Jotain putosi taivaalta aavikolle kesäkuussa 1947. Roswellissa, New Mexicon osavaltiossa, asuva karjatilallinen Mac Brazel ja hänen poikansa Vernon löysivät sen romupellon, joka heidän mukaansa sisälsi ”kuminauhoja, foliota, [ja] melko sitkeää paperia ja tikkuja”. Myöhemmin samassa kuussa Mac luki Kenneth Arnoldin Washingtonin osavaltiossa tekemästä ”lentävän lautasen” havainnosta, tapauksesta, joka todella käynnisti nykyaikaisen UFO-aikakauden. Mac ajatteli, että nämä romut voisivat mahdollisesti olla tällaisen lautasen jäänteitä, säilytti ne ja otti yhteyttä sheriffiin, joka puolestaan otti yhteyttä Roswellin sotilaslentokentän 509. pommiryhmän tiedustelupalveluun. Kesäkuun alussa tarina levisi lehdistöön, kun Roswellin armeijan ilmakentän virallisessa tiedotteessa todettiin, että ”monista lentävien kiekkojen huhuista tuli totta”, koska pommiryhmän tiedustelupalvelu oli ollut ”onnekas saadessaan haltuunsa kiekon”. Lentävien lautasten mania villitsi jälleen hetkeksi, mutta ennen pitkää korkeammat viranomaiset vetivät ”lentävän kiekon” lehdistötiedotteen takaisin ja vakuuttivat, että romut olivat olleet vain tutkaheijastimella varustetun pudonneen sääilmapallon jäänteitä.
Salaliittoteoriat ja suuri myytti Roswellin tapauksesta eivät syntyneet heti. Eivät todellakaan, itse asiassa näyttää siltä, että useimmat hyväksyivät oikaisun ja eivät ajatelleet asiaa kolmeenkymmeneen vuoteen. 1980-luvulla ufologit, jotka etsivät innokkaasti todisteita hallituksen salailusta, tarttuivat tietenkin Roswellin raporttiin ja tekivät siitä suurenmoisen jutun, jossa oli paitsi löydettyjä avaruusaluksia myös löydettyjä avaruusolentoja. Yhdysvaltain ilmavoimien virallinen selitys ilmestyi 1990-luvulla, ja se todellakin viittasi jonkinlaiseen peittelyyn, sillä siinä selvennettiin, että haltuun otettu tutkaheijastava sääilmapallo oli itse asiassa osa salaista ja arkaluonteista Project Mogul -hanketta, jossa pyrittiin keräämään tietoja Neuvostoliiton ydinpommikokeista sääilmapallojen kuljettamilla laitteilla, jotka olivat eräänlainen varhaisvaiheen tiedusteludrone. Tämä versio tapahtumista näyttää selittävän paljon: Mac Brazelin kuvaus sopii hyvin yhteen Project Mogul -ilmapallon jälkeensä jättämien jäänteiden kanssa, ja jäänteitä koskeva salailu on helposti ymmärrettävissä. Itse asiassa näyttää siltä, että asiakirjat vahvistavat sen, että Mogul-pallo oli laukaistu 4. kesäkuuta Alamogordosta ja kadonnut sen jälkeen.
Mutta vaikka tämä itsessään olisikin ollut peitetarina, ei ole pulaa muista, maanpäällisistä ehdokkaista, jotka olisivat voineet pudota ja jotka hallitus olisi halunnut salata. Se sijaitsi riittävän lähellä White Sandsin koealuetta, jotta mikä tahansa huippusalainen kokeellinen raketti tai lentokone olisi voinut pudota Roswellin aavikolle. Jos näin kuitenkin olisi, miksi hallitus pitäisi sitä edelleen salassa? Vielä kummallisempi kysymys on se, miksi 509. pommiryhmän tiedustelupalvelu, eliittilaivue, jolle ei ollut vierasta salassa pidettävien tietojen turvaaminen, koska se oli pudottanut atomipommit ”Fat Man” ja ”Little Boy” Japaniin vuonna 1945, antaisi lehdistötiedotteen, jossa ilmoitettaisiin, että kyseessä oli alas pudonnut lentävä lautanen, ja näin kiinnitettäisiin huomiota onnettomuuteen sen sijaan, että se salattaisiin. Onko mahdollista, että tarina oli tarkoituksella lavastettu jostain muusta syystä kuin sen salaamiseksi, mikä putosi aavikolle? Eräiden armeijan jäsenten keskuudessa oli huomattavia pelkoja siitä, että Kenneth Arnoldin lentävät lautaset olivat jonkinlaisia kehittyneitä neuvostoliittolaisia lentokoneita. Olisiko tarinan tarkoituksena voinut olla vakuuttaa neuvostoliittolaiset siitä, että olimme kaapanneet yhden heidän oudoista aluksistaan tai että olimme kehittäneet oman aluksemme, vai olisiko se voinut olla yksinkertaisesti houkutuslintu vakoojille? Yksi asia on varmaa, tästä on tullut Yhdysvaltain hallitukselle selvä kaava: se lannistaa UFOihin uskomista yhdellä heiluttavalla sormella, kun taas toisella kutsuvalla kädellä se rohkaisee ufologeja uskomaan.
Tätä kirjoittaessani odotan yhä Pentagonin UFO-raportin julkaisemista, joka innoitti minut käsittelemään tätä aihetta. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, palveleeko UFOja koskevien salaisten tietojen viimeaikainen julkistaminen jotain muuta tarkoitusta. Joulukuussa 2017, silloin kun New York Times kertoi Pentagonin mustalla rahalla rahoitetun Advanced Aerospace Threat Identification Program -ohjelman olemassaolosta ja levitti vuotanutta videokuvaa merivoimien UFO-kohtaamisista ympäri mediaa, saatoin uskoa, että juttu oli aitoa tutkivaa journalismia, jonka taustalla oli ilmiantaja, joka paljasti tietoja, joita hallitus ei halunnut paljastettavan. Kuitenkin viime vuonna, kun Pentagon virallisesti myönsi vuotaneiden videoiden aitouden ja kun sen aktiivisen UAP-työryhmän olemassaolo paljastui, kun se mainittiin avoimesti senaatin valiokunnan raportissa, aloin miettiä, eikö jotain muuta olisi tekeillä.
Nyt, kun koronavirusavustuspakettiin sisältyi vaatimus siitä, että Pentagonin on paljastettava, mitä se tietää UFOista, olen entistäkin epäluuloisempi. Pentagon on jo tiedottanut asiasta edustajainhuoneen tiedustelukomitealle, emmekä ehkä koskaan saa tietää, oliko se, mitä se kertoi kongressille, huomattavasti enemmän kuin se, mitä se lopulta paljastaa julkisesti raportissa, jonka on määrä valmistua kesäkuun loppuun mennessä. Yksinkertainen logiikka ja perehtyneisyys siihen, miten hallitus on aiemmin käsitellyt UFO-aiheita, kertoo meille kuitenkin, ettei meidän pitäisi ottaa heidän sanomisiaan suoraan todesta. Kesäkuun alussa Times julkaisi vuodon tulevan UAP-raportin sisällöstä, jossa todettiin, että raportti ei tarjoa todisteita siitä, että parin viime vuosikymmenen aikana havaitut UFOt olisivat Maan ulkopuolisia tai että ne eivät ole, mutta että siinä kielletään se, että ne edustaisivat salaista amerikkalaista teknologiaa, että Venäjä tai Kiina on saattanut olla tieteellisesti meitä nopeampi yliääniteknologiassa ja kehittää lentokoneita tai droneja, jotka kykenevät suurempaan kiihtyvyyteen ja ohjattavuuteen ja jopa keskipitkän matkan ylittäviin kykyihin, jotka lentävät ja uppoavat sitten mereen, ja kaikki tämä ilman havaittavia pakokaasuputkia. Ongelmana tässä on se, että Yhdysvaltain hallitus ei yleensä halua paljastaa korttejaan näin räikeästi muulle maailmalle. Miten se auttaisi asemaamme maailman näyttämöllä, imagoamme sotilaallisesta ylivoimaisuudestamme, jos ilmoittaisimme maailmalle, että olemme jääneet jälkeen? Miten se auttaa meitä oppimaan enemmän kilpailijan teknologiasta, jos ilmoitamme, että tutkimme sitä aktiivisesti?
Timesin artikkelissa todetaan, että jotkut osat heidän raportistaan pysyvät salaisina, minkä he myöntävät edelleen ruokkivan UFO-salaliittoteorioita, mutta tämä herättää kysymyksen, miksi meidän täydellinen hämmennyksemme tästä teknologiasta on paljastettu? Paitsi jos emme olekaan niin tietämättömiä tämän teknologian suhteen kuin Pentagon väittää. Ellei sitten, kuten olemme nähneet kerta toisensa jälkeen tiedustelumaailman UFO-disinformaatiopelien historiassa, ne vain manipuloivat yleisön käsityksiä kylvääkseen hämmennystä ja epäilyksiä. Tiedän, että jotkut teistä saattavat ajatella, että tämä kuulostaa salaliittoteoreettiselta hölynpölyltä… miten epätavallista tälle podcastille! Mutta pääasiallinen lähteeni on erinomainen kirja, jota suosittelen lämpimästi, Mirage Men: An Adventure into Paranoia, Espionage, Psychological Warfare, and UFOs, jonka on kirjoittanut Mark Pilkington ja joka tarkastelee UFO-ilmiötä ja siihen liittyvää Yhdysvaltain hallituksen disinformaatiota kriittisen ja rationaalisen linssin läpi. Toivon, että tämän sarjan loppuun mennessä huomaatte, että kun kyse on hallituksen harjoittamasta vakoiluun ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvästä disinformaatiosta. Salaliitto on pelin nimi, ja huolimatta jonkinasteisesta tukeutumisesta salaliittoteoriaan, tämä on paljon rationaalisempi selitys UFOille kuin pienten harmaiden miesten vierailut.
Majuri Jesse A. Marcel pitää kädessään paloja Roswellin tapaukseen liittyvästä foliopäällysteisestä materiaalista. Fort Worth Star-Telegramin valokuvakokoelma, Texasin yliopiston Arlingtonin kirjaston erityiskokoelmat, Arlington, Texas. – https://library.uta.edu/roswell/images
Yhdysvaltain sotilastiedustelu ei todellakaan keksinyt UFO-myytin keskeisiä osia. Jo ennen Kenneth Arnoldin havaintoa vuonna 1947 tieteiskirjallisuus oli kylvänyt näitä siemeniä. Esimerkiksi vuoden 1946 numerossa Amazing Stories -tieteisfantasia-lehti julkaisi jutun salaperäisistä ”ympyränsiipisistä” lentokoneista, jotka ilmestyivät San Franciscon ylle, sekä kauhutarinan, jossa kuvattiin avaruusolentojen sieppauksia jo kauan ennen ensimmäisiä kirjattuja väitteitä tällaisista kokemuksista. Amazing Stories -lehden päätoimittaja Ray Palmer joutui itsekin osalliseksi vuoden 1947 lentävien lautasten kuohuntaan.
Vain muutama päivä Kenneth Arnoldin paljon julkisuutta saaneen lautashavainnon jälkeen Palmer sai kirjeen eräältä Harold Dahlilta, Washingtonin osavaltion Puget Soundissa työskentelevältä satamapartiomieheltä, joka kertoi, että hänen venettään hännystelivät ilmapallomaiset, donitsinmuotoiset UFOt lähellä Maury Islandia. Kertomuksessa kuvailtiin, kuinka viisi näistä aluksista kiersi kuudetta, joka näytti epäonnistuvan ja olevan syöksymässä maahan, ennen kuin se heitti ulos sulaa kiviainesta, josta osa osui Dahlin poikaan, poltti tämän käden ja tappoi hänen koiransa. Dahlin kertomuksen mukaan sen jälkeen, kun hän oli kertonut tapauksesta satamapartion esimiehelleen, salaperäinen mustapukuinen mies tuli tapaamaan häntä ja varoitti häntä levittämästä tarinaa. Tämä on varhainen esimerkki ”Miehet mustissa” -tarinoista, jotka kertovat hallituksen miehistä tai ihmisiä jäljittelevistä ihmismäisistä olentoista ja jotka usein liittyivät UFO-tarinoihin myöhempinä vuosina. Dahl ei kuitenkaan piitannut tämän hahmon varoituksesta, vaan kirjoitti Palmerille ja liitti mukaan palan hänen UFOstaan vapautunutta kuonamaista materiaalia. Palmer otti sitten yhteyttä Washingtonin osavaltiota tuntevaan lentäjä Kenneth Arnoldiin, alkuperäiseen lautasen havaitsijaan, ja tarjosi hänelle 200 dollaria Maury Islandin tapauksen tutkimiseksi.
Arnoldin luona vieraili ensimmäisen havainnon jälkeen joitakin hallituksen tyyppejä, jotka tosin tunnistivat itsensä Browniksi ja Davidsoniksi, armeijan ilmavoimien tiedustelupalvelun edustajiksi, ja jotka kuulustelivat Arnoldia lentokoneesta, jonka hän oli nähnyt Rainier-vuoren yllä, sekä Maury Islandin tapauksesta, jota Ray Palmer oli pyytänyt häntä tutkimaan. Kiinnostuksensa herättämänä Arnold lensi Tacomaan aloittaakseen tutkimuksensa, mutta hän piti Dahlia melko tyhmäpäisenä ja luuli, että Dahlin hänelle näyttämä materiaali, jonka väitettiin pudonneen UFOsta, oli tavallista vanhaa laavakiveä. Mutta kun Arnold tapasi Dahlin oletetun ”esimiehen” Fred Crismanin, asiat alkoivat muuttua oudommiksi.
Crisman oli paljon tyylikkäämpi ja vakuuttavampi hahmo, jota Dahl kunnioitti, vaikka Crisman ei ollutkaan se, joka oli nähnyt lentävät donitsit. Crisman puhui itsevarmasti Arnoldille ja väitti, että nämä lentokoneet eivät mitenkään voineet olla amerikkalaisia, ja ehdotti, että ne saattaisivat olla kaapattua natsiteknologiaa. Kenneth Arnold alkoi tulla vainoharhaiseksi. Hänestä oli jo outoa, että hänen majoituksensa oli järjestetty hänelle nimettömänä, ja kun eräs toimittaja oli soittanut hänelle ja kertonut, että hänen lentolautastutkimuksestaan oli saatu vihje, hän alkoi luulla, että hänen hotellihuoneensa oli salakuuntelussa. Sitten hän soitti ilmavoimien tiedustelupalvelun yhteyshenkilölleen Brownille, joka kumma kyllä kieltäytyi vastaamasta hänen ensimmäiseen puheluunsa ja soitti hänelle takaisin kolikkopuhelimesta. Brown sanoi, että hän ja Davidson lensivät pois, ja sen jälkeen Arnold sai toisen puhelun toimittajalta, joka kertoi saaneensa toisen vihjeen ilmavoimien tutkimuksesta.
Arnold etsi huoneestaan kuuntelulaitteita, mutta ei löytänyt niitä, minkä vuoksi hän epäili, että Brown ja Davidson olivat kenties selittämättömästi vuotaneet lehdistölle tietoja Maury Islandin tutkimuksesta. Epäintuitiivisesti, mahdollisesti nämä ilmavoimien tiedustelupalvelun agentit halusivat lautaslätinän uutisiin, he saapuivat paikalle ja väittivät, että koko juttu oli Dahlin ja Crismanin keksimä huijaus. Brown ja Davidson ottivat näytteet UFOista purkautuneista kivistä ja nousivat Kaliforniaan matkalla olleeseen sotilaskoneeseen, mutta kone syöksyi maahan, jolloin molemmat ilmavoimien tiedusteluagentit kuolivat 1. elokuuta 1947, samana päivänä, jolloin ilmavoimista tuli erillinen Yhdysvaltain asevoimien haara. Tämän jälkeen, kun häiriintynyt Kenneth Arnold painiskeli ajatuksen kanssa, että Brown ja Davidson oli tapettu heidän osallistumisensa Maury Islandin tutkimukseen, paikalle saapui toinen ilmavoimien edustaja, majuri George Sander, joka vei Arnoldin Maury Islandin lähellä sijaitsevalle teolliselle sulatuspaikalle, jossa oli kasoittain samanlaisia kiviä kuin Dahlin näyttämät kivet, ja yritti vakuuttaa Arnoldille jälleen kerran, että koko juttu oli ollut huijausta.
Mutta Arnold pysyi epäluuloisena. Hänen mukaansa hän palasi Dahlin talolle, mutta hämmästyksekseen hän löysi sen täysin autiona: ”Sisällä ei ollut yhtään huonekalua.” Syvästi huolestuneena Arnold lensi kotiin ja teki vain lyhyen pysähdyksen tankatakseen. Kun hän kuitenkin lähti uudelleen lentoon, hänen moottorinsa petti, ja hän joutui tekemään pakkolaskun, jossa laskutelineet vaurioituivat. Jälkikäteen tehdyissä tutkimuksissa hän kertoi huomanneensa, että hänen polttoaineventtiilinsä oli leikattu irti, mikä sai hänet epäilemään, että hän oli ehkä Brownin ja Davidsonin tavoin joutunut hallituksen salamurhan kohteeksi.
Lehtiotsikko, jossa kerrottiin Brownin ja Davidsonin kuolemaan johtaneesta lento-onnettomuudesta.
Voidaan toki väittää, että Arnold saattoi kuvitella asioita. Oliko se niin outoa, että hänelle oli järjestetty hotellihuone? Ja onko niin suuri mysteeri, että lehdistö oli saanut tietää hänen UFO-tutkimuksestaan? Olihan hän hyvin julkinen henkilö oman varsin kuuluisan UFO-kohtaamisensa jälkeen. Ja eikö olekin mahdollista, että tarinan joitakin elementtejä oli liioiteltu, kun Arnold kirjoitti niistä jälkikäteen. Kenneth Arnold esimerkiksi väittää, että hän oli tehnyt vielä toisenkin UFO-havainnon lentäessään Tacomaan tutkimaan Dahlin väitteitä, mikä tuntui lautasten kesän aikana vuonna 1947 luultavasti kohtuulliselta, koska epäiltiin, että nämä salaperäiset lentokoneet saattaisivat yleistyä, mutta jälkikäteen ajateltuna se vaikuttaa hieman vaikeasti uskottavalta ja kuulostaa kaunistelun sävyltä.
Jos Arnold otti vapauksia tarinassaan, voimme ehkä jättää huomiotta hänen väitteensä Dahlin talon tyhjentämisestä tai hänen oman lentokoneensa sabotoinnista. Emme voi kuitenkaan jättää huomiotta lento-onnettomuutta, jossa ilmavoimien tiedustelupalvelun miehet ja UFO-tutkijat Brown ja Davidson kuolivat, sillä se on kirjattu. Moottoripalo, joka aiheutti heidän B-25:nsä putoamisen, saattoi kuitenkin olla onnettomuus. Salaliittoteoreetikot eivät kuitenkaan suostu uskomaan sattumaan, joten on liian helppoa olettaa, että onnettomuus oli tahallinen ja liittyi heidän tutkimuksiinsa. Olivatko Brown ja Davidson menneet harhaan ja vuotaneet tietoja lehdistölle? Ja jos olivat, olisiko se ollut niin suuri kansallinen turvallisuusuhka, että heidät olisi pitänyt tappaa? Miksei heitä yksinkertaisesti pidätetty maanpetoksesta, jos he olivat luovuttamassa salaisia tietoja? Yksi mahdollinen selitys on se, että näitä ilmavoimien tiedustelupalvelun miehiä pidettiin neuvostoliittolaisina myyrinä.
Vajaa vuosi aiemmin huippusalainen Venona-vastavakoiluhanke oli paljastanut noin 3 000 viestin salauksen purkamisen avulla neuvostoliittolaisten myyrien olemassaolon Yhdysvaltain hallituksen kaikilla tasoilla, jopa presidentin hallintovirkamiesten ja Manhattan-projektin henkilökunnan keskuudessa sekä armeijan ilmavoimissa. Kun otetaan huomioon tämä asiayhteys, on mahdollista, että Brownin ja Davidsonin näennäisen outo vaatimus kommunikoida Arnoldin kanssa maksullisen puhelimen välityksellä voidaan selittää sillä, että he olivat vakoojia, jotka etsivät tietoja Amerikan salaisista atomilentokoneista. Silloin voidaan myös ehdottaa, että koko Maury Islandin havainto oli ollut kätketty, valheellinen tarina, joka oli asetettu houkuttimeksi, jonka tarkoituksena oli houkutella esiin neuvostoliittolaisia myyriä, jotka aikoivat saada selville Yhdysvaltojen salaista teknologiaa, ja että se toimi. Tätä käsitystä tukee Fred Crismanin yllättävä tausta, sillä hän lensi aiemmin armeijan ilmavoimissa toisen maailmansodan Tyynenmeren sotatoimialueella eikä vaikuttanut lainkaan Harold Dahlin ”esimieheltä”. Lisäksi huhut kertoivat, että Crisman oli työskennellyt myös Office of Strategic Services -virastossa, joka oli CIA:n edeltäjä, ennen kuin hän ilmestyi Maury Islandille, ja hänen yhteytensä tiedustelumaailmaan johtivat vuosia myöhemmin siihen, että piirisyyttäjä Jim Garrison nimesi hänet mahdollisesti osalliseksi JFK:n salamurhaan. Mutta tämä on tietysti spekulaatiota. Kylmän skeptisyyden valossa Crisman oli vain huijari ja Kenneth Arnold kuuluisuudenhaluinen tarinankertoja, ja Brownin ja Davidsonin tulinen kuolema oli traaginen onnettomuus, jolla ei ollut mitään tekemistä heidän Maury Islandin tapauksen tutkinnan kanssa.
Kuukausi traagisen lento-onnettomuuden jälkeen, joka vaati ilmavoimien tiedusteluagenttien Brownin ja Davidsonin hengen, kenraali Nathan Twining kirjoitti ilmavoimien sisäisen muistion, jossa hän totesi, että lentävä lautanen -ilmiö oli ”todellinen eikä visionäärinen”, mutta Roswellin myyttiä heikentäen hän valitteli ”fyysisten todisteiden puutetta pudonneiden löytöesineiden muodossa”. Twining ehdotti kahta vaihtoehtoa: lautaset olivat huippusalainen amerikkalainen hanke, josta vastaperustetut ilmavoimat pidettiin tietämättöminä, tai ne edustivat jonkin vieraan valtion kehittämää kehittynyttä teknologiaa.
Pelko siitä, että neuvostoliittolaiset olivat kehittäneet natsien salaista teknologiaa, oli kouriintuntuva, ja sen vuoksi käynnistettiin Sign-projekti, jonka tehtävänä oli tutkia lentävien lautasien luonnetta ja alkuperää. Wright Pattersonin ilmavoimien tukikohtaan sijoitetun hankkeen toiveena oli selvästi saada Yhdysvalloille jonkin verran tätä oletettua lentoteknologiaa, sillä tukikohdassa sijaitsi Air Technical Intelligence Center, joka oli Amerikan oma laitteisto kaapattujen saksalaislentokoneiden takaisinmallintamiseksi. Seuraavana vuonna Project Sign julkaisi raporttinsa Estimate of the Situation. Legendan mukaan tässä raportissa todettiin, että lautashavainnot eivät vastanneet mitään saksalaisten hallussaan pitämiä piirustuksia ja että kaikki todisteet viittasivat johonkin muuhun kuin ihmisen käyttämään teknologiaan. Emme kuitenkaan oikeastaan tiedä, mihin Project Signin raportissa päädyttiin, koska sen sisältö suututti ilmavoimien esikuntapäällikön niin paljon, että hän määräsi kaikki kopiot tuhottaviksi. Kesän 1947 alkupäivinä, kun ilmavoimista tuli itsenäinen asevoimien haara, lautaspaniikki saattoi tuntua siunaukselta, sillä se varmisti, että ilmatilamme suojelemisesta vastaavalle sotilashaaralle myönnettiin runsaasti määrärahoja.
Mutta sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ilmavoimia oli vuoden ajan jatkuvasti pommitettu virheellisillä havainnoilla, ja lisäksi oli tehty havaintoja joistakin omista lentokoneistamme, joista emme halunneet ihmisten puhuvan, Yhdysvaltain ilmavoimat olivat saaneet tarpeekseen lentävistä lautasista ja näyttivät haluavan irrottautua koko ilmiöstä. Tätä varten ja ehkä osittain vastareaktiona Project Sign -hankkeen raportissa esitetylle oletetulle avaruusolentohypoteesille ilmavoimat käynnistivät uuden UFO-tutkimuksen, Project Grudgen, joka toimi olettaen, että lentävät lautaset eivät mitenkään voisi olla todellisia, ja pyrki kumoamaan kaikki lautashavainnot ja luomaan PR-kampanjan, jonka tarkoituksena oli vakuuttaa maailma siitä, että lentävät lautaset ovat hölynpölyä. Heidän kampanjansa hedelmä, Saturday Evening Post -lehdessä julkaistu artikkeli, selittää vakuuttavasti, että kaikki lautashavainnot johtuvat Aviator’s Vertigo -ilmiöstä, ilmapalloista ja valon heijastumisesta pilvistä ja lentokoneiden katoksista. Artikkeli auttoi pitkälle lentäviä lautasia koskevan jännityksen lopettamisessa.
Project Grudgen raportti elokuulta 1949.
Joulukuussa 1949 lentävien lautasten mania kuitenkin palasi. Suositussa miestenlehdessä True julkaistiin Donald Keyhoen artikkeli ”Flying Saucers Are Real”, jossa väitettiin, että lentävät lautaset olivat todellakin aitoja lentokoneita, että ne olivat avaruusolentojen rakentamia ja että hallitus aktiivisesti salaili niitä. On totta, että Keyhoe oli pulp fiction -kirjoittaja, mutta hänen auktoriteettinsa tässä asiassa perustui hänen taustaansa merijalkaväen lentäjänä, ja hän väitti päätyneensä johtopäätöksiinsä haastateltuaan lukuisia virkamiehiä, jotka olivat jarruttaneet hänen tutkimuksiaan. Tämän jälkeen komentaja Robert McLaughlin, Alamogordossa sijaitsevan White Sandsin koealueen merivoimien yksikön päällikkö, kirjoitti True-lehteen jatkokertomuksen, jossa hän kertoi yksityiskohtaisesti viiden merivoimien tiedemiehen havainneen lentolautasen sääilmapalloa tarkkaillessaan. Nämä artikkelit kumosivat Saturday Evening Postin artikkelin ja maalasivat sen osaksi peittelyä. Mutta voisiko näissä kilpailevissa artikkeleissa olla enemmän kuin mitä silmä näkee?
Mark Pilkington, joka on kirjoittanut tärkeimmän lähteeni Mirage Men, huomauttaa, että vuonna 1949 laivasto ja ilmavoimat kävivät katkeraa kilpailua keskenään. Vastaperustetun ilmavoimien kannattajat olivat alkaneet levittää ajatusta, jonka mukaan laivasto oli vanhentunut, koska tulevat sodat voitettaisiin yksinomaan strategisilla mannertenvälisillä pommituksilla. Kun uusi ulkoministeri, joka itse kannatti tätä ilmavoimien ylivaltaa koskevaa ajatusta, peruutti laivaston supertukialushankkeen ilmavoimien pommikonehankkeen hyväksi, se merkitsi sotaa. Merivoimien komentorakenteen virkamiehet iskivät takaisin vuotamalla todisteita siitä, että ilmavoimien kenraalit olivat toimineet petollisesti tiettyjen sotilasurakoitsijoiden kanssa pommikoneidensa rakentamisessa. Koko juttu riistäytyi niin käsistä, että edustajainhuoneen asevoimien komitean kuulemistilaisuus oli kutsuttava koolle heidän riitansa tukahduttamiseksi. Niinpä kun myöhemmin samana vuonna kaksi laivaston miestä lietsoi lentäviä lautasia koskevaa liekkiä sen jälkeen, kun ilmavoimat oli käyttänyt niin paljon energiaa niiden sammuttamiseen, ei ehkä ole kovinkaan suuri älyllinen harppaus olettaa, että kyseessä oli pikemminkin vain uusi taistelu heidän keskinäisessä kiistassaan kuin aito paljastus UFO-toiminnasta. Mutta tämäkin jää, kuten lähes kaikki tähän aiheeseen liittyvät seikat, arvailuksi.
Tässä alkaa näkyä kuvio. Kuten Roswellin tapauksessa, näemme eri ihmisten tai eri voimien armeijan sisällä ponnistelevan ja vetävän toisiaan vastaan, kiistävän lentävien lautasien olemassaolon ja samalla pitävän siitä kiinni. Eräs toinen tarina havainnollistaa tätä jälleen kerran, jos sitä voi uskoa. Maaliskuussa 1950, samassa kuussa, kun True-lehti julkaisi toisen juttunsa lentävistä lautasista, eräs salaperäinen luennoitsija esitti Denverin yliopiston tiedeopiskelijoille, että lentäviä lautasia laskeutui Aztecin lähelle New Mexicoon, ei kauas Roswellin lähistölle, ja että armeija löysi sieltä useita kuolleita avaruusolentoja, joita he olivat sittemmin tutkineet yhdessä talteen otettujen alustensa kanssa. Denver Post paljasti myöhemmin luennoitsijan Silas Newton -nimiseksi öljymieheksi, ja tarkemmat tutkimukset osoittivat, että Newton oli saanut tietonsa sekopäiseltä natsisympatisoijalta Leo Gebauerilta, joka omituisuudestaan huolimatta oli aikoinaan työskennellyt Air Research Companyn palveluksessa Arizonan Pheonixissa.
Mutta sen sijaan, että Gebauer olisi päässyt käsiksi johonkin valtiosalaisuuteen, osoittautui, että atsteekkien tarina oli peräisin pari vuotta aiemmin Aztec Independent Review -lehdessä julkaistusta huijauksesta. Tässä ei ole mitään nähtävää… paitsi että Silas Newton kirjoitti henkilökohtaisissa päiväkirjoissaan kahdesta miehestä ”erittäin salaisesta Yhdysvaltain hallituksen yksiköstä”, jotka lähestyivät häntä ja ilmoittivat, että tiesivät hänen tarinansa olevan huijaus, mutta rohkaisivat häntä silti jatkamaan tarinan kertomista ja lupasivat suojella sekä häntä että Gebaueria, jos he tekisivät niin. Tämä on helppo jättää huomiotta, mutta mielenkiintoista on, että kaksi vuotta tämän jälkeen Newton ja Gebauer tuomittiin petoksesta, koska he olivat myyneet ihmisille kaivoslaitteita, joiden he väittivät olleen Maan ulkopuolisesta teknologiasta kehitettyjä, mutta heidän tuomionsa keskeytettiin. Olivatko he lopulta pyytäneet palvelusta hallituksen miehiltä, joiden tarkoitusperiä heidän törkeät tarinansa jotenkin palvelivat? Ja miksi nämä hämärähemmot, jos niitä oli olemassa, olivat niin kiinnostuneita lentävien lautasten huijauksen levittämisestä yliopisto-opiskelijoiden keskuuteen? Mielenkiintoista oli, että Newtonin luennon päätteeksi hän antoi täytettäväksi kyselylomakkeen, jolla pyrittiin selvittämään kuinka uskottavana nämä koulutetut nuoret pitivät tarinaa. Lisäksi raportoitiin opiskelijoiden keskuudessa tehdyistä seurantakyselyistä, jotka oli toteuttanut kukas muu kuin ilmavoimien tiedustelu. Kun ilmavoimat olivat epäonnistuneet yrityksissään tukahduttaa lentäviä lautasia koskeva innostus, oliko he sitten päättäneet tehdä markkinatutkimusta selvittääkseen, miten he voisivat käyttää tarinoita lentävistä lautasista omaksi hyödykseen?
Denver Postin etusivu huijareista Silas Newton & Leo Gebauer.
Mielenkiintoista on, että vaikka tämä tarina avaruusalusten ja avaruusolentojen ruumiiden löytymisestä Aztecin autiomaasta oli tunnetusti huijausta, se oli osa Roswellin UFO-onnettomuuden vuosikymmeniä myöhemmin uudelleen elpyvää myyttiä. Ilmavoimien tiedustelupalvelu käytti luvattuja todisteita tästä tarinasta porkkanana useaan otteeseen houkutellessaan UFO-tutkijoita ilmiantamaan muita ufologeja ja vakuuttaakseen heidät levittämään väärää tietoa kasvavaan UFO-tutkijoiden yhteisöön. Asiat muuttuivat tästä vielä paljon hullummiksi, ja ihmisiä ajettiin vielä paljon hullummiksi, kuten näette tämän UFO-disinfoa käsittelevän sarjan jatko-osassa. Sillä välin odotan henkeäni pidätellen Pentagonin UFO-raportin julkaisemista, varmana siitä, ettei se sisällä mitään todella kiinnostavaa, ja samalla toivoen, että siinä voisi olla jotain aiheemme kannalta kiinnostavaa.
Kun kuitenkin selvitän edelleen Yhdysvaltain vastavakoilun ja havaintojen hallinnan Gordionin solmua, joka on alusta alkaen ollut sidoksissa UFO-havaintoihin, alan epäillä, ettei kyseessä ole muuta kuin lavastusta. Jotkut Yhdysvaltain tiedustelu- ja turvallisuuskoneiston ylemmissä portaissa näyttävät tulleen siihen tulokseen, että meille voi olla hyötyä siitä, että tunnustamme viimeaikaiset havainnot (ja vain viimeaikaiset) ja myönnämme tai teeskentelemme tietämättömyyttä niistä. Ja jos ajatellaan asiaa näin, tämä ei ole mitään sellaista, mitä emme olisi nähneet ennenkin. Ainoa todellinen ero näyttää olevan se, että tekniikan kehittymisen ansiosta näitä havaintoja ei enää voida syyttää huimauksesta ja optisesta harhasta.
Fysiikan laitos, University at Albany SUNY, Albany, NY UAPx, Inc:n ja SCU:n (Scientific Coalition for UAP Studies) jäsen
Huolimatta lukuisista luotettavien lähteiden sanomalehtiartikkeleista tänä vuonna [1], sekä Pentagonin myönnytyksistä [2] ja kongressin kuulemistilaisuuksista [3] huolimatta kiinnostus UAP-tutkimuksia kohtaan herättää naurua ja pilkkaa sekä tiedeyhteisön sisällä että sen ulkopuolella, myös tunnettujen tiedeviestijöiden taholta [4]. Miksi näin on? Puretaanpa vaihteeksi ufologiaan/UAP-tutkimuksiin kohdistuvaa yleistä kritiikkiä ja nujerretaan nujertajat. Vaikka osa väitteistä on yleisiä, käytän paljon aikaa avaruusolentoihin, jotka ovat yleinen hypoteesi, joka vaatii huomattavaa huomiota, mutta tätä esseetä ei pidä lukea luettelona vasta-argumenteista vain avaruusolentojen puolesta.
(1) Kameroiden resoluutio paranee jatkuvasti, mutta UAP:stä ei ole vieläkään olemassa hyvää kuvaa tai ”pitävää näyttöä” sisältävää videota. Eikö se ”todista”, että tämä kaikki on hölynpölyä?
Lähde: Elon Musk, Twitter / Anita Search-True
Tämä näyttää olevan debunkkareiden ”tappajasovellus”-argumentti numero 1. Jos tällaisia väitteitä esittävät henkilöt vain pysähtyisivät ja yrittäisivät ottaa kuvan yksinkertaisesta ihmisen tekemästä lentokoneesta, joka lentää ohi, he ymmärtäisivät nopeasti, miten epätriviaali tehtävä tämä on, varsinkin jos ilmassa oleva esine on odottamaton. Olen itse yrittänyt tätä iPhonellani (13 mini), eikä tarkennuksen saaminen toimimaan ja laadukkaan, korkearesoluutioisen kuvan ottaminen nopeasti liikkuvasta, kaukana olevasta kohteesta ole aina helppoa. Lisäksi monet ihmiset ovat surkeita ottamaan hyviä kuvia, vaikka digitaalikameratekniikka kuinka kehittyisi. Kuten vaimoni voi kertoa, olen yksi näistä henkilöistä. Älypuhelin *ei* ole estänyt minua ottamasta epäselviä, epätarkkoja kuvia ja videoita, joissa kiinnostavat ihmiset ja kohteet on leikattu pois.
(1) on muunnelma Shakespearea kirjoittavista apinoista. Se, että monille ihmisille annetaan kameroita, jopa kunnon kameroita, ei tee heistä kaikista loistavia valokuvaajia. Mutta ennen kuin minut hukutetaan lukemattomiin kuviin kaukaisista linnuista ja lentokoneista, pohditaanpa, voisiko UAP olla luonnostaan epätarkka. Entä jos jotkut ovatkin luonnossa esiintyviä kaasumaisia poikkeamia tai plasmaa (ionisoitunutta kaasua)? Mieleen tulevat maanjäristysvalot [5] ja pallosalamat [6] — tosin nämä esimerkit selittävät yhtä tuntematonta ilmiötä käyttämällä toista kiistanalaista ilmiötä, joten tämä on hieman ympäripyöreää. Heikko havaittavuus on itse asiassa yksi viidestä UAP:n havaittavuudesta: [15] mukaan UAP:t ovat usein epäselviä ja muuttuvat kooltaan ja muodoltaan (14:28), ja niissä voi esiintyä monikuvavaikutuksia ja valon taittumista UAP:n ympärillä (19:00). Nämä ovat fysikaalisia vaikutuksia, joiden pitäisi antaa tärkeitä vihjeitä UAP:n luonteesta. Joskus (ei aina) väitetään myös hypersonisia nopeuksia.
Jos tarkastelemme aluksia (jotka eivät välttämättä ole ei-inhimillisiä), siihen on vielä selitys: entä jos kyseessä on jokin eksoottinen käyttövoima? Meidän ei tarvitse turvautua aika-avaruuden poimuttamiseen, vaikka se näyttääkin yhä enemmän siltä, että se on mahdollista [7-9], vaan meidän on turvauduttava nykyiseen inhimilliseen tekniikkaan, jossa ilma ionisoidaan aluksen edessä äänimyrskyjen estämiseksi [10,11]. Plasman tai plasmaa tuottavan kohteen kuvaaminen on varmasti haastavaa nopeudesta riippumatta.
Kuvat saattavat olla väistämättä huonolaatuisia. Yritä vaikka kuvata jotain, jonka kiihtyvyys on O(100-1 000+) g [12,13]. On totta, että suurin osa tästä on vain kuulopuheita… lukuun ottamatta JAL-tapahtuman tutkatietoja [14] ja ystäväni tohtori Kevin Knuthin ja SCU-kollegojemme laskelmia [15], puhumattakaan Hermann Oberthistä, Werner von Braunin mentorista, joka mainitsi tämän monta vuosikymmentä sitten [124]. Tai Carl Jung, joka myönsi, että tutkatiedot näyttivät todistavan, että ”lentävät lautaset” eivät olleet psykiatrinen ilmiö [16]. Jos jotkin mainituista nopeuksista ja kiihtyvyyksistä pitävät paikkansa, ne selittävät triviaalisti, miksi hienoja kuvia/videoita on vaikea saada.
Tulee väite (todennäköisesti), joka palaa kysymään matalalla ja hitaasti liikkuneista kohteista: miksi niistä ei ole selkeitä kuvia? (esimerkiksi äskettäinen F/A-18-lentäjä Kanavan saarten yllä [70] tai Calvinen ufokuva [71]). No, plasmavaippa on siinä tapauksessa edelleen paitsi kätevä myös looginen selitys: peräisin joko eksoottisesta käyttövoimasta tai luonnonilmiöistä. Viimeinen vasta-argumenttini on kuitenkin se, että joitakin teräviä, hyviä valokuvia saattaa todella olla olemassa: kuten kuuluisa Heflinin valokuva vuodelta 1965 [72]. Osa ongelmaa ei ole vain valokuvan ottaminen vaan myös analyysi sen alkuperän selvittämiseksi, jotta voidaan varmistaa, ettei kyseessä ole huijaus tai pieni pilkku hyvin läheltä. Tiedämme, että tyypillinen älypuhelinkamera ei ole useimmissa asioissa DSLR-kameraa parempi (esim. kennon koko, keinotekoinen bokeh, valoherkkyys, fyysisen zoomauksen rajoittaminen ja riippuvuus ”digitaalisesta” zoomauksesta). Vertaa esimerkiksi Nikon D580:tä tai vastaavaa iPhoneen [73].
”On myös tuhansia UAP-videoita ja -valokuvia, vaikka korkealla tai nopeasti lentävien UAP:iden kuvaaminen on matemaattisesti hyvin epätodennäköistä. Kuten fyysikko Brad Stark selittää The UFO Encyclopedia -teoksen sivulla 382, älypuhelinkameroiden rajoitusten ja sen vuoksi, että kohteen on oltava hyvin lähellä ja hidas, meidän ei pitäisi odottaa edes yhtä ainoaa selkeää UAP-valokuvaa miljardeista älypuhelimista viiden vuoden aikana. Siitä huolimatta on olemassa monia kuvia ja videoita (kuten FLIR- ja Gimbal-videot), jotka uhmaavat yksinkertaisia perinteisiä selityksiä. Hallitus on myös kerännyt huomattavan määrän aitoa video- ja tutkatietoa lyhyen ajan kuluessa siitä, kun se aloitti uudelleen virallisesti UAP-kysymyksen tutkimisen vuonna 2020.” — Christopher Mellon, entinen tiedustelusta vastaava apulaispuolustusministerin sijainen (Clinton/Bush) [74].
(2) ”On outoa, että Aasiassa ja Afrikassa on niin vähän havaintoja, vaikka niiden väestömäärä on suuri, ja vielä yllättävämpää on, että havainnot loppuvat Kanadan ja Meksikon rajoilla.” [75]
Tämä väite on niin äärimmäisen tietämätön, että minun on vaikea päättää, mistä aloittaisin sen kumoamisen. Ensinnäkin siinä jätetään huomiotta valtava joukko havaintoja täydellisen auringonpimennyksen aikana Mexico Cityssä vuonna 1991, jolloin näennäisesti sama kohde (hopeinen kiekko) havaittiin joskus eri kulmista eri ihmisten toimesta. Tätä käsiteltiin klassisessa Unsolved Mysteries -sarjassa Robert Stackin ja kuuluisan meksikolaisen toimittajan Jaime Maussanin [76] kanssa. Pidän tätä tapausta mahdollisena muukalaisturismina [77], koska täydelliset auringonpimennykset ovat luultavasti harvinaisia maailmankaikkeudessa, koska isäntätähden ja kuun on kumottava täydellisesti koko suhteessa etäisyyteen [78]. Pelleilyä lukuun ottamatta tämä selittämätön tapahtuma on merkittävä. Kun kaikki katsoivat ylöspäin samaan aikaan ja kamerat olivat valmiina kuvaamaan auringonpimennyksen, saatiin paljon vahvistavaa tietoa. Myös uudempia havaintoja Yhdysvaltain rajan eteläpuolella voidaan tutkia, kuten Meksikon ilmavoimien lentäjän vuonna 2004 tekemää havaintoa [79]. Etelä-Amerikan hallitukset ovat hyvin kiinnostuneita ufoista, erityisesti Chile, kun chileläinen ilmavoimien lentäjä kohtasi pallomaisen UFOn [80], ja Brasilian senaatti järjesti hiljattain omat kuulemisensa, jotka olivat samanlaisia kuin Yhdysvalloissa [81]. Havaintojen puuttuminen Aasiassa, kun otetaan huomioon sen suuri väkiluku, on outoa, mutta kutsun silti [75] tietojen kirsikanpoiminnaksi, sillä paitsi että Meksikon tapaamiset jätetään huomiotta (en tiedä yhtään ”kuuluisaa” kanadalaista tapaamista), myös Afrikka mainitaan vähäisenä ilman, että otettaisiin huomioon laatua, ei pelkästään määrää. [75] kirjoittajan olisi pitänyt olla varovaisempi — hän ei maininnut Ariel-koulun väitettyä ufojen laskeutumista Ruwaan, Zimbabween. Siitä on julkaistu lukemattomia uutisia, kirjoja ja nyt myös dokumenttielokuva [82]. Lähes sata oppilasta oli silminnäkijöitä ja pitää kiinni (itsenäisistä) tarinoistaan aikuisuuteen asti. Jos haluat tarkastella koko Afrikkaa, lue viite [120].
Zimbabwelaisten oppilaiden piirrustuksia
Epäluottamus hallitusta kohtaan ja/tai uskonnolliseen vakaumukseen perustuva irtisanominen ovat lisänäkökohtia. Siirrymme Eurooppaan: entäpä Iso-Britannia ja erityisesti vuoden 1980 Rendlesham Forest -tapaus? Se johti amerikkalaissotilaan säteilypalovammoihin, ja senaattori John McCainin oli puolustettava häntä saadakseen hänelle asianmukaiset (VA) etuudet [83]; Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen hallitukset halusivat teeskennellä, että tapausta ei koskaan tapahtunut, ja kiistivät ”epämukavat” fyysiset todisteet. Entä NATO, joka jahtasi kokonaista kolmionmuotoisten ufojen sarjaa Belgiassa vuosina 1989-90 [84] ja Italiassa [85]? Ranskalla on kaksi raporttia [86-87], joista ensimmäisessä (COMETA, 1999) todetaan nimenomaisesti, että ET-hypoteesi on järkevä ja sopii parhaiten tietoihin. Katsokaa näitä raportteja: ne ovat satoja sivuja. Euroopassakaan ei ole puutetta havainnoista.
Palatakseni Aasiaan, Kiinan hallitus perusti juuri oman UAP-työryhmänsä, joka on samankaltainen kuin Yhdysvaltojen työryhmä, kiistettyään ensin jyrkästi, että kaikki UAP:t olisivat heidän omaa teknologiaansa [88]. Kiinalaisilla on jo ollut hyvin selvä kiinnostus SETI:tä kohtaan [89]. Sosiokulttuuriset stigmat, joita hyperskeptiset esseet vain vahvistavat, karkottavat UAP:ita näkevien ilmoitukset, mikä luo systemaattisen harhan, joka voi helposti selittää aliraportoinnin, mukaan lukien alhaiset lukumäärät joistakin maanosista. Tämä mainittiin sekä UAP-työryhmän raportissa Yhdysvaltain hallitukselle [90] että Christopher Mellonin äskettäisessä artikkelissa [74]. Jokaisen professorin pitäisi tuntea harha, joka voi vääristää kyselytutkimusten tuloksia: tyypillisesti vain ne opiskelijat, jotka vihaavat sinua ja/tai kurssiasi eniten, viitsivät käyttää aikaa täyttääkseen opiskelijoiden tyytyväisyyskyselyt lukukauden lopussa, mikä vääristää tuloksia alhaisiksi.
Toistettavuuden käsite on tieteellisen menetelmän tunnusmerkki, ja siksi se on yleinen osa-argumentti UAP-tutkimuksia vastaan: outoja kohtaamisia ei voi toistaa, joten niitä ei pidä tutkia. Tämä perustelu on oikeudenmukainen, kun sitä sovelletaan meedioihin, jotka väittävät näkevänsä tulevaisuuteen, mutta ei UAP:hen. Olemme juuri todenneet, että havaintoja tapahtuu eri maissa. On myös ”yhteisiä muotoja”, mikä viittaa kuvaajien toistettavuuteen. (Tosin Yhdysvaltain hallituksen mielestä muodot pitäisi luokitella! Miksi? [91]).
Kaikkein tuomittavinta on se, että kaikki vakiintuneet tieteet eivät kuitenkaan voi luottaa toistettavuuteen sen puhtaimmassa tai suorimmassa muodossa! Otetaan esimerkiksi kosmologia — ilman pääsyä multiversumiin (jos sitä edes on olemassa) meillä on tutkittavana vain yksi maailmankaikkeus tai kosmos, jossa on yksi alkuräjähdys ja yksi kosminen mikroaaltotausta (CMB). Voimme tietysti tehdä tietokonesimulaatioita ja päästä lähelle alkuräjähdyksen olosuhteiden toistamista suurienergisimmissa hiukkas- (LHC) tai ionitörmäyttimissä (RHIC), mutta se ei ole sama asia kuin se, että meillä olisi useita universumeja tai monta CMB:tä tutkittavana. Kosmologit voivat silti tehdä työtään. Ufotutkija tohtori Bruce MacEvoy jakoi kanssani eläintieteestä peräisin olevan analogian, joka osoittaa, että toistuvilla UAP:n havaintopaikoilla käyminen on järkevä strategia toistettavuuden kannalta: voimme ajatella UAP:tä analogisesti villieläinten kanssa. Villieläinten tarkkailu ei ole aina toistettavissa (”Tee se uudestaan, apina!”), ja se vaatii äärimmäistä kärsivällisyyttä ja menemistä sinne, missä villieläimet ovat, kun niitä ei voi saada laboratorioon — mikä muuttaa olosuhteita joka tapauksessa.
Spekulatiivisin mutta pelottavin väite, joka selittää toistettavuuden puutteen, on ei-inhimillisen älykkyyden mahdollisuus. Kuvittele, että ihmiset ovat laboratoriorotteja, jotka yrittävät tutkia tiedemiehiä. Miten voisimme ikinä toivoa onnistuvamme nokkelammin kuin kehittyneempi rotu, joka saattaa kyetä aiheuttamaan hallusinaatioita ja huijaamaan antureita? [92]
(3) Tähtienvälinen matkailu on aivan liian vaikeaa siihen liittyvien suurten etäisyyksien ja aikojen vuoksi.
Tämä väite perustuu oletukseen, että UAP:t ovat ”muukalaisaluksia”. Ainakin osa näistä kohteista voi olla luonnollista kuumaa plasmaa tai kaasuja. Tämä on kuitenkin aina norsu huoneessa. Jos ihmettelette, miksi: ajatelkaa vain, että edellä käsitellyt kiihtyvyydet ja nopeudet sopivat yhteen tähtienvälisten alusten kanssa (ja vieläpä HYVIEN alusten kanssa!) Mutta lopetetaanpa tämä väite lopullisesti, joka yleensä menee jotakuinkin näin: valon nopeus itsessään on jopa liian hidas tähtijärjestelmien väliseen matkustamiseen, emmekä voi kulkea valoa nopeammin, ergo mikään muukalaisvierailu ei ole mahdollista. Vetoamatta edes ”poimuajoon” tai madonreikiin (molemmat ovat ehkä mahdollisia! [17-20]), voimme käyttää tunnettua fysiikkaa tämän asian ratkaisemiseen: relativistinen aikadilataatio auttaa matkustajaa. Knuth on jo osoittanut, että Linnunradan galaksin voi ylittää, ei 150 000 vuodessa, vaan vain muutamassa kuukaudessa aluksen ajassa, soveltaen havaitsemiemme kohteiden mitattua (väitettyä) kinematiikkaa [21]. Knuth ei ollut ensimmäinen, joka väitti, että galaksin halki voi päästä. On hämmentävää, miten televisiossa ja YouTubessa esiintyvät muutoin loistavat fyysikot unohtavat erikoissuhteellisuusteorian perusteet, jotka he ovat varmasti opettaneet opiskelijoilleen. Opetin ennen fysiikkaa 3, ja sillä tunnilla annoin oppilailleni yksinkertaisen tehtävän osoittaakseni heille, että 2 miljoonan valovuoden päässä oleva Andromedan galaksi on saavutettavissa yhden ihmisen elinaikana kulkemalla vain 0,1 m/s alle c:n: ei tarvita FTL:ää (Faster than Light, ylivalonnopeus).
kuva: Paramount Domestic Television
Totuus on, että ”he” VOIVAT tulla tänne, jos ”he” ovat olemassa. Se ei ole liian kaukana, eikä se kestäisi liian kauan. Ehkä jotkut heistä ovat matkustaneet hyvin alle valonnopeudella lukuisien vuosituhansien ajan (sukupolvien alukset, pitkäikäisemmät elämänmuodot tai tekoäly). Niillä ei ehkä ole aikomustakaan palata mihinkään, jos niiden lähtöpiste on edes vielä olemassa niille sellaisenaan. Palataan tähän väitteeseen myöhemmin, mutta nyt syvennytään Andromedan esimerkkiin matematiikan avulla ja tarkastellaan LÄHELLÄ valoa -nopeuksia (lupaan, että tämä on koko esseen ainoa haastava matematiikka niille, jotka eivät lue artikkelia, sillä tämä artikkeli on tarkoitettu laajalle yleisölle).
Pidetään alusta, jonka kiihtyvyys on 1g (9,8 m/s²), hyvin saavutettavissa nykyisellä tekniikalla, mutta se ei ole kestävä pitkällä aikavälillä polttoainevaatimusten vuoksi. Polttoainekysymys sivuutetaan, mutta voisimme tehdä tämän nykyään tappamatta matkustajia. Tämä 1 g:n kiihtyvyys riittää saavuttamaan lähes valonnopeuden yhdessä vuodessa [93]. Suuri kiihtyvyys, ei suuri nopeus, tappaa sinut ja aiheuttaa tunteen, että sinut painetaan istuimeesi raketissa tai jopa autossa. Suuri nopeus ei olisi suoraan haitallinen. Säteily olisi, ja se olisi pahempaa tällä nopeudella kosmisista hiukkasista johtuen, joten tarvittaisiin hyvä suojaus (nykyistä tekniikkaa parempi), mutta et ”tuntisi” nopeutta (inertiaaliviitekehyksessä).
Beta on nopeutesi suhde valonnopeuteen, ja esimerkissämme se olisi:
(c tai 299 792 458 m/s) = 1 miinus 3,3356407 x 10^-10.
jossa olen kirjoittanut 1 miinus pienen numeron pitkän 9:n sijasta lukemisen helpottamiseksi. Seuraavaksi on laskettava Lorentz-kerroin eli gamma:
Tämä tarkoittaa sitä, että jos Maassa on kulunut 2 miljoonaa vuotta (fotonin matka-aika Andromedaan 2 miljoonan valovuoden etäisyydellä; 1 valovuosi (LY) määritellään etäisyydeksi, jonka valo kulkee yhdessä vuodessa), niin galaksienvälisen matkustajamme kohdalla on kulunut vain 2 miljoonaa jaettuna 39 000:lla eli ~51 vuotta. Jos hän olisi aloittanut matkansa 19-vuotiaana, hän voisi olla perillä 70-vuotiaana. Lisäksi heille etäisyys oli Lorentzin pituuden supistumisen vuoksi vain 50 LY, ei 2 miljoonaa LY.
Mitä tulee tähän valtavaan aikadilataatioon ja siihen, miten se aiheuttaisi kodin ja perheen menettämisen ikuisesti, tämä seikka jää epäselväksi, jos ajatellaan, että muukalaisten avaruusalus ei ole täynnä luonnollisesti kehittynyttä elämää vaan keinotekoinen (tekoäly) luotain, jolla ei ole sivilisaation jättämiseen liittyviä rasitteita. En tarkoita vain ”tuntevaa tekoälyä”, vaan kaikkea keinotekoista. Voyager I, jolla on kultalevy musiikista ja ihmismuodoista ja ohjeista Maan löytämiseksi, lasketaan ehdottomasti mukaan.
Keinotekoinen tuotanto vähentää myös huomattavasti energiantarvetta. Project Starshot on Harvardin professorin Avi Loebin johtama todellinen hanke, jossa on tarkoitus lähettää avaruusalus tällä vuosisadalla Alpha Centauriin, tähtijärjestelmään, jossa on meitä lähimpänä olevia planeettoja, ottamaan valokuvia ja lähettämään ne takaisin Maahan. Kyseessä voisi olla pieni avaruusalus, jossa on periaatteessa vain kamera ja lähetin ja joka kiihdytetään huomattavaan osaan valonnopeudesta ilman polttoainetta, mutta sen sijaan jossain Maan päällä, esimerkiksi aavikolla, on joukko tehokkaita lasereita, jotka suunnataan aurinkopurjeen kaltaiseen purjeeseen [94], ja laserit tuottavat säteilypaineen.
kuva: NASA.gov
Seuraavaksi vastustajat puhuvat siitä, kuinka vaikeaa tämä olisi ja kuinka paljon polttoainetta se vaatisi. Olen pahoillani, mutta tämä on kysymys erittäin nokkelasta tekniikasta, ei uudesta fysiikasta, ja insinöörit ovat tunnettuja siitä, että he löytävät nokkelia porsaanreikiä fysiikan ”tunnettujen lakien” sisällä. Tämä on vain uudelleen toistoa aiemmalta vuosisadalta peräisin olevista (ilmeisesti kumotuista) perusteluista, joiden mukaan lentomatkustaminen ei ole mahdollista [22] eikä avaruusmatkailu — jopa vain viikkoja ennen Sputnikin laukaisua [23]. Insinöörit ovat todistaneet kerta toisensa jälkeen, että se, mitä ennen pidettiin mahdottomana, on mahdollista, mutta vain vaikeaa, ja mahdottomuuden ja vain ”vaikeuden” välillä on äärettömän suuri ero. Kuuluisa sitaatti, jonka alkuperä on tuntematon, kuuluu: ”Niiden, jotka sanovat, että se on mahdotonta, pitäisi väistyä niiden tieltä, jotka tekevät sen.” Älkäämme unohtako, että ylistetty New York Times väitti 1920-luvun pääkirjoituksessaan [24], että raketit olivat mahdottomia, koska avaruudessa ei ole ”mitään, mitä vastaan työntää”, ja unohti kätevästi Newtonin toisen lain dm/dt-termin (joka usein jätetään pois fysiikan opetussuunnitelmista, mutta se on tarina toista kertaa). He julkaisivat vastalauseen vasta heinäkuussa 1969 (tiedätte kyllä miksi!) [25].
Viimeinen osa-argumentti on pikemminkin kulttuurinen: ajanlaajeneminen tarkoittaa, että kaikki rakkaasi, ellei jopa kaikki maailmasi sivilisaatiot, olisivat jo kauan sitten kuolleet ja poissa, kun matkasi päättyy. Tämä ei ole tieteellinen argumentti, ja se antropomorfisoi mahdollisia avaruusolentoja, joiden ajattelua ja motiiveja emme ehkä pysty ymmärtämään. Koska kriitikot kutsuvat tätä yksinkertaisesti muunnelmaksi ”minun tieni ovat niin korkealla kuin sinun” tai ”liikun salaperäisillä tavoilla” -argumentista, jota sovelletaan Jumalaan Jobin kirjan kautta, tarkastellaan sen sijaan todellisia inhimillisiä esimerkkejä: Tyynenmeren saarten paimentolaisia [26]. Professori Kevin Knuth ekstrapoloi heistä ”aika-avaruusnomadien” mahdollisuuteen ja täysin nomadiseen yhteiskuntaan tähtienvälisessä avaruudessa [27]. Siirrytään siis pitkiin etäisyyksiin (jotka suhteellisuusteoriassakin supistuvat) ja väitetysti pitkiin aikoihin perustuvan väitteen ohi. Jos toistat ei-totuutta tarpeeksi monta kertaa, siitä ei itse asiassa tule totta (katsokaa kaikkia, jotka harjoittavat confirmation biasia). Tutustukaa [121], Saganin paperit kolonisaatiosta, ja [122] tähtienvälisestä matkustamisesta.
(4) Jos ne OVAT avaruusolentoja, miksi ne eivät vain laskeudu Valkoisen talon nurmikolle ja paljasta itseään?
Tässä on paljon purettavaa, lähtien amerikkalaisesta sentrismistä. Olen melko varma, että muiden kansakuntien johtajilla olisi paljon sanottavaa tästä. Mutta tärkeämpi kysymys on: käyttekö puutarhanne muurahaiskärpästen luona ja yritättekö solmia suhteita niiden kanssa? Vaikka toki toivonkin, että mikä tahansa muukalaisrotu tunnustaisi ihmiset kanssatietäviksi olennoiksi, ehkä Neil de Grasse Tyson ja Stephen Hawking olivat oikeassa: ne olisivat liian kehittyneitä pitääkseen meitä ”tasavertaisina” missään mielessä, lähiaikoina. Lisäksi ehkä muut lajit (kaikki vitsit sikseen Linnunradan käsikirjasta liftareille sekä elokuvasta Star Trek IV: Matka kotiin), kuten valaat, delfiinit tai jopa mustekalat, saattavat olla kiinnostavampia mahdollisille vierailijoille.
Kuva: ID4
Vielä tärkeämpää on se, että oletko nähnyt ihmiskuntaa viime aikoina? Olemme edelleen melko rasistisia ja seksistisiä, monien muiden ”-istien” ohella. (Ja monet meistä ovat lisäksi tieteenvastaisia: katsokaa vaikka ihmiskunnan saavutuksia ilmastonmuutoksen, rokotteiden jne. suhteen.) Miksi avaruusolennot odottaisivat, että heihin suhtauduttaisiin muulla kuin äärimmäisellä pelolla tai jopa suoranaisella vihamielisyydellä, vaikka ihmisten aseet olisivatkin alkukantaisia verrattuna heidän aseisiinsa (mikä ei välttämättä ole totta, sillä ne voivat olla yhtä kuolevaisia olentoja kuin me, ja niillä voi olla omat virheelliset aseensa [28])? Oletteko lukenut paljon (tieteis)fiktiota, joka voi kertoa meille paljon ihmisluonnosta? Muukalaisolentojen olemassaolo aiheuttaisi ontologisen turvallisuusuhan poliitikoille ja hallituksille, kuten valtiotieteilijä, professori Alexander Wendt [29] totesi.
Fiktioon perustuva selitys, jonka mainitsen vain huvin vuoksi: jos avaruusolennot ovat todellisia, niillä voi olla päädirektiivi, joka ei salli merkittävää puuttumista ”primitiivisempiin” kulttuureihin. He saattavat tarkkailla varovaisesti (kuten Picard ja miehistö tarkkailivat mintakalaisia), mutta joskus he lipsahtavat verhokilpensä kanssa. Tai sitten ihmiskunta on osa suurta kseno-antropologista tutkimusta: ”Katsokaa, kuinka tämä älykäs rotu tuhoaa itsensä!” (Putin…) Voimme argumentoida rationaalisesti, ettemme ole valmiita kontaktiin, kun otetaan huomioon heimolaisuutemme ja vihamielisyytemme. Mutta vahvempi argumentti on: et voi käyttää oletusta ET:n luonteesta/tarkoituksesta argumentoimaan niiden olemassaoloa vastaan.
(5) Miksi avaruusalus tarvitsisi navigointivaloja avaruudessa? Tuo on naurettavaa, koska avaruus on niin laaja, ettei törmäyksiä toisten avaruusalusten kanssa tarvitse välttää niiden avulla.
Paras selitys, jonka olen kuullut tähän, on Eric Davisin (kyllä, juuri sen Eric Davisin, Wilsonin muistion kirjoittajan), joka ehdottaa, että ne eivät ole valoja, kuten me niitä pidämme, vaan vain pehmeää hehkua, joka johtuu eksoottisen (relativistisen) työntövoiman Dopplerin sinisiirtymästä tai plasmasta yleensä luonnossa esiintyvistä ilmakehän ilmiöistä. Kaukaa haettua? Toki, eikä se selitä väitettyjä erillisiä ajovaloja, mutta tämä on pätevä hypoteesi. Opettavainen hetki: tiedemiehet eivät käytä sanaa teoria samalla tavalla kuin sitä käytetään puhekielessä. Se tarkoittaa todennettavissa olevaa tosiasiaa, jota tukevat todisteiden vuori (ajatelkaa atomiteoriaa, yleistä suhteellisuusteoriaa eli painovoimateoriaa, alkuräjähdysteoriaa ja evoluutioteoriaa). Se ei tarkoita ”villiä arvausta”, kuten ”se on vain teoria”. Siitä tutkijat käyttävät sanaa hypoteesi, mutta sekään ei ole reilua, koska hypoteesit ovat usein valistuneita arvauksia. (Määritelmän vastakohtia on olemassa, kuten säieteoria, josta ei ole empiirisiä todisteita. En halua loukata kollegoitani säieteorian parissa, joten sanon vain, että vastakohdat sotkevat vesiä, ja jätän asian siihen).
Kollegojeni mielestä on mainitsemisen arvoista, että suurin osa valohavainnoista ON virheellistä tunnistamista, eli suurin osa ihmisistä, jotka huutavat ”UFO”, ei tiedä eroa lyhtypylvään ja Venuksen välillä, eikä varsinkaan lennokin tai lentokoneen vilkkuvien valojen välillä. Ei ole epäilystäkään siitä, että monet siviiliraportit ovat väärin tunnistettuja kotimaisia lentokoneita (mukaan lukien näkyvän valon vuotaminen yönäkölaseihin), mutta voimme pohtia Davisia vähemmän selitettävissä olevien ”hehkutusten” osalta. Hitto, bioluminesenssi (ilmassa/avaruudessa elävät organismit?) tai ET, joka yrittää ”sulautua joukkoon”, ovat hypoteeseja.
kuva: Martin Willis, Podcast UFO
(6) Eikö ole äärimmäisen epätodennäköistä, että avaruusolentoja ylipäätään on olemassa galaksissamme? Ja eikö ”poikkeukselliset väitteet vaadi poikkeuksellisia todisteita”? (Carl Saganin ECREE-edikti).
Bayesilaisen analyysin sanonta ”päivitä priorit” pätee. Tiedämme tuhansia vahvistettuja eksoplaneettoja, joista ehkä jopa 10 on Maan kaltaisia siinä mielessä, että ne ovat ihmisen kapean määritelmän mukaan asumiskelpoisia, eli ”Goldilocksin vyöhykkeellä” isäntätähtensä ympärillä, jolloin nestemäisen veden esiintyminen on mahdollista. Emme tietenkään tiedä mahdollisesta vedestä (tai hapesta, sivilisaatioiden aiheuttamista epäpuhtauksista jne.) ilman lisätietoja joko nykyisistä tai uusista teleskooppihankkeista [30-31]. Tarkastellaan kuitenkin vain Kepler-missiota ekstrapoloimalla siitä pienestä taivaanlaatikosta, josta se on löytänyt vain muutaman tuhat planeettaa. Linnunradassa on todennäköisesti biljoonia (ei miljardeja, vaan biljoonia!) planeettoja. Arviomme mukaan jopa 20 prosenttia niistä voisi olla Maan kaltaisia [32-33]. Tässä ei ole otettu huomioon asumiskelpoisia eksokuita tai elämää, jota ei ole olemassa sellaisena kuin me sen tiedämme.
Kevin Knuth haluaa huomauttaa, että vuonna 1947, kun ufot tulivat kulttuuritietoisuuteemme Kenneth Arnoldin, Roswellin ja Puget Soundin kautta, ajatus älykkään avaruusolennon vierailusta Maassa vaikutti mahdottomalta, ellei jopa naurettavalta. Se oli 10 vuotta ennen Sputnikia. Avaruusmatkailu ei ollut todellisuutta, ja monet tiedemiehet pitivät sitä naurettavana. Tiesimme hyvin vähän muista aurinkokuntamme planeetoista lukuun ottamatta niiden ilmakehää tai sen puutetta. Ja mikä tärkeintä, emme edes tienneet, oliko muilla tähdillä planeettoja. Kun otetaan huomioon se, mitä nyt tiedämme, odotustemme olisi pitänyt muuttua, ja olemme todennäköisesti lähempänä totuutta olettamalla, että Maa ei ole kovin ainutlaatuinen.
Biologisesti puhuen — yksinkertaisempi elämä ei ehkä olekaan niin harvinaista. Elämä on saattanut alkaa ja loppua useita kertoja omalla maapallollamme, ja se on voinut hävitä kokonaan useammin kuin kerran [34]. Ehkä elämä on itse asiassa äärimmäisen sitkeää, eikä ollenkaan niin mahdottoman harvinaista kuin kerran luulimme. Päivitetäänpä taas ”priorimme”, tässä tapauksessa uusimman biokemian avulla. Elämä saattaa tarvita vain joitakin vuorovesialtaita (joten suuri kuu auttaa), joihin kerääntyy oikea kemiallinen cocktail [35]. On paljon tapoja apinoida Draken yhtälöä, jonka monet parametrit eivät ole enää niin tuntemattomia kuin vuosikymmeniä aiemmin [36], ja saada järkeviä lukuja älykkäille sivilisaatioille, kaukana nollasta. Monte Carlo -simulaatiot auttavat enemmän [37].
Mitä tulee ECREE:hen, kuka saa määritellä, mikä on poikkeuksellista: tiede, yleisö, kaikki? Kuka tieteessä tarkalleen ottaen, koska se ei ole monoliittinen? Minulla on usein vaikeuksia saada tiedemiehet, myös muut fyysikot, vakuuttuneiksi pimeän aineen hyvin todennäköisestä todellisuudesta [38]. Mitä pidetään todisteena? Riittääkö omalla alallani gravitaatio- ja kosmologinen näyttö pimeän aineen puolesta? Huomaan, että vaikutusvaltaisimmat tiedemiehet huippuluokitetuissa ja rikkaimmissa yliopistoissa saavat määritellä, mitä ”poikkeuksellinen” tarkoittaa tai ei tarkoita. Yhdistämällä professori Avi Loebin ja Rich Hoffmanin (SCU) lainauksia sanon, että ”poikkeukselliset väitteet edellyttävät poikkeuksellisen hyvin rahoitettuja tutkimuksia”. Tieteellisen dogmin pitäjät vallitsevat kaikkialla ja vaativat ET-hypoteesin olevan paskapuhetta tutkimatta, ja muistakaa, miten joskus eilisen marginaalista tulee huomisen tosiasioita, kun tieteellinen dogmatismi ja elitismi murretaan läpi — mieleen tulevat atomit (pienet, näkymättömät hiukkaset?!), pöpöt (pienet hirviöt, jotka tekevät teidät sairaiksi?!) ja käsien pesu ja vakio ’c’ (tyhjiössä). Tieteen historia ja sen opetukset unohdetaan usein. Totuus ei ole demokraattinen.
Fermi-paradoksi ratkeaa triviaalisti, jos ”ne” ovat jo täällä tai jos sovellamme eläintarhahypoteesia tai tähtienvälisen matkustamisen vaikeutta. Mitään ”paradoksia” ei ole lainkaan, ja inhoan kuulla, että sitä kutsutaan sellaiseksi. Se ei ole sen paradoksaalisempi kuin kaksosparadoksi, se on vain paradoksi niille, jotka eivät ymmärrä matematiikkaa erityisen suhteellisuusteorian taustalla. Siitä puheen ollen: huolimatta aiemmin esittämästäni ajanlaajenemista koskevasta väitteestä myönnän tietysti edelleen, että tähtienvälinen matkailu ei ole helppoa kenellekään. Vaikea ja mahdoton ovat kuitenkin valovuosien päässä toisistaan. Minun on kuitenkin oltava Neil de Grasse Tysonin kanssa samaa mieltä siitä, että U UAP:ssä tai UFO:ssa U tarkoittaa vain tunnistamatonta — hyppääminen heti avaruusaluksiin on myös väärin. Huomaa kuitenkin, että väite (1) oli hyvin yleinen.
Fermi-paradoksin osalta muistakaa, että Enrico Fermi kysyi: ”Missä kaikki ovat?” juuri siksi, että hän ODOTTI, että heidän pitäisi olla täällä! Hän oli hämmentynyt siitä, että he eivät näyttäneet olevan täällä. Ironista kyllä, tuohon aikaan Fermi oli Los Alamosissa, joka oli täynnä ufoja, sekä White Sandsissa, jossa olimme aloittaneet ohjelman, jossa käytimme Askania-teodoliitteja niiden kuvaamiseen! [74]
Muukalaisista haluaisin kuitenkin kääntää ”ECREE”-käsitteen toisinpäin: väite ”olemme yksin” on itsessään poikkeuksellinen, enkä ole vielä nähnyt mitään tieteellistä näyttöä sen tueksi. Itse asiassa kaikki todisteet näyttävät menevän päinvastoin, alkaen ensimmäisistä eksoplaneettojen löydöistä 1980-90-luvuilla (itse asiassa nykyään tiedämme, että Star Trekin ”M-luokan” maailmat ovat niin yleisiä, että fiktio ei ollut tarpeeksi optimistinen, vaikka nuorena ajattelin, että Trek oli liian optimistinen maan kaltaisten asumiskelpoisten planeettojen yleisyyden suhteen galaksissamme, koska he näyttivät löytävän yhden muutaman valovuoden välein). Avaruusolennot eivät ole samantyyppinen uskomaton väite kuin psyykkiset ilmiöt, koska meillä on jo esimerkki, jonka pohjalta toimia: tunteva elämä Maassa! Toissijainen väite siitä, että niiden olisi liian vaikeaa päästä Maahan, ei ehkä ole ”uskomaton”, mutta se on uskomus, jota ei myöskään tue mikään tieteellinen näyttö. Älkää unohtako lääkäreitä, joilla oli tapana siirtyä ruumiinavauksesta leikkaukseen tai vauvan synnytykseen vain osoittaakseen, että pöpöt olivat vain epätieteellinen taikausko! [95] Tai ne, jotka kuolivat COVID:iin ja luulivat edelleen, että se oli keksitty [96], tai ne tiedemiehet, jotka olivat 1970-luvulla huolissaan ilmaston viilenemisestä lämpenemisen sijaan [97], tai ne kemistit ja fyysikot, jotka vuosisatojen ajan pitivät atomeja kätevinä matemaattisina työkaluina, epistemologisina eikä ontisina, kuten kopernikaanista mallia, välttääkseen vainoa. Mutta kun jokin asia on riskialtis tai tärkeä, tavanomaisen todistusaineiston pitäisi riittää verrattuna huonosti määriteltyihin poikkeuksellisiin todisteisiin.
(7) Jos ufot ovat todellisia, miksi kaupallisten lentoyhtiöiden lentäjät eivät ilmoita niistä, eivät vain sotilaslentäjät, ja miksi tähtitieteilijät, joiden tehtävänä on tarkkailla taivasta, eivät usein näe niitä?
