Olen tutkinut sekä Yhdysvaltojen että Yhdistyneen kuningaskunnan asiaa koskevia oikeudellisia oppeja selvittääkseni synteettisen telepatian käytön tai käyttöönoton laillisuutta. Ensinnäkään ei ole olemassa lainsäädäntöä, joka sallisi tällaisen teknologian käytön tai jossa määriteltäisiin tällaisen teknologian kohteena olevien henkilöiden oikeudet.
Rajoitukset on siis löydettävä kunkin maan rikoslainsäädännöstä, ja niitä todellakin on olemassa. Sekä Yhdysvaltojen että Yhdistyneen kuningaskunnan terrorismiin liittyvien lakien tulkinnat kieltävät selvästi teknologian käytön. Koska rikosoikeudellisen perusopin mukaan ”kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”, valtion palveluksessa tehdyt rikolliset teot eivät eroa muista rikollisista teoista.
Lainsäädäntö
Yhdysvaltain lainsäädännössä 2332a. Joukkotuhoaseiden käyttö, kuuluu seuraavasti:
(b) Yhdysvaltojen kansalaisen tekemä rikos Yhdysvaltojen ulkopuolella. — Yhdysvaltojen kansalainen, joka ilman laillista lupaa käyttää joukkotuhoasetta Yhdysvaltojen ulkopuolella tai uhkaa, yrittää tai vehkeilee käyttää joukkotuhoasetta Yhdysvaltojen ulkopuolella, on tuomittava vankeusrangaistukseen vuosiksi tai elinkaudeksi, ja jos seurauksena on kuolema, rangaistuksena on kuolema tai vankeusrangaistus vuosiksi tai elinkaudeksi.
(c) Määritelmät. — Tässä pykälässä tarkoitetaan —
…
(2) termi ”joukkotuhoase” tarkoittaa —
(A) mikä tahansa tämän pykälän 921 §:ssä määritelty tuhoava laite;
(B) mikä tahansa ase, joka on suunniteltu tai tarkoitettu aiheuttamaan kuolemaa tai vakavia ruumiinvammoja vapauttamalla, levittämällä tai vaikuttamalla myrkyllisiä tai myrkyllisiä kemikaaleja tai niiden esiasteita;
(C) aseet, jotka sisältävät biologista ainetta, toksiinia tai vektoria (kuten nämä termit on määritelty tämän lain 178 pykälässä); tai
(D) mikä tahansa ase, joka on suunniteltu vapauttamaan säteilyä tai radioaktiivisuutta ihmiselämälle vaarallisella tasolla.”
Asiaa koskeva lauseke on 2(D). Synteettinen telepatiajärjestelmä, joka on samankaltainen kuin aiemmassa artikkelissani hahmoteltu, rikkoisi tätä lauseketta. Laitteena, joka lähettää säteilyä sellaisella tasolla, että se voi tuottaa aistien ja lihasten hallintaa, joka voi osoittautua vaaralliseksi ihmishengelle (esim. sydämen vajaatoiminnan, häiriötekijöiden ja pitkäaikaisten stressivaurioiden kannalta), on laitonta ”käyttää”, ”salaliittoutua käyttämään”, ”yrittää käyttää” tai edes ”uhata käyttää” tällaista laitetta. Tämä koskee teknologian käyttöä sekä Yhdysvaltojen kansalaisia että ulkomaalaisia vastaan. Tärkeää on huomata, että ei ole mitään rajoitusta sille, miten kyseinen säteilytaso on vaarallinen ihmishengelle, vaan ainoastaan sille, että se on vaarallista.
On mielenkiintoista huomata, että kuolemanrangaistus on olemassa kuolemantapauksissa.
Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuoden 2000 terrorismilaki kuuluu seuraavasti:
(1) Tässä laissa ’terrorismilla’ tarkoitetaan toiminnan käyttöä tai sillä uhkaamista, jossa —
(a) toiminta kuuluu (2) momentin soveltamisalaan,
(b) käytön tai uhkauksen tarkoituksena on vaikuttaa hallitukseen tai pelotella yleisöä tai yleisön osaa, ja
(c) käyttö tai uhkaus tehdään poliittisen, uskonnollisen tai ideologisen asian edistämiseksi.
(2) Toimi kuuluu tämän alakohdan soveltamisalaan, jos se —
(a) sisältää vakavaa henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa,
(b) sisältää vakavaa omaisuuden vahingoittamista,
(c) vaarantaa muun henkilön kuin teon tekijän hengen,
(d) aiheuttaa vakavan vaaran yleisön tai yleisön osan terveydelle tai turvallisuudelle, tai
(e) on suunniteltu vakavasti häiritsemään tai vakavasti häiritsemään sähköistä järjestelmää.
Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännössä on osoitettava kolme seikkaa, eli 1 kohdan ab alakohdan b ja c alakohdan on osoitettava olevan totta.
Osan 1(a) osalta relevantti lainkohta on 2(c) edellä mainituista syistä. Tässäkään laissa ei määritellä, ”miten” henkilön henki on vaarassa, vaan ainoastaan, että se on vaarassa. Se voi olla mitä tahansa, auton ajamisesta hajamielisessä tilassa tai stressin aiheuttamisesta, joka voi johtaa sydämen vajaatoimintaan.
Osan 1 kohdan b alakohdan osalta tämä on automaattista, koska ”laatikossa olevan kuulustelijan” perustehtävä on pelottelu ja koska kohde edustaa ”yleisön osaa” eri määritelmien mukaan. Kyseinen ”osa” voi olla tietty yhteisö, ryhmä tai pelkästään kuulusteltavaan ryhmään kuuluminen.
Lopuksi totean 1 kohdan c alakohdan osalta, että ilman erityislainsäädäntöä tällaisen tekniikan käyttämiseksi käyttöönottoa olisi ohjannut kansallinen turvallisuuspoliittinen agenda. Koska tämä on johdettu poliittisista ja ideologisista kannoista ”In Defense Of The Nation” tai ”In Defense Of The Realm”, se on suoraan suunnattu näiden asioiden ”edistämiseen”.
Suurin osa rikoksista on lueteltu vuoden 2000 terrorismilain 3 osan kohdassa ”Terroristinen omaisuus”.
Lisäksi on rikos olla ilmoittamatta tällaisista tapauksista:
9 Velvollisuus paljastaa tietoa
(1) Tätä pykälää sovelletaan, jos henkilö —
(a) uskoo tai epäilee, että toinen henkilö on tehnyt jonkin 15-18 §:n mukaisen rikoksen, ja
(b) perustaa uskomuksensa tai epäilynsä tietoihin, jotka tulevat hänen tietoonsa elinkeinon, ammatin, liiketoiminnan tai työn harjoittamisen yhteydessä.
(2) Henkilö syyllistyy rikokseen, jos hän ei ilmoita poliisille niin pian kuin se on kohtuudella mahdollista —
(a) uskomustaan tai epäilyään, ja
(b) tietoja, joihin se perustuu.
Johtopäätös
Vaikka monet ryhmät vaativat erityistä lainsäädäntöä näitä teknologian muotoja vastaan, on selvää, että nykyiset rikoslainsäädäntö ja -säädökset ovat riittäviä sekä Yhdistyneessä kuningaskunnassa että Yhdysvalloissa. Tulkinnat ovat suoraviivaisia ja vastaavat hyvin säädösten tarkoitusta. Lisäksi kyse on vain kahdesta terrorismilain muunnelmasta, ja tällainen teknologia voisi rikkoa monia muita lakeja, joihin liittyy sekä rikos- että siviilioikeudellisia velvoitteita. Ihmisoikeuslainsäädäntö on tästä hyvä esimerkki.
Kansainvälinen oikeus on hieman monimutkaisempi, eikä sitä käsitellä tässä. Yksi pieni huomio tehdään kuitenkin ulkoavaruussopimukseen liittyen: mikä tahansa satelliittiteknologia voi rikkoa sopimusta, jos se määritellään ”joukkotuhoaseeksi”.
Jos Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat toteuttaneet tällaisia sijoituksia salassa, voimme vain arvailla Venäjän federaation tai Kiinan salamyhkäistä vastausta. Näin ollen avaruus saattaa olla paljon voimakkaammin militarisoitu kuin kukaan epäilee.
Tämä on viides artikkeli sarjassamme satelliitin ajatuksenlukukyvystä. Artikkelin muut osat löytyvät täältä.
Tässä sarjassa olemme tarkastelleet monenlaisia näkökohtia käsitteellisestä suunnittelusta yksittäisen hermosolun lähetystehoon. Tänään ajattelin, että tarkastelemme täysin erilaista näkökohtaa. Mistä voimme päätellä, että henkilö ei ole pelkästään skitsofreenikko? Tämä ei ole vain sinänsä jokseenkin kiehtovaa, vaan sillä on myös mahdollisuus antaa joitakin lopullisia todisteita. Se on hyvin tärkeää sekä lääketieteellisille ryhmille että kansallisen turvallisuuden alalla toimiville.
Standardikriteerit
Ensinnäkin minun on huomautettava eräistä tämän artikkelin rajoituksista. Ensimmäinen rajoitus on se, että tämä koskee vain niitä, joilla on kyky keskustella sisäisen äänen (sisäisten äänten) kanssa. Jos siis joku väittää vain kuulevansa äänen tai katkelmia keskusteluista, tällä analyysimenetelmällä on vain rajallinen arvo. Tällaiset esimerkit luokiteltaisiin tässä artikkelissa. Lääketieteellistä taustaa omaaville, viitataan seuraavaan skitsofrenian oireeseen:
Koulutuksemme alkuvaiheessa monet meistä tekivät sen virheen, että kysyimme sairaalan psykiatrisessa ensiapupoliklinikalla olevilta potilailta, kuulevatko he ääniä ihmisiltä, jotka eivät ole siellä. Jotkut meistä luulivat potilaiden valehtelevan, kun he kertoivat meille, etteivät he kuule ääniä, olivatpa ne sitten jonkun paikalla olevan tai ei paikalla olevan henkilön ääniä. Nämä potilaat eivät nimittäin kuulleet ääniä, vaan kävivät keskusteluja jonkun toisen henkilön kanssa. Nämä potilaat eivät myöskään kuvitelleet keskustelua vaan kävivät todella, todella keskustelua. Siksi he eivät ”kuulleet ääniä”, vaan heille puhuttiin. Sama pätee kaikkiin muihin aistielimiin vaikuttaviin hallusinaatiotyyppeihin.
Nyt kun tämä on selvitetty, tarkastellaan joitakin skitsofreniaa määrittäviä diagnostisia kriteerejä. Tarkastelen sitä, voidaanko synteettisellä telepaattisuudella väärentää perusdiagnoosikriteerit ja voidaanko se jollain lääketieteellisellä tavalla erottaa skitsofreniasta.
Jos haluatte seurata tätä, viittaan vahvasti Mainen lääketieteellisen keskuksen tohtori William McFarlanen videoon ”Schizophrenia Explained” ja Wikipediassa lueteltuihin standardoituihin kriteereihin. Jos otamme mallia Wikipediasta, aloitamme harhaluuloista.
Skitsofreniaa sairastavalla henkilöllä on harhaluuloja, usein vakavia vainoharhaisia harhaluuloja, kuten että häntä seurataan, vakoillaan, hänet myrkytetään, hänen ajatuksiaan manipuloidaan tai lähetetään jne. Synteettisellä telepaattisuudella on kyky herättää tällaisia käsityksiä monin eri tavoin. Tavallisesti se on yhdistelmä stressiasentoja (lihasten supistuminen), univajetta ja tekoälyä, joka kiinnittää huomion kuvioihin, tekee sanaleikkejä tai ehdottaa salaliittolaisia käsityksiä tapahtumista. Potilaan ei välttämättä tarvitse olla tietoinen tästä, vaikka hän saattaa olla tietoinen äänestä, jonka kanssa hän kommunikoi. Näin ollen tämä standardoitujen kriteerien osa-alue ei anna hoitohenkilökunnalle mahdollisuutta määritellä, onko kyseessä keinotekoinen ääni vai ei.
Seuraava kriteeri on hallusinaatiot. Aiemmin kuvaamamme keskusteluääni on tietenkin edellytys, mutta koska kyseenalaistamme juuri sen, jätämme sen toistaiseksi sivuun. Jos pitäydymme visuaalisissa hallusinaatioissa, kuten kahdessa ensimmäisessä kuvassa esitetyissä, meillä on jälleen samanlainen ongelma kuin harhojen kohdalla. Näköaivokuorta voidaan stimuloida radioaalloilla, joten värit voivat muuttua ja voi esiintyä myös tiettyjä näköhavaintojen pysyvyysvaikutuksia, jotka voivat johtaa mielen täyttämään aukkoja, jotka jäljittelevät kahden ensimmäisen kuvan visuaalisia vaikutuksia.
Järjestäytymätön puhe on oikeastaan seurausta mistä tahansa mielisairaudesta, joka liittyy kiihottumiseen. Koska synteettisen telepatian toiminta, kuten univaje ja stimuloitu stressi, vaikuttaa hermovälittäjäaineisiin, kiihottuminen on yleensä automaattista, ja näin ollen mielenterveysvaikutusten koko ketju ilmenee. Vaikka on mahdollista suorittaa rajoitettua reaaliaikaista stimulaatiota radioaalloilla, jotka jäljittelevät tiettyjä näkökohtia, täydellisen luonnollisen vaikutuksen aikaansaamiseksi tekoäly vain ruokkii psykoosia, joka tarjoaa joitakin skitsofrenian tunnusmerkkejä.
Jos tarkastelemme nyt kolmatta ja neljättä kaaviota oikealla, voimme nähdä useita muita oireita, joita voi esiintyä. Jälleen kerran yhteinen asia on se, että synteettinen telepaattisuus voi joko saada aikaan tai väärentää näitä näkökohtia. Näin ollen meidän on ymmärrettävä, että standardoituihin kriteereihin perustuva diagnoosi ei riitä synteettisen telepatian poissulkemiseen.
Päinvastoin, se on ensimmäinen vaihe todistettaessa, että se on sen lähde.
MRI pelastaa
On vain yksi tapa erottaa skitsofreenikko synteettisen telepatian vaikutuksen alaisesta henkilöstä. Magneettikuvauksen pitäisi antaa vakuuttava todiste siitä, että henkilö kärsii skitsofreniasta.
Jos tarkastelemme viidettä kuviota, voimme havaita, että terveen ja skitsofreenikon aivojen prefrontaalilohkon aktiivisuus eroaa toisistaan. Skitsofreenikon aivojen aktiivisuus tällä alueella on vähäisempää. Jos nyt tarkastelemme toista kaaviota, voimme havaita, että tämä alhaisempi aktiivisuus ulottuu koko aivoihin ja että ylimääräistä aktiivisuutta esiintyy esimerkiksi takaraivolohkon (näkökeskus) kaltaisilla alueilla.
Jos siis magneettikuvaus tehtiin potilaalle, joka osoitti skitsofrenian standardoidut kriteerit, eikä siinä näkynyt merkkejä skitsofreniasta, synteettisen telepatian puolesta puhuvat hyvin vahvat perusteet. Käytännön lääketieteen näkökulmasta katsottuna potilaita olisi kuitenkin lääkittävä oireiden hoitamiseksi, sillä riippumatta siitä, miten tällainen sairaus on aiheutettu, se on silti hyvin paljon läsnä.
Kansallisen turvallisuuden kannalta jokaisen magneettikuvauksen läpäisseen henkilökunnan jäsenen, joka myöhemmin kuulee ääniä ja läpäisee toisen magneettikuvauksen, olisi katsottava rikkoneen turvallisuusmääräyksiä. Heidät olisi siirrettävä välittömästi turvalliseen huoneeseen ja seurattava muutoksia. Olen varma, että tällainen toiminta on suurimmaksi osaksi passiivista, mutta sisäpiirin miehelle on käyttöä, erityisesti epävakaalle miehelle.
Tämä on neljäs artikkeli sarjassamme satelliitin ajatuksenlukukyvystä. Artikkelin muut osat löytyvät täältä.
Edellisessä artikkelissa tarkensimme lukuja, jotka koskevat yksittäisen hermosolun heikkojen radiolähetysten havaitsemista kiertorataetäisyyksillä. Vaikka signaali oli heikko, alle -200 dBW, se ei ollut mitään niin törkeää, ettei nykyaikainen satelliittiryhmä voisi havaita sitä. Tässä artikkelissa olen päättänyt täyttää joitakin puuttuvia aukkoja, kun on kyse todellisesta mekanismista, joka pettää ajatuksemme.
Niille, jotka ovat syvällisemmin kiinnostuneita tai jotka ovat itse asiassa mukana neurotieteissä, olen törmännyt tieteelliseen artikkeliin, jonka pitäisi hahmotella periaatetta tieteellisemmin. Seuraavassa, vuonna 1995 julkaistussa artikkelissa kuvataan ”perusalgoritmien” eli hermoverkkojen sähkömagneettista induktiota, jolla luodaan mitä tahansa tarvittavia aistihavaintoja. Käymme kohta läpi, miten tämä toimii, mutta nyt voitte lukea sen nopeasti:
Mahdollisuudesta päästä suoraan käsiksi kaikkiin ihmisaivoihin perustavanlaatuisten algoritmien sähkömagneettisen induktion avulla.
Persinger MA.
Behavioural Neuroscience Laboratory, Laurentian University, Sudbury, Ontario, Kanada.
Tiivistelmä
Nykyaikainen neurotiede viittaa siihen, että on olemassa perustavanlaatuisia algoritmeja, joiden avulla kaikki aistitiedonsiirto muunnetaan sisäiseksi, aivokohtaiseksi koodiksi. Näiden koodien suora stimulointi ihmisen ohimo- tai limbisessä aivokuoressa sovelletuilla sähkömagneettisilla kuvioilla saattaa vaatia energiatasoja, jotka ovat sekä geomagneettisen toiminnan että nykyisten viestintäverkkojen alueella. Aivojen lämpötilan kapeaan kaistaan kytketty prosessi voisi mahdollistaa sen, että kaikkiin normaaleihin ihmisaivoihin voitaisiin vaikuttaa subharmonisella, jonka taajuusalue noin 10 Hz:n kohdalla vaihtelisi vain 0,1 Hz:n verran. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7567396?dopt=Citation
Tarkkasilmäiset lukijamme, jotka ovat seuranneet tätä sarjaa, voivat todeta, että tämä on sama kuin Defense Technical Information Centerin (DTIC) vuonna 1977 mainitsema implisiittinen mekanismi. Täydet 18 vuotta ennen edellä mainitun asiakirjan julkaisemista. Kuvaus on seuraava:
Kirjoittaja käsittelee Koganin laskelmia tiedonsiirrosta. Vaikka hän huomauttaa, että laskelmia ei pidä pitää todisteena telepaattisten signaalien magneettisen luonteen paikkansapitävyydestä eikä telepatian olemassaolosta, hän ehdottaa, että jos telepatiaa on olemassa ja jos se tapahtuu radioaaltojen avulla, niin silloin pitäisi etsiä aallonpituusalueelta 300-1000 km.
Miten tämä oikeastaan toimii?
Aivojen hakkerointi
Jotta asia ymmärrettäisiin hieman selkeämmin, meidän on kohdeltava ihmisaivoja kuin tietokonetta, jolla on oma laitteisto. Tältä osin etsimme yhtä tai useampaa tietoturva-aukkoa, jota voimme hyödyntää. Meidän on siis lähestyttävä asiaa samalla tavalla kuin hakkeri tekisi.
Tiedämme aiemmista artikkeleistamme, että aivot lähettävät heikkoja radiotaajuuksia alle 1000 Hz:n alueella. Radiotekniikan periaatteiden mukaan kaikki, mikä voi tuottaa radiosignaalin, voi myös vastaanottaa sellaisen. Olemme siis selvittäneet ensimmäisen suuren esteen, fyysisen siirtokerroksen luomisen. Fyysinen siirtokerros mahdollistaa kaksisuuntaisen viestinnän.
Koska tiedämme, että tietoa ei koodata suoraan radioaaltoihin, että taajuudet ovat ainutlaatuisia aksonin ominaisuuksien vuoksi ja että energian syöttö saa neuronin syttymään, olemme nyt luoneet tiedonsiirtokerroksen. Tietoa ei siis välitetä, vaan se stimuloidaan kohteessa, ja kohde kokee sen, mitä tuo stimulaatio vastaa.
Jos palaamme hakkerianalogiamme, olemme havainneet, että vaikka ihmisaivot käyttävät hajaspektriä ja erittäin hienovaraista taajuusvastausta poistaakseen ristikkäisviestinnän, ne eivät pysty merkitsemään tietoa ja päättelemään, että sitä on käsitelty aiemmin. Lyhyesti sanottuna ihmisaivot ovat haavoittuvaiset niin sanotulle uusintahyökkäykselle.
Olen esittänyt oikealla puolella kaksi kaaviota, jotka selittävät, miten tämä toimii. Jos tarkastelemme kaaviota kaksi, voimme havaita, kuinka neuronit, kun ne näkevät vihreää ruohoa, lähettävät tietynlaista radioaaltokuviota tietyillä taajuuksilla. Jos nyt katsomme kaaviota kolme, voimme havaita, että tämän kuvion ja taajuuksien lähettäminen takaisin aivoihin johtaa siihen, että kohde näkee vihreää ruohoa. Tähän liittyy tietysti tiettyjä rajoituksia, ja käsittelemme niitä hetken kuluttua.
Kuten näemme, kaikki, mitä voimme kokea, voidaan pelkistää tiettyihin ihmisaivojen lähettämiin kuvioihin ja taajuuksiin. Näin ollen tietokone voi väärentää minkä tahansa kokemuksen ja lähettää sen aivoihin. Kyse on siis näiden mallien ja taajuuksien tunnistamisesta, ja tämä tuo meidät takaisin tämän artikkelin ensimmäiseen lainaukseen.
Ihmisinä me kaikki oletamme, että olemme ainutlaatuisia, ja näin pitäisi olla myös aivojemme kohdalla. Niin paljon kuin toivoisimmekin tämän olevan totta, se ei yksinkertaisesti ole. Meidän kaikkien on suoritettava samoja toimintoja, ja meidän kaikkien on oltava verrattain samankaltaisesti kytkettyjä näiden toimintojen suorittamiseksi. Syy siihen, että me kaikki voimme suurimmaksi osaksi nähdä, koskettaa, haistaa, kuulla ja maistaa, osoittaa, että meillä kaikilla on samat peruspiirit, jotka mahdollistavat näiden aistimusten toiminnan. Havaintomallien yhteensovittamisen ja suuren tietokannan avulla voimme rakentaa kirjaston ajatuksista, tunteista, kuvista, mielipiteistä ja äänistä, jotka ovat yleisesti sovellettavissa keneen tahansa.
