TUNNISTAMATTOMAT LENTÄVÄT ESINEET
BRIIFFAUSDOKUMENTTI
PARAS SAATAVILLA OLEVA TODISTUSMATERIAALI
kirjoittanut
DON BERLINER
sekä
Marie Galbraith
Antonio Huneeus
CUFONS, FUFOR, MUFON esittämänä
joulukuu 1995
SUOSITUSKIRJE
koskien
BRIIFFAUSDOKUMENTTIA
aiheesta
TUNNISTAMATTOMAT LENTÄVÄT ESINEET
joulukuun 15. 1995
Arvoisat vastaanottajat:
Uskomme, että tämä tiedote tunnistamattomista lentävistä esineistä (UFO) esittelee parhaat saatavilla olevat todisteet UFOjen olemassaolosta. Vaikka tässä esitetään vain lyhyt otos maailmanlaajuisesti saatavilla olevista tieteellisistä ja sotilaallisista todisteista, se kattaa joitakin huolellisimmin dokumentoituja tapauksia.
Vaikka useat maailman hallitukset ovat käsitelleet tätä ongelmaa, kuten oheisesta raportista voitte nähdä, katsomme, että näiden hallitusten tulisi nyt julkistaa kaikki keräämänsä UFO-todisteet, jotta tiedeyhteisö voisi suorittaa perusteellisen ja avoimen tutkimuksen.
Poliittiset rajoitukset, jotka pakottivat salailuun kylmän sodan aikana, eivät ole enää perusteltuja, ja ratkaisu UFO-mysteeriin voi merkitä sekä tieteellistä että yhteiskunnallista läpimurtoa.
Me allekirjoittaneet vahvistamme, että tässä tiedotteessa esitetyt tiedot ovat parasta saatavilla olevaa avoimista lähteistä peräisin olevaa näyttöä.
CUFOS (UFO-tutkimuskeskus): puheenjohtaja tohtori Mark Rodeghier
FUFOR (UFO-tutkimussäätiö): puheenjohtaja Richard H. Hall
MUFON (Mutual UFO Network): kansainvälinen johtaja ja puheenjohtaja Walter H. Andrus
KIITOKSET
Ilman monien ihmisten innokasta apua tämän tiedotteen laatiminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa, ellei jopa mahdotonta. Vaikka kiitettävien henkilöiden määrä on liian suuri, jotta voisimme kiittää jokaista erikseen, jotkut ansaitsevat erityisen kiitoksen:
Laurance S. Rockefellerille hänen näkemyksellisyydestään ja tuestaan, niin taloudellisesta kuin muustakin, sekä George Lambille hänen päivittäisestä kiinnostuksestaan ja siitä, että hän toimi niin tehokkaasti Rockefellerin yhteyshenkilönä.
Marie ”Bootsie” Galbraithille alkuperäisestä ideasta ja sadoista tunneista, jotka hän käytti sen toteuttamiseen. Sandra Wrightille siitä, että hän antoi BSW-säätiönsä käyttöön katto-organisaationa, jonka alla kaikki työ voitiin tehdä. Tina Nighmanille siitä, että hän käytti kykyjään ja hyvää huumorintajuaan monenlaiseen hallinnolliseen avustustyöhön.
UFO Research Coalitionin johto: Center for UFO Studies, Fund for UFO Research ja Mutual UFO Network, yhteistyöstä ja täydestä tuesta.
Belgian kuninkaallisten ilmavoimien apulaiskomentaja, kenraalimajuri Wilfred De Brouwer; tohtori Claude Poher, Groupe d’Etudes des Phénomènes Aerospatiaux Non-identifiés (GEPAN) -tutkimusryhmän perustaja; Jean-Jacques Velasco, Service d’Expertise des Phénomènes de Rentrées Atmosphériques (SEPRA) -tutkimuslaitoksen johtaja; Société Belge d’Etude des Phénomènes Spatiaux (SOBEPS) sekä kansainvälisesti tunnustetut UFO-asiantuntijat Stanton T. Friedman ja Timothy Good, jotka anteliaasti antoivat aikaansa ja apuaan.
VALTION SALAILU
Demokratiassa päätös siitä, mihin rajanveto kansalaisten tiedonsaantioikeuden ja hallituksen kansallisen turvallisuuden nimissä harjoittaman salailun välillä tehdään, on jätettävä yhteiskunnan asianmukaisille edustajille. Tämä kysymys on noussut nykyään huomion keskipisteeksi, ja se liittyy erityisesti sekä kongressin sisällä että sen ulkopuolella käytävään keskusteluun ufo-ilmiöistä.
Ilmeisistä syistä puolustusvoimien ja tiedustelupalvelujen on säilytettävä tietty salailun taso. Viime vuosikymmeninä, ja erityisesti kylmän sodan päättymisen jälkeen, monet tarkkailijat ovat kuitenkin katsoneet, että hallituksen salailu on mennyt liian pitkälle.
Valtion virkamiesten valta rajoittaa pääsyä laatimiinsa raportteihin luokittelemalla ne ”luottamuksellisiksi”, ”salaisiksi” tai jopa ”erittäin salaisiksi” on usein ehdoton. Kun nämä raportit on luokiteltu, niiden luokituksen voi poistaa vain niiden laatija tai erityisen menettelyn kautta, joka etenee hitaasti kuin jääkausi. Myöskään tiedonvapauslaki (FOIA) ei juurikaan auta. Se ei koske suurinta osaa salaiseksi luokitellusta aineistosta. Samaan aikaan rikoslakimme suojaavat salaiseksi luokiteltujen aineistojen luvattomalta paljastamiselta.
Salaisuus, kuten valta, altistaa väärinkäytöksille. Salaisuuden suojan takana virasto tai palvelu voi välttää tarkastelun ja toimia käytännössä lain ulkopuolella. Vastuuta veronmaksajille ja kongressille voidaan kätevästi välttää.
Valtaosalla Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa olevista ihmisistä ei ole pääsyä salaisiin tietoihin. Edes niillä, joilla on salaisen ja huippusalaisen tason turvallisuustodistus, ei ole pääsyä kaikkiin erittäin salaisiin tietoihin. Lisäksi on kyseenalaista, voiko kukaan kongressin jäsen saada pääsyn kaikkiin tällaisiin tietoihin. Ottaen huomioon hallinnon byrokratian laajuuden ja sen sisällä vallitsevan korkean eriytymisen, on mahdollista, että edes presidentti itse ei ole täysin perillä asioista, jotka on luokiteltu ”erittäin salaisiksi”. Tällaisia tietoja, joihin pääsy sallitaan vain tiukimmalla ”tarpeen mukaan” -periaatteella, ei välttämättä anneta korkeille valituille virkamiehille, jotka tulevat ja menevät ja joita voidaan siksi pitää väliaikaisina, poliittisina ja epäluotettavina.
Näin on myös huippusalaisissa UFO-tiedoissa. Esimerkiksi vuonna 1980 tutkijat, jotka pyysivät tietoja FOIA-lain nojalla, saivat tietää, että Kansallisen turvallisuusviraston (NSA) hallussa oli 156 huippusalaista UFO-asiakirjaa. Tätä johtolankaa ei löydetty NSA:n omista lähteistä, vaan muiden valtion virastojen hallussa olevien UFO-asiakirjojen sisäisistä viittauksista. Kun tutkijat jättivät FOIA-pyynnön 156 NSA:n UFO-asiakirjasta, heiltä evättiin pääsy niihin kaikkiin. He valittivat päätöksestä, mutta Columbian piirikunnan ensimmäisen liittovaltion tuomioistuimen tuomari Gerhard Gesell hylkäsi valituksen tarkasteltuaan NSA:n toimittaman 21-sivuisen kirjallisen perustelun. 21-sivuinen yhteenveto julkaistiin myöhemmin, mutta jopa tässä yhteenvedossa suurin osa tiedoista oli mustattu. [1]
Tällainen toiminta vaikuttaa ristiriitaiselta hallituksen kannalta, joka virallisesti vähättelee todellisten UFOjen olemassaoloa ja ilmoittaa virallisesti, ettei kansalliseen turvallisuuteen kohdistu uhkaa.
UFO-ilmiöiden tapauksessa on kysyttävä: mikä antaisi valitsemattomalle hallituksen virkamiehelle oikeuden pitää tämä tieto itsellään ja siten riistää muulta maailmalta mahdollisen tiedon, jonka laajuus ja seuraukset ovat lähes käsittämättömiä? Tällainen elitismi minkä tahansa hallituksen virkamiesten taholta, puhumattakaan hallituksesta, joka perustuu demokratian ja yksilön oikeuksien periaatteisiin, on törkeää epäoikeudenmukaisuutta paitsi omaa kansaansa, myös kaikkia ihmisiä kohtaan.
Kyseessä on tässä tapauksessa pääsy tietoon, joka on ehkä niin syvällistä, että se vaikuttaa paitsi näkemykseemme ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa, myös mahdollisesti hänen jatkumiseensa tällä planeetalla. Jos UFO-ilmiö on todellinen, meillä on selkeitä todisteita siitä, että kyseessä on tuntematon teknologia, jonka potentiaali ihmiskunnan hyväksi voisi olla valtava – esimerkiksi potentiaalinen lähde ympäristöystävälliselle hyötyenergialle.
Tunnustamalla valtava kuilu nykyisen tieteellisen ymmärryksemme ja todisteiden välillä voitaisiin asettaa tieteelliselle yhteisölle kiireellisesti tarvittava haaste tutkia, missä sen perusoletukset saattavat olla virheellisiä, ja ylittää ne.
Onko mahdollista, että muutamilla etuoikeutetuilla henkilöillä on pääsy näihin tietoihin, mutta ne pidetään salassa äänestäjiltä ”kansallisen turvallisuuden” nimissä, jotta niitä voidaan tutkia yksityisesti? Eikö demokratiassa tämän päätöksen pitäisi kuulua valituille edustajillemme ja perustua asiantuntevaan keskusteluun?
”UFO-tutkimus vie meidät vastustuksesta huolimatta kohti 2000-luvun tiedettä.
”Olen alkanut tuntea, että 20. vuosisadan tieteessä on taipumus unohtaa, että tulee olemaan 21. vuosisadan tiede ja todellakin 30. vuosisadan tiede, joiden näkökulmista katsottuna tietomme universumista saattaa näyttää aivan erilaiselta kuin se näyttää meille. Kärsimme ehkä ajallisesta provinsialismista, eräänlaisesta ylimielisyydestä, joka on aina ärsyttänyt jälkipolvia.”
(Ote tohtori J. Allen Hynekin kirjeestä Science-lehdelle, 1. elokuuta 1966.)
Tohtori J. Allen Hynek, Northwesternin yliopiston tähtitieteilijä; Yhdysvaltain ilmavoimien UFO-asioiden tieteellinen neuvonantaja vuosina 1948–1969. Perusti yksityisen UFO-tutkimuskeskuksen (Center for UFO Studies) vuonna 1973.
_______________________________________
Alaviitteet
- Tuomari Gesellin päätös kansallisen turvallisuusvirastosta, 14. marraskuuta 1980.
UFOJEN OLEMASSAOLON PUOLESTA
Siitä lähtien, kun ihmiset ovat puhuneet taivaalla nähtävistä outoista ilmiöistä, on esitetty kaksi keskeistä kysymystä niin sanotuista tunnistamattomista lentävistä esineistä:
- Ovatko ne todellisia vai pelkkiä vilpittömiä erehdyksiä?
- Jos ne ovat todellisia, voisivatko ne olla aluksia jostain toisesta maailmasta?
Tällä vuosisadalla se alkoi toisen maailmansodan ”foo-taistelijoista”: hehkuvista palloista, jotka lentelivät muodostelmassa tai ”leikkivät hippaa” sotilaslentokoneiden kanssa Euroopan ja Tyynenmeren yllä. Niitä epäiltiin vihollisen aseiden prototyypeiksi, mutta ne eivät koskaan osoittaneet vihamielisyyttä, ja sodan päätyttyä ne jäivät lähes unohduksiin.
Vuonna 1946 Skandinavian maista raportoitiin sadoista ”kummitusraketeista”, jotka lentelivät matalalla ja äänettömästi, usein hitaasti. Yritykset selittää ilmiö lähistöllä tehdyillä Neuvostoliiton kokeilla, joissa testattiin saksalaisilta kaapattuja ohjuksia, epäonnistuivat, kun kävi ilmi, ettei tällaisia kokeita ollut suoritettu.
Ensimmäinen merkittävä amerikkalainen ”lentävien kiekkojen” havaintoaalto alkoi alkukesällä 1947. Kahden viikon aikana kirjattiin vähintään 1 000 havaintoa nopeista hopeanhohtoisista kiekoista, joita nähtiin päivällä. Ensimmäisissä sotilaallisissa tutkimuksissa todettiin, että ne olivat todellisia ja että niiden luonne ja alkuperä olivat tuntemattomia. [2]
Siitä lähtien ufot näyttivät lentelevän vapaasti ympäri maailmaa: nopeina ja salaperäisinä, tavoittamattomina ja todistamattomina. 1990-luvulle mennessä havaintoja oli raportoitu yli 100 000, joista monet olivat peräisin lentoyhtiöiden ja armeijan lentäjiltä sekä muilta luotettavilta todistajilta.
Huolimatta siitä, että UFOjen ulkonäöstä ja käyttäytymisestä on kertynyt jatkuvasti valtava määrä tietoa, alussa esitettyihin kahteen kysymykseen ei ole saatu juurikaan selvyyttä. Asevoimat ja yliopistot sekä yksityiset ryhmät ja yksityishenkilöt ovat omistaneet paljon aikaa UFOjen tutkimiseen, mutta niiden luonteesta, alkuperästä tai tarkoituksesta ei ole päästy yksimielisyyteen.
Silti, jos tarkastellaan tarkasti parasta saatavilla olevaa aineistoa, on mahdollista käsitellä sitä, mitä UFOista tiedetään ja mitä voidaan kohtuudella olettaa. Haluamme tuoda esiin, että todisteet, jotka tukevat johtopäätöstä, jonka mukaan UFOt ovat tuntemattomia ilma- tai avaruusaluksia, näyttävät olevan ylivoimaiset.
Visuaaliset todisteet
Suurin osa siitä, mitä UFOista ”tiedetään”, perustuu ihmisten kertomuksiin siitä, mitä he väittävät nähneensä. Jos henkilöt ovat luotettavia ja tuntevat taivaan olosuhteet, tiedoilla on hyvät mahdollisuudet olla hyödyllisiä. Tämä on tapauksen ”uskottavuuden” lähde, yksi kahdesta pääkriteeristä, jotka tunnusti edesmennyt tohtori J. Allen Hynek, joka toimi pitkään Yhdysvaltain ilmavoimien UFO-asiantuntijana ja myöhemmin perusti yksityisen UFO-tutkimuskeskuksen.
Tohtori Hynekin toinen kriteeri on ”outoisuus”, eli se, kuinka paljon ilmoitettu havainto eroaa tavallisista lentokoneista, satelliiteista, meteoreista jne. Suuri alumiinilta näyttävä pallo, joka liikkuu rajusti ja muuttaa nopeuttaan äkillisesti, saa ”outoisuudessa” korkeamman arvosanan kuin hieman erikoinen valo, joka näkyy yötaivaalla.
Juuri ne havainnot, jotka saavat korkeimmat pisteet sekä ”uskottavuuden” että ”outouden” osalta, muodostavat UFO-mysteerin ytimen. Ovatko ne todellakin vakuuttavia havaintoja tuntemattomista lentokoneista tai avaruusaluksista, vai ovatko ne vain oudon muotoisia pilviä tai ilmapalloja, joita on nähty epätavallisissa valaistusolosuhteissa, tai jotain muuta luonnollista tai ihmisen aiheuttamaa ilmiötä?
Tutkatodisteet
Tutka on ollut keskeisessä roolissa UFO-havainnoissa, sillä se on toistuvasti vahvistanut tunnistamattoman kohteen olemassaolon, joka reagoi tutkaan samalla tavalla kuin lentokone. Pilvet ja muut sääilmiöt näkyvät tutkassa, mutta kokenut operaattori osaa erottaa sääilmiöt kiinteistä kohteista.
Yksi yleinen selitys tutka- ja silminnäkijähavainnoille on lämpötilan inversio. Tämä nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen kahden UFO-havaintojen täyttämän yön jälkeen Washington D.C.:n yllä vuonna 1952. Inversiot, jotka aiheuttavat kangastuksia, eivät todennäköisesti ole koskaan aiheuttaneet näitä tai muita UFO-havaintoja. Ilmavoimien ympäristöteknisten sovellusten keskuksen (Air Force Environmental Technical Applications Center) vuonna 1969 tekemän tutkimuksen mukaan inversioihin liitettyjen UFO-kaltaisten ilmiöiden syntymiseen tarvittavat olosuhteet eivät voi esiintyä Maapallon ilmakehässä. [3]
Viime aikoina perusteellisimmin tutkittuja tutka- ja silminnäkijähavaintoja UFOista tehtiin Belgiassa ja Venäjällä. Maasta tehtyjen havaintojen jälkeen ilmaan lähetettiin sotilaslentokoneita. Maa- ja ilmatutkat vahvistivat sitten silminnäkijöiden havainnot, mukaan lukien suuret nopeudet ja rajut liikkeet, jotka ylittivät selvästi nykyaikaisten huippuluokan sotilaskoneiden suorituskyvyn. Molemmissa maissa korkeat hallitusvirkamiehet myönsivät olevansa ymmällään.
Vaikka ihmisen silmä voidaan harhauttaa ja tutka voidaan harhauttaa, pidetään erittäin epätodennäköisenä, että molemmat voitaisiin harhauttaa täsmälleen samalla tavalla ja täsmälleen samaan aikaan. Siksi tutka- ja silminnäkijähavainnot kuuluvat kaikkein vakuuttavimpiin UFO-havaintoihin.
Fyysiset todisteet
UFOja on nähty korkealla taivaalla, lähellä maata, maan pinnalla ja jopa nousevan vedestä. Jos jotkut UFOt ovat laskeutuneet, on perusteltua olettaa, että osa niistä on saattanut jättää jälkiä jälkeensä, ja näin onkin. Jäljet, jäännökset, hiiltyneet ja katkenneet puunoksat sekä kivet kuuluvat niihin todisteisiin, joita väitetään osoittavan UFOjen laskeutuneen. Lisäksi mikroskooppitutkimuksessa joillakin jäännöksillä on havaittu outoja ja epätavallisia ominaisuuksia.
Ehkä tunnetuin esimerkki fyysisistä jäljistä Yhdysvalloissa tapahtui vuonna 1964 lähellä Socorroa, New Mexicossa, jossa poliisi ilmoitti nähneensä munanmuotoisen aluksen seisovan hoikkien jalkojen varassa avoimella pellolla. Kun se oli lentänyt pois, hän ja toinen poliisi tarkastivat alueen, jolla se oli ollut pysäköitynä, ja löysivät maasta painumia sekä vielä savustavia, mustuneita pensaita. Havaintoa tutkivat kahden tunnin kuluessa Yhdysvaltain armeijan tiedustelupalvelun ja FBI:n miehet, ja päivää myöhemmin Project Blue Bookin (ilmavoimien virallinen UFO-havaintojen tutkimusohjelma) tieteellinen siviilipääneuvonantaja. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että päätodistaja oli erittäin luotettava. Myöhemmin Blue Bookin viimeinen johtaja kutsui tätä tapausta kaikkein hämmentävimmäksi noin 12 500 tapauksesta, jotka olivat hänen tiedostoissaan. [4]
Euroopan parhaiten dokumentoitu esimerkki fyysisistä jäljistä tapahtui Trans-en-Provencessa Ranskassa, jossa eräs maanviljelijä kertoi nähneensä lautasmaisen aluksen laskeutuvan tontilleen ja lentävän pois hetken kuluttua. Poliisi keräsi maahan jääneet fyysiset jäljet 24 tunnin kuluessa, ja niitä analysoitiin myöhemmin useissa Ranskan valtion laboratorioissa. Mikroskooppiset analyysit paljastivat poikkeavia biokemiallisia ja sähkömagneettisia vaikutuksia maaperässä ja kasvillisuudessa. Ranskan kansallisen avaruustutkimuskeskuksen (CNES) Service d’Expertise des Phénomènes de Rentrées Atmosphériques (SEPRA, aiemmin GEPAN) johtaja kuvailee tätä tapausta Ranskan hallituksen arkistoissa olevista UFO-tapauksista kaikkein hämmentävimmäksi. [5]
Valtion lausunnot
Yhdysvaltain hallituksen osallistuminen UFO-mysteeriin on jo pitkään herättänyt omat kysymyksensä. Tunnettujen tutkimusten tulokset ovat olleet epäselviä, ja yksittäisiä tapauksia koskevat selitykset ovat usein olleet ristiriidassa tieteellisen päättelyn kanssa. Toisinaan vähän julkisuutta saaneet viralliset lausunnot ovat tukeneet näkemystä, jonka mukaan UFOt ovat todellisia ja selittämättömiä.
Toisinaan UFO-tutkijat ovat tuoneet esiin lausuntoja, joita ei ollut tarkoitettu yleisölle:
- 30. heinäkuuta 1947: ”Tämä ’lentävä lautanen’ -ilmiö ei ole pelkkää mielikuvituksen tuotetta tai luonnonilmiöiden liioittelua. Jotain todella lentelee ympäriinsä.” [6]
- 23. syyskuuta 1947: ”Ilmoitettu ilmiö on todellinen, eikä se ole illuusio eikä keksintö.” [7]
- 28. lokakuuta 1947: ”Joidenkin tahojen harkittu kanta on, että kyseinen esine [sic] saattaa itse asiassa olla jonkinlainen planeettojen välinen alus.” [8]
- 10. joulukuuta 1948: ”On hyväksyttävä, että jonkinlaisia lentäviä esineitä on havaittu, vaikka niiden tunnistamista ja alkuperää ei voida selvittää.” [9]
Vuonna 1948 Yhdysvaltain ilmavoimat käynnistivät julkisen UFO-tutkimuksen nimeltä Project Sign. Myöhemmin siitä tuli Project Grudge ja lopulta Project Blue Book. Vuonna 1955 Yhdysvaltain ilmavoimat julkaisivat selvityksen, joka koski 3 200:aa UFO-ilmoitusta, jotka se oli vastaanottanut vuosina 1947–1952. Yksityinen Battelle Memorial Institute käytti ilmavoimien tietoja omien johtopäätöksiensä tekemiseen: tapauksista, joista oli saatu jonkinlainen johtopäätös, lähes 50 % oli joko selittämättömiä tai selitetty epäilyttävästi. Lisäksi todettiin, että mitä korkeampi todistajien pätevyys oli, sitä vaikeampaa oli selittää ilmoituksia tavallisilla ilmiöillä. [10]
Vuonna 1967, kun Project Blue Book joutui lehdistön ja yleisön yhä kovempaan kritiikin kohteeksi, ilmavoimat teki sopimuksen Coloradon yliopiston kanssa UFO-ilmiön lopullisen selvityksen laatimisesta. Toisin kuin tutkimuksen johtajan, tohtori Edward U. Condonin, täysin kielteiset lausunnot antoivat ymmärtää, lopullisen raportin teksti osoitti, että noin 30 % tutkituista tapauksista jäi selittämättä.
Coloradon yliopiston tutkijoiden kommentteja yksittäisistä tapauksista olivat muun muassa: ”Tämä on tutka- ja silminnäkijähavaintojen joukossa kaikkein hämmentävin tapaus. UFO:n ilmeisen järkevä ja älykäs käyttäytyminen viittaa siihen, että todennäköisin selitys on tuntemattomasta lähteestä peräisin oleva mekaaninen laite.
”Kaikki tutkittuja tekijöitä – geometriset, psykologiset ja fyysiset – näyttävät tukevan väitettä, jonka mukaan kahden todistajan näköpiirissä lensi poikkeuksellinen lentävä esine, joka oli hopeanhohtoinen, metallinen, kiekkomainen, halkaisijaltaan kymmeniä metrejä ja selvästi keinotekoinen.” [11]
Coloradon yliopiston suosituksen mukaisesti Project Blue Book -projekti lopetettiin vuoden 1969 lopulla, lähes 22 vuotta kestäneiden ilmavoimien virallisten tutkimusten jälkeen. Se jätti jälkeensä noin 12 500 tapauskansiota, joista 585 julistettiin virallisesti ”tuntemattomiksi”. Tämä tarkoittaa, että projektin henkilökunta katsoi, että heillä oli riittävästi tietoa tapauksesta, mutta he eivät kyenneet antamaan sille täydellistä selitystä. Tapaukset, joista puuttui riittävät tiedot merkitykselliseen analyysiin, pidettiin erillään. Lisäksi vuosia myöhemmin julkaistiin virallinen muistio tiedonvapauslain nojalla, jossa tehtiin selväksi, että ”ilmoitukset tunnistamattomista lentävistä esineistä, jotka voivat vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen… eivät kuulu Blue Book -järjestelmään” [korostus lisätty]. Tällaisia ilmoituksia ”käsiteltäisiin edelleen tätä tarkoitusta varten suunniteltujen ilmavoimien vakiomenettelyjen mukaisesti.” [12]
Yhteenvetona voidaan todeta, että visuaalinen, tutka- ja fyysinen todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että monissa UFO-havainnoissa on kyse muustakin kuin tavanomaisten ilmiöiden virheellisistä havainnoista. Todistajien lausunnot, joita tukevat Yhdysvaltain hallituksen viralliset asiakirjat, viittaavat siihen, että maapallon ilmakehässä liikkuu ilmeisesti ihmisen valmistamia aluksia, joita ei voida selittää tunnistettujen lentokoneiden, avaruusalusten, ilmakehän tai tähtitieteellisten ilmiöiden virheellisillä havainnoilla.
Maan ulkopuolisten UFOjen puolesta
Jos UFOt eivät ole mitään tunnettua, niiden on oltava tuntemattomia. Mikä ilmaisee ”tuntemattomuutta” voimakkaammin kuin ”Maapallon ulkopuolinen”? Koska meillä ei ole minkäänlaista konkreettista tietoa edes yhdestäkään Maapallon ulkopuolisesta sivilisaatiosta, ei ole mitään esteitä spekuloida yhden tai useamman oletetun muukalaiskulttuurin luonteesta, tekniikasta ja käyttäytymisestä.
Mutta ovatko UFOt avaruusolentojen tekemiä? Todisteiden puuttuessa meidän on suhtauduttava vastauksiin erittäin varovaisesti. On edelleen mahdollista, että osa tai kaikki muuten selittämättömät UFO-havainnot selitetään jonain päivänä toistaiseksi tuntemattomilla luonnonilmiöillä tai salaisilla, erittäin kehittyneillä ihmisen rakentamilla lentokoneilla ja/tai avaruusaluksilla.
Siitä huolimatta on olemassa vakuuttavia perusteita spekuloida joidenkin UFOjen avaruusperäisyydestä, nimittäin niiden muodot ja suorituskyky.
UFOjen muodot
Suurin osa päivänvalossa havaituista UFOista, joiden muodot ja yksityiskohdat ovat näkyvissä, on kuvattu yksinkertaisiksi geometrisiksi muodoiksi: kiekkoja, palloja, sylintereitä ja viime aikoina myös kolmioita.
Kiekkomaisia lentokoneita on rakennettu, mutta minkään tiedetään ylittäneen 150 mailin tuntinopeutta tai osoittaneen muita UFOille tyypillisiä ominaisuuksia. Vakaus- ja ohjattavuusongelmat ovat toistaiseksi estäneet kiekkomaisia lentokoneita etenemästä heikkotehoisten prototyyppien vaihetta pidemmälle.
Pallomaiset lentokoneet ovat toistaiseksi rajoittuneet kaasulla täytettyihin ilmapalloihin, joiden suorituskyky on nopeuden ja ohjattavuuden asteikoilla alimmalla tasolla. Ilmapallot voivat lentää vain tuulen puhaltamana, ja lentokoneet voivat ohittaa ne nopeasti.
Sylinterimäisiä lentokoneita ei tunneta, sillä siipien puuttuminen aiheuttaa valtavia ongelmia esimerkiksi lentoonlähdössä ja vaakalennossa. Raketit ja ohjukset ovat sylinterimäisiä ja pystyvät toki lentämään, mutta vain suhteettoman suuren voiman ansiosta kokonsa suhteen. Ne voivat lentää vain ylöspäin laukaisun yhteydessä ja ballistisella lentoradalla matkallaan kohti kohdetta.
Kolmio on delta-siipisten lentokoneiden muoto, vaikka kolmiomaisen UFO:n lento-ominaisuudet poistavat ne tästä luokasta.
On täysin mahdollista, että jotkut radikaalit sotilaslentokoneet, joilla on yksi tai useampi näistä muodoista, lentävät erittäin salaisista testauslaitoksista. Mutta tämän pitäisi olla viimeaikainen kehitys, joka ei pysty selittämään tällaisten alusten havaintoja suurimman osan viimeisten 50 vuoden ajalta.
UFOjen suorituskyky
Vielä silmiinpistävämpää kuin UFOjen muodot on niiden suorituskyky: nopeus, kiihtyvyys, ohjattavuus ja äänettömyys.
Nopeus. Sotilastutkilla on havaittu UFOja, jotka liikkuvat äänettömästi useiden tuhansien kilometrien tuntinopeudella selvästi Maapallon ilmakehän sisällä. Jos lentokone yrittäisi samaa, se aiheuttaisi väistämättömän ääni-iskun ennen kuin sulaisi ilman kitkan vaikutuksesta.
Äärimmäinen kiihtyvyys. Lentokoneet eivät kiihty näkyvästi ilmassa, vaikka ne yleensä osoittavatkin vaikuttavaa kiihtyvyyttä lentoonlähdön aikana. Drag-kilpailuissa autot ja moottoripyörät kiihtyvät tavalla, joka on ilmeistä jopa kokemattomimmallekin tarkkailijalle. UFOjen tapauksessa lentoyhtiöiden ja armeijan lentäjät ovat raportoineet, että ne lentävät samalla nopeudella kuin lentokoneet, ja sitten osoittavat kiihtyvyyttä, joka on tyypillistä vain ohjustentorjuntaohjuksille. Kokeneet lentäjät kuvailevat havaintojaan sanoilla kuten ”hämmästyttävä” ja ”uskomaton”.
Äärimmäinen ohjattavuus. Vaikka lentokoneet pystyvätkin suorittamaan äkillisiä liikkumisia, niitä nähdään yleensä vain lentonäytöksissä. Silloinkin ulkopuolinen tarkkailija kuvailee tällaista lentämistä useammin ”sulavaksi” kuin ”raivoisaksi”, vaikka lentäjä saattaakin käyttää jälkimmäistä termiä. Lentokoneille mahdottomia (mutta ilmeisesti ei UFOille) liikkeitä ovat esimerkiksi suorakulmaiset käännökset suurella nopeudella ja siksak-lento.
Äänetön leijunta. Vaikka helikopterit ja VTOL-lentokoneet (Vertical Take-Off and Landing) pystyvät leijumaan, ne tuottavat ääniä, joiden laatu ja voimakkuus paljastavat ne selvästi. UFOt sen sijaan näyttävät pystyvän leijumaan liikkumatta tai liikkuen vain vähän pitkään aikaan ilman ääntä. Tämä on vielä kaukana tunnetun tieteen tasosta, puhumattakaan tekniikasta.
Tiivistelmä
Yhdysvaltain hallitus ja monet muut hallitukset väittävät, että vaikka kaikkia UFO-havaintoja ei voida selittää, ei ole todisteita siitä, että avaruusolennot olisivat vierailleet Maapallolla. Suurin osa tiedemiehistä ja johtavista toimittajista on samaa mieltä tästä kannasta. Nämä samat tiedemiehet uskovat kuitenkin, että universumissa on olemassa miljardeja tähtiä, joiden kiertoradalla on varmasti monia kehittyneitä sivilisaatioita. Näiden kahden kannan välinen ero selitetään yleensä sillä, että edes kehittyneimmän yhteiskunnan ei oleteta kykenevän matkustamaan valtavia etäisyyksiä, jotka erottavat Maan jopa lähimmistä tähdistä.
Silti on tuhansia havaintoja uusista, suorituskykyisistä aluksista taivaallamme, joista ovat raportoineet erittäin taitavat ja kokeneet tarkkailijat. On myös satoja muita raportteja aluksista, joita on nähty maassa, ja joskus niiden läheisyydessä olevista ihmismäisistä olennoista.
Virallisten kantojen ja luotettavien havaintojen välinen suuri ristiriita muodostaa tunnistamattomien lentävien esineiden mysteerin. Yksi mahdollinen ratkaisu tähän mysteeriin on oletus, että virallinen kanta perustuu huolellisesti suunniteltuun salailuun. Jos kyseessä on salailu, mitä sitten suojellaan ja kuka sitä tekee?
Vastaukset näihin kysymyksiin keskittyvät yleensä kansalliseen turvallisuuteen sekä pelkoon yleisön reaktiosta, jos UFO-ilmiön todellisuus ja sen avaruusperäinen alkuperä paljastettaisiin virallisesti. Kysymys avaruusolentojen aikeista ja väitettyjen sieppausilmiöiden pelottavista puolista voisi olla erittäin häiritsevä. Monet tutkijat uskovat kuitenkin, että salailun ytimessä on kansallisen turvallisuuden verhon takana oleva tiede ja teknologia, ja että:
- löydetyt levyt tutkitaan, korjataan ja/tai kopioidaan sekä testataan;
- tekniikka on niin edistynyttä, että voimme tuskin kuvitella sen taustalla olevaa tiedettä (joka saattaisi perustua täysin erilaisiin käsityksiin painovoimasta ja sähkömagneettisista kentistä);
- mikä tahansa valtio, joka hallitsee tämän poikkeuksellisen teknologian, tulee varmasti olemaan Maapallon mahtavin valtio;
- vallanpitäjien mielestä tämän teknologian suojaaminen puolustustarkoituksiin on paljon tärkeämpää kuin sen potentiaalinen arvo muihin tarkoituksiin – eli saastuttamattomana ja kustannustehokkaana ratkaisuna nykyiseen energia- ja ympäristökriisiimme.
_______________________________________
Alaviitteet
- Muistio kenraaliluutnantti Nathan Twiningilta, ilmavoimien materiaalihallinnon komentajalta (Wright Field), kenraali Spaatzille, Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien komentajalle, 23. syyskuuta 1947.
- Menkello, F.V., ”Quantitative Aspects of Mirages”, USAF:n ympäristötekniikan sovelluskeskus, 1969.
- Steiger Brad, toim. Project Blue Book, Ballantine Books, 1976.
- GEPAN, Note Technique No. 16, Enquête 81/01, Analyse d’une Trace, Toulouse, 1. maaliskuuta (englanninkielinen käännös julkaistu MUFON UFO Journalissa, maaliskuu 1984).
- Ilmavoimien tukikohdan tiedusteluraportti, ”Flying Discs”, AFBIR-CO, 30. heinäkuuta 1947.
- Twining, ibid.
- Luonnos tiedustelutietojen kokoamisista, julkaissut prikaatikenraali George Shulgen, Yhdysvaltain ilmavoimien apulaisesikuntapäällikön toimiston ilmavoimien tiedustelutarpeiden osaston päällikkö, 28. lokakuuta 1947.
- Yhdysvaltain ilmavoimien tiedusteluraportti nro 100-203-79, ”Analysis of Flying Objects in the U.S.”, 10. joulukuuta 1948.
- Ilmavoimien Project Blue Book, ”Special Report No. 14 (Analysis of Reports of Unidentified Aerial Objects)”, 5. toukokuuta 1955.
- Gillmor, Daniel S., toim., Scientific Study of Unidentified Flying Objects, New York Times Books, 1969.
- Bolender, prikaatikenraali C.H., USAF, muistio Project Blue Bookista, 20. lokakuuta 1969.
UFO-SALAILU
UFO-mysteeriin liittyy kaksi keskeistä tekijää: itse UFOt ja maailman hallitusten ponnekkaat pyrkimykset salata niitä koskevat tiedot. Hallitusten toimien luonnetta tai tarkoitusta ei tunneta tarkasti. Tämä linjaus juontaa juurensa kuitenkin jo toisen maailmansodan loppuvaiheeseen, jolloin taistelulentäjät ilmoittivat UFOjen kaltaisista ”foo-hävittäjä”-ilmiöistä.
Yhdysvaltain kahdeksannen ilmavoimien kerrotaan laatineen raportin ”foo-hävittäjästä” vuonna 1945, mutta siitä ei ole nähty yhtään kopiota julkisuudessa, vaikka siitä on kulunut jo puoli vuosisataa. Vuotta myöhemmin, kun ”kummitusraketteja” nähtiin Skandinavian yllä, Ruotsin hallitus vetosi salassapitovelvollisuuteen ja alkoi julkaista tietoja vasta 40 vuotta myöhemmin. Kun ”lentäviä lautasia” ilmestyi Yhdysvaltojen yläpuolelle kesällä 1947, vain kaikkein yleisimmät tiedot julkistettiin, kun taas raportit ja analyysit pidettiin salassa, samoin kuin se tosiasia, että hallitus otti lautaset vakavasti. [13, 14]
Yhdysvaltain ilmavoimien meneillään olevassa UFO-tutkinnassa (Project Sign, Project Grudge ja Project Blue Book) kerättiin yli 12 000 raporttia, joista useimmat olivat ”selitettyjä”. Virallisena käytäntönä oli kieltäytyä kommentoimasta ”selittämättömiä” tapauksia. Pitämällä tapausten yksityiskohdat salassa yleisö ei saanut tietää, että monia väitetysti selitettyjä tapauksia ei ollut analysoitu yleisesti hyväksyttyjen tieteellisten standardien mukaisesti. [15]
Vuonna 1976 Yhdysvaltain kongressin muutettua tiedonvapaus- ja yksityisyydensuojalakia luotiin mekanismi hallituksen UFO-tiedon esiin kaivamiseksi, jonka olemassaolo oli pitkään ollut kielletty. Viralliset pyynnöt, joita seurasivat valitukset ja joskus oikeustoimet, tuottivat tuhansia sivuja aiemmin salattuja asiakirjoja ilmavoimilta, keskustiedustelupalvelulta, liittovaltion tutkintatoimistolta ja muilta tiedustelupalveluilta.
Näyttää kuitenkin siltä, että julkaistut tiedot olivat virallisten tiedostojen vähiten arkaluonteista materiaalia. Lähes kaikki julkaistut asiakirjat oli luokiteltu pelkästään ”luottamukselliseksi” tai ”salaiseksi”, ja vain muutamat olivat olleet ”huippusalaisia”. Monilla näiden asiakirjojen sivuilla oli sensuurin mustia jälkiä. Itse asiassa monilla Yhdysvaltain ilmavoimien virallisen tutkinnan laajojen asiakirjojen sivuilla oli mustia merkkejä, jotka kätkivät tietoja. [16]
UFO-dokumenttien nopea virta 1970-luvulla hiipui hitaaksi noroksi 1980-luvulla, mutta todennäköisesti kiihtyy uudelleen hallinnon viimeaikaisten luokituksen purkamistoimenpiteiden myötä. Koska jokaisella valtion virastolla on kuitenkin käytössään pitkä lista syitä kieltäytyä luovuttamasta tietoja, mielenkiintoisin ja merkittävin materiaali on edelleen helppo pitää lukittuna.
Silmiinpistävin esimerkki hallituksen jatkuvasta salailusta on sen reaktio kasvavaan yleisön ja lehdistön kiinnostukseen New Mexicon lammastilalla vuonna 1947 tapahtuneeseen oudon aluksen maahansyöksyyn: niin kutsuttuun ”Roswellin tapaukseen”. Vuodesta 1947 lähtien ilmavoimat ovat suurimman osan ajasta väittäneet, että onnettomuus oli sääilmapallon onnettomuus. Huolimatta kymmenien ensi käden ja toisen käden silminnäkijöiden päinvastaisista todistuksista, Yhdysvaltain hallitus ei ole vielä julkaissut yhtäkään ilmavoimien raporttia, joka sisältäisi näiden silminnäkijöiden täydelliset todistukset.
Yhdysvaltain kongressiedustajan Steven Schiffin New Mexicosta vuonna 1993 tekemät henkilökohtaiset ponnistelut onnettomuuden selvittämiseksi jätettiin huomiotta. Hän antoi tehtävän Yhdysvaltain kongressin tutkintaelimelle, General Accounting Officelle. [17, 18]
Tämän tutkimuksen tuloksena Yhdysvaltain ilmavoimat julkaisivat lyhyen raportin heinäkuussa 1994 ja laajan raportin vuonna 1995. Molemmissa raporteissa todettiin, että lammastilalta löydetty hylky ei ollut säätietojen keräämiseen käytetyn ilmapallon hylky, vaan tuolloin salaisessa Project Mogul -kokeessa käytetty ilmapallo, jonka tarkoituksena oli havaita Neuvostoliiton ydinräjähdyksiä. Kokeessa käytettiin junia ja tavallisten sääilmapallojen ryppäitä. [19]
GAO totesi heinäkuussa 1995 antamassaan loppuraportissa, ettei se löytänyt todisteita UFOjen hylyistä, mutta havaitsi, että suuri määrä potentiaalisesti arvokasta Yhdysvaltain ilmavoimien viestiliikennettä kyseiseltä ajanjaksolta oli tuhottu väärin perustein. Lisäksi, koska Project Mogul -selityksen tueksi ei löytynyt dokumentaatiota, GAO ei hyväksynyt nykyistä ilmavoimien selitystä ja totesi, että ”keskustelu Roswellin onnettomuudesta jatkuu”. [20]
Vaikka on jonkin verran viitteitä siitä, että jotkut hallitukset ovat höllentämässä pitkäaikaista politiikkaansa kaikkien UFO-tietojen salaamiseksi, ei ole merkkejä siitä, että tästä voisi tulla trendi tai että se voisi tuottaa todella merkityksellistä tietoa.
Monien maailman hallitusten pitkäaikaisten ja erittäin tehokkaiden käytäntöjen seurauksena ihmiset on pidetty pimennossa UFO-toiminnan laajuudesta ja merkityksestä. Lisäksi tuhansia lahjakkaita tiedemiehiä, jotka saattaisivat edistää UFOjen ymmärtämistä, on estetty tekemästä niin, koska he eivät ole osa hallitusjärjestelmää.
Koska yksikään hallitus ei ole avoimesti todennut, että UFOt muodostavat mahdollisen turvallisuusuhan, ei ole mitään syytä olettaa, että UFOihin liittyvien tietojen salassapidon jatkamiselle olisi mitään kohtuullista perustetta.
_______________________________________
Alaviitteet
- SAC:n muistio FBI:lle, ”Eläinten laitosten suojaaminen”, 31. tammikuuta 1949.
- Smith, Wilbert, Muistio liikenneministeriölle, Ottawa, 21. marraskuuta 1950.
- Bolender, prikaatikenraali C.H., ibid.
- Tuomari Gesellin päätös, ibid.
- FBI:n teletype, 5. heinäkuuta 1947
- Claiborne, William, ”GAO kääntyy vieraiden tahojen puoleen tutkinnassa”, Washington Post, 14. tammikuuta 1994.
- Weaver, eversti Richard L., Yhdysvaltain ilmavoimat, ”Ilmavoimien tutkimusraportti ’Roswellin tapauksesta'”, heinäkuu 1994. Yhdysvaltain ilmavoimat, ”Roswellin raportti: Faktaa vastaan fiktiota New Mexicon autiomaassa”, lokakuu 1995.
Yhdysvaltain tilintarkastusviraston raportti arvoisalle Steven H. Schiffille, edustajainhuone. Hallituksen asiakirjat ”Roswellin lähellä New Mexicossa vuonna 1947 tapahtuneen onnettomuuden haun tulokset”, heinäkuu 1995.
UFO-SITAATTEJA
UFO-TODELLISUUS
Kenraali Nathan D. Twining, Yhdysvaltain asevoimien komentajien komitean puheenjohtaja (1957-1960): ”Raportoitu ilmiö on todellinen, ei näyllinen tai kuvitteellinen… On olemassa esineitä, jotka todennäköisesti ovat kiekon muotoisia ja kooltaan niin huomattavan suuria, että ne näyttävät olevan yhtä suuria kuin ihmisen rakentama lentokone… Raportoidut toimintaominaisuudet, kuten äärimmäiset nousunopeudet, ohjattavuus (erityisesti rullauksessa) ja toiminta, jota on pidettävä väistämisenä, kun ystävälliset lentokoneet ja tutka havaitsevat tai ottavat niihin yhteyttä, antavat aihetta olettaa, että joitakin esineistä ohjataan joko manuaalisesti, automaattisesti tai etänä.” (Kirje Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien komentajalle, 23. syyskuuta 1947.)
Prikaatikenraali João Adil Oliveira, ilmavoimien yleisesikunnan tiedotuspalvelun päällikkö ja Brasilian ensimmäisen virallisen sotilaallisen UFO-tutkimuksen johtaja 1950-luvun puolivälissä: ”Lentävien lautasten olemassaoloa ei voida enää kieltää tällä hetkellä… Lentävä lautanen ei ole haamu toisesta ulottuvuudesta tai salaperäinen lohikäärme. Se on tosiasia, jonka vahvistavat aineelliset todisteet. On olemassa tuhansia asiakirjoja, valokuvia ja havaintoraportteja, jotka osoittavat sen olemassaolon.” (”Kuinka epäillä?”, O Globo, Rio de Janeiro, 28. helmikuuta 1958.)
Kenraali Lionel M. Chassin, Ranskan ilmavoimien komentava kenraali ja Keski-Euroopan liittoutuneiden ilmavoimien (NATO) yleinen ilmapuolustuksen koordinaattori: ”Ajattelevien, älykkäiden ja koulutettujen ihmisten määrä, jotka ovat ’nähneet jotakin’ ja kuvailleet sitä, kasvaa joka päivä… Voimme… sanoa ehdottomasti, että salaperäisiä esineitä on todellakin ilmestynyt ja ilmestyy edelleen meitä ympäröivälle taivaalle… [ne] viittaavat kiistatta systemaattiseen ilmatutkimukseen eivätkä voi olla sattuman tulosta. Se osoittaa tarkoituksellista ja älykästä toimintaa.” (Chassin, L., Esipuhe Michel Aimen kirjaan Flying Saucers and the Straight Line Mystery, New York: Criterion Books, 1958.)
Amiraali Roscoe Hillenkoetter, CIA:n ensimmäinen johtaja (1947–1950): ”Tuntemattomat kohteet toimivat älykkään ohjauksen alaisina… Meidän on ehdottomasti selvitettävä, mistä ufot tulevat ja mikä on niiden tarkoitus.” (Maccabee, Bruce, ”What The Admiral Knew: UFO, MJ-12 and R. Hillenkoetter,” International UFO Reporter, marras-/joulukuu 1986.)
UFOt: MAAN ULKOPUOLINEN ALKUPERÄ
Professori Hermann Oberth, saksalainen rakettiasiantuntija, jota pidetään yhtenä avaruusajan kolmesta isästä. Vuonna 1955 tohtori Werner von Braun kutsui hänet Yhdysvaltoihin, missä hän työskenteli rakettien parissa armeijan ballististen ohjusten virastossa (Army Ballistic Missile Agency) ja myöhemmin NASA:ssa: ”Minun teesini on, että lentävät lautaset ovat todellisia ja että ne ovat avaruusaluksia toisesta aurinkokunnasta. Uskon, että niissä on mahdollisesti älykkäitä tarkkailijoita, jotka kuuluvat rotuun, joka on saattanut tutkia maapalloamme vuosisatojen ajan.” (Oberth H., ”Flying Saucers Come From A Distant World,” The American Weekly, 24. lokakuuta 1954.)
Kenraali Kanshi Ishikawa, Japanin ilmavoimien esikuntapäällikkö; Chitosen lentotukikohdan 2. lentorykmentin komentaja (1967): ”Lukuisat todisteet osoittavat, että ufoja on havaittu tutkalla; ufoja on siis olemassa, ja ne saattavat olla peräisin avaruudesta… UFO-valokuvat ja erilaiset materiaalit osoittavat tieteellisesti, että lautasia ja emäaluksia ohjaavat kehittyneemmät olennot.” (Vuoden 1967 haastattelu, julkaistu UFO News -lehdessä, vol. 6, nro 1, 1974.)
Gordon Cooper, astronautti (Mercury-Atlas 9, Gemini 5), Yhdysvaltain ilmavoimien eversti (eläkkeellä): ”Uskon, että nämä maapallon ulkopuoliset alukset ja niiden miehistöt vierailevat tällä planeetalla muilta planeetoilta, jotka ovat selvästi teknisesti hieman edistyneempiä kuin me täällä maapallolla. Mielestäni tarvitsemme korkean tason koordinoidun ohjelman, jonka avulla voimme kerätä ja analysoida tieteellisesti tietoja kaikkialta maapallolta kaikentyyppisistä kohtaamisista ja päättää, miten voimme parhaiten olla yhteydessä näihin vierailijoihin ystävällisellä tavalla.” (Kirje Grenadan YK-suurlähettiläälle, 9. marraskuuta 1978.)
Kenraalimajuri Pavel Popovich, avaruuslentäjien edelläkävijä ja ”Neuvostoliiton sankari”, Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) koko liiton ufologian yhdistyksen puheenjohtaja: ”Nykyään voidaan todeta suurella varmuudella, että havaitut ufojen ilmentymät eivät enää mahdu moderniin maailmankuvaan… Ilmiön historialliset todisteet… antavat aihetta olettaa, että siitä lähtien, kun ihmiskunta on elänyt rinnakkain tämän poikkeuksellisen olennon kanssa, se on osoittanut korkeaa älykkyyttä ja teknologista tasoa. UFO-havainnot ovat tulleet ihmisen toiminnan vakiintuneeksi osaksi ja vaativat vakavaa maailmanlaajuista tutkimusta… UFO-ilmiön tieteellinen tutkimus tulisi sijoittaa muiden ihmistä ja maailmaa käsittelevien tieteenalojen joukkoon.” (Popovich, P., MUFON 1992 International Symposium Proceedings.)
UFOt: SALAILU JA KANSALLINEN TURVALLISUUS
Wilbert Smith, vanhempi radioinsinööri, liikenneministeriö, Project Magnet -hankkeen johtaja, joka oli 1950-luvun ensimmäinen Kanadan hallituksen UFO-tutkimus: ”Asia on Yhdysvaltain hallituksen salaisin aihe, jopa H-pommia salaisempi. Lentävät lautaset ovat olemassa. Niiden toimintatapaa ei tunneta, mutta tohtori Vannevar Bushin johtama pieni ryhmä tekee asialle keskittynyttä työtä. Yhdysvaltain viranomaiset pitävät koko asiaa erittäin merkittävänä.” (Huippusalainen muistio aiheesta ”Geo-Magnetics”, 21. marraskuuta 1950.)
Tohtori Paul Santorini, kreikkalainen fyysikko ja insinööri, joka tunnetaan Hiroshiman atomipommin lähisytyttimen kehittämisestä, kahdesta patentista Yhdysvaltain Nike-ohjuksissa käytettyyn ohjausjärjestelmään sekä senttimetriaaltoisesta tutkajärjestelmästä. Vuonna 1947 hän tutki Kreikan ilmatilassa havaittuja useita ufo-havaintoja, joita aluksi pidettiin Neuvostoliiton ohjuksina: ”Totesimme pian, etteivät ne olleet ohjuksia… Ulkomaiset tiedemiehet lentivät Kreikkaan käydäkseen salaisia keskusteluja kanssani… UFO-kysymystä ympäröi maailmanlaajuinen salailun verho, koska viranomaiset eivät halunneet myöntää sellaisen voiman olemassaoloa, jota vastaan meillä ei ollut mitään puolustusmahdollisuuksia.” (Fowler, R., UFOs: Interplanetary Visitors, 1974.)
Senaattori Barry M. Goldwater, Sr. (R-Arizona), republikaanien presidenttiehdokas, 1964: ”UFO-aihe on kiinnostanut minua jo pitkään. Noin kymmenen tai kaksitoista vuotta sitten yritin selvittää, mitä Wright Pattersonin ilmavoimien tukikohdan rakennuksessa oli, jossa säilytetään ilmavoimien keräämiä tietoja, mutta pyyntöni hylättiin ymmärrettävästi. Se on edelleen luokiteltu yli huippusalaiseksi.” (Good, T., Above Top Secret, Quill William Morrow, 1988; Etulehti, kirje Shlomo Arnonille, 28. maaliskuuta 1975.)
Kansanedustaja Steven H. Schiff (New Mexico) pyysi vuonna 1993 puolustusministeriöltä tietoja vastauksena kyselyihin, jotka koskivat mahdollista salailua vuonna 1947 New Mexicon Roswellin ulkopuolella tapahtuneen väitetyn ufo-onnettomuuden suhteen: ”Minun on vaikea ymmärtää, että vaikka vuonna 1947 olisi ollut perusteltu turvallisuusriski, se olisi edelleen turvallisuusriski näin monta vuotta myöhemmin. Rehellisesti sanottuna olen hämmentynyt puolustusministeriön vastaamattomuudesta tässä asiassa, en yksinkertaisesti pysty selittämään sitä.” (Lausunto CBS-radion The Gil Gross Show -ohjelmassa, helmikuu 1994.)
UFOt: HAASTE NYKYPÄIVÄN TIETEELLE
Tohtori J. Allen Hynek, Northwesternin yliopiston tähtitieteen laitoksen johtaja ja Yhdysvaltain ilmavoimien UFO-tutkimusten tieteellinen neuvonantaja vuosina 1948–1969 (Sign-, Grudge- ja Blue Book -projektit): ”On olemassa ilmiö, joka ansaitsee järjestelmällisen ja perusteellisen tutkimuksen. Kerätty aineisto viittaa luonnonilmiöön tai -alueeseen, jota tiede ei ole vielä tutkinut… Kun kauan odotettu ratkaisu UFO-ongelmaan löytyy, uskon, että se osoittautuu olevan paitsi seuraava pieni askel tieteen kehityksessä, myös valtava ja täysin odottamaton kvanttihyppy.” (Hynek, J. Allen, The UFO Experience: A Scientific Inquiry, Chicago: Regnery Co., 1972.)
Tohtori Felix Y. Zigel, matematiikan ja tähtitieteen professori Moskovan ilmailuinstituutissa, venäläisen ufologian isä: ”Tärkeintä on nyt, että hylkäämme kaikki ennakkokäsitykset ufoista ja järjestämme maailmanlaajuisesti rauhallisen, sensaatiohakuisuudesta vapaan ja tiukasti tieteellisen tutkimuksen tästä omituisesta ilmiöstä. Tutkimuksen aihe ja tavoitteet ovat niin vakavia, että ne oikeuttavat kaikki ponnistelut. On sanomattakin selvää, että kansainvälinen yhteistyö on elintärkeää.” (Zigel, F., ”Unidentified Flying Objects,” Soviet Life, nro 2 (137), helmikuu 1968.)
Ranskan puolustusministeri Robert Galley (1974): ”Uskon, että meidän on suhtauduttava tähän ilmiöön avoimesti, toisin sanoen emme saa kieltää sitä etukäteen, kuten edellisten vuosisatojen esi-isämme kielsivät monia asioita, jotka nykyään vaikuttavat täysin itsestään selvältä.” (Bourret, Jean-Claude, La nouvelle vague des soucoups volantes, Pariisi: editions france-empire, 1975.)
Tohtori Peter A. Sturrock, avaruustieteen ja astrofysiikan professori sekä Stanfordin yliopiston avaruustieteiden ja astrofysiikan keskuksen apulaisjohtaja: ”UFO-arvoituksen lopullista ratkaisua ei löydetä, ellei ja ennen kuin ongelmaa tutkitaan avoimesti ja laajasti vakiintuneen tieteen tavanomaisia menettelytapoja noudattaen. Tämä edellyttää asennemuutosta ennen kaikkea yliopistojen tutkijoiden ja hallintohenkilöstön keskuudessa.” (Sturrock, Peter A., Report on a Survey of the American Astronomical Society concerning the UFO Phenomenon, Stanfordin yliopiston raportti SUIPR 68IR, 1977.)
UFOt: PILKKAAMISEN VAIKUTUS
Amiraali Roscoe Hillenkoetter (ks. edellä): ”On aika tuoda totuus julki avoimissa kongressin kuulemistilaisuuksissa. Kulissien takana ilmavoimien korkea-arvoiset upseerit ovat vakavasti huolissaan ufoista. Virallisen salailun ja pilkan vuoksi monet kansalaiset on kuitenkin saatettu uskomaan, että tuntemattomat lentävät esineet ovat hölynpölyä.” (Lausunto NICAP:n lehdistötiedotteessa, 27. helmikuuta 1960.)
Tohtori Frank B. Salisbury, kasvifysiologian professori Utah State Universityssä: ”Minun on myönnettävä, että mikä tahansa tiedemiehen suotuisa maininta lentävistä lautasista on äärimmäistä harhaoppisuutta ja asettaa lausunnon esittäjän vaaraan joutua tieteellisen teokratian hylkäämäksi. Siitä huolimatta olen viime vuosina tutkinut tunnistamattomien lentävien esineiden (UFO) ilmiötä, enkä voi enää sivuuttaa ajatusta kevyesti.” (Esitelmä aiheesta ”Exobiology”, pidetty ensimmäisessä vuotuisessa Rocky Mountain Bioengineering Symposiumissa toukokuussa 1964. Lainattu teoksesta Fuller, John G., Incident at Exeter, Putnam, 1966.)
Kansanedustaja Jerry L. Pettis (Kalifornia) totesi vuonna 1968 edustajainhuoneen tiede- ja avaruuskomitean UFO-kuulemistilaisuudessa: ”Olen viettänyt suuren osan elämästäni ilmassa lentäjänä… tiedän, että monet lentäjät… ovat nähneet ilmiöitä, joita he eivät ole pystyneet selittämään. Nämä miehet, joista suurin osa on puhunut minulle, ovat olleet hyvin pidättyväisiä puhumaan tästä julkisesti, koska he ovat pelänneet joutuvansa pilkan kohteeksi… Täällä on kuitenkin ilmiö, jota ei voida selittää.” (Yhdysvaltain edustajainhuone, yhdeksänkymmenes kongressi, heinäkuu 1968.)
Tohtori Peter A. Sturrock (ks. edellä): ”Julkisissa lausunnoissaan (mutta ei välttämättä yksityisissä keskusteluissaan) tiedemiehet suhtautuvat UFO-ilmiöön yleisesti ottaen kielteisesti, ja on mielenkiintoista yrittää ymmärtää tätä asennetta. Useimmat tiedemiehet eivät ole koskaan joutuneet kohtaamaan UFO-ilmiötä koskevia todisteita. Tiedemiehelle tärkein kovan tiedon lähde (omien kokeiden havaintojen lisäksi) ovat tieteelliset lehdet. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tieteelliset lehdet eivät julkaise raportteja UFO-havainnoista. Päätös julkaisematta jättämisestä tehdään toimittajan toimesta arvioijien neuvojen perusteella. Tämä prosessi on itseään vahvistava: ilmeinen tietojen puute vahvistaa näkemystä, että UFO-ilmiössä ei ole mitään perää, ja tämä näkemys estää asiaankuuluvien tietojen esittämistä.” (Sturrock, Peter A., Journal of Scientific Exploration, Vol. 1, No. 1, 1987.)
Artikkelin julkaissut openminds.tv
