Avainsana-arkisto: UFO-paljastus

Kuinka DoD pitää kirjaa UAP-tietopyynnöistä

Viimeisten parin kuukauden aikana olen lähettänyt pari FOIA-tietopyyntöä  Naval Safety Centeriin (NAVSAFECEN) tapahtumista kuten ilmatilarikkomuksista ja raportoiduista tunnistamattomista/luvattomista lentokoneista. Tammikuussa lähetin uuden pyynnön ja pyysin saada sähköpostivaihtoa NAVSAFECEN ja puolustusministerin toimiston (Office of the Secretary of Defense, OSD) välillä koskien UAP:ta. Sain selville, että julkaistut dokumentit olivatkin kiinnostavampia kuin aiemmin odotin.

Naval Safety Center ylläpitää tietokantoja ja järjestelmiä, joihin on kirjattu kaikki vaaratilaraportit, jotka USA:n laivasto ja laivueet ovat jättäneet, mm. kohtaamiset dronejen, ilmapallojen ja UAP:den kanssa. Toukokuussa 2020 The Driven Tyler Rogoway ja Joseph Trevithick julkistivat 8 vaaratilaraporttia, jotka he olivat saaneet FOIA-tietopyyntöjen kautta lähikohtaamisista, joita USA:n laivaston piloteilla on ollut tunnistamattomien lentokoneiden ja dronejen kanssa Atlantin valtameren yllä vuosina 2013-2019. Kuitenkin tulisi huomauttaa, että vuonna 2019 laivasto julkaisi uudet ohjeet siitä miten raportoida kohtaamisia tunnistamattomien lentokoneiden kanssa, ja se onko  NAVSAFECEN-tietokannat edelleen UAP-raporttien tallennuspaikka ei ole selvitetty.

Tavoitteeni oli selvittää mahdollista koordinaatiota tai sovellettavia ohjeita kun NAVSAFECEN ja Office of the Secretary of Defense (OSD) kohtaavat UAP:ita. Sisäiset sähköpostit ovat yleensä hyvä tapa saada selkoa valtion virastojen päivittäisistä toimista. Tammikuun 13. päivänä 2021 jätin FOIA-tietopyynnön  Naval Safety Centeriin (FOIA # DON-NAVY-2021-002701) pyytäen sähköpostikirjeenvaihtoa NAVSAFECENin ja Susan Gough’n, Department of Defensen edustajan välillä, joka on myös strateginen suunnittelija lafkalla. Gough tunnetaan UFO-yhteisössä hyvin Pentagonin kasvoina kaikissa pyynnöissä UAP-aihetta koskien.

Kaksi viikkoa myöhemmin tammikuun 29. päivänä 2021, NAVSAFECEN FOIA -virkailija lähetti viimeisen vastauksensa ja julkisti tiedot. Laivastolta lähetetyt sähköpostit ovat luettavissa, mutta OSD:n viestit on täysin mustattu ja ne piti luetuttaa Office of the Secretary of Defensella. Lopulta maaliskuun 9. päivänä 2021 OSD julkisti DoD:n osuudet sähköpostikirjeenvaihdosta.

Päivämäärällä 10. heinäkuuta 2020 alkaa sähköpostiketju, jossa Jeff Jones, NAVSAFECEN:n varajohtaja turvallisuuspromootioissa, on lähettänyt viestin Navy Office of Informationille, pyytäen kontaktihenkilöä (point of contact, POC) jota haastatella UAP-asioista. Vastauksen lähetti laivaston uutistoimiston johtaja, joka kirjoitti että  Joseph Gradisher on laivaston POC kaikissa UAP-kyselyissä. Gradisher on eläköitynyt laivaston kapteeni, ja hän on merivoimien informaatiosodankäynnin apulaisjohtaja (Deputy Chief of Naval Operations for Information Warfare, OPNAV N2/N6).

(Huom: tämän artikkelin kirjoittaja on sensuroinut nimet, puhelinnumerot ja sähköpostit ylläolevasta)

Mitä tulee seuraavaksi on kaikkein kiinnostavin osuus tätä FOIA-julkistusta. Joseph Gradisher sanoo vastauksessaan merivoimien turvakeskukselle ja laivaston tietotoimiston johtajalle:

“…julkisten asiain hoitamisen perspektiivistä kaikki median UAP-kyselt menevät puolustusministeriön julkisasiainhoidon kautta, Sue Gough (cc’nä) … pidetään hänet mukana keskustelussa, sillä me temme läheistä yhteistyötä.

Tähän päivään mennessä, me emme ole antaneet yhdellekään medialle lupaa haastatella tästä aiheesta.

Älkää kommentoiko. Tämän asian nyanssit ovat sellaiset, että kaikki poikkeamat DOD:n tekemistä lausunnoista johtavat useisiin uutisjuttuihin ja uusiin FOIA-tietopyyntöihin eri tasoille.

Jos on tarpeellista, me koordinoimme teidän kanssamme tiettyjen pyyntöjen tiimoilta, riippuen kysytyistä kysymyksistä.”

Tämä on varmistus siitä, että OSD:n julkisasiainhoidon virasto on kuin onkin ainoa kontaktipiste kaikille UAP-kysymyksille, ja näin pidetään aiheeseen liittyvät PR-asiat tiukasti omissa käsissä. Seuraava osuus sähköpostista on kiinnostavampi:

“Lisäksi, yleisesti ottaen, me annamme normaalin FOIA-prosessin toimia niinkuin sen tuleekin, mutta me olemme pyytäneet, että FOIA-virastot koordinoisivat meidän kanssamme UAP-kysymyksissä ennen kuin he painavat “lähetä”-nappia niin, että uudenlaisia termejä/kieltä/jne. ei otettaisi käyttöön sekoittamaan viestintää kokonaisuutena.

Lisäksi, nyt on annettu Turvallisuusluokitusohjeistus (Security Classification Guidance)  (tasolla SECRET), joka ottaa kantaa UAP-kysymykseen ja siihen mitä saa ja ei saa kertoa julkisesti. Mielelläni toimitan sen teille jos teillä on sille tarvetta.”

Gradisher sitten varsin selvästi kirjoittaa, että on tulossa koordinoitu ponnistus jolla monitoroidaan kaikkia FOIA-tietopyyntöjä liittyen UAP-asioihin. Kaikki puolustusministeriön FOIA-virastot tekevät rästitöitä, ja voimme odottaa että he eivät halua pahentaa työtaakkaansa, mutta että tämä ilmiselvästi on tapa kontrolloida informaatiovirtoja. Se seikka, että turvallisuusluokitusohjeistusta sovelletaan tähän, vahvistaa sen että UAP-aihe on arkaluonteinen. Ei ole viitteitä siitä, että Gradisher olisi tehnyt jotain FOIA-tietopyynnöille; kuitenkin on selvää että hänen toimistonsa on jollain tavalla mukana läpikäynti- ja hyväksyntäprosessissa, millä estetään “uudenlaisten termien/kielen” käyttöönotto.

Tavoittelin Gradisheria ja Gough’ia sähköpostilla, ja pyysin molempia heitä, jos he vain kykenevät, selventämään lausuntojaan vuodelta 2020. He molemmat kieltäytyivät ja sanoivat ettei heillä ole mitään lisättävää.

Julkistetut sähköpostit herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, ja lähetin useita FOIA-tietopyyntöjä toiveenani saada lisää tietoa tästä arkaluonteisesta aiheesta.

Lähetä mitä tahansa kommentteja tai kysymyksiä sähköpostilla uapparallax(at)outlook.com

Viitteet

1. https://www.thedrive.com/the-war-zone/33371/here-are-the-detailed-ufo-incident-reports-from-navy-pilots-flying-off-the-east-coast

2. https://www.politico.com/story/2019/04/23/us-navy-guidelines-reporting-ufos-1375290

 

Artikkelin julkaissut Parallax UAP

Tilannearvio: Kosminen Watergate

Kirjoittanut Bryce Zabel

UFO/UAP-todellisuuden muuttuessa valtavirtaisemmaksi, se tulee synnyttämään uutissyklikilpailun tutkivien journalistien keskuuteen, jotka tavottelevat yhä syväluotaavampia ja analyyttisempia juttuja.

Julkisen UFO/UAP-aiheen paljastuksen eteenpäin vievä voima on, toki, ilmiön itsensä luonne. Seuraavaksi tulee sotateollinen kompleksi, joka on tutkinut sitä seitsemän vuosikymmenen ajan. Heti perässä tulee kuitenkin journalismi, jolla on kyky ja historia muuttua voimaksi, joka saa homman oikeasti tehtyä.

Murto demokraattipuolueen toimistoon Watergate-rakennuksessa tapahtui melkein 50 vuotta sitten, ja monet lukijoista eivät olleet tuolloin edes syntyneet. Muistin virkistämiseksi pidätetyt murtautujat osoittautuivat Nixonin työntekijöiksi Valkoisesta talosta. Yksinkertainen murtautuminen muuttui poliittiseksi skandaaliksi, joka tuhosi presidenttiyden. Ensin kongressi raportoi asiasta, sitten se tutki sitä, ja lopulta Nixon oli matkalla virkarikossyytteeseen hänen erotessaan.

Tarinaa ei kuitenkaan voi kertoa ilman, että muistetaan skandaalin olleen erottamattomasti kytköksissä kahteen aiheesta kirjoittaneeseen nuoreen Washington Postin toimittajaan, Bob Woodwardiin ja Carl Bernsteiniin. He ovat synonyymi Watergatelle kun minä olin journalismia opiskelemassa Oregonin yliopistossa. He olivat sankareita kaikille meille, jotka halusimme korjata maailman ja tulla samalla kuuluisiksi. Tarinassa on kuitenkin koukku, ja se heijastelee suoraan UFO/UAP-todellisuudesta kertovien juttujen trendejä.

Woodward ja Bernstein julkaisivat jutun ensimmäisinä, raportoivat siitä sitkeästi, mutta he eivät pitäneet juttua omanaan kauaakaan kun kilpailijoita alkoi esiintyä. Kun Washington Post mursi jään, kaikki muutkin hyppäsivät mukaan, vaikka ainoastaan tukemaan alkuperäisten kirjoittajien sanomaa. Jokainen itseään kunnioittava media halusi kirjoittaa siitä, erityisesti New York Times.

Ja miksipä ei? Se oli herkullinen peli vallasta ja korruptiosta, jota pelattiin elämää suurempien persoonallisuuksien kesken jättiläispanoksilla. Kansa oli koukussa heti alusta lähtien Nixonin skandaalin sikailuihin, mutta pysyi kiinnostuneena uusien todistajien astuessa laumana esiin ja puhuessaan hämäräperäisestä käytöksestä, joka paljasti riettaan korruption maailman pinnan alla meidän silmiemme edessä. Se oli suuri saippuaooppera isolla näyttämöllä.

Kuvittele nyt sama prosessi, mutta UFO/UAP-aiheesta.

Edesmennyt UFO-tutkija Stanton Friedman otti käyttöön fraasin Kosminen Watergate vuosia sitten. On sääli, että hän ei ole näkemässä sitä miten kaukonäköinen se oli. Friedman määritteli sen mitä hän tällä tarkoitti vuoden 2008 kirjassaan “Flying Saucers and Science.”

“Tällä tarkoitetaan, että muutamat ihmiset suurten valtioiden hallituksissa ovat tienneet aina vuodesta 1947 saakka, että todellakin jotkut UFOt ovat älykkäässä ohjauksessa olevia avaruusolentojen aluksia. Se varmastikaan ei tarkoita sitä, että kaikki valtiolla tietäisivät mitä tapahtuu; salaisuuksia ei pidetä salassa kertomalla kaikille siitä mitä tapahtuu ja toivoen että kukaan ei lirkuttelisi. Salaisuuksia kontrolloidaan monimutkaisella turvallisuusluokitusjärjestelmällä ja asettamalla käsiksipääsylle tiukat kriteerit tietotarpeiden avulla.”

Toisin sanoen, täydellinen tarina tutkivalle journalistille johon uppoutua, jotain mikä mahdollistaa lähteiden kultivoinnin, oppia salaisuuksia ja kertoa näistä kansalle.

UAP-tapaukset ja -tutkimukset osoittautuvat uutisjutuiksi, jotka jatkavat antamistaan. Mitä tulee niiden pelkkään impaktiin, Watergate, pandemia, vaalitulosten kiistäminen ja kaikki muutkin lyödään samaan pinoon. Ja toimittajat, ainakin vuodesta 2017 lähtien, ovat alkaneet antaa itselleen luvan kirjoittaa aiheesta 2020-luvulla.

Siinä kaikki mitä vaaditaan. Totuuden julkituonti demokratiassa, aikana jolloin totuudesta on puutetta korkeilla tasoilla, on ihana kutsumusammatti.

Donald Trumpin toistuvat yritykset kategorisoida uutisia, joista hän ei pitänyt, feikeiksi ei ole auttanut UFO-paljastuksen asiaa. Kun USA:n presidentti katsoo faktoja ja pitää niitä valheina niinkin arkipäiväisissä asioissa kuin ihmisjoukkojen koossa, aina lääkehoitoihin ja vaalien laskentaan asti, on varsin helppoa nähdä miten todistustaakka tulee olemaan murskaava UFOista puhuttaessa.

On vahvoja merkkejä siitä, että taakkaa ei jakseta kantaa. Kaikki jotka ovat kiinnittäneet huomiota nykytilaan, tietävät että vaikka UFO-asia on kärsinyt huijauksista ja valehtelusta vuosikymmenten ajan, se on todellinen ilmiö.

Tiivistelmänä, tietoisuus on kasvussa siitä, että nämä raportoidut UAP:t ovat teknologiaa, jota meillä ei ole nykyään hallussamme, ja varmastikaan meillä ei ollut sitä 1940-luvulla, jolloin tämä kaikki alkoi. Lisäksi ne eivät ole historiallinen oikku kulttuurissa, sotilasvoimat kokevat niitä jatkuvasti arkipäivässä reaaliajassa. Kuka näitä sitten lentääkään (tai upottaa veden alle), on näyttänyt meille olevansa kiinnostunut ydinaseista.

Tämä on varsin helppoa ymmärtää perustasolla, vaikka ei syvennykään sen pahemmin yksityiskohtiin. Se on kiehtova tarina. Syy sille, ettei sitä käsitelty kunnolla vuosikymmeniin on salailun kaksoistornit — kieltäminen ja pilkkaaminen — tulivat yhteen täydellisesti, toimittajien penätessä vakavaa käsittelyä niille, sivuuttamaan toimittajia hulluina tai perättöminä.