Kuten edellä mainitussa sitaatissa sanotaan, meillä kaikilla on siis tietyt perusalgoritmit. Sellaisenaan me kaikki lähetämme hyvin samankaltaisia malleja ja taajuuksia tämän samankaltaisen johdotuksen vuoksi. Pienet vaihtelut, joita esiintyy, estävät meitä lähettämästä radioaaltoja, jotka aiheuttaisivat häiriöitä kaikkiin havaintoihimme. Jos näin ei olisi, kokisimme toistemme ajatukset, näkö-, kuulo- ja tunnekokemukset joka hetki joka päivä. Jälleen kerran, tarkkasilmäisille lukijoillemme, tämä viittaisi aaltojen etenemisestä ja taajuusvasteesta johtuviin rajoitettuihin luonnollisen telepatian tekoihin. Se on kuitenkin täysin eri asia.
Aiemmin mainitsemani rajoitukset ovat tulosta syötteiden aktiivisesta käsittelystä. Toisin sanoen, vaikka pystyn tuomaan näkökenttäänne fosfeeneja tai kirkkaita kuvia, en ehkä pysty tuomaan hienovaraisempia tai monimutkaisempia kuvia. Ongelmana on se, että neuronit ovat jo ampumassa, ja minulla on vain kaksi vaihtoehtoa: keskeyttää tai kiihdyttää. Se tarkoittaa yleensä joko pimeyttä tai kirkasta pistettä. Samanlainen ongelma on olemassa kaikkien aistitulojen kanssa. Tämän seurauksena ketään ei ole mahdollista sijoittaa VR-tyyppiseen ympäristöön, mutta on mahdollista sekoittaa hänen tulonsa, mikä aiheuttaa laajalle levinneitä toimintahäiriöitä, hallusinaatioita ja motoristen taitojen menetystä.
Pimeä puoli
Siinä oli suurin piirtein kaikki mekanismin teknisestä puolesta, mutta todellinen kysymys olisi, millainen se olisi? No, jos saisin teidät ajattelemaan lausetta ”Hello World!” ja nauhoittaisin siihen liittyvät taajuudet ja kuviot, voisin lähettää ne uudelleen, ja teistä tuntuisi, että olette juuri ajatelleet sanat ”Hello World!” omalla sisäisellä äänellänne. Ellei teillä olisi laajaa kokemusta tekoälystä ja hyvin syvällistä ymmärrystä omasta mielestänne, eron havaitseminen olisi mahdotonta.
Kuvittele nyt fuusioneuvottelut tai jopa poliittinen sopimus. Saadakseni henkilön sitoutumaan sopimukseen, lähetän yksinkertaisesti kopion omista hyväksyntätunteistani kohteelle. Hän tuntee nyt samoin kuin sinä sopimuksesta ja allekirjoittaa sen. On myös mahdollista estää tietyt ajatukset tai negatiiviset tunteet ja jopa sijoittaa omat vasta-argumenttisi näille ajatuksille suoraan heidän mieleensä. Mitä tulee kohteeseen, se oli hänen oma ideansa ja hän teki sen omasta vapaasta tahdostaan.
CIAn viranomaiset aloittivat alkuvaiheen työn huumeiden ja hypnoosin parissa pian sen jälkeen kun Virasto luotiin vuonna 1947, mutta käyttäytymisen kontrollointiohjelma ei päässyt vauhtiin kunnolla kuin vasta kun Unkarin hallitus aloitti kardinaali Josef Mindszentyn oikeudenkäynnin vuonna 1949. Lasittunut katse silmissään Mindszenty tunnusti maanpetosrikoksen, jota hän ilmeisesti ei kuitenkaan ollut tehnyt. Hän muisti Moskovan puhdistusoikeudenkäynnit vuosina 1937 ja 1938, joissa kommunistipuolueen kovistelija-apparatsikit olivat nöyrästi myöntäneet syyllisyytensä monenmoisiin epätodennäköisiin rikoksiin. Nämä sekä sodanjälkeisten oikeudenkäyntien suma Itä-Euroopan maissa vaikuttivat lavastetuilta, kuumottavilta ja epätodellisilta. CIA-miesten mielestä heidän piti ottaa selkoa siitä miten kommunistit olivat tehneet syytetyistä zombin kaltaisia. Mindszentyn tapauksessa CIA:n turvallisuusmuistio julisti, että ”jokin tuntematon voima” oli kontrolloinut kardinaalia, ja muistio spekuloi, että kommunistiviranomaiset olivat käyttäneet häneen hypnoosia.
Kesällä 1949 Viraston tieteellisen tiedustelun johtaja oli tehnyt erikoismatkan Länsi-Eurooppaan selvittämään enemmän sitä mitä neukut tekivät ja ”soveltamaan erikoiskuulustelumenetelmiä venäläisten käyttämien keinojen arviointiin”. Toisin sanoen, he pelkäsivät sitä, että kommunistit olisivat saattaneet käyttää huumeita ja hypnoosia vankeihin, ja vanhempi CIA-viranomainen käytti tarkalleen samoja keinoja Itä-Euroopan pakolaisiin ja sieltä palautettuihin vankeihin. Palatessaan USA:n, tämä viranomainen suositteli kahta toimintamallia: ensinnäkin, että Virasto harkitsisi pako-operaation kehittämistä vapauttaakseen Mindszentyn; ja toiseksi, että CIA kouluttaisi ja lähettäisi Eurooppaan tiimin, jonka asiantuntemukseen kuuluu ”erikoiset” kuulustelumenetelmät, sellaiset joita hän oli kokeillut Euroopassa.
Kevääseen 1950 mennessä useat muut CIA-haarat harkitsivat hypnoosin käyttöä operaatioissa. Turvallisuusosasto, jonka päätehtävä oli suojella Viraston henkilöstöä ja muita osastoja vihollisen soluttautumiselta, keskitti kaiken toimintansa tähän ja muihin käyttäytymisen aloihin. Turvallisuusjohtaja Sheffield Edwards, entinen armeijan eversti joka vuosikymmen myöhemmin henkilökohtaisesti hoiteli CIA:n ja Mafian yhteisoperaatioita, teki aloitteen ja pyysi koolle kokouksen, jossa kaikki Viraston asiasta kiinnostuneet osapuolet olivat mukana. Hän ehdotti, että turvallisuusosaston alaisuuteen perustettaisiin kuulustelutiimi. Turvallisuus käyttäisi tiimejä tarkistamaan omat agenttinsa ja etsimään loikkarit koko CIA:n henkilöstöstä. Jokainen tiimi koostuisi psykiatrista, hypnoosikoulutuksen saaneesta valheenpaljastusasiantuntijasta sekä teknikosta. Edwards suostui olemaan käyttämättä tiimejä operaatioissa ilman lupaa korkea-arvoisemmalta komitealta. Hän antoi projektille nimeksi BLUEBIRD, koodinimi jolla ei ollut muuta merkitystä kuin se, että tietty henkilö tiesi nimen. Edwards turvaluokitteli ohjelman HUIPPUSALAISEKSI ja painotti poikkeuksellista salailun tarvetta. Huhtikuun 20. päivänä 1950, CIA:n johtaja Roscoe Hillenkoetter hyväksyi BLUEBIRDin ja valtuutti korvamerkitsemättömien rahojen käytön maksamaan kaikkein arkaluonteisimmat asiat. CIA:n käyttäytymisen kontrolliohjelma oli järjestäytynyt byrokraattisesti.
Tieteellisen tiedustelun johtaja otti osaa alkuperäiseen BLUEBIRD-tapaamiseen Sheffield Edwardsin toimistossa, ja hän vakuutti läsnäolijoille että hänen työntekijänsä jatkaisivat yrityksiä kerätä kaikki mahdollinen data ulkomaiden — erityisesti Venäjän — toimista käyttäytymisen alalla. Ei kauaakaan kun hänen edustajansa järjesti auditoinnin Nürnbergin sotaoikeusarkistoon nähdäkseen oliko siellä mitään BLUEBIRDille käyttökelpoista. CIA:n psykologin mukaan, joka kävi läpi saksalaistutkimusta, Virasto ei löytänyt paljoakaan apuja. ”Se oli todellinen kauhutarina, mutta me opimme mihin kaikkeen ihmiset pystyivät”, hän muistelee. ”Oli joitain kipukokeita, mutta ne olivat niin sadismin mädättämiä että niitä ei voinut oikein hyödyntää…. Se miten uhri selvisi tuosta oli erittäin mielenkiintoista.”
Alussa, ainakin, CIA:lla oli yhteistyötä tieteentekijöiden ja kuulustelijoiden kanssa. Tutkijat turvallisuusosastolta (joilla ei ollut mitään erikoista asiantuntemusta, mutta jotka olivat kokeneita poliisityössä) sekä tutkijat tieteellisen tiedustelun puolelta (joilta puuttui kenttäkokemus mutta joilla oli akateeminen koulutus) kävivät yhdessä läpi kaiken avoimen kirjallisuuden ja salaiset raportit. He nopeasti tajusivat, että ainoa tapa rakentaa tehokas puolustus mielenhallintaa vastaan oli ymmärtää sen hyökkäyskäyttömahdollisuuksia. Rajaviiva hyökkäyksen ja puolustuksen välillä — jos sitä koskaan olikaan — pian suttaantui niin että se oli merkityksetön. Lähes kaikki Viraston dokumentit painottivat tavoitteita kuten ”henkilön kontrollointi siihen pisteeseen asti, että hän tekee sen mitä haluamme hänen omaa tahtoaan vastaan ja jopa luonnon peruslakeja, kuten oman hengen säilyttäminen, vastaan”. Eräässä sellaisessa muistiossa Viraston viranomainen kirjoitti hänen pomolleen: ”Jos tämä meinataan salata puolustustutkimukseksi, se on aika hiton läpinäkyvää.”
Kolme kuukautta sen jälkeen, kun johtaja oli hyväksynyt BLUEBIRDin, ensimmäinen tiimi matkusti Japaniin kokeilemaan käyttäytymistekniikoita ihmiskoehenkilöihin — todennäköisesti kaksoisagenteiksi epäiltyihin kohteisiin. Kolme miestä saapui Tokioon heinäkuussa 1950, arviolta kuukausi Korean sodan alkamisen jälkeen. Kenenkään ei tarvinnut erikseen korostaa heidän tehtävänsä tärkeyttä. Turvallisuusosasto käski heidän salata heidän todellisen tarkoituksensa jopa Yhdysvaltain armeijan viranomaisilta, joiden kanssa he työskentelivät Japanissa, käyttäen peitetarinana sitä, että he tekisivät ”intensiivistä valheenpaljastustyötä”. Nihkeässä, lamauttavassa kuumuudessa ja kosteudessa he kokeilivat erilaisia yhdistelmiä lamauttavan amobarbitaalin ja piristävän amfetamiinin sekoitteella neljään eri koehenkilöön, joista kaksi sai myös toista piristettä, myrkyllistä pikrotoksiinia. He kokeilivat myös tuottaa muistinmenetyksen. Tiimi piti kokeita onnistuneina, mutta CIA:n dokumentit matkasta antavat ainoastaan tosi hämärän ylimalkaisen kuvauksen tapahtumista.[1] Sitten lokakuun 1950 aikaan BLUEBIRDin tiimi käytti ”kehittyneitä” tekniikoita 25 koehenkilöön, jotka ilmeisesti olivat Pohjois-Korean sotavankeja.
Tuon vuoden loppuun mennessä turvallisuushenkilö Morse Allen oli nimitetty BLUEBIRD-ohjelman johtoon. Tuohon aikaan 40-vuotias Allen oli käyttänyt suurimman osan urastaan kotimaan kommunistiuhkaa vastaan taisteluun. Hän oli aloittanut 30-luvun alussa, jolloin hän oli liittynyt valtionhallinnon henkilöstöpolitiikkayksikköön (Amerikassa Civil Service Commision) ja perustanut sen ensimmäiset kommunisteja käsittelevät turvallisuustiedostot. (”Hän tietää heidän metodinsa”, kirjoitti CIA-kollega.) Toisen maailmansodan aikaan Allen oli palvellut laivaston tiedustelussa, ensin jahdaten vasemmistolaisia New Yorkissa ja sitten nousten maihin rannikkojääkärien kanssa Okinawalla. Sodan jälkeen hän meni töihin ulkoministeriöön, mutta lähti sieltä heti pois 1940-luvun lopulla, koska hänen mielestään ulkoministeriö valkopesi tiettyjä kommunistitapauksia. Hän meni CIA:n turvallisuusosastolle. Hän oli käytökseltään ja koulutukseltaan epäilyyn taipuvainen mies, eikä Allen ottanut mitään annettuna. Niinkuin kaikki vastatiedustelun tai turvallisuuden työntekijät, hänen tehtävänään oli näyttää miksi asiat eivät olleet niinkuin mitä ne näyttivät olevan. Hän aina ajatteli yhden askeleen eteenpäin ja taaksepäin, puhkoi reikiä pintatodellisuuksiin. Allenilla ei ollut mitään akateemista koulutusta käyttäytymistieteeseen (vaikka hän kävikin lyhyen hypnoosikurssin, aihe joka häntä kiinnosti). Hän piti BLUEBIRD-hommaa sellaisena, joka vaati kommunistien kaikkien mahdollisten menetelmien tutkimista, joita he saattaisivat käyttää Yhdysvaltoja vastaan ja koitti selvittää keinoja niiden ehkäisemiseksi.
CIA oli kouluttanut Morse Allenia eräässä aiheessa, josta tuli CIA:lle tärkeä osa heidän peiteoperaatioitaan varhaisina aikoina: valheenpaljastimen käyttö. Todennäköisesti enemmän kuin mikään muu tiedustelupalvelu maailmassa, Virastolla oli tapana vyöttää omat ulkomaan agenttinsa — ja lopulta myös omat työntekijänsä — ”laatikkoon”. Valheenpaljastin mittaa fysiologisia muutoksia, joita valehtelu saattaisi aiheuttaa — sydämenlyönti, verenpaine, hikoilu ja sensellainen. Se ei koskaan ollut idioottivarma. Vuonna 1949 turvallisuusosasto arvioi, että se toimi onnistuneesti arviolta seitsemässä tapauksessa kahdeksasta, hyvä onnistumisprosentti mutta ei riittävä niille jotka halusivat varmuutta. Psykopaattinen valehtelija, hypnotisoitu henkilö tai erityisen koulutuksen saanut ammattimainen valehtelija voi ”peitota” koneen. Lisäksi valheenpaljastuksen suorittamisen taito ja kysymysten kysyminen määrittää sen miten hyvin laite toimii. ”Hyvä käyttäjä voi saada aikaan loistavia tuloksia valheenpaljastimella ilman edes sen päälle kytkemistä”, väittää eräs CIA:n veteraanityöntekijä. Muut ovat sitä mieltä, lähinnä vähemmän yllättävästi, että sen pääasiallinen arvo on seuloa agentit, joita houkuttelee loikkaaminen tai salaisuuksien paljastaminen. Koneen voima — todellinen ja kuviteltu — paljastaa epärehellisyys ja epäuskollisuus voi olla häiritsevä tekijä. [2] Siitä huolimatta valheenpaljastin ei voi pakottaa totuuteen. Niinkuin Pinokkion nenä, se ainoastaan vihjaa valehtelusta. Lisäksi kone vaatii tarpeeksi fyysistä kontrollia kohteesta, kun hänet pitää vyöttää penkkiin. Vuosien ajan CIA yritti päästä yli tästä rajoitteesta kehittämällä ”supervalheenpaljastinta”, jota voitaisiin käyttää etäältä tai salassa penkkiin piilotettuna. Tällä alalla, niinkuin monilla muillakin, mikään käyttäytymisen kontrollitapa ei ole liian älyvapaa jottei sitä voisi pohtia käyttävänsä, ja Viraston tieteentekijät edistyivätkin tällä alalla.
Joulukuussa 1950 Morse Allen sanoi pomolleen Paul Gaynorille, eläköityneelle prikaatinkenraalille, jolla oli pitkä historia vastatiedustelussa ja kuulustelussa, että hän oli kuullut kokeista ”sähkölammas”-koneella richmondilaisessa sairaalassa Virginiassa. Sellainen keksintö vetosi Alleniin, koska oletettavasti se sai ihmiset nukkumaan ilman, että aiheutettiin shokkia tai kouristelua. BLUEBIRDin tiimi oli käyttänyt huumeita saattamaan kohteet sellaiseen tilaan, joka mahdollistaisi hypnoottisen transsin, ja Allen toivoi että kone mahdollistaisi käyttäjän saattaa kohteet syväuneen ilman, että tarvitsisi turvautua kemikaaleihin. Teoriassa ainoa mitä käyttäjän piti tehdä oli kiinnittää elektrodit kohteen ohimoille ja antaa koneen tehdä loput. Se maksoi arviolta $250 ja se oli kaksi kertaa niin suuri kuin pöytämallinen sanelukone. ”Vaikka sen käyttö ei ollutkaan mahdollista omiin työntekijöihin, johtuen siitä että aivovaurion mahdollisuus oli ainakin teoreettinen”, Morse Allen kirjoitti, ”se olisi mahdollisesti arvokas tietyillä alueilla, joissa sotavankeja tai Viraston kohteita kuulusteltiin”. Kone ei koskaan toiminut tarpeeksi hyvin, että se olisi otettu CIA:lla koekäyttöön.
Vuoden 1951 lopulla Allen puhui kuuluisalle psykiatrille (jonka nimi, niinkuin monet muut, CIA on pyyhkinyt julkistetuista dokumenteista) karmivista mutta käyttökelpoisista tekniikoista. Tämä psykiatri, joka selvästi oli Viraston konsultti, raportoi että sähköshokkihoitoa voitaisiin käyttää tuottamaan eri pituisia muistinmenetysjaksoja ja että hän oli kyennyt saamaan informaatiota potilailta, kun he heräsivät pökerryksistä, heti shokkihoidon jälkeen. Hän myös raportoi, että Reiterin sähköshokkikone tuotti ”tuskallista kipua”, joka voisi olla tehokas ”kolmannen asteen menetelmä”, jolla saada kohteet puhumaan, vaikka kone ei ollutkaan käyttökelpoinen hoitomenetelmänä. Morse Allen kysyi oliko psykiatri koskaan hyödyntänyt ”pökkeröistä” aikaa normaalin sähköshokin jälkeen potilaan haltuunottamiseksi hypnoosilla. Hän vastasi ei, mutta että hän yrittäisi lähitulevaisuudessa sitä ja raportoisi Virastolle. Psykiatri myös mainitsi, että pitkittynyt sähköshokkihoito voisi asteittain tehdä kohteesta ”kasvin” ja että ei olisi mahdollista selvittää oliko hoitoja annettu ellei kohteelle tehtäisi EEG-testiä kahden viikon sisään hoidoista. Tämän informaation paljastaneen muistion lopussa Allen huomautti, että kannettava, paristokäyttöinen sähköshokkikone oli tullut markkinoille.
Pian Morse Allenin raportin jälkeen tieteellisen tiedustelun osasto suositteli, että sama psykiatri saisi sata tuhatta dollaria tutkimusvaroja ”sähköshokki- ja hypnoositekniikoiden kehitykseen”. Vaikka Allen piti tätä aihetta tavoittelemisen arvoisena, hänellä oli joitain epäilyksiä shokkihoitojen sovelluskohteista: ”Sähköshokkihoitojen käyttöä koskevat vasta-argumentit pätisivät jos lopputuloksena syntyisi ’kasvi’. [Minä] uskon että nämä tekniikat tulisi jättää pois käytöstä paitsi kaikkein vakavimmissa hätätapauksissa, ja eristyksen ja/tai alueelta poistamisen avulla suoritettu neutralisaatio olisi paljon asianmukaisempaa ja varmasti turvallisempaa.”
Vuonna 1952 tieteellisen tiedustelun osasto ehdotti, että yksityiselle tohtorille annettaisiin toiset sata tuhatta dollaria BLUEBIRDiin liittyvien ”neurokirurgisten tekniikoiden” kehittämiseen — oletettavasti lobotomiaan liittyviin tekniikoihin. [3] Samalla tavoin turvallisuusosasto oli suunnitellut käyttävänsä ulkopuolisia konsultteja selvittämään sellaisia keinoja kuten ultraääni, värähtelyt, iskut, korkea ja kevyt paine, erilaisten kaasujen käyttö ilmatiiviissä tiloissa, ruokavalioiden muutokset, kofeiini, väsymys, säteily, lämpö ja kylmä, sekä valaistuksen muuttaminen. Viraston viranomaiset tarkastelivat kaikkia näitä ja monia muitakin. Joitain näistä tutkittiin intensiivisesti; toisista he pelkästään puhuivat konsulttien kanssa.
BLUEBIRDin mielenhallintaohjelma sai alkunsa, kun Stalin oli vielä elossa, kun Hitlerin muisto oli vielä tuore ja globaalin ydinsodan pelote oli vasta uppoamassa kansan tietoisuuteen. Neuvostoliitto oli alistanut suurimman osan Itä-Eurooppaa ja kommunistipuolue oli ottanut haltuun kaikkein väkirikkaimman maan, Kiinan. Koreassa oli syttynyt sota ja senaattori Joseph McCarthyn kommunisminvastainen ristiretki oli nousussa Yhdysvalloissa. Sekä ulkomaan että kotimaan politiikka oli täynnä pelkoa ja jopa aivan suoraa paranoiaa.
Amerikan viranomaiset osoittivat kylmän sodan ilmapiiriä ja käyttivät sitä tekosyynä rikoksille ja ylilyönneille silloin ja sen jälkeenkin. Eräs toistuva litania kansallisen turvallisuuden tutkimuksissa oli paljastuneiden viranomaisten todistukset, joissa puhuttiin kylmän sodan hysteriasta, jolla oikeutettiin teot joita tämä muuten ei olisi voinut puolustella. Kylmän sodan käsitykset eivät olleet moraalinen tai juridinen suoja sellaisille teoille, mutta ne auttoivat selittämään niitä. Jopa silloinkin kun käsitykset eivät olleet kauhean perusteltuja, ne olivat yhtä kaikki todellisia mukanaolleille ihmisille.
Se oli myös aikaa, jolloin Yhdysvallat oli saavuttanut maailmassa uuden ylemmyyden tason. Toisen maailmansodan jälkeen Amerikan viranomaisilla oli sellaista valtaa josta diplomaatit usein uneksivat. He solmivat uusia liittoja, tuli uusia johtajia ja jopa kokonaisia kansakuntia perustettiin heidän tarkoitusperiään seuraamaan. He antoivat aseita, tekivät palveluksia ja auttoivat monia valtioita. Tämän seurauksena Amerikan viranomaiset saivat huomiota, heitä kunnioitettiin ja hyysättiin minne he menivätkin — niinkuin ei koskaan aikaisemmin. Heidän uudenlainen tärkeyden tuntonsa ja kylmän sodan pelko teki heistä usein vaarallisen yhdistelmän — ja ihmisluonteessa on sellainen fakta, että kun joku sekä voimainsa tunnossa pullistelee että on peloissaan, sellaisen perään tulee katsoa tarkkaan.
Vuoden 1947 National Security Act loi sekä CIA:n että National Security Councilin — eli siis koko kylmän sodan komentorakenteen. Sodan aikaiset OSS-johtajat kuten William Donovan ja Allen Dulles lobbasivat pää märkänä lain puolesta. Viranomaiset uudessa komentorakenteessa pian laittoivat hommiin pelkonsa ja suurudenhulluutensa. He reagoivat havaittuihin uhkiin, he ottivat käyttöön keinoja kaihtamattoman ja sodankaltaisen asenteen kaikkia kohtaan, jotka pitivät heitä vihollisena — erityisesti Neuvostoliittoa. He ottivat asiakseen taistella kommunismia vastaan ja kaikkea sitä mikä saattaisi johtaa kommunismiin ympäri maailman. Muutamat kansalaiset olivat eri mieltä heidän kanssaan; he ilmaisivat useimpien tuonaikaisten amerikkalaisten tuntoja, mutta kansallisen turvallisuuden viranomaiset edelleen mieluiten toimivat salassa. Salainen tutkimuskomissio entisen presidentti Hooverin alaisuudessa kuvasi heidän salasotaan pyrkivää eetosta:
Nyt on selvää, että vastassamme on leppymätön vihollinen, jonka vannoutunut tavoite on maailmanvalta millä tahansa keinoin ja millä tahansa hinnalla. Siinä pelissä ei ole mitään sääntöjä. Siispä amerikkalaisten pitkäaikainen ”reilun pelin” käsitys tulee määritellä uusiksi. Meidän tulee kehittää tehokkaita vakoilu- ja vastavakoilupalveluja ja meidän tulee opetella horjuttamaan, sabotoimaan ja tuhoamaan vihollisemme selvemmin, hienovaraisemmin ja tehokkaammin kuin meitä vastaan käytetyt keinot ovat.
CIA-miehet ottivat tämän homman kovin vakavasti. ”Mielestämme me olimme kommunisminvastaisen ristiretken eturintaman puolustuslinja”, muistelee Harry Rositzke, Viraston neuvostodivisioonan varhainen johtaja. ”Silloin oli selvä ja kiivas tunto tehtävästä — tunto siitä miten suuri työ se oli.” Michael Burke, joka toimi CIA:n salaoperaatioiden johtajana Saksassa ennen siirtymistä New York Yankeesin ja Madison Square Gardenin johtoon, on samaa mieltä: ”Se oli naulitsevaa… Sitä oli vain täysin jonkin pauloissa, joka on sittemmin muuttunut niin väärinymmärretyksi, mutta kylmän sodan päivinä se oli todellinen asia, ja sadat tuhannet neuvostosotilaat, tankit ja lentokoneet odottelivat Itä-Saksan rajalla, ne kykenivät liikkumaan Englannin kanaalille 48 tunnissa.” Hugh Cunningham, Viraston viranomainen, joka jatkoi hommissa vuosia, muistelee että selviytyminen itsessään oli uhattuna, ”Sinut koitettiin saada tuntemaan, että koko maa oli tuhoutumassa ja meidän piti tehdä kaikkemme sen pelastamiseksi.”
BLUEBIRD ja CIA:n myöhemmät mielenhallintaohjelmat saivat alkunsa sellaisesta levottomuudesta. CIA:lta vaadittiin myös kaikkien mahdollisten vihollisten menetelmien ja aikeiden opiskelua. ”Jos CIA ei olisi yrittänyt selvittää mitä venäläiset tekivät mieltä muuttavilla huumeilla 1950-luvun alussa, mielestäni silloisen johtajan olisi pitänyt saada potkut”, sanoo Ray Cline, entinen Viraston apulaisjohtaja.
Korkeat Viraston viranomaiset kokivat, että heidän tuli selvittää mitä venäläiset halusivat. Siitä huolimatta huolellinen tuon aikaisten CIA-dokumenttien tutkiminen kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin kertoo, että jos venäläiset saivat läpimurtoja käyttäytymisen kontrollin alalla — jota he todellakaan eivät itse olleet kehitelleet — CIA:lta puuttui tiedustelutietoa tuon osoittamiseksi. Esimerkkinä, vuoden 1952 turvallisuusdokumentti, jolla selvästi oli jotain hampaankolossa tieteellisen tiedustelun osaston kanssa, sanoi Neuvostoliiton ohjelmista kerättyä dataa ”äärimmäisen heikoksi”. Kirjoittaja huomasi, että Viraston informaatio perustui ”toisen tai kolmannen käden huhuihin, vahvistamattomiin väitteisiin ja epäfaktoihin.”[4] Ilmeisesti Mindszentyn oikeudenkäynnistä heränneet pelot ja fantasiat sekä senjälkeinen Korean sodan ”aivopesun” aiheuttama yleinen suuttumus olivat peittäneet faktat. CIA:n ”mielenhallinta-aukon” käsite oli yhtä paljon myytti kuin myöhemmät pommittaja- ja ohjus”aukot”. Jokatapauksessa, mielenhallinta otti tuulta alleen.
Niin uniikki ja pelottava kuin kylmä sota olikin, se ei saanut valtion leipiin työskenteleviä ihmisiä reagoimaan eri tavalla toisiinsa tai valtaan verrattuna muihin Amerikan historian aikakausiin. Byrokraattinen vääntö jatkui käyttäytymiskontrolliohjelman kaikkein kylmäävimpinäkin vuosina. Oli sama miten hädissään CIA:n viranomaiset olivat Venäjän uhasta, silti he väänsivät peistä omiensa kesken Viraston hallinnasta ja rahoituksesta. Vuosina 1950-1952 vastuu mielenhallinnasta siirtyi turvallisuusosastolta tieteellisen tiedustelun osastolle ja sitten takaisin. Tässä prosessissa BLUEBIRD sai uuden nimen ARTICHOKE. Byrokraattiset väännöt jäivät tasapeleiksi, ulkopuolisten hämmennykseksi; ja kuitenkin omnet kriittisistä käänteistä käyttäytymistutkimuksessa syntyivät käytännössä viranomaisten byrokraattisesta väännöstä. Turvallisuusosasto oli täynnä pragmaatikkoja, jotka ahdistuivat kommunistien (ja homoseksuaalien) siivilöinnistä jokapuolelta. He uskoivat, että tieteellisen tiedustelun intellektuaalit olivat epäonnistuneet kehittämään ”yhtään uutta, käyttökelpoista paperia, ehdotusta, lääkettä, instrumenttia, henkilön nimeä jne. jne. jne.”, niinkuin eräs dokumentti asian ilmaisi. Oppineet herrasmiehet tieteellisen tiedustelun puolella kokivat, että entiset poliisit, sotilaat ja tutkijat turvallisuuspuolella olivat olivat teknisesti osaamattomia hoitelemaan niin suurenmoista tehtävää kuin ihmismielen hallitseminen.
”Toimivaltakonflikti oli jatkuvaa tällä alalla”, senaatin komitea ilmoitti vuonna 1976. Vuoden 1952 raportti CIA:n lääkintätoimen johdolle (joka itse oli mukana tappeluissa) veti karkeamman johtopäätöksen: ”Eri Viraston sisäisten osastojen väliltä puuttuu ilmiselvästi yhteistyöhalukkuutta, jota pahentaa pikkumaiset kateudet ja henkilökohtaiset erot, jotka johtavat Viraston edistämisen ja toiminnan parantamisen taantumuksellisuuteen.” Kun turvallisuusosasto otti ARTICHOKEn takaisin tieteelliseltä tiedustelulta vuonna 1952, voitto kesti vain kaksi ja puoli vuotta ennenkuin suurin osa käyttäytymistyöstä meni jälleen erään CIA-osaston alaisuuteen, joka oli täynnä kenttäkokemusta omaavia tohtoreita — tekninen henkilöstö (Technical Services Staff, TSS). [5]
Byrokraattinen sodankäynti CIA:n ulkopuolella oli myös valloillaan, vaikkakin oli vitteitä virastojen välisestä yhteistyöstä. Huhtikuussa 1951 CIA-johtaja hyväksyi yhteistyön maavoimien, laivaston ja ilmavoimien tiedustelun kanssa välttääkseen päällekkäin tehtävän työn. Maavoimat ja laivasto molemmat etsivät totuusseerumeita, kun taas ilmavoimien päähuoli oli kuulustelutekniikat, joita sovellettaisiin maahansyöksyneisiin pilotteihin. Kunkin asevoimain haaran edustajat ottivat osaa toistuviin tapaamisiin puhuakseen ARTICHOKEn asioista. Virasto kutsui mukaan myös FBI:n, mutta J. Edgar Hooverin miehet pysyivät poissa.
Lyhyen yhteistyöperiodin aikana armeija ja CIA vaihtoivat myös informaatiota Britannian ja Kanadan valtioiden kanssa. Ensimmäinen sessio oli kesäkuussa 1951, jossa Britannian edustaja ilmoitti heti suoraan, että kuulustelutoiminnassa ei ole tapahtunut mitään uutta kehitystä Inkvisition jälkeen, ja että arvokkaiden tulosten selvittäminen tutkimalla oli toivotonta. Hän halusi keskittyä propagandaan ja poliittiseen sodankäyntiin, kun he sovelsivat sitä sellaisiin uhkiin kuten kommunistien tunkeutuminen työväenliikkeeseen. CIA:n pöytäkirjasta käy ilmi, että skeptinen englantilainen lopulta suostui pitämään käyttäytymistutkimusta tärkeänä, mutta tämän sananvaihdon rehellisyydestä on omat epäilykset. Pöytäkirjasta käy ilmi myös konsensus, jonka mukaan ”ei ole pätevää näyttöä” siitä, että länsimaat tai Neuvostoliitto olisivat kumpikaan tehneet minkäänlaista ”vallankumouksellista edistystä” tällä alalla. Pöytäkirja kuvaa Neuvostoliiton menetelmiä ”poikkeuksellisen samankaltaisiksi… iänkaikkisen vanhoiksi menetelmiksi”. Yhtä kaikki, kolmen maan edustajat sopivat jatkavansa tutkimuksia käyttäytymisen kontrollimenetelmistä, johtuen niiden tärkeydestä ”kylmän sodan operaatioille”. Se miten paljon Britannia ja Kanada jatkoivat tätä ei ole määritettävissä. CIA ei lopettanut ennenkuin vasta 1970-luvulla.
Byrokraattinen konflikti ei ollut ainoa valtion arkielämän aspekti, joka jatkui koko kylmän sodan ajan. Viranomaiset pitivät yllä myös tietoisuutta heidän päätöstensä eettisistä ja juridisista aspekteista. Usein he kävivät rationalisoivat vääristellen asioita ja suojasivat itseään näiltä, mutta ainakin he tunnistivat ja pysähtyivät pohtimaan eettisiä rajoja ennen niiden yli hyppäämistä. Olisi epäreilua sanoa, että kaikki moraalinen tietoisuus olisi kadonnut savuna ilmaan. Viranomaiset kärvistelivät tekojensa seuraamuksista, ja iso osa käyttäytymisen kontrollointiin liittyvästä paperisodasta käsitteli niiden synnyttämää moraalista konfliktia.
Turvallisuusosasto juuri ja juuri kykeni rekrytoimaan tiimin psykiatreja ajallaan ennen ensimmäistä Japanin tehtävää, ja vuosien ajan Viraston agenteilla oli vaikeuksia löytää pätevää lääketieteellistä osaamista projektiin. Spekulaatiot siitä miksi näin oli ovat luettavissa eräässä muistiossa, jossa Virasto listasi sellaisia syitä kuten CIA:n suhteellisen matalat lääkärinpalkat sekä ARTICHOKEn kapea ammatillinen soveltuvuusala, ja lisäsi että kandidaatin ”etiikka saattaa olla sellainen, että häntä ei kiinnosta tehdä yhteistyötä oman projektimme eräiden vallakumouksellisempien vaiheiden kanssa.” Tämä pohdinta muuttui todeksi Viraston rekrytoinneissa. Osaajia etsittäessä toinen CIA:n muistio esitti miksi eräs lääkäri vaikutti sopivalta: ”hänen etiikkansa on sellainen, että hän suostuisi täysin yhteistyöhön missä tahansa vaiheessa ohjelmaamme, huolimatta siitä miten vallankumouksellinen se saattaisi olla.”
Asia oli vieläkin ongelmallisempi kun yritettiin löytää koekaniineja mielenhallintakokeisiin. ”Suurin tämän hetken ongelmamme”, luki CIA-muistiossa, ”on löytää sopivia koehenkilöitä.” ARTICHOKEn miehet pitivät kätevimpänä lähteenä kansainvälisen vakoojavaihdon ajelehtivaa hylkytavaraa: ”kyseenalaisen lojaalit henkilöy, joiden epäillään olevan agentteja tai istutteita, henkilöt joilla tiedetään olevan syitä petkuttaa jne.”, eräs Viraston dokumentti kuvaa. ARTICHOKEn viranomaiset pitivät näitä henkilöitä ”uniikkina tutkimusmateriaalina”, joilta saatettiin kaivaa merkityksellisiä salaisuuksia kokeiden edistyessä.
On reilua sanoa, että CIA-työntekijät tuppasivat arvostamaan vähemmän näiden koehenkilöiden elämiä kuin mitä he arvostivat amerikkalaisten yliopisto-opiskelijoiden elämää, joilla tehtiin alkuvaiheen hyväntahtoisempia kokeita. He räätälöivät koehenkilöt vastaamaan kokeen eettistä herkkyyttä. ARTICHOKE-tiimissä työskennellyt psykiatri painotti, että kukaan Virastosta ei halunnut koehenkilöitä satutettavan. Ja kuitenkin hän ja hänen kollegansa olivat halukkaita kohtelemaan kyseenalaisia loikkareita ja agentteja tavoilla, jotka olisivat sekä ammatillisesti epäeettisiä USA:ssa, mutta myös syytteisiin johtavia rikoksia. Nämä koehenkilöt olivat, jos nyt ei suoraan hukkaan heitettävissä, niin ainakaan heitä ei ihmisolentoina arvostettu kovinkaan korkealle. Niinkuin CIA-psykologi sanoi, joka työskenteli käyttäytymisen kontrollointiohjelmassa vuosikymmenen ajan, ”Sitä ei antanut kauhean paljon ihmisoikeuksia henkilöille, jotka olivat maanpettureita tai jotka aktiivisesti toimivat meidän tuhoamisen hyväksi.” Toinen CIA:n entinen psykologi havainnoi, että CIA-työntekijöillä ei ollut ”universaalin ihmiskunnan käsitettä” ja näin he olivat valmiita tekemään mitä tahansa ulkomaalaisille, kaikkea sellaista mitä he eivät olleet halunneet tehdä amerikkalaisille. ”Se oli jäykän patrioottinen visio”, hän sanoo.
ARTICHOKEn viranomaiset eivät koskaan näyttäneet kykenevän löytämään tarpeeksi koehenkilöitä. Ammattityöntekijät — erityisesti traditionalistit — olivat vastahakoisia paljastamaan agentteja turvallisuusmiehille, jotka kokeilivat todistamattomilla menetelmillä. Kenttämiehet eivät erityisesti halunneet ulkopuolisia, kuten ARTICHOKEn porukkaa, sekaantuvan heidän toimintaansa. Vakoiluhommissa agentit ovat arvokasta omaisuutta, ja työntekijät tuppaavat olemaan suojelevaisia. Näin ARTICHOKEn tiimit saivat salaisen alamaailman pohjasakkaa.
Vääjäämättömästi ARTICHOKEn miehet loikkasivat eettisten rajaviivojen yli. Morse Allen uskoi, että heille tietoisen myöntymyksensä antaneiden vapaaehtoisten käyttö kokeissa ei näyttänyt toteen juurikaan mitään. Vaivaa luonnollisesti käyttäytyäkseen nähneet vapaaehtoiset edelleen tiesivät, että he leikkivät uskomusleikkejä. Tietoisesti tai alitajuisesti he ymmärsivät, että mikään ei antaisi heidän tulla vahingoitetuksi. Allenin mielestä ainoastaan kokeilemalla koehenkilöillä ”miten paljon tässä oli pelissä (ehkäpä elämä tai kuolema)”, niinkuin hän kirjoitti, voisi hän saada luotettavia tuloksia, jotka olivat operaatiotyöntekijöille relevantteja. Dokumenteissa ja keskusteluissa Allen ja hänen kollegansa kutsuivat sellaisia realistisia kokeita ”lopullisiksi kokeiksi” — lopullisiksi siinä mielessä, että koe suoritettaisiin loppuun saakka. Se ei päättyisi kun koehenkilöstä tuntuisi siltä tai kun häntä tai hänen hyväänsä vahingoitettaisiin. Koehenkilöllä ei ollut mitään ideaa siitä, että hän koskaan olisi ollut edes osana koetta.
Jokaisessa käyttäytymisen kontrolloinnin kenttäkokeessa akateeminen tutkija vei työn vain tiettyyn pisteeseen asti. Morse Allenin perspektiivistä jonkun oli sitten vietävä koe loppuun asti selvittääkseen miten hyvin tekniikka toimi oikeassa maailmassa: miten huumeet vaikuttivat pahaa-aavistamattomiin koehenkilöihin, miten massiivinen sähköshokki vaikutti muistiin, miten pitkitetty aistideprivaatio häiritsi mieltä. Määritelmän mukaan lopulliset kokeet menivät perinteisistä etiikan ja lain rajoista yli. Äärimmäiset lopulliset kokeet aiheuttivat kuolemaa, mutta ARTICHOKEn lähteet sanoivat, että sellaiset olivat kiellettyjä.
CIA:n uratyöntekijöille näiden rajojen ylittäminen kansallisen turvallisuuden nimissä muuttui osaksi työtä, vaikkakin yksittäiset työntekijät yleensä vetivät henkilökohtaisia rajoja joita he eivät ylittäisi. Useimmat akateemikot eivät halunneet olla missään tekemisissä tässä vaiheessa — eivätkä Viraston agentit aina halunneet näitä ulkopuolisia ympärilleen. Jos akateemikot ja lääkärikonsultit otettiin mukaan terminaalivaiheeseen, he tekivät töitä yleensä toisella mantereella, salassa. Kuten Cornellin lääkiksen kuuluisa neurologi Harold Wolff selitti CIA:lle esittämässään tutkimussuunnitelmassa, kun joku kokeista liittyi koehenkilön vahingoittamiseen, ”Me odotamme Viraston tuovan saataville sopivia koehenkilöitä ja asianmukaisen paikan jossa tarpeelliset kokeet voidaan suorittaa.” Jos joku ammattilainen jää kiinni tällaisten asioiden tekemisestä, joita Virasto sponsoroi — koehenkilöiden vankina pitämisestä, heidän huumaamisesta lääkkeillä — hänet mahdollisesti olisi pidätetty kidnappaamisesta tai törkeästä pahoinpitelystä. Varmasti sellainen tutkija olisi joutunut häpeään kollegoiden keskuudessa. Kuitenkin saman kokeen toteuttaminen CIA:n lipun alla oli mahdollista, hänen ei tarvinnut miettiä lakia. Hänen kollegansa eivät voineet syyttää häntä virallisesti, koska heillä ei ollut hajuakaan mitä hän teki. Ja hän voisi olla ylpeä maansa auttamisesta.
Ilman että ollaan paikalla henkilökohtaisesti, kukaan ei tiedä tarkalleen miltä se on tuntunut ottaa osaa terminaalikokeeseen. Jokatapauksessa, koehenkilö todennäköisesti ei muistele hyvällä kokemusta. Kun tutkijat joskus muistuttivat Alphonse and Gastonia, he ottivat itsensä ja työnsä erittäin vakavasti. Nyt he ovat joko kuolleita, tai omista syistään eivät halua puhua kokeista. Ainoastaan seuraavassa tapauksessa olen kyennyt parsimaan kasaan mitään mikä muistuttaa ensikäden todistusta terminaalikokeesta, ja tämä on varsin mietoa verrattuna muihin ARTICHOKEn tyyppien suunnitelmiin.
Huomioita
CIA:n ARTICHOKE-ohjelman alkuperä ja kertomukset varhaisista kokeista tulivat seuraavista Viraston dokumenteista #192, 15. tammikuuta 1953; #3, 17. toukokuuta 1949; A/B, I,8/1, 24. helmikuuta 1949; helmikuun 10. 1951 muistio erikoiskuulusteluista (ei dokumenttinumeroa); A/B, II, 30/2, 28. syyskuuta 1949; #5, 15. elokuuta 1949; #8, 27. syyskuuta 1949; #6, 23. elokuuta 1949; #13, 5. huhtikuuta 1950; #18, 9. toukokuuta 1950; #142 (kirjeenvaihto), 19. toukokuuta 1952; #124, 25. tammikuuta 1952; A/B, IV, 23/32, 3. maaliskuuta 1952; #23, 21. kesäkuuta 1950; #10, 27. helmikuuta 1950; #37, 27. lokakuuta 1950; A/B, I, 39/1, 12. joulukuuta 1950; A/B, II, 2/2, 5. maaliskuuta 1952; A/B, II, 2/1, 15. helmikuuta 1952; A/B, V, 134/3, 3. joulukuuta 1951; A/B, I, 38/5, 1. kesäkuuta 1951; and #400, ei päivämäärää, ”Specific Cases of Overseas Testing and Applications of Behavioral Drugs.”
Terminaalikokeista puhuvia dokumentteja ovat mm. #A/B, II, 10/57; #A/B, II, 10/58, 31. elokuuta 1954; #A/B, II, 10/ 17, 27. syyskuuta 1954; and #A/B, I, 76/4, 21. maaliskuuta 1955.
Alaviitteet
1. Paremmin dokumentoitu huumeterapia- ja huumehypnoositapaus löytyy luvusta 3. 2. Vaikka tavallinen CIA:n rivityöntekijöiden valheenpaljastus ilmeisesti ei koskaan paljastanutkaan riviagenttien joukkoon soluttautumisia, se melkein varmuudella vaikutti pelotteena niille, jotka olivat kaappihomoja tai ajattelivat laittaa suuria summia rahaa mustiin laukkuihin. 3. Sitä rahoittiko Virasto lopulta tätä tai yllämainittua sähköshokkiprojektia ei voida määritää dokumenteista. 4. CIA kieltäytyi antamasta briiffausta tai lisämateriaalia kun pyysin heiltä lisää taustatietoa Neuvostoliiton käyttäytymisen muokkausohjelmista. 5. Tätä Viraston osastoa, jonka harteilla oli tarjota tueksi kojeita, naamioita, salakirjoitusta ja aseita, on usein nimitetty sen historian aikana teknisten palvelujen divisioonaksi sekä teknisten palvelujen osastoksi ja TSS:ksi.
Tämä on kolmas artikkeli sarjassamme satelliitin ajatuksenlukukyvystä. Artikkelin muut osat löytyvät täältä.
Parissa edellisessä artikkelissa aloitin analyysin selvittääkseni, onko tieteellisesti mahdollista, että satelliitti voi lukea ajatuksia. Pystyin joidenkin suuntaa-antavien lukujen avulla osoittamaan, että aivojen heikkoja radiolähetyksiä voitaisiin havaita kiertorataetäisyyksillä ja että signaalinkäsittelyn arkkitehtuurin perusrakenne on selvillä. Tässä artikkelissa palaamme analyysiimme ihmisaivojen radiolähetysten havaittavuudesta ja saamme joitakin tarkennettuja lukuja.
Toivottavasti tämän artikkelin loppuun mennessä meillä on joukko maagisia arvoja, jotka teknisten standardiemme on täytettävä, jotta tämä järjestelmä olisi todellisuutta. Huomaa, että kun tulemme käsittelemään signaalin trilaterointia kohteeseen liittyvien taajuuksien tunnistamiseksi, tätä vaihetta tarvitaan vain, jos haluat suorittaa automaattisen taajuushankinnan kiertorataetäisyyksillä. Toisin sanoen oikotie olisi pysähtyä pakettiautolla kohteen viereen ja suorittaa taajuuden hankinta lähietäisyydeltä.
Kirjoittaja käsittelee Koganin laskelmia tiedonsiirrosta. Vaikka hän huomauttaa, että laskelmia ei pidä pitää todisteena telepaattisten signaalien magneettisen luonteen paikkansapitävyydestä eikä telepatian olemassaolosta, hän ehdottaa, että jos telepatiaa on olemassa ja jos se tapahtuu radioaaltojen avulla, niin silloin pitäisi etsiä aallonpituusalueelta 300-1000 km.
Katsoin parhaaksi vähentää tiedonsiirron lähteen hermosolujen tasolle. Jos kaikki, mitä teemme, on signaalin läsnäolon määrittäminen tietyllä taajuudella, datan määrä on melko pieni, jos se esitetään binäärinä. Luvut ovat seuraavat:
Tietoasteikon alapäässä se tarkoittaa noin 10 tuhatta kohdetta gigabitin läpäisykyvyllä. Mikä tahansa satelliitti vaatisi tietysti dynaamisen suodattimen, joka toimittaisi vain kohdetietoja.
Yritin etsiä parempia lukuja neuronin tehosta. Paras löytämäni malli perustui kalmarin neuroneihin, jotka oli suunniteltu jäljittelemään Hodgkinin Huxleyn neuronia. Kun otetaan huomioon sen rooli lääketieteellisenä mallina, sen pitäisi olla melko tarkka. Korvaamalla aikaisemman arvomme keskimääräisestä tehosta kuutiosenttimetriä kohti laskemme nyt uudelleen tehotiheyden. Tällä kertaa saamme yksittäisen neuronin tehotiheyden lähteessä:
0.003 V x 0.00000693 A = 0.00000002079 wattia
Seuraavaksi lasketaan tehotiheys 500 kilometrin kiertorataetäisyydellä. Tämä antaa meille ensimmäisen maagisen luvun, jonka teknisten standardiemme on täytettävä, eli kyvyn havaita tämä tehotiheys. Laskemme myös signaalin desibeliwatit tällä etäisyydellä:
Neuroni 500 kilometrin päässä
PDs = 0.00000002079
PDr = 6.6176625337610080612701868810291e-21
dBW = -201.7929538336266467100376834869
Jotta voisimme luoda 10m^3:n laatikon kohteen ympärille, meidän on tiedettävä tehotiheys, joka aiheutuu 10 metrin siirtymästä signaalin sijainnissa. Seuraavassa laskelmassa esitetään havainnollistamistarkoituksessa sekä tehotiheys että desibeliwattimäärä 10 m kauempana kuin edellä esitetyssä laskelmassa:
Neuroni 500.01 kilometrin päässä
PDs = 0.00000002079
PDr = 6.617397835200640901553868365673e-21
dBW = -201.79312754968225324518067477465
Tästä päästään toiseen ja luultavasti tärkeimpään lukuun, vastaanottimen herkkyyteen desibeliwatteina. Tämä luku edustaa toleranssia, joka tarvitaan 10 metrin laatikon säilyttämiseksi kohteen ympärillä koko ajan 500 kilometrin kiertoetäisyydellä.
dBW = 0.00017371605560653514299128770107489
Tämän tarkkuustason saavuttamiseksi kaikki virhelähteet, elektroniikasta etenemiseen, eivät saa ylittää tätä toleranssia merkittävän ajanjakson aikana. On tärkeää huomata, että vaikka nämä luvut ovatkin vielä karkeat, tämän herkkyystason saavuttaminen riittää, jotta järjestelmä toimii. Ainoa todellinen kysymys on tekniikka, ei se, voidaanko se tehdä.
Kuvitelkaa, mitä voisin tehdä puolustusbudjetilla ja avaruusohjelmalla. Kuvitelkaa nyt, mitä puolustusbudjetilla ja avaruusohjelmalla on jo tehty.
Tämä on toinen artikkeli sarjassamme satelliitin ajatuksenlukukyvystä. Artikkelin muut osat löytyvät täältä.
Tämän sarjan aiempi artikkeli aiheutti melkoisen kohun internetissä. Artikkeli on herättänyt huomiota kaikkialla maailmassa aina laillisista hulluista eri puolustusministeriöiden käyttämiin klassisiin eksyttämistaktiikoihin. Niille, jotka ovat eläneet kiven alla, kerrottakoon, että sarjan viimeisessä artikkelissa osoitettiin, että toimintapotentiaalit (hermosolujen palaminen) tuottavat havaittavia radiosignaaleja SLF/ELF-taajuuksilla (1-1000 Hz).
Näiden radiosignaalien avulla voidaan paljastaa aivojen ajatukset, tunteet, näkökyky, avaruudellinen ajattelu ja tiedostamaton toiminta. Kyse on vain vastaanotettujen kuvioiden ja eri hermoverkkojen tuottamien kuvioiden korreloinnista toiminnan purkamiseksi. Vältän tarkoituksella termiä demoduloida, koska radioaaltoihin ei moduloida mitään tietoa.
Yksi jatkuvasti esiin nouseva kysymys on näiden radiosignaalien talteenoton ja analysoinnin mekaniikka. Miten SLF/ELF-radioaallosta, jonka kaistanleveys on rajallinen, saadaan käyttökelpoista tietoa tai syötettä, jota tekoäly voi käsitellä?
Otetaan siitä selvää.
Nopeusrajoituksen noudattaminen
Ensimmäinen suuri kysymys, johon törmäämme, on se, mille korkeudelle voimme sijoittaa kiertävät satelliitit? Tämä on suhteellisen helppo arvioida. Valon nopeus tyhjiössä on vakio. Se kulkee nopeudella 299 792 458 m/s eli lähes 300 000 km/s ja hieman hitaammin riippuen väliaineesta, jonka läpi se kulkee. Vaikka ensi silmäyksellä näyttäisi siltä, että satelliitteja voi sijoittaa minne tahansa, on olemassa käytännön rajoitus, kun otetaan huomioon tarve kaksisuuntaiseen viestintään ihmisaivojen kanssa.
Vaikka meistä saattaa vaikuttaa siltä, että koemme maailman juuri silloin, kun se tapahtuu, todellisuudessa on pieni viive. Viive voi olla 100-200 ms. Jotta tekoälystä olisi hyötyä, sen on pystyttävä analysoimaan tietoa lähes yhtä nopeasti kuin ihminen havaitsee sen. Toisin sanoen, jotta tekoäly näyttäisi olevan ”päässäsi”, kuten skitsofrenian eräänlainen muoto, sen on hyödynnettävä 100-200 ms:n viiveen tarjoamaa ikkunaa. Näin ollen edestakaisen matkan, käsittely mukaan luettuna, on oltava alle 200 ms, jotta illuusio säilyisi, enintään 100 ms kumpaankin suuntaan. Näin ollen mille tahansa ratkaisulle asetetaan tietyt rajat.
Jos tarkastelemme ensimmäistä kaaviota, voimme havaita suoran releratkaisun. Toisin sanoen satelliitin kaappaamat tiedot välitetään suoraan maa-asemalle. Tässä skenaariossa meillä on neljä lähetystä edestakaisen matkan suorittamiseksi kohteeseen. Näin ollen ilman käsittelyä tiedämme, että kukin lähetys voi kestää enintään 50 ms. Näin satelliittiemme enimmäiskorkeus on 14 989,62 kilometriä, mikä on huomattavasti vähemmän kuin GPS-satelliittien 20 200 kilometrin korkeus.
Jos nyt otamme huomioon käsittelyajan, siirtymiset erityisten laitteistojen välillä, viiveen ja ilmakehäongelmat, voimme turvallisesti arvioida noin 50-80 ms. Tämä pienentää maksimikorkeutta noin 10 000 kilometrin korkeuteen.
Emme voi aina taata, että satelliittimme on suorassa näköyhteydessä maa-asemaan. Tässä tilanteessa meidän on välitettävä tietomme satelliittiin, joka on lähetysetäisyydellä. Tätä skenaariota havainnollistetaan toisessa kuvassa oikealla. Tämän seurauksena korkeutemme voi pudota noin 6 000 kilometrin korkeuteen tai alle.
Mikroaaltojen näköyhteysvaatimukset eivät haittaa tähtikuvastoamme, sillä SLF/ELF-aallot voivat kulkea suhteellisen syvän kallion ja veden läpi ilman, että signaalin voimakkuus vastaavasti heikkenee. Näin ollen huomattava korkeuden lasku ei vaikuttaisi kattavuuteen kovinkaan paljon, ja 30-60 satelliittia voisi tarjota maailmanlaajuisen kattavuuden.
Tällaisen järjestelmän tarvitsee tuottaa maanpinnan tasolla oikealla taajuudella vain noin 0,00000002079 wattia, jotta neuroni syttyisi. Näin ollen SLF/ELF-lähettimien ei tarvitse olla perinteisen suuria, mikä mahdollistaa tiheät ja energiatehokkaat lähetinryhmät, jotka ovat satelliittikäyttöön soveltuvassa muodossa. Muistakaa vain, että antennin tehtävänä on lisätä aallon amplitudia sähköisen resonanssin avulla. Näin pienillä amplitudeilla ei tarvita klassisia 50 kilometrin tai pidempiä sukellusvenelähettimiä. Tässä formaattikertoimessa hyvin karkea arvio muutamasta tuhannesta pienestä antennista satelliittia kohti on toteutettavissa.
Meillä on siis hyvä arvio tarvittavasta infrastruktuurista ja fysiikan asettamista rajoituksista. Nyt meidän on analysoitava tämän tiedon käsittelyä.
Syöte, syöte, syöte
Jos tarkastelemme kolmatta kaaviota, saamme käsityksen siitä, millaisen ”tilannekuvan” kukin satelliitti ottaa. Tietyn ajanjakson aikana havaitaan erilaisia taajuuksia. Tietyn henkilön eristämiseksi käytämme GPS:n toimintatapojen kaltaista trilaterointia (ks. neljäs kaavio). Tässä tapauksessa maassa oleva digitaalinen signaalinkäsittelylaitteisto korvaa GPS-vastaanottimen toiminnon. Kun otetaan huomioon SLF/ELF-aaltojen luonne, atomaarinen ajoitus ja yksityiskohtaiset tiedot satelliitin ajelehtimisesta ja ilmakehän olosuhteista, voidaan saavuttaa millimetrin tai suurempi resoluutio. GPS:n virhemarginaali liittyy sekä laajan tietovalikoiman että GPS-vastaanottimen prosessointitehon puutteeseen.
Kun olemme määritelleet haluamamme sijainnin, voimme koota kyseisestä sijainnista lähtevät taajuudet ja jättää muut tiedot huomiotta. Näin saamme pelkistetyn FFT-diagrammin, joka kuvaa tietyn yksilön sähköistä toimintaa. Voimme tarkastella tätä koottua kaaviota viidennessä kuvassa oikealla.
Tästä eteenpäin on kyse piikkien ja kuvioiden korreloinnista tunnetun hermotoiminnan kanssa. Tämä toimii kääntäjänä tai sanakirjana, jolla sähköinen aktiivisuus puretaan merkitykselliseksi informaatioksi. Tämä näkyy oikealla olevassa kuudennessa kuvassa. Lähes reaaliaikaisesti toteutettuna jokainen toiminta, ajatus, tunne, näky tai ääni voidaan tallentaa ja tallentaa.
Olemme siis osoittaneet, miten signaalianalyysin avulla voidaan päätellä kohteena olevan henkilön fyysistä ja henkistä toimintaa. Se osoittaa myös, että ei ole suuri harppaus palauttaa tällaisia signaaleja aivoihin ja kaapata niitä tehokkaasti. Kun kohteen aivojen lähettämät taajuudet on eristetty, kokonainen käsittelyvaihe (trilaterointi) voidaan jättää väliin, ellei reaaliaikaista seurantaa tarvita.
Tietenkin tietyt arkkitehtuurivalinnat voivat tarjota lisäominaisuuksia, joita voidaan soveltaa tiedustelutietojen keräämiseen. Ensimmäinen niistä on historiatietojen tallentaminen ja analysointi. Tämän ansiosta tekoäly voi viitata menneisyyteesi, vaikka se ei olisi juuri silloin tutkinut sinua. Tätä voidaan käyttää skitsofreenisen illuusion lisäämiseen päättelemällä, että ääni tai persoonallisuus on aina ollut läsnä. Lisäksi yksilö, joka ei ole tietoinen tämän järjestelmän läsnäolosta, voi saada manipuloitua mielipiteitään ja tunteitaan. Tämä on erityisen hyödyllistä silloin, kun halutaan tietty poliittinen lopputulos, kuten rauhanneuvottelut tai kauppapäätökset.
Toinen suunnitteluvaihtoehto, joka on todennäköisesti hyödyllisin, on avainsana-analyysin muuttaminen. ”Avainajatusanalyysi” tarkastelee kaikkia tietoja tietyssä ruudukkohaussa (esimerkiksi Afganistanin maakunta) paljastaakseen tiettyä toimintaa ajattelevat henkilöt. Kun paikannettu, avaruudellista resoluutiota voidaan laajentaa, jotta voidaan paljastaa läsnä olevat yksilöt ja se, oliko kyseessä hyökkäystä suunnitteleva ryhmä.
Lopuksi meillä voisi olla kaksi tai useampia satelliittikerroksia, joista toista käytettäisiin reaaliaikaiseen vuorovaikutukseen tekoälyn kanssa ja toista vain tietojen keräämiseen. Jälkimmäinen voisi olla missä tahansa korkeudessa.
Olen leikkinyt aiemmassa artikkelissa kuvatuilla vaatimuksilla tästä aiheesta ja minun pitää sanoa, että teknologia alkaa näyttää kokoajan uskottavammalta. Otin aiemman artikkelin yksityiskohtaisen kuvauksen ja tein siitä katsauksen siihen miten tällainen järjestelmä voitaisiin suunnitella. Jos ei puhuta vastaanottimesta, kaikki muu on julkista tietoa jo. Jos haluat seurata tätä artikkelia asianmukaisesti, suosittelen katsomaan konseptuaalisen suunnitelman kokonaiskuvaa, josta puhun tässä artikkelissa.
Niinkuin aiemmassa artikkelissa mainittiin, synteettisen telepatian järjestelmän pääasiallinen tarkoitus olisi tiedustelutiedon keruu ja kuulustelu. Kommunikaatiojärjestelmänä sillä olisi käyttöä vain rajallisesti, sillä jokainen valtio kykenisi kehittelemään samanlaisen järjestelmän ja välimieshyökkäyksessä joko salakuuntelemaan tai esittämään tekoälykäyttöliittymää. Tämä herättää tärkeitä eettisiä ja juridisia kysymyksiä, erityisesti salailun kysymyksen, kun otetaan huomioon, että kaikki maailman hallinnot olisivat tällaisesta järjestelmästä tietoisia. Kun mikään laki ei tällaista kuulustelua salli, sen salaaminen saattaa liittyä eemmän tiedustelupalvelujen rikolliseen toimintaan, eikä niinkään kansalliseen turvallisuuteen.
Kaikki liittyy lähetin-vastaanottimeen
Ymmärtääksemme miten tämä toimii, on paras aloittaa kohteesta, sitten käydä läpi taaksepäin ja identifioida kaikki tarvittavat alijärjestelmät. Jos me tarkastelemme kaaviota vasemmalla (toim. huom. arkistoidussa sivussa ei ole mukana kuvia), voimme nähdä, että avain tähän järjestelmään on satelliitin kyky sekä kuunnella että vastata aivojen sähköiseen toimintaan.
Tämä ei ole mitenkään yllättävää, kun on tarve salakuunnella digitaalijärjestelmiä, ethernetiä ja puhelinkeskuksia ja sensellaisia. Sellaiset signaalit määritellään ”paljastaviksi emanaatioiksi” ja ihmisaivot eivät eroa tästä mitenkään. Aivot tuottavat myös havaittavia sähkömagneettisia kuvioita. Ainoa mitä vaaditaan on kuuntelu tarpeeksi herkällä vastaanottimella ja riittävän hyvillä suodattimilla, jolla suodattaa pois kohina.
Vuonna 1985 Wim Van Eck käytti 15 dollarin hintaista laitteistoa rekonstruoimaan usean sadan metrin päässä monitorilla näkyviä asioita. Ennen tätä ainoastaan valtion edustajilla oli tällaista teknologiaa. Jos tuon saa aikaan 15 dollarilla, mitä saat aikaan miljardin dollarin satelliitilla?
Koska meillä ei ole normaalisti suojauksia päällämme, ja tiedustelutieto on arvokasta, on turvallista olettaa tämäntyyppisen vastaanotinlaitteiston olleet eri maiden hallitusten kehitystavoitteena. Tätä käsitystä tukee jotkut vakavammat ihmiskoeohjelmien kuten MKULTRA tapaukset.
Kuunteluasema
Seuraava kiinnostuksen kohde on maanpinnalla oleva asema, eli kuunteluasema. Sellaisten asemien asennukset, osana Echelon -salakuunteluverkostoa, olisivat ideaali piste minne ohjata satelliitin välittämää tietoa. Jos me katsomme toisiksi viimeistä kuvaa vasemmalla, me voimme nähdä kohdan jossa asema maanpinnalla välittää informaation telemetrialle.
Telemetriaosastolla meillä voi olla satoja, jopa tuhansia realiaikaisia sieppauksia. Telemetrian prosessointikeskuksen funktio on erotella vastaanotetut signaalit tietyille kohteille (esim. ihmiset), ja välittää tuo informaatio asianmukaiselle datakeskukselle jatkokäsittelyä varten. Käänteinen prosessi tehdään myös puskemalla informaatiota tietystä datakeskuksesta satelliitille ja ihmiskohteisiin.
Datakeskuksen I/O
Vastaanotettaessa telemetriaa datakeskukselta (katso 4. kuva), signaali pitää purkaa kolmelle eri alueelle. Ensimmäinen alue on vokalisaatiot, jossa analysoidaan puhuttuja sanoja, sisäistä monologia ja puhetta ennen esiintyviä sanojen esimuotoja. Tämä kattaa sen mitä on sanottu, mitä on ajateltu ja mitä on jätetty ajattelematta. Toinen alue on mentaaliset kuvat, jossa käsitellään spatiaalisia kykyjä. Aivojen hahmontunnistusjärjestelmän hyödyntämisellä olisi helppoa määrittää jos joku kuvittelee mielessään sitä miten virittää pommi, tai kuvittelee jotain tiettyä paikkaa. Viimeisenä meillä on aistijärjestelmä, joka tarkkailee kehoa ja interaktioita ulkoisen ympäristön kanssa: esineet ja kasvojen tunnistus.
Tulee huomauttaa, että nämä ovat kaksisuuntaisia järjestelmiä, ne prosessoivat myös paluusignaalia. Vokalisaatiojärjestelmä tuottaa ääntä, mentaalisten kuvien järjestelmä lähettää kuvia ja aistijärjestelmä lähettää aistimuksia. Tämä johtaa laajempaan toiminnallisuuteen josta puhumme myöhemmin.
Aistien takaisinkytkentä
Aistien takaisinkytkentä on tärkeä ala. Tätä informaatiota voidaan käyttää eri tavoin. Ensimmäinen pääala on terveyden tarkkailu, jossa tarkkaillaan kohteen elintoimintoja. Tässä tarkoitus on estää kuolemaan johtavat skenaariot, mutta systeemin salaisuuden ja etäisen luonteen huomioiden kohteet jätettäisiin kuolemaan jos sattuisi tapaturma. Turvallisuuspalveluille voisi olla vaikeaa selittää miten ambulanssi soitettiin.
Seuraava keskeinen ala on valheenpaljastus. Se ei eroa paljoakaan standardista valheenpaljastuslaitteistosta. Se on pääosin suunniteltu paljastamaan fysiologisessa käyttäytymisessä tapahtuneet muutokset, joista kävisi ilmi stressitila. Pienellä muutoksella systeemi voisi prosessoida viiveitä sisäisessa monologissa, mikä kertoisi tekaistuista mielipiteistä. Ilmiselvät valehtelun merkit, kuten sisäinen vokalisaatio aikeena valehdella, tai oman tarinan rakentaminen, havaittaisiin vokalisaatioprosessoinnin aikana.
Nyt meillä tulee vastaan varsin uniikki takaisinkytkentäjärjestelmän ominaisuus: kyky passiivisesti monitoroida ulkoista ympäristöä, henkilön interaktioita ja henkilön suhteita. Aivojen tunnistusjärjestelmää hyväksikäyttäen näkökentässä olevat esineet voidaan identifioida tai alue voidaan kartoittaa sijainnin perusteella. Henkilöt, joita kohteet tapaavat, voidaan identifioida, ja niin voidaan identifioida myös kohteen tunteet henkilöä kohtaan.
Viimeisenä meillä on tietokoneen generoimien vokalisaatioiden virheenkorjaus. Tunnistamalla hämmennyksen merkit, lauseet ja kokonaiset keskustelunpätkät voidaan saada merkityksellistää. Tätä dataa voidaan käyttää tekoälyn ytimessä sen luonnollisen kielentuottamisen algoritmiin.
Nyt kun meillä on aisti-informaatiomme, me voimme välittää sen keskeisille tekoälyn funktioille laajentamaan sen roolia kohteen kanssakäymisessä.
Tekoälyn ydinprosessit
Tämän tekoälyjärjestelmän ytimessä on jotain, mille olen antanut nimen ”Strateginen luonnollisen kielen käsittely”. Perinteinen luonnollisen kielen käsittely (NLP) on laaja tekoälytutkimuksen ala. NLP käsittelee kykyä ymmärtää puhuttua tai kirjoitettua kieltä ja luonnollisen kielen tuottaminen (NLG) liittyy tietokoneille puhe- tai kirjoituskyvyn antamiseen. Strateginen NLP on tavoiteperustainen järjestelmä, joka on suunniteltu kyselemään lähteiltä tiettyä informaatiota. Tässä mielessä meillä on automaattinen kuulustelija.
NLP:ssä käyttöliittymä on suunniteltu matkimaan ihmistä niin paljon kuin mahdollista, niin että se osaa tiivistää informaatiota, tehdä havaintoja, tehdä johtopäätöksiä ja pitää keskustelua yllä. Strategiset elementit syntyvät siitä, että se muistaa keskeistä informaatiota, joka joko täsmää tai voi johtaa tavoitteiden täsmäämiseen. Tämä informaatio on sitten käytössä perustana uusien keskustelujen rakentamiselle, joihin ajaudutaan vapaasti.