Tämä on samanlaista kuin sanoisi, että ufot ovat tiukasti amerikkalaisia. Tee kotiläksysi! Lentäjät [98] ja tähtitieteilijät [99] näkevät niitä, mutta usein (varsinkin aiemmin) pelkäävät ilmoittaa niistä pilkan vuoksi. Raportteja voi olla satoja: tabu vaikeuttaa hyvien tilastojen saamista. Ben Hansen löysi tuoreen [100], joten minun ei tarvitse edes kaivaa esiin klassisia kohtaamisia, kuten JAL:n lento 1628, jota käsiteltiin NBC:n iltauutisissa Tom Brokawin kanssa [101]. JAL-lentäjän elämä meni pilalle hänen rehellisyytensä vuoksi. Toinen tuoreempi tapaus koski American Airlinesin lentoa ja sikarinmuotoista esinettä [102]. On myös tärkeää huomata: tähtitieteilijät, riippuen osa-alueesta, eivät vain tuijota taivasta koko yötä, tai he keskittyvät pieneen sirpaleeseen. Emme saa myöskään unohtaa amerikkalaisten astronauttien monia tarinoita [118,119].
(8) Miksi SETI ei ole (vielä) onnistunut, jos ”ne” ovat olemassa?
Aloitan tarinalla: eräät Tyynenmeren saarelaiset päättivät testata, onko muita älykkäitä sivilisaatioita olemassa, lähettämällä savusignaaleja; kun he eivät saaneet vastausta tunnetuilta läheisiltä saarilta, he päättelivät olevansa yksin ”maailmankaikkeudessa” (kun otetaan huomioon heidän oma määritelmänsä maailmankaikkeudesta) [39]. Vaikka tämä tarina onkin apokryfinen, se on havainnollinen vertaus. Entä jos radiosignaalit ovat kehittyneille sivilisaatioille yhtä alkeellisia kuin savu nykyihmisille?* Meidän on laajennettava näköalojamme lasereihin, gammoihin jne. Entä jos kehittyneet sivilisaatiot käyttävätkin jotain, mitä emme ole vielä edes keksineet, jotain ei-sähkömagneettista, joka muistuttaa kenties Star Trekin fiktiivistä ”aliavaruusviestintää” tai tieteiskirjailija Ursula K. Le Guinin (FTL-) ”ansiblea”? Magneettinen vektoripotentiaaliviestintä on toinen mahdollisuus, jossa hyödynnetään kvanttimekaanista Aharanov-Bohm-ilmiötä [40].
* Olemme lähettäneet omia savusignaalejamme radiokaistoilla, jotka kulkevat valon nopeudella, 1930-luvun lopusta lähtien, mikä tarkoittaa, että vain erittäin pieni osa galaksista on saanut hälytyksen läsnäolostamme meidän radiosignaaleistamme.
Olen kuullut perusteluja sille, että on syytä aloittaa radiosta, ja se on oikein, jos oletetaan, että älykkäät sivilisaatiot käyttävät jonkinlaista sähkö- ja magneettimekaniikkaa viestintään. Kannatan SETI-pyrkimyksiä. Toivoisin vain, että tähtitieteilijät lakkaisivat puhumasta kielteisesti UAP:ista [41]. LIGOa [42] haukuttiin ennen liian kalliiksi ja epäonnistumaan tuomituksi. Se onnistui, ja siitä hyötyivät useat eri alat. Toivon, että SETI-ihmiset suhtautuisivat tähän aiheeseen myönteisemmin, mutta he todennäköisesti pelkäävät, että heitä pidetään pseudotieteilijöinä ja he menettävät rahoitusta.
Vielä kerran: sivilisaatiot, jotka voivat olla tai eivät voi olla tuolla ulkona, eivät ehkä halua kommunikoida kanssamme syistä, jotka on jo esitetty aiemmin. Emme edelleenkään pysty kohtelemaan kaikkia ihmisrodun jäseniä samaan rotuun kuuluvina, joten miten kohtelisimme sellaisen rodun jäseniä, joka on oikeutetusti ”vieras” ihmiskunnalle? Pelolla ja inholla.
Saatamme ainakin löytää muukalaisten/ET:n esineitä (eksoarkeologia, Loeb), mutta SETI-tähtitieteilijät, jotka tyytyvät etsimään ”teknosignaaleja” Kuusta tai kauempaa aurinkokunnastamme, ovat haluttomia tekemään niin Maasta itsestään. Miksi? Voisiko syynä olla ylimielisyytemme ja epävarmuutemme siitä, että olemme ”ykköskoiria”, ja epätodennäköisyyksistä tehdään tekosyitä? Luulin, että ihmisen pitäminen luomakunnan huippuna oli uskonnollinen ajatus, ei tieteellinen. Mietin, mitä tapahtui kopernikaaniselle periaatteelle: eikö ole todennäköistä, että maapallo on keskiverto?
kuva: seti.org
Rehellisyyden nimissä voidaan väittää, että jo termin ”Maan ulkopuolinen elämä” olemassaolo SETI-lyhenteessä estää avaruusolentojen etsimisen Maasta. Ehkäpä se, että he etsisivät täältä, olisi sama kuin menisi McDonald’siin etsimään kylkiluupalaa: se ei kuulu heidän toimialaansa. Sanoisin, että jos avaruusolennoista tulee maanpäällisiä tulemalla tänne, niin se ei pidä paikkaansa. En ole yksin tämän ajattelun kanssa: pari erittäin rohkeaa SETI-tähtitieteilijää, tohtorit Jacob Haqq Misra ja Ravi Kopparapu ovat kanssani samaa mieltä [103]. Takaisin astro-arkeologiaan: meidän ei tarvitse rajoittaa toiminta-alaa eläviin sivilisaatioihin. Ehkä pystymme paikallistamaan muiden kuin ihmisten älykkäiden rotujen artefakteja, jopa kehittyneitä. Itse asiassa tähtitiede on aina ollut tärkeällä tavalla arkeologian kaltaista.
James Webb -avaruusteleskoopin (JWST) hiljattainen käynnistäminen on tuonut esiin sen, että tähtitieteilijät ovat aina ”juuttuneet” tutkimaan menneisyyttä sen sijaan, että he tutkisivat sitä, mitä ”nyt” tapahtuu. Kun opetan tähtitiedettä, erityisesti yleissivistävänä kurssina muille kuin luonnontieteiden ja tekniikan pääaineopiskelijoille, haluan aina korostaa opiskelijoilleni (räjäyttäen heidän mielensä?), että tähtitiede on ja on aina ollut eräänlainen aikamatkailu, koska valon nopeus ”c” on rajallinen (ei hetkellinen, ääretön nopeus). Jos katsot kaukaista galaksia 1 miljardin valovuoden päässä, katsot sitä sellaisena kuin se oli 1 miljardi vuotta sitten! Tämä on yksi syy siihen, miksi tähtitieteilijät ja kosmologit pystyvät sanomaan niin paljon maailmankaikkeutemme kaukaisesta menneisyydestä ja kehityksestä niin varmasti, vaikka ”eivät ole olleet siellä”.
Esimerkkien ei edes tarvitse olla näin äärimmäisiä: kun katsot Aurinkoa (ei suoraan, kiitos), se EI ole Aurinko nyt vaan Aurinko sellaisena kuin se oli yli 8 minuuttia sitten, ja jos katsot Kuuta, se näytti samalta kuin se näytti yli sekunti sitten, koska valon kulkuaika on niin pitkä. Kun katsot tietokoneesi tai puhelimesi näyttöä lukiessasi tätä esseetä, katsot sitä, millainen näyttösi oli sekunnin murto-osa sitten, koska näytön fotonien on päästävä silmiisi. Mitä tämä tarkoittaa SETI:n kannalta, palatakseni pääkohdan argumenttiin (8)? Se tarkoittaa, että jos havaitsisimme 100 valovuoden päässä olevan sivilisaation juuri nyt JWST:n avulla (kaupungin valot, todisteet kemiallisesta epätasapainosta ilmakehässä jne.), joka näyttäisi olevan teknologisen edistyksemme tasolla tai lähellä sitä, he ovat jo 100 vuotta kehittyneempiä kuin me ”juuri nyt”! Valon rajallinen nopeus tarkoittaa myös sitä, että universaalia ”nyt”-hetkeä ei ole olemassa: erityisestä suhteellisuusteoriasta tiedämme, että samanaikaisuus on harhaa. Tulevat Mars-lennot joutuvat selviytymään useiden minuuttien viiveistä viestinnässä silloinkin, kun Mars on lähimpänä Maata.
Eräässä alkuperäisen Star Trek -sarjan jaksossa tätä asiaa käsitellään tieteellisesti erittäin oikein [104], kun avaruusolento katsoo Maata tehokkaalla kaukoputkella ja näkee sen vuosisatoja aikaisemmin, minkä jälkeen se on hämmentynyt siitä, miten ihmiset ovat saapuneet maahan poimuajoa käyttäen. Jos jätetään poimunopeus (FTL) sivuun, joka mahdollistaisi tämän tilanteen, tämä oli tarkka siinä mielessä, että menemällä satojen valovuosien päässä olevalle planeetalle ja katsomalla takaisin Maahan, näkisit sen niin monta sataa vuotta menneisyydessä; olettaen, että laitteesi pystyisi keräämään tarpeeksi fotoneja. Mennään äärimmäiseen tilanteeseen, jossa etäisyys on miljardien valovuosien päässä: avaruus voi laajentua nopeammin kuin valon nopeus, joten 13,8 miljardin vuoden ikäisessä maailmankaikkeudessa havaittava säde Maasta ei ole vain 13,8 miljardia LY; olemme itse asiassa jo havainneet kohteita, joiden etäisyys on yli 14 miljardin valovuoden päässä JWST:llä.
(9) Artefakteista puheen ollen, jos meillä on maahansyöksypalasia, miksi emme ole rakentaneet niitä uudelleen?
Aloitan sanomalla, että suhtaudun epäilevästi siihen, että hallussamme olisi todellisia ei-ihmisten pudonneiden alusten osia, tästä syystä: jos ”ne” ovat todella kehittyneitä, ne näyttävät varmasti putoavan paljon, ja mahdollisesti useammin kuin ihmisten lentokoneet?! (Kevin Knuth vitsailee, että jossain kaukaisessa maailmassa on muistomerkki ”kaikille Sol III:lla menetetyille”.) Mutta vakavammin: vasta-argumentti on, että ilmakehässä matkustaminen on vaikeampaa kuin avaruudessa matkustaminen (ei relativistinen matkustaminen, jossa pölyhiukkanen voi tuhota aluksen 0,99999+ kertaa c:n nopeudella), ei-ihmiset eivät ole tottuneet matkustamaan ilmassamme jne. En pidä näitä argumentteja vakuuttavina.
Minusta on kuitenkin kiinnostavampi Anthony Bragalian tarina, jonka FOIA-tietopyynnön Pentagon vihdoin hyväksyi vuosien taistelun jälkeen helmikuussa 2021 [43]. Hän muotoili pyyntönsä nimenomaan siten, että hän halusi saada tutkimustuloksia kaikista löytämistämme/säilyttämistämme ufojen hylyistä. Sen sijaan, että vastaus olisi ollut ”ei mitään”, puolustusministeriö lähetti hänelle yli 150 sivua muotomuistimetalliseoksista, verhoutumisesta, metamateriaaleista ja muusta vanhasta tai uusimmasta tieteestä [44]. Vaikka he eivät nimenomaisesti myönnä, että nämä ovat avaruusolentoja tai muita kuin ihmisiä, tämä on minusta kuin vetoaisi Amerikan perustuslain viidenteen lisäykseen. Et ehkä ole syyllinen, mutta epäily on olemassa. Olen edelleen hämmästynyt siitä, että tämä FOIA-uutinen ei ollut etusivun uutinen koko maassa ja maailmassa. Olen tähän mennessä löytänyt jutun vain pienistä uutistoimistoista [45].
kuva: Salaiset Kansiot
Kysymys maahansyöksypalasten hallussapidosta nousi esiin viimeisimmässä kongressin kuulemistilaisuudessa [46], joka oli ensimmäinen yli puoleen vuosisataan, ja jossa puolustusministeriö kielsi niiden hallussapidon. Jos jätetään huomiotta se, että kongressille valehteleminen on vakava rikos, luulen, että he kertoivat totuuden, mutta salakavalalla tavalla: jos meillä on jotain, ne olisi jaettu yksityisiin yrityksiin hallituksen alihankkijoina ja alihankkijoina, syvälle haudattuina ja määritelmällisesti FOIA:n ulkopuolelle jätettyinä (yritykset, ei-valtiolliset organisaatiot). Vaikka kiitänkin edustaja Mike Gallagheria (R-WI) siitä, että hän on painostanut tätä kysymystä, samoin kuin sitä, että UAP sulkee ydinohjussiilomme (joka on varmasti kansallinen turvallisuuskysymys), hän olisi voinut esittää tiukan kysymyksen myös tästä yksityisten yhtiöiden omistusten porsaanreiästä. Tohtori Diana Pasulkan erinomaisessa kirjassa American Cosmic [47], jota suosittelen lämpimästi, on tarina todellisesta insinööristä, joka keräsi outoja metallisia hylyn osia New Mexicon autiomaasta (ei Roswell, vaan eri tapaus), jota pidän vakuuttavana, vaikka siitä ei olekaan vertaisarvioituja todisteita. Siihen kannattaa tutustua tarkemmin.
Oletetaan, että meillä on osia. Missä on niiden tekniikka? Jos luit Bragalian saamia asiakirjoja, saimme ilmeisesti jonkin verran, mutta jätetään hänet sivuun väittelyn vuoksi. Käytän mielelläni seuraavaa analogiaa: antakaa moderni kannettava tietokone jollekin 1890-luvun suurimmista mielistä — kuten Michael Faradaylle. Hän oli keksinyt paljon siitä, mitä nykyään tiedämme sähkömagnetismista, mutta kuinka kauan luulette, että häneltä kestäisi tietokoneen keksiminen? Hän luultavasti kuolisi ennen kuin onnistuisi. Kun tietokoneen akku loppuisi eikä hänellä olisi pistorasiaa, hänen edistymisensä hidastuisi huomattavasti. Eräs SCU:n ystäväni käyttää vielä äärimmäisempää analogiaa: Aristoteles iPadin näytön kanssa puhumassa eri värisistä ”huumoreista”, mutta olen hieman optimistisempi ihmisen tieteellisen edistyksen suhteen, vaikka verrattaisiinkin ET:hen, joka saattaa olla vuosisatoja tai jopa useita vuosituhansia meitä edellä, koska meillä on nyt ainakin suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka. Maailmankaikkeudestamme on varmasti vielä paljon löydettävää (pimeä aine, pimeä energia jne.), mutta sen pienen siivun, jonka tiedämme, tunnumme tuntevan melko hyvin. Kun otetaan huomioon esimerkiksi vahva ymmärryksemme atomeista ja elektroneista, luet tätä kuvaruudulta.
Lopputulos pysyy samana: voimme olla kuin Faraday tai Maxwell tietokoneen kanssa. Kevin Knuth ehdotti tohtori Hal Puthoffille, että hallussamme olevat väitetyt ”metamateriaalit” olisivat jotenkin osa monimutkaista navigointitietokonetta (jolla seurattaisiin galaksin ympärillä liikkuvia tähtiä sen lepokehikossa aikakausien aikana) eikä niillä olisi mitään tekemistä työntövoiman kanssa. Hal vastasi: ”Kevin, me emme tietäisi eroa tietokoneen ja voileivän välillä.”
kuva: history.com
(10) OK, ehkä *jotkut* UAP:t ovat kehittyneitä aluksia, MUTTA ne ovat ihmisen tekemiä: ehkäpä salaisia operaatioita?
Salaiset mustan rahan ohjelmat ovat aina esillä, mutta jos jätetään sivuun moninkertaiset harppaukset teknologiassa ja mahdollisesti fysiikan tuntemuksessa, joita tarvittaisiin, niin analysoidaanpa asiaa pelkällä logiikalla. Vastaan tähän kysymykseen muutamalla omalla (retorisella) kysymykselläni. Jos Yhdysvalloilla on tätä teknologiaa, miksi hävisimme Afganistanissa? Miksi hävisimme minkä tahansa sodan, koskaan? Miksi emme lähetä ”tic-taceja” Ukrainaan? Miksi leikimme omilla lentäjillämme, myös sota-alueilla? [48] Se on sekä laitonta että epäeettistä. Mikseivät nämä samat lentäjät lennä parasta kalustoa, jotka ovat valmistuneet (tosielämän) ”Top Gun”-akatemiastamme? Miksi vaivautuisimme jatkamaan kiinteäsiipisten lentokoneiden käyttöä? Miksi tuhlata aikaa ja dollareita, jos meillä on jo hallussamme jotain niin paljon parempaa?? Ja miksi emme esittelisi tätä Venäjälle ja Kiinalle? Lopuksi: miksi palaisimme kuuhun 60 vuotta myöhemmin 1960-luvun käyttövoimatekniikalla?
Myönnän, että tästä on historiallisia ennakkotapauksia, mutta paljon vähemmän dramaattisilla tavoilla, kuten mukautuva optiikka, jota ensin käytettiin laivastossa ja jonka tähtitieteilijät löysivät uudelleen teleskooppeja varten 30 vuotta myöhemmin [49]. Ratkaisevaa on, että siviilitutkijat löysivät tekniikan lopulta itse. Ihmisluonto asettaa myös luonnollisen aikarajan mille tahansa ”salaliitolle”, joka on kääntäen verrannollinen siihen osallistuvien ihmisten määrään [50]. Ihmiset rikkovat salassapitosopimuksia. Ihmiset varastavat ja vuotavat salaisia asiakirjoja. Miksi suurin osa julkisuuteen tulevista ihmisistä puhuu muusta kuin ihmisestä koostuvan tiedustelupalvelun käyttämistä aluksista eikä salaisista operaatioista?
Palatakseni takaisin väitteeseeni ”moninkertaisista harppauksista”, voin jo kuulla, kuinka kumoajat huutavat minulle, että ainoat ”todisteet”, jotka tukevat näitä teknologisia harppauksia, ovat peräisin anekdooteista eivätkä empiirisistä todisteista. Voitte vain sanoa, että ”meillä ei ole mitään todisteita siitä, että mikään rikkoisi aerodynamiikan lakeja anekdoottien lisäksi”. Meillä on tutkatodisteita, kaikki salassa pidettäviä, koska emme halua, että vihamieliset valtiot saavat tietää Yhdysvaltojen tutkaominaisuuksista. Osa tutkatiedoista on kuulopuheita (vaikkakaan ei kaikki: katso jälleen JAL:n lento 1628). Mutta vaikka näin ei olisikaan, voitte aina piiloutua väitteiden taakse, jotka koskevat häiriöitä häiriöiden jälkeen, ja vedota Occamin partaterään. Tarkastellaanpa luetteloa vasta-argumenteista.
UAP:n todistajia on satoja, ellei tuhansia. Monet heidän kertomuksistaan voivat silti olla vääriä, mutta voimme rajoittua niihin muutamaan kymmeneen havaintoon, jotka ovat sekä oudoimpia että uskottavimpia.
Ensimmäistä kohtaa laajentaen — hallituksen ja armeijan henkilökunta on ilmoittautunut. Jos UAP:t eivät ole kansallinen turvallisuusuhka eivätkä lentoturvallisuusriski, hallituksemme olisi epäpätevä ja vastuuton, kun se olisi järjestänyt viimeaikaiset UAP-kuulustelut. Ne, joilla on valtuudet saada turvaluokiteltuja tietoja, suhtautuvat UAP:hen hyvin vakavasti. Meidän ei pitäisi hylätä niitä pelkästään siksi, että meiltä puuttuvat nämä tiedot.
On tapauksia, joissa on fyysisiä todisteita (kuvien/videoiden lisäksi), kuten Socorro, NM [105] ja Delphos, KS [106], mainitakseni vain kaksi: valokuvia palaneista kivistä ja hydrofobisia molekyylejä, jotka aiheuttivat kielteisiä terveysvaikutuksia.
Miksi ne, jotka ilmoittaisivat asiasta, valehtelisivat ja pilaisivat uransa? (esim. vanhempi päällikkö Kevin Day [107]) Todistajista EI tule kaikista rikkaita ja kuuluisia.
Ehkä paras selitys on kuitenkin Christopher Mellonilta, entiseltä puolustusministeriön työntekijältä, jonka hiljattain julkaistussa artikkelissa esitettiin monia samoja näkökohtia kuin minäkin, usein vielä kaunopuheisemmin. Hän kirjoittaa:
”Kansallisen turvallisuusyhteisön ja tiedemiesten ja akateemikkojen välillä on perustavanlaatuinen ero todistusvaatimuksissa. Tutkijat pyrkivät laatimaan hypoteeseja, jotka voidaan testata ja kumota, ja julkaisevat sitten tuloksensa, jotta muut voivat itsenäisesti toistaa heidän havaintonsa. Tämä perinteinen lähestymistapa yhdistettynä vapaisiin markkinoihin sekä sanan- ja yhdistymisvapauteen on hyvinvointimme ja uskomattoman edistyksen perustana terveyden ja elintason alalla. Tämä kurinalainen lähestymistapa toimii yleensä hyvin laboratoriossa tai observatoriossa, mutta kansallisella turvallisuusyhteisöllä ei aina ole sitä ylellisyyttä, että se voisi työskennellä inerttien materiaalien tai valvottujen ympäristöjen parissa. Itse asiassa kansallisen turvallisuuden analyytikot tutkivat usein organisaatioita ja henkilöitä, jotka työskentelevät ahkerasti hämmentääkseen ja huijatakseen meitä. Poliittisilla päätöksentekijöillä ei myöskään ole aina sitä ylellisyyttä, että he voivat lykätä päätelmiä tai toimia, kunnes lopulliset tiedot ovat saatavilla. Nämä erilaiset standardit ja olosuhteet johtavat toisinaan vastakkaisiin reaktioihin saman tiedon suhteen.” — Christopher Mellon [74]
Meidän pitäisi luottaa jonkin verran henkilöihin, jotka ovat vannoneet suojelevansa Yhdysvaltoja, vaikka useimmat heistä eivät olekaan tiedemiehiä. Mielestäni luottamus heihin on moraalisesti vähemmän paheksuttavaa ja loogisempaa kuin se, että niin monet palveluksessa olevat ovat joko valehtelijoita tai törkeän erehtyneitä. Tiedemiesten epäluottamus ei-tiedemiehiä kohtaan ei ole uusi ongelma huolimatta siitä, että suurin osa kokeellisesta/havaintotieteestä perustuu juurikin todistajanlausuntoihin — me luotamme tietojen rehelliseen esittämiseen. Meteoriitit ovat yksi suosikkianalogioistani UAP:lle: luonnonfilosofit suhtautuivat pitkään epäluuloisesti kertomuksiin meteoriiteista, sillä ”eihän kiviä tietenkään taivaalta tipu!”. Korvaa: ”tietenkään avaruusolennot eivät voi tulla tänne; se on tervettä järkeä!” (Tosin maalaisjärki kertoo myös virheellisesti, että painavammat esineet putoavat nopeammin ja että liikkumattomuus on luonnollisempi tila).
Pidän joitakin näistä esimerkeistä ”epäonnistuneina” Occamin partaveitsi-periaatteessa, jota agentti Fox Mulder Salaisista Kansioista kutsui tunnetusti ”Occamin rajoitetun mielikuvituksen periaatteeksi” [108] tai ainakin siinä versiossa, jota kaikki tuntuvat lainaavan. Kyse ei ole niin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että lyhyin selitys ”yleensä” toimii parhaiten (ja missä se on tieteellisessä menetelmässä?). Sen sijaan tämä filosofinen periaate sanoo, että suppein selitys, joka vielä sopii kaikkeen luotettavaan dataan (mikä korostaa UAPx:n ja muiden tiedonkeruun roolia), pyrkii olemaan totta. Tässä on yksi esimerkki, jota käytän opettaessani kriittisen ajattelun perusperiaatteita tieteen yhteydessä: antiikin kreikkalaisten viisi elementtiä: maa, ilma, tuli, vesi ja eetteri kuulostavat paljon yksinkertaisemmilta kuin yli 100 kemiallisen alkuaineen jaksollinen järjestelmä tai hiukkasfysiikan standardimalli (jossa on 17 subatomista perushiukkasta, mutta pimeä aine puuttuu edelleen).
Kaikki tämä osoittaa, että meidän on kerättävä avointa tietoa, kuten UAPx ja muut siviiliorganisaatiot (sekä tiedemiehet että muut kuin tiedemiehet, mukaan lukien nykyiset ja entiset insinöörit, sotilaat ja lainvalvontaviranomaiset) jo tekevät; meidän ei tarvitse odottaa, että hallitukselta vapautetaan salassapitovelvoitteet tai julkistetaan tietoja. Skeptisten tiedemiesten pitäisi osallistua tietojen vertaisarviointiin sen sijaan, että he tekevät hätiköityjä tuomioita, joita perustellaan ”maalaisjärjellä” tai Occamin partakoneella.