Toimittajat ovat alkaneet käsitellä aihetta, ja nyt näkevät että he eivät välttämättä kärsi koko uran päättävästä maineen menetyksestä. Heidän pomonsa, päätoimittajansa ja julkaisijansa ovat oppimassa samaan aikaan että kansa haluaa oikeasti tietää faktat tästä asiasta.

Uusi “moderni” UFO-aika alkoi New York Timesin reportoidessa joulukuussa 2017, että Yhdysvaltain laivasto oli kohdannut UAP:ta ja että valtion virastot myös tutkivat asiaa. Times, Ralph Blumenthalin ja Leslie Keanen johdolla, on kirjoittanut lisää, tuoreimmassa artikkelissaan he vihjaavat että valtiolla saattaisi olla hallussaan myös törmäyksestä jäänyt hylky.

Ovatko he uudet Woodward & Bernstein? Olen varma, että Blumenthal ja Keane eivät pane pahakseen vertausta. Kuka tietää?

Jos he ovat, silloin tarina ei ole enää heidän hanskassaan. Muutama päivä sitten uusi tulokas, The Debrief, julkaisi pari omaa jymyjuttuaan. He eivät ole yksin. Me olemme lukeneet alkuperäistä raportointia tahoilta kuten Politico, Popular Mechanics, Scientific American, The Drive ja muut. Ja monet muut näiden lisäksi ovat liittyneet kuoroon vahvistamaan viestiä pelkästään raportoimalla jo julkaistuista jutuista.

En aina ole uskonut siihen, että journalismi kykenisi vastaamaan UFO-paljastuksen haasteeseen. Silloin kun Richard Dolan ja minä kirjoitimme kirjan A.D. After Disclosure, me kutsuimme sitä “ennen ylpeäksi ja nyt katoavaksi ammatiksi.”

Nuo sanat kirjoitettiin ennen journalismin shokkia hereille haasteesta vastata syytöksiin fake newsista. He alkoivat kultivoida omia lähteitään ja sitten käydä töihin. Kirjoitetut jutut olivat sekalainen soppa erilaisia ääniä.

Nyt on useampikin toimittaja, joka on opiskellut vanhanmallisten työkalujen kuten tutkiva journalismi käyttöä UFO-todellisuuden aiheessa. Se ei vaadi uudenlaista ajattelua siitä miten raportoida jutuista, ja se saa toimittajat keskittymään itse aiheeseen.

  • Hanki ystäviä yhteiskunnan jokaisesta kerroksesta.
  • Käytä anonyymeja lähteitä tarinan kertomiseen ja anna heidän ohjata sinut oikeaan suuntaan.
  • Pane niin monen muun nimi tekstiin kuin mahdollista.
  • Kasvata liikemäärää tasaisilla uutisjutuilla.
  • Brändää journalismisi.
  • Pelaa kilpailijat kebab-kioskille.
  • Älä koskaan lakkaa tsemppaamasta.
  • Yksi tarina johtaa toiseen.
  • Toista sama uudestaan.

2020 jarrutteli melkein kaikkea kuviteltavissa olevaa. Voit odottaa vuodelta 2021 uusia tulokkaita estradille UFO/UAP-jutuissa.

Palaamme A.D. After Disclosureen. Silloin me spekuloimme myös neljännen valtiomahdin tulevaisuuden toiveilla —

Jossain kohtaa jokaisen tutkijan on tehtävä valinta. Pysyäkö tutun ja turvallisen sisäpuolella vai hypätäkö tuntemattomaan. Jokainen hyppy tulee tehdä yksin, uuden paradigman pimeyteen. Menestynyt toimittaja, joka vartioi omaa mainettaan kaiken muun yli, ei pelkää mitään muuta enempää. Ja kuitenkin muutamat toimittajat tulevat tajuamaan. Muutamat tekevät hypyn. Sitten kun tarina tulee julki, se palaa kirkkaan valkoisena monia vuosia. Ensimmäisellä vuosikymmenellä paljastuksen älkeen tulee olemaan niin paljon käsiteltävää ja puhuttavaa kuin kukaan meistä koskaan kuvittelikaan mahdolliseksi.

Pointti tässä on, että voi olla vaikeaa saada mediaa käsittelemään aihetta, mutta sitten kun he sen tekevät, parasta varoa. Silloin raha, se aika jonka sillä saa, ja kovanahkaisten journalistien kokemukset tulevat keskittymään tarinan julkaisuun.

Tarina tässä on totuus. Mitä nämä taivaillamme ja merissämme lentävät UAP:t ovat? Mistä ne tulevat? Mitä nämä luonut äly haluaa meiltä?

Me olemme käyttäneet seitsemän vuosikymmentä, enemmän tai vähemmän, siihen että meille kerrotaan että jos haluatte totuuden tunnistamattomista lentävistä esineistä, silloin teidän on tehtävä se itse ja kärsittävä mainetappiot. Nyt me olemme suuren siirtymän vaiheessa, jossa media (valtavirta, ontuva virta, feikki, perinteinen media, uudet digitaaliset äänet ja kaikki muutkin) tulevat pääsemään peliin mukaan suurella tavalla.

He tulevat kilpailemaan keskenään jutusta johon kukaan heistä ei aiemmin ole koskenut. Se tulee olemaan ennennäkemätöntä.

Valmistautukaa ihmiset.

 

Artikkelin julkaissut medium.com

 

Harry Reid ja Nextgovin Critical Update -podcast puhuvat UFOista

Voi olla vaikeaa puhua tunnistamattomista lentävistä esineistä, erityisesti valtiolla. Vaikka jotkut sivuuttavat raportit fantasiana, toiset sanovat että mitä sitten onkin meneillään, se voi olla uhka kansalliselle turvallisuudelle.

“Aiemmin pilotit pelkäsivät raportoida näitä omituisia tapauksia — sillä se vaikutti heidän ylenemiseensä kantahenkilökunnan riveissä”, entinen senaattori Harry Reid, D-Nev., sanoi Nextgoville tässä Critical Updaten episodissa. Kun hän oli kongressissa, Reid auttoi hankkimaan rahoitusta Advanced Aerospace Threat Identification Programille, hiljaiselle UFO-tutkimusohjelmalle joka tuli julki  vuoden 2017 lopulla. Tuota ryhmää pidetään nyt esiasteena Pentagonin UAP-toimikunnalle.

“Se mitä me saimme aikaan oli, että teimme selväksi että tuhansilla ihmisillä on ollut näitä kohtaamisia, ei kymmenillä tai sadoilla. Tuhannet ovat nähneet niitä”, Reid selitti. Ihmiset oat pitkään olleet kiinnostuneita  “pienten vihreiden miesten” ajatuksesta, ja entisen senaatin enemmistöjohtajan mukaan se on se mistä satunnaisesti hänen kohtaamansa ihmiset häneltä kysyvät.

Nykypäivänä ei tiedetä paljoakaan modernista UAP-toimikunnasta, salaisesta tutkintaelimestä, joka tutkii raportteja selittämättömien lentoalusten havainnoista Amerikan taivaalla. Mutta piakkoin, jotkut liittovaltion henkilöt joutuvat  antamaan selonteon tietyille kongressin jäsenille siitä mitä he tietävät UFOista — ja kuka saattaa olla niiden taustalla.

Huolimatta siitä mistä nämä havainnot ovat peräisin, kehittynyttä teknologiaa on kehitetty tutkimaan vaikeasti avautuvia, ilmeisen ulkoavaruudesta tulleita havaintoja.

Tri. Joseph Pesce, astrofyysikko ja ohjelmajohtaja National Science Foundationin astronomisten tieteiden divisioonassa antoi lyhyen katsauksen joihinkin ihmisten työkaluihin, joilla “ymmärtää ympärillämme olevaa universumia ja omaa osaamme siinä.” Pesce pohti todennäköisyyttä useille ei-tästä-maailmasta-peräisin-oleville mahdollisuuksille, mm. elämän olemassaololle ulkoavaruudessa ja UFOjen potentiaalille päästä Maahan.

“Avaruusmatkailu on vaikeaa — monista syistä”, hän sanoi. Silti, Pesce myöhemmin lisää, “en ole riittävän omahyväinen ajatellakseni että me tiedämme kaiken luonnosta ja universumista, ja luonnonlaeista.”

Alla on podcastin episodi, ladattavissa myös Apple Storesta, Google Playsta ja muilta podcast-alustoilta.

Artikkelin julkaissut Nextgov

Menisitkö töihin sinä päivänä?

Kirjoittanut Kevin Brackley

Elämää UFO-paljastuksen jälkeen

Avaruusolentojen olemassaolon paljastaminen voi tapahtua monin tavoin. Olemmeko me, yksilöinä, valmistautuneet UFO-paljastustapahtumaan, jossa me emme voi kontrolloida narratiivia?

Tässä on skenaario: Pandemia on vaipunut pois. Ihmiset palaavat töihin. Itse asiassa, olet matkalla kotoasi töihin aamulla. Keräät kamppeesi, otat auton avaimet tai matkakortin, astut ovesta ulos ja yllätykseksesi näet äärimmäisen suuren sylinterimäisen aluksen leijumassa hiljaa kaupunkisi yllä. Se ei näytä mitään merkkejä aggressiosta. Se vain on siinä. On selvää, että tämä alus ei ole Maapallolta.

Kysymys kuuluu: menisitkö töihin sinä päivänä?

Avaruusolentojen elämän paljastaminen ei ole jokapaikan höyläämistä. Kaikkien mahdollisuuksien spektrillä on kirjaimellisesti satoja eri vaihtoehtoja sille mikä saattaa hajota käsiin. Kuitenkin kaikki ne näyttävät mahtuvan kahteen erilliseen kategoriaan: pehmeään paljastukseen ja kovaan paljastukseen.

Pehmeä paljastus

Kuvittele, että yksi tai useampi maailman hallitus julistaa, että avaruusolennot ovat todellisia ja että tästä on olemassa ne varmasti todeksi osoittavia valokuvia ja/tai videota. Tai se voi olla NASAn ilmoitus, että he ovat havainneet radiosignaaleja älykkäiltä olennoilta tuhansien valovuosien päästä. Tai että he ovat löytäneet jotain Marsista, aina mikrobeista artifakteihin tai muinaisiin sivilisaatioihin.

Yhtä kaikki, se on pehmeä tapa saada kansa hiljaa tottumaan ideaan siitä, että me emme ole yksin Universumissa. Narratiivia kontrolloi ilmoituksen tehnyt valtion virasto, ja se tulee todennäköisimmin olemaan “leivänmuru”-paljastus: yksi todiste esitetään, kansa saa aikaa prosessoida ja unohtaa sen, sitten toinen todiste esitetään, ja niin edelleen. Jotkut väittävät, että tämä on jo tapahtumassa.

Kova paljastus

Tämä on se tilanne, jossa avaruusolennot tekevät itsensä tunnetuiksi meille tavalla, joka on täysin kiistämätön ja narratiivia ei kontrolloi ihmiset ollenkaan. Olipa kyse sitten avaruusolentojen laskeutumisesta Valkoisen talon nurmikolle, tai sitten kuten elokuvassa  Arrival (2016) jossa massiiviset alukset taivaallamme leijailevat hiljaa paikallaan.

Välimuoto

Kun kesäkuun 25. päivä 2021 koittaa, senaatin tiedustelukomitea joutuu jättämään raportin UAP-todellisuudesta, jonka on valmistellut Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun johtaja. Se voi olla pelkkää käsienheiluttelua, kyllä, mutta se voi olla myös jytky, joka kertoo meille sen, että nämä alukset ovat olemassa, että ne ovat paljon pidemmällä meitä teknologisesti ja että ei Yhdysvallat eikä mikään muu maa maailmassamme ole niitä valmistanut.

Selvästikään et aio jättää huomiotta jättiläismäistä emoalusta kaupunkisi yllä Independence Day -tyyliin ja vain jatkaa päivääsi niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan — tuijotat sitä pitkään ja käännät uutiset päälle. Ehkä jotkut meistä menevät paniikkiin ja keräävät kimpsunsa ja suuntaavat kukkuloille. Mutta jos alus ei käyttäydy vihamielisesti, miksi pitäisi panikoida? Miten ajattelet hyväksyväsi uuden todellisuuden? Pelkäämällä? Avosylin? Kiinnostuneena?

Historialla on esittää meille muutama varoituksen sana.

Lehtiartikkeli
The Boston Daily Globe, October 31, 1938. (Kuva: Wikimedia Commons)

Jäynä joka lähti lapasesta

Vuonna 1938 tieteiskirjailija H. G. Wells teki radiolähetyksen Marsista laskeutuneista vihamielisistä avaruusolennoista, ja ihmiset uskoivat sen todeksi ja menivät paniikkiin! Tämä lähetys on pitkään ollut esimerkki siitä miksi valtioiden ei tulisi kertoa meille tietojaan avaruusolennoista: koska se aiheuttaisi massapaniikin. Pidetään mielessä, että H. G. Wellsin “Maailmojen sota”-lähetys oli tarkoitettu pelottelemaan ihmisiä. Se oli Halloween-pila, joka lähti lapasesta. Jos Wells olisi kutsunut sitä nimellä “Uudet Ystävämme Saapuvat Visiitille” ja tarina olisi ollut ensikontaktista, asiat olisivat voineet mennä toisin.

Kansakunta varpaillaan

Helmikuussa 1942, tapauksessa joka tunnettiin myöhemmin nimellä “Los Angelesin taistelu”, alus ilmaantui taivaalle Los Angelesin ylle, ja ilmatorjuntatykit ampuivat sitä yli 1400 ammuksen edestä — ja kuitenkaan mitään konetta ei saatu ammuttua alas. Japanilaiset olivat juuri hyökänneet Amerikkalaisten kimppuun Pearl Harborissa, ja sen seurauksena maa oli hieman äreissään tuntemattomista asioista taivaalla. En ole yllättynyt siitä, että taivaalla ollut juttu, mikä se sitten olikin, aiheutti pelkoa ja paniikkia losangelesilaisten keskuudessa. Se oli sota-aikaa ja länsirannikko oli varpaillaan. Mikä tahansa tuntematon esine taivaalla tuohon aikaan on voitu olettaa japanilaisten vihamieliseksi lentokoneeksi.

Puhdasta aivopesua

Muistatko Heaven’s Gate UFO-kultin jonka mielestä Hale-Bopp -komeetta oli avaruusalus, joka oli tullut noutamaan heidät, joten he kaikki tappoivat itsensä? Jos avaruusolentojen alus näyttäytyisi taivaallamme, silloin varmasti muutama avaruusolento/UFO-kultti sekoaa.

Mutta entäpä sitten uskikset valtavirran uskonnoista? Näkevätkö he UFOt merkkinä Kristuksen toisesta tulemisesta, vai merkkinä maailmanlopusta?

