Avainsana-arkisto: abduktiot

Multimodaalisuuden salliminen ihmisten ja avaruusolentojen välisten identiteettien rakentumisen tarkastelussa

18.11.2022 paatoimittaja Kommentoi

Vol 3:4 (kesäkuu 2011)

Natasha Acimovic, M.A., PGCE

Tiivistelmä

Kun ihmisten ja avaruusolentojen välinen vuorovaikutus saa uusia muotoja, tulisi käyttää uudenlaisia havaintoviitekehyksiä oman ymmärryksemme laajentamiseen niistä, sekä niiden vaikutuksesta ihmisyyteen. Uusien muotojen lisäksi olemassaolevaa tutkimusta voitaisiin läpikäydä uudelleen uusien oivallusten löytämiseksi, menetelmänä muokata tiettyihin teemoihin jakautuvia olemassaolevia oletuksia, jotka mahdollisesti voisivat synnyttää uusia. Tämän tutkielman tarkoitus on kahdenlainen: tarjota rationaaliset syyt sille miksi sellaisia viitekehyksiä tulisi ottaa käyttöön ja suunnata huomiomme joihinkin eksopolitiikan mahdollisiin implikaatioihin, sekä sitten luonnostella joitain teoreettisia malleja, joita voitaisiin ottaa hyödylliseen käyttöön. Se tulee käyttämään diskurssien samanaikaisuutta, Kolmatta Tilaa ja kokijoiden narratiivin irroittamista, ja sitten käsittelemään joitain mahdollisia tästä seuraavia implikaatioita. Päätarkoituksena on luonnostella keskeiset mallit, jotka ovat osana käynnissä olevaa dynaamista prosessia avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuvassa vuorovaikutuksessa.

Whitley Strieberin kirjan Communion (1987) kannessa oleva piirros harmaasta avaruusolennosta on muuttunut eräänlaiseksi populaarikulttuurin ikoniseksi kuvaksi, ja avaruusolentoabduktionarratiivi julkisessa keskustelussa saa näin tunnettuja piirteitä. Tyypillisesti tähän kuuluu tunnistettavissa olevia teemoja kuten pienet tummasilmäiset olennot tulevat ja vievät pakolla alukseen, ja tekevät joitain lääketieteellisiä kokeita. Varhaisten abduktiotutkijoiden pioneerityö sellaisten yhdenmukaisuuksien selvittämisen parissa on tarjonnut korvaamattoman arvokasta näkemystä monimutkaisesta ja kiehtovasta ilmiöstä. Yhtä kaikki, pyrkimys identifioida kokemuksen todellisuus on todennäköisesti johtanut siihen, että tietyt lähestymistavat ja teemat ovat saaneet etuoikeutetun aseman, kun ollaan pyritty validoimaan sitä mikä on autenttista. Tämä käy ilmi tuoreesta UFO Matrix -lehden numerosta. Kannessa lukee ‘AVARUUSOLENTOJEN ABDUKTIOT — FAKTAA VAI FIKTIOTA?’ ja Nigel Watsonin artikkeli otsikolla ‘The Reality of The Abduction Experience’.[1] Aiheen käsittely on myös tuttua. Vaikka Watson tunnustaakin, että abduktiokokemukselle ei löydy mitään standardimallia, hän luonnostelee tyypillisinä piirteinä pidettyjä asioita: puuttuva aika, unihalvaus, lääketieteelliset kokeet, peitemuistot ja fyysiset jäljet kehossa.[2] Whitley Strieber myös näkee tämän ongelman, vaikka tunnustaakin dilemman luonteen paradoksaalisuuden. Ksäitellessään ihmisten lähettämiä kirjeitä Communion Foundationille, niistä jotka kuvasivat avaruusolentojen kohtaamiskokemuksia, hän huomauttaa:

‘Me saimme selville, että ihmiset eivät raportoineet abduktioskenaariota ja kaltoinkohtelua, johon mediassa ja UFO-julkaisuissa niin usein viitataan. Kaava jossa pienet olennot tulevat, vievät alukselle ja tekevät omituisia lääketieteellisiä kokeita tuntui olevan harvinainen. Paljon yleisempää oli, että ihmiset raportoivat paljon sekavammasta omituisuudesta. En kuitenkaan halua vähätellä niiden tekemää työtä, joiden mielestä abduktioskenaario on totta… todettakoon, että se voi olla vain yksi osa spektrillä, joka on niin laaja että sen esittäminen nykyisellään on vaikeaa luokitella täydellisesti.’ [3]

Homi K. Bhabha

Epämukava kysymys, joka meillä on vastattavanamme, on miksi tämä on sitten tapahtunut? Kaikesta huolimatta näiden teemojen asettaminen avaruusolentojen sieppauksien narratiivin alaisuuteen on epäilemättä muovannut jälkeentullutta tutkimusta. Jos Newtonin / Descartesin maailmankuva vaikuttaa länsimaisen tieteen maailmankuvissa ja niitä käytetään dominanteissa malleissa, kuten psykologiassa joka näkee unihalvauksen selittävän avaruusolentojen sieppausilmiön, silloin autenttisten teemojen ja lähestymistapojen määräävään asemaan asettaminen mahdollisesti saattaa johtaa siihen, että rakennetaan alidominantteja rakenteita, joissa matkitaan dominanttien rakenteiden käytänteitä. Homi K. Bhabha käyttää tästä termiä ‘symbolisaation rakenne’[4], ja Basil Bernstein puhuu ‘käytänteiden modaliteeteista’[5], siitä että on tarve jatkuvasti lukea asioita uusiksi ja kontekstualisoida niitä toisilla tavoilla, jotta vältettäisiin ‘fiksaatioiden’ politiikka[6]. Tämä on tärkeää mikäli aiomme sallia uusien perspektiivien tulevan pintaan.

Kantani ei ole ehdottaa, että ihmisten ja avaruusolentojen välisten vuorovaikutuksien moninaiset kertomukset eivät kävisi selväksi nykytutkimuksesta tai että pitäisin teemajakokäytäntöä problemaattisena, vaan sen sijaan, että antamalla tietyille teemoille, tai menetelmille tai analyyseille etuoikeutettu asema, sillä on potentiaali luoda se mitä Fredric Jameson kutsui “rajaamisen strategioiksi” aihepiirissä kokonaisuutena.[7] Tästä seuraa, että ehkäpä tiettyjen teemojen näkyvyys, mitä me voisimme nimittää enemmän käsitettävissä olevaksi, on osittain vastuussa Whitley Strieberin paradoksista, ja se rajaa ja varmistaa että monimutkaisemmat tai abstraktimmat teemat jäävät piiloon.

Yllä esitetyn prosessin disruptoimisen strategiana on löytää uusiaa ja (tai) moninaisempia tapoja nähdä ihmisten ja avaruusolentojen väliset vuorovaikutukset ammentamallaa useammasta tieteenalasta, joista voimme ottaa käyttöön vaihtoehtoisia näkökulmia. Aikeen ei tulisi olla nykyisten tutkimus- tai tulkintamenetelmien korvaaminen vaihtoehtoisilla malleilla, vaan sen sijaan ottaa käyttöön uusia tarkasteluviitekehyksiä, jotka antavat panoksensa eksopolitiikan aloitteelle. Eksopolitiikka on uniikissa tilassa sen integroidessa monet eri tieteenalat yhteen. Jotta varmistettaisiin sen pysyminen monitahoisena viitekehyksenä, riittävän kyvykkäänä ottamaan kantaa avaruusolentokysymykseen, sen tulisi pyrkiä ottamaan käyttöön uudenlaisia teoreettisia malleja kahdesta erittäin tärkeästä syystä: ensinnäkin, jotta saataisiin laajemman kansan huomio ja kiinnostus kun pyritään lisäämään heidän tietoisuuttaan ja mobilisoimaan heitä poliittisesti aktiivisemmiksi, ja toiseksi, syventääksemme ymmärrystämme avaruusolentohypoteesista (extra terrestrial hypothesis, ETH).

Kuten eksopolitiikka, kirjallisuus on saanut vaikutteita monimutkaisista sosiohistoriallisista olosuhteista. Jotkut kirjallisten tekstien ja/tai kulttuurin analyysissa tyypillisesti käytössä olevat teoriat voidaan ottaa käyttöön abduktio/kontaktihenkilöilmiön tutkimukseen tarpeellisena lähtökohtana ymmärtää ETH:ta. Kun pidetään mielessä, että kokijoiden narratiivit kommunikoidaan yhteiskunnassa suullisesti tai kirjallisesti, silloin kirjallisuuden teoriat sopivat laajalti (ja ovat yhtä valideja kuin mikä tahansa muukin) tarjoamaan läheisen tekstuaalisen analyysin kertomuksista. Lisäksi pyrin näyttämään, että niin tekemällä paljastuu hyödyllisiä oivalluksia. Kuitenkin on ensin tarpeen esittää tiivistelmä joistain keskeisistä teoreettisista malleista, joita tulemme käyttämään. Sitten näytän miten näitä voidaan sopeuttaa ja muokata viitekehyksiksi avaruusolentojen kohtaamisten narratiiveille, ja sitten soveltaa näitä malleja ja näyttää miten siitä syntyy kriittisiä oivalluksia.

Diskurssin samanaikaisuus

Poststrukturalistisesta teoriasta voidaan ottaa käyttöön hyödyllinen ‘diskurssin samanaikaisuuden’ viitekehys; Mae Gwendolyn Hendersonin ehdottama malli. Ensin kuitenkin lyhyt määritelmä termille ‘Muu’.

Jonkun ‘Muun’ käsitettä käytetään kuvaamaan henkilöä tai ryhmää, joka eroaa omasta itsestä. Se miten me määrittelemme muun on tulosta siitä miten me näemme oman itsemme, sillä nämä konstruktit riippuvat toinen toisistaan. Henderson liittää termin ‘muu(t)’ käytön kuvaamaan sekä rotua että sukupuolta, ja sitä miten ne liittyvät toinen toisiinsa, pyrkimyksenään siirtyä pois reduktiivisesta “toiseuden” paradigmasta. Näin mustat naiset, sekä naisina että mustina, ovat ‘sukupuoli-identiteetin sisäisten rotuerojen ja rotuidentiteetin sisäisten sukupuolierojen’ paikoissa, mikä mahdollistaa heidän samanaikaisesti puhua ‘sekä muiden asemasta että muille; muita edustaa valkoiset miehet, mustat miehet ja valkoiset naiset’.[8] Tässä prosessissa syntyy ‘erilaisuuden ja identifikaation suhde’.[9] Lisäksi ‘sisäinen dialogi’ ‘oman itsen moninaisten aspektien’ kanssa puhuu tästä perspektiivistä. Tämä on tärkeää, sillä sisäiset äänet paljastavat sisäistettyjä yhteiskunnallisten arvojen ja ideologioiden ‘vääristymiä’. Nämä moninaiset sisäisen ja ulkoisen kanssakäymisen äänet, jotka paljastavat erilaisuuden ja identifikaation kohtia, käyvät myös selväski kokijoiden narratiiveissa. Käytän hyväksi näitä kohtia kun sovellan Hendersonin menetelmää.

Kolmas tila

Homi K Bhabhan artikulaatio ‘Kolmannesta tilasta’ voidaan ottaa käyttöön laajentamaan Hendersonin lähestymistapaa antamaan tietoa sekä kokijoiden narratiiveista että eksopolitiikasta kokonaisuutena. Bhabha, postkolonialistinen kriitikko, hylkää idean kokonaisista tai totalisoiduista kulttuureista. Kaikki väitteet uniikista kollektiivisesta identiteetista, johon mikään muu kulttuuri ei olisi vaikuttanut, on hylättävä. Kuten Bhabha huomauttaa, ‘Kulttuurit eivät ole koskaan unitaarisia itsessään, eivätkä yksinkertaisen dualistisia Itsen ja Muun välisessä suhteessa.’ [10] Sen sijaan, tässä prosessissa, jossa kaksi tai useampi henkilö tai ryhmä on vuorovaikutuksessa ja sen pohjalta artikuloi erojaan toinen toiselleen, avautuu “välitila”, kolmas tila, ja ‘uusia merkkejä identiteetistä’ voi syntyä.[11] Tärkeää on huomata, että tämä kohta disruptoi polariteetin tai vastakkainasettelun käsitteen.[12] Polariteetin käsite on länsimaisten filosofisten viitekehysten lähtökohta ja John Mack sanoo, että eri aloilla on ‘dualistinen näkemys’ psyykestä tai itsestä ja muista.[13] Kaksinaisuus on konstrukti, joka ei kuitenkaan riittävästi kerro ETH:n kompleksisuuksista. Sen sijaan Bhabha esittää, että ‘se on merkityksen tuottamista’ joka kutsuu ‘Minua’ ja ‘Sinua’ (tai itseä ja muita) ‘mobilisoitumaan… Kolmanteen tilaan’. Tämä kolmas tila, hybridimuoto, edistaa sekä ympäröivän kielen olosuhteita ja sitä mitä vihjaillaan ja tulkitaan viestittäessä. Lisäksi ‘merkityksen ja referenssin struktuuri’ on tiedostamaton ja ambivalentti prosessi.[14] Kuitenkin hybridimallia ei tulisi pitää suorasukaisena ‘uusien ja vanhojen elementtien’ sekoituksena[15], jossa kaksi päällepäin erilaista muotoa sovitetaan yhteen ‘jossain suuressa kulttuurisynteesissä’.[16] Sen sijaan, meidän tulisi pitää kolmatta tilaa fluktuoivana prosessina, jossa subjektit ‘ovat jatkuvassa hybridisaation prosessissa.’[17] Tämä jatkuva prosessi ilmaistaan ‘kulttuurillisena epävarmuutena’, ja Bhabha käyttää Frantz Fanonin termiä “okkulttisen epävakauden alue” antamaan tälle prosessille metaforan.[18] Hybridiyden käsite, siten kuin Bhabha sitä käyttää, on tärkeä mitä tulee kokijoiden narratiiveihin. Näytän tässä miten se voi olla hyödyksi sovittamalla sen hänen kolmannen tilan käsitteeseen.

Diskurssiin samanaikaisuuden ja Kolmannen tilan kuvaaminen kokijoiden narratiiveille

Jos aiomme kuvata Hendersonin diskurssin samanaikaisuuden ja Bhahban Kolmannen tilan konseptit kokijoiden narratiiveille, ja sitten taas käyttää sitä linssinä jonka läpi tarkastella ongelmaa, silloin, kokijoiden sanoin, osia ‘näkymättömästä voidaan tehdä näkyväksi’.[19] Omassa Hendersonin ja Bhabhan lähestymistapojen tarkastelussani olen nimennyt tämän viitekehyksen uudelleen Triadiseksi tilaksi.

Avaruusolento- ja ihmis-itsemme konstruoiminen ja vuorovaikutus planeetan ulkopuolella olevien ja/tai interdimensionaalisten älyjen kanssa samanaikaisesti kertoo, ulkoisten ja sisäisten toimintojen kautta, kokijoiden maailmankuvista. Tämä paradigma ei ole kiinteä konstrukti, vaan sen sijaan se on jatkuvassa liikkeessä, ja se paljastaa miten identifikaation ja erilaisuuden kohdat (tai samanmielisyys ja konflikti) ovat jatkuvasti neuvottelun kohteena ja niitä tarkastellaan uudelleen ja uudelleen kontaktissa avaruusolentoihin. Kuten Hendersonin mallissa, kokijoiden narratiivit kuvaavat avaruusolentojen eroja ihmisidentiteettiin ja ihmister eroja suhteessa avaruusolentojen identiteeteistä tehtyihin havaintoihin. Merkittävää kyllä, tämän tarkastelulinssin läpi ihmisten ja avaruusolentojen identiteettejä tarkasteltua me voimme, omalta osaltamme, kuvata kokijoiden tietoisuuden evoluution ymmärtämällä sitä miten se transformoituu. Itse asiassa asiat joista ollaan samaa ja eri mieltä voivat johtaa yhteensulautuneiden tietoisuuksien hetkiin. Tämä hybridimuoto, joka edustaa triadista tilaa, ei ole inhimillinen eikä Maan ulkopuolinen vaan samanaikaisesti molemmat. Sekä kirjallisesti että suullisesti voimme identifioida ihmisen ja avaruusolennon yhteensulautuneen tietoisuuden hetkiä kielenkäytöstämme. Hybriditilan identifiointia voi sitten lähestyä tarkastelemalla mitä kielellä ja muilla visuaalisilla muodoilla ilmaistaan. Triadinen tila voidaan ymmärtää tarkastelemalla sitä miten polariteetteja on päällekkäin tai kun ne katoavat, ja identifioimalla sen miten eri muodot voivat disruptoida kieltä. Tätä jälkimmäistä pointtia voi lähestyä monin eri tavoin, mutta hyödyllinen tapa ajatella tätä tilaa on välitiloina, jotka rikkovat tunnetut lingvistiset muodot, kuten telepatia, viestinnän symboliset muodot, ‘heteroglossia’, joka tunnetaan ‘kielillä puhumisena’ sekä avaruusolentojen kielten vaikutus.[20] Tästä seuraa, että kun tietoisuuden hybridisoituja hetkiä esiintyy, sekä niitä muotoja jotka disruptoivat kielenkäytön prosessia, se kertoo triadisesta tilasta. Se miten itse käytän ihmis-avaruusoleentoidentiteetin käsitettä on yläkäsitteenä, eikä sen tarkoitus ole olla reduktiivinen paradigma, joka sekoittaa muita kokijoiden välisiä eroja, kuten sukupuoli tai etnisyys, ja itse asiassa sellaisten aspektien mukaan ottaminen voi tarjota lisää rakentavia oivalluksia.

John Mackin työ kokijoiden parissa on se mihin tässä tutkielmassa pääosin viitataan, sillä hänen työnsä on tuottanut perusteellisia ja kattavia kertomuksia, ja hänen menetelmänsä ovat mahdollistaneet ‘vähemmän konkreettisen’ tulla pintaan[21]. Nämä narratiivit sitten voidaan ottaa lähtökohdaksi, kun vertaillaan muita abduktiotapauksia, mutta muitakin kertomuksia tarkastellaan kattavamman läpileikkauksen esittämiseksi.

Jakotilassa olo ja pirstaloitunut minäkuva

Tässä osiossa suuntaan huomion siihen miten monitietoisuus liittyy kokijoiden havaintoihin omasta ihmis-avaruusolentominästään ja miten tämä usein johtaa tunteeseen identiteetin pirstaloitumisesta. Teen sen esittämällä miksi postkolonialistiset mallit ovat relevantteja, ja sitten otan käyttöön paikan ja siirtymän käsitteet näyttääkseni miten näitä voidaan soveltaa kokijoiden narratiiveihin, ja näin alleviivaan sitä mitä prosessissa paljastuu, ja sitten lopuksi esitän mitä tästä seuraa eksopolitiikallee.

Kontakti- ja kokijakokemusilmiön eräs puoli, jota mielestäni ei ole tarpeeksi tutkittu, on se miten avaruusolentojen läsnäolon ilmentyminen vaikuttaa ihmisidentiteetin rakentumiseen. Eräs tärkeä aspekti tässä on se miten kokijoiden esittämät lausunnot heijastelevat ‘duaalitietoisuutta’. Mary Rodwell määrittelee tämän termin kokijoiden tunnustuksena siitä, että ‘yhdellä osalla, tai yhdellä heidän aspektillaan, on tämä ET-luonto, kun taas muut tuntuvat ihmismäisiltä’.[22] Sellaisen termin käyttäminen tarjoaa meille arvokkaan kohdan tunnustaa tilanne, jolloin kokija eksplisiittisesti artikuloi tämän olosuhteen ja (tai) esittää lausuntoja, jotka kertovat tällaisesta tilasta. Kuitenkin Hendersonin mallista puhuttaessa sopivampi termi olisi esimerkiksi monitietoisuus, jolla kuvattaisiin niitä monia sisäisiä ja ulkoisia samankaltaisuuksia ja erilaisuuksia avaruusolentoja kohdattaessa, ja se mahdollistaisi syvällisemmän ja monikerroksisemman ymmärryksen identiteetistä. Tämä on erityisen relevanttia meidän tarkastellessamme kokijoita, jotka ovat yhteydessä useampaan kuin yhteen Maan ulkopuoleiseen rotuun, joten on täysin uskottavaa, että eri lajit vaikuttaisivat ihmisen identiteettiin eri tavoin. Täten tämän monikerroksisen linssin käyttöönotto identiteetin tarkasteluun mahdollistaa läpikotaisemman ymmärryksen avaruusolentojen luonteesta.

Toinen elintärkeä syy monitietoisuuden ilmentymien identifioinnille kokijoiden kertomuksista on se, että se usein paljastaa tunteen sirpaloituneesta identiteetistä, joka on seurausta ihmis-avaruusolentoitsen kanssa neuvottelusta. Tämä on kriittistä, koska tämä tila, monien muiden Maan ulkopuolisten olentojen kohtaamiskokemusten lisäksi, läheisesti muistuttaa postkolonialistisen teorian tutkijoiden käsityksiä. Vaikka postkolonialismin määritelmä ja käyttö kriittisenä viitekehyksenä on edelleen debatin kohteena alalla, sen päätutkimuskohde on tarkastella kolonialisaation kulttuurisen perinnön vaikutuksia kahden kulttuurin ensikontaktista aina itsenäistymisen jälkeiseen aikaan. Postkolonialismin laajuus tieteenalana ottaa kantaa sellaisiin aiheisiin kuten muuttoliikkeet, orjuus, pakkotyö, kieli, rotu ja sukupuoli, joista muutamat eivät ole luonteeltaan perustavanlaatuisesti postkolonialistisia, mutta niitä käytetään analyysin laajentamisessa. [23] Tämän seurauksena postkolonialistiset mallit ovat relevantteja kokijoiden narratiiveille, sillä molemmissa näkyy se miten psykososiaalinen dynamiikka vaikuttaa subjekteihin, kun kaksi tai useampi kulttuuri leikkaavat toisiaan eri tavoin ja juuri tässä merkityksessä voidaan havaita samankaltaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Vaikka se onkin tämän tutkielman rajauksen ulkopuolella käsitellä aihetta syvällisemmin, eksopolitiikan viitekehykselle erityisen käyttökelpoista on laajentaa ymmärrystä kokijailmiöstä käsitteillä kuten ambivalenssi, rajamaat, dislokaatio (tai paikka ja siirtymä), tuplatietoisuus ja maanpako. Erityisen käyttökelpoinen tässä on se miten paikan ja siirtymän malli liittyy kokijan sirpaleiseen identiteettikuvaan. Siispä määrittelen tämän mallin ja näytän miten se liittyy kokijan narratiiviin.

Paikan ja siirtymän malli näyttää sen miten ‘identiteettikriisi’ tulee mukaan kuvioon, kun pyritään kehittämään tai saamaan takaisin ‘oman itsen ja paikan välinen toimiva identiteettisuhde’. [24] Tähän käsitteeseen on sisäänrakennettu tunne siitä, että dislokaatio on tapahtunut. Jos me sovellamme tätä premissiä kokijoiden kertomuksiin, narratiiveissa esiintyy usein tuntemattoman Maan ulkopuolisen ympäristön esiintulo, joka disruptoi tunnetta maallisesta paikasta, ja tämän seurauksena myös tunnetta omasta itsestä. Lisäksi ajallisen itsen maallinen parametri usein rikkoontuu jollain tavalla, ja puuttuvan ajan käsite, jota usein abduktionarratiivissa korostetaan, esittää ainoastaan yhtä aspektia ajallisuuden koko spektristä. Sirpaloitunut identiteetti, joka voidaan liittää ihmis-avaruusolentoitsemme tutkimiseen, hämmentyy vieläkin enemmän, sillä oman itsen ja paikan välisen suhteen selvittäminen on ongelmallista. Tämä johtuu siitä, että avaruusolentojen paikka ei ole itselle tuttu, eikä sitä voida täydellisesti identifioida suhteessa avaruusolentojen identiteetin Maan ulkopuoliseen aspektiin. Paikka usein kertoo identiteetin monitahoisesta kuvasta, mutta missä on kokijoiden koti, kun he huomaavat jääneensä ‘ilmaisun välitilaan’, maallisen ja toismaailmallisen väliin? Avaruusolentojen paikka ei ole suurimmaksi osaksi tiedossa, ja dislokaation tunne Maan alueelta muualle kärjistyy lisäksi joka puolella läsnäolevasta konsensusnäkökulmasta ihmisyhteiskunnassa, että avaruusolentoja kohdanneiden kokemukset ovat perusteettomia. Tästä syntyvä siirtymä vaikuttaa identiteetin sirpaloituneisuuden tunteeseen, ja se saa aikaan ‘vision alienaation’ ja ‘minäkuvan kriisin’. Kysymys täten kuuluu, saavatko kokijat takaisin menetettyä yhteydentunnetta paikan ja sijainnin välillä, ja jos kyllä, miten sellainen saadaan aikaan? Seuraavassa kappaleessa tuon esiin joitain esimerkkejä kokijoiden narratiiveissa esiintyy tätä identiteetin rikkoontumista.

Peter Faustin narratiivi esimerkillistää sen miten tunne omasta itsestä sirpaloituu, kun hän yrittää sovitella kokemustaan “kahdessa rinnakkaismaailmassa” elämisestä. Identiteettikriisi syntyy sen tajuamisesta, että hän on jollain tavalla “osittain avaruusolento”. Tämä johtaa hänen “identiteetin” “menetykseen” ja siitä seuraa huoli, että hänet eristettäisiin hänen “maallisesta perheestään” [25]. Tämä paljastaa sen miten sirpaloitunut identiteetti syntyy, osittain, oman itsen ja paikan välisestä dislokaatiosta. Joen lausunto myös läheisesti muistuttaa Peterin omaa kun hän kuvaa tunnetta ‘avaruusolentojen ja oman maailmamme välisten uskollisuuksien repeytymistä’. Sen seurauksena hänestä tuntuu siltä, kuin hän “pettäisi kumppaninsa Maapallolla”, ja hän vakuuttaa että “en enää tiedä minne kuulun”. Tämä konfliktin tunne, joka esiintyy oireena joko tai -kahtiajaosta, ajaa Joen julistamaan, että hänestä tuntuu kuin hänen “salainen elämänsä” olisi “jakautunut kahtia” [26]. Toisaalta, Paul identifioi kodikseen avaruusaluksen. Kun hän käsittelee ihmis-avaruusolentoitsen vaikutusta kokijan identiteettiin, Paul tarkkanäköisesti havainnoi, että ‘meille on vaikeampaa olla tällä tavoin sirpaleisia”. Tämä kamppailu kuvastaa sitä, että ollaan jääty “keskelle” tai “välitilaan”. [27] Samalla tavoin, kun Scott saa selville hänen avaruusolentoidentiteettinsä, hän ilmaisee halun olla “yksi heistä” ja samanaikaisesti olla ihminen. Konfliktin piste syntyy kun hän mainitsee, että hän “ei voi olla molempia”. Kun häneltä kysytään miksi, hän vastaa “silloin en ole kotonani kummassakaan”. [28] Jälleen kerran oman itsen ja paikan välinen repeymä, johon vaikuttaa joko tai -kahtiajako, mikä johtaa sirpaloituneen identiteetin tunteeseen.

Mitkä sitten ovat tämän implikaatiot eksopolitiikalle? Varmastikin on joitain ilmiselviä eroja postkolonialismin ja avaruusolentoja kokeneiden maailmoissa, mutta vaikka ensimmäisen vaikutukset voidaan paremmin selittää, jälkimmäinen esittää meille paradoksin, sillä me käsittelemme tuntematonta, Maan ulkopuolista paradigmaa. Lisäksi tilannetta monimutkaistaa avaruusolentokokemuksen kieltäminen osana konsensustodellisuutta. Tästä ovat samalla tavalla olleet huolissaan professorit Alexander Wendt & Raymond Duvall. He tutkivat sitä miten UFO-ilmiötä tuotetaan aktiivisesti ‘auktoriteettitabuna’ suvereenin hallinnan mekanismeissa. Tätä poliittista väistämättömyyttä pitkitetään tieteen ja valtion liitolla, jopa silloinkin vaikka tämä liitto olisi jossain määrin nihkeä, mutta tabu varmistaa liiton vakauden. He esittävät, että koska UFO-ongelma sisältää mahdollisuuden avaruusolennoille uskottavana hypoteesina, silloin moderni suvereniteetti joutuu kohtaamaan ‘fyysisen ja ontologisen uhan’ sen valta-asemalle. Ehdottaisin, että mikäli tämä pätee UFO-aiheeseen, silloin asia on vieläkin enemmän niin kun puhutaan ulottuvuuksien välisistä ja (tai) planeetan ulkopuolisista älyistä, jotka ovat tekemisissä Maapallon ihmiskansalaisten kanssa. UFO-ongelma on eräänlainen tupla-ansa, sillä ensimmäisen paljastaminen johtaisi jälkimmäisen kyseenalaistamiseen, ja juuri tämä jälkimmäinen erityisesti on ‘ontologinen uhka identiteetille tai yhteiskunnalliselle olemiselle’. [29] Niinpä, jos kokijoiden narratiivien psykososiaalinen dynamiikka on yhtään samankaltainen kuin postkolonialismin teoreetikoiden identifioimat, silloin eksopolitiikan poliittinen imperatiivi on tutkia tätä lisää useista merkittävistä syistä. Ensinnäkin, poislukien John Mackin ja muiden käyttämä psykologinen viitekehys jolla arvioida kontakti- ja abduktioilmiön validiteettia, meillä on vertaileva psykologinen viitekehys, joka antaa lisäpainoarvoa ongelmalle näyttämällä, että avaruusolentojen läsnäolon kokeminen rakentaa olemisen tiloja, jotka eedustavat sitä miten monenlaiset ihmiskulttuurit leikkaavat toisensa. Toisena, on eettisesti tärkeää, että eksopolitiikka tekee niin. Kun tällaisen aihepiirin tarkastelu jätetään pelkästään skeptikoille ja tiedeauktoriteeteille, ja tässä tapauksessa erityisesti nyt viittaan siihen miten Wendt ja Duvall asettavat skeptikot ja tieteen auktoriteettiasemaan, silloin meille esitellään sentyyppistä analyysia josta esimerkkinä toimii tri. Mark Newbrookin kokijakäsittely eräänlaisena planeettainvälisenä huijarina tai toisinajattelijana, joka tavoittelee sekaannusta asiantuntevan, tieteellisen kielenkäytön soveltamiseen omalla avaruusolentojen kielten käytllään. [30] Sanomattakin on selvää, jos eksopolitiikka ei tieteenalana mene pidemmälle akatemian alueelle ja ota haltuun tiloja, jotka ovat ETH:n ymmärtämisen kannalta kriittisiä, silloin ne jotka puhuvat suvereenilla auktoriteetilla kykenevät ylläpitämään ‘[UFOista] tietämättömyyden epistemologiaa’. [31] Tässä prosessissa moderni valtio kykenee ylläpitämään julkista keskustelua, Mark Newbrookin sanoja käyttäen ‘todennäköisyyden tasapainoa’ ETH:a koskien, joka ei ‘ansaitse enempää huomiota’. [32] Kolmanneksi, eettinen imperatiivi on, että kokijat itse ovat niitä joiden harteille on jätetty suvereniteettikoneesta psykologisesti ulos heitettyjen käsittely, ja mitäpä eksopolitiikka olisikaan muuta kuin vastarinnan ja vastakulttuurin diskurssin tila?

Identifikaatiopisteet, erotekijät ja kehon representaatio

Tässä osiossa esitän joitain esimerkkejä siitä, kun kokijat samanaikaisesti kohtaavat identifikaatiota ja eroja (tai konflikteja) ihmis-avaruusolentoitsensä navigoinnin prosessissa. Tämä käy usein ilmi kokijoiden narratiiveista ja sirpaleisesta identiteetistä, jota aiemmin tutkailtiin, myös tässä tilassa. Kuitenkin se mikä on vähemmän ilmiselvää, mahdollisesti, on että kokijat saattavat heilua ihmis- ja avaruusolentoidentiteettiensä välillä, ‘eri intensiteettien tasoilla’. [33] Tästä seuraa, tiettyjen tietoisuuden hetkien aikana, että havaitseminen tapahtuu erityisen paljon joko ihmis- tai avaruusolentolinssin läpi.

Ehkäpä enemmän kuin yhdenkään muun tyyppinen kirjallinen tai suullineen kertomus, kokijoiden narratiivi kertoo toistuvista fluktuaatiotiloista konfliktin ja identifikaation välillä. Yhden kohtaamiskokemuksen aikana Peter tunsi pelkoa ja vihaa, mutta samanaikaisesti kertoo että “täällä on ymmärrystä” hänen uskoessa siihen, että “tällä kaikella on merkitys” [34]. Shelia, erään kohtaamisen aikaan, kokee kamppailun tunnetta, hän olisi halunnut katsoa avaruusolentoja silmiin mutta myös samanaikaisesti halusi heidän “menevän pois”. Kun yhteys oltiin saatu aikaan, yhtäkkiä hän tuntee olonsa paljon rentoutuneemmaksi, mutta samanaikaisesti hänellä on tunne siitä kuin hän voisi “olla hullu”. [35] Joe kokee myös samanlaisen tapahtuman, jossa hän kuvaa haluaan katsoa Tanoun silmiin, joka on hänen avaruusolento-oppaansa, vaikka samaan aikaan hän haluaa välttää tämän katsetta vähentääkseen yhteyden voimakkuutta. [36] Fluktuoivat tilat avaruusolentojen läsnäolon vastustamisen ja identifikaation kertovat siitä, että ihmis-avaruusolentoidentiteettien molemmat aspektit vaikuttavat, ja että ihmis-avaruusolentoperspektiivit ovat läsnä eri asteisina. Kuitenkin tietoisuuden hetki, joka tuolloin pääosin on ihmishavaintolinssin vaikutuksen kohteena, käy ilmi Scottin kertomuksesta. Kuten Shelia ja Joe, hän vastustaa avaruusolentojen silmiin katsomista, sillä “minun ihmisyyteni ei halua nähdä tätä” koska se “ei kestä toista puolta”. Syy tälle käy ilmi kun hän vastaa sanomalla “koska katsoisin silloin itseäni”. [37] Tässä tapauksessa avaruusolentoidentiteetti näyttää olevan konfliktin lähde. Mitä tapahtuu kun kokijat saavat yhteyden omaan avaruusolentoitseensä?

Ajatuksia herättävä kontaktinarratiivin aspekti esiintyy, kun kokijat havaitsevat fyysisesti elävänsä avaruusolentoitsen tilalla. Erään kohtaamiskokemuksen aikaan Joe havaitsee, että hän on avaruusolennon kehossa, joka on arviolta kaksi ja puolimetrinen, muodossa joka muuttuu jatkuvasti kuin “kameleontti”. Lisäksi, niinkuin ‘Orion’, hän aistii kykenevänsä muuttamaan kehoaan pidemmäksi tai lyhyemmäksi. Tässä tilassa ollessaan hän havaitsee, että hän tuntee olonsa “paljon mukavammaksi”, “eteeriseksi”, “nestemäiseksi”, ja hänellä on tunne “laajuudesta”. Sitten hän yhtäkkiä kokee kamppailua oman “ihmisyytensä” kanssa. Tässä hetkessä hänen inhimillinen identiteetintuntonsa toimii konfliktin lähteenä. Lisäksi Joe, niinkuin Orion, kykenee selittämään avaruusolentojen risteytysohjelman tarkoituksen avaruusolentojen tarkastelulinssin läpi. [38] Carlos kuvaa myös samanlaisen tilan hänen useiden kohtaamistensa aikana, jolloin hän on nähnyt itsensä avaruusolentojen “kypärän” sisäpuolelta, joka mahdollistaa hänen tarkastella ympäristöä ‘avaruusolento-ominaisuuksien’ varalta. Kun näin tapahtuu, hänestä tulee enemmänkin “tarkkailija” joka tutkii ihmisiä. Jälleen kerran annetaan esimerkki siitä kun kokijat tarkastelevat avaruusolentolinssin läpi. [39]

On kiinnostavaa havaita, että Joen keho ei välttämättä ole kiinteässä fyysisessä tilassa, kun hänellä on kyky muuttaa sitä. Tämä herättää ontologisen kysymyksen hänen kehostaan avaruusolentokohtaamisessa ja vaatii tarkastelua, joka menee puhtaasti fyysisistä kokeista puhuvan paradigman ulkopuollelle kokijoiden kokemuksissa.

Vuoret nousivat ja niiden väliin syntyi railoja: Hybriditeetin Uusi Alue & Avaruusolentojen Kommunikaatio

Tämän otsikon alkuosa, ‘vuoret nousivat ja niiden väliin syntyi railoja’, toimii metaforana niille välitiloille, joita Bhabhan kolmannen tilan kuvaus implikoi. ‘Railot’ vuorten välissä, joista kokijat puhuvat, sijoittuvat kolmitilaan. [40] Tässä osiossa tarkastelen tätä tilaa ja kuvaan sitä miten samanaikaisen ihmis-avaruusolentoitsen tietoisuuksien yhteensulautumishetket esitetään eri tavoilla. Vaikkaa nämä muodot liittyvät toisiinsa, tai ovat läsnä yhtä paljon, ne voidaan konseptualisoida hybriditeetin hetkinä, jotka liittyvät sijaintiin, visuaaleihin, fyysisiin tiloihin ja kieleen.

Joen narratiivi antaa meille monia esimerkkejä fyysisistä ja visuaalisista hybriditilan esityksistä. Hän kuvaa varhaisen tapauksen, jossa hän katselee heijastustaan peilistä. Hän yhtäkkiä kokee uppoamisen tunteen, ja tajuaa että hän katsookin ikkunasta eikä peilistä, ja häntä vastaan tuijottaa “kasvotusten” avaruusolennon kuva. [41] Ikkunasta ulos katseleminen voidaan lukea sisäisen itsen tarkasteluksi ulkomaailman suuntaan. Tätä konseptia disruptoi käsitys siitä, että ikkuna on ehkäpä samanaikaisesti peili, joka heijastaa kuvan itsestä ja näin vahvistaa ajatusta avaruusolentoitsestä. Tässä hetkessä samanaikaiset avaruusolentoitsen ilmestymiset voidaan käsittää kolmitilana: hybridiolennon visuaalisena vahvistumisena. Tämä tapaus oli erityisen kiinnostava kun me pohdimme sitä, että myöhemmin tässä narratiivissa Joe elääkin fyysisesti tämän avaruusolentoitsen kehossa.

Toisessa kohtaamisessa Joe altistetaan proseduurille, jossa ryhmä harmaita avaruusolentoja integroi aspekteja hänen ihmis-avaruusolentoitsestään. Sitten hän kokee pakottavan kuvan, jossa hän näkee kehonsa kuin “peilisalissa”. Hän näkee itsensä “monilta eri tasoilta” ja hän näyttää kävelevän “eri kalvopintojen” läpi, kun hänen eri ihmis-avaruusolentoitsensä identiteetit alkavat integroitua “harmonisesti”. Tämä tapahtuma vaikuttaa tapahtuneen samaan aikaan kuin evoluution muutos, ja hän kokee “ykseyden”. Tämä yhteenliittymä voidaan nähdä fyysisenä ja/tai henkisenä hybridisaationa, joka johtaa olemuksen triadihetkeen.

Kokijoiden narratiivissa kieli ja kommunikaatiomuodot esitetään eri tavoin, joista jotkut eroavat merkittävästi muista. Vaikka laajamittainen analyysi ei olekaan tässä mahdollista antaa, esitän silti tiivistelmän siitä miten eri modaliteetit, jotka eivät ole ihmismäisiä, eivät avaruusolentoja, vaan samanaikaisesti molempia, voidaan nähdä hybridisaationa, joka hajoittaa olemasssaolevat kielen ja/tai kommunikaation muodot. Ne heijastelevat hybridisaatiota, sillä ne ovat seurausta ihmisten ja avaruusolentojen välisistä interaktioista.

Tri. John Mack

Maan ulkopuolisten olentojen kanavoimisen ilmiö kohdataan usein myös kokijoiden narratiiveissa, ja Peter, Eva ja Scott mainitsevat myös tämän. Eräässä sellaisessa tapahtumassa Evan kanssa, John Mack havaitsee että Evan perspektiivi vaikuttaa muuttuvan avaruusolentojen perspektiiviksi kun hän ottaa käyttöön pronominin “me”. Kuitenkin regression lopussa hän viittaa ideaan siitä, että hänen tietoisuutensa oli läsnä jollain tavalla, joten vaikka hän sanookin että “Se on kuin minä en puhuisi”, Eva sanoo myös että “Se olin minä. Minä tiedän että se olin minä… Mutta se oli toinen minä”. Tämän valossa Evan “me”-perspektiivi voidaan tulkita kuvaavan sekä ihmis- että avaruusolentomodaliteetteja, ja täten se kertoo hybridiolotilasta ja -kommunikaatiomuodosta. Ydinolemukseltaan Evan kanavointi ei ole seurausta ihmisten mutta ei myöskään avaruusolentojen tietoisuudesta, vaan samanaikaisesti molemmista. Kriittistä kyllä, niinkuin monet muutkin kokijat, Eva vaikuttaa saaneen pääsyn informaatioon muuttuneen tietoisuudentilan aikana, joka olisi mahdollisesti ollut muutoin mahdotonta. Lisäksi näitä tiloja voidaan saada aikaan tietoisuuden evoluutiolla. Hypnoosin alaisena, kun Eva puhuu siitä miten matkaaminen yhdestä ulottuvuudesta toiseen tapahtuu “laajentumalla ja supistumalla samaan aikaan” (prosessi jota voidaan samalla tavoin tarkastella hybriditilana), tapahtuu siirtymä “me”-perspektiiviin. Kiinnostavaa kyllä, tässä kohtaa hänen kertomustaan avaruusolennot ovat yhtäkkiä poissa, ja Eva löytää itsensä tuijottamasta valkoista kolmiota. Hän pääsee käsiksi tietoon, että avaruusolennot haluavat “jonkun joka on lähempänä ihmisolentoja”. Tämä on tarpeen, jotta voitaisiin “hidastaa informaation lähettämistä” johtuen sen “suuresta intensiteetistä”.

Tämä ajatus on symbolisesti kolmion ideaan upotettu, sillä sen voidaan nähdä edustavan ihmis- ja avaruusolentomuotojen hybridikommunikaatiokeinoa. Tämä konsepti jälleen kerran vahvistuu Evan “me”-perspektiivissä, kun hän puhuu siitä että avaruusolentojen pitää “säätää kommunikaatiota korkeammalta värähtelytasolta maalliselle (verbaaliselle) värähtelylle.” [42]

Jim Sparkin aliensymboleita/kieltä

Jim Sparkin havainto saamistaan avaruusolentojen kielen oppitunneista korostaa samanlaista konseptia. Hän kommentoi, ‘Aloin nähdä sen eräänlaisena viestinnän puolivälimallina.’[43]

Keho, hybriditeetin neuvotteluissa, vaikuttaa olevan keskeisessä roolissa. Evan kolmion kohtaaminen kuvattiin “intensiiviseksi” ja fyysiselle keholle “vahinkoa aiheuttavaksi”.[44] Koska kolmio voidaan nähdä hybridiviestinnän symbolisena esityksenä, silloin Evan kokemus fyysisestä kivusta voi olla merkki ihmiskunnan nykyisistä fyysisistä ja mentaalisista rajoitteista sellaisten keinojen käytössä. Lisäksi tämä voi auttaa monien eri avaruusolentojen kielten olemassaolon valottamisessa, ja jotkut kokijat kykenevät käyttämään useampaa kuin yhtä kommunikaatiotapaa, sillä tämä ei välttämättä ole avaruusolentojen kielille mitenkään ominaista. Keskeistä tälle idealle on idea kehon roolista ihmisten ja avaruusolentojen välisissä interaktioissa, sillä jotkut ‘alienkielet’ eivät välttämättä toimi ollenkaan kielen tavoin, vaan sen sijaan ne palvelevatkin aivan toisenlaista tarkoitusta. Jos jotkut avaruusolennot joutuvat “säätämään” viestintäänsä, mikä on hybriditoimi, mihin sitä silloin säädetään ja mitä tästä säädöstä seuraa?

Paul, Scott ja Carlos ja kaikki kuvaavat vastaanottaneensa visuaalisia kuvia heidän kohdatessaan avaruusolentoja. Scott sanoo, että prosessi on tuntematon, sillä “päässäni on massiivinen määrä informaatiota jota en edes ymmärrä”, ja Paul vastaanotti kuvia niin nopeasti, että hän ei kyennyt tajuamaan niitä.[45] Samoin kuin Paul, nopeus jolla Carlos otti vastaan kuvia paljastaa ihmistietoisuuden ja -kielen rajoitteet, kun hän kovalla vaivalla viittaa näkemiinsä kuviin joillain kuvailevilla sanoilla, kun hän samanaikaisesti pyrkii vastaanottamaan seuraavaa kuvavirtaa. [46] Ihmisten kognitiiviset rajat silloin ehkäpä selittävät tietyt avaruusolentojen käyttämienn viestintätapojen tarkoitukset kohtaamiskokemuksissa. Jim Sparkin narratiivi voidaan lukea vastauksena näihin rajoitteisiin. Esimerkiksi, hänen avaruusolentoviestintänsä puoliväli- tai hybridimalli liittyy holografisten symbolien käytön koulutukseen: telepaattinen kommunikaatiomuoto, jossa suuri määrä informaatiota tiivistetään ‘erittäin pieniksi symboleiksi’. [47] Symboleita katselemalla voi sitten käynnistää välittömän informaation lataamisen. Samoin kuin Jim, Becky Andreasson myös saa koulutusta avaruusolentojen symboleista käyttämällä ‘avaruusolentojen avaimia joissa on liikkuvia symboleita’. Tämä symbolikieli opetetaan ‘mielen, kosketusaistin, värin ja äänen’ avulla. Lisäksi Becky myös on ilmaissut koskettaneensa ‘valon sivua’ kirjassa, mikä sai aikaan pakkomielteen välittömästi alkaa piirtää symboleita. Tämä vaikuttaa olevan tarpeellinen askel jonkinlaisessa koulutuksessa, ja myöhemmin Becky meni ‘mittauttamaan’ kätensä määrittääkseen ‘miten paljon symbolista tietoa’ hän oli onnistunut ‘absorboimaan’. [48] Beckyn kontakti kirjan kanssa, joka on asianmukainen metafora, ilmaisee että fyysinen informaation absorptio on tapahtunut, mikä laukaisee hänen fyysisen reaktionsa alkaa piirtää symboleita. Sparkin avaruusolentojen kirjainten piirtely jälleen asettaa kehon keskeiseen asemaan tässä prosessissa.

Tracy Taylorin piirros

Mary Rodwellin työ kokijoiden kanssa on myös tuonut esiin joitain vakuuttavia tuloksia. Kun kokijoiden narratiivi kehittyy, niin tekee myös avaruusolentokielten ja -viestinnän hybridimuodot, ja vaikka hänen tapauksensa monimutkaisuudet ja syvyydet joutuvatkin tässä tutkielmassa jäämään käsittelemättä, Tracey Taylorin narratiivi voidaan nähdä tämän siirtymän esityksenä. Kuten Becky Andreasson, Tracey myös kertoo symbolikuvista. Kuitenkin monet kuvat, jotka hän on luonut, ovat varsin yksityiskohtaisia ja monitahoisia, ja hänen kykynsä kanavoida niitä on syntynyt rikkaan symbolisen kohtaamisepisodin tuloksena, johon kuului varsin yllättävästi kolmiokuvio, jossa sen sisällä oli kaksi samankeskistä ympyrää. Sitten häneen iski ‘intensiivinen energian aalto’ ja tämä tapahtuma laukaisee hänen kykynsä ‘kanavoida geometristen symboleiden ja viestien avulla’. Geometristen kuvioiden tarkoitus on ‘laukaista jonkinlainen uusi tietoisuus syvällä omassa psyykessä’. Lisäksi Tracey on piirtänyt avaruusolentojen kirjoitusta ja hänellä on kyky spontaanisti puhua useita avaruusolentojen kieliä. Tämä on äärimmäisen kiinnostavaa, sillä Tracey kommunikoi myös monille ulottuvuuksienvälisille ja/tai Maan ulkopuolisille olennoille, ja hänen geometrisistä muodoista saamansa ‘informaatio’ ‘tulee läpi’ näiltä eri olennoilta. [49] Tämä voidaan taaskin tulkita hybriditoiminnaksi.

