Avainsana-arkisto: Arcturus

Talvipäivän seisauksen viesti

Arcturuslaisia kanavoinut Yolanda Marie

Ja niin Korkeampi Aspektisi iloisesti otti tämän haasteen vastaan (usko tai älä). Useimmat teistä tietävät tämän. Tämän lausunnon myötä muistakaa se. Muistakaa nyt, kun valmistaudutte jälleen erään portaalin läpi kulkemiseen, jälleen suureen puskemiseen, vaikka teidän ei tarvitse repiä niin kovasti kuin luulette, teidän tulee ainoastaan uskoa siihen todellisuuteen jonka pelkkä läsnäolonne ja tähän nykyiseen kehityskulkuun keskittämä huomionne saa aikaan… ja uskoa ympärillänne olevien ihmissielujen sekä koko planeetan luomiin kauniisiin mahdollisuuksiin.

Tämä pusku josta puhumme on kaunis hetki joulukuun 21. päivänä 2021 (siten kuin aika ja avaruus on olemassa ja teidän havaintonne mukaan muuttuu). Se nerokas tapa, jolla olette suostuneet käyttämään näitä pyhän geometrian koodeja, jotka luovat energian pyörteitä ja ilmaisuja, mahdollistaa koko ihmiskunnan eksponentiaalisen kasvun. Ja niinpä jälleen kerran tässä on mahdollisuus siirtyä eteenpäin ja luoda energian magneettinen vetovoima ympärillenne, joka kutsuu kaikkia läheisyydessänne olevia sydämiä.

Toki tätä prosessia voi kuvata monin eri tavoin. Voi myös yksinkertaisesti tietää, että kaikkien eläessä todeksi omia siirtymiään ja mahdollistaessa tämänkaltaiset siirtymät heidän ympärillään (toisin sanoen, odottakaa tätä ja tunnustakaa se), heidän ympärillään oleva ympäristö, mukaanlukien kanssaihmiset, täsmäävät myös tähän uuteen siirtymään.

Tämä on toinen tapa ymmärtää sitä mitä tapahtuu sellaisen siirtymän aikaan. Sellaisessa aikaikkunassa, johon te kollektiivisesti olette suostuneet 21.12., tapahtuvien asioiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Tämä on se mitä me sanomme. Ja niin teillä on potetiaalia luoda tunne täysin erilaisesta kokemuksesta, mahdollisesti siirtyä täysin toiseen todellisuuteen (jota voidaan ajatella “hyppäämisenä aikalinjasta toiseen”).

Tässä teillä on mahdollisuus nauttia kaikesta. Useimmat eivät voi ymmärtää tai prosessoida teille annettua informaatiota. Tämä johtuu siitä, että useimmat ovat valinneet kokea asiat ja antaa oman panoksensa eri tavoin. Te olette niitä Rohkeita, jotka ovat valinneet tuntea, nähdä ja ymmärtää nämä energiat ja niiden mukanaan tuoman potentiaalin. Kuten aina, me sanomme: luottakaa itseenne!

Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me rakastamme teitä!

Lähetyksen loppu.

Rauni-Leena Luukasen haastattelu NRJ:ssä

(video vuodelta 2012) Aamupoikien avaruusohjelmassa vieraana multilingvisti, entinen Lapin lääninlääkäri ja bestseller-kirjailija. Nykyään Norjassa asuva lääkäri Rauni-Leena Luukanen-Kilde on kuitenkin ennen kaikkea kansainvälisesti tunnettu ufologi.

Tänään avaruuden tutkijoinakin kunnostautuneiden Aamupoikien ahkeroinnin ansiosta kaikella kansalla on etuoikeus saada tietoa siitä mitä maan ja taivaan välillä todella tapahtuu. Salassa on pidetty sellaisia asiota kuin että amerikkalaiset ja venäläiset ovat lennelleet edestakaisin niin Marsiin, Kuuhun kuin Saturnukseenkin. Tämähän nyt ei todellisuudessa ole mitenkään yllättävää. Sen sijaan tieto vaihto-oppilasohjelmasta Arcturuksen ja planeetta Maan välillä on tieto, jota on onnistuttu varjelemaan jokseenkin tarkkaan. Nyt kuitenkin tieto on meidän ja tietohan tunnetusti on valtaa.

