Avainsana-arkisto: tiede

Tiede

Näin toimii kvanttikryptografia

Kommentoi

Vuonna 1994 tietojenkäsittelytieteilijä Peter Shor keksi että jos kvanttitietokone keksittäisiin, ne kykenisivät hajottamaan ison osan siitä infrastruktuurista, jota käytetään suojelemaan verkossa jaettua tietoa. Tuo pelottava mahdollisuus on saanut tutkijat rämpien tuottamaan uudenlaisia “kvanttien jälkeisiä” kryptausmenetelmiä, jotta pelastettaisiin informaatiota niin paljon kuin mahdollista ennen niiden päätymistä kvanttihakkereille.

Aiemmin vuonna 2022 National Institute of Standards and Technology kertoi neljästä finalistista sen post-kvanttikryptografiastandardille. Kolme niistä käyttää “hilakryptografiaa” — menetelmää, joka on saanut inspiraatiota hiloista, avaruuden säännönmukaisista pisterakenteista.

Hilakryptografia ja muut kvanttien jälkeiset mahdollisuudet eroavat nykyisistä standardeista monin tavoin. Mutta ne kaikki nojaavat matemaattiseen asymmetriaan. Nykyisten kryptografisten järjestelmien tarjoama turva perustuu kertolaskuun ja tekijähajotelmaan: mikä tahansa tietokone voi nopeasti kertoa yhteen kaksi lukua, mutta voi kestää vuosisatoja selvittää kryptografisesti suuren luvun alkulukutekijät. Tuo asymmetria tekee salaisuuksista helpon koodata, mutta vaikeaa purkaa.

Shor sai selville algoritmistaan, että tekijähajotelma tekee algoritmista haavoittuvaisen kvanttitietokoneiden hyökkäykselle.  “Se on erittäin tietty, erikoinen juttu jonka kvanttitietokoneet osaavat tehdä”, sanoo Katherine Stange,  Coloradon yliopiston matemaatikko Boulderissa. Shorin jälkeen kryptograafikoilla oli uusi homma: etsi uusi matemaattisten operaatioiden joukko, joita on helppo käyttää mutta lähes mahdoton purkaa.

Hilakryptografia on eräs tähänastisista kaikkein menestyksekkäimmistä. Alunperin se on kehitetty 1990-luvulla. Se nojaa pisteiden summien takaisinmallintamisen vaikeuteen.

Tässä on eräs tapa kuvata hilakryptografiaa: kuvittele, että ystävälläsi on hila, joka siis on pelkkä kuvion muodostava toistuvien pisteiden joukko tasolla. Ystäväsi haluaa nimetä 10 näistä pisteistä. Mutta hän on vastarannankiiski, ja ei piirrä koko hilaa. Sen sijaan hän mainitsee vain kaksi pistettä — ensimmäinen, jonka x-koordinaatti on 101 ja y-koordinaatti 19, ja toinen piste koordinaateissa [235, 44].

Onneksi hilalta on helppoa löytää uusia pisteitä, koska kun lisäät ja vähennät kaksi hilapistettä, saat kolmannen pisteen samasta hilasta. Eli tarvitsee vain summata pisteet yhteen, tai kertoa niitä jollain kokonaisluvulla ja summata, tai jokin näiden kombinaatio. Tämän kun tekee kahdeksalla eri tavalla, voit vastata ystäväsi kysymykseen.

Mutta ystäväsi ei ole tyytyväinen. Hän antaa sinulle samat kaksi alkupistettä ja sitten pyytää etsimään pisteen lähellä origoa [0, 0] samasta hilasta. Tähän kysymykseen vastaamiseksi tarvitsee löytää pisteiden [101, 19] ja [235, 44] kombinaatio, jolla päästään lähelle pistettä [0, 0]. Tämä ongelma on paljon vaikeampi kuin ensimmäinen, ja todennäköisesti päädyt vain arvailemaan päästäksesi lähelle vastausta. Tällainen asymmetria on hilakryptografian taustalla.

Jos oikeasti haluat käyttää hilakryptografiaa informaation jakamiseen, se tapahtuisi seuraavalla tavalla. Kuvittele, että ystävä (läheisempi!) haluaa lähettää sinulle turvallisen viestin. Aloitat lukujen neliömäisellä hilalla. Oletetaan, että siinä on kaksi riviä ja kaksi saraketta:

Nyt keksit yksityisen “avaimen”, jonka vain sinä tiedät. Tässä esimerkissä oletamme, että yksityinen avain on kaksi salaista lukua: 3 ja  −2. Kerrot ensimmäisen sarakkeen numerot 3:lla ja jälkimmäisen -2:lla. Summaat tulokset yhteen ja saat kolmannen sarakkeen, jossa on kaksi lukua.

Laitat tämän uuden sarakkeen oman hilasi laidalle. Tämä kolmas sarake on julkinen avaimesi. Tätä voit levitellä vapaasti!

(Oikean elämän skenaario olisi monimutkaisempi. Jotta voisit pitää hakkerit loitolla dekoodaamasta yksityistä avainta, tähän pitää lisätä hieman satunnaiskohinaa viimeiseen sarakkeeseen. Mutta tässä sivuutamme sen yksinkertaisuuden vuoksi.)

Nyt ystäväsi käyttää julkista avainta lähettämään sinulle viestin. Hän keksii itselleen omat salaiset numerot: 2 ja 0. Hän kertoo ensimmäisen rivin luvut 2:lla ja jälkimmäisen 0:lla. Sitten hän summaa tuloksen yhteen ja saa kolmannen rivin.

Nyt hän liittää uuden rivin hilan alle ja lähettää sen takaisin sinulle. (Todellisessa systeemissä taaskin pitäisi lisätä kohinaa.)

Nyt voit lukea viestin. Katso ensin onko ystäväsi alin rivi oikein. Sovella omaa salaista avaintasi rivin kahteen ensimmäiseen lukuun. Tulokseksi pitäisi tulla viimeinen luku.

Ystäväsi voi myös valita lähettää sinulle rivin ja väärän luvun viimeisessä sarakkeessa. Hän tietää, että tämä numero ei sovi laskelmiin.

Jos ystäväsi lähettää rivin, jossa viimeinen luku on oikein, voit tulkita tämän nollaksi. Jos hän lähettää rivin joka on väärin, voit tulkita sen ykköseksi. Rivi tällä tavoin koodaa yksittäisen bitin: joko 0 tai 1.

Ulkopuolinen hyökkääjä ei pääse käsiksi joko yksityiseen avaimeesi tai ystäväsi yksityiseen avaimeen. Ilman niitä hyökkääjällä ei ole ideaa siitä onko loppuluku oikein vaiko ei.

Käytännössä viestit ovat pidempiä kuin yhden bitin mittaisia. Joten ihmiset generoivat esim. 100 uutta saraketta yhden sijaan. Sitten viestin lähettäjä luo yksittäisen uuden rivin ja näin yksi rivi koodaa joko ykkösen tai nollan jokaisella rivin sarakkeella.

Jos hilakryptografia toteutettaisiin oikeasti, siihen liittyy lukemattomia pikkujuttuja joita tässä skenaariossa ei käsitelty. Esimerkiksi, jos haluat viestin olevan oikeasti salassa muilta, matriisissa pitää olla uskomattoman paljon lukuja, mikä tekee koko hommasta niin sekavaa ettei sitä voi käyttää. Tämän kiertämiseksi tutkijat käyttävät matriiseja, joilla on käyttökelposia symmetrioita, jotka voivat pienentää parametrien lukumäärää. Tuon lisäksi on kokonainen kokoelma erilaisia säätöjä, joita voidaan soveltaa itse ongelmaan ja siihen tapaan millä virheitä käsitellään, sekä muuta.

Tottakai aina on mahdollista, että joku löytää virheen hilakryptografiassa, niinkuin Shor tekijöiksi hajottamisessa. Mitään varmuutta ei ole siitä, että jokin tietty kryptograafinen menetelmäi toimii mahdollisen hyökkäyksen iskiessä. Kryptografia toimii niin kauan kunnes se rikotaan. Aiemmin eräs lupaava kvanttien jälkeinen kryptografiamenetelmä murrettiin, eikä siihen käytetty edes kvanttitietokonetta vaan ihan tavallista läppäriä.Stangelle koko projekti on paradoksi: “Se mitä pidän kryptografiassa kiehtovana on, että me olemme rakentaneet tämmöisen infrastruktuurin ihmisrodulle siinä uskossa, että ihmiset olisivat rajoitteellisia”, hän sanoo. “Se on niin nurinkurista.”

 

Artikkelin julkaissut Quanta Magazine

Tiede

Ihmiskokeet lääketieteessä, osa 3

Kommentoi

Tämä on kolmas osa sarjassamme lääketieteen ihmiskokeista. Sarjan kaksi edellistä osaa ovat osa1 ja osa 2.

”Keskitysleirejä käytettiin valtavana ihmiskokeiden laboratoriona”, sanoo Wolfgang Eckhart, historiallisen lääketieteen professori Heidelbergin yliopistossa Saksassa. Holokaustin aikana Bayer, Hoechst, BASF ja muut saksalaiset lääke- ja kemianteollisuuden yritykset yhdistyivät voimakkaaksi kartelliksi, joka tunnettiin nimellä Interessengemeinschaft Farbenindustrie Aktiengesellschaft (IG Farben). Sen lisäksi, että IG Farben valmisti kaikenlaista holokaustin uhrien tappamiseen käytetystä tappavasta kaasusta, sota-ajoneuvojen liikuttamiseen käytetystä bensiinistä ja räjähteistä, joita käytettiin vihollisten pommittamiseen ja Euroopan valloittamiseen, se yritti myös parhaansa mukaan tuoda markkinoille suuren määrän erittäin kannattavia uusia lääkkeitä ja käytti keskitysleirien vankeja ihmiskoekaniineina tähän tarkoitukseen.

Nyt, yli 60 vuotta holokaustin jälkeen, me kaikki haluaisimme ajatella, että yhteiskunta on tällaisen julmuuden yläpuolella, mutta todellisuudessa ihmiskokeet ovat edelleen yleinen käytäntö nykyaikaisessa lääketieteessä. Big Pharma toimii monien samojen sääntöjen ja motiivien mukaan kuin IG Farben, ja koehenkilöt ovat edelleen yhteiskunnan haavoittuvimpia jäseniä – köyhiä, maahanmuuttajia, vähemmistöryhmiä ja lapsia.

