Ufologian hämärissä kolkissa vain harvat tarinat ovat yhtä kylmääviä kuin Calvin Parkerin väitetyn avaruusolentojen sieppauksen tarina 1970-luvulla. Hiljattain Ben Hansen toi tämän arvoituksen takaisin parrasvaloihin haastattelemalla Parkeria saadakseen selville yksityiskohtia tapahtumasta, jonka Yhdysvaltain hallitus näytti jättäneen huomiotta ylivoimaisista todisteista huolimatta. Tämä kertomus ei ainoastaan herätä uudelleen henkiin ikivanhaa keskustelua Maan ulkopuolisesta elämästä, vaan myös vihjaa mahdollisista valtion salaisuuksista.
Calvin Parkerin elämä sai erikoisen käänteen eräänä iltana 1970-luvulla. Kalastaessaan laiturilla hän ja hänen ystävänsä kohtasivat aluksi poliisipartiovalot, joita he luulivat poliisipartioiden valoiksi. Tämä arkinen odotus murtui, kun paikalle ilmestyi kolme kookasta, harmaata olentoa, joiden iho muistutti norsun nahkaa. Parkerin muistikuvat siitä, miten nämä olennot tarttuivat häneen, ruiskuttivat häneen jotain ja halvaannuttivat hänet, ovat kuin scifipainajaisista.
Hänen tarinansa raskain osa liittyy avaruusalukseen joutumiseen. Siinä hän kuvailee erään toisen olennon, ”naaraan”, jolla on pitkät sormet, suorittamaa outoa tutkimusta, joka huipentuu kauhistuttavaan ja tuskalliseen toimenpiteeseen. Tämä elävä kuvaus hänen kokemuksistaan ei anna maallisia selityksiä ja ruokkii loputtomia spekulaatioita.
Huolimatta Parkerin yksityiskohtaisesta kertomuksesta ja vankkumattomasta johdonmukaisuudesta hänen tarinansa herätti epäilyksiä ja, mikä vielä kiehtovampaa, hiljaisuutta virallisissa kanavissa. Tämä hylkääminen on hämmentävää, kun otetaan huomioon hänen väitteidensä vakavuus ja tarkkuus. Viranomaisten tutkimatta jättäminen herättää kysymyksiä siitä, jättivätkö viranomaiset tapauksen huomiotta vai salasivatko he jotain merkittävämpää.
Tämän kohtaamisen vaikutus Parkerin elämään oli syvä. Hän kuvailee eläneensä vainoharhaisessa tilassa, jossa häntä vainosi pelko siitä, että sieppaus toistuu. Hänen myöhemmät kokemuksensa, kuten kadonnut aika ja hypnoottiset regressiot, jotka paljastavat mahdollisen muukalaisimplantin poiston, vain lisäävät kerroksia tähän levottomuutta herättävään tarinaan.
Hämmennystä lisää presidentti Dwight D. Eisenhowerin lapsenlapsenlapsen Laura Eisenhowerin väite oletetusta Maan ulkopuolisesta sopimuksesta. Hänen mukaansa Eisenhowerin väitettiin vuonna 1954 allekirjoittaneen sopimuksen avaruusolentojen kanssa ja vaihtaneen ihmisryöstöt kehittyneeseen teknologiaan ja DNA-analyysiin. Jos tämä paljastuspommi pitää paikkansa, se ei ainoastaan vahvista Parkerin kertomusta, vaan paljastaa myös yhden Yhdysvaltain historian suurimmista salaisuuksista.
Miksi valtio vaikenee? Jos Eisenhower todella harjoitti tällaista tuonpuoleista diplomatiaa, sen seuraukset ovat huikeat. Hallituksen kieltäytyminen tunnustamasta tai tutkimasta Parkerin kokemusta voidaan nähdä pyrkimyksenä ylläpitää tätä salaista sopimusta. Vaikeneminen voitaisiin tulkita yritykseksi välttää julkinen paniikki tai strategiseksi toimenpiteeksi suojella kansallisen turvallisuuden kannalta ratkaisevia salaisia tietoja.
Calvin Parkerin tarina avaruusolentojen sieppauksesta, jota Laura Eisenhowerin väitteet tukevat, esittää skenaarion, joka haastaa käsityksemme maailmasta. Vaikka skeptikot hylkäävät tällaiset kertomukset mielikuvituksellisina, Parkerin kertomuksen johdonmukaisuus ja yksityiskohtaisuus yhdessä väitetyn hallituksen sopimuksen kanssa viittaavat siihen, että väitteissä saattaa olla muutakin kuin pelkkää fantasiaa. Kun jatkamme kosmoksen tutkimista, Parkerin kaltaiset tarinat muistuttavat meitä niistä valtavista, kartoittamattomista mysteereistä, jotka saattavat olla nykyisen ymmärryksemme ulkopuolella.
Muinaisista teksteistä vain harvat ovat yhtä kiehtovia kuin Enokin kirja, muinainen juutalainen uskonnollinen teos, joka on omistettu Nooan isoisoisä Enokille. Tässä arvoituksellisessa kirjassa ei ainoastaan selvitetä suuren vedenpaisumuksen alkuperää, vaan siinä esitetään myös hätkähdyttävä kertomus, joka vastaa läheisesti nykyaikaisia kertomuksia avaruusolentojen sieppauksista, jotka kiehtovat ja hämmentävät meitä edelleen nykyaikana.
Eenokin kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti Eenokin kokemuksista, ja hänen kerrotaan joutuneen taivaallisten olentojen toimesta taivaaseen. Tämä kuvaus muistuttaa hämmästyttävän paljon sitä, mitä me nykyaikana saatamme kutsua ”avaruusolentojen sieppaukseksi”. Eenokin kertomus menee pelkkiä hengellisiä metaforia pidemmälle, sillä se tarjoaa eläviä kuvauksia fyysisestä paikasta taivaalla, joka oli täynnä huoneita, valonhehkuisia olentoja ja kehittynyttä teknologiaa, joka ylitti hänen aikansa ymmärryksen.
Eenokin tarinassa keskeisellä sijalla ovat ”Valvojat”, enkeliolennot, jotka laskeutuivat maan päälle ja jakoivat tietoa ja taitoja ihmiskunnalle. Tämä kuvastaa monissa muinaisten astronauttien teorioissa esiintyvää kertomusta, jossa tähdistä tulleiden kehittyneiden olentojen uskotaan vauhdittaneen ihmisen sivilisaatiota. Valvojien toiminta johti kuitenkin odottamattomiin seurauksiin, kuten nefilimien luomiseen, jättiläisten rotuun, joka syntyi näiden taivaallisten olentojen ja ihmisnaisten liitosta.
Eenokin kokemusten ja nykyisten avaruusolentojen sieppaustarinoiden väliset yhtäläisyydet ovat silmiinpistäviä. Nykyään ihmiset kertovat, että oudot olennot ovat vieneet heidät käsityöläisasuntoihin, näyttäneet heille kehittynyttä teknologiaa ja joskus jopa esittäneet heille hybridi jälkeläisiä, jotka muistuttavat muinaisia tarinoita nefiläisistä. Tämä samankaltaisuus herättää kysymyksen: ovatko nämä muinaiset tekstit varhaisia tulkintoja avaruusolentojen kohtaamisista, jotka on puettu ajan mytologiseen kieleen?
Vaikka Eenokin kirja on runsaasti yliluonnollisia elementtejä sisältävä kertomus, tieteellinen näkökulma viittaa siihen, että nämä kertomukset saattavat olla allegorisia tai symbolisia. Taivaan kuvaukset voitaisiin tulkita pikemminkin metafyysisiksi alueiksi kuin kirjaimellisiksi fyysisiksi tiloiksi. Eenokin tähtitieteellisen tiedon tarkkuus, joka on peräisin ennen nykyaikaisia keksintöjä, lisää kuitenkin juonellisuutta näihin tulkintoihin.
Vaikka Eenokin kirja ei olekaan osa kanonista Raamattua, sillä on ollut pysyvä vaikutus uskonnon ja mytologian tutkimukseen. Sen vaikutus ulottuu eri kulttuureihin, ja se on innoittanut monenlaisia tulkintoja ja keskusteluja. Katsottiinpa sitä sitten uskonnollisena tekstinä, varhaisena tieteiskertomuksena tai kadonneita totuuksia sisältävänä historiallisena kertomuksena, sen panos muinaisia sivilisaatioita ja mahdollisia avaruusolentokontakteja koskevaan keskusteluun on kiistaton.
Eenokin kirja on kiehtova risteys muinaisen myytin ja modernin mysteerin välillä. Sen tarinat taivaallisista olennoista, kehittyneestä tiedosta ja maailmasta, joka kamppailee taivaallisen sekaantumisen seurausten kanssa, vastaavat nykyistä kiehtovaa suhtautumistamme muukalaiselämään ja avaruusolentoihin. Vaikka Eenokin kokemusten todellinen luonne on edelleen mysteerin peitossa, kirja tarjoaa edelleen kiehtovan linssin, jonka kautta voimme tutkia ihmisen ikuista pyrkimystä ymmärtää paikkaamme kosmoksessa ja planeettamme ulkopuolisen elämän mahdollisuutta.
Korkeampi älykkyys hyödyntää ja käyttää alempaa älykkyyttä — vähän samaan tapaan kuin me ihmiset käytämme karjaa. Ja käytön etuoikeuden myötä tulee vastuu huolehtimisesta… Maanviljelijä huolehtii eläimistään ruokkimalla niitä ja huolehtimalla niiden lääketieteellisistä tarpeista. Jos laidun saastuisi, maanviljelijä suojelisi sijoituksiaan ensimmäisenä.
— Jim Sparks, siepattu, 1996
Fort Myers Beach, Florida, USA
Vuonna 1995 tapasin Jim Sparks -nimisen miehen, joka sanoo, että hänellä on ollut täysin tietoisia kohtaamisia ”pienten, harmaiden, kuhnurityyppien, korkeampien todellisten avaruusolentojen tai valvojien ja pitkien reptoidien kanssa, joilla on suuret, ihmisen muotoiset vartalot, joita peittää suomuinen matelijanahka”. Sparks näkee itsensä tulkkina tai kääntäjänä — tai ainakin ala-asteen oppilaana avaruusolentojen ”koulussa”. Hän sanoo, että hänet on pakotettu opettelemaan englanninkielisiä kirjain- ja numerovastineita avaruusolentojen symboleille.
Jim Sparks antoi minun nauhoittaa tuntikausia keskusteluja kokemuksistaan. Tämä luku on syntynyt noiden keskustelujen ja hänen pyrkimystensä pohjalta visualisoida ja kirjoittaa ylös tapahtumia omaa kirjakäsikirjoitustaan varten. [1]
Kahdeksan vuoden jälkeen, kun Sparks on ollut ”tarpeeksi lähellä hengittääkseen niiden mädän munan hajuista ihoa”, hän uskoo saaneensa jonkin verran tietoa avaruusolentojen agendasta, mutta myöntää, että hänellä on ”tuhat kysymystä enemmän kuin vastauksia”. Hän on turhautunut siitä, ettei hän voi todistaa kontaktejaan avaruusolentoihin.
Sparks syntyi italialaisille vanhemmille 15. marraskuuta 1954. Hänen syntymätodistuksensa virallinen nimi on Vincent Sparacino. Hän kasvoi Etelä-Floridassa, valmistui lukiosta ja opiskeli pari vuotta paikallisessa korkeakoulussa kiinteistöalaa. Hän muutti Houstoniin, Texasiin, vuonna 1979 ja sitten Pohjois-Carolinaan, jossa hän osti tonttimaata ja jakoi tontteja asuntorakentamista varten — mutta tunsi aina suurta tarvetta säilyttää puusto rakennuskohteissaan. Onnellinen, naimisissa ja menestyvä, mutta vuonna 1988, 34-vuotiaana, Sparks kohtasi yhtäkkiä kasvokkain muita olentoja toisista maailmoista.
Sparks luuli ensin, että hän oli menettänyt järkensä. Hän sanoo, että hänet pidettiin täysin tajuissaan suurimman osan vuorovaikutustilanteista, mukaan lukien tuska, jota aiheutti se, että hänet ”vedettiin” yöllä sängystään alukseen.
”Minua vedetään yleensä samalla tavalla, jota kutsun ’kovaksi tavaksi’, ja se on täysin fyysistä. Koko kehoni otetaan mukaan. Ensimmäinen asia, jonka kuulen, on matala, pyörivä ääni päässäni, kuin ruoska, joka pyörii ilmassa. Tämä tapahtuu yleensä sen jälkeen, kun menen nukkumaan ja olen nukahtanut. Tavallisesti minulle se tapahtuu varhain aamulla kello 3.30. En tiedä miksi. Herään luonnollisesta unestani, ja sitten vatsanpohjassani on pyörivä tunne ja tuntuu kuin se nousisi rintaan. Kun se nousee sydämeni alueelle, sydämeni alkaa lyödä nopeasti, aivan raivokkaasti kuulua päässäni, ja pyörteinen ääni alkaa kiihtyä nopeammin ja on valtavan kovaääninen. Se alkaa matalalta ja nousee äänenkorkeuteen ja huutaa päässä. Pelko on kuin kuolisi. Sydän juoksee miljoona mailia tunnissa, ja sitten tulee kiihtyvyyden tunne, mutta minusta tuntuu aina, että minua vedetään alaspäin, en koskaan tunne, että minua vedetään ylöspäin. Se on kuin menisin vuoristorataa alas, mutta sata kertaa nopeammin, ja hums — menetät tajuntasi ja olet siellä, missä ikinä oletkin, yleensä aluksessa.”
Sparks kertoi minulle, miksi hän uskoo, että useimmiten hänet todella ”vedetään” fyysisesti sängystä ja siirretään kirjaimellisesti seinien tai katon läpi, kuten muut siepatut ovat kuvailleet.
”Se on heidän teknologiaansa. Tiedän, että muukalaiset luottavat vahvasti luotuun kenttään. Tämä kenttä tuottaa useita asioita: kyvyn olla näkymätön, kyvyn työskennellä yhdessä ulottuvuudessa ja olla osittain toisessa, ja kyvyn siirtää meitä ihmisraukkoja kiinteän aineen läpi.
”En tiedä, miten se tarkalleen ottaen toimii. Mutta tiedän, että se on kenttä. Kun kenttä on toiminnassa, sen voi tuntea ja aistia, melkein kuin olisi magneetti tai staattinen sähkö. Se tekee seinästä läpinäkyvän sellaisena kuin sen normaalisti näkee. Sen läpi voi kävellä suoraan. Kyseessä on siis kenttä, joka jotenkin erottaa molekyylit toisistaan ja muuttaa fysiologiaasi, kun olet sen sisällä.”
Kysyin Sparksilta, onko hän ollut hereillä ja tietoinen nähdessään ovien ja seinien muuttuvan läpinäkyviksi.
”Vain harvoin. Ja se pelästytti minut. Useimmiten menetän tajuntani ennen sitä hetkeä ja sitten olen aluksella. Tiedän, että tämä kaikki kuulostaa helvetin oudolta, mutta teen parhaani hyvin oudoissa olosuhteissa, etten pelkää kuollakseni, etten pelästy ja yritän selvittää, mitä nämä paskiaiset aikovat. Ja tiedän, että heidän teknologiansa tuottaa erilaisia kuljetustapoja, ja yksi niistä on ’vaikea tapa’, ja minä olen siellä lihassa, en ruumiin ulkopuolella!”
Vuoden 1995 alussa Jim Sparks koki sieppauksen, joka muutti hänet ikuisesti, hän sanoo, ja jätti hänelle pakkomielteen sademetsien pelastamisesta ja sademetsiä tuhoavien ihmisten harjoittamien hakkuiden ja kaskeamisen lopettamisesta. Tämä kokemus, josta on tässä ote Jimin luvalla, on hämmentävä, koska siinä esitellään vielä yksi muukalaistyyppi. Nämä matelijaolennot herättävät myös kysymyksiä mahdollisesta yhteydestä Kuolleenmeren kääröjen Eenokin ja Raamatun 1. Mooseksen kirjan kyykäärmeviittauksiin.
Seuraa Jim Sparksin kohtaaminen reptiliaanien kanssa, niiden varoitus ja mahdollinen agenda:
”Vetäminen alkoi tavalliseen tapaan matalalla, pyörivällä äänellä — mutta tällä kertaa se ei kiihtynyt yhtä nopeasti tai ollut yhtä äänekästä, vaan se oli lempeämpää. Olin jälleen halvaantunut, mutta tulin hetkeksi tajuihini, ennen kuin viimeinen kuljetusvaihe oli valmis ja pystyin näkemään, minne olin menossa. Se oli ensimmäinen kerta!
”Kun silmäni avautuivat, näin olevani ainakin kolmisen sataa metriä maanpinnan yläpuolella ja laskeutuvani hitaasti alas. Alapuolellani oli hylätty tivolipuisto. Leijuin suuren, vanhanaikaisen puisen vuoristoradan yllä, enkä pelännyt! Olin rauhallinen ja rento, ja kyyti oli niin lempeä, että itse asiassa nautin siitä.
”Kun olin parinkymmenen tai kolmenkymmenen metrin päässä maasta, aloin hitaasti keinua edestakaisin useita kertoja kuin heiluri — melkein kuin minua ohjattaisiin kohteeseen, ja tämä oli viimeinen säätö. Sitten näin noin tusinan suuren olennon profiilit, jotka seisoivat puoliympyrässä. Vaikka oli yö, pystyin erottamaan niiden ruumiinkoon muodot — ja ne olivat suuria, jopa ihmisen mittapuulla mitattuna. Muutaman sentin päässä maasta menetin tajuni.
”Kun aloin palata tajuihini, seisoin ja kuulin telepaattisesti, kovaa ja selvästi:
”Olisimme antaneet sen sinulle, mutta tiesimme, ettei se olisi merkinnyt mitään, ellet olisi ansainnut sitä. Se oli ainoa tapa, jolla voisit ymmärtää, mihin olet ollut osallisena ja mitä sinun on tehtävä.
”Tiedän nyt, että ’se’ oli tieto. Olin selväjärkinen ja täysin valveilla. Kaksitoista suurta, ihmismäistä olentoa seisoi melkein täydellisessä ympyrässä, jonka osa minä olin. Olennot näyttivät olevan vähintään kaksimetrisiä. Kaikkien niiden päät olivat kääntyneet kohti olentoa, joka seisoi välittömästi vasemmalla puolellani.
”Ainoa ilmeinen valonlähde oli tämän olennon kasvoilla, ikään kuin hologrammi ihmiskasvoista, joka oli päällekkäin ja hehkui avaruusolennon kasvojen päällä [Howen korostus]. Se säteili valoa, ja tämä tehtiin sen todellisen ulkonäön peittämiseksi. Hän oli tehnyt tämän saadakseen minut tuntemaan itseni vähemmän huolestuneeksi. Olennot eivät ottaneet huomioon sitä, että kun tämä holografinen naama puhui ja liikutti huuliaan, siitä ei kuulunut ääniä.
”Telepaattisesti välitetty ääni ei ollut synkronoitu huulten kanssa! Lisäksi kasvot olivat ilmeisesti hologrammi, koska ne olivat hieman irrallaan kehosta. Mutta se toimi kuitenkin, koska en pelännyt.
”Kun reptoidit lähettivät telepaattisia viestejä, huomasin, että jokainen avaruusolento näytti keskittävän ajatuksensa vasemmalla puolellani olevaan olentoon. Yksi asia oli varma: ne olivat yksimielisiä, ja se sanoi:
”Sinun on ymmärrettävä joitakin asioita. On totta, että olemme olleet yhteydessä hallituksenne johtajiin ja vallanpitäjiin. On myös totta, että sopimuksia on tehty ja pidetty salassa kansaltanne. On myös totta, että menneisyydessä jotkut kansastanne ovat menettäneet henkensä tai loukkaantuneet pahasti tämän salaisuuden suojelemiseksi. Meidän kätemme eivät ole olleet osallisina tässä.
”Otimme yhteyttä johtajiinne, koska planeettanne on suurissa vaikeuksissa. Johtajanne sanoivat, että väestönne suuri enemmistö ei ollut vielä valmis mihinkään meidänlaiseemme, joten teimme johtajienne kanssa aikasopimuksen siitä, milloin kansanne saisi tietää läsnäolostamme. Tätä osaa sopimuksesta ei ole lainkaan noudatettu.
”Sovittiin myös, että sillä välin ryhdytään toimiin planeettanne ympäristön tilan korjaamiseksi meidän neuvojemme ja teknologiamme avulla”. Sanomme neuvoja, koska kunnioitamme sitä, että tämä on teidän planeettanne, ei meidän. Hallituksenne rikkoi myös tämän sopimuksen.
”Tunsin hirvittävää hylätyksi tulemisen tunnetta näiden muukalaisten taholta. He ovat erilaisia. En ole koskaan ennen tuntenut todellisia tunteita muilta avaruusolennoilta. Mutta tunne ei ollut lainkaan hyvä. Se tuntui suurelta menetykseltä. En voinut olla kysymättä: ”Ette kai te luovuta meidän suhteemme?”.
”Tuli pitkä hiljainen tauko, ja tunsin voimakkaan menetyksen tunteen. Niinpä kysyin uudelleen: ’No, luovutatteko?’. Taas tuli pitkä tauko.
”Sitten lopulta:
”Ei. Keskitämme nyt energiamme keskivertoihmisiin. Ilmanne ja vetenne ovat saastuneet. Metsät, viidakot, puut ja kasvit kuolevat. Ravintoketjussanne on useita katkoksia. Teillä on suuri määrä ydinaseita ja biologisia aseita, jotka sisältävät ydin- ja biologista kontaminaatiota. Planeettanne on ylikansoitettu. Varoitus: On melkein liian myöhäistä, ellei kansanne toimi nyt. On olemassa parempia tapoja hankkia energia- ja ruokatarpeenne aiheuttamatta planeetallenne vahinkoa. Valtaapitävät ovat tietoisia tästä, ja heillä on kyky ottaa nämä menetelmät maailmanlaajuiseen käyttöön.
”Kysyin: ’Miksi emme tee sitä nyt?’”, hän sanoi. Silloin tuli hiljaisuus, ja koko juttu oli niin outo, koska näin, että koko ryhmä ajatteli ja puhui mielipiteensä yhtä aikaa. Se tuntui hyvältä, koska olin osallistunut rehelliseen kokoukseen! Parasta oli se, että ensimmäistä kertaa sain suoria vastauksia kysymyksiini. ”Miksi me emme ota näitä uusia menetelmiä käyttöön nyt?
”Vallanpitäjät pitävät sitä [puhtaan energian ja runsaan ruoan teknologiaa] sotilaallisena ja turvallisuusuhkana.
”Sitten suutuin helvetin pahasti ja sanoin: ’Tarkoitatko, että vallanpitäjillämme on kyky pelastaa ja parantaa tämä planeetta, eivätkä he tee sitä?!’ Ajatus siitä, että teknologiaa pidettiin yleisöltä piilossa vainoharhaisuuden ja ahneuden takia, raivostutti minua, ja avaruusolennot näkivät vihani. Mutta oliko se totta?
”Armahdus.
”Mitä tarkoitat?”
”Täydellinen armahdus. Vallanpitäjille, hallituksille ja johtajille, jotka ovat tukahduttaneet totuuden. Heitä ei voida pitää vastuussa mistään menneistä vääristä teoista. Se on ainoa tapa, jolla nämä johtajat voivat tulla esiin totuuden kanssa. On välttämätöntä, että teette tämän, jotta voitte työskennellä yhdessä ja selviytyä.
”Hetken aikaa oli hiljaista, aivan kuin he olisivat halunneet minun miettivän, mitä juuri sanottiin. Tämä oli vaikea totuus niellä. Jos jollakin oli hyvä syy vihata hallitustaan tämän tiedon salaamisesta, se olin minä ja muut kaltaiseni. Useimmat siepatut pitävät edelleen itseään uhreina, jotka joutuvat jatkuvasti kärsimään pilkkaa. Kun oman hallituksen politiikkana on sanoa: ”Olet aivan hullu”, se vain syventää tuskaa.
”Mutta nyt on aika, jolloin älykkyyden pitäisi hallita tunteita. Niinpä kysyin: ’Miten minä sovin tähän kaikkeen? Mitä voin tehdä?’
”Mitä sinä teet jo nyt. Jaamme paljon enemmän tietoa kanssanne tulevaisuudessa. Vaikka ymmärrätkin jo paljon, näytämme sinulle vielä paljon enemmän. Jatkakaa työskentelyä niiden ihmisten kanssa, jotka tulevat luoksenne. Olemme tietoisia pienistä ryhmistä, joita muodostuu ympäri maailmaa. Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat valmiita oppimaan, ja pidämme heitä ytimenä. Tärkeintä on planeettanne tila. Ensimmäinen askel tämän vakavan ongelman ratkaisemisessa on armahdus. Meillä on neuvoja. Saatte lisää tietoa lähitulevaisuudessa.
”Kun tämä oli meneillään, alkoi sataa. Tarkoitan, että satoi kaatamalla! Olennot eivät edes liikahtaneet tai yrittäneet päästä pois sen alta. Niiden ei tarvinnutkaan: me emme kastuneet. Vaikka seisoimme täysin ulkona ilman kattoa, yksikään sadepisara ei koskettanut meitä. Meitä taisi suojata jonkinlainen sähkökenttä. Kuulin pisaroiden putoamisen, mutta [ympärillämme] oli selvä, havaittava raja sateen ja sateettoman välillä. Sitten he sanoivat:
”On aika lähteä.
”Mielessäni välähti ajatus. ’Odottakaa, pyydän! Minulla on pyyntö. Haluan nähdä, miltä sinä näytät.’ En koskaan unohda heidän vastaustaan niin kauan kuin elän:
’Se luo pelkoa sydämeesi.’
”Vastasin: ’En pelkää niin paljon, jos et seiso siinä ja tuijota minua. Auttaisi, jos vain vilkuttaisit minulle. Älä vain tuijota. Lupaa, että vilkutat.
”Nyt en voi uskoa, miten typerä pyyntö se oli. Minulla oli kasvotusten, naamani edessä, luultavasti joitakin älykkäimpiä olentoja galaksin kaukaisimmista kolkista, joilla oli vastauksia, jotka ovat vaivanneet ihmiskuntaa aikojen alusta asti. Ja mitä minä sanoin? ”Voisitteko vilkuttaa minulle?
”Kummallisin asia alkoi tapahtua. Pyörivä valkoinen valo, jossa oli ripaus vihreää, alkoi säteillä heidän kasvoilleen ja ylävartalolleen, kaikkien tusinan verran. Valon voimakkuus voimistui hitaasti, ja se säteili ilman suoraa tai havaittavaa lähdettä. Näin, että he olivat valtavia. Heidän ylävartalonsa oli vahva, valtavat hartiat ja paksu, vahva kaula kuin jenkkifutiksen puolustajilla. Kun valo kirkastui ja yksityiskohdat selkenivät, pelko ja järkytys syöksyivät lävitseni.
”Sanoin: ‘Sinulla on suomuja!’ Heidän kasvonsa näyttivät liskon ja käärmeen risteytykseltä — eivät lainkaan pieniltä harmailta kavereilta. Niiden silmät olivat pienet kuin meidän silmämme, vain timantinmuotoiset, ja pupillit olivat punaiset. Niiden päät olivat normaalissa suhteessa vartaloonsa, mutta isommat kuin meidän. Kallo näytti siltä, että niiden aivot työntyivät ulos niiden otsan yli, ihon peittämänä. Tämä piirre oli hieman erilainen kaikilla kymmenillä niistä.
”Sanoin pelokkaasti vinkuen: ’Sinä lupasit vilkuttaa.’ Ja jokainen heistä nosti hitaasti kätensä ja vilkutti kasvojensa edessä. Heidän kätensä olivat valtavat, ja niissä oli paksut, nuijamaiset sormet, liian paksut hienojen soittimien käyttämiseen. Mutta on pidettävä mielessä, että heidän teknologiansa toimi ajatuksella.
”Seisoin siinä ja tuijotin niitä hetken aikaa hiljaa, imien tätä upeaa näkyä. Niiden viesti kävi jatkuvasti mielessäni. Olin varma, että maani on ollut tekemisissä avaruusolentojen kanssa. Useimmat amerikkalaiset uskovat, että asiaa on salattu. Mutta se, mikä todella sai minut ymmärtämään, oli viesti planeettamme huonosta tilasta! Sitten tunsin kiihtyvyyden vetovoiman ja menetin tajuntani.
”Ymmärsin paremmin heidän luonteensa ja asiansa. Ne eivät ole hyväntahtoisia tai pahoja. Ne ovat olleet keskuudessamme salassa tuhansia vuosia, ehkä pidempäänkin. Mutta ajan pituus ei ole niinkään tärkeää kuin se, miksi he ovat olleet keskuudessamme. Uskon, että ne ovat viljelleet meitä raaka-aineiksi.
”Me ihmiset olemme olleet itseään ylläpitävää karjaa, karjaa, joka ei tarvitse paljon hoitoa ja jatkaa lisääntymistään, ainakin tähän asti ja kaikkiin Maapallon ongelmiin asti. Luojan kiitos meitä ei tapeta, meitä vain käytetään. Tämä järjestelmä on toiminut hyvin avaruusolennoille jo pitkään. Mutta nyt on ongelma ja heidän sijoituksensa on vaikeuksissa. He ovat matkustaneet ja käyttäneet paljon aikaa ja vaivaa kasvattaakseen meitä. Mutta olemme lähes peruuttamattomalla itsetuhon tiellä. Ydin- ja biologiset aseet ja niiden jätteet ovat saastuttaneet ilman, maan ja veden. Metsiä, viidakoita ja puita kaadetaan tai ne kuolevat. Nyt elintarvikeketjussa on katkoksia, ja muu ravintoketju on saastunut. Ylikansoitus, taudit ja virukset ovat lähteneet lapasesta, ja uusia ja monimutkaisempia sairauksia ilmaantuu joka päivä. Nämä ovat vain muutamia niistä ongelmista, jotka me ihmiset olemme luoneet.
”Useimmat meistä ovat sokeita tai turtuneita tälle todellisuudelle, koska voimme yhä mennä ruokakauppaan ja ostaa ruokaa. Voimme mennä töihin ja takaisin emmekä näe tätä kuolemaa ja kuolemista. Kaikki näyttää melkein normaalilta. Mutta jos tuhoamme ympäristöllisesti itsemme, avaruusolennoilla on silti erinomainen vakuutus. Ne ovat keränneet siemeniä kasveista, eläimistä ja ihmisistä. Siemennesteen ja munasolujen ottamisen avulla avaruusolennot voivat aloittaa meidät tai muun Maan elämän alusta, täällä tai jossain muualla.”
Jim Sparksin kokemuksen tavoin siepatun Anna Hayesin Voyagers, The Sleeping Abductees -kirjassa [2] suurimman huolenaiheen ilmaisi ei-ihmisälyjen välinen kilpailu ja konflikti maanpäällisestä elämästä sekä se, että ne käyttävät samoja kehittyneitä tekniikoita manipuloidakseen, huijatakseen ja inspiroidakseen.
”Aivan kuten ihmisen prototyypin alkuperäiset luojat halusivat nähdä lajimme toteutuvan Maan vartijoina, on olemassa myös suurvaltaisia voimia, jotka eivät halua tämän suunnitelman onnistuvan. Jos ihmiset pystyvät täyttämään evoluutionsa suunnitelman, Maa ja monet muut todellisuuskentät eivät ole enää vapaita hyväksikäytettäviksi.”
Hayes korosti, että jos ihmisillä olisi totuus heidän maan ulkopuolisesta geneettisestä yhteydestään ja jos he ymmärtäisivät, kuinka monet ulkopuoliset ovat käyttäneet hyväkseen ihmisten tietämättömyyttä ja käyttäneet kehittynyttä teknologiaa manipuloidakseen ja huijatakseen hyötyäkseen, ihmissuku voisi muuttua ja kehittyä vahvana, ei heikkona.
Keskustelussa hän kertoi minulle: ”Molemmat tahot korostavat tarvetta pelastaa Maapallon ympäristö omien etujensa vuoksi. Suojelevat avaruusolennot edistävät planeetan parantamista, mutta myös negatiiviset ryhmät yrittävät ’auttaa planeettaa’ tarjoamalla uutta teknologiaa, jotta ne saisivat puhtaan paikan haltuunsa. Ymmärtääkseni negatiivisilla on ollut aikasopimuksia Yhdysvaltain hallituksen kanssa lajinsa esittelemisestä ihmisille.
”Viime aikoina negatiiviset ovat mielestäni sanoneet hallitukselle, että he esittäytyvät yleisölle, jos hallitus ei tee niin. Hallitus siis oletettavasti valmistelee näyttämöä negatiivisten esittelemiseksi, ja negatiiviset avaruusolennot suunnittelevat auttavansa hallitusta ’puhdistamaan maineensa’ lavastamalla valetapahtumia hologrammien inserttien avulla. Ihmismielet eivät pysty erottamaan, mikä on totta ja mikä ei.”
Mitä tahansa lopulta saammekaan selville totuudesta näissä hyvin oudoissa tapauksissa, joissa ihmisille annetaan vakavia varoituksia Maapallon tulevaisuudesta, tosiasia on, että syksyllä 1997 Jim Sparks oli edelleen melko lailla samassa paikassa kuin tivolipuiston kokouksen jälkeen. Hänellä ei ollut mitään erityisiä ohjeita siitä, miten hän toteuttaisi ”tehtävänsä” pelastaakseen ympäristön ja siirtääkseen Yhdysvaltain hallituksen armahtamaan kaikki ne sotilas- ja tiedustelupalvelun henkilöt, jotka olivat allekirjoittaneet salassapitovalan ufoihin liittyvissä asioissa.
Sparksin luona vieraili kuitenkin yöllä yksi pienistä harmaista ”kuhnureista”. Hän kertoi heränneensä ja olleensa tietoinen ”pienestä kaverista”, joka seisoi hänen sänkynsä juurella. Sitten hän sai selkeän mielikuvan palavasta Roomasta ja sitten palavasta sademetsästä sekä voimakkaan telepaattisen viestin: ”Sinun on sammutettava tulipalo!”.
Jim on hämmentynyt Rooman palamisen ja sademetsien tuhoamisen välisestä yhteydestä, mutta sanoo haluavansa tehdä jotain puiden pelastamiseksi:
”Linda, minun täytyy tulla tunnetummaksi, jotta voin vaikuttaa. Haluan päästä tilanteeseen, jossa voin puhua julkisesti, jotta voin puhua sademetsäongelmista ja muista Maapallon ympäristöä koskevista ongelmista.”
Mitä on siis saavutettu? Oletko ottanut yhteyttä ryhmiin, jotka jo yrittävät pelastaa sademetsiä, ja liittynyt niihin?
”En. Olen aina välittänyt siitä, mitä Maapallolle tapahtuu, mutta en ole koskaan liittynyt mihinkään ryhmään. Tämä on minulle jotain uutta. Mitä minä sanon? Avaruusolennot neuvovat minua?!”
Mitä yksityiskohtia reptoidit antoivat ilma- ja vesivahingoista?
”He eivät kertoneet minulle tarkkoja yksityiskohtia. He kertoivat, että meillä on ongelmia ilman, veden ja ravintoketjun kanssa. Minulle kerrottiin [maaliskuussa 1995], että meillä on noin vuosikymmen aikaa kääntää asia. Ei niin, että maailma loppuisi. Mutta tulee olemaan ongelmia kaikkien vahinkojen korjaamisessa. Ja reptoidit sanoivat, että jollakin poliittisessa vallassa olevalla on jo tämä tieto ja teknologia, ja [he] piilottelevat sitä turvallisuus- ja puolustussyistä. Ja luultavasti myös ahneudesta.
”Nuo mustan budjetin kundit eivät kerro totuutta, koska heidän oma perseensä on tulilinjalla. Heillä on kaikki salaiset järjestöt, jotka ovat käyttäneet tätä tietoa hyväkseen, kun kaikki muu menee päin helvettiä. Siksi tämä armahdusjuttu on järkevä. Silloin BBB:n tyypit voivat vihdoin kertoa totuuden avaruusolentokontakteista, avaruusolentojen teknologian hankkimisesta, rahan ansaitsemisesta sillä, ja jopa ihmisten silpomisesta ja tappamisesta suojellakseen tätä salaisuutta. Armahduksen myötä he voivat kertoa totuuden eivätkä joudu syytteeseen.”
Jim, jos asia on kiireellinen, miksi avaruusolennot menisivät sinun luoksesi, kun sinulla ei ole resursseja tehdä radikaaleja muutoksia?
”Ehkä kyse ei ole vain Jim Sparksista. Se voi olla miljoona muutakin siepattua, mistäpä tiedän. Ehkä me kaikki aiomme tehdä jotain samaan aikaan. Se on hyvin monimutkainen asia. Kunpa minulla olisi tänään voimaa mennä Etelä-Amerikkaan ja Malesiaan ja sammuttaa tulipalot. Minulla ei ole. Tiedän, että on olemassa Greenpeace ja Sierra Club ja Save the Rainforest — mutta ovatko nekään pysäyttäneet asioita?”
Jim, mitä tapahtuu, jos status quo ei muutu?
”Luulen, että avaruusolennot haluavat tehdä tämän meidän avullamme. Mutta jos se ei onnistu, luulen, että he aikovat puuttua asiaan. He käyttävät minimaalisen määrän energiaa saadakseen eniten aikaan. Uskon, että jos ne voivat olla vuorovaikutuksessa tämän planeetan yksilöiden kanssa, antaa neuvoja, antaa teknologiaa, näyttää tapoja tehdä asioita, jotka ovat parempia selviytymisen kannalta, ne tekevät sen ensin.”
Mutta miksi? Mitä hyötyä siitä on avaruusolennoille?
”Samaa, mitä he ovat tehneet meille viimeiset tuhannet vuodet.”
Mikä se on?
”He viljelevät meitä. He kloonaavat meitä. He tekevät meistä ruumiinelimiä ja kaikenlaista muuta. En sano, että ne ovat ihania, hyväntahtoisia olentoja, jotka tulevat tänne pelastamaan Maapallon. Paskapuhetta! Niillä on omat etunsa.”
Jim, hän siis haluavat säilyttää Maapallon, jotta hän voi jatkaa DNA:n keräämistä tietyistä verilinjoista?
”Joo. Uskon, että Maapallo on kunnossa, lopulta. Mutta ihmiset eivät ehkä pysty elämään sillä. Hengittämiseen tarvitaan tietty prosenttiosuus happea.”
Tarkoitat siis, että avaruusolennot yrittävät saada ’satonsa’ lopettamaan itsetuhon, jotta he voivat jatkaa sadonkorjuuta, mitä tarvitsevat.
”Aivan oikein. Ja muista, Linda, kun tämä alkoi tapahtua, en pyytänyt sitä. Enkä ainoastaan pyytänyt sitä, vaan en halunnut olla missään tekemisissä sen kanssa.”
Pat Brownin, afroamerikkalaisen naisen, elämä sai poikkeuksellisen käänteen vuonna 1988.
Pat Brownin maailma oli niin tavallinen kuin se vain saattoi olla, kunnes hän vieraili ystävänsä Denisen luona Prescottissa, Arizonassa. Paranormaaleihin ilmiöihin skeptisesti suhtautuvan Patin näkökulma muuttui jyrkästi tämän matkan aikana. Täällä, Denisen kotona, Pat kohtasi ensimmäisen kerran toisen maailman olentoja. Nämä oliot, joita kuvailtiin hoikiksi, värikkäiksi olennoiksi, jotka hehkuivat valkean sävyisinä, tunkeutuivat hänen huoneeseensa seinien läpi, mikä merkitsi Patin poikkeuksellisten kokemusten alkua.
Ratkaiseva hetki Patin matkassa tapahtui jouluaattona vuonna 1992. Tämä kohtaaminen oli paljon voimakkaampi kuin hänen aiemmat kokemuksensa. Hän heräsi siihen, että hänen huoneensa oli täynnä harmaita avaruusolentoja. Ne halvaannuttivat ja kuljettivat hänet avaruusalukseensa, mikä oli sekä pelottava että mullistava kokemus. Tämä sieppaus merkitsi merkittävää muutosta hänen elämässään, mikä sai hänet luopumaan puhelinvaihteenhoitajan työstä ja aloittamaan uuden tien parantavana hierontaterapeuttina.
Huolimatta näiden kohtaamisten aiheuttamasta pelosta ja hämmennyksestä Patin tarina sai odottamattoman käänteen kohti henkistä. Useiden sieppausten jälkeen hän sai telepaattisen viestin, jossa tarjottiin kultaista valopalloa parantamiseen. Tämä kokemus merkitsi dramaattista muutosta hänen kohtaamisissaan ja muutti ne pelon jaksoista syvällisiksi henkisiksi kokemuksiksi. Patin matka viittaa syvempään yhteyteen avaruusolentojen kohtaamisten ja henkilökohtaisen henkisen kasvun välillä.
Pat Brownin tarina on enemmän kuin sarja avaruusolentojen kohtaamisia; se on kertomus, joka haastaa käsityksemme maailmankaikkeudesta ja paikastamme siinä. Hänen kokemuksensa herättävät kysymyksiä oman itsen tutkimisesta, muiden ulottuvuuksien olemassaolosta ja olemassaolomme syvemmästä merkityksestä. Lisäksi Patin tarina käsittelee väärinkäsitystä, jonka mukaan avaruusolentojen kohtaamiset ovat vain tiettyjen rotujen tapaamisia, ja korostaa, että nämä kokemukset ylittävät roturajat.
Pat Brownin kokemukset Maan ulkopuolisten olentojen kanssa muuttuvat pelkoa herättävistä kohtaamisista valaiseviksi henkisiksi ilmestyksiksi. Hänen matkansa tarjoaa ainutlaatuisen näkemyksen avaruusolentojen kohtaamisten selittämättömistä ilmiöistä ja haastaa meidät ajattelemaan tavanomaisen todellisuuskäsityksemme ulkopuolelle. Kun jatkamme maailmankaikkeuden mysteerien tutkimista, Pat Brownin kaltaiset tarinat muistuttavat loputtomista mahdollisuuksista, joita on olemassa tunnetun maailman ulkopuolella.
Marraskuun 5. päivänä 1975 Apache-Sitgreavesin kansallismetsän rauhallisissa maisemissa Arizonassa sattui tapahtuma, josta tuli yksi UFO-historian kiistellyimmistä ja kiehtovimmista mysteereistä. Tänään, 48 vuotta myöhemmin, Travis Waltonin sieppaus on edelleen arvoituksellinen kertomus, jota niin harrastajat kuin skeptikotkin ovat analysoineet, kritisoineet ja ihmetelleet.
Laskeva aurinko heitti kultaisia sävyjään tiheän arizonalaisen metsän ylle, kun Travis Walton ja hänen kuusi metsuritiiminsä jäsentä päättivät jälleen yhden rankan työpäivän. Kotimatkalla heidän huomionsa kiinnittyi epätavalliseen hehkuun. Ryhmä näki, mitä Travis aluksi piti UFOna, ja näky oli niin outo, ettei hän voinut vastustaa vetoa lähestyä sitä. Seuraavaksi seurasi kirkas, sinivihreä valonsäde, joka silminnäkijöiden mukaan osui Waltoniin ja lennätti hänet taaksepäin.
Muu porukka pakeni paniikissa paikalta. Kun he kuitenkin palasivat paikalle, Travisia ei löytynyt mistään. Tästä alkoi viisi päivää kestänyt etsintä, jossa miehistöä syytettiin rikoksesta.
Viisi tuskallista päivää myöhemmin Travis löydettiin tien varresta. Hän oli hämmentynyt ja traumatisoitunut ja kertoi kokemuksestaan, joka kuulosti suoraan scifi-romaanista. Hän kuvaili olleensa tuntemattomassa huoneessa, jossa kolme erikoisen näköistä olentoa tarkkaili häntä. Näillä olennoilla oli Waltonin mukaan suuret, ruskeat silmät ja oranssit haalarit, ja ne olivat vain noin metrin pituisia, ja niiden päät olivat epäsuhtaiset. Kertomus sai uuden käänteen, kun Travis kuvaili, että hänet siirrettiin toiseen huoneeseen, joka näytti planetaariolta, jossa häntä kohtasi kaksi eri olentoa ennen kuin hän menetti tajuntansa.
Travisin katoamiseen liittyvä mysteeri herätti UFO-harrastajien uteliaisuuden, mutta myös epäilijöiden mielenkiinnon. Monet tekijät lisäsivät skeptisyyttä: Waltonin perheen taipumus kepposiin, aiempi kiinnostus UFOihin ja valheenpaljastuskokeisiin liittyvät keskustelut. Myös National Enquirer -lehden uutisointi tapahtumasta, jossa joidenkin mielestä kaunisteltiin kertomuksen keskeisiä epäjohdonmukaisuuksia, joutui tarkastelun kohteeksi.
Travisin kertomus poikkesi myös tyypillisistä ”avaruusolentojen sieppauksista” kertovista kertomuksista, joiden suosio kasvoi 1980-luvulla. Travis ei kertonut unihalvauksen kaltaisista kokemuksista tai palautuvista muistoista, jotka olivat yleisiä muissa kertomuksissa. Tämä ja tapahtumaan liittyvät kiistat pitivät keskustelun elävänä ja kiihkeänä.
Waltonin kokemus ikuistettiin vuoden 1993 elokuvassa Fire in the Sky, vaikka elokuvassa otettiinkin huomattavia luovia vapauksia, jotka poikkesivat Travisin omasta kertomuksesta hänen kirjassaan The Walton Experience. Vaikka tarinaa on usein pidetty rahan ansaitsemiskeinona tai suoranaisena huijauksena, Travisin tarinan pysyvää vaikutusta UFO-tarinoiden historiaan on vaikea kiistää.
Vuosikymmeniä myöhemmin Waltonin tapaus on edelleen osoitus tuntemattoman kiehtovuudesta. Olipa kyseessä aito kohtaaminen, väärin muistettu kokemus tai hyvin järjestetty huijaus, Travis Waltonin sieppaus kutsuu meidät pohtimaan inhimillisen ymmärryksen rajoja ja kosmoksen valtavia salaisuuksia.
Kun tästä hämmentävästä tapahtumasta tulee kuluneeksi 49 vuotta, meitä muistutetaan maailmankaikkeuden äärettömistä ihmeistä ja arvoituksista sekä Travisin kaltaisista tarinoista, jotka saavat meidät aina katsomaan tähtiin.
Vuonna 2008 Englannin viehättävässä Hoven kaupungissa yön aavemaista hiljaisuutta rikkoi tapaus, joka saattaa kuulostaa tieteiskirjallisuuden jutulta, mutta jonka 20-vuotias Charmaine D’Rozario-Saytch väitti olevansa itse kokenut.
Charmainen tarina alkaa kuin mikä tahansa yö: hän nukkuu syvällä sängyssään. Mutta yön edetessä hän kohtasi jotain, mitä hän kuvailee kylmääväksi näyksi — reptiliaanihumanoidihahmo, joka kohosi hänen ylitseen. Tämä ei ollut hänen mielikuvituksensa tuotetta eikä unta. Se oli hänen todellisuuttaan.
Hän kertoo, että hänet johdatettiin maanalaiseen luolaan, jota ympäröi joukko reptiliaaniolentoja. Seurasi poikkeuksellinen muodonmuutos. Charmaine väittää kokeneensa fyysisen muodonmuutoksen ja katseli hämmästyneenä, kun hänen sileä ihonsa muuttui suomuiksi ja hänelle kasvoi häntä, jolloin hän muuttui ihmisestä matelijamaiseksi. Hänen inhimillisen identiteettinsä ydin näytti muuttuneen noina hetkinä.
Mutta tarina ei lopu tähän. Charmaine väittää, että hänen sieppaajansa paljastivat hätkähdyttävän tiedon: ihmiset saattavat olla Maan ulkopuolisen geneettisen manipuloinnin tulosta. Maan ulkopuoliset rodut eivät ole vierailleet ja muokanneet geneettisesti kaikkia, vaan tiettyjä ryhmiä koko historiamme ajan. Jos tällä väitteellä on painoarvoa, se saa meidät miettimään, olemmeko todella yksin tässä valtavassa maailmankaikkeudessa?
Linda Moulton Howe, tunnettu selittämättömien ilmiöiden tutkija, uskoo, että näiden avaruusolentojen läsnäolo saattaa liittyä eri Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden välisiin aluekiistoihin. Näillä konflikteilla saattaa olla vaikutuksia, jotka eivät vaikuta vain näihin kehittyneisiin olentoihin vaan myös siihen elämään, jonka ne ovat oletettavasti luoneet tai jota ne ovat manipuloineet.
Näiden tarinoiden ja teorioiden luonne haastaa ennakkokäsityksemme uskonnosta ja muinaisista profetioista. Eri uskonnollisten perinteiden muinaisissa teksteissä puhutaan jumalallisten hahmojen paluusta Maan päälle. Voisivatko nämä olla väärintulkintoja tai merkkejä, jotka viittaavat Maan ulkopuolisten olentojen paluuseen? Giorgio Tsoukalos, muinaisten astronauttien tutkimuksen merkittävä vaikuttaja, esittää, että nämä lupaukset paluusta eivät ehkä olekaan luonteeltaan jumalallisia vaan maan ulkopuolisia.
Koska olemme mahdollisesti yhden ihmiskunnan historian mullistavimmista aikakausista kynnyksellä, kysymys on, olemmeko valmistautuneet kosmisten naapureidemme mahdolliseen paljastukseen. Tulevatko ne esiin varjoista vai ovatko ne vain kollektiivisen mielikuvituksemme tuotetta, jota ruokkii luontainen halumme olla olematta yksin tässä valtavassa maailmankaikkeudessa?
Paul Vesterin “Abductees” syventyy avaruusolentojen sieppaamien kokemuksiin. Nämä eivät ole pelkkiä tarinoita, vaan filmi sisältää viisi erilaisilla animointitekniikoilla esitettyä sieppauskertomusta, jotka perustuvat haastatteluihin, hypnoottisiin regressionauhoihin ja alkuperäisiin piirroksiin seuraavilta henkilöiltä: Linda Cortile, Rusty Hudson, Alain Kendirgi, Rosemary Osnato ja Helen Wheels. Mukana myös Budd Hopkins. Filmin tuottanut Paul Vester Michael Buhlerin idean pohjalta.
Näiden kertomusten emotionaalinen syvyys on ahdistava. Eräs kaapattu kertoi telepaattisen viestinnän voimasta ja vertasi sitä liian kovalle säädettyyn radioon. Toinen puhuu kauhistuttavasta koettelemuksesta ja kuvailee paineen tunnetta munuaisten ympärillä ja sitä seurannutta outoa tunnetta.
Nämä muistot, jotka ovat usein tukahdutettuja tai vääristyneitä, tarvitsevat joskus hypnoottista regressiota tullakseen pintaan. Jotkut kaapatut muistavat kokemuksensa tietyt osat selvästi, kun taas toiset muistavat kohtaamisensa hajanaisina. Kamppailu todellisuuden ja unen erottamisesta toisistaan on merkittävä osa heidän tarinoitaan.
Ufokontaktiliike pohjautuu länsimaiselle esoterialle. Termi ”esoteerinen” tulee kreikan ”sisäistä” merkitsevästä termistä eso. Platon (427—347 eaa.) käytti ilmaisua ta eso eli sisäiset asiat ja termiä ta ekso eli ulkoiset asiat. Näin esoteerisella tiedolla viitataankin usein erityiseen tietoon, jota opetetaan tai joka voidaan ymmärtää siihen vihkiytyneiden sisäpiirissä. Vastaavasti ”eksoteerisella” tarkoitetaan laajemmalle tai suurille joukoille annettavaa tietoa. Aristoteleen (384-322 eaa.) oppilaiden tiedetään käyttäneen termiä esoteerinen viittaamaan filosofien tapaan kätkeä ja verhota opetuksiaan myytteihin. Ensimmäisellä vuosisadalla syyrialaissyntyinen puhuja ja kirjailija Lukianos Samosatalainen käytti termiä ”esoteerinen” (esoterikos).
Englanniksi esoteerinen-sanaa (adjektiivi) käytti ensimmäiseksi Thomas Stanley teoksessaan History of Philosophy (1701) ja termiä esoteria (substantiivimuoto) ranskalainen Jacgues Matter teoksessaan Histoire Critique Du Gnosticisme (1828). Termin popularisoi 1800-luvulla ranskalainen okkultisti Eliphas Levi, oikealta nimeltään Alphonse Louis Constant. Nykyään esoteria-käsitteellä viitataan populaaristi usein kaikkeen mahdolliseen, mikä liittyy paranormaaliin, okkultismiin tai mystiikkaan. Aiheen kulttuuritieteellisessä tutkimuksessa käytetään myös käsitettä esoterismi.
Tarkemmassa historiallisessa merkityksessä länsimaisella esoterialla tarkoitetaan uskonnontutkija Antoine Faivrea mukaillen maailmankuvaa, jossa maailmankaikkeus ja luonto tulkitaan eläväksi kokonaisuudeksi, ”kätketyn valon” läpäisemäksi. Kosmos on maailmansielun elävöittämä ja sisältää useita toisiinsa yhteydessä olevia näkymättömiä tasoja. Todellisuus nähdään erilaisten ”korrespondenssien” eli vuorovaikutusten ja riippuvuuksien sekä ”salattujen” merkitysten kudelmana, joka ei paljastu aistihavainnolle. Ihminen voi muuttua sisäisesti (transmutaatio) eli siirtyä tasolta toiselle, sulautua lopulta jumalaan tai jumaluuteen ja pelastua. Gnosis eli viisaususkonnollinen tai valaistumiseen ja pelastumiseen johtava sisäinen tai kokemuksellinen tieto luonnehtii keskeisesti esoteriaa (kreikan gnosis tarkoittaa tietoa). Pyrkiessään saavuttamaan valaistuksen esoteerikko käyttää erilaisia välittäjiä eli apuvälineitä, kuten opettajien ohjeita, yhteyksiä enkeleihin, rituaaleja tai vaikka tarot-kortteja. Keskeinen väline jumalayhteyttä tavoiteltaessa on kuitenkin aina mielikuvitus. Länsimaisessa esoteriassa on lisäksi usein noudatettu niin sanottua sopusoinnun käytäntöä eli eri uskontoperinteiden hahmottamista yhdeksi. Oletetaan, että eri perinteiden ja filosofioiden taustalta löytyy yksi yhteinen totuus. Länsimaisen esoterian muotoihin on niin ikään monesti kuulunut ulkopuolisilta salatun opin välittäminen mestarilta oppilaalle muodollisten vihkimysten kautta.
Historiallisesti katsoen länsimainen esoteria käsitetään tietynlaiseksi renessanssin aikakaudesta (erityisesti 1300-1500-luvut, luonnontieteiden osalta myös 1600-luku) alkunsa saaneiden henkisten perinteiden kokonaisuudeksi. Se syntyi itämaisten vaikutteiden sekä antiikin filosofisten, juutalaisten, kristillisten ja islamilaisten ainesten yhdistelystä. Niistä katsottiin löytyvän samaa piilotettua jumalallista tai ikiaikaista viisautta, jota olisivat siirtäneet eteenpäin muun muassa Mooses, Zarathustra ja Platon. Esoteeriset liikkeet voivat poiketa toisistaan paljonkin, mutta niillä katsotaan olevan ”hengenheimolaisuus” edellä määritellyssä löyhässä mielessä. Ne ovat huomattava osa eurooppalaista mielenmaisemaa ja katsomusten monimuotoista kirjoa. Esoteeriset liikkeet ovat merkittävästi vaikuttaneet länsimaiseen kulttuuriin.
Swedenborg kertoo matkanneensa transsissa, eräänlaisina sielun matkoina tai ”hengessä”. Hän sanoo tavanneensa moraalisesti ja tieteellisesti pitkälle kehittyneitä Kuun ja planeettojen olentoja ja henkiä. Matkojensa perusteella hän kuvasi muun muassa marsilaisten anatomiaa ja fysiologiaa sekä heidän harmonista sosiaalista todellisuuttaan. Swedenborg lienee antanut kirjalleen erityisen painoarvon, koska hän julkaisi sen erillisenä teoksena. Teksti käännettiin myös ranskaksi ja saksaksi.
Uskonnontutkija J. Gordon Meltonin mukaan Swedenborgin kirja on ajalle tyypillinen fantasiaromaani. Sankari matkaa vieraaseen kohteeseen, esimerkiksi kaukaiseen maahan (Jonathan Swiftin romaanihenkilön Gulliverin tavoin), avaruuteen tai Maan sisään ja löytää yhteiskunnan. Vastaavien kirjoitusten ja Swedenborgin kertomuksen ero on, että Swedenborg väitti todella matkanneensa avaruuteen.”
Fiktiossakin esiintyi siis jo tuolloin avaruusolentojen kohtaamisia. Kuuluisa esimerkki on ranskalaisen filosofin Voltairen tieteistarina vuodelta 1752. Se kertoo kiehtovasti tänne saapuneesta Sirius-tähden erään planeetan asukkaasta, hyönteistutkijasta nimeltään Micromegas. Olento päätyy tutkimusretkelle Maahan ystävänsä, Saturnuksen akatemian sihteerin, kanssa. Olennot ovat valtavan kokoisia: Micromegas on 37 kilometriä pitkä ja saturnuslainen 1,8 kilometrin pituinen. He eivät aluksi havaitse ihmisiä pienen kokomme vuoksi. Tajuttuaan olemassaolomme he hämmästyvät sitä, että olemme älyllisiä olentoja. Micromegas ja saturnuslainen opettelevat puhumaan ihmisten kanssa, ja olennot saavat kuulla muun muassa Tuomas Akvinolaisen Maa- ja ihmiskeskeisestä maailmakäsityksestä, jolle he nauravat makeasti. Avaruusolennot säälivät ihmisiä. Micromegas päättää kirjoittaa ihmisille kirjan kaiken tarkoituksesta. Kun kirja sitten avataan Pariisin tiedeakatemiassa, sivut ovat tyhjää täynnä.
Tosiasiallisiksi väitetyt yhteydet avaruusolentojen kanssa 1800- ja 1900-luvun alkupuolella tapahtuivat yleensä spiritualistisessa yhteydessä, ”astraalisina” matkoina ja telepaattisesti. Spiritualismi nosti 1800-luvulla läntisessä maailmassa esiin kokemukset ja tulkinnat erilaisista todellisuuden yliluonnollisista ulottuvuuksista, joihin suhtauduttiin valtavirtauskonnon eli kristinuskon piirissä yleensä kielteisesti. Spiritualismi loi näin pohjaa myös spekulaatiolle älyllisestä elämästä Maan ulkopuolella.
Jo vuonna 1858 ilmestyneessä ranskalaisen spiritualistin Allan Kardecin julkaisemassa lehdessä Revue spirite esitetään, kuinka useat meediot ovat saaneet viestejä toisten planeettojen olennoilta. Kardec kehitti kardecismiksi kutsutun spiritualistisen liikkeen, jossa korostuivat erilaiset sosiaalieettiset painotukset. Myös lääkäri ja spiritualisti John B. Newbrough puhui 1800-luvulla henkiseen maailmankaikkeuteen liittyvistä esoteerisista näyistä ja taivaallisista enkeleistä eli ”ashtareista”, jotka liikkuivat yliaistillisilla ”aluksilla”. Spiritualististen avaruusmatkojen perusteella kuvattiin korkealle kehittyneitä avaruusolentoja ja heidän tieteellis-teknistä tietämystään. Yleensä kuvaukset koskivat Kuun sekä aurinkokuntamme planeettojen kuten Marsin ja Venuksen asukkaita. Meediot Helene Smith (ranskalainen) ja Sara Weiss (amerikkalainen) olivat aikakauden kuuluisimpia avaruusolentojen kanssa kommunikoineita spiritualisteja.
Esimerkiksi Willard M. Magoon kuvasi, kuinka hän joutui 1900-luvun alussa kehostaan irtautuneena Marsiin jonkin voiman saattelemana. Marsilaiset olivat näkymättömiä, ja Magoon saattoi vain vaistota heidän läsnäolonsa. Marsilaiset olivat teknologisessa kehityksessään huimasti ihmiskuntaa edellä, heillä oli esimerkiksi jo autot ja radiot paljon ennen ihmisiä. Magoon kuvasi Marsin kauniita ja runsaita metsiä, puistoja ja puutarhoja. Kokemuksensa myötä hänelle kehittyi syvä vastuuntunto ja kriittisyys ajan uskonnollisia johtajia kohtaan. Hän painotti, ettei tieteellistä edistystä tulisi pelätä, sillä se ei voi kumota todellista uskontoa.
Vuonna 1875 perustetun Teosofisen seuran vaikutus paitsi ufokontaktiliikkeeseen myös yleisesti länsimaiseen moderniin esoteriaan ja new age -henkisyyden eri virtauksiin on ollut erittäin merkittävä. Seuran alkuperäisen opin muotoili lähinnä sen keskeinen perustajahahmo ja johtaja Helena Petrovna Blavatsky (1831-1891), joka esitti, että maailmanuskontojen taustalla vaikutti ikiaikainen viisaus”. Blavatskyn mukaan esimerkiksi Buddha ja Jeesus, kuten muutkin maailmanhistoriassa esiintyneet jälleensyntymien kautta valaistuneet mestarit (mahatmat), ovat opettaneet samoja henkisiä totuuksia. Teosofit ovat väittäneet tällaisten mestareiden asustavan Aasiassa jossain salaisessa paikassa, esimerkiksi Tiibetin alueella. Mestarit pyrkivät edistämään ihmiskunnan henkistä ja moraalista evoluutiota sekä johdattamaan ihmiset uuteen henkisempään, globaalin yhteisöllisyyden ja rauhan aikaan. Tämä tapahtuu erityisesti mestareiden oppilailleen viestimien opetusten ja varoitusten avulla. Blavatskyn mukaan mestarit olivat seuran todelliset perustajat, ja näiden opetukset on koottu julkaisuun nimeltä The Mahatma Letters (1923).
On huomionarvoista, että Blavatsky esitti osan suunnattomasti edistyneistä henkisistä mestareista asuvan Venuksessa. Hän käytti mestareista nimitystä Great White Brotherhood eli Suuri valkoinen veljeskunta. Charles Leadbeater, joka oli teosofisen liikkeen johdossa Blavatskyn kuoleman jälkeen ja merkittävä vaikuttaja teosofiassa, kehitti näkemystä. Kirjassaan The Inner Life (1911) hän kirjoitti yksityiskohtaisesti elämästä Marsissa ja siitä, millainen sivilisaatio planeetalla vaikutti. Leadbeater väitti vierailleensa Marsissa astraalitasolla. Tällaiset viittaukset ulkoavaruuden sivilisaatioihin on teosofiassa kuitenkin haluttu jättää vähälle huomiolle.
Yhdysvaltalaisten teosofien Guy W. Ballardin (käytti myös nimeä Godfre Ray King) ja Edna W. Ballardin opissa teosofispohjaset avaruudelliset elementit muotoutuivat entistä voimakkaammiksi. Ballardit perustivat 1930-luvun alussa liikkeen ”I AM” Activity -liikkeen (”MINÄ OLEN uskonnollinen toiminta”). Liikkeen opetus ”Suuresta valkoisesta loosista” ja ”Ylösnousseista mestareista” on ilmeisellä tavalla teosofisluonteista. Liike opetti, että I AM tarkoittaa tietoisuutta siitä, miten ihmisen sisimmässä on jumalallinen ydin. Lisäksi opetettiin niin sanottuja affirmaatioita ja dekreitä. Affirmaatiot ovat mietiskelytekniikoita, joilla vahvistetaan suhdetta jumaluuteen. Dekreet puolestaan ovat eräänlaista rytmistä rukousta, joilla pyrittiin vaikuttamaan asioihin ja tapahtumiin jumalallisen energian avulla.
Liike sai alkunsa, kun Guy W. Ballard tapasi Pohjois-Kaliforniassa Shasta-vuoren kupeessa valaistuneen mestarin kreivi Saint-Germainin, joka opetti Ballardille ikuisia mysteereitä (Saint Germain oli 1700-luvulla elänyt Euroopan hoveissa vaikuttanut arvoituksellinen henkilö, jolla uskottiin olleen mystisiä kykyjä). Myöhemmin, uuden vuoden aattona, hän kohtasi muiden seurassa Royal Teton -vuoren sisällä kaksitoista avaruusolentoa Venuksesta. Olennot ilmestyivät kirkkaassa valossa heidän joukkoonsa. Kaikkien riemuksi olennot soittivat viuluja ja harppuja sekä esittelivät sivilisaationsa korkeaa tiedettä ja -teknologiaa suuresta peilistä. He myös paljastivat pimeiden voimien uhkaavan Maata mutta totesivat Maan kuitenkin kehittyvän hiljalleen kohti rauhaa ja hyvää tahtoa. Ballardille kerrottiin, miten korkeasti kehittyneet olennot ohjaavat ihmiskunnan kehitystä ja tietoisuutta kohti jumaluutta. Hän totesi saaneensa viestejä sekä fyysisellä että ei-fyysisellä tasolla. Ballardin pääteos, jossa hän kertoo mainituista asioista, on Unveiled Mysteries (1934).
Edellä esitellyissä perinteissä planeettojen väliset matkat ja kommunikointitapahtumat sisälsivät samoja piirteitä, joita olivat liikkuminen henkiruumiissa tai tietoisuudessa, viestien saaminen, maailmankaikkeuden moniulotteinen ja hierarkkinen rakenne eri tasoineen ja olentoineen sekä ideat jälleensyntymästä, karman laista ja sielujen henkisestä evoluutiosta. Meltonin mukaan ainoa uusi elementti ufokontaktiliikkeessä on lentävän lautasen käsite, joka vuoden 1947 jälkeen lisättiin ”okkultistiseen” eli esoteeriseen kontaktiperinteeseen.’ Uskontotieteilijä Christopher Partridge esittää ufouskomusten ammentavan paljolti ”okkulttuurista” (engl. occulture) ja edustavan samalla vastakulttuurista ajattelua poiketessaan esimerkiksi valtavirtatieteellisestä maailmankuvasta. ”Okkulttuurilla” Partridge tarkoittaa paitsi länsimaisia esoteerisia aatevirtauksia myös aasialaisperäistä uskonnollisuutta ja pakanaperinteitä sekä näiden ilmenemistä populaarikulttuurissa.
Ufokontaktiliikkeen synty ja varhainen kehitys
Jotkut esoteerisesti suuntautuneet henkilöt alkoivat 1950-luvun alun Yhdysvalloissa esittää, että henkisesti korkealle kehittyneet avaruusihmiset ovat matkanneet tänne lentävillä lautasilla. Näiden ”ufokontaktihenkilöiden” mukaan olennot halusivat varoittaa ydinsodan vaaroista ja auttaa ihmiskuntaa kehittymään henkisesti.
Idea rauhan sanomaa lentävillä lautasilla tuovista avaruusolennoista esitettiin kuitenkin jo ennen kuin ufokontaktihenkilöt alkoivat puhua siitä ja tulkita sitä esoteerisesti. Eläkkeelle siirtynyt merijalkaväen majuri Donald E. Keyhoe (1897—1988) kirjoitti kirjassaan The Flying Saucers Are Real (1950), että lentävät lautaset ovat avaruusolentojen aluksia ja että olennot pelkäävät ihmisten laukaisevan atomipommeja. Räjäytyksistä nimittäin seuraisi Maan ajautuminen pois kiertoradaltaan. Sitten Maa sinkoilisi ympäri aurinkokuntaamme, mikä vaarantaisi myös avaruusolentojen asuinplaneetat Marsin ja Venuksen. Keyhoe esitti myös, että olennot olisivat ihmisten näköisiä ja että he ottaisivat rauhanomaisen kontaktin ihmiskuntaan. Kirja herätti runsaasti huomiota, ja siitä kehkeytyi ufokirjallisuuden klassikko. Kontaktimyytin perusaineksen siis ilmeisesti määritteli Keyhoe eivätkä ufokontaktihenkilöt, jotka kyllä sitten kehystivät idean vetoavasti esoteerisin ajatuksin. Keyhoe oli vuonna 1956 perustetun merkittävän yhdysvaltalaisen ufojärjestön NICAP:n johtaja ja ufologisen rintaman keskeinen henkilö väitteillään, että viralliset tahot peittelevät tietojaan ufoista.
Ufokontaktiliikkeen perusidea löytyy myös liikettä edeltävästä elokuvasta Uhkavaatimus Maalle (1951). Siinä hyväntahtoinen, komea, suojapukuinen avaruusihminen Klaatu laskeutuu ufolla Washingtoniin varoittaakseen ihmiskuntaa. Ihmiskuntaa ja elämää avaruudessa uhkaa tuhoutuminen ydinteknologian vuoksi. Muilla planeetoilla otetaan jo vastuu ja eletään rauhassa. Ihmiskunnalla on mahdollisuus muuttua rauhantahtoiseksi ja pelastua liittymällä avaruudelliseen yhteisöön, vaikka ihmiskunta nyt onkin aggressiivinen ja ymmärtämätön. Jos ihmiskunta ei kehity, se tuhotaan. Elokuvassa Klaatu myös pakenee armeijaa, jonka kuitenkin onnistuu tappaa hänet. Klaatun mukana saapunut isokokoinen robotti Gort hakee Klaatun ruumiin sellistä ja herättää Klaatun superteknologian avulla ufossa henkiin, jotta tämä voi julistaa sanomansa. Vaikutus on väliaikainen, sillä Klaatun mukaan vain Kaikkivoipa henki voi voittaa kuoleman. Tämän on tulkittu edustavan elokuvassa uskonnon ja teknologian vuorovaikutuksen teemaa. Elokuvassa avaruusolentojen teknologia toimii myös ihmiskunnan pelastuksen ja galaktiseen yhteisöön liittymisen välineenä: Gort on robotti-poliisi, jollaisille avaruussivilisaatiot ovat antaneet vallan rangaista väkivallantekijöitä. Rauha mahdollistuu tämän uhan alla. Uskonnollisen teknologian/tieteen ja pelastavan henkisen teknologian teemat esiintyvät sittemmin myös ufokontaktiliikkeessä.
Kuuluisin 1950-luvulla toimintansa aloittaneista ufokontaktihenkilöistä oli puolalaissyntyinen yhdysvaltalainen George Adamski (1891—1965), joka työskenteli sekatyömiehenä ja pikaruokakokkina. Vuonna 1934 hän oli perustanut teosofispainotteisen Royal Order of Tibet -nimisen järjestön. Adamski oli myös julkaissut kirjan Wisdom of the Masters of the Far East (1936) ja tieteisromaanin Pioneers of Space: A Trip to the Moon, Mars, and Venus (1949). Yhdessä englantilaisen esoteerikon Desmond Leslien kanssa Adamski julkaisi kirjan Lentävät lautaset — onko niitä? (1953). Kirjaa myytiin yli 100 000 kappaletta. Sittemmin häneltä ilmestyi Olen ollut lentävällä lautasella (1955) ja edelleen Flying Saucer Farwell (1961) sekä Science of Life Study Course (1964). Kirjat tekivät Adamskista kuuluisan ja johtivat luennointimatkoille Euroopan mantereelle, Englantiin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin sekä seuraajajoukon muodostumiseen.
Adamski puhui ydinsodan vaaroista ja muun muassa henkisesti kehittyneemmän Vesimiehen — tai Kultaisen tai Kosmisen — aikakauden tulosta, joka olisi rauhan ja harmonian aikaa. Hän painotti, että on lopulta ihmisistä itsestään kiinni, haluavatko he saavuttaa maailmanrauhan, tasapainon ja korkeamman henkisen tason. Lisäksi Adamskin mukaan avaruusihmisillä oli ihmisjärjelle toistaiseksi käsittämätöntä henkistä tieteellistä tietoa, jota hyödynnettiin muun muassa ufoalusten rakentamisessa.
Kuva 4. George Adamski toukokuussa 1959.
Adamskin ufologiassa näkyy vahvasti teosofistaustainen oppi. Esimerkiksi Lentävät lautaset — onko niitä? sisältää monia suoria viittauksia teosofiseen kirjallisuuteen. Adamski oli kiinnostunut Blavatskyn teoksesta Salainen oppi (1888) ja katsoi teosofian mukaisesti, että kaikki todellisuus koostuu Valosta. Teosofiseen tapaan Adamski puhui Venuksen ja muinaisten henkisten mestarien merkityksestä, chakroista eli ihmiskehon näkymättömistä elämänenergiakeskuksista ja harjoitti joogaa. Kirjoissaan hän julkaisi venuslaisilta mestareilta saamaansa opetusta. Näin Adamski laajensi teosofisen Venuksen mestarien käsitteen siten, että hänen mukaansa aurinkokuntamme muillakin planeetoilla asusti henkisesti edistyneitä avaruusihmisiä.
Adamskin avaruusmatkakuvausten ja avaruusmestarien hänelle antaman opetuksen perusteella avaruus on kaunis ja eksoottinen paikka ja täynnä elämää. Kaikki muut avaruuden asukkaat paitsi Maan ihmiset ovat ehdottoman hyväntahoisia. Avaruusaluksilla tapaamiaan aurinkokuntamme ihmisiä Adamski kuvailee paitsi ylväiksi ja viisaiksi myös komeiksi ja kauniiksi, hyvin viehättäviksi. Esimerkiksi saturnuslaisella tukialuksella hän tapasi ihania avaruusnaisia, joiden kehon symmetrisyys, kauneus ja sulokkuus tuli piukoissa avaruuspuvuissa esille. Yleensä avaruusnaiset pukeutuivat juhlaviin pitkiin mekkomaisiin asuihin. Adamski kertoi myös, että Kuussa asui (Kuun) ihmisiä.
Adamskin matkakuvauksissa korostuvat avaruusalusten upeat, arvokkaat ja juhlalliset tilat, useita metrejä korkeat huoneet, ihana, pehmeä, outo valaistus, hienot, erikoisen elävät taulut, joista yhdessä oli paimenidyllimäinen maalaismaisema, sekä lumoavat värit. Hän kuvaa myös ihmeellisiä, saumattomasti avautuvia ja sulkeutuvia ovia ja ikkunoita, läpinäkyviä seiniä, teleskooppilinssejä, joista saattoi havaita hätkähdyttäviä maisemia, ja haltioittavia, hämmästyttävän eläviä näkymiä Kuusta ja Venuksesta. Adamskille oli niin ikään tarjolla maukasta ja virkistävä juomaa tahrattomista, kristallimaisesta aineesta koostuvista pikareista, ja hän myös juhli ufossa ja söi esimerkiksi maukasta kakkua. Kuuta tarkkaillessaan hän näki siellä jokia, järviä, kasvillisuutta, eläimiä ja lumihuippuisia vuoria. Tutkaillessaan Venusta hän havaitsi Venuksen huolettomia ja kiireettömiä ihmisiä kauniissa kaupungeissaan, tiheitä metsiä, vuoria lumisine huippuineen, lintuja, koiria ja lehmiä sekä uimarannan, jonka hiekka oli puhtaan valkoista.
Adamskin on epäilty suoranaisesti huijanneen — kieltämättä herää kysymys, noinkohan lähiavaruudesta moisia soreita neitojakaan löytyy. Adamski väitti kuvanneensa fyysistä avaruutta eikä henkisiä ulottuvuuksia. Adamskin aikaisemmat tekstit, kuten edellä mainittu tieteisromaani, sisältävät huomattavia samankältaisuuksia hänen 1950—1960-luvuilla julkaisemien ufokirjojensa kanssa. Adamskin kerrotaan myös esimerkiksi todenneen, että hän ansaitsi huomattavasti rahaa Royal Order of Tibet -järjestöllään, koska sillä oli erityislupa tehdä viiniä uskonnollisista syistä, ja että ellei kieltolakia olisi kumottu, hän ei olisi koskaan lähtenyt mukaan ”lentävälautasroskaan”.
Adamski ei ollut aivan ensimmäinen ufokontaktihenkilö, mutta hänen vaikutuksensa ufokontaktiliikkeen syntyyn ja varhaiseen kehitykseen näyttää olleen merkittävin. Hänen onnistui myydä tarinansa menestyksekkäästi. Toinen varhaisista tunnetuimmista kontaktihenkilöistä oli George Van Tassel (1910—1978), joka julkaisi ensimmäisen ufokontaktikirjansa I Rode a Flying Saucer! The Mystery of Flying Saucers Revealed vuotta aiemmin kuin Adamski (1952). Hän kertoi ensimmäisen kontaktinsa avaruusolentoihin tapahtuneen psyykkisellä tasolla. Van Tassel oli Adamskia merkittävämpi pidempiaikaisempana vaikuttajana ufokontaktiperinteessä. Hän perusti ufokultin nimeltä ”Universaalin viisauden ministeriö” (Ministry of Universal Wisdom) ja järjesti kontaktihenkilöille hyvin organisoituja kokouksia, jotka jatkuivat 1980-luvulle saakka.
Adamskia ja Van Tasselia seurasivat yhdysvaltalaiset ufokontaktihenkilöt Truman Bethurum, Daniel Fry, Orfeo Angelucci ja Howard Menger sekä englantilainen George King. Bethurum oli huoltomekaanikko, joka keskusteli clarionilaisten kanssa. Hän väitti, että Auringon takana sijaitsi Clarion-planeetta. Teknikko Daniel Fry keskusteli avaruusolennon nimeltä Alan kanssa, ja Angelucci oli yhteydessä muiden muassa Neptune-, Lyra- ja Orion-nimisiin olentoihin ja yrittäjä Menger vaaleaan avaruuskaunottareen. He kaikki julkaisivat ufokontaktikirjat 1950-luvun puolivälissä ja Angelucci toisen kirjan vielä vuonna 1959. Kirjat, jotka julkaistiin 1950-luvun puoliväliin mennessä, loivat lentävien lautasten esoteerisen tulkinnan ja ufokontaktiliikkeen perustan.
George Kingin (1919—1997) 1950-luvun puolivälissä perustama Aetherius-seura osoittautui menestyksekkääksi. Perustettuaan ufouskontonsa King jätti taksikuskin työnsä ja omistautui seuralleen. Kultti on säilynyt elinvoimaisena läpi vuosikymmenten. Sen jäsenet saavat edelleen avaruusolennoilta telepaattisia lähetyksiä ja avaruusmestari Aetheriuskin jakaa viisauttaan liikkeen kannattajille. Liikkeen oppi on hyvin teosofinen. Keskeiset opit käsittelevät ihmisen henkistä olemusta, chakroja, kundalini-energiaa, joogaa, jälleensyntymää, karman lakia, jumalallisella energialla parantamista, paluuta jumaluuteen henkisten harjoitusten avulla, älyllistä elämää kaikkialla maailmankaikkeudessa sekä Vesimiehen henkisen ajan koittamista. Kingin kirjoituksissa viitataan erityisesti myös maailmankaikkeuden olentojen henkiseen hierarkiaan. Maapallon katsotaan olevan korkealle kehittynyt olento, jota tulee suojella ihmisen tuhoavilta toimilta. King oli kiinnostunut esoteriasta ja joogasta jo ennen Aetherius-seuran perustamista.
Seuran opin ja rituaalien keskiössä ovat ”Ylösnousseet mestarit”, aurinkokuntamme planeettojen henkiset mestarit. King kertoi ennen seuran perustamista olleensa transsitilassa yhteydessä Aetherius-nimiseen venuslaiseen kosmiseen mestariin, jolta hän sitten kanavoi viestejä seuraajilleen. Teosofiseen tapaan King esitti mestareiden muodostaneen Valkoisen veljeskunnan. Mestarit ovat esiintyneet ihmiskunnan menneisyydessä useasti. Muiden muassa Krishna, Buddha ja Jeesus olivat mestareita, ja viitteitä mestareista löytyy esimerkiksi intialaisesta Veda-kirjallisuudesta. Mestarit asuttavat lähinnä Venuksen, Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen henkisiä tasoja. 1950-luvun huolestuttavassa tilanteessa he valitsivat Kingin varoittamaan ydinsodan vaaroista sekä toteuttamaan suunnitelmansa ihmiskunnan auttamiseksi ja johdattamiseksi korkeammalle henkiselle tasolle ja rauhan aikaan. Uusi aika toisi tullessaan syvemmän, mystisen ymmärryksen elämästä, rikkoisi uskontojen ja kulttuurien väliset rajat sekä sulauttaisi tieteen ja uskonnon yhteen. Aetherius-seura on jo 1950-luvulta odottanut ihmiskunnan henkistä kohoamista Vesimiehen aikaan. Hyvien avaruusolentojen lisäksi on olemassa vihamielisiä olentoja, joiden hyökkäyksiä Kingin kerrotaan torjuneen hyvien olentojen avulla. Seuran opetuksissa on myös viittauksia kadonneisiin Atlantis- ja Mu-mantereisiin.
Blavatskyn ja Kingin mestareiden välillä näyttää olevan ainoastaan neljä olennaista eroavaisuutta. Blavatsky oli yhteydessä Valkoisen veljeskunnan Tiibetin osaston mestareihin, King puolestaan sen venuslaisiin mestareihin. Blavatskyn mukaan Venuksen mestarit asuvat fyysisesti Venuksessa, kun taas Kingin kuvaamat olennot asuivat Venus-planeetan toisessa ulottuvuudessa. Kingin opissa mestarit liikkuivat ufoaluksilla. Seuran jäsenet tulkitsivat myös George Kingin kosmiseksi mestariksi vuodesta 1958 lähtien. Hänen katsottiin kehittäneen parapsyykkisiä kykyjään mestaritasolle.
Kingin mukaan avaruusmestarit käynnistivät 1950—1960-luvuilla erilaisia paratieteellisiä projekteja. Kingin roolille ja ryhmän toiminnalle merkittäväksi muodostui vuonna 1958 heinäkuussa alkanut yhteys Venuksen mestarin Jeesuksen kanssa. Tämä tapahtui Devonissa sijaitsevan Holdstone Downin huipulla. Mestari Jeesus antoi Kingille kirjoituksen nimeltä The Twelve Blessings ja hänen tehtäväkseen johtaa eri puolilla maapalloa sijaitsevien tarkasti valittujen yhdeksäntoista pyhän vuoren ”magnetisoimista” kosmisella energialla. Energiaa voitaisiin sitten rukousten avulla vapauttaa ihmiskunnan hyväksi. Projektin nimi oli ”Operaatio tähtivalo” (Operation Starlight), ja se kesti vuoteen 1961. Lataaminen tapahtui yleensä kahdesti vuodessa Satelliitti 3:ksi kutsutun avaruusaluksen tullessa tarpeeksi lähelle Maata. Maan tieteilijöiden on ollut mahdotonta havaita toistuvasti Maan läheisyyteen saapuvaa alusta mestareiden ylivoimaisen teknologian vuoksi. Samalla henkistä energiaa voitiin varastoida eräänlaisiin pattereihin, jotta se saatettiin myöhemmin vapauttaa hyviin käyttötarkoituksiin (”Operaatio avaruusvoima”, Operation Space Power).
Mainittujen operaatioiden lisäksi esimerkiksi ”Operaatio auringonsäteen (Operation Sunbeam) ja ”Operaatio rukousvoiman” (Operation Prayer Power) oli määrä myötävaikuttaa uuden aikakauden tulemiseen. Ensimmäinen käynnistettiin ihmiskunnalle korvamerkityn henkinen energian ohjaamiseksi Maan käyttöön ja jälkimmäinen sen suuntaamiseksi katastrofialueille kuten tulva- ja maanjäristysalueille. Jos maailmanlaajuinen katastrofi yllättäisi, kultin jäsenistö noudettaisiin avaruusaluksiin tietyiltä hengellisesti ladatuilta vuorilta. ”Operaatio Rukousvoimassa” käytetään rukouspatteria. Se on laatikkomainen laite, joka säilöö seuran jäsenten rukousten tuottaman psyykkisen energian. Energia voidaan säteen kaltaisesti suunnata mihin tahansa maailmassa. ”Operaatio sinisen veden” (Operation Blue Water) tarkoitus oli korjata 1950-luvun ydinkokeiden sekä ihmiskunnan kielteisten ajatusten aiheuttamaa vääristymää Maan magneettikentässä.
Jo 1950-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa oli reilusti yli toistasataa ufokerhoa. Median avustuksella ufokontaktihenkilöiden suosio saavutti huippunsa 1950-luvun lopulla. Yhdysvalloissa ufouskonnoista Unarius– ja Mark-Age -nimiset organisaatiot muodostuivat merkittävimmiksi ja levittivät paikallisryhmiä ympäri maata. Vaikka kiinnostus ufokontakti-ilmiöön alkoi 1960-luvulla laantua, ufokontaktiliikkeestä kehittyi tärkeä osa yhdysvaltalaista ja ylikulttuurista esoteerista ja vaihtoehtoista aatevirtausta.
1960-luvulta lähtien avaruusolentojen alettiin kuvata tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, kaukaa ja tuntemattomasta avaruudesta sekä toisista ulottuvuuksista. Astronominen tieto oli edistynyt. Tiedettiin esimerkiksi, että Venuksen ilmakehä on hiilidioksidia ja rikkihappopilvien kyllästämä ja että Venuksen pinnan lämpötila on noin 480 celsiusastetta. Fyysisessä Venuksessa ei voinut elää avaruusihmisiä. Myös monenlaiset olennot alkoivat saada sijaa kontaktikuvauksissa, kun ufologiassa alettiin 1960-luvulla ufohavaintojen lisäksi kiinnostua humanoiditapauksista ja kirjoittaa aiheesta.
Suomessa ufokontakti-ilmiö alkoi rakentua 1970-luvulla, vaikka esimerkiksi merkittävä selvänäkijä, ompelijana ja kotiapulaisena toiminut Aino Kassinen (1900—1977) kuvasi avaruuskontaktejaan jo 1960-luvulla. Hierojana työskennellyt Helge Lindroos (1921—1981) oli merkittävä ufokontaktihenkilö 1970-luvulla, ja samalla vuosikymmenellä myös liikennetarkastaja, kirjailija ja henkiparantaja Tapio Kaitaharju (1923-2004) kertoi ufokontakteistaan. Tällä hetkellä näkyvin ufokontaktihenkilö ja pitkäaikainen vaikuttaja suomalaisessa new age -kentässä on yrittäjä ja ufokontaktikirjailija Kalevi Riikonen (s. 1950). Yksi merkittävimmistä esoteerisista ufologeista Suomessa on arkkitehti ja kirjailija Tapani Koivula (s. 1946).
Ufosieppausperinteen muodostuminen
Ufosieppausliike voidaan tulkita ainakin osittain perinteisen ufokontaktiliikkeen kehityslinjaksi. Liike alkoi muodostua 1960-luvulla, ja alkunsa se sai kahdesta klassisesta tapauksesta. Ensimmäisenä modernina, vuoden 1947 jälkeen ylös kirjattuna ufosieppauskokemuksena mainitaan tavallisesti 23-vuotiaan brasilialaisen maanviljelijän ja lakitieteen opiskelijan Antonio Villas Boasin tapaus. Hänet siepattiin perheen maatilalla. Villas Boas kertoi tulleensa yöllä 15.16. lokakuuta 1957 siepatuksi ufoon. Monivaiheisen kokemuksensa aikana hänet muun muassa houkuteltiin yhdyntään pienikokoisen, vaalean ja oudon mutta hyvin viehättävän avaruussulottaren kanssa. Toinen klassikko on yhdysvaltalaisen pariskunnan Betty ja Barney Hillin sieppaus, jonka he raportoivat tapahtuneen New Hampshiressä 19.— 20. syyskuuta 1961. Varsinkin sitä on ufologisesti pidetty oikean tai todelli-
sen ufosieppauksen prototyyppinä.
Betty, sosiaalityöntekijä, ja Barney, Bostonin postin yövuorolainen ja kansalaisoikeusaktivisti kuten vaimonsakin, olivat mainittuna ajankohtana iltahämärissä palaamassa Kanadan-lomaltaan. He ajoivat pitkin maantietä Yhdysvaltain itärannikolla White Mountains -vuorilla New Hampshiressa. Puolen yön tienoilla Hillit näkivät ufon, tähtimäisen kohteen, joka näytti seuraavan autoa. Tämän jälkeen he kuulivat piipittävää ääntä ja tunsivat olonsa raukeiksi. Tapahtuman jälkeen Betty alkoi nähdä eläviä painajaisia, joissa hänet ja Barney siepattiin ufoon. Siellä humanoidit tekivät heille jonkinlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä. Barneyta vaivasivat muun muassa unettomuus ja pelkotilat. Hillit ilmoittivat kokemuksestaan ufojärjestö NICAP:lle, ja noin kuukauden kuluttua ufologi saapui haastattelemaan heitä. Hillit tajusivat haastattelussa, että he olivat saapuneet kotiin kaksi tuntia odotettua myöhemmin — he olivat kokeneet aikakadon.
Hypnoosiin erikoistunut arvostettu psykiatri ja neurologi Benjamin Simon hypnotisoi pariskunnan. Hypnoosissa Hillit muistivat tulleensa tiesululle, jossa heidän autonsa moottori sammui. Heidät pakotettiin autosta ulos (Betty suostuteltiin, Barney pakotettiin fyysisesti) metsään ja sitten ufoalukseen. Betty kertoi olonsa olleen unenomainen kuin hän olisi ollut puolittain unessa. Humanoidit olivat lyhyehköjä, niillä oli laaja rintakehä, pitkä nenä, harmaa iho, siniset huulet, mustat silmät ja musta tukka. Ufossa Bettylle tehtiin muun muassa raskaustesti työntämällä pitkä neula hänen napansa alueelle. Testin ei pitänyt sattua, mutta se oli hyvin kivulias. Kaksi olentoa säpsähti, mutta muita pidempi johtajaolento poisti kivun liikuttamalla käsiään Bettyn silmien edessä. Betty tunsi kiitollisuutta ja ystävyyttä humanoidia kohtaan, ja hänen pelkonsa haihtui täysin. Betty ja johtaja myös keskustelivat jonkin aikaa. Humanoidit eivät ymmärtäneet ikääntymisen käsitettä. Betty kysyi, mistä muukalaiset tulivat, jolloin hänelle näytettiin tähtikartta. Johtajaolento ei kuitenkaan suostunut osoittamaan kotiplaneettaansa, koska Betty ei kyennyt näyttämään kartalta Maan sijaintia. Johtajaolento myös otti Bettyltä pois sieppaustodisteeksi aiemmin antamansa symboleja sisältävän kirjan. Betty vannoi harmistuneena muistavansa kokemuksen. Johtaja totesi, ettei kukaan kuitenkaan uskoisi häntä ja että hänen miehensä muistaisi eri tavoin.
Tohtori Simonin mukaan Bettyn sieppauskertomus oli hänen uniinsa perustuvaa kuvitelmaa ja Barney oli omaksunut kuvitelmat Bettyltä. Simon esitti, että Betty oli innostunut ufoista ja että hän oli toivonut kokevansa ufosieppauksen. Myös ajan televisiossa esitetyn tieteisfiktion on todettu vaikuttaneen Hillien kertomukseen.
Kuva 5. Betty ja Barney Hill kuvailevat heidät siepanneen aluksen kokoa ja muotoa vuonna 1966.
Villas Boasin ja Hillien tarinat antoivat seuraavanlaisin piirtein mallia ”todelliselle” ufosieppaukselle. Sieppaus alkaa usein siepattavien matkatessa autolla. Ufossa siepatulle tehdään lääketieteellisiä toimenpiteitä, ja hän voi jopa olla yhdynnässä humanoidin kanssa. Toimenpiteiden jälkeen siepattu voi käydä jonkinlaisen keskustelun johtajaolennon kanssa. Siepatun tunteet saattavat vaihdella sieppauksen aikana esimerkiksi voimakkaista pelon ja kivun tuntemuksista kiitollisuuteen ja ystävyyteen humanoideja kohtaan. Avaruusolennot kontrolloivat siepattua psyykkisesti jollakin tavoin. Humanoidit voivat edelleen kierrättää siepattua aluksessaan esitellen sitä siepatulle. Sieppauksen jälkeen tapahtuu muistikatko, eli siepattu muistaa kokemuksensa vain osin tai ei lainkaan. Sen sijaan hänellä on outoja oireita kuten kummallisia arpia ihossa ja hän näkee painajaisia sieppauksesta.
Edellä kuvatut tapaukset antoivat mallia myös sieppaustutkimukselle. Hillien muistikuvia palautettaessa käytettiin hypnoosia, ja heidän kertomuksessaan esiintyi tulkinta, että muukalaiset ovat kiinnostuneita ihmisen lisääntymiseen liittyvistä seikoista. Villas Boasin sieppauksen kohdalla pohdittiin, että humanoidien motiivina saattoi olla uudistaa omaa rotuaan risteyttämällä ihmisiä ja humanoideja.
Villas Boasin ja Hillien tarinoiden jälkeen ufosieppauskertomuksia alkoi 1970-luvulla esiintyä yhä enemmän. Osa ufologeista kiinnostui sieppauksista ja toi asiaa esille. Sieppaukset saivat myös kuuluisuutta, sillä poliisikin joutui Yhdysvalloissa ottamaan kantaa joihinkin tapauksiin. Kertomusten totuutta yritettiin selvittää myös valheenpaljastustestein. Ufologit ja skeptikot keskustelivat ufosieppauksista kiivaasti. Kertomukset olivat kuitenkin vielä huomattavan erilaisia keskenään. Villas Boasin ja varsinkin Hillien kuvaama sieppauskertomuksen prototyyppi tai ideaalisen ufosieppauskuvauksen asetelma pääsi oikeuksiinsa vasta 1980-luvulla. Sieppauskirjallisuudesta kehittyi 1980-luvulla oma kirjallisuuden lajinsa ja ufosieppausliike kasvoi ja tiivistyi merkittävästi.
Tärkeä hahmo liikkeen ajatusten muotoilussa oli 1980—1990-luvuilla newyorkilainen taiteilija Budd Hopkins (1931-2011), joka kehitti kirjoissaan Missing Time (1981), Intruders (1987) ja Witnessed (1996) huolellisesti rakennetun sieppausskenaarion. Skenaario on seuraavanlainen. Sieppaajina toimivat niin sanotut harmaat humanoidit, jotka kuvataan reilun metrin korkuisiksi, hoikiksi tai heikkorakenteisiksi ja isopäisiksi. Niiden silmät ovat suuret, vinot ja mustat, erikoisen intensiiviset, voimakkaat, läpitunkevat ja hypnoottiset. Sieppaajat kuvaillaan tyypillisesti ihonmyötäiseltä vaatetukseltaan tai ihonväriltään harmaan sävyisiksi. Pinnan alla muhii kokonainen sieppausepidemia. Kuka tahansa voi olla siepattu. Ufosieppauksesta kertovat vihjeet ovat hyvin hienovaraisia: aikakato (muistinmenetys), oudot arvet iholla, huomion kiinnittäminen ufoaiheiseen kuvaan, ufokirjan lukeminen, häiritsevät unet sieppaustapahtumasta tai peitemuistikuvat jostakin kummallisesta seikasta, kuten jättikokoisesta pöllöstä tai yllättävästä liikenneruuhkasta. Humanoidit merkitsevät naispuoliset ”lahjoittajat” jo lapsuudessa ja asentavat heihin pieniä seurantalaitteita. Murrosikäisinä heitä aletaan siepata uudestaan ja hyödyntää hybridiohjelmassa. Heiltä otetaan munasoluja, joita muokataan geneettisesti. Tuotetut ihminen-avaruusolentoalkiot asetetaan siepattujen kohtuihin kypsymään. Muutaman kuukauden päästä nämä naiset siepataan taas ja sikiöt otetaan avaruusolentojen huomaan kasvatettaviksi. Myös miehiä hyödynnetään hybridiohjelmassa eli tuotettaessa ihmisten ja avaruusolentojen välimuotoja: heiltä viedään spermaa, usein jonkinlaisilla imulaitteilla.
Joidenkin siepattujen lapset saattavat olla hybridejä, eli kaikkia hybridejä ei siis kasvateta humanoidien hoidossa. Humanoidit näyttävät haluavan, että siepattujen ja hybridien välille muodostuu tunnesiteitä ja että siepatut hoivaisivat hybridivauvoja. Humanoidit tuovat lisäksi siepattuja lapsia yhteen, jotta nämä aikuisina siepattuna ollessaan tuntisivat seksuaalista vetovoimaa toisiinsa. Humanoidit myös rohkaisevat siepattuja lapsia leikkimään humanoidilastenkin kanssa. Sieppaukset tapahtuvat sukupolvesta toiseen, minkä vuoksi siepatut vanhemmat ovat hyvin huolissaan lastensa kohtalosta. Humanoidit yrittävät ilmeisesti selvitä lajina kehittämällä hybridejä. Olentojen asuinplaneetta saattaa olla tuhoutunut mahdollisesti niiden omien toimien vuoksi. Siksi ne haluavat muokata lajistaan paremman ja vallata Maan ihmisistä välittämättä.
Hopkinsin työn tuloksena sieppausmyytistä muodostui aikaisempaa tungettelevampi. Aiemmin humanoidien oli kuvattu käyttäneen lähinnä vain erilaisia skannauslaitteita siepattujen tutkimuksissa. Hopkinsin kehittelemässä visiossa avaruusolennot ovat älykkäitä mutta tunteellisesti välinpitämättömiä ja petollisia. Siepatut ovat humanoideille vain koe-eläimiä hybridien tuottamiseksi.
Folkloristiikan tohtori ja ufologi Thomas Bullard alkoi 1980-luvun loppupuolella painottaa ufosieppausten kiinnostavuutta paitsi kansanperinteen myös ufologian tutkimuskohteena. Hän täsmensi ja tiivisti ”stereotyyppisen” sieppauskertomuksen jakautuvan maksimissaan kahdeksaan osaan. Kokija (1) vangitaan, jolloin a) ufo tai humanoidi tunkeutuu siepattavan kokemuspiiriin ja lamauttaa hänet, b) outo, fysiikan lait ylittävä todellisuus ympäröi kokijan, c) alkaa aikakato, joka tajutaan sieppauksen jälkeen, ja kokijan henkinen kyvykkyys laskee, minkä jälkeen d) kokija viedään ufoalukseen. Tämän jälkeen (2) olennot tutkivat kokijan paitsi fyysisesti myös henkisesti, (3) kokija keskustelee olentojen kanssa (kuten jo Betty Hill), (4) hän tutustuu ufoalukseen olentojen seurassa (kuten Villas Boas), (5) kokija viedään ufolla toiseen maailmaan, (6) hän kohtaa jumalallisen olennon, (7) kokija palautetaan Maahan normaaliin elämään, ja lopulta (8) kokijan fyysiset, psyykkiset ja paranormaalit jälkivaikutukset alkavat ilmetä.
Teoksessaan Ne ovat täällä (1987) kirjailija Whitley Strieber kertoo omakohtaisiksi väittämistään ufosieppauskokemuksista. Ilmestyttyään kirja oli valtava myyntimenestys, minkä myötä sieppausilmoitukset moninkertaistuivat. Niin ikään vuonna 1993 aloitti ensimmäisen tuotantokautensa televisiosarja Salaiset kansiot, joka hyödynsi runsaasti sieppausmytologiaa ja edelleen popularisoi sieppausliikettä.
1980-luvulla tapahtunutta muutosta kauniista kontaktitarinoista väkivaltaisiin sieppauksiin on selitetty kielteisillä yhteiskunnallisilla prosesseilla. Yhdysvalloissa elettiin 1950-luvulla tiedeuskon aikaa ja presidenttinä oli isoisämäinen Dwight ”Ike” Eisenhower. Kennedyn aikana yhdysvaltalaisilla oli tunne valoisasta tulevaisuudesta ja Yhdysvaltojen voittamattomuudesta. Tultaessa 1980-luvun puoliväliin hallitus ja yliopistomaailma nähtiin korruptoituneena ja tiede ihmisvastaisena ja AIDS herätti pelkoa. Ylevät avaruusihmiset muuntuivat teknologisiksi raiskaajiksi. 1980-luvun ufosieppausliikkeen tai ”muukalaismyytin” taustan on yhdysvaltalaisittain tulkittu myös heijastaneen vasemmiston ja oikeiston välisiä jännitteitä. Osapuolet demonisoivat toisiaan ja spekuloivat valtion ja tiedusteluelinten salaliitoilla. Yleisemmin on esitetty psykologis-sosiologinen ajatus, että kielteiset ufosieppauskokemukset edustaisivat yhteiskunnallisten kriisien tuottamia avuttomuuden, vierauden, itsen kadottamisen, yksinäisyyden ja voimattomuuden tunteita. Lisäksi on todettu, että teknologiasta on muodostunut pelon kohde, joka tuntuu miltei meitä hallitsevalta persoonalliselta oliolta (mikä ilmenee Terminator-elokuvistakin). Tämä voi ilmetä sieppauskertomuksissa, joissa ihminen menettää kykynsä hallita itseään ja joissa hänet alistetaan teknologisesti kehittyneemmän rodun koekaniiniksi.
Ufosalaliittoteorioista
Donald E. Keyhoe oli 1950—1960-luvuilla merkittävin ufotietouden peittelystä puhuva henkilö. Hänen väitteensä saivat tuulta alleen Yhdysvaltain ilmavoimien huonosti toteutetuista ja epäilyttäviltä vaikuttavista ufotutkimuksista. Keyhoen mukaan lentäviä lautasia koskevia tietoja ei voitu paljastaa, koska tämä aiheuttaisi laajaa paniikkia. Hän arveli, että ilmavoimien tutkimusprojektien tarkoitus oli ollut tutkia ufoja ja salata tutkimustulokset mutta antaa myös kansalle hienovaraisia, ufojen avaruudellista alkuperää koskevia vihjeitä ihmiskunnan valmistelemiseksi tähän suureen uutiseen. Keyhoen näkemykset synkkenivät jo 1950-uvun edetessä. Hän alkoi uskoa, että esimerkiksi ilmavoimat, CIA ja FBI olivat Valkoisen talon johdolla jonkinlaisessa salaliitossa. Hän väitti muun muassa, että Robertsonin paneelin myötä annetut ilmavoimien säädökset oli määrätty salaliiton tarkoituksia varten. Keyhoe tulkitsi säädöksissä mainittujen ”UFOjen” tarkoittavan avaruusolentojen aluksia, ei tunnistamattomia lentäviä kohteita.
Perusvision laajasta pahaenteisiä sopimuksia avaruusolentojen ja ihmisten välillä sisältävästä salaliitosta esitti yhdysvaltalainen ufologi Paul Bennewitz 1980-luvun alkuvuosina, ja hän liitti sen myös sieppausteemaan. Bennewitzin mukaan on häijyjä harmaita olentoja, joita hän kutsui EBE:iksi (Extraterrestrial Biological Entities, Maan ulkopuoliset biologiset olennot), ja hyväntahtoisia pitkiä olentoja, joita hän nimitti esimerkiksi pohjoismaalaistyyppisiksi. Bennewitz väitti harmaiden tehneen sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Sopimus salli niiden siepata ihmisiä ja silpoa karjaa vahvistaakseen lajiaan geneettisesti. Harmaat olivat siepanneet tuhansittain ihmisiä ja asentaneet heihin siirrännäisiä, pieniä jäljityslaitteita. Niillä oli myös lupa rakentaa maanalaisia tukikohtia. Yhdysvalloille harmaat lupasivat vastalahjaksi superaseteknologiaa, mutta aseet eivät toimineet. Harmaat olivat kavalia ja jättivät Yhdysvallatkin valloituspyrkimystensä armoille. Ne aikoivat orjuuttaa ihmiset tai käyttää heitä karjana. Bennewitz yritti varoittaa tästä muita ufologeja, ja hänen väitteensä saikin huomiota. Bennewitz päätyi psykiatriseen sairaalaan. Itse asiassa jo varhaiset ufokontaktihenkilöt kuten Adamski ja Menger väittivät, että hyväntahtoisten avaruusolentojen lisäksi on epäystävällisiä olentoja, jotka juonittelevat yhdessä tietyn ihmisjoukon kanssa muun ihmiskunnan päänmenoksi.
Ufosalaliittoväitteisiin liittyy toisinaan kyseenalaisiakin ideologisia sävyjä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen merkittävä salaliittoväitteitä muotoillut Milton William Cooper sanoi vuonna 1989, että ”isonenäharmaat” olivat 1950-luvulla tehneet (edellä kuvatun kaltaisen) sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Harmaiden petollisuus ja sopimuksen pettäminen selvisi kuitenkin pian. ”Isonenäharmaiden” ja Cooperin kirjassaan käyttämän antisemitistisen aineiston on katsottu viittavan hänen juutalaisvastaisuuteensa. Edelleen esimerkiksi ruotsalainen ufologi Sune Hjort esitti antisemitistisiä ja rasistisia ufologisia näkemyksiä ja väitti, että vanhat skandinaaviset jumaluudet, kuten Thor ja Odin, ovat avaruusolentoja. Hjort oli 1940-luvulla ollut mukana ruotsalaisessa natsiliikkeessä.
Länsimaisen esoterian professorin Nicholas Goodrick-Clarken (1953-2012) mukaan äärioikeistolaisessa esoteerisessa alakulttuurissa ufoilla onkin omanlaisensa merkitys.” Jo 1950-luvulla äärioikeistolaisissa piireissä syntyi teorioita siitä, että ufot olivat sodan aikana saksalaisten kehittämää huipputeknologiaa. Pohjoisnavalla, Etelä-Amerikassa ja Antarktiksella katsottiin olevan tukikohtia, joissa ufoaluksia säilytettiin. Esoteeriseen natsismiin kytkeytyivät 1990-luvun alusta ufot ja Maan ulkopuoliset sivilisaatiot. Äärioikeistolaisen salaliittoteoreetikon Jan van Helsingin mukaan saksalaiset olivat olleet yhteydessä Aldebaran aurinkokunnassa sijaitsevaan sivilisaatioon. Natsiesoteerisessa alakulttuurissa on muotoutunut monimutkainen ideologioiden vyyhti, johon kuuluivat yhtä lailla niin temppeliritarit, sumerilaiset myytit, kanavointi, ariosofiset opit kuin ufomytologiakin. Itävaltalainen Jörg Lanz von Liebenfels muotoili 1900-luvun alkupuolella rasistisen rotuopin, ariosofian, jonka mukaan arjalaiset olivat jumalallinen, alempia rotuja vastaan kamppaileva rotu vierailta tähdiltä. Chileläinen diplomaatti ja tunnettu natsiesoteerikko Miguel Serrano uskoi arjalaisen rodun polveutuvan toisen universumin korkeammista olennoista.
Ufosalaliittoteorioiden perusideoita esitettiin jo 1900-luvun alkupuolella, silloin tosin vielä ilman ufon käsitettä. Entinen toimittaja ja normaalitieteen kriitikko Charles Fort spekuloi 1900-luvun alussa, että ihmiskunta oli jonkin avaruusrodun omaisuutta ja että avaruusmuukalaiset kävivät sopivin väliajoin tarkastamassa omaisuutensa. Hän väitti myös, että jokin ryhmä tai kultti, avaruusolentojen omistama ylempi orjajoukko, olisi tiennyt tästä jo pitkään ja ohjailisi muita ihmisiä. Fort jopa kuvasi olentojen alukset kiekkomaisiksi. Jo ennen tätä H. G. Wells oli julkaissut romaaninsa Maailmojen sota (1898), jossa marsilaiset haluavat vallata Maan, koska Mars on kuolemassa. Kun Orson Welles esitti kirjaan pohjautuvan radiokuunnelman Yhdysvalloissa halloweenina 1938, moni pakeni kodistaan uskoen, että marsilaiset todella olivat hyökänneet Maahan.
Nykyisten ufosalaliittokäsitysten mukaan salaliittoon kuuluu valtaa käyttäviä ja korkea-arvoisia jäseniä maailman johtavista hallinnollisista ja kaupallisista tahoista kuten Trilateraalisesta komissiosta (David Rockefellerin aloitteesta 1973 perustettu kansainvälinen poliittis-taloudellinen järjestö) ja YK:sta. Mukana on huipputieteilijöitä ja merkittäviä sotilashenkilöitä. Liitto muodostaa salaisen ”maailmanhallituksen”, ja Bilderberg-kokousten (valikoitujen eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten vaikuttajahenkilöiden 1950-luvulta jatkuneita suljettuja tapaamisia) on epäilty olevan sen keskeinen toimintamuoto. Salainen maailmanhallitus ulottaa lonkeronsa yhteiskunnan jokaiselle alueelle: kauppaan, teollisuuteen, mainontaan, pankkialaan, mediaan ja uskontoon. Koalitio on kaikkialla. Se kuulee ja näkee kaiken, ja sitä on lähes mahdoton paljastaa. Yrittäjiä sabotoidaan tai heidät eliminoidaan. On oletettu, että harmaat humanoidit tai niiden ja ihmisten hybridit haluavat valloittaa Maan esimerkiksi oman planeettansa tuhoutuneisuuden vuoksi. Kuitenkin koska hyväntahtoiset avaruusolennot pyrkivät pelastamaan ihmiskunnan, toivoa on jäljellä. Englantilainen urheilutoimittajana ja vihreän liikkeen kunnallispoliitikkona ollut David Icke (s. 1952) on nykyään värikkäimpiä ja näkyvimpiä ufosalaliiton puolestapuhujia. Hän kertoo saaneensa yhteyden henkimaailmaan vuonna 1990 ja toimineensa kanavoijana ja selvänäkijänä. Icken salaliittoteorian ytimessä on näkemys avaruudellisista lisko-olennoista, jotka ovat historian aikana pyrkineet saamaan planeettamme ja ihmiskunnan hallintaansa. Olennot ovat kotoisin Lohikäärme-tähdistöstä. Muinaisbabylonialaisissa kirjoituksissa heidät on kuvattu jumaluuksina. Olennot ovat vaikuttaneet perinteisten uskontojen, yhteiskunnallisten ja poliittisten järjestelmien sekä tieteiden syntyyn. Icke pitää tätä salaliittoa alkuperäisenä illuminatien salaliittona, ja edellä mainittujen lisäksi siinä on mukana muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto. Historiallinen Illuminati-järjestö oli Baijerissa vuonna 1776 syntynyt salaseura, jonka tarkoitus oli luoda maailmanhallitus ja vapauttaa ihmiset valtion ja kirkon kahleesta.
Ufosieppausten positiivinen tulkinta
Huolimatta ufosieppausten kielteisen tulkinnan korostumisesta 1980-luvulla ja jo ainakin 1970-luvulta lähtien on esiintynyt myös joitakin hengellisiä elementtejä sisältäviä ja henkistä kasvua edistäviä sieppauskertomuksia. Lisäksi jo Adamski, joka välitti henkisesti korkealle kehittyneiden avaruusihmisten sanomaa, piti mahdollisena, että joitakin ihmisiä olisi siepattu ufoihin. Adamski myös havainnoi ufoja ennen kontaktejaan, kuten ufosiepatut usein tekevät ennen sieppaustensa alkamista. Adamskin kertomukset olivat hyvin tunteellisia ja fantasianomaisia samoin kuin monesti ufosieppauskuvaukset. Muistikatkot ovat sieppauksissa tyypillisiä — avaruusmestarit lohduttivat jo Adamskia, että hän muistaisi kokemuksistaan kaiken, kun olisi sen aika. Myös Angelucci koki aikakadon ja muisti kontaktinsa vasta useita kuukausia sen jälkeen. Monien ufosiepattujen tapaan Menger kertoi yhteyskokemustensa alkaneen jo lapsuudessa. Van Tassel väitti ihmisten olevan Maan apinoiden ja venuslaisten ihmisten hybridejä.
Positiivinen ufosieppaustulkinta kiteytyi kuitenkin vasta 1990-luvulla psykiatri John E. Mackin työn tuloksena. Mack julkaisi kaksi merkittävää kirjaa: Ufosieppaukset (1994) ja Passport to the Cosmos (1999). Hän kehitti siepattujen ”potilaidensa” kanssa ufosieppausmyytistä eräänlaisen new age -version. Mackin mukaan siepatut ovat moderneja samaaneja, jotka avaruusolennot ovat valinneet suorittamaan pyhää, jumalallista tehtävää. Voidaan puhua ”ufosieppaushenkisyydestä” (abduction-spirituality) tai eräänlaisesta teknologisesta tai ekosamanismista.
Skenaarion mukaan ihmisen toimet ovat ajaneet Maan ja ihmiskunnan lähes tuhon partaalle. Positiivisiksi kutsutut ufosiepatut ovat erityisen huolissaan paitsi ihmiskunnan sotaisuudesta ja ydinaseista myös ekologisista uhista. Siepattujen tehtävänä on toimia rakkauden, viisauden ja uuden henkisen aikakauden sekä muiden esoteeristen totuuksien välittäjinä. He auttavat suojelemaan ja pelastamaan Maata ja ihmiskuntaa (tai ainakin osaa siitä). Siepatut ovat kertoneet avaruusolennoilla olevan monenlaisia pelastussuunnitelmia maailmanlaajuisten katastrofien varalle. On esitetty, että kyse on ihmiskunnan henkisestä kehityksestä, jota avaruusolennot vauhdittavat jumalallisen suunnitelman mukaisesti muun muassa manipuloimalla ihmistä geneettisesti. Tarkoituksena on luoda katastrofeista selviytymään pystyvä viisaampi ihmiskunta tai sulauttaa ihmislaji avaruusolentojen lajiin. On myös esitetty, että sekä ihmiset että avaruusolennot asuttaisivat katastrofienjälkeistä Maata.
Positiivisiksi kutsutut ufosiepatut katsovat maailmankaikkeuden olevan kaikkiallinen Tietoisuus ja sisältävän lukemattomia näkymättömiä ulottuvuuksia olentoineen. Ihmisen he tulkitsevat olevan osa jumaluutta tai yhtenäistietoisuutta. ”Positiiviset” puhuvat varhaisten ufokontaktihenkilöiden tapaan esimerkiksi ihmisen jälleensyntymästä ja karman laista.
Avaruusolennot paitsi jakavat positiivisille tietoa ja varoituksia myös kouluttavat näitä valittuja pelastustehtäviin. Koulutus on rankka sekä henkisesti että fyysisesti. Usein avaruusolennot pakottavat siepatun katsomaan heitä silmiinsä. Tällä tavoin olennot ottavat siepatun valtaansa. Harmaiden katse tunkeutuu sieluun. Siepatut tuntevat harmaiden tietävän kaikki heidän ajatuksena, eivätkä he pysty salaamaan olennoilta mitään. Sieppausten todellisuuden tajuaminen, väkivaltaiset toimenpiteet, jotka usein kohdistuvat sukupuolielimiin, sekä nöyryytyksen, kauhun ja avuttomuuden kokemukset tuhoavat siepattujen egon. Tällaiset tapahtumat poistavat siepattujen itsekkyyden ja rajoittuneisuuden sekä ravistelevat heidät henkisesti hereille. Toisinaan siepatuille tehdään uskomattomia leikkauksia: siepattujen rintakehä, raajoja ja vatsa on aukaistu, silmät ja aivot on poistettu ja sisäelimiä käsitelty. Sieppausten aikana siepattu saattaa tuntea olevansa kirjaimellisesti kappaleina. Siepattujen elämään tunkeutuminen, pakottaminen ja rajut toimenpiteet ovat siis osa koulutusta sen lisäksi, että toimenpiteet liittyvät ihmisen geneettiseen manipulaatioon ja myös siepattujen parantamistoimiin.
Lisäksi sanotaan, että hybridiohjelman tarkoituksena on ehkä auttaa samalla parantamaan avaruusolentojen omaa lajia. On esitetty, että olennot yrittävät kehittää itselleen syvempää tunne-elämää, joka heiltä puuttuu tai on tuhoutunut. Harmaat ovat siepattujen mukaan vaikuttaneet tunnemaailmaltaan ohuilta. Ne ovat vierastaneet tai pelänneet siepattujen voimakkaita ja aggressiivisia tunteita, kun siepatut yrittävät puolustautua. Muukalaiset eivät ole kyenneet ymmärtämään ihmisen mieltä ja motiiveja.
Siepattuja koulutetaan myös apokalyptisillä sanomilla sekä lohduttomilla visioilla Maan, ihmiskunnan ja avaruusolentojen planeetan tuhoista. erityinen valon elementti. Parantavilla valokokemuksilla on monesti kokoava vaikutus sen jälkeen, kun siepattu on jollakin tavoin hajotettu kappaleiksi. Siepattuja koulutetaan myös mystisillä kokemuksilla. Nämä ovat autuaan onnellisia ja syvästi merkityksellisiä sulautumisia todellisuuteen tai valoon. Siepattu voi myös ihastella ufosta öisen kaupungin valoja tai maapallon haltioittavia luonnonmaisemia. Siepatuille saatetaan lisäksi näyttää heidän entisiä elämiään vaikka muinaisen Egyptin asukkaana.
Ennen koulutuksen myönteisiä seurauksia siepatut traumatisoituvat ja saavat kärsiä erilaisista vaivoista. John Mackin mukaan traumaattisuus esiintyy muun muassa stressaantuneisuutena, maailmankuvan pirstoutumisena, ajoittaisina psykoottisina paniikkioireina, painajaisina, pimeän pelkona ja identiteettiongelmina. Trauma ilmenee myös erikoisina ahdistuksen ja pelon tunteina. Siepattu voi tuntea kummallista pelkoa esimerkiksi hyönteisiä kohtaan sekä kokea vieraantuneisuuden, eristäytyneisyyden, haavoittuvuuden, hyväksikäytetyksi joutumisen ja likaisuuden tunteita. Hänellä voi esiintyä psykoseksuaalisia häiriöitä, ja häntä vaivaavat myös hämmentävät ja elävät välähdyksenomaiset muistikuvat sieppaustapahtumista, kokemukset kadonneesta ajasta ja transsiherkkyys.
Siepattujen fyysisiä oireita ovat esimerkiksi päänsärky, verenvuoto nenästä, korvasta ja/tai peräaukosta, urologiset ja gynekologiset vaivat, voimakas janon tunne, metallin maku suussa, oudot hajuaistimukset ja jopa kehon osittaiset muodonmuutokset. He voivat myös alkaa kärsiä sähköallergiasta ja vaikuttaa tahattomasti sähkölaitteiden toimintaan. Siepattujen ihosta väitetään lisäksi usein löytyvän erikoisia naarmuja, painaumia, pistohaavoja, arpia ja väriaineitakin.
Sieppausten myönteisiä seurauksia ovat laaja-alainen henkinen kasvu, tietoisuuden voimakas älyllis-tunteellinen avautuminen ja todellisuuskuvan uskonnollis-filosofinen syveneminen. Siepatulle paljastuu usein hänen kaksoisidentiteettinsä avaruusolentona ja ihmisenä. Siepatut tajuavat syvän yhteytensä humanoideihin ja sen, että he ovat itsekin jollakin tavoin muukalaisia. He saattavat kuvailla psyykkisesti tai jopa fyysisesti humanoideiksi muuntumisiaan sieppausten yhteydessä. Siepatuista tulee Maan ja ihmiskunnan neuvonantajia, parantajia sekä ihmisen ja luonnon välisen tasapainon ylläpitäjiä. Heille kehittyy erilaisia paranormaaleja kykyjä.
Ufokontakteja ja sieppauksia ei aina voida erottaa selvästi toisistaan. Esimerkiksi siepattujen suhde humanoideihin vaihtelee: toiset ovat vahvasti alisteisessa asemassa sieppaajiinsa nähden ja toiset tasa-arvoisemmassa roolissa. Siepatusta voi myös kehittyä kontaktihenkilö, eli hänen suhteestaan olentoihin muodostuu vapaaehtoinen. Toisaalta ufokontaktihenkilöiden elämänkaareen kuvataan toisinaan liittyvän initiaation kaltaisia testejä ja toimenpiteitä.
Ufokontakti- ja new age -liike sekoittuvat nykyään toisiinsa niin, että niiden edustajia on usein mahdotonta erottaa toisistaan. Esimerkiksi myönteisten ufosieppauskertomusten ja new age -henkisyyden yhtäläisyydet ovat perustavia. Molemmissa tietoisuus ja sen eri ilmenemismuodot kuvaavat parhaiten sitä, miten ihminen ja maailma tulisi nähdä ja tulkita. Kaikessa on kyse Tietoisuudesta, puhutaanpa sitten vaikka juoksulenkistä tai television katselusta. Tietoisuuden — todellisuuden — voi muuttaa henkisten harjoitusten avulla. On olemassa guruja, mestareita, opettajia, jotka ovat henkisesti kehittyneitä ja jotka voivat auttaa muita kokemaan saman erilaisten henkistä tietoa siirtävien toimenpiteiden avulla. Ufosieppauksissa humanoidit edustavat eräänlaisia superguruja, jotka pystyvät muovaamaan tietoisuutta. New agen tapaan ufosieppausperinteessä korostetaan myös yksilöllisyyttä ja sisäistä totuutta. Jokaisen oma kokemus sieppauksestaan ja tulkinta sen merkityksestä on viime kädessä se oikea, jokaisella on oma tiensä.
Ufokontaktiliikkeen ja new age -henkisyyden olennainen ero näyttää olevan, että ufokontaktiliikkeen kannattajat ovat kiinnostuneita nimenomaan ufokontakteista yksilöllisen ja globaalin henkisen muutoksen välineinä. New age -liikkeen kannattaja voi käyttää muutoksen pääasiallisena välineenä esimerkiksi joogaa tai kasvisravintoa.
Ufosieppausten voidaan analysoida olevan ufokontaktien uskottavampi versio. Kontaktikertomukset ovat voimakkaan antropomorfisia, eli avaruusolennot kuvataan ihmisen näköisiksi. Ufokontaktihenkilöt eivät myöskään lainkaan pelkää avaruusolentoja, vaan päinvastoin he kokevat onnellisuutta heidät tavatessaan. Sieppauskertomuksissa toistuvimmin esiintyvät harmaat ovat sen sijaan outoja (joskin niissäkin antropomorfismi on varsin ilmeinen), vieraita, arveluttavia ja tunkeilevia, ja ainakin aluksi siepatut pelkäävät niitä. Siepatut eivät halua tulla siepatuiksi, ja he kokevat voimakkaita itse-epäilyjä, järjen menettämisen kauhua ja kokemustensa todenperäisyyden kyseenalaistamista. Vaikuttaa siltä, että tällaisia elementtejä painottamalla pyritään korostamaan kokijan uskottavuutta. Sieppauskertomukset ovat hienovaraisempia, yksityiskohtaisempia, mutkikkaampia ja joustavampia kuin kontaktitarinat. Niihin liitetään monenlaisia erikoisia tapahtumia, muistoja, elämyksiä, psykologisia ja fyysisisiä oireita sekä erilaisia olentoja, kuten demonisia ja aavemaisia hahmoja ja luonnonhenkiä. Tämä lisää ufosieppausten mystisyyttä ja kiehtovuutta. Sieppausmatkat tapahtuvat toisissa ulottuvuuksissa, ja sieppausten todistusaineisto esitetään monimutkaisena. Se sisältää esimerkiksi keskustelua hypnoosista, tukahdutetuista muistoista, psykologisten traumojen luonteesta, paranormaaleista ilmiöistä sekä tieteen ja todellisuuden käsitteiden luonteesta.
Ufosieppauskertomusten uskontohistoriallinen ja fiktiivinen tausta
Ufosieppausliikkeen keskeiset ideat tulevat kansanuskonnollisista perinteistä ja tieteisfiktiosta. Hopkins ei esimerkiksi noin vain keksinyt sieppausskenaarionsa elementtejä vaan muokkasi vanhoja ideoita tietoisesti tai tiedostamattaan.
Ufosieppausten yhtäläisyydet keijusieppauksiin ovat ilmeiset. Keijut ovat siepanneet ihmisiä, usein lumoamalla humanoidien tavoin. Sekä ufo- että keijusieppaukset sijoittuvat monesti taianomaiseen maailmaan. Ufosieppauksen alettua unenomainen tila jatkuu, ja siepattu matkaa henkikehossa tai tietoisuutena fyysisten esteiden läpi ufoon. Ufon sisusta voi olla kirkkaasti ja ilman näkyviä valaisimia valaistu, ilma sumuinen ja raskas sekä vaikea hengittää, ja ovet aukeavat saumattomiin seiniin. Joskus ufon sisusta laajenee esimerkiksi upeaksi istuntosaliksi, maastoiksi tai värejä loistavaksi metsäksi. Kokija saattaa kuitenkin epäillä, ettei hän ole oikeasti vastaavanlaisessa tilassa vaan kelmeässä ufossa. Humanoidit tuottavat hänelle vain hallusinaatioita. Siepattu kokee epätavallisia tuntemuksia, ja todellisuus tai sen osat saattavat yhtäkkiä vaihtua. Muisti- tai aikakadot ovat tyypillinen vihje käynnistä toisessa maailmassa. Samaten keijumaa on kaapatusta voinut näyttää hyvin kauniilta, ja hän on kokenut suurta onnea, mutta kaikki onkin osoittautunut vain harhaksi. Keijumaa olikin ruma ja karu. Aikakadot ovat toistuva elementti keijukokemuksissa.
Keijujen ja ihmisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen ja lisääntyminen, keijunen ja ihmisten hybridit sekä keijujen pyrkimykset parantaa lajiaan ovat hyvin keskeisiä teemoja keijuperinteissä. Keijut ovat vieneet naisia keijumaahan lisääntyäkseen heidän kanssaan. Keijut ovat tarvinneet ihmisiä lajinsa geneettiseen jalostukseen. Keijujen ja ihmisten välimuotojen on kerrottu olevan terveempiä ja voimakkaampia kuin keijulapset. Hybridejä on voinut syntyä ihmisillekin. Niiden on esimerkiksi sanottu osaavan puhua jo syntymästään lähtien, ja niillä on ollut erikoisia voimia. Keijut ovat niin ikään vaihtaneet sairaalloisia lapsiaan ja keijuvanhuksia ihmislapsiin (kuten suomalaisessa kansanuskossa maahiset).
Toisaalta keijut ovat humanoidien tavoin suojelleet ja parantaneet ihmisiä ja opettaneet heille esimerkiksi parantajan, puusepän ja muusikon taitoja. On myös sanottu, että keijut sieppaavat mieluummin ihmisiä, jotka eivät ole raakoja, tekopyhiä, ahnaita ja riitaisia vaan parantajia tai muusikoita. Keijut ovat opettaneet ihmisille moraalia. Onnettomuuksin rankaisevien keijujen on tulkittu olevan moraalinvartijoita, jotka muistuttavat ylpeyden ja epärehellisyyden vääryydestä.
Ylipäänsä kaappausnarratiivit ja vierailut kaukaisissa, maan alaisissa tai korkeuksissa sijaitsevissa toisissa maailmoissa ovat tavanomaisia uskonnollisia teemoja. Esimerkiksi Zeuksen kerrotaan vieneen kuolevaisia mukanaan. Raamatussa Jumala ottaa profeettoja mukaansa taivaisiin. Jumalien pojat yhtyvät ihmisten tyttärien kanssa ja saavat jälkeläisiä. Jeesus on eräänlainen Jumalan ja ihmisen hybridi, Marian synnyttämä Jumalan poika. Paholaiset ja noidat ovat siepanneet ihmisiä ja kiduttaneet heitä. Noidat ovat muun muassa kovertaneet uhrejaan terävin välinein sekä paritelleet ihmisten kanssa. Seksuaalisesti ahnaat miespuoliset incubus- ja naispuoliset succubus-demonit kiusasivat kristittyjä keskiajalla heidän makuukammareissaan.
Tunnettuja vanhoja uskonnollisia aiheita ovat myös siirtymäriitit, initiaatiot sekä kääntymis- ja tuomioelämykset. Tällaisiin on ufosieppausten tavoin liittynyt voimakasta kipua, seksuaalisia elämyksiä ja vaikeaa hengellistä kasvua. Vastaavaa ekstaattista uskonnollista kokemista tapahtuu esimerkiksi siperialaisessa samanismissa. Samaanit ovat yhteisönsä parantajia ja hengellisiä auktoriteetteja, joiden ensisijainen tehtävä on parantaa, ehkäistä rituaalisesti yhteisöä uhkaavia kriisejä sekä ylläpitää tämän- ja tuonpuoleisen välistä tasapainoa.
Samaanikokelas käy läpi kiduttavan initiaation. Hän ei valitse osaansa, vaan henget valitsevat sopivan henkilön, ja tämä ei-vapaaehtoisuus tukee samaanin arvovaltaa. Kokelas muokataan henkisesti ja fyysisesti brutaalein toimenpitein esimerkiksi takomalla, leikkelemällä, paloittelemalla ja sitten kokoamalla hänet uudelleen. Kuvataan jopa aivojen ja silmien repimistä pois. Kokelas vastustelee osaansa rankkojen psykofyysisten ilmiöiden eli ”samanistisen sairauden” vuoksi. Ilmiöitä ovat voimattomuus, päänsärky, kehon hillitön tärinä ja jopa verenvuoto otsalta. Samaanikokelaan kehoon saatetaan asentaa kristalleja erikoisten voimien tuottamiseksi (vrt. ufosiepattujen implantit). Inuiittien samaaniperinteessä kerrotaan hengestä, joka menee kokelaan sisään ja täyttää hänet valolla. Tämän jälkeen kokelas näkee pimeässä, ihmisten sieluun ja voi ennustaa tulevaa. Henget paljastavat hyväksytylle kokelaalle hänen todellisen alkuperänsä ja hän saa mahtavia kykyjä.