Psyyken kehitysmuodot ja niiden eräät implikaatiot Hybriditeetille

Hybriditoiminta tulisi nähdä ‘integroituna, avoimena, laajentuvana koodina’, eikä muuttumattomana paikkana, joka yhdistää ihmis-avaruusolentotietoisuuden uuden, totalisoidun muodon luomiseksi. [50] Sen sijaan Kolmas tila tulisi nähdä paikkana, joka ‘mahdollistaa muiden kantojen sulautumisen’. [51] Avaruusolentojen kommunikaatioiden eri muodot kokijoiden narratiivissa, lähtien avaruusolentojen kielten moninaisuudesta aina visuaalisten muotojen eroihin ovat tästä todistus. Kaikki nämä tilat ovat hybriditeetin ilmentymiä, ja kokijat liikkuvat niistä sisään ja ulos, mistä myös Hendersonin erilaisuuden ja identifikaation paikat puhuvat. Lisäksi heidän liikkeet sirpaloituneesta identiteetistä integraatioon, kuten Joen peilisalin läpikäynti, eivät välttämättä tarkoita, että tämä integraation tila olisi saatu valmiiksi. Varmastikin kokijoiden narratiivit paljastavat muuta, joten hybridin tulisi tehdä tilaa uusille kysymyksille meidän syventäessä ymmärrystämme avaruusolentohypoteesista. Peter Faust määrittelee ihmis-avaruusolentointeraktion prosessin ‘avomieliseksi’ ja ‘erittäin epämukavaksi’, mutta juuri tämä epävarmuus on se joka usein laukaisee evoluutiokehityksen kokijan tietoisuudessa.[52] Lisäksi tässä tutkielmassa esitellyt hybridimuodot kertovat jatkuvasti kehittyvästä prosessista, erityisesti kun puhutaan avaruusolentojen kielenkäytön tarkoituksesta. Tämän kolmannen tilan identifiointi mahdollistaa monimuotoisempien kohtaamisnarratiivien tulkintojen esiintulon.

Viimekädessä kokijat itse ovat uhka suvereenin hallinnan vakaudelle. Bhabha määrittelee ‘epäsuvereenin minän’ käsitteen, jolla erot voidaan artikuloida mutta samalla myös elää todeksi.[53] Kokijat heidän neuvotellessaan ihmis-avaruusolentoidentiteeteistään, ovat jo tässä paikassa ja kuitenkin tämä tila luo potentiaalin suvereniteetin disruptiolle, sillä heidän kokemuksensa ‘liittyvät polariteetin politiikkaan’ eikä valtio voi sellaista säännellä.[54] Tuntemattomien hybridimuotojen mahdollisuus itsessään on se, mitä valtio ei voi tunnustaa. Tätä voi vastustaa luomalla mahdollisuuksia kokijanarratiivien syntymiselle, ja tässä prosessissa eksopolitiikalla voi olla merkittävä rooli.

Kirjoittajasta

Natasha Acimovic on opettajankoulutuksen luennoitsija ja tällä hetkellä opettaa aikuiskoulutusta British collegessa. Hän on kiinnostunut teorioista, kielestä ja identiteetin rakentumisesta, mikä sai hänet kouluttautumaan useammalla akateemisella tutkinnolla. Häntä on aina kiinnostanut UFO-ilmiöt, ja hän on tutkinut alan vähemmän tunnettuja elementtejä, mm. ihmis-avaruusolentoidentiteettiä, kontakti- ja sieppauskirjallisuuden vertailua, avaruusolentoidentiteetin vaikutusta kieleen ja symbolisiin kommunikaatiomuotoihin. Hän on mukana UK Exopolitics Initiativessa, ja hänet saa kiinni osoitteesta Natasha@exopoliticsunitedkingdom.org

VIITTEET

[1] Kts. UFO Matrix: Volume 1 Issue 2, 2010.

[2] Nigel Watson, “The Reality of the Abduction Experience,” UFO Matrix: Volume 1 Issue 2, 2010, 14-17.

[3] Whitley Strieber, Breakthrough: The Next Step (Great Britain: Pocket books, 1997), 97.

[4] Katso Homi K. Bhabhan esKts. Cultural Diversity and Cultural Differences, saatavilla : Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, and Helen Tiffin, eds., The Post Colonial Studies Reader (USA, Canada: Routledge, 1995), 207.

[5] Basil Bernstein, Pedagogy, Symbolic Control, and Identity: Theory Research and Critique (London: Rowman and Littlefield, 2000), 3.

[6] Carole Boyce Davies, Black Women, Writing and Identity: Migrations of the Subject (USA, Canada: Routledge, 2002), 154

[7] Kts. Mae Gwendolyn Hendersonin essee diskurssin samanaikaisuudesta, Speaking in Tongues: Dialogics, Dialectics, and the Black Woman Writer’s Literary Tradition, saatavilla: Cherly A. Walls, eds., Changing Our Own Words: Essay’s on Criticism, Theory, and Writing by Black Women (Great Britain: Routledge, 1990), 17.

[8] Henderson, 18- 19.

[9] Henderson, 19-21. Idea subjektista joka on “sukupuolitettu rodun kokemuksessa” ja “rodullistettu sukupuolen kokemuksessa” tulee parhaiten esiin, kun Henderson kuvaa ‘mustien naisten ryhtyvän todistamaan mustille miehille olevansa mustia, valkoisille naisille olevansa naisia, mustillee naisille olevansa mustia naisia. Samaan aikaan he [kuitenkin] ryhtyvät kilpailemaan mustien miesten kanssa naisina, valkoisten naisten kanssa mustina, ja valkoisten miesten kanssa mustina naisina… tämä erilaisuuden dialogi ja identiteetin vastakkainasettelu määrittää sekä mustien naisten subjektiivisuutta että mustien naisten diskurssia’.

[10] Bhabha, 207.

[11] http://rowenasworld.org/essays/newphil/bhabha.htm

[12] Kts. Fredrick Fahlander’n kappale, Third Space Encounters: Hybridity, Mimicry and Interstitial Practice, saatavilla: Per Cornell and Fredrick Fahlander, eds., Encounters, Materialities, Confrontations: Archaeologies of Social Space and Interaction (UK: Cambridge Scholars Press, 2007), 23.

[13] http://www.johnemackinstitute.org/ejournal/article.asp?id=25

[14] Bhabha, 208.

[15] Fahlander, 22.

[16] http://rowenasworld.org/essays/newphil/bhabha.htm

[17] Fahlandar, 19.

[18] Bhabha, 207.

[19] John Mack, Passport to the Cosmos: Human Transfromation and Alien Encounters (London, USA: Thorsons), 160.

[20] Henderson, 22-23.

[21] Mary Rodwell, Awakening: How Extraterrestrial Contact Can Transform Your Life (UK: New Mind Publishers), 276.

[22] Mary Rodwell, Awakening, 228.

[23] Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, and Helen Tiffin, eds., The Post Colonial Studies Reader (USA, Canada: Routledge, 1995), 2.

[24] Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, and Helen Tiffin, eds., The Empire Writes Back: Theory and Practice in Post-Colonial Literatures (USA, Canada: Routledge, 2002, 8-9.

[25] Mack, Abduction, 320-328.

[26] Mack, Abduction, 181-184.

[27] Mack, Abduction, 225-229.

[28] Mack, Abduction, 102-103.

[29] http://ovnis-usa.com/DIVERS/Wendt_Duvall_PoliticalTheory.pdf

[30] http://magonia.haaan.com/2009/the-aliens-speak-and-write-examining-alien-languages-mark-newbrook/

[31] http://ovnis-usa.com/DIVERS/Wendt_Duvall_PoliticalTheory.pdf

[32] http://magonia.haaan.com/2009/the-aliens-speak-and-write-examining-alien-languages-mark-newbrook/

[33] Henderson, p37.

[34] Mack, Abduction, 310.

[35] Mack, Abduction, 86.

[36] Mack, Abduction, 181.

[37] Mack, Abduction, 104-106.

[38] Mack, Abduction, 185-186.

[39] Mack, Abduction, 360-361.

[40] Mack, Abduction, 266.

[41] Mack, Abduction, 180.

[42] Mack, Abduction, 250-256.

[43] http://www.seancasteel.com/JimSparksSidebarArticleAlienAlphabet.htm

[44] Mack, Abduction, 250.

[45] Mack, Abduction, 96.

[46] Mack, Abduction, 358.

[47] http://www.seancasteel.com/JimSparksSidebarArticleAlienAlphabet.htm

[48] http://ufoexperiences.blogspot.com/2005/07/becky-andreasson-daughter-of-betty.html

[49] http://members.iinet.net.au/~starline/

[50] Bhabha, 208.

[51] http://ojs.ed.uiuc.edu/index.php/pes/article/viewFile/1806/516

[52] Peter Faust, Touched, DVD. Directed by Laurel Chiten (San Francisco: Bind Dog Films, 2003)

[53] http://ojs.ed.uiuc.edu/index.php/pes/article/viewFile/1806/516

[54] Bhabha, 209.

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

ufologia

Abduktioilmiö ja sen vaikutukset UFO-paljastukselle: Brittiläinen näkökulma

20.9.2022 paatoimittaja Kommentoi

Kirjoittanut Philippa Foster

Exopolitics Institutella on edessään erittäin monimutkainen tehtävä, koska mikäli ‘UFO-paljastus’ on tulossa, me joudumme olemaan valmiit kohtaamaan kaikki avaruusolentoilmiön aspektit: ihanan rikastavista kontaktiskenaarioista ja sen mukanaan tuomista hyödyistä aina avaruusolentojen sieppauksiin ja MILABeihin (väitetyt armeijan tekemät sieppaukset). Jotta menestyksekkäästi mukauduttaisiin tähän suureen kulttuurimuutokseen, ihmisten on saatava tietää koko totuus, silloinkin kun se ei ole asianmukaista, ja niille jotka sitä kaipaavat tulisi olla olemassa tukimekanismeja. Tämä artikkeli tutkii sitä miten me voisimme hyötyä ufologian alalla tehdystä vuosikymmeniä kestäneestä tutkimuksesta, sekä useista ensikäden kokijoiden kertomuksista. Nämä valmistelevat meitä UFO-paljastuksen kaikkiin ‘yllätyksiin’ ja mahdollistavat ihmiskunnan luoda vahva ja palkitseva Kosminen tulevaisuus.

‘Eksopolitiikan’ ja ‘UFO-paljastuksen’ yksi päätarkoituksista on nostattaa ihmisten tietoisuuden tasoa Maan ulkopuolisista elämänmuodoista ja edistää rauhanomaista vuorovaikutusta niiden kanssa. Siksi ymmärrettävästi on ollut paljon huolta siitä miten avaruusolentojen tekemien sieppausten epämiellyttävä luonne, sekä erityisesti MILABit [1] (Military Abductions, sotilassieppaukset), saattaisivat vaikuttaa kansan mielipiteeseen ‘UFO-paljastuksesta’[2]. Se herättää myös epäilyksiä siitä onko Korkean Tason Viranomaisten kanssa tehtävä yhteistyö edes saavutettavissa.
Todellakin on selkiyttävä ajatus, että ne samat ihmiset, joiden toivotaan legitimoivan UFO-paljastuksen, saattaisivat olla mukana sellaisissa karmeuksissa. Mutta tämän ei tarvitsisi heittää hukkaaan Exopolitics Instituten tavoitteita, sillä politiikka on muutakin kuin korkean tason poliitikkojen puheita. Politiikan tulisi tarkoittaa myös
ihmisten auttamista sopeutumaaan vaikeisiin ongelmiin — joka
meidän tässä kysymyksessä tarkoittaa sen tunnustamista, että
me olemme suuremmassa kosmisessa lähipiirissä, ja tämän
paljastuksen jälkivaikutusten auttamista.

‘UFO-paljastus’ tulee epäilemättä vaikuttamaan meidän nykyiseen ymmärrykseen historiasta, antropologiasta, astronomiasta, fysiikasta, biologiasta ja teologiasta. Itse asiassa, älykkään Maan ulkopuolisen elämän tunnustaminen vaatii täydellisen uudelleenkirjoittamisen modernista maailmanymmärryksestämme. Mutta paljastukset MILABeista ovat epävakauttava tekijä, mikä voi selittää sen miksi valtio haluaa salata UFO-kontaktin aiheen. Ja tuoreet Britannian puolustusministeriön ilmailuhenkilöstön osaston pöydälle tuotu tuore raportti ‘Secretariat Air Staff Dept. 2A’ (01.
joulukuuta 2009)[3] vaikuttaa jäynältä jolla vältetään syvempi tarkastelu. Tulee muistaa, että he harvoin ovat tarjonneet apua, he ovat lähinnä arkistoineet ja tutkineet havaintoja ja kokemuksia — jota he voivat nyt tehdä salaa ilman tilivelvollisuutta.

Me emme tässä kuitenkaan odota Ensikontaktin skenaariota, sillä se on jo tapahtunut. Se on tapahtunut 1940- ja 1950-luvuilla, mutta myös monta kertaa aiemmin historiassa, joista vuorovaikutus Sumerian ‘jumalien‘ kanssa on hyvä esimerkki. Zecharia Sitchinin teokset [4] puhuvat Anunnakien ihmisillä tekemistä varhaisista
geneettisistä kokeista, joten ei olisi ihmeellistä jos modernit kertomukset abduktioista peilaisivat tätä samaa, eri lajien välisen risteytysohjelman painotuksella. Mutta vaikka voidaankin ymmärtää miksi avaruusolentojen rotu haluaisi tutkia ihmisolentojen ihmeellisyyksiä, ja jopa manipuloida niitä, se mikä on vähemmän selvää on miksi jotkut ihmiset haluaisivat tehdä samaa. Maailma reagoi rankasti natsien tekemiin kamaluuksiin ja reagoisi varmasti uudelleen mikäli sellaiset hirveydet jatkuisivat — ehkäpä ‘Operation Paperclipin’ jatkeena[5].

Valitettavasti tutkittavan aiheen epämiellyttävyys tarkoittaa, että monet ufologit jänistävät siepattujen edessä, aivan kuin siepatut saattaisivat ufologian alan häpeään. Tämän ei tarvitse kuitenkaan olla asian laita. Modernin ufologian ihana puoli on, että meillä on niin
rikkaasti näyttöä avaruusolentojen mukanaolosta. Ja monet näistä interaktioista ovat olleet mukanaolleille kontaktihenkilöille rikkaus. Joten kyllä, tuolla jossain vaikuttaa olevan ‘hyviä’ alieneita. Mutta valitettavasti on myös ‘pahoja’ alieneita. Ja vaikuttaa siltä, että pahikset ovat saamassa apua myös varsin pahoilta ihmisiltä, jos MILABit ovat totta. Sitä aina saa sapiskaa Hyvien ja Pahojen erottelusta, ja olen ajatellut tätä pointtia monesti, mutta mielestäni se ei ole ennakkoluuloa vaan maalaisjärkeä valita omat liittolaisensa viisaasti. Raamattu sanoo, ‘teoistaan heidät tunnetaan’ ja mielestäni tämä sopii hyvin Kontaktiskenaarioon. Kyse ei ole lajista vaan aikeesta. Pintapuoli ei ole niin tärkeää kuin kokemuksen sisältö, ja
kuten me tiedämme, ei ole koiraa karvoihin katsominen. Bob
Dean[6] on sanonut, että ihmiseltä näyttävät avaruusolennot huolettivat armeijaa kaikkein eniten, sillä he kykenivät kävelemään ‘vallan käytävillä’ huomaamatta. Ja myös monet ihmiset ovat raportoineet joidenkin avaruusolentojen/ulottuvuuksienvälisten olentojen kyvystä muuttaa ulkomuotoaan. Meidän pitää myös hyväksyä, että hybridit [7] ja PGLF:t[8] ovat myös uhreja kaikessa tässä.

Joten eksopolitiikalla on käsissään kaikkein vaikein tehtävä, koska jos UFO-paljastusta halutaan, me joudumme valmistautumaan kohtaamaan kaikenlaiset ilmiön eri puolet, joista jotkut ovat todella kammottavia. Mielestäni tämä on UFO-paljastuksen vedenjakaja, jossa se on siirtymässä tasolle jossa kaikkien kokijoiden kokemusta tulee arvostaa, ei ainoastaan niitä jotka voidaan esittää julkisesti. Ihmisrotu on hämmästyttävän sitkeä, ja ihmisten tarvitsee tietää koko totuus, vaikka se ei olisi aina kaunista.

Sen tunnustaminen, että avaruusolentokontaktilla on pimeä puolensa, itse asiassa pohjustaa tietä kaikkein tärkeimmälle tulevaisuuden työlle, joka on Abduktion kokeneiden uhrien auttaminen, olivatpa he sitten avaruusolentojen tai armeijan yksiköiden tai molempien piinaamia. Meidän tulisi ottaa tämä tavoitteeksemme, jopa silloinkin kun valtio ei aio paljastaa UFO-todellisuutta. Me tarvitsemme enemmän asialle omistautuneita lääketieteen ammattilaisia kuten tri. Roger Leir[9], sekä kovasti kaipaamamme tri. John Mack[10], niin että kun ihmiset kärsivät sieppauksen negatiivisista emotionaalisista ja fyysisistä vaikutuksista, he voivat saada kaipaamaansa ammattiapua. Ja Budd Hopkins sekä Carol Rainey ovat suuresti auttaneet tiedettä ymmärtämään abduktiokertomusten validiteettia, ja suosittelen kovasti heidän kirjaansa ‘Sight Unseen’[11]. David Jacobs[12]
ja Whitley Strieber[13] ovat myös tehneet huikean tärkeitä kontribuutioita heidän pelottomalla totuuden etsinnällään. Abduktiotutkimus ja terapia ei todellakaan ole heikkohermoisille. Mutta me olemme etuoikeutetussa asemassa hyötymässä heidän työstään, mikä auttaa meitä kollektiivisesti etsimään ratkaisuja ongelmiin, joita ilmiöstä kärsivät kohtaavat. Tämän kaiken avulla meillä on kaikilla helpompaa UFO-paljastuksen mukanaan tuomien
asioiden kanssa.

Minä ja aviomieheni Alan katselimme arkkipiispa Desmond Tutun haastattelua, jossa muisteltiin hänen työtään ‘Truth and Reconciliation Commissionissa’, joka käsitteli Etelä-Afrikan Apartheidin jälkipyykkiä. Uskon, että eksopolitiikka potentiaalisesti mahdollistaa olla samanlaisessa roolissa, koska UFO-paljastuksen kajastuksen myötä tulee esiin kaikki tapahtuneet karmeudet. Mutta tuosta voi seurata uusi alku ihmiskunnalle, ja anteeksianto on suuressa roolissa tätä prosessia. Ehkäpä se oli mihin viitattiin myös elokuvassa ‘District 9’. Se oli karmeaa katseltavaa, mutta siinä käsiteltiin monia tärkeitä asioita. Se oli erittäin epämukavaa johtuen sen tapahtumapaikasta (Etelä-Afrikka), mikä muistutti ihmisen toiselleen tekemistä kauheuksista, mutta se myös näytti ulkopuolisen ilmiön kosketuksesta aiheutuvat yhteiskunnalliset ongelmat. Kun pääosan hahmo muuttui ikuisesti avaruusolentojen kanssa toiminnan seurauksena, ja hän alkoi muuttua ‘erilaiseksi’, perheensä hylkäämäksi tulemisen lisäksi perhe oli myös halukas antamaan hänet viranomaisille. Sitten hän havahtui siihen, että hämäräperäinen organisaatio oli tekemässä hänellä kokeita, joka halusi hyötyä hänen hybridi-DNA:staan niin että he voisivat kehittää uusia aseita[14], joiden kanssa ei voinut toimia järkiperäisesti eivätkä he antaneet armoa. Ei ollut ketään keneltä pyytää apua, ja sen sijaan he joutuivat elämään avaruusolentojen keskellä joita he aiemmin olivat halveksuneet. Todellakin, olen kuullut monilta siepatuilta ja erityisesti Tähtilapsilta[15] , että vaikka he vihaavat sitä mitä avaruusolennot heille tekivät, erilaisuuden aiheuttamat yhteiskunnalliset ongelmat tarkoittavat, että heidän rakkaat usein hylkäävät heidät, ja että he eivät voi luottaa armeijaan jonka he pelkäävät myös olevan mukana, ja niin he päätyvät muodostamaan epämukavia liittoja heidän sieppaajiensa kanssa paremman vaihtoehdon puuttuessa. Lisäksi he eivät voi mennä lääkärille kertomaan fyysisistä ongelmistaan (arvet, infektiot, implantit jne.) sillä he pelkäävät että heitä pidetään henkisesti sairaina, ja että heidät laitettaisiin lopulta kovalle lääkitykselle, joka tuo mukanaan lisää ongelmia. Ongelman pahentamiseksi avaruusolennot joskus kertovat heille, että he auttavat heitä jos he tekevät yhteistyötä, mikä on selvästi kiristystä, mutta mitä vaihtoehtoakaan uhrilla on?

Toinen suuri ongelma, joka minulla on tullut vastaan, on Britanniassa terapeuttien kohtaamat vaikeudet, kun he yrittävät auttaa siepattuja. Mary Rodwell[16] näkee tarpeen auttaa ilmiön kokeneita Britanniassa, ja olen aivan samaa mieltä. Kuitenkin se on osoittautunut erittäin vaikeaksi tehtäväksi, ja olen nähnyt vuosien mittaan niin paljon kaikkea, että en voi hyvällä omallatunnolla pyytää enää uusia terapeutteja uhraamaan itseään, ennen kuin he myös saavat jotain tukea. Muutama vuosi sitten minä ja Alan autoimme keräämään kymmenisen terapeuttia yhteen, jotka olivat avoimia idealle siitä, että autettaisiin kokijoita minkä tahansa trauman kanssa, joka liittyi kontaktin negatiivisiin puoliin. Ja myös antamaan ihmisille mahdollisuuus kertoa omista positiivisista kokemuksistaan. Se oli erittäin epämuodollinen tilaisuus, mutta myös täysin luottamuksellinen, ja useinkaan emme pyytäneet rahaa. Se vaihteli pelkästä kuuntelemisesta aina regression pitoon ja terapiaan niille jotka sitä tarvitsivat. Britanniassa vaihtoehtoterapeutit olivat niitä, jotka kykenivät eniten auttamaan ihmisiä, sillä he olivat avomielisempiä muille todellisuuksille kuin valtavirran lääketieteen työntekjät. Ryhmässä oli psykologeja, psykoterapeutteja, henkisiä ja reikiparantajia sekä kliinisiä hypnoterapeutteja. Kontaktihenkilöille (positiivinen kontakti) ja siepatuille (negatiivinen kontakti) tukea antaneiden onnistumisprosentti oli suuri, koska terapiasuhde tuntuu tekevän kovasti tuhojaan terapeuttien henkilökohtaisessa elämässä. Terapeutit eivät saa tukea mistään valtavirran lääketieteen henkilöstöltä ja se voi vahingoittaa heidän uraansa mutta myös sen lisäksi he kärsivät eri lähteistä heitä kohtaan tehdyistä henkilökohtaisista hyökkäyksistä. Jotkut eivät vain kyenneet sietämään kuulemiaan tarinoita. Toisilla taas heidän puhelintaan salakuunneltiin, heidän kotien yllä pörräsi helikopterit ja he usein sairastuivat. Eräät jopa joutuivat itse sieppauksen kohteiksi. Mielestäni tätä juuri kuvattiin elokuvassa ‘The Fourth Kind’[17]. Uskoipa elokuvan sisältöä tai ei, se kuitenkin kuvaa abduktioterapeuttien kokemaa henkilökohtaista eristämistä sekä muita kauhuja. Vaikuttaa siltä, kuin sieppaajat eivät pitäisi siitä, että heidän kohteisiinsa puututaan… Terapeutit, jotka jatkoivat siepattujen parissa pisimpään, olivat yleensä niitä jotka
halusivat yhteistyötä, mutta on monia siepattuja jotka eivät voi edes hyväksyä sitä mitä heille on tehty, erityisesti mikäli heidän omat lapsensa ovat myös sieppauksien kohteina. (Ja Britanniassa tämä on erittäin relevanttia, sillä kyseessä on usein monen sukupolven ylittävä ilmiö, mistä puhun yksityiskohtaisemmin alempana.) Mutta ihmisten tulee jotenkin selvitä kokemuksistaan, ja koska heiltä puuttuu minkäänlainen suoja, voi ymmärtää sen miksi ihmiset valitsevat antautumisen eikä kaikkia mahdottomia todennäköisyyksiä vastaan taistelun. Ehkäpä niin tapahtui 1940s/50-luvuilla, kun meille uskoteltiin että eräiden avaruusolentojen kanssa oli solmittu sieppauksia sallivia virallisia sopimuksia teknologianvaihtoa vastaan [18]. Oliko kyseessä ‘jos et voi voittaa heitä, liity heihin’?. Kärsimmekö me edelleen näiden valintojen seuraamuksista?

Tulevaisuudesta puhuttaessa, on monia vääryyksiä joita ei voi korjata, mutta on myös suuri mahdollisuus muutokselle ja parannukselle. Me tarvitsemme eturivin ihmisiä auttamaan avaruusolentokontaktin vaikutuksien kanssa, samalla kun pysymme optimistisina kosmisen kohtalomme syleilyn hyödyistä. Desmond Tutu sanoi, että joskus haava on avattava jotta sen voi puhdistaa ja sitoa. Avaruusolentojen ja sotilaiden sieppaukset ovat molemmat haavoja, jotka pitää puhdistaa ja sitoa, jotta voisimme mennä eteenpäin kontaktin seuraavaan vaiheeseen. Vaikka en olekaan vakuuttunut, että oikeus tulee toteutumaan, on vedettävä jokin raja, jossa me sanomme ‘tämä ei saa enää koskaan tapahtua’. Ja kiitos urheiden sielujen, jotka ovat puhuneet avaruusolentojen ja ulottuvuuksien välisten olentojen kanssa tapahtuneista kontaktikokemuksista, me voimme nähdä että muutaman huonon omenan lisäksi on paljon enemmän Maan ulkopuolisia olentoja, jotka kohtelevat meitä kunnioituksella. Ihmiset voivat olla huikeita, eikä heidän tulisi tuntea olevansa alempiarvoisia kosmisten naapuriemme rinnalla. Hyväntahtoiset avaruusolennot kutsuvat ihmiskuntaa astumaan Kosmiselle areenalle samanarvoisina, ei alamaisina, ja on tärkeää että me uskomme niin, jotta voisimme tehdä omat valintamme kollektiivisesta tulevaisuudestamme, tai muuten riskinä on että sellaiset tahot pakottavat sitä meille, joiden motiivit eivät ole yhtä jalot. Ja Exopolitics Institute sekä UFO-paljastus ovat tässä urakassa erittäin tärkeitä.

Seuraavaksi käsittelemme joitain brittiläisten kokijoiden kokemuksia ja esitämme avustusehdotuksia. Jotta muistaisimme etteivät kaikki kokemukset ole pahantahtoisia, aloitan tässä hyväntahtoisista avaruusolentokontakteista.

Hyväntahtoinen kontakti:

Hyväntahtoisia avaruusolentokontakteja on monentyyppisiä, mm. kanavointi[19], viljakuviot, CE5-tapahtumat[20] ja jopa kohtaamiset kasvotusten. Yleensä nämä palvelevat sitä tavoitetta, että totutellaan ajatukseen ja annetaan informaatiota. Kommunikoidun informaation aiheisiin lukeutuu:

• Varoitukset ympäristön tilasta.

• Ehdotukset luopua ydinteknologiasta ja
yleisesti sodankäynnistä.

• Ravintoon, terveyteen ja kestäviin
teknologioihin liittyvät neuvot ja ohjeet.

Vastaanottajalla on aina valinnan elementti, häntä ei pakoteta mitenkään. Se on vaihdantaa, joka voi olla erittäin rikastuttavaa. Monia eri tyyppisiä olentoja on kuvattu, mutta usein läsnä on tuttuuden tunne. Alus (jos se on näkyvillä) on yleensä orgaanisemman näköinen, ja joissain tapauksissa se on ‘tehty’ Valosta.

Muualta tulleet elämänmuodot / avaruusvillielämä:

On myös raportteja elämänmuodoista, jotka vaikuttavat elävän yläilmakehässämme tai avaruudessa. Näihin kuuluu:

• Jättiläismeduusat tai rauskunkaltaiset olennot (Britannia ja Etelä-Afrikka).

• Suuret, leijailevat, läpinäkyvät putket, joista lähtee orbeja (Meksiko).

• Sauvaolennot (Mexico).

• Planktoninkaltaiset elämänmuodot, joita on nähty pyörimässä Avaruussukkula STS 75:n kuvamateriaalissa.

• Astronauttien kuvaamat avaruusmadot.

Surullista kyllä, on myös abduktioita ja pakotettuja kontaktikokemuksia:

Abduktiotapausten aikaan siepatulla ei ole paljoakaan kontrollia tapahtumista, tai ne saattavat jopa vahingoittaa häntä. Valitettavasti nämä ovat niitä joita me joudumme perusteellisesti märehtimään, koska ne ovat niitä joilla on ollut negatiivisia vaikutuksia ja näin ne vaativat huomiotamme, jotta voisimme auttaa niistä kärsiviä. On myös monentyyppisiä ‘olentoja’ joita on kuvattu, mutta yleisimmät niistä ovat harmaita, liskoja, varjo-olentoja ja ihmisiä.

Brittiläisten siepattujen raportoimia ongelmia:

Fyysiset oireet:

• Unettomuus.

• Omituiset arvet kehossa, joista joskus vuotaa visvaa ja sitten ne katoavat.

• Erikokoiset ‘lusikkajäljet’, jotka näyttävät siltä kuin ne olisi kaavittu pois kehosta kuin lusikalla. (Muutamasta millimetristä neljään senttiin.) Yleensä ne ovat alaraajoissa, mutta mitään onnettomuutta ei ole sattunut jolla ne voitaisiin selittää. Usein iho on ehkä, kuin liha olisi imetty pois ihon alta. [21].

• Implantit — niitä on raportoitu aivoissa, jaloissa, rintakehässä. Jotkut on varmistettu diagnostisella kuvantamisella[22].

• Nenäverenvuodot.

• Pahoinvointi.

• Säteilyvammat rinnassa, eräällä kokijalla joka meni liian lähelle alusta. Hänen arpensa ja terveysongelmansa ovat pysyneet läpi hänen koko elämän.

Psykologiset vaikutukset ja tilat:

• Ahdistus seuraavasta kontaktista. Tämä voi olla kontaktin pelko, tai joskus hyljätyksi tulemisen pelko jos kontaktia ei tapahdukaan.

• Kyvyttömyys keskittyä kun odottaa seuraavaa tapahtumaa.

• Masennus ja ahdistus, joka voi vaikuttaa perhe-elämään, uraan ja rahatilanteeseen.

• Pelko siitä, että avaruusolennot ja armeija tarkkailevat. Tämä on ymmärrettävää kun ottaa huomioon kaikki ne todisteet, jotka tätä tukevat.[23]

• Lisääntynyt halukkuus opiskella, aiheisiin erityisesti kuuluu lisäymmärrys tietoisuudesta, astrofysiikasta ja kvanttimekaniikasta.

• Joskus saatetaan antaa telepaattisia käskyjä. Nämä saattavat muuttua tiukemmiksi mikäli ei toimi käskyn mukaan.

• Psykologinen manipulaatio, joka voi johtaa Tukholman Syndroomaan.[24] Siepattu raportoi kauheaa fyysistä ja psykologista kaltoinkohtelua, ja kuitenkin tuntee heitä kohtaan henkistä sidettä ja turhautuu mikäli kontakti lakkaa. Tämä voi johtua siitä, että sieppaajat tuottavat vahvoja emotionaalisia tunnetiloja saadakseen aikaan tietyn vasteen, mikä voi muuttua ajan mittaan ehdollistamiseksi.

• Tunne siitä että elää kaksoiselämää — jokapäiväinen elämä versus piilossa pidetyt kokemukset avaruusolentojen vierailuista. Avaruusolentokoemusten eksoottinen luonne täytyy pitää piilossa, kun taas heidän jokapäiväiset tehtävänsä voivat tuntua liian banaaleilta. Tämä voi aiheuttaa turhautumista, kun he pyrkivät kertomaan omista kokemuksistaan muille mutta oppivat muiden vihamielisistä reaktioista aihetta kohtaan pitämään asian omana tietonaan. Tämä johtaa sisäiseen kamppailuun mikä ei voi olla terveellistä pitkällä tähtäimellä. Siksi he hyötyvät omien kokemustensa kertomisesta muille saman asian kokeneille.

• Keskivertoa suurempi autismin ja Aspergerin syndrooman esiintyvyys nuorilla brittiläisillä siepatuilla.

• On myös mahdollista tunnistaa selvä pakottamiskaava, jos siepattu ei suostu oppimaan sieppauksistaan:

1) Imartelu — heille sanotaan, että he ovat valittuja tai erikoisia

2) Jäynääminen — heille tehdään suuria lupauksia joita ei koskaan toteuteta

3) Lahjonta — sanotaan, että heidän sairautensa parannetaan, jos he suostuvat yhteistyöhön

4) Uhkailu — heidän omaa ja rakkaiden turvallisuutta uhataan. Muiden ‘suostuvaisten’ siepattujen kautta toimitetaan joitain näitä uhkia, mutta tehdään selväksi että uhkauksen sisältö tulee kuitenkin sieppaajalta.

5) Oikean vahingon tuottaminen, jonka tekijä tehdään erittäin selväksi.

Risteytysohjelma:

• Sieppauksien aikaan tuotetut selittämättömät raskaudet on kellotettu naisen kuukautissyklin mukaan.

• Naisten munasolujen, miesten sperman kerääminen.

• Naiset, jotka uskovat saaneensa hybridilapsia aluksessa, joille heidät viedään toistuvasti vierailulle. Useimmiten naiset kehittävät vahvan äidinvaiston hybridejä kohtaan alkuvaiheen pelon ja shokin jälkeen, erityisesti kun nainen on jo surrut keskenmenoa, mutta hänelle on sanottu että hänen syntymätön lapsensa on viety.

• Naiset, jotka uskovat olevansa Tähtilapsia, joilla on osittain avaruusolentojen DNA:ta. Yleensä muut lapset perheessä uskovat myös kyseessä olevan sisaruksensa olevan ‘erilainen’ heihin verrattuna. (Mahdollisesti sijoittamalla DNA:taan ihmisperheisiin avaruusolennot tavoittelevat suurempaa integraatiota.)

• Naiset, jotka ovat käsitelleet avaruusolentojen puuttumisen pelkojaan omien äitiensä kanssa, ja ovat saaneet tietää että äiti on myös kokenut saman, mikä viittaisi useamman sukupolven mittaiseen kaavaan. Yhdessä tapauksessa myös isoäiti on kokenut samaa.

Sosiaaliset ongelmat:

• Kyvyttömyys saada lääketieteellistä apua ilman, että tehdään oletusta mielisairaudesta. Siepatuilla saattaa olla myös lääkärin (ja hammaslääkärin) pelko monimutkaisista syistä, mm. a) sairaalan tai kirurgian samankaltaisuus sieppausolosuhteisiin ja -instrumentteihin nähden, b) lääkärien skeptisismi paranormaaleja ilmiöitä kohtaan ja c) psyykelääkkeiden liikamäärääminen.

• Pappien ja hengellisten arvoihmisteen huono vastaus ongelmaan, kun he usein olettavat että demonit ovat ottaneet siepatun haltuunsa. Edesmennyt Monsignor Corrado Balducci[25] selvästi erotteli avaruusolennot demoneista erillisinä ilmiöinä. Kuitenkin joitain tapauksia on ollut, joissa henkinen apu ja rukous ovat osoittautuneet erittäin käyttökelpoisiksi ja tehokkaiksi.

• Sosiaalinen eristäytyminen jos perheenjäsenet, ystävät tai kollegat hylkäävät kokijan kertomukset.

• Koulukiusaaminen tai työpaikkakiusaaminen jos he puhuvat kokemuksistaan, mikä voi johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin.

Psyykkiset vaikutukset:

• Kasvaneet psyykkiset kyvyt — selväkuuloisuus, selvätajuisuus, selvänäköisyys ja telekinesia.

Usein avaruusolennot ottavat tästä kunnian, mutta se on luonnollinen piilevä kyky useimmilla ihmisillä, joka voidaan herättää tutkimalla henkisiä asioita ja tekemällä henkistä työtä. Siksi olen sitä mieltä, että on todennäköisempää, että joko a) ‘psyykkisesti herkät’ henkilöt todennäköisesti tulevat tietoisemmaksi avaruusolentojen läsnäolosta omilla kyvyillään, tai b) että ‘sädeteknologia’ jota käytetään siepattujen viemiseksi aluksiin tai tukikohtiin voi aktivoida ‘energiakehon’. Mahdollisesti tuomalla keho ‘energiatilaan’ kuljetusta varten tapahtuu auran tukosten puhdistusta, mikä kiihdyttää luonnollisten psyykkisten kykyjen kehitystä[26]. On monia tapauksia, joista ihmiset raportoivat muistavansa tulleensa siirretyksi seinien ja kattojen läpi, ja ‘Witnessed’-casessa[27] Linda Cortile kuljetettiin hänen asuntonsa ikkunoiden läpi. Ilmeisesti nämä henkilöt ovat olleet hetkellisesti ei-fyysisessä tilassa, mikä on mahdollistanut heidän kulkea kiinteiden kappaleiden läpi.

Kuitenkin, tuoreeltaan kehittyneet psyykkiset kyvyt voidaan ottaa rakentavaan käyttöön, eikä niiden tarvitse olla tuhoisa kokemus kokijoiden elämässää, vaikka onkin tarve sille, että on enemmän rakentavia opettajia metafysiikan alalla.

Aikavaikutukset:

• Puuttuva aika ja translokaatio. Translokaatio on tapahtunut, kun siepattua liikutetaan yhdestä sijainnista toiseen ilman hänen omaa suostumustaan, ja aina häntä ei palauteta alkuperäiseen sieppauspaikkaan. Joskus, kun siepattua ei palauteta alkuperäiseen paikkaan, se vaikuttaa olevan virhe avaruusolentojeen taholta, toisinaan taas tarkoituksellinen esitys vallasta. Translokaatioon voi liittyä vain yksi henkilö tai ryhmä henkilöitä, mutta joskus kokonaisia autoja on siirretty. Translokaatiot ovat abduktioilmiön ytimessä, sillä sana ‘abduktio’ kirjaimellisesti tarkoittaa ‘poisviemistä’. Puuttuva aika on tulkittu indikaattoriksi abduktiosta jota ei muisteta tapahtuneen, ja kääntäen, joskus joitain translokaatioita tuntuu tapahtuvan ilman aikaa ‘silmänräpäyksessä’, ja tämä seikka osoittaa, että translokaatiotapahtuma on esiintynyt, sillä kun ei muisteta että ‘matka-aikaa’ olisi kulunut yhtään kun päästään uuteen paikkaan.

Ylläoleva lista näyttää monenlaiset ongelmat, joita monesti liitetään negatiivisiin kontaktikokemuksiin, kuitenkin on olemassa monia asioita jotka auttavat siepattua kokemuksessaan:

• Meditaatio. (Tämä voi olla hyödyllistä uskonnollisista uskomuksista riippumatta, ja on olemassa monentyyppistä meditaatiota, joten pitäisi olla helppoa löytää sopiva menetelmä, jonka kanssa tuntuu mukavalta.)

Meditaatiolla on monia hyötjä ja se on erityisen avuksi mielen tuomisessa kurinalaisuuteen. Tämä voi auttaa siepattuja pääsemään yli eräistä heidän sieppaajiensa käyttämistä hypnoottisista tekniikoista. Se voi auttaa heitä myös pääsemään valveunitilaan sieppauksen aikana, jolloin he voivat kommunikoida sieppaajilleen. Se voi myös kertoa kohteelle häneen käytettävästä etävaikuttamisesta.

• Rukous ja ‘Valotyö’[28]

• Kertominen omista kokemuksista. Kokemusten jakaminen muiden kokijoiden kanssa voi olla hyödyllistä.

• Hypnoottinen regressio. Tätä voidaan käyttää noutamaan kadonneita muistoja tapahtumasta. Jotkut kuitenkin pelkäävät liiaksi halutakseen täysin muistaa sieppauksensa. Joskus muisto vaikuttaa siltä, että sitä on peukaloitu, jotta henkilö saataisiin unohtamaan tapahtuma, mutta joskus muistinmenetys on ihmisen tapa suojata kehoa traumalta, ja muistot voivat spontaanisti palata kun aika on ’oikea’ niiden muistamiseksi.

• Terapia. Tämä voi auttaa kokemusten integroinnissa tavalliseen elämään. Se voi auttaa posttraumaattisen stressin kanssa. Se saattaa olla myös tarpeellista muiden tukahdutettujen muistojen käsittelemisessä, joita saattaa tulla esiin regressiossa.

Mitä siepatut tarvitsevat:

• Sosiaalisen stigman poisto.

• Lääketieteen alan hyväksyntä abduktio- ja lähikohtaamisilmiöille.

• Oikeus luottamuksellisuuteen.

• Suurempi hyväksyntä abduktioita tutkivalle tieteelle, erityisesti materiaalitiede, energia, tietoisuus ja aika, mikä on keskeistä todistuksien validoimisessa.

Lopuksi:

Jonkin verran voidaan saavuttaa kun puhutaan avaruusolentojen ja sotilaiden tekemien abduktioiden ‘oireista’, mutta ‘lääke’ voidaan saada vain täydellisellä paljastuksella ilmiöstä ja kaikesta siihen liittyvästä. Siksi tämä on niin tärkeä projekti, ja siksi sitä pitää käsitellä suurella tarkkuudella ja huolellisuudella.

***

Kirjoittajasta: Philippa Foster on tekninen piirtäjä ja graafinen suunnittelija, ja hän on naimisissa Alan Fosterin kanssa (joka on Eksopoliittisen järjestön hallituksen koulutusasioiden neuvonantaja). Hän on myös virallinen henkinen parantaja. Hän on tutkinut henkistä parantamista ja bioenergiaa Lontoon College of Psychic Studiesissa, ja hän on saanut koulutuksen negatiivisten energioiden ja olentojen parantamisessa Malvernin College of Healingissa. Hän on myös henkisten parantajien liiton jäsen (nykyään tunnetaan nimellä The Healing Trust). Hän on auttanut tukemaan kokijoita, ja hän on luennoinut terveydenhuollon opiskelijoille University of Westminsterissa, Lontoossa, aviomehensä Alanin kanssa, terveydenhuoltoammattilaisten tarpeesta tutustua abduktioilmiön fyysisiin, psyykkisiin ja emotionaalisiin vaikutuksiin niin, että he voivat paremmin hoitaa potilaita. Hän on myös työskennellyt saattohoidossa olevien kanssa.

Email: philippaafoster@googlemail.com

Viitteet ja termit:

[1] Britannian MILAB-ilmiöstä puhutaan DVD:llä ‘Bases 2 – Take 2’, tuottanut Miles Johnston.

[2] ‘UFO-paljastus’ (engl. Disclosure) oli termi, jota alunperin käytti tri. Steven Greer, kun vavltion viranomaiset antoivat ‘paljastustodistuksensa’ koskien heidän tietojaan avaruusolentojen teknologiasta ja Maan ulkopuolelta tulleista biologisista olennoista National Press Clubilla, Washington D.C.:ssa toukokuussa 2001, ja he ovat pyytäneet avointa kongressin kuulemistilaisuutta avaruusolennoista ja UFOista. Termiä käytetään nykyään kuvaamaan käynnissä olevia viranomaisten paljastuksia Maan ulkopuolisesta elämästä ja teknologiasta. Kts. Greerin kirja ‘Extraterrestrial Contact – The Evidence and Implications’.

[3] Puolustusministeriön UFO-raportointivirka oli Nick Popen tehtävä vuosina 1991-94, ja hän pitää joitain todisteita UFOista merkityksellisinä maanpuolustuksen kannalta. Tämä pesti on myöhemmin korvattu puhelinvastaajalla. Sitten 1. joulukuuta 2009, virasto lakkautettiin kokonaan, huolimatta siitä että puolustusministeriö sai aiheesta tuhansia puhelinsoittoja.

[4] Zecharia Sitchin käänsi muinaiset Sumerian sylinterisinetit, joista paljastui luomiskertomus, jota voidaan verrata Raamatusta löytyvään, mutta jossa oli viitteitä avaruusolentojen vierailuista, geneettisestä manipulaatiosta ja avaruuskeskuksista. Hänen on kirjoittanut myös ‘Earth Chronicles’-sarjan.

[5] ‘Operation Paperclip’ on väitetty natsitiedemiehille annettu turvapaikkaohjelma toisen maailmansodan jälkeen, jotka vietiin Amerikkaan työskentelemään avaruusohjelman parissa.

[6] Command Sgt. Majuri Bob Dean työskenteli S.H.A.P.En päämajalla Euroopassa, jossa hän näki vuonna 1964 dokumentin nimeltään ‘Arvio’ (Assessment), jossa hän sanoi, että armeija oli tietoinen useista Maassa vierailevista avaruusolentojen roduista.

[7] Hybridit ovat olentoja, joiden uskotaan olevan puoliksi avaruusolentoja ja puoliksi ihmisiä. Geneettisesti heitä kuvataan kuin ihmislapsiksi, mutta heillä on harmaiden avaruusolentojen kasvonpiirteitä. Kuitenkin tähän termiin kuuluu myös muut sekageeniset. Jotkut siepatut uskovat, että heiltä on kerätty munasoluja, ja sitten hybridialkio on istutettu heidän kohtuunsa ja poistettu raskauden puolessa välissä. Monimutkaista aihetta on käsitelty Budd Hopkinsin & Carol Raineyn, David Jacobsin ja Mary Rodwellin kirjoissa.

[8] ) Ohjelmoitavat generoidut elämänmuodot, joita MILAB-ohjelman sisäpiiriläiset ovat raportoineet nähneensä. Niitä kuvataan keinotekoisiksi avaruusolennoiksi, jotka on ohjelmoitu suorittamaan tiettyjä toimintoja. Debattia käydään edelleen siitä kontrolloiko niitä avaruusolennot, armeija vaiko molemmat.

[9] Tri. Roger K. Leir D.P.M. on tehnyt kirurgisen poistotoimenpiteen ja analyysin väitetyistä ‘avaruusolentojen implanteista’ usealle henkilölle. Niitä on kuvattu hänen kirjassaan ‘The Aliens and the Scalpel’.

[10] Edesmennyt tri. John E. Mack oli psykiatrian professori Harvardin lääketieteellisessä, joka tutki avaruusolentoja kohdanneiden kokemuksia, Hänen kirjoihinsa kuuluu ‘Abduction – Human Encounters with Aliens’ ja ‘Passport to the Cosmos’.

[11] Budd Hopkins oli yksi varhaisista pioneereista tri. Mackn kanssa hypnoositerapian käyttämisessä siepattujen auttamiseksi muistamaan abduktiotapahtumia. Hänen kirjassaan ‘Witnessed’ paljastetaan, että jotkut korkea-arvoiset viranomaiset tietävät tästä ilmiöstä. Hänen kirjansa ‘Sight Unseen’, joka on kirjoitettu yhdessä Carol Raineyn kanssa, tutkii eksoottisten abduktioihin liittyvien ilmiöiden taustalla olevaa tiedettä, mm. ilmiöiden kuten ‘näkymättömyys’ ja ‘geenimanipulointi’.

[12] Historioitsija David M. Jacobs on tallentanut monia abduktiokertomuksia ja kuvauksia lajien välisistä risteytysohjelmista kirjassaan ‘Secret Life – Firsthand accounts of UFO abductions’.

[13] Whitley Strieber kirjallaan ‘Communion – Encounters with the Unknown’ herätti monet ihmiset omiin UFO-kokemuksiinsa. Hän kirjoitti kirjan ‘The Coming Global Superstorm’ yhdessä Art Bellin kanssa, josta tuli elokuvan ‘The Day After Tomorrow’ perusta, ennen laajamittaista yleistä ilmastonmuutoksen hyväksyntää.

