1970-luvun lopulla Paul Bennewitz, fyysikkokoulutuksen saanut albuquerquelainen liikemies, vakuuttui siitä, että hän seurasi sähkömagneettisia signaaleja, joita Maan ulkopuoliset olennot käyttivät sieppaamiensa henkilöiden ohjaamiseen. Bennewitz yritti tulkita näitä signaaleja ja uskoi onnistuvansa. Samaan aikaan hän alkoi nähdä UFOja, jotka hänen mielestään liikkuivat Manzanon ydinaseiden varastointilaitoksen ja Kirtlandin lentotukikohdan lähellä sijaitsevan Coyote Canyonin testialueen ympäristössä, ja hän kuvasi niitä.
Bennewitz raportoi kaikesta tästä Tucsonissa sijaitsevalle Aerial Phenomena Research Organizationille (APRO), jonka johtajat eivät olleet vaikuttuneita ja arvioivat Bennewitzin harhailevan. Mutta Kirtlandissa Bennewitzin väitteisiin, tai ainakin joihinkin niistä, suhtauduttiin vakavammin. 24. lokakuuta 1980 Bennewitz otti yhteyttä ilmavoimien erikoistutkintatoimiston (AFOSI) agenttiin, kersantti Richard Dotyyn (jonka edellinen komennuksena oli ollut Ellsworthissa) saatuaan häneltä tiedon tukikohdan turvallisuuspäällikkö majuri Ernest Edwardsilta ja kertoi, että hänellä oli todisteita siitä, että Manzanon aseiden varastoalueella tapahtui jotain mahdollisesti uhkaavaa. Majuri Thomas A. Csehin (tukikohdan tutkintaosaston komentajan) allekirjoittama ”Monikäyttöinen sisäinen OSI-lomake”, päivätty 28. lokakuuta 1980 ja myöhemmin julkaistu tiedonvapauslain nojalla, toteaa:
”26. lokakuuta 1980 SA [erikoisagentti] Doty haastatteli ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksen tieteellisen neuvonantajan, päällikön JERRY MILLERIN, GS-15:n, avustuksella tohtori BENNEWITZiä hänen kotonaan Albuquerquen Four Hills -alueella, joka on Manzanon tukikohdan pohjoisrajan vieressä. (HUOMAUTUS: MILLER on entinen Project Blue Book USAF:n tutkija, joka on määrätty Wright-Pattersonin lentotukikohtaan (W-PAFB), Ohioon, ulkomaisen teknologian osaston [FTD] palvelukseen. Herra MILLER on yksi maan lounaisosan osaavimmista ja puolueettomimmista ilmassa olevien esineiden tutkijoista.) Tohtori BENNEWITZ on tehnyt itsenäistä tutkimusta ilmassa tapahtuvista ilmiöistä viimeiset 15 kuukautta. Tohtori BENNEWITZ esitti myös useita elektronisia tallenteita, joiden väitetään osoittavan Manzanon/Coyote Canyonin alueelta lähtevää voimakasta sähkömagnetismia. Tohtori BENNEWITZ esitti myös useita valokuvia lentävistä esineistä, jotka on otettu Albuquerquen alueella. Hänellä on useita elektronisia valvontalaitteita suunnattuna Manzanoon ja yrittää tallentaa korkeataajuisia sähköpulsseja. Tri BENNEWITZ väittää, että nämä ilmassa olevat esineet tuottavat näitä pulsseja… Analysoituaan tri BENNEWITZin keräämät tiedot herra MILLER kertoi, että todisteet osoittavat selvästi, että jonkinlaisia tunnistamattomia ilmassa olevia esineitä tallentui filmille; ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä siitä, aiheuttavatko nämä esineet uhan Manzanon/Coyote Canyonin alueille. Herra MILLER katsoi, että sähköiset tallenteet eivät olleet vakuuttavia ja ne olisi voitu kerätä useista perinteisistä lähteistä. Alueelta ei ole raportoitu muita havaintoja näiden lisäksi.”
Marraskuun 10. päivänä Bennewitz kutsuttiin tukikohtaan esittelemään löydöksiään pienelle ryhmälle upseereita ja tiedemiehiä. Tasan viikkoa myöhemmin Doty ilmoitti Bennewitzille, että AFOSI oli päättänyt olla jatkamatta asian käsittelyä. Myöhemmin Doty kertoi saaneensa puhelun silloiselta New Mexicon senaattorilta Harrison Schmittiltä, joka halusi tietää, mitä AFOSI aikoi tehdä Bennewitzin väitteiden johdosta. Saatuaan tiedon, ettei tutkintaa ollut suunnitteilla, Schmitt puhui prikaatikenraali William Brooksherin kanssa tukikohdan turvallisuudesta. Seuraavana heinäkuussa New Mexicon toinen senaattori, Pete Domenici, tutki asiaa ja tapasi lyhyesti Dotyn ennen kuin kiiruhti keskustelemaan Bennewitzin kanssa henkilökohtaisesti. Domenici menetti myöhemmin kiinnostuksensa ja hylkäsi asian.
Bennewitz oli myös tietoinen väitetyistä karjan silpomisista, joista oli raportoitu Yhdysvaltojen länsiosissa. Kerran hän tapasi nuoren äidin, joka kertoi hänelle, että eräänä toukokuun iltana 1980, nähtyään kuusivuotiaan poikansa kanssa useita UFOja pellolla ja yhden lähestyessä heitä, he kärsivät hämmennyksestä ja suuntavaistosta, minkä jälkeen he kärsivät jopa neljä tuntia kestäneestä amnesiajaksosta. Bennewitz vei kaksikon Wyomingin yliopiston psykologin R. Leo Sprinklen luokse, joka hypnotisoi heidät ja sai yksityiskohtaisen sieppaustarinan äidiltä ja hajanaisen tarinan pieneltä pojalta. Sieppauksen alkuvaiheessa he havaitsivat avaruusolentojen ottavan vasikan UFOon ja silpovan sen eläimen ollessa vielä elossa poistaen eläimen sukupuolielimet. Äidin mukaan väitetyn kokemuksen aikana heidät vietiin UFOjen avulla maanalaiselle alueelle, jonka hän uskoi olevan New Mexicossa. Hän pakeni hetkeksi vangitsijoiltaan ja pakeni alueelle, jossa oli vesisäiliöitä. Hän katsoi yhteen heistä ja näki ruumiinosia, kuten kieliä, sydämiä ja sisäelimiä, ilmeisesti karjasta. Mutta hän havaitsi myös ihmiskäsivarren, johon oli kiinnitetty käsi. Siellä oli myös ”kaljun pään päälaki”, ilmeisesti yhdeltä kaljulta avaruusolennolta, mutta ennen kuin hän ehti saada varmuutta, hänet raahattiin pois. Hän sanoi, että tankissa olevat esineet ”kauhistuttivat minua, tekivät minut sairaaksi ja pelottivat minut kuoliaaksi” (Howe, 1989). Myöhemmin hän ihmetteli muita tankkeja ja niiden sisältöä.
William Moore ja MJ-12
Myöhään kesällä 1979 William L. Moore oli jättänyt opettajantyönsä pienessä minnesotalaisessa kaupungissa ja muuttanut Arizonaan, missä hän toivoi voivansa jatkaa kirjailijan uraansa. Moore oli vahvasti mukana tutkimassa heinäkuussa 1947 New Mexicossa tapahtunutta ilmeistä UFO-onnettomuutta, tapausta, jonka hän ja Charles Berlitz kertoisivat seuraavana vuonna teoksessaan The Roswell Incident. Muutettuaan lounaaseen Mooresta tuli läheinen Coralin ja James Lorenzenin kanssa Aerial Phenomena Research Organizationista (APRO), ja aikanaan Moorea pyydettiin liittymään APRO:n hallitukseen. Lorenzenit kertoivat hänelle Bennewitzin väitteistä. Jim Lorenzenin mielestä Bennewitz oli ”altis tekemään suuria loogisia hyppyjä epätäydellisen tiedon perusteella” (Moore, 1989a).
Roswellin tapaus julkaistiin kesällä 1980, ja syyskuussa Smithsonian-instituutissa oli määrä pitää UFOja käsittelevä väittelytilaisuus. Moore matkusti Arizonan-kodistaan Washington D.C:hen osallistuakseen väittelyyn ja matkan varrella mainosti uutta kirjaansa radio- ja televisio-ohjelmissa. Seitsemän vuotta myöhemmin antamansa kertomuksen mukaan hänen matkansa aikana alkoi poikkeuksellinen tapahtumasarja.
Hän oli tehnyt radio-ohjelmaa Omahassa ja oli aseman aulassa matkalaukku kädessään matkalla koneeseen, jonka piti lähteä tunnin sisällä, kun vastaanottovirkailija kysyi, oliko hän herra Moore. Hänelle tuli puhelu. Soittaja oli mies, joka väitti olevansa eversti läheisestä Offuttin lentotukikohdasta. Hän sanoi: ”Mielestämme olet ainoa, joka tuntuu tietävän mistä puhuu.” Hän kysyi, voisivatko hän ja Moore tavata ja keskustella asioista lisää. Moore sanoi, että koska hän lähtisi kaupungista muutaman minuutin kuluttua, se ei olisi mahdollista, vaikka hän kirjoittikin miehen puhelinnumeron muistiin.
Moore jatkoi matkaa Washingtoniin. Paluumatkalla 8. syyskuuta hän esiintyi radio-ohjelmassa Albuquerquessa. Poistuessaan studiosta vastaanottovirkailija kertoi hänelle, että hänelle oli puhelu. Soittaja, joka esittäytyi henkilönä läheisestä Kirtlandin lentotukikohdasta, sanoi: ”Luulemme, että olet ainoa, josta olemme kuulleet ja joka näyttää tietävän mistä puhuu.” Moore vastasi: ”Missä olen kuullut tuon aiemmin?”
Pian sen jälkeen Moore ja henkilö, jota hän kutsui nimellä ”Falcon”, tapasivat paikallisessa ravintolassa. Falcon, joka myöhemmin väitettiin (vaikka Moore kiisti tämän) olevan Yhdysvaltain ilmavoimien kersantti Richard Doty, sanoi pukeutuvansa punaiseen solmioon. Tämä ensimmäinen tapaaminen oli alku pitkäaikaiselle suhteelle Mooren (ja vuodesta 1982 lähtien myös hänen kumppaninsa Jaime Shanderan) ja kymmenen hämärän ryhmän jäsenen välillä, joiden väitettiin olevan yhteydessä sotilastiedusteluun ja vastustavan UFO-salailun jatkamista. Tästä vuorovaikutuksesta syntynyt tarina menee näin:
Ensimmäinen UFO-onnettomuus, jossa oli mukana pieniä, harmaaihoisia humanoideja, tapahtui Coronan lähellä New Mexicossa vuonna 1947 (ns. Roswellin tapaus). Kaksi vuotta myöhemmin löydettiin elossa oleva humanoidi, joka pidettiin Los Alamosissa sen kuolemaan asti 1950-luvun alussa. Se nimettiin EBE:ksi, lyhenteeksi sanoista ”extraterrestrial biological entity” (Maapallon ulkopuolinen biologinen olento), ja se oli ensimmäinen kolmesta, jotka Yhdysvaltain hallitus on pitänyt hallussaan siitä lähtien. Ilmavoimien kapteeni, nykyisin eläkkeellä oleva eversti, oli EBE-1:n vakioseuralainen. Aluksi kommunikointi sen kanssa oli lähes mahdotonta, mutta sitten sen kurkkuun implantoitiin puhelaite, jonka avulla se pystyi puhumaan eräänlaista englantia. Kävi ilmi, että EBE-1, joka vastasi avaruusaluksen mekaanikkoa, kertoi tietonsa vierailun luonteesta ja tarkoituksesta.
Vastauksena Roswellin tapaukseen MJ-12 – MJ tarkoittaa ”Majestic” – perustettiin presidentti Harry Trumanin määräyksellä 24. syyskuuta 1947. MJ-12 toimii päätöksentekoelimenä. Project Aquarius on kattoryhmä, jossa kaikki ET-asioita käsittelevät osastot hoitavat erilaisia tehtäviään. Project Sigma hoitaa elektronista viestintää avaruusolentojen kanssa. Se on osa jatkuvaa yhteysprojektia, jota on hoitanut NSA vuodesta 1964 lähtien, sen jälkeen kun avaruusolennot laskeutuivat Hollomanin lentotukikohtaan huhtikuun lopussa samana vuonna.
Yhdeksän avaruusolentojen rotua vierailee Maapallolla. Yksi näistä roduista, pienet harmaaihoiset olennot Zeta Reticulin kolmannelta planeetalta, ovat olleet täällä jo 25 000 vuotta ja vaikuttaneet ihmisen evoluution suuntaan. He auttavat myös muovaamaan uskonnollisia vakaumuksiamme. Jotkut salailun takana olevat tärkeät henkilöt haluavat sen loppuvan ja valmistavat amerikkalaisia muukalaisten läsnäolon todellisuuteen suosittujen viihdeohjelmien avulla, kuten elokuvilla Kolmannen asteen yhteys, jonka huipentuma on ohuesti peitelty versio Hollomanin laskeutumisesta, ja ET.
CIA:n päämajassa Langleyissä, Virginiassa, on paksu kirja nimeltä ”The Bible”, joka on kokoelma kaikista erilaisista projektiraporteista.
Hänen oman kertomuksensa mukaan, jonka hän kertoi vasta vuonna 1989, Moore teki yhteistyötä AFOSI-lähteidensä kanssa – mukaan lukien erityisesti Richard Doty – ja toimitti heille tietoja. He kertoivat hänelle, että Bennewitz herätti huomattavaa kiinnostusta. Moore sai ymmärtää, että hänen osuutensa sopimuksesta oli vakoilla Bennewitzia ja APROa sekä, Mooren sanoin, ”vähemmässä määrin useita muita henkilöitä” (Moore, 1989a). Hän sai tietää, että useat valtion virastot olivat kiinnostuneita Bennewitzin toiminnasta ja halusivat tukottaa hänet väärillä tiedoilla – tiedustelukielellä disinformaatiolla – hämmentääkseen häntä. Moore sanoo, ettei hän ollut yksi disinformaation toimittajista, mutta hän tunsi joitakin heistä, kuten Doty.
Bennewitz oli jo itse alkanut kehitellä paranoidista tulkintaa siitä, mitä hän luuli näkevänsä ja kuulevansa, ja hänelle välitetty disinformaatio perustui tähän. Hänen lähteensä kertoivat hänelle, että Yhdysvaltain hallitus ja pahantahtoiset avaruusolennot ovat solmineet epävakaan liiton hallitakseen planeettaa, että avaruusolennot tappavat ja silpovat paitsi karjaa myös ihmisiä, joiden elimiä he tarvitsevat pidentääkseen elämäänsä, ja että he jopa syövät ihmislihaa. Nevadan ja New Mexicon hallituksen laitosten maanalaisissa tukikohdissa ihmis- ja avaruusolentojen tiedemiehet tekevät yhdessä kauhistuttavia kokeita, kuten luovat sieluttomia androideja ihmisten ja eläinten ruumiinosista. Avaruusolennot sieppaavat jopa yhden amerikkalaisen 40:stä ja istuttavat heihin laitteita, jotka hallitsevat ihmisten käyttäytymistä. CIA:n aivopesu ja muut hallintatekniikat tekevät samaa, muuttaen elämän maapallolla väkivallan ja irrationaalisuuden painajaiseksi. Kuten Moore huomauttaa, se oli ”villimpi scifi-skenaario, jonka kukaan voisi kuvitella”.
Mutta Bennewitz uskoi siihen. Hän tuli yhä pakkomielteisemmäksi ja yritti varoittaa merkittäviä henkilöitä lähestyvästä uhasta näyttämällä valokuvia, jotka hänen mielestään kertoivat ihmisten ja avaruusolentojen toiminnasta Kirtlandin alueella, mutta jotka puolueettomien tarkkailijoiden mielestä kuvasivat luonnollisia kalliomuodostelmia ja muita arkisia ilmiöitä. Lopulta Bennewitz joutui sairaalahoitoon, mutta vapautuessaan hän jatkoi toimintaansa, joka jatkuu edelleen. Pian tämä kammottava skenaario levisi laajemmin UFO-yhteisöön ja sen ulkopuolelle ja keräsi pienen mutta sitoutuneen joukon uskovia. Mutta se tapahtui vasta 1980-luvun lopulla, eikä Bennewitz ollut siitä vastuussa.
Vuonna 1981 Lorenzenit saivat nimettömän kirjeen henkilöltä, joka esittäytyi ”Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjäksi, joka oli määrätty Kirtlandin lentotukikohdan 1550. lentomiehistön koulutus- ja testausosastoon”. ”Lentäjä” kertoi: ”16. heinäkuuta 1980 kello 10.30–10.45 Craig R. Weitzel, siviili-ilmailupartion kadetti Dobbinsin lentotukikohdasta Georgiasta, joka oli vierailulla Kirtlandin lentotukikohdassa New Mexicossa, havaitsi himmeän metallinvärisen UFOn lentävän etelästä pohjoiseen lähellä Pecosta New Mexicossa. Pecosissa on salainen koulutuspaikka 1550. lentomiehistön koulutus- ja testausyksikölle, Kirtlandin lentotukikohta, New Mexico. WEITZEL oli kymmenen muun henkilön kanssa, mukaan lukien USAF:n aktiivipalveluksessa olevat lentomiehistön jäsenet, ja kaikki todistivat havainnon. WEITZEL otti muutamia kuvia kohteesta. WEITZEL meni lähemmäksi UFOa ja havaitsi sen laskeutuvan noin 250 jaardin päähän, luoteeseen koulutusalueesta. WEITZEL havaitsi metallipuvussa olevan henkilön poistuvan aluksesta ja kävelevän muutaman metrin päähän. Henkilö oli aluksen ulkopuolella vain muutaman minuutin. Kun henkilö palasi, alus lähti lentoon kohti luoteista. Kirjeen kirjoittaja sanoi olleensa Weitzelin kanssa, kun UFO lensi heidän yläpuolellaan, mutta hän ei ollut ollut mukana havainnoimassa laskeutumista.
Kirjeessä kerrottiin edelleen, että seuraavan päivän myöhään illalla pitkä, tumma, mustapukuinen ja aurinkolaseja käyttävä mies vieraili Weitzelin luona Kirtlandissa. Muukalainen väitti olevansa ”herra Huck” Sandia Laboratoriesista, joka oli salainen energiaministeriön alihankkija tukikohdassa. Herra Huck kertoi Weitzelille nähneensä jotain, mitä hänen ei olisi pitänyt nähdä, nimittäin salaisen lentokoneen Los Alamosissa, ja vaati kaikki valokuvat itselleen. Weitzel vastasi, ettei hän ollut ottanut yhtään valokuvaa, vaan valokuvaaja oli lentäjä, jonka nimeä hän ei tiennyt. ”Henkilö varoitti Weitzelia, ettei hän saisi mainita havaintoa kenellekään, tai Weitzel joutuisi vakaviin vaikeuksiin”, kirjoittaja jatkoi. ”Kun henkilö oli poistunut Weitzelin huoneesta, Weitzel ihmetteli, mistä henkilö tiesi havainnosta, koska Weitzel ei ollut kertonut siitä kenellekään. Weitzel pelästyi ajatellessaan henkilön esittämää uhkaa. Weitzel soitti Kirtlandin lentotukikohdan turvallisuuspoliisille ja ilmoitti heille tapahtuneesta. He välittivät tapauksen ilmavoimien erityistutkintavirastolle (AFOSI), joka tutkii turvallisuuspoliisin mukaan tällaisia asioita. OSI:n erikoisagentti Dody [sic] puhui Weitzelin kanssa ja otti vastaan ilmoituksen. Dody [sic] hankki myös kaikki UFO:sta otetut valokuvat. Dody [sic] kertoi Weitzelille tutkivansa asiaa. Siihen kaikki tieto tapahtumasta loppui.
Mutta se ei ollut kaikki, mitä kirjeen kirjoittaja halusi sanoa. Hän lisäsi: ”Minulla on kaikki syyt uskoa, että Yhdysvaltain ilmavoimat salaa jotain. Olen tutkinut tätä asiaa pitkään ja tiedän, että siinä on enemmän kuin ilmavoimat kertovat. Olen kuullut huhuja, mutta vakavia huhuja täällä Kirtlandissa, että USAF:lla on Manzano-varastossa, joka sijaitsee Kirtlandin lentotukikohdan syrjäisellä alueella, varastoituna pudonnut UFO. Alue on USAF:n turvallisuusjoukkojen tiukasti vartioima. Olen puhunut kahden Sandia Laboratoriesin työntekijän kanssa, jotka myös varastoivat salaisia esineitä Manzanossa, ja he kertoivat minulle, että Sandia on tutkinut useita UFOja viimeisten 20 vuoden aikana. Yksi, joka syöksyi maahan lähellä Roswellia New Mexicossa 50-luvun lopulla, tutkittiin Sandian tutkijoiden toimesta. Kyseinen alus on edelleen varastoituna Manzanossa.
”Minulla on syytä uskoa, että OSI suorittaa erittäin salaisen tutkimuksen UFO-havainnoista. OSI otti tehtävän hoitaakseen, kun Project Blue Book lopetettiin. Tämän kertoi minulle komentajani, eversti Bruce Purvine. Eversti Purvine kertoi myös, että tutkimus oli niin salainen, että useimmat OSI:n työntekijät eivät edes tienneet siitä. Mutta eversti Purvine kertoi minulle, että Kirtlandin lentotukikohdassa, AFOSI District 17:ssä, on erityinen salainen osasto, joka tutkii havaintoja tällä alueella. He ovat tutkineet myös karjan silpomisia New Mexicossa.”
Vuonna 1985 tutkija Benton Jamison löysi Craig Weitzelin, joka vahvisti nähneensä todellakin UFOn vuonna 1980 ja ilmoittaneensa siitä kersantti Dotylle. Hänen havainto oli mielenkiintoinen, mutta ei niin dramaattinen kuin kirjeessä kuvattu CE3-tapaus: Weitzel näki hopeanvärisen esineen noin 3 000–4 500 metrin korkeudessa. Muutaman minuutin liikkumisen jälkeen, hän kertoi Jamisonille, se ”kiihdytti tavalla, jota et ole koskaan ennen nähnyt” (Hastings, 1985). Hän sanoi myös, ettei tiennyt mitään tapaamisesta kenenkään ”herra Huckin” kanssa.
Joulukuussa 1982 vastauksena Barry Greenwoodin (Citizens Against UFO Secrecy, CAUS) esittämään tietojen julkisuutta koskevaan pyyntöön ilmavoimien erityistutkimusyksikkö (Air Force Office of Special Investigations, OSI) julkaisi kahden sivun pituisen OSI-valituslomakkeen, johon oli leimattu merkintä ”Vain viralliseen käyttöön”. Se oli päivätty 8. syyskuuta 1980 ja sen otsikko oli ”Kirtland AFB, NM, 8.8.–3.9.1980, väitetyt havainnot tunnistamattomista ilmatilan valoista rajoitetulla testialueella”. Asiakirjassa kuvattiin useita UFO-havaintoja Manzano asevarikkoalueella, puolustusministeriön rajoitetun testialueen Coyote Canyon -osassa. Yksi mainituista raporteista oli New Mexicon osavaltiopoliisin 10. elokuuta tekemä havainto UFOn laskeutumisesta. (Myöhemmin Connecticutissa poliisina ja UFO-tutkijana toimiva Larry Fawcett tarkisti asian osavaltion poliisin lähteistä, mutta ei löytänyt mitään mainintaa tällaisesta raportista. Lähteet väittivät, että raportin puuttuminen voi tarkoittaa vain sitä, että tällaista tapausta ei ole koskaan tapahtunut.) Tämän mielenkiintoisen asiakirjan on allekirjoittanut silloinen OSI:n erikoisagentti Richard C. Doty.
Vuonna 1987 vertailtuaan kolmea asiakirjaa (anonyymi kirje APRO:lle, 8. syyskuuta 1980, AFOSI-valituslomake ja väitetty AFOSI-asiakirja, joka on päivätty 14. elokuuta 1980, ja väitti ”taajuushäiriöitä” UFO:sta Kirtlandin alueella), tutkija Brad Sparks päätyi siihen, että Doty oli kirjoittanut kaikki kolme. Vuonna 1989 Moore vahvisti, että Doty oli kirjoittanut kirjeen APRO:lle. ”Pohjimmiltaan se oli ”syötti”, hän sanoo. ”AFOSI tiesi, että Bennewitzillä oli läheiset suhteet APRO:hon tuolloin, ja he olivat kiinnostuneita rekrytoimaan jonkun… APRO:n sisällä… joka voisi antaa heille palautetta Bennewitzin toiminnasta ja viestinnästä. Koska olin APRO:n hallituksen jäsen, joka vastasi erityistutkimuksista vuonna 1980, kirje lähetettiin pian sen jälkeen, kun Weitzelille lähetettiin.” Bruce Maccabeen mukaan Doty myönsi yksityisesti kirjoittaneensa Ellsworth AFB:n asiakirjan perustaen sen todelliseen tapaukseen, jonka hän halusi tuoda julkisuuteen. Doty ei ole kommentoinut julkisesti mitään näistä väitteistä. Moore sanoo, että Doty ”oli melkein varmasti osa [Ellsworthin raporttia], mutta ei siinä ominaisuudessa, että hän olisi ollut vastuussa asiaan liittyvien asiakirjojen luomisesta” (Moore, 1989a).
Doty oli myös lähde väitettyyn AFOSI-viestintään, joka oli päivätty 17. marraskuuta 1980 ja jonka oli määrä tulla tunnetuksi ”Aquarius-asiakirjana”. Väitetysti lähetetty AFOSI:n päämajasta Bolling AFB:stä Washington DC:ssä AFOSI District 17:n toimistoon Kirtlandiin, siinä mainitaan lyhyesti ja salaperäisessä muodossa analyysit UFO-elokuvan filminegatiiveista, joka on ilmeisesti otettu edellisessä kuussa. UFO-yhteisön kautta levinneen version toiseksi viimeisessä kappaleessa todetaan: ”Yhdysvaltain ilmavoimat eivät enää ole julkisesti aktiivisia UFO-tutkimuksessa, mutta ne ovat edelleen kiinnostuneita kaikista UFO-havainnoista ilmavoimien laitosten ja testialueiden yläpuolella. Useat muut hallituksen virastot, NASA:n johdolla, tutkivat aktiivisesti [sic] laillisia havaintoja salaisella peitetarinalla…. YKSI TÄLLAINEN SALAISUUS ON UFO-ILMOITUSKESKUS NUFORC, US COAST AND GEODETIC SURVEY, ROCKVILLE, MD 20852, NASA SUODATTAA HAVAINTOJEN TULOKSET SOPIVILLE SOTILASOSASTOLLE, JOTKA OVAT KIINNOSTUNEITA KYSYMYKSEN KOHTEESTA. YHDYSVALTAIN HALLITUKSEN VIRALLINEN POLITIIKKA JA PROJEKTI AQUARIUSIN TULOKSET OVAT [sic] EDELLEEN SALAISIA, EIKÄ NIITÄ LEVITETÄ [sic] VIRALLISTEN TIEDUSTELUKANAVIEN ULKOPUOLELLE, JA NIIDEN KÄYTTÖ OIKEUS ON RAJOITETTU ‘MJ TWELVE’ -RYHMÄLLE.”
Tämä on ensimmäinen maininta ”MJ-12”:sta väitetyssä virallisessa hallituksen asiakirjassa. Moore kuvailee sitä ”esimerkiksi Bennewitzin tapauksen yhteydessä tuotetusta disinformaatiosta. Asiakirja on uudelleen kirjoitettu versio todellisesta AFOSI-viestistä muutamilla väärillä lisäyksillä”. Mooren mukaan merkittävimpiä lisäyksiä ovat vääriä viittauksia US Coast and Geodetic Survey -tutkimukseen ja NASAan, jonka hän sanoo olevan NSA (National Security Agency) alkuperäisessä muodossaan.
Mooren mukaan Doty sai asiakirjan ”suoraan kaukokirjoittimesta” (Moore, 1990) ja näytti sen Moorelle melkein välittömästi. Myöhemmin Doty sai sen, jonka väitettiin olevan kopio siitä, mutta Moore huomasi, että se ei ollut aivan sama; siihen oli lisätty materiaalia. Doty sanoi haluavansa Mooren antavan manipuloidun kopion Bennewitzille. Moore ei halunnut osallistua tämän epäilyttävän asiakirjan levittelyyn, joten hän piti sitä hallussaan jonkin aikaa ja oli sitten lopulta huolissaan siitä, että hänen kehittämänsä lähteet, jotka kertoivat hänelle Yhdysvaltain hallituksen väitetystä vuorovaikutuksesta EBE:n kanssa, kuivuisivat, jos hän ei tekisi yhteistyötä. Joten lopulta hän antoi asiakirjan Bennewitzille, mutta kehotti häntä olemaan julkistamatta sitä. Bennewitz suostui ja piti lupauksensa.
Syyskuussa 1982 Moore tiesi kolmesta asiakirjakopiosta: yksi oli Bennewitzillä, yksi Moorella tallessa ja yksi, joka hänellä oli salkussaan matkalla, jonka hän teki tuossa kuussa tavatakseen jotakuta San Franciscossa. Hän tapasi miehen aamulla ja iltapäivällä joku murtautui hänen autoonsa ja varasti hänen salkkunsa. Neljä kuukautta myöhemmin asiakirjan kopio ilmestyi UFOista kiinnostuneen New Yorkin lakimiehen käsiin, ja pian asiakirja levisi laajasti. Moorella itsellään ei ollut juurikaan sanottavaa aiheesta, kunnes hän piti kiistanalaisen ja räjähtävän puheen Mutual UFO Networkin (MUFON) vuotuisessa konferenssissa Las Vegasissa vuonna 1989.
Vuoden 1982 lopulla, hän sanoo, ”yhdessä niistä monista ystävällisistä keskusteluista, joita minulla oli Richard Dotyn kanssa”, Moore mainitsi tutkivansa vanhaa (ja näennäisesti diskreditoitua) tarinaa, jonka mukaan UFO oli syöksynyt Azteciin, New Mexicoon, vuonna 1948. Tämä tarina oli Frank Scullyn Behind the Flying Saucers -kirjan aiheena vuonna 1950. (Mooren pitkä selostus tapauksen tutkimuksestaan, jota hän piti monimutkaisena huijauksena, ilmestyi vuoden 1985 MUFON-symposiumin käsittelyyn.) Doty sanoi, ettei ollut koskaan kuullut tarinaa ja pyysi lisätietoja ja teki muistiinpanoja Mooren puhuessa.
10. ja 11. tammikuuta 1983 CAUS:n johtaja, asianajaja Peter Gersten tapasi Dotyn New Mexicossa. Tapaamisia oli kaksi, ensimmäiseen osallistuivat myös Moore ja sanfranciscolainen televisiotuottaja Ron Lakis, toiseen vain Gersten. Ensimmäisessä tapaamisessa Doty oli varovainen lausunnoissaan. Toisessa tapaamisessa hän puhui avoimesti siitä, mikä oli ilmeisesti poikkeuksellinen salaisuus. Hän sanoi, että Ellsworthin tapaus oli AFOSI:n ja FBI:n tutkinnan kohteena ja että siihen liittyi ydinaseita. National Enquirer -lehden tutkimus, jossa oli päätelty tarinan olevan valheellinen, oli ”amatöörimäinen”. Ainakin kaksi siviiliä, maanviljelijä ja apulaisseriffi, olivat olleet mukana, mutta heitä oli varoitettu olemaan puhumatta asiasta. Hallitus tietää, miksi UFOt ilmestyvät tietyissä paikoissa, Doty sanoi, mutta hän ei halunnut tarkentaa asiaa. Hän lisäsi kuitenkin, että ”ne ovat epäilemättä avaruusolentoja” (Greenwood, 1988) ja tulevat 50 valovuoden päästä Maata.
Hän tiesi ainakin kolmesta UFO-onnettomuudesta, Roswellin tapauksesta ja kahdesta muusta, joista toinen tapahtui 1950-luvulla ja toinen 1960-luvulla. Ruumiit oli löydetty. Vuonna 1966 tapahtui näyttävä tapaus, joka muistutti elokuvan Kolmannen asteen yhteys lopussa kuvattua tapahtumaa. NSA oli mukana viestinnässä avaruusolentojen kanssa; hanketta kutsutaan nimellä Project Aquarius. UFO-organisaatioiden sisällä hallituksen vakoojat keräävät tietoa ja levittävät disinformaatiota. Doty keskusteli Aquarius-asiakirjasta ja sanoi, että todella tärkeitä asiakirjoja on mahdotonta saada ulos asianmukaisista tiedostoista. Jotkut asiakirjat on suojattu siten, että ne hajoavat viiden sekunnin kuluessa altistumisesta ilmalle. Nämä asiakirjat kertovat Yhdysvaltain hallituksen ja avaruusolentojen välisistä sopimuksista, joiden mukaan jälkimmäiset voivat vapaasti suorittaa eläinten silpomisia (erityisesti karjaa) ja laskeutua tiettyyn tukikohtaan vastineeksi tiedoista edistyneestä UFO-teknologiasta. Doty väitti myös, että viihdeteollisuuden avulla amerikkalaisia valmistellaan hyväksymään todellisuus, jossa hyväntahtoiset olennot muilta planeetoilta vierailevat Maapallolla.
Keskustelun aikana Doty kysyi Gersteniltä: ”Mistä tiedät, etten ole täällä antamassa sinulle väärää tietoa tai ohjelmoinnin mukaista tietoa, tietäen että aiot levittää sitä eteenpäin?” (Howe, 1989).
**********************************************
* THE U.F.O. BBS - http://www.ufobbs.com/ufo *
**********************************************
Lääketieteen tohtori Steven Greerin 95-minuuttinen Richard Dotyn haastattelu, joka on editoitu ”Unacknowledged”-dokumenttia varten. Linkki videoon on tämän tekstin lopussa.
Richard Dotyn ja Steven Greerin haastattelu, osat 1-4
Elokuussa 2016 Richard Doty, eläkkeellä oleva kersantti, joka työskenteli ilmavoimien erityistutkintatoimistossa (AFOSI) 1980-luvulla, antoi syvähaastattelun CSETI:n johtajalle Steven Greerille. Kyseessä on todella räjähdysherkkää tietoa, joka vahvistaa monet UFO-yhteisön epäilyt Yhdysvaltain hallituksen toiminnasta, kuten
1. lentävien lautasten tutkimukset,
2. median korruptio sen suojellessa ilmavoimien salaisia projekteja,
3. Cash-Landrumin UFO-tapauksessa heidän aiheuttamat vammat siviileille takaisinmallinnetulla UFO-aluksella, sekä kaikkein tärkeimpänä valtion suunnitelmat
4. false flag -operatioille, jonka tarkoitus on lavastaa hyökkäys, jolla syytetään UFOja lentäviä älyjä.
Mielestäni herra Dotyn tärkeä todistus on todennäköisesti yhdistelmä täsmällistä tietoa ja huolellisesti laadittua disinformaatiota, jonka tarkoituksena on suojella meneillään olevien erikoisohjelmien salaisuuksia. Tätä hallittujen osittaisten paljastusten mallia on käsitelty yksityiskohtaisesti Grant Cameronin vuonna 2017 ilmestyneessä kirjassa ”Managing Magic” ja monissa luennoissa ja haastatteluissa, joita hän on pitänyt tästä aiheesta. Grant Cameronin analyysin mukaan Richard Dotyn kaltaisilta sisäpiiriläisiltä tulevat tärkeät paljastukset ovat osa kriittisen tärkeää siedätysohjelmaa, joka perustuu Yhdysvaltain toimeenpanevaan hallintoon. Tällaisia pyrkimyksiä on toteutettu vuosikymmeniä. Tehtävänä näyttää olevan valmistaa Yhdysvaltain kansaa ja maailmaa siihen, että emme ole yksin.
Mielestäni niin sanottujen ”kontrolliryhmien” sisällä on käyty kiivasta kamppailua vuosikymmenien ajan. On voimia, jotka vastustavat kaikenlaista paljastamista, joka lopulta johtaa kehittyneen niin sanotun ”vapaan energian” integroimiseen siviiliteknologiseen kulttuuriimme. Planeettamme suurimman teollisuudenalan, hiilen, maakaasun ja öljyn imperiumin, uhkaaminen ei ole kevytmielisille. Näemme kuitenkin viimeisimmän osittaisten paljastusten luvun myötä, jota hoitelee Tom Delongen ”To the Stars Academy”, että sotateollisen tiedustelukompleksin merkittävät johtajat ovat astumassa esiin varjoista. Hänen lehdistötilaisuutensa lokakuussa 2017 paljasti, että valvontaryhmien vastustuksesta huolimatta on tehty päätös jatkaa siedätysprosessia. Epäilen vahvasti, että Richard Dotyn suorasukaiset huomautukset ovat korkeiden hallituksen virkamiesten hyväksymiä ja ovat osoitus siitä, että tärkeitä uusia osittaispaljastuksia on tulossa.
Seuraavassa ovat muistiinpanoni tohtori Greerin ja Richard Dotyn haastattelun kuuntelusta. Muokattu transkriptio pienestä osasta heidän keskusteluaan sisältyy myös tohtori Greerin vuonna 2017 julkaistuun kirjaan ”Unacknowledged”.
Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 1
Useita kuukausia sen jälkeen, kun hän aloitti Kirtland AFB:ssä, kersantti Doty sai tiettävästi tiedon erikoisohjelmasta, joka koski Yhdysvaltain hallituksen tutkimusta Maan ulkopuolisten vierailuista. UFOjen tutkiminen vei arviolta 60 prosenttia hänen työajastaan. Hän kertoi myös tekevänsä muunlaisia tutkimuksia, jotka eivät liittyneet UFO-ilmiöihin.
Hän kertoi saaneensa briiffauksen hankkeesta kesällä 1979.
Alkuperäisessä tiedotustilaisuudessa häneltä edellytettiin erityistä pääsyä koskevaa turvallisuusselvitystä.
Tiedottaja oli ilmavoimien eversti Washingtonista. Myös useita muita agentteja perehdytettiin tuolloin.
Doty kieltäytyi antamasta everstin nimeä. Tiedotustilaisuus alkoi tiettävästi Yhdysvaltain historialla, jossa käsiteltiin Maan ulkopuolisten olentojen kanssa tekemisiä. Roswellin maahansyöksy tapahtui oikeasti Coronan kaupungin lounaispuolella New Mexicossa. Toinen putoamispaikka löydettiin myöhemmin hyvin syrjäisestä paikasta lännessä, jota kutsutaan nimellä Magdalena. Tämä tapahtui vuonna 1949.
Hänen tiedotustilaisuutensa aikana näytettiin salainen elokuva kesäkuun lopulla 1947 alkaneista pudonneiden lentävien lautasten noutotoimista. Muukalaisruumiita väitettiin löytyneen avaruusalusten löytöpaikoilta yhdessä yhden elävän ET:n kanssa, joka oli miespuolinen. Niitä kutsuttiin EBENeiksi, joka käsittääkseni tarkoittaa Maan ulkopuolisia biologisia entiteettejä. Olento meni aluksi Kirtlandin ilmavoimien tukikohtaan ja sitten Los Alamosiin, jossa se tiettävästi kuoli vuonna 1952. Useat kuolleista ET:stä jäädytettiin. Richard Doty kuvaili alusta soikeaksi tai munan muotoiseksi, ei lautasen muotoiseksi. Osa vuoden ’47 onnettomuudessa olleista ”olennoista” oli vakavasti vahingoittunut. Kahden kerrotaan olleen melko ehjiä. Eläkkeelle jäänyt kersantti ei puhunut ruumiinavauksesta.
Muukalaisilla ei ollut korvia, nenät olivat painaumia ja silmät olivat suuret. Ne näyttivät alastomilta, mutta todellisuudessa niillä oli päällään ohuita, tiukasti istuvia pukuja. Niillä oli neljä sormea eikä peukaloita, ja jokaisessa sormessa oli imutyyppisiä rakenteita. Yhdellä oli kypärä tai päälaite, jonka avulla oli oletettavasti mahdollista kommunikoida joko aluksen tai jonkun muun kanssa. Toinen laite, jonka väitettiin löytyneen, oli suorakulmainen esine, joka näytti olevan tehty jonkinlaisesta ”pleksilasista”. Vasta vuosia myöhemmin hallituksen tiedemiehet saivat selville, että kyseessä oli energialaite.
Vuoden 1979 AFOSI:n tiedotusfilmissä väitettiin myös näytetyn vuoden 1949 talteenotto Horse Mesassa (Magdalena). Uskottiin, että tämä alus putosi samaan aikaan kuin vuoden 1947 alus, mutta sen syrjäisen sijainnin vuoksi se löydettiin vasta, kun eräs karjankasvattaja törmäsi siihen. Ruumiista ei ollut paljon jäljellä. Alus oli muodoltaan täsmälleen samanlainen soikea kuin vuoden 1947 alus, ja hylkyä tarkastelemalla oli selvää, että niissä oli samanlaisia vaurioita. Hän totesi, että jos verrataan näiden kahden aluksen piirroksia, ne olivat samankokoisia, 35 x 42 jalan kokoisia. Entinen AFOSI:n aliupseeri sanoi, että EBEN selitti luultavasti, miten ne olivat syöksyneet maahan, mutta Doty ei ollut saanut tästä tietoa. Ehkä salamamyrskyillä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Armeija päätteli, että niiden oli täytynyt törmätä toisiinsa. Mitään varmaa selitystä ei annettu sille, miten tämä oli voinut tapahtua.
On ymmärrettävää, että hylky ja ruumiit olivat intensiivisten tieteellisten tutkimusten kohteena. Kersantti Doty sanoi, että Wright Pattersonin lentotukikohta oli paras paikka selvittää asioita, ja sinne materiaali päätyi. Aluksessa ei ollut helposti havaittavia hallintalaitteita tai ilmailutekniikkaa, mutta ajan mittaan tutkijat saivat lopulta selville melko paljon. He kuulemma havaitsivat, että olennot laittoivat kätensä ohjaimiin ja pystyivät sitten kuulokkeiden kautta lentämään muukalaisajoneuvoja. Myöhemmin uransa aikana hän väitetysti luki Washingtonissa asiakirjan, jossa puhuttiin suorakulmaisesta lasinmuotoisesta levystä, joka oli mukana energiantuotanto-/voimansiirtojärjestelmässä. Magdalenan UFOssa oli suurempi energialaite kuin Coronan onnettomuuspaikalla. Suuremman laitteen teho oli täysin riippuvainen siihen kytketystä kuormasta. Tämä laite pystyi oletettavasti tuottamaan niin vähän virtaa kuin vaikkapa taskulamppu tarvitsi tai niin paljon kuin kokonaisen kaupungin energiantarve. CSETI:n johtaja kysyi, olivatko yhdysvaltalaiset tutkijat koskaan jäljentäneet kyseistä laitetta. Doty vastasi, ettei hän koskaan saanut virallista vahvistusta siitä, että näin oli tapahtunut, mutta hän oli varma, että se oli onnistunut.
Haastattelun aikana Richard Doty kertoi kielteisen arvionsa monista UFOjen siviilitutkijoista. Hän valitti, että kukaan heistä ei ole koskaan saanut tarinaa oikein. Hänen mielestään ”inhottavaa” näissä tutkijoissa oli tapa, jolla he ”disinformoivat itseään”. Kersantti Doty huomautti, että heillä ei ole turvallisuusselvityksiä, he eivät ole koskaan työskennelleet tiedusteluyhteisölle ja suuri osa heidän kirjoittamistaan on kolmannen ja neljännen käden tarinoita. Hän sanoi, että esimerkkinä tästä on se ”tosiasia”, että siviiliufotutkijat väittävät Roswellin onnettomuuden tapahtuneen heinäkuussa 1947, vaikka hänen mukaansa se tapahtui todellisuudessa kesäkuussa ja siivous jatkui heinäkuulle.
Doty kertoi tohtori Greerille, että aiemmin hän on yrittänyt mennä UFO-konferensseihin selventämään ihmisille asioita, mutta osallistujat eivät ole halunneet kuulla, mitä hänellä on sanottavaa. Tietenkin se, että Doty on ollut mukana levittämässä disinformaatiota 1980-luvulla Linda Moulton Howen ja Paul Bennewitz -paran kaltaisille tutkijoille, voi selittää sen, miksi herra Dotyn selityksiä ei otettu hyvin vastaan menneinä vuosikymmeninä, ja näyttää siltä, etteivät tunnetut ufologit ota niitä hyvin vastaan nykyäänkään. Tohtori Greerin haastattelunsa jälkeen marraskuussa 2017 Doty soitti Linda Moulton Howen Internet-radio-ohjelmaan ja useita kuukausia myöhemmin vuonna 2018 eläkkeellä oleva tiedustelu-upseeri oli Jimmy Churchin ohjelmassa. Kuunnellessani Jimmy Churchin, Linda Moulton Howen ja Richard Dolanin vastausta, jossa analysoitiin Dotyn hämmästyttäviä paljastuksia myöhemmässä ohjelmassa, sain vaikutelman, etteivät he tienneet, mitä tehdä Dotyn mahdollisesti hyvin salassa pidettävien tietojen julkistamisesta.
Meidän ei pitäisi koskaan unohtaa kersantti Dotyn valitettavaa sekaantumista Paul Bennewitzin asioihin. Hän oli menestyvä insinööri-yrittäjä, joka asui Kirtland AFB:n vieressä, jossa kersantti Doty oli sijoitettuna. Tiedemies oli innokas UFO-fani ja nauhoitti tukikohdan yläpuolella olevia valoja, joita hän luuli UFOiksi. Hän nauhoitti myös joitakin outoja radiosignaaleja, jotka hän uskoi olevan avaruusolentojen viestintää. Se, mitä hän todennäköisesti nauhoitti, oli todisteita Yhdysvaltojen kehittyneestä sotilasteknologiasta ja todennäköisestä vilpittömässä mielessä tapahtuvasta lentävien lautasten toiminnasta, jotka mahdollisesti seurasivat tällaista Yhdysvaltojen teknologiaa. Isänmaallisena kansalaisena hän toi havaintonsa AFOSI:n tietoon, ja tämä käynnisti monimutkaisen juonen, jossa Bennewitzille syötettiin järjestelmällisesti väärää tietoa maanalaisista avaruusolentotukikohdista. Nämä valheet yhdistettynä Bennewitzin jo ennestään olemassa olevaan pahojen avaruusolentojen pelkoon vaikuttivat osaltaan hänen henkiseen epävakauteensa. Lopulta hänestä tuli niin vainoharhainen, että hän sai hermoromahduksen, jonka vuoksi hän joutui sairaalahoitoon. Tätä tarinaa on kuvattu yksityiskohtaisesti Greg Bishopin vuonna 2006 julkaistussa kirjassa ”Project Beta”.
Palataan nyt herra Dotyn ja tohtori Greerin haastatteluun. Eläkkeellä oleva tiedusteluagentti sanoi, että eversti keskittyi tiedotustilaisuudessa ET-alusten aiheuttamaan uhkaan. Yhdysvaltain armeija halusi tietää, mitä avaruusolennot tavoittelevat. Tekivätkö ne tiedustelua ennen hyökkäystä? Osoittiko niiden ilmestyminen uraanikaivosten ylle, että heillä oli pulaa mineraaleista. Everstin henkilökohtainen mielipide oli, että niiden ensimmäinen ilmaantuminen johtui Yhdysvaltain ydinräjähdyksistä 1940-luvulla. Ehkä niillä ei ollut sellaista asetta ja ne olivat niiden aseiden perässä. Ydinaseiden turvallisuus ja vastavakoiluoperaatiot olivat AFOSI:n päävastuualuetta, ja Dotyn kaltaiset agentit tekivät isänmaallisen velvollisuutensa puolustaessaan maansa armeijaa.
Ensimmäisen osan loppu.
Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 2
Elokuussa 2016 Richard Doty, eläkkeellä oleva kersantti, joka työskenteli ilmavoimien erityistutkintatoimistossa (AFOSI) 1980-luvulla, antoi syvähaastattelun CSETI:n johtajalle Steven Greerille. Haastattelu, joka on ostettavissa Internetistä DVD:nä. Muokattu transkriptio pienestä osasta heidän keskusteluaan sisältyy myös tohtori Greerin vuonna 2017 julkaistuun kirjaan ”Unacknowledged”.
Eläkkeellä oleva ilmavoimien erityistutkimusviraston agentti Richard Doty kuvaili tohtori Greerille neljää erilaista ET:tä. Doty ja muut agentit, jotka luettiin erikoispääsyohjelmaan, eivät tiettävästi koskaan saaneet tietää, miten armeija sai kuvia olennoista, jotka eivät liittyneet vuoden 1947 Roswellin tapaukseen. Yhdellä lajilla väitetään olleen kaksi kättä kummassakin käsivarressa. Ne olivat noin 5-6 jalkaa pitkiä Toinen tyyppi, jonka raportoitiin olleen hyvin pitkä ja laiha, sen pitkät käsivarret ulottuivat polviin asti, ja sillä oli tavalliset kädet. Tämä laji näytti pintapuolisesti ihmiseltä, mutta sillä oli kissan näköiset silmät eikä karvoja. Kolmas ryhmä näytti samankaltaiselta kuin Roswellin onnettomuuspaikalta löydetyt EBENit (ET Biological Entities), mutta tällä kolmannella ryhmällä oli isompi ruumis. Dotyn mukaan tämän tyypin todettiin myöhemmin olevan EBENien geneettisesti muokkaama. Tiedottaja ei väitetysti antanut mitään tietoja siitä, miten tämä oli todettu.
Rick Doty kuvaili sitten eri tyyppisiä aluksia, jotka oli otettu talteen. Yksi tyyppi oli pieni yksipaikkainen ja mahdollisesti tiedustelualus. Doty kertoi tohtori Greerille, että heille näytetyn elokuvan ensimmäinen osa sisälsi kuvia 1940- ja 50-luvuilta. Myöhemmissä osissa näytettiin ajankohtaisempia tapahtumia. Yksi alus näytti aivan McMinnvillen lentävän lautasen kaltaiselta. Toinen oli sikarin muotoinen alus ja sitten oli leveä lautanen, joka näytti topilta, jolla lapset leikkivät.
Eläkkeellä oleva AFOSI-agentti Doty totesi, että he pyysivät tiedotustilaisuuksia, kun heille annettiin uusia tehtäviä. Yksi hänen merkittävimmistä tapauksistaan koski ilmavoimien tiedemiestä, joka kuoli vuonna 1981. Kyseisellä henkilöllä oli vanha käsivarren jalkakaappi täynnä kuvia, joissa näytettiin ruumiinavauksia, joissa oli otettu elimiä muukalaisten ruumiista. Heillä oli kuulemma sydän ja keuhkot, jotka osoittautuivat yhdeksi elimeksi. Väitetään, että heillä oli useita vatsoja. Saatuaan tämän materiaalin haltuunsa Doty sanoi, että hän salasi sen välittömästi. Ilmavoimien patologian instituutin lääkäri vahvisti, että kuvat olivat peräisin Corona/Roswellin onnettomuudessa olleista ruumiista.
Muita löydöksiä olivat muun muassa aivot, joissa oli 11 lohkoa, ja selkärangan ja aivojen kohdalla oli kaksi sipulia. Näköhermot kulkivat useisiin eri osiin aivoja.
Kaikki yksiköt olivat miehiä. Jokaisella oli sukurauhanen, mutta ei penistä.
Jalkalihakset olivat erittäin jäntevät, minkä uskottiin antavan niille enemmän voimaa. Korvia ei ollut, ja kuuloelimenä oli vain pieni sipuli.
Näillä EBENeillä ei ollut äänihuulia. Se, joka selvisi hengissä, kommunikoi kuulemma aluksi viittomakielellä. Lopulta leikkaushenkilökunta keksi keinon antaa hänelle äänihuulet. Kersantti Doty totesi, ettei häntä koskaan perehdytetty telepatiaan. Vuosia myöhemmin hän sai tietää, että ilmavoimien kapteeni, joka oli sekä koulutettu kielitieteilijä että tiedustelu-upseeri, eli EBENin kanssa, kunnes olento kuoli.
Rick Doty kertoi tohtori Greerille, että Yhdysvaltain armeijan UFO-projektin keskipisteessä oli puolustustiedustelupalvelu DIA. Kaikki AFOSI:n raportit päätyivät DIA:lle. Tom Mack oli tiettävästi yksi DIA:n projektipäälliköistä. Näillä vastavakoiluohjelmilla oli eri nimet. Sotilaalliset koodinimet olivat foneettisia. Q tarkoitti Quebeciä, sitten piirin numero, sitten tapausnumero. Q district17 oli Kirtlandin numero. Yksi hämmästyttävä tapaus tapahtui tiettävästi talvella 1984 strategisen ilmavoimien komentokeskuksen (SAC) tukikohdassa Peasessa, New Yorkissa.
Muukalaisaluksen väitetään laskeutuneen tukikohtaan. Bunkkerissa oleva ydinase purettiin, mutta mitään ei varastettu. Tutkijat löysivät hyvin outoja sormenjälkiä, jotka eivät olleet ihmisen vaan pikemminkin neljän käden sormenjälkiä. Jotkin tapaukset olivat ilmeisesti häiritsevämpiä kuin pelkkä UFOjen lentely. Kersantti Doty kuvaili yksityiskohtaisesti tapahtumia, jotka tapahtuivat hänen ollessaan sijoitettuna Kirtlandin Manzanon asevarastoon. outoja valoja Coyote Canyonissa, jotain laskeutui. Linda Moulton Howen ja John Burroughsin myöhemmässä haastattelussa Doty kuvaili näitä tapahtumia yksityiskohtaisemmin.
Tohtori Greerille paljastettiin joitakin hyvin tärkeitä ja outoja näkökohtia Bennewitzin tapauksesta, jotka eivät kuitenkaan näy Howe/Burroughs Doty -haastattelun YouTube-tallenteella.
Doty kuvaili Bennewitzin kodissa tapahtuneita erittäin outoja tapahtumia. Doty (D) kuvaili, että hänellä oli erittäin ystävälliset suhteet Paul Bennewitziin (PB), joka kutsui hänet ja toisen tiedustelu-upseerin kotiinsa eräänä talvi-iltana 1980-luvulla. He istuivat olohuoneessa, jossa oli korkeat katot, ja kuuntelivat PB:n puhuvan siitä, mitä hän oli saanut selville radiolähetysten seurannasta ja UAP-havainnoista Kirtlandin ympäristössä. Kattovalaisimet olivat pois päältä ja vain pöytävalot paloivat. Kello oli 21.00, ja D näki pallon leijuvan katon yhdessä kulmassa. Se oli valopallo, jonka ympärillä oli pieniä kipinöitä. D katseli sitä jonkin aikaa ja töytäisi sitten toista paikalla ollutta upseeria varoittaakseen häntä. Molemmat katselivat palloa eivätkä sanoneet Paulille mitään. Sitten se alkoi liikkua ja Paul näki sen ja sanoi: ”No siinä se on”. Niinpä he kaikki katselivat sitä noin 20 sekuntia. Lopulta se palasi siihen kohtaan, jossa he olivat sen ensin nähneet, ja se katosi.
Jerry, toinen tiedustelu-upseeri, luuli kuulemma, että Paul oli luonut pallon. Jerry kohtasi Paulin ja kysyi: ”Mitä sinä juuri teit?”. PB vastasi: ”En tehnyt mitään.” Jerry oli myös tiedemies ja kysyi, voisiko hän katsoa ympärilleen ja tarkistaa asiat. PB sanoi hänelle: ”Mene vain”. Niinpä Jerry katseli ympäri taloa, meni Paulin huoneeseen eikä löytänyt mitään. PB sanoi heille: ”Se on heidän tiedustelunsa. Näin he pitävät minua silmällä.”
Muutamaa viikkoa myöhemmin kaksi poliisia oli jälleen hänen talossaan ilman PB:n läsnäoloa.” Monet sanoivat, että ”me murtauduimme sisään”, mutta ”hän antoi minulle avaimen”. PB: ”jos haluatte joskus mennä sinne, tässä on avain.”
”Emme saaneet mitään etsintälupia tai mitään… ja menimme sinne. Tällä kertaa näimme todella pienen pallon, paljon pienemmän kuin se toinen, ja näimme sen polttavan seinään reiän, joka kulki huoneesta toiseen.”
He kertoivat siitä PB:lle, ja kun he muutaman viikon kuluttua palasivat takaisin, palojälki oli yhä siellä.
”Aluksi luulimme, että Paul näkee harhoja, mutta mitä enemmän tutkin asiaa, siinä oli jotain perää. Hän todella kuvasi avaruusolentoja.” Ei niinkään olentoja, vaan enemmänkin niiden tiedustelua.”
PB oli kuulemma ottanut ”koko joukon värillisiä kuvia”. D sanoi, ”jos saat lisää, älä kehitä niitä”.
Niinpä Doty vei kehittämättömän filmin tukikohdan turvalliseen valokuvauslaboratorioon, jossa filmi kehitettiin. D:n kerrottiin seuranneen, kun teknikot kehittivät vedokset. Joidenkin väitettiin esittävän soikeita aluksia, jotka lensivät lentokentälle laskeutuvien lentokoneiden yläpuolella. Nämä olivat rakenteeltaan yksityiskohtaisia aluksia, joissa oli muun muassa tukijalkoja, ja yhdestä aluksesta lähti sininen jälki, joka viittasi jonkinlaiseen käyttövoimamekanismiin. Ne olivat tiettävästi suunnilleen samankokoisia kuin Coronan onnettomuudessa olleet ajoneuvot. Sormenjäljet lähetettiin kuulemma komentoketjussa, eikä Doty nähnyt niitä enää koskaan. PB ei tiettävästi koskaan toimittanut heille videokuvaa, mutta yhden hän sai nähdä eräältä eläkkeellä olevalta ilmavoimien lentäjältä, josta oli tullut innokas luontokuvaaja. Doty kuvaili sitä ”Placitas-videoksi”. Se oli 28 sekuntia pitkä, ja kamera ja filmi lähetettiin päämajaan Bolding AFB:hen ja sieltä edelleen NSA:han. Lentäjä sai myöhemmin hallitukselta shekin, joka kattoi videokameran kustannukset. Eläkkeelle jäänyt upseeri halusi videon takaisin, mutta sitä ei annettu hänelle, koska se oli salainen.
Ainoa syy, miksi D tiesi, että se päätyi NSA:lle, oli se, että hän liittyi eläkkeelle jääneiden tiedustelu-upseerien ryhmään, ja vuosia myöhemmin tapahtuman jälkeen eräs hänen upseeritovereistaan kertoi hänelle siitä. He ovat ”tiivis” ryhmä ja kokoontuvat joka vuosi. D sanoi, että viimeisistä 25 kokouksesta D on kuulemma osallistunut noin 20:een. Tavallisesti ne ovat juuri ennen Loftonin UFO-kokouksia tai niiden jälkeen. Muille upseereille kerrottiin ohjelmista, joissa D ei ollut mukana.