Vuoden 2012 gallup (WIN/Gallup) sai selville, että ateismi on kasvussa, vaikka arviolta 7% maailman populaatiosta pitää itseään ateistina. Siihen jää 93% ihmisistä, joiden mielestä avaruusolennot voisivat olla jonkinlainen uskonnollinen tapahtuma. Mutta menisivätkö uskovaiset paniikkiin?

Ehkäpä jotkut äärimmäisen ortodoksiset uskovaiset panikoisivat ja yrittäisivät käyttää uskoaan tavalla selittää näkemäänsä. Silti useimmat heistä kykenisivät tajuamaan, että heidän jumalansa ei lentele jättiläismäisellä metallialuksella ja että tämä ei ole uskonnollinen tapahtuma, joka heidän silmiensä edessä aukeaa. Vaikka uskonnolliset yhteisöt näkevätkin saapuvat alukset merkkinä jumalaltaan, kun alusten matkalaiset astuvat ulos, he mahdollisesti tajuavat että nämä olennot eivät ole enkeleitä taikka demoneja.

Image for post
Kuva: Quilette.com

Alkutapahtuman aikana monet ihmiset mahdollisesti sekoaisivat — mutta se lopulta menisi ohi ja järki tulisi takaisin päähän. Jos ei-vihamieliset avaruusolennot tulisivat esiin perjantaina, vuokra/lainanmaksu menisi siltikin maksuun maanantaina. Ihmiset eivät todennäköisesti panikoisi sillä tavalla, että yhteiskunta romahtaisi. Useimmat ihmettelisivät alusta, pysyisivät nenä kiinni uutisissa, ja lopulta ihmiset puutuisivat ja tylsistyisivät siihen (kuten kaikkien uutisten kanssa). Esimerkiksi monet meistä ovat jo unohtaneet, että Amerikka oli sisällissodan partaalla muutama kuukausi sitten. Avaruusolennot näyttäytyvät, se on kaikkialla uutisissa, sitten poppitähti sanoo jotain tyhmää ja kaikki palaavat takaisin rutiineihinsa.

Paniikkeihin liittyy sellainen juttu, että ne eivät kestä. Kun näkee paniikin aiheuttavan asian olevan ystävällinen, paniikki menee aika nopeasti ohi.

Kun me pääsemme yli äärimmäisestä ihmetyksestä ja kunnioituksen tunteesta, me todennäköisesti yritämme auttaa meidän ympärillä olijoitamme saamaan selkoa uudesta todellisuudesta.

Artikkelin julkaissut medium.com

Tilannearvio: Amerikan ote UFO-asiassa lipsuu

Amerikan valtionjohdon romahtaessa maa ei enää absoluuttisesti hallinnoi totuutta avaruusolentojen läsnäolosta. Sen totuuden vahvistaminen on nyt väistämätöntä.

Joskus pitkään salaisuutena pidetyt asiat paljastuvat omia aikojaan muiden tapahtumien johdosta. Nämä sekundääriset tapahtumat valaisevat seikkoja, joita kukaan ei koskaan odottanut tapahtuneen. Jotain ennen varjoissa pysynyttä vahingossa tai tahattomasti paljastuu. Tämä on tällä hetkellä käynnissä amerikkalaisen UFO-salailun kanssa, joka on nimetty uudelleen tunnistamattomiksi ilmailmiöiksi (Unidentified Aerial Phenomena, UAP:t). Sapeleita kalistellaan jo.

Jopa termi UAP itsessään on tapa salata tietoa epäsuorasti.

Näitä ilmiöitä on havaittu merissä, liikkumassa vesillä samalla nopeudella kuin ne liikkuvat ilmassa. Niitä on raportoitu tulevan ulos maanpinnasta, sekä katoavan vuorten sisään ja meriin. Ne tuntuvat kykenevän liikkumaan minne tahansa ja milloin tahansa. Nämä ovat omituisia ja selittämättömiä esineitä, ja niitä tulee ihmisille näkyviin kaiken aikaa. Me yleensä tarkastelemme niitä oman ymmärryksemme kautta siitä mikä on mahdollista, mitä niiden näkeminen kovasti koettelee.

Sen tunnustaminen, että me tiedämme jonkin olevan tuolla jossain, mutta että emme tiedä mitä se on, auttaa meitä paremmin nimeämään nämä ilmiöt Presenssiksi.

Presenssi on maailmanlaajuinen. Monien vuosien ajan valtioiden lisätutkimuksia varten keräämät raportit ovat mahdollistaneet asian toteamisen. Jotkut, kuten Britannia ja Ranska, ovat tuoneet (väitetään että kaikki) heidän tietonsa saataville kansallisiin arkistoihin tai julkaisseet datan Internetissä kaikkien nähtäville. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ufologialle on suotu runsaudensarvi aiemmin salatuista dokumenteista sekä armeijan ja muiden viranomaisten todistuksista Venäjällä seurata, tutkia ja ymmärtää Presenssiä. USA on kulkenut polkua täydellisesti kieltäytyä toteamaan Presenssin olemassaolo, mikä näkyy enemmän kuin selvästi tästä kaikesta.

Epäilemättä Presenssin modernin historian paljastuessa tiedusteluagentit ovat syventyneet siihen mitä vihollisvaltiot saattavat asiasta tietää.

Millään muulla valtiolla ei ole mitään sellaista tietoa, jota Yhdysvaltain tiedustelupalvelut eivät pitäisi omana velvollisuutenaan saada selville. Muut ovat ottaneet samanlaisen näkökulman meitä kohtaan. Panttaavatko amerikkalaiset UAP-salaisuuksia? Kanadalaiset diplomaatit tulivat sellaiseen johtopäätökseen 1950-luvun alussa. Venäläiset olivat niin kyvykkäitä mörköjä Yhdysvalloille, että psyykkinen vakoilu, eli kaukokatselu, muutettiin hyvin rahoitetuksi CIA-tutkimusohjelmaksi nimeltä Project Stargate, joka kesti 25 vuoden ajan. Todennäköisesti psykonauteilla oli omat sisäiset silmänsä etsimässä jotain muuta kuin muita heidänkaltaisiaan. Kaikki etsivät äärimmäistä tietoa. Petkutus ja harhaanjohtaminen ovat keskeisiä työkaluja.

Yhdysvaltain valtion petkuttaminen Presenssistä puhuttaessa on paljastettu kerta toisensa jälkeen, aina uudella ei-mitään selittävällä “selityksellä”, jonka he ovat antaneet joka kerta kun he ovat jääneet kiinni. Nämä vastatiedusteluharjoitukset ovat innovatiivisia ja olettavat yleisönsä olevan hyväuskoisia. Debunkkaajat tulevat mukaan myös, joko ilmaiseksi tai valtion palkkalistoilla. Homma taputeltu, kunnes seuraavan kerran taas joku puhkaisee kuplan. Yhdysvaltain viranomaisilla on aikeinaan piilotella jotain joka on kovin tärkeää heille. He tarrautuvat tiukasti siihen, kuin jokin salaisuus josta kannattaa valehdella kaikille. Ja he ovat tehneet sitä yhden eliniän verran.

Viimeisen kahdeksan vuosikymmenen ajan Presenssi on pidetty kaikkein salaisimpana salaisuutena Amerikan viranomaisten keskuudessa. Robert I. Sarbacher, USA:n puolustusministeriötä konsultoinut fyysikko, vahvisti ennen kuolemaansa vuonna 1986 kanadalaisten projektimuistion, jossa luki amerikkalaisten luokitelleen UFOt “kaksi pistettä korkeammalle kuin vetypommi”. Tämä huippusalaistakin korkeampi luokitus on jotain mitä ei ole olemassa Pentagonin mukaan. Paul Hellyer, entinen Kanadan puolustusministeri, joka nyt on avoimena keskustelemassa avaruusolentojen vierailusta Maapallolla, huomauttaa myös Yhdysvaltain ylivallan ja kontrollin Presenssiä koskevasta informaatiosta. Kehitysavun ja rahallisen tuen ansa voi tulla salaisten lisäehtojen kanssa, joihin saattaa kuulua esim. hiljainen yhteistyö asioissa joista ei puhuta julkisesti.

Vaikka julkisesti saatavilla olevaa tietoa löytyy lukematon määrä tunnistamattomista aluksista, jotka kommunikoivat ihmisille, poistuvat planeetalta, joiden aluksia on saatu haltuun, kaikki tämä on suljettu pikimustan kieltämisen verhon taakse. Kaikkein ilmiselvin syy sanoa ei kaikelle on se potentiaalinen etu, jonka saa muista valtioista tutkimalla teknologisesti edistynyttä materiaalia ja uskomattomilla nopeuksilla liikkuvien alusten funktionaalisia osia. Mikä on niiden energianlähde, miten ne liikkuvat eteenpäin, miten niitä kontrolloidaan? Sitten kaikki tuo tieto voidaan aseistaa. Turvallisuus on kansallista puolustusta, ja hiljaisuus liittyy siihen mitä tietää ja mitä ei tiedä. Vakoojat ymmärtävät nerokkaita tapoja työstää tuota.

Mikään tästä virallisesta hiljaisuudesta ei ole pysäyttänyt Presenssiä näyttäytymästä. Joskus useita anomaalisia kappaleita tulee näkyviin NASAn videolla kansainvälisen avaruusaseman sukkulalennoilla, ja operaation johdosta annetaan jokin naurettava kommentti. Chicagon O’Hare-lentokentän yllä keskellä päivää leijaileva UAP, joka on kolmanneksi vilkkain lentokenttä USA:ssa, teki suuren pyöreän aukon pilveen sen yhtäkkiä poistuessa pystysuoraan ylöspäin vuonna 2006. Esimerkkejä uskottavista silminnäkijäraporteista ja hyvästä teknisestä dokumentaatiosta kertyy tasaiseen tahtiin. Presenssillä on avoimen salaisuuden status useamman kuin yhden ihmisen mielissä.

Tiedon kiistäminen tuntuu menettäneen uskottavuutensa. Laki velvoittaa meitä saamaan raportin kesän 2021 alkuun siitä mitä Pentagon ja muu vakoiluyhteisö tietää Presenssistä. Aiemmin me olemme saattaneet odottaa kumileimasimen kaltaista kieltämistä paljastaa mitään totuutta. Olosuhteet ovat muuttuneet.

Kieltäminen toimii niille joilla on varaa ylläpitää valhetta.

Poislukien korkea-arvoiset Yhdysvaltain hallituksen henkilöt, jotka kokevat jääneensä sivuun jostain mikä vaikuttaa heidän kykyynsä pitää virkavalansa (ainakin ne jotka edelleen jossain määrin välittävät tuollaisista asioista), tarve paljastukselle alkaa olla kriittinen johtuen maailmassa tapahtuvista ennennäkemättömista ja toisiinsa kytkeytyvistä muutoksista. Ironista kyllä, Amerikan valtio on ollut nimekäs globalisaationa tunnetun teollisen laajentumisen kannattaja. Tämä tutkimuksen ja tuotantokyvykkyyden transformaatio planeetalla on muuttanut valtioiden keskeistä vallan tasapainoa. Samaan aikaan kapitalistisen talousjärjestelmän eriarvoisuudet, jotka tätä muutosta ajavat, ovat tuottaneet varsin suuret määrät uskomattoman vauraita henkilöitä ja korporaatioita.

Mieti tätä tilannetta kuin tikuilla syömisenä, jossa yksi tikku on moderni teknologinen ja tieteellinen kehittyneiden valtioiden kehittäminen ja toinen on yksityisesti kontrolloitujen resurssien lisääntyminen, joita aiemmin valtiot ovat kontrolloineet. Amerikan kieltäymyksessä eläminen Presenssistä jää näiden kahden puristuksiin.

Useimmat maat ovat pahassa teknologisessa ja taloudellisessa altavastaaja-asemassa Yhdysvaltoihin verrattuna 50-luvulta 80-luvulle asti, mutta asia ei ole enää näin. Amerikan intressien ennen kohtaama kunnioitus on nykyään hälvennyt ympäri maailman. Yhdysvaltojen hallituksen vaikutusvalta on ehtynyt ja muiden, erityisesti Kiinan, on lisääntynyt. Intia, ydinasevalta, on nyt kehittämässä yliääniohjuksia Venäjän kanssa ja Kiina on myös tekemässä samaa. Joidenkin valtojen tekniset kyvykkyydet ovat hypänneet nyt samalle tasolle Yhdysvaltojen kanssa ja joissain tapauksissa ohittaneet sen. Mitä jos näillä valtioilla on oma luottamuksensa Presenssiin?

Jotkut ovat miettineet lentävän lautasen törmänneen Roswelliin, New Mexicoon vuonna 1947, mutta on myös toisia jotka ovat sanoneet sen tapahtuneen useasti tuon jälkeisinäkin vuosikymmeninä. Ilmeisesti kaikki niistä ei ole tapahtunut pelkästään USA:ssa,  jotkut ovat tapahtuneet paikoissa kuten Venäjä, Etelä-Amerikassa ja jopa Afrikassa. Tottakai Venäjä pitäisi tällaisen tapauksen omana tietonaan. Ennen globalisaation aikaa Amerikan lahjontabudjetti puhui kaikkein suurimmalla äänellä köyhille maille kaikista mahdollisesti taivaalta tippuneista asioista.

Ilman omaa tieteellistä osaamista, mitä esim. Venezuela tai Nigeria aikoisivat tehdä jollain minkä amerikkalaiset sanovat olevan peräisin salaisesta avaruusohjelmasta? Parasta avata vain sveitsiläinen pankkitili ja olla kysymättä mitään kysymyksiä, kun C130 rahtaa kaikki romut pois paikalta. Nyt asiat ovat eri tavalla. Tutkimustyökaluja ja uskomattoman tarkkoja analyyseja on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tuotu saataville moniin muihinkin maihin kuin Amerikkaan ja Eurooppaan. Lisäksi Amerikan taskurahojen merkitys pienenee kun on muita maita, jotka voivat luvata pidempiaikaisia hyötyjä. Kiinalaiset ovat erittäin taitavia tämänkaltaisissa neuvotteluissa (caveat emptor). Amerikka on menettänyt tieteellisen kyvykkyyden monopolin, joka teki kiistämisestä toimivaa. Toiset maat ovat kiireisiä uusien mahdollisuuksien parissa, kuten Kuun ja Marsin tutkimisessa.

Aivan yhtä tärkeä seikka on, että avaruustutkimus ja merenalainen kehitys ollaan yksityistämässä.