[14] Jotkut kokijat ja armeijan sisäpiiriläiset ovat raportoineet, että joitain UFOja ohjataan
‘biokäyttöliittymällä’, jonka avulla avaruusolentopilotti kytkeytyy omaan alukseensa.

[15] Tähtilapset — lapset jotka kasvavat ihmisperheissä, jotka kokevat paljon kontakteja, ja joille on kerrottu heidän olevan sukulaisia avaruusolennoille. Heidän äitinsä uskovat, että heidän raskauksiaan on peukaloitu puolivälissä. Heidän lapsillaan on usein ristiriitaisia tuntemuksia lojaalisuudesta sekä omaa että avaruusolentoperhettään kohtaan, joiden kanssa heillä on yhtäläinen emotionaalinen side.

[16] ) Mary Rodwell — kätilö, terapeutti ja hypnoterapeutti, tarjoaa tukea kokijoille ympäri maailman. Hän pyörittää ACERNia ja on kirjoittanut mm. kirjan ‘Awakening’

[17] ‘The Fourth Kind’-elokuva kuvaa psykoterapeutin kamppailuja Nomessa, Alaskassa, jossa hän yrittää auttaa mahdollisesti siepattua muistamaan kokemuksiaan hypnoosilla. Ei ole selvää onko tämä terapeutti oikeasti olemassa, mutta dokumentoidut kertomukset 24 kadonneesta henkilöstä olivat FBI:n tutkimuksen kohteena.

[18] Timothy Goodin kirja ‘Need to Know’ huomauttaa väitetyistä tapaamisista avaruusolentojen ja presidentti Eisenhowerin välillä Murocin (Edwards) ilmavoimien tukikohdassa. Shirley Maclainen kirja ‘Sage-ing while Ageing’ kertoo tapaamisia olleen lisäksi myös Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa, jossa solmittiin sopimuksia. Eversti Philip Corso, joka työskenteli Pentagonin tuntemattomien teknologioiden tutkimuskehitysdivisioonassa, sanoo kirjassaan ‘The Day After Roswell’, että avaruusolennot “keräsivät biologisia näytteitä Maapallolta omiin kokeisiinsa. Niin kauan kun me emme kyenneet puolustamaan itseämme niitä vastaan, me jouduimme antamaan niille luvan tunkeutua miten halusivat. Me olimme neuvotelleet eräänlaisen antautumissopimuksen niiden kanssa, kunhan emme taistelisi niitä vastaan”.

[19] Kanavointi — telepaattista kommunikaatiota, joka on vastaanotettu meditaatiossa tai transsitilassa.

[20] Viidennen asteen lähikontakti esiintyy kun ihmiset itse ottavat yhteyden meditoimalla tai suuntaamalla valoja taivaalle siinä toivossa, että he saisivat vastauksen.

[21] Lusikkajäljet — teorioihin kuuluu ihon kerääminen DNA-näytteeksi tai keratiiniin, jota käytetään implanttien ‘kääreenä’, jolla estetään kehon hylkiminen. Katso viite 9.

[22] Implantit — katso viite 9.

[23] Vierailuja miehiltä mustissa, puhelinkuunteluja, helikopterihäirintää.

[24] Tukholman Syndrooma — jossa kidnappauksen uhrit tai panttivangit alkavat identifioitua kidnappaajiensa kanssa ja luoda emotionaalisia siteitä heihin. Termi sai alkunsa Tukholmassa vuonna 1973 tapahtuneen panttivankidraaman seurauksena.

[25] Monsignor Corrado Balducci oli Vatikaanin komissiossa, jossa tarkasteltiin UFO- ja avaruusolentoilmiöitä. Hän oli myös manaaja ja demonologi.

[26] Informaatiota auroista ja ihmisen bioenergiasta löytyy Barbara Ann Brennanin kirjoista ‘Hands of Light’ sekä ‘Light Emerging’.

[27] Kts. Budd Hopkins viittaus 11.

[28] ‘Valotyö’ — termi jota käytetään kuvaamaan ‘Jumalallisen Valon’ invokaatioita tai visualisointeja, joilla parannetaan tai palautetaan harmonia.

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Tiede

MUFONin Ambient Monitoring Project: sen historia ja nykytila

22.8.2022 paatoimittaja Kommentoi

kirjoittanut Thomas Deuley, MUFON

Ambient Monitoring Program, lyhennettynä AMP, oli tieteellinen projekti, jolla oli MUFONin täysi tuki UFO Research Coalitionin kolmantena jäsenenä. Kaksi muuta koalition jäsentä olivat Center for UFO Studies sekä Fund for UFO Research.

AMP alunperin tarkoitti Abduction Monitoring Projectia (siepattujen tarkkailuprojekti), mutta alkuvaiheessa kun piti olla tekemisissä laitetoimittajien kanssa, nimi päätettiin muuttaa, ja huomasin että se paransi tilannetta ja projekti sai vakavampaa huomiota sanan Abduction muututtua sanaksi Ambient. Oikeastaan termi Ambient Monitoring (suom. taustatarkkailu) on todennäköisemmin tarkempi ilmaisu, joten se otettiin käyttöön projektin kuvaukseksi sen nimessä.

Projektin yleisidea oli asettaa dataa kerääviä sensoreita toistuvan sieppauskokemuksen kokeneiden koteihin. Me teimme tämän suurella menestyksellä ja opimme muutamia arvokkaita läksyjä samalla. Koe mahdollisti meidän kerätä suuria määriä fyysistä dataa, joka saattaa liittyä abduktioilmiöön tai sitten ei.

Viiden vuoden ajan UFO Research Coalition aktiivisesti pyöritti projektia, ja periaatteessa kaksi vuotta omistettiin täysin instrumenttien kehittämiselle ja kolme vuotta datankeruulle.

Ennen muinoin on väitetty, että siepattujen fyysinen tarkkailu on epäonnistunut tavalla tai toisella. Usein epäonnistumiset on liitetty johonkin ulkopuoliseen voimaan, joka on aiheuttanut joko laitteiden toiminnan lakkaamisen kokonaan tai sitten ne ovat toimineet niin huonosti, että uutta informaatiota ei olla saatu. Tämän kokeen parissa puuhaillessamme me yritimme selvittää joitain näitä väitettyjä tilanteita, mutta emme koskaan saaneet kerättyä enempää kuin anekdotaalista informaatiota sellaisista häiriötilanteista, eikä yhtään dokumentaatiota. Ainoa raportti jonka saimme, oli tutkija David Jacobsilta, jossa yritettiin käyttää videokameraa siepatun tarkkailuun, mutta koehenkilö raportoi juuri ennen sieppauksen tapahtumista, että hän koki voimakasta tarvetta sammuttaa kameran, joten mitään fyysistä tapahtumaa ei ulkopuolisesti saatu talteen.

Alusta alkaen koesuunnittelussamme me pyrimme rakentamaan yksikön, joka ratkaisisi joitain näistä ongelmista. Ensinnäkin laittemme, kun sitä käytettiin, oli päällä kaiken aikaa, jopa silloin kun koehenkilö haluaa sen sammuttaa, se ei sammuta kaikkia toimintojaan ja datankeruu jatkuu. Erityisesti se jatkaa ajan kulun kirjaamista, sekunti sekunnilta, niin että me näemme milloin se on sammutettu tai siitä on mennyt virta. Me myös havaitsimme mikäli joku, tai jokin, yritti päästä laitteen sisälle. Sellaisessa tapauksessa me kävimme tilanteen läpi erityisellä huolellisuudella, erityistoimin ja erityisvarauksin. Tämä ei ollut koskaan tarpeen.

Kaikissa tapauksissa havaitsematta jäi minkäänlainen signaali, joka olisi kertonut siitä että kukaan tai mikään olisi pyrkinyt edes koskettamaan yksikköä. Joskus, kun koehenkilö tai joku samassa talossa asuva kosketti siihen tarpeesta, me saimme selityksen tilanteelle koehenkilön päiväkirjasta, tai lähetimme viestin asentajatutkijalle, että mene käymään koehenkilön luona ja selvitä mikä ongelma oli: ja koskaan ei esiintynyt mitään epätavallista. Yhdessä tapauksessa koehenkilön kissa oli kävellyt laitteen päältä, joka oli aiheuttanut epätavallisia signaaleja, ja toisessa tapauksessa koehenkilö oli kaatanut jääteetä, ja tarkkailuyksikkö piti siirtää paikoiltaan siivoamisen takia, jonka jälkeen tarkkailuyksikkö palautettiin alkuperäiseen asemaansa.

Historia

AMP-projekti sai alkunsa monta vuotta ennen kuin se oikeasti toteutettiin 28. esityksenä, joka oltiin tuotu CFM-koalition arvioitavaksi. Perusidea oli ollut olemassa kauan aikaa, mutta nyt se oli kirjattu paperille.

CFM koostui Center for UFO Studiesista, Fund for UFO Researchista ja Mutual UFO Networkista, sama ryhmä josta myöhemmin tuli URC. Koalitio perustettiin Bigelow-säätiön avustuksella. Kuitenkin CFM-koalitio ei esittänyt tätä tutkimusprojektia Bigelowille, sillä CFM pani välit poikki hänen kanssaan samana päivänä kun olimme valmiit esittelemään projektin idean.

Menetettyämme tuon mahdolisuuden, projektin ideaa pyöriteltiin vuoden ajan, kun koalitio keräsi rivejään ja etsi sponsoreita ja lahjoittajia tähän ja moniin muihin projekteihin. Projektin alkuperäinen idea, vaikka se oli jonkin verran yksinkertaisempi kuin mistä nyt kerron, kävi läpi monenlaista välivaihetta paljon suuremmaksi ja muodollisemmaksi tieteelliseksi projektiksi kuin mistä se oli lähtenyt.

Ehdotus annettiin Fund for UFO Researchille, sekä vanhemman että uudemman koalition jäsenelle, sillä aikeella että he sitten tarjoaisivat projektia lahjoittajaehdokkaille, jotka saattaisivat projektista kiinnostua.

Ajan mittaan rahaston työ poiki positiivisia reaktioita, jotka lopulta johtivat siihen, että rahaa saatiin tarpeeksi kasaan ja voitaisiin käydä työhön. Sillä aikaa CFM-koalitiosta oli tullut UFO Research Coalition eli URC, ja nyt se oli täysin itsenäinen eikä liittynyt Bigelowiin mitenkään.

Huomautan tässä, että Bigelow-säätiötä ei koskaan pidetty eikä pidetä minkäänlaisena viholisena, missään koalition ryhmässä. Irroittautumisemme Bigelowista ei koskaan ollut eikä sitä nytkään pidetä minään muuna kuin liiketoiminnallisena tekona. Sitten hän perusti NIDS-organisaation, ja kaikki koalition kolme jäsenryhmää olivat hyvissä väleissä NIDSiin ja yleisesti tukevat NIDSin työtä, aivan kuten he tukevat meidän työtämme.

Hyvän sponsoriehdokkaan löytyessä URC jatkoi ehdotuksen muokkaamista, jonka suosittelua rahoittajaehdokas oli jatkanut, ja sitten hakemus lähettiin uusiksi. Useiden muutos- ja neuvottelukierrosten jälkeen ehdotus Ambient Monitoring Projectiksi hyväksyttiin.

Alkuperäisestä sponsorille esitetystä ideasta ensimmäisiin työvaiheisiin pääseminen oli kestänyt lähes kolme vuotta. Projektin löytäminen, jota sponsori haluaa tukea, ei ole niin helppoa kuin miltä se päällepäin näyttää.

Projektin käynnistys

Projekti käynnistyi sillä, että minä lopetin insinöörin työt toukokuussa 1998. Tuossa kohtaa otin täyden vastuun sekä AMPin saattamisesta käyntiin että sen loppuunsaattamisesta.

Johtuen pitkistä sisäänajoviiveistä, joita aiheutuu kustomoidun elektroniikan suunnittelusta ja rakentamisesta, ensimmäinen asia mitä tarvittiin oli löytää joku työhön kykenevä. Alkuidean esittelyajoista siihen asti, että projekti lähti käyntiin, me olimme kehittäneet hyvän idean sensoriyksikön muodosta ja erilaisten sensorien tarvittavasta lukumäärästä, ja tuohon perusten pian projektin käynnistyttyä kirjoitimme sopimuksen pienen tutkimuslaboratorion kanssa elektroniikan kehittämisestä tarpeisiimme ensimmäisen prototyypin rakentamiseksi. Yllätykseksemme se kesti ainoastaan 6 viikkoa, ja meille näytettiin kehitetyn elektroniikkalaitteen koko ja muoto sekä sille suositellut kuoret. Me hyväksyimme molemmat ja sanoimme alihankkijalle, että mennään eteenpäin ensimmäisen kokeiluyksikön kanssa, joka näkyy allaolevassa kuvassa 1. Sama labra lopulta rakensi neljä prototyyppiä meille, ja sitten myöhemmin toimitti elektroniikan kaikkiin yksiköihin, jotka minä olin suunnitellut ja jotka sitten kasasin. Labra pysyi konsulttina koko kokeen ajan, jos me olisimme tarvinneet heidän apuaan myöhemmissä vaiheissa.

Kuva 1: URC AMP -projektin ensimmäinen prototyyppi.

Elektroniikka koostuu kustomoidusta piirilevystä taustasensoreille, voimanlähteestä ja erillisestä latausyksiköstä, joka pitää akut latingissa. Elektroniikkapiirissä on sensori valaistuksen yleistasolle, joka mittaa ainoastaan huoneen yleistä valaistusta; ja äänisensori, joka mittaa ainoastaan hetkellistä äänenvoimakkuutta eikä tallenna mitään ääntä.

Kuva 2: Prototyyppi 1 avattuna. Patterit, virranlähde ja datankeräin löytyvät kaikki piirilevyn alta.

Sitten on iso kasa sähkömagneettisia sensoreita ja alkeellinen säähavaintoyksikkö, joka törröttää laitteen takaa, ja se mittaa lämpötilaa, ilmankosteutta ja ilmanpainetta.

Kun sensoriyksikkö lopulta asetettiin koehenkilön kotiin, se keräsi dataa joka sekunti 24 tuntia vuorokaudessa, ja kirjasi tämän kaiken sisäisesti niin, että se ladattiin päivittäin meille tallennettavaksi. Kykenin myös tarkkailemaan dataa reaaliajassa.

Elektroniikkapiirilevy syöttää lukemat datankeräimeen. Datankeräin on laite, joka on erityisesti suunniteltu sähköisten signaalien datankeruuseen. Jotkut datankeräimet piirtävät yksinkertaisia graafeja, reaaliajassa, datasta joita sensorit syöttävät. Jotkut datankeräimet ottavat sensori-informaation ja tallettavat sen muistiin myöhempää käyttöä varten. Meidän datankeräimemme oli tätä jälkimmäistä tyyppiä, ja me pystyimme olemaan siihen yhteydessä puhelinlinjoja ja modeemia pitkin niin, että saatoimme ladata datat tietyin väliajoin. Me kykenimme myös ottamaan siihen yhteyden ja tarkkailemaan datan kerääntymistä reaaliajassa ja säätämään parametreja ja lukuväliä.

Laitteessa oli myös muistiyksikkö, jonka avulla me kykenimme keräämään enemmän informaatiota kuin datankeräimeen mahtui. Virtalähde oli kiinni kodin pistokkeessa, mutta sen lisäksi sensoriyksikössä oli mukana pieni akkujärjestelmä. Se kykeni toimimaan akkuvirralla yli 24 tuntia, mikäli sähköt menisivät poikki.

Parin kuukauden ja useiden labran kanssa pidettyjen tapaamisten jälkeen ensimmäinen prototyyppiyksikkö saatiin toimitettua. Ensimmäinen yksikkö oli rakennettu naisten matkalaukkuun, johon oli tehty pieni reikä valaistuksen mittaamiseen, plus pieni taakse laitettu laatikko johon virtapiuha ja datakaapeli oli kytketty.

Ensimmäisen yksikön kuvat näkyvät ylhäällä. Huomaa kantohihna, joka on otettu kuvasta pois. Tämä yksikkö painoi yli 10 kiloa. Suurin osa tuosta painosta oli akun painoa, joka toimitti varavirtaa.

Tätä ensimmäistä yksikköä testattiin useiden kuukausien ajan, jolloin sen parissa työstettiin kalibrointimenetelmiä, herkkyyksiä, iskunkestävyyttä ja EMI/EMC-asioita, eli muiden sähkökenttien aiheuttamia häiriöitä ja herkkyyttä niille (Electromagnetic Interference and Electromagnetic Compatibility). Paljon opittiin tästä koekäytöstä, mutta ainoastaan muutama muutos piti tehdä, kun seuraava prototyyppi rakennettiin.

Tämä ensimmäinen prototyyppiyksikkö oli käytössä oikeilla koehenkilöillä. Ensimmäinen kokeilu tehtiin datankeruun ”briiffausprosessin” selvittämiseksi, joka oli datankeruumenetelmämme, ja pyrimme myös kokeilemaan eri tutkimuksessa käytettyjä dokumentteja. Dokumentaatiopaketti oli noin 30 sivun mittainen.

Ensimmäinen koe kesti noin 3 kuukauden ajan, eikä elektroniikka pettänyt koskaan ja kesti myös yhden sähkökatkoksen ajan. Ensimmäinen koe johti kuitenkin useisiin muutoksiin kokeiden dokumentaatiossa. Tällä ensimmäisellä yksiköllä oli joitain pikkuvikoja. Ensinnäkään lämpö ei erittynyt siitä läheskään riittävästi ja sen lämmönmittauslukema oli aina suurempi kuin mitä se oikeasti oli huoneessa. Lämpiäminen johtui tuuletuksen puutteesta. Toinen ongelma oli kuori, joka oli liian raskas ja liian kallis ja emme voineet repiä sen sisuksia. Pelkkä kuori maksoi $300.00. Kevyempää ja vähemmän kallista samantyyppistä kuorta ei vain löytynyt kaiken sisuskalujen painon kuljettamiseen. Vaikka tämä ensimmäinen laatikko olikin koekäytössä, ideoita pyöriteltiin sille miten saada sisäpuolelle parempi ilmankierto.

Toinen design käytti samanlaista elektroniikkaa, mutta se rakennettiin keskikokoiseen stereomankkaan.

Kuva 3: Prototyyppi 2.

Tätä designia käytettiin tarvittavan avoimuuden saamiseksi, jotta ilmavirtaus olisi riittävä elektroniikan jäähdyttämiseen. Siinä mielessä se toimi erittäin hyvin.

Tämä stereomankkamalli oli käytössä kahdessa muussa prototyyppikokeessa oikeilla koehenkilöillä. Tässä designissa oli myös ongelmansa. Suurin niistä, ja erittäin tärkeä, oli postituksen yhteydessä tapahtuneet laitehajoamiset, heti ensimmäisessä postituksessa. Akun paino yhdistettynä mankan sisätilan tyhjennykseen teki yksiköstä liian heikon, jotta sitä oltaisiin voitu käsitellä postilähetyksenä.

Kuoren design ei vain vaikuttanut olevan jotain mikä olisi mahtunut pieneen huoneeseen, ja vaikka mankka mahtui useimpiin huoneisiin, se ei mahtunut kaikkiin. Joten tarvittiin kompromissi näiden kaikkien eri syiden takia.

Seuraavien 4 kuukauden aikana, jolloin toista prototyyppiä koekäytettiin, kun tiesimme että siinä oli myös ongelmia, minä kehitin lopullisen designin, johon päädyttiin ja jonka URC-johtokunta otti käyttöön. Tämä lopullinen design oli ensin täysin paperilla suunniteltu ennen kuin ensimmäistä yksikköä rakennettiinkaan. Idea oli rakentaa sensorit puulaatikkoon, joka kesti huomattavia voimia, mutta jossa kuitenkin oli riittävä ilmanvaihto lämpenemisen estämiseksi. Kustomoitujen laatikoiden tuottaminen on kallista. Shoppailin joka paikassa, ja vastaani tuli useita vaihtoehtoja. Eräs löytämäni puulaatikko vaikutti parhaalla tavalla soveltuvalta, ja sen hinta oli vain hieman yli $80.00, kun taas muista kandidaateista piti maksaa vähemmän rahaa. Sattumalta matkalla Sam’s Clubiin vastaan tuli täydellinen laatikko, ja se maksoi vain $40.00. Se ostettiin välittömästi ja tuotiin kotiin. Se osoittautui tarkalleen samaksi kuin $80.00 dollarin laatikko, jonka olin löytänyt toisesta kaupasta, mutta nyt puoleen hintaan. Se tyydytti kaikki tarpeet, joten se otettiin käyttöön koeyksiköiden rakentamiseksi. Tämä lopullinen design oli insinöörityötä alusta loppuun ulkomuodon, lämpötilavaatimusten ja postituskestävyyden tarpeiden tyydyttämiseksi.

Kuva 4: Lopullinen sensoriyksikön design.

Tämä malli, joita rakensin kuusi kappaletta, suoritti 13 täyttä datankeruukierrosta neljässä kuukaudessa. Datankeruu lakkasi kesäkuussa 2003.

Tämä lopullinen design lähettiin standardeissa lentorahdin rahtikonteissa, jotka olivat paljon kestävämpiä kuin paraskaan pahvilaatikko. 16:n postituksen aikana yksikään lopullisista koekappaleista ei vaurioitunut.

Asennus ja datankeruu varsinaisessa tutkimustapauksessa

Uusi tutkimustapaus käynnistettiin etsimällä tunnettu tutkija, joka oli löytänyt jostain halukkaan koehenkilön. Me etsimme siis tutkijoita, emme koehenkilöitä. Me olimme järjestäneet tutkijan kanssa niin, että koehenkilön kotiin vedettiin ylimääräinen puhelinpiuha, jos sellaista tarvittiin. Tutkija järjesti myös koehenkilön psykologiset testit. Tämä tehtiin sekä koehenkilön suojelemiseksi että meidän suojelemiseksemme. Viimeisenä, me lähetimme päiväkirjan jossa oli valmiit päivämääräkohdat koehenkilön täytettäväksi jokaiselle päivälle kun sensoriyksikkö olisi koehenkilön kotona. Tutkija tekisi myös sarjan kokeita selvittääkseen sensorien normaalit lukemat ja yleisen taustamelun tason. Viimeisenä tutkija teki piirroksen huoneesta, jonne yksikkö sijoitettiin, ja piirroksesta piti näkyä yksikön tarkka sijainti huoneessa. Usein otettiin myös valokuvia sijoitetusta yksiköstä huoneessa.

Koska yksikkö oli äärimmäisen herkkä, tutkija merkkasi huoneeseen missä yksikkö oli sen sijainnin reunat niin, että jos yksikkö koskaan siirtyisi paikaltaan, se voitaisiin laittaa takaisin alkuperäiseen sijaintiinsa.

Elektronista dataa kerättiin joka päivä jokaisesta yksiköstä. Tämä saatiin aikaan automaattisesti minun toimistossani olevalla keskustietokoneella San Antoniossa, Teksasissa. Tietokone oli ohjelmoitu niin, että tiettyyn kellonaikaan joka päivä tehtäisiin soitto modeemilla jokaiseen kentällä olevaan yksikköön. Jokainen datankeruu kesti arviolta tunnin. Kaukopuhelulasku oli aika suuri.

Päivittäinen data jokaisesta yksiköstä koostui arviolta noin 1500 sivusta, jonka koko oli 8 1/2 X 11. Jokainen sivu näytti seuraavanlaiselta:

55,21,2354,40.37,292.7,337.1,.114,15.5,1.012,20.08,1.748,72.8,75.2,36.16,30.55 55,21,2354,40.37,292.7,337.4,.114,15.5,1.003,20.08,1.748,72.8,75.1,36.03,30.55 55,21,2354,39.7,293.4,338.1,.047,15.5,1.048,20.08,1.748,72.8,75,35.79,30.55 55,21,2354,40.37,293.4,338.1,.08,15.5,1.036,20.08,1.748,72.8,75.1,35.86,30.55 55,21,2354,40.03,294.7,337.8,.08,15.5,1.003,20.08,1.748,72.8,75.1,36.13,30.55 55,21,2354,40.37,295.4,337.8,.147,15.5,1.036,20.08,1.748,72.8,75,36,30.55 55,21,2354,39.7,294.7,337.1,.08,15.5,1.023,20.08,1.748,72.9,75.1,36,30.55 55,21,2354,39.7,294.4,340.8,.08,15.5,1.036,20.08,1.748,72.8,75.1,35.79,30.55 55,21,2354,39.7,295.4,340.1,.047,15.5,1.027,20.08,1.748,72.8,75.1,35.86,30.55 55,21,2354,39.7,295.4,339.4,.013,15.5,1.03,20.08,1.748,72.8,75,36.06,30.56

Kuva 5: Datanäyte. 1500 sivua päivässä, noin 6 megaa.

Päivittäin dataa kertyi vähän yli 6 megatavua. Jos olisimme tulostaneet ne, paperia olisi mennyt kolme hyllyköllistä joka päivä. Yli puolitoista laatikollista paperia meni kahdessa päivässä. Paperia olisi mennyt arviolta 260 laatikkoa vuodessa. Sanomattakin on selvää etten tulostanut niitä, eikä sellaiselle ollut tarvetta. Sähköinen tietokanta on paljon järkevämpi.

Datankeruun jälkeen konvertoin datan graafiseksi tiedostoksi ja käydessäni läpi graafeja jokaisessa tapauksessa etsin jokaisesta graafista ongelmakohtia ja anomalioita, jotka voisivat kertoa epätavallisesta aktiviteetista. Käytyäni läpi sekä datan että graafit tiedot tallennettiin CD:lle. Yhteen CD:seen mahtui noin 55 päivän edestä dataa.

Tyypillinen datan graafinen esitys näyttää tältä.

Kuva 6: 24 tuntia dataa yhdessä esityksessä.

Graafinen ohjelma kykeni näyttämään dataa yleensä noin 24 tunnin ajalta, mutta jos oli tarpeen, dataa pystyi katselemaan yhden minuutin tai vain parin sekunnin jaksolta, jos halusimme selvittää oliko jokin yksittäinen tapahtuma sattunut.

Kuva 7: 15 minuuttia dataa ylemmästä graafista.

Koko tutkimuksen aikana koehenkilöt pitivät päiväkirjaa kotonaan heidän sieppauskokemuksistaan, mikäli sellaisia esiintyi. Tässä on näyte erään sivun yläreunasta. Alareuna oli viivoitettu kirjoittamista varten.

Joka päivä he kirjasivat KYLLÄ, EI, EHKÄ sivun ylälaitaan. ”Ei” tarkoittaa että mitään ei tarvinnut käydä läpi. ”Ehkä” tai ”kyllä” vaati aina jotain lisäkommenttia. Jos tarvittiin lisää kirjoitustilaa, päiväkirjan lopussa oli lisäsivuja tarinan jatkamiselle.

Jokaisen tapauksen lopussa tutkija tuli hakemaan yksikön pois, briiffasi koehenkilöä asiasta ja otti päiväkirjan mukaansa. Tutkija lähetti minulle sensoriyksikön ja lähetti päiväkirjan tri. Mark Rodeghierille CUFOSiin. Minä vuorostani poltin CD:t ja lähetin Markille kaikki mittausdatat.

Kun datankeruu oli ohi tapauksissa, päiväkirjoja verrattiin kahden muun kolmannen osapuolen tutkijan voimin ja sitten kirjoitetaan loppuraportti. Dataa analysoidaan juuri nyt.

Lopputulokset tullaan julkaisemaan raportissa, ja raportti tulee olemaan kaikkien luettavissa ja jos siinä on jotain merkittävää, todennäköisesti tulevassa MUFON Symposiumissa tullaan asiasta esittämään myös tutkimuspaperi.

Siinä on tämä projekti, mutta ennen kuin kysytte mitään kysymyksiä, haluaisin vastata joihinkin ilmiselviin kysymyksiin.

K1). Voisivatko avaruusolennot, jos ne mitenkään liittyivät tähän, havaita laatikon?

Me huolellisesti suunnittelimme laatikon sellaiseksi, että se oli täysin passiivinen. Se ei pitänyt mitään melua, sähköistä tai muutakaan, eikä se lähettänyt ulospäin mitään signaalia paitsi datankeruuvaiheessa tai silloin kun reaaliaikaista tarkkailua toteutettiin- Se olisi kuitenkin havaittavissa yleisimmillä ”piilomikki”-havaitsijalaitteilla. Tämä olisi erityisen totta silloin, kun laatikko lähetti meille dataa. Mutta se tapahtui vain kerran päivässä tunnin ajan ja mahdollisesti silloin, kun kotona ei ollut kukaan paikalla. Kaikki piuhat, joista digitaalisignaali kulkee, on helppo havaita. Lisäksi sähköineen kello juoksee laitteessa kaikkina aikoina, ja sillä on pieni signaali, jonka voi myös havaita.

K2). Jos laatikko on havaittavissa, voiko sitä puijata?

Kyllä, mutta me emme tiedä miten sen voisi ”jäädyttää” ilman että me havaitsisimme sitä. Se varmaankin lakkaisi toimimasta kokonaan jos sitä pidettäisiiin ”jäissä”. Lisäksi datankeruu kohdistuu tiettyyn ennaltamäärättyyn lukuun bittejä, ja jos se laitettaisiin kokonaan ”pois päältä” joksikin aikaa, kello alkaisi näyttää väärää lukemaa, ja ajasta puuttuisi pätkiä ja datapisteitä ei olisi tarpeeksi. Jos näin kävisi, se kertoisi meille erittäin paljon ja se olisi jännittävää. Sitten tämä kertoisi meille paljon enemmän mitä me nyt jo tiedämme ja me voisimme etsiä uudenlaista tulokulmaa tilanteeseen. Jos he kytkisivät laitteen pois päältä ja jättäisivät kellon päälle, silloin meillä olisi kellosignaali mutta data olisi kaikki kadonnut — mikä jälleen olisi tilanne joka kertoo paljon ja se olisi meille tärkeää.

K3). Voiko yksikön laittaa pois päältä jos koehenkilön mielestä on tarve yksityisyydelle?

Kyllä. Laitteen takana on kytkin, joka mahdollistaa yksityisyyden, mutta koehenkilöille sanottiin että jos he kytkevät sen liian usein pois päältä pitkiksi ajoiksi, silloin koko koe jouduttaisiin hänen osaltaan hylkäämään ja me joutuisimme keskeyttämään sen.

Sananen tieteellisestä tutkimuksestamme.

Hyvässä tieteellisessä kokeessa koe tehdään kaksoissokkokokeena. Eli, yksi koehenkilö tekee kokeen oikealla koeyksiköllä, ja toinen valheellisella kontrolliyksiköllä. Tässä tapauksessa, kun kyseessä on abduktio, se vaatisi meiltä valeyksikköä joka pitäisi viedä läheisen naapurin kotiin, jonka perhe ja työkuviot ovat samanlaiset profiililtaan. Me totesimme, että tämä tekisi meille kokeen tekemisen mahdottomaksi.

Sen sijaan me päädyimme informaation rajaamiseen tehtävänjaolla. Minä datankerääjänä en koskaan saisi tietää koehenkilöiden nimiä tai osoitteita. Minä saisin tietää vain tutkijan nimen, joka on kustakin tapauksesta vastuussa. Kaikki kirjeenvaihtoni käytäisiin kolmannen osapuolen kautta. Samoin koehenkilö ei koskaan saisi tietää kuka minä olen. Minä en myöskään saisi pääsyä koehenkilöiden päiväkirjoihin, etten voisi tehdä merkintöjä kirjoihin ja sovittaa niitä johonkin mitä koehenkilö on raportoinut. Viimeisenä, kun kaikki data oli kerätty, kolmannen osapuolen tutkijan, joka ei liittynyt mitenkään dataan tai päiväkirjaan, piti vertailla dataa päiväkirjan teksteihin ja kirjoittaa tästä loppuraportti.

Loppulöpinät

Eräs tarkoitukseni oli saada luotua kiinnostusta ottaa mukaan muita tutkijoita. MUFON oli antanut kolme tutkijaa ja me olisimme halunneet lisää tutkijoita. Harry Wilnus Michiganista, Craig Lang Ylä-Michiganista ja Beverly Trout Iowasta hoitivat tapaukset meille. Lisäksi Dan Wright ja Dave Jacobs ovat hoidelleet tapauksia. Me neuvottelimme Budd Hopkinsin kanssa tapauksen tekemisestä, mutta hänen mielestään hänellä ei ollut mitään tapausta, joka olisi sopinut tarpeisiimme.

Artikkelin julkaissut History Deceived

Eksopolitiikka

Unsolved Mysteries with Robert Stack: Roswell/Area 51 ja siepatut

1.8.2022 paatoimittaja Kommentoi

Legendaarinen Robert Stackin juontama Unsolved Mysteriesin episodi (kausi 7, Episodi 21) vuodelta 1995. Käsiteltyjä aiheita Roswell, Area 51 ja sieppaukset.

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

UFOt

Travis Walton: Minut siepattiin

12.3.2022 paatoimittaja Kommentoi

Travis Walton kertoo sieppauksestaan, avaruusolentojen kasvoista sekä UFOssa sisällä käymisestä.

Artikkelin julkaisi Latest UFO Sightings

Eksopolitiikka

Entinen Kiinan valtion viranomainen: Avaruusolennot ovat keskuudessamme

17.2.2021 paatoimittaja Yksi kommentti

Sun Shili, entinen kiinalaisupseeri, on astunut julkisuuteen paljastaakseen tietonsa avaruusolennoista Maapallolla. Hän sanoo, että avaruusolentoja voi löytyä joka paikasta — kaikkein alhaisimmista tehdastyöläisistä ja maanviljelijöistä kaikkein korkeimpiin asemiin teollisuudessa ja valtionhallinnossa.

Ja kiinalaiset kuuntelevat korvat höröllä.

Kiinalainen kulttuuri on avoimempi avaruusolennoille

Kiinaa johtaneet ikääntyneet autoritäärit vanhassa Maon aikaisessa Pekingissä ovat kadonneet. Uusi Kiina on paljon avoimempi todisteille Maan ulkopuolisesta elämästä, sen kulttuurista ja historiasta.

Valtion rahoittama tiimi tälläkin hetkellä tutkii mystistä pyramidia, jonka jotkut tutkijat ovat väittäneen olevan jättiläismäinen avaruusolentojen tukikohta.

Mutta jotkut Kiinaa kontrolloivasta valtarakenteesta edelleen kantavat kaunaa vanhalle paskahallinnolle. Nuo elementit kamppailevat informaationvapautta, internetiä ja jopa tekstiviestien lähettämistä vastaan.

Ja kuitenkin nuo voimat ovat harhautuneet Kiinan talouden kukoistaessa ja suurin osa näistä käyttää aikansa ja energiansa romahtavan talousjärjestelmän tukemiseen. Kiinan nousevan talouden ongelmien myötä johdon päähuolenaihe on potentiaalisen kansannousun ehkäiseminen: miljoonat köyhät kiinalaiset maaseudulta jatkavat teollisuuskaupunkeihin virtaamistaan etsien töitä — töitä joita on yhä vähemmän.

Koska Kiina on muutoksen tilassa — sekä poliittisesti että taloudellisesti — vuosikymmeniä voimassa olleet rajoitteet, jotka on suunniteltu tukkimaan ihmisten kuten Sun Shilin turpa, ovat löystyneet. Ja Kiinan otteen hölletessä totuus, kaikessa kauneudessaan, alkaa paistaa läpi kuin auringonsäteet myrskypilvien välistä.

Totuus UFOista, avaruusolennoista ja omituisista paranormaaleista ilmiöistä.

Viimeisen parin vuosikymmenen ajan UFOja ja paranormaaleja ilmiöitä tutkineita organisaatioita on perustettu Kiinaan kuin sieniä sateella. Kiinalaiset hyväksyvät mystisen maailman avosylin. He ovat aina olleet kiinnostuneita omituisesta, hämmentävästä, selittämättömästä. Heidän muinainen kirjallisuutensa ja tekstinsä — joista osa on maailman vanhimpia Sumerian ja Tiibetin lisäksi — ovat täynnä kertomuksia muualta tulleista vierailijoista, ihmeellisistä kohtaamisista avaruusolentojen kanssa, jotka ilmestyvät tyhjästä etäisen kiinalaiskylän ylle.

Näiden organisaatioiden kasvu on ollut melkein eksponentiaalista, ehkäpä ei yllättävästi maassa, jonka populaatio on 1.3 miljardia ihmistä.

Läntinen vastaan itäinen lähestymismalli

Nykyään Kiinassa on enemmän UFO-organisaatioita, joita tukee tieteellinen tutkimus, yliopistot ja yhteisö, kuin missään muualla maailmassa.

Monet organisaatioista saavat nyt rahaa valtiolta, joka ennen on koittanut tukahduttaa ne. Lähes kaikki ovat jäseniä — tai jollain tavalla liittyvät — Kansallisessa Avaruusolentoja Tutkivassa Järjestössä (National Society of Extraterrestrial Studies, NASETS).

Valtion suoraa rahallisesti tukema NASETS on jotain jota puhemies Mao olisi katsonut karsaasti omana aikanaan.

Organisaatioon kuuluu akkreditoituja insinöörejä ja tieteentekijöitä, ja kolmasosa NASETSin jäsenistä on myös valtion työntekijöitä. Loput ovat yliopistoissa tai teollisissa tutkimuskeskuksissa.

Jäsenillä on myös oltava tohtorintutkinto tieteessä tai tekniikassa ja useita vertaisarvioituja tutkimuksia julkaistuna UFOista tai avaruusolennoista.

Vertaa tuota lähestymistapaa sotateollisen kompleksin misinformaatioon ja kusetukseen Amerikassa ja muissa länsimaissa, joita nämä useasti puskevat kansalaisilleen.

NASETSin satojen akkreditoitujen tieteentekijöiden joukossa Sun Shili on eräs joka ajaa ideaa siitä, että avaruusolennot elävät ja työskentelevät ihmisten keskuudessa tällä hetkellä.

Eläköitynyt ulkoministeriön viranomainen Sun tällä hetkellä johtaa kunnianarvoisaa Pekingin UFO-tutkimusyhteisöä, NASETSin asianmukaista oikeaa kättä.

Lähikohtaamisen muuttivat Sunin mieltä maailmasta

Vuonna 1971 Sun näki hämmästyttävän esineen leijailemassa Kiinan syrjäalueen riisipellon yllä.

Sun työskenteli Mao tse-Tungin ”kulttuurivallankumouksen” valtion tehtävissä tuolla alueella, ja hän näki kirkkaana hehkuvan esineen päiväsaikaan, joka kiiti ylös ja alas taivaalla.

Hän sanoo, että tuohon aikaan hän oletti sen olevan jonkinlainen valtion tarkkailulaite — vaikka teknologia jota esine käytti oli itse asiassa paljon Maapallon teknologiaa edellä .. ja että vasta vuosia myöhemmin hän sai lukea erityisistä UFO-kohtaamisista, joiden myötä hän tajusi, että esine ei ollut ihmisten tekemä.

Sunia peesailevien joukossa on rakettitieteilijäa Shen Shituan. Shen on Pekingin ilmailuyliopiston rehtori, nimekäs ja ansioitunut asema. Shen on myös kunniamaininnan saanut johtaja 50 tuhannen jäsenen valtion sponsoroimassa Kiinan UFO-tutkimusjärjestössä.

Shen painottaa, että kaikki raportit kontakteista avaruusolentoihin ovat tärkeitä järjestölle. “Jotkut näistä havainnoista ovat oikeita, jotkut ovat feikkejä ja joissakin tapauksissa se on epäselvää. Kuitenkin kaikki nämä ilmiöt ovat tutkimisen arvoisia”, hän kertoi kiinalaiselle televisiotoimittajalle.

Et kuule tuollaista NASAlta tai USA:n ilmavoimilta.

Sun ja UFO-ET -tutkijajärjestöt Kiinassa uskovat, että UFO-mysteerin ratkaiseminen voi johtaa erittäin kehittyneisiin teknologioihin, mm. saastuttamattomaan, lähes rajattomaan energiaan.

Kontakteista saatu tieto voi johtaa myös parempiin maanviljelystekniikoihin, materiaalitieteen sovellutuksiin ja uusiin matkustamisen tapohin, jotka ovat nopeampia, turvallisempia ja halvempia.

Sun väittää, että hän on myös tarkkaillut avaruusolentoja, jotka ovat esiintyneet ihmisinä ja jotka ovat soluttautuneet yhteiskuntaan.

Abduktiotapaukset yllyttävät UFO-yhteisöä ja kiinalaista lehdistöä.

Abduktioita tapahtuu Kiinassa niinkuin kaikissa muissakin maissa. Eräs parhaiten tunnetuista abduktiotapauksista sattui vuonna 1994.

USA:ssa viranomaiset pitävät sieppauksia kusetuksena ja hullujen höpötyksenä.

Meng Zhao Guon tapaus

Eräs parhaiten tunnetuista avaruusolentojen sieppaustapauksista sattui vuonna 1994. Nuori metsuri nimeltään Meng Zhaoguo havaitsi jotain epätaallista mailla lähellä metsikköä. Hän ja useat hänen työtoverinsa menivät tutkimaan tapauksta. Kuten useasti on tapana, silminnäkijät luulevat avaruusolentojen aluksen olevan pieni lentokone, joka on tehnyt hätälaskun.

Meng, joka on kotoisin Wuchanin kylästä Heilongjiangin provinssissa, lähti metsätyöleiristään kahden työtoverin kanssa ja yhdessä he pääsivät Feeniks-vuorelle, jossa alus näytti olevan tulossa maahan.

Se mitä tapahtui seuraavaksi muistuttaa epäilyttävästi Brasilian tapausta, joka pääsi uutisotsikoihin ennen kuin Meng oli syntynyt. Paitsi että toisin kuin Brasilian tapauksessa, nuorella kiinalaisella oli silminnäkijöitä sieppaukselle.

Lamaannuttuaan täysin valonsäteestä avaruusolennot siirsivät Mengin alukseen ja hän tapasi heidät. Eräässä kohtaa pitkän kohtaamisen aikana ihmisen näköinen avaruusolentonainen ilman vaatteita tuli hänen luo ja he olivat yhdynnässä. Meng kuvasi hänet erittäin ihmismäiseksi, mutta kolme metriä pitkäksi. Hänellä oli myös kuusi sormea käsissään.

Noin yhdeksän vuotta myöhemmin lokakuussa 2003 UFO-tutkija Pekingissä valvoi sarjaa kokeita, jotka tehtiin Mengille. Hän kävi hypnoosissa, valheenpaljastuskokeessa, poliisien kuulusteluissa ja psykologisissa kokeissa. Lääkäri analysoi Mengin arvet, jotka avaruusolentojen luotaimista olivat hänen kehoonsa jääneet lääketieteellisten kokeiden aikaan.

Lopullinen johtopäätös: Meng puhui totta.

Kaikki asiantuntijat tulivat tulokseen, että mies oli läpikäynyt tuskaisan kokemuksen, joka näkyi fyysisinä merkkeinä hänen kehossaan sekä hänen psyykensä tilassa. Jopa lääkäri myönsi, että arvet eivät olleet normaalin loukkaantumisen tai minkäänlaisen kirurgian tulosta.

Cao Gongin tapaus

Viisi vuotta Mengin abduktion jälkeen keski-ikäinen mies nimeltään Cao Gong siepattiin Pekingissä. Vaikka häntä ei vokoteltu seksiin avaruusolentojen kanssa, he siirsivät hänet kauas toiseen Kiinan suurkaupunkiin, Qinhuangdaoon. Hän kuvasi alusta klassiseksi levynmuotoiseksi lentäväksi lautaseksi.

Cao todisti, että avaruusolennot “…näyttivät ihmisiltä, mutta niiden silmät olivat suuremmat ja niillä oli suuremmat kädet ja ne olivat erittäin kalpeita.”

Tutkijoita kiinnosti Caon sieppauskokemuksessa eniten hänen väitteensä siitä, että aluksella ollessaan hän tapasi kiinalaistytön, joka sanoi hänen olevan Qinhuangdaosta. Mies kuvasi tytön 13-vuotiaaksi.

Muodolliset tutkimukset tapauksesta alkoivat kahdeksan kuukautta tapauksen jälkeen kesällä 2000. Jälleen kerran lauma asiantuntijoita ja kokeita osoittivat siepatun tarinan todeksi. Caon todistus sai myös painoarvoa, koska hän oli vakava kouluttaja ja rehtori tunnetussa yksityiskoulussa Pekingin lähiössä.

Cao kertoi tutkijoille, että tyttö ja hän puhuivat pitkään. Tyttö kertoi hänelle miksi tämä oli siellä, ja tämä väitti että “Avaruusolennot paransivat hänen sairautensa lentävässä lautasessa.”

Caon tapauksen johtava tutkija Zhang Jingping antoi Tangshanin turvallisuusviranomaisten taiteilijoiden piirtää kuvan tytöstä perustuen rehtorin yksityiskohtaiseen kuvaukseen.

Käyttäen tietokonekuvia he saivat konstruoiduksi kuvan, joka useamman iteraation jälkeen näytti Caon mukaan tytöltä.

Sitten alkoi seikkailu, joka hakee vertaistaan UFO-tutkimusten aikakirjoissa. Pekingin yliopiston opiskelijoita avustajikseen kerännyt Zhang lähti marraskuussa 2002 Qinhuangdaoa kohti — kaupunkia, jossa asuu 400 tuhatta ihmistä. Tehtävä tuntui mahdottomalta: löytää teinityttö tuhansien ja tuhansien ihmisten kaupungista pelkän tietokoneavusteisen kuvan avulla.

He löysivät hänet.

Tottakai tuohon mennessä hän oli 15-vuotias, kaksi vuotta sieppauksen jälkeen. Viranomaisten luvalla Zhang toi tytön Pekingiin. Siellä hän järjesti tapaamisen Caon ja hänen välillä. Tytön tavatessaan opettaja vahvisti, että kyseessä oli hänen lentävässä lautasessaan tapaama tyttö.

Tyttö muisti myös hänet ja vahvisti olleensa erittäin sairas, ja avaruusolennot aluksella olivat parantaneet hänen sairaudestaan. Hän sanoi, että hän oli iloinen tavatessaan Caon jälleen kerran. Tutkijat olivat sekä hämmästyneitä että iloisia.

Tapausta tutkitaan edelleen.

Vaikka Kiinassa ollaan vasta julkaisemassa kirjaa Caon tapauksesta, useat yliopistolliset tutkimukset sitä koskien on jo julkaistu.

Sillä aikaa viranomaiset Amerikassa ja Euroopassa sivuuttavat asian täysin.

Artikkelin julkaissut Alien UFO Sightings

ufologia

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista, osa 4

21.11.2020 paatoimittaja Kommentoi

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu useampaan osaan, joista tässä viimeinen.

Muut osat:

https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista/

https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-2/

https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-3/

IV. Abduktiot

Lehdistö ja yleisö pitää nyt siepattuja kuriositeetteina, ja kuitenkin tiede, suurimmaksi osaksi, edelleen sivuuttaa heidän kertomuksensa manalaan, niinkuin Charles Fort määritteli manaamisen. Niin on myös väitettyjen mielenhallinnan uhrien laita. Auktoriteetin Ääni kertoo meille, että MKULTRA kuuluu historiaan; niinkuin Hasdrubal ja Hitler, se uhkasi joskus, mutta ei enää. Kuka tahansa, joka muuta väittää, tulee hiljentää rationalisaation ja selektiivisen huomiotta jättämisen avulla.

Kuitenkin näillä kahdella aiheella — UFO-sieppaukset ja mielenhallinta — on enemmän yhteistä kuin mitä ne toisistaan eroavat. Data on päällekkäistä. Jos me voisimme kartoittaa näitä ilmiöitä Vennin diagrammilla, me näkisimme yllättävän suuren kahden informaatioympyrän leikkausalueen. Tätä päällekkäisyyttä minä pyrin käsittelemään.

