Kortti #77 | Maapallo (tuleva, kolmas aikakausi) | Mentorointi
Tämä kortti, joka on peräisin heränneen ihmiskunnan tulevaisuudesta, muistuttaa kaikkia teitä tärkeästä totuudesta. Tietoisuus kukoistaa, toisten avustamana. Ja sitten ne, joita joskus on autettu, muuttuvat toisten mentoreiksi. Tämä pyhä tehtävä annetaan eteenpäin läpi ajan. Kuitenkin, kun me sanomme “avustaa”, menetelmät voivat olla hieman erilaisia kuin mitä odottaisitte.
Me haluamme puhua kahdesta tämän idean aspektista, jotka molemmat liittyvät nöyryyden ja hyväksynnän ideoihin.
Ensinnäkin, joskus jää huomaamatta, että mentoreita on kaikkien teidän ympärillä. Kyllä, on ilmiselviä kaikkien rakastamia mentoreita kuten vanhemmat, henkiset opettajat, neuvonantajat, henkioppaat jne. On myös monia tuntemattomia mentoreita, jotka saavat yllättävän muodon. Nämä ovat niitä, jotka mahdollisesti tuovat mukanaan ankaria oppiläksyjä, ja joskus jopa traumaa. Saatatte kysyä, “Miten ne voivat olla mentoreita?”
Tähän kysymykseen vastataksemme me muistutamme teitä, että henkilökohtainen ihmisen identiteettinne EI ole todellinen tietoisuuden identiteetti. Unohduksen ja jopa tuskan kerrosten alla jokainen olento on tietoinen tajunta, joka valitsee sen miten hän pitää päällään ihmispukuaan. Elämään inkarnoituminen ja ihmispuvun pitäminen tarkoittaa universumin virralle antautumista, mikä altistaa karmiselle energialle, joka muokkaa omaa kulkurataa fyysisenä olentona. Joskus tämä tarkoittaa, että henkilö voi saada persoonan, josta ei pidetä. Hän voi olla joku joka aloittaa sotia, häneltä puuttuu myötätuntoa tai hän tekee kamalia tekoja. Tällaiset olennot, niin “kadotettuja” tai “pahoja” kuin he näyttävätkin olevan, voivat silti olla oppaita. Itse asiassa tämä on pääsyy sille miksi he tulevat vastaan fyysisessä todellisuudessa! Mentorit ovat kaikkialla ympärillänne — positiiviset ja negatiiviset. Jokainen mentori opettaa teille oppiläksyjä, jotka teidän tulee oppia, oli se sitten henkilökohtaisella tai kollektiivin tasolla. Tämä kortti tulee nyt esiin, koska maailmassanne on monia näitä olentoja, jotka voivat opettaa ihmiskunnalle suuria oppiläksyjä.
Me mainitsimme, että nöyryys ja hyväksyntä ovat tärkeä osa kasvua. Varsin usein ihmiset eivät halua hyväksyä tuskallista oppiläksyä, koska he tuntevat, että heidän “olisi pitänyt tietää paremmin”. He rankaisevat itseään sen sijaan, että he integroisivat kokemuksen mukanaan tuoman opin. Kuitenkin, kun ihmisistä tulee nöyriä ja he tunnustavat universumin suuren viisauden ja täysin hyväksyvät ja syleilevät heidän edessään avautuvia oppiläksyjä, olivatpa ne sitten miten tuskallisia tahansa, tietoisuus laajenee ja sielut parantuvat. Teitä pyydetään nyt alkamaan nähdä ja arvostaa KAIKKIA mentoreja ja opettajia, jotka elämäänne tulevat (yksilö- tai kollektiivitasolla). Hyväksykää oppiläksy. Integroikaa se ja menkää eteenpäin, koska seuraava askel on tämän olennaisen askeleen evoluutio.
Seuraava askel on alkaa hyväksyä, että myös te itse olette mentoreita ja opettajia niille, jotka ovat teidän elämässänne — oli se sitten positiivisella tai negatiivisella tavalla. Joka hetki universumi liikkuu lävitsenne. Joskus se tekee niin kauniisti ja sirosti, ja joskus taas tuskallisesti ja hämmentyneesti. Huolimatta siitä miten se liikkuu lävitsenne, se mikä nousee esiiin on täydellinen tasapaino koko luomakunnassa. Siksi voitte päästää irti perfektionismista. Teidän ei ole pakko olla täydellisiä opettajia, aviopuolisoita tai vanhempia. Teidän täytyy olla vain itsejänne, missä tahansa muodossa sitten ilmestyttekään. Tämä on teidän ympärilläolijoita kohtaan mentoroinnin äärimmäinen muoto. Se ilmaisee teidän universaalia täydellisyyttänne epätäydellisen ihmisen käärepaperiin kiedottuna.
Tämä tuo teidät sitten uudelle tasolle. Olennot, joita ihannoitte (ihmisiä tai muita) ovat myös epätäydellisiä. Ne saattavat esitellä taitoja tai viisautta, jota teiltä teidän mielestänne puuttuu, mutta niiden “täydellisyys” on illuusio. Ne ovat myös evoluution polulla. Ne ovat erityisesti peilejä teille, joista näette oman kauneutenne.
Perusasia, jonka me haluamme ilmaista, on että mentoreita on kaikkialla maailmassa, ja jotkut niistä saavat negatiivisen muodon, kun taas toiset positiivisen. Universumi aina näyttää teille mitä teidän tulee havaita omasta itsestänne. Kun syleilette näitä oppiläksyjä niitä tuomitsematta, todella muutatte tietoisuuttanne. Teidän kasvaessa tarve “negatiivisille mentoreille” häviää. Ja joku päivä TE ITSE olette välittämässä tätä samaa viestiä muille olennoille niiden siirtyessä kolmannesta tiheydestä neljänteen. Te olette jo nyt mentoreita. Te vain opitte näkemään itsenne selvästi universumin peilistä.
Me, jotka nyt puhumme Sakarin kautta, edustamme siriuslaisia. Yhtä Siriuksen neuvostoa, joka työskentelee suoraan Sakarin ja muiden valotyöntekijöiden kanssa tämän matkan aikana, jonka nyt koette Maapallolla kohti korkeamman ulottuvuuden tietoisuutta.
Me tuomme nyt informaatiota Siriuksen lähteestä, koska se resonoi niiden, jotka tätä kuuntelevat, kaikkein korkeimman parhaan kanssa juuri nyt. Me ilmoitamme Siriuksen neuvostosta: te teette uskomattoman hienoa työtä. Olette tehneet uskomattoman hienoa työtä kulkiessanne kohti korkeamman ulottuvuuden tietoisuutta. Korkeamman ulottuvuuden tietoisuus on mahdollista tuntea tietoisuuden kentässänne jo nyt.
Voitte jo nyt tavoitella sitä ajatonta tilaa, sitä tilatonta tilaa, jossa voitte tuntea tämän aallon lähestyvän teitä kuin se olisi jo nyt lähellä teitä, tulossa koti teitä teihin iskeytyvänä resonanttina aaltona, joka pyyhkii ylitsenne. Joka päivä eri osa tätä aaltoa pyyhkii ylitsenne kuin ennakkoaavistus, kuin näkymä siihen mitä on tulossa, kuin lyhyt vilkaisu siihen mitä on tulossa.
Tämä energia nyt on kuin meren aalto, joka puskee ylöspäin, työntää ylös, ylös, ylös, ylöspäin. Mutta me sanomme, mitä paremmin päästätte irti, mitä paremmin irroitatte otteenne, sitä paremmin kykenette huutamaan ääneen, sanomaan asioita ääneen, huutamaan ääneen omassa tilassanne, esimerkiksi. Tilassa, joka ei satuta muita. Nyt me todella korostamme sitä, ettei satuteta muita.
Monia teistä on nyt pyydetty olemaan yksin, jotta voisitte parantua. Tämä kaikki tulee aalloissa. Ja ne, jotka kulkevat eturintamassa, niinsanotusti, monet teistä valotyöntekijöistä, teitä pyydetään nyt olemaan omassa rauhassanne, omassa tilassanne, omissa ajatuksissanne, jotta näkisitte itse mikä teitä palvelee ja mikä ei enää palvele.
Joten monet tiestä saattavat nyt ihmetellä, miksi minä olen niin yksin? Miksi minut on jätetty yksin? Miksi minä olen niin surullinen omien ajatusteni kanssa? Me rohkaisemme teitä jatkamaan tätä jos vain pystytte, tietäkää että tämä on teidän parantumismetodinne. Tämä on menetelmä, jolla päästätte irti siitä mikä ei enää palvele teitä.
Jos olisitte liikaa jonkun toisen seurassa, joka heijastaa teille samoja asioita ulkoisesta lähteestä, kuin peili, samoja asioita takaisin jotka nousevat sisältänne parannettaviksi, jos olisitte samassa tilassa jonkun toisen kanssa joka heijastaa teille kaiken aikaa, kaiken aikaa, ette enää tietäisi mikä on teidän omaa itseänne ja mikä on teidän ulkoista itseänne.
Tämän takia monet teistä joutuvat nyt viettämään, he ovat itse asiassa valinneet viettää aikaa yksin. Jopa ne teistä, joilla on ennen ollut erittäin vahva yhteys, saattavat olla nyt erillään prosessoimassa omia ajatuksiaan. Mutta jos voitte tehdä niin, jos voitte todella käytä kaiken tuon läpi, jos voitte todella prosessoida tuota, jos voitte todella nähdä, se pyytää teitä antautumaan. Pyydän itseäni antautumaan palvelemaan kaikkein korkeinta hyvää. Palkkiot tulevat olemaan lukuisat. Palkkiot tulevat olemaan teille moninaiset. Palkkiot tulevat olemaan sellaisia, että laukkunne täytetään aarteilla.
Me toistamme tämän teille. Laukkunne täytetään aarteilla.
Tämä aarre on jotain mitä olette tulleet tänne keräämään, jota olette tulleet tänne kokemaan tässä ylösnousemuksessa. Se on voimakas työkalu, erittäin voimakas tapahtuma, erittäin voimakas tapa päästää irti emotionaalisesta painolastista, päästää irti vihaa, päästää irti tuskaa, päästää irti kärsimystä, todella.
Monet teistä ovat valinneet tietoisesti kärsiä jotta voisitte päästää siitä irti, jotta voisitte kokea sen. Tämä on monesti valotyöntekijän rooli. Joten me rohkaisemme teitä kestämään sen.
Kestäkää se. Puhukaa siitä jollekin. Puhukaa siitä ääneen. Te olette ihmisiä. Te olette ihmisiä joiden tarvitsee päästää irti tunteista, jotta voisitte parantua. Se voi olla helppoa teille korkeampana olentona vain prosessoida näitä asioita yksikseen. Mutta teidän tulee muistaa, olette täällä maadoittuneina ihmisolentoina. Olette osa kollektiivitietoisuutta. Olette salainen agentti, joka auttaa kollektiivitietoisuutta nousemaan ylöspäin, prosessoimaan noita allaolevia emootioita, joita ei vielä ole käsitelty.
Niin moni teistä saattaa tuntea raskaiden energioiden musertavan teidät, ottavan teidät valtaansa. Ette pysty käsittelemään niit, mutta pystytte kuitenkin.
Pystytte.
Pystytte.
Pystytte.
Tämä on menetelmä, eikä se vaadi minkäänlaista ulkoista apua. Sisällänne on aina olemassa menetelmä, ja me suosittelemme tekemään sen niin selvänä kuin mahdollista. Me todella rohkaisemme teitä olemaan tänä aikana niin selvänä kuin mahdollista. Alkoholi ja huumeet tai muut lääkkeet, ne saattavat helpottaa oloa hetken, mutta ne johtavat samaan lopputulokseen jokatapauksessa. Teidän on päästettävä irti, jotta voitte mennä eteenpäin.
Teidän on sammutettava se jotenkin. Te joudutte puhumaan siitä. Joudutte itkemään sen ulos. Joudutte päästämään sen ulos, antaa sen tulla ulos omasta kehostanne. Tämä on tapa, jolla ihmisolento kehittyy kehon emootioiden irtipäästämisen kautta niin, että kehoon ei kiteydy sairauksia. Tämä on se tapa parantua, ja tämä on se minkä olette valinneet tulla tekemään Maapallolle.
Teette loistavaa työtä. Nämä energiat, ne irroittavat teistä nyt niin voimakkaita asioita teissä. Tämänkaltaista ylisukupolvista tuskaa, jota monet teistä ovat käyneet läpi. Valitettavasti ja onneksi teillä on mahdollisuus olla turvassa, olla suojeluksessa, saada huolenpitoa siellä missä olette.
Teistä saattaa tuntua siltä, että olette edelleen yksin, mutta teistä huolehditaan silti. Muistakaa se, rakkaat valotyöntekijät.
Monet teistä miettivät liikaaa, että teidän on prosessoitava ihmistunteita yksin. Ei. Ihmistunteet ovat kollektiivitietoisuus. Osa kollektiivista tietoisuutta, joka on kollektiivinen. Tuo tietoisuus parantaa näitä asioita, prosessoi näitä asioita ainoastaan päästämällä nämä tunteet ulos.
