Aihearkisto: Tietoisuus

Artikkeleja tietoisuudesta: jooga, esoteria, jne.

Avaruusolennot Koraanissa

Johdanto

Elokuun 7. päivänä 1996 NASAn (1) tieteilijät tekivät ilmoituksen, joka pääsi lehtien otsikoihin ympäri maailman. Marsilaisesta meteoriitista he olivat löytäneet todisteita mikroskooppisista elämänmuodoista, jotka ovat saattaneet olla elää Marsissa yli kolme miljardia vuotta sitten. (2) Vaikka toiset myöhemmin julkaistut tutkimukset haastoivat tämän johtopäätöksen (3), useat tuoreemmat löydökset, esimerkiksi Galileo-aluksen tekemät löydöt (4) helmikuussa 1997 mahdollisesta punaisen värisestä merestä Jupiterin kuun Europan jääpeitteen alla (5), herättävät toivoa siitä, että me mahdollisesti piankin voisimme saada vastauksen erääseen vanhimmista ja kiinnostavimmista ihmisen kysymistä kysymyksistä: ”Onko kukaan tuolla jossain, vai olemmeko me yksin universumissa?”

Voi kuitenkin olla, että kukaan meistä ei elä näkemään päivää jolloin tiedemiehillä on yksikäsitteinen vastaus tähän kysymykseen. Muslimeille tämän ei tulisi olla ongelma. Meillä on jo vastaus. Vaikka monet muslimit eivät ole siitä tietoisia, Koraani (6) eksplisiittisesti mainitsee Maan ulkopuolisen elämän olemassaolon.

Henkisen luonteisten olentojen olemassaolo, kuten enkelit universumissa, on kaikkien muslimien hyväksymä fakta, niin kuin on muidenkin uskontojen seuraajien laita, kuten kristittyjen. Se seikka, joka saa aikaan innostusta kansan ja tieteentekijöiden keskuudessa, on kysymys siitä onko materiaalisia elämänmuotoja kuten me itse, jotka tiede kykenee löytämään, oikeasti olemassa Maan ulkopuolella. (7) Tämän artikkelin tavoite on esittää todisteita Koraanista MATERIAALISTEN elämänmuotojen olemassaololle universumissa (”Elämä niin kuin me sen tunnemme”).

”Dabbatun” (Neuvonpidon Suura)

Suurassa 42, jakeessa 29 (42:29) Koraanissa meille kerrotaan, ”Hänen tunnusmerkkejään ovat taivaan ja maan luominen ja ne elävät olennot, jotka Hän asetti kumpaankin. Hänellä on myös valta koota ne yhteen milloin tahtoo.” (8) Ennen kuin menemme eteenpäin, tästä on sanottava pari huomautusta. Arabian kielen sana ”sama”, suomeksi ”taivas”, tarkoittaa samalla tavalla niin konkreettista kuin henkistäkin taivasta. Voidaan esittää vastalause, että jae puhuisi olennoista fyysisellä taivaalla (esim. linnut), eikä henkisestä (kuolemanjälkeisestä) taivaasta. Kuitenkin linnut mainitaan erillään taivaallisista olennoista jakeessa 24:41, ”Etkö havaitse, että kaikki, mikä on taivaassa ja maan päällä, julistaa Jumalan kunniaa? Niin tekevät myös linnut, kun ne siipensä levittävät. Hän tuntee jokaisen rukouksen ja ylistämistavan. Jumala tietää, mitä he tekevät.” (9)

Huomautuksessa koskien jaetta 42:29 Muhammad Asad esittää, ”Koraanissa ilmaisu ’taivaassa ja maan päällä’ ilman muuta esittää universumia sen kokonaisuudessaan.” (10) Koraani mainitsee liikkumattomien esineiden myös ylistävän Jumalaa: ”Eivätkö he edes tarkastele Jumalan luomia olentoja, miten niiden varjot oikealta ja vasemmalta kumartuvat Jumalan edessä ja lankeavat maahan.”(16:48). (11) Täten eivätkö jakeessa 42:29 mainitut olennot taivaassa ole myös liikkumattomia olentoja, jotka ovat Jumalasta. Seuraava jae 16:49 kuuluu, ”Jumalan edessä kumartuvat kaikki olennot taivaassa ja maan päällä, samoin myös enkelit ylpeyttä tuntematta.” (12) Käännös ”olennot” tässä on sama kuin jakeessa 42:29, ”Dabbatun”. Asad kommentoi, ”Sana dabbah merkitsee mitä tahansa älyllistä, ruumiillista olentoa, joka kykenee spontaaniin liikkeeseen, ja tässä sellainen asetetaan ruumiittomien, henkisten olentojen rinnalle, joita kutsutaan ’enkeleiksi’.” (13) Toisin sanoen, 42:29 viittaa tasan tarkkaan sen tyyppiseen elämään jota tiede etsii, ei mihinkään metafyysiseen olentoon. Yusuf Ali sanoo, ”Dabbatun: pedot, elävät olennot, kaikenlaiset matelevat elikot.” (14) Tämä on sama sana, jota käytetään jakeessa 2:164, ”…kaikenlaisten eläinten leviämisessä yli maan, …on totisesti tunnusmerkkejä (Jumalan kaikkivaltiudesta) ihmisille, joilla on ymmärrystä” (15) ja jakeessa 24:45, ”Jumala on myös luonut kaikki eläimet vedestä. Niiden joukossa on sellaisia, jotka ryömivät vatsallaan, sellaisia, jotka kulkevat kahdella jalalla, ja sellaisia, jotka kulkevat neljällä jalalla. Jumala luo mitä haluaa. Totisesti Jumalalla on valta kaiken yli.” (16)

Kommentoidessaan jaetta 42:29 Allama Shabbir Ahmad Usmani sanoo, ”Jakeesta käy ilmi, että kuten maan päällä, niin on jonkinlaisia eläimiä — eläviä olentoja — myös taivaissa.” (17) Samasta jakeesta Yusuf Ali kommentoi, ”Elämä ei ole rajoittunut omalle pienelle Planeetallemme. On varsin vanha spekulaatio nähdä ihmisen kaltaista elämää planeetta Marsissa… on järkevää olettaa, että elämää muodossa tai toisessa on miljoonissa taivaankappaleissa, jotka ovat hajallaan ympäriinsä avaruutta.” (18) Tällaisten huomautusten myötä lukija tajuaa, että muslimioppineet ovat varsin tietoisia siitä, että jae 42:29 selvästikin mainitsee avaruusolentojen olemassaolon.

Onko olemassa Maan ulkopuolista älyllistä elämää?

Vaikka minkä tahansa muotoisen elämän löytäminen Maan ulkopuolelta olisikin dramaattista, ihmiskunta on erityisen kiinnostunut tietämään onko universumissa Maan ulkopuolista älyllistä elämää. NASAlla oli aiemmin ohjelma, joka etsi Maan ulkopuolista elämää (search for extraterrestrial intelligence, SETI). Vaikka ohjelma on nyt budjettileikkausten takia jäähyllä, yksityinen SETI-organisaatio on nyt luotu (19) jatkamaan etsintää. The Planetary Society (20), yksityinen organisaatio, jonka jäsen elokuvaohjaaja Steven Spielberg (21) on hallituksessa, on maailman suurin SETI-ohjelma. Tähän mennessä älykästä elämää ei ole löytynyt. Voiko Koraani tarjota vastauksen?

Suura 27:65 komentaa, ”Sano edelleen: »Ei kukaan taivaassa tai maan päällä, paitsi Jumala, tiedä näkymättömiä. Eivätkä he tiedä ylösnousemuksensa hetkeä.” (22) Tämä kertoo meille, että kuten ihmiset, on myös muunlaisia olentoja universumissa jotka myös nostetaan kuolleista. Meille kerrotaan jakeessa 19:93-96, ”Taivaissa ja maan päällä ei ole ainoatakaan, joka tulisi Laupeimman luo muuten kuin palvelijana. Totisesti, Hän tietää heidän lukunsa ja Hän on sen tarkoin laskenut. Ja ylösnousemuksen päivänä jokainen heistä astuu Hänen eteensä omakohtaisesti. Totisesti, ne, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, Jumala on palkitseva rakkaudella.” (23) Näistä jakeista opimme, että on olemassa Maan ulkopuolisia elämänmuotoja, jotka, kuten mekin, tuomitaan myös heidän tekojensa perusteella joita he elämänsä aikana tekevät. Heidän joukossaan on uskovia. Täten, luonnollisesti, on myös niitä avaruusolentoja jotka eivät usko. Uskovaiset palkitaan. Elämänmuodot, jotka yllämainituissa jakeissa kuvataan, voidaan tuskin olettaa olevan mikro-organismeja. Koraani viittaa olentoihin, joiden kehitystaso tekee heistä moraalisesti tilivelvollisia olentoja. Heidän täytyy olla organismeja, joilla on ominaisuuksia mitkä me liittäisimme älykkäisiin elämänmuotoihin.

Suurassa 72:14-15 jinn (eräänlainen henkinen elämänmuoto, josta Koraani mainitsee sen elävän Maassa) sanoo, ”Joukostamme ovat eräät totisesti Herralle alistuneita muslimeja, ja toiset jumalattomia. Ne, jotka ovat muslimeja, ovat niitä, joiden päämääränä on vanhurskaus. Mitä taasen tulee jumalattomiin, kuluttaa heidät helvetin tuli.” (24) Koraani mainitsee, että hyvät jinnit palkitaan Paratiisilla. Kaikki yllä esitetyt jakeet tiivistettynä on selvää, että Tuomionpäivä on kaikille universumin olennoille (Suura 39:68, ”Ja kun pasuunaan puhalletaan, niin kaikki taivaassa ja kaikki maan päällä menevät tainnoksiin paitsi Jumalan vahvistamat; sitten puhalletaan uudestaan, ja katso, he nousevat odottaen.”) (25) ja kuten jinnit, avaruusolennot pääsevät myös samoihin kuolemanjälkeisiin maailmoihin ihmisten kanssa. Itse asiassa, Koraani mainitsee, että Paratiisi on oman universumimme kokoinen jakeessa 57:21, ”Kiiruhtakaa kilvan saavuttaaksenne Herranne anteeksiannon ja Paratiisin, jonka avaruus on maan ja taivaan suuruinen ja joka on valmistettu niille, jotka uskovat Jumalaan ja Hänen sananjulistajiinsa! Tämä on Jumalan armo. Hän antaa sen kenelle haluaa, sillä Hän on Herra, jonka armo on suuri.” (26) Täten ei ole yllättävää, että kun me jaamme tämän universumin avaruusolentojen kanssa, meillä on myös yhteinen Paratiisi ja Helvetti heidän kanssaan myös. Koraani näyttää meille, että avaruusolennot ovat olemassa, mutta sen lisäksi että niiden joukossa on myös älykkäitä olentoja.

Mistä avaruusolentoja löytyy?

Tietäen, että avaruusolentoja on olemassa, seuraava kysymys on ”Missä he asuvat?” Tieteentekijät luonnollisesti odottavat niiden elävän toisilla planeetoilla. He etsivät toisia planeettoja tähtien ympäriltä, planeettoja joilla on oikeat olosuhteet elämälle, toisin sanoen, toisia Maapalloja. Lokakuussa 1995 tieteentekijät ilmoittivat, että he olivat löytäneet ensimmäisen aurinkokuntamme ulkopuolisen planeetan tähden numero 51 läheltä Pegasuksen tähtikuviosta. (27) Siitä lähtien on ollut sarja löydöksiä muista planeetoista. Tämän artikkelin kirjoittamisen aikaan 15 eksoplaneettaa on väitetty löydetyn. (28) Vaikka jotkut näistä kappaleista on sivuutettu ruskeina kääpiöinä (mukaanlukien Pegasi 51:tä kiertävä kappale) joidenkin tieteentekijöiden suulla (29), ainakin 15 kappaletta pidetään planeettoina. Tieteilijät uskovat, että mahdollisesti kaksoistähtiä kiertävien planeettojen kuissa on oikeat olosuhteet elämälle. (30)

Suurassa 65:12 meille kerrotaan, ”Jumala on luonut seitsemän taivasta ja yhtä monta maata. Niiden kautta tulee ylhäältä Jumalan käsky, jotta tietäisitte, että Jumalalla on valta kaiken yli ja että Jumala sulkee kaiken tietoonsa.” (31) Tämä jae, vaikka se yleensä on käännetty oikein, on monesti kommentaattoreiden väärintulkitsema. He antavat tulkintoja, että avaruus on jaettu seitsemään alueeseen (suom. huom. tämä voi tarkoittaa sitä mitä Yhden Laissa kutsutaan oktaaviksi), ja samalla tavoin kuten Yusuf Ali asian esittää, ”maankuori rakentuu geologisista kerrostumista toinen toisensa päällä”. (32) Tämä tulkinta syntyy väärinymmärryksestä siitä mitä ”taivas” tarkoittaa Koraanissa. Ennen kuin jatkamme eteenpäin avaruusolentoaiheen parissa, on tärkeää selvittää tämä sekaannus. Vastaus voidaan saada Koraanin itsensä jakeista ja verrata niitä nykyiseen tietoomme universumista.

Suura 21:30 kysyy, ”Eivätkö uskottomat huomaa, että taivaat ja maa olivat sulkeutuneet, kunnes Me erotimme ne toisistansa? Vedestä Me olemme luonut kaikki elolliset olennot. Eivätkö he sittenkään usko?” (33) Suura 41:11-12 kertoo meille,”Sitten tuli vuoro taivaan, joka oli pelkkää usvaa, ja Hän sanoi sille sekä maalle: »Tulkaa esiin kumpikin, suosiolla tai vastahakoisesti.» Ja ne sanoivat kumpikin: » Me tulemme suosiolla». Niin Hän järjesti ne kahdessa päivässä seitsemäksi taivaaksi ja ilmoitti kullekin taivaalle sen tehtävän. Ja Me koristimme alemman taivaan loistavin tähdin, jotka panimme sen vartijoiksi; tämä on Hänen asetuksensa, jonka on valta ja tieto.” (34) ja Suura 71:15-16, ”Ettekö näe, kuinka Jumala on luonut seitsemän taivasta toinen toisensa yläpuolelle? Hän on myös asettanut niille kuun valoksi ja auringon lampuksi.” (35) Suura 51:47 kertoo meille, ”Ja taivaan olemme Me voimallamme kohottanut korkealle ja totisesti tehnyt sen laajaksi.” (36) Asad kommentoi jakeita seuraavasti. Jaetta 21:30, ”ylläoleva on erehtymätön viittaus universumin yhtenäiseen alkuperään, jota Koraanissa metonyymisesti kuvataan ’taivaiksi ja maaksi’, joka huomattavasti myötäilee lähes kaikkien modernien astrofyysikoiden näkökulmaa siitä, että universumi on peräisin yhdestä entiteetistä, yhdestä yksittäisestä elementistä, nimittäin vedystä, joka kasaantui painovoiman johdosta ja sitten erkaantui tähtisumuiksi, galakseiksi ja aurinkokunniksi, jonka yksittäiset osat asteittain erkaantuvat muodostaakseen uusia entiteettejä tähtien, planeettojen ja niiden kiertolaisten muodossa”; (37) jakeesta 41:11 hän selittää sanan ”usva” ”kaasuna, selvästikin vetykaasuna, jota fyysikot pitävät pääasiallisena alkuaineena josta kaikki materian hiukkaset universumissa ovat kehittyneet ja edelleenkin kehittyvät…” (38) ja itse jakeesta hän sanoo, ”tätä kohtaa selitettäessä Zamakhshari havainnoi: ”Jumalan komento taivaille ja maalle on ’tulla’ ja sen merkitys … on tämä: Hän tahtoi niiden tulevan esiin…”; jakeesta 41:12 hän selittää ”seitsemän taivasta” ”kosmisten järjestelmien moninaisuutena”; (39) jakeesta 51:47 hän sanoo, ”fraasi ’inna la-musi’un’ selvästikin varjostaa modernia ’laajentuvan universumin’ käsitettä — eli, seikkaa että kosmos, vaikka se onkin rajallinen, on jatkuvasti laajenemassa avaruudessa.” (40) Viimeisenä, kolme jaetta pitää käsitellä, 50:38, ”Totisesti Me olemme kuudessa päivässä luonut taivaat ja maan ja mitä on niiden välillä, eikä väsymys vähääkään vaivannut meitä” (41), 21:104, ”Sinä päivänä Me käärimme taivaan kokoon, kuten kirjoitukset kääröksi kootaan. Samoin kuin Me alussa loimme oliot, niin saatamme ne takaisin sinne, mistä ovat tulleet. Tämä on Meitä velvoittava lupaus. Totisesti, näin tulemme tekemään” (42), ja 14:48, ”Se tapahtuu sinä päivänä, jolloin maa uudeksi vaihtuu ja samoin taivaat, ja jolloin ihmiset seisovat Jumalan, ainoan, kaikkivaltiaan edessä.” (43)

Ylläolevista jakeista opimme: taivas on materiaalinen asia joka on syntynyt samasta materiaalista kuin maa. Alunperin se on ollut kaasua. Erkaantumisprosessin seurauksena syntyi ”seitsemän taivasta” ja ”kaikki se mikä niiden välissä on.” Aurinko, Kuu, tähdet ja Maa ovat taivaankappaleita. Täten taivaan täytyy olla suurempi kuin tähti (aurinko). Kun universumin loppu on käsillä, taivaat, jotka siihen asti olivat laajentuvia (51:47), tulevat kaikki yhteen. Näin tapamme jolla nykyinen universumimme on syntynyt synnyttää uuden luomakunnan, mikä sisältää uudet taivaat ja uuden maan. Kuka tahansa astronomi, joka näitä jakeita lukee, voi kertoa sinulle, että on olemassa vain yksi tähän taivaan kuvaukseen sopiva asia. ”Taivas”, johon Koraanissa viitataan, viittaa ”galaksiin”. Modernin tieteen mukaan universumi on syntynyt singulariteetista, Alkuräjähdyksessä, ja siitä eteenpäin se on laajentunut. Alkeiskaasupilvestä syntyi suuret massat, joista galaksit ja niiden klusterit ovat syntyneet. Nykyään galaksit liikkuvat toisistaan poispäin avaruudessa. Niitä erottaa intergalaktinen avaruus, jossa voi olla pimeää ainetta, mikä olisi 90 prosenttia koko universumin massasta. Jos pimeää ainetta on tarpeeksi, jossain kohtaa tulevaisuudessa universumi lakkaa laajenemasta ja kääntyy tiivistymisvaiheeseen, jossa galaksit lopulta tulevat yhteen Loppurysäyksessä, mikä on universumimme loppu. Universumi olisi palannut singulariteettitilaan, joka on samanlainen kuin mistä nykyinen universumimme on syntynyt. Siten tieteentekijät ennustavat, että uusi universumi voi syntyä Loppurysäyksessä kun uusi Alkuräjähdys synnyttää uuden universumin galakseineen ja planeettoineen. Koraanin jakeet ovat hämmästyttävän yksimielisiä nykyisten universumin ideoidemme kanssa!

Tämän pitkän sivuun karanneen läpikäynnin tavoitteena oli osoittaa, että ”seitsemän taivasta” eivät ole alueita, joiksi universumimme on jakautunut, vaan suuria astronomisia entiteettejä, galakseja. Jotkut ovat tulkinneet väärin taivaan aurinkokunnaksi. Kuitenkin vaikka tällaiselle tulkinnalle voidaan löytää siihen sopivat jakeensa, se ei myötäile kaikkia jakeita.

Koraani mainitsee seitsemän taivaan luomisen. Asad selittää, että ”…mitä tulee ’seitsemään taivaaseen’, tulee pitää mielessä että arabian kieli käyttää numeroa ’seitsemän’ usein synonyymina ’usean’ kanssa.” (44) Olen näyttänyt, että taivaat ovat galakseja ja me voimme nähdä niitä olevan olemassa miljoonia. Vaikka me olettaisimme, että taivas tarkoittaa joitain muita astronomisia kappaleita, jotka ovat syntyneet alkeiskaasupilvestä, silloin niitä ei todellakaan ole seitsemän vaan miljoonia.