Huomaa, kuitenkin, että minä EN käsittele kaikkia muita kiinnostavia ja tärkeitä ongelmia, joita UFO-sieppauskokemus herättää. Olen esimerkiksi kirjoittanut, myönnettävästi varsin epämääräisesti, siepattujen raportoimista nenäimplanteista — sellainen yksityiskohta joka saattaisi sijoittaa kertomuksen ”erittäin omituisen” kategoriaan, ja tottakai se on yksityiskohta, joka on keskeinen teesilleni. Mutta mikä prosenttiosuus kokijoista puhuu tällaisista implanteista? Oikea tieteellinen analyysi antaisi jonkin lukeman. Valitettavasti minulla ei ole resursseja koostaa riittävän suurta siepattujen otosta, joista voisin määrittää tilastollisia lukuja. Enkä voi tehdä kattavaa kvalitatiivista analyysia, mikä mittaisi ”erittäin omituisten” raporttien arvoa verrattuna muihin abduktioväitteisiin. Ainoa mitä voin tehdä on kertoa saatavilla olevasta kirjallisuudesta ja jättää lukijan pohtimaan, niinkuin minäkin teen, ovatko tuon kirjallisuuden koostajat keskittyneet poikkeuksellisiin tapauksiin vai suosivatko he vähemmän fantastisia abduktiokuvauksia. Olen liittänyt lukemiston abduktiokirjallisuudesta omiin kokijoiden haastatteluihini — jotka, koska abduktoidut tuppaavat tuntemaan toisia abduktoituja, voivat antaa yllättävän laajan näkemyksen ilmiöstä. Tämä näkemys laajentee enemmän pitämieni esitysten ja muiden UFO-yhteisön jäsenien kanssa käymäni kirjeenvaihdon myötä.

Tottakai meidän tulee tunnustaa erot todistuksen ja näytön välillä. Kukaan ei voi sanoa varmasti, että sieppausrapoteilla on objektiivinen todellisuuspohja (oli se sitten miten väärintulkittu tahansa). Lopulta se mitä meille jää on tarinat. Jotkut näistä tarinoista voivat olla totuudenmukaisuudeltaan kyseenalaisia; toiset voivat olla tutkijan puolueellisuuden saastuttamia; monissa on riittämättömästi yksityiskohtia. Yksikään tutkielma ei voi ratkaista kaikkia abduktioiden ristiriitoja, ja monet tarpeelliset kamppailut tulee käydä toisilla aloilla.

Silti todistukset eivät mene pois — ja meillä on varmasti riittämiin materiaalia vertailtavaksi. On mielipiteeni, että ennakkoluulottomat tarkastelut abduktioraporteista lehdistössä sekä vähemmän tunnetusta materiaalista koskien mielenhallintaa tulevat korreloimaan hämmästyttävästi. Kun toiset abduktiotutkijat ovat saaneet koulutusta MKULTRAn toimintatavoista (ja tämä tutkielma on tarkoitettu johdantotekstiksi), he saattavat huomata samanlaisen kaavan. Jos kyllä, me voimme silloin alkaa kirjoittaa tämän ilmiön historiaa uusiksi.

Abduktion mysteeri sisältää alimysteereitä, jotka valahtavat yllättävän helposti ja jopa elegantisti mielenhallintaskenaarioihin — mysteereitä jotka sopivat ET-hypoteesiin yhtä epämukavasti kuin numeron 46 jalka sopii 42 kenkään. Kuten olemme nähneet, MKULTRA-teesi selittää raportit siepattujen aivoimplanteista (erityisesti nenäverenvuotoa koskevista raporteista), epätavallisista naarmuista, ”telepaattisesta” kommunikaatiosta (eli ulkoisesti aikaansaaduista päänsisäisistä äänistä) abduktion aikana tai sen jälkeen, väitteistä siitä että jotkut siepatut ovat kuulleet epätavallisia ääniä (samanlaisia kuin hemi-synch tai senkaltaiset laitteet saavat aikaan), sähkölaitteiden sekoamisista siepattujen kotona, persoonallisuuden muutoksista, ”koulutusfilmeistä”, uskonnollisilla kuvilla manipuloinnista ja puuttuvasta ajasta. Tarpeetonta sanoa, että salaisten valtion kokeiden teesi selvästi kattaa siepattujen väitteet ihmisolennoista ”työskentelemässä” avaruusolentojen kanssa sekä valtion ahdistelusta, joka on niin näyttävässä roolissa tietyissä abduktiokertomuksissa.

Tarkastellaan joitain muitakin korrelaatioita.

Hopkinsin mukaan, ”Avaruusolennot sanoivat ’Selvä. Erittäin hyvä.’ He ottivat aseen pois häneltä; mies (oletettavasti vanki) nousi, käveli pois, katosi, ja he siirtyivät seuraavaan asiaan.” Selvästikin tämä pikku draama oli lavastettu — jonkin sortin testi.

Esitän, että tämä surrealistinen tapaus on käsittämätön joko esimerkkinä avaruusolentojen saapumisesta tai ”Klass-isesta” valemuistosta. Tässä kuvattu skenaario TASAN TARKKAAN menee samoin kuin useat kokeet, joissa hypnoottisesti saatiin aikaan antisosiaalista toimintaa, mikä käy ilmi sekä standardista hypnoosikirjallisuudesta että julkisiksi tehdyistä ARTICHOKE/MKULTRA-dokumenteista. Vertaa esimerkiksi Hopkinsin tarinaa seuraavaan, jossa Ludwig Mayer, nimekäs saksalainen hypnoositutkija, kuvaa klassista koetta rikollisen toiminnan tuottamisesta hypnoosilla:

Annoin revolverin vanhalle ja helposti suggeroitavalle miehelle, jonka olin juuri hypnotisoinut. Herra H oli ladannut revolverin paukkupanoksilla. Selitin (koehenkilölle), samalla kun osoitin Herra H:ta, että Herra H oli erittäin paha mies, joka hänen tulisi ampua hengiltä. Suurella päättäväisyydellä hän otti revolverin ja ampui kerran suoraan Herra H:ta kohti. Herra H kaatui maahan esittäen haavoittunutta. Sitten selitin koehenkilölleni, että hän ei ollut vielä varsin kuollut, että hänelle pitäisi antaa toinen luoti, minkä hän teki oitis. [167]

Toki jos konservatiivista hypnoosispesialistia pyydettäisiin kommentoimaan ylläolevaa, hän nopeasti huomauttaisi että hypnoottiset suggestiot, jotka toimivat koetilanteessa, eivät yhtä helposti toimisi laboratorion ulkopuolella; jollain tasolla koehenkilö mahdollisesti aistisi olisiko hän hommassa mukana oikeasti. [168] Samalla tavoin konservatiivinen abduktiotutkija Hopkinsin materiaalia läpikäydessään painottaisi regression aikana saatujen todistusten käyttämisen sisäänrakennettuja ongelmia, missä väärin muistamisen vaara on olemassa. Sivuutan molemmat argumentit — hetkeksi — ainoastaan sanoakseni että ne molemmat menevät pointin vierestä. Tärkein asia, se pointti jota Klass eikä Hopkins voi mukavasti kohdata, on Mayerin hypnoosikokeiden yksityiskohtien ja Hopkinsin abduktiohenkilön kuvaaman koetilanteen välinen samankaltaisuus. MIKSI NÄMÄ KAKSI TARINAA OVAT NIIN SAMANKALTAISIA? Ottiko tri. Mayer oppilaita Siriukselta? [169]

Hopkins sanoo, että hän tietää muitakin tapauksia joissa siepatut ovat löytäneet itsensä samanlaisesta piinapenkistä. Niin tiedän myös minä.

Eräs henkilö jolle puhuin kykeni muistamaan (ILMAN hypnoosia), että hänelle on annettu ase minigrip-pussissa ja ohjeet käyttää asetta ”duunissa”. Haastatellessani häntä (ilman että erikseen kysyin häneltä) hän kertoi ilmeisestä vihjeestä, jonka ”olennot” (niin hän heitä nimitti) olivat poranneet hänen alitajuntaansa: ”Kun näet valon, tee se tänä iltana”, jota seurasi komento, ”Suorita” (toim. huom. englannin sana execute tarkoittaa sekä suorittamista että teloittamista, sanan kaksoismerkitys ei välity suomeksi). Voidaan vain spekuloida miten sellaista käskyä käytettäisiin kentällä; me käsittelemme tätä myöhemmin kun puhumme valosähköisesti tuotetusta hypnoosista. Vaikka hänen henkilökohtaiset tunteensa käsiaseita kohtaan olivat varsin negatiivisia, hän elävästi kuvaa hetkiä hänen ”arkipäiväisessä” elämässään, jolloin hän on tuntenut epätavallista ja kuitenkin voimakasta tarvetta olla aseen lähellä — puoliseksuaalista halua ottaa sellainen käteen ja koskettaa metallia. [170]

Hän ei ole yksin. Toinen oli niin asekuumeinen että hänestä tuli vartija, voidakseen vain olla niiden lähellä. [171] Siepatut joiden kanssa olen puhunut kytkevät tämän yhtäkkisen ramboilun UFO-kokemukseen. Mutta ehdotan, että UFO-kokemus voi olla pelkkä peitetarina kokonaan toisen tyyppiselle koulutukselle.

Eräs BLUEBIRDin, ARTICHOKEn ja MKULTRAn päätavoitteista oli määrittää voitaisiinko mielenhallintaa käyttää fasilitoimaan ”teloitustoimia” — eli siis salamurhaa. [172]

Ei ole vaikeaa kuvitella median reaktioita jos julkisuuden henkilön murhaisi joku, joka toimii ”avaruusveljien” puolesta. Kuka kehtaisi puhua salaliitosta sellaisessa tilanteessa? Salaiset kontrolloijat voisivat valita myyttirakenteen, joka sopii abduktoidun persoonallisuuteen, sitten esiintyä korkeampina olentoina, jotka kuiskailisivat väkivaltaisia asioita vastaanottajan korvaan. Tätä keinoa käyttäen tiedemiesten kuten Ludwig Mayer saavutukset on mahdollista toteuttaa kentällä. Kuten Estabrooksin liikekumppani Jack Tracktir (hypnoterapian professori Baylor Universityssa) selitti John Marksille, antisosiaaliset teot voidaan saada aikaan ”ilman omantunnon väliintuloa” kun sopiva veruke sille on luotu. [173]

”He luulevat niiden olevan lentäviä lautasia”

Jenny Randles kertoo anekdootin Iso-Britanniasta, mikä sopii hyvin tähän hypoteesiin.

Vuonna 1965 ”Margary” (pseudonyymi) eli Birminghamissa aviomiehensä kanssa, joka yhtenä iltana pyysi tätä valmistautumaan ”järkytykseen ja koettelemukseen”. Randles kuvaa tätä niinkutsuttua ”reunatapausta”:

He menivät hänen autoonsa ja ajoivat pois, vaikka hänen muistinsa matkasta oli sumuisa ja sekava eikä hän tiennyt minne he menivät. Sitten hän oli huoneessa, joka oli himmeästi valaistu ja ihmisiä seisoi pitkän pöydän tai matalan sängyn ympärillä. Hän oli sen päällä ja vaikutti ”huumatulta” ja kykenemättömältä vastustelemaan. Kaikkein muistettavin näistä miehistä oli pitkä ja laiha ja pitkänenäinen ja valkopartainen. Hänellä oli paksut kulmakarvat ja oletettavasti hän sanoi Margarylle, ”Muista kulmakarvat, kultsi.” Hänelle tehtiin omituinen lääkärintarkastus käyttäen omituista laitteistoa.

Sekä aviomies että tieteentekijät, (ilmeisesti) hypnoottisia tekniikoita käyttäen, täyttivät hänen mielensä kuvilla, jotka voitaisiin ymmärtää ainoastan tulevaisuudessa. Niin hänelle kerrottiin. Randlesin mukaan, ”Yhdessä kohtaa eräs ’tutkijoista’ huoneessa sanoi Margarylle äänellä, joka sai sen kuulostamaan siltä kuin hän olisi huvittunut, ’HE LUULEVAT NIIDEN OLEVAN LENTÄVIÄ LAUTASIA’.” Aviomies myös paljasti, että hänellä oli toinen identiteetti. Abduktion jälkeen aviomies (menenkö liian pitkälle, jos oletan hänen työnantajansa olleen MI6 tai jokin vastaava virasto?) lähti menemään, eikä häntä näkynyt enää sen jälkeen. [174] Margary ei muistanut abduktiota kuin vasta vuonna 1978.

Tämä tapaus voi hämmentää ainoastaan tutkijaa, joka haluaa pakottaa kaikki abduktiokertomukset ET-hypoteesiin; kun me vapautamme itsemme tuosta joukosta oletuksia, selityksiä alkaa löytyä helposti. Tulkitsen tämän tapauksen sellaisena jossa kontrolloijat sovelsivat lentävän lautasen peitetarinaa huolimattomasti, tai riittämättömän vastaanottavaiseen kohteeseen. Mikäli teesini pitää paikkansa, UFOjen ”hypnoottisen huijauksen” tekniikka oli edelleen varsin uusi vuonna 1965, erityisesti USA:n ulkopuolella; ehkäpä manipulaattorit eivät olleet vielä tajunneet miten homma toimii. Omituinen kommentti tiedemiehen kulmakarvoista voi viitata tapausta varten tarkoitettuun piilotettuun asiaan.

Häikäilemätön hypnotisti, epävarmana hänen kyvystään indusoida läpitunkematon amnesia — ja tiedostaen hänen edeltäjiensä maksaman hinnan hypnoottisesta rikollisuudesta [175] — ymmärrettävästi haluaisi suojautua riskiltä; heittäytymällä brittiläiseen teatterimielihaluun hän kykenenee paremmin suojelemaan anonymiteettiään.

Samanlaisen tapauksen toi tietooni tutkija Robert Durant. Relevantti lainaus hänen kirjeestään kuuluu seuraavasti:

Nyt haluan kääntää huomion tapaukseen, jota olen tutkinut usean kuukauden ajan. Kohde on siepattu. Standardi abduktioskenaario. Kaksi kertaa regressoitu hypnoosilla, ensimmäisen kerran asialla oli tunnettu abduktiotutkija, toisella kerralla psykologi, jolla on kytköksiä parapsykologiaan.

Monen tunnin ajan kohdetta kuunnelleena sain tietää, että hänellä oli läheinen henkilökohtainen kontakti pidemmän ajanjakson ajan useisiin henkilöihin, joilla on liittovaltion tiedusteluyhteyksiä. Hänet hypnotisoitiin monta vuotta sitten osana hypnoosia käsittelevää TV-ohjelmaa. Hänen abduktionsa alkoivat pian sen jälkeen, kun hän oli ottanut osaa useisiin pitkiin sessioihin laboratoriossa, jossa, näennäisesti, hänen psyykkisiä kykyjään testattiin. Kaksi muuta ihmistä, joita ”testattiin” samaan aikaan, olivat myös siepattuja. Kaikkia kolmea labra pyysi liittyä paikalliseen UFO-ryhmään. Hänen sieppaustensa aikaan johtava avaruusolento puhui kohteelle englanninkielellä normaaliin tapaan, ei telepaattisesti. Hän tunnisti äänen, joka oli yhteen aikaan eräs hänen parhaista ystävistään, joka oli silloin ja oli edelleen töissä CIA:lla. Toinen ääni oli erään Washingtonissa työskentelevän ääni, hänellä oli vahvat suhteet liittovaltioon sekä sormensa pelissä myös ufologiassa, ja hän sattui tulemaan kohdetta vastaan kyseisessä laboratoriossa. Ystävä myös odotti, puhelinkeskustelujen mittaan, kohteen tulevan siepatuksi. Kun kohde otti tämän asian sekä äänen puheeksi hänen kanssaan, hän väitti olevansa meedio. [176]

”ESP”-yhteys on suggeroiva; MKULTRA-dokumentit paljastavat tiedustelupalvelujen huikean kiinnostuksen parapsykologiaan.

Jotkut tutkijat esittäisivät vastalauseen, että tällaiset esimerkit ovat harvinaisia; useimpiin abduktiotapauksiin ei liity viitteitä tiedustelupalvelujen mukanaolosta. Mutta ovatko tutkijat etsineet niitä? Kuten johdannossa mainittiin, väärä vastakkainasettelu rajoittaa isoa osaa ufologista ajattelua; niin kauan kuin abduktion argumentit heiluvat ET-hypoteesin ja puhtaan psykologisten teorioiden välillä, tutkijat eivät tunnusta tiettyjen keskeisten taustatietojen relevanssia.

VÄLÄHDYKSIÄ KONTROLLOIJISTA

Tekemässäni haastattelussa pohjoiskalifornialainen siepattu — kutsutaan häntä vaikka nimellä ”Peter” — raportoi kokemuksen, joka EI ollut pienestä harmaasta avaruusolennosta, vaan ihmisestä. Kokija kuvaa tätä miestä ”tohtoriksi”. Hän kuvaili tämän henkilön, ja suostui jopa piirtämään hänet.

Jokin aika näiden tietojen keräämisen jälkeen eteläkalifornialainen siepattu kertoi minulle hänen tarinansa — johon liittyi kuvaus tästä samaisesta ”tohtorista”. Fyysiset samankaltaisuudet olivat niin silmiinpistäviä, että niitä ei voi pitää vahinkona. Tämä nainen oli losangelelilaisen UFO-ryhmän johtava jäsen; kolme muuta naista tässä ryhmässä raportoivat sieppauskokemuksia saman henkilön kanssa. [177]

Ehkäpä nuo kolme naista olivat fantasisoijia, ja he kiinnittivät itsensä toisten narratiiveihin. Mutta pohjoinen informanttini ei koskaan ollut tavannut näitä ihmisiä. Miksi hän kuvasi saman ”tohtorin”?

Eräs siepattu, jonka kanssa olen työskennellyt, väitti hypnoosin alaisuudessa, että hänen abduktiokokemuksensa toi hänet tiettyyn taloon Los Angelesin alueella. Hän kykeni kertomaan kulkureitin taloon, vaikka hänellä ei ollut päivätajuista muistia siitä että hän olisi koskaan ollut siellä. Myöhemmin sain tietää, että tämä talo oli kuin olikin ollut erään tieteilijän asunto, joka aiemmin (ja mahdollisesti edelleen) teki salaista mielenhallintateknologian tutkimusta.

Tämä samainen siepattu kuvasi jonkinlaisen salaisien aivo-operaation, jonka hän oli läpikäynyt lapsena. Neurokirurgi oli ihminen, ei avaruusolento. Hän jopa muisti nimen. (Huom: Tämä ei ole sama henkilö, johon ylempänä viitattiin.) Kun kuulin nimen, se ei sanonut minulle mitään — mutta myöhemmin sain tietää, että todella oli olemassa tuonniminen tieteilijä, joka erikoistui elektrodi-implanttitutkimukseen.

Licia Davidson on syvällinen ja sanavalmis siepattu, jonka kiinnostava tarina läheisesti myötäilee monia abduktiokirjallisuuden tarinoita — poislukien yksi epätavallinen yksityiskohta. Haastattelussa kanssani hän kuvasi kuumottavan muiston ihmisolennosta, joka oli pukeutunut normaalisti, joka piteli mustaa laatikkoa mistä törrötti antenni. Tämä omituinen muisto EI sopinut hänen yleiseen abduktionarratiiviin. Voisiko tämä muisto esittää vähän liiankin lyhyttä häivähdystä tarkasti havaitusta todellisuudesta, joka rikkoo hänen hypnoosilla luodun ”peitemuistonsa”? Peter selvästi muistaa nähneensä samanlaisen laatikon hänen abduktionsa aikana.

Kiinnostavaa kyllä, Licia asuu Los Angelesin Tujunga Canyonin lähiössä, joka on tunnettu paikka abduktiokartalla. Monet siepatut, joiden kanssa olen puhunut, ovat kokeneet ensikertaa omituisia asioita tuolla alueella asuessaan. Tujunga Canyonin lähellä Mt. Pacificolla on entinen Niken salainen ohjustukikohta; enemmän kuin yksi siepattu on kuvannut omituista, selittämättömäntuntuista armeijan toimintaa tällä paikalla. [178] Lukija muistaa Niken ohjustukikohdan kytköksen MKULTRA-veteraani tri. L. Jolyon (”BoB”) Westin järkyttävään tarinaan.

KULTIT

Jotkut siepatut, joille olen puhunut, ovat saaneet ohjeet liittyä tiettyihin uskonnollisiin/filosofisiin lahkoihin. Nämä kultit usein ansaitsevat lähemmän tarkastelun.

Näiden ryhmien johtajat tuppaavat olemaan CIA:n ”ex”-operatiiveja tai erikoisjoukkojen veteraaneja. Ne ovat usein kytkeytyneet toisiinsa henkilösuhteiden kautta, vaikka ne olisivat täysin eri aihepiireihin kuuluvia. Olen kuullut kuumottavia raportteja siitä, että eräät näiden lahkojen johtajista käyttävät hypnoosia, huumeita tai ”mielikoneita” jäseniinsä. Näiden kulttien jäsenet ovat raportoineet puuttuvia ajanjaksoja seremonioiden tai ”tutkimusperiodien” ajalta.

Vahvasti kehoita abduktiotutkijoita tarkastelemaan lähemmin mitä tahansa pientä ”okkultistista” ryhmittymää, joihin siepattu saattaisi liittyä. Esimerkiksi eräs tunnettu UFO-hörhöjen johtaja — joka on niittänyt mainetta ”rakkauden ja valon” doktriinillaan — on Virgil Armstrong, kenraali John Singlaubin läheinen henkilökohtainen ystävä, pahamaineinen Iran-Contra -peluri, joka jokin aika sitten johti neofasistista World Anti-Communist League’aa. Armstrong, joka myös sattuu olemaan entinen vihreä baretti ja entinen CIA-operatiivi, päätyi tutkimukseni kohteeksi mielenkiintoisella tavalla: erään tuttuni abduktiokontaktia pyydettiin — hänen ”olentonsa” suulla, luonnollisesti — etsimään tämä UFO-mies ja liittymään hänen ”taivastarkkailijoiden” ryhmäänsä, johon, lähteeni väittää, kuului massakanavointisessioita, joiden tarkoitus oli lähettää haavoittavia ”negatiivisia” värähtelyjä Constantine Chernenkolle, silloiselle Neuvostoliiton johtajalle. Tottakai päänsisäiset äänet ovat voineet olla puhtaasti psykologista alkuperää, joten Armstrongia voidaan tuskin pitää siepattujen alkuperäisen ”direktiivin” toimeksiantajana. Silti hänen menneet tuttavuutensa armeijan tiedustelun kanssa väistämättä tuovat mieleen häiritseviä mahdollisuuksia.

Vielä UFO-kulttien ja tiedusteluyhteisön välisiä yhteyksiäkin pahaenteisempää on kulttien kytkökset hämäräperäiseen I AM -ryhmään, jonka on perustanut Guy Ballard 1930-luvulla. [180] Tutkija David Stupplen mukaan, ”Jos katsot nykyisiä kontaktiryhmiä, näet että suurin osa tasapainoisista ja suurista on itse asiassa neo-I AM -ryhmiä, joilla on jonkinlainen kytkös Ballardin organisaatioon.” [181] Tämä kultti, täten, ansaitsee tulla tutkituksi.

Guy Ballardin ”Mahtava Minä Olen Uskonnollinen Toiminta” kasvoi suurelta osin William Dudley Pellyn Silver Shirtseista, amerikkalaisesta NATSIjärjestöstä. [182] Vaikka Ballard itse ei koskaan avoimesti väittänyt olevansa tekemisissä natsien kanssa, hänen liikkeensä oli kuorrutettu äärimmäisen oikeistopoliittisella filosofialla, ja salaisissa kokouksissa hän lausui ”dekreitä” presidentti Franklin Rooseveltin kuoleman puolesta. [183] I AM -filosofia ammentaa teosofiasta, ja allekirjoittaneen mukaan se on enemmän kuin päällisin puolin yhdenmukainen teosofisten opetusten kanssa, joita opetettiin saksalaisissa proto-NATSIlooseissa. [184]

Sodan jälkeen Pelley (joka oli ollut vankina kapinan lietsonnasta väkivaltaisuuksien aikaan) pyöritti okkulttistiorganisaatiota nimeltään Soulcraft Noblesvillessa, Indianassa. Toinen Soulcraftin työntekijä oli ristiriitainen kontaktihenkilö George Hunt Williamson (oikea nimi: Michel d’Obrenovic), joka kirjoitti teoksen UFOs CONFIDENTIAL John McCoyn kanssa, joka kannatti teoriaa siitä että juutalaisten pankkiirisalalitto oli vehkeillyt UFO-mysteerin ratkaisun paljastamista vastaan. [185] Myöhemmin Williamson perusti I AM -pohjaisen Brotherhood of the Seven Raysin Peruun. [186] Toinen tunnettu kontaktihenkilö, George Van Tassel, oli yhteyksissä Pelleyyn pahamaineisen antisemiittipastori Wesley Swiftin kautta (joka perusti ryhmän, joka metamorffautui arjalaisvaltioiksi). [187]

Kaikkein näkyvin I AM:n jälkeläinen on Elizabeth Clare Prophetin Church Universal and Triumphant, joka tunnetaan sen massiivisista asekätköistä maanalaisissa bunkkereissa. CUT paljastettiin jokin aika sitten COVERT ACTION INFORMATION BULLETINissa CIA-varojen kanavaksi. [188] Tutkija John Judgen mukaan sillä on siteitä organisaatioihin, jotka ovat liittoutuneet World Anti-Communist Leagueksi. [189] Prophet on mukana abduktiotutkimuksessa, ja hän on sponsoroinut Budd Hopkinsin ja muiden tunnettujen tutkijoiden esityksiä. Kirjassaan THE ARMSTRONG REPORT: ETs AND UFOs: THEY NEED US, WE DON’T NEED THEM, [sic] [190] Virgil Armstrong osoittaa hämmentyneet siepatut Prophetin ryhmän suuntaan. (Ei ehkä niin vähäpätöisesti hän myös ehdottaa, että implanteilla kiusatut siepatut helpottaisivat ongelmiaan kääntymällä oman sisäisen ”MINÄ OLEN”-voimansa puoleen. [191])

Toinen UFO-kanavoija Frederick Von Mierers on sekä pyörittänyt kulttia vahvalla I AM -orientaatiolla [192] että kusetukselta vaikuttavaa touhua, johon kuuluu jalokivien ihannointi. Mierers on antisemiitti, jonka mielestä holokaustia ei koskaan tapahtunut ja että juutalaiset kontrolloivat maailman rahavaroja.

UFORUM on lentävien lautasten organisaatio, joka on tunnettu losangelesilaisten siepattujen piirissä; sen perustaja Penny Harper on radikaalin skientologisivuryhmän jäsen, joka yhdistelee L. Ron (”Bob”) Hubbardin opetuksia ”Illuminatin” (myyttinen salaseura) ja muiden oikeiston salaliittokirjallisuudesta tunnettujen BETES NOIR -tahojen vastaisiin opinkappaleisiin. Harper ohjaa hänen ryhmäänsä lukemaan THE SPOTLIGHTia, ekstremistitabloidia (jota julkaisee Willis Carton Liberty Lobby), joka kieltää holokaustin ja asettaa ”siionistien” salaliiton hallitsemaan maailmaa. [193]

Useampi kuin yksi pahaa-aavistamaton siepattu on langennut ryhmiin kuten yllämainitut. Ei ole vaikeaa kuvitella miten jotkut näistä kyseenalaisista ryhmistä saattaisivat muokata siepatun muistoja hänen kokemuksistaan — ja mahdollisesti ohjailla hänen tulevia tekojaan.

Jotkut modernit siepatut, joilla on muuten vahvoja väitteitä, väittävät kohdanneensa vaaleita ”pohjoismaisilta” näyttäviä avaruusolentoja varhaisina kontaktivuosina. Varmastikin näiden avaruusolentojen ”pohjoismainen” lookki on perua Van Tassellin, Ballardin, Pelleyn, McCoyn, jne. arveluttavista spirituaalisista traditioista. Miksi sitten eräät nykyajan siepatut näkevät näitä samoja toismaailmallisia ÜBERMENSCHEJA?

Eräs abduktoitu tuttuni väittää kokeneensa positiivisia kokemuksia näiden ”blondien” avaruusolentojen kanssa — jotka hänen mukaansa ovat tulleet Pleiadekselta. Kiinnostavaa kyllä 1960-luvun lopulla psykopaattisen antisemiittinen pastori Wesley Swift ennusti tämän omituisen sivujuonteen abduktiotarinassa. Hänen televisiosta lähetetyssä ”jumalanpalveluksessaan” hän puhui pitkään UFOista, väittäen että oli olemassa ”hyviä” ja ”pahoja” avaruusolentoja. Hyvät hänen mukaansa olivat pitkiä, vaaleita arjalaisia — JOTKA TULIVAT PLEIADEKSELTA. Hän teki tämän julistuksensa paljon ennen nykyisen abduktiotaruston trendejä.

Voisivatko jotkut abduktioista olla äärimmäisen oikeistoelementin tekemiä kansallisen turvallisuuden systeemissä? Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, meidän tulisi huomata, että ”sekopääoikeistoa” löytyy kaikenlaisilla henkilöhistorioilla; varmasti kova oikeisto on ottanut haltuunsa asemia myös armeijan tiedustelukompleksissa.

AIHETTA JATKOTUTKIMUKSILLE

John Keelin uraauurtava kirja OPERATION TROJAN HORSE, joka on kirjoitettu aikana jolloin siepatut edelleen luettiin ”kontaktihenkilöiden” kategoriaan, sisältää seuraavan kiinnostavan pätkän, joka on kerätty Keelin laajasta kenttätyöstä:

Kontaktihenkilöt usein löytävät itsensä mailien päästä kotoa tietämättään miten he ovat sinne joutuneet. Joko heille on tuotettu amnesia, heidän muistinsa matkasta on pyyhitty, tai heidät on otettu haltuun jollain toisella tavalla ja he ovat matkanneet taju kankaalla. Jos he ovat kohdanneet ystävän matkalla, ystävä on mahdollisesti huomauttanut heidän katseensa vaikuttavan lasiselta tai heidän käyttäytymisensä tuntuvan omituiselta. Mutta jos ystävä on puhunut heille, he ovat mahdollisesti vastanneet lyhyesti.

Kontaktihenkilöiden kielessä tämä prosessi on nimeltään hyväksikäyttö… Tiedän kontaktihenkilöitä, jotka ovat hiljaksiin kadonneet kodeistaan pitkiksi ajoiksi, ja kun he ovat palanneet, heillä ei ole ollut paljoakaan muistikuvia siitä missä he ovat olleet. Eräs tyttö lähetti minulle postikortin Bahama-saarilta — mikä yllätti minut koska hän oli erittäin köyhä. Kun hän palasi, hän sanoi minulle että hänellä on vain yksi muistikuva matkasta. Hän sanoi muistavansa lentokoneen lähdön lentokentältä — ei kuitenkaan lentokoneeseen menoa tai matkan tekoa — ja että perillä oli ”intiaaneja” jotka ottivat hänen laukkunsa… Seuraavaksi hän olikin jo palannut takaisin kotiin. [194]

Hämmentävää kyllä — ellei ole lukenut kirjaa THE CONTROL OF CANDY JONES, joka puhuu Candyn ”pimeistä” jaksoista, jolloin hän matkasi Taiwaniin CIA-kuriirina, jolloin hänellä oli päällään hänen toinen persoonansa. Mielenhallintaselitys täydellisesti ratkaisee kaikki ylläolevan lainauksen mysteerit — paitsi, ehkäpä, omituisen kommentin ”intiaaneista”.

Hicksonin ja Mendezin kirja UFO CONTACT AT PASCAGOULA sisältää kiinnostavaa tietoa Charles Hicksonin heräämisestä yöllä ja hänen tuntemuksistaan, että hän on jonkin perin tärkeän muiston muistamisen partaalla, joka liittyisi hänen kohtaamiseensa — ja kuitenkin näennäisesti hän kykenee muistamaan jokaisen seikkailunsa hetken.

Hickson sai myös kirjeen ilmeisesti kontaktihenkilöltä, joka väittää että harmaat avaruusolennot ovat itse asiassa jonkinlaisia robotteja — ehkäpä kyseessä oli tiedostamaton tunnustus hypnoottisesti aikaansaadusta ”peitetarinasta”. [195] Tässä valossa kirjan COMMUNION filmiverso — jonka käsikirjoituksen Whitley Strieber on kirjoittanut — saa uuden merkityksen: abduktiokohtaukset sisältävät selittämättömiä kuvia, jotka vihjailevat ”harmaiden” olevan oikeasti osa lavastusta, tai naamioita.

Kirjat COMMUNION ja TRANSFORMATION sisältävät kappaleita, joissa kuvataan utuisesti muisteltu Candy Jonesin tyylinen vakoojaseikkailu, jossa ”valmentaja” ja ”sairaanhoitaja” (molemmat ihmisiä) shanghaijasivat Strieberin ilmeisesti huumaamalla. [196] Muistetaan Keelin informanttien esimerkki. Lisäksi TRANSFORMATION sisältää pitkän kuvauksen avaruusolennoista, jotka työskentelivät ilmeisesti kolluusiossa ihmisolentojen kanssa.

Siepattu Christa Tilton muistelee myös sekä ihmisolentojen että avaruusolentojen olleen mukana hänen kokemuksessaan. Aina hänen abduktiostaan lähtien hän väittää, että häntä ”varjostavaa” mystinen liittovaltion agentti, jonka nimi hänen mukaansa on John Wallis. [197] Christan aviomies Tom Adams on vahvistanut Wallisin olemassaolon. [198]

Kirjassaan REPORT ON COMMUNION Ed Conroy — joka tuntuu muuttuneen ilmiön osanottajaksi pelkän tarkkailijan sijaan — kuvaa helikopterien häirintää, kuten me olemme jo panneet merkille, tuntuu olevan varsin yleinen havainto abduktiotapauksissa. [199] Tutkijat heppoisesti olettavat, että nämä tapaukset esittävät valtion yrityksiä vakoilla UFOja nähneitä.

Mutta tämä väite on naurettava. Helikopterit ovat äärimmäisen kalliita käyttää, ja vakoilulaitokset ovat kehittäneet useita vaihtoehtoisia keinoja kerätä informaatiota. Onhan meillä loppujen lopuksi varsin laaja bibliografia FBI:n, CIA:n ja armeijan yrityksistä vakoilla useita liikkeitä, jotka haluavat kotimaassa muutosta yhteiskuntaan. Miksei meillä ole yhtään CHAOS- tai COINTELPRO-veteraalia (joko uhria tai pahista), jotka puhuisivat helikoptereista? Selvästikin helikopterit ovat olleet jossain muussakin tarkoituksessa kuin pelkässä valvonnassa. Yksi mahdollisuus voisi olla sähkömagneettisten aaltojen ampuminen, mikä saattaisi vaikuttaa implantoidun henkilön havaintoihin/käytökseen. (Todellakin, olen kuullut useita huhuja helikoptereiden käytöstä sähköisessä ”joukkojenhallinnan” operaatioissa Vietnamissa ja muualla; vaikkakin informaatio on kaukana kovasta.)

Kontaktihenkilö Eldon Kerfoot on kirjoittanut epäilyksistään siitä, että ihmismanipulaattorit, eikä avaruusolennot, saattavat olla äärimmäisiä hänen kokemustensa suunnittelijoita. Hän kuvaa yhtäkkistä pakkoa tappaa veteraanitoveri Korean konfliktissa — mies jota Kerfootilla ei ollut mitään loogista syytä epäillä mistään tai vihata, ja josta hän kuitenkin ”aisti” maanpetturuuden. Onneksi salamurhaa ei koskaan tapahtunut. [200] Mutta tilanne on tasan tarkkaan samanlainen kuin mitä ARTICHOKEn julkistetuissa dokumenteissa kuvataan puhuttaessa etähypnoosilla aikaansaadusta antisosiaalisesta käyttäytymisestä.

Viimeinen spekulaatio:

Renato Vescon kirjassa INTERCEPT BUT DON’T SHOOT [201] kuvataan kiehtova skenaario UFOjen ”salaisen aseen” hypoteesille. Vesco huomauttaa, että mikäli nämä laitteet joku päivä ovat käytössä suurvaltojen konfliktissa (tai siviilivallankumousten tukahduttamisessa -jpg), hyökkäävä valta saisi edun UFOjen myytistä Maan ulkopuolisina aluksina, sillä puolustajamaa ei tietäisi vastustajan todellista luonnetta. Ehkäpä täten eräs UFO-abduktioiden tarkoitus on synnyttää ja ylläpitää pienien harmaiden avaruusolentojen legendaa. Piilossa oleville manipulaattoreille abduktiot voivat olla itsessään propagandahyökkäys.

AJATUKSIA LOPPUUN

En halua dogmaattisesti inttää skenaariosta, jonka olen kuvannut. En halua estää abduktiotutkijoita pohtimasta muita selityksiä — todellakin, vahvasti rohkaisen sellaisen työn jatkamista. Enkä voi helposti selittää joitain abduktionarratiivien aspekteja — esimerkiksi kaikki selitykset, joita minulla olisi tarjottavana koskien raportteja geenikokeista, olisivat kaikki äärimmäisen spekulatiivisia.

Mutta minä KYLLÄ intän sen puolesta, että tästä hypoteesista pidetään reilu kuuleminen. Kritiikkiin rohkaistaan; se mikä ei tuhoa teesiäni, tekee siitä vahvemman. Pyydän ainoastaan, että kriitikkoni välttelevät intellektuaalia laiskuutta; pelkät erot maailmankuvissa eivät ole vielä validi hyökkäys. Jumala löytyy yksityiskohdista.

Tunnustan vaarat, joita tämän teesin julkiseksi tekeminen pitää sisällään. Siitä voi seurata uusia ja häiritseviä abduktiovalemuistoja. Toivoisin, että tämän tutkielman yleisö rajautuu abduktioTUTKIJOIHIN, ei uhreihin, jotka saattavat vaikuttua tästä pahoin. Kuitenkin yhteiskunnassa, joka pitää ylpeytenään näennäisen vapaata lehdistöä, sellaiset rajoitteet ovat ennenkuulumattomia. Siksi voin ainoastaan pyytää kaikkia sieppauksen uhreja, jotka saattavat lukea tämän tutkielman, pyrkiä yli-inhimilliseen objektiivisuuteen. Kuvaamani teesi on lupaava, ja (mikäli trepanaatio koskaan tarjoaa meille esimerkkejä oikeasta siepatun implantista) sille löytyy todisteita. Mutta omani ei ole ainoa hypoteesi. Siepatun epäkiitollinen tehtävä on raportoida siitä mitä hän on kokenut niin totuudenmukaisesti kuin mahdollista, ilman ulkopuolisen spekulaation vaikutusta.

Osoittipa tuleva tutkimus UFO-sieppaukset mielenhallintakokeiden tuotteiksi tai ei, mielestäni tämä tutkielma on vähintäänkin tarjonnut näyttöä vakavasta vaarasta, mikä kohtaa yksilönvapauden ideaalista kiinni pitäviä. Me emme voi enää sivuuttaa tätä uhkaa.

Demokraattisia valtioita kummittelee aave — TEKNOFASISMIN aave. Kaikki vakoiluimperiumin ja tiedeinstituution vallat ovat astuneet epäpyhään liittoon tuon aaveen kutsumiseksi: Psykiatrit ja vakoojat, Dulles ja Delgado, mikroaaltospesialistit ja salaiset operaattorit.

Mieli on kauhea asia haaskata — ja vielä pahempi komentaa.

VIITTEET

155. Katso yleisesti: Mark Lane, CONVERSATIONS WITH AMERICANS (Simon and Shuster, 1970); A.J. Langguth, HIDDEN TERRORS (New York: Pantheon, 1978).

156. John G. Fuller, THE INTERRUPTED JOURNEY (New York: Dell, 1966).

157. Tämä yksityiskohta on roolissa muissa sieppauksissa — esimerkiksi se tulee vastaan Betty Andreasson Lucan tapauksessa. Kts. Raymond Fowler, THE ANDREASSON AFFAIR (New York: Bantam, 1980), 50-51.

158. Stanton Friedman, esimerkiksi; lukija osoitetaan hänen 1988 Whole Life Expon luennon pariin, ”UFOs: A Cosmic Watergate.”

159. THE BODY ELECTRIC, 196-202.

160. Kalakartta on herättänyt laajalti keskustelua, edustava otos on edellämainitussa Friedmanin luennossa (viite 158); Terence Dickenson, ”The Zeti Reticuli Incident,” ASTRONOMY, December, 1974; Klass, UFO ABDUCTIONS: A DANGEROUS GAME, 20-23; ja John Rimmer, THE EVIDENCE FOR ALIEN ABDUCTIONS (Weillingborough: Aquarian, 1984), 88-92. Kävipä niinkin, että Klass ehdotti Friedmanille koetta koskien kykyä muistaa sellaista materiaalia tarkkaan hypnoottisessa regressiossa; Friedman, syistä jotka hän tietää parhaiten, kieltäytyi osallistumasta.

161. Jacques Vallee, DIMENSIONS (Chicago: Contemporary, 1988), 266.

162. Kts. Rimmer, THE EVIDENCE FOR ALIEN ABDUCTIONS, 91-92. Minkään tästä ei ole tarkoitus pilkata Marjorie Fishia, jonka työ on saanut yleisesti kiitosta.

163. Fuller, THE INTERRUPTED JOURNEY, 18-19.

164. Athan G. Theoharis ja John Stuart Cox, THE BOSS: J. EDGAR HOOVER AND THE GREAT AMERICAN INQUISITION (Philadelphia: Temple University Press, 1978), 325; Chip Berlet, ”The Hunt for the Red Menace,” COVERT ACTION INFORMATION BULLETIN, no. 31 (winter, 1989); J. Edgar Hoover, COINTELPRO (memo), March 4, 1968.

165. Esimerkiksi Delgadon työ edeltää Hillin tapausta. Lisäksi muutamat MKULTRA-aliprojektin 119 sivut käsittelevät ”kirjallisuuden ja tieteenalan kehityksen kriittistä arviota liittyen ihmisorganismista peräisin olevien biosähköisten signaalien tallentamiseen, analyysiin ja tulkintaan, sekä ihmiskäytöksen aktivointiin etäältä.” Arvio oli tehty 1960-61. Oletettavasti CIA halusi TEHDÄ jotain tästä johdetulla informaatiolla.

166. ”UFO Abductions Workshop”, Whole Life Expo, March, 1988. 167. Ludwig Mayer, DIE TECHNIC DER HYPNOSE (Munich: J.H. Lehmanns Verlag, 1953), 225; lainattu teoksessa: Heinz E. Hammerschlag (käännös: John Cohen) HYPNOTISM AND CRIME (Hollywood: Wilshire Book Company, 1957), 24-25.

168. Useat artikkelit puhuvat tästä mahdollisuudesta; kts. esimerkiksi William C. Coe ET AL. ”An Approach Toward Isolating Factors that Influence Antisocial Conduct in Hypnosis,” THE INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1972, vol XX, no. 2, 118-131, sekä muut raportit aiheesta. Ero laboratorion ja ”kentän” olosuhteissa voi selittää Mayerin kokeiden menestyksen ja ”avaruusolentojen” ilmeisen epäonnistumisen. (Tai mahdollisesti Hopkinsin informantti TAJUSI, että hän oli Miniluvissa ja hänen autonomiansa oli uhattuna; hän reagoi standardia Gestapon proseduuria vastaan niin hyvin kuin kykeni: kääntämällä aseen O’Brienin suuntaan. -jpg)

169. Varsin samanlaisen kokeen kuvaus, joka on tehty CIA:n alaisuudessa vuonna 1954, löytyy artikkelista ”CIA able to control minds by hypnosis, data shows”, THE WASHINGTON POST, February 19, 1978.

170. Abduktiohaastattelu, ”Veronica.” Lukija toivottavasti antaa anteeksi pseudonyymin käyttämiseni tässä. Yleensä toivon käsitteleväni tässä työssä julkaistuja tapauksia. Riittänee todeta, että Veronican todistus on kiinnostava, hämmentävä, vääristynyt, ongelmallinen; huolimatta kaikista tämän tapauksen herättämistä kysymyksistä, silti uskon sen olevan riittävä teesiini. Lukija antanee anteeksi minulle tähän siepattuun solmitun suhteen poikki panemiseni ennen tutkimusta; hän pitää asekaappia sängyn vieressä.

171. Abduktiohaastattelu, ”Veronica”. Yhdessä kohtaa hän pyöritti epämuodollista siepattujen/kontaktihenkilöiden ryhmää; sen seurauksena hän kykeni kuvaamaan monia muita tapauksia minulle. (Häneen ohjelmoituja pseudomuistoja? -jpg)

172. Yhdessä ARTICHOKEn dokumentissa eksplisiittisesti kuvataan epäonnistunut hypnoosin käyttötapaus ulkomaisen johtajan salamurhan indusoimiseksi. Dokumentissa ei ole päivämäärää; koe tehtiin tammikuun 8.-15. päivä 1954. Dokumentti julkaistu teoksessa CIA PAPERS, vol. 1 (Ann Arbor, MI: Capitol Information Associates, 1986), 39-41.

173. John Marksin haastattelu Prof. Jack Tracktirin kanssa (Marks-arkistot).

174. Jenny Randles, ABDUCTIONS (London: Robert Hale, 1988), 52-53.

175. Kuten esimerkiksi Palle Hardrupin tapaus.

176. Yksityinen kirjeenvaihto Robert Durantin ja tämän artikkelin kirjoittajan välillä.

177. Abduktiohaastattelu, ”Polly”. En anna tässä enempää kasvodetaljeja; riittää todeta, että tämä sieppaaja, kuten Margaryn (aiemmin kuvattu), haisi tärpättimaalilta.

178. Tukikohta mainitaan Ann Druffelin ja D. Scott Rogon THE TUJUNGA CANYON CONTACTS (New York: Signet, 1989) [expanded edition], 157.

179. Toisaalta Armstrong pyytää meitä hyväksymään hänen itsensä kanavoiman materiaalin, joten hänelle olisi noloa jos hän valitsisi haastaa muiden ”psyykkiset mielikuvat”.

180. Jacques Vallee, MESSENGERS OF DECEPTION (Berkeley: And/Or Press, 1979), 192-193.

181. Curtis G. Fuller (toim.), PROCEEDINGS OF THE FIRST INTERNATIONAL UFO CONGRESS (New York: Warner Books, 1980), 307.

182. Pelleytä käsittelevää informaatiota, kts. John Roy Carlson, UNDER COVER (New York: Dutton, 1943).

183. Gerald B. Bryan, PSYCHIC DICTATORSHIP IN AMERICA (Los Angeles: Truth Research, 1940). Olennainen kirjamuotoinen käsittely Ballardismista. Eräs Bryanin lähteistä väittää, että Ballard ennen I AM -ryhmän perustamista on saattanut harjoittaa jonkinlaista mustaa magiaa.

184. Oppilaan tulisi harkitusti vertailla I AM -dogmaa saatavilla olevaan tietoon kolmatta valtakuntaa edeltävästä okkultismista; parhaat lähteet ovat James Webbin mestarilliset analyysit THE OCCULT ESTABLISHMENT ja THE OCCULT UNDERGROUND (La Salle, Illinois: Open Court Publishing, 1976).

185. Vallee, MESSENGERS OF DECEPTION, 192-194.

186. Jopa pintapuolinen tarkastelu Williamsonin kirjaa SECRET OF THE ANDES (London: Neville Superman, 1961), joka on kirjoitettu pseudonyymin Brother Philip nimellä, paljastaa I AM -yhteydet.

187. Henkilökohtaiset lähteet. Van Tassellin ”Integration”, kupolimainen rakenne jonka väitetään rakennetun avaruusolentojen ohjauksessa (sijaitsee lähellä 29 Palmsia Kaliforniassa), tunnetusti näyttää tähän päivään asti keskeiset I AM -artifaktit kuten kuvat Jeesuksesta ja Saint Germainista (jotka Ballard on tilannut).

188. ”The Afghan Arms Pipeline,” COVERT ACTION INFORMATION BULLETIN, no. 30 (summer, 1988).

189. Puhelinhaastattelu John Judgen kanssa.

190. Village of Oak Creek, Arizona: Entheos, 1989, 119. En tiedä milloin vastaani olisi tullut toinen kirja, jossa on niin paljon kielioppivirheitä. Armstrongin saavutus on aidosti hämmästyttävä.

191. Lisäinformaatiota I AM:sta, Prophetin järjestöstä, lentävien lautasten kulteista ja muista ryhmistä löytyy J. Gordon Meltonin kirjasta ENCYCLOPEDIA OF AMERICAN RELIGION.

