Avainsana-arkisto: eksopolitiikka

Tilannearvio: UFO-paljastuksen kaksi osapuolta

Kirjoittanut Bryce Zabel

Voivatko UFO-paljastusdebatin kaksi osapuolta olla molemmat samaan aikaan oikeassa ja väärässä? Vaikka meillä onkin oikeus saada tietää, kestämmekö me kuulla totuuden?

Minä olen yksi niistä ihmisistä, joka on puhunut UFO-todellisuuden paljastuksen puolesta ikuisuudelta tuntuvan ajan. Se on keskeinen teema ensimmäisen käsikirjoittamani elokuvan Official Denial (Syfy Channel) juonessa, ja jopa 20 tuntisessa avaruusolentojen hyökkäysteemalla varustetussa sarjassa Dark Skies (NBC). Aivan kuin tuossa ei olisi tarpeeksi, minä kirjoitin yhdessä Richard Dolanin kanssa kokonaisen kirjan mitä paljastuksesta mahdollisesti seuraa yhteiskunnalle ja maallisille instituutioille, A.D. After Disclosure. Se on ollut pakkomielteeni jo neljännesvuosisadan ajan.

Et kestä totuutta

Elokuvassa A Few Good Men, Jack Nicholsonin esittämä eversti Jessep huutaa mielipiteensä Tom Cruisen luutnantti Daniel Kaffeelle. Jessep yksinkertaisesti uskoo, että demokratian pitää tehdä joitain asioita, jotka vaativat kovempia kansalaisia pitämään meitä muita turvassa millä tahansa keinolla, ja että meidän ei oikeasti tarvitse saada kuulla totuutta.

Tämä argumentti on selvästi ollut voitolla usean vuosikymmenen ajan, käytännössä siitä lähtien kun lentävät lautaset vuonna 1947 alkoivat lennellä taivaalla, joista Kenneth Arnold tuli tunnetuksi Washingtonin osavaltiossa, sekä myös ensin myönnetty mutta sitten kiistetty Roswellin maahansyöksy New Mexicon autiomaassa samana vuonna.

Ihmisillä on oikeus tietää

Oikeus tietää -näkökanta on otettu taas käyttöön selittämään kaikki mahdollinen Watergaten kuulemisista FOIA-lakiin. Idea on, että salaisuuksia ei tulisi saada pitää salassa ikuisesti, ja että portinvartijoiden tulee astua sivuun muulloin paitsi kansallisen turvallisuuden uhkien tapauksessa, ja silloinkaan asioita ei saa salata pitkään.

Ei ole epäilystäkään etteikö tämä argumentti olisi ollut tappiollinen toisen maailmansodan loputtua. Huolimatta tuhansista armeijan, poliisin ja tavallisten kansalaisten tekemistä havainnoista, sekä havaintoja tukevista tutka- ja valokuva-aineistosta, valtio ja media tuntuvat ottaneen käyttöön salailun kaksi pilaria — kieltämisen ja pilkkaamisen.

1990-luvulla minulla oli kaksi projektia — yksi kokopitkä elokuva, toinen taas oli koko kauden mittainen sarja TV-verkossa — jotka molemmat käsittelivät metaforallisesti ja konkreettisesti faktoja UFO-paljastusta vastaan sekä sen puolesta. Syvennyin aiheeseen sekä Official Denialissa että Dark Skiesissa.

Hollywoodissa ei voi vain kirjoittaa esseetä tällaisista asioista. On pakko rakentaa hahmoja ja antaa heidän sanoa se mitä oikeasti ajattelet. Minun tapauksessani molemmissa projektteissa minä konstruoin kaksi hahmoa, jotka tarkastelivat UFO-salailua kokonaan eri tavoin.

Official Denial

Tämän elokuvan perusajatus (ensimmäinen silloisen Sci-Fi Channelin tuottama oma elokuva) lähti käyntiin abduktiolla. Päähenkilö Paul Corliss oli nuorimies, joka pyöritti taimipuutarhaa ja koitti käsitellä sitä, että Harmaat olivat siepanneet häne. Hänen oma vaimonsa ei uskonut häntä, hänen terapeuttinsa ajatteli hänen olevan hullu, mutta Yhdysvaltain hallitus oli muuta mieltä. Armeijan leivissä olevat Majestic-12:lle työskentelevät miehet tiesivät, että Corliss puhui totta. Joten he piuhoittivat hänen kotinsa mikrofoneilla ja odottivat tämän tapahtumista uudestaan. Heidän suunnistelmansa oli nimeltään “Operation: Forced Encounter”, jossa heidän tarkoituksenaan oli ampua alas UFO, repiä se palasiksi takaisinmallintamista varten ja kuulustella eloonjääneitä, jos niitä oli yhtään.

Kuten osoittautui, yksi avaruusolento selvisi, mutta hän ei halunnut puhua kenellekään univormulliselle. Lopulta Majestic-12:n johtaja, kenraali Kenneth Spaulding (Chad Everett) päätti heittää noppaa ja tuoda Corlissin (Parker Stevenson) paikalle ja katsoa josko avaruusolento olisi hänen kanssaan juttutuulella, sillä avaruusolennot ovat olleet kiinnostuneet hänestä useammin kuin kerran.

Tämä kohtaus Spauldingin ja Corlissin kanssa tapahtui Majestic-12:n päämajassa. Avaruusolennon ruumiinavaushahmo on vanhanaikainen ja parhaimmilaankin marginaalinen erikoistehoste, joten keskitytään kuuntelemaan vuorosanoja:

Filmi on viihdyttävä monin tavoin, ei vähintään loppujuonen takia, jossa paljastuu että kyse ei ole siitä mistä nämä olennot tulevat, vaan milloin. Ne ovat meitä itsejämme tulevaisuudesta.

Filmi antaa Spauldingille armeijan näkökulman, esittää ideaa siitä että vaikka totuuden puhuminen voi kuulostaa hyvältä, kansa ei suhtautuisi siihen hyvin. Corliss ottaa sellaisen miehen näkökulman, jonka mielestä totuus tekee vapaaksi ja huolimatta siitä miten kamalia uutiset ovat, sen tietäminen on parempaa kuin salailun syövyttävän hinnan maksaminen. Tärkeä ero tässä on, että molemmat miehet käyttäytyvät omalla tavallaan hyvästä syystä. Spauldin on patriootti, joka uskoo tekevänsä parhaansa oman maansa puolesta. Corliss on tavan mies, joka tietää että sellaisen kohtelun saaminen viranomaisilta tai avaruusolennoilta on väärin.

Dark Skies

Useita vuosia Official Denialin lähetyksen jälkeen myin NBC:lle televisiosarjan yhdessä Brent Friedmanin kanssa. Dark Skies kertoo tarinan John Loengardista, naivista juuri yliopistosta valmistuneesta, joka tulee Washington, D.C.:een työskentelemään John Kennedyn “New Frontierin” parissa.

Hänen kongressiedustajapomonsa panee hänet etsimään budjettileikkauskohteita ja ehdottaa, että lentävät lautaset ja Project Blue Book voisivat olla hyvä paikka aloittaa. Loengard tekee hommansa hyvin, puskee eri salailun kerrosten läpi, ja löytää perukoilta Majestic-12:n.

MJ-12 -pomona toimii kapteeni Frank Bach, suoraan laivaston tiedustelupalvelusta. Bach sanoo Loengardille, että hän on nyt päässyt salaiseen organisaatioon, ja että hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin työskennellä salaisuuden säilyttämisen puolesta. Loengardista tulee Man-in-Black vuonna 1961.

Tämä kohtaus tapahtuu Kuuban ohjuskriisin aikaan vuonna 1962. Loengard yksinkertaisesti ei voi uskoa, että Amerikan JFK ja Neuvostoliiton Nikita Hruštšov aikovat räjäyttää koko maailman ilmaan, kun otetaan huomioon se uhka minkä valloittaja-avaruusolennot heihin kohdistavat. Hän tekee pahimman synnin, menee Bachin kotiin ja vaatii vastauksia. Silloin hän saa kuulla, että salaisuuden sisällä on toinen salaisuus:

Tämä kohtaus on puolivälissä kaksituntista pilottijaksoa (käsikirjoitus oli Writers Guild of American palkintoehdokkaana). Pilotissa Loengard saa käsiinsä UFOn palasen Roswellin maahansyöksystä, vie sen Bobby Kennedylle joka sanoo hänelle, että JFK aikoo kertoa Amerikan kansalle mitä tapahtuu heti kun hän voittaa vuoden 1964 vaalit. Pätkän lopussa Kennedy murhataan Dallasissa, ja samalla menevät myös UFO-paljastushaaveet.