Tällä hetkellä on äärimmäisen rikkaita ihmisiä, joilla on kyky lähettää kiertoradalle yksityisesti miehitettyjä avaruusaluksia. Esimerkiksi Elon Musk pukkaa eteenpäin SpaceX:äänsä ja Jeff Bezos puhuu Blue Originista. Leffaohjaaja James Cameron (Avatar, Alien, The Abyss, The Titanic) vei hänen kustomoidun yhden miehen sukellusveneensä 6.8 mailin syvyyteen Mariaanien haudan alueelle, syvimpien merien syvyyksiin. Näissä yrityksissä on mukana monia käsiä. Teknologiamarkkinoiden kypsyessä useammat kykenevät menemään suoraan paikkoihin joissa Presenssiä on havaittu tai näkemään korkealaatuisia tallenteita sellaisista tapauksista. Jotkut näistä ovat erittäin motivoituneita, riippumattomia henkilöitä jotka eivät todennäköisesti halua pitää suutaan kiinni siitä mitä he saavat tietää.

Oletetaan, että rikas ja valtaa omaava henkilö, joka ei ole valtion salassapitosopimuksen alainen, kuvaa läheltä korkealaatuista videota Presenssistä kännykällään ollessaan Virgin Galacticin matkassa kiertoradalla. Miten kauan kestää, että miljardööri superjahdilla ottaa Triton Submarinesin kuuden hengen aluksen ja sukeltaa 1000 metrin syvyyteen kohtaamaan Presenssiä? Mahdollisuudet lisääntyvät jatkuvasti.

Presenssin salailun ympärille rakennettu korttitalo on romahtamassa.

Salaisuus ei ole enää tarpeeksi salainen.

Tuplavaara uhkaa meitä. Toinen valtio on saattanut saada haltuunsa, käyttää hyväkseen ja ottaa käyttöön Presenssin teknologiaa ennen muita (yliääniohjukset? Intia?). Sitä mahdollisesti pidettiin aina vaarana, mutta vähemmän todennäköisenä aiemman Amerikan tieteellisen edun aikaan. Toki me voimme aina toivoa, että on olemassa Yhdysvaltain salainen avaruusryhmä, joka oli merkitty papereihin kun hakkeri Gary McKinnon sen löysi. Se antaa opetuksen näille nousukasvaltioille. Pysykää poissa, Yhdysvallat on edelleen johdossa. Tai ehkäpä muutama Näkymättömän Yliopiston henkilö (mies tai nainen) käyttää miljooniaan erityisen tuottavalla tavalla, mikä tuo Presenssin ulos kaapista. Mutta silloin heidän pitäisi kertoa meille keitä he ovat, mikä on salaisuus paitsi heidän itsensä keskuudessa.

Mikä tahansa näistä lopputulemista haastaa Amerikan kiistämispolitiikan. Ainoa johdolle jäljelle jäävä vaihtoehto Presenssin läsnäolosta selvillä olevien lukumäärän lisääntyessä on astua esiin ja ottaa koko UFO-paljastuksen diskurssi omiin käsiin. Sen tekemiseksi heidän on pakko purkaa osa salailusta. Ehkäpä se olikin suunnitelma alunperinkin. Erittäin älykkäät ihmiset ovat käyttäneet vuosikymmeniä Presenssin olemassaolon kiistämiseen, ja he ovat todennäköisesti saaneet pelattua pois monia skenaarioita, jotka vaatisivat julkisen tunnustamisen ainakin jollain tasolla, tai mahdollisesti useilla tasoilla, riippuen siitä kuka kysyy.

UFO-paljastuksen kello on tikittänyt jo jonkin aikaa. On aika ensimmäiselle kellon kilahdukselle.

 

Artikkelin julkaissut medium.com

Stephen Bassett puhuu UFO-paljastuksen vuoden 2021 tilanteesta

Tutkija ja aktivisti Stephen Bassett antaa päivityksen hänen toimistaan lopettaa valtion pakottama salailu avaruusolentoihin liittyvistä ilmiöistä.

”Paljastusjuna on erittäin lähellä lähteä asemalta”, hän julistaa. Vuoden 2017 tapahtumat (Pentagonin UFO-paljastukset) ovat päässeet framille ja asiat liikkuvat eteenpäin. Hän työskentelee kongressin kuulemistilaisuuden aikaansaamiseksi, jossa useat armeijan silminnäkijät todistaisivat.

”Niin paljon näyttöä on annettu valaehtoisina todistuksina”, hän sanoo. Valtio ei enää kykene piilottelemaan totuutta. ”Kuulemiset avaruusolentokysymyksessä antaisivat koko maailmalle…. jotain innostavaa ja jutun mihin uppoutua”, Bassett sanoo The Disclosure Wire -podcastin jaksossa.

Stephen Bassett on Paradigm Research Groupin (PRG) johtaja, joka on perustettu vuonna 1996 lopettamaan valtion pakottama totuuden salaaminen avaruusolentoihin liittyvissä asioissa. Hän on puhunut yleisöille ympäri maailman ”UFO-paljastuksen” vaikutuksista — että valtionjohtajat muodollisesti myöntäisivät, että avaruusolennot ovat meidän kanssamme ja tekemisissä ihmisrodun kanssa. Hän on antanut yli 1200 radio- ja TV-haastattelua ja laajasti käsitellyt aihetta mediassa, mm. CNN, Fox News, MSNBC, Washington Post, ja New York Times.

Vuonna 2013 PRG järjesti ”Citizen Hearing on Disclosure” -konferenssin National Press Clubilla Washingtonissa. Marraskuussa 2014 PRG käynnisti kaksivuotisen poliittisen aloitteen Washingtonista, joka toi avaruusolentokysymyksen mukaan presidentinvaaleihin. PRG on tuoreeltaan aloittanut uuden podcastin Washington DC:sta nimeltään DisclosureWire, jota tehdään National Press Buildingista kahden korttelin päästä Valkoista taloa.

https://www.facebook.com/DisclosureWire

 

Katso myös MUFONin virallinen podcast paria päivää aiemmin:

FBI myöntää: Sylinteri-UFO kiisi nopeasti New Mexicon yli

  • American Airlinesin pilotit kohtasivat omituisen UFOn New Mexicon yllä.
  • “Pitkulainen, sylinterimäinen kappale” näytti kuin “risteilyohjuksen näköinen esine” olisi kulkenut ilmassa, yksi piloteista sanoo vuodetussa radiolähetyksessä.
  • American Airlines ja Federal Aviation Administration ovat molemmat vahvistaneet kohtaamisen tapahtuneen, ja FBI on myös tietoinen raportista, mutta UFOn luonne pysyy mysteerinä.

American Airlinesin lento kohtasi tunnistamattoman lentävän esineen New Mexicon yllä helmikuun 21. päivä. American Airlines on vahvistanut omituisen tapauksen, jossa “pitkulainen, sylinterimäinen kappale joka näytti kuin risteilyohjukselta” kiisi Airbus A320:n yli,  sanotaan The War Zonen haltuunsa saamassa pilotin radioviestissä.

American Airlinesin lento 2292 oli matkalla Cincinnatista Phoenixiin sunnuntai-iltapäivällä, kun se tuli kontaktiin mystisen kappaleen kanssa arviolta 11 kilometrin korkeudessa New Mexicon koillisosassa. Radiolähetyksen vastaanottanut Steve Douglass sieppasi lähetyksen lennolta 2292 Albuquerque Centerin taajuudella 127.850 MHz tai 134.750 MHz.

Radioviestissä, jonka voit kuulla alempana, American Airlinesin pilotti raportoi:

“Onko teillä mitään kohteita siellä? Meillä juuri meni jotain ylitsemme. En haluaisi sanoa tätä, mutta se näytti pitkulaiselta, risteilyohjuksen tyyppiseltä jutulta — joka liikkui todella nopeasti ylitsemme.”

Albuquerque Center ei vastannut pilotin kutsuun koska paikallinen lentoliikenne tuli väliin, Douglass kirjoitti Deep Black Horizon-blogiinsa. American Airlinesin lento 2292 turvallisesti laskeutui Phoenixiin pian kohtaamisen jälkeen.

American Airlines myöhemmin vahvisti The War Zonelle lähetyksen aitouden:

Oman lentoryhmämme kanssa tehdyn briiffauksen jälkeen saimme lisätietoja, ja voimme varmistaa että tämä on peräisin American Airlinesin lennon 2292 lähetyksestä  helmikuun 21. päivänä. Kaikissa lisäkysymyksissä me pyydämme teitä olemaan yhteydessä FBI:n.

Kun TMZ tavoitteli FBI:a, heidän viestintähenkilönsä Frank Fisher sanoi, että virasto on “tietoinen raportoidusta tapauksesta.” Hän jatkoi: “Vaikka politiikkamme ei ole myöntää tai kieltää mitään tutkimuksen alaista, FBI työskentelee jatkuvasti liittovaltion, valtion, paikallistason ja (alkuperäiskansojen) heimotason kumppaneiden kanssa jakaen tiedustelutietoa ja suojellen kansaa.”

Federal Aviation Administration (FAA) julkaisi myös lyhyen tiedotteen ja vahvisti tapauksen:

Pilotti raportoi nähneensä esineen  New Mexicon yllä puolenpäivän jälkeen paikallista aikaa sunnuntaina helmikuun 21. päivänä 2021. FAA:n lennonjohto ei nähnyt esinettä alueella heidän omilla tutkillaan.

Kuten The War Zone huomauttaa, New Mexico on White Sandsin ohjustestialueen sijaintipaikka, joka ulottuu autiomaahan. Siellä USA:n armeija on pitkään testannut kaikkea ydinaseista V-2 -raketteihin. Paikka on itse asiassa Amerikan avaruusohjelman syntypaikka, ja nykyään siellä on avaruuskapselien laskeutumiskenttä ja myös uusinta aseteknologiaa. Kaikkea laasereista sähkömagneettisiin raidetykkeihin.

Mutta White Sands on arviolta 400 mailin päässä sunnuntain kohtaamispaikasta Claytonista länteen New Mexicossa, ja on epätodennäköistä, että aseet kuten risteilyohjukset olisivat vain voineet “lähteä käsistä reservaattialueen ulkopuolelle” testin aikana,  The War Zonen Tyler Rogoway huomauttaa.

Scott Stearns, White Sandsin PR-vastaava, kertoi Fox Newsille että ohjuskoealue ei ollut tekemässä mitään kokeita sunnuntaina.  “Meillä ei ole ideaa siitä mikä se olisi voinut olla tai onko mitään samanlaista havaittu alueella aiemmin.”

The War Zone on toppuutellut spekulaatioita siitä, että  American Airlinesin pilotit olisivat nähneet Learjet 60:n lentävän lennon 2292 yli. “Yksi suuri ongelma tämän teorian kanssa on, että se tapahtui arviolta yhdeksän minuuttia ennen kun radiosoitto tehtiin”, Rogoway kirjoittaa. “Lisäksi Learjet matkasi arviolta 1,5km Airbusin yläpuolella ja ohitti sen etupuolelta arviolta kahdeksan mailin etäisyydellä. Tämä ei ole mitään epätavallista mihin pilottien olisi pitänyt reagoida noin hämmentyneellä tavalla.”

The War Zone kirjoittaa:

Learjet  lensi Salt Lakesta Boca Ratoniin ilman minkäänlaista poikkeamaa verkon seurantajärjestelmän signaalista. Siitä huolimatta  FAA olisi tiennyt Learjetista ja siitä missä se oli tuohon aikaan suhteessa American Airlinesin Airbusiin kun se teki radiosoiton, erityisesti kolmen päivän tutkimuksien jälkeen. Joten ilman massiivista saatavilla olevan informaation läpikäyntiä voimme jättää Learjet-teorian huomiotta perustuen FAA:n viralliseen lausuntoon.

Rogoway on tekemässä “FOIA [Freedom of Information Act] -tietopyyntöä tapauksesta FAA:lle” The War Zonen puolesta, hän kirjoittaa. Sillä aikaa spekulaatiot sen kuin yltyvät

Reddit-keskustelussa tapauksen tiimoilta r/UFOs-palstalla, käyttäjä Can_Not_Double_Dutch, joka oletettavasti on lentäjä, kertoo informaatiota joka herättää lisäkysymyksiä “tosi hämärästä” tapauksesta:

Täällä lentäjä: lentokorkeuksilla 28,000′-40,000′ jalkaa (FL280-FL400) lentokoneet ovat RVSM (Reduced Vertical Separation Minimum) ilmatilassa, mikä tarkoittaa lentoliikenteen olevan sinusta + tai – 1,000′ jalan päässä. Tämä ilmatila on erittäin kontrolloitu. Ja jos toinen kone lähettää omat transponderikoodinsa, silloin voit havaita toisen koneen omassa TCAS:ssa (Traffic Collision system). ATC-kontrollereille ja piloteille tämän UFOn näkemättä jättäminen missään muissa laitteissa olisi erittäin omituista. Ja pilotit eivät koskaan halua olla niitä jotka sanovat radiossa sanan UFO.

Jopa silloinkin jos heille on annettu lupa lentää sotilasalueiden yli, ATC-kontrollerit sanoisivat sotilasilmatilan olevan kylmä. Jos ohjuksia testataan, silloin annettaisiin NOTAM (Notice to Airmen) ja ilmatila suljettaisiin.

Joten sanoisin, että siellä oli jotain ja se ohitti lentokoneet.

Vaikka me emme saisi tietää tästä omituisesta kappaleesta enempää, vuosi 2021 lupaa paljon UFO-paljastuksen edistämiselle.

Viime elokuussa puolustusministeriö (Department of Defense, DoD) virallisesti antoi luvan perustaa Unidentified Aerial Phenomena (UAP) Task Forcen (UAPTF). Toimikunta tulee tutkimaan UAP-havaintoja, jotka tunnetaan myös UFOina.

Toimikunta on ensimmäinen virallinen valtion ohjelma, joka liittyy UFO-tutkimukseen 2000-luvun yksikön jälkeen, joka analysoi miehittämättömiä ilma-aluksia (UAV:t) ja muita UAP:ta, ja joka menetti rahoituksen vuonna 2012, vaikka useat lähteet ovat vahvistaneet Popular Mechanicsille  että yksikkö on pysynyt toiminnassa sen sulkemisen jälkeenkin.

DoD muodosti UAPTF:n “parantamaan sen ymmärrystä ja saamaan lisävalaistusta UAP:den alkuperästä ja luonteesta”, Pentagonin edustaja Sue Gough kertoi Popular Mechanicsille tuolloin. “Toimikunnan tehtävä on havainnoida, analysoida, luetteloida, yhdistellä tietoa UAP:ta, jotka saattaisivat mahdollisesti olla uhka Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle.”