192. Ruth Montgomery, ALIENS AMONG US (New York: Ballantine, 1985), 128-188.

193. Penny Harper, ”Are Aliens Taking Over the Earth?” WHOLE LIFE TIMES, January 1990.

194. John Keel, WHY UFOS: OPERATION TROJAN HORSE (New York: Manor Books, 1970) [paperback edition], 228.

195. Hickson & Mendez, UFO CONTACT AT PASCAGOULA, 242.

196. Strieber, COMMUNION, 134; TRANSFORMATION, 109.

197. ”Contactee: Firsthand,” UFO magazine, vol. 4, no. 2, 1989.

198. Puhelinkeskustelu Tom Adamsin kanssa.

199. Ed Conroy, REPORT ON COMMUNION (New York: William Morrow, 1989), 365-385.

200. ”Contactee: Firsthand,” UFO magazine, vol. 3, no. 3.

201. New York: Zebra, 1971. Erityisesti note 2, Chap. 9.

VALITTUJA TEOKSIA MIELENHALLINNASTA

Martin A. Lee & Bruce Shlain: ACID DREAMS (Grove, 1985). Huikeaa työtä MKULTRAan ja huumeisiin liittyen.

Robert Becker: THE BODY ELECTRIC (Morrow, 1985). Tärkeä.

Maya Pines: THE BRAIN CHANGERS (Signet, 1973). Vanhentunut, mutta loistava kappale stimoceiverista ja senkaltaisista teknologioista.

Elliot Valenstein: BRAIN CONTROL (John Wiley and Sons, 1973). Erittäin konservatiivinen; vanhentunut; silti lukemisen arvoinen.

CIA PAPERS, koostanut Capitol Information Associates (PO Box 8275, Ann Arbor, Michigan, 48107). Kiinnostava valikoima MKULTRA-dokumentteja.

Walter Bowart: OPERATION MIND CONTROL (Dell, 1978). Yksittäinen paras kirja aiheesta. Vaikea löytää; tämän kirjan nopea katoaminen kirjakaupoista ja kirjastoista on herättänyt joidenkin tutkijoiden epäilykset. (Tom David Books, POB 1107, Aptos, CA 95001, myy kirjaa.)

Jose Delgado: PHYSICAL CONTROL OF THE MIND (Harper and Row, 1969). Vanhentunut mutta edelleen olennainen.

PROJECT MKULTRA, joint hearing before the Select Committee on Health and Scientific Research of the Committee on Human Resources, United States Senate (Government Printing Office, 1977).

John White (toim.): PSYCHIC WARFARE: FACT OR FICTION? (Aquarian, 1988). Katso erityisesti Michael Rossmanin kontribuutio.

Robert L. Schwitzgebel & Ralph K. Schwitzgebel: PSYCHOTECHNOLOGY (Holt, Rhinehart and Winston, 1973).

John Lilly: THE SCIENTIST (expanded edition: Ronin, 1988). Omituista — Lilly on entinen ”aivopesun” asiantuntija, joka väittää olevansa yhteydessä avaruusolentoihin. Onko hän kontrolloitu vai kontrolloija?

John Marks: THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE” (Bantam, 1978). Arvokas kirja. Monet ovat kuitenkin tehneet virheellisen olettaman, että se kertoo koko tarinan. Se ei kerro.

Lincoln Lawrence: WERE WE CONTROLLED? (University Books, 1967). Tutkii mahdollisia yhteyksiä JFK:n salamurhaan. Tri. Petter Lindströmin suositus kirjasta tekee siitä pakollista luettavaa.

Fenton Bresler: WHO KILLED JOHN LENNON? (St. Martin’s Press, 1989). Kiinnostava teesi koskien mahdollista Mark David Chapmanin mielenhallintaa. Parempi Chapmanin analyysissaan kuin kirjan osuus mielenhallinnan historiasta. Omassa työssäni olen kohdannut dataa mikä saattaa auttaa Breslerin teoran tukemisessa.

Paul Brodeur: THE ZAPPING OF AMERICA (MacLeod [Canadian edition], 1976). Sisältää hyvän kappaleen mikroaalloilla toteutetusta mielenhallinnan teknologiasta.

Martti Kosken ja Robert Näslundin tärkeät tarinat voi saada itselleen lähettämällä kolme dollaria postissa osoitteeseen
Martti Koski, Kiilinpellontie 2, 21290 Rusko, FINLAND.
Kosken kuvausta hänen ”ohjelmointisessioistaan” ei tulisi niellä sellaisenaan; me emme aina voi luottaa sellaisen havaintoon jonka havaintokykyä on muutettu. Hänen tutkimuksensa mielenhallinnan teknologiasta on vedenpitävää.

Martti Kosken tavoittaa Facebookissa mm. ryhmästä

https://www.facebook.com/groups/1763926883865041/

ufologia

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista, osa 3

14.11.2020 paatoimittaja Kommentoi

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu useampaan osaan, joista tässä kolmas.

Muut osat:

https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista/

https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-2/

III. Sovellukset

Joten nyt meillä on jokin idea työkaluista, jotka ovat saatavilla psykiatreille. Miten näitä työkaluja on käytetty?

Tämä kysymys väistämättä sisältää jonkin verran etsiväntyötä. CIA on kuulusteluissa tarjonnut jotain, vaikkakaan ei riittävästi, dokumentaatiota sen yrityksistä päästä käsiksi ”tilaan korviemme välissä”. Me tiedämme, että nämä yritykset olivat laajamittaisia, pitkäaikaisia ja ainakin osittain onnistuneita. Me tiedämme myös, että nämä kokeet käyttivät ihmiskoehenkilöitä. Mutta keitä? Milloin?

Eräs paradoksi tämän tyyppisessä tutkimuksessa on, monille lukijoille, että uhrit tuovat esiin sympatian tunteita silloin kun he pysyvät anonyymeina. Intellektuaalisesti me tajuamme, että MKULTRA ja sen muut sivuprojektit ovat vaikuttaneet satoihin, todennäköisesti tuhansiin, henkilöihin. Kuitenkin me reagoimme syvällä epäilyksellä aina kun joku näistä henkilöistä astuu esiin ja esittelee itsensä, tai aina kun riippumaton tutkija esittää, että mielenhallinta on ohjannut jonkun uutiskynnyksen ylittävän henkilön muuten selittämättömiä tekoja. Missä, skeptikko voi ihan oikeutetusti kysyä, on dokumentaatio joka tukee tällaisia syytöksiä? Suurin osa MKULTRAn ”paperityöstä” on (väitetysti) poltettu Richard Helmsin käskystä; se mikä on jäänyt jäljelle on sensuroitu, ja jäljelle on jäänyt vain mustan musteen tahroja aina sen päällä missä oikea nimi on näkynyt. Väitetyt mielenhallinnan uhrit voivat, parhaimmassa tapauksessa, antaa meille ainoastaan todistuksia — ja miten luotettava sellainen todistus voi olla, erityisesti sen seikan valossa, että yksi MKULTRAn tarkoituksista oli tuottaa hulluutta? Kuka tahansa joka väittää, että hän oli ohjelman uhri, saattaa hyvinkin olla etsimässä ulkopuolista syytä omalle psykopatologialleen. Jos sanot olevasi tuotettu hullu, olet mahdollisesti ollut hullu alunperinkin: Catch 22 -tilanne.

Kun John Marks kirjoitti kirjan THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, hän sai useita kirjeitä ihmisiltä, jotka väittivät että CIA tai armeija oli heidät huumannut, ”aallottanut” tai muuten toisin tavoin hyväksikäyttänyt. Suurin osa näistä kommunikaatioista meni suoraan hänen roskapostiinsa. Ehkäpä monet ansaitsivat sen; en tiedä ainakaan yhtäkään joka ei olisi ansainnut. [94]

Marks kuitenkin omisti paljon huomiota entiselle ”potilaalle” Val Orlikoville, joka oli ehkäpä kaikkein pahamaineisimman amerikkalaislääketieteen rikoshistorian hahmon hoidossa: tri. Ewen (”BoB”) Cameron, CIA:n rahoittama tiedemies joka johti Allan Memorial Institutea McGill Universityssa, Montrealissa, Kanadassa. Cameron, joka oli erittäin kunnioitettu mielenterveystutkija [95], kokeili tekniikalla nimeltä ”psyykkinen ajo”, aivopesuohjelma johon kuului koehenkilön altistaminen loppumattomalle nauhalle josta tulee valittuja viestejä, 16-24 tuntia päivässä, yhdistettynä massiivisiin sähköshokkeihin ja LSD:hen. Projektin ”koekaniinit” olivat potilaita, jotka olivat tulleet Allen Memorialiin suhteellisen pienillä psykologisilla oireilla.

Cameronin kokeet epäonnistuivat ja hänen teoriansa saivat huutia, mikä voi selittää sen miksi CIA ja sen apologistit nyt tuntevat suhteellisen mukavaksi olonsa puhua Allan Memorialissa tapahtuneista frankensteinilaisista asioista, sen sijaan että he puhuisivat jostain suhteellisen menestyksekkäistä töistä muualla.

Orlikovin todistus on saanut paljon kunnianarvoisaa huomiota niiltä kirjoittajilta, jotka ovat tutkineet MKULTRAa, ja aivan oikein. Kun minä tutkin tiedostoja National Security Archivesissa, olin erityisen innokas lukemaan hänen alkuperäisiä kirjeitään John Marksille, sillä niistä sivuista kävi ilmi erityisen vihamielinen CIA-projekti. Kirjeet, kiinnostavaa kyllä, puhuivat yhtä ympäripyöreästi, irrallisesti ja omituisesti asiasta kuin samanlainen kirjeenvaihto, jonka tutkijan normaalisti sivuuttavat. Orlikovia ei voida syyttää hänen muistojensa sumuisasta luonteesta; tietty määrä sumua voidaan olettaa, ottaen huomioon hänelle tehtyjen rikosten luonteen. Tärkeä pointti hänen tarinassaan osoittautui lopulta todeksi. Kaikki tämä saa minut miettimään: Miksi HÄNEN väitteensä saavat tutkijoiden huomion kun muiden väitteet sivuutetaan? Ehkäpä vastaus piilee siinä, että Orlikovin aviomies pääsi Kanadan parlamenttiin. Kaikki CIA-kokeiden uhrit, jotka toivovat tulevansa vakavasti otetuiksi, joutuvat mahdollisesti varmistamaan sen että pääsevät hyviin naimisiin.

Tottakai, me voimme helposti antaa anteeksi aiemmat kirjoittajat ja lukijat, joiden tutkimukset MKULTRAn parissa ovat olleet puolueellisia. [96] Mutta me emme voi antaa tämän luonnollisen ennakkoluuloisuuden häiritä nykyisiä tutkimuksiamme. Tarkastelkaamme siis muutamaa ”kauhutarinaa” mielenhallinnan kirjallisuudesta, ja esittäkäämme muutama mahdollinen korrelaatio abduktiotodistuksiin.

Palle Hardrupin ”Suojelusenkeli”

Kuten mainittu aiemmin, en ole syventynyt paljoakaan hypnoosin aiheeseen tässä tutkielmassa — pääosin johtuen ajan ja tilan rajoitteista, mutta myös siksi koska hypnoosin mahdollisuuksista keskusteleminen ITSESSÄÄN tuntuu hämmentävän sen käytön ongelmaa yhdessä yllämainittujen sähköisten tekniikoiden kanssa.

Selvästikin, kuitenkin, hypnoosi on mielenhallitsijan asevaraston suuri ase; tulevassa täysimittaisessa työssä aion käsitellä aihetta paljon laajemmin.

Tarpeetonta lienee sanoa, että eräs MKULTRAn ja siihen liittyvien projektien päätavoitteista oli määrittää voisiko jonkun saada tekemään antisosiaalinen teko hypnoottisesti. Tämä mahdollisuus pysyy eräänä kaikkein kiistellyimmistä aiheista hypnoosissa, sillä perinteisen tiedon mukaan ketään ei voida hypnotisoida tekemään tekoa, joka rikkoo hänen sisäistä moraalista koodiaan. Martin Orne, hyvämaineisen INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS:n päätoimittaja, on samaa mieltä tästä aksioomasta [97], ja hän on asemassa kodifioida iso osa tämän aiheen parista saatua tietoa. Orne on kuitenkin MKULTRA-veteraani, ja lisäksi hän on ilmeisesti valehdellut — ainakin hänen alkuperäisessä kommunikaatiossaan — kirjailija John Marksille hänen mukanaolostaan aliprojekti 94:ssa. [98] Vaikka kunnioitan Ornen läpimurtotyötä, hänen väitteensä eivät kestä tämän maallikon mielestä päivänvaloa.

Ollakseni varma, monet muut hypnoosiasiantuntijat, joilla ei ole firmayhteyksiä, myös ovat sitä mieltä että antisosiaalisia tekoja ei voida indusoida. Mutta useat arvostetut ammattilaiset — mm. Milton Kline, William Kroger, George Estabrooks, John Watkins ja Herbert Spiegel — ovat esittäneet, että sellaisia tekoja voi, ainakin jossain määrin, saada aikaan ulkopuolinen manipulaattori.

Välillä väitteet hypnoosilla aikaansaadusta antisosiaalisesta käyttäytymisestä löytävät tiensä oikeussaleihin; yhdessä sellaisessa tapauksessa hypnotisoija joutui vankilaan. Se oli Palle Hardrupin tapaus. Tämä sattui Tanskassa vuonna 1951. [99] Palle Hardrup ryösti pankin, tappoi vartijan niin tehdessään ja myöhemmin väitti, että hypnotisoija Björn Nielsen oli käskenyt häntä tekemään niin. Nielsen lopulta myönsi, että hän oli järjestänyt rikoksen testiksi kokeillakseen hypnoosikykyjään.

Kaikkein merkittävin tämän tapauksen aspekti liittyy siihen ”asemaan” jonka Nielsen otti työstääkseen pahantahtoisia tekojaan. Hypnoosisessioiden aikaan Nielsen hypnoottisesti väitti, että hän oli Hardrupin ”suojelusenkeli”, jonka merkki oli kirjain X. Hardrup todisti, että ”Siellä missä minä ja Nielsen käymme juttelemassa on toinen huone sen huoneen vieressä. Siellä suojelusenkelini yleensä tulee juttelemaan minulle. Nielsen sanoo, että X:llä on tehtävä minulle.”

Eräs näistä tehtävistä oli järjestää Hardrupin tyttöystävä harrastamaan seksiä hypnotisoijan kanssa. Toisiin tehtäviin kuului ryöstö ja murha. Nielsen vakuutti hänen uhrilleen, että ”X” halusi ryöstöstä saadut rahat käytettävän poliittisiin tavoitteisiin. Tarkoitus pyhittää keinot, Hardrupille kerrottiin.

Vertaa tätä skenaariota tyypilliseen kontaktitapaukseen, jossa avaruusolento”suojelijat” vakuuttelevat uhreilleen, että kohtaaminen tulee lopulta palvelemaan jonkinlaista epämääräistä ”korkeampaa tarkoitusta”. Haastatellessani siepattuja, jotka ovat luoneet ”pitkäaikaisen” suhteen vierailijoihin, olen havainnut, että jotkut heistä alunperin uskoivat olleensa jonkinlaiseen hardrupilaisen enkelisuojelijaan yhteydessä. Vasta viime vuosina ”enkelin” muoto on muuttunut todelliseksi ”avaruusolennon” muodoksi.

Näin meillä on eräs mahdollisuus päästä yli väitteestä, että hypnoosi ei saa aikaan antisosiaalista käytöstä. Jos hypnotisoijalla ei ole tunnontuskia, ja hänellä on pääsy tiettyyn hyväsukoiseen koehenkilöön, hän voi indusoida VÄÄRINHAVAITUN TODELLISUUDEN. Teot, joita me kammoaisimme arkipäiväisessä kontekstissa, muuttuvat hyväksyttäviksi erikoisolosuhteissa: kansalainen, joka ei koskaan voisi tehdä murhaa lähiön kadulla, saattaa, jos hänet värvätään armeijaan, tappaa taistelukentällä. Hypnoosissa mielestä tulee taistelukenttä. Tri. John Watkinsin sanoin,

Me käyttäydymme omiin havaintoihimme pohjaten. Jos havaintomme tilanteesta muuttuvat niin, että me rakennamme mielikuvamme siitä väärin, tai kehitämme väärän uskomuksen, silloin käytöksemme suhteessa siihen muuttuu huomattavasti. Juuri käsityksiä muuttamalla hypnoottinen modaliteetti osoittaa sen voimakkaat vaikutukset. Hallusinaatiot sekä hypnoosissa että hypnoosin jälkeen voidaan helposti indusoida suggestoitavaan kohteeseen. Hänet voidaan saattaa sivuuttamaan tuskalliset ärsykkeet, kuulemaan kovia ääniä ja "näkemään" henkilöitä, jotka eivät ole paikalla. Lisäksi häneen voidaan iskostaa asenteita ja uskomuksia, jotka ovat epänormaaleja ja varsin vastakkaisia aiempiin verrattuna. [100]

Jos perinteinen hypnoosi, ilman apua, voidaan saavuttaa sellaisilla käsityksien muutoksilla, voi vain kuvitella niitä mahdollisuuksia, joita hypnoottisten tekniikoiden yhdistäminen aiemmin kuvattuun psykoelektroniikan tutkimukseet voikaan tuottaa.

Tieteentekijät kuten Orne ja Milton Erickson [101] näkevät Watkinsin väitteet ongelmallisina. Mutta Hardrupin tapaus vaikuttaisi poissulkevan Watkinsin. Jos joku voidaan vakuuttaa siitä, että hän, kuten Jeanne D’Arc, toimii yliluonnollisen voiman vaikutuksen alla, silloin ennenkuulumattomia kykyjä voidaan havaita ja ”mahdottomia” tekoja tehdä. Todellakin, kun me tarkastelemme äärimmäisiä persoonan muutoksia — ja ajoittain väkivaltaisia tekoja, joita tiettyjen kulttien johtajat ja okkultistiset ryhmät ovat tehneet, [102] me ymmärrämme halun ottaa käyttöön hypnoottinen ”peitetarina” yliluonnollisen matrixissa. Ihmiset tekevät Jumalan — tai paholaisen, tai avaruusolentojen — vuoksi kaikkea sellaista mitä he eivät muuten tekisi.

Tähän päivään asti Hardrupin tapaus vastaa BLUEBIRD/ARTICHOKEa; ei vaadita paljoakaan mielikuvitusta näkemään miten tämä tapaus olisi voinut olla malli tieteentekijöille, jotka tutkivat näitä ja tämän jälkeisiä projekteja.

Peitemuisti

Marksin arkistojen julkaistuissa dokumenteissa MKULTRA-tutkijoilla oli suuri vaikeus vastassaan ”poisheitto-ongelman” kanssa. Mitä tehdä CIA:n sähköshokkien, hypnoosin ja huumekokeilujen uhreille? Firma sortui häiritseviin, mutta sille ominaisiin, taktiikoihin: he poistivat ihmiskoekaniinit sulkemalla heidät hullujen huoneille, tekemällä lobotomioita ja komentamalla ”toimia”. [103]

Täytyi löytää hienovaraisempi ratkaisu. Yksi CIA:n mielenhallintaohjelman tavoitteista oli pyyhkiä muisti hypnoosilla (ja huumeilla, elektroniikalla, lobotomioilla, jne.); tämä ei ainoastaaan piilottaisi sen mitä kokeellisten indoktrinaatio/ohjelmointisessioiden aikana tapahtui, se osoittautuisi käteväksi kentällä. ”Amnesia oli suuri tavoite”, myöntää Victor Marchetti, joka huomauttaa sen käyttökelpoisuuden sopimusagenttien kanssa toimittaessa: ”Kun olet tehnyt sen, agentti ei edes tiedä mitä hän on tehnyt… lähetät hänet hommiin, hän tekee homman, hän tulee pois, tyhjennät hänen pään.” [104]

Suuri ongelma: Huolimatta hypnoosilla aikaansaadusta amnesiasta, muisti kuitenkin vuotaa — tukahdutetusta materiaalista nousee palasia pintaan spontaanisti, unissa, flashbakeina jne. Ehdotettu ratkaisu: Anna kohteelle ”peitemuisti”, väärä tarina; näin jos hän alkaa muistaa materiaalia, hän muistaa sen väärin.

Jopa konservatiivinen tri. Orne huomauttaa, että:

Koehenkilö, joka kykenenee kehittämään hyvän posthypnoottisen amnesian, kykenee myös vastaamaan suggestioihin muistamalla tapahtumia, joita ei tapahtunut oikeasti. Tajutessaan tilanteen hän ei kykene muistamaan todellisia tapahtumia transsista, ja sen sijaan hän muistaa suggestoidut tapahtumat. Jos jotain, tämä ilmiö on helpompi saada aikaan kuin täysi amnesi, mahdollisesti koska se eliminoi muistin tyhjän tilan subjektiivisen tunteen. [105]

Peitemuistit täyttäisivät sekä epämukavat tyhjät kohdat koehenkilön muistissa että suojaisivat paljastukselta. Yksi MKULTRA-tiedemiesten pelko oli, että hypnoottisesti ohjelmoidun henkilön, jota käytettäisiin esim. kuriirina, ohjelmoinnin voisi purkaa toinen hypnotisoija, joka mahdollisesti työskentelee viholliselle. Näin MKULTRA-tiedemiehet päättivät ujuttaa useita persoonallisuuksia — niinkutsuttuja useita peitetarinoita — sekoittamaan mitään ”luvatonta” hypnotisoijaa. [106]

Yksi tapaus käyttäen tätä tekniikkaa keskittyy Luis Castillo -nimiseen salamurhaajaan, joka tultuaan siepatuksi Filippiineillä joutui National Bureau of Investigationin kuulusteluihin ja tutkimuksiin, joka vastaa tuon maan omaa FBI:tä. Castillolta löydetttiin ainakin NELJÄ erillistä persoonaa, jotka oltiin tuotettu hypnoosilla; jokainen persoona voitiin triggeröidä tietyllä vihjeellä. Yhdessä tilassa hän väitti olevansa kersantti Manuel Angel Ramirez, Etelä-Vietnamin strategisesta ilmakomennosta; oletettavasti ”Ramirez” oli erään piippua polttaneen, korkealle päässeen CIA-virkamiehen äpärälapsi, jonka nimen alkukirjaimet olivat A.D. [107] Toinen persoona väitti olevansa yksi John F. Kennedyn salamurhaajista.

Tapauksen päähypnotisoija nimitti näitä hypnoottisia alter-egoja ”Zombietiloiksi”. Raportti tapauksesta kertoi, että ”Zombie-ilmiö viittaa tässä somnabulistiseen käyttäytymiseen, jolla koehenkilö on ehdollistettu vastaamaan tiettyihin sanoihin, fraaseihin ja lauseisiin, ilmeisesti koehenkilön päivätajunnan tästä mitään tietämättä”.

Castillon USA:han palautuksen yhteydessä FBI väitti, että Castillo oli tekaissut päästään tarinan. Hänen kirjassaan OPERATION MIND CONTROL, Walter Bowart esittää vakuuttavasti tapauksen FBI:n väitteitä vastaan. Varmasti monet aspektit Castillon tapauksessa puhuvat hänen vilpittömyyden puolesta — mm. hypnoosilla aikaansaatu herkkyys kivulle, [108] hänen tarinassa pysymisensä silloinkin, kun hän oli vakavasti päihtynyt, ja hänen ilmeiset ohjelmoidut itsemurha-aikeensa.

Jos Castillo puhui totta, niinkuin uskon hänen tehneen, silloin hän ilmensi sekä hypnoottisesti indusoitua monipersoonaa että pseudomuistia. Ensimmäinen pysyy ristiriitaisena; jälkimmäinen on toistuvasti replikoitu koetilanteissa. [109]

Tämä pointti on elintärkeä sieppausilmiön opiskelijoille. Me EMME voi olettaa sieppauskuvausten tarkkuutta, jotka on annettu sieppauksen jälkeisessä hypnoottisessa regressiossa. Lisäksi me emme voi olettaa spontaanisti esiintyvien muistojen tarkkuutta (eli kun sieppausmuistoja ei selvitetä hypnoottisella regressiolla). Skeptikot ovat esittäneet, että hypnoottinen regressio voi osoittautua tahattoman haitalliseksi, niin että se voi lukita paikalleen väärän muiston. (Huomaa, kuitenkin, että toiset psykiatrian ammattilaiset pitävät hypnoottista regressiota parhaana tekniikkana, oli se miten epätäydellinen hyvänsä, amnesiasta ylipääsyyn. [110] Minä osaltani en ole mitään mieltä ja säilytän varovaisen asenteen hypnoosin käyttöön abduktiotyössä.)

Myönnetään, on aivan liian helppoa debunkkaajille huutaa ”tuulesta temmattua” sivuuttaakseen hypnoottisen todistuksen, joka ei mahdu meidän ennakkokäsityksiimme siitä mikä on mahdollista; en aio tehdä samaa virhettä. Aina kun skeptikot tarjoavat pseudomuistin ilmiötä rationalisoimaan abduktioväitteitä, he lainaavat koetilanteita, joissa HYPNOTISOIJA ON ALUNPERIN LUONUT PSEUDOMUISTIN. [111] Nämä kokeet eivät voi olla näyttöä siepatun spontaanista fantasian keksimisestä (mikä sattuu vastaamaan satojen samanlaisten ”fantasioiden” yksityiskohtia). Pikemminkin laboratoriotutkimukset pseudomuistin luomisesta osoittavat MINUN pointtini: pseudomuisti on mahdollista indusoida AIEMMASSA HYPNOOSISSA. [112]

Toisin sanoen, siepattu voi puhua avaruusolennoita — kun todellisuudessa kyseessä oli jotain aivan täysin muuta.

Kirjeenvaihdossa kanssani tunnettu abduktiotutkija kirjoitti tapauksesta, jossa siepattu muisteli nähneensä helikopterin kokemuksensa aikana; abduktiotodistus eteni, helikopteri muuttuikin UFOksi. Erään regressiosession (varsin monesta) aikana kuulin tasan tarkkaan samanlaisen narratiivin. Hopkins argumentoisi, että helikopteri oli ”peitemuisti” UFO-kohtaamisen kaamean todellisuuden peittämiseksi. Mutta leikkaako Occamin partaveitsi todella tuohon suuntaan? Eikö meidän pitäisi miettiä mahdollisuutta sille, että kyseessä ollut esine todella OLI helikopteri — jonka siepattu käskettiin muistamaan UFOna?

Supervakooja

Julkaistujen BLUEBIRD/ARTICHOKE/MKULTRA-paperien joukossa oli seuraava käsinkirjoitettu muistio, jossa ei ollut päiväystä eikä allekirjoitusta:

Olen kehittänyt tekniikan, joka on turvallinen ja varma (vapaa kansainvälisestä sensuurista). Se liittyy meidän oman kansamme ehdollistamiseen. Voin tehdä tämän yhden miehen hommana.

Metodi on hypnoosin tuottaminen yksinkertaisen suullisen lääkitsemisen keinoin. Sitten (ILMAN mitään lisälääkitystä) hypnoosia vahvistetaan päivittäin seuraavan kolmen tai neljän päivän ajan.

Jokainen henkilö ehdollistetaan olemaan paljastamatta mitään informaatiota viholliselle, silloinkaan kun tämä on hypnotisoitu tai huumattu. Mikäli suotavaa, hänet voifaan ehdollistaa antamaan VÄÄRÄÄ informaatiota EI MINKÄÄN informaation sijaan.

Tämän dokumentin marginaaliin eräs Marksin assistenteista kirjoitti, ”Onko tämä Wendt?” Viittaus tässä on G. Richard (”BoB”) Wendtiin, projekti CHATTERissa mukana olleeseen professoriin, joka vuonna 1951 veti sekä laivaston työntekijänsä että CIA:n mukaan mielenhallinnan pieneen pyörivään piiriin, kun samanlainen koe kuin ylläkuvattu epäonnistui tuottamaan tuloksia. [113] Vaikka ylläoleva muistio KUVAISIKIN operaation epäonnistumista (ja tässä muistiossa kuvatut taktiikat eivät tunnu minulle kelvollisilta), meidän ei tulisi pysyä aloillamme. Nyt me tiedämme, että ainakin YHDESSÄ tapauksessa sofistikoituneemmat tekniikat tekivät yllä olevasta skenaariosta todellisuutta.

Viittaan Candy Jonesin tapaukseen.

Hänen tarinansa on täyttänyt ainakin yhden kirjan, [114] ja tulisi, jonain päivänä, synnyttää toinenkin. Selvästikään en voi tässä antaa kaikkia yksityiskohtia tästä kiinnostavasta ja pelottavasta narratiivista. Mutta tarkkuus on pakollista.

Jones (syntymänimi Jessica Wilcox) saavutti tähtimaineen mallina toisen maailmansodan aikaan, ja myöhemmin perusti oman mallitoimiston. FBI-mies pyysi häntä antaa toimistoaan käyttöön ”postin noutopaikkana” FBI:lle ja ”eräälle toiselle valtion virastolle” (oletettavasti CIA); Candy, jyrkän patrioottisena, hyväksyi mielellään ehdotuksen. Salaisen maailman nurkkia kolutessaan Candy lopulta tapasi ”tri. Gilbert Jensenin” joka työskenteli, vuorostaan, ”tri. Marshall Burgerin” kanssa. (Molemmat nimet ovat pseudonyymeja.) Hänen tietämättään nämä tohtorit olivat olleet CIA:n psykiatreina. Käyttäen työhaastattelua peitteenä Jensen indusoi hypnoosin, havaitsi Candyn olevan erittäin vastaanottavainen henkilö — ja käytti häntä siten kuin toiset tiedemiehet käyttäisivät apinaa. Hänestä tuli koe-eläin CIA:n mielenhallintaohjelmaan.

Hänen työnsä — siten kun se on tiedossa — oli tarjota salaista kuriiripalvelua. [115] Estabrooks oli kuvannut perusidean vuosia aiemmin: Indusoi hypnoosi salatekniikalla, anna viestinviejälle informaatio muistettavaksi, hypnoottisesti ”pyyhi” viesti päivätietoisuudesta, ja aseta post-hypnoottinen suggestio siitä että viesti (joka nyt oli haudattu alitajuntaan) tulee esiin vain tietystä vihjeestä. Jos hypnotisoija voi luoda sellaisen kuriirin, voidaan taata ultravahva salaisuus; edes kidutus ei saa puristettua viestinviejästä hänen tietämäänsä — koska hän ei tiedä että hän tietää sen. [116] Erittäin kunnioitetun Milton Klinen mukaan, ”näyttöä todella on olemassa, jota ei ole julkaistu”, joka osoittaa Estabrooksin salaisen agentin olevan mahdollinen. [117]

Candy oli yksi sellainen menestystarina. Menestys, tässä kontekstissa, tarkoittaa sitä, että hän voisi joutua — ja joutua — brutaalisti kidutetuksi ja hyväksikäytetyksi hänen hoidellessaan CIA-keikkoja. Kaikki MKULTRA-lelut otettiin käyttöön: hypnoosi, huumeet, ehdollistaminen — ja elektroniikka. Näitä laitteita käyttäen Jensen ja Burger onnistuivat:

— asettamaan ”kaksoispersoonan”,

— luomaan amnesian molemmista ohjelmointisessioista ja kenttätoimeksiannoista,

— tekemään Candysta ilkeän, vihaavan sekopään, jolla eristää hänet muusta ihmiskunnasta (aiemmin hänen kumppaninsa pitivät häntä huomattavan suopeana muita rotuja kohtaan; hänen mallitoimistonsa oli ensimmäisiä joka rikkoi roturajan) ja

— ohjelmoimaan hänet tekemään itsemurhan kun hänen hyödyllisyytensä Virastolle lakkaisi.

Ohjelmointitekniikat, joita häneen käytettiin, olivat vajavaisia. Hän rikkoi turvallisuuden kun hän menin naimisiin tunnetun newyorkilaisen radiopersoonan John Nebelin [118] kanssa, joka käyttäen hypnoottista regressiota sai selville pitkään tukahdetun totuuden. Lopulta ”Toinen Candy” katosi, ja ohjelmointi murtui.

Skeptikot voivat pitää Candyn tarinaa yhtä uskomattomana kuin abduktiokertomuksia — loppujen lopuksi amatööri oli hypnoottisesti regressoinut hänet, ja mahdollisuus päästä tekaisemiselle on aina olemassa. Siitä huolimatta minusta tuntuu, että hänen narratiivinsa totuudenmukaisuus on kohtuullista epäilyä syvemmin osoitettu. Hänen hypnoottisissa regressiosessioissa hän muisti, että häntä ohjelmoitiin valtioon liittyvässä instituutiossa Pohjois-Kaliforniassa — jonka John Marksin tutkijat myöhemmin osoittivat olevan vahvasti mukana valtion rahoittamassa aivopesututkimuksessa. [119] Marks itse uskoo Candyn tarinaa — ei vähintään siksi, että ohjelmointimenetelmien yksityiskohdat vahvistettiin dokumenteista, jotka on tehty julkisiksi SEN JÄLKEEN kun hänen kirjansa on julkaistu. [120] Milton Klinen, tri. Frances Jakesin, John Watkinsin ja muiden haastattelut tarjoavat todisteet siitä, että Candy Jonesin ohjelmointi oli mahdollinen — ja Deep Trance tuki tarinaa [121].

Tapaus on saanut tärkeän ”epäsuoran” varmennuksen: tutkijat, joita kiinnosti seurantatutkimus, olivat jättäneet FOIA-tietopyynnön CIA:lle kaikista Candy Jonesiin liittyvistä papereista. Virasto myöntää, että sillä oli hänestä varsin paksu tiedosto, mutta kieltäytyy julkistamasta siitä mitään. Jos hänen tarinansa on valetta, miksi CIA olisi niin haluton toimittamaan informaatiota? Todellakin, miksi heillä olisi hänestä yhtään mitään tietoja? [122]

Candyn tarinan viimeinen varmistus vaatii paljastuksen — sellaisen jonka minä teen hienoisella hermostuneisuudella, vaikka kyseinen henkilö onkin kuollut.

”Marshall Burger” oli oikeasti tri. William Kroger. [123]

Kroger, joka pitkään oli tekemisissä vakoilualan kanssa, oli kirjoittanut seuraavaa vuonna 1963:

…hyvä kohde voidaan hypnotisoida välittämään salaista informaatiota. Muisto tästä viestistä voidaan peittää keinotekoisesti aikaansaadulla amnesialla. Siinä tapauksessa mikäli hän jäisi kiinni, hän ei luonnollisesti muistaisi sitä, että hänelle on koskaan annettu viestiä… kuitenkin, koska hänelle on annettu post-hypnoottinen suggestio, viesti muistettaisiin tietystä vihjeestä. [124]

Jos Candy nyhjäsi tarinansa tyhjästä, miksi hän nimesi tämän tietyn tiedemiehen, joka kirjoittaessaan teoreettisesti vuonna 1963 ennusti hänen elämänsä tulevat tapahtumat? [125]

L’AFFAIR JONESin jälkeen Kroger siirsi tukikohtansa UCLA:an — tarkemmin MKULTRA-veteraani tri. Louis Jolyon Westin johtamaan neuropsykiatriseen instituuttiin. Siellä hän kirjoitti kirjan HYPNOSIS AND BEHAVIOR MODIFICATION [126], jonka esipuheen on kirjoittanut Martin Orne (toinen MKULTRA-veteraani) sekä H.J. Eysenck (myöskin MKULTRA-veteraani). Tämän opuksen lopussa on kylmääviä viitteitä mahdollisuudesta yhdistää hypnoosi ESB:n, implantteihin ja ehdollistamiseen — vaikka Kroger varovaisesti sanoo, että ”me emme ole huolissamme siitä, että joku voitaisiin ehdollistaa sähköisen aivostimulaation palkkioilla ja rangaistuksilla kontrolloitavaksi kuin robotti.” [127] HÄN ei välttämättä ole huolissaan — mutta ehkäpä MEIDÄN tulisi olla.

Candy Jonesin kontrollointi antaa meille paljon hyödyllistä informaatiota ”avaruusolentojen abduktion” hypoteesistamme.

Hänen kidutussessionsa — joita hänelle hänen ohjelmointinsa aikaan piti CIA-herrat sekä tehtävien aikana vielä tunnistamattomat henkilöt — tuntuvat silmiinpistävän samanlaisilta kuin muutoin tuskalliset ”tutkimukset”, joita väitetään suoritettavan avaruusolentojen aluksilla.
Hänen persoonallisuutensa muutokset kutakuinkin vastaavat niitä kokemuksia, joita eräillä UFO-siepatuilla on ollut.
Huolimatta hänen brutaaleista kokemuksistaan hän pysyi ”lojaalina” tohtoreille Jensen ja Burger. Tämä hämmentävä käytös muistuttaa minua ensimmäisistä sieppaushaastatteluistani, jolloin kuulin kammottavia kuvauksia UFO-kidutussessioista — joita seurasi tunnustukset rajattomasta rakkaudesta avaruudesta tulleita tuskan aiheuttajia kohtaan.
Kuten monet siepatut, Candyn oli pakko ottaa osaa toistuviin ”ehdollistamissessioihin”. Toistuva altistaminen ohjelmoinnille on tarpeen jatkuvan kontrollin ylläpitämiseksi.
Mielestä pitämiseksi otteessa Candyn handlerit ohjelmoivat hänet pysymään eristyksissä. Erityisesti he iskostivat häneen syvän paranoian muita ihmisiä kohtaan; ”ulkopuoliset” olivat mahdollisia vihollisia, jotka aikoivat käyttää häntä hyväksi. Olen johdonmukaisesti nähnyt tämän kuvion omassa työssäni siepattujen parissa. [128] Skeptikot esittävät, että kohtuuttomat abduktiopelot mahdollisesti indikoivat paranoidia skitsofreniaa — jonka yksi oire voi todellakin olla hallusinaatiokokemukset. Suurin osa siepatuista on mahdollista hypnotisoida helposti, kun taas paranoidit skitsofreenikot ovat äärimmäisen vaikeita ”saada valtaan”, sanoo tri. Edward Simpson-Kallas, psykiatri jolla on laajalti kokemusta lääketieteellisestä hypnoosista. [129] Jos kuitenkin nuo kohtuuttomat pelot on saatu aikaan hypnoosilla, ristiriita ratkeaa.
Candy oli onnettoman lapsuuden tuote, mistä johtui hänen taipumuksensa kohti monipersoonaisuutta. [130] Monet ”toistuvasti abduktoiduista”, joita olen haastatellut, ovat eläneet samanlaisia masentavia perhehistorioita. [131]
Candy Jonesin tarinalla on myös niinkutsuttua ”negatiivista relevanssia” abduktiokertomuksiin. Koska Kontrolloijat eivät luoneet hypnoottista peitetarinaa, tai pseudomuistia, todelliset faktat tapauksesta ovat vuotaneet hänen tietoiseen mieleensä. Aivan sama miten läpikotainen on post-hypnoottinen amnesia, vuotoja tapahtuu — ja näin syntyy tarve väärälle muistolle, täyttämään muistamisen aukko. CIA oppi virheistään. Candyn hypno-ohjelmointi rikkoutui alkuvuonna 1973 — sinä vuonna jolloin ”avaruusolentopeitetarina” muuttui (mikäli hypoteesini osoittautuu oikeaksi) standardiksi toimintaproseduuriksi. [132] Milton Kline hyväksyi Candy Jonesin tarinan, mutta hän piti hommaa amatöörimäisenä ja epäyhteensopivana tuon ajan parhaan työn kanssa. [133] Ehkäpä suuri virhe oli pseudomuistipeitetarinan puute?

Aihetta epäilyyn

Huhut ”maanalaisista tukikohdista” ovat yhtä kuumia kuin jalapenot UFO-alalla juuri nyt, ja useisiin näistä tarinoista liittyy abduktioita.

Esimerkkinä kuuluisa Bentwatersin UFO-tapaus, jonka sivujuonteeseen liittyi ilmasotamies Larry Warrenin sieppaus maanalaiseen tukikohtaan armeijan tukikohta-alueen alle. Hän kuvasi oloaan ”hieman huumatuksi”, ja siellä hän näki avaruusolentoja ja ihmisolentoja — sotilashahmoja — työskentelemässä rinta rinnan. [134]

Olen puhunut toisen siepatun, Nancy Wrightin, kanssa, jonka väitetään viedyn maanalaiseen kammioon kymmenen mailia Edwardsin ilmatukikohdasta pohjoiseen Kaliforniassa. Koska tämä oli usean silminnäkijän tapaus, ja rva Wright ei ollut yrittänyt tehdä tarinalla rahallista voittoa, annan hänelle kunniaa hänen tarinastaan. [135] Abduktiotutkija Miranda Parksin mukaan vanhempi pariskunta, joka asui lähellä, abduktoitiin myös juurikin samalla tavalla. [136]

Vuonna 1979 Paul Bennewitz ja Leo Sprinkle tutkivat erityisen huomiota herättänyttä abduktiota, jossa nuori nainen (nimeä ei paljastettu) ilmeisesti vietiin laitokseen, jossa avaruusolennot prosessoivat nesteitä ja ruumiinosia karjansilpomisista. Tämä tutkimus on ilmeisesti johtanut siihen, että valtio on ahdistellut Bennewitziä, jonka tuoksinassa jonkinlaista mielenhallintaa (tai, kuten olen aiemmin viitannut siihen, ”elektronista GASLIGHTINGIA”) on saatettu käyttää. [137]

Miten me selitämme nämä tarinat väitetyistä avaruusolentojen vehkeilyistä, joita on tehty yhdessä armeijan kanssa? Minä puolestani en voi arvostaa ”kosmisen salaliiton” tarinoita, joille ei yleensä ole minkäänlaista näyttöä, joita nykyiset ex-tiedusteluagentit kuten John Lear ja William Cooper levittelevät. Vaikka en voi esittää vilpillisyyttä näiden miesten osalta, usein mietin onko heitä käytetty kanavina — heidän tietämättään tai siitä jotain aavistaen — sofistikoituneessa disinformaationlevityskampanjassa.

Yksinkertaisempi, mutta ei mitenkään vähemmän kuumottavampi, selitys ”tukikohtiin” sieppaamiselle voidaan löytää tri. Louis Jolyon (”boB”) Westin tarinasta, joka nykyään tunnetaan pahamaineisena MKULTRA:n LSD-kokeiden tekijänä. [138] Kirjan VIOLENCE AND THE BRAIN innoittamana (kirjoittanut tohtorit Frank (”Bob”) Ervin ja Vernon H. (”BoB”) Mark, joka liitti kaupungin väkivaltaisuudet kapinallisten mustien ”geneettiseen vajavaisuuteen”) West ehdotti vuonna 1973, keskusta tutkimaan väkivaltaisuuden vähentämistä (Center for the Study and Reduction of Violence), jossa potentiaalisesti väkivaltaiset henkilöt voitaisiin hoidella ehkäisyllä. (”I was cured, all right.” — KELLOPELIAPPELSIINI -jpg)

Ja keitä nämä henkilöt olivat? Westin mukaan huomattavia tekijöitä väkivaltaiseen taipuvaisuuteen olivat ”sukupuoli (mies), ikä (nuori), etnisyys (musta) ja urbaanius”. Miten käsitellä heitä? ”…implantoimalla pieniä elektrodeja syvälle aivoihin, josta sähköistä toimintaa voidaan seurata alueilta, joita ei voida mitata kallon pinnalta… on jopa mahdollista havaita biosähköisiä muutoksia vapaasti liikkuvien koehenkilöiden aivoissa etävalvontatekniikoilla…” Monitoroimalla kohteen EEG:tä, etäältä, potentiaalisesti väkivaltaiset kohtaukset voidaan identifioida.

Meidän tarkoituksiimme kaikkein merkittävin aspekti tässä ehdotuksessa liittyi sijaintiin. Salaisessa kommunikaatiossa tohtori J.M. (”BoB”) Stubblebinelle, California State Department of Healthin johtajalle (onneksi tämä tieto ”vuodettiin” julkisuuteen), West paljasti, että hän aikoi pystyttää keskuksensa Niken hylättyyn ohjustukikohtaan, jonne kyllä pääsi mutta joka oli suhteellisen eristyksissä. ”Paikka on turvallisesti aidattu”, West kirjoitti. ”Vertailututkimuksia voidaan suorittaa siellä, eristyksissä mutta kätevässä sijainnissa, kokeellisista malliohjelmista, epähaluttavan käytöksen muuttamiseksi.” [139]

Kansa nosti äläkän, joka lopetti nämä suunnitelmat. Mutta tehtiinkö tämä suunnitelma todella tyhjäksi? Vai muokattiinko sitä vain, niin että siitä riisuttiin (hetkellisesti) sen överin rasistiset vivahteet ja siirrettiin jonnekin vähemmän helposti lähestyttävään paikkaan?

Yksi asia on varmaa: CIA:n psykiatri suosi salaista käyttäytymisen muokkauskokeilua etäisessä armeijan laitoksessa. Ehkäpä joku vakoilualan mielenmuokkausdivisioonasta edelleen pitää ideaa hyvänä. Jos kyllä, poisheitto-ongelma on edelleen läsnä, jos näiden laitosten ”vierailijat” aikovat koskaan päästä takaisin ulkopuoliseen yhteiskuntaan. Jälleen kerran hypno-ohjelmoitu peitetarina — mitä vähemmän uskottava, sen parempi — olisi arvokas.

Skandinavian yhteydet

Siepatuista on kirjoitettu monia kirjoja, ja kuitenkin niin vähän on olemassa mielenhallinnan uhreista. En voi ymmärtää tätä tilannetta; UFOjen todellisuus on edelleen ristiriitainen, ja kuitenkin mielenhallinnan olemassaolo on todistettu kahdessa (erittäin vaarantuneessa) kongressin tutkimuksessa ja tuhansissa FOIA-tietopyyntödokumenteissa. Tästä huolimatta siepatut voivat löytää sympatiseeraavan korvan, kun ne harvat jotka kehtaavat julistaa itsensä tunnettujen valtion ohjelmien uhreiksi tuskin löytävät ketään joka lotkauttaa korvaansa. Ennakkoluulomme tässä asiassa ovat valitettavat, sillä jos me kuuntelisimme ”kontrolloituja”, me kuulisimme monia yksityiskohtia, jotka ovat hämmästyttävän samankaltaisia kuin UFO-siepatuilla.

Kaksi esimerkkitapausta: Martti Koski ja Robert Näslund.

Koski, Suomen kansalainen, väittää olleensa mielenhallintakokeiden uhri hänen vieraillessaan Kanadassa. Pian sen jälkeen kun hänen kokeensa alkoivat, hän yritti kertoa tarinansa tilanteestaan maailmalle ja saada huomiota osakseen. Harva kuunteli. Monet hänen yksityiskohdistaan olivat omituisia, ja koska hänen äidinkielensä ei ollut englanti, hän ei osannut ilmaista itseään vakuuttavasti nille, joilta hän etsi apua. Kuitenkin monet aspektit hänen tarinassaan vastaavat läheisesti MKULTRAn ja samanlaisten ohjelmien tunnettuja yksityiskohtia.

Näslund, Ruotsin kansalainen, kertoo samanlaisen tarinan. Lisäksi hänen väitteensä saavat erikoistukea: röntgenistä paljastui implantti hänen aivoissaan. Näslund itse asiassa meni niinkin pitkälle, että hän testautti implantin sähköteknikolla, joka oli töissä Hewlett-Packardilla. Kreikkalainen kirurgi suoritti trepanaation poistaakseen laitteen.

Monet Kosken ja Näslundin tarinoiden aspektit vastaavat hypoteesiani. Koskelle esimerkiksi yhdessä kohtaa kerrottiin, että häntä käsittelevät lääkärit olivat itse asiassa ”avaruusolentoja Siriukselta”. Toisessa kohtaa hänet johdateltiin uskomaan, että hän oli suorassa yhteydessä ”Herraan”. Kuten aiemmin annoin ymmärtää, uskonnollisilla kuvilla manipulaatio auttaa antisosiaalisen käyttäytymisen tuottamista; kohteen super-ego voidaan ohittaa jos hän uskoo, että käskyt tulevat korkeimmalta. Sellainen manipulointi voi selittää omituisemmat Betty Andresson Lucan sieppauksen aspektit. [140]

Näslundin implantti alunperin sijoitettiin nenän kautta. Hän aluksi tajusi, että jotain oli pahasti vialla kun häneltä puuttui muisto ajan kulumisesta, jota seurasi SELITTÄMÄTÖN NENÄVERENVUOTO.