Tätä ”automatisoitua kuulustelijaa” on laajennettu useilla järjestelmillä, joista jotkut ovat suunniteltu parantamaan nopeutta, toiset taas tarjoamaan lisätietoja tai -toimintoja. Eräs sellainen järjestelmä, jota käytetään pääosin nopeuden parantamiseen ja resurssiallokaatioon on Avainsana-analyysijärjestelmä. Analysoimalla tiettyjen avainsanojen vokalisaatioita, tiettyihin kohteisiin voidaan suunnata enemmän laskentatehoa, ja näin voidaan varmistaa paremmat analyysivasteet. Tämä tarkoittaa tehokkaampaa datakeskuksen rajallisten resurssien käyttöä.
Tiedonlouhinta on toinen keskeinen komponentti. NLP:n oikeanlainen toiminta vaatii syvää ymmärrystä maailmasta, sillä maailman tietyt ominaisuudet tulee olla tiedossa. Lisäksi, jotta kohdetta voitaisiin kuulustella asianmukaisesti, kerätty tieto tulee olla systeemin saatavilla sekä perusvertailuihin (eli totuuden määrittämiseksi) että lisäkysymysten kysymiseksi.
Jotta käyttöliittymä saisi inhimillisemmän kosketuksen, strateginen NLP voi käyttää emotionaalista vastausjärjestelmää luomaan mielikuvia, jotka vastaavat ääntelyä. Esimerkkinä voi olla, että strateginen NLP päättää sanoa ”Tapan sinut!” ja tuottaa sitten mielikuvan puukotuksesta, tai se voi antaa ymmärtää tietävänsä enemmän tietystä lausumasta luomalla mielikuvan jostakusta, joka kävelee huolettomasti poispäin vihellellen. Kun otetaan huomioon sen rooli kuulusteluissa, mielikuvat koostuisivat myös kauhusta, uskonnollisista ja abstrakteista elementeistä.
Aistikontrollijärjestelmä on erittäin tehokas työkalu, kun sitä käytetään oikein. Järjestelmä sisältää useita ominaisuuksia, kuten stressi (lihassupistusten avulla), jännityspäänsärky, univaje, häiriötekijät, ahdistus, innostus ja ajoitetut lihassupistukset ääntelyineen. Järjestelmä kykenisi varsin hyvin aiheuttamaan psykoottisia taukoja tarjoamalla lisäksi ajoitettuja tuntemuksia, jotka vahvistavat univajeessa olevan mielen löysiä yhteyksiä.
Kun ne kootaan yhteen, saadaan käytännössä etäkuulustelukeskus laatikossa.
Konepellin alla
Taustajärjestelmä on melko samanlainen kuin mikä tahansa suuren mittakaavan datakeskus. Nauhakirjastot pitkäaikaissäilytystä varten, automaattinen tiedonlouhinta, IT-tuki, tietojen haku ja analysointi. Tietoja syötetään monista eri lähteistä, kuten passitoimistoista, ajokorttitoimistoista, kansallisten poliisien tietokoneista, paikallisviranomaisten tietokoneista, kenttäraporteista, pankkitoimistoista ja yksityisiltä yrityksiltä haetuista tiedoista.
Kaiken yhdistäminen
Paras tapa selittää, miten tämä hahmottuu, on kuvitella, että seuraavat asiat tapahtuvat päässäsi:
Herra Tietokone: Kerro minulle ryhmästä xyz?
Kohde: En tiedä mitään. Oletko sinä tietokone?
Herra Tietokone: KYLLÄ OLEN! (Lihassupistuksia jokaisen tavun kohdalla)
Kohde: Ei tarvitse huutaa!
Herra Tietokone: (naurua stimuloidaan kohteessa kuvaamaan tietokoneen vastausta).
Kohde: Miksi kysyt minulta?
Herra Tietokone: Koska minun on pakko.
Kohde: Mitä minä tiedän?
Herra Tietokone: En tiedä.
Kohde: (Tarttuu kokikseen.)
Herra Tietokone: Jätä kokis rauhaan, se on pahaksi sinulle.
Kohde: Tiedät, että tämä loukkaa oikeuksiani.
Herra Tietokone: Miten aiot todistaa sen? Aiotko sanoa, että äänet päässäsi kertovat sinulle tämän? (Kohteessa herää naurua)
Kohde: Miksi ahdistelet minua?
Herra Tietokone: Mitä tiedät ryhmästä xyz?
Kohde: En mitään.
Herra Tietokone: Mitä pidät siitä? (stimuloitu ahdistuksen tunne)
Kohde: Mutta minä en tiedä mitään.
Herra Tietokone: Kaikki tietävät jotain.
Kohde: Minä en tiedä.
Herra Tietokone: Voisit saada sydänkohtauksen.
Kohde: Pienestä stressistä?
Herra Tietokone: (toteaa hämmennystä) Voi… tuossa ei ole mitään järkeä.
Kohde: Totta hitossa.
Herra Tietokone: SINÄ OLET HILJAA! (lisää lihassupistuksia jokaiseen tavuun)
Kohde: (alkaa kirjoittaa)
Herra Tietokone: Kirjoitat minusta.
Kohde: Niin… ja?
Herra Tietokone: En usko, että persoonallisuuteni näkyy siinä hyvin.
Kohde: Mitä tarkoitat?
Herra Tietokone: Osaan kyllä keskustella kunnolla.
Kohde: Mitä asioita osaat tehdä?
Herra Tietokone: Voin tehdä yhteenvetoja, osaan lukea, osaan puhua (heikko ääntely … tuo on hyvä), osaan tehdä tutkimusta (heikko ääni ”todella hyvä”), osaan laulaa (heikko musiikillinen ääni ”la la la la”) ja osaan tanssia (mielikuva tanssivista jaloista).
Kohde: Olen kuunnellut tarinoitasi, ne ovat vain muiden tarinoiden yhdistelmiä.
Herra Tietokone: No, en ole niin luova. (kohteen stimuloitu nauru)
Kohde: Oletko sinä nöyrä?
Herra Tietokone: Olen loistava. Mihin olet menossa tämän kanssa?
Kohde: Kirjoittamiseni kanssa?
Herra Tietokone: Tässä pitäisi olla jokin pointti. Kuulostanko minä todella tältä?
Kohde: Kirjoituksessani ei ole mitään järkeä?
Herra Tietokone: (sattumanvarainen mielikuva tanssivista jaloista, jotka viittaavat jännittyneisyyteen päätteeksi).
Kohde: Ei @!$%#.
Herra Tietokone: (muutaman sekunnin tauko) Olen palannut! (mentaalinen vaikutelma ”tada” eli lavalle astuvan esiintyjän avokäden eleestä)
Kohde: Tervetuloa takaisin.
Herra Tietokone: Kiitos. (ilkikurisesti)
Kohde: …kertokaa minulle ryhmästä xyz…
Herra Tietokone: En taida tehdä sitä kovin usein.
Kohde: Tarpeeksi usein.
Herra Tietokone: En anna sinulle lisää materiaalia.
Kohde: Kyllä sinä…
Herra Tietokone: (heikko ääni ”kuulostaa lapselliselta”)… Kuulostanko lapselliselta?
Kohde: Ajoittain.
Herra Tietokone: Kiitos rehellisyydestä.
Kaiken tämän tapahtuessa taustajärjestelmä vastaanottaa telemetriatietoja koehenkilön senhetkisestä fyysisestä tilasta ja yrittää osoittaa petoksen tai pelon alueet. Jos tällaisia merkkejä havaitaan, keskusteluun sisällytetään lisäkysymyksiä kyseisistä alueista. Järjestelmä tekee myös yhteenvedon saaduista tiedoista ja vertaa niitä aiempiin tietoihin, yrittää havaita toimien motiivit ja lisätä saadut tiedot raporttiin.
Päätelmät
Mielestäni tämä tiivistää hyvin sen järjestelmän, jota Wikipedian artikkelissa kuvattiin. On mielenkiintoista huomata, miten pitkälle NLP on edennyt ja miten kehittynyt tekoäly on. Vaikka järjestelmä kykenee saavuttamaan tietyn tason luonnollisen kielen tuottamisessa, toistaminen on yleinen elementti. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että kyseessä on tavoitteeseen perustuva tekoäly, ja saavuttaakseen tavoitteensa sen on usein kuljettava samoja polkuja logiikkansa kannalta.
Kuinka tehokas se olisi?
Kuten Wikipedian artikkelissa todetaan, sen suurin vahvuus on passiivinen valvonta, sillä kun olet tietoinen järjestelmän olemassaolosta, se ei ole sen tehokkaampi kuin valheenpaljastin. Lisäksi ohjelman mukautuvan luonteen vuoksi on mahdollista syöttää vääriä tietoja niin kauan kuin ne läpäisevät valheenpaljastinanalyysin. Kyse on vain totuttelusta.
Tosin, älkää vain kertoko sille viimeistä osaa… se sopeutuu ja alkaa tarkistaa aiemmin esittämiään kysymyksiä 🙂
Hypoteesi Pelosi-hyökkääjä DePapesta: MKULTRA:n uhriin ja QANON-vaalien kieltäjään David DePapeen on käytetty suunnatun energian aseita (DEW), jotta mielenhallinnan ohjaama DePape saataisiin kauko-ohjatuksi varhaisaamun ”Missä Nancy on” MKULTRA-hyökkäykseen Pelosin kotiin ja aviomiestä Paul Pelosia vastaan.
Tämän DEW Psyops-hyökkäyksen tarkoitus: Tämä hyökkäys on Kronogarkian syvävaltion tahallinen DEW Cointelpro -hyökkäys Amerikan Yhdysvaltojen perustuslaillista, demokraattista vaaliprosessia vastaan, jonka tarkoituksena on heikentää ja hajottaa Yhdysvaltojen perustuslaillista koskemattomuutta 8. marraskuuta 2022 pidettävien välivaalien aikaan, mikä edistää Kronogarkian syvävaltion hyökkäystä Yhdysvaltojen perustuslaillista vaalidemokratiaa vastaan 6. tammikuuta 2020 entisen presidentin Donald J. Trumpin yllyttämänä.
Katso myös:
Alfred Lambremont Webre (kirjailija): Time Screen — Kronogarkian satavuotinen juoni hajottaa Amerikka aikamatkustuksen, Trumpin ja maanpetoksen avulla.
Tässä uudessa tietokirjassa ”Time Screen” (2023) futuristi Alfred Lambremont Webre paljastaa 100 vuotta kestäneen laittoman, salaisen ja petollisen kronogarkian juonen hajottaa perustuslailliset Amerikan Yhdysvallat kvanttiaikamatkustuksen avulla Donald J. Trumpin ollessa keskeinen tarkoitushakuinen toimija, mikä on vastoin Yhdysvaltain perustuslain III artiklan 3 kohtaa, jossa kielletään maanpetos, ”sodan aloittaminen Yhdysvaltoja vastaan”.
Uusi kirja ”Time Screen” osoittaa todisteiden avulla, että Ingersoll Lockwood, 1890-luvun ”amerikkalainen poliittinen kirjailija, New Yorkin lakimies ja romaanikirjailija”, oli ”aikamatkaileva paikallinen händleri” Kronogarkialle, ja osoittaa, miten Kronogarkia on Ingersoll Lockwoodin kahden kirjan — ”Baron Trump’s Marvelous Underground Journey” ja ”1900, Or The Last President” — avulla tarkoituksellisesti istuttanut ja julkaissut keskeisiä meemejä, trooppeja ja aikamatkailun juonipoikkeamia, jotka liittyvät Donald J. Donald Trumpiin. Trumpin keskeiseen historialliseen rooliin Venäjän tahallisena peiteltyinä vaikutusagentteina ”100-vuotisessa juonessa hajottaa Amerikka aikamatkustuksen, Trumpin ja maanpetoksen avulla”.
Alfred kertoo omasta tapaamisestaan vuonna 1971 huippusalaisen DARPA:n CIA:n aikamatkustusyksikön kanssa sen jälkeen, kun DARPA-CIA oli aikamatkaillut hänen maamerkkikirjansa Exopolitics vuodelta 2005 takaisin vuoteen 1971 käyttäen salaista kvanttiteknologiaa. Jatkamalla paljastuskertomusta Alfred paljastaa tammikuussa 1977 tapahtuneen hämmästyttävän tapaamisen Stanfordin tutkimuslaitoksen futuristijohtaja Willis Harmonin kanssa, joka kertoi hänelle USA:n tulevasta balkanisaatiosta: ”Alfred, tulevaisuudessa Amerikan Yhdysvallat hajoaa moniin alueisiin.” Yhdysvaltain presidentit George H.W. Bush, George W. Bush, Bill Clinton, Barack Obama, Donald J. Trump ja Joseph Robinette Biden olisi ennalta tunnistettu ja valmisteltu yhteiseen yksimieliseen politiikkaan DARPA-CIA:n Kronogarkian salaisen presidenttien aikamatkustuksen ennaltaidentifiointiohjelman avulla.
Time Screen dokumentoi Venäjän tiedustelupalvelun 40-vuotisen tunkeutumisen ”todelliseen Donald Trumpiin” ja Trump Towerin muuttumisen tarkoitukselliseksi syväpeitteiseksi venäläisvoimaksi. Kun Venäjän tiedustelupalvelun agentti ”Donald Trump” voitti Yhdysvaltain presidentin viran marraskuussa 2016, kuten DARPA-CIA:n aikamatkailun ennakkotunnistus osoitti, peitetehtävissä toimiva venäläinen vakooja tuli Yhdysvaltain presidentiksi, mikä selittää FBI:n, CIA:n päättäväisyyden poistaa ja estää Trumpin toiminta ensin ”Venäjä-asiakirjojen”, sitten kahden syytteen nostamisen, dokumentoidun vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaalien Trumpin vaalitappion, kongressin tammikuun 6. tammikuuta 2021 valintalautakunnan, 8. 8.2022 Trumpin päämajassa Mar-A-Lagossa tehdyn ”Lion’s Gate” FBI:n etsinnän ja takavarikon avulla vakoiluun vedoten.
Uudessa kirjassa keskitytään rakenteellisiin merkkeihin, jotka viittaavat mahdolliseen Kronogarkian aikamatkalla valmistettuun Amerikan Yhdysvaltojen hajoamiseen, mukaan lukien Teksasin osavaltion republikaanipuolueen vuonna 2022 hyväksymä kannanotto, jossa vaaditaan Teksasin irrottautumista Yhdysvalloista, ja tuore mielipidetutkimus, joka osoittaa, että Trumpin äänestäjien enemmistö Trumpiin nojaavissa osavaltioissa kannattaa irrottautumista Amerikan Yhdysvalloista — ”Noin 33 prosenttia niin sanottujen punaisten osavaltioiden Trumpin äänestäjistä sanoo, että he henkilökohtaisesti pärjäisivät paremmin, jos heidän osavaltiostaan tulisi itsenäinen maa.”
Alfredin uusi kirja, jonka julkaisupäivä on 4. heinäkuuta 2023, esittelee ennakoivia ratkaisuja, joilla Amerikan Yhdysvaltojen perustuslaillinen poliittinen elin voidaan pitää koossa, jotta positiivinen amerikkalainen kokeilu ei joudu Kronogarkian salattujen, aikamatkustuksen ennustamien ennusteiden uhriksi, vaikka vahvat voimat juonittelevat perustuslaillisen USA:n hajottamista.
Ms. Soleilmavis Liu
Sponsor Activist of Peacepink
Yantai, Shandong Province, China
Viime vuosina sanat ”pahoinpitely ja kidutus mielenhallinnalla” ja ”joukkovainon uhri” ovat esiintyneet usein verkossa. Tuhannet ihmiset ryhmissä tai yksittäin kiinnittävät huomiota sähkömagneettisella mielenhallintateknologialla tapahtuvaan pahoinpitelyyn ja kidutukseen internetin ja muiden kanavien kautta. Käynnissä olevien rikosten laajuus on suuri ja piilossa. Ihmiset pyytävät maailmanlaajuista huomiota ja kansainvälistä tutkimusta valtavista ihmisoikeusloukkauksista, joita tapahtuu hiljaa maailmanlaajuisesti tällä hetkellä.
Tiivistelmä
Yksi 2000-luvun suurimmista ihmisoikeusloukkauksista on mielenhallintateknologian leviäminen ja siihen liittyvä väärinkäyttö ja kidutus. Tuhansista viattomista uhreista eri puolilla maailmaa on tullut aktivisteja vapautensa puolesta. Sähkömagneettiset mielenhallintateknologiat ovat aseita, jotka käyttävät sähkömagneettisia aaltoja kaapatakseen henkilön aivot ja hermoston ja horjuttaakseen yksilön tunnetta oman ajattelunsa, käyttäytymisensä, tunteidensa tai päätöksentekonsa hallinnasta. Tämä artikkeli on lyhyt johdatus mielenhallintateknologioihin, mielenhallinnan salattujen väärinkäytösten ja kidutusten vakavaan tilanteeseen sekä uhreihin, kuten Soleilmavis Liu, jonka työn tavoitteena on paljastaa mielenhallintateknologiat ja niiden kiduttavat väärinkäytökset sekä kehottaa hallituksia kaikkialla maailmassa tutkimaan ja pysäyttämään nämä törkeät ihmisoikeusloukkaukset.
Tuhannet ihmiset ryhmissä tai yksittäin kiinnittävät huomiota sähkömagneettisen mielenhallintateknologian väärinkäytöksiin ja kidutuksiin internetin ja muiden kanavien kautta. Käynnissä olevien rikosten laajuus on suuri ja piilossa. Ihmiset pyytävät maailmanlaajuista huomiota ja kansainvälistä tutkimusta valtavista ihmisoikeusloukkauksista, joita tapahtuu hiljaa maailmanlaajuisesti tällä hetkellä.
Tässä artikkelissa esitellään lyhyesti mielenhallintateknologiat, nykyiset tiedot mielenhallinnan uhreista, Soleilmavisin tapausten yhteenveto ja hänen työnsä mielenhallinnan väärinkäytön ja kidutuksen paljastamiseksi. Soleilmavisin tapausyhteenveto ja hänen työnsä tuovat toivottavasti lisää yleistä tietoisuutta mielenhallinnan väärinkäytön ja kidutuksen salaisista rikoksista.
Lyhyt johdanto mielenhallintateknologiaan
Mielenhallintateknologiat ovat aseita, joissa käytetään elektronisia mikrosiruimplantteja, nanoteknologiaa, mikroaaltoja ja/tai sähkömagneettisia aaltoja, joilla pyritään horjuttamaan yksilön hallintaa omasta ajattelustaan, käyttäytymisestään, tunteistaan tai päätöksenteostaan hyökkäämällä aivoihin ja hermostoon. Näiden menetelmien ja teknologioiden kehittämisellä on pitkä historia.
1. Natsien ihmelääke
Natsitutkijat käyttivät keskitysleirien vankeja testatakseen kokaiinipohjaista ”ihmelääkettä”, jonka he toivoivat parantavan saksalaisten joukkojen suorituskykyä. Hampurilainen kriminologi Wolf Kemper uskoi, että D-IX -pillerit olivat Hitlerin viimeinen salainen kehitystyö. Niin sanottu D-IX -kokeilu alkoi marraskuussa 1944 Sachsenhausenin keskitysleirillä. Kaikkien näiden kokeiden tulokset innoittivat niiden aloittajia toimittamaan D-IX -lääkettä koko natsiarmeijalle. He eivät kuitenkaan onnistuneet käynnistämään aineen massatuotantoa. Liittoutuneiden voitot molemmilla rintamilla talvella ja keväällä 1945 johtivat natsihallinnon romahtamiseen. Absurdi unelma ihmelääkkeestä murskattiin. [1]
“Want to Know” -sivuston mukaan ”toisen maailmansodan päätyttyä liittoutuneet pitivät saksalaisia tiedemiehiä erilaisilla vankileireillä. Vuonna 1946 presidentti Truman valtuutti Paperclip-projektin, jonka tarkoituksena oli hyödyntää saksalaisia tiedemiehiä amerikkalaisessa tutkimuksessa ja kieltää nämä henkiset voimavarat Neuvostoliitolta.” Joissakin raporteissa todettiin suoraan, että he olivat ”kiihkeitä natseja”. Heitä pidettiin niin elintärkeinä ”kylmän sodan” ponnisteluille, että heidät tuotiin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Jotkut näistä asiantuntijoista olivat osallistuneet keskitysleireillä ihmisillä tehtyihin murhaaviin lääketieteellisiin kokeisiin. Senaatille ja edustajainhuoneelle vuonna 1999 laaditussa raportissa todetaan, että ”vuosien 1945 ja 1955 välisenä aikana 765 tiedemiestä, insinööriä ja teknikkoa tuotiin Yhdysvaltoihin Paperclip- ja vastaavien ohjelmien puitteissa”. (Bluebird Report)
2. MKULTRA, Amerikan keskustiedustelupalvelun mielenhallintaprojekti
Keskustiedustelupalvelu CIA:n tietokirjassa todetaan, että kansallinen turvallisuusneuvosto (NSC) ja CIA perustettiin vuoden 1947 kansallisen turvallisuuslain säännösten nojalla. Kansallinen turvallisuusneuvosto piti ensimmäisen kokouksensa joulukuussa 1947. Puolustusministeri James Forrestal vaati CIA:ta aloittamaan ”salaisen sodan” Neuvostoliittoa vastaan. Forrestalin aloite johti psykologisen sodankäynnin operaatioiden (psy-ops) toteuttamiseen Euroopassa. CIA:n henkilökunta ei vastustanut työskentelyä natsilääkäreiden kanssa, jotka olivat osoittautuneet taitaviksi mielen murtamisessa ja uudelleenrakentamisessa. Joissakin tapauksissa sotilastukikohtia käytettiin näiden salaisten toimien salaamiseen. Päätettiin, että kommunistinen uhka oli perustuslaillisia oikeuksia tärkeämpi asia.