Tämän relevanssi keskusteluumme avaruusolennoista on, että Suura 65:12 kertoo meille Jumalan luoneen ”seitsemän taivasta”. Hän on luonut ”yhtä monta maata”. Täten koska galakseja on miljoonia, Jumala on luonut myös miljoonia Maapallon kaltaisia planeettoja hajalleen universumiin. Usmani kommentoi jaetta 65:12, ”Myös maat hän loi seitsemäksi (Usmani ajattelee kirjaimellisesti seitsemää. Me tiedämme, että se tarkoittaa ’montaa’), kuten Tirzimin perinteessä sanotaan. On mahdollista, että ne eivät ole näkyvillä, on mahdollista että ne ovat näkyvillä, mutta ihmiset ajattelevat niiden olevan tähtiä tai toisia planeettoja, kuten tieteentekijät nykyaikana ovat ennustaneet Marsissa olevan elämää…” (45) Tärkeä asia huomauttaa jakeesta 65:12 on, että Jumala ei käytä sanaa ”maailmat” vaan erityisesti ”maa”. ”Maa” olisi planeetta jolla on elämää. Tieteentekijät myös usein puhuvat toisten maiden etsimisestä. He eivät tarkoita vain mitä tahansa planeettoja, vaan sellaisia joilla on tai on kyky olla elämää. Raamattu, Koraani ja tiede, Maurice Bucaille kirjoittaa,”…ei tule yllätyksenä Koraanin lukijalle, että sellaisia maita kuin omamme löytyisi muualta Universumista…” (46)

Me olemme viimein päässeet Koraanin vastaukseen kysymykseen siitä missä avaruusolentoja on. Ne asuvat miljoonissa maapalloissa jotka Jumala on luonut miljooniin taivaisiin (galakseihin) universumissa. Koraani, täten, antaa meille loistavan kuvan universumista, universumista joka on täynnä elämää, paikasta jota edesmennyt astronomi Carl Sagan nimitti ”kosmiseksi fuugaksi, jolla on omat teemat ja vasta-argumentit, dissonanssit ja harmoniat, miljardit eri äänet soittamassa elämän musiikkia.” (47)

Löydämmekö koskaan avaruusolentoja?

Tähän mennessä me olemme oppineet Koraanista, että Maan ulkopuolinen elämä, mukaanlukien älyllinen elämä, on olemassa lukemattomilla maapalloilla universumissa. Mutta tämä ei riitä tyydyttämään mielenkiintoamme. Me haluamme tieteentekijöiden oikeasti löytävän avaruusolentoja. Vasta sitten kun olemme löytäneet kumoamatonta tieteellistä todistusaineistoa avaruusolentojen olemassaolosta, meidän (epäuskovaiset) sydämemme näkevät, että Koraani oli oikeassa alunalkaenkin. Me itse asiassa emme ole tyytyväisiä ennenkuin tapaamme avaruusolennon kasvoista kasvoihin. Onko mitään mahdollisuutta sille, että tulevaisuudessa me oikeasti havaitsemme, tieteen avulla, avaruusolentojen olevan olemassa ja luomme heidän kanssaan jonkinlaisen yhteyden tai jopa tapaamme heitä?

Saadaksemme käsityksen aiheesta, meidän on palattava Suuraan 42:29. Meille kerrotaan siellä miten elävät olennot ovat hajallaan taivaissa ja että Maa on ”tunnusmerkki”. Mikä on tunnusmerkki? Suura 6:104 sanoo, ”Niin olette nyt saaneet todisteet Herraltanne; ken ne oivaltaa, sille koituu se hänen sielunsa hyödyksi, mutta ken on sokea, sille se on hänen omaksi vahingokseen. Ja (sano): >En minä ole vartijanne.»” (48) Suura 6:109, ”He ovat vannoneet Jumalan nimeen pyhimmät valansa, että jos tunnusmerkki olisi tullut heille, olisivat he totisesti uskoneet siihen. Sano: »Tunnusmerkit kuuluvat ainoastaan Jumalalle, mutta ettekö te (muslimit) tiedä, että he eivät usko, vaikka saavat niitä?»” (49) Suura 7:73, ”Niin lähetimme Me Tamuudin luo heidän veljensä Saalihin. Hän sanoi: »Kansani, palvelkaa Jumalaa! Teillä ei ole muuta jumalaa kuin Hän; onhan luoksenne tullut jo selvä todistus Herraltanne. Tämä Jumalan naaraskameli on tunnusmerkiksi teille; antakaa siis sen käydä Jumalan laitumella älkääkä tehkö sille mitään pahaa, ettei teitä kohtaisi tuskallinen rangaistus.” (50) Selvästikin tunnusmerkki on jotain minkä voimme nähdä, tai ainakin havaita aisteillamme. Muutoin se ei olisi tunnusmerkki. Jotkut tunnusmerkit ovat niitä joita Jumala on näyttänyt ihmisille menneinä aikoina. Toiset tunnusmerkit Jumala näyttää meille tulevaisuudessa, ”Me osoitamme heille pian merkkimme sekä kaukaisilla seuduilla että heidän oman kansansa keskuudessa, kunnes totuus kirkastuu heille kokonaan. Eikö riitä, että Herrasi on kaiken todistaja?” (41:53). (51) TÄTEN SUURA 42:29 SISÄLTÄÄ ENNUSTUKSEN SIITÄ, ETTÄ TOSIAANKIN TULEE AIKA TULEVAISUUDESSA KUN IHMISET LÖYTÄVÄT AVARUUSOLENNOT.

Suura 55:33-34 puhuu meille, ”Te henkien ja ihmisten joukot, jos voitte paeta taivaitten ja maan rajojen ulkopuolelle, niin paetkaa! Te ette voi paeta ilman lupaa. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?” (52) Miksi Jumala pyytää meitä menemään avaruuteen? Sillä täytyy olla jokin tarkoitus. Ehkäpä meidän tulee toteuttaa jotain suurta meitä varten asetettua kohtaloa, ehkäpä meistä tulee galaktinen rotu, kunnioitettu osa galaktisten sivilisaatioiden yhteisöä. Ehkäpä avaruusmatkailumme johtaa meidät kohtaamaan avaruusolentoja ja toteuttamaan Koraanin ennustuksen jakeessa 42:29. Aika näyttää. Sitä aikaa odotellessa jolloin meistä tulee avaruusmatkaajia, meille kerrotaan Suurassa 29:22, ”Te ette voi kätkeytyä maahan ettekä taivaisiin, eikä kukaan muu kuin Jumala voi teitä suojella eikä auttaa.” (53)

Muiden sivilisaatioiden tavoittamiseksi meidän tulee kyetä kelvolliseen tähtienväliseen liikkumiseen. Jonain päivänä mahdollisesti voimme ottaa osaa sellaiselle matkalle? Suura 16:8 sanoo, ”Ja Hän on luonut hevoset ja muulit ja aasit, jotta voisitte niillä ratsastaa sekä myöskin ylvästellä. Hän on luonut sellaistakin, mitä ette tiedä.” (54) Jälkimmäinen osa jakeesta usein käännetään preesensiin, mutta kuten Asad huomauttaa, ”Käyttö tässä kontekstissa, aorilainen termi ”yakhluqu” viittaa tulevaisuuteen (’Hän tulee luomaan’) … Sillä tämä viittaus Jumalan jatkuvaan luomiseen esitetään suoraan heti kun on mainittu primitiiviset liikkumiskeinot, se selvästikin viittaa muihin — vielä tuntemattomiin — asioihin samasta kategoriasta: eli uusiin kulkuvälineisiin joita Jumala lakkaamatta luo sen kekseliäisyyden avulla, jonka hän on antanut ihmisen mielelle.” (55) Täten on mahdollista, että me voimme joku päivä vielä luoda avaruusaluksen, joka kykenee tähtienväliseen matkustukseen. Onhan Jumala Itse kannustanut meitä ”pakenemaan taivaitten ja maan rajojen ulkopuolelle”. Suura 42:29 loppuu lausuntoon siitä, että Jumalalla on voima koota taivaiden ja maiden olennot yhteen niin halutessaan. Tämä myös viittaa mahdollisuuteen tavata avaruusolentoja tulevaisuudessa. Kuitenkin, tämä kokoontuminen voi hyvin viitata siihen mikä tapahtuu Tuomionpäivänä niinkuin mainitaan Suurassa 19:93-96 (kts. yllä).

Ihmisen paikka luomakunnassa

Kaikkein vallankumouksellisimmat löydökset historiassamme ovat olleet niitä, jtoka ovat muuttaneet jollain tavalla sitä miten ihmiset näkevät itsensä universumissa. Me tajusimme, että Maa ei ollutkaan universumin keskipiste. Me tajusimme, että Aurinkomme on varsin tavallinen tähti, joka sijaitsee merkityksettömässä osassa galaksia, joka on vain yksi miljoonista galakseista. Näiden löydöksien olisi pitänyt nöyrryttää meidät. Ja kuitenkin nykyään monet meistä voitonhuumaisesti väittävät olevan itse Jumalan ylin luomus. On yleistä liittää arvostettu asemamme kaikkien elävien asioiden joukossa omiin korkeampiin intellektuaalisiin kykyihinmme. Jos me havaitsisimme, että universumissa on muitakin älykkäitä rotuja, ja että jotkut voivat olla meitä älykkäämpiä, mihin se jättäisi meidät tuolloin? Syrjäytettäisiinkö meidät viimein?

Suura 17:70 kertoo meille, ”Totisesti, Me olemme saattanut ihmisen lapsia kunniaan ja antanut heille kulkuneuvoja sekä maalla että merellä. Ja olemme varustanut heidät puhtaalla ravinnolla sekä asettanut heidät useimpien muitten luotujen yläpuolelle.” (56) Monet käännökset jättävät kääntämättä kohdan jossa puhutaan aivan ”erityisestä suosiosta”, vaikka jae sisältää arabiankielen sanan ”tafzelan”, joka välittää tämän merkityksen. Huomaa, että jae mainitsee, että on myös muita olentoja kuin ihmisiä, joille on myös annettu eriasema, ja ihmisiä on suosittu monien, ei kuitenkaan kaikkien, yli kaikista näistä olennoista. Usmani sanoo kommentissaan tästä jakeesta, ”Tämä jae avaa keskustelun: Kuka on ylinnä — ihmiset vai enkelit? Mutta loogisesti tämä jae ei päätä tuota kysymystä.” (57) Eräs toinen oppinut on kirjoittanut, ”Tästä jakeesta käy selväksi, että mitä tahansa ylemmyyttä ihmiskunnalla onkin muihin luotuihin, se ei ole kokonaan näin. Allahin luomukset sisältävät sellaisia olentoja joiden yläpuolella ihmiset eivät ole.” Täytyy muistaa tässä, että vaikka tähän mennessä me olemme puhuneet materiaalisista Maan ulkopuolisista elämänmuodoista, keskustelu ihmisten paikasta luomakunnassa pitää sisällään sekä materiaaliset että henkiset Jumalan luomukset. Jotkut varhaiset auktoriteetit, kuten Hasan, eivät ole hyväksyneet sanaa ”akser”, joka mainitaan jakeessa 17:70, mikä tarkoittaa ”useaa”. Hasanin mukaan sana ”akser” tuossa kohdassa tulisi ymmärtää tarkoittavan ”kaikkia”, sillä samaa sanaa käytetään jakeessa 26:233 ja 10:36, missä olisi epäasianmukaista jos sana tarkoittaisi ”useaa” ”kaikkien” sijaan. Jos sanan merkitys muutettaisiin kohdassa 17:70, merkitys tarkoittaisi, että Jumala suosii ihmistä yli kaikkien muiden olentojen. (suom. huom. kaikissa kolmessa jakeessa [17:70, 26:233, 10:36] on käytetty suomenkielisessä Koraanissa samaa termiä ”useimmat”)

Debatti ihmisen statuksesta jatkuu oppineiden piirissä sekä myös kansan keskuudessa. Tehkäämme analogia debattiin siitä onko mies naisen yläpuolella. Oletetaan hetki, että me annamme miehelle palkinnon ja annamme hänen nauttia ”ylemmästä” asemastaan. Tuomionpäivänä ainoastaan hyvät teot ratkaisevat ja hyvät naiset menevät Paratiisiin ja pahat miehet palavat Helvetissä. Kuka olisi ollut ylempänä? Kuten näemme, mikä tahansa keskustelu rodusta tai lajista on turhaa. Aiemmissa jakeissa, jotka on mainittu tässä artikkelissa, lukija muistaa että Koraanin mukaan Jumala tuomitsee sekä ihmiset että avaruusolennot heidän tekojensa mukaan ja palkitsee heidät asianmukaisesti. Monet ihmiset joutuvat helvettiin pahoista teoistaan. Samaan aikaan on avaruusolentoja, jotka saavat palkkion hyvistä teoistaan. Kummat olisivat ylempänä, uskottomat ihmiset vai uskolliset avaruusolennot? Vastaus on ilmiseklvä.. Täten mitä hyötyä on vääntää tästä asiasta? Olennon asema on suhteessa hänen moraaliseen käytökseensä. Suura 95:4-5 sanoo, ”Totisesti Me loimme ihmisen parhaaseen muotoonsa, mutta Me kyllä alennammekin hänet alhaista alemmaksi”. (58)

Islam ja geosentrinen universumi

Uskonnonpilkkaajien hieno idea on, että avaruusolentojen löytyminen vie pohjan siltä vähältä uskottavuudelta, mitä uskonnoilla on jäljellä. Islamin tapauksessa voidaan tästä keskustelusta nähdä, että tämä tuskin pitää paikkansa. Päinvastoin, sellainen löydös tulisi todistamaan Koraanin lauseet tosiksi mitä tulee Maan ulkopuoleiseen elämään, ja vahvistamaan muslimien asemaa. Islamin visio on, että se on todella universaali uskonto. Se on todella kaukana juutalaisuuden erityisasemasta (”Me olemme valittuja Jumalan viestille.”). On sääli, että kaikkien uskontojen kuva on kärsinyt suuresta kirkon skandaalista — sen tavasta kohdella Galileoa, joka (aivan oikeudenmukaisesti) haastoi heidän näkökulmansa geosentrisestä maailmankaikkeudesta, jossa ihminen on Keskeinen Hahmo Jumalan Luomissuunnitelmassa, joka elää planeetalla jonka ympärillä kaikki muu luomakunta pyörii.

Koraani antaa meille hieman erilaisen kuvan paikastamme universumissa. Suurassa 40:57 Jumala sanoo, ”Totisesti, taivaan ja maan luominen on enemmän kuin ihmisen luominen, mutta useimmat ihmiset ovat tietoa vailla.” (59) Yusuf Ali kommentoi, ”Ihminen itse on pieni osa luomakuntaa. Miksi hänen tulisi olla niin egokeskeinen?” (60) Yksikään ihmisrotu ei ole valittu totuuden yksinoikeudelliseksi vartijaksi. Suura 16:36 kertoo meille, ”Totisesti olemme kutsunut jokaisen kansan keskuudesta lähettilään näin lausumaan: »Palvelkaa Jumalaa ja välttäkää syntisiä.» Jotkut ovat Jumalan johdattamia ja toiset ovat kulkeneet harhaan. Jatkakaa siis vaellustanne maan päällä ja katsokaa, millaisen lopun saavat ne, jotka sepittävät valheita.” (61) Joidenkin perinteiden mukaan Jumala on lähettänyt 124000 viestintuojaa Maahan, läpi kaikkien aikojen ihmisille ympäri maailman. Yhdeltäkään maalta ei ole evätty pääsyä totuuteen. Ihmisille on annettu opastusta ihmisten lisäksi myös Jinneillem jotka asuvat planeetalla kanssamme. 6:130, ”Te dzinnien ja ihmisten suku! Eivätkö lähettilääni omasta keskuudestanne astuneet eteenne ilmaistakseen teille Minun tunnusmerkkini ja varoittaakseen teitä, että tämä päivä teidät kohtaa? He sanovat silloin: »Me todistamme itseämme vastaan.» Niin on maallinen elämä heidät pettänyt, ja he todistavat itseään vastaan, että he eivät uskoneet.” (62) Jumalan aarre, Islamin mukaan, ei rajoitu Maan olentoihin, koska ”Jumalalle kuuluu kaikki kiitos, taivaitten Herralle, maan Herralle, maailmojen Herralle!” (45:36). (63)

Ihmisille on lähetetty paljastettuja Kirjoja, joista viimeisin on Koraani. Koraanista itsestään meille kerrotaan jakeessa 43:4, ”Ja se on totisesti ylevä ja viisautta täynnä niinkuin alkuperäinen Kirjoitus Meidän luonamme.” (64) Koskien toisia planeettoja, S.Bashir-ud-din Mahmood sanoo tämän, ”Perustuen Ibn-e-Abbasin jakeen 65:12 tulkintaan (Allah olkoon häneen mielissään), me voimme sanoa, että näiden planeettojen asukkailla on meidän kaltaisemme uskonto ja niin myös Pyhät Kirjat. Ne tulevat kaikki samasta ’Ylimmästä Lähteestä’ josta Pyhä Koraani on tullut tänne meille Maahan. Se on selvää tästä Pyhän Koraanin jakeesta” (eli 43.4). (65) Koraanin aivan ensimmäinen jae alkaa, ”Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle”. (66)

Lopputiivistelmänä sanottakoon, että vaikka Koraani näyttääkin miten ihminen on suositussa asemassa Maassa (2:30 ”Ja kun Herrasi puhui enkeleille: »Katso, Minä aion totisesti asettaa sijaisen maan päälle»…” (67); 2:34 ”Ja kun Me sanoimme enkeleille: »Kumartukaa maahan Ihmisen (Aadamin) edessä»…” (68); 95:4 ”Totisesti Me loimme ihmisen parhaaseen muotoonsa” (69)) on myös muita Jumalan luomuksia, joita Jumala on myös suosinut universumissa (17:70). Ihmiset ovat vain pieni osa Jumalan luomakuntaa (40:57). Kun he käyttäytyvät väärin, heidät alennetaan alimmaiseksi (95:5). Pelastus ei ole jotain mikä on vain ihmisille, vaan kaikille ihmisille ja olennoille koko universumissa. Jumala on suunnitellut suuren suunnitelman kaikille heille. Kaikki ihmiset sekä avaruusolennot, jotka seuraavat Jumalan ohjeistusta jonka Jumala on lähettänyt näille planeetoille, tulevat saamaan palkkion (19:96). ”Etkö havaitse, että kaikki, mikä on taivaassa ja maan päällä, julistaa Jumalan kunniaa?” (24:41). (70)  Kaikki tulee palaamaan takaisin Häneen. Miten kaukana Islamin kuva universumista onkaan geosentrisestä maailmankaikkeudesta!

Loppuyhteenveto – paljastamista odottava ”salaisuus”

Jos Koraani on niin eksplisiittinen esittäessään todisteita elävistä organismeista universumissa (42:29), voisi olettaa että muslimit yleisesti olisivat tietoisia siitä, että Koraani mainitsee avaruusolennot. Valitettavasti tämä ei ole asian laita. Merkittävällä osalla muslimeista ei ole hajuakaan siitä, että tämä innostava informaatio on tarjottu heidän Pyhässä Kirjassaan. Olen lainannut useita oppineita tässä artikkelissa, jotka ovat kommentoineet Maan ulkopuolista elämää koskevia jakeita. Heidän joukossaan on sellaisia kuten Yusuf Ali ja Muhammad Asad, joiden työ on kaikkien muslimien tiedossa ympäri maailman. Allama Shabbir Ahmad Usmani oli nimekäs hahmo Pakistanin vapautusliikkeessä. Kaikki oppineet, joita tässä on lainattu, ovat Islamin valtavirtaa. Joten vähintäänkin muslimioppineet ovat tietoisia siitä, että Koraani mainitsee avaruusolennot. Ja kuitenkin on oppineita, joilla ei ole mitään hajua aiheesta. Yllättävää kyllä, jopa Maurice Bucaille, jonka loistava kirja The Bible, The Quran and Science käsittelee laajalti tieteellisiä aiheita Koraanissa, täysin on jättänyt avaruusolennot mainitsematta.

Miten tietoisia olivat varhaiset muslimit avaruusolentojen olemassaolosta taikka Koraanin jakeista aiheeseen liittyen? Bashir-ud-Din Mahmood kirjoittaa, ”Idea siitä, että elämää olisi myös muualla universumissa on johdettu Allahin Profeetasta (pbuh) kun hän kertoi muslimeille, ’Kun istutte alas rukoukseen Attahiyatin puolesta ja sanotte: ”Rauha olkoon kanssamme, sekä Allahin oikeamielisten palvelijoiden kanssa”, silloin itse asiassa lähetätte rauhaa kaikille oikeamielisille ihmisille, jotka elävät Maapallolla ja taivaissa.’ Tämä selvästikin viittaisi siihen, että kaiken tyyppisiä ihmisiä, hyviä ja pahoja, elää muissa maailmoissa aivan kuten heitä elää Maapallolla.” (71) Hän myös kirjoittaa viitaten Rasial Imam Ghazaliin, ”Imaami Muhammad Ghazalin mukaan (1000-luvulla) ihmiset näissä planetaarisissa maailmoissa ovat oppineet matkustamaan ja kommunikoimaan keskenään.” (72)

Ibn-e-Abbasin tapaus on mielenkiintoinen. Hän oli yksi Profeetan (pbuh) läheisistä. Profeetta (pbuh) oli rukoillut Jumalaa antamaan Ibn-e-Abbasille (73) tietoa Koraanista, ja hänestä tuli eräs suuri Koraanin oppinut. Maulana Maududi kirjoitti teoksessaan Tafhim-ul-Quran, ”Ibn-e-Abbas (olkoon Allah häneen tyytyväinen)… uskoi vahvasti, että oli olemassa monia muita maankaltaisia kappaleita taivaissa. …Hän opetti, että sellaisissa maissa asui älyllisiä olentoja, mutta sen lisäksi hän myös opetti, että ihmiset niissä olivat aivan kuten Maassa. Hän meni jopa niin pitkälle, että sanoi heillä mahdollisesti olevan omat Profeettansa kuten Muhammed (pbuh), ha että heillä olisi Aatami, Nooa, Ibrahim ja Jeesus (rauha olkoon heidän yllään) aivan kuten meillä.” (74) Tieto avaruusolentojen olemassaolosta ja siitä että heistä puhutaan Koraanissa on ollut läsnä muslimien keskuudessa aina Islamin alkuvaiheista!

