Avainsana-arkisto: tiedustelupalvelu

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista, osa 4

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu useampaan osaan, joista tässä viimeinen.

Muut osat:

http://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista/

http://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-2/

http://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-3/


IV. Abduktiot

Lehdistö ja yleisö pitää nyt siepattuja kuriositeetteina, ja kuitenkin tiede, suurimmaksi osaksi, edelleen sivuuttaa heidän kertomuksensa manalaan, niinkuin Charles Fort määritteli manaamisen. Niin on myös väitettyjen mielenhallinnan uhrien laita. Auktoriteetin Ääni kertoo meille, että MKULTRA kuuluu historiaan; niinkuin Hasdrubal ja Hitler, se uhkasi joskus, mutta ei enää. Kuka tahansa, joka muuta väittää, tulee hiljentää rationalisaation ja selektiivisen huomiotta jättämisen avulla.

Kuitenkin näillä kahdella aiheella — UFO-sieppaukset ja mielenhallinta — on enemmän yhteistä kuin mitä ne toisistaan eroavat. Data on päällekkäistä. Jos me voisimme kartoittaa näitä ilmiöitä Vennin diagrammilla, me näkisimme yllättävän suuren kahden informaatioympyrän leikkausalueen. Tätä päällekkäisyyttä minä pyrin käsittelemään.

Huomaa, kuitenkin, että minä EN käsittele kaikkia muita kiinnostavia ja tärkeitä ongelmia, joita UFO-sieppauskokemus herättää. Olen esimerkiksi kirjoittanut, myönnettävästi varsin epämääräisesti, siepattujen raportoimista nenäimplanteista — sellainen yksityiskohta joka saattaisi sijoittaa kertomuksen ”erittäin omituisen” kategoriaan, ja tottakai se on yksityiskohta, joka on keskeinen teesilleni. Mutta mikä prosenttiosuus kokijoista puhuu tällaisista implanteista? Oikea tieteellinen analyysi antaisi jonkin lukeman. Valitettavasti minulla ei ole resursseja koostaa riittävän suurta siepattujen otosta, joista voisin määrittää tilastollisia lukuja. Enkä voi tehdä kattavaa kvalitatiivista analyysia, mikä mittaisi ”erittäin omituisten” raporttien arvoa verrattuna muihin abduktioväitteisiin. Ainoa mitä voin tehdä on kertoa saatavilla olevasta kirjallisuudesta ja jättää lukijan pohtimaan, niinkuin minäkin teen, ovatko tuon kirjallisuuden koostajat keskittyneet poikkeuksellisiin tapauksiin vai suosivatko he vähemmän fantastisia abduktiokuvauksia. Olen liittänyt lukemiston abduktiokirjallisuudesta omiin kokijoiden haastatteluihini — jotka, koska abduktoidut tuppaavat tuntemaan toisia abduktoituja, voivat antaa yllättävän laajan näkemyksen ilmiöstä. Tämä näkemys laajentee enemmän pitämieni esitysten ja muiden UFO-yhteisön jäsenien kanssa käymäni kirjeenvaihdon myötä.

Tottakai meidän tulee tunnustaa erot todistuksen ja näytön välillä. Kukaan ei voi sanoa varmasti, että sieppausrapoteilla on objektiivinen todellisuuspohja (oli se sitten miten väärintulkittu tahansa). Lopulta se mitä meille jää on tarinat. Jotkut näistä tarinoista voivat olla totuudenmukaisuudeltaan kyseenalaisia; toiset voivat olla tutkijan puolueellisuuden saastuttamia; monissa on riittämättömästi yksityiskohtia. Yksikään tutkielma ei voi ratkaista kaikkia abduktioiden ristiriitoja, ja monet tarpeelliset kamppailut tulee käydä toisilla aloilla.

Silti todistukset eivät mene pois — ja meillä on varmasti riittämiin materiaalia vertailtavaksi. On mielipiteeni, että ennakkoluulottomat tarkastelut abduktioraporteista lehdistössä sekä vähemmän tunnetusta materiaalista koskien mielenhallintaa tulevat korreloimaan hämmästyttävästi. Kun toiset abduktiotutkijat ovat saaneet koulutusta MKULTRAn toimintatavoista (ja tämä tutkielma on tarkoitettu johdantotekstiksi), he saattavat huomata samanlaisen kaavan. Jos kyllä, me voimme silloin alkaa kirjoittaa tämän ilmiön historiaa uusiksi.

Abduktion mysteeri sisältää alimysteereitä, jotka valahtavat yllättävän helposti ja jopa elegantisti mielenhallintaskenaarioihin — mysteereitä jotka sopivat ET-hypoteesiin yhtä epämukavasti kuin numeron 46 jalka sopii 42 kenkään. Kuten olemme nähneet, MKULTRA-teesi selittää raportit siepattujen aivoimplanteista (erityisesti nenäverenvuotoa koskevista raporteista), epätavallisista naarmuista, ”telepaattisesta” kommunikaatiosta (eli ulkoisesti aikaansaaduista päänsisäisistä äänistä) abduktion aikana tai sen jälkeen, väitteistä siitä että jotkut siepatut ovat kuulleet epätavallisia ääniä (samanlaisia kuin hemi-synch tai senkaltaiset laitteet saavat aikaan), sähkölaitteiden sekoamisista siepattujen kotona, persoonallisuuden muutoksista, ”koulutusfilmeistä”, uskonnollisilla kuvilla manipuloinnista ja puuttuvasta ajasta. Tarpeetonta sanoa, että salaisten valtion kokeiden teesi selvästi kattaa siepattujen väitteet ihmisolennoista ”työskentelemässä” avaruusolentojen kanssa sekä valtion ahdistelusta, joka on niin näyttävässä roolissa tietyissä abduktiokertomuksissa.

Tarkastellaan joitain muitakin korrelaatioita.

Hopkinsin mukaan, ”Avaruusolennot sanoivat ’Selvä. Erittäin hyvä.’ He ottivat aseen pois häneltä; mies (oletettavasti vanki) nousi, käveli pois, katosi, ja he siirtyivät seuraavaan asiaan.” Selvästikin tämä pikku draama oli lavastettu — jonkin sortin testi.

Esitän, että tämä surrealistinen tapaus on käsittämätön joko esimerkkinä avaruusolentojen saapumisesta tai ”Klass-isesta” valemuistosta. Tässä kuvattu skenaario TASAN TARKKAAN menee samoin kuin useat kokeet, joissa hypnoottisesti saatiin aikaan antisosiaalista toimintaa, mikä käy ilmi sekä standardista hypnoosikirjallisuudesta että julkisiksi tehdyistä ARTICHOKE/MKULTRA-dokumenteista. Vertaa esimerkiksi Hopkinsin tarinaa seuraavaan, jossa Ludwig Mayer, nimekäs saksalainen hypnoositutkija, kuvaa klassista koetta rikollisen toiminnan tuottamisesta hypnoosilla:

Annoin revolverin vanhalle ja helposti suggeroitavalle miehelle, jonka olin juuri hypnotisoinut. Herra H oli ladannut revolverin paukkupanoksilla. Selitin (koehenkilölle), samalla kun osoitin Herra H:ta, että Herra H oli erittäin paha mies, joka hänen tulisi ampua hengiltä. Suurella päättäväisyydellä hän otti revolverin ja ampui kerran suoraan Herra H:ta kohti. Herra H kaatui maahan esittäen haavoittunutta. Sitten selitin koehenkilölleni, että hän ei ollut vielä varsin kuollut, että hänelle pitäisi antaa toinen luoti, minkä hän teki oitis. [167]

Toki jos konservatiivista hypnoosispesialistia pyydettäisiin kommentoimaan ylläolevaa, hän nopeasti huomauttaisi että hypnoottiset suggestiot, jotka toimivat koetilanteessa, eivät yhtä helposti toimisi laboratorion ulkopuolella; jollain tasolla koehenkilö mahdollisesti aistisi olisiko hän hommassa mukana oikeasti. [168] Samalla tavoin konservatiivinen abduktiotutkija Hopkinsin materiaalia läpikäydessään painottaisi regression aikana saatujen todistusten käyttämisen sisäänrakennettuja ongelmia, missä väärin muistamisen vaara on olemassa. Sivuutan molemmat argumentit — hetkeksi — ainoastaan sanoakseni että ne molemmat menevät pointin vierestä. Tärkein asia, se pointti jota Klass eikä Hopkins voi mukavasti kohdata, on Mayerin hypnoosikokeiden yksityiskohtien ja Hopkinsin abduktiohenkilön kuvaaman koetilanteen välinen samankaltaisuus. MIKSI NÄMÄ KAKSI TARINAA OVAT NIIN SAMANKALTAISIA? Ottiko tri. Mayer oppilaita Siriukselta? [169]

Hopkins sanoo, että hän tietää muitakin tapauksia joissa siepatut ovat löytäneet itsensä samanlaisesta piinapenkistä. Niin tiedän myös minä.

Eräs henkilö jolle puhuin kykeni muistamaan (ILMAN hypnoosia), että hänelle on annettu ase minigrip-pussissa ja ohjeet käyttää asetta ”duunissa”. Haastatellessani häntä (ilman että erikseen kysyin häneltä) hän kertoi ilmeisestä vihjeestä, jonka ”olennot” (niin hän heitä nimitti) olivat poranneet hänen alitajuntaansa: ”Kun näet valon, tee se tänä iltana”, jota seurasi komento, ”Suorita” (toim. huom. englannin sana execute tarkoittaa sekä suorittamista että teloittamista, sanan kaksoismerkitys ei välity suomeksi). Voidaan vain spekuloida miten sellaista käskyä käytettäisiin kentällä; me käsittelemme tätä myöhemmin kun puhumme valosähköisesti tuotetusta hypnoosista. Vaikka hänen henkilökohtaiset tunteensa käsiaseita kohtaan olivat varsin negatiivisia, hän elävästi kuvaa hetkiä hänen ”arkipäiväisessä” elämässään, jolloin hän on tuntenut epätavallista ja kuitenkin voimakasta tarvetta olla aseen lähellä — puoliseksuaalista halua ottaa sellainen käteen ja koskettaa metallia. [170]

Hän ei ole yksin. Toinen oli niin asekuumeinen että hänestä tuli vartija, voidakseen vain olla niiden lähellä. [171] Siepatut joiden kanssa olen puhunut kytkevät tämän yhtäkkisen ramboilun UFO-kokemukseen. Mutta ehdotan, että UFO-kokemus voi olla pelkkä peitetarina kokonaan toisen tyyppiselle koulutukselle.

Eräs BLUEBIRDin, ARTICHOKEn ja MKULTRAn päätavoitteista oli määrittää voitaisiinko mielenhallintaa käyttää fasilitoimaan ”teloitustoimia” — eli siis salamurhaa. [172]

Ei ole vaikeaa kuvitella median reaktioita jos julkisuuden henkilön murhaisi joku, joka toimii ”avaruusveljien” puolesta. Kuka kehtaisi puhua salaliitosta sellaisessa tilanteessa? Salaiset kontrolloijat voisivat valita myyttirakenteen, joka sopii abduktoidun persoonallisuuteen, sitten esiintyä korkeampina olentoina, jotka kuiskailisivat väkivaltaisia asioita vastaanottajan korvaan. Tätä keinoa käyttäen tiedemiesten kuten Ludwig Mayer saavutukset on mahdollista toteuttaa kentällä. Kuten Estabrooksin liikekumppani Jack Tracktir (hypnoterapian professori Baylor Universityssa) selitti John Marksille, antisosiaaliset teot voidaan saada aikaan ”ilman omantunnon väliintuloa” kun sopiva veruke sille on luotu. [173]

”He luulevat niiden olevan lentäviä lautasia”

Jenny Randles kertoo anekdootin Iso-Britanniasta, mikä sopii hyvin tähän hypoteesiin.

Vuonna 1965 ”Margary” (pseudonyymi) eli Birminghamissa aviomiehensä kanssa, joka yhtenä iltana pyysi tätä valmistautumaan ”järkytykseen ja koettelemukseen”. Randles kuvaa tätä niinkutsuttua ”reunatapausta”:

He menivät hänen autoonsa ja ajoivat pois, vaikka hänen muistinsa matkasta oli sumuisa ja sekava eikä hän tiennyt minne he menivät. Sitten hän oli huoneessa, joka oli himmeästi valaistu ja ihmisiä seisoi pitkän pöydän tai matalan sängyn ympärillä. Hän oli sen päällä ja vaikutti ”huumatulta” ja kykenemättömältä vastustelemaan. Kaikkein muistettavin näistä miehistä oli pitkä ja laiha ja pitkänenäinen ja valkopartainen. Hänellä oli paksut kulmakarvat ja oletettavasti hän sanoi Margarylle, ”Muista kulmakarvat, kultsi.” Hänelle tehtiin omituinen lääkärintarkastus käyttäen omituista laitteistoa.

Sekä aviomies että tieteentekijät, (ilmeisesti) hypnoottisia tekniikoita käyttäen, täyttivät hänen mielensä kuvilla, jotka voitaisiin ymmärtää ainoastan tulevaisuudessa. Niin hänelle kerrottiin. Randlesin mukaan, ”Yhdessä kohtaa eräs ’tutkijoista’ huoneessa sanoi Margarylle äänellä, joka sai sen kuulostamaan siltä kuin hän olisi huvittunut, ’HE LUULEVAT NIIDEN OLEVAN LENTÄVIÄ LAUTASIA’.” Aviomies myös paljasti, että hänellä oli toinen identiteetti. Abduktion jälkeen aviomies (menenkö liian pitkälle, jos oletan hänen työnantajansa olleen MI6 tai jokin vastaava virasto?) lähti menemään, eikä häntä näkynyt enää sen jälkeen. [174] Margary ei muistanut abduktiota kuin vasta vuonna 1978.

Tämä tapaus voi hämmentää ainoastaan tutkijaa, joka haluaa pakottaa kaikki abduktiokertomukset ET-hypoteesiin; kun me vapautamme itsemme tuosta joukosta oletuksia, selityksiä alkaa löytyä helposti. Tulkitsen tämän tapauksen sellaisena jossa kontrolloijat sovelsivat lentävän lautasen peitetarinaa huolimattomasti, tai riittämättömän vastaanottavaiseen kohteeseen. Mikäli teesini pitää paikkansa, UFOjen ”hypnoottisen huijauksen” tekniikka oli edelleen varsin uusi vuonna 1965, erityisesti USA:n ulkopuolella; ehkäpä manipulaattorit eivät olleet vielä tajunneet miten homma toimii. Omituinen kommentti tiedemiehen kulmakarvoista voi viitata tapausta varten tarkoitettuun piilotettuun asiaan.

Häikäilemätön hypnotisti, epävarmana hänen kyvystään indusoida läpitunkematon amnesia — ja tiedostaen hänen edeltäjiensä maksaman hinnan hypnoottisesta rikollisuudesta [175] — ymmärrettävästi haluaisi suojautua riskiltä; heittäytymällä brittiläiseen teatterimielihaluun hän kykenenee paremmin suojelemaan anonymiteettiään.

Samanlaisen tapauksen toi tietooni tutkija Robert Durant. Relevantti lainaus hänen kirjeestään kuuluu seuraavasti:

Nyt haluan kääntää huomion tapaukseen, jota olen tutkinut usean kuukauden ajan. Kohde on siepattu. Standardi abduktioskenaario. Kaksi kertaa regressoitu hypnoosilla, ensimmäisen kerran asialla oli tunnettu abduktiotutkija, toisella kerralla psykologi, jolla on kytköksiä parapsykologiaan.

Monen tunnin ajan kohdetta kuunnelleena sain tietää, että hänellä oli läheinen henkilökohtainen kontakti pidemmän ajanjakson ajan useisiin henkilöihin, joilla on liittovaltion tiedusteluyhteyksiä. Hänet hypnotisoitiin monta vuotta sitten osana hypnoosia käsittelevää TV-ohjelmaa. Hänen abduktionsa alkoivat pian sen jälkeen, kun hän oli ottanut osaa useisiin pitkiin sessioihin laboratoriossa, jossa, näennäisesti, hänen psyykkisiä kykyjään testattiin. Kaksi muuta ihmistä, joita ”testattiin” samaan aikaan, olivat myös siepattuja. Kaikkia kolmea labra pyysi liittyä paikalliseen UFO-ryhmään. Hänen sieppaustensa aikaan johtava avaruusolento puhui kohteelle englanninkielellä normaaliin tapaan, ei telepaattisesti. Hän tunnisti äänen, joka oli yhteen aikaan eräs hänen parhaista ystävistään, joka oli silloin ja oli edelleen töissä CIA:lla. Toinen ääni oli erään Washingtonissa työskentelevän ääni, hänellä oli vahvat suhteet liittovaltioon sekä sormensa pelissä myös ufologiassa, ja hän sattui tulemaan kohdetta vastaan kyseisessä laboratoriossa. Ystävä myös odotti, puhelinkeskustelujen mittaan, kohteen tulevan siepatuksi. Kun kohde otti tämän asian sekä äänen puheeksi hänen kanssaan, hän väitti olevansa meedio. [176]

”ESP”-yhteys on suggeroiva; MKULTRA-dokumentit paljastavat tiedustelupalvelujen huikean kiinnostuksen parapsykologiaan.

Jotkut tutkijat esittäisivät vastalauseen, että tällaiset esimerkit ovat harvinaisia; useimpiin abduktiotapauksiin ei liity viitteitä tiedustelupalvelujen mukanaolosta. Mutta ovatko tutkijat etsineet niitä? Kuten johdannossa mainittiin, väärä vastakkainasettelu rajoittaa isoa osaa ufologista ajattelua; niin kauan kuin abduktion argumentit heiluvat ET-hypoteesin ja puhtaan psykologisten teorioiden välillä, tutkijat eivät tunnusta tiettyjen keskeisten taustatietojen relevanssia.

VÄLÄHDYKSIÄ KONTROLLOIJISTA

Tekemässäni haastattelussa pohjoiskalifornialainen siepattu — kutsutaan häntä vaikka nimellä ”Peter” — raportoi kokemuksen, joka EI ollut pienestä harmaasta avaruusolennosta, vaan ihmisestä. Kokija kuvaa tätä miestä ”tohtoriksi”. Hän kuvaili tämän henkilön, ja suostui jopa piirtämään hänet.

Jokin aika näiden tietojen keräämisen jälkeen eteläkalifornialainen siepattu kertoi minulle hänen tarinansa — johon liittyi kuvaus tästä samaisesta ”tohtorista”. Fyysiset samankaltaisuudet olivat niin silmiinpistäviä, että niitä ei voi pitää vahinkona. Tämä nainen oli losangelelilaisen UFO-ryhmän johtava jäsen; kolme muuta naista tässä ryhmässä raportoivat sieppauskokemuksia saman henkilön kanssa. [177]

Ehkäpä nuo kolme naista olivat fantasisoijia, ja he kiinnittivät itsensä toisten narratiiveihin. Mutta pohjoinen informanttini ei koskaan ollut tavannut näitä ihmisiä. Miksi hän kuvasi saman ”tohtorin”?

Eräs siepattu, jonka kanssa olen työskennellyt, väitti hypnoosin alaisuudessa, että hänen abduktiokokemuksensa toi hänet tiettyyn taloon Los Angelesin alueella. Hän kykeni kertomaan kulkureitin taloon, vaikka hänellä ei ollut päivätajuista muistia siitä että hän olisi koskaan ollut siellä. Myöhemmin sain tietää, että tämä talo oli kuin olikin ollut erään tieteilijän asunto, joka aiemmin (ja mahdollisesti edelleen) teki salaista mielenhallintateknologian tutkimusta.

Tämä samainen siepattu kuvasi jonkinlaisen salaisien aivo-operaation, jonka hän oli läpikäynyt lapsena. Neurokirurgi oli ihminen, ei avaruusolento. Hän jopa muisti nimen. (Huom: Tämä ei ole sama henkilö, johon ylempänä viitattiin.) Kun kuulin nimen, se ei sanonut minulle mitään — mutta myöhemmin sain tietää, että todella oli olemassa tuonniminen tieteilijä, joka erikoistui elektrodi-implanttitutkimukseen.

Licia Davidson on syvällinen ja sanavalmis siepattu, jonka kiinnostava tarina läheisesti myötäilee monia abduktiokirjallisuuden tarinoita — poislukien yksi epätavallinen yksityiskohta. Haastattelussa kanssani hän kuvasi kuumottavan muiston ihmisolennosta, joka oli pukeutunut normaalisti, joka piteli mustaa laatikkoa mistä törrötti antenni. Tämä omituinen muisto EI sopinut hänen yleiseen abduktionarratiiviin. Voisiko tämä muisto esittää vähän liiankin lyhyttä häivähdystä tarkasti havaitusta todellisuudesta, joka rikkoo hänen hypnoosilla luodun ”peitemuistonsa”? Peter selvästi muistaa nähneensä samanlaisen laatikon hänen abduktionsa aikana.

Kiinnostavaa kyllä, Licia asuu Los Angelesin Tujunga Canyonin lähiössä, joka on tunnettu paikka abduktiokartalla. Monet siepatut, joiden kanssa olen puhunut, ovat kokeneet ensikertaa omituisia asioita tuolla alueella asuessaan. Tujunga Canyonin lähellä Mt. Pacificolla on entinen Niken salainen ohjustukikohta; enemmän kuin yksi siepattu on kuvannut omituista, selittämättömäntuntuista armeijan toimintaa tällä paikalla. [178] Lukija muistaa Niken ohjustukikohdan kytköksen MKULTRA-veteraani tri. L. Jolyon (”BoB”) Westin järkyttävään tarinaan.

KULTIT

Jotkut siepatut, joille olen puhunut, ovat saaneet ohjeet liittyä tiettyihin uskonnollisiin/filosofisiin lahkoihin. Nämä kultit usein ansaitsevat lähemmän tarkastelun.

Näiden ryhmien johtajat tuppaavat olemaan CIA:n ”ex”-operatiiveja tai erikoisjoukkojen veteraaneja. Ne ovat usein kytkeytyneet toisiinsa henkilösuhteiden kautta, vaikka ne olisivat täysin eri aihepiireihin kuuluvia. Olen kuullut kuumottavia raportteja siitä, että eräät näiden lahkojen johtajista käyttävät hypnoosia, huumeita tai ”mielikoneita” jäseniinsä. Näiden kulttien jäsenet ovat raportoineet puuttuvia ajanjaksoja seremonioiden tai ”tutkimusperiodien” ajalta.

Vahvasti kehoita abduktiotutkijoita tarkastelemaan lähemmin mitä tahansa pientä ”okkultistista” ryhmittymää, joihin siepattu saattaisi liittyä. Esimerkiksi eräs tunnettu UFO-hörhöjen johtaja — joka on niittänyt mainetta ”rakkauden ja valon” doktriinillaan — on Virgil Armstrong, kenraali John Singlaubin läheinen henkilökohtainen ystävä, pahamaineinen Iran-Contra -peluri, joka jokin aika sitten johti neofasistista World Anti-Communist League’aa. Armstrong, joka myös sattuu olemaan entinen vihreä baretti ja entinen CIA-operatiivi, päätyi tutkimukseni kohteeksi mielenkiintoisella tavalla: erään tuttuni abduktiokontaktia pyydettiin — hänen ”olentonsa” suulla, luonnollisesti — etsimään tämä UFO-mies ja liittymään hänen ”taivastarkkailijoiden” ryhmäänsä, johon, lähteeni väittää, kuului massakanavointisessioita, joiden tarkoitus oli lähettää haavoittavia ”negatiivisia” värähtelyjä Constantine Chernenkolle, silloiselle Neuvostoliiton johtajalle. Tottakai päänsisäiset äänet ovat voineet olla puhtaasti psykologista alkuperää, joten Armstrongia voidaan tuskin pitää siepattujen alkuperäisen ”direktiivin” toimeksiantajana. Silti hänen menneet tuttavuutensa armeijan tiedustelun kanssa väistämättä tuovat mieleen häiritseviä mahdollisuuksia.

Vielä UFO-kulttien ja tiedusteluyhteisön välisiä yhteyksiäkin pahaenteisempää on kulttien kytkökset hämäräperäiseen I AM -ryhmään, jonka on perustanut Guy Ballard 1930-luvulla. [180] Tutkija David Stupplen mukaan, ”Jos katsot nykyisiä kontaktiryhmiä, näet että suurin osa tasapainoisista ja suurista on itse asiassa neo-I AM -ryhmiä, joilla on jonkinlainen kytkös Ballardin organisaatioon.” [181] Tämä kultti, täten, ansaitsee tulla tutkituksi.

Guy Ballardin ”Mahtava Minä Olen Uskonnollinen Toiminta” kasvoi suurelta osin William Dudley Pellyn Silver Shirtseista, amerikkalaisesta NATSIjärjestöstä. [182] Vaikka Ballard itse ei koskaan avoimesti väittänyt olevansa tekemisissä natsien kanssa, hänen liikkeensä oli kuorrutettu äärimmäisen oikeistopoliittisella filosofialla, ja salaisissa kokouksissa hän lausui ”dekreitä” presidentti Franklin Rooseveltin kuoleman puolesta. [183] I AM -filosofia ammentaa teosofiasta, ja allekirjoittaneen mukaan se on enemmän kuin päällisin puolin yhdenmukainen teosofisten opetusten kanssa, joita opetettiin saksalaisissa proto-NATSIlooseissa. [184]

Sodan jälkeen Pelley (joka oli ollut vankina kapinan lietsonnasta väkivaltaisuuksien aikaan) pyöritti okkulttistiorganisaatiota nimeltään Soulcraft Noblesvillessa, Indianassa. Toinen Soulcraftin työntekijä oli ristiriitainen kontaktihenkilö George Hunt Williamson (oikea nimi: Michel d’Obrenovic), joka kirjoitti teoksen UFOs CONFIDENTIAL John McCoyn kanssa, joka kannatti teoriaa siitä että juutalaisten pankkiirisalalitto oli vehkeillyt UFO-mysteerin ratkaisun paljastamista vastaan. [185] Myöhemmin Williamson perusti I AM -pohjaisen Brotherhood of the Seven Raysin Peruun. [186] Toinen tunnettu kontaktihenkilö, George Van Tassel, oli yhteyksissä Pelleyyn pahamaineisen antisemiittipastori Wesley Swiftin kautta (joka perusti ryhmän, joka metamorffautui arjalaisvaltioiksi). [187]

Kaikkein näkyvin I AM:n jälkeläinen on Elizabeth Clare Prophetin Church Universal and Triumphant, joka tunnetaan sen massiivisista asekätköistä maanalaisissa bunkkereissa. CUT paljastettiin jokin aika sitten COVERT ACTION INFORMATION BULLETINissa CIA-varojen kanavaksi. [188] Tutkija John Judgen mukaan sillä on siteitä organisaatioihin, jotka ovat liittoutuneet World Anti-Communist Leagueksi. [189] Prophet on mukana abduktiotutkimuksessa, ja hän on sponsoroinut Budd Hopkinsin ja muiden tunnettujen tutkijoiden esityksiä. Kirjassaan THE ARMSTRONG REPORT: ETs AND UFOs: THEY NEED US, WE DON’T NEED THEM, [sic] [190] Virgil Armstrong osoittaa hämmentyneet siepatut Prophetin ryhmän suuntaan. (Ei ehkä niin vähäpätöisesti hän myös ehdottaa, että implanteilla kiusatut siepatut helpottaisivat ongelmiaan kääntymällä oman sisäisen ”MINÄ OLEN”-voimansa puoleen. [191])

Toinen UFO-kanavoija Frederick Von Mierers on sekä pyörittänyt kulttia vahvalla I AM -orientaatiolla [192] että kusetukselta vaikuttavaa touhua, johon kuuluu jalokivien ihannointi. Mierers on antisemiitti, jonka mielestä holokaustia ei koskaan tapahtunut ja että juutalaiset kontrolloivat maailman rahavaroja.

UFORUM on lentävien lautasten organisaatio, joka on tunnettu losangelesilaisten siepattujen piirissä; sen perustaja Penny Harper on radikaalin skientologisivuryhmän jäsen, joka yhdistelee L. Ron (”Bob”) Hubbardin opetuksia ”Illuminatin” (myyttinen salaseura) ja muiden oikeiston salaliittokirjallisuudesta tunnettujen BETES NOIR -tahojen vastaisiin opinkappaleisiin. Harper ohjaa hänen ryhmäänsä lukemaan THE SPOTLIGHTia, ekstremistitabloidia (jota julkaisee Willis Carton Liberty Lobby), joka kieltää holokaustin ja asettaa ”siionistien” salaliiton hallitsemaan maailmaa. [193]

Useampi kuin yksi pahaa-aavistamaton siepattu on langennut ryhmiin kuten yllämainitut. Ei ole vaikeaa kuvitella miten jotkut näistä kyseenalaisista ryhmistä saattaisivat muokata siepatun muistoja hänen kokemuksistaan — ja mahdollisesti ohjailla hänen tulevia tekojaan.

Jotkut modernit siepatut, joilla on muuten vahvoja väitteitä, väittävät kohdanneensa vaaleita ”pohjoismaisilta” näyttäviä avaruusolentoja varhaisina kontaktivuosina. Varmastikin näiden avaruusolentojen ”pohjoismainen” lookki on perua Van Tassellin, Ballardin, Pelleyn, McCoyn, jne. arveluttavista spirituaalisista traditioista. Miksi sitten eräät nykyajan siepatut näkevät näitä samoja toismaailmallisia ÜBERMENSCHEJA?

Eräs abduktoitu tuttuni väittää kokeneensa positiivisia kokemuksia näiden ”blondien” avaruusolentojen kanssa — jotka hänen mukaansa ovat tulleet Pleiadekselta. Kiinnostavaa kyllä 1960-luvun lopulla psykopaattisen antisemiittinen pastori Wesley Swift ennusti tämän omituisen sivujuonteen abduktiotarinassa. Hänen televisiosta lähetetyssä ”jumalanpalveluksessaan” hän puhui pitkään UFOista, väittäen että oli olemassa ”hyviä” ja ”pahoja” avaruusolentoja. Hyvät hänen mukaansa olivat pitkiä, vaaleita arjalaisia — JOTKA TULIVAT PLEIADEKSELTA. Hän teki tämän julistuksensa paljon ennen nykyisen abduktiotaruston trendejä.

Voisivatko jotkut abduktioista olla äärimmäisen oikeistoelementin tekemiä kansallisen turvallisuuden systeemissä? Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, meidän tulisi huomata, että ”sekopääoikeistoa” löytyy kaikenlaisilla henkilöhistorioilla; varmasti kova oikeisto on ottanut haltuunsa asemia myös armeijan tiedustelukompleksissa.

AIHETTA JATKOTUTKIMUKSILLE

John Keelin uraauurtava kirja OPERATION TROJAN HORSE, joka on kirjoitettu aikana jolloin siepatut edelleen luettiin ”kontaktihenkilöiden” kategoriaan, sisältää seuraavan kiinnostavan pätkän, joka on kerätty Keelin laajasta kenttätyöstä:

Kontaktihenkilöt usein löytävät itsensä mailien päästä kotoa tietämättään miten he ovat sinne joutuneet. Joko heille on tuotettu amnesia, heidän muistinsa matkasta on pyyhitty, tai heidät on otettu haltuun jollain toisella tavalla ja he ovat matkanneet taju kankaalla. Jos he ovat kohdanneet ystävän matkalla, ystävä on mahdollisesti huomauttanut heidän katseensa vaikuttavan lasiselta tai heidän käyttäytymisensä tuntuvan omituiselta. Mutta jos ystävä on puhunut heille, he ovat mahdollisesti vastanneet lyhyesti.

Kontaktihenkilöiden kielessä tämä prosessi on nimeltään hyväksikäyttö… Tiedän kontaktihenkilöitä, jotka ovat hiljaksiin kadonneet kodeistaan pitkiksi ajoiksi, ja kun he ovat palanneet, heillä ei ole ollut paljoakaan muistikuvia siitä missä he ovat olleet. Eräs tyttö lähetti minulle postikortin Bahama-saarilta — mikä yllätti minut koska hän oli erittäin köyhä. Kun hän palasi, hän sanoi minulle että hänellä on vain yksi muistikuva matkasta. Hän sanoi muistavansa lentokoneen lähdön lentokentältä — ei kuitenkaan lentokoneeseen menoa tai matkan tekoa — ja että perillä oli ”intiaaneja” jotka ottivat hänen laukkunsa… Seuraavaksi hän olikin jo palannut takaisin kotiin. [194]

Hämmentävää kyllä — ellei ole lukenut kirjaa THE CONTROL OF CANDY JONES, joka puhuu Candyn ”pimeistä” jaksoista, jolloin hän matkasi Taiwaniin CIA-kuriirina, jolloin hänellä oli päällään hänen toinen persoonansa. Mielenhallintaselitys täydellisesti ratkaisee kaikki ylläolevan lainauksen mysteerit — paitsi, ehkäpä, omituisen kommentin ”intiaaneista”.

Hicksonin ja Mendezin kirja UFO CONTACT AT PASCAGOULA sisältää kiinnostavaa tietoa Charles Hicksonin heräämisestä yöllä ja hänen tuntemuksistaan, että hän on jonkin perin tärkeän muiston muistamisen partaalla, joka liittyisi hänen kohtaamiseensa — ja kuitenkin näennäisesti hän kykenee muistamaan jokaisen seikkailunsa hetken.

Hickson sai myös kirjeen ilmeisesti kontaktihenkilöltä, joka väittää että harmaat avaruusolennot ovat itse asiassa jonkinlaisia robotteja — ehkäpä kyseessä oli tiedostamaton tunnustus hypnoottisesti aikaansaadusta ”peitetarinasta”. [195] Tässä valossa kirjan COMMUNION filmiverso — jonka käsikirjoituksen Whitley Strieber on kirjoittanut — saa uuden merkityksen: abduktiokohtaukset sisältävät selittämättömiä kuvia, jotka vihjailevat ”harmaiden” olevan oikeasti osa lavastusta, tai naamioita.

Kirjat COMMUNION ja TRANSFORMATION sisältävät kappaleita, joissa kuvataan utuisesti muisteltu Candy Jonesin tyylinen vakoojaseikkailu, jossa ”valmentaja” ja ”sairaanhoitaja” (molemmat ihmisiä) shanghaijasivat Strieberin ilmeisesti huumaamalla. [196] Muistetaan Keelin informanttien esimerkki. Lisäksi TRANSFORMATION sisältää pitkän kuvauksen avaruusolennoista, jotka työskentelivät ilmeisesti kolluusiossa ihmisolentojen kanssa.

Siepattu Christa Tilton muistelee myös sekä ihmisolentojen että avaruusolentojen olleen mukana hänen kokemuksessaan. Aina hänen abduktiostaan lähtien hän väittää, että häntä ”varjostavaa” mystinen liittovaltion agentti, jonka nimi hänen mukaansa on John Wallis. [197] Christan aviomies Tom Adams on vahvistanut Wallisin olemassaolon. [198]

Kirjassaan REPORT ON COMMUNION Ed Conroy — joka tuntuu muuttuneen ilmiön osanottajaksi pelkän tarkkailijan sijaan — kuvaa helikopterien häirintää, kuten me olemme jo panneet merkille, tuntuu olevan varsin yleinen havainto abduktiotapauksissa. [199] Tutkijat heppoisesti olettavat, että nämä tapaukset esittävät valtion yrityksiä vakoilla UFOja nähneitä.

Mutta tämä väite on naurettava. Helikopterit ovat äärimmäisen kalliita käyttää, ja vakoilulaitokset ovat kehittäneet useita vaihtoehtoisia keinoja kerätä informaatiota. Onhan meillä loppujen lopuksi varsin laaja bibliografia FBI:n, CIA:n ja armeijan yrityksistä vakoilla useita liikkeitä, jotka haluavat kotimaassa muutosta yhteiskuntaan. Miksei meillä ole yhtään CHAOS- tai COINTELPRO-veteraalia (joko uhria tai pahista), jotka puhuisivat helikoptereista? Selvästikin helikopterit ovat olleet jossain muussakin tarkoituksessa kuin pelkässä valvonnassa. Yksi mahdollisuus voisi olla sähkömagneettisten aaltojen ampuminen, mikä saattaisi vaikuttaa implantoidun henkilön havaintoihin/käytökseen. (Todellakin, olen kuullut useita huhuja helikoptereiden käytöstä sähköisessä ”joukkojenhallinnan” operaatioissa Vietnamissa ja muualla; vaikkakin informaatio on kaukana kovasta.)

Kontaktihenkilö Eldon Kerfoot on kirjoittanut epäilyksistään siitä, että ihmismanipulaattorit, eikä avaruusolennot, saattavat olla äärimmäisiä hänen kokemustensa suunnittelijoita. Hän kuvaa yhtäkkistä pakkoa tappaa veteraanitoveri Korean konfliktissa — mies jota Kerfootilla ei ollut mitään loogista syytä epäillä mistään tai vihata, ja josta hän kuitenkin ”aisti” maanpetturuuden. Onneksi salamurhaa ei koskaan tapahtunut. [200] Mutta tilanne on tasan tarkkaan samanlainen kuin mitä ARTICHOKEn julkistetuissa dokumenteissa kuvataan puhuttaessa etähypnoosilla aikaansaadusta antisosiaalisesta käyttäytymisestä.

Viimeinen spekulaatio:

Renato Vescon kirjassa INTERCEPT BUT DON’T SHOOT [201] kuvataan kiehtova skenaario UFOjen ”salaisen aseen” hypoteesille. Vesco huomauttaa, että mikäli nämä laitteet joku päivä ovat käytössä suurvaltojen konfliktissa (tai siviilivallankumousten tukahduttamisessa -jpg), hyökkäävä valta saisi edun UFOjen myytistä Maan ulkopuolisina aluksina, sillä puolustajamaa ei tietäisi vastustajan todellista luonnetta. Ehkäpä täten eräs UFO-abduktioiden tarkoitus on synnyttää ja ylläpitää pienien harmaiden avaruusolentojen legendaa. Piilossa oleville manipulaattoreille abduktiot voivat olla itsessään propagandahyökkäys.

AJATUKSIA LOPPUUN

En halua dogmaattisesti inttää skenaariosta, jonka olen kuvannut. En halua estää abduktiotutkijoita pohtimasta muita selityksiä — todellakin, vahvasti rohkaisen sellaisen työn jatkamista. Enkä voi helposti selittää joitain abduktionarratiivien aspekteja — esimerkiksi kaikki selitykset, joita minulla olisi tarjottavana koskien raportteja geenikokeista, olisivat kaikki äärimmäisen spekulatiivisia.

Mutta minä KYLLÄ intän sen puolesta, että tästä hypoteesista pidetään reilu kuuleminen. Kritiikkiin rohkaistaan; se mikä ei tuhoa teesiäni, tekee siitä vahvemman. Pyydän ainoastaan, että kriitikkoni välttelevät intellektuaalia laiskuutta; pelkät erot maailmankuvissa eivät ole vielä validi hyökkäys. Jumala löytyy yksityiskohdista.

Tunnustan vaarat, joita tämän teesin julkiseksi tekeminen pitää sisällään. Siitä voi seurata uusia ja häiritseviä abduktiovalemuistoja. Toivoisin, että tämän tutkielman yleisö rajautuu abduktioTUTKIJOIHIN, ei uhreihin, jotka saattavat vaikuttua tästä pahoin. Kuitenkin yhteiskunnassa, joka pitää ylpeytenään näennäisen vapaata lehdistöä, sellaiset rajoitteet ovat ennenkuulumattomia. Siksi voin ainoastaan pyytää kaikkia sieppauksen uhreja, jotka saattavat lukea tämän tutkielman, pyrkiä yli-inhimilliseen objektiivisuuteen. Kuvaamani teesi on lupaava, ja (mikäli trepanaatio koskaan tarjoaa meille esimerkkejä oikeasta siepatun implantista) sille löytyy todisteita. Mutta omani ei ole ainoa hypoteesi. Siepatun epäkiitollinen tehtävä on raportoida siitä mitä hän on kokenut niin totuudenmukaisesti kuin mahdollista, ilman ulkopuolisen spekulaation vaikutusta.

Osoittipa tuleva tutkimus UFO-sieppaukset mielenhallintakokeiden tuotteiksi tai ei, mielestäni tämä tutkielma on vähintäänkin tarjonnut näyttöä vakavasta vaarasta, mikä kohtaa yksilönvapauden ideaalista kiinni pitäviä. Me emme voi enää sivuuttaa tätä uhkaa.

Demokraattisia valtioita kummittelee aave — TEKNOFASISMIN aave. Kaikki vakoiluimperiumin ja tiedeinstituution vallat ovat astuneet epäpyhään liittoon tuon aaveen kutsumiseksi: Psykiatrit ja vakoojat, Dulles ja Delgado, mikroaaltospesialistit ja salaiset operaattorit.

Mieli on kauhea asia haaskata — ja vielä pahempi komentaa.

VIITTEET

155. Katso yleisesti: Mark Lane, CONVERSATIONS WITH AMERICANS (Simon and Shuster, 1970); A.J. Langguth, HIDDEN TERRORS (New York: Pantheon, 1978).

156. John G. Fuller, THE INTERRUPTED JOURNEY (New York: Dell, 1966).

157. Tämä yksityiskohta on roolissa muissa sieppauksissa — esimerkiksi se tulee vastaan Betty Andreasson Lucan tapauksessa. Kts. Raymond Fowler, THE ANDREASSON AFFAIR (New York: Bantam, 1980), 50-51.

158. Stanton Friedman, esimerkiksi; lukija osoitetaan hänen 1988 Whole Life Expon luennon pariin, ”UFOs: A Cosmic Watergate.

159. THE BODY ELECTRIC, 196-202.

160. Kalakartta on herättänyt laajalti keskustelua, edustava otos on edellämainitussa Friedmanin luennossa (viite 158); Terence Dickenson, ”The Zeti Reticuli Incident,” ASTRONOMY, December, 1974; Klass, UFO ABDUCTIONS: A DANGEROUS GAME, 20-23; ja John Rimmer, THE EVIDENCE FOR ALIEN ABDUCTIONS (Weillingborough: Aquarian, 1984), 88-92. Kävipä niinkin, että Klass ehdotti Friedmanille koetta koskien kykyä muistaa sellaista materiaalia tarkkaan hypnoottisessa regressiossa; Friedman, syistä jotka hän tietää parhaiten, kieltäytyi osallistumasta.

161. Jacques Vallee, DIMENSIONS (Chicago: Contemporary, 1988), 266.

162. Kts. Rimmer, THE EVIDENCE FOR ALIEN ABDUCTIONS, 91-92. Minkään tästä ei ole tarkoitus pilkata Marjorie Fishia, jonka työ on saanut yleisesti kiitosta.

163. Fuller, THE INTERRUPTED JOURNEY, 18-19.

164. Athan G. Theoharis ja John Stuart Cox, THE BOSS: J. EDGAR HOOVER AND THE GREAT AMERICAN INQUISITION (Philadelphia: Temple University Press, 1978), 325; Chip Berlet, ”The Hunt for the Red Menace,” COVERT ACTION INFORMATION BULLETIN, no. 31 (winter, 1989); J. Edgar Hoover, COINTELPRO (memo), March 4, 1968.

165. Esimerkiksi Delgadon työ edeltää Hillin tapausta. Lisäksi muutamat MKULTRA-aliprojektin 119 sivut käsittelevät ”kirjallisuuden ja tieteenalan kehityksen kriittistä arviota liittyen ihmisorganismista peräisin olevien biosähköisten signaalien tallentamiseen, analyysiin ja tulkintaan, sekä ihmiskäytöksen aktivointiin etäältä.” Arvio oli tehty 1960-61. Oletettavasti CIA halusi TEHDÄ jotain tästä johdetulla informaatiolla.

166. ”UFO Abductions Workshop”, Whole Life Expo, March, 1988. 167. Ludwig Mayer, DIE TECHNIC DER HYPNOSE (Munich: J.H. Lehmanns Verlag, 1953), 225; lainattu teoksessa: Heinz E. Hammerschlag (käännös: John Cohen) HYPNOTISM AND CRIME (Hollywood: Wilshire Book Company, 1957), 24-25.

168. Useat artikkelit puhuvat tästä mahdollisuudesta; kts. esimerkiksi William C. Coe ET AL. ”An Approach Toward Isolating Factors that Influence Antisocial Conduct in Hypnosis,” THE INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1972, vol XX, no. 2, 118-131, sekä muut raportit aiheesta. Ero laboratorion ja ”kentän” olosuhteissa voi selittää Mayerin kokeiden menestyksen ja ”avaruusolentojen” ilmeisen epäonnistumisen. (Tai mahdollisesti Hopkinsin informantti TAJUSI, että hän oli Miniluvissa ja hänen autonomiansa oli uhattuna; hän reagoi standardia Gestapon proseduuria vastaan niin hyvin kuin kykeni: kääntämällä aseen O’Brienin suuntaan. -jpg)

169. Varsin samanlaisen kokeen kuvaus, joka on tehty CIA:n alaisuudessa vuonna 1954, löytyy artikkelista ”CIA able to control minds by hypnosis, data shows”, THE WASHINGTON POST, February 19, 1978.

170. Abduktiohaastattelu, ”Veronica.” Lukija toivottavasti antaa anteeksi pseudonyymin käyttämiseni tässä. Yleensä toivon käsitteleväni tässä työssä julkaistuja tapauksia. Riittänee todeta, että Veronican todistus on kiinnostava, hämmentävä, vääristynyt, ongelmallinen; huolimatta kaikista tämän tapauksen herättämistä kysymyksistä, silti uskon sen olevan riittävä teesiini. Lukija antanee anteeksi minulle tähän siepattuun solmitun suhteen poikki panemiseni ennen tutkimusta; hän pitää asekaappia sängyn vieressä.

171. Abduktiohaastattelu, ”Veronica”. Yhdessä kohtaa hän pyöritti epämuodollista siepattujen/kontaktihenkilöiden ryhmää; sen seurauksena hän kykeni kuvaamaan monia muita tapauksia minulle. (Häneen ohjelmoituja pseudomuistoja? -jpg)

172. Yhdessä ARTICHOKEn dokumentissa eksplisiittisesti kuvataan epäonnistunut hypnoosin käyttötapaus ulkomaisen johtajan salamurhan indusoimiseksi. Dokumentissa ei ole päivämäärää; koe tehtiin tammikuun 8.-15. päivä 1954. Dokumentti julkaistu teoksessa CIA PAPERS, vol. 1 (Ann Arbor, MI: Capitol Information Associates, 1986), 39-41.

173. John Marksin haastattelu Prof. Jack Tracktirin kanssa (Marks-arkistot).

174. Jenny Randles, ABDUCTIONS (London: Robert Hale, 1988), 52-53.

175. Kuten esimerkiksi Palle Hardrupin tapaus.

176. Yksityinen kirjeenvaihto Robert Durantin ja tämän artikkelin kirjoittajan välillä.

177. Abduktiohaastattelu, ”Polly”. En anna tässä enempää kasvodetaljeja; riittää todeta, että tämä sieppaaja, kuten Margaryn (aiemmin kuvattu), haisi tärpättimaalilta.

178. Tukikohta mainitaan Ann Druffelin ja D. Scott Rogon THE TUJUNGA CANYON CONTACTS (New York: Signet, 1989) [expanded edition], 157.

179. Toisaalta Armstrong pyytää meitä hyväksymään hänen itsensä kanavoiman materiaalin, joten hänelle olisi noloa jos hän valitsisi haastaa muiden ”psyykkiset mielikuvat”.

180. Jacques Vallee, MESSENGERS OF DECEPTION (Berkeley: And/Or Press, 1979), 192-193.

181. Curtis G. Fuller (toim.), PROCEEDINGS OF THE FIRST INTERNATIONAL UFO CONGRESS (New York: Warner Books, 1980), 307.

182. Pelleytä käsittelevää informaatiota, kts. John Roy Carlson, UNDER COVER (New York: Dutton, 1943).

183. Gerald B. Bryan, PSYCHIC DICTATORSHIP IN AMERICA (Los Angeles: Truth Research, 1940). Olennainen kirjamuotoinen käsittely Ballardismista. Eräs Bryanin lähteistä väittää, että Ballard ennen I AM -ryhmän perustamista on saattanut harjoittaa jonkinlaista mustaa magiaa.

184. Oppilaan tulisi harkitusti vertailla I AM -dogmaa saatavilla olevaan tietoon kolmatta valtakuntaa edeltävästä okkultismista; parhaat lähteet ovat James Webbin mestarilliset analyysit THE OCCULT ESTABLISHMENT ja THE OCCULT UNDERGROUND (La Salle, Illinois: Open Court Publishing, 1976).

185. Vallee, MESSENGERS OF DECEPTION, 192-194.

186. Jopa pintapuolinen tarkastelu Williamsonin kirjaa SECRET OF THE ANDES (London: Neville Superman, 1961), joka on kirjoitettu pseudonyymin Brother Philip nimellä, paljastaa I AM -yhteydet.

187. Henkilökohtaiset lähteet. Van Tassellin ”Integration”, kupolimainen rakenne jonka väitetään rakennetun avaruusolentojen ohjauksessa (sijaitsee lähellä 29 Palmsia Kaliforniassa), tunnetusti näyttää tähän päivään asti keskeiset I AM -artifaktit kuten kuvat Jeesuksesta ja Saint Germainista (jotka Ballard on tilannut).

188. ”The Afghan Arms Pipeline,” COVERT ACTION INFORMATION BULLETIN, no. 30 (summer, 1988).

189. Puhelinhaastattelu John Judgen kanssa.

190. Village of Oak Creek, Arizona: Entheos, 1989, 119. En tiedä milloin vastaani olisi tullut toinen kirja, jossa on niin paljon kielioppivirheitä. Armstrongin saavutus on aidosti hämmästyttävä.

191. Lisäinformaatiota I AM:sta, Prophetin järjestöstä, lentävien lautasten kulteista ja muista ryhmistä löytyy J. Gordon Meltonin kirjasta ENCYCLOPEDIA OF AMERICAN RELIGION.

192. Ruth Montgomery, ALIENS AMONG US (New York: Ballantine, 1985), 128-188.

193. Penny Harper, ”Are Aliens Taking Over the Earth?” WHOLE LIFE TIMES, January 1990.

194. John Keel, WHY UFOS: OPERATION TROJAN HORSE (New York: Manor Books, 1970) [paperback edition], 228.

195. Hickson & Mendez, UFO CONTACT AT PASCAGOULA, 242.

196. Strieber, COMMUNION, 134; TRANSFORMATION, 109.

197. ”Contactee: Firsthand,” UFO magazine, vol. 4, no. 2, 1989.

198. Puhelinkeskustelu Tom Adamsin kanssa.

199. Ed Conroy, REPORT ON COMMUNION (New York: William Morrow, 1989), 365-385.

200. ”Contactee: Firsthand,” UFO magazine, vol. 3, no. 3.

201. New York: Zebra, 1971. Erityisesti note 2, Chap. 9.

VALITTUJA TEOKSIA MIELENHALLINNASTA

Martin A. Lee & Bruce Shlain: ACID DREAMS (Grove, 1985). Huikeaa työtä MKULTRAan ja huumeisiin liittyen.

Robert Becker: THE BODY ELECTRIC (Morrow, 1985). Tärkeä.

Maya Pines: THE BRAIN CHANGERS (Signet, 1973). Vanhentunut, mutta loistava kappale stimoceiverista ja senkaltaisista teknologioista.

Elliot Valenstein: BRAIN CONTROL (John Wiley and Sons, 1973). Erittäin konservatiivinen; vanhentunut; silti lukemisen arvoinen.

CIA PAPERS, koostanut Capitol Information Associates (PO Box 8275, Ann Arbor, Michigan, 48107). Kiinnostava valikoima MKULTRA-dokumentteja.

Walter Bowart: OPERATION MIND CONTROL (Dell, 1978). Yksittäinen paras kirja aiheesta. Vaikea löytää; tämän kirjan nopea katoaminen kirjakaupoista ja kirjastoista on herättänyt joidenkin tutkijoiden epäilykset. (Tom David Books, POB 1107, Aptos, CA 95001, myy kirjaa.)

Jose Delgado: PHYSICAL CONTROL OF THE MIND (Harper and Row, 1969). Vanhentunut mutta edelleen olennainen.

PROJECT MKULTRA, joint hearing before the Select Committee on Health and Scientific Research of the Committee on Human Resources, United States Senate (Government Printing Office, 1977).

John White (toim.): PSYCHIC WARFARE: FACT OR FICTION? (Aquarian, 1988). Katso erityisesti Michael Rossmanin kontribuutio.

Robert L. Schwitzgebel & Ralph K. Schwitzgebel: PSYCHOTECHNOLOGY (Holt, Rhinehart and Winston, 1973).

John Lilly: THE SCIENTIST (expanded edition: Ronin, 1988). Omituista — Lilly on entinen ”aivopesun” asiantuntija, joka väittää olevansa yhteydessä avaruusolentoihin. Onko hän kontrolloitu vai kontrolloija?

John Marks: THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE” (Bantam, 1978). Arvokas kirja. Monet ovat kuitenkin tehneet virheellisen olettaman, että se kertoo koko tarinan. Se ei kerro.

Lincoln Lawrence: WERE WE CONTROLLED? (University Books, 1967). Tutkii mahdollisia yhteyksiä JFK:n salamurhaan. Tri. Petter Lindströmin suositus kirjasta tekee siitä pakollista luettavaa.

Fenton Bresler: WHO KILLED JOHN LENNON? (St. Martin’s Press, 1989). Kiinnostava teesi koskien mahdollista Mark David Chapmanin mielenhallintaa. Parempi Chapmanin analyysissaan kuin kirjan osuus mielenhallinnan historiasta. Omassa työssäni olen kohdannut dataa mikä saattaa auttaa Breslerin teoran tukemisessa.

Paul Brodeur: THE ZAPPING OF AMERICA (MacLeod [Canadian edition], 1976). Sisältää hyvän kappaleen mikroaalloilla toteutetusta mielenhallinnan teknologiasta.

Martti Kosken ja Robert Näslundin tärkeät tarinat voi saada itselleen lähettämällä kolme dollaria postissa osoitteeseen
Martti Koski, Kiilinpellontie 2, 21290 Rusko, FINLAND.
Kosken kuvausta hänen ”ohjelmointisessioistaan” ei tulisi niellä sellaisenaan; me emme aina voi luottaa sellaisen havaintoon jonka havaintokykyä on muutettu. Hänen tutkimuksensa mielenhallinnan teknologiasta on vedenpitävää.

Martti Kosken tavoittaa Facebookissa mm. ryhmästä

https://www.facebook.com/groups/1763926883865041/

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista, osa 3

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu useampaan osaan, joista tässä kolmas.

Muut osat:

http://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista/

http://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista-osa-2/


III. Sovellukset

Joten nyt meillä on jokin idea työkaluista, jotka ovat saatavilla psykiatreille. Miten näitä työkaluja on käytetty?

Tämä kysymys väistämättä sisältää jonkin verran etsiväntyötä. CIA on kuulusteluissa tarjonnut jotain, vaikkakaan ei riittävästi, dokumentaatiota sen yrityksistä päästä käsiksi ”tilaan korviemme välissä”. Me tiedämme, että nämä yritykset olivat laajamittaisia, pitkäaikaisia ja ainakin osittain onnistuneita. Me tiedämme myös, että nämä kokeet käyttivät ihmiskoehenkilöitä. Mutta keitä? Milloin?

Eräs paradoksi tämän tyyppisessä tutkimuksessa on, monille lukijoille, että uhrit tuovat esiin sympatian tunteita silloin kun he pysyvät anonyymeina. Intellektuaalisesti me tajuamme, että MKULTRA ja sen muut sivuprojektit ovat vaikuttaneet satoihin, todennäköisesti tuhansiin, henkilöihin. Kuitenkin me reagoimme syvällä epäilyksellä aina kun joku näistä henkilöistä astuu esiin ja esittelee itsensä, tai aina kun riippumaton tutkija esittää, että mielenhallinta on ohjannut jonkun uutiskynnyksen ylittävän henkilön muuten selittämättömiä tekoja. Missä, skeptikko voi ihan oikeutetusti kysyä, on dokumentaatio joka tukee tällaisia syytöksiä? Suurin osa MKULTRAn ”paperityöstä” on (väitetysti) poltettu Richard Helmsin käskystä; se mikä on jäänyt jäljelle on sensuroitu, ja jäljelle on jäänyt vain mustan musteen tahroja aina sen päällä missä oikea nimi on näkynyt. Väitetyt mielenhallinnan uhrit voivat, parhaimmassa tapauksessa, antaa meille ainoastaan todistuksia — ja miten luotettava sellainen todistus voi olla, erityisesti sen seikan valossa, että yksi MKULTRAn tarkoituksista oli tuottaa hulluutta? Kuka tahansa joka väittää, että hän oli ohjelman uhri, saattaa hyvinkin olla etsimässä ulkopuolista syytä omalle psykopatologialleen. Jos sanot olevasi tuotettu hullu, olet mahdollisesti ollut hullu alunperinkin: Catch 22 -tilanne.

Kun John Marks kirjoitti kirjan THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, hän sai useita kirjeitä ihmisiltä, jotka väittivät että CIA tai armeija oli heidät huumannut, ”aallottanut” tai muuten toisin tavoin hyväksikäyttänyt. Suurin osa näistä kommunikaatioista meni suoraan hänen roskapostiinsa. Ehkäpä monet ansaitsivat sen; en tiedä ainakaan yhtäkään joka ei olisi ansainnut. [94]

Marks kuitenkin omisti paljon huomiota entiselle ”potilaalle” Val Orlikoville, joka oli ehkäpä kaikkein pahamaineisimman amerikkalaislääketieteen rikoshistorian hahmon hoidossa: tri. Ewen (”BoB”) Cameron, CIA:n rahoittama tiedemies joka johti Allan Memorial Institutea McGill Universityssa, Montrealissa, Kanadassa. Cameron, joka oli erittäin kunnioitettu mielenterveystutkija [95], kokeili tekniikalla nimeltä ”psyykkinen ajo”, aivopesuohjelma johon kuului koehenkilön altistaminen loppumattomalle nauhalle josta tulee valittuja viestejä, 16-24 tuntia päivässä, yhdistettynä massiivisiin sähköshokkeihin ja LSD:hen. Projektin ”koekaniinit” olivat potilaita, jotka olivat tulleet Allen Memorialiin suhteellisen pienillä psykologisilla oireilla.

Cameronin kokeet epäonnistuivat ja hänen teoriansa saivat huutia, mikä voi selittää sen miksi CIA ja sen apologistit nyt tuntevat suhteellisen mukavaksi olonsa puhua Allan Memorialissa tapahtuneista frankensteinilaisista asioista, sen sijaan että he puhuisivat jostain suhteellisen menestyksekkäistä töistä muualla.

Orlikovin todistus on saanut paljon kunnianarvoisaa huomiota niiltä kirjoittajilta, jotka ovat tutkineet MKULTRAa, ja aivan oikein. Kun minä tutkin tiedostoja National Security Archivesissa, olin erityisen innokas lukemaan hänen alkuperäisiä kirjeitään John Marksille, sillä niistä sivuista kävi ilmi erityisen vihamielinen CIA-projekti. Kirjeet, kiinnostavaa kyllä, puhuivat yhtä ympäripyöreästi, irrallisesti ja omituisesti asiasta kuin samanlainen kirjeenvaihto, jonka tutkijan normaalisti sivuuttavat. Orlikovia ei voida syyttää hänen muistojensa sumuisasta luonteesta; tietty määrä sumua voidaan olettaa, ottaen huomioon hänelle tehtyjen rikosten luonteen. Tärkeä pointti hänen tarinassaan osoittautui lopulta todeksi. Kaikki tämä saa minut miettimään: Miksi HÄNEN väitteensä saavat tutkijoiden huomion kun muiden väitteet sivuutetaan? Ehkäpä vastaus piilee siinä, että Orlikovin aviomies pääsi Kanadan parlamenttiin. Kaikki CIA-kokeiden uhrit, jotka toivovat tulevansa vakavasti otetuiksi, joutuvat mahdollisesti varmistamaan sen että pääsevät hyviin naimisiin.

Tottakai, me voimme helposti antaa anteeksi aiemmat kirjoittajat ja lukijat, joiden tutkimukset MKULTRAn parissa ovat olleet puolueellisia. [96] Mutta me emme voi antaa tämän luonnollisen ennakkoluuloisuuden häiritä nykyisiä tutkimuksiamme. Tarkastelkaamme siis muutamaa ”kauhutarinaa” mielenhallinnan kirjallisuudesta, ja esittäkäämme muutama mahdollinen korrelaatio abduktiotodistuksiin.

Palle Hardrupin ”Suojelusenkeli”

Kuten mainittu aiemmin, en ole syventynyt paljoakaan hypnoosin aiheeseen tässä tutkielmassa — pääosin johtuen ajan ja tilan rajoitteista, mutta myös siksi koska hypnoosin mahdollisuuksista keskusteleminen ITSESSÄÄN tuntuu hämmentävän sen käytön ongelmaa yhdessä yllämainittujen sähköisten tekniikoiden kanssa.

Selvästikin, kuitenkin, hypnoosi on mielenhallitsijan asevaraston suuri ase; tulevassa täysimittaisessa työssä aion käsitellä aihetta paljon laajemmin.

Tarpeetonta lienee sanoa, että eräs MKULTRAn ja siihen liittyvien projektien päätavoitteista oli määrittää voisiko jonkun saada tekemään antisosiaalinen teko hypnoottisesti. Tämä mahdollisuus pysyy eräänä kaikkein kiistellyimmistä aiheista hypnoosissa, sillä perinteisen tiedon mukaan ketään ei voida hypnotisoida tekemään tekoa, joka rikkoo hänen sisäistä moraalista koodiaan. Martin Orne, hyvämaineisen INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS:n päätoimittaja, on samaa mieltä tästä aksioomasta [97], ja hän on asemassa kodifioida iso osa tämän aiheen parista saatua tietoa. Orne on kuitenkin MKULTRA-veteraani, ja lisäksi hän on ilmeisesti valehdellut — ainakin hänen alkuperäisessä kommunikaatiossaan — kirjailija John Marksille hänen mukanaolostaan aliprojekti 94:ssa. [98] Vaikka kunnioitan Ornen läpimurtotyötä, hänen väitteensä eivät kestä tämän maallikon mielestä päivänvaloa.

Ollakseni varma, monet muut hypnoosiasiantuntijat, joilla ei ole firmayhteyksiä, myös ovat sitä mieltä että antisosiaalisia tekoja ei voida indusoida. Mutta useat arvostetut ammattilaiset — mm. Milton Kline, William Kroger, George Estabrooks, John Watkins ja Herbert Spiegel — ovat esittäneet, että sellaisia tekoja voi, ainakin jossain määrin, saada aikaan ulkopuolinen manipulaattori.

Välillä väitteet hypnoosilla aikaansaadusta antisosiaalisesta käyttäytymisestä löytävät tiensä oikeussaleihin; yhdessä sellaisessa tapauksessa hypnotisoija joutui vankilaan. Se oli Palle Hardrupin tapaus. Tämä sattui Tanskassa vuonna 1951. [99] Palle Hardrup ryösti pankin, tappoi vartijan niin tehdessään ja myöhemmin väitti, että hypnotisoija Björn Nielsen oli käskenyt häntä tekemään niin. Nielsen lopulta myönsi, että hän oli järjestänyt rikoksen testiksi kokeillakseen hypnoosikykyjään.

Kaikkein merkittävin tämän tapauksen aspekti liittyy siihen ”asemaan” jonka Nielsen otti työstääkseen pahantahtoisia tekojaan. Hypnoosisessioiden aikaan Nielsen hypnoottisesti väitti, että hän oli Hardrupin ”suojelusenkeli”, jonka merkki oli kirjain X. Hardrup todisti, että ”Siellä missä minä ja Nielsen käymme juttelemassa on toinen huone sen huoneen vieressä. Siellä suojelusenkelini yleensä tulee juttelemaan minulle. Nielsen sanoo, että X:llä on tehtävä minulle.”

Eräs näistä tehtävistä oli järjestää Hardrupin tyttöystävä harrastamaan seksiä hypnotisoijan kanssa. Toisiin tehtäviin kuului ryöstö ja murha. Nielsen vakuutti hänen uhrilleen, että ”X” halusi ryöstöstä saadut rahat käytettävän poliittisiin tavoitteisiin. Tarkoitus pyhittää keinot, Hardrupille kerrottiin.

Vertaa tätä skenaariota tyypilliseen kontaktitapaukseen, jossa avaruusolento”suojelijat” vakuuttelevat uhreilleen, että kohtaaminen tulee lopulta palvelemaan jonkinlaista epämääräistä ”korkeampaa tarkoitusta”. Haastatellessani siepattuja, jotka ovat luoneet ”pitkäaikaisen” suhteen vierailijoihin, olen havainnut, että jotkut heistä alunperin uskoivat olleensa jonkinlaiseen hardrupilaisen enkelisuojelijaan yhteydessä. Vasta viime vuosina ”enkelin” muoto on muuttunut todelliseksi ”avaruusolennon” muodoksi.

Näin meillä on eräs mahdollisuus päästä yli väitteestä, että hypnoosi ei saa aikaan antisosiaalista käytöstä. Jos hypnotisoijalla ei ole tunnontuskia, ja hänellä on pääsy tiettyyn hyväsukoiseen koehenkilöön, hän voi indusoida VÄÄRINHAVAITUN TODELLISUUDEN. Teot, joita me kammoaisimme arkipäiväisessä kontekstissa, muuttuvat hyväksyttäviksi erikoisolosuhteissa: kansalainen, joka ei koskaan voisi tehdä murhaa lähiön kadulla, saattaa, jos hänet värvätään armeijaan, tappaa taistelukentällä. Hypnoosissa mielestä tulee taistelukenttä. Tri. John Watkinsin sanoin,

Me käyttäydymme omiin havaintoihimme pohjaten. Jos havaintomme tilanteesta muuttuvat niin, että me rakennamme mielikuvamme siitä väärin, tai kehitämme väärän uskomuksen, silloin käytöksemme suhteessa siihen muuttuu huomattavasti. Juuri käsityksiä muuttamalla hypnoottinen modaliteetti osoittaa sen voimakkaat vaikutukset. Hallusinaatiot sekä hypnoosissa että hypnoosin jälkeen voidaan helposti indusoida suggestoitavaan kohteeseen. Hänet voidaan saattaa sivuuttamaan tuskalliset ärsykkeet, kuulemaan kovia ääniä ja "näkemään" henkilöitä, jotka eivät ole paikalla. Lisäksi häneen voidaan iskostaa asenteita ja uskomuksia, jotka ovat epänormaaleja ja varsin vastakkaisia aiempiin verrattuna. [100]

Jos perinteinen hypnoosi, ilman apua, voidaan saavuttaa sellaisilla käsityksien muutoksilla, voi vain kuvitella niitä mahdollisuuksia, joita hypnoottisten tekniikoiden yhdistäminen aiemmin kuvattuun psykoelektroniikan tutkimukseet voikaan tuottaa.

Tieteentekijät kuten Orne ja Milton Erickson [101] näkevät Watkinsin väitteet ongelmallisina. Mutta Hardrupin tapaus vaikuttaisi poissulkevan Watkinsin. Jos joku voidaan vakuuttaa siitä, että hän, kuten Jeanne D’Arc, toimii yliluonnollisen voiman vaikutuksen alla, silloin ennenkuulumattomia kykyjä voidaan havaita ja ”mahdottomia” tekoja tehdä. Todellakin, kun me tarkastelemme äärimmäisiä persoonan muutoksia — ja ajoittain väkivaltaisia tekoja, joita tiettyjen kulttien johtajat ja okkultistiset ryhmät ovat tehneet, [102] me ymmärrämme halun ottaa käyttöön hypnoottinen ”peitetarina” yliluonnollisen matrixissa. Ihmiset tekevät Jumalan — tai paholaisen, tai avaruusolentojen — vuoksi kaikkea sellaista mitä he eivät muuten tekisi.

Tähän päivään asti Hardrupin tapaus vastaa BLUEBIRD/ARTICHOKEa; ei vaadita paljoakaan mielikuvitusta näkemään miten tämä tapaus olisi voinut olla malli tieteentekijöille, jotka tutkivat näitä ja tämän jälkeisiä projekteja.

Peitemuisti

Marksin arkistojen julkaistuissa dokumenteissa MKULTRA-tutkijoilla oli suuri vaikeus vastassaan ”poisheitto-ongelman” kanssa. Mitä tehdä CIA:n sähköshokkien, hypnoosin ja huumekokeilujen uhreille? Firma sortui häiritseviin, mutta sille ominaisiin, taktiikoihin: he poistivat ihmiskoekaniinit sulkemalla heidät hullujen huoneille, tekemällä lobotomioita ja komentamalla ”toimia”. [103]

Täytyi löytää hienovaraisempi ratkaisu. Yksi CIA:n mielenhallintaohjelman tavoitteista oli pyyhkiä muisti hypnoosilla (ja huumeilla, elektroniikalla, lobotomioilla, jne.); tämä ei ainoastaaan piilottaisi sen mitä kokeellisten indoktrinaatio/ohjelmointisessioiden aikana tapahtui, se osoittautuisi käteväksi kentällä. ”Amnesia oli suuri tavoite”, myöntää Victor Marchetti, joka huomauttaa sen käyttökelpoisuuden sopimusagenttien kanssa toimittaessa: ”Kun olet tehnyt sen, agentti ei edes tiedä mitä hän on tehnyt… lähetät hänet hommiin, hän tekee homman, hän tulee pois, tyhjennät hänen pään.” [104]

Suuri ongelma: Huolimatta hypnoosilla aikaansaadusta amnesiasta, muisti kuitenkin vuotaa — tukahdutetusta materiaalista nousee palasia pintaan spontaanisti, unissa, flashbakeina jne. Ehdotettu ratkaisu: Anna kohteelle ”peitemuisti”, väärä tarina; näin jos hän alkaa muistaa materiaalia, hän muistaa sen väärin.

Jopa konservatiivinen tri. Orne huomauttaa, että:

Koehenkilö, joka kykenenee kehittämään hyvän posthypnoottisen amnesian, kykenee myös vastaamaan suggestioihin muistamalla tapahtumia, joita ei tapahtunut oikeasti. Tajutessaan tilanteen hän ei kykene muistamaan todellisia tapahtumia transsista, ja sen sijaan hän muistaa suggestoidut tapahtumat. Jos jotain, tämä ilmiö on helpompi saada aikaan kuin täysi amnesi, mahdollisesti koska se eliminoi muistin tyhjän tilan subjektiivisen tunteen. [105]

Peitemuistit täyttäisivät sekä epämukavat tyhjät kohdat koehenkilön muistissa että suojaisivat paljastukselta. Yksi MKULTRA-tiedemiesten pelko oli, että hypnoottisesti ohjelmoidun henkilön, jota käytettäisiin esim. kuriirina, ohjelmoinnin voisi purkaa toinen hypnotisoija, joka mahdollisesti työskentelee viholliselle. Näin MKULTRA-tiedemiehet päättivät ujuttaa useita persoonallisuuksia — niinkutsuttuja useita peitetarinoita — sekoittamaan mitään ”luvatonta” hypnotisoijaa. [106]

Yksi tapaus käyttäen tätä tekniikkaa keskittyy Luis Castillo -nimiseen salamurhaajaan, joka tultuaan siepatuksi Filippiineillä joutui National Bureau of Investigationin kuulusteluihin ja tutkimuksiin, joka vastaa tuon maan omaa FBI:tä. Castillolta löydetttiin ainakin NELJÄ erillistä persoonaa, jotka oltiin tuotettu hypnoosilla; jokainen persoona voitiin triggeröidä tietyllä vihjeellä. Yhdessä tilassa hän väitti olevansa kersantti Manuel Angel Ramirez, Etelä-Vietnamin strategisesta ilmakomennosta; oletettavasti ”Ramirez” oli erään piippua polttaneen, korkealle päässeen CIA-virkamiehen äpärälapsi, jonka nimen alkukirjaimet olivat A.D. [107] Toinen persoona väitti olevansa yksi John F. Kennedyn salamurhaajista.

Tapauksen päähypnotisoija nimitti näitä hypnoottisia alter-egoja ”Zombietiloiksi”. Raportti tapauksesta kertoi, että ”Zombie-ilmiö viittaa tässä somnabulistiseen käyttäytymiseen, jolla koehenkilö on ehdollistettu vastaamaan tiettyihin sanoihin, fraaseihin ja lauseisiin, ilmeisesti koehenkilön päivätajunnan tästä mitään tietämättä”.

Castillon USA:han palautuksen yhteydessä FBI väitti, että Castillo oli tekaissut päästään tarinan. Hänen kirjassaan OPERATION MIND CONTROL, Walter Bowart esittää vakuuttavasti tapauksen FBI:n väitteitä vastaan. Varmasti monet aspektit Castillon tapauksessa puhuvat hänen vilpittömyyden puolesta — mm. hypnoosilla aikaansaatu herkkyys kivulle, [108] hänen tarinassa pysymisensä silloinkin, kun hän oli vakavasti päihtynyt, ja hänen ilmeiset ohjelmoidut itsemurha-aikeensa.

Jos Castillo puhui totta, niinkuin uskon hänen tehneen, silloin hän ilmensi sekä hypnoottisesti indusoitua monipersoonaa että pseudomuistia. Ensimmäinen pysyy ristiriitaisena; jälkimmäinen on toistuvasti replikoitu koetilanteissa. [109]

Tämä pointti on elintärkeä sieppausilmiön opiskelijoille. Me EMME voi olettaa sieppauskuvausten tarkkuutta, jotka on annettu sieppauksen jälkeisessä hypnoottisessa regressiossa. Lisäksi me emme voi olettaa spontaanisti esiintyvien muistojen tarkkuutta (eli kun sieppausmuistoja ei selvitetä hypnoottisella regressiolla). Skeptikot ovat esittäneet, että hypnoottinen regressio voi osoittautua tahattoman haitalliseksi, niin että se voi lukita paikalleen väärän muiston. (Huomaa, kuitenkin, että toiset psykiatrian ammattilaiset pitävät hypnoottista regressiota parhaana tekniikkana, oli se miten epätäydellinen hyvänsä, amnesiasta ylipääsyyn. [110] Minä osaltani en ole mitään mieltä ja säilytän varovaisen asenteen hypnoosin käyttöön abduktiotyössä.)

Myönnetään, on aivan liian helppoa debunkkaajille huutaa ”tuulesta temmattua” sivuuttaakseen hypnoottisen todistuksen, joka ei mahdu meidän ennakkokäsityksiimme siitä mikä on mahdollista; en aio tehdä samaa virhettä. Aina kun skeptikot tarjoavat pseudomuistin ilmiötä rationalisoimaan abduktioväitteitä, he lainaavat koetilanteita, joissa HYPNOTISOIJA ON ALUNPERIN LUONUT PSEUDOMUISTIN. [111] Nämä kokeet eivät voi olla näyttöä siepatun spontaanista fantasian keksimisestä (mikä sattuu vastaamaan satojen samanlaisten ”fantasioiden” yksityiskohtia). Pikemminkin laboratoriotutkimukset pseudomuistin luomisesta osoittavat MINUN pointtini: pseudomuisti on mahdollista indusoida AIEMMASSA HYPNOOSISSA. [112]

Toisin sanoen, siepattu voi puhua avaruusolennoita — kun todellisuudessa kyseessä oli jotain aivan täysin muuta.

Kirjeenvaihdossa kanssani tunnettu abduktiotutkija kirjoitti tapauksesta, jossa siepattu muisteli nähneensä helikopterin kokemuksensa aikana; abduktiotodistus eteni, helikopteri muuttuikin UFOksi. Erään regressiosession (varsin monesta) aikana kuulin tasan tarkkaan samanlaisen narratiivin. Hopkins argumentoisi, että helikopteri oli ”peitemuisti” UFO-kohtaamisen kaamean todellisuuden peittämiseksi. Mutta leikkaako Occamin partaveitsi todella tuohon suuntaan? Eikö meidän pitäisi miettiä mahdollisuutta sille, että kyseessä ollut esine todella OLI helikopteri — jonka siepattu käskettiin muistamaan UFOna?

Supervakooja

Julkaistujen BLUEBIRD/ARTICHOKE/MKULTRA-paperien joukossa oli seuraava käsinkirjoitettu muistio, jossa ei ollut päiväystä eikä allekirjoitusta:

Olen kehittänyt tekniikan, joka on turvallinen ja varma (vapaa kansainvälisestä sensuurista). Se liittyy meidän oman kansamme ehdollistamiseen. Voin tehdä tämän yhden miehen hommana.

Metodi on hypnoosin tuottaminen yksinkertaisen suullisen lääkitsemisen keinoin. Sitten (ILMAN mitään lisälääkitystä) hypnoosia vahvistetaan päivittäin seuraavan kolmen tai neljän päivän ajan.

Jokainen henkilö ehdollistetaan olemaan paljastamatta mitään informaatiota viholliselle, silloinkaan kun tämä on hypnotisoitu tai huumattu. Mikäli suotavaa, hänet voifaan ehdollistaa antamaan VÄÄRÄÄ informaatiota EI MINKÄÄN informaation sijaan.

Tämän dokumentin marginaaliin eräs Marksin assistenteista kirjoitti, ”Onko tämä Wendt?” Viittaus tässä on G. Richard (”BoB”) Wendtiin, projekti CHATTERissa mukana olleeseen professoriin, joka vuonna 1951 veti sekä laivaston työntekijänsä että CIA:n mukaan mielenhallinnan pieneen pyörivään piiriin, kun samanlainen koe kuin ylläkuvattu epäonnistui tuottamaan tuloksia. [113] Vaikka ylläoleva muistio KUVAISIKIN operaation epäonnistumista (ja tässä muistiossa kuvatut taktiikat eivät tunnu minulle kelvollisilta), meidän ei tulisi pysyä aloillamme. Nyt me tiedämme, että ainakin YHDESSÄ tapauksessa sofistikoituneemmat tekniikat tekivät yllä olevasta skenaariosta todellisuutta.

Viittaan Candy Jonesin tapaukseen.

Hänen tarinansa on täyttänyt ainakin yhden kirjan, [114] ja tulisi, jonain päivänä, synnyttää toinenkin. Selvästikään en voi tässä antaa kaikkia yksityiskohtia tästä kiinnostavasta ja pelottavasta narratiivista. Mutta tarkkuus on pakollista.

Jones (syntymänimi Jessica Wilcox) saavutti tähtimaineen mallina toisen maailmansodan aikaan, ja myöhemmin perusti oman mallitoimiston. FBI-mies pyysi häntä antaa toimistoaan käyttöön ”postin noutopaikkana” FBI:lle ja ”eräälle toiselle valtion virastolle” (oletettavasti CIA); Candy, jyrkän patrioottisena, hyväksyi mielellään ehdotuksen. Salaisen maailman nurkkia kolutessaan Candy lopulta tapasi ”tri. Gilbert Jensenin” joka työskenteli, vuorostaan, ”tri. Marshall Burgerin” kanssa. (Molemmat nimet ovat pseudonyymeja.) Hänen tietämättään nämä tohtorit olivat olleet CIA:n psykiatreina. Käyttäen työhaastattelua peitteenä Jensen indusoi hypnoosin, havaitsi Candyn olevan erittäin vastaanottavainen henkilö — ja käytti häntä siten kuin toiset tiedemiehet käyttäisivät apinaa. Hänestä tuli koe-eläin CIA:n mielenhallintaohjelmaan.

Hänen työnsä — siten kun se on tiedossa — oli tarjota salaista kuriiripalvelua. [115] Estabrooks oli kuvannut perusidean vuosia aiemmin: Indusoi hypnoosi salatekniikalla, anna viestinviejälle informaatio muistettavaksi, hypnoottisesti ”pyyhi” viesti päivätietoisuudesta, ja aseta post-hypnoottinen suggestio siitä että viesti (joka nyt oli haudattu alitajuntaan) tulee esiin vain tietystä vihjeestä. Jos hypnotisoija voi luoda sellaisen kuriirin, voidaan taata ultravahva salaisuus; edes kidutus ei saa puristettua viestinviejästä hänen tietämäänsä — koska hän ei tiedä että hän tietää sen. [116] Erittäin kunnioitetun Milton Klinen mukaan, ”näyttöä todella on olemassa, jota ei ole julkaistu”, joka osoittaa Estabrooksin salaisen agentin olevan mahdollinen. [117]

Candy oli yksi sellainen menestystarina. Menestys, tässä kontekstissa, tarkoittaa sitä, että hän voisi joutua — ja joutua — brutaalisti kidutetuksi ja hyväksikäytetyksi hänen hoidellessaan CIA-keikkoja. Kaikki MKULTRA-lelut otettiin käyttöön: hypnoosi, huumeet, ehdollistaminen — ja elektroniikka. Näitä laitteita käyttäen Jensen ja Burger onnistuivat:

— asettamaan ”kaksoispersoonan”,

— luomaan amnesian molemmista ohjelmointisessioista ja kenttätoimeksiannoista,

— tekemään Candysta ilkeän, vihaavan sekopään, jolla eristää hänet muusta ihmiskunnasta (aiemmin hänen kumppaninsa pitivät häntä huomattavan suopeana muita rotuja kohtaan; hänen mallitoimistonsa oli ensimmäisiä joka rikkoi roturajan) ja

— ohjelmoimaan hänet tekemään itsemurhan kun hänen hyödyllisyytensä Virastolle lakkaisi.

Ohjelmointitekniikat, joita häneen käytettiin, olivat vajavaisia. Hän rikkoi turvallisuuden kun hän menin naimisiin tunnetun newyorkilaisen radiopersoonan John Nebelin [118] kanssa, joka käyttäen hypnoottista regressiota sai selville pitkään tukahdetun totuuden. Lopulta ”Toinen Candy” katosi, ja ohjelmointi murtui.

Skeptikot voivat pitää Candyn tarinaa yhtä uskomattomana kuin abduktiokertomuksia — loppujen lopuksi amatööri oli hypnoottisesti regressoinut hänet, ja mahdollisuus päästä tekaisemiselle on aina olemassa. Siitä huolimatta minusta tuntuu, että hänen narratiivinsa totuudenmukaisuus on kohtuullista epäilyä syvemmin osoitettu. Hänen hypnoottisissa regressiosessioissa hän muisti, että häntä ohjelmoitiin valtioon liittyvässä instituutiossa Pohjois-Kaliforniassa — jonka John Marksin tutkijat myöhemmin osoittivat olevan vahvasti mukana valtion rahoittamassa aivopesututkimuksessa. [119] Marks itse uskoo Candyn tarinaa — ei vähintään siksi, että ohjelmointimenetelmien yksityiskohdat vahvistettiin dokumenteista, jotka on tehty julkisiksi SEN JÄLKEEN kun hänen kirjansa on julkaistu. [120] Milton Klinen, tri. Frances Jakesin, John Watkinsin ja muiden haastattelut tarjoavat todisteet siitä, että Candy Jonesin ohjelmointi oli mahdollinen — ja Deep Trance tuki tarinaa [121].

Tapaus on saanut tärkeän ”epäsuoran” varmennuksen: tutkijat, joita kiinnosti seurantatutkimus, olivat jättäneet FOIA-tietopyynnön CIA:lle kaikista Candy Jonesiin liittyvistä papereista. Virasto myöntää, että sillä oli hänestä varsin paksu tiedosto, mutta kieltäytyy julkistamasta siitä mitään. Jos hänen tarinansa on valetta, miksi CIA olisi niin haluton toimittamaan informaatiota? Todellakin, miksi heillä olisi hänestä yhtään mitään tietoja? [122]

Candyn tarinan viimeinen varmistus vaatii paljastuksen — sellaisen jonka minä teen hienoisella hermostuneisuudella, vaikka kyseinen henkilö onkin kuollut.

”Marshall Burger” oli oikeasti tri. William Kroger. [123]

Kroger, joka pitkään oli tekemisissä vakoilualan kanssa, oli kirjoittanut seuraavaa vuonna 1963:

…hyvä kohde voidaan hypnotisoida välittämään salaista informaatiota. Muisto tästä viestistä voidaan peittää keinotekoisesti aikaansaadulla amnesialla. Siinä tapauksessa mikäli hän jäisi kiinni, hän ei luonnollisesti muistaisi sitä, että hänelle on koskaan annettu viestiä… kuitenkin, koska hänelle on annettu post-hypnoottinen suggestio, viesti muistettaisiin tietystä vihjeestä. [124]

Jos Candy nyhjäsi tarinansa tyhjästä, miksi hän nimesi tämän tietyn tiedemiehen, joka kirjoittaessaan teoreettisesti vuonna 1963 ennusti hänen elämänsä tulevat tapahtumat? [125]

L’AFFAIR JONESin jälkeen Kroger siirsi tukikohtansa UCLA:an — tarkemmin MKULTRA-veteraani tri. Louis Jolyon Westin johtamaan neuropsykiatriseen instituuttiin. Siellä hän kirjoitti kirjan HYPNOSIS AND BEHAVIOR MODIFICATION [126], jonka esipuheen on kirjoittanut Martin Orne (toinen MKULTRA-veteraani) sekä H.J. Eysenck (myöskin MKULTRA-veteraani). Tämän opuksen lopussa on kylmääviä viitteitä mahdollisuudesta yhdistää hypnoosi ESB:n, implantteihin ja ehdollistamiseen — vaikka Kroger varovaisesti sanoo, että ”me emme ole huolissamme siitä, että joku voitaisiin ehdollistaa sähköisen aivostimulaation palkkioilla ja rangaistuksilla kontrolloitavaksi kuin robotti.” [127] HÄN ei välttämättä ole huolissaan — mutta ehkäpä MEIDÄN tulisi olla.

Candy Jonesin kontrollointi antaa meille paljon hyödyllistä informaatiota ”avaruusolentojen abduktion” hypoteesistamme.

  1. Hänen kidutussessionsa — joita hänelle hänen ohjelmointinsa aikaan piti CIA-herrat sekä tehtävien aikana vielä tunnistamattomat henkilöt — tuntuvat silmiinpistävän samanlaisilta kuin muutoin tuskalliset ”tutkimukset”, joita väitetään suoritettavan avaruusolentojen aluksilla.
  2. Hänen persoonallisuutensa muutokset kutakuinkin vastaavat niitä kokemuksia, joita eräillä UFO-siepatuilla on ollut.
  3. Huolimatta hänen brutaaleista kokemuksistaan hän pysyi ”lojaalina” tohtoreille Jensen ja Burger. Tämä hämmentävä käytös muistuttaa minua ensimmäisistä sieppaushaastatteluistani, jolloin kuulin kammottavia kuvauksia UFO-kidutussessioista — joita seurasi tunnustukset rajattomasta rakkaudesta avaruudesta tulleita tuskan aiheuttajia kohtaan.
  4. Kuten monet siepatut, Candyn oli pakko ottaa osaa toistuviin ”ehdollistamissessioihin”. Toistuva altistaminen ohjelmoinnille on tarpeen jatkuvan kontrollin ylläpitämiseksi.
  5. Mielestä pitämiseksi otteessa Candyn handlerit ohjelmoivat hänet pysymään eristyksissä. Erityisesti he iskostivat häneen syvän paranoian muita ihmisiä kohtaan; ”ulkopuoliset” olivat mahdollisia vihollisia, jotka aikoivat käyttää häntä hyväksi. Olen johdonmukaisesti nähnyt tämän kuvion omassa työssäni siepattujen parissa. [128] Skeptikot esittävät, että kohtuuttomat abduktiopelot mahdollisesti indikoivat paranoidia skitsofreniaa — jonka yksi oire voi todellakin olla hallusinaatiokokemukset. Suurin osa siepatuista on mahdollista hypnotisoida helposti, kun taas paranoidit skitsofreenikot ovat äärimmäisen vaikeita ”saada valtaan”, sanoo tri. Edward Simpson-Kallas, psykiatri jolla on laajalti kokemusta lääketieteellisestä hypnoosista. [129] Jos kuitenkin nuo kohtuuttomat pelot on saatu aikaan hypnoosilla, ristiriita ratkeaa.
  6. Candy oli onnettoman lapsuuden tuote, mistä johtui hänen taipumuksensa kohti monipersoonaisuutta. [130] Monet ”toistuvasti abduktoiduista”, joita olen haastatellut, ovat eläneet samanlaisia masentavia perhehistorioita. [131]
  7. Candy Jonesin tarinalla on myös niinkutsuttua ”negatiivista relevanssia” abduktiokertomuksiin. Koska Kontrolloijat eivät luoneet hypnoottista peitetarinaa, tai pseudomuistia, todelliset faktat tapauksesta ovat vuotaneet hänen tietoiseen mieleensä. Aivan sama miten läpikotainen on post-hypnoottinen amnesia, vuotoja tapahtuu — ja näin syntyy tarve väärälle muistolle, täyttämään muistamisen aukko. CIA oppi virheistään. Candyn hypno-ohjelmointi rikkoutui alkuvuonna 1973 — sinä vuonna jolloin ”avaruusolentopeitetarina” muuttui (mikäli hypoteesini osoittautuu oikeaksi) standardiksi toimintaproseduuriksi. [132] Milton Kline hyväksyi Candy Jonesin tarinan, mutta hän piti hommaa amatöörimäisenä ja epäyhteensopivana tuon ajan parhaan työn kanssa. [133] Ehkäpä suuri virhe oli pseudomuistipeitetarinan puute?

Aihetta epäilyyn

Huhut ”maanalaisista tukikohdista” ovat yhtä kuumia kuin jalapenot UFO-alalla juuri nyt, ja useisiin näistä tarinoista liittyy abduktioita.

Esimerkkinä kuuluisa Bentwatersin UFO-tapaus, jonka sivujuonteeseen liittyi ilmasotamies Larry Warrenin sieppaus maanalaiseen tukikohtaan armeijan tukikohta-alueen alle. Hän kuvasi oloaan ”hieman huumatuksi”, ja siellä hän näki avaruusolentoja ja ihmisolentoja — sotilashahmoja — työskentelemässä rinta rinnan. [134]

Olen puhunut toisen siepatun, Nancy Wrightin, kanssa, jonka väitetään viedyn maanalaiseen kammioon kymmenen mailia Edwardsin ilmatukikohdasta pohjoiseen Kaliforniassa. Koska tämä oli usean silminnäkijän tapaus, ja rva Wright ei ollut yrittänyt tehdä tarinalla rahallista voittoa, annan hänelle kunniaa hänen tarinastaan. [135] Abduktiotutkija Miranda Parksin mukaan vanhempi pariskunta, joka asui lähellä, abduktoitiin myös juurikin samalla tavalla. [136]

Vuonna 1979 Paul Bennewitz ja Leo Sprinkle tutkivat erityisen huomiota herättänyttä abduktiota, jossa nuori nainen (nimeä ei paljastettu) ilmeisesti vietiin laitokseen, jossa avaruusolennot prosessoivat nesteitä ja ruumiinosia karjansilpomisista. Tämä tutkimus on ilmeisesti johtanut siihen, että valtio on ahdistellut Bennewitziä, jonka tuoksinassa jonkinlaista mielenhallintaa (tai, kuten olen aiemmin viitannut siihen, ”elektronista GASLIGHTINGIA”) on saatettu käyttää. [137]

Miten me selitämme nämä tarinat väitetyistä avaruusolentojen vehkeilyistä, joita on tehty yhdessä armeijan kanssa? Minä puolestani en voi arvostaa ”kosmisen salaliiton” tarinoita, joille ei yleensä ole minkäänlaista näyttöä, joita nykyiset ex-tiedusteluagentit kuten John Lear ja William Cooper levittelevät. Vaikka en voi esittää vilpillisyyttä näiden miesten osalta, usein mietin onko heitä käytetty kanavina — heidän tietämättään tai siitä jotain aavistaen — sofistikoituneessa disinformaationlevityskampanjassa.

Yksinkertaisempi, mutta ei mitenkään vähemmän kuumottavampi, selitys ”tukikohtiin” sieppaamiselle voidaan löytää tri. Louis Jolyon (”boB”) Westin tarinasta, joka nykyään tunnetaan pahamaineisena MKULTRA:n LSD-kokeiden tekijänä. [138] Kirjan VIOLENCE AND THE BRAIN innoittamana (kirjoittanut tohtorit Frank (”Bob”) Ervin ja Vernon H. (”BoB”) Mark, joka liitti kaupungin väkivaltaisuudet kapinallisten mustien ”geneettiseen vajavaisuuteen”) West ehdotti vuonna 1973, keskusta tutkimaan väkivaltaisuuden vähentämistä (Center for the Study and Reduction of Violence), jossa potentiaalisesti väkivaltaiset henkilöt voitaisiin hoidella ehkäisyllä. (”I was cured, all right.” — KELLOPELIAPPELSIINI -jpg)

Ja keitä nämä henkilöt olivat? Westin mukaan huomattavia tekijöitä väkivaltaiseen taipuvaisuuteen olivat ”sukupuoli (mies), ikä (nuori), etnisyys (musta) ja urbaanius”. Miten käsitellä heitä? ”…implantoimalla pieniä elektrodeja syvälle aivoihin, josta sähköistä toimintaa voidaan seurata alueilta, joita ei voida mitata kallon pinnalta… on jopa mahdollista havaita biosähköisiä muutoksia vapaasti liikkuvien koehenkilöiden aivoissa etävalvontatekniikoilla…” Monitoroimalla kohteen EEG:tä, etäältä, potentiaalisesti väkivaltaiset kohtaukset voidaan identifioida.

Meidän tarkoituksiimme kaikkein merkittävin aspekti tässä ehdotuksessa liittyi sijaintiin. Salaisessa kommunikaatiossa tohtori J.M. (”BoB”) Stubblebinelle, California State Department of Healthin johtajalle (onneksi tämä tieto ”vuodettiin” julkisuuteen), West paljasti, että hän aikoi pystyttää keskuksensa Niken hylättyyn ohjustukikohtaan, jonne kyllä pääsi mutta joka oli suhteellisen eristyksissä. ”Paikka on turvallisesti aidattu”, West kirjoitti. ”Vertailututkimuksia voidaan suorittaa siellä, eristyksissä mutta kätevässä sijainnissa, kokeellisista malliohjelmista, epähaluttavan käytöksen muuttamiseksi.” [139]

Kansa nosti äläkän, joka lopetti nämä suunnitelmat. Mutta tehtiinkö tämä suunnitelma todella tyhjäksi? Vai muokattiinko sitä vain, niin että siitä riisuttiin (hetkellisesti) sen överin rasistiset vivahteet ja siirrettiin jonnekin vähemmän helposti lähestyttävään paikkaan?

Yksi asia on varmaa: CIA:n psykiatri suosi salaista käyttäytymisen muokkauskokeilua etäisessä armeijan laitoksessa. Ehkäpä joku vakoilualan mielenmuokkausdivisioonasta edelleen pitää ideaa hyvänä. Jos kyllä, poisheitto-ongelma on edelleen läsnä, jos näiden laitosten ”vierailijat” aikovat koskaan päästä takaisin ulkopuoliseen yhteiskuntaan. Jälleen kerran hypno-ohjelmoitu peitetarina — mitä vähemmän uskottava, sen parempi — olisi arvokas.

Skandinavian yhteydet

Siepatuista on kirjoitettu monia kirjoja, ja kuitenkin niin vähän on olemassa mielenhallinnan uhreista. En voi ymmärtää tätä tilannetta; UFOjen todellisuus on edelleen ristiriitainen, ja kuitenkin mielenhallinnan olemassaolo on todistettu kahdessa (erittäin vaarantuneessa) kongressin tutkimuksessa ja tuhansissa FOIA-tietopyyntödokumenteissa. Tästä huolimatta siepatut voivat löytää sympatiseeraavan korvan, kun ne harvat jotka kehtaavat julistaa itsensä tunnettujen valtion ohjelmien uhreiksi tuskin löytävät ketään joka lotkauttaa korvaansa. Ennakkoluulomme tässä asiassa ovat valitettavat, sillä jos me kuuntelisimme ”kontrolloituja”, me kuulisimme monia yksityiskohtia, jotka ovat hämmästyttävän samankaltaisia kuin UFO-siepatuilla.

Kaksi esimerkkitapausta: Martti Koski ja Robert Näslund.

Koski, Suomen kansalainen, väittää olleensa mielenhallintakokeiden uhri hänen vieraillessaan Kanadassa. Pian sen jälkeen kun hänen kokeensa alkoivat, hän yritti kertoa tarinansa tilanteestaan maailmalle ja saada huomiota osakseen. Harva kuunteli. Monet hänen yksityiskohdistaan olivat omituisia, ja koska hänen äidinkielensä ei ollut englanti, hän ei osannut ilmaista itseään vakuuttavasti nille, joilta hän etsi apua. Kuitenkin monet aspektit hänen tarinassaan vastaavat läheisesti MKULTRAn ja samanlaisten ohjelmien tunnettuja yksityiskohtia.

Näslund, Ruotsin kansalainen, kertoo samanlaisen tarinan. Lisäksi hänen väitteensä saavat erikoistukea: röntgenistä paljastui implantti hänen aivoissaan. Näslund itse asiassa meni niinkin pitkälle, että hän testautti implantin sähköteknikolla, joka oli töissä Hewlett-Packardilla. Kreikkalainen kirurgi suoritti trepanaation poistaakseen laitteen.

Monet Kosken ja Näslundin tarinoiden aspektit vastaavat hypoteesiani. Koskelle esimerkiksi yhdessä kohtaa kerrottiin, että häntä käsittelevät lääkärit olivat itse asiassa ”avaruusolentoja Siriukselta”. Toisessa kohtaa hänet johdateltiin uskomaan, että hän oli suorassa yhteydessä ”Herraan”. Kuten aiemmin annoin ymmärtää, uskonnollisilla kuvilla manipulaatio auttaa antisosiaalisen käyttäytymisen tuottamista; kohteen super-ego voidaan ohittaa jos hän uskoo, että käskyt tulevat korkeimmalta. Sellainen manipulointi voi selittää omituisemmat Betty Andresson Lucan sieppauksen aspektit. [140]

Näslundin implantti alunperin sijoitettiin nenän kautta. Hän aluksi tajusi, että jotain oli pahasti vialla kun häneltä puuttui muisto ajan kulumisesta, jota seurasi SELITTÄMÄTÖN NENÄVERENVUOTO.

Tämä yksityiskohta tulee välittömästi tutuksi kenelle tahansa, joka on tutkinut sieppauksia; olen kohdannut niitä omissa keskusteluissani siepattujen kanssa. UFO-kirjallisuudesta erittäin hyvään esimerkkiin ohjaan lukijaa tarkastamaan Susan Ranstedin tapauksen, niinkuin Kevin D. Randle on sen kuvannut kirjassa THE UFO CASEBOOK [141]; väitetyn kontaktihenkilö Diane Tessmanin taustat ovat myös huomionarvoisia tässä mielessä. [142] Kiinnostavaa kyllä, olen paikallistanut viitteen avoimeen kirjallisuuteen koskien, eläinkokeissa tarkasteltua, nenän kautta implantoitujen elektrodien käyttöä sähkömagneettisen säteilyn vaikutusten mittaamiseen. [143]

On muitakin väitettyjä mielenhallinnan uhreja, joilla on näyttöä implanteista; huomaa, erityisesti, kiinnostava James Petit’n tapaus, CIA:han kytkeytynyt pilotti ja väitetty aivopesualumni; röntgenkuva hänen kallostaan paljasti abduktiotyylisen implantin — sopivaa, mahdollisesti, koska hänen kehossaan on sieppaustyylisiä naarmuja. [144] Sitä vastoin tietyt abduktoidut toimittavat, mikäli heille sallitaan läpikotainen ja heitä ymmärtävä kuuleminen, todistuksen, joka vahvasti myötäilee Kosken narratiivia.

Helikopterit ja levyt

Rex Nilesin ja hänen siskonsa (nimeä ei uutisissa kerrottu) kummallinen tarina saattaa valaista kiinnostavalla tavalla monia eri abduktiotapauksia, erityisesti Betty ja Barney Hillin tapausta. [145] Niles, Woodland Hillsissa toimivan puolustusalihankkijayrityksen (Rex Rep) omistaja, joutui viranomaisten kynsiin, kun he tutkivat puolustusteollisuuden metkuja. Hänestä tuli äärimmäisen yhteistyöhaluinen todistaja tutkimuksen ajaksi — kunnes hänen viholliset alkoivat hyökätä hänen kimppuunsa, joiden väitetään käyttäneen psykosähköistä häirintää.

Seuraava lainaus oli LOS ANGELES TIMESin artikkelista koskien Nilesin tapausta, ja se on erityisen paljastava:

Hän (Niles) todisti sisarensa puolesta, nainen joka asui Simi Valleyssa, joka vannoo että helikopterit toistuvasti kiertelivät hänen kotiaan. Insinööri mittasi 250 wattia mikroaaltoja Nilesin talon ympäristöstä ja löysi RADIOAKTIIVISEN LEVYN HÄNEN AUTONSA KOJELAUDAN TAKAA.

Entinen lukiokaveri Lyn Silverman väitti, että hänen kotitietokoneensa sekosi kun Niles astui sen lähelle.

Tässä tarinassa ei avaruusolentoja — kuitenkin miten samankaltainen se onkaan verrattuna abduktiokertomuksiin! Abduktioiden uhrit usein rapotoivat helikoptereita — Betty Andreasson Lucan tapaus tarjoaa parhaiten tunnetun esimerkin. [146] Sekoavat sähkölaitteet ovat myös usein tavattu oikeaksi osoitetuissa abduktiotapauksissa; olen puhunut (erikseen) kolmelle naiselle, jotka ovat väittäneet kykenevänsä häiritsemään tai sulkemaan kokonaan televisionsa ja stereonsa kävelemällä laitteiden ohi; eräs nainen jopa väitti, että hän oli sammuttanut TV:nsä pelkästään sitä osoittamalla.

Mutta radioaktiivinen levy on erityisen kiinnostava. Kuten entinen FBI-agentti Ted Gunderson jokin aika sitten selitti kumppanilleni Alexander Constantinelle, magneettisia radioaktiivisia levyjä on kauan käytetty salaisten palvelujen toimissa syöpää aiheuttavina ”hiljaisina tappajina” — eli salamurhan työkaluina. Eikä ainoastaan sellaisena. Levy tuo mieleen erään vähän tunnetun yksityiskohdan Hillin tapauksesta — tusinan verran pyöreitä ”kiiltäviä pisteitä”, joista jokainen oli hopeadollarin kokoinen, jotka löytyivät hänen autonsa peräkontista heti abduktion jälkeen. Kompassineula reagoi villisti, kun hän asetti sen näiden pilkkujen viereen. Ovatko ne voineet merkitä sijaintia, jossa sähkömagneettinen tai radioaktiivinen laite, samanlainen kuin minkä Niles löysi, asetettiin autoon? Sellainen laite on voitu kiinnittää paikalleen magneettisesti, josta johtuu kiertoilmiö. Jos kyllä, silloin pahaa oloa aiheuttava sähkömagneettinen säteily voisi olla aiheuttanut Hillien ”UFO-havainnon”.

Armeija ja mielenhallinta

Jokin aika sitten otin osaa hypnoottiseen regressiosessioon, jossa koehenkilö — väitetty UFO-siepattu — muisti käyneensä läpi mystisen ”aivo-operaation” veteraanien sairaalassa Kaliforniassa. Operaation suoritti ihmiset, ei avaruusolennot. Kiinnostavaa kyllä, tämä sama sairaala mainitaan kahdessa muussa kohtaamassani tapauksessa. Nämä toiset väitteet eivät olleet siepattujen tekemiä, vaan ihmisten joiden väitetään olleen mielenhallintakokeiden uhreja.

Eräs näistä väittäjistä, entinen laivaston SEAL-kommando, joka teki useita vaarallisia tehtäviä Vietnamissa, myötämielisesti kertoi minulle yksityiskohtaisesti hänen tarinansa. [147] Tämä henkilö — kutsun häntä ”treenatuksi SEALiksi” — oli saanut erikoistaistelukoulutusta armeijan tukikohdassa Kaliforniassa; hän väittää, että yhdessä kohtaa koulutustaan hänet huumattiin, hypnotisoitiin, mahdollisesti asetettiin jonkinlaisen sähkökontrollin alaisuuteen ja altistettiin äärimmäiselle tuska/nautinnon operantille ehdollistamiselle. Eräs yksityiskohta hänen tarinassaan liittyy ehdollistamisen ”palkkioaspektiin”: kun hän totteli asianmukaisesti, hänelle annettiin vapaaseen seksuaaliseen käyttöön nainen, joka SEALin muisteluiden mukaan oli itsekin aivopesun uhri.

Niin uskomattomalta kuin tämä jälkimmäinen väite kuulostaakin, pidin sitä äärimmäisen resonanttina kun myöhemmin haastattelin nimekästä siepattua eteläisessä Kaliforniassa, joka urheasti kertoi minulle yksityiskohtia hämmentäväst, vaikkakin monesti arkaluonteisesta, tapauksesta hänen menneisyydestään. Edelleen houkuttelevan näköisenä naisena hän muisti minut — todellakin, hän tuntui omituisen halukkaalta kuvaamaan — varhaisen rakkaussuhteen nuoren sotilaan kanssa, jota koulutettiin armeijan tukikohdassa lähellä hänen kotiaan. Hän ei muista sotilaan nimeä. Ainoa minkä hän muistaa on, että kerran mies alkoi ASUA HÄNEN PERHEENSÄ TALOSSA; hänellä ei ole muistikuvaa miten järjestely alkoi, ja hänen vanhempansa eivät koskaan tunteneet oloaan mukaviksi tästä asiasta keskustellakseen. Vaikka hän ei tuntenut vetoa tätä sotilasta kohtaan, hän tunsi tarvetta olla intiimisti tämän kanssa, ja hän otti tottelevaisen asenteen joka oli varsin epätavallista hänelle. Myöhemmin sotilas meni suorittamaan salaista tehtävää Vietnamiin.

Tottakai nuoren henkilön psykoseksuaalinen kehitys ei koskaan ole suorasukaista, ja ylläoleva tapaus on hyvin voinut edustaa yhtä mutkaa matkassa. Silti, jotkut tämän tarinan yksityiskohdat — erityisesti vanhempien asenne, naisen persoonallisuuden muutos ja hänen sen jälkeiset muistikatkot — ovat silmiinpistäviä, ja kohtelen siepatun intuitiota kunnioituksella, jonka tämä pieni mysteeri hänen henkilöhistoriassaan voi, mikäli oikealla tavalla se ymmärretään, valaista hänen myöhempiä ”puuttuvan ajan” kokemuksiaan.

Olisiko ”treenattu SEAL” voinut olla oikeassa? Oliko siellä, ONKO siellä hypno-ohjelmoitujen sotilaiden sisäpiiri, joka tekee erityisen vaarallisia tehtäviä? Ja onko ohjelmoijilla käytettävissään ”naislähde”, niinsanotusti, hypnotisoiduille seuraajille?

Jos SEALin tarina olisi ainoa, skeptikot voisivat helposti sivuuttaa sen (olettaen että he eivät istu kasvotusten, niinkuin minä, tarinan kertojan edessä, kuunnellen kaikkia iljettäviä yksityiskohtia). Mutta toiset veteraanit ovat lisänneet omat äänensä tähän raakaan tarinaan. Daniel Sheehan, Christic Institutesta, väittää että hänen organisaationsa on puhunut puolelle tusinaa henkilöitä, joiden narratiivi on samanlainen kuin minun SEAL-informantillani. Kaikki olivat käyneet läpi ”prosessoinnin” standardin armeijakoulutuksen kontekstissa; ohjelmoinnin ja palkkataistelijoiden antaman erikoistaistelukoulutuksen jälkeen kokelaat pantiin ”jäähylle” käytettäväksi syntyvissä tilanteissa — ja osa noista tilanteista syntyi USA:ssa. [148]

Walter Bowart aloitti omat mielenhallinnan tutkimuksensa laittamalla mainoksen SOLDIER-OF-FORTUNE-tyyppisiin julkaisuihin, joissa hän pyysi kirjeenvaihtoa veteraaneilta, jotka olivat kokeneet selittämättömiä muistikatkoksia tai omituista käyttäytymisen muutosta palvellessaan Vietnamissa; hän sai yli 100 vastausta. Bowart omisti kokonaisen kappaleen eräälle vastanneista — ilmavoimien veteraanille nimeltään David, joka lopetti neljävuotisen palveluksensa muistellen, että hän oli käyttänyt aikaa ”pitäen hauskaa, harrastaen seksiä, maaten rannalla, keräten näkinkenkiä… Ei koskaan tullut mieleenikään ennen kuin myöhemmin, että minun olisi pitänyt varmaan TEHDÄ jotain palveluksen aikana.” (Selvä esimerkki peitemuistista.) Hänelle ”annettiin” tyttöystävä jonka nimeä hän ei muista, huolimatta pitkästä ja syvän intiimistä suhteesta. [149] Yhteydet SEALin ja siepattujen tarinoihin tulisi olla ilmiselvät.

Meillä on eräänlainen tunnustus tiedemieheltä, joka erikoistui tämän tyyppisen kouluttamisen erääseen aspektiin. Yliluutnantti Thomas (”Bob”) Narut, U.S. Naval Hospitalista NATOn päämajassa Floridan Naplesissa myönsi, luennoidessaan Oslossa, että alokkaat Naplesissa laitettiin KELLOPELIAPPELSIINI-tyylisiin käyttäytymisen muokkaamissessioihin. Koulutettavat teipattaisiin penkkeihin heidän silmäluomet täysin auki pidettyinä katsellen filmejä teollisuusonnettomuuksista ja afrikkalaisista ympärileikkausseremonioista — psykologit käyttävät filmejä usein keinona aiheuttaa stressiä koetilanteissa. Toisin kuin protagonistit KELLOPELIAPPELSIINISSA, jotka oppivat tuntemaan kuvotusta väkivaltaa nähdessään, Narutin sotilaat opetettiin hyväksymään ja nauttimaan verenvuodatuksesta, näkemään sen mielenrauhalla. Samanlaisia tekniikoita käytettiin dehumanisoimaan potentiaalisia vihollisia. Tämän ohjelman suorittaneet muuttuivat, Narutin sanoin, ”palkkamurhaajiksi ja salamurhaajiksi”, joita sijoiteltiin amerikkalaisiin suurlähetystöihin ympäri maailmaa.

Kun toimittajat utelivat näistä väitteistä, Amerikan hallitus kielsi tarinan; Narut — pitkän radiohiljaisuuden ja selvän pakottamisen jälkeen — myöhemmin selitti toimittajille, että hän oli puhunut pelkästään teoreettisesti. Jos näin, niin miksi hän alunperin kuvasi käyttäytymisen muokkausproseduuria käynnissä olevaksi ohjelmaksi? [150]

Vaikka voi tuntua härskiltä palata abduktioiden pariin näin kaamean datan tarkastelun jälkeen, minun tulisi muistuttaa lukijaa niistä monista sieppaustapauksista, joissa siepattu muistaa joutuneensa pakolla katsomaan tiettyjä stressaavia elokuvia. Avaruusolennot ovat nähtävästi oppineet muutaman asian tri. Narutilta.

Narut, tottakai, keskittyi yksittäisten amerikkalaissotilaiden selektiiviseen ohjelmointiin; mielenhallinnan spektrin toisessa päässä puolustusministeriön asiantuntijat ovat myös keskittyneet menetelmiin, joilla tehdä kokonaisista vihollispataljoonista ”taistelukyvyttömiä”. Sähkömagneettiset aseet, joiden tarkoitus on poistaa vihollisen aggressiot, on DARPAn aluetta, tri. Jack (”Bob” Dobbs) Veronan ohjauksessa. Nämä projektit pysyvät varsin mystisinä; me tiedämme, kuitenkin, että eräs operaatio, SLEEPING BEAUTY, käytti tri. Michael (”BoB”) Persingerin palveluja, tiedemiehen joka on ilmaissut mielenkiintoisia näkemyksiä liittyen UFOihin.

Persinger kehitti menetelmän, joka käyttää ELF-aaltoja vapauttamaan aivojen MAST-solujen avulla histamiinia. Jos taistelukentän komentaja haluaa saattaa vihollisensa oksentamaan, Persingerin temppu hoiti homman nopeammin kuin Tobe Hooperin elokuva. Menetelmä toimii myös eläiniin. ”Kysymys”, kirjoittaa mielenhallintatutkija Larry Collins, ”on se miten päästä pisteestä A pisteeseen B ilman, että rikotaan erästä kaikkein perusteellisinta Valtion etiikan käskyä — älä tee tuollaisia kokeita ihmisolennoilla.” [151]

Jos Collins olisi tutkinut asiaa hienovaraisemmin, hän olisi saattanut tajuta, että valtio ei aina ole pitänyt tätä käskyä kiveen hakattuna. Kuten Milton Kline asian ilmaisee:

Eettiset tekijät suurimmassa osassa tutkimusta sulkisivat pois positiiviset tulokset. Nuo eettiset tekijät eivät aina päde valtion tekemään tutkimukseen. TUTKIMUS JOKA ON TUOTTANUT TODELLA POSITIIVISIA TULOKSIA EI OLE EETTISTEN RAJOITTEIDEN RAJAAMA. [152]

Mielenhallinnan lopullinen motiivi

Ornen koulukunnan kovan linjan hypnotistit melkein varmasti sivuuttaisivat veteraanien kertomukset hypnoosin, huumeiden ja käyttäytymisen ehdollistamisen käytöstä amerikkalaissotilaisiin. Skeptikot kysyisivät miksi kukaan yrittäisi luoda ”Matsurian kandidaattia” kun asepalvelus, käyttäen täysin perinteisiä keinoja, voi luoda ”Rambon”? Aina on saatu rekrytoitua joku mitä vaarallisimpiin tehtäviin; mihin tarvitaan hypnoosia?

Tarve on itse asiassa absoluuttinen.

Moderni taistelukenttä ei anna sijaa perinteiselle sotilaalle. Kehittynyt aseistus vaatii yhä parempaa teknisen edistyksen tasoa, mikä taas puolestaan vaatii kylmäpäisiä toimijoita. Mutta aina-niin-inhimilliset taistelijat — vaikka he kykenevät äärimmäisiin rohkeuden tekoihin kaikkein stressaavimmissa kuviteltavissa olevissa olosuhteissa — eivät kuitenkaan ole loputtoman kylmäverisiä. Lopulta mieli murtuu. Per capita psykiatristen uhrien lukumäärä on kasvanut dramaattisesti jokaisen toistaan seuranneen amerikkalaiskonfliktin jälkeen. Kuten Richard Gabriel, loistava historioitsija psykiatrian roolista sodankäynnissä, kirjoittaa:

Moderni sodankäynti on muuttunut niin tappavaksi ja niin intensiiviseksi, että ainoastaan jo valmiiksi hullut voivat sitä kestää… Moderni sota, joka vaatii jatkuvaa taistelua, kasvattaa sotilaan väsymystä ennennäkemättömille tasoille. Fyysinen väsymys -- erityisesti unenpuute -- kasvattaa psykiatristen uhrien lukumäärää valtavasti. Toiset tekijät -- korkea epäsuoran tulen määrä, yötaistelu, puute ruoasta, jatkuva stressi, suuret kaatuneiden määrät -- varmistaa sen, että psykiatristen uhrien määrä nousee katastrofaalisiin mittoihin. Ja uhrien määrä rasittaa sairaanhoitorakennetta romahtamiseen asti.

Kyky hoitaa psykiatrisia uhreja tulee kaikkea muuta kuin katoamaan. Ei tule olemaan turvallisia rintama-alueita joissa hoitaa sotilaita, joiden hermo on romahtanut. Modernin sodankäynnin teknologia on tehnyt sellaisista paikoista funktionaalisesti vanhentuneita… [153]

Gabrielin mukaan armeija aikoo vastata tähän haasteeseen luomalla ”kemiallisen sotilaan”, ihmisen univormussa taistelevan muuntohuumezombien:

Tulevaisuuden taistelukentillä me tulemme näkemään todellisen tietämättömien armeijoiden kohtaamisen, armeijoiden jotka eivät tiedä omista tunteistaan tai edes syistä miksi he sotivat. Sotilaat kaikilla rintamilla tulevat redusoitumaan pelottomaksi kemikaalikoneeksi, jotka taistelevat yksinkertaisesti koska ne eivät osaa tehdä mitään muuta… Kun kemian henki on päässyt pullosta, ihmisten mentaalisten ja fyysisten toimien koko skaala annetaan kemian kontrolloitavaksi… Nykypäivänä on jo mahdollista kemiallisella tai sähköisellä stimulaatiolla kasvattaa ihmisolennon aggressiotasoja stimuloimalla amygdalaa, aluetta ihmisaivoissa joka vastaa aggression ja raivon kontrolloinnista. Sellainen "ihmispotentaalin tehtailu" on jo osittain todellisuutta ja tarvittava tekninen osaaminen kasvaa päivä päivältä. [154]

Vaikka tämä lainaus puhuukin huumeista ja elektroniikasta, me voimme turvallisesti olettaa, että sodan suunnittelijat eivät välttelisi muiden lupaavien tekniikoiden käyttöä.

Gabriel kirjoittaa pääosin suuren mittakaavan taisteluskenaarioista, mutta perustuen hänen informaatioonsa me voimme hyvin päätellä, että mind-controllattu sotilas on roolissa myös hyökkäysiskuissa, salaoperaatioissa, soluttautumisessa vihollislinjojen taakse erikoisjoukkojen yksiköillä. Sellaisissa tehtävissä Yhdysvaltain henkilöstö on yhä enenevissä määrin nojautunut kidutukseen tapana kuulustella ja häiritä [155], ja sellaisen barbarismin muuttuessa standardiproseduuriksi tulevaisuuden taistelevan amerikkalaisen tarvitsee löytää sisältään ennennäkemättömiä brutaaliuden varantoja. Onko keskivertovärvätyllä, joka on haettu kansakunnan lähiöistä ja joka luottaa perinteisiin ideaaleihin, sellaisia varantoja?

Vietnam osoitti, että sotilas, huolimatta hänen arviointikykyään hämärtämään tarkoitetun propagandan suuresta määrästä, aistii eron legitiimin puolustustarkoituksen ja poliittisen hegemonian suojelun välillä. Jotta viivästytettäisiin tällaista heräämistä, tai tehtäisiin siitä irrelevanttia, sodan suunnittelijoiden tulee vetää ihmistaistelija pois rintamalta ja korvata hänet soturin uudella lajilla. Tulevaisuuden sotilas ei osaa arvioida; hän pelkästään tekee. Hän ei ole teurastaja; hän tulee olemaan teurastajan VEITSI — työkalu muiden työkalujen joukossa, ajattelematon ja tehokas.

On mielipiteeni, että tällaisen tulevaisuuden sotilaan luomiseksi kontrolloijat tarvitsevat jatkuvan ohjelman, sellaisen joka on suunniteltu testaamaan jokaista uutta menetelmää ja menetelmien kombinaatiota ihmismielen valloittamiseksi.

Tämän ohjelman erään päätavoitteen tulee sisältää ihmiskyvyn laajentaminen stressiin ja väkivaltaan. Värväytyneiden subjektien tulee sellaisissa koeproseduureissa kokea tuskaa, ja he oppivat hyväksymään tuskan. Lopulta he oppivat tuottamaan sitä, ilman katumusta tai edes muistoa siitä. Kansakunta, joka ensimmäisenä luo tällaisen uuden sotilaan, tulee saamaan etulyöntiaseman ”perinteisellä” taistelukentällä — niinkuin tulee myös se kansakunta, joka ensimmäisenä kehittää keinon käyttää massamielenhallintatekniikoita tekemään vihollisjoukoista toimintakyvyttömiä. (Ja suitsia kokonaisia siviilipopulaatioita, sekä vihollisen että kotona. -jpg) Tämä tärkeä armeijan tarve on se syy miksi en koskaan usko mitään niistä epävakuuttavista vakuutteluista siitä, että kansakuntamme salaiset tieteentekijät ovat lopettaneet tai tulevat lopettamaan käyttäytymisen muokkaamisen tutkimuksen. Tämä tutkimus ei tule koskaan olemaan pelkkää historiaa. Se mikä on mennyttä on nykyisyyttä, ja nykypäivän salaiset kokeet muuttuvat huomisen peruskoulutukseksi.

Prototyyppi tulevaisuuden taistelijalle voi olla jo meidän sisällämme. Haastattelemani laivaston SEAL puhui kammottavan yksityiskohtaisesti raajojen repimisestä ilman emootioita, rutiininomaisesta raiskauksesta, tappamisesta ilman tunnevaikutusta. Ja sitten SEN UNOHTAMISESTA ETTÄ OLI TAPPANUT. Jopa vuosia myöhemmin hän ei kyennyt muistamaan tarinoita monien hänen omassa kehossaan olevien haavojen taustalla. Hän väittää, että aina kun hän tarvitsi sairastuvan palveluita, lääkärit hypnotisoivat hänet pian uudelleen hänen sisäänkirjautumisensa jälkeen, kun aivan erityisesti tätä työtä suorittava lääkäri tarkastaisi hänen lääketieteellisen historiansa, joka oli äärimmäisen salainen ja jota pidettiin lukkojen takana.

SEALin todistuksen mukaan hänen muistinsa tukos murtui hiljalleen, tässä liian monimutkaisia kuvattavaksi olevien tapahtumien jälkeen. Lopulta vuosia Vietnamin jälkeen hän kykeni muistamaan sen mitä hän oli tehnyt.

Amnesia oli siunaus.


94. Viittaan henkilöön, joka myöhemmin kirjoitti erittäin selväpäisen ja mielekkään kirjeen tri. Paul Lowingerille, joka on armollisesti antanut tietonsa minun käyttööni. Nyt tunnen velvoitteen pitää tämän henkilön nimen omana tietonani.

95. Cameronista tuli American Psychiatric Associationin, Canadian Psychiatric Associationin, ja World Association of Psychiatristsin johtaja. Hän aiemmin istui Nürnbergin paneelissa ja auttoi luonnostelemaan eettisen lääketieteellisen tutkimuksen säännöt!

96. Erityisesti Opton & Scheflinin katsaus, vaikka se onkin loistava laajuudessaan ja yksityiskohdissaan, jatkuvasti tavoittelee vakuuttelevia tulkintoja näytöstä, joka osoittaa paljon huolestuttavampiin johtopäätelmiin.

97. Martin T. Orne, ”Can a hypnotized subject be compelled to carry out otherwise unacceptable behavior?” INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1972, Vol. 20, 101-117.

98. Marks mainitsee kirjeessään Ornelle, että jälkimmäisen väitetään olleen tietämättään osallisena aliprojekti 84:n. Kuitenkin julkiseksi tehdyistä, aliprojekti 84:aa koskevista papereista käy ilmi, että Virasto oli halukas kertomaan Ornelle tietoja; Orne myöhemmin myönsi Marksille, että hänet tehtiin tietoiseksi hänen CIA-sponsoroinnista (Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 172-173). Marksin kanssa tehdyssä haastattelussa Orne vähätteli Candy Jonesin tarinaa (jonka me tulemme käymään läpi myöhemmin) väittäen, että jos sellainen koe oltaisiin tehty, ”joku jossain virastossa olisi tullut luokseni”. Miksi he tulevat hänen luokseen supersalaisesta projektista, ellei Ornella itsellään ollut erittäin korkeaa turvaluokitus ja työskennellyt yksinomaan tiedusteluvirastoille? Huomaa myös, että Orne teki laajoja tutkimuksia Office of Naval Researchille kesäkuun 1. päivästä 1968 toukokuun 31. päivään 1971. Myös DARPA on rahoittanut häntä. Lisäksi pidän huomionarvoisena sitä seikkaa, että Orne jotenkin pääsi Society for Clinical and Experimental Hypnosis:n johtajaksi huolimatta siitä, että organisaatio oli päättänyt olla valitsematta johtajaa. (Tämä seikka kerrottiin Marksille erään tunnetun hypnoosiasiantuntijan haastattelussa, jota minun ei varmaankaan ollut tarkoitus nähdä.)

99. Tämä tarina on kerrottu monesti. Katso Turner & Christianin THE KILLING OF ROBERT F. KENNEDY, 207-208; lisäksi Peter J. Reiter, ANTISOCIAL OR CRIMINAL ACTS AND HYPNOSIS (Springfield, Illinois: Charles C. Thomas, 1958).

100. John G. Watkins, ”Antisocial behavior under hypnosis: Possible or impossible?” INTERNATIONAL JOURNAL FOR CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1972, Vol. 20, 95-100.

101. Milton H. Erickson, ”An experimental investigation of the possible anti-social use of hypnosis,” PSYCHIATRY, 1939, vol. 2. Erickson esittää, että jos hypnotisoija on vakuuttanut kohteensa havaitsemaan todellisuuden väärin, silloin siitä seuranneita tekoja ei voida pitää ”antisosiaalisina”, sillä teot olisivat hyväksyttäviä kohteen sisäisen todellisuuskonstruktin mukaan. Tämä argumentti on minusta semanttista ulinaa. (ei minusta -jpg)

102. Kts. Flo Conway & Jim Seigelman, SNAPPING (New York: Lippincott, 1978).

103. Lee & Schlain, ACID DREAMS, 8-9.

104. John Marksin haastattelu Victor Marchettin kanssa, December 19, 1977 (Marks-arkistot).

105. Martin T. Orne, ”On the Mechanisms of Posthypnotic Amnesia,” THE INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS, 1966, vol. 14, 121-134. Ornen työ post-hypnoottisen amnesian parissa sai rahaa NIMH:lta, Air Force Office of Scientific Researchilta ja Office of Naval Researchilta. Haluaisin kuulla mikä viaton selitys, jos sellaista onkaan, ilmavoimilla on tarjota selittämään heidän kiinnostustaan post-hypnoottiseen amnesiaan. (”Me emme saa sallia aukkoa post-hypnoottisessa amnesiassa! tietysti -jpg)

106. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 242-243.

107. Selvästikin Allan Dulles. Tämä on voinut olla hypnoottisesti aikaansaatu harha; toisaalta Dullesin legendaarinen seksuaalinen halukkuutensa teki tämän väitteen ehkä vähemmän epätodennäköiseksi kuin voisi aluksi olettaa. (VÄÄRIN! Selvästikin tämä viittaus on  J.R. ”Bob” Dobbsiin, ylimpään Church of SubGeniuksen MC:hen; nimikirjaimet A.D. viittaavat erääseen hänen pseudonyymeistään, Adman Destructor. ”Bob”:n seksuaalinen halukkuus on SubLegendaarista. -jpg)

108. Aina paras indikaattori siitä onko hypnoosi aito; en voi ymmärtää miksei Orne käyttänyt tätä testiä Blanchin tapauksessa.

109. Herbert Spiegel, ”Hypnosis and evidence: Help or hindrance,” ANN. N.Y. ACAD. SCI.; 1980, 347, 73-85.

110. Katso esim. Kroger, HYPNOSIS AND BEHAVIOR MODIFICATION, 21-22

111. Katso erityisesti Klass, UFO ABDUCTIONS: A DANGEROUS GAME, 60-61. Orne, jota tässä haastateltiin, viittaa hänen artikkelissaan referoituun teokseen ”The use and misuse of hypnosis in court” (INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL HYPNOSIS, 1979, vol. 27, 311-341.)

112. Klass esittää, että ufologit, tehdessään hypnoottista regressiota, tahtomattaan vihjailevat kohdehenkilöilleen. Hänen tekstinsä tarkempi luku paljastaa, että hän ei koskaan todista tai väitä, että sellaisia ”vihjeitä” on voinut esiintyä missään tietyssä tapauksessa; hän yksinkertaisesti uskoo, että vihjailua ON VOINUT tapahtua. Jos Klass olisi ollut halukkaampi käsittelemään siepattuja suoraan, hän olisi saattanut löytää näyttöä syystä ja seurauksesta; nykyisellään hänen argumenttinsa todella ei ole mitään muuta kuin ehdotus. Kaikesta tuosta pidän hänen ideoitaan koskien hypnoottisten regressiosessioiden pitämistä ”puhtaana” potentiaalisesti arvokkaana.

113. Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 34-37.

114. Donald Bain, THE CONTROL OF CANDY JONES (Chicago, Playboy Press, 1976).

115. Hypnotisoitujen kuriirien käyttö sodassa ulottuu 1800-luvulle.

116. Estabrooks, HYPNOTISM, 193-214.

117. John Marksin haastattelu Milton Klinen kanssa, joulukuun 22. 1977 (Marks-arkistot). Toisessa haastattelussa professori Clare Young (Estabrooksin kollega Colgate Universityssa) vahvisti, että Estabrooksin hypnoosityötä valtiolle ei oltu koskaan julkaistu.

118. Vai olisiko hänen avioliittonsa voinut olla osa ohjelmaa? ”Long John”, jolla nimellä hänet tunnettiin, oli kuuluisa UFO-piireissä, ja hän oli antanut foorumin sellaisille varhaisille kontaktihenkilöille kuten Howard Menger. Hän tunsi myös Jackie Gleasonin, nimekkään (joskin epätodennäköisen) nimen ”törmänneiden levyjen” huhumyllyissä. Olisiko Candy voinut saada tehtäväkseen selvittää sen mitä Nebel tiesi?

119. Marks-arkistot. John Marks teki erinomaisen työn Candy Jonesin tarinassa; hän erehtyi — melkein anteeksiantamattomasti — konservatismin puolelle kun hän kieltäytyi ottamasta mukaan informaatiota tästä tapauksesta hänen kirjaansa. Tiedän mukana olleen instituutin nimen; kuitenkin koska Candy Jones piti asianmukaisena pitää tämän tarinan aspektinsa salassa (mahdollisesti hyvistä juridisista syistä), minä seuraan hänen esimerkkiään.

120. Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 446-447.

121. Haastattelut, Marks-arkistot. Eräs Marksin informanteista tarjosi kiinnostavia spekulaatioita siitä, että Candyn kidutussessiot eivät olisikaan tehty kentällä, vaan laboratoriossa — hänen koko tehtävänsä on voinut olla hypno-ohjelmoitu fantasia.

122. Informaatio Candyn CIA-tiedoista on peräisin Candy Jonesin puhelinhaastattelusta. Tässä on ongelma: CIA-peitetarinat aukeavat kuin sipulin kuori; kun on poistanut ulkokuoren, seuraava odottaa kuorimista. (Tästä syystä en pidä tämän tutkielman ”paljastuksia” koko totuutena; minun mielestäni se on vieläkin pahempaa. -jpg) Candy Jonesin tapauksessa kaninkoloon kuuluu syytökset siitä, että hän OMASTA TAHDOSTAAN teki niinkuin CIA halusi, ja käytti Jensenin hypnoosikokeita rationalisaationa hänen teoilleen. Eräs Marksin informanteista esittää tällaisen selityksen; siispä, Opton & Scheflin näyttävät nielleen tämän. Kuka tahansa, joka on perillä Candyn ohjelmoijien ilkeästä häpäisystä, jolle nämä Candyn alistivat, nauravat tämän tarinan ulos oikeudesta. Kukaan, paitsi erittäin psykoottinen masokisti, ei omasta tahdostaan haluaisi kokea sitä mitä hän oli kokenut.

123. Marks-arkistot.

124. William Kroger, CLINICAL AND EXPERIMENTAL HYPNOSIS (Philadelphia: Lippincott, 1963), 299.

125. Ufologi Jim Moseley, Candyn tuttu, oli väittänyt että tunnistamaton lähde Nebelin ”sisäpiirissä” kerran, epävirallisesti julisti Candyn tarinan ”paskapuheeksi”. Tämä väite ansaitsee tarkan ja kunnioitettavan huomion. Silti Moseley ei identifioi lähdettään eikä meillä ole keinoa sanoa puhuiko tämä sisäpiirin hemmo vaistonvaraisesti vai tiesikö hän jotain, vai mitä hän oikeasti tarkoitti. Oliko hänen mielestään Candy fantasioinut vai kusettiko hän? Jos ensimmäistä, miksi hänen hallusinaationsa sopivat MKULTRA-yksityiskohtiin, jotka on julkaistu vasta hänen kirjansa julkaisemisen jälkeen? Jos jälkimmäistä, miten me aiomme selittää ne monet hypnoottiset regressionauhat, joista ainakin jotkut olivat saatavilla ulkopuolisille tutkijoille? (Varsin yksityiskohtaista ollakseen kusetus.) Joka tapauksessa miten Candy olisi voinut tietää sen faktan (jonka Marksin tuttavat vahvistavat), että Kroger opetti ”Jenseniä” eräässä länsirannikon instituutissa? Miksi, jos tarina oli ”paskapuhetta”, Candy ottaisi riskin joutua oikeusjuttuihin kun hän nimeää — bisnestutuille ja tutkijoille, ellei sitten kaikelle kansalle — oikean elämän hypnoterapeutteja? Yhtä kaikki ehdottaisin, että Moseleyn ”sisäpiiriläinen” puhui hassuja, eikä hänellä ollut todellisia faktoja. (Tai puhui vääristeltyä totuutta. -jpg)

126. Philadelphia, Lippincott, 1976.

127. Ibid., 415.

128. Samanlaiset paranoidit purkaukset johtivat tri. Richard Nealin UFO-siepattujen ryhmän hajottamiseen Los Angelesissa, sanoi tri. Neal tekemässäni puhelinhaastattelussa.

129. Tri. Simpson-Kallasin valaehtoinen todistus Sirhan-Sirhanin tapauksessa, 1973; kts. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 225.

130. Kaikki todelliset monipersoonat ovat kokeneet jonkin sortin hyväksikäyttöä tai trauman, psykologista tai fyysistä, lapsuudessaan.

131. Yksi oli okkulttisessa ympäristössä tapahtunut rituaalihyväksikäyttö. Jos minä olisin psykiatri CIA:lle etsimässä potentiaalisia uhreja mielenhallintakokeisiin, etsisin hyväksikäytettyjä lapsia sotilasperheistä. (Sotilastausta varmistaa sen, että ”oikeanlainen” tohtori pääsee lapseen käsiksi.) Abduktiotutkijoiden tulisi etsiä sellaista kaavaa.

132. Viittaan suureen abduktioiden määrän lisääntymiseen, joka tuona vuonna ilmeni; kts. Kevin Randle, THE OCTOBER SCENARIO (Middle Coast, 1988). Toki sieppaukset (tai hypoteesini mukaan mielenhallintaoperaatiot) tapahtuivat tätä vuotta aiemmin.

133. John Marksin haastattelu Milton Klinen kanssa, joulukuun 22. 1977 (Marks-arkistot).

134. Brenda Butler et al., SKY CRASH, laajennettu painos (London: Grafton Books, 1986), 305-321, 354-355.

135. Nancy Wrightin puhelinhaastattelu.

136. Miranda Parksin puhelinhaastattelu. 137. William Moore, ”UFOs and the U.S. Government,” FOCUS, vol. 4, June 30, 1989. Mooren rooli tapauksessa on erittäin kyseenalainen, jopa skandaalimainen — vaikka ainakin tässä meillä on yksi suoran ja kiistämättömän ”sisäpiiriläisen” todistus valtion ahdistelusta.

138. Jotkut ovat myös kysynalaistaneet, kun hän hoiti psykiatrisesti Oswaldin salamurhaajaa Jack Rubya. Minusta on omituista, että CIA:n mielenhallintaveteraani — joka EI asunut tai harjoittanut ammattiaan Dallasissa — olisi saanut tehtäväkseen Rubyn tapauksen.

139. Samiel Chavkin, THE MIND STEALERS (New York: Houghton Mifflin, 1978), 96-107.

140. Raymond Fowler, THE ANDREASSON AFFAIR (New York: Prentice Hall, 1979).

141. New York: Warner Books, 1989; 198-202.

142. Ruth Montgomery, ALIENS AMONG US (Ballantine, 1985), 49. Artikkelini ”Psychiatric Abuse of UFO Witness”, johon aiemmin viitattiin, dokumentoi tämän ilmiön myös.

143. Chung-Kwang Chou & Arthur W. Guy, ”Quantization of Microwave Biological Effects,” SYMPOSIUM OF BIOLOGICAL EFFECTS AND MEASUREMENT OF RADIO FREQUENCY/MICROWAVES, toimittanut Dewitt G. Hazzard (U.S. Department of Health, Education and Welfare, 1977).

144. MIAMI HERALD, May 28, 1984 and June 6, 1984; NATIONAL EXAMINER, vol. 22, no. 18, April 30, 1985. Vaikka EXAMINER on supermarkettien tabloidi, ja näin kyseenalainen lähde, tämä viikkolehti on tehnyt tutkijoille palveluksen painamalla Petit’n aivojen röntgenkuvat lehteen, missä implantti näkyy. (Oletko kuullut retusoinnista? -jpg)

145. Los Angeles TIMES, March 28, 1988.

146. Raymond Fowler, THE ANDREASSON AFFAIR, PHASE TWO (Reward, 1982). Tässä kirjassa on harvinaisia valokuvia merkitsemättömistä helikoptereista, jotka ovat piinanneet tätä sieppauksen uhria ja hänen perhettään.

147. Yhteinen ystävä kuvasi minulle tapausta, jossa entinen SEAL, joka erehdyksessä luuli näkevänsä uhan, lähes välittömästi kaatui, ja lähes tappoi miehen, joka oli tuplasti hänen kokoisensa. Mikä informanttini muiden lausuntojen totuusarvo onkaan, hän kuitenkin oli saanut edistynyttä taistelukoulutusta.

148. Fenton Bresler, WHO KILLED JOHN LENNON? (New York: St. Martin’s Press, 1989), 45-46.

149. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 27-42.

150. Denise Winn, THE MANIPULATED MIND (London, Octagon Press, 1983), 72-73; Bresler, WHO KILLED JOHN LENNON?, 41; kts. Peter Watson, WAR ON THE MIND (London: Hutchison, 1978) (Watson kertoi Narutin tarinan London TIMESille).

151. Larry Collins, ”Mind Control,” PLAYBOY, January 1990.

152. John Marksin haastattelu Milton Klinen kanssa, joulukuun 22. 1977 (Marks-arkistot). 153. Richard A. Gabriel, NO MORE HEROES (New York: Hill and Wang, 1987), 124.

154. Ibid., 150-151.

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista, osa 2

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu useampaan osaan, joista tässä toinen.

Ensimmäinen osa:

http://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista/


PULMA

Me olemme esittäneet, että niinkin pitkälle kuin 1960-luvulle mentäessä — ja mahdollisesti vieläkin aiemmin — tieteentekijöillä on ollut kyky luoda samanlaisia implantteja kuin nuo, jotka näkyvät abduktoitujen magneettikuvissa. Meillä ei ole käsitystä siitä miten kehittyneeksi tämä teknologia on muuttunut, sillä lehdistö on lakannut raportoimasta aivoimplanteista 1970-luvulla. Tutkimus on epäilemättä jatkunut, vaikkakin vähemmän julkisesti. Itse asiassa, tiedemiehet kuten Delgado ovat siirtäneet katseensa paljon implantteja kauemmas; ESB-vaikutuksia voidaan nyt saada aikaan mikroaalloilla ja muun muotoisella sähkömagneettisella säteilyllä, ilman elektrodeja tai niiden kanssa.

Joten miksi — jos me otamme UFO-abduktiokertomukset todesta — ”kehittyneet avaruusolennot” käyttävät vanhaa teknologiaa, MAAPALLON teknologiaa, teknologiaa joka voi pian muuttuna vanhaksi, jos se ei ole niin jo tehnyt? Minua muistutetaan vanhan Flash Gordon -sarjan anakronismeista, jossa miekat ja avaruusalukset ottivat jatkuvasti yhteen.

Näkyykö Zeta Reticulilla mustavalkotelkkari?

ETÄHYPNOOSI

Hypnoosi on (erittäin ristiriitainen) avain, joka avaa oven moniin abduktiokertomuksiin. [51] Ja ilmiselvästi, mikäli teesini pitää paikkansa, hypnoosi on suuressa osassa itse abduktiokokemusta. Yhden asian tiedämme varmaksi: jo varhaisimmista Project BLUEBIRDin päivistä lähtien CIA:n vakooja-psykiatrit ovat käyttäneet suuria summia rahaa tämän taidon mestaroimiseksi.

En voi tässä antaa edes lyhyttä tiivistelmää hypnoosista, enkä edes CIA:n omista alan tutkimuksista. (Onneksi FOIA-tietopyynnöt ovat menestyksekkäästi puristaneet tietoja tästä aiheesta psykoelektroniikan alaa enemmän.) Tässä me keskitymme erityisesn kiinnostavaan väitteeseen — sellaiseen joka kuuluu hiljaa mutta periksiantamattomasti politiikan varjopuolien tutkijoiden suusta.

Mikäli nämä väitteet osoittautuvat oikeiksi, hypnoosi EI OLE välttämättä henkilöltä toiselle tehtävä asia.

Abduktoitu — tai mielenhallinnan uhri — ei tarvitse fyysistä kontaktia hypnotisoijan kanssa hypnoottisen suggestion aikaansaamiseksi; transsi on mahdollista indusoida ja suggestioita esittää ylläkuvattujen aivojen sisäisten transmittereiden avulla. Konsepti kuulostaa Huxwellin tai Orwellin masokistisimmilta fantasioilta. Kuitenkin etähypnoosin on ensi kerran kuvannut — käyttäen väitettyjä parapsykologisia menetelmiä –1930-luvun alkupuolella L.L. Vasilev, fysiologian professori Leningradin yliopistosta. [52] Myöhemmin muut tieteentekijät ovat yrittäneet saada aikaan samaa, vähemmän mystisin keinoin.

Vuosien mittaan journalistit ovat esittäneet, että CIA on kehittänyt keinon nimeltä RHIC-EDOM. RHIC tulee sanoista ”Radio Hypnotic Intracerebral Control” (radiohypnoottinen aivojensisäinen kontrolli). EDOM tulee sanoista ”Electronic Dissolution of Memory” (muistin sähköinen pyyhkiminen). Yhdessä nämä tekniikat voivat — väitetysti — indusoida hypnoottisen transsin etänä, välittää suggestioita kohteelle, poistaa kaikki muistot sekä käskyistä että toiminnasta jonka kohteen on käsketty toteuttaa.

RHIC käyttää stimoceiveria, tai kutistettua tuon teknologian kehitysastetta indusoimaan hypnoottisia tiloja. Kiinnostavaa kyllä, tässä tekniikassa sanotaan olevan myös LIHASTEN SISÄISIÄ implantteja, yksityiskohta joka muistuttaa Budd Hopkinsin MISSING TIMEssa mainittuja ”naarmuja”. Ilmeisesti näitä implantteja stimuloidaan indusoimaan hypnoosin jälkeisiä suggestioita.

EDOM ei ole mitään muuta kuin itse puuttuva aika — muistin pyyhkiminen tietoisuudesta blokkaamalla synapsit tietyillä aivojen alueilla. Aivojen synapsien häirintä asetyylikoliinilla, välittäjäaineiden kulkua voidaan hidastaa. RHIC-EDOMin kannattajien mukaan asetyylikoliinin tuotantoon voidaan vaikuttaa sähkömagneettisin keinoin. (Moderni tutkimus mikroaaltojen psykofysiologisiin vaikutuksiin vahvistaa tämän kannan.)

Onko RHIC-EDOM olemassa? Delgadon työstä puhuessamme olen jo lainannut omituista pikku kirjaa (joka on julkaistu 1969) nimeltä WERE WE CONTROLLED?, jonka on kirjoittanut eräs Lincoln Lawrence, journalistiksi ryhtynyt entinen FBI-agentti. (Nimi on pseudonyymi, tiedän oikean identiteetin.) Tämä työ liittyy paljolti RHIC-EDOMiin; huolellinen Lawrencen työn vertailu MKULTRAn tietoihin, jotka on tehty julkisiksi kymmenen vuotta myöhemmin, viittaavat vahvaan mahdollisuuteen, että kirjoittajalla oli kuin olikin ”sisäpiirin” lähteitä.

Lawrence kuvaa RHIC:n toimintaa näin:

Se on ultra-hienostunut post-hypnoottisen suggestion sovellus, jonka SAA PÄÄLLE HALUTESSAAN radiolähetyksellä. Se on toistuva hypnoottinen tila, joka tulee automaattisesti toistuvasti samasta radiosäätimestä. Henkilö hypnotisoidaan. Tämän voi toteuttaa joko hänen tajutessaan että hänet hypnotisoidaan -- tai ILMAN että hän tietää olevansa hypnotisoitu. Tämän voi tehdä narko-hypnoosilla, joka voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Sen jälkeen hänet ohjelmoidaan tekemään tiettyjä asioita ja hänen mielentilojaan ylläpidetään radiosignaalilla. [53]

Toiset kirjoittajat ovat maininneet tämän tekniikan — erityisesti Walter Bowart (kirjassaan OPERATION MIND CONTROL) sekä journalisti James Moore, joka vuonna 1975 julkaisuus MODERN PEOPLE väitti saaneensa haltuunsa 350-sivuisen manuaalin, joka on kirjoitettu vuonna 1963, RHIC-EDOMista. [54] Hän sai manuaalin CIA-lähteiltä, vaikkakin — kiinnostavaa kyllä– tekniikan sanotaan olevan peräisin armeijalta.

Seuraava lainaus Moorelta koskien RHIC:ia tulisi osoittautua kiinnostavaksi abduktiotutkijoille, jotka ovat kohdanneet omituisia ”persoonallisuuden muutoksia” abduktiohenkilöillä:

Lääketieteellisesti nämä radiosignaalit suunnataan tiettyihin osiin aivoissa. Kun osa aivoista vastaanottaa pienen sähköimpulssin ulkoisesta lähteestä, kuten näköaisti, kuuloaisti jne. tuotetaan emootio -- suuttumus siitä kun jengiläiset hakkaavat mummoa, esimerkiksi. Sama suuttumuksen emootio voidaan luoda keinotekoisesti radiosignaaleilla, jotka kontrolloija lähettää aivoihin. Pystyt välittömästi tuntemaan saman suuttumuksen ilman minkäänlaista syytä. [55]

Lawrencen lähteet ovat kertoneet myös vieläkin huikeamman — ja kuumottavamman — paljastuksen:

...on jo käytössä pieni EDOM-generaattori-lähetin, joka voidaan piilottaa henkilön kehoon. Kontakti tämän henkilön kanssa -- kasuaali kädenpuristus tai jopa pelkkä hipaisu -- välittää pienen sähköpurkauksen sekä ultraäänisignaalin, joka lyhyen aikaa häiritsee kohdehenkilön aikaorientaatiota. [56]

Jos RHIC-EDOM on olemassa, se on aika pitkällä maallisen rationaalin tarjoamisessa abduktioille — tai ainakin joitain aspekteja abduktioista. ”Puuttuvan ajan” ilmiö ei enää ole mysteeri. Siepatun implantit, sekä aivoissa että muualla, saavat selityksen. Ja huomaa viittaus ”toistuvaan hypnoottiseen tilaan, joka tulee automaattisesti toistuvasti samasta radiosäätimestä”. Tämä tilanne voi selittää ”toistuvasti” siepatut, joilla, kaikkien alkuhäslinkien jälkeen, esiintyy ”puuttuvaa aikaa” ja abduktiokokemus toistuvasti — silloinkin kun samassa sängyssä nukkuja nukkuu häiriintymättä.

Nykyisellään en voi väittää pitävästi, että RHIC-EDOM olisi totta. Minun tietojeni mukaan ainoa virallinen CIA:n edustajan kuulustelu koskien näitä tekniikoita tapahtui vuonna 1977, jolloin senaatti kuulusteli CIA:ta huumekokeista. Senaattori Richard Schweicker vaihtoi tri. Sidney Gottliebin (tärkeä MKULTRA-johtaja) kanssa sanoja seuraavasti:

SCHWEICKER: Jotkut näistä projekteista MKULTRAn alaisuudessa liittyivät hypnoosiin, pitääkö paikkansa?

GOTTLIEB: Kyllä.

SCHWEICKER: Oliko missään näistä projekteista niinkutsuttua radiohypnoottista aivojen kontrollointia, joka on yhdistelmä, niinkuin minä sen ymmärrän, maallikon termein, radiolähetyksistä ja hypnoosista.

GOTTLIEB: Minun vastaukseni on "Ei."

SCHWEICKER: Eikö mitään?

GOTTLIEB: No, yritän vastata käyttämiisi termeihin. Se miten muistan tämän on, että silloin oli kiinnostus, aito kiinnostus, koko ajan siihen mikä vaikuttaa ihmisillä siihen kun he seisovat radioaaltojen keskellä, ja helposti on voinut olla niin, että monissa projekteissa joku yritti selvittää voisiko jonkin hypnotisoida helpommin jos hän seisoi radiosäteen alla. Tämä olisi järkevä tutkimuskohde.

Schweicker jatkoi mainitsemalla, että hän oli kuullut todistuksen siitä, että tutkat (eli mikroaallot) ovat olleet käytössä muistin pyyhkimisessä eläimillä; Gottlieb vastasi, "Voin uskoa sen, senaattori." [57]

Gottliebin imartelut eivät lohduttaneet paljoa. Tohtori ei aina anna läpikotaisen puolueetonta todistusta. (Samassa kuulemisessa hän väitti, että 99 prosenttia CIA:n tutkimuksesta oli julkaistu avoimesti; jos niin, miksi niin moni MKULTRAn alaprojekti oli edelleen ”pimeä”, ja miksi virasto silti näkee niin paljon vaivaa suojellakseen sen tieteilijöiden identiteettejä? [58]) Meidän tulisi myös tunnustaa, että CIA:n operaatiot ovat siilotettuja ”tarpeen tietää” mukaan; Gottliebilla ei välttämättä ollut pääsyä Schweickerin pyytämään informaatioon. Huomaa, että MKULTRA-aihe rajoitti Gottliebin lausuntoa: RHIC-EDOM on saattanut olla toisen ohjelman tutkimuksen aihe. (Niitä oli useita: MKNAOMI, MKACTION, MKSEARCH jne.) Lisäksi pitäkää mielessä ”Deep Trancen” paljastus siitä, että CIA keskittyi psykoelektroniikkaan SEN JÄLKEEN kun MKULTRA oli lopetettu vuonna 1963. Kaikkein merkittävimpänä: RHIC-EDOM on sekä Lawrencen että Mooren kuvauksissa SOTILAStutkimuksen tuote; Gottlieb puhui ainoastaan asioista, jotka liittyivät CIA:han.

Hän on näin saattanut puhua totuudenmukaisesti — ainakin kaikkein tiukimmassa teknisessä mielessä — vaikka samalla harhaanjohti kongressin kuulustelijoita.

Henkilökohtaisesti uskon, että RHIC-EDOMin tarina ansaitsee paljon enemmän huomiota ja lisätutkimuksia. Minusta on merkittävää, että kun tri. Petter Lindström tutki Robert Näslandin röntgenkuvia, joka oli ruotsalainen aivoimplanttien uhri, tohtori arvovaltaisesti lainasi WERE WE CONTROLLED?:ia vastauskirjeessään. [59]

Tämä on sama tri. Lindström, joka tunnetaan hänen pioneerityöstään ultraäänen käytöstä neurokirurgiassa. [60] Lincoln Lawrencen kirja on saanut vahvan suosituksen todellakin.

Bowartin OPERATION MIND CONTROL sisältää merkittävän haastattelun tiedusteluagentilta, joka tietää näistä asioista jotain. Myönnetään, lukijalla on kaikki oikeus olla skeptinen informaatiota kohtaan, joka tulee anonyymista lähteestä; silti, tulee huomata että tämän operatiivin lausunto vahvistaa, suurimmalta osin, Lawrencen teesin. [61]

Kaikkein tärkeimpänä: Avoin kirjallisuus aivoaaltoviihteestä ja sähkömagneettisten aaltojen vaikutuksesta käyttäytymiseen tukee suurelta osin RHIC-EDOM -tarinaa — kuten tulemme näkemään.

SE ON VIIHDETTÄ

Robert Anton Wilson, kirjailija jolla on uskollinen seuraajakultti, on mainostanut uutta ”mielikoneiden” sukupolvea, jotka on suunniteltu tuottamaan lisää luovuutta, stimuloimaan oppimista ja muuttamaan tietoisuutta — eli tuottamaan huumeettoman pilven. Kiinnostavaa kyllä, nämä koneet voivat myös saada aikaan ”ruumiistapoistumiskokemuksia”, joissa havaitsija ”matkustaa” mentaalisesti toiseen paikkaan vaikka hänen kehonsa pysyy paikallaan. [62] Tämä nopeasti kehittyvä teknologia on luonut huumekulttuurin vastineen; todellakin, elektronisen kuosin fanboyt ovat perustaneet jopa oman lehtensä, REALITY HACKERS. (ei ilmesty enää -jpg) Epäilen vahvasti, että tulemme kuulemaan paljon näistä koneista tulevaisuudessa.

Yksi sellaisista koneista on nimeltään ”hemi-synch”. Tämä kuulokkeiden kaltainen keksintö tuottaa hieman toisistaan eroavia taajuuksia kumpaankin korvaan; aivot laskevat eron näiden taajuuksien välillä, mistä seuraa rytmi joka tunnetaan nimellä ”binaural beat”. Aivot ”viihdyttävät” itseään tämän biitin tahtiin — sen seurauksena kohteen EEG hidastuu tai nopeutuu pysymään tämän elektronisen biitin tahdissa. [63]

Aivoilla on sen oma ”biitti”.

Saksalainen psykiatri Hans Berger löysi tämän rytmin ensimmäisenä, joka nauhoitti aivojännitteitä osana telepatiatutkimusta. [64] Hän havaitsi kaksi erillistä taajuuskaistaa: alfa (8-13 hertsiä), mikä liittyi rentoutuneeseen, valppaaseen tilaan, sekä beta (14-30 hertsiä), joka syntyi kiihtymyksen ja äärimmäisen mentaalisen keskittymisen aikaan. Myöhemmin havaittiin muita rytmejä, jotka ovat nykyiselle esityksellemme erityisen tärkeitä: theta (4-7 hertsiä), hypnoositila, ja delta (0.5-3.5 hertsiä), joita yleensä havaitaan nukkuvilta koehenkilöiltä. [65]

Hemi-synch — ja samankaltaiset mielen koneet — tuottavat alfa- tai theta-aaltoja, silloin kun halutaan, käyttäjän toiveen mukaan. Asianmukaisesti viihdytetyt aivot ovat paljon responsiivisempia suggestiolle, ja on jopa todennäköistä kokea kirkkaita hallusinaatioita.

Olen puhunut usean UFO-siepatun kanssa, jotka kuvaavat ”stereofonisen ääniefektin” — TASAN TARKKAAN SAMANLAISEN KUIN MINKÄ HEMI-SYNCH TUOTTAA — joka on edeltänyt monia näitä ”kohtaamisia”. Tottakai, hemi-synch on yleensä annettava kuulokkeiden kautta, mutta en näe syytä sille miksi efektiä ei voitaisi tuottaa myös ylläkuvatun stimoceiverin kautta. Jälleen kerran muistutan lukijaa abduktiohenkilöstä, jolla oli implantti korvakäytävässään.

Aivojen viihdyttämistä voi tehdä monella tavalla. Michael Hutchisonin loistava kirja MEGA BRAIN kuvaa kirjoittajan henkilökohtaisia kokemuksia monista sellaisista laitteista — Alpha-stim, TENS, Synchro-energizer, Tranquilite jne. Hän muistaa huikeat, dalimaiset hallusinaatiot, jotka syntyivät hänen mieltään laajentavan teknologian seurauksena; lisäksi hänellä on viekoitteleva argumentti siitä, että nämä laitteet voivat olla todellinen läpimurto tajunnan hallinnassa, ja näin ne toteuttavat 60-luvun unelman.

Toivon väistäväni reaktionomaisen luddiittireaktion näille kiehtoville ihmelaitteille. Samaan aikaan tunnustan niiden vaarat. Entäpä mahdollisuus sille, että ulkopuolinen operaattori voi kirjaimellisesti ”muuttaa mielemme” muutamalla aivoaaltojamme ilman tietoamme tai lupaamme? Jos nämä koneet voivat indusoida hypnoottisen tilan, mikä estää osaavaa hypnotisoijaa tuottamasta sellaista tilaa?

Myönnetään, suurin osa näistä laitteista vaatii jotain fyysistä tekemistä kohteen kanssa. Mutta laite nimeltä Bio-Pacer voi, sen valmistajan mukaan, tuottaa useita mielialaa muuttavia taajuuksia — ILMAN että kiinnitetään mitään kohteeseen. Todellakin, Bio-Pacer III (suurethoversio) voi vaikuttaa koko huoneeseen. Tämä laite maksaa $275, viimeisimmän hintatiedon mukaan. [66] Minkä sortin koneen saisi $27,500:lla? Tai $275,000:lla? Mitä vaikutuksia, mikä etäisyys voisi miljoonan dollarin laitteella olla? Armeijalla todellakin on sellaisia rahoja.

Ja he ovat varmasti kiinnostuneita tämän sorttisesta teknologiasta, sanoo Michael Hutchison. Hänen haastattelunsa informantin nimeltä Joseph Light kanssa tuotti joitain kiinnostavia paljastuksia. Lightin mukaan:

Tiedeyhteisössä on tärkeitä elementtejä, voimakkaita ihmisiä, jotka ovat erittäin kiinnostuneita näistä asioista… mutta he joutuvat pitämään suurimman osan työstään salaisena. Koska heti kun he alkavat julkaista näitä arkaluontoisia löydöksiään, heille tulee ongelmia heidän elämäänsä. Katsos, he työskentelevät apurahoilla, ja jos heidän tutkimustaan seuraa, huomaa että heti kun nämä tieteentekijät julkaisevat jotain, heidän rahoituksensa pannaan poikki. Biosähköisessä tutkimuksessa on aloja, joissa erittäin yksinkertaisilla laitteilla voi olla tyrmistyttäviä vaikutuksia. Ymmärrettävästi, jos jollain sekopäällä on vähänkään teknistä taustaa, hän voi saada paljon vahinkoa aikaan. [67]

Tämä viimeisin lause on varsin huomiota herättävä. Vuonna 1984 väkivaltainen neonatsiryhmä nimeltään The Order (joka oli murhannut talkshowjuontaja Alan Bergin) loi yhteyden kahteen valtion tieteentekijään, jotka olivat mukana salaisessa projektissa tutkimassa kemiallisia epätasapainoja ja tekemässä kohdehenkilöistä (targeted individual) lammasmaisia tietyillä sähköisten kenttien taajuuksilla. $100,000:sta tieteentekijät olivat halukkaita välittämään tämän informaation. [68]

Näin ainakin yksi ryhmä sekopäivä melkein sai herkut haltuunsa.

SANO AIVOILLESI HYVÄSTIT

Jokaisella senaattorilla ja kongressiedustajalla on ”aaltotiedosto”. Niin on myös monilla valtion edustajilla. Keitä nämä henkilöt ovat?

He väittävät olevansa salaisen ei-ionisoivan säteilytyksen — eli mikroaaltojen — uhreja. He raportoivat yhtäkkisistä muutoksista psykologisissa tiloissa, unimuutoksista, päässä kuuluvista äänistä ja muista fysiologisista vaikutuksista. Useimmat ihmiset eivät edes tiedä kuinka monta tällaista henkilöä heidän maassaan on edes. Olen itse puhunut usealle ”säteilytetyille”.

Ovatko nämä ongelmalliset henkilöt etsimässä ulkoista syytä heidän henkisiin ongelmiinsa? Ehkä. Todellakin, olen varma että asia on niin monissa tapauksissa. Mutta fakta on se, että kirjallisuus mikroaaltojen aiheuttamista käyttäytymismuutoksista, erittäin matalista taajuuksista (extra-low-frequencies, ELF) sekä ultraäänistä on niin laajaa, että emme voi sivuuttaa kädenheilautuksella KAIKKIA sellaisia väitteitä.

Vuosikymmenten ajan amerikkalainen tiedeyhteisö ja teollisuus on yrittänyt vakuutella populaatiota siitä, että mikroaalloilla ei ole mitään negatiivisia vaikutuksia ihmisiin kun tehot ovat matalampia kuin lämpövaikutukset — eli, asenne oli että ”Jos se ei polta sinua, se ei voi satuttaa sinua.” Tämä lähestymistapa muuttui yhä vain vaikeammaksi puolustaa kun raportteja alkoi kasaantua enemmän mikroaaltojen fysiologisista vaikutuksista. Teknikot kuvasivat ”kuulevansa” tutkalaitteita; tutkateleskooppien käyttäjä alkoivat saada harmaakaihen erittäin useasti. [70] Neuvostoliittolaisilla oli jo pitkään tiedossa näiden radiotaajuuksien omituiset ja joskus hienovaraiset vaikutukset, minkä takia heidän altistusstandardinsa ovat aina olleet tiukemmat.

Neuvostoliiton USA:n suurlähetystön mikroaaltopommitus käynnisti Defense Advanced Research Projects Agencyn Project PANDORAn (myöhemmin nimi vaihdettiin), jonka näennäinen tavoite oli määrittää voitaisiinko näitä pulsaatioita käyttää (10 hertsiä, joka on alfa-taso) mielenhallintaan. Epäilen, että ”sota Tchaikowsky Streetia vastaan”, joksi minä sitä kutsun [71], oli osittain peitetarina DARPAn mielenhallintatutkimuksille, ja että tarinoita kiersi uutismediassa (esim. Jack Andersonin kolumni) neuvostoliittolaisten etäaivopesusta, joka olisi palvellut aivan samoja propagandatarkoituksia kuin Edward Hunterin määkimiset 1950-luvulla. [72]

Mitä matalatehoiset mikroaallot voivat tehdä mielelle?

DIA:n raportin mukaan, joka on julkaistu FOIA-tietopyynnön nimissä, [73] mikroaallot voivat tuottaa aineenvaihdunnan muutoksia, muuttaa aivotoimintaa ja häiritä käyttäytymismalleja. PANDORA sai selville, että pulssitetut mikroaallot voivat luoda veri-aivonesteeseen vuotoja, saada aikaan sydänpysähdyksiä ja käyttäytymishäiriöitä. [74] Vuonna 1970 RAND Corporationin tieteentekijät raportoivat, että mikroaaltoja voitaisiin käyttää aikaansaamaan unettomuutta, väsymystä, ärtyneisyyttä, muistihäiriöitä ja hallusinaatioita. [75]

Ehkäpä kaikkein merkittävin työ tällä alalla on tri. W. Ross Adeyn tuotoksia University of Southern Californian leivissä. Hän selvitti, että käyttäytymistä ja emotionaalisia tiloja voitiin muuttaa ilman elektrodeja — yksinkertaisesti asettamalla kohde sähkömagneettikenttään. Suuntaamalla kantoaalto stimuloimaan aivoja ja käyttämällä amplitudimodulaatiota ”muokkaamaan” aaltoa apinoimaan haluttua EEG-taajuutta, hän kykeni tuottamaan 4.5 hertsin theta-rytmin hänen kohteisiinsa — taajuus joka on aiemmin mitattu poisoppimisen aikana. Näin hän kykeni ulkoisesti ehdollistamaan mieleen välttelevän reaktion. [76] (Adey on tehnyt myös laajasti työtä elektrodien käytöstä eläimiin. [77]) Toisen tunnetun mikroaaltotieteilijän, Allen Freyn, mukaan toisia taajuuksia voitaisiin — eläintutkimuksissa — käyttää tuottamaan säyseyttä. [78] (kts. USP #3,884,218, Robert (”Bob”) Monroe, MENETELMÄ ERI UNIVAIHEIDEN TUOTTAMISEKSI JA YLLÄPITÄMISEKSI IHMISESSÄ, hyväksytty 20. toukokuuta 1975; TIIVISTELMÄ: Menetelmä unen aikaansaamiseksi ihmisessä, jossa tuotetaan äänisignaali, joka koostuu tutuista, miellyttävistä äänistä, jotka on moduloitu EEG-unikuvioon. -jpg)

Ristiriitainen turkija Andrijah Puharich esittää, että ”heikko (1 mW:n 4 Hz:n magneettinen siniaalto muokkaa ihmisten aivoaaltoja 6-10:ssä sekunnissa. Psykologiset vaikutukset 4 Hz:n magneettisista siniaalloista ovat negatiivisia — aiheuttaa huimausta, pahoinvointia, päänsärkyä, ja voi johtaa oksentamiseen.” Päinvastaisesti 8 Hz:n magneettisella siniaallolla on hyödyllisiä vaikutuksia. [79] Vaikka jotkut kirjoittajat kyseenalaistavat Puharichin suoraselkäisyyden (ehkäpä ihan oikein, ottaen huomioon hänen touhunsa Uri Gellerin kanssa), hänen väitteensä tässä tuntuvat olevan linjassa vähemmän mahtailevien kokeiden tekijöiden kanssa.

Kuten tutkiva journalisti Anne Keeler kirjoittaa:

Tietyt taajuudet matalilla intensiteeteillä voivat ennustettavasti vaikuttaa aistiprosesseihin... miellyttävyys-epämiellyttävyys, jännitys-rentous, ja kiihotus-uneliaisuus voidaan luoda sähkömagneettisilla kentillä. Negatiiviset tunteet ja välttely ovat vahvoja biologisia ilmiöitä ja liittyvät selviytymiseen. Tuntemukset ovat todellinen pohja paljolle "päätöksenteolle" ja usein ilmenevät raja-arvon alapuolisina (eli subliminaalisena -jpg) aistimuksina... Ideat, mm. nimet, voidaan synkronoida tunteiden kanssa, joita kentät tuottavat. [80]

Adey ja kumppanit ovat koostaneet kokonaisen taajuuksien kirjaston, jotka voivat vaikuttaa mieleen ja hermojärjestelmään. Jotkut näistä vaikutuksista voivat olla äärimmäisen hämäriä. Esimerkiksi insinööri Tom Jarski, yrittäessään replikoida F. Cazzamalin käänteentekevää työtä, havaitsi että tietty taajuus aiheutti kohteen korviin soivan äänen — joka tunsi omituista tarvetta PURRA kokeen tekijää! [81] Toisaalta dieetistään huolta pitävät voivat olla hämmentyneitä havainnosta, että ELF-aalloille altistetut rotat eivät kyenneet lihomaan normaalisti. [82]

Nykyisiä tarkoituksiamme varten kaikkein merkittävimmät sähkömagnetiikan tutkimuslöydökset koskien mikroaaltoja liittyvät EEG-moduloituihin hypnoosisignaaleihin. Mikroaallot voivat toimia paljon samalla tavalla kuten ”hemi-synch”-laitteet, jotka yllä on kuvattu — eli ne voivat tuottaa aivoille theta-rytmejä. [83] Minun ei tarvitse alleviivata niitä vaikutuksia, joita aiheutuu aivojen etäsynkronoinnista tietylle resonanssitaajuudelle, joka aiheuttaa unta tai hypnoosia.

Transsin voi saada aikaan etäältä — mutta voiko se olla suunnattua? Kyllä. Muistetaan aiemmin mainitut kallonsisäiset äänet keskustellessamme Delgadosta. Sama efekti on tuotettavissa ”aalloilla”. Frey osoitti 1960-luvun alussa, että mikroaallot kykenevät tuottamaan jysähtäviä, sihiseviä, pöriseviä ja muita ääniä (tämä ilmiö on nykyisin tiedossa nimellä ”Freyn efekti”); vuonna 1973 tri. Joseph Sharp Walter Reed Army Institute of Researchista jatkoi Freyn työtä kokeella, jossa koehenkilö — tässä tapauksessa Sharp itse — ”kuuli” ja ymmärsi puhuttuja ääniä, joita hänelle lähetettiin kaiuttimien ääniaaltojen pulssimikroaaltovastineesta. [84]

Tri. Robert Becker kommentoi, että ”Sellaisella laitteella on ilmeiset sovellutuksensa salaisissa operaatioissa, jotka on suunniteltu ajamaan kohde hulluksi ’äänillä’ tai välittää huomaamattomia komentoja ohjelmoidulle salamurhaajalle.” [85] Toisin sanoen, meillä on nyt, NAPIN PAINALLUKSELLA, teknologia jolla saada aikaan joko sähköinen GASLIGHT — tai luoda todellinen MANTSURIAN KANDIDAATTI. Todellakin, ensimmäinen kyky voisi tehokkaasti peittää jälkimmäisen. Kuka kuuntelee uhreja, kun heidän muistamansa sähköisesti aikaansaadut hallusinaatiot ovat eksaktisti samoja kuin klassiset paranoidin skitsofrenian ja/tai etuaivolohkon epilepsian merkit?

Ehkäpä kaikkein pahaenteisin paljastus, kuitenkin, koskee mystistä J.F. ”BoB” Schapitzin työtä, joka vuonna 1974 esitti suunnitelman tutkia radiotaajuuksien ja hypnoosin välisiä yhteyksiä. Hän ehdotti seuraavaa:

Tässä tutkimuksessa tullaan näyttämään, että hypnotisoijan puhuttu sana voidaan välittää moduloidulla sähkömagneettisella energialla SUORAAN IHMISAIVOJEN ALITAJUISIIN OSIIN — eli, ilman että käytetään mitään teknisiä laitteita vastaanottamaan tai koodaamaan viestejä ja ilman että henkilö altistuu sellaiselle vaikutteelle, että hänellä olisi mahdollisuus kontrolloida syötettyä informaatiota tietoisesti.

Hän esitti kokeen, sen välittömissä vaikutuksissaan viattoman, mutta sen implikaatioissa kylmäävän, jossa koehenkilöille annettaisiin alitajuntaan suggestio jättää laboratorio ja ostaa jokin tietty asia; tämä toiminta liipaistaisiin käyntiin tietyllä vihjeellä tai toiminnalla. Schapitzin mielestä oli varmaa, että koehenkilö rationalisoisi käyttäytymistään — toisin sanoen, koehenkilö tarttuisi mihin tahansa tekosyyhyn, oli se kuinka häilyvä tahansa, sepittääkseen toimintansa vapaan tahdon mukaiseksi. [86] Hänen vaistonsa tästä jälkimmäisestä pointista sulautuvat täydellisesti yhteen ammattihypnotisoijien löydöksien kanssa. [87]

Schapitzin työtä on rahoittanut puolustusministeriö. Huolimatta FOIA-tietopyynnöistä, tuloksia ei ole koskaan julkistettu.

VIIMEISIÄ AJATUKSIA ”AALLOSTA”

Minun tulee jälleen kerran esittää huomautus mahdollisista ”virallisen” sähkömagnetismin fysiologisten vaikutuksien ja piilotetun historian välisistä eroista. Jälleen kerran, puhumme ajoituksesta. Miten kauan sitten tämä tutkimus TODELLA alkoi?

Tämän vuosisadan alkuvuosina Nikola Tesla tuntuu törmänneen tiettyihin sähkömagneettisen altistuksen käyttäytymisvaikutuksiin. [89] Cazamalli, joka mainittiin aihemmin, teki tutkimuksiaan 1930-luvulla. Vuonna 1934 E.L. Chaffe ja R.U. Light julkaisi paperin ”Metodi Hermoston Sähköstimulaation Etäkontrolloimiseksi” (A Method for the Remote Control of Electrical Stimulation of the Nervous System.) [90] Heidän mikroaaltotyönsä aivan alkuvaiheista lähtien neuvostoliittolaiset tutkivat hienovaraisempia sähkömagnetismin fysiologisia vaikutuksia — ja huolimatta tiettyjen oikeistoalarmistien määkimisistä [91] siitä, että ”sähkömagneettinen kuilu” erottaa meidät neukkujen edistymisestä, lännessä on tarkkailtu läheisesti itäeurooppalaista kirjallisuutta tällä alalla. ARTICHOKE/BLUEBIRD-projekti kuvaa, lähtien 1950-luvun alkupuolelta, mainitsevat tarpeen tutkia kaikkia mahdollisia sähkömagneettisen spektrin käyttökohteita.

Toinen pointti, joka on mainitsemisen arvoinen, liittyy EMR:n ja aivoelektrodien kombinaatioon. Stimoceiverin isä, tri. J.M.R. ”Bob” Delgado, on jokin aika istten tehnyt kokeita, joissa apinoita altistetaan sähkömagneettisille kentille, ja näin saaden aikaan laajalti erilaisia käyttäytymisvaikutuksia — yksi apina saattoi ajautua räjähtävään raivoon, kun vain parin metrin päässä hänen partnerinsa alkoi nukkua. Kiinnostavaa kyllä, kun aivoimplantoidut apinat tunsivat ”aallon”, vaikutukset vahvistuivat suuresti. Ilmeisesti nämä pikkuruiset elektrodit voivat toimia VAHVISTIMINA sähkömagneettiselle vaikutukselle. [92]

Tämä viimeinen pointti on tärkeä ”avaruusolentojen abduktioiden” teesillemme. Kriitikot saattavat esittää vastalauseen, että mikä tahansa mikroaaltopurkaus, joka on tarpeeksi vahva niin että sillä on vaikutuksia etäältä, todennäköisesti joutuisi tuottamaan lämpöreaktion. Eli, jos salainen operaattori lähettäisi ”aallon” ulkopuolelta siepatun makuuhuoneeseen (esim. matalalta lentävästä helikopterista, tai rekasta joka ajaa kohteen auton vieressä), tarvittava teho homman aikaansaamiseksi voi olla sellainen, että mikroaalto kärventäisi kohteen ennen kuin aivopesuun kerettäisi edes päästä.

Siepatullemme kävisi niinkuin mikroaallon ”kohteelle” Jerzy Kozinskyn COCKPIT:n viimeisessä jaksossa.

Se on asiallista kritiikkiä. Mutta Delgadon työ saattaa antaa meille ratkaisun. Kun siepattu on implantoitu — ja jos me ollenkaan luotamme siepattujen kertomuksiin hypnoottisesta regressiosta, ensimmäinen implantointi voi tapahtua lapsuudessa — siru aivoissa toimisi signaalin vahvistimena. Sellaisella henkilöllä voisi olla miten monta ”UFO-kokemusta” tahansa samaan aikaan kun hänen petikaverinsa nukkuu mukavasti.

Lisäksi viimeaikaiset raportit viittaavat siihen, että ”aalto” voi saavuttaa huipputarkkuutensa ilman Delgadon tyylisten implanttien käyttöä. Vuonna 1985 vapaaehtoiset Midwest Research Institutessa Kansas Cityssa, Missourissa, altistettiin mikroaaltosäteille osana kokeita, joita sponsoroi energiaministeriö ja New Yorkin osavaltion terveysviranomainen. Kuten ARIZONA REPUBLIC kuvaa koetta [93], ”Kontrolliryhmä istui SAMASSA HUONEESSA ja heitä ei pommitettu ionisoimattomalla säteilyllä.” Ilmeisesti on mahdollista keskittää ”aalto” varsin kapealle kaistalle — seikka jolla on laajempia implikaatioita siepatuille.

51. Kts. UFO magazine, Vol. 4, No. 2; Erityisesti Whitley Strieberin kontribuutio.

52. Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 36-37; Anita Gregory, ”Introduction to Leonid L. Vasilev’s EXPERIMENTS IN DISTANT INFLUENCE,” PSYCHIC WARFARE: FACT OR FICTION (toimittanut: John White) (Nottinghamshire: Aquarian, 1988) 34-57.

53. Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 38.

54. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 261-264.

55. Ibid. 263.

56. Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 52.

57. HUMAN DRUG TESTING BY THE CIA, 202.

58. Huomaa erityisesti korkeimman oikeuden päätös tapauksessa CENTRAL INTELLIGENCE AGENCY ET Al. V. SIMS, ET AL. (No. 83-1075; päätös huhtikuun 16. 1986). Törkeä ja vaarallinen enemmistömielipide tässä tapauksessa oli sitä mieltä, että MKULTRAssa mukana olevien tieteentekijöiden ja instituutioiden nimien paljastaminen oli ”epähyväksyttävä riski joka paljastaa ’tiedustelulähteet’. [CIA] Johtajan päätökset, jonka tulee toki olla tietoinen ’kokonaiskuvasta’, sillä tuomarit eivät ole, ja ne ovat puolustamisen arvoisia… on uskottavaa, että pelkkä selitys siitä miksi informaatiota piti pihtailla voi olla arvokasta tietoa ulkomaiselle tiedustelupalvelulle.” Miten me sovitamme tämän jatkuvaan CIA:n tarpeeseen esittää vastalauseena väitteitä, että MKULTRA ei ollut menestys, että nämä tutkimukset tehtiin Nürembergin lääketieteellisiä kokeita koskettavien lakien alaisuudessa ja että tutkimus on saatavilla avoimesti kirjallisuudessa?

59. Kirje, P.A. Lindstromiltä Robert Näslundille, heinäkuun 27. 1983; kopio Martti Kosken kirjeestä, Kiilinpellontie 2, 21290 Rusko, Finland. Lindström kirjoittaa, että hän on täysin samaa mieltä Lincoln Lawrencen kanssa, joka on kirjan WERE WE CONTROLLED? kirjoittaja.

60. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 265. Olen yrittänyt saada tri. Lindströmiin yhteyttä tuloksetta.

61. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 233-249. Tämä haastattelu julkaistiin nimettömänä omituisessa UFO-huhujen kokoelmassa nimeltä THE MATRIX, jonka on koostanut ”Valdamar Valerian” (oikeasti John Grace, jonka väitetään työskennelleen ilmavoimien tiedustelussa).

62. Robert Anton Wilson, ”Adventures with Head Hardware,” MAGICAL BLEND, 23 [of course], July 1989.

63. Michael Hutchison, MEGA BRAIN (New York: Ballantine, 1986); Gerald Oster, ”Auditory Beats in the Brain,” SCIENTIFIC AMERICAN, September, 1973.

64. Marilyn Ferguson, THE BRAIN REVOLUTION (New York: Taplinger, 1973), 90.

65. Ibid., 91-92. Delta-tila heräävällä kohteella indikoi patologiaa.

66. Bio-Pacer mainoslehtinen, saatavilla Lindemann
Laboratoriesilta, 3463 State Street, #264, Santa Barbara, CA 93105.

67. Hutchison, MEGA BRAIN, 117-118. Vertaa Lighting havaintoja ”apurahasäädöstä” Sid Gottliebin sanoihin siitä, että lähes kaikki ”mielenhallinnan” tutkimus julkaistaan avoimesti.

68. Thomas Martinez & John Gunther, THE BROTHERHOOD OF MURDER (New York: McGraw-Hill, 1988), 230.

69. Haastattelu, Sandy Monroe Christic Instituten Los Angelesin toimistolta.

70. Kts. Paul Brodeur, THE ZAPPING OF AMERICA (Toronto, George
J. MacLeod, 1977).

71. Yhdysvaltain suurlähetystö sijaitsi pitkään säveltäjän mukaan nimetyllä kadulla.

72. Lopulta saatiin selville, että mikroaaltoja käytettiin vastaanottamaan lähetyksiä mikrofoneista, jotka oli piilotettu suurlähetystöön. DARPAn johtaja George H. Heimeier todisti virallisesti, että PANDORAa ei koskaan oltu suunniteltu tutkimaan ”mikroaaltoja valvontatyökaluna”. Kts. Anne Keeler, ”Remote Mind Control Technology”, FULL DISCLOSURE #15. Huomauttaisin, että Neuvostoliiton suurlähetystö oli ”mikitetty ja aallotettu” Kanadassa 1950-luvulla, kirjoittaa Los Angeles TIMES (kesäkuun 5. 1989). Neuvostoliiton suurlähetystö Britanniassa koki saman.

73. Ronald I. Adams, R.A. Williams, BIOLOGICAL EFFECTS OF ELECTROMAGNETIC RADIATION (RADIOWAVES AND MICROWAVES) EURASIAN COMMUNIST COUNTRIES, (Defense
Intelligence Agency, March 1976.) Brodeur huomauttaa, että iso osa siitä työstä, joka on sanottu olevan neukkujen tekosia, oli itse asiassa amerikkalaisten tieteentekijöiden aikaansaannosta. Keeler esittää, että tämä raportti on esimerkki ”peilaamisesta” — eli kotimaassa tehtyjen edistysten muuttamista ulkomaan uhiksi, jossa kerjätään rahaa pelokkaalta kongressilta.

74. Keeler, ”Remote Mind Control Technology.”

75. R.J. MacGregor, ”A Brief Survey of Literature Relating to Influence
of Low Intensity Microwaves on Nervous Function” (Santa Monica: RAND Corporation, 1970).

76. Keeler, ”Remote Mind Control Technology.”

77. Larry Collins, ”Mind Control,” PLAYBOY, January 1990.

78. Allan H. Frey, ”Behavioral Effects of Electromagnetic Energy”,
SYMPOSIUM ON BIOLOGICAL EFFECTS AND MEASUREMENTS OF RADIO FREQUENCIES/MICROWAVES, DeWitt G. Hazzard, toimittaja (U.S. Department of Health, Education and
Welfare, 1977).

79. Lainaus teoksessa THE APPLICATION OF TESLA’S TECHNOLOGY IN TODAY’S WORLD (Montreal: Lafferty, Hardwood & Partners, Ltd., 1978).

80. Keeler, ”Remote Mind Control Technology.

81. L. George Lawrence, ”Electronics and Brain Control,” POPULAR
ELECTRONICS, July 1973.

82. Susan Schiefelbein, ”The Invisible Threat,” SATURDAY REVIEW,
September 15, 1979.

83. E. Preston, ”Studies on the Nervous System, Cardiovascular Function and Thermoregulation,” BIOLOGICAL EFFECTS OF RADIO FREQUENCY AND MICROWAVE RADIATION, toimittanut H.M. Assenheim (Ottawa, Canada: National Research Council of Canada, 1979), 138-141.

84. Robert O. Becker, THE BODY ELECTRIC (New York: William Morrow, 1985), 318-319.

85. Ibid.

86. Ibid., 321.

87. Kts. Bowartin OPERATION MIND CONTROL, sivu 218, josta löytyy mielenkiintoinen esimerkki tästä ”rationalisaatioprosessista” Sirhan Sirhanin tapauksessa, joka tuomittiin Robert F. Kennedyn murjasta. Vankilassa tri. Berbnard Diamond hypnotisoi Sirhanin, joka käski Sirhania kiipeämään hänen häkkinsä rautoja kuten apina. Hän teki niin. Transsin poistamisen jälkeen Sirhanille näytettiin videota hänen tekemisistään. Hänelle sanottiin että hän ”käyttäytyi kuin apina” hänen omasta vapaasta tahdostaan — hän väitti halunneensa tehdä niin.

88. Keelerin mukaan ehdotus paljastettiin vain sen takia, että Schapitzin sensaatiomaiset implikaatiot olisivat toimineet häntä vastaan — ja täten piilottaneet todellisen tutkimuksen. Henkilökohtaisesti en usko tätä argumenttia, mutta kunnioitan Keelerin vaistoja tarpeeksi toistaakseni hänen esittämänsä tässä.

89. Margaret Cheneyn TESLA: A MAN OUT OF TIME (New York: Dell, 1981) on kaikkein luotettavin kirja villien spekulaatioiden keskellä, jotka liittyvät tähän huikeaan tiedemieheen. Se vahvistaa Teslan varhaisen työn sähkömagneettisten aaltojen psykologisista vaikutuksista. Katso erityisesti sivut 101-104; huomaa myös loppusanat, jossa me saamme kuulla, että eräät valtion virastot ovat pitäneet Teslan tärkeita tutkimuksia piilossa kansalta.

90. Mainittus teoksessa Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 29.

91. Erityisesti eräs Thomas Bearden Huntsvillesta, Alabamasta; minulla on hallussani Beardenin kumppanin Andrew Michrowskin kirjoittama dokumentti, joka identifioi Beardenin tiedusteluagentiksi salaiselle palvelulle.

92. Kathleen McAuliffe, ”The Mind Fields,” OMNI magazine, February 1985.

93. May 5, 1985.

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu kolmeen osaan, joista tässä ensimmäinen.
                  KONTROLLOIJAT:
 Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista

                  kirjoittanut
                  Martin Cannon

I. Johdanto

Joku hörhö on nimennyt ongelman nimellä ”Terra ja Piraatit”.

Piraatit, selvästikin, ovat roistoja toisesta aurinkokunnasta; heidän uhreihinsa kuuluu kasvava määrä hätäisiä ihmisolentoja, jotka inttävät, että vierailijat toisista maailmoista ovat shanghaijanneet heidät. Marginaalinen skenaario — ja kuitenkin sellaisten kirjoittajien kuten Budd Hopkins [1] ja Whitley Strieber [2] mukaan, ”avaruusolentojen abduktion” syndrooma on saanut kansan mielikuvituksen haltuunsa. Todellakin, tarinat UFO-kontakteista uhkaavat muuttua muoti-ilmiöksi, vaikkakin, kuten olen muualla huomauttanut [3], ne saattavat silti edelleen lähettää aikamoisen laskun sosiaalisessa hintalapussa tällaisen väitteen esittäjälle.

Jokin aika sitten aloin tutkia näitä väitteitä, keskityin tutkimuksissani näitä ilmiöitä ympäröiviin sosiaalisiin ja poliittisiin tekijöihin. Tutkiessani projekti kasvoi ja sen skooppi laajeni. Todellakin, aloin tuntea kuin olisin alkanut kaivella tutun oloista maaperää ainoastaan törmätäkseni Gomorraan.

Nämä kaivaukset ovat saattaneet johtaa ratkaisuun.

Ongelma

Ufologien keskuudessa termi ”abduktio” on tarkoittanut äärettömän sulauttavaa kokemusta, tai kokemusten sarjaa, joka on yhteistä huikean monelle henkilölle, jotka väittävät että matkalaiset tähdistä ovat kaivaneet heidät sängyistään, tai kaapanneet autoistaan, ja altistaneet heidät kuulusteluille, puolilääketieteellisille tutkimuksille ja ”ohjeistus”tunneille.

Yleensä nämä istunnot sanotaan tapahtuneen avaruusolentojen avaruusaluksessa; toistuvasti tarinoissa on mukana hirvittäviä yksityiskohtia Saksan keskitysleirien kidutusta muistuttavista tilanteista. Siepatut usein (vaikka eivät aina) menettävät kaikki muistonsa näistä kohtaamisista; he löytävät itsensä sängystään tai autostaan, kyvyttöminä muistamaan mitä ”puuttuvana aikana” tapahtui. Hypnoosi, tai jokin muu laukaisin voi tuoda nämä kummittelevat tunnit räjähtävänä muistojen purkauksena takaisin — ja kun savu hälvenee, siepattu usein huomaa samanlaisia kokemuksia, jotka ulottuvat aina lapsuuteen asti.

Ehkäpä omituinen seikka näistä ihmeellisistä taruista: monet abduktoidut, kaikkien heidän elävästi muistettujen kärsimystensä keskellä, väittävät rakastavansa heidän avaruusolentopiinaajiaan. Se on se sana jonka olen kuullut toistuvasti: rakkaus.

”Tieteellisten ufologien” yhteisön piirissä — noiden yksinäisten, aivan liian vähän kuulluksi tulleiden järkevän ja avomielisen kaikkiin lautasiin liittyvän debatin kannattajien — nämä väitteet ovat saaneet aikaan varovaista kiinnostusta ja suositeltavaa varauksellisuutta olla hyppäämättä johtopäätöksiin. Tieteellisen ufologian korkeampien maailmojen ulkopuolella tilanne on, kuitenkin, varsin erilainen. Lehdistössä, sekä ”järkevässä” että tabloidimediassa, tuossa journalistisessa maailmassa jossa ongelmat määritellään ja julkista mielipidettä muokataan (huolimatta toistuvasta pinnallisesta lähestymistavasta todistusaineistoa ja tutkimusta käsitteleviin asioihin), abduktioskenaariot ovat saaneet aikaan kaksi perusreaktiota: Uskovaiset ja Skeptikot.

Uskovaiset — ja tässä meidän tulisi huomauttaa, että ”Uskovaiset” ja ”abduktoidut” ovat kaksi ryhmää joiden jäsenyys menee päällekkäin mutta ei ole mitenkään yksi yhteen — hyväksyvät sellaiset tarinat suoraan. He hyväksyvät, huolimatta näiden tarinoiden ilmeisestä abdurdiudesta, sisäiset ristiriidat, narratiivin rakennuksen vinon logiikan, emotionaalisten reaktioiden vakavan epäjatkuvuuden kuvattuihin tekoihin. Uskovaiset uskovat, huolimatta raporteista siitä, että heidän rakkaat ”avaruusveljensä” käyttävät ilkeitä ja epäinhimillisiä terveystarkastuksen taktiikoita — järjettömiä proseduureja, joista suurin osa meistä (ja varmasti suurin osa kehittyneistä roduista) olisivat häpeissään toteuttaa edes eläimelle. Uskovaiset uskovat, huolimatta vaikeudesta sovittaa näihin järkyttäviin tarinoihin omia hallusinaatioitaan hyväntahtoisista Maan ulkopuolisista tahoista.

Joskus tarjotaan järkeilyn raakoja huomioita: ”Avaruusolennot eivät tiedä mitä he tekevät”, meille sanotaan; tai ”Jotkut avaruusolennot ovat pahoja”. Ja kuitenkin Uskovaiset pitäytyvät omassa järkeilyssään kun he vaativat ikiaikaisen viisauden ja enkelien hyvyyden liittämistä rakastettuihin vierailijoihinsa. Nämä avaruusolennot kuuleman mukaan tietävät tarpeeksi yhteiskunnastamme tehdä hommiaan paikallisten auktoriteettien ja kansan huomaamatta; he kommunikoivat abduktoitujen kanssa ihmiskielellä; he käsittelevät havaitsijoiden sisimmän elämän yksityiskohtia — ja kuitenkin he pysyvät niin tietämättöminä kulttuuristamme etteivät tiedä edes perus moraalikäsitteitä koskien yksilön arvokkuutta ja itsemääräämisoikeutta. Sellaiset vastakkainasettelut eivät haittaa Uskovaisia; he ovat uskollisia, ja uskolla oletetaan olevan mysteerinsä. SANCTA SIMPLICITAS.

Kolikon kääntöpuolella Skeptikot sivuuttavat nämä tarinat suoraan. He sivuuttavat, huolimatta kiinnostavista niitä tukevista yksityiskohdista: usean silminnäkijän tapaukset, fyysiset ufonauttien jättämät jäljet, siepattuijin jätetyt naarmut ja implantit. Skeptikot sähisevät, vaikka abduktoidut kertovat yksityiskohdiltaan samanlaisia tarinoita — jopa kaikkein pienimpien yksityiskohtien, joita yleisesti ei ole tiedossa.

Philip Klass on debunkkaaja, joka hänen televisioesiintymistensä avulla ohjelmissa kuten NOVA ja NIGHTLINE, on ollut asemassa jossa vaikuttaa suuresti julkiseen debattiin UFOista. Hänen kiinnostavassa mutta huonosti dokumentoidussa työssä koskien abduktioita [4], Klass väittää, että ”abduktio” on psykologinen sairaus, jota asiasta kirjoittajat levittävät. Tämä argumentti muistuttaa eksaktisti ammattimaisen lehdistönpilkkaajan toistuvia väitteitä siitä, että terrorismi vakiintuu median kirjoittelulla. Ja kuitenkin uutisporukan suoltamien miljoonien terrorismia käsittelevien sanojen joukossa terroriteot ovat varsin harvinaisia, kuten kuka tahansa tilastotieteilijä (muttei varmaankaan kovin moni poliitikko) voi todeta, ja yhä puuttuu kausaalinen linkki rikosten ja niiden saamien palstamillimetrien väliltä. On kirjoitettu kirjoja — huippusuosittuja, jopa — yksisarvisista ja tontuista. Ihmiset, jotka väittävät näitä olentoja nähneensä, ovat harvassa. Abduktoituja on vaikka millä mitalla.

Sekä Uskovaiset että Skeptikot, mielestäni, sivuuttavat todellisen tarinan. Molemmat tekevät saman virheen: he kytkevät abduktioilmiön UFO-havaintojen nelikymmenvuotiseen historiaan, ja sitten soveltavat ennakkoluulojaan jälkimmäisestä ensimmäiseen.

Ensisilmäyksellä kytkös vaikuttaa luonnolliselta. Eikö UFOista pulauttamamme ajatukset tulisi värittää UFO-abduktion ajatuksiamme?

EI.

Ne voivat hyvin olla erillisiä kysymyksiä. Tai piekkinkin, ne ovat yhteydessä vain tämän kautta: UFOjen tarjoama myytti on ollut tehokas peitetarina täysin erityyppiselle mysteerille. Jos irroittautuu Uskovainen/Skeptikko-vastakkainasettelusa, näkee kolmannen vaihtoehdon.

Meidän tarkastellessamme tätä vaihtoehtoa me tulemme, pakosta, harhautumaan paljon lentävistä lautasista. Meidän tulee kääntää katseemme paranormaalista pois ja keskittyä okkultismiin — jos ”okkultilla” me tarkoitamme SALAISTA.

Esitän, että abduktoidut KYLLÄ on siepattu. Ja kuitenkin he suoltavat fantasiaa — tai tarkemmin ilmaistuna, heille on annettu kasa valeita joita toistella ja uskoa. Jos hypoteesini osoittautuu todeksi, silloin meidän tulee hyväksyä seuraava: Kidnappaus on todellista. Pelko on todellista. Tuska on todellista. Ohjeistus on todellista. Mutta harmaat pikkumiehet Zeta Reticulista EIVÄT ole todellisia; he ovat konstrukteja, Halloween-naamioita joiden tarkoitus on peittää todelliset kontrolloijien kasvot. Sieppaajat eivät välttämättä ole vierailijoita Tuonpuoleisesta; sen sijaan ne voivat olla oireita syövästä, joka mustaa politiikkamme.

Syypää ei ole tähdissä, vaan itsessämme.

HYPOTEESI

On olemassa merkittävää todistusaineistoa, joka kytkee tämän maan tiedusteluyhteisön (mm. Central Intelligence Agency, Defense Advanced Research Projects Agency, ja Office of Naval Intelligence) MIELENHALLINNAN esoteeriseen teknologiaan. Vuosikymmenten ajan kulisseissa työskennelleet vakooja-psykiatrit — yliopistojen kampuksilla, CIA:n sponsoroimissa instituutioissa ja (kaikkein raakalaisimpina) vankiloissa — ovat tehneet kokeita muistin pyyhkimisellä, hypnoottisella kidutuksen vastustamisella, totuusseerumeilla, post-hypnoottisella suggestiolla, pikahypnoosilla, aivojen sähköstimulaatiolla, ei-ionisoivalla säteilyllä, ”äänien” syöttämisellä aivoihin mikroaaltojen avulla ja liudalla muita vieläkin häiritsevämpiä teknologioita. Jotkut näistä projekteista, jotka näitä aiheita tutkivat, olivat nimeltään ARTICHOKE, BLUEBIRD, PANDORA, MKDELTA, MKSEARCH ja kuuluisa MKULTRA.

Olen lukenut lähes kaikki saatavilla olevat kirjat näistä projekteista, sekä kongressin edessä aiheesta pidetyt kuulemiset. [5] Olen myös käyttäny paljon aikaa yliopistojen kirjastoissa etsien relevantteja artikkeleja, kontaktoiden muita tutkijoita (jotka ovat avokätisesti tarjonneet minulle pääsyn heidän tietoihinsa), ja tehden haastatteluja. Lisäksi olen matkannut Washington DC:n käymään läpi John Marksin koostamia tietoja, kun hän kirjoitti kirjan THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE” [6]. Näihin tietoihin kuuluu noin 20 tuhatta sivua CIA:n ja puolustusministeriön dokumentteja, haastatteluja, tiedeartikkeleja, kirjeitä jne. Tässä esitetyt mielipiteet ovat tulosta laajasta ja edelleen käynnissä olevasta tutkimuksesta.

Tämän tutkimuksen tuloksena olen tullut seuraaviin johtopäätelmiin:

  1. Vaikka harhaanjohtava (ja jossain kohtaa väärä) todistus kongressin edessä on viitannut siihen, että CIA:n ”aivopesu”pyrkimykset eivät ole onnistuneet [7], huomattavia edistysaskeleita, kuitenkin, saatiin aikaan tällä alalla. Kuten CIA-veteraani Miles Copeland kerran myönsi journalistille, ”Kongressin alakomitea, joka tämän sortin hommaa lähti tutkimaan, sai ainoastaan pintaraapaisun.” [8]
  2. Salainen tutkimus ajatuksen manipulointiin EI OLE lakannut, huolimatta CIA:n esittämistä väitteistä, että se ei enää sellaisia tutkimuksia jatka. Victor Marchetti, 14-vuotinen CIA-veteraani ja tunnetun paljastuskirjan THE CIA AND THE CULT OF INTELLIGENCE kirjoittaja, myönsi vuonna 1977 haastattelussa, että mielenhallintatutkimus jatkuu, ja että CIA:n päinvastaiset väitteet ovat ”peitetarina”. [9]
  3. Central Intelligence Agency ei ollut ainoa tällaisessa tutkimuksessa mukana ollut virasto. [10] Todellakin, monet valtiomme haarat ottivat osaa näihin tutkimuksiin — mm. NASA, atomienergiakomissio, sekä kaikki puolustusministeriön haarat.

Näihin johtopäätöksiin lisäisin seuraavan — joka EI OLE mitenkään hyvin tiedossa oleva historiallinen fakta, mutta työstettävä hypoteesi ja peruste jatkotutkimuksille:

4. ”UFO-abduktioilmiö” SAATTAA olla jatkoa salaisille mielenhallintaoperaatioille.

Tunnustan ne vaikeudet, jotka tällainen teesi saattaa esittää niille lukijoille, jotka emotionaalisesti ovat kiinni avaruusolentohypoteesissa, tai niille joiden poliittinen WELTANSHAUUNG ei salli sellaista epäilyä. Kuitenkin avomielisen abduktioilmiön oppilaan tulisi tällaisia mahdollisuuksia tarkastella. Todellakaan me emme ole kapeakatseisia jos me pyydämme tutkijoita käymään läpi KAIKKI maalliset selitykset, ennen kuin käännämme katseemme taivaisiin.

Myönnetään, tämä erityinen selitys voi, aluksi, tuntua yhtä oudolta kuin ilmiö tisessään. Mutta pyydän skeptistä lukijaa tarkastelemaan George Estabrooksin hengentuotteita, käänteentekevän teoreetikon joka puhui hypnoosista sodankäynnin käytössä, ja joka on Project MKULTRA -veteraani. Estabrooks kerran viihdytti itseään juhlilla salaa hypnotisoiden kaksi ystäväänsä, jotka johdateltiin uskomaan, että Englannin pääministeri oli juuri saapunut; Estabrooksin uhrit tunnin ajan keskustelivat, ja jopa tarjosivat drinkkejä, odotetulle vieraalle. [11] Ufologeille tämä tapaus herättää väistämättömän kysymyksen: Jos hypnoosi voi olla niin toimiva saamaan aikaan olemassaolemattoman pääministerin, miksei se voisi saada aikaan samalla tavoin myös edustajan Pleiadekselta?

Mutta nykypäivän mielenhallintateknologiaan liittyy paljon enemmän kuin pelkkä hypnoosi — ja on monia syitä epäillä, että UFO-abduktiokertomukset ovat jatkuvien aivopesu/käyttäytymismuokkauskokeiden artifakti. Lisäksi aikeenani on osoittaa, että UFO-mytologian varjolla koesuunnittelijat ovat mahdollisesti ratkaisseet suuren ongelman, joka 1950-luvulla tuli vastaan — ”jäteongelma”, eli kysymys siitä ”mitä tehdä uhrien kanssa?”

Jos, näillä sivuilla, vaikutan harhautuvani lautasten aiheesta, vetoan kärsivällisyyteenne. Ennen kuin pyrin kytkemään UFO-abduktiot mielenhallintakokeisiin, minun tulee ensin näyttää että tämä teknologia ON OLEMASSA. Iso osa tulevasta on johdatusta mielenhallinnan aihepiiriin — mitä se on, ja miten se toimii.

II. Teknologia

Lyhyt läpikäynti

Toisen maailmansodan alkuvaiheessa George Estabrooks, Colgate Universitysta, kirjoitti sotaministeriöön ja kuvasi paljaaltaan sen miten hypnoosia voitaisi käyttää sodankäynnissä. [12] Armeijaa alkoi kiinnostaa; Estabrooks sai duunia. Todellinen tarina Estabrooksin sota-ajan yhteistyöstä CID:n, FBI:n [13] ja muiden virastojen kanssa tuskin koskaan tulee ilmi: sodan jälkeen hän poltti päiväkirjansa, jotka käsittelivät vuosia 1940-45. ja siitä eteenpäin vältteli puhumasta hänen käynnissä olevasta työstään valtiolla kenellekään, edes läheisimmille perheenjäsenilleen. [14]

Joskus hän vahvasti esitti yksityisesti, että hänen työhönsä liittyy hypno-ohjelmoitujen kuriirien ja hypnoottisesti aikaansaatujen sivupersoonien luominen, mutta se onnistuiko hän näillä alueilla pysyy edelleen kiistelyn aiheena. Yhtä kaikki, eksentrinen ja suurpiirteinen Estabrooks pysyy käänteentekevänä henkilönä salaisen käyttäytymistutkimuksen historiassa.

Tämä ei mitenkään poissulje sitä etteikö hänellä olisi voinut olla kollegoita. Toinen maailmansota oli ensimmäinen konflikti, jolloin ihmisen aivot muuttuivat taistelukentäksi, jossa hyökkääviä voimia johti tunnetut nimet psykologiasta ja farmakologiasta. Molemmilla puolilla sota sai aikaan riivatusti vaivannäköä luoda ”totuusseerumi” sotavankien kuulusteluun. Kenraali William ”Wild Bill” Donovan, OSS:n johtaja, antoi tehtävän tiimilleen — johon kuului mm. tri. Winifred Overhulser, tri. Edward Strecker, Harry J. Anslinger ja George White — muokata ihmisten havainnointikykyä ja käyttäytymistä kemiallisin keinoin; heidän ”lääkekaappiinsa” kuului skopolamiini, peyote, barbituraatit, meskaliini ja marijuana. (Tällä tutkimuksella oli hilpeä puolensa: Donovanin ”psyykkiset sotilaat” tekivät paljon laajoja ja kalliita kokeita ennen kuin päättivät, että paras tapa antaa tetrahydrokannabinolia, marijuanan vaikuttavaa ainetta, oli savukkeen muodossa. Kuka tahansa jazz-muusikko olisi voinut kertoa heille tämän [15].)

Samaan aikaan pahamaineiset NATSITOHTORIT Dachaussa tekivät kokeita meskaliinilla tapana eliminoida uhrin vastustushalut. Juutalaiset, slaavit, mustalaiset ja muut ”Untermenschen” leirissä saivat salavihkaa huumetta; myöhemmin meskaliini yhdistettiin hypnoosiin [16]. Näiden kokeiden tulokset tehtiin saataville Yhdysvaltoihin sodan jälkeen. (vrt. Operation PAPERCLIP, joka siirsi tuhansia saksalaisia ja japanilaisia tiedustelututkijoita suoraan USA:n tiedusteluyhteisöön. ”Saksalaisemme ovat PAREMPIA kuin heidän saksalaiset!” — DR. STRANGELOVE -kuva)

Vuonna 1947 laivasto suoritti ensimmäisen tunnetun sodanjälkeisen mielenhallintaohjelman, Project CHAPTERin, joka jatkoi huumekokeiluja. Vuosikymmeniä myöhemmin journalistit ja tutkijat edelleen eivät ole selvittäneet paljoakaan projektin informaatiosta — tai, todellakin, mistään muustakaan armeijan ekskursiosta tälle alalle. Me tiedämme, että armeija lopulta perusti THIRD CHANCE ja DERBY HAT -operaatiot; toiset projektinimet pysyvät mystisinä, vaikka näiden ohjelmien olemassaolo onkin kiistämätöntä.

Juuri muodostettu CIA hyppäsi tämän altaan syvään päätyyn vuonna 1950 Project BLUEBIRDilla, joka nimettiin uudelleen ARTICHOKEksi vuonna 1951. Tälle tutkimukselle piti keksiä peitetarina, ja CIA rahoitti propagandaa vakuuttamaan maailman että kommunistimaat ovat kehittäneet kavalia uusia menetelmiä muokata ihmismieltä; CIA:n omat touhut täten, jos ne paljastuisivat, selitettäisiin yrityksenä ”saada kiinni” neuvostoliittolaiset ja kiinalaiset. Pääasiallinen tämän ”alan” promoottori oli eräs Edward Hunter, CIA:n sopimustyöntekijä, joka operoi journalistin peitteen alla, ja joka myöhemmin oli nimekäs John Birch -järjestön jäsen. (Hunter oli OSS-veteraani Kiinan teoatterista — samaa kasvualustaa joka tuotti Richard Helmsin, Howard Huntin, Mitch WerBellin, Fred Chrismanin, Paul Helliwellin ja monet muut huomattavat nimet, jotka ottivat haltuun outon maan, jossa tiedustelu ja oikeistoekstremismi tulisivat kohtaamaan. [17]) Hunter tarjosi ”aivopesua” selitykseksi useille tunnustuksille, jotka amerikkalaiset sotavangit Korena sodan aikaan ja (yleisesti) YK:n takaisin palauttamat sotavangit olivat allekirjoittaneet. Nämä myönnöt väittivät, että Yhdysvallat käyttää bioaseita Korean konfliktissa, väite joka amerikkalaisille tuohon aikaan oli mahdoton hyväksyä. (Lee Harvey Oswald, joka toimii yksin, murhasi presidentti Kennedyn -kuva)

Monta vuotta myöhemmin tutkivat journalistit havaitsivat, että Japanin bioaseasiantuntijat (jotka olivat saaneet aikaan ennennäkemätöntä terroria toisen maailmansodan aikaan heidän valloittamilleen kiinalaisalueille) jotka oltiin otettu mukaan Amerikan kansallisen turvallisuuden aparaattiin — ja että tieto Japanin kammottavista bioasekokeiluista todennäköisesti OLI käytössä Koreassa, aivan kuten ”aivopestyt” sotilaat olivat sanoneet. [18] Näin me tiedämme, että koko aivopesun pelote 1950-luvulla oli pelkkä CIA:n kusetus, jota Amerikan kansalle syötettiin: CIA:n varajohtaja Richard Helms myönsi yhtä paljon kun vuonna 1963 hän sanoi Warrenin komissiolle, että neuvostoliiton mielenhallintatutkimus on vuosia amerikkalaisia jäljessä. [19]

Kun CIA:n mielenhallintaohjelma siirrettiin Office of Securitysta Technical Services Staffille (TSS) vuonna 1953, nimi muuttui jälleen — MKULTRAksi. [20] Monet pitävät tätä laajalle levinnyttä ”mustekalaprojektia” — jonka lonkerot ulottuivat moniin yliopistoihin ja tiedemiesarmeijan kaulan ympäri — kaikkein salamyhkäisimpänä operaationa CIA:n kamaluuksien katalogissa. MKULTRAn avulla virasto loi sateenvarjo-ohjelman joycelaisessa mittakaavassa, jonka tehtävä oli puristaa ulos kaikki mahdolliset keinot valloittaa se mitä George Orwell oli joskus kutsunut ”tilaksi korvien välissä” (Myöhemmin vuonna 1962 mielenhallintatutkimus siirrettiin Office of Research and Developmentiin; projektin kryptonyymit eivät ole tiedossa. [21])

Mitä siellä tutkittiin? Aivan kaikkea — hypnoosia, ehdollistamista, aistien pimentämistä, huumeita, uskonnollisia kultteja, mikroaaltoja, psykokirurgiaa, aivoimplantteja, ja jopa ESP:ta. Kun MKULTRA ”vuodettiin” kansalle suurten CIA-tutkimusten aikaan 1970-luvulla, julkinen huomio keskittyi eniten huumekokeiluihin ja ESP-tutkimukseen. [22] Mystisyyden verho edelleen peittää toista tutkimusalaa, alaa tuntuu eniten kiinnostaneen ORDia: psykoelektroniikka.

Tämä tutkimus voi osoittautua keskeiseksi ymmärtäessämme UFO-abduktioilmiötä.

Implantit

Ehkä kaikkein kiinnostavimmat todisteet liittyen abduktioilmiöön ovat aivoimplantit, joiden väitetään näkyvän monien abduktoitujen röntgen- ja MRI-kuvissa. [23] Todellakin, abduktoidut usein kuvaavat operaatioita, joissa neuloja työnnetään heidän aivoihinsa; sitäkin useammin he raportoivat tuntemattomista esineistä, jotka työnnetään heidän poskionteloidensa läpi. Monet abduktiospesialistit olettavat, että nämä kallonsisäisen inkursiot on pakko olla tähdistä saapuneiden tieteilijöiden käsialaa. Valitettavasti nämä tutkijat ovat epäonnistuneet tutustuttamaan itsensä tiettyihin maallisen teknologian edistysaskeleihin, joita harvoin puhutaan.

Abduktoitujen implantit vahvasti viittaavat teknologiseen jatkumoon, joka voidaan ajoittaa laitteeseen nimeltä ”stimoceiver”, jonka on keksinyt 50-60-luvun taitteessa neurotieteilijä nimeltä Jose ”Bob” Delgado. Stimoveiver on pienikokoinen syväelektrodi, joka voi vastaanottaa ja lähettää sähkösignaaleja FM-radiotaajuuksilla. Stimuloimalla oikein asemoitua stimoceiveria, ulkopuolinen operaattori voi saada yllättävän paljon kontrollia koehenkilön reaktioista.

Kaikkein tunnetuin esimerkki stimoceiverista toiminnassa on ollut Madridissa härkätaistelussa. Delgado ”piuhoitti” härän ennen astumistaan kehään, täysin suojattomana. Tappiin asti raivoissaan härkä hyökkäsi tohtoria kohti — sitten pysähtyi juuri ennen häneen koskemista. Härkätaistelijaksi muuttunut teknikko oli pysäyttänyt eläimen pelkästään painamalla mustan laatikon nappia, jota hän piteli kädessään. [24]

Delgadon PHYSICAL CONTROL OF THE MIND: TOWARD A PSYCHOCIVILISED SOCIETY [25] pysyy yksittäisenä, täyspitkänä, hyvinkirjoitettuna työnä aivoihin laitettavista implanteista ja aivojen sähköstimulaatiosta (ESB). Kirjan kuumottava nimi ja epävakuuttavat filosofiset oikeutukset massojen mielenhallinnalle saivat aikaan epäsuotuisan reaktion — mikä on voinut haitata muita tutkijoita julkaisemasta tästä aihepiiristä yleisölle.

Vaikka tätä seuranneet teokset ovat kauan aikaa sitten ohittaneet kirjassa kuvatut tekniikat, Delgadon saavutukset ovat käänteentekeviä. Hänen eläin- ja ihmiskokeensa selkeästi näyttävät, että kokeen pitäjä voi sähköisesti aikaansaada emootioita ja käyttäytymistä: tietyissä olosuhteissa, äärimmäisiä tunteenpuuskia — raivo, himo, väsymys jne. — ulkopuolisen operaattorin on mahdollista aikaansaada yhtä helposti kuin urkujen soittaja osaa tuottaa C#-sävelen.

Delgado kirjoittaa: ”Eri amygdalan ja hippokampuksen pisteiden radiostimulaatio neljällä potilaalla sai aikaan erilaisia vaikutuksia, mm. miellyttäviä tuntemuksia, rentoutumista, syvää, pohdiskelevaa keskittymistä, omituisia tunteita, superrentoutumista, värittynyttä näköä ja muita reaktioita.” [26] Mielikuvia herättävä fraasi ”värittynyttä näköä” selvästi viittaa etänä aikaansaatuun hallusinaatioon; me tulemme käymään yksityiskohtaisemmin läpi myöhemmin sitä miten ulkopuolinen operaattori voi ”kontrolloida” näitä hallusinaatioita.

Puhuessaan vuonna 1966 — ja pohtien tutkimusta, jota hän oli aiempina vuosina tehnyt — Delgado esitti, että hänen kokeensa ”tukivat mautonta johtopäätelmää siitä, että liikettä, emootiota ja käytöstä voidaan ohjata sähköisillä voimilla, ja että ihmisiä voidaan kontrolloida kuin robotteja painamalla nappeja.” [27] Hän jopa ennusti, että tulee päivä jolloin aivojen kontrollointi voidaan antaa operaattoreille, jotka eivät ole ihmisiä, kaksisuuntaisen radiokommunikaation avulla implantoitujen aivojen ja tietokoneen välillä. [28]

Eräästä koehenkilöstä Delgado kirjoittaa, että ”potilas ilmaisi toistuvaa pyörtymisen tunnetta, pelkoa ja kellumista. Nämä ’kelluvat’ tunteet saatiin toistuvasti aikaan eri päivinä stimuloimalla samaa kohta…” [29] Ufologit voivat tunnistaa samankaltaisuuden näiden tapahtumaketjujen ja abduktioraporttien välillä, jotka kertovat heidän kokemustensa alkuvaiheista. [30] Jälkeenpäin tehdyssä hypnoosissa siepattua voitaisiin käskeä unohtamaan hänen kelluvan tunteen syy.

Kiinnostavassa sarjassa kokeita Delgado kiinnitti stimoceiverin tärykalvoon, ja näin muunsi korvan eräänlaiseksi mikrofoniksi. Assistentti kuiskaili ”Miten menee?” tarpeeksi ”paikallaan” olevan kissan korvaan, ja Delgado kuuli sanat seuraavan huoneen kaiuttimista. Tämän teknologian sovellukset vakoilualalla tulisi olla varsin selvät. Victor Marchettin mukaan virasto kerran kokeili erittäin sofistikoituneella sovelluksella tästä yksinkertaisesta ideasta, jossa radioimplantteja kiinnitettiin kissan sisäkorvan simpukkaan, auttamaan tiettyjen keskustelujen selvittämistä, ilman ulkoisia turhia ääniä. [31] Sellaiset ”kehitykset” kärjistävät jo nyt valloillaan olevaa kahdennen kymmenennen vuosisadan paranoiaa: Puhelimiemme salakuuntelun ja postin läpikäynnin lisäksi jopa KISSA voi vakoilla meitä!

Kuitenkin tämän teknologian vaikutukset voivat mennä syvemmälle kuin mitä Marchetti vihjaa. Oletan, että jos riittävästi johdotettu koehenkilön sisäkorva voidaan muuttaa mikrofoniksi, silloin siitä voidaan tehdä myös kaiutin — sellainen joka selittäisi abduktoitujen kuulemat ”äänet”. [32] Todellakin, olen henkilökohtaisesti katsellut omituista, läpikuultavaaa implanttia abduktoidun korvakäytävässä. Minulla ei ole syytä liittää tähän laitteeseen avaruusolentoja — todennäköisempää on, että ”tunkeilijat” tässä tapauksessa olivat Delgadon teknologisen perinnön saajia. Todellakin, ei montaakaan vuotta Delgadon kissakokeiden jälkeen, Ralph Schwitzgebel kehitti idean ”mikorofonista korvassa” jonka avulla terapeutti — omituinen termi, omituisissa olosuhteissa — voi kommunikoida potilailleen. [33]

Toiset tutkijat ovat tehneet huomattavia kontribuutioita tähän alaan. Robert G. ”Bob” Heath, Tulanen Universitysta, joka on implantoinut jopa 125 elektrodia koehenkilöihinsä, saavutti pahaa mainetta yrittäessään ”parantaa” homoseksuaalisuutta ESB:lla. Hänen kokeissaan hän huomasi, että hän kykeni kontrolloimaan potilaan muistia (kyky joka ufologian kontekstissa voi selittää ”puuttuneen ajan” ilmiön); hän kykeni myös synnyttämään seksuaalisen kiihotuksen, pelon, mielihyvän ja hallusinaatioiden tunteita. [34]

Heath ja toinen tutkija, James Olds [35], ovat riippumattomasti osoittaneet, että aivojen hypotalamuksen alueella ja sen lähellä on, sähköisen stimulaation johdosta, kuvattu niinkutsuttuja ”palkitsevia” ja ”vältteleviä” vaikutuksia. Sekä ihmiset että eläimet, kun niille annetaan keino tuottaa itselleen sähköimpulssi aivojen mielihyväkeskukseen, stimuloi itseään kovasti, ja tällöin jää huomiotta sellaiset perusvaikuttimet kuin nälkä tai jano. [36] (Käyttäen hänen itse keksimiään kiinnitettyjä elektrodeja, John C. Lilly oli saanut aikaan samankaltaisia vaikutuksia 1950-luvun alkupuolella. [37]) Kuka tahansa joka on tutkinut abduktioilmiötä, tulee löytämään itsensä tutusta ympäristöstä, sillä abduktiokertomukset ovat täynnänsä tarinoita hämmentävistä ja epäasiallisista seksuaalisista reaktioista, jotka ovat syntyneet äärimmäisen kivuliaista ärsykkeistä — operanttia ehdollistamista sen äärimmäisessä muodossaan, ja kaikkein kuvottavinta, sillä tässä me näemme ehdollistamisen muodon jossa manipulaattori tekee itsensä näkymättömäksi. Todellakin, B.F. Skinnermainen aversiivinen terapia, etänä, oli Heathin ratkaisu homoseksuaalisuuden ”parantamiseksi”. [38]

Ralph Schwitzgebel ja hänen veljensä Robert ovat tuottaneet laajan valikoiman laitteita, joilla seurata henkilöitä pitkien matkojen päästä; heitä voidaan pitää ”sähköisten kotiarestilaitteiden” keksijöinä, jotka oikeusasteet ovat ottaneet käyttöönsä. [39] Schwitzgebelin laitteita voitiin käyttää seuraamaan kaikkia ”potilaan” fyysisiä ja neurologisia merkkejä neljännesmailin etäisyydeltä [40], ja näin poistettiin etäisyysrajoitteet, jotka olivat Delgadon ongelmana.

Ralph Schwitzgebelin alkuvaiheen työssä tämän teknologian soveltaminen ESB-hoitoon on rajoittunut kömpelöihin aivoimplantteihin, joissa oli häiritseviä sähköjohtoja. Mutta teknologia pian kutistettiin, ja ehdotettiin skeemaa jossa radiovastaanottimia asennettaisiin kohdekaupungin valotolppiin, mikä näin mahdollistaisi 24/7-valvontakapasiteetin. [41] Aivan kuten Heath, Schwitzgebel oli yhtä varuillaan homoseksuaalisuudesta ja hänellä oli kokemusta kallonsisäisistä laitteista joilla taistella seksuaalista poikkeavuutta vastaan. Mutta hän puhui myös huolestuttavasti näiden laitteiden käyttämisestä ”yhteiskunnallisesti ongelmallisiin henkilöihin”… mikä, tottakai, voi tarkoittaa ketä tahansa. [42]

Bryan Robinson, Yerkesin kädellisten laboratoriosta teki mielenkiintoisia kokeita apinoilla ESB:n käytöstä sosiaalisessa kontekstissa. Hän kykeni saamaan aikaan sen, että äidit eivät huomioineet lapsiaan, huolimatta vauvojen itkusta. Hän kykeni muuttamaan alistuvaisuuden ylivallaksi, ja päinvastoin. [43]

Ehkäpä kaikkein häiritsevin mielen alalle vaeltanut henkilö on Joseph A. Meyer, National Security Agencysta (NSA), Amerikan kansallisen turvallisuuden kompleksin kaikkein loistokkaimmasta ja salaisimmasta komponentista. Meyer on ehdottanut, että noin puolet pidätetyistä amerikkalaisista implantoitaisiin — ei välttämättä mistään rikoksesta tuomittuja; ”tilaajien” (hänen ilmaisunsa) määrä olisi kymmenissä miljoonissa. ”Tilaajia” tarkkailtaisiin jatkuvasti tietokoneilla minne he menisivätkään. Meyer, joka on huolellisesti miettinyt hänen massaimplantointisysteeminsä taloutta, esittää että veronmaksajan osuutta tulisi pienentää pakottamalla tilaajat ”vuokraamaan” implantti valtiolta. Implantit ovat halvempia ja tehokkaampia kuin poliisi, Meyer ehdottaa, sillä rikoksen polkujen houkuttelevuus on suuri köyhällä ”urbaanilla asukkaalla” — jonka tämä hörhötiedemies yllättävästi myöntää olevan olennaisesti tarpeetonta jälkiteollisessa yhteiskunnassa. ”Urbaani asukas” voi olla jälleen yksi Meyerin eufemismeista: hän käytti New Yorkin Harlemia mallina yhteiskunnalle selvittäessään mielenhallintajärjestelmänsä yksityiskohtia. [44]

Siepattujen implantit

Jos aiomme ottaa abduktoitujen kertomukset implanteista vakavasti, meidän tulee tarkastella mahdollisuutta sille, että implantin asettajat, oikealla tavalla nähtynä, EIVÄT näytä siltä mitä Strieberin kuvaamat ”harmaat”. Sen sijaan vierailijat saattavat muistuttaa tri. Meyeria ja hänenlaisiaan. Meillä on näin selitys sekä raporteille abduktoitujen aivoimplanteista että, kuten tulemme näkemään, naarmuista ja muista jäljistä, jotka näkyvät siepattujen kehoissa. Meillä olisi myös selitys raporteille henkilöistä, jotka kärsivät persoonan muutoksista oltuaan kontaktissa UFO-ilmiön kanssa.

Skeptikot saattavat esittää vasta-argumentin, että UFO-abduktioiden aikatekijä ei mahdollista tällaista mahdollisuutta. Jos estimaatit ”puuttuvasta ajasta” ovat oikeita, abduktiot harvoin kestävät kauempaa kuin yhdestä kolmeen tuntia. Tarvitsisiko aivokirurgi, joka toimii vähemmän optimaalisissa olosuhteissa (mahdolisesti liikkuvassa yksikössä), enemmän aikaa?

EI — ei jos me hyväksymme floridalaisen lääkärin Daniel Manin väitteet. Hän on ehdottanut todella kuumottavaa ratkaisua käsiin räjätäneeseen ”kadonneiden lasten ongelmaan” ehdottamalla ohjelmaa, jossa amerikkalaisnuoriin asetettaisiin pieni lähetin, jotta heidän liikkeitään voitaisiin tarkkailla jatkuvasti. Mies kehuskelee, että operaatio voitaisiin tehdä suoraan toimistolla — ja se kestäisi vähemmän kuin 20 minuuttia. [45]

Voidaan kuitenkin olettaa, että tällainen kestäisi hieman pidempään kentällä.

Ajoituskysymys

Aivoimplanttien historia, kuten avoimesta kirjallisuudesta käy ilmi, on varmasti häiritsevä. Kuitenkin tämä historiikki on lähes varmasti sensuroitu, ja päivämääriä on manipuloitu orwellilaiseen tyyliin. Kun puhutaan tutkimuksesta, jota kansallisen turvallisuuden moottorit rahoittavat, ei voida koskaan tietää päivämäärien todellista alkuperää yksittäiselle tieteelliselle keksinnölle. Kuitenkin, jos me kuuntelemme tarkkaavaisina niitä tieteentekijöitä, jotka ovat tämän alan pioneereja, me voimme kuulla kuiskauksia, hiljaisia mutta aivan ilmiselviä, jotka vihjailevat sitä että etäkäytetty ESB on ollut kauemmin olemassa kuin julkaistut tutkimukset antaisivat ymmärtää.

Omaelämänkertakirjassaan THE SCIENTIST John C. Lilly (joka tulisi myöhemmin niittämään kulttimainetta työstään delfiinien, huumeiden ja aistideprivaation alalla) kuvaa keskustelun, joka hänellä oli National Institute of Mental Healthin kanssa — vuonna 1953. Johtaja pyysi Lillyä briiffaamaan CIA:ta, FBI:tä ja NSA:ta sekä eri sotilastiedusteluorganisaatioita hänen työstään käyttäen elektrodeja aivojen mielihyvä- ja kipukeskusten suoraan stimulointiin. Lilly kieltäytyi, sanoen vastauksessaan:

Dr. Antoine Remond, käyttäen tekniikoitamme Pariisissa, on osoittanut, että tämä aivojen stimulaatiomenetelmä on sovellettavissa ihmisiin ilman neurokirurgiaa; hän tekee sitä hänen toimistossaan Pariisissa ilman neurokirurgista valvontaa. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa jolla on asianmukaiset laitteet voi suorittaa tämän toiselle henkilölle salaa, ilman ulkoisia merkkejä siitä, että elektrodeja olisi käytetty henkilöön. Minusta tuntuu, että jos tämä tekniikka annettaisiin salaisten palveluiden käsiin, heillä olisi täysi kontrolli ihmisistä ja he kykenisivät muuttamaan tämän uskomuksia erittäin nopeasti, mikä jättäisi vain vähän todisteita siitä mitä he ovat saaneet aikaan. [46]

Lillyn väittämä moraalisesta ylemmyydestä tässä on mielenkiintoinen. Huolimatta hänen salailun pelostaan, tarkkasilmäinen THE DENTISTin lukija havaitsee, että hän jatkoi työtä tämän maan kansallisen turvallisuuden elimien hyväksi. Hänen aistideprivaatiokokeensa jatkoivat ARTICHOKEn Maitland Baldwinin työtä, ja jopa hänen delfiinitutkimuksensa ovat — mahdollisesti huolimattomasti — osoittautunut hyödylliseksi merisodankäynnissä. [47] Tulisi huomata, että Lillyn työ apinoilla oli luokiteltu ”salaiseksi”, ja että NIHM oli yleisesti tiedossa ollut CIA:n rahoituselin. [48]

Mutta kaikkein tärkein aspekti Lillyn lausunnossa on sen päivämäärä. 1953? Miten kauaksi historiaan radio-ohjattu ESB ulottuu? Noniin, en ole vielä nähnyt Remondin työtä — jos se on edes saatavilla avoimessa kirjallisuudessa. Marksille annetuissa dokumenteissa varhaisimmat viittaukset etäkäytettyyn ESB:hen ovat vuoden 1959 rahoitusdokumentissa, joka liittyy MKULTRAn alaprojektiin 94. Yleiset alaprojektikuvaukset, jotka lähetettiin CIA:n budjettiosastolle, harvoin sisälsivät paljoakaan informaatiota, ja harvoin ne muuttuivat vuodesta toiseen, eikä meille jää käteen paljoakaan ideaa siitä milloin tämä alaprojekti alkoi.

Valitettavasti edes Freedom of Information Act ei kyennyt puseratamaan paljoakaan informaatiota sähköisistä mielenhallintatekniikoista, vaikka me tiedämme että paljon tutkimusta tehtiin tällä alalla. Meillä on, esimerkiksi, ainoastaan neljä sivua alaprojektista 94 — vertailun vuoksi, huomattava kasa dokumentteja julkaistiin huumeiden käytöstä mielenhallinnassa. (Aina kun joku kirjoittaja kertoo, että MKULTRA ei menestynyt, viittaus on huumeisiin.) Tästä asiasta minun pitää kritisoida John Marksia: hänen kirjansa ei koskaan mainitse, että arviolta 20-25 prosenttia alaprojekteista oli ”pimeitä” — eli että niistä on vähän tai ei yhtään informaatiota missään saatavilla, huolimatta asianajajista ja tietopyynnöistä. Mark on ilmeisesti sitä mieltä, että ainoa informaatio, joka on minkään arvoista, on se minkä hän on saanut. Me tiedämme kuitenkin, että psykoelektroniikan tutkimus oli varsin laajaa, lausunnot projektien tavoitteista ARTICHOKEn ja BLUEBIRDin päiviltä selvästi identifioivat tämän alueen korkealle prioriteetissa. Marksin anonyymi informantti, vitsikkäästi nimetty ”Deep Tranceksi” (”Syvä Transsi”), kertoi jopa aiemmalle haastattelijalle, että vuodesta 1963 eteenpäin CIA ja armeijan mielenhallintatoiminta vahvasti painottui elektroniikkaan. [49] Täten oletan — toivottavasti en kevyin perustein — että ”pimeät” MKULTRA-alaprojektit käsittelivät sellaisia asioita kuin aivoimplantteja, mikroaaltoja, ESB:tä ja niihin liittyviä teknologioita.

Huomautan tämän tutkimuksen ajoituksesta ja salailusta kolmen pointin alleviivaamiseksi:

  1. Me emme voi koskaan tietää varmuudella eri aivopesumenetelmien todellista syntypäivää — usein me saamme selville, että tekniikat, jotka tuntuvat mahdottoman futuristisilta, itse asiassa ovat syntyneet jo 1800-luvulla. ESB-tutkimuksen pioneerityötä teki vuonna 1898 J.R. (”Bob” Dodds) Ewald, fysiologian professori Straussbourgissa. [50]
  2. Avoin kirjallisuus lähes aina antaa vähätellyn version oikeasta tutkimuksesta.
  3. Avokätisesti rahoitetut salaiset tutkijat — joita ei rajoita vertaisarviointi tai tarve tiukalle kontrollille — voivat saavuttaa paljon nopeampaa edistystä kuin ”ulkopuoliset” tieteentekijät.

Potentiaalisten kriitikoiden tulisi pitää nämä pointit mielessä kun he yrittävät painaa UFO-abduktioiden ”mielenhallintateesiä” villasella lainaamalla abduktiokertomuksia, jotka edeltävät Delgadoa.


Viitteet

  1. Budd Hopkins, MISSING TIME (New York: Richard Marek Publishers, 1981) and INTRUDERS (New York: Random House, 1987).
  2. Whitley Strieber, COMMUNION (New York: Beech Tree Books, 1987).
  3. Cannon, ”Psychiatric Abuse of UFO Witness,” UFO magazine, vol. 3, no. 5 (December, 1988)
  4. Philip Klass, UFO ABDUCTIONS: A DANGEROUS GAME (Buffalo: Prometheus Books, 1988). Klass tekee teräviä havaintoja, jotka jäävät vaille voimaa hänen kieltäytyessään haastattelemasta siepattuja suoraan. Teoksessa ei ole alaviitteitä ja se nojaa vahvasti tri. Martin ”Bob” Ornen työhön — joka taas on anonyymi.
  5. Katso kirjallisuusviitteet.
  6. New York: Bantam Books, 1979.
  7. Kts. PROJECT MKULTRA, THE CIA’S PROGRAM OF RESEARCH IN BEHAVIOR MODIFICATION, Select Committee on Health and Scientific Research of the Committee on Human Resourcesin kuulemistilaisuus Yhdysvaltain senaatissa (Washington: Government Printing Office, 1977).
  8. Robert Eringer, ”Secret Agent Man,” ROLLING STONE, 1985.
  9. John Marksin haastattelu Victor Marchettin kanssa (Marks-tiedostot, saatavilla National Security Archivesissa, Washington, D.C.).
  10. John Marksin haastattelussa hypnoosiasiantuntija Milton Kline, salaisten tämän aihepiirin kokeiden veteraani, paljasti että hänen työnsä valtiolle jatkui. Sen jälkeen kun haastattelu oli pidetty vuonna 1977, vuosia sen jälkeen kun CIA oli väittänyt lopettaneensa mielenhallintatutkimuksen, meidän tulee päätellä tästä, että joko CIA valehtelee, tai toinen virasto jatkaa työtä. Toisessa Marksin haastattelussa entinen ilmavoimien CIA-kontakti L. Fletcher Prouty myönsi, että puolustusministeriö pyöritti tutkimuksia joko samanaikaisesti tai CIA:n tutkimuksiin liittyen. (Marks-tiedostot.)
  11. Estabrooks, HYPNOSIS (New York: E.P. Dutton & Co., Inc., 1957 [uusittu painos]), 13-14.
  12. Kopio tästä kirjeestä löytyy Marks-tiedostoista.
  13. Estabrooksilla oli eklektinen ystäväpiiri, mm. J. Edgar Hoover ja Alan Watts.
  14. Tytär Doreen Estabrooksin haastattelu, Marks-tiedostot, Washington, D.C.
  15. Martin A. Lee & Bruce Shlain, ACID DREAMS (New York: Grove Press, 1985) 3-4; Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 6-8
  16. Marks, ibid. 4-6.
  17. Edward Hunter, BRAINWASHING IN RED CHINA (New York: Vanguard Press, 1951.). Hunter keksi termin ”aivopesu” syyskuun 24. päivän 1950 Miami NEWSin artikkelissa.
  18. ”Japan’s Germ Warfare Experiments,” THE GLOBE AND MAIL (Toronto), May 19, 1982.
  19. Walter Bowart, OPERATION MIND CONTROL (New York: Dell, 1978), 191-2, joka lainaa Warrenin komission dokumentteja. Me emme voi reilusti johtaa tästä lausunnosta selväpäistä asennetta NYKYISISTÄ Neuvostoliiton kapasiteeteista; tällä alalla jopa vanha teknologia on riittävää kaameuksiin.
  20. Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 60-61. Kaskun mukaan MKULTRAn ”MK” tarkoittaa sanoja ”Mind Kontrol”. Marksin mukaan TSS liitti kryptonyymeja kaikkiin sen projekteihin näillä alkukirjaimilla. Huomaa kuitenkin, että MKULTRAa edelsi edelleen mystinen TSS:n ohjelma nimeltään QKHILLTOP.
  21. Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 224-229. Seitsemää MKULTRAn alaprojektia jatkettiin TSS:n valvonnassa nimellä MKSEARCH. Tämä projekti päättyi vuonna 1972. CIA:n puolustelijat usein esittävät, että ”aivopesututkimus” lakkasi joko vuonna 1962 tai 1972; nämä ovat viittauksia TSS:n projekteihin, ei ORD-työhön, joka pysyy riippumattomille tutkijoille TERRA INCOGNITAna. Marks sai selville, että ORD-tutkimusta oli niin monta sivua, että dokumenttien saanti FOIAn avulla olisi osoittautunut aivan liian kalliiksi.
  22. Parapsykologian tutkimuksen kuvaus, kts. Ronald M. McRaen MIND WARS (New York: St. Martin’s Press, 1984). Paras kirja saatavilla tästä aiheesta, joka muutenkin odottaa todellista auktoriteettitekstiä.
  23. Abduktiotutkija ja hypnoterapeutti Miranda Park, Lancasterista, Kaliforniasta, raportoi, että hän on nähnyt sellaisia anomalioita abduktoitujen MRI-kuvissa. Katso myös Whitley Strieber, TRANSFORMATION (New York: Beech Tree Books, 1988) 246-247. Tämän kirjoittamisen aikaan molemmat sekä Strieber että Hopkins raportoivat alkuvaiheen lupaavista tuloksista heidän pyrkiessään dokumentoimaan siepatuilta näitä ”ekstroja”.
  24. Tämän kokeen väitetään tapahtuneen vuonna 1964. Kuitenkin kirjassa WERE WE CONTROLLED? (New Hyde Park, NY: University Books, 1967), pseudonyymi ”Lincoln Lawrence” tekee mielenkiintoisen väitteen (sivulla 36), että demonstraatio tästä tapahtui jo joitain vuosia aiemmin.
  25. New York: Harper and Row, 1969. Delgadon työtä rahoitti paljolti Office of Naval Intelligence, joka oli yleinen CIA-rahoituksen kanava 1950- ja 1960-luvuilla. Gordon Thomasin JOURNEY INTO MADNESS (New York: Bantam, 1989) harhaanjohtavasti antaa ymmärtää, että CIA:n kiinnostus Delgadon työtä kohtaan alkoi vuonna 1972.
  26. J.M.R. ”Bob” Delgado. ”Intracerebral Radio Stimulation and Recording in Completely Free Patients,” PSYCHOTECHNOLOGY (Robert L. Schwitzgebel & Ralph K. Schwitzgebel, toim; New York: Holt, Rinehart and Winston, 1973): 195.
  27. David Krech, ”Controlling the Mind Controllers,” THINK 32 (July-August), 1966.
  28. Delgado, PHYSICAL CONTROL OF THE MIND
  29. Delgado, ”Intracerebral Radio Stimulation and Recording in Completely free patients,” 195.
  30. Huomaa, esimerkiksi, Charles Hicksonin kuvaus Pascagoulan tapauksesta. Charles Hickson & William Mendez, UFO CONTACT AT PASCOGOULA (Tuscon: Wendelle C. Stevens, 1983).
  31. John Ranleigh, THE AGENCY (New York: Simon and Shuster, 1986): 208. Marchetti kertoo tämän tarinan hauskan anekdootin muodossa: Pitkän ajan ja suuren vaivan jälkeen kissa oli riittävän treenattu ja valmisteltu — joutuakseen heti ensimmäisenä tehtävänään taksin yliajamaksi. Marchetti ei onnistu huomauttamaan, että mikään ei estänyt virastoa hankkimasta uutta kissaan. Tai käyttämästä ihmistä.
  32. Toki tämä ehdotus tuo esiin kysymyksen siitä kärsivätkö siepatut jonkinlaisesta skitsofreniasta, jonka oire ”äänet” ovat. Viittaan lukijan Hopkinsin, Strieberin, Thomas Bullardin ja muiden työn pariin, jotka ovat kuvanneet niitä vaikeuksia, joita ilmenee kun yrittää kytkeä kaikki abduktiot psykoositiloina.
  33. Alan W. Scheflin and Edward M. Opton, Jr., THE MIND MANIPULATORS (London: Paddington Press, 1978), 347.
  34. Thomas, JOURNAY INTO MADNESS, 276.
  35. James Olds, ”Hypothalamic Substrates of Reward,” PHYSIOLOGICAL REVIEWS, 1962, 42:554; ”Emotional Centers in the Brain,” SCIENCE JOURNAL, 1967, 3 (5).
  36. Vernon Mark & Frank Ervin, VIOLENCE AND THE BRAIN (New York: Harper and Row, 1970), kappale 12, lainattu raportissa INDIVIDUAL RIGHTS AND THE FEDERAL ROLE IN BEHAVIOR MODIFICATION, jonka on valmistellut Staff of the Subcommittee on Constitutional Rights of the Committee of the Judiciary, Yhdysvaltain senaatti (Washington: Government Printing Office, 1974).
  37. John Lilly, THE SCIENTIST (Berkeley, Ronin Publishing, 1988 [uusittu painos]), 90. Apinat, joiden annettiin stimuloida itseään jatkuvasti ESB:llä, tuottivat itselleen orgasmin kerran kolmessa minuutissa, kuusitoista tuntia päivän aikana. Tieteelliset kokoontumiset ympäri maailman näkivät videoita näistä kokeista, mikä varmasti oli näkemisen arvoinen elokuvanäytös.
  38. Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 336-337. Heath jopa tarkkaili potilaansa aivovasteita hänen koehenkilönsä ensimmäisen heteroseksuaalisen kohtaamisen aikana. Sellainen on edessämme siintävän uuden uljaan maailman luonne.
  39. Robert L. Schwitzgebel & Richard M. Bird, ”Sociotechnical Design Factors in Remote Instrumentation with Humans in Natural Environments,” BEHAVIOR RESEARCH METHODS AND INSTRUMENTATION, 1970, 2, 99-105.
  40. Thomas, JOURNEY INTO MADNESS, 277. Artikkelissa BEHAVIOR RESEARCH METHODS AND INSTRUMENTATION, johon ylempänä viitattiin, Schwitzgebel kuvaa yksityiskohtaisesti sitä miten radiosignaaleja voidaan syöttää puhelimeen modeemilla, ja näin niitä voidaan analysoida tietokoneella missä päin maailmaa tahansa.
  41. Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 347-349.
  42. Louis Tackwood & the Citizen’s Research and Investigation Committee, THE GLASS HOUSE TAPES (New York: Avon, 1973), 226.
  43. Perry London, BEHAVIOR CONTROL (New York: Harper and Row, 1969), 145
  44. Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 351-353; Tackwood, THE GLASS HOUSE TAPES, 228.
  45. ”Beepers in kids’ heads could stop abductors,” Las Vegas SUN, Oct. 27, 1987.
  46. Lilly, THE SCIENTIST, 91.
  47. Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 151-154.
  48. Kiinnostavaa kyllä, Lilly on tullut ulos kaapista eräänlaisena proto-Strieberina; THE SCIENTIST kertoo hänen läheisestä kohtaamisestaan tuntemattomien (vaikka ei välttämättä Maan ulkopuolisten) voimien kanssa, joita hän nimittää ”kiinteän aineen olennoiksi”.
  49. Deep Trancen tarina, MKULTRA-”sisäpiiriläinen” joka kertoi arvokasta informaatiota, liittyy tähän jotenkin. En tiedä kuka Trance oli/on eikä Marks tiedä myöskään. Hän sai yhteyden Tranceen erään artikkelin kirjoittajan kautta, jonka artikkeli oli julkaistu juuri ennen kuin teoksen THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE” taustatoimitustyö alkoi. Hän osoitti kirjeensä informantille aloittamalla sen ”Parahin Lähde jonka anonymiteettiä kunnioitan”. Minä kunnioitan sitä myös — tästä johtuu haluttomuuteni nimetä aiemmin mainittua artikkelia, joka voi johtaa johtolankaan Trancen identiteettiin. Se seikka, että en ole seurannut tätä polkua ei estäisi muita tekemästä niin. (Ja jos Trance olisi CIA-disinformaation lähde tyyliin William Cooper, tämä olisi tasan tarkkaan sellaista käytöstä johon he luottaisivat.)
  50. London, BEHAVIOR CONTROL, 139.
Four pillars

Kuka kusettaa ketä? CIA:n disinfoprojektit, osa 2

  • Alunperin kirjoittanut Don Allen
  • Alkuperäinen päivämäärä 31. elokuuta 1993, 0:36

Hyvät ihmiset,

Seuraavassa on Bruce Maccabeen vastine jokin aika sitten postattiin AIR #1 raporttiin, jonka on tuottanut ’Associated Investigators Group’. Lisäksi on kaksi kirjettä, yksi Richard Hallilta, nykyiseltä Fund For UFO Research (FUFOR) puhemieheltä, ja toinen Bill Moorelta, jotka ovat myös vastineita AIR-raporttiin.

Bruce Maccabeen kirje sisälsi paljon versaalia. Nämä tekstit on alunperin esitetty suluissa [..] (mutta tässä jätetty pois, suom. huom.). Otin myös vapauden korjata pieniä kirjoitusvirheitä, jotka alkuperäisessä esiintyivät. Ei mitään suurta, ja ei vaikuta sisältöön.


                                 elokuun 9. 1993

Parahin ufologi,

Olet jokin aika sitten saanut kappaleen Associated Investigator’s Reportista (AIR) #1, jonka on ”julkaissut” Associated Investigators Group (AIG). Tämä raportti lähetettiin yli 100 ihmiselle, joiden tunnetaan olevan kiinnostuneita UFO-tutkimuksesta, vaikkakaan sitä ei lähetetty minulle tai muillekaan ”hyökätyille” joista tutkielmassa puhutaan. Vastaanottajat lähettivät kappaleita muille. Jos lähetit kappaleita ystäville, lähettäisitkö myös heille kopion tästä vastineesta.

Iso osa AIR-raporttia käsitteli minun ”salaista” kytköstäni CIA:han. Toiset osiot tutkielmasta tuntuvat tekevän yleisesti halventavia kommentteja minusta ja muista tunnetuista UFO-tutkijoista.

AIR #1 herättää esiin kysymyksen onko minun suhteeni CIA:han vaikuttanut UFO-tutkimuksiin tai Fund for UFO Researchin toimintaan. Voin vakuuttaa teille että ei ole, sillä sitä paremmin kuvataan tässä. En tunne tarvetta ’puolustella’ CIA-yhteyttäni, sikäli kun se ei perustu UFO-tutkimukseen, vaan ennemminkin ammatilliseen toimintaan liittyen työhöni laivastossa, joka on täysin erillään UFO-tutkimuksesta. Olen kirjoittanut tämän tutkielman selventämään suhdettani CIA:han sekä lisäksi muista syistä, jotka mahdollisesti ovat tärkeämpiä ufologeille, jotka saattavat olla muiden AIG-raporttien vastaanottajia.

AIR #1:ssä on tehty väite (katso viimeinen sivu) siitä, että tutkielmassa ei ole virheitä ja tätä seuraa ”lupaus” vai (onko se uhkaus?) siitä, että perästä kuuluu lisää ”hyvää” tutkimusta. Toisin sanoen AIR #1:n kirjoittaja väittää oman, sekä AIG:n, tarkkuuden olevan jumalallinen. Tämän sorttinen tarkkuus olisi, todellakin, lohduttavaa jos se olisi totta, erityisesti AIR:n lupausten valossa törmänneistä lautasista, mielenhallinnasta, CIA-projekteista, jne.

Olen kuitenkin havainnut useita virheitä tutkielmassa. Siksi koen asiakseni informoida UFO-yhteisöä siitä, että tämä tutkielma ei ole niin tarkka kuin voisi toivoa. Virheiden lisäksi on ylenpalttisesti väärää logiikkaa ja paisuttelua. Siksi minun tulee varoittaa lukijoita tästä ja tulevien tutkielmien sokeasta hyväksynnästä siitä mitä AIR-raportit sanovat. Pahoin pelkään että jos tämä tutkielma on yhtään esimerkkinä, silloin meidän tulee olla valmis paljoon meluun tyhjästä (engl. Hot AIR, tämän tutkielman nimi, suom. huom.).

Vielä yksi juttu. Tämän tutkielman ”haamukirjoittaja” on eräs Walter Todd Zechel, joka oli tärkeä hahmo UFO-tutkimuksessa noin 15 vuotta sitten. Hänen lähestymistapansa UFO-aiheeseen liittyi aina mihin tahansa, mikä edistäisi hänen agendaansa, jopa toisten ihmisten kustannuksella. Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat kärsineet taloudellista vahinkoa WTZ:n vastuuttomuuden seurauksena.

                         Bruce Maccabee


                          Hot A.I.R

                            taikka

                        Zechelin Merkki

                         kirjoittanut

                        Bruce Maccabee
                         (ei anonyymi)

(Erikoisviesti: Minulla on monia tapaustutkimuksia ja analyyseja joilla pitää itseni kiireisenä. En tarvitse tätä paskaa, mikä pakottaa minut käyttämään kallista aikaani arvottomien syytteiden vastaamiseen.)

”Kuten saatatte hyvin tietää, paljon on ihmisiä joilla on piru merrassa tai lempitapauksia tai teorioita joita levitellä ympäriinsä. Jotkut ihmiset eivät mitään muuta haluaisikaan kuin vetää mukanaan heidän liejuunsa. Vimmatusti toivon, että jatkatte toimintaanne samalla valistuneisuudella ja häikäisevällä logiikalla ja objektiivisuudella, jota teissä ihailen. Jatkakaa todisteiden vaatimista, ja vaatikaa niin paljon niiltä kuin vaatisitte minulta.”

(Walter Todd Zechelin kirjeestä Bruce Maccabeelle, kesäkuun 21. 1986)

UFO-yhteisöä on jokin aika sitten ”vavisuttanut” julkaisematon mutta laajalle levinnyt tutkielma Associated Investigators Report #1 (lyhennetään AIR), joka paljastaa, ”ensimmäistä kertaa missään”, minun salaisen suhteeni CIA:han. Se myös esittää syytteitä epäpätevyydestä ja/tai suorasta petoksesta useita UFO-tutkijoita kohtaan. Tämän raportin lukemisen jälkeen älykäs lukija, uskoisin, on varsin hämmentynyt. Miksi se tehtiin? Ketä teki? Olinko minä oikeasti CIA:n myyrä UFO-yhteisössä? Mikä onkaan Associated Investigators Group? Kuka kirjoitti raportin? Oliko se niin tarkka kuin väitetään? Onko tällä tutkielmalla ”salainen agenda”? Vai onko tämä raportti vain paljon melua tyhjästä?

Associated Investigators Groupin jäseniä ei nimetä, vaikka 14 pseudonyymiä annetaan tutkielman lopussa. Tutkielman kirjoittajan nimeä ei myöskään mainita. Päätekstiä seuraavassa ”liitteessä” on seuraava lausunto: ”Suurimmaksi osaksi tämä raportti perustuu haastatteluihin tai keskusteluihin raportissa mainittujen henkilöiden kanssa, ja ne on esitetty niin tarkasti ja totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Jos virheitä esiintyy, mikä on epätodennäköistä, ne ovat todennäköisesti seurausta henkilöiden itsensä väärintulkinnasta.” Selvästikin kirjoittaja liittää itseensä ja AIG:hen jumalankaltaisen tarkkuuden. Tämä olisi lohduttavaa jos se olisi otta. Kirjoittaja sitten ohjeistaa lukijoita että ”ette haaskaisi aikaanne tai energiaanne yrittämällä haitata tutkimuksiamme yrittämällä arvata identiteettejämme…”

CAVEAT EMPTOR! Vaikka hyväuskoiset lukijamme todennäköisesti lankeavatkin tähän paskaan, tarkkasilmäinen lukija epäilee mitä tahansa tutkivaa tekstiä, joka väittää olevansa täydellinen! (Tarkkasilmäinen lukija myös huomaa kirjoitusvirheen välittömästi: ”pellican” ei ole kirjoitettu oikein. suom. huom. tuo typo on korjattu suomennetussa tekstissä.) Lukijan tulisi varoa myös mitä tahansa kirjoitusta ihmisiltä joilla (a) ei ole tarpeeksi sisäelimien kestävyyttä (lue: sisua) esittää väitteitä toisista ihmisistä omalla nimellään ja (b) on pokkaa ohjeistaa lukijoita olla ottamatta yhteyttä heihin. Mietityttää että mitä näillä ”piilotutkijoilla” on salattavaa. Voitaisiinko heistä kirjoittaa samanlainen tutkielma?

Lopuksi, on olemassa lupaus tulevasta ”hyvästä” tutkimuksesta (ja joka on syy tälle kirjoitukselle). Vaikka minulla ei ole tarvetta puolustaa CIA-yhteyksiäni, koska kyse on jatkuvasta ammattitoiminnasta työhöni liittyen laivaston fyysikkona, katson asiakseni kiinnittää ufologien huomion todisteisiin huonosta tutkimuksesta, päättelyn ja vihjailun käyttämisestä, faktavirheistä ja pelkästä loanheitosta tässä tutkielmassa niin, että lukijat kykenevät paremmin ymmärtämään tai määrittämään minkään tulevan AIRin raportin tarkkuuden tason. Toisaalta, lupaus tulevista tutkijaraporteista voi myös olla paljon melua tyhjästä.

Tiivistelmä minua vastaan esitetyistä syytteistä ja vastaukseni

Tarkkasilmäinen lukija tulee, tottakai, välittömästi tajuamaan sen, että jos yhteyteni CIA:han olisivat olleet täysin salaiset, tutkielmaa ei olisi kirjoitettu, koska kukaan ei olisi tiennyt niistä.

Kirjoittaja olennaisesti esittää legitiimin kysymyksen (jonka toiset ovat jo minulta kysyneet), lähinnä, mikä on minun CIA-yhteyksieni luonne ja onko se vaikuttanut UFO-tutkimukseeni tai toimiini kentällä. Valitettavasti, kuitenkin, kirjoittaja esittää, vihjailmealla ja väärällä logiikalla, että yhteyteni CIA:han ovat omalta osaltani olleet huonoa päätöksentekokykyä, parhaimmillaankin, ja että pahimmillaan se olisi negatiivisesti vaikuttanut UFO-alaan kahdella tavalla, joita alla käsitellään erikseen. Seuraavissa kappaleissa vastaan legitiimeihin kysymyksiin. Identifioin myös väärän logiikan ja vihjailut sekä vastaan niihin tavalla, jonka rationaaliset ihmiset ymmärtävät.

SYYTÖS # 1: Kirjoittaja hyökkää päälle siitä, että tukeni UFO-tapauksille, jotka, ainakin kirjoittajan mielestä, ovat ”ilmiselvästi” huonoja tapauksia tai petoksia (Uusi Seelanti, Kirtlandin laskeutuminen, Gulf Breeze, Guardian), ovat saaneet muut tutkijat haaskaamaan aikaa ja rahaa omissa tutkimuksissaan. (Miten kauheaa!) Mutta vielä keskeisempää tämän tutkielman aiheelle, CIA-yhteyteni, on kirjoittajan syytös siitä, että tukeni näille tapauksille on ollut ”CIA:n inspiroimaa”. Kirjoittajan mukaan, ”Tämä varmastikin palvelisi CIA:n intressejä pitää vakava UFO-tutkimus pois kansan piiristä.” Lisäksi kirjoittajan mukaan tukeni näille tapauksille on todistusaineistoa minun huonosta arviointikyvystäni, eikä kenenkään niin huonolla arviointikyvyllä tulisi olla johtaja UFO-alalla (loppujen lopuksi… minähän saattaisin johtaa ihmisiä harhaan!). Ehkäpä kirjoittaja ei pidä keskimääräisen ufologin kykyä erottaa faktaa fiktiosta UFO-tutkimuksessa juurikaan minään.

VASTAUS: Kirjoittaja vihjaa, ilman minkäänlaisia todisteita, että yleinen CIA:n UFO-politiikka, ”CIA:n intressit”, on pimittää estää vakavaa UFO-tutkimusta. Tämä päätelmä on vastoin minun kuvaani siitä, minkä olen saanut viimeisen yhdeksän vuoden aikana, mikä on että, ainakin sen CIA:n osan kanssa johon olen ollut yhteydessä, sillä ei ole minkäänlaista politiikkaa tai ”intressiä” koskien UFO-tutkimusta, vaikka useat työntekijät ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ja useat työntekijät ovat ottaneet osaa useisiin UFO-luentoihin (termi ’briiffaus’ on liian muodollinen) joita siellä olen pitänyt. Kirjoittaja väittää, että tukeni näille tapauksille on ollut ”CIA:n inspiroimaa”. VÄÄRIN! Fakta on, että CIA-tuttavuuteni eivät koskaan ole sanoneet, että minun tulisi tukea yhtään mitään tiettyä havaintoa. Itse asiassa, heidän esittämänsä kommentit tuntuvat olevan skeptisiä tai pelkästään negatiivisia koskien havaintoja ja UFO-ilmiön todellisuutta yleensä. Tukeni näille tapauksille ei liity mitenkään CIA:han ja liittyy täysin omiin tutkimuksiini. Tarkkanäköinen lukija tajuaa, että näistä tapauksista esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, ja ne ovat juuri niitä… mielipiteitä, joita ei tue mikään todistusaineisto AIR:n raportissa. Jos kirjoittaja tai kukaan AIG-ryhmästä on tarpeeksi älykäs esittämään hyviä argumentteja näistä tapauksista, silloin he voivat lähettää argumenttinsa minulle suoraan tai jopa esittää ne julkisesti jos niin haluavat.

Kirjoittaja syyttää minua huonosta arviointikyvystä näiden tapausten tukemisessa. On vaikeaa puolustaa itseään sellaista ”huonon arviointikyvyn” syytöstä vastaan. Se on kuin syytettäisi ”huonosta mausta”. Ihmisillä on eriäviä mielipiteitä samoista aiheista. Kuka on oikeassa? Kyse on enemmän konsensuksesta kuin faktasta, joka voidaan osoittaa todeksi. Tulen seisomaan menneiden UFO-tutkimusteni ja -julkaisujeni takana. Olen hylännyt monia väitettyjä UFO-havaintoja, mutta niitä tiettyjä, joista AIRin raportin kirjoittaja ei tykännyt, minä en hylännyt omista syistäni joita pidin tuolloin erittäin hyvinä, ja pidän edelleen. Jos muut haluavat olla eri mieltä julkisesti johtopäätöksieni kanssa, heidän tulisi ainakin olla valmiita esittämään argumenttinsa omalla nimellään eikä anonyymisti.

Toisaalta nämä huonon maun väitteet voidaan kääntää ympäri. Epäilen, että AIG:n jäsenet, jos he koskaan paljastavat itseään, tulevat saamaan syytteet huonosta arviointikyvystä siitä, että he ovat kierrättäneet tätä tutkielmaa laajalti huolimatta useista virheistä, ad hominen -hyökkäyksistä ja vihjailevista ja epäloogisista argumenteista (kts. alla). He saavat myös syytteen ”huonosta käytöksestä” siitä ettei heillä ole ollut pokkaa lähettää minulle kappaletta ensin, vaikka minä olen heidän hyökkäystensä pääkohde! Sain ensin kuulla tutkielman olemassaolosta myöhään heinäkuun 24. päivän iltana kun Jim Moseley soitti minulle ja kysyi kysymyksiä sen esittämistä väitteistä. Seuraavan viikon ajan olin kuullut eri ihmisiltä, jotka olivat saaneet omat kappaleensa. Sain kuulla, että se oli löytänyt tiensä Englantiin heinäkuun 24. viikolla. Mutta, kummallista kyllä, ketään niistä kenelle puhuin, kukaan ei ollut saanut kopiota suoraan AIG:lta. Viimein sain oman kappaleeni 6 päivää sen jälkeen kun tämän ”lastin” oli dumpannut mitään epäilemättömän maailman niskoille henkilö, joka oli saanut kappaleensa AIG:lta kirjekuoressa, jossa ei ollut palautusosoitetta.

Miksi tämä raportti kiersi laajalti ennen kuin sain omani? Oletan, että sitä kierrätti tämän fiaskon ajajat, jotta he voisivat levittää valheitaan ja vihjailujaan niin laajalle kuin mahdollista ennen kuin minä (ja muut tässä mainitut) voisin vastata. Lisäksi jättämällä palautusosoitteen tai kontaktihenkilön nimen pois ei ole ”virallista” henkilöä jolle voin lähettää vastaukseni. Täten minun tulee vastata yhteisölle yleisesti.

SYYTÖS #2: Kirjoittaja väittää, että toinen CIA-yhteyksieni aikaansaama negatiivinen vaikutus on ollut sen vaikutus Fund for UFO Researchin toimintaan. Erityisesti kirjoittaja vihjaa, että CIA-yhteyteni vaikutti rahaston päätökseen hylätä Walter Todd Zechelin (WTZ) anomus haastaa CIA oikeuteen toisen kerran. Kirjoittaja lisäksi syyttää minua siitä, että CIA-yhteys on saanut aikaan myös sen, että rahasto tukee MJ-12 -tutkimusta huolimatta siitä että se ”tietää” että MJ-12 -paperit ovat feikkejä.

VASTAUS: VÄÄRIN ja VIELÄ KERRAN VÄÄRIN! Eräs seikka, jota kirjoittaja ei maininnut (”älä vaivaa niillä faktoilla, tämä on se mitä haluan sanoa”), oli että en ”pyöritä” rahastoa kuin autokratiaa. Minulla oli yksi ääni viiden ihmisen johtoryhmässä ja jokainen toimi vaati ainakin kolmen ihmisen viidestä äänenenemmistön. Ehdotuksiani ammuttiin alas useita kertoja.

Jotta voisi tukea kirjoittajan argumenttia siitä, että CIA-yhteyteni vaikutti rahaston päätökseen hylätä MJ-12 -ehdotus, kirjoittaja on sortunut epätäydelliseen raportointiin ja faktojen vääristelyyn. Esitän versioni tämän tapauksen tarinasta alla. Ennen aloittamista, kuitenkin, haluaisin huomauttaa, että AIG:n käyttämästi informaatiosta suurin osa on peräisin WTZ:lta. Tiedän tämän, koska minä annoin suurimman osan raportissa käytetystä informaatiosta hänelle yksin. Raportti sisältää myös sellaista informaatiota, jonka hän, yksin, on minulle kertonut (ja mitä minä en ole kertonut muille… pidin hänen luottamuksensa, mutta selvästikään hän ei tehnyt vastapalvelusta!). Itse asiassa koko tutkielmalla on Zechelin Merkki. Tämä on saanut minut spekuloimaan sillä, että WTZ:n aikomus on käyttää tätä tutkielmaa saamaan minut ulos rahaston johtoryhmästä. Kun minä en olisi rahaston johtoryhmässä, hän voisi jälleen kerran ehdottaa CIA:n haastamista oikeuteen ilman, että tarvitsee huolehtia oletetusta väliintulosta tai CIA-viranomaisten hälyttämisestä (jota en tehnyt aiemmallakaan kerralla enkä olisi milloinkaan!). Jos tämä pitää paikkansa, silloin WTZ saattaa olla yllättynyt saadessaan kuulla, että minä olin, itse asiassa, astunut alas Richard Hallin edestä maaliskuun lopulla 1993, kuukausia ennen kuin oli mitään viitteitä AIG:n paperista. Olen nyt, 13 vuotta jatkuneen rahaston ”velvollisuuden” hoitamisen jälkeen, emeritus-puheenjohtaja kaikkine tämän tittelin mukanaan tuomine etuineen (ei mitään!). (”Kultainen sateenvarjoni” jättää paljon toivomisen varaa.)

Mennään nyt asian ytimeen, WTZ:n ehdotuksen hylkäämiseen haastaa CIA oikeuteen ja tämän jälkeiseen rahojen myöntämiseen Stan Friedmanin MJ-12 -tutkimukselle. AIR:n raportin sivulla 8, viimeisessä kappaleessa, sanotaan seuraavasti (olen numeroinut kohdat myöhempää referenssiä varten):

(1) ”Tulee huomauttaa, että rahasto hylkäsi Todd Zechelin yksityiskohtaisen ehdotuksen haastaa CIA uudelleen oikeuteen FOIAn alaisuudessa muutama vuosi sitten. Zechel oli luonnostellut suunnitelman iskeä kiinni 15 tuhanteen dokumenttiin, joista Maccabeen ystävä Kit Green oli puhunut, ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn. Rahasto nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi.”

(2) ”Valitettavasti meidän on pakko tarkastella tri. Maccabeen motiiveja uudestaan. Meidän on kysyttävä olivatko hänen CIA-kontaktinsa olleet mitään mieltä tästä (tai mistään) päätöksistä koskien ehdotuksia. Tämä mielipide ei välttämättä ole niin itsestäänselvä kuin luulisi. Mieti skenaariota, jossa Maccabeen CIA-kontaktit ilmaisevat hienovaraisesti Maccabeelle, että on saattanut olla MJ-12, tämä on voinut riittää vaikuttamaan hänen päätökseensä antaa niin suuri stipendi. Toisaalta kuka tietää mitä CIA on mieltä Maccabeen Zechelin vaatimattoman ehdotuksen hylkäyksestä.”

Haluaisin vastata viimeiseen kysymykseen välittömästi: CIA:lla ei ollut yhtään mitään sanottavaa WTZ:n ehdotuksen hylkäämiseen, eikä sillä ollut mitään sanottavaa Fund For UFO Researchin päätöksiin. Piste! Tottakai kirjoittaja, ja WTZ, olisivat voineet saada tämän tietoonsa (uskoivat he sen tai eivät) pelkästään kysymällä. Mutta heidän lähestymistapansa on yhdenmukaisempi paranoidien harhaluuloisten kanssa, joilla on hauskaa spekuloida siitä miten he ”ovat pimeiden voimien jatkuvan hyökkäyksen kohteena” (tässä tapauksessa CIA:n) eivätkä he halua kysyä suoria kysymyksiä tai saada suoria vastauksia, koska he eivät usko vastauksiin. Lisäksi, kuten huomautin ylempänä, vaikka olisin yrittänyt sujauttaa ”CIA:n perspektiivin” rahaston sisäisiin päätöksiin (jota en koskaan tehnyt), toiset jäsenet olisivat yhtä hyvin voineet olla sitä mieltä heidän omasta perspektiivistään. Ja mitä tuli lopulliseen ”näytökseen”, minulla oli vain yksi ääni. Mutta, jälleen kerran, tämä logiikka on irrelevanttia kirjoittajalle, jonka asenne on ”älä vaivaa niillä faktoilla; pidän omista johtopäätöksistäni enemmän”.

Viitaten kohtaan (1), miksi rahasto hylkäsi WTZ:n ehdotuksen? Erittäin lyhyt vastaus on, että tuolloin oli väärä hetki ja väärä henkilö. Tarkemmin, siihen oli neljä syytä. Kolme niistä on WTZ:n omia syitä, ja yksi oli ”huono ajoitus”. Näiden ymmärtämiseksi lukijan pitää tietää hieman historiaa, joka ei yleisesti ole kaikille saatavilla (katso Greenwoodin ja Fawcettin CLEAR INTENT lukeaksesi lisää CIA:n oikeudenkäynnistä).

Alkuperäinen 1977-1978 CIA:n oikeudenkäynti käytiin Freedom of Information and Privacy Actin takaamien oikeuksien alaisuudessa (FOIPA…joka joskus myös lyhennetään FOI). Oikeusjuttu laitettiin menemään UFO-ryhmän puolesta, joka on nyt lakkautettu, nimeltään Ground Saucer Watch (GSW). Oikeusjutun menestys johtui suurelta osin WTZ:n omasta vaivannäöstä yhdessä newyorkilaisen asianajajan Peter Gerstenin ja huomattavan Brad Sparksin avustuksen avulla. Oikeusjuttu sai (suurimmalle osalle maailmaa) yllättävän päätöksen: joulukuussa 1978 CIA julkisti satoja sivuja UFOihin liittyvää materiaalia yli 30 vuoden ajalta sen jälkeen kun se oli väittänyt kuukausia, että se oli mukana vain lyhyen aikaa vuoden 1952 lopulla ja 1953 alussa (aikana joka johti Robertsonin paneelin fiaskoon ja sen jälkeiseen raporttiin, jossa ehdotettiin ”debunkkausta” ratkaisuksi UFO-ongelmaan). Se fakta, että CIA:lla on paljon sivuja materiaalia ei ollut yllättävää WTZ:lle eikä muille mukanaolijoille, kuitenkaan, johtuen siitä että ”CIA:n lakiosasto oli johdatellut heidät uskomaan, että dokumenttien määrä olisi kymmenen tuhannen luokkaa”. (Lainaus otettu For Your Eyes Onlyn käsikirjoituksesta, tutkielmasta jonka WTZ on kirjoittanut tammikuussa 1987). Vuosia aiemmin tammikuun 1979 Citizens Against UFO Secrecyn jäsenkirjeessä ”Just CAUS” WTZ kirjoitti, että syyskuussa 1978 ”amerikkalainen asianajaja William Briggs johdatteli CAUSin edustajat uskomaan, että CIA olisi löytänyt yli 5000 dokumenttia”. Ilmeisesti jotenkin vuosien varrella tämä luku oli tuplaantunut. Lisäksi WTZ:n mukaan hänen ehdotuksessaan rahastolle ”minun luotettava CIA-lähteeni” oli huomauttanut, että suurin osa CIA:n ”komponenteista”, joita käytiin läpi, olivat vääriä. Näin oletettavasti olisi voinut olla julkistamattomia dokumentteja viraston toisissa komponenteissa.

Vaivaisen 900 sivun julkistaminen suututti WTZ:a ja muita, ja he alkoivat suunnitella keväällä 1979 toista oikeudenkäyntiä. Tämä suunnittelu oli käynnissä kun tapasin CIA:n työntekijän, joka ehdotti että sivuja voisi olla useita lisää. Vaikka tämä tapaus onkin suuressa roolissa AIR:n tapahtumien rekonstruktiossa, se ei ollut missään roolissa rahaston päätöstä tehdessä. Minun CIA-kontaktistani puhutaan alempana. Kuitenkin eri syistä ei ollut toista CIA-oikeudenkäyntiä, ja WTZ jättäytyi pois UFO-tutkimuksesta, jättäen jälkeensä kasan maksamattomia laskuja ja ”muutaman vihaisen ihmisen jälkeeni” (lainaus hänen esityksestään).

Siirrytään eteenpäin, joulukuuhun 1986 (ei aivan ”muutama vuosi sitten”, niinkuin AIRin tutkielma sanoo). Rahasto sai ehdotuksen WTZ:lta haastaa CIA uudelleen oikeuteen oletetuista tuhansista dokumenteista, joita ei oltu julkistettu. Rahaston johtoryhmä kävi läpi hänen ehdotuksensa ja teki päätöksensä seuraavin perustein:

(a) WTZ ei esittänyt vankkaa tapausta siitä, että sivut tultaisiin julkaisemaan uuden FOI-oikeudenkäynnin perusteella. Ensin hänen ”todisteensa” siitä, että dokumentteja oli enemmänkin, oli suurelta osin spekulaatiota perustuen kuulopuheisiin tai informaatioon luotettavista lähteistä, joista hän ei sanoisi mitään. Toisin sanoen hän ei tarjonnut mitään todisteita siitä, että tuhansia sivuja olisi julkaistavaksi. (Itse asiassa, yksi oikeudenkäynnin tavoitteista oli selvittää olisiko dokumentteja lisää.) Toiseksi, aiempi oikeudenkäynti oli osoittautunut menestyksekkääksi ainoastaan saamaan käsiin dokumentteja, joiden turvaluokitus oli Salainen tai sen alle. Sekä CIA:n että myöhemmin NSA:n (National Security Agency) oikeudenkäynnit osoittivat, että valtio voisi vedota ”kansalliseen turvallisuuteen” ja vetää dokumentteja pois. Ei ollut syytä uskoa, että samoja selityksiä ei käytettäisi uudelleen suojelemaan ”tosi herkullisia juttuja” joita hän kaipasi. Toisin sanoen, he saattaisivat löytää lisää, jopa paljon lisää, dokuemtteja ja yksinkertaisesti kieltäytyä julkaisemasta niitä yhtään tai osittain kansallisen turvallisuuden syistä. Täten johtoryhmä ei nähnyt paljoakaan toivoa siinä, että uusi oikeudenkäynti tuottaisi satoja tai tuhansia tai yhtään uutta dokumenttia, kuin mitä meillä oli jo.

(b) Jos joku muu olisi lähettänyt tämän ehdotuksen, me olisimme saattaneet olla sitä kohtaan myötämielisempiä. Vaikka ehdotukset rahastolle arvioidaan ennemminkin tutkijoiden kyvykkyyden suhteen kuin henkilökohtaisen historian, tässä tapauksessa me emme voineet sivuuttaa WTZ:n aiempia tekoja. Vaikka hän oli vakiinnuttanut asemansa hyvänä, sitkeänä UFO-törmäysten ja -salailun tutkijana, hänen meteoriitinkaltainen nousunsa (1976-77) ja laskunsa (loppuvuosi 1979) oli meille kaikille tiedossa. Kuten hän ehdotuksessaan myönsi, hänen maaninen kiintymyksensä paljastaa salailu häiritsi hänen hyvää kykyään olla tekemisissä muiden tutkijoiden kanssa. Kun hän lähti alalta, jotkut voisivat sanoa ”ulosrummutettuna”, hän oli velkaa puhelintutkimuksista, joita hän oli suorittanut muiden ihmisten kustannuksella. Hän oli, käyttääkseni hänen sanamuotoaan ehdotuksessa, ”jättänyt muutaman vihaisen ihmisen jälkeeni” kun hän katosi skenestä loppuvuodesta 1979, kun hän oli ”palanut loppuun”. Johtoryhmän mielestä muut tutkijat tuomitsisivat rahaston jos se tukisi WTZ:n mitään toimia.

(c) WTZ ampui itseään jalkaan esittämällä, että isoja rahoja — puhutaan ISOISTA rahoista — olisi pian tulossa. Hän kirjoitti ehdotuksessaan, että hän oli kirjoittamassa kahta kirjaa, joista yksi olisi kovakantinen ”kuusinumeroisin ennakkopalkkioin… joista nyt neuvotellaan.” Tulisi myös olemaan elokuva, jonka budjetti olisi toinen kuusinumeroinen summa. Hän odotti antavansa osan kirjasta kustantajalle 3 kuukaudessa. Johtoryhmän jäsenet lukivat tämän ja kysyivät, ”jos suuret rahat ovat vain kuukausien päässä, miksi hän tarvitsee meitä?”

(d) Neljäs ja viimeisin ”killerisyy” oli huono ajoitus. Ehkäpä WTZ, koska hän ei ollut aktiivinen alalla, ei tiennyt sitä, että vuonna 1985 rahasto oli vapaaehtoisesti pitänyt ”Nelkytvuotissynttärit” maamme pääkaupungissa. Viittaan kesäkuun 24. päivän 1987 Arnoldin havainnon 40-vuotispäivään, ja juhlat olivat MUFONin kansainvälinen symposium. Johtoryhmä oli päättänyt tehdä tästä niin kansainvälisen kuin mahdollista ja kutsua tutkijoita ympäri maailmaa. Me tiesimme, että tähän palaisi rahaa… enemmän kuin mitä voisimme ”periä ovelta” pelkästään osallistujilta. Syksyyn 1986 mennessä me aktiivisesti keräsimme lahjoituksia (ja aloimme pureskella kynsiämme). Me odotimme saavamme kasaan ainakin $15,000 tai enemmän lahjoituksina yli odotettujen rekisteröintimaksujen. Joulukuussa 1986, kun me saimme WTZ:n ehdotuksen, me emme olleet vielä päässeet tavoitteeseemme… vaikka me olimme jo saaneet kiinnitettyä useita puhujia ulkomailta. Kollektiiviset kyntemme alkoivat lyhentyä.

Tässä kontekstissa me arvioimme WTZ:n ehdotusta haastaa CIA:n oikeuteen ”$500 etumaksulla saadakseen homman pyörimään”, kuten AIR-raportissa lukee. VÄÄRIN! Jos olisikin ollut vain $500, ja jos kyseessä olisi ollut joku muu kuin WTZ, me olisimme saattaneet ollakin kiinnostuneita. Kuitenkin, kyseessä ei ollut pelkkä $500. Oikeudenkäynti olisi vaatinut ”$500 kattamaan alkuvaiheen oikeudenkäynnin valmistelun kulut” ja ”kun juttu on valmis vietäväksi eteenpäin… toisen noin $2000:n kontribuution asianajajan ennakkomaksuun” (WTZ:n ehdotuksesta). Minkäänlaista mainintaa ei ollut ”taitavasta asianajajasta joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn”. Koska WTZ:n aikataulu mitattiin kuukausissa, me kykenimme näkemään heti, että $500:aa tulisi seuraamaan pian $2000, yhteensä $2500 jota tultaisiin tarvitsemaan keväällä/kesällä 1987 hänen oikeudenkäynnissään. Koska me yritimme säästää jokaisen pennin MUFONin symposiumia varten, joka edelleen oli 6kk päässä, me emme aikoneet omistautua millekään ennenkuin olimme maksaneet symposiumin. Toisin sanoen, meillä oli omat rahaongelmamme. Nyt lue syy (c) uudelleen. Johtoryhmä mietti sitä mihin hän tarvitsi $2500:n ”etumaksua” meiltä, kun, jos hän odottaisi muutaman kuukauden, hän kieriskelisi tuohessa. (Huom: lopulta hänen kirja- ja elokuvasuunnitelmansa kariutuivat myös.)

Kuten voit hyvin kuvitella, näiden syiden yhdistelmä oli riittävä saamaan johtoryhmän äänestämään ehdotusta vastaan. Minun ”CIA-yhteyksilläni” (viitaten kohtaan (2) ylempänä) ei ollut mitään tekemistä tämän hylkäyksen kanssa. Itse asiassa, en koskaan puhunut hänen ehdotuksesta tai mistään muustakaan ehdotuksesta CIA-kontakteilleni. Lisäksi minulla ei ollut ”suojelevia tunteita” CIA:ta kohtaan… eikä minulla edelleenkään ole. Olen edelleen sitä mieltä, että he pitävät kiinni jostain mitä me haluamme ja jos joku muu ehdottaa oikeudenkäyntiä, niin antaa mennä!

Joten nyt voit nähdä, että tämän ”hylkäystapauksen” versio, jonka AIR on raportoinut, missä virheet ovat ”epätodennäköisiä”, on paljon melua tyhjästä… aivan kuin heidän väitteensä tutkimuksien täydellisyydestä!

Rahaston päätös olla rahoittamatta CIA-oikeudenkäyntiä ilmeisesti ei käynyt WTZ:lle. Hänen viimeisessä versiossa ”For Your Eyes Only”:sta, joka on kirjoitettu tammikuussa 1987, hän viittaa hänen tarjoukseensa ”käynnistää uusi oikeudenkäynti CIA:ta vastaan, tällä kertaa löytää ne 15,000 dokumenttia, jotka ovat hajallaan CIA:n tiedoissa niinkuin se on ilmoittanut, mutta joita sen sijaan pidetään yhdessä sijainnissa, niinkuin voitaisiin olettaa jos UFOja pidetään vakavana tiedustelukohteena. Mutta ilmeisesti ufologeja kiinnostaa enemmän pitää kokouksia joissa jokainen voi ehdottaa viimeisimpiä teorioitaan ja piehtaroida kanssauskovaisten toveruudessa, kuin hypätä juoksuhautaan ja kamppailla niiden kanssa, jotka ovat vastuussa UFOjen saattamisesta naurunalaiseksi ja aihepiirin siivoamisesta tieteiskirjallisuuden osastolle”. Kuten lukija huomaa, tämä silmiinpistävä viittaus ”kokousten pitämiseen” on isku vyön alle; rahasto oli jo sitoutunut pitämään kokouksen. Meillä ei ollut rahaa tehdä molempia, ja me emme voineet summanmutikassa peruttaa kokousta tukeaksemme WTZ:n spekulatiivista ehdotusta.

Nyt viitaten kappaleeseen (1) yllä ja MJ-12 -dokumenttien tutkimukseen, AIR:n tutkielma sanoo, että rahasto ”nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi”. Se ei kerro, että Friedman sai tukea MJ-12 -tutkimukseen 2 1/2 vuotta myöhemmin, olosuhteissa jotka olivat huomattavan erilaiset verrattuna niihin olosuhteisiin jolloin WTZ: ehdotus hylättiin. MJ-12 -paperit, tarkemmin nimeltään ”Eisenhowerin briiffausdokumentti” (EIB), julkaistiin keväällä 1987, juuri ennen vuoden 1987 symposiumia. Syytöksiä ja vastasyytöksiä alkoi lennellä melkein heti ja ne jatkuivat vuoteen 1988. Kesällä 1988 rahasto teki gallupin tukijoille määrittääkseen sen mikä heitä kiinnosti eniten. MJ-12 oli kärjessä. Rahasto sitten teki julkisen vetoomuksen Stan Friedmanin puolesta kerätäkseen $16000 hänelle yrittää osoittaa oikeaksi tai vääräksi dokumentin aitous. Me kaikki tiedämme, että se oli huitomista pimeässä, mutta vain tarkasti käymällä läpi vanhoja dokumentteja voisimme koskaan oppia uutta. Jokainen, joka on tukenut erikoista MJ-12 -projektia, tiesi mihin rahat olivat menossa. Rahasto ei käyttänyt yleisiä varojaan mihinkään mistä yhteisöllä ei ollut kontrollia.

Viitaten yllä olevaan kappaleeseen (2), kirjoittaja kyseenalaistaa ”olivatko minun CIA-kontaktini olleet mitään mieltä tästä” ja ehdottaa, että he olisivat voineet vihjata MJ-12 -dokumenttien olevan aitoja, mikä näin olisi vaikuttanut siihen miksi minä ”annoin niin suuren stipendin”. Kuten olen yllä esittänyt, CIA-kontaktini eivät koskaan ohjeistaneet minua suuntaan eikä toiseen, eivätkä he koskaan vaikuttaneet rahaston päätöksiin tavalla tai toisella. Menen pidemmälle sanoessani, että he eivät koskaan ehdottaneet MJ-12 -dokumenttien olevan aitoja. He olivat yhtä hämmentyneitä ja skeptisiä kuin kuka tahansa muukin.

Kirjoittaja on väittänyt, että minä tuin MJ-12 -tutkimusta tietäessäni, että EIB oli feikki. VÄÄRIN! Minä edelleen en tiedä onko se feikki vai ei, tai voiko se osoittautua osittain todeksi ja osittain vääräksi. Useat tutkijat ovat tarjonneet asiaa tukevia johtolankoja molemmilla puolilla kysymystä. Monet ”lopullisista” argumenteista dokumenttia vastaan on näytetty huonosti perustelluiksi. Ja kuitenkin meiltä edelleen puuttuu lopullinen näyttö sen todellisuudesta.

Lisää melua tyhjästä

Kun olen nyt käsitellyt… ja saanut pois päiväjärjestyksestä… kaksi suurta väitettä tässä tutkielmassa, käsittelen nyt muita syytteitä. Tämä tehdään liitteissä väitekohtaisesti. Keskusteluni eri siellä listatuista väitteistä esittää tutkieman virheet. Ilman, että yritän analysoida jokaista vääristeltyä sanaa ja lausetta, ja että jatkaisin tapahtumien käsittelyä jne., jotka minuun suoranaisesti liittyvät tai joista tiedän jotain, olen löytänyt 19 faktavirhettä, väärää loogista päätelmää tai vihjailua tästä ”täydelliseksi” julistetusta tutkielmasta. Eräs henkilö, josta puhuin tässä tutkielmassa, huomautti että aina kun hän saa jotain tällaista vastaansa, joka on ladattu ad hominem -hyökkäyksillä ja sortuu solvauksiin, hän automaattisesti olettaa, että ehkä noin puolet on täyttä valetta, 50% on periaatteessa totta, ja että tosi 50% on kirjoitettu sellaisella tavalla, että se saadaan näyttämään huonolta sitä kohtaan josta tutkielma puhuu. Ehkäpä tämä henkilö löi naulan kantaan tällä kertaa.

Mutta se, mikä on tärkeää nyt, ei ole tämä laajalle kiertänyt paperi. ”Kissa on nyt pöydällä” koskien minun ”CIA-yhteyksiäni” ja tästä eteenpäin minut mahdollisesti nähdään epäilyttävänä paranoidimpien UFO-yhteisön jäsenien silmissä. Tärkeä kysymys UFO-yhteisölle on se miten nähdä seuraava AIR:n paperi, joka voi puhua asioista, joita ei tarkisteta riippumattomasti. Kuten tämä tutkielma näyttää, AIG-jäsenet eivät ole erehtymättömiä (kaukana siitä!). Näin minkä tahansa tällaisen raportin lukijan tulisi valmistautua näkemään AIR:n tulevat raportit erittäin skeptisesti.

(P.S. Lue nyt WTZ:n kirjeen tiivistelmä, joka minulle lähetettiin vuonna 1986 tämän tutkielman alusta.)

Liitteet

Jotta käytännössä vältettäisiin koko AIR-raportin uudelleenkirjoitus, viittaan kiinnostaviin kohtiin kertomalla sivun, kappaleen ja rivin joka sisältää tietyt kiinnostavat sanamuodot ja nämä sanat ovat versaalilla. Lukijaa pyydetään käyttämään AIR:ia referenssinä kohtien kontekstille ja pitämään kirjaa siitä faktuaalisten ja päättelyvirheiden määrästä, joita esitetään faktoina, jotta hän voisi paremmin arvioida väitteitä siitä että mikään tällaisista virheistä olisi ”epätodennäköinen”. Virheet on merkitty tekstiin kirjoittamalla VIRHE ja #-merkillä.

KOHTA 1 – s. 1, kpl. 1, lause 1: ”pitkäaikainen salainen suhde CIA:han ja USA:n tiedusteluyhteisöön.” Vaikka ensikontaktini CIA:han olikin UFOihin liittyvä (katso alla), kontaktini vuoden 1984 jälkeen ovat olleet tulosta työstäni laivastolla. Vaikka en ole julkaissut tätä informaatiota, WTZ tiesi sen, niinkuin rahaston jäsenet ja monet muut UFO-yhteisön jäsenet. Täten se ei ole ollut todellinen ”salaisuus”. Jos se olisi ollut, tätä tutkielmaa ei olisi kirjoitettu koska kukaan ei olisi tiennyt asiasta.

KOHTA 2 – s. 1, kpl. 1, lause 1: ”briiffaten heitä eri UFO-asioista ja tutkimuksista.” Olen keskustellut UFO-asioista usean työntekijän kanssa, jotka ovat ilmaiseet kiinnostuksensa UFOihin ja olen esittänyt oman mielipiteeni eri tapauksista ja ihmisistä aivan kuten olisin kenelle tahansa muulle aiheesta kiinnostuneelle, mukaanlukien ufologeille, uutismedian reporttereille, jne. Termin ”briiffaus” käyttö on liian virallista. Kasuaalit keskustelut, tai ihmisryhmien tapauksessa epäviralliset lounasajan luennot, olisi asianmukaisempaa. CIA kutsuu ihmisiä, joilla on eri kiinnostuksen kohteita, tarjoamaan viihdeluentoja työntekijöille. (Kuulin kerran, että Tom Clancy oli puhunut siellä.)

KOHTA 3 – s. 1, kpl. 9, lause 2: ”Maccabee briiffasi CIA:n miehiä CIA:n omista UFO-tiedoista, jotka on julkaistu FOIAn alaisuudessa.” Vuoden 1987 MUFONin symposiumin jälkeen Washington DC:ssa, jossa MJ-12 -papereista puhuttiin julkisesti ensimmäistä kertaa, Ron Pandolfi kutsui minut pitämään yleisöluennon työntekijöille UFOista ja MJ-12:sta. Käytin mahdollisuuden informoida CIA:n miehiä ja naisia, joihin kuului kaiken ”arvoisia” työntekijöitä, mukaanlukien johtajia, ”heidän omista dokumenteistaan”, koska (pidättäkää hengitystänne… tässä on se aiemmin paljastamaton syy) halusin heidän tietävän mitä heidän oma työnantajansa on tehnyt. Halusin myös nähdä mikä heidän reaktionsa olisi. Loppujen lopuksi, CIA:lla oletettavasti olisi merkittävä uskottavuus, joten yritin esittää asian UFOista perustuen suurimmaksi osaksi noihin dokumentteihin. Tuon jälkeen keskustelin MJ-12 -papereista UFO-todellisuuden rakentamisen kontekstissa käyttäen CIA-dokumentteja. Sain myöhemmin tietää mikä reaktio oli: monet kuulijoista olivat kiinnostuneet aiheesta ja alkoivat nuuskia ympäriinsä mitä tahansa tiedostoja heillä vain sattui olla oikeus katsella. Ron sanoi, että olin luonut paljon ”vakoojia” virastoon. Kuitenkaan minulla ei ole evidenssiä siitä, että olisin löytänyt mitään mitä ei olisi ollut jo FOIPA-dokumenttipaketissa.

KOHTA 4: s. 1, kpl. 5, lause 1: ”Maccabee aluksi lähestyi CIA:ta alkuvuonna 1979…” (sen jälkeen kun olin käynyt Uudessa Seelannissa osana maankuulun joulukuun 1978 Uuden Seelannin havainnon tutkimusta.) VÄÄRIN! Itse asiassa en koskaan lähestynyt CIA:ta. CIA-kontaktin loi, ei minun pyynnöstäni, tieteentekijä, joka työskenteli MITRE-korporaatiossa. (katso alemmas) VIRHE #1

KOHTA 5: s. 1, kpl. 5, lause 2: ”…Maccabee tuntemattomista syistä päätti, että filmi oli jonkin sortin evidenssiä UFOista, ja alkoi esittää sitä CIA:n virkamiehille.” VÄÄRIN! En koskaan ”alkanut esittää sitä CIA:n virkamiehille.” Syyni tarkastella Uuden Seelannin havaintoja valideina todisteina voivat olla epäselvät kirjoittajalle, joka ei varmaankaan koskaan ole niitä tutkinut (eikä mahdollisesti voisi ymmärtää teknisiä argumentteja vaikka hän niin tekisikin!), mutta ne ovat selviä useille muille henkilöille, jotka ovat kuulleet pitämäni luennot ja lukeneet useita julkaisuja, mm. Applied Optics -tiedejulkaisussa. Väite siitä, että minä alkoin informoida CIA:ta ei voisi olla kauempana totuudesta. CIA:n informointi ei koskaan käynyt mielessäni. Loppujen lopuksi, CIA on ne ”pahat tyypit” jotka olivat vain pari kuukautta aiemmin jääneet kiinni housut kintuissa siitä että he olivat julkaisseet satoja sivuja materiaalia. VIRHE #2

KOHTA 6: s. 1, kpl. 5, lause 3: ”Hän sitten lähetti makupaloja CIA-kontaktiensa kautta yrityksille, jotka tekivät juttuja CIA:lle…” VÄÄRIN! Se miten tämä on esitetty voi saattaa lukijan olettamaan, että kirjoittajalla (tai WTZ:lla) on jotain evidenssiä, jonka saa olemalla yhteydessä yrityksiin jotka tekevät juttuja CIA:lle. Tämä on kuitenkin (yksi monista!) vääristä mielikuvista, jonka kirjoittaja luo. En koskaan ottanut yhteyttä mihinkään yritykseen. Se mitä tein oli, että kerroi Jack Acuffille, NICAPin tuon aikaiselle johtajalle, että haluaisin puhua tutka-asiantuntijoille. Hän saattoi minut yhteyteen tiedemies tri. Gordon MacDonaldin kanssa MITRE-korporaatiossa. Minut kutsuttiin keskustelemaan Uuden Seelannin havainnoista hänen ja usean muun MITREläisen kanssa McLeanissa, Virginiasssa ja tein niin (he yleisesti olivat samaa mieltä johtopäätöksistäni). Sitten viikkoa tai paria myöhemmin sain tietää, että MacDonald oli ottanut yhteyttä johonkin mieheen CIA:ssa, joka tarjosi minulle teknistä konsultaatiota jos pitäisin heille briiffin joillekin CIA:n työntekijöille. Aluksi olin epäileväinen olla minkäänlaisissa tekemisissä CIA:n kanssa, mutta tiesin että heillä oli tutka-asiantuntijoita, joten päättelin että jos he antaisivat minulle jotain palautetta, kertoisin heille mitä tietäisin. Joten briiffasin heitä ja sain joitain kommentteja, jotka olivat avuksi. Siellä oli jotain pientä kritiikkiä, mutta ei paljoakaan vastaansanomista analyysiini. (Olin tullut tulokseen, että joissain tapauksissa oli korreloivia tutkahavaintoja tunnistamattomista esineistä.) VIRHE #3.

KOHTA 7: s. 1 kpl. 7, sivut 2 ja 3. Tämä esittää AIRin version interaktiostani CIA-työntekijän kanssa ja hänen oletettu lausuntonsa on, että siellä oli ”15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia”. Oikea tarina kuuluu seuraavasti:

Keskusteltuani Uuden Seelannin tapauksesta erään työntekijän kanssa, tri. Christopher ”Kit” Green (KG) kutsui minut vierailemaan CIA:lla jälleen kerran viikkoa tai paria myöhemmin puhumaan yleisesti UFOista hänen ja parin muun työntekijän kanssa. Tähän aikaan CIA-oikeusjutusta puhuttaessa hän esitti muutaman kommentin, että voisi olla muutama sivu enemmän, koska hän tiesi, viraston siiloutuneesta rakenteesta, että toiset osat virastoa voisivat tietää jotain muta josta hän ei ollut tietoinen, vaikka hänen mielestään hän oli UFO-tietojen ”arkistonhoitaja”. Toisin sanoen, hän tiesi että hän olisi tietämätön kaikista UFO-tiedostoista, joita muitten komponenttien ”arkistonhoitajilla” voisi olla virastossa. Hämä kaikki tapahtui maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa 1979. Tiesin, että WTZ ja Peter Gersten olivat kiinnostuneita hankkimaan lisää viraston dokumentteja, joten noin kuukauden jälkeen paljastin ”salaisuuteni” tapaamisessa ja KG:n kommentit siitä, että saattaisi olla enemmänkin, mahdollisesti 15 tuhatta sivua, lisää. Tämän tein tukeakseni WTZ:a. En muista tasan tarkkaan mitä sanoin, mutta koska WTZ nauhoitti keskustelumme (sanomatta asiasta minulle), hän mahdollisesti voi antaa minulle puhtaaksikirjoituksen. Mitä tahansa sanoinkin, on selvää että WTZ on tulkinnut sen tarkoittavan, että KG oli sanonut, että siellä olisi ollut 15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia. Melkein välittömästi WTZ halusi tietää jos paljastaisin kontaktin nimen, mitä en tehnyt. Sitten hän halusi minun selvittävät haluaisiko kontakti todistaa oikeudessa 15 tuhannen tai sitäkin enemmän sivun olemassaolosta. Soitin KG:lle ja hän teki selväksi, että hän ei tiennyt sitä, että olisi olemassa tuhansia sivuja lisää. Hän kykeni todistamaan ainoastaan siitä, mitä hänen omissa tiedoissaan oli ollut, jotka hän oli antanut FOIPAn koordinaattorille, noin tuhat sivua. Kaikki muu oli spekulaatiota. Kun kerroin tämän WTZ:lle ja Gerstenille, he vaikuttivat suuttuvan ja halusivat haastaa minut oikeuteen tietojen peittelystä. Onnistuin vakuuttamaan Gerstenin siitä, että en tiennyt enempää ja että en voinut pakottaa KG:ia tekemään enempää lausuntoja joita hän ei halunnut tehdä. Tämä lopetti tilanteen.

KOHTA 8: s. 2, kpl. 7: ”Maccabeen muista lausunnoista Zechelille kävi selväksi, että Maccabeen aikeena oli tehdä yhteistyötä CIA:n kanssa jatkuvasti…” VÄÄRIN! En paljastanut KG:n nimeä koska minusta se ei ollut minun paljastettavissa. Jos WTZ ja Gersten halusivat haastaa CIA:n oikeuteen, se on heidän asiansa. En halunnut saattaa KG:ia vaikeuksiin pelkän oikeusjutun takia, koska hän oli varomattomasti vuotanut informaatiota, jos se edes oli validia informaatiota. En odottanut jatkavani yhteyttäni CIA:n kanssa eikä minulla ollut tulevia tapaamisia ennen kuin vuonna 1984 (katso alla). VIRHE #4

KOHTA 9: s. 3, kpl. 2, lause 2,3 : ”Jossain kohtaa Zechel kysyi häneltä suoraan työskentelikö hän CIA:lle. ’Niinkin voi sanoa’, Maccabee vastasi.” Haluan sanoa, että en ole koskaan ollut CIA:lla töissä enkä heidän palkkalistoillaan. AIR:n paperin olisi tullut huomauttaa se, että tämän lausunnon konteksti oli kasuaali keskustelu WTZ:n kanssa. Huomautin, että puhumalla Ron Pandolfin tai muiden työntekijöiden kanssa tarjosin heille informaatiota, ja siinä kontekstissa ”työskentelin” CIA:lle. Säästin työntekijöiltä vaivaa oppia sen mitä he olisivat voineet saada selville muita keinoja käyttäen. Kuitenkaan en sanonut heille kaikkea. Toisin sanoen, olen pidättänyt tietoja Ronilta ja muilta. En koskaan maininnut WTZ:n ehdotusta haastaa virasto oikeuteen, esimerkiksi.

Koskien työtäni, voisin lisätä että vaikka olen siviiilityöntekijä laivastossa, en ole koskaan ollut laivaston tiedustelussa tai missään muussakaan tiedustelupalvelussa. Eikä minua ole ohjeistettu millään tavoin koskien UFO-tutkimusaktiviteettejani mistään valtion virastosta poislukien se laboratorio, jossa työskentelen, joka on sanonut ”pidä meidän nimemme siitä poissa”.

KOHTA 10: s. 3, kpl. 2, lause 4 : ”Huhtikuussa 1990 kuitenkin Maccabee alkoi ottaa takapakkia siitä mitä CIA:n UFO-arkistonhoitaja oli hänelle sanonut vuonna 1979… Tässä versiossa CIA-mies oli pelkästään spekuloinut CIA:n kokoelman suuruudesta, sillä hänellä itsellään oli kontrolli ehkä noin parista tuhannesta dokumentista.” VÄÄRIN! Selvästikin WTZ on ”kätsysti” (koska siitä tulee silloin parempi tarina?) unohtanut, että ”takapakki” oli kaikki tapahtunut toukokuussa 1979. Lukijalta, joka ei tiedä kuka puhuu totta, kysyn olisiko teidän mielestänne WTZ tyrinyt tämän asian selvittämisessä (eli ovatko ne 15 tuhatta dokumenttia siellä vai ei?) keväällä 1979 kun asia oli kuuma… hänen tarvitsi tietää oliko siellä tuhansia sivuja seuraavaan oikeusjuttuun. Esitän, että WTZ toimi loogisesti vuonna 1979 ja pyysi minua seuraavalla kerralla selvittämään tilanteen: oliko kontaktini tietoinen, vai eikö ollut, ”15 tuhannesta” sivusta? Kirjoittajan vihjaus on, että ”takapakki” ei olisi tapahtunut kuin vasta vuonna 1990, mikä on hänen osaltaan näyttöä tämän tutkielman huonosta tutkimuksesta. VIRHE #5

AIR-paperi jatkaa seuraavan muutaman kappaleen argumentin rakentamista, jossa kirjoittaja esittää sen loogisena (”arkistonhoitajan” tulisi tietää miten monta sivua arkistossa on). Kuitenkin väitteen totuus tai vääryys, että olisi olemassa tuhansia sivuja enemmän UFO-dokumentteja, ei ole määritettävissä minulle annetusta informaatiosta. Yksinkertainen fakta on, että johtuen CIA:n siiloutuneesta luonteesta (ja muidenkin tiedustelupalvelujen), voi olla että kukaan ei tiedä miten monta sivua siellä on.

KOHTA 11: s. 3, kpl. 7, lause 3: ”Green sai CIA:n National Intelligence Medalin työstään ’salaisessa projektissa’ vuodesta 1979 vuoteen 1983, tasan tarkkaan vuosina jolloin Maccabee tapasi häntä CIA:n päämajassa”. VÄÄRIN! (Hyvin menee, Kit!) Vaikuttaa siltä kuin kirjoittaja/WTZ yrittäisi vihjailla, että ”salainen projekti” liittyi UFO-tutkimukseen ja minun kontakteihini. En tiedä mikä tuo salainen projekti oli, mutta tiedän että se ei liittynyt mitenkään yhteyksiini vuodesta 1979 vuoteen 1983, koska niitä ei ollut yhtään. KG:n viimeisen tapaamisen jälkeen keväällä 1979 en nähnyt häntä enää eikä minulla ollut kontaktia viraston kanssa ennen kuin kesäkuussa 1984, jolloin minuun otti yhteyttä tri. Ronald Pandolfi koskien laivaston työtäni. Hän oli tarkkaillut tutkimusalan kehitystä ”toiselta puolelta” ja halusi tietää mikä USA:n uusin uusi oli. VIRHE #6

Ensimmäisessä tapaamisessani Ronin kanssa me puhuimme laivaston tutkimuksestani. En maininnut mitään aiemmista vierailuista virastoon 5 vuotta sitten, enkä maininnut mitään UFOista, koska en halunnut hänen pitävän minua ”hulluna”. Kuitenkin myöhemmin sain kuulla, että hän puhui vierailustani jonkun toisen knassa joka muisti, koska pian tämän jälkeen sain puhelinsoiton jossa hän otti UFO-kiinnostukseni esiin. En oikein tiennyt miten ottaa asia ja lähestyin tilannetta varovaisesti. Joten seuraavan muutaman vuoden ajan, kun me tapasimme puhuaksemme LIS-tutkimuksesta ja projekteista, joskus puhuin UFO-tapauksista, joiden parissa työskentelin, ja ufologiasta yleensä. Siellä oli useita jotka olivat pinnallisen kiinnostuneita asiasta, mutta kukaan, minun tietojeni mukaan, ei ollut aktiivisesti mukana tutkimuksessa. Kesällä 1987 MJ-12 -paperien julkistamisen ja MUFONin kansainvälisen symposiumin jälkeen Washington DC:ssa, jossa puhuttiin MJ-12 -papereista ensimmäistä kertaa julkisesti, Ron kysyi minulta jos olisin halukas pitämään lounasesityksen CIA:lla. Se kuulosti huvittavalta, joten suostuin. Puheeni märkäkorville, johtajille, viestinviejille, tutkijoille ja vakoojille (?) keskittyi papereihin, jotka CIA itse oli julkaissut, ja tottakai, jo valmiiksi ristiriitaisiin MJ-12 -papereihin. Vaikka en saanut uutta informaatiota, Ron sanoi että olin luonut paljon ”vakoojia” virastoon, sillä kaikki yrittivät saada selville dokumentteja itse. (Selvästikään suurin osa työntekijöistä ei ollut perillä UFO-ilmiöstä yleisellä tasolla ja CIA-dokumenteista erityisesti.) Tämän seurauksena puhuin siellä vuonna 1990 Gulf Breezen havainnoista ja kaikkein viimeisimpänä magneettitapauksesta, joka esiintyi Gulf Breezessa viime syyskuussa (1992). Jokaisella kerralla esitän luennon, jonka olen jo pitänyt toiselle yleisölle. Viimeisin luento oli toisto magneettitapauksen esityksestäni huhtikuussa 1993 American Physical Societylle Washington DCssa.

KOHTA 12: s. 4, kpl. 3., viimeinen lause: ”[…Bill Mooren parhaan luomuksen kanssa — MJ-12 -kusetuksen.” VÄÄRIN! On uskomukseni, koska tunnen Billin ja tiedän hänen tutkimusotteensa yli 13 vuoden ajalta, että vihjaus siitä että Bill olisi väärentänyt MJ-12 paperit (EIB) on äärimmäisen tuulesta temmattu. WTZ:lla on omat syynsä väittää sitä että Bill olisi feikannut dokumentit. Osa WTZ:n ”salaista agendaa” (josta on viitteitä tässä tutkielmassa) on mustamaalata Roswell/Corona-törmäystä ja MJ-12 -papereita, jotta hän voisi synnyttää oman lempilapsensa, joulukuun (valitse jokin päivämääristä 5., 6., 7.)1950 Teksasin ja Meksikon välisen rajan törmäyksen (kts. s. 7, kpl. 1,2 AIR-raportissa). Ei ole viitteitä siitä, että Bill Moore on luonut MJ-12 -dokumentit. Jos ne ovat väärennös, se ei ole hänen vikansa. VIRHE #7

HUOM: VÄITE SIITÄ ETTÄ MOORE OLISI LUONUT EIB/MJ-12 -PAPERIT JOTHAA USEISIIN MUIHIN VIRHEISIIN NELJÄNNEN SIVUN JÄLKEISILLÄ SIVUILLA. EN OLE NUMEROINUT NIITÄ.

KOHTA 13: viimeinen lause sivun 4 alalaidassa: ”Saman tyyppisistä paranoideista harhoista kärsiviä on varmasti tuhansia ympäri maata, kuin mistä Paul Bennewitz kärsi.” KYLLÄ! Ja tämän tutkielman kirjoittaja tuntuu olevan yksi heistä. Oletettavasti AIG-jäsenet ovat myös.

KOHTA 14: s. 5, kpl. 3, lause 4: ”Itse asiassa Moore kertoi Todd Zechelille alkuvuonna 1980, että ’lyön vetoa että olet kuullut että UFOilla ei voi tehdä fyrkkaa? No, osoitan sen vääräksi!'” Jos WTZ syyttää BM:a UFOilla rahan tekemisen yrittämisestä, se on sama kuin pata soimaisi kattilaa. WTZ:lla on hyvä suurien skeemojen track record tehdä elokuvia ja kirjoja, jotka johtaisivat ISOIHIN RAHOIHIN.

KOHTA 15: s. 6, kpl. 8, lause 2: ”Nopeasti Moore laittoi materiaalin kiertämään…” VÄÄRIN! EIB saatiin joulukuussa 1984. Bill ja Jamie kertoivat vain muutamille ihmisille EIB:sta seuraavien vuosien aikana eivätkä he julkistaneet sitä ennen kuin se julkaistiin Timothy Goodin kirjassa englannissa keväällä 1987, kolme ja puoli vuotta myöhemmin. VIRHE #8

KOHTA 16: s. 8, kpl. 1, lause 1: ”…kiitos Maccabeen vaikutusvallan …” VÄÄRIN! Tässä kirjoittaja vihjaa, että minulla olisi ollut jotain sanottavaa siihen miten Whitley Streiver MAJESTICissa ja Howard Blum OUT THEREssa kuvasivat Moorea ja Dotya. MITÄ USKOMATONTA ROSKAA. Tiesin kyllä Whitleyn, mutta minulla ei ollut mitään tekemistä hänen kirjansa kanssa. Hän tapasi Mooren itsekseen ja muodosti oletettavasti oman mielipiteensä. Mitä Blumiin tulee, en koskaan ollut häneen yhteydessä tai puhunut hänelle ennen hänen kirjansa julkaisemista tai sen jälkeen. En ole siis voinut vaikuttaa häneen. VIRHE #9

KOHTA 17: s. 8, kpl. 5, lause 2,3: ”Miten paljon hän oli mukana levittämässä MJ-12 -huijausta? Miten paljon vaikutusta Ron Pandolfilla on ollut hänen käyttäytymiseensä tässä koko jutussa?” Vastaus 1: Tuin ja jatkan edelleen legitiimin EIB/MJ-12 -papereiden tutkimuksen tukemista, jota ei ole osoitettu vielä huijaukseksi. Vastaus 2: EI MITÄÄN.

KOHTA 18: s. 8, kpl. 6, lause 2: (viitaten tutkielmaani ”UFO Landings near Kirtland AFB or Welcome to the Cosmic Watergate”) ”Tämä raportti oli kirjoitettu yhdessä Bill Mooren kanssa”. VÄÄRIN! Kirjoitin koko raportin perustuen omiin tutkimuksiini. Sen jälkeen lähetin sen Billille ja pyysin häntä kirjoittamaan lisäyksen, missä kerrottaisiin se mitä hän tiesi. Hän teki niin. Raportin etusivu, jonka kuka tahansa voi saada Fund for UFO Researchilta, lukee ”(ylläoleva otsikko) kirjoittanut Bruce Maccabee Bill Mooren kommenttien kanssa.” Billin lisäys paperiin rajoittui ”huomautuksiin” sivuilla 29 ja 30 tässä 30-sivuisessa raportissa. En tehnyt yhtään muutoksia tekstiini Billin huomioiden seurauksena. Tämä on tuskin sellaista mitä voisi nimittää ”yhdessä kirjoittamiseksi”. VIRHE #10.

KOHTA 19: s. 8, kpl. 6., lause 4: ”Huolellinen tarkastelu dokumenttia ympäröivistä olosuhteista (ja Maccabeen omasta raportista) näyttävät selvästi, että dokumentti on Dotyn tekaisema.” VÄÄRIN! Ei ole evidenssiä siitä, että se on väärennös. Lisäksi raportissa mainituilta henkilöiltä on olemassa todistuksia, jotka viittaavat siihen että se oikeasti tapahtui. Erityisesti majuri Ernest Edwards on vahvistanut yksityiskohdat Manzanon alueen havainnoista, mutta, valitettavasti, liian myöhään minulle, jotta olisin voinut ottaa tämän mukaan tutkielmaani. Jos kirjoittajalla on yhtään lopullista näyttöä siitä, että tämä on huijaus, eikä pelkkää vihjailua ja toiveajattelua (hän toivoo sen olevan huijaus koska se tekee hänen tarinastaan paremman), silloin haluaisin nähdä sen. VIRHE #11

KOHTA 20: s. 8, kpl. 6, lause 7: ”Maccabee nyt henkilökohtaisesti myöntää, että koko MJ-12 -hässäkkä on mahdollisesti huijaus.” VÄÄRIN! Myönnän, että se mahdollisesti on huijaus (EI BILL MOOREN KÄSIALAA), mutta en ole nähnyt mitään näyttöä, joka saisi minut ajattelemaan että EIB itsessään on mahdollisesti huijaus. Jos se on huijaus, silloin se on äärimmäisen sofistikoitunut, ja se käyttää historiallisia faktoja, joita ei ollut aiemmin tiedossa. Se ei selvästikään ole ”karkea”, kuten jotkut ei-niin-loistavat skeptikot ovat antaneet ymmärtää. VIRHE #12

KOHTA 21: s. 8, kpl. 6, lause 2 : ”Milloin Maccabee tiesi, että MJ-12 -materiaali oli väärennettyä, oliko se ennen kuin hän antoi Stan Friedmanille $16,000 rahastolta?” VÄÄRIN! Tämä lause on todiste argumentista vihjailulla ja väliintulolla, jossa osa datasta on vääristeltyä. En tiennyt, että dokumentti oli väärennös ennen Friedmanin tutkimusta aiheesta enkä edelleenkään tidä. Viimeinen todisteiden arviointi odottaa… josta mitään ei esitetä AIRin raportissa.

KOHTA 22: s. 8, kpl. 7, lause 2: ”…ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn.” VÄÄRIN! Tässä on WTZ:n listaus ”Kuluista Rahastolle”: ”Haen alkuvaiheen $500 suuruista kontribuutiota, joka kattaisi peruskuluni valmistellessani juttua lähetettäväksi. Kun juttu on valmis lähetettäväksi, tarvitsisin lisäksi noin $2000 suuruisen kontribuution asianajajien etumaksuksi.” VIRHE #13

Tämän kappaleen asia käydään läpi tämän tutkielman päätekstissä.

KOHTA 23: s. 9, kpl. 7, ”…tätä kaikkea ei tule nähdä tribuuttina… vaan enemmänkin tri. Maccabeen (ja näin myös FUFORin) samanaikaiselle suhteelle CIA:han”. VÄÄRIN! Vielä lisää tyhjiä tynnyreitä. Väitteitä tässä tutkielmassa ei tulisi nähdä CIA-yhteyksieni valossa. Rahastolla ei koskaan ole ollut ”suhdetta” CIA:han. Lisäksi, kuten huomautin tämän tutkielman päätekstissä, CIA-kontakteillani ei olut mitään vaikutusta UFO-aktiviteetteihini koskien MJ-12:a tai mitään muutakaan aspektia valtion salailun tutkimusta. VIRHE #14

KOHTA 24: s. 9, kpl. 8., lause 3: (koskien analyysiani Gulf Breezen havainnoista) ”…vakavimmat tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että kyseessä on kuin onkin huijaus.” Onko se niin? Onko kirjoittajalla, tai WTZ:lla mitään todisteita tästä? Tekivätkö he gallupin? Missä se julkaistiin? Miten monta vakavaa tutkijaa, verrattuna niihin jotka vain lukevat tutkielmia tapauksesta, on yhteensä? Miten he selittävät kaikki havainnot? Ehdotan, että jos AIG todella tietäisi miten tutkia UFO-havaintoja, eikä vain kirjoittaisi turhanpäiväisiä ”paljastuspapereita”, heidän kannattaisi tarkastella paljon yksityiskohtaisemmin Gulf Breezea (ja Uutta Seelantia ja Guardiania).

KOHTA 25: s. 10, ylin kpl. lause 2: ”ai, onko hänen tekninen kykynsä analysoida valokuvatodisteita oikeasti niin huono?” Lisää roskaa ilman todisteita. Voisiko kirjoittaja haastaa minut analyysikamppailuun, mahdollisesti? Gulf Breezen valokuvien analyysia on juuri läpikäynyt ja laajentanut Jeff Sainio. Ehkäpä kirjoittaja haluaisi pilkata myös häntä.

KOHTA 26: s. 10, ylin kpl. lause 3: ”…voisi spekuloida että tri. Maccabeen julkinen tuki hänen tapaukselleen on saattanut saada rohkaisua hänen tiedustelukontakteiltaan.” VÄÄRIN! Voisi myös spekuloida, että kirjoittaja on typerys tai lastenraiskaaja tai seksuaalisesti poikkeava (valitse yksi… tai useampi). Spekulointi on helppoa. Miksi kirjoittaja ei yksinkertaisesti kysynyt minulta, ”’rohkaisivatko’ sinun tiedustelukontaktisi tukemaan Gulf Breezen havaintoja?” Olisin vastannut… EI. Vaikka he eivät yritä ohjeistaa minua suuntaan eikä toiseen, heidän kommenttinsa olivat aina päinvastaisia, sillä he olivat skeptisiä havainnoista. VIRHE #15

Yllättävää kyllä, kirjoittaja tarjoaa tukea väitteelleni aiemmassa lauseessa, että CIA ei rohkaissut minua tukemaan Gulf Breezen havaintoja sanomalla, että Pandolfi sanoi ”muille” että hän pitää Ed Waltersia ”täytenä huijarina”. Hän ei ainoastaan sanonut muille, hän sanoi sen myös minulle. Kuitenkin hän huomautti, että hänellä ei ole mitään todisteita siitä että Ed on huijari.

KOHTA 27: pg, 10, kpl. 7, lause 2, 3: (Viitaten Maccabeen ja Oechslerin Guardian-tutkimuksiin) ”Ei ole tiedossa antoiko Fund for UFO Research rahaa tähän tutkimukseen… jälleen ei ole tiedossa onko Fund for UFO Researchin rahoja kulutettu tällaiseen.” Pitäen yllä puolueellisuutta koko tutkielman lävitse, kirjoittaja esittää yksinkertaisen kysymyksen sen vihjailuarvon vuoksi… yksinkertaisen kysymyksen johon olisi saanut vastauksen ennen julkaisua yksinkertaisesti soittamalla puheenjohtaja Richard Hallille, tai kenelle tahansa muulle johtokunnan jäsenelle. Vastaus on EI (tuhat kertaa, ei).

KOHTA 28: s. 11, kpl. 2, viimeinen lause: (viitaten rahaston nihkeilyyn ottaa osaa mukaan Operation Right to Know’n mielenosoitukseen) ”Mutta ottaen huomioon tri. Maccabeen suhteen CIA:han, todelliset syyt tälle vastustukselle ovat kyseenalaiset.” Kuten olen aiemmin esittänyt, ”suhteeni CIA:han” ei ole vaikuttanut rahaston päätöksiin tai politiikkaan.

KOHTA 29: s. 12, kpl. 3 Tässä kappaleessa vihjataan, että CIA-yhteydelläni olisi ollut jotain tekemistä päätöksen kanssa erottaa Larry Bryant johtoryhmästä. VÄÄRIN! Päätös perustui johtoryhmän keskusteluihin ja minun CIA-kontaktillani ei ollut sen kanssa mitään tekemistä. Itse asiassa, en ollut jäsenyyden lopettamisen kannalla. VIRHE #16

KOHTA 30: s. 12, kpl. 3: ”Jostain syystä Bryantin pyyntö suututti CIA:n…” VÄÄRIN! Suututti CIA:n? Mitä hittoa CIA:ta kiinnostaa pyyntö FBIS:n raporteista jotka eivät ole salaisia (niinkuin AIR-paperi aivan oikein raportoi)? Minulla ei ole informaatiota, että Bryantin pyyntö olisi ”suututtanut CIA:n”. VIRHE #17

KOHTA 31: s. 12, kpl. 3: ”…Maccabee sai sapiskaa Pandolfilta” Bryantin tietopyynnön johdosta. VÄÄRIN! Hän ei koskaan maininnut siitä minulle. VIRHE #18

KOHTA 32: pg, 12, kpl. 3: ”Bryantin teko ’voisi vaarantaa rahaston suhteen CIA:han’.” VÄÄRIN! Lisää misinformaatiota. Sellaista ei ollut koskaan kuin ”rahaston suhde CIA:han”, joten Bryantin teko ei voisi vaarantaa sitä. VIRHE #19

KOHTA 33: s. 12, kpl. 5. Tämä kappale, otsikolla ”Maccabee vedättää FUFORia” on täyttä häränkukkua. Ensinnäkin, ”vedätykseen” kuuluu valheet. Väärän informaation esittäminen on eri asia kuin tarjota epätäydellistä informaatiota. On totta, että en koskaan kertonut rahaston jäsenille kaikkea CIA-kontakteistani. Loppujen lopuksi useimmat kontakteistani olivat ammatillisia ja heillä ei ollut tarvetta tietää.

Olen sivuuttanut useita muita vihjailuja ja ”totuuden venyttelyjä” koska en halua kirjoittaa paperia uudestaan, joka on useita kertoja pidempi kuin AIR itsessään. Mielestäni on selvää, että kirjoittajat eivät ole erehtymättömiä ja että jos tulevaisuudessa on joitain tämänkaltaisia tutkielmia, LUKIJA VAROKOON!

** Loppu **


  • THE U.F.O. BBS – http://www.ufobbs.com/ufo *

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Kuka kusettaa ketä? CIA:n disinfoprojektit

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia. Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:

Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.

Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.

(…)

On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?


DISCLAIMER: Tämän raportin sisältö ei välttämättä heijastele postaajan mielipiteitä, näkökulmia tai kantoja. Se on postattu ainoastaan informaatiotarkoituksissa. Jätän lukijalle pääteltäväksi raportin meriitit. Millään muotoa EN ole kytköksissä raporttiin ja en voi kommentoida sen väitteiden tarkkuutta tai aitoutta. En ota kantaa informaatioon ja välitän sen ainoastaan eteenpäi, Kaikki typografiset virheet ovat todennäköisimmin minun omiani. Minulla ei ole lisätietoja tähän raporttiin.

                      Don Allen

Tutkijaraportti #1

               CIA:n tutkimusrahoitus?
                         eli
                  Kuka kusettaa ketä?

Eräs maamme johtavista UFO-tutkijoiden sponsoreista on Fund for UFO Research, jolla on pitkäaikainen salainen suhde CIA:han ja USA:n tiedusteluyhteisöön. Tri. Bruce Maccabee, optiikan ja laserteknologian asiantuntija Naval Surface Weapons Laboratoryssa lähellä Washington DC:a, eräs sen perustajista ja johtoryhmän jäsenistä, on salaa tavannut CIA-viranomaisia vuodesta 1979 lähtien, briiffaten heitä eri UFO-asioista ja tutkimuksista.

Tuoreessa haastattelussa Maccabee vahvisti, että hänelle on annettu useita briiffauksia UFOista CIA:n päämajassa Langleyssa, Virginiassa, joista kaikkein tuorein oli perjantaina toukokuun 28. päivänä 1993, juuri ennen kaatuneiden muistopäivän viikonloppua. Vaikka viimeisin presentaatio koski pääosin ”residuaalisia magneettivaikutuksia”, joista väitetään että ne on löydetty Floridan Gulf Breezessä sattuneen tapauksen jälkeen, muut tapaaamiset CIA:n kanssa ovat liittyneet asioihin kuten ”MJ-12”, Roswellin tapaus, UFO-valokuvat ja filmit, UFOjen fysiologiset vaikutukset todistajiin, psyykkisiin ilmiöihin ja UFO-tutkijoihin.

Maccabee kuvasi erästä tapaamista CIA:n konferenssihuoneessa, josta hän sanoi että se on ”pelkkää seisomista varten”, jossa hän briiffasi CIA:n henkilöstöä oletetusta supersalaisesta ”MJ-12”-ryhmästä, jota on kuvattu William L. ”Bill” Mooren dokumenteissa, henkilön joka tämän jälkeen väitti olevansa valtion väärän informaation agentti. Samaan aikaan ja koskaan paljastumattomista syistä Maccabee briiffasi CIA:n miehiä CIA:n omista UFO-tiedoista, jotka on julkaistu FOIAn alaisuudessa.

”MJ-12”-konferenssin jälkeen Ron Pandolfi, CIA:n viranomainen joka on Maccabeen pääkontakti virastossa, kertoi Maccabeelle että hän oli ”luonut paljon vakoojia CIA:han”. Tuntuu siltä kuin CIA-viranomaiset olisivat istunnon jälkimainingeissa alkaneet nuuskia toisiaan ja yhdistelleet toistensa tietoja jonkinlaisessa hämärässä hakuvimmassa todisteista kuuluisasta UFO-kontrolliryhmästä, jonka Maccabeen esitys sai aikaan. Maccabee jopa taivutteli Pandolfia pyytämään CIA:n kirjastonhoitajalta ”MJ-12”-referenssejä Roscoe HillenKoetterin (varhainen CIA-johtaja) tiedoista. Tuloksien raportoidaan olevan negatiivisia.

Maccabee aluksi lähestyi CIA:ta alkuvuonna 1979 sen jälkeen kun hän oli matkannut Uuteen Seelantiin tutkimaan TV-kuvausryhmän väitetyn ”UFOn” filmaamista lentokoneesta. Vaikka suurin osa, jotka filmin näkivätkin, eivät olleet vakuuttuneita pomppivasta möykystä keskellä yötä, Maccabee tuntemattomista syistä päätti, että filmi oli jonkin sortin evidenssiä UFOista, ja alkoi esittää sitä CIA:n virkamiehille. Hän sitten lähetti makupaloja CIA-kontaktiensa kautta ja myöhemmin pidettiin tapaaminen CIA-päämajassa, jossa hän näytti filmin ja tiivisti analyysinsa siitä.

Vähän myöhemmin Maccabee paljasti yksityiskohtia tapaamisestaan W. Todd Zechelille, Citizens Against UFO Secrecyn (CAUS) perustajalle ja UFO-tutkijalle joka on erikoistunut valtion salailuun. Zechel oli aloittanut tietopyyntöoikeudenkäynnin CIA:ta vastaan syyskuussa 1977 yhdessä Peter Gerstenin kanssa, newyorkilainen asianajaja, sekä Ground Saucer Watchin, phoenixilainen UFO-ryhmä jonka tutkimusjohtaja Zechel oli. Joulukuussa 1978 oikeudenkäynti johti siihen, että CIA julkisti yli tuhat dokumenttia, joiden olemassaoloa se ei tunnustanut ennen oikeudenkäyntiä.

Nauhoitetussa keskustelussa Zechelin kanssa Maccabee paljasti, että CIA:n viranomainen oli vienyt hänet sivuun Uuden Seelannin UFO-filmibriiffauksen jälkeen ja paljastanut, että hän pyöritti CIA:n UFO-tiedostoja. Nämä tiedostot, viranomainen sanoi, koostuivat yli 15 tuhannesta UFOihin liittyvästä dokumentista, joista viranomaisen mukaan ”ainoastaan kaksi tai kolme tuhatta olivat oikeasti mielenkiintoisia”, ja loppu oli pääosin Foreign Broadcast Information Servicen (FBIS) raportteja ja vähemmän kiinnostavia asioita. Kaikki nämä dokumentit oli annettu CIA:n FOIA-tiimille oikeudenkäynnin seurauksena, jonka Zechel oli aloittanut, viranomainen kertoi.

Tulisi huomauttaa tässä kohtaa, että CIA oli käsketty käymään läpi kaikki sen tiedot UFOihin liittyvistä dokumenteista ja tekemään täysi kirjanpito niistä. Tämä käsky (Stipulation and Order) oli sen mukainen mitä Zechel ja Gersten olivat työstäneet CIA:n asianajajan ja USA:n syyttäjä kanssa tapauksen edistymisen kuulemistilasiuudessa heinäkuun 7. päivä 1978. Zechel oli silloin, ehkä vähän pakottavaan tyyliin, uhkaillut haastaa CIA:n viranomaiset oikeuteen vääristä vastauksista UFOihin liittyviin tietopyyntöihin. Tämä niskassaan CIA oli peräytynyt ja suostunut yhteistyöhön. Kuitenkin CIA ainoastaan julkisti 1000 dokumenttia ja väitti, että pimitti ainoastaan 57 tämän päälle.

Se mitä CIA:n UFO-tietojen arkistonhaltija kertoi Maccabeelle myötäili täysin CIA:n edustajan tekemiä lausuntoja oikeudenkäynnin aikana, jolloin asianajaja Gerstein johdateltiin uskomaan, että yli 10 tuhatta dokumenttia tultaisiin julkaisemaan. Oli myös kirje Zechelille CIA:n tietopyyntötiimiltä, jossa pyydettiin hänen lopettavan oikeustoimensa ja jossa esitettiin, että ”1000 sivua UFO-dokumentteja on juuri löydetty”, ja niitä käsiteltiin.

Joulukuun 15. päivänä 1978 julkaistujen dokumenttien analyysista käy selväksi, että CIA jatkoi petkuttamistaan. Brad Sparks, CAUSin tutkija, löysi viitteitä julkaistusta materiaalista yli 200 muuhun UFOihin liittyvään dokumenttiin, jotka CIA oli jättänyt tunnustamatta. Lisäksi oli selvää, että CIA oli harkitusti valikoinut julkistamansa dokumentit, vaikka ne olikin kovin sensuroitu. CIA julkisti dokumentteja, jotka liittyivät ainoastaan Zechelin ja Sparksin löytämiin tapauksiin tutkimuksissaan CIA:n mukanaolosta, ja jättivät julkistamatta monia muita, kuten johtopäätöksiä sen UFO-hätätutkimuksista vuosina 1952, 1957, 1965, 1967 ja muista. Nämä tutkimukset toteutettiin salassa, käyttäen Domestic Contact Servicen (a.k.a. Domestic Collection Division) agentteja useissa UFO-tapauksissa, jotka menivät päällekkäin Condonin komitean tutkimuksien kanssa (1966-68).

Menetetty mahdollisuus

Maaliskuussa 1979 sen jälkeen kun CIA oli antanut vääriä todistuksia oikeudelle sen esittämästä tietojen etsinnästä, Gersten aikoi lähettää oikeudelle pyynnön käskeä CIA:ta näyttää todisteet sille miksi CIA:ta ei tulisi pitää oikeutta halventavana (Order to Show Cause Why the CIA Should Not Be Held in Contempt of Court). Näyttöpyyntö vaati oikeutta rankaisemaan CIA:ta siitä, että se ei kyennyt toteuttamaan pyyntöä, josta oltiin sovittu vuonna 1978.

Tämän pyynnön rakentamisen aikaan Maccabee teki paljastuksensa Zechelille, joka välittömästi pyysi voisiko hän saada puhua CIA-viranomaisen kanssa. Pian tämän jälkeen Maccabee ilmoitti Zechelille että CIA:n kaveri kieltäytyi pyynnöstä. Maccabee myös kieltäytyi identifioimasta CIA-kontaktiaan, muuten kuin sanoen että hän oli entinen lääketieteen tohtori CIA:n tiedetiedusteluosastolla, joka oli noussut CIA:n alajaoston johtoon, joka muiden muassa teki tutkimusta psyykkisistä ilmiöistä.

Zechel kiireellisesti informoi Gersteniä Maccabeen paljastuksista, mutta yritykset saada Maccabee mukaan oikeusjuttuun eivät onnistuneet. Maccabee yritti harhauttaa Brad Sparksia kertomalla hänelle, että briiffausta ei pidetty CIA:n päämajassa, ja hän väitti olevansa epävarma siitä olivatko hänen tapaamansa miehet CIA:n työntekijöitä. Tämä välkky faktojen manipulaatio ajoi Sparksin harhaan ja sai Zechelin informaation tapaamisesta näyttämään epäilyttävältä.

Maccabeen muista lausunnoista Zechelille kävi selväksi, että Maccabeen aikeena oli tehdä yhteistyötä CIA:n kanssa jatkuvasti ja että hän toivoi sen muuttuvan jonkinlaiseksi päivystäväksi-UFO-mieheksi, ehkäpä että hänet soitettaisiin ympäri maailman tutkimaan UFO-havaintoja — eräänlainen UFO-kohtaamisten James Bond. Zechel piti tätä varsin typeränä fantasiana sen seikan valossa, että hän oli saanut tietää että CIA oli tutkinut UFOja salaa jo vuodesta 1952, ja mahdollisesti jo ennen tuota, ja että he olivat käyttäneet kehittyneitä kameroita, sensoreita ja koko maan kattavaa agenttimiehistöä, joista tuli salaisia operatiiveja vuonna 1973.

Yhtä kaikki, Maccabeeta ei saanut kiittää siitä, että Order to Show -pyyntö lähetettiin päivä myöhässä ja se hylättiin oikeudessa kun oikeuden tuomari hyväksyi CIA:n esityksen aikarajasta. CIA itse oli esittänyt eri papereita 88 päivää myöhässä, ylittäen 60 päivän aikalisän 28 päivällä. Mutta se ei merkinnyt tuomari John Prattille mitään, jonka päätökset korkeammissa oikeusasteissa on kumottu viisi kertaa liian epäreiluina CIA:n hyväksi.

Tätä seuraavina vuosina Maccabeella ja Zechelilla oli useita puhelinkeskusteluja Maccabeen suhteesta CIA:han. Jossain kohtaa Zechel kysyi häneltä suoraan työskentelikö hän CIA:lle. ”Niinkin voi sanoa”, Maccabee vastasi. Huhtikuussa 1990 kuitenkin Maccabee alkoi ottaa takapakkia siitä mitä CIA:n UFO-arkistonhoitaja oli hänelle sanonut vuonna 1979. Yhtäkkiä hänen mielestään viranomainen sanoi, että ”saattaisi olla niinkin monta kuin 15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia” hajallaan ympäri päämajaa. Tässä versiossa CIA-mies oli pelkästään spekuloinut CIA:n kokoelman suuruudesta, sillä hänellä itsellään oli kontrolli ehkä noin parista tuhannesta dokumentista.

Vuoden 1990 haastattelun Maccabeen kanssa näki UFO-luennoija Robert Hastings, sillä se kuului kaiuttimista Zechelin toimistossa. Useita vuosia aiemmin Hastings oli soittanut Maccabeelle toisesta asiasta ja ohimennen kysynyt häneltä hänen raportoiduista CIA-kontakteistaan, vuoden 1979 briiffistä. Maccabee esitti hämmentynyttä ja kielsi koko asian.

Kaikkein viimeisimmässä haastattelussa Maccabee jatkoi tarrautumistaan siihen päätelmään, että CIA-viranomainen oli arvaillut dokumenttien määräksi 15 tuhatta. Kun hänelle huomautettiin että se olisi epäloogista sen valossa, että tunnustetulla arkistonhaltijalla ei ollut mitään syytä olettaa, että toiset 13 tuhatta dokumenttia sijaitsisivat muiden papereiden joukossa, Maccabeella ei ollut muuta sanottavaa kuin että se tuntui hänestä loogiselta.

Itse asiassa, UFO-tietojen arkistonhaltija oli pelkästään perinyt ne seurauksena siitä, että hän oli ”Omituisten Asioiden Arkistoija”, kuten Maccabee asian ilmaisi. Siellä oli yleisiä tietoja UFOista useista eri CIA:n toimistoista, mm. tiedetiedustelusta, ja näin ei ollut mitään syytä olettaa, että suuria määriä ylimääräisiä dokumentteja olisi jossain muualla tai valistuneesti arvata niiden kokonaismäärää. Toisin sanoen, miksi henkilö, joka uskoi olevansa näiden tietojen arkistonhoitaja, uskoisi että 13 tuhatta muuta dokumenttia olisi jossain muussa paikassa CIA:ssa?

Vastaus tuntuu selvältä: Maccabee piti hänen salaista suhdettaan CIA:n kanssa suuremmassa arvossa kuin mitä hän tunsi tarvetta olla rehellinen asioista, jotka olivat tärkeitä objektiivisille tutkijoille.

Vaikka vuosien mittaan Maccabee oli läheisesti salannut arkistonhoitajan identiteetin, viimeisimmässä haastattelussaan hän myönsi arkistonhoitajan olevan nimeltään Christopher C. ”Kit” Green, joka myöhemmin on ollut biotieteiden osaston päällikkö General Motorsilla. Tri. Green sai tohtorintutkintonsa neurofysiologiasta vuonna 1969 ja vuonna 1976 hän sai lääketieteen tohtorin tutkinnon. Green sai CIA:n National Intelligence Medalin työstään ”salaisessa projektissa” vuodesta 1979 vuoteen 1983, tasan tarkkaan vuosina jolloin Maccabee tapasi häntä CIA:n päämajassa. Green käyttää jonkinlaista peitetarinaa kuvaamaan hänen CIA-hommiaan, kutsuen itseään ”tieteelliseksi neuvonantajaksi neuvonantajien johtokunnassa CIA:lla”.

Maccabeen mukaan Green nouti käsiinsä Bill Mooren vuonna 1988 tai 1989, vähän sen jälkeen kun Moore sai hetkensä julkisuudessa teknisenä konsulttina ”UFO Cover-Up? Live!”-ohjelmassa, katastrofaalisessa parituntisessa jossa mukana oli ”Falcon” Doty ja ”Condor” Collins sekoilemassa. Tämän jälkeen Green ryhtyi BLUEJAYksi Mooren kuuluisassa Aviaryssa, vaikka on epäselvää oliko Green tajunnut, että hänet oli otettu osaksi parvea. Mutta höyhenistään linnut tunnetaan, eikö?

Maccabeen kertomuksen mukaan ”BLUEJAY” Green oli vapaaehtoisena toteuttamassa erikoistehtäviä Moorelle, tunnustetulle disinformaatioagentille. Eräässä näistä tehtävistä Greenin miti saada kontakti Robert Gatesiin, keskustiedustelupalvelun johtajaan presidentti George Bushin alaisuudessa. Ilmeisesti Moore sanoi Greenille, että Gatesilla oli korkea-arvoinen pesti myyttisen ”MJ-12”:n nykyisessä kokoonpanossa, ja että Greenin piti lähestyä Gatesia jonkinlaisella koodisanalla, skenaario joka olisi suoraan jostain vanhan koulun agenttitarinasta. Maccabee, jonkin verran vittuuntuneena, sanoo Greenin ”möläyttäneen” koodisanan ja tapaaminen kariutui.

Uskomatonta kyllä, Maccabee ei tunnu ymmärtävän sitä miten idioottimaiselta kaikki tämä näyttää ihmisille, jotka ovat intensiivisesti tutkineet valtion UFO-käsittelyä vuosien ajan, eikä hän tunnu kyseenalaistavan Mooren toiminnan aitoutta, kauan sen jälkeen kun Moore oli julkisesti tunnustanut olevansa kanssaufologeille valehtelija ja petturi, kuten hänen kertomuksensa vuoden 1989 Las Vegasin MUFON-symposiumissa, jossa hän sanoi olevansa ”kontrolloitu informantti”.

Tri. Maccabee, Bill Moore & MJ-12

Tässä kohtaa meidän on pakko käydä uudestaan läpi koko surullinen tarina koskien Bill Moorea, hänen kumppaniansa Rick Dotya ja hänen erittäin kyseenalaisia väitteitään siitä, että nimettömät henkilöt Yhdysvaltain nimettömissä virastoissa olivat käskeneet hänet vakoilemaan Paul Bennewitzia. Tämä läpikäynti on tarpeen, jotta voisimme arvostaa sitä arviointikyvyn puutetta, jota tri. Maccabee (ja näin myös FUFOR) osoittivat jatkuvasti tukiessaan ja ollessaan tekemisissä Bill Mooren kanssa, ja vielä tärkeämmin Bill Mooren parhaan luomuksen kanssa — MJ-12 -kusetuksen.

Paul Bennewitz on mies jolla on pitkä historia mielisairaudessa, joka, kun hän oli järjissään, pyöritti firmaa nimeltä Thunder Scientific Corp., lämpötila- ja kosteusmittareiden valmistaja, Albuquerquessa, New Mexicossa. Bennewitz väitti nähneensä ja kuvanneensa avaruusolentojen aluksia Kirtlandin ilmatukikohdassa ja yritti saada ilmavoimien upseereita kiinnostumaan hänen havainoistaan. Robert Hastings, saman kaupungin asukki, vietti jonkin aikaa Bennewitzin kanssa kahtena eri kertana sen jälkeen kun tarinat Bennewitzin UFO-kohtaamisista alkoivat tulla julki. Vastoin Mooren väitteitä siitä, että Bennewitz olisi nähnyt ja filmannut supersalaisen UFOn kaltaisen aluksen Manzanon asevarikolla ja Coyote Canyonin testialueella, Hastings havaitsi filmien olevan niin karkeita ja huonosti tekaistuja väärennöksiä, että lähinnä naurataa. Hastingsin mukaan oli varsin selvää, että yksi filmi oli useita lintuja lentämässä parvessa (metaforallisesti asianmukaista, eikö?). Filmin näytön aikaan Bennewitz väitti, että lintujen siivet olivat avaruusolentojen alusten ”voimakenttiä”, jotka liikkuivat ylös ja alas. Toinen filmi ”näytti kuin Bennewitz olisi heittänyt sen lattialle ja kävellyt sen päällä”, Hastings lisää. Filmi ei ollut muuta kuin sarja likaa, hiuksia ja muuta roskaa. Kolmas filmi piti esittää ”vihreän valopallon” ilmiötä, kuten on raportoitu yhdessä Dotyn tekaistuista dokumenteista, jotka Hastings löysi piirrettynä 8mm filmikelan alapuolelle vihreällä tussilla.

Hastings, myötätuntoinen ja reilu henkilö, nopeasti tajusi Bennewitzin olevan henkisesti häiriintynyt, joka kärsi paranoideista harhoista liittyen avaruusolentoihin. Yhdessä kohtaa Bennewitz näytti Hastingsille printtejä täydestä roskasta, jonka hän väitti olevan viestejä ”avaruusolennoilta”. Bennewitz tulkitsi roskat Hastingsille, selittäen että avaruusolento oli seurannut häntä hänen hotellistaan Bennewitzin kotiin, että he olivat pitäneet hänestä ja halunneet tavata hänet myöhemmin etäisemmässä paikassa. Hastings sanoi kiitos mutta ei kiitos. Pitkäaikainen Bennewitzin ystävä on myöntänyt Bennewitzin toistuvasti joutuneen sairaalaan hänen perheensä lähettämänä ja hänen mielisairauttaan on hoidettu menneen vuosikymmenen aikana, paljon kauemmin ennen kuin Moore oli alkanut työstää hänen väitettyä disinformaatiomagiaansa Bennewitzin niskoille.

Parempi kuva Bennewitzin henkisestä tilasta syntyy kun katsoo hänen kuvauksensa, joka on otettu mainoslehtisestä Christa Tiltonin ’The Bennewitz Papersista’, kirjasta joka perustuu hänen sekoiluunsa: ”Bennewitz raportoi, että kaameat ihmiset seurasivat häntä, murtautuivat hänen kotiinsa, asensivat salakuuntelulaitteita, ilmavoimien miehet ilmaantuivat hänen ovensa eteen jatkuvasti… häntä huumattiin ja hän oli vakuuttunut siitä, että avaruusolennot tulivat hänen kotiinsa pistelemään häntä piikeillä. Hän muuttui pelokkaaksi. Hänen mielestään valtio oli myös mahdollisesti joidenkin tapahtumien taustalla.”

Saman tyyppisistä paranoideista harhoista kärsiviä on varmasti tuhansia ympäri maata, kuin mistä Paul Bennewitz kärsi. Se, mikä Bennewitzin erotti muista, oli, että hän kohtasi AFOSIn agentin nimeltä kersantti Richard Doty.

”Falcon” Doty ensi kertaa tuli esiin kun hän yritti myydä kusetettua tapausta taistelusta avaruusolentojen kanssa Ellsworthin ilmatukikohdassa South Dakotassa, jossa Doty oli ollut palveluksessa. Bob Pratt, legitiimiltä näyttävän raportin kanssa tapauksesta joka oli vuodettu Dotylle, teki pitkällisen tutkimuksen ’National Enquirerille’, mutta epäonnistui löytämään hiventäkään sitä tukevia todisteita. Myöhemmin Doty alkoi lähetellä tekaistuja kirjeitä APROlle, yrittäen saada heidät koukkuun samalla tavalla. Sitten, hänen palvellessaan Kirtlandin ilmatukikohdassa New Mexicossa, Doty tapasi Bennewitzin kun Bennwitz yritti saada ilmavoimien viranomaisia kuuntelemaan hänen avautumistaan kohtaamisista avaruusolentojen kanssa.

Vaikka muut upseerit Kirtlandissa kieltäytyivät kohteliaasti tapaamasta Bennewitzia, Doty ilmeisesti näki mahdollisuutenssa Bennewitzissa. Doty kutsui jopa Jerry Millerin, entisen ilmavoimien 4602th Squadronin tutkijan, ryhmän joka teki kenttätyötä Project Blue Bookille, tapaamaan Bennewitzia. Miller heti vakuuttui että Bennewitz ei ole muuta kuin henkisesti häiriintynyt henkilö, ”sekopää”, ja ohjeisti Dotya että tämä haaskasi aikaansa.

Mutta häikäilemätön Doty ei lannistunut. Hän kehitteli raportteja, joihin mukaan otettiin joitain Bennewitzin tarinoita, ja lisäsi omaa värikynäänsä mukaan, sitten etsi Bill Mooren, jonka tämä oli kuullut puhuvan UFOista paikallisradiossa. Parivaljakko pian löysi paljon yhteistä: Doty oli määrätietoisesti asettanut tavoitteekseen tehdä rahaa tekaisemalla UFO-tarinoita ja Moore oli päättänyt rikastua hyödyntämällä tätä aihetta. Itse asiassa Moore kertoi Todd Zechelille alkuvuonna 1980, että ”lyön vetoa että olet kuullut että UFOilla ei voi tehdä fyrkkaa? No, osoitan sen vääräksi!” Bruce Maccabee oli läsnä kun Moore kehuskeli rinta rottingilla, mutta ilmeisesti ei nähnyt mitään vaaraa tässä.

Moore näytti joitain Dotyn raportteja UFO-dokumentaarissa, jonka oli tuottanut Ron Lakis, ja myöhemmin Barry Greenwood ja Larry Fawcett CAUSista bongasivat yhden niistä videonauhan still-freimissä, sitten lähettivät FOIA-tietopyyntöjä dokumenteista. Doty vastasi pyyntöön lähettämällä useita ”raportteja”, jotka on uskollisesti painettu Greenwoodin ja Fawcettin kirjaan ’Clear Intent’. Tämä prosessi legitimoi ”dokumentit” ja vakuutti jopa skeptisimmänkin UFO-harrastajan siitä, että Bennewitz oli löytänyt jotain tärkeää.

Pian tämän jälkeen CAUSin jäsenet tarttuivat syöttiin, jonka Doty oli heittänyt. Peter Gersten, CAUSin asianajaja, sai kontaktin Dotyyn Bill Mooren kautta ja tapaaminen järjestettiin. Siellä Doty väitti pitävänsä hallussa muuta ”kuumaa” infoa UFOista ja tämän tarjoutui myymään Gerstenille ”dokumentteja”, sanoen että hän tarvitsee rahaa koska hänen vaimonsa oli juuri eronnut hänestä ja hänellä oli raastupaan laskuja rästissä. Gersten viisaasti kieltäytyi tarjouksesta, peläten että häntä joko jäynätään käräjille itse tai että Doty yritti muuten vain kusettaa.

Moore, mies joka oli ylösnostanut Roswellin tapauksen (tapaus jonka paras selitys tuohon aikaan oli, että se oli jonkinlainen huippusalainen kuumailmapalloprojekti), alkoi työstää Dotyn kanssa dokumentteja tukemaan haaksirikkoutuneiden lautasten noutoja, tietäen hyvin sen että näillä olisi suurempi rahallinen arvo kuin Bennewitzin ”havainnoilla”. Dokumentaristi Linda Howe kutsuttiin Kirtlandiin tapaamaan Dotya, jolloin hänelle näytettiin väitetty ”presidentin briiffausdokumentti” haaksirikkoutuneista lautasista, joka kuvasi neljä sellaista tapausta. Doty myös liehitteli Howea taruilla kaapatuista avaruusolennoista nimeltä EBE (Extraterrestrial Biological Entities), termi jonka Paul Bennewitz oli keksinyt, sama henkilö joka oli vastuussa termistä ”harmaa”, joka oli ”luokittelu” pienille avaruusolennoille joka nyt on yleisesti käytössä.

Doty jatkoi Howen siimaamista useita kuukausia, kertoen hänelle että huippusalainen kontrolliryhmä nimeltään ”MJ-12” oli valinnut hänet tekemään huikeita paljastuksia kansalle avaruusolennoista, luvaten hänelle pitkät pätkät filmimateriaalia maahan ammutuista lautasista ja jopa luvaten hänet viedä katsomaan elävää avaruusolentoa. Howe nieli kaiken lusikalla annettuna, ja osoitti jälleen kerran että joitain ihmisiä voidaan huijata kaiken aikaa.

Moore ja Doty keksivät välkyn vedätyksen miten peitellä se fakta, että he olivat tyhjin käsin. Pian Howen Kirtlandin vierailun jälkeen Doty soitti Howelle ja kävi päälle, ”Miksi kerroit Bill Moorelle että sinä ja minä olemme olleet sängyssä?” Tähän asti Howe ei koko elämänsä aikana ollut edes puhunut Mooren kanssa, mutta Dotyn järkyttävien syytösten jälkeen hän etsi tämän käsiinsä ja soitti tälle selvittääkseen miksi hän oli käskenyt Dotyn valehdella hänestä. Moore, tottakai, kielsi syytöksen, mutta ’tunnusti’ että hän työskenteli ”MJ-12”:lle, ja ehdotti että he tapaisivat ja vertailisivat muistiinpanoja.

Tällä tavoin Moore kykeni vahvistamaan Dotyn kusetuspaljastuksia ilman, että hän näytti samassa veneessä olijalta. Se oli menetelmä, jota on käytetty koko kusetuksen ajan: tuodaan uskottavia ulkopuolisia kuten Howe ja Lee Graham mukaan ja kierrätetään tekaistua materiaalia heidän keskuudessaan tai pelkästään vilautetaan sitä heille. Hän kykeni obfuskoimaan ”dokumenttien” alkuperän ja saamaan sen näyttämään siltä kuin muut olisivat mukana ”vuodoissa”. Todellisuudessa ”Majestic-12” oli ”Jäynääjät-2”, Doty ja Moore.

Esimerkiksi, Moore antoi kopion ”briiffauspaperista”, jonka Doty oli näyttänyt Howelle, kapteeni Bob ”Condor” Collinsille, joka tämän jälkeen luki siitä osioita puhelimessa Howelle, joka tunnisti sen identtiseksi sen kanssa jonka Doty oli hänelle näyttänyt. Howe vakuuttui yhä enemmän siitä, että aktiivipalveluksessa olevalla upseerilla oli tällainen ”briiffauspaperi” hallussaan, ja siihen mennessä oltiin saatu järjestettyä HBO näyttämään televisiossa Dotyn maatajärisyttävät paljastukset.

”Condor” Collins väitti saaneensa suurimman osan materiaalistaan koskien UFOja, kaapattuja avaruusolentoja ja maanalaisia tukikohtia ilmavoimien everstiluutnantti Ernie Kellerstraussilta, jonka kanssa hän oli palvellut Wright-Pattersonin ilmatukikohdassa. Kellerstrauss on voinut olla upseeri, joka oli väitetysti viettänyt vuoden EBE-1:n kanssa, jonka aikana hän sai tietää, että olento oli perso mansikkajäätelölle. Nyt eläkkeellä oleva ja Daytonissa, Ohiossa elävä ”Hawk” Kellerstrauss kieltäytyy kommentoimasta Collinsin väitteitä.

Yhtä kaikki, kun Moore tuli Denveriin tapaamaan Howea, hän ehdotti että tekisivät yhteistyötä paljastaakseen ”MJ-12”:n paljastukset, ja että Howe tekisi filmin ja hän kirjoittaisi kirjan. Moore lisäsi, että hän aikoi ”rikastua” tästä hommasta. Howe, vakuuttuneena siitä että hänet oli valittu suorittamaan suurta tehtävää valtiolle (vanha kunnon ”Messias”-syndrooma), joka Dotyn mukaan halusi puhua suunsa puhtaaksi UFOista, sanoi että hän halusi ainoastaan suorittaa hänen patrioottisen velvollisuutensa ja saada palkkion tästä.

Sillä aikaa Moore uskoutui Brad Sparksille, jota hän piti asiantuntijana valtion UFO-asioiden käsittelyssä. Moore kysyi Sparksilta mitkä törmänneiden lautasten tapaukset tarjosivat eniten mahdollisuuksia tienata voita leivän päälle, ja Sparks sanoi ajatelleensa Roswellin tapausta, josta Moore oli aiemmin kirjoittanut kirjan, ja se jonka raportoitiin tapahtuneen joulukuussa 1950 lähellä Teksasin ja Meksikon välistä rajaa. Jälkimmäistä tapausta on tutkinut Todd Zechel, joka ensiksi kuuli siitä vuonna 1964 kollegaltaan armeijan turvallisuuspalvelussa, jonka setä oli kuulemma johtanut haltuunottoa. Sparks, Jerome Clarkin kanssa, oltiin pidetty ajan tasalla Zechelin tutkimuksista.

Moore oli saanut haltuunsa kaksi Zechelin kirjoittamaa käsikirjoitusta tapauksesta epäilyttävissä olosuhteissa. Yksi oli peräisin Jerome Clarkilta, jonka kanssa Zechel oli kirjoittanut kirjan. (Clarkin raportoidaan vuotaneen raportti Moorelle kostona Zechelin vetäytymisestä kirjadiilistä, jonka Zechel väittää aiheutuneen Clarkin kieltäytyessä tekemästä omaa osuuttaan hommista.) Toinen, ajantasaisemman raportin Moore sai Harperin ja Row’n länsirannikon toimistolta, ilmeisesti aikeenaan arvioida sen validiteetti.

Joulukuussa 1984 Jaime Shandera, TV-tuottaja ja Mooren ystävä, sai postissa rullan 35mm filmiä, joka sisälsi uuden parannetun ”presidentin briiffauspaperin”. Nopeasti Moore laittoi materiaalin kiertämään hänen tyypilliseen tapaansa legitimoimalla väärennettyjä dokumentteja. Myöhemmin kusetusbriiffauspaperit paljastettaisiin maailmalle täydessä lehdistötilaisuudessa ja ABC-TV:n nimekkäässä ’Nightline’-raportissa Ted Koppelin juontamana (kesäkuussa 1987) sekä muissa ohjelmissa.

Ei tule yllätyksenä, että briiffauspapereissa oli uhrattu paljon tilaa Mooren lempitapauksen validointiin, vuoden 1947 Roswellin tapaus, ja ainoastaan hätäinen palsta vuoden 1950 tapaukselle. Moore lisäksi ilmaisi kädenliikkeellään sen miten vuoden 1950 törmäys oli kuvattu. Zechelin varhainen raportti tästä, joka on kirjoitettu vuonna 1978, sijoitti sen lähelle Laredoa, Teksasiin, kun taas hänen päivitetty raporttinsa, joka on kirjoitettu 1982, väitti sen tapahtuneen lähellä Del Rioa, Teksasissa, lähes 400 mailin päässä Laredosta. Kahdessa raportissa oli myös eroja päivämäärissä, ensimmäinen sanoi sen tapahtuneen joulukuun 7. päivä 1950, ja toinen puhui joulukuun 5. päivästä 1950.

Moore ratkaisi nämä ristiriidat jakamalla erot puoliksi, sanoen että törmäyspaikan sijainti oli ”El Indio-Guerrero”, joka on puolivälissä Laderoa ja Del Rioa, ja päivämääräksi hän sanoi joulukuun 6. päivä 1950, tasan tarkkaan kahden päivän välissä. Mutta jakomenetelmä ei ollut niin inspiroiva kuin Mooren kuvaus lentävästä lautasesta ”melkein kokonaan tuhoutuneena”, lisäten että vähäiset romut mitä jäivät jäljelle vietiin Sandian laboratorioon.

On melkein mahdollista kuvitella Mooren häikäilemätön mieli luuppaamassa kun hän loi briiffauspaperin. Hän oli alkanut vihata Zechelia koska CAUSin perustaja oli uskaltanut kritisoida Roswellin tapauksen raporttia, jonka Jerome Clark oli julkistanut, lisäksi hän oli kuullut Clarkin syyttävän Zecheliä hänen avioliittonsa hajoamisesta — ex-rva Clark oli ilmeisesti luottanut Clarkin/Zechelin kirjan nostavan heidät pois köyhyysrajalta. Joten Moore rationalisoi myrkkynsä ja ohjasi sen Zechelin lempitapausta kohti. ”Hoidan hänet”, voi Mooren kuulla vannovan, ”poltan hänen lautasensa”.

Koko härdellin ajan Moore jätti useita vihjeitä ilmaistakseen hänen mukanaolonsa briiffauspaperin luomisessa — melkein huutaen ”Pysäyttäkää minut ennen kuin huijaan uudestaan!” Eräs esimerkki tästä on artikkeli ’Fate’-lehdessä, jonka Jerome Clark on kirjoittanut aikana, jolloin Clark oli edelleen hynttyyt yhdessä Mooren kanssa. Clark oli ihailtavasti kertonut tarinan siitä miten briiffauksen ”dokumentit” olivat tulleet valoon. Moore sanoi niiden löytyneen hänen majoittuessaan motellin huoneessa, kun ”tasan kello viisi” joku koputti ovelle, ja mies ilmaantui nivaska kainalossaan. Hän sanoi Moorelle, että hänellä oli 17 minuuttia aikaa tehdä mitä tahansa hän halusi sillä mitä hänelle annettaisiin. Hän voisi kopioida sen, mutta ei pitää sitä itse. Moorella oli kamera ja hän teki parhaansa. Dokumentin, jonka piti esittää briiffauspaperia, kertoi juuri valitulle presidentti Jimmy Carterille MJ-12:sta, Project Aquariuksesta, pienistä vihreistä miehistä ja kaikesta muusta.

Voisiko nämä olla ne samat 35mm valokuvat jotka ilmaantuivat Shanderan postilaatikkoon? Kun ilmiselvät todisteet Mooren syyllisyydestä tuotiin Clarkin huomioon, hän nopeasti alkoi puolustaa kaveriaan. ”Ei, se oli eri briiffauspaperi”, Clark väitti. Aijaa? Mitä sitten tapahtui sille briiffauspaperille, Jerry?

Tottakai tähän mennessä Moore oli alkanut etäännyttää itseään Rick Dotysta, koska oli käynyt ilmiselväksi useille ihmisille, jotka Dotyn kanssa olivat olleet tekemisissä, että hän oli häpeilemätön, pakonomainen valehtelija. Moore ei sanoutunut Dotysta irti, kuitenkaan, hän pelkästään yritti muuttaa ”Falcon”-identiteettiään joksikin muuksi, sanoen Clarkille että ”Falcon” oli oikeasti joku DIA:n työntekijä. Kiinnostavaa kyllä, uusi ”Falcon” sattui juuri kertomaan Moorelle samat asiat kuin vanha ”Falcon”, ainoastaan parrasvalot olivat nyt oletettavasti osoitettu muualle kuin Dotyyn.

Samalla tavalla, kun ruohonjuuritason tutkijoille alkoi selvetä, että Paul Bennewitz oli henkisesti sairas ja hänen informaationsa epäluotettavaa, Moore häikäilemättä väitti olevansa disinformaatioagentti, joka oli saanut tehtäväkseen vakoilla ja hämätä Bennewitzia. Oletettavasti tätä perusteli se, että Bennewitz oli törmännyt joihinkin suuriin UFO-salaisuuksiin, mutta kuten olemme nähneet, Bennewitzin havainnot olivat pelkästään hänen oman mielensä tuotoksia. Todellisuudessa Moore otti käyttöön ”salainen agentti”-kantansa suojellakseen Dotya ja antaakseen itselleen mahdollisuuden puhua hänen viattomuutensa puolesta tulevaisuudessa, jos kukaan osoittaisi hänen ”presidentin briiffauspaperin”, ”MJ-12”:n tai ”Aquarius”-dokumenttien olevan täyttä paskaa. Eli, hän kykenisi aina väittämään, että hän ”vain totteli käskyjä”, paljon samaan tapaan kuin natsit tuotiin oikeuden eteen sotarikoksista.

On niitä, jotka epäilemättä jatkavat sen väittämistä, että kaikki tämä on suuren salaliiton seurausta, jolla levitetään väärää tietoa, johdetaan harhaan ja hämmennetään Maccabeeta, Moorea, Linda Moulton Howea, rahastoa ja koko loppu ufologian alaa. Saatavilla olevat todisteet selvästi viittaavat siihen, että Moore ja Doty tekaisivat MJ-12-kusetuksen itsenäisesti ja melkein varmasti oman henkilökohtaisen etunsa hyväksi. Meidän mielestämme ei ole paljoakaan epäilystä siitä, että mitä enemmän ja enemmän tätä suurta kusetusta romahtaa hänen niskoilleen, Moore tulee vetäytymään lisää hänen ”kontrolloitu agentti” -persoonansa taakse ja jättämään sen hänen höplästä vedettyjen seuraajiensa hommiksi selvittää asiat.

Huomattavaa kyllä, jopa sen jälkeen kun Moore teki tunnustuksensa Las Vegasissa (asianmukainen paikka) kiitos Maccabeen vaikutusvallan hän silti kykeni saamaan itsensä ja Dotyn näyttämään autenttisilta sankareilta Whitley Strieberin (Majestic) ja Howard Blumin (Out There) kirjoissa. Jopa huippukirjailija Sydney Sheldon on ottanut osaa tämän amerikkalaissankareiden parivaljakon ylistykseen, joista yksi oli ”tunnustanut” ajaneensa viattoman miehen hulluksi.

Oikea hatunnosto Hitlerin päiväkirjojen luojalta ja Howard Hughesin huijauksen kirjoittajalta Clifford Irvingiltä olisi ollut hitosti enemmän paikallaan.

Puhuaksemme totta koko valitettava sekasotku on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun sallii kettujen päivystää kanalan ovella. Ufologia, joka elää vanhan ”älä kuule pahaa; älä näe pahaa; älä puhu pahaa”-sanonnan mukaan mitä muihin lempitapauksiin tulee, piehtaroi huijauksissa ja väärässä informaatiossa tämän seurauksena. Mutta se ei olisi niin lannistavaa jos tätä kaikkea ei syydettäisi kansalle kirjojen, TV-sarjojen ja luentojen muodossa.

Ainoat johtavat ufologit, jotka ovat käyttäytyneet vastuullisesti tämän koko hässäkän aikana, ovat olleet CAUSin Greenwood ja Fawcett. Heidän vastoinkäymisistään heitä on pilkattu, vihattu, manattu ja pelkästään jätetty huomiotta muun ufologian alan sekopäisinä ostaen Mooren petkutuksista kertovia kirjoja. Tällä tutkimusalalla kusetuksia juhlitaan ja vastaansanojat lähetetään saunan taakse.

Lokki & Pelikaani

Tri. Maccabeen (lokki, engl. ”SEA GULL” Bill Mooren typerässä Aviaryssa) aktiviteetti ja käytös koko MJ-12 -tapauksen ajan tulee nyt asettaa kriittiseen valoon uudelleen. Miten paljon hän oli mukana levittämässä MJ-12 -huijausta? Miten paljon vaikutusta Ron Pandolfilla (”PELIKAANI”) on ollut hänen käyttäytymiseensä tässä koko jutussa?

Tri. Maccabee julkaisi tutkielman otsikolla ’UFO Landings Near Kirtland AFB or Welcome to the Cosmic Watergate’ vuonna 1985. Tämä raportti oli kirjoitettu yhdessä Bill Mooren kanssa ja painettu FUFORin toimistossa. Raportti on tutkimus väitetystä tapauksesta, joka on kuvattu Kirtlandin laskeutumisdokumentissa päivämäärällä syyskuun 9. 1980, jonka on julkaissut HQ/AFOSI. Huolellinen tarkastelu dokumenttia ympäröivistä olosuhteista (ja Maccabeen omasta raportista) näyttävät selvästi, että dokumentti on Dotyn tekaisema. Tri. Maccabeen ilmeinen tuki Kirtlandin dokumentille on antanut painoarvoa Dotylle ja hänen väärille väitteilleen kriittisellä hetkellä. Jos tri. Maccabee olisi paljastanut Dotyn tässä kohtaa, paljon aikaa ja vaivaa olisi säästynyt UFO-tutkijoilta. Tri. Maccabee nyt henkilökohtaisesti myöntää, että koko MJ-12 -hässäkkä on mahdollisesti huijaus. Hän oikeuttaa tämän kantansa tarjoamalla tukea MJ-12 -tutkimukselle esittämällä, että on olemassa salainen kontrolliryhmä, MJ-12 ”millä nimellä tahansa” niinkuin hän sitä kuvaa. Ilmeisesti yksityiskohdat eivät ole tärkeitä. Milloin Maccabee tiesi, että MJ-12 -materiaali oli väärennettyä, oliko se ennen kuin hän antoi Stan Friedmanille $16,000 rahastolta?

Tulee huomauttaa, että rahasto hylkäsi Todd Zechelin yksityiskohtaisen ehdotuksen haastaa CIA uudelleen oikeuteen FOIAn alaisuudessa muutama vuosi sitten. Zechel oli luonnostellut suunnitelman iskeä kiinni 15 tuhanteen dokumenttiin, joista Maccabeen ystävä Kit Green oli puhunut, ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn. Rahasto nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi. Valitettavasti meidän on pakko tarkastella tri. Maccabeen motiiveja uudestaan. Meidän on kysyttävä olivatko hänen CIA-kontaktinsa olleet mitään mieltä tästä (tai mistään) päätöksistä koskien ehdotuksia. Tämä mielipide ei välttämättä ole niin itsestäänselvä kuin luulisi. Mieti skenaariota, jossa Maccabeen CIA-kontaktit ilmaisevat hienovaraisesti Maccabeelle, että on saattanut olla MJ-12, tämä on voinut riittää vaikuttamaan hänen päätökseensä antaa niin suuri stipendi. Toisaalta kuka tietää mitä CIA on mieltä Maccabeen Zechelin vaatimattoman ehdotuksen hylkäyksestä.

Viimeiset jälkiliukkaat

Tiivistelmänä sanottakoon, Moore juoksee ympäriinsä antaen hassuja koodinimiä kaikille tapaamilleen ihmisille, jotka jollain tavalla ovat yhteyksissä valtioon, vähän samalla tavalla kuin 10-vuotias poika joka leikkii vakoojaa. Kenelläkään näistä ihmisistä ei ole mitään suoraa tietoa UFO-tapahtumista, perustuen siihen mitä me olemme nähneet, ja suurimmaksi osaksi he vain toistelevat tai kierrättävät tarinoita, jotka Moore ja Doty alunperin ovat sepittäneet. Moore käyttää niitä luomaan mystiikan auran ympärilleen ja sekoittamaan hänen ”löydöksiensä” tekaistua luonnetta.

Dotylla ilmeisesti on historiaa rahavaikeuksissa, ja Maccabeen mukaan hänet heitettiin pois AFOSIsta, alennettiin kokiksi ja lopulta pakotettiin pois ilmavoimista. Ilmeisesti hänen ufologian alalle tulemisensa johtui osittain huonosta käytöksestä, ja ottaen huomioon monien ufologien halukkuuden uskoa villejä tarinoita, hän kykeni manipuloimaan niiden uskottavuutta suurempia etuja ja kunniaa saavuttaakseen, mikä olisi ollut mahdotonta muualla.

Ja kuitenkin Dotyn uskottavuuden romahtamisen (tai sen olisi pitänyt romahtaa) jälkeenkin ja Moore itse oli ”myöntänyt” levittävänsä väärää informaatiota, he olivat, vuoden 1991 lopulla, kykeneväisiä jälleen yhteen vedätykseen.

Ilmoituksessaan päivämäärällä lokakuun 25. 1991, Moore pyysi FOCUS-uutiskirjeensä tilaajia lähettämään hänelle 25 dollaria saadakseen ”ilmaisen kopion” kirjasta, jota hän kirjoitti Dotyn ja Jaime Shanderan kanssa. Kirjaa tarjottiin tilaajalahjana. Tämän ”ilmaisen kirjan” oli tarkoitus tulla ulos tammikuussa 1992, nimellä ”The Scientist, the Government & UFOs…Personal Recollections of the Paul Bennewitz Affair…A Case Study in Disinformation.” Seiskalehden kaltaisessa huumassa Moore hehkutti ennakolta kirjaa näin: ”Valtion salailu; väärä informaatio; UFO-abduktiot; avaruusolentojen maanalaiset tukikohdat; salaiset sopimukset avaruusolentojen kanssa; suunnitelmat ottaa haltuun ja orjuuttaa Maapallo; Dulce, New Mexico; Groom Lake/Area 51, Nevada; omituiset tapahtumat Kirtlandin ilmatukikohdassa; salaiset agentit; salaiset operaatiot; mystiset radiolähetykset; harmaat avaruusolennot; blondit avaruusolennot; ja paljon paljon muuta!”

Ilmeisesti sadat höynäytettävät lähettivät 25 dollaria, mikä osoitti P.T. Barnumin jälleen oikeaksi. Ja tottakai he kaikki jäivät nuolemaan näppejään: FOCUS ilmeisesti meni konkkaan, ”ilmainen” kirja ei koskaan tullut markkinoille ja Moore seuraavaksi esiintyi FAR OUT -lehden ”vastaavana päätoimittajana”, jota Larry Flynt julkaisi (joka myös julkaisee Hustler lehteä), jossa hän alkoi julkaista artikkeleja eräiden hyvien ystäviensä kuten Bruce Maccabee kanssa.

Ehkäpä Moore, nyt kun hän oli päässyt oikeisiin töihin, palauttaisi rahat. Mutta voit luottaa siihen yhtä paljon kuin voit luottaa siihen, että hän tulee tekemään jälleen kerran viimeisen tunnustuksen — joka auttoi luomaan yksittäisen suurimman huijauksen ufologian alalla.

On tärkeää huomata tässä, että tätä kaikkea ei tule nähdä tribuuttina Bill Mooren huijauskyvyille vaan enemmänkin tri. Maccabeen (ja näin myös FUFORin) samanaikaiselle suhteelle CIA:han. Oliko tri. Maccabeen tuki Moorelle ja MJ-12:lle yksinkertaisesti johtunut huonosta arviointikyvystä?

Gulf Breeze

Yhdelläkään henkilöllä ei ole suurempaa vastuuta Gulf Breezen tapauksen edistämisessä ufologian alalla, ja mahdollisesti myös kansalle mainostamisessa, kuin tri. Bruce Maccabeella. Tri. Maccabee oli eräs varhaisimmista ja myös äänekkäimmistä tapauksen puolestapuhujista. Hänen tekninen arvionsa tapauksen valokuvatodisteista oli pakonomainen ja painotti, että huijausselitykset eivät olleet todennäköisiä johtuen suurista teknisistä vaikeuksista, jotka kohtaisivat tällaisten valokuvien väärentäjää. Kuitenkin aivan liian pitkän ajan- ja resurssien haaskauksen jälkeen vakavimmat tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että kyseessä on kuin onkin huijaus.

Tulee myös kyseenalaistaa tri. Maccabeen henkilökohtainen ja ammatillinen arviointikyky hänen tapauksessaan. Oliko hän emotionaalisesti osanottajien mukana (hän ystävystyi läheisesti Ed & frances Waltersin kanssa tutkimuksen aikaan) ja sitten salli tämän mukanaolon häiritä hänen kriittistä ajatteluaan? Vai, onko hänen tekninen kykynsä analysoida valokuvatodisteita oikeasti niin huono? Ottaen huomioon hänen silloin jatkuvan suhteensa Ron Pandolfiin CIA:ssa (ja hänen saamaansa briiffiin tiedustelu-upseereilta tapauksesta), voisi spekuloida että tri. Maccabeen julkinen tuki hänen tapaukselleen on saattanut saada rohkaisua hänen tiedustelukontakteiltaan. Tämä varmastikin palvelisi CIA:n intressejä pitää vakava UFO-tutkimus pois kansan piiristä. On tärkeää huomata, että Pandolfi on esittänyt muille, että hän pitää Ed Waltersia ”täytenä huijarina”.

Me esitämme, että vaikka tri. Maccabee on rehellinen tapauksen asianajaja siinä mitä hän pitää teknisenä meriittinään, on silti epäasianmukaista häneltä pitää minkäänlaista salaista suhdetta CIA:han ottaen huomioon hänen asemansa Fund for UFO Research -rahastossa ja julkisena (media-) persoonana joka hänellä tämän aihepiirin tiimoilta on.

Häpeällinen suojatti

Tri. Maccabee pitää myös yllä suhdetta Robert Oechsleriin, mieheen jonka motiivit alalla ovat parhaimmillaankin arveluttavat. Hän on joskus ollut mukana käytännössä kaikissa ufologian alan aspekteissa. Oechsleria on kutsuttu pelleksi, huijariksi ja jopa petosten tehtailijaksi (vuonna 1991 hän yritti ottaa tuolloisia ystäviään UFO-tutkimuksen alalla jonkin sortin hämärään pyramidihuijaukseen, jossa osanottajat lähettivät hänelle rahaa FedExin kautta — välttääkseen liittovaltion postihuijauslain — sanoen ainakin yhdelle mukanaolijalle, että hän aikoi tehdä rahaa satoja tuhansia dollareita). Oechsler esittäytyy nimikkeellä entinen ”NASA Mission Specialist”, ja hän on osallistunut tri. Maccabeen kanssa Gulf Breezen materiaalin valokuva-analyysiin.

Oechsler on myös tehnyt liudan fantastisia väitteitä koskien hänen väitettyjä löytöjään valtion salaisista UFO-projekteista, mm. toimiva antigravitaatiohuone, sofistikoitunut alienien vastainen puolustusjärjestelmä, laaja ohjelma jolla kouluttaa kansaa UFO-ilmiön todellisuudesta ja muita tässä liian raskaita väitteitä esitettäväksi. Nämä ”löydökset” Timothy Good julkaisi hänen kirjassaan ”Alien Liaison” Englannissa, ja tuoreemmassa kirjassa ”Alien Contact” USA:ssa. On käytännössä varmaa, että suurin osa ellei jopa kaikki Oechslerin väitteet ovat huijausta, ja hän on läheisesti uskoutunut Walt Andrusille, MUFONin kansainväliselle johtajalle, että hän on tekaissut päästään ainakin jotain materiaalia.

Tuoreemmalti Oechsler on liitetty ”Guardianin” tapaukseen (joka liittyi UFOn haaksirikkoutumiseen Ontariossa, Kanadassa). Välittömästi käy selväksi kenelle tahansa, joka Guardian-filmiä katsoo tai lukee mukana tulevia dokumentteja (jotka kuvaavat jonkinlaisen liiton pahojen alieneiden ja Kiinan kommunistien välillä), että tapaus on erittäin huonolaatuinen vedätys, joka ei ansaitse edes keskimääräisen amerikkalaisen lukio-oppilaan huomiota.

Voitaisiin väittää, että jos on olemassa virallinen politiikka jonka varjolla mustamaalataan ja debunkataan, olisi tasan tarkkaan tämän laatuista informaatiota joka on tiedustelupalvelujen intresseissä julkaista. Se palvelisi heidän intressejään kun Oechslerin kaltaiset opportunistit tai rehelliset mutta ylenpalttisen hyväuskoiset ihmiset kuten Linda Moulton Howe toimivat massamedian pääasiallisina kontakteina tämän aihepiirin parissa.

Tri. Maccabee on tehnyt ainakin yhden matkan Ontarioon tutkimaan tapausta. Ei ole tiedossa antoiko Fund for UFO Research rahaa tähän tutkimukseen. Oechsler on tehnyt ainakin 5 matkaa alueelle — jälleen ei ole tiedossa onko Fund for UFO Researchin rahoja kulutettu tällaiseen.

Kaikkein tärkein pointti tässä ei ole se, että Oechsler myy materiaaliaan televisio-ohjelmille kuten ’Unsolved Mysteries’ tai ’Sightings’, vaan se, että tri. Maccabee selvästi tukee tapauksen oikeellisuutta. Tri. Maccabee puhui hyvää Guardian-videon autenttisuudesta ainakin yhdessä televisio-ohjelmassa ja suuren yleisön edessä UFO-konferenssissa Silver Springsissa. Jälleen kerran olemme pakotettuja kysymään onko tri. Maccabeen menneet UFO-briiffaukset CIA:lla vaikuttaneet asiaan. Me (veronmaksajina) toivomme hänen säästävän satojen CIA-henkilöiden aikaa olemalla puhumatta ”Guardian”-asiasta. Kuva siitä miten CIA-työntekijät kuluttavat tunteja yrittäen löytää viitteitä kommunistisen Kiinan avaruusolentoyhteyksistä on pelottava.

Operation Right to Know

Operation Right to Know on suhteellisen uusi UFO-ryhmittymä, joka pyrkii lopettamaan UFO-informaation salailun. He pyrkivät keräämään julkusta tyjea tavoitteilleen suoralla poliittisella toiminnalla. Tämä ryhmä järjesti pienen, mutta hyvin menneen mielenosoituksen vuonna 1992 Valkoisen Talon edustalla ja suunnitteli paljon suurempaa vuodelle 1993 (myöskin Valkoisen Talon luona) pidettäväksi samaan aikaan vuosittaisen MUFONin symposiumin kanssa Richmondissa, Virginiassa. Fund for UFO Researchin jäsenet olivat vahvasti tällaista mielenosoitusta vastaan. Oli raportoitu, että rahasto halusi lannistaa MUFONia ottamasta osaa tällaiseen miekkariin. Vaikka mielenosoitus pidettiin ja se meni hyvin, me voimme vain spekuloida miten paljon suurempi impakti sillä olisi ollut mikäli enemmän ihmisiä olisi tullut paikalle MUFONin tukiessa sitä virallisesti. Esiin tuodut vasta-argumentit (pääosin Fred Whitingin suulla) olivat mukamas perustuneet filosofisiin argumentteihin. Mutta ottaen huomioon tri. Maccabeen suhteen CIA:han, todelliset syyt tälle vastustukselle ovat kyseenalaiset.

Selvä & olemassaoleva vaara

Ehkäpä yksittäinen kaikkein häiritsevin episodi tri. Maccabeen CIA-yhteyksiin liittyen oli hänen pitkäaikaisen ystävän Larry Bryantin erottaminen Fund for UFO Researchista. Larry Bryant, toinen rahaston perustajista, oli läsnä tapaamisessa kun Maccabee paljasti, että Bryant on saanut FBIS:n (Foreign Broadcast Information Service) käännökset CIA:lta ja lähettänyt tietopyynnön virastolle toisesta UFOihin liittyvästä FBIS-raportista. Jostain syystä Bryantin pyyntö suututti CIA:n, ja Maccabee sai sapiskaa Pandolfilta, joka sanoi että Bryantin teko ”voisi vaarantaa rahaston suhteen CIA:han”. Pian tämän jälkeen Bryant sai ”Hyvä hra Bryant”-kirjeen Maccabeelta, joka lopetti Bryantin jäsenyyden rahastossa.

Surullista kyllä tämä vaikuttaa olevan jälleen yksi esimerkki Maccabeen suuremmasta CIA-suhteensa arvostuksesta kuin mitä hän arvostaa ystäviä ja pitkäaikaisten tuttujen kuten Larry Bryant palveluksia, miehen jonka saavutukset salailunvastaisena aktivistina ovat 35 vuoden omistautumisen tulosta, saavutusten jotka usein aiheuttivat hänelle itselleen suurta vaaraa ja kuluja.

Maccabee vedättää FUFORia

Ilmeisesti samaan aikaan kun Maccabee oli kovalla vaivalla briiffaamassa CIA:n ukkoja UFO-asioissa, hän ei katsonut tarpeelliseksi olla yhtä höveli muita Fund for UFO Researchin jäseniä kohtaan. Muiden rahaston jäsenten mielipidettä kyseltäessä koskien Maccabeen tiedustelukontakteja käy ilmi, että kukaan rahaston jäsenistä ei ollut täysin tietoinen hänen tekemisistään Pandolfin kanssa. Jotkut jäsenet tiesivät, että hän oli tehnyt avauksia CIA:lle ja toiset olivat juuri ja juuri hajulla hänen kontakteistaan ja briiffeistään, mutta kukaan ei tiennyt näiden kontaktien koko laajuutta.

Kun Maccabeen aktiviteetit CIA:n kanssa tuotiin Richard Hallin huomioon, joka oli rahaston juuri valittu uusi puheenjohtaja, Hall sanoi että hän ja pari muuta johtoryhmän jäsentä olivat yrittäneet sanoa Maccabeelle ettei enää tee CIA:n kanssa mitään. Hall oli yhtä mieltä, että Maccabeen CIA-kontaktit antaisivat epäasianmukaisen kuvan ja olisivat selvä intressiristiriita. Hall sanoi myös, että hän oli yhtä hämillään joistain UFO-tapauksista joita Maccabee oli mainostanut, kuten Gulf Breeze ja ”Guardian”-tapaus.

Hall sanoi, että Maccabeen näkemykset eivät enää edustaneet rahaston johtoryhmän näkemyksiä, ja antoi ymmärtää, että hän joutuisi tekemään asioita pannakseen poikki rahaston ja tiedusteluyhteisön väliset siteet.

Lopputiivistelmä

Ilmeisesti kaikki mitä Maccabee on saanut 14 vuoden yhteistyöstä CIA:n kanssa on kourallinen FBIS:n käännöksiä venäläisistä uutisista, jotka kertoivat venäläisistä UFO-havainnoista. Nämä samat raportit CIA on mitä ilmeisimmin vuotanut amerikkalaismediaan, mahdollisesti aikeenaan häpäistä neukkuja. Saman tyyppistä ja laatuista infoa voidaan saada yksinkertaisesti katsomalla CNN:ää. Varsinaisen FBIS:n käännökset on saatavilla alueittain National Technical Information Servicen kautta usean sadan dollarin vuosittaisella tilaajahinnalla, eikä vaadita mitään erikoiskontakteja.

Me esitämme, että tri. Maccabeen on epäasiallista sekä henkilönä että Fund for UFO Researchin edustajana pitää minkäänlaista salaista suhdetta CIA:han. On epäasiallista rahastolle esittää kiillotettua kuvaa valtion UFO-informaation salailun menneisyydestä ja nykyisyydestä kun tri. Maccabeella on tämä käynnissä oleva salainen dialogi CIA-työntekijöiden kanssa. On epäasiallista rahastolle esittää todisteita valtion UFO-salailusta ja kutsua ihmisiä astumaan julkisuuteen sellaisten tapausten tutkimuspyynnöillä kun yksi rahaston huippuviranomainen on briiffaamassa CIA-virkamiehiä viimeisimmistä juonenkäänteistä. Miten rahastoon voidaan luottaa niiden yksityishenkilöiden etujen tai yksityisyyden suojelussa, jotka pyrkivät vastustamaan CIA:lle tietojen vuotamista, kun sen kaikkein tärkein jäsen on toistuvassa kontaktissa CIA:n tiede&teknologiaosaston työntekijöihin? Me vetoamme Fund for UFO Researchin vastuullisiin jäseniin ryhtyä asianmukaisiin toimiin.


Associated Investigators Group

Associated Investigators Group on asialleen omistautunut tutkimusryhmä, joka etsii totuutta erilaisten hämmentävien aiheiden tiimoilta, mm. USA:n valtion mukanaolo UFOissa, ja sitten kommunikoi nuo faktat vastuullisille tutkijoille ja/tai kiinnostuneille tarkkailijoille.

Useilla ryhmäläisillä on huomattava kokemus ammattitutkimuksesta, joko valtion leivistä tai siihen liittyvältä siviilialalta. Kukaan ei tällä hetkellä ole millään tavalla kytköksissä mihinkään valtion virastoon, ja he ovat täysin riippumattomia mistään muusta ryhmästä tai näkökannasta.

Jäseneksi on mahdollista päästä vain kutsulla. Vaikka tällä hetkellä jäsenet toivovat tulevansa tunnetuiksi vain pseudonyymeillä, vakuutamme että heidät identifioidaan kun luottamukselliset tutkimukset saadaan päätökseen.

Suurimmaksi osaksi tämä raportti perustuu haastatteluihin tai keskusteluihin raportissa mainittujen henkilöiden kanssa, ja ne on esitetty niin tarkasti ja totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Jos virheitä esiintyy, mikä on epätodennäköistä, ne ovat todennäköisesti seurausta henkilöiden itsensä väärintulkinnasta.

  Tulevaisuudessa haluaisimme keskittyä seuraaviin aiheisiin:

                Haaksirikkoutuneet lautaset
                      Mielenhallinta
                    CIA:n UFO-projektit

Me toivomme, että annatte meidän mennä eteenpäin ja ette haaskaisi aikaanne tai energiaanne yrittämällä haitata tutkimuksiamme yrittämällä arvata identiteettejämme tai vaivaamalla ihmisiä, jotka voivat olla tai eivät ole mukana.

               Associated Investigators Group

                   Director of Operations
                    Dr. Christopher Syn

                       Investigators
             Roger Thorndike, Senior Investigator
                      Christian Anderson
                       Frederick Tebor
                         Dibbs Weem

                         Consultants

           Alonzo Cushing           Sir Edmund Hasty
          John Taine, Ph.D            Vic Armando
         Bruno Zimmerman           Major (ret.) Max Wax
         Threwpe Daniels             Stacy Rockson

                        Legal Advisor
                      David Mantell, Esq.

** End **


  • THE U.F.O. BBS – http://www.ufobbs.com/ufo *

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Kuinka kohdata tiedustelupalvelut post-Roswell maailmassa

Kirjoittanut David Griffin

Meidän astuessa kolmannelle vuosituhannelle läntinen maailma on saavuttanut sen pisteen evoluutiossaan, jota ihmislaji ei ole koskaan joutunut kohtaamaan aiemmin. Yhä enemmän meidän tulee käyttää uusia informaation aloja lingvistisiin ja konseptuaalisiin karttoihimme meidän etsiessämme tietä eteenpäin. Ehkäpä meitä vastassa oleva ydinongelma tällä hetkellä on ikuisesti kiihtyvä ’Muunlaisuuden’, tai vieraan ylimielen, paljastuminen ja se miten me alkaisimme kohdata ja prosessoida ylempiä tiedustelupalveluita, jotka kutsuvat meitä uusissa kosmisissa todellisuuksissa. Kourallinen kirjailijoita on aiemmin keskustellut tämän hetken saapumisesta: Teilhard De Chardin, Terence McKenna ja Jean Baudrillard kaikki omien metaforiensa avulla tästä transsendentaalisesta merkityksenantajasta. Filosofiset abstraktiot ovat yksi asia, mutta ei ole epäilystäkään etteikö kollektiivinen ihmispsyyke tunne askelta taaksepäin vieraan Muun integraatiosta, paljon todellisemmalla tavalla. Valinta ei ole se aiommeko me olla tekemisissä näiden HIA:n (higher intelligence agencies, ylemmät tiedustelupalvelut) kanssa — ne ovat jo täällä ja sitä tapahtuu jo — ongelma on ennemminkin meidän käyttämämme keinot olla yhteydessä, mitkä osapuolet aikovat vaikuttaa prosessiin ja mihin tarkoituksiin.

Vuosikymmen toistensa välillä tapahtui kaksi tapahtumaa sodanjälkeisessä maailmassa, jotka symbolisoivat tämän tutkielman pääteemaa. Nämä olivat Roswellin tapaus sekä kansalaisvetoiset yhteisöjen kohtaamiset Giant Rockissa, [1] Landersissa, Kaliforniassa 1950-luvulla. Tässä näemme sen jännitteen, joka edelleen esiintyy kontrollimatriisin salailun ja yksilöiden taikka paikallisyhteisöjen ryhmien välillä, jotka pyrkivät läpinäkyvään ja avoimeen dialogiin. Meidän kulkiessamme tämän 60-vuotisen ajanjakson halki me näemme useita esimerkkejä molempien puolien reaktioista tapahtumiin, kun alkuvaiheen tai toistuvien kontaktien johdosta konsensustodellisuus hajoaa. Mutta se, mikä näissä on erilaista, on että suurten joukkojen yhteisötapahtumia, kuten Giant Rockin tapahtumaa, ei ole nähty enää sen jälkeen. Se, mikä pelästytti syntyvää sotateollista kompleksia 1950-luvulla, oli se avoimuus, joka näitä tapahtumia ympäröi, ja se tapa jolla media raportoi ne varsin reilun tasapuolisesti — he varmistivat, että tämä ei koskaan tapahtuisi uudelleen aktiivisesti lisäämällä disinformaatiokampanjoitaan, kontrollia mediasta [2] sekä niiden kansalaisten tulilinjalle asettamista jotka väittivät olleensa tekemisissä eri avaruusolentojen kulttuurien kanssa. Lisää monimutkaisuutta kuvioon tuo se, että jotkut valtion yläpuolella olevat järjestelmät ovat tehneet sopimuksia avaruusolentojen ryhmittymien kanssa ja nämä sopimukset ulottuvat totuuden salassapitoon tästä aiheesta kansalta. Näin nykypäivän tutkijoilla on vastassaan suuria ongelmia jos he päättävät muuttua katalyyteiksi ja kertoa tästä tilanteesta muille ja tässä tutkimuksessa me tarkastelemme joitain niitä keskeisiä pointteja, joita paljastusprosessiin [3] liittyen tällä hetkellä tulee vastaan kun kommunikaatio niinkutsuttujen kehittyneiden olentojen kanssa muuttuu yhä enemmän avoimeksi.

Vaikka eksopolitiikka osittain keskittyy muodolliseen avaruusolentojen läsnäolon paljastamiseen valtion rakenteissa, sen pitää vastata myös muista reiteistä jotka voivat edesauttaa tätä samaa asiaa. On uskottavaa, että jotkut pimeiden projektien tai valtion yläpuolisten ryhmien elementit ovat jo tai tulevat vuotamaan informaatiota yleisiä metodeja käyttäen (poliittiset linjaukset, valtavirran media jne.) ajan kuluessa, mutta vaikuttaa siltä kuin olisi yhtä paljon ihmisiä jotka haluavat ylläpitää salaisuutta eri syistä: talous, teknologian kehitys, politiikka ja moraali. Toinen kanava on, että kansalaiset (ryhmät tai yksilöt) ohittavat suurimman osan muodollisista struktuureista ja kannustavat avoimuuden ja dialogin prosessia itse. Molemmat näistä metodeista ovat toki arvaamattomamman kolmannen näkökulman alaisia: että avaruusolentojen ylimieli jatkaa itsensä paljastamista eri mahdollisin tavoin ja sekä virallisen (raita 1) että kansalaisten (raita 2) systeemien [4] on reagoitava nopeasti hyödyntääkseen tätä oman päämääränsä saavuttamiseksi. Ottaen huomioon nopean totuuden kieltämisen Roswellinjälkeisenä aikana ja jatkuvat yritykset ylläpitää tätä statusta, näyttää siltä kuin kansalaisista tulee kommunikaation käynnistämisen päävetureita, preferenssi jota jotkut avaruusolentojen ryhmät tuntuvat myötäilevän myös, joista monet vaikuttavat yhä enemmän ottavan yhteyttä kansalaisiin eri taktiikoilla, jotka huomioivat alistavat kontrollijärjestelmät. On myös epätodennäköistä, että jotkut avaruusolentojen ryhmät pitäisivät kiinni eräänlaisesta galaktisesta protokollasta ja muodollisesti ottaisivat valtiorakenteisiin yhteyttä itse ensin — ainoastaan rikkoakseen näitä sopimuksia. [5] Huolimatta näistä pointeista meidän tulee tarkastella tätä aihetta ‘päädirektiivin’ viitekehyksestä — ei yhtäkään suoraa avaruusolentojen interventiota kulttuureihin, jotka edelleen kehittyvät oman kotiplaneettansa piirissä — sellaisenaan linjaus epäilemättä toimii.

Ensimmäisen ja toisen raidan historiallisen metakartan piirtämisen prosessissa me voimme ehkä alkaa saada jalansijaa siinä missä nyt olemme ja mitä tulee tehdä kieltäymyksen lopettamiseksi ja täysillä alkaa tehdä työtä Maan ulkopuolisten sivilisaaioitden kanssa. Eksopolitiikka muuttuu käyttökelpoiseksi tutkimustyökaluksi ainoastaan jos se ottaa käyttöön jotain ‘syväpolitiikan’ perusteita — lähestymistapa jota Peter Dale Scott [6] ajaa muiden muassa. Syväpolitiikka ytimeltään ehdottaa, että yleiset analyysi- ja tutkimusmenetelmämme ovat täysin riittämättömiä ja harvoin johtavat todella pragmaattisen eteenpäin vievän tien löytämiseen. Osa tästä pyörii kieltämisen kysymyksen ja nykypäivän erittäin kompleksien yhteiskunnallisten ongelmien piilossa olevien aspektien ympärillä, esim: me emme koskaan saa ‘todellista’ kuvaa siitä mitä tapahtuu koska valtavirran akatemia ja media kieltäytyvät miettimästä sitä miten toiminta kuten järjestäytynyt rikollisuus, liiketoiminta ja politiikka ovat nyt niin toisiinsa kietoutuneita. Avaruusolentokysymys on tottakai eräs näistä salatuista elementeistä, jotka ennen eksopoliittisen tutkimuksen kehitystä jäi useimmilta kommentaattoreilta sivuun heidän konsensustodellisuuden käsittelystään. Tarkastelemalla virallisten ja kansalaiskontaktien kaavoja me avaamme mahdollisuuden sille, että näemme Hiroshiman jälkeisen yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan erilaisessa valossa.

Ei ole paljoakaan epäilystä siitä, etteikö eri kohdissa historiaa ihmisillä olisi ollut kontakteja erimuotoisten älyjen kanssa, joita voitaisiin kuvata planeetan ulkopuolisiksi tai transdimensionaalisiksi. Saiko tämä sitten yhteisemmän kommunikaatiomuodon vaiko yksilöllisemmän rakenteen, se riippuu ajasta ja paikasta, mutta se pistää silmään ortodoksisemman ’uskonnollisen’ palvonnan keskeltä, koska sillä yleensä on rajoittuneesti tai ei ollenkaan yhteyttä oman itsen ja toisen välillä. Me näemme jatkuvia jännitteitä tämän tyyppisen lähestymistavan ja sen jota kulttuurivaltamatrix ajaa välillä, koska tällaisen suoran kommunikaatiomuodon käyttö tarkoittaa, että on olemassa maailmankuva joka jossain määrin ohittaa tämän matrixin jäykkyyden.

Tuoreempi historia sisältää toistuvia esimerkkejä siitä kuinka papisto jatkuvasti yrittää uusintaa omaa asemaansa ja omia poliittisia uskomusrakenteitaan suuntautumalla logoksen, jumalallisen tai minkä tahansa termin kanssa jolla me kuvaamme korkeamman älyn virastoja. Nykypäivän maailmassa meillä on länsimaiset sotilasindustrialistit tekemässä nyt paljolti sitä samaa mikä liittyy ET-kommunikaatioon ja yhteydenpitoon. Post-Roswell -aikakautena tilanne on muuttunut paljon monimutkaisemmaksi tietoisemman kansan, nopeampien kommunikaatiomenetelmien ja integroidun median myötä.

1950-luvulla syntyi omituinen kulttuurillinen ilmiö hörhökulttuurista, joka uhkasi muuttaa koko ihmiskunnan historian suuntaa — kansainväliset tutkijoiden yhteisökokoontumiset Landersin Giant Rockissa, Kaliforniassa. Tässä ensimmäisessä median ja valtion huomioimassa yhteisössä oli yksittäisten kontaktihenkilöiden eturintama, jotka olivat onnessaan päästessään kertomaan kokemuksistaan. Pääosin George Van Tasselin vetämät, mutta hedelmällistä maaperää synnyttää myös nuorempia tutkijoita kuten Bill Hamilton, Giant Rockin tapaamiset edustivat uudenlaista intergalaktisen diplomatian muotoa, ja yhtä merkittävästi näyttivät sitä muulle maailmalle. Monien henkilöiden kertomukset levisivät tältä aikakaudelta, joiden muoto ja sisältö pyöri teemojen ympärillä kuten atomituho ja tietoisuus itsetietoisesta elämästä geosfäärin ulkopuolella. Monet väittivät, että heidät on viety matkoille toisille planeetoille ja vierailemaan muissa sivilisaatioissa, ja suurin osa tuli takaisin mukanaan perustavanlaatuinen ja positiivinen tarina ihmisten potentiaalista, jos se vain ohjaisi itsensä pois tuhoisilta poluilta.

Se mikä omasta mielestämme on mielenkiintoista tämänkaltaisessa tapahtumassa on, että vaikka odottaisi sellaisen uutuuden purkauksen jatkuvan tai laajenevan, itse asiassa sitä ei tuskin koskaan enää nähty samanlaisessa muodossa. Huhut tiedustelupalvelujen agenttien sekaantumisesta näihin yhteisöihin tällä aikakaudella ja sen jälkeen tuntuvat perustuvan jonkin verran totuuteen — NICAP on vain yksi esimerkki tarkkailusta ja väärän informaation levittämisestä jota CIA harjoitti. Media myös muutti käyttäytymistään ja siirtyi pois ’avaruusveljien’ aikakauden kohtuullisen objektiivisten tarinoiden kirjoittamisesta ja alkoi mainostaa asioiden sekavampaa puolta. Työskentelemällä kokoontumisten esittämiseksi sekopäiden opportunismina ja ruokottamana kaupallisuutena, sen sijaan että oltaisiin kerrottu aidosta avaruusolentoja ja kansalaisdiplomatiaa koskettavan informaation vaihdannasta, tiedustelupalvelut saivat merkittävän erävoiton. Mustamaalaamalla näitä kontaktikokoontumisia ja myöhempiä organisaatioita kuten NICAP tiedusteluyhteisölle olisi paljon helpompaa käsitellä yksittäisiä kontaktihenkilöitä, tutkijoita ja tietovuotajia tulevaisuudessa. Voisiko olla niin, että Giant Rockin kaltaiset tapahtumat esittävät suoraa tiedustelutoimintaa modernissa muodossaan, ja näin johtuen sen memeettisestä potentiaalista massamediassa MIC:n salaisemmat elementit varmistivat ettei tällaista koskaan enää tapahtuisi toiste? Sen sijaan me näemme yksittäisten kontaktitapausten jatkuvuuden ja laajentumisen ilman ryhmän ja massamedian elementtiä. Lyhyemmällä aikavälillä tämä sopi valtamatrixille, sillä vaikka he eivät kyenneet täysin estämään kaiken muotoisia kontakteja, yksilölliset kontaktit kyettäisiin ainakin pitämään aisoissa ja media olisi omassa roolissaan likaamassa kaikki sellaiset tapaukset, jotka muuttuivat mahdollisesti liian ’aidoiksi’.

Allaoleville esimerkeille kuitenkin tuntuu siltä kuin tämä taktiikka ei ollut täysi menestys. Me näemme aina vaan ja uudestaan, että kun tämä Maan ulkopuolinen muoto todella haluaa esittäytyä ihmisten avulla, se voi niin tehdä. Edistyessämme 1960-luvulta nykypäivään monet näistä kontaktitapauksista saivat merkittävästi huomiota, niin paljon että näiden valtion yläpuolisten faktioiden agenttien on ollut pakko tulla väliin ja yrittää neutraloida kontakti.

Keskipiste Giant Rockin ja nykypäivän välillä voidaan nähdä Billy Meierin tapauksessa yhtenä huippuhetkenä, jolloin Maan ulkopuolinen presenssi alkoi paljastaa itsensä — tällä kertaa yhden henkilön kautta. Ufologien itsensä keskuudessa Billy Edward Albert Meierin kontaktitapauksen kimppuun hyökätään usein kusetuksena, vaikka itse asiassa se edustaa keskeistä yksilöllisen kontaktihenkilön todistuksen elementtiä. Vaikka tapauksella on monia omituisia ja ristiriitaisia elementtejä, pelkästään jo liittyen siihen suureen määrään kuvia, todisteita, silminnäkijöitä ja filosofiaa, tapausta ei voida painaa villasella. BEAM:n tapaus on monimutkainen ja kestää kuukausia tutkia sitä kunnolla, mutta sitä on käytetty esimerkkinä tässä sillä meitä kiinnostaa kontaktitapauksen laajemmat vaikutukset eikä niinkään validiteetin kehäpäätelmät. Billyn kontaktit plejadilaisten kanssa alkoivat uudestaan vuonna 1975, kun hän kohtasi partioaluksen pilotin nimeltään Semjase sveitsiläisellä kedolla lähellä hänen kotiaan. Seuraavien muutaman vuoden aikana (sekä hänen FIGU-tukiryhmänsä mukaan tähän päivään asti) Billy on saanut huikean määrän valokuvia plejadilaisten aluksista, tavannut useita avaruusolentoja heidän tähtijärjestelmästään ja kirjoittanut useita käytyjä keskusteluja heidän kulttuuristaan sekä ihmiskunnan tilasta tällä planeetalla. 1980-luvun lopulle tultaessa Billyn kontakti oli saanut kansainvälistä tunnustusta ja nyt se tunnetaan parhaimpana kontaktitapauksena. Britanniassa hänen dramaattisen selkeät valokuvansa pääsivät täysväreissä näkyviin tabloidilehdessä, ja Euroopassa hänen kokemustensa julkaisu sai aikaan sen, että monet ihmiset tulivat hänen kyläänsä ja odottivat myös näkevänsä UFOja. On merkittävää näyttöä siitä, että plejadilaiset olivat kyvykkäitä hallitsemaan sitä miten esittää itsensä sekä heidän uudenlaista, joskus anakronistista informaatiotaan. Tämä ’uskottavan kiistettävyyden’ elementti harvoin on ufologien tarkastelun kohteena (Jim Deardorff on eräs poikkeus [7]) ja se lisää monimutkaisemman kerrostuman keskusteluun, sillä se kertoo siitä tietoisuudesta miten sellaista informaatiota käytettäisiin, ei ainoastaan Billyn ja hänen tukijoidensa hyödyksi vaan myös valtioiden ja tiedustelupalveluiden.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Meierin tapaus edustaa siirtymää tavassa miten yksittäiset kontaktihenkilöt nähdään julkisesti. Jo kuvat yksistään lopettavat aikakauden, jolloin UFOja on kuvattu vain kaukaisina laikkuina — elementti, joka itsessään riittää houkuttelemaan sekä negatiivisten että positiivisten ryhmien huomion. Lisäksi retoriikka, jota pleiadeslaiset edistivät, oli överin vastakkainasetteleva. Semjase oli väittänyt, että USA:n Carterin hallintoa lähestyttiin koskien avaruusolentojen läsnäolon paljastamista, mutta tämä epäonnistui. Avaruusolentojen kyky välittää geopoliittisten tapahtumien yksityiskohtia Billylle (esim. eräälle tämän tapauksen tutkijalle välitettiin lappu, jossa väitettiin että SALT II -neuvottelut USA:n ja Neuvostoliiton välillä, läsnäolijat olivat suostuneet pimittämään UFO-informaatiota kansalta) ja peräänkuuluuttaa kaikkien korruptoituneiden viranomaisten poistamista voidaan nähdä ainoastaan uhkana. On selvää, että pleiadeslaiset antoivat hänelle erikoista tietoa tulevista tapahtumista, ja nämä ovat osoittanuneet olevan tarkkoja, esimerkiksi paavien Paavali ja Johannes Paavali I salamurhat. Vaikka tämä informaatio ei tee Meierista profeettaa niinkuin jotkut ovat ehdottaneet, se tekee hänestä legitiimin kontaktihenkilön. Jos nämä elementit laskee yhteen sen seikan kanssa, että Sveitsin ilmavoimat ilmeisesti tiesivät hetkistä jolloin avaruusalus vieraili Billyn alueella, koska he lähettivät Mirage-hävittäjiä, silloin on status quolla käsissä todellinen yksittäisen henkilön esittämä haaste.

Tapaus alleviivaa useita mekanismeja, joilla tietyt valtion yläpuoliset ryhmittymät ovat reagoineet kontakteihin. Kaksi varhaisempaa tapauksen tutkijaa, Wendelle Stevens ja Lee Elders, saivat yhteydenoton Britannian poliittisten piirien ylätahoilta yrityksenään ottaa heidät ’mukaan’. [8] He saivat kirjeet, joissa paperit oli kirjoitettu sekä parlamentin ylähuoneen paperille että paperille, joka viittasi henkilön oletettuun asemaan Maltan Temppeliritarien johtajana. Kun nämä sivuutettiin, otettiin paljon suorasukaisempi lähestymistapa ja amerikkalaistutkijat huomasivat, että heidän “vastaansa tuli” henkilöitä eri paikoissa ympäri Lontoota ja heidän mennessään Sveitsiin tai sieltä palatessaan. Usean omituisen tapahtuman jälkeen he lopulta päätyivät lontoolaiseen ”CIA-turvataloon”, jossa heiltä useaan kertaan tivattiin, ei kuitenkaan pakotettu, tietoja joita he olivat keränneet BEAM-tapauksesta. Yhdessä kohtaa heillä oli uusia kuvia Meierilta ja heitä pyydettiin näyttämään niitä rakennuksessa olleelle Britannian edustajalle. Toisena hetkenä eräissä näistä tapaamisista huoneessa oleva puhelin soi 10 lyhyttä soittoa — tämä oli yleensä signaali, jonka pleiadeslaiset lähettivät Billylle kertoakseen hänelle, että he olivat alueella. Ottaen huomioon, että Stevens on yksi kaikkein kunnioitetuimmista tutkijoista alalla, jolla on eräs suurimmista UFO-valokuvatietokannoista, skeptikot joutuvat kysymään itseltään miksi näin käsistä lähtenyt interventio tapahtui, jos tapaus oli täysin tuulesta temmattu. Se myös demonstroi, että jos viralliset struktuurit eivät voi suoraan läpäistä kontaktihenkilön piiriä, he käyttävät toisia menetelmiä saamaan sen mitä he haluavat. Lontoon CIA-tapausjohtaja myönsi Stevensille, että heidät oltiin pakotettu lähestymään miehiä tällä tavoin, sillä ”he” eivät saaneet ketään Meieriä itseään lähelle.

Tämä intervention aspekti oli vähemmän pahaenteinen kuin muut menetelmät, joita voisimme tarkastella, mikäli virallisia direktiivejä oltaisiin käytetty neutralisoimaan Meier. Hänelle on tehty myös useita salamurhayrityksiä hänen kotinsa lähellä, vaikka emme voi osoittaa oikeaksi oliko tämään muuta kuin muutama ärsyyntynyt sveitsiläisviranomainen tai uskonnollinen sekopää. Lisäksi tapausta vastaan aloitettiin eräs suurimmista ufologian alan disinformaatiokampanjoista. [9] Osa tästä voitaisiin sanoa perustuneen tapauksen itsensä luonteeseen, mutta ei kaikki. Muutamat UFO-skenen ydinhahmot tuntuivat ottaneen päätavoitteekseen tuhota koko tapauksen — yleensä esittämällä kyseenalaisia väitteitä ja epätoivoisia valheita. Meillä on myös monia tapauksia yrityksistä hävittää tai peukaloida todistusaineistoa. Niinkin epäjärjestäytynyt kuin Meier vaikuttaa olevan, ainakin osa näistä näytti valtion yläpuolisten tahojen reaktiot.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana on ollut useita henkilökohtaisia kontakteja, joilla vaikuttaa olleen merkittävää kanssakäymistä jonkinlaisten avaruusolentojen kanssa, ja he ovat puhuneet kokemuksistaan yksityiskohtaisesti. Jos me näemme Meierin tapauksen keskipisteen merkkinä, tuoreemmilla tapauksilla on samankaltaisia elementtejä, mutta tähän päivään asti mikään niistä ei ole saanut yhtä paljon huomiota julkisuudessa. Joudumme kysymään onko tämä tarkoituksellinen päätös niiden olentojen taholta, joiden kanssa he ovat olleet yhteydessä, vai onko tämä seurausta menetelmistä, joita eri väliin tulleet virastot käyttivät? Mikä tahansa syy sitten olikin, vaikuttaa siltä että tämä kontaktin muoto on jonkin verran itse asiassa siedetty tai ainakin kontrolloijat ovat oppineet, että suoremmat yritykset hiljentää kontakti eivät toimi. Ottaen hiomioon, että CIA:n sponsoroima Robertsonin paneeli [10] tarjosi motivaation, me voisimme ehdottaa että Giant Rockin jälkeisen ajan koko kontakti-ilmiön vääristely naurunalaiseksi tekemällä ja väärällä informaatiolla on johtanut (haluttuun) lopputulokseen, jossa tähän ilmiöön suoranaisesti yhteydessä olevat henkilöt eivät ole merkittävä uhka — jopa suuri Meierin tapaus, myös jossain määrin, tuli voitetuksi. Kun me tarkastelemme yksittäisiä kontaktitapauksia, tuntuu siltä kuin ulkoisella interventiolla olisi kaksi vaihetta. Löytyy useita kertomuksia virallisten struktuurien yrityksistä saada kontaktiin yhteys paljon ennen kuin tapaus tulee julkiseksi. Ihmiset kuten Whitley Strieber, Jim Sparks ja Leah Haley kaikki puhuivat armeijan tai hämärien virkamiesten tyypeistä, jotka yrittivät saada informaatiota heiltä aiemmissa vaiheessa kontaktia. Joskus tämä saa muodon, jossa yksinkertaisesti tarkkaillaan, toisina aikoina se on törkeämpää, jolloin yritetään tuhota identiteettejä, ahdistella ja jopa hallita mieltä tai käyttää uusia aseita. Kun kontakti jatkaa julkisesti aiheesta puhumista, tai julkaisee kirjan omasta tarinastaan, joskus taktiikka muuttuu tai siitä tulee ilmiselvempää. Varmasti se näyttää siltä, että monet modernit tiedustelupalvelut ympäri maailman käyttävät ihmisiä työkaluinaan sekä mediassa että UFO-piireissä jatkuvaan tarkkailuun ja, mikäli tarpeen, neutralointiin.

Alex Collierin tilanne oli kiinnostava verrattuna Meierin tapaukseen, sillä hän myös on kerännyt suuren määrän informaatiota Andromedan roduilta lähtien kontaktin alkamisesta 1980-luvun alussa. Hän ei koskaan levitellyt valokuvia tai videota hänen interaktioistaan, mutta sen sijaan alkoi välittää kertomuksiaan pienille ryhmille kuten eri gnostilaiset yhteisöt, kirjailija Val Valerianin tuella. [11] Collierin informaatio erosi monista aiemmista, sillä se korosti kiireellistä agendaa, joka oli käynnissä Maapallolla. Tämä liittyi dominoivien reptiliaanien ryhmittymään, joita Andromedan rotujen johtama galaktinen neuvosto tarkkailee. Joissain tapauksissa Collier huomautti, että eri valtiot olivat tietoisia tästä agendasta, ja joko työskentelivät sen mukana tai olivat voimattomia sitä vastaan. Hän myös tarjosi paljon informaatiota, jota hän ei olisi voinut tietää normaaleissa olosuhteissa, kuten maanalaisten tukikohtien sijainteja ja muuta dataa liittyen MIEC-järjestelmään. Kuten Meier, Alexin fyysiset tapaamiset Andromedan edustajien kanssa pidettiin usein kaukaisissa paikoissa turvallisuuden takaamiseksi.

Alexin tapauksesta pistää silmään se, että vaikka hän jatkuvasti puski reptiliaaninäkökulmaa ja tämän seurauksena sai monet UFO-piireissä mukaansa, olisi voinut olettaa että hänen hiljentämisensä ei olisi mikään prioriteetti. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin hänen tarinansa kerrottavana, ja kuitenkin hänen tapauksensa on yksi siirtymä tilanteessa, jota me nyt käsittelemme — verkkoteknologioiden synnyssä. Vuosituhannen loppuun mennessä valtamatrix oli tajunnut, että internet oli paljon tehokkaampi mekanismi levittää informaatiota kuin he olivat alunperin tajunneet. Ei ainoastaan informaatiota, internet oli hörhöinformaation levittämiseen virittäytynyt kanava, jota ei muualla käsitelty. Täten ei välttämättä ole yhteensattumaaa, että Collier on saanut jäädä enemmän tai vähemmän rauhaan, 90-luvun lopulle asti, jolloin pelkkä verkkosivu pystyi tuomaan laitapuolista ja ”vahingoittavaa” informaatiota julkisuuteen yhdessä yössä. Noin vuonna 2000 Alexia lähestyivät useat viranomaiset, jotka oletettavasti olivat laivaston tiedustelupalvelusta, ja häntä käskettiin varsin suorasukaisesti lopettaa sen paljastaminen mitä hän tietää. Uhkaus oli sellainen, että hän lupasi lakata puhumasta ja esittämästä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. [12] Tämä tapaus tuo esiin jälleen yhden henkilökohtaisen kontaktikokemuksen aspektin, joka meidän tulee panna merkille: antaako NSA:n, CIA:n tai minkä tahansa viraston reaktio meille viitteitä kontaktihenkilön välittämän informaation autenttisuudesta? Oliko se seikka, että Alexia uhkailtiin hänen perheensä ja ystäviensä hengellä jos hän jatkaisi uutiskirjeen ja internet-sivuston välityksellä infromaation välittämistä, suoraan yhteydessä hänen paljastukseensa siitä, että voimakas avaruusolentojen rotu ei itse asiassa ollutkaan hyväntahtoinen vaan väijyi lajiamme ja joka oli elänyt täällä pitkän aikaa? Tämän tyyppinen paljastus on vaikeampaa debunkata silloin kun, kuten Collierin tarina, sen mukana on tarkkaa informaatiota muilta aloilta kuten tiede, astronomia, evoluutiohistoria jne.

Kahden yllämainitun kontaktitapauksen lisäksi muut henkilöt ovat onnistuneet saamaan monenlaisia kontaktikokemuksia ja levittämään informaatiota siihen liittyen. Vaikka Steven Greer oli osa ryhmää kun hän alkoi käyttää protokollia, joilla vektoroida ET-aluksia hänen sijaintiinsa, hän oli silti, assistenttien avustuksella, joutunut armeijan haaran kohteeksi, joka piti hänen aktiviteettejaan uhkana 1990-luvulla. Hän uskoo, että jotain mekanismia käytettiin antamaan hänelle nopeasti kehittyvä syöpä, ja vaikka hän kävi läpi hoidot ja selvisi, hänen assistenttinsa kuoli tämän seurauksena. [13] Malliamme käyttäen voi olla mahdollista, että CSETI (Centre for the Study of Extraterrestrial Intelligence) sai valtamatrixin tuntemaan olonsa tukalaksi, sillä se esitti mahdollista nykymuotoista vaihtoehtoa Giant Rockin tapaamisille. Mahdollisuus oli jälleen yksityisillä kontaktihenkilöillä levittää kokemuksiaan laajemmalle kansan osalle ja näin heidän reaktionsa kasvoi samassa suhteessa. Karla Turner oli myös samanlainen uhka johtuen hänen statuksestaan lääketieteen tohtorina, hänen aktivistikannastaan ja siitä, että hän kieltäytyi muuttamaan äänenpainoaan puhuessaan negatiivisista abduktioista. On joitain vihjeitä siitä, että hänet olisi myös tapettu samalla tavalla.

On harvoja, jotka eivät vedä puoleensa minkäänlaista interventiota ja mahdollisesti joitain jotka johtavat kontaktihenkilön kuolemaan. Paul Bennewitzia varmasti häirittiin niin paljon, että se johti hänen hermoromahdukseensa, mutta on epävarmaa miten paljon tästä oli suoraa seurausta AFOSIn operaatiosta. Jim Sparks koki monia pitkiä abduktioita/kontakteja vuosien mittaan, ja ilmeisesti hänen kontaktiaan häirittiin ’virallisesti’ vain vähän. Tuntuu siltä, että avaruusolentojen tekniset kyvyt viedä ihmisiä aluksilleen ja säätää temporaaliset järjestelmät tarjoaa mahdollisuuksia sellaisille asioille tapahtua häiritsemättä. Eläessään hänen kontaktikokemuksiensa välissä, Sparksilla oli useita episodeja Miehet Mustissa -tyyppisten hahmojen kanssa, mutta ei mitään suurempaa. Hänen tapauksensa tuo esiin toisen kerroksen kaikkeen tähän, sillä hän työskenteli usein sotilas- tai tiedeympäristöissä, joissa tavalliset ihmiset oletettavasti tekivät hommia avaruusolentojen kanssa. Miten me määrittelemme virallisen reaktion näihin yksittäisiin tapauksiin kun horisontissa näyttää myrskyävän johtuen ihmiselementistä, joka on jo tekemisissä avaruusolentojen kanssa? Sitten toki on MILAB- eli sotilasabduktiot — ovatko ne reaktio, interventio vai osa samaa prosessia?

Me voimme nähdä, että käynnissä on ollut prosessi, jossa yksittäiset henkilöt ovat tallentaneet ja jaelleet kontaktikokemuksiaan post-Roswell -aikana, lähtien Adamskin yksityiskohtaisista kuvauksista ja Giant Rockin tapaamisissa mukana olleista aina nykypäivän kokijakuvauksiin. Joillain tavoilla suora kontaktitilanne on vähemmän ongelmallisempi viranomaisille, sillä se on subjektiivinen kommunikaatiomenetelmä, juuri päinvastainen UFOjen massalaskeutumiselle. Kuitenkin tämä aspekti tarkoittaa myös, että jengiä on piilossa — jotkut kontaktit saavat kokonaan ei-fysikaalisen avaruusolentojen edustajien kanavoinnin muodon (kts. esim. erittäin yksityiskohtaiset ja ’soljuvat’ Basharin sessiot) — jotka liittyvät henkilöihin synaptisella tai tietoisuuden tasolla, niin että oikeasti väliin tultavaa on varsin vähän, kunnes viesti kommunikoidaan laajemmalle yleisölle. Bill Hamilton antoi mielenkiintoisen kommentin hänen kuvatessaan tilannetta Giant Rockissa. Hän kertoi kontaktihenkilöiden käyttäneen sähköisiä radiovastaanottimia avaruusolentojen kommunikaatioon, mutta pian he saivat selville, että preferenssi oli suora telepaattinen muoto sen sijaan. Jos tämä ja telepaattiset muodot ovat suosittuja menetelmiä kommunikaatiolle, jossain määrin se asettaa monen miljoonan dollarin ohjelmat kuten SETIn perspektiiviin!

Ilmeisesti reaktiot tähän kontaktihenkilöiden verkostoon vaihtelevat tapauskohtaisesti riippuen useista tekijöistä, mahdollisesti monista joista me emme ole tietoisia: jotkut jätetään rauhaan, toisilla tulee vastaan tahallinen hämmennys tai median misinformaatio, mutta joillain on varsin selviä häirinnän taktiikoita. On raportoitu tapauksia, joissa valtion elimet ovat auttaneet kontaktihenkilöä — Elizabeth Klarer oli kontaktissa 1950- ja 1960-luvuilla, ja Etelä-Afrikan ilmavoimien väitetään vieneen hänet avaruusolentojen tapaamispaikkaan. [14] Täytyy kysyä miten paljon tätä on käynnissä, kun me tarkastelemme erityisesti Jim Sparksin evidenssiä, sillä saatamme kuulla myös negatiivisempien interventioiden tapauksista kuin ne, jotka näyttävät avuliailta. Yhteisöpaikat, sellaiset kuin James Gilliandin ECETI-ranch [15], ovat toimineet useita vuosia merkittävällä menestyksellä saaden aikaan interaktioita vieraiden ja avaruusolentojen alusten välillä, mutta ilmeisesti jopa tämä organisaatio on joutunut käsittelemään joitain sen selviytymistä ja kasvua uhanneita epäsuoria haasteita [16], huolimatta siitä että se on pysynyt erillään olevana sijaintina ja poissa oikeastaan minkään varsinaisen median huomion alaisuudesta.

Vaikka me voimme näin luoda Roswellin jälkeisen historiallisen kartan ET-kontaktikokemuksen muuttuvasta luonteesta ja ‘valtioaparaatin’ reaktioista tähän, on tärkeää alleviivata sitä, mistä puhuimme artikkelin alussa koskien aina läsnäolevia ‘syvärakenteita’. Joten vaikka yhteisökontaktille ja sen vastareaktiolle syntyi kuvio 1950-luvulla, ja siirryttiin yksilöllisempään kanssakäymiseen avaruusolentojen kanssa kuten muutamat esimerkit tätä kuvaavat, meidän tulee ottaa huomioon myös ne monimutkaisuudet, jotka tämän mallin päälle muodostuvat. Näihin kuuluu se seikka, että jotkut ET-rodut ovat ilmeisesti läsnä planeetalla itsellään ja elävät päivittäistä elämää. Tämä viittaisi siihen, että on joko suuri toleranssi ihmis/ET-kontakteille, tai kyky tehdä asialle yhtään mitään on äärimmäisen rajoittunut. Koko aihepiiri muuttuu sekavaksi siinä kohtaa kun avaruusolennot ja valtion elementit tekevät yhteistyötä eri projekteissa. Tässä skenaariossa meillä on toisiinsa sotkeutunut joukko toimijoita ja eturyhmiä, ja raja maallisen ja avaruusolentojen välillä alkaa sumentua. Lisäksi on todennäköistä, että eri ET-ryhmät tai allianssit toimivat itse jonkin agendan tai paljastuksen salaamisen hyväksi. Kuitenkaan tulematta siihen päätelmään, että tilanne on yksinkertaisesti liian suuri meille tehdä sille yhtään mitään, meidän tulisi lisätä kollektiivista toimintaamme tarkastella ja olla tekemisissä aiheen kanssa siltä varalta, että ne jotka planeetan ulkopuolista kulttuuria auttavat eivät ole sen sorttisia ihmisiä, joiden me haluamme edustavan ihmisrotua tänä kriittisenä hetkenä evoluution historiassamme.


Kirjoittajasta: David Griffin on syntynyt Keski-Englannissa. Tällä hetkellä hän laajentaa Britannian eksopolitiikkaa ja etsii menetelmiä tehdä alaa tunnetummaksi Britanniassa ja Euroopassa. Verkkosivu: http://www.exopolitics.org.uk

[1] http://en.wikipedia.org/wiki/Giant_Rock

[2] Kts: http://www.disclosureproject.org/mediaplay.htm ja Project Mockingbird

[3] Eksopolitiikka pyrkii näkemään UFO-paljastuksen jatkuvana prosessina, vaikka monet ovat sitä mieltä, että virallinen joidenkin kansallisten tai ylikansallisten elinten ilmoitus asiasta tarvitaan kiireellisesti.

[4] Konfliktinratkaisu ja liberaatioteologia molemmat alleviivaavat kahden radan lähestymistapaa ohimenevilta vaikuttaviin ongelmiin. Johdatus näihin systeemeihin: http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm

[5] Pleiadeksen kontaktihenkilö Billy Meier väitti, että hän oli lähestynyt Carterin hallintoa 1970-luvulla — kts: http://www25.brinkster.com/chancede/Cnotes.html — Jim Sparks puhuu Terra/ET-sopimusten rikkomisesta täällä: http://www.exopolitics.org.uk/media-objects/audio/cosmic-trigger-radio-%11-jim-sparks-sessions-1-and-2/

[6] http://socrates.berkeley.edu/~pdscott/

[7] Kts: http://www.tjresearch.info/BillyYes.htm

[8] BEAMin ja UK/CIA:n kytköksistä katso Wendelle Stevensin ja Michael Hessemanin UFO-Congressin videoitu puhe.

[9] Michael Hesseman on käynyt läpi ja asianmukaisesti haastanut kaikki Kal Korffin pääpointit, jotka hän on esittänyt Meierin debunkkauskirjassa ‘Spaceships of the Pleiades: The Billy Meier Story’

[10] Vuonna 1952 tämä ryhmä keksi idean UFO-aiheen salaamisesta saattamalla se naurunalaiseksi. Kts: http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Search/Robertson%20Panel

[11] Katso netissä vapaasti jaossa oleva kirja Defending Sacred Ground

[12] http://www.galacticdiplomacy.com/Contactees-Collier.htm

[13] http://www.ufomind.com/misc/1998/jan/d14-001.shtml

[14] Kts. Jeff Rensen ja Elizabeth Klarerin haastattelun ääniraita

[15] http://www.eceti.org/

[16] Gilliand on kuvannut ongelmia yrittäessään luoda säätiötä tai saada kolmannen sektorin toimijan statusta organisaatiolleen ja hän nimittää tätä ‘byrokraattiseksi ylhäältä päin tulevaksi interferenssiksi’.  

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

CIA:n ote mediasta ja akatemiasta

Julkiseksi tehty dokumentti CIA:n arkistoista, joka on kirjeen muodossa, jonka on lähettänyt CIA:n iskuryhmä CIA:n johtajalle, kuvaa sitä miten läheiset suhteet CIA:lla on valtavirran mediaan ja akatemiaan.

Dokumentti esittää että CIA:n iskuryhmä,

”nyt on solminut suhteet journalisteihin kaikissa kansakunnan suurimmissa uutispalveluissa, sanomalehdissä, viikkolehdissä ja televisioverkoissa” ja että ”tämä on auttanut meitä kääntämään jotkin ’tiedustelukämmit’ ’tiedustelumenestystarinoiksi’ ja että ne ovat vaikuttaneet lukemattomien muiden uutisten tarkkuuteen.”

Lisäksi siinä kerrotaan miten virasto on,

”taivutellut journalistit myöhästyttämään, muuttamaan, odottamaan tai jopa perumaan juttuja, jotka olisivat voineet negatiivisesti vaikuttaa kansallisen turvallisuuden etuihin tai vaarantaa lähteet ja metodit.”

Vaikka se on dokumentti, joka kertoo heidän halustaan muuttua avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi, eri tietovuotajien kuvaamat petkutukset (esimerkki) edellyttävät meiltä rivien välistä lukemisen taitoa ja kykyä tunnistaa tiedustelupalveluiden suhteet informaatiolähteisiin, jotka eivät aina ole ilmiselviä ja niissä on sisäisiä eturistiriitoja.

Tässä on koko ongelma:

Mikä on ”kansallinen turvallisuus” ja kuka määrittää tuon määritelmän?

JFK urheasti kertoi maailmalle, että

”faktojen liiallisen ja oikeudettoman salaamisen vaarat selvästikin ylittävät vaarat, joihin vedotaan salaamisen oikeuttamiseksi.” 

Hän sanoi myös, että

on erittäin suuri vaara, että ilmaistuun suurempaan turvallisuudentarpeeseen tarttuvat ne, jotka ovat ahnaasti laajentamassa sen merkitystä virallisen sensuurin ja salailun rajoille asti.”

”Kansallinen turvallisuus” on nyt sateenvarjotermi, jota on käytetty oikeuttamaan informaation salailu, mutta kuka näitä päätöksiä tekee?

Voit lukea Mustan Budjetin salamaailmasta lisää täältä.

Joka vuosi lukemattomia dokumentteja salataan Pohjois-Amerikassa, ja sen lisäksi väärää informaatiota ja ”valeuutisia” rutiininomaisesti levitellään ympäriinsä, pääosin valtavirran uutislähteissä — todellisuus, jota selvästi kuvataan tässä dokumentissa ja jonka monet valtavirran journalistit itse ovat paljastaneet.

Edward Snowdenin paljastaman NSA:n valvontaohjelman tapaan, se on globaali ongelma.

Tri. Udo Ulfkotte, tunnettu saksalainen journalisti ja päätoimittaja yli kahden vuosikymmenen ajalta on eräs esimerkki. Hän vuosi tietoa julkiseen televisioon, esittäen että hänet pakotettiin julkaisemaan tiedustelupalvelujen kirjoituksia hänen omalla nimellään ja että näiden käskyjen tottelemattomuus johtaisi hänen työpaikkansa menetykseen. (lähde)

Sharyl Attkisson ja Amber Lyon, jotka molemmat ovat tunnettuja valtamedian journalisteja, ovat myös paljastaneet poliittisten, korporaatioiden ja muiden erikoisetujen rahoittamat ohjelmat, ja he ovat paljastaneet että USA:n valtio sekä ulkomaiden hallitukset maksavat heille toistuvasti rahaa valikoivasta raportoinnista ja informaation vääristelystä koskien tiettyjä tapahtumia. (lähde) (lähde)

Eipä unohdeta Operation Mockingbirdia, CIA:n projektia jolla kontrolloida massamediaa.

Tämä dokumentti sekä kuvaa CIA:n roolia mediassa että koko viihdeteollisuudessa yleensä, mikä antaa enemmän painoarvoa tähtien kuten Jim Carrey esittämille paljastuksille.

Hän oli vieraana Jimmy Kimmel Livessa ja sanoi, että

”Vuosien ajan talk show -isännät, ihmiset televisiossa, ihmiset komedioissa ovat olleet valtion palkkalistoilla ohjaamassa teidät harhaan, harhauttamassa teitä, naurattamassa teitä ja sellaista, tekemässä teistä onnellisia ja lammasmaisia niin ettette tiedä mitä maailmassa oikeasti on tekeillä.”

Vaikka jotkut kyseenalaistavatkin oliko tuo pelkkä vitsi, faktat ovat edelleen jäljellä.

Toinen julkkis joka oli vakavissaan on Roseanne Barr, joka viittasi CIA:n MK Ultra -mielenhallintaohjelmaan — aiemmin salaiseen tutkimusohjelmaan jolla CIA:n tieteellinen tiedusteludivisioona testasi käyttäytymisen muokkaamista ja havaintojen manipulointia ihmisolennoilla.

Se mikä tuntuu tässä olevan käsillä on yritys manipuloida kansan mielikuvaa globaaleista tapahtumista massamedian ja uutisten avulla.

Mutta se, mikä on ehkä kiinnostavinta, on että useat ihmiset ovat nyt heräämässä ja näkemässä monien näiden valheiden ja manipulointien läpi. Sen sijaan että he vain sokeasti uskoisivat sitä mitä televisiossa sanotaan, useammat ovat alkaneet ajatella kriittisesti, tehdä omaehtoista tutkimusta ja tarkastella useista eri lähteistä informaatiota.

Niin monia mahdollisuuksia on seurannut viime vuosina, jotka auttavat ihmisten nähdä tämän selvemmin. Yksi oli viimeaikainen ”valeuutisten” epidemia, jossa globaalia eliittiä uhannutta informaatiota tuli esiin.

Wikileaks on ehkä yksi hienoimmista esimerkeistä.

Valtavirran media periaatteessa kaiken muun leimaaminen ”valeuutisiksi” on ironista, ottaen huomioon sen että ilmeisesti suurin osa ihmisistä pitää valtavirran uutisia itsessään todellisina ”valeuutisina”, ja tämä on nyt enemmän ilmiselvää ylläesitetyn informaation pohjalta.

Dokumentit kertovat myös siitä seikasta, että he ovat jatkuvassa yhteistyössä viihdeteollisuuden kanssa, antaen heille neuvoja ja ohjausta kulisseissa, sekä kertovat siitä miten asiat ovat joissain tilanteissa tapahtuneet.

Henkilökohtaisesti minun mielestäni teollisuus on suurelta osin pelkästään propagandakoneisto, niinkuin patriotismi. Patriotismia ajetaan kansan niskaan tukemaan sotateollisuutta ”kansallisen turvallisuuden” nimissä.

Meitä kusetetaan, sotia ei taistella puolustukseksi vaan hyökkäykseksi ja poliittisten agendojen pönkittämiseksi.

On monia syitä sille miksi CIA on eri teollisuudenalojen kanssa tekemisissä.

Akatemia

Nuoresta iästä lähtien meille opetetaan, että koulutuksen hankkiminen on keskeistä hyvälle elämälle.

Hanki hyvä duuni, tee paljon rahaa, löydä oikea kumppani — kaikki riippuvat siitä että seuraa tiettyä polkua. Kuitenkin monet konseptit ja aiheet ovat, niinkuin aiemmin on esitetty, pidetty kansan silmiltä piilossa, ja tähän kuuluu myös paljon tärkeää tiedettä.

USA:n tiedusteluyhteisö tutki parapsykologiaa (ESP, kaukokatselu, telepatia, jne.) usean vuosikymmenen ajan.

Russell Targ, fyysikko joka on työskennellyt usean vuosikymmenen ajan USA:n valtion ohjelmassa näitä konsepteja pyöritellen kertoi kokemuksistaan yli miljoona kertaa katsotussa TED-esityksessä.

Toinen esimerkki Mustan Budjetin tieteestä tulee Ben Richilta, Lockheed Skunkworksin toiselta johtajalta, joka työskenteli firmassa vuosina 1975-1991.

Häntä on kutsuttu Stealthin Isäksi, ja hän on valvonut ensimmäisen stealth-hävittäjän, F-117 Nighthawkin kehittämistä.

Ennen kuolemaansa Rich teki useita shokeeraavan avoimia lausuntoja UFOista ja avaruusolennoista.

”Meillä on jo nyt keino matkata tähtiin, mutta nämä teknologiat ovat lukittuina pimeisiin projekteihin, ja vaadittaisin Jumalan väliintulo saada heidät antamaan ne hyödyttämään koko ihmiskuntaa. Kaikki mitä voit edes kuvitellakaan, me tiedämme jo miten tehdä se.” ”Meillä on jo nyt teknologia millä viedä ET kotiin. Ei, sen vieminen ei kestä ihmisen elinikää. Yhtälöissä on virhe. Me tiedämme mikä se on. Meillä on kyky matkata tähtiin.” ”On olemassa kahden tyyppisiä UFOja — niitä joita me rakennamme ja niitä joita ’ne’ rakentavat.”

Lisää näistä kommenteista ja lähteistä voi lukea tästä artikkelista joka syventyy aiheeseen yksityiskohtaisemmin.

Tällaisen informaation mukaan, mm. todistuksien sadoilta muilta ihmisiltä, ”salattu maailma” on paljon kehittyneempi kuin meidän valtavirran maailmamme on.

Tämä tietty dokumentti esittää, että virasto tapaa akateemisten instituutioiden johtoa toistuvasti. Selvästikin, niinkuin minkä tahansa muun homman kanssa, CIA etsii niitä joita he pitävät pätevinä yksilöinä. Mutta dokumentti kuvaa sen läheistä suhdetta akatemiaan yleensä.

Tämä johtuu niistä kehityskuluista ja informaatiosta, jonka akatemia on tuottanut, joka voisi uhata kansallista turvallisuutta ja täten se tulee pitää poissa kurssitarjonnasta ja kansalta.

Otetaan esimerkiksi tietopyyntöjen (FOIA) avulla saadut dokumentit, jotka paljastavat sen miten USA:n valtio on käyttänyt salaista systeemiä jolla estää joidenkin patenttihakemusten hyväksyminen. Tämän 50-sivuisen dokumentin on saanut haltuunsa Kilpatrick Towsend & Stockton, LLP, joka normaalisti edustaa suuria teknofirmoja kuten Apple, Google ja Twitter. Voit lukea koko dokumentin täällä. (lähde)

Ohjelma, jolla patenttihakemuksia vetkutellaan on nimeltään Sensitive Application Warning System (SWAS).

Yleensä kun patenttihakemus laitetaan vetämään, vaaditaan parin tarkastajan työ, jotka toimivat patenttitoimistossa, käydä läpi hyväksymisprosessi.

Tämä prosessi kestää yleensä yhdestä kahteen vuotta, mutta hakemukset, jotka SAWSiin menevät, tulee hyväksyttää useilla ihmisillä, ja se voi kestää useita vuosia.

Yksi esimerkki viivästetystä patenttihakemuksesta tulee tohtori Gerald F. Rossilta, joka haki patenttia uudelle keksinnölle, jonka hän oli kehittänyt sähkömagneettisten lähetysten häirinnän estämiseksi tietyillä taajuuksilla.

Vasta kesäkuun 17. päivänä 2014, melkein 37 vuotta myöhemmin, hänen patenttinsa hyväksyttiin. (lähde)

On tärkeää huomata (niinkuin Federation of American Scientists on raportoinut — katso viitteet), että vuoden 2014 lopulla oli 5000 keksintöä salailulistalla, joka on suurin määrä salausmääräyksiä sitten vuoden 1994. (lähde)

Steven Aftergood Federation of American Scientistsista raportoi:

Vuoden 1971 lista kertoo, että patentti aurinkopaneeleille arvioitiin uudestaan ja sitä mahdollisesti rajoitettaisiin jos aurinkopaneelien hyötysuhde olisi yli 20%. Energian konversiojärjestelmät samalla tavalla arvioitiin uudestaan ja mahdollisesti rajoitettaisiin jos niiden hyötysuhde ”ylittäisi 70-80%.” lähde

Kiitos tästä laille josta kukaan ei tiedä. Sen nimi on ”Invention Secrecy Act,” ja se on kirjailtu vuonna 1951.

Tämän lain alaisuudessa uusien keksintöjen patenttihakemukset voidaan salata, mikä rajoittaa niiden julkaisua jos valtion virastot uskovat, että niiden paljastaminen vaarantaisi kansallisen turvallisuuden. (lähde) (lähde)

Lopuksi

Joten, niinkuin näet, tiede ja akatemia konsensusmaailmassa pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti.

Me jatkuvasti annamme valtion instituutioiden määritellä totuuden ja todellisuuden puolestamme, määritellä rajat sille mikä on mahdollista. Monissa tapauksissa nämä paikat jonne me menemme ”oppimaan” ovat itse asiassa luovuuttamme ja kriittisen ajattelun kykyjämme heikentäviä, eivät tukevia, tahoja.

Tämä ei tarkoita, että kokemuksella ei olisi hyviä aspekteja, mutta kokonaisuutena me emme pääse kiinni täyteen potentiaaliimme.

Kun informaatiota pimitetään meiltä ja sitä samaan aikaan manipuloidaan, se vain synnyttää lisää kiinnostusta ihmisissä. Ja se on yksi aspekti nykyisessä tietoisuutemme siirtmässä, joka planeetallamme on käynnissä.

Me alamme nähdä ihmiskokemuksen eri valossa, ja alamme tunnsutaa, että muutoksen aika on todellakin täällä.

Mitä me aiomme tehdä sille?

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

MKULTRA lyhyesti

Toisen maailmansodan lopussa maailmanlaajuisen konfliktin ilmasto oli muuttunut kylmän sodan synnyksi, joka muutti sotastrategian suuntaa.

Sodan aikaan Office of Strategic Services (OSS) oli tässä roolissa. Sodan jälkeen vuoden 1947 National Security Act virallisesti perusti Central Intelligence Agencyn aikeenaan laajentaa näitä operaatioita ja luoda muodollinen auktoriteetti valvomaan salaoperaatioita maailmanlaajuisesti.

Historia & Laajuus

Uuden viraston eräs ensimmäisistä tehtävistä oli tutkia käyttäytymisen muokkausta ja mielenhallintaa. Project MKUltran ajatellaan saaneen alkunsa 1950-luvun alussa, ja lähes 20 vuoden ajan CIA:n ohjelmat altistivat lukemattomia pahaa-avistamattomia amerikkalaisia huumeille, hypnoosille, aistideprivaatiolle, hyväksikäytölle ja kidutukselle. Vasta Churchin komitean kuulemistilaisuus kongressin alaisuudessa vuonna 1975 toi päivänvaloon monet CIA:n MKUltra-aktiviteetit.

Valitettavasti me emme koskaan saa tietää ohjelman koko laajuutta, sillä entinen johtaja Richard Helms märäsi MKUltra-tiedot tuhottaviksi vuonna 1973. Mutta se mitä me tiedämme on hälyttävää.

Sidney-Gottlieb
tri. Sidney Gottlieb

Project MKUltra ei ollut ensimmäinen sallittu valtion ohjelma, jossa tutkitaan kidutusta ja aivopesua; amerikkalaiset tiedustelu-upseerit ja entiset natsitiedemiehet toteuttivat varhaisia mielenhallinnan kokeita toisen maailmansodan aikaan Operation Paperclipin alaisuudessa. Paperclipista oli enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta mielenhallinnan mahdollisuus oli CIA:lle liian suurenmoinen ohitettavaksi.

Amerikkalaiset sotavangit Koreassa puhuivat eri tekniikoista, joita kiinalaiset ja pohjoiskorealaiset kokeilivat mielen hallitsemiseksi, ja Yhdysvallat ei halunnut jäädä jälkeen. Näyttääkseen omistautumisensa ohjelmalle, CIA sai luvan käyttää 6% heidän koko toimintabudjetistaan Project MKUltraan ilman ohjeistusta tai valtontaa siitä miten rahat käytettiin. Tri. Sidney Gottlieb (kuvassa) sai tehtäväkseen johtaa projektia, joka virallisesti alkoi vuonna 1953.

MKUltra halusi tehdä useita mielenhallinnan kokeita erilaisilla potilailla. Salaisuus oli keskeistä; kylmän sodan vakoojan soluttautumisen aiheuttama paranoia tarkoitti, että kaikki operaatiot siilottaisiin toisiltaan niin, ettei kukaan toinen henkilö voisi ymmärtää projektin koko laajuutta. Salaisuuden ylläpitämiseksi ja lopputulosten vääristymisen välttämiseksi tutkijat eivät kertoisi potilaille että heille annettaisiin huumeita tai että potilaille valehdeltaisiin.

Project MK Ultra

Yli 44 yliopistoa käytettiin Project MKUltraan. Lisäksi useita sairaaloita, vankiloita ja lääkefirmoja rahoitettiin CIA-peiteyrityksistä tekemään eri koketa ilman että herätettiin epäilyksiä. Yhteensä yli 80 erillistä tukimustahoa sai rahaa CIA:n eri aliohjelmien kauta kokeisin, ja useimmilla tutkijoilla ei ollut ideaa siitä miksi he tekivät kokeita tai kenelle he työskentelivät.

MKUltra-operaatiot olivat niin salaisia, että edes CIA-peiteyrityksiä pyörittävät agentit eivät tienneet mitään oman operationsa ulkopuolisista asioista, väitetään.

Project MK Ultra

MKUltran tavoitteet

MKUltran tavoite oli tutkia mielen kontrolloinnin ja siihen vaikuttamisen metodeja — pääosin tiedonkeruu kohteilta, jotka vastustelivat kulusteluisa. Kokeita oli lähes sata muuta: aivopestyn Mantsurian kandidaatin mahdollisuus, huumeilla aiheutettu amnesia, halvaannuttaminen ja kyvyttömyys fyysiseen toimintaan.

MKUltra pyrki myös löytämään aineita joilla aiheuttaa halvaantuminen, alkoholinkaltaisia vaikutuksia, paranoian lisääntymistä tai aivovamma. Tämä oli vain MKUltran jäävuoren huippu — kokeet eivät loppuneet siihen.

MKUltra LSD
LSD:tä köytettiin Project MKUltrassa.

Kokeet

MKUltra-6

MKUltran alkupään toimiin kuului lysergiinihapon dietyyliamidin (LSD) testaaminen. Vuonna 1938 syntetisoidun LSD:n vaikutukset ja tehokkuus olivat 1950-luvulla vielä suuremmalti tuntemattomat. CIA-operatiivit halusivat tietää voitaisiinko ulkomaiset tiedusteluagentit saada loikkaamaan vasten heidän tahtoaan, ja kääntäen voisiko samaa soveltaa jenkkioperatiiveihin.

Tuhansien halukkaiden koehenkilöiden löytäminen salaa olisi vaikeaa sellaiselle massiiviselle ohjelmalle. Viranomaiset määrittivät parhaaksi tavaksi kokeiden suorittamiselle ilman epäilysten herättämistä tai viholliselle tietojen vuotamista sen ettei kerrottaisi kenellekään — edes koehenkilöille.

Valittiin koehenkilöt, jotka kaikkein pienimmällä todennäköisyydellä “panisivat hanttiin”. Vanhainkodit, vankilat ja mielisairaalat olivat suosittuja paikkoja koehenkilöille. LSD:tä annettaisiin myös lääkäreille, armeijan henkilöstölle, CIA-agenteille ja yleisölle — useimmiten heidän tietämättään.

Eräälle potilaalle annettiin LSD:tä 174 päivää putkeen; toinen tarina kertoi bordellinpitäjästä San Fransiscossa, joka tietämättään huumattiin LSD:llä ja joutui tarkkailun kohteeksi, oletuksena oli että he olisivat liian häpeissään puhumaan. Mukanaolostaan tietoiset olivat yleensä köyhiä tai hyväksikäytettyjä. Heroiininarkomaaneja käytettiin hyväksi, lahjottiin mukaan osallistumaan sillä että saisi lisää heroiinia.

MKUltra-12

Syytöksiä kuultin siitä, että tiedemiehet palkkaisivat ja sitten huumaisivat prostituoituja, tietäen että tämä ei menisi poliisin tietoon tai että syytteitä ei nostetaisi. Ne harvat koehenkilöt, jotka tulivat vapaaehtoisina, yleensä suljettiin pois härskimmistä kokeista. Eräässä tapauksessa seitsemälle vapaaehtoiselle annettiin LSD:tä 77 päivän ajan yhtäjaksoisesti.

LSD ei ollut ainoa Project MKUltrassa käytetty huume. Monia huumeita kokeiltiin eri tavoin, mm. heroiinia, morfiinia, MDMA:ta, meskaliinia, natriumpentothalia, alkoholia ja marijuanaa. Tohtorit kokeilivat myös huumeita sekaisin, erään kerran ruiskuttaen potilaalle barbituraatteja yhteen käteen ja amfetamiinia toiseen käteen.

MKUltra-11-2

Kuolonuhrit

Koska MKUltran tiedot suurimmaksi osaksi tuhottin, me emme tiedä ohjelman henkilökustannusten koko laajuutta. Tästä huolimatta voimme sanoa jollain varmuudella, että ohjelmaan liittyi kuolonuhreja.

Ehkäpä kaikkein tunnetuin MKUltran uhri oli tri. Frank Olson (kuvassa), armeijan tiedemies ja eräs CIA:n biosodankäynnin tutkijoista. Kuvaukset tapahtuneesta vaihtelevat, mutta Olsonin perheen mukan hän oli tympääntynyt biosodankäynnin ohjelmaan ja etsi tietä ulos.

Frank-Olson-2
Tri. Frank Olson

Deep Creek Lakessa pidetyn CIA-retriitin jälkeen, jossa agenteille annettiin heidän tietämättään LSD:tä, Olson kärsi pahasta paranoiasta ja hermoromahduksesta. Viraston psykiatrin arvioinnin jälkeen Olsonille suositeltiin mielisairaalaan lepäämään menoa. Valitettavasti tri. Olson ei koskaan päässyt laitokseen; arviointiaikaan New Yorkissa tri. Olson hyppäsi kuolemaansa 10. kerroksen hotellin ikkunasta. Tähän päivään asti monet uskovat, että tri. Olson “pakotettiin” hypäämään ikkunasta. Kun Olson kuoli, biosodankäynnin ohjelman paljastumisen vaara kuoli hänen mukanaan. Vaikka he eivät koskan myönnä mukanaoloaan, CIA lopulta maksoi Olsonin perheelle $750,000.

Toinen tunnettu Project MKUltran kuolonuhri oli ammattilaistennispelaaja Harold Blauer, joka kuoli tammikuussa 1953 armeijan salaisen kokeen jälkeen, jossa hänelle annettiin suuria märiä MDA:ta.

Hypnoosi & muu kokeilu

Hypnoosi oli iso osa ohjelmaa. CIA rekrytoi tunnetun skotlantilaisen psykiatrin Donald Ewen Cameronin (kuvassa), joka oli kokeillut ihmispsyyken uudelleenohjelmoinnilla pyyhkimällä muistin. Jotkut kokeet olivat epäinhimillisiä ja tarpeeksi salaisia, minkä ansiosta CIA siirsi Cameronin operaatiot Kanadaan, pois USA:n juridisten valtuuksien piiristä ja median silmistä.

Donald-Cameron
Donald Ewen Cameron

Cameronin menetelmiin kuului potilaille kooman aiheuttaminen huumeila useiksi viikoiksi samalla kun näille soitettiin toistuvia ääniä tai melua. Hän käytti sähköshokkiterapiaa 30-40 kertaisella teholla normaaliin verrattuna. Hän käytti aistideprivaatiota, lukitsi ihmisiä huoneisiinsa ilman aistiärsykkeitä viikoiksi.

Näistä kokeista aiheutui merkittäviä henkilövahinkoja; Cameronin potilaat muuttuivat inkontinenteiksi, heille tuli amnesia ja äärimmäisissä tapauksissa potilas ei enää tiennyt kuka oli tai miten puhua. Koko uransa ajan Donald Cameron intti, että hänellä oi kunialliset aikeet tutkiessaan menetelmiä skitsofrenian parantamiseksi psyyken uudelleenohjelmoinnilla, mutta täysin vammautuneiden potilaiden lauma hänen hoidossaan kertoo toista.

Monet asiantuntijat ovat sen jälkeen debatoineet Cameronin käyttämistä menetelmistä ja aikeista. Ylevien aikeiden sijaan he esittävät, että Cameron suunnitteli tieteellistä järjestelmää kerätä informaatiota vastahankaisilta lähteiltä (eli kidutusta). Cameronin arvostelijat haluavat myös muistuttaa siitä, että hänelle maksettiin maltaita ja hänen annettiin toteuttaa operaatioitaan käytännössä ilman valvontaa — väärinkäytöksille valmis systeemi.

Valitettavasti me emme koskaan saa tietää mitä Cameron havainnoi tai päätteli hänen kokeistaan; hän “kuoli patikoidessa” vuonna 1967, Project MKUltran ollessa kesken. Tuntemattomista syistä Cameronin perheen sanotaan tuhonneen hänen muistiinpanonsa. Vaikka tapaus ei mahdollisesti olekaan niin läpinäkyvä kuin tri. Olsonin tapaus, jotkut asiantuntijat epäilevät Cameronin kuolemaan johtaneita syitä ja senjälkeistä kaikkien hänen muistiinpanojensa tuhoamista.

Ohjelman lopettaminen & Churchin komitea

Watergate-skandaali vuonna 1972 toi valtion väärinkäytöset yleisön tietoon. CIA-johtaja Richard Helms, aistiessaan kasvavan kuumotuksen, määräsi Project MKUltran lopetettavaksi ja kaikkien siihen liittyvien tiedostojen välittömän tuhoamisen. Helms osui oikeaan; New York Timesin artikkeli joulukuussa 1974 väitti, että CIA oli tehnyt laittomuuksia kotimaassa pahaa-aavistamattomille Amerikan kansalaisille.

Tämä artikkeli johti kongressin tutkintaan koskien näitä väitteitä, ja komitea pystytettiin vetämään tutkimuksia. Senaattori Frank Church (kuvassa) nimitettiin vetämään hänen nimeään kantavaa komiteaa.

Frank-Church MKUltra
Senaattori Frank Church

Huolimatta Helmsin käskystä tuhota tiedostot, yli 20 tuhatta dokumenttia koskien Project MKUltraa selvisi CIAn kirjaroviosta. Dokumentit selvisivät, koska ne liittyivät rahoitukseen ja ne olivat tallessa muualla (ja tuhoamiskäskyn käytyä niitä ei pidetty tärkeinä). Koska ne olivat luonteltaan rahoituksellisia, dokumentit eivä paljastaneet muuta kuin mukana olleet pelurit ja ja miten paljon käytettiin rahaa. Todelliset tutkimuksen löydökset tulisivat haastatteluista, joita Churchin komitea teki koskien Project MKUltraa.

Siis niiden, jotka tuolloin olivat vielä elossa ja halukkaita puhumaan.

CIA Infiltrated 17 area groups, gave out LSD
Sanomalehden artikkelissa lukee: “CIA soluttautui 17 alueelliseen ryhmään, antoi LSD:tä.”

Löydökset

Vuonna 1977 Yhdysvaltain senaatti julkisti raportin Project MKUltrasta. Senaattori Ted Kennedy paljasti USA:lle, että CIA oli kuin olikin tehnyt kokeita pahaa-aavistamattomilla kansalaisilla, ja että kokeisiin liittyi LSD:tä ja että toimintaan liittyi kuolonuhreja.

CIA myöhemmin myönsi, että kokeet eivät tieteellisessä mielessä olleet järkeviä, koska muunmuassa MKUltrassa mukanaolleet agentit eivät olleet päteviä tieteellisten kokeiden tekijöitä. Sidney Gottlieb, MKUltran vastuuhenkilö, kertoi varsin vähän virallisesti ohjelmasta muuta kuin myönsi eläköityessään vuonna 1972, että tulokset olivat “käyttökelvottomia.”

Yhdysvaltain valtionkonttorin raportti vuonna 1984 paljasti, että vuosien 1940 ja 1974 välillä CIA oli altistanut tuhansia ihmiskoehenkilöitä vaarallisille aineille. Tottakai projektin dokumentteja ei ollut enää saatavilla eivätkä todistajat halunneet enää kertoa mistään, joten todellinen lukumäärä täytyy olla suurempi.

MK Ultra documents
MKUltra documents

Tunnettuja koehenkilöitä & aiheeseen liittyviä teorioita

Useat tunnetut henkilöt olivat tietämättään mukana Project MKUltrassa. Theodore Kaczynski (kuvassa) oli tutkija Harvardin yliopistossa vuosina 1959-1962, kun koulu toteutti MKUltra-kokeita. Myöhemmin hänestä tulisi kuuluisa Unabomber.

Kirjailija Ken Kesey (Yksi Lensi Yli Käenpesän) oli eräs MKUltran vapaaehtoisista LSD-koehenkilöistä, vaikka tuohon aikaan hän luuli sen olevan vain paikallisessa virginialaisessa sairaalassa tehtävää tutkimusta.

Kaczynski MkUltra
Theodore (Ted) Kaczynski.

Grateful Deadin jäsen Robert Hunter oli toinen vapaaehtoinen ohjelmassa, mutta myöhemmin hän myönsi, että hän luuli sen olevan harmitonta tutkimusta viattomassa stanfordilaisessa ohjelmassa. Salamurhaaja Sirhan Sirhanin asianajaja sanoi, että tuomittu murhaaja oli MKUltra-ohjelman hypnoosin alainen, kun hän ampui Robert Kennedyn vuonna 1968.

Vieläkin härömpiä teorioita on olemassa. Jotkut ovat ehdottaneet, etä Jonestown Guyanassa oli itse asiassa eräs MKUltran testipaikka, ja että ei ollutkaan ihme että äänekäs CIA-kriitikko, kongressiedustaja Leo Ryan salamurhattiin siellä hänen vierailunsa aikana.

Nykypäivä

On epätodennäköistä, että CIA olisi lakkauttanut kaikkia kokeilullisen psykoterapian ja huumeiden testauksen ohjelmiaan. Aina muuttuva sotatilanne vihjaa tämän tyyppiseen kokeilun jatkuvan.

Project MKultran virallisissa dokumenteissa lukee, että ohjelma lakkautettiin vuonna 1973, vaikka myöhemmät todisteet puhuvat siitä, että ohjelmaa on jatkettu eri nimisenä.

Joitain selvinneitä MKUltra-dokumentteja

MKUltra documents
MKUltra documents
MKUltra documents

Vuonna 1977 tehdyssä haastattelussa 14-vuotinen CIA-veteraani Victor Marchetti sanoi, että CIA:n väitteet Project MKUltran lakkauttamisesta olivat “peitetarina”, ja että kokeita todennäköisesti jatkettiin.

Marchettin mukaan budjetin uudelleenallokointi ja uusi nimike todennäköisesti jatkaisivat ohjelmaa hamaan tulevaisuuteen.

**

Artikkelin julkaissut Sometimes Interesting

Galaktinen diplomatia ja valtion negatiiviset responssit

Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia.

Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:

Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.

Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.

(…)

On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?


Kirjoittanut Jonathan Andrews*

Eksopoliittisen liikkeen saadessa pontta se voi olla mahdollisuus kiinnittää huomiota työterveysvaaroihin, jotka tämän alan mukana tulevat. Eksopolitiikassa mukana olevat, ja erityisesti kansalaisdiplomatiaa avaruusolentojen kanssa harjoittavat, saattavat olla tietoisia valtion negatiivisista vasteista sellaisiin aloitteisiin. Kysymys herää tällöin mitä suojamekanismeja kansalaisdiplomaatit saattaisivat käyttää valtion negatiivisia responsseja vastaan.

Yleisesti ottaen kansalaisdiplomatiaa voidaan kuvata kaikkina epävirallisina kontakteina eri valtioiden kansalaisten välillä, verrattuna virallisiiin diplomaattikontakteihin valtioiden edustajien välillä. [1] Mutta vielä erityisemmin kansalaisdiplomatiaa käytetään usein erityisen epämuodollisen diplomatian tarkoitukseen, jossa epäviralliset edustajat (akateemikot, eläköityneet armeijan ja siviiliväestön edustajat, tunnetut julkisuuden hahmot ja yhteiskunnalliset aktivistit) ottavat osaa dialogiin, jonka tarkoituksena on konfliktin ratkaisu, tai luottamuksen rakentaminen. [2] Tässä merkityksessä siihen usein viitataan termillä “Radan II diplomatia.” (Track II Diplomacy) Toisen Radan diplomatia on osoittautunut hyödylliseksi tilanteissa, joissa viralliset, diplomaattiset kommunikaatioyhteydet maiden tai valtion ja kapinallisjoukon välillä ovat hajonneet. Näissä olosuhteissa epäviralliset kanavat voivat toimia usein tehokkaammin ja raivata tietä sitä seuraavalle ”ensimmäisen radan” diplomatialle. [3]

Kun kontaktihenkilöiden määrä kasvaa tasaisesti vuosien mittaan, niin tekee myös yksityisten kansalaisten aloitteiden määrä, joilla luoda yhteys avaruusolentoihin. Nämä pyrkimykset voidaan nähdä ensiaskeleena kansalaisdiplomatian alalla avaruusolentoihin, siinä että ne pyrkivät saamaan kommunikaatioyhteyden ja mahdollisesti tuomaan oman panoksensa luottamuksen rakentamiseen. Mutta miten valtiot reagoivat sellaisiin yksityisiin aloitteisiin? Tulisiko epävirallisten galaktisten diplomaattien olla varovaisia?

Kysymys siitä tulisiko avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa harjoittavien yksilöiden olla varuillaan valtio negatiivisista vasteista ei ole akateeminen. Päin vastoin, kuten Michael Salla huomautti ECETI-konferenssissa vuonna 2006, on todellakin “laajasti todisteita siitä, että yksilöitä, joilla on kontakti tai kommunikaatioyhteys avaruusolentoihin, on vainottu. (…) Avaruusolentojen kanssa kontaktissa olevien yksilöiden ja organisaatioiden vainoaminen käy selväksi useista eri esimerkkitapauksista, joissa häiritään, ahdistellaan, käydään fyysisesti käsiksi tai vieläkin pahempaa.[4]

Ennen kuin siirrymme eri tyyppisiin valtion negatiivisiin vasteisiin, joita saattaa tulla vastaan, voi olla hyödyllistä ottaa kantaa kysymykseen siitä miksi valtio reagoisi negatiivisesti mihinkään mikä liittyy avaruusolentojen läsnäoloon. Sellaisia reaktioita kuvataan useissa dokumenteissa, kuten esimerkiksi niinkutsutussa Eisenhowerin briiffausdokumentissa (tästä eteenpäin EBD) [5], Robertsonin paneelin löydöksissä vuonna 1953, [6] Brookingsin raportissa vuodelta 1961, [7] sekä, mikäli autenttinen, ensimmäisessä MJ-12:n vuosikertomuksessa. [8] Kaikkiin liittyy päällimmäisenä syynä kansallinen turvallisuus.

Kiinnostavaa kyllä, uhkana kansalliselle turvallisuudelle näissä dokumenteissä ei ole UFOt tai niiden matkaajat itse, vaan mahdollinen kansan reaktio niihin. Todellakin, vaikka oli huolta siitä, että “näiden vierailijoiden motiivit ja lopulliset aikeet pysyvät tuntemattomina” (EBD), yleiskuva on että UFOt ja niiden matkustajat eivät ole osoittaneet minkäänlaista vihamielisyyttä tai tehneet mitään vihamielisiä tekoja. [9] Sen sijaan yllämainitut keskittyvät:

  • Massahysteriaan ja “tarpeeseen välttää julkinen paniikki” (EBD), [10] joka nähdään “uhkana poliittista toimintaa suojelevien elinten järjestäytyneelle toiminnalle.” [11]
  • Mahdolliseen yhteiskunnan hajoamiseen. Brookingsin raportti sivulla 215 varoittaa, että
  • Antropologiset havainnot sisältävät monia esimerkkejä yhteiskunnista, jotka tietävät paikkansa universumissa, mutta jotka ovat hajonneet kun ne ovat joutuneet käsittelemään aiemmin tuntematonta yhteiskuntaa, jolla on erilaisia ideoita ja eri elämäntyylejä; toiset jotka selvisivät sellaisesta kokemuksesta tekivät sen yleensä maksamalla hinnan omien arvojensa ja käyttäytymisensä muutoksena.[12] Ennen tuota MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa oli jo varoitettu samasta asiasta. [13]
  • Mahdollisuuteen, että ulkovallat voisivat yrittää käyttää avaruusolentojen uhasta kertovaa informaatiota psykologisen sodankäynnin tarkoituksiin. Tämä oli eräs Robertsonin paneelin päähuolenaiheista, joka eksplisiittisesti suositti sen johtopäätöksissään, että 4 “Että tiedustelupalvelut ryhtyvät välittömiin toimenpiteisiin riistääkseen Tunnistamattomilta Lentäviltä Esineiltä niiden erikoisstatuksen, joka niille on annettu, ja mystisyyden auran, jonka ne valitettavasti ovat saaneet.” [14]

Toinen kansallisen turvallisuuden syy liittyy teknologiaan, joka on saatu haltuun, ja sen kansainvälisiin vaikutuksiin. Meidän tulee pitää mielessä, että kaikki tämä on laitettu liikkeelle kylmän sodan aikaan. Maan ulkopuolinen teknologia nähtiin Amerikan mahdollisuutena varmistaa sen dominanssi. Todellakin, MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa pidetään avaruusolentojen teknologian rekonstruktion etuja ‘mittaamattomina.’ [15] USA:n dominanssin varmistamiseksi oli tärkeää, että muut maat, ja erityisesti Neuvostoliitto, eivät saisi minkäänlaista pääsyä näihin avaruusolentojen teknologioihin. USA:n dominanssin varmistamiseksi informaatio Maan ulkopuolisesta teknologiasta tuli pitää salassa.

MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa liitetään Majestic-operaatiole, joka käsitteli avaruusolentojen presenssiä Maassa, salassapito-ominaisuus joka ylittää vetypommin kehityksen. [16] Vielä tärkeämpänä dokumentti eksplisiittisesti sanoo: Kotimaiset ja perustuslailliset kysymykset: Käsiteltäessä selkeitä kansaa koskettavien lakien rikkomuksia ja perustuslaissa määriteltyjä takeita, on MAJESTIC TWELVEn jäsenten keskusteluissa tultu tulokseen, että sellaisten kansalaisoikeuksien suoja on vähemmän tärkeä kuin tämän uhan luonne. [17] (Korostus lisätty).

Se ehdottaa lisäksi:

Eräs kaikkein vaikeimmista kansan mielipiteen valtionkontrolloinnin aspekteista mitä tulee kiistämiseen ja tietämättömyyteen — on lehdistön tosiasiallinen kontrollointi. (…) presidentin Erikoispaneelin suositus yhdessä MAJESTIC TWELVEn tukemana on, että jyrkkä kiistämisen politiikka kaikista julki tulevista New Mexicon Roswellin tapahtumista, ja mistään muusta saman kaliiperin tapahtumasta, tulee pakkokeinoin ylläpitää. Kontrolloidusti medialle annettujen julkaisujen interaktiivinen ohjelma, sellaiseen tapaan jossa mustamaaltaan kaikkia siviilien tutkimuksia, tulee ottaa käyttöön aiemman vuoden 1947 National Security Actin mukaisesti. [18] (Korostus lisätty).

Jos tämä dokumentti on aito, se eksplisiittisesti varmistaa Valtiolla oleva käytänteen mustamaalata mikä tahansa avaruusolentokysymyksen siviilitutkimus, kansallisen turvallisuuden nimissä.

Nyt kun me tiedämme miksi, me voimme siirtää huomiomme siihen minkä tyyppisiä negatiivisia reaktioita voidaan odottaa. Seuraavassa on satunnainen valikoima dokumentoituja tapauksia.

Ensimmäinen mahdollinen reaktio on sensuuri, jossa avaruusolentoja ja niiden aktiviteetteja kuvaava informaatio yksinkertaisesti sivuutetaan. James Gilliland, esimerkiksi, tähän mennessä on yli 60 tuntia kuvamateriaalia interaktioista avaruusolentojen kanssa, ja kuitenkin media kieltäytyy kiinnittämästä häneen mitään huomiota. [19] Tai otetaan esimerkiksi Disclosure Press Conference, jonka tri. Steven Greer järjesti, jossa kymmenet uskottavat silminnäkijät julistivat olleensa mukana Valtion avaruusolentoja käsittelevissä projekteissa. Jonathan Kolber aivan oikeutetusti ihmettelee miksi tällainen tapahtuma ei ole saanut massamediassa mitään huomiota, ja tuli päätelmään siitä, että tämä on osaltaan tarkoituksellinen strategia. [20]

Sensuurin lisäksi naurunalaiseksi saattaminen on yleinen vaste. Jonathan Kolberin epäilys siitä, että tämä on hyvin suunniteltu strategia, on myös muiden mielipide: “Perustuen [Robertsonin paneelin] suosituksiin, PR-suhteiden komitea kokoontui vähentämään kansan kiinnostusta UFOihin. Sellaisiin käsitteisiin uskovat esitettiin julkisesti typerinä ja irrationaalisina. Tämä yritys hyödynsi tunnettuja tiedemiehiä sekä julkkiksia ja massamediaa. Jopa vaikutusvaltainen Disney-korporaatio oli mukana debunkkauksessa. Tästä eteenpäin ufologia nähtiin huonomaineisena akateemisissa piireissä, ja UFOt ovat muuttuneet sekopääyhteisöjen aiheeksi.” [21]

Tyypillinen esimerkki tästä on Dana Milbankin kirjoittama juttu Washinton Postissa 17. syyskuuta 2007 X-Conferencesta sekä lehdistötilaisuudesta, jonka Paradigm Research Group piti 16. syyskuuta 2007 National Press Clubilla. [22] Milbank esitti asiat irti kontekstista niin, että ne näyttivät naurettavilta ja X-Conferencen lehdistötilaisuus farssilta.

Avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa toteuttavat henkilöt voivat odottaa myös joutuvansa valtion valvonnan alaisiksi. “Lopultakin [Robertsonin] komitean ehdotuksien johdosta valtion agentit ja vakoojat valvoivat UFOja tutkivia ryhmiä estääkseen heitä vaikuttamasta massojen ajatteluun. Niinkin myöhään kuin 1976 löydettiin CIA:n muistio, joka kertoi UFO-ryhmiin kohdistuneista aktiviteeteista.[23] UFO-tutkija Nick Redfern kirjoitti kirjan UFO-silminnäkijöiden ja -tutkijoiden valtionvalvonnan historiasta. [24] Sellainen valvonta voi esiintyä jopa kaukokatselun muodossa. [25]

Valtion valvonnan lisäksi avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa harjoittavat USA:n kansalaiset voivat kohdata myös juridisia toimenpiteitä. Tässä kontekstissa relevantteja ovat Logan Act sekä niinkutsuttu Extraterrestrial Exposure Act, joka voi tarjota valtiolle joitain oikeuslähteitä joille rakentaa keissi.

Logan Actin tarkoitus on estää yksityisiltä kansalaisilta kansainvälisen diplomatian häiritseminen / väliintulo, tekemällä siitä rikos.

§ 953. Yksityinen kirjeenvaihto ulkovaltojen kanssa.

Kuka tahansa USA:n kansalainen, missä hän sitten onkaan, joka, ilman USA:n valtuutusta, suoraan tai epäsuorasti aloittaa tai jatkaa minkäänlaista kirjeenvaihtoa tai keskustelua minkään ulkomaisen valtion tai viranomaisen tai agentin kanssa, aikeenaan vaikuttaa minkään ulkomaisen valtion tai minkään ulkomaisen virkailijan tai agentin toimenpiteisiin tai käytökseen, suhteessa mihinkään kiistoihin USA:n kanssa, tai kumoten USA:n toimet, voidaan tuomita tämän lain nojalla sakkoon tai vankeuteen korkeintaan kolmeksi vuodeksi, tai molempia. (…) [26]

Logan Acti ei mainitse Maapallon ulkopuolisia suhteita. Se sanoo, että yksityiset kansalaiset, jotka ovat tekemisissä ulkomaisten valtioiden kanssa virallisten kanavien ulkopuolella, voivat saada sakkoa tai vankeutta. Kuitenkin on järkevää olettaa, että jos ratio legis kieltää USA:n kansalaiselta ilman auktoriteettia mikä tahansa väliintulo USA:n valtion ja ulkomaiden hallitusten välisiin suhteisiin, silloin a fortiori USA:n valtio ei halua kansalaistensa tulevan väliin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden suhteisiin.

Toinen laillinen oikeutus voisi johtua niinkutsutusta ‘Extraterrestrial Exposure Actista,’ joka virallisesti on nyt kumottu. Tämä laki teki kontaktista USA:n kansalaisen ja avaruusolennon tai niiden aluksen kanssa suoraan laitonta. “Jo kirjoissa olevan lain mukaan: (Osio 14, Kohta 1211 Liittovaltion Lainsäädännössä, joka on otettu käyttöön heinäkuun 16. 1969, ennen Apollo-kuutehtäviä), kuka tahansa sellaiseen kontaktiin syyllistynyt automaattisesti muuttuu rikolliseksi, joka saa vankeutta vuodeksi ja sakkoa $5,000. NASAn johtajalla on valtuus määrittää joko kuullen tai kuulematta tätä henkilöä että hän tai esine ovat ”maan ulkopuolisesti altistuneet” ja asettaa määrämättömän pituisen aseellisen karanteenin, jota ei voida lopettaa millään oikeuden päätöksellä.

Henkilöiden määrälle ei ole minkäänlaista rajaa kuinka monta heistä voidaan näin asettaa karanteeniin mielivaltaisesti.

”Maan ulkopuolisen altistuksen” määritelmä jätetään täysin NASAn johtajan tehtäväksi, joka näin saa täyden diktatorisen vallan, joka on täysin epäperustuslaillinen.” [27]

Ihmiset kokevat myös rahallista sabotaasia ja/tai estämistä. Wendelle Stevens, eläköitynyt everstiluutnantti USA:n ilmavoimista, joka ensimmäisenä todisti UFO-sataa palvellessaan Alaskassa 1947, mainitsee miten tietovuotaja otti häneen yhteyttä, joka halusi tulla tapaamaan häntä. “Hän sanoi pakkaavansa ja hyppäävänsä bussiin iltapäivällä. sain soiton kaksi tuntia myöhemmin, ja hän sanoi että hän oli mennyt pankkiin nostamaan rahaa matkaansa varten ja hänen pankkikorttinsa ei toiminut. Hän koitti Visaa ja Mastercardia, ja nekään eivät toimineet. Kaikki hänen rahoituslähteensä oltiin pantu poikki.[28] Tämä tuntuu olevan ‘standarditoimenpide’: “Kaikki potentiaaliset tietovuotajat tai muuten ongelmana nähdyt pian huomasivat miten CIA käytti sen suhdettaan muihin valtion virastoihin (kuten verotoimistoon)… ja että hänen luottokelpoisuutensa oli huonontunut, työhistoria pilattu, pankkitili jäädytetty, saapuneet postit avattu ja urat pilattu.[29]

Toinen yleinen ilmiö on tietokonesabotaasi. Verkkosivut kuten Project Camelot,[30], joka on omistautunut tietovuotajien todistuksille, joutuu usein DDOS-hyökkäysten (‘dedicated denial of service’) kohteeksi eikä sinne pääse. Julkisella BBS:llä, joka on osittain omistautunut UFO-asialle, kontakti- ja abduktioilmiön tutkimukselle, useat jäsenet selittävät miten he ovat kokeneet tietokoneidensa ja kovalevyjensä kaatumista, hakkerointia ja hakkerointiyrityksiä.[31]

Monet kuvaavat eri tyyppistä häirintää ja ahdistelua. Tri. Karla Turner [englanninkielen professori josta tuli avaruusolentojen abudktioilmiön asiantuntija] elokuvassa Taken, kertoi seuraavista esimerkeistä häirinnästä, jota hänen tuntemansa abduktoidut kokivat:

  • “Kun Amy lähti ajamaan kotiin, häntä seurasi valtion partioauto, joka pysyi muutaman tuuman päässä hänen puskuristaan tai hänen autonsa vierellä maileja.”
  • “armeijan helikopterin häirintä,”
  • “puhelujen häirintä,
  • ja muut tapaukset jotka tuntuvat enemmän olevan ihmisperua kuin perua avaruusolennoilta.”[32]

Jotkut Serpo-tarinaa tutkineet — joka kertoo väitetystä vaihdantaohjelmasta USA:n valtion ja maan ulkopuolisen planeetan nimeltä Serpo välillä — kokivat asuntomurtoja. [33]

Pahamaineisia myös ovat vierailut niinkutsutuilta “miehiltä mustissa”, jotka usein mutta eivät aina esittävät valtion viranomaisia. Useat ovat todistaneet miten heidät altistettiin näiden mustapukeisten henkilöiden väijymisen “terrorille”.[34]

Joskus ihmiset kokevat laittomia pidätyksiä. Mack Brazel, joka löysi ja raportoi viranomaisille kuuluisan Roswellin tapauksen, pidätettiin laittomasti ja pidettiin ilmatukikohdassa kolme päivää.[35]

Tähän läheisesti liittyen on tapauksia joissa ihmisiä abduktoidaan. Karla Turner esimerkiksi kuvaa useita abduktiotapauksia, jotka avaruusolentojen abduktiotapauksensa jälkeen joutuivat armeijan abduktoimiksi. Hän lainaa Leah Haley’n tapausta ‘ilmiselvänä.’[36]  Tätä ilmiötä on laajalti tutkinut tri. Helmut Lammer, joka kirjoitti kirjan ja useita artikkeleja siitä. [37] Hän otti käyttöön termin ‘MILABs’ (armeijan abduktioista tai armeijan henkilöistä jotka on abduktoitu) sitä varten. Toiset kirjailijat abduktioilmiöstä, esim. Katharina Wilson, myös kuvaavat näitä ‘MILABs’-tapauksia.[38]

Abduktioiden ja laittomien pidätysten aikaan monien väitetään joskus altistuneen muistin muokkaukselle ja indoktrinaatiolle.[39] Tämä ei tapahdu vain siviileille: valtiolle työskennelleet ja Maan ulkopuolista materiaalia tai olentoja käsitelleet ihmiset usein kärsivät samasta kohtalosta.[40] Eräs pahamaineisempi (ja kiistellympi) tapaus tässä suhteessa on väitetty Dan Burischin tapaus, jossa hänen väitetään olleen mikrobiologi ja työskennelleen useissa “syvän pimeissä” avaruusolentoihin liittyneissä projekteissa, kuten Bill Hamilton raportoi.[41]

Samalla tavoin, joskus, häirintään ja ahdisteluun liittyy muita psykologisen sodankäynnin menetelmiä. Eräs tunnettu tapaus on Paul Bennewitzin tapaus, jossa sähkölaitteiden asiantuntija purki salaisia kommunikaatioita väitetystä avaruusolentojen tukikohdasta.[42] Monet kirjoittajat ovat sitä mieltä, että Bennewitz tahallaan ‘henkisesti murennettiin.’ Useat abduktiohenkilöt raportoivat, että heidät altistetaan toisenlaisille mielenhallintatekniikoille, ja on väitetty, että he eivät ole tässä yksin: eräässä haastattelussa terapeutti Stephanie Relfe mainitsee miten tämä on tapahtunut hänelle ja hänen aviomiehelleen, ja miten heidät altistettiin eri tyypin psyykkisille hyökkäyksille.[43]

Usein ihmisiä uhkaillaan fyysisellä väkivallalla.[44] Mutta pahimmissa tapauksissa kohde eliminoidaan. Todellakin, jos kaikki muu epäonnistuu, vallassaolijat eivät epäröi sortua murhaamaan, niinkuin professori Schellhorn huomauttaa: ampuma-aseen laukauksesta johtuva kuolema. Mahdollisesta myrkytyksestä johtuva kuolema. Mahdollisesta kuristamisesta johtuva kuolema. Tappavien virusten käyttämisestä johtuvat mahdolliset kuolemat. Kukaan ei elä ikuisesti. Kuitenkin viimeaikaiset UFO-tutkijoiden Phil Schneider, Ron Johnson, Con Routine, Ann Livingston ja Karla Turner epäilyttävät kuolemat, sekä usean aiemman tutkijan kuolemat tuntuvat vain lisäävän painoarvoa todellisuudelle, josta monet muut ufologit ovat tietoisia: UFO-tutkimus ei ainoastaan ole potentiaalisesti sekä vaarallista, mutta että keskimääräisen vakavan tutkijan elinikä on paljon lyhyempi kuin valtakunnan keskiarvo.[45] (korostus lisätty)

Haastattelussa Wendelle Stevens, joka yllä mainittiin, myöntää että tietovuotaja otti häneen yhteyttä, joka väitti olevansa tällainen palkkamurhaaja.[46] Se, että tällaisia käytänteitä on olemassa, saa usealta muulta tutkijalta vahvistusta: “CIA harvoin likaa itse omia käsiään johonkin niin sotkuiseen ja vaaralliseen kuin palkkamurha. Usein palkkamurhaajat ja sopimusagentit pidetään listoilla tällaisia toimia varten. Kun CIA ei henkilökohtaisesti ole mukana, se yrittää saada kohteen kuoleman näyttämään niin paljon ’vahingolta’ kuin mahdollista…[47] Vivienne Legg viittaa tähän myös ‘kuolettavana häirintänä.’[48]

Project Camelotin verkkosivulla on monia‘tribuuttisivuja’ ihmisille, jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa.[49] Artikkelissan prof. Schellhorn mainitsee käytännössä saman listan ihmisistä, jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa. Listaan kuuluu mm. tri. John Badwey, Paul Bennewitz, tri. Eugene Blass, Ron Bonds, Mae Brussell, Danny Casolaro, tri. J. Clayton, William Cooper, tri. Cooperson, Ruth Drown, Frank Edwards, Don Elkins, James V. Forrestal, tri. Max Gerson, Harry Hoxsey, Morris K. Jessup, tri. Milbank Johnson, Ron Johnson, Todd Kauppila, Jim Keith, tri. David Kelly, John F. Kennedy, Dorothy Kilgallen, tri. William Koch, George Lakhovsky, Ann Livingston, Brian Lynch, tri. Eugene Mallove, tri. James McDonald, Stanley Meyer, tri. Wilhelm Reich, Royal Rife, Ron Rummel, Phil Schneider, Leonid Strachunsky, Jose Trias, Karla Turner, Gary Webb sekä 25 Marconin tieteilijää, jotka kaikki kuolivat mystisissä olosuhteissa vuosina 1982-88. [50]

Esitetyt esimerkkihenkilöt yllä ovat kaikki altistuneet valtion negatiivisille vasteille, ja olennaisesti johtopäätös on, että kuka tahansa millä tavalla tahansa Maan ulkopuolisen presenssin kanssa tekemisissä oleva voi muuttua kohteeksi, oli kyseessä sitten UFO-tutkija, abduktiohenkilö, kontaktihenkilö, tieteentekijä tai valtiolle työskentelevä.

Yllämainitut tapaukset paljastavat myös, että nämä negatiiviset valtiolliset vasteet ovat olleet käynnissä erittäin pitkän aikaa. Professori G. Cope Schellhorn viittaa vuoden 1971 Otto Binderin artikkeliin, joka tutki 137:ää epäilyttävää kuolemantapausta vuodesta 1961. Mystiset ja epäilyttävät kuolemat UFO-tutkijoiden keskuudessa eivät ole mitään uutta. Vuonna 1971 tunnettu kirjailija ja tutkija Otto Binder kirjoitti artikkelin Saga-lehden erikoisraporttiin UFOista otsikolla “UFO-tutkijoiden likvidointi.” Binder oli tutkinut kuolemantapauksia ”ei vähempää kuin 137 lentävien lautasten tutkijoiden, kirjailijoiden, tieteentekijöiden ja silminnäkijöiden keskuudessa, jotka olivat kuolleet viimeisen 10 vuoden aikana, joista monet olivat kuolleet mitä mystisimmissä olosuhteissa.”

Binderin esittämät valitut tapaukset olivat täynnä sydänkohtauksia, epäilyttäviä syöpiä ja esimerkkejä suorista murhista. [51]

Häirintätapaukset alkoivat paljon tuota ennen: Alan Benderin luona kävivät “miehet mustissa” vuonna 1954.[52] Ja jopa ennen tuota Roswellin aikaan vuonna 1947 Mack Brazelia pidettiin laittomasti pidätettynä monta päivää.[53]

Näitä negatiivisia valtion vasteita kohdatessaan, mitä suojamekanismeja voivat kansalaisdiplomatiaa avaruusolentojen kanssa harjoittavat keksiä? Mahdolliset suojamekanismit toimivat kolmella tasolla. Ensimmäinen mekanismitaso voisi koostua toimista, jotka ovat osoitettu suoraan tietyn tyyppisiin vasteisiin. Toisen tason mekanismi voisi olla yleisempiä suojamekanismeja negatiivisia vasteita vastaan. Molemmat näistä eivät kuitenkaan tarjoa pitkäaikaista menestystä, sillä ne hoitavat vain oireita (negatiiviset vasteet), sen sijaan että ne hoitaisivat syytä (miksi valtio reagoi negatiivisesti). Kolmannen tason mekanismien täten tulisi etsiä ratkaisuja, jotka vastaavat negatiivisten vasteiden juurisyyhyn. Sekä syyhyn että seuraukseen vaikuttaminen todennäköisemmin tarjoaa paremmat mahdollisuudet pitkäaikaisemmalle menestykselle. Tarkastellaan nyt tarkemmin näitä kolmea tasoa.

Ensimmäisen tyypin mekanismi koostuu tietyistä vastatoimista erityisiin vasteisiin. Sensuuri, esimerkiksi, on osoittautumassa vaikeammaksi ja vaikeammaksi uusien kommunikaatioteknologioiden myötä. Internet tarjoaa ihmisille mahdollisuuden levittää tietoa paljon helpommin kuin ennen. Informaatiota voidaan julkaista verkkosivuilla tai uutiskirjeenä, keskustelupalstoille ja uutisryhmiin, tai lähettää sähköpostilla suuria määriä. Useat vastaanottajat voivat edelleen levittää viestiä eteenpäin useille ihmisille.

On myös varsin helppoa suorittaa ehkäiseviä toimenpiteitä erilaisia tietokonesabotaasin muotoja vastaan, sillä teknisiä ratkaisuja on saatavilla. Palomurin asentaminen voi estää hyökkäykset ja hakkerointiyritykset. Palvelunestohyökkäyksiä voidaan ehkäistä yhdistämällä palomuuri ja kuormanjakosofta. Eräs Open Minds -foorumin jäsenistä esimerkiksi raportoi miten yritykset murtautua hänen tietokoneelleen epäonnistuivat, koska hänellä oli asianmukaiset suojaavat ohjelmistot asennettuna.[54] Joitain toimenpiteitä voidaan suorittaa myös vähentämään rahallisen sabotaasin mahdollisuuksia, kuten vähentää korttiostojen määrää ja pitämällä transaktiot kontrollissa.

Nämä vastatoimet ovat aina yksittäistä negatiivista vastetta varten mietitty. On selvää, että suorat vastatoimet tiettyjä negatiivisia vasteita vastaan ovat vaikeampia joissain tapauksissa. Miten esimerkiksi estää valvonta? Myöskään abduktioille ei tunnuta kykenevän tekemään paljoakaan ehkäisevästi (ilman että joutuu sijoittamaan paljon rahaa, esim. palkkaamaan henkivartijat). Monet MILABin kokeneet abduktiohenkilöt ovat raportoineet, että heidät on tahtonsa vastaisesti huumattu ja usein heidän tietämättään ennen abduktiota.[55]

Toisen typpinen suojamekanismi negatiivisia vasteita vastaan on siis yleisluontoisempi. Julkisuus, esimerkiksi, toimii hyvin monille tietovuotajille. Vetämällä itseensä huomiota he ehkäisevät negatiivisia vasteita, koska valtio ei halua heille enempää huomiota, ja negatiiviset vasteet tuntuisivat lisäävän uskottavuutta heidän väitteilleen. Julkisuus on osoittautunut onnistuneeksi monien tietovuotajien tapauksessa, kuten esim. Bob Lazar.[56] Se ei kuitenkaan ole täysvarma mekanismi, sillä jotkut tietovuotajat ovat kadonneet. John Maynardin, kuuluisan tietovuotajan Disclosure Projectista, tapaus tulee mieleen.[57] Maynard mystisesti katosi paljastettuaan salaista informaatiota koskien avaruusolentoja, jonka hän oli löytänyt palvellessaan puolustustiedustelupalvelu DIA:n leivissä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun hänet vapautettiin liittovaltion kuritushuoneelta vuonna 2003 salassapitovalansa rikkomisesta.[58]

Läheisesti julkisuuteen liittyvä vastakeino on verkostoituminen, sillä negatiiviset vasteet todennäköisemmin paljastuisivat verkostolle.

Toinen mekanismi on käyttää ‘uskottavan kiistettävyyden’ suojaa kun levittää informaatiota, sillä tämä vähentää informaation ‘uhkaavuustasoa’. Viimeisenä oikeusturvavakuutus on mahdollisesti hyvä idea, sillä tapauksia viedään usein oikeusasteiden käsiteltäväksi.

Kolmannen tyypin mekanismit pureutuvat suoraan negatiivisten vasteiden juurisyihin ja vastaavat kysymykseen “miksi” näitä vasteita esiintyy. Se mitä vastassamme on, on ilmeinen intressiristiriita, ja näin konfliktinratkaisun tekniikoita voidaan soveltaa. Nykyisissä olosuhteissa on tärkeää yrittää ja löytää win-win -lopputuloksia kontaktihenkilöiden ja tiedustelupalveluiden välillä avaruusolentoja koskevan tiedon levittämisessä. Tämä voidaan saavuttaa keskittymällä yhteisiin etuihin (vastakkaisten kantojen sijaan), sillä sellaiset yhteiset edut ovat keskeinen win-win -ratkaisuissa.[59] Tämä edellyttää tasapainoista ja vastuullista lähestymistapaa, joka välttää minkäänlaisten negatiivisten reaktioiden synnyttämisen. Tässä kontekstissa on tärkeää kehittää konfliktinratkaisukeinoja ja avata kommunikaatiokanavat.

Ensimmäinen askel tuohon suuntaan kansalaisdiplomaateilla on lähettää selvä signaali siitä, että he eivä ole vihollisia, ja että he eivät ole uhka, ja että päinvastoin he etsivät yhteistä ratkaisua joka on kaikille hyväksyttävä. Useisiin ongelma-alueisiin, jossa kansallisen turvallisuuden uhka havaitaan, löytyy ratkaisuja. Kansaa voidaan esimerkiksi valistaa siitä etteivät he reagoisi massahysterialla asteittaiseen tiedonjulkistamiseen. Näyttää siltä kuin siedätysohjelma olisi käynnissä, ja kansalaisdiplomaatit voivat olla aktiivisessa roolissa avustaessaan sen edistämisessä. Toinen tärkeä aspekti voi olla puhua koskemattomuuden mahdollisuudesta niille, jotka ovat kokeneet negatiivisia valtiollisia vasteita. Yhä useampi pyytää sellaista koskemattomuutta, [60] ja jopa ‘Totuuskomissiota’.[61] Samalla tavoin voidaan tutkia ratkaisuja muilla alueilla. Kaikki näistä, kuitenkin, ovat tämän tutkielman skoopin ulkopuolella.

Johtopäätös: Valtion negatiiviset vasteet ovat todellisuus, jonka kansalaisdiplomaateiksi haluavat joutuvat ottamaan huomioon. Nämä vasteet voivat vaihdella yksinkertaisesta häirinnästä ja sensuurista aina kohteen eliminointiin silloin kun kohde nähdään uhkana. Esimerkit yllä näyttävät, että sellaiset negatiivset vasteet ovat olleet käynnissä vuosikymmeniä ja että kukaan ei ole a priori suojassa sellaisilta vasteilta.

Vastatoimet näille negatiivisille vasteille, jotka todennäköisimmin tarjoaisivat pitkäaikaisen menestyksen mahdollisuuden, ovat niitä jotka ottavat kantaa negatiivisten vasteiden juurisyyhyn. Soveltamalla konfliktinratkaisun tekniikoita voidaan saavuttaa pitkäaikainen win-win ratkaisu, joka keskittyy kaikkien osapuolten yhteisiin etuihin. Me voimme toivoa, että niin tekemällä kansalaisdiplomatia avaruusolentojen kanssa seuraa samanlaista polkua kuin kansalaisdiplomatia kansainvälisissä suhteissa, jossa sitä alunperin vastustettiin, sitten vastahakoisesti sopeuduttiin, ja nyt sitä virallisesti käytetään diplomaattiyhteisössä.

*  * *

*HUOM: Jonathan Andrews on pseudonyymi kirjoittajalle, joka haluaa pysyä nimettömänä. Kirjoittaja on tiedossa Exopolitics Journalin päätoimittajalle, joka on suostunut julkaista tämän artikkelin pseudonyymillä johtuen legitiimistä huolesta, että kirjoittajaa vastaan hyökättäisiin.


Viitteet

[1]    http://iboinstitute.org/mod/glossary/view.php?id=64&mode=letter&hook=C&sortkey=CREATION& sortorder=asc

[2]    http://en.wikipedia.org/wiki/Track_II_diplomacy. Muita hyödyllisiä kansalaisdiplomatian määritelmiä löydät esim:  http://en.wikipedia.org/wiki/Citizen_diplomacy ; ja  http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm

[3]    http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm.

[4]    Michael Salla, “ECETI Conference & Galactic Peace Sanctuaries,” in Exopolitics Journal, vol. 1:4 (October 2006). Verkossa: http://www.exopoliticsjournal.com/vol_1_4_salla.pdf.

[5]    Briefing Document: Operation Majestic 12. Prepared for president-elect Dwight D. Eisenhower, 18 November 1952. Available online at: http://www.majesticdocuments.com/pdf/eisenhower_briefing.pdf.

[6]    Robertsonin paneelin löydökset ja ehdotukset ovat osa niinkutsuttua Durant’n raporttia, joka on yksityiskohtainen raportti paneelin mietinnöistä. Sen virallinen nimi on Report Of Scientific Advisory Panel On Unidentified Flying Objects Convened By Office Of Scientific Intelligence, CIA. Se löytyy verkosta: http://www.cufon.org/cufon/robert.htm.

[7]    Brookingsin raportti, s. 215; lainattu sivulla http://www.enterprisemission.htm/brooking.htm, jossa on myös useita skannattuja sivuja alkuperäisestä raportista. Raportin nimi on Proposed Studies on the Implications of Peaceful Space Activities for Human Affairs.

[8]    Majestic Twelve Project: 1st Annual Report. Tämän dokumentin aitous on kiistetty, jossa jotkut asiantuntijat, kuten Wood (www.majesticdocuments.com) pitävät sitä aitona, ja toiset kuten Stanton Friedman pitävät sitä kollaasina, joka on kopioitu muista dokumenteista. Raportti on verkossa: http://www.geocities.com/Athens/Crete/9923/mj12i1.html, sekä muilla sivuilla.

[9]    Mainittu esim. Robertsonin paneelin löydöksissä.

[10]   Ilmaistu EBD:ssä.

[11]   Mainittu esim. Robertsonin paneelin löydöksissä: 3.a.

[12]   The Brookings Report, l.c.

[13]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.

[14]   The Durant Report, l.c.

[15]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 5.

[16]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 7.

[17]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.

[18]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.

[19]   James Gilliland, “Contact and Censorship,” http://www.eceti.org/censorship.htm

[20]   Jonathan Kolber, “ DEAFENING SILENCE: Media Response to the May 9th Event and its Implications Regarding the Truth of Disclosure,” http://www.disclosureproject.org/May9response.htm

[21]   http://www.articlesbase.com/hobbies-articles/the-robertson-panel-the-cia-considers-ufos-211953.html

[22]   Dana Milbank, “There’s the Red Vote, the Blue Vote . . . and the Little Green Vote,” Washington Post, 17 Sept 2007. Verkossa: http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2007/09/17/AR2007091701780_pf.html

[23]   http://www.articlesbase.com/hobbies-articles/the-robertson-panel-the-cia-considers-ufos-211953.html

[24]   Nick Redfern, On the Trail of the Saucer Spies. Steve Hammons teki arvion: Steve Hammons, “History of government surveillance of UFO witnesses and investigators examined in new book,” American Chroniclessa, http://www.americanchronicle.com/articles/viewArticle.asp?articleID=8341.

[25]   Kontaktihenkilö / abduktiohenkilö Jeanine Marie Steiner kuvaa sitä miten häntä monitoroivat kaukokatselijat. Jeanine Marie Steiner, The Masquerade Party at Secret Canyon, omakustanne, Denver (CO), USA, 1998.

[26]   1 Stat. 613, January 30, 1799, codified at 18 U.S.C. § 953 (2004).

[27]   http://www.karenlyster.com/law.html

[28]   “Leading Edge Research haastattelee Wendelle C. Stevensia,” http://groups.yahoo.com/group/exopolitics/message/83

[29]   Steve Mizrach, “Welcome to Spookland: Tricks of the Trade of the CIA,” http://www.fiu.edu/~mizrachs/spookland.html.

[30]  Project Camelot verkkosivu: www.projectcamelot.org

[31]   Verkkosivu: www.openmindsforum.com . Erikoisketju foorumilla omistettu ‘Valtion tarkkailulle.’ See:http://lucianarchy.proboards21.com/index.cgi?board=talk&action=display&thread=1155254404

[32]   Karla Turner, Taken, e-bookversio, s. 148. Saatavilla: http://www.karlaturner.org.

[33]   Bill Ryan myöhemmin vahvisti tämän yksityisessä sähköpostikeskustelussa. Bill Ryan on entinen Serpo-julkaisujen verkkosivun ylläpitäjä, www.serpo.org.

[34] Miehistä mustissa on monia dokumentoituja tapauksia. Hyviä artikkeleita: Anne Jablonicky, “Men in Black: The UFO Terrorists,” UFO Universe Magazine, Vol.1, No.3, Nov., 1988.  Saatavilla verkossa at: http://www.totse.com/en/fringe/men_in_black/ufoterr.html

[35] Thomas J. Carey ja Donald R. Schmitt, Witness to Roswell. Unmasking the 60-year Cover-Up, New Page Books, 2007, p. 67-76.

[36]   Karla Turner, Taken, e-bookversio, s. 148. Saatavilla verkossa: http://www.karlaturner.org.

[37]   Helmut Lammer, “New Evidence of Military Involvement In Abductions.” Saatavilla verkossa:  http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/abduct069.html.

[38] Katharina Wilson, I forgot what I wasn’t supposed to remember, e-book, 2007, saatavilla verkossa: http://www.alienjigsaw.com.

[39]   Yllämainittu haastattelu Wendelle Stevensin kanssa antaa esimerkkejä tästä, kuten myös Steve Mirzachin artikkeli.

[40]   Kts. esim. yllämainittu Steve Mirzachin artikkeli. Toinen kiinnostava tapaus, jossa henkilön muistoja muutettiin on kuvattu yksityiskohtaisesti tekstissä “The Mars Record Interview,” http://www.surfingtheapocalypse.com/mars_records.html.

[41]   Bill Hamilton, “The Saga of Dan Burisch from Beginning to End,” http://www.rense.com/general42/mssy.htm.

[42]   Dee Finney, the mental destruction of Paul Bennewitz, julkaistu verkossa: www.greatdreams.com/Falcon-Richard-Doty.htm.

[43]   “The Mars Record Interview,” http://www.surfingtheapocalypse.com/mars_records.html

[44]   Kts. esim. Anne Jablonickyn artikkeli joka mainittiin yllä.

[45]   Prof. G. Cope Schellhorn, “Is someone killing our UFO investigators,” UFO Universe Magazinessa, Syksy 1997. Saatavilla verkossa: http://www.metatech.org/ufo_research_magazine_evidence.html.

[46]   Wendelle Stevens, l.c.

[47]   Steve Mirzach, a.c.

[48] Vivienne Legg, “The UFO Conspiracy – It’s Really Down to Earth People,” http://www.gaiaguys.net/UFOs_Down_to_Earth.htm

[49]   www.projectcamelot.org/tribute.html.

[50]   Prof. G. Cope Schellhorn, a.c.

[51]   Prof. G. Cope Schellhorn, a.c.

[52]   Anne Jablonicky, a.c.

[53] Thomas J. Carey ja Donald R. Schmitt, Witness to Roswell. Unmasking the 60-year Cover-Up, New Page Books, 2007, p. 67-76.

[54]   http://lucianarchy.proboards21.com/index.cgi?board=talk&action=display&thread=1155254404.

[55]   Kts. esim. Katharina Wilson joka mainitsee kymmeniä tapauksia joissa hänet on huumattu ja abduktoitu: Katharina Wilson, I forgot what I wasn’t supposed to remember, e-book, 2007, Saatavilla: http://www.alienjigsaw.com.

[56]   George Knapp teki dokumentin Lazarista Las Vegasin TV-kanava KLASille. Lisäinfoa Bob Lazarista löytyy http://en.wikipedia.org/wiki/Bob_Lazar.

[57]   Tätä kirjoitettaessa, syyskuussa 2007, John Maynard on ollut kateissa useita kuukausia. Hänen katoamisestaan raportoiti UFO-tutkijoiden yhteisöön sähköpostilla Randy Kitchur elokuussa 2007. Maaliskuussa 2003 John Maynard oltiin pidätetty rikkomasta hänen salassapitovalaansa, mutta vapautettu pian tämän jälkeen. http://www.virtuallystrange.net/ufo/sdi/program/backgrounders/234bg.html. Sitten vuonna 2007, hän mystisesti katosi uudelleen.

[58]  Lähde: http://www.virtuallystrange.net/ufo/sdi/program/backgrounders/234bg.html

[59]   Tästä kontekstista kts. esim. Roger Fisher ja William Ury, “Getting to Yes: Negotiating Agreement Without Giving In,” http://www.colorado.edu/conflict/peace/example/fish7513.htm.

[60]   Kiinnostava kuvaus on esitetty Brian Hambleyn tekstissä “Truth Amnesty – A Higher Calling,” verkossa: http://c3hamby.blogspot.com/2007/09/truth-amnesty-higher-calling.html.

[61]   Eräs tällaisen Truth and Reconcilliation Commission -totuuskomission pääpuolestapuhujia on Alfred Webre, joka puolusti ideaa myös vuoden 2007 X-Conferencessa. Lisätietoja ja detaljeja, kts: http://exopolitics.blogs.com/exopolitics/2007/09/x-conference-li.html