesta lähetyksestä, jonka väitettiin tulleen viestikeskukseen, jossa he työskentelivät. Asiakirjassa esitettiin, että Pohjois-Amerikan ilmatilapuolustus NORAD (North American Aerospace Defense Command) seurasi ryhmää tuntemattomia esineitä, jotka olivat peräisin syväavaruudesta. Joidenkin kohteiden väitettiin tulleen Maan ilmakehään, suuntaavan kohti Moskovaa ja leijuvan siellä yli tunnin ajan. Mendez säilytti kopion viestin sisältävästä lomakkeesta.

Seuraavien kuukausien aikana kehittyi monimutkainen tapahtumasarja, joka on nyt, yli 40 vuotta myöhemmin, yhä sekava ja hämärä. Lentosotamies Greenin entinen tyttöystävä — siviili — ilmestyi Mendezin asunnolle tammikuussa 1982 ja ilmoitti Simonelle, että salaperäinen asiakirja oli väärennös ja että Simonen oli välittömästi seurattava häntä tukikohtaan. Mendez teki vapaaehtoisesti kuten pyydettiin ja luovutti kopionsa ilmavoimille. Sen jälkeen Mendez joutui kuukausien ajan FBI:n ja ilmavoimien erityistutkimusviraston (Office of Special Investigations, OSI) emotionaalisesti uuvuttavaan kuulusteluun, johon sisältyi uhkauksia pitkäaikaisesta vankeudesta. Hänen asuntonsa tutkittiin perusteellisesti ja hänen kirjeenvaihtonsa takavarikoitiin.

Hänet vapautettiin lopulta kaikista vakoilusyytteistä, mutta vasta sitten, kun hänen turvallisuusselvityksensä peruutettiin. Hän joutui työskentelemään pesulassa Tinkerin lentotukikohdassa Oklahomassa. Mielenkiintoista on, että OSI jatkoi edelleen satunnaisesti hänen luonaan käymistä ja keskustelua hänen toiminnastaan, kuten MUFON-konferenssiin osallistumisesta.

Useimpien UFO-harrastajien ei liene vaikea ymmärtää sen odottamattoman tilanteen epävarmuutta, johon 21-vuotias Mendez äkillisesti joutui sinä lokakuun päivänä vuonna 1981. Hän on äskettäin ilmoittanut epäilevänsä, että asiakirja oli itse asiassa väärennös. Tämä oli ilmavoimien kanta, joka selvitettiin ja selitettiin terävästi FOIA-asiakirjoissa, jotka lopulta julkaistiin.

George Hansenin (The Trickster and the Paranormal) ja allekirjoittaneen kaltaiset tutkijat epäilevät, että Mendez on saattanut joutua vastatiedusteluoperaatioon, jonka tarkoituksena on mahdollisesti seurata MUFONin ja UFO-yhteisön kautta kulkevia tietolinjoja ja tarkemmin sanottuna tunnistaa huonoja toimijoita. Ajattele väriainepakkauksen heittämistä vajoamisreikään ja katsomista, mistä se tulee ulos. Hansen ehdotti erityisesti, että Mendezin kiinnostus UFOihin ja yhteydet MUFONiin eivät ehkä olleet sattumaa, vaan että niitä käytettiin hyväksi.

Lisätietoja Simone Mendezin tapauksesta on kohdassa Just Cause: Numero 28, kesäkuu 1991: Mendez vastaan byrokratia — UFO-”vakoilutapaus” ja Just Cause: Numero 29, syyskuu 1991: Mendez vastaan byrokratia — Toinen osa. Nämä kaksi julkaisua kuvastavat Mendezin ja tutkija Barry Greenwoodin onnistuneita ponnisteluja saada hänen palvelustietonsa ja valikoitua materiaalia julkaistuksi FOIA:n kautta, joka vahvisti hänen kuvauksensa tapahtumaketjusta.

Katso myös Paul Carrin (Aerial Phenomena Investigations) tekemä Mendezin haastattelu vuodelta 2018.

Richard Doty

Mendezin tapauksen kontekstin ymmärtämiseksi on hyödyllistä tarkastella 1980-luvun ufologian villin lännen aikakautta ja erityisesti ilmavoimien Richard Dotyyn liittyviä tapahtumia. Samoihin aikoihin, kun Mendeziä lähestyttiin paljastavien dokumenttien kanssa, Linda Moulton Howe, Bill Moore ja epäonninen Paul Bennewitz tekivät Dotyn kanssa juttuja Kirtlandin lentotukikohdassa.

Toisin kuin Mendez, Doty näytti Moulton Howelle tallenteita, joiden väitettiin edustavan paradigmaa muuttavaa virallista dokumentaatiota avaruusolentojen laajamittaisesta läsnäolosta. Merkittävää on, että Bennewitzille esiteltiin myös asiakirjoja, joiden salaliittolaiset Moore ja Doty myöhemmin myönsivät olevan vääriä, mutta vasta sitten, kun hän oli vajonnut harhaiseen pelkoon siitä, että planeetta on avaruusolentojen hyökkäyksen kohteena.

 

On varsin mielenkiintoista, että Doty ei saanut mitään selviä seurauksia tai valvontaa siitä, että hän levitti väärennettyjä tietoja, eikä ainakaan siinä määrin kuin Mendez, joka ei ollut edes hänelle luovutetun asiakirjan luoja. Mendez ei myöskään kierrättänyt väärennettyjä asiakirjoja, kuten Doty teki. Oliko OSI muokkaamassa UFO-yhteisöä pyrkiessään kitkemään vakoojia?