Tämän jälkeisissä 18 tunnissa jaksoja Bach ja Loengard ovat eri mieltä ja tappelevat paljastusasiasta niin monin eri tavoin kuin vain on kuviteltavissa. Bach on täysin sinut salailun kanssa, kun taas Loengard aktiivisesti taistelee salailun lopettamiseksi ja totuuden tuomiseksi Amerikan kansalle ja maailmalle.

Meillä käsillämme oleva kysymys tänä päivänä on, kuitenkin, kykenemmekö me Yhdysvaltain (ja myös koko maailman) kansalaiset kestämään totuuden.

On sanottu, että yhteiskunta romahtaisi kun me kamppailemme tilasta kutistuvassa universumissa, samaan tapaan kuin alkuperäiskansat tuhoutuivat siirtomaavaltojen ja konkistadorien jaloissa. Silti me tiedämme kuitenkin niin vähän siitä mitä nämä Muut edustavat ja mitä he haluavat ja se on täysin mahdotonta selvittää. Tämä varmastikin voi olla ongelma. Mutta onko ratkaisuna epätoivoisesti pitää yllä valhetta, joka on hajoamassa käsiin? Vai tuoko se meidät yhteen niin, että me voimme avoimesti keskustella vaihtoehdoistamme?

Vaikka ymmärrän molempien osapuolten kantoja riittävästi kirjoittaakseni hahmon kuten kenraali Spaulding tai kapteeni Bach, on reilua sanoa että jopa he eivät todennäköisesti myöntäisi sitä, että vuonna 2021 maailma on muuttunut riittävästi ja että on aika päästää irti vanhoista kannoista.

Pointti on, että me emme tiedä miten ihmiskunta reagoisi saadessaan kuulla, että me emme ole yksin. Eikä ole oikein, että joku eliittiryhmä saa päättää koko Maapallon puolesta. Sympatiani ovat Paul Corlissin ja John Loengardin puolella.

Porukka, joka uskoo että me emme kestä totuutta, on aikansa elänyt. Ne, jotka uskovat että Me Kansa olemme oikeutettuja saamaan tiedon, tulisi päästää hoitamaan asiaa nyt.

Artikkelin julkaissut medium.com

Ikäregressio 20 vuodella

Mielenkiintoisessa haastattelussa, joka julkaistiin joulukuun 26. päivä 2021, tri. Michael Salla puhuu Jean-Charles Moyenin kanssa hänen palveluksestaan Ranskan salaisessa avaruusohjelmassa (1). Vahva suositus tälle paljastavalle haastattelulle.

Yksi asia, joka jäi mieleen, oli ikäregressio 20 vuodella. Salla sanoo hänen videon (1) johdannossa:

“Muodollisesti värväydyttyään Ranskan armeijaan, hän palveli kahdessa avaruusaluksessa Ranskan ja Yhdysvaltojen yhteisessä avaruuslaivastossa vuosina 1991-2011 ( Solaris ja Excelsior) ennen kuin hänet ikäregressoitiin ja palautettiin lähtöpaikkaansa.”

Syy sille miksi triggeröidyin tästä 20 vuoden ajanjaksosta salaisessa avaruusohjelmassa oli, koska olin kuullut tästä ilmiöstä toiselta sisäpiiriläiseltä nimeltä Michael Relfe. Hän ja hänen vaimonsa Stephanie kirjoittivat kirjan ‘The Mars Records’ vuonna 2000 (2). Sivulla 9 on nähtävissä seuraava aikalinja:

sivulla 83 PDF:stä (2)

Samankaltaisuus Jean-Charles Moyenin (JC) kokemuksiin verrattuna on häikäisevä. Tässä lainaus tri. Michael Sallan (MS) artikkelista (1):

“[MS] Selittäisitkö mitä tapahtui 20 and Back -ohjelman lopuksi.

[JC] Palveluksen loputtua 20 vuoden kuluttua sen alkamisesta lähetettiin takaisin vuoteen 1990, molekyyliregressoitiin (fyysisesti palautettiin 21-vuotiaaksi) ja muistot pyyhittiin eräänlaisella putkella, joka lähettää voimakkaita aaltoja aivoihin, joka saa unohtamaan kaiken. Herään sängystäni armeijan sairaalassa, mutta ennen kuin he veivät minut takaisin huoneeseeni, mistan kuulleeni jonkun sanovan: kaikki poistettu oikein tällä kertaa.“

Kuuntele lisää Jean-Charles Moyenin tarinasta youtubessa (3).

Artikkeln mukaan liitetyllä videolla keskusteltiin myös ikäregressiosta (4). Tässä on osa keskustelua:

Tony Rodriguez mainitaan myös keskustelussa. Katsokaa myös Eleena Danaanin haastattelu Tony Rodriguezin kanssa heinäkuun 14. päivältä 2021 (5)

LINKIT/VIITTEET

(1) 20 Years & back with the French Secret Space Program
(2) Relfe, S. (2000) The Mars Records (pdf) – kuva sivulta 83 pdf:stä.
(3) Moyen, Jean-Charles – 15 time capsules – Connexion Alien (englanninkielisillä teksteillä)
(4) 20 Years and Back with the French Secret Space Program – Youtube
(5) TONY RODRIGUES – Mars/ Secret Space Programs/ Interstellar memories -July 14 2021 (youtube)

 

Artikkelin julkaissut Galactic Anthropology

Ranskalaiset salaisen avaruusohjelman läpikäyneet puhuvat kokemuksistaan

Jean Charles Rousseau ja David Rousseau olivat molemmat mukana amerikkalaisranskalaisessa salaisessa avaruusohjelmassa vuodesta 1981/1982 lähtien. He molemmat kävivät läpi ’20 and back’-ohjelman, jossa he muistavat tavanneensa toisensa amerikkalaisranskalaisella Solaris-lippulaivalla.

Exopolitics Today haastatteli  heitä ja keskusteli heidän kokemuksistaan avaruusohjelmassa. He kertovat saamastaan koulutuksesta avaruusolentojen kanssa Solariksella, sekä yhteisestä tehtävästään Marsissa. He antavat lisätukea tuoreille väitteille siitä, että suuria avaruuslaivastoja on saapunut aurinkokuntaamme, jotka tarkkailevat Maapallon tapahtumia.

Kiitos Malou Panchèvrelle, joka toimi David Rousseaun tulkkina.

Aiemmat haastattelut

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Sähköpostit paljastavat ristiriidat Pentagonin lausunnoissa

Se ei ole mikään salaisuus UAP-tarinaa seuranneille: Pentagon on ollut kaikkea muuta kuin luotettava UFOista puhuttaessa. Epäjohdonmukanen viestintä; ristiriitaiset väitteet; ja omituiset asioiden kieltämiset ovat olleet Pentagonin PR-osaston peruskauraa, jota sieltä on tullut ulos, ja useimmiten heidän väitteilleen ei ole ollut mitään todisteita. Näihin kuuluu mm. ohjelman kiistäminen, josta kaikille kerrottiin sen olevan “UFO-tutkimusohjelma”. Mutta yli vuoden ajan Pentagon on kiistänyt, että AATIP eli Advanced Aerospace Threat Identification Program liittyisi mitenkään UFOihin.

Tai siis, siihen asti kunnes he eivät enää kiistäneet.

Takki kääntyi kiitos NY Postin tutkivan journalistin Steven Greenstreetin. Verkko-ohjelma The Basement Officen juontaja Greenstreet julkaisi Pentagonin väitteet toukokuussa 2019. “AATIP ‘pyrki tutkimaan tunnistamattomia ilmailmiöitä,’” Greenstreet kirjoitti. Hänen informaationsa oli peräisin Pentagonilta itseltään, ja huolimatta siitä että he olivat kiistäneet UAP-tutkimuksen aiemmin, Greenstreet sai heidät myöntämään sen.

Steven Greenstreet (oikealla) The Basement Officen kulisseissa Nick Popen kanssa (vasemmalla).

Siitä lähtien Greenstreet kirjoitti useita juttuja AATIP-aiheesta, ja hän kaivoi esiin useita ristiriitaisia väitteitä. Kun hän yritti ottaa niistä selkoa, Greenstreet kohtasi usein yhä vain enemmän sekavuutta ja mysteeriä, eikä niinkään selkeyttä ja ytimekkyyttä, Pentagonin lausunnoissa.