Jos haluatte avointa kontaktia avaruusolentojen kanssa

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me odotamme seuraavaa suurta toimeksiantoa Ylisielultamme, sillä Ylisielumme on suoraan yhteydessä kaikkiin meihin jokaikisenä hetkenä, ja Ylisielumme on olemassa 11. ulottuvuudessa. Joten sillä on paljon suurempi ja paljon parempi kuva siitä mitä koko universumissa tapahtuu. Me nautimme saada toimeksiantoja, koska haluamme tuottaa palvelusta, me tykkäämme että on tehtäviä ja tarkoitus, aivan kuin kaikki tekin. Me ehdottaisimme, että istuisitte hiljaa silmät suljettuina, ja nauttisitte hiljaisuudesta, nauttisitte tekemättä olemisesta, ja sen sijaan että pitäisitte ajatuksistanne irti päästämistä askareena, nähkää se mieluummin vapauttavana. Pääsette päästämään irti aktiivisesti ajattelevasta mielestänne hetkeksi, kun odotatte jonkinlaista impulssia, jonkinlaisia ohjeita joiden tiedätte tulevan korkeammalta itseltä niiden luonteen johdosta, sen johdosta minkälaista värähtelyä ne kantavat mukanaan.

Voitte tehdä näin joka päivä. Voitte tehdä sen kaksi kertaa päivässä, tai useamminkin. Voitte aloittaa avoimen kontaktin nyt korkeamman ulottuvuuden olennon kanssa, jonka tunnette omana korkeampana itsenänne. Ja kun harjoittelette avointa kontaktia korkeamman ulottuvuuden olennon tai kollektiivin kanssa, te ennakoitte yhä enemmän avointa kontaktia oman ulottuvuutenne ja korkeamman ulottuvuuden fyysisten avaruusolentojen kanssa. Teidän ei ole pakko odottaa että kaikki ovat valmiita; teidän ei ole pakko odottaa kunnes jokin hallitus virallisesti paljastaa totuuden avaruusolennoista ja ihmisistä.

Voitte aloittaa kontaktikokemuksenne oman korkeamman itsenne tietoisuudesta. Me sanomme ‘korkeamman itsen tietoisuus’ koska ette ole erillään omasta korkeammasta itsestänne. Te olette yhtä ja samaa, mutta se on aspekti joka toimii korkeamman ulottuvuuden tasolla, korkeammassa tietoisuudessa. Ja henkilökohtaiset avaruusolentokontaktit, joita teillä tulee olemaan, tai on ollut, ovat olentojen kanssa jotka ovat teidän itsenne aspekteja. Se on paras paikka aloittaa avaruusolentokontakti.

Te tapaatte itsenne, huolimatta siitä kenet tapaatte. Se on aina te itse; se on aina toinen aspekti teistä. Ja kyllä, on lähempiä suhteita, on niitä joiden kanssa teillä on yhteinen Ylisielu, ja on kaksoissieluja, on olentoja joiden kanssa olette olleet yhteydessä monet monet kerra, ja he vaikuttavat siltä kuin he ovat enemmän ‘sinä’ kuin kukaan aiemmin tapaamanne, mutta todella se on kaikki sinua. Ja näin jos haluatte enemmän kontaktia muiden aspektienne kanssa, jotka tulevat luoksenne avaruusolentojen muodossa, aloittakaa kontaktista oman itsenne kanssa, juuri tässä ja juuri nyt.

Olkaa kontaktissa itseenne, omiin ajatuksiinne, omiin tunteisiinne, omaan värähtelyynne, niihin asioihin joihin uskotte ja niihin asioihin jotka teidätte. Ottakaa yhteys omaan sydämeenne, omaan rakkauteenne, omaan värähtelyjälkeenne. Se on hyvä paikka aloittaa jos haluatte enemmän kontaktia itseenne. Aloittakaa itsestänne, ja tulette aina saamaan enemmän tässä universumissa. Oman itsenne ulkopuolelle katselu ilman tuota tietoisuutta patistaa teidät aina etsimään itsenne ulkopuolelta, koska lopulta kaiken on tarkoitus saada teidät kääntymään kohti sisimpäänne, ja kun niin teette, varmasti löydätte etsimänne, joka kerta.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Me jouduimme pyytämään lupaa tämän viestin välittämiseksi