Tämä yksityiskohta tulee välittömästi tutuksi kenelle tahansa, joka on tutkinut sieppauksia; olen kohdannut niitä omissa keskusteluissani siepattujen kanssa. UFO-kirjallisuudesta erittäin hyvään esimerkkiin ohjaan lukijaa tarkastamaan Susan Ranstedin tapauksen, niinkuin Kevin D. Randle on sen kuvannut kirjassa THE UFO CASEBOOK [141]; väitetyn kontaktihenkilö Diane Tessmanin taustat ovat myös huomionarvoisia tässä mielessä. [142] Kiinnostavaa kyllä, olen paikallistanut viitteen avoimeen kirjallisuuteen koskien, eläinkokeissa tarkasteltua, nenän kautta implantoitujen elektrodien käyttöä sähkömagneettisen säteilyn vaikutusten mittaamiseen. [143]

On muitakin väitettyjä mielenhallinnan uhreja, joilla on näyttöä implanteista; huomaa, erityisesti, kiinnostava James Petit’n tapaus, CIA:han kytkeytynyt pilotti ja väitetty aivopesualumni; röntgenkuva hänen kallostaan paljasti abduktiotyylisen implantin — sopivaa, mahdollisesti, koska hänen kehossaan on sieppaustyylisiä naarmuja. [144] Sitä vastoin tietyt abduktoidut toimittavat, mikäli heille sallitaan läpikotainen ja heitä ymmärtävä kuuleminen, todistuksen, joka vahvasti myötäilee Kosken narratiivia.

Helikopterit ja levyt

Rex Nilesin ja hänen siskonsa (nimeä ei uutisissa kerrottu) kummallinen tarina saattaa valaista kiinnostavalla tavalla monia eri abduktiotapauksia, erityisesti Betty ja Barney Hillin tapausta. [145] Niles, Woodland Hillsissa toimivan puolustusalihankkijayrityksen (Rex Rep) omistaja, joutui viranomaisten kynsiin, kun he tutkivat puolustusteollisuuden metkuja. Hänestä tuli äärimmäisen yhteistyöhaluinen todistaja tutkimuksen ajaksi — kunnes hänen viholliset alkoivat hyökätä hänen kimppuunsa, joiden väitetään käyttäneen psykosähköistä häirintää.

Seuraava lainaus oli LOS ANGELES TIMESin artikkelista koskien Nilesin tapausta, ja se on erityisen paljastava:

Hän (Niles) todisti sisarensa puolesta, nainen joka asui Simi Valleyssa, joka vannoo että helikopterit toistuvasti kiertelivät hänen kotiaan. Insinööri mittasi 250 wattia mikroaaltoja Nilesin talon ympäristöstä ja löysi RADIOAKTIIVISEN LEVYN HÄNEN AUTONSA KOJELAUDAN TAKAA.

Entinen lukiokaveri Lyn Silverman väitti, että hänen kotitietokoneensa sekosi kun Niles astui sen lähelle.

Tässä tarinassa ei avaruusolentoja — kuitenkin miten samankaltainen se onkaan verrattuna abduktiokertomuksiin! Abduktioiden uhrit usein rapotoivat helikoptereita — Betty Andreasson Lucan tapaus tarjoaa parhaiten tunnetun esimerkin. [146] Sekoavat sähkölaitteet ovat myös usein tavattu oikeaksi osoitetuissa abduktiotapauksissa; olen puhunut (erikseen) kolmelle naiselle, jotka ovat väittäneet kykenevänsä häiritsemään tai sulkemaan kokonaan televisionsa ja stereonsa kävelemällä laitteiden ohi; eräs nainen jopa väitti, että hän oli sammuttanut TV:nsä pelkästään sitä osoittamalla.

Mutta radioaktiivinen levy on erityisen kiinnostava. Kuten entinen FBI-agentti Ted Gunderson jokin aika sitten selitti kumppanilleni Alexander Constantinelle, magneettisia radioaktiivisia levyjä on kauan käytetty salaisten palvelujen toimissa syöpää aiheuttavina ”hiljaisina tappajina” — eli salamurhan työkaluina. Eikä ainoastaan sellaisena. Levy tuo mieleen erään vähän tunnetun yksityiskohdan Hillin tapauksesta — tusinan verran pyöreitä ”kiiltäviä pisteitä”, joista jokainen oli hopeadollarin kokoinen, jotka löytyivät hänen autonsa peräkontista heti abduktion jälkeen. Kompassineula reagoi villisti, kun hän asetti sen näiden pilkkujen viereen. Ovatko ne voineet merkitä sijaintia, jossa sähkömagneettinen tai radioaktiivinen laite, samanlainen kuin minkä Niles löysi, asetettiin autoon? Sellainen laite on voitu kiinnittää paikalleen magneettisesti, josta johtuu kiertoilmiö. Jos kyllä, silloin pahaa oloa aiheuttava sähkömagneettinen säteily voisi olla aiheuttanut Hillien ”UFO-havainnon”.

Armeija ja mielenhallinta

Jokin aika sitten otin osaa hypnoottiseen regressiosessioon, jossa koehenkilö — väitetty UFO-siepattu — muisti käyneensä läpi mystisen ”aivo-operaation” veteraanien sairaalassa Kaliforniassa. Operaation suoritti ihmiset, ei avaruusolennot. Kiinnostavaa kyllä, tämä sama sairaala mainitaan kahdessa muussa kohtaamassani tapauksessa. Nämä toiset väitteet eivät olleet siepattujen tekemiä, vaan ihmisten joiden väitetään olleen mielenhallintakokeiden uhreja.

Eräs näistä väittäjistä, entinen laivaston SEAL-kommando, joka teki useita vaarallisia tehtäviä Vietnamissa, myötämielisesti kertoi minulle yksityiskohtaisesti hänen tarinansa. [147] Tämä henkilö — kutsun häntä ”treenatuksi SEALiksi” — oli saanut erikoistaistelukoulutusta armeijan tukikohdassa Kaliforniassa; hän väittää, että yhdessä kohtaa koulutustaan hänet huumattiin, hypnotisoitiin, mahdollisesti asetettiin jonkinlaisen sähkökontrollin alaisuuteen ja altistettiin äärimmäiselle tuska/nautinnon operantille ehdollistamiselle. Eräs yksityiskohta hänen tarinassaan liittyy ehdollistamisen ”palkkioaspektiin”: kun hän totteli asianmukaisesti, hänelle annettiin vapaaseen seksuaaliseen käyttöön nainen, joka SEALin muisteluiden mukaan oli itsekin aivopesun uhri.

Niin uskomattomalta kuin tämä jälkimmäinen väite kuulostaakin, pidin sitä äärimmäisen resonanttina kun myöhemmin haastattelin nimekästä siepattua eteläisessä Kaliforniassa, joka urheasti kertoi minulle yksityiskohtia hämmentäväst, vaikkakin monesti arkaluonteisesta, tapauksesta hänen menneisyydestään. Edelleen houkuttelevan näköisenä naisena hän muisti minut — todellakin, hän tuntui omituisen halukkaalta kuvaamaan — varhaisen rakkaussuhteen nuoren sotilaan kanssa, jota koulutettiin armeijan tukikohdassa lähellä hänen kotiaan. Hän ei muista sotilaan nimeä. Ainoa minkä hän muistaa on, että kerran mies alkoi ASUA HÄNEN PERHEENSÄ TALOSSA; hänellä ei ole muistikuvaa miten järjestely alkoi, ja hänen vanhempansa eivät koskaan tunteneet oloaan mukaviksi tästä asiasta keskustellakseen. Vaikka hän ei tuntenut vetoa tätä sotilasta kohtaan, hän tunsi tarvetta olla intiimisti tämän kanssa, ja hän otti tottelevaisen asenteen joka oli varsin epätavallista hänelle. Myöhemmin sotilas meni suorittamaan salaista tehtävää Vietnamiin.

Tottakai nuoren henkilön psykoseksuaalinen kehitys ei koskaan ole suorasukaista, ja ylläoleva tapaus on hyvin voinut edustaa yhtä mutkaa matkassa. Silti, jotkut tämän tarinan yksityiskohdat — erityisesti vanhempien asenne, naisen persoonallisuuden muutos ja hänen sen jälkeiset muistikatkot — ovat silmiinpistäviä, ja kohtelen siepatun intuitiota kunnioituksella, jonka tämä pieni mysteeri hänen henkilöhistoriassaan voi, mikäli oikealla tavalla se ymmärretään, valaista hänen myöhempiä ”puuttuvan ajan” kokemuksiaan.

Olisiko ”treenattu SEAL” voinut olla oikeassa? Oliko siellä, ONKO siellä hypno-ohjelmoitujen sotilaiden sisäpiiri, joka tekee erityisen vaarallisia tehtäviä? Ja onko ohjelmoijilla käytettävissään ”naislähde”, niinsanotusti, hypnotisoiduille seuraajille?

Jos SEALin tarina olisi ainoa, skeptikot voisivat helposti sivuuttaa sen (olettaen että he eivät istu kasvotusten, niinkuin minä, tarinan kertojan edessä, kuunnellen kaikkia iljettäviä yksityiskohtia). Mutta toiset veteraanit ovat lisänneet omat äänensä tähän raakaan tarinaan. Daniel Sheehan, Christic Institutesta, väittää että hänen organisaationsa on puhunut puolelle tusinaa henkilöitä, joiden narratiivi on samanlainen kuin minun SEAL-informantillani. Kaikki olivat käyneet läpi ”prosessoinnin” standardin armeijakoulutuksen kontekstissa; ohjelmoinnin ja palkkataistelijoiden antaman erikoistaistelukoulutuksen jälkeen kokelaat pantiin ”jäähylle” käytettäväksi syntyvissä tilanteissa — ja osa noista tilanteista syntyi USA:ssa. [148]

Walter Bowart aloitti omat mielenhallinnan tutkimuksensa laittamalla mainoksen SOLDIER-OF-FORTUNE-tyyppisiin julkaisuihin, joissa hän pyysi kirjeenvaihtoa veteraaneilta, jotka olivat kokeneet selittämättömiä muistikatkoksia tai omituista käyttäytymisen muutosta palvellessaan Vietnamissa; hän sai yli 100 vastausta. Bowart omisti kokonaisen kappaleen eräälle vastanneista — ilmavoimien veteraanille nimeltään David, joka lopetti neljävuotisen palveluksensa muistellen, että hän oli käyttänyt aikaa ”pitäen hauskaa, harrastaen seksiä, maaten rannalla, keräten näkinkenkiä… Ei koskaan tullut mieleenikään ennen kuin myöhemmin, että minun olisi pitänyt varmaan TEHDÄ jotain palveluksen aikana.” (Selvä esimerkki peitemuistista.) Hänelle ”annettiin” tyttöystävä jonka nimeä hän ei muista, huolimatta pitkästä ja syvän intiimistä suhteesta. [149] Yhteydet SEALin ja siepattujen tarinoihin tulisi olla ilmiselvät.

Meillä on eräänlainen tunnustus tiedemieheltä, joka erikoistui tämän tyyppisen kouluttamisen erääseen aspektiin. Yliluutnantti Thomas (”Bob”) Narut, U.S. Naval Hospitalista NATOn päämajassa Floridan Naplesissa myönsi, luennoidessaan Oslossa, että alokkaat Naplesissa laitettiin KELLOPELIAPPELSIINI-tyylisiin käyttäytymisen muokkaamissessioihin. Koulutettavat teipattaisiin penkkeihin heidän silmäluomet täysin auki pidettyinä katsellen filmejä teollisuusonnettomuuksista ja afrikkalaisista ympärileikkausseremonioista — psykologit käyttävät filmejä usein keinona aiheuttaa stressiä koetilanteissa. Toisin kuin protagonistit KELLOPELIAPPELSIINISSA, jotka oppivat tuntemaan kuvotusta väkivaltaa nähdessään, Narutin sotilaat opetettiin hyväksymään ja nauttimaan verenvuodatuksesta, näkemään sen mielenrauhalla. Samanlaisia tekniikoita käytettiin dehumanisoimaan potentiaalisia vihollisia. Tämän ohjelman suorittaneet muuttuivat, Narutin sanoin, ”palkkamurhaajiksi ja salamurhaajiksi”, joita sijoiteltiin amerikkalaisiin suurlähetystöihin ympäri maailmaa.

Kun toimittajat utelivat näistä väitteistä, Amerikan hallitus kielsi tarinan; Narut — pitkän radiohiljaisuuden ja selvän pakottamisen jälkeen — myöhemmin selitti toimittajille, että hän oli puhunut pelkästään teoreettisesti. Jos näin, niin miksi hän alunperin kuvasi käyttäytymisen muokkausproseduuria käynnissä olevaksi ohjelmaksi? [150]

Vaikka voi tuntua härskiltä palata abduktioiden pariin näin kaamean datan tarkastelun jälkeen, minun tulisi muistuttaa lukijaa niistä monista sieppaustapauksista, joissa siepattu muistaa joutuneensa pakolla katsomaan tiettyjä stressaavia elokuvia. Avaruusolennot ovat nähtävästi oppineet muutaman asian tri. Narutilta.

Narut, tottakai, keskittyi yksittäisten amerikkalaissotilaiden selektiiviseen ohjelmointiin; mielenhallinnan spektrin toisessa päässä puolustusministeriön asiantuntijat ovat myös keskittyneet menetelmiin, joilla tehdä kokonaisista vihollispataljoonista ”taistelukyvyttömiä”. Sähkömagneettiset aseet, joiden tarkoitus on poistaa vihollisen aggressiot, on DARPAn aluetta, tri. Jack (”Bob” Dobbs) Veronan ohjauksessa. Nämä projektit pysyvät varsin mystisinä; me tiedämme, kuitenkin, että eräs operaatio, SLEEPING BEAUTY, käytti tri. Michael (”BoB”) Persingerin palveluja, tiedemiehen joka on ilmaissut mielenkiintoisia näkemyksiä liittyen UFOihin.

Persinger kehitti menetelmän, joka käyttää ELF-aaltoja vapauttamaan aivojen MAST-solujen avulla histamiinia. Jos taistelukentän komentaja haluaa saattaa vihollisensa oksentamaan, Persingerin temppu hoiti homman nopeammin kuin Tobe Hooperin elokuva. Menetelmä toimii myös eläiniin. ”Kysymys”, kirjoittaa mielenhallintatutkija Larry Collins, ”on se miten päästä pisteestä A pisteeseen B ilman, että rikotaan erästä kaikkein perusteellisinta Valtion etiikan käskyä — älä tee tuollaisia kokeita ihmisolennoilla.” [151]

Jos Collins olisi tutkinut asiaa hienovaraisemmin, hän olisi saattanut tajuta, että valtio ei aina ole pitänyt tätä käskyä kiveen hakattuna. Kuten Milton Kline asian ilmaisee:

Eettiset tekijät suurimmassa osassa tutkimusta sulkisivat pois positiiviset tulokset. Nuo eettiset tekijät eivät aina päde valtion tekemään tutkimukseen. TUTKIMUS JOKA ON TUOTTANUT TODELLA POSITIIVISIA TULOKSIA EI OLE EETTISTEN RAJOITTEIDEN RAJAAMA. [152]

Mielenhallinnan lopullinen motiivi

Ornen koulukunnan kovan linjan hypnotistit melkein varmasti sivuuttaisivat veteraanien kertomukset hypnoosin, huumeiden ja käyttäytymisen ehdollistamisen käytöstä amerikkalaissotilaisiin. Skeptikot kysyisivät miksi kukaan yrittäisi luoda ”Matsurian kandidaattia” kun asepalvelus, käyttäen täysin perinteisiä keinoja, voi luoda ”Rambon”? Aina on saatu rekrytoitua joku mitä vaarallisimpiin tehtäviin; mihin tarvitaan hypnoosia?

Tarve on itse asiassa absoluuttinen.

Moderni taistelukenttä ei anna sijaa perinteiselle sotilaalle. Kehittynyt aseistus vaatii yhä parempaa teknisen edistyksen tasoa, mikä taas puolestaan vaatii kylmäpäisiä toimijoita. Mutta aina-niin-inhimilliset taistelijat — vaikka he kykenevät äärimmäisiin rohkeuden tekoihin kaikkein stressaavimmissa kuviteltavissa olevissa olosuhteissa — eivät kuitenkaan ole loputtoman kylmäverisiä. Lopulta mieli murtuu. Per capita psykiatristen uhrien lukumäärä on kasvanut dramaattisesti jokaisen toistaan seuranneen amerikkalaiskonfliktin jälkeen. Kuten Richard Gabriel, loistava historioitsija psykiatrian roolista sodankäynnissä, kirjoittaa:

Moderni sodankäynti on muuttunut niin tappavaksi ja niin intensiiviseksi, että ainoastaan jo valmiiksi hullut voivat sitä kestää… Moderni sota, joka vaatii jatkuvaa taistelua, kasvattaa sotilaan väsymystä ennennäkemättömille tasoille. Fyysinen väsymys -- erityisesti unenpuute -- kasvattaa psykiatristen uhrien lukumäärää valtavasti. Toiset tekijät -- korkea epäsuoran tulen määrä, yötaistelu, puute ruoasta, jatkuva stressi, suuret kaatuneiden määrät -- varmistaa sen, että psykiatristen uhrien määrä nousee katastrofaalisiin mittoihin. Ja uhrien määrä rasittaa sairaanhoitorakennetta romahtamiseen asti.

Kyky hoitaa psykiatrisia uhreja tulee kaikkea muuta kuin katoamaan. Ei tule olemaan turvallisia rintama-alueita joissa hoitaa sotilaita, joiden hermo on romahtanut. Modernin sodankäynnin teknologia on tehnyt sellaisista paikoista funktionaalisesti vanhentuneita… [153]

Gabrielin mukaan armeija aikoo vastata tähän haasteeseen luomalla ”kemiallisen sotilaan”, ihmisen univormussa taistelevan muuntohuumezombien:

Tulevaisuuden taistelukentillä me tulemme näkemään todellisen tietämättömien armeijoiden kohtaamisen, armeijoiden jotka eivät tiedä omista tunteistaan tai edes syistä miksi he sotivat. Sotilaat kaikilla rintamilla tulevat redusoitumaan pelottomaksi kemikaalikoneeksi, jotka taistelevat yksinkertaisesti koska ne eivät osaa tehdä mitään muuta… Kun kemian henki on päässyt pullosta, ihmisten mentaalisten ja fyysisten toimien koko skaala annetaan kemian kontrolloitavaksi… Nykypäivänä on jo mahdollista kemiallisella tai sähköisellä stimulaatiolla kasvattaa ihmisolennon aggressiotasoja stimuloimalla amygdalaa, aluetta ihmisaivoissa joka vastaa aggression ja raivon kontrolloinnista. Sellainen "ihmispotentaalin tehtailu" on jo osittain todellisuutta ja tarvittava tekninen osaaminen kasvaa päivä päivältä. [154]

Vaikka tämä lainaus puhuukin huumeista ja elektroniikasta, me voimme turvallisesti olettaa, että sodan suunnittelijat eivät välttelisi muiden lupaavien tekniikoiden käyttöä.

Gabriel kirjoittaa pääosin suuren mittakaavan taisteluskenaarioista, mutta perustuen hänen informaatioonsa me voimme hyvin päätellä, että mind-controllattu sotilas on roolissa myös hyökkäysiskuissa, salaoperaatioissa, soluttautumisessa vihollislinjojen taakse erikoisjoukkojen yksiköillä. Sellaisissa tehtävissä Yhdysvaltain henkilöstö on yhä enenevissä määrin nojautunut kidutukseen tapana kuulustella ja häiritä [155], ja sellaisen barbarismin muuttuessa standardiproseduuriksi tulevaisuuden taistelevan amerikkalaisen tarvitsee löytää sisältään ennennäkemättömiä brutaaliuden varantoja. Onko keskivertovärvätyllä, joka on haettu kansakunnan lähiöistä ja joka luottaa perinteisiin ideaaleihin, sellaisia varantoja?

Vietnam osoitti, että sotilas, huolimatta hänen arviointikykyään hämärtämään tarkoitetun propagandan suuresta määrästä, aistii eron legitiimin puolustustarkoituksen ja poliittisen hegemonian suojelun välillä. Jotta viivästytettäisiin tällaista heräämistä, tai tehtäisiin siitä irrelevanttia, sodan suunnittelijoiden tulee vetää ihmistaistelija pois rintamalta ja korvata hänet soturin uudella lajilla. Tulevaisuuden sotilas ei osaa arvioida; hän pelkästään tekee. Hän ei ole teurastaja; hän tulee olemaan teurastajan VEITSI — työkalu muiden työkalujen joukossa, ajattelematon ja tehokas.

On mielipiteeni, että tällaisen tulevaisuuden sotilaan luomiseksi kontrolloijat tarvitsevat jatkuvan ohjelman, sellaisen joka on suunniteltu testaamaan jokaista uutta menetelmää ja menetelmien kombinaatiota ihmismielen valloittamiseksi.

Tämän ohjelman erään päätavoitteen tulee sisältää ihmiskyvyn laajentaminen stressiin ja väkivaltaan. Värväytyneiden subjektien tulee sellaisissa koeproseduureissa kokea tuskaa, ja he oppivat hyväksymään tuskan. Lopulta he oppivat tuottamaan sitä, ilman katumusta tai edes muistoa siitä. Kansakunta, joka ensimmäisenä luo tällaisen uuden sotilaan, tulee saamaan etulyöntiaseman ”perinteisellä” taistelukentällä — niinkuin tulee myös se kansakunta, joka ensimmäisenä kehittää keinon käyttää massamielenhallintatekniikoita tekemään vihollisjoukoista toimintakyvyttömiä. (Ja suitsia kokonaisia siviilipopulaatioita, sekä vihollisen että kotona. -jpg) Tämä tärkeä armeijan tarve on se syy miksi en koskaan usko mitään niistä epävakuuttavista vakuutteluista siitä, että kansakuntamme salaiset tieteentekijät ovat lopettaneet tai tulevat lopettamaan käyttäytymisen muokkaamisen tutkimuksen. Tämä tutkimus ei tule koskaan olemaan pelkkää historiaa. Se mikä on mennyttä on nykyisyyttä, ja nykypäivän salaiset kokeet muuttuvat huomisen peruskoulutukseksi.

Prototyyppi tulevaisuuden taistelijalle voi olla jo meidän sisällämme. Haastattelemani laivaston SEAL puhui kammottavan yksityiskohtaisesti raajojen repimisestä ilman emootioita, rutiininomaisesta raiskauksesta, tappamisesta ilman tunnevaikutusta. Ja sitten SEN UNOHTAMISESTA ETTÄ OLI TAPPANUT. Jopa vuosia myöhemmin hän ei kyennyt muistamaan tarinoita monien hänen omassa kehossaan olevien haavojen taustalla. Hän väittää, että aina kun hän tarvitsi sairastuvan palveluita, lääkärit hypnotisoivat hänet pian uudelleen hänen sisäänkirjautumisensa jälkeen, kun aivan erityisesti tätä työtä suorittava lääkäri tarkastaisi hänen lääketieteellisen historiansa, joka oli äärimmäisen salainen ja jota pidettiin lukkojen takana.

SEALin todistuksen mukaan hänen muistinsa tukos murtui hiljalleen, tässä liian monimutkaisia kuvattavaksi olevien tapahtumien jälkeen. Lopulta vuosia Vietnamin jälkeen hän kykeni muistamaan sen mitä hän oli tehnyt.

Amnesia oli siunaus.

94. Viittaan henkilöön, joka myöhemmin kirjoitti erittäin selväpäisen ja mielekkään kirjeen tri. Paul Lowingerille, joka on armollisesti antanut tietonsa minun käyttööni. Nyt tunnen velvoitteen pitää tämän henkilön nimen omana tietonani.

95. Cameronista tuli American Psychiatric Associationin, Canadian Psychiatric Associationin, ja World Association of Psychiatristsin johtaja. Hän aiemmin istui Nürnbergin paneelissa ja auttoi luonnostelemaan eettisen lääketieteellisen tutkimuksen säännöt!

96. Erityisesti Opton & Scheflinin katsaus, vaikka se onkin loistava laajuudessaan ja yksityiskohdissaan, jatkuvasti tavoittelee vakuuttelevia tulkintoja näytöstä, joka osoittaa paljon huolestuttavampiin johtopäätelmiin.

97. Martin T. Orne, ”Can a hypnotized subject be compelled to carry out otherwise unacceptable behavior?” INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1972, Vol. 20, 101-117.

98. Marks mainitsee kirjeessään Ornelle, että jälkimmäisen väitetään olleen tietämättään osallisena aliprojekti 84:n. Kuitenkin julkiseksi tehdyistä, aliprojekti 84:aa koskevista papereista käy ilmi, että Virasto oli halukas kertomaan Ornelle tietoja; Orne myöhemmin myönsi Marksille, että hänet tehtiin tietoiseksi hänen CIA-sponsoroinnista (Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 172-173). Marksin kanssa tehdyssä haastattelussa Orne vähätteli Candy Jonesin tarinaa (jonka me tulemme käymään läpi myöhemmin) väittäen, että jos sellainen koe oltaisiin tehty, ”joku jossain virastossa olisi tullut luokseni”. Miksi he tulevat hänen luokseen supersalaisesta projektista, ellei Ornella itsellään ollut erittäin korkeaa turvaluokitus ja työskennellyt yksinomaan tiedusteluvirastoille? Huomaa myös, että Orne teki laajoja tutkimuksia Office of Naval Researchille kesäkuun 1. päivästä 1968 toukokuun 31. päivään 1971. Myös DARPA on rahoittanut häntä. Lisäksi pidän huomionarvoisena sitä seikkaa, että Orne jotenkin pääsi Society for Clinical and Experimental Hypnosis:n johtajaksi huolimatta siitä, että organisaatio oli päättänyt olla valitsematta johtajaa. (Tämä seikka kerrottiin Marksille erään tunnetun hypnoosiasiantuntijan haastattelussa, jota minun ei varmaankaan ollut tarkoitus nähdä.)

99. Tämä tarina on kerrottu monesti. Katso Turner & Christianin THE KILLING OF ROBERT F. KENNEDY, 207-208; lisäksi Peter J. Reiter, ANTISOCIAL OR CRIMINAL ACTS AND HYPNOSIS (Springfield, Illinois: Charles C. Thomas, 1958).

100. John G. Watkins, ”Antisocial behavior under hypnosis: Possible or impossible?” INTERNATIONAL JOURNAL FOR CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1972, Vol. 20, 95-100.

101. Milton H. Erickson, ”An experimental investigation of the possible anti-social use of hypnosis,” PSYCHIATRY, 1939, vol. 2. Erickson esittää, että jos hypnotisoija on vakuuttanut kohteensa havaitsemaan todellisuuden väärin, silloin siitä seuranneita tekoja ei voida pitää ”antisosiaalisina”, sillä teot olisivat hyväksyttäviä kohteen sisäisen todellisuuskonstruktin mukaan. Tämä argumentti on minusta semanttista ulinaa. (ei minusta -jpg)

102. Kts. Flo Conway & Jim Seigelman, SNAPPING (New York: Lippincott, 1978).

103. Lee & Schlain, ACID DREAMS, 8-9.

104. John Marksin haastattelu Victor Marchettin kanssa, December 19, 1977 (Marks-arkistot).

105. Martin T. Orne, ”On the Mechanisms of Posthypnotic Amnesia,” THE INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1966, vol. 14, 121-134. Ornen työ post-hypnoottisen amnesian parissa sai rahaa NIMH:lta, Air Force Office of Scientific Researchilta ja Office of Naval Researchilta. Haluaisin kuulla mikä viaton selitys, jos sellaista onkaan, ilmavoimilla on tarjota selittämään heidän kiinnostustaan post-hypnoottiseen amnesiaan. (”Me emme saa sallia aukkoa post-hypnoottisessa amnesiassa! tietysti -jpg)

106. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 242-243.

107. Selvästikin Allan Dulles. Tämä on voinut olla hypnoottisesti aikaansaatu harha; toisaalta Dullesin legendaarinen seksuaalinen halukkuutensa teki tämän väitteen ehkä vähemmän epätodennäköiseksi kuin voisi aluksi olettaa. (VÄÄRIN! Selvästikin tämä viittaus on J.R. ”Bob” Dobbsiin, ylimpään Church of SubGeniuksen MC:hen; nimikirjaimet A.D. viittaavat erääseen hänen pseudonyymeistään, Adman Destructor. ”Bob”:n seksuaalinen halukkuus on SubLegendaarista. -jpg)

108. Aina paras indikaattori siitä onko hypnoosi aito; en voi ymmärtää miksei Orne käyttänyt tätä testiä Blanchin tapauksessa.

109. Herbert Spiegel, ”Hypnosis and evidence: Help or hindrance,” ANN. N.Y. ACAD. SCI.; 1980, 347, 73-85.

110. Katso esim. Kroger, HYPNOSIS AND BEHAVIOR MODIFICATION, 21-22

111. Katso erityisesti Klass, UFO ABDUCTIONS: A DANGEROUS GAME, 60-61. Orne, jota tässä haastateltiin, viittaa hänen artikkelissaan referoituun teokseen ”The use and misuse of hypnosis in court” (INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL HYPNOSIS, 1979, vol. 27, 311-341.)

112. Klass esittää, että ufologit, tehdessään hypnoottista regressiota, tahtomattaan vihjailevat kohdehenkilöilleen. Hänen tekstinsä tarkempi luku paljastaa, että hän ei koskaan todista tai väitä, että sellaisia ”vihjeitä” on voinut esiintyä missään tietyssä tapauksessa; hän yksinkertaisesti uskoo, että vihjailua ON VOINUT tapahtua. Jos Klass olisi ollut halukkaampi käsittelemään siepattuja suoraan, hän olisi saattanut löytää näyttöä syystä ja seurauksesta; nykyisellään hänen argumenttinsa todella ei ole mitään muuta kuin ehdotus. Kaikesta tuosta pidän hänen ideoitaan koskien hypnoottisten regressiosessioiden pitämistä ”puhtaana” potentiaalisesti arvokkaana.

113. Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 34-37.

114. Donald Bain, THE CONTROL OF CANDY JONES (Chicago, Playboy Press, 1976).

115. Hypnotisoitujen kuriirien käyttö sodassa ulottuu 1800-luvulle.

116. Estabrooks, HYPNOTISM, 193-214.

117. John Marksin haastattelu Milton Klinen kanssa, joulukuun 22. 1977 (Marks-arkistot). Toisessa haastattelussa professori Clare Young (Estabrooksin kollega Colgate Universityssa) vahvisti, että Estabrooksin hypnoosityötä valtiolle ei oltu koskaan julkaistu.

118. Vai olisiko hänen avioliittonsa voinut olla osa ohjelmaa? ”Long John”, jolla nimellä hänet tunnettiin, oli kuuluisa UFO-piireissä, ja hän oli antanut foorumin sellaisille varhaisille kontaktihenkilöille kuten Howard Menger. Hän tunsi myös Jackie Gleasonin, nimekkään (joskin epätodennäköisen) nimen ”törmänneiden levyjen” huhumyllyissä. Olisiko Candy voinut saada tehtäväkseen selvittää sen mitä Nebel tiesi?

119. Marks-arkistot. John Marks teki erinomaisen työn Candy Jonesin tarinassa; hän erehtyi — melkein anteeksiantamattomasti — konservatismin puolelle kun hän kieltäytyi ottamasta mukaan informaatiota tästä tapauksesta hänen kirjaansa. Tiedän mukana olleen instituutin nimen; kuitenkin koska Candy Jones piti asianmukaisena pitää tämän tarinan aspektinsa salassa (mahdollisesti hyvistä juridisista syistä), minä seuraan hänen esimerkkiään.

120. Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 446-447.

121. Haastattelut, Marks-arkistot. Eräs Marksin informanteista tarjosi kiinnostavia spekulaatioita siitä, että Candyn kidutussessiot eivät olisikaan tehty kentällä, vaan laboratoriossa — hänen koko tehtävänsä on voinut olla hypno-ohjelmoitu fantasia.

122. Informaatio Candyn CIA-tiedoista on peräisin Candy Jonesin puhelinhaastattelusta. Tässä on ongelma: CIA-peitetarinat aukeavat kuin sipulin kuori; kun on poistanut ulkokuoren, seuraava odottaa kuorimista. (Tästä syystä en pidä tämän tutkielman ”paljastuksia” koko totuutena; minun mielestäni se on vieläkin pahempaa. -jpg) Candy Jonesin tapauksessa kaninkoloon kuuluu syytökset siitä, että hän OMASTA TAHDOSTAAN teki niinkuin CIA halusi, ja käytti Jensenin hypnoosikokeita rationalisaationa hänen teoilleen. Eräs Marksin informanteista esittää tällaisen selityksen; siispä, Opton & Scheflin näyttävät nielleen tämän. Kuka tahansa, joka on perillä Candyn ohjelmoijien ilkeästä häpäisystä, jolle nämä Candyn alistivat, nauravat tämän tarinan ulos oikeudesta. Kukaan, paitsi erittäin psykoottinen masokisti, ei omasta tahdostaan haluaisi kokea sitä mitä hän oli kokenut.

123. Marks-arkistot.

124. William Kroger, CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS (Philadelphia: Lippincott, 1963), 299.

125. Ufologi Jim Moseley, Candyn tuttu, oli väittänyt että tunnistamaton lähde Nebelin ”sisäpiirissä” kerran, epävirallisesti julisti Candyn tarinan ”paskapuheeksi”. Tämä väite ansaitsee tarkan ja kunnioitettavan huomion. Silti Moseley ei identifioi lähdettään eikä meillä ole keinoa sanoa puhuiko tämä sisäpiirin hemmo vaistonvaraisesti vai tiesikö hän jotain, vai mitä hän oikeasti tarkoitti. Oliko hänen mielestään Candy fantasioinut vai kusettiko hän? Jos ensimmäistä, miksi hänen hallusinaationsa sopivat MKULTRA-yksityiskohtiin, jotka on julkaistu vasta hänen kirjansa julkaisemisen jälkeen? Jos jälkimmäistä, miten me aiomme selittää ne monet hypnoottiset regressionauhat, joista ainakin jotkut olivat saatavilla ulkopuolisille tutkijoille? (Varsin yksityiskohtaista ollakseen kusetus.) Joka tapauksessa miten Candy olisi voinut tietää sen faktan (jonka Marksin tuttavat vahvistavat), että Kroger opetti ”Jenseniä” eräässä länsirannikon instituutissa? Miksi, jos tarina oli ”paskapuhetta”, Candy ottaisi riskin joutua oikeusjuttuihin kun hän nimeää — bisnestutuille ja tutkijoille, ellei sitten kaikelle kansalle — oikean elämän hypnoterapeutteja? Yhtä kaikki ehdottaisin, että Moseleyn ”sisäpiiriläinen” puhui hassuja, eikä hänellä ollut todellisia faktoja. (Tai puhui vääristeltyä totuutta. -jpg)

126. Philadelphia, Lippincott, 1976.

127. Ibid., 415.

128. Samanlaiset paranoidit purkaukset johtivat tri. Richard Nealin UFO-siepattujen ryhmän hajottamiseen Los Angelesissa, sanoi tri. Neal tekemässäni puhelinhaastattelussa.

129. Tri. Simpson-Kallasin valaehtoinen todistus Sirhan-Sirhanin tapauksessa, 1973; kts. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 225.

130. Kaikki todelliset monipersoonat ovat kokeneet jonkin sortin hyväksikäyttöä tai trauman, psykologista tai fyysistä, lapsuudessaan.

131. Yksi oli okkulttisessa ympäristössä tapahtunut rituaalihyväksikäyttö. Jos minä olisin psykiatri CIA:lle etsimässä potentiaalisia uhreja mielenhallintakokeisiin, etsisin hyväksikäytettyjä lapsia sotilasperheistä. (Sotilastausta varmistaa sen, että ”oikeanlainen” tohtori pääsee lapseen käsiksi.) Abduktiotutkijoiden tulisi etsiä sellaista kaavaa.

132. Viittaan suureen abduktioiden määrän lisääntymiseen, joka tuona vuonna ilmeni; kts. Kevin Randle, THE OCTOBER SCENARIO (Middle Coast, 1988). Toki sieppaukset (tai hypoteesini mukaan mielenhallintaoperaatiot) tapahtuivat tätä vuotta aiemmin.

133. John Marksin haastattelu Milton Klinen kanssa, joulukuun 22. 1977 (Marks-arkistot).

134. Brenda Butler et al., SKY CRASH, laajennettu painos (London: Grafton Books, 1986), 305-321, 354-355.

135. Nancy Wrightin puhelinhaastattelu.

136. Miranda Parksin puhelinhaastattelu. 137. William Moore, ”UFOs and the U.S. Government,” FOCUS, vol. 4, June 30, 1989. Mooren rooli tapauksessa on erittäin kyseenalainen, jopa skandaalimainen — vaikka ainakin tässä meillä on yksi suoran ja kiistämättömän ”sisäpiiriläisen” todistus valtion ahdistelusta.

138. Jotkut ovat myös kysynalaistaneet, kun hän hoiti psykiatrisesti Oswaldin salamurhaajaa Jack Rubya. Minusta on omituista, että CIA:n mielenhallintaveteraani — joka EI asunut tai harjoittanut ammattiaan Dallasissa — olisi saanut tehtäväkseen Rubyn tapauksen.

139. Samiel Chavkin, THE MIND STEALERS (New York: Houghton Mifflin, 1978), 96-107.

140. Raymond Fowler, THE ANDREASSON AFFAIR (New York: Prentice Hall, 1979).

141. New York: Warner Books, 1989; 198-202.

142. Ruth Montgomery, ALIENS AMONG US (Ballantine, 1985), 49. Artikkelini ”Psychiatric Abuse of UFO Witness”, johon aiemmin viitattiin, dokumentoi tämän ilmiön myös.

143. Chung-Kwang Chou & Arthur W. Guy, ”Quantization of Microwave Biological Effects,” SYMPOSIUM OF BIOLOGICAL EFFECTS AND MEASUREMENT OF RADIO FREQUENCY/MICROWAVES, toimittanut Dewitt G. Hazzard (U.S. Department of Health, Education and Welfare, 1977).

144. MIAMI HERALD, May 28, 1984 and June 6, 1984; NATIONAL EXAMINER, vol. 22, no. 18, April 30, 1985. Vaikka EXAMINER on supermarkettien tabloidi, ja näin kyseenalainen lähde, tämä viikkolehti on tehnyt tutkijoille palveluksen painamalla Petit’n aivojen röntgenkuvat lehteen, missä implantti näkyy. (Oletko kuullut retusoinnista? -jpg)

145. Los Angeles TIMES, March 28, 1988.

146. Raymond Fowler, THE ANDREASSON AFFAIR, PHASE TWO (Reward, 1982). Tässä kirjassa on harvinaisia valokuvia merkitsemättömistä helikoptereista, jotka ovat piinanneet tätä sieppauksen uhria ja hänen perhettään.

147. Yhteinen ystävä kuvasi minulle tapausta, jossa entinen SEAL, joka erehdyksessä luuli näkevänsä uhan, lähes välittömästi kaatui, ja lähes tappoi miehen, joka oli tuplasti hänen kokoisensa. Mikä informanttini muiden lausuntojen totuusarvo onkaan, hän kuitenkin oli saanut edistynyttä taistelukoulutusta.

148. Fenton Bresler, WHO KILLED JOHN LENNON? (New York: St. Martin’s Press, 1989), 45-46.

149. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 27-42.

150. Denise Winn, THE MANIPULATED MIND (London, Octagon Press, 1983), 72-73; Bresler, WHO KILLED JOHN LENNON?, 41; kts. Peter Watson, WAR ON THE MIND (London: Hutchison, 1978) (Watson kertoi Narutin tarinan London TIMESille).

151. Larry Collins, ”Mind Control,” PLAYBOY, January 1990.

152. John Marksin haastattelu Milton Klinen kanssa, joulukuun 22. 1977 (Marks-arkistot). 153. Richard A. Gabriel, NO MORE HEROES (New York: Hill and Wang, 1987), 124.

154. Ibid., 150-151.

Tiede

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista, osa 2

7.11.2020 paatoimittaja Yksi kommentti

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu useampaan osaan, joista tässä toinen.

Ensimmäinen osa:

https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista/

PULMA

Me olemme esittäneet, että niinkin pitkälle kuin 1960-luvulle mentäessä — ja mahdollisesti vieläkin aiemmin — tieteentekijöillä on ollut kyky luoda samanlaisia implantteja kuin nuo, jotka näkyvät abduktoitujen magneettikuvissa. Meillä ei ole käsitystä siitä miten kehittyneeksi tämä teknologia on muuttunut, sillä lehdistö on lakannut raportoimasta aivoimplanteista 1970-luvulla. Tutkimus on epäilemättä jatkunut, vaikkakin vähemmän julkisesti. Itse asiassa, tiedemiehet kuten Delgado ovat siirtäneet katseensa paljon implantteja kauemmas; ESB-vaikutuksia voidaan nyt saada aikaan mikroaalloilla ja muun muotoisella sähkömagneettisella säteilyllä, ilman elektrodeja tai niiden kanssa.

Joten miksi — jos me otamme UFO-abduktiokertomukset todesta — ”kehittyneet avaruusolennot” käyttävät vanhaa teknologiaa, MAAPALLON teknologiaa, teknologiaa joka voi pian muuttuna vanhaksi, jos se ei ole niin jo tehnyt? Minua muistutetaan vanhan Flash Gordon -sarjan anakronismeista, jossa miekat ja avaruusalukset ottivat jatkuvasti yhteen.

Näkyykö Zeta Reticulilla mustavalkotelkkari?

ETÄHYPNOOSI

Hypnoosi on (erittäin ristiriitainen) avain, joka avaa oven moniin abduktiokertomuksiin. [51] Ja ilmiselvästi, mikäli teesini pitää paikkansa, hypnoosi on suuressa osassa itse abduktiokokemusta. Yhden asian tiedämme varmaksi: jo varhaisimmista Project BLUEBIRDin päivistä lähtien CIA:n vakooja-psykiatrit ovat käyttäneet suuria summia rahaa tämän taidon mestaroimiseksi.

En voi tässä antaa edes lyhyttä tiivistelmää hypnoosista, enkä edes CIA:n omista alan tutkimuksista. (Onneksi FOIA-tietopyynnöt ovat menestyksekkäästi puristaneet tietoja tästä aiheesta psykoelektroniikan alaa enemmän.) Tässä me keskitymme erityisesn kiinnostavaan väitteeseen — sellaiseen joka kuuluu hiljaa mutta periksiantamattomasti politiikan varjopuolien tutkijoiden suusta.

Mikäli nämä väitteet osoittautuvat oikeiksi, hypnoosi EI OLE välttämättä henkilöltä toiselle tehtävä asia.

Abduktoitu — tai mielenhallinnan uhri — ei tarvitse fyysistä kontaktia hypnotisoijan kanssa hypnoottisen suggestion aikaansaamiseksi; transsi on mahdollista indusoida ja suggestioita esittää ylläkuvattujen aivojen sisäisten transmittereiden avulla. Konsepti kuulostaa Huxwellin tai Orwellin masokistisimmilta fantasioilta. Kuitenkin etähypnoosin on ensi kerran kuvannut — käyttäen väitettyjä parapsykologisia menetelmiä –1930-luvun alkupuolella L.L. Vasilev, fysiologian professori Leningradin yliopistosta. [52] Myöhemmin muut tieteentekijät ovat yrittäneet saada aikaan samaa, vähemmän mystisin keinoin.

Vuosien mittaan journalistit ovat esittäneet, että CIA on kehittänyt keinon nimeltä RHIC-EDOM. RHIC tulee sanoista ”Radio Hypnotic Intracerebral Control” (radiohypnoottinen aivojensisäinen kontrolli). EDOM tulee sanoista ”Electronic Dissolution of Memory” (muistin sähköinen pyyhkiminen). Yhdessä nämä tekniikat voivat — väitetysti — indusoida hypnoottisen transsin etänä, välittää suggestioita kohteelle, poistaa kaikki muistot sekä käskyistä että toiminnasta jonka kohteen on käsketty toteuttaa.

RHIC käyttää stimoceiveria, tai kutistettua tuon teknologian kehitysastetta indusoimaan hypnoottisia tiloja. Kiinnostavaa kyllä, tässä tekniikassa sanotaan olevan myös LIHASTEN SISÄISIÄ implantteja, yksityiskohta joka muistuttaa Budd Hopkinsin MISSING TIMEssa mainittuja ”naarmuja”. Ilmeisesti näitä implantteja stimuloidaan indusoimaan hypnoosin jälkeisiä suggestioita.

EDOM ei ole mitään muuta kuin itse puuttuva aika — muistin pyyhkiminen tietoisuudesta blokkaamalla synapsit tietyillä aivojen alueilla. Aivojen synapsien häirintä asetyylikoliinilla, välittäjäaineiden kulkua voidaan hidastaa. RHIC-EDOMin kannattajien mukaan asetyylikoliinin tuotantoon voidaan vaikuttaa sähkömagneettisin keinoin. (Moderni tutkimus mikroaaltojen psykofysiologisiin vaikutuksiin vahvistaa tämän kannan.)

Onko RHIC-EDOM olemassa? Delgadon työstä puhuessamme olen jo lainannut omituista pikku kirjaa (joka on julkaistu 1969) nimeltä WERE WE CONTROLLED?, jonka on kirjoittanut eräs Lincoln Lawrence, journalistiksi ryhtynyt entinen FBI-agentti. (Nimi on pseudonyymi, tiedän oikean identiteetin.) Tämä työ liittyy paljolti RHIC-EDOMiin; huolellinen Lawrencen työn vertailu MKULTRAn tietoihin, jotka on tehty julkisiksi kymmenen vuotta myöhemmin, viittaavat vahvaan mahdollisuuteen, että kirjoittajalla oli kuin olikin ”sisäpiirin” lähteitä.

Lawrence kuvaa RHIC:n toimintaa näin:

Se on ultra-hienostunut post-hypnoottisen suggestion sovellus, jonka SAA PÄÄLLE HALUTESSAAN radiolähetyksellä. Se on toistuva hypnoottinen tila, joka tulee automaattisesti toistuvasti samasta radiosäätimestä. Henkilö hypnotisoidaan. Tämän voi toteuttaa joko hänen tajutessaan että hänet hypnotisoidaan -- tai ILMAN että hän tietää olevansa hypnotisoitu. Tämän voi tehdä narko-hypnoosilla, joka voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Sen jälkeen hänet ohjelmoidaan tekemään tiettyjä asioita ja hänen mielentilojaan ylläpidetään radiosignaalilla. [53]

Toiset kirjoittajat ovat maininneet tämän tekniikan — erityisesti Walter Bowart (kirjassaan OPERATION MIND CONTROL) sekä journalisti James Moore, joka vuonna 1975 julkaisuus MODERN PEOPLE väitti saaneensa haltuunsa 350-sivuisen manuaalin, joka on kirjoitettu vuonna 1963, RHIC-EDOMista. [54] Hän sai manuaalin CIA-lähteiltä, vaikkakin — kiinnostavaa kyllä– tekniikan sanotaan olevan peräisin armeijalta.

Seuraava lainaus Moorelta koskien RHIC:ia tulisi osoittautua kiinnostavaksi abduktiotutkijoille, jotka ovat kohdanneet omituisia ”persoonallisuuden muutoksia” abduktiohenkilöillä:

Lääketieteellisesti nämä radiosignaalit suunnataan tiettyihin osiin aivoissa. Kun osa aivoista vastaanottaa pienen sähköimpulssin ulkoisesta lähteestä, kuten näköaisti, kuuloaisti jne. tuotetaan emootio -- suuttumus siitä kun jengiläiset hakkaavat mummoa, esimerkiksi. Sama suuttumuksen emootio voidaan luoda keinotekoisesti radiosignaaleilla, jotka kontrolloija lähettää aivoihin. Pystyt välittömästi tuntemaan saman suuttumuksen ilman minkäänlaista syytä. [55]

Lawrencen lähteet ovat kertoneet myös vieläkin huikeamman — ja kuumottavamman — paljastuksen:

...on jo käytössä pieni EDOM-generaattori-lähetin, joka voidaan piilottaa henkilön kehoon. Kontakti tämän henkilön kanssa -- kasuaali kädenpuristus tai jopa pelkkä hipaisu -- välittää pienen sähköpurkauksen sekä ultraäänisignaalin, joka lyhyen aikaa häiritsee kohdehenkilön aikaorientaatiota. [56]

Jos RHIC-EDOM on olemassa, se on aika pitkällä maallisen rationaalin tarjoamisessa abduktioille — tai ainakin joitain aspekteja abduktioista. ”Puuttuvan ajan” ilmiö ei enää ole mysteeri. Siepatun implantit, sekä aivoissa että muualla, saavat selityksen. Ja huomaa viittaus ”toistuvaan hypnoottiseen tilaan, joka tulee automaattisesti toistuvasti samasta radiosäätimestä”. Tämä tilanne voi selittää ”toistuvasti” siepatut, joilla, kaikkien alkuhäslinkien jälkeen, esiintyy ”puuttuvaa aikaa” ja abduktiokokemus toistuvasti — silloinkin kun samassa sängyssä nukkuja nukkuu häiriintymättä.