Miten tämä kaikki tapahtui? Vaikka Greenstreet on kertonut osan tarinasta useissa jutuissa ja videoissa, The Black Vault jätti FOIA-tietopyynnön saadakseen jotain valaistusta asiaan.

Tässä on joitain puolustusministeriön (DoD) FOIA-vastauksen kohtia:

Eräs Pentagonin edustaja on samaa mieltä Steven Greenstreetin tiivistyksestä koskien hänen turhautumistaan ja ristiriitoja, ja hän tukee Greenstreetin sanomisten syitä, mutta vaikuttaa siltä että hän olisi halunnut, että hänen sanomiset jätetään kertomatta tulevissa jutuissa.

Tämä sähköposti paljastaa, että Pentagon halusi käsiinsä Luis Elizondon täyden työhistorian, joka vastaisi moniin kysymyksiin hänen tarinassaan. Työtodistuksia ei saatu koskaan mistään.

Toinen Pentagonin edustaja erityisesti kiistää, että Luis Elizondo olisi saanut tietoja tai olisi ollut Defense Intelligence Agencyn (DIA) palveluksessa.

Pentagon paljastaa, että Luis Elizondo oli tekemisissä Defense Intelligence Agencyn (DIA) kanssa.

Steven Greenstreet huomauttaa ristiriidat ja koittaa painostaa saadakseen vastauksia.

Steven Greenstreet painostaa asiaa sen niin monista ristiriidoista ja virheellisestä informaatiosta. Lisäksi hän huomauttaa Pentagonin erään edustajan turhautumisesta oman ministeriönsä tekemisiin.

Löydät Pentagonin ja NY Postin Greenstreetin välisen kirjeenvaihdon alta. Tiedoista näkyy selvä kaava, jossa journalisti koittaa päästä käsiksi totuuteen, ja hän saa vastaansa vain ristiriitaisia lausuntoja.

###

Note: Greenstreetiä kunnioittaakseen The Black Vault on sensuroinut punaisella yksityiset yhteystiedot. Jäljelle jääneet informaatiot Greenstreet on antanut julkaista. Puolustusministeriö ei sensuroinut tätä tietoa dokumeistaan.

Dokumentit

Inside The Basement Office: Journey To Get The Pentagon On The Record About UFOs [78 Pages, 27.8MB]

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

Totta vai ei?

Aina välillä kun käy läpi materiaalia, tulee tunne joka tuntuu sanovan: “Oletko nyt aivan varma ettet käytä aikaasi yhteen isoon fantasiaan? Vetääkö nämä kaikki avaruusolentojen maailmoista puhuvat sinua höplästä?” Joskus se voi olla hämmentävää!

Jylian – screenshot (2).

Parin viime päivän ajan olen katsellut Elena Danaanin videoita, ja ne ovat olleet hienoja siinä mielessä, että hän kuvaa sitä miten hänet on viety Meton-alukselle, joka kiertää Venusta (1).

Sama planeetta, jolla on ollut eri sivilisaatioita, jotka elävät kupolien alla, lähinnä maanpinnan alla kauniissa ympäristössä. Eräs asukkaista on nimeltään Jylian, Val Thorin vaimo. Voit lukea enemmän siitä miten Elena tapasi Jylianin hänen vuoden 2021 kirjastaan (3).

Elenalla oli kontakti Jylianin kanssa (2) jossa hän selittää sitä miten Venuksella on arkki (Naara, 11) joka aktivoitaisiin myös, aivan kuten Marsissa, Kuussa ja Antarktiksellakin on (4,5). Jylian sanoo, että Maapallon ihmiset ovat olleet siellä ainakin vuoden ajan tutkimassa Arkkia.

Niinkuin voit kuvitella, tämä on varsin mielikuvituksellista matskua jo valmiiksi, mutta sitten päätin kuunnella Elenan videon, jolla hän tutkii aihetta ja puhuu magiasta. Videolla kuulemme Giansarista ja  Annunaki-magiasta, ja hän mainitsee myös keskustelleensa Enkin kanssa (6).

Sitten on myös  Megan Rosen tarina, joka antoi hybridien hakkeroida hänen implanttinsa, mikä mahdollisti hänen päästä kiinni Maailmojen Galaktisen Liiton taajuuksiin, mutta tämä saatiin pian selville ja ongelma korjattiin, mikä johti Val Nekiin saadun yhteyden poikki menoon noin kolmeksi viikoksi (7, 13).

LOPUKSI

Kun luen uudestaan mitä olen juuri kirjoittanut, minun mielestäni se on omituista että tämä tunne tulee aina esiin…. mitä ihmettä Maapallolla oikein tapahtuu? Mitä minä oikein teen? Onko tämä vain yksi iso fantasia, vai onko tämä todella vilaus Uuteen Todellisuuteen? Olen huomannut, että tuppaan sysäämään epäilyn tunteen syrjään, sillä pidän itseäni avomielisenä ihmisenä, mutta mielestäni on täysin ookoo tunnustaa myös tämä tunne: sillä asiat ovat todellakin varsin eri tavalla kuin mitä me pidämme planeetallamme normaalina!

Kun olen tunnustanut tämän tunteen, tulee tilaa saada takaisin tämä Uusi Todellisuus ja jatkaa sen tutkimista. Minun mielestäni tärkeää tässä on sisäinen johdonmukaisuus: niin kauan kuin tapahtumat eivät ole ristiriidassa keskenään, pysyn mukana ja yritän käsittää kaiken tämän todellisuuden, joskus kuitenkin tulee lyhyitä hetkiä jolloin ‘Tämä ei voi olla totta!!’

Jatkan Elizabeth Klarerin kirjan parissa, jossa hän puhuu suhteestaan Akoniin, Metonin astrofyysikkoon (8, 9). Kirjassa oli sopiva lainaus Albert Einsteinilta:

“Kaikkein kaunein ja perustavanlaatuisin tunne, jonka voimme kokea, on mystisyyden tunne. Se on kaiken tieteen kylväjä. Kenelle tämä tunne on tuntematon, hän ei enää ihmettele ja seiso monttu auki hämmästellen, ja hän voisi samantien olla vaikka kuollut.” (9, p.8)

LINKIT
(1) Visiting a Meton Mothership (video, September 11, 2021)
(2) CONTACT 02 – Jilian on an ark buried on Venus (Naara) (video, 15 January 2022) – Kirjassa hänen nimensä on kirjoitettu ‘Jylian’  ‘Y’:llä, mutta Elena Danaan käyttää videolla ‘i’:tä. Päätin pysyä kirjan käytännössä. Varmaan on tärkeämpiäkin asioita kuin tämä 🙂
(3) Danaan, E. (2021) We Will Never Let You Down. Amazon Press.
(4) Ancient Space Arks Activate with arrival of Intergalactic Confederation Fleet
(5) The Arks and the Prime Directive
(6) MAGIC SPELLS & EXTRATERRESTRIAL MAGIC ~ Lady Oona’s message explained
(7) Megan Rose is back after a Satellite Induced Security Breach
(8) Having a Life Span of Two Thousand Years – The Metoni in the Proxima Centauri System
(9) Klarer, E. (2008) Beyond the Light Barrier. (pdf) Löysin tämän PDF:n internetistä. Valitettavasti se sisältää linkkejä saiteille, joita en tue. Se sisältää kuvia ‘Ashtar Sheeranista’. Tykkään Ed Sheeranista, mutta en tykkää ylösnousseista mestareista. Katso lisää tästä Megan Rosen videolta (12).
(10) O’Hogan, VML (2021) My Memories of Elizabeth Klarer. South-Africa: Boutique Books. Danaan näytti kirjan videolla (1).
(11) The Real Names of Various Stars – How they are called by their own People
(12)  Spiritual Psy-Ops: A Logical Explanation – October 2021
(13) On Communication Distortions and the Unfortunate Departure of M.R. from the Crew

 

Artikkelin julkaissut Galactic Anthropology

Kolmas faktio ja avaruusolentojen agenda

kirjoittanut Sherry Shriner

Kun presidentti Bush käytti Persianlahden sotaa vuonna 1991 Uuden Maailmanjärjestyksen esittelyyn, useimmilla ihmisillä ei ollut käsitystä siitä mistä hän puhui. Ykseydestä? Rauhasta? Ei huono. Mutta ’hyvä tahto muita kohtaan’ ei ollut se mistä hän puhui.