On jotain muutakin mitä meidän tulisi tietää Ibn-e-Abbasista. Hän ei laajalti julkistanut mielipiteitään avaruusolennoista. Sen sijaan hän oli varsin salamyhkäinen tässä asiassa. Syy siihen oli, että hän pelkäsi että hänen ideat sekoittaisivat ihmisiä. Itse asiassa hän pelkäsi, että ihmiset olisivat vaarassa muuttua epäuskovaisiksi jos he eivät hyväksyisi tätä asiaa, mistä Koraani itse kertoi. Ehkäpä sellaiset mietiskelyt ovat johtaneet myöhempien aikojen muslimioppineet jättämään avaruusolentoaiheen välistä, ja niinpä nykypäivänä niin monet muslimit eivät tiedä asiasta mitään. Mutta ajat muuttuvat. Me olemme tulleet pitkän matkan meitä ympäröivien ihmeiden löydösmatkallamme. Viime aikaiset havainnot eksoplaneetoista, jäästä Kuussa (75), mikrobeista Maan jäätiköiden alla ja lämpölähteistä merissä (76), vedestä Auringossa (77) ja monista muista uskomattomista löydöksistä ovat viemässä meidät kohti grande finalea. Kansa on henkisesti valmis kuulemaan pian kuinka elämää on löydetty Maan ulkopuolelta.

Viime aikoina muslimit ovat missanneet kultaisen tilaisuuden edistää uskontoaan ihmisille ympäri maailmaa. Esimerkiksi Koraani mainitsee universumin laajenemisen. Tiedemiehet tajusivat tämän ilmiön vasta vuonna 1929. Jos muslimit olisivat antaneet ihmisten kuulla tästä etukäteen, että Koraani mainitsi tämän seikan, silloin tuon löytämisen aikoihin oltaisiin saatu aikaan suuri vaikutus ei-muslimimaailmaan. Me olisimme näyttäneet maailmalle sen voiman, sen ihmeen, joka Koraani on. Tottakai jopa nykyään on ihme, että Koraani mainitsee universumin laajentumisen, mutta ei-muslimit sanovat, ”Kerrot vasta nyt kun tiede on jo tämän havainnut! Sinä rakennat merkityksiä Koraanille jotka sopivat toiveisiisi.”

Nykyään, meidän seistessä kaikkein vallankumouksellisimman löydöksen äärellä ihmiskunnan historiassa, meidän muslimien tulee kysyä itseltämme, ”Eikö viimein ole tullut aika salaisuuden ’paljastukselle’ jota Ibn-e-Abbas panttasi koko maailmalta?” Kyllä, aika on kypsä. Annetaan koko maailman tietää, ennen kuin se tajuaa sen itse, että 1400 vuotta sitten Arabian aavikoilla profeetta vastaanotti paljastukset, mitkä kertovat Maan ulkopuolisesta elämästä lukemattomissa taivaankappaleissa universumissamme, ja hän profetoi, että jonain päivänä ihmiset löytäisivät avaruusolentoja.

Koraani sisältää monia huikeita lausuntoja koskien tiedettä. Ei ole syytä uskoa, että kaikki tieteelliset paljastukset oltaisiin saatu siitä irti ja meidän käydessämme seuraavalle vuosisadalle, me voimme olla varmoja siitä että Koraani jatkaa valon loistamista joihinkin kaikkein sitkeimpiin ja kiinnostavimpiin aikamme tieteellisiin mysteereihin.

Viitteet ja linkit

Introduction 1. NASAn kotisivu 2. Medline-lainaus — Ref: Search For Past Life On Mars: Possible Biogenic Activity In Martian Meteorite ALH84001. McKay et al. in Science, Vol. 273, pages 924-930; August 16, 1996. —Scientific American: The Case For Relic Life On Mars. December 1997. 3. Ref: Scott, Edward R.D. et al, Petrological evidence of shock melting of carbonates in the martian meteorite ALH84001. Nature, 387, 377-379 (22 May, 1997). 4. Galileon kotisivu 5. Vettä Europalla: — Scientific American:Exhibit: Great Balls of Ice: August 19, 1996. — NASA Space Science News: The Frosty Plains of Europa 6. Koraani: — Yusuf Alin, Pickthallin ja Shakirin käännökset. Muslim Students Associationin sivu — (MSA-USC), sisältää kaikkien kolmen oppineen käännökset. — Koraanin hakukone Voit etsiä jakeita hakusanalla. — Koraanin transliteraatio. Koraanin koko transliteroitu teksti. — Kuuntele Koraania. Koko teksti resitoitu arabiaksi ja englanniksi. — Koraani MP3-muodossa. Lataa omalle koneellesi. 7. The Astrobiology Web. Tietoa avaruuden elämän tieteestä.

”Dabbatun” 8. Suura 42:29. Pyhä Koraani. Abdullah Yusuf Ali. 9. Suura 24:41. Yusuf Ali. 10. Huomautus 33 Suuraan 42:29. Muhammad Asad. 11. Suura 16:48. Yusuf Ali. 12. Suura 16:49. Yusuf Ali. 13. Huomautus 55 Suuraan 16:49. Asad. 14. Huomautus 4568 Suuraan 42:29. Yusuf Ali. 15. Suura 2:164. Yusuf Ali. 16. Suura 24:45. Yusuf Ali. 17. Huomautus 43 Suuraan 42:29. Pyhä Koraani. Tafseer-e-Usmani.Allama Shabbir Ahmed 17. Usmani. 18. Huomautus 4569 jakeeseen 42:29. Yusuf Ali.

Onko olemassa Maan ulkopuolista älyllistä elämää? 19.SETI-organisaatiot: — The SETI Institute. — SETI@home. Nyt voit itse osallistua etsintään kotoa asentamalla näytönsäästäjän 20. The Planetary Society. Maailman suurin SETI-ohjelma. 21. Steven Spielberg. 22. Suura 27:65. Yusuf Ali. 23. Suura 19:93-96. Yusuf Ali. 24. Suura 72:14-15. Yusuf Ali. 25. Suura 39:68. Yusuf Ali. 26. Suura 57:21. Dr. Mahmud Y. Zayid.

Mistä avaruusolentoja löytyy? 27. Planeetta 51 Pegasi: —- Mayor, M. & Queloz, D. A Jupiter-mass companion to a solar-type star. Nature 378, 355-359. (1995). 28. The Extrasolar Planets Encyclopaedia. Internetin pääkatalogi eksoplaneetoille. 29. Haaste planeetalle 51 Pegasi: —- Walker, Gordan. One of our planets is missing. Nature 385, 775-776. (27 Feb 1997). —- Gray, David F. Absence of a planetary signature in the spectra of the star 51 Pegasi. Nature 385, 795-796. (27 Feb 1997). —- Päivitys: Uutta todistusaineistoa planeetasta 51 Pegasi: —- Marcy, Geoffrey. Extrasolar planets: Back in focus. Nature 391, 127. (8 Jan 1998). —- Gray, David F. A planetary companion for 51 Pegasi implied by absence of pulsations in the stellar spectra. Nature 391, 153-154. (8 Jan 1998). —- Hatzes, Artie P. et al. Further evidence for the planet around 51 Pegasi. Nature 391, 154-156. (8 Jan 1998). 30. Mahdolliset maat ovat potentiaalisia planeettojen 16 Cygni B kiertolaisia Joutsenen tähtikuviossa sekä 47 Uma Ursae Majoriksessa. —- Chyba, Christopher F. Exobiology: Life on other moons. Nature 385, 201. (16 Jan ’97). —- Williams,Darren M. et al. Habitable moons around extrasolar giant planets. Nature 385, 234-236. (16 Jan 1997). 31. Suura 65:12. Yusuf Ali. 32. Huomautus 5527 Suuraan 65:12. Yusuf Ali. 33. Suura 21:30. Yusuf Ali. 34. Suura 41:11-12. Muhammad Marmaduke Pickthall. 35. Suura 71:15-16. Pickthall. 36. Suura 51:47. Asad. 37. Huomautus 38 Suuraan 21:30. Asad. 38. Huomautus 12 and Huomautus 13 Suuraan 41:11. Asad. 39. Huomautus 14 Suuraan 41:12. Asad. 40. Huomautus 31 Suuraan 51:47. Asad. 41. Suura 50:38. Pickthall. 42. Suura 21:104. Pickthall. 43. Suura 14:48. Yusuf Ali. 44. Huomautus 20 Suuraan 2:29. Asad. 45. Huomautus 32 Suuraan 65:12. Usmani. 46. Ref: Bucaille, Maurice. The Bible, The Quran and Science. Osio: The Quran and Modern Science. Kappale III: The Creation of the Heavens and the Earth. Alaotsikko: The Basic Process of the Formation of the Universe and the Resulting Composition of the Worlds. 47. Ref: Sagan, Carl. Cosmos. Kappale II. Lue klassikkoartikkeli: The Quest for Extraterrestrial Intelligence. Kirjoittanut Carl Sagan.

Löydämmekö koskaan avaruusolentoja? 48. Suura 6:104. Zayid. 49. Suura 6:109. Zayid. 50. Suura 7:73. Zayid. 51. Suura 41:53. Yusuf Ali. 52. Suura 55:33-34. Yusuf Ali. 53. Suura 29:22. Zayid. 54. Suura 16:8. Asad. 55. Huomautus 6 Suuraan 16:8. Asad.

Ihmisen asema luomakunnassa 56. Suura 17:70. Pickthall. 57. Huomautus 105 Suuraan 17:70. Usmani. 58. Suura 95:4-5. Pickthall.

Islam ja geosentrinen universumi 59. Suura 40:57. Yusuf Ali. 60. Huomautus 4431 Suuraan 40:57. Yusuf Ali. 61. Suura 16:36. Yusuf Ali. 62. Suura 6:130. Zayid. 63. Suura 45:36. Pickthall. 64. Suura 43:4. Zayid. 65. Ref: Mahmood, Bashir-ud-din. Doomsday and Life After Death. Kappale 18, Alaotsikko: The Quran in Other Worlds. Ta-Ha Publishers. 66. Suura 1:1. Pickthall. 67. Suura 2:30. Yusuf Ali. 68. Suura 2:34. Yusuf Ali. 69. Suura 95:4. Yusuf Ali. 70. Suura 24:41. Yusuf Ali.

Loppuyhteenveto – paljastamista odottava ”salaisuus” 71. Ref: Mahmood, Bashir-ud-din. Doomsday and Life After Death.Kappale 18, Alaotsikko:Life in Other Worlds. 72. Ref: Mahmood, Bashir-ud-din. Doomsday and Life After Death. Kappale 18, Alaotsikko:Life in Other Worlds. 73. Ibn-e-Abbas lyhyt huomautus elämänkertaan 74. Maududi, Abul Ala. Tahfhim-ul-Quran. 75.Jäätä Kuussa: —- Scientific American: Science and the Citizen. Water, Water Everywhere: May 1998. —- NASAn lehdistötiedote : Jäätä Kuussa. 76. Maanalaiset mikrobit: —- Wellsbury, Peter et al. Deep marine biosphere fuelled by increasing organic matter availability during burial and heating. Nature 388, 573-576. (7 Aug 1997). —-Scientific American: Microbes Deep Inside the Earth. October 1996. 77. Vettä Auringossa: —- Polyansky, Oleg L. et al. Water on the Sun: Line Assignments Based on Variational Calculations. Science, Vol.277, pages 346-348; July 18, 1997. —- Science-lehti

Ilmaisia videoita verkossa Islamista ja tieteestä: 78.The Quran and Space Sciences by Zahir Abbas

Ilmaisia kirjoja verkossa Islamista ja tieteestä: 79.The Bible, The Quran and Science by Maurice Bucaille

Muita verkkolähteitä avaruusolennoista Koraanissa: 80. Aliens avaruusolennot Islamissa

Vanhoja lähteitä Yahoo!ssa: 81. Scientific Community for Muslims 82. Islamic Community 83. Seven Heavens

Muita linkkejä: 84. Islam and Science 85. Twin Sisters 86. Islam- The Modern Religion 87. The Quran and Science 88. It is the Truth 89. Islam-QA: Islam Questions and Answers

  Artikkeli julkaistu answering-christianity.comissa

Rakastavat parisuhteet toisilla planeetoilla

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli parisuhteita kansan maailmassa. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


 

Q: Kysymykseni on, olen kiinnostunut teidän maailmastanne: minkälainen on rakastava parisuhde teidän maailmassanne? Miten valitsette kumppanin elämäänne?

A: Synkronistisesti, automaattisesti. Me yksinkertaisesti vedämme toisiamme puoleemme. Me sallimme sen tapahtua automaattisesti. Se on paljon samalla tavoin, jossain määrin, kuin te sallitte ihmissuhteidenne tapahtua. Mutta me olemme myös telempaattisesti yhteydessä, ja me sallimme itsemme tunnistaa, että me todellakin vedämme puoleemme automaattisesti nuo kanssakäymiset, me sallimme niiden olla mitä ne ovat.

Me emme aseta odotuksia niille siitä mitä niiden tulisi olla. Me tiedämme, että ne ovat meitä palvelemassa; me tiedämme, että me olemme palvelemassa niitä. Joten me iloitsemme spontaanista kanssaluomisesta. Ja me emme, millään tavalla tai muotoa aseta mitään tiettyä leimaa sille miten meidän mielestämme sen tulisi mennä, tai miten meidän mielestämme sen tulisi tapahtua. Onko se niin, vai onko se näin? Tuleeko koskaan olemaan ketään muuta?

Ehkäpä jos sen asettaa yksinkertaiseen perspektiiviin: koko sivilisaatiomme on naimisissa itsensä kanssa; jokainen yksilö on naimisissa jokaisen toisen yksilön kanssa. Ja mikä tahansa muu suhde mikä tapahtuu, sillä tavoin kuin se tapahtuu, mikä tahansa muun yksilön kanssa, on osa tuota avioliittoa — se on suhde avioliitossa.

On aikoja jolloin se näyttäytyy fyysisesti yksiavioisena suhteena; on aikoja jolloin se ei näyttäydy. Aivan kuten teidänkin yhteiskunnassanne. Mutta teidän yhteiskunnassanne on paljon kieltäymystä siitä.

Idea, täten, on että me emme odota, tai oikeastaan edes tiedä — ottaakseni tuon esimerkin, koska se liittyy teidän yhteiskuntaanne — olemmeko me olleet yksiavioisessa suhteessa ennen kuin elinkaaren lopussa.

Ja me sanomme: ”No, ketään muuta ei tullut; kai se sitten oli yksi-yhteen, eikö?” Koska me tiedämme, ilman epäilyksen häivääkään — absoluuttisesti luottaen — että jos joku muu suhde ilmaantuu, silloin se on osa koko suhdetta. Ne ehostavat koko skenaariota, millä tahansa tavalla ne luonnollisesti kehittyvätkään; eikä voi olla keskeytystä. Se ei ole mahdollista yhteiskunnassamme.

Q: No, jos te päättäisitte tuoda sinne teidän maailmaanne toisen olennon, mikä on…

A: Ymmärtäkää, että me olemme aina yhteydessä tuohon tietoisuuden tasoon myös. Ja me yksinkertaisesti solmimme sopimuksemme tietoisesti, niin kuin teilläkin on mahdollisuus. Se ei täydy olla mitään salaista. Voitte olla kosketuksissa niihin asioihin jotka teille syntyvät. Sillä ymmärtäkää, ette ole enää lapsia. Tajuatko?

Q: Tajuan.

A: Voitte olla yhteydessä niihin. Ja tunnustatte, että on palveluksia joita te saatatte haluta tehdä; joita tämä yksilö — tämä ei-fyysinen henkilö — säteilee halua saavuttaa tiettyjä asioita fyysisenä ilmentymänä.

Tuon halun kommunikointi, ja tuon säteileminen, siitä että yksilö yhteiskunnassanne yksinkertaisesti automaattisesti vetää puoleensa vain yksilöitä, joilla on halu palvella häntä tällä tavoin. Joten se on automaattista. Sitä ei ihmetellä. Yksilöt voivat palvella täälä tavoin vetäytymällä heidän puoleensa. Ja vain ne yksilöt ilmaantuvat jotka voivat palvella heitä tuolla tavoin.

Q: Eikö se ole noin nyt, meille?

A: Se on täysin jo nyt noin, paitsi että te luotte negatiivista synkronisiteettia positiivisen synkronisiteetin lisäksi. Me luomme ainoastaan positiivisia ilmentymiä. Ymmärrätkö?

Q: Todellakin. Kiitos.

A: Paljon kiitoksia sinulle.

Lauantaimeditaatio 7.12.2019

TÄMÄN PUHTAAKSIKIRJOITUKSEN SISÄLLÖSTÄ: Tämä telepaattinen kanavointi on kerätty viikottaisista meditaatioista, jotka on pidetty Rock Creek Research & Development Laboratoriesissa sekä L/L Researchilla. Se tarjotaan siinä toivossa, että se on sinulle avuksi. Kuten Liiton olennot aina sanovat, käytäthän omaa harkintaasi tämän materiaalin arvioimiseen. Jos jokin on totta sinulle, hyvä. Jos jokin ei ole totta, jätä se taaksesi, sillä ei Liitto emmekä me halua olla kenellekään haitaksi.

Lauantaimeditaatio

joulukuu 7, 2019

(Jim kanavoi)

Olen Q’uo ja olen tämän instrumentin luona tänä hetkenä. Me tervehdimme jokaista teistä rakkaudessa ja valossa. Olemme otettuja, jälleen kerran, kun meitä kutsutaan ryhmänne luo, sillä teillä on niitä kysymyksiä mielessänne, sydämessänne ja hengessänne jotka ovat tärkeitä teille, ja me tahtoisimme puhua noista kysymyksistä niinkuin ne meille esitetään. Kuitenkin, kuten tiedätte, me emme ole äärimmäisiä auktoriteetteja. Me olemme veljiänne ja siskojanne. Me olemme nauttineet tästä etsinnän matkasta ehkäpä hieman pidempään kuin te, vaikka me olemme yhtä teidän kanssanne tässä etsinnässä, ja siksi me pyytäisimme että tekisitte meille palveluksen: Ottakaa ne sanat ja konseptit jotka me tarjoamme teille tänä ilapäivänä, ja käyttäkää niitä kuten parhaaksenne katsotte, jättäen sivuun kaiken sen millä ei ole teille mitään merkitystä tänä aikana. Jos teette meille tämän palveluksen, me tunnemme itsemme vapaiksi vastaamaan kysymyksiinne.

Onko kysymystä tähän hetkeen jolla aloittaa?

Gary: Tämä tulee Coreylta. Corey kirjoittaa, “Tällä hetkellä pohdin näkymättömän metafyysisen merkityksessä tuottamani palveluksen arvoa ja laatua, kun se on annettu stressaantuneena tai huonossa mielialassa. Työskentelen sosiaalipalveluissa mielisairaiden parissa. Työkaverini ja minä pidämme aikomuksenamme palvella ja parantaa niiden elämää, joiden parissa työskentelemme. Joinain päivinä me saatamme olla huonolla tuulella mistä tahansa syystä, ja toisina päivinä asiat luistavat. Pyrin rukoilemaan, meditoimaan ja kuuntelemaan, niin että voin olla paras mahdollinen itseni sille mitä päivä sitten tarjoaakin. Joskus kun mikään ei meinaa onnistua, näen viitteitä siitä etten ole yhteydessä muihin tai tee työtäni läheskään niin harmonisesti kuin aiemmissa tilanteissa jolloin kaikki sujui. Tässä lihan ja veren illuusiossa alemmat värähtelyni noina hetkinä, niinsanotusti, ovat huomattavasti haitanneet minun ja muiden päivääni. Joten se mitä mietin on näyttääkö se tuolta myös näyttämön takahuoneesta katsottuna. Olen pohtinut mitä Q’uo saattaisi sanoa koskien sitä miten asenteemme ja mielenlaatumme voivat vaikuttaa palvelukseemme, jota pyrimme tuottamaan päivittäisessä kokemuksessamme ja jota yritämme siihen tuoda.”

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, sisareni. Tämä on kysymys jonka kanssa jokainen tietoinen totuuden etsijä voi tuntea harmoniaa, sillä jokainen etsijä käy läpi päivittäin kokemuksia eri asenteilla, aikeilla, haluilla ja tavoitteilla. Nämä ovat motivaattoreita, sanoisimmeko, moottoreita jotka saattavat katalyyttisen prosessin käyntiin. Kun jokainen etsijä liikkuu päivittäisen kokemuksen läpi, huomaten positiivisen harmonian ja oman olemuksensa halujen suhteellisen puutteen tai läsnäolon, silloin voi syntyä huoli siitä, joka on tämän kysymyksen ydin: Määrittääkö asenne palveluksen arvon?

Sisareni, me sanoisimme että asenne tarjoaa eräänlaisen perustan jolla jokainen voi kulkea niin, että askeleet voivat olla enemmän tai vähemmän kevyitä kun asenne on positiivinen, tuntien hetken ilon ja harmonian, ja jakaa tuo ilo ja harmonia niiden kanssa, joita pyrkii palvelemaan. Tällä tavoin asenne on se mikä helpottaa energian vaihdantaa sinun ja työtovereidesi välillä, sekä niiden välillä joita te kaikki pyritte palvelemaan.

Kuitenkin sellaisella asenteella, joka on jonkin verran kulunut, tai epäharmoniassa, voi olla riski että palvelu on myös ehtynyt. Me ehdottaisimme, että se on vain ajatus joka on mielessänne, metafyysisessä merkityksessä, sillä metafyysisessä merkityksessä näkökulma on paljon laajempi, ja kun katsotte taaksepäin, tai läpi, sitä kokemusta mikä teillä on siitä laajemmasta näkökulmasta, saatatte nähdä, että on vaikeaa määrittää mikä onkaan oikeastaan ollut palvelukseksi, tai mikä ei ole palvellut, tai miten palvelukseen on vaikuttanut sen tapainen asenne joka on sinulla ja ympärillä olevillasi. Tästä laajemmasta näkökulmasta voitaisiin nähdä, että on ollut erilaisia tekijöitä, kuten se laatu josta olemme puhuneet asenteeseen liittyen, sekä potilaan itsensä olosuhteet joka ottaa vastaan sen mitä sinä tai työtoverit hänelle antavat; voi myös olla niin että ulkopuolella on syntymässä myrsky ja tuuli pieksää ikkunoita, tai että aurinko paistaa niin kirkkaasti ja linnut laulavat niin iloisesti. Potilas on voinut saada informaatiota sukulaisiltaan tai ystäviltään joka on järkyttänyt häntä, niin että olkoon asenteesi mikä tahansa, potilas näkisi vain sen minkä hän näkee, oman koetun informaationsa linssin läpi ja sen miten se on vaikuttanut potilaaseen, ja niin edelleen.

Joten me sanoisimme sinulle, että ei ole suoraa tapaa havaita sitä miten omat tunteesi ja älysi voisivat vaikuttaa palvelukseen jota haluat tarjota. Ainoa tapa vaikuttaa tähän palvelukseen, jota haluat tarjota, johon voidaan luotettavasti nojautua, on aikeesi. Aikomuksessasi lepää kaikki polaarisuuden metafyysinen voima. Aikomuksesi on ainoa mitä voit kontrolloida. Se on kaikki mitä sinulla on tarjottavanasi vakaasti, niin että voit nähdä kaiken vaivannäkösi voimaantuvan sisimmässään omasta aikomuksestasi. Kaikki maallisen luonteiset pyrkimykset, kaikilla totuuden etsijöillä, voidaan sitten nähdä tässä laajemmassa näkökulmassa joka näkee, että ei ole mitään maallista tai kuolevaista tarjottavaa muuta kuin aikomus, jolla on kyky tulla luotetuksi vakaaseen ja turvalliseen tapaan.

Näin me ehdottaisimme sinulle, sisareni, että mitä tahansa uskomuksia tai asenteita voikaan päivän mittaan esiintyä, olisi hyvä aloittaa päivä meditaatiolla koskien päiväsi aikeita. Tällä tavoin voit tarjota sen mikä on sinulla kaikkein parasta tarjottavaa kaikille niille, jotka päivän aikana etsinnän ja palveluksen matkallasi kohtaat jokaikinen olemassaolosi päivä.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Gary: Ei koskien tuota kysymykstä, kiitos Q’uo.

Q’uo: Olen Q’uo ja me kiitämme sinua. Onko vielä toista kysymystä tällä kertaa?

Austin: Minulla on hieman tähän liittyvä kysymys, joka voi olla kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa Ra puhui positiivisesta polusta, että se on kapea ja suora, ja he puhuivat tuosta sadonkorjuukelpoisuuden yhteydessä. Voisitko puhua siitä mitä tarkalleen tarkoittaa se kun polku on suora ja kapea?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Totuudenetsijän polku tässä kolmannen tiheyden illuusiossa on niin suora kuin aikeet siitä tekevät. Totuudenetsijän aikeet kulkea tätä etsinnän polkua ja palvella toisia ovat niitä arvoja, kuten olemme aiemmin maininneet, jotka ovat pääasiallinen perusta kaikelle halutun energiankulutukselle ja toisten palveluun pyrkimiselle. Näin suora polku on polku, joka on puhdas eikä sitä vääristä muut aikeet. Sen aikomukset ja halut ovat puhtaat niin, että energiankulutus on tehokasta ja joka pääsee maaliin, sanoisimmeko, tai tavoitteeseensa totuudenetsijän, joka tahtoo palvella, prosessissa polarisoitua henkisesti positiivisella polulla.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Austin: Kyllä, ja tämä tavallaan liittyy siihen mitä sanoi energiankulutuksesta liittyen suoraan ja kapeaan polkuun. Antaakseni esimerkin mahdollisesti kahdesta ihmisestä, jotka elävät kahta erityylistä elämää.

Yhdellä on yleisesti rakkautta sydämessään, hän kehittyy henkisesti elämässään, mutta myös osallistuu maalliseen peliin jossa hän teke asioita jotka vaikuttavat siltä että hän on henkisesti unessa: hän nauttii telkkarin katselemisesta, ulkona käymisestä ja viikonloppuisin juomisesta ystävien seurassa, jne. Mutta kaiken tämän hän tekee rakkaus sydämessään ja palvelee silloin kun pystyy.

Ja toinen on jatkuvasti muokkaamassa elämäänsä ja pyrkii jättämään sivuun kaikki ne asiat, jotka eivät häntä suoraan palvele. Molemmilla näistä henkilöistä on rakkaus sydämessään, mutta yksi kuluttaa energiaansa suoraan palvelukseen, ja toinen taas elää elämäänsä rakkaus sydämessään. Ovatko molemmat näistä henkilöistä suoralla ja kapealla polulla, vai onko vain se joka omistaa polkunsa jatkuvaan palvelukseen?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Tämä on mielenkiintoinen kysymys, sillä se kertoo tai paljastaa sen tyyppisen etsinnän joka liikkuu korkeammalle ja korkeammalle ihmisolennon energiakeskuksia pitkin. Olento, joka toimii parhaansa mukaan antaen rakkauttaan joka tilanteessa, vaikka ei tietoisesti pyri ehostamaan rakkauden antamistaan, tämän Yhden Äärettömän Luojan rakkaus/valon tai praanan korkeammille ja korkeammille ilmaisuille, työskentelee punaisen, oranssin ja keltaisen energiakeskuksen kautta ja edistyy avaamaan vihreän säteen sydänkeskusta. Tämä on se mitä jokainen olento planeetallanne pyrkii tekemään tänä aikana, sillä tämä on se tavoite — liikkua korkeammalle ja korkeammalle alemmista energiakeskuksista niin, että sydän avautuisi ehdottomassa rakkaudessa jokaista olentoa kohtaan. Tämä mahdollistaa olennon käyttää mitä tahansa hänelle tapahtuvaa kokemusta, olipa se erityisen henkinen, vapaa-ajan, maallinen, proseduraalinen tai mikä tahansa, avaamaan sydäntään niin, että hän värittää jokaisen kokemuksen sävyn tai värin tällä ehdottomalla rakkaudella joka hänelle annetaan sellaisena kuin se on, sanoisimmeko, yksinkertaisena ehdottoman rakkauden säteilynä yhdestä kaikkea kohtaan. Tämä on erittäin avulias tapa olla, sillä se on se mikä tuottaa sen sadonkorjuukelpoisuuden jota jokainen olento tavoittelee Planeetta Maassa tänä aikana.

Ja sitten, otamme toisen olennon, joka, kuten mainitsit, pyrkii ehostamaan tätä henkistä etsintää tavalla joka on tehokkaampi, joka on keskittyneempi, joka on tietoisemman luontoinen niin, että korkeammat energiakeskuset ovat näin aktivoituneet niin että vihreä energiakeskus, täten, on avoin niin paljon että älykäs energia, eli praana, Yhdestä Luojasta, liikkuu läpi vihreän, siniseen, niin että on selkeä kommunikaatio muille olennoille ykseydestä, ja kyky vastaanottaa samantyyppistä selkeää kommunikaatiota näiltä olennoilta, joten tapahtuu vaihdantaa, sanoisimmeko, Luojalta omassa olemuksessa, luojalle omaa itseä ympäröivien olemuksessa.

Tämä on adeptin työtä kun se alkaa liikuttaa energioita sinisestä indigoon säteeseen, jossa älykäs energia Yhdestä Äärettömästä Luojasta löytää resonanssin sen laatuisella olemuksella, joka paljastetaan indigo-säteen energiakeskuksessa. Tämä on korkeamman itsen keskus, sen itsen joka näkee koko elämänkaaren, se itse joka voi luoda muutoksia omassa tietoisuudessaan tahdosta. Tämä on adeptin polku, ja se on polku jota seuraavat vain harvat jotka ovat kyenneet pääsemään vihreän säteen energiakeskuksen tuolle puolen, sillä tässä illuusiossa etäisyyden matkaamista pidetään varsin riittävänä sadonkorjuukelpoisuudelle neljännen tiheyden rakkauteen ja ymmärrykseen.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Austin: Vain yksi lisäkysymys. Kun vaeltajat inkarnoituvat Maahan, onko silloin joitain, jotka inkarnoituvat suunnitelman kera tai toiveenaan elää sitä aiempaa elämää, jossa se on vain yleisesti rakastavan luonteista tavallisilla maallisilla tavoilla, vai toivovatko useimmat vaeltajat yleisesti, että siinä inkarnaatiossa he valitsevat adeptin polun ja jatkuvasti parantavat palvelustaan koko elämän?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Vaeltajat ovat sellaista lajia olentoja jotka sisältävät tietyn halun joka on niin vahva liikkumaan kolmannen tiheyden väärinymmärtämisen, hämmennyksen, epäharmonian, minkä tahansa itsetietoisuuden puutteen illuusioon, joka ei ole mitään muuta kuin että synnytään ja eletään tietty määrä vuosia ja kuollaan. Tämä vaatii tietyn asteista rohkeutta, sanoisimmeko, sillä on suuri mahdollisuus sille että vaeltaja ei kykene muistamaan haluttua ohjelmointiaan inkarnaatiolle.

Jokaselle vaeltajalle on yhteistä muiden kanssa ensimmäinen ja kaikkein peruslaatuisin halu, joka on — koko sen olemukseltaan, ilmaista rakkautta muille — kyetä ehostamaan Maatason värähtelykuvioita ja intensiteettiä, kolmannen tiheyden illuusiota, joka on niin kaottisessa rasituksessa että rakkauden tunteella on potentiaalia vähentää stressiä ja lisätä mahdollisuuksia nähdä selkeämmin havaintoja kaaoksen, hämmennyksen, epäharmonian ja niin edelleen läpi.

Kaikilla vaeltajilla on, toisena tavoitteenaan, halu tarjota tietyn tyyppisiä palveluja heidän uniikkien kykyjensä mukaan. Joistain tulee henkisten periaatteiden opettajia, joistain tulee mentaalisten, emotionaalisten, henkisten tai fyysisten vaikeuksien parantajia, joistain tulee niitä jotka voidaan nähdä luovina taiteilijoina jotka ilmaisevat sanan, maalauksen, musiikin avulla Yhden Äärettömän Luojan rakkautta ja valoa, kaiken luomakunnan ykseyttä ja niin edelleen. Toiset yksinkertaisesti jatkavat päivittäisissä aktiviteeteissaan, siinä mikä voitaisiin nähdä kolmannen tiheyden normaaliksi kokemukseksi, ja ovat äitejä, isiä, opettajia, pappeja, piispoja ja niin edelleen, ja näin pyrkivät palvelemaan, tarjoamaan sitä rakkauden värähtelyä mikä värjää jokaisen palveluksen tavalla jolla palveluksen vastaanottavat olennot sen näkevät, jos eivät tietoisella tasolla, niin silloin alitajuisella tasolla, niin että vaikutus on, sanoisimmeko, rakkauden värähtely oman olemuksen perustasta, ylöspäin ja ulospäin oman uniikin olemuksen tietoiseen ilmaisuun.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Austin: Ei, paljon kiitoksia.

Q’uo: Olen Q’uo ja jälleen me kiitämme sinua, veljeni. Onko toista kysymystä tällä kertaa?

Brandon: Minulla olisi yksi. Luomalla blogini ja kertomalla tarinani haluan puhua Yhden Lain periaatteista. Pitääkö minun huolestua niiden ihmisten vapaan tahdon rikkomisesta jotka lukevat blogiani ja kun kerron tarinani ja miten nuo periaatteet ovat auttaneet minua pääsemään yli traumasta?

Q’uo: Olen Q’uo ja olent tietoinen kysymyksestäni, veljeni. Jälleen kerran kaikki totuuden etsijät, jotka haluavat tarjota itsensä toisten palvelukseen, ovat varsin vapaita valitsemaan etsinnän ja palvelun polkunsa, sillä te olette samaa kuin kaikki ne joita te pyritte palvelemaan, tekemällä mitä tahansa se onkin mitä valitsette tehdä — olipa se sitten blogi, tapa jolla elätte elämäänne, kokemukset joita jaatte niiden kanssa jotka ovat lähimpiänne, ja niin edelleen.

Jokaisella totuuden etsijällä on kyky ja vapaus olla ja jakaa mitä tahansa hänen sydämensä toivoo näyttävänsä muille ja jakaa muille tarjotessaan rakkauttaan ja palvelustaan, ei ainoastaan muille vaan myös Yhdelle Äärettömälle Luojalle, joka on olemassa kaikissa ihmisissä, mukaanlukien sinussa, joille kirjoitat blogia.

Nämä toiset itset tulevat näkemään sinut aina samana kuin jokainen toinen itse, joita pyrit palvelemaan, sillä jokainen tietää, että kaikilla itseillä on suuri halu palvella jos he ovat positiivisella polulla; ja kuitenkan tämä halu ei riitä poistamaan kaikkia vääristymiä, sanoisimmeko, sillä jokaisella olennolla on nuo epätäydellisyyden tai vääristyneisyyden ominaisuudet, jotka ovat esi-inkarnatiivisia valintoja jotka mahdollistavat tiettyjen oppituntuntien oppimisen.

Näin jokaisella olennolla on, sanoisimmeko, savijalat. Jokainen olento on ihminen, jokaisella olennolla on erehtymisen mahdollisuus kaikissa sen olemuksen osissa. Joten tämä on kaikkien tiedossa, ja usein jotkut ylikorostavat tätä vähentääkseen oman itsen tai toisten palvelun tehokkuutta. Kuitenkin jokainen olento myös tietää, että syvällä itsen sisällä on yksi Luoja joka halajaa ilmaista itseään teidän ja jokaisen asian avulla jonka teette päivittäisissä toiminnoissanne.

Jos kykenette avaamaan itsenne sille tarpeeksi puhtaalla halukkuudessa, niin että se voi liikkua lävitsenne ja elää elämäänne teissä joissain tapauksissa, usein sillä tavalla jolla te puhutte niin, että muututte Yhden Luojan inspiroimiksi, antaaksenne tämän tai tuon informaation jyvän sellaisella tavalla, joka voi olla enemmän avuksi kuin jos ette olisi avanneet itseänne sille joka kaikissa on sisällä.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Brandon: Ei, tuo oli hyvä, kiitos.

Q’uo: Olen Q’uo ja me kiitämme sinua, veljeni. Onko vielä toista kysymystä tällä kertaa?

Gary: Q’uo, suurimman osan Ra-kontaktia Ra käyttää termiä “kontrolli” itseään palvelevan polariteetin yhteydessä. Kuitenkin on tapauksia, joissa kontrollia käytetään positiivisessa tai ei-negatiivisessa kontekstissa. Miten positiivisella polulla kulkijat käyttävät kontrollia omassa elämässään tai omassa katalyytissaan, tai omassa piirissään?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Jälleen kerran me palaamme aikomuksen käsitteeseen. Minkään tyyppisen kontrollin käyttö määritetään joko positiiviseksi kontrolliksi tai negatiiviseksi kontrolliksi kontrollin käytön taustalla olevien aikomusten mukaan. Jos aikomuksena ja toiveena on kontrolloida tietyn tyyppisiä sanoja tai emootioita tai toimia itsessä niin, että ei mentäisi toisen itsen vapaan tahdon valinnan väliin, tällainen aikomus on positiivisesti suuntautunut. Jos halutaan kontrolloida aikomuksia tai aikomusten ilmaisuja, jotta saataisiin hyötyä toisesta itsestä tai toiselta itseltä jotain omalle itselle — eli toisen itsen valta kontrolloimalla ja ylivallalla toisen itsen yli — se on negatiivinen aikomus. Täten aikomus, jälleen kerran, määrittää sen mikä määrittää kokemuksen luonteen.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Gary: Ei tuossa asiassa. On kysymys lukijalta nimeltään Julio, joka kirjoittaa: “Luulin tulleeni varsin hyväksi katalyytin käytössä, mutta viimeaikaiset tekojeni seuraamukset puhuvat toista kieltä. Onko teillä hyviä neuvoja miten käyttää parhaalla tavalla ja tulkita katalyyttia, joka minulla on käsilläni tällä hetkellä, tai mahdollisesti katalyyttia yleensä, jotta kaikki voivat hyötyä tästä.”

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Me ehdottaisimme, että jos haluatte määrittää sen miten katalyytti tai käyttäytymisesi toista olentoa kohtaan vaikuttaa tuohon olentoon, silloin olennon kanssa voidaan käydä keskustelu joka kysyy sitä miten olento havaitsee sen interaktion, jonka se on kokenut kanssasi sinisen säteen kommunikaatiolla. Vaikeus ja hämmennys voi laantua niin, että voitte nähdä selkeämmin miten tekonne, ajatuksenne ja sananne vaikuttavat toiseen olentoon. Jos olette huolissanne teoistanne yleisesti, ja siitä miten se tarjoaa katalyyttia muille joiden kanssa tällaista keskustelua ei voi käydä, me suosittelisimme että vetäytyisitte meditatiiviseen tilaanne, katsoistte olemustanne ja näkisitte sen miten teistä voisi tulla toinen itse, tai miten toiset itset voisivat kokea itsenne luonteen jakamisen jota sinä kuvaat katalyyttisenä.

Tällä tavoin teidän alkaessa osallistua toisen olennon todellisuuden luonteeseen, voitte kyetä määrittämään sen miten toimenne vaikuttavat muihin, ja näin muuttaa käyttäytymistänne, jos niin haluatte. Tai voitte, todellakin, mennä vieläkin pidemmälle, ja käyttää teidän saamaanne havaintoa muuttumalla toiseksi itseksi ja ryhtyä tasapainottavaan prosessiin niin, että otatte sen käytöksen jonka olette toiselle tarjonnut, ja tasapainotatte sen lisäämällä sen voimaa, sen ilmaisua niin, että se saa kasvaa niin paljon että se on toisen ilmaisun kanssa yhtä suuri, ja sitten hyväksyä itsenne tasapainotettuna olentona tässä mielessä.

Onko vielä viimeistä kysymystä tällä kertaa?

Austin: Minulla on yksi aikomuksiin liittyen. Joskus polullani olen havainnut tiedostamattomia aikomuksia, jotka olivat tavallaan piilossa väärien aikeiden taustalla — ajattelin että aioin jotain positiivista, ja sitten tajusin että minulla oli syvempi, löytämätön motivaatio tuon aikomuksen taustalla. Joten mietin jos puhuu aikomuksesta, tarkoitatko sitä että se on se syvällä oleva todellinen aikomus eikä vain pinta-aikomus, ja miten me voimme auttaa ymmärtämään näitä piilossa olevia aikeita mikäli meillä on niitä.

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Kyllä, todellakin, ne aikomukset joita ensin ilmaistaan ovat tietoisen mielen ilmaisemia, jotka ovat seurausta totuuden etsijän pinta-aikomuksista. Nämä aikomukset ovat valideja ja riittävän merkittäviä palvelemaan arvonannossa metafyysisessä mielessä mille tahansa teolle tai sanalle, joka saattaa olla peräisin totuuden etsijästä.