Nykyisellään en voi väittää pitävästi, että RHIC-EDOM olisi totta. Minun tietojeni mukaan ainoa virallinen CIA:n edustajan kuulustelu koskien näitä tekniikoita tapahtui vuonna 1977, jolloin senaatti kuulusteli CIA:ta huumekokeista. Senaattori Richard Schweicker vaihtoi tri. Sidney Gottliebin (tärkeä MKULTRA-johtaja) kanssa sanoja seuraavasti:

SCHWEICKER: Jotkut näistä projekteista MKULTRAn alaisuudessa liittyivät hypnoosiin, pitääkö paikkansa?

GOTTLIEB: Kyllä.

SCHWEICKER: Oliko missään näistä projekteista niinkutsuttua radiohypnoottista aivojen kontrollointia, joka on yhdistelmä, niinkuin minä sen ymmärrän, maallikon termein, radiolähetyksistä ja hypnoosista.

GOTTLIEB: Minun vastaukseni on "Ei."

SCHWEICKER: Eikö mitään?

GOTTLIEB: No, yritän vastata käyttämiisi termeihin. Se miten muistan tämän on, että silloin oli kiinnostus, aito kiinnostus, koko ajan siihen mikä vaikuttaa ihmisillä siihen kun he seisovat radioaaltojen keskellä, ja helposti on voinut olla niin, että monissa projekteissa joku yritti selvittää voisiko jonkin hypnotisoida helpommin jos hän seisoi radiosäteen alla. Tämä olisi järkevä tutkimuskohde.

Schweicker jatkoi mainitsemalla, että hän oli kuullut todistuksen siitä, että tutkat (eli mikroaallot) ovat olleet käytössä muistin pyyhkimisessä eläimillä; Gottlieb vastasi, "Voin uskoa sen, senaattori." [57]

Gottliebin imartelut eivät lohduttaneet paljoa. Tohtori ei aina anna läpikotaisen puolueetonta todistusta. (Samassa kuulemisessa hän väitti, että 99 prosenttia CIA:n tutkimuksesta oli julkaistu avoimesti; jos niin, miksi niin moni MKULTRAn alaprojekti oli edelleen ”pimeä”, ja miksi virasto silti näkee niin paljon vaivaa suojellakseen sen tieteilijöiden identiteettejä? [58]) Meidän tulisi myös tunnustaa, että CIA:n operaatiot ovat siilotettuja ”tarpeen tietää” mukaan; Gottliebilla ei välttämättä ollut pääsyä Schweickerin pyytämään informaatioon. Huomaa, että MKULTRA-aihe rajoitti Gottliebin lausuntoa: RHIC-EDOM on saattanut olla toisen ohjelman tutkimuksen aihe. (Niitä oli useita: MKNAOMI, MKACTION, MKSEARCH jne.) Lisäksi pitäkää mielessä ”Deep Trancen” paljastus siitä, että CIA keskittyi psykoelektroniikkaan SEN JÄLKEEN kun MKULTRA oli lopetettu vuonna 1963. Kaikkein merkittävimpänä: RHIC-EDOM on sekä Lawrencen että Mooren kuvauksissa SOTILAStutkimuksen tuote; Gottlieb puhui ainoastaan asioista, jotka liittyivät CIA:han.

Hän on näin saattanut puhua totuudenmukaisesti — ainakin kaikkein tiukimmassa teknisessä mielessä — vaikka samalla harhaanjohti kongressin kuulustelijoita.

Henkilökohtaisesti uskon, että RHIC-EDOMin tarina ansaitsee paljon enemmän huomiota ja lisätutkimuksia. Minusta on merkittävää, että kun tri. Petter Lindström tutki Robert Näslandin röntgenkuvia, joka oli ruotsalainen aivoimplanttien uhri, tohtori arvovaltaisesti lainasi WERE WE CONTROLLED?:ia vastauskirjeessään. [59]

Tämä on sama tri. Lindström, joka tunnetaan hänen pioneerityöstään ultraäänen käytöstä neurokirurgiassa. [60] Lincoln Lawrencen kirja on saanut vahvan suosituksen todellakin.

Bowartin OPERATION MIND CONTROL sisältää merkittävän haastattelun tiedusteluagentilta, joka tietää näistä asioista jotain. Myönnetään, lukijalla on kaikki oikeus olla skeptinen informaatiota kohtaan, joka tulee anonyymista lähteestä; silti, tulee huomata että tämän operatiivin lausunto vahvistaa, suurimmalta osin, Lawrencen teesin. [61]

Kaikkein tärkeimpänä: Avoin kirjallisuus aivoaaltoviihteestä ja sähkömagneettisten aaltojen vaikutuksesta käyttäytymiseen tukee suurelta osin RHIC-EDOM -tarinaa — kuten tulemme näkemään.

SE ON VIIHDETTÄ

Robert Anton Wilson, kirjailija jolla on uskollinen seuraajakultti, on mainostanut uutta ”mielikoneiden” sukupolvea, jotka on suunniteltu tuottamaan lisää luovuutta, stimuloimaan oppimista ja muuttamaan tietoisuutta — eli tuottamaan huumeettoman pilven. Kiinnostavaa kyllä, nämä koneet voivat myös saada aikaan ”ruumiistapoistumiskokemuksia”, joissa havaitsija ”matkustaa” mentaalisesti toiseen paikkaan vaikka hänen kehonsa pysyy paikallaan. [62] Tämä nopeasti kehittyvä teknologia on luonut huumekulttuurin vastineen; todellakin, elektronisen kuosin fanboyt ovat perustaneet jopa oman lehtensä, REALITY HACKERS. (ei ilmesty enää -jpg) Epäilen vahvasti, että tulemme kuulemaan paljon näistä koneista tulevaisuudessa.

Yksi sellaisista koneista on nimeltään ”hemi-synch”. Tämä kuulokkeiden kaltainen keksintö tuottaa hieman toisistaan eroavia taajuuksia kumpaankin korvaan; aivot laskevat eron näiden taajuuksien välillä, mistä seuraa rytmi joka tunnetaan nimellä ”binaural beat”. Aivot ”viihdyttävät” itseään tämän biitin tahtiin — sen seurauksena kohteen EEG hidastuu tai nopeutuu pysymään tämän elektronisen biitin tahdissa. [63]

Aivoilla on sen oma ”biitti”.

Saksalainen psykiatri Hans Berger löysi tämän rytmin ensimmäisenä, joka nauhoitti aivojännitteitä osana telepatiatutkimusta. [64] Hän havaitsi kaksi erillistä taajuuskaistaa: alfa (8-13 hertsiä), mikä liittyi rentoutuneeseen, valppaaseen tilaan, sekä beta (14-30 hertsiä), joka syntyi kiihtymyksen ja äärimmäisen mentaalisen keskittymisen aikaan. Myöhemmin havaittiin muita rytmejä, jotka ovat nykyiselle esityksellemme erityisen tärkeitä: theta (4-7 hertsiä), hypnoositila, ja delta (0.5-3.5 hertsiä), joita yleensä havaitaan nukkuvilta koehenkilöiltä. [65]

Hemi-synch — ja samankaltaiset mielen koneet — tuottavat alfa- tai theta-aaltoja, silloin kun halutaan, käyttäjän toiveen mukaan. Asianmukaisesti viihdytetyt aivot ovat paljon responsiivisempia suggestiolle, ja on jopa todennäköistä kokea kirkkaita hallusinaatioita.

Olen puhunut usean UFO-siepatun kanssa, jotka kuvaavat ”stereofonisen ääniefektin” — TASAN TARKKAAN SAMANLAISEN KUIN MINKÄ HEMI-SYNCH TUOTTAA — joka on edeltänyt monia näitä ”kohtaamisia”. Tottakai, hemi-synch on yleensä annettava kuulokkeiden kautta, mutta en näe syytä sille miksi efektiä ei voitaisi tuottaa myös ylläkuvatun stimoceiverin kautta. Jälleen kerran muistutan lukijaa abduktiohenkilöstä, jolla oli implantti korvakäytävässään.

Aivojen viihdyttämistä voi tehdä monella tavalla. Michael Hutchisonin loistava kirja MEGA BRAIN kuvaa kirjoittajan henkilökohtaisia kokemuksia monista sellaisista laitteista — Alpha-stim, TENS, Synchro-energizer, Tranquilite jne. Hän muistaa huikeat, dalimaiset hallusinaatiot, jotka syntyivät hänen mieltään laajentavan teknologian seurauksena; lisäksi hänellä on viekoitteleva argumentti siitä, että nämä laitteet voivat olla todellinen läpimurto tajunnan hallinnassa, ja näin ne toteuttavat 60-luvun unelman.

Toivon väistäväni reaktionomaisen luddiittireaktion näille kiehtoville ihmelaitteille. Samaan aikaan tunnustan niiden vaarat. Entäpä mahdollisuus sille, että ulkopuolinen operaattori voi kirjaimellisesti ”muuttaa mielemme” muutamalla aivoaaltojamme ilman tietoamme tai lupaamme? Jos nämä koneet voivat indusoida hypnoottisen tilan, mikä estää osaavaa hypnotisoijaa tuottamasta sellaista tilaa?

Myönnetään, suurin osa näistä laitteista vaatii jotain fyysistä tekemistä kohteen kanssa. Mutta laite nimeltä Bio-Pacer voi, sen valmistajan mukaan, tuottaa useita mielialaa muuttavia taajuuksia — ILMAN että kiinnitetään mitään kohteeseen. Todellakin, Bio-Pacer III (suurethoversio) voi vaikuttaa koko huoneeseen. Tämä laite maksaa $275, viimeisimmän hintatiedon mukaan. [66] Minkä sortin koneen saisi $27,500:lla? Tai $275,000:lla? Mitä vaikutuksia, mikä etäisyys voisi miljoonan dollarin laitteella olla? Armeijalla todellakin on sellaisia rahoja.

Ja he ovat varmasti kiinnostuneita tämän sorttisesta teknologiasta, sanoo Michael Hutchison. Hänen haastattelunsa informantin nimeltä Joseph Light kanssa tuotti joitain kiinnostavia paljastuksia. Lightin mukaan:

Tiedeyhteisössä on tärkeitä elementtejä, voimakkaita ihmisiä, jotka ovat erittäin kiinnostuneita näistä asioista… mutta he joutuvat pitämään suurimman osan työstään salaisena. Koska heti kun he alkavat julkaista näitä arkaluontoisia löydöksiään, heille tulee ongelmia heidän elämäänsä. Katsos, he työskentelevät apurahoilla, ja jos heidän tutkimustaan seuraa, huomaa että heti kun nämä tieteentekijät julkaisevat jotain, heidän rahoituksensa pannaan poikki. Biosähköisessä tutkimuksessa on aloja, joissa erittäin yksinkertaisilla laitteilla voi olla tyrmistyttäviä vaikutuksia. Ymmärrettävästi, jos jollain sekopäällä on vähänkään teknistä taustaa, hän voi saada paljon vahinkoa aikaan. [67]

Tämä viimeisin lause on varsin huomiota herättävä. Vuonna 1984 väkivaltainen neonatsiryhmä nimeltään The Order (joka oli murhannut talkshowjuontaja Alan Bergin) loi yhteyden kahteen valtion tieteentekijään, jotka olivat mukana salaisessa projektissa tutkimassa kemiallisia epätasapainoja ja tekemässä kohdehenkilöistä (targeted individual) lammasmaisia tietyillä sähköisten kenttien taajuuksilla. $100,000:sta tieteentekijät olivat halukkaita välittämään tämän informaation. [68]

Näin ainakin yksi ryhmä sekopäivä melkein sai herkut haltuunsa.

SANO AIVOILLESI HYVÄSTIT

Jokaisella senaattorilla ja kongressiedustajalla on ”aaltotiedosto”. Niin on myös monilla valtion edustajilla. Keitä nämä henkilöt ovat?

He väittävät olevansa salaisen ei-ionisoivan säteilytyksen — eli mikroaaltojen — uhreja. He raportoivat yhtäkkisistä muutoksista psykologisissa tiloissa, unimuutoksista, päässä kuuluvista äänistä ja muista fysiologisista vaikutuksista. Useimmat ihmiset eivät edes tiedä kuinka monta tällaista henkilöä heidän maassaan on edes. Olen itse puhunut usealle ”säteilytetyille”.

Ovatko nämä ongelmalliset henkilöt etsimässä ulkoista syytä heidän henkisiin ongelmiinsa? Ehkä. Todellakin, olen varma että asia on niin monissa tapauksissa. Mutta fakta on se, että kirjallisuus mikroaaltojen aiheuttamista käyttäytymismuutoksista, erittäin matalista taajuuksista (extra-low-frequencies, ELF) sekä ultraäänistä on niin laajaa, että emme voi sivuuttaa kädenheilautuksella KAIKKIA sellaisia väitteitä.

Vuosikymmenten ajan amerikkalainen tiedeyhteisö ja teollisuus on yrittänyt vakuutella populaatiota siitä, että mikroaalloilla ei ole mitään negatiivisia vaikutuksia ihmisiin kun tehot ovat matalampia kuin lämpövaikutukset — eli, asenne oli että ”Jos se ei polta sinua, se ei voi satuttaa sinua.” Tämä lähestymistapa muuttui yhä vain vaikeammaksi puolustaa kun raportteja alkoi kasaantua enemmän mikroaaltojen fysiologisista vaikutuksista. Teknikot kuvasivat ”kuulevansa” tutkalaitteita; tutkateleskooppien käyttäjä alkoivat saada harmaakaihen erittäin useasti. [70] Neuvostoliittolaisilla oli jo pitkään tiedossa näiden radiotaajuuksien omituiset ja joskus hienovaraiset vaikutukset, minkä takia heidän altistusstandardinsa ovat aina olleet tiukemmat.

Neuvostoliiton USA:n suurlähetystön mikroaaltopommitus käynnisti Defense Advanced Research Projects Agencyn Project PANDORAn (myöhemmin nimi vaihdettiin), jonka näennäinen tavoite oli määrittää voitaisiinko näitä pulsaatioita käyttää (10 hertsiä, joka on alfa-taso) mielenhallintaan. Epäilen, että ”sota Tchaikowsky Streetia vastaan”, joksi minä sitä kutsun [71], oli osittain peitetarina DARPAn mielenhallintatutkimuksille, ja että tarinoita kiersi uutismediassa (esim. Jack Andersonin kolumni) neuvostoliittolaisten etäaivopesusta, joka olisi palvellut aivan samoja propagandatarkoituksia kuin Edward Hunterin määkimiset 1950-luvulla. [72]

Mitä matalatehoiset mikroaallot voivat tehdä mielelle?

DIA:n raportin mukaan, joka on julkaistu FOIA-tietopyynnön nimissä, [73] mikroaallot voivat tuottaa aineenvaihdunnan muutoksia, muuttaa aivotoimintaa ja häiritä käyttäytymismalleja. PANDORA sai selville, että pulssitetut mikroaallot voivat luoda veri-aivonesteeseen vuotoja, saada aikaan sydänpysähdyksiä ja käyttäytymishäiriöitä. [74] Vuonna 1970 RAND Corporationin tieteentekijät raportoivat, että mikroaaltoja voitaisiin käyttää aikaansaamaan unettomuutta, väsymystä, ärtyneisyyttä, muistihäiriöitä ja hallusinaatioita. [75]

Ehkäpä kaikkein merkittävin työ tällä alalla on tri. W. Ross Adeyn tuotoksia University of Southern Californian leivissä. Hän selvitti, että käyttäytymistä ja emotionaalisia tiloja voitiin muuttaa ilman elektrodeja — yksinkertaisesti asettamalla kohde sähkömagneettikenttään. Suuntaamalla kantoaalto stimuloimaan aivoja ja käyttämällä amplitudimodulaatiota ”muokkaamaan” aaltoa apinoimaan haluttua EEG-taajuutta, hän kykeni tuottamaan 4.5 hertsin theta-rytmin hänen kohteisiinsa — taajuus joka on aiemmin mitattu poisoppimisen aikana. Näin hän kykeni ulkoisesti ehdollistamaan mieleen välttelevän reaktion. [76] (Adey on tehnyt myös laajasti työtä elektrodien käytöstä eläimiin. [77]) Toisen tunnetun mikroaaltotieteilijän, Allen Freyn, mukaan toisia taajuuksia voitaisiin — eläintutkimuksissa — käyttää tuottamaan säyseyttä. [78] (kts. USP #3,884,218, Robert (”Bob”) Monroe, MENETELMÄ ERI UNIVAIHEIDEN TUOTTAMISEKSI JA YLLÄPITÄMISEKSI IHMISESSÄ, hyväksytty 20. toukokuuta 1975; TIIVISTELMÄ: Menetelmä unen aikaansaamiseksi ihmisessä, jossa tuotetaan äänisignaali, joka koostuu tutuista, miellyttävistä äänistä, jotka on moduloitu EEG-unikuvioon. -jpg)

Ristiriitainen turkija Andrijah Puharich esittää, että ”heikko (1 mW:n 4 Hz:n magneettinen siniaalto muokkaa ihmisten aivoaaltoja 6-10:ssä sekunnissa. Psykologiset vaikutukset 4 Hz:n magneettisista siniaalloista ovat negatiivisia — aiheuttaa huimausta, pahoinvointia, päänsärkyä, ja voi johtaa oksentamiseen.” Päinvastaisesti 8 Hz:n magneettisella siniaallolla on hyödyllisiä vaikutuksia. [79] Vaikka jotkut kirjoittajat kyseenalaistavat Puharichin suoraselkäisyyden (ehkäpä ihan oikein, ottaen huomioon hänen touhunsa Uri Gellerin kanssa), hänen väitteensä tässä tuntuvat olevan linjassa vähemmän mahtailevien kokeiden tekijöiden kanssa.

Kuten tutkiva journalisti Anne Keeler kirjoittaa:

Tietyt taajuudet matalilla intensiteeteillä voivat ennustettavasti vaikuttaa aistiprosesseihin... miellyttävyys-epämiellyttävyys, jännitys-rentous, ja kiihotus-uneliaisuus voidaan luoda sähkömagneettisilla kentillä. Negatiiviset tunteet ja välttely ovat vahvoja biologisia ilmiöitä ja liittyvät selviytymiseen. Tuntemukset ovat todellinen pohja paljolle "päätöksenteolle" ja usein ilmenevät raja-arvon alapuolisina (eli subliminaalisena -jpg) aistimuksina... Ideat, mm. nimet, voidaan synkronoida tunteiden kanssa, joita kentät tuottavat. [80]

Adey ja kumppanit ovat koostaneet kokonaisen taajuuksien kirjaston, jotka voivat vaikuttaa mieleen ja hermojärjestelmään. Jotkut näistä vaikutuksista voivat olla äärimmäisen hämäriä. Esimerkiksi insinööri Tom Jarski, yrittäessään replikoida F. Cazzamalin käänteentekevää työtä, havaitsi että tietty taajuus aiheutti kohteen korviin soivan äänen — joka tunsi omituista tarvetta PURRA kokeen tekijää! [81] Toisaalta dieetistään huolta pitävät voivat olla hämmentyneitä havainnosta, että ELF-aalloille altistetut rotat eivät kyenneet lihomaan normaalisti. [82]

Nykyisiä tarkoituksiamme varten kaikkein merkittävimmät sähkömagnetiikan tutkimuslöydökset koskien mikroaaltoja liittyvät EEG-moduloituihin hypnoosisignaaleihin. Mikroaallot voivat toimia paljon samalla tavalla kuten ”hemi-synch”-laitteet, jotka yllä on kuvattu — eli ne voivat tuottaa aivoille theta-rytmejä. [83] Minun ei tarvitse alleviivata niitä vaikutuksia, joita aiheutuu aivojen etäsynkronoinnista tietylle resonanssitaajuudelle, joka aiheuttaa unta tai hypnoosia.

Transsin voi saada aikaan etäältä — mutta voiko se olla suunnattua? Kyllä. Muistetaan aiemmin mainitut kallonsisäiset äänet keskustellessamme Delgadosta. Sama efekti on tuotettavissa ”aalloilla”. Frey osoitti 1960-luvun alussa, että mikroaallot kykenevät tuottamaan jysähtäviä, sihiseviä, pöriseviä ja muita ääniä (tämä ilmiö on nykyisin tiedossa nimellä ”Freyn efekti”); vuonna 1973 tri. Joseph Sharp Walter Reed Army Institute of Researchista jatkoi Freyn työtä kokeella, jossa koehenkilö — tässä tapauksessa Sharp itse — ”kuuli” ja ymmärsi puhuttuja ääniä, joita hänelle lähetettiin kaiuttimien ääniaaltojen pulssimikroaaltovastineesta. [84]

Tri. Robert Becker kommentoi, että ”Sellaisella laitteella on ilmeiset sovellutuksensa salaisissa operaatioissa, jotka on suunniteltu ajamaan kohde hulluksi ’äänillä’ tai välittää huomaamattomia komentoja ohjelmoidulle salamurhaajalle.” [85] Toisin sanoen, meillä on nyt, NAPIN PAINALLUKSELLA, teknologia jolla saada aikaan joko sähköinen GASLIGHT — tai luoda todellinen MANTSURIAN KANDIDAATTI. Todellakin, ensimmäinen kyky voisi tehokkaasti peittää jälkimmäisen. Kuka kuuntelee uhreja, kun heidän muistamansa sähköisesti aikaansaadut hallusinaatiot ovat eksaktisti samoja kuin klassiset paranoidin skitsofrenian ja/tai etuaivolohkon epilepsian merkit?

Ehkäpä kaikkein pahaenteisin paljastus, kuitenkin, koskee mystistä J.F. ”BoB” Schapitzin työtä, joka vuonna 1974 esitti suunnitelman tutkia radiotaajuuksien ja hypnoosin välisiä yhteyksiä. Hän ehdotti seuraavaa:

Tässä tutkimuksessa tullaan näyttämään, että hypnotisoijan puhuttu sana voidaan välittää moduloidulla sähkömagneettisella energialla SUORAAN IHMISAIVOJEN ALITAJUISIIN OSIIN — eli, ilman että käytetään mitään teknisiä laitteita vastaanottamaan tai koodaamaan viestejä ja ilman että henkilö altistuu sellaiselle vaikutteelle, että hänellä olisi mahdollisuus kontrolloida syötettyä informaatiota tietoisesti.

Hän esitti kokeen, sen välittömissä vaikutuksissaan viattoman, mutta sen implikaatioissa kylmäävän, jossa koehenkilöille annettaisiin alitajuntaan suggestio jättää laboratorio ja ostaa jokin tietty asia; tämä toiminta liipaistaisiin käyntiin tietyllä vihjeellä tai toiminnalla. Schapitzin mielestä oli varmaa, että koehenkilö rationalisoisi käyttäytymistään — toisin sanoen, koehenkilö tarttuisi mihin tahansa tekosyyhyn, oli se kuinka häilyvä tahansa, sepittääkseen toimintansa vapaan tahdon mukaiseksi. [86] Hänen vaistonsa tästä jälkimmäisestä pointista sulautuvat täydellisesti yhteen ammattihypnotisoijien löydöksien kanssa. [87]

Schapitzin työtä on rahoittanut puolustusministeriö. Huolimatta FOIA-tietopyynnöistä, tuloksia ei ole koskaan julkistettu.

VIIMEISIÄ AJATUKSIA ”AALLOSTA”

Minun tulee jälleen kerran esittää huomautus mahdollisista ”virallisen” sähkömagnetismin fysiologisten vaikutuksien ja piilotetun historian välisistä eroista. Jälleen kerran, puhumme ajoituksesta. Miten kauan sitten tämä tutkimus TODELLA alkoi?

Tämän vuosisadan alkuvuosina Nikola Tesla tuntuu törmänneen tiettyihin sähkömagneettisen altistuksen käyttäytymisvaikutuksiin. [89] Cazamalli, joka mainittiin aihemmin, teki tutkimuksiaan 1930-luvulla. Vuonna 1934 E.L. Chaffe ja R.U. Light julkaisi paperin ”Metodi Hermoston Sähköstimulaation Etäkontrolloimiseksi” (A Method for the Remote Control of Electrical Stimulation of the Nervous System.) [90] Heidän mikroaaltotyönsä aivan alkuvaiheista lähtien neuvostoliittolaiset tutkivat hienovaraisempia sähkömagnetismin fysiologisia vaikutuksia — ja huolimatta tiettyjen oikeistoalarmistien määkimisistä [91] siitä, että ”sähkömagneettinen kuilu” erottaa meidät neukkujen edistymisestä, lännessä on tarkkailtu läheisesti itäeurooppalaista kirjallisuutta tällä alalla. ARTICHOKE/BLUEBIRD-projekti kuvaa, lähtien 1950-luvun alkupuolelta, mainitsevat tarpeen tutkia kaikkia mahdollisia sähkömagneettisen spektrin käyttökohteita.

Toinen pointti, joka on mainitsemisen arvoinen, liittyy EMR:n ja aivoelektrodien kombinaatioon. Stimoceiverin isä, tri. J.M.R. ”Bob” Delgado, on jokin aika istten tehnyt kokeita, joissa apinoita altistetaan sähkömagneettisille kentille, ja näin saaden aikaan laajalti erilaisia käyttäytymisvaikutuksia — yksi apina saattoi ajautua räjähtävään raivoon, kun vain parin metrin päässä hänen partnerinsa alkoi nukkua. Kiinnostavaa kyllä, kun aivoimplantoidut apinat tunsivat ”aallon”, vaikutukset vahvistuivat suuresti. Ilmeisesti nämä pikkuruiset elektrodit voivat toimia VAHVISTIMINA sähkömagneettiselle vaikutukselle. [92]

Tämä viimeinen pointti on tärkeä ”avaruusolentojen abduktioiden” teesillemme. Kriitikot saattavat esittää vastalauseen, että mikä tahansa mikroaaltopurkaus, joka on tarpeeksi vahva niin että sillä on vaikutuksia etäältä, todennäköisesti joutuisi tuottamaan lämpöreaktion. Eli, jos salainen operaattori lähettäisi ”aallon” ulkopuolelta siepatun makuuhuoneeseen (esim. matalalta lentävästä helikopterista, tai rekasta joka ajaa kohteen auton vieressä), tarvittava teho homman aikaansaamiseksi voi olla sellainen, että mikroaalto kärventäisi kohteen ennen kuin aivopesuun kerettäisi edes päästä.

Siepatullemme kävisi niinkuin mikroaallon ”kohteelle” Jerzy Kozinskyn COCKPIT:n viimeisessä jaksossa.

Se on asiallista kritiikkiä. Mutta Delgadon työ saattaa antaa meille ratkaisun. Kun siepattu on implantoitu — ja jos me ollenkaan luotamme siepattujen kertomuksiin hypnoottisesta regressiosta, ensimmäinen implantointi voi tapahtua lapsuudessa — siru aivoissa toimisi signaalin vahvistimena. Sellaisella henkilöllä voisi olla miten monta ”UFO-kokemusta” tahansa samaan aikaan kun hänen petikaverinsa nukkuu mukavasti.

Lisäksi viimeaikaiset raportit viittaavat siihen, että ”aalto” voi saavuttaa huipputarkkuutensa ilman Delgadon tyylisten implanttien käyttöä. Vuonna 1985 vapaaehtoiset Midwest Research Institutessa Kansas Cityssa, Missourissa, altistettiin mikroaaltosäteille osana kokeita, joita sponsoroi energiaministeriö ja New Yorkin osavaltion terveysviranomainen. Kuten ARIZONA REPUBLIC kuvaa koetta [93], ”Kontrolliryhmä istui SAMASSA HUONEESSA ja heitä ei pommitettu ionisoimattomalla säteilyllä.” Ilmeisesti on mahdollista keskittää ”aalto” varsin kapealle kaistalle — seikka jolla on laajempia implikaatioita siepatuille.

—

51. Kts. UFO magazine, Vol. 4, No. 2; Erityisesti Whitley Strieberin kontribuutio.

52. Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 36-37; Anita Gregory, ”Introduction to Leonid L. Vasilev’s EXPERIMENTS IN DISTANT INFLUENCE,” PSYCHIC WARFARE: FACT OR FICTION (toimittanut: John White) (Nottinghamshire: Aquarian, 1988) 34-57.

53. Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 38.

54. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 261-264.

55. Ibid. 263.

56. Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 52.

57. HUMAN DRUG TESTING BY THE CIA, 202.

58. Huomaa erityisesti korkeimman oikeuden päätös tapauksessa CENTRAL INTELLIGENCE AGENCY ET Al. V. SIMS, ET AL. (No. 83-1075; päätös huhtikuun 16. 1986). Törkeä ja vaarallinen enemmistömielipide tässä tapauksessa oli sitä mieltä, että MKULTRAssa mukana olevien tieteentekijöiden ja instituutioiden nimien paljastaminen oli ”epähyväksyttävä riski joka paljastaa ’tiedustelulähteet’. [CIA] Johtajan päätökset, jonka tulee toki olla tietoinen ’kokonaiskuvasta’, sillä tuomarit eivät ole, ja ne ovat puolustamisen arvoisia… on uskottavaa, että pelkkä selitys siitä miksi informaatiota piti pihtailla voi olla arvokasta tietoa ulkomaiselle tiedustelupalvelulle.” Miten me sovitamme tämän jatkuvaan CIA:n tarpeeseen esittää vastalauseena väitteitä, että MKULTRA ei ollut menestys, että nämä tutkimukset tehtiin Nürembergin lääketieteellisiä kokeita koskettavien lakien alaisuudessa ja että tutkimus on saatavilla avoimesti kirjallisuudessa?

59. Kirje, P.A. Lindstromiltä Robert Näslundille, heinäkuun 27. 1983; kopio Martti Kosken kirjeestä, Kiilinpellontie 2, 21290 Rusko, Finland. Lindström kirjoittaa, että hän on täysin samaa mieltä Lincoln Lawrencen kanssa, joka on kirjan WERE WE CONTROLLED? kirjoittaja.

60. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 265. Olen yrittänyt saada tri. Lindströmiin yhteyttä tuloksetta.

61. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 233-249. Tämä haastattelu julkaistiin nimettömänä omituisessa UFO-huhujen kokoelmassa nimeltä THE MATRIX, jonka on koostanut ”Valdamar Valerian” (oikeasti John Grace, jonka väitetään työskennelleen ilmavoimien tiedustelussa).

62. Robert Anton Wilson, ”Adventures with Head Hardware,” MAGICAL BLEND, 23 [of course], July 1989.

63. Michael Hutchison, MEGA BRAIN (New York: Ballantine, 1986); Gerald Oster, ”Auditory Beats in the Brain,” SCIENTIFIC AMERICAN, September, 1973.

64. Marilyn Ferguson, THE BRAIN REVOLUTION (New York: Taplinger, 1973), 90.

65. Ibid., 91-92. Delta-tila heräävällä kohteella indikoi patologiaa.

66. Bio-Pacer mainoslehtinen, saatavilla Lindemann
Laboratoriesilta, 3463 State Street, #264, Santa Barbara, CA 93105.

67. Hutchison, MEGA BRAIN, 117-118. Vertaa Lighting havaintoja ”apurahasäädöstä” Sid Gottliebin sanoihin siitä, että lähes kaikki ”mielenhallinnan” tutkimus julkaistaan avoimesti.

68. Thomas Martinez & John Gunther, THE BROTHERHOOD OF MURDER (New York: McGraw-Hill, 1988), 230.

69. Haastattelu, Sandy Monroe Christic Instituten Los Angelesin toimistolta.

70. Kts. Paul Brodeur, THE ZAPPING OF AMERICA (Toronto, George
J. MacLeod, 1977).

71. Yhdysvaltain suurlähetystö sijaitsi pitkään säveltäjän mukaan nimetyllä kadulla.

72. Lopulta saatiin selville, että mikroaaltoja käytettiin vastaanottamaan lähetyksiä mikrofoneista, jotka oli piilotettu suurlähetystöön. DARPAn johtaja George H. Heimeier todisti virallisesti, että PANDORAa ei koskaan oltu suunniteltu tutkimaan ”mikroaaltoja valvontatyökaluna”. Kts. Anne Keeler, ”Remote Mind Control Technology”, FULL DISCLOSURE #15. Huomauttaisin, että Neuvostoliiton suurlähetystö oli ”mikitetty ja aallotettu” Kanadassa 1950-luvulla, kirjoittaa Los Angeles TIMES (kesäkuun 5. 1989). Neuvostoliiton suurlähetystö Britanniassa koki saman.

73. Ronald I. Adams, R.A. Williams, BIOLOGICAL EFFECTS OF ELECTROMAGNETIC RADIATION (RADIOWAVES AND MICROWAVES) EURASIAN COMMUNIST COUNTRIES, (Defense
Intelligence Agency, March 1976.) Brodeur huomauttaa, että iso osa siitä työstä, joka on sanottu olevan neukkujen tekosia, oli itse asiassa amerikkalaisten tieteentekijöiden aikaansaannosta. Keeler esittää, että tämä raportti on esimerkki ”peilaamisesta” — eli kotimaassa tehtyjen edistysten muuttamista ulkomaan uhiksi, jossa kerjätään rahaa pelokkaalta kongressilta.

74. Keeler, ”Remote Mind Control Technology.”

75. R.J. MacGregor, ”A Brief Survey of Literature Relating to Influence
of Low Intensity Microwaves on Nervous Function” (Santa Monica: RAND Corporation, 1970).

76. Keeler, ”Remote Mind Control Technology.”

77. Larry Collins, ”Mind Control,” PLAYBOY, January 1990.

78. Allan H. Frey, ”Behavioral Effects of Electromagnetic Energy”,
SYMPOSIUM ON BIOLOGICAL EFFECTS AND MEASUREMENTS OF RADIO FREQUENCIES/MICROWAVES, DeWitt G. Hazzard, toimittaja (U.S. Department of Health, Education and
Welfare, 1977).

79. Lainaus teoksessa THE APPLICATION OF TESLA’S TECHNOLOGY IN TODAY’S WORLD (Montreal: Lafferty, Hardwood & Partners, Ltd., 1978).

80. Keeler, ”Remote Mind Control Technology.”

81. L. George Lawrence, ”Electronics and Brain Control,” POPULAR
ELECTRONICS, July 1973.

82. Susan Schiefelbein, ”The Invisible Threat,” SATURDAY REVIEW,
September 15, 1979.

83. E. Preston, ”Studies on the Nervous System, Cardiovascular Function and Thermoregulation,” BIOLOGICAL EFFECTS OF RADIO FREQUENCY AND MICROWAVE RADIATION, toimittanut H.M. Assenheim (Ottawa, Canada: National Research Council of Canada, 1979), 138-141.

84. Robert O. Becker, THE BODY ELECTRIC (New York: William Morrow, 1985), 318-319.

85. Ibid.

86. Ibid., 321.

87. Kts. Bowartin OPERATION MIND CONTROL, sivu 218, josta löytyy mielenkiintoinen esimerkki tästä ”rationalisaatioprosessista” Sirhan Sirhanin tapauksessa, joka tuomittiin Robert F. Kennedyn murjasta. Vankilassa tri. Berbnard Diamond hypnotisoi Sirhanin, joka käski Sirhania kiipeämään hänen häkkinsä rautoja kuten apina. Hän teki niin. Transsin poistamisen jälkeen Sirhanille näytettiin videota hänen tekemisistään. Hänelle sanottiin että hän ”käyttäytyi kuin apina” hänen omasta vapaasta tahdostaan — hän väitti halunneensa tehdä niin.

88. Keelerin mukaan ehdotus paljastettiin vain sen takia, että Schapitzin sensaatiomaiset implikaatiot olisivat toimineet häntä vastaan — ja täten piilottaneet todellisen tutkimuksen. Henkilökohtaisesti en usko tätä argumenttia, mutta kunnioitan Keelerin vaistoja tarpeeksi toistaakseni hänen esittämänsä tässä.

89. Margaret Cheneyn TESLA: A MAN OUT OF TIME (New York: Dell, 1981) on kaikkein luotettavin kirja villien spekulaatioiden keskellä, jotka liittyvät tähän huikeaan tiedemieheen. Se vahvistaa Teslan varhaisen työn sähkömagneettisten aaltojen psykologisista vaikutuksista. Katso erityisesti sivut 101-104; huomaa myös loppusanat, jossa me saamme kuulla, että eräät valtion virastot ovat pitäneet Teslan tärkeita tutkimuksia piilossa kansalta.

90. Mainittus teoksessa Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 29.

91. Erityisesti eräs Thomas Bearden Huntsvillesta, Alabamasta; minulla on hallussani Beardenin kumppanin Andrew Michrowskin kirjoittama dokumentti, joka identifioi Beardenin tiedusteluagentiksi salaiselle palvelulle.

92. Kathleen McAuliffe, ”The Mind Fields,” OMNI magazine, February 1985.

93. May 5, 1985.

Tiede

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista

1.11.2020 paatoimittaja Kommentoi

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu kolmeen osaan, joista tässä ensimmäinen.

osa 2: https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-2/

osa 3: https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-3/

osa 4: https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-4/

                  KONTROLLOIJAT:
 Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista

                  kirjoittanut
                  Martin Cannon

I. Johdanto

Joku hörhö on nimennyt ongelman nimellä ”Terra ja Piraatit”.

Piraatit, selvästikin, ovat roistoja toisesta aurinkokunnasta; heidän uhreihinsa kuuluu kasvava määrä hätäisiä ihmisolentoja, jotka inttävät, että vierailijat toisista maailmoista ovat shanghaijanneet heidät. Marginaalinen skenaario — ja kuitenkin sellaisten kirjoittajien kuten Budd Hopkins [1] ja Whitley Strieber [2] mukaan, ”avaruusolentojen abduktion” syndrooma on saanut kansan mielikuvituksen haltuunsa. Todellakin, tarinat UFO-kontakteista uhkaavat muuttua muoti-ilmiöksi, vaikkakin, kuten olen muualla huomauttanut [3], ne saattavat silti edelleen lähettää aikamoisen laskun sosiaalisessa hintalapussa tällaisen väitteen esittäjälle.

Jokin aika sitten aloin tutkia näitä väitteitä, keskityin tutkimuksissani näitä ilmiöitä ympäröiviin sosiaalisiin ja poliittisiin tekijöihin. Tutkiessani projekti kasvoi ja sen skooppi laajeni. Todellakin, aloin tuntea kuin olisin alkanut kaivella tutun oloista maaperää ainoastaan törmätäkseni Gomorraan.

Nämä kaivaukset ovat saattaneet johtaa ratkaisuun.

Ongelma

Ufologien keskuudessa termi ”abduktio” on tarkoittanut äärettömän sulauttavaa kokemusta, tai kokemusten sarjaa, joka on yhteistä huikean monelle henkilölle, jotka väittävät että matkalaiset tähdistä ovat kaivaneet heidät sängyistään, tai kaapanneet autoistaan, ja altistaneet heidät kuulusteluille, puolilääketieteellisille tutkimuksille ja ”ohjeistus”tunneille.

Yleensä nämä istunnot sanotaan tapahtuneen avaruusolentojen avaruusaluksessa; toistuvasti tarinoissa on mukana hirvittäviä yksityiskohtia Saksan keskitysleirien kidutusta muistuttavista tilanteista. Siepatut usein (vaikka eivät aina) menettävät kaikki muistonsa näistä kohtaamisista; he löytävät itsensä sängystään tai autostaan, kyvyttöminä muistamaan mitä ”puuttuvana aikana” tapahtui. Hypnoosi, tai jokin muu laukaisin voi tuoda nämä kummittelevat tunnit räjähtävänä muistojen purkauksena takaisin — ja kun savu hälvenee, siepattu usein huomaa samanlaisia kokemuksia, jotka ulottuvat aina lapsuuteen asti.

Ehkäpä omituinen seikka näistä ihmeellisistä taruista: monet abduktoidut, kaikkien heidän elävästi muistettujen kärsimystensä keskellä, väittävät rakastavansa heidän avaruusolentopiinaajiaan. Se on se sana jonka olen kuullut toistuvasti: rakkaus.

”Tieteellisten ufologien” yhteisön piirissä — noiden yksinäisten, aivan liian vähän kuulluksi tulleiden järkevän ja avomielisen kaikkiin lautasiin liittyvän debatin kannattajien — nämä väitteet ovat saaneet aikaan varovaista kiinnostusta ja suositeltavaa varauksellisuutta olla hyppäämättä johtopäätöksiin. Tieteellisen ufologian korkeampien maailmojen ulkopuolella tilanne on, kuitenkin, varsin erilainen. Lehdistössä, sekä ”järkevässä” että tabloidimediassa, tuossa journalistisessa maailmassa jossa ongelmat määritellään ja julkista mielipidettä muokataan (huolimatta toistuvasta pinnallisesta lähestymistavasta todistusaineistoa ja tutkimusta käsitteleviin asioihin), abduktioskenaariot ovat saaneet aikaan kaksi perusreaktiota: Uskovaiset ja Skeptikot.

Uskovaiset — ja tässä meidän tulisi huomauttaa, että ”Uskovaiset” ja ”abduktoidut” ovat kaksi ryhmää joiden jäsenyys menee päällekkäin mutta ei ole mitenkään yksi yhteen — hyväksyvät sellaiset tarinat suoraan. He hyväksyvät, huolimatta näiden tarinoiden ilmeisestä abdurdiudesta, sisäiset ristiriidat, narratiivin rakennuksen vinon logiikan, emotionaalisten reaktioiden vakavan epäjatkuvuuden kuvattuihin tekoihin. Uskovaiset uskovat, huolimatta raporteista siitä, että heidän rakkaat ”avaruusveljensä” käyttävät ilkeitä ja epäinhimillisiä terveystarkastuksen taktiikoita — järjettömiä proseduureja, joista suurin osa meistä (ja varmasti suurin osa kehittyneistä roduista) olisivat häpeissään toteuttaa edes eläimelle. Uskovaiset uskovat, huolimatta vaikeudesta sovittaa näihin järkyttäviin tarinoihin omia hallusinaatioitaan hyväntahtoisista Maan ulkopuolisista tahoista.

Joskus tarjotaan järkeilyn raakoja huomioita: ”Avaruusolennot eivät tiedä mitä he tekevät”, meille sanotaan; tai ”Jotkut avaruusolennot ovat pahoja”. Ja kuitenkin Uskovaiset pitäytyvät omassa järkeilyssään kun he vaativat ikiaikaisen viisauden ja enkelien hyvyyden liittämistä rakastettuihin vierailijoihinsa. Nämä avaruusolennot kuuleman mukaan tietävät tarpeeksi yhteiskunnastamme tehdä hommiaan paikallisten auktoriteettien ja kansan huomaamatta; he kommunikoivat abduktoitujen kanssa ihmiskielellä; he käsittelevät havaitsijoiden sisimmän elämän yksityiskohtia — ja kuitenkin he pysyvät niin tietämättöminä kulttuuristamme etteivät tiedä edes perus moraalikäsitteitä koskien yksilön arvokkuutta ja itsemääräämisoikeutta. Sellaiset vastakkainasettelut eivät haittaa Uskovaisia; he ovat uskollisia, ja uskolla oletetaan olevan mysteerinsä. SANCTA SIMPLICITAS.

Kolikon kääntöpuolella Skeptikot sivuuttavat nämä tarinat suoraan. He sivuuttavat, huolimatta kiinnostavista niitä tukevista yksityiskohdista: usean silminnäkijän tapaukset, fyysiset ufonauttien jättämät jäljet, siepattuijin jätetyt naarmut ja implantit. Skeptikot sähisevät, vaikka abduktoidut kertovat yksityiskohdiltaan samanlaisia tarinoita — jopa kaikkein pienimpien yksityiskohtien, joita yleisesti ei ole tiedossa.

Philip Klass on debunkkaaja, joka hänen televisioesiintymistensä avulla ohjelmissa kuten NOVA ja NIGHTLINE, on ollut asemassa jossa vaikuttaa suuresti julkiseen debattiin UFOista. Hänen kiinnostavassa mutta huonosti dokumentoidussa työssä koskien abduktioita [4], Klass väittää, että ”abduktio” on psykologinen sairaus, jota asiasta kirjoittajat levittävät. Tämä argumentti muistuttaa eksaktisti ammattimaisen lehdistönpilkkaajan toistuvia väitteitä siitä, että terrorismi vakiintuu median kirjoittelulla. Ja kuitenkin uutisporukan suoltamien miljoonien terrorismia käsittelevien sanojen joukossa terroriteot ovat varsin harvinaisia, kuten kuka tahansa tilastotieteilijä (muttei varmaankaan kovin moni poliitikko) voi todeta, ja yhä puuttuu kausaalinen linkki rikosten ja niiden saamien palstamillimetrien väliltä. On kirjoitettu kirjoja — huippusuosittuja, jopa — yksisarvisista ja tontuista. Ihmiset, jotka väittävät näitä olentoja nähneensä, ovat harvassa. Abduktoituja on vaikka millä mitalla.

Sekä Uskovaiset että Skeptikot, mielestäni, sivuuttavat todellisen tarinan. Molemmat tekevät saman virheen: he kytkevät abduktioilmiön UFO-havaintojen nelikymmenvuotiseen historiaan, ja sitten soveltavat ennakkoluulojaan jälkimmäisestä ensimmäiseen.

Ensisilmäyksellä kytkös vaikuttaa luonnolliselta. Eikö UFOista pulauttamamme ajatukset tulisi värittää UFO-abduktion ajatuksiamme?

EI.

Ne voivat hyvin olla erillisiä kysymyksiä. Tai piekkinkin, ne ovat yhteydessä vain tämän kautta: UFOjen tarjoama myytti on ollut tehokas peitetarina täysin erityyppiselle mysteerille. Jos irroittautuu Uskovainen/Skeptikko-vastakkainasettelusa, näkee kolmannen vaihtoehdon.

Meidän tarkastellessamme tätä vaihtoehtoa me tulemme, pakosta, harhautumaan paljon lentävistä lautasista. Meidän tulee kääntää katseemme paranormaalista pois ja keskittyä okkultismiin — jos ”okkultilla” me tarkoitamme SALAISTA.

Esitän, että abduktoidut KYLLÄ on siepattu. Ja kuitenkin he suoltavat fantasiaa — tai tarkemmin ilmaistuna, heille on annettu kasa valeita joita toistella ja uskoa. Jos hypoteesini osoittautuu todeksi, silloin meidän tulee hyväksyä seuraava: Kidnappaus on todellista. Pelko on todellista. Tuska on todellista. Ohjeistus on todellista. Mutta harmaat pikkumiehet Zeta Reticulista EIVÄT ole todellisia; he ovat konstrukteja, Halloween-naamioita joiden tarkoitus on peittää todelliset kontrolloijien kasvot. Sieppaajat eivät välttämättä ole vierailijoita Tuonpuoleisesta; sen sijaan ne voivat olla oireita syövästä, joka mustaa politiikkamme.

Syypää ei ole tähdissä, vaan itsessämme.

HYPOTEESI

On olemassa merkittävää todistusaineistoa, joka kytkee tämän maan tiedusteluyhteisön (mm. Central Intelligence Agency, Defense Advanced Research Projects Agency, ja Office of Naval Intelligence) MIELENHALLINNAN esoteeriseen teknologiaan. Vuosikymmenten ajan kulisseissa työskennelleet vakooja-psykiatrit — yliopistojen kampuksilla, CIA:n sponsoroimissa instituutioissa ja (kaikkein raakalaisimpina) vankiloissa — ovat tehneet kokeita muistin pyyhkimisellä, hypnoottisella kidutuksen vastustamisella, totuusseerumeilla, post-hypnoottisella suggestiolla, pikahypnoosilla, aivojen sähköstimulaatiolla, ei-ionisoivalla säteilyllä, ”äänien” syöttämisellä aivoihin mikroaaltojen avulla ja liudalla muita vieläkin häiritsevämpiä teknologioita. Jotkut näistä projekteista, jotka näitä aiheita tutkivat, olivat nimeltään ARTICHOKE, BLUEBIRD, PANDORA, MKDELTA, MKSEARCH ja kuuluisa MKULTRA.