Jos teistä tuntuu siltä, jos teistä tuntuu siltä, haluan sanoa tämän ääneen, tehkää silloin niin.
Olkaa tietoisia siitä, kun sanotte sen, tottakai, että tuleeko se oikeasta paikasta. Tämä on se miksi monta kertaa saatatte pitää kiinni näistä tunteista pitkän aikaa, että näette tuleeko se oikeasta paikasta. Mutta jos voitte tunnistaa sen tuleeko se oikeasta paikasta, antaako se minun kehittyä, onko tämä jotain minkä sanomista minä pelkään, onko tämä jotain mitä olen pitänyt sisälläni pitkän aikaa.
Me rohkaisemme teitä sanomaan sen ääneen. Tämä auttaa teitä monin eri tavoin.
Me siriuslaiset palvelemme aina valolla ja rakkaudella.
Kiitos, kiitos, kiitos.
Vau.
Juuh.
Se vaatii aika paljon rohkeutta tehdä tällaista työtä. Toivottavasti kykenette tajuamaan sen. Minulle henkilökohtaisesti se on ollut helppoa tehdä tällaista työtä, päästää se ulos.
Joten toivottavasti voitte ymmärtää mitä teen tässä. Ja toivon, että ymmärrätte itse miksi te teette omaa työtänne täällä.
Mitä enemmän olette yksin tuskanne kanssa, sitä enemmän se kertoo teille. Mitä enemmän käsittelette tuskaanne, sitä enemmän se paljastaa teille. Tällaista olen opetellut.
Mitä enemmän päästän irti, sitä enemmän löydän itseni. Se on myös jotain mitä olen opetellut.
Nämä ovat erittäin kiinnostavia aikoja.
Nimeni on Sakari. Kiitos kun katsoit. Olkoon rauha polullasi.
“Me olemme täällä teitä varten. Me olemme Luojat. Me olemme 12. ulottuvuuden aineettomien olentojen kollektiivi, ja olemme täällä auttamassa.
Me rakastamme teitä, ja me haluamme aloittaa teistä tänä aikana, koska me haluamme teidän kuulevan sen. Haluamme teidän kuulevan sen usein. Teidän tulee kuulla se itseltänne, ja teidän tulee tietää, että saatte rakkautta jokaikisestä suunnasta. Jopa ihmiset, jotka eivät koskaan sano rakastavansa teitä, oikeasti rakastavat teitä, mutta he pelkäävät hylätyksi tulemista, ja niin he eivät ilmaise sitä teille. Mutta on tärkeää ilmaista omia tunteitaan toisille, ja on tärkeää ilmaista se, kun tuntee jotain mikä ei tunnu hyvältä. Kertokaa toisille miltä tuntuu; kertokaa toisille ja näyttäkää heille kiltteyttä, kiintymystä ja kaikkea muuta mitä haluatte, että teille näytetään takaisin.
Älkää pelätkö olla sitä mitä oikeasti olette, ja se mitä oikeasti olette on Rakkaus. Muistakaa, että kukaan ei voi viedä teiltä pois sitä, ei silloinkaan kun he eivät rakasta teitä ja sanovat teille etteivät he rakasta teitä. He eivät silti voi viedä pois todellista luonnettanne. He voivat ainoastaan esittää, että te ette ole sitä mitä te todellisuudessa olette. Kysytte nyt, että mitä tämä auttaa? Onko se totta, että maailma tarvitsee nyt rakkautta? Se on ollut totta jo pidemmän aikaa, ja se tulee edelleenkin olemaan totta. Mitä haluatte nähdä maailmassanne? Kysykää sitä itseltänne ja sitten levittäkää vastausta. Mitä haluatte vastaanottaa muilta? Kysykää itseltänne tuota kysymystä ja sitten antakaa sitä toisille.
Olette siellä rikkomassa syklejä. Olette siellä lopettamassa trauman perimyslinjastanne. Olette siellä muuttamassa ihmiskunnan tietoisuutta, ja ihmiskunnan tulee nousta tuomitsevaisesta rakastavaan, koska kaiken Alkulähde on Rakkaus. Muistakaa se, kun teidän tarvitsee kuulla, että teitä tuetaan, kun teidän tarvitsee kuulla mistä olette tulleet ja mistä ette koskaan ole lähteneetkään. Olette Alkulähteen Rakkauden kehdossa, ja meidän kaikkien on tarkoitus olla Alkulähteen rakkauden edustajia toisillemme, ja joskus me olemme ja toisinaan taas emme.
Me joskus toimimme enemmän opettajina kuin rakastajina, mutta me aina säteilemme rakkautta ja joskus te tunnette sen. Jotkut teistä ovat virittäytyneet siihen energiaan, kun toiset taas blokkaavat sen. Imekää teille joka suunnasta tulevaa rakkautta, ja silloin tunnette, että teillä on enemmän annettavaa, enemmän ympärille jaettavaa. Me jatkuvasti muistutamme teitä siitä keitä te todella olette lähettämällä jokaiselle teistä totuuden siitä, että me rakastamme teitä todella paljon ja me pyydämme teitä ottamaan tuon energian ja levittävän sitä jollekin toiselle, koska ette tiedä miten paljon jonkun toisen tarvitsee se kuulla ennenkuin sanotte sen heille.
Eikä teidän tarvitse huolehtia takaisinmaksusta siltä henkilöltä, jolle se on alunperin annettu, koska kun annatte sen eteenpäin jollekulle, sen on tultava teille takaisin jollain tavalla, jossain muodossa. Olkaa vain valmiita rakkauden bumerangiefektiin, avatkaa sydämenne, mielenne ja ojentakaa kätenne vastaanottamaan se, sillä se on tulossa. Se on aina tulossa, ja me tiedämme sen koska se ei koskaan alunperinkään kadonnut teiltä, ettekä koskaan lakanneet olemasta itsenne, ja ne teistä, jotka valitsevat virittäytyä siihen eivät koskaan lakkaa sen vastaanottamista. Me olemme täällä auttamassa; me olemme täällä muistutttamassa. ME olemme täällä toimimassa esimerkkeinä siitä miten on mahdollista tietää olevansa rakkautta maailmassa, joka joskus unohtaa kuka ja mikä se todella on.
Me olemme Luojat, ja me rakastamme teitä erittäin paljon.”
“Me olemme täällä teitä varten. Me olemme Luojat. Me olemme 12. ulottuvuuden aineettomien olentojen kollektiivi, ja olemme täällä auttamassa.
Tämä on aikaa olla erittäin pohdiskeleva oman elämänsä, omien halujensa, omien ajatuksiensa ja aikeidensa suhteen. Pohdiskelu tarkoittaa, että joutuu kiinnittämään huomiota, ja täten haluatte enemmän kokemuksia sisäänpäin kääntymisestä, koska niin tehdessänne teillä on suurempi todennäköisyys havaita se mitä projisoitte ulospäin universumiin jokaikinen hetki jokaikinen päivä. Siten on aina hyvä idea meditoida jokaisen päivän aluksi. Jos olette tietoisia heti päivän alusta lähtien, silloin teillä on parempi sauma olla pohdiskeleva pitkin päivää.
Kun lausut lauseita ääneen tai itsellesi, puhut mantraa, affirmaatiota. Ette ymmärrä, että kaikki, mitä teidän tarvitsee tietää, on ajatuksissanne ja lausunnoissanne. Voit oppia paljon itsestäsi kiinnittämällä enemmän huomiota siihen, mitä sisälläsi tapahtuu ja mitä sinusta tulee ulos. Ja jälleen, olet todennäköisemmin tietoinen, kun aloitat päiväsi meditaatiolla.
Jos aloitat päiväsi ajattelemalla sellaisia ajatuksia, joita todella haluat ajatella, kiinnittämällä huomiosi johonkin jota arvostat, jotain mikä on mielestäsi positiivista, silloin olet aloittanut päiväsi oikealla jalalla. Haluat päästää irti alitajuisista asioista ja tuoda kaikki pintaan tietoisen mielen tutkittavaksi, jotta voit kysyä itseltäsi haluatko edelleen aktivoida sitä omaan värähtelyysi, haluatko pitää edelleen jotain sellaista uskomusta, jonka vanhempasi ovat sinulle syöttäneet.
Teillä on kaikki valta maailmassa, ja se on sisällänne, ja kun alatte elää tietoisesti olemalla tietoisia siitä mitä ajattelette ja teette, tunnette olonne voimakkaammaksi, ja kun olette voimakkamapia, ette tarvitse rahaa, julkisuutta, statusta tai valta-asemaa, minkä hankkiminen voi viedä teiltä paljon energiaa. Tiedätte ilman epäilyksen häivääkään, että voitte muuttaa elämänne ja kokemuksenne, koska näette nuo tarkoitukselliset ajatukset ja sanat heijastumina takaisin fyysiseen todellisuuteenne ja muihin, jotka siinä ovat.
Kiinnittäkää huomionne. Kuunnelkaa. Tarkkailkaa. Älkää tehkö mitään autopilotilla, ja silloin olette matkalla luomaan sellaisen todellisuuden, jota haluatte, unelmienne todellisuuden, ja löydätte itsenne elämästä maailmassa, joka heijastelee kaikkea sitä positiivisuutta, kaikkea sitä rakkautta ja rauhaa takaisin teille. Ja me tiedämme, että tämä on se maailma, jossa haluatte elää, mutta me myös tiedämme, että useimmat ihmiset ovat tehneet sen vaikeimman kautta. On aika elää helppoa elämää, antaa asioiden tapahtua teille, avautua maailmalle, jota olette luoneet aina ensi henkäyksestänne lähtien. Tämä on se mikä tekee näistä ajoista kaikkein jännittävimpiä aikoja, ja ne ovat juuri nyt, huolimatta siitä mikä nyt hetki on.
Me olemme Luojat, ja me rakastamme teitä erittäin paljon.”
Kuukauden kortti – kesäkuu 2024
Kortti #22 | Vega (mennyt, ensimmäinen aikakausi) | Koti-ikävä
Palatkaamme takaisin kokemukseen, joka on yhteinen kaikille olennoille luomakunnassa. Se on kokemus alkuperäisestä erillisyydestä. Kun Ykseys kävi läpi maailman luomisen prosessia itsessään, jossa sen oman itsen sirpaleet voisivat kokea erillisyyden illuusion, syntyi ensimmäinen kaksinaisuus. Tämä ensimmäinen paradoksaalinen kaksinaisuus koki kaksi keskenään ristiriitaista tilaa — yksi innoissaan syleili seikkailua erillisyyteen, ja toinen vastusteli erillisyyttä johtuen sen aiheuttamasta tuskasta. Kun laajeneminen erillisyyteen jatkui, tämä vastarinta kääntyi sisäänpäin ja fyysiset olennot etsivät lohtua erillisyyden tuskalta. Jopa ne, jotka olivat menettäneet muistonsa omasta Ykseydestä lähtemisen matkastaan, kykenivät tuntemaan imun sulautua johonkin omaa itseä suurempaan, vaikka he eivät ymmärtäneetkään sitä mitä he tunsivat.
Ajan kuluessa ja inkarnaatiosyklien lisääntyessä syntyi yhteinen kokemus koti-ikävästä. Se näyttäytyi kaipuuna olla toisessa paikassa, jossa ei ole tuskaa ja jossa on tunne täydellisestä hyväksynnästä ja rakkaudesta. Tämän koti-ikävän lääkitsemiseksi syntyi henkisiä järjestelmiä ja jopa uskontoja. Nämä järjestelmät olivat kuin side haavalla. Ne eivät oikeasti hoitaneet haavaa, mutta ne pysäyttivät verenvuodon tai kivun kasvamisen liian suureksi.
Laajemmasta näkökulmasta tarkasteltuna koti-ikävän tunteella on tärkeä funktio. Se pitää fyysiset olennot etsimässä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos olennoilla ei olisi mahdollisuutta etsimiseen, he saattaisivat helposti langeta fyysisyydessä totaaliseen erillisyyden illuusioon. He unohtaisivat todellisen luonteensa Ykseytenä. Evoluutio olisi paljon vaikeampaa ja se kestäisi paljon pidemmän aikaa. Sen sijaan tämä koti-ikävän tuska pitää teidät kaikki tavoittelemassa universumia — jos vaikka vain tuskan turruttamiseksi.
Sivilisaationne siirtyessä yhä vain polarisoidumpaan kokemukseen ennen integraatiota neljänteen tiheyteen tämä erillisyyden tuska vahvistuu. Ihmiset saattavat yrittää tukahduttaa tuskansa tavoittelemalla valtaa, lankeamalla riippuvuuksiin, viihdyttämällä itseään asiaankuulumattomilla häiriötekijöillä, yllyttämällä konflikteja ja monilla muilla tavoin. Jossain kohtaa tulee tarpeelliseksi suunnata huomio tuskan juurisyyhyn — siihen että te kaikki etsitte yhteenkuuluvuuden ja KODIN tunnetta.