Palaan retoristen kysymysten listaan: Occamin partaveitsi saattaa todellakin viitata omien lentäjiemme kanssa leikkimiseen. Niin tapahtuu, ja eräs UAPx:n jäsen huomautti minulle, että niin tapahtuu usein, ja kertoi minulle henkilökohtaisen esimerkin. USG:llä on pitkä historia kikkailussa. Hallituksemme etiikka omaa kansaansa kohtaan on parhaimmillaankin epäilyttävää, alkaen jalkaväen asettamisesta ojiin ”katsomaan” ydinräjähdyksiä aina niin sanottuihin ”sininen sinistä vastaan” -harjoituksiin, joita ei ole ilmoitettu etukäteen ja jotka tapahtuvat koealueiden ulkopuolella. Ei-sotilashenkilöstön vahingoittaminen on kuitenkin toinen juttu. Ohjaan lukijat kuuluisan Cash-Landrumin tarinan pariin, jossa siviilit todella saivat syövän väitetystä UAP-altistumisesta [109]. Ei ole ennenkuulumatonta, että hallituksemme suorittaa haitallisia kokeita armeijan ulkopuolella (MKUltra, Tuskegee…) Toivon, että lentäjiemme epäeettinen pilaaminen on epätodennäköinen ratkaisu. Mutta päämäärä on totuus, riippumatta siitä, kuinka mukava totuus on. Vaikka kyse ei olisikaan pienistä vihreistä (no, tiedättehän, harmaista) miehistä, on olemassa tieteellinen mysteeri tutkittavana.
Vastatakseni perusteellisemmin salaisia operaatioita koskevaan väitteeseen viittaan siihen, että poikkeuksellista teknologiaa ei ole käytetty todellisissa sodissa. Mitä me odotamme?! Ja miksi Amerikka häviää edelleen sotia? Älkää unohtako niitä väitteitä, joiden mukaan UAP:t sulkevat ydinsiilot [110]. Olisi todella kätevää sammuttaa venäläiset ohjukset, kun niiden käyttöä uhataan [111]. Vielä kerran: ihmiset eivät tule esiin puhumalla, että he olisivat salaisen operaation lentäjiä tai kauko-operaattoreita; viime aikoina on ollut lukuisia kieltoja kaikilta hallinnon tasoilta, että UAP:t eivät ole meidän, ja salaliitoilla pitäisi olla luonnollinen puoliintumisaika hajota. Ymmärrän kyllä, miksi ihmiset tulevat puhumaan UAP:stä mutta eivät salaisista operaatioista: UAP:stä puhumisesta saatetaan saada vähemmän rangaistuksia. Itse asiassa virallisen seuraamuksen määrääminen olisi lähes sama kuin niiden merkityksen myöntäminen. Mutta pimeistä operaatioista puhuminen on suoranainen kansallisen turvallisuuden loukkaus, ja se johtaa siihen, että henkilö joutuu OCONUS-vankilaan (Outside the Continental U.S.), joka on poissa verkosta. Tästä huolimatta sekä Lue Elizondo [112] että eräät Nimitzin todistajat [113] ovat väittäneet, että UAP:tä koskevat NDA:t ovat olleet olemassa. Harkitsevalle lukijalle on siis paljon ajattelemisen aihetta.
Muistakaa, että UAP:n työryhmän viime kesän raportissa sanottiin nimenomaisesti, että alukset (jos ne todellakin ovat sellaisia, eivätkä ilmakehän ilmiöitä) eivät ole amerikkalaisia. Tiedän, että heidän on sanottava näin pitääkseen hankkeen salassa. Mutta jälleen kerran, tällaisen merkittävän valheen kertominen kongressille on rikos. Monilta tärkeimmiltä henkilöiltä on kysytty, ja he ovat johdonmukaisesti kiistäneet, että ufot olisivat Yhdysvaltain hallituksen salaisia aluksia.
Vaikka kongressille valehteleminen on rikos, minun on mainittava vuonna 2007 tehty tutkimus, jossa löydettiin vain 6 tuomiota edellisen 60 vuoden aikana kongressiin liittyvistä väärästä valasta tai siihen liittyvistä syytteistä [114]; jos aihe on valtiosalaisuus, on pieni mahdollisuus, että totuus pyritään paljastamaan yhdessä, kun ohjelma on suunniteltu salattavaksi. Mutta tämä viittaa myös siihen, että on vähäiset mahdollisuudet onnistua syyttämään ketään, joka tulee esiin pimeiden operaatioiden tarinoiden kanssa. Ilmiantajan pidätyksen tai katoamisen löytäisi lopulta joku internetistä, ja näin siitä tulisi todiste siitä, että hallitus myöntäisi, että hänen sanomisissaan oli jotain perää. TAI — heidät voitaisiin jättää naurunalaisiksi, jotta ihmiset pitäisivät heitä hulluina. Voimme pyöriä ympyrää loputtomiin, mutta äskettäinen pyrkimys saada asianomaisille osapuolille koskemattomuus saattaa tehdä tästä keskustelusta pian tarpeettoman [115].
Viimeinen usein kuulemani väistämiskeino on, että Yhdysvaltojen on sanottava, että ”he” eivät ole meidän puolustusbudjettiemme lisääjiä. Kun otetaan huomioon, miten vaikuttavia saavutuksia tietyt UAP:t ovat saattaneet tehdä, tämä vaikuttaa minusta hieman takaperoiselta: miksi ei esitellä itseään ja sitten pyydetä rahaa, jotta voitaisiin tehdä lisää? Tarvitseeko biljoonan dollarin budjetin omaava osasto todella enemmän rahoitusta? Onko rahan tavoittelu vain ihmisluontoa? Tiettyihin ohjelmiin? Olen kuitenkin skeptinen. Jos minulla olisi sama budjetti kuin DOD:lla omalla alallani kokeellisessa astrohiukkasfysiikassa, olisin luultavasti jo löytänyt pimeää ainetta yhteistyökumppaneideni kanssa, ja meillä olisi pimeän aineen voimalla toimivia aluksia teille! (On surullista, miten pieni prosentti budjetista on perustutkimusta verrattuna… no, mihin tahansa muuhun, erityisesti puolustukseen.)
(11) Ehkä UAP:t ovat venäläisiä tai kiinalaisia?
Jos näin on, tuntuisi oudolta, että venäläiset kärsivät yhä tappioita Ukrainassa ja että kiinalaiset eivät ole hyökänneet Taiwaniin. Hyökkäämme tähän kysymykseen toisesta näkökulmasta: Caroline Coryn hiljattain tekemässä dokumentissa A Tear in the Sky [51] on kohtaus, jossa viittasin History Channelin Unidentified-ohjelman erityiseen jaksoon, jossa käsitellään äskettäin salaiseksi julistettuja asiakirjoja, joissa viitataan 40- ja 50-luvuilla lentäneisiin 50-jalkaisiin valkoisiin butaanitankkeihin. Ne kuulostavat todella paljon 40-jalkaisilta tic-taceilta! Sattumaa? Jos ei, niin Venäjä ja Kiina toipuivat todella nopeasti toisesta maailmansodasta ja jälkimmäisessä tapauksessa sisällissodasta, ja niillä on ollut paljon parempi teknologia kuin Amerikalla lähes vuosisadan ajan. Kuinka todennäköistä se on, kun venäläinen teknologia on niin ylivoimaista (taas, katsokaa vaikka Ukrainaa)? Kriittisesti: ainakin yhden UAP-tapauksen yhteydessä väitettiin tutkahäirintää [116]. Se ei ainoastaan viittaa jonkinlaiseen signaalinhallintaan, vaan se on myös sotatoimi Yhdysvaltoja vastaan. Voitaisiinko se sivuuttaa niin huolettomasti?
(12) Eivätkö silminnäkijät ole epäluotettavia? Lukemattomat tutkimukset ovat osoittaneet tämän olevan tosiasia.
Kyllä ja ei. Keskivertosilminnäkijä ei näe gorillaa, totta [52]. Mutta on olemassa poikkeavia silminnäkijöitä, jotka ovat hämmästyttävän huonoja silminnäkijöitä, ja myös poikkeavia silminnäkijöitä, jotka ovat erittäin tarkkoja silminnäkijöitä. Kuten monet elävien olentojen ja elottomien esineiden ominaisuudet, tämäkin taito voi sijoittua Gaussin jakaumaan, jota kutsutaan kellokäyräksi. Ajatus koulutetusta havainnoitsijasta ei varmasti ole myytti: eikö lainvalvonta- ja sotilashenkilöstö, joka on pakotettu tilannetietoisuuteen, erehtyisi tai jättäisi jotain huomaamatta harvemmin kuin ”tavallinen” ihminen? Varmasti, jos heidän henkensä riippuisi siitä — mikä on totta. Tämän pitäisi päteä erityisesti merivoimien ja ilmavoimien lentäjiin, joiden on tunnistettava lennossa kaukana olevan nopeasti liikkuvan lentokoneen alkuperämaa ja tyyppi. Heidät on koulutettu tekemään niin. Lukuisat psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että muistia voidaan parantaa harjoittelulla [53]. Se ei ole staattista. Mutta kyse ei ole vain harjoittelusta: gorillatutkimuksen tarkoitus oli osoittaa, miten olemme sokeita joillekin ärsykkeille, kun kiinnitämme huomiota toisiin. Kun tätä käytetään lentäjien kaltaisia silminnäkijöitä vastaan, unohdetaan kätevästi se seikka, että he kiinnittivät huomiota ufoon, joten he eivät olleet sokeita sille.
Psykologiasta puheen ollen: kuulet aina, että kumoajat puhuvat joukkoharhoista. Olen puhunut useiden koulutettujen psykologien kanssa tästä mahdollisuudesta. Arvatkaa mitä? Sellaista ei ole olemassa. Se on myytti. Haastan jokaisen psykologin tai psykiatrin, jolla on tohtorin tai lääkärin tutkinto tai molemmat, lähettämään minulle yhden ainoan tieteellisen artikkelin, joka osoittaa kontrolloidussa tutkimuksessa, että tämä ilmiö on olemassa: eli kaksi tai useampi yksilö kokee saman hallusinaation samaan aikaan. Kai se edellyttäisi telepatiaa, joka on hullumpaa kuin ufot? Paras löytämäni on [54], mutta kirjallisuusluettelon läpi haravoidessani sen alla ei ole mitään seminaaritutkimusta. Sen lisäksi, että kuvat virtaavat mielestä mieleen, ainoa muu käsitys, jonka keksin, on, että hallitseva persoonallisuus saa jonkun vakuuttuneeksi siitä, että hänkin näkee sen, mitä hän näkee, mutta voiko tämä (hypoteettinen) vaikutus ulottua useisiin ihmisiin pitkän ajanjakson aikana?
Palatakseni ”koulutettuihin tarkkailijoihin”: lainvalvonnassa koulutetaan kehonkieltä, aseita peittäviä paitojen pullistumia, ajoneuvojen merkkiä ja mallia jne. varten. Eräs UAPx:n jäsen, joka on toiminut poliisina 12 vuotta, on kertonut minulle, että ”en ole kertaakaan käynyt kurssilla, jossa olisi opetettu, mikä ero on kuunvaloa heijastavan 747:n ja Marsin välillä”. Tämä ei siis ehkä ole vankka peruste poliisin ufojen tarkkailulle, mutta lentäjien, jotka tarkkailevat ympäristöään tunnettujen vaarojen ja esteiden varalta, pitäisi varmasti pystyä tunnistamaan lentokoneet nopeasti. Heidät on nimenomaisesti koulutettu tekemään niin [117]. Vaikka heitä ei olekaan koulutettu tunnistamaan tuntematonta, mikä on tietenkin looginen mahdottomuus, koska jos se on tuntematon, se ei ole opetettavissa, eliminointiprosessi on tehokas. Minusta on naurettavaa, että parhaat lentäjämme erehtyisivät luulemaan kaukaisen suihkukoneen pakokaasua joksikin todella oudoksi yhdessä IR-tutkan kanssa.
”…kaikenlainen henkilökunta havaitsi satoja UAP:ita Los Alamosin lähistöllä juuri silloin kun tohtori Fermi ilmoitti olevansa hämmentynyt avaruusolentojen elämän puuttumisesta. UAP-todisteet sisälsivät lukuisia koulutettujen tarkkailijoiden, lentäjien, tiedemiesten ja turvallisuushenkilöstön raportteja sekä valokuvia ja jopa tutkan jälkiä ja teodoliitin mittauksia.” — Christopher Mellon [74]
”Tunnistamattomat ilmailmiöt ovat potentiaalinen kansallinen turvallisuusuhka, ja niitä on kohdeltava sillä tavoin. UAP-ilmiöihin liittyvä leimautuminen on liian kauan haitannut hyvää tiedusteluanalyysia. Lentäjät ovat vältelleet raportointia tai heille on naurettu, kun he ovat raportoineet. Puolustusministeriön virkamiehet ovat siirtäneet asian taka-alalle tai lakaissut sen kokonaan maton alle peläten epäilevää kansallista turvallisuusyhteisöä. Nykyään tiedämme paremmin. UAP:t ovat selittämättömiä. Se on totta, mutta ne ovat todellisia. Ne on tutkittava, ja [niiden] monia uhkia on lievennettävä.” — Andre Carson (D-IN) during the UAP hearing.
(13) UAP:stä ei ole vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja vaikuttavissa lehdissä, joten se on pelkkää roskaa, QED. Kjeh, räh.
Tässä on paradoksi: ei ole olemassa lehtiä, jotka sallivat UAP-julkaisut. Lyhyesti sanottuna: julkaisuja ei ole, koska kukaan ei saa tutkia UAP:tä ilman pilkkaa ja ilman, että kaikki julkaisuyritykset hylätään. Miksi UAP:tä pilkataan ja sitä koskevat julkaisut hylätään? Koska julkaisuja ei ole olemassa! Tämä muna-kana -ongelma pitäisi olla räikeän ilmeinen. Tieteellisessä menetelmässä on varmasti kyse uteliaisuudesta ja luonnon tutkimisesta, ei omien henkilökohtaisten ennakkoluulojen ja dogmien käyttämisestä välttääkseen tutkimusten tekemistä ylipäätään. On joitakin artikkeleita, jotka ovat päässeet tarkastelun läpi, mutta valitettavasti suurin osa niistä on melko huonolaatuisissa (”sekopää”-) lehdissä. Poikkeukset ovat kuitenkin erinomaisia [55, 56, 123]. (Kritiikkiä Kevinin artikkelia kohtaan on se, että hän oli lehden päätoimittaja. Hän vetäytyi kaikista päätöksistä kirjoittajana, mikä on tavanomainen menettelytapa, mutta siitäkin huolimatta, ks. edellä ympäripyöreydestä, joka on jotenkin rikottava.*) Ilman rahoitusta on todella mahdotonta saada mitään aikaan, eikä esimerkiksi NSF:ssä tai DOE:ssä ole mitään ohjelmia, joilla rahoitettaisiin UAP-siviilitutkimusta. Jos tämä olisi todella roskaa, ei olisi nimekästä Harvardin professoria, joka tutkii UAP:tä [57]. Mutta debunkkaajat pitävät blogikirjoituksiaan ja YouTube-videoitaan tiukkoina ja luotettavina.
Kirjoittamiseni aloittamisen jälkeen arvostettu preprint-tietokanta arXiv hyväksyi ukrainalaisten tähtitieteilijöiden UAP:tä käsittelevän artikkelin [58] sisällytettäväksi. Vaikka heidän työnsä ei läpäisikään vertaisarviointia, on merkki stigman vähentämisestä, että arXiv ylipäätään hyväksyi sen. Toisessa hiljattain ilmestyneessä The Hill -lehden artikkelissa (politiikka, ei tiede, mutta asiaankuuluva) kerrotaan, että kongressi ei nimenomaan tutki ”ihmisaluksia”, mikä viittaa siihen, että UAP-työryhmä tutkii vain muita kuin ihmisaluksia! [59]
* Ei koko tarina. Kevinin julkaisu alkoi konferenssijulkaisuna. Konferenssin järjestäjät olivat vierailevina toimittajina erikoislehdessä, jossa julkaistiin kutsuttuja, pidempiä artikkeleita konferenssijulkaisujen pohjalta. Vierailevilla toimittajilla (konferenssin järjestäjillä) oli täysi päätoimittajuus kyseisessä numerossa, johon Kevin kieltäytyi osallistumasta.
Päätelmät
En ole koskaan selittänyt, miksi olen itse kiinnostunut UAP:sta. Argumentit ufoja vastaan ovat aina pysyneet samoina. Kyse on jostain arkipäiväisestä, vihollisen lentokoneesta, huijauksesta, harhasta jne. Mutta tiedot ovat kasaantuneet siinä määrin, että nämä argumentit eivät enää vakuuta minua. Parhaimmillaan: ne diskreditoivat vain yhden näkökohdan tapauksesta. Mitkä ovat mahdollisuudet, että maailman edistyneimmät tutkajärjestelmät ja maailman edistyneimmän armeijan IR-seurantakamerat, joita tuetaan biljoonan dollarin budjetilla, eivät toimineet samaan aikaan, kun useat lentäjät sattuivat kuvittelemaan täsmälleen saman asian tai suostuivat kaikki keksimään täsmälleen saman tarinan, joka vahingoittaisi heidän uraansa? He eivät halunneet tulla kuuluisiksi. Tämä on niin pitkä sarja epätodennäköisyyksiä, vaikka silminnäkijöiden todistukset jätettäisiinkin huomiotta (joita, kuten aiemmin todettiin, pitäisi silti pitää tietona, ei täysin epäuskottavina, vaikka ne ovatkin epätäydellisiä). Tyhjentäjät siirtyvät sitten käyttämään siviililentokoneita, vaikka tiedoissa ei näy yhtään lentokonetta alueella, tai lokkeja, joilla on niin täydellinen höyhenpeitteinen eristys, että ne näkyvät infrapunassa tasapainossa ilman kanssa tai kylmempinä, mikä on termodynamiikan näkökulmasta fyysisesti mahdotonta. Aloin kiinnostua ufoista jo lapsena ja palasin siihen myöhemmin elämässäni, kun olin ensin keskittynyt ”oikeaan” tieteeseen (lainausmerkeissä, koska minusta UFO/UAP:t voivat olla ja niiden pitäisi olla myös ”oikeaa tiedettä”). Tällä hetkellä työskentelen pimeän aineen parissa, jota ei ole yleisesti hyväksytty edes tiedeyhteisössä.
Meidän on kuitenkin tehtävä ero skeptikon ja debunkkerin välillä: hyvien tiedemiesten on aina oltava skeptisiä ja puolustettava tieteellistä totuutta, mutta ei koskaan yritettävä kirjoittaa tosiasioita uudelleen omaan mukavaan maailmankuvaan sopiviksi, kun ne ovat mielestämme haastavia. Kevinin kollega (matemaatikko) nousi konferenssissa seisomaan ja sanoi, että tämä kaikki on naurettavaa ja että vaikka avaruusolennot laskeutuisivat hänen pihalleen, hän ei silti ”uskoisi”, mikä on sana, jota ei pitäisi käyttää tieteessä. Minusta tuli tiedemies, jotta maailmankuvani kyseenalaistettaisiin — ei vahvistettaisiin. Meidän pitäisi käsitellä tosiasioita ja todisteita (älkäämme sanoko ”todisteita”, koska emme ole matemaatikkoja) riippumatta siitä, mihin ne johtavat. Tähtitieteilijä tohtori Fred Hoyle sanoi kerran: ”En näe logiikkaa siinä, että tietoja hylätään vain siksi, että ne vaikuttavat uskomattomilta.” (Ironista kyllä, hän itse hylkäsi kaikki tiedot ja todisteet kosmisesta mikroaaltotaustasäteilystä, jotka tukivat alkuräjähdysteoriaa, koska ne kumosivat hänen kosmologian lemmikkiteoriansa, ”ikuisen” tai vakaan tilan maailmankaikkeuden).
Pyrin löytämään tasapainon sen välillä, että hyväksyn välittömästi tai hylkään välittömästi minkä tahansa ”hullun” idean, kuten ET-hypoteesin UAP:lle. Nyky-yhteiskunnassamme äärimmäisyyksiin polarisoituminen näyttää olevan normi. Kun tiedemiehenä minulle sanotaan, etten saa tutkia jotain asiaa, koska se on tabu, se saa minut raivostumaan. Tästä huolimatta en todellakaan aio istua tässä ja kertoa teille, että meillä on lopullisia todisteita Maan ilmakehässä toimivista ”avaruusaluksista”. Mutta kerron teille, että meillä on lopullista näyttöä siitä, että ”ilmiö”, mikä se sitten onkin, on todellinen ja tutkimisen arvoinen. Hullut ovat innokkaasti täyttäneet tyhjiön, joka on syntynyt siitä, että vakavasti otettavat tiedemiehet ja insinöörit eivät ole osallistuneet UAP-tutkimukseen. Kaikki UAP-harrastajat eivät ole hulluja; kun otetaan huomioon hallitusten viimeaikaiset tunnustukset, he kaikki ovat luultavasti ansainneet muutaman anteeksipyynnön siitä, että heille on valehdeltu ja heitä on haukuttu hulluiksi vuosikymmenien ajan. Tohtori Garry Nolan, Nobel-palkintoehdokas ja maailmankuulu immunologi, totesi hiljattain saman asian keskustellessaan hallituksen kanssa tekemästään työstä, joka koski UAP:n kohtaamien sotilashenkilöiden säteilyvaurioita [60, 61].
Vaikka UAP-tutkimus ei johtaisikaan mihinkään monien tutkijoiden työstä ja uusista tieteellisistä yhteistyötahoista huolimatta, voimme ainakin herättää seuraavan sukupolven mielikuvituksen. Minulle kävi niin: Kasvoin Star Trek: The Next Generationia katsellen, ja minusta tuli todellinen tiedemies ihailtuani komentajakapteeni Dataa, tiedeupseerin androidia. Vaikka FTL-poimuvoimansiirto ja madonreiät eivät olekaan nyt todellisia, tai ainakaan ne eivät liity maapallolla vieraileviin avaruusolentoihin, UAP-tutkimus voi innostaa jotakuta keksimään ne.
”Sillä minä sukelsin tulevaisuuteen, niin kauas kuin ihmissilmä näkee, / Näin näyn maailmasta, ja kaiken sen ihmeen, joka olisi…” — Alfred Lord Tennyson (1842) jota lainattiin USS Voyagerin komentosillalla (Star Trek)
Pelkään UAP:n denialismin vaikutusta luottamukseen tieteeseen yleensä. Jos ”uskovia” jatkuvasti pilkataan ja silminnäkijät jätetään huomiotta, ja sitten laajalti myönnetään, että valtavirran kertomus oli väärä, miksi suuri yleisö enää koskaan luottaisi tieteelliseen instituutioon?
Voisiko kyseessä olla tieteen historian tai jopa ihmiskunnan historian suurin ”minä sanoin sinulle” -tapahtuma? Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että olemme tekemisissä ei-inhimillisen älykkyyden kanssa, sillä olisi syvällisiä vaikutuksia yhteiskuntaamme. Kutsun tätä ”nolla kertaa ääretön” -tyyppiseksi uhkapeliksi. Tuotto ei luultavasti ole mitään (nolla), mutta jos jotain löytyy, se voi olla mullistava (ääretön), joten se on riskien arvoinen: riski siitä, että mitään ei löydy, ja riski omalle tieteelliselle maineelle. Monet väittävät, että ufot liittyvät erottamattomasti ”paranormaaliin”, esimerkiksi aaveisiin ja telepatiaan, mutta minä olen eri mieltä. Vaikka ne olisivatkin, voimme omaksua modulaarisen lähestymistavan. Aloittakaamme pähkinänkuoressa esimerkiksi harkitsemalla vakavasti hypoteesia, jonka mukaan jokin pieni osa UAP:ista voi olla jonkinlaisen ei-inhimillisen aistimuksen suunnittelemia, rakentamia ja käyttämiä aluksia. Tämä hypoteesi on luultavasti jopa testattavissa. Haluaisin ainakin aloittaa siitä, ja sitten voisimme siirtyä spekulatiivisempiin asioihin, kuten väitettyihin avaruusolentojen sieppauksiin. Tiedonkeruuseen voisivat kuulua kamerat ja muut anturit makuuhuoneessa, kun otetaan huomioon väitteet kaapattujen/kontaktien/kokijoiden toistuvista kaappauksista; voimme jopa testata CE5:n väitteitä tekemällä sen monta, monta kertaa ja eri tavalla kontrollina.
Lopuksi kysyn, oletteko koskaan kuullut Mikolus Westus Viisaan tragediasta? Vaikka hän oli seurapelien suunnittelija eikä koulutukseltaan luonnonfilosofi, hän pystyi selittämään Galileon väitetysti löytämät neljä suurta Jupiterin kuuta kaukoputken linssiheijastuksiksi. Ettekö te loppujen lopuksi ole tietoisia linsseissä havaituista optisista vaikutuksista ja ilmakehän vaikutuksista? Nuo niin sanotut ”kuut” olisivat voineet olla ”mitä tahansa”! Ehkä lintuja tai leijoja. Loppujen lopuksi useiden poikkeavuuksien kasautuminen ei ole koskaan ennen johtanut tieteelliseen paradigman muutokseen!
Jupiterin galilealaiset kuut
Tietenkin se on [62]. Toivon hartaasti, että lukijat jakavat tässä esitetyt argumentit seuraavan kerran, kun joku debunkkari ärsyttää teitä siitä, että kaikki ufokuvat ovat epätarkkoja tai että tähtienvälinen matkailu on liian vaikeaa. Älkää antako heidän enää päästä pälkähästä! Ampukaa kohteliaasti takaisin. Jos tarvitsette lisää ammuksia, katsokaa lainauksia, joissa kongressiedustajat, jotka poistuvat salaisista UAP:n tiedotustilaisuuksista, sanovat, että he luulivat saavansa tietoja ”Hesekielin pyöristä” tai katselivat tuntikausia scifi-videoilta näyttäviä videoita [63, 64]. NASA on tehnyt 180 asteen muutoksen politiikassaan ja tilannut tutkimuksen UAP:stä [65] hallintojohtaja Bill Nelsonin myönteisten huomautusten jälkeen [66].
Tämä tarkoittaa siis sitä, että useat valtion virastot tarkastelevat tätä asiaa nyt monien yksityisten organisaatioiden lisäksi, joita vetävät siviilit, kansalaistutkijat, ammattitutkijat tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmät. Ajatelkaapa [67-69], jotka ovat vain joitakin viimeisimpiä. Muut organisaatiot ovat vuosikymmenien takaa. Ihannetapauksessa toivon, että monet näistä järjestöistä, jotka luovat aakkoskeittoa organisaation lyhenteistä, lopettavat nykyisten resurssien venyttämisen. Tieteelle koituu hyötyä yhteistyön lisäämisestä ja tasapainosta, jossa yhdistyvät suoranaiset fuusiot ja terve kilpailu lähestymistapojen, kuten erilaisten anturipakettien ja analyysitekniikoiden, välillä. Tällä hetkellä ryhmiä on kuitenkin liikaa, kun rahaa ja tutkijoita, jotka ovat halukkaita tutkimaan UAP:tä, on niukasti. Luulen, että kaikki haluavat olla ensimmäisinä voittamassa Nobelin palkintoa ufomysteerin ratkaisemisesta, ja kuka haluaisi jakaa?
Ihmiset kysyvät, ”uskonko ufoihin” tai ”uskonko, että ufot ovat todellisia”. Jopa tieteelliset kollegani, joiden pitäisi tietää paremmin, kysyvät tätä, enkä voi tarpeeksi korostaa, miten paljon inhoan tätä kysymystä. ”Usko” ei riitä minulle. Tiedemiehenä haluan TIETÄÄ. Se on vain ongelma numero yksi. Toinen ongelma tuon kysymyksen kanssa on se, että se sisältää kysymyksen alle haudatun oletuksen avaruusaluksesta, vaikka taas tuo ”U” tarkoittaa yksinkertaisesti tunnistamatonta tai tuntematonta. Se tarkoittaa vain, että emme tiedä — aluksi. Se siitä! On myös olemassa eritasoisia tunnistuksia (esimerkiksi ”lintu” verrattuna ”lokki”, joka on tarkempi). Luokittelu ei ole binääristä, vaan kyseessä on todennäköisesti useita erilaisia ilmiöitä. Työskennellään kuitenkin yhdessä, jotta yhä useammat ufot muuttuisivat ufoiksi, olivatpa ne mitä tahansa.
”Ufojen, UAP:ien ja avaruusolentojen maailma on minulle vieras, koska siinä on paljon outoja salaliittoteoreetikoita ja todellisia todisteita. Olen ennen kaikkea tiedemies, mutta ennakkoluuloton, joka katsoo ja ajattelee usein laatikon ulkopuolella. Olen usein lannistunut tiedeyhteisön ahdasmielisyydestä ja yhtä lailla salaliittoteoreetikoiden tiukkuuden ja tieteellisen perustutkimuksen ja tutkimuksen puutteesta. Uskon, että jossain näiden kahden ääripään välissä on raja, jota uteliaampien mielten pitäisi kulkea. Uskon, että me ihmiset tiedämme hyvin vähän maailmastamme, siitä, mitä tähtien välissä on, todellisuuden luonteesta ja oman mielemme luonteesta. Tietä ymmärrykseen voi kulkea vain nöyrästi. Jo pelkkä ajatus siitä, että on mahdollista, että David [Yhdysvaltain laivaston eläkkeellä oleva lentäjä David Fravor] näki teknologian, olipa se sitten ihmisen tai avaruusolennon valmistamaa, joka liikkui sillä tavalla kuin se liikkui, pitäisi olla inspiroiva jokaiselle tiedemiehelle ja insinöörille tällä maapallolla. Saattaa olla olemassa vielä ymmärtämättömiä työntövoima- ja energiajärjestelmiä, jotka kun ne kerran ymmärretään ja hallitaan, ne tuovat kaukaiset galaksit meidän ihmisten ulottuville. Tieteen paradigmamuutoksia ja harppauksia ymmärryksessä voi mielestäni tapahtua vain, jos avaamme silmämme ja sallimme itsemme unelmoida, ajatella ensimmäisistä periaatteista käsin ja poistaa innovaatiolle asetetut rajoitukset, jotka aiempien sukupolvien tieteelliset konventiot ja oletukset ovat asettaneet meille.” –– Lex Fridman, tietojenkäsittelytieteilijä MIT:llä, hänen podcastistaan transkription kirjoittanut Robert Naeye
Kirjoittajasta
Tohtori Matthew Szydagis on apulaisprofessori fysiikan laitoksella Albanyn yliopistossa SUNY:ssä (New Yorkin osavaltion yliopisto). Hänellä on BA- (2005), MS- (2006) ja Ph.D.-tutkinnot (puolustettu 2010) Chicagon yliopistosta fysiikan alalta, ja hän on erikoistunut astrofysiikkaan ja tähtitieteeseen. Vuosina 2010-2014 hän työskenteli postdoc-tutkijana LUX (Large Underground Xenon) -pimeän aineen kokeen ja LBNE (Long Baseline Neutrino Experiment) parissa Kalifornian Davisin yliopistossa. Vuodesta 2014 lähtien hän on ollut UAlbanyssa, SUNY:ssa (apulaisprofessori 2014-20, apulaisprofessori 2020-nykyisin). Hänen ”päivätyönsä” on kokeellinen astrohiukkasfysiikka: erityisesti harvinaisten tapahtumien etsintä — erityisesti pimeän aineen suora havaitseminen LZ:n avulla — ja ilmaisimien kehittäminen. Hän on yhdessä professori Cecilia Levyn kanssa keksinyt lumipallokammion säteilyn havaitsemista varten. Hän on UAPx:n jäsen (https://www.uapexpedition.org), jonka jäseniä hän kiittää tämän artikkelin perusteellisesta tarkistuksesta ja uusista ajatuksista. Hän on neljän nörttimäisen lapsen isä ja ihanan vaimon aviomies, joka sattuu olemaan loistava tekstinkäsittelijä, joka viimeisteli koko tämän esseen. Eikö hän olekin mahtava? (Kyllä, hän kirjoitti tuon osan.)
[123] Nolan, G.P., Vallée, J.F., Jiang, S., and Lemke, L.G., 2022. Improved instrumental techniques, including isotopic analysis, applicable to the characterization of unusual materials with potential relevance to aerospace forensics. Progress in Aerospace Sciences, 128, page 100788.
[124] Lecture Notes For Lecture About Flying Saucers, 1954, Hermann Oberth
SALAINEN SOPIMUS
Yhdysvaltain Hallituksen
ja
Avaruusolentojen välillä
kirjoittanut
Richard K. Wilson
ja
Sylvan Burns
Historiallista Dataa
Koskien Valtiota ja Avaruusolentoja
Tämän aiheen tutkimus on varsin vaativaa ja vaatii hirvittävästi aikaa, sekä yhteistyötä monien mukana olevien tutkien välillä. Koko ”ufologian” idea tieteenä ei ole mitenkään tarkka. Se on tieteenalan tarkastelua, joka on syntynyt ihmisten ja ei-ihmisten petkutuksesta, joka ulottuu aivan sivilisaatiomme ytimeen.
Mitä ympärillämme oikeastaan tapahtuu? Vastaus tuohon kysymykseen on laajuudeltaan melkein sietämätön, mutta ei mahdoton. Johtuen todella monen tutkijan sinnikkäistä ponnisteluista informaatiota on tullut esiin, joka valaisee paljon sitä mitä nyt tapahtuu. Valitettavasti osa tuosta tiedosta on varsin järkyttävää; eri yhteiskunnan rakenteet pitävät ihmisiä erittäin haavoittuvaisessa tilassa, ja tuohon muottiin mahtumattomat universumin aspektit usein kykenevät murtautumaan näiden muurien läpi ja löytämään joitain vastauksia ilman negatiivisista vaikutuksista kärsimistä.
Tässä esitetään teille informaatiota siinä toivossa, että tarkastelisitte sitä oman kokemuksenne valossa. Teitä ei pyydetä ”uskomaan” mihinkään, sillä se vaatisi uskoa johonkin millä ei olisi perustaa yhteisessä kokemuspohjassanne. Kuitenkin, tässä esitetty data perustuu kokemuspohjaan, joka on yhteinen miljardeille olennoille maailmassa, jotka eivät ole Maapallon ihmisiä. Mutta se on toinen tarina.
Tarkastellaan tilannetta. Aikaväli, jolloin yhteiskuntien manipulointi alkoi käydä selväksi yhteiskunnalle itselleen alkaa jostain 1800-luvun lopulta. Eliittiluokkarakenteet synnyttivät ryhmiä kuten Illuminati, joka käytti rahoitusjärjestelmää kontrolloimaan planeetan populaatiota.
Planeetan populaation kontrolli vaati seuraavia toimenpiteitä:
Tahallisen konfliktin suunnittelu ja toteutus hajottamaan, pirstaloimaan ja rajaamaan populaatiota kontrolloitaville tasoille.
Konstruktiivisen teknologian, mm. terveysteknologian, haltuunotto jotta varmistetaan riippuvuus yhteiskuntarakenteista, joka tukisi ja ylläpitäisi valtarakennetta.
Tahallinen planeetan valtarakenteiden manipulointi kaikissa raha-asioissa; suunnittelu ja kontrolli talous”kriisien” avulla.
Historialliset kommentit
”Modernin” interaktion aika Maassa ja toisilla planeetoilla elävien ei-ihmisolentojen kanssa alkoi myös 1800-luvun lopulla. Eläinten abduktiot alkoivat 1890-luvulla. On monia kertomuksia ihmisten abduktioista, sekä lasten että aikuisten, tuolta aikakaudelta. Eri metsästäjä-keräilijäyhteisöjen legendat ja kirjoitukset sisältävät informaatiota varhaisista ihmisten abduktioista.
1928 - 1944
Vuonna 1928 Thomas Brown sai selville sähköisen kapasitenssin ja gravitaation hallinnan välillä olevan suhteen. Tämän jälkeen valtio takavarikoi hänen työnsä. Vuonna 1930 tri. Henry Coanda alkoi työstää ilma-alusta, joka oli lautasen muotoinen. Vuonna 1932 Adolf Hitler sai Saksan yhteiskunnan sen verran hyvään haltuun, että hän kykeni pakottamaan tiedemiehet työstämään laboratorioissa kehittyneitä lentokonemalleja. Viktor Schaubergerin keksimän pyörreteknologian avulla, sekä tiedemiesten kuten Schriever, Habermohl, Ballenzo ja Miethe teknisen osaamisen avulla saksalaiset aloittivat lentokoneiden lentämisen jo vuonna 1938. On myös joitain viitteitä siitä, että saksalaiset olisivat saaneet haltuunsa Maahan törmänneiden avaruusolentojen aluksen vuonna 1937.
Kaiken tämän teknologian seurauksena saksalainen tiede puski eteenpäin jättiharppauksin, ja sitä edistettiin useissa maanalaisissa tutkimuslaitoksissa Reinickendorfissa, Kummersdorfissa ja Thüringenissa. Ensimmäisen ”miehittämättömät lentokoneet” tuotettiin vuonna 1934, ja ne onnistuivat jonkin verran hommassaan. Yhdysvallat oli varsin tietoinen Saksan teknisestä kehityksestä ja lähetti amerikkalaisen nimeltä Wilson Saksaan ”antamaan teknistä tukea” ja yleisesti pitämään silmällä saksalaista teknologiaa. Mahdollisesti Wilsonin takia saksalaiset eivät koskaan käyttäneet heidän gravitaatioalustaan sodassa sen yleisemmin, sillä Wilson saavutti korkean aseman Saksan teknisen yhteisön piirissä ja vaihtoi työntövoimamenetelmän gravitaatiosta kehittyneeseen suihkumoottoriin pyrkimyksenään ”saada teknologia pois sodasta”. Tästä johtuen Saksan gravitaatiotutkimus pysyi laboratorioissa ja kehitysvaiheessa vuoteen 1941 asti, jolloin Schriever/Miethe-malleja testattiin onnistuneesti.
Selvästikin kyseessä oli tilanne jossa sota edistyi nopeammin kuin saksalaiset kykenivät kehittämään mallejaan. Sabotaasin ja tahallisen Wilsonin teknisen harhaanjohtamisen höynäyttäminä, sekä myös metallurgian tutkimuksen joka ei johtanut hyväksyttävään magnesiumin ja alumiinin metalliseokseen ennen vuotta 1944, saksalaiset jatkoivat liittoutuneiden pilottien ahdistelua ”tulipalloilla”, vuodesta 1942 asti kehitetyillä ja käytössä olleilla miehittämättömillä aluksilla, jotka emittoivat sähkökenttiä jotka häiritsivät lentokoneiden moottoreiden toimintaa.
1945
Vuonna 1945 brittiläisten tajutessa saksalaisten kehittyneiden lentokoneiden suunnitelmat, he liittivät voimansa yhteen Yhdysvaltojen kanssa lopettaakseen Saksan ohjelman. Helmikuun 16. päivänä 1945, huolimatta liittoutuneiden ponnisteluista, saksalaiset menestyksekkäästi lensivät ”tulipallon” miehistöä kuljettavaa versiota Thüringenin maanalaisista laitoksista. Miehistön huippunopeus oli yli 1250 mailia tunnissa. Aluksen nimi oli ”Kugelblitz”.
Saksan tiedeyhteisö tiesi, että sota oli hävitty jo vuonna 1942. He päättivät kehitellä suunnitelman jatkaa Kolmannen Valtakunnan unelmaansa sodasta huolimatta. He päättivät, että erillisen geneettisen rotupuhtauden natsiperiaatteille rakentuvan yhteiskunnan perustaminen oli ratkaisu. Gravitaatioteknologian kehittäminen auttoi suunnitelmassa. Helmikuun 23. päivänä 1945 uusimman Kugelblitzin moottorit testattiin ja sitten irroitettiin aluksesta. SS-miehistö ja tiedemiehet räjäyttivät Kugelblitzin suunnitelmat ja moottorit kuljetettiin ulos Saksasta Etelänavan alueelle, jossa saksalaisilla oli maanalaista rakennustoimintaa ollut jo vuodesta 1941. Kaksi päivää myöhemmin helmikuun 25. päivänä 1943 maanalinen laitos Khalassa suljettiin ja kaikki työntekijät lähetettiin Buchenwaldiin kaasutettavaksi.
Saksalaiset lähettivät myös ”arjalaiseliittinsä” lapset ja muut yhteiskunnalliset elementtinsä maanalaiseen tukikohtaan. Kenraali Hans Kammler, joka katosi huhtikuussa 1945, oli keskeinen evakuointioperaatiossa, kuten myös kenraali Nebe. Täten saksalaiset kehittivät eugenisen yhteiskunnan, joka ilmeisesti rajoittui vain tiettyyn määrään ihmisiä. He ovat edelleen täällä. Ilmeisesti heillä on teknisiä siirtokuntia Etelä-Afrikassa.
Toukokuun 7. päivänä 1945 Saksa antautui. Sekä amerikkalaiset että venäläiset saivat pääsyn Saksan levyteknologiaan ja tiedemiehiin, joita saksalaiset eivät tajunneet eliminoida ennen heidän nopeaa lähtöään sodan lopulla. Kanadalaiset myös pääsivät käsiksi johonkin dataan, jonka USA oli saanut haltuunsa, sekä johonkin dataan suoraan saksalaisilta.
Heinäkuun 16. päivänä 1945 Yhdysvallat räjäytti ensimmäisen atomipomminsa New Mexicossa. Elokuun 15. päivään mennessä 1945 japanilaiset olivat ”saatu antautumaan”, huolimatta siitä että Japanin hallitus oli ehdottanut antautumista helmikuun 14. päivänä 1945 ja toiseen kertaan kesäkuussa 1945. Yhdysvallat kieltäyty molemmista tarjouksista, joka mieluummin halusi käyttää ydinasetta kaksi kuukautta myöhemmin, niinkuin oli suunniteltu. On varmaa, että ydinräjäytykset saivat myös ei-ihmisolentojen huomion.
1946
Vuonna 1946 Yhdysvallat toivat saksalaisia SS-tiedustelu-upseereita maahan myöhemmin tarkoituksenaan muodostaa CIA. Tämä oli osa Allen Dullesin suunnitelmaa vuonna 1943, kun saksalaisen tiedustelun kanssa saatiin tehtyä sopimus, jolla antaa USA:lle käyttöön tiedustelutoiminta sekä antaa saksalaiselle tiedustelulle paikka minne mennä sodan jälkeen. Hyvin hoidettu, todellakin.
1947
Vuonna 1947 voimakas tutkajärjestelmä saa aikaan usean avaruusolentojen lautasen törmääisen maahan keskilännessä, joista kaikkein tunnetuimpia olivat Roswellissa ja New Mexicon Aztecissa. Haltuun saadut lautaset sisälsivät reptiliaanilajin sekä Yhdysvaltain ilmavoimien pilottien ruumiita. Todisteita oli siitä, että ruumiita oltiin silvottu. Kesäkuussa 1947 Kenneth Arnold ottaa käyttöön termin lentävä lautanen.
Saksalaiset, joilla on ollut kaksi vuotta aikaa ottaa itseään niskasta kiinni sodan jälkeen, alkoivat lentää Yhdysvaltojen ilmatilassa lautasillaan, jotka silloin olivat kehittyneet huomattavasti. Tämä sai USA:n luomaan suunnitelmat Saksan tukikohdan tarkan sijainnin paikallistamiselle Etelänavalla sekä niiden teknisten kyvykkyyksien selvittämiselle. Vuonna 1947 suoritettin Operation High-jump Etelänavalla pyrkimyksenä paikallistaa saksalaiset. Se epäonnistui. Saksalaiset käyttivät teknologiaansa jallittamaan USA:ta. Vasta vuonna 1958 kansainvälisenä geofysiikan vuonna saksalaiset suorittivat toisen operaation. Vuosien 1947-1958 välillä suoritetut napatutkimusretket olivat osittain tiedusteluretkiä, ja ne myös saivat aikaan Maapallon sisällä olevien voimien ja olentojen toimintaa. On myös viitteitä siitä, että saksalaiset saivat planeetan sisältä kontaktin Maan ulkopuoliseen voimaan navalla tapahtuneen episodin seurauksena.
Vuonna 1947 Yhdysvallat päätti, että ongelma sekä saksalaisten että avaruusolentojen kanssa alkoi muuttua jokseenkin vaaralliseksi, ja siksipä oli tarpeen toteuttaa useita vakavia toimia joilla piilottaa totuus avaruusolentojen läsnäolosta. Saksalaisongelma oli helpompi kontrolloida mitä kansan tietoon tulee. Syyskuussa 1947 Truman sai vietyä National Security Actin läpi jolla piilottaa valtion ja CIA:n toiminta sekä avaruusolentokysymys. CIA:n mielenhallintaprojektit alkoivat Bethesda Naval Hospitalissa vuonna 1947, Saksan SS-tiedustelun datalla. Truman loi tutkimusryhmän jolla kontrolloida avaruusolento-ongelmaa. Liuta National Security Councilin (NSC) muistioita poisti CIA:lta sen ainoan ulkomaisen tiedustelutiedon keräämisen tehtävän ja hitaasti laillisti suoran toiminnan salaoperaatioiden muodossa. Muistiot, mukaanlukien NSC-10/1 ja NSC-10/2, loivat puskurin Yhdysvaltain presidentin ja käynnissä olevien toimien välille, sekä tarjosivat presidentille keinon kieltää kaikki tietämänsä salaoperaatioista.
Päätettiin, että avaruusolentojen aluksista tarvittiin enemmän tietoa. Project Sign, joka perustettiin joulukuun 30. päivä 1947 Wright Fieldiin, tutkisi lautasten teknisiä kyvykkyyksiä ja toimintaa. Silti ongelmana oli arvioida talteen saadut lautaset. Päätettiin, että laivaston yleisalue Groom Mountainsilla Nevadassa olisi ideaalinen paikka toteuttaa testaaminen.
Kenraali Hoyt Vandenburg, käytyään raportin läpi, komensi raportin tuhottavaksi. Kaikkia kopioita raportista ei tuhottu, ainakin yksi jäi jäljelle. Joulukuussa 1948 Project Sign nimettiin uudelleen Project Grudgeksi, jonka julkinen versio tunnettiin nimellä Project Bluebook. Grudgen ja MJ-12:n välinen kontakti oli ilmavoimien Bluebookista vastaava upseeri kapteeni Edward Ruppelt.
1949
1949 oli vuosi jolloin AEC-tilojen rakentaminen alkoi Nellisin ilmatukikohdassa. Kompleksin tarkoitus oli testata avaruusolentojen teknologiaa. Se oli myös vuosi, jolloin saksalaisten levyt lensivät USA:n yllä. Vastauksena tähän toimintaan sekä yleiseen avaruusolentojen ongelmaan vuonna 1949 saatettiin voimaan CIA Act, joka antoi enemmän kyvykkyyksiä toimia sen takaamiseksi että avaruusolento-ongelma pidettäisiin valtion sisällä. Siinä kohtaa CIA:n tieteellisen tiedustelun osasto alkoi käydä läpi siviiliraportteja havainnoista määrittääkseen kieltämisen laajuuden.
Vuonna 1949 Neuvostoliitto teki ensimmäisen maanpäällisen ydinkokeensa. On epävarmaa auttoiko Neuvostoliiton aietta tuottaa ydinase USA:n toimittama yhden kilon uraanilasti vuonna 1943 vaiko sen jälkeiset ydinaseiden rakennusohjeet, jotka toimitettiin samana vuonna presidentti Rooseveltin Lend-Lease-ohjelman alaisuudessa. Lend-Lease -varusteiden toimittamisesta vastannut majuri huomasi, että ainakin kolme uraanilastia, yhteensä 0.75 tonnia, sekä dokumentteja ja raportteja oltiin lähetetty venäläisille.
Julius & Ethel Rosenburg saivat syyt niskoilleen Neuvostoliiton asehankinnasta seuraavana vuonna, ja heidät summanmutikassa teloitettiin teknologiavaihdannan peittelemiseksi. Presidentti Rooseveltin poika James kirjoitti kirjan ”A Family Matter”, jossa hän kuvaa Rooseveltin ”rohkeaa päätöstä” jakaa ydinsalaisuudet Neuvostoliiton kanssa.
Vuonna 1949 avaruusolentojen aluksia nähtiin usein leijailemassa arkaluontoisten ydinaselaitosten yllä, erityisesti New Mexicossa, ja ”vihreinä tulipalloina” tunnettuja luotaimia usein havaittiin ympäri osavaltiota; ne oletettavasti monitoroivat jotain säteilyyn liittyvää. Lautasen törmäys Roswellissa, New Mexicossa tuotti elävän avaruusolennon, nimeltään EBE (Extra-terrestrial Biological Entity). Nimen otti käyttöön tutkimusryhmän jäsen Detlev Bronk.
Puolustusministeri James Forrestal ei tykännyt yhtään koko avaruusolento-ongelman käsittelystä. Hän kertoi huolistaan presidentti Trumanille, joka pyysi häntä eroamaan maaliskuun 3. päivänä 1949. Kuukauden päästä Valkoinen Talo sai 3000 sivua James Forrestalin päiväkirjoja talteen Valkoisen Talon kassakaappiin ja hänet lähetettiin tri. Rainesin hoitoon Bethesda Naval Hospitaliin. Forrestalin veli päätti viedä hänet pois sairaalasta peläten hänen henkensä puolesta. Samana päivänä kun hänen veljensä oli määrä hakea hänet, James Forrestal löydettiin roikkumasta 16. kerroksen sairaalan ikkunasta lakana hänen kaulansa ympärillä. Lakana repeytyi ja Forrestal putosi kuolemaansa.
Joulukuuhun 1949 mennessä valtio päätti lopettaa Project Grudgen ja suunnata huomionsa muualle.
1950
Vuonna 1950 kanadalainen tiedemies Wilber Smith raportoi kirjeessä, että lautaset olivat Yhdysvaltain hallituksessa mitä salaisin aihe, ”jopa salaisempi kuin vetypommi”, jonka presidentti Truman oli määrännyt tuotantoon tammikuussa 1950. Vuonna 1950 avaruusolentojen lautasten aiheuttamat ongelmat jatkuivat. Matkustajalennot ajautuivat läheltäpititilanteisiin ja ylilentoja tehtiin edlleen arkaluontoisten armeijan laitosten yllä. Elokuuhun 1950 mennessä päätettiin antaa kenraali Walter B. Smithin ottaa Forrestalin tyhjäksi jättämä paikka tutkimusryhmässä. Samassa kuussa baltio päätti ottaa kaikki USA:n rautatiet haltuunsa estääkseen yleislakon.
Joulukuussa 1950 yksikkö nimeltään IPU, Interplanetary Phenomenon Unit, perustettiin käsittelemään aina vain lisääntyvien törmänneiden lautasten ja avaruusolentojen skenaarioita. Samassa kuussa lautanen törmäsi Meksikon El Indio-Guerro -alueelle, ja se vietiin AEC-tiloihin New Mexicon Sandiaan.
1951
Vuonna 1951 Groom Laken juurelle alettiin rakentaa tukikohtaa Project Redlightin myötä. Informaatiota vuosi ulos, että lautasia on viety talteen Wright Pattersonin ilmatukikohtaan Daytoniin, Ohioon. Viking Press julkaisi Forrestalin päiväkirjoista version.
Siivekäs lentävä alus nähtiin Albuquerquen yllä. EBE-niminen avaruusolento yhtäkkiä sairastui. Tri. Mendoza työskenteli sen kanssa melkein vuoden, kunnes vuonna 1952 se kuoli.
Kenraali MacArthur, joka tunnetaan kommenteistaan koskien planeettainvälistä välttämättömyyttä, sai jättää tehtävänsä presidentti Trumanin käskystä.
Vuonna 1951 CIA kertoi kansalle, että se sulki ”UFO”-ongelmaa koskevat kirjansa. Presidentti Truman loi National Security Agencyn (NSA) vuonna 1952 monitoroimaan ja pitämään aisoissa avaruusolentojen läsnäolon salaisuutta, purkamaan avaruusolentojen viestintää ja lopulta luomaan dialogi minkä tahansa avaruusolentojen lajin kanssa se sitten olikin kommunikaatiossa. Presidentin päiväkäsky antaa NSA:lle immuniteetin kaikista muista laeista, paitsi niistä jotka erikseen mainitsevat NSA:n nimeltä.
1952
Presidentti Truman piti USA:n liittolaiset, mukaanlukien Neuvostoliiton, kartalla avaruusolentojen ongelmasta aina siitä asti kun Roswellin lautanen saatiin talteen, siltä varalta että avaruusolennot osoittautuisivat uhaksi. Ongelm oli, että avaruusolennot olivat yhä vain kasvava turvallisuusuhka. Tuon ongelman ratkaisemiseksi perustettiin ryhmä nimeltä Bilderberg, jotta avaruusolentojen ongelma ja muut kansainväliset kysymykset voitaisiin saada pois valtioiden hallitusten niskoilta. Bilderbergin päämaja on Genevessä, ja siitä kehittyi salainen eliittielin, joka edelleen pitää huolta kansainvälisistä tilanteista. Nelson Rockefeller, Gerald Ford, Henry Kissinger ja George Bush ovat mukana maailmanhallintaryhmissä, ja ovat olleet monia vuosia.
1953
Vuonna 1953 Thomas Brown demonstroi sähkögravitaatiovaikutustaan ilmavoimille, joka kasuaalisti otti projektin haltuunsa. Samana vuonna myös Eisenhower valittiin presidentiksi. Eisenhower nimitti Rockefellerin vetämään ryhmää joka ehdottaisi hallituksen uudelleenorganisointia. Eisenhowerin lempikommentti tuntui olevan ”tee mitä tahansa se vaatiikin”. Tuo kommentti tuntui muodostavan perustan hänen kaikkia avaruusolentojen ongelmaa koskettaville toimilleen tuosta lähtien.
Project Sigma, joka luotiin vuonna 1953 ja jota NSA pyöritti, sieppasi ja purki avaruusolentojen kommunikaatioita. Kymmenen lautasen törmättyä pyrkimys säilyttää salaisuus vaati varsin paljon vaivannäköä.
Eisenhower vuonna 1953 pyysi Rockefellerilta apua avaruusolento-ongelmaan. Tässä kohtaa idea MJ-12:sta syntyy. Se oli mahdollisesti kriittinen virhe pyytää kontrolliryhmän jäseneltä apua avaruusolentojen kanssa.
Astronomit vuonna 1953 tekivät varsin häiritsevän löydön suuresta aurinkokuntaan saapuvasta kappaleesta, joka myöhemmin osoittautui älykkäästi ohjatuksi ja joka emittoi kommunikaatiosignaaleja. Ilmavoimat, samana vuonna, löysivät suuria Maata kiertäviä kappaleita 100-500 mailin etäisyydellä. Ne olivat avaruusolentojen aluksia.
Project Plato, jota NSA pyöritti, koitti saada aikaan diplomaattisuhteita esiin tulleisiin avaruusolentolajeihin. Vuonna 1953 NSA onnistui tehtävässään ja CIA, jonka mielestä kansa tarvitsi lisää väärää tietoa, laittoi pystyyn Robertsonin paneelin. Loppuraportissa, joka on julkaistu tammikuussa 1956, esitetään että ”UFOista ei ole minkäänlaista uhkaa kansalliselle turvallisuudelle”. Tähän mennessä jotkut avaruusolennoista olivat jo TUNNETTUJA, ja täten ”tunnistamattomien” lentävien esineiden semantiikkaa pystyttiin totuudenmukaisesti käyttämään. Kontakti saatiin vuonna 1953 lajin kanssa, joka tästä eteenpäin tunnetaan nimellä Isonenäiset Harmaat, ja tapaaminen järjestettiin Hollomanin ilmatukikohtaan New Mexicoon vuodelle 1954. Salainen sopimus solmittiin, jossa avaruusolennot eivät sekaantuisi elämäämme emmekä me sekaantuisi heidän. Me antaisimme tehdä sen mitä he haluavat ja perustaa maanalaisia tukikohtia tänne vastalahjana avaruusolentojen teknologiasta.
Huoli tai julkinen kysely ”UFO”-kysymykseen sai aikaan sen, että valtio keksi idean lautasten kehittämisestä käyttäen perinteistä teknologiaa ja sitten näyttää niitä kansalle. Tämä veisi huomion pois todellisista ohjelmista. Project Snowbird luotiin tähän tarkoitukseen. Myös sen päämaja sijaitsi Nevadassa.
Amerikkalaiset ja kanadalaiset olivat tehneet yhteistyötä jonkin aikaa lautasteknologian parissa, ja vuonna 1954 menestyksekkäästi testattiin joitain yhdessä kehitettyjä malleja. Project Redlight sai ensimmäisen kuolonuhrinsa ilmavoimien pilotin testatessa avaruusolentojen alusta Nevadassa. Project Pounce luotiin yleisprosessiksi lautasten ja niiden sisälläolijoiden noutamiseen, sekä peitetarinoiden tarjoamiseksi. Myös sitä pyöritti NSA. Project Plato, toinen NSA:n projekti, perustettiin avaruusolentojen lautasten jatkuvaksi teknologian arviointiohjelmaksi.
Yhä useammat ihmiset kansasta alkoivat kohdata avaruusolentoja. Salaisuuden ylläpitämiseksi ilmavoimat perustivat useita ”briiffaussiirtokuntia” USA:n kontaktihenkilöille ja heidän perheilleen — käytäntö joka on jatkunut 1960-luvulle ja siitä eteenpäin.
Hallitus oli saanut yhteyden myös toiseen avaruusolentojen rotuun vuonna 1953. Tämä rotu ei antanut omaa teknologiaansa hallitukselle, ja huolimatta heidän varoituksistaan koskien Isonenäisiä Harmaita, hallitus pani kontaktin poikki, ja mieluummin salli Harmaiden jakaa omaa mielenhallinnan, sädeaseiden ja gravitaatioon liittyvää teknologiaansa maksuksi Yhdysvaltain hiljaisuudesta abduktioista ja silvonnasta.
1954
Vuonna 1954 tri. Wilhelm Reich aloitti kokeensa pilvenhajottamislaitteilla, ja havaitsi että hän kykeni vaikuttamaan joidenkin avaruusolentojen lautasalusten työntövoimalaitteistoon. Reichin keksintöihin kuului myös tautien selättäminen biologisen energian manipulaatiolla. Ei kestänyt kauaakaan kun valtio tajusi mikä uhka Reich oli vakiintuneelle järjestykselle, ja Reich joutui valtion vainon kohteeksi ja vankilaan. Hänet murhattiin Lewisburgin vankilassa marraskuussa 1957.
1955
Vuonna 1955 Hollywoodin UFO-dokumentaari pyrki vähentämään mystisyyttä UFOjen ympärillä kansan silmissä. CIA:n mielenhallintaohjelma, joka sai luvan vuonna 1953 kun Allan Dulles hyväksyi projektin MKDELTA, sai uuden karmivan käänteen kun mielenhallintahuumeita alettiin antaa koehenkilöille normaaleissa olosuhteissa niiden vaikutusten selvittämiseksi. Myöhemmin vuonna 1956 mielenhallintahuumeiden testaaminen vangeilla hyväksyttiin.
National Security Council oli saanut aikaan ”diilin” Isonenäisten Harmaiden kanssa. Harmaat varmistaisivat, että ne antaisivat tietyin väliajoin listan abduktiohenkilöistä NSC:lle. Huhtikuuhun 1954 mennessä Eisenhowerin hallinnolle kävi ilmi, että Harmaat olivat rikkoneet lupauksensa ja abduktoivat paljon enemmän ihmisiä kuin oltiin raportoitu, mm. suuria määriä lapsia.
Lisäksi vuonna 1955 Henry Kissinger valittiin johtamaan avaruusolentojen tutkimusryhmää, joka tunnettiin nimellä JASON society, National Security Councilin muistion NSC 5411 alaisuudessa. NSC:n muistio 5412/2 perusti alkuperäisen tutkimuskomitean. Vuonna 1956 ryhmä, johon julkisesti viitattiin nimellä Quantico-ryhmä, lopetettiin. 5412 tuli kansan tietoon, mutta ryhmän tarkoitus pysyi edelleen salassa.
1956
Vuonna 1956 Captain Ruppelt, joka lähti ilmavoimista vuonna 1953, kirjoitti ja julkaisi tunnetun kirjansa ”Report on Unidentified Flying Objects”. Hän myös teki lausunnon samana vuonna koskien ”ryhmää saksalaisia joilla on kehittyneitä lentokoneita”.
1957
Vuoteen 1957 mennessä Joseph McCarthy oli muuttumassa ongelmaksi. Hänet otettiin hoitoon Bethesda Naval Hospitaliin, jossa hän kuoli mystisesti, tottakai.
Vuonna 1957 päätettiin, että ihmisevoluutio tekisi planeetasta asumiskelvottoman vuoteen 2000 mennessä, joten piti keskustella erilaisista ”Vaihtoehdoista”. Vaihtoehto 1 oli, että sallitaan asioiden jatkua samalla tavalla kuin ennenkin ja toivoa että ne voidaan korjata. Vaihtoehto 2 oli rakentaa maanalaisia kaupunkeja ja laitoksia joilla taata valittujen henkilöiden selviäminen. Vaihtoehto 3 oli muutto toisille planeetoille. Vaihtoehtoja 2 ja 3 pidettiin kaikkein kelvoimpina. Molempia alettiin edistämään tuolloin. Vaihtoehdon 3 toteuttamiseksi tarvittaisiin avaruusolentojen teknologiaa. Oli myös tarpeen puskea tehokkaampia mielenhallinnan muotoja jotta toiminnan sujuva eteneminen varmistettaisiin huolimatta mahdollisesta vastarinnasta, jota voisi esiintyä.
Vuonna 1957 Project Redlightin työ lähti käyntiin Nevadassa. Koodinimellä DREAMLAND rakennettiin laitos avaruusolentojen maanalaisen tukikohdan S-4 viereen. Siellä aloitettiin avaruusolentojen teknologian vaihdanta.
1958
Vuonna 1958, kansainvälisenä geofysiikan vuonna, tehtiin tutkimusretkiä Pohjois- ja Etelänavalle arvioimaan saksalaisten ongelmaa sekä eri sortin avaruusolennoista aiheutuvaa, joita havaittiin tulevan Maapallon sisältä. Vaihtoehtojen 2 ja 3 parissa tehtävä työ jatkui.
1959
Vuonna 1959 RAND Corporation piti useita konferensseja maanalaisesta syvärakentamisesta. Näihin konferensseihin otti osaa eri aselajien edustajat sekä rakennusalan suurkorporaatiot kuten Bechtel. Maanalaiset rakennusprojektit alkoivat vuoden sisään. Olemassaolevia maanalaisia laitoksia laajennettiin ja uusia aloitettiin rakentaa. Rahoitus maanalaisille tukikohdille tuli ”presidentin suojarahastosta”, sekä salaisista huumeiden myyntioperaatioista, joita CIA toteutti yhdessä MJ-12:n kanssa. Tämä proseduuri vaikuttaa olevan edelleen käynnissä kun tätä kirjoitetaan heinäkuussa 1989. Yli 75 maanalaista laitosta on rakennettu eri ohjelmien alaisuudessa.
Lisäksi vuonna 1959 Joseph Bryan, CIA:n psykologisen sodankäynnin johtaja, tapasi majuri Major Donald Keyhoen tapaamisten läpikäymiseksi. Keyhoe kieltäytyi. Kapteeni Ruppelt, tyytymättömänä valtion toimintaan ”UFO-tutkimuksissa”, on muuttumassa yhä ongelmallisemmaksi.
1960
Vuonna 1960 Edward Ruppelt mystisesti kuolee sydänkohtaukseen. Sinä vuonna Project Aquarius käynnistetään keräämään lääketieteellistä ja teknistä tietoa avaruusolentojen teknologiasta. Se oli toinen NSA:n sponsoroima projekti. Ronald Reagan on Kalifornian kuvernööri. Hänen henkilökohtainen sihteerinsä oli entinen kääntäjä Eichmannin saksalaisille toisen maailmansodan aikana.
1961
Vuonna 1961 Cape Canaveral/Kennedyn tutka lukkiutui esineeseen, joka seurasi polaris-ohjusta valtameren yli. Varapresidentti Johnsonin yksityiskone törmää maahan. Tutkassa näkyy UFOja alueella.
John Kennedy valittiin presidentiksi 1961. Hän komensi NORADin olemaan paljastamatta tietoja ulkomaisista avaruusaluksista. Yliopistoissa tehdään kokeita yliäänillä ja aivojen leesioilla. Donald Keyhoe aloittaa todisteiden lähettämisen hänen sensuroinnistaan kongressiin. Fort Ordissa 221 armeijan henkilöä abduktoidaan ja heihin asennetaan impantteja. He ja heidän perheensä eristettiin ulkomaailmalta.
Toukokuuhun 1961 mennessä parlamentin alakomitea oli muodostettu tutkimaan UFO-asiaa. Jälleen se jätettiin sikseen ja ongelma tuntui ’katoavan’ hetkeksi. Kennedy, tyytymättömänä joihinkin salaisen hallituksen rakenteisiin, uhkasi tehdä asioista julkisia. Ongelmasta keskusteltiin vuoden 1962 Bilderberg-kokouksessa.
1962
1962 oli vuosi jolloin Amerikan kansa katsoi kun John Glenn kiersi Maapallon miehitetyn ”avaruusohjelman” kyydissä, joka oli julkinen ohjelma rahoituksen keräämiseksi salaisiin projekteihin. Jotkut projekteista liittyivät avaruusolentojen teknologian kehittämiseen.
1962 oli myös vuosi jolloin avaruusluotain laskeutui Marsiin. Se vahvisti, että planeetalla on elinkelpoinen ilmakehä ja lisäksi vahvisti Vaihtoehdon 3 kehitystä. Kansa näki lautasia Dulcen ympärillä New Mexicossa, alueella joka myöhemmin tulisi tunnetuksi avaruusolentojen ja ihmishallituksen yhteisestä laitoksesta.
1963
Vuonna 1963 Kennedy todisteiden mukaan uhkasi MJ-12:a ja he päättivät, että Kennedy tulisi lopettaa — tappamalla. Tämä oli aikaa jolloin USA:lla alkoi olla ensimmäisiä toimivia omia levyaluksia. Vuosi 1963 oli ensimmäisiä jolloin abduktiohenkilö vieraili yhteistukikohdassa, ja selvisi elävänä takaisin kertomaan siitä. Se on ensimmäinen vihje maanalaisista risteyttämislaitoksista, jotka kuvataan Dulcen Papereissa, Paul Bennewitzin ja Thunder Scientific Corporationin tapauksen yhteydessä Albuquerquessa, New Mexicossa, sekä muissa kuvottavissa kokemuksissa, joita useat ihmiset ovat raportoineet vuodesta 1963 vuoteen 1989 (suom. huom. 1989 jolloin tämä kirjan kappale kirjoitettiin).
Kuukauden päästä Kennedyn murhasta Bilderberg-kokous pidettiin jälleen jossa suunnitella asioita. Englannissa alkoivat mielenhallintakokeet Warminsterissa. Lonnie Zamoran abduktiotapaus antkoi kansalle lisätietoa avaruusolentojen abduktioista.
1964
Huhtikuussa 1964 Cape Kennedyn tutkateknikot seuraavat levyaluksia kun ne seuraavat Gemini-kapselia. Huhtikuun 15. päivänä kaksi tiedusteluhenkilöä tapaavat Project Platon nimissä avaruusolentojen kanssa New Mexicon erämaassa ja järjestävät tapaamisen huhtikuun 25. päiväksi Hollomanin ilmatukikohtaan Nex Mexicoon ”uusimaan” sopimuksen psykologisena temppuna jolla ostaa lisää aikaa ratkaista Harmaiden ongelma.
Toukokuussa 1964 kirja ”The Invisible Government” julkaistiin, ja monia tärkeitä yksityiskohtia CIA:sta levitettiin kansalle.
Kesällä 1964 väitettyjä metallinäytteitä Socorron tapauksesta analysoitiin. Tiedemies Ray Stanford esittää, että näytteet ovat tuntematonta lejeerinkiä. Elokuun 20. päivänä 1964, 15 päivää Standfordin lausuntojen jälkeen, NASAn tiedemies Sciacca esittää, että Socorron näyte on piitä.
Syyskuun 17. päivänä 1964 Warrenin komissio julkaisi raportin Kennedyn salamurhasta, mikä oli tarkoitettu rauhoittamaan kansaa tapahtumista ja piilottamaan salamurhan yksityiskohdat. Joulukuussa levyaluksia näkyi jälleen, ja ne pörräsivät Pautexentin laivaston lentokentällä Marylandissa.
1965
Vuonna 1965 pidettiin jälleen Bilderberg-kokous. George Adamski ottaa videokuvaa esineestä Silver Springissä, Marylandissa helmikuun 26. päivänä 1965. Maalikuun 18. päivänä neuvosoliittolaiset antavat vähemmän riittävän esityksen Leonivin ”avaruuskävelystä”. Selvästikin se oli järjestetty tapaus, joka ei ollut avaruudessa. Kesäkuussa astronautti James McDivitt näkee esineen avaruudessa ja kertoo siitä. Valtio alkaa käydä läpi dataa Maapallon energiahilajärjestelmästä, jonka tri. Bruce Cathie kuvaa Uudessa Seelannissa. Uskottiin, että energiahila tarjoaa energiaa joillekin implanttijärjestelmille ja muulle laitteistolle jota avaruusolennot käyttävät. Se myös tarjoaa (jos Maan kallistuskulma on oikea) voimaa energisoida ”ikkuna-alueita” planeetalla ja avata dimensionaalisia portteja.
1966
Vuonna 1966 aluksissa käytetty teknologia ylitti huomattavasti sen mitä tehtiin kansalle saatavaksi. Uskottiin, että tutkimuslaboratorio Piilaaksossa oli kehittänyt 3-ulotteisen television ja että se toimi hyvin. Videonauhaa kehitettiin myös julkaistavaksi SR-71 Blackbird, lentokone jonka design oli kehittynyt ja sen erikoislejeerinkipinta mahdollisti sen matkata avaruuden rajoilla, suunniteltiin ja rakennettiin. Näihin aikoihin ihmiset tulivat tietoisiksi liudasta maanalaisia tunnelijärjestelmiä, jotka sijaitsevat Kalifornian alla ja muissa länsivaltioissa, jotka yhdistävät korporaatiot ja muut laitokset toisiinsa.
Vuonna 1966 Englannin Warminsterin mielenhallintakokeet lopetettiin. Cheyenne Mountain ja sen NORAD-laitos otettiin käyttöön, ja Bilderberg-kokous pidettiin jälleen. Henry Kissinger, Olof Palme (joka myöhemmin sallisi vuonna 1971 ottaa käyttöön implantit Ruotsissa ja joka murhattiin), Gerald Ford ja Saksan Schmidt ottivat osaa kokoukseen. NASAn budjetti oli paisunut yli $572 miljoonaan dollariin.
Vuoden 1966 gallup esitti, että yli 8 miljoonaa ihmistä oli nähnyt UFOn USA:ssa. Kansan kiinnostus lisääntyi. Oli aika manipuloida kansan mielipidettä jälleen. Condonin komitea perustettiin, jota johti Edward Condon, joka myönsi hänen tekaistun päätelmänsä siitä, että UFOja ei ole olemassa. Condonin komitea julisti sen tulokset julkisiksi, julistaen että UFOilla ei oikeasti ollut mitään todellisuuspohjaa. Tämä oli alkua debunkkausprosessille, joka kulminoituisi vuonna 1969 kun ilmavoimat teki julkisesti ilmoituksen, että he ”sulkevat Project Bluebookin”. Kongressiedustaja Gerald Ford julistaa kongressille, että heidän tulisi tutkia UFO-aihetta. Kaksi kuukautta myöhemmin kesäkuussa 1966 levyalukset keskeyttävät kokeet Pine Gapin laitoksella Alice Springsin lähellä Australiassa.
Elokuussa 1966 tri. J. Allen Hynek julkisesti kritisoi tieteentekijöitä siitä, että he eivät tutki UFO-raportteja.
1967
Vuonna 1967 astronomi James E. MacDonald näkee salaisen version vuoden 1953 Robertsonin raportista, ja alkaa kritisoida ilmavoimia ja CIA:ta. MacDonald esittää, että UFOt oivat olla vierailijoita toisilta planeetoilta. Lisäksi vuonna 1967 suuri kultalasti lähtee Fort Know’sta, kukaan ei tiedä minne.
Lokakuussa 1967 Britanniassa nähdään suuri sarja lautashavaintoja. Joulukuussa Schirmierin tapaus Nebraskassa muuttuu erääksi vuoden kiinnostavimmista abduktiotapauksista. Schirmer viedään maanalaiseen tukikohtaan ja hän kertoo yksityiskohdista myöhemmin.
1968
Vuonna 1969 Richard Nixonista tulee presidentti. Edward Condon julkaisee kirjan ”Scientific Study of UFOs” yrityksenään lisää harhauttaa ihmisiä aiheesta. USA:n armeijan kielikoulun tutkimusosasto tuottaa aivojen sekoituslaitteen. Ilmavoimat julistavat Project Bluebookin hylätyksi ”kansan kiinnostuksen puutteen” vuoksi. Brasilian ilmavoimat ottavat käyttöön direktiivin, joka kieltää UFO-informaation julkaisun lehdistölle. Donald Keyhoe, pitkäaikainen valtion vihollinen, hiillostetaan NICAPista ja hänet korvaa CIA-mies John Acuff.
Toukokuun 28. päivänä 1969 entinen presidentti Eisenhower kuolee, mikä on viimeinen kerta kun presidentillä on täysi tieto koko avaruusolentotilanteesta ennen Bushin valintaa vuonna 1988.
Kesäkuun 20-21. päivinä 1969 kansa näkee kun Neil Armstrong laskeutuu Kuuhun (väärään paikkaan). Armstrong ja hänen miehistönsä näkevät jättiläismäisen avaruusolentojen aluksen heidän laskeutumispaikkansa lähellä. Radioamatöörit kuulevat tapaukseen liittyvää hälinää.
Vuonna 1969 syntyy kiista vuoden 1950 Internal Security Actista, joka sallii sisäisten keskitysleirien pystyttämisen Yhdysvaltoihin. Senaattori Daniel Inouye esitteli lain jolla kumota keskitysleireistä puhuva lainkohta, ja se pian hyväksyttiinkin. Huolimatta valtion virallisesta politiikasta, jotkut uskovat että lakia rikottiin.
Vuosia myöhemmin Houstonissa käytiin liikemies William Pabstin oikeusjuttu, joka haastoi liittovaltion hallituksen oikeuteen salaisten keskitysleirien ja mielisairaaloiden perustamisesta tarkoituksenaan laittaa väärien poliittisten mielipiteiden edustajat vankilaan. Pabst sanoi, että massiivisia tietokonejärjestelmiä on olemassa joiden avulla valtion viranomaiset saavat pääsyn kansalaisten nimiin joita pidättää ja kontrolloida.
Vuoteen 1969 mennessä NASAn budjetti oli kutistunut $44 miljoonaan. He eivät halunneet, että Kuussa pyörivää operaatiota häirittäisiin. Lokakuussa 1969 Jimmy Carter raportoi nähneensä UFOn.
1970
Vuonna 1970 pidettiin Bilderberg-kokous. Maailman väkiluku on 3.6 miljardia. Lokakuussa 1970 Kanadan pääministeri Trudeau kumoaa Kanadan perustuslain Kansalaisoikeudet, joka mahdollistaa ihmisten koteihin menon ilman kotietsintälupaa.
1971
Vuonna 1971 pidettiin jälleen Bilderberg-kokous, tällä kertaa Vermontin Woodstockissa. Ilmavoimat edelleen jatkavat Project Bluebookia. Lakiehdotus esitellään, joka kumoaisi Internal Security Actin kohdan 2 mitä keskitysleireihin tulee. Tällähetkellä kirjoissa on hätätilanteita koskettavia lisäyksiä.
Kesäkuussa 1971 tri. James E. MacDonald mystisesti ajaa aavikolle ja ampuu itseään päähän.
1972
Vuonna 1972 Central Security Service (CSS) luotiin Fort Meadessa. Sen tarkoitus: kommunikaation sieppaaminen. Project Redlight siirtyy uuteen vaiheeseen Nevadassa. Ensimmäinen Watergate-vuoto tapahtuu. Tieteilijä Rene Hardy, joka on myös tunnettu ufologi, löydetään kuolleena; ilmeisesti itsemurha. CIA:n mielenhallintaprojekti Bethesda Naval Hospitalissa päättyy. Kesäkuun 12. päivänä 1972 toinen ja tärkein Watergate-vuoto tulee julki. Joulukuussa astronautti Edgar Mitchell myöntää, että NASAlla on lupa kohdata Maan ulkopuolisia elämänmuotoja. Joulukuun 25. päivänä 1972 presidentti Truman kuolee.
1973
Vuonna 1973 nähdään yhä enemmän aluksia ilmassa. Ilmavoimien edustaja kertoo vierailustaan maanalaiseen tukikohtaan Twentynine Palmsissa, ja ottaa valokuvia avaruusolentojen ruumiinavauksesta ja aluksesta, joka on suurempi sisältä kuin mitä se on ulkoa. Brasilian valtiondirektiivi no. 5 kieltää UFOihin liittyvän informaation levittämisen. Hynekin Center for UFO Studies ottaa haltuunsa NICAPin UFO-tutkimukset. Tieteentekijät jälleen kerran löytävät suuren esineen, joka liikkuu kohti Maapalloa. Se varmistuu toiseksi avaruusolentojen alukseksi.
1974
Vuonna 1974 alkaa esiintyä suuri määrä eläinten silpomisia Teksasissa. Hynek vierailee APROn päämajassa ja häneltä evätään pääsy heidän tietoihinsa. Nelson Rockefellerista tulee varapresidentti. Neuvostoliitto aloittaa säänmuokkaustutkimuksensa. Ilmailuvalokuvaaja ottaa valokuvan levystä Nellisin ilmatukikohdassa Nevadassa. Helmikuussa 1974 Robert Galley, Ranskan puolustusministeri, esiintyy TV:ssä ja julkisesti sanoo että lautaset ovat todellisia.
1975
Vuonna 1975 NASAn budjetti on jälleen $121 miljardia erilaisiin tutkimusprojekteihin. New Mexicon Dulcen alue kokee jälleen intensiivisen eläinten silpomisaallon. NICAPin rahoitus alkaa laskea. George Bushista tulee CIA:n johtaja. Dokumenteista käy ilmi, että yliäänitutkimusta on tehty ainakin 20 vuotta. Huhtikuussa 1976 NSC:n direktiivi 4A sallii salaiset psykologiset operaatiot joita toteuttaa amerikkalaisia vastaan. Toukokuussa 1976 Illuminatin perustamisesta on kulunut 200 vuotta.
1977
Vuonna 1977 Yhdysvallat lähettää Neuvostoliitolle super-supermagneetin, jota he käyttävät säänmuokkaukseen. Presidentti Carter valitaan ja hän sanoo, että hän tuo saataville kaiken mahdollisen UFO-tiedon kansalle. Carterille näytetään levyalus ja hän muuttaa mieltään. Vuonna 1977 kuninkaallisten ilmavoimien haara päättää lopettaa julkaisemasta UFO-raporttitilastoja. Freedom of Information Act saatetaan voimaan 1977. Toukokuussa Jack Acuff, CIA:n edustaja NICAPissa, saa neuvostoliittolaisilta KGB-agenteilta pyynnon koskien UFOja. Syyskuussa 1977 Red Flag -pilotti harhautuu Dreamlandiin ja hänet siirretään nopeasti palvelukseen 48 tunnissa toiseen tukikohtaan. Lisäksi syyskuussa ilmavoimien eversti Senn lähettää kirjeen NASAn kenraali Crow’lle ja ilmaisee toiveensa siitä, että UFO-tutkimukset lakkaisivat.
1978
Vuonna 1978 havaintojen aalto alkaa Englannissa, joka kestää vuoteen 1983, ja yli 3 tuhatta havaintoa dokumentoidaan. Vuonna 1978 NSA:n työntekijä antaa CIA NICAPin Jack Acuffille salaisia UFOihin liittyviä raportteja. Elokuva ”Close Encounters” julkaistaan; uusi pyrkimys siedättää kansaa pseudoystävällisillä avaruusolennoilla. Vuonna 1978 Yhdysvallat lähettää F-16 -hävittäjän NATO-liittolaisille Neuvostoliiton aluksilla. Entinen CIA-työntekijä vahvistaa piirrokset avaruusolentojen käsistä, jotka on tehty ruumiinavauksien aikaan. Leonard Stringfield julkaisee kirjan ”Situation Red”. ”Harrisburg”-lehti ennustaa Three Mile Islandin ydinonnettomuuden maaliskuun 28. päivälle 1979.
Maaliskuun 18. päivänä 1978 William Herman abduktoidaan ja avaruusolennot sanovat hänelle, että on olemassa sivilisaatioiden ”verkosto”. He myös vahvistavat aluksien menetyksen 1940-luvulla johtuen tutkista. Kesäkuun 19. päivänä 1978 presidentti Carter luo päiväkäskyllään Federal Emergency Management Agencyn (FEMA); teko jota jotkut pitävät epäperustuslaillisena.
Syyskuussa 1978 tiedemies Paul Bennewitz saa selville avaruusolentojen aluksen toiminnan Manzanon asevarastolla New Mexicon Albuquerquessa. Bennewitz lähettää raportin nimeltä Project Beta valtiolle ja häntä aletaan tarkkailla. Hänelle ilmeisesti annettiin kolmena kertana sähköshokkihoitoa vuodesta 1979 eteenpäin, ja hänet jätettiin sekä valtion että avaruusolentojen tarkkailtavaksi, joiden kanssa hän oli kommunikoinut tietokonelaitteistolla.
Lisäksi vuonna 1978 FEMA suorittaa ensimmäisen Rex-harjoituksensa Rex-78.
1979
Vuonna 1979 senaattorit Smith ja Domenici järjestivät konferenssin eläinten silpomisista, ja tiedemies Henry Montieth osallistui, joka oli juuri saanut loppuun 10-vuotisen tutkimuksensa aiheesta. Konferenssin johtopäätös oli, että eläinten silpomistapauksissa oli jonkin verran substanssia, mutta että niitä ei voitu selittää.
1979 oli vuosi jolloin vittuuntunut tiedemies Dulcen geenilaitokselta lähti kävelemään mukanaan videoita, kuvia ja muistiinpanoja, ja hän vannoi paljastavansa sieltä löydetyt kaameudet.
Presidenttiehdokas Ronald Reagan vierailee NORADissa Cheyenne Mountainilla vuonna 1979. CIA-agentti John Acuff NICAPista korvataan eläköityneellä agentti Hallilla.
Vuonna 1979 eläköitynyt OSS-agentti väittää haastattelussa, että häntä pyydettiin tappamaan kenraali Patton. Tammikuun 18. päivänä 1979 käydään debatti UFOista Englannin parlamentin ylähuoneessa. Maaliskuun 28. päivänä 1979, aivan kuten ennustettiin, Three Mile Islandin onnettomuus tapahtui. Lokakuussa 1979 sattuu välikohtaus valtion tieteentekijöiden, armeijan henkilökunnan sekä täälläolevien avaruusolentojen välillä. 66 henkilöä saa surmansa.
1980
Vuonna 1980 valintansa jälkeen Ronald Reagan muuttaa ’Ilmapuolustuksen’ (Air Defense) NORADissa ”Avaruuspuolustukseksi” (Aerospace Defense). William Mooren kirja The ’Roswell Incident’ julkaistaan. MUFON Journal julkaisee artikkelin Project Redlightista. FEMA suorittaa Rex-80 harjoitukset, joissa he siirtävät kuubalaisia pakolaisia osana massojen pakkosiirtokoetta.
Tammikuussa 1980 Peter Gersten saa haltuunsa kaksi dokumenttia NSA:lta FOIA-tietopyynnön avulla. Gerstenin onnistui saada selville, että huhtikuun 27. päivänä 1982 noin 238 NSA:n dokumentin sijainti saatiin selville valtion tekemässä etsinnässä.
Toukokuussa 1980 psykologi ja tutkija Leo Sprinkle suorittaa regressioterapian Myrna Hansonille, joka kertoo informaatiota maanalaisista tukikohdista. Lisäksi toukokuussa Judy Doraty ja hänen poikansa näkevät omin silmin karjan silpomistapauksen ja heidät abduktoidaan ja implantoidaan.
Elokuussa 1980 levyalukset tunkeutuvat Manzanon asevarikolle New Mexicoon. Elokuun 8. päivänä Sandian vartija löytää levyaluksen HQ CR44:n varaston viereltä, jossa säilytetään ydinmateriaalia. Elokuun 9. päivänä vartija tarkastaa Coyote Canyon Roadin ja löytää levyaluksen.
Marraskuussa 1980 tutkija Paul Bennewitz on edelleen NSA:n tarkkailtavana, Joulukuussa Cash-Landrumin tapaus sattuu, jossa molemmat naiset saavat vakavia säteilyvammoja kohdatessaan amerikkalaisen levyaluksen, jota kuljetetaan pois 23 helikopterin voimin kahden naisen silmien alla.
1981
Vuonna 1981 George Bushista (entinen CIA:n johtaja) tulee varapresidentti ja Ronald Reaganista presidentti. NASAn tutkimusbudjettin on $109 miljardia. Ronald Reagania ammutaan salamurhayrityksessä, joka halusi George Bushista presidentin hieman aiemmin.
Vuonna 1981 Floridan yliopisto aloittaa tutkimukset ajatuksen voimalla käytettävästä tietokoneesta. Stealth 117A -lentokone koelennetään ensikertaa. Tammikuussa 1980 saadaan selville Bentwaters/Woodbridgen tapaus, joka liittyy maanalaiseen toimintaan.
Tammikuun 13. päivänä 1981 eversti Charles J. Halt kirjoittaa muiston Britannian ilmavoimissa avaruusolentojen kohtaamisesta Rendleshamin metsässä.
1982
Vuonna 1982 Peter Gersten CAUS:sta lähettää pyynnön korkeimpaan oikeuteen NSA:n mukanaolosta UFO-toiminnassa.
MJ-12:n väitetään ottaneen yhteyttä tutkija Linda Hoween (A Strange Harvest) ideasta tehdä dokumentaari jolla julkistaa tietoa — he muuttivat mieltään myöhemmin. Vuonna 1982 planeetan populaatio ylittää 4.8 miljardia ihmistä. Maaliskuun 10. päivänä 1982 Britannian parlamentin ylähuone piti toisen debattinsa UFOista, eivätkä edelleenkään päässeet lopputulokseen. FEMA piti Rex-82 harjoitukset, joka testasi kansakunnan kyvykkyyttä nopeaan liikekannallepanoon sodan uhatessa. Teollisuus epäonnistui surkeasti.
1983
Vuonna 1983 nevadalainen tutkija löytää metallisauvan geomagneettisen pyörteen keskeltä Blue Diamondissa, Nevadassa. Britannian hallitus aloittaa UFO-tietojen julkistamisen ensikertaa.
Vuonna 1983 Stealth 117A -hävittäjä otetaan käyttöön salaa. Vuonna 1983 Colorado Advanced Technology Institute luotiin tulevan avaruustutkimuksen perusrakenteeksi, joka alkaisi vuosina 1988-90. Eversti Charles Haitin muistio Bentwatersista julkaistaan USA:ssa. Pentagonin sisäinen dokumentti päivämäärällä joulukuun 1. 1983 kuvaa yksityiskohtaisesti armeijaan ohjeita vetää sotilaat pois määrittämättömän hätätapauksen seurauksena. Dokumentti listaa Posse Comitatus Actin poikkeustapauksia, liittovaltion lain joka kieltää armeijaa toimimasta USA:ssa. Dokumentti puhuu valtuutuksesta sellaiselle toiminnalle: ”USA:n valtion laillinen oikeus varmistaa yhteiskunnallinen järjestys… voimalla jos tarpeen”, väite jonka korkein oikeus oli kumonnut kun presidentti Truman yritti käyttää sitä oikeuttamaan terästehtaiden haltuunoton 1950-luvun alussa. On viitteitä siitä, että armeijan uusilla divisioonilla, kuten Fort Lewis Washingtonissa, on kaksoisrooli sekä kotimaassa että ulkomailla. Toinen divisioona on suunniteltu Fort Ordiin, Kaliforniaan. FEMAlla on käyttöönottamatonta lainsäädäntöä laissa, joka on nimetty ”Puolustusresurssilaiksi” (Defense Resources Act). Laki kumoaisi kansalaisoikeudet, hävittäisi vapaan yrittämisen, eliminoisi yksityisomaisuuden ja yleisesti saattaisi kansan totalitarismiin. Kohta 202 laista, esimerkiksi, sallii presidentin välittömästi takavarikoida mikä tahansa yksityisomaisuus ”joka pidetään tarpeellisena kansallisen turvallisuuden puolustamiseksi”. Kohta 501 valtuuttaa minkä tahansa teollisuuden haltuunoton jonka Valkoinen Talo määrää. Kohta 1213 kieltää kaiken lakkoilun. Käyttöönottamaton laki myös sisältää ”Viestinnän sensuurin”, joka sallii presidentin, milloin ”yleinen turvallisuus sitä vaatii”, sensuroida ”postilla, kaapelilla, radiolla, televisiolla tai muilla viestintäkeinoilla tapahtuvaa viestintää”. ”COG” (Continuity of Government, Hallinnon Jatkuvuus) on myös olemassa. Se on salainen varjohallitus, joka on koolla ja valmiina pyörittämään maata.
Vuodesta 1980 eteenpäin tämä ennennäkemätön elin on perustettu ajamaan USA sotilasvallankaappaukseen joko presidentin yhteistyöllä tai ilman sitä, kaikki demokratian säilyttämisen nimissä jotain nimeämätöntä uhkaa vastaan.
Arvaa mikä tuo uhka voisi olla?
1984
Elokuva ”V” esitetään kansalle, jossa kuvataan reptiliaaniavaruusolentoja, jotka syövät ihmisten lihaa, säilyttävät ihmisiä ruoaksi, jne. Elokuvassa/sarjassa on myös aktiivisia vastarintaryhmiä. Fawcett ja Greenwood julkaisevat kirjan ”Clear Intent”. Neuvostoliitto toteuttaa kansallisen gallupin UFO-kokemuksista, johon 30 tuhatta ihmistä vastaa. FEMA pitää Res-84 harjoitukset. Nämä harjoitukset liittyvät suurten ihmismassojen pidättämiseen ja käsittelyyn. Suuria määriä ihmisiä saatetaan oletettavasti joutua käsittelemään valtion kiisteltyjen toimien jälkeen.
Onko arvauksia minkä?
Huhtikuun 26. päivänä 1984 kenraali Bond kuolee lentäessään Area 51:ssa salaisen lentokokeen aikana. Joulukuussa USA:n US Space Foundation piti ensimmäisen vuosittaisen symposiuminsa Coloradossa.
1985
Vuonna 1985 McDonnel Douglas saa uunituoretta teknologiaa tyhjästä. John Herringtonista tulee energiaministeri. Neuvostoliitto julkistaa paljon UFO-kohtaamisdataa. Kirjailija Ralph Noyes julkaisee kirjan ”A Secret Property” Britannian hallituksesta ja UFOista. Lawrence Livermore Labs alkaa valmistaa keinotekoista verta, josta osan on määrä mennä Dulcen geenilaitokseen New Mexicossa. Karjansilvonta alkaa vähentyä keskilännessä.
Lokakuussa 1985 Aries Properties hankkii 21 tuhatta eekkeriä maata Colorado Springsin vierestä, joka on tarkoitettu tulevaa avaruustutkimuskeskusta varten.
Marraskuussa 1985 NBC lähettää ohjelman ”tunnistamattomista mustista helikoptereista, salaisista projekteista, ja likaisesta rahasta”. Joulukuun 4. päivä 1985 presidentti Reagan kertoo huolistaan avaruudesta saapuvista Maan ulkopuolisista voimista lukiolaisille.
1986
Vuonna 1986 julkaistaan Jenny Randlesin kirja ”Sky Crash” ja Steinman & Stevensin kirja ”UFO Crash at Aztec”. Brasilian ilmavoimat, tietopyynnön perusteella julkistetun valtion dokumentin mukaan, jahtaavat UFOja. Project Snowbird siirtyy seuraavaan vaiheeseen kehittämään lentokonetta perinteisellä teknologialla, jota näytetään kansalle.
Heinäkuun 26. päivänä 1986 tri. Robert I. Sarbacher kuolee.
1987
Vuonna 1987 avaruustaistelun budjetti on £4.2 miljardia. Puolustusministeriö rahoittaa 75% kaikesta liittovaltion tutkimuksesta ja kehityksestä.
Losangelesilainen poliisi kuolee löydettyään suuren CIA:n levityspaikan heroiinille ja kokaiinille Los Angelesissa sijaitsevan hotellin Staffers Concourse Hotel huipulta. Hänet tapetaan. Viraston rahoja kanavoidaan salaisiin projekteihin. Toisia levityspaikkoja on Wyomingin Rivertonissa ja Arizonassa Lagunan intiaanireservaatissa. Delta-joukot suojaavat toimintaa.
”Dulcen Paperit” julkaistaan ensikerran vuonna 1987. Dataa viidestä sisäänkäynnistä Dulcen laboratorioihin vuodetaan. Valtio huolehtii asiasta tuhoamalla rakennukset ja rakentamalla uusia omituisiin paikkoihin ilman mitään syytä. Helmikuussa 1987 USA:ssa on 102 toimivaa ydinlaitosta. Helmikuun 15. päivänä San Josen ’Mercury’ raportoi Pentagonin ”pimeän budjetin” ohjelmasta. Huhtikuun 27. päivänä 1987 geenimuunneltu bakteeri päästetään kansan pariin. Bakteeri on luotu vaikuttamaan ”kylmyyden aiheuttamiin vaurioihin sitrushedelmien satoon”.
Syyskuussa 1987 lähetetään 16 hertsin aaltoja lähettimistä neljän kuukauden ajan ennen George Bushin valintaa. ELF (extremely low frequency) -aallot saavat aikaan vaikutuksia miljooniin amerikkalaisiin, mikä mahdollisesti vaikutti vaalien lopptulokseen. Väitetään, että päälähetin sijaitsi Nevadassa. Syyskuun 4. 1987 ryhmä nimeltä ”Oikeutta Armeijan Henkilökunnalle” (Justice for Military Personnel, JMP) lähettää kirjeen presidentille, joka yksityiskohtaisesti kuvaa niitä rikoksia joita armeijan on käsketty suorittamaan yksityisiä kansalaisia kohtaan avaruusolentokysymyksessä.
Syyskuun 21. päivänä 1987 Reagan jälleen kerran kertoo Maapalloa uhkaavien avaruusolentojen huolestaan puheessaan YK:ssa.
Lokakuun 11. päivä Las Vegas Review Journal raportoi Area 51/Dreamlandista Nevadassa. 17 .päivä suuri määrä B-52 nähtiin nousevan Hickemin ilmatukikohdasta Hawaiilta. 20. päivä William Moore vierailee Albuquerquessa, New Mexicossa.
Marraskuun 21. päivänä Parkenson Institute alkaa pyytää kansalta ihmisten sikiöitä tutkimukseen. Sairaaloille lähetetään pyyntöjä. 27. päivä USA:n armeijan kommandot yrittävät ja ilmeisesti tyrivät yrityksensä päästä sisään avaruusolentojen yhteiseen laitokseen New Mexicossa. Joulukuussa CIA alkaa otta yhteyttä kaikkiin jotka ovat koskaan olleet sen palkkalistoilla jotka koskaan ovat liittyneet avaruusolentokysymykseen. Nainen piirtää mustapintaisen pyöreän aluksen kuvan, jonka hän sanoo kuuluvan NSA:lle. 14. joulukuuta John Lear tarjoutuu isännöimään MUFONin kokousta Las Vegasissa heinäkuussa 1989.
1988
George Bushista tulee viimein presidentti. Avaruusolentojen kanssa yhteinen tukikohta Floridan rannikolla otetaan käyttöön uudelleen, minkä johdosta Gulf Breezellä nähdään paljon havaintoja aluksista. Maaliskuun 25. päivänä John Lear julkaisee lausuntonsa kansalle avaruusolentojen tilanteesta. Huhtikuun 27. Leonard Stringfield puhuu kirjastossa Ohion Milfordissa.
Toukokuussa 1988 Reagan jälleen pitää puheen jossa hän viittaa ”tämän maailman ulkopuoleiseen avaruusolentojen uhkaan”. Sanomalehdet raportoivat Reaganin saaneen ”varoituksen” astrologeilta, että vuoteen 1993 mennessä tulee avaruusolentojen invaasio. Saatiin selville, että EBEt ovat herkkiä mille tahansa materiaalille, jolla on vasenkätinen spin. Toukokuun 5. päivänä Leonard Stringfield julkistaa artikkelin Illinoisin Bataviassa avaruusolennoista.
Kesäkuunna 1988 senaattori Cranstonille väitetään näytetyn lautasaluksen Nortonin ilmatukikohdassa. ”NASA Techbriefs”-julkaisu näyttää valokuvan EBEstä ilman kuvatekstiä tai selitystä. New Mexicosta tulee viesti tutkijoille, että Los Alamos on kehittänyt antimateria-aseen, jota väitetään käytettävän viimeisenä oljenkortena jos ”Harmaita ei voi ajaa pois tältä planeetalta”. Harmaiden määrä Maapallolla arvioidaan 20 miljoonaksi. Joulukuussa Steve White (Bechtel Investmentsin johtaja) kuolee. Bechtel on ollut vahvasti mukana maanalaisissa rakennushommissa.
1989
Vuodesta 1989 miljardeja dollareita kulutetaan NORADin modernisoimiseen. Project Excaliberin dataa julkaistaan. Projekti liittyy ohjuskärjen kehittämiseen, joka voi penetroitua 1000 metriä maan sisään ja räjähtää. Käyttökelpoinen jos pitää tuhota maanalainen tukikohta.
Zbigniew Brzezinski ennusti, että USA:n perustuslaki kirjoitettaisiin uuusiksi vuonna 1989. Tammikuussa 1989 William Cooper ja John Lear lähettävät kirjeen presidentille koskien avaruusolentokysymystä. Mitään vastausta ei koskaan kuulunut.