Kuitenkin, kuten olet ilmaissut, kaikkeen kokemukseen liittyy kerroksia. Useimmat näistä kokemuksen kerrostumista ovat niitä, mitkä sijaitsevat olennon tuleevaisuudessa kun se edistyy ohi vihreän säteen energiakeskuksen ja muuttuu adeptiksi, tai, todellakin, kun olento liikkuu kolmannen tiheyden illuusion yli neljänteen tiheyteen ja siitä seuraaviin joissa aikomusten tasapainotusprosessi on vieläkin hienovaraisempaa, sillä jokainen aikomus, ja jokaisen tyyppinen katalyytti, ja jokaisen tyyppinen kokemus joka totuuden etsijästä on peräisin, on saanut alkunsa sisältä, ja sillä on näitä kerroksia jotka sallivat etsijän nähdä hienovaraisemmin ja hienovaraisemmin enemmän ja enemmän sen omaa olemusta kunnes tämä olemus laajenee ulospäin tavalla, joka sisältää koko luomakunnan, sekä Yhden Äärettömän Luojan joka asuu sisällä.

Yksi Luoja, se osa itseäsi joka etsii aikomuksen syvintä tasoa, voi löytää näitä olemuksen kerroksia, ja kyetä kanavoimaan, sanoisimmeko, tätä informaatiota käyttökelposella tavalla päivittäisiin toimiin inspiroivasti. Aikomusten kerrostumat, silloin, paljastavat enemmän todellisesta itsestäsi sinulle, kun mennään läpi epäilyksen pimeyden, väärintulkinnan pimeyden ja niin edelleen, ja ne alkavat nähdä päivänvalon, päivän kirkkaimman valon, keskipäivän auringon joka paistaa itselle, niin että kaikki paljastuu kirkkaasti Yhtenä Äärettömänä Luojana, joka tuntee itsensä jokaisen olemuksen jokaisessa teossa koko ajan, iankaikkisesti.

Nyt me jätämme instrumentin ja tämän ryhmän. Jälleen kerran me kiitämme jokaista teistä kun kutsuitte meidät läsnä etsijöiden piiriinne tänä päivänä. Kuten aina, te tarjoatte meille mitä suurimman inspiraation koska te liikutte läpi tämän painavan, raskaan, kemiallisen illuusion, tämä väärän informaation ja epäilyksen sekasotkun, tämän oman olemuksen jakavan luonteen joka ei tunne Yhtä Luojaa, joka ei tunne etto jokaisessa sielussa on rakkautta, jokaisessa hetkessä on rakkautta. Te kuljette tätä polkua urheasti ja me tervehdimme teitä — olette sankareitamme. Te tunnette meidät nimellä Q’uo. Adonai vasu borragus

Ihmiskehon luominen ja toksisuuden transmutointi

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli ihmiskehon luomista sekä ympäristössämme esiintyvien myrkkyjen vaikutusta ihmisiin. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


Q: Hyvää iltaa.

A: Ja sinulle hyvää päivää.

Q: Kiitos sinulle ja sivilisaatiollesi, ja kaikille niille, jotka ovat sinuun yhdessä, jälleen kerran tästä tilaisuudesta.

A: Selvä, kiitos myös sinun sivilisaatiollesi.

Q: Olet puhunut monta kertaa siitä miten Anunnakit saapuivat planeetallemme tekemään geneettisiä muutoksia hominideihin…

A: Kyllä..

Q: … planeetallamme.

A: Kyllä.

Q: Miten kauan se kesti, ja miten monta sukupolvea ennen kuin he kykenivät kehittymään siksi lajiksi joka nykyinen muotomme on ja tehdä siitä itsetietoisen?

A: Teidän lineaarisen ajan termein — vaikka tämä on harhaanjohtavaa sillä he tekivät monenlaisia asioita teidän kokemuksen ulottuvuuden sisä- ja ulkopuolella — mutta lineaarisen ajan termein, se oli varsin lyhyt aika, yksi vuosituhat periaatteessa. Ymmärrätkö?

Q: Kyllä. Ja oliko tuolloin paljon kokeita käynnissä?

A: Kyllä.

Q: Säätäen sitä siihen mihin he sen saivat vietyä?

A: Kyllä. Kyllä.

Q: Ja oliko yksi niistä Isojalka?

A: Kyllä. Yksi niistä johti siihen mitä te kutsutte nimellä Sasquatch, kyllä; mutta tämä oli sitä ennen. Idea tuolloin siirrettiin toiseen muotoon, ja näin se tarjosi välineen teidän nyt /ihmismuotona/ tuntemallenne inkarnaatiovälineelle.

Q: Ja ovatko Sasquatchit reinkarnoituneet samalla tavoin kuin me olemme?

A: Kyllä.

Q: Ja he pysyvät tällä planeetalla?

A: Kyllä, mutta he ovat avoimemmin ulottuvuuksien välisiä ja säilyttävät paljon heidän vahvasta yhteydestään luontoon kuin mitä te olette tietoisesti sallineet.

Q: Ja he lisääntyvät ja syövät samalla tavoin?

A: Kyllä.

Q: Paljonko heitä on tällä hetkellä planeetallamme?

A: Hetki vain… koska he liikkuvat ulottuvuuksien välillä, tämä on vaikeaa määrittää… hetki…. noin 1700:sta 3000:n. Tämä on paras arvio minkä voimme antaa tällä hetkellä.

Q: Onko yksikään avaruusolentojen sivilisaatio yhteydessä internetiimme?

A: Tarkoitatko salakuuntelemmeko me?

Q: En, onko yhtään niitä jotka ovat aktiivisesti mukana?

A: Ajoittain on ollut ehdotuksia. Se ei ole yleistä, mutta ajoittain sinne on joku kirjoittanut.

Q: Ja ottavatko Harmaat tai Marsilaiset yhteyden, puhuakseen kanssamme ennen kuin heillä on suorempaa kanssakäymistä?

A: Ei millään muotoa mitä te ymmärtäisitte, ei.

Q: Ja Reptiliaanit auttavat Harmaita, ovatko he sosiaalisia Harmaiden kanssa?

A: Ei juurikaan.

Q: Syövätkö he yhdessä ja osallistuvat…

A: Ei sjuurikaan, joskus sellaista tapahtuu, mutta, niinkutsutut Harmaat, ja monet eri heidän variaationsa, eivät myöskään oikeastaan syö mitään. He absorboivat tietyn tyyppisiä nesteitä. Reptiliaanit, siten kuin heidät on opetettu tekemään näin, jossain määrin kyllä, mutta se ei millään muotoa ole Harmaille sosiologinen tapahtuma. Joillekin Reptiliaaneille se voi olla sitä enemmän, ja he kokoontuvat keskenään ajoittain, ja joskus Harmaat ja Reptiliaanit voivat absorboida samaan aikaan ravintoa. Tämä ei ole mitään suunniteltua; se on yksinkertaisesti sattuman kaupalla samaan aikaan. Ymmärrätkö?

Q: Kyllä.

A: Arkipäiväisesti ilmaistuna teidän termein, heidän suhteensa ei ole sellainen mitä te pitäisitte, lainausmerkeissä, yhdessä hengailuna. (naurua)

Q: Ja…

A: He suhtautuvat toisiinsa symbioottisesti eri tavoin, mutta se ei ole samanlainen yhteiskuntajärjestys kuin mitä te ymmärrätte ihmismielessä ollenkaan.

Q: Se on enemmänkin vain agenda.

A: Jotain biologiaan liittyvää on mukana, mutta se on Maan ulkopuolista ja ette tunnistaisi sitä yhteiskunnalliseksi ilmiöksi, vaikka se voi olla sitä heille, se ei olisi jotain mihin voisitte oikein suhtautua. Se on enemmänkin samanlainen kuin eräät eläimet suhtautuvat planeetallanne toisiin eläimiin, sillä tavalla että ne auttavat toisiaan symbioottisesti. Mutta se ei ole välttämättä mitään mikä olisi samasta /syystä/ kuin te sosialisoitte. Ymmärrätkö?

Q: Kyllä. Ja viimeisenä olet puhunut siitä miten 20 vuoden päästä on mahdollista, että 60% populaatiostamme voisi tuhoutua. Tapahtuuko tämä biologisten tekijöiden kautta?

A: Iso osa siitä liittyy myrkyllisyyden ideaan, kyllä. Iso osa siitä liittyy /joihinkin/ fyysisiin maanmuutoksiin ja muutoksiin sääkuvioissa ja niin edelleen, kyllä, Mutta jälleen kerran muistakaa, että tämä prosenttiluku voi muuttua riippuen siitä värähtelyn kasvusta ja kiihtyvyydestä joka mahdollistaa transmutaation positiivisemmilla ja rakentavammilla ja hyödyllisemmpillä tavoilla. Te muutatte, niinkutsuttuja, todennäköisyyksiä, kaiken aikaa.

Q: Okei. Ja liittyen biologisiin tekijöihin, on tietoa siitä miten Persianlahden sodan syndrooma ja tuntemattomat fermentoidut mykoplasmat ja monet muut asiat… voiko hyvin hapetettu henkilö, jolla ei ole paljoa myrkkyjä kehossaan, kykeneekö hän transmutoimaan tämän tyyppisiä biologisia aineita?

A: Kyllä, useammin kuin ei. Ei aina, mutta useammin kuin ei, riippuu tartuntatekijöistä. Se riippuu myös henkilön omasta agendasta koskien sitä miksi tuo biologinen tekijä vaikuttaisi häneen ollenkaan.

Q: Vaikka he olisivat kontaktissa, voisivatko he vain päästää siitä irti?

A: He voivat olla näkymättömiä sille, he voivat saada tartunnan täysillä ja kaikkea siltä väliltä, riippuen henkilökohtaisesta agendasta ja tapahtuman ajoituksesta koskien kokonaistodellisuuden konsensusta, ja mikä tällaisen tapahtuman tarkoitus yksilölle olisi.

Q: Kiitos paljon.

A: Kiitos.

Mitä varjotyöskentely tarkoittaa?

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Varjotyöskentely” (13.8.2007) Teos käsittelee tärkeää aihetta, ihmispsykologiaa ja omien varjopuolten hyväksymistä ja niiden kanssa toimimista.


Varjot ovat ihmisen sellaista puolta, joka edustaa hänen pelkojaan ja sellaisia asioita, joita ei voi hyväksyä toisissa ihmisissä ja itsessä, joita ominaisuuksia voi löytyä myös itsessään.

Ne ovat syntyneet siitä, että yritämme olla tietynlaisia, jotta muut hyväksyisivät meidät. Joten joudumme tukahduttamaan joitakin ominaisuuksia itsestämme, ja siten myös petämme itsemme ja toiset, kun emme voi olla kuin todellisuudessa olemme.

Omat varjosi tukahduttavat tunteesi, elämänenergiasi, aiheuttavat pelkoa ja kipua sekä tuskaa. Ne luovat myös sellaisia kokemuksia ympärillesi, joita et halua kokea ja hyväksyä. Kaikki ne ikävät kokemukset ja tapahtumat muodostuvat varjoistasi. Pääset niistä eroon vain kohtaamalla varjosi ja voittamalla ne, jolloin niiden sisältävä tukahdutettu energiavirta vapautuu ja siten saat itsellesi lisää energiaa ja voit käyttää näitä varjojasi omaksi hyödyksesi oman tahtosi voimalla. Ne eivät ole enää vaaraksi sinulle tai läheisillesi. Muuten, jos ne ovat tukahduttaneet energiavirtasi, ne voivat aiheuttaa vaaraa sinulle ja läheisillesi ja vaarantaa kaikki ihmissuhteesi.

Varjosi voivat ilmentyä kaikkina sellaisina asioina, joita eniten pelkäät kohdata, esim. ne voivat saada muotonsa kulttuurisi, uskontosi, maailmankatsomuksesi, ennakkoasenteesi ja -odotuksesi sekä eettisen asenteesi ja moraalisi pohjalta, kuvata kaikkea sellaista mitä eniten pelkäät, inhoat, minkä koet olevan pahoja ja ikäviä asioita.

Ne voivat heijastua sinusta toiseen ihmiseen, jonka kanssa olet tekemisissä ja kohtaat hänet kasvoista kasvoihin. Voit nähdä toisen henkilön toimivan siten kuin et halua kenenkään toimivan tai hänen käyttäytyminen ja kohtelu sinua kohtaan on sellaista mitä eniten pelkäät kohdata tai koet sen olevan uskonnollisesti, kulttuurisesti, eettisesti ja moraalisesti väärin tai pahaa.

Mutta tämä on vain heijastusta, siis projisoit omat kipusi, tuskasi ja pelkosi toiseen henkilöön, jotta sen huomaat ja opit tunnustamaan itsessäsi. Mutta monesti vain alamme syyttämään sitä henkilöä kaikista itselle aiheutuvista ongelmista, johon olemme heijastaneet em. ominaisuudet, mutta emme ymmärrä kohdata niitä asioita silmästä silmään, vaan haluamme lakaista ne maton alle ja kaataa kaikki ongelmamme toisen niskaan ja syytämme häntä kaikesta, jolloin meidän ei tarvitse itse ottaa vastuuta niistä asioista. Tämä on väärin! Näin ei pitäisi tehdä. Pitäisi oppia tunnistamaan ja hyväksymään ne ominaisuudet itsessämme, eikä aina syyttää toisia omista ongelmistamme. Meidän pitäisi ottaa vastuu siitä mitä itse olemme ja teemme, sekä miten elämme. Ja kohdata omat vaikeutemme, kasvoista kasvoihin, eikä siirtää niitä toisiin ihmisiin. Kun aina siirrämme ne toisiin ihmisiin, silloin tukahdutamme omat energiavrtamme, ja siitä aiheutuu vain lisää tuskaa ja ongelmia, koska emme ratko niiä vaan pakenemme niitä.

Kun reagoit jonkun henkilön sanomaan voimakkaasti tunnetasolla, niin hän koskettaa jotain sinun varjosi aluetta. Kiinnitä tällaiseen huomiota. Se mikä ominaisuus mielestäsi ärsyttää toisessa ihmisessä on osa varjoasi. Näet sen ominaisuuden heijastuvan toisen ihmisen kautta.

Nämä varjomme koemme negatiivisina energiavirtoina, ne ovat omia sisäisiä demoneitamme, jotka täytyy vain kohdata ja sulauttaa itseemme. Annan yhden harjoituksen miten tämän voi tehdä.

ENSIMMÄINEN HARJOITUS

Etsi rauhallinen paikka, missä voit hiljentyä ja olla yksin minkään häiritsemättä. Voit kuunnella jotain rauhtoittavaa musiikkia ja meditoida. Sitten visualisoit jonkun pelottavan paikan ja sitten voit kirjoittaa ylös kaikki ongelmat, vaikeat muistot ja kokemukset, pahan olon yms. ja kuvitella sen kaiken heijastuvan ko. paikassa jonkun olennon muodossa. Kohtaa tämä olento ja keskustele sen kanssa. Kun kohtaat, voitat pelkosi sitä kohtaan ja voitat myös pelkosi kohdata tällaisia asioita.

Kun olet kaiken kirjoittanut ylös, voit mietiskellä miten nämä ongelmat esiintyvät kohtaamissasi ihmisissä ja tilanteissa. Ja kun tiedostat asian, niin seuraavalla kerralla kun kohtaat tällaisen tilanteen ja ihmisen, olet tietoisempi siitä ja ymmärrät, että se tilanne ja ihminen opettavat sinua tunnistamaan omat varjosi.

Miksi UFOt eivät laskeudu luoksemme?

Tämä on lainaus L/L Researchin julkaiseman kirjan Voices of The Confederation ensimmäisestä kappaleesta. Teos sisältää L/L Researchin kanavointeja, jotka vastaavat kysymyksiimme Maan ulkopuolisesta elämästä, elämän tarkoituksesta ja muista kysymyksistä. Tässä lainauksessa käsitellään sitä miksi UFOt eivät laskeudu avoimesti ja esittäydy meille kaikille.


“Hey, Mister Spaceman, Won’t you please take me along? I won’t do anything wrong! Hey, Mister Spaceman, Won’t you please take me along for a ride?” — The Byrds
Kommentti:

“Miksi he eivät laskeudu?” Tämä on mahdollisesti kaikkein useimmin kysytty kysymys koskien UFOja, joka voi selittää sen miksi suuri osa heidän viesteistään meille käsittelee tätä kysymystä.

Valittuja kanavointeja

joulukuu 18, 1973

Älkää harmistuko jos jotkut täysin hylkäävät ideanne, sillä tämä on odotettavaa. Ja tämä on suurin syy sille miksi me emme voi tulla keskuuteenne, sillä se olisi suora rikkomus aiemmin mainitsemaamme lakia kohtaan. Johtuen näistä olosuhteista, on tarpeellista niille teistä jotka haluavat auttaa meitä, jotka ovat planeettanne pinnalla, auttaa meitä. Me pyydämme että meditoisitte. Tämä on ainoa mikä on tarpeen. Tämä on ainoa mitä me tarvitsemme. Koska jos meditoitte, silloin tiedätte mitä tehdä.

tammikuu 4, 1974

Kyllä, ystäväni, Planeettojen Liitto Hänen Palveluksessaan on täällä palvelemassa teitä. Ne kiertävät planeettaanne aluksillaan. Ne tulevat parvina, miljoonissa ja miljoonissa he tulevat, koko luomakunnasta. Ne tulevat tänä aikana palvelemaan teitä. Annatteko heidän palvella teitä? Sillä he ovat täällä, nyt. Jos vain katsoisitte, näette ne, sillä ne näyttävät itsensä niille, jotka haluavat nähdä ne. Ne tervehtisivät teitä avoimesti, mutta ne eivät voi, sillä suurin osa planeettanne kansalaisista on niin halunnut. Ne tarkat reaktiot ovat jo tiedossa, jotka sattuisivat jos suora kohtaaminen tapahtuisi nyt. Tästä syystä on tarpeen, että jatkatte aktiivisemmassa palveluksessa. On erittäin tarpeen, että useammat ja useammat teistä saavat kuulla totuuden. Vain tämä saa aikaan olosuhteet, jotka mahdollistavat suoran kohtaamisen.

tammikuu 7, 1974

Me Planeettojen Liitto Äärettömän Luojan Palveluksessa olemme täällä ottamassa teihin yhteyden nyt. Meidän tulee painottaa tätä: me olemme täällä tekemässä tämän. Tämä on meidän tarkoituksemme. Meidän tulee, kuitenkin, tehdä kontakti äärimmäisen, äärimmäisen huolellisesti, ennalta suunnitellulla tavalla. Tämä on se mikä tapahtuu tässä huoneessa tänä hetkenä. Tästä tekniikasta ei voi olla variaatiota tänä aikana. Meillä on ollut monia kokemuksia ottaessamme yhteyttä ihmisiin. Aina on havaittu, että tämä pitää tehdä äärimmäisellä varovaisuudella. On vakavia seuraamuksia kun Maan ulkopuolinen yhteiskunta pakotetaan toisen yhteiskunnan päälle, erityisesti kun teknologinen ero on niin suuri kuin meidän välillämme on.

Teidän kansanne eivät ymmärtäisi meitä yhtään. He eivät hyväksyisi meitä sellaisina kuin me olemme. Me emme voisi kävellä heidän keskellään ja olla hyväksyttyjä, ja tämä on se mitä me haluamme tehdä: olla hyväksyttyjä. Sillä, ystäväni, me olemme tasan tarkkaan samanlaisia. Me emme voisi puhua suoraan kansallenne ja saada heitä hyötymään opetuksistamme, sillä he tuntisivat että heidän tulee hyväksyä, kyseenalaistamatta, sen mitä me sanomme. Sellainen ei ole miksikään hyödyksi, ystäväni. Te olette täällä, tänä aikana, niin kuin me olemme siellä missä me olemme, pääosin etsimässä, etsimässä omalla tavallanne sitä mikä on polku takaisin kohti meidän kaikkien Luojaa. Liian suuri häiriö henkilökohtaiselle etsinnälle ei ole hyvä asia. Siitä syystä me emme kykene suoraan olemaan yhteydessä kansaanne. Meidän tulee tarjota heille, kuitenkin, se mitä he tarvitsevat. Ja tämän me teemme parhaan kykymme mukaan.

tammikuu 8, 1974

Me Planeettojen Liitosta Äärettömän Luojan Palveluksessa olemme täällä palvelemassa teitä. Se on suuri etuoikeus, ja kuitenkin meidän tulee pysyä nöyrinä. Tämä on ymmärryksemme asianmukaisesta palveluksesta, sillä palvellessanne kanssaihmisiänne on tarpeen, että palvelette hänen eksakteja halujaan ja tarpeitaan. Ette voi määrittää hänen puolestaan mitä nämä ovat. Täten, jos halut ja tarpeet ovat omien kykyjenne tai halunne palvella ulkopuolella, on parasta pysyä nöyränä, kuten me olemme. On kuitenkin monia, monia teidän ihmisiänne, jotka haluavat juurikin meidän palvelustamme. Me olemme niiden estämiä, jotka eivät halua palveluksiamme. Tästä syystä ei ole mahdollista tänä aikana tulla keskuuteenne. Tästä syystä on tarpeen tänä aikana toimia sellaisten instrumenttien kautta kuin tämä.

tammikuu 25, 1974

Me suosisimme laskeutua pinnallenne ja tervehtiä teitä avoimesti, mutta me olemme tietoisia tietyistä periaatteista tässä luomakunnassa, jotka eivät salli meille tällaista suoraa väliintuloa.

helmikuu 2, 1974

On tarpeen, että jos yksilö aikoo edistyä henkisessä mielessä, että se on seurausta hänen omasta sisäpuolen ohjaamasta etsinnästään, sen sijaan että se olisi ulkoapäin tuleva käsky, joka on jonkin uskonnollisen tai muun senluonteisen organisaation antama. Tästä syystä on tarpeen, että me emme tee itseämme liian yleisesti tunnetuksi tai hyväksytyksi planeettanne kansojen keskuudessa. Jos me näin tekisimme, silloin sisäisen etsinnän suuntaus suurimmaksi osaksi katoaisi. Tämä on se perussyy niille olosuhteille, jotka te koette nykyisellään fyysisessä ympäristössänne. Nämä olosuhteet te ja muut olette itse valinneet, ja ne ovat luonnollista seurausta luomuksesta, jossa toimittaisiin yksittäisen henkilön tietoisuuden parissa ja luotaisiin sellainen ilmapiiri, joka tuottaa sisältä ohjautuvan totuuden etsinnän, josta puhuin.