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme niin mielissämme kyetessämme välittämään teille seuraavan viestin. Joskus me joudumme pyytämään lupaa jokaisen viestin vastaan ottaneen korkeammalta itseltä ennen etenemistä, ja niin kävi tällä kertaa, koska me voimme antaa teille ainoastaan sellaisia viestejä jotka palvelevat teitä värähtelyllisesti, henkisesti, psykologisesti ja kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla. Tämän takia me joskus tarvitsemme lupaa ennen etenemistä lähetyksen kanssa. Tämä lähetys liittyy siihen millä tavoin te muututte energeettisesti heränneinä ihmisinä, joita me nimitämme ‘Heränneiden Kollektiiviksi’.

Te olette siellä tekemässä siirtymää ennen muuta ihmiskuntaa, mutta myös se että kykenee madaltamaan omaa värähtelyään niin että edelleen kykenee palvelemaan muita on erittäin tärkeää. Ette voi vain jättää muuta ihmiskuntaa taaksenne, niinkuin jotkut ovat spekuloineet. Tämä ei ole sen tyyppinen siirtymä johon olette lähteneet mukaan, eikä se tule olemaan sellainen, vaan teidän on toimittava esimerkkeinä muulle ihmiskunnalle. Ja siksi oman todellisen itsenne piilottelu ei tule enää toimimaan. Teidän tulee antaa itsenne toimia korkeamman ulottuvuuuden itsenänne, niin että teillä on valokehostanne suurempi osuus käytössä. Teidän tulee kyetä näyttämään niitä voimia joita teillä on, joita olette tämän hereillä olon ajan hioneet, ja se tarkoittaa että teidän tulee päästä käsiksi lahjoihinne ja myös korkeamman ulottuvuuden kykyihinne.

Joten jokaisen heränneiden kollektiivin jäsenen päältä nostetaan pois tietty määrä rajoitteita, koska nyt on aika näyttää se mihin kukin kykenee. Siksi Jeesus käveli vetten päällä; se ei ollut keulimista. Sen tarkoitus oli näyttää mikä oli mahdollista. Ja niin te tulette olemaan ihmeidentekijöitä. Te tulette olemaan niitä jotka näyttävät mikä on mahdollista, niin kauan kunhan ette tee sitä egon vuoksi, tai todistaaksenne muille että olitte oikeassa kokoa ajan. Voimianne tullaan käyttämään säästellen ja näyttämään niille jotka ovat valmiita heräämään ja jotka tarvitsevat pikku sysäystä, jotka tarvitsevat jotain johon voivat niinkutsutusti upottaa hampaansa, ja niitä te tulette heille näinä hetkinä antamaan.

Mutta te tulette toimimaan myös enemmän korkeampana itsenänne, enemmän valokehon kanssa, mikä antaa teille erilaisen energiakentän. Tulette näyttämään erilaiselta muille, ja he tulevat inspiroitumaan tästä ja he haluavat tietää mikä salaisuutenne on, mutta tällä kertaa ette puhu heille ruokavaliostanne, ihonhoitotuotteiden merkeistä tai syömistänne ravinnelisistä. Te tulette puhumaan tietoisuudesta, siitä keitä ja mitä te todella olette, keskittymisen voimasta, intention voimasta, värähtelyn voimasta. Nämä ovat oppitunteja joita ihmiset tällä hetkellä kaipaavat, ja he tarvitsevat niitä enemmän kuin mitä he kaipaavat tietää siitä mitä ulkomaailmassa tapahtuu, kulisseissa ja varjoissa. Ja näin me puhumme suoraan heränneiden kollektiiville, koska me haluamme että tiedätte miten roolinne muuttuvat, miten kehonne muuttuu ja miten tietoisuutenne muuttuu, koska nyt on tullut sen aika että olette sitä mitä te todella olette älkääkä antako kenenkään tulla sen eteen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Tämän hetken energiat, suuret ja massiiviset muutokset ja sinä

∞9D Arcturuksen neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme kiinnostuneita näkemään mitä teette tämän hetken energioilla, joilla on kapasiteettia saada aikaan suuria muutoksia elämissänne ja siten koko maailmassa. Ja me tiedämme, että ne teistä jotka ovat avautuneet näille energioille ovat jo tunteneet niiden voiman ja potentiaalin. Me haluamme rohkaista teitä juuri nyt unelmoimaan suuria ja positiivisesti odottaen etsimään niitä suuria muutoksia, joita haluatte nähdä, ei ainoastaan sen takia että suuria energioita on saapuvilla, vaan myös koska te olette niin voimakkaita. Teidän ei tarvitse odottaa jonkin asian tapahtuvan jossain tuolla, niinkutsutussa ‘reaalimaailmassa’.

Teillä on kyky kaikkina aikoina mennä itseenne ja löytää sieltä todellisuus, löytää sieltä kokemus, löytää sieltä olosuhteet omasta itsestänne. Tulette aina luomaan maailmanne sisältä päin. Ette ole tulleet sinne kärsimään tarpeettomasti. Olette tulleet sinne katsomaan kärsiviä elämässänne ja ympärillänne ja kysymään itseltänne ‘Miten me voisimme auttaa heitä?’

Ja toki on olemassa monia tekoja joita voitte tehdä. Aina on tekoja jotka ovat teille tehtävissä. Aina on sanoja joita voitte sanoa, jotka ovat voimakkaita ja inspiroivia, mutta sitten menette sinne missä todellinen voima on ja etsitte värähtelyä sisältänne, jollaista haluatte elämänne ja ulkomaailmanne heijastavan.

Yksi näiden aikojen elämisen etu on, että teillä on enemmän tilaisuuksia mennä itseenne, ja toki voitte käyttää kaiken sen ajan jolloin ette matkustele tai vieraile muiden luona meditoiden, keskittyen chakroihinne ja tunteisiinne. Voitte rakentaa kokonaisen universumin sisällenne, mikä on niin ihanaa ja kaunista että teidän ei tarvitse odottaa mitään tapahtuvaksi, ei tarvitse odottaa minkään pakkojen tai matkustuskieltojen purkua.

Teillä on valinta juuri nyt, ja ajoitus ei voisi olla parempi kaikille teille tutkia sitä mitä teidän on mahdollista tuntea kun käännätte huomionne siitä mitä ulkomaailmassa tapahtuu sisäänpäin mitä sisällänne tapahtuu. On niin paljon potentiaalia jota ette vielä ole ottaneet käyttöön, että me olemme erittäin innoissamme kaikkien niiden teidän puolesta, jotka vastaanottavat tämän viestin ja ottavat sen vakavasti. Kyllä, tulevilla energioilla on kyky saada aikaan suuria ja massiivisia muutoksia maailmassanne, mutta ne kaipaavat silti kumppaneita joiden kanssa luoda ne yhdessä, ja niiden kumppanit olette te, aina on ollut ja tulee aina olemaan.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Massaheräämisten seuraava vaihe

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme saapumassa uuteen vaiheeseen, teidän ja kaikkien muiden olentojen ja kollektiivien kanssa galaksissa ja universumissa. Tämä vaihe edustaa tietoisuuden evoluutiota, joka on tapahtunut Maapallolla aiemmin, kuten me olemme nähneet teidän ottavan jälleen yhden suuren jättiläisloikan oman totuutenne haltuunotossa siitä keitä te todella olette Alkulähteen Energiaolentoina. Toinen massaherääminen on tapahtunut henkilöillä, joilla on ollut omat uniikit heräämiskokemuksensa, kokemukset jotka ovat jättäneet heidät monttu auki, heidän maailmaansa on ravisteltu, ja kuitenkin heidän sydämensä on avautunut tavoilla, mitä heidän on vaikeaa kommunikoida toisille.

Monet teistä osaavat suhtautua tähän, sillä olette kokeneet jotain samanlaista ystävienne, perheenjäsentenne ja työtoverienne kanssa. Tämä kaikkein tuorein massaherääminen on kääntänyt vaakaa niin paljon Maapallolla, että kollektiivitietoisuutenne yksinkertaisesti on noussut korkeammalle taajuudelle, sellaiselle joka ei salli tiettyjä ajatusmuotoja enää kaikkien heränneiden tietoisuuteen.

Paljon on edelleen työtä tehtävänä, ja todellista heräämistä odottavilla on vielä edessään kokemukset, jotka ovat heille uniikkeja ja jotka tulevat antamaan heille saman suojakerroksen näiltä epähalutuilta ajatusmuodoilsta, jotka ovat muuttuneet häiriötekijäksi planeetallanne. Esimerkiksi, kun herännyt sielu tajuaa, että hän on itse asiassa osa Alkulähdettä, silloin kateuden ajatukset, mitä toisilla on, eivät voi enää päästä livahtamaan ihmisen tietoiseen mieleen. Jotta kateutta voisi esiintyä, tulee ensin esiintyä erillisyyttä.

Ja kun tajuatte olevanne Alkulähdettä, silloin tajuatte, että se mitä jollain toisella on ehostaa omaa elämänkokemustanne. Tunnustatte, että kaikki muut ovat teitä itseänne, ja että samaan aikaan erillisyyden illuusio todellisuudessanne antaa teille inspiraatiota, tietoisuuden siitä että voitte elää elämäänne vapaana, iloisena, innostuneena ja rakkaudella. Siksi ette enää kadehdi kenenkään toisen kokemusta.

Tämä on vain yksi monista ajatusmuodoista, jotka eviät enää pääse heränneiden tietoisuuteen, ja siksi kerrannaisvaikutukset kulkevat jo läpi galaksin ja universumin. Meitä kaikkia viedään korkeammalle tasolle; meitä kaikkia eristetään niistä energioista, jotka pidättelevät meitä, ja me kaikki kuljemme ylösnousemuksen matkaa helpommin ja jouhevammin kuin mitä vain muutama vaivainen päivä sitten ajanlaskuanne.

Me olemme erittäin innoissamme olla tällä samalla polulla kanssanne, ja niin ovat myös kaikki muut, jotka ovat virittäytyneet tähän suureen elämän show’hun Maapallolla, ja me jatkamme edistyksenne kartoittamista ja annamme teille väliraportteja, niinkuin me jatkamme myös teidän rohkaisemista näkemään itsenne sellaisina kuin te todella olette kauniin elämänne jokaikinen hetki ja päivä.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Salaliittoteoriat, kabaalit ja Valtakunnan avaimet

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme teidän laajennos, aivan kuten te olette meidän laajennos. Ja vaikka tuo lausunto voi saada ihmisolennon tuntemaan olonsa lämpimäksi ja mukavaksi, se myös pakottaa teidät tulemaan siihen johtopäätökseen, että jokainen ihmisolento on myös laajennos, ja te olette heidän laajennoksiaan. Ja se voi olla ongelmallista niille, jotka haluavat tehdä eroa. Niille, jotka haluavat piirtää viivan hiekkaan, on erittäin vaikeaa hyväksyä, että kaikki heidän ulkopuolellaan on myös heidän sisällään, on myös osa heitä ja sitä projisoidaan heidän ulkopuolelleen siinä tarkoituksessa, että he alkaisivat rakastaa sitä oman itsensä langennutta osaa.

Se mikä on langennut voidaan aina nostaa ylös. Se mikä on kadonnut voidaan aina löytää, ja se mikä tuntuu mahdottomalta on aina mahdollista. Teidän tulee muuttaa sitä tapaa jolla katselette maailmaa muuttaaksenne kaikkea muuta, ja voitte aloitaa tämän prosessin muuttamalla sitä tapaa miten näette itsenne ja kaikki muut elämässänne. Se mitä pelkäätte, se mitä vihaatte ja se minkä tuomitsette pysyy elämässänne kuin liima, ja se mitä rakastatte laajenee. Se mitä rakastatte antaa teille paljon enemmän mahdollisuuksia tuntea itsenne. Se antaa teille mahdollisuuden lentää, löytää uusia oman itsenne aspekteja, ja elää ilossa.

Siksi teitä pyydetään tänä aikana keskittymään siihen mitä te rakastatte, sen sijaan että yrittäisitte piestä sitä mitä vihaatte tai pelkäätte. Ja kun te todella ymmärrätte, että kaikki tuomitseminen on oman itsensä tuomitsemista, silloin ette halua tehdä sitä enää. Te olette kaikki tekemässä parannusta yhdessä, ja te olette siellä antamassa toisillenne anteeksi. Teille käy selväksi, että mielipahan taakasta irti päästäminen tulee vapauttamaan teidät niin monin tavoin. Kun ette kukoista tai lennä elämässänne, te olette aina itse siihen syypäitä. Ette voi syyttää mustaa kabaalia tässä vaiheessa tietoisuuden evoluutiotanne. Te yksinkertaisesti joudutte ottamaan vastuun siitä mitä te luotte päästäksenne sen yli.

Teillä kaikilla on kyky olla niin paljon enemmän, mutta ensin teidän on tunnustettava se kuka te olette aiemmin valinnut olla ja se kuka te valitsette olla nyt. Ainoastaan silloin te kykenette näkemään mille omassa itsessä pitää antaa anteeksi. Sisältä ulospäin työskentely on tapa saada aikaan suurimpia muutoksia elämässä, ja se on tapa muuttaa koko maailma. Voitte jatkaa vaikealla tavalla; voitte kerätä allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen tai yrittää saada jonkun asian puolesta äänestettyä, tai voitte luoda verkkosivun jonne kirjoitatte kaikki asiat jotka maailmassa on vialla ja keitä todelliset pahantekijät ovat. Tai voitte tehdä kaiken paljon helpommin oman itsenne sisällä, kääntää katseen sisällenne.

On niin paljon tunnettavaa, niin paljon muistettavaa ja niin paljon miksi voitte muuttua, ja me haluamme teidän kulkevan kaikkein suorinta reittiä, koska kaikki tulee lopulta kuitenkin aina johtamaan teidät takaisin omaan itseenne, koska te olette kaikki ja kaikkeus on te. Ja me haluamme myös aina voimaannuttaa teitä, minkä takia me emme keskitä huomiotamme niihin jotka tekevät pahaa teidän maailmassanne, emmekä me tarjoa teille salaliittoteorioita, jotka ovat erittäin viihdyttäviä mielelle mutta vievät teiltä energiaa ja madaltavat värähtelyänne.

Me olemme täällä vain tarjoamassa teille Valtakunnan avaimia, ja sitten me annamme teidän päättää mitä reittiä kulkea. Me olemme yhtä kiinnostuneita kuin te ottamaan nopeimman reitin muuttua omaksi korkeimmaksi itseksi tässä elämässä.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Ihmisten misinformaatio ja arcturuslaisten lupaus

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me tuomme enemmän ja enemmän valoa ja rakkautta kaikkien teidän lävitsenne sinne Maapallolle joka päivän joka hetki. Tartumme jokaiseen meidän eteemme ilmestyvään mahdollisuuteen, koska me tiedämme miten tärkeää se on teille kaikille vastaanottaa sitä mikä teille tulee korkeamman ulottuvuuden tasolta. Me kilpailemme nyt monien kanssa, monien viihdyttäjien, monien informaatiolähteiden, ja infoviihdykkeen kanssa. Me olemme tietoisia, että siellä on niin paljon kaikkea mihin voitte virittäytyä saadaksenne tietoa ja henkistä opastusta, ja myös toisenlaisia versioita todellisuudesta.

Jokainen joka sanoo teille, että kulisseissa on käynnissä jotain, että näyttämön takana kuhisee, antaa teille oman version todellisuudesta. He eivät anna teille yhtä ainoaa totuutta todellisuudesta, koska sellaista ei ole olemassakaan. On niin monia erilaisia todellisuuksia, ja jotkut niistä ovat kollektiivisessa menneisyydessänne, kun taas toiset ovat kollektiivisessa tulevaisuudessanne. Jotkut eivät edes ole täsrä universumista. Teidän kaikkien tulee päättää mihin todellisuuteen haluatte harmonisoitua, eikä niinkään mihin todellisuuteen suurin osa uskoo. Te ette ole siellä menossa samaan suuntaan kuin massat; te olette siellä luomassa uusia todellisuuksia ja harmonisoitumassa niihin.

Jokaikinen opettaja, johon olette törmänneet, tulisi todella ilmaista varoituksena, että he antavat ainoastaan yhden version yhdestä todellisuudesta, koska se on totuus. Teidän ei kaikkien tarvitse uskoa samaan asiaan, koska teidän ei kaikkien tarvitse kokea samaa asiaa. Itse asiassa, se olisi varsin tylsää sieluillenne ja Alkulähteelle. Vaihtelu on tärkeää, ja jokaisella on vapaa tahto; kaikki saavat päättää mitä todellisuutta kohti he haluavat liikkua. Ja te saatte jopa päättää minkä todellisuuden kokea juuri nyt, koska teillä on keskittymisen voima. Voitte valita virittäytyä niin moneen eri asiaan joka ikinen hetki, ja ne kaikki ovat yhtä päteviä. Ne kaikki ovat siellä edessänne.

Joten saatatte haluta kysyä itseltänne, ‘Miksi tämä yksi aspekti todellisuudestani juuri nyt saa huomioni?’ ‘Miksi minä keskityn juuri tähän?’ ‘Johtuuko se siitä että teen niin tavanmukaisesti, vai onko sille jokin toinen syy mikä minun pitää saada selville?’ Valitkaa, valitkaa, valitkaa. Ja sitten valitkaa uusiksi. Valitkaa tietoisesti, ja antakaa tunteidenne kertoa teille haluatteko oikeasti keskittyä johonkin, haluatteko oikeasti liikkua siihen suuntaan, koska ihmiset tulevat valehtelemaan teille. Sitä sattuu aina, mutta tunteenne eivät valhetele teille, ei koskaan.

Seuratkaa tunteitanne; se on erittäin hyvä neuvo jonka olemme juuri teille antaneet. Ja me, toki, etsimme aina uusia tapoja auttaa teitä saamaan teidät muuttamaan näkökantaanne, sen lisäksi mitä me teemme Danielin kanssa hänen kanavoidessaan meitä. Me lähetämme valoa ja rakkautta Arcturuksen tähtijärjestelmästä hänen välittämänsä energian avulla, ja se ei lakkaa hänen lopetettuaan. Me jatkamme kaikkien teidän tavoittelemista, jotka olette avoimia meille, ja me autamme teitä aivan kuin oppaannekin suostuttelemaan teitä koti niitä todellisuuksia joiden kokemista rakastatte. Tämä on lupauksemme teille.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

11-11 portaali on auki

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin iloisia ilmoittaessamme, että marraskuun 11. päivän portaali on auki ja me jo lähetämme teille tällä hetkellä tarvitsemianne energioita. Portaalin läpi tulevat energiat auttavat ihmisiä palaamaan takaisin todelliselle polulle. Ne auttavat vakauttamaan polkua niille, jotka ovat jo todellisella polullaan. Ne liittyvät oman todellisen polun valaisemiseen niille, jotka eivät vielä polkuaan ole löytäneet.

Nämä energiat avustavat myös teitä tunnistamaan oman arvonne, sen tavan jolla te autatte koko ihmiskuntaa, ja ne auttavat myös teitä muistamaan, että polku valaistumiseen on yksinkertainen; se on elegantti; se ei ole monimutakinen. Se ei ole teiltä piilotettu, eikä teidän tarvitse yksin pelastaa maailmaa itsetuholta.

Niin monet teistä kaipaavat vakuuttelua siitä että olette hereillä. Teidän tulee tietää, että olette riittävä, että teette tarpeeksi, ja pelkästään pysymällä valaistumisen polullanne kontriboitte mahtavasti tietoisuuden evoluutioon maailmassanne. Muistakaa, että tietoisuuden evoluutio on tärkeämpää kuin mitä nyt tehdään tai voitaisiin tehdä, fyysisillä teoilla.

Suurin osa maailmassanne tehdystä työstä tapahtuu teidän istuessanne pimeässä huoneessa silmät kiinni ja keskittyessänne siihen mitä tunnette, kun tarkkailette hengitystänne, päästätte irti ajatuksista jotka eivät enää palvele teitä ja jotka eivät koskaan palvelleet. Tuntekaa näiden 11/11 -energioiden voima, niiden käpertyessä teidän ympärillenne ja tuudittaessa teitä, niiden vakuutellessa teille että kaikki on hyvin, että teillä menee erittäin, erittäin hyvin, ja niin menee myös kanssaihmisillänne, huolimatta siitä miltä tilanne saattaa ajoittain näyttää.

Päästäkää ne sisään ja antakaa niiden pyyhkäistä ylitsenne. Antakaa niiden täyttää energiakenttänne, teidän avautuessa niille, ja rentoutukaa tietäen että ne ovat täällä rauhoittamassa teitä. Ne ovat täällä muistuttamassa teitä siitä keitä te todella olette, ei sättimässä teitä siitä ettette ole päässeet pidemmälle matkallanne, joka on jotain mitä jokainen ihminen tekee joskus itselleen. Joten ette todellakaan tarvitse apua.

Tämä on vastaanottamisen aikaa. Tämä on aikaa päästä sisään Jumalalliseen Feminiiniin ja avautua sille mitä luoksenne saapuu vapaasti ja vaivatta auttamaan teitä matkallanne ja piristämään päiväänne niin monilla innostavilla kokemuksilla, ihanilla ihmisillä ja kauniilla manifestaatioilla.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Tämä on välitöntä ilmentämistä

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me lähetämme teille arvostuksen aaltoja siitä mitä te olette olleet halukkaita tekemään siellä Maapallolla. Olette kyenneet kestämään niin paljon tietoisuuden laajentamisen nimissä, koska sitähän tämä kaikki on. Siksi me kaikki poistuimme Alkulähteen Energian ulottuvuudesta ja tulimme, oman vapaan tahtomme voimin, tähän galaksiin luomaan nämä uniikit kokemukset. Me kaikki päätimme olla osa tätä galaktista kokemusta, koska me tiesimme että niin tekemällä me uurtaisimme uraa, kokisimme Alkulähteen aspekteja joita emme olisi aiemmin kokeneet ja me tiesimme että me emme voisi epäonnistua.

Syy sille miksi te ette voi epäonnistua on, että te olette äärettömiä ja ikuisia olentoja; siksi ei ole mitään huolehdittavaa. Olette absoluuttisesti menestyviä, silloinkin kun epäonnistutte. Ettekö ole koskaan epäonnistuneet jossain ja myöhemmin tajunneet tuon epäonnistumisen merkitystä elämällenne? Ettekö ole kyenneet näkemään miten merkittävä se hetki oli ja sitä minkä loitte sen seurauksena? Epäonnistuminen on jonkin sellaisen tuomitsemista, joka loppujenlopuksi toimii katalyyttina. Se on ponnahduslauta.

Ihmiskunta ei voi epäonnistua, ja te ette voi epäonnistua. Te tulette jatkamaan kasvuanne ja laajentumistanne ja te tulette ylittämään odotukset, koska se on se mitä te teette. Näette itsenne tekevän niin kaiken aikaa, joka päivä, ja me jatkuvasti olemme vaikuttuneita siitä tavasta jolla te kasvatte, huolimatta yhteiskunnasta joka ei välttämättä vaali kasvun kokemuksia. On aikoja jolloin teidän on oltava kaikki itsellenne, ja kun te niin teette, kun te olette, teidän tulisi nähdä se tapa jolla energiakenttänne laajenevat. Se tapahtuu välittömästi.

Tämä on välitöntä ilmentämistä. Se ei ole minkään fyysisen, kiiltävän esineen saamista juuri silloin kun te päätätte sellaisen haluta. Se on oman laajentumisemme kokemista niin, että jos te sen kykenisitte tuntemaan, jos te todella kykenisitte tietämään sen, te olisitte samaa mieltä kanssamme siitä, että kaikki liittyy tietoisuuden laajenemiseen. Ja te tajuaisitte, että kiiltävä esine oli laitettu sinne vain saadaksenne teidän huomionne jotta jatkaisitte tietoisesti kasvamista ja laajentumista Maapallolla. Ottakaa tietoisuutenne laajentuminen sinä välittömänä ilmentämisenä jota se on, ja te tulette aina olemaan flow-tilassa.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”