Ja kuitenkin tässä on ironia. Edistyessänne henkisellä integraation polulla, opitte, että yhteenkuuluvuuden tunteen kokeminen ei koskaan liity ulkoiseen todellisuuteen. Se ei liity siihen, että on ihmissuhteita tai ymmärtävä yhteisö ympärillä, vaikka ne voivatkin olla askelmia siihen. Se liittyy enemmän siihen miten löytää KODIN omasta ITSESTÄ (tietoisuudesta) ja että minne tahansa menettekin, koti löytyy sisältänne. Kun alatte muistaa, että Ykseys (oma todellinen itsenne) ei koskaan voi olla teistä erillään ja että koette aina fraktaalimaisen illuusion, voitte nähdä miten tärkeää on alkaa etsiä sisältään sitä mitä haluaa löytää. Yhteenkuuluvuuden tunne Ykseydestä ei ole koskaan kadonnut mihinkään. Se on vain peittynyt erillisyyden kokemuksen silkasta voimakkuudesta.
Me haluamme nyt kytkeä tämän kortin toiseen Vegan perimyslinjan korttiin — Essassaniin. Kortti #104 on nimeltään “Kotoa lähteminen”. Tässä on toinen paradoksi. Kun löydätte kodin itsestänne (Ykseys kokonaisuudessaan), silloin voitte päästää irti vääristä rakenteista, joiden olitte aiemmin uskoneet pitävän teidän turvassa. Saatte rohkeutta mennä eteenpäin universumissa, paljaana ja haavoittuvaisena, tietäen että minne tahansa “menettekin”, olette aina Kotona.
Germanea kanavoinut Lyssa Royal Holt
www.lyssaroyal.net | www.solischool.org
Tervehdys, rakkaat valotyöntekijät. Me, jotka nyt kommunikoimme Sakarin kautta, edustamme Siriuksen energiaa, Siriuksen Kahdentoista kollektiivia. Me tuomme tämän viestin nyt englanniksi, koska Sakarille on nyt tullut aika laajentaa yleisöään, ja me saamme ilolla tehdä sen näin suoralla tavalla.
Me palvelemme aina valolla ja rakkaudella.
Me siriuslaiset olemme auttaneet ihmiskuntaa pitkän, pitkän, pitkän, pitkän, pitkän, pitkän aikaa. Ihmiskunnan alkuajoista saakka me olemme olleeet siellä, kun ihmiskunta kehittyi yksinkertaisimmasta elämänmuodosta tähän nykyiseen muotoon, jota se edustaa.
Me aina opastamme valolla ja rakkaudella.
Oma motivaatiomme täällä on kasvaa lajina ja auttaa Jumalaa, auttaa Luojaa, auttaa kaikkea mitä te kutsutte Luojaksi, luomaan paremman universumin. Me olemme valinneet tämän polun palvellaksemme kaikkein korkeinta hyvää. Tätä me teemme tänä hetkenä Maapallolla, työskentelemme monien teidän kanssa näinä päivinä, tuomme teille viestejä, tuomme teille toivoa, tuomme teille energioita, tuomme teille tunteita, tuomme teille opastusta, tuomme teille jopa näkymättömiä viestejä, joita ette havaitse tietoisesti, mutta silti saatte meiltä opastusta.
Joten tässä hetkessä, juuri nyt, me haluaisimme muistuttaa tietä siitä, että pyytäkää opastusta, pyytäkää asioita, pyytäkää apua. Me autamme teitä, erityisesti teitä, rakkaat valotyöntekijät.
Tämä aika voi olla erittäin raskasta, erityisesti kun vanhat energiat nousevat pintaan. Nyt on aika nousta tästä energiasta ja valita jotain uutta.
Tämä aika on aikaa, jolloin ei enää valita vanhaa, vaan valitaan jotain uutta ja mennään eteenpäin sen kanssa. Tätä me rohkaisemme teitä tekemään juuri nyt tässä hetkessä ja tänä aikana. Tämä on tehtävämme, auttaa teitä, opastaa ihmisiä, työskennellä kaikkein korkeimman parhaaksi.
Nyt me siirrämme lähetyksen arcturuslaisille, jotka myös työskentelevät läheisesti monien valotyöntekijöiden kuten Sakari kanssa, ja joita Sakari itse edustaa, arcturuslaisia. Arcturuslaiset voivat nyt kertoa hieman teknologisempaa tai oivaltavampaa viestiä tämän hetken energioista, erityisesti 4.4.24:n portaalista, joka nyt avautuu.
Me olemme iloisia kyetessämme avautumaan tällä tavalla. Me viritämme kanavaa, odottakaa hetki.
Me, jotka nyt kommunikoimme Sakarin kautta, edustamme Arcturuksen kollektiivia. Arcturuksen kollektiivia, yhtä 12:sta ryhmästä, 12:n ryhmästä jotka työskentelevät läheisesti ihmiskunnan kanssa. Me aina työskentelemme 12:n ryhmissä, jossa yhdestä tulee korkeampi mmieli, tuon ryhmän ylisielu. Joten kokonaisuutena tämän ryhmän koko on 13. 13 on erittäin pyhä luku, ja tämä numero on jotain jota Maapallon pyörimisenergiat ja koko universumi noudattavat, 13:n pyörimiskaavaa.
Tänä aikana, tässä syklissä, te käytte läpi yhtä näistä 13:sta ja olette erään syklin päätepisteessä. Tämä on uuden syklin alkuaikaa, ja tämä erittäin voimakas energeettinen siirtymä, joka nyt tapahtuu, sallii teidän todella tehdä muutos elämässänne jos niin päätätte, että nyt on aika tehdä muutos. Te joudutte todella tekemään päätöksen ja pitämään tuon päätöksen mielessänne.
Tällä tavoin saavutatte sen mistä olette unelmoineet. Saavutatte sen, mitä olette sisäisesti odottaneet, minkä odotatte tulevan sisältänne ulos.
Mutta nyt me rohkaisemme kaikkia pysymään erittäin selvinä, erittäin rauhallisina, pysykää päihteettöminä, pysykää polullanne.
Tämä on viestimme.
Teistä voi tuntua vaikealta tehdä tämä. Energiat tulevat olemaan intensiivisiä näinä kolmena viikkona. Mutta me täysin rohkaisemme pysymään rauhallisena, pysymään selvänä, pysymään päihteettömänä, pysymään omassa energiassanne.
Tällä tavoin nyt lataatte omaa sieluanne, lataatte omaa kehoanne, lataatte omaa polkuanne tulevien vuosien varalle. Tulevana kolmena viikkona, jolloin Merkurius on perääntymässä, se tarkoittaa että moni asia on liikkeessä. Jotkut niistä liikkuvat eteenpäin, toiset taaksepäin.
Muistakaa aina, vaikka ottaisitte kaksi askelta eteenpäin ja kolme taaksepäin, viisi askelta eteenpäin, kaksi askelta taaksepäin, kuusi askelta eteenpäin, kolme askelta taaksepäin, neljä askelta taaksepäin, kymmenen askelta eteenpäin, 20 askelta eteenpäin, 30 askelta eteenpäin, viisi askelta taaksepäin. Tällä tavoin kuljette eteenpäin, taaksepäin, eteenpäin, taaksepäin.
Mutta muistakaa, liike eteenpäin on suurempi tässä hetkessä.
Se vie teidät kohti uutta projektiota, joka on erittäin kirkas, erittäin selvä, erittäin rauhallinen.
Jos valitsette sen, nyt on aika valita, saatatte silti löytää itsenne tilanteista joissa kaaosta on ympärillänne ja ette voi sitä välttää. Olkaa vain armollisia itsellenne. Olkaa armollisia kaikille tilanteille, joita nyt on. Jos epäonnistutte, niinkutsutusti, se ei ole epäonnistuminen, tiedätte sen itsekin jo. Mutta jos teistä tuntuu kuin epäonnistuisitte, silloin on aika olla itselleen armollinen.
Olkaa armollisia itsellenne. Olkaa lempeitä itsellenne. Olkaa lempeitä. Me muistutamme teitä tästä lempeästä energiasta.
Monet teistä ovat olleet luostareissa, aiemmissa elämissään, olleet munkkeja, olleet pappeja, olleet jonkinlaisen tiukan koulukunnan seuraajia. Nyt ei ole sellainen aika. Nyt on aika avautua uusille asioille. Teidän ei ole pakko saavuttaa valaistumista vanhaan malliin yksin, itsenne sisällä. Teidän ei ole pakko olla enää yksin.
Nyt on aika pyytää apua ja ottaa yhteys muihin.
Kollektiivi on valmis prosessoimaan kaikki mikä nousee pintaan. Nyt on sen aika. Me rohkaisemme teitä tuomaan esiin oman viestinne, tuomaan esiin oman todellisen itsenne, tuomaan oman sisäisen itsenne mukaan peliin. Se palkitaan.
Sanon niille, joiden sisällä pinnan alla on kuohunut pimeitä energioita, energioita jotka ovat pakottaneet asioita tällä planeetalla, nämä ihmiset ovat nyt tajunneet monilla eri tasoilla, että tämä polku ei voi enää jatkua. Mutta edelleen samat voimat yrittävät ottaa ryhmää haltuun niinsanotusti.
Mutta he eivät enää onnistu siinä.
Olkaa varmoja tästä. Olkaa vakuuttuneita tästä.
Se on jo niin voimakasta, että se puskee kaiken pimeyden kaikkien solujen ytimestä tällä planeetalla ulos. Kaikista soluista, me sanomme kaikista soluista, tämä valo joka nyt tulee Keskusauringosta on niin voimakasta, että se puskee ulos kaiken mikä ei enää resonoi sen kanssa. Vanhalle matalan värähtelyn olemiselle ei ole enää tilaa. Sille ei ole enää tilaa. Se tulee ulos.
Kaikki tulee ulos. Kun me sanomme kaikki, me tarkoitamme kaikki. Tämä tapahtuu tulevina vuosina. Jokaisen asia on edelleen päättää miten kauan se kestää, mutta pelissä on tiettyjä tekijöitä, jotka kiihdyttävät sitä erittäin nopeaksi.
Mutta opastuksemme teille tässä hetkessä ja paikassa on myös, että olkaa autenttisia. Puhukaa totuuttanne. Kertokaa totuutenne muille. Antakaa muille se minkä antamista pelkäätte. Kyllä, me tiedämme, että se voi olla vaikeaa. Me tiedämme että se voi olla vaikeaa, tämä valotyöntekijän polun kulkeminen. Mutta muistutamme teitä, että missä on pimeyttä, siellä tarvitaan valoa.
Vain siellä, missä on pimeyttä, valo valaisee pimeydessä.
Aurinkoa ei ole tarvis valaista. Se paistaa jo kirkkaasti.
Sitä mikä ei vastaanota valoa on tarve valaista. Joten tämä on roolinne valotyöntekijöinä.
Nyt, todella maadoittaaksenne itsenne olkaa luonnossa, vastaanottakaa auringon säteitä. Vastaanottakaa auringon säteitä ja välittäkää se eteenpäin sisäisesti. Käyttäkää auringon säteitä antamaan voimaa sisäiselle koneellenne ja maadoittakaa itsenne. Me suosittelemme ottamaan aurinkoa ainakin 15 minuuttia päivittäin, tietoisesti. Se auttaa kehoanne säätelemään tätä energiaa, joka nyt on erittäin voimakkaasti tulossa tänne, mikä alkaa 424-portaalin avautumisella. Se tarkoittaa, että planeettamme on linjautunut Keskusaurinkoon tavalla, jossa Maapallo voi vastaanottaa näitä energioita erittäin suorasti. Tämä on jotain minkä Mayat ja Atsteekit ja kaikki muinaiset kulttuurit tiesivät jo sykleistä ja miten linjautua niiden kanssa.
Me saamme paljon informaatiota, paljon omituisia ajatuksia, paljon ajatuksia jotka eivät tunnu siltä, että ne olisivat teidän omianne. Me sanomme, älkää kuunnelko niitä ajatuksia. Olkaa tarkkaavaisia. Valitkaa ne ajatukset, joita kuuntelette. Kaikki luoksenne tänä aikana tulevat ajatukset eivät ole omianne.
Me sanomme, että nyt tapahtuu paljon häirintää. Olkaa tietoisia tästä. Olkaa tietoisia tilanteesta. Olkaa tietoisia, että vene on nyt seilaamassa turvallisesti satamaan. Olkaa tietoisia, että kääntöpiste on ohitettu jo kauan sitten. Pimeys ei voi enää peittää tätä maailmaa. Sen aika on ohi.
Aikanne on nyt täällä autenttisena valotyöntekijänä ja aitona ihmisenä.
Kaikille ihmisille me sanomme, olkaa aitoja. Aitous on arvonne. Se on jotain mistä muistuttaisimme teitä nyt. Aitous on arvonne tulevaisuudessa. Aito sinä, todellinen sinä, se joka sanoo asioita joka kerta, jotka eivät ole miellyttäviä.
Ette voi miellyttää kaikkia jos haluatte muuttua. Muutos tarkoittaa, että jos lattialla on paskaa, se täytyy siivota. Siivoatteko sen vai ette. Teidän tulee olla tällaista energiaa. Muutoin paska lattialla vain tekee elämästänne surkeaa aikojen loppuun asti. Valitsetteko muuttua tänä aikana. Vai jatkatteko edelleen samaa vanhaa polkua? Miettikää sitä.
Me haluamme kertoa teille tämän viestin. Miettikää sitä.