Hänen viekas hymynsä, puhetyylinsä ja yleinen poliittinen jargoninsa ja kansan kustannuksella pelaamansa pelit eivät olisi muuta kuin kansan tuho jos hän väittäisi tuovansa rauhan tällä Uudella Maailmanjärjestyksellä.

Uusi maailmanjärjestys itsessään on muinaisten siniveristen perheiden, rikkaiden ja kuuluisien, korporaatioeliitin, YK:n ja salaseurojen suuri salaliitto. Kahteen faktioon, Rockefellerien ja Rothschildien faktioihin, hajonneena se koostuu kaksoisagenteista, valheista, petkutuksesta, murhista ja yleisestä sekoilusta, kun status quo tappelee keskenään saadakseen kontrollin salaisesta agendasta yhdistää maailma maailmanhallituksen alle, jota tulee johtamaan yksi ihminen. Voittaja saa kaiken. Eri maat ovat suostuneet suunnitelmaan, mutta kukaan ei tunnu olevan yhtä mieltä siitä kuka saa olla johtaja.

Ja tätä kaikkea katsellessaan aluksistaan, tai tukikohdistaan, jopa soluttautuen valtion työpaikkoihin, kabinetteihin, kongressiin, Pentagoniin ja Valkoiseen taloon, avaruusolennot ovat keskuudessamme.

Ne ovat kaikkialla. Ja ne tarkkailevat. Ne sabotoivat ohjussiiloja, hajottavat satelliitteja, hengailevat Valkoisessa talossa, ja jopa sinun tai minun kämpässä. Ne ovat taivaalla, ne ovat maassa ja ne tunkeutuvat yhteiskuntaan hybrideinä. Avaruusolennot eivät ole tulossa. Ne ovat jo täällä.

Maapallolle soluttautuminen

Tunnistaisitko jos näkisit sellaisen? Et ehkä heti. Ne käyttävät hologrammeja näyttämään ihmisiltä. Välillä kuulet tarinan, joka on piilotettu iltapäivälehteen, tai jonnekin internetiin ihmisistä, jotka näkevät niiden muuttavan muotoaan naaman edessä, tai muuttuvan avaruusolennoiksi jolla on suomuisat kädet tai iho. Avaruusolentojen soluttautumista yhteiskuntaan on kahdenlaista.

Ensimmäinen on suora risteyttäminen. Olet kuullut avaruusolentojen abduktioista, pienistä vihreistä miehistä sieppaamassa ihmisiä UFOihin, tekemässä lääketieteellisiä kokeita ja sitten lähettämässä heidät takaisin. Sitten on uhreja jotka eivät muista kaikkia yksityiskohtia, jotkut muistavat nähneensä UFOn ja eivät voi selittää puuttuvaa aikaa. Jotkut viedään toistuvasti. Joitain viedään niin usein että he alkavat empatiseerata heidän sieppaajiaan. Nämä ovat tarinoita ympäri maata ja maailmaa, eivätkä ne katso ikää, rotua tai sukupuolta.

Toinen tapa on soluttautua yhteiskuntaan epäsuorasti ensimmäisellä tavalla. Monia sieppauksen uhreja käytetään risteyttämisessä. Kun heidät on viety, he ovat ottaneet osaa avaruusolentojen risteytysohjelmaan, eivätkä edes tiedä sitä että heillä on ollut rooli munasolujen tai sperman lahjoittajina. Jotkut naiset hedelmöitetään, heitä tarkkaillaan, sitten lapsi otetaan ulos 8-12 viikkoisena ja nainen kokee keskenmenon mystisesti, jota hän ei voi selittää ja jolla ei ole lääketieteellistä selitystä. Jotkut eivät edes tiedä olevansa raskaina alunperinkään, ja niin he ovat kantaneet lasta 8-12 viikkoa jota ei edes huomattu, koska he ottavat sikiön pois ennenkuin itse huomaakaan. Nämä vauvat kasvavat kasvattikodeissa, ehkäpkä avaruusolentojen kanssa maanalaisissa tukikohdissa. Monet naiset ovat kantaneet lapsen aina syntymään asti menestyksellä, jonka he olettivat olevan heidän puolison lapsi, kun todellisuudessa vauvalla on avaruusolentoisä ja äiti ei sitä koskaan tiennyt. Nämä ensimmäisen sukupolven alienhybridilapset ovat tavallista poikkeavampia, kuten tähtilapset, tai eivät erotu muista mitenkään, vain hiljaisesti assimiloituvat yhteiskuntaan ja levittävät avaruusolentogeeninsä eteenpäin seuraaville sukupolville.

Nooan päivinä avaruusolentojen ja ihmisten seka-DNA oli dominantti. Rauta sekoittui saveen, niinkuin profeetta Daniel puhuu. Se oli niin dominantti, että puhdasta perimää oli ainoastaan yhdellä perheellä, Nooalla. Se on se syy miksi Jumala tuhosi maailman tulvalla ja aloitti alusta. Kuitenkin ensimmäisessä Mooseksen kirjassa 6:4 sanotaan, että tulvan jälkeenkin ihmisten ja avaruusolentojen DNA:n sekoittuminen alkoi uudelleen. Ja siitä eteenpäin se ei koskaan lakannut. Yahweh sanoi, että Nooan päivät olisivat viimeisinä päivinä. Joten nykyään, jopa nykyään, meillä on sukupolvia ja perimyslinjoja, joissa avaruusolentojen perimä on sekoittunut omaamme. Useimmilla meistä on jonkinlaista avaruusolentojen perimää, vaikka emme sitä edes tiedä.

Tämä avaruusolentojen DNA ei vie pois sitä seikkaa, että sinulla on sielu. Olet edelleen ihminen, sinun perimäsi on vain saastunut, ja Yahweh on jo luvannut meille, että hän ei koskaan tuhoaisi maailmaa tulvalla. Itse asiasssa, syy sille miksi hän tulisi takaisin tuhoamaan maailman on, että hän lupasi niille jotka häneen uskovat, että hän palaisi. Ja hänen rakkautensa omiaan kohtaan tuo muassaan Tuomion ja Oikeudenmukaisuuden maailmaan, joka hänet on hyljännyt. Entäpä ne jotka eivät Yahween usko? Joko olet häviäjien puolella tai haluat harkita vaihtoehtojasi. Vaikka Yahweh tiesi, että sukupolvemme tulisi olemaan sekoitus, hän silti sanoo profeetoilleen, että nykyään hän säästäisi parhaat kansansa viimeiseksi.

Avaruusolentojen rotuja on monia, jotka eivät ole muuta kuin langenneita enkeleitä. Ennen lankeamista oli erillisiä planeettoja ja kansakuntia. Lankeemuksen jälkeen monet vangittiin heidän omien planeettojensa onttoihin onkaloihin, kun taas toisten sallittiin haahuilla vapaana. Nämä ovat niitä joiden kanssa me joudumme nykyään olemaan tekemisissä.

Muodonmuuttajat

Kun avaruusolentojen ryhmittymien faktiot ovat olleet kiireisiä risteytysohjelmien kanssa, toiset ovat olleet kiireisiä soluttautuessaan hallituksiimme ja salaseuroihimme. Reptiliaanit ovat olleet kaikkein pahamaineisimpia ja tunnetuimpia siniveristen perheiden kesken, jotka kytkeytyvät verilinjoillaan suoraan niihin. Ja tässä on myös juonenkäänne.

Oletko valmis kuulemaan…

Nämä siniveriset perheet ovat niin suojelevaisia omasta verestään, että he vaativat sukurutsaa ainoastaan sen takia, että heidän DNA:nsa voi aktivoida ja sen avulla voi muuttua isännäksi muille reptiliaaneille. Tämä tietty DNA, salaiset rituaalit ja verenjuonti, ne kenellä tätä DNA:ta on voi sitten kutsua kehoonsa reptiliaanin. Tämä mahdollistaa muodonmuutoksen. Tämä antaa reptiliaanille kontrollin ihmiskehosta, jonka avulla ja jota käyttämällä toimia täällä. Yhdessä hetkessä ihminen, reptiliaani toisessa. Pitkä, suomuisa, liskonkaltainen olento. Onko tämä liian kaukaahaettua ollakseen totta? Olet varmaankin kuullut ihmissusista. Se on samantyyppistä muodonmuutosta, ainoastaan liskoksi. Ja kyllä, sitä sattuu.

Jotkut näistä reptiliaanimuodonmuuttajista näkyvät muutosten välillä, jotkut muuttuvat vihreiksi hetken aikaa, joidenkin kasvot alkavat hehkua ilman syytä ja luulet näkeväsi harhoja. Tunnetuimmat piirteet näille muodonmuuttajille ovat käärmeenkaltaiset silmät, tai pitkä leukaluu, suuri nenä ja pienet silmät. Joillain on sellainen pölähtäneen näköinen ilme, kuin heidän silmänsä tulisivat ulos päästä.

Kuka sanoi ettei uudenvuoden puheen katselu voisi olla hupaisaa? Kun näen liskonsilmien istuvan kongressissamme, odotan jo puoliksi haarautunutta kieltä joka alkaa sihistä suusta. Joskus sitä näkee ihmisten harmaat hiukset ja ne alkavat näyttää vihreiltä ilman syytä. Tai näyttää siltä kuin he olisivat hyppäämässä tuolilta, silmät suurina kuin heillä olisi hammastikut luomissa pitämässä niitä auki.

Nämä ovat vain joitain piirteitä joita Yahweh on opettanut minua etsimään. Nämä hardcore lusiferiaanit, jotka haluavat tuoda Uuden Maailmanjärjestyksen näiden ihmisreptiliaanien kanssa, hallitakseen planeettaa.

Vaikka monet liskoja kehoissaan pidättelevät ihmiset ovat ensimmäisestä kahdesta faktiosta, kaikkein voimakkain avaruusolentojen faktio ja dominantti voima Maapallolla on kolmannessa, hiljaisessa, huomaamattomassa, suurelta osin tuntemattomassa faktiossa. Kolmas faktio on kollektiivi eri avaruusolentojen kansakuntia, jotka kamppailevat vallasta. Kuitenkaan edes tässä faktiossa reptiliaanit eivät ole dominantteja. Miksi ei? Koska harmaat ovat reptiliaanien orjia. Ja kaikkein voimakkaimmat ja vihatuimmat ryhmät avaruusolentojen keskuudessa tällä hetkellä ovat Harmaat, Reptiliaanit, Koimiehet ja Draconilaiset. Kaikki neljä ovat itsessään kollektiiveja. Lucifer, saatana on itse siivekäs draconilainen. Ja tämä on avaruusolentojen kansakunta, jolla on agenda, hallita Maapalloa.

Uuden Maailmanjärjestyksen Kolmas faktio

Tähän faktioon kuuluu pienet harmaat olennot, joiden silmät ovat jättiläismäiset, jotka tunnetaan kaikkein parhaiten risteytysagendastaan ja ihmisten sieppauksista. Reptiliaanit, jotka näyttävät suomuisilta liskoilta, jos muistat vanhan lauantaiaamun piirretyn ”Land of the Lost.” Koimiehet, jotka tiedetään parhaiten punaisista siivistään ja silmistään, puhumattakaan niiden kuuluisaa näyttäytymistä Länsi-Virginiassa sekä siitä seuranneesta kirjasta ja elokuvasta nimeltä ”The Mothman Prophecies.” Ja draconilaiset, kaikkein tunnetuimpana niiden Star Wars -sarjan kuvauksesta. Draconilaiset näyttävät Darth Vadereilta. Erittäin pitkiä, erittäin tummiin huppuihin ja viittoihin pukeutuneita olentoja, jotka eivät koskaan näytä kasvojaan. Jotkut kutsuvat niitä Kummituksiksi. Tämä ryhmä tavoittelee Uuden Maailmanjärjestyksen kontrollia ja se uhkailee hyökkäävänsä UFOilla Maapallolle.

Tämä on se ryhmä joka solmi sopimukset valtion kanssa viime minuutilla, sitten valtio raivokkaasti käyttää miljardeja dollareita avaruusohjelmaan siinä toivossa, että saataisiin kehittettyä jonkinlaista puolustusta niitä vastaan, kuten H.A.A.R.P., avaruuden skalaarisädeaseet ja muut joista en ole edes varmaan kuullutkaan. Ja projektit ovat niin pimeitä, että et ole koskaan kuullutkaan niistä.

Kolmas faktio on se ryhmä, jonka Herra on johdattanut minut paljastamaan ja informoimaan maailmaa. Niiden olemassaolo on todellinen, se on täällä, se on avaruudessa ja lopulta ne tulevat pyörittämään maailmaa saatanan eli Luciferin kanssa, joka tullaan piakkoin tuntemaan antikristuksena, tai ”maailman messiaana” riippuen siitä miten hyväsuskoinen olet. Hän ei ole messias. Hän on saatana, joka esiintyy messiaana ja aikoo tulla Maapallolle Marsista, huikeassa valon ja äänen UFO-showssa, kun hän hitaasti laskeutuu Maapallolle ja koko maailman silmäparit häntä tuijottavat.

Joten mihin tämä kaikki johtaa? Faktiot yksi ja kaksi tekevät kaiken työn valmistellessaan maailmaa globaaliin maailmanhallitukseen, joka tunnetaan Uutena Maailmanjärjestyksenä, ja kun se on valmis, kolmas faktio astuu esiin ja ottaa sen haltuunsa.

Ilmestyskirjan 13 luvussa apostoli Johannes kirjoitti tulevista viimeisistä päivistä ja suunnitelmista antikristuksen maailmaan astumiselle, jossa hänen käsinukkenaan toimii Väärä Profeetta, joka pakottaa koko maailman palvomaan saatanaa/petoa. Maailmanlaajuista satanismia. Ja uuteen globaaliin talouteen osallistuakseen, jokainen ihminen joutuu eri valtion lakien pakottamana ottamaan mikrosirun tai jonkinlaisen merkin joko oikeaan käteensä tai otsaansa. Tämän sirun tai merkin hyväksymällä he julistavat maailmalle olevansa lojaaleja antikristukselle. Koko maailma pakotetaan palvomaan häntä jumalana.

Älä ota mikrosirua.

Älä ota pedon merkkiä.

Pakene tulevaa orjuutusta hyväksymällä Jeesus Kristus vapahtajaksesi ennen kuin se on liian myöhäistä. Sillä kun hyväksyt tämän sirun tai merkin, sinä annat saatanalle pääsyn sieluusi.


Vältä se
tai ole osa sitä.

 

Artikkelin julkaissut The Watcher Files

Kaukokatselua Maailmojen Galaktiseen Liittoon

Kirjoittanut tri. Michael Salla

Joulukuussa 2020 Israelin avaruusohjelman isä, professori Haim Esched, sai aikaan kansainvälisen kalabaliikin mediassa hänen sanoessaan presidentti Trumpin kommunikoivan Galaktinen Liitto -nimisen avaruusolentojen ryhmittymän kanssa.

Eshed sanoi Trumpin haluavan paljastaa totuuden elämästä Maan ulkopuolella, mutta Galaktinen Liitto oli vastannut, että ihmiskunta ei ole vielä valmis. Eshedin tieteelliset saavutukset ja tietämys salaisista avaruusohjelmista tarkoittivat, että hänen kommenttinsa Galaktisesta Liitosta tarkkailemassa ihmiskunnan tekosia tulisi ottaa vakavasti eikä sivuuttaa pelkällä olankohautuksella.

Tämä toi esiin monenmoisia kysymyksiä siitä onko  avaruusolentojen organisaatioita todella olemassa ja ovatko ne sekaantumassa ihmisten tekemisiin niinkuin Eshed väittää. Vielä tärkeämpää lienee kysyä miten Eshedin ‘Galaktinen Federaatio’ liittyy aiempiin väitteisiin, joita tutkijat, sisäpiiriläiset, kontaktihenkilöt jne. ovat tehneet usean vuosikymmenen ajan koskien planeettainvälisten organisaatioiden toimintaa planeetallamme tai ihmisten geneettisessä manipuloinnissa.

Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa käsittelen viittä planeettainvälistä organisaatiota, joita eri sisäpiiriläiset ja kontaktihenkilöt ovat kuvanneet, jotka liittyvät Galaktisesta Liitosta käytävään keskusteluun. Kolme niistä voidaan sekoittaa helposti, sillä niiden jäsenyys, toiminnot ja aktiviteetit menevät päällekkäin, mutta yhtä kaikki niillä on merkittäviä eroja. Kaksi muuta planeettainvälistä järjestöä kuvataan usein Galaktisen Liiton arkkiviholliseksi, ja ne ovat helpompia identifioida.

Tämän sarjan aluksi kerron tri. Courtney Brownin, Farsight Instituten johtajan, työstä ja vastaan muutamiin näistä kysymyksistä, joita professori Eshedin kommentit ovat herättäneet Galaktisen Liiton olemassaolosta ja toiminnasta.

Tri. Brown organisoi viiden kaukokatselijan tiimin keräämään tiedustelutietoa Galaktisesta Liitosta useissa eri sessioissa, jotka tehtiin ja julkaistiin helmikuussa 2021. Hän selitti perusteluita kaukokatselusessioille tällä tavoin:

Useissa projekteissa täällä Farsightilla sanat ”Maailmojen Galaktinen Liitto” on otettu käyttöön viittaamaan ryhmään planetaarisia sivilisaatioita, jotka tuntuvat olevan myötämielisiä ihmiskunnalle ja vastustavan muiden ryhmien ja lajien vaikutusvaltaa, jotka ovat vihamielisiä ihmiskuntaa kohtaan. No, nyt on aika selvittää enemmän siitä mitä nuo sanat tarkoittavat.

Mikä onkaan Maailmojen Galaktinen Liitto? Tai mahdollisesti keitä he ovat? Ovatko he yksi laji, vai lajien ja sivilisaatioiden ryhmä, eräänlainen Yhdistyneet Kansakunnat galaksissamme? Onko heillä kokouksia? Työskentelevätkö he yhdessä projekteissa, sellaisissa kuin meillä ihmisillä on Maapallolla? Ovatko he monimuotoinen ryhmä monenlaisilla intresseillä, vai ovatko he kaikki yhtä mieltä?

Ja tärkeämpänä, jos he todella haluavat auttaa ihmiskuntaa sen nykytilassa kontekstissa, jossa galaksissa on merkittävä määrä uhkaavia tai vihamielisiä voimia, voiko Maailmojen Galaktinen Liitto todella olla avuksi? Mitkä sen resurssit ovat? Tarvitseeko se todella ihmisten apua auttaakseen meitä, vai onko se riittävän voimakas auttaakseen meitä kaikesta huolimatta?

Kaukokatselusessiot tuottivat monia arvokkaita oivalluksia ‘Maailmojen Galaktisen Liiton’ olemassaolosta ja muista tri. Brownin esiintuomista kysymyksistä. Tämä oli erityisesti asian laita yritettäessä ymmärtää Liiton komentorakennetta, sen sisäisiä poliittisia debatteja siitä miten sen tulisi tehdä interventioita ihmisten asioihin, miten sen interventiot ovat osa “ajallista sotaa” Maapallon tulevaisuudesta, ja mitä yksityishenkilöt voivat tehdä tukeakseen Liiton pyrkimyksiä avustaa planeettamme evoluutiota positiiviseen suuntaan.

Kuten aiemmat Farsightin pitämät kaukokatselusessiot, sessiot tehtiin ilman ennakkotietoa kohteista, ja osanottajille sanottiin ainoastaan että heidän tulee keskittyä kahteen kohteeseen, jotka heille annetaan järjestyksessä. Mitään yksityiskohtia kohteista ei kerrottu, jottei katselijoiden omat näkemykset sotkisi havaintoja.

Kaukokatselusessioiden kaksi kohdetta olivat:

Kohde 1: Maailmojen Galaktisen Liiton päämaja / Liiton kaikkein relevantein Maapalloa ja ihmiskuntaa käsittelevä tapaaminen.

Kohde 2: Liiton komentoalus, jossa Maapallosta vastuussa oleva komentaja on.

Kunkin kaukokatselijan raportointi kahdesta kohteesta on huikean yhdenmukaistam vaikka yksityiskohdat toki vaihtelevat. Molemmista kohteista tehtiin useita merkillepantavia huomioita, joita olivat mm.:

  • Maailmojen Galaktinen Liitto (GFW) on suuri ja moninainen elin, jolla on monenlaisia näkökantoja siitä miten toimia ihmiskunnan kanssa.
  • GFW:llä oli jäseniä, jotka olivat ihmisten asioihin lisää sekaantumista vastaan.
  • GFW:n viholliskoalitioilla oli tiukka ote ihmiskunnasta.
  • GFW:n ja viholliskoalitioiden välillä oli sotilaallisia konflikteja Maapallosta, ja tämä aiheutti suuria paineita Liiton sotilaskomentajalle.
  • Jos GFW lakkauttaisi sen operaatiot, tapahtuisi planeetanlaajuinen tuho ja Maapallo suistuisi post-apokalyptiseen painajaiseen.
  • GFW:n johtajisto oli tietoinen siitä, että vihollisliitot olivat sotilaallisesti voimakkaampia, mutta jälkimmäiset jättäisivät sotilasoperaatiot sikseen mikäli GFW olisi sitoutunut toimintaansa.

Vihollisvoimat, joihin kaukokatselijat viittasivat, olivat Draconiksen reptiliaanien (eli Ciakharr) imperiumi sekä Orionin Allianssi (alias Kollektiivi), joista on puhuttu aiemmissa kaukokatselusessioissa liittyen natsien ja reptiliaanien hengailuun Antarktiksella, sekä Yhdysvaltain presidentin tapaamisiin avaruusolentojen kanssa.

Käydessään läpi eri kaukokatselijoiden dataa tri. Brown antoi seuraavat johtopäätelmät avaruusolentojen eri liitoista ja niiden kamppailusta:

Mitä tulee Maailmojen Galaktiseen Liittoon, menen suoraan asiaan. Me ihmiset Maapallolla joudumme pian kohtaamaan totuuden siitä, että me olemme erittäin vaarallisessa tilanteessa. Maailmojen Galaktinen Liitton selvästi yrittää auttaa meitä, mutta resurssit ovat rajalliset. Heitä vastassa on voimat, jotka näyttävät massiivisilta jopa heille. Heillä näyttää olevan kyky auttaa meitä, mutta näyttää siltä kuin he tarvitsisivat meidän apuamme. 

Kaukokatselusessioita oli kaksi. Ensinnäkin Maailmojen Galaktinen Liitto vaikuttaa olevan jakautunut. Useimmat jäsenet selvästi haluavat auttaa, mutta on suuria epäilyksiä siitä kykenevätkö he oikeasti niin tekemään, erityisesti mitä tulee sotilastoimintaan. Maapallo on suhteellisen taantumuksellinen planeetta galaksin perähikiällä, mikä on meille edullinen tekijä. Jos vastassa olevat galaktiset voimat tekisivät suuren peliliikkeen ja yrittäisivät estää Maailmojen Galaktista Liittoa auttamasta ihmiskuntaa, silloin vaikuttaa siltä että vastavoimat voisivat sysätä Liiton sivuun; mutta toisaalta olemmeko me niin suuren vaivannäön arvoisia?

Ilmeisesti osa Maailmojen Galaktisen Liiton ajattelua on laskelmointi siitä, että vastavoimat eivät olisi kiinnostuneita suurkonfliktista koskien Maapalloa tänä aikana. Mikäli se kävisi vastavoimille kalliiksi, silloin he todennäköisesti välttäisivät suursodan idean.

Vastavoimilla — Draconiksen imperiumi ja Orionin Allianssi — on tukeva ote ihmiskunnasta heidän kätyrien ja kontrolloimien palvelijoidensa kautta, jotka antavat näiden avaruusolentojen allianssien yrittää manipuloida ihmiskunnan kohtaloa. William Bramley kuvaa kirjassaan Gods of Eden (1993), joka jäljittää vuosisatojen mittaisen avaruusolentojen konfliktin, jota käydään poliittisen eliitin avulla, joka haluaa manipuloida ihmiskunnan evoluutiota.

Tri. Brown seuraavaksi suuntaa huomion Maailmojen Galaktisen Liiton pitkäaikaiseen mukanaoloon ihmisten asioissa ja siihen mitä tämä tuo mukanaan:

Selvästikin monet Maailmojen Galaktisessa Liitossa pitävät ihmiskuntaa onnistuneena lopputuloksena projektille, jonka he ovat saattaneet käyntiin kauan sitten, evolutionaarisessa mielessä. Ehkäpä sellainen syntyi pitkään jatkuneesta geneettisestä ja kulttuurillisesta manipulaatiosta, ja pitkään jatkuneesta sopeutumisprosessista. Me olemme heidän lapsiaan, he huolehtivatm eistä, ja he haluavat suojella meitä, mutta mitä kukaan vanhempi tekisi jos lapsi ei halua ottaa vastaan apua?  Kaikkien vanhempien tulee päästää irti ja antaa lastensa päättää heidän oman polkunsa suunnasta, mutta mikäli lapset avoimesti tunnustavat kohtaamansa haasteet ja mikäli nämä samat lapset sitten kääntyvät vanhempiensa puoleen ja pyytävät apua, kuka vanhempi ei haluaisi auttaa omia lapsiaan?

Joten tässä on avain. Suurin Maailmojen Galaktisen Liiton kohtaama hidaste on sen sisäiset erimielisyydet. Jos he olisivat vahvasti yhtä mieltä ja haluaisivat auttaa ihmiskuntaa sen tarpeen hetkellä erittäin uhkaavia hyökkääjiä vastaan, silloin he kykenisivät tekemään jotain merkittävää.

Idea siitä, että yksi tai useampi sivilisaatio on vastuussa elämän viljelystä planeetallamme ulottuu Erich von Danikenin vuoden 1968 kirjaan Chariots of the Gods. Muut tulivat hänen perässään, mm. Zecharia Sitchin, kirjan The 12th Planet (1976) kirjoittaja, joka antoi melkoisesti huomiota teorialle siitä, että avaruusolennot ovat geneettisesti luoneet ihmisten esi-isät. Tämä perustuu Sumerista ja muualta löydettyihin muinaisiin tallenteisiin.

Tri. Brownin kaukokatselutiimistä tekemään analyysiin nojautuen, Maailmojen Galaktinen Liitto on ollut mukana ihmisten historiassa erittäin pitkän aikaa, ja se on ollut mukana geneettisesti viljelemässä ihmiskuntaa. Mutta onko ystävällisiä avaruusolentoja enemmän kuin yksi ryhmittymä, joka meitä pyrkii auttamaan, joista jotkut ovat olleet mukana pitkään jatkuneissa geneettisissä kokeissa?

Tästä puhumme toisessa osassa.

[Huom:  Maailmojen Galaktisesta Liitosta kertova video on saatavilla Farsight Institutelta, sekä palveluista kuten Anchor, YouTube & Rumble]

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

James Gilliland: Avaruusolentojen laivue saapuu

ECETI-retriittipaikkaa Washingtonin Mt. Adamsilla pyörittävä James Gilliland on ollut yli 35 vuoden ajan yhteydessä avaruusolentoihin. Nyt Gilliland sanoo, että erittäin kehittyneiden avaruusolentojen suuri avaruusalusten laivue on saapunut aurinkokuntaamme hiljattain.

Hän väittää, että nämä positiiviset avaruusolennot ovat korkeamman ulottuvuuden olentoja, ja he ovat saapuneet tänne valvomaan sitä miten aurinkokuntaamme ja planeettaamme johdetaan. James puhuu myös siitä miten Deep State ja negatiiviset avaruusolennot ovat romahdustilassa.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Four pillars

Lokakuun 2022 yllätys

Kirjoittanut Bryce Zabel

2022 tulee näkemään suurimman poliittisen Lokakuun yllätyksen Yhdysvaltain vaalien historiassa.

Tunnistamattomat lentävät esineet tökätään keskelle puolivälivaalien humua. UFOt ovat poliittinen aihe. Kandidaateilta kysytään mikä heidän kantansa asiaan on.

Kuulostaa hullulta. Ei sellaista tapahdu. Eihän?

USA:n politiikassa “Lokakuun yllätys” on uutistapahtuma, joka voi vaikuttaa tuleviin marraskuun vaaleihin ja niiden lopputulokseen, oli kyseessä sitten suunniteltu tai spontaani tapahtuma. Koska vaalien ajankohta on marraskuun alussa, lokakuussa tapahtuvalla tapahtumalla on suurin potentiaali vaikuttaa äänestäjien käyttäytymiseen; näin suhteellisen viime hetkellä uutistarinat voivat joko muuttaa vaalitulosta tai vahvistaa väistämätöntä.

Mitä me jo tiedämme

“Alustava raportti tunnistamattomista ilmailmiöistä” julkaistiin kesäkuun 25. päivä  2021.

Tämä ei ole välttämättä mikään iso juttu, paitsi se että kun kongressi hyväksyi lain vaatien raporttia 180 päivän sisään kansallisen tiedustelun johtajalta, kello lähti tikittämään siitä kun presidentti Trump allekirjoitti lain voimaan.

Tuona päivänä otin kalenterin, laskin 180 päivää käsin ja saavuin maagisen päivän kohdalle. Kesäkuun 25. Monet muut uutisorganisaatiot raportoivat päivämäärän tahallaan väärin ”kesäkuuksi” tai ”kesäkuun aluksi” tai jopa ”kesäkuun lopuksi”, ja suurin osa mediasta jätti mainitsematta kesäkuun 25. päivää ennen kuin raportti oli jo tuona päivänä julkaistu.

Johtaja Avril Haines ja hänen tiiminsä ODNIssa seuraavat lakia sen kirjaimen mukaan, eivätkä he julkaisseet raporttia ennen kuin viime minuutilla.

Vuoden 2022 kalenterin logiikka

Tämänhetkisen NDAAn eli National Defense Authorization Actin lainsäädäntö on, tätä kirjoitettaessa, presidentti Bidenin työpöydällä odottelemassa sen tultua kierrokselta edustajainhuoneesta ja senaatista. Hänen odotetaan allekirjoittavan sen ennen vuoden loppua.

NDAA sisältää pitkän lisäyksen senaattori Kirsten Gillibrandilta ja Marco Rubiolta. Siitä vaaditaan kaikenlaisia uusia suunnitelmia UAP-tutkimuksille lähtien vuosittaisesta salatusta ja julkisesta raportista aina uuden viraston tutkijoiden rahoittamiseen ja vastausten vaatimiseen sille kuka tekee UAP:ta, miksi ne aiheuttavat terveysvaikutuksia ja onko meillä sellaista yhtään hallussa. Tiedän mitä ajattelet. Voi hitsi.

Kuitenkin kaikkein huomionarvoisimpana NDAA:n Gillibrand-Rubio -lisäys asettaa päivämäärän ensimmäiselle vuosiraportille. Tällä kertaa ei ole väliä sillä milloin Biden allekirjoittaa lain, päivämäärä on sama.

Seuraava kongressin vaatima UAP-raportti halutaan ensi vuoden Halloweeniksi — lokakuun 31. päivään 2022 mennessä.

Kuten kuka tahansa politiikkaa seurannut tietää, puolivälivaalit tullaan pitämään ensi vuonna. Ne eivät ole presidentinvaalit, mutta ovat tärkeät, sillä edustajainhuoneen edustajat ovat vaaleissa ehdolla ja kolmasosa senaatista, sekä enemmistö kuvernööreistä. Kun ottaa huomioon senaatin tasapelin demokraattien ja republikaanien välillä, sekä demokraattien edustajainhuoneen hienoisen etumatkan, on reilua sanoa että kansakunnan kohtalo on kiinni tuosta päivästä.

Vaalipäivä USA:ssa on lain määräämä päivä. Liittovaltio asettaa sen asetuksella ”marraskuun ensimmäisen maanantain jälkeiseksi tiistaiksi”, joka tarkoittaa marraskuun kahdeksatta.

Otin kalenterini esiin ja käsin laskin jälleen.

Seuraava kansallinen UAP-raportti, jonka puolustusministeriö ja kansallisen tiedustelun kanslia tuottavat, tulee ulos tasan kahdeksan päivää ennen vaaleja.

Hyvät naiset ja herrat, esitän että jos jokin on lokakuun yllätys, joka vaikuttaa 2022 vaaleihin, tämä on se.

Adria Fruitos w/ Saucer by Canva, Stellar Alt

Mitä se voisi tarkoittaa?

Tässä pitää tarkastella historiaa. Vaikka UFO/UAP-aktiivit ovatkin jossain määrin pettyneitä kesäkuun 25. päivän raporttiin, minä en ollut yksi heistä. Sen sijaan että olisin nähnyt sen “nothingburgerina” niinkuin joku sitä sellaiseksi kutsui, minä näin sen potenttina käännepisteenä, jolla Amerikan kansa ja muukin maailma valmistellaan tulevaa varten (joka voi olla tämä 2022 raportti ja sen mukanaan tuomat muutokset).

Aiempi kesäkuun 25. päivän raportti, vaikka se olikin “alustava” ja vain yhdeksän sivua pitkä sen julkisessa versiossaan, se onnistui silti sanomaan seuraavaa:

  • UAP:ta on nähty ja kuvattu 2000-luvulla ja ne ovat todellisia. Ne eivät ole kenenkään mielikuvituksen tuotetta ja ne ovat bona fide oikea mysteeri, josta maan tulisi olla huolissaan. Raportti kutsuu niitä vaaraksi ilmaturvallisuudelle ja huomauttaa, että niitä kovasti kiinnostaa ydinlaitoksemme.
  • On erittäin epätodennäköistä, että UAP:t ovat amerikkalaisten tekemiä, sillä niiden kyvykkyydet ylittävät omamme.
  • On yhtä epätodennäköistä, että nämä UAP:t ovat vihollisen kuten Kiina tai Venäjä valmistamia.

Kun tuon lukee painettuna, on pakko sanoa että “revi siitä”. Jos ne ovat todellisia, eivätkä ne ole meidän omiamme, eivätkä vihollisten, silloin ne on pakko olla jonkun tekemiä. Käytännössä kaikissa tilanteissa ollaan tultu päätelmään siitä, että ne ovat älykkäässä ohjauksessa.

Vuoden 2022 kampanjan viimeiset päivät

Kun kansa on ollut koronaviruksen, rotumellakoiden, hintojen nousun, toimitusketjuongelmien, Valkoisen talon hyökkäysten, Britney Spearsin vankeuden ja Jumala tietää minkä muun ongelman piestävänä, voisi sanoa että UAP tässä listassa on vähän liikaa jo. Se voi olla totta, mutta yhden tahon suuttumus voi olla toisen rukous.

On totta, että kesäkuun raportti, joka julkaistiin perjantai-iltapäivänä, sai viikonlopun yli mediahuomiota, mutta se oli jo seuraavana maanantaina pikkujuttu. Silti olisi harhaanjohtavaa sanoa, että kansan uutisotsikot oli ainoa vaikutus, joka sillä oli.

Totuus on, että raportti, erityisesti sen salainen versio, todellakin herätteli monia kongressissa. Se innoitti Gillibrandia kirjoittamaan lisäyksen lakiin. Se sai Marco Rubion ja Mitt Romneyn puhumaan siitä kansan kielellä, että ne eivät olisikaan välttämättä peräisin omalta planeetaltamme. Se sain NASAn uudelta johtajalta Bill Nelsonilta saman vastauksen. Jopa Avril Haines, jonka kanslia raportin pukkasi ulos, puhui siitä avoimemmin jälkeenpäin. Lisäksi viime vuonnaentiset CIA-johtajat puhuivat radiossa siitä miten suuressa universumissa me elämme, aivan kuin kaikki olisi mahdollista.

Joten lokakuun 31. päivä 2022 tulee menemään pidemmälle kuin kesäkuun 25. 2021. Nämä asiat kehittyvät nykyään nopeasti.

Pointti on, että seuraava raportti on pakko perustua siihen mitä sitä ennen on tullut. Se tullaan myös kirjoittamaan aikana, jolloin sen kirjoittajat varsin hyvin tietävät, että jos he yrittävät salailla tai teeskennellä sitä, Valkoisen talon edustajat antavat runtua.

Muistetaan, että senaattorit Gillibrand, Rubio ja Romney ovat kaikki olleet presidenttiehdokkaita aiemmin. Gillibrand ja Rubio erityisesti ovat nykyään yhtä kunnianhimoisia kuin he ovat olleet aiemminkin. Selvästikään he eivät ajattele, että UAP-asiasta puhuminen tai siihen liittyvien lakien luonti haittaisi heidän ambitioitaan. He tulevat seisomaan kameroiden edessä nopeammin kuin kerkeät sanomaan “Tic Tac”.

Tuleva raportti saattaa hämmentää päiväpolitiikkaa ja läikytellä sitä vaatteille.

Tällä kertaa, riippuen siitä mitä sanotaan ja kuka sanoo, kaapeliuutiset saattavat täyttyä tieteentekijöistä, siepatuista julkkiksista, sisäpiiriläisistä, silminnäkijöistä, piloteista ja Jumala tietää keistä muista, jotka kaikki yrittävät selittää sitä mitä raportti oli sanonut ja kertoa omasta asiantuntemuksestaan ja siitä mikä on totta ja mitä asialle tehdään.

Muutama asia on varmaa. Kampanjan viimeisinä päivinä tullaan tykittelemään kaasu pohjassa. Tapaamisia pidetään ympäri Amerikkaa. Monet äänestäjät tulevat esiin ja oikeita kysymyksiä tullaan kysymään edustajilta.

Poliittinen dynamiikka kun on mitä on, yksi puolue on paremmassa asemassa kuin toinen, ja tarjoaa insentiivin narratiiivin murtamiselle. Nykypäivänä on helppoa sanoa republikaanien olevan korkeammalla kuin demokraatit, mutta kaikki politiikassa mukana olevat tietävät, että kymmenen kuukautta on yksi elinikä politiikassa. Asioilla saattaa olla aivan toisenlainen suunta tulevaisuudessa. Mutta eipä siinä. UAP-todellisuuden dynamiikka ja sen kyky ravistella kaikkea tulee vetoamaan ihmisiin.

Kansallisen turvallisuuden vaalit

On helppoa nähdä, että yksi tapa tarkastella UAP-asiaa on pitää sitä kansallisen turvallisuuden ongelmana. Tämä kanta mahdollistaa kandidaattien sanoa, että he eivät tiedä kuka UAP:den taustalla on, mutta että parasta valmistautua. Jo nyt on poliitikkoja kuultu sanovan, että heidän mielestään avaruusolennot olisivat parempi selitys UAP:lle kuin Kiina tai Venäjä, koska silloin ollaan ongelmissa. Gillibrand, Rubio ja Romney ovat kaikki esittäneet tämän saman seikan.

Muut kandidaatit saattavat koittaa luovia näiden mielipiteiden keskellä, mutta hekin joutuvat pitämään kiinni Ronald Reaganin maksiimista Trust but Verify.

Lopulta UFO-paljastuksen varjoissa ainakin yksi poliittinen puolue tulee kysymään kenen sormen haluat ohjusten napille jos avaruusolennot pörräävät lentotukialusten ja ohjussiilojen yläpuolella? Itse asiassa, se on niin hyvä argumentti että molemmat saattavat käyttää sitä.

Kuka tietää mikä tulee toimimaan?

Biden tulee ottamaan käyttöön politiikan tai muuten hänet maalataan vaaralliseksi pasifistiksi. Bidenin kampanja tulee puhumaan mielen avoimena pitämisestä kunnes meillä on enemmän faktoja, ja jos koskaan on ollut mahdollisuus kirjoittaa historiaa uusiksi, niin se on nyt. Jossain kohtaa Joe tulee mahdollisesti sanomaan jotain ikimuistoista.

Ja luotettavan epäluotettava Donald Trump ei kykene välttelemään mikrofoneja ja hän sanoo meille jotain sellaista mitä kukaan muu ei ole koskaan aikaisemmin sanonut. Jopa pieni palanen UFO-paljastuksen todellisuutta on niin disruptiivista, että se voi toimia Trumpille kissanmintun tavoin. Hän soittaa poskeaan muutenkin jatkuvasti, nyt kun ei ole enää Valkoisessa talossa, mikä mahdollistaa sen että hän saa paljon mediahuomiota. Loka/marraskuussa hän saattaa etsiä harhautustapahtumaa.

Vuosina 1976 ja 1980 molempien suurien puolueiden kandidaatit (Ford halusi kuulemiset, sekä Carter että Reagan olivat nähneet UFOja) liittyivät UFOihin jollain tapaa, mutta kummallisesti asia ei koskaan noussut esiin toimittajien kysymyksissä tai missään muissakaan debateissa.

2022 tulee olemaan erilainen.

Poliittinen sirkus

Myönnetään, tämä ei todennäköisesti tule olemaan kenenkään ykkösvalinta siitä miten maailman tulisi hanskata tärkeitä ongelmia, kuten vaikka se että saamme kuulla ettemme ole yksin universumissa, mutta olemmehan kuitenkin ihmisiä. Kaaos ja sekasotku ovat tavallaan se miten me hoidamme asiat, eikä ole syytä uskoa että tilanne paranee ensi vuonna.

Se tarkoittaa, että 2022 päätyy historiankirjoihin ensimmäisenä vaalivuotena, jossa UFOt olivat selvästi mukana asialistalla.

 

Artikkelin julkaissut medium.com