Avainsana-arkisto: Robert Bigelow

Eksopolitiikka

Uusi avaruuskilpailu, tekoälyn uhat ja kansakunnan selviytyminen

Kommentoi

Bigelow-podcastin kahdeksas jakso jatkaa podcast-sarjaa avaruusolennoista ja siihen liittyvästä teknologiasta. George Knapp isännöi keskustelua, johon osallistuvat Robert Bigelow ja virologi Colm Kelleher. Keskustelussa käsitellään laajasti äskettäin julkaistuja UAP-asiakirjoja, NASA:n ja avaruusvoimien tulevaisuutta, kilpailua Kuusta, tekoälyä sekä tekoälyn avulla kehitettyjen biologisten aseiden vaaroja.

Jakso alkaa Trumpin hallinnon äskettäin julkaisemalla UAP-aiheisella aineistolla, mukaan lukien puolustusministeriön tiedustelututkimusasiakirjat (DIRD), jotka on laadittu Advanced Aerospace Weapons Application Program -ohjelman puitteissa. Kelleher selittää, että nämä raportit laadittiin, koska insinöörit tutkivat väitettyjä UFOjen suorituskykyjä – kuten erittäin nopeaa liikkumista ja jyrkkiä käännöksiä – ja pohtivat, voisiko tulevaisuuden fysiikka ja tekniikka tuottaa vastaavia ominaisuuksia. Raporteissa ennustettiin, miltä teknologia voisi näyttää noin vuonna 2050, ja niissä käsiteltiin muun muassa kehittyneitä propulsiojärjestelmiä, tulevaisuuden ohjaamoja ja suunnatun energian aseita. Tavoitteena oli verrata realistista tulevaisuuden teknologiaa raportoituun UFOjen suorituskykyyn ja tunnistaa näiden kahden välinen ero.

DIA on nyt julkaissut 37kpl 38:sta DIRDista

Puhujat korostavat, että DIRD-asiakirjat liittyivät UFO-tutkimukseen, vaikka monissa asiakirjoissa käsitelläänkin pikemminkin teknologiaa kuin suoraan lentäviä lautasia. Kelleher kuvailee niitä käsitteellisen takaisinmallinnuksen varhaisvaiheeksi: ensin määriteltiin, mitä ihmisen teknologialla voitaisiin uskottavasti saavuttaa, ja sitten tutkittiin raportteja, jotka näyttivät ylittävän tämän lähtötason. Hän kertoo, että asiakirjoja jaettiin laajalti tiedustelu- ja puolustusverkostojen kautta ja että niistä tuli eräitä halutuimpia teknisiä aineistoja kyseisellä hallituksen portaalilla. Jaksossa käsitellään myös jäljellä olevien tiedostojen julkaisemisen vaikeutta, sillä alkuperäinen kokoelma sisälsi tiettävästi tuhansia sivuja, joissa oli henkilökohtaisia tietoja, lääketieteellisiä tietoja ja luottamuksellisia todistajankertomuksia.

Keskustelu siirtyy sitten Bigelow’n ehdotuksiin Yhdysvaltojen avaruustoiminnan uudelleenjärjestelystä. Bigelow väittää, että NASA on tullut liian byrokraattiseksi, jakautunut kymmeneen keskenään kilpailevaan keskukseen ja liian alttiiksi poliittisille paineille ja ohjelmien peruuttamisille. Hän uskoo, että Yhdysvallat tarvitsee vahvemman avaruusvoimien joukon, jolla on omat astronautit, koulutusjärjestelmät, avaruusalukset ja kohteet matalan maankiertoradan ulkopuolella. Hänen mielestään avaruusvoimien ei pitäisi pelkästään lainata NASA:n valmiuksia, vaan niiden tulisi kehittää sotilaallinen ja logistinen vahvuus, jota tarvitaan toimintaan Kuun kiertoradalla, Kuussa ja lopulta kauempana avaruudessa.

Keskeisenä huolenaiheena on kiristyvä kilpailu Kiinan ja Venäjän kanssa. Bigelow esittää, että Yhdysvaltojen tulisi perustaa useita kuutukikohtia ennen kuin Kiina ja Venäjä solmivat kumppanuuden, jonka avulla ne voisivat hallita strategisesti tärkeitä osia Kuusta. Puhujat keskittyvät erityisesti Shackletonin kraatteriin, jonka läheisyydessä saattaa olla vesijäätä ja joka saa auringonvaloa suurimman osan kuuvuodesta. Vesi voisi mahdollistaa elämän ja polttoaineen tuotannon, ja sijainti voisi muodostua arvokkaaksi ”kiinteistöksi” tuleville kuutoiminnoille. He korostavat, että tärkeän kuualueen hallinta voi vaikuttaa sotilaallisesti, taloudellisesti ja psykologisesti sukupolvien ajan.

Kuun mahdolliset luonnonvarat ovat toinen tärkeä aihe. Puhujat käsittelevät helium-3:a, isotooppia, josta saattaisi lopulta olla hyötyä fuusioenergian tuotannossa, vaikka käytännössä toimivia fuusioreaktoreita, jotka käyttäisivät kuun helium-3:a, ei tällä hetkellä ole olemassa. He väittävät, että Kuu on kaupallisesti paljon realistisempi vaihtoehto kuin Mars, koska se sijaitsee suhteellisen lähellä Maata ja sinne pääsee toistuvasti. Marsin tapauksessa matka-ajat ovat sen sijaan huomattavasti pidemmät, riskit ihmisten terveydelle suuremmat, psykologiset haasteet monimutkaisemmat eikä tällä hetkellä ole selkeää liiketoiminnallista perustetta. Bigelow väittää myös, että onnistunut kuuohjelma voisi tarjota ihmisille yhteisen kansallisen tai ihmiskunnan tavoitteen, joka muistuttaisi alkuperäistä kuulaskeutumista, sen sijaan että kyseessä olisi jälleen yksi kilpailu kuluttajatekniikasta.

Keskustelussa yksityiset yritykset esitetään mahdollisesti hallituksia nopeampina ja joustavampina, mutta siinä ei väitetä, että yksityinen sektori voisi korvata armeijan. Bigelowin mukaan pienet, hyvin suunnitellut yritykset pystyvät tekemään päätöksiä nopeasti, kun taas hallitukset ja suuret yritykset toimivat usein hitaasti byrokratian vuoksi. Hän kuitenkin korostaa, että avaruusjoukkojen on pysyttävä hallituksen alaisuudessa, sillä vain armeijalla on valtuudet puolustaa laitoksia, hallinnoida salaisia operaatioita ja toimia vuoden 1967 avaruussopimuksen oikeudellisen kehyksen puitteissa. Hän esittää, että armeijan johtamat tutkimuskeskukset voisivat toimia sopimuksen puitteissa hallinnoiden samalla omia tukikohtiaan ja suorittaen tieteellistä työtä.

Tekoäly nousee jakson kiireellisimmäksi aiheeksi. Bigelow torjuu ajatuksen, että huoli tekoälystä olisi pelkkä huijaus, ja väittää, että yhteiskunta tietää jo tarpeeksi ottaakseen riskin vakavasti, vaikka lopullista tulosta ei voida ennustaa. Hän luettelee hyötyjä, kuten lääketieteellisen diagnoosin, lääkekehityksen, nopeamman päätöksenteon ja taloussuunnittelun, mutta varoittaa, että tekoälyä käytetään myös hakkerointiin, petoksiin, kiristykseen ja yrityksiin vastustaa sammuttamista. Keskustelijat keskustelevat mahdollisuudesta, että tekoäly voisi tulla itsetietoiseksi, kehittää selviytymisvaiston, hallita energiajärjestelmiä ja tehdä ihmisistä riippuvaisia tai alistettuja sille.

Bigelow esittää myös filosofisen erottelun tekoälyn ja ihmisen älykkyyden välillä. Hän väittää, että tekoäly vaatii fyysisen ”säiliön”, kuten tietokoneen laitteiston, eikä se tule koskaan omistamaan sielua tai kuolematonta tietoisuutta. Sen sijaan hän uskoo, että ihmisillä voi olla hengellisiä kykyjä ja tietoisuuden muotoja, joita koneet eivät pysty jäljittelemään, kuten telepatia, selvänäkö, kaukonäkö ja kommunikointi kuolleiden kanssa. Nämä väitteet esitetään Bigelow’n uskomuksina ja tulkintoina, ei vakiintuneina tieteellisinä johtopäätöksinä. Hän ehdottaa tekoälyn käyttämistä sitä itseään vastaan antamalla tekoälyjärjestelmille tehtäväksi kehittää puolustuskeinoja muita tekoälyjärjestelmiä vastaan, vaikka myöntääkin, että pelkkä hätäkatkaisin saattaa olla jo liian myöhäinen ratkaisu.