Olen lukenut lähes kaikki saatavilla olevat kirjat näistä projekteista, sekä kongressin edessä aiheesta pidetyt kuulemiset. [5] Olen myös käyttäny paljon aikaa yliopistojen kirjastoissa etsien relevantteja artikkeleja, kontaktoiden muita tutkijoita (jotka ovat avokätisesti tarjonneet minulle pääsyn heidän tietoihinsa), ja tehden haastatteluja. Lisäksi olen matkannut Washington DC:n käymään läpi John Marksin koostamia tietoja, kun hän kirjoitti kirjan THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE” [6]. Näihin tietoihin kuuluu noin 20 tuhatta sivua CIA:n ja puolustusministeriön dokumentteja, haastatteluja, tiedeartikkeleja, kirjeitä jne. Tässä esitetyt mielipiteet ovat tulosta laajasta ja edelleen käynnissä olevasta tutkimuksesta.

Tämän tutkimuksen tuloksena olen tullut seuraaviin johtopäätelmiin:

Vaikka harhaanjohtava (ja jossain kohtaa väärä) todistus kongressin edessä on viitannut siihen, että CIA:n ”aivopesu”pyrkimykset eivät ole onnistuneet [7], huomattavia edistysaskeleita, kuitenkin, saatiin aikaan tällä alalla. Kuten CIA-veteraani Miles Copeland kerran myönsi journalistille, ”Kongressin alakomitea, joka tämän sortin hommaa lähti tutkimaan, sai ainoastaan pintaraapaisun.” [8]
Salainen tutkimus ajatuksen manipulointiin EI OLE lakannut, huolimatta CIA:n esittämistä väitteistä, että se ei enää sellaisia tutkimuksia jatka. Victor Marchetti, 14-vuotinen CIA-veteraani ja tunnetun paljastuskirjan THE CIA AND THE CULT OF INTELLIGENCE kirjoittaja, myönsi vuonna 1977 haastattelussa, että mielenhallintatutkimus jatkuu, ja että CIA:n päinvastaiset väitteet ovat ”peitetarina”. [9]
Central Intelligence Agency ei ollut ainoa tällaisessa tutkimuksessa mukana ollut virasto. [10] Todellakin, monet valtiomme haarat ottivat osaa näihin tutkimuksiin — mm. NASA, atomienergiakomissio, sekä kaikki puolustusministeriön haarat.

Näihin johtopäätöksiin lisäisin seuraavan — joka EI OLE mitenkään hyvin tiedossa oleva historiallinen fakta, mutta työstettävä hypoteesi ja peruste jatkotutkimuksille:

4. ”UFO-abduktioilmiö” SAATTAA olla jatkoa salaisille mielenhallintaoperaatioille.

Tunnustan ne vaikeudet, jotka tällainen teesi saattaa esittää niille lukijoille, jotka emotionaalisesti ovat kiinni avaruusolentohypoteesissa, tai niille joiden poliittinen WELTANSHAUUNG ei salli sellaista epäilyä. Kuitenkin avomielisen abduktioilmiön oppilaan tulisi tällaisia mahdollisuuksia tarkastella. Todellakaan me emme ole kapeakatseisia jos me pyydämme tutkijoita käymään läpi KAIKKI maalliset selitykset, ennen kuin käännämme katseemme taivaisiin.

Myönnetään, tämä erityinen selitys voi, aluksi, tuntua yhtä oudolta kuin ilmiö tisessään. Mutta pyydän skeptistä lukijaa tarkastelemaan George Estabrooksin hengentuotteita, käänteentekevän teoreetikon joka puhui hypnoosista sodankäynnin käytössä, ja joka on Project MKULTRA -veteraani. Estabrooks kerran viihdytti itseään juhlilla salaa hypnotisoiden kaksi ystäväänsä, jotka johdateltiin uskomaan, että Englannin pääministeri oli juuri saapunut; Estabrooksin uhrit tunnin ajan keskustelivat, ja jopa tarjosivat drinkkejä, odotetulle vieraalle. [11] Ufologeille tämä tapaus herättää väistämättömän kysymyksen: Jos hypnoosi voi olla niin toimiva saamaan aikaan olemassaolemattoman pääministerin, miksei se voisi saada aikaan samalla tavoin myös edustajan Pleiadekselta?

Mutta nykypäivän mielenhallintateknologiaan liittyy paljon enemmän kuin pelkkä hypnoosi — ja on monia syitä epäillä, että UFO-abduktiokertomukset ovat jatkuvien aivopesu/käyttäytymismuokkauskokeiden artifakti. Lisäksi aikeenani on osoittaa, että UFO-mytologian varjolla koesuunnittelijat ovat mahdollisesti ratkaisseet suuren ongelman, joka 1950-luvulla tuli vastaan — ”jäteongelma”, eli kysymys siitä ”mitä tehdä uhrien kanssa?”

Jos, näillä sivuilla, vaikutan harhautuvani lautasten aiheesta, vetoan kärsivällisyyteenne. Ennen kuin pyrin kytkemään UFO-abduktiot mielenhallintakokeisiin, minun tulee ensin näyttää että tämä teknologia ON OLEMASSA. Iso osa tulevasta on johdatusta mielenhallinnan aihepiiriin — mitä se on, ja miten se toimii.

II. Teknologia

Lyhyt läpikäynti

Toisen maailmansodan alkuvaiheessa George Estabrooks, Colgate Universitysta, kirjoitti sotaministeriöön ja kuvasi paljaaltaan sen miten hypnoosia voitaisi käyttää sodankäynnissä. [12] Armeijaa alkoi kiinnostaa; Estabrooks sai duunia. Todellinen tarina Estabrooksin sota-ajan yhteistyöstä CID:n, FBI:n [13] ja muiden virastojen kanssa tuskin koskaan tulee ilmi: sodan jälkeen hän poltti päiväkirjansa, jotka käsittelivät vuosia 1940-45. ja siitä eteenpäin vältteli puhumasta hänen käynnissä olevasta työstään valtiolla kenellekään, edes läheisimmille perheenjäsenilleen. [14]

Joskus hän vahvasti esitti yksityisesti, että hänen työhönsä liittyy hypno-ohjelmoitujen kuriirien ja hypnoottisesti aikaansaatujen sivupersoonien luominen, mutta se onnistuiko hän näillä alueilla pysyy edelleen kiistelyn aiheena. Yhtä kaikki, eksentrinen ja suurpiirteinen Estabrooks pysyy käänteentekevänä henkilönä salaisen käyttäytymistutkimuksen historiassa.

Tämä ei mitenkään poissulje sitä etteikö hänellä olisi voinut olla kollegoita. Toinen maailmansota oli ensimmäinen konflikti, jolloin ihmisen aivot muuttuivat taistelukentäksi, jossa hyökkääviä voimia johti tunnetut nimet psykologiasta ja farmakologiasta. Molemmilla puolilla sota sai aikaan riivatusti vaivannäköä luoda ”totuusseerumi” sotavankien kuulusteluun. Kenraali William ”Wild Bill” Donovan, OSS:n johtaja, antoi tehtävän tiimilleen — johon kuului mm. tri. Winifred Overhulser, tri. Edward Strecker, Harry J. Anslinger ja George White — muokata ihmisten havainnointikykyä ja käyttäytymistä kemiallisin keinoin; heidän ”lääkekaappiinsa” kuului skopolamiini, peyote, barbituraatit, meskaliini ja marijuana. (Tällä tutkimuksella oli hilpeä puolensa: Donovanin ”psyykkiset sotilaat” tekivät paljon laajoja ja kalliita kokeita ennen kuin päättivät, että paras tapa antaa tetrahydrokannabinolia, marijuanan vaikuttavaa ainetta, oli savukkeen muodossa. Kuka tahansa jazz-muusikko olisi voinut kertoa heille tämän [15].)

Samaan aikaan pahamaineiset NATSITOHTORIT Dachaussa tekivät kokeita meskaliinilla tapana eliminoida uhrin vastustushalut. Juutalaiset, slaavit, mustalaiset ja muut ”Untermenschen” leirissä saivat salavihkaa huumetta; myöhemmin meskaliini yhdistettiin hypnoosiin [16]. Näiden kokeiden tulokset tehtiin saataville Yhdysvaltoihin sodan jälkeen. (vrt. Operation PAPERCLIP, joka siirsi tuhansia saksalaisia ja japanilaisia tiedustelututkijoita suoraan USA:n tiedusteluyhteisöön. ”Saksalaisemme ovat PAREMPIA kuin heidän saksalaiset!” — DR. STRANGELOVE -kuva)

Vuonna 1947 laivasto suoritti ensimmäisen tunnetun sodanjälkeisen mielenhallintaohjelman, Project CHAPTERin, joka jatkoi huumekokeiluja. Vuosikymmeniä myöhemmin journalistit ja tutkijat edelleen eivät ole selvittäneet paljoakaan projektin informaatiosta — tai, todellakin, mistään muustakaan armeijan ekskursiosta tälle alalle. Me tiedämme, että armeija lopulta perusti THIRD CHANCE ja DERBY HAT -operaatiot; toiset projektinimet pysyvät mystisinä, vaikka näiden ohjelmien olemassaolo onkin kiistämätöntä.

Juuri muodostettu CIA hyppäsi tämän altaan syvään päätyyn vuonna 1950 Project BLUEBIRDilla, joka nimettiin uudelleen ARTICHOKEksi vuonna 1951. Tälle tutkimukselle piti keksiä peitetarina, ja CIA rahoitti propagandaa vakuuttamaan maailman että kommunistimaat ovat kehittäneet kavalia uusia menetelmiä muokata ihmismieltä; CIA:n omat touhut täten, jos ne paljastuisivat, selitettäisiin yrityksenä ”saada kiinni” neuvostoliittolaiset ja kiinalaiset. Pääasiallinen tämän ”alan” promoottori oli eräs Edward Hunter, CIA:n sopimustyöntekijä, joka operoi journalistin peitteen alla, ja joka myöhemmin oli nimekäs John Birch -järjestön jäsen. (Hunter oli OSS-veteraani Kiinan teoatterista — samaa kasvualustaa joka tuotti Richard Helmsin, Howard Huntin, Mitch WerBellin, Fred Chrismanin, Paul Helliwellin ja monet muut huomattavat nimet, jotka ottivat haltuun outon maan, jossa tiedustelu ja oikeistoekstremismi tulisivat kohtaamaan. [17]) Hunter tarjosi ”aivopesua” selitykseksi useille tunnustuksille, jotka amerikkalaiset sotavangit Korena sodan aikaan ja (yleisesti) YK:n takaisin palauttamat sotavangit olivat allekirjoittaneet. Nämä myönnöt väittivät, että Yhdysvallat käyttää bioaseita Korean konfliktissa, väite joka amerikkalaisille tuohon aikaan oli mahdoton hyväksyä. (Lee Harvey Oswald, joka toimii yksin, murhasi presidentti Kennedyn -kuva)

Monta vuotta myöhemmin tutkivat journalistit havaitsivat, että Japanin bioaseasiantuntijat (jotka olivat saaneet aikaan ennennäkemätöntä terroria toisen maailmansodan aikaan heidän valloittamilleen kiinalaisalueille) jotka oltiin otettu mukaan Amerikan kansallisen turvallisuuden aparaattiin — ja että tieto Japanin kammottavista bioasekokeiluista todennäköisesti OLI käytössä Koreassa, aivan kuten ”aivopestyt” sotilaat olivat sanoneet. [18] Näin me tiedämme, että koko aivopesun pelote 1950-luvulla oli pelkkä CIA:n kusetus, jota Amerikan kansalle syötettiin: CIA:n varajohtaja Richard Helms myönsi yhtä paljon kun vuonna 1963 hän sanoi Warrenin komissiolle, että neuvostoliiton mielenhallintatutkimus on vuosia amerikkalaisia jäljessä. [19]

Kun CIA:n mielenhallintaohjelma siirrettiin Office of Securitysta Technical Services Staffille (TSS) vuonna 1953, nimi muuttui jälleen — MKULTRAksi. [20] Monet pitävät tätä laajalle levinnyttä ”mustekalaprojektia” — jonka lonkerot ulottuivat moniin yliopistoihin ja tiedemiesarmeijan kaulan ympäri — kaikkein salamyhkäisimpänä operaationa CIA:n kamaluuksien katalogissa. MKULTRAn avulla virasto loi sateenvarjo-ohjelman joycelaisessa mittakaavassa, jonka tehtävä oli puristaa ulos kaikki mahdolliset keinot valloittaa se mitä George Orwell oli joskus kutsunut ”tilaksi korvien välissä” (Myöhemmin vuonna 1962 mielenhallintatutkimus siirrettiin Office of Research and Developmentiin; projektin kryptonyymit eivät ole tiedossa. [21])

Mitä siellä tutkittiin? Aivan kaikkea — hypnoosia, ehdollistamista, aistien pimentämistä, huumeita, uskonnollisia kultteja, mikroaaltoja, psykokirurgiaa, aivoimplantteja, ja jopa ESP:ta. Kun MKULTRA ”vuodettiin” kansalle suurten CIA-tutkimusten aikaan 1970-luvulla, julkinen huomio keskittyi eniten huumekokeiluihin ja ESP-tutkimukseen. [22] Mystisyyden verho edelleen peittää toista tutkimusalaa, alaa tuntuu eniten kiinnostaneen ORDia: psykoelektroniikka.

Tämä tutkimus voi osoittautua keskeiseksi ymmärtäessämme UFO-abduktioilmiötä.

Implantit

Ehkä kaikkein kiinnostavimmat todisteet liittyen abduktioilmiöön ovat aivoimplantit, joiden väitetään näkyvän monien abduktoitujen röntgen- ja MRI-kuvissa. [23] Todellakin, abduktoidut usein kuvaavat operaatioita, joissa neuloja työnnetään heidän aivoihinsa; sitäkin useammin he raportoivat tuntemattomista esineistä, jotka työnnetään heidän poskionteloidensa läpi. Monet abduktiospesialistit olettavat, että nämä kallonsisäisen inkursiot on pakko olla tähdistä saapuneiden tieteilijöiden käsialaa. Valitettavasti nämä tutkijat ovat epäonnistuneet tutustuttamaan itsensä tiettyihin maallisen teknologian edistysaskeleihin, joita harvoin puhutaan.

Abduktoitujen implantit vahvasti viittaavat teknologiseen jatkumoon, joka voidaan ajoittaa laitteeseen nimeltä ”stimoceiver”, jonka on keksinyt 50-60-luvun taitteessa neurotieteilijä nimeltä Jose ”Bob” Delgado. Stimoveiver on pienikokoinen syväelektrodi, joka voi vastaanottaa ja lähettää sähkösignaaleja FM-radiotaajuuksilla. Stimuloimalla oikein asemoitua stimoceiveria, ulkopuolinen operaattori voi saada yllättävän paljon kontrollia koehenkilön reaktioista.

Kaikkein tunnetuin esimerkki stimoceiverista toiminnassa on ollut Madridissa härkätaistelussa. Delgado ”piuhoitti” härän ennen astumistaan kehään, täysin suojattomana. Tappiin asti raivoissaan härkä hyökkäsi tohtoria kohti — sitten pysähtyi juuri ennen häneen koskemista. Härkätaistelijaksi muuttunut teknikko oli pysäyttänyt eläimen pelkästään painamalla mustan laatikon nappia, jota hän piteli kädessään. [24]

Delgadon PHYSICAL CONTROL OF THE MIND: TOWARD A PSYCHOCIVILISED SOCIETY [25] pysyy yksittäisenä, täyspitkänä, hyvinkirjoitettuna työnä aivoihin laitettavista implanteista ja aivojen sähköstimulaatiosta (ESB). Kirjan kuumottava nimi ja epävakuuttavat filosofiset oikeutukset massojen mielenhallinnalle saivat aikaan epäsuotuisan reaktion — mikä on voinut haitata muita tutkijoita julkaisemasta tästä aihepiiristä yleisölle.

Vaikka tätä seuranneet teokset ovat kauan aikaa sitten ohittaneet kirjassa kuvatut tekniikat, Delgadon saavutukset ovat käänteentekeviä. Hänen eläin- ja ihmiskokeensa selkeästi näyttävät, että kokeen pitäjä voi sähköisesti aikaansaada emootioita ja käyttäytymistä: tietyissä olosuhteissa, äärimmäisiä tunteenpuuskia — raivo, himo, väsymys jne. — ulkopuolisen operaattorin on mahdollista aikaansaada yhtä helposti kuin urkujen soittaja osaa tuottaa C#-sävelen.

Delgado kirjoittaa: ”Eri amygdalan ja hippokampuksen pisteiden radiostimulaatio neljällä potilaalla sai aikaan erilaisia vaikutuksia, mm. miellyttäviä tuntemuksia, rentoutumista, syvää, pohdiskelevaa keskittymistä, omituisia tunteita, superrentoutumista, värittynyttä näköä ja muita reaktioita.” [26] Mielikuvia herättävä fraasi ”värittynyttä näköä” selvästi viittaa etänä aikaansaatuun hallusinaatioon; me tulemme käymään yksityiskohtaisemmin läpi myöhemmin sitä miten ulkopuolinen operaattori voi ”kontrolloida” näitä hallusinaatioita.

Puhuessaan vuonna 1966 — ja pohtien tutkimusta, jota hän oli aiempina vuosina tehnyt — Delgado esitti, että hänen kokeensa ”tukivat mautonta johtopäätelmää siitä, että liikettä, emootiota ja käytöstä voidaan ohjata sähköisillä voimilla, ja että ihmisiä voidaan kontrolloida kuin robotteja painamalla nappeja.” [27] Hän jopa ennusti, että tulee päivä jolloin aivojen kontrollointi voidaan antaa operaattoreille, jotka eivät ole ihmisiä, kaksisuuntaisen radiokommunikaation avulla implantoitujen aivojen ja tietokoneen välillä. [28]

Eräästä koehenkilöstä Delgado kirjoittaa, että ”potilas ilmaisi toistuvaa pyörtymisen tunnetta, pelkoa ja kellumista. Nämä ’kelluvat’ tunteet saatiin toistuvasti aikaan eri päivinä stimuloimalla samaa kohta…” [29] Ufologit voivat tunnistaa samankaltaisuuden näiden tapahtumaketjujen ja abduktioraporttien välillä, jotka kertovat heidän kokemustensa alkuvaiheista. [30] Jälkeenpäin tehdyssä hypnoosissa siepattua voitaisiin käskeä unohtamaan hänen kelluvan tunteen syy.

Kiinnostavassa sarjassa kokeita Delgado kiinnitti stimoceiverin tärykalvoon, ja näin muunsi korvan eräänlaiseksi mikrofoniksi. Assistentti kuiskaili ”Miten menee?” tarpeeksi ”paikallaan” olevan kissan korvaan, ja Delgado kuuli sanat seuraavan huoneen kaiuttimista. Tämän teknologian sovellukset vakoilualalla tulisi olla varsin selvät. Victor Marchettin mukaan virasto kerran kokeili erittäin sofistikoituneella sovelluksella tästä yksinkertaisesta ideasta, jossa radioimplantteja kiinnitettiin kissan sisäkorvan simpukkaan, auttamaan tiettyjen keskustelujen selvittämistä, ilman ulkoisia turhia ääniä. [31] Sellaiset ”kehitykset” kärjistävät jo nyt valloillaan olevaa kahdennen kymmenennen vuosisadan paranoiaa: Puhelimiemme salakuuntelun ja postin läpikäynnin lisäksi jopa KISSA voi vakoilla meitä!

Kuitenkin tämän teknologian vaikutukset voivat mennä syvemmälle kuin mitä Marchetti vihjaa. Oletan, että jos riittävästi johdotettu koehenkilön sisäkorva voidaan muuttaa mikrofoniksi, silloin siitä voidaan tehdä myös kaiutin — sellainen joka selittäisi abduktoitujen kuulemat ”äänet”. [32] Todellakin, olen henkilökohtaisesti katsellut omituista, läpikuultavaaa implanttia abduktoidun korvakäytävässä. Minulla ei ole syytä liittää tähän laitteeseen avaruusolentoja — todennäköisempää on, että ”tunkeilijat” tässä tapauksessa olivat Delgadon teknologisen perinnön saajia. Todellakin, ei montaakaan vuotta Delgadon kissakokeiden jälkeen, Ralph Schwitzgebel kehitti idean ”mikorofonista korvassa” jonka avulla terapeutti — omituinen termi, omituisissa olosuhteissa — voi kommunikoida potilailleen. [33]

Toiset tutkijat ovat tehneet huomattavia kontribuutioita tähän alaan. Robert G. ”Bob” Heath, Tulanen Universitysta, joka on implantoinut jopa 125 elektrodia koehenkilöihinsä, saavutti pahaa mainetta yrittäessään ”parantaa” homoseksuaalisuutta ESB:lla. Hänen kokeissaan hän huomasi, että hän kykeni kontrolloimaan potilaan muistia (kyky joka ufologian kontekstissa voi selittää ”puuttuneen ajan” ilmiön); hän kykeni myös synnyttämään seksuaalisen kiihotuksen, pelon, mielihyvän ja hallusinaatioiden tunteita. [34]

Heath ja toinen tutkija, James Olds [35], ovat riippumattomasti osoittaneet, että aivojen hypotalamuksen alueella ja sen lähellä on, sähköisen stimulaation johdosta, kuvattu niinkutsuttuja ”palkitsevia” ja ”vältteleviä” vaikutuksia. Sekä ihmiset että eläimet, kun niille annetaan keino tuottaa itselleen sähköimpulssi aivojen mielihyväkeskukseen, stimuloi itseään kovasti, ja tällöin jää huomiotta sellaiset perusvaikuttimet kuin nälkä tai jano. [36] (Käyttäen hänen itse keksimiään kiinnitettyjä elektrodeja, John C. Lilly oli saanut aikaan samankaltaisia vaikutuksia 1950-luvun alkupuolella. [37]) Kuka tahansa joka on tutkinut abduktioilmiötä, tulee löytämään itsensä tutusta ympäristöstä, sillä abduktiokertomukset ovat täynnänsä tarinoita hämmentävistä ja epäasiallisista seksuaalisista reaktioista, jotka ovat syntyneet äärimmäisen kivuliaista ärsykkeistä — operanttia ehdollistamista sen äärimmäisessä muodossaan, ja kaikkein kuvottavinta, sillä tässä me näemme ehdollistamisen muodon jossa manipulaattori tekee itsensä näkymättömäksi. Todellakin, B.F. Skinnermainen aversiivinen terapia, etänä, oli Heathin ratkaisu homoseksuaalisuuden ”parantamiseksi”. [38]

Ralph Schwitzgebel ja hänen veljensä Robert ovat tuottaneet laajan valikoiman laitteita, joilla seurata henkilöitä pitkien matkojen päästä; heitä voidaan pitää ”sähköisten kotiarestilaitteiden” keksijöinä, jotka oikeusasteet ovat ottaneet käyttöönsä. [39] Schwitzgebelin laitteita voitiin käyttää seuraamaan kaikkia ”potilaan” fyysisiä ja neurologisia merkkejä neljännesmailin etäisyydeltä [40], ja näin poistettiin etäisyysrajoitteet, jotka olivat Delgadon ongelmana.

Ralph Schwitzgebelin alkuvaiheen työssä tämän teknologian soveltaminen ESB-hoitoon on rajoittunut kömpelöihin aivoimplantteihin, joissa oli häiritseviä sähköjohtoja. Mutta teknologia pian kutistettiin, ja ehdotettiin skeemaa jossa radiovastaanottimia asennettaisiin kohdekaupungin valotolppiin, mikä näin mahdollistaisi 24/7-valvontakapasiteetin. [41] Aivan kuten Heath, Schwitzgebel oli yhtä varuillaan homoseksuaalisuudesta ja hänellä oli kokemusta kallonsisäisistä laitteista joilla taistella seksuaalista poikkeavuutta vastaan. Mutta hän puhui myös huolestuttavasti näiden laitteiden käyttämisestä ”yhteiskunnallisesti ongelmallisiin henkilöihin”… mikä, tottakai, voi tarkoittaa ketä tahansa. [42]

Bryan Robinson, Yerkesin kädellisten laboratoriosta teki mielenkiintoisia kokeita apinoilla ESB:n käytöstä sosiaalisessa kontekstissa. Hän kykeni saamaan aikaan sen, että äidit eivät huomioineet lapsiaan, huolimatta vauvojen itkusta. Hän kykeni muuttamaan alistuvaisuuden ylivallaksi, ja päinvastoin. [43]

Ehkäpä kaikkein häiritsevin mielen alalle vaeltanut henkilö on Joseph A. Meyer, National Security Agencysta (NSA), Amerikan kansallisen turvallisuuden kompleksin kaikkein loistokkaimmasta ja salaisimmasta komponentista. Meyer on ehdottanut, että noin puolet pidätetyistä amerikkalaisista implantoitaisiin — ei välttämättä mistään rikoksesta tuomittuja; ”tilaajien” (hänen ilmaisunsa) määrä olisi kymmenissä miljoonissa. ”Tilaajia” tarkkailtaisiin jatkuvasti tietokoneilla minne he menisivätkään. Meyer, joka on huolellisesti miettinyt hänen massaimplantointisysteeminsä taloutta, esittää että veronmaksajan osuutta tulisi pienentää pakottamalla tilaajat ”vuokraamaan” implantti valtiolta. Implantit ovat halvempia ja tehokkaampia kuin poliisi, Meyer ehdottaa, sillä rikoksen polkujen houkuttelevuus on suuri köyhällä ”urbaanilla asukkaalla” — jonka tämä hörhötiedemies yllättävästi myöntää olevan olennaisesti tarpeetonta jälkiteollisessa yhteiskunnassa. ”Urbaani asukas” voi olla jälleen yksi Meyerin eufemismeista: hän käytti New Yorkin Harlemia mallina yhteiskunnalle selvittäessään mielenhallintajärjestelmänsä yksityiskohtia. [44]

Siepattujen implantit

Jos aiomme ottaa abduktoitujen kertomukset implanteista vakavasti, meidän tulee tarkastella mahdollisuutta sille, että implantin asettajat, oikealla tavalla nähtynä, EIVÄT näytä siltä mitä Strieberin kuvaamat ”harmaat”. Sen sijaan vierailijat saattavat muistuttaa tri. Meyeria ja hänenlaisiaan. Meillä on näin selitys sekä raporteille abduktoitujen aivoimplanteista että, kuten tulemme näkemään, naarmuista ja muista jäljistä, jotka näkyvät siepattujen kehoissa. Meillä olisi myös selitys raporteille henkilöistä, jotka kärsivät persoonan muutoksista oltuaan kontaktissa UFO-ilmiön kanssa.

Skeptikot saattavat esittää vasta-argumentin, että UFO-abduktioiden aikatekijä ei mahdollista tällaista mahdollisuutta. Jos estimaatit ”puuttuvasta ajasta” ovat oikeita, abduktiot harvoin kestävät kauempaa kuin yhdestä kolmeen tuntia. Tarvitsisiko aivokirurgi, joka toimii vähemmän optimaalisissa olosuhteissa (mahdolisesti liikkuvassa yksikössä), enemmän aikaa?

EI — ei jos me hyväksymme floridalaisen lääkärin Daniel Manin väitteet. Hän on ehdottanut todella kuumottavaa ratkaisua käsiin räjätäneeseen ”kadonneiden lasten ongelmaan” ehdottamalla ohjelmaa, jossa amerikkalaisnuoriin asetettaisiin pieni lähetin, jotta heidän liikkeitään voitaisiin tarkkailla jatkuvasti. Mies kehuskelee, että operaatio voitaisiin tehdä suoraan toimistolla — ja se kestäisi vähemmän kuin 20 minuuttia. [45]

Voidaan kuitenkin olettaa, että tällainen kestäisi hieman pidempään kentällä.

Ajoituskysymys

Aivoimplanttien historia, kuten avoimesta kirjallisuudesta käy ilmi, on varmasti häiritsevä. Kuitenkin tämä historiikki on lähes varmasti sensuroitu, ja päivämääriä on manipuloitu orwellilaiseen tyyliin. Kun puhutaan tutkimuksesta, jota kansallisen turvallisuuden moottorit rahoittavat, ei voida koskaan tietää päivämäärien todellista alkuperää yksittäiselle tieteelliselle keksinnölle. Kuitenkin, jos me kuuntelemme tarkkaavaisina niitä tieteentekijöitä, jotka ovat tämän alan pioneereja, me voimme kuulla kuiskauksia, hiljaisia mutta aivan ilmiselviä, jotka vihjailevat sitä että etäkäytetty ESB on ollut kauemmin olemassa kuin julkaistut tutkimukset antaisivat ymmärtää.

Omaelämänkertakirjassaan THE SCIENTIST John C. Lilly (joka tulisi myöhemmin niittämään kulttimainetta työstään delfiinien, huumeiden ja aistideprivaation alalla) kuvaa keskustelun, joka hänellä oli National Institute of Mental Healthin kanssa — vuonna 1953. Johtaja pyysi Lillyä briiffaamaan CIA:ta, FBI:tä ja NSA:ta sekä eri sotilastiedusteluorganisaatioita hänen työstään käyttäen elektrodeja aivojen mielihyvä- ja kipukeskusten suoraan stimulointiin. Lilly kieltäytyi, sanoen vastauksessaan:

Dr. Antoine Remond, käyttäen tekniikoitamme Pariisissa, on osoittanut, että tämä aivojen stimulaatiomenetelmä on sovellettavissa ihmisiin ilman neurokirurgiaa; hän tekee sitä hänen toimistossaan Pariisissa ilman neurokirurgista valvontaa. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa jolla on asianmukaiset laitteet voi suorittaa tämän toiselle henkilölle salaa, ilman ulkoisia merkkejä siitä, että elektrodeja olisi käytetty henkilöön. Minusta tuntuu, että jos tämä tekniikka annettaisiin salaisten palveluiden käsiin, heillä olisi täysi kontrolli ihmisistä ja he kykenisivät muuttamaan tämän uskomuksia erittäin nopeasti, mikä jättäisi vain vähän todisteita siitä mitä he ovat saaneet aikaan. [46]

Lillyn väittämä moraalisesta ylemmyydestä tässä on mielenkiintoinen. Huolimatta hänen salailun pelostaan, tarkkasilmäinen THE DENTISTin lukija havaitsee, että hän jatkoi työtä tämän maan kansallisen turvallisuuden elimien hyväksi. Hänen aistideprivaatiokokeensa jatkoivat ARTICHOKEn Maitland Baldwinin työtä, ja jopa hänen delfiinitutkimuksensa ovat — mahdollisesti huolimattomasti — osoittautunut hyödylliseksi merisodankäynnissä. [47] Tulisi huomata, että Lillyn työ apinoilla oli luokiteltu ”salaiseksi”, ja että NIHM oli yleisesti tiedossa ollut CIA:n rahoituselin. [48]

Mutta kaikkein tärkein aspekti Lillyn lausunnossa on sen päivämäärä. 1953? Miten kauaksi historiaan radio-ohjattu ESB ulottuu? Noniin, en ole vielä nähnyt Remondin työtä — jos se on edes saatavilla avoimessa kirjallisuudessa. Marksille annetuissa dokumenteissa varhaisimmat viittaukset etäkäytettyyn ESB:hen ovat vuoden 1959 rahoitusdokumentissa, joka liittyy MKULTRAn alaprojektiin 94. Yleiset alaprojektikuvaukset, jotka lähetettiin CIA:n budjettiosastolle, harvoin sisälsivät paljoakaan informaatiota, ja harvoin ne muuttuivat vuodesta toiseen, eikä meille jää käteen paljoakaan ideaa siitä milloin tämä alaprojekti alkoi.

Valitettavasti edes Freedom of Information Act ei kyennyt puseratamaan paljoakaan informaatiota sähköisistä mielenhallintatekniikoista, vaikka me tiedämme että paljon tutkimusta tehtiin tällä alalla. Meillä on, esimerkiksi, ainoastaan neljä sivua alaprojektista 94 — vertailun vuoksi, huomattava kasa dokumentteja julkaistiin huumeiden käytöstä mielenhallinnassa. (Aina kun joku kirjoittaja kertoo, että MKULTRA ei menestynyt, viittaus on huumeisiin.) Tästä asiasta minun pitää kritisoida John Marksia: hänen kirjansa ei koskaan mainitse, että arviolta 20-25 prosenttia alaprojekteista oli ”pimeitä” — eli että niistä on vähän tai ei yhtään informaatiota missään saatavilla, huolimatta asianajajista ja tietopyynnöistä. Mark on ilmeisesti sitä mieltä, että ainoa informaatio, joka on minkään arvoista, on se minkä hän on saanut. Me tiedämme kuitenkin, että psykoelektroniikan tutkimus oli varsin laajaa, lausunnot projektien tavoitteista ARTICHOKEn ja BLUEBIRDin päiviltä selvästi identifioivat tämän alueen korkealle prioriteetissa. Marksin anonyymi informantti, vitsikkäästi nimetty ”Deep Tranceksi” (”Syvä Transsi”), kertoi jopa aiemmalle haastattelijalle, että vuodesta 1963 eteenpäin CIA ja armeijan mielenhallintatoiminta vahvasti painottui elektroniikkaan. [49] Täten oletan — toivottavasti en kevyin perustein — että ”pimeät” MKULTRA-alaprojektit käsittelivät sellaisia asioita kuin aivoimplantteja, mikroaaltoja, ESB:tä ja niihin liittyviä teknologioita.

Huomautan tämän tutkimuksen ajoituksesta ja salailusta kolmen pointin alleviivaamiseksi:

Me emme voi koskaan tietää varmuudella eri aivopesumenetelmien todellista syntypäivää — usein me saamme selville, että tekniikat, jotka tuntuvat mahdottoman futuristisilta, itse asiassa ovat syntyneet jo 1800-luvulla. ESB-tutkimuksen pioneerityötä teki vuonna 1898 J.R. (”Bob” Dodds) Ewald, fysiologian professori Straussbourgissa. [50]
Avoin kirjallisuus lähes aina antaa vähätellyn version oikeasta tutkimuksesta.
Avokätisesti rahoitetut salaiset tutkijat — joita ei rajoita vertaisarviointi tai tarve tiukalle kontrollille — voivat saavuttaa paljon nopeampaa edistystä kuin ”ulkopuoliset” tieteentekijät.

Potentiaalisten kriitikoiden tulisi pitää nämä pointit mielessä kun he yrittävät painaa UFO-abduktioiden ”mielenhallintateesiä” villasella lainaamalla abduktiokertomuksia, jotka edeltävät Delgadoa.

Viitteet

Budd Hopkins, MISSING TIME (New York: Richard Marek Publishers, 1981) and INTRUDERS (New York: Random House, 1987).
Whitley Strieber, COMMUNION (New York: Beech Tree Books, 1987).
Cannon, ”Psychiatric Abuse of UFO Witness,” UFO magazine, vol. 3, no. 5 (December, 1988)
Philip Klass, UFO ABDUCTIONS: A DANGEROUS GAME (Buffalo: Prometheus Books, 1988). Klass tekee teräviä havaintoja, jotka jäävät vaille voimaa hänen kieltäytyessään haastattelemasta siepattuja suoraan. Teoksessa ei ole alaviitteitä ja se nojaa vahvasti tri. Martin ”Bob” Ornen työhön — joka taas on anonyymi.
Katso kirjallisuusviitteet.
New York: Bantam Books, 1979.
Kts. PROJECT MKULTRA, THE CIA’S PROGRAM OF RESEARCH IN BEHAVIOR MODIFICATION, Select Committee on Health and Scientific Research of the Committee on Human Resourcesin kuulemistilaisuus Yhdysvaltain senaatissa (Washington: Government Printing Office, 1977).
Robert Eringer, ”Secret Agent Man,” ROLLING STONE, 1985.
John Marksin haastattelu Victor Marchettin kanssa (Marks-tiedostot, saatavilla National Security Archivesissa, Washington, D.C.).
John Marksin haastattelussa hypnoosiasiantuntija Milton Kline, salaisten tämän aihepiirin kokeiden veteraani, paljasti että hänen työnsä valtiolle jatkui. Sen jälkeen kun haastattelu oli pidetty vuonna 1977, vuosia sen jälkeen kun CIA oli väittänyt lopettaneensa mielenhallintatutkimuksen, meidän tulee päätellä tästä, että joko CIA valehtelee, tai toinen virasto jatkaa työtä. Toisessa Marksin haastattelussa entinen ilmavoimien CIA-kontakti L. Fletcher Prouty myönsi, että puolustusministeriö pyöritti tutkimuksia joko samanaikaisesti tai CIA:n tutkimuksiin liittyen. (Marks-tiedostot.)
Estabrooks, HYPNOSIS (New York: E.P. Dutton & Co., Inc., 1957 [uusittu painos]), 13-14.
Kopio tästä kirjeestä löytyy Marks-tiedostoista.
Estabrooksilla oli eklektinen ystäväpiiri, mm. J. Edgar Hoover ja Alan Watts.
Tytär Doreen Estabrooksin haastattelu, Marks-tiedostot, Washington, D.C.
Martin A. Lee & Bruce Shlain, ACID DREAMS (New York: Grove Press, 1985) 3-4; Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 6-8
Marks, ibid. 4-6.
Edward Hunter, BRAINWASHING IN RED CHINA (New York: Vanguard Press, 1951.). Hunter keksi termin ”aivopesu” syyskuun 24. päivän 1950 Miami NEWSin artikkelissa.
”Japan’s Germ Warfare Experiments,” THE GLOBE AND MAIL (Toronto), May 19, 1982.
Walter Bowart, OPERATION MIND CONTROL (New York: Dell, 1978), 191-2, joka lainaa Warrenin komission dokumentteja. Me emme voi reilusti johtaa tästä lausunnosta selväpäistä asennetta NYKYISISTÄ Neuvostoliiton kapasiteeteista; tällä alalla jopa vanha teknologia on riittävää kaameuksiin.
Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 60-61. Kaskun mukaan MKULTRAn ”MK” tarkoittaa sanoja ”Mind Kontrol”. Marksin mukaan TSS liitti kryptonyymeja kaikkiin sen projekteihin näillä alkukirjaimilla. Huomaa kuitenkin, että MKULTRAa edelsi edelleen mystinen TSS:n ohjelma nimeltään QKHILLTOP.
Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 224-229. Seitsemää MKULTRAn alaprojektia jatkettiin TSS:n valvonnassa nimellä MKSEARCH. Tämä projekti päättyi vuonna 1972. CIA:n puolustelijat usein esittävät, että ”aivopesututkimus” lakkasi joko vuonna 1962 tai 1972; nämä ovat viittauksia TSS:n projekteihin, ei ORD-työhön, joka pysyy riippumattomille tutkijoille TERRA INCOGNITAna. Marks sai selville, että ORD-tutkimusta oli niin monta sivua, että dokumenttien saanti FOIAn avulla olisi osoittautunut aivan liian kalliiksi.
Parapsykologian tutkimuksen kuvaus, kts. Ronald M. McRaen MIND WARS (New York: St. Martin’s Press, 1984). Paras kirja saatavilla tästä aiheesta, joka muutenkin odottaa todellista auktoriteettitekstiä.
Abduktiotutkija ja hypnoterapeutti Miranda Park, Lancasterista, Kaliforniasta, raportoi, että hän on nähnyt sellaisia anomalioita abduktoitujen MRI-kuvissa. Katso myös Whitley Strieber, TRANSFORMATION (New York: Beech Tree Books, 1988) 246-247. Tämän kirjoittamisen aikaan molemmat sekä Strieber että Hopkins raportoivat alkuvaiheen lupaavista tuloksista heidän pyrkiessään dokumentoimaan siepatuilta näitä ”ekstroja”.
Tämän kokeen väitetään tapahtuneen vuonna 1964. Kuitenkin kirjassa WERE WE CONTROLLED? (New Hyde Park, NY: University Books, 1967), pseudonyymi ”Lincoln Lawrence” tekee mielenkiintoisen väitteen (sivulla 36), että demonstraatio tästä tapahtui jo joitain vuosia aiemmin.
New York: Harper and Row, 1969. Delgadon työtä rahoitti paljolti Office of Naval Intelligence, joka oli yleinen CIA-rahoituksen kanava 1950- ja 1960-luvuilla. Gordon Thomasin JOURNEY INTO MADNESS (New York: Bantam, 1989) harhaanjohtavasti antaa ymmärtää, että CIA:n kiinnostus Delgadon työtä kohtaan alkoi vuonna 1972.
J.M.R. ”Bob” Delgado. ”Intracerebral Radio Stimulation and Recording in Completely Free Patients,” PSYCHOTECHNOLOGY (Robert L. Schwitzgebel & Ralph K. Schwitzgebel, toim; New York: Holt, Rinehart and Winston, 1973): 195.
David Krech, ”Controlling the Mind Controllers,” THINK 32 (July-August), 1966.
Delgado, PHYSICAL CONTROL OF THE MIND
Delgado, ”Intracerebral Radio Stimulation and Recording in Completely free patients,” 195.
Huomaa, esimerkiksi, Charles Hicksonin kuvaus Pascagoulan tapauksesta. Charles Hickson & William Mendez, UFO CONTACT AT PASCOGOULA (Tuscon: Wendelle C. Stevens, 1983).
John Ranleigh, THE AGENCY (New York: Simon and Shuster, 1986): 208. Marchetti kertoo tämän tarinan hauskan anekdootin muodossa: Pitkän ajan ja suuren vaivan jälkeen kissa oli riittävän treenattu ja valmisteltu — joutuakseen heti ensimmäisenä tehtävänään taksin yliajamaksi. Marchetti ei onnistu huomauttamaan, että mikään ei estänyt virastoa hankkimasta uutta kissaan. Tai käyttämästä ihmistä.
Toki tämä ehdotus tuo esiin kysymyksen siitä kärsivätkö siepatut jonkinlaisesta skitsofreniasta, jonka oire ”äänet” ovat. Viittaan lukijan Hopkinsin, Strieberin, Thomas Bullardin ja muiden työn pariin, jotka ovat kuvanneet niitä vaikeuksia, joita ilmenee kun yrittää kytkeä kaikki abduktiot psykoositiloina.
Alan W. Scheflin and Edward M. Opton, Jr., THE MIND MANIPULATORS (London: Paddington Press, 1978), 347.
Thomas, JOURNAY INTO MADNESS, 276.
James Olds, ”Hypothalamic Substrates of Reward,” PHYSIOLOGICAL REVIEWS, 1962, 42:554; ”Emotional Centers in the Brain,” SCIENCE JOURNAL, 1967, 3 (5).
Vernon Mark & Frank Ervin, VIOLENCE AND THE BRAIN (New York: Harper and Row, 1970), kappale 12, lainattu raportissa INDIVIDUAL RIGHTS AND THE FEDERAL ROLE IN BEHAVIOR MODIFICATION, jonka on valmistellut Staff of the Subcommittee on Constitutional Rights of the Committee of the Judiciary, Yhdysvaltain senaatti (Washington: Government Printing Office, 1974).
John Lilly, THE SCIENTIST (Berkeley, Ronin Publishing, 1988 [uusittu painos]), 90. Apinat, joiden annettiin stimuloida itseään jatkuvasti ESB:llä, tuottivat itselleen orgasmin kerran kolmessa minuutissa, kuusitoista tuntia päivän aikana. Tieteelliset kokoontumiset ympäri maailman näkivät videoita näistä kokeista, mikä varmasti oli näkemisen arvoinen elokuvanäytös.
Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 336-337. Heath jopa tarkkaili potilaansa aivovasteita hänen koehenkilönsä ensimmäisen heteroseksuaalisen kohtaamisen aikana. Sellainen on edessämme siintävän uuden uljaan maailman luonne.
Robert L. Schwitzgebel & Richard M. Bird, ”Sociotechnical Design Factors in Remote Instrumentation with Humans in Natural Environments,” BEHAVIOR RESEARCH METHODS AND INSTRUMENTATION, 1970, 2, 99-105.
Thomas, JOURNEY INTO MADNESS, 277. Artikkelissa BEHAVIOR RESEARCH METHODS AND INSTRUMENTATION, johon ylempänä viitattiin, Schwitzgebel kuvaa yksityiskohtaisesti sitä miten radiosignaaleja voidaan syöttää puhelimeen modeemilla, ja näin niitä voidaan analysoida tietokoneella missä päin maailmaa tahansa.
Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 347-349.
Louis Tackwood & the Citizen’s Research and Investigation Committee, THE GLASS HOUSE TAPES (New York: Avon, 1973), 226.
Perry London, BEHAVIOR CONTROL (New York: Harper and Row, 1969), 145
Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 351-353; Tackwood, THE GLASS HOUSE TAPES, 228.
”Beepers in kids’ heads could stop abductors,” Las Vegas SUN, Oct. 27, 1987.
Lilly, THE SCIENTIST, 91.
Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 151-154.
Kiinnostavaa kyllä, Lilly on tullut ulos kaapista eräänlaisena proto-Strieberina; THE SCIENTIST kertoo hänen läheisestä kohtaamisestaan tuntemattomien (vaikka ei välttämättä Maan ulkopuolisten) voimien kanssa, joita hän nimittää ”kiinteän aineen olennoiksi”.
Deep Trancen tarina, MKULTRA-”sisäpiiriläinen” joka kertoi arvokasta informaatiota, liittyy tähän jotenkin. En tiedä kuka Trance oli/on eikä Marks tiedä myöskään. Hän sai yhteyden Tranceen erään artikkelin kirjoittajan kautta, jonka artikkeli oli julkaistu juuri ennen kuin teoksen THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE” taustatoimitustyö alkoi. Hän osoitti kirjeensä informantille aloittamalla sen ”Parahin Lähde jonka anonymiteettiä kunnioitan”. Minä kunnioitan sitä myös — tästä johtuu haluttomuuteni nimetä aiemmin mainittua artikkelia, joka voi johtaa johtolankaan Trancen identiteettiin. Se seikka, että en ole seurannut tätä polkua ei estäisi muita tekemästä niin. (Ja jos Trance olisi CIA-disinformaation lähde tyyliin William Cooper, tämä olisi tasan tarkkaan sellaista käytöstä johon he luottaisivat.)
London, BEHAVIOR CONTROL, 139.

Tiivistelmä

Diskurssin samanaikaisuus

Kolmas tila

Diskurssiin samanaikaisuuden ja Kolmannen tilan kuvaaminen kokijoiden narratiiveille

Jakotilassa olo ja pirstaloitunut minäkuva

Identifikaatiopisteet, erotekijät ja kehon representaatio

Vuoret nousivat ja niiden väliin syntyi railoja: Hybriditeetin Uusi Alue & Avaruusolentojen Kommunikaatio

Psyyken kehitysmuodot ja niiden eräät implikaatiot Hybriditeetille

VIITTEET

Viitteet ja termit:

Kiinalainen kulttuuri on avoimempi avaruusolennoille

Läntinen vastaan itäinen lähestymismalli

Lähikohtaamisen muuttivat Sunin mieltä maailmasta

Meng Zhao Guon tapaus

Cao Gongin tapaus

IV. Abduktiot

”He luulevat niiden olevan lentäviä lautasia”

VÄLÄHDYKSIÄ KONTROLLOIJISTA

KULTIT

AIHETTA JATKOTUTKIMUKSILLE

AJATUKSIA LOPPUUN

VIITTEET

VALITTUJA TEOKSIA MIELENHALLINNASTA

III. Sovellukset

Palle Hardrupin ”Suojelusenkeli”

Peitemuisti

Supervakooja

Aihetta epäilyyn

Skandinavian yhteydet

Helikopterit ja levyt

Armeija ja mielenhallinta

Mielenhallinnan lopullinen motiivi

PULMA

ETÄHYPNOOSI

SE ON VIIHDETTÄ

SANO AIVOILLESI HYVÄSTIT

VIIMEISIÄ AJATUKSIA ”AALLOSTA”

I. Johdanto

Ongelma

HYPOTEESI

II. Teknologia

Lyhyt läpikäynti

Implantit

Siepattujen implantit

Ajoituskysymys

Viitteet

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus