Niin sanotut 1950-luvun ”kontaktihenkilöt” ovat aina huvittaneet ja kiehtoneet minua lapsuudestani lähtien. Etsiessäni äskettäin internetistä lisätietoja näistä henkilöistä, kuten George Adamskista, Truman Bethurumista, Daniel Frysta, Orfeo Angeluccista jne. jne. jne. jne., huomasin hyvin tyrmistyneenä, että 95 prosenttia löydetyistä tiedoista oli vain erilaisia Wikipedian merkintöjen uudelleenkäsittelyjä, jotka itse asiassa lähes kaikki olivat alun perin minun kirjoittamiani! Mitä itsepölytystä! Tällä sivulla haluaisin tarjota joitakin sivupolkuja tähän hämmästyttävään aikakauteen — jälkipohdintoja, uusia oivalluksia ja lisää taustatietoa. Ja samalla haluan keskittyä joihinkin lähes unohdettuihin tekijöihin, jotka osallistuivat ”kontaktihenkilöiden” käymiseen, joka kesti suunnilleen vuosina 1953-1965.
GLORIA LEE erottui noin vuoden 1960 kontaktien joukosta useammalla kuin yhdellä tavalla. Ensinnäkin hän oli nainen ja toiseksi hän oli kaunis ruskeaverikkö. Hän työskenteli lentoemäntänä avioitumiseensa vuonna 1952 asti; sitten hän alkoi kiinnostua George Adamskin väitteistä, joiden mukaan hän oli tavannut Venus-planeetalta tulleita, täysin ihmisen näköisiä miehiä ja keskustellut heidän kanssaan. Gloria Lee näyttää aiemmin opiskelleen synteettistä Oahspea (1882), jonka oli keksinyt J. B. Newbrough (1828 – 1891) -niminen hahmo. Newbroughin pyhä teksti, jonka hän on kanavoinut oletettavasti automaattikirjoittamalla, sijoittuu sisällöltään suunnilleen Joseph Smithin Mormonien kirjan (1830) ja H. P. Blavatskyn suunnilleen samoihin aikoihin ilmestyneiden Hunnuton Isis (1877) ja Salainen Oppi (1885) väliin. Heti kun Lee oli päättänyt ottaa psyykkisen yhteyden avaruusolentoon, hän päätyi kommunikoimaan päivittäin automaattikirjoituksen välityksellä Jupiter-planeetan asukkaan kanssa, joka tunnettiin nimellä J. W. ja jonka opetukset ja viisaus muistuttivat hyvin paljon Oahspen opetuksia ja viisautta. Kun J. W. välitti suunnitelmat ”avaruusajoneuvosta”, Lee yritti saattaa ne ”Washington DC:n viranomaisten tietoon”, mutta siinä ei onnistuttu ja sillä oli traagiset seuraukset Leelle, joka kuoli vuonna 1962 protestipaaston aikana.
Ennen kuolemaansa Lee perusti Cosmon Research Foundationin, jonka tehtävänä oli edistää J. W.:n eri ideoita ja opetuksia sekä tarjota käytännön sovelluksia. [Cosmon eli Kosmon on termi, jolla on merkitystä vain Oahspe-uskonnossa, jossa se tarkoittaa jotakin sellaista kuin ”maailmankaikkeus”.] Kummallista kyllä, kaikki Jupiterin viisaan asukkaan ajatukset osoittautuivat täysin arvottomiksi. Oahspella itselläänkin on nykyään hyvin vähän seuraajia.
DANA HOWARD oli spiritismin ja erityisesti henkimaailman meedion, pastori Bertie Lilly Chandlerin, kannattaja. Erään Chandlerin viikoittaisen istunnon aikana 1950-luvun puolivälissä pastori onnistui vahingossa kutsumaan esiin ja materialisoimaan näyttävän kauniin, 180-senttisen, vaalean, Venuksesta tulleen amazonin, joka ystävystyi välittömästi Dana Howardin kanssa. Howardia tai ketään muutakaan seurakuntalaista ei tuntunut askarruttavan, miten henkien meediot, joiden ammatikseen on tarkoitus kommunikoida kuolleiden henkien kanssa, pystyivät materialisoimaan Venus-planeetan elävän syntyperäisen naisen. Ehkä Venuslaiset, kuten Madame Blavatskyn teosofia opettaa, ovat henkisesti niin kehittyneitä, että he elävät rinnakkain ”puhtaana henkenä” ja elävänä olentona! Howard oppi pian kommunikoimaan venuslaisen Dianen kanssa yksinkertaisesti makaamalla ja sulkemalla silmänsä. Hän ”muisti” myös sopivasti aiemmat tapaamiset Dianen kanssa, jotka ulottuivat hänen lapsuuteensa saakka, jolloin hänet oli kuljetettu Venukselle lihassa läpinäkyvästä kristallista tehdyssä lentävässä lautasessa. Luonnollisesti Dianen antamien lisäohjeiden jälkeen hän pystyi lopulta itse käymään Venuksella astraaliprojektiolla. Howard oli tuottelias kirjailija, ja hän julkaisi noin kahdeksan erilaista Venus-viisauskirjaa tai -lehtistä vuosina 1954-1964. En kuitenkaan löydä Internetistä juuri mitään tietoa hänestä. Harmi, sillä haluaisin erityisesti tietää, tapasiko hän koskaan neljää muuta surullisenkuuluisaa venuslaista naista, Jilliä, ViVenusta, Christinaa ja Onmec Onecia! (Eikä tässä ole edes laskettu Howard Mengerin vaimoa.) Tai jopa hämmästyttävän eksoottisen kaunista Dolores Barriosia, joka sattumalta muistutti Venuslaista esittävää maalausta, jota Adamski usein esitteli puheidensa aikana.
HOWARD MENGER seurasi niin tarkasti George Adamskin jalanjälkiä, että hän näytti usein tietoisesti tai tiedostamattaan parodioivan häntä. Kun Adamski puhui ja teleliikennöi venuslaisten kanssa ja kaveerasi heidän kanssaan, Menger sanoi menneensä naimisiin sellaisen kanssa! Hän sai myös salaisuuden ikiliikkuvasta koneesta (joka kumma kyllä ei koskaan näyttänyt toimivan), varmasta maan ulkopuolisesta laihdutusruokavaliosta ja uusista maanviljelymenetelmistä! Hämmästyttävimpänä saavutuksenaan hän jopa toi mukanaan Saturnus-planeetalla sävellettyä ja esitettyä musiikkia, jonka hän loi uudelleen 33-1/3 rpm LP-levylle, jota hän myi luentokiertueillaan. Toisinaan (esimerkiksi vuonna 1960) Menger tunnusti julkisesti haastattelussa, että hän ilmeisesti oli keksinyt kaiken — ehkä jälleen kerran Adamskin jalanjäljissä, joka tykkäsi järkyttää uusia tuttavuuksia tunnustamalla yksityisesti keksineensä kaiken, mikä liittyi hänen kontaktiväitteisiinsä… tietysti hyvän asian vuoksi, nimittäin 1930-luvulta lähtien johtamiensa erilaisten uskonnollisten kulttien syvällisten opetusten popularisoimiseksi. On mahdollista, että Menger oli avainasemassa kuuluisassa kontaktihuijauksessa, johon osallistui itseään Venuksen lähettilääksi kutsuva Valiant Thor. Menger oli ainoa 1950-luvun kontaktihenkilöistä, joka eli 21. vuosisadalle asti. Hän kuoli 87-vuotiaana vuonna 2009 ja julkaisi yhä lautaskirjoja lähes loppuun asti. Jos etsit, voit löytää joitakin YouTube-haastatteluja, joita hän ja hänen vaimonsa tekivät viime vuosikymmenen aikana.
ORFEO ANGELUCCI näytti aina tekevän parhaan henkilökohtaisen vaikutuksen kaikista 1950-luvun puolivälin kontaktihenkilöistä. Yleisvaikutelma, jonka saan lukiessani kertomuksia näiden herrojen haastattelu- ja esiintymistyyleistä, on se, että George Van Tassel teki huonoimman yleisvaikutelman puhumalla kireällä äänellä eikä koskaan ottanut katsekontaktia yleisöön (diagnosoin näyttämökammon), kun taas perustajaisä George Adamski oli aina ystävällinen ja rento, mutta Orfeo (joka tunnetaan myös nimellä Orville) Angelucci säteili innostuneisuutta, vilpittömyyttä ja nöyryyttä, mikä oli erittäin voittava yhdistelmä. Ei haitannut, että Orville oli hoikka ja esteettisen näköinen. Tavallinen kontaktihenkilö oli arkielämässä taksinkuljettaja, mekaanikko tai kyltinmaalari, ja se näkyi aina. Angelucci ei perustanut omaa uskonnollista kulttiansa, toisin kuin useimmat kontaktin saaneista, mutta hän käytti avaruusveljesten yhteydenottojaan antaakseen vahvistusta monille oudoille fysiikkaa, tähtitiedettä ja biologiaa koskeville ajatuksille, joita hän oli ”työstänyt” jo vuosikymmeniä ennen ensimmäisiä kontaktiväitteitään.
GEORGE ADAMSKI on kuvassa kollegansa teosofin ja kontaktin saaneen Daniel Fryn (kameran kanssa) kanssa George Van Tasselin kolmannessa jättimäisessä kivilaatikkokonferenssissa vuonna 1955 sekä teosofin ja kanssakirjoittajan Desmond Leslien (istumassa) kanssa kolmen kuukauden vierailun aikana Adamskin Kalifornian kodissa vuonna 1954. Kontaktien liikkeen kummisetänä Adamski osoitti viehättävää ”anna sadan kukan kukkia” -asennetta. Sen sijaan, että hän olisi kohdellut kontaktihenkilöitä kilpailijoina tai nousukkaina, joiden väitteet seurasivat lähes välittömästi hänen omiaan, hän oli yleensä myötämielinen ja kannustava, kun hän tapasi heidät henkilökohtaisesti. Truman Bethurum oli erityisen hermostunut Adamskin tapaamisesta, koska hänen väitteensä eivät oikeastaan olleet millään tavalla yhteensopivia Adamskin väitteiden kanssa, mutta hän sai kuitenkin lämpimän vastaanoton, kun hän vaimonsa kanssa hyvin epäröivästi vieraili Adamskin Palomar Gardens -kommuunissa. Ainoa 1950-luvun kontaktihenkilö, jota Adamski ei näyttänyt hyväksyvän, oli (väistämättä) George Van Tassel.
TRUMAN BETHURUM – Aikajärjestyksessä Bethurum oli 1950-luvun kontaktin saaneista toinen, ja hän näytti haluavan tehdä kertomuksestaan mahdollisimman erilaisen kuin Adamskin uraauurtava tarina. Vaikka kontaktitarinoita on vaikea asettaa paremmuusjärjestykseen absurdiuden tason mukaan, koska ne ovat kaikki jollakin tasolla täysin absurdeja, Bethurumin ja Buck Nelsonin tarinat erottuvat silti selvästi koomisimpaan kategoriaan kuuluvina. Tämä Gavin Gibbonsin kirjasta They Rode in Space Ships peräisin oleva, lähteistämätön kuvitus kuvaa koomisia piirteitä melko hyvin. Bethurumin mukaan lautasen miehistö, joka koostui avaruusmiehistä, oli pukeutunut ”kuin linja-autonkuljettajat”, kun taas sen pienen lautasen, johon hänet kutsuttiin, kapteeni oli kaunis ja seksikäs nainen, joka pukeutui maanpäälliseen tyyliin ja puhui tavallista englantia, mutta riimitellen. Taiteilija on jostain syystä antanut hänelle sädekehän! Bethurum oli ensimmäinen kontaktihenkilöistä, joka loi pian vakiomuotoisen ”toistuvan” mallin — eli hän sanoi, että hän oli saanut säännöllisesti vierailuja ja keskusteluja avaruusihmisiltä, jopa tusinan verran siihen mennessä, kun hän epäröi vierailla George Adamskin luona. Bethurum oli melkein ainoa kontaktihenkilö, joka ei perustanut tarinaansa kokonaan tai osittain teosofisiin tarinoihin, erityisesti tarinoihin Venus-planeetasta ja sen jumalankaltaisista asukkaista.
GEORGE VAN TASSEL ei yleensä tehnyt hyvää vaikutusta puhuessaan Venus-kontaktikokemuksistaan ja erityisesti ”kanavoidessaan tensorisäteen välityksellä” viestejä erilaisilta Kosmisilta Viisauden Mestareilta, kuten Ashtarilta ja Solgundalta; tämä tahattomasti hyvin koominen esitys oli säännöllinen piirre hänen Kalifornian Giant Rockissa vuosittain 1953-1978 järjestetyissä lentävien lautasten kokouksissaan. Itse Giant Rockin ja Georgen kahvilan lisäksi ainoa nähtävyys lähistöllä oli Georgen Integratron, pieni rakennus, joka muistutti epämääräisesti tähtitieteellistä observatoriota. Sen rakentamisen salaisuuden toimittivat tietysti Viisauden mestarit eli Seitsemän valon neuvosto, mutta jotenkin sitä ei koskaan saatu valmiiksi, ja mitä sen piti tehdä valmistuttuaan, jäi äärimmäisen epämääräiseksi.
James Moseley, itse itsensä suureksi ufologian historioitsijaksi kruunannut, selitti, miksi konventiot päättyivät: ”Se ei ollut sitä lempeää New Age -yleisöä, jota Van Tassel palveli, ja hän tavallaan kyllästyi siihen. Kun se oli käynnissä, se oli ihana sirkus, jossa tuhannet ihmiset, kukin omalla aaltopituudellaan, tulivat sinne leiriytymään. Hän ei veloittanut heiltä mitään, paitsi jos he söivät ruokaa hänen ruokalassaan. Hän ei tienannut sillä paljon rahaa, hän oli vain mukava kaveri, ja pidin hänestä todella paljon.” Van Tassel kuoli noin vuosi sen jälkeen, kun viimeinen kokous pidettiin.
Osallistuja Gregory Bishop antaa seuraavan esimerkin siitä, millaisia Van Tasselin istunnot olivat: Puhujan tilapäinen esiintymislava kohosi korkealle itse Giant Rockia vasten. Loputtomat valmistelut päättyivät, ja George Van Tassel kiipesi puhumaan. Pian hänen kuultiin sanovan: ”Kyllä, olemme täällä. Kenelle minä puhun?”
Kuulijat kuulivat useita minuutteja vain yksipuolista keskustelua. ”Kenen kanssa minä nyt puhun? No, joku muu puuttuu koko ajan asiaan! HEMMETTI, TE VAIHDATTE JATKUVASTI PUHEENAIHETTA! Sovitaanpa, kuka puhuu tänään!”
Yhtäkkiä Van Tassel alkoi puhua kovalla, karkealla äänellä, joka sanoi olevansa ”Knut”.
”MINÄ OLEN KNUT. TUON TEILLE RAKKAUTTA.”
Knut jatkoi kertomalla kokoontuneelle seurueelle, että hän oli sijoitettu ”300-jalkaiseen huoltoalukseen, joka oli noin 200 mailia etelään ja 5260 jalkaa korkealla”. Kun ryhmä [kääntyi] etsimään tätä ihmeellistä alusta, heidät palkittiin vain aavikkoyön kauneudella ja muutamalla tähdenlennolla.
GEORGE KING – brittiläinen taksinkuljettaja ja joogan harrastaja, tuli hieman myöhässä Contactee-sirkukseen, sillä hän esitti ensimmäiset väitteensä vuonna 1956, mutta hän perusti nopeasti melko menestyksekkään uskonnon, joka jatkuu nykypäivään asti, ja sai seuraajansa osallistumaan ainutlaatuisilla tavoilla erilaisiin hyvin omaperäisiin hankkeisiin. Eräässä näistä ponnisteluista, jotka työllistivät vuodet 1958-1961, King totteli Kosmisten Viisauden Mestareiden käskyjä kiivetä noin 18 pienelle huipulle, jotka kaikki sijaitsivat hyvin sopivasti Isossa-Britanniassa, jotta hän voisi käyttää voimiaan ”kanavana” ladatakseen nämä huiput puhtaalla kosmisella energialla. Näille vuorille on nyt ilmeisesti turvallista kiivetä ja istua alas meditoimaan ja imemään tai lähettämään omia energioitaan. Missään ei kuitenkaan ole lopullista luetteloa siitä, mitkä huiput tai edes kuinka monet niistä energisoitiin. Kingin tunnetuin innovaatio oli todennäköisesti Rukouspatteri. Se näyttää pieneltä tyhjältä laatikolta, mutta monien vuosien ajan säännöllisissä jumalanpalveluksissa lukuisat seuraajat latasivat rukouspatteria suuntaamalla siihen kaikenlaisia voimakkaita rukouksia ja mantroja. Tämän kollektiivisen energian pitäisi pystyä lievittämään kaikki maailman pahuudet, kurjuudet ja katastrofit, mutta jotenkin se ei ole koskaan onnistunut. King kuoli vuonna 1997 78-vuotiaana, ja ilman hänen jatkuvaa ohjaustaan hänen virallinen kulttinsa, Aetherius Society, on melko lailla ajautunut tuuliajolle. Virallista verkkosivustoa ei ole päivitetty sitten vuoden 2006.
Jos kiinnostaa, Kingin asettamat kulttiperiaatteet ovat tavanomainen sekoitus teosofiaa [joka näyttää olevan kaikkien 1950-luvun kontaktiviestien perusydin] ja panteismia, mutta siihen sisältyy myös monia muita New Age -uskomuksia sekä muutama Kingille ominainen erikoisuus. Alice A. Baileylla on paljon vastattavaa, sillä hänen sormenjälkensä ovat kaikkialla useimpien UFO-uskontokulttien, myös Kingin, uskomusten tyypillisessä kirjossa.
FRANCES SWAN kuului varmasti 1950-luvun klassisten kontaktihenkilöiden, eli niiden huonosti valikoitujen henkilöiden, jotka väittivät saaneensa suoran henkilökohtaisen kontaktin tai jonkin muun säännöllisen yhteydenpidon muodon ystävällismielisten avaruusolentojen kanssa, hämärimpään joukkoon. Kun rouva Swan tuli lentävien lautasten tutkijoiden tietoisuuteen vuonna 1954, hän oli kotiäiti, joka asui Eliotissa, Mainessa, joka ei tiettävästi ollut kovin kaukana myöhemmästä kontaktin saaneesta/siepatusta Betty Hillistä. Rouva Swan, kuten monet muutkin 1950-luvun kontaktihenkilöt, erityisesti naiset, käytti hieman esoteerisia menetelmiä kommunikoidessaan avaruusolentojen kanssa. Kun toiset käyttivät Ouija-lautaa tai transsikanavointia, rouva Swan käytti henkimedioiden vanhaa keinoa, automaattikirjoitusta. Huhtikuussa 1954 rouva Swan alkoi vastaanottaa viestejä Uranuksen Affalta, joka komensi tällä hetkellä Maata kiertävää avaruusalusta M-4, ja myöhemmin Ponnarilta, joka oli toisen kiertävän aluksen, L-11:n, komentaja. (Rouva Swanin avaruusolentokontaktien nimet viittaavat siihen, että hän oli juuri lukenut loppuun George Hunt Williamsonin ja Alfred J. Baileyn teoksen The Saucers Speak (1954), jossa kerrotaan Ouija-laudalla tehdyistä kontakteista kymmenien avaruusolentojen kanssa, mukaan luettuina Affa ja Ponnar). Rouva Swanin Affalla oli tavanomaisia avaruusveljellisiä viestejä ”Planeettojen universaalilta yhdistykseltä”, kuten se, että Maan asukkaita oli varoitettava ankarasti ydinasekokeilujen jatkamisesta. Rouva Swanin säilyneet kirjeet erittäin hyväuskoiselle kanadalaiselle lautastutkijalle Wilbert B. Smithille osoittavat, että hän suhtautui vihamielisesti useimpiin muihin 1950-luvun kontaktihenkilöihin ja erityisesti George Van Tasseliin. Myöhemmin hän väitti tavanneensa Affan kerran kasvotusten, kun Affa käveli Eliotissa sijaitsevaan Grange-halliin, jota hän oli koristelemassa juhlia varten, ja keskusteli hetken aikaa yleisistä asioista syksyllä 1953. Tuolloin hän ei tunnistanut itseään Affaksi eikä avaruusolennoksi. Swan sattui asumaan Yhdysvaltain merivoimien eläkkeellä olevan amiraali Herbert B. Knowlesin naapurissa ja käytti häntä yhteytenä yrittäessään saattaa Affan viestit Yhdysvaltain hallituksen tietoon. [Knowles joutui myöhemmin väistämättä tekemisiin Bettyn ja Barney Hillin kanssa.] Kun Affa ei 10. kesäkuuta 1954 silmiinpistävästi ilmestynyt henkilökohtaisesti tai tehnyt radiolähetystä, kuten rouva Swanin kautta virkamiehille oli luvattu, Affan viiden minuutin kuuluisuus näytti olevan ohi. Ehkä hän tunsi epätoivon tunnetta, kun hän 28. heinäkuuta 1954 paljasti, että ”tämä maailma todella loppuu, kuten Pyhässä Raamatussa sanotaan noin vuonna 1956”. Affan viesteissä oli yleisesti ottaen sama johdonmukaisen sisällön täydellinen puute kuin tavanomaisissa henkimaailman viesteissä, joita meediot välittivät vuosina 1850-1940. Näyte: ”Hei ihmiset…. Muistakaa aina, etten työskentele minkään voimien, kuten henkien tai kenenkään tunteiden pakon kautta…. Älkää koskaan pelätkö— tehkää kuten haluatte. Pyydän vain, että olette valmiina. Kaikki on niin kuin ennenkin. Nyt pois, rakkaani, Affa.” Affan hieman ärtyisät huomautukset ”hengistä” ja ”pakon tunteista” johtuivat ilmeisesti siitä, että useat muut henkilöt Yhdysvaltain ja Kanadan rajan läheisyydessä, mukaan lukien Wilbert Smith itse, olivat alkaneet ”vastaanottaa” ikiomia ”Affan” allekirjoittamia viestejä automaattikirjoituksen, Ouija-laudan tai transsikanavoinnin kautta. George Hunt Williamson oli tehnyt uraauurtavia yrityksiä ottaa yhteyttä ystävällisiin avaruusolentoihin lyhytaaltoradion välityksellä, mutta tuloksena oli aina poksahduksia ja kohinaa, jotka julistettiin morsekoodiksi, jossa puhtaaksikirjoitettuna ei kumma kyllä koskaan näyttänyt olevan mitään järkeä.
DOROTHY MARTIN tuli surullisen kuuluisaksi Marion Keechin nimellä, jonka nimi on muutettu syyllisten suojelemiseksi, uraauurtavassa sosiologisessa tutkimuksessa When Prophecy Fails (1956). Martin syntyi vuonna 1900 lähellä Mount Shastaa, Kaliforniassa, ja joutui nopeasti Guy ja Edna Ballardin perustaman MINÄ OLEN -uskonnollisen kultin lumoihin. Hän siirtyi I AM:stä valtavirran teosofiaan, Alice A. Baileyn muunnelmaoppeihin ja 1940-luvulle tultaessa jälleen erilaisiin muihin aikakauden villityksiin, kuten L. Ron Hubbardin Dianetiikkaan, mutta luettuaan Truman Bethurumin ensimmäisen kontaktikirjan hän siirtyi automaattikirjoittamiseen kommunikoidakseen Clarion-planeetan henkisesti kehittyneiden viisaiden kanssa. ”Sanandan” (entinen venuslainen teosofinen guru, joka oli aikoinaan ruumiillistunut tutummalla nimellä Jeesus) lähettämät viestit tekivät Martinista pienen uskonnollisen kultin, Seekers, nimikkojohtajan. Tähän mennessä hän oli kotiäiti Chicagon esikaupungissa, jossa sanomalehdet löysivät tilaa hänen pahamaineisimmalle Clarionin ennustukselleen, jonka mukaan Maapallo tuhoutuisi 21. joulukuuta 1954. On sanomattakin selvää, että tiettyjä yksinkertaisia sääntöjä noudattavat Seekersin jäsenet pelastuisivat, kun Clarionin lautasalus laskeutui rouva Martinin takapihalle juuri ennen loppua ja otti kaikki mukaansa. Mitään ei tietenkään tapahtunut, ja Seekersin jäsenmäärä vähitellen väheni, kun rouva Martinin viestit Clarionilta muuttuivat yhä epämääräisemmiksi ja merkityksettömämmiksi — voisi sanoa, että hän oli oppinut läksynsä.
George Hunt Williamson vuonna 1959
Dorothy Martinia on hyvin vaikea jäljittää seuraavien vuosien aikana. Huhu, jonka mukaan hänet pidätettiin ja suljettiin mielisairaalaan, levisi hänen tuttaviensa ja seuraajiensa keskuudessa, ja hän katosi näkyvistä. Lähteet ovat eri mieltä siitä, missä hän vietti seuraavat 10 vuotta. Erään raportin mukaan hän muutti Arizonaan, uudisti kiinnostuksensa Dianetiikkaan ja liittyi Hubbardin pahamaineiseen skientologiakirkkoon. Hänen oman myöhemmän väitteensä mukaan hän vietti vuosia Perussa yrittäen auttaa kontaktihenkilöiden pillipiipari George Hunt Williamsonia perustamaan luostarin! Ne, jotka itse asiassa olivat Williamsonin kanssa Perussa, eivät muista Martinia; Williamson vietti suurimman osan ajastaan vaeltelemalla ympäriinsä etsien tuloksettomasti jälkiä muinaisista kaupungeista, joita Kosmiset Viisauden Mestarit olivat rakentaneet viidakon Ouija-lautakuntaistuntojen ohjaamina. Martin tunsi kuitenkin ehdottomasti Williamsonin, ja hän oppi Williamsonilta tärkeän elämänoppitunnin: aloittaakseen alusta sinun on vaihdettava nimesi… niin monta kertaa kuin on tarpeen. [Williamson tuli tunnetuksi 1950-luvun jälkeen useilla salanimillä, kuten Brother Philip.]
Sisar Thedra
Martin vietti vuosikymmenen miten tahansa, hän palasi vahvana, ilmestyi takaisin julkisuuteen Arizonassa vuonna 1965 sisar Thedrana ja perusti uuden uskonnon, Sanandan ja Sanat Kumaran yhdistyksen, joka oli jälleen yksi muunnelma jo muuttuneista teosofisista dogmeista, joita lähes kaikki 1950-luvun klassiset kontaktit käyttivät perustana Mestarilliselle viisaudelle, jonka avaruusveljen lähteet olivat heille välittäneet. Hengästyneenä hän kertoi uusille käännynnäisille, että ollessaan jossain Etelä-Amerikassa tai ehkä Jukatanilla hän oli sairastunut yhtäkkiä parantumattomaan syöpään ja että melkein välittömästi vanha kunnon Sananda oli ilmestynyt lihassaan parantamaan hänet täysin ja antamaan luvan ottaa itsestään valokuvan! Jos katsotte kuvaa internetistä, huomaatte pettymykseksenne, että se on vain tavallinen lyijykynäkuva tavallisesta pyhäkouluversiosta Jeesuksesta. Se ei ole edes signeerattu! Siirrettyään kultin Arizonasta vanhoille asuinsijoilleen Shastavuoriston lähelle hän siirsi sen jälleen kerran, tällä kertaa Sedonaan, Arizonaan, jossa hän jatkoi kosmisen ylimmäisen äidin ja ensisijaisen maanpäällisen henkisen kanavan roolissa koko pitkän elämänsä ajan ja kuoli kypsässä 92 vuoden iässä.
WILLIAM DUDLEY PELLEYllä oli merkittävä vaikutus 1950-luvun alun kontaktiliikkeeseen, vaikka on vaikea dokumentoida säilyneistä lähteistä, miten vaikutteet kulkivat Pelleylle ja Pelleystä. Noin 20-vuotiaana Pelley aloitti uransa journalistina ja toimitti pienen levikin lehtiä ja pikkukaupunkien sanomalehtiä, ja lopulta hänestä tuli lievästi tunnettu ulkomaankirjeenvaihtaja heti ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä päivinä. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän aloitti uuden uran kirjoittamalla romaaneja, novelleja ja mykkäelokuvakäsikirjoituksia; hänen kaunokirjallisuuttaan voi löytää monista suurten levikkien slick- ja pulp-julkaisuista 1920-30-lukujen aikakaudella.
Vuonna 1928 hän väitti, että hänet oli henkisesti siirretty taivaaseen seitsemäksi minuutiksi, jossa kaikki kolme kolminaisuuden jäsentä tervehtivät häntä lämpimästi henkilökohtaisesti, ja hän palasi perustamaan uutta uskontoa, joka oli omituinen sekoitus fundamentalistista kristinuskoa, spiritismiä, teosofiaa ja teokratiaa. Teosofian hän oli luultavasti omaksunut Hollywoodissa vietettyjen vuosiensa aikana. Pelleyn kultin ja Guy ja Edna Ballardin luoman MINÄ OLEN kultin välillä oli käytännössä kiertävä suhde. Pelleyllä oli myös monia outoja poliittisia ja yhteiskunnallisia ajatuksia, jotka eivät eroa täysin nykyisen kongressiedustajan ja presidenttiehdokkaan Ron Paulin ajamista ajatuksista. Pelley piti Adolf Hitleriä erityisenä innoittajana ja esikuvana, ja vuonna 1933 hän perusti Hopealegioonan eli Hopeapaidat, joka oli militanttifasistinen järjestö, sekä poliittisen puolueen, Kristillisen puolueen.
Japanin hyökkäys Pearl Harboriin ja Yhdysvaltojen liittyminen toiseen maailmansotaan saivat Pelleyn lakkauttamaan Hopealegioonan. Hän oli kuitenkin jatkanut erilaisten lehtien ja uutiskirjeiden julkaisemista vuosina 1928-1942, ja useimmissa näistä julkaisuista vaadittiin Yhdysvaltojen hallituksen kaatamista rauhanomaisin tai väkivaltaisin keinoin; Pelley tuomittiin kapinasta ja kapinasta, ja hän vietti vuodet 1942-1949 liittovaltion vankilassa. Vapauduttuaan Pelley perusti nopeasti uuden Soulcraft-nimisen järjestön, jolla oli säännöllisesti ilmestyviä uutiskirjeitä, lehtiä ja pamfletteja, ja hän kirjoitti ja julkaisi nopeasti myös uraauurtavan, mutta vähän muistetun teoksen nimeltä Star Guests (1950), joka koostuu lähes kokonaan automaattisen kirjoittamisen kautta tapahtuvasta viestinnästä muiden planeettojen älykkyysolentojen välityksellä, ja se näyttää olevan monien nykyään tuttujen pseudotieteellisten teemojen ensimmäinen painettu esiintyminen, jota muut kehittivät valtavasti vuosien 1952 ja 1970-luvun välillä. Vapauduttuaan vankilasta ja kuollessaan vuonna 1965 75-vuotiaana Pelley pyrki vähentämään suoraa äärioikeistolaista kommentointia poliittisista ja yhteiskunnallisista aiheista. Sen sijaan hän jatkoi säännöllisesti teosofisen spiritualismin puolestapuhujana ja automaattisen kirjoittamisen harjoittajana, joka kommunikoi vuorotellen sekä jumalallisten henkiolentojen että muiden planeettojen henkisesti kehittyneiden olentojen kanssa, ja vaikutti siten syvällisesti George Hunt Williamsoniin (joka työskenteli Pelleyn uutiskirjeitä tuottaneessa pienessä henkilökunnassa), George Adamskiin, Dorothy Martiniin ja moniin muihin hyvin varhaisina Contactee-kuumeen päivinä (1952 – 6).
Lähes kaikki, mitä olen löytänyt internetistä Pelleystä, on joko väärin, sekavaa tai epätäydellistä. Hänestä on olemassa vain yksi tieteellinen elämäkerta, jota en ole nähnyt. Jos George Adamskista ja George Hunt Williamsonista kirjoitetaan koskaan tieteellisiä elämäkertoja, saatamme huomata, että Pelley oli koko 1950-luvun alun kontaktihenkilöliikkeen näkymätön luoja ja suora innoittaja.
AUTOMAATTIKIRJOITUS esiintyy niin usein viestintävälineenä tällä sivulla, että sen lyhyt historia on suositeltavaa, varsinkin kun en löydä siitä mitään hyvää keskustelua mistään internetistä. Puoli vuosisataa vuosina 1850-1900 spiritismin villitys pyyhkäisi maailmaa, ja henkimediat pyrkivät löytämään tehokkaan ja samalla vaikuttavan keinon luoda illuusio siitä, että heidän istujille välittämänsä ”tieto” olisi peräisin yliluonnollisesta lähteestä eikä mediasta itsestään. [Lähes kaikki kuuluisat meediot olivat naisia, lukuun ottamatta muutamia merkittäviä miespuolisia poikkeuksia, kuten Henry Slade ja Daniel Home.] Yksi varhainen ratkaisu oli kynäsuunnistuslevy. Se oli pienoispöytä, joka rullasi helposti pöydän päälle, jonka ympärillä istujat istuivat. Meedio ja yksi tai kaksi muuta istujaa asettivat sormensa kevyesti planchetten päälle, ja paperinpala kiinnitettiin pöydänlevyyn. Sitten, kun henkiin otettiin yhteyttä, planchetti alkoi liikkua ilmeisesti itsestään ja todella kirjoittaa viestejä paperille… viestejä henkimaailmasta! Käytännössä tämä osoittautui melko kömpelöksi, joten useat meediot alkoivat yksinkertaisesti pitää täytekynää suoraan kädessään, mutta epätavallisella otteella, tai käyttämällä erikoisvalmisteista pidikettä. Meedio kirjoitti sitten yksinkertaisesti henkiviestit suoraan paperille, jota hän piti toisella kädellään paikallaan. Huijauksen lopullinen kehitys oli se, että meedio vain piteli täytekynää normaalisti ja kirjoitti normaalisti, mutta kävi läpi rituaalin, jossa hän otti yhteyttä tiettyyn henkeen ennen kirjoittamisen aloittamista. Oli kuitenkin olemassa rinnakkainen kehitys, joka ei ole koskaan ollut kovin suosittu meedioiden keskuudessa. Kirjoituskoneet kehittyivät nopeasti koko 1800-luvun ajan, ja sisällissodan jälkeisellä aikakaudella amerikkalaiset miespuoliset meediot, kuten J. B. Newbrough, Oasphen luoja, tekivät automaattisen kirjoituksensa tehokkaasti, luettavasti ja nopeasti kirjoituskoneella!
Kirjoituskoneen käyttö itse asiassa ratkaisee ongelman, jonka meediot kohtasivat kohdatessaan älykkäitä ja/tai epäileviä asiakkaita. Oli helppo havaita, että jos meedion kasvojen ja hänen kirjoittavan kätensä väliin asetettiin läpinäkymätön este, kirjoitus muuttui nopeasti käsittämättömäksi raapustukseksi, mikä osoitti kaikille paitsi kaikkein tyhmimmille, että viestejä tuotti meedio itse eikä jokin kuvitteellinen yliluonnollinen lähde. Kun kirjoituskoneen näppäimistön muotoilu oli kuitenkin vakiintunut, oli helppo oppia kirjoittamaan koskettamalla, mikä tarkoitti sitä, että kirjoittajan ei tarvinnut nähdä näppäimistöä tai sormiaan kirjoittaakseen tekstejä. [Tämä herätti tietysti erillisen kysymyksen siitä, miten monta vuotta sitten kuollut henki tai avaruusolento toiselta planeetalta osasi kirjoittaa nopeasti 1800-luvun lopun tai 1900-luvun alun kirjoituskoneella!].
Koko 1900-luvun ajan naispuoliset mediataiteilijat ovat lähes poikkeuksetta suosineet perinteisiä automaattisen kirjoittamisen versioita, joissa he ovat käyttäneet joko yhä harvinaisemmaksi käyvää täytekynää tai tarvittaessa tavallista lyijykynää. [Täytekynät ovat edelleen suosituimpia välineitä tähän tarkoitukseen, koska ne voidaan säätää niin, että kynän kärjen ja paperin välinen paine on vähäinen tai sitä ei tarvita lainkaan, jotta saadaan aikaan rohkea ja luettava viiva.] En ole vielä törmännyt automaattisiin sähköpostiviesteihin tai automaattisiin tekstiviesteihin Henkivaltakunnasta tai Avaruusveljistä… mutta se voi olla vain ajan kysymys.
Ufokontaktiliike pohjautuu länsimaiselle esoterialle. Termi ”esoteerinen” tulee kreikan ”sisäistä” merkitsevästä termistä eso. Platon (427—347 eaa.) käytti ilmaisua ta eso eli sisäiset asiat ja termiä ta ekso eli ulkoiset asiat. Näin esoteerisella tiedolla viitataankin usein erityiseen tietoon, jota opetetaan tai joka voidaan ymmärtää siihen vihkiytyneiden sisäpiirissä. Vastaavasti ”eksoteerisella” tarkoitetaan laajemmalle tai suurille joukoille annettavaa tietoa. Aristoteleen (384-322 eaa.) oppilaiden tiedetään käyttäneen termiä esoteerinen viittaamaan filosofien tapaan kätkeä ja verhota opetuksiaan myytteihin. Ensimmäisellä vuosisadalla syyrialaissyntyinen puhuja ja kirjailija Lukianos Samosatalainen käytti termiä ”esoteerinen” (esoterikos).
Englanniksi esoteerinen-sanaa (adjektiivi) käytti ensimmäiseksi Thomas Stanley teoksessaan History of Philosophy (1701) ja termiä esoteria (substantiivimuoto) ranskalainen Jacgues Matter teoksessaan Histoire Critique Du Gnosticisme (1828). Termin popularisoi 1800-luvulla ranskalainen okkultisti Eliphas Levi, oikealta nimeltään Alphonse Louis Constant. Nykyään esoteria-käsitteellä viitataan populaaristi usein kaikkeen mahdolliseen, mikä liittyy paranormaaliin, okkultismiin tai mystiikkaan. Aiheen kulttuuritieteellisessä tutkimuksessa käytetään myös käsitettä esoterismi.
Tarkemmassa historiallisessa merkityksessä länsimaisella esoterialla tarkoitetaan uskonnontutkija Antoine Faivrea mukaillen maailmankuvaa, jossa maailmankaikkeus ja luonto tulkitaan eläväksi kokonaisuudeksi, ”kätketyn valon” läpäisemäksi. Kosmos on maailmansielun elävöittämä ja sisältää useita toisiinsa yhteydessä olevia näkymättömiä tasoja. Todellisuus nähdään erilaisten ”korrespondenssien” eli vuorovaikutusten ja riippuvuuksien sekä ”salattujen” merkitysten kudelmana, joka ei paljastu aistihavainnolle. Ihminen voi muuttua sisäisesti (transmutaatio) eli siirtyä tasolta toiselle, sulautua lopulta jumalaan tai jumaluuteen ja pelastua. Gnosis eli viisaususkonnollinen tai valaistumiseen ja pelastumiseen johtava sisäinen tai kokemuksellinen tieto luonnehtii keskeisesti esoteriaa (kreikan gnosis tarkoittaa tietoa). Pyrkiessään saavuttamaan valaistuksen esoteerikko käyttää erilaisia välittäjiä eli apuvälineitä, kuten opettajien ohjeita, yhteyksiä enkeleihin, rituaaleja tai vaikka tarot-kortteja. Keskeinen väline jumalayhteyttä tavoiteltaessa on kuitenkin aina mielikuvitus. Länsimaisessa esoteriassa on lisäksi usein noudatettu niin sanottua sopusoinnun käytäntöä eli eri uskontoperinteiden hahmottamista yhdeksi. Oletetaan, että eri perinteiden ja filosofioiden taustalta löytyy yksi yhteinen totuus. Länsimaisen esoterian muotoihin on niin ikään monesti kuulunut ulkopuolisilta salatun opin välittäminen mestarilta oppilaalle muodollisten vihkimysten kautta.
Historiallisesti katsoen länsimainen esoteria käsitetään tietynlaiseksi renessanssin aikakaudesta (erityisesti 1300-1500-luvut, luonnontieteiden osalta myös 1600-luku) alkunsa saaneiden henkisten perinteiden kokonaisuudeksi. Se syntyi itämaisten vaikutteiden sekä antiikin filosofisten, juutalaisten, kristillisten ja islamilaisten ainesten yhdistelystä. Niistä katsottiin löytyvän samaa piilotettua jumalallista tai ikiaikaista viisautta, jota olisivat siirtäneet eteenpäin muun muassa Mooses, Zarathustra ja Platon. Esoteeriset liikkeet voivat poiketa toisistaan paljonkin, mutta niillä katsotaan olevan ”hengenheimolaisuus” edellä määritellyssä löyhässä mielessä. Ne ovat huomattava osa eurooppalaista mielenmaisemaa ja katsomusten monimuotoista kirjoa. Esoteeriset liikkeet ovat merkittävästi vaikuttaneet länsimaiseen kulttuuriin.
Swedenborg kertoo matkanneensa transsissa, eräänlaisina sielun matkoina tai ”hengessä”. Hän sanoo tavanneensa moraalisesti ja tieteellisesti pitkälle kehittyneitä Kuun ja planeettojen olentoja ja henkiä. Matkojensa perusteella hän kuvasi muun muassa marsilaisten anatomiaa ja fysiologiaa sekä heidän harmonista sosiaalista todellisuuttaan. Swedenborg lienee antanut kirjalleen erityisen painoarvon, koska hän julkaisi sen erillisenä teoksena. Teksti käännettiin myös ranskaksi ja saksaksi.
Uskonnontutkija J. Gordon Meltonin mukaan Swedenborgin kirja on ajalle tyypillinen fantasiaromaani. Sankari matkaa vieraaseen kohteeseen, esimerkiksi kaukaiseen maahan (Jonathan Swiftin romaanihenkilön Gulliverin tavoin), avaruuteen tai Maan sisään ja löytää yhteiskunnan. Vastaavien kirjoitusten ja Swedenborgin kertomuksen ero on, että Swedenborg väitti todella matkanneensa avaruuteen.”
Fiktiossakin esiintyi siis jo tuolloin avaruusolentojen kohtaamisia. Kuuluisa esimerkki on ranskalaisen filosofin Voltairen tieteistarina vuodelta 1752. Se kertoo kiehtovasti tänne saapuneesta Sirius-tähden erään planeetan asukkaasta, hyönteistutkijasta nimeltään Micromegas. Olento päätyy tutkimusretkelle Maahan ystävänsä, Saturnuksen akatemian sihteerin, kanssa. Olennot ovat valtavan kokoisia: Micromegas on 37 kilometriä pitkä ja saturnuslainen 1,8 kilometrin pituinen. He eivät aluksi havaitse ihmisiä pienen kokomme vuoksi. Tajuttuaan olemassaolomme he hämmästyvät sitä, että olemme älyllisiä olentoja. Micromegas ja saturnuslainen opettelevat puhumaan ihmisten kanssa, ja olennot saavat kuulla muun muassa Tuomas Akvinolaisen Maa- ja ihmiskeskeisestä maailmakäsityksestä, jolle he nauravat makeasti. Avaruusolennot säälivät ihmisiä. Micromegas päättää kirjoittaa ihmisille kirjan kaiken tarkoituksesta. Kun kirja sitten avataan Pariisin tiedeakatemiassa, sivut ovat tyhjää täynnä.
Tosiasiallisiksi väitetyt yhteydet avaruusolentojen kanssa 1800- ja 1900-luvun alkupuolella tapahtuivat yleensä spiritualistisessa yhteydessä, ”astraalisina” matkoina ja telepaattisesti. Spiritualismi nosti 1800-luvulla läntisessä maailmassa esiin kokemukset ja tulkinnat erilaisista todellisuuden yliluonnollisista ulottuvuuksista, joihin suhtauduttiin valtavirtauskonnon eli kristinuskon piirissä yleensä kielteisesti. Spiritualismi loi näin pohjaa myös spekulaatiolle älyllisestä elämästä Maan ulkopuolella.
Jo vuonna 1858 ilmestyneessä ranskalaisen spiritualistin Allan Kardecin julkaisemassa lehdessä Revue spirite esitetään, kuinka useat meediot ovat saaneet viestejä toisten planeettojen olennoilta. Kardec kehitti kardecismiksi kutsutun spiritualistisen liikkeen, jossa korostuivat erilaiset sosiaalieettiset painotukset. Myös lääkäri ja spiritualisti John B. Newbrough puhui 1800-luvulla henkiseen maailmankaikkeuteen liittyvistä esoteerisista näyistä ja taivaallisista enkeleistä eli ”ashtareista”, jotka liikkuivat yliaistillisilla ”aluksilla”. Spiritualististen avaruusmatkojen perusteella kuvattiin korkealle kehittyneitä avaruusolentoja ja heidän tieteellis-teknistä tietämystään. Yleensä kuvaukset koskivat Kuun sekä aurinkokuntamme planeettojen kuten Marsin ja Venuksen asukkaita. Meediot Helene Smith (ranskalainen) ja Sara Weiss (amerikkalainen) olivat aikakauden kuuluisimpia avaruusolentojen kanssa kommunikoineita spiritualisteja.
Esimerkiksi Willard M. Magoon kuvasi, kuinka hän joutui 1900-luvun alussa kehostaan irtautuneena Marsiin jonkin voiman saattelemana. Marsilaiset olivat näkymättömiä, ja Magoon saattoi vain vaistota heidän läsnäolonsa. Marsilaiset olivat teknologisessa kehityksessään huimasti ihmiskuntaa edellä, heillä oli esimerkiksi jo autot ja radiot paljon ennen ihmisiä. Magoon kuvasi Marsin kauniita ja runsaita metsiä, puistoja ja puutarhoja. Kokemuksensa myötä hänelle kehittyi syvä vastuuntunto ja kriittisyys ajan uskonnollisia johtajia kohtaan. Hän painotti, ettei tieteellistä edistystä tulisi pelätä, sillä se ei voi kumota todellista uskontoa.
Vuonna 1875 perustetun Teosofisen seuran vaikutus paitsi ufokontaktiliikkeeseen myös yleisesti länsimaiseen moderniin esoteriaan ja new age -henkisyyden eri virtauksiin on ollut erittäin merkittävä. Seuran alkuperäisen opin muotoili lähinnä sen keskeinen perustajahahmo ja johtaja Helena Petrovna Blavatsky (1831-1891), joka esitti, että maailmanuskontojen taustalla vaikutti ikiaikainen viisaus”. Blavatskyn mukaan esimerkiksi Buddha ja Jeesus, kuten muutkin maailmanhistoriassa esiintyneet jälleensyntymien kautta valaistuneet mestarit (mahatmat), ovat opettaneet samoja henkisiä totuuksia. Teosofit ovat väittäneet tällaisten mestareiden asustavan Aasiassa jossain salaisessa paikassa, esimerkiksi Tiibetin alueella. Mestarit pyrkivät edistämään ihmiskunnan henkistä ja moraalista evoluutiota sekä johdattamaan ihmiset uuteen henkisempään, globaalin yhteisöllisyyden ja rauhan aikaan. Tämä tapahtuu erityisesti mestareiden oppilailleen viestimien opetusten ja varoitusten avulla. Blavatskyn mukaan mestarit olivat seuran todelliset perustajat, ja näiden opetukset on koottu julkaisuun nimeltä The Mahatma Letters (1923).
On huomionarvoista, että Blavatsky esitti osan suunnattomasti edistyneistä henkisistä mestareista asuvan Venuksessa. Hän käytti mestareista nimitystä Great White Brotherhood eli Suuri valkoinen veljeskunta. Charles Leadbeater, joka oli teosofisen liikkeen johdossa Blavatskyn kuoleman jälkeen ja merkittävä vaikuttaja teosofiassa, kehitti näkemystä. Kirjassaan The Inner Life (1911) hän kirjoitti yksityiskohtaisesti elämästä Marsissa ja siitä, millainen sivilisaatio planeetalla vaikutti. Leadbeater väitti vierailleensa Marsissa astraalitasolla. Tällaiset viittaukset ulkoavaruuden sivilisaatioihin on teosofiassa kuitenkin haluttu jättää vähälle huomiolle.
Yhdysvaltalaisten teosofien Guy W. Ballardin (käytti myös nimeä Godfre Ray King) ja Edna W. Ballardin opissa teosofispohjaset avaruudelliset elementit muotoutuivat entistä voimakkaammiksi. Ballardit perustivat 1930-luvun alussa liikkeen ”I AM” Activity -liikkeen (”MINÄ OLEN uskonnollinen toiminta”). Liikkeen opetus ”Suuresta valkoisesta loosista” ja ”Ylösnousseista mestareista” on ilmeisellä tavalla teosofisluonteista. Liike opetti, että I AM tarkoittaa tietoisuutta siitä, miten ihmisen sisimmässä on jumalallinen ydin. Lisäksi opetettiin niin sanottuja affirmaatioita ja dekreitä. Affirmaatiot ovat mietiskelytekniikoita, joilla vahvistetaan suhdetta jumaluuteen. Dekreet puolestaan ovat eräänlaista rytmistä rukousta, joilla pyrittiin vaikuttamaan asioihin ja tapahtumiin jumalallisen energian avulla.
Liike sai alkunsa, kun Guy W. Ballard tapasi Pohjois-Kaliforniassa Shasta-vuoren kupeessa valaistuneen mestarin kreivi Saint-Germainin, joka opetti Ballardille ikuisia mysteereitä (Saint Germain oli 1700-luvulla elänyt Euroopan hoveissa vaikuttanut arvoituksellinen henkilö, jolla uskottiin olleen mystisiä kykyjä). Myöhemmin, uuden vuoden aattona, hän kohtasi muiden seurassa Royal Teton -vuoren sisällä kaksitoista avaruusolentoa Venuksesta. Olennot ilmestyivät kirkkaassa valossa heidän joukkoonsa. Kaikkien riemuksi olennot soittivat viuluja ja harppuja sekä esittelivät sivilisaationsa korkeaa tiedettä ja -teknologiaa suuresta peilistä. He myös paljastivat pimeiden voimien uhkaavan Maata mutta totesivat Maan kuitenkin kehittyvän hiljalleen kohti rauhaa ja hyvää tahtoa. Ballardille kerrottiin, miten korkeasti kehittyneet olennot ohjaavat ihmiskunnan kehitystä ja tietoisuutta kohti jumaluutta. Hän totesi saaneensa viestejä sekä fyysisellä että ei-fyysisellä tasolla. Ballardin pääteos, jossa hän kertoo mainituista asioista, on Unveiled Mysteries (1934).
Edellä esitellyissä perinteissä planeettojen väliset matkat ja kommunikointitapahtumat sisälsivät samoja piirteitä, joita olivat liikkuminen henkiruumiissa tai tietoisuudessa, viestien saaminen, maailmankaikkeuden moniulotteinen ja hierarkkinen rakenne eri tasoineen ja olentoineen sekä ideat jälleensyntymästä, karman laista ja sielujen henkisestä evoluutiosta. Meltonin mukaan ainoa uusi elementti ufokontaktiliikkeessä on lentävän lautasen käsite, joka vuoden 1947 jälkeen lisättiin ”okkultistiseen” eli esoteeriseen kontaktiperinteeseen.’ Uskontotieteilijä Christopher Partridge esittää ufouskomusten ammentavan paljolti ”okkulttuurista” (engl. occulture) ja edustavan samalla vastakulttuurista ajattelua poiketessaan esimerkiksi valtavirtatieteellisestä maailmankuvasta. ”Okkulttuurilla” Partridge tarkoittaa paitsi länsimaisia esoteerisia aatevirtauksia myös aasialaisperäistä uskonnollisuutta ja pakanaperinteitä sekä näiden ilmenemistä populaarikulttuurissa.
Ufokontaktiliikkeen synty ja varhainen kehitys
Jotkut esoteerisesti suuntautuneet henkilöt alkoivat 1950-luvun alun Yhdysvalloissa esittää, että henkisesti korkealle kehittyneet avaruusihmiset ovat matkanneet tänne lentävillä lautasilla. Näiden ”ufokontaktihenkilöiden” mukaan olennot halusivat varoittaa ydinsodan vaaroista ja auttaa ihmiskuntaa kehittymään henkisesti.
Idea rauhan sanomaa lentävillä lautasilla tuovista avaruusolennoista esitettiin kuitenkin jo ennen kuin ufokontaktihenkilöt alkoivat puhua siitä ja tulkita sitä esoteerisesti. Eläkkeelle siirtynyt merijalkaväen majuri Donald E. Keyhoe (1897—1988) kirjoitti kirjassaan The Flying Saucers Are Real (1950), että lentävät lautaset ovat avaruusolentojen aluksia ja että olennot pelkäävät ihmisten laukaisevan atomipommeja. Räjäytyksistä nimittäin seuraisi Maan ajautuminen pois kiertoradaltaan. Sitten Maa sinkoilisi ympäri aurinkokuntaamme, mikä vaarantaisi myös avaruusolentojen asuinplaneetat Marsin ja Venuksen. Keyhoe esitti myös, että olennot olisivat ihmisten näköisiä ja että he ottaisivat rauhanomaisen kontaktin ihmiskuntaan. Kirja herätti runsaasti huomiota, ja siitä kehkeytyi ufokirjallisuuden klassikko. Kontaktimyytin perusaineksen siis ilmeisesti määritteli Keyhoe eivätkä ufokontaktihenkilöt, jotka kyllä sitten kehystivät idean vetoavasti esoteerisin ajatuksin. Keyhoe oli vuonna 1956 perustetun merkittävän yhdysvaltalaisen ufojärjestön NICAP:n johtaja ja ufologisen rintaman keskeinen henkilö väitteillään, että viralliset tahot peittelevät tietojaan ufoista.
Ufokontaktiliikkeen perusidea löytyy myös liikettä edeltävästä elokuvasta Uhkavaatimus Maalle (1951). Siinä hyväntahtoinen, komea, suojapukuinen avaruusihminen Klaatu laskeutuu ufolla Washingtoniin varoittaakseen ihmiskuntaa. Ihmiskuntaa ja elämää avaruudessa uhkaa tuhoutuminen ydinteknologian vuoksi. Muilla planeetoilla otetaan jo vastuu ja eletään rauhassa. Ihmiskunnalla on mahdollisuus muuttua rauhantahtoiseksi ja pelastua liittymällä avaruudelliseen yhteisöön, vaikka ihmiskunta nyt onkin aggressiivinen ja ymmärtämätön. Jos ihmiskunta ei kehity, se tuhotaan. Elokuvassa Klaatu myös pakenee armeijaa, jonka kuitenkin onnistuu tappaa hänet. Klaatun mukana saapunut isokokoinen robotti Gort hakee Klaatun ruumiin sellistä ja herättää Klaatun superteknologian avulla ufossa henkiin, jotta tämä voi julistaa sanomansa. Vaikutus on väliaikainen, sillä Klaatun mukaan vain Kaikkivoipa henki voi voittaa kuoleman. Tämän on tulkittu edustavan elokuvassa uskonnon ja teknologian vuorovaikutuksen teemaa. Elokuvassa avaruusolentojen teknologia toimii myös ihmiskunnan pelastuksen ja galaktiseen yhteisöön liittymisen välineenä: Gort on robotti-poliisi, jollaisille avaruussivilisaatiot ovat antaneet vallan rangaista väkivallantekijöitä. Rauha mahdollistuu tämän uhan alla. Uskonnollisen teknologian/tieteen ja pelastavan henkisen teknologian teemat esiintyvät sittemmin myös ufokontaktiliikkeessä.
Kuuluisin 1950-luvulla toimintansa aloittaneista ufokontaktihenkilöistä oli puolalaissyntyinen yhdysvaltalainen George Adamski (1891—1965), joka työskenteli sekatyömiehenä ja pikaruokakokkina. Vuonna 1934 hän oli perustanut teosofispainotteisen Royal Order of Tibet -nimisen järjestön. Adamski oli myös julkaissut kirjan Wisdom of the Masters of the Far East (1936) ja tieteisromaanin Pioneers of Space: A Trip to the Moon, Mars, and Venus (1949). Yhdessä englantilaisen esoteerikon Desmond Leslien kanssa Adamski julkaisi kirjan Lentävät lautaset — onko niitä? (1953). Kirjaa myytiin yli 100 000 kappaletta. Sittemmin häneltä ilmestyi Olen ollut lentävällä lautasella (1955) ja edelleen Flying Saucer Farwell (1961) sekä Science of Life Study Course (1964). Kirjat tekivät Adamskista kuuluisan ja johtivat luennointimatkoille Euroopan mantereelle, Englantiin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin sekä seuraajajoukon muodostumiseen.
Adamski puhui ydinsodan vaaroista ja muun muassa henkisesti kehittyneemmän Vesimiehen — tai Kultaisen tai Kosmisen — aikakauden tulosta, joka olisi rauhan ja harmonian aikaa. Hän painotti, että on lopulta ihmisistä itsestään kiinni, haluavatko he saavuttaa maailmanrauhan, tasapainon ja korkeamman henkisen tason. Lisäksi Adamskin mukaan avaruusihmisillä oli ihmisjärjelle toistaiseksi käsittämätöntä henkistä tieteellistä tietoa, jota hyödynnettiin muun muassa ufoalusten rakentamisessa.
Kuva 4. George Adamski toukokuussa 1959.
Adamskin ufologiassa näkyy vahvasti teosofistaustainen oppi. Esimerkiksi Lentävät lautaset — onko niitä? sisältää monia suoria viittauksia teosofiseen kirjallisuuteen. Adamski oli kiinnostunut Blavatskyn teoksesta Salainen oppi (1888) ja katsoi teosofian mukaisesti, että kaikki todellisuus koostuu Valosta. Teosofiseen tapaan Adamski puhui Venuksen ja muinaisten henkisten mestarien merkityksestä, chakroista eli ihmiskehon näkymättömistä elämänenergiakeskuksista ja harjoitti joogaa. Kirjoissaan hän julkaisi venuslaisilta mestareilta saamaansa opetusta. Näin Adamski laajensi teosofisen Venuksen mestarien käsitteen siten, että hänen mukaansa aurinkokuntamme muillakin planeetoilla asusti henkisesti edistyneitä avaruusihmisiä.
Adamskin avaruusmatkakuvausten ja avaruusmestarien hänelle antaman opetuksen perusteella avaruus on kaunis ja eksoottinen paikka ja täynnä elämää. Kaikki muut avaruuden asukkaat paitsi Maan ihmiset ovat ehdottoman hyväntahoisia. Avaruusaluksilla tapaamiaan aurinkokuntamme ihmisiä Adamski kuvailee paitsi ylväiksi ja viisaiksi myös komeiksi ja kauniiksi, hyvin viehättäviksi. Esimerkiksi saturnuslaisella tukialuksella hän tapasi ihania avaruusnaisia, joiden kehon symmetrisyys, kauneus ja sulokkuus tuli piukoissa avaruuspuvuissa esille. Yleensä avaruusnaiset pukeutuivat juhlaviin pitkiin mekkomaisiin asuihin. Adamski kertoi myös, että Kuussa asui (Kuun) ihmisiä.
Adamskin matkakuvauksissa korostuvat avaruusalusten upeat, arvokkaat ja juhlalliset tilat, useita metrejä korkeat huoneet, ihana, pehmeä, outo valaistus, hienot, erikoisen elävät taulut, joista yhdessä oli paimenidyllimäinen maalaismaisema, sekä lumoavat värit. Hän kuvaa myös ihmeellisiä, saumattomasti avautuvia ja sulkeutuvia ovia ja ikkunoita, läpinäkyviä seiniä, teleskooppilinssejä, joista saattoi havaita hätkähdyttäviä maisemia, ja haltioittavia, hämmästyttävän eläviä näkymiä Kuusta ja Venuksesta. Adamskille oli niin ikään tarjolla maukasta ja virkistävä juomaa tahrattomista, kristallimaisesta aineesta koostuvista pikareista, ja hän myös juhli ufossa ja söi esimerkiksi maukasta kakkua. Kuuta tarkkaillessaan hän näki siellä jokia, järviä, kasvillisuutta, eläimiä ja lumihuippuisia vuoria. Tutkaillessaan Venusta hän havaitsi Venuksen huolettomia ja kiireettömiä ihmisiä kauniissa kaupungeissaan, tiheitä metsiä, vuoria lumisine huippuineen, lintuja, koiria ja lehmiä sekä uimarannan, jonka hiekka oli puhtaan valkoista.
Adamskin on epäilty suoranaisesti huijanneen — kieltämättä herää kysymys, noinkohan lähiavaruudesta moisia soreita neitojakaan löytyy. Adamski väitti kuvanneensa fyysistä avaruutta eikä henkisiä ulottuvuuksia. Adamskin aikaisemmat tekstit, kuten edellä mainittu tieteisromaani, sisältävät huomattavia samankältaisuuksia hänen 1950—1960-luvuilla julkaisemien ufokirjojensa kanssa. Adamskin kerrotaan myös esimerkiksi todenneen, että hän ansaitsi huomattavasti rahaa Royal Order of Tibet -järjestöllään, koska sillä oli erityislupa tehdä viiniä uskonnollisista syistä, ja että ellei kieltolakia olisi kumottu, hän ei olisi koskaan lähtenyt mukaan ”lentävälautasroskaan”.
Adamski ei ollut aivan ensimmäinen ufokontaktihenkilö, mutta hänen vaikutuksensa ufokontaktiliikkeen syntyyn ja varhaiseen kehitykseen näyttää olleen merkittävin. Hänen onnistui myydä tarinansa menestyksekkäästi. Toinen varhaisista tunnetuimmista kontaktihenkilöistä oli George Van Tassel (1910—1978), joka julkaisi ensimmäisen ufokontaktikirjansa I Rode a Flying Saucer! The Mystery of Flying Saucers Revealed vuotta aiemmin kuin Adamski (1952). Hän kertoi ensimmäisen kontaktinsa avaruusolentoihin tapahtuneen psyykkisellä tasolla. Van Tassel oli Adamskia merkittävämpi pidempiaikaisempana vaikuttajana ufokontaktiperinteessä. Hän perusti ufokultin nimeltä ”Universaalin viisauden ministeriö” (Ministry of Universal Wisdom) ja järjesti kontaktihenkilöille hyvin organisoituja kokouksia, jotka jatkuivat 1980-luvulle saakka.
Adamskia ja Van Tasselia seurasivat yhdysvaltalaiset ufokontaktihenkilöt Truman Bethurum, Daniel Fry, Orfeo Angelucci ja Howard Menger sekä englantilainen George King. Bethurum oli huoltomekaanikko, joka keskusteli clarionilaisten kanssa. Hän väitti, että Auringon takana sijaitsi Clarion-planeetta. Teknikko Daniel Fry keskusteli avaruusolennon nimeltä Alan kanssa, ja Angelucci oli yhteydessä muiden muassa Neptune-, Lyra- ja Orion-nimisiin olentoihin ja yrittäjä Menger vaaleaan avaruuskaunottareen. He kaikki julkaisivat ufokontaktikirjat 1950-luvun puolivälissä ja Angelucci toisen kirjan vielä vuonna 1959. Kirjat, jotka julkaistiin 1950-luvun puoliväliin mennessä, loivat lentävien lautasten esoteerisen tulkinnan ja ufokontaktiliikkeen perustan.
George Kingin (1919—1997) 1950-luvun puolivälissä perustama Aetherius-seura osoittautui menestyksekkääksi. Perustettuaan ufouskontonsa King jätti taksikuskin työnsä ja omistautui seuralleen. Kultti on säilynyt elinvoimaisena läpi vuosikymmenten. Sen jäsenet saavat edelleen avaruusolennoilta telepaattisia lähetyksiä ja avaruusmestari Aetheriuskin jakaa viisauttaan liikkeen kannattajille. Liikkeen oppi on hyvin teosofinen. Keskeiset opit käsittelevät ihmisen henkistä olemusta, chakroja, kundalini-energiaa, joogaa, jälleensyntymää, karman lakia, jumalallisella energialla parantamista, paluuta jumaluuteen henkisten harjoitusten avulla, älyllistä elämää kaikkialla maailmankaikkeudessa sekä Vesimiehen henkisen ajan koittamista. Kingin kirjoituksissa viitataan erityisesti myös maailmankaikkeuden olentojen henkiseen hierarkiaan. Maapallon katsotaan olevan korkealle kehittynyt olento, jota tulee suojella ihmisen tuhoavilta toimilta. King oli kiinnostunut esoteriasta ja joogasta jo ennen Aetherius-seuran perustamista.
Seuran opin ja rituaalien keskiössä ovat ”Ylösnousseet mestarit”, aurinkokuntamme planeettojen henkiset mestarit. King kertoi ennen seuran perustamista olleensa transsitilassa yhteydessä Aetherius-nimiseen venuslaiseen kosmiseen mestariin, jolta hän sitten kanavoi viestejä seuraajilleen. Teosofiseen tapaan King esitti mestareiden muodostaneen Valkoisen veljeskunnan. Mestarit ovat esiintyneet ihmiskunnan menneisyydessä useasti. Muiden muassa Krishna, Buddha ja Jeesus olivat mestareita, ja viitteitä mestareista löytyy esimerkiksi intialaisesta Veda-kirjallisuudesta. Mestarit asuttavat lähinnä Venuksen, Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen henkisiä tasoja. 1950-luvun huolestuttavassa tilanteessa he valitsivat Kingin varoittamaan ydinsodan vaaroista sekä toteuttamaan suunnitelmansa ihmiskunnan auttamiseksi ja johdattamiseksi korkeammalle henkiselle tasolle ja rauhan aikaan. Uusi aika toisi tullessaan syvemmän, mystisen ymmärryksen elämästä, rikkoisi uskontojen ja kulttuurien väliset rajat sekä sulauttaisi tieteen ja uskonnon yhteen. Aetherius-seura on jo 1950-luvulta odottanut ihmiskunnan henkistä kohoamista Vesimiehen aikaan. Hyvien avaruusolentojen lisäksi on olemassa vihamielisiä olentoja, joiden hyökkäyksiä Kingin kerrotaan torjuneen hyvien olentojen avulla. Seuran opetuksissa on myös viittauksia kadonneisiin Atlantis- ja Mu-mantereisiin.
Blavatskyn ja Kingin mestareiden välillä näyttää olevan ainoastaan neljä olennaista eroavaisuutta. Blavatsky oli yhteydessä Valkoisen veljeskunnan Tiibetin osaston mestareihin, King puolestaan sen venuslaisiin mestareihin. Blavatskyn mukaan Venuksen mestarit asuvat fyysisesti Venuksessa, kun taas Kingin kuvaamat olennot asuivat Venus-planeetan toisessa ulottuvuudessa. Kingin opissa mestarit liikkuivat ufoaluksilla. Seuran jäsenet tulkitsivat myös George Kingin kosmiseksi mestariksi vuodesta 1958 lähtien. Hänen katsottiin kehittäneen parapsyykkisiä kykyjään mestaritasolle.
Kingin mukaan avaruusmestarit käynnistivät 1950—1960-luvuilla erilaisia paratieteellisiä projekteja. Kingin roolille ja ryhmän toiminnalle merkittäväksi muodostui vuonna 1958 heinäkuussa alkanut yhteys Venuksen mestarin Jeesuksen kanssa. Tämä tapahtui Devonissa sijaitsevan Holdstone Downin huipulla. Mestari Jeesus antoi Kingille kirjoituksen nimeltä The Twelve Blessings ja hänen tehtäväkseen johtaa eri puolilla maapalloa sijaitsevien tarkasti valittujen yhdeksäntoista pyhän vuoren ”magnetisoimista” kosmisella energialla. Energiaa voitaisiin sitten rukousten avulla vapauttaa ihmiskunnan hyväksi. Projektin nimi oli ”Operaatio tähtivalo” (Operation Starlight), ja se kesti vuoteen 1961. Lataaminen tapahtui yleensä kahdesti vuodessa Satelliitti 3:ksi kutsutun avaruusaluksen tullessa tarpeeksi lähelle Maata. Maan tieteilijöiden on ollut mahdotonta havaita toistuvasti Maan läheisyyteen saapuvaa alusta mestareiden ylivoimaisen teknologian vuoksi. Samalla henkistä energiaa voitiin varastoida eräänlaisiin pattereihin, jotta se saatettiin myöhemmin vapauttaa hyviin käyttötarkoituksiin (”Operaatio avaruusvoima”, Operation Space Power).
Mainittujen operaatioiden lisäksi esimerkiksi ”Operaatio auringonsäteen (Operation Sunbeam) ja ”Operaatio rukousvoiman” (Operation Prayer Power) oli määrä myötävaikuttaa uuden aikakauden tulemiseen. Ensimmäinen käynnistettiin ihmiskunnalle korvamerkityn henkinen energian ohjaamiseksi Maan käyttöön ja jälkimmäinen sen suuntaamiseksi katastrofialueille kuten tulva- ja maanjäristysalueille. Jos maailmanlaajuinen katastrofi yllättäisi, kultin jäsenistö noudettaisiin avaruusaluksiin tietyiltä hengellisesti ladatuilta vuorilta. ”Operaatio Rukousvoimassa” käytetään rukouspatteria. Se on laatikkomainen laite, joka säilöö seuran jäsenten rukousten tuottaman psyykkisen energian. Energia voidaan säteen kaltaisesti suunnata mihin tahansa maailmassa. ”Operaatio sinisen veden” (Operation Blue Water) tarkoitus oli korjata 1950-luvun ydinkokeiden sekä ihmiskunnan kielteisten ajatusten aiheuttamaa vääristymää Maan magneettikentässä.
Jo 1950-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa oli reilusti yli toistasataa ufokerhoa. Median avustuksella ufokontaktihenkilöiden suosio saavutti huippunsa 1950-luvun lopulla. Yhdysvalloissa ufouskonnoista Unarius– ja Mark-Age -nimiset organisaatiot muodostuivat merkittävimmiksi ja levittivät paikallisryhmiä ympäri maata. Vaikka kiinnostus ufokontakti-ilmiöön alkoi 1960-luvulla laantua, ufokontaktiliikkeestä kehittyi tärkeä osa yhdysvaltalaista ja ylikulttuurista esoteerista ja vaihtoehtoista aatevirtausta.
1960-luvulta lähtien avaruusolentojen alettiin kuvata tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, kaukaa ja tuntemattomasta avaruudesta sekä toisista ulottuvuuksista. Astronominen tieto oli edistynyt. Tiedettiin esimerkiksi, että Venuksen ilmakehä on hiilidioksidia ja rikkihappopilvien kyllästämä ja että Venuksen pinnan lämpötila on noin 480 celsiusastetta. Fyysisessä Venuksessa ei voinut elää avaruusihmisiä. Myös monenlaiset olennot alkoivat saada sijaa kontaktikuvauksissa, kun ufologiassa alettiin 1960-luvulla ufohavaintojen lisäksi kiinnostua humanoiditapauksista ja kirjoittaa aiheesta.
Suomessa ufokontakti-ilmiö alkoi rakentua 1970-luvulla, vaikka esimerkiksi merkittävä selvänäkijä, ompelijana ja kotiapulaisena toiminut Aino Kassinen (1900—1977) kuvasi avaruuskontaktejaan jo 1960-luvulla. Hierojana työskennellyt Helge Lindroos (1921—1981) oli merkittävä ufokontaktihenkilö 1970-luvulla, ja samalla vuosikymmenellä myös liikennetarkastaja, kirjailija ja henkiparantaja Tapio Kaitaharju (1923-2004) kertoi ufokontakteistaan. Tällä hetkellä näkyvin ufokontaktihenkilö ja pitkäaikainen vaikuttaja suomalaisessa new age -kentässä on yrittäjä ja ufokontaktikirjailija Kalevi Riikonen (s. 1950). Yksi merkittävimmistä esoteerisista ufologeista Suomessa on arkkitehti ja kirjailija Tapani Koivula (s. 1946).
Ufosieppausperinteen muodostuminen
Ufosieppausliike voidaan tulkita ainakin osittain perinteisen ufokontaktiliikkeen kehityslinjaksi. Liike alkoi muodostua 1960-luvulla, ja alkunsa se sai kahdesta klassisesta tapauksesta. Ensimmäisenä modernina, vuoden 1947 jälkeen ylös kirjattuna ufosieppauskokemuksena mainitaan tavallisesti 23-vuotiaan brasilialaisen maanviljelijän ja lakitieteen opiskelijan Antonio Villas Boasin tapaus. Hänet siepattiin perheen maatilalla. Villas Boas kertoi tulleensa yöllä 15.16. lokakuuta 1957 siepatuksi ufoon. Monivaiheisen kokemuksensa aikana hänet muun muassa houkuteltiin yhdyntään pienikokoisen, vaalean ja oudon mutta hyvin viehättävän avaruussulottaren kanssa. Toinen klassikko on yhdysvaltalaisen pariskunnan Betty ja Barney Hillin sieppaus, jonka he raportoivat tapahtuneen New Hampshiressä 19.— 20. syyskuuta 1961. Varsinkin sitä on ufologisesti pidetty oikean tai todelli-
sen ufosieppauksen prototyyppinä.
Betty, sosiaalityöntekijä, ja Barney, Bostonin postin yövuorolainen ja kansalaisoikeusaktivisti kuten vaimonsakin, olivat mainittuna ajankohtana iltahämärissä palaamassa Kanadan-lomaltaan. He ajoivat pitkin maantietä Yhdysvaltain itärannikolla White Mountains -vuorilla New Hampshiressa. Puolen yön tienoilla Hillit näkivät ufon, tähtimäisen kohteen, joka näytti seuraavan autoa. Tämän jälkeen he kuulivat piipittävää ääntä ja tunsivat olonsa raukeiksi. Tapahtuman jälkeen Betty alkoi nähdä eläviä painajaisia, joissa hänet ja Barney siepattiin ufoon. Siellä humanoidit tekivät heille jonkinlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä. Barneyta vaivasivat muun muassa unettomuus ja pelkotilat. Hillit ilmoittivat kokemuksestaan ufojärjestö NICAP:lle, ja noin kuukauden kuluttua ufologi saapui haastattelemaan heitä. Hillit tajusivat haastattelussa, että he olivat saapuneet kotiin kaksi tuntia odotettua myöhemmin — he olivat kokeneet aikakadon.
Hypnoosiin erikoistunut arvostettu psykiatri ja neurologi Benjamin Simon hypnotisoi pariskunnan. Hypnoosissa Hillit muistivat tulleensa tiesululle, jossa heidän autonsa moottori sammui. Heidät pakotettiin autosta ulos (Betty suostuteltiin, Barney pakotettiin fyysisesti) metsään ja sitten ufoalukseen. Betty kertoi olonsa olleen unenomainen kuin hän olisi ollut puolittain unessa. Humanoidit olivat lyhyehköjä, niillä oli laaja rintakehä, pitkä nenä, harmaa iho, siniset huulet, mustat silmät ja musta tukka. Ufossa Bettylle tehtiin muun muassa raskaustesti työntämällä pitkä neula hänen napansa alueelle. Testin ei pitänyt sattua, mutta se oli hyvin kivulias. Kaksi olentoa säpsähti, mutta muita pidempi johtajaolento poisti kivun liikuttamalla käsiään Bettyn silmien edessä. Betty tunsi kiitollisuutta ja ystävyyttä humanoidia kohtaan, ja hänen pelkonsa haihtui täysin. Betty ja johtaja myös keskustelivat jonkin aikaa. Humanoidit eivät ymmärtäneet ikääntymisen käsitettä. Betty kysyi, mistä muukalaiset tulivat, jolloin hänelle näytettiin tähtikartta. Johtajaolento ei kuitenkaan suostunut osoittamaan kotiplaneettaansa, koska Betty ei kyennyt näyttämään kartalta Maan sijaintia. Johtajaolento myös otti Bettyltä pois sieppaustodisteeksi aiemmin antamansa symboleja sisältävän kirjan. Betty vannoi harmistuneena muistavansa kokemuksen. Johtaja totesi, ettei kukaan kuitenkaan uskoisi häntä ja että hänen miehensä muistaisi eri tavoin.
Tohtori Simonin mukaan Bettyn sieppauskertomus oli hänen uniinsa perustuvaa kuvitelmaa ja Barney oli omaksunut kuvitelmat Bettyltä. Simon esitti, että Betty oli innostunut ufoista ja että hän oli toivonut kokevansa ufosieppauksen. Myös ajan televisiossa esitetyn tieteisfiktion on todettu vaikuttaneen Hillien kertomukseen.
Kuva 5. Betty ja Barney Hill kuvailevat heidät siepanneen aluksen kokoa ja muotoa vuonna 1966.
Villas Boasin ja Hillien tarinat antoivat seuraavanlaisin piirtein mallia ”todelliselle” ufosieppaukselle. Sieppaus alkaa usein siepattavien matkatessa autolla. Ufossa siepatulle tehdään lääketieteellisiä toimenpiteitä, ja hän voi jopa olla yhdynnässä humanoidin kanssa. Toimenpiteiden jälkeen siepattu voi käydä jonkinlaisen keskustelun johtajaolennon kanssa. Siepatun tunteet saattavat vaihdella sieppauksen aikana esimerkiksi voimakkaista pelon ja kivun tuntemuksista kiitollisuuteen ja ystävyyteen humanoideja kohtaan. Avaruusolennot kontrolloivat siepattua psyykkisesti jollakin tavoin. Humanoidit voivat edelleen kierrättää siepattua aluksessaan esitellen sitä siepatulle. Sieppauksen jälkeen tapahtuu muistikatko, eli siepattu muistaa kokemuksensa vain osin tai ei lainkaan. Sen sijaan hänellä on outoja oireita kuten kummallisia arpia ihossa ja hän näkee painajaisia sieppauksesta.
Edellä kuvatut tapaukset antoivat mallia myös sieppaustutkimukselle. Hillien muistikuvia palautettaessa käytettiin hypnoosia, ja heidän kertomuksessaan esiintyi tulkinta, että muukalaiset ovat kiinnostuneita ihmisen lisääntymiseen liittyvistä seikoista. Villas Boasin sieppauksen kohdalla pohdittiin, että humanoidien motiivina saattoi olla uudistaa omaa rotuaan risteyttämällä ihmisiä ja humanoideja.
Villas Boasin ja Hillien tarinoiden jälkeen ufosieppauskertomuksia alkoi 1970-luvulla esiintyä yhä enemmän. Osa ufologeista kiinnostui sieppauksista ja toi asiaa esille. Sieppaukset saivat myös kuuluisuutta, sillä poliisikin joutui Yhdysvalloissa ottamaan kantaa joihinkin tapauksiin. Kertomusten totuutta yritettiin selvittää myös valheenpaljastustestein. Ufologit ja skeptikot keskustelivat ufosieppauksista kiivaasti. Kertomukset olivat kuitenkin vielä huomattavan erilaisia keskenään. Villas Boasin ja varsinkin Hillien kuvaama sieppauskertomuksen prototyyppi tai ideaalisen ufosieppauskuvauksen asetelma pääsi oikeuksiinsa vasta 1980-luvulla. Sieppauskirjallisuudesta kehittyi 1980-luvulla oma kirjallisuuden lajinsa ja ufosieppausliike kasvoi ja tiivistyi merkittävästi.
Tärkeä hahmo liikkeen ajatusten muotoilussa oli 1980—1990-luvuilla newyorkilainen taiteilija Budd Hopkins (1931-2011), joka kehitti kirjoissaan Missing Time (1981), Intruders (1987) ja Witnessed (1996) huolellisesti rakennetun sieppausskenaarion. Skenaario on seuraavanlainen. Sieppaajina toimivat niin sanotut harmaat humanoidit, jotka kuvataan reilun metrin korkuisiksi, hoikiksi tai heikkorakenteisiksi ja isopäisiksi. Niiden silmät ovat suuret, vinot ja mustat, erikoisen intensiiviset, voimakkaat, läpitunkevat ja hypnoottiset. Sieppaajat kuvaillaan tyypillisesti ihonmyötäiseltä vaatetukseltaan tai ihonväriltään harmaan sävyisiksi. Pinnan alla muhii kokonainen sieppausepidemia. Kuka tahansa voi olla siepattu. Ufosieppauksesta kertovat vihjeet ovat hyvin hienovaraisia: aikakato (muistinmenetys), oudot arvet iholla, huomion kiinnittäminen ufoaiheiseen kuvaan, ufokirjan lukeminen, häiritsevät unet sieppaustapahtumasta tai peitemuistikuvat jostakin kummallisesta seikasta, kuten jättikokoisesta pöllöstä tai yllättävästä liikenneruuhkasta. Humanoidit merkitsevät naispuoliset ”lahjoittajat” jo lapsuudessa ja asentavat heihin pieniä seurantalaitteita. Murrosikäisinä heitä aletaan siepata uudestaan ja hyödyntää hybridiohjelmassa. Heiltä otetaan munasoluja, joita muokataan geneettisesti. Tuotetut ihminen-avaruusolentoalkiot asetetaan siepattujen kohtuihin kypsymään. Muutaman kuukauden päästä nämä naiset siepataan taas ja sikiöt otetaan avaruusolentojen huomaan kasvatettaviksi. Myös miehiä hyödynnetään hybridiohjelmassa eli tuotettaessa ihmisten ja avaruusolentojen välimuotoja: heiltä viedään spermaa, usein jonkinlaisilla imulaitteilla.
Joidenkin siepattujen lapset saattavat olla hybridejä, eli kaikkia hybridejä ei siis kasvateta humanoidien hoidossa. Humanoidit näyttävät haluavan, että siepattujen ja hybridien välille muodostuu tunnesiteitä ja että siepatut hoivaisivat hybridivauvoja. Humanoidit tuovat lisäksi siepattuja lapsia yhteen, jotta nämä aikuisina siepattuna ollessaan tuntisivat seksuaalista vetovoimaa toisiinsa. Humanoidit myös rohkaisevat siepattuja lapsia leikkimään humanoidilastenkin kanssa. Sieppaukset tapahtuvat sukupolvesta toiseen, minkä vuoksi siepatut vanhemmat ovat hyvin huolissaan lastensa kohtalosta. Humanoidit yrittävät ilmeisesti selvitä lajina kehittämällä hybridejä. Olentojen asuinplaneetta saattaa olla tuhoutunut mahdollisesti niiden omien toimien vuoksi. Siksi ne haluavat muokata lajistaan paremman ja vallata Maan ihmisistä välittämättä.
Hopkinsin työn tuloksena sieppausmyytistä muodostui aikaisempaa tungettelevampi. Aiemmin humanoidien oli kuvattu käyttäneen lähinnä vain erilaisia skannauslaitteita siepattujen tutkimuksissa. Hopkinsin kehittelemässä visiossa avaruusolennot ovat älykkäitä mutta tunteellisesti välinpitämättömiä ja petollisia. Siepatut ovat humanoideille vain koe-eläimiä hybridien tuottamiseksi.
Folkloristiikan tohtori ja ufologi Thomas Bullard alkoi 1980-luvun loppupuolella painottaa ufosieppausten kiinnostavuutta paitsi kansanperinteen myös ufologian tutkimuskohteena. Hän täsmensi ja tiivisti ”stereotyyppisen” sieppauskertomuksen jakautuvan maksimissaan kahdeksaan osaan. Kokija (1) vangitaan, jolloin a) ufo tai humanoidi tunkeutuu siepattavan kokemuspiiriin ja lamauttaa hänet, b) outo, fysiikan lait ylittävä todellisuus ympäröi kokijan, c) alkaa aikakato, joka tajutaan sieppauksen jälkeen, ja kokijan henkinen kyvykkyys laskee, minkä jälkeen d) kokija viedään ufoalukseen. Tämän jälkeen (2) olennot tutkivat kokijan paitsi fyysisesti myös henkisesti, (3) kokija keskustelee olentojen kanssa (kuten jo Betty Hill), (4) hän tutustuu ufoalukseen olentojen seurassa (kuten Villas Boas), (5) kokija viedään ufolla toiseen maailmaan, (6) hän kohtaa jumalallisen olennon, (7) kokija palautetaan Maahan normaaliin elämään, ja lopulta (8) kokijan fyysiset, psyykkiset ja paranormaalit jälkivaikutukset alkavat ilmetä.
Teoksessaan Ne ovat täällä (1987) kirjailija Whitley Strieber kertoo omakohtaisiksi väittämistään ufosieppauskokemuksista. Ilmestyttyään kirja oli valtava myyntimenestys, minkä myötä sieppausilmoitukset moninkertaistuivat. Niin ikään vuonna 1993 aloitti ensimmäisen tuotantokautensa televisiosarja Salaiset kansiot, joka hyödynsi runsaasti sieppausmytologiaa ja edelleen popularisoi sieppausliikettä.
1980-luvulla tapahtunutta muutosta kauniista kontaktitarinoista väkivaltaisiin sieppauksiin on selitetty kielteisillä yhteiskunnallisilla prosesseilla. Yhdysvalloissa elettiin 1950-luvulla tiedeuskon aikaa ja presidenttinä oli isoisämäinen Dwight ”Ike” Eisenhower. Kennedyn aikana yhdysvaltalaisilla oli tunne valoisasta tulevaisuudesta ja Yhdysvaltojen voittamattomuudesta. Tultaessa 1980-luvun puoliväliin hallitus ja yliopistomaailma nähtiin korruptoituneena ja tiede ihmisvastaisena ja AIDS herätti pelkoa. Ylevät avaruusihmiset muuntuivat teknologisiksi raiskaajiksi. 1980-luvun ufosieppausliikkeen tai ”muukalaismyytin” taustan on yhdysvaltalaisittain tulkittu myös heijastaneen vasemmiston ja oikeiston välisiä jännitteitä. Osapuolet demonisoivat toisiaan ja spekuloivat valtion ja tiedusteluelinten salaliitoilla. Yleisemmin on esitetty psykologis-sosiologinen ajatus, että kielteiset ufosieppauskokemukset edustaisivat yhteiskunnallisten kriisien tuottamia avuttomuuden, vierauden, itsen kadottamisen, yksinäisyyden ja voimattomuuden tunteita. Lisäksi on todettu, että teknologiasta on muodostunut pelon kohde, joka tuntuu miltei meitä hallitsevalta persoonalliselta oliolta (mikä ilmenee Terminator-elokuvistakin). Tämä voi ilmetä sieppauskertomuksissa, joissa ihminen menettää kykynsä hallita itseään ja joissa hänet alistetaan teknologisesti kehittyneemmän rodun koekaniiniksi.
Ufosalaliittoteorioista
Donald E. Keyhoe oli 1950—1960-luvuilla merkittävin ufotietouden peittelystä puhuva henkilö. Hänen väitteensä saivat tuulta alleen Yhdysvaltain ilmavoimien huonosti toteutetuista ja epäilyttäviltä vaikuttavista ufotutkimuksista. Keyhoen mukaan lentäviä lautasia koskevia tietoja ei voitu paljastaa, koska tämä aiheuttaisi laajaa paniikkia. Hän arveli, että ilmavoimien tutkimusprojektien tarkoitus oli ollut tutkia ufoja ja salata tutkimustulokset mutta antaa myös kansalle hienovaraisia, ufojen avaruudellista alkuperää koskevia vihjeitä ihmiskunnan valmistelemiseksi tähän suureen uutiseen. Keyhoen näkemykset synkkenivät jo 1950-uvun edetessä. Hän alkoi uskoa, että esimerkiksi ilmavoimat, CIA ja FBI olivat Valkoisen talon johdolla jonkinlaisessa salaliitossa. Hän väitti muun muassa, että Robertsonin paneelin myötä annetut ilmavoimien säädökset oli määrätty salaliiton tarkoituksia varten. Keyhoe tulkitsi säädöksissä mainittujen ”UFOjen” tarkoittavan avaruusolentojen aluksia, ei tunnistamattomia lentäviä kohteita.
Perusvision laajasta pahaenteisiä sopimuksia avaruusolentojen ja ihmisten välillä sisältävästä salaliitosta esitti yhdysvaltalainen ufologi Paul Bennewitz 1980-luvun alkuvuosina, ja hän liitti sen myös sieppausteemaan. Bennewitzin mukaan on häijyjä harmaita olentoja, joita hän kutsui EBE:iksi (Extraterrestrial Biological Entities, Maan ulkopuoliset biologiset olennot), ja hyväntahtoisia pitkiä olentoja, joita hän nimitti esimerkiksi pohjoismaalaistyyppisiksi. Bennewitz väitti harmaiden tehneen sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Sopimus salli niiden siepata ihmisiä ja silpoa karjaa vahvistaakseen lajiaan geneettisesti. Harmaat olivat siepanneet tuhansittain ihmisiä ja asentaneet heihin siirrännäisiä, pieniä jäljityslaitteita. Niillä oli myös lupa rakentaa maanalaisia tukikohtia. Yhdysvalloille harmaat lupasivat vastalahjaksi superaseteknologiaa, mutta aseet eivät toimineet. Harmaat olivat kavalia ja jättivät Yhdysvallatkin valloituspyrkimystensä armoille. Ne aikoivat orjuuttaa ihmiset tai käyttää heitä karjana. Bennewitz yritti varoittaa tästä muita ufologeja, ja hänen väitteensä saikin huomiota. Bennewitz päätyi psykiatriseen sairaalaan. Itse asiassa jo varhaiset ufokontaktihenkilöt kuten Adamski ja Menger väittivät, että hyväntahtoisten avaruusolentojen lisäksi on epäystävällisiä olentoja, jotka juonittelevat yhdessä tietyn ihmisjoukon kanssa muun ihmiskunnan päänmenoksi.
Ufosalaliittoväitteisiin liittyy toisinaan kyseenalaisiakin ideologisia sävyjä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen merkittävä salaliittoväitteitä muotoillut Milton William Cooper sanoi vuonna 1989, että ”isonenäharmaat” olivat 1950-luvulla tehneet (edellä kuvatun kaltaisen) sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Harmaiden petollisuus ja sopimuksen pettäminen selvisi kuitenkin pian. ”Isonenäharmaiden” ja Cooperin kirjassaan käyttämän antisemitistisen aineiston on katsottu viittavan hänen juutalaisvastaisuuteensa. Edelleen esimerkiksi ruotsalainen ufologi Sune Hjort esitti antisemitistisiä ja rasistisia ufologisia näkemyksiä ja väitti, että vanhat skandinaaviset jumaluudet, kuten Thor ja Odin, ovat avaruusolentoja. Hjort oli 1940-luvulla ollut mukana ruotsalaisessa natsiliikkeessä.
Länsimaisen esoterian professorin Nicholas Goodrick-Clarken (1953-2012) mukaan äärioikeistolaisessa esoteerisessa alakulttuurissa ufoilla onkin omanlaisensa merkitys.” Jo 1950-luvulla äärioikeistolaisissa piireissä syntyi teorioita siitä, että ufot olivat sodan aikana saksalaisten kehittämää huipputeknologiaa. Pohjoisnavalla, Etelä-Amerikassa ja Antarktiksella katsottiin olevan tukikohtia, joissa ufoaluksia säilytettiin. Esoteeriseen natsismiin kytkeytyivät 1990-luvun alusta ufot ja Maan ulkopuoliset sivilisaatiot. Äärioikeistolaisen salaliittoteoreetikon Jan van Helsingin mukaan saksalaiset olivat olleet yhteydessä Aldebaran aurinkokunnassa sijaitsevaan sivilisaatioon. Natsiesoteerisessa alakulttuurissa on muotoutunut monimutkainen ideologioiden vyyhti, johon kuuluivat yhtä lailla niin temppeliritarit, sumerilaiset myytit, kanavointi, ariosofiset opit kuin ufomytologiakin. Itävaltalainen Jörg Lanz von Liebenfels muotoili 1900-luvun alkupuolella rasistisen rotuopin, ariosofian, jonka mukaan arjalaiset olivat jumalallinen, alempia rotuja vastaan kamppaileva rotu vierailta tähdiltä. Chileläinen diplomaatti ja tunnettu natsiesoteerikko Miguel Serrano uskoi arjalaisen rodun polveutuvan toisen universumin korkeammista olennoista.
Ufosalaliittoteorioiden perusideoita esitettiin jo 1900-luvun alkupuolella, silloin tosin vielä ilman ufon käsitettä. Entinen toimittaja ja normaalitieteen kriitikko Charles Fort spekuloi 1900-luvun alussa, että ihmiskunta oli jonkin avaruusrodun omaisuutta ja että avaruusmuukalaiset kävivät sopivin väliajoin tarkastamassa omaisuutensa. Hän väitti myös, että jokin ryhmä tai kultti, avaruusolentojen omistama ylempi orjajoukko, olisi tiennyt tästä jo pitkään ja ohjailisi muita ihmisiä. Fort jopa kuvasi olentojen alukset kiekkomaisiksi. Jo ennen tätä H. G. Wells oli julkaissut romaaninsa Maailmojen sota (1898), jossa marsilaiset haluavat vallata Maan, koska Mars on kuolemassa. Kun Orson Welles esitti kirjaan pohjautuvan radiokuunnelman Yhdysvalloissa halloweenina 1938, moni pakeni kodistaan uskoen, että marsilaiset todella olivat hyökänneet Maahan.
Nykyisten ufosalaliittokäsitysten mukaan salaliittoon kuuluu valtaa käyttäviä ja korkea-arvoisia jäseniä maailman johtavista hallinnollisista ja kaupallisista tahoista kuten Trilateraalisesta komissiosta (David Rockefellerin aloitteesta 1973 perustettu kansainvälinen poliittis-taloudellinen järjestö) ja YK:sta. Mukana on huipputieteilijöitä ja merkittäviä sotilashenkilöitä. Liitto muodostaa salaisen ”maailmanhallituksen”, ja Bilderberg-kokousten (valikoitujen eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten vaikuttajahenkilöiden 1950-luvulta jatkuneita suljettuja tapaamisia) on epäilty olevan sen keskeinen toimintamuoto. Salainen maailmanhallitus ulottaa lonkeronsa yhteiskunnan jokaiselle alueelle: kauppaan, teollisuuteen, mainontaan, pankkialaan, mediaan ja uskontoon. Koalitio on kaikkialla. Se kuulee ja näkee kaiken, ja sitä on lähes mahdoton paljastaa. Yrittäjiä sabotoidaan tai heidät eliminoidaan. On oletettu, että harmaat humanoidit tai niiden ja ihmisten hybridit haluavat valloittaa Maan esimerkiksi oman planeettansa tuhoutuneisuuden vuoksi. Kuitenkin koska hyväntahtoiset avaruusolennot pyrkivät pelastamaan ihmiskunnan, toivoa on jäljellä. Englantilainen urheilutoimittajana ja vihreän liikkeen kunnallispoliitikkona ollut David Icke (s. 1952) on nykyään värikkäimpiä ja näkyvimpiä ufosalaliiton puolestapuhujia. Hän kertoo saaneensa yhteyden henkimaailmaan vuonna 1990 ja toimineensa kanavoijana ja selvänäkijänä. Icken salaliittoteorian ytimessä on näkemys avaruudellisista lisko-olennoista, jotka ovat historian aikana pyrkineet saamaan planeettamme ja ihmiskunnan hallintaansa. Olennot ovat kotoisin Lohikäärme-tähdistöstä. Muinaisbabylonialaisissa kirjoituksissa heidät on kuvattu jumaluuksina. Olennot ovat vaikuttaneet perinteisten uskontojen, yhteiskunnallisten ja poliittisten järjestelmien sekä tieteiden syntyyn. Icke pitää tätä salaliittoa alkuperäisenä illuminatien salaliittona, ja edellä mainittujen lisäksi siinä on mukana muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto. Historiallinen Illuminati-järjestö oli Baijerissa vuonna 1776 syntynyt salaseura, jonka tarkoitus oli luoda maailmanhallitus ja vapauttaa ihmiset valtion ja kirkon kahleesta.
Ufosieppausten positiivinen tulkinta
Huolimatta ufosieppausten kielteisen tulkinnan korostumisesta 1980-luvulla ja jo ainakin 1970-luvulta lähtien on esiintynyt myös joitakin hengellisiä elementtejä sisältäviä ja henkistä kasvua edistäviä sieppauskertomuksia. Lisäksi jo Adamski, joka välitti henkisesti korkealle kehittyneiden avaruusihmisten sanomaa, piti mahdollisena, että joitakin ihmisiä olisi siepattu ufoihin. Adamski myös havainnoi ufoja ennen kontaktejaan, kuten ufosiepatut usein tekevät ennen sieppaustensa alkamista. Adamskin kertomukset olivat hyvin tunteellisia ja fantasianomaisia samoin kuin monesti ufosieppauskuvaukset. Muistikatkot ovat sieppauksissa tyypillisiä — avaruusmestarit lohduttivat jo Adamskia, että hän muistaisi kokemuksistaan kaiken, kun olisi sen aika. Myös Angelucci koki aikakadon ja muisti kontaktinsa vasta useita kuukausia sen jälkeen. Monien ufosiepattujen tapaan Menger kertoi yhteyskokemustensa alkaneen jo lapsuudessa. Van Tassel väitti ihmisten olevan Maan apinoiden ja venuslaisten ihmisten hybridejä.
Positiivinen ufosieppaustulkinta kiteytyi kuitenkin vasta 1990-luvulla psykiatri John E. Mackin työn tuloksena. Mack julkaisi kaksi merkittävää kirjaa: Ufosieppaukset (1994) ja Passport to the Cosmos (1999). Hän kehitti siepattujen ”potilaidensa” kanssa ufosieppausmyytistä eräänlaisen new age -version. Mackin mukaan siepatut ovat moderneja samaaneja, jotka avaruusolennot ovat valinneet suorittamaan pyhää, jumalallista tehtävää. Voidaan puhua ”ufosieppaushenkisyydestä” (abduction-spirituality) tai eräänlaisesta teknologisesta tai ekosamanismista.
Skenaarion mukaan ihmisen toimet ovat ajaneet Maan ja ihmiskunnan lähes tuhon partaalle. Positiivisiksi kutsutut ufosiepatut ovat erityisen huolissaan paitsi ihmiskunnan sotaisuudesta ja ydinaseista myös ekologisista uhista. Siepattujen tehtävänä on toimia rakkauden, viisauden ja uuden henkisen aikakauden sekä muiden esoteeristen totuuksien välittäjinä. He auttavat suojelemaan ja pelastamaan Maata ja ihmiskuntaa (tai ainakin osaa siitä). Siepatut ovat kertoneet avaruusolennoilla olevan monenlaisia pelastussuunnitelmia maailmanlaajuisten katastrofien varalle. On esitetty, että kyse on ihmiskunnan henkisestä kehityksestä, jota avaruusolennot vauhdittavat jumalallisen suunnitelman mukaisesti muun muassa manipuloimalla ihmistä geneettisesti. Tarkoituksena on luoda katastrofeista selviytymään pystyvä viisaampi ihmiskunta tai sulauttaa ihmislaji avaruusolentojen lajiin. On myös esitetty, että sekä ihmiset että avaruusolennot asuttaisivat katastrofienjälkeistä Maata.
Positiivisiksi kutsutut ufosiepatut katsovat maailmankaikkeuden olevan kaikkiallinen Tietoisuus ja sisältävän lukemattomia näkymättömiä ulottuvuuksia olentoineen. Ihmisen he tulkitsevat olevan osa jumaluutta tai yhtenäistietoisuutta. ”Positiiviset” puhuvat varhaisten ufokontaktihenkilöiden tapaan esimerkiksi ihmisen jälleensyntymästä ja karman laista.
Avaruusolennot paitsi jakavat positiivisille tietoa ja varoituksia myös kouluttavat näitä valittuja pelastustehtäviin. Koulutus on rankka sekä henkisesti että fyysisesti. Usein avaruusolennot pakottavat siepatun katsomaan heitä silmiinsä. Tällä tavoin olennot ottavat siepatun valtaansa. Harmaiden katse tunkeutuu sieluun. Siepatut tuntevat harmaiden tietävän kaikki heidän ajatuksena, eivätkä he pysty salaamaan olennoilta mitään. Sieppausten todellisuuden tajuaminen, väkivaltaiset toimenpiteet, jotka usein kohdistuvat sukupuolielimiin, sekä nöyryytyksen, kauhun ja avuttomuuden kokemukset tuhoavat siepattujen egon. Tällaiset tapahtumat poistavat siepattujen itsekkyyden ja rajoittuneisuuden sekä ravistelevat heidät henkisesti hereille. Toisinaan siepatuille tehdään uskomattomia leikkauksia: siepattujen rintakehä, raajoja ja vatsa on aukaistu, silmät ja aivot on poistettu ja sisäelimiä käsitelty. Sieppausten aikana siepattu saattaa tuntea olevansa kirjaimellisesti kappaleina. Siepattujen elämään tunkeutuminen, pakottaminen ja rajut toimenpiteet ovat siis osa koulutusta sen lisäksi, että toimenpiteet liittyvät ihmisen geneettiseen manipulaatioon ja myös siepattujen parantamistoimiin.
Lisäksi sanotaan, että hybridiohjelman tarkoituksena on ehkä auttaa samalla parantamaan avaruusolentojen omaa lajia. On esitetty, että olennot yrittävät kehittää itselleen syvempää tunne-elämää, joka heiltä puuttuu tai on tuhoutunut. Harmaat ovat siepattujen mukaan vaikuttaneet tunnemaailmaltaan ohuilta. Ne ovat vierastaneet tai pelänneet siepattujen voimakkaita ja aggressiivisia tunteita, kun siepatut yrittävät puolustautua. Muukalaiset eivät ole kyenneet ymmärtämään ihmisen mieltä ja motiiveja.
Siepattuja koulutetaan myös apokalyptisillä sanomilla sekä lohduttomilla visioilla Maan, ihmiskunnan ja avaruusolentojen planeetan tuhoista. erityinen valon elementti. Parantavilla valokokemuksilla on monesti kokoava vaikutus sen jälkeen, kun siepattu on jollakin tavoin hajotettu kappaleiksi. Siepattuja koulutetaan myös mystisillä kokemuksilla. Nämä ovat autuaan onnellisia ja syvästi merkityksellisiä sulautumisia todellisuuteen tai valoon. Siepattu voi myös ihastella ufosta öisen kaupungin valoja tai maapallon haltioittavia luonnonmaisemia. Siepatuille saatetaan lisäksi näyttää heidän entisiä elämiään vaikka muinaisen Egyptin asukkaana.
Ennen koulutuksen myönteisiä seurauksia siepatut traumatisoituvat ja saavat kärsiä erilaisista vaivoista. John Mackin mukaan traumaattisuus esiintyy muun muassa stressaantuneisuutena, maailmankuvan pirstoutumisena, ajoittaisina psykoottisina paniikkioireina, painajaisina, pimeän pelkona ja identiteettiongelmina. Trauma ilmenee myös erikoisina ahdistuksen ja pelon tunteina. Siepattu voi tuntea kummallista pelkoa esimerkiksi hyönteisiä kohtaan sekä kokea vieraantuneisuuden, eristäytyneisyyden, haavoittuvuuden, hyväksikäytetyksi joutumisen ja likaisuuden tunteita. Hänellä voi esiintyä psykoseksuaalisia häiriöitä, ja häntä vaivaavat myös hämmentävät ja elävät välähdyksenomaiset muistikuvat sieppaustapahtumista, kokemukset kadonneesta ajasta ja transsiherkkyys.
Siepattujen fyysisiä oireita ovat esimerkiksi päänsärky, verenvuoto nenästä, korvasta ja/tai peräaukosta, urologiset ja gynekologiset vaivat, voimakas janon tunne, metallin maku suussa, oudot hajuaistimukset ja jopa kehon osittaiset muodonmuutokset. He voivat myös alkaa kärsiä sähköallergiasta ja vaikuttaa tahattomasti sähkölaitteiden toimintaan. Siepattujen ihosta väitetään lisäksi usein löytyvän erikoisia naarmuja, painaumia, pistohaavoja, arpia ja väriaineitakin.
Sieppausten myönteisiä seurauksia ovat laaja-alainen henkinen kasvu, tietoisuuden voimakas älyllis-tunteellinen avautuminen ja todellisuuskuvan uskonnollis-filosofinen syveneminen. Siepatulle paljastuu usein hänen kaksoisidentiteettinsä avaruusolentona ja ihmisenä. Siepatut tajuavat syvän yhteytensä humanoideihin ja sen, että he ovat itsekin jollakin tavoin muukalaisia. He saattavat kuvailla psyykkisesti tai jopa fyysisesti humanoideiksi muuntumisiaan sieppausten yhteydessä. Siepatuista tulee Maan ja ihmiskunnan neuvonantajia, parantajia sekä ihmisen ja luonnon välisen tasapainon ylläpitäjiä. Heille kehittyy erilaisia paranormaaleja kykyjä.
Ufokontakteja ja sieppauksia ei aina voida erottaa selvästi toisistaan. Esimerkiksi siepattujen suhde humanoideihin vaihtelee: toiset ovat vahvasti alisteisessa asemassa sieppaajiinsa nähden ja toiset tasa-arvoisemmassa roolissa. Siepatusta voi myös kehittyä kontaktihenkilö, eli hänen suhteestaan olentoihin muodostuu vapaaehtoinen. Toisaalta ufokontaktihenkilöiden elämänkaareen kuvataan toisinaan liittyvän initiaation kaltaisia testejä ja toimenpiteitä.
Ufokontakti- ja new age -liike sekoittuvat nykyään toisiinsa niin, että niiden edustajia on usein mahdotonta erottaa toisistaan. Esimerkiksi myönteisten ufosieppauskertomusten ja new age -henkisyyden yhtäläisyydet ovat perustavia. Molemmissa tietoisuus ja sen eri ilmenemismuodot kuvaavat parhaiten sitä, miten ihminen ja maailma tulisi nähdä ja tulkita. Kaikessa on kyse Tietoisuudesta, puhutaanpa sitten vaikka juoksulenkistä tai television katselusta. Tietoisuuden — todellisuuden — voi muuttaa henkisten harjoitusten avulla. On olemassa guruja, mestareita, opettajia, jotka ovat henkisesti kehittyneitä ja jotka voivat auttaa muita kokemaan saman erilaisten henkistä tietoa siirtävien toimenpiteiden avulla. Ufosieppauksissa humanoidit edustavat eräänlaisia superguruja, jotka pystyvät muovaamaan tietoisuutta. New agen tapaan ufosieppausperinteessä korostetaan myös yksilöllisyyttä ja sisäistä totuutta. Jokaisen oma kokemus sieppauksestaan ja tulkinta sen merkityksestä on viime kädessä se oikea, jokaisella on oma tiensä.
Ufokontaktiliikkeen ja new age -henkisyyden olennainen ero näyttää olevan, että ufokontaktiliikkeen kannattajat ovat kiinnostuneita nimenomaan ufokontakteista yksilöllisen ja globaalin henkisen muutoksen välineinä. New age -liikkeen kannattaja voi käyttää muutoksen pääasiallisena välineenä esimerkiksi joogaa tai kasvisravintoa.
Ufosieppausten voidaan analysoida olevan ufokontaktien uskottavampi versio. Kontaktikertomukset ovat voimakkaan antropomorfisia, eli avaruusolennot kuvataan ihmisen näköisiksi. Ufokontaktihenkilöt eivät myöskään lainkaan pelkää avaruusolentoja, vaan päinvastoin he kokevat onnellisuutta heidät tavatessaan. Sieppauskertomuksissa toistuvimmin esiintyvät harmaat ovat sen sijaan outoja (joskin niissäkin antropomorfismi on varsin ilmeinen), vieraita, arveluttavia ja tunkeilevia, ja ainakin aluksi siepatut pelkäävät niitä. Siepatut eivät halua tulla siepatuiksi, ja he kokevat voimakkaita itse-epäilyjä, järjen menettämisen kauhua ja kokemustensa todenperäisyyden kyseenalaistamista. Vaikuttaa siltä, että tällaisia elementtejä painottamalla pyritään korostamaan kokijan uskottavuutta. Sieppauskertomukset ovat hienovaraisempia, yksityiskohtaisempia, mutkikkaampia ja joustavampia kuin kontaktitarinat. Niihin liitetään monenlaisia erikoisia tapahtumia, muistoja, elämyksiä, psykologisia ja fyysisisiä oireita sekä erilaisia olentoja, kuten demonisia ja aavemaisia hahmoja ja luonnonhenkiä. Tämä lisää ufosieppausten mystisyyttä ja kiehtovuutta. Sieppausmatkat tapahtuvat toisissa ulottuvuuksissa, ja sieppausten todistusaineisto esitetään monimutkaisena. Se sisältää esimerkiksi keskustelua hypnoosista, tukahdutetuista muistoista, psykologisten traumojen luonteesta, paranormaaleista ilmiöistä sekä tieteen ja todellisuuden käsitteiden luonteesta.
Ufosieppauskertomusten uskontohistoriallinen ja fiktiivinen tausta
Ufosieppausliikkeen keskeiset ideat tulevat kansanuskonnollisista perinteistä ja tieteisfiktiosta. Hopkins ei esimerkiksi noin vain keksinyt sieppausskenaarionsa elementtejä vaan muokkasi vanhoja ideoita tietoisesti tai tiedostamattaan.
Ufosieppausten yhtäläisyydet keijusieppauksiin ovat ilmeiset. Keijut ovat siepanneet ihmisiä, usein lumoamalla humanoidien tavoin. Sekä ufo- että keijusieppaukset sijoittuvat monesti taianomaiseen maailmaan. Ufosieppauksen alettua unenomainen tila jatkuu, ja siepattu matkaa henkikehossa tai tietoisuutena fyysisten esteiden läpi ufoon. Ufon sisusta voi olla kirkkaasti ja ilman näkyviä valaisimia valaistu, ilma sumuinen ja raskas sekä vaikea hengittää, ja ovet aukeavat saumattomiin seiniin. Joskus ufon sisusta laajenee esimerkiksi upeaksi istuntosaliksi, maastoiksi tai värejä loistavaksi metsäksi. Kokija saattaa kuitenkin epäillä, ettei hän ole oikeasti vastaavanlaisessa tilassa vaan kelmeässä ufossa. Humanoidit tuottavat hänelle vain hallusinaatioita. Siepattu kokee epätavallisia tuntemuksia, ja todellisuus tai sen osat saattavat yhtäkkiä vaihtua. Muisti- tai aikakadot ovat tyypillinen vihje käynnistä toisessa maailmassa. Samaten keijumaa on kaapatusta voinut näyttää hyvin kauniilta, ja hän on kokenut suurta onnea, mutta kaikki onkin osoittautunut vain harhaksi. Keijumaa olikin ruma ja karu. Aikakadot ovat toistuva elementti keijukokemuksissa.
Keijujen ja ihmisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen ja lisääntyminen, keijunen ja ihmisten hybridit sekä keijujen pyrkimykset parantaa lajiaan ovat hyvin keskeisiä teemoja keijuperinteissä. Keijut ovat vieneet naisia keijumaahan lisääntyäkseen heidän kanssaan. Keijut ovat tarvinneet ihmisiä lajinsa geneettiseen jalostukseen. Keijujen ja ihmisten välimuotojen on kerrottu olevan terveempiä ja voimakkaampia kuin keijulapset. Hybridejä on voinut syntyä ihmisillekin. Niiden on esimerkiksi sanottu osaavan puhua jo syntymästään lähtien, ja niillä on ollut erikoisia voimia. Keijut ovat niin ikään vaihtaneet sairaalloisia lapsiaan ja keijuvanhuksia ihmislapsiin (kuten suomalaisessa kansanuskossa maahiset).
Toisaalta keijut ovat humanoidien tavoin suojelleet ja parantaneet ihmisiä ja opettaneet heille esimerkiksi parantajan, puusepän ja muusikon taitoja. On myös sanottu, että keijut sieppaavat mieluummin ihmisiä, jotka eivät ole raakoja, tekopyhiä, ahnaita ja riitaisia vaan parantajia tai muusikoita. Keijut ovat opettaneet ihmisille moraalia. Onnettomuuksin rankaisevien keijujen on tulkittu olevan moraalinvartijoita, jotka muistuttavat ylpeyden ja epärehellisyyden vääryydestä.
Ylipäänsä kaappausnarratiivit ja vierailut kaukaisissa, maan alaisissa tai korkeuksissa sijaitsevissa toisissa maailmoissa ovat tavanomaisia uskonnollisia teemoja. Esimerkiksi Zeuksen kerrotaan vieneen kuolevaisia mukanaan. Raamatussa Jumala ottaa profeettoja mukaansa taivaisiin. Jumalien pojat yhtyvät ihmisten tyttärien kanssa ja saavat jälkeläisiä. Jeesus on eräänlainen Jumalan ja ihmisen hybridi, Marian synnyttämä Jumalan poika. Paholaiset ja noidat ovat siepanneet ihmisiä ja kiduttaneet heitä. Noidat ovat muun muassa kovertaneet uhrejaan terävin välinein sekä paritelleet ihmisten kanssa. Seksuaalisesti ahnaat miespuoliset incubus- ja naispuoliset succubus-demonit kiusasivat kristittyjä keskiajalla heidän makuukammareissaan.
Tunnettuja vanhoja uskonnollisia aiheita ovat myös siirtymäriitit, initiaatiot sekä kääntymis- ja tuomioelämykset. Tällaisiin on ufosieppausten tavoin liittynyt voimakasta kipua, seksuaalisia elämyksiä ja vaikeaa hengellistä kasvua. Vastaavaa ekstaattista uskonnollista kokemista tapahtuu esimerkiksi siperialaisessa samanismissa. Samaanit ovat yhteisönsä parantajia ja hengellisiä auktoriteetteja, joiden ensisijainen tehtävä on parantaa, ehkäistä rituaalisesti yhteisöä uhkaavia kriisejä sekä ylläpitää tämän- ja tuonpuoleisen välistä tasapainoa.
Samaanikokelas käy läpi kiduttavan initiaation. Hän ei valitse osaansa, vaan henget valitsevat sopivan henkilön, ja tämä ei-vapaaehtoisuus tukee samaanin arvovaltaa. Kokelas muokataan henkisesti ja fyysisesti brutaalein toimenpitein esimerkiksi takomalla, leikkelemällä, paloittelemalla ja sitten kokoamalla hänet uudelleen. Kuvataan jopa aivojen ja silmien repimistä pois. Kokelas vastustelee osaansa rankkojen psykofyysisten ilmiöiden eli ”samanistisen sairauden” vuoksi. Ilmiöitä ovat voimattomuus, päänsärky, kehon hillitön tärinä ja jopa verenvuoto otsalta. Samaanikokelaan kehoon saatetaan asentaa kristalleja erikoisten voimien tuottamiseksi (vrt. ufosiepattujen implantit). Inuiittien samaaniperinteessä kerrotaan hengestä, joka menee kokelaan sisään ja täyttää hänet valolla. Tämän jälkeen kokelas näkee pimeässä, ihmisten sieluun ja voi ennustaa tulevaa. Henget paljastavat hyväksytylle kokelaalle hänen todellisen alkuperänsä ja hän saa mahtavia kykyjä.
Vanhasta fiktiosta ja 1950-luvun ufoelokuvista löytyy myös useita nyttemmin ufosieppauksissa esiintyviä elementtejä. H. G. Wellsin romaanissa Maailmojen sota (1898) marsilaiset kuvataan heikkorakenteisiksi ja näivettyneiksi, karvattomiksi sekä isopäisiksi, mikä antaa jo mallia harmaalle sieppaavalle humanoidille. Lisäksi jo siinä Maa joutuu avaruusolentojen hyökkäyksen ja valloittamisen kohteeksi, koska Mars on kuolemassa. Myös Percival Lowell antoi 1900-luvun alkupuolella aineksia avaruusolentojen kuolevan planeetan teemalle. Hän väitti, että ”Marsin kanavat” (jotka italialainen G. V. Schiaparelli oli ensin ”havainnut”) olivat kastelujärjestelmä, jossa virtasivat kuolevan planeetan viimeiset vesivarat. Niin ikään 1930—1940-lukujen pulp-julkaisuissa kuvattiin monesti kaljuja, isopäisiä ja mulkosilmäisiä hirviöitä.
Samankaltaista avaruusolentotyyppiä toistivat useat 1950-luvun ufoelokuvat. Muukalaisille kuvattiin mulkosilmät tai ne esitettiin iso- ja päärynäpäisiksi, kaljuksi, vino- ja isosilmäisiksi ja pienikokoisiksikin. Televisiosarjoissa Hämärän rajamailla (1959—1964) ja Äärirajoilla (1963—1965) esiintyi kuperapäisiä avaruusolentoja. Star Trek -sarjassa näytettiin 1960-luvun loppupuolella hauraita, pienikokoisia, harmaita, iso- ja kaljupäisiä olentoja, jotka kykenivät kontrolloimaan ihmismieltä telepaattisesti harhanäyin.
Ihmisten sieppaaminen on keskeinen teema jo 1950-luvun ufoelokuvissa (vaikkakin tosikertomuksina esitetyt yhteydet avaruusolentoihin kuvattiinkin 1950-luvulla vapaaehtoisina ja rakastavina), ja niissä esiintyy monia sittemmin ufosieppauskertomuksissa kuvattuja piirteitä. Elokuvassa Tappajat avaruudesta (1953) tohtori Douglas Martin joutuu lento-onnettomuuden takia sairaalaan. Hänellä on rinnassaan outo arpi. Totuusseerumin vaikutuksen alaisena hän kertoo Astron Deltalta tulleiden muukalaisten siepanneen hänet ja vieneen maanalaiseen luolastotukikohtaansa. Olennot herättävät Martinin eloon tekemällä hänelle ihmeellisen leikkauksen. Herättyään Martin näkee sydämensä asetettuna roikkumaan yläpuolelleen. Johtajaolento näyttää Martinille telepaattisesti maisemia muukalaisten tuhoutuneesta planeetasta. Olento paljastaa, että he tulevat valtaamaan Maan ja hävittämään ihmiset. Olento hypnotisoi Martinille muistinmenetyksen ja ohjelmoi hänet tekemään sabotaasin. Martin pakenee sairaalasta ja tuhoaa olentojen tukikohdan. Elokuvassa Avaruuden pirut (1953) avaruusolennot asentavat isolla mekaanisella neulalla siepattujen aivoihin siirrännäisiä niskan kautta kontrolloidakseen heitä ja sabotoidakseen ydinasekokeita.
Elokuvassa I Married a Monster from Outer Space (1958) avaruusolennot yrittävät tuottaa heidän ja ihmisten hybridejä. Planeetaltaan pelastuneet miespuoliset olennot pyrkivät ratkaisemaan, miten muokata ihmisnaisten kromosomeja siten, että olennot voisivat saada lapsia naisten kanssa. Lisäksi elokuvassa Tuntematon maailma (1955) sankarikaksikko ydinfyysikko Cal Meacham tohtori Ruth Adams siepataan pienkoneessaan vetosäteellä ufoon. Useissa 1950-luvun ufoelokuvissa avaruusolennot kuvataan tunteettomiksi. Avaruusolentojen tunnekyvyttömyys ylikorostuneen älyn kustannuksella on tieteistarinoissa tavallinen piirre. Elokuvassa Mantshurian kandidaatti (1962) joukko miehiä siepataan outoon lentoalukseen ja viedään kaukaiseen paikkaan. Palattuaan he alkavat nähdä kummallisia unia tapahtumista. Elokuvan päähenkilö on muutettu sieppaajien sätkynukeksi ja hänelle on ohjelmoitu peitemuistoja.
Steven Spielbergin elokuva Kolmannen asteen yhteys (1977) siivitti harmaan humanoidin vakiintumista sieppaavaksi humanoidityypiksi. Elokuvan loppukohtauksessa valtavasta ufosta astelee aikaisemmin siepattuja, hyvinvoivia ihmisiä. Luukku aukeaa toistamiseen, taas valoa tulvahtaen. Sieltä tulee pitkä, hyvin hoikka, isopäinen, suuri- ja vinosilmäinen avaruusolento ja sitten noin kaksikymmentä pientä humanoidia (näyttelijät ovat lapsia). Ne ovat hoikkia, isopäisiä ja ihonväriltään vaaleanharmaita, ja niillä on suuret, vinot, tummat silmät. Elokuvassa harmaat humanoidit kuvataan hyväntahtoisiksi korkeammiksi olennoiksi. Niillä ja ihmisillä on syvä yhteys, joka vetää ihmisiä olentojen puoleen. Humanoidit sieppaavat ihmisiä, mutta sieppaukset ovat onnellisia ja merkityksellisiä tapahtumia. Elokuvan lopussa muodostuu joukko vapaaehtoisia kontaktihenkilöitä. Elokuvassa ymmärrettiin ufokontaktien tunteellinen sanoma, ihmeen tunne, ja se esitettiin sieppausteemalla harmaiden humanoidien toimiessa sieppaajina.
Lopuksi
Esimerkiksi Christopher Partridge on painottanut, että spiritualistisista vaikutteistaan (kuten transsissa matkaamisen teemastaan) huolimatta ufokontaktiliikkeen maailmankuva näyttää olennaisesti olevan versio populaareista teosofisista opeista. Ideat panteistisesta jumaluudesta, todellisuuden ”värähtelytasoista”, henkistä evoluutiotamme edistävistä ylevistä avaruusolennoista, intergalaktisesta veljeydestä (teosofiassa universaali veljeys), ihmisen jälleensyntymästä ja karman laista periytyvät teosofiasta. Samoin teosofiasta periytyy ajatus, että korkeat olennot ovat luoneet ihmisen ja että uskonnot saivat alkunsa ihmisten alettua palvoa olentoja jumalinaan, ja kriittinen asenne kristinuskoon. Edelleen itämaisen hengellisyyden korostaminen uskonnon ja tieteen korkeimpana muotona on teosofista perua, kuten myös idea teknologiasta, jota voidaan hallita vain riittävän kehittynein henkisin kyvyin. Niin ikään viestien ”kanavoiminen” korkealle kehittyneiltä olennoilta — ei kuolleilta, kuten spiritualismissa — juontuu teosofiasta. Ufoyhteyskertomusten taustalla ovat myös moninainen kansanuskonnollinen kokemusmaailma sekä ufoaiheinen ja muu tieteisfiktio.
Nykyään ufokontaktiliike niveltyy monin osin new age -henkisyyteen ja päinvastoin. Toisaalta ufokontaktiliike on new age -perinteen yksi merkittävä taustatekijä. Jo esimerkiksi Adamski painotti jokaisen yksilöllistä vastuuta globaalin rauhan ja tasapainon ja Vesimiehen ajan saavuttamisessa. Nykyisen new age -ajattelun tapaan 1950-luvun ufokontaktiliikkeessä puhuttiin myös yksilöllisestä vastuusta uuden ajan saavuttamisessa, Maan pyhyydestä ja ekologisista uhista.
Vaikka ufokontaktiliike on ilmiluonteeltaan esoteerinen ja vaikka sen edustajat usein voimakkaasti arvostelevat kristinuskoa, itse asiassa liike näyttää olevan ytimeltään varsin kristillispohjainen. Liikkeen kannattajat olettavat, että henkinen tai hengellinen tekijä (kuten avaruussivilisaatio) on luonut ihmisen ja että ihmiskuntaa koskee kosminen pelastussuunnitelma. Ratkaisevana seikkana pidetään ihmisen vapaata tahtoa viisastua, josta pelastuminen on lopulta kiinni. Ennen pelastusta odotetaan tapahtuvaksi suuria katastrofeja ja apokalyptisiä aikoja. Näin ovat ”valitut” eli ufokontaktihenkilöt ja -siepatut profeetallisesti ennustaneet. Ufokontaktiliikkeessä pelätään salakavalia, demonisia salaliittoja ja niiden tuhoisia seurauksia ihmiskunnalle.
Avaruusolennot muistuttavat olemukseltaan ja käytökseltään enkeleitä, kristillistä jumalaa ja Jeesusta. Ne kuvataan hyväntahtoisiksi ja usein valo-olennoiksi. Ne välittävät ihmisistä syvästi, antavat moraalisia sanomia, opettavat, parantavat ja suojelevat kontaktihenkilöitä ja siepattuja. Avaruusolennot vievät heitä aluksillaan ylös taivasiin, avaruuteen. Olentojen opetus on keskeisesti lähimmäisenrakkauden sanomaa. Toisaalta monissa ufosieppauksissa humanoidit ovat kuin uhrejaan kiduttavia epäinhimillisiä paholaisia.
Sosiologisesti katsoen ufokontaktiliike on yleisesti ottaen modernin tieteellis-teknisen ajan ilmentymää sekä muunnosta vanhemmasta esoteriasta ja esoteerisesta kontaktiperinteestä. Se on ollut muun muassa myös eräänlainen tapa käsitellä sodan traumoja, ydinsodan pelkoja ja toiveita paremmasta huomisesta. Partridgen mukaan ufoperinteen eräs keskeinen piirre on ”uudelleen lumous” (re-enchantment). Modernissa länsimaisessa rationaalista ajattelua painottavassa kulttuurissa luonto katsotaan perustaltaan elottomaksi. Kosmos on riisuttu yliluonnollisen ja lumouksen elementeistä. Ufokontaktiliikkeessä maailmankaikkeus nähdään ja koetaan lumovoimaisena, ihmeellisenä ja elävänä. Tämän ”uudelleen lumoutumisen”? keskeisenä innoittajana ovat erilaiset ufoihin liittyvät tieteellis-tekniset spekulaatiot ja tunnepitoiset kokemukset, joilla kosmokselle luodaan pyhää sisältöä ja merkitystä.
Huhtikuussa 1952 Amerikan suosituin aikakauslehti LIFE julkaisi erittäin suositun numeron, jonka kannessa oli Marilyn Monroe, artikkelin nimeltä ”Have We Visitors from Space?”. Siinä kirjoittajat väittivät, että puhuttuaan ilmavoimien korkeiden upseerien kanssa he saattoivat luottavaisin mielin julistaa, että vuodesta 1947 lähtien usein nähdyt lentävät lautaset eivät olleet näky eikä luonnonilmiö, eivätkä ne olleet ilmapalloja tai amerikkalaisten tai venäläisten suunnittelemia ihmisen rakentamia lentokoneita, joten ainoa järkevä johtopäätös oli Maan ulkopuoliset vierailijat. Tämä artikkeli yllätti kapteeni Edward Ruppeltin, joka oli saanut tehtäväkseen johtaa Project Blue Bookia, ilmavoimien UFO-tutkimuksen jatkotutkimusta Project Grudgen lakkauttamisen jälkeen. Ilmavoimat oli määrännyt Ruppeltin pitämään UFO-teoriat kutakuinkin salassa etsimällä mahdollisimman monille raporteille maallisia selityksiä ja jättämällä mainostamatta niitä, jotka osoittautuivat vaikeammin selitettäviksi. Siksi ei ollut kovin järkevää, että ilmavoimat rohkaisivat Amerikan suurinta aikakauslehteä lietsomaan lentävien lautasten maniaa, kuten Life-artikkeli varmasti teki, ja se sai aikaan UFO-raporttien tulvan, jonka kanssa Ruppeltin ja Blue Bookin oli kamppailtava.
Mutta ehkä se ei johtunutkaan ilmavoimista, sillä oli hyvin tiedossa, että Henry Luce, aikakauslehtimagnaatti, joka veti naruista LIFE-julkaisussa, oli ulkoministeri John Foster Dullesin ja hänen veljensä Allen Dullesin, CIA:n ensimmäisen johtajan, läheinen ystävä. Ehkä siis oli meneillään jokin virastojen välinen kikkailu, josta Ruppelt ei ollut tietoinen. Epäilyt siitä, että hän ei ollut perillä asioista, vahvistuivat heinäkuussa samana vuonna, kun Ruppelt, joka oli työmatkalla Washingtonissa, otti sanomalehden käteensä ja huomasi, että pari päivää aiemmin maan pääkaupungin yllä oli esiintynyt dramaattinen UFO-tapaus! Lehtien mukaan 19. ja 20. heinäkuuta lennonjohdon tutkissa näkyi lukuisia kohteita, joista yksikään ei noudattanut vakiintuneita lentoreittejä ja joista osa näytti kykenevän radikaaleihin, tavallisista lentokoneista poikkeaviin manöövereihin. Jotkin näistä tutkapisteistä osuivat jopa samaan aikaan kuin näköhavainnot tulipalloista, joilla oli pyrstö, joista joitakin pidettiin meteoreina, mutta joiden toiset kuvailivat leijuvan ja muuttavan suuntaa.
Kun suihkukoneet oli lähetetty puolustamaan pääkaupunkia suvereeniin ilmatilaan tunkeutumiselta, esineitä ei enää näkynyt missään. Ruppelt kirjoittaa olleensa hämmästynyt siitä, ettei kukaan ollut vaivautunut ilmoittamaan asiasta hänelle, ilmavoimien UFO-tutkimusprojektin johtajalle, ja kun toimittajat pyysivät häneltä kommenttia, hänellä ei ollut mitään tarjottavaa, mikä johti uusiin otsikoihin, kuten ”Ilmavoimat ei puhu”. Ruppelt, joka oli päättänyt tehdä työnsä, pyysi henkilökunnan autoa lähteäkseen haastattelemaan tutkamiehiä ja silminnäkijöitä, mutta hänelle kerrottiin, ettei autoa ollut saatavilla, ja lisäksi hänelle ilmoitettiin, ettei hän voinut maksaa vuokrausta. Sen sijaan hänet ohjattiin menemään bussilla, mutta Ruppelt ei tuntenut DC:n julkista liikennettä, ja hänen oli maksettava taksi päivärahastaan, joka oli majoituksen ja aterioiden jälkeen loppunut kesken. Näin ollen hänen pyrkimyksensä tutkia asiaa pidemmälle kariutuivat, ja hän päätyi lähtemään Ohiosta Blue Bookin päämajaan Wright-Pattersonin lentotukikohtaan. Muutamaa päivää myöhemmin UFOjen ylilennot alkoivat jälleen, ja reittilentoyhtiöiden lentäjät ja lentoemännät, lennonjohtotornien henkilökunta ja Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjät havaitsivat taivaalla valoja, jotka vastasivat outoja tutkapilkkuja. Mielenkiintoista oli, että silminnäkijöiden raportteihin liittyi ristiriitaisia raportteja muilta samassa lentokoneessa tai samoissa lennonjohtotorneissa olleilta henkilöiltä, jotka eivät olleet nähneet mitään.
Ilmavoimien virallinen selitys oli kahtaanlainen. Tutkapilkkujen virheet johtuivat yksinkertaisesti oudosta säästä, sillä DC:n yllä oli tuona heinäkuussa ollut inversiolämpötiloja. Mitä tulee näköhavaintoihin, ne olivat olleet tähtiä ja kaupungin valoja, jotka oli tunnistettu virheellisesti lentäjän huimauksen vuoksi, kuten Foo-hävittäjät ennen niitä. Entä havainto maasta? No, ne olivat tietenkin vain tähdenlentoja. Monet halveksivat tätä selitystä, joka perustui lukuisten virheiden yhteisvaikutukseen ja jota vahvistettiin ajatuksella, että tilanne oli saanut alkunsa joukkohysteriasta. Kapteeni Ruppelt ei kuitenkaan uskonut ilmavoimien selitystä toisesta syystä. Muistelmiensa mukaan hän oli muutamaa päivää ennen Washingtonin ylilentoja puhunut erään viraston tiedemiehen kanssa, jota hän ei suostunut nimeämään. Tämä yhteyshenkilö muka varoitti häntä tulevasta tapahtumasta ja ennusti: ”Tulossa on kaikkien UFO-havaintojen kantaisä. Havainto tapahtuu Washingtonissa tai New Yorkissa… luultavasti Washingtonissa”.
*
Vähän ennen kuin julkaisin tämän sarjan ensimmäisen osan, Pentagonin UFO-raportin salaamaton versio julkaistiin vihdoin, ja se oli pitkälti sitä, mitä odotettiin. Itse asiassa se oli hämmästyttävän samanlainen kuin kenraali Nathan Twiningin syyskuussa 1947 laatima muistio, jossa UFOjen olemassaolon myöntänyt Twining esitti, että jotkut niistä voivat olla luonnonilmiöitä, kuten meteoreja, mutta että toiset näyttävät osoittavan ohjailukykyä ja olevan väistöliikkeitä, ja ehdotti, että ne voivat olla amerikkalaisia huippusalaisia lentokoneita tai että Neuvostoliiton kaltainen vastustaja oli kehittänyt poikkeuksellisen kehittyneen käyttövoimateknologian. Nyt on kulunut 74 vuotta, eikä paljon ole muuttunut, paitsi se, että saamme sen julkisuuteen suoraan kansallisen tiedustelupalvelun johtajan toimistosta.
Tässä alustavassa raportissa, joka on kuitenkin vain julkinen versio kongressille esitettävästä raportista, joka sisältää oletettavasti paljon yksityiskohtaisempia tietoja, esitetään viisi ”selityskategoriaa”: ”lentävät roskat” kuten ”suuri tyhjä ilmapallo”, johon viitataan monesti selityksenä UFOille; ”Ilmakehän luonnonilmiöt”, kuten vanha meteoriittiselitys; ”Yhdysvaltojen kehitysohjelmat”, ”ulkomaisten vihollisten järjestelmät”; ja ET-hypoteesin vauhdittamiseksi ”muu”-kategoria, jonka mukaan UFO-havainnot voivat johtua mistä tahansa, myös avaruusolennoista. Näistä havainnoista ei näytä olevan pulaa; he keskittyvät vain sotilaslentäjien raportteihin vuosien 2004 ja 2021 väliseltä ajalta ja laskevat niitä olevan 144 ja toteavat, että 80 näistä ”rekisteröitiin useilla eri sensoreilla”, mukaan lukien tutka-, infrapuna- ja asehakujärjestelmät. Näistä 18:lla näytti olevan ”epätavallisia liikeratoja tai lento-ominaisuuksia”, vaikka he varoittavatkin, että ”nämä havainnot voivat olla seurausta anturivirheistä, harhautuksesta tai havainnoitsijan virheellisestä havainnosta”.
Tätä raporttia koskevat otsikot ovat olleet jokseenkin harhaanjohtavia, ja niissä on keskitytty siihen, että raportti ei sulje pois esineiden muukalaisperäisyyttä, mikä on teknisesti totta, mutta vain siinä mielessä, että raportissa ei edes nimenomaisesti käsitelty tätä mahdollisuutta, ja että raportissa väitetään, etteivät ne ole amerikkalaisia aluksia, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Yhdysvaltain hallituksen tai yksityisen teollisuuden kehitysohjelmat on yksi selitysluokista, ja tätä laajentaen raportissa todetaan, että he eivät pystyneet vahvistamaan tätä, mutta sanotaan silti nimenomaisesti, että ”UAP-havainnot voivat johtua” tällaisista amerikkalaisista ohjelmista. Mitä tässä siis tapahtuu? Onko hallitus todella niin avuton tarkastamaan omia ohjelmiaan, että se ei ole lähes 75 vuoden aikana pystynyt selvittämään, lentääkö jokin sen omista virastoista tai ilmailu- ja avaruusalan yrityksistä salaa erittäin kehittyneitä aluksia? Vai salaileeko se tietoja, tai vielä enemmän, antaako se harhaanjohtavia lausuntoja väittämällä, että se on tietämätön ja kyvytön vahvistamaan tällaisten hankkeiden olemassaoloa?
Raportissa näyttää kuitenkin olevan ainakin yksi vahvistettavissa oleva valhe. Syyskuussa 1951 sekä tutkaoperaattoreiden että lentäjien havainto tunnistamattomasta esineestä Fort Monmouthin tukikohdan yllä johti Project Blue Bookin perustamiseen… ja ilmavoimien ohjeeseen, JANAP 146(B), jossa määrätään kaikki asevoimien jäsenet ilmoittamaan UFO-havainnoista lähimmälle sotilastukikohdalle, ilmapuolustuksen komentokeskukselle ja puolustusministerille ja jossa määrätään, että näiden havaintojen vuotamisesta lehdistölle voidaan määrätä 10 000 dollarin sakko ja jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus. Tuoreessa raportissa kuitenkin väitetään, että ”mitään standardoitua raportointimekanismia ei ollut olemassa, kunnes laivasto perusti sellaisen maaliskuussa 2019” ja että ”ilmavoimat otti tämän jälkeen kyseisen mekanismin käyttöön marraskuussa 2020”. Ehkä luen väärin, ja aiempi raportointiprotokolla oli jäänyt pois käytöstä tai se ei ollut koskaan yhtä jäsennelty ja virallinen kuin äskettäin käyttöön otettu, mutta tämä vaikuttaa tosiaan epärehelliseltä, ikään kuin Yhdysvaltain hallitus olisi vasta hiljattain kuullut UFOista ja alkanut tutkia niitä kunnolla vasta pari vuotta sitten, vaikka historia osoittaa meille, että he ovat tarkastelleet havaintoja tarkkaan alusta asti.
Pentagonin 2021 UFO-raportti, jonka voi lukea täältä.
Aivan kuten tämä 2021 UFO-raportti vihjaa — olipa se sitten vilpitöntä tai ei — siihen, että Kiina tai Venäjä on saattanut kehittää epätavalliset alukset, joita on nähty viimeisten 16 vuoden aikana, niin myös vuonna 1952 Washingtonin UFO-lentueiden jälkeen kylmän sodan pelko johti siihen, että epäilyt kohdistuivat luonnollisesti Neuvostoliittoon. Ajatus siitä, että vihollisen lentokoneet olisivat saattaneet juuri ja juuri onnistuneet läpäisemään ilmapuolustuksen ja lähestymään Valkoisen talon iskuetäisyydelle, johti välittömästi siihen, että CIA käynnisti oman UFO-tutkimuksensa kuukausi Washingtonin havaintojen jälkeen. Käytettävissä olevat tiedot heidän salaisista kokouksistaan Wright Pattersonin ilmavoimien tukikohdassa Air Technical Intelligence Centerin viranomaisten kanssa osoittavat, että he tutkivat ensin sitä mahdollisuutta, että Washingtonin yläpuolella havaitut kohteet olisivat olleet salainen amerikkalainen hanke, mutta koska he olivat itse perehtyneet joihinkin kehitteillä olleisiin edistyneimpiin vakoilulentokoneisiin, kuten U-2:een, he uskoivat, etteivät alukset olleet amerikkalaisia. Jos ilmavoimat olisi kehittänyt tätä huippusalaista teknologiaa, miksi ne olisivat ottaneet riskin lentää niitä pääkaupungin yllä tietäen, että niiden omat suihkukoneet lähetettäisiin kohtaamaan ne ja mahdollisesti ampumaan ne pois taivaalta?
Ongelmana oli, että venäläisten ei myöskään ollut kovin järkevää lentää niin arvokkaita leluja suoraan pääkaupunkimme yllä. Se olisi ollut riskialtista, ja vaikka tällaisen operaation avulla saatava tiedustelutieto olisikin sen arvoista, että kehittynyttä teknologiaa saatettaisiin menettää vastustajalle, joka tekisi siitä välittömästi käänteisvalmistuksen, kohteiden lentoreitit Washingtonin yllä eivät olleet järkeviä tiedustelulennon kannalta. Yksi ehdotus oli, että ne olivat olleet venäläisiä ilmapalloja, jotka oli lähetetty yksinkertaisesti keräämään tietoa siitä, millaista ilmavoimien vastaiskua vihollisen lentokoneet voisivat odottaa, mutta ilmapallot eivät selittäisi joidenkin silminnäkijöiden ja tutkamiesten raportoimia nopeuksia ja väistöliikkeitä. Lopulta CIA:n tutkimuksissa päädyttiin siihen, että psykologisen sodankäynnin harjoittaminen oli yksi syy ottaa riski tällaisesta ylilennosta kokeellisilla edistyksellisillä lentokoneilla. He huomauttivat, kuinka kummallista oli, että venäläiset tiedotusvälineet eivät olleet kertaakaan maininneet UFO-havaintoja, eivät edes pilkanneet amerikkalaisia lautasaaltoja, ja ehdottivat, että koko ilmiö saattaisi olla suunniteltu yksinkertaisesti yleisen paniikin ja joukkohysterian edistämiseksi, jotta aidon hyökkäyksen sattuessa ilmavoimien vastatoimet hidastuisivat ja hämmentyisivät, koska varottaisiin vääriä hälytyksiä.
Jotta tämä teoria olisi totta, että venäläiset olisivat lähettäneet UFOja mitatakseen puolustustamme ja/tai lietsoakseen UFO-maniaa omiin tarkoituksiinsa, he olisivat tarvinneet kehittynyttä avaruusteknologiaa, joka kykenee suureen nopeuteen ja ohjattavuuteen… vai olisivatko? Erään vuosia myöhemmin esiin tulleen teorian mukaan Washingtonin läpimurron olisivat aiheuttaneet elektroniset vastatoimet, eivät varsinaiset alukset. Elektronisia vastatoimia eli ECM-menetelmiä oli käytetty vuodesta 1945 lähtien, ja ne olivat heijastavia alumiinisia sirpaleita, jotka levitettiin hämmentämään vihollisen tutkaa väärillä lukemilla, ja ne kehittyivät siitä varsinaiseen tutkahäirintätekniikkaan. Käsityksen, jonka mukaan ECM oli johtanut vääriin lukemiin Washingtonin yllä heinäkuussa 1952, takana oli Leon Davidson, jonka tausta vahvistaa hänen uskottavuuttaan. Valmistuessaan tekniikan tohtoriksi Columbian yliopistosta hänet oli valittu Manhattan-projektiin, ja sen jälkeen hän oli toiminut Los Alamosin laboratorioissa valvovana insinöörinä.
Kuten Davidson selitti vuonna 1959 aiheesta kirjoittamassaan esseessä, Yhdysvaltain ilmavoimilla oli vuodesta 1950 lähtien ollut mahdollisuus muuttaa vihollisen tutkapalautteita käyttämällä laitetta, joka sieppasi, muokkasi ja vahvisti tutkaimpulsseja ja lähetti ne takaisin näyttämään epätarkkaa suuntaa, etäisyyttä ja nopeutta. Hän kuvailee, että armeija käyttää laajalti teknologiaa, jolla tuotetaan niin sanottuja ”hurjastelevia haamuja” eli tutkalaukauksia, jotka eivät vastaa todellisia lentokoneita. Vain pari vuotta ennen kuin Davidson kirjoitti esseensä, Aviation Research and Development -lehti julkaisi jutun, jossa kerrottiin juuri tämänkaltaisen ECM-teknologian tulosta julkiseen ilmailuteollisuuteen, ja sitä myytiin ja käytettiin tutkaoperaattoreiden kouluttamiseen. Sittemmin on paljastettu, että 1960-luvun alussa amerikkalaiset lentäjät tunkeutuivat Project Palladiumin puitteissa tarkoituksellisesti Venäjän ilmatilaan kerätäkseen tietoja, aivan kuten jotkut uskoivat venäläisten tehneen pääkaupungin yllä vuonna 1952, ja he käyttivät strategisesti tätä tutkaa manipuloivaa ECM-teknologiaa. Mielenkiintoista on, että äskettäin julkaistussa UFO-raportissa annetaan viitteitä siitä, että tämä saattaa olla edelleen käyttökelpoinen selitys UAP:ille, kun siinä myönnetään, että osa UAP:n epätavallisista lento-ominaisuuksista saattaa johtua ”huijauksesta” tai ”allekirjoitusten hallinnasta”. Mutta toisin kuin CIA, Leon Davidson ei liittänyt näitä hurjastelevia aaveita Venäjään. Pikemminkin Davidson päätteli: ”Vuodesta 1951 lähtien CIA on aiheuttanut tai sponsoroinut lautashavaintoja omiin tarkoituksiinsa… [ECM:n sotilaallisella käytöllä salaiseksi luokitellulla tavalla, jota mukana olleet tutkahavainnoitsijat eivät tienneet”.
Mutta miksi? Miksi CIA haluaisi aikaansaada UFO-havaintoja? Vaikka CIA olisi salannut tietoja tällaisista operaatioista ATIC:n kanssa vuonna 1952 pitämissään kokouksissa ja halunnut kääntää epäilyt tällaisesta psykologisesta operaatiosta venäläisten syyksi, heidän perustelunsa vaikuttaa järkevältä. Mitä hyötyä olisi luoda joukkohysteriaa, joka saattaisi heikentää kykyämme vastata todelliseen uhkaan? Mielenkiintoista on, että tutkimustensa jälkeen CIA järjesti salaisen tiedepaneelin, jonka tehtävänä oli punnita aihetta tarkemmin. Tämä kokous, jota kutsuttiin ”Robertson-paneeliksi” sen puheenjohtajana toimineen asiantuntijan, Pentagonin asejärjestelmien arviointiryhmän johtajan, tohtori Howard Percy Robertsonin mukaan, koostui tähtitieteilijöistä, tutka-asiantuntijoista, rakettitutkijoista ja ydinfyysikoista. Vaikka he totesivat, että UFOt olivat pelkkiä näköhavaintoja ja sensoripoikkeamia, he tunnustivat UFO-paniikin uhan ja suosittelivat sotilashenkilöstön kouluttamista tunnistamaan UFOiksi usein luultuja ilmiöitä. Lisäksi he suosittelivat kampanjaa mahdollisimman monen havainnon kumoamiseksi, ja tämä tehtävä kuului Ruppeltin Project Blue Bookille.
Lopuksi, ja mikä on ehkä tärkeintä tutkimuksemme kannalta, he suosittelivat, että UFO-harrastajien siviiliorganisaatioita seurattaisiin tarkoin, sillä ne voisivat vaikuttaa vastuuttomasti yleiseen ajatteluun UFOista ja niitä voitaisiin käyttää ”kumouksellisiin tarkoituksiin”. Tämä viimeinen suositus näyttää kuitenkin olleen ennakoitavissa, ja oli ehdotettu, että ehkä yksi tapa valvoa UFO-ryhmiä olisi lavastaa UFO-havaintoja ja tutkia niistä saatuja silminnäkijäkertomuksia ja yleisön reaktioita. Päiviä ennen Robertsonin paneelin kokousta kapteeni Ruppelt sai muistion tohtori Howard Crossilta, joka oli tiedemies, joka työskenteli yksityisessä tutkimuslaitoksessa, jonka tehtävänä oli analysoida UFO-tietoja koodinimellä Project Stork. Cook ehdotti ”valvottua koetta”, jossa ”erityyppistä ilmatilannetoimintaa olisi suunniteltava salaa ja tarkoituksellisesti”, jotta voitaisiin seurata ”tavallisten siviilitarkkailijoiden raporttien tasaista virtausta sotilaallisten ja muiden virallisten tarkkailijoiden raporttien lisäksi”, jotka niin ikään pidettäisiin pimennossa operaatiosta. Tämä kuulostaa hyvin samalta kuin se, mistä Leon Davidson vuosia myöhemmin syytti CIA:ta, ja se näyttää viittaavan motiiviin, psykologiseen operaatioon eli PSYOP-operaatioon, jonka kohteina ovat Yhdysvaltain kansalaiset, sekä siviilit että sotilaat.
kapteeni Edward Ruppelt
Tämä johtaa väistämättä kysymykseen siitä, tekisikö CIA todella psykologisia kokeita Yhdysvaltain kansalaisilla. Kenen tahansa, joka tuntee CIA:n tekojen historian edes pintapuolisesti, on oltava tietoinen siitä, että CIA ei ainoastaan kykene tällaisiin operaatioihin, vaan se on myös jäänyt kiinni niiden suorittamisesta! Samana päivänä, jona presidentti Truman oli tehnyt ilmavoimista erillisen asevoimien haaran — päivänä, jona Kenneth Arnoldin armeijan ilmavoimien tiedustelukontaktit Brown ja Davidson olivat kuolleet tulisessa lento-onnettomuudessa, jossa kuljetettiin materiaalia, jonka oletettiin lentävän ulos UFOsta — hän myös muutti sota-ajan tiedusteluviraston, Office of Strategic Servicesin, Central Intelligence Agencyksi, ja yhdisti siten kaikki sotilaalliset tiedusteluosastot yhdeksi organisaatioksi. Tämän jälkeen tämä vaikutusvaltainen valtion virasto toimi vapaalla kädellä ilman merkittävää valvontaa. Jotain viitteitä sen oudoista ja laittomista käytännöistä tuli julkisuuteen 1970-luvulla, kun kongressi vaati tietoja MK-ULTRA-hankkeesta sen käytäntöjä koskevan tutkimuksen aikana.
Tämä aihe on itsessään oman jaksonsa tai sarjansa ansaitseva kaninkolo, mutta lyhyesti sanottuna sen jälkeen, kun virasto oli yrittänyt tuhota projektia koskevat asiakirjat, kongressi sai kuitenkin tietää, että MK-ULTRA:n puitteissa CIA suoritti laajoja mielenhallintakokeita hypnoosin ja psykoaktiivisten huumaavien aineiden avulla. Kun tiedämme, mihin CIA kykeni MK-ULTRA:n yhteydessä, joidenkin UFO-lentojen väärentäminen ja ufologien rohkaiseminen uskomaan törkeisiin tarinoihin, ehkäpä mitatakseen, miten täydellisesti yleistä mielipidettä voidaan manipuloida, ei todellakaan vaikuta enää mahdottomalta. Ja kun tutkan väärentäminen ja ilmapallojen tai koelentokoneiden käyttäminen UFO-raporttien aikaansaamiseksi alkoi käydä tylsäksi, kuka voi sanoa, etteivätkö he olisi vieneet asiaa pidemmälle ja ryhtyneet todella invasiivisiin psykologisiin operaatioihin UFO-todistajia vastaan?
UFO-hullu George Adamski on mahdollinen kohde tällaiselle operaatiolle. Vuonna 1952 Adamski, kalifornialainen ravintolanpitäjä, jolla oli tapana puhua mystiikasta ja UFOista epävirallisissa luennoissaan kahvilassaan, väitti, että hänet oli viety avaruusaluksen kyytiin aavikolla ja että hän oli oppinut, että UFOja ohjaavat rauhaa rakastavat avaruusolennot Venukselta. Jälkikäteen ajateltuna Adamski vaikuttaa huijarilta, jolla oli taipumus sisällyttää yhteistyökumppaniensa politiikka hänen kontaktitarinoihinsa. Hän oli esimerkiksi tekemisissä maanpetturina tunnetun natsisympatisoijan William Pelleyn kanssa, ja omituisena sattumana hänen venuslaistensa kuvaillaan olevan vaaleita pohjoismaisen näköisiä kavereita, joiden kengänjäljissä on hakaristisymboli. Mutta kuten tärkein lähteeni Mark Pilkintonin kirjoittama Mirage Men huomauttaa, Adamskin kontaktitarina ilmestyi ja sitä levitettiin laajalti vain kuukausia Washingtonin ylilentojen jälkeen, juuri silloin kun CIA:ssa mietittiin tietojen mukaan, miten UFO-paniikkia voitaisiin lievittää. Yhtäkkiä Adamski ilmestyy sanomaan, että älkää huolehtiko, ET:t ovat ystävällisiä ja neutraaleja, ja hänen tarinansa tulee niin laajalti tunnetuksi, että hän tapasi kuninkaallisia ja paavia. Leon Davidson uskoi, että Adamski oli CIA:n työkalu, ja Adamskin myöhemmät tarinat näyttävät paljastavan, mitä hänelle todella saattoi tapahtua aavikolla. Kuten Adamski kuvaili myöhempiä kohtaamisiaan, hänen venuslaiset ystävänsä ottivat hänet kyytiin ja ajoivat hänet aavikolle mustilla Pontiaceilla, missä he tarjoilivat hänelle salaperäisiä juomia ja näyttivät hänelle kuvia näytöllä. Nämä kuvaukset kuulostavat hyvin paljon siltä, että Adamski, tuomitun kapinoitsijan vaikutuksille altis ystävä, on saattanut olla CIA:n huumaamisen ja aivopesun varhainen kohde vuotta ennen MK-ULTRA:n virallista hyväksyntää.
George Adamski kuuluisan kuvan kanssa, jonka hän otti UFOsta… joka osoittautui lampuksi.
Yksi mahdollinen esimerkki voi havainnollistaa, että CIA olisi voinut mennä paljon pidemmälle kuin vain väärentää UFO-havaintoja luodessaan UFO-myyttiä. Vuonna 1958, muutama vuosi ennen ensimmäistä laajalti julkisuuteen tullutta avaruusolentojen sieppaustarinaa, jonka Betty ja Barney Hill kertoivat Yhdysvalloissa, brasilialainen maanviljelijä nimeltä Villas Boas paljasti UFO-tutkijalle, että edellisen vuoden lokakuussa UFO oli siepannut hänet. Hän ja hänen veljensä olivat nähneet salaperäisen lentävän punaisen valon heidän peltojensa yllä, ja myöhemmin, kun hän oli yöllä yksin viljelemässä maata välttääkseen kuumuutta, se oli palannut munanmuotoisena, ja sen päällä oli pyörinyt jotain kovaa vauhtia, ja fluoresoivaa punaista valoa lähti kaikkialta aluksesta. Hän yritti paeta, mutta miehet epätavallisissa vaatteissa, jotka kuulostivat epäilyttävästi suojapuvuilta, joissa oli kankaiset päähineet ja jäykät hanskat, ponnahtivat esiin ja tarttuivat häneen, veivät hänet sisälle, jossa he riisuivat hänet, pyyhkäisivät jonkinlaista nestettä hänen päälleen sienillä, kaasuttivat hänet jonkinlaisella sumulla ja pakottivat hänet sitten harrastamaan seksiä kauniin naisen kanssa. Kun Boas oli jätetty takaisin kentälle, hän palasi kotiin, jossa hänen sisarensa huomasi vakavia mustelmia hänen leukansa ympärillä. Hän oksensi keltaista nestettä ja kärsi sen jälkeen päiviä kestäneestä sairaudesta, joka koostui ihovaurioista, vartalokivuista ja silmien ärsytyksestä.
Olisi hyvin helppoa hylätä tämä ufologille kerrotuksi tarinaksi, ehkä jopa hieman suostuttelemalla, mutta 20 vuotta myöhemmin, vuonna 1978, entinen CIA:n agentti Bosco Nedelcovic, joka oli toiminut CIA:n palveluksessa Latinalaisessa Amerikassa vuosina 1956-1963, paljasti eräälle toiselle ufologille olleensa osa Mirage-projektia, jossa oli tarkoituksella lavastettu ufokohtaamisia eri puolilla maailmaa. Nedelcovic vahvistaa Villas Boasin sieppauksen sieppaajien näkökulmasta ja selittää, että he olivat tehneet Boasista hallusinogeenisen huumetestin osana psykologisen sodankäynnin koetta. Nedelcovicin mukaan alus oli helikopteri, jossa oli epätavallisia valoja ja muita laitteita, mikä vastaa hyvin Boasin kuvausta. He havaitsivat Boasin yksin pellollaan lämpöantureiden avulla, ruiskuttivat hänelle aerosolihuumetta ja laskeutuivat alas, jolloin Boasin leuka osui vahingossa helikopterin kanteen, kun he raahasivat hänet koneeseen suorittaakseen hänellä joitakin muita, julkistamattomia kokeita. Vaikka tätä tarinaa ei ole lainkaan vahvistettu tai vahvistettu, se herättää kuitenkin pohdinnan siitä, kuinka laajalle levinnyt CIA:n MK-ULTRA-operaatio oli ja kuinka kietoutunut se saattoi olla UFO-disinformaatioon.
Kun tätä kaikkea tarkastellaan tarkemmin, on tietysti melko helppoa jättää kaikki huomiotta. Washingtonin ylilennot olivat yhdistelmä säästä johtuvia tutkavirheitä ja meteoreja, joita luultiin lentokoneiksi. Ei ole mitään kiistattomia todisteita siitä, että CIA olisi koskaan käyttänyt ECM:ää UFO-havaintojen tuottamiseen tai että heidän MK-ULTRA-operaatioitaan olisi koskaan käytetty vakuuttamaan ihmisiä siitä, että avaruusolennot olivat siepanneet heidät. Adamski oli hullu tai valehtelija tai molempia. Villas Boas oli ollut kauhean sairas ja kuvitteli harhoja koko koettelemuksensa ajan. Nedelcovic oli antanut ufologille juuri sen, mitä tämä halusi: hallituksen salailutarinan, josta ei ole mitään todisteita. Samalla nämä eivät kuitenkaan vaikuta mahdottomilta. Voisiko Yhdysvaltain hallitus tai jokin vastapuoli ryhtyä tarkoituksella luomaan UFO-raportteja? Kyllä. Yksi esimerkki tästä strategiasta oli ehdotettu lähestymistapa Gaddafin hallinnon kaatamiseksi Libyassa 1980-luvulla, jolloin Yhdysvallat harkitsi tutkien manipulointia lentokonehavaintojen luomiseksi, jotta voitaisiin kylvää vainoharhaisuutta ja istuttaa ajatus siitä, että Yhdysvaltojen joukot olisivat aloittamassa hyökkäystä. Menisikö CIA todella niin pitkälle, että se huumaisi ja aivopesisi ihmisiä uskomaan, että UFOt olisivat siepanneet heidät vain psykologisen sodankäynnin kokeeksi tai muussa tarkoituksessa? MK-ULTRA osoittaa meille, että he kykenivät ehdottomasti huumaamiseen ja aivopesuun. Myös muut Yhdysvaltain armeijan PSYOP-operaatiot osoittavat, että Yhdysvaltain hallitus on valmis käyttämään taikauskoa ja mielikuvitusta hyväkseen päämääriensä saavuttamiseksi.
1950-luvun alussa ilmavoimat heijastivat Filippiinien yläpuolella pilviin kätketystä lentokoneesta nauhoituksen, jossa kyläläisille vakuutettiin, että jumalan ääni uhkasi kirota heidät, jos he auttaisivat kommunistikapinallisia. Toisessa samoja kapinallisia vastaan suunnatussa operaatiossa he saivat heidät uskomaan, että heidän alueellaan kummitteli aswang, eräänlainen vampyyrilegenda, istuttamalla ruumiita, joihin he olivat jättäneet pistojälkiä ja joista he olivat imeneet verta. Kun tätä ufosalaliittoteoriaa analysoidaan tarkemmin, se alkaa vaikuttaa uskottavalta ja paljon helpommin uskottavalta kuin teoria, jonka mukaan avaruusolennot ovat vierailleet maailmassamme säännöllisesti vuosikymmenien ajan, mutta eivät ole vieläkään oppineet sitä, mitä he yrittivätkin oppia, ja että hallitus salaa meiltä juuri tämän. Mutta jotta teoria, jonka mukaan ufomyytti on itse asiassa pitkäaikaisten PSYOP- ja disinformaatio-operaatioiden tulos, olisi uskottava, se tarvitsee jonkinlaista todistetta, ehkäpä hallituksen entisen disinformaatioagentin tunnustuksen muodossa. No… kuten kuulette tämän sarjan lopussa, tällaisia tunnustuksia on olemassa. On vain päätettävä, voiko niihin luottaa.
Kuvia Villas Boasista ja hänen kertomastaan tarinasta. Huomaa hänen sieppaajiensa suojapuvut ja ajoneuvon samankaltaisuus helikopterin kanssa (ja sen päällä oleva pyörivä ”kupoli”).
Otsikossa oleva lainaus amerikkalaiselta kontaktilta George Adamskilta löytyy Glenn Stecklingin kirjasta The U.F.O. Reality – Can Truth Prevail? (s. 145) Se on suurelta osin omaelämäkerta, jossa kerrotaan hänen osallistumisestaan George Adamski Foundationin (GAF) työhön. Glennin monet kokemukset avaruusolentovierailijoiden kanssa ja väitteet heidän toiminnastaan planeetallamme ovat tietysti kiistanalaisia, ja niitä tullaan varmasti kyseenalaistamaan ja kritisoimaan. Tämä ei ole tavallinen UFO-kirja.
Koska George Adamski ja kontaktihenkilöt yleensä ovat niin kiistanalainen aihe, pidän asianmukaisena ja rehellisenä esittää perustavanlaatuisen kannanoton koko aiheesta. Glenn Steckling on hyvä ystäväni, ja olemme käyneet kirjeenvaihtoa useita vuosia. Vaikka olemme eri mieltä monista asioista, hän on tietoinen näkemyksestäni, jonka mukaan George Adamski todella oli yhteydessä avaruusolentoihin. Vaikka katsonkin, että useisiin hänen kokemuksiinsa ja väitteisiinsä on suhtauduttava varauksella.
Glenn Steckling ja minä UFO-Swedenin kenttätutkijaseminaarissa 2018
Tämä Adamskia koskeva tabu tekee minusta tietysti jonkinlaisen harhaoppisen UFO-tutkimusyhteisön harhaoppisten joukossa. Mutta yli 50 vuoden kenttätutkimus, UFO-ilmiön ja erityisesti kontaktihenkilöiden arvoituksen tutkiminen on johtanut seuraavaan johtopäätökseen:
Perustuen sekä empiiriseen todistusaineistoon että esoteerisuuteen paradigmana olen esittänyt teorian, jonka mukaan jotkut 1950-luvun ensimmäisen sukupolven UFO-kontaktihenkilöistä olivat mukana kulttuurisessa ja psykologisessa testissä. Kokeeseen, jonka toteutti ryhmä pitkälle kehittyneitä, hyväntahtoisia avaruusolentoja, maanpäällisiä tai Maan ulkopuolisia. Ryhmä, jolla oli pääsy ”vimana”-teknologiaan. Tähän kokeeseen osallistuivat muun muassa George Adamski, Orfeo Angelucci, Paul Vest, Rosemary Decker, Millen Cooke, George ja Dorris Van Tassel, Daniel Fry sekä Howard Menger.
335-sivuinen The U.F.O. Reality – Can Truth Prevail on jaettu kahteen osaan: 1) Glennin ja hänen vanhempiensa, Fred ja Ingrid Stecklingin, perhehistoria ja heidän yhteytensä George Adamskiin ja säätiöön. 2) Todellisuustarkastelu, joka koostuu osasta UFO-historiaa ja Glennin kriittisestä tarkastelusta UFO-liikettä ja sen virheitä kohtaan, joka perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin ja eri vierailijoiden antamiin tietoihin.
Osio 1 on erittäin arvokas panos UFO-historiaan, sillä se dokumentoi Adamski-liikettä Glenn Stecklingin ja hänen perheensä näkökulmasta. Heidän ensimmäisistä UFO-havainnoistaan Saksassa ja Yhdysvalloissa aina George Adamskin tapaamiseen vuonna 1963. Kokemus, joka muutti Stecklingin perheen elämän ikuisiksi ajoiksi ja johti lopulta siihen, että Fred Stecklingistä tuli George Adamski -säätiön johtaja. Tämä vastuu on vuodesta 1992 lähtien ollut Glenn Stecklingin harteilla, mikä on johtanut lukuisiin puhujavierailuihin konferensseissa ja kokouksissa eri puolilla maailmaa.
Glennin mukaan vierailijat olivat säännöllisesti yhteydessä Stecklingin perheeseen: ”Tällaisilla vierailijoilla on ohjelma, joka muistuttaa hyvin paljon Yhdysvaltain rauhanturvajoukkojen ohjelmaa, jossa heidät sisällytetään yhteiskuntaamme enintään kahdeksi vuodeksi…”. (s. 35) Vierailijat osallistuivat joskus Stecklingin luennoille, kuten vuonna 1981 Saksassa, jolloin Orthon-niminen vierailija istui eturivissä vaaleansinisessä puvussa. ”En osallistunut tuolle matkalle, mutta minun oli määrä tutustua seitsemään muuhun avaruusolentoon ollessani isäni kanssa Frankfurtin UFO-konferenssissa 1989.” (p. 81)
Brittiläinen kirjailija Timothy Good omistaa viimeisimmässä kirjassaan Earth An Alien Enterprise (2013) kokonaisen luvun huhulle, jonka mukaan presidentti Eisenhower olisi tavannut avaruusolentoja vuonna 1954 tai 1955. Huhu, joka on synnyttänyt valtavan määrän outoja tarinoita. Glenn Stecklingin mukaan näin todella tapahtui: ”Keskusteltiin kompromissista, jonka mukaan hallituksemme julkaisisi yleisölle todelliset tiedot avaruusvierailijoista. Vastineeksi saisimme teknologista edistystä, merkittävää etua ja edistystä sivilisaatiollemme. Hallituksemme kieltäytyi.” (p. 31)
Toinen osio sisältää UFO-havaintojen historian lisäksi joitakin hyvin olennaisia kommentteja ja kritiikkiä UFO-yhteisöä kohtaan. Vastaavissa luvuissa annetaan ankaraa selkäsaunaa kemikaalivanoihin uskoville ja sille, että emme koskaan käyneetkään Kuussa. Glenn ei myöskään kannata UFO-paljastusta, joka on saanut ufologit ympäri maailmaa juoksemaan eri hallitusten edustajien ja entisten ”sisäpiiriläisten” tarjoamien porkkanoiden perässä: ”… UFO-paljastus ei tule koskaan tapahtumaan vapaaehtoisesti julkisen painostuksen kautta”. (s. 265) Tässä olen täysin samaa mieltä Glennin kanssa. Tutkijat käyttävät suuria määriä aikaa, rahaa ja energiaa tähän pelleilyyn. Erittäin tehokas tapa saada UFO-tutkimusyhteisö harhautumaan haukkumalla väärää puuta. Todellinen paljastus tulee ihmisiltä.
Suuri osa toisesta osiosta on tietoa siitä, mitä Glenn on kutsunut nimellä ”poikkeava väärän tiedon ohjelma”, jonka CIA ja muut tiedusteluorganisaatiot aloittivat noin vuonna 1961. Täältä löytyy suuri osa abduktiotarinoista, jotka on toteutettu käyttämällä kehittyneitä mielen- ja muistinmuokkausmenetelmiä. Käyttämällä tätä pelko- ja kauhuagendaa ja saamalla ihmiset uskomaan, että sieppaukset ovat pahojen avaruusolentovierailijoiden aiheuttamia, todellinen ja hyväntahtoisten vierailijoiden ohjelma murskattiin tehokkaasti. George Adamski kutsui sitä ”idioottivarmaksi suunnitelmaksi”. (p. 269)
Tämä MILABS-teoria, pienin muunnelmin, saa yhä enemmän hyväksyntää vakavasti otettavien UFO-tutkijoiden, kuten Nick Redfernin ja Tanner Boylen keskuudessa. Teoriaa tutkivat ja dokumentoivat tohtori Helmut Lammer ja Marion Lammer kirjassaan MILABS: Military Mind Control and Alien Abduction (1999). Useiden vuosien tutkimusten perusteella Lammer päätteli, että jotkin sieppaustapaukset saattoivat itse asiassa olla erilaisten sotilastiedustelupalveluiden salaisia kokeita. Huhtikuussa 2011 kirjoitin tohtori Lammerille ja pyysin lisätietoja hänen tutkimuksestaan. Hän kertoi minulle ystävällisesti, että hän oli luopunut kaikesta sieppauksia ja mielenhallintaa koskevasta tutkimuksesta ja että hänen koko arkistonsa oli heitetty pois!
Tämä kysymys on entistäkin tärkeämpi, kun tutkitaan Alisonin, Arizonan Sedonan lähellä sijaitsevalla maatilalla asuvan naisen, sieppauskokemuksia. Nick Redfern dokumentoi tapauksen vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassaan On the Trail of the Saucer Spies. (s. 115-117) Alisonin sieppaukset alkavat aina huminasta, sähköjen katoamisesta talosta ja hänen koiriensa muuttumisesta hyvin ahdistuneiksi. Kirkkaat valot ympäröivät huoneen, ja hän on puoliksi tajuttomana tietoinen pienistä olennoista, jotka kuljettavat hänet talon ulkopuolella olevaan pieneen alukseen, jossa häntä tutkitaan ja sitten johdatetaan takaisin taloon. Viidennessä sieppauksessa tapahtuu jotain erikoista. Humiseva ääni loppuu äkillisesti, ja Alison saa hitaasti takaisin normaalit aistit. Pienet harmaat avaruusoliot katoavat, ja sen sijaan hän löytää huoneestaan joukon isoja ja kookkaita miehiä, jotka ovat pukeutuneet mustiin univormuihin. Alisonin mukaan yksi miehistä huutaa mikrofoniin ”mitä tapahtui”. Toinen mies lausuu hänen suuntaansa sanan ”anteeksi”, ja miehet lähtevät pois, eivät avaruusaluksella, vaan merkitsemättömällä mustalla helikopterilla. Epäonnistuivatko heidän psykotroniset laitteensa tällä kertaa?
Olisi tietysti helppo keino syyttää kaikista sieppauksista salaisia (mustia) projekteja ja tiedusteluryhmiä. Ilman pahaa tarkoitusta Glenn Steckling itse asiassa avaa Pandoran lippaan tässä asiassa, kun hän useissa luvuissa ja haastatteluissa toteaa, että on olemassa myös muita kuin hyväntahtoisia vierailijoita, jotka käyttävät hyväkseen pahaa-aavistamattomia uhreja: ”Oikeudenmukaisuuden nimissä, ei-niin-hyväntahtoisten yhteiskuntien ja ”rotujen” (EI lajien) vastakkaiset voimat vierailevat ja ovat olemassa myös planeettamme ulkopuolella.” (s. 49) Kun Anders Liljegren ja minä syyskuussa 2015 söimme illallista entisen CIA:n agentin Jim Semivanin ja hänen vaimonsa Deborah Stokesin kanssa, Jim kertoi meille, että hän ja hänen vaimonsa olivat joutuneet hyvin traumaattisen sieppauksen kaltaisen kokemuksen uhreiksi. Hän mainitsi myös, että useat hänen kollegansa CIA:ssa olivat kohdanneet miehiä mustissa. Jos sieppauksia käyttävät vain tiedusteluryhmät, miksi ahdistella CIA:n henkilökuntaa?
Jos meillä on myös muita kuin hyväntahtoisia vierailijoita, joiden kanssa meidän on selviydyttävä, ja jos salaiset tiedusteluryhmät ovat päätyneet samaan johtopäätökseen, se olisi varmasti hyvä syy salassapitoon. Kuvitelkaa laajalle levinnyttä vainoharhaisuutta ja pelkoa, jonka tällainen paljastaminen minkä tahansa hallituksen taholta aiheuttaisi. Valitettavasti omat tutkimukseni kontaktihenkilöistä ovat itse asiassa vahvistaneet Glennin väitteen. Ruotsalaisten kontaktihenkilöiden Jade Ekströmin ja Richard Höglundin kokemuksiin liittyi ehdottomasti ei-hyväntahtoisia vierailijoita. Tämä on erityisen ilmeistä Höglundin tapauksessa, jossa vierailijat toimivat enemmänkin maailmanlaajuisen rikollisjärjestön kuin planeettojen välisen rauhanturvajoukon tavoin. Richard pelkäsi syvästi vierailijoita, joiden kanssa hän työskenteli useita vuosia. Ehkäpä juuri näiden tunkeilijoiden toiminnasta amerikkalainen kontaktihenkilö Howard Menger sai varoitukseksi tietoja vierailijaystäviltään. Hänelle kerrottiin, että he olivat hyvin vaarallisia ja käyttivät ”kehittynyttä aivoterapiaa”. (From Outer Space To You, s. 143-144).
Lopuksi Glenn paljastaa yhden vierailijoidensa esittämän väitteen, joka, jos se pitää paikkansa, herättäisi varmasti laajaa suosiota yleisön keskuudessa. ”Auringon systeemisten muutosten” ja ”aurinkokunnan hidastuvan syklin” vuoksi voimme odottaa suuria katastrofeja Maapallolla. Siksi ”naapuriplaneettojemme asukkaat” on suurelta osin evakuoitu Alfa Centaurin aurinkokuntaan. Tähän uuteen aurinkokuntaan on myös kuljetettu kaksisataatuhatta halukasta Maan vapaaehtoista. (s. 87) Skenaario, jota on pidettävä varsin dystooppisena visiona planeetallemme ja kulttuurillemme. Toivottavasti tämä ”ennustus” epäonnistuu.
Tässä teoksessa ei selvästikään ole paljon uutta tietoa George Adamskin elämästä, sillä kyseessä on omaelämäkerta. Mutta sivulla 32 Glenn mainitsee erittäin tervetulleen hankkeen. Tämän kirjan jälkeen hän suunnittelee ”tarkkaa ja perusteellista” elämäkertaa George Adamskin elämästä ja historiasta, joka perustuu GAF:n laajan arkiston asiakirjoihin. Sitä kannattaa varmasti odottaa.
Ufojen arvoitus on kuin kiinalaiset laatikot. Suurin osa tieteellisesti suuntautuneista UFO-tutkijoista avaa vain laatikot yksi ja kaksi. Glenn Stecklingin erittäin kiehtova kirja on älyllinen haaste kaikille ufotutkijoille uskaltaa avata laatikko kolme ja neljä.
Ensimmäisessä osassa otettiin esiin mahdollisuus, että George Adamskille oltaisiin uskoteltu, että hänen joulukuussa 1952 tapaamansa Orthon oli tullut lentävällä lautasella Venukselta. Adamskin vuoden 1952 kontaktitapauksessa on useita aspekteja, jotka vievät meidät kohti päätelmää, että Orthon olisi ollut osa saksalaisten salaista avaruusohjelmaa ja/tai kytköksissä avaruusolentojen liittoon, joka oli aktiivisesti auttanut natsi-Saksaa toisen maailmansodan aikaan.
Lentävät lautaset, joita Adamski oli valokuvannut, läheisesti muistuttivat Haunebun antigravitaatioalusta, jonka väitetään kehitetyn Natsi-Saksassa.
Tarkat Haunebu-aluksen speksit olivat SS-natsien tiedoissa, jotka Vladimir Terziski on julkaissut ensimmäisenä, insinööri ja entinen Bulgarian tiedeakatemian tiedemies. Natsitiedot julkaistiin Varsovan sopimuksen rikkouduttua helmikuun 25. päivä 1991, ja ne kulkeutuivat Terziskin haltuun sen jälkeen kun hän oli muuttanut USA:n vuonna 1984.
Alla on vertailtu vuoden 1943 Haunebu II -lautasaluksen designia, jonka natsien SS-joukot kehittivät sotaa varten, sekä Adamskin joulukuussa 1952 valokuvaamaa partioalusta.
Huomaa, että tärkein ero on, että natsien aluksessa oli jonkinlainen tykki, joka merkitsi pyrkimystä aseistaa lentävä lautanen sotaa varten. Vuonna 1950 ilmestyi artikkeleita sanomalehtiin ympäri maailman, jotka lainasivat haastatteluja nimekkäiden Italian ja Saksan tieteentekijöiltä, jotka vahvistivat että akselivallat olivat tehneet yhteistyötä aseistaakseen lentäviä lautasia.
Vuoden 1943 Haunebu-aluksen kokoonpano on niin samankaltainen Adamskin vuoden 1952 kuvan kanssa, että josko se ei olisikaan saman tyyppinen alus, niin kuka hyvänsä sen sitten onkin suunnitellut on ollut samanlaisella kehitysasteella kuin saksalaiset 1940-luvun puolivälissä.
Jos Orthon kuitenkin oli Venukselta, ja osa planeettainvälistä liittoa josta Zirger puhuu kirjassaan We Are Here: Visitors without a Passport(2017), niin miten ensimmäinen natsien lentävien lautasten sukupolvi voi olla melkein identtinen verrattuna siihen alukseen, joka on paljon teknologisesti edistyneemmällä planeettainvälisellä yhteiskunnalla?
Eräs selitys tälle on, että avaruusolennot antoivat aluksen natseille, jotta se voitaisiin takaisinmallintaa. Tätä ajatusta tukee entisen ilmailualan insinöörin William Tompkinsin tiedot, joka sanoo, että Yhdysvaltain laivaston vakoojat olivat raportoineet laivaston ilmatukikohdassa 1942-1946 pidetyissä salaisissa briiffauksissa San Diegossa, että saksalaiset olivat saaneet yli kymmenen erilaista toimivaa antigravitaatioaluksen mallia.
Natsit yrittivät vimmatusti takaisinmallintaa näitä sotaa varten, mutta lopulta eivät siinä onnistuneet, mitä heidän Euroopan ohjelmiinsa tulee.
Tompkinsin informaatio auttaa meitä ymmärtämään, että vuoden 1943 Haunebu II -piirustukset olivat natsien yritys aseistaa antigravitaatiolla toimiva lentävä lautanen, minkä avaruusolentoliittolaiset olivat antaneet Hitlerin kolmannelle valtakunnalle salaisen sopimuksen nojalla.
Orthon voikin siis olla vain esittänyt olevansa Venukselta, jotta hän salaisi saksalaisen avaruusohjelman olemassaolon, joka oli jäänyt toimintaan toisen maailmansodan jälkeen.
Orthon viesti Adamskille sanattomasti käsimerkein vuoden 1952 Desert Centerin kohtaamisessa. Adamski selitti luennolla, että Orthon “puhui lähinnä omituista murretta, jota Adamski ei ymmärtänyt” (We Are Here, Kindle-versio, s. 903 / 5403).
Oliko “omituinen murre” saksaa, jonka, niinkuin ensimmäisessä osassa mainittiin, Reinhold Schmidt tunnisti avaruusalusten matkaajien puheeksi hänen vuoden 1957 kontaktikokemuksessaan. Schmidtilla oli saksalaistaustaa ja hän oli opiskellut saksaa myös koulussa, mutta Adamski ei kyennyt tunnistamaan saksalaismurteita. Hän oli puolalais-amerikkalainen.
Adamski on saattanut myös tietää, että Orthon puhui saksaa, mutta hänen ei annettu julkisesti paljastaa tätä kansallisen turvallisuuden syistä.
On pitkään huhuttu, että hänen kontaktikokemuksiensa jälkeen Adamski salaa lennätettiin Kaliforniasta Pentagoniin ilmavoimien koneella, jossa häntä briiffattiin hänen kontakteistaan. Toukokuussa 2009 julkaistiin harvinainen video, jossa oli silminnäkijöiden haastatteluja, jotka tiesivät Adamskista ja hänen salaisista briiffauksistaan Pentagonissa.
Silminnäkijät vahvistivat, että Adamskilla oli armeijan henkilötietokortti, jolla hän pääsi Pentagoniin. Armeijan henkilökortin oli omin silmin nähnyt useampi ihminen, jotka olivat työskennelleet puolustusministeriössä eri pesteissä.
Silminnäkijöiden joukossa oli William Sherwood, joka aiemmin oli työskennellyt Yhdysvaltain armeijan varusvarastolla ja hänellä oli oma passinsa varastolle. Sherwood näki Adamskin passin ja vahvisti sen aitouden.
Sherwoodin ja muiden todistukset antavat uskottavuutta huhuille siitä, että Adamski oli kuin olikin salaa saanut briiffausta Pentagonissa hänen kontakteistaan.
Vuonna 1952 Pentagon tiesi, että Saksan avaruusohjelma oli jäänyt toimintaan toisen maailmansodan jälkeen ja aloittanut toiminnan Amerikan mantereella. Korkea-arvoiset Pentagonin upseerit halusivat pitää tämän salassa. Tämän seurauksena on erittäin mahdollista, että Adamskille sanottiin, että hän ei saisi kertoa Orthonin puhuneen saksaa, jotta kansalle ei kerrottaisi totuutta.
On mahdollista, että Orthon oli osa Saksan salaista avaruusohjelmaa, joka toimi Etelänapamantereelta käsin, jota pyöritettiin Amerikan maaperällä. Tämä mahdollisuus on vieläkin todennäköisempi kun otetaan huomioon vuoden 1952 Washingtonin ylilennot. Tämä tapahtui ainoastaan kuukausia ennen Adamskin kohtaamista Orthonin kanssa.
Ranskalaistutkija Michel Zirger on kirjoittanut yksityiskohtaisen kirjan, joka kuvaa George Adamskin kohtaamisia väitettyjen Venukselta tulleiden avaruusolentojen kanssa. Kirjassa We Are Here: Visitors without a Passport (2017), Zirger esittää hyvän yleiskuvan valokuvilla ja todistuksilla, jotka tukevat Adamskin kuuluisaa marraskuun 20. päivän 1952 kohtaamista Desert Centerin lähellä Kaliforniassa. Zirger huomauttaa, että Adamskin kohtaaminen oli ensimmäinen dokumentoitu kontaktitapaus, jossa lentävää lautasta oli ohjannut matkustaja, jonka laajalti uskotaan olevan tullut Venukselta.
Kuusi silminnäkijää näki UFO-aluksen Adamskin kohtaamisen päivänä. Ensimmäinen oli suuri sikarinmuotoinen alus, joka lensi ilmassa, ja toinen oli pienempi lautasmainen partioalus, joka laskeutui. Partioaluksesta tuli ulos matkustaja, joka tapasi Adamskin. Hän väitti olevansa nimeltään Orthon ja tulevan Venukselta.
Kirjassaan Zirger on ottanut mukaan digitaalisesti ehostettuja kopioita alkuperäisistä Adamskin kohtaamisesta otetuista valokuvista, joissa näkyy sekä partioalus leijailemassa ennen laskeutumistaan että matkustaja, joka tuli ulos. Valokuvat on käsitellyt tanskalainen taiteilija Rene Erik Olsen, joka on tuonut Desert Landingin valokuvat saataville verkkosivuilleen.
(C) Rene Erik Olsen 2017
Seuraavassa valokuvassa on Orthonin hahmo, joka kävelee laskeutuneelta alukselta Adamskia kohti. Keskustelu ja lähikuvat ovat saatavilla kirjassa We Are Here.
Kuusi Adamskin lähikohtaamisen silminnäkijää allekirjoittivat valaehtoisen todistuksen, jossa he tukevat Adamskin tapahtumakuvausta, joka julkaistiin tämän jälkeen vuonna 1953 hänen ja Desmond Leslien kirjoittamassa kirjassa The Flying Saucers Have Landed. Zirger lainaa erästä silminnäkijää, George Hunt Williamsonia, joka todistettavasti sanoi luennollaan näin:
Haluaisin tässä sanoa, että kokemus niinkuin George Adamski on kertonut kirjassa Flying Saucers Have Landed, jossa minä ja vaimoni sekä muutama ystävämme olimme silminnäkijöinä tapahtumalle, tapahtui juuri niinkuin Adamski kuvaa kirjassa: näimme suuren aluksen, ja sitten kiikareilla näimme muita tapahtumia mailin päässä aavikolla… Me näimme Adamskin puhuvan jollekulle… etäältä. Me näimme suuren aluksen. Me näimme siitä tulevia valon välähdyksiä, jotka myöhemmin osoittautuivat olevan pienempi alus, joka oli tullut suuremmasta. Me näimme suuren aukon isommassa aluksessa, josta partioalus oli tullut… Me näimme pienemmän aluksen leijailemassa [katso kuva pienien kukkuloiden juurelta jossa Adamski seisoo]. (Kirjan Kindle-versio 5203-10)
Huolimatta uskottavasta näytöstä, Adamskin vuoden 1952 kohtaaminen debunkattiin laajalti. Zirger puhuu siitä miten Adamskin Desert Centerin laskeutumisen todisteet sivuutettiin, naurettiin maanrakoon tai vääristeltiin tuon ajan tieteentekijöiden keskuudessa. Heihin kuului mm. tri. Donald Menzel, tri. Jacques Vallee ja tri. Carl Sagan.
Useimmat UFO-tutkijat ovat sen jälkeen sivuuttaneet Adamskin huijarina, huolimatta uskottavasta näytöstä, joka sanoo toista. Adamskin kuvia lentävästä lautasesta ja sikarialuksesta 1950-luvulta ei koskaan ole täysin todistettu väärennöksiksi.
Adamski uskoi, että olento joka partioaluksesta tuli ulos vuonna 1952 oli Venukselta. Zirger pohtii Adamskin uskomuksen paikkansapitävyyttä tieteellisen datan valossa, jota on tullut esiin Venuksesta: elinkelvoton ilmakehä jossa liian suuret lämpötilat (462°C; 863° F) ja murskaava ilmakehän paine (92 kertaa Maapallon ilmanpaine).
Zirger käsittelee useita mahdollisuuksia sille miten avaruusolennot saattaisivat asua Venuksella. Hän esittää, että NASA on saattanut valehdella Venuksen elinkelvottomista oloista. Toinen mahdollisuus on, että avaruusolennot ovat rakentaneet sinne pelkän tukikohdan, ja ne ovat tulleet muualta galaksista.
Eräs toinen mahdollisuus on, että avaruusolennot elävät Venuksen pinnan alla, joka on mahdollista tieteellisen tutkimuksen valossa. Hän viittaa Sean McMahoniin, joka johti tieteellistä tiimiä Aberdeenin yliopistossa, joka väitti että elämä on saattanut kehittyä planeetan sisällä, kaukana pinnasta:
Kivisten planeettojen ja kuiden pinnat, jotka me tiedämme, eivät ole mitenkään Maapallon kaltaisia. Ne tyypillisesti ovat kylmiä ja asumattomia ja niissä ei ole minkäänlaista ilmakehää tai erittäin ohut ja jopa syövyttävä ilmakehä. Pinnan alle meno suojelee monilta epämiellyttäviltä olosuhteilta. Joten pinnanalainen asuttava alue voi osoittautua erittäin tärkeäksi. Maapallo saattaa olla jopa epätavallinen kun sillä on elämää pinnallaan.
Zirger vaikuttaa olevan “New Age”-selityksen kannalla, jossa korkeasti kehittynyt sivilisaatio, joka on “ylösnoussut” korkeammalle ulottuvuustasolle, on olemassa tänä päivänä Venuksen pinnan alla. Hän esittää, että Venuksen pinnalla nykypäivänä voi olla vain muutamia jäänteitä muinaisesta sivilisaatiosta, joka joskus kukoisti planeetan pinnalla.
Zirger lainaa lukuisia esoteerisia tekstejä ja lähteitä, jotka tukevat ideaa siitä, että Venuksella on kehittynyt sivilisaatio, mutta joka on piilossa moderneilta teleskoopeilta ja luotaimilta joita eri avaruusvirastot ovat lähettäneet. Esimerkkinä hän viittaa vuoden 1899 kirjaan A Dweller of Two planets:
Mikään teleskooppi ei tule koskaan paljastamaan Venukselta elämää: ei sillä etteikö sitä olisi siellä, vaan koska sen muodot ovat Yhtä Substanssia, johon vaikuttaa useat voimat, jotka tekevät siitä maallisille silmille näkymätöntä.”
Useat kontaktihenkilöt ovat väittäneet kohdanneensa venuslaisia jotka ovat tulleet planeetan sisältä, kaukaa telekooppien ja avaruusluotaimien saavuttamattomista. Näihin kuuluu Frank Stranges, kirjan Stranger at the Pentagon kirjoittaja.
Vähän tuoreemmalti salaisen avaruusohjelman sisäpiiriläinen Corey Goode väittää, että hänet vietiin Venukselle, jossa hän näki joitain muinaisia rakenteita, joita hän kutsuu “rakentajarotujen teknologiaksi” planeetan pinnalla.
[M]e matkasimme Venukselle supernopeasti, kiitäen halki paksujen pilvien. Tuskin kykenin havaitsemaan kellertävää väriä, me menimme sinne niin nopeasti. JA sitten me pysähdyimme arviolta 300 metrin korkeuteen pinnasta, ja katselin alas ja näin tämän pinnan, joka näytti kuin tuulet ja sateet olisivat sen rapauttaneet, sillä tavalla kun näkee Maassakin. Pinta näytti siltä kuin se olisi ennen ollut vuoria ja sitten kulunut pois. Aivan kuin joku äly olisi kaivertanut ne pois. Huomasin tuon, ja yhtäkkiä katto ja lattia muuttuivat läpinäkyviksi… ja katsoin alas, ja kykenin näkemään suuren, jättiläismäisen H-muotoisen rakennuksen kraaterin sisällä.
Jättiläismäinen H-muotoinen kivirakennelma Venuksen kraaterissa Corey Gooden mukaan (kuva: Sphere Being Alliance)
Goode sanoo kohdanneensa muinaisen olennon nimeltään “Sentinel”, joka vahti muinaista rakennusteknologiaa että se on jonkinlaisen energiakilven suojassa. Hänen kertomuksensa on samanlainen kuin bolivialaisen kontaktihenkilön Luis Mostajo Fernandon väitetty vierailu Venuksella, joka sanoo käyneensä Venuksen hedelmällisellä alueella, joka on energiakilven suojassa.
Goode, Fernando ja muut kertomukset vierailuista Venukselle tukevat ideaa siitä, että muinainen sivilisaatio on joskus asunut sen pinnalla, ja että siellä on maanalaisia alueita, joissa voi elää.
Zirger käsittelee informatiivisesti ja laajamittaisesti Orthonin väitteitä hänen tulemisestaan Venukselta, vaikka planeetan elinolosuhteet ovatkin epäsuotuisat pinnalla.
Eräs toinen mahdollisuus, jonka Zirger ottaa esiin, voi tarjota tarkemman selityksen Adamskin vuoden 1952 kohtaamiselle. Zirger kysyy oliko Orthon syöttänyt Adamskille disinformaatiota Venuksesta ja olennon todellisesta alkuperästä:
Manipuloiko “pseudovenuslainen” Adamskia? Oliko tämä venuslainen osa jonkinlaista peitetarinaa avaruusolentojen “viestintäsuunnitelmasta”, jolla herättää tietoisuutemme idealle elämästä Maan ulkopuolella? … Tämän “viestintästrategian” allaoleva motto vaikuttaa olevan: Kerrotaan valheita, kerrotaan valheita, ja siltikin jää jotain jäljelle”. Adamskia ei pidetä muuna kuin disinformaation tai petkutuspelin välikappaleena.” (Kindle-versio, s. 1032 / 5403)
Zirger uskoo, että on mahdollista että disinformaatio on suojellut Orthonia ja hänen todellista alkuperäänsä. Zirger ilmaisi hämmästyksensä siitä miksi avaruusolennot toisesta aurinkokunnasta haluaisivat esittää olevansa kotoisin asumiskelvottomasta maailmasta omasta aurinkokunnastamme:
“Miksi sellainen säätö kun he olisivat yksinkertaisesti voineet sanoa olevansa T-planeetalta Y-aurinkokunnasta? (Kindle-versio, s. 1042 / 5403)
Zirger sivuuttaa ‘maakeskisen’ selityksen Adamskille mahdollisesti syötetylle disinformaatiolle. Tämä otetaan esiin eräässä kontaktitapauksessa, jonka Zirger mainitsee kirjassa We Are Here. Hän lainaa vuoden 1957 Reinhold Schidtin tapausta:
Haluaisin lainata lyhyesti viimeistä tapausta, eli Reinhold O. Schmidtin tapausta, joka tuohon aikaan oli 60-vuotias Kalifornian Bakersfieldissä asuva viljan ostaja. Marraskuun 5. päivänä 1957 hän väitti puhuneensa arviolta puoli tuntia suuren hopeisen sikarialuksen miehistölle, joka väitetysti laskeutui lähelle Kearneyta Nebraskan preerialla tekemään korjauksia. Puolitoistatuntisessa haastattelussa Schmidt esitti, että miehistö koostui “neljästä miehestä ja kahdesta naisesta.” He puhuivat hänelle “saksalaisella aksentilla amerikkalaista kieltä,” mutta ajoittain hänestä tuntui siltä, että hän kykeni kuulemaan heidän puhuvan keskenään “saksaa, erittäin hyvää saksaa.” (Kindle-versio, 526-531).
Schmidtin tapaus herättää kysymyksen oliko Orthon osa Saksan salaista avaruusohjelmaa ja esittikö hän vain olevansa Venukselta?
Eileen Bucklen kirja ”The Scoriton Mystery” (1967) kuvaa tutkimuksia, joissa tarkastellaan Ernest Arthur Bryantin väitteitä siitä, että hän olisi tavannut venuslaisia olentoja huhtikuussa 1965 Scoritonissa, Devonissa (UK). Yksi avaruusolennoista, jonka Bryant väitti tavanneensa, sanoi nimekseen ”Yamski”, ja olento vihjasi, että tämä olisi ollut kontaktihenkilö George Adamskin reinkarnaatio.
Jerome Clark, huikean ”UFO Encyclopedia”:n kirjoittaja, on kuvannut Scoritonin tapausta ”pahamaineisena” [UFO Updates -sähköpostilistalla 14.2.2008]. Rich Reynoldin ”UFO Conjecture(s)”-blogin artikkeli vuodelta 2007 kuvasi Scoritonin tapausta ”mysteeriksi” sekä ”kuuluisaksi”.
Vuosi kirjan julkaisun jälkeen, BUFORAn Norman Olivierin lisätutkimuksista kirjoitettiin kirjasessa ”Sequel to Scoriton”. Siinä hänen poikansa tiivisti isänsä jatkotutkimuksien kannan. Norman Oliverin poika on kommentoinut myöhemmin: ”Ei ollut epäilystä siitä etteikö se ollut huijaus ja sellainen jota koittaa ajaa henkilöt (joiden nimiä hän ei voinut mainita ilman vedenpitäviä todisteita), joiden tulisi tietää paremmin, syistä joita on vaikeaa kuvitella”.
Norman Oliver menehtyi hiljattain. Norman Oliverin poika sai haltuunsa joitain kappaleita kirjasesta hänen käydessään läpi tavaroita ja hän lahjoitti ne AFUlle Ruotsiin. Hän mainitsi minulle, että hänen isänsä ”näki paljon vaivaa ja käytti apljon aikaa (sekä rahaa) tutkimuksiin… todellakin se vei kaiken hänen ylimääräisen aikansa monina vuosina.” Hänen isänsä ilmeisesti ”suututti kirjan kustantajat, jotka hän ja edesmennyt Eileen Buckle julkaisivat tästä tarinasta, puhumattakaan Eileenin omasta tarinasta, vaatimalla, että totuus kerrottaisiin ja he julkaisisivat jatko-osan itse.”
Norman Oliverin pojan luvalla tämä erittäin harvinainen kirjanen on nyt skannattu ja ladattu AFUn verkkotietokantaan Ruotsissa.
Ottaen huomioon tuoreemmat debatit UFO-kohtaamisten mahdollisesti aiheuttamista vammoista, on kiinnostavaa lukea tästä kirjasesta eroavia näkökulmia syistä ja seurauksista Bryantin aivokasvaimelle. Norman Oliverin mielestä tapahtumat olivat Bryantin päästään sepittämiä, ja ne ilmaisivat mielipidettä, jossa ”huoli” kiinnijäämisestä ”aiheutti sen että kasvain aktivoitui tänä tiettynä aikana”. John Cleary-Baker (silloinen BUFORAn lehden päätoimitta) kysyi ”oliko kasvain vastuussa UFOista vai olivatko UFOt vastuussa kasvaimesta?” Kapteeni Ivan Mackay (silloinen BUFORAn puheenjohtaja) ehdotti, että Bryant oli saattanut ”nähdä läheltä UFOn, joka on joko aiheuttanut kasvaimen tai kiihdyttänyt syntymässä olevan kasvua”.
New MExicon syrjäisessä paikassa tapahtuneet tapahtumat heinäkuun 16. päivän varhaisina tunteina 1945 muuttivat maailman ikuisesti. Uskomattoman tuhoisat atomivoimat päästettiin valloilleen ensi kertaa; siihen astinen teoria oli muuttunut todeksi. Shokkiaallot levisivät Aurinkokunnan ulkopuolelle; kosminen viesti vavisutti valon yläoktaaveja; Maassa asuivat olivat löytäneet avaimet atomikelloon. Ihmiseltä näyttävät galaktiset viestintuojat hälytettiin paikalle, järkeilemään Maan hallituksen kanssa, jonka teknologia oli ylittänyt sen kyvyn turvallisesti käyttää tätä uskomatonta voimaa. Armeijan prioriteetit pysyivät pyhinä ja avaruusolennoille sanottiin ei, mikä pakotti heidät käyttämään kansalaisdiplomatiaa suoraan tavallisen kansan kanssa kommunikointiin. Pian nämä henkilöt tunnettiin Kontaktihenkilöinä. Huolellisesti järjestellyn vastatiedusteluohjelman alaisuudessa väitteet kontaktista avaruusolentojen kanssa naurettiin ja debunkattiin hiljaisiksi. Ylitsepääsemättömän suuri määrä empiiristä näyttöä osoitti ihmiseltä näyttävät avaruusolennot tosiksi, jotka olivat tulleet puhkomaan armeijan valheiden verkon kuplaa. Pilotit, valtion työntekijät, valokuva-asiantuntijat, optiikan alan fyysikot ja avaruusaluksista kuvattu kuvamateriaali auttoivat aikakausien kerrostumien kuorimisessa.
Johdanto
Tämä tutkielma alkaa katsauksella lordi Desmond Leslieen, karismaattiseen kaveriin joka on kirjoittanut Adamskin kanssa kirjan “Flying Saucers have Landed”. Sitä seuraa lyhyt läpikäynti Adamskin varhaisesta elämästä ja kiinnostavista tapahtumista, mitkä tekivät hänestä julkisuuden henkilön. George Adamskin ontaktikokemukset Kalifornian erämaassa käsitellään, silminnäkijäkuvauksia analysoidaan ja tämän jälkeen tarkastellaan empiiristä näyttöä, jonka mukana seuraa aina skeptikkojen hyökkäykset, jotka pyrkivät debunkkaamaan kontaktihenkilöiden kertomukset.
Adamski lähti maailmankiertueelle luennoimaan Maan ulkopuolisen elämän kannattajille, mm. kuninkaallisille. Mikä oli tässä miehessä niin erikoista? Oliko hän fyysisesti erilainen, mahdollisesti hybridi? Miksi hänet on haudattu Arlingtonin hautausmaalle? Tutkielma ottaa kantaa näihin ristiriitaisiin pointteihin ennen todisteiden esittämistä samanlaisista tapauksista. Adamski ei ollut ainoa ihmisolento, jonka tietoisuutta avaruusolennot nostattivat; se on käynnissä oleva ilmiö, jonka tarkoitus on varmistaa, että ihmiskunta tuo henkisyyden ja teknologian samaan linjaan universumin harmonian kanssa.
Dennis Leslie
Lord Desmond Leslie oli sir Winston Churchillin serkku, Spitfire-pilotti, Maan ulkopuolisen elämän kannattaja ja kokeellisen sähköisen musiikin keräilijä. [1] Irlantilaista sukujuurta oleva Leslie oli sir Shane Leslien poika, kolmas baronetti, joka eli Leslien linnassa Monaghanin piirikunnassa Irlannissa. [2] Marraskuun iltana 1934 ”valojen sammuttua”, hän väitti hänen makuuhuoneensa olleen ”yhtäkkiä kirkkaan vihreän hehkun valaisema ja hänen koulutoverinsa juoksivat ikkunaan katsomaan jättiläismäistä vihreää valopalloa, joka liikkui taivaan halki ja katosi Sussex Downsin taa”. [3]
Leslie pohti: “Miksi he riskeerasivat lakseutua julkisesti? Heidän aluksensa takavarikoitaisiin tullin haltuun. Heidän vaatteensa revittäisiin ja myytäisiin tuliaisina. Heitä pilkattaisiin sabotööreinä, antikristuksina ja rauhanrikkojina, saatanan lähettiläinä, ja kaikkea muuta.” [4] Leslie teki televisiohistoriaa, kun hän That Was The Week That Was:n suorassa lähetyksessä Bernard Levinin kanssa, joka oli antanut hänen vaimon Cabaret-ohjelmalle Savagery and Delight huonot arvostelut, Leslie tuli esiin yleisöstä ja oli lyömässä tätä turpaan. [5]
Kirjassaan “Flying saucers have landed”, kirjoitettu yhdessä kontaktihenkilö George Adamskin kanssa, Leslie käytti aikaa selittämään sitä mitä lentävät lautaset eivät olleet! [6] Niin monta havaintoa kirjaten ylös kuin vain kykeni, Leslie nauraa niille selityksille, joita establishment on näille antanut.
Aikansa Eric von Daniken ennen häntä, Leslie ammensi levitoivista pyhimyksistä, Atlantiksen myyteistä ja muinaisista lentokoneista kehittääkseen omaa teoriaansa planeettainvälisestä työntövoimasta, jonka hän pyrki kytkemään, Gaian kaltaisesti, Maapallon itsensä. ”Kun kirjoitan tätä, ajan suurella vihreällä avaruusaluksella… kiidän Avaruuden Meren halki.” Kirja huipentuu 50-sivuiseen kertomukseen Adamskin kolmannen asteen kohtaamisesta pitkien, pitkätukkaisten venuslaisten kanssa, jotka olivat pukeutuneet ”lasketteluhousujen kaltaisiin” asuihin. [7]
Tutkiessaan Veedoja (muinaisia tekstejä), mm. 50 Mahabharatan osaa, Leslie tuli tulokseen, että muinaiset rattaat tai lentävät koneet nimeltään Vimanat olivat itse asiassa antigravitaatiolaitteita, ja jotkut niiden aseista (Brahma-ase) voisivat olla ydinaseita tai kuolemansäteitä. [8] Kuvaukset Veedoissa niiden aikaansaamasta tuhosta muistuttivat Hiroshimaa. Nuo Dheivassa lukevat tapaukset olivat toki satuja, mutta Menusassa olleita pidettiin faktoina.
Leslie uskoi inkarnaatioon ja holistiseen Gaia-teoriaan, ja hän liittyi uskonlahkoon nimeltä White Eagle Lodge, jota eräs meedio pyöritti. Hän jatkoi lähes-messiaanista UFO-uskoaan, luennoi UFO-konferensseissa Laughlinissa, Nevadassa, ja vuonna 1998 ja niinkin myöhään kuin kesäkuussa 2000, samanlaisessa konferenssissa San Marinossa — todellinen ufologian synnyn todistaja. [9]
Leslie sai joitain Adamskin kuvia venuslaisten aluksesta, ja jottei hän pilaisi Adamskin työtä kirjan julkaisun eteen, Leslie päätti kirjoittaa yhdessä Adamskin kanssa kirjan “Flying Saucers have landed”. Aristokraattinen tausta tuo mukanaan uskottavuutta, ja voi olla että Leslie valittiin tehtäväänsä tai ainakin korkeammat voimat olivat mukana häntä ohjaamassa “Adamskin sanan levittämiseksi”.
Desmond Leslie viittaa kalifornialaisen Meade Laynen työhön, joka teki kokeiluja `kehittyneillä ja mystisillä fysiikan aloilla’ ja joka uskoi että `elämä Venuksella on seuraavassa oktaavissa kuin Maapallolla. Tri. Layne kuvaa venuslaisten aluksia, jotka sopivat monien havaintoraportteihin.
George Adamski
Adamski syntyi huhtikuun 17. päivä 1891 Puolassa. [10] Hän muutti perheen kanssa New Yorkiin Adamskin ollessa alle kaksivuotias. Hän kasvoi Dunkirkissa, New Yorkissa, jossa talousvaikeudet pakottivat hänet jättäytymään pois koulusta neljännellä luokalla. Myöhempinä vuosina Adamski ei koskaan kirjoittanut itse yhtään mitään, hän mieluummin saneli sihteerille, ja on mahdollista että hän oli hieman häpeissään hänen kyvyttömyydestään itse kirjoittaa englanninkielen sanoja.
Muutama vuosi ennen ensimmäistä maailmansotaa Adamski palveli K-joukoissa Yhdysvaltain 13. ratsuväkijoukossa Meksikon rajalla. Hänen hautakivensä listaa hänen ensimmäisen maailmansodan palvelusarvokseen sotamies; komppania A, 23. pataljoona, Yhdysvaltain kansalliskaarti. Hänen oletetaan menneen naimisiin Mary Shimberskyn kanssa vuonna 1917, mutta Marysta on vähän tai ei yhtään viitteitä hänen myöhemmässä historiassaan, vaikka hän vaikuttaa pysyneen Georgen parina kuolemaan asti, vuoteen 1954.
Naimisiinmenon jälkeen George teki huoltotöitä Yellowstonen kansallispuistossa. Hän työskenteli jauhomyllyssä Oregonissa, ja teki betonitöitä Los Angelesissa. 1920-luvun alkuvuosina hän on ilmeisesti altistunut Minä Olen -kultille (I AM) [11] ja Katherine Tingleyn [12] versiolle Madame Blavatskin pseudouskonnollisesta teosofiasta. [13] Arviolta vuonna 1926 hän alkoi perustaa useita teosofiaan perustuvia uskonnollisia järjestöjä itse, hänen parhaiten tunnettunsa on “Royal Order of Tibet”, [14] jonka “luostari” perustettiin Laguna Beachille joskus 1930-luvulla. Vuonna 1940 Adamski ja hänen kääntyneiden joukkonsa muuttivat Laguna Beachilta maaseudulle lähelle Mount Palomaria, Kaliforniassa, jonne he perustivat yhteisön nimeltä “Valley Center”, jossa he asuivat varsin alkeellisissa olosuhteissa.
Vuonna 1944 Adamski ja hänen seuraajansa rakensivat ja miehittivät pienen hampurilaiskioskin Palomar Gardensissa, Mount Palomarin matalammilla rinteillä, observatorioon vievän tien viereen. Edelleen primitiivinen kommuuni siirrettiin alueelle kahvilan taakse, tieltä katsottuna. Adamski alkoi vihjailla, että hän oli astronomien “konsultti”, joka teki tutkimusta Palomarissa, ja alkoi viitata itseensä tittelillä “Professori Adamski”. Hän henkilökohtaisesti aloitti pioneerityön liikkeen tekemiseksi tunnetuksi ja ihmisten kouluttamisen Maan ulkopuolisesta elämästä. Adamski tuki kokemuksiaan poikkeuksellisilla UFO-valokuvilla ja värillisellä liikkuvalla filmikuvalla. Hänen dokumentoidut kohtaamisensa ihmisten näköisten avaruusolentojen kanssa toisilta planeetoilta tekevät hänestä erään kiinnostavimman 1900-luvun hahmon.
Kohtaaminen autiomaassa
Marraskuun 20. päivänä 1952 kello 12.30 George Adamski kohtasi avaruusolennon nimeltä Orthon, pitkätukkaisen nuoren miehen Venukselta, kuuden todistajan läsnäollessa Kalifornian autiomaassa Mount Palomarin lähellä. Kissa oli nyt pöydällä, avaruusolennot olivat keskuudessamme eikä mikään ollut enää kuin ennen.
Adamskin elämä oli omistettu metafysiikalle, parapsykialle ja uskonnolle, ja hän oli varmasti monien hänen jälkeentulleiden 1960-luvun hippien esikuva. [15] Hänen muotoilemansa luonnonlait olivat kuin meidän “New Age”-konsepteja.
Adamskin kuvaus Orthonista muistuttaa monia muita sellaisia kohtaamisia, korkea otsa ja poskipäät, harmaanvihreät silmät, karvaton iho ja pitkät ohuet sormet ja valkoiset hampaat. Hän sanoi Orthonista, että mikäli tämä olisi ollut naiseksi pukeutuneena, hän olisi mennyt naisesta. Kirjassa “Flying Saucers have landed” Adamski kuvaa kohtaamista:
“Minun lähestyessäni häntä, minulle tuli omituinen tunne ja muutuin varovaiseksi. Samaan aikaan katsoin ympärilleni vakuuttaakseni itseni, että olin seurueeni näköyhteydessä. Ulkoisesti tälle tunteelle ei ollut mitään syytä, sillä mies oli kuin kuka tahansa muukin ja näin että hän oli hieman pienempi kuin minä ja huomattavasti nuorempi.
Yhtäkkiä mieleni päältä poistettiin varovaisuuden verho ja en enää ollut tietoinen ystävistäni. Ensimmäistä kertaa tajusin, että olin avaruusihmisen läheisyydessä — ihmisolennon toisesta maailmasta. Hänen muotonsa kauneus ylitti kaiken mitä olin koskaan nähnyt. Hänen kasvojensa miellyttävyys vapautti minut kaikista itseeni liittyvistä ajatuksistani. Tunsin oloni kuin lapseksi jonkun edessä, joka on erittäin viisas ja rakasti suuresti ja nöyrryin itse suuresti sisältä, sillä hän säteili äärettömän ymmärryksen ja lempeyden tunnetta suurella nöyryydellä.
Hän sai minut ymmärtämään, että he tulivat ystävällisin mielin. Hän myös ilmaisi, että he olivat huolissaan Maapallolta tulevasta säteilystä. Kysyin oliko tämä huoli johtunut pommiemme räjäyttämisestä ja siitä seuranneesta suuresta radioaktiivisuudesta. Hän ymmärsi tämän oikein ja nyökkäsi myöntävästi.
Eräässä kohtaamisessa Adamski ei kuullut varoituksen sanaa ja meni aluksen lähelle. Hänen kätensä tuskallisesti heilahti ylöspäin, kuin sähköshokin seurauksena. Orthon halusi ihmiskunnan tietävän heidän olemassaolostaan, tietävän että ihmiskunta oli astumassa avaruusaikaan. Adamski vietiin matkoille avaruuteen ja Kuun pimeälle puolelle, jossa hän kertoi nähneensä vettä ja kasvillisuutta. Opetukset koskivat vastuuta omasta itsestä ja universaalia rakkauden lakia; eräänlaista kosmista moraaliparadigmaa, joka sitoo yhteen eläin-, kasvi- ja kivikunnat universumissa.
Silminnäkijätodistus
Noin 50 vuotta myöhemmin, Adamskin tarinan totuudenmukaisuutta koskevat argumentit ovat edelleen pöydällä. Alan C Tolman (ilmailuinsinööri, joka esiintyi Fastwalkersissa) kuvasi Fastwalkersin esinäytöksen haastattelussa rakennetta ja aistinlaitetta, jotka esiintyivät äärimmäisen selkeässä valokuvassa venuslaisten sikarialuksesta, jonka Adamski oli ottanut. [16]
Tolman näytti kuluneita julisteita samaisesta partioaluksesta, jonka Adamski oli nähnyt, joka oli ilmaantunut Britannian ylle ja laskeutunut sinne. Tolman tapasi Adamskin ja näki omin silmin Adamskin 15 tuuman kaukoputken, ja hän inspiroitui niin kovasti, että hän pystytti oman kaukoputkensa, joka oli kytketty TV-monitoriin, ja otti sillä erittäin selkeitä kuvia Kuusta. Hän vahvisti miten ihmiset eri taustoista olivat tavanneet Adamskin, mm. sotilaat, kuunnelleet hänen puhuvat avaruusihmisistä ja heidän aluksistaan. Tolman mainitsi hänen oman kohtaamisensa aluksen kanssa; miten se nosti hänen värähtelytasoaan ja muuttui kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi ja sitten kiiti pois tähtiin. Ehkäpä tämä oli vihjaus siitä, että avaruusihmiset olivat vähemmän tiheitä ja korkeampaa värähtelyä.
Evp majuri Hans C Peterson Tanskan NATO-toimistolta Washington DCssa vuonna 1995 esitti, että valtiot ja tiede eivät yksinkertaisesti puhu totta. Saatuaan kuvat NATOlta, joissa näkyy kraaterista nousevaa savua, hän sanoi että Kuulla oli oma ilmakehänsä. Toisissa kuvissa näkyi peitettyjä vesivarantoja, kaksi neliömäistä tunnelin sisäänkäyntiä vuoren sisään ja jäljet kappaleesta, joka oli liikkunut mäkeä ylös. Majuri Petersonilla on ollut omat havaintonsa; yhdessä ruotsalainen kontaktihenkilö antoi hänelle informaatiota, joka vahvisti että 15 ihmisen näköistä avaruusolentoa eli ja työskenteli Ruotsissa. Odotellessaan lentokentällä Adamskin laskeutumista, hän näki lentävän lautasen seuraavan hänen lentokonettaan. [17]
Adamskin raportoimat ’miljardit ja miljardit tulikärpäset…. vilkkuvat kaikkialla’, kun hän vieraili Kuun pimeällä puolella eräässä Venuslaisten aluksessa, kuitenkin hän kahdeksan vuoden päästä sai sanomisilleen vahvistusta, kun amerikkalainen astronautti John Glen palasi avaruuslennolta ja sanoi nähneensä samat ’tulikärpäset’. [18]
Todisteet ja analyysi
Madeleine Rodeffer, valtion työntekijä ja Adamskin kollega, todisti ja kuvasi venuslaisten aluksen hänen talonsa yllä. Hän käytti 8millimetristä Bellingham-elokuvakameraa ja antoi Adamskin jatkaa kuvaamista. Hän myös tapasi joitain avaruusolentoja, jotka olivat saapuneet keskustelemaan Adamskin kanssa. Hän väitti, että ne näyttivät tavallisilta amerikkalaisilta; joillain oli tummat hiukset ja joillan vaaleat. [19]
Jim Dilettoso [20] on tunnettu ja kunnioitettu asiantuntija; hänen alansa on valokuvien ja videoiden analyysi. Dilettosolla oli tämä sanottavana Adamskin työstä, hänen omin sanoin hänen kirjoittama vastaus Adamskin kuviin. Jim sanoo seuraavaa:
Koskien Adamskin kuvia. Ei ole ’todisteita’ huijauksesta. Itse asiassa, ei ole fotogrammetrista tai tietokoneanalyysia Adamskin tapauksesta, joka viittaisi siihen että esine olisi pieni tai huijaus. Ihmiset sanovat mitä sanovat, lainaavat huhuja totuutena, tai muuttavat oman mielipiteensä tieteelliseksi faktaksi. Kuva-analyysi on tarkkaa. Pienillä esineillä on eri ominaisuudet kuin suurilla; erityisesti, reunat ja valon jakautuminen pinnalla.
Olen tutkinut yli 1000 valokuvaa (tuntematonta) 25 vuoden aikana, mm. 50 kontrolliesinettä (malleja). Käytän kehittyneitä työkaluja, kerään dataa tuntemattomasta ja vertailen sitä tunnettuun. Jos löytyy täsmäävä, sitä kutsutaan ”tunnetuksi”. Jos ei täsmää, se on ”tuntematon”. Adamskin aluksen ominaisuudet eivät sovi pienen esineen ominaisuuksiin, optiseen päällysteeseen tai huijaukseen. Teknisesti ottaen, ei ole viitteitä huijauksesta. Se on tuntematon. [21]
William Sherwood, Eastman Kodakin optinen fyysikko analysoi Rodifferin filmin. Sherwood meni suoraan tarkkaan sijaintipaikkaan, laski etäisyyden 90 jalaksi (30 metriä), trianguloi kuvan koon ja päätteli levyn olevan 27 jalkaa läpimitaltaan (8 metriä). Johtopäätös oli, että Rodefferin filmi oli aito. [22] Tämä näkökanta on myös Bob Oechlerilla, NASAn avaruuskeskuksen tehtäväjohtajalla, joka huomautti että sen ympärillä oli utua ja alus ja sen osat vaikuttivat muuttavan muotoaan johtuen jonkinlaisen säteilyenergian tai energiakentän vaikutuksesta. Oechler sanoi, että tämä yksistään ylitti jo minkään todistuksen mikä Adamskilla tai Rodifferilla on ollut antaa. [23]
Yksi Adamskin kohtaamisen silminnäkijöistä, George Williamson, joka on töissä Veterans Administration sairaalassa Whipplessa, Arizonassa, piirsi hahmotelman ja valokuvan venuslaisten jalanjäljestä, ja amatööriantropologina toi muottiainekset autostaan ja teki kipsivalun omituisesta jalanjäljestä. Valokuva jalanjälkien luonnoksesta julkaistiin Phoenix Gazetten marraskuun 24. päivän artikkelissa ”Alustava raportti ulkoavaruudesta tulleen miehen jättämän jalanjäljen symbolien analyysista”.
Nämä jalanjäljet näyttivät kaksi eri kuviota vasemmalle ja oikealle jalalle. Yhdessä kuviossa oli hakaristi, se kuvataan perustuvan universumin kiertoon, Otavan kiertäessä Pohjantähteä. Toisessa kuvassa Williamson kuvaa universaalien symbolien juuret, jotka perustuvat universumin tähtikuvioihin. [24]
Vuonna 1954 Desmond Leslien sanotaan nähneen usean UFOn Adamskin kanssa hänen vieraillessaan Kaliforniassa. Hän kuvaa yhtä niistä kirjeessään vaimolleen, kun hän oli San Diegossa: “kaunis kultainen alus auringonlaskussa, mutta kirkkaampi kuin auringonlasku… se hiljalleen vaipui pois, niinkuin ne tekevät“[25]
Debunkkaus
Avaruusveljien saapuminen on uhka armeijalle. Majestic-12, salainen kontrolliryhmä, joka tunnetaan myös varjohallituksena, komensi Psychological Strategy Boardin debunkkaamaan kaikki UFO-havainnot ja kontaktitapaukset ihmisten kanssa. Leslien mukaan he pelkäsivät, että kontaktit johtaisivat siihen, että kansa saisi tietää pääsystä vapaaseen energiaan, mikä johtaisi öljy-yhtiöiden mahdin romahtamiseen.
Robertsonin paneeli [26] oli CIA:n koolle kutsuma komitea vuonna 1952 vastauksena moniin raportteihin tuntemattomista lentävistä esineistä, erityisesti Washington DC:n alueella. Paneelia briiffattiin Yhdysvaltain sotilastoimista ja tiedustelusta, siksipä raportti oli alunperin luokiteltu salaiseksi. Robertsonin paneeli julkaisi raportin, jossa suositeltiin koulutusohjelmaa jolla debunkata lentävät lautaset. [27] Valtiot oli tehty tietoisiksi siitä, että avaruusolennot olivat kovasti ydinvoimaa vastaan, asekäytössä. Adamski oli puhunut vapaasta energiasta, joka säteilee planeettojen ympärillä.
Valtion propagandakoneisto laitettiin käyntiin ja Adamskiin suhtauduttiin kahdenlaisesti. Yhtäältä oli salaisen debunkkauksen ohjelma, kun taas toisaalta valtio liehitteli Adamskia ja antoi tälle kulkuluvan käydä missä tahansa valtion ministeriössä Washingtonissa. William Sherwood vahvisti tämän, jolla itsellään oli samanlainen lupa. [28]
Toki on aina mahdollista, että Adamskin tarinat olivat liian övereitä, ehkäpä värikynäiltyjä; jatkuvan todisteiden penäämisen seurauksena; täysin ymmärrettävää, kuitenkin tulee painottaa että Adamski raportoi “tulikärpästen” ilmiön avaruudessa paljon ennen John Glenin kertomaa vuosia myöhemmin?
Debunkkaus jatkui ja tarinoita ja syytöksiä veisteltiin siitä, että valokuvia partioaluksista oli otettu käyttäen puisia pienoismalleja. [29] Tämä siitäkin huolimatta, että tasan tarkkaan samat alukset oltiin nähty monissa muissa maissa, mm. laskeutumassa järveen Englannissa. Vaalean kauniin miehen poistuttua Adamskin hotellihuoneesta, häntä syytettiin homoseksuaaliksi. Toiset kriitikot huomauttivat, että hänen kirjansa “Inside the Spaceships” vuodelta 1955 oli kopioitu sanasta sanaan eräästä hänen aiemmasta novellista. Lopulta vuonna 1965 kun Adamski oli kuollut, alkoi levitä huhuja siitä, että hän kuoli rikkaana miehenä lähinnä saatuaan paljon rahaa luentokiertueistaan.
Luennot maailmalla
Adamski perusti ”Royal Order of Tibetin”, joka piti tapaamisia ”Tieteellisen Filosofian Temppelissä”. Hän piti luentoja, jonne osallistui ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista, joihin kuului myös sotilaita. Adamski kiersi useassa maassa luennoimassa henkisistä asioista, jotka hän oli oppinut kontakteiltaan. Tavattuaan Hollannin kuningatar Julianan, Hollannin ilmailuyhdistyksen johtaja Cornelis Kolff sanoi, ”Kuningatar oli poikkeuksellisen kiinnostunut aiheesta”.
Adamski raportoi Leslielle, että hänet lähetettiin vierailemaan paavin luona ja toimittamaan sinetöity paketti avaruusolennoilta. Leslie sanoi, että hän myöhemmin kysyi Lou Zinsstagilta, jonka väitettiin vieneen Adamski Vatikaaniin. Zinnstag raportoi, että kun he lähestyivät Vatikaania ja yksityistä sisäänkäyntiä, ”purppurakaulainen mies” (ilmeisesti monsignor tai piispa) ilmaantui.
Adamski huusi, ”Siinä on mieheni!” tervehdykseksi paavin virkamiehelle, ja hänet johdettiin paavin luokse audienssille. Zinsstag sanoi, että kun hän ilmaantui uudestaan 20 minuuttia myöhemmin, Adamski vaikutti olevan samassa innostuksen ja ilmestyksen tilassa kuin silminnäkijät olivat hänen nähneen olevan autiomaassa kohtaamassa avaruusveljiä vuonna 1952. [30] Vahvistus hänen vierailustaan paavi Johannes XXIII:n luona oli hänen hallussaan oleva kultamedaljonki, jossa paavin pää oli painokuvana yhdellä puolella. Leslie kertoo miten hänen läheinen ystävä kardinaali Basel Hume selitti, että sellainen mitali ei ollut kaupan ja että Adamskin on ollut pakko tehdä jotain varsin merkittävää sellaisen lahjan saadakseen.
Adamskin vaikutus näkyi ympäri maailman. Elokuun 1978 Grenadan postimerkin oikeanpuolimmaisessa kuvassa näkyy George Adamskin UFO-havainto toukokuun 29. päivältä 1950. Sir Eric Matther Gairy oli Grenadan pääministeri 1967-1974. Häntä pidettiin diktaattorina ja mentaalisesti epävakaana johtuen hänen UFO-uskomuksistaan ja UFO-puheistaan YK:ssa (väitetään, että Grenadasta on löytynyt kuollut avaruusolento). Gairy alkoi lobata YK:ta vuonna 1977 luodakseen virastoa tai ministeriötä, joka aloittaisi tutkimuksen UFOista ja avaruusolennoista. Tämän seuraus oli, että YK:n päätöslaiselma (33/426) Maan ulkopuolisesta elämästä hyväksyttiin vuonna 1978. Oliko tämä puhtaasti sattumaa vai oliko Adamski jollain tavalla katalyytti näille tapahtumille? [31]
Adamski onkin hybridi
Leslie kertoo tapauksesta, jolloin Adamski oli kotonaan; hän nosti paitaansa paljastaakseen mahan ilman napaa. Sen sijaan hänellä oli ulkonevat viillot siinä missä navan tulisi olla. Huikaistuneena Leslie kommentoi “George, kuka sinä oikein olet?” johon Adamski vastasi, että hänet oltiin nelivuotiaana viety pois ja täysi muukalainen oli tuonut hänet takaisin vahingoittumattomana. Adamskilla ei ollut muistikuvaa siitä mitä tuolloin oli tapahtunut.
Kysymys pysyy ennallaan: oliko Adamski hybridi vai oliko tämä tarinan juonne pelkkää Leslien fantasiaa ennen muutaman kirjan julkaisua? Mielipiteeni on, että se on varsin hyvällä todennäköisyydellä totta. Karismaattinen Leslie oli osa avaruusolentojen tiedonvälitysohjelmaa, ja sellaisesta omituisuudesta kertominen todella vahvistaa tarinaa Adamskista, läpi sukupolvien.
Viimeinen lepopaikka
Alice Wells (piirtäjä) [Flying Saucers – 50 Years Later by C. A. Honey] vetosi asianmukaisiin virastoihin, jotta Adamski voitaisiin haudata Arlingtoniin johtuen hänen palveluksestaan Meksikon ja Amerikan välisessä sodassa. Tottakai mikään ei voisi olla kaukaahaetumpaa, sillä ainoastaan diplomaatteja ja upseereita haudataan Arlingtoniin. [32] Loppujen lopuksi sanotaan, että Adamski briiffasi Kennedyä Kuuban ohjuskriisissä. Ratkesiko se vai ei? Adamski joskus uskoutui Leslielle: “Sydämeni on salaisuuksien hauta” [33]
Samanlaisia tapauksia
George Adamskin (1891–1965), pioneerin, tapaukset ja hänen nopeasti nousussa olevat kilpailijansa, Truman Bethurum (1898–1969), George Van Tassel (1910–1978), Daniel W. Fry (1908–1992), Orfeo Angelucci (1912–1993), George King (1919–1997) ja Buck Nelson (1894–1982) ovat kaikki yhdessä asiassa samanlaisia: heidän viestinsä halusi nostaa ihmiskuntaa ylöspäin ja se puhui planeetan selviytymisen puolesta.
“Kontaktihenkilöiden” tai “avaruusveljien” aika päättyi yhtäkkisesti Betty Hillin (1920–2004) myötä, joka toi uudenlaisen paradigman jolla korvattiin Adamskin sanomiset.
Avaruusolennot elävät ja työskentelevät keskuudessamme. Oli se sitten Clarion, Suel Italiassa [34], pohjoismaiset avaruusolennot Ruotsissa tai Clarion, Aura Rhanes [35] Amerikassa, ihmisen näköiset avaruusolennot ovat täällä ja ovat aina olleet. Aiemmin heitä kuvattiin enkeleiksi. Teknologiamme ja tieteemme edistyessä, me aloimme nähdä nämä henkiset olennot korkeamman ulottuvuuden olentoina, jotka ovat tulleet tänne vihamieliselle Maapallolle auttamaan meitä tasapainottamaan teknologiamme universumin harmoniaan.
“Ihmiset eivät ole niin sinuja vain Maasta tulleiden kiinteiden värähtelyjen kanssa.”
Leslie tajusi, että nämä ja monet muut havainnot sattuivat ydinvoimaloiden lähellä. Mikä on elämän ja kontaktitapausten tarkoitus? Sielu on tietämättömän olennon olemus, joka elää materiaalisessa kehossa. Maapallo on koulu, jolla nostaa tietoisuutta. Adamski ja muut kontaktihenkilöt tapasivat opettajia.
***
Kirjoittajasta: Neil Gould on Exopolitics Instituten neuvonantaja. Neilin henkilökohtaisten kokemusten jälkeen avaruusolennot muuttuivat hänelle hänen elämäntehtäväkseen, ja hän haluaa olla mukana hajottamassa median totuuden salailua avaruusolennoista ja heidän läsnäolostaan täällä. Hän on luonut Exopolitics Hong Kongille verkkosivut osoitteessa: http://www.exopoliticshongkong.com/
Useista riippumattomista lähteistä on saatu hämmästyttäviä todisteita siitä, että ‘ihmiseltä näyttävät’ vierailijat Maan ulkopuolelta ovat jo integroituneet ja eläneet suurimmissa asutuskeskittymissä, ja tämän tietävät useat valtioiden virastot ja armeijan osastot. Liuta erittäin salaisia valtiondokumentteja ja armeijan ohjelmia antaa tälle ilmiölle uskottavuutta, kuten monet sisäpiiriläiset ovat paljastaneet. Komentajamajuri Robert Dean, esimerkiksi, väittää, että huippusalainen hänen omin silmin näkemä NATOn dokumentti vuodelta 1964 kuvaa miten korkea poliittinen ja sotilaallinen johto on kokenut vierailuja ja olleet tekemisissä ‘ihmisiltä näyttävien’ avaruusolentojen kanssa, jotka helposti sulautuvat ihmisyhteiskuntaan. Se mikä todella huoletti NATO-johtajia, Deanin mukaan, oli että avaruusolennot saattavat käyskennellä keskeisten poliittisten ja sotilaallisten instituutioiden käytävillä. Sisäpiirin todistusten lisäksi useat yksityishenkilöt ovat väittäneet kohdanneensa avaruusolentoja, jotka esiintyivät tavallisina kansalaisina monissa planeettamme suurkaupungeissa.
George Adamski oli ensimmäinen, joka kirjoitti ihmispopulaation keskuudessa elävistä avaruusolennoista. Toisessa tietokirjassaan Inside theFlying Saucers, joka kuvaa avaruusolentokontaktikokemuksia, Adamski käsittelee sitä miten ihmisiltä näyttävillä avaruusolennoilla on läsnäolo ihmispopulaatiossa. He ilmeisesti näyttävät niin paljon meiltä, että he kykenivät hankkimaan töitä, elämään naapurustossa, ajamaan autoa ja he sulautuivat muihin ihmisiin helposti. Adamski kirjoitti siitä, miten he ottivat häneen yhteyden pitääkseen tapaamisia jotka johtivat hänen kuuluisiin lentoihinsa avaruusolentojen aluksilla. Vaikka Adamskin kontaktikokemuksista ja hänen uskottavuudestaan käytävä debatti edelleen jatkuu, Adamskin UFO-havainnot ja kontaktit avaruusolentoihin saivat tukea huomattavalta määrältä silminnäkijöitä, valokuvia ja elokuvia, joista useat riippumattomat tutkijat ovat sanoneet niiden olevan aitoja. [1]
Adamskin todistus tarjoaa tärkeitä näkökulmia siihen miten avaruusolennot voivat elää incognito ihmispopulaatiossa. Sen jälkeen kun olen käsitellyt Adamskin tapausta ja sen tärkeimpiä todisteita, käsittelen toisia kontaktihenkilöitä, jotka ovat samalla tavalla väittäneet kohdanneensa tavallaisen kansalaisen tapaan käyttäytyviä avaruusolentoja. Lopuksi tarkastelen useita tietovuotajia, jotka väittävät todistaneensa dokumentteja ja tapahtumia mitkä vahvistavat virallisen valtion tiedon siitä, että avaruusolennot elävät tavallisten kansalaisten keskuudessa.
Adamskin kuuluisalla Desert Center -tapaamisella avaruusolennon kanssa, joka astui esiin ‘partioaluksesta’ marraskuun 20. päivänä 1952, on kuusi silminnäkijää, jotka kirjoittivat kirjallisen vahvistuksen Adamskin kertomukselle tapahtumista hänen sen jälkeen ilmestyneessä kirjassaan The Flying Saucers have Landed (1953). Itse asiassa neljä silminnäkijää välittömästi raportoi sen mitä oli tapahtunut lähimmälle sanomalehdelle, Phoenix Gazettelle, joka julkaisi jutun marraskuun 24. päivänä valokuvien ja piirrosten kera. Desert Centerin kohtaaminen oli Adamskin niiden avaruusolentojen tapaamista koskevien väitteiden joukossa, jotka UFO-tutkija Timothy Goodin mukaan olivat “tarkkaan raportoitu” ja “järkeviä ja varmistettavia”. [2] Ottaen huomioon selvät tukevat todisteet Adamskin ensimmäiselle tapaamiselle partioaluksessa matkanneen avaruusolennon kanssa, kannattaa tarkastella lähemmin hänen väitteitään sen jälkeen tapahtuneista tapaamisista Maassa asuvien avaruusolentojen kanssa.
Ensimmäisessä kirjan Inside the Flying Saucers kappaleessa Adamski käy uudelleen läpi tapaamisensa kahden avaruusolennon kanssa hänen istuessaan Los Angeles Hotellin aulassa helmikuun 18. päivä 1953.
Katsoin rannekelloani ja näin sen osoittavan puoli yksitoista. Illan myöhäisyys, kun mitään merkittävää ei ollut tapahtunut, lähetti lävitseni pettymyksen aallon. Ja juuri sillä masennuksen hetkellä kaksi miestä lähestyi, joista toinen kutsui minua nimeltä. Molemmat olivat minulle täysin vieraita, mutta heidän lähestymisessään ei ollut epäröintiä, eikä mikään heidän ulkomuodossaan kertonut heidän olevan muuta kuin nuoria keskivertoliikemiehiä… Huomasin molempien miesten kehon suhteet tasapainoisiksi. Yksi oli hieman yli kuusi jalkaa pitkä ja hän näytti olevan iältään kolmissakymmenissä. Hänen ihonsa oli punakka, silmänsä tummanruskeat, sellaisella kimalluksella joka viittaa suureen nautintoon elämästä. Hänen katseensa oli poikkeuksellisen läpitunkeva. Hänen mustat hiuksensa aaltoilivat ja ne oli leikattu tyylimme mukaan. Hänellä oli tummanruskea liikepuku, mutta ei hattua. Lyhyempi mies näytti nuoremmalta ja arvioin hänen korkeutensa olevan noin viisi jalkaa, yhdeksän tuumaa. Hänellä oli pyöreät poikamaiset kasvot, vaalea ihonväri ja harmaansiniset silmät. Hänen hiuksensa, myös aaltoilevat ja tyylimme mukaiset, olivat hiekkaväriä. Hän oli pukeutunut harmaaseen pukuun eikä hänelläkään ollut hattua. Hän hymyili, kun hän kutsui minua nimeltä. Kun tunnustin tervehdyksen, puhuja ojensi kättään ja kun se kosketti omaani, suuri ilo täytti minut. Signaali oli sama, jonka oli antanut mies, jonka olin tavannut autiomaassa tuona ikimuistoisena päivänä 20. marraskuuta 1952. (Kuvailtu kirjassa Flying Saucers Have Landed.) [3]
Merkittävää Adamskin kuvaukselle on se miten kaksi avaruusolentoa voivat esittää liikemiehiä. Läpitunkevan katseen lisäksi mikään heidän ulkomuodossaan ei vaikuttanut epätavalliselta. Adamski jatkaa selittämällä miten hän lähti heidän mukaansa heidän autoonsa kulkeakseen kaukaiseen erämaapaikkaan:
Yhdessä lähdimme aulasta, minä heidän keskellään kävellen. Noin korttelin päässä pohjoiseen hotellista he kääntyivät parkkipaikalle, jossa heillä oli auto odottamassa. He eivät sanoneet mitään tänä lyhyenä aikana, ja kuitenkin sisäisesti tiesin, että nämä miehet olivat todellisia ystäviä. En tuntenut pakkoa kysyä minne he aikoivat viedä minut, eikä se näyttänyt omituiselta että he eivät tarjonneet mitään informaatiota. Apupoika toi auton, ja nuorempi mies sujahti kuskin paikalle, viitaten minua hänen viereensä istumaan. Toinen istui myös etupenkille meidän kanssamme. Auto oli neliovinen musta Pontiac sedan. Mies, joka oli ottanut kuskin paikan näytti tietävän tasan tarkkaan minne hän oli ajamassa, ja hän ajoi osaavasti. En ole tietoinen kaikista uusista valtateistä, jotka Los Angelesista vievät pois, joten minulla ei ollut ideaa minne suuntaan olimme menossa. Me ajoimme hiljaisuudessa ja pysyin täysin tyytyväisenä odottaessani kanssamatkustajiani identifioimaan itsensä ja selittämään syyn tapaamiselleni. [4]
Tässä merkittävää on, että kahdella avaruusolennolla oli auto hallussaan ja he tiesivät miten navigoida juuri valmistuneilla Los Angelesin valtateillä. Tämä ei ole mitenkään helppoa ja viittaa siihen, että avaruusolennot olivat käyttäneet aikaa opetellakseen liikennessäännöt ja sen miten navigoida Los Angelesissa. Seuraava kappale on varsin häikäisevää Adamskin paljastamaa informaatiota:
Valot ja asunnot hälvenivät meidän poistuessamme kaupungin ulkopuolelle. Pidempi mies puhui ensimmäistä kertaa ja hän sanoi, “Olet ollut erittäin kärsivällinen. Me tiedämme miten paljon sinä pohdit sitä keitä me olemme ja minne me viemme sinua.” Tunnustin, että tottakai olen pohtinut, mutta lisäsin vielä että olin täysin tyytyväinen odottamaan tätä informaatiota kunnes he sen valitsivat minulle antaa. Puhuja hymyili ja viittasi kuskiin. “Hän on planeetalta jota te kutsutte nimellä Mars. Minä olen planeetalta jota te kutsutte nimellä Saturnus.” Hänen äänensä oli pehmeä ja englantinsa täydellistä. Huomasin, että nuorempi mies myös puhui pehmeästi, vaikka hänen äänensä oli hieman korkeampi. Aloin pohtia miten ja missä he olivat oppineet puhumaan kieltämme niin hyvin. [5]
Adamskin havainnossa tässä on kiinnostavaa, että kaksi avaruusolentoa kykenivät puhumaan englantia niin hyvin ilman mitään viitettä aksentista. Seuraava kappale on todella huikea sen paljastaessa sen laajuuden, jolla avaruusolennot todella ovat sulautuneet tavalliseen ihmispopulaatioon.
Ajatuksen lipuessa mielessäni, he tunnistivat sen välittömästi. Marsilainen puhui nyt ensimmäistä kertaa hotellitapaamisemme jälkeen. “Me olemme teidän termein ‘Kontaktihenkilöitä.’ Me elämme ja teemme työtä täällä, koska, kuten tiedätte, on Maassa on tarpeen tienata rahaa jolla ostaa ruokaa, vaatteita ja monia muita asioita joita ihmisillä pitää olla. Me olemme eläneet planeetallanne nyt useita vuosia. Aluksi meillä oli pieni aksentti. Mutta se on voitettu ja, kuten näet, meitä ei tunnisteta muiksi kuin Maan ihmisiksi. Työssämme ja vapaa-ajallamme me tapaamme ihmisiänne täällä Maassa, emmekä koskaan kerro salaisuutta että me olemme muiden planeettojen asukkeja. Se voisi olla vaarallista, kuten hyvin tiedät. Me ymmärrämme teitä ihmisiä paremmin kuin suurin osa teistä tuntee itsensä ja voimme helposti nähdä ne syyt niihin moniin epäonnisiin olosuhteisiin, jotka teitä ympäröivät.“ [6]
Tämä kappale on mitä merkittävin, sillä se kuvaa sen miten avaruusolennot ovat asuneet Maassa jo vuosia, opiskellen kieltämme, hankkien duuneja ja sekoittuen ihmispopulaatioon. Lisäksi vaikuttaa siltä, että ihmisten keskuudessa elävät avaruusolennot saattavat työskennellä pareittain, eräänlaisessa työparijärjestelmässä joka olisi järkeenkäypää turvallisuuden ja kotimaailmaan lähetettävän kommunikaation mielessä jos koskaan sattuisi hätätila. Jos Adamski on muistoissaan tarkka ja avaruusolennot kertovat totuuden, silloin vaikuttaisi siltä että avaruusolentoja voisi olla merkittävä määrä, jotka elävät salaa normaalin populaation keskuudessa planeetan suurimmissa kaupungeissa. Toisia kontaktitapauksia ja tietovuotajien todistuksia tarkasteltaessa todellakin vaikuttaa siltä niinkuin asia olisi näin.
Adamski ei ollut ainoa kontaktihenkilöistä, joka väitti että avaruusolennot sulautuvat ihmispopulaatioon. Howard Menger myös väitti, että avaruusolennot ovat ottaneet häneen yhteyden ja esiintyneet tavallisina ihmisinä kun hän kouluttautui avaruusveljiemme edustajaksi. Eräässä tapauksessa avaruusolento esitti kiinteistövälittäjää ja pyysi Mengeriä mukaansa avaruusolentojen autoon, jossa hänet vietiin uuteen kontaktipaikkaan kohtaamaan tiettyinä aikoina avaruusolentojen aluksia. Menger kuvaa tapausta seuraavasti:
Syksyllä 1947 nuori mies, komeasti syysvaatteisiin puettu, astui liikkeeseen. Vaikka hän sanoi olevansa kiinteistövälittäjä, hänessä oli jotakin outoa. Ja hän ei käyttäytynyt kuin muut ekstrovertit, toisia selkään taputtelevat kiinteistövälittäjät joita tunsin… Hän kertoi minulle, että hän ajatteli laittaa joitain “Myytävänä”-kylttejä Pleasant Grove -nimisen paikan lähettyville, noin kahdeksan mailia kaupasta, ja haluaisi jotain neuvoja…. Suostuin lähtemään hänen matkaansa. Hän ei esitellyt minua nuorelle neidolle joka odotti autossa… Puolimatkassa keskustelu lakkasi ja tuli hiljaisuus. Erittäin yhtäkkisesti mies vaihtoi aihetta. “Howard, me tiedämme että pidät yhteytesi veljiimme salassa niinkuin sinulle on annettu ohjeeksi.” En tiennyt pitäisikö minun esittää yllättynyttä vaiko ei sillä olin havainnut jotain omituista heti alusta lähtien…. “Ai, te OLETTE…” ja minä naurahdin. Hän yksinkertaisesti otti leveän hymyn ja ajoi muutaman sata metriä sanomatta sanaakaan. ”Katsos, Howard, minulle on opetettu paljon kiinteistöistä, mutta ei paljoakaan näyttelemisestä.” [7]
Mengerin Maan ulkopuoliset ystävät kuvasivat salaisen sijainnin jossa he myöhemmin tapaisivat avaruusolentojen aluksia ennaltamäärättyinä aikoina. Mengerin kontaktikokemukset ja UFO-havainnot saavat tukea riippumattomilta silminnäkijöiltä, valokuvista, filmeistä ja jopa väitetystä Kuussa kasvatetun perunan tieteellisestä analyysista. Timothy Good teki läpikotaisen tutkimuksen Mengeristä ja tuli tulokseen, että jotkut hänen avaruusolentokontaktikokemuksensa ja valokuvat/filmit olivat aitoja. [8]
Se tapa jolla Mengeriin saatiin yhteys vuonna 1947 on se mikä herättää meidät avaruusolentojen sulautumiseen ihmispopulaatioon. Avaruusolennot olivat oppineet kiinteistönvälitystä, ajoivat tavallisia autija, ja heidän mukanaan oli nainen. Molemmat avaruusolennot olivat ottaneet kiinteistönvälittäjän identiteetin ja sillä tavoin voisivat välttää paljastumasta, samalla kun he oppivat ihmisyhteiskunnasta. Jälleen kerran, kuten myös Adamskin tapauksen kaksi avaruusolentoa, he työskentelivät pareittain mikä viittaa työparijärjestelmään.
Eräässä Howard Mengerin ‘kokouksista’ hänen kotonaan huhtikuussa 1957 kolme vierailijaa Venukselta väitetään valokuvatun. Useat valokuvista annettiin tri. Frank Strangesille, joka näytti valokuvia hänen UFO-luennoillaan. Eräällä näistä luennoista joulukuussa 1959 tri. Stranges väitti, että Pentagonin viranomainen oli lähestynyt häntä, joka tarjosi hänelle mahdollisuutta tavata erään näistä venuslaisista. Tri. Stranges sitten kuvaa yksityiskohtaisesti turvajärjestelyjä, jotka hänen oli läpikäytävä, sekä hänen tämän jälkeistä tapaamistaan Valiant Thorin kanssa Pentagonissa 30 minuutin ajan. Thor oli ilmeisesti USA:n hallituksen vieras kolmen vuoden ajan, ja hän toistuvasti tapasi ylempiä virkamiehiä, mm. presidentti Eisenhowerin ja varapresidentti Nixonin. Tri. Stranges väittää, että hänelle sanottiin ettei hän saa koskaan paljastaa mitä tapahtui. Hän kuitenkin tästä huolimatta kirjoitti kirjan avaruusolentokohtaamisistaan, Stranger at the Pentagon (1967). Hänen kirjassaan sekä tämän jälkeisissä haastatteluissaan hän kuvaa maailmanrauhan ja henkisyyden viestiä, jonka Thor heille ja amerikkalaisille viranomaisille välitti.
Arvattavasti Strangesin väitteitä pilkattiin laajalti UFO-tutkijoiden keskuudessa hänen todisteiden puutteestaan että sellainen tapaaminen olisi koskaan pidetty. Kuitenkin tri. Strangesin tausta poliisivoimissa, hänen koulutuksensa sekä hänen nimekkyytensä evankelisena teologina kaikki viittaavat henkilöön, jonka nuhteeton suoraselkäisyys ei antaisi myöden kehitellä päästään tällaista kusetusta. Jos tri. Strangesin kredenssit ja rehellisyys hyväksytään, silloin vaikuttaa siltä kuin Pentagonilla olisi ollut vierailija Venukselta kolmen vuoden ajan, jonka väitetään tavanneen korkeampia viranomaisia ja joka kykeni matkaamaan UFO-tapaamisiin kuten Mengerin oma. Voidaan todeta, että Valiant Thor (ja hänen kumppaninsa) kykenivät olemaan yhteydessä laajalti eri yksityisiin kansalaisiin tämän kolmen vuoden täälläolonsa aikana, tiedustelupalvelut valvoivat näitä interaktioita tarkkaan, ja henkilöitä patistettiin vannomaan salaisuuden puolesta.
Toinen kontaktihenkilö, joka on väittänyt tavanneensa avaruusolentoja, jotka esiintyvät tavallisina siviileinä, liittyy Mexicon yliopistion lääketieteellisen professoriin joka oli myös samalla Meksikon atomienergiakomission ylempi jäsen. Professori käytti pseudonyymiä ‘Prof Hernandez’ ja työskenteli meksikolaisen journalistin, Zitha Rodriguezin, kanssa kertoakseen hänen uskomattoman tarinansa. [9] Hän puhui siitä miten erittäin houkuttelevan näköinen avaruusolentonaaras, Elyense (professori kutsui häntä nimellä ‘Lya’), Andromedan tähtikuviosta esiintyi opiskelijana ja vieraili hänen luennoillaan useaan otteeseen vuosina 1972-1974. Tajutessaan että hän ei ollutkaan yksi tämän oppilaista, hän lopulta kohtasi tämän ja kysyi miksi hän tulee luennoille. Usean keskustelun jälkeen, joissa hän näytti omaavan uskomattomat tiedot fysiikasta sekä paranormaaleista kyvyistä, Hernandez lopulta sai kuulla Lyalta että hän on toisesta maailmasta. Vuonna 1975 tapahtuneiden lisätapaamisten jälkeen Lya sai puhuttua hänet mukaan toiseksi pilotiksi hänen avaruusalukselleen. Tämä on se miten Hernandez kuvaa tapausta 22. huhtikuuta 1975 hänen päiväkirjassaan:
Olin osallistunut konferenssiin anestesian tehokkaiden neutralisoijien aiheesta. Tuona iltapäivänä tunsin oloni erityisen väsyneeksi…. Kävellessäni parkkipaikalle, hätäisesti kuvittelin että Lya odotti minua autossa… “Hei”, hän sanoi tervehtien… “Oletko kiireinen?” “En, haluan vain levätä”, sanoin. “Haluaisitko tulla toiseksi pilotikseni?” … “Tänään on ollut erityisen raskas päivä… voisiko joku toinen päivä?” kysyin melkein anoen. “Se on tärkeää, en voi taata että sinulla on toista tällaista tilaisuutta….” “Olkoon….” sanoin lukitessani oven, “jos se ei ole liian kaukana, niin hyväksyn….” [10]
Tässä kohtaa Hernandez ajoi autonsa etäiseen paikkaan, jonka Lya osoitti. Sitten hän kuvaa sen miten he astuivat Lyan alukseen ja lähtivät Maan ilmakehästä.
Pyöreä kappale, enemmän tai vähemmän kolme metriä läpimitaltaan, oli edessämme. Lya otti metallisen laitteen joak oli kuin pieni tupakkarasia ja painoi nappia. Sillä hetkellä aluksen ovi avautui alapuolella, ja hän meni sisälle pienistä tikkaista… Hän kosketti pientä kahvaa jossa oli nappeja ja painoi yhtä. Alus nousi hiljalleen ilmaan…. Maapallo vetäytyi enemmän ja enemmän ja näin saatoin pohtia iltaa, tähtiä ja kymmeniä satelliitteja, jotka kaikki kiersivät Maata. [11]
Hernandezin tarinaa tutki everstiluutnantti Wendelle Stevens, joka kävi kirjeenvaihtoa Zitha Rodriquezin kanssa. Stevens löysi monia samankaltaisuuksia toisten kontaktitapausten kanssa, vaikka Hernandez ei olisi voinut olla kaikista näistä tietoinen. Hän päätti kääntää Rodriquezin kirjan Hernandezin kokemuksista ja lopulta tuli päätelmään, että Hernandez oli uskottava. Kuten Adamskin ja Mengerin tapauksissa, Hernandez paljastaa että avaruusolentokontakti kykeni helposti sulautumaan meksikolaisten keskuuteen. Adamskin ja Mengerin tapausten vastaisesti Lya oli yksin eikä hänellä näyttänyt olevan työparia. Vaikka hänellä ei ollutkaan autoa, hän tiesi miten navigoida Mexico Cityn tiejärjestelmää varmistaakseen, että Hernandez voisi saavuttaa hänen lentävän aluksen määränpäänsä. Hänen kykynsä kohdata Hernandez kaupungin eri paikoissa ja tietonsa siitä miten matkata maaseudulla, jälleen, viittaavat siihen että hän tiesi natiivin populaation paikoista ja tavoista. Kontaktihenkilöt eivät ole ainoita jotka ovat puhuneet keskuudessamme elävistä avaruusolennoista, on myös todistuksia erittäin uskottavilta sisäpiiriläisiltä, jotka ovat tehneet samanlaisia väitteitä.
Kontaktihenkilöiden väitteet siitä, että avaruusolennot elävät keskuudessamme, saivat merkittävän vahvistuksen majuri Robert Deanin todistuksesta. Dean työskenteli NATOn päämajassa vuosina 1963-1967, ja tänä aikana hän teki töitä operaatiokeskuksessa Cosmic Top Secret -turvaluokituksella. Hän väittää nähneensä salaisen NATOn tutkimuksen, joka analysoi UFOjen uhkaa NATOn operaatioille Itä-Euroopassa. Salaisen raportin otsikko oli “An Assessment: An Evaluation of a Possible Military threat to Allied Forces in Europe.” Se keskittyi UFOjen vaaroihin, jotka erehdyksessä identifioidaan Neuvostoliiton ballistiseksi ohjushyökkäykseksi. Dean väitti, että NATOn tutkimus identifioi neljä erilaista avaruusolentojen sivilisaatiota, jotka vierailivat Maapallolla. Hän sanoi, että se mikä NATOn johtoa todella huoletti oli, että jotkut vierailijoista näyttivät paljon meiltä, niin että heitä ei käytännössä voisi erottaa. Dean sanoo, että NATOn kenraalit olivat paranoideja siitä mahdollisuudesta, että jotkut Maan ulkopuoliset vierailijat voisivat kävellä NATOon tai Pentagonin käytävillä, tai jopa itse Valkoisen Talon. Haastattelussa hän sanoi:
Oli ihmisten ryhmä joka näytti paljon meiltä, jotka todella ajoivat amiraalit ja kenraalit hulluuden partaalle, koska heidän mielestään, ja he olivat nähneet heitä usein, heillä oli ollut kontakti heihin… Nämä tyypit näyttivät niin paljon meiltä, että he voisivat istua vieressäsi lentokoneessa tai ravintolassa etkä tietäisi siitä mitään. Ja kenraalit ja amiraalit, koska he olivat armeijassa ja koska he olivat pääosin paranoideja, olivat tästä varsin huolissaan. Se seikka,että nämä älykkäät olennot voisivat olla tekemisissä kanssamme, kävellä SHAPEn ja Pentagonin käytävillä. Voi Jumala, pari näistä tajusi, että he saattaisivat olla jopa Valkoisessa Talossa! Tottakai, kuten sanoin, noiden vuosien paranoia sekoitti asioita hieman. [12]
Deanin todistus on keskeinen etsittäessä totuutta keskuudessamme elävistä avaruusolennoista. Hänen todistuksensa näyttää sen, että armeijan ja valtion virastojen viranomaiset ovat tietoisia tästä mahdollisuudesta, ja itse asiassa epäilemättä olisivat kehittäneet strategioita sellaiselle tapahtumalle. Vaikka NATO piti keskuudessamme eläviä avaruusolentoja, salaisen UFO-arvioinnin kontekstissa, potentiaalisena turvallisuusuhkana, perustuen kontaktihenkilöiden todistuksiin, vaikuttaa siltä että Maan ulkopuoliset vierailijat sulautuvat joukkoomme oppiakseen ihmispopulaatiosta. Ihmisten arvoista ja sivilisaatiosta oppimisen lisäksi vaikuttaa siltä kuin vierailijat antaisivat ruohonjuuritason koulutusta edistääkseen tietoisuutta heidän läsnäolostaan rajatulle määrälle yksittäisiä ‘kontaktihenkilöitä’.
Toinen tärkeä sisäpiiriläisen todistus keskuudessamme elävistä avaruusolennoista on Ingo Swann. Swann oli ensimmäinen meedio, joka oli CIA:n vuonna 1975 alkaneessa kaukokatseluohjelmassa Project Star Gate. Swannin osuessa oikeaan niin useasti hänet palkkasi vuoteen 1975 mennessä valtion salainen operatiivi, “Mr Axelrod”, vakoilemaan avaruusolentoja. Swann kaukokatseli avaruusolentoja Kuussa, joilla oli tukikohtia pimeällä puolella. Myöhemmissä haastatteluissa ja hänen kirjassaan Penetration Swann väitti, että hän oli katsellut erilaisia rakenteita pinnalla ja havainnut avaruusolentoja niiden lähellä, jotka kykenivät hengittämään ilman apuvälineitä, mikä viittaa siihen että Kuussa on ilmakehä. [13] Axelrod vahvisti Swannin kaukokatselun, joka lähetti Swannille George Leonardin kirjan, joka kuvaa samanlaisia rakenteita joita hän kaukokatseli analysoimalla NASAn valokuvia. [14] Swannin ja Project Star Gaten menestys tarkan kaukokatselutiedon keräämisessä tiedustelupalveluille nopeasti johti siihen, että armeijan eri virastot pyysivät Swannia kehittämään tarpeelliset protokollat sotilaskaukokatselijoiden kouluttamiseksi. [15] Swannin mukanaolo “Mr Axelrodin” salaisissa tehtävissä tarjoaa arvokasta todistusaineistoa keskuudessamme elävistä avaruusolennoista.
Eräässä tapauksessa Swann kuvaa sitä miten Axelrod vei hänet kaukaiseen paikkaan, Alaskalta näyttävään, jossa he matkasivat järvelle katselemaan UFO-aktiviteettia. Swannin tavoitteena oli psyykkisesti saada informaatiota siitä mitä avaruusolennot tekivät siellä olleessa mitä ilmeisimmin salaisessa UFO-tutkikohdassa. Swann kuvasi yksityiskohtaisesti tapauksen, jossa UFO nousee järvestä, vetää sisään järven vettä, ja kasvaa suuremmaksi kooltaan pienestä pisteestä suureksi kolmioalukseksi. Hän antoi tiedot Axelrodille ennen kuin he nopeasti lähtivät alueelta jotteivat paljastuisi UFOlle. Swannin Axelrodille työstään antaman todistuksen huomattavin tapaus on supermarket-tapaus, jossa hän kohtasi häikäisevän hyvännäköisen naisen, jonka hän psyykkisesti aisti olevan avaruusolento.
Swann väittää, että hän oli kaupoilla Los Angelesissa supermarketissa, kun hän havaitsi erittäin puoleensavetävän, hyvinpukeutuneen naisen. Hän väittää, että häne kehonsa alkoi fyysisesti surista häne katsellessaan tätä silmäkulmastaan ja intuitiivisesti saadessaan informaatiota siitä, että nainen oli avaruusolento. Ensin hän sivuutti idean, mutta hän sai riippumattoman varmistuksen naisen identiteetistä tarkkailemalla naista kun Axelrodin operatiivit seurasivat tätä, jotka myös olivat supermarketissa. Axelrodin operatiiveista pelästyneenä Swann nopeasti lähti pois paikalta, sillä hän pelkäsi sitä mitä saattaisi tapahtua. Viimeisin varmistus siitä, että nainen oli avaruusolento, seurasi pian tämän jälkeen kun Axelrod soitti Swannille puhuakseen siitä oliko avaruusolentonainen telepaattisesti kommunikoinut hänelle. Hänen kaksi operatiiviaan olivat kertoneet Axelrodille, että Swann oli ollut avaruusolennon läheisyydessä, ja että tämä oli mahdollisesti kommunikoinut naiselle. Axelrod oli huolissaan tästä mahdollisuudesta ja Swann vakuutti hänelle, että mitään telepaattista kommunikaatiota ei ollut tapahtunut. Tutkiva journalisti Garry Bekkum kuvaa tapahtunutta:
Seuraava puhelinsoitto Axelrodilta ei ollut mitenkään tavallinen. Ensin Swann sai mystisen puhelinsoiton naisoperatiivilta, joka ohjasi hänet toiseen puhelimeen. Puhelu loppui hiljaisuuteen, mikä viittasi siihen että puhelinlinja oli leikattu poikki ja jokin muu oli tullut väliin. Kun hän pääsi osoitetulle puhelimelle, Swann kävi salatun keskustelun Axelrodin kanssa, joka kysyi häneltä seksikkäältä naiselta supermarketissa. Axelrod varoitti, ”Tunnen velvoitetuksi kertoa sinulle, että hän on todella vaarallinen.” Ilmeisesti Swann uskoi, että Axelrodin varoitukset olivat vahvistaneet hänen pahimmat pelkonsa. Avaruusolentoja oli ei ainoastaan Kuussa, vaan niillä oli operatiiveja myös täällä Maassa, tavallisen kansan keskuudessa. Jos Axelrodia oli uskominen, heitä tulisi välttää kaikin mahdollisin keinoin. [16]
Axelrodin yritykset tarkkailla avaruusolentonaista, hänen huolensa Swannin telepaattisesta yhteydestä naiseen, sekä hänen varoituksensa siitä että hän oli vaarallinen viittaisivat siihen, että Axelrodin yritykset olivat osa virallista linjausta jolla estää kaikkia tavallisia siviilejä veljeilemästä avaruusolentojen kanssa.
Ylläoleva supermarket-episodi auttaa vahvistamaan Deanin, Adamskin, Mengerin ja Hernandezin todistukset siitä, että avaruusolennot elävät ihmispopulaation keskuudessa. Vaikka he normaalisti ovat erittäin puoleensavetäviä, he voivat sulautua kansaan ilman että he pistävät sieltä pahemmin silmään. Yhtä kaikki, vaikuttaa siltä kuin varjohallituksen virastot kykenisivät identifioimaan heidät, jotka ilmeisesti yrittävät tarkkailla keskuudessamme eläviä avaruusolentoja. Swannin episodi näyttää, että avaruusolennot eivät ainoastaan sulaudu yleisesti populaatioon, vaan salaiset valtion virastot näkevät paljon vaivaa valvoakseen avaruusolentoja, ja estääkseen yksityisiä kansalaisia olemasta tekemisissä avaruusolentojen kanssa.
Toinen huomionarvoinen aspekti Swannin kohtaamisessa avaruusolennon kanssa on, että naista seurasi kaksi Axelrodin salaista operatiivia. Tämä auttaa vahvistamaan sen, että kansan keskuudessa käyskentelevät avaruusolennot joutuvat salaisen palvelun valvonnan kohteeksi, joita otetaan palvelukseen erilaisista erikoisjoukoista armeijassa ja tiedustelupalveluissa. Toinen tietovuototapaus, joka auttaa meitä kuvaamaan erikoisjoukkojen käyttöä tällaisessa valvonnassa on todistus väitetyltä entiseltä Britannian erikoisjoukkojen henkilöltä, joka tänen työssäoloaikanaan joutui pidättämään kaksi naista, joiden hän uskoi olevan avaruusolentoja. Näin hän sanoi kolmannen osapuolen muistinvaraisen keskustelun mukaan UFO-tutkijoiden luottamuksellisessa kokoontumisessa:
Hän väitti joskus olleensa S.B.S.:ssä, eli ’Special Boat Servicessa’, joka on vähemmän tunnettu tiedustelupalvelu kuten S.A.S. Britanniassa. Hänen käskettiin matkata Lontoon metrolla, South Kensingtonin asemalle, jos muistan oikein. Hän nousi metroon, ja hänen mukanaan ollut esimies näytti hänelle kaksi naista metrossa, jotka hänet komennettiin pidättämään. Nämä naiset olivat pitkiä, blondeja ja sinisilmäisiä, ja he näyttivät kaksosilta. Hän kuvasi heillä olevan varsin korkea otsa, ja että he olivat mitä kauneimpia naisia hän oli koskaan nähnyt, täydellisellä ulkomuodolla. Hän kuvasi sitä miten kaikki muut metrossa tuntuivat olevan jonkinlaisessa transsissa, eivätkä he reagoineet millään tavalla kahden ihmisen viemiseen julkisesta kulkuvälineestä. Hänelle ei kerrottu miksi heidät vietiin, ja häntä huoletti heidän turvallisuutensa. Hänen viedessään heidät mukanaan hän sanoi, että heistä heijastui turvallisuudentunne hänelle. Mies sanoi olleensa huolissaan siitä, että hän olisi saattanut olla epäsuorasti vastuussa näiden kahden naisen saattamisesta vaaraan. Noin viikon tai parin jälkeen hän istui ravintolassa Lontoon Canary Wharfissa, ja toinen hänen pidättämistään naisista tuli hänen pöydän luokse ja hymyili hänelle, ja yleisesti välitti hänelle tunteen siitä että naiset olivat turvassa eikä hänen tarvinnut huolehtia heistä. [17]
Ylläoleva tapaus antaa arvokkaan esimerkin siitä miten eri tiedustelupalvelut tarkkailevat keskuudessamme eläviä avaruusolentoja, mm. erikoisjoukkojen henkilöstö. Ilmeisesti avaruusolentoja voidaan ottaa haltuun saamaan heidän aktiviteeteista tiedustelutietoa, ja sen jälkeen vapauttaa. Sellainen linjaus viittaa siihen, että vastuulliset valtion auktoriteetit ovat päättäneet, että vaikka avruusolennot itsessään eivät ole uhka kansalliselle turvallisuudelle, heidän läsnäolonsa luvaton paljastaminen olisi turvallisuusuhka. Toisen naisista käyttäytyminen, joka vakuutti hänet pidättäneelle tiedusteluhenkilölle olevansa turvassa, auttaa kuvaamaan keskuudessamme elävien avaruusolentojen hyväntahtoista luonnetta ja sitä miten ne eivät ole suoraan kansallisen turvallisuuden uhka.
Axelrodin huoli avaruusolentonaisesta, joka oli saanut yhteyden Swanniin, viittaa siihen että avaruusolentoja on ohjeistettu olemaan kertomatta todellista alkuperäänsä yksityisille kansalaisille. Lisäksi Axelrodin ‘äärimmäinen huoli’ siitä että Swann oli saanut telepaattisen yhteyden kertoo siitä että ketä tahansa henkilö, joka saa selville avaruusolentojen oikean identiteetin, voidaan viedä kuulusteltavaksi tai muihin pakkokeinoihin. Täten on hyvä puhua valtion lakien ja säädösten tärkeydestä kun käsitellään kansalaisia, joilla on laiton kontakti avaruusolentoihin.
Extraterrestrial Exposure Law
Vuonna 1969 NASA saattoi voimaan liittovaltiollisen lain, joka liittyi “Maan ulkopuoliselle altistumiseen”. Laki maan ulkopuoliselle altistumisesta tarjoaa laillisen ennakkotapauksen kenen tahansa henkilön pidättämisestä ja määräajattomasta vangitsemisesta, joka kohtaa avaruusolentoja. [18] Kaikkein relevanteimmat kohdat käsittelevät NASAn johtajan, tai hänen nimittämänsä henkilön, valtaa tehdä seuraavaa:
Määrittää onko tietty henkilö, kiinteistö, eläin tai muu elämän tai materian muoto altistunut Maan ulkopuoliselle ja laittaa sellainen henkilö, kiinteistö, eläin tai muu elämän tai materian muoto karanteeniin. Karanteeni voi perustua ainoastaan määritykseen, joko kuulusteluilla tai ilman, siitä että on todennäköinen syy uskoa, että sellainen henkilö, kiinteistö, eläin tai muu elämän tai materian muoto on altistunut Maan ulkopuoliselle. [19]
Kaikkein häiritsevintä tässä liittovaltion laissa on se, että sellaisesta eristyksestä ei voi valittaa juridisen oikeusprosessin avulla, joka voitaisiin evätä kansalaisilta “todennäköisen syyn” perusteella että he ovat altistuneet Maan ulkopuoliselle. Ottaen huomioon sen, että yleisö ja valitut edustajat eivät ole tietoisia Maan ulkopuolisesta läsnäolosta, tämä NASAn säädös antaa vihreää valoa Maan ulkopuolisen altistuksen käytänteille ja päätöksille, jotka eivät kuulu kongressin tai median valvonnan alaisuuteen. Vaikka Laki Maan ulkopuoliselle altistumisesta “virallisesti kumottiin” ja laitettiin reservistatukselle vuonna 1991, yhtä kaikki se luo ennakkotapauksen jossa minkä tahansa valtion viraston tai armeijan haaran lakiosasto voi esittää mahdollisia pakkokeinoja henkilöitä vastaan, joilla on kontakti avaruusolentoihin. NASAn säädökset ja samankaltaiset lait tai säädökset toisissa maissa ovat tehokas keino hiljentää henkilöt, jotka kohtaavat populaatioon sulautuneita avaruusolentoja. Olennaisesti kuka tahansa, joka kohtaa sellaisia avaruusolentoja, voidaan pidättää määräämättömän pituiseksi ajaksi ilman lainsuojaa. Tämä ei ainoastaan estäisi sellaisia henkilöitä paljastamasta interaktioitaan avaruusolentojen kanssa, vaan se myös estäisi avaruusolentoja paljastamasta alkuperäänsä tavallisille kansalaisille.
Yhdysvalloissa ja muualla voimaansaatetut lait ja säädökset voidaan ottaa käyttöön juridisina keinoina pakottaa yksityisiä kansalaisia, jotka saavat selville keskuudessamme elävien avaruusolentojen todellisen identiteetin. Jos hyväksymme todisteet siitä, että avaruusolentoja valvotaan tarkasti ja että salaiset palvelut ovat vastuussa tämän informaation pitämisestä poissa kansalta, johtopäätöks on, että yksityiset kansalaiset ovat suuressa vaarassa jos he saavat yhteyden ja valtion virastot haluavat estää tämän. Yksityisiltä kansalaisilta voidaan evätä heidän perustuslailliset oikeutensa huolimatta sellaisten lakien tai säädöksien, jotka kieltävät luvattoman kontaktin avaruusolentojen kanssa, hyllyttämisestä ja reservistatukselle siirrosta.
Loppusanat
Yllä esitetyt todisteet eri kontaktihenkilöiden ja sisäpiiriläisten todistusten muodossa viittaavat siihen, että Maan ulkopuoliset vierailijat, jotka ovat käytännössä erottamattomissa ihmisistä, elävät keskuudessamme. Nämä Maan ulkopuoliset vierailijat vaikuttavat olevan puoleensavetäviä ulkoisilta piirteiltään, ja avaruusolentonaisia kuvataan mitä kauniimmiksi naisiksi joita mieshavaitsijat ovat koskaan nähneet. Avaruusolennot näkevät suuren vaivan oppiakseen heidän ympäröimänsä kulttuurin alkuperäisen kielen, oppiakseen miten ajaa ja navigoida valtateillä, ja ottaessaan perusduuneja useiksi vuosiksi. Se seikka, että nämä avaruusolentovierailijat joutuvat valvonnan kohteiksi ja jopa pidätetään ennen vapauttamistaan kertoo suuresta salaisesta valvontajärjestelmästä.
Keskuudessamme elävät avaruusolennot vaikuttavat operoivan taivaallisten rauhanjoukkojen tapaan heidän sulautuessaan kulttuuriimme. He oletettavasti haluavat oppia Maan kulttuurista ja tavoista; ja mahdollisesti avustaa informaationvälityksessä tietyille henkilöille. Se seikka, että näitä avaruusolentoja valvotaan ensin pidättämistä viittaa siihen, että vastuulliset valtion virastot ovat tehneet päätöksen sietää sellaista avaruusolentojen läsnäoloa. Valiant Thorin tapaus kertoo siitä, että tällainen valvontajärjestelmä ulottuu jopa VIP-statuksen antamiseen ja sallii toistuvasti tavata korkeampia virkamiehiä. Voidaan todeta, että sellaiset avaruusolennot eivät ole suora uhka kansalliselle turvallisuudelle, vaikka tieto heidän alkuperästään tulkitaan sellaiseksi, jolloin henkilöitä vannotetaan pysymään hiljaisina. Tämä tarkoittaisi suurta vaikeutta saada informaatiota avaruusolennoista, jotka ovat sulautuneet kansaan, kun otetan huomioon korkea turvallisuusluokitus, joka tähän ilmiöön liittyy.
Mitä “Maan ulkopuolista altistusta” koskeviin kansallisiin lakeihin ja säädöksiin tulee, ainoa tapa varmistaa ykstyisten kansalaisten suojelu jos he kohtaavat avaruusolentoja on, että heidän oikeutensa olla tekemisissä avaruusolentojen kanssa tunnustetaan muodollisesti. Vaikka tietoisuus tarpeesta tällaiselle oikeudelle kasvaakin, joka perustuu lopulta valtion tunnustukseen UFOjen olemassaolosta ja niiden avaruudellisesta alkuperästä, se voi vaatia yhteistyötä kansalta saada tämä oikeus taattua itselle. Tätä tavoitetta kohden on edistytty hieman kun Hawaiilla kesäkuun 11. päivänä 2005 tehtiin “Julistus Rauhallisista Suhteista Maan Ulkopuolisten Sivilisaatioiden Kanssa”, joka viittaa eksplisiittisesti sellaiseen oikeuteen. [20] Julistuksen kolmas artikla sanoo, että me allekirjoittajat ja tukijat: “Vakuutamme kaikilla kansalaisilla olevan luonnollinen oikeus avoimeen kontaktiin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden edustajien kanssa kaikissa tapauksissa, ja osallistua epäviralliseen diplomatiaan.” Toinen aloite esittää Yhdysvaltain kongressin hyväksyttäväksi lakiluonnoksen Laiksi Kontaktista Avaruusolentojen Kanssa, joka suojelisi kansalaisia, jotka altistuvat Maan ulkopuoliselle. [21] On todennäköistä, että samanlaisia lakeja jossain kohtaa esitetään useimmissa kansallisissa parlamenteissa.
Se seikka, että useat avaruusolennot ovat valinneet sulautua kansan keskuuteen, tulee olemaan suuri yllätys monille jotka edelleen ovat epävarmoja UFO-ilmiön todellisuudesta ja avaruusolentohypoteesista. Vielä hämmentävä on mahdollisuus sille, että avaruusolentovierailijoille annettaisiin VIP-status ja että he tapaisivat USA:n korkeita virkamiehiä. Ihmisten kieliä, kulttuuria, politiikkaa ja tiedettä hiljaksiin tutkivien avaruusolentovierailijoiden läsnäolo tulee antamaan monille suuren vakuutuksen siitä, että ihmiskuntaa hiljalleen avustetaan valmistautumaan tulevaan avoimeen kontaktiin avaruusolentojen kanssa. Monille muille mahdollisuus löytää avaruusolentoja keskuudestamme motivoi ihmisiä hiljalleen tutkimaan tätä mahdollisuutta ystävien tai tuttavien kanssa, joiden käytös voi olla vihje toismaailmallisesta alkuperästä.
***
Kirjoittajasta: Michael E. Salla, PhD., on kirjoittanut teoksen Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004) ja hän on sivuston www.Exopolitics.Org perustaja. Hänellä on tohtorintutkinto University of Queenslandista, Australiasta. Hän on perustanut Exoopolitics Instituten.
Lähdeviitteet
[1] Adamskin tapauksen tasapuolinen käsittely löytyy Lou Zinsstagin ja Timothy Goodin kirjasta George Adamski- The Untold Story (Ceti Publications, 1983).
[13] Ingo Swann, Penetration: The Question of Extraterrestrial and Human Telepathy (Ingo Swann Books, 1999) ja tri Bob Hieronimuksen haastattelu, 28 February, 1999.
[14] Leonard, Somebody Else is On the Moon (Pocket Books, 1977).
GLORIA LEE erottui noin vuoden 1960 kontaktien joukosta useammalla kuin yhdellä tavalla. Ensinnäkin hän oli nainen ja toiseksi hän oli kaunis ruskeaverikkö. Hän työskenteli lentoemäntänä avioitumiseensa vuonna 1952 asti; sitten hän alkoi kiinnostua George Adamskin väitteistä, joiden mukaan hän oli tavannut Venus-planeetalta tulleita, täysin ihmisen näköisiä miehiä ja keskustellut heidän kanssaan. Gloria Lee näyttää aiemmin opiskelleen synteettistä Oahspea (1882), jonka oli keksinyt J. B. Newbrough (1828 – 1891) -niminen hahmo. Newbroughin pyhä teksti, jonka hän on kanavoinut oletettavasti automaattikirjoittamalla, sijoittuu sisällöltään suunnilleen Joseph Smithin Mormonien kirjan (1830) ja H. P. Blavatskyn suunnilleen samoihin aikoihin ilmestyneiden Hunnuton Isis (1877) ja Salainen Oppi (1885) väliin. Heti kun Lee oli päättänyt ottaa psyykkisen yhteyden avaruusolentoon, hän päätyi kommunikoimaan päivittäin automaattikirjoituksen välityksellä Jupiter-planeetan asukkaan kanssa, joka tunnettiin nimellä J. W. ja jonka opetukset ja viisaus muistuttivat hyvin paljon Oahspen opetuksia ja viisautta. Kun J. W. välitti suunnitelmat ”avaruusajoneuvosta”, Lee yritti saattaa ne ”Washington DC:n viranomaisten tietoon”, mutta siinä ei onnistuttu ja sillä oli traagiset seuraukset Leelle, joka kuoli vuonna 1962 protestipaaston aikana.
DANA HOWARD oli spiritismin ja erityisesti henkimaailman meedion, pastori Bertie Lilly Chandlerin, kannattaja. Erään Chandlerin viikoittaisen istunnon aikana 1950-luvun puolivälissä pastori onnistui vahingossa kutsumaan esiin ja materialisoimaan näyttävän kauniin, 180-senttisen, vaalean, Venuksesta tulleen amazonin, joka ystävystyi välittömästi Dana Howardin kanssa. Howardia tai ketään muutakaan seurakuntalaista ei tuntunut askarruttavan, miten henkien meediot, joiden ammatikseen on tarkoitus kommunikoida kuolleiden henkien kanssa, pystyivät materialisoimaan Venus-planeetan elävän syntyperäisen naisen. Ehkä Venuslaiset, kuten Madame Blavatskyn teosofia opettaa, ovat henkisesti niin kehittyneitä, että he elävät rinnakkain ”puhtaana henkenä” ja elävänä olentona! Howard oppi pian kommunikoimaan venuslaisen Dianen kanssa yksinkertaisesti makaamalla ja sulkemalla silmänsä. Hän ”muisti” myös sopivasti aiemmat tapaamiset Dianen kanssa, jotka ulottuivat hänen lapsuuteensa saakka, jolloin hänet oli kuljetettu Venukselle lihassa läpinäkyvästä kristallista tehdyssä lentävässä lautasessa. Luonnollisesti Dianen antamien lisäohjeiden jälkeen hän pystyi lopulta itse käymään Venuksella astraaliprojektiolla. Howard oli tuottelias kirjailija, ja hän julkaisi noin kahdeksan erilaista Venus-viisauskirjaa tai -lehtistä vuosina 1954-1964. En kuitenkaan löydä Internetistä juuri mitään tietoa hänestä. Harmi, sillä haluaisin erityisesti tietää, tapasiko hän koskaan neljää muuta surullisenkuuluisaa venuslaista naista, Jilliä, ViVenusta, Christinaa ja Onmec Onecia! (Eikä tässä ole edes laskettu Howard Mengerin vaimoa.) Tai jopa hämmästyttävän eksoottisen kaunista Dolores Barriosia, joka sattumalta muistutti Venuslaista esittävää maalausta, jota Adamski usein esitteli puheidensa aikana.
ORFEO ANGELUCCI näytti aina tekevän parhaan henkilökohtaisen vaikutuksen kaikista 1950-luvun puolivälin kontaktihenkilöistä. Yleisvaikutelma, jonka saan lukiessani kertomuksia näiden herrojen haastattelu- ja esiintymistyyleistä, on se, että George Van Tassel teki huonoimman yleisvaikutelman puhumalla kireällä äänellä eikä koskaan ottanut katsekontaktia yleisöön (diagnosoin näyttämökammon), kun taas perustajaisä George Adamski oli aina ystävällinen ja rento, mutta Orfeo (joka tunnetaan myös nimellä Orville) Angelucci säteili innostuneisuutta, vilpittömyyttä ja nöyryyttä, mikä oli erittäin voittava yhdistelmä. Ei haitannut, että Orville oli hoikka ja esteettisen näköinen. Tavallinen kontaktihenkilö oli arkielämässä taksinkuljettaja, mekaanikko tai kyltinmaalari, ja se näkyi aina. Angelucci ei perustanut omaa uskonnollista kulttiansa, toisin kuin useimmat kontaktin saaneista, mutta hän käytti avaruusveljesten yhteydenottojaan antaakseen vahvistusta monille oudoille fysiikkaa, tähtitiedettä ja biologiaa koskeville ajatuksille, joita hän oli ”työstänyt” jo vuosikymmeniä ennen ensimmäisiä kontaktiväitteitään.
Osallistuja Gregory Bishop antaa seuraavan esimerkin siitä, millaisia Van Tasselin istunnot olivat: Puhujan tilapäinen esiintymislava kohosi korkealle itse Giant Rockia vasten. Loputtomat valmistelut päättyivät, ja George Van Tassel kiipesi puhumaan. Pian hänen kuultiin sanovan: ”Kyllä, olemme täällä. Kenelle minä puhun?”
AUTOMAATTIKIRJOITUS esiintyy niin usein viestintävälineenä tällä sivulla, että sen lyhyt historia on suositeltavaa, varsinkin kun en löydä siitä mitään hyvää keskustelua mistään internetistä. Puoli vuosisataa vuosina 1850-1900 spiritismin villitys pyyhkäisi maailmaa, ja henkimediat pyrkivät löytämään tehokkaan ja samalla vaikuttavan keinon luoda illuusio siitä, että heidän istujille välittämänsä ”tieto” olisi peräisin yliluonnollisesta lähteestä eikä mediasta itsestään. [Lähes kaikki kuuluisat meediot olivat naisia, lukuun ottamatta muutamia merkittäviä miespuolisia poikkeuksia, kuten Henry Slade ja Daniel Home.] Yksi varhainen ratkaisu oli kynäsuunnistuslevy. Se oli pienoispöytä, joka rullasi helposti pöydän päälle, jonka ympärillä istujat istuivat. Meedio ja yksi tai kaksi muuta istujaa asettivat sormensa kevyesti planchetten päälle, ja paperinpala kiinnitettiin pöydänlevyyn. Sitten, kun henkiin otettiin yhteyttä, planchetti alkoi liikkua ilmeisesti itsestään ja todella kirjoittaa viestejä paperille… viestejä henkimaailmasta! Käytännössä tämä osoittautui melko kömpelöksi, joten useat meediot alkoivat yksinkertaisesti pitää täytekynää suoraan kädessään, mutta epätavallisella otteella, tai käyttämällä erikoisvalmisteista pidikettä. Meedio kirjoitti sitten yksinkertaisesti henkiviestit suoraan paperille, jota hän piti toisella kädellään paikallaan. Huijauksen lopullinen kehitys oli se, että meedio vain piteli täytekynää normaalisti ja kirjoitti normaalisti, mutta kävi läpi rituaalin, jossa hän otti yhteyttä tiettyyn henkeen ennen kirjoittamisen aloittamista. Oli kuitenkin olemassa rinnakkainen kehitys, joka ei ole koskaan ollut kovin suosittu meedioiden keskuudessa. Kirjoituskoneet kehittyivät nopeasti koko 1800-luvun ajan, ja sisällissodan jälkeisellä aikakaudella amerikkalaiset miespuoliset meediot, kuten J. B. Newbrough, Oasphen luoja, tekivät automaattisen kirjoituksensa tehokkaasti, luettavasti ja nopeasti kirjoituskoneella!