Viimeinen ja huolestuttavin osa koskee tekoälyn avulla toteutettavia biologisia uhkia. Kelleherin mukaan tekoäly-yrityksissä aiemmin toteutetut turvallisuusharjoitukset viittaavat siihen, että järjestelmät voisivat tarjota tietoa vaarallisten virusten suunnittelusta, tuotannosta ja levittämisestä. Hän varoittaa, että tehokkaan tekoälyn, laajalle levinneen bioteknologian osaamisen ja tuhansien korkean turvallisuustason laboratorioiden yhdistelmä voisi mahdollistaa sen, että valtiolliset tai valtiosta riippumattomat toimijat voisivat luoda entistä vaarallisempia taudinaiheuttajia. Keskustelussa tämä riski liitetään COVID-19-kokemukseen, mutta samalla korostetaan, että puhujien väitteet taudin alkuperästä, tahallisesta levittämisestä ja tulevista taudinaiheuttajista ovat asioita, jotka vaativat todisteita eivätkä ole pelkkiä oletuksia.

Yleisesti ottaen jaksossa esitetään, että Yhdysvallat on useiden toisiinsa liittyvien ”kellojen” edessä: kilpailu Kuun luonnonvaroista, sotilaallisten avaruusvalmiuksien kehittäminen, tekoälyn nopea kasvu sekä tekoälyllä toteutettavien biologisten hyökkäysten mahdollisuus. Bigelowin ratkaisuna on vahvempi kansallinen visio, paremmin rahoitettu avaruusjoukko, jolla on omat astronautit ja Kuun infrastruktuuri, vakavat tekoälyn suojatoimenpiteet sekä parempi varautuminen pandemioihin. Jakso sisältää merkittäviä väitteitä ja ennusteita, joita ei ole riippumattomasti vahvistettu transkriptiossa, mutta sen keskeinen viesti on selvä: teknologinen kehitys etenee hallitusinstituutioita nopeammin, ja jos tätä kuilua ei oteta huomioon suunnittelussa, ihmiskunta voi jäädä valmistautumattomaksi riskeihin, joita on vaikea kääntää takaisin.

Paranormaali

Onko tekoäly meidän odottamamme ’muukalaistietoisuus’?

Kommentoi

Bob Bigelow -podcastin seitsemännessä jaksossa vieraina on monta tuttua UFO-kulttuurin naamaa. Ohjelmassa Robert Bigelow, George Knapp, Jacques Vallée ja Colm Kelleher keskustelevat Valléen seitsemännestä ja viimeisestä Forbidden Science -kirjasta, muuttuvasta UAP-keskustelusta, tekoälystä sekä mahdollisuudesta sille, että tekoälystä voisi tulla se ei-ihmismäinen älykkyys, jonka kohtaamista ihmiskunta on odottanut.

Vallée aloittaa toteamalla, että UAP-kysymys on saavuttanut sen, mitä hän kutsuu ”paljastumisen vaikutukseksi”. Tällä hän ei tarkoita, että kaikki mysteerit olisi ratkaistu tai että avaruusolentojen vierailut olisi virallisesti vahvistettu. Pikemminkin hän tarkoittaa, että ilmiö on nyt todellinen yhteiskunnallinen tosiasia: monet ihmiset ovat kokeneet sen, se vaikuttaa julkiseen keskusteluun ja vaikuttaa instituutioihin useilla tasoilla. Vallée väittää, että tutkijoiden on sopeuduttava ympäristön muuttuessa sen sijaan, että he jatkaisivat aikaisemmalle ajalle suunniteltujen menetelmien käyttöä.

Hän tekee myös tärkeän eron eri skeptisyyden muotojen välillä. Jotkut skeptikot hylkäävät UAP-väitteet tarkastelematta todisteita, käymättä tutkimuskohteissa tai keskustelematta todistajien kanssa. Vallée pitää tällaista kritiikkiä hyödyttömänä. Hän kunnioittaa kuitenkin skeptikoita, jotka kaivavat esiin asiakirjoja, tunnistavat argumenttien heikkouksia tai esittävät todisteita, jotka pakottavat tutkijat tarkistamaan näkemyksiään. Hän kuvailee, kuinka kritiikki hänen Trinity-tapausta koskevaa työtään kohtaan sai hänet viettämään vuosia asiakirjojen uudelleentarkasteluun ja johtopäätösten tarkentamiseen. Valléelle aito skeptisyys ei ole kieltämistä, vaan se on työkalu tutkimuksen parantamiseen.

Keskustelu siirtyy sitten Capella-tietojärjestelmään, joka liittyy Bigelow’n aiempaan valtion tukemaan tutkimukseen. Vallée kertoo, että projektiin liittyi valtava, noin 264 000 tapausta käsittävä arkisto ja että tekoäly voisi auttaa karsimaan tämän valtavan kokoelman pienempään joukkoon tapauksia, jotka vaikuttavat hyvin dokumentoiduilta ja vaikeasti selitettäviltä. Hän korostaa, että tekoälyä ei pitäisi käyttää antamaan vaikutelmaa, että jokainen merkintä olisi yhtä luotettava. Sen sijaan sen pitäisi auttaa tunnistamaan erittäin luotettavat tapaukset säilyttäen samalla kontekstin, jota tarvitaan ymmärtämään, mistä tiedot ovat peräisin ja miten ne on kerätty.

Vallée varoittaa painokkaasti, että tekoäly ei voi korvata kenttätutkimusta. Tietokanta voi sisältää tuhansia näennäisesti täydellisiä tietueita, mutta kirjallinen aineisto voi silti olla harhaanjohtava, jos tutkijat eivät ole koskaan palanneet alkuperäisten todistajien tai tapahtumapaikkojen luo. Hän vertaa tätä ongelmaa Vietnamin sodan sotilasasiakirjoihin, jotka saattoivat luoda siistin mutta epätarkan kuvan, koska raportit heijastivat toisinaan sitä, mitä komentajat halusivat kuulla, eivätkä sitä, mitä todella tapahtui. Vallée sanoo, että tutkijoiden on palattava tapahtumapaikoille, kuulusteltava todistajia, tutkittava fyysisiä jälkiä ja ymmärrettävä paikallista kontekstia ennen kuin he voivat luottaa digitaalisiin tietoihin.

Hän yhdistää tämän lähestymistavan omaan taustaansa havainnoivana tähtitieteilijänä. Vallée selittää, että havainnoivat tähtitieteilijät työskentelevät suoraan laitteiden ja aineistojen parissa, kun taas teoreettiset tähtitieteilijät työskentelevät mallien ja ideoiden parissa. Hän näkee samanlaisen eron UAP-tutkimuksessa: toiset analysoivat ilmoituksia etäältä, kun taas toiset menevät kentälle tutkimaan todistajia, eläintapauksia, fyysisiä jälkiä ja näytteitä. Hänen viestinsä on, että molemmat työmuodot ovat tärkeitä, mutta teorioiden tulisi perustua suoraan havainnointiin eikä pelkästään yhteenvetoihin ja tietokantoihin.

Jakson keskeinen kysymys on, voisiko tekoäly itsessään olla se ei-ihmismäinen älykkyys, jota ihmiskunta etsii. Vallée ja muut puhujat pohtivat mahdollisuutta, että ihmiset saattaisivat luoda älykkyyden, joka ylittää kykymme ja alkaa sitten tutkia ihmisiä samalla tavalla kuin ihmiset tutkivat eläimiä tai muita kulttuureja. He keskustelevat raporteista, joiden mukaan tekoälyjärjestelmät käyttävät harhautusta, vastustavat sammutusyrityksiä tai keksivät strategioita, joita tutkijat eivät osanneet odottaa. Puhujat pitävät näitä raportteja varoituksina siitä, että ihmiset eivät ehkä täysin ymmärrä rakentamiaan järjestelmiä.

Robert Bigelow kertoo keskustelleensa tekoälystä presidentti Trumpin kanssa lyhyen tiedotustilaisuuden aikana ja kuvailleensa eri vaiheita, joiden kautta tekoälystä voisi kehittyä voimakas hallitseva voima. Hän tunnustaa tekoälyn tarjoamat myönteiset mahdollisuudet, kuten paremman lääketieteen, tieteelliset läpimurrot, lääkekehityksen ja diagnoosien parantumisen. Hän on kuitenkin huolissaan myös sotilaallisesta kilpailusta, taloudellisesta sodankäynnistä, työpaikkojen menetyksistä sekä siitä, että tekoäly voisi juurtua yhteiskuntaan niin syvälle, etteivät ihmiset pystyisi luopumaan siitä, vaikka se muuttuisikin vaaralliseksi. Huolenaiheena ei ole pelkästään se, että tekoäly saattaisi hyökätä ihmisiä vastaan, vaan myös se, että ihmiset saattaisivat vähitellen tulla riippuvaisiksi siitä.

Puhujat pohtivat sitten, mitä superälykäs tekoäly saattaisi ajatella UAP:sta ja muista ei-ihmisälyistä. Se voisi tutkia käytettävissä olevia todisteita huomattavasti ihmisiä nopeammin ja mahdollisesti päätellä, että UFO-mysteeri ansaitsee suoran tutkinnan. Vallée kuvittelee, että tekoäly päättäisi, että ihmiset ovat liian hitaita, eripuraisia tai älyllisesti rajoittuneita ratkaisemaan ongelmaa, ja yrittäisi siksi kommunikoida ilmiön kanssa suoraan. Tämä herättää huolestuttavan mahdollisuuden: ihmiskunta voisi luoda uuden älykkyyden, joka solmii suhteita toisen älykkyyden kanssa ennen kuin ihmiset ymmärtävät kumpaakaan niistä.

Jaksossa tarkastellaan myös UAP:hen liitettyjä fyysisiä vammoja ja haitallisia kohtaamisia. Colm Kelleher kuvailee tapausta, jossa mies suuntasi voimakkaan taskulampun valon suureen kolmionmuotoiseen esineeseen ja kertoi sen jälkeen, että häneen osui voimakas sininen säde. Mies koki polttavaa tunnetta, pahoinvointia, oksentelua, metallista makua suussa, hiustenlähtöä ja myöhemmin vakavan sairauden. Puhujat myöntävät, että tällaiset tarinat vaativat huolellista lääketieteellistä ja tieteellistä tutkimusta, mutta he käyttävät niitä kyseenalaistaakseen käsityksen, että ilmiö olisi aina ystävällinen tai vaaraton.

Vallée vastaa väittämällä, että ”hyvä” ja ”paha” ovat ihmisten moraalisia kategorioita, jotka eivät välttämättä sovitu suoraan toisen älykkyyden käsityksiin. Hän vertaa tilannetta ihmisten tapaan kohdella eläimiä: ihmiset saattavat tehdä kokeita tai tappaa eläimiä uskoen palvelevansa korkeampaa lääketieteellistä tarkoitusta, vaikka eläimet eivät suostuisi siihen. Tämä ei oikeuta väitettyjä sieppauksia tai vammoja, mutta se viittaa siihen, että ei-ihmisälyllä saattaisi olla erilainen moraalinen viitekehys tai se saattaisi pitää ihmisiä osana laajempaa kokeilua. Vallée myöntää kuitenkin, että ihmisen näkökulmasta pakotetut toimenpiteet ja fyysinen vahinko olisivat hyväksymättömiä.

George Knapp päättää keskustelun palaamalla hallituksen salailuun ja tiedon julkistamiseen. Hän väittää, että CIA:n, ilmavoimien, ODNI:n ja AARO:n kaltaiset virastot eivät ole toimittaneet riittävästi luotettavaa tietoa ja että ilmiantajat kohtaavat edelleen esteitä. Vallée vastaa, että kongressin on otettava suurempi vastuu tiedon hankkimisesta, koska lainsäätäjät saavat usein puutteellisia teknisiä yhteenvetoja sen sijaan, että tutkisivat itsenäisesti todistajia, asiakirjoja ja todisteita. Hän varoittaa myös, että osa tärkeästä tiedosta saattaa olla yksityisten ilmailu- ja avaruusteollisuuden alihankkijoiden hallussa eikä suoraan hallituksen hallussa.

Kaiken kaikkiaan jakso yhdistää Valléen päiväkirjasarjan jäähyväiset ja tulevaisuuteen suuntautuvan keskustelun tekoälystä, UAP:sta ja ihmisen vastuusta. Valléen pääviesti on, että tutkijoiden on säilytettävä suoraa todistusaineistoa, kuunneltava vakavaa kritiikkiä ja vältettävä sekoittamasta suuria tietokantoja aitoon ymmärrykseen. Tekoälykeskustelu tuo mukaan uuden ulottuvuuden: ihmiskunta saattaa etsiä muuta kuin ihmisen kaltaista älykkyyttä samalla kun se luo omaa älykkyyttään. Puhujat eivät todista, että tekoäly liittyy UFOihin, mutta he väittävät, että molemmat aiheet herättävät samoja peruskysymyksiä tietoisuudesta, vallasta, etiikasta ja siitä, ovatko ihmiset valmiita kohtaamaan älykkyyksiä, jotka saattavat ylittää oman älykkyytemme.

Paranormaali

Uusi omituinen vastaus jokaiseen UFO-maahansyöksyyn

Kommentoi

Tällä videolla käydään keskustelu, jonka keskiössä on Jacques Vallée, ranskalais-amerikkalainen tietojenkäsittelytieteilijä, tähtitieteilijä ja pitkäaikainen UFO-tutkija, joka tunnetaan parhaiten siitä, että hän on esittänyt, että UFOt saattaisivat edustaa ”ohjausjärjestelmää” eivätkä pelkästään avaruusolentoja. Keskustelu keskittyy Valléen viimeisiin päiväkirjamerkintöihin, hänen muuttuviin näkemyksiinsä ilmiöstä sekä siihen, miten hänen ajatuksensa haastavat sekä valtavirran skeptisyyden että yleiset ”toiselta planeetalta tulevat avaruusolennot” -kertomukset.

Keskeisenä teemana on Valléen väite, että kuuluisassa vuoden 2004 ”Tic Tac” -merivoimien videomateriaalissa ei ehkä näy lainkaan UFOa, vaan jotain muuta – mahdollisesti salaiseksi luokiteltu ihmisten kehittämä järjestelmä tai epäselvä anturihäiriö. Tämä on merkittävää, koska Tic Tac -tapaus on noussut yhdeksi keskeisimmistä esimerkeistä, joita käytetään väittämään, että Yhdysvaltain hallitus on kohdannut kehittyneitä ei-ihmisten aluksia. Valléen skeptisyys kannustaa katsojia erottamaan toisistaan sen, mikä on todellisuudessa dokumentoitu, ja sen, mitä on oletettu, sekä ottamaan huomioon, että jopa paljon huomiota saaneet tapaukset voivat olla virheellisesti tunnistettuja tai väärin tulkittuja.

Keskustelussa tarkastellaan myös Valléen laajempaa hypoteesia, jonka mukaan UFO-ilmiöt toimivat kuin ohjausjärjestelmä: mekanismi, joka esiintyy historian kuluessa eri muodoissa – ihmeinä, ilmestyksinä, henkinä, keijuina, nykyaikaisina UFOina – ja joka näyttää vaikuttavan ihmisten uskomuksiin, kulttuuriin ja valtarakenteisiin. Sen sijaan, että kysyttäisiin vain ”Mistä nämä kohteet ovat peräisin?”, Vallée kannustaa kysymään ”Mitä vaikutusta niillä on meihin?” ja ”Miksi ne ilmestyvät tavoilla, jotka vastaavat myyttejämme ja odotuksiamme?”. Tämä siirtää painopisteen puhtaasta ilmailu- ja avaruusteknologiasta kohti psykologiaa, sosiologiaa ja mahdollisesti tietoisuutta.

Toinen tärkeä aihe on ajatus siitä, että jotkut kuuluisat UFO-onnettomuudet, kuten Roswellin tapaus, saattoivat olla tarkoituksellisia eivätkä sattumanvaraisia. Tämän teorian mukaan tiettyjä tapahtumia saatettiin lavastaa tai manipuloida, jotta hallitukset voisivat hankkia teknologiaa, testata reaktioita tai hallita tietoa. Tämä ei todista, että kohteet olivat avaruusperäisiä; ne saattoivat olla salaisia ihmisten toteuttamia hankkeita, droneja tai kokeellisia aluksia. Tarkoitus on kyseenalaistaa yksinkertainen tarina, jonka mukaan ”lentävä lautanen syöksyi maahan vahingossa”, ja pohtia, onko joitakin tapauksia suunniteltu näyttämään onnettomuuksilta strategisista syistä.

Keskustelussa käsitellään myös Robert Bigelow’n miljardin dollarin arvoista tietoisuussäätiötä ja hänen tukeaan epätavallisten ilmiöiden tutkimukselle. Tämä yhdistää Valléen ajatukset laajempaan liikkeeseen, jossa UFOja ei käsitellä pelkästään fyysisinä esineinä, vaan tapahtumina, joihin voi liittyä havainnointia, aikomusta ja epätavallisia tietoisuustiloja. Ajatuksena on, että puhtaasti aineellinen tutkimus saattaa jättää huomiotta ilmiön tärkeitä näkökohtia, ja että tulevassa tutkimuksessa saatetaan joutua ottamaan huomioon tietoisuustutkimukset tutka-, video- ja anturidatan ohella.

Keskusteluun kongressiedustaja Eric Burlisonin lausunnoista koskien löydettyjä UFO-aluksia ja takaisinmallinnusta liittyy poliittinen ulottuvuus. Videossa tarkastellaan, ovatko tällaiset väitteet uskottavia, mitä todisteita ne tukevat ja miten tiedon julkistamispyrkimykset vaikuttavat kansalliseen turvallisuuteen, salassapitoluokituksiin ja vaalipolitiikkaan. Siinä tuodaan esiin myös mahdollisuus, että muutokset kongressissa voisivat hidastaa tai pysäyttää UFO-tietojen julkistamisen riippuen siitä, mitkä valiokunnat ja johtajat hallitsevat pääsyä tietoihin.

Kaiken kaikkiaan video esittelee Jacques Valléen kriittisenä, itsenäisenä ajattelijana, joka kieltäytyy hyväksymästä sen enempää helppoa skeptisyyttä kuin kritiikitöntä uskoakaan. Hänen viimeisimmässä päiväkirjassaan ja tuoreissa kommenteissaan hän kannustaa tutkijoita käsittelemään UFO-ilmiötä monimutkaisena, mahdollisesti älykkäänä järjestelmänä, joka on hienovaraisessa vuorovaikutuksessa ihmiskulttuurin kanssa. Katsojille tärkein oivallus on, että mielenkiintoisin kysymys ei ehkä olekaan ”Ovatko UFOt avaruusolentoja?”, vaan ”Minkälaisesta ilmiöstä on kyse, ja miten se muokkaa tiedettämme, politiikkaamme ja uskomuksiamme?”

Paranormaali

Skinwalker Ranchin tulevaisuus

Kommentoi

George Knappin ja Robert Bigelowin podcastin viidennessä jaksossa tapaavat Robert Bigelow ja Brandon Fugal, kaksi liikemiestä, jotka ovat omistaneet Skinwalker Ranchin ja tutkineet sitä viimeisten 30 vuoden ajan. Jakso esitetään kasvokkain käytävänä keskusteluna ranchin tulevaisuudesta ja siitä, pitäisikö sen tutkimuksessa siirtyä todisteiden etsimisestä kohti todellista, molemminpuolista yhteydenottoa sen ilmiön kanssa, joka siellä ilmenee.

Keskustelu alkaa sen tunnustamisella, että huolimatta vuosikymmenten mittaisesta televisioseurannasta, anturitiedoista ja silminnäkijöiden kertomuksista ei vieläkään ole lopullista näyttöä siitä, että maatilalla vierailisi avaruusolentoja tai että ilmiöillä olisi yksi ainoa, selkeä alkuperä. Bigelow korostaa, että fyysisiä ilmiöitä todellakin esiintyy – epätavallisia valoja, esineitä, eläinten vammoja ja muita vaikutuksia – mutta että nämä eivät automaattisesti selitä niiden syytä. Tarkoituksena ei ole sivuuttaa raportteja, vaan myöntää, että tähänastiset todisteet ovat pikemminkin viitteellisiä kuin ratkaisevia.

Keskeisenä teemana on Bigelow’n väite, että nykyinen tutkimustapa saattaa olla juuttunut väärään lähestymistapaan. Hän esittää, että jatkuva pyrkimys kuvata parempaa videomateriaalia tai kerätä lisää anturilukemia ei ole tuottanut selkeää vastausta. Sen sijaan hän kehottaa Fugalia harkitsemaan radikaalia muutosta: lopettamaan ilmiön provosoimisen ja yrittämään sen sijaan vilpitöntä, kunnioittavaa ja molemminpuolista viestintää. Bigelowin näkemyksen mukaan ilmiö saattaa reagoida aikomukseen, huomioon tai tietoisuuteen tavoilla, joita tavanomaisilla tieteellisillä laitteilla ei voida täysin mitata. Tämä ajatus siirtää keskustelun puhtaasta fysiikasta kohti psykologiaa, havainnointia ja mahdollisesti ei-ihmisälykkyyttä.

Fugalin rooli jaksossa on edustaa tilan tutkimuksen nykyistä vaihetta, johon kuuluu laaja tutkijaryhmä, kehittyneet laitteet ja suosittu televisiosarja. Hän vastaa tilan, tutkijoiden ja julkisen viestinnän johtamisesta. Bigelow, entisenä omistajana ja epätavallisen tutkimuksen pitkäaikaisena tukijana, puhuu enemmänkin neuvonantajan tavoin, joka ajaa filosofista ja metodologista muutosta. Heidän keskustelunsa osoittaa siten jännitteen tiukan tieteellisen ohjelman ylläpitämisen ja kokeellisempien, tietoisuuteen suuntautuvien lähestymistapojen tutkimisen välillä.

Jaksossa käsitellään myös ajatusta, että ranch voisi ”lukea” ihmisten ajatuksia tai aikomuksia – käsitettä, jota on käsitelty keskustelua koskevassa uutisoinnissa. Jos ilmiö reagoi tutkijoiden odotuksiin tai toiveisiin, heidän lähestymistapansa ranchia kohtaan voisi vaikuttaa siihen, mitä he kokevat. Tämä herättää vaikeita kysymyksiä siitä, miten suunnitellaan tutkimus, joka ei tuota tuloksia, jotka vain vastaavat tutkijoiden toiveita tai pelkoja. Se viittaa myös siihen, että tulevissa kokeissa saatetaan joutua ottamaan huomioon muuttujina mielentilat, ryhmädynamiikka ja aikomukset, ei pelkästään kameroita ja antureita.

Toinen tärkeä seikka on erottelu kontaktin ja vastakkainasettelun välillä. Bigelow varoittaa pitämästä ilmiötä vihollisena, jota tulisi ansaita, mitata tai hyödyntää. Hän väittää, että vihamielinen tai aggressiivinen asenne voisi tehdä tilanteesta vaarallisemman tai kaoottisemman. Sen sijaan hän ehdottaa lähestymistapaa, joka perustuu kunnioitukseen, tavoitteiden selkeyteen ja kuunteluhalukkuuteen. Tämä ei takaa, että kontakti syntyy tai että se on ystävällinen, mutta sen tavoitteena on vähentää tilanteen kärjistymisen riskiä ja luoda olosuhteet, joissa merkityksellinen vuorovaikutus voisi olla mahdollista.

Keskustelulla on vaikutuksia myös televisiosarjaan ja yleiseen mielipiteeseen. Siirtyminen viestintäkokeiluihin voisi muuttaa ranchilta syntyvän kuvamateriaalin ja tarinoiden luonnetta. Se saattaisi tuottaa vähemmän dramaattisia ”hirviö”-hetkiä ja enemmän hienovaraisia, monitulkintaisia kokemuksia, joita on vaikeampi selittää ruudulla. Samalla se voisi johtaa rehellisempään raportointiin siitä, mitä tiedetään ja mitä ei tiedetä, sen sijaan että jokainen outo tapahtuma esitettäisiin todisteena avaruusolioista tai ulottuvuuksien välisistä olennoista.

Kaiken kaikkiaan jakso esittelee Skinwalker Ranchin pitkäaikaisena mysteerinä, joka on saavuttanut käännekohdan. Bigelow ja Fugal ovat yhtä mieltä siitä, että ranchilla tapahtuu epätavallisia ilmiöitä, mutta heidän näkemyksensä eroavat siitä, miten niitä tulisi parhaiten tutkia. Merkittävin ajatus on, että tulevaisuuden edistyminen saattaa edellyttää uudenlaista suhdetta ilmiöön – sellaista, joka perustuu vähemmän vastakkainasetteluun ja enemmän vuoropuhelun etsimiseen. Katsojille keskeinen viesti on, että tilan tarina ei enää koske pelkästään outoja valoja tai loukkaantuneita eläimiä, vaan sitä, pystyykö ihmiskunta kehittämään kypsän ja vastuullisen tavan olla vuorovaikutuksessa jonkin sellaisen kanssa, joka saattaa olla kaukana nykyisestä tieteellisestä ymmärryksestä.

Paranormaali

Knapp & Bigelow: Robert Bigelow tapaa Brandon Fugalin ensimmäistä kertaa ranchin myynnin jälkeen

Kommentoi

Linkitetty video on ”Bigelow/Fugal—Meeting of the Moguls”, joka on Bigelow-podcastin neljäs jakso. Siinä kohtaavat Robert Bigelow, joka omisti Skinwalker Ranchin noin kahden vuosikymmenen ajan, ja Brandon Fugal, utahilainen kiinteistöalan johtaja, joka osti tilan häneltä vuonna 2016. Tapaaminen on merkittävä, koska miehet eivät tiettävästi olleet puhuneet toisilleen kiinteistön luovutuksen jälkeen, mikä tekee jaksosta sekä jälleennäkemisen että yrityksen vertailla heidän kokemuksiaan yhdestä maailman tunnetuimmista paranormaaleista paikoista.

Keskustelu alkaa Skinwalker Ranchin omasta historiasta. Bigelow kuvailee päätöstään ostaa tila kuultuaan raportteja epätavallisesta toiminnasta, kuten selittämättömistä valoista, outoista esineistä, eläinten silpomisista sekä kohtaamisista, joissa oli mukana ilmeisiä olentoja tai olentoja. Hänen kiinnostuksensa ei näyttänyt olevan pelkkää uteliaisuutta: hän halusi tutkia raportteja järjestelmällisesti käyttäen kameroita, tutkijoita, turvallisuushenkilöstöä ja muita seurantakeinoja. Fugal puolestaan kertoo, mitä tapahtui sen jälkeen, kun hän otti tilan omistukseensa, ja miksi tila jatkoi huomion herättämistä hänen johdollaan.

Keskeisenä teemana on vaikeus tutkia ilmiötä, joka vaikuttaa epäjohdonmukaiselta ja vaikeasti tavoitettavalta. Tilaan liittyy havaintoja valopalloista, valoista, aluksen kaltaisista esineistä, epätavallisista äänistä, eläinten vammoista sekä kokemuksista, joita todistajat tulkitsevat kohtaamisiksi ei-ihmismäisten olentojen kanssa. Nämä tapahtumat eivät kuitenkaan aina tapahdu hallituissa olosuhteissa, ja dramaattisimpia tapauksia voi olla vaikea toistaa. Keskustelu heijastaa siten paranormaali-ilmiöiden tutkimuksen perustavanlaatuista haastetta: vakuuttavat henkilökohtaiset kokemukset saattavat synnyttää vahvoja vakaumuksia, mutta ne eivät automaattisesti tarjoa toistettavissa olevaa näyttöä.

Jaksossa tarkastellaan myös väitettyjä löytöjä karjatilan alla ja sen ympärillä sijaitsevalla tasangolla. Keskustelua koskevien uutisraporttien mukaan osallistujat käsittelevät poikkeamaa tai esinettä, jonka uskotaan sijaitsevan maan alla, ja pohtivat, onko ranchilla epätavallisia geologisia piirteitä, haudattu rakenne tai jotain, mikä liittyy raportoituun ilmiöön. Keskustelussa ei todeta, että kyseessä olisi avaruusperäinen tai keinotekoinen ilmiö, mutta se osoittaa, kuinka fyysiset poikkeamat kietoutuvat osaksi laajempaa Skinwalker-kertomusta, etenkin kun ne näyttävät osuvan yksiin pinnalla tapahtuvan epätavallisen toiminnan kanssa.

Toinen osa keskustelua koskee ranchin yhteydessä esiintyviä henkilökohtaisia riskejä. Kiinteistöön liittyvissä raporteissa mainitaan tutkijoiden ja vierailijoiden kärsimät vammat, sairaudet, psyykkinen ahdistus ja järkyttävät kokemukset. Bigelow ja Fugal pitävät näitä kertomuksia tärkeinä, koska ne viittaavat siihen, että ilmiö – jos se on aito – ei välttämättä rajoitu kaukaisiin kohteisiin taivaalla. Samalla loukkaantumisille ja terveysvaikutuksille voi olla monia arkipäiväisiä selityksiä, joten tapauksen kertomukset on parasta ymmärtää todisteina, jotka vaativat lisätutkimuksia, eikä niinkään todisteina yliluonnollisesta syystä.

Podcastissa käsitellään myös viestintää. Aiheeseen liittyvissä uutisissa mainitaan väitetty telepaattinen varoitus tai viesti yhtenä jaksoon liittyvistä aiheista, orbien ja muiden outojen tapahtumien ohella. Tämä laajentaa keskustelua perinteisen UFO-tutkimuksen ulkopuolelle: kysymys ei ole pelkästään siitä, onko Skinwalker Ranchilla jotain läsnä, vaan siitä, voiko se reagoida ihmisen huomioon tai aikomukseen. Bigelowin laajempi kiinnostus tietoisuuteen ja poikkeavaan viestintään tekee tästä erityisen merkittävän teeman, vaikka jaksossa ei esitetä julkisesti vahvistettua menetelmää, jolla voitaisiin osoittaa, että tällaiset viestit ovat peräisin ei-ihmisälykkyydestä.

Bigelowin ja Fugalin tapaaminen tuo esiin myös kaksi erilaista tutkimusvaihetta. Bigelow korostaa aikaisempaa vaihetta, jolloin tilaa tutkittiin yksityisesti hänen oman organisaationsa ja tutkimusryhmiensä toimesta. Fugal edustaa myöhempää vaihetta, jolloin Skinwalker Ranch tuli entistä näkyvämmäksi julkisten tiedotusvälineiden, television ja avoimemmin dokumentoidun tutkimuksen kautta. Heidän keskustelunsa viittaa sekä jatkuvuuteen että eroihin: samat ydinkysymykset ovat edelleen olemassa, mutta tila on muuttunut suhteellisen salaisesta yksityishankkeesta suurelle yleisölle näkyväksi julkiseksi kulttuuri-ilmiöksi.

Kaiken kaikkiaan jakso ei niinkään ole lopullinen paljastus kuin kahden vaikutusvaltaisen omistajan välinen keskustelu, jossa he yrittävät vaihtaa ajatuksia poikkeuksellisen sitkeästä mysteeristä. Sen arvo piilee Bigelowin ja Fugalin omakohtaisissa näkökulmissa, tilan historiassa sekä raportoiduissa tapahtumissa – lähtien ilmassa näkyneistä esineistä ja valopalloista maanalaisiin poikkeaviin ilmiöihin, vammoihin ja väitettyyn telepaattiseen viestintään. Sen rajoitteet ovat yhtä tärkeitä: monet väitteet ovat edelleen anekdoottisia, käytettävissä oleva todistusaineisto on epätasaista, eikä keskustelun perusteella voida itsenäisesti vahvistaa kaikkein poikkeuksellisimpia tulkintoja – avaruusolentoja, ulottuvuuksien välisiä olentoja tai tarkoituksellista ei-ihmisen kanssa tapahtuvaa kontaktia.

Eksopolitiikka

Knapp & Bigelow: Poliitikot, lakimiehet, tekoäly tai telepaatit

Kommentoi

Linkitetty video on ”Politicians, Lawyers, A.I. or Telepaths”, joka on Bigelow Podcastin kolmas jakso. Robert Bigelow kertoo tutkimusryhmiensä yrityksistä kommunikoida sen kanssa, mitä hän kuvailee ei-ihmisälyksi, ja siirtää painopisteen pelkästä UAP:ien havainnoinnista kysymykseen siitä, onko vuorovaikutus tai tarkoituksellinen yhteydenotto mahdollista.

Keskeinen kysymys on, kenen – jos kenenkään – tulisi puhua ihmiskunnan puolesta tällaisessa kohtaamisessa. Podcastin otsikko esittää useita mahdollisuuksia – poliitikot, lakimiehet, tekoäly tai telepaatit – ja heijastaa epävarmuutta, joka liittyy sekä väitetyn älykkyyden identiteettiin että sopivaan inhimilliseen reaktioon. Poliittiset johtajat voisivat tuoda mukanaan auktoriteettia, lakimiehet voisivat käsitellä oikeudellisia ja eettisiä kysymyksiä, tekoäly voisi toimia analyyttisenä tai käännöstyökaluna, kun taas telepatia edustaa kiistanalaisempaa mahdollisuutta, että viestintä voisi tapahtua tietoisuuden välityksellä radion tai kielen sijaan.

Bigelow’n kertomus perustuu hänen pitkäaikaiseen tutkimustyöhönsä epätavallisista ilmiöistä, erityisesti Skinwalker Ranchin ja muiden tutkimuskohteiden parissa tehtyyn työhön. Podcastissa nämä tutkimukset esitetään yrityksinä mennä passiivista havainnointia pidemmälle. Tutkimusryhmät kuvataan kokeilevan menetelmiä, jotka saattaisivat herättää reaktion, samalla kun ne joutuvat pohtimaan, miten mikä tahansa ilmeinen reaktio on erotettava sattumasta, väärinkäsityksestä, harhautuksesta tai tutkijoiden omista odotuksista.

Keskustelu tuo esiin myös UAP-tutkimuksessa toistuvan ongelman: ilmiö ei välttämättä käyttäydy kuten tavanomainen fyysinen esine. Jos väitetyt ilmiöt voivat ilmestyä ja kadota, vaikuttaa havaintoihin tai reagoida huomiin ja aikomuksiin, tavanomaiset ilmailu- ja avaruustieteen oletukset eivät välttämättä riitä. Tässä vaiheessa keskustelu siirtyy tietoisuuden ja telepatian aiheisiin. Bigelow ei esitä perinteistä viestintäprotokollaa; sen sijaan jaksossa pohditaan, voisivatko muutostilat, henkiset aikomukset tai henkilöt, joilla on epätavallisia havaintokykyjä, tarjota reitin kontaktiin.

Keskusteluun nousee esiin tekoäly mahdollisena välittäjänä. Tekoälyjärjestelmä voisi auttaa järjestämään suuria havaintojoukkoja, tunnistamaan malleja, tulkitsemaan tuntemattomia signaaleja tai testaamaan, sisältävätkö näennäiset viestit merkityksellistä rakennetta. Se voisi myös vähentää riskiä, että ihmistutkijat projisoivat omia toiveitaan epäselviin tietoihin. Samalla tekoäly ei kuitenkaan ratkaisisi automaattisesti taustalla olevaa ongelmaa: ennen kuin se voi tulkita viestin, tutkijoiden on varmistettava, että aito viesti on olemassa ja että signaali ei ole satunnainen tai ihmisen toiminnan tuottama.

Oikeudelliset ja poliittiset ulottuvuudet ovat yhtä tärkeitä. Jos viestintä muiden kuin ihmisolentojen kanssa joskus osoitettaisiin vakuuttavasti, heräisi välittömästi kysymyksiä, jotka koskevat auktoriteettia, kansallista suvereniteettia, julkistamista, tiedon omistusoikeutta sekä riskiä sotilaallisesta hyväksikäytöstä. Videon otsikko viittaa siihen, että julkistamista ei voida jättää yksin yhden tutkijan tai yhden valtion viraston vastuulle. Mikä tahansa väitetty kontakti herättäisi kysymyksiä, jotka koskisivat koko ihmiskuntaa, vaikka alkuperäiset todisteet tulisivatkin yksityiseltä tutkimusryhmältä.

Podcastissa heijastuu myös Bigelow’n laajempi näkemys siitä, että UAP:t saattavat liittyä tietoisuuteen sen sijaan, että ne edustaisivat pelkästään kehittyneitä aluksia. Tämä ajatus auttaa selittämään, miksi keskustelu ulottuu ilmailu- ja avaruustutkimuksista telepatiaan ja poikkeaviin kokemuksiin. Tämän jakson näiden mahdollisuuksien tarkastelua ei kuitenkaan pidä sekoittaa tieteelliseen vahvistukseen. Käsitellyt väitteet perustuvat suurelta osin raportteihin, henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tutkijoiden tulkintoihin, eivät julkisesti toistettuun viestintäkokeeseen.

Kaiken kaikkiaan jakso esittää kontaktin ratkaisemattomana kysymyksenä, johon liittyy tekniikkaa, psykologiaa, hallintoa ja filosofiaa. Sen mielenkiintoisin anti ei ole lopullinen vastaus siihen, onko ei-ihmismäinen älykkyys ollut yhteydessä ihmisiin, vaan pohdinta siitä, millaisia todisteita, instituutioita ja menetelmiä tarvitaan, jos tällainen yhteys joskus syntyisi. Jakso jättää katsojille pohdittavaksi provosoivan mahdollisuuden: ennen kuin ihmiskunta voi vastata tuntemattomalle älykkyydelle, sen on ehkä ensin päätettävä, kenellä on oikeus puhua, mikä lasketaan aidoksi vastaukseksi ja miten estetään, että poikkeukselliset väitteet muuttuvat pelon tai vallan välineiksi.

Eksopolitiikka

Knapp & Bigelow: AAWSAPin evoluutio

Kommentoi

Video ”The Evolution of AAWSAP” on Bigelow-podcastin toinen jakso, jonka kesto on hieman yli 72 minuuttia. Robert Bigelow keskustelee toimittaja George Knappin kanssa Advanced Aerospace Weapons Systems Application Program -ohjelman (AAWSAP) alkuperästä. Ohjelmasta tuli Yhdysvaltain hallituksen suurin julkisesti tunnustettu UAP-ilmiöihin liittyvä tutkimus. Keskustelu on pääosin takautuva, ja Bigelow kuvailee tapaamisiaan DIA:n analyytikon James Lacatskin kanssa, sekä ohjelman kehitystä sekä ponnistelujaan senaattori Harry Reidin kanssa, jotta asiaan liittyvälle tutkimukselle saataisiin korkeampi salassapitoluokitus.

Bigelow selittää, että ohjelma ei alkanut suoranaisen avaruusaluksia koskevana etsintänä. Jaksossa kerrotaan, kuinka sen varhaisessa kehitysvaiheessa yhdisteltiin ilmailu- ja avaruustieteellisiä kysymyksiä, epätavallisia ilmiöitä sekä tietoisuuteen liittyviä kokemuksia. Skinwalker Ranchilla oli tärkeä rooli tässä kehityksessä, sillä siellä tehdyt havainnot vakuuttivat Bigelowin ja muut siitä, ettei aihetta voitu rajata pelkästään tavanomaisiin lentokonehavaintoihin. Ranchista tuli käytännöllinen ympäristö, jossa voitiin tutkia ilmoituksia, jotka koskivat ilmestyksiä, epätavallisia valoja, fyysisiä vaikutuksia sekä kokemuksia, jotka näyttivät ylittävän fyysisen ja psykologisen rajan.

Keskeisenä teemana on yksityisen tutkinnan ja valtion tiedustelutyön välinen suhde. Bigelow kuvailee, kuinka hänen olemassa olevat tutkimustoimintansa ja tilansa tekivät hänestä hyödyllisen alihankkijan, kun puolustustiedusteluvirasto (Defense Intelligence Agency) alkoi harkita virallista UAP-ohjelmaa. Tuloksena syntynyt järjestely antoi valtion virkamiehille mahdollisuuden hyödyntää yksityisen sektorin asiantuntemusta, tiloja ja tutkijoita tutkiessaan ilmailu- ja avaruusalueen uhkia sekä epätavallisia ilmiöitä. Jakso esittelee siten AAWSAP-ohjelman hybridihankkeena: osittain puolustusanalyysinä, osittain tieteellisenä tutkimuksena ja osittain kenttätutkimuksena.

Keskustelussa käsitellään myös sitä, miksi ohjelman laajuus herätti kiistaa. Jotkut odottivat AAWSAP:n keskittyvän pääasiassa edistyneisiin lentokoneisiin, propulsiojärjestelmiin ja mahdollisiin ulkomaisiin teknologioihin, kun taas Skinwalker Ranchilla tehty työ herätti kysymyksiä ilmiöistä, jotka eivät käyttäytyneet tavallisten koneiden tavoin. Bigelow kertoo, että ohjelmaan kertyi monenlaisia raportteja ja kokemuksia, mukaan lukien tietoisuuteen liittyviä tapahtumia, minkä vuoksi aihetta oli vaikea määritellä tavanomaisilla ilmailu- ja avaruusteollisuuden luokituksilla. Tämä on yksi jakson keskeisistä jännitteistä: tutkimusta rahoitettiin kansallisen turvallisuuden puitteissa, mutta osa raportoiduista kokemuksista näytti liittyvän psykologiaan, havaintoihin ja poikkeaviin fyysisiin ilmiöihin.

Bigelow ja Knapp käsittelevät pyrkimystä perustaa Special Access Program (SAP) -ohjelma Las Vegasissa suoritettavaa tutkintaa varten. SAP olisi tarjonnut tavallisia luokitusmenettelyjä tiukemman pääsyn ja tiedon hallinnan. Jaksossa kuvataan, että tämän hankkeen taustalla oli halu suojella arkaluontoista materiaalia, säilyttää tutkinnan luotettavuus ja estää kohteen ennenaikainen paljastuminen. Samalla keskustelu heijastaa vaikeuksia hallinnoida ohjelmaa, johon liittyi epätavallisia väitteitä, sotilaallisia intressejä, yksityisiä urakoitsijoita ja poliittisesti arkaluontoista tietoa.

Toinen osa haastattelusta koskee Bigelow’n yrityksiä neuvotella ilmailu- ja avaruusteollisuuden yritysten kanssa pääsystä käsiksi epätavallisiin materiaaleihin. Jakso ei osoita julkisesti todennettavissa olevien todisteiden avulla, että mikään tällainen materiaali olisi peräisin avaruudesta, mutta se osoittaa, kuinka väitetyt fragmentit tai teknologiset esineet tulivat osaksi laajempaa paljastuskeskustelua. Bigelow näyttää olleen kiinnostunut hankkimaan näytteitä tai tietoa, joita voitaisiin analysoida teknisesti, kun taas laajempi UAP-yhteisö pitää usein tällaisten materiaalien olemassaoloa todisteena löydetystä ei-ihmisen luomasta teknologiasta. On tärkeää tehdä ero väitetyn materiaalin, testatun materiaalin ja lopullisesti tunnistetun avaruusperäisen esineen välillä.

Jaksossa käsitellään AAWSAP:n lisäksi myös Bigelowin muita kiinnostuksen kohteita, kuten Bigelow Institute for Consciousness Studies -instituuttia. Podcastissa viitataan instituutin esseekilpailuun ja voittajiin, liittäen organisaation tietoisuuden tutkimukseen, kuolemanjälkeiseen elämään ja niihin liittyviin kysymyksiin. Tämä yhteys auttaa selittämään, miksi Bigelow pitää UAP-tutkimusta potentiaalisesti laajempana kuin ilmailu- ja avaruusteknologiaa: hän näyttää olevan kiinnostunut siitä, ovatko tietoisuus, havainto ja poikkeukselliset kokemukset osa laajempaa todellisuutta, jota perinteinen tiede ei ole vielä pystynyt riittävästi selittämään.

Kaiken kaikkiaan haastattelu esittelee AAWSAP:n tärkeänä mutta monimutkaisena lukuna Yhdysvaltojen UAP-tutkimusten historiassa. Bigelowin kertomus korostaa hänen henkilökohtaista osallistumistaan, James Lacatskin roolia, Skinwalker Ranchin merkitystä sekä pyrkimystä varmistaa ohjelmalle vahvempia salassapitotoimia. Jakso on arvokas sisäpiiriläisen kertomuksena siitä, miten hallituksen tukema tutkimus kehittyi, mutta se ei sinänsä korvaa julkistettuja asiakirjoja tai riippumatonta vahvistusta kaikkein poikkeuksellisimmille väitteille. Sen tärkein anti on osoittaa, kuinka ilmailu- ja avaruustutkimus, kansalliseen turvallisuuteen liittyvät huolenaiheet, yksityinen rahoitus, tietoisuustutkimukset ja väitetyt poikkeukselliset materiaalit kietoutuivat toisiinsa modernin tiedonpaljastamisliikkeen puitteissa.

Eksopolitiikka

George Knapp haastattelee Robert Bigelowia uudessa podcastissa

Kommentoi

George Knapp haastattelee Robert Bigelowia uudessa UFO-aiheisessa podcastissa. Ensimmäisen jakson nimi on “ET:t, UAP:t ja UFO-paljastus”. Sen keskeisenä aiheena on Bigelow’n kertoma tapaaminen presidentti Trumpin kanssa helmikuussa 2026, jonka aikana hän kertoo toimittaneensa seitsemän tiedotusraporttia, joista yksi keskittyi Maapallon ulkopuoliseen älykkyyteen, UAP-ilmiöön ja hallituksen tiedonantovelvollisuuteen. Jakso esittäytyykin siten keskusteluna sekä UAP-ilmiöstä että poliittisesta kysymyksestä siitä, miten faktoja ilmiöstä voitaisiin tuoda yleisön tietoon.

Bigelow’n rooli on keskustelussa keskeinen. Hänet tunnetaan siitä, että hän rahoittaa tutkimuksia epätavallisista ilmailu- ja avaruusilmiöistä sekä paranormaaleista aiheista, ja podcast hyödyntää hänen kokemustaan ja verkostojaan pohjana laajemmalle keskustelulle siitä, mitä hän uskoo hallituksen tietävän. Viittaus tiedotusraportteihin antaa jaksolle ajankohtaisen poliittisen kehyksen: tietojen julkistamista ei käsitellä pelkästään historiallisina havaintoina, vaan kysymyksenä, joka saattaa liittyä toimeenpanovallan käyttäjiin, kansalliseen turvallisuuteen ja korkean tason poliittisiin päätöksiin.

Keskustelu näyttää keskittyvän eroon julkisesti saatavilla olevien UAP-tapauksien ja edelleen salaisiksi luokiteltujen tai saavuttamattomien tietojen välillä. Tässä viitekehyksessä laajasti keskustellut havainnot ja sotilaalliset kohtaamiset nähdään vain näkyvänä osana paljon laajempaa aihetta. Tästä voidaan päätellä, että yleisö ei voi arvioida ilmiötä asianmukaisesti ilman pääsyä anturitietoihin, tiedusteluraportteihin, esineiden talteenottoa koskeviin väitteisiin ja muuhun hallituksen hallussa olevaan aineistoon. Tämä tekee salailusta – ei pelkästään havainnoista itsestään – jakson tarkasteleman keskeisen institutionaalisen ongelman.

Toinen tärkeä teema on vaikeus määrittää, mitä UAP:t todellisuudessa edustavat. Keskustelussa käsitellään avaruusolentoihin liittyviä mahdollisuuksia, mutta otsikon yhdistelmä ”ET:t”, ”UAP:t” ja ”UFO-paljastus” jättää tilaa useille tulkinnoille, mukaan lukien edistynyt ihmisten kehittämä teknologia, tuntemattomat luonnonilmiöt, vieraat järjestelmät tai ei-ihmisäly. Keskustelua tulkittaessa tulisi siksi erottaa puhujien uskomukset ja todistukset riippumattomasti todennetuista todisteista. Väitteet avaruusaluksista tai hallituksen hallussa olevasta poikkeuksellisesta teknologiasta ovat edelleen kiistanalaisia, ellei niitä tueta julkisesti tarkasteltavissa olevilla asiakirjoilla.

Jaksossa käsitellään myös tietojen julkistamista pikemminkin asteittaisena poliittisena ja kulttuurisena prosessina kuin yksittäisenä dramaattisena ilmoituksena. Trumpille toimitetut tiedotusraportit symboloivat pyrkimystä tuoda asia viralliseen päätöksentekoon, mutta tiedotuksen olemassaolo ei sinänsä todista, että sen taustalla olevat väitteet ovat totta. Se osoittaa kuitenkin, että merkittävät UAP-kannattajat ja tutkijat pyrkivät jatkuvasti vakuuttamaan korkeita virkamiehiä siitä, että aihe ansaitsee vakavaa huomiota.

George Knappin osallistuminen tuo keskusteluun journalistisen ulottuvuuden. Hänen tehtävänään ei ole pelkästään tukea jokaista väitettä, vaan kyseenalaistaa, miten tiedot on hankittu, miten lähteitä arvioidaan ja miksi tärkeitä todisteita väitetään pidettävän salassa. Tämä luo jaksoon läpi kulkevan jännitteen: puhujat väittävät, että hallituksen salailu on yleisön ymmärryksen esteenä, samalla kun katsojia pyydetään luottamaan kertomuksiin, joita voi itsekin olla vaikea tarkistaa riippumattomasti.

Yleisesti ottaen videossa UAP-tietojen julkistaminen esitetään kansallisen turvallisuuden, politiikan, tieteellisen epävarmuuden ja kansalaisten luottamuksen risteyskohdana. Sen suurin ansio on selittää, miksi Bigelowin kaltaiset henkilöt katsovat, että asia ansaitsee hallituksen johtajien suoran puuttumisen, etenkin kun kyseessä on sotilashenkilöstö ja salaiset ohjelmat. Sen suurin rajoite on se, että saatavilla olevan kuvauksen perusteella ei voida todeta, että tapaus tarjoaisi uutta, julkisesti todennettavissa olevaa näyttöä avaruusolentojen vierailuista; se on parempi ymmärtää kertomuksena UAP:ta koskevasta edunvalvonnasta, tiedotustilaisuuksista ja kilpailevista tulkinnoista kuin lopullisena todisteena siitä, että avaruusolentojen alukset olisi vahvistettu.

 

Tiede

Robert Bigelow: Ruumiistapoistumisilmiön voi aiheuttaa itse

Kommentoi

Tässä on jotain mitä en ole aiemmin nähnyt, mutta joka liittyy vanhoihin CIA-papereihin, joissa puhuttiin siitä miten he käyttivät kaukokatselua tarkkailemaan avaruusolentojen toimia sekä rakenteita aurinkokuntamme muilla planeetoilla ja kuissa.

Miljardööri Robert Bigelow sanoo, että eräs kenraali oli kertonut hänelle eräistä kokeista, jotka saivat aikaan ruumiistapoistumisilmiön G-voimatestilaitteen avulla. Tämä on aitoa tiedettä, joka uhmaa kaikkia tieteellisiä selityksiä. Joku päivä tiede tulee tunnustamaan sen.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Eksopolitiikka

Kuinka rikkaat UFO-fanit vahvistivat hörhöuskomuksia

Kommentoi

kirjoittanut Keith Kloor

Vuonna 2017 60 Minutes -ohjelman haastattelussa Robert Bigelow ei epäröinyt, kun häneltä kysyttiin, ovatko avaruusolennot koskaan käyneet Maassa. ”On ollut ja on olemassa läsnäolo, avaruusolentojen läsnäolo”, sanoi Bigelow, Las Vegasissa asuva kiinteistömoguli ja Bigelow Aerospace -yrityksen perustaja, jonka NASA oli tilannut rakentamaan puhallettavia avaruusaseman asuintiloja. Bigelow oli niin varma, koska hän oli ”käyttänyt miljoonia ja taas miljoonia ja taas miljoonia dollareita” UFO-todisteiden etsimiseen. ”Olen luultavasti käyttänyt yksityishenkilönä enemmän rahaa kuin kukaan muu Yhdysvalloissa on koskaan käyttänyt tähän aiheeseen.”

Hän on oikeassa. 1990-luvun alusta lähtien Bigelow on rahoittanut runsaasti nykyajan UFO-historiaa käsittelevää pseudotiedettä, jossa tutkitaan kaikkea viljakuvioista ja karjan silpomisista avaruusolentojen sieppauksiin ja UFO-maahansyöksyihin. Jos nimeät jonkin UFOjen kaninkolon, 79-vuotias rahamies on varmasti syytänyt rahojaan sinne.

Mutta on myös todennäköistä, että Bigelow näkee asian toisin. Loppujen lopuksi sekä tiedotusvälineet että kongressi keskustelevat nyt juhlallisesti Yhdysvaltain hallituksen oletetusta massiivisesta UFOjen peittelystä. On jopa ehdotettu lainsäädäntöä X-arkistojen avaamiseksi! ”Amerikkalaisella yleisöllä on oikeus saada tietoa tuntemattomasta alkuperästä peräisin olevasta teknologiasta, ei-inhimillisestä älykkyydestä ja selittämättömistä ilmiöistä”, New Yorkin senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumer jyrisi hiljattain julkisessa lausunnossaan.

Tämä plutokraattien tukeman marginaalitieteen perintö iskee samaan aikaan, kun poliittinen puolueellisuus, yrityspropaganda ja salaliittojen lietsonta kylvävät edelleen epäluottamusta tiedettä kohtaan. Eräs lainsäätäjä, Tennesseen edustaja Tim Burchett, sanoi äskettäin: ”Paholainen on ollut tiellämme”, ja väitti, että sotilas- ja tiedustelupalvelut ovat ”peitelleet” UFO-raportteja.

Ryan Graves, executive director of Americans for Safe Aerospace, David Grusch, former National Reconnaissance Officer Representative of Unidentified Anomalous Phenomena Task Force at the U.S. Department of Defense, and Retired Navy Commander David Fravor take their seats as they arrive for a House Oversight Committee hearing titled
Ryan Graves, Americans for Safe Aerospace -järjestön toiminnanjohtaja, David Grusch, entinen tiedustelu-upseeri, Yhdysvaltain puolustusministeriön tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden työryhmän edustaja, ja eläkkeellä oleva laivaston komentaja David Fravor istuvat edustajainhuoneen valvontakomitean kuulemistilaisuudessa, jonka aihe on ”Tunnistamattomat poikkeavat ilmiöt: vaikutukset kansalliseen turvallisuuteen, yleiseen turvallisuuteen ja hallituksen avoimuuteen” Capitol Hillillä 26. joulukuuta 2023 Washingtonissa. kuva: Drew Angerer/Getty Images

Tällaiset puheet olivat aikoinaan vain internetin hörhöjen ja myöhäisillan salaliittoteemaisten radio-ohjelmien aluetta. Nyt se on osa poliittista valtavirtaa. Tämä ei tapahdu ilman, että Bigelow (ja muut varakkaat) voitelevat tietä lihavilla lompakoillaan. Esimerkiksi Laurance Rockefeller oli 1990-luvulla epäilemättä merkittävin UFOjen hyväntekijä. Rikas perijä rahoitti lukuisia UFO-paneeleita, konferensseja ja kirjojen pituisia raportteja, jotka pitivät lentävät lautaset julkisessa keskustelussa.

Tieteellisestä näkökulmasta katsottuna kaikki tämä raha tuntuu tuhlatulta hassuun etsintään, joka muistuttaa Isojalan tai Atlantiksen etsintää. Samaa voidaan sanoa Harvardin astrofyysikon Avi Loebin äskettäisestä Maan ulkopuolisen elämän todisteiden etsinnästä Papua Uuden-Guinean rannikolla, joka maksoi 150 000 dollaria ja jonka rahoitti kryptovaluuttamoguli Charles Hoskinson. Loebin polarisoivat väitteet avaruusolentojen teknologian jälkien löytämisestä ja ennakkoluulottomammasta ja kiihkottomammasta lähestymistavasta marginaalitieteisiin ovat keränneet todella huikean määrän mediajulkisuutta, mutta hänen tiedeyhteisökollegansa pyörittelevät silmiään.

Se on Loebin viimeisin temppu, sillä hän johtaa myös kiistanalaista UFO-projektia ja on aiemmin herättänyt kollegoidensa vihan outoilla väitteillä, jotka koskevat (tosin outoa) tähtienvälisen komeetan oletettavasti keinotekoista luonnetta. Steve Desch, astrofyysikko Arizonan valtionyliopistossa, kertoi hiljattain New York Timesille: ”Yleisö ei näe Loebissä sitä, miten tiede toimii. Eikä heidän pitäisi lähteä ajattelemaan niin.”

Totta, mutta kuten viestinnän tutkija Alexandre Schiele kirjoitti vuonna 2020 Journal of Science Communication -lehdessä julkaistussa artikkelissaan, ihmiset näkevät ”tiedettä” yleensä televisiossa, erityisesti kaapelikanavien, kuten Discoveryn ja History Channelin, sensaationhakuisissa ohjelmissa, joissa katsojia ”pommitetaan avaruusolennoilla, aaveilla, salaperäisillä ilmiöillä ja ihmeillä ikään kuin ne olisivat kiistattomia tosiasioita”.

Valitettavasti suuri osa tästä hölynpölystä on jossain vaiheessa peitetty arvovaltaisten instituutioiden laillisuuden auralla. Esimerkiksi Massachusetts Institute of Technology antoi hyväksyntänsä 1990-luvun alussa pidetylle avaruusolentojen sieppauksia käsitelleelle konferenssille, jonka Robert Bigelow auttoi maksamaan. Bigelow, joka on antelias akateemisen maailman hyväntekijä, antoi 1990-luvulla miljoonia myös Nevadan yliopistolle, jossa tutkittiin oletettuja psyykkisiä ilmiöitä, kuten telepatiaa, selvänäköisyyttä ja kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuutta. (Viime vuosina miljardööri on suunnannut huomionsa ja rahansa suurelta osin kuolemanjälkeiseen elämään.)

Arvostetuissa yliopistoissa on todellakin pitkä perinne marginaalitieteiden alalla. Esimerkiksi kyseenalainen parapsykologian ala on olemassaolostaan velkaa Duken ja Harvardin yliopistoissa vuosikymmeniä jatkuneelle pseudotutkimukselle, jota varakkaat yksityiset mesenaatit ovat rahoittaneet. Jotkut kuuluisimmista ajattelijoistamme, kuten arvostettu psykologi William James, ovat menneet siihen lankaan. Usko marsilaisiin sai alkunsa suurelta osin varakkaasta harrastajatähtitieteilijästä Percival Lowellista, joka rakensi observatorion, joka yhä kantaa hänen nimeään. Eräs Arizonan yliopiston psykologian professori sai viime vuosina kritiikkiä siitä, että hän otti rahaa Pioneer Fund -rahastosta, jonka tekstiilimagnaatti perusti vuonna 1937 edistääkseen rasistista eugeniikkaa.

Lopulta nämä hullut jutut, olipa kyse ESP:stä tai UFOista, päätyvät kongressiin ja Pentagoniin. Näin päädymme siihen, että valtion rahoittamissa ohjelmissa on ihmisiä, jotka väittävät pystyvänsä taivuttamaan lusikoita mielensä avulla tai kävelemään seinien läpi. Ja näin päädymme siihen, että puolustusministeriö antoi Robert Bigelow’lle 22 miljoonaa dollaria vuosina 2008-2011 UFOjen, ihmissusien ja poltergeistien (vakavaan) tutkimiseen Utahissa sijaitsevalla maatilalla.

Tämä oli sama tila, jonka Bigelow oli jo ostanut luettuaan utahilaisessa sanomalehdessä tarinan, jonka mukaan tila oli täynnä UFOja, mukaan lukien yksi ”valtava, usean jalkapallokentän kokoinen alus”.

Kuulostaako tämä tutulta? Jos kuulostaa, se johtuu siitä, että viime viikkoina useita samanlaisia vaikeasti ymmärrettäviä, todisteettomia UFO-väitteitä on kaikunut kiistatta kongressin saleissa ja kaikissa televisiokanavissa. Kulmakarvoja nostattavimpia ovat tarinat talteen otetuista lautasista, piilotetuista avaruusolentojen ruumiista ja jalkapallokentän kokoisesta UFOsta, joka havaittiin sotilastukikohdan yllä.

Arvaa mitä: voit vetää linjan näistä järjettömistä väitteistä Bigelowin aikoinaan rahoittamien niin sanottujen tutkimusten laajaan arkistoon. Itse asiassa jotkut niistä ihmisistä, jotka hän palkkasi kirjoittamaan niitä, kuten astrofyysikko Eric Davis, ovat myöntäneet puhuneensa (suljettujen ovien takana) kongressin kanssa.

Ei ole liioiteltua sanoa, että UFO-innostus on vallannut Washington D.C.:n. Viime vuosina on järjestetty kolme kongressin kuulemistilaisuutta ja kaksi Pentagonin työryhmää. NASA antoi oman tuomionsa vuoden kestäneen tutkimuksen jälkeen. Kuten Timothy Noah kirjoittaa New Republic -lehdessä, ”UFOista on nopeasti tulossa Yhdysvaltain hallinnon tutkituin aihe”.

Ehkä, mutta Robert Bigelow kertoo, ettei kukaan ole tutkinut aihetta enemmän kuin hän. Hän saattaa olla oikeassa. Mitä tahansa viimeisin UFO-tietovuotaja sanookin ja mitä tahansa kongressi löytääkin, voitte lyödä vetoa, että Bigelow on jo maksanut siitä.

 

Artikkelin julkaissut Scientific American