D sanoi, että vuosina 1994-95 hän tapasi eläkkeellä olevan NSA:n upseerin, joka kertoi hänelle: ”Olen aina halunnut tavata sinut, koska olimme yhdessä samassa jutussa.” Hän sanoi, että hän oli aina halunnut tavata sinut, koska olimme yhdessä samassa jutussa.
D vastasi: ”Mikä tapaus se oli?”. Vastaus: PB:n tapaus. NSA siis haastatteli myös häntä, emmekä me AFOSI:ssa tienneet siitä.”
Kommenttini:
Näin ollen useat virastot työskentelivät samojen tapausten parissa, mutta ne eivät välttämättä tehneet yhteistyötä keskenään, koska nämä vakautus- ja assosiaatioprosessit olivat luonteeltaan erittäin salaisia. NSA tutki tiettävästi myös yhtä sieppaustapausta, josta D oli kuullut.
Eräänä talviyönä, kun D vieraili PB:ssä, hänen isäntänsä sanoi. Näetkö tuon talon kadun toisella puolella.
Jerry oli siellä heidän kanssaan.
”Yläkerran ikkunassa oli valoja?”
D: “Kyllä.”
PB: “Niiden ei pitänyt olla siellä. Se talo on tyhjillään.”
Doty totesi, että hän oli aseistettu ja meni kadun toiselle puolelle ja nuuski kiinteistöä. Hän väitti löytäneensä kaksi ajoneuvoa pysäköitynä takapihalle piiloon. D sai rekisterinumerot. Hän ajatteli, että ne ehkä kuuluivat ihmisille, jotka olivat ostamassa taloa.
Tutkiessaan ajoneuvoja hän huomasi, että ne oli vuokrattu valtion luottokortilla
Ikkunassa oli valot, joita käytettiin vanhojen videokameroiden valoissa.
Albuquerquen poliisi kävi paikalla ja tunnisti talossa olleet henkilöt. He olivat hallituksen agentteja.
CIA:n viranomaiset eivät saaneet tehdä kenttätyötä, ja he olivat riippuvaisia siitä, että AFOSI toimitti heille tietoja, joita he analysoivat. Myös FBI teki tutkimuksia.
Toisen osan loppu.
Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 3
Elokuussa 2016 Richard Doty, eläkkeellä oleva kersantti, joka työskenteli ilmavoimien erityistutkintatoimistossa (AFOSI) 1980-luvulla, antoi syvähaastattelun CSETI:n johtajalle Steven Greerille. Kyseessä on todella räjähdysherkkää tietoa, joka vahvistaa monet UFO-yhteisön epäilyt Yhdysvaltain hallituksen toiminnasta,
lentävien autojen tutkimuksesta,
median korruptoinnista ilmavoimien projektien suojelemiseksi,
Cash-Landrumin tapauksen yhteydessä siviileille aiheutetuista vammoista takaisinmallinnetulla lentävällä lautasella ja kaikkein tärkeimpänä, valtion suunnitelmista
false flag -operaatioille, jotka on suunniteltu lavastamaan hyökkäyksiä, joista syytetään UFO-älyjä.
Eläkkeellä oleva AFOSI-agentti Richard Doty kuvaili nähneensä sylinterimäisen laitteen, joka oli väitetysti kehitetty pudonneesta lautasesta. Alkuperäinen analysoitiin Sandiassa ja useissa muissakin paikoissa Doty’n mukaan (D). Vuonna 1984 presidentti Reagan vieraili Sandiassa ja D:n mukaan presidentille oli tarkoitus ”erityisesti tiedottaa tästä”.
D: ”Kuuluin turvamiesten joukkoon ja olin huoneessa, kun hänelle selitettiin tätä. ”
Läsnä olleet tutkijat selittivät presidentille, mikä heidän mielestään oli laitteen tehtävä. Se oli sekä ilmailu- että navigointilaite. D totesi, että tämä oli ainoa tilaisuus, jossa hän sai tietää, mitä tutkimusta Sandia teki tällaisten asioiden parissa.
SG kysyi miten paljon Reagan “oli saanut tiedotusta näistä eri projekteista tai informaatiosta?”
52 minuutin kohdalla haastattelussa Doty totesi, että yksi entisen tiedustelu-upseeriryhmän jäsen oli salaisen palvelun agentti muutaman vuoden ajan ja siirtyi sitten CIA:n palvelukseen. Hän kertoi muille jäsenille, että yksi kiehtovimmista asioista Reaganissa oli se, että ”hän uskoi ja häntä informoitiin”.
Muiden salaisen palvelun agenttien on kerrottu ilmoittaneen tälle agentille, että kun Reagan astui virkaansa 20. tammikuuta 1981, hän pyysi ja sai välittömästi tiedotuksen UFOista. Tämän väitetään tapahtuneen jo ennen kuin hänelle kerrottiin Iranin hallussa olevista amerikkalaisista panttivangeista. Hänen avustajansa vastasivat: ”Kyllä, herra presidentti, me teemme sen.” Dotyn lähteiden mukaan Reaganille annettiin briiffaus.
Kohdassa 53min 15 sekuntia haastattelussa D totesi, että hän meni Washingtoniin saadakseen palkkion jostain, jonka hän teki ja joka on edelleen jossain määrin salainen.
D: ”Tapasin presidentin, ja hän tiesi jotain, koska hän sanoi minulle: ”Tiedän, että työskentelet mielenkiintoisten asioiden parissa. ”Siinä kaikki, mitä hän sanoi. En puhunut hänelle aiheesta. …Olin Oval Officessa vain muutaman minuutin. Hän antoi minulle jotain, presidentin kalvosinnapit. ”Ja minä tiesin, mistä hän puhui….. Tiesin, että hän tiesi. Vau, mitä minä teen siellä, on tiedotettu koko ajan!”
D: ”Vuotta aiemmin, elokuussa ’87, minä, tohtori Kit Green, tohtori Hal Puthoff, Ernie Kellerstaus. Robert Collins ja ohjelman tuottaja saivat meidät huoneeseen. Hän halusi haastatella meitä kaikkia, ja useimmat sanoivat ‘ei’. ”
D totesi, ettei hän puhuisi UFOista kameran edessä. Hotellihuoneessa, jossa haastattelu tehtiin, ohjelman tuottaja antoi D:lle kysymyslistan. D kertoi, että oli muutamia, joista hän ei voinut puhua. Huoneessa oli vain kameramies ja tuottaja. Ajoittain tuottaja pysäytti nauhoituksen ja sanoi asioita kuten ”voisitko tarkentaa tätä tai tuota kohtaa”. D:n mukaan tuottaja yritti kontrolloida hänen sanomisiaan. D sanoi hänelle, ettei hän halunnut pelata tuota peliä.
D: ”Aion kertoa sinulle siitä, mitä tiedän ja mitä tein, enkä aio kertoa sinulle mitään muuta.”
D vaati, ettei hän paljasta mitään salassa pidettävää. Haastattelu jatkui tiettävästi vielä noin 5 minuuttia, minkä jälkeen D yritti jälleen laittaa sanoja hänen suuhunsa ja D lopetti haastattelun.
D totesi, että varsinaisessa ohjelmassa tuottajalla oli studiossa joku, joka väitti olevansa hän. Ensimmäisten 30 sekunnin ajan se oli D:n ääni, ja kaikki seuraava oli jälkiäänitetty. Joku muu puhui hänen puolestaan.” Ja se todella suututti minua.” Myöhemmin ihmiset syyttivät häntä siitä, että hän oli siellä livenä, ja D väitti, että hän oli tuolloin NM:n osavaltion poliisiopistossa. Tämä oli elokuusta joulukuuhun 1988. Keikkailtana hän oli yli tuhannen kilometrin päässä.
”Kuka puhui puolestani? Luulen, että se oli Robert Collins, jos totta puhutaan.”
Robert Collins ei ole D:n ystävä hänen mukaansa.
”Collins julkaisi kirjan, jossa oli minun nimeni. Noin 20 prosenttia siitä, mitä annoin hänelle, sisältyi siihen.”
D:llä oli useita tehtäviä Nevadassa, muun muassa? S4 (Area 51)
Häntä ei kuulemma koskaan briiffattu, mutta ”maalaisjärki” kertoi hänelle, että siellä kehitettiin avaruusaluksia.
58 minuutin kohdalla,
D oli mukana Cash-Landrumin tapauksessa vuonna 1980. D tietää, että lentokonetta ohjasi AF:n lentäjä. ”Se perustui meillä olleeseen avaruusalukseen, ja se oli takaisinmallinnettu, mutta työntövoimajärjestelmä ei toiminut.”
(Se ei toiminut jollakin tavalla, ja se vuoti radioaktiivisuutta. Tiedän sen varmasti. …se oli ainoa takaisinmallinnus Sandian sylinterin lisäksi. ”Ymmärtääkseni se tehtiin F 117:ään.”
D totesi, että hän oli sijoitettuna Area 51:lle 1980-luvulla
Death 3, testikeskus, kaksi Groom-järven kompleksia.
Papoose on ylimääräinen laitos, jossa on maanalainen sisäänkäynti.
Palvelusaikanaan siellä D sai tietää, että neuvostosatelliitit yrittivät vakoilla tukikohtaa. salaisuuden varmistamiseksi ilmavoimat laukaisivat rutiininomaisesti laservaloja sokaistakseen venäläiset ja kaikki muutkin yläpuolella lentävät satelliitit.
D ilmoitti olleensa Area 51:llä 8 kuukautta yhteisenä turvapäällikkönä vuonna 1981 ja olleensa siellä uudelleen vuonna 1985. Hän väitti nähneensä avaruusaluksia, joiden maalaisjärki kertoi hänelle, että ne olivat avaruusolentoja eivätkä meidän. Doty totesi, että hän työskenteli maanpinnan yläpuolella.
Paikka, jossa Bob Lazar näki avaruusaluksen, oli maanalaisessa laitoksessa.
D totesi, että maanpäällinen suunnittelu tapahtui maan päällä. Väitetään, että siellä analysoitiin monien onnettomuuksien romuja. Laitos oli täysin osastoitu. Korkeasti lokeroitujen ryhmien väliset tiedot välitettiin kolmansille osapuolille.
D näki yhden 10 x 20 jalan kokoisen aluksen. Hän totesi, että sotilasinsinöörit olivat laittaneet siihen laskutelineet. Hän sanoi, että sen luukuista katsominen oli kuin katsoisi veden läpi. Hän totesi, ettei koskaan päässyt sisälle.
Papoose-laitoksessa hän väitti nähneensä isomman 100 x 100 vuotta vanhemman aluksen. Sen iho näytti oudolta, ei ”sellaiselta kuin me olimme tehneet sen”. ”
Sekin näytti siltä, että se oli syöksynyt maahan.
D totesi, että kerran hän näki muukalaisolennon lähikameran välityksellä toisessa laitoksessa, mutta hän ei koskaan kohdannut ET:tä kasvotusten.
Sargent D totesi, että tutkimuksen tekemisestä on tehty sopimus useiden suurten yritysten kanssa.
EG&G johti paikkaa.
E Systems, Johnson Systems, Sandia, Livermore, Los Alamos Technonics, GE, Motorola, joilla oli valtava laitos, jossa tutkittiin ET:n viestintää ja yritettiin selvittää, miten se toimi.
Gene Leskowski (sp?) oli EG&G:n turvallisuuspäällikkö, hän kutsui itseään ”turvallisuuspäälliköksi”, mutta hän ei ollut Yhdysvaltain hallituksen työntekijä. Hänelle annettiin tietoja monista asioista, samoin kuin Paul McGovernille, joka toimi laitoksen turvallisuuspäällikkönä vuosina 77-91. D:n mukaan tämä henkilö asuu nyt Washington DC Landover (sp?) MD:n alueella. Hän on eläkkeellä ja olisi hyvä henkilö haastateltavaksi.
Vuonna 1980 hän oli Wright Patterson AFB:ssä kokouksessa, joka liittyi tähän aiheeseen
Tukikohdassa oli kuulemma valtava maanalainen laitos. D totesi, että hän oli siellä vain kerran. Nyt eläkkeellä oleva upseeri meni sinne, mutta ei päässyt katselemaan pahemmin ympärilleen.
D: ”Ernie Kellerstraus kertoi minulle, että siellä alhaalla oli muukalaisten ruumiita.”
Hän totesi, että Robert Collins on luultavasti oikeassa, koska hän totesi kirjassaan, että heillä on laaja tunneliverkosto Wright Pattersonin alla. Myös Area 51:ssä oli osastoituja kuiluja ja jos sinulla ei ole oikeita virkamerkkejä, et pääse niille tasoille.
SMG kysyi, onko Doty joskus uransa aikana oppinut ”harhaanjohtavista merkinnöistä ja varoitushankkeista”. Tämä on nimitys false flag -operaation järjestämiselle, joka saisi sen näyttämään siltä, että ET:t hyökkäävät Yhdysvaltain sotilasresursseja vastaan.
D: ”Kyllä”
SMG: Mitä sait selville heistä?
D: ”Se on aika salaista…. En usko, että minun pitäisi puhua siitä.”
SMG totesi, että kun hän puhui puolustustiedustelupalvelun johtajan kanssa, tämä oli heidän keskustelunsa pääaihe. Tässä vaiheessa entinen AFOSI-agentti alkoi väistellä.
D: ”Se on hyvin herkkä.” Jätämme sen kysymyksen eteenpäin.””
D: ”Neuvostoliittolaiset olivat yhtä uteliaita ilmiöstä kuin mekin.” Sekä neuvostoliittolaiset että amerikkalaiset tiedustelu-upseerit yrittävät rekrytoida agentteja, jotka tietävät tästä aiheesta.
Saksassa ollessaan D sai tietää eräästä tapauksesta, jossa oli havainto ydintukikohdassa.
Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 4
Yksi tärkeimmistä tapauksista, jota Richard Dotyn mukaan ei ole koskaan julkistettu. Vuoden 1984 lopulla tai vuoden 1985 alussa hän sai tehtäväkseen tutkia asiaa.
Utahissa oli mies, joka työskenteli Dugwayn koealueella. (Siellä on testattu biologisia ja kemiallisia aseita.) Tämä henkilö työskenteli valokuvaajana armeijassa. Kun hän lähti armeijasta, hän sai samanlaisen työn Dugwayssa. Hänellä ei tiettävästi ollut perhettä, hän oli orpo ja kasvoi orpokodissa Pohjois-Kaliforniassa. Tämä valokuvaaja ei koskaan mennyt naimisiin ja asui yksin 14x 80 jalan asuntovaunussa. Hillin ilmavoimien tukikohdan (AFB) AFOSI-yksikkö sai odottamatta postissa mieheltä hämmästyttäviä kuvia UFOista. Hill AFB:llä ei ollut ketään, jolla olisi ollut erityiskokemusta tällaisen tapauksen käsittelyyn (9Q oli koulutettu tutkimaan UFOja), joten Hill AFB:n upseerit pyysivät Dotyta menemään sinne ja tarkistamaan, mitä oli tapahtumassa. Doty ja toinen upseeri ajoivat ylös valokuvaajan asunnolle, joka oli melko syrjässä. Doty totesi, että mies ei ollut hyvin koulutettu, ehkä vain 8. tai 9. luokan koulutus. Dotyn mukaan miehellä oli kuitenkin paljon maalaisjärkeä ja hän oli kouluttanut itsensä erittäin taitavaksi valokuvaajaksi, joka oli omin päin oppinut ”kaiken, mitä kameroista voi tietää”.
Hän näytti Dotylle ja hänen tovereilleen kirjan, joka oli täynnä kuvia ufoista ja ”olennoista”.
D kysyi: ”Mistä sait nämä kuvat?”
Todistaja: Doty oli saanut tietoja Dotista: ”Ne laskeutuvat tänne.” Valokuvaaja totesi, että hänen tontilleen oli useiden vuosien ajan aiemmin laskeutunut lentäviä lautasia.
Tarina oli seuraava. Syksyllä 1968 todistaja tuli töistä kotiin. Hän teki itselleen aterian. Sitten hän kuuli outoja ääniä ja hänen kissansa alkoi juosta hulluna ympäriinsä. Hän meni ulos, ja hänen takapihalleen oli laskeutunut avaruusalus. Hän kuulemma meni takaisin sisälle, haki kameransa ja otti kuvan. Silminnäkijän mukaan avaruusaluksesta tuli olento, josta hän otti kuvan. ET-olennolla ja valokuvaajalla ei ollut sanallista viestintää, ainoastaan telepatiaa. ”Minä ymmärsin heitä, mutta heillä oli vaikeuksia ymmärtää minua.”
Hän näytti Dotylle joukon ”lahjoja”, joita ET:t olivat antaneet hänelle.
SMG kysyi Richard Dotyltä, miltä ne näyttivät. Doty vastasi, että ne näyttivät täsmälleen samanlaisilta kuin Roswellin onnettomuudessa olleet EBENit.
Aluksi Doty piti koko tapausta ”lavastuksena”. Että Hillin ilmavoimien väki oli jotenkin sekaantunut jonkinlaiseen monimutkaiseen huijaukseen.
D ”Tämä ei voi olla totta.”
Hill AFB:n AFOSI-upseeri, joka oli saattanut Dotyyn käymään todistajan luona, kiisti, että kyseessä oli ”lavastus”, ja totesi: ”Emme ole koskaan ennen olleet täällä.”
Kaikki kuvat aluksista oli otettu päivällä. Väitettiin, että oli myös Inside-kuvia, joissa oli mittaristo ja tähtikarttoja. Yksi kartta oli tehty laminoidusta paperista, jossa oli viivoja ja joka oli taitettu auki. ET:n väitettiin näyttäneen todistajalle kartoilla, mistä ne olivat tulleet.
Toistuvia kontakteja ET:n kanssa on raportoitu tapahtuneen vuosina 1969-1976. Viimeisellä vierailullaan ne sanoivat todistajalle, että ne olivat lähdössä ja jättivät hänelle joitakin esineitä lahjaksi.
Osa lahjoista oli tähdenmuotoisia, toiset näyttivät pronssipatsailta, Doty totesi, että ne näyttivät olevan ”pieniä malleja asioista.” Valokuvaajalla oli niin paljon avaruusolioiden esineitä ja muuta niihin liittyvää materiaalia, että Doty väitti, että yksityinen yritys palkattiin kuljettamaan materiaalia pois kahdessa rekkalastissa. Huolta herätti se, että ET-materiaali saattoi olla radioaktiivista tai että se saattoi olla jollain tavalla salakuunneltua.
D totesi, ettei hän kuullut materiaalista enempää sen jälkeen, kun se oli viety pois.
D ei tiennyt, mistä ne tulevat. Eräs virallinen lähde väitti sen olevan Zeta Reticuli.
Richard Doty kertoi kysyneensä todistajalta ilmeisen tärkeän kysymyksen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, miksi valokuvaaja ilmoitti asiasta armeijalle. Todistaja oli ketjupolttaja ja sanoi D:lle: ”Olen kuolemassa”. Ja että ilmavoimat voisivat yhtä hyvin saada sen.
Eläkkeelle jääneen AFOSI-agentti Richard Dotyyn mukaan NSA ja CIA tulivat analysoimaan aineellisia todisteita. Muuttofirman piti pakata se erikoispakkaukseen varmistaakseen sen, koska ajateltiin, että se voisi olla salakuuntelulaite tai radioaktiivinen. Pronssimaisia esineitä oli yli kaksitoista. Doty totesi, että he eivät saaneet selville, mitä ne olivat, mutta niillä oli jotain merkitystä EBENille. Richard Doty totesi, ettei hän ollut koskaan lukenut tai nähnyt internetissä mitään tästä tärkeästä tapauksesta. George Knapp saattoi kuitenkin tietää siitä. Todistajan nimi oli James. Hänellä oli puolalainen sukunimi, joka kuulosti Zedorfskilta. Jotkut pienistä patsaista olivat pronssisen sydämen muotoisia ja niissä oli outoa kalligrafiaa. Doty arveli, että jotkut patsaat edustivat ehkä EBENin jumaluutta. Yksi oli eräänlainen seppele, jossa oli symboleja.
Tohtori Greer kysyi, oliko Doty koskaan kuullut mistään ET-simulaatioita käsittelevistä hankkeista.
82:00 minuuttia
D: ”Joo… me teimme niin. OSI teki sen. Oli erityinen ryhmä 7602. ilmavalvontalaivueesta, joka tuli Ft Belvoirista (Virginia) ja teki sen.”
Eläkkeellä oleva kersantti Doty totesi, että hänen toimistonsa käytti agentteja, joilla oli anatomisia poikkeavuuksia ja jotka voitiin naamioida avaruusolennoiksi ihmisten huijaamiseksi. Hänen mielestään tämä oli todennäköisesti edelleen käynnissä.
”En voi kertoa mitään yksityiskohtia, koska tämä ohjelma on edelleen salainen.”
Doty kuvaili erästä erittäin salaista operaatiota, jonka kerrottiin tapahtuneen Tacomassa Washingtonin osavaltiossa ja jossa joukko siviilejä oli päässyt merivoimien lentoasemalle. He väitetysti näkivät jotain, mitä heidän ei pitänyt nähdä. Erikoisryhmä tuli ulos, meni heidän koteihinsa ja säikäytti heidät ”kuoliaaksi” lavastamalla ”avaruusolentotapahtuman”.
Doty myönsi, että ”se on hyvin arkaluonteista…”. Yksi niistä asioista, joita tukikohdan suojelemiseksi halutaan tehdä, on rekrytoida tukikohdan ulkopuolisia ihmisiä ilmoittamaan tukikohtaan. Kun olin Kirtlandissa, en ollut tässä mukana, mutta meillä oli kokonainen ryhmä, jota kutsuimme ”huijareiksi”, ja he saattoivat värvätä ketä tahansa, ja he värväsivät ensisijaisesti lehdistöihmisiä, koska he ovat niitä, jotka saavat asiat ensimmäisenä selville. Jokaisessa uutistoimistossa, jokaisella televisio- ja radioasemalla Albuquerquen ja Santa Fen alueella oli vasikoitsijamme. Joten me tiesimme. Maksoimme heille hyvää rahaa. Yksi keino päästä ihmisten jäljille oli maksaa heille. Ja se oli… jokseenkin kiistanalaista.”
D myönsi, että asiaan oli sekaantunut kansallisia lehdistön edustajia, mutta hän kieltäytyi nimeämästä heitä. Nämä paikalliset ihmiset eivät ainoastaan raportoineet AFOSI:lle, vaan korkeamman tason johtajia ja tuottajia värvättiin tappamaan tarinoita, jotka saattaisivat aiheuttaa ongelmia ilmavoimille. Kyse ei ollut vain ufoista, vaan myös vakoilusta tai tukikohdan turvallisuusriskeistä ja muista aiheista.
Tiedonantajille maksettiin käteisellä. Tietolähteiden oli allekirjoitettava kaikki yli 50 dollarin summat, ja heille kerrottiin, että heidän olisi ilmoitettava niistä verovirastolle, mutta AFOSI ei koskaan ilmoittaisi niistä.
Tohtori Greer halusi tietää Bechtel-yhtiöstä. Richard Doty totesi, että tämä yhtiö osallistui useiden laitosten, myös ydinkoealueen, turvallisuuteen ja toimintaan. Eräästä hänen Kirtlandissa työskentelevästä kollegastaan tuli Bechtelin turvallisuuspäällikkö.
Doty väitti, että Sandian laboratorioilla oli aikamatkailua koskeva hanke. He rakensivat tiloja, joissa oli suuria magneetteja aikamatkustuksen testaamiseksi, ja he kuulemma ampuivat lasereita magneettien läpi yrittäen ”avata avaruuden kudosta”.
D: Katselin pari sellaista juttua siellä, ja minulle kerrottiin eräästä vastavakoiluhankkeesta. En tiedä, mikä lopputulos olikaan, saivatko he sen selville. ”
Teleportaatio oli osa samoja aikamatkahankkeita. Kun Doty oli siellä, he pystyivät teleporttaamaan esineen pöydän toisesta päästä toiseen päähän. Muuta he eivät pystyneet tekemään (TÄMÄ OLI TAAS 1980-luvulla!).
Doty väitti, että hän itse asiassa pääsi haastattelemaan kahta lentäjää, jotka lensivät ajoneuvoa Cash Landrumin tapauksessa. Koneessa oli yhteensä neljä henkilöä. Lentäjien lisäksi oli ”järjestelmäupseeri”, joka käsitteli laitteita, ja sitten oli ehkä navigaattori. Doty ei muistanut, mitä viimeinen sotilas tarkalleen ottaen teki.
Cash Landrumin tapauksessa kaikki mahdollinen meni pieleen. Ajoneuvo lähti liikkeelle Nevadasta ja suuntasi itään kohti ilmavoimien tukikohtaa Teksasissa. Doty totesi, että se oli Webb AFB. Alkukiihdytys sujui hyvin, mutta kun ajoneuvo alkoi hidastaa vauhtia, se joutui vaikeuksiin.
Haastattelumuistiinpanojen loppu
Koko haastattelun video on nähtävissä osoitteessa:
Ufokontaktiliike pohjautuu länsimaiselle esoterialle. Termi ”esoteerinen” tulee kreikan ”sisäistä” merkitsevästä termistä eso. Platon (427—347 eaa.) käytti ilmaisua ta eso eli sisäiset asiat ja termiä ta ekso eli ulkoiset asiat. Näin esoteerisella tiedolla viitataankin usein erityiseen tietoon, jota opetetaan tai joka voidaan ymmärtää siihen vihkiytyneiden sisäpiirissä. Vastaavasti ”eksoteerisella” tarkoitetaan laajemmalle tai suurille joukoille annettavaa tietoa. Aristoteleen (384-322 eaa.) oppilaiden tiedetään käyttäneen termiä esoteerinen viittaamaan filosofien tapaan kätkeä ja verhota opetuksiaan myytteihin. Ensimmäisellä vuosisadalla syyrialaissyntyinen puhuja ja kirjailija Lukianos Samosatalainen käytti termiä ”esoteerinen” (esoterikos).
Englanniksi esoteerinen-sanaa (adjektiivi) käytti ensimmäiseksi Thomas Stanley teoksessaan History of Philosophy (1701) ja termiä esoteria (substantiivimuoto) ranskalainen Jacgues Matter teoksessaan Histoire Critique Du Gnosticisme (1828). Termin popularisoi 1800-luvulla ranskalainen okkultisti Eliphas Levi, oikealta nimeltään Alphonse Louis Constant. Nykyään esoteria-käsitteellä viitataan populaaristi usein kaikkeen mahdolliseen, mikä liittyy paranormaaliin, okkultismiin tai mystiikkaan. Aiheen kulttuuritieteellisessä tutkimuksessa käytetään myös käsitettä esoterismi.
Tarkemmassa historiallisessa merkityksessä länsimaisella esoterialla tarkoitetaan uskonnontutkija Antoine Faivrea mukaillen maailmankuvaa, jossa maailmankaikkeus ja luonto tulkitaan eläväksi kokonaisuudeksi, ”kätketyn valon” läpäisemäksi. Kosmos on maailmansielun elävöittämä ja sisältää useita toisiinsa yhteydessä olevia näkymättömiä tasoja. Todellisuus nähdään erilaisten ”korrespondenssien” eli vuorovaikutusten ja riippuvuuksien sekä ”salattujen” merkitysten kudelmana, joka ei paljastu aistihavainnolle. Ihminen voi muuttua sisäisesti (transmutaatio) eli siirtyä tasolta toiselle, sulautua lopulta jumalaan tai jumaluuteen ja pelastua. Gnosis eli viisaususkonnollinen tai valaistumiseen ja pelastumiseen johtava sisäinen tai kokemuksellinen tieto luonnehtii keskeisesti esoteriaa (kreikan gnosis tarkoittaa tietoa). Pyrkiessään saavuttamaan valaistuksen esoteerikko käyttää erilaisia välittäjiä eli apuvälineitä, kuten opettajien ohjeita, yhteyksiä enkeleihin, rituaaleja tai vaikka tarot-kortteja. Keskeinen väline jumalayhteyttä tavoiteltaessa on kuitenkin aina mielikuvitus. Länsimaisessa esoteriassa on lisäksi usein noudatettu niin sanottua sopusoinnun käytäntöä eli eri uskontoperinteiden hahmottamista yhdeksi. Oletetaan, että eri perinteiden ja filosofioiden taustalta löytyy yksi yhteinen totuus. Länsimaisen esoterian muotoihin on niin ikään monesti kuulunut ulkopuolisilta salatun opin välittäminen mestarilta oppilaalle muodollisten vihkimysten kautta.
Historiallisesti katsoen länsimainen esoteria käsitetään tietynlaiseksi renessanssin aikakaudesta (erityisesti 1300-1500-luvut, luonnontieteiden osalta myös 1600-luku) alkunsa saaneiden henkisten perinteiden kokonaisuudeksi. Se syntyi itämaisten vaikutteiden sekä antiikin filosofisten, juutalaisten, kristillisten ja islamilaisten ainesten yhdistelystä. Niistä katsottiin löytyvän samaa piilotettua jumalallista tai ikiaikaista viisautta, jota olisivat siirtäneet eteenpäin muun muassa Mooses, Zarathustra ja Platon. Esoteeriset liikkeet voivat poiketa toisistaan paljonkin, mutta niillä katsotaan olevan ”hengenheimolaisuus” edellä määritellyssä löyhässä mielessä. Ne ovat huomattava osa eurooppalaista mielenmaisemaa ja katsomusten monimuotoista kirjoa. Esoteeriset liikkeet ovat merkittävästi vaikuttaneet länsimaiseen kulttuuriin.
Swedenborg kertoo matkanneensa transsissa, eräänlaisina sielun matkoina tai ”hengessä”. Hän sanoo tavanneensa moraalisesti ja tieteellisesti pitkälle kehittyneitä Kuun ja planeettojen olentoja ja henkiä. Matkojensa perusteella hän kuvasi muun muassa marsilaisten anatomiaa ja fysiologiaa sekä heidän harmonista sosiaalista todellisuuttaan. Swedenborg lienee antanut kirjalleen erityisen painoarvon, koska hän julkaisi sen erillisenä teoksena. Teksti käännettiin myös ranskaksi ja saksaksi.
Uskonnontutkija J. Gordon Meltonin mukaan Swedenborgin kirja on ajalle tyypillinen fantasiaromaani. Sankari matkaa vieraaseen kohteeseen, esimerkiksi kaukaiseen maahan (Jonathan Swiftin romaanihenkilön Gulliverin tavoin), avaruuteen tai Maan sisään ja löytää yhteiskunnan. Vastaavien kirjoitusten ja Swedenborgin kertomuksen ero on, että Swedenborg väitti todella matkanneensa avaruuteen.”
Fiktiossakin esiintyi siis jo tuolloin avaruusolentojen kohtaamisia. Kuuluisa esimerkki on ranskalaisen filosofin Voltairen tieteistarina vuodelta 1752. Se kertoo kiehtovasti tänne saapuneesta Sirius-tähden erään planeetan asukkaasta, hyönteistutkijasta nimeltään Micromegas. Olento päätyy tutkimusretkelle Maahan ystävänsä, Saturnuksen akatemian sihteerin, kanssa. Olennot ovat valtavan kokoisia: Micromegas on 37 kilometriä pitkä ja saturnuslainen 1,8 kilometrin pituinen. He eivät aluksi havaitse ihmisiä pienen kokomme vuoksi. Tajuttuaan olemassaolomme he hämmästyvät sitä, että olemme älyllisiä olentoja. Micromegas ja saturnuslainen opettelevat puhumaan ihmisten kanssa, ja olennot saavat kuulla muun muassa Tuomas Akvinolaisen Maa- ja ihmiskeskeisestä maailmakäsityksestä, jolle he nauravat makeasti. Avaruusolennot säälivät ihmisiä. Micromegas päättää kirjoittaa ihmisille kirjan kaiken tarkoituksesta. Kun kirja sitten avataan Pariisin tiedeakatemiassa, sivut ovat tyhjää täynnä.
Tosiasiallisiksi väitetyt yhteydet avaruusolentojen kanssa 1800- ja 1900-luvun alkupuolella tapahtuivat yleensä spiritualistisessa yhteydessä, ”astraalisina” matkoina ja telepaattisesti. Spiritualismi nosti 1800-luvulla läntisessä maailmassa esiin kokemukset ja tulkinnat erilaisista todellisuuden yliluonnollisista ulottuvuuksista, joihin suhtauduttiin valtavirtauskonnon eli kristinuskon piirissä yleensä kielteisesti. Spiritualismi loi näin pohjaa myös spekulaatiolle älyllisestä elämästä Maan ulkopuolella.
Jo vuonna 1858 ilmestyneessä ranskalaisen spiritualistin Allan Kardecin julkaisemassa lehdessä Revue spirite esitetään, kuinka useat meediot ovat saaneet viestejä toisten planeettojen olennoilta. Kardec kehitti kardecismiksi kutsutun spiritualistisen liikkeen, jossa korostuivat erilaiset sosiaalieettiset painotukset. Myös lääkäri ja spiritualisti John B. Newbrough puhui 1800-luvulla henkiseen maailmankaikkeuteen liittyvistä esoteerisista näyistä ja taivaallisista enkeleistä eli ”ashtareista”, jotka liikkuivat yliaistillisilla ”aluksilla”. Spiritualististen avaruusmatkojen perusteella kuvattiin korkealle kehittyneitä avaruusolentoja ja heidän tieteellis-teknistä tietämystään. Yleensä kuvaukset koskivat Kuun sekä aurinkokuntamme planeettojen kuten Marsin ja Venuksen asukkaita. Meediot Helene Smith (ranskalainen) ja Sara Weiss (amerikkalainen) olivat aikakauden kuuluisimpia avaruusolentojen kanssa kommunikoineita spiritualisteja.
Esimerkiksi Willard M. Magoon kuvasi, kuinka hän joutui 1900-luvun alussa kehostaan irtautuneena Marsiin jonkin voiman saattelemana. Marsilaiset olivat näkymättömiä, ja Magoon saattoi vain vaistota heidän läsnäolonsa. Marsilaiset olivat teknologisessa kehityksessään huimasti ihmiskuntaa edellä, heillä oli esimerkiksi jo autot ja radiot paljon ennen ihmisiä. Magoon kuvasi Marsin kauniita ja runsaita metsiä, puistoja ja puutarhoja. Kokemuksensa myötä hänelle kehittyi syvä vastuuntunto ja kriittisyys ajan uskonnollisia johtajia kohtaan. Hän painotti, ettei tieteellistä edistystä tulisi pelätä, sillä se ei voi kumota todellista uskontoa.
Vuonna 1875 perustetun Teosofisen seuran vaikutus paitsi ufokontaktiliikkeeseen myös yleisesti länsimaiseen moderniin esoteriaan ja new age -henkisyyden eri virtauksiin on ollut erittäin merkittävä. Seuran alkuperäisen opin muotoili lähinnä sen keskeinen perustajahahmo ja johtaja Helena Petrovna Blavatsky (1831-1891), joka esitti, että maailmanuskontojen taustalla vaikutti ikiaikainen viisaus”. Blavatskyn mukaan esimerkiksi Buddha ja Jeesus, kuten muutkin maailmanhistoriassa esiintyneet jälleensyntymien kautta valaistuneet mestarit (mahatmat), ovat opettaneet samoja henkisiä totuuksia. Teosofit ovat väittäneet tällaisten mestareiden asustavan Aasiassa jossain salaisessa paikassa, esimerkiksi Tiibetin alueella. Mestarit pyrkivät edistämään ihmiskunnan henkistä ja moraalista evoluutiota sekä johdattamaan ihmiset uuteen henkisempään, globaalin yhteisöllisyyden ja rauhan aikaan. Tämä tapahtuu erityisesti mestareiden oppilailleen viestimien opetusten ja varoitusten avulla. Blavatskyn mukaan mestarit olivat seuran todelliset perustajat, ja näiden opetukset on koottu julkaisuun nimeltä The Mahatma Letters (1923).
On huomionarvoista, että Blavatsky esitti osan suunnattomasti edistyneistä henkisistä mestareista asuvan Venuksessa. Hän käytti mestareista nimitystä Great White Brotherhood eli Suuri valkoinen veljeskunta. Charles Leadbeater, joka oli teosofisen liikkeen johdossa Blavatskyn kuoleman jälkeen ja merkittävä vaikuttaja teosofiassa, kehitti näkemystä. Kirjassaan The Inner Life (1911) hän kirjoitti yksityiskohtaisesti elämästä Marsissa ja siitä, millainen sivilisaatio planeetalla vaikutti. Leadbeater väitti vierailleensa Marsissa astraalitasolla. Tällaiset viittaukset ulkoavaruuden sivilisaatioihin on teosofiassa kuitenkin haluttu jättää vähälle huomiolle.
Yhdysvaltalaisten teosofien Guy W. Ballardin (käytti myös nimeä Godfre Ray King) ja Edna W. Ballardin opissa teosofispohjaset avaruudelliset elementit muotoutuivat entistä voimakkaammiksi. Ballardit perustivat 1930-luvun alussa liikkeen ”I AM” Activity -liikkeen (”MINÄ OLEN uskonnollinen toiminta”). Liikkeen opetus ”Suuresta valkoisesta loosista” ja ”Ylösnousseista mestareista” on ilmeisellä tavalla teosofisluonteista. Liike opetti, että I AM tarkoittaa tietoisuutta siitä, miten ihmisen sisimmässä on jumalallinen ydin. Lisäksi opetettiin niin sanottuja affirmaatioita ja dekreitä. Affirmaatiot ovat mietiskelytekniikoita, joilla vahvistetaan suhdetta jumaluuteen. Dekreet puolestaan ovat eräänlaista rytmistä rukousta, joilla pyrittiin vaikuttamaan asioihin ja tapahtumiin jumalallisen energian avulla.
Liike sai alkunsa, kun Guy W. Ballard tapasi Pohjois-Kaliforniassa Shasta-vuoren kupeessa valaistuneen mestarin kreivi Saint-Germainin, joka opetti Ballardille ikuisia mysteereitä (Saint Germain oli 1700-luvulla elänyt Euroopan hoveissa vaikuttanut arvoituksellinen henkilö, jolla uskottiin olleen mystisiä kykyjä). Myöhemmin, uuden vuoden aattona, hän kohtasi muiden seurassa Royal Teton -vuoren sisällä kaksitoista avaruusolentoa Venuksesta. Olennot ilmestyivät kirkkaassa valossa heidän joukkoonsa. Kaikkien riemuksi olennot soittivat viuluja ja harppuja sekä esittelivät sivilisaationsa korkeaa tiedettä ja -teknologiaa suuresta peilistä. He myös paljastivat pimeiden voimien uhkaavan Maata mutta totesivat Maan kuitenkin kehittyvän hiljalleen kohti rauhaa ja hyvää tahtoa. Ballardille kerrottiin, miten korkeasti kehittyneet olennot ohjaavat ihmiskunnan kehitystä ja tietoisuutta kohti jumaluutta. Hän totesi saaneensa viestejä sekä fyysisellä että ei-fyysisellä tasolla. Ballardin pääteos, jossa hän kertoo mainituista asioista, on Unveiled Mysteries (1934).
Edellä esitellyissä perinteissä planeettojen väliset matkat ja kommunikointitapahtumat sisälsivät samoja piirteitä, joita olivat liikkuminen henkiruumiissa tai tietoisuudessa, viestien saaminen, maailmankaikkeuden moniulotteinen ja hierarkkinen rakenne eri tasoineen ja olentoineen sekä ideat jälleensyntymästä, karman laista ja sielujen henkisestä evoluutiosta. Meltonin mukaan ainoa uusi elementti ufokontaktiliikkeessä on lentävän lautasen käsite, joka vuoden 1947 jälkeen lisättiin ”okkultistiseen” eli esoteeriseen kontaktiperinteeseen.’ Uskontotieteilijä Christopher Partridge esittää ufouskomusten ammentavan paljolti ”okkulttuurista” (engl. occulture) ja edustavan samalla vastakulttuurista ajattelua poiketessaan esimerkiksi valtavirtatieteellisestä maailmankuvasta. ”Okkulttuurilla” Partridge tarkoittaa paitsi länsimaisia esoteerisia aatevirtauksia myös aasialaisperäistä uskonnollisuutta ja pakanaperinteitä sekä näiden ilmenemistä populaarikulttuurissa.
Ufokontaktiliikkeen synty ja varhainen kehitys
Jotkut esoteerisesti suuntautuneet henkilöt alkoivat 1950-luvun alun Yhdysvalloissa esittää, että henkisesti korkealle kehittyneet avaruusihmiset ovat matkanneet tänne lentävillä lautasilla. Näiden ”ufokontaktihenkilöiden” mukaan olennot halusivat varoittaa ydinsodan vaaroista ja auttaa ihmiskuntaa kehittymään henkisesti.
Idea rauhan sanomaa lentävillä lautasilla tuovista avaruusolennoista esitettiin kuitenkin jo ennen kuin ufokontaktihenkilöt alkoivat puhua siitä ja tulkita sitä esoteerisesti. Eläkkeelle siirtynyt merijalkaväen majuri Donald E. Keyhoe (1897—1988) kirjoitti kirjassaan The Flying Saucers Are Real (1950), että lentävät lautaset ovat avaruusolentojen aluksia ja että olennot pelkäävät ihmisten laukaisevan atomipommeja. Räjäytyksistä nimittäin seuraisi Maan ajautuminen pois kiertoradaltaan. Sitten Maa sinkoilisi ympäri aurinkokuntaamme, mikä vaarantaisi myös avaruusolentojen asuinplaneetat Marsin ja Venuksen. Keyhoe esitti myös, että olennot olisivat ihmisten näköisiä ja että he ottaisivat rauhanomaisen kontaktin ihmiskuntaan. Kirja herätti runsaasti huomiota, ja siitä kehkeytyi ufokirjallisuuden klassikko. Kontaktimyytin perusaineksen siis ilmeisesti määritteli Keyhoe eivätkä ufokontaktihenkilöt, jotka kyllä sitten kehystivät idean vetoavasti esoteerisin ajatuksin. Keyhoe oli vuonna 1956 perustetun merkittävän yhdysvaltalaisen ufojärjestön NICAP:n johtaja ja ufologisen rintaman keskeinen henkilö väitteillään, että viralliset tahot peittelevät tietojaan ufoista.
Ufokontaktiliikkeen perusidea löytyy myös liikettä edeltävästä elokuvasta Uhkavaatimus Maalle (1951). Siinä hyväntahtoinen, komea, suojapukuinen avaruusihminen Klaatu laskeutuu ufolla Washingtoniin varoittaakseen ihmiskuntaa. Ihmiskuntaa ja elämää avaruudessa uhkaa tuhoutuminen ydinteknologian vuoksi. Muilla planeetoilla otetaan jo vastuu ja eletään rauhassa. Ihmiskunnalla on mahdollisuus muuttua rauhantahtoiseksi ja pelastua liittymällä avaruudelliseen yhteisöön, vaikka ihmiskunta nyt onkin aggressiivinen ja ymmärtämätön. Jos ihmiskunta ei kehity, se tuhotaan. Elokuvassa Klaatu myös pakenee armeijaa, jonka kuitenkin onnistuu tappaa hänet. Klaatun mukana saapunut isokokoinen robotti Gort hakee Klaatun ruumiin sellistä ja herättää Klaatun superteknologian avulla ufossa henkiin, jotta tämä voi julistaa sanomansa. Vaikutus on väliaikainen, sillä Klaatun mukaan vain Kaikkivoipa henki voi voittaa kuoleman. Tämän on tulkittu edustavan elokuvassa uskonnon ja teknologian vuorovaikutuksen teemaa. Elokuvassa avaruusolentojen teknologia toimii myös ihmiskunnan pelastuksen ja galaktiseen yhteisöön liittymisen välineenä: Gort on robotti-poliisi, jollaisille avaruussivilisaatiot ovat antaneet vallan rangaista väkivallantekijöitä. Rauha mahdollistuu tämän uhan alla. Uskonnollisen teknologian/tieteen ja pelastavan henkisen teknologian teemat esiintyvät sittemmin myös ufokontaktiliikkeessä.
Kuuluisin 1950-luvulla toimintansa aloittaneista ufokontaktihenkilöistä oli puolalaissyntyinen yhdysvaltalainen George Adamski (1891—1965), joka työskenteli sekatyömiehenä ja pikaruokakokkina. Vuonna 1934 hän oli perustanut teosofispainotteisen Royal Order of Tibet -nimisen järjestön. Adamski oli myös julkaissut kirjan Wisdom of the Masters of the Far East (1936) ja tieteisromaanin Pioneers of Space: A Trip to the Moon, Mars, and Venus (1949). Yhdessä englantilaisen esoteerikon Desmond Leslien kanssa Adamski julkaisi kirjan Lentävät lautaset — onko niitä? (1953). Kirjaa myytiin yli 100 000 kappaletta. Sittemmin häneltä ilmestyi Olen ollut lentävällä lautasella (1955) ja edelleen Flying Saucer Farwell (1961) sekä Science of Life Study Course (1964). Kirjat tekivät Adamskista kuuluisan ja johtivat luennointimatkoille Euroopan mantereelle, Englantiin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin sekä seuraajajoukon muodostumiseen.
Adamski puhui ydinsodan vaaroista ja muun muassa henkisesti kehittyneemmän Vesimiehen — tai Kultaisen tai Kosmisen — aikakauden tulosta, joka olisi rauhan ja harmonian aikaa. Hän painotti, että on lopulta ihmisistä itsestään kiinni, haluavatko he saavuttaa maailmanrauhan, tasapainon ja korkeamman henkisen tason. Lisäksi Adamskin mukaan avaruusihmisillä oli ihmisjärjelle toistaiseksi käsittämätöntä henkistä tieteellistä tietoa, jota hyödynnettiin muun muassa ufoalusten rakentamisessa.
Kuva 4. George Adamski toukokuussa 1959.
Adamskin ufologiassa näkyy vahvasti teosofistaustainen oppi. Esimerkiksi Lentävät lautaset — onko niitä? sisältää monia suoria viittauksia teosofiseen kirjallisuuteen. Adamski oli kiinnostunut Blavatskyn teoksesta Salainen oppi (1888) ja katsoi teosofian mukaisesti, että kaikki todellisuus koostuu Valosta. Teosofiseen tapaan Adamski puhui Venuksen ja muinaisten henkisten mestarien merkityksestä, chakroista eli ihmiskehon näkymättömistä elämänenergiakeskuksista ja harjoitti joogaa. Kirjoissaan hän julkaisi venuslaisilta mestareilta saamaansa opetusta. Näin Adamski laajensi teosofisen Venuksen mestarien käsitteen siten, että hänen mukaansa aurinkokuntamme muillakin planeetoilla asusti henkisesti edistyneitä avaruusihmisiä.
Adamskin avaruusmatkakuvausten ja avaruusmestarien hänelle antaman opetuksen perusteella avaruus on kaunis ja eksoottinen paikka ja täynnä elämää. Kaikki muut avaruuden asukkaat paitsi Maan ihmiset ovat ehdottoman hyväntahoisia. Avaruusaluksilla tapaamiaan aurinkokuntamme ihmisiä Adamski kuvailee paitsi ylväiksi ja viisaiksi myös komeiksi ja kauniiksi, hyvin viehättäviksi. Esimerkiksi saturnuslaisella tukialuksella hän tapasi ihania avaruusnaisia, joiden kehon symmetrisyys, kauneus ja sulokkuus tuli piukoissa avaruuspuvuissa esille. Yleensä avaruusnaiset pukeutuivat juhlaviin pitkiin mekkomaisiin asuihin. Adamski kertoi myös, että Kuussa asui (Kuun) ihmisiä.
Adamskin matkakuvauksissa korostuvat avaruusalusten upeat, arvokkaat ja juhlalliset tilat, useita metrejä korkeat huoneet, ihana, pehmeä, outo valaistus, hienot, erikoisen elävät taulut, joista yhdessä oli paimenidyllimäinen maalaismaisema, sekä lumoavat värit. Hän kuvaa myös ihmeellisiä, saumattomasti avautuvia ja sulkeutuvia ovia ja ikkunoita, läpinäkyviä seiniä, teleskooppilinssejä, joista saattoi havaita hätkähdyttäviä maisemia, ja haltioittavia, hämmästyttävän eläviä näkymiä Kuusta ja Venuksesta. Adamskille oli niin ikään tarjolla maukasta ja virkistävä juomaa tahrattomista, kristallimaisesta aineesta koostuvista pikareista, ja hän myös juhli ufossa ja söi esimerkiksi maukasta kakkua. Kuuta tarkkaillessaan hän näki siellä jokia, järviä, kasvillisuutta, eläimiä ja lumihuippuisia vuoria. Tutkaillessaan Venusta hän havaitsi Venuksen huolettomia ja kiireettömiä ihmisiä kauniissa kaupungeissaan, tiheitä metsiä, vuoria lumisine huippuineen, lintuja, koiria ja lehmiä sekä uimarannan, jonka hiekka oli puhtaan valkoista.
Adamskin on epäilty suoranaisesti huijanneen — kieltämättä herää kysymys, noinkohan lähiavaruudesta moisia soreita neitojakaan löytyy. Adamski väitti kuvanneensa fyysistä avaruutta eikä henkisiä ulottuvuuksia. Adamskin aikaisemmat tekstit, kuten edellä mainittu tieteisromaani, sisältävät huomattavia samankältaisuuksia hänen 1950—1960-luvuilla julkaisemien ufokirjojensa kanssa. Adamskin kerrotaan myös esimerkiksi todenneen, että hän ansaitsi huomattavasti rahaa Royal Order of Tibet -järjestöllään, koska sillä oli erityislupa tehdä viiniä uskonnollisista syistä, ja että ellei kieltolakia olisi kumottu, hän ei olisi koskaan lähtenyt mukaan ”lentävälautasroskaan”.
Adamski ei ollut aivan ensimmäinen ufokontaktihenkilö, mutta hänen vaikutuksensa ufokontaktiliikkeen syntyyn ja varhaiseen kehitykseen näyttää olleen merkittävin. Hänen onnistui myydä tarinansa menestyksekkäästi. Toinen varhaisista tunnetuimmista kontaktihenkilöistä oli George Van Tassel (1910—1978), joka julkaisi ensimmäisen ufokontaktikirjansa I Rode a Flying Saucer! The Mystery of Flying Saucers Revealed vuotta aiemmin kuin Adamski (1952). Hän kertoi ensimmäisen kontaktinsa avaruusolentoihin tapahtuneen psyykkisellä tasolla. Van Tassel oli Adamskia merkittävämpi pidempiaikaisempana vaikuttajana ufokontaktiperinteessä. Hän perusti ufokultin nimeltä ”Universaalin viisauden ministeriö” (Ministry of Universal Wisdom) ja järjesti kontaktihenkilöille hyvin organisoituja kokouksia, jotka jatkuivat 1980-luvulle saakka.
Adamskia ja Van Tasselia seurasivat yhdysvaltalaiset ufokontaktihenkilöt Truman Bethurum, Daniel Fry, Orfeo Angelucci ja Howard Menger sekä englantilainen George King. Bethurum oli huoltomekaanikko, joka keskusteli clarionilaisten kanssa. Hän väitti, että Auringon takana sijaitsi Clarion-planeetta. Teknikko Daniel Fry keskusteli avaruusolennon nimeltä Alan kanssa, ja Angelucci oli yhteydessä muiden muassa Neptune-, Lyra- ja Orion-nimisiin olentoihin ja yrittäjä Menger vaaleaan avaruuskaunottareen. He kaikki julkaisivat ufokontaktikirjat 1950-luvun puolivälissä ja Angelucci toisen kirjan vielä vuonna 1959. Kirjat, jotka julkaistiin 1950-luvun puoliväliin mennessä, loivat lentävien lautasten esoteerisen tulkinnan ja ufokontaktiliikkeen perustan.
George Kingin (1919—1997) 1950-luvun puolivälissä perustama Aetherius-seura osoittautui menestyksekkääksi. Perustettuaan ufouskontonsa King jätti taksikuskin työnsä ja omistautui seuralleen. Kultti on säilynyt elinvoimaisena läpi vuosikymmenten. Sen jäsenet saavat edelleen avaruusolennoilta telepaattisia lähetyksiä ja avaruusmestari Aetheriuskin jakaa viisauttaan liikkeen kannattajille. Liikkeen oppi on hyvin teosofinen. Keskeiset opit käsittelevät ihmisen henkistä olemusta, chakroja, kundalini-energiaa, joogaa, jälleensyntymää, karman lakia, jumalallisella energialla parantamista, paluuta jumaluuteen henkisten harjoitusten avulla, älyllistä elämää kaikkialla maailmankaikkeudessa sekä Vesimiehen henkisen ajan koittamista. Kingin kirjoituksissa viitataan erityisesti myös maailmankaikkeuden olentojen henkiseen hierarkiaan. Maapallon katsotaan olevan korkealle kehittynyt olento, jota tulee suojella ihmisen tuhoavilta toimilta. King oli kiinnostunut esoteriasta ja joogasta jo ennen Aetherius-seuran perustamista.
Seuran opin ja rituaalien keskiössä ovat ”Ylösnousseet mestarit”, aurinkokuntamme planeettojen henkiset mestarit. King kertoi ennen seuran perustamista olleensa transsitilassa yhteydessä Aetherius-nimiseen venuslaiseen kosmiseen mestariin, jolta hän sitten kanavoi viestejä seuraajilleen. Teosofiseen tapaan King esitti mestareiden muodostaneen Valkoisen veljeskunnan. Mestarit ovat esiintyneet ihmiskunnan menneisyydessä useasti. Muiden muassa Krishna, Buddha ja Jeesus olivat mestareita, ja viitteitä mestareista löytyy esimerkiksi intialaisesta Veda-kirjallisuudesta. Mestarit asuttavat lähinnä Venuksen, Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen henkisiä tasoja. 1950-luvun huolestuttavassa tilanteessa he valitsivat Kingin varoittamaan ydinsodan vaaroista sekä toteuttamaan suunnitelmansa ihmiskunnan auttamiseksi ja johdattamiseksi korkeammalle henkiselle tasolle ja rauhan aikaan. Uusi aika toisi tullessaan syvemmän, mystisen ymmärryksen elämästä, rikkoisi uskontojen ja kulttuurien väliset rajat sekä sulauttaisi tieteen ja uskonnon yhteen. Aetherius-seura on jo 1950-luvulta odottanut ihmiskunnan henkistä kohoamista Vesimiehen aikaan. Hyvien avaruusolentojen lisäksi on olemassa vihamielisiä olentoja, joiden hyökkäyksiä Kingin kerrotaan torjuneen hyvien olentojen avulla. Seuran opetuksissa on myös viittauksia kadonneisiin Atlantis- ja Mu-mantereisiin.
Blavatskyn ja Kingin mestareiden välillä näyttää olevan ainoastaan neljä olennaista eroavaisuutta. Blavatsky oli yhteydessä Valkoisen veljeskunnan Tiibetin osaston mestareihin, King puolestaan sen venuslaisiin mestareihin. Blavatskyn mukaan Venuksen mestarit asuvat fyysisesti Venuksessa, kun taas Kingin kuvaamat olennot asuivat Venus-planeetan toisessa ulottuvuudessa. Kingin opissa mestarit liikkuivat ufoaluksilla. Seuran jäsenet tulkitsivat myös George Kingin kosmiseksi mestariksi vuodesta 1958 lähtien. Hänen katsottiin kehittäneen parapsyykkisiä kykyjään mestaritasolle.
Kingin mukaan avaruusmestarit käynnistivät 1950—1960-luvuilla erilaisia paratieteellisiä projekteja. Kingin roolille ja ryhmän toiminnalle merkittäväksi muodostui vuonna 1958 heinäkuussa alkanut yhteys Venuksen mestarin Jeesuksen kanssa. Tämä tapahtui Devonissa sijaitsevan Holdstone Downin huipulla. Mestari Jeesus antoi Kingille kirjoituksen nimeltä The Twelve Blessings ja hänen tehtäväkseen johtaa eri puolilla maapalloa sijaitsevien tarkasti valittujen yhdeksäntoista pyhän vuoren ”magnetisoimista” kosmisella energialla. Energiaa voitaisiin sitten rukousten avulla vapauttaa ihmiskunnan hyväksi. Projektin nimi oli ”Operaatio tähtivalo” (Operation Starlight), ja se kesti vuoteen 1961. Lataaminen tapahtui yleensä kahdesti vuodessa Satelliitti 3:ksi kutsutun avaruusaluksen tullessa tarpeeksi lähelle Maata. Maan tieteilijöiden on ollut mahdotonta havaita toistuvasti Maan läheisyyteen saapuvaa alusta mestareiden ylivoimaisen teknologian vuoksi. Samalla henkistä energiaa voitiin varastoida eräänlaisiin pattereihin, jotta se saatettiin myöhemmin vapauttaa hyviin käyttötarkoituksiin (”Operaatio avaruusvoima”, Operation Space Power).
Mainittujen operaatioiden lisäksi esimerkiksi ”Operaatio auringonsäteen (Operation Sunbeam) ja ”Operaatio rukousvoiman” (Operation Prayer Power) oli määrä myötävaikuttaa uuden aikakauden tulemiseen. Ensimmäinen käynnistettiin ihmiskunnalle korvamerkityn henkinen energian ohjaamiseksi Maan käyttöön ja jälkimmäinen sen suuntaamiseksi katastrofialueille kuten tulva- ja maanjäristysalueille. Jos maailmanlaajuinen katastrofi yllättäisi, kultin jäsenistö noudettaisiin avaruusaluksiin tietyiltä hengellisesti ladatuilta vuorilta. ”Operaatio Rukousvoimassa” käytetään rukouspatteria. Se on laatikkomainen laite, joka säilöö seuran jäsenten rukousten tuottaman psyykkisen energian. Energia voidaan säteen kaltaisesti suunnata mihin tahansa maailmassa. ”Operaatio sinisen veden” (Operation Blue Water) tarkoitus oli korjata 1950-luvun ydinkokeiden sekä ihmiskunnan kielteisten ajatusten aiheuttamaa vääristymää Maan magneettikentässä.
Jo 1950-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa oli reilusti yli toistasataa ufokerhoa. Median avustuksella ufokontaktihenkilöiden suosio saavutti huippunsa 1950-luvun lopulla. Yhdysvalloissa ufouskonnoista Unarius– ja Mark-Age -nimiset organisaatiot muodostuivat merkittävimmiksi ja levittivät paikallisryhmiä ympäri maata. Vaikka kiinnostus ufokontakti-ilmiöön alkoi 1960-luvulla laantua, ufokontaktiliikkeestä kehittyi tärkeä osa yhdysvaltalaista ja ylikulttuurista esoteerista ja vaihtoehtoista aatevirtausta.
1960-luvulta lähtien avaruusolentojen alettiin kuvata tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, kaukaa ja tuntemattomasta avaruudesta sekä toisista ulottuvuuksista. Astronominen tieto oli edistynyt. Tiedettiin esimerkiksi, että Venuksen ilmakehä on hiilidioksidia ja rikkihappopilvien kyllästämä ja että Venuksen pinnan lämpötila on noin 480 celsiusastetta. Fyysisessä Venuksessa ei voinut elää avaruusihmisiä. Myös monenlaiset olennot alkoivat saada sijaa kontaktikuvauksissa, kun ufologiassa alettiin 1960-luvulla ufohavaintojen lisäksi kiinnostua humanoiditapauksista ja kirjoittaa aiheesta.
Suomessa ufokontakti-ilmiö alkoi rakentua 1970-luvulla, vaikka esimerkiksi merkittävä selvänäkijä, ompelijana ja kotiapulaisena toiminut Aino Kassinen (1900—1977) kuvasi avaruuskontaktejaan jo 1960-luvulla. Hierojana työskennellyt Helge Lindroos (1921—1981) oli merkittävä ufokontaktihenkilö 1970-luvulla, ja samalla vuosikymmenellä myös liikennetarkastaja, kirjailija ja henkiparantaja Tapio Kaitaharju (1923-2004) kertoi ufokontakteistaan. Tällä hetkellä näkyvin ufokontaktihenkilö ja pitkäaikainen vaikuttaja suomalaisessa new age -kentässä on yrittäjä ja ufokontaktikirjailija Kalevi Riikonen (s. 1950). Yksi merkittävimmistä esoteerisista ufologeista Suomessa on arkkitehti ja kirjailija Tapani Koivula (s. 1946).
Ufosieppausperinteen muodostuminen
Ufosieppausliike voidaan tulkita ainakin osittain perinteisen ufokontaktiliikkeen kehityslinjaksi. Liike alkoi muodostua 1960-luvulla, ja alkunsa se sai kahdesta klassisesta tapauksesta. Ensimmäisenä modernina, vuoden 1947 jälkeen ylös kirjattuna ufosieppauskokemuksena mainitaan tavallisesti 23-vuotiaan brasilialaisen maanviljelijän ja lakitieteen opiskelijan Antonio Villas Boasin tapaus. Hänet siepattiin perheen maatilalla. Villas Boas kertoi tulleensa yöllä 15.16. lokakuuta 1957 siepatuksi ufoon. Monivaiheisen kokemuksensa aikana hänet muun muassa houkuteltiin yhdyntään pienikokoisen, vaalean ja oudon mutta hyvin viehättävän avaruussulottaren kanssa. Toinen klassikko on yhdysvaltalaisen pariskunnan Betty ja Barney Hillin sieppaus, jonka he raportoivat tapahtuneen New Hampshiressä 19.— 20. syyskuuta 1961. Varsinkin sitä on ufologisesti pidetty oikean tai todelli-
sen ufosieppauksen prototyyppinä.
Betty, sosiaalityöntekijä, ja Barney, Bostonin postin yövuorolainen ja kansalaisoikeusaktivisti kuten vaimonsakin, olivat mainittuna ajankohtana iltahämärissä palaamassa Kanadan-lomaltaan. He ajoivat pitkin maantietä Yhdysvaltain itärannikolla White Mountains -vuorilla New Hampshiressa. Puolen yön tienoilla Hillit näkivät ufon, tähtimäisen kohteen, joka näytti seuraavan autoa. Tämän jälkeen he kuulivat piipittävää ääntä ja tunsivat olonsa raukeiksi. Tapahtuman jälkeen Betty alkoi nähdä eläviä painajaisia, joissa hänet ja Barney siepattiin ufoon. Siellä humanoidit tekivät heille jonkinlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä. Barneyta vaivasivat muun muassa unettomuus ja pelkotilat. Hillit ilmoittivat kokemuksestaan ufojärjestö NICAP:lle, ja noin kuukauden kuluttua ufologi saapui haastattelemaan heitä. Hillit tajusivat haastattelussa, että he olivat saapuneet kotiin kaksi tuntia odotettua myöhemmin — he olivat kokeneet aikakadon.
Hypnoosiin erikoistunut arvostettu psykiatri ja neurologi Benjamin Simon hypnotisoi pariskunnan. Hypnoosissa Hillit muistivat tulleensa tiesululle, jossa heidän autonsa moottori sammui. Heidät pakotettiin autosta ulos (Betty suostuteltiin, Barney pakotettiin fyysisesti) metsään ja sitten ufoalukseen. Betty kertoi olonsa olleen unenomainen kuin hän olisi ollut puolittain unessa. Humanoidit olivat lyhyehköjä, niillä oli laaja rintakehä, pitkä nenä, harmaa iho, siniset huulet, mustat silmät ja musta tukka. Ufossa Bettylle tehtiin muun muassa raskaustesti työntämällä pitkä neula hänen napansa alueelle. Testin ei pitänyt sattua, mutta se oli hyvin kivulias. Kaksi olentoa säpsähti, mutta muita pidempi johtajaolento poisti kivun liikuttamalla käsiään Bettyn silmien edessä. Betty tunsi kiitollisuutta ja ystävyyttä humanoidia kohtaan, ja hänen pelkonsa haihtui täysin. Betty ja johtaja myös keskustelivat jonkin aikaa. Humanoidit eivät ymmärtäneet ikääntymisen käsitettä. Betty kysyi, mistä muukalaiset tulivat, jolloin hänelle näytettiin tähtikartta. Johtajaolento ei kuitenkaan suostunut osoittamaan kotiplaneettaansa, koska Betty ei kyennyt näyttämään kartalta Maan sijaintia. Johtajaolento myös otti Bettyltä pois sieppaustodisteeksi aiemmin antamansa symboleja sisältävän kirjan. Betty vannoi harmistuneena muistavansa kokemuksen. Johtaja totesi, ettei kukaan kuitenkaan uskoisi häntä ja että hänen miehensä muistaisi eri tavoin.
Tohtori Simonin mukaan Bettyn sieppauskertomus oli hänen uniinsa perustuvaa kuvitelmaa ja Barney oli omaksunut kuvitelmat Bettyltä. Simon esitti, että Betty oli innostunut ufoista ja että hän oli toivonut kokevansa ufosieppauksen. Myös ajan televisiossa esitetyn tieteisfiktion on todettu vaikuttaneen Hillien kertomukseen.
Kuva 5. Betty ja Barney Hill kuvailevat heidät siepanneen aluksen kokoa ja muotoa vuonna 1966.
Villas Boasin ja Hillien tarinat antoivat seuraavanlaisin piirtein mallia ”todelliselle” ufosieppaukselle. Sieppaus alkaa usein siepattavien matkatessa autolla. Ufossa siepatulle tehdään lääketieteellisiä toimenpiteitä, ja hän voi jopa olla yhdynnässä humanoidin kanssa. Toimenpiteiden jälkeen siepattu voi käydä jonkinlaisen keskustelun johtajaolennon kanssa. Siepatun tunteet saattavat vaihdella sieppauksen aikana esimerkiksi voimakkaista pelon ja kivun tuntemuksista kiitollisuuteen ja ystävyyteen humanoideja kohtaan. Avaruusolennot kontrolloivat siepattua psyykkisesti jollakin tavoin. Humanoidit voivat edelleen kierrättää siepattua aluksessaan esitellen sitä siepatulle. Sieppauksen jälkeen tapahtuu muistikatko, eli siepattu muistaa kokemuksensa vain osin tai ei lainkaan. Sen sijaan hänellä on outoja oireita kuten kummallisia arpia ihossa ja hän näkee painajaisia sieppauksesta.
Edellä kuvatut tapaukset antoivat mallia myös sieppaustutkimukselle. Hillien muistikuvia palautettaessa käytettiin hypnoosia, ja heidän kertomuksessaan esiintyi tulkinta, että muukalaiset ovat kiinnostuneita ihmisen lisääntymiseen liittyvistä seikoista. Villas Boasin sieppauksen kohdalla pohdittiin, että humanoidien motiivina saattoi olla uudistaa omaa rotuaan risteyttämällä ihmisiä ja humanoideja.
Villas Boasin ja Hillien tarinoiden jälkeen ufosieppauskertomuksia alkoi 1970-luvulla esiintyä yhä enemmän. Osa ufologeista kiinnostui sieppauksista ja toi asiaa esille. Sieppaukset saivat myös kuuluisuutta, sillä poliisikin joutui Yhdysvalloissa ottamaan kantaa joihinkin tapauksiin. Kertomusten totuutta yritettiin selvittää myös valheenpaljastustestein. Ufologit ja skeptikot keskustelivat ufosieppauksista kiivaasti. Kertomukset olivat kuitenkin vielä huomattavan erilaisia keskenään. Villas Boasin ja varsinkin Hillien kuvaama sieppauskertomuksen prototyyppi tai ideaalisen ufosieppauskuvauksen asetelma pääsi oikeuksiinsa vasta 1980-luvulla. Sieppauskirjallisuudesta kehittyi 1980-luvulla oma kirjallisuuden lajinsa ja ufosieppausliike kasvoi ja tiivistyi merkittävästi.
Tärkeä hahmo liikkeen ajatusten muotoilussa oli 1980—1990-luvuilla newyorkilainen taiteilija Budd Hopkins (1931-2011), joka kehitti kirjoissaan Missing Time (1981), Intruders (1987) ja Witnessed (1996) huolellisesti rakennetun sieppausskenaarion. Skenaario on seuraavanlainen. Sieppaajina toimivat niin sanotut harmaat humanoidit, jotka kuvataan reilun metrin korkuisiksi, hoikiksi tai heikkorakenteisiksi ja isopäisiksi. Niiden silmät ovat suuret, vinot ja mustat, erikoisen intensiiviset, voimakkaat, läpitunkevat ja hypnoottiset. Sieppaajat kuvaillaan tyypillisesti ihonmyötäiseltä vaatetukseltaan tai ihonväriltään harmaan sävyisiksi. Pinnan alla muhii kokonainen sieppausepidemia. Kuka tahansa voi olla siepattu. Ufosieppauksesta kertovat vihjeet ovat hyvin hienovaraisia: aikakato (muistinmenetys), oudot arvet iholla, huomion kiinnittäminen ufoaiheiseen kuvaan, ufokirjan lukeminen, häiritsevät unet sieppaustapahtumasta tai peitemuistikuvat jostakin kummallisesta seikasta, kuten jättikokoisesta pöllöstä tai yllättävästä liikenneruuhkasta. Humanoidit merkitsevät naispuoliset ”lahjoittajat” jo lapsuudessa ja asentavat heihin pieniä seurantalaitteita. Murrosikäisinä heitä aletaan siepata uudestaan ja hyödyntää hybridiohjelmassa. Heiltä otetaan munasoluja, joita muokataan geneettisesti. Tuotetut ihminen-avaruusolentoalkiot asetetaan siepattujen kohtuihin kypsymään. Muutaman kuukauden päästä nämä naiset siepataan taas ja sikiöt otetaan avaruusolentojen huomaan kasvatettaviksi. Myös miehiä hyödynnetään hybridiohjelmassa eli tuotettaessa ihmisten ja avaruusolentojen välimuotoja: heiltä viedään spermaa, usein jonkinlaisilla imulaitteilla.
Joidenkin siepattujen lapset saattavat olla hybridejä, eli kaikkia hybridejä ei siis kasvateta humanoidien hoidossa. Humanoidit näyttävät haluavan, että siepattujen ja hybridien välille muodostuu tunnesiteitä ja että siepatut hoivaisivat hybridivauvoja. Humanoidit tuovat lisäksi siepattuja lapsia yhteen, jotta nämä aikuisina siepattuna ollessaan tuntisivat seksuaalista vetovoimaa toisiinsa. Humanoidit myös rohkaisevat siepattuja lapsia leikkimään humanoidilastenkin kanssa. Sieppaukset tapahtuvat sukupolvesta toiseen, minkä vuoksi siepatut vanhemmat ovat hyvin huolissaan lastensa kohtalosta. Humanoidit yrittävät ilmeisesti selvitä lajina kehittämällä hybridejä. Olentojen asuinplaneetta saattaa olla tuhoutunut mahdollisesti niiden omien toimien vuoksi. Siksi ne haluavat muokata lajistaan paremman ja vallata Maan ihmisistä välittämättä.
Hopkinsin työn tuloksena sieppausmyytistä muodostui aikaisempaa tungettelevampi. Aiemmin humanoidien oli kuvattu käyttäneen lähinnä vain erilaisia skannauslaitteita siepattujen tutkimuksissa. Hopkinsin kehittelemässä visiossa avaruusolennot ovat älykkäitä mutta tunteellisesti välinpitämättömiä ja petollisia. Siepatut ovat humanoideille vain koe-eläimiä hybridien tuottamiseksi.
Folkloristiikan tohtori ja ufologi Thomas Bullard alkoi 1980-luvun loppupuolella painottaa ufosieppausten kiinnostavuutta paitsi kansanperinteen myös ufologian tutkimuskohteena. Hän täsmensi ja tiivisti ”stereotyyppisen” sieppauskertomuksen jakautuvan maksimissaan kahdeksaan osaan. Kokija (1) vangitaan, jolloin a) ufo tai humanoidi tunkeutuu siepattavan kokemuspiiriin ja lamauttaa hänet, b) outo, fysiikan lait ylittävä todellisuus ympäröi kokijan, c) alkaa aikakato, joka tajutaan sieppauksen jälkeen, ja kokijan henkinen kyvykkyys laskee, minkä jälkeen d) kokija viedään ufoalukseen. Tämän jälkeen (2) olennot tutkivat kokijan paitsi fyysisesti myös henkisesti, (3) kokija keskustelee olentojen kanssa (kuten jo Betty Hill), (4) hän tutustuu ufoalukseen olentojen seurassa (kuten Villas Boas), (5) kokija viedään ufolla toiseen maailmaan, (6) hän kohtaa jumalallisen olennon, (7) kokija palautetaan Maahan normaaliin elämään, ja lopulta (8) kokijan fyysiset, psyykkiset ja paranormaalit jälkivaikutukset alkavat ilmetä.
Teoksessaan Ne ovat täällä (1987) kirjailija Whitley Strieber kertoo omakohtaisiksi väittämistään ufosieppauskokemuksista. Ilmestyttyään kirja oli valtava myyntimenestys, minkä myötä sieppausilmoitukset moninkertaistuivat. Niin ikään vuonna 1993 aloitti ensimmäisen tuotantokautensa televisiosarja Salaiset kansiot, joka hyödynsi runsaasti sieppausmytologiaa ja edelleen popularisoi sieppausliikettä.
1980-luvulla tapahtunutta muutosta kauniista kontaktitarinoista väkivaltaisiin sieppauksiin on selitetty kielteisillä yhteiskunnallisilla prosesseilla. Yhdysvalloissa elettiin 1950-luvulla tiedeuskon aikaa ja presidenttinä oli isoisämäinen Dwight ”Ike” Eisenhower. Kennedyn aikana yhdysvaltalaisilla oli tunne valoisasta tulevaisuudesta ja Yhdysvaltojen voittamattomuudesta. Tultaessa 1980-luvun puoliväliin hallitus ja yliopistomaailma nähtiin korruptoituneena ja tiede ihmisvastaisena ja AIDS herätti pelkoa. Ylevät avaruusihmiset muuntuivat teknologisiksi raiskaajiksi. 1980-luvun ufosieppausliikkeen tai ”muukalaismyytin” taustan on yhdysvaltalaisittain tulkittu myös heijastaneen vasemmiston ja oikeiston välisiä jännitteitä. Osapuolet demonisoivat toisiaan ja spekuloivat valtion ja tiedusteluelinten salaliitoilla. Yleisemmin on esitetty psykologis-sosiologinen ajatus, että kielteiset ufosieppauskokemukset edustaisivat yhteiskunnallisten kriisien tuottamia avuttomuuden, vierauden, itsen kadottamisen, yksinäisyyden ja voimattomuuden tunteita. Lisäksi on todettu, että teknologiasta on muodostunut pelon kohde, joka tuntuu miltei meitä hallitsevalta persoonalliselta oliolta (mikä ilmenee Terminator-elokuvistakin). Tämä voi ilmetä sieppauskertomuksissa, joissa ihminen menettää kykynsä hallita itseään ja joissa hänet alistetaan teknologisesti kehittyneemmän rodun koekaniiniksi.
Ufosalaliittoteorioista
Donald E. Keyhoe oli 1950—1960-luvuilla merkittävin ufotietouden peittelystä puhuva henkilö. Hänen väitteensä saivat tuulta alleen Yhdysvaltain ilmavoimien huonosti toteutetuista ja epäilyttäviltä vaikuttavista ufotutkimuksista. Keyhoen mukaan lentäviä lautasia koskevia tietoja ei voitu paljastaa, koska tämä aiheuttaisi laajaa paniikkia. Hän arveli, että ilmavoimien tutkimusprojektien tarkoitus oli ollut tutkia ufoja ja salata tutkimustulokset mutta antaa myös kansalle hienovaraisia, ufojen avaruudellista alkuperää koskevia vihjeitä ihmiskunnan valmistelemiseksi tähän suureen uutiseen. Keyhoen näkemykset synkkenivät jo 1950-uvun edetessä. Hän alkoi uskoa, että esimerkiksi ilmavoimat, CIA ja FBI olivat Valkoisen talon johdolla jonkinlaisessa salaliitossa. Hän väitti muun muassa, että Robertsonin paneelin myötä annetut ilmavoimien säädökset oli määrätty salaliiton tarkoituksia varten. Keyhoe tulkitsi säädöksissä mainittujen ”UFOjen” tarkoittavan avaruusolentojen aluksia, ei tunnistamattomia lentäviä kohteita.
Perusvision laajasta pahaenteisiä sopimuksia avaruusolentojen ja ihmisten välillä sisältävästä salaliitosta esitti yhdysvaltalainen ufologi Paul Bennewitz 1980-luvun alkuvuosina, ja hän liitti sen myös sieppausteemaan. Bennewitzin mukaan on häijyjä harmaita olentoja, joita hän kutsui EBE:iksi (Extraterrestrial Biological Entities, Maan ulkopuoliset biologiset olennot), ja hyväntahtoisia pitkiä olentoja, joita hän nimitti esimerkiksi pohjoismaalaistyyppisiksi. Bennewitz väitti harmaiden tehneen sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Sopimus salli niiden siepata ihmisiä ja silpoa karjaa vahvistaakseen lajiaan geneettisesti. Harmaat olivat siepanneet tuhansittain ihmisiä ja asentaneet heihin siirrännäisiä, pieniä jäljityslaitteita. Niillä oli myös lupa rakentaa maanalaisia tukikohtia. Yhdysvalloille harmaat lupasivat vastalahjaksi superaseteknologiaa, mutta aseet eivät toimineet. Harmaat olivat kavalia ja jättivät Yhdysvallatkin valloituspyrkimystensä armoille. Ne aikoivat orjuuttaa ihmiset tai käyttää heitä karjana. Bennewitz yritti varoittaa tästä muita ufologeja, ja hänen väitteensä saikin huomiota. Bennewitz päätyi psykiatriseen sairaalaan. Itse asiassa jo varhaiset ufokontaktihenkilöt kuten Adamski ja Menger väittivät, että hyväntahtoisten avaruusolentojen lisäksi on epäystävällisiä olentoja, jotka juonittelevat yhdessä tietyn ihmisjoukon kanssa muun ihmiskunnan päänmenoksi.
Ufosalaliittoväitteisiin liittyy toisinaan kyseenalaisiakin ideologisia sävyjä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen merkittävä salaliittoväitteitä muotoillut Milton William Cooper sanoi vuonna 1989, että ”isonenäharmaat” olivat 1950-luvulla tehneet (edellä kuvatun kaltaisen) sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Harmaiden petollisuus ja sopimuksen pettäminen selvisi kuitenkin pian. ”Isonenäharmaiden” ja Cooperin kirjassaan käyttämän antisemitistisen aineiston on katsottu viittavan hänen juutalaisvastaisuuteensa. Edelleen esimerkiksi ruotsalainen ufologi Sune Hjort esitti antisemitistisiä ja rasistisia ufologisia näkemyksiä ja väitti, että vanhat skandinaaviset jumaluudet, kuten Thor ja Odin, ovat avaruusolentoja. Hjort oli 1940-luvulla ollut mukana ruotsalaisessa natsiliikkeessä.
Länsimaisen esoterian professorin Nicholas Goodrick-Clarken (1953-2012) mukaan äärioikeistolaisessa esoteerisessa alakulttuurissa ufoilla onkin omanlaisensa merkitys.” Jo 1950-luvulla äärioikeistolaisissa piireissä syntyi teorioita siitä, että ufot olivat sodan aikana saksalaisten kehittämää huipputeknologiaa. Pohjoisnavalla, Etelä-Amerikassa ja Antarktiksella katsottiin olevan tukikohtia, joissa ufoaluksia säilytettiin. Esoteeriseen natsismiin kytkeytyivät 1990-luvun alusta ufot ja Maan ulkopuoliset sivilisaatiot. Äärioikeistolaisen salaliittoteoreetikon Jan van Helsingin mukaan saksalaiset olivat olleet yhteydessä Aldebaran aurinkokunnassa sijaitsevaan sivilisaatioon. Natsiesoteerisessa alakulttuurissa on muotoutunut monimutkainen ideologioiden vyyhti, johon kuuluivat yhtä lailla niin temppeliritarit, sumerilaiset myytit, kanavointi, ariosofiset opit kuin ufomytologiakin. Itävaltalainen Jörg Lanz von Liebenfels muotoili 1900-luvun alkupuolella rasistisen rotuopin, ariosofian, jonka mukaan arjalaiset olivat jumalallinen, alempia rotuja vastaan kamppaileva rotu vierailta tähdiltä. Chileläinen diplomaatti ja tunnettu natsiesoteerikko Miguel Serrano uskoi arjalaisen rodun polveutuvan toisen universumin korkeammista olennoista.
Ufosalaliittoteorioiden perusideoita esitettiin jo 1900-luvun alkupuolella, silloin tosin vielä ilman ufon käsitettä. Entinen toimittaja ja normaalitieteen kriitikko Charles Fort spekuloi 1900-luvun alussa, että ihmiskunta oli jonkin avaruusrodun omaisuutta ja että avaruusmuukalaiset kävivät sopivin väliajoin tarkastamassa omaisuutensa. Hän väitti myös, että jokin ryhmä tai kultti, avaruusolentojen omistama ylempi orjajoukko, olisi tiennyt tästä jo pitkään ja ohjailisi muita ihmisiä. Fort jopa kuvasi olentojen alukset kiekkomaisiksi. Jo ennen tätä H. G. Wells oli julkaissut romaaninsa Maailmojen sota (1898), jossa marsilaiset haluavat vallata Maan, koska Mars on kuolemassa. Kun Orson Welles esitti kirjaan pohjautuvan radiokuunnelman Yhdysvalloissa halloweenina 1938, moni pakeni kodistaan uskoen, että marsilaiset todella olivat hyökänneet Maahan.
Nykyisten ufosalaliittokäsitysten mukaan salaliittoon kuuluu valtaa käyttäviä ja korkea-arvoisia jäseniä maailman johtavista hallinnollisista ja kaupallisista tahoista kuten Trilateraalisesta komissiosta (David Rockefellerin aloitteesta 1973 perustettu kansainvälinen poliittis-taloudellinen järjestö) ja YK:sta. Mukana on huipputieteilijöitä ja merkittäviä sotilashenkilöitä. Liitto muodostaa salaisen ”maailmanhallituksen”, ja Bilderberg-kokousten (valikoitujen eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten vaikuttajahenkilöiden 1950-luvulta jatkuneita suljettuja tapaamisia) on epäilty olevan sen keskeinen toimintamuoto. Salainen maailmanhallitus ulottaa lonkeronsa yhteiskunnan jokaiselle alueelle: kauppaan, teollisuuteen, mainontaan, pankkialaan, mediaan ja uskontoon. Koalitio on kaikkialla. Se kuulee ja näkee kaiken, ja sitä on lähes mahdoton paljastaa. Yrittäjiä sabotoidaan tai heidät eliminoidaan. On oletettu, että harmaat humanoidit tai niiden ja ihmisten hybridit haluavat valloittaa Maan esimerkiksi oman planeettansa tuhoutuneisuuden vuoksi. Kuitenkin koska hyväntahtoiset avaruusolennot pyrkivät pelastamaan ihmiskunnan, toivoa on jäljellä. Englantilainen urheilutoimittajana ja vihreän liikkeen kunnallispoliitikkona ollut David Icke (s. 1952) on nykyään värikkäimpiä ja näkyvimpiä ufosalaliiton puolestapuhujia. Hän kertoo saaneensa yhteyden henkimaailmaan vuonna 1990 ja toimineensa kanavoijana ja selvänäkijänä. Icken salaliittoteorian ytimessä on näkemys avaruudellisista lisko-olennoista, jotka ovat historian aikana pyrkineet saamaan planeettamme ja ihmiskunnan hallintaansa. Olennot ovat kotoisin Lohikäärme-tähdistöstä. Muinaisbabylonialaisissa kirjoituksissa heidät on kuvattu jumaluuksina. Olennot ovat vaikuttaneet perinteisten uskontojen, yhteiskunnallisten ja poliittisten järjestelmien sekä tieteiden syntyyn. Icke pitää tätä salaliittoa alkuperäisenä illuminatien salaliittona, ja edellä mainittujen lisäksi siinä on mukana muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto. Historiallinen Illuminati-järjestö oli Baijerissa vuonna 1776 syntynyt salaseura, jonka tarkoitus oli luoda maailmanhallitus ja vapauttaa ihmiset valtion ja kirkon kahleesta.
Ufosieppausten positiivinen tulkinta
Huolimatta ufosieppausten kielteisen tulkinnan korostumisesta 1980-luvulla ja jo ainakin 1970-luvulta lähtien on esiintynyt myös joitakin hengellisiä elementtejä sisältäviä ja henkistä kasvua edistäviä sieppauskertomuksia. Lisäksi jo Adamski, joka välitti henkisesti korkealle kehittyneiden avaruusihmisten sanomaa, piti mahdollisena, että joitakin ihmisiä olisi siepattu ufoihin. Adamski myös havainnoi ufoja ennen kontaktejaan, kuten ufosiepatut usein tekevät ennen sieppaustensa alkamista. Adamskin kertomukset olivat hyvin tunteellisia ja fantasianomaisia samoin kuin monesti ufosieppauskuvaukset. Muistikatkot ovat sieppauksissa tyypillisiä — avaruusmestarit lohduttivat jo Adamskia, että hän muistaisi kokemuksistaan kaiken, kun olisi sen aika. Myös Angelucci koki aikakadon ja muisti kontaktinsa vasta useita kuukausia sen jälkeen. Monien ufosiepattujen tapaan Menger kertoi yhteyskokemustensa alkaneen jo lapsuudessa. Van Tassel väitti ihmisten olevan Maan apinoiden ja venuslaisten ihmisten hybridejä.
Positiivinen ufosieppaustulkinta kiteytyi kuitenkin vasta 1990-luvulla psykiatri John E. Mackin työn tuloksena. Mack julkaisi kaksi merkittävää kirjaa: Ufosieppaukset (1994) ja Passport to the Cosmos (1999). Hän kehitti siepattujen ”potilaidensa” kanssa ufosieppausmyytistä eräänlaisen new age -version. Mackin mukaan siepatut ovat moderneja samaaneja, jotka avaruusolennot ovat valinneet suorittamaan pyhää, jumalallista tehtävää. Voidaan puhua ”ufosieppaushenkisyydestä” (abduction-spirituality) tai eräänlaisesta teknologisesta tai ekosamanismista.
Skenaarion mukaan ihmisen toimet ovat ajaneet Maan ja ihmiskunnan lähes tuhon partaalle. Positiivisiksi kutsutut ufosiepatut ovat erityisen huolissaan paitsi ihmiskunnan sotaisuudesta ja ydinaseista myös ekologisista uhista. Siepattujen tehtävänä on toimia rakkauden, viisauden ja uuden henkisen aikakauden sekä muiden esoteeristen totuuksien välittäjinä. He auttavat suojelemaan ja pelastamaan Maata ja ihmiskuntaa (tai ainakin osaa siitä). Siepatut ovat kertoneet avaruusolennoilla olevan monenlaisia pelastussuunnitelmia maailmanlaajuisten katastrofien varalle. On esitetty, että kyse on ihmiskunnan henkisestä kehityksestä, jota avaruusolennot vauhdittavat jumalallisen suunnitelman mukaisesti muun muassa manipuloimalla ihmistä geneettisesti. Tarkoituksena on luoda katastrofeista selviytymään pystyvä viisaampi ihmiskunta tai sulauttaa ihmislaji avaruusolentojen lajiin. On myös esitetty, että sekä ihmiset että avaruusolennot asuttaisivat katastrofienjälkeistä Maata.
Positiivisiksi kutsutut ufosiepatut katsovat maailmankaikkeuden olevan kaikkiallinen Tietoisuus ja sisältävän lukemattomia näkymättömiä ulottuvuuksia olentoineen. Ihmisen he tulkitsevat olevan osa jumaluutta tai yhtenäistietoisuutta. ”Positiiviset” puhuvat varhaisten ufokontaktihenkilöiden tapaan esimerkiksi ihmisen jälleensyntymästä ja karman laista.
Avaruusolennot paitsi jakavat positiivisille tietoa ja varoituksia myös kouluttavat näitä valittuja pelastustehtäviin. Koulutus on rankka sekä henkisesti että fyysisesti. Usein avaruusolennot pakottavat siepatun katsomaan heitä silmiinsä. Tällä tavoin olennot ottavat siepatun valtaansa. Harmaiden katse tunkeutuu sieluun. Siepatut tuntevat harmaiden tietävän kaikki heidän ajatuksena, eivätkä he pysty salaamaan olennoilta mitään. Sieppausten todellisuuden tajuaminen, väkivaltaiset toimenpiteet, jotka usein kohdistuvat sukupuolielimiin, sekä nöyryytyksen, kauhun ja avuttomuuden kokemukset tuhoavat siepattujen egon. Tällaiset tapahtumat poistavat siepattujen itsekkyyden ja rajoittuneisuuden sekä ravistelevat heidät henkisesti hereille. Toisinaan siepatuille tehdään uskomattomia leikkauksia: siepattujen rintakehä, raajoja ja vatsa on aukaistu, silmät ja aivot on poistettu ja sisäelimiä käsitelty. Sieppausten aikana siepattu saattaa tuntea olevansa kirjaimellisesti kappaleina. Siepattujen elämään tunkeutuminen, pakottaminen ja rajut toimenpiteet ovat siis osa koulutusta sen lisäksi, että toimenpiteet liittyvät ihmisen geneettiseen manipulaatioon ja myös siepattujen parantamistoimiin.
Lisäksi sanotaan, että hybridiohjelman tarkoituksena on ehkä auttaa samalla parantamaan avaruusolentojen omaa lajia. On esitetty, että olennot yrittävät kehittää itselleen syvempää tunne-elämää, joka heiltä puuttuu tai on tuhoutunut. Harmaat ovat siepattujen mukaan vaikuttaneet tunnemaailmaltaan ohuilta. Ne ovat vierastaneet tai pelänneet siepattujen voimakkaita ja aggressiivisia tunteita, kun siepatut yrittävät puolustautua. Muukalaiset eivät ole kyenneet ymmärtämään ihmisen mieltä ja motiiveja.
Siepattuja koulutetaan myös apokalyptisillä sanomilla sekä lohduttomilla visioilla Maan, ihmiskunnan ja avaruusolentojen planeetan tuhoista. erityinen valon elementti. Parantavilla valokokemuksilla on monesti kokoava vaikutus sen jälkeen, kun siepattu on jollakin tavoin hajotettu kappaleiksi. Siepattuja koulutetaan myös mystisillä kokemuksilla. Nämä ovat autuaan onnellisia ja syvästi merkityksellisiä sulautumisia todellisuuteen tai valoon. Siepattu voi myös ihastella ufosta öisen kaupungin valoja tai maapallon haltioittavia luonnonmaisemia. Siepatuille saatetaan lisäksi näyttää heidän entisiä elämiään vaikka muinaisen Egyptin asukkaana.
Ennen koulutuksen myönteisiä seurauksia siepatut traumatisoituvat ja saavat kärsiä erilaisista vaivoista. John Mackin mukaan traumaattisuus esiintyy muun muassa stressaantuneisuutena, maailmankuvan pirstoutumisena, ajoittaisina psykoottisina paniikkioireina, painajaisina, pimeän pelkona ja identiteettiongelmina. Trauma ilmenee myös erikoisina ahdistuksen ja pelon tunteina. Siepattu voi tuntea kummallista pelkoa esimerkiksi hyönteisiä kohtaan sekä kokea vieraantuneisuuden, eristäytyneisyyden, haavoittuvuuden, hyväksikäytetyksi joutumisen ja likaisuuden tunteita. Hänellä voi esiintyä psykoseksuaalisia häiriöitä, ja häntä vaivaavat myös hämmentävät ja elävät välähdyksenomaiset muistikuvat sieppaustapahtumista, kokemukset kadonneesta ajasta ja transsiherkkyys.
Siepattujen fyysisiä oireita ovat esimerkiksi päänsärky, verenvuoto nenästä, korvasta ja/tai peräaukosta, urologiset ja gynekologiset vaivat, voimakas janon tunne, metallin maku suussa, oudot hajuaistimukset ja jopa kehon osittaiset muodonmuutokset. He voivat myös alkaa kärsiä sähköallergiasta ja vaikuttaa tahattomasti sähkölaitteiden toimintaan. Siepattujen ihosta väitetään lisäksi usein löytyvän erikoisia naarmuja, painaumia, pistohaavoja, arpia ja väriaineitakin.
Sieppausten myönteisiä seurauksia ovat laaja-alainen henkinen kasvu, tietoisuuden voimakas älyllis-tunteellinen avautuminen ja todellisuuskuvan uskonnollis-filosofinen syveneminen. Siepatulle paljastuu usein hänen kaksoisidentiteettinsä avaruusolentona ja ihmisenä. Siepatut tajuavat syvän yhteytensä humanoideihin ja sen, että he ovat itsekin jollakin tavoin muukalaisia. He saattavat kuvailla psyykkisesti tai jopa fyysisesti humanoideiksi muuntumisiaan sieppausten yhteydessä. Siepatuista tulee Maan ja ihmiskunnan neuvonantajia, parantajia sekä ihmisen ja luonnon välisen tasapainon ylläpitäjiä. Heille kehittyy erilaisia paranormaaleja kykyjä.
Ufokontakteja ja sieppauksia ei aina voida erottaa selvästi toisistaan. Esimerkiksi siepattujen suhde humanoideihin vaihtelee: toiset ovat vahvasti alisteisessa asemassa sieppaajiinsa nähden ja toiset tasa-arvoisemmassa roolissa. Siepatusta voi myös kehittyä kontaktihenkilö, eli hänen suhteestaan olentoihin muodostuu vapaaehtoinen. Toisaalta ufokontaktihenkilöiden elämänkaareen kuvataan toisinaan liittyvän initiaation kaltaisia testejä ja toimenpiteitä.
Ufokontakti- ja new age -liike sekoittuvat nykyään toisiinsa niin, että niiden edustajia on usein mahdotonta erottaa toisistaan. Esimerkiksi myönteisten ufosieppauskertomusten ja new age -henkisyyden yhtäläisyydet ovat perustavia. Molemmissa tietoisuus ja sen eri ilmenemismuodot kuvaavat parhaiten sitä, miten ihminen ja maailma tulisi nähdä ja tulkita. Kaikessa on kyse Tietoisuudesta, puhutaanpa sitten vaikka juoksulenkistä tai television katselusta. Tietoisuuden — todellisuuden — voi muuttaa henkisten harjoitusten avulla. On olemassa guruja, mestareita, opettajia, jotka ovat henkisesti kehittyneitä ja jotka voivat auttaa muita kokemaan saman erilaisten henkistä tietoa siirtävien toimenpiteiden avulla. Ufosieppauksissa humanoidit edustavat eräänlaisia superguruja, jotka pystyvät muovaamaan tietoisuutta. New agen tapaan ufosieppausperinteessä korostetaan myös yksilöllisyyttä ja sisäistä totuutta. Jokaisen oma kokemus sieppauksestaan ja tulkinta sen merkityksestä on viime kädessä se oikea, jokaisella on oma tiensä.
Ufokontaktiliikkeen ja new age -henkisyyden olennainen ero näyttää olevan, että ufokontaktiliikkeen kannattajat ovat kiinnostuneita nimenomaan ufokontakteista yksilöllisen ja globaalin henkisen muutoksen välineinä. New age -liikkeen kannattaja voi käyttää muutoksen pääasiallisena välineenä esimerkiksi joogaa tai kasvisravintoa.
Ufosieppausten voidaan analysoida olevan ufokontaktien uskottavampi versio. Kontaktikertomukset ovat voimakkaan antropomorfisia, eli avaruusolennot kuvataan ihmisen näköisiksi. Ufokontaktihenkilöt eivät myöskään lainkaan pelkää avaruusolentoja, vaan päinvastoin he kokevat onnellisuutta heidät tavatessaan. Sieppauskertomuksissa toistuvimmin esiintyvät harmaat ovat sen sijaan outoja (joskin niissäkin antropomorfismi on varsin ilmeinen), vieraita, arveluttavia ja tunkeilevia, ja ainakin aluksi siepatut pelkäävät niitä. Siepatut eivät halua tulla siepatuiksi, ja he kokevat voimakkaita itse-epäilyjä, järjen menettämisen kauhua ja kokemustensa todenperäisyyden kyseenalaistamista. Vaikuttaa siltä, että tällaisia elementtejä painottamalla pyritään korostamaan kokijan uskottavuutta. Sieppauskertomukset ovat hienovaraisempia, yksityiskohtaisempia, mutkikkaampia ja joustavampia kuin kontaktitarinat. Niihin liitetään monenlaisia erikoisia tapahtumia, muistoja, elämyksiä, psykologisia ja fyysisisiä oireita sekä erilaisia olentoja, kuten demonisia ja aavemaisia hahmoja ja luonnonhenkiä. Tämä lisää ufosieppausten mystisyyttä ja kiehtovuutta. Sieppausmatkat tapahtuvat toisissa ulottuvuuksissa, ja sieppausten todistusaineisto esitetään monimutkaisena. Se sisältää esimerkiksi keskustelua hypnoosista, tukahdutetuista muistoista, psykologisten traumojen luonteesta, paranormaaleista ilmiöistä sekä tieteen ja todellisuuden käsitteiden luonteesta.
Ufosieppauskertomusten uskontohistoriallinen ja fiktiivinen tausta
Ufosieppausliikkeen keskeiset ideat tulevat kansanuskonnollisista perinteistä ja tieteisfiktiosta. Hopkins ei esimerkiksi noin vain keksinyt sieppausskenaarionsa elementtejä vaan muokkasi vanhoja ideoita tietoisesti tai tiedostamattaan.
Ufosieppausten yhtäläisyydet keijusieppauksiin ovat ilmeiset. Keijut ovat siepanneet ihmisiä, usein lumoamalla humanoidien tavoin. Sekä ufo- että keijusieppaukset sijoittuvat monesti taianomaiseen maailmaan. Ufosieppauksen alettua unenomainen tila jatkuu, ja siepattu matkaa henkikehossa tai tietoisuutena fyysisten esteiden läpi ufoon. Ufon sisusta voi olla kirkkaasti ja ilman näkyviä valaisimia valaistu, ilma sumuinen ja raskas sekä vaikea hengittää, ja ovet aukeavat saumattomiin seiniin. Joskus ufon sisusta laajenee esimerkiksi upeaksi istuntosaliksi, maastoiksi tai värejä loistavaksi metsäksi. Kokija saattaa kuitenkin epäillä, ettei hän ole oikeasti vastaavanlaisessa tilassa vaan kelmeässä ufossa. Humanoidit tuottavat hänelle vain hallusinaatioita. Siepattu kokee epätavallisia tuntemuksia, ja todellisuus tai sen osat saattavat yhtäkkiä vaihtua. Muisti- tai aikakadot ovat tyypillinen vihje käynnistä toisessa maailmassa. Samaten keijumaa on kaapatusta voinut näyttää hyvin kauniilta, ja hän on kokenut suurta onnea, mutta kaikki onkin osoittautunut vain harhaksi. Keijumaa olikin ruma ja karu. Aikakadot ovat toistuva elementti keijukokemuksissa.
Keijujen ja ihmisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen ja lisääntyminen, keijunen ja ihmisten hybridit sekä keijujen pyrkimykset parantaa lajiaan ovat hyvin keskeisiä teemoja keijuperinteissä. Keijut ovat vieneet naisia keijumaahan lisääntyäkseen heidän kanssaan. Keijut ovat tarvinneet ihmisiä lajinsa geneettiseen jalostukseen. Keijujen ja ihmisten välimuotojen on kerrottu olevan terveempiä ja voimakkaampia kuin keijulapset. Hybridejä on voinut syntyä ihmisillekin. Niiden on esimerkiksi sanottu osaavan puhua jo syntymästään lähtien, ja niillä on ollut erikoisia voimia. Keijut ovat niin ikään vaihtaneet sairaalloisia lapsiaan ja keijuvanhuksia ihmislapsiin (kuten suomalaisessa kansanuskossa maahiset).
Toisaalta keijut ovat humanoidien tavoin suojelleet ja parantaneet ihmisiä ja opettaneet heille esimerkiksi parantajan, puusepän ja muusikon taitoja. On myös sanottu, että keijut sieppaavat mieluummin ihmisiä, jotka eivät ole raakoja, tekopyhiä, ahnaita ja riitaisia vaan parantajia tai muusikoita. Keijut ovat opettaneet ihmisille moraalia. Onnettomuuksin rankaisevien keijujen on tulkittu olevan moraalinvartijoita, jotka muistuttavat ylpeyden ja epärehellisyyden vääryydestä.
Ylipäänsä kaappausnarratiivit ja vierailut kaukaisissa, maan alaisissa tai korkeuksissa sijaitsevissa toisissa maailmoissa ovat tavanomaisia uskonnollisia teemoja. Esimerkiksi Zeuksen kerrotaan vieneen kuolevaisia mukanaan. Raamatussa Jumala ottaa profeettoja mukaansa taivaisiin. Jumalien pojat yhtyvät ihmisten tyttärien kanssa ja saavat jälkeläisiä. Jeesus on eräänlainen Jumalan ja ihmisen hybridi, Marian synnyttämä Jumalan poika. Paholaiset ja noidat ovat siepanneet ihmisiä ja kiduttaneet heitä. Noidat ovat muun muassa kovertaneet uhrejaan terävin välinein sekä paritelleet ihmisten kanssa. Seksuaalisesti ahnaat miespuoliset incubus- ja naispuoliset succubus-demonit kiusasivat kristittyjä keskiajalla heidän makuukammareissaan.
Tunnettuja vanhoja uskonnollisia aiheita ovat myös siirtymäriitit, initiaatiot sekä kääntymis- ja tuomioelämykset. Tällaisiin on ufosieppausten tavoin liittynyt voimakasta kipua, seksuaalisia elämyksiä ja vaikeaa hengellistä kasvua. Vastaavaa ekstaattista uskonnollista kokemista tapahtuu esimerkiksi siperialaisessa samanismissa. Samaanit ovat yhteisönsä parantajia ja hengellisiä auktoriteetteja, joiden ensisijainen tehtävä on parantaa, ehkäistä rituaalisesti yhteisöä uhkaavia kriisejä sekä ylläpitää tämän- ja tuonpuoleisen välistä tasapainoa.
Samaanikokelas käy läpi kiduttavan initiaation. Hän ei valitse osaansa, vaan henget valitsevat sopivan henkilön, ja tämä ei-vapaaehtoisuus tukee samaanin arvovaltaa. Kokelas muokataan henkisesti ja fyysisesti brutaalein toimenpitein esimerkiksi takomalla, leikkelemällä, paloittelemalla ja sitten kokoamalla hänet uudelleen. Kuvataan jopa aivojen ja silmien repimistä pois. Kokelas vastustelee osaansa rankkojen psykofyysisten ilmiöiden eli ”samanistisen sairauden” vuoksi. Ilmiöitä ovat voimattomuus, päänsärky, kehon hillitön tärinä ja jopa verenvuoto otsalta. Samaanikokelaan kehoon saatetaan asentaa kristalleja erikoisten voimien tuottamiseksi (vrt. ufosiepattujen implantit). Inuiittien samaaniperinteessä kerrotaan hengestä, joka menee kokelaan sisään ja täyttää hänet valolla. Tämän jälkeen kokelas näkee pimeässä, ihmisten sieluun ja voi ennustaa tulevaa. Henget paljastavat hyväksytylle kokelaalle hänen todellisen alkuperänsä ja hän saa mahtavia kykyjä.
Vanhasta fiktiosta ja 1950-luvun ufoelokuvista löytyy myös useita nyttemmin ufosieppauksissa esiintyviä elementtejä. H. G. Wellsin romaanissa Maailmojen sota (1898) marsilaiset kuvataan heikkorakenteisiksi ja näivettyneiksi, karvattomiksi sekä isopäisiksi, mikä antaa jo mallia harmaalle sieppaavalle humanoidille. Lisäksi jo siinä Maa joutuu avaruusolentojen hyökkäyksen ja valloittamisen kohteeksi, koska Mars on kuolemassa. Myös Percival Lowell antoi 1900-luvun alkupuolella aineksia avaruusolentojen kuolevan planeetan teemalle. Hän väitti, että ”Marsin kanavat” (jotka italialainen G. V. Schiaparelli oli ensin ”havainnut”) olivat kastelujärjestelmä, jossa virtasivat kuolevan planeetan viimeiset vesivarat. Niin ikään 1930—1940-lukujen pulp-julkaisuissa kuvattiin monesti kaljuja, isopäisiä ja mulkosilmäisiä hirviöitä.
Samankaltaista avaruusolentotyyppiä toistivat useat 1950-luvun ufoelokuvat. Muukalaisille kuvattiin mulkosilmät tai ne esitettiin iso- ja päärynäpäisiksi, kaljuksi, vino- ja isosilmäisiksi ja pienikokoisiksikin. Televisiosarjoissa Hämärän rajamailla (1959—1964) ja Äärirajoilla (1963—1965) esiintyi kuperapäisiä avaruusolentoja. Star Trek -sarjassa näytettiin 1960-luvun loppupuolella hauraita, pienikokoisia, harmaita, iso- ja kaljupäisiä olentoja, jotka kykenivät kontrolloimaan ihmismieltä telepaattisesti harhanäyin.
Ihmisten sieppaaminen on keskeinen teema jo 1950-luvun ufoelokuvissa (vaikkakin tosikertomuksina esitetyt yhteydet avaruusolentoihin kuvattiinkin 1950-luvulla vapaaehtoisina ja rakastavina), ja niissä esiintyy monia sittemmin ufosieppauskertomuksissa kuvattuja piirteitä. Elokuvassa Tappajat avaruudesta (1953) tohtori Douglas Martin joutuu lento-onnettomuuden takia sairaalaan. Hänellä on rinnassaan outo arpi. Totuusseerumin vaikutuksen alaisena hän kertoo Astron Deltalta tulleiden muukalaisten siepanneen hänet ja vieneen maanalaiseen luolastotukikohtaansa. Olennot herättävät Martinin eloon tekemällä hänelle ihmeellisen leikkauksen. Herättyään Martin näkee sydämensä asetettuna roikkumaan yläpuolelleen. Johtajaolento näyttää Martinille telepaattisesti maisemia muukalaisten tuhoutuneesta planeetasta. Olento paljastaa, että he tulevat valtaamaan Maan ja hävittämään ihmiset. Olento hypnotisoi Martinille muistinmenetyksen ja ohjelmoi hänet tekemään sabotaasin. Martin pakenee sairaalasta ja tuhoaa olentojen tukikohdan. Elokuvassa Avaruuden pirut (1953) avaruusolennot asentavat isolla mekaanisella neulalla siepattujen aivoihin siirrännäisiä niskan kautta kontrolloidakseen heitä ja sabotoidakseen ydinasekokeita.
Elokuvassa I Married a Monster from Outer Space (1958) avaruusolennot yrittävät tuottaa heidän ja ihmisten hybridejä. Planeetaltaan pelastuneet miespuoliset olennot pyrkivät ratkaisemaan, miten muokata ihmisnaisten kromosomeja siten, että olennot voisivat saada lapsia naisten kanssa. Lisäksi elokuvassa Tuntematon maailma (1955) sankarikaksikko ydinfyysikko Cal Meacham tohtori Ruth Adams siepataan pienkoneessaan vetosäteellä ufoon. Useissa 1950-luvun ufoelokuvissa avaruusolennot kuvataan tunteettomiksi. Avaruusolentojen tunnekyvyttömyys ylikorostuneen älyn kustannuksella on tieteistarinoissa tavallinen piirre. Elokuvassa Mantshurian kandidaatti (1962) joukko miehiä siepataan outoon lentoalukseen ja viedään kaukaiseen paikkaan. Palattuaan he alkavat nähdä kummallisia unia tapahtumista. Elokuvan päähenkilö on muutettu sieppaajien sätkynukeksi ja hänelle on ohjelmoitu peitemuistoja.
Steven Spielbergin elokuva Kolmannen asteen yhteys (1977) siivitti harmaan humanoidin vakiintumista sieppaavaksi humanoidityypiksi. Elokuvan loppukohtauksessa valtavasta ufosta astelee aikaisemmin siepattuja, hyvinvoivia ihmisiä. Luukku aukeaa toistamiseen, taas valoa tulvahtaen. Sieltä tulee pitkä, hyvin hoikka, isopäinen, suuri- ja vinosilmäinen avaruusolento ja sitten noin kaksikymmentä pientä humanoidia (näyttelijät ovat lapsia). Ne ovat hoikkia, isopäisiä ja ihonväriltään vaaleanharmaita, ja niillä on suuret, vinot, tummat silmät. Elokuvassa harmaat humanoidit kuvataan hyväntahtoisiksi korkeammiksi olennoiksi. Niillä ja ihmisillä on syvä yhteys, joka vetää ihmisiä olentojen puoleen. Humanoidit sieppaavat ihmisiä, mutta sieppaukset ovat onnellisia ja merkityksellisiä tapahtumia. Elokuvan lopussa muodostuu joukko vapaaehtoisia kontaktihenkilöitä. Elokuvassa ymmärrettiin ufokontaktien tunteellinen sanoma, ihmeen tunne, ja se esitettiin sieppausteemalla harmaiden humanoidien toimiessa sieppaajina.
Lopuksi
Esimerkiksi Christopher Partridge on painottanut, että spiritualistisista vaikutteistaan (kuten transsissa matkaamisen teemastaan) huolimatta ufokontaktiliikkeen maailmankuva näyttää olennaisesti olevan versio populaareista teosofisista opeista. Ideat panteistisesta jumaluudesta, todellisuuden ”värähtelytasoista”, henkistä evoluutiotamme edistävistä ylevistä avaruusolennoista, intergalaktisesta veljeydestä (teosofiassa universaali veljeys), ihmisen jälleensyntymästä ja karman laista periytyvät teosofiasta. Samoin teosofiasta periytyy ajatus, että korkeat olennot ovat luoneet ihmisen ja että uskonnot saivat alkunsa ihmisten alettua palvoa olentoja jumalinaan, ja kriittinen asenne kristinuskoon. Edelleen itämaisen hengellisyyden korostaminen uskonnon ja tieteen korkeimpana muotona on teosofista perua, kuten myös idea teknologiasta, jota voidaan hallita vain riittävän kehittynein henkisin kyvyin. Niin ikään viestien ”kanavoiminen” korkealle kehittyneiltä olennoilta — ei kuolleilta, kuten spiritualismissa — juontuu teosofiasta. Ufoyhteyskertomusten taustalla ovat myös moninainen kansanuskonnollinen kokemusmaailma sekä ufoaiheinen ja muu tieteisfiktio.
Nykyään ufokontaktiliike niveltyy monin osin new age -henkisyyteen ja päinvastoin. Toisaalta ufokontaktiliike on new age -perinteen yksi merkittävä taustatekijä. Jo esimerkiksi Adamski painotti jokaisen yksilöllistä vastuuta globaalin rauhan ja tasapainon ja Vesimiehen ajan saavuttamisessa. Nykyisen new age -ajattelun tapaan 1950-luvun ufokontaktiliikkeessä puhuttiin myös yksilöllisestä vastuusta uuden ajan saavuttamisessa, Maan pyhyydestä ja ekologisista uhista.
Vaikka ufokontaktiliike on ilmiluonteeltaan esoteerinen ja vaikka sen edustajat usein voimakkaasti arvostelevat kristinuskoa, itse asiassa liike näyttää olevan ytimeltään varsin kristillispohjainen. Liikkeen kannattajat olettavat, että henkinen tai hengellinen tekijä (kuten avaruussivilisaatio) on luonut ihmisen ja että ihmiskuntaa koskee kosminen pelastussuunnitelma. Ratkaisevana seikkana pidetään ihmisen vapaata tahtoa viisastua, josta pelastuminen on lopulta kiinni. Ennen pelastusta odotetaan tapahtuvaksi suuria katastrofeja ja apokalyptisiä aikoja. Näin ovat ”valitut” eli ufokontaktihenkilöt ja -siepatut profeetallisesti ennustaneet. Ufokontaktiliikkeessä pelätään salakavalia, demonisia salaliittoja ja niiden tuhoisia seurauksia ihmiskunnalle.
Avaruusolennot muistuttavat olemukseltaan ja käytökseltään enkeleitä, kristillistä jumalaa ja Jeesusta. Ne kuvataan hyväntahtoisiksi ja usein valo-olennoiksi. Ne välittävät ihmisistä syvästi, antavat moraalisia sanomia, opettavat, parantavat ja suojelevat kontaktihenkilöitä ja siepattuja. Avaruusolennot vievät heitä aluksillaan ylös taivasiin, avaruuteen. Olentojen opetus on keskeisesti lähimmäisenrakkauden sanomaa. Toisaalta monissa ufosieppauksissa humanoidit ovat kuin uhrejaan kiduttavia epäinhimillisiä paholaisia.
Sosiologisesti katsoen ufokontaktiliike on yleisesti ottaen modernin tieteellis-teknisen ajan ilmentymää sekä muunnosta vanhemmasta esoteriasta ja esoteerisesta kontaktiperinteestä. Se on ollut muun muassa myös eräänlainen tapa käsitellä sodan traumoja, ydinsodan pelkoja ja toiveita paremmasta huomisesta. Partridgen mukaan ufoperinteen eräs keskeinen piirre on ”uudelleen lumous” (re-enchantment). Modernissa länsimaisessa rationaalista ajattelua painottavassa kulttuurissa luonto katsotaan perustaltaan elottomaksi. Kosmos on riisuttu yliluonnollisen ja lumouksen elementeistä. Ufokontaktiliikkeessä maailmankaikkeus nähdään ja koetaan lumovoimaisena, ihmeellisenä ja elävänä. Tämän ”uudelleen lumoutumisen”? keskeisenä innoittajana ovat erilaiset ufoihin liittyvät tieteellis-tekniset spekulaatiot ja tunnepitoiset kokemukset, joilla kosmokselle luodaan pyhää sisältöä ja merkitystä.
Tämä on sarjan kolmas ja viimeinen osa, löydät sarjan aiemmat osat täältä: osa 1, osa 2.
1970-luvun alussa useiden osavaltioiden karjankasvattajat alkoivat huolestua karjan kuolemantapauksista, joita he pitivät epätavallisina. Tämä silpomisaalto, kuten sitä on kutsuttu, Pixiesin kappaleeseen yli kymmenen vuotta myöhemmin ikuistettua sanontaa käyttäen, sai erityisiä indikaattoreita. Nämä eivät olleet tyypillisiä sairaudesta tai saalistuksesta johtuvia karjan kuolemia. Lehmien sanottiin usein olleen lauman terveimpiä yksilöitä, jotka löydettiin yön jälkeen kuolleina, niiden ruhot tyhjennettyinä verestä, pehmytkudoselimet, kuten korvat, silmät, utareet, sukupuolielimet ja peräaukot kaivettuina pois niiden ruumiista, ja viillot oli kuvattu yhtenäisesti kirurgisen tarkoiksi, eikä juurikaan ollut merkkejä tyypillisestä haaskauksesta, jota kokeneet karjatilalliset yleensä odottaisivat tapahtuvan. Monet uskoivat, että nämä silpomiset olivat kultistien tekosia, jotka hiipivät öisin heidän tiloilleen tekemään rituaaliuhrauksia ja keräämään verta lusiferiaanisia seremonioita varten. Satanistinen paniikki oli jo alkanut tarttua maahan, ja nämä karjatilalliset olivat ryhtyneet partioimaan tiluksillaan aseistetuin miehityksin. Syyllisyys siirtyi kuitenkin pian, kun huomattiin, että silpomispaikkojen ympärillä ei yleensä koskaan ollut eläinten, kenkien tai renkaiden jälkiä, ja kun silpomisaaltoihin alettiin liittää havaintoja oudoista valoista taivaalla, jotka joskus tunnistettiin helikoptereiksi, mutta joita kuvailtiin aavemaisen hiljaisiksi.
Noitien ja paholaisenpalvojien sijaan tilalliset ja paikalliset lainvalvontaviranomaiset, jotka tutkivat silpomisia, alkoivat kuiskia avaruusolennoista tai hallituksen salaisista kokeista. Kun karjatilalliset nyt aseistautuivat hallitusta ja UFOja vastaan ja joissakin tapauksissa ampuivat laukauksia heidän tilojensa yli lentäviä lentokoneita kohti, tarina levisi ympäri maata Associated Pressin uutistoimituksen kautta ja Newsweekin kaltaisissa suurissa valtakunnallisissa aikakauslehdissä painetuissa jutuissa. Ilmiötä ei enää kyetty hylkäämään ja siinä nähtiin jotakin sellaista joukkohysteriaa, jota Robertsonin paneeli oli ennustanut jo 50-luvulla, ja useat osavaltioiden viranomaiset, Fish and Wildlife, ATF ja FBI tekivät useampia suuria tutkimuksia. Tutkimuksissa tukeuduttiin korkeakouluissa suoritettujen ruumiinavausten yhteydessä tehtyihin akateemisten asiantuntijoiden tekemiin ruhojen analyyseihin, ja päädyttiin yksimielisyyteen siitä, että nämä karjan silpomiset olivat todellakin luonnollisia ja selitettävissä. Eläimet olivat kuolleet mistä tahansa syystä, kuten tautien tai eläinten hyökkäysten vuoksi, ja ne näyttivät olevan verettömiä vain siksi, että veri oli laskeutunut niiden ruhoihin tai kerääntynyt maahan ja joutunut haaskaeläinten ja hyönteisten syömäksi sekä auringon kuivattamaksi. Pehmeiden elinten kuoret olivat peräisin kärpässiipien ja korppikotkien työstä, jotka nokkivat pehmeimpiä osia päästäkseen käsiksi ruhon sisäosiin. Kirurgisilta leikkauksilta näyttäneet viillot olivat yksinkertaisesti halkeamia, joita syntyy, kun ruhot venyvät paisuessaan.
Jotkut muut tutkijat kuitenkin uskoivat, että näissä virallisissa tutkimuksissa ei tutkittu todellisia karjan silpomistapauksia, jotka heidän mukaansa yleensä loppuivat aina, kun laajamittainen tutkimus alkoi. Toisaalta yksityisten tutkimusten tulokset eivät edelleenkään yleensä viittaa avaruusolentoihin vaan pikemminkin maallisiin syyllisiin. Aiemmissa osavaltiotason tutkimuksissa väitettiin löytyneen todisteita siitä, että karja oli rauhoitettu ja sitä oli hoidettu veren hyytymistä estävillä aineilla. Eräässä sanomalehdessä kerrottiin, että Coloradon sheriffi oli löytänyt eräältä silpomispaikalta sotilaslaukun, jossa oli skalpelli, leikkaushanskat ja sonnin penis. New Mexicon maantiepoliisi ja eläkkeellä oleva tiedemies väittivät tunnistaneensa karjassa merkintöjä, jotka näkyivät vain ultraviolettivalossa, sekä köydenjälkiä ja murtuneita luita, mikä osoitti, että karja oli merkitty ja kuljetettu ilmakuljetuksella jonnekin kokeiltavaksi, ennen kuin se pudotettiin takaisin laidunmailleen — käyttäen selvästi inhimillistä teknologiaa. Yksi sittemmin esitetty teoria on, että näitä nautoja tutkittiin salaa paikallisten ydinkoealueiden säteilyn leviämisen selvittämiseksi, teoria, joka muistuttaa edellisessä osassa kerrottua Villas Boasin tapausta, jossa äänettömät helikopterit esiintyivät UFOina ja sieppasivat koehenkilöitä — muistakaa Villas Boasin oksentelu ja vauriot, jotka kuulostavat hyvin paljon säteilymyrkytykseltä.
Toisen biokemistin ja paranormaalien ilmiöiden tutkijan Colm Kelleherin kehittämän teorian mukaan silpomiset saattoivat olla salainen yritys selvittää kuinka laajalle hullun lehmän tautia aiheuttavat epätavalliset taudinaiheuttajat ovat voineet levitä maan naudanlihantuotannossa. Mutta silti, kun kuulee karjan silpomisesta, on taipumus ajatella avaruusolentoja, ja ehkä se on tarkoituskin. Yksi tunnetuimmista aiheen tutkijoista on toimittaja Linda Moulton Howe, jonka aiheesta vuonna 1980 tekemä dokumentti A Strange Harvest voitti hänelle alueellisen Emmyn. Hän on sittemmin tehnyt uran väittämällä, että Maan ulkopuoliset olennot ovat paitsi karjan silpomisilmiön myös viljakuvioiden ja tietenkin UFO-havaintojen ja sieppausväitteiden takana. Howen menestys toi hänelle sopimuksen HBO:n kanssa UFO-dokumenttielokuvasta, ja se sai myös ilmavoimien erityistutkimusviraston huomion.
AFOSI:n agentti Richard Doty kutsui hänet Kirtlandin ilmavoimien tukikohtaan, jossa hän vahvisti, että avaruusolentoja todellakin oli olemassa ja että Yhdysvaltain hallitus oli ollut yhteydessä niihin. Hän näytti hänelle virallisen näköisiä asiakirjoja, joissa kerrottiin ihmiskunnan ja avaruusolentojen kontaktista Roswellissa, siellä tapahtuneesta törmäyksestä selvinneen avaruusolennon olemassaolosta ja käänteentekevästä paljastuksesta, jonka mukaan nämä avaruusolennot olivat geneettisesti muokanneet ihmiskuntaa ja lähettäneet Jeesuksen Kristuksen kaltaisia henkisiä johtajia opastamaan meitä evoluutiossamme. Doty lupasi Howelle kuvamateriaalia UFO-onnettomuuksista ja -laskeutumisista, sekä kuolleista että elävistä avaruusolennoista, ja hän ehdotti, että hän voisi ehkä järjestää tapaamisen Howen ja tämän Maan ulkopuolisen vieraan välille. Mutta kuten hallitus näyttää tehneen aiemmin muillekin elokuvantekijöille, he eivät koskaan pitäneet lupauksiaan, ja HBO peruutti Howen projektin. Richard Doty kiistää, että tätä tapaamista olisi koskaan tapahtunut, mutta jos tiedät Richard Dotysta jotakin, tiedät, ettei hänen puheitaan kannata uskoa. Hän oli kuitenkin varmasti AFOSI:n agentti, ja tiedämme, että hän oli ilmavoimien käskystä jakanut samoja väärennettyjä asiakirjoja, joita Howe kuvasi, muille ufologeille ja rohkaissut heitä uskomaan samoihin outoihin ja mielikuvituksellisiin tarinoihin, vaikka se mursi heidän otteensa todellisuudesta.
Linda Moulton Howe dokumentoi karjan silpomisilmiötä. Kuva: Mark O’Kane / IMDb
Tämän sarjan ensimmäisessä osassa kerroin Roswellin tapauksesta ja siitä, miten siitä tuli myyttinen episodi UFO-tarinoissa vasta paljon myöhemmin. Alkuperäisen armeijan ilmavoimien tiedustelupalvelun lehdistötiedotteesta, jossa kerrottiin, että he olivat löytäneet ”lentävän kiekon”, nousi jonkin verran kohua. Olihan kyseessä lautasen kesän huippu, mutta lehdistötiedotteen peruuttaminen, joka seurasi välittömästi sen jälkeen ja jossa esitettiin valokuvia vähemmän vaikuttavista jäänteistä ja todettiin, että kyseessä oli sääpallo, ratkaisi asian yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Vasta vuonna 1979 lukion opettaja nimeltä William Moore teki siitä myytin, joka se on nykyään. Bill Moore opetti ranskaa ja venäjää yli kymmenen vuotta Pennsylvaniassa ennen kuin hän muutti Minnesotaan opettamaan englantia Twin Citiesin lukiossa. Vapaa-ajallaan hän harrasti kirjoittamista ja oli erityisen kiinnostunut UFOista.
Jotkin ensimmäiset kirjoitukset National Investigations Committee On Aerial Phenomena (NICAP) -järjestölle johtivat siihen, että Moore oli mukana kirjoittamassa The Philadelphia Experiment -teosta vuonna 1978, joka oli huonosti perusteltu kertomus Yhdysvaltain laivaston hävittäjäsaattueen oletetusta katoamisesta. Mooren kirja perustui täysin huhuihin eikä suoriin silminnäkijäkertomuksiin, ja siinä päädyttiin kyseenalaiseen johtopäätökseen, jonka mukaan aluksen katoaminen oli seurausta huippusalaisella verhoutumisteknologialla tehdyistä kokeista, mutta virheistään huolimatta se toi Moorelle mainetta uskottavalta vaikuttavien paranormaalien kertomusten spinnaajana. Tämän jälkeen hän tapasi kirjan myynninedistämiskiertueella Stanton Friedmanin, entisen ydinfyysikon, josta tuli ammattimainen ufologi ja joka pitkän uransa aikana sai sekä kiitosta tieteellisestä lähestymistavastaan UFOjen tutkimiseen että kritiikkiä hyväuskoisuudestaan ja tietämättömyydestä johtuvista harhaanjohtavista argumenteistaan.
Moore ja Friedman takoivat Roswell-myyttiä yhdessä, ja Bill Mooren maine tutkijana ufologiyhteisössä oli vakiintunut. Toisen kirjansa The Roswell Incidentin mainoskiertueen aikana Moore sai puhelinsoiton henkilöltä, joka väitti olevansa hallituksen tiedusteluagentti, joka oli valinnut Mooren vastaanottamaan salaista UFO-tietoa ja levittämään sitä yleisölle. Moore tarttui syöttiin ja tapasi Albuquerquessa, New Mexicossa, AFOSI-agentti Rick Dotyn. Koko 1980-luvun ajan Doty tarjosi Moorelle ja hänen työtovereilleen hämmästyttäviä paljastuksia, mukaan lukien maata järisyttäviä todisteita huippusalaisten muistioiden muodossa, aivan kuten hän teki Linda Moulton Howen kanssa samaan aikaan. Doty pyysi Howelta vain, että tämä sisällyttää nämä materiaalit elokuvaansa, mutta hänellä oli Moorelle vielä yksi ehto.
Saadakseen kurkistuksen verhon taakse Moorea pyydettiin vakoilemaan muiden ufologikollegoiden tutkimuksia ja jopa syöttämään heille vääriä tietoja. Moore suostui järjestelyyn, ja seuraavien vuosien aikana hän keräsi Dotyltä muka aitoja todisteita avaruusolentokontaktista ja hallituksen salailusta samalla kun hän johdatti ensimmäisen kohteensa, erään Paul Bennewitzin, disinformaation ja hulluuden kaninkoloon. Lopulta, kun hänen ponnistelunsa aiheuttivat todellista psykologista vahinkoa Bennewitzille ja kun asiakirjat, joita Doty oli syöttänyt hänelle, alkoivat paljastua väärennöksiksi, Moore puhui totta dramaattisessa pääpuheessaan Mutual UFO Network -konferenssissa Las Vegasissa vuonna 1989 ja tunnusti disinformaatiotoimintansa. ”Pelasin disinformaatiopeliä”, hän sanoi, huolimatta yleisön buuauksista ja vihellyksistä, ”likasin käteni vain riittävän usein saadakseni prosessia ohjaavat tahot uskomaan, että tein juuri sitä, mitä he halusivat minun tekevän, ja samalla jatkoin kaivautumistani matrixiin saadakseni tietää mahdollisimman paljon siitä, kuka sitä ohjasi ja miksi.” Hän sanoi, että hän ei ollut koskaan tehnyt sitä. Tämä merkitsi Bill Mooren ufologisen uran loppua, sillä sen sijaan, että hänen julistustaan olisi pidetty tärkeänä paljastuksena hallituksen ufologeja vastaan suunnatusta disinformaatiokampanjasta, sitä pidettiin hänen petoksensa tunnustuksena, mikä teki hänestä hylkiön. Vielä vuosien ajan Bill Moore yritti perustella yhteistyötään AFOSI:n disinformaatiopyrkimysten kanssa.
Rick Dotyn ja Bill Mooren disinformaatiokampanjan lopullista kohdetta, Paul Bennewitzia, ei pidä hylätä pelkkänä sekopäänä. Vuonna 1969 hän perusti fysiikan tohtorintutkintoa suorittaessaan menestyksekkään teknologiayrityksen New Mexicoon, Thunder Scientificin, joka valmisti ilmavoimille ja NASAlle kosteuden ja lämpötilan mittauslaitteita. Hänen liiketoimintansa armeijan kanssa oli niin vilkasta, että hän asettui aloilleen ja perusti laboratorionsa aivan Kirtlandin ilmavoimien tukikohdan läheisyyteen. Lentäjänä, jolla oli palveluhistoriaa rannikkovartiostossa, Bennewitz ihaili sotilaita ja virkamiehiä, joiden kanssa hän oli tekemisissä Kirtlandissa. Hän oli onnellinen perheenisä, joka oli kiinnostunut lähinnä kitaran soittamisesta ja lännenromaanien lukemisesta aina kun hänellä oli vapaa-aikaa. Hän oli kuitenkin jo pitkään ollut kiinnostunut myös UFOista. Hän oli Aerial Phenomena Research Organizationin eli APRO:n jäsen, ja joskus hän konsultoi heitä tieteellisenä asiantuntijana. Vuonna 1979 tämä kiinnostus alkoi kalvamaan häntä.
Saman vuoden huhtikuussa entinen astronautti ja senaattori Harrison Schmitt piti Albuquerquessa lehdistötilaisuuden, jossa käsiteltiin New Mexicossa tapahtuneita karjan silpomisia. Yleisön joukossa oli Paul Bennewitz, joka oli vakuuttunut siitä, että karjan silpomiset olivat avaruusolentojen tekosia, ja tutustui joihinkin ilmiön päätutkijoihin. Läsnä oli myös lukuisia kiinnostuneiden hallitusryhmien, kuten FBI:n ja myös AFOSI:n, edustajia. Jälkikäteen ajateltuna tämä saattoi olla ensimmäinen kerta, kun Bennewitz näkyi niin sanotusti heidän tutkassaan. Myöhemmin samana vuonna, kun Bennewitz oli katselemassa tähtiä melko hienon kotinsa toisen kerroksen terassilla, hän huomasi, että Kirtlandin lentotukikohdassa sijaitsevien Manzano-vuorten ympärillä leijui ja kaarteli erivärisiä valoja.
Loppuvuoden ajan Bennewitz meni kannelleen joka ilta ja pystytti valvonta-alustan, jossa oli sotilastukikohtaan suunnattuja telekameroita, ja yritti tallentaa tämän ilmassa tapahtuvan toiminnan filmille. Hänen mielestään hän ei vakoillut ilmavoimien salaista toimintaa. Nämä valot näyttivät kulkevan suuria etäisyyksiä lähes hetkessä, ja hän oli vakuuttunut siitä, että ne olivat Maan ulkopuolisia aluksia. Kun hänen tutkimuksensa kehittyi seuraavan vuoden aikana, hän alkoi suunnata tukikohtaan muitakin mittalaitteita ja alkoi havaita sähkömagneettisia pulsseja, joiden hän uskoi olevan kuvaamiensa UFOjen lähettämiä signaaleja. Koska tällä alueella sijaitsi Manzanon asevarastokompleksi, joka oli tuohon aikaan maan suurin maanalainen ydinaseiden osien varasto, Bennewitz oli sitä mieltä, että hän oli saattanut paljastaa avaruusolentojen kampanjan, jonka tarkoituksena oli vakoilla strategista sotilaallista laitosta tai jopa hyökätä sitä vastaan, ja hänellä oli aikomus kertoa todisteistaan ilmavoimille.
Tutkimuksen edetessä hän alkoi kuitenkin osoittaa merkkejä hyväuskoisuudesta ja vainoharhaisuudesta, jotka saattoivat toimia varoitusmerkkinä niille, jotka myöhemmin manipuloivat ja petkuttivat häntä, ja jotka viittasivat siihen, että hänen henkinen vakautensa ei ehkä ollut tarpeeksi vahva kestämään psykologista operaatiota, joka häneen lopulta suoritettaisiin. Vuoden 1980 puolivälissä, kun hän vielä keräsi todistusaineistoa Manzanon yläpuolella olleista avaruusolennoista, eräs hänen yhteyshenkilöistään karjan silpomista koskevassa tutkimuksessa viittasi hänelle Myrna Hansen -nimisen naisen, joka väitti, että hänellä oli ollut neljännen asteen lähikohtaaminen, joka tunnetaan toisin sanoen sieppauskokemuksena. Bennewitz toivotti Hansenin ja tämän pojan tervetulleeksi kotiinsa, mutta koska hän ei ollut tyytyväinen naisen muistiinpanoihin tapahtumasta, hän kutsui psykologin ja avaruusolentokontaktien tutkijan Leo Sprinklen suorittamaan hypnoottisen regression. Itse Sprinklen mainetta ja koko hypnoottisen muistinpalauttamisen käytäntöön liittyviä ongelmia ei tarvitse tutkia tässä syvällisesti, sillä haluan vain todeta, että mies ja hänen potilaidensa alitajunnasta oletettavasti saamat muistot ovat erittäin epäilyttäviä.
Tässä tapauksessa Hansen ”sai takaisin” muiston siitä, että hänet vietiin maanalaiseen avaruusolentojen tukikohtaan, jossa hän näki ihmisruumiin osia sammioissa ja jossa häneen istutettiin laite, jonka avulla avaruusolennot pystyivät seuraamaan hänen ajatuksiaan. Vaikka Sprinkle luultavasti vaikutti osaltaan tämän harhan kehittymiseen hypnoosisessioidensa aikana, jopa häntä hämmensi Paul Bennewitzin mielentila myöhemmin samana kesänä, kun hän kävi toista kertaa hypnotisoimassa Hansenia. Hän huomasi Bennewitzin kantavan asetta. Bennewitzia kuumotti ajatus siitä, että avaruusolennot tarkkailivat hänen kotiaan ja saattoivat hyökätä milloin tahansa. Sanomattakin on selvää, että kuulostaa siltä, että Bennewitz oli jo vajoamassa mielisairauteen, ikään kuin Myrna Hansenin läsnäolo hänen kotonaan olisi ajanut hänet rajan yli yhteisiin harhakuvitelmiin tai folie à deuxiin. Lokakuussa 1980 hän lopulta ilmoitti Kirtlandin turvallisuuspäällikölle tutkimuksestaan ja sen oletetuista havainnoista, jolloin AFOSI lähetti Rick Dotyn hänen kotiinsa haastattelemaan häntä.
Tämän jälkeen Bennewitzille myönnettiin väitteidensä luonne huomioon ottaen hieman kummallinen tapaaminen Kirtlandin ilmatukikohdan kaikkien osastojen johtajien kanssa, joille hän esitteli yksityiskohtaisesti todisteensa ja teoriansa. Voisi luulla, että kaikki tässä tiedotustilaisuudessa tunnistivat hänen epävakauden sekä hänen halunsa miellyttää Yhdysvaltain hallitusta. Vaikuttaa siltä, että Kirtlandin upseerit olisivat voineet melko helposti lopettaa asian yksinkertaisesti lopettamalla Bennewitzin Manzanon asevarastokompleksin tarkkailun, kertomalla hänelle, että hän kuvasi salaista toimintaa, ja ehdottamalla, että hän hakeutuisi psykiatriseen hoitoon. Sen sijaan Kirtlandiin sijoitetut ilmavoimien tiedustelupalvelun työntekijät ja ehkä myös kansallisen turvallisuusviraston henkilökunta rohkaisivat häntä jatkamaan tutkimuksiaan ja raportoimaan niistä heille. Näyttää siltä, että NSA uskoi Bennewitzin jotenkin saaneen uusia kokeellisia signaaleja, joita he olivat testanneet alueella, ja halusi tietää lisää siitä, miten hän oli onnistunut tekemään sen. Mitä tulee AFOSI:n kiinnostukseen, ehkä he uskoivat, että hän oli saanut kuvamateriaalia koelentokoneista kuvatessaan liikkuvia valoja tukikohdan ympärillä, tai ehkä he yksinkertaisesti näkivät Paul Bennewitz -parassa tilaisuuden käynnistää laaja disinformaatiokampanja, ei vain epävakaata fyysikkoa itseään vastaan, vaan myös laajempaa ufologista yhteisöä vastaan.
Kun Bennewitz piti tiedotustilaisuutensa Kirtlandissa, AFOSI:n erikoisagentti Rick Doty, joka oli ollut Kirtlandissa vuoden ajan, oli jo aloittanut kunnianhimoisen disinformaatiokampanjan. Aiemmin samana kesänä hän oli tavannut Bill Mooren. Ensimmäinen Moorelle annettu todiste, jota ei antanut Doty vaan Mooren nimetön yhteyshenkilö, joka tunnettiin vain nimellä Falcon, oli ollut asiakirja, jossa kerrottiin yksityiskohtaisesti ”Project Silver Sky” -hankkeesta ja jossa mainittiin UFOn talteenotto. Tarkemmat tutkimukset olivat paljastaneet sen väärennökseksi, ja Mooren ensimmäisessä tapaamisessa Dotyn kanssa Albuquerquessa hän otti AFOSI-yhteyshenkilönsä kanssa puheeksi petoksen. Tyhmää kyllä, Doty vakuutti hänelle, että kyseessä oli ollut vain testi, jonka Moore oli läpäissyt. Silloin Moore teki faustisen sopimuksensa, jossa hän suostui kertomaan ja syöttämään vääriä tietoja ufologikollegoilleen vastineeksi todellisista UFO-tiedoista.
Marraskuussa, vain seitsemän päivää Bennewitzin kohtalokkaan esityksen jälkeen, Moore kutsuttiin myös Kirtlandiin, ja hänelle näytettiin asiakirja, jossa oli merkintä ”Salainen” ja jossa analysoitiin Bennewitzin kuvamateriaalia ja mainittiin ”Project Aquarius”. Moorelle annettiin sittemmin tehtäväksi ystävystyä Bennewitzin kanssa, mikä Bill Mooren ufologin vaikutusvallan ansiosta oli helppo tehtävä, ja seuraavan vuoden alussa Doty antoi Moorelle samanlaisen asiakirjan kuin hän oli nähnyt kuukausia aiemmin ja kehotti häntä näyttämään sen Bennewitzille. Asiakirjaan oli kuitenkin tehty joitakin merkillisiä lisäyksiä. Siinä mainittiin nyt järjestö tai ryhmä nimeltä ”MJ Twelve”, joka sai yksinoikeuden päästä käsiksi Project Aquariuksen tuloksiin. Nämä asiakirjat rohkaisivat Bennewitziä vajoamaan yhä syvemmälle kaninkoloonsa, sillä ne osoittivat, että ilmavoimat, NASA ja vielä korkeammat, salamyhkäisemmät viranomaiset olivat hyvin kiinnostuneita hänen löydöksistään ja ottivat ne hyvin vakavasti. Siksi Bennewitz meni julkisuuteen ja kertoi UFO-organisaatioille ja ufologeille tutkimuksensa johtopäätöksistä, ja näin hän pelasi suoraan manipuloijiensa suunnitelmiin ja levitti väärää tietoa koko ufologiaan yleensä. Mutta Bennewitz oli vain yksi osa tätä operaatiota. Toinen, Bill Moore, osoittautui paljon tarkkanäköisemmäksi ja epäluuloisemmaksi, ilmeisistä syistä. Silti hänkin osoittautui pitkällä aikavälillä käteväksi välineeksi UFO-myytin levittämisessä.
Bill Moore sai ensimmäisen kerran tietää Project Aquariuksesta ja varjo-organisaatiosta, joka tunnettiin nimellä MJ-12, joka myöhemmin paljastui Majestic 12:ksi, asiakirjoista, jotka Rick Doty oli näyttänyt hänelle. Näistä asiakirjoista kehittyneestä myytistä tuli fiktiivisen kirjan aihe, jota Moore oli työstänyt useita vuosia. Pohjimmiltaan Aquariuksen ajateltiin olevan todellinen UFO-ohjelma, joka oli haudattu salaisuuden alle, jotta se voisi käsitellä aitoja avaruusolentokontakteja, toisin kuin julkisuudessa esiintyvä valeohjelma Blue Book, ja Majestic 12 oli korkeatasoinen paneeli vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka valvoivat hanketta. Tämä tarina oli varmasti kiehtovaa fiktiota, ja siinä näemme monia hullumpia uskomuksia, joita UFO-järjestöt yhä vaalivat: Roswellin ja Aztecin UFO-onnettomuudet olivat todellisia, hallitus oli löytänyt avaruusolentojen ruumiita, mutta myös elävän Maan ulkopuolisen biologisen olennon eli EBE:n, jonka kanssa olimme kommunikoineet ja oppineet paljon.
Maapallolla vieraili kolme avaruusolentojen lajia, joista yksi oli hyväntahtoinen, toinen pyrki hyödyntämään luonnonvarojamme ja kolmas, harmaat, oli vastuussa karjan silpomisesta ja ihmisten sieppaamisesta osana geneettisen materiaalin keruuohjelmaa. Ihmiskunnan läsnäolo Maapallolla oli seurausta tällaisesta geneettisestä manipuloinnista, ja ihmiskunnan historiaa oli ohjannut yksi tai useampi näistä vieraista lajeista Kristuksen, Muhammedin ja jopa Hitlerin kaltaisten henkilöiden kautta. Tämä on sama myytti, jota Doty esitti Linda Moulton-Howelle samoja virallisen näköisiä asiakirjoja käyttäen. Saattaa jopa olla, että Doty rohkaisi Moorea julkaisemaan kirjan, jossa nämä väitteet esitettäisiin faktana. Mooren on varmasti pitänyt tietää paremmin kuin uskoa Aquarius-dokumenttien sisältöön, jonka Doty avoimesti myönsi olevan disinformaatiota, mutta Moore oli tiettävästi halunnut esittää materiaalin faktana, ennen kuin hänen kirjoittajakumppaninsa vaati, että se olisi fiktiivinen, koska heillä ei ollut todisteita härskeistä väitteistä.
Tämän jälkeen Moore toimi kuitenkin kanavana sellaisten asiakirjojen levittämisessä, jotka näyttivät vahvistavan Majestic 12:n olemassaolon. Olen puhunut tästä aiemmin jaksossani The Great Los Angeles Air Raid and the Secret Memos of Majestic 12. Nämä asiakirjat sujautettiin Bill Mooren tv-tuottajan ovesta sisään, ja sen jälkeen Moore löysi Kansallisarkistosta asiakirjoja vahvistavia todisteita. Asiakirjat on sittemmin kumottu perusteellisesti väärennöksiksi, koska niiden sisällössä on asiavirheitä, kirjoitusasussa on epäjohdonmukaisuuksia ja koska on viitteitä siitä, että Mooren tai jonkun muun toimesta Kansallisarkistoon on saatettu yksinkertaisesti istuttaa vahvistava muistio, jolta puuttui arkiston rekisterinumero. Sitä, osallistuiko Moore aktiivisesti tämän huijauksen kaikkiin vaiheisiin AFOSI:n kätyrinä, on vaikea selvittää. Hän saattoi olla epäuskoinen suurimmasta osasta Aquarius-dokumenttien luoman myytin sisältöä, mutta uskoi silti, että niissä saattoi olla jotain totuuden elementtiä. Kun Majestic 12 -asiakirjat ilmestyivät, Doty saattoi pitää häntä hölmönä, vaikka hän uskoi edelleen, että hänelle luvatut aidot asiakirjat annettaisiin hänelle. Oli miten oli, se tosiasia, että MJ-12-huijaus sekä useimmat nykyaikaisen UFO-mytologian keskeiset osat voidaan jäljittää yhteen ilmavoimien tiedusteluagenttiin, jonka tehtävänä oli syöttää väärää tietoa yleisölle, pitäisi riittää tekemään kaikista tosiuskovaisista uskovaisista vakaumuksellisia epäilijöitä.
Paul Bennewitzille, joka oli jo valmiiksi paranoidisen mielenterveysongelman partaalla, Aquarius-myytin hidas paljastuminen vahvisti hänen painajaismaisimpia harhakuvitelmiaan. Ne vahvistivat hänen olettamuksensa niiden avaruusolentojen pahansuovasta luonteesta, joiden hän uskoi siepanneen ja merkinneen hänen ystävänsä Myrna Hansenin. Nämä olivat samoja avaruusolentoja, joita hän oli kuvannut kannelta käsin ja joiden radiopulssilähetyksiä hän uskoi purkaneensa. Kun he näkivät, että heidän disinformaationsa ajoi hänet kohti henkistä romahdusta, Doty ja AFOSI sekä ehkä myös NSA, joka oli ilmeisesti kiinnostunut ohjelmasta, jonka hän oli kehittänyt havaitsemiensa signaalien tulkitsemiseksi, panivat psyko-operaationsa vauhtiin ja lähettivät hänelle uuden tietokoneen, jonka toimitti tiettävästi entinen Blue Bookin ufologiksi ryhtynyt konsultoiva tiedemies J. Allen Hynek. He vakuuttivat hänet siitä, että uuden tietokoneen ohjelma auttaisi häntä muukalaissignaalien purkamisessa. Itse asiassa hänen kiduttajansa olivat asettuneet kadun toisella puolella olevaan tyhjillään olevaan taloon säteilyttämään signaaleja suoraan hänen vastaanottolaitteisiinsa, ja yhtäkkiä avaruusolentojen lähetykset olivat kristallinkirkkaita, ja ne vahvistivat kaikki hänen pelkonsa lausunnoilla, kuten ”rotumme kuolee kotiplaneetallamme”, ”Maan naisia tarvitaan” ja ”USA:n armeija toimitti alkioita”.
Bennewitz oli sellaisessa tilassa, että hän ei näytä edes epäilleen, että tämä hänen kotiinsa tuotu salaperäinen uusi tietokone saattaisi syöttää hänelle valheita, eikä hän näytä kyseenalaistaneen näiden dekoodattujen viestien luonnetta. Hän ei näytä miettineen, miksi nämä avaruusolennot lähettäisivät suunnitelmiaan ja motiivejaan eetteriin kuin joku huonon elokuvan itsekseen puhuva roisto. Sen sijaan hän keskittyi selvittämään, missä niiden tukikohta oli, ja UFO-havaintojen ja karjan silpomistoiminnan perusteella hän tuli siihen tulokseen, että maanalainen tukikohta, jonka Hansen oli kuvannut hypnoottisissa regressioissaan, sijaitsi Archuleta Mesan alapuolella lähellä Dulcea, New Mexicossa, muutama tunti Albuquerquesta pohjoiseen.
On epävarmaa, saivatko AFOSI:n käsittelijät Bennewitzin keskittymään Archuleta Mesaan ja halusivat hänen huomionsa kääntyvän pois Manzanon asevarikon ympärillä tapahtuneesta toiminnasta, mutta Rick Doty on myöntänyt rohkaisseensa häntä uskomaan siihen, mikä myöhemmin tunnettaisiin nimellä Dulcen tukikohta. Ilmavoimat alkoivat itse asiassa rahdata vanhaa kalustoa Archuleta Mesaan — hylättyjä ajoneuvoja ja rakenteita ja jopa seisovia, tyhjään paikkaan kytkettyjä tuuletusaukkoja, jotka saivat aikaan vaikutelman, että jokin kompleksi olisi rakennettu vuorelle. Kirtland lähetti erikoisjoukkoja seisomaan ympäriinsä kuin ne vartioisivat jotain, ja paikallista armeijan tukikohtaa kannustettiin käyttämään vuorta harjoituksissaan. Nämä sotilasjoukot raivasivat pensaikkoa helikopterien laskeutumista varten ja jopa asensivat voimakkaita valoja pyyhkäisemään pilvien yli, mikä simuloi Bennewitzin kuvaamia outoja valoja Manzanon yllä. Kaikki tämä tehtiin Dotyn mukaan Bennewitzin hyväksi, joka oli ryhtynyt lentämään omalla lentokoneellaan Archuleta Mesan yllä etsien todisteita teoriansa tueksi.
Vaikuttaa suurelta rahan- ja työvoimanmenetykseltä vain uteliaiden UFO-teoreetikkojen rohkaisemiseksi, ja yllätyksettömästi se toimi. 1980-luvun loppupuolella, kun sekä Moore että Doty väittävät, että heidän PsyOp-operaationsa Bennewitzia vastaan oli loppunut, Bennewitzin tilanne oli huonontunut. Hän ei saanut unta ja uskoi, että avaruusolennot hiipivät hänen makuuhuoneeseensa ja huumasivat hänet. Hän kuvaili heräävänsä autossaan keskellä ei-mitään eikä muistanut, miten hän oli sinne päätynyt. Lopulta hän alkoi syyttää omaa vaimoaan avaruusolentojen hallinnassa olosta, ja linnoittauduttuaan taloonsa hänen perheensä toimitti hänet lopulta hoitoon. Sekä Moore että Doty ovat kertoneet haastateltaville pitävänsä Bennewitzia ystävänä ja yrittäneensä varoittaa häntä jatkamasta pakkomielteitään, koska se vaikutti hänen mielenterveyteensä, mutta tämä kuulostaa hyvin paljon siltä, että joku yrittää pelastaa kasvonsa. Tosiasia on, että Bill Moore ja Rick Doty ja kaikki muut AFOSI:n viranomaiset, jotka olivat osallisina, sekä kaikki NSA:n agentit, jotka Doty’n mukaan olivat järjestäneet oman psyko-operaationsa häntä vastaan, olivat kaikki suoraan vastuussa Paul Bennewitzin elämän tuhoamisesta.
On edelleen epäselvää, oliko NSA todella mukana Bennewitzin vastaisessa operaatiossa. Tämä on saattanut olla jälleen yksi Rick Dotyltä peräisin oleva hämäys. Jotkut ovat epäilleet, onko Doty edes työskennellyt AFOSI:n palveluksessa, mutta hänen palvelustietonsa ovat selvät: hän liittyi ilmavoimiin vuonna 1968, peruskoulutus Teksasissa Lacklandin ilmatukikohdassa, sitten palvelus Sheppardin ilmatukikohdassa turvamiehenä ennen kuin hänet lähetettiin Vietnamiin. Sodan jälkeen Doty päätyi McChordin lentotukikohtaan Washingtonin osavaltiossa, jonka jälkeen hän oli Länsi-Saksassa ja palasi sitten takaisin Yhdysvaltoihin, Ellsworthin tukikohtaan Etelä-Dakotaan, jonka aikana National Enquirer -lehdelle lähetettiin huijausraportti UFO-kohtaamisesta kyseisessä tukikohdassa, minkä vuoksi jotkut epäilevät, että Doty joutui AFOSI:n disinformaatiopeliin näihin aikoihin.
Vuonna 1979, kun karjansilpomisaalto oli suurimmillaan alueella, Doty sijoitettiin Kirtlandiin New Mexicoon. Kaikki epäilykset, joita jotkut ovat herättäneet Dotyyn kuulumisesta virastoon ja joiden mukaan Doty saattoi olla riippumaton sekaantuja tai jonkin muun tuntemattoman ryhmän agentti, olisi pitänyt poistaa, kun AFOSI:n asiakirjoja julkaistiin vuonna 2013 FOIA-tietopyynnön nojalla, ja niissä vahvistettiin selvästi Dotyn rooli Paul Bennewitzin tutkimisesta vastaavana erikoisagenttina. Jäljelle jäävät kysymykset kiteytyvät yhteen kysymykseen. Miksi? Yksinkertaisin selitys näyttää olevan se, että Bennewitz oli seurannut salaisia toimia Kirtlandissa. Tiedämme varmasti, että hänen havaitsemansa sähkömagneettiset pulssit tulivat läheisestä Sandian laboratoriosta, jossa tuotettiin ydinräjähdyksissä esiintyvien kaltaisia sähkömagneettisia pulsseja testaamaan kuinka tehokkaasti heidän säteilynsuojausmenetelmänsä olivat suojelleet lentokoneiden elektronisia järjestelmiä. Mitä tulee outoihin valoihin Manzanon asevarikon yllä, FOIA-asiakirjoista käy ilmi, että Kirtlandin yllä tehdyt lukuisat UFO-havainnot saattoivat johtua helikopteritoiminnasta. Alueella tapahtuneisiin karjan silpomisiin liittyi toisinaan myös ilmoituksia äänettömistä helikoptereista.
Voidaan muistella Bosco Nedelcovicin väitteitä Operaatio Miragesta, jossa helikopterit varustettiin erikoisesti oudoilla valoilla, jotta ne näyttäisivät UFOilta, ja sitä, kuinka hyvin hänen väitteensä sopivat yhteen siepatun Villas Boasin kertomuksen kanssa. Hiljainen kopteri on ollut pitkään hallituksen salaliittoteorioiden kulmakivi, ja siksi jotkut pitävät sitä hölynpölynä, mutta tosiasia on, että Pentagon alkoi kehittää stealth-helikoptereita melunvähennystekniikalla jo 1960-luvun lopulla, ja roottoriakustiikan tutkimus on kehittynyt tasaisesti siitä lähtien. Nyt tiedämme, että hiljainen helikopteri on lentänyt jo vuodesta 1972 lähtien. Hughes500P, jossa käytettiin vastakkain pyöriviä koaksiaalisia roottoreita sekä pakokaasun äänenvaimenninta, pystyi vähentämään melua huomattavasti. Vasta viime vuonna Army Research Laboratory Public Affairs ilmoitti, että se tutkii sähkökäyttöisiä pystysuoraan nousevia ja laskeutuvia lentokoneita (electric vertical takeoff and landing, eVTOL), joissa hyödynnetään kaupallisissa droneissa yleisesti nähtyä tekniikkaa hiljaisten ja täysin ohjattavien lentokoneiden kehittämiseksi. Jos armeija julkaisee avoimesti lehdistötiedotteita tästä tutkimuksesta ja jos itse teknologia on ollut niin laajalti saatavilla, että siviiliharrastajat ovat käyttäneet sitä jo vuosia, ei tarvitse kovin pitkälle venyttää mielikuvitusta, että uskoo että Yhdysvaltain hallitus on käyttänyt sitä salassa paljon kauemmin.
Paul Bennewitz ja monet muut UFOjen silminnäkijät väittävät kuitenkin, että heidän taivaalla näkemissään valoissa on nopeutta ja ohjattavuutta, johon helikopteri ei pystyisi mitenkään vastaamaan. Minkälaista muuta lentokonetta ilmavoimat ja CIA voisivat haluta peittää tarinoilla lentävistä lautasista? Melko ilmeinen vastaus olisi tietysti vakoilukoneet. CIA:n historioitsijat, kuten Gerald Haines, ovat arvioineet, että suurin osa UFO-havainnoista jo 1950-luvulla oli itse asiassa havaintoja huippusalaisista vakoilulentokoneista, kuten U-2:sta, A-12 Oxcartista ja SR-71 Blackbirdistä. Ja lentävistä lautasista puheen ollen, hallitus lensi niitäkin eri aikoina! Ennen kuin nykyaikainen UFO-ilmiö puhkesi vuonna 1947, kiekonmuotoisia tai ”ympyräsiipisiä” lentokoneita on kehitetty lukuisia kertoja. Ensimmäisen, XF5U-1:n, jota kutsutaan lämpimästi ”lentäväksi läppäkoneeksi”, kehitti Yhdysvaltain laivasto sen lyhyiden nousu- ja laskeutumisominaisuuksien vuoksi.
Huhuja kuulee edelleen Flying Flapjackin edistyneemmästä mallista, nimeltään Skimmer, jolla sanottiin olevan leijumisominaisuuksia, mutta jos laivasto sai tämän teknologian valmiiksi, se piti sen hyvin salassa. Vuonna 1953 Toronto Star -lehti kertoi, että kanadalainen lentokonevalmistaja Avro Canada oli kehittämässä lentävää lautaslentokonetta, joka kykeni saavuttamaan 1500 mailin tuntinopeuden ja pystysuuntaisen nousun ja laskun, mikä tarkoitti leijumista. Kyseessä oli todellakin todellinen hanke, Project Y, Avro Ace. Historian mukaan hanke ei koskaan päässyt niin sanotusti vauhtiin, koska Kanadan hallituksella ei ollut siihen tarvittavaa budjettia, mutta Yhdysvaltain ilmavoimat tulivat apuun ja antoivat kaiken rahan, jonka kehittäjä olisi tarvinnut, ja tuloksena syntyi hanke Y2, jossa ehdotettiin kahta lautaslentokonetta, Silverbugia ja Ladybirdiä, jotka olivat Mach 3,5:n nopeuteen yltäviä torjunta-aluksia. Näistä suunnitelmista kehitettiin edelleen Avro MX-1794 -turbiinimoottorinen lentävä kiekko, jota testattiin tuulitunnelissa Wright-Pattersonissa ja joka katosi nopeasti sen jälkeen, kun Avro ilmoitti tulevasta prototyypistä vuonna 1957. On tietysti houkuttelevaa uskoa, että tämä lentolaite muuttui huippusalaiseksi, kun se osoittautui toimivaksi, mutta tosiasia on, että Avro kehitti myöhemmin armeijalle levynmuotoisen ilmatyynyaluksen, VZ-9AV:n tai Avrocarin, joka osoittautui melkoisen horjuvaksi ja epätasapainoiseksi pettymykseksi.
Ehkä kaikki Avron lentävät lautaset olivat siis epäonnistuneita, mikä selittää sen, miksi niistä ei ole kuultu juuri mitään sen jälkeen, kun ne oli kehitetty jo varhaisessa vaiheessa. Tämä näyttää olevan sama kaava kiekonmuotoisten alusten kanssa, kuten Convair Lenticular Defense Missile, koodinimeltään Pye Wacket, joka oli radio-ohjattava, noin 1,5 metrin levyinen kiekon muotoinen ohjus, jonka toivottiin saavuttavan Mach 7 -lukemat, ellei sitä olisi virallisesti peruutettu tuulitunnelitestien jälkeen. Tietenkin huhut jatkuvat siitä, että nämä lentäviä kiekkoja koskevat ohjelmat ovat pimennossa, niitä rahoitetaan mustalla rahalla ja niitä testataan edelleen huipputurvallisilla testausalueilla, kuten White Sandsissa. Kun otetaan huomioon se, mitä tiedämme muiden vakoilulentokoneiden ja viime aikoina myös stealth-hävittäjien kehittämiseen liittyvästä salailusta, vaikuttaa paljon järkevämmältä, joskin yhtä spekulatiivisemmalta uskoa, että useimmat UFOjen silminnäkijät, jotka eivät erehtyneet luulemaan luonnonilmiöitä lentokoneiksi, näkivät itse asiassa tällaisia kokeellisia lentokoneita. Ehkä jopa viimeisimmissä UAP-videoissa nähdyt oudot TicTacit, kardaanit ja pallot saattavat itse asiassa edustaa seuraavan sukupolven stealth-aluksia tai droneteknologiaa, hankkeita, joita Yhdysvaltain hallitus haluaisi yleisön uskovan mieluummin avaruusaluksiksi säilyttääkseen vielä muutaman vuoden ajan peliä muuttavan teknologian salaisuuden.
Armeijan Avrocarit, joita kuvataan kirjallisuudessa ”lentävinä jeeppeinä”.
Kun Bennewitzin tapausta tarkastellaan kokonaisuudessaan, alkaa ymmärtää, että kyse ei mitenkään voinut olla vain Paul Bennewitzin mustamaalaamisesta. Häntä ei olisi tarvinnut mustamaalata, koska hän tuli ensin Kirtlandin turvallisuuspäällikön puheille ja kertoi kaiken vasta sen jälkeen, kun AFOSI oli rohkaissut hänen harhakuvitelmiaan vuosien ajan, ja vasta sitten hän tuli julkisuuteen todisteidensa ja teorioidensa kanssa. Jos AFOSI tai NSA tai kuka tahansa olisi halunnut vaientaa hänet, he olisivat voineet varoittaa häntä tai he olisivat voineet pidättää hänet ja takavarikoida kaiken, mitä hän oli kerännyt, ja kaikki hänen laitteensa vuoden 1917 vakoilulain ja vuoden 1934 viestintälain nojalla. Sen sijaan he syöttivät hänelle myytin, ja vaikuttaa selvältä, että he toivoivat hänen levittävän tätä myyttiä laajemmalle ufologiselle yhteisölle, minkä hän lopulta tekikin. Myös Bill Moore palveli tätä päämäärää, sillä hän oli keskeisessä asemassa Majestic 12 -asiakirjojen ja niistä kehittyneen laajemman myytin avaruusolentokontaktista ja hallituksen peittelystä levittämisessä.
Kuten olemme nähneet, on aivan liian helppoa hylätä UFO-havainnot niin vähillä todisteilla kuin UFOjen todistajat itse esittävät, ja samoin on helppoa väittää, ettei taivaalla ole äänettömiä koptereita tai tuntemattomia kokeellisia lentokoneita, joita hallituksemme pitää salassa. On jopa helppo asia väittää, että Paul Bennewitzia vastaan suunnattua PsyOp-operaatiota ei koskaan tapahtunut. Bill Moore on valehtelija, voisi sanoa, ja ehkä hän odotti tunnustuksestaan jotain muuta kuin maineensa tuhoutumista yleisönsä silmissä ja näin ollen kirjailijanuransa itsetuhoa. Myös Rick Doty on valehtelija, jopa hänen oman tapahtumaversionsa mukaan, joka muuttuu kertomuksesta toiseen. Jos asiakirjat todistavat, että hän työskenteli AFOSI:lle, ne eivät todista, että hän olisi osallistunut Bennewitziin kohdistettuun psykologiseen operaatioon, ja ilmavoimat tietysti kiistää tietävänsä mitään tällaisista disinformaatiokampanjoista. Lisäksi tiedämme, että jopa eläkkeelle jäätyään Doty näyttää jatkavan samoja vanhoja temppujaan.
Vuonna 2005 anonyymi lähde, joka kutsui itseään nimellä ”Request Anonymous”, paljasti ufologeille sähköpostitse UFO-myytin, joka muistutti hyvin paljon sitä, jonka Doty on väitetysti aiemmin levittänyt Linda Moulton Howelle, Bill Moorelle ja Paul Bennewitzille. Vuonna 47 New Mexicossa tapahtuneen lautasen putoamisen jälkeen EBE:stä selvinnyt henkilö aloitti yhteydenpidon avaruusolentojen ja Yhdysvaltain hallituksen välillä. Tässä tarinassa 12 yhdysvaltalaista astronauttia lähti vuonna 1965 avaruusaluksella kohti Serpon muukalaismaailmaa Zeta Reticulissa, aivan kuten Kolmannen asteen yhteys -elokuvan ikonisessa lopussa. Tarinan fysiikka ei kuitenkaan täsmää, ja ”Request Anonymousin” IP-osoitteen tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, ettei ilmiantaja ollut kukaan muu kuin Richard Doty, joka toimi omalla nimellään samalla nettifoorumilla.
Osoittaako hänen vastuullisuutensa Serpon huijauksesta, että Doty oli aina toiminut yksin disinformaatiokampanjassaan? Vai paljastaako se, ettei hän koskaan todella vetäytynyt tiedustelu- ja disinformaatiopelistä? Vai osoittaako se vain sen, että vanhat tavat ovat vanhoja? Doty on sittemmin ansainnut jonkin verran rahaa osallistumisestaan UFO-maailmaan kirjojen ja haastattelujen avulla. Myykö hän nyt valheita vain tienatakseen rahaa? Emme ehkä koskaan saa tietää. 80-luvun lopulla FBI tutki väärennettyjä MJ-12-asiakirjoja selvittääkseen, olivatko ne todellakin huippusalaisten asiakirjojen vuotoja ja kuka ne oli vuotanut. Kummallista kyllä, AFOSI pyysi FBI:tä tutkimaan asiaa, mutta tutkimuksen aikana FBI alkoi epäillä AFOSIa itseään tai ainakin paikallista Kirtlandin toimistoa. Lopulta he pystyivät kuitenkin toteamaan vain, että asiakirjat olivat väärennettyjä, mutta eivät sitä, kuka niistä oli vastuussa.
Jälleen kerran on helppo sanoa, ettei tässä ole mitään, että jos Bennewitzia tai laajempaa ufologista yhteisöä vastaan oli salaliitto, se oli paikallinen, epävirallinen. Säästin kuitenkin Bennewitz-huijauksen tarinan viimeiseksi, koska aivan kuten pääasiallinen lähteeni Mirage Men: An Adventure into Paranoia, Espionage, Psychological Warfare and UFOs, jonka on kirjoittanut Mark Pilkington, halusin näyttää koko nykyaikaisen UFO-ilmiön historian kontekstin ja muut merkit siitä, että hallitus rohkaisee uskoa Maan ulkopuolisiin vierailuihin, koska olen tullut siihen uskoon, että se tarjoaa johdonmukaisen ja rationaalisen selityksen koko mysteerille. Ja jos hyväksymme tämän, voimme tehdä vielä yhden johtopäätöksen. Jos hallitus todella peittelisi avaruusolentokontakteja, se ei kannustaisi uskomaan, että se peittelisi avaruusolentokontakteja. Jos UFOt eivät olisi tästä maailmasta ja hallitus ei haluaisi yleisön tietävän tätä, eikö se sen sijaan rohkaisisi uskomaan, että nämä alukset ovat meidän omia? Tämä on ainakin minun päättelyni, ja olen varma, että jotkut pitävät minua disinformaation levittäjänä, koska kannustan tähän johtopäätökseen.
Keväällä 1979 Paul Bennewitz teki havaintoja UFOista Manzanon asevarastoalueen yllä. Paul asui aivan Manzanon varastoalueen ulkopuolella. Paul asensi videokamerat, Canon AE-1 -laitteen, jossa oli zoom-objektiivi, infrapunakameran ja muita tieteellisiä mittalaitteita. Paul suuntasi nämä laitteet kohti Manzanon varastoaluetta ja Kirtlandin ilmavoimien tukikohdan ja Albuquerquen kansainvälisen lentokentän aktiivista kiitorataa. Paul vietti useita päiviä viikoittain tallentaen outoja valoja ja keräten tieteellisiä lukemia Manzanon alueelta. Kerättyään nämä tiedot Paul otti yhteyttä erääseen eläkkeellä olevaan USAF:n everstiin, joka asui hänen lähellään. Paul raportoi joistakin näistä havainnoista myös APRO:lle (Aerial Phenomena Research Organization) , jonka päämaja sijaitsee Tucsonissa, Arizonassa. Paul oli erittäin huolissaan siitä, että nämä alukset voisivat olla vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle. Paul oli myös tekemisissä ”avaruusolentojen sieppausten” kanssa. Paul otti lopulta yhteyttä majuri Ernie Edwardsiin, Manzanon tukikohdan 1608. turvallisuuspoliisilaivueen komentajaan.
“Majuri Edwards oli aluetta vartioineen USAF:n henkilöstön ryhmän komentaja. Majuri Edwards otti sen jälkeen yhteyttä minuun, joka olen vastavakoilu-upseeri ilmavoimien erityistutkimusvirasto AFOSIssa, 7. piiri, Kirtlandin lentotukikohta. AFOSI aloitti Paul Bennewitzin hankkimien valokuvien ja tieteellisten tallenteiden tutkimisen. Laadin raportin tästä tapauksesta ja lähetin sen AFOSI:n päämajaan. Esimieheni käskivät minua haastattelemaan Paulia. Järjestin Paul Bennewitzin haastattelun…”
”AFOSI:n päämaja pyysi Paulilta lisätietoja. Järjestettiin toinen tapaaminen. Mukanani toisessa haastattelussa oli Jerry Miller, GS-15, ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksen tekninen asiantuntija. Hän oli myös entinen Bluebook-tutkija, Tutkittuaan ilmavoimille, DIA:lle ja NSA:lle lähetetyn aineiston AFOSI luokitteli tiedot Top Secret-Silent Star -luokkaan. Ennen toista tapaamista minulle annettiin huippusalainen turvallisuusbriiffi, joka koski NSA:n toimintaa. Toisen haastattelun aikana Paul näytti meille tarkalleen, miten hän keräsi kaikki valokuvansa ja tieteelliset lukemat. Paul toimitti meille lisätodisteita kokoelmistaan.”
”MYRNA HANSENIN TAPAUS. Yksi Bennewitzin löytämistä UFO-siepatuista oli Myrna Hansen, jonka hän oli järjestänyt Wyomingin yliopiston tohtori Leo Sprinklen hypnoottisen regression alaiseksi. Hypnoosissa hän väitti, että hänet oli kaapattu vuonna 1979 yhdessä poikansa kanssa ja viety Dulcen tukikohtaan. Hän kertoi, että ihmisiä oli laitettu kylmävarastoon ja että suuret sammiot olivat täynnä karjan jäännöksiä ja ihmisen ruumiinosia. Nämä olivat Bennewitzin toiminnan kiistanalaisin näkökohta, mutta yhdistettynä elektronisiin kuunteluihinsa, videotallenteisiinsa ja yhteydenottoihinsa hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että ne sopivat avaruusolentoharhautusten yleiseen kuvioon, vastuuseen karjan silpomisesta ja kaapattujen siviilien massiivisista ihmisoikeusloukkauksista.”
”ORBITAPAUS PAULIN TALOSSA, FOUR HILLSIN ALUEELLA ALBUQUERQUEN KAAKKOISOSASSA. Jerry Miller, agentti Adsit ja minä osallistuimme illalliselle Paulin talossa. Illallisen jälkeen, istuessamme Paulin olohuoneessa, me kaikki havaitsimme kirkkaan orbin. Orbi liikkui olohuoneen alakulmasta ylös kattoon. Sitten orbi liikkui huoneen yläpuolella ja pysähtyi suoraan Paulin yläpuolelle. Paul huomautti: ”Katsokaa, mihin ne pystyvät”. Valopallo jatkoi liikkumistaan huoneen ympäri vielä 10 minuuttia. Sitten orbi katosi kattoon. Emme löytäneet mitään selitystä tälle pallotapahtumalle.”
”Soitin Paulille hänen toimistoonsa, Thunder Scientific Corporation Labsiin. Sovimme haastattelun hänen toimistoonsa. Paul kertoi minulle kiinnostuksensa UFOihin, muukalaisteknologiaan ja karjan silpomiseen. Hän tapasi Carolyn Nettlesin, USAF:n tiedustelupalvelusta eläkkeelle jääneen.”
”Paul tapasi Tamara Lindcroftin, DIA:n virkamiehen, joka työskenteli Albuquerquen kenttätoimistossa (650. Yhdysvaltain armeijan tiedustelupalvelu)”.
”Karjan silpomista koskevan henkilökohtaisen tutkimuksensa aikana Paul tapasi konstaapeli Gabe Valdezin, New Mexicon osavaltion poliisin. Paul sekaantui Myrna Hansenin väitettyyn ufokaappaukseen.”
”Palasin AFOSI-toimistoon ja kerroin esimiehelleni majuri Thomas Tzehille Paul Bennewitzin haastattelusta. Majuri Thomas Tzehin 28. lokakuuta 1980 allekirjoittamassa virallisessa raportissa, joka myöhemmin julkaistiin tietopyynnön perusteella, majuri Tzeh kirjoitti: ”26. lokakuuta 28. lokakuuta 1980 SA (erikoisagentti) Doty haastatteli KAFB:ssä sijaitsevan ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksen tieteellisen neuvonantajan Jerry Millerin (GS-15) avustuksella tri Bennewitziä. Bennewitziä hänen kotonaan Four Hillsin alueella Albuquerquessa, joka on Manzanon tukikohdan pohjoisrajan vieressä – – Tohtori Bennewitz on tehnyt itsenäistä tutkimusta ilmailmiöistä viimeisten 15 kuukauden ajan. Tohtori Bennewitz on myös tuottanut useita elektronisia nauhoja, joiden väitetään osoittavan, että Manzanon/Coyoten alueelta lähtee voimakkaita sähkömagnetismin jaksoja. Tohtori Bennewitz esitti myös useita valokuvia lentävistä esineistä Albuquerquen alueen yllä. Hänellä on useita elektronisia valvontalaitteita suunnattuna Manzanoon ja hän yrittää tallentaa korkeataajuisia sähköisiä sädepulsseja. Tohtori Bennewitz väittää, että nämä ilma-aluksen kohteet tuottavat näitä pulsseja. Analysoituaan tohtori Bennewitzin keräämät tiedot Miller kertoi, että todisteet osoittavat selvästi, että filmille on saatu jonkinlaisia tunnistamattomia ilmaobjekteja; mitään johtopäätöksiä ei kuitenkaan voitu tehdä siitä, aiheuttavatko nämä kohteet uhkaa Manzanon/Coyote Canyonin alueille.”
”Kun AFOSI ei ryhtynyt mihinkään toimiin, Bennewitz otti yhteyttä silloiseen New Mexicon senaattoriin Harrison Schmittiin, joka vaati saada tietää, miksi Bennewitzin väitteitä ei tutkittu.” (Albuquerquen kirjastossa järjestettiin julkinen kokous tästä asiasta vuonna 1979. Tähän kokoukseen osallistui yli 150 ihmistä, pääasiassa karjankasvattajia New Mexicon pohjoisosista, mukaan lukien toimisto Gabe Valdez, New Mexicon osavaltion poliisi ja Paul Bennewitz. Myöhemmin Uuden Meksikon osavaltio määräsi Gabe Valdezin Dulcen alueen vastuuhenkilöksi tutkimaan karjan silpomistapauksia. Osavaltio antoi Valdezille ja hänen perheelleen talon Dulcessa asumista varten).
”William L. Moore (Bill Moore). Bennewitzin työ oli herättänyt paljon huomiota ja johti pian AFOSI:n salaisiin ponnisteluihin hänen mustamaalaamiseksi. Vuonna 1989 Mutual UFO Network (MUFON) -konferenssissa tunnettu UFO-asiantuntija William L. Moore (Bill Moore) aiheutti kohua, kun hän ilmoitti avoimesti, että hänet oli vuonna 1982 otettu mukaan tähän pyrkimykseen ja että hän alkoi välittää Bennewitzin toimintaa koskevia tietoja AFOSI:lle ja että hänellä oli osuutensa Bennewitzin tietojen syöttämisessä. Moore kuvaili tapahtumaa seuraavasti: ”Kun tulin mukaan Bennewitziin kohdistuvaan disinformaatio-operaatioon…., minusta näytti siltä,,,,, että olin melko ainutlaatuisessa asemassa. Siellä olin jalka… ovella salaisessa vastavakoilupelissä, joka antoi kaiken vaikutelman, että se liittyi jotenkin suoraan hallituksen korkean tason ufohankkeeseen, ja päätellen niiden ihmisten asemasta, joiden tiesin olevan suoraan mukana siinä, sillä oli varmasti jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa!”. En missään nimessä aikonut antaa tilaisuuden mennä ohitseni oppimatta edes jotain siitä, mistä oli kyse. Pelasin disinformaatiopeliä ja likaisin käteni vain riittävän usein saadakseni prosessia ohjaavat tahot uskomaan, että tein juuri sitä, mitä he halusivat minun tekevän, ja samalla jatkoin kaivautumista matriisiin oppiakseni mahdollisimman paljon siitä, kuka sitä ohjasi ja miksi.
“Mooren julkinen ilmoitus vahvisti, että Bennewitz oli ainakin osittain onnistunut valvomaan elektronisesti ET:n aluksia alueella, kommunikoimaan ET:iden kanssa Dulcen tukikohdassa ja valvomaan ET:iden hallintaa alueella kaapattujen henkilöiden suhteen. Tämä saattaa auttaa selittämään, miksi AFOSI aloitti voimakkaan salaisen toiminnan Paul Bennewitzin mustamaalaamiseksi. AFOSI:n kampanjan perusstrategiana oli antaa ymmärtää, että Bennewitzin väitteiden törkeimmät seikat – Dulcen tukikohta paikkana, jossa ihmisiä kaapattiin geneettisiä kokeita varten, sijoitettiin kylmävarastoon ja jopa käytettiin ET:iden ravinnonlähteenä – olivat pikemminkin disinformaatiota kuin tarkkoja raportteja ET:iden läsnäolon luonteesta Pohjois-New Mexicon alueella. Moore väitti, että kun hän tapasi Bennewitzin vuonna 1982, suurin osa Bennewitzin tiedoista oli jo AFOSI:n syöttämää disinformaatiota.”
“Tohtori Bennewitzin päämajaan lähettämät tiedot tutkittiin useissa muissa virastoissa, kuten USAF:n tiedustelupalvelussa, DIA:ssa ja . AFOSI:n päämaja ilmaisi olevansa erittäin kiinnostunut asiasta. Sain AFOSI:n esikunnalta yksityiskohtaisen viestin Paulin aineistosta. Päämaja oli pääasiassa kiinnostunut palloista, jotka havaitsimme Paulin talossa.”
“Paulin uskottiin siepanneen erittäin salaisia signaaleja NSA:n laitoksesta Kirtlandissa. Minulle annettiin täydet valtuudet jatkaa tutkimuksiani.”
“VAKOILU? Eräällä Paulin työntekijällä oli yhteyksiä tunnettuihin KGB:n agentteihin. AFOSI otti yhteyttä FBI:hin, joka keskusteli Paulin kanssa useaan otteeseen tästä asiasta.”
“SABOTAASI. Paul kuvasi UFOn Kirtlandin ilmavoimien tukikohdan erittäin salaisen lasertutkimuslaitoksen yllä. Tämän jälkeen laserpeili vaurioitui.‘
“AFOSI pyysi meitä jatkamaan tutkimuksia selvittääksemme, miten Paul hankki signaalikokoelmansa. Tutkimukseni aikana Paul ihastui tiedonkeruuseensa. Paul oli vakuuttunut siitä, että kaikki hänen tietonsa olivat peräisin ET:ltä. Hän oli niin vakuuttunut, että hän päätteli avaruusolentojen hyökkäävän Maahan. Paul itse asiassa uskoi, että avaruusolennot olivat peräisin lähimmän aurinkokuntamme planeetalta. Paul otti valokuvia tietokoneensa näytöiltä oudoista symboleista ja väitti niiden olevan peräisin avaruusolennoilta. Paul otti yhden valokuvan oudon näköisestä olennosta, jota hän piti muukalaisten johtajana. Paulia ei koskaan uhkailtu eikä häntä painostettu lopettamaan tutkimuksiaan. Olin yksinkertaisesti samaa mieltä siitä, että Paul saattoi olla yhteydessä todellisiin avaruusolentoihin. Paul oli vakuuttunut siitä, että hän oli yhteydessä avaruusolentoihin.”
“Mitä Paul keräsi? Paul kuvasi USAF:n erittäin salaisia droneja. Paul kuvasi USAF:n salaisia lentokoneita (F-117) Pohjois-New Mexicon yllä sattuneessa välikohtauksessa. Paul keräsi elektronisia signaaleja GHZ-alueella. Paul kuvasi todellisia ET-aluksia. Paul keräsi erittäin kehittyneitä signaaleja oudosta lähteestä avaruudesta. Mistä nämä signaalit tulivat? Kuka niitä tuotti? USG ei tiennyt.”
“Monet UFO-tutkijat olivat epätoivoisia löytääkseen totuuden siitä, mitä Dulcessa tapahtui, koska Bennewitzin ympärillä huhuttiin kiertävän disinformaation sumua ja ilmavoimien ja/tai muiden tiedustelupalvelujen järjestämiä erilaisia toimia, jotka kohdistuivat Bennewitziin ja hänen kannattajiinsa. Vallitseva näkemys oli, että Bennewitz oli ehdottomasti jyvällä jostakin, mutta hän oli sortunut uskomuksiin, jotka mitätöivät hänen varhaisen ja vakuuttavimman työnsä. Eräs UFO-tutkija väitti, että disinformaatiota välitettiin kuunneltujen viestien välityksellä — ”siitä, mistä totuus alkoi ja mihin se päättyi Bennewitzin keräämässä tiedossa, voidaan kiistellä, mutta yksi asia on epäilemättä totta — kuunneltujen viestien sisältö aiheutti varmasti sen, että Bennewitzistä tuli paranoidi ja harhainen mies, joka lopulta kärsi kolossaalisen hermoromahduksen vuonna 1985.”
“Hänen tutkimustensa intensiivisyys ja virallisen tahon reaktiot rasittivat Bennewitziä henkilökohtaisesti ja aiheuttivat hänen hermoromahduksensa. Myöhemmin hän vetäytyi kokonaan kaikesta julkisesta keskustelusta Dulcen tukikohdasta ja lopetti osallistumisensa UFO-kysymyksiin. Huolimatta hänen kiistanalaisesta vetäytymisestään UFO-aiheista, Bennewitzin uskottavuutta kiistattomana elektroniikkanerona ei kyseenalaistettu, ja laaja tietopohja filmeistä, valokuvista ja raa’asta elektronisesta viestinnästä UFO/ET-ilmiöistä oli vahva todiste siitä, että Archuleta Mesan ympärillä tapahtui jotain. Bennewitzin keräämien raakojen fyysisten todisteiden lisäksi useat ilmiantajat ovat antaneet uusia todisteita ja jopa fyysisiä todisteita Dulcen maanalaisesta tukikohdasta ja avaruusolentojen syyllistymisestä ihmisoikeusloukkauksiin siepattuja siviilejä kohtaan. Ennen kuin analysoin Dulcen maanalaista tukikohtaa koskevia ilmiantajien todistuksia, huomautan ilmiantajien oikeudellisesta asemasta salassa pidettävien tietojen paljastamisessa, koska tämä selittää osaltaan, miksi suhteellisen harvat henkilöt ovat astuneet esiin vahvistaakseen väitteet massiivisista ihmisoikeusloukkauksista Dulcessa ja muissa valtion ja avaruusolentojen yhteisissä maanalaisissa tukikohdissa.”
Viimeiset mietteeni Richard C. Dotysta
Yksi asia, joka minut yllätti täysin, oli kun hän vastasi yleisön kysymykseen: “Mitä olet mieltä erittäin merkittävästä Farmingtonin UFO-tapauksesta, joka sattui vuonna 1059 Farmingtonin kunnan yllä New Mexicossa?” Johon hän vastasi: “En ole koskaan kuullutkaan siitä tapauksesta”. (David Marler tutki vuoden 1950 Farmingtonin tapauksen läpikotaisin, ja myös minä tutkin sitä, ja edesmennyt Stanton Friedman tuki täysin sen autenttisuutta. Myös FARMINGTON DAILY TIMES julkaisi siitä jutun maaliskuun 18. päivä 1950.)
Hänen vastauksensa herätti minussa jotenkin epäilyksiä Rick Dotya kohtaan tietyissä asioissa, ehkä monissa asioissa. Rick vaikutti hyvin sympaattiselta, kohteliaalta, ystävälliseltä, herrasmieheltä ja oppineelta ihmistyypiltä, ja sitä hän onkin. En usko, että hän on ”disinformaatioagentti” sinänsä. Hän oli vastavakoilu-upseeri, jonka oli tehtävä, mitä hänen oli tehtävä, ehkä monista syistä, joita emme tiedä varmasti. Mutta häntä itseään näyttää ympäröivän tiheä sumu käsittämätöntä ”mysteeriä”. Olen kuitenkin niin iloinen, että annoin hänelle tilaisuuden antaa hänen puhua omasta näkökulmastaan.
Kirjassa sukelletaan UFO-genren usein kyseenalaisiin tarinoihin, ja siinä käsitellään erityisesti New Mexicon Dulcessa sijaitsevan väitetyn maanalaisen avaruusolentotukikohdan olosuhteita. Adam jäljittää tarinat niiden alkulähteille ja kertoo näkemyksiään henkilökohtaisesta vuorovaikutuksestaan niiden henkilöiden kanssa, jotka elävät ja veistelevät näitä tarinoita.
Adam Gorightly: Saucers, Spooks & Kooks
Pyysin Adamia vastaamaan muutamaan kysymykseen blogikirjoitusta varten. Kysymyksiäni seuraa hänen vastauksensa alla. Hän toimitti myös oheiset kuvat.
Mikä sai sinut kirjoittamaan kirjan Saucers, Spooks and Kooks, ja mikä siinä sinulle itsellesi oli kaikkein tärkeintä?
Projekti kehittyi ajan myötä, ja se alkoi yli kymmenen vuotta sitten kirjoittamastani artikkelista ”My Breakfast with Tal”, jossa kerroin yksityiskohtaisesti, miten mursin leivän itse Tal Levesquen kanssa. Hän on arvoituksellinen ja hieman hämärä hahmo, ja hän oli avainasemassa Dulcen tukikohdan tarinan/myytin edistämisessä 1980-luvun lopulla.
Asioiden edetessä aloin syventyä Dulcen tukikohtaan liittyviin moniin väitteisiin, joista monet Tal ja kourallinen muita olivat näennäisesti kylväneet, ja joissakin tapauksissa, kuten näytti, luoneet ne täysin tyhjästä. Ajan myötä projektista kehittyi pidempi artikkeli, jonka työnimi oli ”Deconstructing Dulce”. Aloitin koko Dulcen tukikohdan tarinan purkamisen, pohjimmiltaan kaikkien osatekijöiden purkamisen, yrittäen erottaa faktat fiktiosta ja purkaa Dulceen liittyvien monien näennäisesti valheellisten tarinoiden mutkia. Monet ufologian piirissä ovat valitettavasti ottaneet nuo tarinat evankeliumina seuraavien vuosien aikana. Niinpä artikkeli kasvoi niin, että siitä tuli lopulta kirjan mittainen, jotta se voisi kattaa kaikki tarinan näkökohdat ja ne monet ufologian ja tiedusteluyhteisön toimijat, jotka olivat auttaneet Dulcen tukikohdan tarinan muodostamisessa.
Yksi Dulcen tukikohdan tarinan keskeisistä väitteistä koski reptiliaanien ja Yhdysvaltain hallituksen välistä salaista sopimusta, jossa ET-teknologiaa vaihdettiin vastineeksi koehenkilöistä, joita käytettiin avaruusolentojen ja ihmisten hybridien jalostusohjelmassa. Pitkään on liikkunut huhuja, joiden mukaan myös karjan silpominen liittyi jotenkin näihin kokeisiin, joiden perimmäisenä tavoitteena oli väitetysti luoda ihmis-alienhybridejä kuolevan avaruusolentojen rodun säilyttämiseksi ja elvyttämiseksi.
Tarinan mukaan sankarillinen turvallisuusupseeri Thomas Castello johti kapinaa Dulcen tukikohdan avaruusolentopahiksia vastaan, ja lopputuloksena oli ammuskelu, jossa kuoli kuusikymmentäkuusi Dulcen tukikohdan työntekijää. Castellolla oli käytössään ”salama-ase”, jonka avulla hän pystyi tappamaan muutaman näistä ilkeistä muukalaisista ja häipymään Dulcesta, minkä jälkeen hänestä tuli pakeneva ilmiantaja. Tämä legendaarinen taistelu, joka oli kuin suoraan scifi B-elokuvan käsikirjoituksesta, tuli tunnetuksi nimellä ”Dulcen sota”.
Kirjassa Saucers, Spooks and Kooks selvittelet usean urbaanin myytin kaltaisen uskomuksen alkuperää liittyen Paul Bennewitziin ja Myrna Hanseniin ja heidän kohtalokkaisiin kohtaamisiin 80-luvulla. Miten paljon julkisesti hyväksytyistä avaruusolentoihin liittyvistä väitteistä sanoisit liittyvän suoraan Hanseniin sekä siihen vaikutukseen, joka hänellä oli Bennewitziin?
Myrna Hansen oli yksi ensimmäisistä niinsanotuista avaruusolentojen sieppaamista, paljon ennen kuin termi tuli muotiin. Hänen kohtaamisensa, tai miksi sitä haluaakin kutsua, tapahtui toukokuun alussa vuonna 1980, kun hän ja hänen poikansa Shawn, ajaessaan Eagle Nestissä, New Mexicossa, väitetysti näkivät, kuinka lehmä imettiin säteen avulla avaruusalukseen. Pian sen jälkeen heidätkin imettiin alukseen, jossa tapahtui kaikenlaista hulluutta, ensin avaruusolennot leikkelivät avutonta lehmää heidän kauhistuneiden silmiensä edessä, ja sitten Hansen joutui transsiin ja hänelle tehtiin jonkinlainen lääketieteellinen toimenpide.
Kohtaamisen jälkeen kauhuissaan oleva Hansen otti yhteyttä Cimarronin kaupungissa sijaitsevaan osavaltion poliisin toimistoon ja kertoi hullusta kohtaamisestaan veitsellä heiluvien lehmiä silpovien avaruusolentojen kanssa, ja Cimarronin toimistosta hänet ohjattiin New Mexicon osavaltion poliisille Gabe Valdezille. Hän työskenteli Dulcessa, ja hän oli jo saanut maineen, että hän oli oikea kaveri, kun oli kyse silvotuista lehmistä ja selittämättömistä valoista taivaalla. Valdez oli se, joka yhdisti Hansenin Paul Bennewitziin, ilmailutekniikkaan erikoistuneeseen yksityiseen valtion urakoitsijaan, joka oli muun muassa APRO:n jäsen. Bennewitzin APRO-yhteyksien kautta hän sai käyttöönsä Leo Sprinklen, Wyomingin yliopiston professorin, joka oli tutkinut UFO-tapauksia hypnoottisen regression avulla yli kymmenen vuoden ajan. Sprinkle suoritti useita hypnoottisia regressioita Hansenin kanssa Bennewitzin kotona ja erityisesti Bennewitzin Lincoln-auton sisällä, jonka ikkunat hän oli peittänyt alumiinifoliolla häiritäkseen avaruusolentojen säteilyä, jonka hän uskoi yrittävän häiritä Sprinklen hypnoottista regressiota Hansenin kanssa.
Kummallista kyllä, Sprinkle suoritti hypnoottisia regressioita vuonna 1973 toisen Judy Doraty -nimisen naisen kanssa, joka kertoi samanlaisen tarinan kuin Hansenin tarina avaruusolennoista ja avaruusalukseen imettävästä silvottavasta karjasta, joten se, kuinka paljon tässä oli ristipölytystä tai kontaminaatiota (eli tutkijat/regressiohoitajat johdattelivat väitettyjä todistajia tiettyyn johtopäätökseen), on edelleen avoin kysymys. On syytä huomata, että Bennewitz oli UFOihin kohdistuneen kiinnostuksensa lisäksi myös pysyvästi kiinnostunut karjansilpomisilmiöstä, joten nämä kaksi — UFOt ja karjan silpominen, voidaan olettaa — kietoutuivat yhteen hänen mielessään, ja tämä maailmankuva vuoti niihin, joiden kanssa hän oli tekemisissä.
Hansenin regressiot sisälsivät vakiomuotoisten avaruusolentojen sieppauskielikuvien kokoelman, kuten sen, että uhri imetään alukseen Star Trek -tyylisen vetosäteen avulla, minkä jälkeen hänet asetetaan transsiin ja hänelle tehdään lääketieteellisiä toimenpiteitä, jotka liittyvät lisääntymiseen ja avaruusolennon ja ihmisen hybridien luomiseen koeputkessa. Hansenille väitettiin, että häneen oli istutettu seurantalaite, niin sanottu ”avaruusolentojen implantti”, kuten ne tunnettiin tarinoissa, eikä hän muistanut ”kadonnutta aikaa”.
Kun Sprinkle/Hansenin regressiot etenivät yhä syvemmälle hänen piinattujen aivojensa syvyyksiin, paljastui, tai hän muisti tai sekoitti muistoja (valitse itse), että hänet oli kuljetettu salaiseen maanalaiseen laitokseen. Lääketieteellisen tutkimuksen aikana hänen kallonpohjaansa oli väitetysti istutettu metallinen esine, jonka avulla avaruusolennot voisivat ilmeisesti myöhemmin jäljittää hänet ja lähettää hänelle pahansuopia viestejä, minkä vuoksi Bennewitz näki vaivaa rakentaakseen foliohupun, jonka hän asetti autonsa ikkunoiden päälle hypnoottisten regressiosessioiden ajaksi.
Jossain vaiheessa maanalaisen tukikohdan seikkailua Hansen muisteli paenneensa vangitsijoidensa kynsistä ja törmänneensä useisiin nestemäisiin sammioihin, jotka sisälsivät ihmisten ja eläinten ruumiinosien jäänteitä. Bennewitz päätteli jotenkin, että tämä maanalainen laitos, jossa Hansen näki kaiken tämän, sijaitsi lähellä Dulcea. Kaikki nämä tarinan osatekijät liitettiin lopulta osaksi UFO-lorea, kuten me sen nyt tunnemme. Sikäli kuin olen saanut selville, termi ”harmaat” avaruusolennot oli toinen kielikuva, joka tuli suoraan Bennewitzin tapauksesta.
Kuten selitit kirjassa, Bennewitzin tapaukseen liittyi Richard Doty ja William Moore. Arvostin erityisesti epäluotettavien Majestic 12 -asiakirjojen läpikäyntiäsi sekä niiden suhdetta Mooreen ja hänen seuralaiseen Jaime Shanderaan. Mikä sinun mielestäsi on ihmisille tärkeintä ymmärtää tässä tapahtumaketjussa?
Yksi kriittinen tekijä, joka on tärkeää ottaa huomioon, kun yritetään selvittää MJ-12 -papereiden alkuperää, oli se, että vuonna 1981, kolme vuotta ennen MJ-12 -papereiden ilmaantumista, Bill Moore työskenteli kirjaprojektin parissa yhdessä Bob Prattin kanssa, joka oli National Enquirerin toimittaja ja joka kirjoitteli lehteen lentävistä lautasista. Tämä kirjaprojekti, jonka alkuperäinen nimi oli MAJIK-12, oli fiktiivinen kertomus, joka perustui oletettavasti todellisiin UFOihin liittyviin tietoihin, jotka heille välitti kukas muukaan kuin AFOSI:n erikoisagentti Richard Doty, jolle Moore antoi kirjan luonnosversiossa nimen ”Ronald L. Davis”. MAJIK-12 tai vaihtoehtoisesti MJ-12 oli lyhenne Majestic 12:sta, joka, kuten useimmat lukijasi luultavasti tietävät, oli oletettavasti supersalainen hallituksen ryhmä, joka tutki UFO-havaintoja ja tutki pudonneita lentäviä lautasia ja avaruusolentoja, kuolleita ja eläviä.
Vaikka Mooren/Prattin kirjaprojekti jäi lopulta sivuraiteelle, ehdotettu nimi MAJIK-12 viittasi siihen, että Bill Moore oli tietoinen jostain nimeltä MAJIK-12 tai Majestic-12 ainakin kolme vuotta ennen kuin hänen tutkimuskumppaninsa Jaime Shanderan ovelle saapui salaperäinen kirjekuori, joka lähetettiin nimettömänä ilman palautusosoitetta ja jossa oli postileima New Mexicon Albuquerquesta. Tämä postileima vaikutti joidenkin mielestä valtavalta vihjeeltä siitä, että Richard Doty oli tämän tempauksen takana, sillä tuona aikana Doty oli sijoitettuna Kirtlandin ilmatukikohtaan Albuquerquessa. Kirjekuori sisälsi 35 mm:n filmirullan, joka kehitettynä paljasti kuvia siitä, mikä tunnettiin nimellä MJ-12 -paperit.
Ennen MJ-12 -papereiden ilmestymistä Moore ja toinen tutkimuskumppani Stan Friedman spekuloivat juuri tällaisen ryhmän kuin MJ-12 olemassaololla ja olivat jopa laatineet luettelon sen todennäköisimmistä ehdokkaista. Moore jakoi myöhemmin nämä nimet Dotyn kanssa siinä toivossa, että hänellä olisi tietoa, joka vahvistaisi heidän MJ-12 -kandidaattiluettelonsa. Kun MJ-12:n paperit tulivat esiin, ne todellakin sisälsivät luettelossaan joitakin näistä samoista MJ-12:n ehdokkaista, joiden Moore ja Friedman olivat aiemmin arvelleet kuuluvan ryhmään, kuten Roscoe Hillenkoetter, CIA:n ensimmäinen johtaja (1947-1950), ja James Forrestal, joka toimi puolustusministerinä samaan aikaan, mikä näytti antavan Moorelle ja Friedmanille vahvistuksen siitä, että he olivat olleet oikeilla jäljillä. Toisten mielestä Doty keksi koko jutun ja antoi Moorelle, Shanderalle ja Friedmanille palautesilmukan kautta juuri sen, mitä he etsivät, eli tietoja, jotka näyttivät vahvistavan Roswellin UFO-onnettomuuden, josta Bill Moore ja Charles Berlitz julkaisivat vuonna 1979 kirjan The Roswell Incident. On arveltu, että Moore oli mukana väärentämässä asiakirjoja, joko Dotyn avustuksella tai ilman. Koskaan ei kuitenkaan ole voitu lopullisesti osoittaa kuka väärensi asiakirjat, vaikka FBI totesi, etteivät ne olleet aitoja.
FBI toteaa MJ-12 -papereista: väärennös
Samalla tavalla kuin MJ-12 -dokumentit ilmestyivät salaperäisesti Shanderan ovelle, samanlainen tapaus sattui vuonna 1994, kun UFO-tutkija Don Berliner sai nimettömänä lähetetyn kirjekuoren, joka sisälsi kehittelemättömän 35 mm:n filmirullan. Kun valokuvat oli kehitetty, niistä paljastui 29-sivuinen asiakirja nimeltä SOM 1-01, Majestic-12 Group Special Operations Manual, joka on väitetty lentävien lautasten onnettomuuspaikkojen etsintään liittyvä sotilasohje.
SOM-01-1 sisälsi myös viittauksen ”Kirtlandin ilmavoimien tukikohtaan New Mexicossa”, minkä jotkut epäilivät olevan silmänisku ja nyökkäys, että kyseessä saattoi olla toinen Richard Doty -lumityö. Siitä huolimatta SOM-01-1:tä ovat edelleen kannattaneet eräät ufologian merkittävimmät äänet, kuten Linda Howe, joka Citizens Hearing on Disclosure -tilaisuudessa (teeskennelty kongressin kuulemistilaisuus, joka pidettiin National Press Clubissa vuonna 2013) väitti, että SOM-01-1 oli ”kestänyt ajan testin”, vaikka se ei tietenkään ollut tehnyt mitään sellaista, ja se oli vain lisännyt pinon muita näennäisesti valheellisia MJ-12:een liittyviä asiakirjoja, jotka ovat vuosien varrella olleet täynnä ufologian roskia.
Kirjoitit useasta tapauksesta, joissa armeija antaa UFO-tutkijoille epäilyttävää informaatiota sekä lupauksia tulevaisuuden paljastuksista. Suuri paljastus ei lopulta tapahtunutkaan ja matto vedettiin tutkijoiden jalkojen alta. Kertoisitko jostain tällaisesta tapauksesta.
1970-luvun alussa elokuvatuottaja Robert Emenegger joutui kokemaan yhden tällaisen luvatun ”suuren paljastuksen” (joka osoittautui lopulta tyhjäksi), kun Yhdysvaltain ilmavoimien virkamiehet lähestyivät häntä ja hänen tuottaja-kumppaniaan Allan Sandleria tarjoamalla yhteistyötä ja tietojen jakamista ehdotettua UFOja käsittelevää dokumenttielokuvaa varten. Heidän ilmavoimien yhteyshenkilöidensä mukaan tämä olisi kaikkien osapuolten yhteinen hanke, jossa jokainen armeijan haara tukisi Emeneggeriä ja Sandleria, jotka antaisivat heille pääsyn UFO-tiedostoihin sekä luvatun kruununjalokiven: 16 mm:n materiaalia UFOjen laskeutumisesta avaruusolentojen kanssa, joka oli väitetysti kuvattu Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa vuonna 1971.
Käytettyään huomattavan paljon aikaa ja resursseja projektin kehittämiseen ja luvattuaan toistuvasti lautasen laskeutumista kuvaavaa materiaalia dokumenttielokuvaansa varten, matto lopulta vedettiin Emeneggerin ja Sandlerin jalkojen alta ja he jäivät tyhjin käsin, kun ilmavoimat eivät toimittaneet luvattua tavaraa, ja tämä niin sanotun ”UFO Disclosure” -projektin varhaisversio meni nurin. Emeneggerin ja Sandlerin UFO-dokumentti julkaistiin lopulta vuosia myöhemmin nimellä UFOs: It Has Begun, mutta sen vaikutus väheni selvästi huomattavasti uskottavuuden kannalta sen jälkeen, kun ilmavoimat vetäytyivät hankkeesta. Tämä tietenkin olettaen, että ilmavoimilla todella oli hallussaan elokuvaan luvattu materiaali.
Linda Moulton Howelle tapahtui samanlainen ”UFO-paljastuksen” päähämäys kymmenen vuotta myöhemmin, kun hänet vuonna 1983 palkattiin tuottamaan HBO:n erikoisohjelma, jonka otsikoksi ehdotettiin UFOja: The E.T. Factor. Tänä aikana Howe oli tutkinut Paul Bennewitzin väitteitä, jotta ne voitaisiin sisällyttää hänen dokumenttielokuvaansa, ja matkan varrella hän tuli Richard Dotyn tietoon, joka oli tuolloin komennuksella Kirtlandin ilmavoimien tukikohdassa. Doty otti Howen epäilyttävien siipiensä suojaan ja antoi hänelle vilauksen joistakin oletettavasti salaisista asiakirjoista, jotka liittyivät lentävien lautasten putoamisonnettomuuksiin ja hämmästyttävään paljastukseen, jonka mukaan jossain sotilastukikohdassa oli oikeasti vankina pieni avaruusolento. Doty ilmoitti Howelle, että jos hän pelaisi korttinsa oikein, hänellä saattaisi olla jopa mahdollisuus haastatella pikku kaveria. Lisäksi Doty kertoi Howelle, että hallituksen tiedusteluviranomaisilla oli hallussaan filmimateriaalia UFOn laskeutumisesta sotilastukikohtaan sekä muita valokuvia ja salaista materiaalia, joita Howe voisi käyttää. Kun Doty oli useita kuukausia vedättänyt Howea, Doty ilmoitti, että hänet oli poistettu tapauksesta, ja antoi Howen eteenpäin muille tiedustelukontakteille, jotka niin ikään vedättivät Howea useiden kuukausien ajan, mutta eivät koskaan tuottaneet luvattua UFO-materiaalia. Tämä viivästys sai HBO:n lopulta luopumaan hankkeesta, jolloin Howe jäi roikkumaan tuuliajolle.
Näiden tempausten pääasiallisesta motiivista voidaan spekuloida moniin eri suuntiin, joista yksi oli se, että Doty yritti mustamaalata ja harhauttaa Howen UFO-tutkimusta ja viime kädessä horjuttaa hänen HBO-dokumenttielokuvaansa sekä saada selville, mitä tietoja hänellä oli Bennewitzistä ja häntä vastaan suunnatusta vastavakoiluohjelmasta, johon Doty kuului.
Selitit myös paljon Dulcen myytistä ja sitä levitelleistä ihmisistä. Omien tutkimusten ja kokemustesi pohjalta, mikä sinusta siinä oli kaikkein mielenkiintoisinta?
Myytin kehittyminen ja se, miten se ylipäätään syntyi, on minusta kaikkein kiehtovinta. Tarinassa on erilaisia elementtejä, mukaan lukien se, mikä on tullut tunnetuksi UFO-uskomuksissa nimellä ”Dulcen sota”, jonka mainitsin aiemmin, ja jossa oletettavasti tukikohdan turvamies nimeltä Tom Castello auttoi vastarintaliikkeen muodostamisessa. Jotkut hänen työtovereistaan joutuivat sitten yhteenottoon avaruusolentojen kanssa ja hävisivät taistelun. Kun pöly oli hälvennyt, kuten legenda kertoo, kuusikymmentäkuusi Dulcen tukikohdan työntekijää kuoli, vaikka Castello pystyi pakenemaan luotettavan ”salamapistoolinsa” ansiosta.
Mistä tämä tarina on peräisin? Sikäli kuin pystyn sanomaan, se sai alkunsa 2. joulukuuta 1981 päivätystä kirjeestä, jonka Paul Bennewitz lähetti Yhdysvaltain New Mexicon senaattorille Pete Domenicille ja jossa todettiin, että ”joskus vuoden 79 lopulla tai vuoden 80 alussa syntyi riita aseista ja armeija hylkäsi [Dulcen tukikohdan]; miesten lopulliset olosuhteet ovat tuntemattomat…”. Syyskuun 11. päivän 1984 haastattelussa Bennewitz kertoi UFO-tutkija Jim McCampbellille, että: ”Vuonna 1979 tapahtui jotain ja tukikohta suljettiin. Siellä oli riita aseista ja meidän väkemme ajettiin ulos, yli 100 ihmistä oli mukana…”. Vaikka Bennewitz ei implisiittisesti väittänytkään, että Dulcessa olisi käyty varsinaista taistelua ihmisten ja avaruusolentojen välillä, hänen kommenttinsa jonkinlaisesta konfliktista tai siitä, että ihmiset hylkäsivät tukikohdan, näytti riittävän kylvämään siemenen, joka myöhemmin kasvoi ”Dulcen sodaksi”.
Vuoden 1981 kirje Bennewitzilta senaattori Domenicille
Lähes kymmenen vuotta myöhemmin ”Dulcen sodan” tarinaa täydennettiin Tom Castelloa ja hänen vastarintatovereitaan koskevalla yksityiskohtaisemmalla kertomuksella, joka ilmestyi kirjassa ”The Dulce Papers”. Tästä tarinasta on myös ilmestynyt muunnelmia, jotka koskevat samanlaista taistelua/konfliktia Area 51:ssä.
1990-luvun puolivälissä Dulcen sodan tarina nousi uudelleen pinnalle tai sitä käytti uudelleen henkisesti epävakaa kaveri nimeltä Phil Schneider, josta tuli jonkin aikaa patriootti- ja UFO-luentopiirin tähti, joka periaatteessa toisti Tom Castellon tarinaa siten, että hän itse oli Castellon sankarin roolissa, mukaan luettuna koko ampuminen häijyjen avaruusolentojen kanssa.
Näiden kaikkien tarinoiden, kuten Dulcen, Area 51:n, SERPOn ja Paul Bennewitzin tarinoiden välillä tuntuu olevan paljon yhteisiä teemoja. Kerrotko jotain omia ajatuksiasi tästä.
Lisäisin myös Roswellin ja MJ-12 -paperit tuohon mukaan, ja samat toistuvat hahmot, jotka kertoivat näitä tarinoita, jotka ovat esillä kirjassani, heidän joukossaan John Lear, Tal Levesque, Richard Doty, Bill Moore ja kourallinen muita, jotka muodostivat tämän ”vaikuttajien” verkoston. Bill Moore kiisti myöhemmin monet näistä väitteistä ja poisti itsensä näennäisesti tästä henkilöryhmien verkostosta, jonka hän sanoi ajavan vääriä tarinoita, jotka olivat lopulta tehneet Paul Bennewitzin hulluksi.
John Lear, jolla oli tosin yhteyksiä tiedusteluyhteisöön, oli innokas MJ-12 -papereiden puolestapuhuja, ja samaan aikaan 1980-luvun puolivälissä hän vuoti tiedotusvälineille tietoja Area 51:n salaisesta stealth-alusten testausohjelmasta. Häiveteknologian haamu väijyi ikuisesti näiden Dulcen tukikohtaan, Kirtlandiin ja Area 51:een liittyvien tarinoiden reunoilla, ja se oli osa pyrkimystä muokata yleistä kertomusta ja hämärtää tietoa siitä, mitä näissä sotilastestauspaikoissa todella tapahtui.
SERPOn osalta Richard Dotyllä oli suuri rooli tuon tarinan levittämisessä jo silloin, kun hän esiintyi ”Falconina” kansallisessa televisiossa vuonna 1988 esitetyssä erikoisohjelmassa nimeltä UFO Cover-up Live!. Dotyn (eli ”Falconin”) mukaan Yhdysvaltain hallitus oli osallistunut vaihto-ohjelmaan, jossa avaruusolennot olivat periaatteessa antaneet astronauteillemme avaimet yhteen lautasiinsa ja antaneet heidän matkustaa omalle planeetalleen, kun taas avaruusolennot jäivät vastineeksi Maahan useiksi vuosiksi jakamaan valtavaa galaksienvälistä viisauttaan Maan asukkaiden kanssa, mikä oli pohjimmiltaan sama tarina kuin SERPO.
Mitä sanoisit uusille UFO-tutkijoille, jotka yrittävät seilata näillä myrskyisillä vesillä?
Luulen, että ihmiset, jotka tarvitsevat sitä eniten, välittävät luultavasti vähiten siitä, mitä minulla on sanottavana, mutta jos he haluaisivat, ehdottaisin, että katsoisitte ufologian historiaan ja tutkisitte sen menneisyyttä. Tehkää se ennen kuin hyppäätte minkään tietyn UFO-hain kyytiin, koska mikään ei näytä olevan uutta auringon alla, kun on kyse monista näistä toistuvista teemoista, jotka toistuvat jatkuvasti UFO-tarinoissa.
Ufologialla on taipumus kerrata ja käyttää uudelleen monia samoja tarinoita tai samojen tarinoiden osia kerta toisensa jälkeen. Täydellinen esimerkki tästä on niin sanottu Silvermanin kuva, joka ilmestyi ensimmäisen kerran saksalaisessa Neue Illustrierte -sanomalehdessä 1. huhtikuuta 1950 otsikolla ”Der Mars-Mensch” ja joka näytti oudon näköisen, metrin mittarisen miehen, joka oli ilmeisesti Marsista. Muutamaa päivää myöhemmin Neue Illustrierte myönsi, että Mars-juttu oli aprillipila, mutta se ei estänyt kuvaa leviämästä UFO-alakulttuurissa tulevina vuosina.
Kuuluisa Silvermanin kuva
UFO-historioitsija Isaac Koi on koonnut aikajanan Silvermanin kuvasta ja julkaisuista, joissa se on ilmestynyt. Ensimmäinen kirja, jossa kuva esiteltiin, oli majuri Donald Keyhoen Flying Saucers from Outer Space (1953), jossa ei mainittu Neue Illustrierte -huijausta, mutta väitettiin, että kuvassa oli Yhdysvaltain hallituksen agentteja saattamassa ”Alumiinimiehenä” tunnettua avaruusoliota, joka oli päällystetty alumiinisella avaruuspuvulla, joka suojasi häntä kosmisilta säteiltä. Kirjassaan Space-Craft from Beyond Three Dimensions (1959) W. Gordon Allen viittasi siihen, että Silvermanin valokuvassa esiintyvä olento oli ryöminyt ulos Mexico Cityn lähellä pudonneesta lautasesta.
Viimeksi Harold Povenmire kirjassaan UFO’s and Alien Abduction Phenomena: A Scientific Analysis (2016) julkaisi värillisen version Silvermanin valokuvasta ja mainosti sitä todellisena, vaikka on epäselvää, millaisen ”tieteellisen analyysin” hän teki. Povenmiren ansiosta tämä Silvermanin valokuvan uusi versio alkoi pian könytä sosiaalisessa mediassa, kun uusi uskovien sukupolvi klikkaili ja jakoi sitä sydämensä kyllyydestä.
Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää, jonka hän jäljitti Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Kerättyihin tietoihin perustuen Bennewitz tuli johtopäätelmään, että Dulcen alueella oli maanalainen avaruusolentojen tukikohta, joka oli jonkinlaisessa roolissa alueella tapahtuneissa karjansilvonnoissa ja siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) aloitti tutkimukset Bennewitzin todisteista, ja tämä lopulta johti siihen, että Bennewitziä vastaan suoritettiin disinformaatiokampanja hänen maineensa pilaamiseksi. Bennewitzin sähköiset tallenteet ja kenttätutkimukset, joiden avulla hän väitti, että Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, otettiin AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, että Bennewitz oli saanut liikaa vaikutteita disinformaatiosta, jotta hänen sanomisiaan voitaisiin ottaa vakavasti.
Tässä raportissa tutkin Bennewitzin väitteitä koskien avaruusolentojen tekemiä massiivisia ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että kyseessä oli avaruusolentojen ja Yhdysvaltain yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen yhteenotto avaruusolentojen ja ihmisten välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajien todistajainlausunnoista käymällä läpi ilmiantajasuojalakeja sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän suojan ilmiantajille, jotka paljastavat turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisen maanalaisen armeijan tukikohdan. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistajanlausuntoja, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämästä maanalaisesta tukikohdasta Dulcessa. Sen jälkeen tutkin sitä, miten uskottavia ovat näytöt tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaallisesta konfliktista Dulcessa. Tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Ilmiantajien todistajainlausuntoja käyttämällä tarkastelen sitä miten salainen tukikohta Dulcessa ja muut valtion laitokset saavat rahoitusta ilman Yhdysvaltain kongressin ja toimeenpanoviraston valvontaa. Lopuksi suosittelen miten käsitellä väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia, joita tässä raportissa on esitelty, sekä Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen välisen yhteistukikohdan poliittisia implikaatioita.
Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää Manzanon vuorialueella lähellä Albuquerque’a New Mexicossa. Hän jäljitti tämän UFO/ET-aktiviteetin Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Bennewitz oli alueella aiemmin tutkinut karjansilpomisia ja siviilejä, jotka väittivät tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Hänen filmi-, valokuva- ja elektroniseen todistusaineistoonsa ja kenttätutkimuksiinsa perustuen Bennewitz totesi, että Dulcen lähellä oli maanalainen tukikohta, joka oli roolissa sekä karjansilpomisissa että siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 Bennewitz jätti todisteensa läheiseen Kirtlandin ilmatukikohtaan varoitukseksi upseereille mahdollisuudesta, että avaruusolentojen rodut olisivat uhka läheiselle Manzanon ydinaseiden säilytysalueelle. Ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) nopeasti otti työn alle Bennewitzin todisteet, ja tämä lopulta johti uskottavien tietolähteiden mukaan siihen, että Bennewitz joutui disinformaatiokampanjan kohteeksi. Bennewitzin sähköiset todisteet ja kenttätutkimukset, joiden mukaan Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, joutuivat AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, sen jälkeen kun Bennewitz koki hermoromahduksen vuonna 1987 ja kun AFOSIn disinformaatiokampanjasta tuli julkista tietoa, että Bennewitz oli saanut liiaksi vaikutteita disinformaatiosta, että häntä voitaisiin mitenkään ottaa vakavasti.
Kaikkein vahvin tuki Bennewitzin väitteille tulee useilta henkilöiltä, jotka väittävät olevansa ‘tietovuotajia’, jotka ovat toimineet korporaatioiden työntekijöinä, jotka ovat suorittaneet erilaisia toimeksiantoja alihankkijoina Dulcen tukikohdassa, tai saaneet kuulla tukikohdasta, ja tämän jälkeen paljastaneet tietonsa siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Toistuva teema näissä ilmiantajalausunnoissa on todistus väkivaltaisesta konfliktista vuonna 1979 amerikkalaisten sotilaiden ja avaruusolentojen välillä tukikohdassa, joka johti merkittävään määrään kuolonuhreja. Tämä vaikuttaa vahvistavan Bennewitzin väitteitä tällaisesta sotilaskonfliktista, ja tuo esiin mahdollisuuden sille, että konfliktin syy liittyisi hänen väitteisiinsä ihmisoikeusrikkomuksista. Lisäksi Bennewitzin todisteet tarjoavat esimerkin siitä miten amerikkalaisesta taloudesta vietiin laittomasti rahaa ‘mustan budjetin’ ohjelmiin, jotka liittyivät avaruusolentojen läsnäoloon, summan verran, jonka arvioidaan olevan vuosittain jopa 1.1 biljoonaa dollaria. [2]
Oliko Bennewitz vain yli-innokas UFO-tutkija, joka vahingossa sai vihiä huippusalaisesta ilmavoimien tutkimus- ja kehitysprojektista, vai oliko hän aito nero, joka omin voimin selvitti valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan ihmisoikeusrikkomukset? Selkeiden vastausten löytäminen näihin kysymyksiin on innoittanut monia kirjoja, artikkeleita ja internet-sivustoja. [3] Vastausten laatu vaihtelee suuresti, sillä kaikki jotka ovat Dulcesta kirjoittaneet, ovat sekoittaneet päälähdemateriaalia sekundäärisiin lähteisiin, jotka viittaavat toisiinsa ristiin ilman minkäänlaista alkuperäisten väitteiden todenmukaisuuden tarkistusta. Tämä on johtanut hämmennykseen ja epävarmuuteen niiden keskuudessa, jotka etsivät selkeitä vastauksia tapahtumiin Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sillä suurin osa Dulcea käsittelevästä materiaalista on kuulopuheiden ja spekulaation muodossa. Tarkempi akateeminen analyysi Dulcesta saatavilla olevalle päälähdemateriaalille tarvitaan, jotta voidaan vastata keskeisiin kysymyksiin Dulcen väitetystä tukikohdasta sekä raportoiduista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka siellä tapahtuivat avaruusolentojen ja Yhdysvaltain valtion myötämielisyydellä. Tämä raportti on pyrkimys täyttää tutkimusaukko koskien päälähdemateriaaleja tapahtuneesta, sekä siitä mitä Dulcessa ja muualla edelleen saattaa tapahtua.
Tässä raportissa aloitan tutkimukset Bennewitzin väitteistä koskien massiivisia avaruusolentojen tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että tämä oli Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen kahakka avaruusolentojen ja armeijan joukkojen välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajatodistajainlausunnoista, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä, käymällä läpi liittovaltiollista ja osavaltiollista todistajainsuojelulainsäädäntöä sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän ilmiantajasuojelun paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisia maanalaisia tukikohtia. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistuksia, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämän Dulcen maanaisen tukikohdan olemassaolosta. Sen jälkeen tutkin olivatko todisteet väitetyistä Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaskonfliktista uskottavia. Sitten tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Käyttäen ilmiantajien todistajainlausuntoja tarkastelen lisäksi miten salainen Dulcen tukikohta ja muut valtion laitokset saavat rahaa kongressin ja valvontaelimen siitä mitään tietämättä. Lopuksi teen suosituksia siitä miten ratkaista oletetut ihmisoikeusrikkomukset, joita tässä raportissa on esitelty, ja käsittelen Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan poliittisia implikaatioita.
Paul Bennewitz ja todisteet avaruusolentojen ja valtion yhteisestä tukikohdasta Dulcessa
1970-luvun puolivälissä alkoi New Mexicossa karjansilpomisten aalto, ja tohtori Paul Bennewitz, paikallinen albuquerquelainen liikemies ja elektroniikka-asiantuntija, kiinnostui ilmiöstä. [4] Vuonna 1979 hän teki kenttämatkoja Gabe Valdezin kanssa, tunnetun newmexicolaisen osavaltionpoliisin, tutkiakseen joitain näistä silpomisista, ja he tulivat johtopäätökseen, että silpomiset eivät olleet minkään ”luonnollisen” ilmiön aikaansaamia. Bennewitz alkoi pian huomata epätavallisen paljon UFO-aktiviteettia pohjoisessa New Mexicossa. Käyttäen filmi- ja valokuvauskameroitaan hän alkoi kerätä todisteita UFOista. [5] Sitten hän alkoi siepata radio- ja videolähetyksiä, joiden hän uskoi olevan peräisin UFOilta ja liittyvän eri avaruusolentojen rotuihin. Hän jäljitti nämä lähetykset tukikohtaan, joka sijaitsi Achuleta Mesan alla Dulcen lähellä. Bennewitz uskoi, että hän on identifoinut avaruusolentojen ohjaamien alusten ja Dulcen tukikohdan maavalvonnan välisissä lähetyksissä käytössä olleet radio- ja televisiotaajuudet. Bennewitz oli luonut viestintäjärjestelmän, jonka hän uskoi mahdollistavan hänen itse kommunikoida elektronisesti avaruusolentopilottien kanssa, jotka lensivät tukikohdasta aluksillaan. Lisäksi Bennewitz alkoi jäljittää avaruusolentojen ihmisten kontrollointiin käyttämiä sähköisiä taajuuksia, joita he käyttivät sieppaustapauksissa ja implantoidessaan ihmisiä pienillä sähkölaitteilla. Bennewitz jäljitti joitain näistä henkilöistä, ja haastatteli heitä heidän kohtaamisistaan avaruusolentojen kanssa, sikäli kun he näitä kykenivät muistamaan. Lopulta Bennewitz julkaisi raportin nimeltä Project Beta, jossa hän tiivisti näytön hänen kuvauksistaan ja sähköisen viestinnän sieppauksistaan sekä kenttätöistään:
Kaksi vuotta jatkuvasti tallennettua sähköistä valvonta-aineistoa 24h/vrk avaruusolentojen aluksista, sekä 2 kilometriä filminauhaa samaisista aluksista.
Avaruusolentojen viestintä- ja videokanavien havainta ja purku.
Videon jatkuva vastaanottaminen avaruusolentojen aluksista ja maanalaisesta tukikohdasta; tyypillinen avaruusolento, humanoidi ja joskus myös homo sapienilta näyttävä.
Tapauskertomus uhrin kohtaamisesta New Mexicossa, joka johti viestintäyhteyteen. Samalla saatiin selville, että ilmeisesti kaikilla kohtaamisten uhreilla oli avaruusolentojen implantteja ja näistä aiheutuneita arpia. Uhrilta otettiin myös tietokonetomografiakuva. Viisi samanlaista tapausta identifioitiin.
Jatkuvan suoran viestintäyhteyden käynnistäminen avaruusolentoihin käyttäen tietokonetta ja heksadesimaalikoodiviestintää.
Avaruusolentojen viestintäluupin avulla maanalaisen tukikohdan todellisen sijainnin selvittäminen. [6]
Kaikki hänen keräämänsä näyttö puhui siitä, että Dulcessa oli maanalainen tukikohta, jota eri avaruusolentojen rodut käyttivät. Viestintä, videokuvat ja siepattujen todistukset tarjosivat tietoa, jota Bennewitz käytti selvittämään mitä tukikohdassa oli tapahtumassa ja mitkä tämän vaikutukset olivat kansalliseen turvallisuuteen.
Eräs Bennewitzin löytämistä siepatuista oli Myrna Hansen, jonka hän oli järjestänyt Wyomingin yliopiston tohtori Leo Sprinklen hypnoottiseen regressioon. [7] Hypnoosin alaisena hän väitti tulleensa siepatuksi vuonna 1980 yhdessä poikansa kanssa, ja heidät oli viety Dulcen tukikohtaan. Hän sitten kuvasi ihmisiä, jotka oli asetettu kylmäsäilytykseen, ja suuria sammioita, jotka olivat täynnä ihmisten ja karjan ruumiinosia. [8] Nämä olivat Bennewitzin toimien kaikkein kiistanalaisimmat puolet, mutta yhdistettynä hänen sieppaamiinsa sähköisiin tietoihin, videotallenteisiin ja viestintään, hän vakuuttui siitä, että ne sopivat kaikenkattavaan avaruusolentojen petkutuskuvioon, jossa olennot olivat vastuussa karjansilpomisista ja siepattujen ihmisten massiivisista ihmisoikeuksien rikkomuksista. [9]
Bennewitzin sähköiset viestisieppaukset ja haastattelut johdattelivat hänet pian saamaan tietoa Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvista asioista, tukikohdan laajasta avaruusolentojen läsnäolosta ja huomattavasta määrästä siviileitä, jotka oltiin siepattu ja väkivalloin viety tukikohtaan. Hänen sähköiset viestinsieppauksensa tarjosivat jotain perustietoa sotilaskonfliktista, joka Dulcen tukikohdassa oli tapahtunut ihmisten ja avaruusolentojen välillä.[10] Bennewitz tämän jälkeen raportoi löydöksistään ilmavoimien erikoistiedusteluvirastolle (AFOSI) läheiseessä Kirtlandin ilmatukikohdassa lokakuussa 1980, uskoen avaruusolentojen olevan uhka läheiselle Manzanon ydinasevarastolle. Virallisessa raportissa, jonka on allekirjoittanut majuri Thomas Cseh lokakuun 28. 1980, ja joka myöhemmin on julkaistu julkisuuslain nojalla, majuri Cseh kirjoittaa:
26. lokakuuta 1980 SA [special agent, erikoisagentti] Doty, JERRY MILLERin, GS-15, avustuksella, joka on ilmavoimien koekeskuksen tieteellinen neuvonantaja, haastatteli tohtori Bennewitzia hänen kotonaan Four Hillsissa Albuquerquessa, joka on Manzanon tukikohdan pohjoislaidan vieressä. … Tohtori Bennewitz on tehnyt riippumatonta tutkimusta ilmailmiöistä viimeisen 15 kuukauden ajan. Tri Bennewitz tarjosi myös useita nauhoja sähköisiä tallenteita, jotka väitetysti kertovat voimakkaasta sähkömagnetismista jota emittoituu Manzanon/Coyote Canyonin alueelta. Tri Bennewitz on myös tuottanut useita valokuvia lentävistä esineistä, jotka on otettu Albuquerquen alueella. Hänellä on useita sähköisen valvonnan laitteita osoitettuna Manzanoon ja hän yrittää tallentaa korkeataajuuksisia sähköpulsseja. Bennewitz väittää näiden ilmaesineiden tuottavan näitä pulsseja. … Analysoituaan tohtori Bennewitzin keräämää dataa, hra MILLER kertoi todisteiden selvästi osoittavan jonkin tyyppisen tunnistamattoman lentävän esineen olevan filmikuvassa; kuitenkaan mitään todisteita ei voida esittää, että nämä esineet olisivat uhka Manzanon/Coyote Canyonin alueille. [11]
Kun AFOSI ei tehnyt asialle mitään, Bennewitz lähestyi silloista New Mexicon senaattoria Harrison Schmittia, joka vaati saada tietää miksi Bennewitzin väitteitä ei tutkittu. Virallisten tahojen tarinoillensa osoittaman tuen puutteen turhauttamana Bennewitz julkaisi yksityiskohtaisen raportin otsikolla Project Beta ja jatkoi datankeruuta avaruusolentojen operaatioista alueella. [12]
Perustuen siepattuun sähköiseen viestintään, Bennewitz paljasti Project Beta -raportissaan tukikohdan koon ja avaruusolentopopulaation suuruuden:
Avaruusolentojen tukikohta kokonaisuudessaan sisältää useita kulttuureita (kaikki ’ykseyden’ alaisuudessa) ja se on arviolta 3km leveä ja 8km pitkä. Se sijaitsee keskellä ei mitään Jicarillan intiaanireservaatissa New Mexicon Dulcesta länteen. Perustuen aluksien lukumäärään tällä alueella, avaruusolentojen kokonaispopulaatioksi arvioidaan ainakin 2000 ja todennäköisesti enemmän. [13]
Bennewitzin työ oli saanut paljon huomiota ja pian se johti AFOSIn salaoperaatioon hänen maineensa pilaamiseksi. Vuoden 1989 MUFONin konferenssissa nimekäs UFO-spesialisti William Moore aiheutti hässäkkää kun hän avoimesti julisti, että vuonna 1982 hänet oli otettu mukaan tällaiseen projektiin, ja hän alkoi välittää informaatiota Bennewitzin toiminnasta AFOSIlle. Hän oli roolissa disinformaation levittämisessä Bennewitzille. Moore kuvasi tapahtunutta seuraavasti:
… kun aluksi törmäsin tähän disinformaatiokampanjaan… jota Bennewitziä kohtaan ajettiin… se vaikutti minusta…. olin varsin uniikissa asemassa. Siinä minä olin…. salaisen vastatiedustelupelin ovella, joka näytti kaikin tavoin jollain tavalla suoraan olevan yhteydessä valtion korkean tason UFO-projektiin, ja perustuen tuntemieni ihmisten asemiin, joiden tiesin suoraan olevan mukana, aivan varmasti sillä oli jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa! Ei ollut mitenkään mahdollista, että antaisin mahdollisuuden mennä ohitseni ilman, että oppisin jotain siitä mitä tapahtui. Pelaisin disinfopeliä, likaisin käteni vain sen verran että saisin prosessia johtaneet uskomaan, että tein juuri niinkuin he halusivat minun tekevän, ja samaan aikaan jatkoin tunkeutumista matrixiin oppiakseni siitä niin paljon kuin mahdollista, kuka sitä ohjasi ja miksi. [14]
Mooren julkinen tunnustus vahvisti sen, että Bennewitz oli ainakin osittain onnistunut sähköisesti tarkkailemaan avaruusalusten aluksia alueella, kommunikoimaan Dulcen tukikohdan avaruusolennoille ja tarkkailemaan avaruusolentojen siepattujen kontrolloimista alueella. Tämä voisi selittää sen miksi AFOSI aloitti intensiivisen projektin Bennewitzin maineen pilaamiseksi. AFOSIn perusstrategia kampanjassa oli vihjailla, että Bennewitzin väitteiden törkeimmät aspektit — Dulcen tukikohta paikkana jonne ihmiset siepattiin geenikokeita varten, asetettiin kylmäsäilytykseen ja käytettiin jopa avaruusolentojen ruokana — olivat disinformaatiota eikä niinkään tarkkoja raportteja avaruusolentojen läsnäolosta pohjoisen New Mexicon alueella. Moore väitti kuin väittikin, että siihen mennessä kun hän oli Bennewitzin tavannut vuonna 1982, suurin osa Bennewitzin informaatiosta oli jo AFOSIn syöttämää disinformaatiota. [15]
Monet UFO-tutkijat tuskastelevat totuuden löytämiseksi siitä mitä tapahtui Dulcessa johtuen disinformaation savuverhosta, joka pyöri Bennewitzin ympärillä, sekä niistä eri toimista, joita AFOSI ja/tai muut tiedustelupalvelut tekivät Bennewitzia ja hänen tukijoitaan kohtaan. [16] Näkemys on, että Bennewitz oli selvästi saanut tietää jotain, mutta hän oli langennut uskomuksiin, jotka pilasivat hänen varhaisen uran sekä kaikkein uskottavimman työnsä maineen. Eräs UFO-tutkija väitti, että hänelle syötettiin disinformaatiota siepattuja viestejä pitkin: “Siitä, missä kohtaa Bennewitzin keräämien tietojen joukossa totuus alkoi ja päättyi, voidaan käydä debattia, mutta yksi asia on selvä — siepattujen viestien sisältö sai aikaan sen, että Bennewitz muuttui paranoidiksi ja harhaiseksi mieheksi, joka lopulta koki jättiläismäisen hermoromahduksen vuonna 1985.” [17] Hänen tutkimustensa intensiteetti ja viranomaisten reaktio olivat Bennewitzille niin raskasta käsitellä, että hänen mielensä murtui. Myöhemmin hän vetäytyi täysin pois kaikesta julkisuudesta koskien Dulcea ja lopetti mukanaolon UFO-asioissa.
Huolimatta hänen ristiriitaisesta vetäytymisestään UFO-maailmasta, Bennewitzin uskottavuus elektroniikan asiantuntijana on kiistämätön, ja hänen laaja videoiden, valokuvien ja sähköisen kommunikaatioraakadatan tietokantansa UFO/ET-ilmiöstä oli voimakasta näyttöä siitä, että jotain oikeasti tapahtui Archuleta Mesassa. Poislukien Bennewitzin keräämä raaka fyysinen todistusaineisto, useat ilmiantajat ovat astuneet esiin antamaan oman todistuksensa ja esittämään jopa fyysisiä todisteita maanalaisen tukikohdan olemassaolosta Dulcessa sekä avaruusolennoista, jotka ovat rikkoneet siepattujen siviilien ihmisoikeuksia. Ennen Dulcen maanalaista tukikohtaa käsittelevien ilmiantajatodistusten analysointia huomautan ilmiantajien laillisesta asemasta paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, siellä tämä auttaa meitä selittämään sen miksi verrattain harva on astunut esiin puhumaan Dulcessa ja muualla tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista.
Tietovuotajat ja kansallinen turvallisuus
‘Ilmiantajia’ on kuvattu rohkeiksi työntekijöiksi, jotka usein marttyyrin innokkuudella paljastavat epäeettisiä tai rikollisia valtioiden/korporaatioiden käytänteitä, jotka koskevat kansan yleistä etua. [18] Usein tietovuotajien toiminnan lyhytaikaisiin seuraamuksiin kuuluu työpaikan, maineen, taloudellisen turvallisuuden ja jopa hengen menettäminen. Ilmiantaja voidaan määritellä olevan kuka tahansa työntekijä mistä tahansa valtion tai yritystoiminnan haarasta, joka julkisesti paljastaa valtion tai korporaation epäeettisiä tai korruptoituneita käytänteitä, jotka rikkovat lakia ja/tai vahingoittavat julkista etua. Osavaltioilla ja liittovaltiolla on omat laajat säädökset ilmiannon tekemisestä niille, jotka haluavat tulla esiin ja paljastaa tällaisia käytänteitä ja riskeerata oman uransa, maineensa ja fyysisen turvallisuutensa. [19] Mitä tulee työsuhteeseen valtion virastoon/korporaatioon, joka liittyy kansallista turvallisuutta koskettavissa projekteissa työskentelyy, tietovuotajien suojelulaeissa on eräitä tärkeitä piirteitä, kuten liittovaltiollinen tietovuotaja-asetus koskien kansallisen turvallisuuden ilmiantajia (5 USC 2302). [20] Tämän asetuksen relevantti kohta [5 USC Sec. 2302. (8) (A)] käsittelee työntekijää vastaan tehtyjä kiellettyjä toimia, jotka ovat seurausta mikä tahansa tiedon vuotamisesta, jonka työntekijä uskoo olevan näyttöä “minkä tahansa lain, säännön tai säädöksen rikkomisesta” tai “auktoriteettiaseman väärinkäytöstä” tai “merkittävästä tai erityisestä vaarasta kansanterveydelle tai -turvallisuudelle”. Relevantissa lainkohdassa esitetään kriittinen tunnusmerkki: “jos tällainen paljastus ei ole erityisesti laissa kielletty ja jos sellainen informaatio ei ole erityisesti jossain täytäntöönpanomääräyksessä vaadittu pidettäväksi salassa maanpuolustuksen tai ulkomaansuhteiden hoidon takia.”
Kuten kriittisestä tunnusmerkistä käy ilmi, ilmiantajat eivät saa paljastaa informaatiota jos sen paljastaminen vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Tämä tarkoittaa, että jos on töissä valtion virastolla ja/tai korporaatiolla turvaluokitellussa projektissa, jolla on vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen, sellaiset yksilöt eivät saa suojelua liittovaltiollisen tietovuotaja-asetuksen alaisuudessa paljastaessaan turvaluokiteltua informaatiota. Lisäksi, jos valtion/korporaation työntekijä allekirjoittaa sopimuksen, joka sallii vakavat rangaistukset turvaluokitellun informaation paljastamisesta, sellaiset henkilöt olennaisesti antavat pois perustuslailliset oikeutensa, sillä heillä ei ole minkäänlaista laillista keinoa estää kaikkein drakonisempien rangaistuksen täytäntöönpano. Tämän seurauksena, jos silminnäkijät näkevät, esimerkiksi, törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia salaisissa projekteissa, heillä ei ole lainsuojaa jos he valitsevat paljastaaa tämän kansalle. Eräs henkilö, joka ilmeisesti oli ottanut riskin paljastaa törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia, on Thomas Castello.
Thomas Castello & Dulcen paperit
Vuonna 1987 tietovuotaja järjesteli 30 valokuvan, videon ja useiden paperien vuotamisen joukolle UFO-tutkijoita, jotka ilmeisesti olivat todisteita Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisestä tukikohdasta kaksi mailia Archuletta Mesan alapuolella lähellä Dulcen kuntaa New Mexicossa. Tämä kokoelma sai nimen ‘Dulcen paperit’, ja se tarjosi kuvallista todistusaineistoa tämän salaisen maanalaisen laitoksen toiminnasta, ja se toimi myös tukena Bennewitzin väitteille koskien maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvaa toimintaa. [21] Dulcen paperit kuvasivat geenimanipulaatiokokeita, ihmisen ja avaruusolennon hybridien kehittämistä, mielenhallintaa kehittyneiden tietokoneiden avulla, ihmisten kylmäsäilyttämistä nestetankeissa, ja jopa ihmisten ruumiinosien käyttämistä avaruusolentojen ravinnonlähteenä. Paperit tarjosivat todisteita siitä, että ihmisiä pidettiin avaruusolentojen laboratorion koe-eläiminä, jotka työskentelivät suoraan Yhdysvaltain eri virastojen ja amerikkalaiskorporaatioiden kanssa yhteistukikohdassa armeijan ‘mustan budjetin’ alihankintaprojekteissa. Jos paperit olivat aitoja, siellä tehtiin kokeita ja projekteja, joissa rikottiin ihmisoikeuksia niin laajalti, että se ylittää jopa pahimmat rikkeet ihmiskunnan lähihistoriassa.
Dulcen paperien koostamisesta ja julkaisusta vastuussa ollut Thomas Castello väitti työskennelleensä vanhempana turvallisuusupseerina tukikohdassa ennen ‘lähtöään’ sen jälkeen, kun aseellinen konflikti sattui vuonna 1979 Yhdysvaltain armeijan eliittijoukkojen, tukikohdan turvallisuushenkilöstön ja siellä asuvien avaruusolentojen välillä. Hänen kuvaamansa aseellinen konflikti on saanut nimen ‘Dulcen sota’, ja useampi muu ‘ilmiantaja’ ja UFO-tutkija on sen jälkeen kuvannut samanlaisia tapahtumia esiintyneen Dulcessa tai alueen lähellä, jotka vahvistavat monet Castellon väitteistä. [22] Kun hän väitti jättäneensä työnantajansa Dulcessa 1979, sekä myöhemmin julkaistessa Dulcen paperit vuonna 1986, Castello antoi useita haastatteluja ja vastasi UFO-tutkijoille ennen skenestä katoamistaan. Näiden haastattelujen transkriptiot tarjoavat lisää ‘ilmiantotodistuksia’ Dulcen laitoksen väitetyistä tapahtumista.
Thomas Castello väittää palvelleensa Yhdysvaltain ilmavoimissa ja erikoistuneensa sotilasvalokuvaamiseen ja videovalvontaan. Hän lisäksi väittää palvelleensa huippusalaisessa maanalaisessa tukikohdassa lähellä Dulcen kuntaa New Mexicon pohjoisosassa. Hänen taustansa voi tiivistää seuraavasti:
Vuonna 1961 Castello oli nuori kersantti, joka palveli Nelliksen ilmatukikohdassa lähellä Las Vegasia, Nevadassa. Hän oli sotilasvalokuvaaja, jolla oli top secret -turvaluokitus. Hänet myöhemmin siirrettiin Länsi-Virginiaan, jossa hän sai koulutusta tiedusteluvalokuvaamisessa. Hän työskenteli maanalaisessa laitoksessa, ja johtuen hänen uuden pestinsä luonteesta, hänen turvaluokitustaan päivitettiin luokkaan TS-IV. Hän pysyi ilmavoimissa valokuvaajana vuoteen 1971 asti, jolloin hänelle tarjottiin työtä RAND-korporaatiolta turvallisuusteknikkona, ja hän muutti Kaliforniaan, jossa RANDilla oli isot laitokset ja hänen turvallisuusluokituksensa päivitettiin luokkaan ULTRA-3. Vuonna 1977 Thomas siirrettiin Santa Fe:n, New Mexicoon, jossa hänen palkkansa nousi merkittävästi ja hänen turvallisuusluokitustaan päivitettiin taas kerran, nyt ULTRA-7:n. Hänen uusi työnsä oli valokuvausturvallisuusasiantuntija Dulcen tukikohdassa, jossa hänen työnsä oli ylläpitää ja kalibroida maanalaisen kompleksin turvakameroita ja saattaa vierailijoita heidän kohteisiinsa. [23]
Dulcessa tapahtunut laaja videovalvonta oli se, mikä antoi Castellolle lintuperspektiivin, jolla hän sai tietää mitä tukikohdassa tapahtui, sekä siellä tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka lopulta johtivat siihen, että hän lähti tukikohdasta ja alkoi levittää turvaluokiteltua materiaalia. Castellon väitteet esitellään kahdessa lähteessä, ensimmäinen on itse Dulcen paperit, jotka oletettavasti sisältävät tukikohdasta ulos vietyä turvaluokiteltua materiaalia; ja toinen on haastattelut ja kirjeenvaihto, jota Castellolla oli usean UFO-tutkijan kanssa. Iso osa Castellon materiaalista on sittemmin kiertänyt ympäri Internetiä ja siitä on tehty kirja The Dulce Wars, jonka on kirjoittanut UFO-tutkija, joka käyttää nimeä ‘Branton’. [24]
Castellon työsuhteen, armeijan ja koulutustaustan, ja siten myös hänen statuksensa ilmiantajana, vahvistaminen virallisesti ei ole ollut mahdollista. Tämä mahdollisesti johtuu käytännöstä, jonka on väitetty olevan perustoimi siviileillä, jotka työskentelevät korporaatioilla ja/tai valtiolla/tiedustelupalveluilla salaisissa projekteissa avaruusolentoihin liittyen: julkisuudesta poistetaan kaikki viitteet työntekijään turvatoimena sen varalta, että he tarkoituksellisesti tai tahattomasti paljastaisivat julkisesti sitä mitä tällaisissa projekteissa tapahtuu. Esimerkiksi, tri. Michael Wolf väittää olleensa entinen tieteentekijä ja päätöksentekijä avaruusolentoasioissa, joka alkoi vuodesta 1979 koordinoida avaruusolentoasioiden toimintalinjaryhmää nimeltä Special Studies Group (PI-40) kansallisen turvallisuuden neuvostossa. [25] Nimekkään UFO-tutkijan tohtori Richard Boylanin tekemissä useassa haastattelussa Wolf väitti, että hänen esimiehensä ohjeistivat häntä ottamaan osaa kontrolloituun tietovuotoon UFO-yhteisölle, samalla kun valtiolle annettiin ‘uskottava kiistettävyys’. [26] Kaikki Wolfin pitkälle viedyt yliopistotutkinnot ja eri armeijan/tiedustelupalvelujen sopimushommat oli eliminoitu, mikä teki hänen taustansa ja kertomansa tiedon vahvistamisesta vaikeaa ellei mahdotonta. Hän väitti, että hänen julkisten tietojensa poistaminen oli ‘standardikäytäntö’ kaikille siviilityöntekijöille, jotka työskentelevät joko korporaatioille tai Yhdysvaltain armeijalle salaisissa avaruusolentoprojekteissa. [27] Wolfin kuvauksen sellaisen ‘standardikäytännän’ olemassaolosta vahvisti myöhemmin Bob Lazar, fyysikko, joka lähdettyään vuonna 1988 Necadan S-4 -laitoksesta (Dreamland), jossa hänen työnsä oli takaisinmallintaa avaruusolennoilta haltuun saadusta aluksesta voimansiirto- ja voimanlähdejärjestelmiä, hänen syntymätodistustaan ei enää löytynyt siitä sairaalasta, jossa hän oli syntynyt, ja hänen koulutodistuksensa ja kaikki työtodistuksensa olivat kadonneet — hän oli yksinkertaisesti lakannut olemasta! [28]
Nyt voidaan esittää, että standardikäytäntö on olemassa korporaatioiden ja/tai armeijan/tiedustelupalvelujen palkkaamille siviileille, jossa heidän työ- ja koulutushistoriansa ja muutkin julkiset tiedot poistetaan turvallisuussyistä joko mahdollisen avaruusolentoihin liittyvien tietojen paljastuksen ehkäisemiseksi, niinkuin Bob Lazarin tapauksessa, tai erittäin kontrolloidun tietovuodon tekemiseksi, niinkuin tohtori Wolfin tapauksessa. Tämä tarkoittaa, että Castellon työhistorian varmistaminen ja täten myös hänen uskottavuutensa ilmiantajana on erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. On olemassa kolme mahdollisuutta Castellon todelliselle identiteetille ja uskottavuudelle tietovuotajana. Ensimmäinen on, että hän on se kuka hän väittää olevansa, tietovuotaja, joka työskenteli tukikohdassa. Toinen on, että hän käyttää nimeä ja identiteettiä ‘Thomas Castello’ peitteenä paljastaakseen tietoja Dulcesta. Tässä tapauksessa hän voi olla ‘sisäpiiriläinen’, joka vuotaa tietoa tukikohdassa tapahtuneista väärinkäytöksistä, joka toivoo jäävänsä nimettömäksi ilmiantajaksi. Kolmas mahdollisuus on, että Castello on tiedusteluagenttien tekaisema identiteetti, jolla levitetään disinformaatiota, joka ohjaa UFO-tutkijoita ja kansaa poispäin aidoista armeijan projekteista alueella. Useat UFO-tutkijat ovat ilmeisesti kyenneet pääsemään Castellon puheille ennen hänen ‘katoamistaan’ 1980-luvun lopussa, ja he onnistuivat saamaan vastauksia useisiin kysymyksiin. [29] Sekä Brantonin että William Hamiltonin mukaan UFO-tutkijat olivat tavanneet henkilökohtaisesti Castellon, ja kykenivät puhumaan hänen olemassaolon ja uskottavuutensa puolesta. [30] Vaikka Castellon kanssa pidettyjen tapaamisten ja henkilökohtaisten haastattelujen lista ei olekaan pitkä, sen perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että Castello on olemassa, vaikkakin hän herättää epäilyjä kolmannesta tekaistun identiteetin mahdollisuudesta. Juuri tämä epävarmuus on johtanut useimmat UFO-tutkijat siihen, etteivät he ota todesta Castellon väitteitä, jotka tukivat suurta osaa siitä mitä Bennewitz oli aiemmin esittänyt, ja joka nyt yhdistettiin AFOSIn disinformaatiokampanjaan. Myöhemmässä osiossa lainataan toisia ilmiantajia, jotka ovat vahvistaneet sekä Castellon että Bennewitzin väitteiden aspekteja, mikä viittaisi siihen, että kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa kaikkein epätodennäköisimpänä Castellon identiteetistä puhuttaessa. Tämän johdosta on tarpeen tutkia jossain määrin mitä Castello väitti kokeneensa Dulcen maanalsiessa tukikohdassa, sillä hän tarjoaa erittäin laajamittaisen todistuksen siitä mitä tukikohdassa tapahtui.
Dulcen papereissa ja hänen henkilökohtaisissa todistuksissaan Castello väittää, että seitsemänkerroksinen maanalainen laitos, jossa työskentelee sekä ihmisiä että eri avaruusolentojen rotuja, löytyy Dulcesta, New Mexicosta. Castello väittää, että tukikohdassa töissä olleet ihmiset olivat tieteentekijöitä, turvallisuushenkilöstöä ja eri korporaatioiden työntekijöitä, jotka hoitivat armeijan sopimuksia. [31] Dulcessa työskenteli neljä avaruusolentojen rotua: standardit ‘lyhyet’ Harmaat Zeta Reticulumista (arviolta metrin mittaisia); pitkät Harmaat Rigelistä, Orionista (parimetrisiä); ja reptiliaanilaji, joka on joko Maapallolle alkuperäinen tai peräisin Dracon tähtikuviosta Orionista (parimetrisiä). Castello väittää, että Maapallon reptiliaaneja, joita kuvataan ‘työläiskastiksi’, hallitsi siivekkäät Dracon reptiliaanit (avaruusolennot Orionista). [32]Hän sanoi, että lyhyet harmaat (joita kuvataan mm. elokuvassa Kolmannen asteen yhteys) palvelevat Dracon reptiliaaneja. Castello sanoo, että hän oli töissä ‘vanhempana turvallisuusteknikkona’ Dulcen laitoksessa ja että hänen päätehtävänsä oli ratkaista kaikki turvallisuusongelmat tukikohdassa avaruusolentojen ja ihmistyöntekijöiden välillä. Hän kuvasi joitain työtehtäviään ja avaruusolentojen hierarkiaa vastauksena Brantonin esittämään kysymykseen siitä miten usein hän kommunikoi eri avaruusolentojen lajien kanssa:
Koska olin vanhempi turvallisuusteknikko tukikohdassa, minun piti kommunikoida heidän kanssaan päivittäin. Jos oli mitään ongelmia, joihin liittyi turva- tai videokamerat, he soittivat minulle. Reptiliaanien ”työläiskasti” oli yleensä se, joka teki fyysisen työn Dulcen alemmissa kerroksissa. Kastia koskettavat päätökset teki yleensä valkoinen Draco. Kun ihmistyöntekijät aiheuttivat ongelmia työläiskastille, reptoidit menivät valkoisen Draco-’pomonsa’ luo, ja sitten Draco soitti minulle. Joskus se tuntui siltä, kuin ongelmat eivät koskaan loppuisi. Useat ihmistyöntekijät vihasivat ”ei pötypuheita”- tai ”menkää takaisin töihin”-asennetta, joka työläiskastilla oli. Jos tarvittiin, väliinpuuttumisesta tuli tärkeä työkalu. Suurimmat ongelmat olivat ihmistyöntekijät, jotka typerästi haahuilivat lähellä ”KIELLETTYÄ ALUETTA” tukikohdan ”Avaruusolentosiivessä”. Kaipa se oli ihmisluonnetta olla kiinnostunut ja haahuilla rajojen yli. Liian usein joku löydettiin ylittämässä rajoja ja nuuskimassa ympäriinsä. Kamerat lähellä sisäänkäynti yleensä pysäyttivät heidät ennen kuin he joutuisivat vakaviin ongelmiin. Muutaman kerran minä jouduin virallisesti pyytämään ihmistyöntekijän palauttamista. [33]
Castello väitti, että Dulcessa käynnissä olleet eri projektit takaisinmallinsivat avaruusolentojen teknologiaa, kehittivät mielenhallintamenetelmiä ja tekivät geenimanipulaatiokokeita, joissa kloonattiin ja luotiin ihmisen ja avaruusolennon hybridejä. Samanlaisia projekteja on tehty laboratorioissa Montaukissa, Long Islandilla ja Brookhavenissa [34] ja näistä on ollut monia ilmiantajatodistuksia. [35]
Nämä projekti ovat hajallaan Dulcen maanalaisen tukikohdan eri kerroksissa, joissa avaruusolennot ovat alimmilla kerroksilla viidestä seitsemään. Nämä alimmat kerrokset Castello kuvasi äärimmäisen vanhoina luonnollisina luolina, joita eri avaruusolentojen rodut ovat käyttäneet. Vastauksena kysymykseen luolastojen alkuperästä hän sanoi:
Luonto rakensi luolastot. Dracot [reptiliaanihumanoidit] ovat käyttäneet luolastoja ja tunneleita vuosisatoja. Myöhemmin RAND-korporaation suunnitelmien avulla niitä on toistuvasti laajennettu. Alkuperäiset luolastot sisälsivät jääluolia ja rikkilähteitä, joita avaruusolennot pitivät täydellisinä omiin tarpeisiinsa. [36]
Kuvatessaan tapaa, jola komento toimi yhteistukikohdassa Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä, Castello sanoi:
Työläiskasti [Reptiliaanit] tekevät päivittäiset hommat, moppaavat lateksilattioita, puhdistavat häkkejä, tuovat ruokaa nälkäisille ihmisille ja muille lajeille. Heidän tehtävänsä on kehitellä sopiva suhde tyypin yksi ja tyypin kaksi olentojen välillä, jotka Draco-laji on luonut. Työläiskasti työskentelee laboratorioissa sekä tietokoneilla. Periaatteessa reptiliaanirodut ovat aktiivisia kaikissa Dulcen tukikohdan kerroksissa. Siellä on seitsemän eri avaruusolentojen ’rotua’, jotka työskentelevät kuudennen kerroksen itäosassa…. Tuo osio tunnetaan yleisesti nimellä ”avaruusolentosiipi”. Dracot ovat kerrosten 5-6-7 kiistämättömiä herroja. Ihmiset tulevat komentoketjussa toisena näissä kerroksissa. [37]
Castello sanoo, että hän näki omin silmin lajienvälisten geenikokeiden tuotteita laitoksen kuudennessa kerroksessa. Kaikkein häiritsevintä oli hänen löydöksensä, että ihmisiä käytettiin eräänlaisina laboratorioeläiminä kaikkein alimmissa kerroksissa, joissa heitä asetettiin kylmäsäiliöihin, käytettiin koe-eläiminä mielenhallintaohjelmissa ja jopa geenikokeissa. Castello kirjoittaa: “Kerros #7 on pahin, rivi toisensa jälkeen tuhansia ihmisiä ja ihmissekasikiöitä kylmäsäilytyksessä. Siellä oli myös sikiösäilytyssammioita eri kehitysvaiheissa oleville humanoideille. ‘Monesti kohtasin ihmisiä häkeissä, yleensä huumattuna tai tainnutettuna, mutta joskus ne itkivät ja kerjäsivät apua.’” [38]
Castello väittää, että hänen perehdytyksessään hänelle kerrottiin, että ihmiset kärsivät eri asteisesta hulluudesta, ja että heihin kokeillaan erilaisia suuririskisiä lääketieteellisiä proseduureja ja mielenhallintakokeita, joiden tarkoitus on hoitaa heitä. Hän väittää, että hän ja muut ihmistyöntekijät altistuivat päivittäin kylteille, joissa luki: “Tässä laitoksessa tehdään suuren riskin lääketieteellistä testausta, jolla yritetään parantaa hulluus. Ethän koskaan puhu vangeille, se saattaa tuhota vuosien työn.” [39]
Castello väittää, että hän suoritti tehtäviään ilman suurempia ongelmia kunnes hän alkoi epäillä, että sen sijaan, että vangit olisivat olleet hulluja, he olivatkin tavallisia siviilejä, jotka oli yksinkertaisesti siepattu ja käytetty harmaiden ja reptiliaanien laboratorion koe-eläiminä:
Olen järkevä, kun tohtorit sanovat että älä puhu heille, kuka minä olen sitä kiistämään ja tuhoamaan arkaluontoista tilannetta? Mutta eräs mies jotenkin sai huomioni. Hän toistuvasti sanoi, että hänen nimensä on George S—- ja että hänet on kidnapattu ja hän ei ole varma kuka häntä ajoi takaa. En tiedä miksi se jäi mieleeni, muistin vain hänen kasvonsa, ajatellen että hän ei ainakaan näyttänyt tai kuulostanut hullulta, mutta monet vangit sanoivat sellaista. Seuraavana viikonloppuna puhuin kaverini ympäri, joka on poliisi, tekemään tarkistuksen hänen nimellään, sanoen että olin törmännyt häneen ja että minua kiinnosti asia. En maininnut mitään tukikohdasta. Se oli sairas tunne kun tietokone vahvisti, että George S. oli kadonnut. [40]
Silloin kun Castello tajusi, että tavallisia ihmissiviilejä siepataan, hän päätti liittyä pieneen ryhmään muita tukikohdan työntekijöitä, jotka auttoivat vapauttamaan vangittuja ihmisiä.
Eräs toinen turvallisuusviranomainen tuli luokseni ja sanoi, että jotkut laboratoriotyöntekijät halusivat vapaa-ajalla tavata eräässä tunnelissa [epävirallisesti]. Mielenkiinto voitti ja sanoin OK. Sinä iltana arviolta yhdeksän miestä tuli paikalle. He sanoivat, että he tiesivät riskeeraavansa sen, että minä saattaisin ilmiantaa heidät, mutta he halusivat näyttää minulle joitain asioita, joita heidän mielestä minun tulisi nähdä. Yksi kerrallaan he näyttivät minulle todisteita, joiden mukaan monet vangit olivat kadonneita ihmisiä. Siellä oli sanomalehtileikkeitä, ja jopa valokuvia joita he olivat jotenkin salakuljettaneet tukikohtaan. He toivoivat, että he voisivat salakuljettaa ne takaisin ulos ilman, että minä paljastaisin heidät pomoille. Kykenin näkemään pelon heidän kasvoistaan heidän puhuessaan. Eräs mies sanoi, että hän mieluummin kuolisi yrittäessään kuin menettäisi sielunsa olemalla tekemättä mitään. Se oli kommentti, joka muutti tilanteen. Kerroin heille Georgesta ja mitä tiesin hänestä. Muutaman tunnin päästä me vannoimme yrittävämme paljastaa Dulcen tukikohdan. [41]
Castello kuvaa sitä miten pieni joukko ihmistyöntekijöitä alkoi tehdä yhteistyötä joidenkin reptiliaanien työläiskastilaisten kanssa, joilla oli myös intressi vapauttaa siepatut ihmiset pohjakerroksista. Castello lopulta kuvasi sitä miten Delta-eliittijoukot yrittivät tuhota ‘vastarintaliikkeen’:
Se päättyi lopulta siihen, kun armeijan hyökkäys tehtiin poistumistunneleista ja he teloittivat kaikki, jotka oli nimetty heidän listallaan, ihmiset ja reptiliaanit. Me taistelimme vastaan, mutta kenelläkään työläiskastista ei ollut aseita, eikä myöskään laboratoriossa työskentelevillä ihmisillä. Ainoastaan turvajoukoilla ja muutamalla tietokoneella työskentelevällä oli salamapistoolit. Se oli teurastus. Jokainen kirkui ja juoksi pakoon. Käytävät ja tunnelit täyttyivät niin täyteen kuin mahdollista. Me uskomme niiden olleen Delta Forcea [univormujen ja modus operandin perusteella], joka oli päättänyt iskeä vuoronvaihdon aikaan, ja tappaa niin monta kuin mahdollista listalta. [42]
Castello lähti laitoksesta, hän vei mukanaan valokuvat ja videotallenteet, jotka hän lopulta julkaisi Dulcen paperien nimellä.
Johtuen Castellon väitteiden tärkeydestä sekä hänen tarjoamista todisteista, jotka näyttivät tukevan hänen sanomisiaan, josta suurin osa näyttää tukevan sitä, minkä Bennewitz oli varmistanut hänen sähköisen valvontansa ja kenttätutkimuksien avulla, on tässä tarpeen analysoida lisää muita ilmiantajatodistuksia, jotka toisistaan riippumatta tukevat Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia.
Allekirjoitettiinko Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä sopimus?
Ensimmäinen väite, joka kaipaa analyysia, on Bennewitzin ja Castellon riita siitä, että avaruusolennoilla ja Yhdysvalloilla olisi ollut yhteinen tukikohta. Tämä viittaisi siihen, että olisi ollut olemassa jonkinlainen sopimus Yhdysvaltain hallituksen edustajien sekä avaruusolentojen rotujen välillä. On olemassa merkittävä ilmiantotodistus siitä, että Eisenhowerin hallinto ja Zeta Reticulumin harmaat olisivat allekirjoittaneet sopimuksen jo vuonna 1954. Tohtori Wolfin mukaan Eisenhowerin hallinto solmi sopimuksen niinkutsuttujen Harmaiden avaruusolentojen kanssa Zeta Reticulumin neljänneltä planeetalta, mutta tätä sopimusta ei koskaan ratifioitu perustuslain vaatimusten mukaisesti. [43] Viitaten samaan Eisenhowerin hallinnon allekirjoittamaan sopimukseen, eversti Philip Corso, erittäin palkittu upseeri, joka palveli Eisenhowerin kansallisen turvallisuuden neuvostossa, kirjoitti: “Me jouduimme neuvottelemaan eräänlaisen antautumisen niille [avaruusolennoille], kunhan me emme taistelisi niitä vastaan. Ne sanelivat ehdot, koska ne tiesivät, että se mitä me eniten pelkäsimme oli paljastus.” [44] Salainen sopimus allekirjoitettiin vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon ja avaruusolentojen rodun välillä, jonka useat muut ‘tietovuotajat’ ovat paljastaneet väittäen, että heillä on ollut pääsy salaisiin asiakirjoihin, jotka paljastavat sellaisen sopimuksen olemassaolon. [45]Phil Schneider, entinen geologiainsinööri joka työskenteli maanalaisten tukikohtien rakennusprojekteissa, kirjoitti:
Vuonna 1954, Eisenhowerin hallinnon alaisuudessa, liittovaltion hallitus päätti kiertää Yhdysvaltain perustuslain ja solmia sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Sitä kutsuttiin vuoden 1954 Grenadan sopimukseksi, joka periaatteessa solmi avaruusolentojen kanssa sopimuksen, jonka nojalla avaruusolennot voisivat viedä muutaman lehmän ja testata implanttitekniikoita muutamilla ihmisillä, mutta että niiden piti antaa tietoja kohteiksi valituista ihmisistä. Hitaasti avaruusolennot muuttivat diiliä kunnes he päättivät etteivät noudattaisi sitä enää ollenkaan. [46]
Tämän sopimuksen on esitetty johtavan avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuviin teknologiansiirtoihin vastineeksi tietyistä oikeuksista perustaa tukikohtia ja monitoroida amerikkalaisten siviilien sieppauksia. Eversti Corso uskoi, että tämä sopimus oli olennaisesti jotain mikä pakotettiin Eisenhowerin hallinnon allekirjoitettavaksi, mikä viittaisi siihen, että teknologiansiirtoa toteutettaisiin palkkioksi avaruusolentojen USA:sta keräämistä geenimateriaaleista. Tämä geneettinen moninaisuus oli jotain mikä teki USA:sta houkuttelevan paikan sopimukselle verrattuna paljon homogeenisempiin Venäjään tai Kiinaan. Todennäköisesti hallinto järkeili, että koska Harmaat olivat siepanneet amerikkalaisia jokatapauksessa, sopimus antaisi heille keinot monitoroida sieppauksia ja tarkkailla läheltä sitä mitä heidän siviileilleen tapahtuu, jotka olivat mukana Harmaiden geenikokeissa. Harmaat velvoitettiin tarjoamaan lista siepatuista siviileistä, jotain mitä ilmeisesti ei tapahtunut ja myöhemmin tästä tuli kiistakapula Harmaiden ja Yhdysvaltain välillä.
Sopimus Zeta Reticulumin Harmaiden kanssa oletettavasti johti salaisten yhteistukikohtien luomiseen, joiden tehtävät todennäköisimmin olivat: teknologianvaihdanta; mielenhallintakokeet; Harmaiden geenikokeiden tarkkailu ja yhteistoiminta siviilien sieppaamiseksi eri projekteihin yhteistukikohdissa. Sekä sopimuksen että yhteistukikohtien olemassaolo olisi saanut korkeimman mahdollisen turvaluokituksen ja olisi ollut vain muutaman harvan valitun tiedossa. Tämän johdosta ilmiantajatodistukset, jotka tukevat salaisen Eisenhowerin hallinnon allekirjoittaman teknologianvaihtosopimuksen olemassaoloa viittaavat siihen, että maanalaisia laitoksia on mahdollisesti rakennettu, jossa tämä oltaisiin voitu toteuttaa ilman kansan, kongressin tai ulkovallan tietoa. Kun ollaan laadittu mahdollinen ‘juridinen’ perusta avaruusolentojen ja amerikkalaisten yhteilaitokselle, siirryn nyt analysoimaan todisteita, jotka tukevat sellaisen tukikohdan olemassaoloa.
Tähän mennessä esitettyihin todisteisiin perustuen voidaan todeta, että kolme mahdollisuutta erottuu edukseen todennäköisenä selityksenä sille, mitä Dulcessa tapahtui. Ensimmäinen, Dulcessa on (tai oli) huippusalainen ihmisten ja avaruusolentojen yhteislaitos, jossa oli käynnissä projekteja, joihin liittyi ihmishenkilöiden sieppauksia, joiden oikeuksia loukattiin vakavasti. Toinen, Dulcen tukikohta on (tai oli) olemassa, mutta raportit karmaisevista avaruusolentojen tekemistä kaltoinkohteluista ihmisille olivat osa disinformaatiokampanjaa, joka oli suunniteltu lokaamaan Paul Bennewitzin ja kaiken legitiimin tutkimuksen maine, jota on tehty avaruusolentojen aktiviteeteista ja salaisista valtion projekteista, joita Dulcessa oli. Kolmas mahdollisuus on, että kaikki tarinat Dulcesta ovat disinformaatiota, jonka tarkoitus on tahallisesti ohjata vakavat tutkimukset pois UFOista ja aiheuttaa eripuraa UFO-yhteisöön. [47] Pitäen mielessä nämä kolme mahdollisuutta, tutkin nyt ilmiantajatodistuksia koskien sotilaskonfliktia, joka tapahtui Dulcen tukikohdassa, määrittääkseni mikä näistä kolmesta mahdollisuudesta on tarkin.
Dulcen sota
Ilmiantajatodistukset, jotka tukevat Dulcen tukikohdan olemassaoloa, vihjaavat, että sellainen salainen laitos on kuin onkin pyörittänyt erilaisia projekteja, jotka ovat keskittyneet teknologianvaihtoon, mielenhallintaan, geenikokeisiin ja siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksiin. On todennäköistä, että yksi tai useampi näistä projekteista on muuttunut kiistakapulaksi avaruusolentojen ja valtion salaisten organisaatioiden välilä. Tmä kiista johti sotilasvälikohtaukseen, joka tunnetaan nimellä ‘Dulcen sota’. Tarkka syy tälle kahakalle on epäselvä, kuitenkin se mitä eri todistuksista tulee esiin on, että se oikeasti tapahtui ja nähtiin myös merkittävä määrä kuolonuhreja: Yhdysvaltain armeijan henkilökuntaa, Dulcen turvahenkilöstöä ja avaruusolentoja.
Castellon mukaan Dulcen sotilaskonflikti alkoi vastarintaliikkeen kasvusta, jotka olivat sekä vartijoita että asialle uskollisia avaruusolentoja, jotka halusivat auttaa vangittuja ihmisiä tukikohdan avaruusolentosiivessä. Lopulta 100 Delta-eliittisotilasta lähetettiin tuhoamaan vastarintaliike, joka alkoi uhata yhteistukikohdan turvallisuusjärjestelyjä. Tämä joukko kärsi monia kuolemantapauksia ja aiheutti monia kuolonuhreja sekä avaruusolentojen joukolle että tukikohdan turvahenkilöstölle. Muutkin tietovuotajat ovat raportoineet sotilaskonfliktista Dulcessa, mm. Phil Schneider, joka työskenteli geologisena insinöörinä Dulcen tukikohtaa ja muita vastaavia rakennettaessa. Schneider antoi seuraavia tietoja hänen taustastaan ja sotilaskonfliktin tapahtumisesta vuonna 1995:
Antaakseni teille yleiskatsauksen siitä kuka olen, kävin insinöörikoulun. Puolet koulustani oli sillä alalla, ja sain mainetta geologisena insinöörinä sekä rakenneinsinöörinä, jolla oli sekä sotilaallisia että ilmailualan sovellutuksia. Olen auttanut rakentamaan kahta tukikohtaa USA:ssa, joilla on jonkin verran merkitystä niinkutsutulle Uudelle Maailmanjärjestykselle [YK:n pyörittämälle maailmalle, jota ‘pitkät Harmaat’ avaruusolennot johtavat]. Ensimmäinen tukikohta on Dulcessa, New Mexicossa. Olin mukana vuonna 1979 tulitaistelussa avaruusolentohumanoideja vastaan, ja minä olen yksi selviytyjistä. Olen todennäköisesti ainoa selviytyjä, joka puhuu asiasta, jota koskaan kuulette. Kaksi muuta selvinnyttä ovat tiukan vartioinnin alaisina. Olen ainoa jäljellä, joka tietää yksityiskohdat koko operaatiosta. 66 salaisen palvelun agenttia, FBI, Mustat Baretit ja sensellaiset, kuoli siinä tulitaistelussa. Minä olin siellä. [48]
Schneider kuvasi vuoden 1979 sotilaskonfliktia pelkäksi ‘onnettomuudeksi’, joka syntyi porauksesta, joka oli suunniteltu laajentamaan Dulcen tukikohtaa:
Olin mukana rakentamassa LISÄOSAA syvällä maan alla olevalle armeijan tukikohdalle Dulcessa, joka on todennäköisesti syvimmällä oleva tukikohta. Se ulottuu seitsemän kerrosta maan alle ja yli 2.5 mailin syvyyteen. Siihen aikaan me olimme poranneet neljä eri reikää autiomaahan, ja me aioimme kytkeä ne kaikki yhteen ja räjäyttää kerralla suuria osuuksia. Minun työni oli mennä aukkoihin ja tarkastaa kivinäytteet, ja suosittelin räjähteitä tietynlaiseen kiveen. Kun olin menossa alas, me löysimme itsemme suuren luolan keskeltä, joka oli täynnä ulkoavaruuden alieneita, jotka tunnetaan suurina Harmaina. Ammuin niistä kaksi. Silloin siellä oli 30 ihmistä. Arviolta 40 tuli lisää kun tämä oli alkanut, ja kaikki heistä kuoli. Me olimme yllättäneet koko maanalaisen tukikohdallisen avaruusolentoja. Myöhemmin saimme selville, että ne olivat eläneet planeetallamme pitkän aikaa… Tämä voisi selittää paljon muinaisten astronauttien teoriasta. [49]
Tärkeä ero Castellon ja Schneiderin versioissa on, että Schneider ei viitannut tukikohtaan yhteislaitoksena. Hän kuvasi sitä seitsenkerroksiseksi Yhdysvaltain armeijan laitokseksi, joka oltiin ‘vahingossa’ rakennettu muinaisen avaruusolentojen tukikohtan päälle. Hän uskoi, että hänen tehtävänsä oli yksinkertaisesti laajentaa olemassaolevaa tukikohtaa eikä niinkään hyökätä avaruusolentojen kimppuun salatussa tarkoituksessa. Epätodennäköisyys sille, että Dulcen laitos olisi ‘vahingossa’ rakennettu avaruusolentojen tukikohdan päälle vihjaa, että Schneider oli vain osittain tietoinen hänen tehtävästään ja siitä mitä alakerroksissa tapahtui. Todennäköisempi skenaario on, että Schneider joutui avustamaan Yhdysvaltain armeijan joukkoja pääsemään Dulcen laitoksen syvempiin kerroksiin, seitsemänteen kerrokseen, joka oli suljettu ja joka oli kiistan todellinen syy.
Joskus vuonna 1993 Schneider lopetti työt sotilaallisia sopimuksia hoitaville yritysasiakkaille sen jälkeen, kun hän oli vakuuttunut siitä, että pitkät Harmaat avaruusolennot olivat kehittelemässä Uutta Maailmanjärjestystä, jota johdetaan YK:sta. jota he itse kontrolloisivat salaa. Lisäksi hän alkoi luennoida julkisesti paljastaen maanalaisten tukikohtien aktiviteetteja, joita hän oli auttanut rakentamaan, sekä avaruusolentojen roolia soluttauduttaessa kansallisvaltioiden hallituksiin sekä heidän roolistaan Uuden Maailmanjärjestyksen todellisina arkkitehteina. Schneider piti esitelmän MUFONin konferenssissa toukokuussa 1995, ja hänet löydettiin kuolleena seitsemän kuukautta myöhemmin tammikuussa 1996. [50] Schneiderin kuoleman sekä hänen ruumiinavauksensa olosuhteet johtivat monet julistamaan, että Schneider oltiin murhattu sen vuoksi, että hän oli julkisesti mennyt puhumaan tiedoistaan koskien avaruusolentoja ja maanalaista tukikohtaa. [51] Schneiderin todistus, hänen selvät tietonsa geologisesta insinöörityöstä ja mystinen kuolema kaikki tukevat hänen keskeistä teesiään siitä, että Dulcessa on maanalainen tukikohta, ja että tämän maanalaisen laitoksen alimmassa kerroksessa tapahtui avaruusolentojen ja Yhdysvaltain armeijan välillä sotilaskohtaaminen.
Toinen ‘tietovuotaja’, joka antaa uskottavuutta sille mahdollisuudelle, että salaisessa maanalaisessa tukikohdassa olisi tapahtunut tulitaistelu avaruusolentojen ja Yhdysvaltain sotilasjoukkojen välillä, on tohtori Michael Wolf. Wolfin kirja Catcher’s of Heaven kuvasi tulitaistelua avaruusolentojen ja amerikkalaisten eliittijoukkojen välillä, joka tapahtui vuonna 1975 Groom Lakessa, Nevadassa, laitoksessa, joka on voinut liittyä siihen mitä lähellä Dulcessa tapahtui myöhemmin:
Harmaat jakoivat tiettyjä teknologisia edistysaskeliaan armeijan/tiedustelupalvelujen tieteentekijöille, usein ollessaan ”vankivieraina” turvallisissa maanalaisissa armeijan laitoksissa Nevadassa ja New Mexicossa. Avaruusolennot ovat antaneet Yhdysvaltain hallitukselle joitain antigravitaatioaluksia ja suuren määrän polttoainetta (alkuaine 115). Toukokuun 1. päivä 1975 erään tällaisen teknologianvaihdon keskellä Nevadassa esiteltiin pientä avaruusolentojen antimateriareaktoria, ja johtava Harmaa avaruusolento pyysi johtavaa Delta-joukkojen everstiä, joka avaruusolentoja vartioi, poistamaan kaikki kiväärinsä ja panoksensa huoneesta (niin, että he eivät vahingossa räjähtäisi energiapäästöistä). Vartijat kieltäytyivät, ja siitä seuranneessa mekkalassa vartija avasi tulen Harmaita kohti. Yksi avaruusolento, kaksi tieteentekijää ja 41 armeijan henkilöä sai surmansa. Yksi vartija jäi eloon todistamaan siitä, että avaruusolennot ilmeisesti käyttivät mentaalista energiaa itsepuolustukseen tappaakseen muut hyökkäävät Delta-joukot. Tohtori Wolf sanoo, että ”tämä tapaus lopetti tietynlaisen vaihdannan (Harmaiden kanssa)”. [52]
‘Dulcen sodan’ kanssa on tärkeitä yhtäläisyyksiä siinä miten Wolf kuvaa ‘Nevadan’ konfliktia verrattuna siihen miten Castello ja Schneider kuvaavat tapahtumia. Molemmissa tapauksissa merkittävä määrä amerikkalaisia sotilaita kuoli avaruusolentojen kanssa tapahtuneessa tulitaistelussa. Nämä yhtäläisyydet viittaavat siihen, että joko Wolf kertoo täysin eri konfliktista, tai samasta konfliktista mutta siihen on lisätty joitain epäselvyyksiä piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen konfliktin todellinen luonne ja sijainti. Joihinkin merkittäviin eroavaisuuksiin kuuluu Wolfin sanoma, että avaruusolennot olivat ‘vankivieraita, eikä niinkään omistaneet yhdessä tukikohtaa Yhdysvaltain kanssa. On epätodennäköistä, että ‘vankivieraina’ olleet avaruusolennot osallistuisivat sen kaltaiseen merkittävään teknologianvaihdantaan, jota Wolf kuvaa. On todennäköistä, että Wolfin viittaus avaruusolentoihin ‘vankivieraina’ oli tarkoitettu piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen yhteistyön laajuus yhteistukikohdassa, mikä voisi johtaa siihen, että kertomus yhdistettäisiin Bennewitzin esittämiin väitteisiin Dulcesta. Tämä myös asettaa epäilyksen valoon sen tapahtuiko Nevadassa mitään konfliktia vuonna 1975 niinkuin Wolf kirjoittaa, vai viittasiko hän vuoden 1979 sotilaskonfliktiin Dulcessa, New Mexicossa. Jos asian laita on jälkimmäinen, silloin Wolf sai ohjeet ylemmiltään ‘informaation kontrolloidussa vuotamisessa’ kylvää joitain epätarkkuuksia (disinformaatiota) siihen informaatioon, jota hän julkaisi tulitaistelusta, joka tapahtui valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa amerikkalaisten kärsiessä suuria miestappioita. Sellainen disinformaatiostrategia vahvstaisi kaikkia ‘uskottavan kiistettävyyden’ vastakkaisia kantoja, joita valtio voisi käyttää peittämään Wolfin julkistaman arkaluonteisen informaation. Wolf paljasti lisäksi haastattelussa, että hän oli työskennellyt Dulcen laboratoriossa, mikä näin kertoo lisää informaatiota tästä salaisesta maanalaisesta tukikohdasta, joka on Bennewitzin väitteiden ytimessä. [53]
Toinen tietovuotaja, joka on paljastanut avaruusolentojen ja valtion yhteisen tukikohdan olemassaolon ja ‘Dulcen sotilaskonfliktin’ on Bob Lazar. Lazar työskenteli muutaman kuukauden ajan vuonna 1988 Nevadan S-4 -laitoksessa takaisinmallintamassa avaruusolentojen aluksen työntövoima- ja voimanlähdejärjestelmiä. Eräässä haastattelussa hän kuvaa taustojaan seuraavasti:
Minulla on kaksi maisterintutkintoa, yksi on fysiikasta; toinen on elektroniikasta. Kirjoitin maisterintyöni MHD:sta, eli magnetohydrodynamiikasta. Työskentelin Los Alamosissa muutaman vuoden ajan teknikkona ja sitten fyysikkona protonipolarisaatio-osastolla, siellä olleen kiihdyttimen parissa. Minut palkattiin S-4:n vanhempana fyysikkona työskentelemään gravitaatiotyöntövoimajärjestelmien ja niihin aluksiin liittyneiden asioiden parissa. [54]
Lazar paljasti, että hänen ennen töiden aloittamista avaruusolentojen aluksen parissa saamassaan briiffauksessa hänen vaadittiin lukevan 200 sivua briiffausdokumentteja työhön perehtymiseksi. [55] Hän muisteli, että briiffausdokumentti mainitsi taistelun ihmisten ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa vuonna 1979. Hän sanoi, että konfliktin aiheutti turvamies, joka yritti ottaa asetta avaruusolentojen alueella, ja tämä johti turvahenkilöstön kuolettaviin haavoihin. Lazar muistelee vuonna 1988 lukemansa briiffausdokumentin todennäköisesti viitanneen vuoden 1979 Dulcen tulitaisteluun.
Tiivistelmänä, vahvin näyttö Bennewitzin väitteille koskien Dulcen tukikohtaa tulee: Thomas Castellon todistuksesta koskien hänen työsuhdettaan ja loikkaamista Dulcen maanalaisessa tukikohdassa sen jälkeen, kun hän oli nähnyt ihmisoikeusrikkomuksia; Phil Schneiderin todistuksesta, joka oli suoraan mukana Dulcen tulitaistelussa; yhtäläisyyksistä Michael Wolfin paljastuksiin koskien tulitaistelua, joka on saattanut tapahtua neljä vuotta aiemmin toisessa maanalaisessa tukikohdassa Nevadassa sekä hänen myönnöstään, että hän on työskennellyt Dulcessa; Bob Lazarin muistosta lukeneensa perehdytyksessään briiffausdokumentin, jossa puhuttiin vuonna 1979 tapahtuneesta tulitaistelusta ihmisturvahenkilöstön ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa; sekä siepattujen kertomista raporteista heidän ollessaan hypnoosiregressiossa ja joiden todistukset on kirjoitettu kirjaan The Dulce Wars. Lisäksi Bennewitzia vastaan tehty disinformaatiokampanja ja Schneiderin mystinen kuolema sen jälkeen, kun hän oli astunut maanalaisten laitosten paljastuksillaan julkisuuteen, molemmat antavat aihetodistetukea näkemykselle, että ilmiantajien väitteille oli riittävät perusteet koskien Dulcen maanalaista laitosta ja siellä tapahtuneita mahdollisia räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia.
Nyt voin palata kolmeen mahdollisuuteen, jotka aiemmin mainittiin koskien Bennewitzin keskeisiä väitteitä Dulcen tukikohdan olemassaolosta, siellä tapahtuneesta sotilaskonfliktista ja räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ensimmäinen mahdollisuus on, että todisteet vahvistavat Bennewitzin väitteet. Toinen mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet koskien avaruusolentojen siepatuille siviileille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia oli disinformaatiota, jonka tarkoitus oli ohjata tutkijat poispäin tukikohdan ja/tai siellä tapahtuneen sotilaskonfliktin olemassaolosta. Kolmas mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet vaarantuivat disinformaatiosta, jonka tarkoitus oli ohjata UFO-tutkijat pois aidoista UFO-havainnoista. Jotta voitaisiin määrittää mikä mahdollisuus on todennäköisin, tarkastelen nyt joitain Bennewitzin väitteiden ja muita Dulcen tukikohtaa koskevien väitteiden kritiikkejä.
Maanalaisen tukikohdan hypoteesin kritiikkiä
Aina heti sen jälkeen kun Bennewitz laittoi kiertoon väitteitään Dulcen tukikohdasta 1980-luvun alkupuolella, ja Castello ja muut fyysisiä todisteita ja henkilökohtaisia todistuksia, Dulcen tukikohdan hypoteesia tukevia todisteita vastaan on esitetty intensiivistä kritiikkiä. Nämä kritiikit menevät kolmeen kategoriaan. Ensimmäinen on kritiikki fyysisiä todisteita kohtaan, kuten Bennewitzin sieppaamat sähköiset viestit, viestien transkriptiot, valokuvat, videotallenteet ja Castellon ‘Dulce-paperit’; sekä fyysisten todisteiden puute koskien maanalaisen tukikohdan sisäänkäyntejä, tuuletusaukkoja jne. Toinen on kritiikit, jotka keskittyvät Bennewitzin, Castellon ja Schneiderin uskottavuuteen Dulcen tukikohdan hypoteesissa. Kolmantena on kritiikki, jonka mukaan koko Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on välkky disinformaatiostrategia, jonka tiedustelupalvelut kuten Air Force Office of Special Intelligence (AFOSI) ovat ottaneet käyttöön hajottaakseen UFO-yhteisöä. Tarkastelen jokaista näistä vuorollaan.
Mitä Bennewitzin todisteisiin tulee, hänen valokuvansa ja filminsä vuodelta 1980 selvästi näyttivät joitain anomaalisia ilmiöitä, minkä on tunnustanut myös jopa ilmavoimien tiedustelu, mutta vaikeus on osoittaa vakuuttavasti mitä näistä käy ilmi. [56] Tästä huolimatta monet UFO-tutkijat uskovat, että se oli vahvinta näyttöä valokuvatusta UFOsta. [57] Bennewitzin sähköinen viestintä, joka osoittaisi jotain omituista tapahtuvan, oli kaikkein kiistanalaisinta, eikä se ollut ratkaisevaa näyttöä- Mitä tulee fyysisiin todisteisiin, joita Dulcen papereista löytyy, useimmat tutkijat yksinkertaisesti eivät ottaneet näitä vakavasti ja olettivat, että ne olivat osa Bennewitzia vastaan suunnattua disinformaatiokampanjaa. Ratkaisevien todisteiden puutteet valokuvien, videoiden ja fyysisten todisteiden muodossa muistuttavat UFO-yhteisön historiallista pyrkimystä löytää riittävää näyttöä, jolla voitaisiin muuttaa jopa kaikkein skeptisimpien ammattilaisten mielipide. [58] Tämä viittaa siihen, että Bennewitzin sähköisten UFO-aktiviteettia ja avaruusolentojen viestintää kuvaavien tallenteiden ja Dulcen papereiden fyysisten todisteiden validiteetti on edelleen debatin kohteena. Selkeä ratkaisu siitä, mitä fyysinen näyttö Dulcen tukikohdan olemassaolosta kertoo, on edelleen vaikeasti hahmotettavissa.
Yksityiset tutkijat ovat tutkineet maa-alaa, jossa maanalainen tukikohta väitetysti sijaitsee. Archuletta Mesa sijaitsee Jicarillan apachereservaatin mailla. Eräs tutkija, Glen Campbell, sai selville, että maata ei ole fyysisesti rajattu, eikä siellä ole mitään viitteitä armeijan läsnäolosta, piilotettuja sisäänkäyntejä, ilmaventtiileitä, vedenottamoita läheisellä Navahon joella jne. Tämän jälkeen hän totesi, että mitään fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta ei ollut. [59] Toiset kenttätutkijat, kuitenkin, ovat löytäneet todisteita omituisista tapahtumista alueella, mikä tukisi väitteitä maanalaisesta tukikohdasta. [60] Esimerkiksi Norio Harakaya vieraili Dulcessa japanilaisen filmituotantoryhmän kanssa vuonna 1990 ja totesi:
Olen ollut Dulcessa Nippon Television Networkin kuvausryhmän kanssa ja haastatellut monia, monia ihmisiä siellä ja tulin takaisin vahvan vakaumuksen kanssa siitä, että siellä tapahtui jotain 10-15 vuotta sitten, mm. yöllisiä havaintoja omituisista valoista ja armeijan jeeppien ja rekkojen ilmestymisiä.[61]
Jotkut Campbellin esiinottamat kritiikit voidaan selittää eri tavoin. Castello ja Schneider, esimerkiksi, molemmat kuvasivat laajalti maanalaista infrastruktuuria, jossa käytettiin kehittynyttä teknologiaa kuten suurinopeuksista raideyhteyttä. [62] Tämä tekisi mahdolliseksi piilottaa sisäänkäynnit Dulcen tukikohtaan turvallisemmilla alueilla. Lisäksi ilman ja veden kierto voitaisiin toteuttaa toisin tavoin kehittyneen teknologian avulla. Tämä viittaa siihen, että kritiikki puuttuvia salaista tukikohtaa puoltavia todisteita kohtaan Jicarillan apachemailta ei ole ratkaisevaa, ja on jopa ristiriidassa muiden todistusten kanssa mystisistä armeijan sotilasliikkeistä ja alueella tehdyistä anomaalisista havainnoista.
Salainen disinformaatiokampanja, jonka AFOSI käynnisti Bennewitzia vastaan, viittaa siihen, että hänellä alueelta peräisin olleita fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta, sekä hänen kansalta saamaansa tukea tulkittiin kansallisen turvallisuuden uhaksi. Tämä salainen disinformaatiokampanja, joka alkoi vuonna 1980, viittaa siihen, että kritiikki Castellon ja Bennewitzin esittämiä fyysisiä todisteita kohtaan ei ole ratkaisevaa ja voi itsessään olla osa käynnissä olevaa disinformaatiokampanjaa. Tästä johtuen kritiikki puuttuvia fyysisiä todisteita kohtaan, jotka osoittaisivat maanalaisen tukikohdan olemassaolon Dulcessa, epäonnistuu hylkäämään Dulcen tukikohdan hypoteesin.
Toisenlainen kritiikki keskittyy tietovuotajien/silminnäkijöiden uskottavuuteen, jotka ovat esittäneet todisteita tai todistuksia Dulcen tukikohdasta. Uskottavuuden rakentaminen alalla, joka on täynnä disinformaatiota, pelottelua ja virallisia projekteja joilla pilata asiantuntijasilminnäkijöiden ja ‘ilmiantajien’ maine vaatii jonkin verran joustavuutta analyysiin ilmiantajien käyttäytymis- ja/tai persoonapiirteistä. ‘Hermoromahdus’, ‘kieltäytyminen haastatteluista’ tai ‘peiteidentiteettien’ käyttö, esimerkiksi, voi olla seurausta salaisesta häirinnästä eikä niinkään merkki henkilöstä, jolta puuttuu uskottavuutta. Keskittyminen henkisiin tai terveysongelmiin, joita Dulcen tukikohdan hypoteesista puhuneet ilmiantajat/silminnäkijät kohtaavat, voi olla pelkkä verhottujen henkilökohtaisten hyökkäysten muoto hypoteesin pääkannattajien uskottavuutta vastaan. Esimerkiksi, verkkoartikkelissa joka kritisoi Dulcen tukikohdan todisteiden puuttumattomuutta, kirjoittaja Roy Lawhon sivuuttaa haasteet, joita on kohdattu rakennettaessa kolmen pääilmiantajan/tietovuotajan uskottavuutta, jotka ovat puhuneet Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesin puolesta — Bennewitz, Castello ja Schneider. Lawhon lopettaa kuvauksensa heidän väitteistään viittauksilla moniin henkilökohtaisiin ongelmiin tai käyttäytymiseen, joita jokaisella oli, tavalla joka näyttää olevan pelkkä verhottu hyökkäys heidän uskottavuuttaan kohtaan. [63] Esimerkiksi, hän viittaa siihen, että Bennewitz “joutui tietyksi aikaa mielisairaalaan” ja sitten hänestä tuli “erakoitunut, ja hän kieltäytyi puhumasta UFOista”. [64] Kuten aiemmin mainittua, Bennewitzista tuli uhri intensiiviselle disinformaatiokampanjalle, julkiselle valvonnalle, hyökkäyksille hänen uskottavuuttaan vastaan, epätavallisille aktiviteeteille häntä vastaan, jotka lopulta johtivat siihen, että hän kärsi hermoromahduksen. Tämä ei vaikuta hänen esittämien tietojen tai henkilönsä uskottavuuteen, vaan kertoo ainoastaan siitä intensiivisestä ympäristöstä, jossa monet ihmiset hajoavat heitä vastaan kohdistetun psykologisen paineen alla.
Castellosta puhuttaessa Lawhon toteaa, että Castello “on ainoastaan kertonut tarinoita, ei mitään konkreettista, ja hänen pitäisi vielä astua esiin henkilökohtaisesti”, ja että “on epäilystä siitä onko hän edes olemassa.” [65] Vaikka ainoastaan suhteellisen harva tutkija voi puhua Castellon olemassaolon puolesta, olisi hyvä syy uskoa, että hän mahdollisena tietovuotajana paljastamassa salaista tietoa joutuisi pidätysten tai muiden virallisten tahojen toimien kohteeksi, joiden tarkoituksena on hänen ‘hiljentämisensä’, jos hän koskaan tulisi julkisuuteen. Tämä voi selittää hänen mystiset liikkeensä samaan aikaan, kun hän jättää mahdollisuuden avoimeksi sille, että hän on osa disinformaatiostrategiaa. Siispä, vaikka Dulcen paperien todistukselta itseltään puuttuu vakuuttavuutta, paperit muuttuvat merkittäväksi todisteeksi, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä.
Viimeisenä, puhuttaessa Schneiderista, Lawhon viittaa mainitsemattomiin lähteisiin, että Schneiderilla “oli paha aivovamma ja hän oli myös paranoidi skitsofreenikko.” [66]Tämä olisi kaikkein epäreiluin Lawhonin esittämistä kritiikeistä. Schneider vietti lähes kaksi vuotta luentokierroksella (1993-1995) paljastaen rehellisesti aktiviteettinsa ollessaan töissä korporaatiolle, joka rakensi Dulcea ja muita maanalaisia tukikohtia. Hänen rehellisyyden ja mentaalisen kestävyyden koettelemiselle oli monia mahdollisuuksia, ja vaikuttaa siltä, että hän ei pettänyt suurta tukijajoukkoaan. [67] Hän antoi mielikuvan miehestä, joka tiesi elämänsä päättyvän pian joko luonnollisista syistä (hänellä oli loppuvaiheen syöpä) tai murhan johdosta. Hänen näennäinen ‘itsemurhansa’ sisälsi merkkejä murhasta, joita viranomaiset eivät tutkineet sen enempää. [68] Schneiderin todistus esittää kaikkein konkreettisimman tietovuodon, jota Dulcen tukikohdasta ja siellä avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuneesta tulitaistelusta 1979 löytyy. Tiivistelmänä, kritiikki Dulcen tukikohdan hypoteesia puolustaneiden uskottavuutta kohtaan epäonnistuu olemaan vakuuttavaa.
Lopuksi, on esitetty kritiikkiä, joka keskittyy William Mooren vuoden 1989 julistukseen MUFON-konferenssissa siitä, että hänet olisi käännytetty mukaan AFOSIn salaoperaatioon levittämään disinformaatiota Bennewitzille hänen maineensa pilaamiseksi. Vaikka he olivatkin raivoissaan siitä, että yksi UFO-tutkija aktiivisesti osallistui disinformaatiokampanjaan toisia tutkijoita vastaan, monet UFO-tutkijat nopeasti nielivät Mooren tarinan siitä, että Bennewitzin väitteiden kaikkein omituisimmat aspektit, ihmisoikeusrikkomukset joissa on tapahtunut avaruusolentojen sieppauksia, ihmisten kylmäsäilytyksiä ja maanalaisia sammioita täytetty karjan ja ihmisten palasilla, nämä kaikki olisivat disinformaatiota. Bennewitzin väitteet olivat saaneet laajalti tukea UFO-yhteisössä ja niitä levittivät ristiriitaiset henkilöt kuten John Lear, William Cooper ja William Hamilton. Eräät hyvämaineiset UFO-tutkijat uskoivat, että Learin ja Hamiltonin väitteet, jotka myötäilivät Bennewitzin sanomisia Dulcen maanalaisesta tukikohdasta, vahingoittaisivat legitiimiä UFO-tutkimusta. [69] Kun tuli tieto siitä, että John Lear oli kutsuttu juontamaan vuoden 1989 MUFON-konferenssia, nimekkäät MUFON-jäsenet alkoivat erota protestiksi. [70] Monet UFO-tutkijat eivät uskoneet, että Bennewitzin sähköinen kuuntelu, datan tulkinnat ja siepattujen haastattelut olisivat olleet riittävää näyttöä maanalaisesta avaruusolentojen tukikohdasta Dulcessa. Bennewitzin väitteet avaruusolentojen tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdassa yksinkertaisesti sivuutettiin pelkkänä disinformaationa jopa niiden keskuudessa, jotka uskoivat hänen olevan luotettava ja hänen keräämänsä todisteiden olevan laadukkaita. [71]
Mitä tulee siihen näkökulmaan, että disinformaatio oli suuressa roolissa Bennewitzin kehitellessä näkemyksiään tukikohdasta ja sen ihmisoikeusrikkomuksista, Bennewitz oli jo koostanut laajan tietokannan perustuen hänen kahden vuoden sähköiseen kuunteluun ennen AFOSIn puheille menoa vuonna 1980. Tämän johdosta Bennewitz oli jo kehitellyt monia kantojaan Dulcesta ennen kuin AFOSI alkoi syöttää hänelle disinformaatiota Bennewitzin oltua AFOSIn haastattelussa vuonna 1980 ja sen jälkeen tavattuaan Mooren vuonna 1982. On todennäköistä, että Bennewitzin havainnot UFO/ET-aktiviteetista alueella, radion ja videolähetysten sähköinen kuuntelu sekä hänen sähköinen viestintänsä aina Dulcen sotaan asti antoivat hänelle kokonaiskuvan siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Todennäköisempi selitys on, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut olivat damage control -moodissa Bennewitzin siepattua sähköistä viestintää avaruusolentojen alusten ja Dulcen tukikohdan välillä. Castellon ja myöhemmin Schneiderin vieläkin paljastavammat todisteet ja todistukset sotkeutuivat disinformaatioon, jota syötettiin aktiivisesti julkiseen keskusteluun Dulcen tukikohdan hypoteesia koskien. Kritiikki siitä, että Dulcen tukikohdan hypoteesin, avaruusolentojen ihmisoikeusrikkomusten yms. kaikkein hälyttävimmät aspektit olisivat yksinkertaisesti AFOSIn disinformaatiota, epäonnistuu ottamaan huomioon sen miten disinformaatio on aktiivisesti käytössä oleva työkalu tiedustelupalveluilla, jolla luodaan hämmennystä ja estetään sen selville saanti mitä juuri sillä hetkellä on tapahtumassa. [72]
Palaan nyt aiemmin esille tuomiini kolmeen mahdollisuuteen koskien Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia: 1. fyysiset todisteet, tietovuotajien väitteet ja silminnäkijätodistukset tarjoavat ratkaisevaa näyttöä Dulcen tukikohdasta ja laajoista siellä siviileillä tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista; 2. väitteet tukikohdasta ovat todennäköisesti paikkansapitäviä, mutta jotain disinformaatiota on päässyt mukaan kaikkein äärimmäisimmistä ihmisoikeusrikkomuksista puhuttaessa; ja 3. Dulcen tukikohdan hypoteesi on disinformaatiota. Perustuen tähän mennessä esitettyihin todisteisiin sekä ratkaisevan kritiikin puutteeseen näitä todisteita kohtaan, kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa. Tämä tahtoisi sanoa, että päätelmä siitä, että avaruusolentojen ja valtion edustajien välinen yhteistukikohta oli kuin olikin olemassa Dulcessa, että siellä tapahtui sittenkin sotilaskonflikti syystä, joka on edelleen avoin keskustelulle, mutta todennäköisimmin liittyi yhden tai molempien osapuolten sopimusrikkomuksiin. Raportit räikeistä tukikohdassa käynnissä olleita eri projekteja varten siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksista, vaikka tämä tässä kohtaa ei olekaan ratkaisevasti tiedossa, ovat riittävää näyttöä sille, että vastuussa olevien valtion viranomaisten ja ihmisoikeusjärjestöjen tulisi tutkia asiaa lisää. Eräs lisäongelma, jota tulisi tutkia ymmärtääksemme tähän mennessä esitettyjen näyttöjen implikaatiot ihmisoikeuksiin ja politiikkaan, on identifioida miten Dulce ja muut samanlaiset tukikohdat saivat rahoitusta ilman viranomaisten valvontaa.
Dulcen ja muiden maanalaisten yhteistukikohtien rahoittaminen ilman Yhdysvaltain kongressin valvontaa
Phil Schneiderin mukaan rahat maanalaisten tukikohtien rakentamiseen USA:ssa ja muualla tulevat ‘pimeästä budjetista’ — rahat eivät ole osa normaalia kongressin budjettia tai lisäysprosesseja, jotka rahoittavat valtion organisaatioita USA:ssa. Hänen vuoden 1995 luoennossaan Schneider julisti:
Pimeä budjetti on salabudjetti, joka kerää 25% Yhdysvaltain bruttokansantulosta. Musta budjetti tällä hetkellä kuluttaa $1.25 biljoonaa vuodessa. Ainakin tämän verran käytetään mustiin ohjelmiin, kuten niihin jotka liittyvät maanalaisiin tukikohtiin. Tällä hetkellä USA:ssa on 129 syvällä maan sisässä olevaa sotilastukikohtaa. [73]
Nämä tukikohdat Schneiderin mukaan on “yhdistetty toisiinsa nopealla magneettilevitaatiojunayhteydellä, joka kykenee kaksi kertaa äänen nopeuteen”. [74] Thomas Castello kuvasi myös nopeaa maanalaista junaraidenjärjestelmää, joka yhdisti Dulcen muihin tukikohtiin USA:ssa ja muualla: “maailmanlaajuinen verkosto on nimeltään ”Sub-Global System.” Sillä on ”tarkastuspisteitä” jokaisen maan sisääntulokohdassa. Siellä on sukkulakäytäviä, jotka ’ampuvat’ junat uskomattomilla nopeuksilla käyttäen magneettilevitaatiota ja vakuumimenetelmää. Ne kulkevat yliäänennopeuksilla.” [75] Schneiderin ja Castellon väitteet suuresta maanalaisesta infrastruktuurista, joka on yhdistetty huippunopealla maglev-junajärjestelmällä, vahvisti tohtori Richard Sauder, joka on tutkinut ja identifioinut salaisia maanalaisia tukikohtia USA:ssa ja muualla. [76] Jos Schneiderin kuvaus ja budjettiarviot ovat oikein, silloin on olemassa massiivinen maanalainen infrastruktuuri, jota on rahoitettu tavoilla, jotka ovat menneet ohi kongressin valvonnasta huolimatta maanalaisen infrastruktuurin massiivisesta koosta ja taloudellisten resurssien käytöstä. Siksi on hyvä tutkia onko Schneiderin estimaatti tarkka, miten kongressi harjoittaa turvaluokiteltujen ohjelmien valvontaa USA:ssa ja sopiiko Dulcen kaltainen tukikohta kokonaiskuvaan kongressin rahoittamista ja valvomista salaisista armeijan ohjelmista.
Schneiderin yllättävän suuren ‘pimeän budjetin’ kokoestimaatin vahvistaminen tulee yllättävästä lähteestä. Entinen asunto- ja kaupunkikehitysministeriön apulaissihteeri Catherine Fitts väittää, että yhteensä 3.3 biljoonaa dollaria imetty ministeriöstä ja DoD:sta rahoitusvuosina 1998, 1999 ja 2000. [77] Fitts perustaa vuoden 2000 estimaattinsa David K. Steensman, puolustusministeriön tilintarkastuksesta vastaavan vt. apulaistarkastajan, raporttiin, joka kirjoitti vuoden 2002 raporttiinsa, että “DoD prosessoi $1.1 biljoonaa kirjanpitomerkintöinä, joita ei tueta, DoD:n osatekijöiden talousarvioon, jota käytettiin kirjoittamaan ministeriökohtaisia raportteja ja DoD:n tilinpäätöksiä rahoituskaudelle 2000.” [78] Raportoidessaan puuttuvista puolustusministeriön rahoitusvuoden 2000 rahoista, tutkiva journalisti Kelly O’Meara antoi tukea Fittsin havainnolle:
Pentagonin apulaisylitarkastaja luki kahdeksansivuisen tiivistelmän puolustusministeriön varainhoitoa koskevista laiminlyönneistä. Hän myönsi, että Pentagonin kirjanpitoon oli tehtävä $4.4 biljoonan edestä oikaisuja vaaditun tilinpäätöksen laatimiseksi, ja että $1.1 biljoonan summan tueksi tuosta kokonaismäärästä ei oltu saatu luotettavia tietoja. Toisin sanoen, Bill Clintonin viimeisen täyden vuoden aikana yli $1 biljoonaa oli yksinkertaisesti kadonnut ja kukaan ei voi olla varma milloin, minne tai kenelle rahat menivät. [79]
Jos ‘pimeä budjetti’ on oikeasti niin suuri kuin Fittsin ja Schneiderin estimaatit, silloin on erittäin todennäköistä, että niitä on käytetty rahoittamaan Dulcen tukikohdan kaltaisia ohjelmia, jotka näyttäisivät menevän ‘Special Access Programin’ (SAP) kategoriaan. SAP:t ovat ohjelmia, joilla on lisäturvatoimenpiteitä normaalin turvaluokittelujärjestelmän (luottamuksellinen, salainen, huippusalainen) lisäksi. [80] Vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan DoD:n hyväksynnällä operoi arviolta 150 SAP:ia. [81] Senaatin raportissa kuvataan miten nämä SAP:t jaetaan kahteen luokkaan, ‘tunnustetut’ ja ‘tunnustamattomat’:
Julkisesti tunnustettuja ohjelmia pidetään erillään tunnustamattomista ohjelmista, ja jälkimmäisiä kutsutaan yleiskielessä nimellä “mustat” ohjelmat johtuen niiden turvaluokitellusta olemassaolosta ja tarkoituksesta. Mustien ohjelmien joukossa tehdään lisäero “luovuttuihin” ohjelmiin, joita pidetään niin arkaluonteisina, että ne standardimuotoiset raportointivaatimukset kongressille eivät koske niitä. Näiden ohjelmien olemassaolosta ilmoitetaan vain suullisesti kongressin asianomaisten valiokuntien puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja toisinaan muille jäsenille ja henkilökunnalle.[82]
Olennaisesti luovuttu tunnustamaton SAP (syvän musta) on niin arkaluonteinen, että ainoastaan kahdeksan kongressin jäsentä (puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat neljästä puolustusasiankomitesta senaatin ja edustajainhuoneiden välillä) saavat ilmoituksen luovutusta SAP:sta ilman, että heille annetaan siitä mitään muuta informaatiota. Tämä mahdollistaisi heidän aidosti julistaa etteivät he tiedä sellaisesta ohjelmasta mitään mikäli heiltä siitä kysyttäisiin, ja näin he ylläpitäisivät tällaisen SAP:n salaisuutta. Jos tunnustamattomat SAP:t ovat ‘mustia ohjelmia’, silloin ‘luovutut’ tunnustamattomat SAP:t ovat ‘syvän mustia’. Dulcen tukikohta vaikuttaa olevan kandidaatti tällaiseksi ‘syvän mustaksi’ ohjelmaksi, joka tällä hetkellä USA:ssa operoi.
SAP:t rahoitetaan tavalla, joka täyttää liittovaltion ohjeet, ja niitä valvotaan sekä toimeenpanopuolelta että kongressin taholta. Käytännössä kuitenkin kongressin valvonta luovutun tunnustamattoman SAP:n tapauksessa on nimellistä. Presidentti Clintonin täytäntöönpanomääräys #12958 päivämäärällä 17.4.1995 muutti sen miten SAP:t tulevaisuudessa luotaisiin ja valvonta hoidettaisiin. Täytäntöönpanomääräyksen pääkomponenttien mukaan ainoastaan ulkoministeri, puolustusministeri, energiaministeri ja keskustiedustelun johtaja (tai heidän varamiehensä) voisivat luoda SAP:n; nämä pidettäisiin “absoluuttisessa minimissä”; ja niitä luotaisiin kun “tietyn informaation haavoittuvaisuus tai uhka on poikkeuksellinen”, ja niiden salaisuutta ei voida suojella normaalilla turvaluokitusjärjestelmällä. [83] Mitä valvontaan tulee, keskeinen täytäntöönpanomääräyksen lause oli Clintonin pyrkimys koordinoida valvontaa keskustahon kautta (Information Security Oversight Office, ISOO), joka vastaisi National Security Councilille (NSC) ja vuosittain raportoisi presidentille:
(3) … ISOO:n johtaja saa pääsyn näihin ohjelmiin kunkin ohjelman turvallisuusvaatimusten mukaisesti hoitaakseen ISOOn tehtäviä tämän täytäntöönpanomääräyksen alaisuudessa. Viraston johtaja voi rajata pääsyn erikoisohjelmaan koskemaan ainoastaan ISOOn johtajaa ja maksimissaan yhtä muuta ISOOn työntekijää; tai, erikoisohjelmien tapauksessa, jotka ovat erityisen arkaluonteisia ja haavoittuvaisia, ainoastaan johtajaan.[84]
Käytännössä kuitenkin tehokasta SAP-valvontaa hoitaa DoD:n komitea, Special Access Program Oversight Committee (SAPOC), ja samanlainen tiedusteluyhteisön komitea, Controlled Access Program Oversight Committee (CAPOC), eikä niinkään ISOO. [85] SAPOC on se taho, jolla on valtuutus “hyväksyä, lopettaa, uudelleenvalidoida ja uudelleenstrukturoida prosesseja DoD:n SAP:eihin.” [86] Olennaisesti Yhdysvaltain presidentillä ei ole paljoakaan auktoriteettia SAP:sta DoD:n tai tiedustelupalvelujen yli. [87] Valvontajärjestelmä sulkee presidentin toimivallan SAP:sta DoD:n ja tiedustelupalvelujen ulkopuolell, mutta jotka teoriassa ovat alisteisia presidentin vallalle hänen toimiessaan ‘armeijan ylipäällikkönä’. [88] Voitaisiin sanoa, että nämä toimeenpanovallan haarat, jotka ovat presidentin suorassa alaisuudessa, niinkuin presidentti Clinton sai tietää, eivät voi käyttää juurikaan mitään valtaa tai valvoa mitenkään ‘syvän mustia ohjelmia’. [89] Ne toimeenpanovallan haarat, jotka käsittelevät avaruusolentoasioita, ovat kansallisen turvallisuuden neuvoston piirissä, eikä presidentillä ole niihin sanottavaa. [90] Näiden erottamiseksi toisistaan, mitä toimeenpanovallan syvän mustien ohjelmien valvontaan tulee, viittaan niihin toimeenpanovirastoihin, jotka ovat presidentin alaisuudessa termillä ‘toimeenpanoviraston valvonta’, ja niihin tahoihin, jotka eivät ole presidentin vallassa, termillä ‘varjohallituksen valvonta’.
Schneiderin kuvaamat ‘syvän mustat’ ohjelmat vaativat varoja huomattavasti yli liittovaltion SAP:eille antaman virallisen määrän. Esimerkiksi, rahoitusvuonna 2001 SAP:lle budjetoitiin arviolta $10-12 miljardia dollaria DoD:n eri palveluista, joka on huomattavasti pienempi summa kuin mitä Schneider ja Fitts mainitsivat todennäköisesti ‘syvän mustiin ohjelmiin’ kulutetun, jotka eivät olleet listattu kongressille jätettyyn SAP-listaan. [91] Jopa DoD-budjetin kasvaessa 380 miljardiin dollariin vuonna 2003, SAP:hin menevä osuus kasvoi ainoastaan marginaalisesti, ja näin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellisten kustannusten ja niille budjetoitujen varojen välinen ero pysyi suurena.
‘Syvän mustien ohjelmien’, jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon, joita kongressi tai toimeenpanoelimet eivät valvo, rahoittamiseksi valtion armeijaan ja tiedustelupalveluihin kytkeytyneet haarat ovat kehittäneet monimutkaisen rahoitusjärjestelmän, jolla kierretään normaalit liittovaltion rahojen budjettiprosessit ja valvontavaatimukset. Kelly O’Mearan mukaan, erilaisia kirjanpitomekanismeja, kuten ”ei-tuettuja merkintöjä”, ”olennaisia valvontapuutteita”, ”oikaistuja tietueita”, ”täsmäyttämättömiä maksuja”, ”epänormaaleja taseita” ja ”erittelemättömiä eroja” käyttämällä DoD jättää kirjaamatta jopa biljoona dollaria vuosittain. [92] Se on jättiläismäinen summa vuosittain, reippaasti yli DoD:n virallisen budjetin, mikä viittaisi siihen, että liittovaltion hallituksen eri ministeriöitä käytetään puhaltamaan rahaa ilman amerikkalaisen veronmaksajan, kongressin ja vastuunalaisten liittovaltion viranomaisten tietoa siitä mitä tapahtuu. [93]
Sen sijaan, että liittovaltion rahaa puhallettaisiin suoraan korruptoituneiden amerikkalaispoliitikkojen sveitsiläisille pankkitileille, käytäntö josta monissa kehittyvissä valtioissa on tehty oma taiteenlajinsa, raha menee suoraan ‘pimeään budjettiin’, joka sitten rahoittaa ‘syvän mustia ohjelmia’ virallisten SAP:ien listan lisäksi, joita voidaan pyörittää ilman kongressin ja presidentin valvontaa. Nämä ‘laittomat’ rahastot kanavoidaan salaisille organisaatioille eri aselajien haaroihin ja tiedustelupalveluille rahoittamaan suoraan heidän omia ‘mustia ohjelmiaan’, jotka liittyvät avaruusolentojen läsnäoloon. Näitä rahoja sitten käytetään antamaan toimeksi sopimuksia amerikkalaiskorporaatioille kuten EG&G, Westinghouse, McDonnell Douglas, Morrison-Knudson, Wackenhut Security Systems, Boeing Aerospace, Lorimar Aerospace, ranskalainen Aerospacial, Mitsubishi Industries, Rider Trucks, Bechtel, Raytheon, DynCorp, Lockheed Martin, Hughes, Dryden, SAC ja monille muille, jotka tarjoavat tarpeellisia palveluja avaruusolentoihin liittyviin projekteihin. [94] Eläkkeellä oleva DIA:n tiedusteluviranomainen John Maynard raportoi näiden korporaatioiden ja DoD:n välisen suhteen luonteesta:
Puolustusministeriöllä on ollut käynnissä oleva ohjelma 1950-luvun puolivälistä saakka, joka on solminut sopimuksia amerikkalaisten siviiliorganisaatioiden/korporaatioiden kanssa, jotka ovat toimineet tiedusteluyhteisössä. Nämä projektit ovat erittäin tiukkojen turvajärjestelyjen alaisia, ja ne on yleensä erittäin vahvasti siiloutettu. Se tarkoittaa, että siellä on monia samankeskisiä piirejä: mitä lähemmäs keskipistettä pääset, sitä enemmän tietoa sinulla on projektista. Mitä kauemmas sisäpiiristä menet, sitä vähemmän tietoa sinulla on. Kaikki tämä on tarjolla erittäin tiukan tiedontarveperustaisesti. Näistä piireistä voi, jos on etsinyt tarpeeksi, löytää alihankkijoita, jotka ovat työskennelleet eri osissa projektia, mutta joilla ei oikeasti ole ollut mitään tietoa siitä mikä projekti kokonaisuudessaan on ollut. Tämä on tapahtunut myös armeijan kommunikoidessa pääalihankkijalle. Tässä mielessä jokaisella aselajihaaralla on tietyt omat projektinsa, jotka siiloutettiin turvatoimina.[95]
Laittomasta ‘pimeän budjetin’ kassasta alihankintasopimuksia saaneet korporaatiot eivät joudu kongressin tai toimeenpanevan elimen valvonnan alle, eikä niiden tarvitse paljastaa kansalle niiden tekemisten todellista luonnetta, ja niiden tulee allekirjoittaa salassapitosopimus, jossa on ankarat rangaistukset salassapitorikkomuksille. Bob Lazarin mukaan hänen todellinen työnantajansa Nevadan S-4 -laitoksessa oli Yhdysvaltain laivasto, mutta hän joutui allekirjoittamaan sopimuksen EG&G-yhtiön kanssa, jossa hän antoi pois perustuslailliset oikeutensa mikäli hän kertoisi tietämästään [96] Hänen päätettyään lopettaa työnsä S-4:ssä Lazar paljasti tietonsa ja sai tappouhkauksia.
‘Pimeän budjetin’ rahoittamien ‘syvän mustien ohjelmien’ estimaatteja voidaan saada käyttämällä ‘syvän mustien ohjelmien’ virallisia budjettilukuja, ja sitten korjaamalla tätä lukua silloin kun käytetään ‘pimeän budjetin’ varoja. Täytäntöönpanomääräyksen 12958 ja vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan, syvän mustien ohjelmien (tunnistamattomat, luovutut Special Access Programit) lukumäärä tulee pitää absoluuttisessa minimissä. Tämä viittaa siihen, että 150:sta senaatin komission raportin identifioimasta SAP:sta voidaan estimoida suhteellinen osuus jakamalla nämä ‘tunnustettuihin’ ja ‘tunnustamattomiin’, ja sitten jakamalla ‘tunnustamattomat’ ‘luovuttuihin’ ja ‘ei-luovuttuihin’ SAP:eihin, ja sitten käyttämällä mielivaltaista 50%:n lukua ottamalla huomioon ‘absoluuttisen minimin’ vaatimus, jota sovelletaan luovuttujen SAP:ien luvanantoon, että noin 15-20 SAP:ia (arviolta 10% kaikista) on ‘syvän mustia’. Samanlaisella prosessilla voidaan tarkastella SAP:ien 10-12 miljardin dollarin kokonaisvuosibudjettia, josta arviolta 1.5 miljardia dollaria käytetään ‘syvän mustiin ohjelmiin’, joiden olemassaolosta kerrotaan verbaalisesti ainoastaan kahdeksalle kongressin komitean puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, jotka eivät saa niistä briiffausta.
‘Syvän mustien’ ohjelmien ympärillä olevat huikean tiukat turvatoimet ovat olleet historiallisesti hyväksyttäviä kongressin johtajille perustuen heidän uskomuksiinsa näiden ohjelmien rajallisesta määrästä ja niiden saaman budjettirahoituksen vaatimattomasta summasta — $1.5 miljardia olisi alle 0.5% DoD:n kokonaisbudjetista vuonna 2003 ($380 miljardia). Jos Fittsin, O’Mearan ja Schneiderin estimaatit ovat oikein, silloin näiden ‘syvän mustien ohjelmien’ budjettien todellinen koko on melkein kolme kertaa DoD:n vuosibudjetti! Vertaamalla tätä huikeaa lukua ‘syvän mustien’ ohjelmien $1.5 miljardin estimaattiin, joka kongressin johtajille on esitetty, tämä viittaisi siihen, että luovutut SAP:t yhdessä tunnustamattomien SAP:ien kera ovat todellakin vain pelkkä peitetarina kokonaan toisen tyyppisille syvän mustille ohjelmille — niille jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon.
Pitämällä Fittsin estimaattia lähempänä ‘pimeän budjetin’ ohjelmien todellista kokoa ja luovuttujen SAP:ien budjettiarviota ($1.5 miljardia), tämän eri kategorian ‘syvän mustien ohjelmien’ saaman rahoituksen määrä voidaan itse asiassa kertoa arviolta 700:lla. ‘Syvän mustien ohjelmien’ lukumäärää voitaisiin myös mahdollisesti kasvattaa tällä kertoimella, mutta ylimääräinen rahoitus saattaa olla myös käytössä jokaisen ohjelman koon kasvattamiseen eikä niinkään uusien ohjelmien lisäämiseen. Tästä seuraa, että jos kerrointa kymmenen käytetään selittämään ‘syvän mustien ohjelmien’ todellista kustannusta, silloin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellinen lukumäärä olisi 70-kertainen. Jos ‘syvän mustien ohjelmien’ ‘virallinen’ lukumäärä on 15-20, silloin ohjelmien todellinen lukumäärä on jossain välillä 1050-1400. Voidaan täten todeta, että yli tuhatta ‘syvän mustaa ohjelmaa’ rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jonka koko arvioidaan olevan vuosittain jossain 1.1 biljoonan dollarin hujakoilla. Ottaen huomioon, että senaatin komissio raportoi arviolta 150 SAP:n olemassaolosta yhteensä, voidaan todeta sen lisäksi, että kongressin johtajat ja presidentti eivät saa tietää syvän mustien ohjelmien todellista lukumäärää, eivätkä he saa tietää ‘pimeän budjetin’ todellista kokoa, joka rahoittaa yli 99% näistä ‘syvän mustista’ ohjelmista.
Jos ‘pimeä budjetti’ rahoittaa Dulcen maanalaista tukikohtaa ja muita arviolta 99%:aa syvän mustista ohjelmista, joita kongressille ei raportoida edes pintapuolisesti ‘luovuttuina tunnustamattomina SAP:eina’, silloin on selvää, että on olemassa kahdentyyppisiä syvän mustia ohjelmia. Ne, joita rahoitetaan normaalista budjetista (luovutut tunnustamattomat SAP:t), jotka ovat perustuslain mukaan laillisia, ja ne joita rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jotka eivät kuulu ollenkaan SAP-valvontaprosessiin, jotka ovat normaalin perustuslaillisen prosessin ulkopuolella ja teknisesti laittomia. Voidaan todeta, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ovat pelkkä peite laittomille ‘syvän mustille ohjelmille’, jotka on aivan erityisesti suunniteltu vastaamaan avaruusolentojen läsnäoloon. Nämä peiteohjelmat on suunniteltu suuntaamaan kongressin ja toimeenpanovallan viranomaiset pois todellisista avaruusolentoihin liittyvistä ‘syvän mustista ohjelmista’, jotka ovat olemassa ja jotka kuluttavat valtavia määriä resursseja Yhdysvaltain taloudesta. Tämän johdosta, arviolta 15-20 (2%) kaikista syvän mustista ohjelmista on laillisia ja joilla on tunnettu valvontaprosessi, kun taas arviolta 750-1000 (98%) on laittomia ja niillä on varsin erilainen valvontaprosessi. On mahdollista, että DoD ja tiedusteluyhteisön komiteat (SAPOC & CAPOC), joilla on suora valvonta laillisista ‘syvän mustista ohjelmista’ ovat tietoisua laittomista ‘syvän mustista ohjelmista’, mutta ne eivät käytännössä näitä valvo. On todennäköistä, että SAPOC:n & CAPOC:n päävastuu on varmistaa, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ja tunnustetut ‘mustat ohjelmat’, joiden yksityiskohdat kerrotaan kongressin komiteoille ja toimeenpaneville elimille, ovat käytännössä laittomien syvän mustien ohjelmien peitteitä. Laittomien syvän mustien ohjelmien valvontaa todennäköisimmin suorittavat salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu eri armeijan & tiedustelupalvelujen haaroihin ja kansallisen turvallisuuden neuvostoon, joka on vastuussa avaruusolentoasioiden hoidosta. [97] Salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu toimeenpanoelimiin kuten National Security Council, Federal Emergency Management Agency ja Homeland Security, muodostavat ‘varjohallituksen’, jonka vastuulla on koordinoida armeijan, tiedustelupalveluiden ja valtion toimia avaruusolentoasioissa. [98]
Tiivistelmänä, Dulcessa ja muualla olevien maanalaisten avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohtien rakentamisen ja pyörittämisen rahoitus tulee ‘pimeän budjetin’ rahoista, jotka eivät noudata normaaleja valvontavaatimuksia, joita tavalliset DoD:n ja tiedustelupalvelujen SAP:t noudattavat. Amerikkalaiskorporaatioita, jotka saavat toimeksiantoina alihankintasopimuksia, joiden nimissä tarjota palveluja armeijalle ja tiedustelupalveluille, ei säännellä tavanomaisella tavalla, ja ne ovat olleet erittäin ‘menestyksekkäitä’ pakottaessaan salailuaan omille työntekijöilleen — kriittinen tekijä, joka merkitsee tulevaisuuden uusia sopimuksia hankittaessa! Käytännössä tämä tarkoittaa, että salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu armeijaan, tiedustelupalveluihin ja kansallisen turvallisuuden virastoihin, ovat löytäneet keinon kiertää kongressin ja toimeenpanoelinten laittomien ‘syvän mustien ohjelmien’ valvontaa ja todellisten kustannusten hyväksyntää:
Taulukko 1. Tiivistelmä syvän mustien ohjelmien rahoitus- ja valvontajärjestelmästä
Ohjelman luokittelu
Valvonta
Arvioitu lukumäärä
Rahoituslähde
Arvioitu vuosittainen budjetti
Liittyykö alieneihin?
‘Tunnustetut’
Special Access
Programit (SAP)
Kongressi*/SAPOC
/CAPOC/toimeenpanoelimet
75
Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut
$5 – 6 miljardia
Ei
Tunnustamattomat
SAP:t — Mustia
Kongressi*/SAPOC
/CAPOC/toimeenpanoelimet
55-60
Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut
$3.5 – 4.5 miljardia
Peite
Luovutut tunnustamattomat
SAP:t — Syvän mustat
SAPOC/CAPOC
15-20
Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut
$1.5 miljardia
Peite
Laittomat – Syvän mustat
Varjohallitus
1050-1400
Pimeä budjetti
$1.1 biljoonaa
Kyllä
Akronyymit
SAPOC – Special Access Program Oversight Committee, Department of Defense
CAPOC – Controlled Access Program Oversight Committee, CAPOC
*Kongressin komiteat — House National Security Committee, Senate Armed Services Committee, ja puolustusasiain alikomiteat edustajainhuoneen ja senaatin budjettikomiteoissa.
Lopuksi: Väitettyjen Dulcessa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot
Tässä raportissa tarkastellut ilmiantajatodistukset vakuuttavasti osoittavat Dulcen tukikohdan olemassaoloon, joka on entinen ja/tai nykyinen avaruusolentojen ja Yhdysvaltain hallituksen yhteislaitos, joka on rakennettu ‘pimeän budjetin’ rahoilla, joita operoidaan ilman kongressin ja toimeenpanoelinten valvontaa. Todistukset lisäksi tukevat näkemystä, että ‘Dulcen sota’ oli aseellinen konflikti amerikkalaisten sotilaiden, tukikohdan henkilöstön ja avaruusolentojen rotujen välillä. Vaikka aseellisen yhteenoton tarkkaa syytä ei olekaan tiedossa, sen perusteella voidaan sanoa, että yksi tai molemmat osapuolet olivat jättäneet oman osuutensa salaisesta sopimuksesta suorittamatta. Ottaen huomioon ilmiantajatodistuksen, että yksi näiden sopimusten sitoumuksista oli varmistaa, että geenikokeisiin siepatuista siviileista pidettäisiin täydellistä kirjaa, heitä ei vahingoitettaisi ja että heidät turvallisesti palautettaisiin takaisin siviilielämään, on syy uskoa, että räikeät ihmisoikeusrikkomukset ovat olleet roolissa konfliktin synnyssä. Samanlaisia ihmisoikeusrikkomuksia saattaa hyvinkin olla käynnissä toisissa mahdollisissa valtion ja avaruusolentojen välisissä tukikohdissa USA:ssa ja muualla.
‘Dulcen sotien’ välittömät poliittiset seuraamukset ja väitettyjen avaruusolentojen suorittamien siepattujen siviilien kaltoinkohteluiden implikaatiot tarkoittavat erittäin todennäköisesti määrättömän pitkää viivytystä avaruusolentojen läsnäolon paljastuksessa. Steven Spielbergin Close Encounters of the Third Kind -elokuvan julkaisun vuonna 1977 on pitkään spekuloitu olevan osa ‘siedätysohjelmaa’, jolla valmistellaan kansaa avaruusolentojen läsnäolon paljastukseen. [99] NASA lähetti 20-sivuisen luottamuksellisen kirjeen Spielbergille kuvaillen mitä hänen tulisi ja ei tulisi näyttää elokuvassa ennen sen julkaisua, mikä viittaisi epätavallisen suureen kiinnostukseen siitä, millaisina avaruusolennot ja valtio elokuvassa esitettiin. [100] Vuoden 1979 ‘Dulcen sota’, jossa avaruusolentojen läsnäolosta vastuussa olevat salaiset viranomaiset (varjohallitus) komensivat hyökkäyksen avaruusolentoja vastaan, jotka pitivät hallussaan avaruusolentojen ja ihmisten välisen yhteistukikohdan kerroksia, olisi varmastikin signaloinut dramaattista siirtymää asenteissa avaruusolentojen läsnäoloa kohtaan ja määrättömän pitkää pidättäytymistä täydestä UFO-paljastuksesta.
Ei ole riittävästi todisteita täysin oikeuttamaan lisätutkimuksia väitteisiin laajoja ihmisoikeusrikkeitä, jotka tapahtuivat ihmisten ja avaruusolentojen yhteistukikohdissa Dulcessa ja muualla USA:ssa. Kaikkein tehokkain keino tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi hyvämaineinen kolmannen sektorin ihmisoikeusjärjestö, kuten Amnesty International tai Human Rights Watch, joka aloittaisi tutkimukset näitä kaltoinkohteluja koskien. Näillä organisaatioilla on mittava kokemus tarkkojen ja luottamuksellisten tutkimusten tekemisestä maissa, jotka ovat historiassamme tehneet räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja tukahduttaneet niitä, jotka ovat astuneet esiin paljastamaan tällaisia kaltoinkohteluja. Ihmisoikeusjärjestön tutkimus voisi tarjota mahdollisuuden tietovuotajille astua esiin ja/tai välittää informaatiota Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. Tämä olisi keino ylläpitää luottamuksellisuutta ja ehkäistä rikossyytteitä tietovuotajia vastaan heidän ‘turvaluokitellun informaation’ paljastamisestaan. Tapauksessa, jossa amerikkalaiset liittovaltion virastot nostavat syytteitä tietovuotajia vastaan, tai jossa tietovuotajat yhtäkkiä katoaisivat, sellaiset henkilöt voisivat olla ‘hätäviestien’ fokuksessa, joita ihmisoikeusorganisaatiot ovat julkaisseet vuosien varrella turvatakseen ihmisoikeusrikkomuksia paljastavien koskemattomuuden. Toinen tapa tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi kongressin tukema kuuleminen sellaisten rikosten väitteisiin ja täyteen maanalaisessa laitoksessa tehtyihin aktiviteetteihin, joita tarkasteltaisiin miten paljon aktiviteetit ovat ihmisoikeusrikkeisiin vaikuttaneet. Laaja kongressin takaama koskemattomuus ja suojelu tulisi suoda kaikille valtion/armeijan viranomaisille ja korporaatioiden työntekijöille, jotka haluavat astua esiin antamaan informaatiota amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten kokemista ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdissa USA:n rajojen sisällä tai muualla maailmassa. Johtuen kansan suuresta intressistä saada tietää tällaisista väitetyistä kaltoinkohteluista, kongressin tutkimusten tulisi olla avoimia, ja median laajasti raportoimia. Kun kansallisen turvallisuuden huolenaiheet aidosti vaativat sellaisen informaation salassapitoa, tämä tulisi viedä kongressitutkinnan eteen asianmukaista harkintaa ja toimintaa varten.
Avaruusolentojen asioista vastuussa oleva ‘varjohallitus’ on ollut tekijä, joko myötävaikuttava tai lieventävä, räikeissä ihmisoikeusrikkomuksissa, jotka ovat tapahtuneet sen kontrolloimissa ja/tai avaruusolentojen yhteisissä salaisissa tukikohdissa. Varjohallituksen roolia voidaan tutkia ja se voidaan saattaa tilivelvolliseksi ihmisoikeusrikkomuksista asianmukaisilla reformeilla paljon samaan tapaan kuin monet autokraattiset valtiot ovat reformoineet hallituksensa ihmisoikeusrikkomusten kansainvälisen valvonnan johdosta. Johtuen ihmisoikeusjärjestöjen kokemuksesta suorittaa sellaisia autokraattisten regiimien tutkimuksia, tämä on erittäin suotava keino ratkaista väitetyt ihmisoikeusrikkomukset, joita kansallista turvallisuutta ylläpitäviin organisaatioihin sulautettujen salaisten ryhmien johdolla on tehty, jotka kollektiivisesti yhdessä muodostavat ‘varjohallituksen’.
Kongressin tukema rahoitusmekanismien tutkimus, joita on käytetty laittomien ‘syvän mustien projektien’ rahoitukseen, on myös tarpeen, jotta voitaisiin tilittää kaikki varat täysimääräisesti, joita USA:n taloudessa on tuotettu, ja lopettaa rahojen käyttö ‘syvän mustiin ohjelmiin’, jotka operoivat kongressin/toimeenpanovallan valvonnan ulkopuolella, ja jopa relevanttien puolustusministeriön ja tiedustelupalvelujen valvontakomiteoiden ulkopuolella. Korporaatioiden käyttö armeijan alihankintasopimuksissa, joita on rahoitettu laittomilla rahavirroilla, joita salaiset organisaatiot Yhdysvaltain armeijassa ja tiedustelupalveluilla ovat saaneet, tulee loppua.
Jotta voisimme tehdä jotain väitettyjen ihmisoikeusrikkomusten koko laajuudelle, joita avaruusolentojen ja ihmisten yhteistukikohdissa korporaatioiden ja armeijan henkilökunta on tehnyt, täytyy koota koolle ‘totuuskomissio’, joka koostuu valtion/armeijan virkamiehistä ja/tai korporaatioiden työntekijöistä, jotka ovat suoraan osallistuneet kokeisiin ja projekteihin, joissa sellaisia loukkauksia on tehty; ja/tai sellaisen informaation salaamiseen pelottelemalla silminnäkijöitä ja tietovuotajia. Tällainen totuuskomissio voitaisiin mallintaa Etelä-Afrikan esimerkin mukaan, jossa ihmisoikeusrikkomuksiin osallistuneille apartheid-ajan julkishallinnon virkamiehille luvattiin yleinen armahdus sillä ehdolla, että he paljastaisivat aktiviteettiensa luonteen täysin, ja että nämä rikkomukset olivat poliittisesti motivoituneita eikä niinkään henkilökohtaisia. [101 Armahduksen myöntäminen virkamiehille/työntekijöille on askel oikeaan suuntaan myönnettäessä osallistuminen projekteihin, jotka ovat rikkoneet amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten ihmisoikeuksia, joita on pidetty vangittuina avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohdissa, ja se tulee olemaan tärkeä keino saada selville tapahtumien koko laajuus näissä tukikohdissa.
Voidaksemme aloittaa prosessin, jossa promotaan kongressin ja/tai ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa väitettyjen Dulcessa tehtyjen ihmisoikeusrikkomusten korjaamiseksi, on rohkaistava astumaan esiin entisiä/nykyisiä julkisia virkamiehiä tai korporaatioiden työntekijöitä, jotka ovat virantoimituksessaan tai työsuhteensa aikana saaneet ensikäden tietoa Dulcessa ja/tai muussa valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ilmiantajille on tarjolla monenlaisia lakipalveluja, jotka auttavat tällaisten aktiviteettien paljastamisesta kiinnostuneita ilman heidän juridisten/sopimuksellisten velvoitteidensa rikkomista. [102]
Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot vaativat välitöntä huomiota uskottavilta ihmisoikeusorganisaatioilta, jotka sellaisia väitteitä tutkivat. Lisäksi kongressin sponsoroimat tutkimukset vaaditaan Dulcessa tapahtuneiden väitettyjen kaltoinkohteluiden aiheuttamista useista ongelmista: avaruusolentojen rotujen kanssa solmittuihin sopimuksiin osanotto ilman kongressin ratifiointia; laittomien syvän mustien ohjelmien rahoittaminen ‘pimeästä budjetista’, jotka operoivat kongressin tai toimeenpanoelinten valvonnan ulkopuolella; sotilaallinen yhteenotto amerikkalaisten turvajoukkojen ja avaruusolentojen rotujen välillä ilman, että kansa tai kongressi sai tietää sellaisten toimien syitä tai oikeutusta; sekä tilivelvollisuus Dulcessa ja mahdollisesti toisissa maanalaisissa tukikohdissa USA:ssa ja muualla tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Sen sijaan, että rajattaisiin Dulcessa tapahtunut pelkästään Yhdysvaltain hallitukseen, on erittäin todennäköistä, että muut maailman hallitukset ovat suostuneet samanlaisiin järjestelyihin avaruusolentojen rotujen kanssa, joissa niiden kansalaisten ihmisoikeudet annetaan pois vaihdossa kehittyneeseen avaruusolentojen teknologiaan. Dulcen tapahtumien koko laajuus voi olla vedenjakaja ihmiskunnan historiassa. Se voi hyvin olla ensimmäinen kerta, jolloin koko kirjatun historian aikana ihmiskunta on joutunut käsittelemään poliittisesti vastuullisella tavalla toisen lajin ihmisrodun jäsenille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia, ja joihin on ollut osallisena eri armeijan, tiedustelupalvelujen ja/tai korporaatioiden henkilöstö näihin väärinkäytöksiin asianmukaisella tavalla puuttumattomuuden muodossa.
LOPPUVIITTEET
[1] Kaikkein vilpittömimmät kiitokseni H.M.:lle, joka avuliaasti suostui tarjoamaan omaa vieraanvaraisuuttaan, intellektuaalista stimulaatiota, huomaavaisia ehdotuksia ja tutkimusympäristön, jossa saattaa tämä raportti loppuun.
[2] Estimaatit vuosittaisen pimeän budjetin koosta ovat jopa 1.1 biljoonaa dollaria. Kuvaus siitä miten rahaa oikeasti imuroidaan USA:n taloudesta, katso “The $64 Question: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal,” Scoop: UQ Wire (23 September, 2002). Saatavilla verkossa: http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0209/S00126.htm
[4] Verkosta löytyvä arvio Bennewitzin tutkimuksesta, kirjoittanut Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’,” (July 1, 1996), saatavilla verkossa: http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewit.htm
[7] Tri Sprinkle on Academy of Close Clinical Encounters Therapistsin (ACCET) johtaja, ja hänet tunnetaan laajalti abduktioilmiön asiantuntijana. ACCETin verkkosivut: http://drboylan.com/accetpg2.html
[10] Bennewitzin raportissa Project Beta oli monia viittauksia siihen, miten armeija puolustautui avaruusolentojen aluksia vastaan, mikä viittaa siihen, että hänen viestintänsä paljasti vihamielisen suhteen avaruusolentojen ja ihmisten välillä. Bennewitzin raportti Project Beta on saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm
[28] “Billy Goodmanin haastattelu Bob Lazarin kanssa: osittainen transkriptio, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm Kts. myös “George Knapp Interview with Bob Lazar,’ On the Record, KLAS-TV, (December 9, 1989). Transkriptio verkossa: http://www.swa-home.de/lazar2.htm
[47] Tämän näkemyksen kannattaja oli William Cooper, Behold a Pale Horse (Light Technology Publishing, 1991) 222. Toinen Dulcen tapahtumiin kriittisesti pureutuva lähde, Loy Lawhon, “Dulce,” About.com, saatavilla verkossa: http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm?terms=Dulce
[53]Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolf,” http://www.drboylan.com/wolfqut2.html
[54] “Billy Goodman Interview with Bob Lazar: Partial transcript, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm
[56] Keskustelua Bennewitzin fyysisistä todisteista, kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm
[57]Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm
[70]Kts. MUFONin jäsenen Richard Hallin erokirje, Letter to Walter H. Andrus, Jr. (March 18, 1989). Lainattu verkossa: http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=143
[71] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm
[83]Office of the Press Secretary, “White House Press Release: Classified National Security Information,” Executive Order #12958 (April 17, 1995) Kohta 4.4 verkossa: http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt
[84] Executive Order #12958 (April 17, 1995). http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt
[87] Avaruusolento/UFO-asiassa tapahtuvasta valvonnan eroosiosta, kts. Study Paper #4.
[88] Kts. Yhdysvaltain perustuslaki, osio 2, artikla 2.
[89]Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).
[90] Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).
[95] Kts. haastattelu John Maynardin kanssa, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing the Apocalypse, http://www.surfingtheapocalypse.com/maynard.html
[97] Analyysi siitä miten hyvin avaruusolentoasioita on poliittisesti hoidettu USA:ssa, kts. Study Paper #5.
[98] Keskustelua NSC:n roolista, kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).
[102] Infoa tietovuotajille tarjolla olevista juridisista palveluista löytyy osoitteesta www.whistleblower.org tai www.whistleblowers.com. Ota myös yhteyttä kirjoittajaan. Kaikki kommunikaatio on luottamuksellista: drsalla@exopolitics.org tai postilla Dr Michael Salla, 1718 M St., NW., PMB #354, Washington DC 20036
Kuten vuosisatoja vanha sanonta kuuluu, “Elämän keskellä olemme kuolemassa.”
Timothy Green Beckley, Tim Swartz ja minä olimme täysin uppoutuneet kirjaprojektiin, josta tuli “Dulce Warriors: Aliens Battle for Earth’s Domination.” Se oli normaalia vuorotellen uuden materiaalin lisäämistä, oikolukua ja kuvien piirtämistä eri kirjan lukuihin, rutiini johon me kolme olimme tottuneet työskenneltyämme tiiminä jo lähes 20 vuoden ajan.
Dulce Warriors
Sitten kohtalo, Isä Aika, tai mikä se sitten olikaan vei Tim Beckleyn pois keskuudestamme ennen kuin kirja kerkesi kokonaan valmistua. Kunnianosoituksena arvostetulle kustannustoimittajallemme Tim Swartz ja minä päätimme kirjoittaa kirjan loppuun yhdessä 20 muun osallistujen kanssa. “Dulce Warriors” on nyt saatavilla Amazonista.
Kirjan ensimmäinen luku alkaa kunnianosoituksella muutamalta Tim B:n ystävältä ja työkaverilta, joilla oli monia muistoja siitä miten Tim auttoi heitä urallaan ja antoi heille mahdollisuuksia tutkia UFO- ja paranormaalien ilmiöiden eri aspekteja.
Tim Beckley ystävänsä kanssa vierailulla Sedonassa. (kuva: Charla Gene)
Tim Beckley kirjoitti myös ensimmäisen luvun otsikolla “Kuumottava johdanto: Mitä tapahtui matkallamme Dulceen”, jossa hän esittää listan pelottavia huhuja maanalaisista ihmisten ja avaruusolentojen yhteisistä laitoksista, joiden huhutaan sijaitsevan Dulcessa, New Mexicossa, joka on lähellä USA:n lounaisosan Four Corners -aluetta.
“Kun me puhumme Dulcesta”, Beckley kirjoittaa, “me puhumme: hirviötehtaista, avaruusolentojen kloonaamisesta, maanalaisesta tunnelijärjestelmästä, MKULTRA-sotilaista (jotka ovat naamioituneet Harmaiksi), avaruusolennoista kiduttamassa ihmisiä, lapsien katoamisesta, valtion tuottamista biologisista aseista, ihmisten ja eläinten silpomisista sekä useiden Dulcea tutkineiden henkilöiden kuolemasta tai itsemurhasta.”
Archuleta Mesa Jicarillan Apache-reservaatissa New Mexicossa on paikka, jossa sijaitsee väitetty ihmisten ja avaruusolentojen yhteinen Dulcen tukikohta.
Tieteilijä törmää tuntemattomaan
Mutta mistä tämä kaikki sai alkunsa?
Buckleyn mielestä koko makaaberi saaga alkoi Paul Bennewitz -nimisestä insinööristä, joka uskoi avaruusolentojen viestineen hänen kanssaan radioyhteydellä. Hän myös tarkkaili ja valokuvasi UFOja Kirtlandin tukikohdan yllä Albuquerquessa, New Mexicossa, erityisesti siellä sijaitsevan Monzanon ydinteknologian varastoalueen lähellä, joka on maan suurin maanalainen radioaktiivisen materiaalin säilytyspaikka.
Norio Hayakawa
Ehkäpä kaikkein äänekkäin asiantuntija Dulcen mysteereistä on Norio Hayakawa, joka on kirjoittanut monia artikkeleja aiheesta ja ollut puhumassa siitä monta kertaa radiossa ja televisiossa. Hayakawa sanoo Albuquerquen läheisyyden olevan erittäin tärkeää, koska se on minne saksalaisia tiedemiehiä siirrettiin ensimmäisenä vuonna 1945 Paperclip-operaatiossa. Saksalaisten tiedemiesten lisäksi siirrettiin myös saksalaisia tiedustelupalvelun toimijoita.
Hayakawan mukaan “Dulce on paikka, joka on täynnä edelleen käynnissä olevia mysteerejä. Uskon, että se on paljon kiinnostavampi kuin Roswell. Kyllä, Roswell oli merkittävä siten, että se on avaruusolentojen alusten maahansyöksypaikka. Mutta Dulce on jotain muuta. Siellä on edelleen käynnissä olevaa toimintaa.”
Dulcessa on eniten UFO-havaintoja asukasta kohden, Hayakawa sanoo. Melkein koko populaatio on havainnut omituisia kohteita viimeisten vuosikymmenten aikana.
Valtio kiinnostuu asiasta
Mutta palataan Bennewitziin. Tarinan mukaan Bennewitz oli tiedemies, joka asui lähellä Kirtlandin lentotukikohtaa. Vuonna 1979 hän alkoi haviata mystisiä kohteita lentämässä kotinsa yllä, joita hän myös valokuvasi. Kun hän yritti ilmoittaa havainnoistaan virallisia kanavia pitkin, valtio nopeasti kiinnostui hänestä.
Yhden teorian mukaan hämmentynyt Bennewitz näki niinkutsuttujen ”UAV”:den (miehittämättömät lentokoneet) testilentoja. Näitä koneita etäohjaa maasta joko operaattori tai ohjelmoitu tietokonejärjestelmä. Mihin salaiset lennot sitten liittyivätkään, valtio ei halunnut Bennewitzin saavan selville totuutta.
Paul Bennewitz
On väitetty, että valtio aivopesi Bennewitzin uskomaan, että hän oli havainnut UFOja Kirtlandin tukikohdan yllä. Bennewitzin onnistui vastaanottaa jotenkin viestejä, joko radiolla tai hänen tietokoneellaan, joissa sanottiin salaisen tukikohdan sijaitsevan vuorten alla 150 mailia Albuquerquesta pohjoiseen. Bennewitz toimitti tämän avaruusolentojen tukikohdan tarkat koordinaatit, joka tottakai osoittautui Dulceksi.
Bennewitz ei koskaan kyennyt todistamaan, että Kirtlandin yllä oli lentänyt avaruusolentoja tai että hallitus manipuloi hänen yrityksiään dokumentoida salaperäisiä ylilentoja. Hän vajosi yhä syvemmälle vainoharhaisempaan mielentilaan, koska hän ei kyennyt selviytymään siitä oudosta skenaariosta, johon hän oli joutunut.
Itse helvetti paljastuu
Vaikka Bennewitzin henkilökohtaiset kamppailut ansaitsevatkin sympatiamme, hänen paljastuksensa Dulcen maanalaisesta tukikohdasta olivat huikeita. Huhut ovat kiertäneet siitä lähtien, että tukikohdassa tapahtuu kamalia asioita, kuten suuria ihmisten ja eläinten ruumiinosien tankkeja, joita käytetään geenikokeisiin, ehkäpä luomaan ihmisten ja avaruusolentojen hybridejä tai vieläkin omituisempia kimeeroja, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi eläimiä.
On spekuloitu, että valtio ja avaruusolennot olisivat työskennelleet yhdessä ja yrittäneet luoda “täydellistä sotilasta”, joka kykenisi pelottomasti ja tottelevaisesti toimimaan paremmin kuin normaali ihmissotilas.
Avaruusolentojen väitetään tekevän Dulcen maanalaisessa tukikohdassa uskomattomia kokeita kidnapatuilla ihmisillä.
Eräs naissiepattu väittää, että hän on ollut Dulcen alemmissa kerroksissa, kun avaruusolennot ovat tulleeet seinän läpi ja raiskanneet hänet. Tällainen pakkoyhdyntä voi olla Dulcessa tehtävien geenimanipuaatiokokeiden eräs komponentti, joiden tavoitteena on siementää ihmisnainen avaruusolentojen spermalla ja katsoa mitä sieltä syntyy, tuttu skenaario muista sieppaustapauksista.
Sekä ihmiset että avaruusolennot tarttuvat aseisiin
Bill Birnes, tunnettu kirjailija, tutkija ja TV-persoona, sanoo, että häntä epäilyttää väitteet avaruusolennoista Dulcessa. Mutta hän kertoi tapauksesta, johon toistuvasti viitataan Dulcesta puhuttaessa, “Dulcen tulitaistelu”.
”Tarina mukaan 1980-luvulla”, Birnes sanoi, “avaruusolennot pitivät luentoja joillekin tieteentekijöille. Luentotilaisuus sai monet tieteilijät voimaan pahoin heidän saadessaan kuulla mitä avaruusolennot tekivät. Niinpä sotilasturvamiehet, joilta oli kielletty pääsy alueelle ja viemästä minkäänlaisia aseita siinne, yhtäkkiä tunkeutuivat sinne suojelemaan tieteilijöitä.
“Ja avaruusolennot reagoivat”, Birnes jatkoi, “periaatteessa kääntämällä aseensa turvamiehien suuntaan ja tappoivat joitain heistä. Jotkut avaruusolennot kuolivat myös ja joitain tieteilijöitä tapettiin. Oletettavasti he kaikki työskentelivät kovasti yrittääkseen paikata tilanteen niin, että sellaista ei enää koskaan tapahtuisi.”
“Dulce Warriors” sisältää toisia lukuja, joissa kerrotaan samanlaisia oikean elämän scifitarinoita sekä tarinoita tietovuotajista, jotka ovat sittemmin kuolleet, monet epäselvissä olosuhteissa.
Mitä salaisuuksia meni heidän mukanaan?
Tim Swartz kertoo Phil Schneiderin tarinan, joka väitti olevansa entinen valtion infrainsinööri, joka on ollut mukana rakentamassa maanalaisia tukikohtia eri puolille maata. Schneider sanoi myös, että hän on yksi harvoista ihmisistä, jotka selvisivät Bill Birnesin kuvaamasta ampumavälikohtauksesta amerikkalaissotilaiden ja harmaiden avaruusolentojen välillä.
Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Schneider oli luentokiertueella kertomassa valtion salailuista, mustista projekteista ja UFOista. Hänen ex-vaimonsta Cynthia Drayer uskoo, että Schneider murhattiin hänen julkisesti paljastaessa totuuden amerikkalaisten UFO-touhuista, joiden hän sanoo ulottuvan aina Eisenhowerin presidenttiyteen saakka.
Eräällä luennollaan Phil Schneider näytti hänen kärsimiään vammoja, jotka hän sai ihmisten ja avaruusolentojen välisessä tulitaistelussa.
Swartz sai yksityiskohtia tähän tarinaan Drayerilta, ja paremman kuvan saamiseksi kannattaa lukea kirjan koko luku, joka tarjoaa paljon paremman selityksen kuin tässä artikkelissa on mahdollista esittää.
Tim Swartzia ja minua ohjatessaan Tim B. vakaalla kädellä valitsi ihmisiä mukaan kirjan kirjoitusprosessiin ja käsittelemään Dulcea monipuolisesti monenlaisten huhujen, tutkijoiden ja paikallaolleiden ihmisten avulla. Ihmiset, jotka eivät Dulcen aihetta tunne, saavat hyvän johdannon aiheeseen ja myöskin aiheesta jotain aiemmin tietävät tulevat arvostamaan sitä enemmän.
Tämä on toinen osa Krill-papereista. Ensimmäinen osa on luettavissa täältä.
Pohjoismaisen avaruusolennon havaintoja
Lokakuussa 1987 ufotutkija George Andrews sai onnistuneesti yhteyden yhteen pohjoismaiseen, joka ei ollut yhteydessä harmaisiin, erään kalifornialaisen naisen kautta. Seuraavassa esitetään avaruusolennon antamat kommentit:
”Jos olisitte kulttuuria, joka aikoisi hyökätä, ette tekisi sitä niin, että taivaalla näkyisi aluksia ja että vaarana olisi joutua tulituksen kohteeksi. Tällaiseen sodankäyntiin joutuvat vähemmän kehittyneet olennot. Aiheuttaisitte voimakasta hämmennystä ja erimielisyyttä pelkillä vihjauksilla läsnäolostanne — vihjauksilla, jotka [vuorostaan] aiheuttaisivat kiistanalaisia erimielisyyksiä.” Harmaat ovat salakavalia pikku paholaisia. Ne tekivät [meille] juuri sitä, mitä ne tekevät täällä [teille]. Ette ole hyökkäyksen partaalla. Ette ole keskellä hyökkäystä. Hyökkäys on jo tapahtunut. Se on vain loppuvaiheessa.
”Mihin te hyökkäisitte? [Tässä hän kuvailee harmaiden toimintasuunnitelmaa alusta alkaen.] Menisitte yhteiskunnan salaisimpiin yhteisöihin. Yhdysvaltojen tapauksessa soluttauduttaisiin CIA:han. Ottaisitte haltuunne osan heistä ja osan KGB:stä.
”Aiheuttaisitte suurta eripuraa ja erimielisyyttä suuren yleisön ryhmien välillä — jotkut ryhmät sanovat nähneensä UFOja, toiset taas sanovat: ’Ei, ei, tämä ei ole mahdollista.’ Sekoittaisitte kaksi suurta maata jatkuvaan idioottimaiseen filosofiseen erimielisyyteen niin, että samalla kun Neuvostoliitto ja Yhdysvallat taistelevat jatkuvasti edestakaisin siitä, kenellä on mikä pala aluetta tai hyökkääkö toinen Iraniin tai hyökkääkö toinen Afganistaniin tai mitä tahansa… purkaako jompikumpi yhden ydinkärjen vaiko toinen toisen ryhmän ydinkärkiä — istuisitte ja nauraisitte, jos teillä olisi kyky nauraa.
”Esittelisitte itsenne jollekin ryhmälle, joka suojelisi teitä [CIA tai MJ-12] luullen, että heillä olisi salaisempi ja täydellisempi tieto jostakin kuin kenelläkään muulla tällä planeetalla, ja he himoitsisivat teitä, ja te luottaisitte heidän omaan ahneuteensa, ja te luottaisitte heidän omaan massatyhmyyteensä, että heidät saataisiin ansaan. Ja tekisitte sen molemmille puolille.
”Näyttäytyisitte joillekin kansanjoukoille saadaksenne hallituksen [ryhmittymät] vielä enemmän mukaan yrittäessänne vaientaa heidät, pitääksenne heidät vieläkin kiireisempinä hiljentääksenne heidät ja yrittäessänne ’estää lisää tietoa ufoista tulemasta julki’. Saatte suuret massat tilaan, jossa he eivät luota hallitukseen. ’Voi, mikseivät he usko meitä? Miksi he eivät voi ymmärtää, että näitä asioita todella tapahtuu? Me emme ole hulluja!’
”Niinpä meillä olisi jatkuvasti taisteluita siitä, onko UFOja olemassa vai ei. Yleisö ja hallitus olisivat toistensa kurkussa. Kaksi suurta supervaltaa olisi vastakkain. Ja olisitte muodostaneet ryhmiä, kuten ”ne joilla on” — varakkaat mutta tyytyväiset — ja ”ne joilla ei ole”. Istuttaisitte massiivisen tyytymättömyyden siemenet.
”Lopulta voitte saada jonkinlaisen näytöksen aluksista, jotka laskeutuvat 1990-luvulla. Yksi tai kaksi. Kun ne ovat laskeutuneet, voitte olla varmoja, että ne ovat täydessä hallinnassa. Alkaisitte tehdä risteytyksiä ja lisää risteytyksiä, sukupolvi toisensa jälkeen.
”Lahjoisitte hallitusta muutamalla herkkupalalla — Star Wars -järjestelmällä. Kiusaatte ja vokottelette Neuvostoliittoa laserjärjestelmällä, joka on paljon hienompi kuin yksikään heidän omista tiedemiehistään voisi keksiä. Ja teillä on aina tuo hienovarainen vihjaus — juuri ja juuri tietoisuuden rajalla, etteivät UFOt näyttäisi liian uskottavalta, mutta silti pidätte sen salassa ja saisitte sen näyttämään niin hullulta, ettei kukaan uskoisi niitä. Kaiken kukkuraksi päästettäisiin valloilleen voimat, jotka haluaisivat tappaa heidät [UFO-kontaktin kokeneet], jos he paljastaisivat, että CIA käsittelee täsmälleen samoja asioita [kuin kontaktin uhri].
”Ehkä sadan tai kahdensadan vuoden kuluttua osa harmaista jopa fyysisesti sekoittuu, ja teillä saattaa olla joitakin olentoja, jotka ovat melko lailla harmaiden ja oman rotunne hybridejä. Toistaiseksi kaikki, mikä kulkee ympäriinsä, näyttää paljolti teiltä itseltänne. Se on yksinkertaisempaa. Se hillitsee joukkopaniikkia.
”Kaikki, joilla on kokemuksia heistä [harmaista], ovat erimielisiä hallituksen kanssa. Menemme loppuunsaatettuun vaiheeseen, maanjäristys maanjäristyksen jälkeen ja mullistus mullistuksen jälkeen.
”CIA:n sisäinen ydin on syvästi harmaiden hallinnassa. CIA näkee vuorovaikutuksen harmaiden kanssa tienä suurempiin tieteellisiin saavutuksiin.
”Yksi syy siihen, että näette niin paljon erilaisia UFOja, on se, että muut kulttuurit seuraavat niitä äärimmäisen kiinnostuneina. Muiden kulttuurien tutkijat saapuvat katsomaan. Harmaat eivät ole ottaneet haltuunsa ainoastaan tiedustelupalveluja, vaan he ovat ottaneet haltuunsa myös sen, mitä nuo virastot kutsuvat ’mielipuolisiksi marginaaliryhmiksi’.”
No, näin sanoivat pohjoismaalaiset. Kyseinen tietolähde antaa myös seuraavan kommentin:
”Perimmäinen paha on se psykologisen itsetyytyväisyyden naamioitu muoto, joka saa ihmisen noudattamaan ryhmäfilosofiaa sen sijaan, että tämä kaivaisi esiin omia näköalojaan. Heti kun hankit tietoisuuden siitä, että olet niinsanottu ’valittu erityisryhmä’, olet matkalla kohti lankeemusta. Se on tuhon siemen missä tahansa yhteiskunnassa ja missä tahansa kulttuurissa, ja se jättää sen haavoittuvaksi. Se on lopulta myös harmaiden tuho. He eivät näe virhettään — juuri se heikkous, johon he tarttuvat, on heidän oma luontainen heikkoutensa. Harmaan tai kulttihenkisen ”tähtihenkilön” tai CIA:n jäsenen muuttamisen yrittäminen on turhaa. Se tulee tapahtumaan, mutta kaikki aikanaan… Henki saa kenet tahansa nousemaan ylös ja olemaan eri mieltä jostakin, mikä on epätotta ja vääränlaista, joka tulee olemaan piikki harmaiden ja muiden heidän kanssaan liittoutuneiden voimien lihassa.”
Harmaiden miehityksen aikana he ovat perustaneet melkoisen määrän maanalaisia tukikohtia eri puolille maailmaa, erityisesti Yhdysvaltoihin. Yksi tällainen tukikohta (muiden samassa osavaltiossa sijaitsevien tukikohtien joukossa) on Archuleta Mesan alla, joka sijaitsee noin 2,5 mailia luoteeseen Dulcesta, New Mexicossa. Yksityiskohdat tuosta tukikohdasta ovat tulleet tietoon kahden lähteen kautta. Ensimmäinen lähde on naisen ja hänen poikansa sieppaus, jossa he todistivat vasikan poimimista biologisten materiaalien talteenottoa varten.
”Toukokuussa 1980 New Mexicon pohjoisosassa sattui erittäin mielenkiintoinen tapaus. Äiti ja hänen poikansa ajoivat maaseututietä lähellä Cimarronia, kun he havaitsivat kahden käsityöläisen olevan sieppaamassa vasikkaa. Molemmat siepattiin sitten ja vietiin erillisillä aluksilla maanalaiseen laitokseen, jossa nainen näki vasikan silpomisen. Naisen väitettiin myös havainneen sammioita, joissa oli naudan ruumiinosia kellumassa nesteessä, ja toisen sammion, jossa oli miespuolisen ihmisen ruumis. Nainen tutkittiin, ja lisäksi väitettiin, että hänen ja hänen poikansa kehoon oli istutettu pieniä metalliesineitä. Useampi kuin yksi lähde on ilmoittanut meille, että katseet ovat vahvistaneet näiden implanttien olemassaolon.”
Yllä oleva ote on Jim McCampbellin ja tohtori Paul Bennewitzin 13. heinäkuuta 1984 käymän keskustelun puhtaaksikirjoituksesta. Bennewitz raportoi, että äidin ja lapsen regressiivisen hypnoosin avulla (jota tarvitaan vain noin 30 prosentissa sieppaustapauksista)ja omien seurantatutkimustensa avulla (mukaan lukien tietokonepäätteensä kautta vastaanotetut viestit, jotka ovat näennäisesti UFO-aiheisesta lähteestä) hän pystyi määrittämään maanalaisen laitoksen sijainnin: kilometri maan alla Archuleta Mesan alapuolella Jicarilla Apache -intiaanireservaatissa lähellä Dulcea, New Mexicossa (vuodesta 1976 lähtien yksi silpomisista eniten kärsineistä alueista USA:ssa). Bennewitzin tietojen mukaan tätä laitosta käytetään yhdessä osana Yhdysvaltain hallituksen ja EBEjen välistä jatkuvaa yhteistyöohjelmaa.
Maanalaisia tukikohtia on myös Kirtlandin ja Hollomanin ilmatukikohdissa sekä lukuisissa muissa tukikohdissa eri puolilla maailmaa, kuten Bentwatersissa Englannissa.
Takaisin keskustelun alla olevaan tukikohtaan…. Kun Bennewitz oli kertonut ilmavoimien virkamiehille löytämistään asioista, matkalla alueelle paljastui seuraavaa:
Tukikohta sijaitsee 2,5 mailia Dulcesta luoteeseen, ja se on lähes kaupungin yläpuolella. Alueelle johtaa tasainen, 36 metriä leveä valtatie. Se on valtion tie. Siellä voi nähdä telemetriavaunuja ja rakennuksia, jotka ovat viisisivuisia ja joissa on kupoli. Kupolien vieressä havaittiin musta limusiini — CIA:n ajoneuvo. Nämä limusiinit ajavat sinut tieltä, jos yrität päästä alueelle. Pohjoisessa on laukaisupaikka. Siellä on kaksi hylättyä alusta; ne ovat 36 jalkaa pitkiä ja niillä on siivet, ja niissä voi nähdä happi- ja vetysäiliöitä. Kaupasta saadut alukset ovat atomikäyttöisiä, ja niissä on plutoniumpellettejä. Plutoniumin tankkaus tapahtuu Los Alamosissa. Tukikohta on ollut siellä vuodesta 1948.
Joitakin lautasia ohjaa NSA. Tukikohta on 1,2km pitkä ja helikoptereita menee sinne ja sieltä pois koko ajan. Kun tiedettiin, että Bennewitz tunsi tämän, silpomiset alueella loppuivat. Vuonna 1979 tapahtui jotain ja tukikohta suljettiin väliaikaisesti. Siellä oli riitaa aseista, ja väkemme ajettiin ulos. Muukalaiset tappoivat 66 ihmistä, ja 44 pääsi karkuun.
Yksi niistä ihmisistä, jotka itse asiassa pääsivät pakoon, oli CIA:n agentti, joka ennen lähtöä teki muistiinpanoja, valokuvia ja videonauhoja ja meni piiloon. Hän on piileskellyt siitä lähtien, ja kuuden kuukauden välein hän ottaa yhteyttä kuhunkin viiteen henkilöön, joille hän jätti kopioita materiaalista. Hänen ohjeidensa mukaan, jos hän ei ottaisi yhteyttä neljänä peräkkäisenä kontaktikertana, ihmiset voivat tehdä aineistolle mitä haluavat.
Tämä agentti soittaa MUFONin tuntemalle henkilölle. Jotenkin ”Dulce-papereiden” kuvaus saatiin julkaistua, ja monet tutkijat saivat sen joulukuussa 1987. ”Dulce-paperit” koostuivat 25 mustavalkoisesta valokuvasta, videonauhasta, jossa ei ollut dialogia, ja joukosta papereita, jotka sisälsivät teknistä tietoa yhteisesti miehitetystä (USA:n ja muukalaisten) laitoksesta, joka sijaitsi kilometrin päässä Archuleta Mesan alapuolella lähellä Dulcea, New Mexicossa. Laitos on edelleen olemassa ja toiminnassa. Uskotaan, että samantyyppisiä laitoksia on vielä neljä, joista yksi sijaitsee muutaman kilometrin päässä kaakkoon Groom Lakesta, Nevadassa.
”Yleinen kuvaus näiden paperien sisällöstä on, että ne sisältävät asiakirjoja, joissa käsitellään kuparia ja molybdeeniä, sekä asiakirjoja, joissa käsitellään magnesiumia ja kaliumia, mutta enimmäkseen asiakirjoja kuparista. Paperiarkkeja, joissa on kaavioita ja outoja diagrammeja. Papereita, joissa käsitellään UV-valoa ja gammasäteitä. Näissä papereissa kerrotaan, mitä avaruusolennot etsivät ja miten (karjasta otettua) verta käytetään. Muukalaiset näyttävät imevän atomeja syödäkseen. He laittavat kätensä vereen, ikään kuin sieni, saadakseen ravintoa. Ne eivät halua vain ruokaa, vaan nautojen ja ihmisten DNA:ta muutetaan. Ykköstyypin olento on koe-eläin. He osaavat muuttaa atomeja luodakseen tilapäisen ’melkein ihmisen’. Se on tehty eläinkudoksesta ja on riippuvainen tietokoneesta, joka simuloi muistia, muistia, jonka tietokone on ottanut toisesta ihmisestä. Kloonit. Melkein ihminen on hidas ja kömpelö. Todellisia ihmisiä käytetään koulutukseen, kokeisiin ja lisääntymiseen näiden ”melkein ihmisten” kanssa. Joitakin ihmisiä kidnapataan ja käytetään täysin hyväksi. Joitakin pidetään suurissa putkissa, ja heitä pidetään elossa meripihkan värisessä nesteessä.
”Joitakin ihmisiä aivopestään ja käytetään totuuden vääristelyyn. Joillakin miespuolisilla ihmisillä on korkea siittiöiden määrä, ja heitä pidetään elossa. Heidän siittiöitään käytetään DNA:n muuttamiseen ja sukupuolettoman olennon luomiseen, jota kutsutaan ’kakkostyypiksi’. Tämä sperma kasvatetaan jollain tavalla ja sitä muutetaan jälleen, ja se laitetaan kohtuun. Ne muistuttavat ”rumia ihmisiä” kasvaessaan, mutta näyttävät normaaleilta, kun ne ovat täysikasvuisia, mikä kestää vain muutaman kuukauden sikiövaiheesta.
”Niiden elinkaari on lyhyt, alle vuosi. Joitakin naarasihmisiä käytetään jalostukseen. Lukemattomat naiset ovat saaneet äkillisen keskenmenon noin kolme kuukautta raskauden jälkeen. Jotkut eivät koskaan tiedä olleensa raskaana, toiset muistavat yhteyden jollain tavalla. Sikiötä käytetään ykkös- ja kakkostyypin DNA:n sekoittamiseen. Sikiön atomirakenne on puoliksi ihminen, puoliksi ”melkein ihminen”, eikä se selviäisi äidin kohdussa. Se otetaan kolmen kuukauden ikäisenä ja kasvatetaan muualla.”
No, niinhän ”Dulcen paperien” arvostelussa sanotaan. Siellä on kynällä ja musteella tehtyjä jäljennöksiä joistakin laboratorioissa otetuista valokuvista (3), kuvitus siitä, miltä yksi kohdusta näyttää (2′ x 4′), kuvitus, jossa näkyy yksi putkista, jossa yksi ”melkein ihminen” kasvatetaan, sivu, jossa on yksinkertainen kaavio kiteisestä metallista, puhtaasta kultakiteestä, ja jotain, mikä näyttää joko geneettiseltä tai metallurgiselta kaaviolta tai taulukolta. Liitteenä on myös röntgendiffraktiokuviolta näyttävä kuva ja kaavio kuusikulmaisista kiteistä, ja siinä on maininta, että ne ovat parhaita sähkön johtamiseen.
Näyttäisi siltä, että ”katsauksen” aineiston viimeinen puolikas koskee rungon rakenteessa käytettävää superkiteistä metallia tai jotain sen suuntaista.
Tämä kaikki on tietysti melko outoa tietystä näkökulmasta — itse asiassa mistä tahansa näkökulmasta. Kuitenkin aineiston, jota tukevat vuosien kuvaukset ja lukuisat vahvistukset, täytyy merkitä jotakin, varsinkin kun sitä verrataan siihen mitä näyttää tapahtuvan.
Tästä ja muusta vuosien varrella kertyneestä tiedosta käy ilmi, että maanalaisia tukikohtia ja tunnelikomplekseja on kaikkialla maailmassa ja että niitä rakennetaan koko ajan lisää. Monet teistä saattavat muistaa ”Shaver”-mysteerit ja maan sisäisiä kaupunkitarinoita. No, kaikki tuo on totta. Siellä alhaalla on muun muassa kaupunkeja, ja joillakin niistä ei ole mitään tekemistä tämän kirjoituksen pääaiheen kanssa. Ne ovat olleet siellä jo kauan.
Vaihdetaanpa hetkeksi suuntaa. Eräs Lew Tery -niminen henkilö on työstänyt ajatuksia UFOista ja geomagneettisista anomalioista. Käyn läpi, mitä hän on havainnut (vaikka käsite suhteesta ei olekaan uusi) ja annan teidän arvioida sen itse.
Ostettuaan aeromagneettisia ja gravitaatioanomaliakarttoja Yhdysvaltojen geologiselta tutkimuslaitokselta kävi selväksi, että näiden alueiden ja ufojen välillä oli todellakin pätevä yhteys. Herra Tery piti Arizonassa luennon tästä yhteydestä, ja sen jälkeen FBI ahdisteli häntä ja kertoi, että tieto on ”arkaluontoista”. Herra Tery otti vihjeen vastaan ja kieltäytyi puhumasta asiasta julkisesti siinä määrin kuin hän oli tehnyt.
Sekä aeromagneettiset että gravitaatiokartat (Bouguerin gravitaatio) osoittavat peruskentän voimakkuuden sekä korkean ja matalan kentän voimakkuuden alueet. Mielenkiintoista on, että suurimman ja pienimmän kenttävoimakkuuden alueet ovat seuraavat:
Kaikilla on usein ufohavaintoja.
Kaikki ovat joko intiaanireservaatissa, hallituksen mailla tai hallitus yrittää ostaa maata.
Monet niistä, varsinkin jos ne ovat yhdessä ryppäänä, ovat epäiltyjä tukikohtia ja/tai alueita, joilla on historiallisesti tapahtunut silpomuksia ja sieppauksia.
Näissä havainnoissaan Tery on mennyt pitkälle, mutta hän on mennyt hieman pidemmälle todetessaan, että on aikoja, jolloin UFOja nähdään näillä alueilla. Vaivalloisella tutkimuksella herra Tery havaitsi, että havaintoja, samoin kuin monia sieppauksia ja silpomisia, tapahtuu:
Uudenkuun aikaan tai kaksi päivää ennen uutta kuuta.
Täysikuun aikaan tai kaksi päivää ennen täysikuuta.
Perihelissä (Kuun ollessa lähimpänä maata) tai kahden päivän kuluessa ennen periheliä.
Vilkaisu lähimpään maanviljelijöiden almanakkaan antaa sinulle tarvitsemasi tiedot tämän vuoden tai minkä tahansa muun vuoden päivistä. Aikojen ja tapahtumien sattumalle ei tunnu olevan mitään konkreettista selitystä, mutta se on totta.
Toim. huom. tässä esitetään niinkutsuttujen Krill-paperien ensimmäinen osa. Krill-paperit sisältävät tietoa Yhdysvaltain hallituksen toimista avaruusolentojen kanssa, ja ne on julkaistu internetissä 80-luvulla. Ensimmäisen osan esittelyjohdannon on kirjoittanut Milton William Cooper.
Tietolähde paperien informaatiolle on kaikesta päätellen sama, kuin kirjalle Roswellin Avaruusolennon Haastattelu. Tiedot kuitenkin eroavat huomattavasti, ja onkin oletettavaa, että tässä esitetyt tiedot ovat niitä, joita on sensuroitu niiden kiertäessä valtion eri toimijoiden keskuudessa.
NIMEN ALKUPERÄ JA MERKITYS: KRLL
KRYL
O. H. KRLL
O. H. CRIL
O. H. KRILL
KRILL-paperit vaikuttivat putkahtavan ulos tyhjästä ja ovat saaneet aikaan spekulaatioiden aallon. Kuka on O. H. Krill? Onko tieto oikeaa? Ovatko tekstin osat oikein vai väärin? Mistä paperit tulivat? Vastaan JOIHINKIN kysymyksiin tässä.
Kun avaruusolennot laskeutuivat Hollomanin ilmatukikohtaan 60-luvulla (toim. huom. 1955?), tuolloin saatiin aikaan viestintäyhteys Yhdysvaltain hallituksen ja avaruusolentojen välille. Kommunikaatiossa tahojen välillä päästiin sopuun, mikä oli edeltäjä tästä seuranneille muodolliselle sopimukselle ja diplomaattisuhteille. (kts. TÄMÄ)
Avaruusolennot jättivät panttivangin Yhdysvalloille ja lupasivat suorittaa oman osansa sopimuksesta. Tuon panttivangin nimi oli KRLL ja joskus nimi kirjoitettiin KRYL. Viittaan häneen nimellä KRLL niinkuin MAJESTY-dokumenteissa kirjoitettiin, jotka näin omin silmin. Tämä panttivanki antoi paljon informaatiota avaruusolennoista, ja tästä tiedosta tuli ”KELTAISEN KIRJAN” perusta, jota täydennettiin informaatiolla, jota saatiin myöhemmin ”VIERAILTA”. Jotta tätä informaatiota voitaisiin levittää ja siitä voitaisiin keskustella armeijan ja tieteen piireissä, keksittiin pseudonyymikoodinimi informaatiolle, jonka alkuperäisenä lähteenä oli KRLL. Koodinimi KRLL:lle oli Cril. Etunimen alkukirjaimet O. H. tulevat sanoista ”ORIGINAL HOSTAGE” (alkuperäinen panttivanki).
Kaiken informaation, jota on näin ollut kierrossa, jonka lähteenä oli KRLL, sanottiin olevan O. H. Crilin kirjoittamaa. Informaatio oli yleensä luonteeltaan tieteellistä tai salatieteellistä, ja sitä sensuroitiin niin, että mitään viittauksia ei esitetty avaruusolentojen rotuun tai kulttuuriin. Tämä tehtiin, jotta saataisiin palautetta ja suosituksia niiltä asiantuntijoilta, jotka eivät olleet tietoisia salaisuudesta. Sitä käytettiin myös välittämään teknologiaa avaruusolennoilta puolustusteollisuuden alihankkijoille ja Yhdysvaltain avaruusohjelmalle.
KRLL sairastui muutaman vuoden päästä mutta tätä hoiti lääkäri, josta tuli myöhemmin hallituksen avaruusolentolääketieteen ja -patologian asiantuntija. Minun tietoni on, että KRLL kuoli myöhempänä ajankohtana. Pseudonyymin käyttöä jatkettiin samaan tarkoitukseen monen vuoden ajan, ja se saattaa olla käytössä tällä hetkellä tai sitten ei.
KRILL-paperit on varmaankin kirjoittanut joku valtiolla tai armeijassa, joka tiesi tästä informaatiosta, koska kirjoittaja O. H. Krill on aivan ilmiselvä viittaus O. H. Cril:n ja näin siis KRLL:n. En tiedä kuka kirjoittaja on, enkä tiedä onko materiaali suoraan KRLL:lta peräisin vaiko ei. MUTTA ON SELVÄÄ, ETTÄ KUKA SITTEN O. H. KRILL ONKIN, HÄN MAHDOLLISSTI TIESI KRLL:N TARINAN. Mielestäni materiaalin alkuperä on todennäköisimmin spekulaatioiden kohteena. En voi kommentoida materiaalia, joka käsittelee informaatiota jota en ole koskaan aiemmin nähnyt. Kuitenkin, voin sanoa ja totean, että iso osa siitä pitää paikkansa ja on samaa kuin informaatio, jonka itse olen jo aiemmin tuonut julki.
En ole koskaan nähnyt KRILL-papereita eläessäni ennen kuin Paranetin sysop suuntasi huomio niihin siellä olleessa tiedostossa. Tämä tapahtui muutama päivä joulua ennen, ja latasin ne Ted Markleylle heti kun vain pystyin. Hän vahvisti minulle, että hän oli saanut ne haltuunsa toiselta lähteeltä jo aiemmin.
Pyydän lähettää kommentteja tästä minulle sähköpostilla. Haluaisin kuulla keneltä tahansa, joka tietää näiden dokumenttien historiasta tai niiden validiudesta tai mistään, mikä niihin liittyy.
KRILL-ARKISTOT
LUOTTAMUKSELLINEN
TILANNERAPORTTI HANKKIMASTAMME KEHITTYNEESTÄ AVARUUSOLENTOJEN
TEKNOLOGIASTA JA KANSSAKÄYMISISTÄ MUUKALAISKULTTUURIEN KANSSA
TAMMIKUU 1988
KIRJOITTANUT
O.H. KRILL
Tiivistelmä
Niiden neljänkymmenen vuoden aikana, jolloin UFOja on aktiivisesti tarkkailtu sivilisaatiossamme, on kerätty paljon tietoa — tietoa, joka on usein osoittanut ilmiön sellaisia puolia, jotka on salattu. Tietojen tukahduttamisen ja siilouttamisen seurauksena kulttuurimme on pirstoutunut useisiin ”todellisuuden” tasoihin, jotka sekä elävät rinnakkain että ovat vastakkain. Osa kulttuuristamme ei usko tai ei halua uskoa muiden lajien olemassaoloon; osa kulttuuristamme tunnustaa niiden olemassaolon tai niiden olemassaolon todennäköisyyden; osa kulttuuristamme on todellisuudessa vuorovaikutuksessa muiden lajien kanssa. Nämä samanaikaiset realiteetit vaikuttavat osaltaan siihen äärimmäisen hämmentyneeseen tilaan, jossa olemme.
UFOjen tutkimus noudattaa samanlaista kaavaa. Jotkut tarkastelevat asiaa täysin empiirisestä näkökulmasta, toiset etsivät tapahtumien kuvioita ja toiminnallisia suhteita, ja taas toiset lähtevät liikkeelle ja kysyvät oikeat kysymykset oikeaan aikaan ja saavat vastauksia. Jotkut näistä vastauksista, joita on saatu, ovat joidenkin mielestä varsin häiritseviä ja fantastisia.
Kaiken kaikkiaan olemme tekemisissä uusien käsitteiden kanssa fysiikassa, uusien käsitteiden kanssa psykologiassa ja vähitellen kasvavan tietoisuuden kanssa siitä, että emme ole täällä yksin, emmekä ole koskaan olleetkaan yksin. Aivan kuin tämä ei olisi vielä tarpeeksi, käy ilmi, että yhteiskuntamme osat ovat tienneet tämän ja ovat ilmeisesti olleet vuorovaikutuksessa joidenkin näiden muukalaislajien kanssa jo jonkin aikaa.
Lopputulos on, että ihmiskunta on koko ajan johdettu väärälle tielle, tielle, jota on vaivannut salaliittojen ja disinformaation kerrostumat. Teknologinen tieto ja absoluuttinen valta ovat olleet ihmisten motiiveina. Muukalaispuolella motiivina on ollut selviytyminen, tai ainakin mitä tulee vallitseviin muukalaisvierailijoihin.
Tämän asiakirjan tarkoituksena on tuoda paljon tätä koskevia yksityiskohtia julkisuuteen. Teitä ei pyydetä uskomaan sitä, vaan harkitsemaan sitä sen valossa, mitä on tapahtunut, mitä tapahtuu ja mitä saattaa kehittyä aivan nenämme alla. Jos huomaatte, että ette voi sietää tällaisia ajatuksia tai että ette pysty käsittelemään niitä, älkää lukeko enempää.
On aivan selvää, tai sen pitäisi olla, että UFOtilanne on sekä monimutkainen että vaarallinen. UFO-ongelma on monialainen ja moniulotteinen ilmiö. Olemme todenneet, että seuraavilla seikoilla on tosiasioihin perustuva pohja:
Muista maailmoista tulleita aluksia on törmännyt Maahan.
Muukalaisalukset ovat peräisin sekä ultraulottuvuuslähteistä että meidän ulottuvuuden sisällä olevista lähteistä.
Yhdysvaltain hallituksen varhaiset yritykset hankkia muukalaisteknologiaa olivat menestyksekkäitä.
Yhdysvaltain hallituksella on ollut jossain vaiheessa eläviä muukalaispanttivankeja.
Hallitus on tehnyt ruumiinavauksia avaruusolentojen ruumiille.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelut, turvallisuusviranomaiset ja julkiset virastot ovat mukana tilanteeseen liittyvien tosiasioiden peittelyssä.
Ihmisiä on abduktoitu ja siepataan parhaillaan, silvottu, murhattu ja kidnapattu UFOtilanteen seurauksena.
Tällä planeetalla on tällä hetkellä aktiivinen avaruusolentojen läsnäolo keskuudessamme, joka hallitsee yhteiskuntamme eri osia.
Muukalaisvoimat ylläpitävät tukikohtia Maassa ja Kuussa.
Yhdysvaltain hallituksella on jo jonkin aikaa ollut yhteistyösuhde avaruusolentovoimien kanssa, ja sen nimenomaisena tarkoituksena on ollut hankkia teknologiaa gravitaatiovoiman, sädeaseiden ja mielenhallinnan alalla.
Miljoonia nautoja on tapettu biologista materiaalia hankittaessa.
Sekä avaruusolennot että Yhdysvaltain hallitus ovat vastuussa silpomisista, mutta eri syistä.
Elämme moniulotteisessa maailmassa, joka on päällekkäinen ja jossa vierailevat entiteetit muista ulottuvuuksista. Jotkut näistä entiteeteistä ovat vihamielisiä. Monet eivät ole vihamielisiä.
Geneettisen kehityksemme ja uskontojemme perusta on ei-maallisten ja maanpäällisten voimien interventiossa.
Todellinen teknologia ylittää huomattavasti sen, mitä yleisö havaitsee.
Yhdysvaltojen avaruusohjelma on peiteoperaatio, joka on olemassa suhdetoimintaa varten.
Ihmisiä tapetaan aktiivisesti, jotta tosiasiat tilanteesta salattaisiin. CIA ja NSA ovat mukana niin syvällä, että paljastuminen johtaisi niiden avoimen rakenteen romahtamiseen.
Faktat osoittavat avaruusolentojen astuvan keskuuteemme avoimesti 5-10 vuoden kuluessa.
Sivilisaatiomme on yksi monista, joita on ollut olemassa viimeisten miljardin vuoden aikana.
Sinulla on todennäköisesti enemmän johtopäätöksiä. Jatka vain lukemista…
Eläinten silpomiset ja UFOt
Yleinen kronologia
Vuoden 1963 puolivälissä Haskellin piirikunnassa Teksasissa sattui useita karjanhyökkäyksiä. Tyypillisessä tapauksessa Angus-sonnin kurkku oli viilletty auki ja sen vatsassa oli lautasen kokoinen haava. Kansalaiset luulivat hyökkäysten johtuvan jonkinlaisesta villipedosta, ”katoavasta tuholaisesta”. Kun se jatkoi salamyhkäisiä vaelluksiaan Haskellin piirikunnan takamaastossa, verenhimo sai hieman myyttisemmät mittasuhteet, ja uuden nimen oli määrä jäädä pysyväksi: Haskell Rascal.
Seuraavan vuosikymmenen aikana tuli satunnaisia raportteja samanlaisista hyökkäyksistä karjaa vastaan. Näitä hyökkäyksiä kuvattiin toisinaan ”silpomisiksi”. Merkittävin näistä harvinaisista raporteista oli ”Snippy”-hevosen silpomiskuolema Etelä-Coloradossa vuonna 1967, johon liittyi alueen UFO-havaintoja, Condonin komitean tutkimus ja maailmanlaajuinen lehdistöjulkisuus.
Nykyaikaisen eläinten silpomisaallon voidaan sanoa alkaneen toden teolla vuonna 1973. Tuota vuotta pidetään yleisesti viimeisen yhteisen UFO-iskun vuotena, vaikka tätä väitettä voidaankin kyseenalaistaa, kun otetaan huomioon kaksi vuotta myöhemmin sattuneet tapahtumat.
Vuosina 1973 ja 1974 suurin osa klassisista silpomisilmoituksista oli peräisin Yhdysvaltojen keskiosista.
Vuonna 1975 ennennäkemätön hyökkäys levisi Yhdysvaltojen läntisiin kahteen kolmasosaan. Silpomisilmoitukset saavuttivat huippunsa tuona vuonna, ja niihin liittyi kertomuksia UFOista ja tunnistamattomista helikoptereista. Vuonna 1978 hyökkäykset lisääntyivät.
Vuoteen 1979 mennessä Kanadassa, pääasiassa Albertassa ja Saskatchewanissa, tapahtui lukuisia karjan silpomisia. Yhdysvalloissa hyökkäykset tasaantuivat.
Vuonna 1980 toiminta lisääntyi Yhdysvalloissa. Tuon vuoden jälkeen silpomisista on raportoitu harvemmin, mikä saattaa kuitenkin osittain johtua siitä, että karjankasvattajat ja maanviljelijät ovat yhä haluttomampia ilmoittamaan silpomisista. Silpomiset jatkuvat edelleen. Yhdysvalloissa on kuollut yli kymmenen tuhatta eläintä; vaikka silpomisia on tapahtunut maailmanlaajuisesti, olosuhteet ovat aina samat.
Yleisiä huomioita
Kaikissa tutkimuksissa, joilla pyritään selvittämään karjaan ja muihin eläimiin kohdistuvien silpomisiskujen järjestelmällisyyttä, on otettava huomioon tietyt tekijät, jotka voivat liittyä tai olla liittymättä suoraan itse silpomiseen. Näitä silpomisia — ulkoisten tai sisäisten osien tappamista ja salakavalaa poistamista — on kohdistettu kirjaimellisesti tuhansiin eläimiin (pääasiassa karjaan) 1960-luvulta lähtien. Näihin eläimiin kohdistuvat leikkaukset on tehty hämmästyttävän tarkasti, mikä viittaa erittäin kehittyneiden välineiden ja tekniikoiden käyttöön. Silpomisten puuduttava ja jatkuva säännöllisyys sekä hyödyttömien ruhojen näennäisen huoleton hävittäminen viittaavat silpojien äärimmäiseen itsevarmuuteen — jopa ylimielisyyteen. Tämä ylimielisyys näyttää olevan oikeutettua sen vapauden ja rankaisemattomuuden vuoksi, jolla nämä teot on toteutettu.
Erään ongelman erityisen osatekijän merkitys paljastuu pian, kun silpomisia tutkitaan perusteellisesti. Tarkoitan merkitsemättömien ja muuten tunnistamattomien helikoptereiden ilmaantumista eläinten silpomispaikkojen läheisyyteen sekä alueellisesti että ajallisesti. Näiden kahden esiintyminen on ollut niin jatkuvaa, että ne eivät ole enää sattumaa.
Nämä mysteerihelikopterit ovat lähes aina ilman tunnistemerkintöjä, tai merkinnät voivat näyttää siltä, että ne on maalattu yli tai peitetty jollain. Helikoptereiden raportoidaan usein lentävän epänormaalilla, vaarallisella tai laittomalla korkeudella. Ne saattavat kavahtaa, jos silminnäkijät tai lainvalvojat yrittävät lähestyä niitä.
On useita kertomuksia helikopterin käyttäjien aggressiivisesta käyttäytymisestä, ja ne ovat ajaneet takaa silminnäkijöitä, ”pörränneet”, leijuneet heidän yläpuolellaan tai jopa tulittaneet heitä. Toisinaan helikopterit ilmestyvät hyvin lähelle silpomispaikkoja, jopa leijuvat laitumen yläpuolella, josta silvottu ruho myöhemmin löydetään. Niitä saatetaan havaita juuri ennen tai jälkeen silpomisten — tai päivien kuluessa silpomisesta. Tarkoituksena on vain korostaa, että ”mysteerihelikopteri” on osa asiaa, joka ansaitsee tarkastelun.
Ajatus ”salaperäisistä helikoptereista” ei kehittynyt samanaikaisesti eläinten silpomisen kanssa. Tällaisista helikoptereista — merkitsemättömistä, matalalla lentävistä, äänettömistä (tai helikopterilta kuulostavista) — on raportoitu jo vuosia, ja ne on yhdistetty vielä laajemmin levinneeseen ilmiöön — ”kummituslentoihin” (kiinteäsiipisiin). Itse helikoptereita on nähty monissa maissa alueilla, joilla on raportoitu ufoista. Joissakin mielenkiintoisimmissa kertomuksissa mysteerihelikopterit on nähty UFOjen kanssa tai pian sen jälkeen, kun UFOja oli havaittu.
Osuvin mieleeni tuleva tapaus, joka ei kuitenkaan ole kaikkein yksittäisin, on tapaus, jonka Virgil Armstrong kuvasi luennossaan ”What NASA Didn’t Tell Us About the Moon” (Mitä NASA ei kertonut meille Kuusta). Hän käsittelee helikoptereita ja ufoja yleensä.
Armstrong kuvailee ystäväänsä, joka oli keksinyt erityisen kamerajärjestelyn ajatuksena, että se lisäisi mahdollisuuksia saada hyviä kuvia UFOista. Kamera oli asennettu aseenkantaan yhdessä laserin kanssa. Ajatuksena oli ampua laserilla kohti UFOa, jos sellainen näkyisi, ja toivottavasti UFO pysähtyisi, jolloin hän voisi ottaa laadukkaita kuvia.
Ei kovinkaan kauan sen jälkeen, kun he olivat asettuneet aavikolle, UFO todellakin ilmestyi, ja he ampuivat laseria, jolloin kiekko pysähtyi leijumaan. He ottivat siitä aika monta hyvää kuvaa. Pian sen jälkeen kiekko lensi pois. Muutamassa minuutissa he kuulivat helikopterien erehtymättömän äänen tulevan heidän suuntaansa. Helikopterit laskeutuivat strategisesti heidän ryhmänsä ympärille, ja koptereista nousi joukko mustia baretteja, jotka ovat ilmavoimien strategisia turvallisuusjoukkoja. Barettien komentaja käveli ryhmän luo ja kysyi: ”Mitä te täällä teette?”. ”Ilmeisesti kuvaamme lentäviä esineitä, ja näimme juuri lentävän lautasen ja saimme siitä erittäin, erittäin hyviä kuvia.” Sitten komentaja kysyi ryhmän johtajalta, tiesikö tämä, missä hän oli. Ryhmän johtaja vastasi: ”En”. Sitten komentaja sanoi: ”Ehdotamme, että lähdette heti pois täältä!”. Ryhmän johtaja kysyi sitten: ”Millä oikeudella teillä on oikeus käskeä meitä lähtemään pois täältä?”. Onko tämä hallituksen maata?” Mustien barettien komentaja vastasi: ”Niin on. Tämä on Andrewsin ilmavoimien tukikohta, ja jos ette ole poissa täältä kymmenessä minuutissa, teidät on pidätetty.” Sen jälkeen baretit poistivat filmin kamerasta, ja ryhmä poistui.
Tämä ei ainoastaan havainnollista eräänlaista tapausta, jossa UFOja nähdään suhteessa helikoptereihin, vaan se havainnollistaa myös sen tosiasian, että joko jotkut lautaset ovat meidän, tai meillä on sotilaallinen/hallituksellinen suhde niiden kanssa, jotka niitä lentävät. Edellä mainitut helikopterit eivät ole mysteerihelikoptereita, vaan ne olivat Yhdysvaltojen armeijan helikoptereita.
Toinen sotilashelikoptereita ja Yhdysvaltojen omistamia levyjä koskeva tapaus on peräisin Wendell Stevensin kirjasta ”UFO Crash at Aztec”. Kirjassa hän kertoo tapauksesta, jossa intiaani oli retkeilemässä vuoristossa Area 51:n läheisyydessä Groom Lakessa, Nelliksen ilmatukikohdan alueella Las Vegasin pohjoispuolella. Hän kuuli lähestyvät helikopterit ja piiloutui pois näkyvistä. Helikopterit lähettivät kuulutusjärjestelmien kautta varoituksen kaikille alueella oleville, että heidän pitäisi näyttäytyä, koska he aikoivat suorittaa ”vaarallisen sotilaallisen testin”. Intiaani pysyi piilossa, ja helikopterit lensivät yläpuolella ja palasivat alas kohti Groom Lake -laitosta. Minuuttia myöhemmin kahden helikopterin nähtiin lentävän kanjonia ylöspäin, ja niiden välissä ja hieman niiden yläpuolella lensi musta kiekko. Ne lensivät yläpuolella, ja sitten helikopterit kääntyivät ja lensivät takaisin kohti tukikohtaa, ja pian sen jälkeen kiekko seurasi niitä. Kirjassa annetaan henkilön nimi ja se, miten häneen voi ottaa yhteyttä lisätietoja varten.
Mysteerikopterit
Tilanteet, joihin liittyy salaperäisiä helikoptereita, näyttävät olevan hieman salakavalampia. Hyvä esimerkki on tapahtuma, joka sattui Madisonin piirikunnassa Montanassa kesäkuun ja lokakuun 1976 välisenä aikana. Tuona aikana oli tapahtunut 22 vahvistettua karjan silpomista, ja niihin liittyi eri puolilla piirikuntaa ilmoituksia äänettömistä, merkitsemättömistä, suihkumustista helikoptereista, vilkkuvista tai tasaisesti vilkkuvista poikkeavista valoista ilmassa ja maanpinnan läheisyydessä, merkitsemättömistä kiinteäsiipisistä lentokoneista ja valkoisista pakettiautoista syrjäisillä ja aiemmin saavuttamattomissa olevilla alueilla.
Tämän ajanjakson loppupuolella, alkusyksystä 1976, eräs metsästäjä Bozemanista, Montanasta, oli eräänä päivänä yksin liikkeellä noin kello 15.00 Red Mountainin alueella lähellä Norrisia. Hän katseli, kun musta helikopteri ilman merkintöjä lensi yläpuolella ja katosi pienen kukkulan alle. Utelias metsästäjä kiipesi kukkulan huipulle. Musta kopteri (hänen mielestään Bell Jet Ranger) oli maassa, ja moottori kävi yhä. Seitsemän miestä oli ilmeisesti poistunut koneesta ja käveli mäkeä ylös kohti tarkkailijaa. Kun metsästäjä eteni kohti seitsemää, hän vilkutti ja huusi ystävällisiä tervehdyksiä. Silloin hän huomasi, että miehissä oli jotain — he olivat kaikki itämaisia. Heillä oli vinot silmät ja oliivinvärinen iho, ja he höpöttelivät keskenään jotain käsittämätöntä kieltä. Heillä oli ”arkivaatteet”, ei univormuja. Yhtäkkiä he alkoivat palata helikopteriin. Metsästäjä, joka yhä vilkutti ja huusi ystävällisiä tervehdyksiä, lähti heidän peräänsä. Itämaalaiset kiihdyttivät vauhtiaan. Kun metsästäjä lähestyi heitä parin metrin päähän, he aloittivat juoksun, tungeksivat kopteriin ja lähtivät lentoon.
Englannissa on dokumentoitu ”mysteerihelikopteriaalto”, jonka mukaan tunnistamattomassa kopterissa oli itämaisilta näyttäviä matkustajia. Viistosilmäiset, oliivinahkaiset, itämaisilta näyttävät matkustajat ovat olleet ufokertomusten keskiössä ja periferiassa jo vuosia. Huomattava osa surullisen kuuluisista ”miehistä mustissa” (MIB) on samannäköisiä, mutta hyvin usein heidät nähdään hyvin kalpeina ja laihoina miehinä, jotka ovat herkkiä valolle.
STIGMATAn numerossa 5 (syksy-talvi 1978) Tom Adams esitteli merkittävimmät spekulatiiviset selitykset, jotka selittävät silpomisen ja helikopterin välisen yhteyden, mukaan lukien seuraavat:
Helikopterit ovat itse UFOja, jotka on naamioitu maanpäällisiksi aluksiksi.
Kopterit ovat peräisin Yhdysvaltain hallitukselta/sotilailta ja osallistuvat suoraan varsinaisten silpomisten suorittamiseen.
Helikopterit ovat hallituksen/sotilaiden, eivätkä ne osallistu silpomisiin vaan tutkivat niitä.
Helikopterit ovat hallituksen/sotilaiden, ja ne tietävät silpojien henkilöllisyyden ja motiivit, ja läsnäolollaan ne yrittävät kääntää huomion pois armeijan mahdollisesta osallisuudesta.
Tom Adamsin mielestä vastaus voi olla edellä mainittujen selitysten yhdistelmä. On myös spekuloitu, että he ovat mukana biologisissa kokeissa, jotka liittyvät kemialliseen tai biologiseen sodankäyntiin, tai geobotaanisessa öljyn ja mineraaliesiintymien etsinnässä. Eräässä tapauksessa silpomispaikalta löydettiin armeijan standardityyppinen skalpelli. Koska levyt ovat useimmiten liittyneet silpomisiin, uskotaan, että kyseessä oli harhautustapahtuma.
Nämä tapahtumat tai niistä keskusteleminen on vain esiaste varsinaisille paljastuksille siitä, mikä on silpomisten taustalla: muukalaisten omaan käyttöönsä hankkimat biologiset materiaalit. Jotta voisimme keskustella tästä loogisesti ja tapahtumajärjestyksessä, meidän on tarkasteltava sitä, mitä todella on tapahtunut aivan nenämme alla: suoraa vuorovaikutusta maan ulkopuolisten biologisten entiteettien (EBE:t) kanssa. Keskustellaksemme tästä meidän on kuitenkin yritettävä aloittaa alusta siitä, minkä nyt tiedämme olevan totta.
Saaga alkaa
Kaikki näyttää alkaneen tuhansia vuosia sitten, mutta tämän keskustelun kannalta aloitetaan tapahtumista, jotka ovat meille kaikille tuttuja. Vuonna 1947, kaksi vuotta sen jälkeen, kun olimme laukaisseet ensimmäisen ydinräjähdyksen, jonka nykyinen sivilisaatiomme räjäytti, tapahtui Mantellin episodi, jossa meillä oli ensimmäinen kirjattu sotilaallinen yhteenotto avaruusolentojen kanssa, joka johti sotilaslentäjän kuolemaan. Nyt on aivan ilmeistä, että hallituksemme ei oikein tiennyt, miten käsitellä tilannetta. Vuonna 1952 maan pääkaupungin yli lensi sarja kiekkoja. Tämä tapahtuma johti siihen, että Yhdysvaltojen turvallisuusjoukot (CIA, NSA, DIA, FBI) kutsuttiin paikalle yrittämään pitää tilanne hallinnassa, kunnes ymmärrettäisiin, mitä oli tapahtumassa. Tänä aikana hallitus perusti työryhmän, joka tunnettiin nimellä Majestic Twelve (MJ-12). Alkuperäiset jäsenet olivat: Amiraali Roscoe H. Hillenkoetter, tohtori Vannevar Bush, ministeri James Forrestal, kenraali Nathan P. Twining, kenraali Hoyt S. Vandenburg, tohtori Detlev Bronk, tohtori Jerome Hunsaker, Sidney W. Souers, Gordon Gray, tohtori Donald Menzel, kenraali Robert M. Montague ja tohtori Lloyd V. Berkner.
MJ-12-ryhmä on ollut jatkuvasti olemassa oleva ryhmä sen perustamisesta lähtien, ja uudet jäsenet ovat korvanneet kuolleet jäsenet. Esimerkiksi kun ministeri Forrestal oli järkyttynyt nähdessään Yhdysvaltojen myyvän itsensä toisessa maailmansodassa, hänet lähetettiin merivoimien sairaalaan henkisen rasituksen vuoksi. Ennen kuin sukulaiset ehtivät hänen luokseen, hän ”hyppäsi 16. kerroksen ikkunasta”. Useimmat hänen läheisensä pitävät hänen itsemurhaansa suunniteltuna. Kun Forrestal kuoli, hänen tilalleen tuli kenraali Walter B. Smith.
Joulukuussa 1947 perustettiin Project Sign, jonka tarkoituksena oli hankkia mahdollisimman paljon tietoa UFOista, niiden suoritusominaisuuksista ja tarkoituksista. Turvallisuuden säilyttämiseksi Project Signin ja MJ-12:n välinen yhteydenpito rajoitettiin kahteen henkilöön ilmavoimien materiaalijohdon tiedusteluosastolla, joiden tehtävänä oli välittää tietyntyyppisiä tietoja kanavien kautta. Sign-projekti muuttui Grudge-projektiksi joulukuussa 1948. Hankkeella Grudge oli siviilivastine nimeltä Project Bluebook, jonka me kaikki tunnemme. Bluebookiin välitettiin vain ”turvallisia” raportteja. Vuonna 1949 MJ-12 kehitti ensimmäisen varasuunnitelman nimeltä MJ-1949-04P/78, jonka mukaan joitakin tietoja voitaisiin tarvittaessa julkistaa.
Kenraali George C. Marshall perusti Majestic Twelve -ryhmän heinäkuussa 1947 tutkimaan Roswell-Magdalenan UFO-onnettomuuden jälkiä ja romua. Amiraali Hillenkoetter, joka oli CIA:n johtaja 1. toukokuuta 1947 ja syyskuun 1950 välisenä aikana, päätti aktivoida ”Robertsonin paneelin”, jonka tarkoituksena oli valvoa eri puolilla maata esiintyviä siviilien ufotutkimusryhmiä. Hän liittyi myös NICAPiin vuonna 1956 ja hänet valittiin sen johtokunnan jäseneksi. Tästä asemasta käsin hän pystyi toimimaan MJ-12:n ”vakoilijana” yhdessä muiden salaisten asiantuntijoidensa ryhmän kanssa. He pystyivät ohjaamaan NICAP:ia haluamaansa suuntaan. Kun ”lentävien lautasten ohjelma” oli MJ-12:n täydellisessä hallinnassa ja fyysiset todisteet piilossa, kenraali Marshall tunsi olonsa rauhallisemmaksi tämän hyvin oudon tilanteen suhteen. Nämä miehet ja heidän seuraajansa ovat 39 vuoden ajan pitäneet suurimman osan yleisöstä, mukaan lukien suuren osan läntisestä maailmasta, huijattuna erittäin menestyksekkäästi asettamalla valheellisia asiantuntijoita ja käyttämällä vaikutusvaltaansa heidän takanaan saadakseen suunnitelmansa toimimaan, ja he ovat onnistuneet siinä varsin hyvin. Tähän asti.
Kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun Roswellin onnettomuus tapahtui 2. heinäkuuta 1947 ja kun toinen UFO-hylky löydettiin 3. heinäkuuta 1947 San Augustine Flatsista Magdalenan läheltä New Mexicosta, virastoja organisoitiin uudelleen ja ihmisiä siirrettiin paikasta toiseen. Alkuperäisen ”turvakannen” päätavoitteena ja sen rakentamisen syynä oli lautasalusten tekninen analysointi ja yritys kopioida niitä. Tätä toimintaa johtavat seuraavat ryhmät:
Tutkimus- ja kehittämislautakunta (R&DB)
Ilmavoimien tutkimus- ja kehitystoiminta (AFRD).
merivoimien tutkimusvirasto (ONR).
CIA:n tieteellisen tiedustelun toimisto (CIA-OSI).
NSA:n tieteellisen tiedustelun toimisto (NSA-OSI).
Kenenkään näistä ryhmistä ei pitänyt tietää koko tarinaa. Kunkin ryhmän oli määrä tietää vain ne osat, jotka MJ-12 antoi heidän tietää. MJ-12 toimii myös erilaisten siviilitiedustelu- ja tutkintaryhmien kautta. MJ-12 manipuloi CIA:ta ja FBI:ta toteuttamaan tarkoituksiaan. NSA luotiin alun perin suojelemaan talteen otettujen lentolautasten salaisuutta, ja lopulta se sai täyden määräysvallan kaikessa tietoliikennetiedustelussa.
Tämän valvonnan ansiosta NSA voi valvoa ketä tahansa yksilöä postin, puhelimen, teleksien, sähkeiden ja nyt myös verkkotietokoneiden kautta, ja se voi seurata yksityistä ja henkilökohtaista viestintää haluamallaan tavalla. Itse asiassa nykyinen NSA on MJ-12:n nykyinen päälaajennus, joka liittyy ”lentävien lautasten ohjelmaan”. UFOtutkimuksen alalla levitetään valtavia määriä disinformaatiota. Kaikkien ohjelman minkä tahansa näkökohdan todistajien elämää seurataan yksityiskohtaisesti, sillä jokainen on allekirjoittanut turvallisuusvalan. Ohjelmassa työskennelleille ihmisille, mukaan lukien armeijan jäsenet, valan rikkomisella voi olla jokin seuraavista suorista seurauksista:
Suullinen varoitus, johon liittyy salassapitovalan tarkistaminen.
Voimakkaampi varoitus, johon liittyy joskus otsaan hakkaamista ja pelottelua.
Yksilön psykologinen työstäminen masennuksen aikaansaamiseksi, mikä johtaa itsemurhaan.
Henkilön murha, joka lavastetaan itsemurhaksi tai onnettomuudeksi.
Oudot ja äkilliset onnettomuudet, jotka ovat aina kuolemaan johtavia.
Erikoisvankiloihin sulkeminen.
Eristäminen ”mielisairaaloihin”, joissa heitä ”hoidetaan” mielenhallinta- ja ohjelmoinnin purkamistekniikoilla. Yksilöt vapautetaan muuttuneiden persoonallisuuksien, identiteettien ja muuttuneiden muistojen kera.
Yksilön vieminen ”sisäpiiriin”, jossa hän työskentelee ”heille” ja jossa häntä voidaan tarkkailla. Tämä tapahtuu yleensä suljetuissa tiloissa, joissa on vain vähän yhteyksiä ulkomaailmaan. Maanalaiset tilat ovat tavallinen paikka tälle.
Ketä tahansa henkilöä, jonka he katsovat olevan ”liian lähellä totuutta”, kohdellaan samalla tavalla. MJ-12 tekee kaikkensa säilyttääkseen ja suojellakseen perimmäistä salaisuutta. Kuten tulemme näkemään myöhemmin, sen ominaispiirteet, mitä tämä perimmäinen salaisuus olisi, muuttuisivat jyrkästi, sillä se oli jotakin, mitä edes MJ-12 ei voinut ennustaa — todellinen kontakti avaruusolentoryhmiin.
Sitä, miten varsinainen yhteydenotto hallituksen ja avaruusolentojen välillä alun perin toteutettiin, ei tiedetä, mutta hallitukselle oli kerrottu, että sen voisi tehdä siviili oikeilla laitteilla. Tohtori Paul Bennewitz, siviilitiedemies, teki niin tietokonelaitteita käyttäen ja ilmoitti hallitukselle tehneensä niin, ymmärtämättä, että siihen mennessä, vuonna 1983, hallitus oli todellisuudessa yhtä syvällä tekemisissä avaruusolentojen kanssa kuin hänen viestinsä avaruusolentojen kanssa paljasti. Tohtori Bennewitz asuu Manzanon asevarastoalueen vieressä Albuquerquessa, New Mexicossa. Hän havaitsi jatkuvasti ufoja alueen yllä ja päätti aluksi, että ne olivat uhka laitokselle. Hän kehitti koodausjärjestelmän ja yritti ja onnistui kommunikoimaan alueen yllä lentävien avaruusolentojen kanssa.
Hän sai selville, että sen jälkeen, kun olimme olleet yhteydessä avaruusolentoihin vuosia sitten, suostuimme tarjoamaan niille maanalaisia tukikohtia Yhdysvalloissa vastineeksi tietyistä teknologisista salaisuuksista, jotka avaruusolennot paljastaisivat meille. Muukalaiset saisivat myös suorittaa tiettyjä operaatioita, sieppauksia ja silpomisia ilman, että he puuttuisivat asiaan.
Alkuperäinen yhteys hallituksen ja maan ulkopuolisten biologisten olentojen välillä, jotka ovat väriltään harmaita ja noin 1-1.4m korkeita (jäljempänä ’harmaat’), saatiin aikaan vuosina 1947-1951. Tiesimme, että harmaat olivat mukana suorittamassa eläinten (ja joidenkin ihmisten) silpomista ja että ne käyttivät näistä materiaaleista saatuja rauhasaineita ravinnoksi (imeytyivät ihon läpi) ja kloonatakseen lisää harmaita maanalaisissa laboratorioissaan. Hallitus oli myös tietoinen siitä, että harmaat tekivät joitakin sieppauksia varmistaakseen geneettistä materiaalia. Hallitus vaati harmaita toimittamaan heille luettelon, joka esitettäisiin kansalliselle turvallisuusneuvostolle.
Kaiken tämän aikana hallitus piti harmaita periaatteessa siedettävinä olentoina, vaikkakin hieman vastenmielisinä. He olettivat tuolloin, ettei ollut kohtuutonta olettaa, että yleisö tottuisi ja voisi tottua niiden läsnäoloon. Vuosien 1968 ja 1969 välisenä aikana laadittiin suunnitelma, jolla yleisö saataisiin tietoiseksi niiden olemassaolosta seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämä ajanjakso huipentuisi dokumenttielokuvasarjaan, jossa selitettäisiin harmaiden historiaa ja aikomuksia.
Harmaat vakuuttivat meille, että sieppausten todellinen tarkoitus oli sivilisaatiomme valvonta, ja kun saimme tietää, että sieppaukset olivat paljon yleisempiä ja salakavalampia kuin meille uskoteltiin, hallitus huolestui. Heidän huolensa perustui myös lisätietoon sieppausten tarkoituksista:
3 mm:n suuruisen pallomaisen biologisen seurantalaitteen asettaminen nenäontelon kautta siepatun aivoihin.
Subliminaalisten posthypnoottisten suggestioiden toteuttaminen, jotka pakottaisivat siepatun tekemään jonkin tietyn teon kahden tai viiden seuraavan vuoden kuluessa.
Geneettinen risteytys harmaiden ja ihmisten välillä.
Levymäisten valvontalaitteiden asettaminen siepattujen lihaskudokseen. Niiden olemassaolo on varmistettu röntgenkuvauksella.
Kun olimme saaneet selville totuuden harmaiden aikeista (he aikovat jäädä tänne ja hallita maailmaamme), oli jo liian myöhäistä. Olimme jo ”myyneet” ihmiskunnan. Ei sillä, että sillä olisi ollut mitään merkitystä, koska he olivat täällä tekemässä sitä, mitä tekivät joka tapauksessa.
Vuonna 1983 hallituslähteet hahmottelivat tarinan, jossa sanottiin, että harmaat ovat vastuussa biologisesta evoluutiostamme manipuloimalla tämän planeetan jo kehittyneiden kädellisten DNA:ta. DNA:n manipuloinnin eri aikaväleiksi määriteltiin 25 000, 15 000, 5 000 ja 2 500 vuotta sitten. Alun perin hallitus ajatteli, että harmaat eivät tarkoittaneet meille mitään pahaa, mutta nyt, vuonna 1988, kuva, joka on syntymässä, on juuri päinvastainen. Tarina on nyt tarina suuresta petoksesta useilla eri tasoilla: Harmaiden Troijan hevonen -tyylinen manipulointi ja valehtelu, jotka liittoutuivat MJ-12:n joukkojen kanssa neljä vuosikymmentä sitten; hallituksen harhaanjohtaminen UFO-aiheesta, jotta sopimus harmaiden kanssa voitaisiin pitää ilman julkista valvontaa; valheet siepatuille henkilöille; harmaiden jatkuva ihmisten sieppaaminen ja eläinten silpominen, jotta ne voisivat kerätä entsyymejä, verta ja muita kudoksia omiin eloonjäämistarpeisiinsa; ja harmaiden rodun ja pitkän pohjoismaisen rodun geneettinen sekoitus, jonka avulla harmaiden rajapinta ihmisiin olisi helpompaa toteuttaa.
Armeijan lounaistukikohdasta saadut tiedot paljastavat, että nämä monitasoiset petokset ovat totta. On myös osoitettu, että SDI:n (Tähtien sota) tavoitteena on itse asiassa toteuttaa harmaiden ehdottama hyökkäys pohjoismaisia vastaan, kun he saapuvat joukkona tähän päivään ja vuoteen 1992 mennessä. Tämä aikataulu näyttää sopivan yhteen monien siepattujen hypnoottisen ohjelmoinnin jälkeisen ohjelmoinnin kanssa, joka koskee toimia seuraavien kahden-viiden vuoden aikana.
Sama lähde näkee, että harmaat hallitsevat ja kontrolloivat maailmaa samalla tavalla kuin ”V”-televisiosarjassa — he ovat huolissaan vain omasta selviytymisagendastaan, ja tämä agenda vaatii biologista materiaali planeetan muilta elämänmuodoilta.
Ilmeinen syy harmaiden huolenpitoon tästä johtuu siitä, että heillä ei ole virallista ruoansulatuskanavaa ja että he imevät ravintoaineet ja erittävät jätteet suoraan ihon kautta. Niiden hankkimat aineet sekoitetaan vetyperoksidiin ja ”maalataan” niiden iholle, jolloin tarvittavat ravintoaineet imeytyvät. Tästä voidaan päätellä, että jotkin niitä vastaan suunnatut aseet voisivat olla tämänsuuntaisia.