Valitettavasti monet ihmiset planeetallanne tänä aikana ovat niin kiireisiä äärimmäisen turhan ja hetkellisen luonteisten aktiviteettien parissa, että heillä ei ole mahdollisuuksia kokea sitä tietoisuuden kasvua, joka on tarpeen saavuttaa sellainen etsintä jota he oikeasti toivovat. Me Planeettojen Liitossa Äärettömän Luojan Palveluksessa olemme pyrkineet tasapainottamaan liian suuren ja liian vähäisen alustemme paljastamisen planeettanne kansalaisille. Jos meistä tulisi liian yleinen ilmiö, niin että olisimme läsnä ilman epäilyksen häivääkään, silloin me eliminoisimme, ainakin osittain, suuren kiinnostuksen henkisen totuuden etsintään. Tämä voi tuntua omituiselta tai epätavalliselta näkökannalta, mutta me olemme havainneet tämän aiemmilta kerroilta, ja koska perussyy kansanne fyysiseen eristykseen on saada aikaan sisäinen etsintä, silloin on selvää meille, että meidän tulisi seurata, niin läheltä kuin mahdollista, tätä suunnitelmaa.

Aluksemme ja kansamme on vierailleet tällä planeetalla monia, monia kertoja aiemmin. Tämä on tapahtunut vasta sen jälkeen kun vierailemamme sivilisaatio on ollut valmis hyväksymään meidät. Tämä on tapahtunut vasta sen jälkeen kun tuo sivilisaatio on saavuttanut tyydyttävän sisäsuuntaisen luomakunnan totuuden etsinnän tason, ja täten se ilmaisi niitä rakkauden ja veljeyden periaatteita, jotka ovat tämän etsinnän tuotteita.

Tänä aikana meitä pakottaa olosuhteet, joista meillä ei ole kontrollia, teidän maailmanne sivilisaation luona vierailemisessa, vaikka he eivät olekaan saavuttaneet sitä henkisen tietoisuuden tilaa, joka olisi tyydyttävän tasoinen meidän kontaktillemme. Me olemme tietoisia siitä, että jotkut tämän planeetan ihmisistä ovat, kuitenkin jo riittävän tietoisia heidän henkisestä luonteetaan ja riittävästi näyttävät rakkautta ja veljeyttä, joka on tarpeen kontaktille. Tästä syntyy ongelma. Ongelma on, että meidän tulee lähestyä osaa planeettanne kansasta ilman, että järkytämme loppuja.

Me pyrimme tekemään tämän. On tarpeen, että todisteet vierailuistamme ja viestinnästämme ovat sellaisen luonteisia, että kuka tahansa niille altistunut voi ne hylätä tai hyväksyä. Tulee olemaan, valitettavasti, jonkin verran vapaan tahdon väliintuloa niiden tämän planeetan ihmisten kohdalla, jotka eivät toivo hyväksyvänsä kontaktiamme. Tämä on valitettava tila, mutta se on sellainen joka meidän tulee käsitellä, sillä tänä aikana on tarpeen, että niille ihmisille planeetallanne, jotka etsivät totuutta, totuus annetaan.

Ei tule olemaan tarpeen osoittaa näille ihmisille, että se mitä me heille annamme on totuus, sillä jokainen yksilö on saavuttanut ymmärryksen totuudesta sisäsyntyisen etsinnän avulla, josta puhuin, ja tällöin hän tunnistaa totuuden kun se hänelle annetaan. Täten on tarpeen ainoastaan, että me, jollain keinoin joka ei häiritse niitä jotka eivät tavoittele kontaktia, annamme lopulle planeettanne kansalaisille sen mitä he etsivät siinä muodossa kuin on soveliasta.

Siispä tämä on palveluksemme: tarjota auttava käsi henkisen evoluution tikkailla sille osalle tämän planeetan kansaa tänä tiettynä aikana, aikana joka on ainutlaatuinen tämän planeetan historiassa, aikana joka tulee käsitellä suoremmalla ja pakottavammalla tavalla kuin aiemmat kerrat ja kokemukset tämän planeetan historiassa. Me olemme äärimmäisen etuoikeutettuja kyetessämme tarjoamaan tätä palvelusta niille, jotka sitä etsivät. Ja palvelumme suurelta osin annetaan heille päivittäisessä meditaation prosessissa. Jos he antavat itsensä tämän palvelun saataville, se on tarpeen että he tekevät sen meditaation kautta.

helmikuu 9, 1974

Me emme voi tulla suoraan luoksenne, laskeutua pinnallenne ja puhua kanssanne. Sillä se ei tekisi hyvää. Meidän tulee tarjota kipinä, vihje, jotain josta ponnistaa, aloittaa etsintä, etsintä joka johtaa totuuden löytämiseen sisältänne.

Tämä, ystäväni, on ainoa tapa auttaa planeettanne kansaa. Sillä heidän tarvitsee auttaa itseään. Heidän tarvitsee löytää totuus joka heillä on sisällä. Heidän tulee aloittaa etsintä. Ainoa mitä me voimme tehdä, on tarjota virikettä heidän oman etsintänsä aloittamiseen.

helmikuu 18, 1974

Me Planeettojen Liitto Äärettömän Luojan Palveluksessa tuomme teille tämän tiedon meditaatiossa. Tästä syystä me emme voi tulla kansanne keskuuteen, tarjoamaan palvelua suoraan, sillä me olemme tietoisia sellaisen tuhoisista vaikutuksista. Palvelumme kohdistuu siihen mitä he oikeasti janoavat. Mitä he oikeasti janoavat on kyky tajuta totuus. Jotta tämä kyky voitaisiin heille antaa, on tarpeen luoda olosuhteet joilla saada aikaan heidän palveluksen henkilökohtainen etsintä sekä henkilökohtainen totuuden etsintä luomakunnasta. Vain tällaisen prosessin kautta he voivat ymmärtää totuuden, joka on heidän sisällään. Se on jotain mitä ei voida liian tehokkaasti heille antaa älyn tasolla.

toukokuu 14, 1974

Kysyjä: Hatonn, voitko kertoa meille jonkin erityisen syyn miksi me emme voi kohdata kasvotusten?

Minä olen Hatonn. Minä olen tämän instrumentin luona. Minä tapaan teidät kasvotusten sinä päivänä kun te astutte taivaan valtakuntaan. Voitte tehdä tämän koska hyvänsä. Epäilen ettette tee tätä kun olette kehossa. Jos kuitenkin saavutatte tämän tilan, silloin olittepa kehossa tai ei, te kykenette puhumaan kanssani välittömästi millä tahansa haluamallanne tasolla. Siinä hetkessä tunnustatte minut veljeksenne. Pelkään ettei ole mahdollista onnistua yhden tai kenenkään käännyttämisen taakassa ilmestymällä värähtelyynne kun tietoisuutenne on se mikä se on nyt.

helmikuu 23, 1974

Tulevaisuudessa, kun ne olosuhteet mistä olemme puhuneet ovat manifestoituneet, ja monet ihmisistänne tällä planeetalla ovat aloittaneet etsinnän, silloin tulee olemaan ihmisryhmiä jotka ovat alkaneet etsinnän ja ovat saaneet koulutuksen kanavilta kuten tämä on sekä muiden ryhmien kanavilta, silloin tulee olemaan riittävän valaistuneen ymmärryksen tila niin, että he voivat kohdata meidät suoraan. Me tulemme silloin tarjoamaan suoraa ja fyysistä apua näille ihmisille. Tulee olemaan monia, monia meitä muita, enemmän kuin voitte kuvitellakaan, jotka odotamme toimivamme tällä tavoin, Luojan palveluksessa, sillä tämä on se miten me itseämme nimitämme. Ja tämä palvelus tänä aikana sisältää suoran palveluksen niille ihmisryhmille, jotka janoavat palveluamme. Tulee olemaan tarpeen, kuitenkin, että nämä ryhmät ovat jonkin verran eristyksissä niistä ryhmistä ja yksilöistä, jotka eivät kaipaa palveluksiamme. Tämän voi tehdä monin eri tavoin. Ja nämä tulevat olemaan teille ilmiselviä tapoja myöhemmin, sillä teillä ei nyt ole ymmärrystä niistä monista, monista eri tavoista joilla me voimme teitä palvella.

helmikuu 25, 1974

Me pyrimme ja teemme kaikkemme auttaaksemme kansojanne ja teemme heidät tietoisiksi tilanteesta jossa he ovat, mutta he eivät tätä huomaa. Me voimme tehdä vain niin paljon. Mitä enemmän kansanne keskittyy, sitä enemmän me voimme tehdä. Kysymys on yksinkertaisesti vapaan tahdon suuntaamisesta. Jos planeetan kansa pyytää palvelustamme, silloin me voimme antaa sen vapaasti; jos vain osa populaatiosta pyytää, silloin me joudumme rajoittamaan palveluksiamme. Jos kukaan populaatiosta ei pyydä, silloin me emme kykene tarjoamaan mitään palvelujamme. Tästä syystä teidän mielestä me piileskelemme, sanoisimmeko, tänä aikana. Sillä liian harva ihminen planeetallanne on pyytänyt palvelujamme. Tämän seurauksena meidän tulee toimia instrumenttien kuten tämä kautta, puhuaksemme teille ja kertoaksemme teille niistä ongelmista jotka nyt meidän ja teidän harteilla ovat, sekä lopun planeettanne populaation harteilla.

Lauantaimeditaatio 14.9.2019

TÄMÄN PUHTAAKSIKIRJOITUKSEN SISÄLLÖSTÄ: Tämä telepaattinen kanavointi on kerätty viikottaisista meditaatioista, jotka on pidetty Rock Creek Research & Development Laboratoriesissa sekä L/L Researchilla. Se tarjotaan siinä toivossa, että se on sinulle avuksi. Kuten Liiton olennot aina sanovat, käytäthän omaa harkintaasi tämän materiaalin arvioimiseen. Jos jokin on totta sinulle, hyvä. Jos jokin ei ole totta, jätä se taaksesi, sillä ei Liitto emmekä me halua olla kenellekään haitaksi.

Lauantaimeditaatio

Syyskuu 14, 2019

(Jim kanavoi)

Olen Q’uo, ja tervehdimme jokaista teitä rakkaudessa ja valossa tänä iltapäivänä. Me olemme mitä tyytyväisimpiä kun meitä pyydetään liittymään etsinnän piiriinne tänä päivänä. Me olemme tietoisia siitä, että monille teistä täällä ei ole kanavointiprosessi tuttu, joten me aloitamme sillä että että sanomme teille ettemme me ole lopullisia auktoriteetteja. Me olemme teidän veljiämme ja sisariamme jotka kävelevät samaa polkua kuin te. Me olemme kulkeneet, sanoisimmeko, muutaman askeleen edemmäs tätä polkua, ja se on palveluksemme muita kohtaan joka liikuttaa vie meitä eteenpäin tällä polulla niin kuin se vie teitäkin. Näin teidän pyyntönne meille liittyä etsinnän piiriinne antaa meille mahdollisuuden palvella teitä, ja jos tekisitte meille pienen palveluksen, me voisimme palvella teitä paremmin: se on, että kun me vastaamme kysymyksiinne, mikä tahansa sana tai ajatus joka ei resonoi tai ole harmoniassa kanssanne, jättäkää se sivuun ilman toista ajatusta, sillä me emme halua olla esteitä poluillanne millään muotoa. Ottakaa ne sanat ja ajatukset, joilla on teille merkitystä ja käyttäkää niitä halutessanne. Jos te teette meille tämän palveluksen, me voimme puhua teille vapaasti.

Nyt me kysyisimme jos teillä on meille jokin kysymys jolla aloittaa.

Jess: Minulla on kysymys. Kiitos. Tämä kysymys on sekä minulta itseltäni sekä eräältä kenestä olet kuullut aiemmin nimeltään Kyle. Kyle ja minä olemme työskennelleet yhdessä muiden kanssa etätyönä eri maantieteellisissä sijainneissa, sillä me suuresti haluamme virittää, säätää ja valmistella itsemme kanavointia varten, tai tukeaksemme kanavoituja viestejä Liitolta. Voisitko kommentoida sitä miten tähän prosessiin vaikuttaa se olemmeko henkilökohtaisesti läsnä vaiko eri paikoissa? Onko mahdollista onnistuneesti kanavoida viestejä Liitolta enemmän kuin yhdessä sijainnissa?

Q’uo: Olen Q’uo, ja olen tietoinen kysymyksestäsi, sisareni. Me tarkastelemme tätä kysymystä hieman epäröiden, sillä ei ole toiveenamme tulla olentojen vapaan tahdon väliin neuvomalla tietyssä tilanteessa. Näin me olemme jonkin verran yleisluontoisia esityksessämme. Se on parhaan tietomme mukaan hyvin tehty työ pysyä jossain tietyssä yhdessä ja samassa tilanteessa tai sijainnissa, kun pyritte palvelemaan toisia tarjoamalla itsellenne kanavointiprosessin avulla tietoa lähteistä kuten me olemme.

Kuitenkin tämä ei ole yksinkertainen tilanne johon osallistua, sillä on olemassa erilaisia olentoja, joiden kanssa saattaa saada yhteyden sisätasoilla meditatiivisessa tilassa, joka lähestyy niinkutsuttua transsitilaa. Jotkut ovat henkilökohtaisia oppaita, joihin pääsee käsiksi ja joita voi kanavoida olennosta toiseen eri sijainneissa, sillä henkilökohtainen opas on se energian ja informaation lähde, jota te voisitte nimittää paikalliseksi, tai Maan piiriin kuuluvaksi.

Olosuhteet sellaiselle tilanteelle ovat erilaiset sellaisille kuin me olemme, jotka olemme muiden kokemuksen tasojen natiiveja ja vierailemme pallollanne, sanoisimmeko, teidänkaltaisten olentojen kutsuvieraina. Tässä hetkessä olisi paljon vaikeampaa, sanoisimmeko, kyetä pääsemään käsiksi ja prosessoimaan informaatiota, jota me tarjoamme, jos olisi monta erilaista lokaatiota, enemmän kuin yksi.

Tämä voi myös muuttua jos olennot, jotka ottavat kanavointiprosessiin osaa, ovat tässä prosessissa pitkällä, niin että he voivat ylittää ajan ja tilan lokaalit rajat ja kyetä havaitsemaan ajan ja tilan puolien ykseyden omassa kanavointiprosessissaan. Me toivomme, että tämä on riittävästi informaatiota, joka antaa teille joitain viitteitä tilanteestanne.

Onko vielä muita kysymyksiä tällä kertaa?

Jess: Ei, kiitos.

Q’uo: Olen Q’uo ja me kiitämme sinua, sisareni. Onko muita kysymyksiä tällä kertaa?

Gary: Q’uo, minulla on kysymys punaisesta säteestä. Onko sen läpivirtaus mahdollista mennä tukkoon, sanotaanko vaikka pelosta, tai lähinnä uhasta selviytymiselle?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Normaalisti punainen säde on säde jolla ei ole vaihtelevan luonteista ilmaisua. Se tarkoittaa, että normaalisti sen olemassaolon laatu on kiinteä, ja se koskettaa olennon selviytymistä ja olentojen lisääntymistä. Kuitenkin, on kuitenkin todellakin mahdollista tukkia punainen säde jomman kumman sen perusluonteen ilmaisuissa. Tukos on kaikkein yleisimmin saavutettu olennolla sen tietoisessa luonteessa jossa olento näkisi oman fyysisen tai mentaalikompleksinsa uhatuiksi. Tämä pelkotietoisuus, sitten, voi todellakin tukkia punaisen säteen tavalla joka estää pranan, rakkauden ja valon liikkumisen Yhdeltä Luojalta, sen energiakeskusten läpi.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Gary: Entäpä sitten sellaisen olennon tapauksessa, joka tekee itsemurhan. Ovatko he tukkineet punaisen energiakeskuksensa?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Sellainen olento tuntisi eräänlaista pelkoa elävänä olemisesta, peläten sen kokemuksessa tapahtuvia seuraamuksia, jotka ovat mitä häiritsevimmällä tavalla koskettaneet olentoa, jonkin jakson verran mitä te kutsutte ajaksi. Täten olento olisi, sanoisimmeko, sen omien epäonnistumisen pelkojen ajama, tai pelon siitä ettei kykene jatkamaan kasvavan katalyytin prosessointia omassa elämänkaavassaan, sellainen tukkisi kaikki energiakeskukset kerralla, sillä tämänkaltainen kokemus sisältää tämän olennon varsinaisen henkisen luonteen. Täten punainen säde menisi ensiksi tukkoon, sitten muut siitä eteenpäin vuorotellen.

Onko vielä muuta kysymystä, veljeni?

Gary: Vielä yksi kysymys liittyen punaiseen säteeseen, ja sitten siirrän vuoron muulle piirille jos jollain muulla on kysymys. Ra-kontaktissa kysyjä kysyy energiakeskuksen tasapainottamisesta, ja Ra aloittaa — Ra liikkuu energiakeskusten läpi alkaen punaisesta säteestä, sitten sanoo: “Ensimmäinen tasapainotus on Malkuth eli Maan energiavärähtelykompleksi, nimeltään punaisen säteen kompleksi, ja tämän energian ymmärtäminen ja hyväksyntä on perustavanlaatuista.” Voisiko avata tätä mitä Ra tarkoittaa sanomalla “tämän energian ymmärtäminen ja hyväksyntä on perustavanlaatuista?”

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Malkuth on Maan taso, jossa henkiset energiat syötetään mieli/keho/henkikompleksiin ensin punaisen säteen läpi, jotta tämä elementaalikeho, joka on muodoton, voisi energisoitua tavalla mikä sallii sillä olla olemus Maan tasoilla. Punaisen säteen potentioitu luonne tänä aikana, sitten, aktivoituu niin, että se muuttuu niinkutsutuksi perustaksi, jolle loput energiakeskusten toiminnat voidaan pohjata. Se on kaikelle muulle toiminnalle ja älylle perustavanlaatuista, joka emanoituu ylempiin energiakeskuksiin.

Onko vielä toista kysymystä tällä kertaa?

Zach: Minulla on kysymys, Q’uo. Voisitko syventyä punaisen säteen vetovoiman oikeaan käyttöön ja tarkoitukseen positiivisesti polarisoituneiden olentojen kesken?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Punaisen säteen aktivaatio on sellainen mikä tapahtuu kahden olennon välillä, jotka seksuaalisesti polarisoituvat tavalla joka on, sanoisimmeko, saatavilla näiden välistä toimintaa, tai leikkiä, varten. Tämä tarkoittaa, että vetovoima on se mikä löytää napavastinparinsa, oli olento biologisesti sitten maskuliininen tai feminiininen. Fyysinen vetovoima menee jokaisen olennon yksilöllisen ja ainutlaatuisen luonteen mukaan. Tämä toimii ilman tietoista kontrollia. Tämä toimii tarkemmin ilmaistuna tiedostamattomana heijastuksena jokaisen olennon seksuaalisen polaarisuuden perusluonteesta.

Näin on olemassa, tämän vetovoiman seurauksena, eräänlainen perusluonteinen kumppanuus joka muuttuu pohjaksi johon lisätään muita elementtejä, kun kahden olennon välinen toiminta alkaa ja jatkuu. Täten jokaiselle olennolle tarjotaan mahdollisuus palvella toista, tavalla tai toisella, kun se alkaa intensiivisenä seksuaalisena vetovoimana johon lisätään punaisen ja oranssin säteen yksittäinen olemus, mikä liikkuu eteenpäin keltaiseen säteeseen asti, joka sijoittaa olennon ideaalisesti pariutuneiden ryhmään. Kuitenkin tämä tapahtuu aina jokaisen olennon vapaasta tahdosta, jolla se myös sitä käsittelee. Näin kahden olennon välisen suhteen arvon energisoinnin ja edistämisen peruskuvio on sellainen, joka on punaisen säteen kiihdyttämistä seuraava eteenpäin vievä voima.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Zach: Ei, Q’uo. Kiitos.

Q’uo: Olen Q’uo ja me kiitämme sinua veljeni. Onko vielä toista kysymystä tällä kertaa?

Forest: Minulla on kysymys, Q’uo, ja se ei mitenkään liity punaiseen säteeseen. Ehkäpä laajempi tämän aiheen kysymys on meidän vuotemme 2012, kun monet Maan asukkaat odottivat niinkutsuttuja “Maya-ennustuksia”, jotka olisivat johtaneet sielujen massasadonkorjuuseen. On ymmärrykseni, että ihmiskunta ei ollut valmis tuon tapahtumiseen tuona aikana. On myös ymmärrykseni, että tuolloin meille lähetettiin useampi pallo suojelemaan Maata, kokonaisuudessaan, sellaiselta läpikotaiselta sadonkorjuulta.

Joten kysymykseni on kahtaanlainen. Ensinnäkin, onko ymmärrykseni oikein? Toiseksi, loiko kollektiivinen ihmiskunnan tietoisuus nuo pallot, vai lähettikö ne Yksi Ääretön Luoja, vai olivatko ne Liiton lähettämiä riippumatta Yhdestä Äärettömästä Luojasta. Kiitos.

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Ensinnäkin, transformaation energiat, jotka olivat tuolloin laajalti havaittu vuotena 2012 olivat saatavilla usealla olemisen tasolla. Nämä energiat oli mahdollista manifestoida, ei ainoastaan sisäisillä tasoilla, joilla ne todella tulivat manifestoiduiksi, vaan myös ulkoisilla kolmannen tiheyden illusion tasoillanne.

Monet ennustukset ja kanavoinnit, sanoisimmeko, keskittyivät näihin energioihin monilla surullisilla tavoilla; jotkut kuvasivat niitä yhdellä tavalla, toiset toisella. Ja tämä on odotettavissa kun on eri tyyppisiä kanavia eri kyvyillä havaita sitä mikä on olemassa sisemmillä tasoilla mahdollisuuksien/todennäköisyyksien pyörteinä. Aina on monia eri tapoja joilla mikä tahansa profetoitu potentiaali voidaan havaita, tai myöskin ilmentää, sillä kun toiminta tapahtuu yhdellä planeetan tietoisuuden tasolla, tapahtuu usein muutos mahdollisuuksien/todennäköisyyksien pyörteissä.

Transformaation teot eivät olleet niinkään massatietoisuutta ulkoisella tasolla, jota oltaisiin koettu, vaan eräänlainen sisäinen transformatiivinen kokemus eri totuuden etsijöille, kuten voitte nimittää heitä, joka olisi, kun herkistytään kosmisista lähteistä virtaaville värähtelyille, käyttänyt näitä värähtelyjä tavalla, jota olisitte voineet nimittää “kundalinin nousuksi” niin, että olisi ollut, niiden keskuudessa jotka olivat valmiita, transformatiivinen kokemus joka olisi sallinut ilmaista enemmän tätä kosmista energiaa heidän elämänkaavoissaan. Tätä voisi verrata ihmiskunnan massatietoisuuden hedelmöittämiseksi niin, että Yksi Ääretön Luoja, joka on olemassa jokaisessa olennossa ja luomakunnan hippusessa löytäisi täydellisemmän olemuksensa ilmentymän Maapallon tietoisuuden ryhmämielessä.

Tämän koki, todellakin, moni jotka olivat saatavilla sellaisille energian muutoksille. Kuitenkin, ne jotka odottivat näkevänsä sielujen massasiirtymän korkeampiin todellisuuksiin tuona hetkenä käyttivät sellaista informaatiota, jonka eri kanavat ja kontaktit ympäri planeettaanne olivat vähemmän täydellisesti havainneet.

Onko vielä toinen kysymys, veljeni?

Forest: Joten se minulle kuulostaa kuin hedelmöitykseltä, niinkuin sitä nimititte, sellaisten henkilöiden kohdalla jotka alkaisivat nostaa värähtelytasoaan, mikä tuolloin tapahtui, ja sen seurauksena, onko nyt meidän vuodeksi 2019 nimittämämme vuosi, joka on vastuussa tänä hetkenä kolmannen tiheyden Maan historiasta, kolmannen tiheyden illuusion historiassamme täysin ennenkokematon aika?

Q’uo: Olen Q’uo ja kiitämme kysymyksestäsi, ja tiivistyksestäsi, joka, meidän arvioiden mukaan oli varsin oikein. Näiden energioiden planetaarinen jatko ympäröi nyt palloanne, sillä kosmisen luonteen kello on alkanut lyödä vieläkin pakottavammalla tavalla, kutsuakseen sellaisia transformaatioita jotka ovat mahdollisia yksilöille tänä aikana. Pallollanne kohtaavat positiivinen ja negatiivinen polariteetti niin, että on paljon epätietoisuutta, paljon epäilystä, paljon vaikeuksia, ja paljon odotusta siitä mitä tulee tapahtumaan ilman selkeää havaintoa siitä, miten nämä kosmiset virtaukset tulevat vaikuttamaan olentoihin ja planeettaanne itsessään. Planeettanne on tehnyt siirtmän neljänteen rakkauden ja ymmärryksen tiheyteen ja sen populaation sato korjataan hitaasti positiivisessa ja negatiivisessa merkityksessä, niin että jokainen olento joka nyt läpäisee niinkutsutun kuoleman siirtymän saa tarjouksen mahdollisuudesta kulkea läpi valon portaalista, jossa valo käynnistää olennon kyvyn sietää neljännen tiheyden värähtelyjen impaktia, mitä mittaa jokaisen olennon energiakeskusten violetti säde.

Näin siirtymä neljänteen tiheyteen on käynnissä ja tulee jatkumaan tuntemattoman jakson aikaanne, sillä on, kuten olemme sanoneetm paljon sekaannusta planeetallanne tänä aikana. Kuitenkin, me ehdottaisimme jokaiselle totuuden etsijälle, että he lähettäisivät rakkautta ja valoa planeetallenne ja sen populaatiolle. Tuo rakkaus ja valo toimii resonanssin avulla jokaisen olennon sisällä olevan Yhden Luojan rakkauden ja valon kanssa niin, että mikä tahansa mahdollisuus olennolla onkin positiiviselle sadonkorjuulle tehostuu tämän resonanssivaikutuksen ansiosta.

Näin olentojen kuten te meditoidessa ja lähettäessä rakkautta ja valoa planeetan populaatiolle, te parannatte mahdollisuutta tälle sadonkorjuulle tulla valmiiksi ja tulla jokaisen olennon havaitsemaksi planeetallanne. Tämä on suuri toivo Yhden Äärettömän Luojan Palveluksessa Olevalle Planeettojen Liitolle. Kuitenkin, me, niinkuin tekin, seisomme sivustakatsojina tälle näytelmälle. Lopulta näytelmä pääsee loppukohtaukseensa, ja Yksi Luoja löytyy kaikesta.

Onko vielä toista kysymystä tällä kertaa?

Forest: Siinä kaikki, kiitos.

Q’uo: Olen Q’uo, ja jälleen kerran me kiitämme sinua, veljeni. Onko toista kysymystä tällä kertaa?

Rachel: Q’uo, on ymmärrykseni, että me luomme polun neljänteen tiheyteen hedelmöityksen keinoin. Luulen, että siinä havaintotavassa siitä miten kannan rakkautta ja valoa pitkin päivää, ja siinä tavassa miten elän, minä näen joskus asioita tapahtuvan kuin elokuvassa itseni ulkopuolella. Jos niin minä kysyn, siitä mitä sinä sanot, ja tavasta jolla voimme tulla yhteen kollektiiveiksi ja meditoida maailman puolesta, tuommeko me heidät lähemmäksi violettia valoa, joka minulle on osa meitä, suurimmalle osalle meistä. Onko se jotain, joka minulle tarkoittaa että meitä kaikkia kutsutaan tänään tänne tuntemaan meidät toisemme, työskentelemään värähtelyn korkeamman ymmärryksen puolesta ja siitä mitä me voimme tehdä sen yhdessä?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, sisareni. Todellakin jokainen olento tässä etsijöiden piirissä sekä niin monessa muussa samanmielisten, samankehoisten ja samanhenkisten parissa pitää sisällään kyvyn saada yhteys siihen rakkauden ja valon laatuun jokaisessa olennossa, joka on Yhtä Ääretöntä Luojaa, ja lähettää tuota rakkautta ja valoa planeetan kansalle tavalla, joka voi inspiroida useampia etsimään totuutta, niinkuin sitä kutsuisitte. Tämän totuuden etsintä on sen etsintää mikä on kaiken luodun ykseyttä, joka ilmaistaan avoimen sydämen kautta joka tuntee ehdottoman rakkauden koko luomakuntaa kohtaan. Jokainen olento, jokaisessa luomakunnan hippusessa, näkee itsensä toisena itsenä, näkee itsensä Luojana, näkee kaiken luomakunnan täydellisyyden tässä kolmannen tiheyden illuusiossa.

Näin jokainen hetki, jokainen päivä, jokainen vuorokausi, jonka koette tätä rakkautta ja valoa ja lähetätte sitä eteenpäin koko planeetalle, on mahdollisuus laajentaa sadonkorjuun loppuunsaattamisen mahdollisuutta positiivisesti ja negatiivisesti orientoituneissa merkityksissä, niin että tämä planeetta voi tarjota sen omasta olemuksestaan hedelmää Yhdelle Luojalle neljännen tiheyden rakkauden ja ymmärryksen tasolla.

Onko vielä toista kysymystä tällä kertaa?

Rachel: Ei, kiitos.

Q’uo: Olen Q’uo. Me kiitämme sinua, sisareni. Onko vielä toista kysymystä tällä kertaa?

Gary: Q’uo, on ymmärryksemme että jokainen uusi sukupolvi, joka syntyy Maahan, tulee ilmaisemaan kykyjään ja ymmärrystään joka ylittää konsensustodellisuuden rajat ja asteittain vie meidät kohti neljättä tiheyttä. Kun uusi sukupolvi on lapsuusvaiheessa, miten me aikuiset autamme inspiroimaan näitä lapsia ja autamme heitä tunnistamaan ja kehittämään lahjojaan?

Q’uo: Olen Q’uo olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Ensinnäkin me ehdottaisimme, että jokainen henkilö näkee jokaisen uuden lapsen ei pelkästään kolmannen tiheyden äidin ja isän lapsena, vaan Yhden Äärettömän Luojan lapsena, sillä oikeasti se on jokaisen lapsen ja jokaisen muun olennon luonne tällä planeetalla. Kun näette jokaisen lapsen Luojan lapsena, katsokaa sitten miten kaikessa olevaa Luojaa voidaan ymmärtää ja opettaa tälle lapselle tapana inspiroida päivittäin ja tunnustaa ett Luoja on olemassa kaikessa. Löytäkää tapa jolla voitte jakaa rakkauttanne Yhtä Luojaa kohtaan tämän lapsen kanssa toistuvasti, aivan niin kuin opitte aritmetiikkaa ja lukemista koulujärjestelmässänne, opettakaa heille kaiken luomakunnan ykseyttä, opettakaa heille ehdotonta rakkautta koko luomakuntaa kohtaan, opettakaa heille totuuden valoa kaikessa luomakunnassa, opettakaa heille kaikkien olentojen toisiinsa kytkeytymistä yhdessä luomakunnassa, ja erityisimmin tänä aikana planeetallanne mitä kutsutte Maaksi.

Tehkää tästä jokaisen lapsen koulutuksen perusta, ja silloin jokainen lapsi on rikas siinä tiedossaan joka hänellä on. Sillä me olemme kaikki yhtä: me olemme yhtä jokaisen lapsen kanssa, me olemme yhtä toisiemme kanssa, me olemme yhtä isässä, me olemme yhtä äidissä, me olemme yhtä planeetalla — me olemme yhtä.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Gary: Paljon kiitoksia. Ei enää siitä, ei.

Q’uo: Olen Q’uo ja me kiitämme sinua, veljeni. Onko viimeistä kysymystä tällä kertaa?

Gary: Q’uo, Ra kuvaa kollektiivisen mielen saastuneisuutta, ja he sanovat erityisesti, “Täten on jotain, sanoisimmeko, jopa seksuaalista saastetta, mikä esiintyy eniten omassa kulttuurissanne erilaisina taipumuksina vihollissuhteisiin, tai, niinkuin te niitä nimitätte, avioliittoihin, sen sijaan että annettaisiin vapaasti toiselle Äärettömän Luojan rakkaudessa ja valossa”

Voitko kuvata eroa avioliiton, siten kuin se käytännössä koetaan tällä planeetalla, sekä vapaan antamisen välillä, mitä Ra kuvaa?

Q’uo: Olen Q’uo ja me uskomme, että ymmärrämme kysymyksesi, veljeni. Korjaathan meitä jos emme ole oikeassa. Saastuneisuus, joka on ollut olemassa kaukaisista ajoista asti planeetallanne seksuaalienergian siirroissa naimisissa olevan pariskunnan kesken on negatiivisesti suuntautuneiden olentojen tuote, sillä he toivovat kylvävänsä erillisyyden siementä tämän planeetan populaatioon. Tämän tyyppiset erillisyyden siemenet, sitten, ovat jatkaneet kasvamistaan planeettanne historian ajan niin, että seksuaalienergian siirrot ovat surkastuneet, tai saastuneet, niinkuin Ra sanoi, niin että se nähdään monilla eri tavoin olevan haluttavaa, arvokasta, myytävää, kontrolloitavaa, likaista, sellaista mitä tulisi välttää. Täten on ollut vuosituhansien ajan hämmennystä tämän tyyppisistä seksuaalienergian siirroista.

Avioliitot, täten, niiden välillä jotka tähän seksuaalienergian siirtoon osallistuvat, ovat käsittäneet eri laatujen sekoittumisen joka on arvioitu olevan osa tuollaista seksuaalienergian siirtoa. On harvoja, jotka ovat kyenneet katsomaan tällaisten epäröimisen ja ellotuksen laatujen läpi, jotka ovat nähneet että on, tällaisessa energiansiirrossa, ykseyden täydellinen kauneus, pyhä pimeys ja valon sauva, joka liikkuu tavalla jolla luoda mahdollisuus elämän synnylle Yhdestä Äärettömästä Luojasta tähän kolmannen tiheyden illuusioon, ja näin herättää molemmat olennot mahdollisuudella palvella tätä uutta olentoa. Olivatpa olennot sitten samaa biologista luonnetta, tämä saman tyypin seksuaalienergian siirto voi myös olla tarjous kullekin olennolle luoda side tavalla joka on mitä pyhin sen olevaisuuden perustassaan, niin että tarjotaan myös jokaiselle olennolle palvelua toisille jonka pariskunta voi kokea ja ilmaista päivittäisissä toimissaan, mikä tekee pyhäksi jokaisen teon johon jokainen olento ryhtyy, mikä ilmaisee Yhtä Luojaa, rakkautta, valoa, ykseyttä. Aina on olemassa mahdollisuus nähdä saastaisuuden läpi niin, että löytyy puhtautta kaiken saastan tuolta puolen, kaiken hämmennyksen tuolta puolen, kaiken epäilyn tuolta puolen. Sillä jokainen teistä sisältää Yhden Luojan jonka yhteyteen pääsee ja joka voidaan kokea ja ilmaista puhtaassa merkityksessä jokaisessa olemuksenne piirteessä, teidän liikkuessanne ylöspäin energiakeskuksia, ja ilmaistessanne jokaisen energiakeskuksen laatua tavalla jolla energian vaihdanta on puhdasta ja täydellistä ja henkilökohtaista.

Nyt me jälleen kerran kiittäisimme jokaista teistä kutsuessanne läsnäoloamme teidän etsijöiden piirin pariin tänään. Te tunnette meidät nimellä Q’uo. Me poistumme tämän instrumentin ja ryhmän luota. Me jätämme jokaisen teistä siihen tilaan jossa teidät löysimme, Yhden Äärettömän Luojan rakkauteen ja valoon. Kulkekaa rauhassa ja voimassa, ilossa ja ylistäen kaikkea, sillä kaikki on yhtä. Adonai vasu borrogus

Pioneerit

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Rakkaat Maan ystävät ja veljemme, te jotka osin jo tunnette toisenne. Kun kutsutte itseänne pioneereiksi, oletteko koskaan ajatelleet, mitä te todella olette? Edustatte sitä ihmiskunnan vähemmistöä, joka näkee pidemmälle Kaikkeuteen ja ottaa huomioon lähimmäiset, he, joiden tehtävänä on herättää ihmiskunta siitä pimeydestä, joka on saatettu vallitsevaksi tilanteeksi.

Te näette maailman pimeyden, kurjuuden, levottomuuden ja saastuneisuuden. Olette korvaamaton apu ihmiskunnan joukossa, koska voitte kaukonäköisesti ohjata ihmisiä sille Valon tielle, mitä te olette jo itse edellä kulkeneet. Olette raivaamassa tietä jäljessä tuleville. Te näette ja olette jo kokeneet ne vaikeudet, jotka tällä uudella tiellä tulevat eteen. Olette selvinneet niistä vaihtelevalla menestyksellä. Te olette niitä ihmisiä, jotka erottuvat harmaasta massasta esittääkseen uusia asioita.

Te olette niitä rohkeita, voimakkaita, suuritahtoisia edelläkävijöitä, jotka uskaltavat kohdata vaikeudet silmästä silmään. Suoritatte suurella innolla ja rohkeudella sen tehtävän, minkä Korkein on teille valinnut. Suoritatte sen varmasti sillä ymmärryksen tasolla, mikä Teillä on tehtävänne aikana.

Ette pakene vastuutanne niinkuin eräät, joille henkiset asiat eivät ole vielä avautuneet. Teidän tehtävänne on auttaa heitä, sillä ilman Teidän apuanne he eivät tietoisesti pääse omasta mielen vankilastaan pois omaan kehityskaareensa mukaan!

Nämä sokeutuneet ihmiset sydämensä sopukoissa huutavat apuanne. Kuunnelkaa ja auttakaa heitä vapautumaan pimeydestään. Neuvokaa heitä parempaa valoisempaa elämää kohti, jonka täyttää Korkeimman antama Valo Kristuskentässä, Budhisella eli Kristustasolla olevien korkeimpien olentojen valosta syntyneessä tilassa, joka on Kristus Mikaelin viisauden täyttämä.

Vastatkaa tehtävänne kutsuun ja täyttäkää se sydämillänne. Osoittakaa kunnioitusta Korkeimman Universaaliselle Laille. Jos väsytte kesken, joku muu voi tulla ja täyttää paikkanne. Sillä aikaa voitte levätä ja kerätä uutta voimaa jatkaaksenne taas eteenpäin annettua tehtävää. Me tuemme myös tarvittaessa lähettämällä apujoukkoja avuksenne. Suorittakaa tehtävänne avoimella, ennakkoluulottomalla mielellä sekä Henkisellä Rakkaudella.

Jos joku osaa jonkun asian tehdä yhtä hyvin kuin Te, ette voi suhtautua häneen mustasukkaisesti. Jos toisella on jokin kyky, jota Sinulla ei ole, et voi suhtautua häneen kadehtien. Molemmissa tapauksissa voitte toimia yhdessä, yhteistyössä, vahvistaen, tukien ja tädentäen toinen toistanne. Se minkä teet toiselle, tee se myös itsellesi, sillä olemme osa Kaikkeutta ja Kaikkeus muodostuu meistä.

Sydämellisin terveisin Liiton jäsen Seurukselta

Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia, osa 8

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia. Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla.

Tekstit maalaavat kuvan tulevaisuuden ihmiskunnasta. Kanavointien päivämäärät eivät vastaa kaikilta osin nykyisen aikalinjamme menneitä tapahtumia, mutta on paljon viitteitä siitä, että monet tekstin kertomista asioista liittyen yhteiskuntaamme voivat vielä käydä toteen, mikäli jokainen tekee osansa. Tekstit ovat mielenkiintoinen katsaus tulevaisuuden utopiaan, maailmaan jossa henkiset arvot ovat etusijalla. Tällaiseen maailmaan pääsy riippuu täysin meistä itsestämme, miten hyvin osaamme maailman ympärillämme sellaiseksi rakentaa.

Sarjan aiemmat osat:

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia/

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-2/

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-3/

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-4/

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-5/

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-6/

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-7/


Moraali ja etiikka

Tulevaisuudessa ei tarvita ulkoista uskontoa, joka määrää ihmisen moraalin ja etiikan. Ihmiset pystyvät elämään toisiaan kunnioittaen noudattamalla omaatuntoaan.

Kyllä fyysisellä tasolla on asioita, joita voidaan kutsua moraalirikkomuksiksi ja epäeettiseksi käytökseksi, joissa toiset ihmiset rajoittavat, manipuloivat, estävät toisen elämää. Ja he myös pyrkivät rikkomaan, sotkemaan, varastamaan toisen omaisuutta tai vahingoittamaan, ärsyttämään, loukkaamaan muuten toisen psyykeä, tietoisuutta, persoonaa.

Ja he voivat myös vahingoittaa itseään ja sitä kautta myös kanssaihmisiään mm. päihteillä (huumeet, alkoholi, tupakka, mielialapillerit ja -lääkkeet, liimat, tinnerit), seksuaaliperversioilla tai rikollisella toiminnalla (rikkominen, varastaminen, sotkeminen, pakottaminen, kiristäminen, uhkailu yms. toiminta). Useimmat uskonnot pyrkivät asettamaan tiettyjä moraalisia ja eettisiä lakisäädöksiä, koska muuten ihmiset eivät usko, että ihmiset voivat elää siveellisesti ja moraalisesti, eettisesti korkealla tasolla.

Mutta ihmisten luonne on sellainen, että ei voida asettaa ihmisen ulkopuolelta määräyksiä miten tulisi elää ja mikä on väärin tai oikein. Heille voi tulla tarve kyseenalaistaa tai jopa rikkoa näitä säädöksiä, koska he itse ajattelevat, että ihmiset vastustavat auktoriteetteja ja auktoriteettiuskontoja.

Alun perin ihmiset syntyvät viattomina, kukaan ei halua tehdä tietoisesti toiselle pahaa, eivätkä he ole siitä kiinnostuneita. Mutta he eivät myöskään tunne tiettyjä elämän rajoja, joita yhteiskunta määrää jokaiselle noudatettavaksi.

Mutta silloin kun joku kokee elämänsä aikana:

  • puutetta perustarpeista, joihin ei saa tyydytystä (lisääntymis- eli seksuaalivietti, turvallisuudentunteen saavuttaminen eli turvatuksi tuleminen, ruoka, juoma, puhdas pesuvesi, lämpö, vaatteet, katto pään päälle)
  • sairautta
  • epäonnistumisia
  • kokee että häntä kohdellaan kaltoin ja epäoikeudenmukaisesti, häntä tuomitaan, haukutaan ja hylätään eri syistä, johtuen esim. fyysisestä (synnynnäinen/perinnöllinen epämuodostuma tai näkyvä poikkeavuus), psyykkisestä (synnynnäinen/perinnöllinen mielisairaus tai syndrooma tai vastaava tauti, joka vaikuttaa ihmisen hermostolliseen toimintaan tai aivotoimintaan), tahi henkisestä (erilainen henkinen kykeneväisyys taikka taso tai oman identiteetin ja minäkuvan muodostuminen) erilaisuudesta johtuen
  • eri elämisen alueilla mm. sosiaalisella, yhteiskunnallisella, poliittisella, uskonnollisella alueella epäonnistumisia, ristiriitoja, epäsopua
  • että häntä kohdellaan kaltoin ja epäoikeudenmukaisesti, häntä tuomitaan, haukutaan ja hylätään eri elinpiirien ulkopuolelle eikä hyväksytä sellaisena kuin on

niin nämä kaikki muuttavat ihmistä riippuen hänen henkisestä tasostaan, itsentuntemuksensa ja itseluottamuksensa vahvuudesta miten paljon nuo kielteiset kokemukset vaikuttavat ihmisen oman minän ja persoonallisuuden kehittymiseen ja muotoutumiseen.

Seitsemän säteen ihmiset

Ja miten, millä tavoin sekä millä voimalla nämä vaikuttavat, se riippuu ihmisen perusluonteenpiirteestä tai taipumuksesta eli säteestä, vaikuttaako hänessä Âtma, Buddhi, Manas, Prâna, Kâma-manas, Kâma vaiko Linga (& Sthûla) sharîra.

Säteet määräävät sen tuleeko ihmisestä alistuva kohtaloonsa nähden, joka piilottelee elämän kolhuilta ja pelkää kohdata asiat sellaisena kuin on, jollainen ihminen helposti pakenee todellisuutta em. päihteiden, erilaisten riippuvuuksien (pelit, tietty tapa tai toistuva kaava ihmissuhteissa yms.) tai sijaistoimintojen avulla tai tekeytyy sairaaksi, mielenvikaiseksi tai tekee itsestään sairaan, aiheuttaen itselleen psykosomaattisia sairauksia, keräten näin muilta huomiota. Tällainen ihminen myös helposti takertuu ulkoapäin tarjottuun tilaisuuteen, joka antaa hänelle valmiit vastaukset, niin ettei itse tarvitse huolehtia asioista eikä ajatella itse, niinpä hän luovuttaa mielellään vastuun toisille ihmisille, jonkun uskonnon gurulle, opettajalle tai johtajalle, kaupungille, valtiolle tms. ulkopuoliselle taholle. Jotka kaikki nämä keinot antavat näennäisen turvallisuuden tunteen tai auttavat unohtamaan ongelman, koska ei uskalla kohdata niitä silmästä silmään. Tällaisella ihmisellä on paljon tukahdutettua pelkoa, syyllisyyttä ja itsensä aliarvioimista ja alistamista, joka toimii säälittävästi pyytäen muilta huolenpitoa, apua vedoten toisen armoon, myötätuntoon ja auttamisen haluun. Tämä sopii kâma eli tunneihmiselle.

Vai tuleeko ihmisestä taisteleva soturi, joka puolustaa oikeuksiaan ja voi pyrkiä muuttamaan asiat oman käden oikeudella, jollaisesta ihmisestä voi tulla fanaattinen omaa asiaansa tai mielipidettään julkituova ja sitä puolustava ja ainoana totuutena pitävä henkilö. Tällaiseen taipuvainen ihminen voi toimia kuin Robin Hood, joka varastaa rikkailta ja antaa köyhille, eli katsoo että oman teon oikeutus olisi määrätty ylhäältä; kohtaloon, karmaan, jumalaan tai johonkin muuhun vastaavaan korkeaan tahoon vedoten, kuten George Bush ja Bin Laden, katoliset papit ja piispat, joiden mukaan Jumalan nimeen saa tappaa, kiduttaa, hyväksikäyttää ja häpäistä kaikki vääräuskoiset. Tällaisella ihmisellä on paljon tukahdutettua vihaa, raivoa, aggressiivisuutta, jonka purkaa lainvastaisella, rikollisella tai terroristisella tekemisellä, jotka kätketään politiikan tai uskonnon taakse, jotta siitä saadaan hyväksytympää ja saadaan taloudellista tukea yhteiskunnan varoista tällaiselle toiminnalle.

Tähän kategoriaan voidaan sisällyttää myös ihmiset, jotka ovat pikkurikollisia, jotka tekevät ryöstöjä, tappoja, murhia, toisen kiduttamista ja/tai alistamista, raiskauksia ja jotka pyrkivät näyttämään että hän on itse oikeassa ja muut väärässä. Tällaisia ihmisiä esimerkiksi löytyy erilaisten uskonnollisten kulttien johtajina ja guruina, tai politiikan ja valtion johdossa, jotka korostavat itseään, alistaen samalla muut ihmiset. Tällainen ihminen pyrkii tekemään selvän rajan minun ja sinun välille tai meidän ja noiden muiden välille. Ja he voivat olla enemmänkin isänmaallisia henkilöitä, jotka eivät välitä yksilöistä tai maailmanlaajuisista asioista, vaan heillä voi olla yksi tietty päämäärä, ideologia, ihanne, jonka puolesta he taistelevat, jotta kaikki tai mahdollisimman moni oikeamielinen, oikeahenkinen tai puhdasrotuinen tai -oppinen ihminen ottaisi sen kritiikittä vastaan sitä kyseenalaistamatta. Tämä sopii kâma eli tunne- että elinvoimaiselle eli Prâna-ihmiselle.

Ihmisessä itsessään on silta, tie, tietoisuus tai minuus, jonka takana on kokonaisvaltainen Itse, Minkä hahmon tai aspektin kautta tätä Itseä (eli jumalallista Henkeä) lähestytään, on luonnekohtainen asia ja riippuu kunkin yksilön ”säteestä”. Teosofisen seitsenjaotuksen mukaisesti: Âtma, Buddhi, Manas, Prâna, Kâma-manas, Kâma, Linga (& Sthüla) sharîra. Se on: henkinen tahto, henkinen rakkaus, henkinen äly, elinvoima, jaottava äly, tunne-elämä, ruumiillinen prinsiippi. Kukin näistä on ihmiseen heijastunut alkuperäisistä seitsemästä perusvoimasta kosmoksesta. Tahto ja ruumis kuuluvat yhteen, rakkaus ja tunne liittyvät yhteen, henkinen ja jaottava äly liittyvät yhteen. Elämän tuli on näistä kahdesta ”kolmiosta” muodostuneen heksagrammin keskustassa palava abstrakti liikevoima.

Ihminen toimii viime kädessä pohjimmiltaan oman säteensä mukaan: säteen vaikutus tulee sitä selkeämmäksi, mitä enemmän ihminen edistyy henkisellä polulla. Tämä on se tapa, jolla ihminen kokee elämän ja maailman. Hyvin elinvoimaisella ihmisellä (jos se on hänen tosiasiallinen luonteensa, eikä vain esim. hormonaalinen tila) säde on prâninen, tiedemiestyypillä kâma-manasinen jne. Tietenkin ihmiselämässä (ja -elämissä) on eri tavoin painottuneita kausia, mutta — ellen erehdy — kullakin sielulla on sisin säteensä, joka ei muutu.

Mana-suuntautunut energia ilmenee voimakkaana taipumuksena abstraktiin ajatteluun älypainotteiseen maailmantulkintaan ja kokonaiskuvan muodostamisen suhteellisena helppoutena.

Buddhi-ihmiset taas punnitsevat rakkauden vaa’alla, he ovat viisaita ja empaattisia ja epäitsekkäitä… sanalla sanoen, he kulkevat todellista Kristuksen tietä. Atminen persoonallisuus taas toimii tahdon kautta, edistyneenä se pyrkii toteuttamaan ”jumalallista suunnitelmaa” voimakkaasti, tehokkaasti, kontrolloidusti, täydellisen alistuen; hän on autoritäärinen ja selkeä siinä missä buddhinen tyyppi edustaa ”naisellista” ja laajempaa kokonaiskuvaa ja manasinen pohdintaa, suunnitelmallisuutta ja itsetarkoituksellista tarkastelua ja totuuden kaipuuta. Näistä ihannekuvista voi tietysti myös nähdä psykologisesti millaisia ovat vähemmän edistyneet sielut näiden säteiden alla: manas-tyyppi voi olla inertti, introvertti, vetäytyvä ja hedelmätön, buddhi-tyyppi taas huoleton ja tunteilussaan pinnallisuuteen ajautuva, atma-tyyppi vahingollisesti tuhoava, muista piittaamaton ja koneellinen tai itsekeskeinen.

Lisäys 7.8.2007: Uusi uskontomuoto / filosofia: Ykseys

Uuden ihmiskunnan uskonto on Ykseys, ja se muistuttaa niiden heimojen maailmankuvaa, jotka ovat säilyttäneet alkuperäisen Ykseystietoisuuden ja maailmankatsomuksen ja ovat eläneet siinä läpi ajan ja aikakausien itse eristäytyneenä ympäröivästä vihamielisestä maailmasta. Vasta nyt alkaa olla aika, jolloin muu maailma alkaa lähentyä ja olla kiinnostunut Ykseydestä ja tänä aikana siksi myös nämä heimot alkavat tulla esille ja paljastamaan vähitellen heidän oppejaan, riittejään ja magiaansa. Yksi tällainen heimo on Ahl al-Haqq (People of the Truth, Totuuden Ihmiset) ja toinen samanlainen on Yezidit (Those who are close to God, Jumalaa lähellä olevat). Molemmat edustavat vanhaa muinaista sumerialaista, assyrialaista ja babylonialaista esoteeristä viisautta ja asustavat Pohjois-Irakin Kurdistanissa Mosulin ja Sinjarin vuoristoalueilla.

Ykseyskäsitykseen liittyy ajatus siitä ettei ole vihollisia, joita vastaan taistella, vaan he elävät yhdessä rauhassa. Eksoteeriset uskonnot ovat dualistisia ja siten täynnä vihaa ja sotia, kun taas alkuperäiset esoteeriset uskonnot edustavat Ykseyttä, jossa vallitsee harmonia. Ykseyden edustamia heimoja on esim. Pohjois-Irakissa Ahl al-Haqq ja Yezidit sekä Intiassa sanskriitiksi Vama Marga eli Vasemman puoleinen (voidaan suomentaa myös ”naisen tie”) on intialaisen tantrismin suuntaus. Muuten seksuaalisuus edustaa periaatteessa peruspyrkimystä liittää yhteen (+) ja (-), solaarinen ja lunaarinen, YANG ja YIN, maskuliininen ja feminiininen, HA ja THA, jotta saavutettaisiin lopullinen Yhteenliittymisen tila, Absoluutin neutraalius (0), rauha, joka on henkisessä Androgyynissä, joka on kerännyt itseensä manifestaation kaikki mahdollisuudet. Tämä päämäärä, joka on itse asiassa yhteinen kaikille henkisille poluille planeetallamme, saavutetaan tantrassa erilaisten tapojen kautta, ja tästä syntyy tantrisen järjestelmän useat haarat.

Asiantuntijat jakavat tantran karkeasti kahteen pääsuuntaan: Oikean Käden Tantraan ja Vasemman Käden Tantraan. Tämä jako perustuu käytännön menetelmiin, joita käytetään Yhteenliittymisen tilan saavuttamiseksi: jos käytetään varsinaisia sukupuoliyhdynnän fyysisiä menetelmiä, silloin on kyseessä Vasemman Käden Tantra. Jos taas käytetään vain symbolisia tai meditatiivisia menetelmiä (ei ollenkaan fyysistä seksiä), olemme Oikean Käden Tantran piirissä. Usein on hyvin vaikea vetää terävää rajaviivaa kahden suuntauksen väliin, sillä on kouluja jotka käyttävät menetelmiä molemmista suuntauksista. Oikean Käden Tantra on usein yhdenmukainen joidenkin planeettamme suurten askeettisten henkisten polkujen kanssa, joissa yhteyttä etsitään jumalallisen entiteetin, ruumiillistuman, inkarnaation jne. kanssa tai joskus vain eriasteisten yliluonnollisten olentojen kanssa.

Oikeastaan kun tulkitaan Uuden Ihmiskunnan maailmankatsomusta, muodostaa se hermeettisen aksiooman: niin ylhäällä kuin alhaalla, jossa kaikki dualistisuuden eri aspektit yhdistyvät korkeampaan energiaan, tietoisuuden, olemassaolon tilaan. Tästä hieman enemmän Energian perusteet -vihkosessa. Hermeettisuus on korkein filosofinen suuntaus ja tämä on myös Uuden Ihmiskunnan maailmankatsomus. Ei ole olemassa tulevaisuudessa erilaisia uskontoja, suuntauksia jotka ovat ristiriidassa keskenään, vaan on yksi ainoa filosofinen suuntaus eli Hermeettisuus, joka pitää sisällään kaikki henkiset, okkulttiset ja maagiset opit ja esoteeriset sekä gnostiset viisaudet. Tämä menee uskontojen yläpuolelle ja edustaa ykseyttä.

Tässä nähdään kaiken alun muodostuvan Prima Materiasta, eli alkumateriasta, Kaaoksen Pimeydestä, Syvyydestä eli Bythoksesta. Täältä lähti ensimmäinen valopiste, joka muodosti ensimmäisen itsetietoisen jumalallisen olevaisuuden eli LUX FERREN eli Valontuojan, joka on Eleleht, Esoteerisen Viisauden Enkeli! Hän opetti ensimmäisille ihmisille eli Yezideille ja Ahl al-Haqqeille miten elää harmoniassa keskenään, miten viljellä maata ja tuottaa itselleen ruokaa, miten rakentaa taloja ja muita suojia, miten moraali ja etiikka muodostetaan yms. vast.

Nämä opit annettiin muillekin sen ajan ihmisille, mutta vain nämä kaksi eristäytynyttä hiemoa ovat säilyttäneet nämä alkuperäiset viisaudet kautta aikakausien läpi ajan ja avaruuden noin 10 000 vuoden ajan, eli alk. 8000 eaa. Suurin osa ihmiskunnasta on hyljännyt nämä alkuperäiset viisauden opit tai muuten kadottaneet ne historian hämärään, kun ovat langenneet dualistisuuteen ja materiaan. Langenneet ihmiset kehittyivät erilleen alkuperäisestä yhdestä Baabelin eli Kaanaan heimosta ja syntyi siten eri kielet ja heimot, sekä rodut ja ihonvärit sopeutuen erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin joihin ihmiset levittäytyivät hajaantumisen, eksymisen sekä dualistisuuden seurauksena, kun eivät enää ymmärtäneet toisiaan, kun puhuivat eri kieltä.

Ennen kaikki olivat yhtä heimoa, ymmärsivät toisiaan kun oli yhteinen kieli. Ja tämän harmonian ja Ykseyden ovat nämä em. kaksi heimoa edelleen säilyttäneet.

Nyt on muu eli langennut ihmiskunta vihdoinkin lähestymässä takaisin tähän Ykseyteen, etsien yhteisiä kaikkia yhdistäviä tekijöitä. Mutta vielä on voitettava dualistinen ajattelutapa, jotta voisi yhdistyä näiden kahden heimon kanssa Ykseyteen.

Dualistisesta ja ykseysajattelusta kerrotaan tarkemmin Energian perusteet -vihkosessa.

Energioista

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Älkää tuomitko muiden mielipiteitä, sillä ne ovat vain erilaisia näkökantoja. Ette voi tietää kumpi on oikeassa tai väärässä, sillä sisimmässänne voitte sen valita, mikä kuuluu itse kullekin henkilökohtaisesti. Älkää väitelkö, silloin tuhlautuu vain turhaa energiaa, kun sen voi suunnata tärkeämpiin kohteisiin, joista on hyötyä koko ihmiskunnalle.

Jos väittelette, käytätte silloin annettuja energioita vain itsenne hyväksi. Joka saarnaa omaan nimeensä olevansa ainoa, joka on oikeassa, käyttää yhteiskunnan hyväksi tarkoitettuja energioita vain itsensä hyväksi. Miettikää mitä sanotte. Jos joku väittää Sinun sanomaasi vääräksi, se ei voi olla väärä vaan sinun oman todellisuutesi kautta tuleva tieto, joka on oma totuutesi. Toisella se voi olla aivan toisenlainen. Siksi he voivat pitää Sinun tietojasi väärinä.

Kuulkaa, mitä olen teille sanonut, sillä te voitte oppia tästä. Kuunnelkaa kaikkia ihmisiä, sillä he tuovat oikeaa tietoa, mutta se miten he tulkitsevat asioita, on heidän oma näkökulmansa. Miten vastaanotat sen, on sinun oma tulkintasi. Mutta älkää eläkö pelkästään arvailujen varassa, vaan tutkikaa ja testatkaa saamianne tietolähteitä. Se on oikein ja voitte näin paljastaa ne,jotka ovat itse vielä pimennossa, eivätkä tiedä minkälaista tietoa ja mistä lähteistä niitä saavat. Tarkistakaa ne!

On olemassa huiputtajia myös tällä alueella. Olkaa varovaisia ja katsokaa eteenne, mihin kuljette. Teitä tullaan myös täältä testaamaan ja annetaan myös erilaisia energioita. Näin me voimme auttaa teitä eteenpäin henkisessä kehityksesänne. Monien kehitysvauhti moninkertaistuu lähitulevaisuudessa. Se johtuu siitä, että heille annetaan erilaisia energioita, jotka vaikuttavat kunkin kehitykseen yksilöllisesti.

Teidän ei tarvitse pelästyä lisääntyvää plasmasalamoiden määrää (niistä myöhemmin), koska se on osa sitä projektia, mitä teemme ylhäältä käsin. Tarkoituksena on, että oppisitte tekemään todellisuuteen perustuvia havaintoja niistä, eikä pelkästään arvailuja niiden olemassaolosta ja synnystä sekä tarkoituksesta.

Tarkkailkaa tähtitaivasta, sillä löydätte vielä paljon uusia asioita, mistä teillä ei vielä ole aavistustakaan. Niiden ilmiöiden olemassaolo, synty ja tarkoitus paljastuvat teille aikanaan kun kehitytte. Olkaa pian valmiita, sillä teille on annettu jo tilaa uuteen asuinpaikkaanne, johon ne, jotka ovat valitut, pääsevät aikanaan. Se tila, johon pääsette, on varta vasten teille valmistettu ja olette tervetulleita meidän kanssamme samaan työkenttään, missä olemme jo toimineet. Pääsette Liiton yhteyteen toimiviksi yksilöiksi. Teille on jo jaettu tietyt paikat Liiton alueella.

Energisin terveisin Galaktisen Liiton jäsen Seurukselta