Kuinka lyhyt onkaan hetki toisen ihmisen mielessä, kun he tuntevat ’voi, tämä henkilö on sekaisin’, ’tämä henkilö ei tiedä mistä hän puhuu’. Se on erittäin lyhyt hetki.
Mutta miettikää miten pitkä on se aika, kun te kärsitte jos ette ole aitoja? Miten pitkä se aika on?
Kyllä, me muistutamme teitä tästä erittäin selkeällä, erittäin suoralla tavalla juuri nyt. Jos teette jotain asian eteen, ottakaa ensimmäiset askeleet jos ette vielä ole mitään sen eteen tehneet. Ensimmäisen askeleen ottaminen tarkoittaa askelia kohti omaa aitoutta.
Älkää välittäkö muista ihmisistä. Heillä on omat polkunsa, omat reissunsa. Jos ja kun te olette positiivisen puolella, teillä ei ole mitään muuta kuin annettavaa. Teillä on kaikki annettavananne. Näkökulmanne on erittäin tärkeä. Muistakaa, että olette osa tätä palapeliä, joka on luotu vain sitä varten, että te mahtuisitte siihen. Luoja ei luonut teitä turhaan. Teidät on luotu erittäin tiettyä tarkoitusta varten mahtumaan siihen.
Ymmärtäkää se, ja silloin kuljette polkua.
Me muistutamme teitä tästä nyt tässä kiitollisessa hetkessä, kun saamme puhua teille Sakarin kautta. Me olemme erittäin kiitollisia siitä, että me näemme nyt miten olette edistyneet ihmiskuntana, ihmisrotuna. Rotunne alkaa nähdä loppusuoran. Olette erittäin lähellä sitä meidän näkökulmastamme. Me rohkaisemme teitä jatkamaan. Valo on jo voittanut.
Valo on jo voittanut. Valo on voittanut. Me olemme yhtä.
Me olemme yhtä. Me olemme arcturuslaiset.
Me kiitämme teitä, kiitos, kiitos, kiitos.
Me aina palvelemme valolla ja rakkaudella.
Me olemme arcturuslaiset.
Ja nyt lyhyt valokieliviesti, joka auttaa aktivoimaan solujenne DNA:ta. Me olemme arcturuslaiset.
Me aina palvelemme valolla ja rakkaudella. Kiitos, kiitos, kiitos.
Se oli aika voimakas viesti tähän hetkeen. Haluan vain kertoa myös oman kantani.
Olen kärsinyt paljon, pitänyt lahjojani piilossa. Se ei toimi enää. Se vain aiheuttaa kärsimystä. On aika tuoda itsemme esiin. Tässä minä tuon itseni esiin, olen aito. Myös mielestäni on aika laajentaa yleisöäni. Olen tehnyt tätä suomeksi monen vuoden ajan, joskus menestyksellä. Mutta nyt on tullut aika muutokselle.
Haluan sanoa, rehellisesti, en ole aina tuntenut kauhean… Kun näen ihmisten kanavoivan asioita, joskus ihmiset sanovat asioita oman mielensä kautta. He sanovat omia mielipiteitään. Viesti voi silloin sekaantua. Joten tavallaan koen, että erittäin puhtaita kanavia on vain muutamia. Mutta koen että on aika todella tuoda viesti kaikille.
Koen, että olen selkeä kanava. Sitä minä teen. Puhdistan kanavani, puhdistan energiani, pidän kaiken linjassa. Mutta tavallaan, koen että edelleen olen oppilas, se on miten antaudun. Sitä tarkoitan.
Joten halusin vain tuoda tuoda esiin enemmän omasta itsestäni. Ja toivon myös, että te jakaisitte omia kokemuksianne jos koette samoin. Tämän hetken energiat ovat erittäin intensiivisiä. Väärälle ei ole tilaa.
Mutta joo, olen onnellinen. Olen onnellinen jos kuuntelit tämän, ja tulen varmaankin jatkamaan kanavointia englanniksi. Mielestäni on tarpeeksi… mielestäni suomalaiset ymmärtävät tarpeeksi myös englantia, ja mielestäni omat taitoni voivat olla käyttökelpoisia koko maailmalle. Joten tässä nyt olen, antautumassa sille, sanomassa sen ääneen ja olen aito.
Ja olen onnellinen että katsoit tämän videon ja toivon, että se auttaa sinua. Toivon, että se resonoi. Jätä kommentti jos tykkäsit.
Edustan täällä arcturuslaisia, erittäin kehittynyttä avaruusolentojen rotua, joiden kanssa olen työskennellyt viimeisten 15 vuoden ajan ja joita minä edustan täällä ihmisenä.
Tehtäväni täällä on kanavoida informaatiota fyysisen ja näkymättömän maailman välillä ja tuoda tuota informaatiota tänne hiljentämällä aivoni, hiljentämällä mieleni ja antamalla tämän informaation tulla läpi korkeammalta itseltäni, oppailtani, korkeimmalla ja parhaimmalla mahdollisella tavalla kaikille kuulijoilleni.
Teen tämän aina valolla ja rakkaudella.
Ja tänään ajattelin vastaanottaa jotain erityistä tietoa, joka saattaa kiinnostaa monia ihmisiä. Kyllä, olen saanut informaatiota, jota kanavoin arcturuslaisilta tänään. Joten katsotaan mitä informaatiota he tuovat tällä hetkellä tähän paikkaan tänä aikana.
Kiitos kun kuuntelet. Ja minun nimeni on Sakari.
Nyt jatkamme kanavoinnilla.
Ja tämän kanavoinnin aikana me haluamme pyytää teitä maadoittamaan itsenne. Jos ette ole jo tehnyt niin, on aina hyvä muistaa maadoittaa itsensä. Kasvattaa juuret valolle. Ulottaa valon juuret jalkapohjista ja takapuolesta ja nähdä näiden valon juurien kasvavan alaspäin kohti Maapallon ydintä. Tämä on hyvä käytäntö tehdä, erityisesti nyt, kun energiat ovat niin korkealla, niin korkeina, keskusauringosta tulevat energiat.
Jokaisen valotyöntekijän on hyvä muistaa tehdä tämä maadoitus ja olla maadoittuneena, jotta kykenee toimimaan täällä ihmisenä. Ja näiden sanojen myötä aloittakaamme kanavointi. Olen jo virittänyt itseni, lausunut virittäviä loitsuja tai sanoja, jotka auttavat minua virittäytymään korkeampiin energioihin.
Me olemme valmiita aloittamaan. Pidän käsiäni mudrassa juuri nyt. Se on tapa auttaa saamaan yhteys tiettyihin energioihin ja auttaa kohottamaan tai ylläpitämään kanavointitilaa tässä hetkessä, tänä aikana. En tee niin aina, mutta riippuu kanavoidusta informaatiosta ja siitä mitä virittäytymistä kehoni vaatii informaation tuomiseksi tänne.
Tervehdys rakkaat Valotyöntekijät.
Minä, joka puhun Sakarin kautta, edustan Arcturuksen oppaita, erästä hänen arcturuslaista vanhempaa opasta. Tervehdin kahdeksannesta, yhdeksännestä, kymmenennestä, yhdennestätoista ulottuvuudesta. Tällä tavoin me voimme välittää informaatiota korkeammasta tai syvemmästä olotilasta kuin mihin Sakari kykenee yksin.
Mutta me muistutamme teitä, että kaikki ovat silti näkemyksiä, eivät absoluuttinen totuus. Me arcturuslaiset olemme valinneet tarkastella syvällisesti todellisuuksien rakenteita, koko Kosmosta. Ja tällä tavoin me olemme valinneet työskennellä valolla ja rakkaudellla. Me olemme jo ylittäneet kaiken pimeyden tietoisuudessamme. Me olemme ylittäneet jo kuudennen ulottuvuustason, jossa valo ja pimeys erkaantuvat. Ja me olemme valinneet valon palvellaksemme ihmiskuntaa, palvellaksemme Luojaa, palvellaksemme kaikkea joka luo uutta elämää.
Ja tässä kanavoinnissa tänään me tuomme informaatiota reptiliaanirodusta. Se on rotu, joka on ollut myös teidän planeetallanne erittäin dominantti. Mutta nyt me näemme, että näiden reptiliaanien aika, jotka ovat valinneet ylivallan polun, on tullut päätökseen. Heidän aikansa on päättynyt jo vuonna 2012 planeetallanne. Tämä on ollut valmistelua siihen, että heidät viedään pois planeetaltanne ja tältä olemisen tasolta.
Mutta on silti olemassa monia niistä reptiliaaneista, jotka ovat valinneet myös valon polun. Monet punasilmäiset Dracot, esimerkiksi, ovat valinneet jatkaa valon polulla kehittyäkseen kohti korkeampaa Luojan tietoisuutta. Nyt heille on suuri ilo kyetä näkemään, että he ovat kyenneet saavuttamaan polullaan tämän transformaation. Se on kestänyt monia, monia, monia, monia, monia, monia vuosia teidän näkökulmastanne katsottuna saada aikaan tämä transformaatio heidän tietoisuudessaan ja valita valon polku.
Mutta edelleen on silti monia, jotka valitsevat pimeyden palvelemisen, jotka ovat jollain tavalla olleet menneisyydessä mukana teoillaan luomassa tätä todellisuutta Maapallollanne. Ja nyt me voimme tuoda informaatiota lisää näistä roduista, jotka on jo suurimmaksi osaksi ajettu pois planeetaltanne.
Mutta heidän tekojensa vaikutukset edelleen kaikuvat planeettanne todellisuudessa monin eri tavoin. Joten me haluamme tuoda tietoa ja informaatiota reptiliaanirodusta, erityisesti niistä jotka eivät ole valinneet mennä kuudennen ulottuvuuden yläpuolelle, valon ja pimeyden erotteluprosessin tuolle puolen, jossa on vain pelkkiä valon energioita, ainoastaan rakkauden energioita jotka saavat jatkaa kehittymistään.
Joten velvollisuutenamme on valolla ja rakkaudella jakaa tätä informaatiota. Me tiedämme, että monia teistä kiinnostaa mitä nämä reptiliaanit ovat, mitä nämä nagat ovat, mitä nämä käärmeolennot ovat? Käärmeet joilla on höyhenet, joita Mayat ja Atsteekin joskus näkivät lentämässä taivailla, tuomassa tietoa, tuomassa rohkeutta, tuomassa heille voimaa vihollisiaan vastaan. Tuomassa heille voimaa voittaa vihollisensa.
Kyllä, Nagan, käärmerodun, reptiliaanirodun erittäin tärkeä aspekti on ollut valta toisista olennoista. Mutta tämä on johtanut heidät tilaan, jossa he ovat kehittyneet liian pitkään, liian syvälle, kiertäneet kehää, pyörineet ympyrää, jahdanneet omaa häntäänsä niinsanotusti. Syöneet toisiaan, itse asiassa, mikä on johtanut siihen tilaan, että he eivät voi enää päästä tuosta ympyrää pyörimisestä irti, pois muiden dominoinnista, pois muiden syömisestä. Joten tämän takia heidän polkunsa on tänä hetkenä tullut loppuun. Ei voi olla kehitystä jos syö omaa itseään ja oman lajinsa edustajia. Ihmisrotu on myös mukana tässä, kehittymässä kohti ylivaltaa, mutta se on suureksi osaksi ollut näiden pimeiden reptiliaanien alaisuudessa.
Me sanomme, että ei ole mitään pelättävää, sillä pelko luo vain lisää asioita jotka ovat pelottavia. Tällä tavoin me suosittelisimme kaikille, joita nyt saattaa pelottaa, että ei ole mitään pelättävää, muuta kuin pelko itsessään. Pelko itsessään on se minkä kanssa nämä olennot ovat työskennelleet viimeisten vuosituhansien aikana, tuhansien vuosien aikana Maapallolla, ruokkien pelkoa ja luomalla pelkoa, jotta he pysyisivät vallassa.
He ovat luoneet tätä pelkoa, joka on ollut niin dominantissa roolissa planeetallanne monia, monia, monia, monia, monia tuhansia vuosia. Se on ollut käynnissä pitkään ilman, että ihmiskunta on havainnut omaa todellista luonnettaan. Ihmiskunta on itse asiassa saanut osan liskoilta. He ovat antaneet vallan ja ylivallan lahjan, vallan toisten yli ja kehittäneet tätä polkua nähdäkseen ja realisoidakseen kokemuksen siitä mikä on oikea polku, mikä on asianmukainen polku, mikä on se polku jota kulkemalla te voitte kehittyä pidemmälle.
Me sanomme, teillä ei ole enää mitään pelättävää. Kaikki pimeimpien reptiliaanien syvimmät vaikutteet on poistettu planeetaltanne. Ne jotka edelleen jotenkin koittavat vaikuttaa teihin ovat vain välimiehiä. Välimiehet ovat nyt hämmentyneitä siitä mitä tällä hetkellä tapahtuu, hämmentyneitä siitä mihin heidän todellinen valtansa on mennyt. Ja he tulevat myös tajuamaan, että heidän valta ei ole se polku, jota pitkin ihmiskunta tulee kulkemaan. Te olette jo kulkeneet sen vallan polun. Te olette päässeet siitä yli.