Vanhasta fiktiosta ja 1950-luvun ufoelokuvista löytyy myös useita nyttemmin ufosieppauksissa esiintyviä elementtejä. H. G. Wellsin romaanissa Maailmojen sota (1898) marsilaiset kuvataan heikkorakenteisiksi ja näivettyneiksi, karvattomiksi sekä isopäisiksi, mikä antaa jo mallia harmaalle sieppaavalle humanoidille. Lisäksi jo siinä Maa joutuu avaruusolentojen hyökkäyksen ja valloittamisen kohteeksi, koska Mars on kuolemassa. Myös Percival Lowell antoi 1900-luvun alkupuolella aineksia avaruusolentojen kuolevan planeetan teemalle. Hän väitti, että ”Marsin kanavat” (jotka italialainen G. V. Schiaparelli oli ensin ”havainnut”) olivat kastelujärjestelmä, jossa virtasivat kuolevan planeetan viimeiset vesivarat. Niin ikään 1930—1940-lukujen pulp-julkaisuissa kuvattiin monesti kaljuja, isopäisiä ja mulkosilmäisiä hirviöitä.
Samankaltaista avaruusolentotyyppiä toistivat useat 1950-luvun ufoelokuvat. Muukalaisille kuvattiin mulkosilmät tai ne esitettiin iso- ja päärynäpäisiksi, kaljuksi, vino- ja isosilmäisiksi ja pienikokoisiksikin. Televisiosarjoissa Hämärän rajamailla (1959—1964) ja Äärirajoilla (1963—1965) esiintyi kuperapäisiä avaruusolentoja. Star Trek -sarjassa näytettiin 1960-luvun loppupuolella hauraita, pienikokoisia, harmaita, iso- ja kaljupäisiä olentoja, jotka kykenivät kontrolloimaan ihmismieltä telepaattisesti harhanäyin.
Ihmisten sieppaaminen on keskeinen teema jo 1950-luvun ufoelokuvissa (vaikkakin tosikertomuksina esitetyt yhteydet avaruusolentoihin kuvattiinkin 1950-luvulla vapaaehtoisina ja rakastavina), ja niissä esiintyy monia sittemmin ufosieppauskertomuksissa kuvattuja piirteitä. Elokuvassa Tappajat avaruudesta (1953) tohtori Douglas Martin joutuu lento-onnettomuuden takia sairaalaan. Hänellä on rinnassaan outo arpi. Totuusseerumin vaikutuksen alaisena hän kertoo Astron Deltalta tulleiden muukalaisten siepanneen hänet ja vieneen maanalaiseen luolastotukikohtaansa. Olennot herättävät Martinin eloon tekemällä hänelle ihmeellisen leikkauksen. Herättyään Martin näkee sydämensä asetettuna roikkumaan yläpuolelleen. Johtajaolento näyttää Martinille telepaattisesti maisemia muukalaisten tuhoutuneesta planeetasta. Olento paljastaa, että he tulevat valtaamaan Maan ja hävittämään ihmiset. Olento hypnotisoi Martinille muistinmenetyksen ja ohjelmoi hänet tekemään sabotaasin. Martin pakenee sairaalasta ja tuhoaa olentojen tukikohdan. Elokuvassa Avaruuden pirut (1953) avaruusolennot asentavat isolla mekaanisella neulalla siepattujen aivoihin siirrännäisiä niskan kautta kontrolloidakseen heitä ja sabotoidakseen ydinasekokeita.
Elokuvassa I Married a Monster from Outer Space (1958) avaruusolennot yrittävät tuottaa heidän ja ihmisten hybridejä. Planeetaltaan pelastuneet miespuoliset olennot pyrkivät ratkaisemaan, miten muokata ihmisnaisten kromosomeja siten, että olennot voisivat saada lapsia naisten kanssa. Lisäksi elokuvassa Tuntematon maailma (1955) sankarikaksikko ydinfyysikko Cal Meacham tohtori Ruth Adams siepataan pienkoneessaan vetosäteellä ufoon. Useissa 1950-luvun ufoelokuvissa avaruusolennot kuvataan tunteettomiksi. Avaruusolentojen tunnekyvyttömyys ylikorostuneen älyn kustannuksella on tieteistarinoissa tavallinen piirre. Elokuvassa Mantshurian kandidaatti (1962) joukko miehiä siepataan outoon lentoalukseen ja viedään kaukaiseen paikkaan. Palattuaan he alkavat nähdä kummallisia unia tapahtumista. Elokuvan päähenkilö on muutettu sieppaajien sätkynukeksi ja hänelle on ohjelmoitu peitemuistoja.
Steven Spielbergin elokuva Kolmannen asteen yhteys (1977) siivitti harmaan humanoidin vakiintumista sieppaavaksi humanoidityypiksi. Elokuvan loppukohtauksessa valtavasta ufosta astelee aikaisemmin siepattuja, hyvinvoivia ihmisiä. Luukku aukeaa toistamiseen, taas valoa tulvahtaen. Sieltä tulee pitkä, hyvin hoikka, isopäinen, suuri- ja vinosilmäinen avaruusolento ja sitten noin kaksikymmentä pientä humanoidia (näyttelijät ovat lapsia). Ne ovat hoikkia, isopäisiä ja ihonväriltään vaaleanharmaita, ja niillä on suuret, vinot, tummat silmät. Elokuvassa harmaat humanoidit kuvataan hyväntahtoisiksi korkeammiksi olennoiksi. Niillä ja ihmisillä on syvä yhteys, joka vetää ihmisiä olentojen puoleen. Humanoidit sieppaavat ihmisiä, mutta sieppaukset ovat onnellisia ja merkityksellisiä tapahtumia. Elokuvan lopussa muodostuu joukko vapaaehtoisia kontaktihenkilöitä. Elokuvassa ymmärrettiin ufokontaktien tunteellinen sanoma, ihmeen tunne, ja se esitettiin sieppausteemalla harmaiden humanoidien toimiessa sieppaajina.
Lopuksi
Esimerkiksi Christopher Partridge on painottanut, että spiritualistisista vaikutteistaan (kuten transsissa matkaamisen teemastaan) huolimatta ufokontaktiliikkeen maailmankuva näyttää olennaisesti olevan versio populaareista teosofisista opeista. Ideat panteistisesta jumaluudesta, todellisuuden ”värähtelytasoista”, henkistä evoluutiotamme edistävistä ylevistä avaruusolennoista, intergalaktisesta veljeydestä (teosofiassa universaali veljeys), ihmisen jälleensyntymästä ja karman laista periytyvät teosofiasta. Samoin teosofiasta periytyy ajatus, että korkeat olennot ovat luoneet ihmisen ja että uskonnot saivat alkunsa ihmisten alettua palvoa olentoja jumalinaan, ja kriittinen asenne kristinuskoon. Edelleen itämaisen hengellisyyden korostaminen uskonnon ja tieteen korkeimpana muotona on teosofista perua, kuten myös idea teknologiasta, jota voidaan hallita vain riittävän kehittynein henkisin kyvyin. Niin ikään viestien ”kanavoiminen” korkealle kehittyneiltä olennoilta — ei kuolleilta, kuten spiritualismissa — juontuu teosofiasta. Ufoyhteyskertomusten taustalla ovat myös moninainen kansanuskonnollinen kokemusmaailma sekä ufoaiheinen ja muu tieteisfiktio.
Nykyään ufokontaktiliike niveltyy monin osin new age -henkisyyteen ja päinvastoin. Toisaalta ufokontaktiliike on new age -perinteen yksi merkittävä taustatekijä. Jo esimerkiksi Adamski painotti jokaisen yksilöllistä vastuuta globaalin rauhan ja tasapainon ja Vesimiehen ajan saavuttamisessa. Nykyisen new age -ajattelun tapaan 1950-luvun ufokontaktiliikkeessä puhuttiin myös yksilöllisestä vastuusta uuden ajan saavuttamisessa, Maan pyhyydestä ja ekologisista uhista.
Vaikka ufokontaktiliike on ilmiluonteeltaan esoteerinen ja vaikka sen edustajat usein voimakkaasti arvostelevat kristinuskoa, itse asiassa liike näyttää olevan ytimeltään varsin kristillispohjainen. Liikkeen kannattajat olettavat, että henkinen tai hengellinen tekijä (kuten avaruussivilisaatio) on luonut ihmisen ja että ihmiskuntaa koskee kosminen pelastussuunnitelma. Ratkaisevana seikkana pidetään ihmisen vapaata tahtoa viisastua, josta pelastuminen on lopulta kiinni. Ennen pelastusta odotetaan tapahtuvaksi suuria katastrofeja ja apokalyptisiä aikoja. Näin ovat ”valitut” eli ufokontaktihenkilöt ja -siepatut profeetallisesti ennustaneet. Ufokontaktiliikkeessä pelätään salakavalia, demonisia salaliittoja ja niiden tuhoisia seurauksia ihmiskunnalle.
Avaruusolennot muistuttavat olemukseltaan ja käytökseltään enkeleitä, kristillistä jumalaa ja Jeesusta. Ne kuvataan hyväntahtoisiksi ja usein valo-olennoiksi. Ne välittävät ihmisistä syvästi, antavat moraalisia sanomia, opettavat, parantavat ja suojelevat kontaktihenkilöitä ja siepattuja. Avaruusolennot vievät heitä aluksillaan ylös taivasiin, avaruuteen. Olentojen opetus on keskeisesti lähimmäisenrakkauden sanomaa. Toisaalta monissa ufosieppauksissa humanoidit ovat kuin uhrejaan kiduttavia epäinhimillisiä paholaisia.
Sosiologisesti katsoen ufokontaktiliike on yleisesti ottaen modernin tieteellis-teknisen ajan ilmentymää sekä muunnosta vanhemmasta esoteriasta ja esoteerisesta kontaktiperinteestä. Se on ollut muun muassa myös eräänlainen tapa käsitellä sodan traumoja, ydinsodan pelkoja ja toiveita paremmasta huomisesta. Partridgen mukaan ufoperinteen eräs keskeinen piirre on ”uudelleen lumous” (re-enchantment). Modernissa länsimaisessa rationaalista ajattelua painottavassa kulttuurissa luonto katsotaan perustaltaan elottomaksi. Kosmos on riisuttu yliluonnollisen ja lumouksen elementeistä. Ufokontaktiliikkeessä maailmankaikkeus nähdään ja koetaan lumovoimaisena, ihmeellisenä ja elävänä. Tämän ”uudelleen lumoutumisen”? keskeisenä innoittajana ovat erilaiset ufoihin liittyvät tieteellis-tekniset spekulaatiot ja tunnepitoiset kokemukset, joilla kosmokselle luodaan pyhää sisältöä ja merkitystä.
Mies on saanut tukea muilta ”uskovilta” kerrottuaan tarinansa seksuaalisesta kanssakäymisestä avaruusolentojen kanssa.
28-vuotias Julius Shields kertoi omituiseksi luonnehdittavassa tunnustuksessaan, että hän uskoo olevansa puoliksi ihmis- ja puoliksi avaruusolentovauvojen isä.
Puhuessaan Soft White Underbelly -Youtube-kanavalla Missourista kotoisin oleva mies selitti, että kun hän oli 17-vuotias, hänellä oli läheinen seksuaalinen kohtaaminen avaruusolennon kanssa.
Jos hän teki niin… Toivottavasti hän on ainakin maksanut elatusmaksuja viimeiset 11 vuotta.
Hän muisteli, että hänen kohtaamisensa alkoi ystävällisesti, mutta asiat muuttuivat lopulta.
Hän väittää nähneensä hehkuvia palloja leijumassa kotinsa ulkopuolella, ja sitten yksi olennoista alkoi koputtaa hänen ikkunaansa.
”Sillä oli kolme lonkeroa, ja se nosti ne ylös ja alkoi koputtaa ikkunaani. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin jotain, joka ei ollut ihminen”, hän sanoi.
”Kun näin sen, jähmetyin, enkä tehnyt mitään”, hän sanoi.
Hän oli niin järkyttynyt, että meni nukkumaan ystävänsä luokse, mutta tämä muukalainen palasi toisena yönä, jolloin Shieldsin oli pakko paeta jälleen turvaan.
Hän selitti, että vuosien varrella hän on löytänyt tavan järkeistää kokemansa.
Hän sanoi: ”Heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa minut mukaan ja tehdä testinsä.
Sitten hän sanoi, että hän alkoi nähdä selviä unia, joissa oli mukana avaruusolentoja.
”Se muuttui yhä seksuaalisemmaksi, koska näin viikon ajan joka yö märkiä unia”, Shields sanoi.
”Harrastin seksiä erilaisten olentojen, naisten ja muiden asioiden kanssa.
”Heräsin ja katsoin housuihini, ja joskus siellä ei ollut mitään ja joskus se oli vain märkä — siellä ei ollut varsinaista spermaa.
Hän jatkoi toteamalla, että avaruusolennot ottivat hänen spermaansa tehdäkseen hybridivauvoja.
Tämä kokemus näytti saaneen hänet tekemään tutkimusta siitä, mitä hänelle tapahtui, ja hän uskoo nyt, että hänen luonaan vieraili muukalaisolentoja, jotka tunnetaan internetissä nimellä Harmaat, jotka ovat metrin pituisia ja ”ajavat lautasia ja niillä on emoalus”.
Hän myönsi polttaneensa tuolloin melko paljon ruohoa, mutta lisäsi: ”En ole lopettanut ruohonpolttoa sen jälkeen, eikä mitään vastaavaa ole enää koskaan tapahtunut.”
Tämä kuulostaa vain siltä, että miehellä oli muutama erityisen rietas viikko ja hänestä tuli pakkomielteinen ajatukseen siitä, että avaruusolennot valitsivat hänet avaruusolennon ja ihmisen risteytyksen välikappaleeksi.
Mutta toisaalta, ehkä avaruusolennot ovat tuolla jossain, eikä hän ole ensimmäinen tai viimeinen mies, jolla on vieraantuneita avaruusolentolapsia kiertelemässä kosmoksessa.
Monet sosiaalisen median käyttäjät näyttivät uskovan hänen tarinaansa ja selittivät omia avaruusolentokohtaamisiaan.
UFO-kohtaamisten ja -raporttien valtavassa kirjossa vain harvat erottuvat niin hyvin kuin Kelly Cahillin tarina salaperäisestä kokemuksesta Australian eteläisillä Dandenong-vuorilla. Tämä ei ole mikään tavallinen tarina. Useat silminnäkijät ja fyysiset todisteet nivoutuvat yhteen luomaan kertomuksen, joka saa sekä skeptikot että uskovaiset raapimaan päätään.
Elokuun 8. päivän iltana 1993 Kelly Cahill ja hänen miehensä Andrew olivat ajamassa kotiin ystävänsä grillijuhlista. Keskiyön tunnelmaa puhkoivat vain satunnaiset kevyet sateenpisarat, ja tätä tunnelmaa voisi kutsua normaaliksi. Mutta kun he ajoivat Belgrave-Hallam Roadia pitkin, heidän matkansa tyssäsi odottamattomaan näkyyn — outoon esineeseen taivaalla.
Aluksi Kelly luuli sen muistuttavan ilmalaivaa. Mutta kun se lähestyi, sen todellinen muoto kävi selväksi: se oli kiekonmuotoinen esine, joka leijui eteerisen oranssinhohtoisena. Ikkunat näyttivät reunustavan kohteen ulkopintaa, ja niiden takana seisoivat tummat hahmot korkeina ja liikkumattomina. Ennen kuin kumpikaan heistä ehti reagoida, esine katosi jättäen jälkeensä hämmennyksen jäljen.
Pian ensimmäisen havainnon jälkeen pariskunta kohtasi voimakkaan, sokaisevan valkoisen valon. Kun he ajoivat sen läpi, he olivat sekavia, ja tuntui kuin he olisivat siirtyneet huomattavasti kauemmas tieltä kuin he muistivat. Oudon tilanteen lisäksi Kelly löysi kotiin saavuttuaan geometrisen merkin navan alapuolelta — punaisen, tasasivuisen kolmion, joka näytti palaneen hänen ihoonsa.
Ehkä vielä hämmentävämpää oli oivallus, että he olivat kadottaneet ajomatkan aikana 90 minuuttia aikaa — aikaa, jota kumpikaan ei pystynyt selittämään.
Kellyn kokemus ei päättynyt siihen iltaan. Seuraavina päivinä hän kärsi epänormaaleista terveysongelmista: äkillisistä ja voimakkaista kuukautisista, hellittämättömästä migreenistä ja selittämättömästä kohtutulehduksesta. Lääketieteelliset tutkimukset eivät antaneet konkreettisia vastauksia.
Tapahtuneen ahdistamana Kelly pyysi apua UFO-tutkijoilta. Silloin hän sai tietää, ettei hän ollut ainoa todistaja sinä yönä. Kaksi muuta autoa oli pysähtynyt tarkkailemaan outoa esinettä. Bill, Glenda, Jane ja Dave kertoivat kaikki pelottavan samankaltaisia tarinoita, ja mikä vielä kiehtovampaa, useiden silminnäkijöiden ruumiissa näkyi sama kolmionmuotoinen merkki.
Todistajien toisistaan riippumatta piirtämät piirrokset, jotka kuvaavat tapahtumaa, tukevat kaikki toisiaan. Niissä näkyi suuri, pyöreä alus, jossa oli ikkunoita ja jonka sisällä seisoi tummia, pitkiä hahmoja. Jokaisessa kuvauksessa oli hienoisia variaatioita, mutta ydin pysyi samana.
Tapahtuman jälkeen Kelly väitti, että yksi tuon yön pimeistä hahmoista vieraili hänen luonaan useita kertoja ja aiheutti sähköhäiriöitä hänen ympärillään. Kelly ei ollut yksin kohtaamisen jälkeisten kokemustensa kanssa. Glenda kertoi kuumottavan tarinan siitä, kuinka hän oli herännyt oudossa huoneessa pöytään kiinnitettynä, ja että verhoutunut olento tarkkaili häntä.
Monia kysymyksiä on vielä jäljellä: Oliko kyseessä avaruusolentojen kohtaaminen? Yhteinen hallusinaatio? Vai kenties kollektiivinen henkinen tai kuolemanläheinen kokemus?
Vaikka Dandenong-vuorten tapaus on edelleen selittämätön, useiden todistajien ja vahvistavien todisteiden vuoksi sitä on vaikea hylätä. Kellyn, Andrew’n, Billin, Glendan, Janen ja Daven elämä on muuttunut peruuttamattomasti tuon yhden yön seurauksena. Olitpa sitten uskovainen tai epäilijä, heidän tarinansa on hyytävä muistutus maailmassamme piilevistä mysteereistä.