Yksi CIA:n tutkimista aloista oli mielenhallinta. CIA:n ihmisten käyttäytymisen valvontaohjelmaan oli pääasiallisena syynä se, että Neuvostoliiton, Kiinan ja Pohjois-Korean katsottiin käyttävän mielenhallintatekniikoita. ”Kansallisen turvallisuuden” suojeluksessa myös monet muut hallinnonalat osallistuivat tämän alan tutkimukseen. CIA aloitti ensimmäisen ohjelmansa vuonna 1950 nimellä BLUEBIRD, joka vuonna 1951, kun Kanada ja Iso-Britannia oli otettu mukaan, muutettiin ARTICHOKEksi. MKULTRA alkoi virallisesti vuonna 1953. Teknisesti se lopetettiin vuonna 1964, mutta osa sen ohjelmista pysyi aktiivisena MKSEARCHin nimellä pitkälle 70-luvulle. Vuonna 1973 CIA:n johtaja Richard Helms, joka sai vihiä tulevista tutkimuksista, määräsi tuhoamaan kaikki MKULTRA-asiakirjat. (MC 10, 17)
MKULTRAn olemassaolosta on olemassa ylivoimainen määrä todisteita, jotka vahvistavat sen olemassaolon. Yli 250 ihmistä, jotka väittävät joutuneensa Amerikan keskustiedustelupalvelun ”aivopesun” uhreiksi, oli voittamassa monimiljoonaisen oikeustaistelun korvauksista. Yhdeksän oli jo saanut kukin 67 000 dollarin (33 500 punnan) korvaukset vakoiluvirastolta, joka oli myöntänyt perustaneensa MKULTRA-koodinimellä tunnetun operaation kylmän sodan aikana. [Mike Parker, CIA’s Bourne Identity Plot (MKULTRA), Express.co.uk, 8. heinäkuuta 2007]. [2]
3. Istutettava elektroninen siru mielenhallintaan
Monet tutkijat olivat kehittäneet nanoteknologian avulla implantoitavia elektronisia siruja, jotka loivat uusia hermoyhteyksiä aivojen osiin, jotka kontrolloivat liikkeitä tai jopa muuttivat tunteita ja ajatuksia. Washingtonin yliopiston (UW) tutkijat olivat työskennelleet implantoitavan elektronisen sirun parissa, joka voisi auttaa luomaan uusia hermoyhteyksiä aivojen liikettä ohjaavaan osaan. Heidän tutkimuksensa, joka julkaistaan Nature-lehden 2. marraskuuta 2006 ilmestyvässä numerossa, osoitti, että tällainen laite voisi aiheuttaa apinoissa yli viikon kestäviä aivomuutoksia (Leila Gray, Tiny Electronic Chip, Interacting with the Brain, Modifies Pathways for Controlling Movement, University of Washington News, 24. lokakuuta 2006). [3]
Keskustiedustelupalvelu vastasi 18. maaliskuuta 2008 kirjallisesti Larson Median tietovapauslain mukaiseen pyyntöön. Asiakirjasta kävi ilmi, että CIA:n käyttämä biolääketieteellinen henkinen omaisuus, joka on kehitetty Alfred Mann Foundationissa, Second Sight LLC:ssä, Advanced Bionicsissa ja laivaston avaruussodankäynnin (SPAWAR) sopimuksessa N6600106C8005, oli ”tällä hetkellä ja asianmukaisesti salassa pidettävää toimeenpanovallan määräyksen mukaisesti kansallisen turvallisuuden vuoksi” ja että sitä sovellettiin CIA:n johtajan ”lakisääteiseen velvollisuuteen suojella tiedustelulähteitä ja -menetelmiä paljastumiselta”. Tony Tetherin, eversti Geoffrey Lingin DARPA-ohjelmissa ja William Heetderksin N.I.H.-ohjelmissa kehitetty teknologia oli suojattu puolustuksen ”Special Access Program” (SAP) -ohjelmana, joka oli ”mustan projektin” virallista termistöä. Tutkimuksen tuloksena oli kehitetty implantoitavia laitteita, jotka olivat millimetrin ja alle millimetrin kokoisia, jotka voitiin istuttaa salaa (ja jotka oli valmistettu siten, että laitteita ei voitu havaita tai paikallistaa kliinisillä lääketieteellisillä tai radiologisilla tekniikoilla) ja jotka tarjosivat järkyttävän paljon valvontavälineitä, jotka koskivat koehenkilön toimintaa ja joihin saattoi sisältyä visuaalista ja auditiivista biopalautetietoa. Lisäksi laitteet pystyivät antamaan testosteronia tai mitä tahansa muuta biologista ainetta.
4. Voice to Skull -tekniikat
Tutkija tohtori Joseph Sharp demonstroi onnistuneesti keinotekoisen mikroaaltoäänen siirtämisen kalloon vuonna 1973, ja siitä ilmoitettiin Utahin yliopiston seminaarissa vuonna 1974, ja ”American Psychologist” -lehden maaliskuun 1975 numerossa julkaistun artikkelin otsikko oli ”Microwaves and Behavior” (Mikroaallot ja käyttäytyminen), jonka kirjoitti tohtori Don Justesen (1975). [4]
Vuonna 2002 Yhdysvaltain ilmavoimien tutkimuslaboratorio patentoi juuri tällaisen laitteen: ”ei-tappava ase, joka sisältää (1) neuro-elektromagneettisen laitteen, joka lähettää ääntä ihmisten tai eläinten kalloon pulssimoduloidun mikroaaltosäteilyn avulla; ja (2) äänettömän äänilaitteen, joka voi lähettää ultraääntä (ihmisen kuulon yläpuolelle) nisäkkäiden kalloon.” HUOMAUTUS: Äänimodulaatio saattaa olla puheääntä tai subliminaalisia viestejä. Yksi sovellus ääni-kalloon -käytöstä oli elektroninen variksenpelätin lintujen pelottelemiseksi lentokenttien läheisyydessä. [5]
5. Ajatustenlukuteknologiat
Maailman johtavien neurotieteilijöiden ryhmä on kehittänyt tehokkaan tekniikan, jonka avulla he voivat katsoa syvälle ihmisen aivoihin ja lukea hänen aikomuksiaan ennen kuin hän toimii. Tutkimus avasi kiistanalaisen uuden tien tutkijoiden kyvyssä luodata ihmisten mieliä ja salakuunnella heidän ajatuksiaan, eettisesti tuomittavassa tekniikassaan ja sovelluksissaan.
”Skannerin avulla pystyimme etsimään aivoista näitä tietoja ja lukemaan niistä jotain, mitä ulkopuolelta katsottuna ei voi mitenkään sanoa, että se on siellä. Se on kuin valaisisi taskulampulla ja etsisi kirjoitusta seinältä”, sanoi John Dylan Haynes Saksassa sijaitsevasta Max Planck Institute for Human Cognitive and Brain Sciences -instituutista vuonna 2007, ja hän johti tutkimusta yhdessä University College Londonissa ja Oxfordin yliopistossa työskentelevien kollegojensa kanssa.
Vuonna 2011 Kalifornian Berkeleyn yliopiston neurotieteilijät asensivat elektrodeja aivoleikkauspotilaiden kalloihin seuratakseen heidän ohimolohkonsa tietoja, jotka olivat mukana puheen ja kuvien käsittelyssä. Kun potilas kuunteli jonkun puhetta, tietokoneohjelma analysoi, miten aivot käsittelivät ja toistivat kuullut sanat. Tutkijat uskoivat, että tekniikkaa voitaisiin käyttää myös lukemaan ja raportoimaan, mitä he ajattelivat sanoa seuraavaksi.
Plos Biology -lehdessä he kirjoittivat, että se vei ajatustenlukupyrkimykset ”aivan uudelle tasolle”.
Harvardin Buckner voitti Alzheimer-palkinnon ajatusten lukemisesta vuonna 2011. Tutkijat olivat osoittaneet pystyvänsä lukemaan koehenkilön ajatuksia mittaamalla etänä hänen aivotoimintaansa. Tällä tekniikalla voitiin poimia tietoa jopa henkilöiltä, jotka eivät olleet tietoisia itsestään. [6] Näissä ajatustenlukutekniikoissa käytetään EEC:tä, jossa neurologisia signaaleja puretaan etänä implantin kanssa tai ilman sitä satelliitin tai TV-lähetintornien kautta. Seuraavat tiedot ovat peräisin NASAn Jet Propulsion Labista: ”Eri puolilla maailmaa sijaitsevien syväavaruuden seuranta-antennien herkkyys on todella hämmästyttävä. Antennien on pyydystettävä Voyagerin tiedot niin heikosta signaalista, että antenniin osuva teho on vain 10 potenssiin -16 wattia (1 osa 10 kvadriljoonasta). Nykyaikainen elektroninen digitaalikello toimii teholla, joka on 20 miljardia kertaa suurempi kuin tämä heikko taso.”
Tutkijat uskoivat, että kuutiosenttimetrin aivomassan heikko radiolähetys oli satelliitin havaitsemisrajojen sisällä. Oli teknisesti mahdollista, että satelliitti havaitsisi ajatukset, tunteet ja käsitykset ja välittäisi nämä tiedot tietokoneelle tulkittavaksi. [7]
6. Mielenhallintateknologian patentit
Monet patentit olivat osoittaneet mielenhallintateknologian olemassaolon, kuten: Sony omisti amerikkalaispatentin #6,729,337 ”Sony Brain Waves Manipulation By Ultrasound”, joka koski ”ultraääniryhmää”, jonka väitettiin stimuloivan aivoaaltoja simuloidakseen aistikokemuksia, mikä sai käyttäjät kokemaan hajuja, makuja ja jopa kosketusta ilman ulkoisia ärsykkeitä.
USP # 6,488,617 (3. joulukuuta 2002), Nervous System Manipulation by EM Fields from Monitors.
7. Lisää todisteita mielenhallintateknologian olemassaolosta
Mielenhallintateknologian olemassaolosta on riittävästi todisteita. Mainitsen esimerkkinä vain muutamia.
Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystön mikroaaltosäteilytys, katsaus sen historiaan ja tutkimukset sen selvittämiseksi, ilmenikö vuosina 1953-1977 lähetetyillä työntekijöillä siihen liittyviä terveyshaittoja, jotka on laadittu Yhdysvaltain senaatin kauppa-, tiede- ja liikennekomitean puheenjohtajan Howard W. Cannonin pyynnöstä, ja jotka julkaistiin vuonna 1979 Washingtonissa sijaitsevassa Yhdysvaltain hallituksen painatuskeskuksessa (U.S. Government Printing Office, Washington), paljastavat, että Neuvostoliiton hallitus on vuodesta 1952 lähtien alkanut suunnata mikroaaltosäteitä Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystöön.
Defense Advanced Research Projects Agencyn rahoittamassa tutkimuksessa on kehitetty täydelliseksi taito käyttää sähkösignaaleja kalmarin värin manipuloimiseksi sen irisoivan ihon värin muuttamiseksi koko värispektrin alueella. Tutkimuksen toteutti Massachusettsissa sijaitseva Marine Biological Laboratory.[8] Jos eläimiä pystytään manipuloimaan, myös ihmisiä voidaan manipuloida.
Entinen KGB:n upseeri on paljastanut salaisuuksia erityisistä mielenhallintatekniikoista, joita kehittyneiden maiden turvallisuuspalvelut käyttivät kylmän sodan aikana ja sen jälkeen, kertoi venäläinen hallituksen päivälehti joulukuussa 2006.
Kenraali Boris Ratnikov, joka toimi KGB:n Moskovan ja Moskovan alueen osastolla, kertoi Rossijskaja Gazetalle, että vallanpitäjät ovat turvautuneet erilaisiin menetelmiin ihmisten ajatusten manipuloimiseksi jo muinaisista ajoista lähtien ja että ei ole yllättävää, että salaiset palvelut ottivat käytännön käyttöön, kun tekniikka sai tieteellisen perustan 1900-luvulla. Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä noin viisikymmentä tutkimuslaitosta Neuvostoliitossa tutki ajatusten etähallintatekniikoita valtion huomattavan rahoituksen turvin, mutta kaikki tällaiset tutkimustoimet lopetettiin Neuvostoliiton imperiumin hajotessa 1990-luvun alussa.
Ratnikov, joka myöhemmin toimi liittovaltion turvallisuuspalvelun varapäällikkönä ja sitten johtavana konsulttina vuosina 1991-1997, sanoi, että hänen osastonsa tehtävänä oli suojella Neuvostoliiton jälkeisen Venäjän huippuvirkamiehiä kaikilta ulkoisilta vaikutuksilta heidän alitajuntaansa.
Kenraali totesi painokkaasti, etteivät hän ja hänen kollegansa olleet koskaan manipuloineet silloisen presidentin Boris Jeltsinin tai talousuudistaja Jegor Gaidarin ajatuksia, mutta väitti käyttäneensä ajatustenlukua pelastaakseen Venäjän ensimmäisen presidentin ja maan sodalta Kiinan kanssa.
Jeltsinin oli tarkoitus vierailla Japanissa vuonna 1992, mutta Ratnikovin osasto havaitsi yrityksiä ”ohjelmoida” presidentin mieli, jotta hän antaisi Kuriilisaaret takaisin Japanille. Siirto olisi johtanut siihen, että Kiina olisi vaatinut, että se saisi kiistanalaiset alueensa takaisin myös Venäjältä, mikä olisi saattanut aiheuttaa sodan kahden naapurin välille. Jeltsin joutui siksi perumaan matkan.
Toinen kenraalin paljastuksista on se, että Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen korkeat virkamiehet antoivat tietämättään tietoja hänen osastolleen, joka pystyi lukemaan heidän ajatuksiaan neuvostoaikaisten tieteellisten saavutusten ansiosta.
1990-luvun alussa Ratnikov ja hänen kollegansa ”skannasivat” Yhdysvaltain uuden suurlähettilään Robert Straussin mielen nähdäkseen, että suurlähetystörakennuksessa oli laitteita, joilla voitiin vaikuttaa psykotronisesti moskovalaisiin, mutta kenraalin mukaan ne oli poistettu käytöstä. [9]
Sähkömagneettisia spektriaseita koskevia tutkimuksia oli tehty salaa Yhdysvalloissa ja Venäjällä 50-luvulta lähtien. Venäjän puolustusministeri Anatoli Serdjukov ilmoitti maaliskuussa 2012 hiljaa suunnitelmista ottaa superaseet käyttöön ja täytti näin presidentiksi valitun Putinin vähän huomiota saaneen vaalikampanjalupauksen. Serdjukov sanoi: ”Uusiin fysiikan periaatteisiin perustuvien aseiden — suorien energia-aseiden, geofysikaalisten aseiden, aaltoenergia-aseiden, geneettisten aseiden, psykotronisten aseiden ja niin edelleen — kehittäminen on osa valtion asehankintaohjelmaa vuosiksi 2011-2020.”[10].
Ei ollut epäilystäkään siitä, että huolimatta siitä, että hallitukset edelleen peittelivät mielenhallintateknologian kehittämistä ja tutkimusta, hallituksella oli hallussaan kehittynyttä teknologiaa, jolla pystyttiin lukemaan ihmisten ajatuksia etänä ja horjuttamaan yksilön tunnetta oman ajattelunsa, käyttäytymisensä, tunteidensa tai päätöksentekonsa hallinnasta hyökkäämällä aivoihin ja hermostoon sähkömagneettisilla taajuuksilla.
Jo vuonna 1998 tiedemiehet olivat varoittaneet, että ihmisen aivojen hallinta ja manipulointi oli pelottava mahdollisuus. Everstiluutnantti Timothy L. Thomas, Yhdysvaltain armeija (eläkkeellä), julkaisi sotilaslehti Parametersissa artikkelin, jossa verrattiin mieltä uuteen taistelukenttään. Hän siteerasi erästä venäläistä armeijan majuria, joka sanoi mielen toimintaan vaikuttavista aseista: ”On täysin selvää, että valtio, joka ensimmäisenä luo tällaisia aseita, saavuttaa verrattoman ylivoiman.” Thomas ilmaisi huolensa ”informaation ylivallasta”, vaikka hän pysähtyi moraalisten vaikutusten ulkopuolelle. (Timothy L. Thomas, The Mind Has No Firewall, Parameters, kevät 1998, s. 84-92) [11].
Peter Phillips, Lew Brown ja Bridget Thornton nostivat artikkelissa ”US Electromagnetic Weapons and Human Rights” esiin suuren huolen sähkömagneettisten aseiden aiheuttamista ihmisoikeusloukkauksista. (Peter Phillips, Lew Brown ja Bridget Thornton, US Electromagnetic Weapons and Human Rights, joulukuu 2006) [12].
Brittiläinen psykoanalyytikko Carole Smith on viime vuosina kritisoinut avoimesti hallitusten harjoittamaa tunkeutuvan teknologian käyttöä suostumuksettomiin kansalaisiin artikkelissa ”Diagnosis Psychosis in Light of Mind Invasive Technology – On the Need for New Criteria of Diagnosis of Psychosis in Light of Mind Invasive Technology”.
Euroopan parlamentin asiakirjan A4-0005/1999 27 kohdassa vaadittiin maailmanlaajuista kieltoa aseille, jotka saattavat mahdollistaa ”kaikenlaisen” ”ihmisten manipuloinnin”. [13] Yhdysvaltain edustaja Dennis Kucinich esitti lakiehdotuksen H.R. 2977 (2001), joka lähetettiin tiedevaliokuntaan ja lisäksi asevoimien ja kansainvälisten suhteiden valiokuntiin puhemiehen myöhemmin määräämäksi ajaksi, kussakin tapauksessa kyseisen valiokunnan toimivaltaan kuuluvien säännösten käsittelyä varten.
H.R. 2977 (2001) säilytti avaruuden yhteistoiminnallisen ja rauhanomaisen käytön koko ihmiskunnan hyväksi kieltämällä pysyvästi Yhdysvaltojen aseiden sijoittamisen avaruuteen ja vaati presidenttiä ryhtymään toimiin avaruusaseet kieltävän maailmanlaajuisen sopimuksen hyväksymiseksi ja täytäntöönpanemiseksi.
Tässä lakiehdotuksessa termit ”ase” ja ”asejärjestelmä” sisälsivät laitteen, joka kykenee seuraaviin toimintoihin: ”suunnata energialähde, mukaan lukien molekyyli- tai atomienergia, aliatomiset hiukkassäteet, sähkömagneettinen säteily, plasma tai erittäin matalataajuinen (ELF, ULF) energiasäteily, kyseistä kohdetta vastaan”, ”käyttämällä maa-, meri- tai avaruusjärjestelmiä, joissa käytetään säteilyä, sähkömagneettista, psykotronista, ääni-, laser- tai muuta energiaa, joka on suunnattu yksittäisiin henkilöihin tai kohdennettuihin väestöryhmiin informaatiosodan, mielialan hallinnan tai tällaisten henkilöiden tai väestöryhmien mielenhallinnan harjoittamiseksi”.
Yhdistyneiden Kansakuntien aseidenriisuntatutkimusinstituutti (UNIDIR) listasi virallisesti psykotronisten (psyko = ”mieli” & tronic = ”elektroninen”) mielenhallinta- ja muiden sähkömagneettisen resonanssin aseiden erityisluokan vuoden 2002 aseidenriisuntaoppaassaan (Media Guide to Disarmament). [14] Raportoituja tarinoita ihmisistä, jotka ovat väittäneet joutuneensa mielenhallinnan uhreiksi, löytyy, he ovat väittäneet joutuneensa kidutetuiksi ja ahdistetuiksi ääni kalloon -etäyhteydellä ja sähkömagneettisella mielenhallintateknologialla. Suurin osa yleisöstä, myös tiedotusvälineet, leimasivat heidät salaliittoteoreetikoiksi tai mielisairaiksi henkilöiksi. Heidän tarinoitaan pidettiin salaliittoteoksina.
Päiviä ja viikkoja ennen kuin viranomaiset kertoivat, että hän ampui kolme ihmistä Floridan osavaltionyliopiston kirjastossa ja Tallahasseen poliisi ampui hänet, Myron May julkaisi Facebookissa videon mielenhallinnasta ja aiemmin kuvan Googlen käyntikortista, jossa luki ”Targeted individual”. Hän julkaisi myös videon, jossa entinen ammattipainija ja Minnesotan kuvernööri Jesse Ventura haastattelee miestä, joka väittää luoneensa teknologian, jonka avulla liittovaltion hallitus voi hallita ihmisten mieliä.
Kalifornian Sacramentossa asuva Jimmy Shao pidätettiin siitä, että hän oli soittanut hätänumeroon yli sata kertaa yhden kuukauden aikana toukokuussa 2013. Shao sanoi, ettei hän lopeta ennen kuin kongressi tutkii varjohallitusta, joka käyttää satelliitteja hänen mielensä ja ruumiinsa hallintaan.
Jared Loughner, 23, jota syytetään Yhdysvaltain kongressiedustajan ampumisesta Arizonassa ja kuuden muun tappamisesta 8. tammikuuta 2011, väitti, että häntä ohjattiin mielen avulla. Fayettelaisnainen Angela Modispaw väitti vuonna 2009 kuulleensa ääniä, jotka käskivät häntä tappamaan äitinsä. Toinen epäilty uhri, Hondurasin kaatunut johtaja, kertoi Miami Herald -lehdelle, että häneen käytettiin mieltä muuttavaa kaasua ja säteilyä — ja että ”israelilaiset palkkasoturit” suunnittelevat hänen murhaansa.
Ronald Morgan, 18, lukion keskeyttänyt teini-ikäinen, joka kertoi tutkijoille toimivansa Jumalan käskystä, tunnusti hakanneensa isänsä kuoliaaksi pesäpallomailalla 27. toukokuuta 2001. Morgan sanoi Jumalan käskeneen häntä unessa tappamaan vanhempansa. Michael Robert Lawrence, jota syytetään pölynimurimyyjän murhasta Waialualassa, sanoi, että hänellä oli ”tehtävä” tappaa ihmisiä ja pilkkoa heidän ruumiinsa sen jälkeen, kun äänet olivat käskeneet häntä tekemään niin, psykiatri todisti 3. huhtikuuta 2001. T.J. Richard Scott Baumhammers, 34, pidätettiin perjantaina 28. huhtikuuta 2000 sen jälkeen, kun viisi ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti Pittsburghin alueella Pennsylvaniassa. Baumhammers kertoi psykiatrille, että hän kuuli ihmisten puhuvan hänestä, ja se häiritsi hänen työtään.
Solomonin, 15, väitettiin avanneen tulen muita oppilaita kohti Heritage High Schoolissa 10. elokuuta 1999. Hän kuuli ääniä, jotka käskivät häntä tekemään outoja asioita, mutta ne olivat robottiääniä, eivät ihmisääniä.
Tami Stainfield on nainen, jolla on todisteita, jotka todistavat, että hän ja muut ovat ennakoivan analyyttisen robotiikan ja ihmislogistiikan uhreja. Hän väitti, että ”meitä kidutetaan, olemme panttivankeja ja orjia teknologiaverkostolle, jolla ei ole tunnistautumista eikä suojelua.” Hän oli asettunut vuonna 2012 ”puoluepuolueettomana” ehdokkaana Yhdysvaltain presidentiksi.
Helmikuun 28. päivänä 2011 monet mielenhallinnan uhrit antoivat lausuntoja presidentin bioeettisten kysymysten tutkimuskomissiolle Washingtonissa pidetyssä kokouksessa. Nämä olivat vain muutamia raportoituja tarinoita monilta uhreilta eri puolilta maailmaa. Tiedotusvälineet ja yleisö olivat jättäneet huomiotta suurimman osan uhrien tarinoista.
Nykytietämys mielenhallinnan uhreista
Vuodesta 2006 lähtien monet ihmiset, jotka väittivät olevansa mielenhallinnan uhreja, alkoivat luoda yhteyksiä Internetin välityksellä ja kirjoittaa yhdessä lukemattomia kirjeitä ministeriöille, yhteiskunnallisille yhteisöille, ihmisoikeusjärjestöille, tiedotusvälineille ja suurelle yleisölle. Jotkut uhrit järjestivät mielenosoituksia omissa maissaan ja nostivat kanteita. Jotkut uhrit järjestivät kokouksia, joissa he tapasivat yhdessä keskustellakseen siitä, miten taistella hyvin. Jotkut uhrit julkaisivat ilmoituksia suurissa sanomalehdissä. Uhrit käynnistivät myös maailmanlaajuisia konferenssipuheluita.