Viime kesäkuun Intelligence Authorization Actissa (IAA), Senate Select Committee on Intelligence (SSCI) allokoi budjettia vuodelle 2021 UAPTF:a varten ja tuki sen pyrkimyksiä paljastaa kaikki UAP-kytkökset joita niillä saattaisi “olla vihamielisiin ulkovaltojen hallituksiin ja kaikki mahdolliset uhat, joita ne saattaisivat esittää Yhdysvaltain armeijan laitoksille ja sotavaroille.”

IAA:ssa Select Committee on Intelligence sanoi sen olevan “huolissaan siitä, että liittovaltiolla ei ole minkäänlaista yhtenäistä, kattavaa prosessia kerätä ja analysoida [UAP:sta kerättyä] tiedostelutietoa, huolimatta potentiaalisista uhista”, ja niinpä se on antanut toimikunnalle tehtäväksi raportoida UAP-löydöksistään, “mukaanlukien havaitut lentävät esineet, joita ei ole tunnistettu”, 180 päivän sisällä.

Kun entinen presidentti Donald Trump allekirjoitti koronaviruslakipaketin ja valtion budjetin laiksi joulukuussa 2020, se sisälsi IAA:n vuodelle 2021, mikä tarkoittaa että UAPTF joutuu raportoimaan löydöksistään kongressille kesäkuun 25. päivään mennessä.

Mitä toimikunta paljastaakaan?

 

Artikkelin julkaissut Popular Mechanics

4 tunnin spesiaali: Breakaway-sivilisaatiot ja UFO-salailu

4 TUNNIN SPESIAALI: Tutkija, historioitsija ja kirjailija Richard Dolan käy läpi syväluotaavasti breakaway-sivilisaation olemassaoloa, salaisia armeijan henkilökunnan abduktointeja, ohjelmia ja dokumentteja joista käy ilmi varsin kovan tason UFO-ilmiön salailu. Olemmeko me hiljalleen saapumassa UFO-paljastustodellisuuteen, ja jos kyllä, olemmeko me siihen valmiita?

https://www.youtube.com/watch?v=Ob13REYnwUg

CIA aloittaa UFO-paljastukset suunnitelman mukaisesti

 allekirjoitti $2.3 biljoonan COVID-19 -pelastuspaketin, johon kuului tunnettu $600 elvytysraha jokaiselle amerikkalaiselle veronmaksajalle.

Osana tuota 5,593-sivuista lakipakettia liitettiin ”komitean mietintö” vuosittaiseen  Intelligence Authorization Actiin, joka käärittiin massiiviseksi lakipaketiksi.

Tuohon ”komiteamietintöön” kuului harvemmin julkisesti läpikäyty osuus, jossa annetaan CIA:lle, Pentagonille, FBI:lle ja muille vakoiluvirastoille 180 päivää aikaa kaivaa esiin dokumentit, jotka liittyvät tunnistamattomiin lentäviin esineisiin (UFO).

Mietintö ”kehittyneistä ilmauhista” kuuluu seuraavasti:

Komitea tukee Unidentified Aerial Phenomenon Task Forcen pyrkimyksiä Office of Naval Intelligencessa standardoida tunnistamattomien ilmailmiöiden raportointi ja tiedonkeruu, sekä raportointi ja tiedonkeruu kaikista yhteyksistä, joita heillä on vihollisvaltoihin, sekä raportointi ja tiedonkeruu siitä uhasta, mikä niillä on Yhdysvaltain armeijan varoille ja tukikohdille.

Komitea kuitenkin edelleen on huolissaan siitä, että liittovaltiolla ei ole yhtenäistä, kattavaa prosessia kerätä ja analysoida tiedustelutietoa tunnistamattomista ilmailmiöistä, huolimatta potentiaalisesta uhasta. Komitea ymmärtää, että relevantti tiedustelutieto voi olla arkaluonteista; siitä huolimatta komitean mielestä informaation jakaminen ja koordinointi ympäri tiedusteluyhteisöä on ollut epäjohdonmukaista, ja ongelma ei ole saanut huomiota ylemmältä johdolta.

Täten komitea ohjeistaa DNI:tä, puolustusministerin sekä muiden sellaisten tahojen johdolla, joita johtaja ja ministeri pitävät relevantteina, jättämään raportin 180 päivän aikana Lain voimaansaattamisesta kongressin tiedustelu- ja asevoimakomiteoille tunnistamattomista ilmailmiöistä (jotka myös tunnetaan ”anomaalisina ilma-aluksina”), mukaanlukien havaituista ilmaesineistä, joita ei ole tunnistettu.”

UFOt Blink 182:n Tom DeLongen videolla ovat todellisia, ja USA:n laivasto on vahvistanut ne. (Kuva: TTSA)

 

”Komitea lisäksi ohjeistaa raporttiin otettavan mukaan:

  1. Yksityiskohtainen analyysi tunnistamattomia ilmailmiöitä käsittävästä datasta ja tiedusteluraporteista, jotka on kerätty tai joita Office of Naval Intelligence säilyttää, mukaanlukien data ja tiedusteluraportit, joita Unidentified Aerial Phenomena Task Force säilyttää.
  2. Yksityiskohtainen analyysi tunnistamattomia ilmiöitä käsittelevästä datasta, jota on kerätty:
    • geospatiaalisella tiedustelulla;
    • signaalitiedustelulla;
    • ihmistiedustelulla, ja
    • mitta- ja signaalitiedustelulla.
  3. Yksityiskohtainen analyysi FBI:ltä saadusta datasta, joka oli johdettu tunnistamattomien ilmailmiöiden tunkeiludatasta suljettujen ilmatilojen yllä USA:ssa.
  4. Yksityiskohtainen kuvaus integraatioprosessista, jolla varmistetaan oikea-aikainen datankeruu ja keskitetty analyysi kaikista tunnistamattomista ilmailmiöistä, joita liittovaltion hallitus on raportoinut, huolimatta minkä palvelun tai viraston alaisuudessa tieto on saatu.
  5. Virallisen vastuuhenkilön identifiointi prosessille, joka on kuvattu kappaleessa 4.
  6. Potentiaalisen ilmatilan tai muun uhan identifiointi, joka tunnistamattomista ilmailmiöistä aiheutuu kansalliselle turvallisuudelle, ja arvio siitä ovatko nämä tunnistamattomien ilmailmiöiden aktiviteetti liitettävissä yhteen tai useampaan ulkomaiseen vihollisvaltaan.
  7. Minkä tahansa tapaturman tai kuvion identifiointi, joka viittaa siihen, että potentiaalinen vihollinen voi olla saavuttanut läpimurron ilmailukyvykkyydessä, mikä voisi saattaa Yhdysvaltain strategiset tai tavanomaiset voimat vaaraan; ja
  8. Suosituksia koskien kasvanutta datankeruuta, ehostettua tutkimus- ja kehitystyötä, sekä lisärahoitusta ja muita resursseja.”

Sen jälkeen kun 180:n päivän rajoite oli asetettu joulukuun 27. päivä,  CIA on julkaissut yli 2,700 sivua dokumentteja, joissa puhutaan UFO-havainnoista lähtien 1940-luvulta varhaiselle 1990-luvulle.

Voit katsella CIA:n kokoelmaa täällä, mutta varoituksen sana, kaikki tiedostot ovat PDF-formaatissa, josta on vaikea hakea tietoa.

The Black Vault, valtion julkiseksi tekemien dokumenttien julkaisuun erikoistunut sivusto, toi dokumentit saataville raakamuodossa, sekä etsittävässä PDF-muodossa. Kuvaus joistain PDF-tiedostoista löytyy täältä, skrollaamalla alaspäin.

”The Debriefin” haastattelussa Chris Mellon, entinen vara-avustaja puolustustiedusteluministerille, sanoi:

Juuri voimaansaatettu Intelligence Authorization Act sisältää senaatin tiedustelukomitean raportin kielellä pyynnön esittää julkinen raportti UAP-ilmiöistä. Tämä on saatu aikaan lakipaketin Joint Explanatory Statement -liitteessä. Tämän johdosta on nyt reilua sanoa, että pyyntö julkisesta UAP-ilmiöitä käsittelevästä raportista nauttii molempien kongressin huoneiden puolueiden tukea. Olettaen, että toimeenpaneva elin myös kunnioittaa tätä tärkeää pyyntöä, kansakunta tulee viimeinkin saamaan objektiivisen perustan arvioida tämän ongelman kansallisen turvallisuuden uhkaa. Tämä on poikkeuksellinen ja liian pitkään erääntynyt tilaisuus. Olen toiveikas, että uusi hallinto valvoo valtaoikeuksia, koska kansan ja useiden armeijan kantahenkilöiden huoli on sivuutettu omahyväisellä kansallisen turvallisuuden byrokratialla liian kauan.”

Tiedostodumppi seurasi noin vuosi sen jälkeen kun USA:n laivasto on myöntänyt UFOt julkistetuilla videoilla, jotka ”To the Stars Academy of Arts and Sciences” (TTSA) on tuonut julki. TTSA:n on perustanut Tom DeLonge, ”Blink 182”-bändin perustaja, vuonna 2015 ”edistämään tutkimusta UFOista ja ulkoavaruuden elämästä.”

Kolme videota, ”FLIR1,” “Gimbal” ja “GoFast”, ovat TTSA:n julkituomia New York Timesin avustamana vuosina 2017 ja 2018.

Videoilla näkyy USA:n laivaston F/A-18 Super Hornetin miehistön havainto tunnistamattomasta lentävästä aluksesta. Vaikka laivasto onkin tunnustanut videoilla olevan UFOn, ulkoavaruuden elämästä ei ole käyty keskustelua eikä sen olemassaoloa ole myönnetty. UFO voi olla mikä tahansa tunnistamaton lentävä esine.

Olemme liittäneet mukaan YouTube -videot alle.

FLIR1:

Gimbal:

GoFast:

 

Näillä videoilla laivaston henkilökunnalla on vaikeuksia lukita tähtäin alukseen.

Kun he lopulta saavat sen tähtäimeen, ohjaamon ääninauha paljastaa miehistön innostuksen ja kiinnostuksen.

Mitä tulee videolla näkyviin UFOihin, TTSA sanoo alusten ”näyttävän ovaalin muotoisilta, eikä niillä ole näkyvillä siipiä tai peräsimiä”, kirjoittaa NBC San Diego. Siivet risteilyohjuksessa näkyisivät kaukaa, TTSA sanoo.

Joseph Gradisher, virallinen laivaston operaatioiden edustaja infosodankäynnissä kertoi The Black Vaultille:

Laivasto määrittelee näillä videoilla näkyvät esineet tunnistamattomiksi ilmailmiöiksi.”

Tuohon aikaan laivasto sanoi, että videoita ei olisi pitänyt julkistaa, mikä vahvistaa ”Pentagonin virallisen kannan, joka toukokuussa 2019 kommunikoitiin The Black Vaultille, joka on ristiriidassa TTSA:n laajalle levinneiden väitteiden kanssa siitä, että Yhdysvaltain hallitus olisi “julkistanut” kuvamateriaalia kansalle”, kirjoittaa The Black Vault.

Ei ole keinoa saada selville olivatko CIA:n julkaisemat UFO-dokumentit kaikki mitä virastolla on arkistoissaan vai onko niitä enemmän.

Alla on linkkejä aiheeseen.

 

Artikkelin julkaissut kutv.com

NSA teki paljastuksen jo vuonna 2011: paljasti älykkään viestin avaruudesta

Tämä on NSA:n verkkosivujen UFO-osion artikkeli, jonka on kirjoittanut Howard H. Campaigne. Artikkelin otsikko on yksinkertaisesti ”Extraterrestrial Intelligence” eli ”Maan ulkopuolinen äly”.

https://www.nsa.gov/Portals/70/documents/news-features/declassified-documents/ufo/et_intelligence.pdf

Campaignen artikkelin jälkeen esitetään Daniel Tarrin sivuilla esiintyviä kommentteja viestiin.


Maan ulkopuolinen äly

Kirjoittanut HOWARD H. CAMPAIGNE
Tehty julkiseksi – NSA hyväksynyt julkaistavaksi 21.10.2004  — FOIA Case #41472

Kommunikaatio Maan ulkopuolelta

Viimeisimmässä NSA Technical Journalin numerossa Vol. XI, No. 1 hra. Lambros D. Callimahos puhui eräistä Maan ulkopuolisen älyn aspekteista, ja hän esitti useita viestejä, joilla testata lukijan nerokkuutta. Seuraavilla sivuilla hra. H. H. Champagne tarjoaa muutamia lisäviestejä ulkoavaruudesta.

Jokin aika sitten sarja ulkoavaruudesta tulleita radioviestejä kuultiin. Lähetys ei ollut jatkuva, vaan se oli leikattu taukojen avulla osiin, joita voitaan tulkita yksikköinä, sillä ne toistuivat kerta toisensa jälkeen. Tauot näkyvät tässä välimerkkeinä. Eri kombinaatiot on esitetty tässä aakkosten kirjaimina, niin että viestit voi kirjoittaa ylös. Jokainen viesti, poislukien ensimmäinen, on esitetty tässä yhden kerran. Viestien sarjanumero on annettu referenssiksi.

1.
ABCDEFGHJKLMNOPQRSTUV
ABCDEFCHJKLMNOPQRSTUV
ABCDEFGHJKLMNOPQR etc.

2. AA. B;AAA.C; AAAA.D; AAAAA.E; AAAAAA.F; AAAAAAA.G.
3. LAA; LBB. LCC; LDD; LEE; LFF; LGG.
4. LBKAA; LCKBA; LCKAB; LDKCA; LDKBB; LDKAC; LEKDA; LEKCB; LEKBC; LEKAD; LFKEA; LFKDB; LFKCC; LFKBD; LFKAE.
5. LFKAKBC; LFKCKBA; LGKAKBD; LGKCKAC; LKAKBCKKABC.
6. LAMBA; LBVCA; LAMCB; LCMDA; LBMDB; LAMDC; LDMEA; LCMEB; LBMEC; LAMED.
7. LNMAA; LNVBB; LNMCC; LNMDD; LNMEE; LNVFF; LNMGG.
8. LAOAA; LNONA; LBOAB; LBOBA; LNONB; LNOBN; LDOBB; LDOAD; LFOAF; LFOBC.
9. LFOAOBC; LFOCOBA; LFOBOCA; LODOEFOODEF.
10. LDRBB; LBRBA; LARBN; LCRCA; LARCN.
11. LRBCKDD; LRBCKAG; LRBCOBD; LRBBD.
12. LRCBKDE; LRCBOCC.
13. WRBC; WKAG; LKJAOCC; LKJARCB.
14. LBPJD; LDPJB; LAPCC; LCPFB.
15. UAB; UBC; UCD; UEJ; UFJ; UGJ; URBCRCB.
16. QLNA; QLAC; QLAKAA; QLNOAA; QLRBBB; QUBB; QHLAALAB; QQLCC; QUJG.
17. SLAA; SUAB; SLBKAA; SLAOAA; SLNMAA; SHLFOAFLAPFF; SHLAALBB.
18. LATA; LBTKATA; LETKBTCT; LFTOCTBT; LGTG; LANTJ.

19.
L ABC TKO ARJ BKO B RJA C ;
L CBA TKO CRJ BKO B RJA OA RJN ;
L DEFG TKKO DRJ COE RJB KO F RJA OG RJN ;

20.
HL JK AA VL GAV ;
HL AA TRC A VL BAV ;
HL CA VL AA TRA VB ;
HL EA VL FK AAV ;
HL CKA CO VL BG OV ;
HL FOB SO VL CS OV ;
HL CDO VL AATRD OV B ;
SLK AV PV KP VAV ;
SLO AV PV OP VAV ;
SLK AV KPV TVKK AVPV TV ;
SLO AV OPV SVOO AVPV SV ;
HQLA VBV QL MA VB MB VAV ;
HQLA VBV QL RA VB VRB VAV ;

21.
HL NKBMR DDDV BO DDDV CUVLA DDDV LB DDDV ;
HUVLA DVLMN ADVLAR DVB ;
HUVLA BVLN BVLN MBVR BVB ;
SUVLA VBV QLA VBV ;
SUVUA VBV UB VAV.

22.
QTVU AVB VUB VAV ;
QTVL AVB VQLA VBV ;
HTVL R AVB DUNA VLAVB ;
HQU AVB WVUB VAVLB VAV ;
SH QT VGVHVUV QGVQ HV ;
SH QU VGVHVTV QGVQ HV ;
LU VAV UV BVCV UVU VAV BVCV ;
LT VAV TV BVCV TVT VAV BVCV ;
LT VAV UV BVCV UVT VAV BVTV AVCV ;
LU VAV TV BVCV TVU VAV BVUV AVCV.

23.
JNV UV BAV CAV BAV ;
JNV BAV TV BAV CAV ;
JNV UV BAV CAV TV BAV CAV ;
H JNV BAV CAV L BAV UV BAV CAV ;
H JNV BAV CAV L CAV TV BAV CAV ;
H TV JN BAV CAV JNV CAV BAV L BAV CAV ;
H JNV BAV CAV JNV QCAVQ BAV ;
SH TV JNV BAV CAV JNV CAV DAV JNV BAV DAV.

24.
NKVA JAV ;
HKV B JAV ;
NKV C JAV ;
NXV D JAV ;
NXV E JAV ;
MKV F JAV ;
NKV G JAV ;
NKV AAT JAV ;
NKV ABT JAV ;
HNKV AV JAV NKVKAVA JAV.

25.
NKVTV AB JAV ;
NKVTV TV ABC JAV ;
NKVTV AD TAGT JAV ;
NKVTV TV GG TANNT ANAT JAV ;
HTVJN VAV NMV JNV BVNMV JNV TVAV BVNMV ;
NKVN JAV ;
NKVJ JAV ;
NKVRJ B JAV ;
NKVRJ C JAV ;
NKVRJ D JAV ;
NKVRJ J JAV ;
NKVRJ ANT JAV ;
NKVRJ ANNT JAV ;
NKVRJ ANNNT JAV ;
HNKV BV JAV NKVR JBV JAV ;
HNKVTV BV CVJAV NKV KB VCV JAV ;
HNKVTV BV CVJAV NKV OB VCV JAV ;
HNKVTV BV CVJAV NKV RB VCV JAV ;
QNKV PAB JAV ;
QNKV MAB JAV ;
QNKV MNC JAV ;
QNKV PGF JAV.

26.
NKV JAV JOV;
NKV MNA JOV :
HNK VKNBVJA VNK VBV JOV;
NKV PAB JOV;
HNKVTV AVBV JO VNK VMA VBV JOV;
HTVNKV TVAVBV JOVQLNB VNK VPA VBV JOV;
QNKVPAN JAV;
QNKVPAN JOV;
SLO PAV BVP CVD VPO AVCV OB VDV ;
SHU OAV DVO BVC VUP AVBV PAC VDV. QLOB VDVN ;
HNKVAV JAV UMNA AV.

27.
HTVHAV BV HB VA VH VAV BV ;
HHVAV BV TV HA VB VHB VAV ;
HNKVAV JA VV HA VB VHB VAV.

28.
HLRGVB CQNKVGV JOV ;
HLRGVB BQNKVGV JOV ;
HLRGVB EQNKVGV JOV ;
HLRGVB ENKVGV JEV ;
NKVJOV JEV;
NKVJAV JEV;
HLRGVB MN AQNKVGV JEV.

29.
NKVMAR BMNA JBV ;
NKVMAR CMNA JBV;
NKVMAR DMNA JBV;
NKVMAR NVMNA JBV;
LNLV JBVA;
NKVP AA JCV;
NKVP AB JCV;
NKVP AC JCV;
NKVP ANV JCV;
LNLV JCVN;
NKVRMAPA BB JBV;
NKVRMAPA CC JBV:
NKVRMAPA DD JBV;
NKVRMAPA RJANNTRJAMNT JBV ;
NKVRMAPA NVNV JBV ;
NKVNLV JBV JEV;

30.
JNV A JAV;
JNV B JAV ;
JNV C JAV ;
JNV ABC STV JAV ;
JNV AVABCD STV JNVAV JAV;
JNV ABCDE STV DEFG STV DE STV :
LTV ABCDE STV DEFG STV ABCDEFG STV .

31.
JNV JR AVCHAV:
JNV JR BVCHAV ;
JNV JR GVCHAV ;
JNV JR A VJRB VJRC VJRD VJRE VJRF VJRG VS TVCHAV ;
JNV JO AV CHAV ;
JNV JO BV CHAV ;
JNV JO BBV CHAV .
JNV JOAV JOBV JOCV JODV JOEV JOFV JOGV
JO ANVJO AAVJO ABV JOACV JOADV JOAEV JOAFV JOAGV
JO BNVJO BAVJO BBV STVCHAV ;
HTVUN AVUAV BBTJN JOA VVCHAV ;
JNVBL AVJR AV
JNVBL BVJR AV
JNVBL CVJR BV
JNVBL DVJR BV
JNVBL ABVJR BV.
HVTVQUAV CQUAR TAVJNVBL AVVJR BV
HVTVQUAV ACTQU BB TAVJNV BLAVVJR CV
HVTVQUAV BCTQU DD TAVJNV BLAVVJR DV
HVTVQUAV DETQU FF TAVJNV BLAVVJR EV*
HVTVQUAV FGTQU AB TAVJNV BLAVVJR FV
HVTVQUAV ABGTQU ADB TAVJNV BLAVVJR GV
JNVBL AVBL CVBLA CVBLB CVBLD EVBLF GV
BLABCV STVJO AV .
JNVBL BVBL DVBLA DVBLB DVBLD FV
BLGNV BLACNV STVJO BV ;
JNVBL BVBBAFVBL CGVBLF AVBLAB AV STVJO CV ;
JNVTVTV TVTVBL FVBLAF VBLDN VBLF BVBLAB BV STVJO DV ;
JNBVL GVBL AGV BLD AVBLF CVBLAB CVSTVJO EV ;
JNBVL ANNBL BNV BLD BVBLF DVBLAB DVSTVJO FV ;
JNBVL AAVBL BAV BLD CVBLF EVBLAB EVSTVJO GV ;
JNBVL ABVBL BBV BLD DVBLF FVBLAB FVSTVJO ANV ;
JNBVL BEVBL DGV BLG AVBLG BVBLGC VBL GDV .
BLG EVBL GFVBL CGV BLANN VBLA NA VBLA NBV BLAN CV ;
BLA NDVBLA NEV BLA NFVBLANG VBLA CAV BLAC BV ;
BLA CCVBLA CDV BLA CEVBLACF VBLA CGV BLAD NV ;
BLA DAVBL ADBVS TVJOA AV .
JNVTV TVBL BFVBLE NVBLAA NVJOA BV ;
JNVBL BGVBLE AVBLAA AVSTVJOA CV ;
JNVBL CNVBLE BVBLAA BVSTVJOA DV ;
JNVBL CAVBLE CVBLAA CVSTVJOA EV ;
JNVBL CBVBLE DVBLAA DVSTVJOA FV ;
JNVBL CCVBLE EVBLAA EVSTVJOA GV ;
JNVBL CDVBLE FVBLAA FVSTVJOB NV ;
JNVBL CEVBLE GVBLAA GVSTVJOB AV ;
JNVBL CFVBLF NVBLAB NVSTVJOB BV ;
JNVCH AVKSPV.

Tärkeä huomio (!) : Ylläoleva viesti on konveroitu » Alkuperäisestä PDF-tiedostosta {arkisto}. Konversion aikana huomasin, että monet kirjaimet sekoittuivat  (esim.: M muuttui II:ksi tai V muuttui Y:ksi, jne.). Näin kovasti vaivaa rekonstruoidakseni oikean viestin, mutta joitain virheitä varmasti voi vielä olla. Vakavien tutkijoiden tulisi tarkistaa viesti! Ja muuten, jos löydät virheen, lähetä siitä minulle tieto!

(Lähetä » sähköposti)

Vaikka en ole suurikaan kryptografi, hajotin koodin palasiin. Viestissä 19-31 välilyönnit sanoissa ovat minun oma ”ratkaisuni”. Alkuperäisessä koodissa kirjaimien välillä ei ole välilyöntejä.

[* alkuperäinen: HVTVQAVDETQUFFTAVJNVBLAVVJREV on korjattu muotoon HVTVQUAVDETQUFFTAVJNVBLAVVJREV]


NSA:n dokumentti myöntää avaruusolentokontaktin

Lokakuun 21. päivänä 2004 NSA hyväksyi julkaistavaksi kaikelle kansalle osan heidän julkaisustaan NSA Journal Vol. XIV No. 1.  Tämä on raportti tri. Howard Campaignen NSA:lle pitämästä esityksestä koskien Maan ulkopuolelta tulleiden viestien dekoodausta. Ilmeisesti nämä vietit on itse asiassa vastaanottanut Sputnik-satelliitti, mutta kenelläkään ei ollut tuolloin tietoa siitä miten dekoodata niitä.

Tri. Howard  Campaigne ja eräät NSA:n supermatemaatikot krypto-osastolla ovat saaneet tehtäväkseen dekoodata viestit. Viestejä oli yhteensä 29 — varsinainen urakka.

On vähintäänkin mielenkiintoista, että tämä dokumentti on saanut luvan tulla julki  lokakuun 21. päivänä 2004.  Miksi niin?  Koska NSA ei julkaissut infoja kuin vasta huhtikuun 21. päivä 2011.  Vaikka dokumentti on saanut luvan tulla julki, NSA on pantannut sitä satojen muiden NSA:n UFOja ja avaruusolentoja käsittelevien dokumenttien kanssa, kunnes Peter Gersten, arizonalainen lakimies, voitti oikeusjutun. Kun he todella hävisivät siinä, tuomari määräsi nämä kaikki julkaistavaksi.

Tri. Howard  Campaignen “Maan ulkopuoliset signaalit”

Dokumentti, kuten sanoin, on tri. Campaignen esitys NSA:lle noiden viestien dekoodauksesta. Se on itse asiassa julkaistu NSA:n sisäisessä Journalissa. Kuitenkin heidät pakotettiin myös julkaisemaan lista FOIA-tietopyyntöjen hakutermeistä, joilla he eivät ole löytäneet yhtään NSA-dokumenttia. Siinä listassa yksi termi oli “Maan ulkopuoliset signaalit” (Extraterrestrial Signals). Tämän dokumentin otsikko, jonka he itse julkistivat, on “Avain Maan ulkopuolisiin viesteihin”.

Varsin ilmiselvästi he ovat halkoneet hiuksia raportoidessaan, että heillä ei ole tietoa “Maan ulkopuolisista signaaleista”.  He tiesivät varmasti, että heillä oli tämä dokumentti, ja että se oli FOIA-tietopyynnössä pyydetty julkaistavaksi. He tiesivät sen, väänsivät peistä teknisestä termistöstä ja jatkoivat sen panttaamista.

Kuka on tri. Howard Campaigne?

Tri. Campaigne on eräs huippu-cryptologi ja vuosia palvellut Naval Security Groupissa, Army Security Agencyssa, National Security Agencylla ja parissa muussa samanlaisessa kirjainyhdistelmävirastossa.

Howard H. Campaigne aloitti kryptouransa valtiolla toisen maailmansodan aikaan ja hän on ollut keskeinen osa USA:n turvallisuus- ja tiedustelumaailmaa siitä lähtien. Toisin sanoen, hän on osa erittäin pientä, erittäin harvaa ja valittua ryhmää, jota on pidetty kryptologian kermana.

Tri. Campaignen esitys NSA:lla Maan ulkopuolisten viestien dekoodauksesta ei ollut hypoteettinen harjoitus. Otin yhteyttä erääseen ennen NSA:lla toimineeseen ja edelleen TS-turvaluokituksen omaavaan henkilöön, ja pyysin häntä katselemaan dokumenttia. Pyysin häntä antamaan hänen mielipiteensä siitä. Ei ollut epäilystäkään sen autenttisuudesta, sillä se on julkaistu NSA Journalissa, ja NSA:n omilla sivuillaan julkaisema. Se mitä halusin tietää oli, että oliko tällä dokumentilla mitään tiettyä merkitystä tai tärkeyttä (muuta kuin sen huikeat paljastukset) jollekulle NSA:n sisällä. Sillä oli.

Kontaktini kertoi minulle, että hän oli äimistynyt dokumentin sanamuodoista. Hän sanoi, että NSA:n kommunikaatio on täynnä sanoja kuten “mahdollisesti” , “väitetään”, ja “ajatellaan olevan”.

Hän sanoi, “Tämä dokumentti ei ole sisällä NSA:n normaaleja sanamuotoja. He vain tulevat ja sanovat ‘me vastaanotimme viestejä ulkoavaruudesta’ ja tällä tavalla nuo viestit dekoodataan.”

Kysyin, “Mitä se tarkoittaa sinulle?”

Hän vastasi välittömästi.

“Paljastusta, yksinkertaisesti. He eivät toitota sitä torvien kanssa, mutta tässä se on. He ovat juuri avoimesti tehneet paljastuksen.”

dot

Mutta mitä viestit sanovat?

Tri. Campaigne keskittyi informaatiojoukkoon parissa viestissä, jotka osoittautuivat jonkinlaisiksi matemaattisiksi yhtälöiksi. Ne myös sisältävät listauksen kaikista jaksollisen järjestelmän alkuaineista. Oletan näiden yhtälöiden olevan jotenkin järkeenkäypiä fyysikolle tai insinöörille, mutta ne eivät merkinneet minulle mitään. Selvästikään en ymmärrä miten tri. Campaigne oli ne tulkannut, vaikka hän selittää sen erittäin hyvin. Mutta mikä näiden yhtälöiden merkitys oli, sitä en lähde arvailemaan.

On mielenkiintoista, että hänen esityksensä aikana tri. Campaigne mainitsee, että siinä on käännettäviä “sanoja”, joita he eivät vielä ymmärrä. Hän antaa esimerkin sidesanasta, jota hän pitää liitoksena (liittää yhteen kaksi tai useamman lausetta), mutta jonka merkitystä hän ei vielä ole osannut kääntää.

Debunkkaajilla on pelko perseessä tämän informaation julkistuksesta, sillä se osoittaa ilman epäilyksen häivääkään, että he ovat ja ovat aina olleet täysin väärässä. Heidän uransa debunkkaajina on loppu tämän materiaalin paljastumisen myötä. He jo nyt käyttävät ainoaa mahdollista “työkaluaan”, joka heillä on jäljellä, sanoen “Se on vanhaa tietoa. Se on ollut tiedossa vuosikausia.”

Kuten tavallista, he ovat joko tietämättömiä tai suoraan valehtelevat. On totta, että dokumentti on saanut luvan tulla julki lokakuun 21. päivä 2004. On totta, että tuo päivämäärä on “vuosia” sitten. Mutta on myös totta, että sitä EI JULKAISTU ennen kuin vasta vuonna 2011.

Tämä on todella huikeaa infoa. Kukaan valtiolta ei ole astunut kameroiden eteen ja puhunut suunsa puhtaaksi avaruusolentojen todellisuudesta vielä. Mutta, tässä meillä on maailman salaisin organisaatio USA:ssa,  National Security Agency, joka paljastaa avoimesti, että he ovat olleet kontaktissa Maan ulkopuolisen älyn kanssa. Eikä ainoastaan tuota, meillä on heidän viestinsä dekoodattuna.

[Lähde: UFO Digest]

dot

“Avain Maan ulkopuolisiin viesteihin”

National Security Agency (NSA) on julkaissut useita aiemmin salaisia UFOihin ja avaruusolentoihin liittyviä dokumentteja vuosien varrella. Tämä tulee suoraan NSA:n teknisestä julkaisusta NSA Technical Journal – Vol. X1, No.1, jonka on kirjoittanut H. Campaigne. Dokumentin otsikko on “Avain Maan ulkopuolisiin viesteihin” (Key To The Extraterrestrial Messages). Signaali on havaittu ulkoavaruudessa, ja NSA on yrittänyt tulkita viestiä.

Artikkeli kuvaa sitä miten kehitetään avain aukaisemaan nämä avaruusolentojen viestit. Seuraavassa on kopio alkuperäisestä PDF-dokumentista siten kuin se löytyy National Security Agencyn verkkosivuilta. — Alkuperäisen PDF-tiedoston konversio tuottaa sotkua. Yritin parhaani siistiä sitä, kuitenkin siinä on oltava useita virheitä.


H.Campaigne

Avain Maan ulkopuolisiin viesteihin

NSA Technical Journal Vol. XIV. No.1
JULKISTETTU – NSA:n hyväksymä julkaisua varten päivämäärällä 21.10.2004 FOIA Case #41472

Tri. Campaigne esitti 29 viestin sarjan ulkoavaruudesta artikkelissa ”Extraterrestrial Intelligence” NSA Technological Journalissa Vol. XI. No. 2. s. 101 ff. sekä julkaisun Erikoismatematiikan ja insinöörityön numerossa s. 117 ff. Seuraavassa artikkelissa kehitetään avain näihin viesteihin, jotka on esitetty allaolevassa liitteessä. Näihin kuuluu kaksi uutta sarjaa —  30 ja 31 — joita aiemmassa artikkelissa ei esitetty.

Jokaisella askeleella ratkaisussa me teemme arvauksen merkityksestä. Näyttö akkumuloituu nopeasti joko vahvistamaan tai kumoamaan meidän arvauksemme. Monimerkityksellisyyden mahdollisuus kahdella yhdenmukaisella ratkaisulla on erittäin pieni. Ainoastaan kaksi viimeistä askelta, joissa varmistukset ovat heikohkoja, tämä voi sattua.

1. Tässä viestissä on 21 symbolia.

2. B vastaa merkkiä AA, C vastaa merkkiä AAA, jne. Eli A=1. B=2. C=3. D=4. E=5. F=6. G=7.

3. Symboli L tarkoittaa, että kaksi sitä seuraavaa asiaa ovat samoja. LXY tarkoittaa x=y .

4. Jokaisella lauseella on 5 symbolia, ja se alkaa L-merkillä. L:ää seuraavat neljä symbolia tulee tulkita kahtena eri asiana. Jokaisella lauseella on K sen kolmantena kirjaimena, mikä merkitsee jälkimmäisen asian alkua. Onko B=KAA; C=KBA; C=KAB; D=KCA? Jos KBA tarkoittaa B+A, silloin se täsmää.

5. Nämä varmentavat päätelmämme kohdasta 4. Ensimmäinen tarkoittaa 6 = 1+(2+3), jälkimmäinen tarkoittaa 1+(2+3) = (1+2)+3.

6. Jokaisella on viisi symbolia niinkuin kohdassa 4. Ne tarkoittavat 1=M21; 2= M:31; 1=M:32. Selvästikin MSY tarkoittaa x-y.

7. Nämä kääntyvät N=1-1; N=2-2; N3-3. N tarkoittaa nollaa 0.

8. Nämä kääntyvät 1=O11; 0=O01; 2=O12; 2=O21; 0=O02; 0=O20; 4=O22. jne. OXY tarkoittaa tuloa X kertaa Y.

9.  Nämä varmentavat päätelmät kohdassa 8.  Ensimmäinen sanoo, että  6=1x2x3, jälkimmäinen 4x(5×6) = (4×5)x6 .
Huom: Tähän mennessä meillä on kahdenlaisia symboleja: numeroita A:sta G:hen sekä N ja operaattoreita L, K, M ja O. Operaattorien jälkeiset kaksi numeroa ovat operandeja.

10. Tämä kääntyy 4=R22; 2=R21; 1=R30; 3=R31; 1=R30. RXY pakosti tarkoittaa X’. {*?*} eksponenttia. R on jälleen yksi binäärioperaattori.

11. Tämä kääntyy 23 = 4+4; 2=1+7; 24= 2×4; 22-4 {*?*}  mikä varmentaa aiemmat päätelmämme.

12. Tämä kääntyy 32 = 4+5; 32= 3X3. {*?*} Lisävarmennus.
Huom: Meidän kulttuurissamme me käytämme sulkeita ryhmittelemään läheiset termit, ja aluksi se auttaa, vaikka se ei olekaan tarpeen käyttää sulkeita. Sen tekeminen yksiselitteisesti: aloita oikealta ja lue vasempaan päin ensimmäiseen operaattorisymboliin; laita sulkeet operaattorin ympärille sekä kahdelle siitä oikeanpuolimmaiselle merkille. Toista kunnes mitkään sulkeet eivät sisällä enempää kuin yksi operaattori ja kaksi operandia.

13. Tämä kääntyy J = 23; J= 1+7; J.|.1 = 3X3; J | 1 3x, siispä J =8. {*?*}

14. Me voimme ottaa käyttöön sulkeet olettamalla, että P on operaattori, jolloin saamme 2 P84; 4-P82; 1-P33; ja 3 P62. Siispä PxY = X÷Y, jakolasku.

15. Oletetaan, että U on operaattori, jolloin U12; U23; U34; U58: U68; U78; U2332 = U89. Pienempi tulee ensin molemmissa tapauksissa: joten ehkäpä  UXY tarkoittaa X edeltää Y:tä tai X<Y.

16. Uusi merkki Q on oltava operaattori. Käännettynä saadaan Q: O=1; Q: 1=3; Q: 1=1+1; Q: O=1×1; Q: 22=2; Q: 2<2; Q: H(1=1) (1=2); Q|Q: 3-3|; Q:8< 7.
Selvästi Q tarkoittaa ”seuraava lause ei pidä paikkaansa.” Sitä seuraavasta viimeiseen luetaan ”ei pidä paikkaansa, että 3≠3.” QL käännetään ≠. Toinen uusi symboli ei ole selvä, paitsi että se on operaattori, jonka operandit ovat lauseita, ei lukuja, totuusoperaattori.
Huom: Q on operaattori ilman operandia, unaarinen.

17. Panemalla sulkeen nähdään, että S on myös unaarinen operaattori. Tämä käännettynä: S: 1-1; S: 1-2; S: 2=| | 1; S: 1=1X1; S: O=1-1; S: H|(6=1×6) (1=6÷6)|; S: H|(1 1) (2-2)|. {*?*}  On selvää, että S tarkoittaa ”seuraava lause pätee” tai ”seuraava lause on totta”. Tästä seuraava viesti näyttää, että  HXY tarkoittaa “X:stä seuraa Y” tai ”X tarkoittaa Y” tai ehkäpä ”X on loogisesti ekvivalentti Y:n kanssa.”

18. Sääntömme sulkeille hajoaa ellei  ’T’ ole erilainen symboli. Ensimmäinen viesti näyttää, että  T voi olla unaarinen lukuoperaattori,  niin että  AT tai TA on luku. Kolmas viesti näyttää, että sen tulee tulla ensimmäisenä, sillä T on jälkimmäinen. Panemalla sulkeet tällä tavoin saadaan IT=1; 2T=1T+1; 5T=2T+3T; 6T=3Tx2T; 7T=7: 10T; 8T tulee olla lopetus. Yhden numeron tapauksessa sillä ei ole väliä. Se yhdistää kaksi lukua 10 tuottaen luvun 8. Oktaaliaritmetiikkaa?

19. Tämä kääntyy 123T=1×82 † (2×81 † 3);
321T=3×82 † (2 x 81 † 1 x 82);
4567T = (4×81 † 5×82) † (6×81 | 7×82). {*?*}
Selvästikin T merkitsee, että ”edeltävät luvut muodostavat oktaaliluvun”. Mahdollisesti se on oktaalilukujen piste: jos kyllä, silloin lukuja voi tulla sen jälkeen.
Huom: Johtuen siitä tavasta jolla ryhmittelyä esiintyy, riittää merkitä luvun loppukohta jotta selvästi erotellaan se omaksi entiteetikseen.

20. Yrittämällä panna tätä sulkeisiin vaikuttaa siltä kuin V olisi myös loppu. Mutta tämä yhdistelee molemmat luvut (eli numerot) sekä operaattorin. Kääntämällä niin että tulkitaan V ja sitä edeltävät symbolit yksittäiseksi yksiköksi, saadaan:
8 | AV tarkoittaa 7 = AV.
Käytän __ {*?*} kuvaamaan II {*?*} tästä eteenpäin. Muistetaan, että emme ole varmoja tämän etumerkistä. II – 3II = · 2 = AV {*?*} (Olen merkinnyt T:n.
Muistetaan että II T on yhdeksän);
3 AV = · 11 = AV2;
5 AV 6 · II AV.
Seuraavassa viestissä, jos me yhdistämme O:n ja V:n yhdeksi symboliksi, silloin viesti ei tulkkaannu. Koita tulkita GOV yhtenä symbolina, jolloin saadaan
3 1 | GOV = · 2 = GOV;
6 SOV = · 3 = SOV;
3 DOV = · II = DOV,
I on totta että AV † PV = PV + AV:
On tautologia että AV x PV = PV x AV:
On identiteetti että AV + (PV + TV) = (AV + PV) + TV:
Määritellään todeksi että AV x (PV x TV) = (AV + PV ) + TV:
AV ≠ BV = · AV – BV ≠ BV AV:
AV ≠ BV · AVII ≠ BVII. {*?*}
V:n merkitys tulee olla ”tätä edeltävät kirjaimet ryhmänä merkitsevät abstraktia asiaa, tai ne ovat muuttuja.” V on eräänlainen sanojen erotin.

Huom: Panemalla sulkeet ei aiheudu sekaannusta toiseen sääntöön. Jokainen T tai V tulisi paketoida aiempien symbolien kanssa, riippuen siitä miten viesti tulkitaan. T:tä edeltävät tulevat olemaan kaikki numeroita. V:tä edeltävät voidaan olettaa muodostavan ryhmän.

21. Panemalla sulkeet näihin viesteihin on vaikeaa ennenkuin huomaamme, että UV toistuu jokaisessa. Tämä kääntyy silloin:
0 |2 | (DDDV2 – DDDV x 3) | = · UV|1 = DDDV |
|2 = DDDV|;
UV|1 = DV||0 – 1 = DV| = ·|1=DV2|;
UV|1 = BV||0 – BV| = · 0=BV-BV|;
On totta että UV|AV= BV||AV ≠ BV|:
On totta että UV|AV< BV||BV< AV |.
Jotta saatettaisiin loppuun tulkinta, meidän on oletettava että UV on binäärioperaattori, ja jokaisessa tapauksessa operandit ovat lausekkeita. On selvää algebrasta, että UV tarkoittaa ”tai.” Jälkimmäinen viesti näyttää, että  U tarkoittaa ≤ pikemminkin kuin < jonka oletin aiemmin.

22. Huomaamme, että TV on käytössä jokaisessa viestissä, ja sen käyttö vastaa UV:n käyttöä. Olettaen, että TV on binääritotuusoperaattoori, viestit kääntyvät.
Ei ole totta että TV|AV ≤ BV||BV ≤ AV|;
Ei ole totta että TV|AV = BV||AV ≠ BV|:
TV|ĀV2 = 4 || 0≤AV| = · AV=2;
AV>BV = · |BV ≤ AV| or |BV = AV|:
On totta että ei päde TV GV HV = · GV or HV;
On totta että GV ja HV = · TV GV HV;
AV tai (BV tai CV) = (AV tai BV) tai CV;
TV|AV TV|BVCV|| = TV||TV AV BV|CV|:
TV|AV|BV tai CV|| = TV|AVBV | tai TV|AV CV|;
AV tai TV | BV CV|| = TV|AV tai BV||AV tai CV|.
Tästä käy selväksi, että  TV tarkoittaa ”ja”. Huomaa miten L:ää käytetään tarkoittamaan tässä  ”loogisesti sama kuin”, vaikka olen kirjoittanut  ”=”.
Huom: Sitä käytetään tässä merkityksessä <, ei ≤.
Joko jossain on virhe, tai sitten käyttötarkoitus vaihtelee.

23. Käännös ei onnistu ennen kuin tajuamme, että JNV esiintyy jokaisessa viestissä, ja että se on todennäköisesti sana. BAV ja CAV esiintyvät myös jokaisessa viestissä. Ne kääntyvät:
JNV|BAV tai CAV BAV;
JNV BAV | BAV ja CAV|;
JNV|BAV tai CAV| |BAV ja CAV|:
JNV BAV CAV = · BAV = (BAV tai CAV);
JNV BAV CAV = · CAV = (BAV ja CAV).
Viimeiset kaksi päätelmää näyttävät kuin joukko-opin lauseilta. JNV kääntyy binäärioperaattoriksi. JNV XY voi tarkoittaa ”X sisältää Y:n” joukko-opin merkityksessä. Silloin jos UV on ”tai” joukko-opissa, unioni, ja TV on ”ja” joukko-opissa, leikkaus, ylläolevat lauseet voidaan kirjoittaa:
BAV ∪ CAV ⊃ BAV
BAV ⊃ BAV ∩ CAV
BAV ∪ CAV ⊃ BAV ∩ CAV
BAV ⊃ CAV = · BAV = (BAV ∪ CAV)
BAV ⊃ CAV = · CAV = (BAV ∩ CAV).

24. NKV näyttää binäärioperaattorilta, jolla on ainakin ensimmäinen operandi luku. JAV on jälkimmäinen operandi. Kohdasta 23 ylempänä me voimme pohtia joukko-opillisia merkityksiä. Voisiko olla, että NKV  sanoo jonkin olevan jonkin verkoston jäsen? Kokeillaan. Silloin
1¢JAV; 2¢JAV; 3¢JAV; 4¢JAV; 5¢JAV; 6¢JAV: 7¢JAV; 11¢JAV; 12¢JAV; AV¢JAV = · AV+ 1¢JAV.
JAV on positiivisten kokonaislukujen joukko! Se sopii!

25. Tämä kääntyy:
(1 ja 2)¢ JAV:
(1 ja 2) ja 3)¢ JAV;
(14 ja 17)¢ JAV:
((77 ja 100) ja 101)¢ JAV;
(AV ⊃ NMV) ja (BV ⊃ NAV) = · (AV ja BV ⊃ NMV;
0¢JAV:
8¢JAV: 82¢JAV: 81¢JAV; 83¢JAV: 84¢JAV; 810¢JAV; 8xxx¢JAT:
8xxx¢JAV:; BV¢JAV = · 8BV¢JAV;
(BV ja CV)¢JAV = · BV | CV¢JAV;
(BV ja CV)¢JAV = · BV x CV¢JAV;
(BV ja CV)¢JAV = · BVCV¢JAV;
1/2¢JAV; 1 · 2¢JAV: 0-3¢JAV: 7/6¢JAV. {*?*}
Tämä vahvistaa epäilemättä kohdan 24 arvauksen.

26. Tässä esiintyy uusi sana, JOV. Viesti kuuluu JAV¢JOV:
0 1¢JOV; 0 BV¢JAV = · BV JOV;
1/2¢JOV: AV ja BV¢JOV = · AV – BV¢JOV;
(AV ja BV joukossa JOV) ja 0 ≠BV = · AV ÷ BV joukossa JOV:
1 ÷ 0 ei joukossa JA; 1 ÷ 0 ei joukossa JOV:
On totta että (AV ÷ BV) x (CV ÷ DV) (AV x CV) ÷ (BV x DV);
On totta että AV x DV < BV x CV · AV ÷ BV < CV ÷ DV. BV x DV ≠ 0;
AV JAV · 0 1 < AV.
JOV voidaan nähdä kenttänä, jonka JAV virittää,  toisin sanoen, rationaalilukujen joukkona. Seuraavasta viimeiseen viestiin esiintyy virhe, ylimääräinen A.

27. Tämä kääntyy:
(AV · BV) ja (BV = · AV) · HV.AV.BV.
Selvästikin HV tarkoittaa ”loogisesti ekvivalentti” tai ” · = ·”.
(AV · · BV) = · (AV = · BV) ja (BV = · AV)
(AV · = · BV) · = · (AV = · BV) ja (BV = · AV).

28. Tämä kääntyy
GV2 = 3 = · GV ei joukossa JOV;
GV2 = 2 = · GV ei joukossa JOV;
GV2 = 5 = · GV ei joukossa JOV:
GV2 = 5 = · GV joukossa JEV;
JOV on joukossa JEV;
JAV on joukossa JEV;
GV2 = 0 – 1 = · GV ei joukossa JEV.
Meillä on uusi joukko, jossa on rationaalilukuja ja ainakin yksi irrationaaliluku, mutta ei imaginaarilukuja ✓-1. JEV on todennäköisesti reaaliluvut.

29. Tämä kääntyy
1 2n joukossa JBV; 1 – 3n joukossa JBV;
1 4n joukossa JBV: 1 NVn joukossa JBV:
NLV JBV – 1 olettaen että NLV on yksi sana. Toinen mahdollisuus on LV(JBV, 1) = 0 |
1/1 joukossa JCV: 1/2 joukossa JCV; 1/3 joukossa JCV: 1/NV joukossa JCV: NLV JCV
O | tai LV (JCV, O1 – O. Mutta kaksi esimerkkiä viittaisi siihen että NLV tarkoittaa ”rajaa”. Jos NV on kokonaisluku, silloin tämä sopii täydellisesti.
(1 1/2)2 joukossa JBV; (1 – 1/3)3 joukossa JBV;
(1 1/4)2 joukossa JBV: (1 – 1/8100)n100 joukossa JBV;
(1 – 1/NV)NV joukossa JBV; NLV JBV joukossa JEV.

Jos NLV tarkoittaa rajaa, silloin  JEV sisältää neperin luvun e, vahvistus arvauksellemme siitä, että  JEV on reaaliluvut.
Viimeiset kaksi oppituntia  30 ja 31 eivät ole julkaistu ensimmäsien 29 joukossa, koska ne olivat harjoituksina liian pitkiä.

30.  Jälkimmäiset viestit tässä ryppäässä sisältävät mystisiä sekvenssejä ABCD, ABCDE, DEFG, jne, joista jokainen loppuu STV. Jos kasa näistä olisi yksi yksikkö, viestit kääntyvät. Ne sanoisivat tällöin JNV 1 luonnollinen luku; JNV 2 luonnollinen luku: JNV 3 luonnollinen luku; JNV 123 STV luonnollinen luku; konjektuurina STV tarkoittaa ”edeltävä on joukko (tai lukujono)”, ja JNV tarkoittaa ”kuuluu joukkoon”. Jälkimmäisestä voi olla epäilystä, sillä me aluksi luulimme sen tarkoittavan  ”sisältää”: AV kuuluu joukkoon 1234 = · AV on luonnollinen luku; 12345 tai 4567 = 45 on joukot: 12345 ja 4567 = 1234567 joukkoja.

31. Tämä viimeinen ryhmä on laajuudeltaan huikea, 41 viestiä joista kolmastoista on varsin pitkä. Kääntämistä helpottaa viestien yhtäaikainen konstruktio. Ne kääntyvät:
JRAV kuuluu joukkoon CHAV; JRBV kuuluu joukkoon CHAV; JRGV kuuluu joukkoon CHAV; joukko JRAV, JRBV, JRCV, JRDV, JREV, JRFV. JRGV
kuuluu joukkoon CHAV: Koska kaikki luvut esiintyvät näissä joukoissa, ehkäpä niitä käytetään kuin alaindeksejä tai ne tulisi lukea JR.. JR.., jne. |: JO1 kuuluu joukkoon CHAV; JO2 kuuluu joukkoon CHAV; JO22 kuuluu joukkoon CHAV; joukko JO1, JO2, JO5, JO6, JO7, JO8, JO9, JO10, JO11, JO12, JO13, JO14, JO15, JO16, JO17, JO22, JO21, JO22, kuuluu joukkoon CHAV: Ux, ja Uy, 22. JO1, kuuluu joukkoon CHAV (Tämän on ollut pakko kääntyä väärin tai olla virhe);
BL.. kuuluu joukkoon JR..; BL.. kuuluu joukkoon JR..; BL.. kuuluu joukkoon JR..; BL.. kuuluu joukkoon JR..; BL.. kuuluu joukkoon JR..:
AV < 3 ja 12 ≥ AV. – . BL.. kuuluu joukkoon JR..;
AV < 13 ja 22 ≥ AV. – . BL.. kuuluu joukkoon JR..;
AV < 23 ja 44 ≥ AV. – . BL.. kuuluu joukkoon JR..;

AV . 45 ja 66 . AV . – . BL… kuuluu joukkoon JR..;
AV . 67 ja 126 . AV . – . BL… kuuluu joukkoon JR..:
AV . 127 ja 142 . AV . – . BL… kuuluu joukkoon JR::
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO1:
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO2:
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon to JO3:
Joukko BL… ja BL… ja BL… ja BL… and BL…kuuluu joukkoon JO4:
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO5:
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO6 (huomaa virhe tässä, N toistuu):
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO7
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO10
Joukko BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL…
BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL…
BL… BL… BL… BL… BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO11
BL… ja BL… ja BL… . kuuluu joukkoon JO12
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO13
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO14
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO15
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO16
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO17;
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO20;
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO21;
Joukko BL… BL… BL… kuuluu joukkoon JO22;
CHAV kuuluu joukkoon KSPV.

{*?* tässä osiossa numerot eivät olleet tunnistettavissa}

Tämä transkriptio jättää paljon tulkittavaa. Useiden sanojen merkitystä ei ole määritetty. Sana CHAV (tai CHO) tuntuu olevan keskeinen. Seitsemän sanaa JRx ja 18 sanaa JOx ja jokainen näistä kuuluu joukkoon CHAV.  98 sanaa BLx joista jokainen tuntuu kuuluvan uniikkiin joukkoon JOx. Kuuluuko jokainen näistä myös uniikkiin joukkoon JRx? Tämän vihjeen kanssa me voimme korjata sotkeutuneet viestit yllä; siinä lukee ”0<AV ja AV< 22 = JOx kuuluu joukkoon CHAV”: yksi V oli jäänyt välistä. Onnistuin myös parsimaan kuusi muuta viestiä. En pitkästytä teitä yksityiskohdilla, sillä lista yllä on jo korjattu.

Koska jokainen BLx  kuuluu yhteen joukkoon JRx ja joukkoon JOx, nämä voidaan esittää matriisimuodossa:

JR1 JR2 JR3 JR4 JR5 JR6 JR7
JO1 BL3 BL5 BL13 BL24 BL45 BL47 BL127
JO2 BL4 BL6 BL14 BL25 BL46 BL70 BL128
JO3 BL7 BL15 BL26 BL61 BL121
JO4 BL8 BL16 BL40 BL62 BL122
JO5 BL9 BL17 BL41 BL63 BL123
JO6 BL10 BL20 BL42 BL64 BL124
JO7 BL11 BL21 BL43 BL65 BL125
JO10 BL12 BL22 BL44 BL66 BL126
JO11 BL 25 47 71   72 73 74   75 76 77
100 101 102 103   104 105 106   107
131 132 133   134 135 136   137
140 141 142
JO12 BL16 BL50 BL100
JO13 BL27 BL51 BL111
JO14 BL30 BL52 BL112
JO15 BL31 BL53 BL113
JO16 BL32 BL54 BL114
JO17 BL33 BL55 BL115
JO20 BL34 BL56 BL116
JO21 BL35 BL57 BL117
JO22 BL36 BL60 BL120

{*?* Alkuperäisessä tekstissä nämä numerot ovat tuskin luettavissa, joten virheitä voi esiintyä.}

Muistetaan, että nämä eivät ole desimaalilukuja. Ainoastaan yksi solu on sellainen jossa on enemmän kuin yksi sisältö, ja alaindeksit desimaalimerkinnöissä ovat 21, 39, 57, 58, 59, 60, 61, 62, 63, 64, 65, 66, 67, 68, 69, 70, 71, 89, 90, 91, 92, 93, 94, 95, 96, 97, 98. Suuremmat osat merkinnöissä ovat systemaattisesti jakautuneet kahdeksalle riville. Tämä viittaa alkuaineiden jaksolliseen järjestelmään!

Konsultoitaessa taulukkoa näemme, todellakin, että alkuaineet 57-71 ovat harvinaisia maametalleja, ja ne ovat kaikki lyöty yhteen soluun. He listaavat myös alkuaineet 89-103 harvinaisiksi maametalleiksi. Alkuaineet 21 ja 39 ovat Skandium ja Yetrium.

CHAVin tulee tarkoittaa jaksollista järjestelmää. JR tarkoittaa saraketta x, ja JO tarkoittaa riviä y. BLz  tarkoittaa alkuainetta Z. KSPV:n merkitys ei ole tiedossa, voidaan odottaa sen olevan yleistys ”jaksollisesta järjestelmästä”. Se voi olla pelkkä taulukko, tai tieteellinen fakta, tai akateeminen aihe.

Kun tätä harjoitusta tarkastelee, me olemme päässeet symbolien merkityksen äärelle, ja vieläkin tärkeämpänä, me olemme oppineet jotain syntaksista tai notaatiosta, ja olemme huomanneet virheet prosessin myötä. Meillä on muutama hienostunutta käsitettä kuvaava sana, ja lisädatan myötä pienellä työllä olemme saaneet aikaan käännöksen.

Konseptit tässä ovat numeroiden, joukkojen ja fyysisten vakioiden peruskäsitteitä, joita millä tahansa kultturilla on käytössään. Miten omituinen onkaan syntaksi ja arvot tällä kulttuurilla, sitä en voi arvailla, mutta kaikilla sivilisaatioilla, jotka kykenevät lähettämään viestin avaruuden halki, on monia yhteisiä asioita.

Tärkeä huomio (!) : Ylläoleva dokumentti on konvertoitu alkuperäisestä PDF-tiedostosta {arkistossa}. Konversion aikana huomasin, että monet kirjaimet sekoittuivat  (esim.: M muuttui II:ksi tai V muuttui Y:ksi, jne.). Näin kovasti vaivaa rekonstruoidakseni oikean viestin, mutta joitain virheitä varmasti voi vielä olla. Vakavien tutkijoiden tulisi tarkistaa viesti! Ja muuten, jos löydät virheen, lähetä siitä minulle tieto!

(Lähetä » sähköposti)

Artikkelin julkaissut tarrdaniel.com