George Hansen esitti kirjassaan The Trickster and the Paranormal, että Dotyyn kaltaisia henkilöitä saatetaan värvätä OSI:n palvelukseen juuri heidän ongelmallisen UFO-taustansa vuoksi, ei siitä huolimatta. Kun Doty vehtasi Mooren ja Moulton Howen kanssa, hänen epäilyttävä osallistumisensa ufologiaan oli jo tiedossa, ja Hansen väitti, että se saatettiin nähdä eduksi: hänet voitiin helposti saattaa epäilyttävään valoon, jos hän jäi kiinni jostakin, joka nolasi viraston. Lisäksi oli mahdollista, että OSI:llä oli samanlaisia suunnitelmia Mendezin suhteen sen jälkeen, kun hänet oli vapautettu syytteistä, mikä saattaisi selittää sen jatkuvan yhteydenpidon häneen.

Lisätietoja Dotyjen seurueesta on Mark Pilkingtonin ja kumppaneiden Mirage Men -kirjassa, Greg Bishopin Project Betassa ja Adam Gorightlyn Saucers, Spooks and Kooks -kirjassa.

Vincente DePaula

Muihin 1980-luvun uutisiin kuuluu Vincente ”Vinnie” DePaulan tapaus. Hän muutti Kuubasta Yhdysvaltoihin lapsena ja varttui työskentelemään puolustusteollisuudessa. Ron Regehrin ylläpitämän verkkosivuston mukaan DePaula työskenteli turvaluokiteltujen satelliittijärjestelmien parissa. Regehr työskenteli myös puolustusteollisuudessa, ja näin hän ilmeisesti tapasi ja ystävystyi Vinnien kanssa.

Urauran lisäksi miehiä yhdisti myös kiinnostus UFOihin. Regehr oli pitkään ollut MUFONin ja UFO-yhteisön tukipilari. DePaulasta näyttää tulleen niin ikään aktiivinen MUFON-piireissä.

Vinnie DePaulalla oli sittemmin syytä piirtää avaruusolennon pää. Olivatpa syyt mitkä tahansa, ne liittyivät henkilöön, jonka identiteetin DePaula halusi pitää salassa. Piirros sai jonkin verran mainetta ufologian piirissä, ja sen kerrotaan aiheuttaneen sarjan kuulusteluja, jotka suoritti puolustusvoimien tiedustelupalvelu (Defense Intelligence Service, DIS), joka myöhemmin yhdistettiin puolustusvoimien turvallisuuspalveluun. DIS halusi ilmeisesti tietää, kuka kuvasi DePaulalle piirroksessa esitetyn avaruusolion.

Regehrin verkkosivujen mukaan 18. huhtikuuta ja 31. lokakuuta 1986 välisenä aikana suoritettiin neljä kuulustelua, joiden kesto oli yhteensä 41 tuntia. Elokuun 22. päivänä aloitetun istunnon kerrotaan kestäneen noin 28 tuntia. Vinnie julisti myöhemmin, ettei hän ”kertonut heille mitään”.

Valitettavasti vuonna 2015 toimitetut FOIA-pyynnöt eivät tuottaneet tulosta. Puolustusvoimien turvallisuuspalvelu ilmoitti, ettei se säilytä mitään sellaisia asiakirjoja, jotka sen edeltäjä olisi voinut koota DePaulasta vuonna 1986.

MUFON-piireissä ja ympäröivässä yhteisössä yleisesti ottaen näytti siltä, että DePaulaa ahdisteltiin syistä, jotka liittyivät hallituksen tutkimuksiin avaruusolennoista. Tähän näytti liittyvän myös hänen tietonsa satelliittijärjestelmien toiminnasta ja niistä saatavista tiedoista, mikä oletettavasti lisäsi DePaulan tietämystä väitetyistä avaruusolennoista ja siitä, miten niiden avaruusalukset liikkuvat planeetalla.

Jos kaikki uskovat, että tapahtumien aikajana on riittävän lähellä tarkkaa, vaihtoehtoisiin teorioihin voisi kuulua se, että tiedustelupalvelut olisivat kiinnostuneita työntekijöiden toiminnasta. Näin voi olla silloin, kun henkilöt, joille on myönnetty turvaluokitus ja jotka ovat vastuussa salaisista satelliittitoiminnoista, luovat kontakteja, jotka heikentävät lojaalisuutta ja luottamusta työnantajaan. Tämä voi olla vielä huolestuttavampaa, kun nämä kontaktit näennäisesti heikentävät työnantajaa käyttämällä tarinoita ulkomaalaisista siinä määrin, että työntekijät salaavat kontaktiensa henkilöllisyyden. Voidaan katsoa, että salassa pidettävien tietojen hankkiminen on tiedustelupalveluille huomattavasti todennäköisempi huolenaihe kuin ET:n jahtaaminen.

Boyd Bushman

Tällaiset skenaariot eivät suinkaan rajoittuneet yksinomaan kaukaiseen menneisyyteen. Vuonna 2014 ainakin ufopiireissä kohua herätti tiedemies Boyd Bushmanin haastattelua sisältävä video, jossa Bushman kertoi sensaatiomaisia tarinoita väitettyjen avaruusolentojen peittelystä. Hän jopa jakoi valokuvia. Edesmenneen herra Bushmanin epäonneksi pian kävi ilmi, että kuvat avaruusolennoista muistuttivat hämmästyttävän paljon Walmartissa myytäviä figuureja. Myös muut hänen tiedostoissaan olevat kuvat osoittautuivat riittävällä tavalla asiayhteydestään irrotetuiksi ja vääristyneiksi tai yksinkertaisesti väärennöksiksi.

Edesmennyt Bushman erään kokoelmistaan löytyvän valokuvan kanssa

Tuolloin iäkäs Bushman kertoi, kuinka hän Lockheed Martinissa tekemänsä uran aikana kehitti verkoston, jossa hän vaihtoi tarinoita — ja ilmeisesti myös valokuvia — väitetystä avaruusolentojen toiminnasta Area 51:llä. Bushman esitti myös huomautuksia siitä, että kiinalaiset ja venäläiset tiedemiehet tekivät yhteistyötä amerikkalaisten kanssa ja että heidän kiinnostuksen kohteisiinsa kuului painovoiman vastainen teknologia. Bushman lisäsi, että jotkut näistä tiedemiehistä ja hän itse uskoivat, että suuri osa Area 51:llä salassa pidettävistä tiedoista pitäisi tuoda esiin, jotta ihmiset voisivat nähdä ne. Riittää, kun sanon, että se on aika kirkas punainen lippu sellaisen henkilön ilmaisemasta kannasta, jolle on myönnetty turvaluokitus.

Vuonna 2016 julkaistut FOIA-asiakirjat osoittavat, että vuonna 1999 Lockheed Martinin tutkijat huolestuivat niin paljon siitä, että Boyd Bushmanin kohteena oli hallituksen omistamien ja/tai turvaluokiteltujen tietojen hankkiminen, että he ilmoittivat asiasta FBI:lle. FBI:n asiakirjoista:

 

Julkaistut FBI:n lisätiedot osoittavat Bushmanin ”verkostoon” kuuluvien henkilöiden epäilyttävän toiminnan ja sen jälkeiset kyseenalaiset motiivit, sillä he oletettavasti rohkaisivat jakamaan salaista tietoa sillä edellytyksellä, että UFO-peittelyyn päästään käsiksi:

 

Huolimatta siitä, että joidenkin mielestä tämä saattaa tuntua melko ilmeiseltä esimerkiltä yrityksistä käyttää hyväksi ihmisten kiinnostusta UFOihin keinona manipuloida heitä, sekä skeptikot että uskovaiset eivät useinkaan ymmärrä seurauksia. Joissakin tilanteissa he eivät epäilemättä yksinkertaisesti ymmärrä tilanteita. Loppujen lopuksi näin ihmiset heräävät ja joutuvat alun perin epävarmoihin ja usein oikeudellisesti vaarallisiin olosuhteisiin: He ajattelivat UFOja eivätkä osanneet odottaa sitä.

Toisilla saattaa olla emotionaalinen vastenmielisyys — yhtä lailla kuin älylliset linssit silmien edessä — UFOja kohtaan vakoilun välineinä. Se vie yleensä kaiken hauskuuden hyvästä, kananlihaa nostattavasta tarinasta avaruusolentojen sieppauksesta tai yksinkertaisesti hylkää sen, kun mukana on väärennettyjä valokuvia ja asiakirjoja. Kuten Hansen ehdotti, olosuhteiden absurdius saattaa palvella rikoksentekijöitä.

Ei myöskään sovi tiettyjen vaikuttajien tai koko UFO-genren agendalle, että olosuhteet läpikäytäisiin kunnolla. Ilmeisesti ei ole niiden etujen mukaista, jotka käyttävät aihetta muitten hyväksikäyttöön, vaihtaa suuntaa ja ryhtyä kohottamaan yleistä tietoisuutta niistä mahdollisista sudenkuopista, joita maailman katsominen yksinomaan UFO-lasien läpi voi aiheuttaa.

Nyt on kulunut 70 vuotta siitä, kun CIA rahoitti UFO-ajatushautomoa, jonka tehtävänä oli arvioida tilannetta. Vaikka vuoden 1953 Robertson-paneelin tarkoituksista ja aikomuksista keskustellaan edelleen — kuten kaikesta aina — UFO-alakulttuurin piirissä, raportin ehkä merkittävin osa on edelleen ajankohtainen.

Vaikka todisteita UFO-havainnoista aiheutuvasta suorasta uhasta pidettiin ”täysin puutteellisina”, paneelin jäsenet ja tiedustelun ammattilaiset olivat yhtä mieltä siitä, että asiaan liittyviä vaaroja saattaa hyvinkin olla olemassa. Mikä tämä vaara on? Yleisön subjektiivisuus, joka johtaa joukkohysteriaan ja suurempaan haavoittuvuuteen mahdolliselle vihollisen psykologiselle sodankäynnille.

 

Artikkelin julkaissut Expanding Frontiers Research

ufologia

Kirja: Saucers, Spooks & Kooks

Kommentoi

kirjoittanut Jack Brewer

Adam Gorightlylta on tullut kirja Saucers, Spooks and Kooks: UFO Disinformation in the Age of Aquarius. Hän on UFOihin liittyviin hömppähuijauksiin perehtynyt kirjoittaja ja tutkija, ja suosittelen lukemaan hänen uusimman Daily Grail Publishingin kustantaman teoksen.

Kirjassa sukelletaan UFO-genren usein kyseenalaisiin tarinoihin, ja siinä käsitellään erityisesti New Mexicon Dulcessa sijaitsevan väitetyn maanalaisen avaruusolentotukikohdan olosuhteita. Adam jäljittää tarinat niiden alkulähteille ja kertoo näkemyksiään henkilökohtaisesta vuorovaikutuksestaan niiden henkilöiden kanssa, jotka elävät ja veistelevät näitä tarinoita.

Adam Gorightly: Saucers, Spooks & Kooks
Adam Gorightly: Saucers, Spooks & Kooks

Pyysin Adamia vastaamaan muutamaan kysymykseen blogikirjoitusta varten. Kysymyksiäni seuraa hänen vastauksensa alla. Hän toimitti myös oheiset kuvat.

Mikä sai sinut kirjoittamaan kirjan Saucers, Spooks and Kooks, ja mikä siinä sinulle itsellesi oli kaikkein tärkeintä?

Projekti kehittyi ajan myötä, ja se alkoi yli kymmenen vuotta sitten kirjoittamastani artikkelista ”My Breakfast with Tal”, jossa kerroin yksityiskohtaisesti, miten mursin leivän itse Tal Levesquen kanssa. Hän on arvoituksellinen ja hieman hämärä hahmo, ja hän oli avainasemassa Dulcen tukikohdan tarinan/myytin edistämisessä 1980-luvun lopulla.

Asioiden edetessä aloin syventyä Dulcen tukikohtaan liittyviin moniin väitteisiin, joista monet Tal ja kourallinen muita olivat näennäisesti kylväneet, ja joissakin tapauksissa, kuten näytti, luoneet ne täysin tyhjästä. Ajan myötä projektista kehittyi pidempi artikkeli, jonka työnimi oli ”Deconstructing Dulce”. Aloitin koko Dulcen tukikohdan tarinan purkamisen, pohjimmiltaan kaikkien osatekijöiden purkamisen, yrittäen erottaa faktat fiktiosta ja purkaa Dulceen liittyvien monien näennäisesti valheellisten tarinoiden mutkia. Monet ufologian piirissä ovat valitettavasti ottaneet nuo tarinat evankeliumina seuraavien vuosien aikana. Niinpä artikkeli kasvoi niin, että siitä tuli lopulta kirjan mittainen, jotta se voisi kattaa kaikki tarinan näkökohdat ja ne monet ufologian ja tiedusteluyhteisön toimijat, jotka olivat auttaneet Dulcen tukikohdan tarinan muodostamisessa.

Yksi Dulcen tukikohdan tarinan keskeisistä väitteistä koski reptiliaanien ja Yhdysvaltain hallituksen välistä salaista sopimusta, jossa ET-teknologiaa vaihdettiin vastineeksi koehenkilöistä, joita käytettiin avaruusolentojen ja ihmisten hybridien jalostusohjelmassa. Pitkään on liikkunut huhuja, joiden mukaan myös karjan silpominen liittyi jotenkin näihin kokeisiin, joiden perimmäisenä tavoitteena oli väitetysti luoda ihmis-alienhybridejä kuolevan avaruusolentojen rodun säilyttämiseksi ja elvyttämiseksi.

Tarinan mukaan sankarillinen turvallisuusupseeri Thomas Castello johti kapinaa Dulcen tukikohdan avaruusolentopahiksia vastaan, ja lopputuloksena oli ammuskelu, jossa kuoli kuusikymmentäkuusi Dulcen tukikohdan työntekijää. Castellolla oli käytössään ”salama-ase”, jonka avulla hän pystyi tappamaan muutaman näistä ilkeistä muukalaisista ja häipymään Dulcesta, minkä jälkeen hänestä tuli pakeneva ilmiantaja. Tämä legendaarinen taistelu, joka oli kuin suoraan scifi B-elokuvan käsikirjoituksesta, tuli tunnetuksi nimellä ”Dulcen sota”.

Kirjassa Saucers, Spooks and Kooks selvittelet usean urbaanin myytin kaltaisen uskomuksen alkuperää liittyen Paul Bennewitziin ja Myrna Hanseniin ja heidän kohtalokkaisiin kohtaamisiin 80-luvulla. Miten paljon julkisesti hyväksytyistä avaruusolentoihin liittyvistä väitteistä sanoisit liittyvän suoraan Hanseniin sekä siihen vaikutukseen, joka hänellä oli Bennewitziin?

Myrna Hansen oli yksi ensimmäisistä niinsanotuista avaruusolentojen sieppaamista, paljon ennen kuin termi tuli muotiin. Hänen kohtaamisensa, tai miksi sitä haluaakin kutsua, tapahtui toukokuun alussa vuonna 1980, kun hän ja hänen poikansa Shawn, ajaessaan Eagle Nestissä, New Mexicossa, väitetysti näkivät, kuinka lehmä imettiin säteen avulla avaruusalukseen. Pian sen jälkeen heidätkin imettiin alukseen, jossa tapahtui kaikenlaista hulluutta, ensin avaruusolennot leikkelivät avutonta lehmää heidän kauhistuneiden silmiensä edessä, ja sitten Hansen joutui transsiin ja hänelle tehtiin jonkinlainen lääketieteellinen toimenpide.

Kohtaamisen jälkeen kauhuissaan oleva Hansen otti yhteyttä Cimarronin kaupungissa sijaitsevaan osavaltion poliisin toimistoon ja kertoi hullusta kohtaamisestaan veitsellä heiluvien lehmiä silpovien avaruusolentojen kanssa, ja Cimarronin toimistosta hänet ohjattiin New Mexicon osavaltion poliisille Gabe Valdezille. Hän työskenteli Dulcessa, ja hän oli jo saanut maineen, että hän oli oikea kaveri, kun oli kyse silvotuista lehmistä ja selittämättömistä valoista taivaalla. Valdez oli se, joka yhdisti Hansenin Paul Bennewitziin, ilmailutekniikkaan erikoistuneeseen yksityiseen valtion urakoitsijaan, joka oli muun muassa APRO:n jäsen. Bennewitzin APRO-yhteyksien kautta hän sai käyttöönsä Leo Sprinklen, Wyomingin yliopiston professorin, joka oli tutkinut UFO-tapauksia hypnoottisen regression avulla yli kymmenen vuoden ajan. Sprinkle suoritti useita hypnoottisia regressioita Hansenin kanssa Bennewitzin kotona ja erityisesti Bennewitzin Lincoln-auton sisällä, jonka ikkunat hän oli peittänyt alumiinifoliolla häiritäkseen avaruusolentojen säteilyä, jonka hän uskoi yrittävän häiritä Sprinklen hypnoottista regressiota Hansenin kanssa.

Kummallista kyllä, Sprinkle suoritti hypnoottisia regressioita vuonna 1973 toisen Judy Doraty -nimisen naisen kanssa, joka kertoi samanlaisen tarinan kuin Hansenin tarina avaruusolennoista ja avaruusalukseen imettävästä silvottavasta karjasta, joten se, kuinka paljon tässä oli ristipölytystä tai kontaminaatiota (eli tutkijat/regressiohoitajat johdattelivat väitettyjä todistajia tiettyyn johtopäätökseen), on edelleen avoin kysymys. On syytä huomata, että Bennewitz oli UFOihin kohdistuneen kiinnostuksensa lisäksi myös pysyvästi kiinnostunut karjansilpomisilmiöstä, joten nämä kaksi — UFOt ja karjan silpominen, voidaan olettaa — kietoutuivat yhteen hänen mielessään, ja tämä maailmankuva vuoti niihin, joiden kanssa hän oli tekemisissä.

Hansenin regressiot sisälsivät vakiomuotoisten avaruusolentojen sieppauskielikuvien kokoelman, kuten sen, että uhri imetään alukseen Star Trek -tyylisen vetosäteen avulla, minkä jälkeen hänet asetetaan transsiin ja hänelle tehdään lääketieteellisiä toimenpiteitä, jotka liittyvät lisääntymiseen ja avaruusolennon ja ihmisen hybridien luomiseen koeputkessa. Hansenille väitettiin, että häneen oli istutettu seurantalaite, niin sanottu ”avaruusolentojen implantti”, kuten ne tunnettiin tarinoissa, eikä hän muistanut ”kadonnutta aikaa”.

Kun Sprinkle/Hansenin regressiot etenivät yhä syvemmälle hänen piinattujen aivojensa syvyyksiin, paljastui, tai hän muisti tai sekoitti muistoja (valitse itse), että hänet oli kuljetettu salaiseen maanalaiseen laitokseen. Lääketieteellisen tutkimuksen aikana hänen kallonpohjaansa oli väitetysti istutettu metallinen esine, jonka avulla avaruusolennot voisivat ilmeisesti myöhemmin jäljittää hänet ja lähettää hänelle pahansuopia viestejä, minkä vuoksi Bennewitz näki vaivaa rakentaakseen foliohupun, jonka hän asetti autonsa ikkunoiden päälle hypnoottisten regressiosessioiden ajaksi.

Jossain vaiheessa maanalaisen tukikohdan seikkailua Hansen muisteli paenneensa vangitsijoidensa kynsistä ja törmänneensä useisiin nestemäisiin sammioihin, jotka sisälsivät ihmisten ja eläinten ruumiinosien jäänteitä. Bennewitz päätteli jotenkin, että tämä maanalainen laitos, jossa Hansen näki kaiken tämän, sijaitsi lähellä Dulcea. Kaikki nämä tarinan osatekijät liitettiin lopulta osaksi UFO-lorea, kuten me sen nyt tunnemme. Sikäli kuin olen saanut selville, termi ”harmaat” avaruusolennot oli toinen kielikuva, joka tuli suoraan Bennewitzin tapauksesta.

Kuten selitit kirjassa, Bennewitzin tapaukseen liittyi Richard Doty ja William Moore. Arvostin erityisesti epäluotettavien Majestic 12 -asiakirjojen läpikäyntiäsi sekä niiden suhdetta Mooreen ja hänen seuralaiseen Jaime Shanderaan. Mikä sinun mielestäsi on ihmisille tärkeintä ymmärtää tässä tapahtumaketjussa?

Yksi kriittinen tekijä, joka on tärkeää ottaa huomioon, kun yritetään selvittää MJ-12 -papereiden alkuperää, oli se, että vuonna 1981, kolme vuotta ennen MJ-12 -papereiden ilmaantumista, Bill Moore työskenteli kirjaprojektin parissa yhdessä Bob Prattin kanssa, joka oli National Enquirerin toimittaja ja joka kirjoitteli lehteen lentävistä lautasista. Tämä kirjaprojekti, jonka alkuperäinen nimi oli MAJIK-12, oli fiktiivinen kertomus, joka perustui oletettavasti todellisiin UFOihin liittyviin tietoihin, jotka heille välitti kukas muukaan kuin AFOSI:n erikoisagentti Richard Doty, jolle Moore antoi kirjan luonnosversiossa nimen ”Ronald L. Davis”. MAJIK-12 tai vaihtoehtoisesti MJ-12 oli lyhenne Majestic 12:sta, joka, kuten useimmat lukijasi luultavasti tietävät, oli oletettavasti supersalainen hallituksen ryhmä, joka tutki UFO-havaintoja ja tutki pudonneita lentäviä lautasia ja avaruusolentoja, kuolleita ja eläviä.

Vaikka Mooren/Prattin kirjaprojekti jäi lopulta sivuraiteelle, ehdotettu nimi MAJIK-12 viittasi siihen, että Bill Moore oli tietoinen jostain nimeltä MAJIK-12 tai Majestic-12 ainakin kolme vuotta ennen kuin hänen tutkimuskumppaninsa Jaime Shanderan ovelle saapui salaperäinen kirjekuori, joka lähetettiin nimettömänä ilman palautusosoitetta ja jossa oli postileima New Mexicon Albuquerquesta. Tämä postileima vaikutti joidenkin mielestä valtavalta vihjeeltä siitä, että Richard Doty oli tämän tempauksen takana, sillä tuona aikana Doty oli sijoitettuna Kirtlandin ilmatukikohtaan Albuquerquessa. Kirjekuori sisälsi 35 mm:n filmirullan, joka kehitettynä paljasti kuvia siitä, mikä tunnettiin nimellä MJ-12 -paperit.

Ennen MJ-12 -papereiden ilmestymistä Moore ja toinen tutkimuskumppani Stan Friedman spekuloivat juuri tällaisen ryhmän kuin MJ-12 olemassaololla ja olivat jopa laatineet luettelon sen todennäköisimmistä ehdokkaista. Moore jakoi myöhemmin nämä nimet Dotyn kanssa siinä toivossa, että hänellä olisi tietoa, joka vahvistaisi heidän MJ-12 -kandidaattiluettelonsa. Kun MJ-12:n paperit tulivat esiin, ne todellakin sisälsivät luettelossaan joitakin näistä samoista MJ-12:n ehdokkaista, joiden Moore ja Friedman olivat aiemmin arvelleet kuuluvan ryhmään, kuten Roscoe Hillenkoetter, CIA:n ensimmäinen johtaja (1947-1950), ja James Forrestal, joka toimi puolustusministerinä samaan aikaan, mikä näytti antavan Moorelle ja Friedmanille vahvistuksen siitä, että he olivat olleet oikeilla jäljillä. Toisten mielestä Doty keksi koko jutun ja antoi Moorelle, Shanderalle ja Friedmanille palautesilmukan kautta juuri sen, mitä he etsivät, eli tietoja, jotka näyttivät vahvistavan Roswellin UFO-onnettomuuden, josta Bill Moore ja Charles Berlitz julkaisivat vuonna 1979 kirjan The Roswell Incident. On arveltu, että Moore oli mukana väärentämässä asiakirjoja, joko Dotyn avustuksella tai ilman. Koskaan ei kuitenkaan ole voitu lopullisesti osoittaa kuka väärensi asiakirjat, vaikka FBI totesi, etteivät ne olleet aitoja.

FBI toteaa MJ-12 -papereista: väärennös
FBI toteaa MJ-12 -papereista: väärennös

Samalla tavalla kuin MJ-12 -dokumentit ilmestyivät salaperäisesti Shanderan ovelle, samanlainen tapaus sattui vuonna 1994, kun UFO-tutkija Don Berliner sai nimettömänä lähetetyn kirjekuoren, joka sisälsi kehittelemättömän 35 mm:n filmirullan. Kun valokuvat oli kehitetty, niistä paljastui 29-sivuinen asiakirja nimeltä SOM 1-01, Majestic-12 Group Special Operations Manual, joka on väitetty lentävien lautasten onnettomuuspaikkojen etsintään liittyvä sotilasohje.

SOM-01-1 sisälsi myös viittauksen ”Kirtlandin ilmavoimien tukikohtaan New Mexicossa”, minkä jotkut epäilivät olevan silmänisku ja nyökkäys, että kyseessä saattoi olla toinen Richard Doty -lumityö. Siitä huolimatta SOM-01-1:tä ovat edelleen kannattaneet eräät ufologian merkittävimmät äänet, kuten Linda Howe, joka Citizens Hearing on Disclosure -tilaisuudessa (teeskennelty kongressin kuulemistilaisuus, joka pidettiin National Press Clubissa vuonna 2013) väitti, että SOM-01-1 oli ”kestänyt ajan testin”, vaikka se ei tietenkään ollut tehnyt mitään sellaista, ja se oli vain lisännyt pinon muita näennäisesti valheellisia MJ-12:een liittyviä asiakirjoja, jotka ovat vuosien varrella olleet täynnä ufologian roskia.

Kirjoitit useasta tapauksesta, joissa armeija antaa UFO-tutkijoille epäilyttävää informaatiota sekä lupauksia tulevaisuuden paljastuksista. Suuri paljastus ei lopulta tapahtunutkaan ja matto vedettiin tutkijoiden jalkojen alta. Kertoisitko jostain tällaisesta tapauksesta.

1970-luvun alussa elokuvatuottaja Robert Emenegger joutui kokemaan yhden tällaisen luvatun ”suuren paljastuksen” (joka osoittautui lopulta tyhjäksi), kun Yhdysvaltain ilmavoimien virkamiehet lähestyivät häntä ja hänen tuottaja-kumppaniaan Allan Sandleria tarjoamalla yhteistyötä ja tietojen jakamista ehdotettua UFOja käsittelevää dokumenttielokuvaa varten. Heidän ilmavoimien yhteyshenkilöidensä mukaan tämä olisi kaikkien osapuolten yhteinen hanke, jossa jokainen armeijan haara tukisi Emeneggeriä ja Sandleria, jotka antaisivat heille pääsyn UFO-tiedostoihin sekä luvatun kruununjalokiven: 16 mm:n materiaalia UFOjen laskeutumisesta avaruusolentojen kanssa, joka oli väitetysti kuvattu Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa vuonna 1971.

Käytettyään huomattavan paljon aikaa ja resursseja projektin kehittämiseen ja luvattuaan toistuvasti lautasen laskeutumista kuvaavaa materiaalia dokumenttielokuvaansa varten, matto lopulta vedettiin Emeneggerin ja Sandlerin jalkojen alta ja he jäivät tyhjin käsin, kun ilmavoimat eivät toimittaneet luvattua tavaraa, ja tämä niin sanotun ”UFO Disclosure” -projektin varhaisversio meni nurin. Emeneggerin ja Sandlerin UFO-dokumentti julkaistiin lopulta vuosia myöhemmin nimellä UFOs: It Has Begun, mutta sen vaikutus väheni selvästi huomattavasti uskottavuuden kannalta sen jälkeen, kun ilmavoimat vetäytyivät hankkeesta. Tämä tietenkin olettaen, että ilmavoimilla todella oli hallussaan elokuvaan luvattu materiaali.

Linda Moulton Howelle tapahtui samanlainen ”UFO-paljastuksen” päähämäys kymmenen vuotta myöhemmin, kun hänet vuonna 1983 palkattiin tuottamaan HBO:n erikoisohjelma, jonka otsikoksi ehdotettiin UFOja: The E.T. Factor. Tänä aikana Howe oli tutkinut Paul Bennewitzin väitteitä, jotta ne voitaisiin sisällyttää hänen dokumenttielokuvaansa, ja matkan varrella hän tuli Richard Dotyn tietoon, joka oli tuolloin komennuksella Kirtlandin ilmavoimien tukikohdassa. Doty otti Howen epäilyttävien siipiensä suojaan ja antoi hänelle vilauksen joistakin oletettavasti salaisista asiakirjoista, jotka liittyivät lentävien lautasten putoamisonnettomuuksiin ja hämmästyttävään paljastukseen, jonka mukaan jossain sotilastukikohdassa oli oikeasti vankina pieni avaruusolento. Doty ilmoitti Howelle, että jos hän pelaisi korttinsa oikein, hänellä saattaisi olla jopa mahdollisuus haastatella pikku kaveria. Lisäksi Doty kertoi Howelle, että hallituksen tiedusteluviranomaisilla oli hallussaan filmimateriaalia UFOn laskeutumisesta sotilastukikohtaan sekä muita valokuvia ja salaista materiaalia, joita Howe voisi käyttää. Kun Doty oli useita kuukausia vedättänyt Howea, Doty ilmoitti, että hänet oli poistettu tapauksesta, ja antoi Howen eteenpäin muille tiedustelukontakteille, jotka niin ikään vedättivät Howea useiden kuukausien ajan, mutta eivät koskaan tuottaneet luvattua UFO-materiaalia. Tämä viivästys sai HBO:n lopulta luopumaan hankkeesta, jolloin Howe jäi roikkumaan tuuliajolle.

Näiden tempausten pääasiallisesta motiivista voidaan spekuloida moniin eri suuntiin, joista yksi oli se, että Doty yritti mustamaalata ja harhauttaa Howen UFO-tutkimusta ja viime kädessä horjuttaa hänen HBO-dokumenttielokuvaansa sekä saada selville, mitä tietoja hänellä oli Bennewitzistä ja häntä vastaan suunnatusta vastavakoiluohjelmasta, johon Doty kuului.

Selitit myös paljon Dulcen myytistä ja sitä levitelleistä ihmisistä. Omien tutkimusten ja kokemustesi pohjalta, mikä sinusta siinä oli kaikkein mielenkiintoisinta?

Myytin kehittyminen ja se, miten se ylipäätään syntyi, on minusta kaikkein kiehtovinta. Tarinassa on erilaisia elementtejä, mukaan lukien se, mikä on tullut tunnetuksi UFO-uskomuksissa nimellä ”Dulcen sota”, jonka mainitsin aiemmin, ja jossa oletettavasti tukikohdan turvamies nimeltä Tom Castello auttoi vastarintaliikkeen muodostamisessa. Jotkut hänen työtovereistaan joutuivat sitten yhteenottoon avaruusolentojen kanssa ja hävisivät taistelun. Kun pöly oli hälvennyt, kuten legenda kertoo, kuusikymmentäkuusi Dulcen tukikohdan työntekijää kuoli, vaikka Castello pystyi pakenemaan luotettavan ”salamapistoolinsa” ansiosta.

Mistä tämä tarina on peräisin? Sikäli kuin pystyn sanomaan, se sai alkunsa 2. joulukuuta 1981 päivätystä kirjeestä, jonka Paul Bennewitz lähetti Yhdysvaltain New Mexicon senaattorille Pete Domenicille ja jossa todettiin, että ”joskus vuoden 79 lopulla tai vuoden 80 alussa syntyi riita aseista ja armeija hylkäsi [Dulcen tukikohdan]; miesten lopulliset olosuhteet ovat tuntemattomat…”. Syyskuun 11. päivän 1984 haastattelussa Bennewitz kertoi UFO-tutkija Jim McCampbellille, että: ”Vuonna 1979 tapahtui jotain ja tukikohta suljettiin. Siellä oli riita aseista ja meidän väkemme ajettiin ulos, yli 100 ihmistä oli mukana…”. Vaikka Bennewitz ei implisiittisesti väittänytkään, että Dulcessa olisi käyty varsinaista taistelua ihmisten ja avaruusolentojen välillä, hänen kommenttinsa jonkinlaisesta konfliktista tai siitä, että ihmiset hylkäsivät tukikohdan, näytti riittävän kylvämään siemenen, joka myöhemmin kasvoi ”Dulcen sodaksi”.

Vuoden 1981 kirje Bennewitzilta senaattori Domenicille
Vuoden 1981 kirje Bennewitzilta senaattori Domenicille

Lähes kymmenen vuotta myöhemmin ”Dulcen sodan” tarinaa täydennettiin Tom Castelloa ja hänen vastarintatovereitaan koskevalla yksityiskohtaisemmalla kertomuksella, joka ilmestyi kirjassa ”The Dulce Papers”. Tästä tarinasta on myös ilmestynyt muunnelmia, jotka koskevat samanlaista taistelua/konfliktia Area 51:ssä.

1990-luvun puolivälissä Dulcen sodan tarina nousi uudelleen pinnalle tai sitä käytti uudelleen henkisesti epävakaa kaveri nimeltä Phil Schneider, josta tuli jonkin aikaa patriootti- ja UFO-luentopiirin tähti, joka periaatteessa toisti Tom Castellon tarinaa siten, että hän itse oli Castellon sankarin roolissa, mukaan luettuna koko ampuminen häijyjen avaruusolentojen kanssa.

Näiden kaikkien tarinoiden, kuten Dulcen, Area 51:n, SERPOn ja Paul Bennewitzin tarinoiden välillä tuntuu olevan paljon yhteisiä teemoja. Kerrotko jotain omia ajatuksiasi tästä.

Lisäisin myös Roswellin ja MJ-12 -paperit tuohon mukaan, ja samat toistuvat hahmot, jotka kertoivat näitä tarinoita, jotka ovat esillä kirjassani, heidän joukossaan John Lear, Tal Levesque, Richard Doty, Bill Moore ja kourallinen muita, jotka muodostivat tämän ”vaikuttajien” verkoston. Bill Moore kiisti myöhemmin monet näistä väitteistä ja poisti itsensä näennäisesti tästä henkilöryhmien verkostosta, jonka hän sanoi ajavan vääriä tarinoita, jotka olivat lopulta tehneet Paul Bennewitzin hulluksi.

John Lear, jolla oli tosin yhteyksiä tiedusteluyhteisöön, oli innokas MJ-12 -papereiden puolestapuhuja, ja samaan aikaan 1980-luvun puolivälissä hän vuoti tiedotusvälineille tietoja Area 51:n salaisesta stealth-alusten testausohjelmasta. Häiveteknologian haamu väijyi ikuisesti näiden Dulcen tukikohtaan, Kirtlandiin ja Area 51:een liittyvien tarinoiden reunoilla, ja se oli osa pyrkimystä muokata yleistä kertomusta ja hämärtää tietoa siitä, mitä näissä sotilastestauspaikoissa todella tapahtui.

SERPOn osalta Richard Dotyllä oli suuri rooli tuon tarinan levittämisessä jo silloin, kun hän esiintyi ”Falconina” kansallisessa televisiossa vuonna 1988 esitetyssä erikoisohjelmassa nimeltä UFO Cover-up Live!. Dotyn (eli ”Falconin”) mukaan Yhdysvaltain hallitus oli osallistunut vaihto-ohjelmaan, jossa avaruusolennot olivat periaatteessa antaneet astronauteillemme avaimet yhteen lautasiinsa ja antaneet heidän matkustaa omalle planeetalleen, kun taas avaruusolennot jäivät vastineeksi Maahan useiksi vuosiksi jakamaan valtavaa galaksienvälistä viisauttaan Maan asukkaiden kanssa, mikä oli pohjimmiltaan sama tarina kuin SERPO.

Mitä sanoisit uusille UFO-tutkijoille, jotka yrittävät seilata näillä myrskyisillä vesillä?

Luulen, että ihmiset, jotka tarvitsevat sitä eniten, välittävät luultavasti vähiten siitä, mitä minulla on sanottavana, mutta jos he haluaisivat, ehdottaisin, että katsoisitte ufologian historiaan ja tutkisitte sen menneisyyttä. Tehkää se ennen kuin hyppäätte minkään tietyn UFO-hain kyytiin, koska mikään ei näytä olevan uutta auringon alla, kun on kyse monista näistä toistuvista teemoista, jotka toistuvat jatkuvasti UFO-tarinoissa.

Ufologialla on taipumus kerrata ja käyttää uudelleen monia samoja tarinoita tai samojen tarinoiden osia kerta toisensa jälkeen. Täydellinen esimerkki tästä on niin sanottu Silvermanin kuva, joka ilmestyi ensimmäisen kerran saksalaisessa Neue Illustrierte -sanomalehdessä 1. huhtikuuta 1950 otsikolla ”Der Mars-Mensch” ja joka näytti oudon näköisen, metrin mittarisen miehen, joka oli ilmeisesti Marsista. Muutamaa päivää myöhemmin Neue Illustrierte myönsi, että Mars-juttu oli aprillipila, mutta se ei estänyt kuvaa leviämästä UFO-alakulttuurissa tulevina vuosina.

Kuuluisa Silvermanin kuva
Kuuluisa Silvermanin kuva

UFO-historioitsija Isaac Koi on koonnut aikajanan Silvermanin kuvasta ja julkaisuista, joissa se on ilmestynyt. Ensimmäinen kirja, jossa kuva esiteltiin, oli majuri Donald Keyhoen Flying Saucers from Outer Space (1953), jossa ei mainittu Neue Illustrierte -huijausta, mutta väitettiin, että kuvassa oli Yhdysvaltain hallituksen agentteja saattamassa ”Alumiinimiehenä” tunnettua avaruusoliota, joka oli päällystetty alumiinisella avaruuspuvulla, joka suojasi häntä kosmisilta säteiltä. Kirjassaan Space-Craft from Beyond Three Dimensions (1959) W. Gordon Allen viittasi siihen, että Silvermanin valokuvassa esiintyvä olento oli ryöminyt ulos Mexico Cityn lähellä pudonneesta lautasesta.

Viimeksi Harold Povenmire kirjassaan UFO’s and Alien Abduction Phenomena: A Scientific Analysis (2016) julkaisi värillisen version Silvermanin valokuvasta ja mainosti sitä todellisena, vaikka on epäselvää, millaisen ”tieteellisen analyysin” hän teki. Povenmiren ansiosta tämä Silvermanin valokuvan uusi versio alkoi pian könytä sosiaalisessa mediassa, kun uusi uskovien sukupolvi klikkaili ja jakoi sitä sydämensä kyllyydestä.

 

Artikkelin julkaissut ufotrail.blogspot.com