Mutta meillä on silti kerrottavana informaatiota näistä reptiliaaneista ja niiden luonteesta, sillä monet teistä myös edustavat reptiliaaneja, erityisesti te tähtisiemenet. Teillä on reptiliaanialkuperä, reptiliaani-DNA, jopa kehoissanne sillä ihmiskehoon on sekoittunut reptiliaanien DNA:ta. Reptiliaanimuoto on sellainen, että se on valinnut vallan. He valitsevat ylivallan, valitsevat toisten tuhoamisen.
Ja se on kehittynyt tuolla polulla niin pitkään, että se on muuttunut omaksi jumalakseen. He ovat alkaneet häiriintyä siitä polusta, jonka he ovat valinneet, mielisairaalla tavalla, niinsanotusti, henkisesti häiriintyä. Tämä häiriintynyt tapa on muuttunut mielisairaudeksi, ja se on luonut heille illuusion siitä, että he ovat itse asiassa jumalia, että he ovat jotain mitä tulee palvoa, että he ovat jotain Luojasta seuraavia, ja itse asiassa, että he ovat ottaneet roolinsa luojana monien ihmisten puolesta Maapallolla.
Heillä on kyky muuttaa muotoaan, projisoida transformaation kenttä ympärilleen ja näin luoda illuusio, voimakas illuusio. Ne, jotka eivät kykene näkemään tuon illuusion lävitse, heille he saattavat muuttua eri olennoiksi, olennoiksi kuten Jumala, Jeesus, enkelit, avaruusolennot, mitä tahansa he valitsevatkin projisoida. He voivat luoda ympärilleen illuusiokentän.
Kun alkaa nähdä oman sydämensä kautta asioita, silloin tunnistaa tämän illuusion kentän erittäin helposti. Mutta he edelleen ajattelevat, että se on heidän syntymäoikeutensa hallita teitä. He eivät arvosta kiltteyttä, rohkeutta. He eivät arvosta empatiaa. He eivät arvosta avosydämisyyttä. He eivät arvosta toisten auttamista.
Heidän yhteiskuntansa on sellainen, että ainoastaan vahvin selviää, ja kaikki haluavat olla vahvimpia. Se ei ole kestävä tapa elää. Kun korkea-arvoinen reptiliaani saa poliittisen ylivallan Maapallon sokeista ihmisistä, esimerkiksi, he kokevat jatkuvaa uhkaa muiden reptiliaanien taholta, jotka haluavat päästä heidän paikalleen.
Tällä tavoin me näemme, että he eivät voi jatkaa enää tätä polkua. He tuhoavat toisiaan, juuri nyt itse asiassa. Me sanomme, että Maapallolta on poistettu reptiliaaniolennot korkeimmista poliittisista asemista. Poliittisista asemista on poistettu monet näistä muotoaan muuttavista reptiliaaneista, heidät on poistettu valta-asemistaan.
Se mitä nyt näette on välimiehet, jotka toimivat kaaoksen turvin, yrittäen kontrolloida sitä mistä heillä ei itse asiassa ole kontrollia. Ja heidän valtansa pian haihtuu pois. Me sanomme tämän tietyllä varmuudella. Me vahvistamme tämän teille, heidän valtansa haihtuu piakkoin kokonaan. Teillä ei ole mitään pelättävää jos olette rakkauden polulla.
Se tapa miten reptiliaani ajattelee on: minä olen paras, minä olen korkein, minä olen kaikkein väkivaltaisin. Minä olen lähimpänä käärmejumalia joita palvelen. Heidän uskomusjärjestelmässään kaikkein korkein luoja on itse asiassa Jumala-Luojan illuusiomalli, joka nähdään pimeyden linssin läpi, häiriölinssin läpi, vääristävän linssin läpi.
Tällä tavoin he eivät kykene näkemään edes Luojan valoa, vaan he näkevät vääristymän Jumalan luomasta valosta, joten he eivät voi enää kehittyä tätä kautta. Monille ainoa valinta on ollut resetoida koko oma olemus. Me sanomme koko olemu niinkuin olisi olemassa keino resetoida oma sielu, ja joskus harvoissa tapauksisa jolloin sielu ei voi ylösnousta, ei voi enää löytää tietään ulos pimeydestä, ainoa polku on ollut lähettää se Alkulähteeseen puhdistettavaksi ja itse asiassa kokonaan tuhottavaksi. Näissä harvoissa tapauksissa sielu ja kaikki sen muistot, kaikki sen sielun alkuperä, kaikki sielun yhteydet tuhotaan kokonaan ja muutetaan valoksi, muutetaan uudeksi luomisvoimaksi.
Luoja-Jumala ja kehittyneet avaruusolennot auttavat juuri nyt Maapalloa tekemään näin monissa paikoissa. Ja tällä tavoin se tehdään tähtisiementen avulla Maapallolla. Niin monet teistä ovat saattaneet kokea kokemuksia joissa todistatte sielun tuhoutumista. Tai olette saattaneet toimia kanavana tälle. Sitä ei tule pelätä. Te olette toimineet taistelijahengen mukaan, oman suojeluksenne mukaan, oman opastuksenne mukaan, ja sen mukaan miten teidän on ollut tarkoitus täällä toimia.
Mutta jos ne teistä, jotka ovat olleet mukana näissä sessioissa, teoissa, saatatte olla hieman traumatisoituneita näistä teoista. Mutta me sanomme, Jumala pitää huolen jokaisesta. Antakaa Jumalan toimia niiden tuomarina, jotka ovat toimineet väärin. Antakaa Jumalan tuomita ne, jotka ovat tehneet vääryyttä.
Me muistuttaisimme teitä myös teidän roolistanne suojelijoina, sotilaina, luojina, kanssaluojina Maapallolla. Jos näette, että jonkun kimppuun hyökätään, ei ole mitään väärää puolustaa itseään. Mutta jos te olette hyökkääjä, silloin teillä on jotain pohdittavaa. Tämä on vain muistutus siitä mitä reptiliaanien parissa tapahtuu tällä hetkellä.
Me tuomme myös informaatiota siitä miten he ovat vaikuttaneet Maapalloon viimeisen viidensadan vuoden ajan. Me vahvistamme teille, että hallitukset, erityisesti Yhdysvallat, USA:ssa, ovat työskennelleet läheisesti näiden reptiliaaniolentojen kanssa ja saaneet paljon valtaa ja koittaneet vaikuttaa teihin… Koittaneet viakuttaa tietoisuuteenne uutisten, musiikin, median, elokuvien, Hollywoodin kautta. Kaikki mikä tulee massatietoisuuteenne on ollut jollain tavalla näiden reptiliaaniolentojen vaikutuksen alaisena.
On ollut myös valotyöntekijöitä valtioiden sisällä, näissä mediafirmoissa, näissä leffastudioissa, näissä radioissa, näissä musiikkilafkoissa, mutta he eivät ole kyenneet vaikuttamaan niihin paljoakaan. Mutta pitkä ja rankka työ, se työ joka on vaatinut paljon kärsivällisyyttä, on nyt saamassa hedelmää.
Isoa osaa näistä kontrollijärjestelmistä ollaan nyt ajamassa alas ja on jo ajettu alas. Se valta joka näillä olennoilla on ollut meistä, teistä ihmisistä, on nyt hiipumassa. Ja me näemme teille jo polun, mahdollisuuden päästä tästä tilanteesta täysin irti. Me näemme sen tapahtuvan monille ihmisille, jotka saavat oman valtansa takaisin, monille ihmisille, erityisesti teidän tähdillenne, niille jotka ovat henkisiä ihmisiä, henkisille mestareille, valon mestareille, jotka puhuvat omaa totuuttaan.
Te olette tietoisuuden kanssaluojia, ja puhuaksenne… tai luodaksenne todellisuuden yhdessä, siihen vaaditaan oman totuuden puhumista. Me rohkaisemme teitä puhumaan omaa totuuttanne, jotta voisitte tehdä tästä maailmasta positiivisemman paikan elää. Me sanomme, jos teette sen nyt, jos teette sen nopeasti, silloin teillä on parempi mahdollisuus olla kohtaamatta niin paljon vastarintaa tulevina vuosina. Tämä kanssaluominen, tämä reptiliaanijoukkojen eliminointi on ollut meille arcturuslaisille kaikkein tärkeintä, jotta voisimme johdattaa teidät pois pimeydestä.
Jotkut sanovat, että tämä on vankilaplaneetta. Jotkut sanovat, että se on edelleen kontrollissa, mutta se ei itse asiassa pidä paikkaansa. Meillä kaikilla on aina polku pois pimeydestä oman voiman ja valon avulla. Ja me sanomme myös, että jos tapaatte näitä reptiliaaneja, jos tapaatte näitä olentoja jotka ovat saaneet valtaansa ihmisiä, olkaa myötätuntoisia heitä kohtaan, sillä he ovat myös teidän itsenne kuva. Jos tuomitsette itsenne, tuomitsette myös jonkun toisen. Ja jos tuomitsette jonkun toisen, silloin tuomitsette itsenne.
Me yritämme muistuttaa teitä olemaan myötätuntoisia tulevina vuosina, kun iso osa tätä informaatiota on tulossa julki. Olkaa myötätuntoisia, yrittäkää ymmärtää. Voi, he tekivät osansa. He tekivät oman osansa. Se ei ole minun osani tuomita. Tuomitseminen on Luojan osa. Se on jotain mistä haluamme muistuttaa teitä. Te ihmisinä, kun te tuomitsette muita, silloin te joudutte helposti ansaan ja teistä tulee omia vääriä jumalianne, vääriä luojia, astutte muiden yli ja yritätte olla toisia parempia.
Tällä tavoin te olitte itse asiassa aika lähellä reptiliaanien ylivallan polun kulkemista. Mutta johtuen tuon ajan erikoisesta luonteesta, jonka myös Mayat ja Atsteekit ennustivat, johtuen tuon ajan erityisestä luonteesta ja ennustetusta ylösnousemusprosessista ja planeettojen linjautumisesta, tämä kaikki onnistuttiin ehkäisemään menestyksekkäästi.
Tämä on erittäin erikoista aikaa monille sieluille Maapallolla. Tämä on erittäin erityistä aikaa. Niin monet haluaisivat olla siellä todistamassa tätä, kun pimeys sysätään syrjään ja valitaan valo. Nyt he palvelevat valoa ja taistelijan polku tulee enemmän esiin. He ovat suunnannäyttäjiää. He käyttävät nyt valomiekkaansa. He käyttävät nyt valoaseitaan ja kovertavat tiensä pimeyden läpi.
Me muistutamme teitä myös tästä. Teitä suojellaan kaiken aikaa. On olemassa ihmisiä, jotka voat henkisiä mestareita, jotka ovat aina kanssanne auttamassa teitä. On olemassa oikeita Jediritareita keskuudessanne, jotka kulkevat normaalilta näyttävää polkua, mutta naamion alla he tekevät valotyötä intohimoisesti. Ette välttämättä ole kuulleet heistä, ette välttämättä näe heitä. He eivät ole mediassa esillä. Tällä hetkellä media on edelleen välimiesten omistuksessa, jotka pelkäävät sitä mitä heille tapahtuu. He yrittävät käntää pimeyden hanaa yhä enemmän.
Mutta me sanomme, pyrkikää vastustamaan sitä. Pimeys voi saada aikaan sen mihin ihmiset suostuvat itse. Ei ole mitään mitä ei luotaisi ilman kanssaluojien suostumusta. Universaali laki vaatii teitä olemaan osa luomista sallimalla ja itse asiassa suostumalla siihen luomiseen. Monet uutiset, monet tiedot mediassa ovat PSYOP-operaatioita, joilla yritetään saada teidät mukaan kanssaluomaan maailmaa, jollaista te ette oikeasti halua luoda.
Joten me muistutamme teitä, olkaa huolellisia sen suhteen mille annatte huomiota, mitä ajattelette. Jatkatteko edelleen pimeyden ajatusten ajattelua, maailmanvallan ideoiden ajattelua, sodan ideoiden ajattelua, orjuuden ideoiden ajattelua, täydellisen ylivallan ideoiden ajattelua?
Aiotteko jatkaa sitä? Tämä on kysymys jonka me kysymme. Me rohkaisemme teitä kysymään tätä itseltänne tässä hetkessä.
Me sanomme, että seuraamalla näitä vääriä jumalia, näitä reptiliaaniolentojen jälkeensä jättämiä ideoita, te suostutte luomaan sellaisen maailman. Irroittamalla itsenne tuosta maailmasta, irroittamalla itsenne uutisista, irroittamalla itsenne mediasta, irroittamalla itsennne näistä uskonnoista, irroittamalla itsenne näistä massaseremonioista saatte paljon enemmän tilaa luoda sitä mitä oikeasti haluatte ja haluatte luoda tähän maailmaan.
Tämä on lyhyt muistutus näiden energioiden luonteesta tänä aikana.
Keskusaurinko tuo nyt niin paljon valoa, niin paljon luomisvoimaa, että me suosittelemme täysin. Itse asiassa joitain teistä vaaditaan, erityisen vahvasti jopa, seuraamaan pelkästään omaa sydäntään, irroittautumaan kaikesta mikä ei palvele, luomaan yhteys siihen mikä palvelee omaa kaikkein korkeinta parasta, ja valitsemaan tehdä niin joka päivä, jokaikinen päivä, jokaikinen päivä, jokaikinen päivä, jokaikinen päivä. Valitkaa tehdä niin, ääntäkää se, sanokaa se ääneen.
Kurkkuchakrallanne on paljon voimaa, paljon luomisvoimaa. Kun sanotte ääneen sen itsellenne, kun pyydätte opastusta ääneen, kun vakuutatte luomisvoimille että ne tulevat esiin kaikkein korkeimmaksi parhaaksi, etsiä kaikki ne ihmiset jotka auttavat teitä omalla polullanne kaikkein korkeimmaksi parhaaksi, palvella valolla ja rakkaudella, silloin houkuttelette kaikkea tuota elämäänne kuin magneetti.
Tämä oli viestimme tähän hetkeen.
Me olemme arcturuslaiset. Palvelemme aina valolla ja rakkaudella.
Kiitos, kiitos, kiitos.
Joo, se oli hieman vaikeaa kanavoida. Huomasin palan kurkussani tuossa. Se ei ole helppoa informaatiota, mutta olen iloinen saadessani mahdollisuuden kanavoida sitä tähän hetkeen. Toivon että tämä tuo esiin paljon kysymyksiä teille, rakkaat kuulijat.
Olen nähnyt näitä asioita tapahtuvan kulissien takana yli 10 vuoden ajan jo. Me emme näe mitä siellä tapahtuu jos ei ole silmiä sellaiselle. Ja aivan yhtä paljon nämä kontrollirakenteet ovat nyt hajoamassa tai ovat jo hajonneet, ja me emme kuule siitä mitään. Siitä ei kehuta, siitä ei retostella sosiaalisessa mediassa. Koska jos niin tekee, siinä helposti sortuu egon polulle. Ja sitten sanoo että joo minä tein sitä ja minä tein tätä. Jos näkee jonkun sanomassa näitä asioita tällä tavoin, olkaa varuillanne siitä mitä kuulette.
Yritän olla varovainen sen suhteen mitä jaan, mitä olen kokenut. En ole tottunut kertomaan sellaisesta juurikaan. Ehkä puhun siitä lähimpien ystävieni kanssa, jotka tunnen ja joihin voin luottaa ja siinä se.
Me kaikki tarvitsemme apua ja myös terapiaa. Me kaikki tarvitsemme jonkun jolle puhua. Jotkut näistä asioista voivat olla dramaattisiakin. Sitä saattaa kokea erittäin pimeitä asioita valotyöntekijän polulla. Sitä saattaa kokea jopa traumaattisia asioita. On hyvä puhua joillekin ihmisille sellaisesta. Mutta olkaa varovaisia sen kanssa.
Kuukauden kortti – toukokuu 2024
Kortti #93 | Sirius (tuleva, kolmas aikakausi) | Apu ilman asioihin puuttumista
Tapa jolla annetaan apua toiselle kytkeytyy avunantajan omaan evoluution vaiheeseen. Tämä on totta lajitasolla sekä henkilökohtaisella tasolla. Kolmannen tiheyden olennot usein käyttävät mieltään ja/tai egoaan pakottamaan apua toiselle. Jotkut dramaattisemmat esimerkit näistä pimeämmistä ajoista Maapallonne historiassa (mukaanlukien nykyhetki) ovat aikoja, jolloin uskonnollisia uskomuksia pakotetaan toisille toisten ”auttamisen” nimissä, kun nämä toiset nähdään henkisen avun tarpeessa olevina. Olette kaikki nähneet mihin se johtaa. Se ei johda vapauteen. Se johtaa sortoon. Se perustuu valheellisiin ja pelokkaisiin uskomuksiin siitä, että ihmisten tai instituutioiden kautta toimiva universumi ei ole riittävä ja että vain ”valaistuneet” ihmiset, oman tahdonvoimansa avulla, voivat tehdä Jumalan työtä. Viime kädessä se heijastaa luottamuksen puutetta Universumiin ja voimaannuttaa egoa Jumalan ainoana edustajana.
Jopa ihmistenvälisissä suhteissa, kun yksi pakottaa apuaan toiselle (vaikka kaikkein kilteimmilläkin aikomuksilla), se voi heikentää henkilön vaikutusvaltaa löytämään oma tiensä, riistäen häneltä kaikkein arvokkaimmat kasvun oppitunnit. Se voi myös riistää häneltä mahdollisuuden oikeasti tuntea Universumin virtaavan hänen lävitseen. Tämä voi luoda riippuvuuden toiseen sen sijaan, että tuntisi oman yhteytensä Universumiin ilman itsensä välikädeksi nimittänyttä tahoa, joka uskoo tietävänsä paremmin.
Siirryttäessä kolmannesta tiheydestä neljänteen, jokainen sivilisaatio ja sen kansalaiset joutuvat kohtaamaan kysymyksen ”Milloin minä olen todella avuksi ja milloin minä puutun toisen asioihin?”. Yksinkertaisesti ilmaistuna, toisen asioihin puuttuminen on egoperustaista ja todellinen avunanto tunnustaa universumin läpivirtauksen ilman minkäänlaisia agendoja. Oppia näkemään ero näiden kahden välillä on olennainen oppiläksy heräämisen polulla. Vieläkin yksinkertaisemmin ilmaistuna, se liittyy siihen, että nähdään ero egon/mielen (jolla on yleensä agenda) tekojen ja sydämen (joka seuraa Universumin virtausta) tekojen välillä. Muinaiset siriuslaiset (sekä muutkin rodut) oppivat tämän läksyn vaikeamman kautta heidän ollessaan nuoria. He oppivat, että tämän läksyn hinta on korkea. Yleensä siitä seuraa karmaa, mikä tarkoittaa vanhojen katumuksen ja syyllisyyden haavojen mukanaan kantamista, kunnes tietoisuus herää ja vanhoista haavoista päästetään irti.
Siksi tämän kuun opastus liittyy tähän ideaan. Planeettanne on siirtymässä syvän polariteetin vaiheeseen, jossa kumpikin puoli uskoo, että vain se tietää mikä on oikea valinta. Teitä pyydetään ottamaan askel taaksepäin. Metaforiset miekat (tai nykymaailmassa sosiaalisen median postaukset) tanassa toimintaan suinpäin syöksymisen sijaan tehkää jotain, mikä on vastoin intuitiota. Olkaa paikallanne. Vastustakaa houkutusta olla ”oikeassa” tai olla kenenkään pelastaja. Tämä ei tarkoita, että vetäisitte apunne kokonaan pois, kun Universumi (ei ego) pyytää teitä toimimaan. Se tarkoittaa tietoisuuden hiomista niin tarkasti, että opitte tuntemaan eron agendaan perustuvan toiminnan ja puhtaan universaalin virtauksen välillä.
Teillä on maailmassanne sanonta, ”pysy omalla kaistallasi”. Tuo sanonta on tässä asianmukainen. Omalla kaistalla pysyminen tarkoittaa oman puutarhan hoitamista ensiksi, ennen kuin astuu toisten puutarhoihin. Keskittykää sisäänne ja hoitakaa OMAA puutarhaanne. Teidän kultivoidessanne hiljaisuuttanne, kykynne aistia flow ympärillänne paranee. Kun tai jos teitä kutsutaan astumaan toisten puutarhaan, tunnette sen vetovoimaisena luonnollisena flow’na, joka luonnollisesti kytkeytyy rakkauteenne. Tämän tyyppisellä lähestymistavalla todellisuuteen on potentiaali kehittää tietoisuuttanne dramaattisesti positiiviseen suuntaan.
Tämän oppiläksyn toinen puoli liittyy luottamukseen. Hoitaessanne omaa puutarhaanne te myös rakennatte kykyä luottaa siihen, että universumi tietää mitä se tekee. Teidän ympärillenne ilmentyvä asia ei välttämättä ole mieleisenne, mutta universumi SILTI tietää mitä se tekee! Polarisoituneessa kolmannen tiheyden todellisuudessa vaikuttaa siltä, kuin universumin tahto ja ihmisten tahto eivät olisi linjassa. Teidän siirtyessä neljännen tiheyden tietoisuuteen käy erittäin selväksi, että universumin tahto aina virtaa lävitsenne, ja että tuon totuuden vastustaminen aiheuttaa konfliktin tunnetta. Oppinne tälle kuulle on oppia tuntemaan ero egon tahdon ja jumalallisen tahdon välillä (mitkä tuntuu erovan toisistaan vain silloin kun on vastarintaa), ja harjoittaa universumin viisauteen luottamista huolimatta siitä mitä tapahtuu. Pysykää kaistallanne, hoitakaa puutarhaanne ja tietäkää, että tuosta luottamuksen puutarhasta kasvavat universumin hedelmät ovat kaikkein ravitsevimpia.
Jos luet tätä, silloin olet jo hyvällä matkalla Heräämisen polulla. Vaikka jokainen kokee oman uniikin ja yksilöllisen heräämispolkunsa, poluille löytyy monia uniikkeja yhteisiä elementtejä.
Me alamme nähdä maailman toisin kuin ennen. Meidän alkaessa etsiä totuutta, me näemme yhteiskuntamme, valtioiden ja valtavirran instituutioiden illuusion läpi. Konsumerismin ja metrialismin epäonnistuminen muuttuu selväksi ja me tajuamme, että meidän tulee ottaa vastuu omasta elämästämme. Valinta käy ilmiselväksi.
Heräämiseen liittyy aina syvällisiä henkisiä seuraamuksia, kun me koemme yhteyden Universaliin älyyn. Merkit, symbolit ja synkronisiteetit esiintyvät yhä useammin elämässämme, mikä muuttaa polkuamme ikuisesti. Oman kasvun ja evoluution polullamme me joudumme tekemään joitain muutoksia.
Tässä on listattuna joitain niistä;
10 elämänmuutosta, joita et voi välttää Heräämisen polulla
1 ) Suhteen parantaminen vanhempiin ja sukuun
On elintärkeää palata omaan nuoruuteen ja lapsuuteen ja tehdä syvällistä parannus- ja puhdistustyötä. Monet meistä ovat kokeneet suuria traumoja nuoruudessamme ja nämä traumat kaipaavat rakastavaa huomiotamme niin, etteivät ne pidättele meitä enää vanhoissa kaavoissa, joiden avulla elämme maailmassa ja tulkitsemme sitä.
Kaikkein tärkeimpänä meidän tulee luoda terveitä suhteita vanhempiimme ja sukuumme. Me usein sanomme, että kaikki tekevät parhaansa sillä mitä heillä on, huolimatta siitä keitä vanhemmat ovat, ja niin se myös on. Ole halukas aloittamaan keskustelu vanhojen juttujen parantamisesta ja pyytämään anteeksi, jos vastuuta omasta asiasta kaivataan.
Miten voisit tuoda anteeksiantoa näihin menneisiin tapahtumiin ja suhteisiin? Sinä olet luonut kokemuksesi, joten ne ovat sinun vastuullasi. Ne on luotu henkistä kasvuasi ja ihmisenä tällä planeetalla kasvuasi varten, ja mitä enemmän niitä vastustelet, sitä kauemmaksi pusket ne ja kiellät saatavillasi olevan henkilökohtaisen voimaantumisen, joka näiden kokemusten oppiläksyistä on tarjolla. Muotoile menneisyytesi uudelleen, niin voit luoda rajattoman tulevaisuuden.
2 ) Muutto tai matkailu lapsuuden asuinalueen ulkopuolelle
On tärkeää puhkaista kupla rajoittuneesta maailmankokemuksestamme, herääminen vaatii meiltä tätä melkein päivittäin.
Kasvupaikkasi on mahdollisesti ainoastaan pieni mikrokosmos koko Maailmasta. Maailmassa on äärettömästi kauniita paikkoja ja kauniita ihmisiä. Älä anna pienen akvaarion muokata tapaa, jolla näet ja koet elämän rajattoman meren. Kun poistut ympyröistäsi, tutkit ja annat itsellesi mahdollisuuden nähdä Maailmaa, huomaat että voit juurtua ja kutsua kodiksi paikkaa, joka sillä hetkellä on relevantein arvoillesi ja elämäntyyliä sekä uraa koskettaville haluillesi tässä elämänvaiheessa.
3 ) Epäterveellisten, toksisten ja jumiutuneiden ihmissuhteiden taaksejättäminen
Yksi vaikeimmista asioista, joiden kanssa olen koskaan joutunut painimaan, on etäännyttää itseni lapsuuden aikaisista ja pitkäaikaisista ystävistäni, joita todella rakastin. Se kaikki johtui yhdestä seikasta, halusin työskennellä joka päivä parantaakseni itseäni ja minun piti varmistaa, että ympärilläni on hyviä ihmisiä, jotka tekevät samoin.
Tieteellisesti kun puhutaan, sinusta tulee ne viisi ihmistä, joiden kanssa vietät suurimman osan ajastasi. On sinun asiasi miten määrität nuo viisi ihmistä. Jos sinulla on elämässäsi ystäviä, jotka vaikuttavat olevan jumissa, auta ja tue ihmeessä heitä, mutta jos he eivät ole halukkaita kasvamaan, ehkäpä on aika mennä eteenpäin….