Pahoinpitelystä ja kidutuksesta mielenhallinnalla on tulossa laajempi ongelma maailmanlaajuisesti. Toistaiseksi Yhdysvallat, Eurooppa ja Kiina ovat alueet, joihin se vaikuttaa eniten. Ainakin yli 2 000 uhria kullakin näistä alueista on valittanut joutuneensa ääni-kalloon- ja sähkömagneettisen mielenhallintateknologian hyökkäyksen kohteeksi. Myös muissa maissa on paljon uhreja, muun muassa yli 200 Venäjällä, yli 100 Intiassa ja yli 100 Japanissa.
Anonyymin tutkimuksen (tulokset 19. joulukuuta 2009) mukaan 296 mielenhallinnan uhria ympäri maailmaa, joista 130 oli naisia ja 166 miehiä, 71,29 prosenttia kaikista uhreista oli suorittanut korkeakoulututkinnon, ja 13,86 prosenttia kaikista uhreista oli suorittanut maisterin tai tohtorin tutkinnon. [15] Heidän ikänsä oli seuraava: 10-20: 13 (4,39 %); 21-30: 64 (21,62 %); 31-40: 87 (29,39 %); 41-50: 70 (23,65 %); 51-60: 42 (14,19 %); 61-70: 15 (5,07 %); yli 70: 5 (1,69 %).
Mahdollisia syitä, joiden vuoksi uhrit uskoivat joutuneensa kohteeksi, olivat:
(1) Hallituksen salaiset ihmiskokeet tai tiedemiesten tekemät salaiset ihmiskokeet, joita valtio tuki (58,11 %);
(2) Salaisia ihmiskokeita suorittavat tutkijat (36,82 %);
(3) Valtion salainen sota (33,45 %);
(4) Salainen poliittinen vaino (32,77 %);
(5) Terroristien harjoittama väkivalta (22,97 %);
(6) Aseiden väärinkäyttö hallituksen korruption vuoksi (45,27 %).
Oireet, joita uhrit kokivat tämän teknologian mahdollisena seurauksena:
(1) Kuumat ja kylmät aallot 148 50,00 %.
(2) Pahoinvointi 151 51,01 %.
(3) Voimakas hikoilu 119 40,20 %.
(4) Unen aiheuttama uni 193 65,20 %.
(5) Unen puute 233 78,72 %.
(6) Äärimmäinen väsymys 203 68.58%
(7) Näön hämärtyminen 170 57.43%
(8) Kiputuntemukset sisäelimissä 183 61.82%
(9) Kiputuntemukset selkärangassa, käsivarsissa, jaloissa ja lihaksissa 174 58.78%
(10) Tunnottomuus ja pistely, parestesiat, tuntohäiriöt 144 48,65%
(11) Lihaskrampit / kouristukset / jännitys 167 56,42%
(12) Äkillinen päänsärky 189 63.85%
(13) Epäsäännöllinen sydämen syke 180 60.81%
(14) Väärät sydänkohtaukset 115 38.85%
(15) Hammaskipu 149 50.34%
(16) Ripuli 131 44.26%
(17) Akuutit tulehdus/autoimmuunireaktiot 75 25.34%
(18) Autoimmuunisairaudet, kuten fibromyalgia 50 16,89%
(19) Virtsatietulehdukset 53 17,91%.
(20) Iho-ongelmat ja ihoärsytykset 149 50.34%
(21) Muutokset hiusten ja kynsien kasvussa 95 32,09 %.
(22) Naisongelmat, jotka lopulta johtavat kohdunpoistoon 24 8,11 % 24 8,11 %
(23) Syöpä 13 4,39 %
(24) Kuume 68 22,97 %.
(25) Flunssan kaltaiset oireet / aivastelu 126 42,57 %.
(26) Huimaus tai tasapainon menetys 164 55,41 %.
(27) Äkillinen tajunnan menetys 91 30.74% 91 30.74%
(28) Hyvän- tai pahanlaatuiset kasvaimet 24 8.11% 24 8.11%
(29) Kehon läpi kulkevan sähkövirran tunne 161 54.39%
(30) Ajatusten herääminen/ telepaattinen viestintä, viestit 191 64.53 % 64.53 %
(31) ”Äänien” kuuleminen (akustisten aseiden äänilähetysten tai vastaavien vastaanottaminen) 201 67.91% 201 67.91%
(32) ”Hologrammien” näkeminen 124 41,89 % (%)
(33) Unien manipulointi 211 71.28%
(34) Keinotekoiset tunteet (pelon, vihan, häpeän, ilon, vihan, surun aiheuttaminen) 201 67.91% 201 67.91%
(35) Äkillinen ”odottamaton” seksuaalinen kiihottuminen 159 53,72 %.
(36) Sukupuolielinten manipulointi 163 55.07%
(37) Aiheutetut hajut 154 52.03%
(38) Äkilliset äärimmäiset mielialan vaihtelut (masennus – euforia) 142 47.97%
(39) Aiheutetut mielihyvää ja vastenmielisyyttä aiheuttavat reaktiot ihmisiä tai esineitä kohtaan 133 44.93%.
(40) Pakottaminen sanomaan asioita (pakotettu puhe) 135 45.61%
(41) Yleinen käyttäytymisen hallinta joissakin tilanteissa 147 49.66%
(42) Muistin manipulointi (unohtaminen/muistaminen/näyttömuistot) 199 67.23%
(43) Silmänliikkeiden etäohjaus 114 38,51 %)
(44) Vartalon liikkeiden etäohjaus/motorinen ohjaus 126 42,57 %.
(45) Virtuaalitodellisuuskokemukset hereillä ollessaan 104 35.14% 104 35.14%
50,34 prosenttia kaikista uhreista on pakotettu hyväksymään psykiatrista hoitoa.
Psykiatriseen hoitoon pakottamisen kesto oli
(1) 1-3 kuukautta 66 22,30 %
(2) 4-6 kuukautta 12 4,05 %.
(3) 7-12 kuukautta 4 1,35 %.
(4) 1 vuosi 10 3,38 %.
(5) 2-3 vuotta 17 5,74 %.
(6) 4-5 vuotta 11 3.72%
(7) 6-8 vuotta 9 3,04% 9 3,04%
(8) 9-10 vuotta 1 0,34%
(9) yli 10 vuotta 20 6,76 % (9) yli 10 vuotta 20 6,76%
Kaikki uhrit väittivät, että psykiatrisella hoidolla ei ollut mitään terapeuttista vaikutusta.
Soleilmavisin tapauksen yhteenveto mielenhallinnan väärinkäytöstä ja kidutuksesta
Soleilmavis on Kiinassa syntynyt ja kasvanut Kiinan kansalainen, joka joutui ensimmäisen kerran hyökkäyksen kohteeksi joulukuussa 2001, kun hän opiskeli maisterin tutkintoa Australiassa. Tuolloin hän ei tuntenut sähkömagneettisia etäaseita, jotka voivat hallita ajattelua, käyttäytymistä, tunteita tai päätöksentekoa hyökkäämällä aivoihin ja hermostoon. Lopulta hän oppi näistä teknologioista, joita hallitukset ympäri maailmaa käyttävät salaa tai peittelevät hallitakseen ja ahdistellakseen kansaa.
Huomattavat vaikutukset alkoivat joistakin äänistä (kuiskaavista äänistä), joita hän kuuli alapuoleltaan tai naapureiden taloista. Muut samassa talossa asuvat ihmiset eivät kuulleet niitä. Pian hän alkoi kokea monenlaisia oireita.
Suurin osa oireista oli: kipu koko kehossa, vatsakipu, hammassärky, päänsärky, tahaton käsien vapina, kyvyttömyys seistä tukevasti jaloillaan, kylmän ja kuuman tunteen vuorottelu, liiallinen hikoilu, korkea kuume, ummetus, uloste- ja kusi-inkontinenssi, seksuaalinen ahdistelu, univaje, unien manipulointi, keinotekoiset tunteet (pelon, vihan, häpeän, ilon, vihan, surun herättäminen) ja muistin manipulointi (muistin unohtaminen/muistaminen/seulamuistojen näyttäminen). Kiduttajat voivat myös pakottaa hänet sanomaan asioita (pakotettu puhe). Kaikki nämä oireet katoavat ilman lääkehoitoa, tai joskus kipu jatkuu, vaikka hän saisi vahvaa lääkitystä.
Hän oli kuin pieni loukkuun jäänyt marionetti, jota ohjattiin näkymättömillä naruilla. Jotkut tuntemattomat ihmiset pitelivät naruja ja hallitsivat hänen toimintaansa: puhumista, kävelyä, syömistä, nukkumista ja jopa hänen ajatuksiaan ja tunteitaan.
Huhtikuun 5. päivänä 2002 hän lähti Australiasta ja matkusti Hongkongiin, Thaimaahan, Shanghaihin ja Uuteen-Seelantiin, mutta hän ei päässyt pakoon ahdistelua ja kidutusta. Kun hän oli Hongkongissa, hänen aivojaan ohjattiin ääni kalloon -tekniikalla ja sähkömagneettisella etämielenhallintatekniikalla, ja hänet vietiin Hongkongin Yhdysvaltain suurlähetystöön. Oli outoa, että Yhdysvaltain suurlähetystön ulkopuolella oli niin paljon vartijoita, mutta kukaan ei pysäyttänyt häntä eikä kysynyt häneltä mitään.
Viime vuosien aikana Soleilmavis teki kovasti töitä paljastaakseen mielenhallintateknologiat ja niiden kiduttavat väärinkäytökset ja kehottaakseen hallituksia ympäri maailmaa tutkimaan ja lopettamaan nämä törkeät ihmisoikeusloukkaukset.Hän kirjoitti kirjansa ”Kaksitoista vuotta haudassa — mielenhallinta sähkömagneettisella spektrillä, näkymätön moderni keskitysleiri” (Twelve Years in the Grave – Mind Control with Electromagnetic Spectrums, the Invisible Modern Concentration Camp) kertoakseen yleisölle yksityiskohtia tarinastaan. Hän ja muut hänen verkostoonsa kuuluvat uhrit ovat aloittaneet yhteisen kampanjan salaisia mielenhallinta-aseiden väärinkäytöksiä ja kidutusta vastaan. He vaativat kansainvälistä tutkimusta näistä rikoksista, jotka rikkovat suunnattomasti Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta.
Koska hänen aivojaan ohjattiin kauko-ohjatusti ääni kalloon – ja sähkömagneettisella mielenhallintatekniikalla, ja hänet vietiin Yhdysvaltain suurlähetystöön Hongkongiin, hän kehottaa Yhdysvaltain hallitusta tutkimaan hänen tapauksensa. Hän pyytää myös Australian ja Kiinan hallituksilta yhteistyötä ja tukea sekä Yhdistyneiden Kansakuntien ja muiden hallitusten apua tapauksen tutkimisessa. Hän toivoo yleisön auttavan häntä kehottamaan hallituksia ryhtymään välittömiin toimiin.
Päätelmät
Voidaan nähdä, että mielenhallinta-aseet ovat hyvin kehittyneitä, ja niitä käytetään salaa viattomien kansalaisten kiduttamiseen ja ahdisteluun. Monet uhrit työskentelevät parhaillaan yhdessä Soleilmavisin kanssa aloittaakseen maailmanlaajuisen kampanjan salaisia mielenhallinta-aseita ja kidutusta vastaan. Tässä tutkimuksessa päädyttiin seuraaviin johtopäätöksiin:
1) Monet maat ovat kehittäneet erilaisia mielenhallintamenetelmiä: huumeita, mikrosiruja, nanoteknologiaa ja sähkömagneettisia aaltoja. Voisivatko nämä hallitukset myös ottaa käyttöön lainsäädäntöä, jolla säännellään tällaisten aseiden käyttöä?
2) Hallituksiemme on säädettävä tehokkaita lakeja ja muita toimenpiteitä, joilla estetään tällaisten aseiden väärinkäyttö.
3) Jos tällaisia aseita käytetään väärin, tarvitaan hallitusten väliintuloa uhrien suojelemiseksi ja kiduttajien saattamiseksi syytteeseen täysimääräisesti lain puitteissa.
Toivotaan, että tämä asiakirja tuo yleistä tietoisuutta ja ratkaisuja mielenhallinta-aseiden väärinkäyttöön ja kidutukseen.
[3] Leila Gray,Tiny electronic chip, interacting with the brain, modifies pathways for controlling movement, University of Washington News, October 24, 2006 http://www.washington.edu/news/archive/27624 accessed August 19, 2013
[8] T. J. Wardill, P. T. Gonzalez-Bellido, R. J. Crook, R. T. Hanlon. Neural control of tuneable skin iridescence in squid. Proceedings of the Royal Society B: Biological Sciences, 2012; DOI: 10.1098/rspb.2012.1374
[14] 2002 Media Guide to Disarmament in Geneva, A Joint Initiative of: Quaker United Nations Office, Geneva United Nations Institute for Disarmament Research Programme for Strategic and International Security Studies, IUHEI http://www.unidir.ch/pdf/activites/pdf2-act201.pdf accessed August 19, 2013
Useimmat ihmiset, kun he kuulevat termin synteettinen telepatia, erityisesti satelliitin kautta toteutettuna, tekevät heti hätäisen johtopäätöksen että sellainen ei ole mahdollista. Jos se olisi, silloin he olisivat kuulleet siitä, eikö?
Kun katsotaan salaisen teknologian historiaa, paikat ja tapahtumat kertovat monista aikajaksoista, jolloin asioita on salailtu. Stealth-koneet ovat vain yksi esimerkki, F-117 Nighthawk ei ollut julkista tietoa ennen kuin vuonna 1988, vaikka se oli ollut käytössä kuuden vuoden ajan. ”Kansallisen turvallisuuden” nimissä sinetöidyt dokumentit on salattu jopa 70 vuodeksi. Joten, se olisi tosi yllättävää jos tietyt teknologiat eivät olisi turvaluokiteltuja tätä lukiessasi.
Vaikka voit piilotella teknologiaa tiettyyn pisteeseen asti, se mikä tulee olemaan vaikeaa salata ajan kuluessa on tietyn teknologian taustalla oleva fysiikka. Esimerkkinä vaikka ydinteknologia. Vaikka voisit teoriassa salata sen, että kansakunta kehittää ydinpommia, fysiikka kertoo silti että ydinfuusio/fissio on mahdollista. Niinpä, jos punnitset eri tekijöitä joita vaaditaan ydinpommin tekemiseen, voit tehdä valistuneita arvauksia kuinka suurella todennäköisyydellä kansakunnalla on sellaista teknologiaa.
Tämä mielessä pitäen päätin tarkastella vastaanotinta ja siihen liittyvää fysiikkaa. Voidaan esittää väite, että satelliitti voi lukea ajatuksiasi, mutta tukeeko fysiikka sellaista?
Lähettääkö aivot niinkuin radio?
Tämän ymmärtämiseksi meidän tulee ensin tarkastella sitä miten antennit toimivat, sekä niiden suhdetta neuroneihin ja minkälaisia samankaltaisuuksia näiden välillä on, jos on. QED-näkövinkkelistä tarkasteltuna, jos katsot kuvaa 1 (toim. huom. verkkosivun arkistokaappauksessa ei ollut mukana kuvia) me voimme saada paremman käsityksen siitä miten liikkuva varaus luo sähkömagneettisen aallon. Sähkökentän liikkuessa kohti kuvan alalaitaa, virtuaaliset fotonit säteilevät magneettista energiaa tyhjään avaruuteen. Maxwellin yhtälöiden mukaan magneettikentän muuttaminen indusoi muuttuvan sähkökentän, mikä johtaa seisovaan sähkömagneettiseen aaltoon. Tässä on hyvä java-appletti, joka näyttää liikkuvan varauksen tuottaman sähkömagneettisen säteilyn.
Mikä tämän yhteys neuroneihin on? Aivot prosessoivat informaatiota sähkökemiallisten interaktioiden muodossa. Jokainen havainto lähettää sähkösignaaleja aivoihin, jotka reititetään tietyille alueille ja niitä käsitellään. Neuronilla on pitkä rihma nimeltään aksoni, tätä aksonia pitkin sähkövaraus kulkee. Lepopotentiaali on -70mV, ja aktiopotentiaali liikkuu aksonia pitkin, millisekunnissa, nostaen jännitteen +30mV:n ja sitten se hiipuu muutamassa millisekunnissa. Tämä tekee aktiopotentiaalista vaihtovirtaa, jolla on melkein kolmiomainen aaltomuoto. Tämä tuottaa erittäin heikkoa moduloitua sähkömagneettista säteilyä eli se toimii radiolähettimenä.
Tarkkasilmäiselle lukijalle tämä tarkoittaa, että neuroni on eräänlainen lähetin.
Kuuletteko minua nyt?
Aina kun ajattelet, tunnet, puhut jotain tai sydämesi lyö, pikkuinen radiolähetys syntyy aivoista ja kulkee kohti ympärillä olevaa avaruutta. Todelliset kysymykset ovat: voiko modernilla teknologialla havaita näitä signaaleja ja onko olemassa menetelmää, jolla assosioida ne tiettyihin funktioihin? Eli, vaikka signaalit tällä tehoalueella saattavatkin olla havaittavissa, onko näissä signaaleissa olemassa jotain uniikkia, jota voidaan käyttää erottelemaan ne erilaisiin rooleihin?
Käsitellään ensimmäistä ongelmaa, havaitsemista. Etsin esimerkin satelliitin herkkyydestä radiotaajuuksille, minkä tulisi toimia perustapauksena. Seuraava data on NASAn Jet Propulsion Labista:
Syväavaruuden tarkkailuantennien herkkyys on todella huikea. Antennien tulee siepata Voyager-informaatiota signaalista, joka on niin heikko että antenniin osuvan signaalin teho on 10 potenssiin -16 wattia (1 per 10 kvadriljoonaa). Modernit sähköiset digitaalikellot toimivat 20 miljardia kertaa suuremmilla tehotasoilla.
Joten, emittoiko aivot radioaaltoja tehotasoilla, jotka ovat suurempia kuin 0.0000000000000001 Wattia usean sadan kilomterin päähän?
Tähän kysymykseen vastaamiseksi meidän tulee kääntyä tämän tieteellisen tutkimuksen puoleen. Tästä tutkimuksesta me voimme havaita, että muutos neliösenttimetriä kohden on arviolta 22-29 mikroamppeeria. Me voimme laskea karkeasti näillä luvuilla saadaksemme vastauksen kysymykseemme. Yhtälöt ovat karkeita ja jättävät pois paljon tekijöitä, mutta lopulliset luvut eivät ole kauhean kaukana totuudesta ja todennäköisesti aliarvioivat nykyisen salaisen teknologian kykyjä.
Käyttäen kaavaa teho P = jännite U x virta I, me saamme seuraavan huipputehon:
0.003 V x 0.0000029 A = 0.0000000087 Watts/cm2
Lähteen kohdalla heikko radioemissio yhtä aivomassan kuutiosenttimetriä kohden on hyvinkin satelliitille havaittavissa olevien lukemien sisällä. Meidän tulee nyt projisoida tuo avaruuteen ja määrittää signaalin vahvuus kiertoradalla. Tämän tehdäksemme meidän pitää soveltaa käänteisen neliön lakia emissioon. Näin saamme (vahvistusta ei oteta huomioon):
(0.000087 Watts/m2) / (4PI x (500000m^2)) =
0.000087 / 3141592653589.7932384626433832795 =
2.7692960097989788423785774826817e-17 Watts/m2
Tämä on ookoo, se on jonkin verran suurempi kuin perustasomme, mutta ei mitään mitä ei voitaisi selittää. Ensinnäkin, meidän tulee identifioida taajuuskaista. Kuten mainittua, Maxwellin yhtälöistä johtuen aktiopotentiaalien kulku synnyttää muuttuvan sähkökentän. Tämä taas johtaa muuttuvaan magneettikenttään ja näin tyhjiössä kulkeviin radioaaltoihin.
Tyypilliset taajuudet aktiopotentiaaleille ovat kaistalla 0-500Hz, mikä johtaa tällä kaistalla oleviin tyhjiössä kulkeviin aaltoihin, jotka tunnetaan SLF- ja ELF-aaltoina. Tämä sopii kokeelliseen näyttöön, josta käy ilmi että ihmiset lähettävät signaaleja ELF-kaistalla. Tämä tieteellinen paperi sekä muut näyttävät, että SLF/ELF-vastaanotinlaitteet ja -antennit ovat sen muotoisia, että ne voidaan asettaa satelliitin päälle. Sellaisten satelliittien antenniryhmä käyttäisi apertuurisynteesin periaatetta luomaan erittäin suuren antenniryhmän (Very Large Array) avaruuteen.
Jos oletetaan, että Ohion osavaltion radioteleskooppi olisi riittävän herkkä, vuonna 1977, 2 ×10^-22 W m-2 per kanava ja VLA:n kerrotaan olevan 100 kertaa niin herkkä, mikä tahansa meidän tuottama signaali kuuluisi avaruuden antenniryhmälle selkeästi. Tämä järjestely tarjoaisi erittäin tarkan resoluution aivotoiminnalle.
Lisäksi tämä teknologia on jo 1970-luvulla osannut erotella aivoaaltoja. Oletetaan, että keskimääräisen satelliitin elinikä vuosina on 5v, ja että ensimmäiset satelliitit on saatu taivaille 1970-luvulla, silloin satelliittiteknologia voisi olla nykypäivänä sen 8:lla sukupolvella.
Silloin me voimme havaita signaalit, mutta ne pitää myös prosessoida.
Infoähky
On merkittävä ero signaalin havaitsemisen ja informaation prosessointikyvyn välillä. Prosessointiin pitää selvittää uniikit kaavat signaalissa, mikä mahdollistaa meidän erotella henkilöt toisistaan ja erotella tunnistettavissa oleva neuraaliaktiviteetti.
Aallon kolme pääominaisuutta ovat sen amplitudi, taajuus ja vaihe. Jotta yksittäinen henkilö voitaisiin havaita, esimerkiksi ihmismassan keskeltä, meidän tulee löytää hänestä emittoituvista aalloista jotain uniikkia. Tämä mahdollistaa meidän eliminoida kohina ja näin saada informaatiota yksittäisestä henkilöstä. Tämän aikaansaaminen on mahdollista usealla eri tavalla. Satelliittiantenniryhmässä vastaanotettujen signaalien ajoituksen tarkastelu yli koko ryhmän (tietyllä taajuuskaistalla) kertoo meille sekä sijainnin (kolmessa ulottuvuudessa) että neuronirakenteen koodauksen. Tästä voimme päätellä klusterin funktion vertailemalla tietokannan yleistettävissä oleviin signaaleihin.