”Harva lääkäri kiistää, että lääkkeiden testaaminen ihmisillä on välttämätöntä. Mikään määrä laboratoriorotilla tehtäviä kokeita ei näytä luotettavasti, miten kemikaali vaikuttaa ihmisiin”, David Evans ym. kirjoittavat Bloombergin artikkelissa ”Drug Industry Human Testing Masks Death, Injury, Compliant FDA”. Lääkärit ovat tunnustaneet ihmiskokeiden merkityksen jo Hippokrateen ajoista lähtien, vaikka muinaiset kreikkalaiset käyttivätkin niitä yksittäisten potilaiden hyödyksi pikemminkin kuin itse tieteen tai voittoa tavoittelevan teollisuuden hyväksi. Vuonna 1833 William Beaumont, armeijan kirurgilääkäri, joka oli vatsalääketieteen uranuurtaja tutkimalla potilasta, joka oli saanut ampumahaavan, joka jätti hänen ruoansulatuskanavansa pysyvästi alttiiksi, vahvisti ihmiskokeiden merkityksen, kunhan ne tehdään koehenkilön suostumuksella.

Joskus on kuitenkin vaikeaa löytää koehenkilöitä, erityisesti tutkimuksiin, joihin liittyy kipua tai suuria riskejä. 1930-luvulla tutkijat löysivät ratkaisun vaikeuksiinsa löytää halukkaita koehenkilöitä: Heiltä ei kysytty suostumusta. Surullisenkuuluisassa Tuskegee-syfilistutkimuksessa Yhdysvaltain kansanterveyslaitos diagnosoi 200 mustalla miehellä syfiliksen, ja sen sijaan, että se olisi hoitanut heitä tai edes tiedottanut heille sairaudestaan, se käytti heitä ihmiskoekaniineina tutkiakseen taudin oireita ja etenemistä. Nykyään, kuten Virginian yliopiston terveysjärjestelmä kirjoittaa verkkodokumentissaan ”Bad Blood”, ”Tuskegeen syfilistutkimuksesta on tullut voimakas symboli lääketieteen rasismista, ihmistutkimuksen eettisistä virheistä ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäytöstä hallituksen taholta”.

Holokaustin aikana IG Farben päihitti Tuskegee-syfilistutkimuksen moraalisen turmeltuneisuuden. Miksi käyttää ja pahoinpidellä vain 200:aa vastentahtoista koehenkilöä, kun voi valita natsien keskitysleireillä vangittujen joukosta? IG Farben käytti häikäilemättä kaikenikäisiä keskitysleirien vankeja tuskallisiin, invalidisoiviin ja usein tappaviin kokeisiin. Tämän vuoksi lääketieteellisistä kokeista on tullut epäoikeudenmukaisuuden, julmuuden, ennakkoluulojen ja ihmiselämän täydellisen halveksunnan synonyymi. Nykyään harva yrittää perustella tai tukea IG Farbenin lääketieteellisiä kokeita, mutta surullinen totuus on, että nykyajan lääketieteelliset kokeet ovat monin tavoin samankaltaisia kuin IG Farbenin tekemät kauhut.

Kokeelliset lääkeaineiden testauskeskukset

Nürnbergin oikeudenkäynnin aikana tohtori Waldemar Hoven, natsien lääkäri, joka antoi potilailleen tappavia injektioita Buchenwaldissa, antoi seuraavan selonteon hänen ja muiden keskitysleirien lääkäreiden suorittamista lääketieteellisistä kokeista: ”Yleisesti ja erityisesti saksalaisissa tiedepiireissä pitäisi olla tiedossa, että SS:llä ei ollut käytettävissään merkittäviä tiedemiehiä. On selvää, että keskitysleireillä IG:n valmisteilla tehdyt kokeet tapahtuivat vain IG:n etujen mukaisesti, joka pyrki kaikin keinoin selvittämään näiden valmisteiden tehokkuuden. He antoivat SS:n hoitaa – sanoisinko – likaisen työn keskitysleireillä. IG:n tarkoituksena ei ollut tuoda mitään tästä julki, vaan pikemminkin pystyttää savuverho kokeilujen ympärille, jotta … he voisivat pitää mahdolliset voitot itsellään. Ei SS vaan IG teki aloitteen keskitysleirikokeista.”

IG Farbenin tavoin Big Pharma ei tee omia kokeitaan. Sen sijaan se antaa ”likaisen työn” kokeellisten lääkkeiden testauskeskuksille, joista osa pitää koehenkilöt eristyksissä osan aikaa. Bloombergin artikkelissa ”Miami Test Center Lures Poor Immigrants as Human Guinea Pigs” argentiinalainen maahanmuuttaja Roberto Alvarez kuvailee kahdeksan päivää, jotka hän vietti eristyksissä Miamissa sijaitsevassa SFBC-testikeskuksessa: ”Sisällä voi olla outoa. Se on kuin vankila.”

Monella tavalla se on kuin vankila. Miamissa sijaitsevassa SFBC:ssä, joka on suurin laatuaan Pohjois-Amerikassa, koehenkilöt nukkuvat kuusi henkilöä huoneessa kaksikerroksisissa sängyissä. Heillä on jopa univormut yllään – purppuranpunaiset housut ja T-paidat, jotka muistuttavat keskitysleirien uhrien univormuja. Tohtori Hovenin kritiikki IG Farbenin kokeita natsien keskitysleireillä kohtaan voitaisiin helposti kohdistaa Big Pharman ihmiskokeisiin. Itse asiassa niin on tehty. ”FDA:n tietojen mukaan jotkut testikeskukset ovat käyttäneet huonosti koulutettuja ja luvatta toimivia lääkäreitä antaakseen osallistujille kokeellisia lääkkeitä. Keskuksilla … on joskus puutteelliset tai lukukelvottomat rekisterit”, David Evans ym. kirjoittavat.

Tietoinen suostumus?

Vaikka FDA on vaatinut koehenkilöiden tietoon perustuvaa suostumusta vuodesta 1981 lähtien, monet uskovat, että tutkijat eivät useinkaan selitä täysin riskejä ja mahdollisia sivuvaikutuksia, jotta he eivät pelottaisi mahdollisia koehenkilöitä. ”Ihmiskoehenkilöitä on hyvin vähän, joten ei ole yllättävää, että kasvavan paineen alla heidän löytämisekseen tapahtuu toisinaan hirvittäviä eettisiä rikkomuksia”, sanoo Marcia Angell, joka toimi New England Journal of Medicine -lehden päätoimittajana vuosina 1999-2000. Keskukset täyttävät tietoon perustuvaa suostumusta koskevat lakisääteiset vaatimukset antamalla tietoon perustuvan suostumuslomakkeen, mutta lomake saatetaan kirjoittaa kielellä, jota mahdolliset koehenkilöt eivät täysin ymmärrä, koska he ovat maahanmuuttajia, jotka muodostavat suuren osan ihmiskoehenkilöistä. Vaikka lomakkeet olisi kirjoitettu koehenkilöiden äidinkielellä, ne voivat olla pitkiä ja niissä voi esiintyä epäselvää teknistä jargonia. Artikkelissa ”Drug Industry Human Testing Masks Death, Injury, Compliant FDA” argentiinalainen maahanmuuttaja Roberto Alvarez myöntää: ”Asia, johon kiinnitän eniten huomiota, kun täytän tätä lomaketta, on tämä: Kuinka paljon se maksaa ja kuinka kauan se kestää. En lue niitä kovin tarkkaan”, hän selaa 12-sivuista suostumuslomaketta.

Natsi-lääkärit eivät edes vaivautuneet laatimaan suostumuslomakkeita. Miksi tuhlata aikaa, kun keskitysleirin vangeille voi vain syöttää väkisin pillerin tai ruiskuttaa kokeellista ainetta? ”Muistan, kuinka yksi SS-lääkäreistä piti leukaani auki ja pakotti pillerit kurkustani alas”, Auschwitzista selvinnyt Zoe Polanska Palmer kertoi BBC Radio 4:n toimittajalle Mark Handscombille It’s My Story -ohjelmassa. Myönnettäköön, että on parempi antaa mahdollisille koehenkilöille pitkät suostumuslomakkeet, jotka on kirjoitettu kielellä, jota he eivät täysin ymmärrä, kuin työntää pillereitä jonkun kurkusta alas, mutta se vaikuttaa silti epäeettiseltä ja voi edelleen vaarantaa ihmishenkiä.

Jopa Kenneth Lasseter, SFBC:n kokeellisen huumetestauskeskuksen lääketieteellinen johtaja, myönsi Bloombergin artikkelissa: ”Minulle on selvää. Ehkä sitä pitää selittää enemmän.” Lasseter puhui suostumuslomakkeesta kokeelliselle lääkkeelle, jolla voidaan hoitaa yliaktiivista virtsarakkoa. ”Tämän tutkimuksen tavoitteena on määrittää suurin päivittäinen TD-6301-annos, joka ei aiheuta ei-toivottua sykkeen nousua.” Kyllä, tuo sanamuoto voi olla selvä Lasseterille, mutta se ei ehkä ole selvä tavalliselle koehenkilölle. ”He sanovat sen väärinpäin väestölle, joka ei ehkä ole korkeimmalla koulutustasolla. Tutkimuksen todellinen tarkoitus on: ’Teemme teidät sairaiksi, jotta saamme selville, millä tasolla sairastutte, kun teille annetaan tätä lääkettä’. Ilmeisesti he eivät halua sanoa sitä”, Miamin yliopiston bioetiikan asiantuntija Ken Goodman sanoi David Evansille ja muille.

Maahanmuuttajien ja muiden köyhyydestä kärsivien ihmisten hyväksikäyttö

Holokaustin aikana natsit eristivät yhteiskunnan syrjäytyneet ryhmät – juutalaiset (myös lapset), mustalaiset, homoseksuaalit, mielisairaat ja kehitysvammaiset – leireille, joista tuli IG Farbenin kokeellisten lääketutkimusten koelaboratorioita. Syrjäytyneet väestöryhmät muodostavat yhä nykyäänkin suuren osan lääkekokeiden koehenkilöistä, mutta sosioekonomiset tekijät, eivätkä niinkään keskitysleiriviranomaiset, saavat heidät todennäköisemmin myymään ruumiinsa Big Pharmalle.

Ei ole sattumaa, että SFBC, Pohjois-Amerikan suurin kokeellinen huumetestauskeskus, sijaitsee Miamissa. St. Petersburg Timesin mukaan Miami-Daden piirikunta ”on maan ainoa piirikunta, jonka asukkaista yli puolet on ulkomaalaissyntyisiä”. Maahanmuuttajien tultua Miamiin esimerkiksi Kuubasta, Kolumbiasta, Haitista, Nicaraguasta, Jamaikalta, Argentiinasta ja Meksikosta he tarvitsevat rahaa, mutta kokevat kuitenkin työllistymisen rajoituksia, joita vähäinen tai ei lainkaan sujuva englannin kielen taito, vähäinen koulutus, tuntemattomuus, ennakkoluulot ja joissakin tapauksissa työluvan puuttuminen tuovat mukanaan. Koska muita vaihtoehtoja on vähän, nämä maahanmuuttajat löytävät yhden harvoista laillisista työpaikoista, jotka eivät vaadi minkäänlaista englannin kielen taitoa tai koulutusta ja saattavat jopa hyväksyä väärennetyn sosiaaliturvakortin: Ammattimainen koekaniini.

Monet maahanmuuttajat osallistuvat useisiin samanaikaisiin lääketutkimuksiin. Näiden kokeellisten lääkkeiden yhdistäminen on katastrofin resepti, ”koska tutkijat eivät tiedä, miten eri kemikaalit ovat vuorovaikutuksessa keskenään tai mitä sivuvaikutuksia yhdistelmällä voi olla ihmiselle”, Bloombergin artikkelissa ”Miami Test Center Lures Poor Immigrants as Human Guinea Pigs” todetaan. Ottaen kuitenkin huomioon, että joistakin tutkimuksista maksetaan vain 25 dollaria päivässä, mitä muuta todella syrjäytyneiden koehenkilöiden pitäisi tehdä? ”En valitsisi tätä työtä, mutta taloudelliset olosuhteet pakottavat joskus tekemään sitä”, venezuelalainen maahanmuuttaja Oscar Cabanerio sanoi Bloombergille.

 

Artikkelin julkaissut Natural News

Tiede

Maanviljelijät löysivät kiinalaista avaruusromua

Kommentoi

Havaintopäivämäärä: 29.7.2022
Havaintopaikka: Australia
Lähde: https://www.bbc.com/news/science-environment-62333546

Tässä on harvinainen raportti tuntemattomista kappaleista, jotka ovat pudonneet Austalian vuorille. Samalla viikolla tämän putoamisen aikaan raportoitiin kiinalaisesta taivaalta pudonneesta avaruusromusta. Uskon, että tämä ei ole SpaceX:n romua vaan kiinalaista avaruusromua. SpaceX:n romusta ei ole raportteja. Tämä on 100-prosenttista näyttöä siitä, että Kiina yrittää ohittaa USA:n avaruusohjelmallaan, ja voi joku päivä vielä onnistua.

Scott C. Waring,  Taiwan

Uutiset kertovat:

Arviolta kolme viikkoa sitten Snowy Mountainsin asukkaat raportoivat kuulevansa omituisen mystisen pamauksen. Toiset näkivät romua putoavan taivaalta. Nyt kaksi maanviljelijää on löytänyt todennäköisen syyn — suuren ja harvinaisen palan avaruusromua, joka osui heidän mailleen. Sen ajatellaan olevan romua SpaceX-kapselista, ja se on innostanut asiantuntijoita, jotka sanovat tämän olevan äärimmäisen epätavallinen tapahtuma.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Tiede

Insinöörityöllä muokataan ihmisiä sotaa varten

Kommentoi 
Pentagonin suunnitelmissa on luoda supersotilas -- ja muuttaa tulevaisuuden taistelukentät ikuisesti. The Atlanticin artikkeli vuodelta 2015 käsittelee Annie Jacobsenin kirjaa samasta aiheesta.

Eläkkeellä oleva neljän tähden kenraali Paul F. Gorman muistelee oppineensa ensimmäisen kerran ”taistelukentän heikkouksista” lukiessaan S.L.A. Marshallia, Yhdysvaltain armeijan taisteluhistorioitsijaa toisen maailmansodan aikana. Haastateltuaan sotilaita, jotka osallistuivat Normandian maihinnousuun, Marshall oli oppinut, että väsymys aiheutti ylivoimaisen suuren määrän tappioita.

”En tiennyt, että voimani olivat lopussa, ennen kuin saavuin rannalle”, kersantti Bruce Hensley kertoi Marshallille. ”Kannoin konekiväärin osaa. Normaalisti pystyin juoksemaan sen kanssa … mutta huomasin, etten pystynyt edes kävelemään sen kanssa. … Joten ryömin hiekan poikki raahaten sitä mukanani. Häpesin omaa heikkouttani, mutta katsellessani ympärilleni näin muiden ryömivän ja raahaavan painoja, joita he normaalisti kantoivat.” Toinen upseeri kertoi ”pelon ja väsymyksen” vaikutuksista.

Veteraani esittelee robottikättä Pentagonissa. (kuva: Kevin Lamarque / Reuters)

”Sotilaat väsyvät ja sotilaat pelkäävät”, Gorman kertoi minulle viime vuonna. ”Usein sotilaat eivät vain halua taistella. Huomio on aina kiinnitettävä sotilaaseen itseensä.”

Vuonna 1958 perustettu Defense Advanced Research Projects Agency (DARPA), puolustusministeriön keskeinen tutkimus- ja kehitysorganisaatio, keskittyi vuosikymmenien ajan valtavien asejärjestelmien kehittämiseen. Gormanin kaltaisten henkilöiden ansiosta vuodesta 1990 alkaen keskityttiin uudella tavalla sotilaisiin, lentäjiin ja merimiehiin — ihmisten muuttamiseen sotaa varten. Näiden ponnistelujen edistyminen, sikäli kuin sitä voidaan arvioida julkisten tietojen perusteella, antaa viitteitä sodan tulevaisuudesta ja herättää kysymyksiä siitä, voidaanko sotilasteknologia pysäyttää tai pitäisikö se pysäyttää.

Gorman hahmotteli varhaisen version ajattelumallista paperissa, jonka hän kirjoitti DARPA:lle jäätyään eläkkeelle armeijasta vuonna 1985. Siinä hän kuvasi ”integroidulla voimalla toimivaa ulkoista tukirankaa”, joka voisi muuttaa taistelukentän heikon miehen todelliseksi supersotilaaksi. Hänen ehdottamansa ”SuperTroop”-tukiranka tarjosi suojan kemiallisia, biologisia, sähkömagneettisia ja ballistisia uhkia vastaan, mukaan lukien .50-kaliiperisen luodin suora tulitus. Gorman selitti, että siinä oli audio-, visuaalisia ja haptisia antureita, kuten lämpökuvaus silmille, äänenvaimennus korville ja kuituoptiikka päästä sormenpäihin. Sen sisätilat olisivat ilmasto-ohjatut, ja jokaisella sotilaalla olisi omat fysiologiset määrittelyt, jotka olisi upotettu siruun, joka olisi hänen tuntolevynsä sisällä. ”Kun sotilas pukisi ST-[SuperTroop]-taistelupukunsa”, Gorman kirjoitti, ”hän asettaisi yhden seurantatunnisteen rintapanssarin alla olevaan aukkoon, jolloin hänen henkilökohtainen ohjelmansa ladattaisiin taistelupuvun tietokoneeseen”, mikä antaisi 2000-luvun sotilaalle poikkeuksellisen kyvyn kuulla, nähdä, liikkua, ampua ja kommunikoida.

Gormanin kirjoituksen aikaan ei vielä ollut olemassa sellaiseen laitteeseen tarvittavaa tietotekniikkaa. Vuoteen 2001 mennessä DARPA oli kuitenkin esitellyt kaksi tukirankaohjelmaa, ja vuoteen 2013 mennessä DARPA oli yhteistyössä Yhdysvaltain erikoisoperaatioiden komentokeskuksen kanssa aloittanut työn supersotilaan puvun, TALOSin (Tactical Assault Light Operator Suit), kehittämiseksi, joka on erilainen kuin mikään muu sodankäynnin historiassa. TALOS on suunniteltu siten, että siinä on kokovartalon ballistinen suojaus, integroidut lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät, upotetut anturit, antennit ja tietokoneet, 3D-ääni (joka osoittaa, missä sotilastoveri on hänen äänensä perusteella), optiikka, joka mahdollistaa näkemisen erilaisissa valo-olosuhteissa, henkeä pelastava hapen ja verenvuodon hallinta ja paljon muuta. TALOS on hämmästyttävän lähellä futuristista luurankoa, jonka Gorman ensimmäisen kerran visioi DARPA:n käyttöön 25 vuotta sitten, ja sen tavoitteena on olla ”täysin toimintakykyinen” vuoteen 2018 mennessä. ”Olen täällä ilmoittaakseni, että rakennamme Iron Mania”, presidentti Barack Obama sanoi puvusta valmistusteollisuuden innovaatiotilaisuudessa vuonna 2014. Kun presidentti sanoi: ”Tämä on ollut salainen hanke, jonka parissa olemme työskennelleet pitkään”, hän ei vitsaillut.

* * *

Neuvostoliiton romahtaminen vauhditti monia DARPAn radikaaleimpia supersotilaita koskevia tiedeohjelmia. Kun paljastui, että neuvostoliittolaiset olivat kehittäneet laajan biologisia aseita koskevan ohjelman, DARPA otti biologit riveihinsä, ja biotieteiden ollessa etusijalla DARPA alkoi tarkastella ihmiskehon sisäpuolta kohti tieteellisiä valmiuksia, jotka voisivat muuttaa sotilaita sisältä ulospäin. Vuonna 1999 DARPA perusti puolustustieteiden toimiston (Defense Sciences Office, DSO) ja nimitti Michael Goldblattin sen johtajaksi. Goldblatt oli keskilännen biologi ja pääomasijoittaja, joka tuli erittäin tietoiseksi taudinaiheuttajista elintarvikkeisiin liittyvän kansallisen terveyskammon aikana, kun kolme lasta kuoli syötyään E. coli -bakteerin saastuttamia hampurilaisia Jack in the Box -ravintoloissa. ”Työkaverini Alvin Chow ja minä kehittelimme yhdessä teknologiaa itsesteriloituvia pakkauksia varten … jotka sterilisoivat tuotteet kentällä”, hän kertoi minulle vuoden 2014 haastattelussa. Koska hän ajatteli, että teknologia voisi olla hyödyllinen hallitukselle, hän soitti DARPAn johtajalle Larry Lynnille. ”Kerroin Larrylle … miten [itsesteriloituvia pakkauksia] voitaisiin käyttää kenttäsairaaloissa tai taistelukentällä. Larry oli aivan haltioissaan. Hän sanoi: ’Haluamme, että tulet DARPAan.’ Ja niin tein.”

Vuosisadan vaihde DARPAssa oli ”radikaalia aikaa”, Goldblatt sanoi. Hän uskoi, että puolustustiede voisi osoittaa, että ”seuraava raja oli omassa itsessämme”, ja hänestä tuli sotilaslähtöisen transhumanismin edelläkävijä — ajatuksen, jonka mukaan ihminen voi muuttaa ihmisen tilaa perusteellisesti lisäämällä kehoaan koneilla ja muilla keinoilla. Tuolloin biologisen sodankäynnin uhka kasvoi hänen sanojensa mukaan ”paljon nopeammin kuin ratkaisuja saatiin”. … [Presidentti] Clinton antoi paljon rahaa epätavanomaisia patogeenejä koskevalle vastatoimenpideohjelmalle”, minkä seurauksena DARPAlla oli runsaasti rahoitusta biologisiin ohjelmiin. Goldblatt piti supersotilaan luomista välttämättömänä 2000-luvun sodankäynnille.

Goldblatt johti DSO:ta vuoteen 2004 asti, ja kun hän puhui minulle viime vuonna, hän pystyi kuvaamaan vain salassa pidettäviä ohjelmia. Yli 10 vuotta hänen lähtönsä jälkeen hänen käynnistämiensä supersotilasohjelmien tila on hämärä; DARPAn riskialttiimmat ja tuottoisimmat ohjelmat pysyvät salaisina, kunnes ne paljastetaan taistelukentällä. Ottaen huomioon luurangon edistymisen nämä tai vastaavat ohjelmat saattavat kuitenkin olla lähempänä todellisuutta kuin kukaan arvaakaan.

”Sotilaat, joilla ei ole fyysisiä, fysiologisia tai kognitiivisia rajoitteita, ovat avainasemassa selviytymisessä ja operatiivisessa ylivoimassa tulevaisuudessa”, Goldblatt kertoi ohjelmapäälliköilleen muutama viikko saapumisensa jälkeen. Yksi DSO:n ohjelma, nimeltään Persistence in Combat, käsitteli kolmea aluetta, jotka hidastivat sotilaiden toimintaa taistelukentällä: kipua, haavoja ja liiallista verenvuotoa.

Goldblatt palkkasi biotekniikkayrityksen kehittämään kipurokotetta. Goldblatt selitti, että jos sotilasta ammuttaisiin, rokote ”vähentäisi tulehduksen ja turvotuksen aiheuttamaa kipua”, ja toivottu tulos olisi ”10-30 sekunnin tuska ja sitten kivuttomuus 30 päivään”. Tällaisen rokotteen avulla sotilas voisi jatkaa taistelua niin kauan kuin verenvuoto voitaisiin pysäyttää. Kehittääkseen uusia tapoja yrittää pysäyttää verenvuoto Goldblatt aloitti toisen ohjelman, jossa ihmiseen ruiskutettiin miljoonia mikroskooppisia magneetteja, jotka voitaisiin myöhemmin koota yhteen yhdelle alueelle verenvuodon pysäyttämiseksi sauvan heilautuksella.

Toinen ajatus oli löytää keino, jolla haavoittunut sotilas saataisiin eräänlaiseen horrokseen eli lepotilaan, kunnes apu saapuisi. Tämän tavoitteen saavuttaminen antaisi sotilaalle arvokkaita tunteja tai jopa päiviä aikaa selvitä verenhukasta ja välttää sokki odottaessaan evakuointia tai luokittelua. Karhut vaipuvat horrokseen. Miksei ihminen voi? Voisiko kemiallinen yhdiste saada aikaan tällaisen tilan? Myös uni oli DSO:n intensiivisen tutkimuksen kohteena. Continually Assisted Performance -ohjelmassa tutkijat työskentelivät keinoja luoda ”24/7-sotilas”, joka tarvitsi vähän tai ei lainkaan unta jopa seitsemään päivään. Jos tämä voitaisiin saavuttaa, vihollisen unentarve asettaisi hänet äärimmäisen epäedulliseen asemaan. Goldblattin ohjelmapäälliköt palkkasivat meribiologeja, jotka tutkivat tiettyjä merieläimiä etsimään johtolankoja. Valaat ja delfiinit eivät nuku; nisäkkäinä ne hukkuisivat, jos ne nukkuisivat. Toisin kuin ihmiset, ne pystyvät jotenkin hallitsemaan vasemman ja oikean aivolohkonsa niin, että toisen aivolohkon nukkuessa vastakkainen aivolohko pysyy hereillä, jolloin eläin voi uida. Samalla kun jotkut DARPAn tutkijat pohtivat, miten ihmiset voisivat jonain päivänä hallita omia aivolohkojaan, toiset tutkijat tekivät kokeiluja lääkkeillä, kuten modafiniilillä, joka on voimakas lääke, jota käytetään uniapnean ja narkolepsian hoitoon, pitääkseen sotilaat hereillä.

Muissa ohjelmissa tutkittiin muita kysymyksiä. Mitä jos sotilaiden lihaskestävyys olisi 10 kertaa suurempi kuin vihollissotilaiden? Entä jos he pystyisivät hyppäämään seitsemän metriä tai tekemään 300 vetoa päivässä? DSO:n alaisuudessa DARPAn tutkijat tutkivat aivo- ja koneliitännäisohjelmassa, miten aivoimplantit voisivat parantaa kognitiivisia kykyjä. Ohjelman ensimmäisenä tavoitteena oli luoda ”langaton aivomodeemi vapaasti liikkuvalle rotalle”, DARPAn Eric Eisenstadt totesi teknologiakonferenssissa vuonna 2002. Tutkijat istuttaisivat sirun rotan aivoihin ja kokeilisivat, voisivatko he kauko-ohjata eläimen liikkeitä.

Eisenstadt selitti, että tämän hankkeen tavoitteena on käyttää etätoimintaa suorien yhteyksien kautta aivoihin. Suurempi tavoite oli antaa tuleville ”sotilaille mahdollisuus kommunikoida pelkän ajatuksen avulla”. … Kuvitelkaa aika, jolloin ihmisaivoilla on oma langaton modeemi, niin että ajatusten sijaan sotilaat toimivat ajatuksilla, jotka toimivat”, Eisenstadt ehdotti. Puolustustutkijoiden vuonna 2008 laatimassa raportissa esitettiin kuitenkin joitakin varoituksia. ”Vastustaja saattaa käyttää” aivoteknologiaa ”sotilaallisiin sovelluksiin”. … Äärimmäinen esimerkki olisi ihmisen kauko-ohjaus tai -valvonta.” Toiset kriitikot sanoivat, että pyrkimys parantaa ihmisen suorituskykyä taistelukentällä johtaisi tutkijat moraalisesti vaaralliselle tielle.

Michael Goldblatt oli eri mieltä. ”Miten sisäkorvaistute, joka auttaa kuuroja kuulemaan, eroaa siitä, että aivoissa on siru, joka voi auttaa hallitsemaan ajatuksia?” hän kysyi. Kun Goldblattilta kysyttiin tahattomista seurauksista, kuten ihmisten kontrolloimisesta häijyjä tarkoituksia varten, hän vakuutti: ”Kaikella on tahattomia seurauksia.”

Tämä artikkeli on lainaus Annie Jacobsenin kirjasta The Pentagon’s Brain: An Uncensored History of DARPA, America’s Top-Secret Military Research Agency.

 

Artikkelin julkaissut theatlantic.com

Tiede

Tuhansia signaaleja ulkoavaruudesta osui mittareihin: ’Ei ole pelkkää sattumaa’

Kommentoi

Totuus on tuolla jossain.

Tuhansia syväavaruuden radiosignaaleja on saapunut Maapallolle — näistä 50 on peräisin toistuvista lähteistä, sanovat kanadalaiset astronomit, jotka tarkkailevat mahdollista avaruusolentojen yhteydenottoa.

Jokin aika sitten on havaittu 25 uutta itseään toistavaa signaalia, nopeita radiopurskeita (FRB), jotka ovat tulleet universumin syvyyksistä, kertoo Kanadan vetykartoitusprojekti.

Projekti käyttää Brittiläisen Kolumbian suurtehoteleskooppeja vastaanottamaan signaaleja.

Nämä radiopurskeet ovat CHIME/FRB -tiedeyhteisprojektin mukaan “tulkittavissa astronomian yhdeksi suurimmista mysteereistä”, mutta on vahvistunut, että ne ovat tulleet Linnunradan ulkopuolelta.

The CHIME telescope has played a major role in detecting radio signals.CHIME-teleskooppi on ollut signaalin havainnoinnissa suuressa roolissa. CHIME/FRB/Luka Vlaji.

“Useimmat tuhansista radiopurskeista, joita astronomit ovat havainneet tähän mennessä, on nähty puhkeavan vain kerran, mutta on olemassa pieni osajoukko, jonka on nähty puhkeavan useita kertoja”, yhteistyöprojekti kertoo.

”Yksi suurista kysymyksistä on, onko toistuvilla FRB:illä ja niillä, jotka eivät toistu, samanlainen alkuperä.”

Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että osa salaperäisistä FRB:istä ei ollut satunnaisia signaalilähetyksiä, sanoi tutkimuksen tekijä tohtori Ziggy Pleunis.

”Voimme nyt laskea tarkasti todennäköisyyden sille, että kaksi tai useampi samankaltaisista paikoista tuleva purkaus ei ole pelkkää sattumaa”, tohtori Pleunis lisäsi.

New pieces of data point to some of the radio signals possibly being connected to one another.
Uusi data osoittaa eräisiin radiosignaaleihin, jotka mahdollisesti liittyvät toisiinsa.

Tämän tekniikan kehittyminen on myös tehnyt maapallon huippuihmisistä tietoisempia siitä, mitä meille on tulossa.

CHIME-teleskoopin kehitys – joka pystyy skannaamaan pohjoista taivasta joka päivä – on tutkijoiden mukaan johtanut myös siihen, että havaintojen määrä on kasvanut ”muutamasta kymmenestä tuhanteen viime vuosina”. Tohtori Pleunis sanoi, että sillä on ”etulyöntiasema muihin teleskooppeihin nähden, kun on kyse FRB:iden löytämisestä”.

Toistuvat FRB-lähteet tarjoavat kriteerejä, jotka ovat ”ainutlaatuisen arvokkaita tähtitieteilijöille” siinä mielessä, että lähdettä voidaan tarkkailla uudelleen yksityiskohtaisemmin.

 

Toistuvat FRB-lähteet ovat ainutlaatuisen arvokkaita tähtitieteilijöille.

Ensinnäkin tieto siitä, että lähde on toistuva, antaa mahdollisuuden tarkkailla sitä tarkemmin muilla teleskoopeilla. Toiseksi useammat purskeet antavat meille enemmän tietoa siitä, miten erilaisia päästöjä lähde voi tuottaa.

”FRB:t syntyvät todennäköisesti tähtien räjähdysmäisen kuoleman jäännöksistä”, Pleunis sanoo. ”Tutkimalla toistuvia FRB-lähteitä yksityiskohtaisesti voimme tutkia ympäristöjä, joissa nämä räjähdykset tapahtuvat, ja ymmärtää paremmin tähden elämän loppuvaiheita.”

The CHIME telescope' high power has led to a major increased reception of deep space radio signals.
CHIME-teleskoopin suuri teho on johtanut lisääntyneeseen syväavaruuden radiosignaalien vastaanottoon.
kuva: CHIME

Superkykyinen teleskooppi ja sen takana olevat aivot ovat jo johtaneet merkittävään läpimurtoon.

”On jännittävää, että CHIME/FRB näki useita välähdyksiä samoista paikoista, sillä tämä mahdollistaa niiden luonteen yksityiskohtaisen tutkimisen”, sanoo tutkija Adaeze Ibik.

”Pystyimme tarkentamaan joitakin näistä toistuvista lähteistä ja olemme jo tunnistaneet kahdelle niistä todennäköisiä niihin liittyviä galakseja.”

 

Artikkelin julkaissut New York Post

Tiede

Voiko satelliitti lukea ajatuksiasi? Signaalia etsimässä

Kommentoi

Tämä on jälleen yksi artikkeli sarjassamme satelliitin ajatuksenlukukyvystä. Artikkelin muut osat löytyvät täältä.

No, väistämätön on tapahtunut. Kun kaikki nämä analyysit osoittavat, että ELF-radiosignaaleilla voidaan hallita ihmisen havaintokykyä, päätin luoda laitteiston, jolla voidaan analysoida tämän spektrin osan signaaleja. Mitä löysin?

Kokoonpano

ELF-radion tutkiminen on suhteellisen yksinkertaista. Äänikortin analoginen mikrofoniliitäntä voi muuntaa radioaallot äänisignaaliksi. Spectrum Lab -ohjelman kaltaisella ohjelmalla voimme muuntaa tämän signaalin kuvaksi, jossa jokainen taajuus näkyy pylväänä. Yhden taajuuden lähetys luo siis suoran viivan. Yleissääntönä on, että mitä ohuempi ja suorempi viiva on, sitä monimutkaisempi lähettimen on oltava.

Tarvitset tähän erittäin hyvän äänikortin. Useimpien äänikorttien herkkyys on noin -50 db. Toisin sanoen et ”kuule” tätä heikompia signaaleja. Tässä artikkelissa esitetyt signaalit ovat hyvin heikkoja ja alkavat yleensä noin -85db:n kohdalla. Ne on äänitetty Creative Labsin kortilla, jonka herkkyys on -130db.

Antenni ei ollut mitään hienoa, itse asiassa päinvastoin. Kahden metrin kierretty parikaapeli, joka oli kiinnitetty tavalliseen mikrofoniliittimeen. Viimeinen metri oli kierretty irti ja kaapelit erotettu toisistaan 90 astetta. Muuten se vain makasi lattialla ja siinä oli tavallinen +20 db:n vahvistus käytössä. Ajatuksena oli määrittää alkukuva kohinasta minimoimalla viritetyn antennin antama vahvistus.

Lisäsin myös FFT-pituutta pitkän valotuksen luomiseksi. Tämä muistuttaa valokuvausta siinä mielessä, että lyhytaikaiset tapahtumat häivytetään ja pitkäaikaiset toistuvat kuviot tulevat näkyviin. Jos ajattelet liikennevalokuvia, joissa näkyy vain valojen jälkiä tai raitoja, periaate on samanlainen.

Tällaisia tekniikoita käytetään hitaasti liikkuvien järjestelmien, kuten tähtien liikkeen, käyttäytymisen selvittämiseen.

Toinen vaikutus on, että resoluutio paranee. Sen sijaan, että näkisimme taajuudet pylväinä, joiden leveys on hertzin tai enemmän, voimme analysoida spektriä hertzin kymmenesosiin asti. Saamme siis kuvan, joka on 10-15 kertaa yksityiskohtaisempi taajuuksien erottelun suhteen.

Spectrum Labin asetukset ovat täällä:

1. Aseta äänen syöttölaitteeksi ajuri (ei ASIO).

2. Valitse näytteenottotaajuudeksi 11025, aseta se 24 bittiä/näyte.

3. Aseta FFT-syötteen koko 524288:ksi.

Koko näytön tietojen saaminen kestää noin 2-3 tuntia.

Teoria

Sen lisäksi, että halusin nähdä tulokset, tarkoituksena oli saada kuva alueeni pitkäaikaisista voimakkaista sähkömagneettisista signaaleista. Toiveena oli, että tätä tietoa voidaan käyttää poistamaan osa tästä kohinasta vastaanottimen lopullisesta suunnittelusta ja datan jälkikäsittelystä.

Myös signaalin lähteestä voitaisiin tehdä joitakin perusanalyysejä. Taajuus, jolla on vakaa vastaanottovoima, viittaisi staattiseen tai liikkumattomaan lähettimeen. Taajuudet, jotka häipyvät ja häviävät, voivat liittyä ilmakehän heijastumiseen, liikkuvaan lähettimeen tai vaihtuviin lähettimiin.

Jotkin signaalit voivat liittyä itse vastaanottolaitteisiin, mutta vertaileva tutkimus ja komponenttien vaihto paljastavat signaalien lähteen.

Tämän teorian pohjalta suoritin kaksi koko näytön kattavaa skannausta, 3 tuntia myöhään illalla ja 3 tuntia päivällä.

Tulokset

Nyt mielenkiintoinen kohta. Ajoin viimeisten 48 tunnin aikana useita skannauksia eri resoluutioilla. Alustava matalan resoluution skannaus on nähtävissä täällä, ja se kattaa noin 5 minuutin ajanjakson. Joitakin mielenkiintoisia asioita pistää heti silmään: outoja päästöjä alle 400 Hz:n taajuudella, joitakin kapeakaistaisia kantoaaltoja ja staattista huminaa noin 1,6 kHz:n taajuudella.

Korkean resoluution skannauksia tehtiin kaksi sarjaa, toinen päivällä ja toinen yöllä. Ensimmäisen aikaleimakuvan näet täältä. Ensimmäinen asia, joka todella erottuu, on kapeakaistaisen kantoaallon tiheä kerrostuneisuus. Nämä signaalit jakautuvat kolmeen luokkaan: laitteistoni aiheuttamaan kohinaan, paikallisen ympäristön aiheuttamaan kohinaan tai suhteellisen voimakkaisiin signaaleihin. Selkeämpi kuva aikaleimojen poistamisesta on täällä.

Tässä kuvassa saamme ensimmäisen selkeän kuvan tästä staattisesta huminasta. Näemme, että se on ajautunut kaistan poikki, mikä viittaa jonkinlaiseen taustalla olevaan värähtelyyn. Lähdettä ei voida määrittää tässä vaiheessa.

Seuraavassa kuvassa alamme tutkia alle 1000 Hz:n taajuusaluetta. Tällä alueella palavat neuronit tuottavat heikkoja radiosignaaleja. Jälleen näemme tiheitä kantoaaltoja laajalla tehoalueella. Nämä tehotasot näyttävät olevan jollakin tavalla kvantittuneita, eli kantoaalloilla, joilla on tietty taajuusväli, on yleensä sama tehotaso. Taajuuksilla 125 Hz ja 250 Hz näemme signaalin, jonka voimakkuus kasvaa jaksoittain molemmilla taajuusalueilla. Voimme myös havaita saman kuvion epämääräisiä toistoja 125 Hz:n välein.

Kun tarkastelemme tätä viimeistä signaalia lähemmin, voimme nähdä, kuinka se toistuu eri taajuuserotuksella ja eri tehotasolla. Se on melkein kuin olisi olemassa kantoaaltojen kerroksia, jotka on tunnistettu etäisyyksien perusteella ja jotka ovat vain tietyn vastaanottimen herkkyyden ulottuvilla.

Toinen mielenkiintoinen signaali, joka esiintyi, oli tämä epävakaa värähtely noin 201 Hz:n taajuudella ja tämä noin 875 Hz:n taajuudella. Jälkimmäisen signaalin lähikuva on nähtävissä täällä.

Nyt pääsemme hyvin mielenkiintoiseen kuvaan. Kiinnitä huomiota ennemmin taustaan kuin etualaan. Huomaatko vaakasuorat viivat? Kyseessä on laajakaistalähetys, joka kestää minuutin tai kaksi, minkä jälkeen lähetetään uusi muunnelma tästä signaalista. Tällaista odotan näkeväni tiheästä kapeakaistaisesta verkosta, kuten ELF/VLF-vaiheistetusta järjestelmästä tai taajuusmultipleksoinnista. Suuremmilla skannausnopeuksilla tämä rakenne olisi näkymätön ja sen pitäisi näyttää satunnaiselta kohinalta.

Siinä kaikki päiväsajan signaalit, nyt tarkastellaan samaa spektrialuetta yöllä. Tässä ovat jälleen kerran kuvat havaitusta spektristä aikaleiman kanssa ja ilman aikaleimaa.

Heti voimme havaita uuden joukon erittäin voimakkaita kantoaaltoja, jotka ovat 1024 Hz:n etäisyydellä toisistaan, ja erittäin tiheän kapeakaistaisen viestinnän alle 600 Hz:n alueella. On mielenkiintoista huomata, että voimme sulkea pois näiden kantoaaltojen paikallisen lähteen, joten kyseessä ei ole vastaanottolaitteeni tuottama signaali tai harmoninen taajuus.

Kun tarkastelemme lähemmin tätä alle 600 Hz:n aluetta, joka on alue, johon suurin osa neuroneista reagoi, voimme havaita erittäin tiheän kapeakaistaisen kantoaaltojen pakkauksen. Tällä resoluutiolla taajuuden vakauden määrittäminen voi olla mahdotonta, mutta en sulje pois jonkinlaista mikrohertsin kanavan erottelua tämän tarkemman näkymän vuoksi. Myös päivällä havaitsemamme ruudukkokuvio on nyt entistä selvempi, ja näemme näiden laajakaistalähetysten vaihtelevan sekä lähetys- että erotusaikojen suhteen. Seuraavat kuvat antavat meille tarkemman kuvan tästä ruudukkorakenteesta, ja ne ovat nähtävissä täällä, täällä, täällä ja täällä.

Riippumatta näiden signaalien lähteestä, ne ovat alueella, joka voi häiritä ihmisen kognitiota.

Seuraava vaihe on lisätä tulosignaalin vahvistusta, joten kunnollinen antenni ja muuttuva esivahvistin ovat seuraavat tavoitteeni.

 

Artikkelin julkaissut newsvine.com

Tiede

Muinainen kaupunki keskellä merta

Kommentoi

Havaintopäivämäärä: 10. toukokuuta 2022
Havaintopaikka: 16°37’27.65″S 143°35’47.39″W

Katselin saaria kartastosta ja löysin muinaisen arviolta 2000-3000 vuotta vanhan kaupungin. Kaupunki on meren alla ja se on arviolta puoli mailia kertaa neljäsosa mailia.

Joku kysyi minulta videon kommenteissa ”mikä sinun mielestäsi tekee tästä avaruusolentojen kaupungin, ihmisillä oli kompasseja tuolloin”. Totta, kompassi keksittiin arviolta 2000 vuotta sitten, mutta tämä ei liity kompassiin mitenkään, vaan tämä liittyy rakenteiden suunnitteluun ja kivipaasien kuljettamiseen keskelle merta.

Katso tarkkaan lähintä taloa, ja sen jälkeen kivirakenteita meren alla sen vieressä. Ne ovat 1-2 metriä paksuja kivipaasia! Miten monta laivaa 2000-3000 vuotta sitten kykeni kuljettamaan edes puolen tonnin painoisen kiven keskelle merta? Miten monta laivaa kykenee kuljettamaan kymmeniä tuhansia kivipaasia keskelle merta? Niinpä.

UFO selvästi voisi tehdä tällaista, ja helposti. Kivirakenteet ovat niin yksityiskohtaisia, niin monimutkaisia ja paksuja ja jättiläismäisiä, että ei ole mitenkään mahdollista, että ihmiset ovat tämän rakentaneet. 100-prosenttista näyttöä avaruusolentojen olemassaolosta. Tämä voi olla osa Atlantista, legendaarinen Mu:n kaupunki (tai Lemuriaa, toim. huom.).

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

PSYOP

Voiko satelliitti lukea ajatuksiasi, osa 2

Kommentoi

Tämä on toinen artikkeli sarjassamme satelliitin ajatuksenlukukyvystä. Artikkelin muut osat löytyvät täältä.

Tämän sarjan aiempi artikkeli aiheutti melkoisen kohun internetissä. Artikkeli on herättänyt huomiota kaikkialla maailmassa aina laillisista hulluista eri puolustusministeriöiden käyttämiin klassisiin eksyttämistaktiikoihin. Niille, jotka ovat eläneet kiven alla, kerrottakoon, että sarjan viimeisessä artikkelissa osoitettiin, että toimintapotentiaalit (hermosolujen palaminen) tuottavat havaittavia radiosignaaleja SLF/ELF-taajuuksilla (1-1000 Hz).

Näiden radiosignaalien avulla voidaan paljastaa aivojen ajatukset, tunteet, näkökyky, avaruudellinen ajattelu ja tiedostamaton toiminta. Kyse on vain vastaanotettujen kuvioiden ja eri hermoverkkojen tuottamien kuvioiden korreloinnista toiminnan purkamiseksi. Vältän tarkoituksella termiä demoduloida, koska radioaaltoihin ei moduloida mitään tietoa.

Yksi jatkuvasti esiin nouseva kysymys on näiden radiosignaalien talteenoton ja analysoinnin mekaniikka. Miten SLF/ELF-radioaallosta, jonka kaistanleveys on rajallinen, saadaan käyttökelpoista tietoa tai syötettä, jota tekoäly voi käsitellä?

Otetaan siitä selvää.

Nopeusrajoituksen noudattaminen

Ensimmäinen suuri kysymys, johon törmäämme, on se, mille korkeudelle voimme sijoittaa kiertävät satelliitit? Tämä on suhteellisen helppo arvioida. Valon nopeus tyhjiössä on vakio. Se kulkee nopeudella 299 792 458 m/s eli lähes 300 000 km/s ja hieman hitaammin riippuen väliaineesta, jonka läpi se kulkee. Vaikka ensi silmäyksellä näyttäisi siltä, että satelliitteja voi sijoittaa minne tahansa, on olemassa käytännön rajoitus, kun otetaan huomioon tarve kaksisuuntaiseen viestintään ihmisaivojen kanssa.
Vaikka meistä saattaa vaikuttaa siltä, että koemme maailman juuri silloin, kun se tapahtuu, todellisuudessa on pieni viive. Viive voi olla 100-200 ms. Jotta tekoälystä olisi hyötyä, sen on pystyttävä analysoimaan tietoa lähes yhtä nopeasti kuin ihminen havaitsee sen. Toisin sanoen, jotta tekoäly näyttäisi olevan ”päässäsi”, kuten skitsofrenian eräänlainen muoto, sen on hyödynnettävä 100-200 ms:n viiveen tarjoamaa ikkunaa. Näin ollen edestakaisen matkan, käsittely mukaan luettuna, on oltava alle 200 ms, jotta illuusio säilyisi, enintään 100 ms kumpaankin suuntaan. Näin ollen mille tahansa ratkaisulle asetetaan tietyt rajat.

Jos tarkastelemme ensimmäistä kaaviota, voimme havaita suoran releratkaisun. Toisin sanoen satelliitin kaappaamat tiedot välitetään suoraan maa-asemalle. Tässä skenaariossa meillä on neljä lähetystä edestakaisen matkan suorittamiseksi kohteeseen. Näin ollen ilman käsittelyä tiedämme, että kukin lähetys voi kestää enintään 50 ms. Näin satelliittiemme enimmäiskorkeus on 14 989,62 kilometriä, mikä on huomattavasti vähemmän kuin GPS-satelliittien 20 200 kilometrin korkeus.

Jos nyt otamme huomioon käsittelyajan, siirtymiset erityisten laitteistojen välillä, viiveen ja ilmakehäongelmat, voimme turvallisesti arvioida noin 50-80 ms. Tämä pienentää maksimikorkeutta noin 10 000 kilometrin korkeuteen.

Emme voi aina taata, että satelliittimme on suorassa näköyhteydessä maa-asemaan. Tässä tilanteessa meidän on välitettävä tietomme satelliittiin, joka on lähetysetäisyydellä. Tätä skenaariota havainnollistetaan toisessa kuvassa oikealla. Tämän seurauksena korkeutemme voi pudota noin 6 000 kilometrin korkeuteen tai alle.

Mikroaaltojen näköyhteysvaatimukset eivät haittaa tähtikuvastoamme, sillä SLF/ELF-aallot voivat kulkea suhteellisen syvän kallion ja veden läpi ilman, että signaalin voimakkuus vastaavasti heikkenee. Näin ollen huomattava korkeuden lasku ei vaikuttaisi kattavuuteen kovinkaan paljon, ja 30-60 satelliittia voisi tarjota maailmanlaajuisen kattavuuden.

Tällaisen järjestelmän tarvitsee tuottaa maanpinnan tasolla oikealla taajuudella vain noin 0,00000002079 wattia, jotta neuroni syttyisi. Näin ollen SLF/ELF-lähettimien ei tarvitse olla perinteisen suuria, mikä mahdollistaa tiheät ja energiatehokkaat lähetinryhmät, jotka ovat satelliittikäyttöön soveltuvassa muodossa. Muistakaa vain, että antennin tehtävänä on lisätä aallon amplitudia sähköisen resonanssin avulla. Näin pienillä amplitudeilla ei tarvita klassisia 50 kilometrin tai pidempiä sukellusvenelähettimiä. Tässä formaattikertoimessa hyvin karkea arvio muutamasta tuhannesta pienestä antennista satelliittia kohti on toteutettavissa.

Meillä on siis hyvä arvio tarvittavasta infrastruktuurista ja fysiikan asettamista rajoituksista. Nyt meidän on analysoitava tämän tiedon käsittelyä.

Syöte, syöte, syöte

Jos tarkastelemme kolmatta kaaviota, saamme käsityksen siitä, millaisen ”tilannekuvan” kukin satelliitti ottaa. Tietyn ajanjakson aikana havaitaan erilaisia taajuuksia. Tietyn henkilön eristämiseksi käytämme GPS:n toimintatapojen kaltaista trilaterointia (ks. neljäs kaavio). Tässä tapauksessa maassa oleva digitaalinen signaalinkäsittelylaitteisto korvaa GPS-vastaanottimen toiminnon. Kun otetaan huomioon SLF/ELF-aaltojen luonne, atomaarinen ajoitus ja yksityiskohtaiset tiedot satelliitin ajelehtimisesta ja ilmakehän olosuhteista, voidaan saavuttaa millimetrin tai suurempi resoluutio. GPS:n virhemarginaali liittyy sekä laajan tietovalikoiman että GPS-vastaanottimen prosessointitehon puutteeseen.

Kun olemme määritelleet haluamamme sijainnin, voimme koota kyseisestä sijainnista lähtevät taajuudet ja jättää muut tiedot huomiotta. Näin saamme pelkistetyn FFT-diagrammin, joka kuvaa tietyn yksilön sähköistä toimintaa. Voimme tarkastella tätä koottua kaaviota viidennessä kuvassa oikealla.

Tästä eteenpäin on kyse piikkien ja kuvioiden korreloinnista tunnetun hermotoiminnan kanssa. Tämä toimii kääntäjänä tai sanakirjana, jolla sähköinen aktiivisuus puretaan merkitykselliseksi informaatioksi. Tämä näkyy oikealla olevassa kuudennessa kuvassa. Lähes reaaliaikaisesti toteutettuna jokainen toiminta, ajatus, tunne, näky tai ääni voidaan tallentaa ja tallentaa.

Olemme siis osoittaneet, miten signaalianalyysin avulla voidaan päätellä kohteena olevan henkilön fyysistä ja henkistä toimintaa. Se osoittaa myös, että ei ole suuri harppaus palauttaa tällaisia signaaleja aivoihin ja kaapata niitä tehokkaasti. Kun kohteen aivojen lähettämät taajuudet on eristetty, kokonainen käsittelyvaihe (trilaterointi) voidaan jättää väliin, ellei reaaliaikaista seurantaa tarvita.

Tietenkin tietyt arkkitehtuurivalinnat voivat tarjota lisäominaisuuksia, joita voidaan soveltaa tiedustelutietojen keräämiseen. Ensimmäinen niistä on historiatietojen tallentaminen ja analysointi. Tämän ansiosta tekoäly voi viitata menneisyyteesi, vaikka se ei olisi juuri silloin tutkinut sinua. Tätä voidaan käyttää skitsofreenisen illuusion lisäämiseen päättelemällä, että ääni tai persoonallisuus on aina ollut läsnä. Lisäksi yksilö, joka ei ole tietoinen tämän järjestelmän läsnäolosta, voi saada manipuloitua mielipiteitään ja tunteitaan. Tämä on erityisen hyödyllistä silloin, kun halutaan tietty poliittinen lopputulos, kuten rauhanneuvottelut tai kauppapäätökset.

Toinen suunnitteluvaihtoehto, joka on todennäköisesti hyödyllisin, on avainsana-analyysin muuttaminen. ”Avainajatusanalyysi” tarkastelee kaikkia tietoja tietyssä ruudukkohaussa (esimerkiksi Afganistanin maakunta) paljastaakseen tiettyä toimintaa ajattelevat henkilöt. Kun paikannettu, avaruudellista resoluutiota voidaan laajentaa, jotta voidaan paljastaa läsnä olevat yksilöt ja se, oliko kyseessä hyökkäystä suunnitteleva ryhmä.

Lopuksi meillä voisi olla kaksi tai useampia satelliittikerroksia, joista toista käytettäisiin reaaliaikaiseen vuorovaikutukseen tekoälyn kanssa ja toista vain tietojen keräämiseen. Jälkimmäinen voisi olla missä tahansa korkeudessa.

 

Artikkelin julkaissut newsvine.com

Tiede

Jos ihmisiä kloonataan, ovatko he omaisuutta vai ihmisiä?

Kommentoi

Ovatko kloonit omaisuutta vai ihmisiä? Mitä oikeuksia klooneilla on? Entä mitä oikeuksia muilla on kloneihin nähden?

Kloonaus on asia, josta meidän on mielestäni keskusteltava enemmän. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat jatkuvasti haasteita. Elämän pelastaminen ja elämän parantaminen ei ole helppo tehtävä. Ajatus ihmisten kloonaamisesta herättää niin monia kysymyksiä. Miksi ihmisiä pitäisi kloonata? Mitä tarkoitusta ihmisten kloonaaminen palvelee? Miksi joku haluaisi tuottaa yksilöitä, kokonaisuuksia tai populaatioita, jotka ovat identtisiä sen vanhemman tai alkuperäisen organismin kanssa, josta ne on saatu tai johdettu?

Kloonaus voi olla hyödyllistä ja parantaa joidenkin ihmisten elämää, mutta siihen liittyy vielä niin paljon avoimia kysymyksiä, että toivon, että kokeet rajoitettaisiin kasveihin, vaikka olen lukenut eläimillä tehdyistä kokeista.

Ajatus kantasolujen talteenotosta napanuorasta voi olla hyödyllinen ja eettinen, mutta kuinka monella ihmisellä on varaa säilyttää kantasoluja, kun ne on kerätty? Elinten kloonaaminen tällä tavoin on luultavasti eettisin tapa kloonata elimiä, ja se on varmasti parempi potilaalle, joka saa identtiset ruumiinosat. Harkitsevatko tutkijat ihmisten kloonaamista heidän elimiään varten? Se on pelottavaa! En haluaisi tietää, että ainoa syy siihen, että olen maan päällä, on se, että joku voisi kerätä elimeni.

Indianan yliopiston oikeustieteellisessä Bloomingtonissa vuonna 2001 käsiteltiin ihmisen geeniperimähankkeeseen liittyviä oikeudellisia ja eettisiä kysymyksiä, kuten kloonausmenetelmiä, kloonauksen toteuttamiskelpoisuutta ja omistusoikeuskysymyksiä.

Kloonauksessa käytetään kahta menetelmää: blastomeerien erottelua, jossa alkio jaetaan pian hedelmöittymisen jälkeen, ja somaattista ydintekniikkaa (SNTC), jota käytettiin Dollyn kloonauksessa. Kyseessä on tekniikka, jossa munasolu poistetaan ja korvataan somaattisen solun ytimellä. Molemmilla menetelmillä voidaan luoda klooneja.

Kun lainsäätäjät 2000-luvun alussa laativat lainsäädäntöä kloonauksen kieltämiseksi, NIH:n entinen eetikko John Fletcher kommentoi: ”Syitä sen vastustamiseen ei ole helppo perustella”. Nyt on kulunut kaksikymmentä vuotta, ja tiedemiehet kloonaavat elimiä.

Terapeuttinen kloonaus, joka tunnetaan myös elinten kloonauksena, on prosessi, jossa kantasolujen viljelystä luodaan uusia ihmisen elimiä ja kudoksia, ei koskaan vastasyntyneiden vauvojen. Tuloksena syntyvällä elimellä on identtinen geenirakenne kuin vastaanottajalla, joten hylkimismahdollisuudet ovat teoriassa vähäiset.

Kloonauksella on tärkeä rooli kantasolututkimuksen kehittämisessä alkion kantasolujen siirtämiseksi potilaille, koska kantasolut olisivat geneettisesti samanlaisia kuin luovuttajapotilaalla. Hylkimisriskiä ei olisi, kun taas ksenotransplantaatiossa, eli elinten kloonauksessa eläimiä käyttäen, hylkimisprosentti on suurempi.

Meillä on moraalinen velvollisuus parantaa sairauksia, kun se on mahdollista, ja pelastaa ihmishenkiä, kun se on mahdollista, mutta on edelleen epäselvää, mitä oikeuksia kloonilla on ja kuka omistaa oikeudet kudokseen. Voidaanko kloonia koskaan kehittää kloonin hyvinvoinnin vuoksi?

Kuka omistaa kloonit? Tuomioistuimet tunnustavat jo nyt omistusoikeuden elävään materiaaliin.” Useat eri osapuolet voivat mahdollisesti vaatia kloonattuja elimiä tai kudoksia: DNA:n/kudoksen luovuttaja, klooni ja tiedemies, joka kehitti kloonatun kudoksen/elimen tai siirtogeenisen eläimen.

Uusiutuvia ja uusiutumattomia ruumiinosia koskeva varallisuusoikeus käsittelee eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. DNA:n luovuttajalla on oikeus omaan DNA:hansa ja kloonin elimiin. Kloonaustapauksessa Moore vastaan Kalifornian yliopiston hallintoviranomaiset tuomioistuin totesi, että Moorella oli kanneperuste luottamusvelvollisuuden rikkomisesta, mutta tuomioistuin kieltäytyi toteamasta kanneperustetta muuntamisesta.

Jotta Moore saattoi nostaa muuntamista koskevan kanteen, hänen oli ”osoitettava, että hänen omistusoikeuteensa tai hallintaoikeuteensa on tosiasiallisesti puututtu”. Toisin sanoen hänen oli täytynyt säilyttää kennojensa omistusoikeus sen jälkeen, kun ne oli poistettu. Tuomioistuin noudatti asiassa Cornelio v. Stamford Hospital kaltaisia perusteluja. Muut tapaukset osoittavat kuitenkin, että kryosäilytettyyn esitsygoottiin voi liittyä omistusoikeus, ja Hecht v. Superior Court -tapauksessa oli kyse siittiöitä koskevista omistusoikeuksista.

Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkiviraston (PTO) Missourin yliopistolle 3. huhtikuuta 2001 myöntämä patentti US 6,211,429 on kirjoitettu niin laajasti, että se näyttää sisältävän ihmisen kloonauksen ja kloonaustuotteet sen suojan piiriin. Tieteen avulla hedelmöittyneitä tai luotuja ihmisiä koskevaan eettiseen julkiseen politiikkaan kuuluu seuraavaa;

oikeus autonomiaan eli siihen, että muut eivät saa loukata tai vaarantaa ihmisen ruumiillista koskemattomuutta;

Kenelläkään henkilöllä tai yhteisöllä ei ole oikeutta orjuuttaa, omistaa tai hallita ketään ihmistä biologisen kehityksen vaiheesta riippumatta;

Jokainen geneettisesti inhimillinen organismi on ihminen; kloonattu alkio on erillinen ja erillinen geneettisen materiaalin luovuttaneesta henkilöstä, ja siksi se on ainutlaatuinen, laissa suojattu olento;

Kenelläkään henkilöllä tai laitoksella ei ole oikeutta valvoa tai hyötyä mistään prosessista, jonka tarkoituksena on kloonata ihminen.

Viitteet

Collins, F. S. (2006). The language of God: A scientist presents evidence for belief. New York,          NY: Free Press. ISBN: 9781416542742.

Cunningham, Comstock, (2002), The Right to Patent a Human Being: Fact, Fiction, or Future Possibility?, The Center for Bioethics and Human Dignity, https://cbhd.org/content/right-patent-human-being-fact-fiction-or-future-possibility

Hilmert, Laura, J., (2001), Cloning Human Organs: Potential Sources and Property Implications, J.D., Indiana University School of Law-Bloomington 2001; B.S. Biology, Indiana, University, 1998, Retrieved from, http://ilj.law.indiana.edu/articles/77/77_2_Hilmert.pdf

Pozgar, G. D. (2019). NVPMD: Legal aspects of healthcare administration. 13E-Liberty Custom. Burlington, MA: Jones & Bartlett. ISBN: 9781284170931.

Surfcrs, (2011), Organ Cloning Ethics, http://www.cloneorgans.com/organ-cloning-ethics/18/

 

Artikkelin julkaissut Minding Hearts

Tiede

Kuinka resonanssimuodot muokkaavat todellisuutta

Kommentoi

Melkein aina kun fyysikot ilmoittavat uuden partikkelin löydöstä, oli se sitten Higgsin bosoni tai jokin aika sitten löydetty tetrakvarkki tcc+, sen mitä he oikeasti ovat havainneet on pieni kupru, joka nousee muuten sileästä mitattujen suureiden käyrästä. Sellainen kupru on erehtymättömästi merkki “resonanssista”, eräästä luonnon kaikkein yleisimmistä ilmiöistä.

Resonanssia esiintyy moninaisissa luonnon ilmiöissä kuten musiikki, kuolevien tähtien ydinfuusio, sekä jopa aliatomisten hiukkasten olemassaolo. Sama vaikutus ilmenee niin moninaisissa ympäristöissä, arkipäivän elämästä aina pienimpiin asteikoihin.

Illustration of a subatomic particle inside a wineglass.

Yksinkertaisimmassa muodossaan resonanssi esiintyy, kun kappale kokee värähtelyliikkeen voiman, joka on lähinnä sen “luonnollista” taajuutta, jolla se helpoimmin oskilloi. Se, että kappaleilla on ominaistaajuuksia, “on yksi sekä matematiikan että universumin perusominaisuuksista”, sanoo Matt Strassler, Harvardin yliopiston hiukkasfyysikko, joka kirjoittaa kirjaa Higgsin bosonista. Leikkikentän keinu on tunnettu esimerkki: “Kun sellaisen laittaa liikkeelle, se aina automaattisesti löytää resonanssitaajuuden”, Strassler sanoo. Tai iske viinilasia, ja reuna värähtelee muutaman sadan hertsin taajuudella, mikä tuottaa karakteristisen äänen värähtelyjen kulkiessa ympärillä olevan ilman läpi.

Systeemin ominaistaajuus riippuu sen sisäisistä ominaisuuksista: huilulla esimerkiksi ääniaaltojen taajuudet sopivat sen sylinterigeometrian sisälle.

Sveitsiläinen matemaatikko Leonhard Euler vuonna 1739 ratkaisi yhtälön, joka kuvaa systeemiä, joka jatkuvasti on lähellä sen resonanssitaajuutta. Hän sai selville, että systeemi ilmaisi “monenlaisia ja ihania liikkeitä”, niinkuin hän asian ilmaisi kollegalleen Johann Bernouillille, ja että kun systeemi toimii tarkalleen sen resonanssitaajuudella, liikkeen amplitudi “kasvaa jatkuvasti ja lopulta äärettömyyteen.”

Systeemin käyttäminen liian kovaa tietyllä taajuudella voi vaikuttaa dramaattisesti: koulutettu laulaja voi rikkoa lasin laulamalla pitkitetysti resonanssitaajuudella. Silta, joka resonoi marssivien sotilaiden askelien taajuudella, voi romahtaa. Mutta useimmiten energian hukka, jonka Eulerin analyysi jätti huomiotta, estää fysikaalisen systeemin liikettä kasvamasta liian suureksi. Jos laulaja laulaa nuottia hiljaa, lasin värähtely kasvaa aluksi, mutta suuremmat värähtely aiheuttavat energian säteilyä ulospäin ääniaaltoina, ja lopulta saavutetaan tasapaino, jossa värähtelyillä on vakioamplitudi.

Oletetaan nyt, että laulaja aloittaa matalasta nuotista ja jatkuvasti nostaa äänensä taajuutta ylöspäin. Laulajan nostaessa taajuutta siihen missä lasi resonoi, ääni hetkellisesti muuttuu kovemmaksi. Tämä vahvistus syntyy siitä, kun lasiin saapuvat ääniaallot synkronoituvat jo olemassaolevien aaltojen kanssa, samalla tavalla kun heilurin työntäminen oikeaan aikaan voi vahvistaa alkuliikettä. Kun piirretään kuvaaja äänen amplitudista taajuuden funktiona, esiintyy käyrä jossa on selvä kupru resonanssitaajuuden kohdalla, sellainen joka muistuttaa huomattavasti partikkelilöytöjen kupruja. Molemmissa tapauksissa kuprun leveys kertoo siitä miten paljon systeemi heittää energiaa hukkaan, eli miten pitkään lasi soi sen jälkeen kun sitä on isketty kerran, tai miten pitkään partikkeli on olemassa ennen sen hajoamista.

Mutta miksi partikkelit käyttäytyvät kuin humisevat viinilasit? 1900-luvun taitteessa resonanssin ymmärrettiin olevan värähtelevien ja oskilloivien systeemien ominaisuus. Partikkelit, jotka matkaavat suoraa viivaa ja hajoavat kuin biljardipallot, vaikuttivat olevan varsin kaukana tästä fysiikan alasta.

Kvanttimekaniikan kehitys on osoittanut asiat toisin. Kokeista näkyi, että valo, jonka oltiin ajateltu olevan sähkömagneettista aaltoliikettä, joskus käyttäytyy kuin hiukkanen: “fotoni”, jolla on tietty energiamäärä, joka on suhteessa siihen liitetyn aaltoliikkeen taajuuteen. Samaan aikaan aineen hiukkaset, esim. elektronit, joskus käyttäytyivät aaltoliikkeen kaltaisesti samanlaisella taajuuden ja energian suhteella.

Vuonna 1925, tästä kirjeenvaihdosta inspiroituneena, itävaltalainen fyysikko Erwin Schrödinger johti yhtälön vetyatomille, jonka ratkaisut ovat aaltoja, jotka oskilloivat tietyillä ominaistaajuuksilla, paljon samaan tapaan kuin akustisten ääniaaltoyhtälöiden ratkaisut ilmapuhallettaville soittimille.

Jokainen ratkaisu Schrödingerin yhtälöön esittää atomia kiertävän elektronin mahdollista tilaa. Elektroni voi hypätä korkeampienergiselle tilalle absorboimalla fotonin, jonka taajuus paikkaa kahden ominaistaajuuden välisen energiaeron.

Sellaiset tilasiirtymät ovat itsessään resonansseja: aivan kuten viinilasi, atomi ainoastaan absorboi energiaa aalloista tietyillä taajuuksilla, ja se voi myös luovuttaa energiaa emittoimalla aaltoja näillä samoilla taajuuksilla. (Kun tiettyjä atomeja viritetään tarkalleen tietyllä taajuudella, tietyt atomit värähtelevät yli 10 kvadriljoonan oskillaation verran ennen kuin ne luovuttavat energiansa fotoneina — äärimmäisen tarkka atomiresonanssi, joka on maailman tarkimpien atomikellojen toiminnan perustana.)

Kvanttiteoria paljasti, että atomien rakenne, joka on verrattavissa sinfonioihin, liittyy läheisesti resonanssiin. Elektronit kiinnittyvät atomeihin hieman samalla tavalla kuin ääniaallot jäävät huilujen sisään. Atomiytimien kanssa 1930-luvun edistysaskeleet näyttivät sen, että atomiytimiä on olemassa niin monenlaisia resonanssin ansiosta. Resonanssisiirtymät ovat tärkeitä ydinfuusioreaktoreille, jotka muuttavat yhden tyyppisiä atomiytimiä toisiksi. Kaikkein tunnetuin näistä ydinresonansseista mahdollistaa kolmen heliumatomin fuusioitumisen yhdeksi hiiliytimeksi. Ilman tätä tähdet eivät kykenisi tuottamaan hiiltä tai raskaampia alkuaineita, ja elämä sellaisena kuin me sen tunnemme ei olisi mahdollista.

Mutta resonanssin juuret fysiikassa ovat syvemmällä. 1920-luvulla fyysikot alkoivat kehittää vahvaa matemaattista viitekehystä, joka tunnetaan nimellä kvanttikenttäteoria, joka on hiukkasfysiikan kieli edelleen tänäkin päivänä. Kvanttikenttäteoriassa universumin perusosaset ovat kenttiä, jotka täyttävät kaikki avaruudet. Hiukkaset ovat näiden kenttien paikallisia, resonanssivirittymiä, jotka värähtelevät kuin jouset äärettömässä patjassa. Taajuudet joilla kvanttikentät preferoivat värähdellä ovat perua universumin perusvakioista, joiden alkuperä on hämärä; nämä taajuudet taas vuorostaan määräävät niihin liittyvien hiukkasten massat. Kun tyhjiötä ammutaan tarpeeksi oikealla taajuudella, sieltä tulee ulos hiukkasia.

Tässä mielessä resonanssi on vastuussa hiukkasten koko olemassaolosta. Se on myös yhä enemmän muuttumassa kokeellisen hiukkasfysiikan työjuhdaksi. Kun mitataan sitä miten usein tiettyjen hiukkasten kombinaatiot syntyvät korkeaenergisissä törmäyksissä, fyysikot näkevät piikkejä havaintotaajuuksissa, kun he varioivat törmäysenergiaa: uusia manifestaatioita universaalista resonanssikäyrästä. “Kuten viinilasin tapauksessa, tässä pyyhitään systeemin läpi joka haluaa resonoida”, Strassler sanoo. “Kaikki mikä vain pystyy värähtelemään, sen värähtelyn saa aikaan.”

1950- ja 1960-luvuilla fyysikot näkivät useampia piikkejä kuin he olivat odottaneet, ja aluksi kukaan ei oikein tiennyt miten tulkita tätä. Monet kuprut olivat varsin leveitä, ja se viittasi hiukkasiin, jotka olivat olemassa triljoonasosan triljoonasosan sekuntia ajan. Toisin kuin tunnetut hiukkaset, jotka voidaan havaita suoraan, nämä uudet tulokkaat voitiin havaita vain resonanssin prosessin avulla.

Fyysikot myöhemmin sanoivat, että nämä hiukkaset eivät eronneet peruslaadultaan fotoneista tai neutroneista juurikaan, paitsi niiden lyhyessä elinajassa. Silloinkin, lyhytikäisia hiukkasia usein nimitetään yksinkertaisesti “resonansseiksi” — kunnianosoitus ilmiölle, joka on ollut yllättävän keskeisessä roolissa laajentamassa ymmärrystämme maailmasta.

 

Artikkelin julkaissut Quanta Magazine