Tuki on kaikki kaikessa tavoitteita saavutetttaessa, ja sinulla on mahdollisuus luoda terveitä ihmissuhteita joka päivä. Muista vain pysyä niiden ihmisten kanssa yhteyksissä, joista välität, mutta älä pakota muutosta kenellekään, anna sen tulla heille. Sillä aikaa tee mitä pystyt pitääksesi itsestäsi huolta.
4 ) Jatkuva ruokavalion ja liikuntarutiinin parantaminen
Monet ihmiset pitävät ruokavalion muutosta kertaluonteisena ja etsivät sitä mikä heille toimii kerran, ja sitten pysyvät siinä lopun ikäänsä. Todellisuudessa ruokavaliomme on tarkoitus kehittyä, ja asia on ollut niin aikojen alusta.
Ole avoin etsimään erilaisia terveellisiä ruokavalioita, jotka todella toimivat sinulle, ja ole avoin kokeilemaan uusia juttuja, sillä teknologia parantaa ravinnon maailmaa eksponentiaalisesti. Sama pätee liikuntaan! Sosiaalisessa mediassa viedään eteenpäin ruokavalion ja liikunnan tietoa enemmän kuin koskaan aiemmin.
Jatkuva oman itsensä parantaminen on yleisimpiä Heräämisen periaatteita ja ruokavalio ja liikunta ovat tämän listan huipulla.
5 ) Sotkusta, kaaoksesta ja vanhoista jutuista irtipäästäminen
Sotku ja kaaos ievät ole vallankumouksellista tai seksikästä. Se on huolimatonta ja merkki todellisen tietoisuuden ja itsestään huolenpidon puutteesta. Tiedän, että modernien elämäntyyliemme ylläpitäminen vaatii paljon, mutta mitä tiukempana, puhtaampana ja organisoidumpana pidät asioita, sitä parempia tuloksia saat ambitioidesi parissa. Lupaan.
Vanha pitää heittää menemään! Fyysiset esineet, joihin on syntynyt syvä emotionaalinen side, voivat säilöä paljon emotionaalista energiaa. Muistan kun sanoin ystävälleni, että heittää menemään hänen vanhat kenkänsä, joista hän oli pitänyt kiinni, koska hänellä ei ollut rahaa, ja arvatkaapa mitä? Hän manifestoi rahakkaan keikan ja uuden kodin viikko sen jälkeen, kun hän päästi irti noista kuluneista kengistä! Hän tiesi intuitiivisesti, että kengät liittyvät siihen jotenkin. Ja olen nähnyt myös muita useita samanlaisia tapauksia. Tavaramme voivat olla menneisyydessä kiinni roikkumisen fyysinen ilmentymä, ja vanhoista jutuista irt päästäminen tarkoittaa, että avaudumme uusille mahdollisuuksille, selkeydelle ja universumin ihmeille ja lahjoille.
6 ) Jatkuvaksi elämän oppijaksi ryhtyminen
Heränneenä yksilönä on todennäköistä, että intohimonasi on löytää Totuutesi ja ymmärrys elämän syvemmästä luonteesta. Oppiminen on evolutionaarinen prosessi, mikä tarkoittaa, että meidän pitää joka hetki tulla enemmän siksi keitä me olemme oppimalla uutta informaatiota, työkaluja ja näkymiä elämään.
Kaikki kärsimys syntyy (muutoksen) vastustamisesta.
Halukkuus oppia on halukkuutta kasvaa. On avuksi pitää listaa asioista, joita on kulloinkin oppimassa, ja luoda strategia sille miten oppia ne.
7 ) Oman tietoisen yhteisön löytäminen
Suurin juttu, mistä ihmiset ovat minulle kertoneet vuosien mittaan yhteisössä mukanaolosta, on että siellä ei ole tarpeeksi henkisiä ihmisiä paikallisesti, ja että heillä on vaikeuksia pysyä kartalla kasvustaan sen takia, etteivät he tunne oloaan tuetuiksi.
Uskon sen olevan tärkeää, että me kaikki liitymme yhteen tänä aikana etsimään muita, joilla on samanlaisia intressejä, harrastuksia ja arvoja. Helpoin tapa kasvaa on kasvaa muiden seurassa, jotka ovat samalla polulla kuin itse on. Mene ulos maailmaan! Hämmästyt miten monta sinunlaistasi ihmistä löytyy. Maailmassa on lukemattomia heränneitä.
8 ) Uuden suhteen luominen itseen ja elämäntyyliin
Ei enää itsesabotaasia tai itsensä väheksymistä! Heränneinä teidän on oltava rakastavia ja kilttejä itseänne kohtaan.
Tämä tarkoittaa toisia sekä omaa itseä kohtaan suunnattujen negatiivisten ajatusten ja emootioiden vähentämistä. Tämä tarkoittaa negatiivisten ajatusten ja tunteiden vähentämistä itseäsi ja muita kohtaan. Se tarkoittaa myös sitä, että et enää moiti itseäsi tai muita olosuhteista, joissa olet, ja silloin voit ottaa vastuun suhteestasi itseesi ja elämäntyylistäsi.
Voit suunnitella sisäisen ja ulkoisen todellisuutesi sellaiseksi kuin haluat, sinun tarvitsee vain antaa itsellesi lupa ja rohkeutta tehdä niin! Se ottaa aikaa ja vaivaa. Onnistut kyllä!
9 ) Oman sydämen kutsumuksen mukaisen uran valitseminen
Älä tee työtä sielua syövässä työssä, ei edes vaikka siitä saisi hyvää palkkaa. Sellaiseen uraan tyytyminen, joka ei tyydytä, ei ole sen arvoista. Miksi herätä joku päivä katumuksen vallassa, kun voisi herätä oman työn perinnön kanssa?
Oman sydämen kutsumuksen seuraaminen uralla voi olla äärimmäisen haasteellista, koska se tarkoittaa, että joutuu tekemään paljon epäloogisia asioita, joita ympärilläolijat eivät ymmärrä. Jos teet kuitenkin päätöksiä sydämestä, silloin ne johtavat sinut aina oikeaan suuntaan.
Tunnustele sitä mikä todellinen kutsumuksesi on, ja jos et sitä vielä tiedä, ala kokeilla eri asioita kunnes löydät sen. Jokaisen kutsumus kehittyy jatkuvasti, eikä kyse ole sen löytämisestä, kyse on SINUSTA, joka pääsee sen rytmiin mitä sinun pitäisi juuri nyt tehdä. Kyse on sydämen ja sielun resonoinnista, jotka aina puhuvat sinulle. Kuuntele niitä.
Positiivinen ura tarkoittaa, että saat aikaan muutosta, ja jos me kaikki teemme niin, maailma tulee väistämättäkin muuttumaan paremmaksi.
10 ) Sydämestä eläminen
Avaa sydämesi ja elä siitä joka päivä. Rakkaus on aina vastaus kaikkeen.
Tervehdys jälleen ja tervetuloa kanavalleni. Nimeni on Sakari. Olen täällä edustamassa arcturuslaisia, erittäin kehittynyttä avaruusolentojen rotua, joka on täällä auttamassa ihmiskuntaa sen ylösnousemusprosessissa korkeampaan ulottuvuuteen. Teen tätä työtä aina valolla ja rakkaudella, ja olen iloinen siitä, että voin tehdä tätä työtä ja jakaa omastani ja jakaa Arcturuksen ja muiden tähtikansojen viestejä maailmalle, joita kanavoin täällä. Tämä on tehtäväni täällä, tehdä tätä kaikkien kuuntelijoideni korkeimmaksi parhaaksi, aina palvella valolla ja rakkaudella.
Tänään minua opastettiin kertomaan hieman omasta kokemuksestani liittyen oireisiin, joita olen käynyt läpi, kuten korkean äänen sointi korvissa, väsymyksestä ja että joutuu lepäämään todella paljon, joutuu käymään pitkälleen ja vastaanottamaan parannusta, sellaisesta tunteesta että on tavallaan todella korkealla, ja sitten on taas todella matalalla, tällaisesta jatkuvana tulevasta aallosta. Se tuntuu siltä, kun käyn makaamaan sängylle, että vau, selvästi tuntuu uusia energioita juuri nyt, energioita jotka tulevat Keskusauringosta. Me olemme linjassa Keskusaurinkoon siten, että nämä uudet energiat voivat nyt saavuttaa Maapallon tavalla, joka ei aiemmin ole ollut mahdollista. Tämä on osa ylösnousemusprosessia, Maapallon ylösnousemusta.
Tällä hetkellä tapahtuu paljon kaikenlaista. Tällä hetkellä tapahtuu paljon muutoksia. Juuri nyt on hyvä olla oma itsensä, todella tuoda esiin se mikä todella olet, koska se tukee sinua. Olen huomannut, että jos pelaan egon pelejä, ne eivät resonoi enää. Etsin jotain egon pelejä parin päivän ajan, pari päivää olin vain tavallaan omien halujeni vietävänä, mutta lopulta se vain tuntui tyhjältä. Minusta tuntuu siltä, että nyt on aika valita tehdä asioita rakkaudesta, se on se tunne mikä minulla on nyt.
Ja tänään me saamme lisää tietoa avaruusroduista. Joten katsotaan nyt mitä heillä on kerrottavanaan tänä hetkenä.
Kiitos, kiitos, kiitos. Kiitos kun kuuntelit.
Ja nyt viritän itseäni hieman niin, että voimme vastaanottaa kanavointia. Olen jo pyytänyt näitä virityksiä ja pyytänyt tai esittänyt sanoja, jotka auttavat tätä kanavaa virittäytymään näihin energioihin. Yleensä teen sen suomeksi, joten en laita niitä mukaan tähän videolle. Mutta nyt jatkakaamme kanavoinnin kanssa.
Tämän kanavoinnin aikana, jos kuuntelet tätä ja voit istua alas ja ehkä ottaa pienen hetken itsellesi, on okei jos voit, mutta tässä kanavoinnissa myös saapuu energiaa, jos olet sellaiselle avoin. Voit joko vastaanottaa sen tai sitten ei. Se on oma valintasi. Mutta ehdottaisin, että avaat sydäntäsi hieman ja olisit avoin vastaanottamaan sen mitä sieltä tulee. Me aina tarjoamme sen valolla ja rakkaudella.
Pieni sananen tästä kanavoinnista tässä hetkessä.
Tämä energia on sellaista, että se auttaa sinua linjautumaan korkeamman itsesi kanssa. Me kanavoimme tätä energiaa Sakarin kautta. Aina kun kuuntelet tätä videota ja olet hyvässä paikassa, missä vain voit keskittyä siihen hetken ajan, jolloin et ole kiireinen, silloin vastaanotat tämän energian ja huomaat sen selvästi jos olet herkkä ja avoin sille. Mutta me aina sanomme, että tämä energia linjaa sinut oman korkeamman itsesi energiaan, omaan korkeampaan itseesi, korkeampaan tietoisuuteesi, merkitykselliseen olemukseesi, merkitykselliseen paikkaan olla täällä Maapallolla.
Se on hyvin lempeää energiaa. Voit tuntea sen sydämessäsi, juuressasi, kruunuchakrassasi, kaikissa näissä kolmessa. Se on erittäin lempeää energiaa. Mutta nyt itse kanavointiin.
Tervehdys rakkaat valotyöntekijät.
Me jotka nyt puhumme Sakarin kautta edustamme Siriusta, hänen siriuslaisia oppaitaan, Siriuksen Sinistä kollektiivia, sinistä energiaa, veden energiaa, transformaation energiaa, ne ovat se mitä me edustamme. Nyt me tuomme informaatiota omasta rodustamme. Oma rotumme on teille muukalainen, mutta meille normaali. Te olette meille tavallaan muukalaisia, mutta tavallaan me olemme myös yhteydessä teihin samalla tavalla kuin arcturuslaiset ovat, perimällisen yhteyden kautta, DNA:n kautta me olemme teihin yhteydessä.
Se on osa meidän perimäämme, joka löytyy myös teidän DNA:stanne. Silti monia palasia on piilossa perinteiseltä tieteeltä, tai niitä ei ymmärretä. Mutta me olemme olleet siellä myös alusta alkaen, kuten arcturuslaiset, opastamassa teitä, tarkkailemassa evoluutiotanne ja auttamassa teitä tämän lempeän suojelevan, rakastavan, rakkauden ja harmonian energian avulla.
Me edustamme teille neljää perusperiaatetta: opastusta, rakkautta, suojelusta, harmoniaa. Mutta myös myötätuntoa. Oma erikoisuutemme on myötätunto. Me esiinnymme lähinnä 6D, 7D-tietoisuudessa, mutta voimme nostaa itseämme korkeammalle ja osa aspekteistamme on syvemmällä näissä tiheyksissä, näissä ulottuvuuksissa. Mutta me työskentelemme ihmiskunnan kanssa läheisemmin kuin esimerkiksi arcturuslaiset.
Me olemme kehittäneet tämän erittäin intohimoisen ja myötätuntoisen elintavan. Sielujärjestelmissämme me arvostamme myötätuntoa, harmoniaa, harmonista työskentelyä, harmonista toimintaa, harmonista musiikkia, harmonisia teknologioita, jotka toimivat harmoniassa luonnon kanssa, kaiken edustamamme fyysiset manifestaatiot. Me aina yritämme löytää harmonisen tavan, ja meillä on kyky ja työkalut mukautua eri tilanteisiin.
Tavallaan me pyrimme välttämään menemistä, sanoisimmeko, syvemmälle tai raskaampiin energioihin. Mutta roolimme suojelijoina ja harmonisen opastuksen antajina on myös inkarnoitua ihmisiksi Maapallolle. Ja monet meistä ovat nyt siellä Maaplaneetalla ihmismuodossa, auttamassa ihmisrotua. Tehtävämme on erityisesti tuoda teille uusia teknologioita tavalla, joka auttaa teitä ylösnousemaan ja tuntemaan olonne paremmaksi, auttaa teitä löytämään paremman tavan elää.
Monet meistä työskentelevät juuri nyt ihmisinä, jotka työskentelevät Maapallon teknologian, terveydenhuollon ja luonnon parissa, planeetan energian puhdistamisen ja jopa alustamisen tai nollaamisen parissa. Roolimme on tällä tavoin auttaa Maapalloa löytämään harmonisempi paikka, harmonisempi olemassaolo kaikin tavoin. Ja tähän kuuluu työskentely ihmisten ja erityisesti delfiinien kanssa.
Me siriuslaiset rakastamme inkarnoitua delfiineiksi. Se on suuri kunnia ja ilo meille kokea elämä delfiinin kehossa. Se on jotain mitä meitä on opastettu tekemään, opastettu inkarnoitumaan delfiineiksi jo satojen, satojen, satojen vuosien ajan. Vaikka me edustamme veden energiaa, me voimme silti saada yhteyden maallisiin energioihin harmonisemmalla tavalla kuin ehkäpä muut rodut. Tämän takia olemme valinneet auttaa ihmiskuntaa kulkemaan polkuaan rakkauden, myötätunnon ja intohimon avulla korkeamman ulottuvuuden tietoisuuteen.
Me opastamme jo nyt monia teistä, teitä, sieluja, täällä Maapallolla, erityisesti tähtisiemeniä, tähtityöläisiä, henkisiä ihmisiä, vanhoja sieluja, vanhoja eläinsieluja. Lisäksi me opastamme hietä kehittymään, löytämään paikkansa universumissa. Tapa, jolla me toimimme, on puuttumattomuus. Me emme puutu elämiinne. Me annamme opastusta, ja te valitsette seurata sitä tai sitten ei. Me emme tee diilejä tai painosta teitä muutokkseen.
Roolimme on olla joku, joka tarkkailee etäältä ja auttaa opastavan näkymättömän käden avulla, näkymättömillä sanoilla, näkymättömillä keinoilla. Kun kuulette korkeita ääniä, erityisesti siriuslaiset sielut, jos tunnistatte tämän aspektin itsessänne, korkeat äänet saattavat tarkoittaa, että olemme lähellä teitä. Me autamme teitä, opastamme teitä näkymättömin tavoin. Tämä on jotain mit teemme kaiken aikaa.
Roolimme Maapallon ja sen rodun, ihmisrodun oppaina tulee yksinkertaisesta seikasta, että me myös olemme valinneet palvella Luojaa, suurta universumin Luojaa, joka tulee esiin kaikkialla. Me olemme tunnustaneet tämän aspektin kehityksessämme kohti Luojaa, ja auttamalla muita me olemme valinneet tehdä osamme.
Monet meistä, jotka ovat inkarnoituneet Siriuksen sieluiksi, meistä tulee taiteilijoita, meistä tulee laulajia, meistä tulee ekspressionisteja jotka ilmaisemme itseämme voimakkain tavoin. Meillä on teknologiaa, jonka avulla saamme erityisesti yhteyden ihmiskunnan sydänchakraan ja ihmiskehoon, tehdä työtä tuon sydänchakran parissa ja lähettää ja vastaanottaa energioita avaamalla sydänchakraa. Tämä on taajuus, jonka parissa meille on kaikkein miellyttävin työskennellä. Toki me ymmärrämme kruunuchakraa ja muita chakrajärjestelmiä myös hyvin.
Useimmat meistä, jotka ovat inkarnoituneet Maapallolle tänä aikana, edustavat korkeampaa tietoisuutta ihmisissä. He jo tietävät minne he ovat menossa ja mistä he ovat tulleet. Kyllä, me sanomme menossa niinkuin olisitte jo siellä. Me näemme myös ajan tuolle puolen, työskentelemme useiden ulottuvuuksien parissa, monien tiheyksien parissa yhtä aikaa. Valoaluksemme edustavat tietoisuutemme korkeataajuista muutosta, jonka olemme muuttaneet, sanoisimmeko, valon harmoniseksi orkesteriksi, joka toimii valoaluksena.
Erikoisuutemme on myös työskennellä äänen ja viestinnän parissa. Miten opettaa viestintää ihmiskunnalle, miten käyttäytyä, miten toimia, miten tulla Galaktiseksi Universaaliksi Toimijaksi. Me olemme valinneet jatkaa tätä tehtävää opastaa teitä kohti Galaktista tietoisuutta. Me istumme Galaktisen Neuvoston korkeassa asemassa, joka on valittu tarkkailemaan ihmiskuntaa ja myös suojelemaan sitä.
Roolimme on tavallaan kuin isän tai äidin, joka tarkkailee lapsensa kasvua ja joka on ylpeä siitä mikä hän tulee olemaan tulevaisuudessa, satojen vuosien päässä tulevaisuudessa. Kyllä, me sanoimme satojen vuosien päässä. Me haluamme muistuttaa teitä tai kertoa teille tästä informaatiosta, että satojen vuosien päässä tulevaisuudessa koko yhteiskuntanne, koko ihmiskunta, koko äly, koko sydäntietoisuus, koko ihmiskeho muuttuu kohti täysin kristallisoitunutta valokehoa siitä mitä te nyt edustatte.
Ne teistä, erityisesti ne jotka ovat täällä työskentelemässä siriuslaisina, käyvät läpi tätä transformaatioprosessia niinkutsutusti eturintamassa niin, että he voivat ankkuroida ja kanavoida tätä energiaa muiden seurattavaksi. KYllä, me puhumme seuraamisesta, mutta yhteiskunnassamme ei ole seuraajia tai johtajia tai kuninkaita tai kuningattaria. Meidän yhteiskunnassa kaikki ovat samanarvoisia.
Me valitsemme sielun piirteet, sielun kokemukset, inkarnaation siriuslaiseksi, me valitsemme nämä tietoisesti niin, että voi olla tietty rooli, olla monta kertaa, olla lähes aina kahdentoista ryhmissä, joissa kahdentoista ryhmästä tulee yhdessä kolmentoista ryhmä, jossa yksi ylisielu sulautuu kahdentoista sielun olemukseen. Ja tämä ylisielu on jotain, joka on kunnianarvoisa rooli. Yksi meistä transformoituu ylisieluksi tavallaan kontrolloimaan, muokkaamaan, säätämään, harmonisesti transformoimaan näiden kahdentoista energioita. Siksi me monta kertaa operoimme erittäin tietoisesti niiden kanssa, jotka ovat ymmärtäneet universumin rakenteen.
Me tuomme opastusta, me tuomme informaatiota universumin rakenteesta ja siitä miten se toimii, erityisesti tänä aikana terveyden ja tietoisuuden aloilla. Monet teistä, jotka seuraavat ja jotka ovat heränneet Siriuksen energioihin, voitte tuntea ne, voitte aistia ne karskien energioiden läpi, viestinnän avulla, kyvyllä luoda superverkostoja.
Monet siriuslaisista, jotka nyt työskentelevät Maapallolla, ovat itse asiassa superverkoston luojia, jotka auttavat muita löytämään itsensä ja siksi he voivat aistia näiden ihmisten energioita erittäin herkällä ja harmonisella tavalla tuodakseen heidät yhteen. Sitten he voivat jättää ryhmän, kun he ovat tuoneet ryhmän yhteen, tai he voivat valita jatkaa työskennellä sen ryhmän kanssa. Mutta monta kertaa heidän roolinsa on tuoda ihmiset yhteen ja sitten mennä eteenpäin oman tehtävänsä kanssa.
Jokainen teistä, joka nyt on inkarnoitunut siriuslaisena Maapallolle, on suostunut sellaiseen, että he auttavat kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kun siriuslainen herää ja kuulee kutsun, mikään ei voi pysäyttää häntä. Ei mikään. Meidän avaruusaluksemme opastavat häntä, omat valoaluksemme, jotka voivat tuoda heille teknologioita, joita Maapallolla ei ole nähty.
Me pyydämme kaikkia teitä siriuslaisia sieluja, jotka nyt kuuntelevat tätä, että jos ette vielä ole pyytäneet opastusta polullanne, valoa polullenne, yhteyttä siriuslaisiin polullanne, me rohkaisemme teitä nyt pyytämään tätä yhteyttä, avautumaan polustanne erittäin selkeällä tavalla. Tiedätte kyllä jos sisällänne tuntuu tällainen yhteys. On hyvä toimia ensimmäisen saamansa impulssin perusteella.
Pitäisikö minun tehdä tämä? Kyllä.
Pitäisikö minun tehdä tämä? Kyllä.
Pitäisikö minun tehdä tämä? Ei.
Jos näet kyllä tai ei, kuuntele ensimmäistä impulssia. Älä mieti sitä liikaa. Mieli voi prosessoida vain sitä minkä se jo tietää. Uudet asiat, jotka ovat tulossa, niistä mielenne ei tiedä mitään. Eli tässä vain rohkaistaan Siriuksen energioihin ja ottamaan yhteys Siriukseen. Se on Siriuksen avaruusrotu.
Me jaamme tämän informaation siitä, että olemme olleet täällä ihmiskunnan alusta alkaen. Me näimme potentiaalia Maapallolla kasvattaa ihmisrotu, josta tulee erittäin olennainen osa Galaksin tietoisuutta. Me valitsimme auttaa tätä tietoisuutta antamalla osan itsestämme tähän prosessiin korkean tason luojina. Me puhumme korkeasta, mutta meidän tietoisuudessamme ei ole mitään korkeaa tai matalaa. Kaikki on samaa. Me käytämme kieltä approksimoimaan sitä mitä tarkoitamme. Joten toivottavasti saitte idean siitä mitä yritämme kommunikoida tässä ihmiskielen avulla. Joskus ihmiskieli voi olla meille erittäin rajoittava.
Niin monet siriuslaiset valitsivat mennä piiloon, olla eristyksissä, olla omassa tilassaan ymmärtääkseen paremmin. Mutta kun he valitsevat avata kurkkuchakransa, tämä energia jota he voivat täällä kanavoida voi olla niin lempeää, tavallaan niin vakuuttavaa että se auttaa ihmisiä löytämään oman polkunsa. Monesti he ovat johtajia, ihmisryhmien tai yritysten tai henkisten liikkeiden johtajia tai muusikoita, jotka jakavat omaa rakkauttaan ja musiikkiaan. Monet meistä ovat jo täällä työskentelemässä varjohallituksessa, järjestelemässä asioita, muuttamassa asioita sisältäkäsin. Me sanomme sisältäpäin.
Me olemme siriuslaiset.
Ja vielä yksi asia tässä kanavoinnissa nyt, joka tulee tapahtumaan toisenlaisen energian avulla. Mutta jos olette valmiita, voitte vastaanottaa sen ja avautua sille. Me avaamme sen valokielen avulla ja siirrämme tämän lähetyksen lemurialaisille.
Me jotka nyt puhumme Sakarin kautta edustamme lemurialaisia. Me lähetämme tämän energian Siriuksen valoalusten avulla, koska me työskentelemme veden energian parissa läheisesti planeetallanne. Me tulemme Hawaiin alueelta, erityisesti, mutta me haluamme lähettää tämän Lemurian energian, jotta se voisi resonoida kaikkien vesialueiden energioiden kanssa.
Virittäytykää ja vastaanottakaa jos niin valitsette. Tämä kanavointi, tämä energia tulee auttamaan teitä harmonisoimaan kehonne tässä hetkessä, kun Keskusauringon energiat ovat sellaisia, että ne saattavat olla jopa stressaavia. Nyt me lähetämme tämän energian jos vain avaatte sydämenne ja kuuntelette sitä ja istutte hetken valokielen parissa.
Ja me kiitämme teitä tästä suorasta yhteydestä kanssamme. Me olemme onnellisia työskennellessämme näin suoralla tavalla kanssanne. Me lemurialaiset palvelemme ihmiskuntaa valolla ja rakkaudella.
Ja me olemme siriuslaiset, aina palvelemme valolla ja rakkaudella. Nyt lopetamme lähetyksen.
Kiitos, kiitos, kiitos.
Tämä valokieli on aina erittäin kiinnostavaa. Yritin vain antaa sen tulla läpi, ajattelematta, antautuen sille. Ja ainakin minä itse tunsin tällaisen erittäin rauhoittavan energian, kuin vettä olisi jollain tavalla muokattu tai muunnettu.