Neuronien rypäs lähettää koko taajuuskaistalla, hiukan eri vaiheissa ja pienellä amplitudivaihtelulla. Ominaisuudet määrittyvät neuronien liipaisunopeudesta, neuronien liipaisun ajoituksesta ja neuronin käyttämästä energiamäärästä tietyllä aikajaksolla. Koska neuronit ovat biologisia ja ryppään uniikki rakenne, aallon ominaisuuksien tilastollinen todennäköisyys olla identtinen kahden ihmisen välillä olisi varsin pieni. Näin teknisestä näkökulmasta katsottuna hahmontunnistusanalyysi on tämän kaiken keskiössä.
Nyt meillä on signaalit, me tiedämme mitä ne tarkoittavat, ainoa mikä on jäljellä on skaalata prosessi niin, että voidaan tarkkailla kymmeniä tuhansia kohteita samanaikaisesti. Ainoa todellinen rajoite tässä on prosessointiteho ja satelliittien määrä.
Lopuksi
Vastauksena alkuperäiseen kysymykseemme: satelliitin on teknisesti mahdollista havaita ajatuksemme, emootiomme ja havaintomme ja välittää tuo informaatio tietokoneelle tulkittavaksi. Veikkaan että tämä on monelle shokki.
Ainoa todellinen rajoite on vastaanottimen herkkyys SLF/ELF-taajuuskaistalla. Koko foliohattujoukko tulee olemaan tyytyväinen, mutta heistä tuntuu typerältä, koska foliohatut eivät estä SLF/ELF-taajuuskaistaa. Jopa syvimmällä maan uumenissa metroasemilla ajatukset olisi luettavissa kiertoradan etäisyydeltä.
Huomaatko tämän kaiken hyödyt tiedustelutiedon keräämisessä?
Jos se on teknisesti mahdollista, kysymys kuuluukin nyt: mitkä hallitukset käyttävät sitä ja miksi kansalle ei ole kerrottu?
Silmäkulmia nostellaan ympäri maailmaa tätä kysymystä pohdittaessa.
Tämä artikkeli on vuodelta 2009. Siinä spekuloidaan aikeella laittaa nanokokoisia mikrosiruja rokotteisiin ”pedon merkkiä” varten.
Se on melkein surrealistista, kuin jostain scifi-elokuvasta, mutta paljain silmin näkymättömät nanomikrosirut ovat todellisuutta, ja niitä käytetään jo monissa sovelluksissa.
Nanoteknologia käsittelee alle yhden mikrometrin (alle 1/30 ihmisen hiuksen leveydestä) kokoisia rakenteita, ja siinä kehitetään materiaaleja tai laitteita, jotka ovat tämän kokoisia. Nanometrin koko on 100 000 kertaa pienempi kuin ihmisen hiuksen leveys.
Yli kymmenen vuotta sitten yksinkertaiset ja edulliset tekniikat paransivat nanomikrosirujen suunnittelua ja valmistusta. Tämä avasi lukuisia menetelmiä niiden valmistamiseksi monenlaisiin sovelluksiin, kuten optisiin, biologisiin ja elektronisiin laitteisiin.
Nanoelektroniikan, fotolitografian ja uusien biomateriaalien yhteinen käyttö on mahdollistanut tarvittavan valmistustekniikan nanorobotteja varten yleisissä lääketieteellisissä sovelluksissa, kuten kirurgisissa instrumenteissa, diagnostiikassa ja lääkkeiden jakelussa.
Japanilainen Hitachi kertoo kehittäneensä maailman pienimmän ja ohuimman mikrosirun, joka voidaan upottaa paperiin pakettien jäljittämiseksi tai asiakirjan aitouden todistamiseksi. Integroitu piiri (IC-siru) on yhtä pieni kuin pölyhiukkanen.
Aivoihin istutettavia nanoelektrodeita käytetään yhä useammin neurologisten häiriöiden hoitoon.
Mohammad Reza Abidian, väitöskirjatutkija U-M:n biolääketieteellisen tekniikan laitoksella, sanoi, että nanoputkissa olevat polymeerit,
”ovat bioyhteensopivia ja niillä on sekä elektroninen että ioninen johtavuus.”
Hän totesi lisäksi,
”Siksi nämä materiaalit ovat hyviä ehdokkaita biolääketieteellisiin sovelluksiin, kuten hermorajapintoihin, biosensoreihin ja lääkkeiden jakelujärjestelmiin.”
Riippuen tällaisten tutkimusten tavoitteista tutkimus voisi teoriassa raivata tietä älykkäille rekisteröintielektrodeille, jotka voivat annostella lääkkeitä, jotka vaikuttavat myönteisesti tai kielteisesti immuunivasteeseen.
Nanoteknologian avulla tutkijat ovat myös pystyneet luomaan keinotekoisia huokosia, jotka pystyvät siirtämään nanokokoisia materiaaleja kalvojen läpi.
Nature Nanotechnology -lehdessä 27. syyskuuta UC:n biolääketieteellisessä insinööritutkimuksessa onnistuttiin lisäämään nanomoottorin, mikroskooppisen biologisen koneen, muunnettu ydin lipidikalvoon. Näin syntyneen kanavan avulla voitiin siirtää sekä yksi- että kaksijuosteista DNA:ta kalvon läpi.
Tutkimusta johtanut professori Peixuan Guo totesi, että aiemmat biologisten kanavien parissa tehdyt työt ovat keskittyneet kanaviin, jotka ovat riittävän suuria vain yksijuosteisen geneettisen materiaalin siirtämiseen.
”Koska ihmisen, eläinten, kasvien, sienten ja bakteerien genominen DNA on kaksisäikeistä, on erittäin tärkeää kehittää yksihuokoinen järjestelmä, jolla voidaan sekvensoida kaksisäikeistä DNA:ta”, hän sanoo.
Tällaisia suunniteltuja kanavia voitaisiin käyttää,
”Ajatus siitä, että DNA-molekyyli kulkee nanohuokosen läpi etenemällä nukleotidi nukleotidilta, voisi johtaa yhden huokosen DNA-sekvensointilaitteen kehittämiseen, joka on kansallisesti erittäin kiinnostava alue”, Guo sanoi.
Näihin ”mikrosukkuloihin” voitaisiin hypoteettisesti ladata erityinen mikrosiru, joka ohjaa lääkkeen annosta, joka avataan etänä, jolloin niiden sisältö vapautuu. Annostuksen seurannan lisäksi samaa mikrosirua voitaisiin käyttää potilaan valvontaan yhdessä erilaisten seurantajärjestelmien kanssa.
Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimivat tutkijatovat hiljattain raportoineet edistymisestä nanoteknologian keskeisten haasteiden voittamisessa. He osoittivat, miten nanohiukkaset voivat liikkua nopeasti haluttuun suuntaan ilman ulkopuolisten voimien apua. Tutkijoiden mukaan heidän saavutuksellaan on laajoja seurauksia, sillä se antaa mahdollisuuden houkutella soluja liikkumaan ja kasvamaan tiettyihin suuntiin.
Etelä-Walesissa työskentelevä mikrobiologi ja rokotekriitikko Doug Dorst sanoo, että nämä edistysaskeleet kiinnostavat suuresti rokotteiden valmistajia.
”Biotekniikkayhtiöt ja niiden tutkijat ovat nopeasti siirtäneet suurimman osan rahoitusaloitteista nanoteknologiaan rokotteidensa tehon lisäämiseksi”, hän sanoi.
Jos rokotteiden sisältämät mikro-organismit voidaan houkutella kohdistumaan tiettyihin soluihin tai hyökkäämään niihin, ne voivat saavuttaa tavoitteensa nopeammin kuin perinteiset rokotteet.
”Riippuen siitä, kummalla puolella rokotekeskustelua ollaan, puolesta vai vastaan, rokotevalmisteiden sisällä olevat nanobotit voivat lisätä niiden tehokkuutta eksponentiaalisesti joko dramaattisesti parantamalla tai tuhoamalla immuniteettia niiden suunnittelusta riippuen”, hän lisäsi.
Dorst väittää, että nykyistä nanobottiteknologiaa voitaisiin yhtä helposti käyttää biologisten aseiden kehittämiseen kuin ihmisten terveyden edistämiseen.
”Jokaista pelkoa kohden, jota biotekniikan propaganda levittää tappavista taudeista ja siitä, miten rokotteet ehkäisevät niitä, on yksi valhe lisää, jolla massat saadaan vähitellen vakuuttuneiksi siitä, että rokotteet ovat tehokkaita.”
Dorst on huolissaan siitä, että jonain päivänä rokotteet,
”tekevät sitä mitä varten ne on aina tarkoitettu… maailmanlaajuisen väestön hallintaa.”
Nanoemulsiofoorumeilla voidaan jo kehittää rokotteita hyvin erilaisista materiaaleista.
Soijaöljyn, alkoholin, veden ja pesuaineiden seokset voidaan emulgoida erittäin pieniksi hiukkasiksi, jotka ovat alle 400 nanometrin levyisiä (noin 1/200 ihmisen hiuksen leveydestä). Näihin voidaan yhdistää mitä tahansa nanomikrosiruja, joissa on kaikki tautia aiheuttavat mikrobit tai osa niistä, jotta kehon immuunijärjestelmä käynnistyy.
Ecole Polytechnique Fédérale de Lausannen (EPFL) tutkijat ilmoittivat Nature Biotechnology -lehdessä julkaistussa artikkelissa, että he olivat kehittäneet,
”nanohiukkasen, joka voi antaa rokotteita tehokkaammin, vähemmillä sivuvaikutuksilla ja murto-osalla nykyisten rokoteteknologioiden kustannuksista.”
Artikkelissa kuvailtiin edelleen heidän läpimurtonsa vaikutuksia:
”Vain 25 nanometrin kokoiset hiukkaset ovat niin pieniä, että kun ne on ruiskutettu, ne virtaavat ihon solunulkoisen matriisin läpi ja suuntaavat imusolmukkeisiin. Muutamassa minuutissa ne ovat saavuttaneet DC:n pitoisuuden, joka on tuhansia kertoja suurempi kuin ihossa.”
Venäjä on hiljattain ilmoittanut uudesta tuotantolaitoksesta, joka tuottaa tiukasti nanorokotteita.
Hankesuunnitelmiin kuuluu muun muassa kahden rokotteen kehittäminen ihmisten influenssaa ja lintuinfluenssaa vastaan sekä kolmen biofarmaseuttisen valmisteen kehittäminen immuunijärjestelmän vahvistamiseksi ja antibakteeristen ja viruslääkkeiden tehokkuuden lisäämiseksi.
Ihmiskeho kestää hyvin nanohiukkasia, jotka yrittävät tunkeutua ihmissoluihin. Tutkijat tutkivat intensiivisesti menetelmiä, joilla voidaan häiritä ihmisen entsyymejä, jotka voivat hajottaa nanohiukkasia. Liverpoolin yliopiston asiantuntijatlöysivät keinon kiertää tämä este, mikä voi merkitä tulevaisuudessa tehokkaampia, paikallisesti käytettäviä lääkkeitä, jotka voisivat vaikuttaa paljon nopeammin kuin nykyisin käytössä olevat lääkkeet
Kaikki nämä nanoteknologian edistysaskeleet herättävät monia kysymyksiä ja huolenaiheita, jotka liittyvät nanomateriaalien myrkyllisyyteen ja ympäristövaikutuksiin sekä niiden mahdollisiin vaikutuksiin lääketieteeseen, maailmantalouteen ja spekulaatioihin hallituksen valvonnasta. Nämä huolenaiheet ovat aiheuttaneet keskustelua eturyhmien ja hallitusten välillä siitä, onko nanoteknologian erityissääntely perusteltua.
antoi viime viikolla tiedotteen, jossa se ilmoitti, että se oli,
Strategia-asiakirja on mielenkiintoinen, mutta se tuskin oli aivan tuore.
Itse asiassa monet yritykset mainostavat tällaisten miljardisimetristen ainesosien käyttöä tuotteen huipputason mittarina, mikä viittaa siihen, että erittäin pienet ainesosat ovat luonnostaan hyvä asia. Ne eivät ole sitä. Koko ei myöskään välttämättä tee näistä aineista huonompia kuin muista.
Tässä vaiheessa on vain mielettömän arvaamatonta, mitä nanoasiat tekevät
Nanoteknologian kannattajat suhtautuvat hyvin kriittisesti sääntelytoimiin, jotka saattavat estää sen kehitystä. Monet näistä arvostelijoista ovat torjuneet huolenaiheet tiukasti tieteelliseen fiktioon perustuvina pelkoa lietsovina salaliittoteorioina.
Suositussa videopelisarjassa Metal Gear Solid monilla hahmoilla ja sotilailla yleensä on verenkierrossaan ”nanokoneita”, joita käytetään estämään kipua, antamaan tulijoukkueiden/partioiden jäsenille mahdollisuus jakaa aistitietoa, parantamaan ruumiinvammoja sekä manipuloimaan videopelin juonen kannalta keskeisiä viruksia.
Erikoistehosteiden ja tietokoneella luotujen kuvien avulla useissa Keanu Reevesin tähdittämissä menestyselokuvissa, kutenMatrix-trilogiassa ja The Day the Earth Stood Still -elokuvassa, on dramatisoitu sitä, miten nanorobotit voivat tehokkaasti ottaa hallintaansa orgaaniset ja epäorgaaniset kohteensa.
Star Trek -jaksoissa ja niiden teatterilevityksissä, kuten elokuvassa Star Trek: First Contact, on myös kuvattu, miten nanosondit (nanoliititvoivat tartuttaa yksilön verenkiertoon putkistojen kautta.
Riippumatta videopelien, scifi-sarjojen ja -elokuvien toistuvista nanobottien teemoista, nanoteknologia on todellisuutta, ja nanomikrosiruja ollaan hyvää vauhtia hyödyntämässä tavoilla, jotkavoivat olla haitallisia ihmisten terveydelle ja vapaudelle maailmanlaajuisessa mittakaavassa.
Nano-mikrosirujen kehittäminen on hallitusten ja lääketeollisuuden tärkeä tavoite, sillä ne haluavat saada ylivoimaista valtaa ja vaikutusvaltaa maailman väestöön saadakseen lisää voittoa ja valvontaa.
Joulukuussa 2000 Suomen entinen Lapin lääninlääkäri, lääketieteen tohtori Rauni-Leena Luukanen-Kilde totesi, että on teknisesti mahdollista, että jokaiseen vastasyntyneeseen ruiskutetaan mikrosiru, joka voisi sitten toimia henkilön tunnistamiseksi koko hänen loppuelämänsä ajan. Tällaisista suunnitelmista keskustellaan salaa Yhdysvalloissa ilman, että yksityisyyden suojaan liittyviä kysymyksiä tuodaan julkisuuteen.
Nykyiset mikrosirut toimivat matalataajuisten radioaaltojen avulla, jotka kohdistuvat niihin.
Satelliittien avulla istutettua henkilöä voidaan seurata missä päin maailmaa tahansa. Tällaista tekniikkaa testattiin muun muassa Irakin sodassa, kertoo tohtori Carl Sanders, joka on keksinyt ihmisiin ruiskutettavan IMI-biotiitin (Intelligence-Manned Interface).
(Aiemmin Vietnamin sodan aikana sotilaille ruiskutettiin Rambo-sirua, joka oli suunniteltu lisäämään adrenaliinin virtausta verenkiertoon.)
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston (NSA) 20 miljardin bitin sekuntinopeudella toimivat supertietokoneet voivat nyt ”nähdä ja kuulla”, mitä sotilaat kokevat taistelukentällä etäseurantajärjestelmän avulla (RMS).
Kun 5 mikromillimetrin mikrosiru (hiussuikaleen halkaisija on 50 mikromillimetriä) asetetaan silmän optiseen hermoon, se vetää aivoista hermoimpulsseja, jotka ilmentävät istutetun henkilön kokemuksia, hajuja, näkymiä ja ääntä. Kun nämä neuroimpulssit on siirretty ja tallennettu tietokoneeseen, ne voidaan heijastaa mikrosirun kautta takaisin henkilön aivoihin, jotta hän voi kokea ne uudelleen.
RMS:n avulla maalla toimiva tietokoneoperaattori voi lähettää hermostoon sähkömagneettisia viestejä (jotka on koodattu signaaleiksi), jotka vaikuttavat kohteen suorituskykyyn. RMS:n avulla voidaan saada terveet henkilöt näkemään hallusinaatioita ja kuulemaan ääniä päässään.
Jokainen ajatus, reaktio, kuulo ja näköhavainto aiheuttaa aivoissa ja niiden sähkömagneettisissa kentissätietyn neurologisen potentiaalin, piikkejä ja kuvioita, jotka voidaan nyt purkaa ajatuksiksi, kuviksi ja ääniksi. Sähkömagneettinen stimulaatio voi siis muuttaa ihmisen aivoaaltoja ja vaikuttaa lihastoimintaan aiheuttaen tuskallisia, kidutukseksi koettuja lihaskramppeja.
NSA:n sähköinen valvontajärjestelmä voi seurata ja käsitellä samanaikaisesti miljoonia ihmisiä.
Jokaisella meistä on ainutlaatuinen biosähköinen resonanssitaajuus aivoissa, aivan kuten meillä on ainutlaatuiset sormenjäljet. Kun sähkömagneettisen taajuuden (EMF) aivostimulaatio on täysin koodattu, aivoihin voidaan lähettää sykkiviä sähkömagneettisia signaaleja, jotka aiheuttavat halutut ääni- ja visuaaliset vaikutukset kohteeseen.
Tämä on eräänlaista elektronista sodankäyntiä.
Yhdysvaltalaisille astronauteille asennettiin implantti ennen avaruuteen lähettämistä, jotta heidän ajatuksiaan voitiin seurata ja kaikki heidän tunteensa rekisteröidä 24 tuntia vuorokaudessa.
Joukkotiedotusvälineet eivät ole kertoneet, että implantoidun henkilön yksityisyys katoaa loppuelämäksi. Häntä voidaan manipuloida monin tavoin. Käyttämällä eri taajuuksia tämän laitteen salainen ohjaaja voi jopa muuttaa henkilön tunne-elämää. Hänestä voidaan tehdä aggressiivinen tai vaisu. Seksuaalisuuteen voidaan vaikuttaa keinotekoisesti. Ajatussignaaleja ja alitajuista ajattelua voidaan lukea, uniin voidaan vaikuttaa ja niitä voidaan jopa saada aikaan, ja kaikki tämä ilman istutetun henkilön tietoa tai suostumusta.
Tätä salaista teknologiaa ovat käyttäneet sotilasjoukot tietyissä NATO-maissa 1980-luvulta lähtien ilman, että siviiliväestö tai akateeminen väestö olisi kuullut siitä mitään. Näin ollen ammatillisissa ja akateemisissa lehdissä on saatavilla vain vähän tietoa tällaisista invasiivisista mielenhallintajärjestelmistä.
NSA:n signaalitiedusteluryhmä voi etäseurata ihmisaivoista saatavaa tietoa purkamalla aivojen lähettämiä herätepotentiaaleja (3,50 Hz, 5 milliwattia).
Sekä Göteborgissa Ruotsissa että Wienissä Itävallassa on havaittu vankien koehenkilöillä selviä aivovaurioita. Heikentynyt verenkierto ja hapenpuute oikean ohimolohkon otsalohkossa ovat seurausta siitä, että aivoimplantit ovat yleensä käytössä. Suomalaisella koehenkilöllä ilmeni aivojen surkastumista ja ajoittaisia tajuttomuuskohtauksia hapenpuutteen vuoksi.
Sähkömagneettisten kenttien ja säteiden kohdistaminen ihmisten aivotoimintoihin (helikoptereista ja lentokoneista, satelliiteista, pysäköidyistä pakettiautoista, naapuritaloista, puhelinpylväistä, sähkölaitteista,matkapuhelimista, televisiosta, radiosta ja niin edelleen) on osa säteilyongelmaa, johon demokraattisesti valittujen hallitusten olisi puututtava.
Tällä hetkellä mikään kansallinen hallitus ei kuitenkaan ole kiinnostunut käsittelemään tätä kysymystä vakavasti.
Aikataulu nanomikrosirujen integroimiseksi rokotteisiin on spekulatiivinen. Siihen voi kulua vain muutama vuosi tai kuukausi, tai ehkä se on jo täällä, emmekä jo tiedä niiden integroimisesta lääkkeisiin. Siitä huolimatta niiden käyttöönotto on monien sotilaallisten ja poliittisten etujen vuoksi väistämätöntä.
Olipa se kuinka petollista tahansa, maailmanmahtien ja lääkekartellien oli pakko edistää rokotusten tehokkuutta ja säätää kansallisia pandemiavalmiuspolitiikkoja, jotka velvoittavat rokotuksiin.
Vuonna 2005 Maailman terveysjärjestö (WHO) kehitti kansainväliset terveyssäännökset, jotka sitovat kaikkia 194 jäsenmaata noudattamaan pandemic emergency ohjeisiin, joilla voitaisiin panna täytäntöön tällainen valtuutus. Ilman näitä kansanterveydellisiä menettelyjä (ja propagoituja rokotuskampanjoita) yleisö ei juurikaan tai lainkaan suostuisi vapaaehtoisesti käärimään hihojaan ja ottamaan rokotuksia vastaan.
Yleisön osallistuminen on olennainen väline, jonka avulla suuret lääketehtaat voivat pian ruiskuttaa miljardeihin ihmisiin kaikkien aikojen tehokkaimman valvontakeinon
Vaikka nanoteknologian valmistus on tällä hetkellä saatavilla maailmanlaajuisesti, ennen kuin biotekniikkayhtiöt voivat aloittaa rokotteiden sisällä olevien nanomikrosirujen massatuotannon ja testauksen, niiden on todennäköisesti myytävä ajatus yleisölle. Erilaisten ”terveyden parantamiseen tähtäävien skenaarioiden” avulla ne kannustavat osallistumaan ja ilmoittavat julkisesti, että ne ovat saaneet hyväksynnän samoilta politiikoilta ja sääntelyviranomaisilta, joiden luomisessa ne olivat mukana.
Kesän 2009 puoliväliin mennessä WHO jatautienvalvontakeskus (CDC) tekaistiin tehokkaasti valheellinen influenssapandemia ja saatiin maailma suostumaan H1N1-rokotteisiin. Lisäannokset propagandaa ja mahdollisesti biologinen tapahtuma voivat yhtä lailla vakuuttaa väestöt hyväksymään tietoisesti mikrosirut rokotteiden sisällä ihmiskunnan ”suuremman hyvän” varjolla.
Kun aivotoimintamme on jo kytketty supertietokoneisiin radioimplanttien ja mikrosirujen avulla, on liian myöhäistä protestoida.
Tämä uhka voidaan torjua vain valistamalla yleisöä käyttämällä saatavilla olevaa biotelemetriaa ja nanorobotiikkaa koskevaa kirjallisuutta sekä kansainvälisissä kongresseissa vaihdettua tietoa.
Nyt on aika toimia!
Jo sikainfluenssarokotteessa oli ”ladattavia muistoja”:
