Avainsana-arkisto: Diana Walsh Pasulka

ufologia

Miksi kiinnostus UFOihin on kasvussa?

Kommentoi

Miksi kiinnostus UFOja kohtaan on kasvussa? Kukaan ei ole paremmassa asemassa vastaamaan tähän kysymykseen kuin Diana Walsh Pasulka, jonka kirja ”American Cosmic” on korvaamaton opas nykyaikaiseen kiinnostukseen maan ulkopuolista elämää kohtaan. Tänä vuonna häneltä ilmestyy uusi kirja, ”The Others”. Et halua missata sitä – tai hänen alla olevaa esseetään.

(Kuva: Michelle Kondrich/The Washington Post; iStock)
(Kuva: Michelle Kondrich/The Washington Post; iStock)

Pentagonin virkamiehet alkoivat 8. toukokuuta julkaista aiemmin turvaluokiteltua materiaalia, joka liittyi tunnistamattomiin lentäviin esineisiin. UFO-tiedostot eivät ehkä todista Maan ulkopuolisen elämän olemassaoloa. Mutta niiden julkaiseminen on silti merkittävä tapahtuma. Luomalla hallituksen hyväksymän sisältöarkiston, josta voi etsiä totuutta tuntemattomasta tiedustelutiedosta, Yhdysvaltain hallitus on tarjonnut tukea ja tunnustusta uudenlaiselle uskonnolle: UFO-uskolle.

Ufousko ei ole uskonto perinteisessä mielessä. Ei ole keskitettyjä johtajia: ei paaveja, ei yleisesti tunnustettuja oppeja, ei pyhiä tekstejä eikä instituutiota, joka kykenisi valvomaan oikeaoppisuutta. Silti se yhä enemmän suorittaa monia samoja tehtäviä, jotka historiallisesti on liitetty uskonnolle. Se organisoi uskomusyhteisöjä, luo ilmestyskertomuksia, tarjoaa kosmologista merkitystä ja luo tulkintakehyksiä, joiden kautta ihmiset ymmärtävät salaperäisiä kokemuksia ja ihmiskunnan paikkaa maailmankaikkeudessa.

Ufoihin uskominen on kasvussa, ja 47 prosenttia amerikkalaisista on nyt samaa mieltä siitä, että avaruusolennot ovat käyneet Maassa. Samaan aikaan kiintymys perinteisiin uskonnollisiin instituutioihin, kuten kirkkoihin ja synagoogiin, on vähentynyt. Tämä ei ole sattumaa.

Ihmisillä on jatkuva taipumus salaperäiseen. He kaipaavat tietää lisää siitä, mitä he eivät ymmärrä – mukaan lukien salaperäiset taivaankappaleet. Suuren osan ihmiskunnan historiasta taivaankiekot on yhdistetty jumaluuteen. Kuten vanha gospel-laulu asian ilmaisee kuvaillessaan raamatullisen profeetan näkyä: ”Hesekiel näki pyörän, korkealla keskellä taivasta.”

Ihmisillä on jatkuva taipumus salaperäiseen. He kaipaavat tietää lisää siitä, mitä he eivät ymmärrä – mukaan lukien salaperäiset taivaankappaleet. Suuren osan ihmiskunnan historiasta taivaankiekot on yhdistetty jumaluuteen. Kuten vanha gospel-laulu asian ilmaisee kuvaillessaan raamatullisen profeetan näkyä: ”Hesekiel näki pyörän, korkealla keskellä taivasta.”

Toisin kuin perinteiset uskonnot, UFO-usko on syvästi perinteisten instituutioiden vastainen. Sen kannattajat usein karsastavat hallituksia, perinteistä mediaa, akateemista maailmaa ja järjestäytynyttä uskontoa. Toisin kuin jotkut olettavat, kiinnostus UFOja kohtaan ei rajoitu sosiologiseen äärilinjaan. Tunnetut tiedemiehet ovat nostaneet esiin kysymyksiä UFOista, ja poliitikot, kuten demokraattisenaattori Charles E. Schumer (New York) ja republikaanisenaattori Mike Rounds (Etelä-Dakota), ovat vaatineet UFOjen paljastamista.

Vaikka sillä ei olekaan keskeistä auktoriteettia, UFO-usko luo silti yhteisön. Ihmiset käyttävät älypuhelimiaan tallentaakseen videoita ja valokuvia väitetyistä UFOista. Heistä tulee visionäärejä, kun he julkaisevat sisältöään sosiaalisessa mediassa. He tarjoavat todistuksia – kuvailevat, miten kokemuksensa on muuttanut heitä, usein uskonsa mysteeriin tai transsendenttiin palautumisen myötä.

Podcasteissa ja sosiaalisessa mediassa UFO-uskovaiset keskustelevat todisteista, tulkitsevat todistuksia ja analysoivat vuodettuja asiakirjoja. Tuloksena on se, mitä uskontososiologit kutsuvat hajautetuksi uskomusyhteisöksi. Aivan kuten kristilliset ”hajautetut opetuslapseusliikkeet” hylkäävät institutionaalisen hierarkian ja luottavat digitaalisen viestinnän, jaetun todistuksen ja hajautetun johtajuuden kautta organisoituihin verkostoituneisiin yhteisöihin, UFO-usko leviää horisontaalisesti.

Vertaa UFO-uskomusta historiallisiin taivaankappaleisiin, kuten Neitsyt Mariaan liittyviin ilmailmiöihin Fátimassa, Portugalissa, 13. lokakuuta 1917. Tuona päivänä noin 70 000 ihmistä kertoi nähneensä erilaisia ​​taivaankappaleita. Ihmiset vaihtelivat hartaista katolilaisista ateisteihin ja skeptikoihin, jotka olivat paikalla kumoamassa silminnäkijöiden todistuksia.

Mutta institutionaalinen kirkko vaikutti tapahtuman tulkintaan, ja hurskaat ottivat heidän tulkintansa mielellään vastaan. Ufo-yhteisö ei ole yhtä luottavainen. Sille on ominaista epäluulo perinteisiä auktoriteetteja kohtaan, olipa kyseessä sitten katolinen kirkko tai Yhdysvaltain hallitus.

Ufouskomusta ei ole määritelty hierarkian mukaisesti, vaan sitä on muokannut popkulttuuri. Vuosikymmenten ajan elokuvat ja televisiosarjat, kuten ”Star Trek” ja ”Star Wars”, tarjosivat kosmologioita, joissa oli edistyneitä älykkyyksiä. Nämä tarinat eivät luoneet uskoa UFO-ihin, mutta ne auttoivat luomaan kulttuurisen sanaston, jonka kautta poikkeavia kokemuksia voitiin ymmärtää.

Merkittävimmin ”Salaiset kansiot” tekivät tunnetuksi ajatuksen, jonka mukaan hallitukset salaavat tietoa ei-inhimillisestä älykkyydestä. Tämä antoi narratiivisen muodon amerikkalaisessa kulttuurissa jo ennestään kiertäville peloille. UFO-usko liittyi yhä enemmän paitsi spekulaatioihin Maan ulkopuolisesta elämästä, myös laajempiin kysymyksiin siitä, kuka hallitsee tietoa ja määrittelee todellisuuden.

UFO-tiedostojen julkaiseminen ei todennäköisesti anna lopullisia vastauksia Maan ulkopuolisesta elämästä. Mutta se tekee siitä entistä todennäköisempää, että se rohkaisee uskomusmuotoa, joka kukoistaa epävarmuudella. Jokainen uusi tiedostojulkaisu, vuodettu todistus tai julkistettu video synnyttää lisää tulkintoja sen sijaan, että se sulkeisi asian.

Kaksi kuuluisinta iskulausetta ”Salaiset kansiot” -sarjasta – ”Haluan uskoa” ja ”totuus on tuolla jossain” – ilmaisevat tämän täydellisesti. Jos etsintä joskus loppuisi, jos ei olisi enää syytä seuloa todisteita ja vaihtaa tarinoita, niin loppuisi myös UFO-yhteisö.

Trumpin hallinto on luvannut jatkaa Maan ulkopuoliseen elämään liittyvien asiakirjojen julkaisemista. Mutta sisällöstä riippumatta UFO-tiedostot todennäköisesti kertovat meille yhtä paljon nyky-yhteiskunnasta kuin taivaankappaleista.

Epäluottamus instituutioita kohtaan on vauhdittanut instituutioiden vastaisten uskomusten nousua. Uskonnolliset impulssit ovat siirtyneet uusiin teknologisiin ja mediaympäristöihin, jotka ohittavat portinvartijat. Jos UFO-uskomusten nousu on minkäänlainen osoitus, niin instituutioiden vastaisuus on Amerikan kansallisusko.

 

Artikkelin julkaissut Washington Post

ufologia

Kirja: Encounters – Experiences with Nonhuman Intelligences

Kommentoi

kirjoittanut Tanner F. Boyle

American Cosmic -kirjan jatko-osa sukeltaa syvemmälle UFO-uskonnollisuuteen, eikä siinä juurikaan epäröidä kaikkialla vellovan tiedustelukoneiston suhteen.

Encounters - Experiences with Nonhuman Intelligences

Diana Walsh Pasulka (nykyään Diana Heath, mutta johdonmukaisuuden vuoksi käytän kirjaan painettua nimeä) julkaisi vuonna 2019 paljon kiitosta saaneen teoksen American Cosmic: UFOs, Religion, Technology. Olin tämän kirjan fanien joukossa, sillä se on tärkeä tutkimus orastavista uskonnollisista ja hengellisistä liikkeistä, jotka perustuvat UFOihin ja tulevaisuuden teknologiaan ja joihin viittasin omassa tutkimuksessani siitä, miten Charles Fortin ajatukset ovat vaikuttaneet tieteiskirjallisuuteen ja päinvastoin. Kirjan julkaisemisen jälkeen tuli huolestuttavia todisteita siitä, että Pasulka oli joutunut vainoharhaiseen kierteeseen, joka on ominaista tiedusteluagenttien ja ”nimettömien UFO-lähteiden” pelaamille peleille. Tämä huipentui nyt jo poistettuihin Twitter-viesteihin, joissa hän raivosi vapaamuurariutta, Tom Delongea ja To the Stars Academya vastaan. Myöhemmin hän väitti, että hän ja Stanfordin professori Garry Nolan ovat olleet hakkeroinnin kohteena, vaikka lainvalvontaviranomaisten tutkimuksissa ei löytynyt todisteita kyseisestä hakkeroinnista. [1] Vielä huolestuttavampaa on, että Whitley Strieber teki hänen kanssaan vuonna 2019 haastattelun, jonka ”turvallisuushenkilöstö tarkisti, eikä sitä sen jälkeen hyväksytty julkaistavaksi”. [2] Pasulka on jatkuvasti ollut Yhdysvaltain armeijan ja tiedusteluyhteisön jäsenten ympäröimä — heidän todistuksensa toimii usein ainoana perustana suurimmalle osalle hänen väitteistään.

Hän jopa myöntää usein, että tällaiset organisaatiot ovat kiinnostuneita hänen tutkimuksestaan. Encounters-kirjasta:

Olen maininnut, että niiden ihmisten joukossa, jotka ilmestyivät tutkimusalueelleni heti, kun keskityin UFOihin, oli myös joitakin tiedusteluyhteisöjen jäseniä. (…) On järkevää, että tiedusteluagentit, joiden tehtävänä on kerätä tietoa, olisivat kiinnostuneita tästä tutkimuksesta. [3]

Henkilölle, joka on tehnyt tutkimustyötä kahlaamalla ufo-uskomusten ja tiedustelutoiminnan suossa, oli hälyttävää nähdä, että näiden organisaatioiden rooli oli tiivistetty yksinkertaiseksi tehtäväksi ”kerätä tietoa”. Pasulka on jopa tietoinen joistakin disinformaatiokampanjoista, jotka ovat ravistelleet ufoyhteisöä vuosikymmenien ajan, ja hän mainitsee useita niistä artikkelissaan ”Controlling the Lore”, joka on julkaistu vuonna 2023 julkaistavassa tieteellisessä esseekokoelmassa Living Folk Traditions. ”UFOja ympäröivän salailun vuoksi on ollut vaikeaa ja toisinaan mahdotonta erottaa armeijan harjoittamaa kansanperinteen hallintaa kansan UFO-kertomuksesta”, Pasulka kirjoittaa. ”On kuitenkin mahdollista tunnistaa johdonmukainen jännite näiden kahden narratiivin välillä, erityisesti kun kiinnitetään huomiota aikoinaan leimattuun tietoon sotilaallisesta väliintulosta ja UFO-disinformaation levittämisestä. ” [4] Ei ole erityisen mullistavaa havaita, että on olemassa jännite sen välillä, mitä hallitus sanoo UFOista, ja sen välillä, mitä amerikkalainen kansa uskoo. Lisäksi Pasulka korostaa, että ”virallinen valtiollinen versio” UFO-tarinoista ei ole ”kaikkein hyväksytyin kertomus”, ja tämä väite herättää minussa epäilyksiä erityisesti nykyaikana. [5] On luonnostaan vaikeaa eritellä, onko valtiollinen kertomus salaisempi, sillä sitä levitetään edelleen sotilas- ja tiedusteluhenkilöstön välityksellä, vaikkei sitä olekaan virallisesti hyväksytty. Vaikka Pasulka on tietoinen Bennewitzin tapauksen kaltaisista tapauksista, hän tarttuu tällaisista komplikaatioista omituisiin opetuksiin.

Se paljasti myös uuden strategian UFO-kertomuksen hallintaan. Doty, ja oletettavasti muutkin, joita ei tunneta, olivat keskellä läpitunkematonta solua, joka koostui henkilöistä, joista osa oli tietämättään kasvatettu apulaisiksi, kuten Howe ja Bennewitz, ja osa työskenteli tarkoituksella Dotyn kanssa. Osa tästä solusta vuotaneista tarinoista oli totta, kuten Howen meneminen ilmavoimien tukikohtaan tutustumaan asiakirjoihin, ja osa oli valheellisia. Valheisiin sekoittuneet totuuden säikeet muodostivat tämän disinformaation solun, joka oli Dotyn narratiivi. [6]

Ainoat totuudet, jotka voidaan poimia Bennewitzin fiaskosta, ovat: 1) Tiedustelupalvelu suoritti operaation Amerikan UFO-yhteisöä vastaan, mikä ajoi yhden miehen kirjaimellisesti hulluuteen, 2) Operaatio oli käsittämätön menestys; “Dotyn narratiivin” eri aspektit ovat leimanneet ufologiaa nykypäivään asti, ja 3) Spekuloiden mutta realistisesti, sellaiset salaiset operaatiot, joilla vaikutetaan kansan UFO-ilmiön tulkintaan voisivat aivan hyvin olla käynnissä myös nykypäivänä. Faktan erottaminen fiktiosta tässä erityisessä tapauksessa on lähes turhaa, mutta minua huolettaa se mitä “Dotyn narratiivin” palasia Pasulka pitää todellisena informaationa. Siitä huolimatta, jos Pasulka sekä tietää näiden operaatioiden olemassaolosta että hänen tutkimuksensa vetää tiedusteluagentteja puoleensa, tämän tiedon seuraamukset eivät mene perille. Kun Strieber väittää, että ”turvallisuushenkilöstö” ei salli tietyn materiaalin julkaisemista, voimme olla todistamassa huolellisesti rakennettua tarinaa, jota Pasulka välittää joko tahallaan tai tietämättään. Jopa Encountersissa hän näyttää tukeutuvan haastateltaviensa väitteisiin ja eräässä tapauksessa hän antoi haastateltavan muokata lukujaan ”yli viisitoista kertaa”. [7] Tämä taipumus ja hänen kieltäytymisensä kyseenalaistaa kriittisemmin saavat minut huolestumaan. En järkyttynyt suuresti huomatessani, että hän oli hiljattain haastatellut Peter Thielin (puolustusalan urakoitsija) lähipiirin American Alchemy –YouTube-kanavaa [8] sekä oikeistokristillistä kansallismielistä ja kaiken kaikkiaan friikkiä Rod Dreheriä. [9] Nämä molemmat ovat suhteellisen ystävällisiä haastateltavia, jotka ovat kiinnostuneita vahvistamaan hänen työnsä aitoutta. Hänen kirjansa, myöhemmät haastattelut ja jopa viimeaikaiset twiitit ovat yleensä antaneet oikeutuksen nykyiselle UFOjen paljastamispyrkimykselle, sitä ympäröiville puolustusorganisaatioille ja kaikelle sille uskonnollisuudelle, joka saattaa syntyä näillä areenoilla.

Kiireisestä lehdistökiertueesta huolimatta Encounters on tavallaan askel pois Pasulkan akateemisesta asemasta. En yleensä hierarkisoi kustantajien legitimiteettiä, mutta minusta on kuitenkin mielenkiintoista, että Encounters julkaistiin St. Martin’s Essentials -kustantamossa, joka on itseään ”elämäntapakustantamoksi” kutsuva kustantamo ja kaukana Oxford University Pressin American Cosmicille myöntämästä legitimiteetistä. Sopiva vertailu olisi, jos Leslie Kean ja Ralph Blumenthal joutuisivat viemään vähemmän todennetun Gruschin juttunsa The Debriefille, toisin kuin The New York Times, joka oli julkaissut heidän aiemman kulttuuri-ilmiöartikkelinsa AATIP:stä — vaikka tämäkin aiempi artikkeli herättäisi lopulta joitakin punaisia lippuja. Tällainen siirto olisi hyvä tapa välttää ankarampi vertaisarviointi tai faktojen tarkistaminen ja sen sijaan tavoittaa henkisten etsijöiden yleisö. Encounters todellakin muistuttaa enemmän pop-tietokirjallisuuden hengellisyyttä käsittelevää julkaisua kuin American Cosmic -kirjassa nähtyä vakavasti otettavaa tutkimusta kulttuurisista ja uskonnollisista muutoksista.

Tämä tekee kirjasta helppolukuisen, vaikkakin se monella tapaa kertaa Cosmicissa käsiteltyjä ajatuksia ilman sen uutuudenviehätystä. Kun edellinen kirja oli jokseenkin ensimmäinen laatuaan, puoliksi kattava tutkimus orastavista UFO-uskonnoista, on viitteitä siitä, että Pasulka on menettänyt osan siitä kriittisestä etäisyydestä, joka teki alkuteoksesta niin houkuttelevan. Suoranaista uskoa ei ole koskaan todettu, mutta monet Encountersissa käsitellyistä todistuksista ovat omituisempia kuin Cosmicissa, vaikka niitä käsitellään samalla oletetulla todenperäisyydellä. En kiellä kokijoiden väitteitä — olen tietoinen siitä, miten ilmiöt ovat heille todellisia — mutta kaikkien paranormaaleja ilmiöitä vakavasti tutkivien on kohdattava se tosiasia, että niiden todellisuus on parhaimmillaankin kiistanalainen ja pahimmillaan amerikkalaisen tiedustelukoneiston tarkoituksellisesti manipuloima. Pasulka ei koko kirjassaan käsittele kysymystä siitä, miten UFO-henkisyys voisi hyödyttää puolustusyhteisöä mahdollisen tekno-optimistisen paradigmanvaihdoksen lisäksi. Sitä, miten tätä hengellisyyttä voitaisiin käyttää pahansuovasti, ei käsitellä, vaikka uskonnolliset tarjoukset edellyttävät usein alistumista Yhdysvaltojen armeijalle väitettyjen ei-ihmisälyjen lisäksi.

Se on tärkeä tutkimustapa: Pasulka käyttää ensisijaisena lähteenään monissa tämän alan tutkimuksissaan miestä, joka nimenomaisesti uskoo, että ihmiset ovat tiettyjä henkilöitä alempiarvoisia Puolustusministeriössä. Pasulka kirjoittaa niin sanotusta ”olioiden hierarkiasta”, Tim ”Tyler D.” Taylorin uskomuksesta, jonka mukaan ”tiedusteluyhteisön ryhmittymät” ovat henkisen kehityksen korkeammalla tasolla kuin tavalliset ihmiset, mikä mainittiin aiemmin State of the U(fo)nion -tekstissäkin. [10] Pasulka kuvaa tiedusteluyhteisöä hämmästyttävän hengellisesti ja toteaa, että heillä näyttää olevan ”suullisia perinteitä”, joita nähdään australialaisten aboriginaalien ja muiden kulttuureissa. ”UFOjen historiasta on olemassa suullinen perinne, jota ei voi koskaan tietää tai jonka voivat tietää vain ne, jotka ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan”, hän kirjoittaa. ”UFOja koskeva suullinen perinne on tärkeämpää kuin se, mitä niistä kirjoitetaan.” [11] Mielestäni tämä kuvaa näkökulmaa ufologiaan, joka asettaa etusijalle valtioon kytköksissä olevien yksilöiden panoksen — näkökulma, joka Pasulkalla näyttää olevan, tekee karhunpalveluksen koko alalle, alakulttuurille, jolla on yksityisten, siviilihenkilöiden kirjoittama tarinallinen historia. Keskittyminen ilmailu- ja avaruusalan, tiedustelupalveluiden ja teknologian pyhiin yhteisöihin on avainasemassa laajemmassa kuvassa, mutta pelkästään heidän versioihinsa UFO-mytologiasta tukeutuminen johtaa vääristyneeseen näkemykseen — peilien erämaahan, voisi sanoa. Tämä on suurin haittapuoli Pasulkan hyväksyvässä, vapaamielisessä lähestymistavassa, jolla hän puhuu näiden henkilöiden kanssa ja välittää heidän väitteitään ja uskomuksiaan ilman vastaansanomista.

Mielenkiintoisessa keskustelussa UFOjen valopilkun Jacques Valleen kanssa (jonka juttuja käsitellään usein Getting Spookedin Forbidden Science Dispatchesissa) Pasulka kysyy häneltä neuvoa mahdollisesta uudesta tarinoiden ja tietojen lähteestä. Hän kirjoittaa:

Jacques katsoi takaisin minuun. Hänen vastauksensa oli ei. Hän ei suostunut tapaamaan häntä. Hän antoi minulle lyhyen selityksen. Hän kertoi minulle, että tiedusteluyhteisöissä työskentelevät ihmiset ovat yleensä hyvin viehättäviä. He tapaavat sinut. Sitten he tapaavat ystäväsi. Sitten he tapaavat perheesi ja ystävystyvät lastesi kanssa. Jacques ei sanonut enempää. Kuten tavallista, luotin Jacquesiin, ja tämä oli juuri se tieto, jota tarvitsin. [12]

Tämä hieman kryptinen vastaus tuntuu varoitukselta, sillä Vallee huomauttaa, että tiedustelupalvelun työntekijöillä on usein hämärät motiivit ja että he voivat olla vaaraksi ystävilleen ja perheelleen. Vaikka Pasulka ilmoittaa ”tarvitsevansa” tätä tietoa, hän päättää olla noudattamatta tätä hyvää neuvoa. Hän tapaa kontaktin, jonka kanssa Vallee kieltäytyi olemasta tekemisissä, vaikka hän oli täysin tietoinen siitä, että hänen ”UFO-tutkimuksensa toi (hänet) kosketuksiin ihmisten kanssa, joiden agendat ovat piilossa tai eivät ole täysin läpinäkyviä”. [13] Ehkä hänen varovaisuutensa puute johtui siitä, että hän oli jo sallinut Tim (Tyler) Taylorin, jolla on ”yhteyksiä (…) NASAan, ilmailu- ja avaruusteollisuuteen, SpaceX:iin, puolustusministeriöön ja Yhdysvaltain ilmavoimiin”, olla suoraan tekemisissä perheensä kanssa. [14] Pasulka huomauttaa eräässä vaiheessa, että hänen lapsensa ”pitävät herra Tylerista ja hänen tarinoistaan”. [15] Vallee, joka on työskennellyt tiedustelu- ja puolustusalan uransa aikana tiedustelu- ja puolustusurakoitsijoiden kanssa, kehoitti varovaisuuteen jos nämä henkilöt pääsevät liian lähelle, mutta Pasulka näyttää olevan valmis menemään pää edellä UFO-sumun syvyyksiin.

Sen lisäksi, että sotilastiedemiehet ja tiedusteluyhteisön jäsenet välittävät kritiikittömästi UFO-henkisyyttä, Encountersissa törmätään ongelmiin, jotka liittyvät enemmän siviilipuolen kokijoihin (vaikka emme koskaan todella eksy kovin kauas puolustusministeriöstä). Kirjassa on tekno-optimismia sellaisen teknologian suhteen, jota ei vielä ole olemassa, ja se tuntuu pahasti sopimattomalta aikakaudella, jolloin teknologiaa on käytetty ensisijaisesti voiton tavoitteluun, puolustukseen ja valvontaan. Luvun 7 pääkokija Simone on tekoälytutkija, joka uskoo, että ihmiset voivat olla vuorovaikutuksessa luonnollisen, tekoälyn kaltaisen superälyn kanssa, joka elää kosmisessa eetterissä. Hän viittaa lukuisiin transhumanistisiin ajattelijoihin, kuten Ray Kurzweiliin, ja uskoo, että Elon Musk on oikeassa sanoessaan, että meistä on tultava moniplaneettayhteiskunta ja että ”ihmiskunta on digitaalisen superälykkyyden ’käynnistyslaite'”. [16] Simone väittää, että Musk (yhdessä Kurzweilin ja jesuiittapappi Pierre Tielhard de Chardinin kanssa) ”viestittää meille erilaisilla tarinoilla, ei-fiktiivisillä kertomuksilla, ihmismielen mahdollisuuksista. Mieli on ollut maailmansodan keskipiste viime vuosisatojen aikana. Mielestä ollaan käyty sotaa.” [17] Kun Musk on nykyään ”punapilleröity” taantumuksellinen, joka on tuonut Alex Jonesin kaltaisia hahmoja takaisin Twitteriin, kyseenalaistan Simonen vetoamisen häneen väittäessään, että ihmiset ”ovat astioita, jotka sattuvat vastaanottamaan tietoa, joka on tietoisuutta tai älykkyyttä (kutsukaa sitä Jumalaksi tai superälyksi)”. [18]

Iya Whiteley, ”avaruuspsykologi”, jota tutkittiin Encountersin kahdessa ensimmäisessä luvussa, on toinen hahmo, joka pyrkii tekemään valtavia teknologisia paradigmanmuutoksia, jotka selittävät poikkeavat ilmiöt. Hän sai Yhdysvaltain ilmavoimien palkinnon tutkimuksesta, jonka tarkoituksena oli ottaa lentäjien näkökulmat huomioon lentokoneita rakennettaessa. Whiteley on myös erittäin kiinnostunut lentäjien havaitsemista ”poikkeavuuksista”, ja hän kertoo Pasulkalle:

On rohkeita miehiä ja naisia, jotka ovat luoneet ennakkotapauksen UFOista ilmoittamisessa, mutta jos ei oteta käyttöön muita positiivisia vahvistavia lisätoimia, tarvittaisiin vielä yksi ammattilaissukupolvi, noin kaksikymmentäviisi vuotta ammatillista elämää, jotta nykyinen ilmapiiri ja kulttuuri muuttuisi avoimuuden ja hyväksynnän ilmapiiriksi. [19]

Vaikka minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ketään, lentäjät mukaan luettuina, kohdellaan kunnioittavasti poikkeavan kohtaamisen jälkeen, Whiteley on jälleen yksi yksilö — jolla on yhteyksiä armeijaan — joka näkee hengellisiä, tekno-optimistisia ratkaisuja räikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. ”Olen suunnitellut kehittyneitä nykyaikaisia digitaalisia lentokoneiden näyttöjä, jotka on erityisesti sovitettu lentäjien nopeisiin kognitiivisiin prosesseihin”, Whiteley kertoo. Näitä lentokoneiden näyttöjä käyttivät sekä ilmavoimat että NASA, ja ne toivat tutkijalle palkintoja ja tunnustusta. ”Voin varmasti noudattaa samaa suunnitteluprosessia vastasyntyneille vauvoille”, hän päättää. [20] Whiteleyn tavoitteena on luoda ”maan kieli”, jota voidaan opettaa vastasyntyneille ja jonka avulla he voivat tulkita ”muinaisia maan ääniä ja kuvioita”, jotta ihminen voisi luoda läheisemmän yhteyden ympäristöönsä. [21] Pasulka toteaa aivan oikein, että kyseessä on panpsyykkinen näkökulma, usko siihen, että ”ympäristö, mukaan lukien sitä asuttavat eläimet, kasvit ja hyönteiset, on tietoinen”. [22] Tämä maailmankatsomus on vähintäänkin kiistanalainen. Minua kuitenkin hämmästyttää se, että Pasulka hyväksyy koko järjestelmän täysin uskottavana, ainutlaatuisena ja harkitsemisen arvoisena henkisenä näkökulmana. Whiteleyn ajatukset ovat pikemminkin sotilasteknologian ja psykologian liian optimistinen toteutus — maailmankatsomus, jonka mukaan ihmisen evoluutio ja maailmanrauha saavutetaan universaalin kielen ja siitä seuraavan henkisen tietoisuuden avulla.

Samankaltaiset panpsyykkiset, puoliutopistiset henkiset uskomukset läpäisivät tohtori John C. Lillyn tutkimuksen, joka näki delfiinien kanssa käytävässä teoreettisessa kommunikaatiossa avaimen vuorovaikutukseen ei-ihmisälyjen kanssa. Tekoälytutkija Simonen usko siihen, että ihmiskunta pystyy ohjelmoimaan itsensä kommunikoimaan superälyn kanssa, on myös selvä yhtymäkohta Lillyn työhön, erityisesti hänen vuonna 1968 ilmestyneeseen kirjaansa Programming and Metaprogramming in the Human Biocomputer. Pasulka viittaakin Whiteleytä käsittelevissä luvuissa The Order of the Dolphiniin — SETI:n edeltäjäryhmään, joka koostui tiedemiehistä, jotka kannattivat Lillyn ajatuksia kommunikoinnista ei-ihmisten kanssa — mutta ei mainitse itse Lillyä. Sen sijaan kirjailija mainitsee vain Carl Saganin niiden jäsenistä. [23] Tämä päätös näyttää perustuvan Encountersin todennäköisen kohdeyleisön odotuksiin: Ne, jotka ovat kiinnostuneita kosmisesta uskonnosta ja kommunikaatiosta avaruusolentojen kanssa. Whiteleyn ja Simonen kiinnostuksen kohteiden samankaltaisuus Lillyn kiinnostuksen kohteiden kanssa on myös lievästi huolestuttavaa, kun otetaan huomioon, että Whiteleyn ihmisen tietoisuutta ja paranormaaleja ilmiöitä koskevan ”tuonpuoleisen” tutkimuksen tavoitteena oli jatkaa ”ARTICHOKEn Maitland Baldwinin työtä” — ARTICHOKE oli MKULTRAn edeltäjä. [24] Tässä kontekstissa Whiteley, yhdessä muiden Encountersin persoonallisuuksien kanssa, saattaa olla osoitus sotateollisuudessa tapahtuvasta muutoksesta — paluusta aseistettuun hörhöilyyn, joka väännetään irti 1960- ja 70-lukujen utopistisesta vastakulttuurista.

Outo ristiriita ”Simonen” ja Whiteleyn tekno-optimismille on Jose, entisen merijalkaväen sotilaan kosmologinen näkökulma, johon Encountersin viidennessä ja kuudennessa luvussa keskitytään. Jose, joka Pasulkan tekstin mukaan on ottanut ”filosofian ja uskontotieteen punaisen pillerin”, uskoo, että hänellä on yhteys ”noosfääriin”, ja hän on käyttänyt tämän hänelle antamia kykyjä sekä taistelukentällä että koko rankan lapsuutensa ajan. [25] Hän oppi ”kytkeytymään orgaaniseen verkostoon” Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaskoulutuksessaan, jossa sotilasorganisaatio painotti ”ennaltanäkemisen parantamista selviytymistaitona”. [26] Näitä esoteerisia taitoja, joista Josekin myöntää, ettei niitä voida jäljentää laboratoriossa, opetetaan kuitenkin teini-ikäisille keinona torjua mielenterveyskriisiä. ”Jose työskentelee lukiolaisten kanssa”, Pasulka kirjoittaa. ”Hän häiritsee teknisen sodankäynnin toimintoja opettamalla lapsille, miten treenata, miten olla yksin, miten irrottautua sosiaalisesta mediasta vain hetkeksi ja miten tuntea kehonsa ja tunteensa. ” [27] Ohjelmassa opetetaan erityisesti ”kytkeytymään orgaaniseen verkkoon, joka on peräisin ajalta ennen internetiä. ” [28] Kirjassa, joka on kiinnostunut UFOista, tulevaisuuden teknologiasta ja tekoälystä, tämän vaihtoehtoisen verkon luonne esitetään edelleen teknologisin ja biologisin termein — ”orgaaninen verkko” on käsityskykymme ulottumattomissa oleva teknologia, jota voi hyödyntää kuten parapsykologisia ilmiöitä ylipäätään.

Josen tarina on entisen sotilaan tarina, joka jollain tasolla tunnistaa, että sotilasteknologia on inhimillisen kärsimyksen perimmäinen syy niin kotimaassa kuin ulkomailla. ”Suurten toimijoiden aseet ovat salakavalampia kuin aiemmissa sodissa, koska ne eivät näytä aseilta”, hän kertoo Pasulkalle. ”Me pidämme niitä käsissämme ja taskuissamme. Niissä on sosiaalinen mediamme, säätiedotuksemme, ja ne aiheuttavat riippuvuutta. Ne ovat suora yhteys taistelukentälle, mutta pidämme niitä silti leluina.” [29] Jose on oikeassa, suuri osa kaikkialla läsnä olevasta teknologiasta, jonka kanssa nykyihmiset ovat vuorovaikutuksessa, oli sotilasteknologiaa, jota käytettiin usein hirvittäviin tarkoituksiin aikoinaan. Yksi hänen luotettavimmista lähteistään, Jacques Vallee, jopa työskenteli tämänkaltaisen projektin parissa: ARPANET, internetin edeltäjä, jota armeija on käyttänyt kaikin mahdollisin tavoin. [30] Silti Pasulkan kerronnan ydin on se, että sotilastiedemiehet ja tiedusteluagentit ovat metaforisen paranormaalin kirkon vihittyjä. Heidän motiivejaan ei koskaan todella kyseenalaisteta. Ei myöskään heidän kiinnostustaan keskustella Pasulkan kanssa. Kaiken kaikkiaan ei haluta puuttua paljoa siihen, mitä sotilas- ja tiedusteluala todellisuudessa tekee salaisten hankkeiden tuloksilla tai mitä se aikoo tehdä teoreettisella kehittyneellä teknologialla. Okkultismista ja salatiedosta pakkomielteisesti kiinnostuneessa kirjassa ei juurikaan ymmärretä tai tutkita sitä, miksi näitä peliliikkeitä ylipäätään tehdään.

Luvun 8 kohteensa, filosofian professori Patricia Turrisin, kohdalla on jälleen havaittavissa tarkoituksellista haluttomuutta kaivaa esiin termien ja käsitteiden historiaa, jotka ovat varsin raskaita ja latautuneita. Turrisi, joka opettaa samassa yliopistossa kuin Pasulka, väittää olleensa osa armeijan johtamaa lahjakkaiden koulua, ja hänen isänsä oli mukana ”salaisessa avaruusohjelmassa”. [31] ”Salaisesta avaruusohjelmasta” on tullut termi, joka on paljon laajempi kuin ne salaiset NASA:n/armeijan hankkeet, joita Turrisi näyttää kuvaavan. Weird Reads with Emily Louisen dokumenttielokuvassa pseudotodellisesta Alternative 3:sta kerrotaan oletetun ”salaisen avaruusohjelman” alkuvaiheista ja nykytilasta, joka on kannustanut ”supersotilaita” tulemaan esiin. Se on huijareiden ja mielisairaiden outojen ja vahvistamattomien väitteiden valtakunta. Se, että Pasulka käyttää termiä ”salainen avaruusohjelma” käsittelemättä sitä, miten se esiintyy paranormaalin/salaliittojen nykyisessä kielenkäytössä, on kyseenalainen liike — vaikka ainakin yksi salaisen avaruusohjelman alumni näyttääkin fanittavan hänen työtään. Tosin Turrisin väitteet isänsä työskentelystä oletetussa salaisessa avaruusohjelmassa ovat paljon perustellumpia kuin James Rinkin Super Soldier Talk -ohjelmassa esiintyvät. Siitä huolimatta Pasulka pitää haastateltaviensa väitteitä nimellisarvossaan, mikä on toistuva ongelma. Se, mitä Turrisi kuvailee, kuulostaa salaiselta sotilasprojektilta, vaikkakaan ei miltään sellaiselta, joka oikeastaan oikeuttaisi sisällyttämisen Encountersiin, ellei häntä oltaisi ”rekrytoitu nuorille fiksuille lapsille suunnattuun ohjelmaan (…), joka liittyi avaruuteen”. [32] Pasulka oli taipuvainen näkemään Turrisin tapauksen ”kosmisen” merkityksen, koska Tim Taylor oli ”varoittanut häntä nuorille lapsille suunnatusta rekrytointisuunnitelmasta” nykyiseen salaiseen avaruusohjelmaan. [33] Jopa Turrisi myöntää, että ”vahvistavat todisteet” siitä, että hänen isänsä olisi kuulunut niin sanottuun salaiseen avaruusohjelmaan, ”ovat summittaisia ja enimmäkseen peräisin (hänen) omasta päättelystään”. [34] Minusta kertomus kuulostaa  tavalliselta salaiselta sotilasohjelmalta — niin ”tavallista” kuin se voikin olla — ja kokemuksilta sotilasjohtoisesta lahjakkuusohjelmasta. Koska eri tiedustelupalvelut ovat historiallisesti rekrytoineet sekä lahjakkaiden kouluista että akateemisista oppilaitoksista, Turrisin rekrytointi NSA:n palvelukseen ei ole niin tavatonta kuin Pasulka näyttää antavan ymmärtää. [35]

Tässä vaiheessa yli vuoden kestänyttä Getting Spooked -keskustelua kuulostan epäilemättä rikkinäiseltä levyltä: Heidän motiivinsa uskomusten vaalimiseksi ovat voimakkaita ja moninaisia. Encounters luottaa näihin organisaatioihin epäsuorasti tai ainakin tekee niin esteettömän ilmaisun vuoksi. Pasulkan kirjoitusta on kehuttu ”leijuvasta tuomiosta” ja henkisen ja teknisen yhdistämisestä. [36] Pasulkan uskomukset eivät kuitenkaan ole koskaan olleet ”leijuvia”, osuvampi kuvaus olisi hämärä. Hän itse myöntää uskovansa joihinkin huomattavan marginaalisiin ajatuksiin, vaikka kuvailee itseään agnostikoksi (esimerkiksi hän uskoo Akaasisten arkistojen olemassaoloon, joka on suoraan teosofiasta peräisin oleva ajatus). Monessa suhteessa Encountersia (todennäköisesti myös American Cosmicia, jos luen sen uudelleen) pitävät koossa ”jäsentävät poissaolot” akateemista termiä lainatakseni. Juuri kysymykset, joita ei esitetä, ja tutkimustavat, joita ei käytetä, tekevät selväksi hänen tutkimuksensa luontaisen näkökulman. Agrama, Bishop ja Metcalfe kirjoittavat American Cosmic -teoksen myönteisessä arvostelussa, että Pasulkan tutkimus ei koske pelkästään ihmisiä, jotka kietoutuvat UFO-uskomuksiin, vaan myös ”niitä muutoksia, joita” UFOihin suuntautunut ”tieto saa aikaan”. Arvostelijat epäilevät, että ”se, miten pyrimme tuohon oppimiseen ja miten suhtaudumme siihen ja miten se saattaa muuttaa meitä (…), saattaa olla tärkeämpää kuin se, että meillä on kattavia faktoja UFOista”. [37] Vaikka tämä on epäilemättä ensisijainen tekijä siinä, miksi Pasulkan teos on puhuttanut UFO-aiheesta kiinnostuneita ja sillä on oikeutettua arvoa antropologisena katsauksena, ”kattavat faktat UFOista” ovat kuitenkin edelleen tärkein elementti ilmiön ja sen kulttuuriin ja yhteiskuntaan kohdistuvan merkityksen kannalta. Kuten esitin teksteissä Manifest(uf)o ja State of the U(fo)nion, monet sotilas- ja tiedustelupalvelun piirissä toimivat henkilöt ovat manipuloineet, vääristelleet ja esittäneet UFOja väärin. Edellä mainittujen ”kattavien tosiasioiden” kautta pääsee lähemmäs totuutta, ei sellaisten virastojen ”suullisten perinteiden” kautta, jotka ovat jatkuvasti seuranneet, häirinneet ja pettäneet amerikkalaista yleisöä. Se, että kirja luistelee niin lähellä näitä yhteisöjä, poimii kasan (vaikkakin mielenkiintoisia) paranormaaleja kokemuksia ja välittää ne eteenpäin kysymättä syvempiä kysymyksiä, oli minulle turhautumisen harjoitus.

Encountersia koskeva yleinen vastaanotto on ollut suurelta osin myönteistä — jopa niiden lukijoiden ja ajattelijoiden keskuudessa, joita kunnioitan ja/tai joiden kanssa olen yleensä samaa mieltä — mikä on saanut minut pidättäytymään sanomasta mielipidettäni kirjasta. Jacques Vallee kirjoitti kirjaan kansitekstin, jossa hän julistaa, että Pasulka ”ylittää karkean poliittisen ja sotilaallisen myllerryksen, joka on pitkään tärvellyt tutkimusta”. [38] Ainoa tapa, jolla kirjailija ylittää tämän myllerryksen, on jättää se huomiotta tai vähätellä UFO-uskoa vahvistavien eri hallitusten henkilöiden vaikutusta. Itse asiassa mielestäni Encountersia rumentavat kirjaimellisesti juuri ne tahot, joiden yläpuolelle Vallee luulee nousevansa. D.W. Pasulkalla on kuitenkin mahdollisuus olla tärkeä ääni uskontotieteen, ufologian ja paranormaalin alalla — uskontotieteen professorilla on jo nyt laaja vetovoima laajemmassa marginaaliyhteisössä. Pettymykseni Encountersiin johtuu ensisijaisesti analyysin silmiinpistävistä puutteista, jotka voitaisiin teoriassa korjata tulevassa tutkimuksessa. Nämä ovat tärkeitä aiheita, joita on käsitelty aiemmin huonosti. Pasulkalla on kyky julkaista ajatuksia herättäviä tutkimuksia, jotka kyseenalaistavat selkeämmin niiden valtion ja armeijan työntekijöiden motiivit, jotka kertovat, että UFOt ovat todellisia tai että ne puhuvat ei-ihmisälyjen kanssa. Tällaisenaan kirja on kuin antaisi sotateolliselle kompleksille kuninkaiden jumalallisen oikeuden. American Cosmicissa ja Encountersissa hyödynnetty kriittinen etäisyys on jo palvellut tarkoitustaan: näiden teosten kohteet ovat kertoneet avoimesti uskomuksistaan ja jopa selittäneet, miksi he ovat kehittäneet ainutlaatuisen henkisyytensä. Koska nämä lähteet tulevat arvovaltaisista asemista armeijan, tieteen ja teollisuuden piirissä, on syytä kysyä, miten nämä uskomukset (tai näiden uskonnollisten näkemysten laajamittainen hyväksyminen) hyödyttäisivät heitä pitkällä aikavälillä — tai hyödyttäisivät valtiota laajemmin. Voin sanoa teille ilman epäröintiäkään, että uskonnollinen liike, joka perustuisi Yhdysvaltain hallituksen virkamiesten, armeijan edustajien tai puolustusalan alihankkijoiden henkiseen valaistumiseen, olisi täydellinen katastrofi.

Lähdeviitteet

1. Brewer, Jack. “Police: No Records of Walsh Pasulka January Hack.” The UFO Trail. 6.2.2020. https://ufotrail.blogspot.com/2020/02/police-no-records-of-walsh-pasulka.html.

2. Brewer, Jack. “Walsh Pasulka, Nolan Decline Comment on Alleged Security Personnel.” The UFO Trail. 25.2.2019. https://ufotrail.blogspot.com/2019/02/walsh-pasulka-nolan-decline-comment-on.html.

3. Pasulka, Diana Walsh. Encounters: Experiences with Nonhuman Intelligences. New York: St. Martin’s Essentials, 2023. s. 14-15.

4. Pasulka, Diana Walsh. “Controlling the Lore: A Survey of UFO Folklore in the United States.” Living Folk Religions, edited by Sravana Borkataky-Varma and Aaron Michael Ullrey. London: Routledge, 2023. s. 287. Saatavilla täältä.

5. Ibid., s. 276.

6. Ibid., s. 284.

7. Pasulka, Diana Walsh. Encounters: Experiences with Nonhuman Intelligences. New York: St. Martin’s Essentials, 2023. s. 62.

8. NASJAQ. “Jesse Michels: Thiel Cap, American Alchemy, and the World of the Esoteric | Nasjaq Ep:18.” YouTube, NASJAQ, 24 March 2022.

9. Dreher, Rod. “UFOs and Aliens Are (Probably) Not What You Think: An Interview with Diana Walsh Pasulka.” The European Conservative. 7.11.2023. https://europeanconservative.com/articles/dreher/ufos-and-aliens-are-probably-not-what-you-think-an-interview-with-diana-walsh-pasulka/.

10. Pasulka, Diana Walsh. Encounters: Experiences with Nonhuman Intelligences. New York: St. Martin’s Essentials, 2023. Page 180.

11. Ibid., s. 178-179.

12. Ibid., s. 176.

13. Ibid., s. 177.

14. Ibid., s. 20.

15. Ibid., s. 22.

16. Ibid., s. 153.

17. Ibid., s. 156.

18. Ibid., s. 169.

19. Ibid., s. 44.

20 .Ibid., s. 50.

21. Ibid., s. 53.

22. Ibid., s. 54.

23. Ibid., s. 48.

24. Cannon, Martin. The Controllers: A New Hypothesis of Alien Abduction. 1992. s. 9. https://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista.

25. Pasulka, Diana Walsh. Encounters: Experiences with Nonhuman Intelligences. New York: St. Martin’s Essentials, 2023. s. 107.

26. Ibid., s. 134.

27. Ibid., s. 138.

28. Ibid., s. 138-139.

29. Ibid., s. 120.

30. Tattoli, Chantel. “Jacques Vallée Still Doesn’t Know What UFOs Are.” Wired. 18.2.2022. https://www.wired.com/story/jacques-vallee-still-doesnt-know-what-ufos-are/.

31. Pasulka, Diana Walsh. Encounters: Experiences with Nonhuman Intelligences. New York: St. Martin’s Essentials, 2023. s. 182.

32. Ibid., s. 189.

33. Ibid., s. 20-21.

34. Ibid., s. 186.

35. Ibid., s. 181.

36. Agrama, Hussein Ali, Greg Bishop, and David Metcalfe. “Knowing Others: The New UFO Esotericism of D. W. Pasulka’s American Cosmic: UFOs, Religion, Technology.” Correspondences: Journal for the Study of Esotericism vol. 10, no. 2.  2022. s. 386.

37. Ibid., s. 400-401.

39. Pasulka, Diana Walsh. Encounters: Experiences with Nonhuman Intelligences. New York: St. Martin’s Essentials, 2023. s. iii.

Artikkelin julkaissut tannerfboyle.substack.com

UFOt

Tutkimus UFOjen kansanperinteestä USA:ssa

Kommentoi

kirjoittanut Diana Walsh Pasulka, julkaistu teoksessa Living Folk Religions

Uskontotieteen, folkloristiikan ja antropologian alojen tutkijat tarkkailevat ja tutkivat jännitteitä, jotka vallitsevat puhdasoppisten tai doktriiniuskontojen ja suosittujen tai hartaiden uskonnollisten muotojen — niin sanotun kansan- tai kansankielisen uskonnon — välillä (Primiano 382). Esimerkki tästä jännitteestä löytyy katolisesta uskonnosta ja oppineisuudesta yksityisen ja julkisen ilmoituksen muodossa. Yksityistä ilmoitusta ilmaisevat harrastajat, jotka ovat väittäneet nähneensä esimerkiksi Neitsyt Marian (eli Marian ilmestykset). Julkisen ilmoituksen taas uskotaan tulleen ilmi kristillisessä Vanhassa ja Uudessa testamentissa (Walsh Pasulka, Heaven Can Wait, 124-128). Ero näiden kahden ilmoitustyypin välillä on se, että toinen on vapaaehtoinen ja toinen pakollinen uskomus. Yksityinen ilmoitus on vapaaehtoinen, kun taas katolilaisten on pakko uskoa julkiseen ilmoitukseen. Tämä kehystys asettaa yksityisen ilmoituksen marginaaliseen suhteeseen julkiseen ilmoitukseen nähden. Vastaavasti kansan- tai populaariuskonnolliset ilmaisut määritellään niiden marginaalisen tai ”ulkopuolisen” aseman perusteella. On ironista, että katolisessa perinteessä yksityinen ilmoitus on hyvin suosittu ja vaikuttaa useimpiin uskonnollisiin käytäntöihin, jopa enemmän kuin julkinen ilmoitus. Esimerkiksi katolilaiset tuntevat harvoin oman kirkkonsa sanktioituja, pakollisia uskomuksia ja dogmeja. Esimerkiksi yksityiset ilmestykset, jotka Neitsyt Marian väitetään tehneen kolmelle lapselle Portugalin Fatimassa vuonna 1917, ovat lähes kaikkien katolilaisten tiedossa, kun taas kiirastuli-dogma, joka on uskomus, jonka kaikkien katolilaisten odotetaan hyväksyvän, on lähes yleisesti tuntematon nykypäivän katolilaisten keskuudessa.

Erityisesti tämä esimerkki valaisee sitä, miten todistushartauden suosittu muoto, katolinen kansanuskonto, tunnistetaan marginaaliseksi ja toissijaiseksi julkiseen ilmoitukseen nähden, vaikka se on paljon suositumpi ja muodostaa tärkeän epistemologian katolisille käytännöille. Vastaavasti UFOihin eli tunnistamattomiin lentäviin esineisiin liittyvä uusi ja nopeasti kehittyvä uskonnollisuus paljastaa mallin, jossa kansanomainen tai ei-sanktionoitu kansanperinne pohjustaa useimpien ihmisten UFOihin liittyviä uskomuksia ja käytäntöjä. Kun otetaan huomioon Yhdysvaltojen armeijan valtavat ponnistelut siviili- ja kansanperinteen marginalisoimiseksi ja sotilaallisesti inspiroituneen narratiivin hyväksymiseksi, voisi olettaa, että virallinen valtiollinen versio olisi hyväksytyin kertomus. Näin ei kuitenkaan ole. Kansanomainen narratiivi, johon sisältyy fiktiivisiä kertomuksia, muodostaa perustan sille, mitä useimmat amerikkalaiset uskovat UFOista.

Usko UFOihin ja perinteisiin uskontoihin on monien tekijöiden myötä sidoksissa toisiinsa. UFO-uskonnot, kuten raelismi, ja Nation of Islam määritellään uusiksi uskonnollisiksi liikkeiksi, ja näissä ja muissa UFO-uskonnoissa UFO-tapahtuma tulkitaan transsendentiksi (Finley 2012). UFO-folklorismiin ja sen hallintaan Yhdysvaltain hallituksen toimesta on kiinnitetty vain vähän tieteellistä huomiota. Tämä on jyrkässä ristiriidassa populististen tai siviilien kertomusten kanssa, jotka osoittavat kiinnostusta aiheeseen sekä fiktiossa että tietokirjallisuudessa. UFOihin kohdistuvan sanktioidun uskon ja UFOja koskevien populaaristen käsitysten väliseen jännitteeseen ei kiinnitetä juuri lainkaan huomiota aihetta koskevissa akateemisissa keskusteluissa, kun taas UFOihin uskovien ihmisten yhteisöt ovat hyvin tietoisia tästä jännitteestä ja jakavat sitä keskenään erilaisissa populaareissa muodoissa, kuten tietokirjallisuudessa ja fiktiossa, videoissa, valokuvissa ja muussa mediassa (Denzler, I). Suosittu 1990-luvun televisiosarja Salaiset Kansiot perustuu tähän jännitteeseen, sillä sen lähtökohtana on, että Yhdysvaltain hallitus hallitsee UFOja koskevaa käsitystä. On merkittävää, että National Geographicin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset ilmoittivat, että jos tapahtuisi avaruusolentojen hyökkäys, se muistuttaisi eniten Salaisten Kansioiden erästä tuotantokautta (Walsh Pasulka, American Cosmic, 127). Tutkijoiden lähes täydellinen vaikeneminen tästä helposti dokumentoidusta suhteesta saattaa selittyä tutkijoiden haluttomuudella puuttua siihen, minkä Yhdysvaltain hallitus ja yliopistot ovat määritelleet stigmatisoiduksi tiedoksi tai salaliittoteoriaksi (Dehaven-Smith, luku 3). Esimerkiksi Harvardin yliopiston tohtori John Mackia tutkittiin hänen yliopistossaan, koska hän oli osallistunut tällaiseen tutkimukseen. Rehellinen ja perusteellinen UFO-folkloristiikan tutkimus ei kuitenkaan ole mahdollista ilman tällaista tutkimusta.

UFO-folkloristiikan tutkimista mutkistaa entisestään se, että Yhdysvaltain hallitus julkaisi kesäkuussa 2021 sotilasosastonsa Pentagonin kautta raportin, jossa se myönsi, että UFOja on olemassa, ja ne nimettiin uudelleen UAP-ilmiöiksi eli tunnistamattomiksi ilmailmiöiksi (unidentified aerial phenomena). Vaikka salaamattomassa raportissa ei todettu lopullisesti, että UAP:t olisivat peräisin Maan ulkopuolelta, uskottavat julkisuuden henkilöt, kuten NASA:n hallintojohtaja Bill Nelson, kertoivat kansallisessa televisiossa arviostaan salaisesta raportista. Hän sanoi, että hän ei usko ihmisen olevan yksin maailmankaikkeudessa (Bruf ke 2021). Tämä on merkittävä muutos UFOihin kohdistuvan kansanuskon perinteessä siinä mielessä, että instituutio, joka oli kumonnut ja kieltänyt niiden olemassaolon, muutti painopistettään, jotta se näyttäisi yhdenmukaistavan virallisen arvionsa kansanuskon kanssa (Walsh Pasulka, Religion Dispatches). Tässä esseessä tarkastellaan UFOja koskevan institutionaalisen paljastuksen ja yksityisen tai kansalaispaljastuksen — jota tässä kutsutaan ”kansan UFOiksi” — välisen jännitteen historiaa ja keskustellaan taktiikoista ja strategioista, joita kumpikin yhteisö on käyttänyt UFO-folklorismin valvomiseksi tai hallitsemiseksi.

UFO-”satujen” tai uskonnollisuuden tapauksessa on olemassa kaksi kilpailevaa ja tunnistettavaa narratiivivirtaa (Levi-Straus). Yksi narratiivivirta on se, että Yhdysvaltain hallitus yrittää keskittää UFO-uskomukset ja -käytännöt, kun taas monet UFO-kokemusten kokijat ja heidän yhteisönsä julkaisevat kuvia, videoita ja kokemuskertomuksia, jotka ovat vastakohta sille, mitä he pitävät ”virallisena” narratiivina. Toinen narratiivivirta on se, että hallitus on vihdoin valmis paljastamaan Maan ulkopuolisen elämän olemassaolon amerikkalaiselle yleisölle, ja tämä tehdään peräti Harvardin yliopiston (Avi Loebin The Galileo Project) ja Pentagonin (Pentagon Report) kulttuuriviranomaisten kautta. Uskovien ryhmittymät ovat ryhmittyneet eri leireihin näiden kahden toisistaan poikkeavan kannan suhteen. Tällä hetkellä internetin hajautettu luonne antaa äänen ja toimijuuden niille, jotka vastustavat hallituksen kantoja, ja se on luonut olosuhteet näkökulmien moniarvoisuudelle, joka voi kuulua kategorioihin kansojen UFO-kertomus — joka koostuu siviilisisällöstä — ja sotilaallinen UFO-versio — joka koostuu sisällöstä, jossa esiintyy sotilashenkilöstöä ja jota New York Timesin kaltaiset suuret medialähteet levittävät. Onko kilpailevien UFO-narratiivien kuvaaminen todella niin yksinkertaista, että hallituksen metanarratiivi asetetaan vastakkain ihmisten kertomuksen kanssa UFO-tapahtumista? Yllättäen todisteet viittaavat siihen, että näin on todellakin ollut asian laita.

UFO-influensserit

UFOihin liittyvien uskomusten ja käytäntöjen lisääntymiseen Yhdysvalloissa liittyy useita historiallisia lähtökohtia. Yhteiskuntatieteilijät ja humanistiset tutkijat sijoittavat UFOihin liittyvien uskomusten ja käytäntöjen alkulähteeksi yleensä 1940-luvun, samaan aikaan Yhdysvaltojen ja Venäjän välisen kylmän sodan alkamisen kanssa. Toiset tutkijat huomauttavat, että todisteita uskosta Maan ulkopuoliseen elämään ja ilmassa tapahtuviin ilmiöihin löytyy historiallisista asiakirjoista, ja ne ovat olleet olemassa niin kauan kuin ihmisillä on ollut kirjallinen ja suullinen kulttuuri (Mueler ja Consolmagno, Johdanto; Atalay, Lempert, Shorter ja Tallbear 2021). Mitä tulee UFOja koskevaan tarkoitukselliseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, 1940-luku erottuu aikakautena, jolloin vaikuttajat — ne, jotka vaikuttavat UFOja koskevaan yleiseen mielipiteeseen — tulivat selvästi tunnistetuksi. Vaikka UFOt tunnistamattomina ilmailmiöinä ovat olleet läsnä uskonnollisissa ja esoteerisissa teksteissä ja puheissa jo yli tuhat vuotta, tarkoituksellisten vaikuttajien läsnäolo näkyi Yhdysvalloissa kahden hyvin julkisen ja nykyään ikonisen UFO-havainnon myötä.

Kaksi UFOihin liittyvää tapahtumaa sattui muutaman kuukauden sisällä 1940-luvulla, ja ne nostivat termin ”lentävä lautanen” yleiseen tietoisuuteen; pian sen jälkeen kuva lentävästä lautasesta vakiintui osaksi pohjoisamerikkalaista sosiaalista mielikuvitusta. Samanaikaisesti näiden tapahtumien kanssa nousi esiin UFO-influensseri. Ensimmäinen tapahtuma oli lentäjä Kenneth Arnoldin havainto poikkeavasta ilma-aluksesta. Arnold lensi lentokoneellaan Mount Rainerin vuoren yllä Washingtonin osavaltiossa, ja lennon aikana hän näki yhdeksän hopeanväristä kirkasta esinettä, jotka hänen arvionsa mukaan kulkivat noin 2700 kilometrin tuntinopeudella. Aluksi hän luuli törmänneensä uudenlaiseen stealth-alukseen, mutta myöhemmin hän tajusi, että esineiden liikkeet olivat nopeampia kuin mikään tunnettu teknologia. Uutiset hänen havainnoistaan levisivät nopeasti aikakauden uutismedioissa, muun muassa Chicago Sunissa, joka nimitti esineitä lentäviksi lautasiksi (Chicago Sun).

Toinen tapahtuma sattui noin kuukausi Arnoldin havainnon jälkeen. Roswellin kaupungissa New Mexicossa maanviljelijä W. Mac Brazel löysi jonkin esineen, joka näytti rikkinäiseltä metallin ja kalaverkon sekoitukselta. Brazel ilmoitti löydöstään, ja pian Roswellin armeijan lentokentän henkilökunta tuli arvioimaan jäänteitä. He kuvailivat romun olevan peräisin pudonneesta lentävästä kiekosta, ja he antoivat tämän tiedon lehdistötiedotteessa. Uutinen alas syöksyneestä lentävästä lautasesta sai aikaan pelon ja ihmettelyn täyteisen yleisen reaktion. Pian sen jälkeen sama ilmavoimien henkilöstöryhmä perui lausuntonsa ja kutsui romua pudonneeksi sääilmapalloksi (Saler, Ziegler, Moore). Tämä toinen uutisjulkaisu kiinnitti tapaukseen vielä enemmän huomiota. Riippumatta siitä, mitä romut olivat, tämä on yksi ensimmäisistä tunnetuista tapauksista, joissa vaikuttajat — tässä tapauksessa ilmavoimien henkilökunta — hallitsivat yleisön käsitystä UFO-tapahtumasta. Uutisointi ei ainoastaan herättänyt epäluottamusta ”virallisen tarinan” tekijöitä kohtaan, koska viranomaisilta näytti tulevan ristiriitaisia raportteja, vaan se myös motivoi uskonnollisia reaktioita kaikkialla Yhdysvalloissa. Uskonnolliset reaktiot Arnoldin havaintoon sekä Roswellin tapaukseen antoivat lisäpontta UFOihin keskittyneen kristillisen ja ei-kristillisen apokalyptismin orastavalle kehitykselle (Cusack, 340-350).

Roswellin tapaus, joka on avointa UFOja koskevan yleisen käsityksen hallintaa, on esimerkki UFO-vaikuttajien ensimmäisestä sukupolvesta. Roswellin tapahtumaa seurasivat muut viralliset selitykset, jotka sekoittivat tilannetta entisestään ja kaikki romuihin liittyvät selitykset epäilyttivät. Myöhemmässä virallisessa (ilmavoimien) Roswellin tarinan versiossa selitettiin, että ristiriita ensimmäisten julkisuuteen tulleiden tietojen kanssa johtui tarpeesta peittää todellinen salainen tehtävä nimeltä Project Mogul. Väitetään, että Project Mogulin tavoitteena oli luoda teknologiaa, jossa hyödynnettäisiin mikrofoneja ja ilmatekniikkaa, kuten ilmapalloja, Venäjältä tai muilta kuin liittolaisilta tulevien signaalien tunnistamiseksi. 1990-luvulla julkaistiin useita kirjoja ja raportteja hallituksen tutkimuksista, jotka tukevat tätä näkemystä Roswellin tapauksesta (Saler, Ziegler, Moore). Tässä 1990-luvun versiossa tarinasta todettiin, että ensimmäisen ja toisen lehdistötiedotteen 1940-luvulla tarkoituksena oli peittää todellinen salainen ohjelma kansallisen turvallisuuden vuoksi. Ehkä tämä kertomus oli totta, mutta tuohon aikaan mikä tahansa virallinen tarina näytti todennäköisesti muuttuvan ajan myötä, ja virallisen kertomuksen jatkuva muuttuminen vahvisti epäluulon ja epäluottamuksen kulttuuria, jonka mukaan hallitus olisi uskottava lähde UFOja koskeville tiedoille. Miten yleisö saattoi uskoa, että kolmas virallisten tietojen julkaisu ei ollut jälleen yksi yritys hallita käsityksiä? Sitä ei voinut mitenkään tietää. Tässä vaiheessa Yhdysvaltain hallituksen versio Roswellin tapauksesta oli muuttunut ainakin kolme kertaa, mikä teki johtopäätökset tapauksesta mahdottomiksi. Riippumatta siitä, mikä näihin kahteen ikoniseen tapaukseen liittyvien tarinoiden totuus on, on selvää, että yleisön käsityksiä hallittiin aktiivisesti, ja 1940-luvun tapahtumat olivat ensimmäinen kirjattu laajamittainen yhteiskunnallinen UFOja koskeva vaikuttamispyrkimys.

Kun ensimmäisen sukupolven UFO-vaikuttaminen vaikuttaa sattumanvaraiselta ja jopa kömpelöltä, toisen sukupolven UFO-influensserit olivat järjestäytyneitä, joskaan eivät kehittyneitä. Vaikuttajien ja tutkijoiden välillä on ero. Influensserit ovat asialähtöisiä, ja heidän tavoitteenaan on vaikuttaa tapahtuman käsitykseen, kun taas tutkijat etsivät todisteita ymmärtääkseen tapahtuman luonnetta. 1940-luvun UFO-havaintojen jälkeen Yhdysvaltain hallitus pyrki määrätietoisesti organisoimaan yleisön käsitystä UFOista. Tämä pyrkimys muodostaa UFO-vaikuttajien toisen sukupolven. Hallitus käytti disinformaatioagentteja ”kumoamaan” UFO-havaintoja. Tämä tuli ilmi, kun hallitus julkisti vuonna 1969 asiakirjoja, jotka liittyivät Project Bluebook -nimellä tunnettuun ohjelmaan.

Project Bluebook oli Yhdysvaltain ilmavoimien järjestämä tutkimus. Se alkoi vuonna 1952 ja päättyi vuonna 1969. Ohjelman yhtenä tavoitteena oli tutkia UFO-havaintoihin liittyviä tietoja sen selvittämiseksi, aiheuttivatko tunnistamattomat ilmailmiöt kansallisen uhan. Sen muihin tavoitteisiin kuului kampanjan kehittäminen Yhdysvaltain yleisön käsityksen hallitsemiseksi UFOista. Tätä ehdottivat tohtori Howard Percy Robertsonin johtaman Robertson-paneelin jäsenet. Paneelin vuonna 1953 esittämässä kannassa todettiin, että olisi tarpeen omaksua virallinen strategia, jossa UFO-havaintoja koskevat todistajanlausunnot ”debunkattaisiin”, jotta siviilit ja sotilashenkilöstö eivät enää raportoisi UFOista. Paneeli totesi, että havaintoraportteja oli niin paljon, että ne estivät sotilashenkilöstöä tekemästä kansallista turvallisuustyötä. He ehdottivat myös, että ohjelman tiettyjen jäsenten olisi tehtävä yhteistyötä Walt Disneyn kaltaisten mediavaikuttajien ja dokumenttielokuvien tuottajien kanssa. Jälkimmäisessä tapauksessa ehdotettiin, että dokumenttielokuvat voisivat keskittyä suosittuun havaintoon ja antaa sitten vastauksen, jossa UFO-havainto redusoitaisiin luonnollisiin syihin, kuten kuuluisa ja nykyään kliseinen ilmaisu ”suokaasu”, jota professori Allen Hynek, tähtitieteilijä ja Project Bluebookin tieteellinen konsultti, käytti selittääkseen UFO-havaintojen sarjaa Michiganissa vuonna 1966. UFO-aalto määritellään sarjaksi UFO-havaintoja, jotka tapahtuvat lyhyen ajan sisällä pienen tai tietyn maantieteellisen alueen yllä. Hynekin tehtävänä oli toimia virallisena UFO-havaintojen debunkkerina Project Bluebookin aikana.

Tarkasteltaessa yhtä tri Hynekin kiistämistä suosituimmista UFO-havainnoista, Michiganissa vuonna 1966 tapahtunutta UFO-aaltoa, saadaan tietoa siitä, miten UFO-kokemuksen kokeneet — ne, jotka ovat nähneet UFOja — vastustavat sitä, että vaikuttajat, tässä tapauksessa Yhdysvaltain ilmavoimat, omivat heidän kertomuksensa. Tämä varhainen tapaus valaisee sitä, miten suulliset perinteet näkyvät julkisissa mediatiloissa ja antavat äänen vastanarratiiveille, jotka haastavat ja horjuttavat hallituksen kuratoituja vaikuttajien narratiiveja.

Vuonna 1966 Michiganin kaakkoisosassa oli UFO-aalto. Useat ihmiset olivat nähneet ilmassa tapahtuvia ilmiöitä useiden päivien ajan, ja he raportoivat niistä Michiganissa asuvalle Gerald Fordille, josta myöhemmin tuli Yhdysvaltain presidentti. Ilmiö, jota kuvailtiin useilla valoilla varustetuiksi ilma-aluksiksi, joista kuului myös viheltäviä luodin ääniä, oli Michiganin asukkaille pelottava. Paikallisten poliisivoimien jäsenet lähetettiin tutkimaan tapahtumia, ja hekin raportoivat, että ilmiö oli outo ja selittämätön. Tohtori Harry Willnus tutki aikanaan tapahtumia ja hankki poliisiraportteja ja muuta ensisijaista lähdeaineistoa UFO-aallosta.

Muutaman viikon ajan yleisö ja poliisi raportoivat laajalti UFOista Michiganin kaakkoisosassa. Asiat kärjistyivät 20. ja 21. maaliskuuta 1966 Dexterissä ja Hillsdalessa, Michiganissa. Maaliskuun 20. päivän yönä Frank Manor ja hänen poikansa näkivät läheisellä suolla sijaitsevasta maalaistalostaan oudon esineen. Poliisi ja joukko paikallisia kerääntyivät katsomaan jalkapallon muotoista, monivärisillä valoilla varustettua alusta, jolla näytti olevan vaikeuksia nousta ilmaan. Esine nousi ilmassa noin 500 metriin ja ”laskeutui sitten alas pitäen kovaa ääntä”.

Tohtori Willnus kertoi myös, että ilmavoimat lähetti tohtori Hynekin tutkimaan tapahtumapaikkaa. Tuolloin tohtori Hynekin virallisena tehtävänä oli kumota UFOja nähneiden ihmisten väitteet. Juuri näin hän teki Michiganissa. Oli kuitenkin ilmeistä, että tohtori Hynekin debunkkaus ei onnistunut, ja Michiganin tapaus tuli kuuluisaksi ”suokaasutapauksena”, joka paljasti ilmavoimien kömpelöt yritykset tehdä tyhjäksi todistajanlausunnot. Tohtori Willnus oli näiden tapahtumien silminnäkijä.

Tohtori Hynek saapui paikalle useita päiviä myöhemmin tutkimaan asiaa ja sai ohjeet julkaista lausunto havaintojen syystä. Lehdistössä uutisointi lisääntyi. Olin tuohon aikaan opettaja lukiossa, joka ei ollut kaukana joistakin raportoiduista UFO-havainnoista. Muistan, että koulun jälkeen kutsuttiin koolle improvisoitu tiedekunnan kokous, jossa käsiteltiin opetussuunnitelmaan liittyvää asiaa. Eräs opettajista nousi heti ylös ja totesi: ”Teidän on parasta pitää tämä kokous nopeasti, koska pimeä tulee aikaisin. Minulla on pitkä ajomatka kotiin, enkä jää tänne kovin pitkäksi aikaa näiden UFO-juttujen takia.” Monet alueen asukkaat olivat peloissaan.

Haastattelin Washtenaw’n piirikunnan seriffiä Doug Harveytä Dexterin tapahtumasta. Harvey kertoi, kuinka hän oli vienyt Hynekin Mannorin maatilalle, jossa professori könysi suolla ja tutki paikan. Harvey totesi, että he palasivat seriffin toimistoon ja Hynek myönsi, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä ihmiset olivat nähneet. ”Silloin tuli puhelu”, Harvey sanoi. ”Mikä puhelu?” Kysyin. Harvey sanoi, että päivystäjä astui huoneeseen ja kertoi Hynekille, että hänelle oli tullut puhelu Washingtonista. Minuuttia myöhemmin Hynek palasi ja mutisi: ”Se on suokaasua, se on suokaasua, jonka he näkivät.” Vuosien mittaan on esitetty useita tarinoita siitä, mistä tohtori Hynek oli saanut tietää suokaasuilmiöstä. Sheriffi Harveyn haastattelun jälkeen olen vakuuttunut siitä, että Hynekiä ohjattiin Washingtonista sen suhteen, millaisen selityksen hän voisi tarjota. [1]

On tärkeää huomata, että Project Bluebook -hankkeen pyrkimykset mustamaalata UFO-tapahtumien todistajia onnistuivat, ja että Michiganin tapaus oli poikkeus, joka todisti säännön ja avasi mahdollisuuden hallituksen narratiivin julkiselle hylkäämiselle. Todistajia oli niin paljon, että Michiganin tapauksen narratiivia oli mahdotonta kontrolloida. Willnus jatkaa kuvaamalla tapoja, joilla julkiset informaatiotilat, kuten uutismedia ja suusanainen tiedonvälitys, muodostivat pilkallisen vastakertomuksen, joka horjutti Hynekin väitteitä.

Seuraavana päivänä sanomalehtijutuissa kerrottiin, että todellinen syyllinen oli suo- tai rämekaasu. Juttu sai osakseen naurua, pilkkaa ja ivaa, ja Hynek lähti Michiganista niin nopeasti kuin pystyi. Pian eri puolilla maata ilmestyi lehtiin poliittisia pilakuvia, joissa pilkattiin Hynekiä ja suokaasua syyllisenä Michiganin havaintoihin. (Strickler)

Pilkkavyöryyn liittyi pian kulttuurinen auktoriteetti. Gerald Ford oli Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen, joka edusti Michiganin asukkaita vuodesta 1949 vuoteen 1973. Michiganin hallituksen edustajana hän vastasi todistajien kysymyksiin ja huolenaiheisiin, ja hän uskoi, että he olivat luotettavia. Hän vaati kongressin kuulemista. Kirjeessä vaalipiirilleen hän kirjoitti,

Viime viikolla Michigan herätti jännitystä Washingtonissa eikä päinvastoin. Täällä oltiin erittäin kiinnostuneita Hillsdalen ja Ann Arborin alueilla havaituista tunnistamattomista lentävistä esineistä (UFOista). Viikon lopulla ilmavoimat selittivät UFOt opiskelijoiden piloilla, suokaasulla, nousevalla kuunsirpillä ja Venus-planeetalla. Ilmavoimat on kuitenkin selitellyt UFOja jo vuosia, enkä usko, että amerikkalaiset ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä sen lausuntoihin. (Gerald Fordin presidentin kirjasto)

Kongressiedustaja Fordin kulttuurinen ja poliittinen auktoriteetti antoi uskottavuutta epäilyksen diskurssille, joka tulvi tiedotusvälineisiin Hynekin Michiganin-vierailun jälkeen. Merkittävää on, että Ford asemoi itsensä kansan edustajaksi. Vuonna 1966 kansan kertomus UFOista, joka jo ennestään epäili hallituksen auktoriteettia, sai valtuutuksen hallituksen auktoriteetilta. Vuonna 1969 Bluebook-projekti lopetettiin virallisesti. Ilmavoimat pesi kätensä UFO-tutkimuksesta ja oletettavasti ohjelmasta, jonka tarkoituksena oli vaikuttaa yleisön käsitykseen UFOista.

Bluebookin jälkeiset UFO-influensserit

Michiganin UFO-kohu oli vain yksi tapaus, jossa Allen Hynekin virallisia lausuntoja koskeva julkinen epäily johti siihen, että hallitus salasi UFO-tapahtumia. Tämä kertomus piti paikkansa — ilmavoimat tiedottivat yleisölle virheellisesti UFO-tapahtumista tohtori Allen Hynekin kaltaisten agenttien välityksellä. Tila, jossa tätä tarua levitettiin, sisälsi tiedotusvälineitä, kuten sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja uutisradio-ohjelmia, sekä suullista perinnettä, joka ruokki näitä paikkoja ja jota ne ruokkivat (Denzler).

1980-luvulle tultaessa oli olemassa kukoistavia yhteisöjä, joissa oli UFO-kokemuksen läpikäyneitä ihmisiä, jotka tunsivat olleensa yhteydessä avaruusolentoihin tai kokeneensa elämänsä mullistaneen kokemuksen nähtyään UFOn. UFO-vaikuttajien, joilla oli sotilaskontakteja, tuottamaa kuratoitua ja tarkoituksellisesti manipuloitua mediaa vastaan kokemusasiantuntijat kerääntyivät mediapersoonien ympärille, jotka tukivat heidän tarinoitaan ja esittivät ne laajemmalle yleisölle. Kirjailija Whitley Strieber kirjoitti omista kokemuksistaan bestselleriksi nousseen tietokirjan Communion, ja Harvardin tutkijan John Mackin psykiatrinen työ kokijapotilaiden parissa paljasti, että he olivat täysin normaaleja eikä heillä ollut mitään sairauksia. Jos ilmavoimien vaikuttajat haluaisivat muokata näiden yhteisöjen jäsenten näkökulmia tai sitä, miten suuri osa väestöstä suhtautuisi heihin, he tarvitsisivat erilaisia taktiikoita kuin mitä he olivat aiemmin käyttäneet.

Richard Doty on pahamaineisin ja tunnetuin Bluebook-projektin jälkeisistä vaikuttajista. Hän käytti (oletettavasti) eri taktiikkaa kuin Allen Hynek. Doty, joka on entinen ja mahdollisesti nykyinen tiedustelu-upseeri Yhdysvaltain ilmavoimien erikoistutkimusyksikössä, väittää, että 1980-luvulla hänen tehtävänään oli levittää väärää tietoa UFOista ja jopa sijoittaa väärää ja harhaanjohtavaa tietoa toisen maailmansodan veteraanin Paul Bennewitzin (Bishop) omistamalle tietokoneelle. Dotyn työ merkitsee muutosta siinä, miten hallituksen toimijat muokkaavat UFO-folklorea. Project Bluebook -aikakautta määrittäneelle kehykselle oli ominaista Allen Hynekin työ. Hynek käytti kulttuurista auktoriteettiaan luodakseen sanktioidun version UFO-narratiivista yrittäessään muokata ihmisten versiota UFOista. Doty tarjoaa arvokasta tietoa siitä, miten voimakas instituutio pyrkii muokkaamaan kansanperinnettä ja miten yhteisö reagoi siihen. Kuten myöhemmin paljastuu, ”Doty-kertomukselle” ominainen vaikeaselkoisuus on tarkoituksellista, ja se tarjoaa folkloristiikan tutkijoille sekä mahdollisuuden että haasteen. Folkloristiikan nykytutkimuksen yhtenä tavoitteena on tunnistaa vallan ja sosiaalisen kurin vektorit sekä tavat, joilla marginaaliset yhteisöt vastustavat niitä. Dotyn narratiivi tarjoaa tilaisuuden tunnistaa näiden vektorien välineet, toisin sanoen keinot, joilla UFO-folklorea luodaan ja levitetään vallan instituution kautta, jotta sen merkityksiä voitaisiin hallita.

Amerikka-tutkija Timothy Melley tarjoaa hyödyllisen linssin, jonka kautta voidaan analysoida Dotyn vaikutusta. Hän tunnistaa fiktion ja ei-fiktiivisen median, kuten uutisten pääkirjoitusten, käytön keinoiksi, joiden avulla CIA:n vaikutusvaltainen instituutio hallitsee sosiaalista kenttää. Melley kutsuu tätä kaunokirjallisuuden ja uutismedian (jonka oletetaan olevan tietokirjallisuutta) käyttöä ”salaiseksi sfääriksi”.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ”tosiasioiden” diskursseilla olisi sijaa salatulla alalla. Mutta sen piirissä ne saavat todennäköisemmin fiktiivisiä piirteitä — ne tukeutuvat nimettömiin lähteisiin, spekulaatioihin, keksintöihin ja sekaannuksiin. Daniel Ellsberg, joka vuonna 1971 vuoti huippusalaiset Pentagon-paperit New York Timesiin, kuvailee, kuinka hänen huippusalainen turvaluokituksensa sai hänet ”todella katsomaan alaspäin New York Timesin lukijoita”. Kun Ellsbergille oli myönnetty pääsy ”kokonaiseen kirjastoon salattua tietoa”, hän alkoi pitää New York Timesia ”pohjimmiltaan fantasiana” ja luki sitä ”vain nähdäkseen, mitä juntit ja moukat ajattelevat”. Turvallisuusvaltion salaisen arkiston sisältä käsin julkisen elämän vakavimmat instituutiot näyttivät toisin sanoen fiktion välineiltä. (Melley, 16)

Doty työskenteli salaisessa ympäristössä. Hän käytti ihmisiä ja yhteisöjä levittääkseen väärää tietoa UFOista. Hänen kohteinaan oli myös yksittäisiä mediapersoonia, kuten toimittaja Linda Moulton Howe, joita hän käytti ”apulaisina” levittämään UFOihin liittyvää disinformaatiota. Kun Greg Bishopin kaltaisten tutkijoiden työ lopulta paljasti nämä taktiikat, hallituksen vastainen narratiivi UFO-salaisuudesta oli täydessä vauhdissa. Paul Bennewitzin tapaus antoi oman panoksensa kansanperinteeseen, jonka mukaan Yhdysvaltain hallitus otti vapauksia omille kansalaisilleen tavoitteenaan edistää UFO-huijausta. Bennewitz, sähköinsinööri, asui lähellä Kirtlandin lentotukikohtaa New Mexicossa ja uskoi UFOihin. Hän oli myös haavoittuva kohde, koska hän näytti kärsivän paranoidista vainoharhaisuudesta. Ilmavoimien tukikohdan läheisyydessä hän pystyi seuraamaan tarkasti sen lentotoimintaa koko päivän ja yön ajan. Hänellä oli ainutlaatuinen yhdistelmä ominaisuuksia: usko UFOihin ja haavoittuva mielentila. Tästä ominaisuuksien yhdistelmästä tuli täydellinen väline Dotyyn viestien levittämiseen. Doty, jolla väitetysti oli käytössään ilmavoimien toimittama Bennewitzin psykologinen profiili, liittoutui muiden agenttien kanssa Bennewitzin haavoittuvaisuuden hyödyntämiseksi ja disinformaation levittämiseksi.

Doty totesi, että hän laittoi salaa Bennewitzin tietokoneelle väärää tietoa, joka osoitti ilmavoimien olevan tietoisia uhkaavasta UFO-invaasiosta. Tämä ei tietenkään pitänyt paikkaansa, ja Bennewitzin usko näihin tietoihin oli tekijä, joka pakotti hänen perheensä laittamaan hänet laitoshoitoon. Miksi Doty teki näin? Oliko hänen tarkoituksenaan mustamaalata kaikki todistajat, jotka ilmoittaisivat UFO-havainnoista tai tarinoista? Käytettiinkö Bennewitziä esikuvana kliseelle, jonka mukaan UFOihin uskovalla on foliohattu päässään? Doty otti kohteekseen myös mediapersoona ja toimittaja Linda Moulton Howen. Howe oli tunnettu henkilö yhteisöissä, jotka olivat kiinnostuneita karjan silpomisista. Doty lähestyi häntä ja tarjoutui viemään hänet suljettuun ilmavoimien tukikohtaan näyttääkseen hänelle UFOihin liittyviä asiakirjoja. Howe suostui tähän ja julkisti kokemuksensa. Otettuaan kohteekseen Bennewitzin kaltaisia haavoittuvia henkilöitä ja Howen kaltaisia mediavaikuttajia, jotka molemmat kertoivat kokemuksistaan julkisesti, Doty sai yleisen mielipiteen UFOista muuttumaan.

Dotyn työsuhde, asialista ja toimet ovat olleet mysteerien ja hämärän peitossa. Ehkäpä nimeämätön ohjelma, jossa hän on julkisesti ilmoittanut olleensa mukana, oli Project Bluebookin tavoin ohjelma, joka luotiin levittämään väärää tietoa UFOista, mutta se erosi Bluebookista siinä, että se luotiin levittämään hämmennystä. On mahdotonta tietää, oliko ilmavoimat hyväksynyt Dotyn toimet. Ilmavoimat ei ole julkaissut mitään tietoja ohjelmasta tai Dotyn osallistumisesta siihen. Se ei kuitenkaan ole estänyt Dotya tunnustamasta julkisesti työtään ilmavoimien disinformaatioagenttina. Selvyyden vuoksi todettakoon, että Dotyn väitteiden totuusarvo ei ole tärkeintä UFO-folkloristiikan tutkimuksessa. Tärkeää on se, että ”Dotyn narratiivi” sai niin tärkeän roolin jatkuvassa narratiivissa UFO-salaisuudesta, Yhdysvaltain hallituksen osuudesta tähän salailuun ja siviilien yrityksistä erottaa fakta fiktiosta. Dotyn narratiivi on niin sekava sekasotku, että tapahtumien historiallinen jäljentäminen on mahdotonta. Jos Dotyn tehtävänä oli kylvää disinformaatiota ja johtaa siviilit pois UFO-totuuden tieltä, hän onnistui siinä enemmän kuin hyvin. Toinen vaikutus oli se, että ihmiset, jotka olisivat saattaneet tutkia aihetta akateemisesti, kokivat vastenmielisyyttä. Eräs merkittävä tutkija, joka oli kiinnostunut UFOjen uskonnollisesta näkökulmasta, päätti olla tutkimatta aihetta, koska ”koko hallituksen salassapitojuttu tekee minulle mahdottomaksi sanoa mitään olennaista aiheesta” (henkilökohtainen kirjeenvaihto, 2015). Jos ei muuta, niin Project Bluebookin jälkeinen UFO-folkloristiikan aikakausi korosti lehdistön eettisiä velvollisuuksia ja valtion läpinäkyvyyden asemaa. Se paljasti myös uuden strategian UFO-kertomuksen hallintaan. Doty, ja oletettavasti muutkin, joita ei tunneta, olivat keskellä läpitunkematonta solua, joka koostui henkilöistä, joista osa oli tietämättään kasvatettu apulaisiksi, kuten Howe ja Bennewitz, ja osa työskenteli tarkoituksella Dotyn kanssa. Osa tästä solusta vuotaneista tarinoista oli totta, kuten Howen meneminen ilmavoimien tukikohtaan tutustumaan asiakirjoihin, ja osa oli valheellisia. Valheisiin sekoittuneet totuuden säikeet muodostivat tämän disinformaation solun, joka oli Dotyn narratiivi.

Digitaalisen vaikuttamisen uusi aikakausi

Yhteiskunnassa 1990-luvulta lähtien vallinnut teknologinen muutos on ratkaiseva siinä mielessä, että kaikki muuttui niissä maissa, jotka olivat riittävän varakkaita omistamaan ja hyödyntämään digitaaliteknologiaa. Siirtyminen digitaalisiin infrastruktuureihin muutti sitä, miten näiden maiden asukkaat työskentelevät, syövät, hankkivat majoitusta, kommunikoivat, ovat yhteydessä perheeseen, äänestävät, saavat koulutusta ja harjoittavat uskontoa. Vuosina 2019 ja 2020 alkanut COVID-19-pandemia tehosti siirtymistä verkkoympäristöihin. Digitaaliset infrastruktuurit loivat uusia UFO-vaikuttamisen muotoja. Ne loivat myös uusia tapoja, joilla UFO-kokemuksen läpikäyneet voivat vastustaa virallisia valtion narratiiveja UFOista.

Kaksi verkkoympäristöjen piirrettä — aikakäsityksen muuttuminen ja suuria väestöryhmiä yhdistävien alustojen luominen — tarjoavat edellytykset potentiaalisesti demokraattiselle ja itsenäiselle kansan UFO-narratiiville ainakin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Digitaaliset aikakehykset, joissa tietoa jaetaan lähes välittömästi monien ihmisten kesken, eivät olleet käytössä valtion UFO-vaikuttajien kolmen ensimmäisen sukupolven aikana. Lineaarinen aikakehys hyödytti ja mahdollisti Hynekin kaltaisten vaikuttajien ylläpitää valtion narratiivia, koska tieto liikkui hitaasti yhteisöjen ja väestöjen läpi. Kun Hynek kävi UFO-havaintopaikoilla, hänen arvionsa pääsivät paikallisuutisiin, eivätkä ne suurimmaksi osaksi koskaan herättäneet kansallista huomiota. Nämä olosuhteet auttoivat Hynekiä hallitsemaan UFO-folklorea. Vasta Michiganin UFO-aaltoon osallistuneiden ihmisten valtava määrä sai tämän mallin kyseenalaistettua, ja Gerald Fordin kiinnostuksen lisääminen auttoi sitä saavuttamaan kansallista huomiota.

Sen lisäksi, että siirrytään digitaaliseen aikakehykseen, joka yhdistää miljoonia ihmisiä välittömästi, digitaalisten alustojen toinen tärkeä piirre on se, että käyttäjät voivat nykyään ladata omia kuviaan UFOista ja antaa omia tulkintojaan näistä tapahtumista. Nämä jaetaan välittömästi muiden käyttäjien ja kokijoiden kanssa. Tämä on luonut UFOille uusia tulkintakehyksiä, jotka kyseenalaistavat tiedotusvälineiden esitykset, joissa avaruusolennot kuvataan pieninä vihreinä ihmisinä tai yleensä antropomorfisina olentoina. Kokijat jakavat kuvien, jotka näyttävät palloilta tai valolta, ohella myös niihin liittyviä tulkintojaan. Twitterin käyttäjät, jotka reagoivat erään käyttäjän valokuviin, julkaisivat linkin YouTube-videoon, joka tarjoaa animoituja visuaalisia kuvia ”raamatullisesti tarkoista enkeleistä” eli enkeleistä sellaisina kuin ne on kuvattu heprealaisessa Raamatussa ja kristillisessä Uudessa testamentissa. Käyttäjät rinnastivat palloja ja UFOja juutalaisessa perinteessä esiintyviin enkeleihin (Walsh Pasulka https://www.youtube.com/watch?v=8sROESLRudM).

 

Toinen tapa, jolla digitaaliset infrastruktuurit mahdollistavat ihmisten version UFOista kukoistaa, on se, että ne avaavat tilan, joka on potentiaalisesti vapaa häiritsevistä markkinarajoitteista ja valtion puuttumisesta. Aikaisemmin mediasisällöt, kuten televisio-ohjelmat, mainokset ja musiikkivideot, määriteltiin mediayhtiöiden toimesta. Tuotantoyhtiöt valitsivat, mikä sisältö oli arvokasta ja näkemisen, kuulemisen ja katsomisen arvoista. Digitaalisissa ympäristöissä on mahdollisuus ohittaa nämä rajoitukset. Esimerkkinä tästä on erään kollegan kokemus, joka on koko elämänsä ajan nähnyt UFOja. Hän teki dokumenttielokuvan UFO-havainnosta Ruwassa, Zimbabwessa (kirjoittajan henkilökohtainen kirjeenvaihto, 2022). Vuonna 1994 UFOn väitettiin laskeutuneen Ruwassa sijaitsevan koulun ulkopuolelle. Monet koulua käyvistä lapsista näkivät UFOn ja sen asukkaat, kun lapset olivat välitunnilla. Tapaus aiheutti kohua; John Mack meni Ruwaan haastattelemaan silminnäkijöitä. Kollegani loi vuosien ajan dokumenttielokuvan tapahtumasta, jossa käytettiin Mackin haastatteluista otettua kuvamateriaalia ja nykypäivän haastatteluja, joissa haastateltiin nyt aikuisia kokijoita. Kun kollegani yritti saada dokumenttielokuvansa julkaistuksi ja tuotantoyhtiöiden allekirjoitettavaksi, hän kohtasi vastustusta. Minulle ja useille muille kollegoille lähettämässään sähköpostiviestissä hän kertoi, että yritykset olivat kiinnostuneita hänen dokumentistaan ja tarjosivat hänelle paljon rahaa sillä ehdolla, että hän ottaisi dokumenttiin mukaan kaksi tiettyä henkilöä asiantuntijoina. Nämä asiantuntijat ovat entinen armeijan urakoitsija ja entinen tiedustelupalvelun johtaja, joka on mukana levittämässä tietoa UFOista. Nämä sijoitukset olisivat kehystäneet Ruwan tarinan Yhdysvaltain armeijan kertomuksen sisään. Ohjaaja vastusti jyrkästi näiden miesten lisäämistä tuotantoonsa, koska heillä ei ollut mitään tekemistä alkuperäisen havainnon kanssa. Lopulta hän pystyi julkaisemaan dokumentin omilla ehdoillaan. Internetin suoratoistopalvelut antoivat hänelle mahdollisuuden julkaista teoksensa ilman ei-toivottuja ja kutsumattomia vaikutteita.

Fiktiolla on keskeinen asema UFO-folkloressa. Kokijat väittävät, että heidän kokemuksensa avaruusolennoista ovat todellisia eivätkä metaforisia tai fiktiivisiä, mutta heidän kertomuksensa ovat kuitenkin todistajalausuntoja, joiden tueksi ei ole olemassa määrällisiä todisteita. Lisäksi mikään yhteisö tai yksilö ei ole vielä tuottanut objektiivista, ruumiillista avaruusolentoa, joten fiktio on ensisijainen tapa kuvitella, miltä sellainen voisi näyttää. Fiktiiviset kertomukset täyttävät siis mielikuvituksen aukon ja tukevat uskoa UFOihin ja avaruusolentoihin. Kaunokirjallisuus tarjoaa mielikuvien sanaston, joka sisältää erilaisia lentäviä lautasia, entiteettejä ja avaruuseläimiä, ja nämä saavat tuntemattomia ilmailmiöitä tarkastelevat yksilöt käyttämään näitä mielikuvakategorioita vertailukohtina. Lisäksi digitaalisessa viihdemediassa, kuten videopeleissä, elokuvissa, videoissa, meemeissä ja dokumenttielokuvissa, hyödynnetään fiktiota tavoilla, jotka hävittävät faktan ja fiktion välisen eron (Walsh Pasulka, The Fairy Tale Is True; Zacks). Tämä tekee fiktiosta, kuten Melley esittää, tärkeän salatun sfäärin ja paikan, jossa UFO-folkloren merkitys esitetään ja kiistetään.

Näitä instituutioita hoitavat tiedusteluviranomaiset tunnustavat selvästi kaunokirjallisuuden keskeisen roolin valtion toiminnassa. Kaunokirjallisuus ”paljastaa” salaisen toiminnan muodossa, jota ei voida pitää fantasiana, melodraamana tai pelkkänä viihteenä. Se tyydyttää yleisön halun saada tietoa valtion toiminnasta samalla kun se teeskentelee, ettei se tiedä, mitä valtio tekee yleisön nimissä. (Melley, s. 27)

UFO-folkloristiikassa fiktio esitetään usein faktana, tai siinä on vahva viittaus siihen, että vaikka kertomus on virallisesti esitetty fiktiona, kirjoittaja vihjaa, että se pitäisi ottaa todellisena. Näin on Alien Interviewin kohdalla, joka on levinnyt laajalti UFOihin liittyvissä digitaalisissa ympäristöissä. Roswellin avaruusolennon haastattelu on Lawrence R. Spencerin toimittama teksti, jonka hän väittää saaneensa armeijan ilmavoimien sairaanhoitajalta, joka haastatteli telepaattisesti avaruusolentoa, jota valtio piti hallussaan Roswellissa, New Mexicossa vuonna 1947 tapahtuneen väitetyn UFO-onnettomuuden jälkeen. Lawrence ei esitä mitään virallista väitettä haastattelun objektiivisesta totuudesta, mutta antaa ymmärtää, että se on totta. Teksti on käännetty kahdelletoista kielelle, ja siitä on tullut arvovaltainen kertomus monille kokemusasiantuntijayhteisöille, jotka siteeraavat sitä keskusteluryhmissä, sosiaalisessa mediassa ja kyselevät siitä asiantuntijoiden podcast-haastatteluissa. Tässä tapauksessa kulttuurinen auktoriteetti liitetään fiktiiviseen sisältöön.

Alien Interview -teoksen kertomuksen mukaan avaruusolento — ekstrabiologinen entiteetti tai EBE (termi, jota kirjoittaja väittää ilmavoimien käyttävän) — on ei-ruumiillinen entiteetti, joka asuu luodussa biologisessa sijaiskehossa, EBE:ssä. Se jättää lopulta ”ruumiinsa”, mutta haluaa ensin välittää tärkeää tietoa sairaanhoitajalle, joka on keksinyt, että hän voi kommunikoida avaruusolennon kanssa telepatian avulla. Avaruusolento kuvailee ihmisten historiaa Maapallolla, sitä, että on olemassa muitakin avaruusolentojen lajeja ja että jotkut ihmiset ja muukalaiset ovat sopineet orjuuttavansa suurimman osan ihmisistä ja että suuri osa ihmisen historiasta perustuu luotuihin muistoihin ja että ihmisillä on muistinmenetys todellisen identiteettinsä suhteen. Ihmiset ovat kuolemattomia olentoja, jotka eivät ole tietoisia näistä tosiasioista. Alien Interviewin hallitseva motiivi on hallituksenvastaisuus. Kun otetaan huomioon ilmavoimien historia, jossa ilmavoimat hallitsivat yleisön käsitystä UFOista vaikuttajien kautta, Alien Interviewin suosio ei ole yllättävää. Vaikka Alien Interviewin omaksuminen uskottavana tietolähteenä UFOista saattaa olla hälyttävää, on hyvin dokumentoitu, että digitaaliset huijaukset ja fiktiot, kuten Star Wars -sarja, vaikuttavat moniin nykyajan uskonnollisiin näkemyksiin ja innoittavat laajalle levinnyttä uskoa UFOihin (Walsh Pasulka; Cusack). Alien Interview, joka liikkuu fiktion ja väitetyn faktan rajalla, on esimerkki siitä, miten salaista tilaa hyödynnetään paikkana, jossa tekijät voivat kyseenalaistaa hallituksen virallisen UFO-narratiivin.

Yhteenveto

UFO-kansanperinteet ovat olleet tiiviisti sidoksissa armeijaan 1940-luvulta lähtien. UFOja ympäröivän salailun vuoksi on ollut vaikeaa ja toisinaan mahdotonta erottaa armeijan harjoittamaa kansanperinteen hallintaa kansan UFO-narratiivista. On kuitenkin mahdollista tunnistaa johdonmukainen jännite näiden kahden narratiivin välillä, erityisesti kun kiinnitetään huomiota aikoinaan stigmatisoituun tietoon sotilaallisesta väliintulosta ja UFOjen disinformaation levittämisestä. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan UFO-kansanperinteelle siirryttäessä digitaalisiin ympäristöihin?

On tärkeää muistaa, että esi-internet, ARPANET, syntyi sotilasohjelmasta. Siksi armeijan teknologia-alustojen käytön analysointi auttaa ennustamaan, miten tulevat UFO-influensserit saattavat käyttää sosiaalista vaikuttamista. Entinen merijalkaväen kersantti ja joukkueenjohtaja Jose Herrera työskentelee mielenterveyteen liittyvien interventio-ohjelmien parissa ja sen parissa, mitä hän kuvailee metasotatilanteeksi internet-alustojen osalta, joihin liittyy lähinnä sosiaalinen media. Hän hahmottelee alustojen riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia sekä tapoja, joilla ne kohdistuvat erityisesti yksilöihin tietyn narratiivin levittämiseksi. Tekoälyalgoritmit osallistuvat tähän prosessiin, joskus tahattomin seurauksin. Sosiaalisen median vaikutusvalta yllyttää ja pakottaa ihmisten käyttäytymistä. Herrera toteaa nykytilanteesta seuraavaa

Tämän päivän vaikuttaja on loissuhteessa keinotekoisiin neuroverkkoihin. Ensi silmäyksellä kerronnallisiin viesteihin, kommentteihin ja jakoihin perustuvat postaukset vetävät käyttäjiä puoleensa dopaminergisin keinoin. Silti tiedonsiirron pysyvyys ja miljardin käyttäjän kehyksen kautta tapahtuva kerrontaprosessi tekevät suhteesta lopulta myrkyllisen. (Herrera)

Herreran tavoitteena on auttaa siviilikäyttäjiä lieventämään disinformaatiota ja poliittisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita ajavien käyttäjien tahallisesti luomia haitallisia vaikutuksia. Armeijan palveluksessa olleena Herrera ymmärtää Melleyn tavoin, miten tietämättömät siviilit joutuvat disinformaation verkkoihin ja uskovat tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa. UFO-vaikuttajat, kuten Hynek ja Doty, ovat osallistuneet aktiivisesti kansanperinteen muodossa esiintyvän disinformaation kumoamiseen ja levittämiseen. Herreran ja Melleyn työt paljastavat nämä kietoutumiset ja viittaavat siihen, että käyttäjien on hienovaraistettava mediankäyttöään, koska he ovat nyt disinformaation kohteita näissä uusissa ympäristöissä.

Huomautus

[1] Löytyy tältä verkkosivustolta: Lon Sticklerin tekemä tohtori Harry Willnusin haastattelu, 50. vuosipäivä: Swamp Gas & Dr. J. Allen Hynek, 16. maaliskuuta 2016. https://www.phantomsandmonsters.com/2016/03/50th-anniversary-swamp-gas-dr-j-allen.html

Lähdeviitteet

Atalay, Sonya Lempert, William Delgado Shorter David, and TallBear, Kim. “Indigenous Studies Working Group Statement.” American Indian Culture and Research Journal, vol. 45, no. 1, 2021, 9–18.

Biblically Accurate Angels. Anonymous. https://www.youtube.com/watch?v=8sROESLRudM, noudettu marraskuun 2, 2021.

Bishop, Greg. Project Beta: The Story of Paul Bennewitz, National Security, and the Creation of a Modern UFO Myth. Gallery Books, February 8, 2005.

Bruf ke, Juliegrace. “NASA Administrator Bill Nelson Says We Are Not Alone in the Universe.” NY Post. June 28, 2021. https://nypost.com/2021/06/28/nasas-bill-nelson-believes-we-are-not-alone-in-the-universe/, noudettu syyskuun 10, 2022.

Consolmagno, Guy; Mueler, Paul. Would You Baptize an Extraterrestrial?: …. and Other Questions from the Astronomers’ In-box at the Vatican Observatory. Image, 2014.

Cusack, Carol. “Apocalypse in Early UFO and Alien-Based Religions: Christian and Theosophical Themes.” Erik Tonning and Matthew Feldman (eds), Modernism, Christianity and Apocalypse. Brill, 2015, 340–354.

Dehaven-Smith. Conspiracy Theory in America. Austin: University of Texas Press, 2014.

Denzler, Brenda, The Lure of the Edge: Scientific Passions, the Lure of Belief, and the Search for UFOs. University of California Press, 2003.

Finley, Stephen. “The Meaning of Mother in Louis Farrakhan’s ’Mother Wheel’: Race, Gender, and Sexuality in the Cosmology of the Nation of Islam’s UFO.” Journal of the American Academy of Religion. June 2012. Vol. 80, No. 2, pp. 434–465.

Gerald Ford Presidential Library. Box D6, folder “Ford Press Releases – Column for 5th District Weeklies, 1966” of the Ford Congressional Papers: Press Secretary and Speech File. https://www.theblackvault.com/documentarchive/gerald-ford-pushes-congressional-ufo-hearings-1966/, noudettu elokuun 2, 2022.

Herrera, J.A. “The Emergence of the Invisible Vector,” unpublished manuscript, May 10, 2022.

Levi-Strauss, Claude. “The Structural Study of Myth”, Structural Anthropology, 1963: 206–231.

Melley, Timothy. The Covert Sphere. Ithaca: Cornell University Press, Kindle Edition, 2013.

Official United States Air Force Website. “Unidentified Flying Objects and Air Force Project Bluebook.” https://www.af.mil/About-Us/Fact-Sheets/Display/Article/104590/unidentified-flying-objects-and-air-force-project-blue-book/, noudettu syyskuun 10, 2022.

Pagels, Elaine, The Gnostic Gospels. Vintage; September 19, 1989.

Pasulka, D. W. American Cosmic: UFOs, Religion, and Technology. New York: Oxford University Press, 2019.

———. Heaven Can Wait: Purgatory in Catholic Popular and Devotional Culture. New York: Oxford University Press, 2012.

———. “With Release of Pentagon Report, UFO Narrative Belief System Is Suddenly Supported by Military Witness Testimonies.” Religious Dispatches. 2021. https://religiondispatches.org/with-release-of-pentagon-report-ufo-narrative-belief-system-is-suddenly-supported-by-military-witness-testimonies/, noudettu syyskuun 10. 2022.

Pentagon Report, “Preliminary Assessment: Unidentified Aerial Phenomena,”
https://www.dni.gov/files/ODNI/documents/assessments/Prelimary-Assessment-UAP-20210625.pdf, noudettu kesäkuun 25, 2021.

Primiano, Leonard. “Vernacular Religion and the Search for Method in Religious Folklore.” Journal of Western Folklore, vol.54, no.1, 1995, pp.37–56.

Spencer, Lawrence. Alien Interview. November 7, 2021. https://alieninterview.org/, noudettu syyskuun 10, 2022.

Strickler, Lon. “50th Anniversary: Swamp Gas and Dr. J. Allen Hynek,” March 18, 2016. https://www.phantomsandmonsters.com/2016/03/50th-anniversary-swamp-gas-dr-j-allen.html, noudettu syyskuun 10, 2022.

“Supersonic Flying Saucers Sighted by Idaho Pilot.” The Chicago Sun, June 26, 1947.

UFO Crash at Roswell: The Genesis of a Modern Myth, Benson Saler, Charles A. Ziegler, and Charles B. Moore. New York: Smithsonian Institution Press, 1997.

Wineburg, Sam; McGrew, Sarah; Breakstone, Joel; Ortega, Teresa. “Evaluating Information: The Cornerstone of Civic Online Reasoning,” Stanford Study on Assessing Fact from Fiction. https://purl.stanford.edu/fv751yt5934, noudettu lokakuun 29, 2017.

Watson, Nigel. “UFOs and the Cold War”, May 1, 2015. https://www.thehistorypress.co.uk/articles/ufos-and-the-cold-war/, noudettu syyskuun 10, 2022.

Zacks, Jeffrey. Flicker: Your Brain on Movies. New York: Oxford University Press, 2014.

 

Artikkelin julkaissut taylorfrancis.com / researchgate.net

Eksopolitiikka

Jack Brewer: UFO-paljastus, kuulen kutsusi

Kommentoi

Kirjoittanut Jack Brewer

Tämä postaus on vuonna 2021 julkaistun kirjan Wayward Sons: NICAP and the IC ensimmäinen luku.

Kirjailija Jack Brewerin hommat Expanding Frontiers Researchilla, hänen yhdessä Erica Lukesin kanssa perustamassa yhdistyksessä, pitävät hänet kiireisenä. Yhdistyksessään he sekä tiimi vapaaehtoisia tekevät tietopyyntöihin liittyvää tutkimusta, kirjoittavat blogia, tuottavat videoita nettiin ja suunnittelevat tulevaisuuden projekteja.

UFO-paljastus, kuulen kutsusi

1940-luku soitti modernille UFO-ajalle. Monet tutkijat vilpittömästi uskoivat, että heillä olisi aitoja mahdollisuuksia irroittaa UFO-miekka kivestä.

Edesmennyt Leonard Stringfield

 

“Suurin Maapalloon ja avaruuteen liittyvä tarina saatetaan pian kuulla”, julisti CRIFOn lokakuun 1. päivä 1954 julkaisema uutiskirje. Kyseinen organisaatio oli “Siviilitutkimusta planeettainvälisistä lentävistä esineistä”, jota johti Leonard Stringfield.

Väite perustui haastatteluun, jonka Stringfield teki everstiluutnantti John O’Maran kanssa, jota kuvattiin Yhdysvaltain ilmavoimien tiedustelupalvelun apulaiskomentajaksi. Eversti ilmeisesti ystävällisesti ”vahvisti ’lentävien lautasten’ olemassaolon”, mikä sai Stringfieldin julistamaan, että ”totuus saattaa paljastua pian”.

Spoiler: Se ei paljastunut.

Stringfield kertoi lisäksi, että ilmavoimat aikoivat tehdä yhteistyötä yleisön kanssa lautasia koskevissa asioissa ja että yleisö otettaisiin luottamuksen piiriin. Tämän uskottiin olevan ”viimeaikaisten tapahtumien innoittamaa”. Eikö niin ole aina?

Stringfield jatkoi: ”Lentäviä lautasia ’on olemassa’, eversti kertoi minulle, ja hän lisäsi, että aiemmat ristiriidat olivat valitettavia.”

Stringfield kuvaili eversti O’Maraa ”ihanan yhteistyökykyiseksi”, ja upseeri jopa antoi peukkua CRIFOn uutiskirjeelle. Julkaisusta kysyttäessä eversti totesi, että se oli kallellaan oikeaan suuntaan.

Sain CRIFOn uutiskirjeen sähköpostitse kirjailija ja tutkija James Carrionilta. Hän piti mielenkiintoisina vertailuja paljon tuoreempiin paljastusrumpuihin, joita esimerkiksi New York Times on lyönyt. Olen todellakin samaa mieltä näkökulmasta, sillä voimme havaita monia yhtäläisyyksiä meneillään olevaan tarinaan AATIP-ohjelmasta (Advanced Aerospace Threat Identification Program) ja niiden tahojen kanssa, jotka edistävät tätä kertomusta. Vertailuja ovat muun muassa seuraavat: viimeaikaiset tapahtumat olivat oletettavasti käännekohta; tiedusteluyhteisön sisäpiirin sisäpiiriläisten uskottiin auttavan prosessia; hallitus myönsi UFOjen olemassaolon; kertomusta tukevaa kirjoittajaa ylistettiin; ja tietenkin lopullinen vahvistus oli tulossa minä päivänä tahansa.

Kansallisen ilmailmiöitä tutkivan komitean (National Investigations Committee on Aerial Phenomena, NICAP) jäsenet uskoivat aikoinaan, että hekin olivat jonkin suuren asian äärellä. Noin vuonna 1958 jaettiin nuoren järjestön kirjallisuutta, jossa oli sen johtajan, majuri Donald E. Keyhoen viesti.

”Uusien tapahtumien vuoksi odotamme virallisen [UFO-]salaisuuden murtuvan vuonna 1959”, selitettiin (ks. s. 4). Yleisestä tarinalinjasta tuli toistuva teema NICAP:lle ja sen tutkijoille, joista monet työskentelivät ahkerasti pyrkiessään helpottamaan paljastumista. Uskottiin, että riittävä määrä julkista painostusta, joka kohdistettaisiin strategisesti oikeisiin virastoihin, saisi aikaan tietojen paljastumisen. Ryhmä raportoi usein julkisesti tietojen julkistamiseen liittyvistä ponnisteluista, edistymisestä ja takaiskuista. Itse asiassa NICAP:n toimintaa määritteli pitkälti köydenveto setä Samulin kanssa.

*                                    *                                    *

”Olemme lähellä sitä”, majuri Keyhoe julisti vuonna 1966 lentävien lautasten löytämisestä. Hän esitti lausuntonsa esityksensä loppupuolella tuolloin suositussa valtakunnallisessa televisiolähetyksessä To Tell the Truth.

Vuonna 1978 UFO-tutkijoiden optimismi jatkui. Phoenixissa sijaitsevan Ground Saucer Watchin (GSW) johtaja William H. Spaulding esitti järjestön huhtikuun tiedotteessa julkaistussa rahoituspyynnössä, että UFO-vastaukset olivat saatavilla.

Hän kirjoitti: ”Nyt on aika, jolloin meidän kaikkien on kysyttävä itseltämme, haluammeko todella ratkaista UFO-mysteerin. Jos vastaatte kyllä, meidän on pyydettävä jokaista jäsentä lahjoittamaan viisi, kymmenen tai kaksikymmentä dollaria, jotta voimme lykätä kalliita oikeudenkäyntikuluja.”

Spaulding viittasi oikeustoimiin, joita kohdistettiin CIA:n kaltaisiin kohteisiin, jotta saataisiin haltuun paljastaviksi uskottuja UFO-dokumentteja. Samassa tiedotteessa GSW:n tutkimusjohtaja W. Todd Zechel ilmaisi luottavansa tapauksen ratkeamiseen.

Zechel kertoi lukijoille: ”Jatkaaksemme tätä taistelua ja painostaaksemme riittävästi valtion virastoja, jotta ne alkaisivat kertoa totuuden UFOista, tarvitsemme huomattavia lahjoituksia jokaiselta jäseneltä. Lisäksi tarvitsemme apua suurelta yleisöltä. Loppujen lopuksi nämä ponnistelut hyödyttävät koko ihmiskuntaa, sillä saamiemme todisteiden avulla voimme lopullisesti selvittää UFOjen alkuperän ja luonteen. Minä hankin teille totuuden: te hankitte minulle varat.”

Spauldingin ja Zechelin puolustukseksi, he ja heidän kollegansa saivat itse asiassa onnistuneesti haltuunsa huomattavan määrän hallituksen asiakirjoja, jotka koskivat UFOja. Aineisto ei vain koskaan vahvistanut lopullisesti heidän lopullisia epäilyksiään ja uskomuksiaan setä Samulista ja lautasista.

Harmi Ground Saucer Watchin kannalta, että he eivät ajatelleet hankkia varoja heittämällä lähtemällä mukaan pörssipeliin. Näin tapahtui vuonna 2017 To The Stars Academy of Arts and Sciencen kanssa (TTSA).

Yrityksen lanseerauksen ja sijoittajille suunnatun sijoituspyynnön yhteydessä TTSA:n keulahahmo Tom DeLonge tarttui ”läpimurtoja on luvassa” -julistukseen ja totesi: ”Uskomme, että ulottuvillamme on keksintöjä, jotka mullistavat ihmiskokemuksen, mutta ne voidaan saavuttaa vain tukemalla rajoituksetta läpimurtotutkimusta ja innovaatiota.”

”Kuvitelkaa, että tällä vuosisadalla olisi 25. vuosisadan teknologiaa”, lisäsi pitkäaikainen ufologian kannattaja ja TTSA:n toinen perustaja tohtori Hal Puthoff. Hän selitti, että intohimoisesti uteliaista mielistä koostuva ryhmä koottiin paljastamaan ja levittämään ”tietoa, joka voi haastaa perinteisen teorian rajat” tunnistamattomien ilmailmiöiden tutkimisen osalta. Puthoff vakuutti lisäksi, että he toivat transformatiivista tiedettä ja insinööritaitoa esiin varjoista.

Nuo DeLongen ja Puthoffin vuoden 2017 huomautukset eivät näytä vanhenevan hirveän paljon paremmin kuin niiden liian optimististen ja ehkä joskus itsekkäiden 1900-luvun edeltäjiensä huomautukset, mutta ehkä en tunnista vallankumouksellista ihmiskokemusta ja mullistavaa tiedettä, kun näen sen. Minulla on kuitenkin edelleen rahani taskussa. Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä, että suurin osa tuosta intohimoisen uteliaista mielistä koostuvasta tiimistä hakeutui vihreämmille laitumille, ja TTSA:n tulevaisuus on hyvin epävarma.

Ennen TTSA:n luovaa varainkeruuta Mutual UFO Network (MUFON) meni suoraan asiaan ja näytti hyväksyvän puolustustiedustelupalvelu DIA:n Robert Bigelow’lle myöntämät varat. Kiistelty hyväntekijä ja UFO-maailman päähenkilö helpotti järjestelyä osana Pentagonin ilmeisiä UFO-ohjelmia. Sanon ”ilmeinen”, koska suuri osa projekteista on toistaiseksi vahvistamatta. MUFONin avainhenkilöt väittävät yleensä, etteivät he tiedä mitään varojen lähteestä tai osallisuudesta siihen, minkä nyt tiedämme olleen raportoituja UFO-projekteja alun perin hallinnoinut virasto, DIA. On myös epäselvää kannattiko DIA täysin MUFONin palvelujen asiakkaaksi lähtemistä, varsinkin jos liittovaltion viranomaisilla oli jo hallussaan niin paljon tietoa, joka oli kypsää julkistettavaksi, mutta jatkamme vain eteenpäin.

Leslie Keanin ja George Knappin kaltaiset kirjoittajat onnistuivat useaan otteeseen asettumaan keskelle tiedonantojen pölypyörrettä, vaikka heidän uutisointinsa saattoi olla vilpillistä, virheellistä tai enemmän kuin vähän vastuussa itse pyörremyrskyn jatkumisesta. Heillä kahdella, samoin kuin lukuisilla heitä seuranneilla UFO-paljstustoimittajilla, on taipumus edistää melko epäuskottavia tarinoita ja virheellisiä päättelytapoja, joita jotkut pitävät ”access journalismina”. Tällaisia esimerkkejä ovat Knappin omistautuminen Bob Lazarin tarinalle, Skinwalker Ranchin kyseenalaistamaton kuvaaminen ja TTSA:n lausuntojen ja kertomusten kritiikitön hyväksyminen samalla, kun hän johdonmukaisesti esittelee asianosaisia henkilöitä.

Knappin puolustus Lazarin epäilyttävälle tapaukselle on erityisen altis kritiikille, kun otetaan huomioon kaksikon väite, että he tiesivät kumpikin sijainnin, jonne Lazar kätki väitetyn avaruusolentojen kehittämän alkuaine 115:n, mutta he kieltäytyivät kuitenkin jyrkästi esittämästä sitä. Tutkijat totesivat osuvasti, miten ironista on, että oletetut UFO-paljastusaktivistit eivät halua antaa maailmalle juuri sitä savuavaa asetta, jota he vaativat vallankäyttäjiltä.

Keanin objektiivisuus ja ilmeinen puolueellisuus asetettiin kyseenalaiseksi, kun hän esitti väitteitä hallituksen osallisuudesta JAL 1628 -tapauksen peittelyyn. Väitteet olivat suoraan ristiriidassa väitetyn peittelyn kahden ensikäden todistajan lausuntojen kanssa. He osallistuivat kokoukseen, jossa peittelyohje väitetysti annettiin, mutta he sanoivat, ettei tällaisia lausuntoja annettu. Lisäksi nämä kaksi kertoivat, että tietoja todella jaettiin analysoitavaksi. Kean jätti olosuhteet pois tapausta koskevasta selostuksestaan — jopa sen jälkeen, kun tutkijat olivat saattaneet ne hänen tietoonsa — ja samalla hän tiettävästi esti yhteydenpidon tutkijoiden ja hänen yhteyshenkilönsä välillä, joka väitti, että salailu oli käynnissä.

Kean esitti myös vielä vahvistamattomia väitteitä AATIP:stä sekä fantastisia väitteitä chileläisistä väitetyistä UFOista, jotka osoittautuivat perusteettomiksi. Monet UFO-harrastajat arvostavat Keanin ja Knappin kaltaisten kirjoittajien työtä, kun taas toiset kyseenalaistavat vakavasti heidän kroonisen kritiikittömät ja epätäydelliset raporttinsa, joissa usein jätetään huomiotta melko ilmeisiä ristiriitaisuuksia. Kritiikki on ehkä perustelluinta siinä, miten nämä kaksi esittelevät itsensä toimittajina, kun taas esimerkiksi UFO-promoottoreiden kaltaiset nimitykset tuntuvat paljon tarkemmilta.

Vielä yksi merkittävä UFO-paljastusaktiivi, tai ainakin hän näyttää haluavan uskoa niin, on tohtori Steven Greer. Entinen lääkäri ryhtyi melko äärimmäiseen teatteriin ja kyseenalaisiin tutkimustoimiin, joiden tarkoituksena oli muka helpottaa laajempaa tietämystä UFOista ja niiden kuskeista. Greerin toimintaan kuuluu tiettävästi muun muassa aseistettujen henkivartijoiden saattueen tuominen suunniteltuun puheeseen vuoden 2013 Contact in the Desert -tapahtumassa Joshua Treessä, Kaliforniassa. Hänet tunnetaan myös siitä, että hän liioittelee virkamiesten kanssa pidettyjen kanssakäymisten merkitystä ja perii huomattavia palkkioita työpajoista, joiden väitetään helpottavan yhteydenpitoa avaruusolentojen kanssa, muun yhtälailla askarruttavan toiminnan ohella.

Greerin yleinen hokema on, että vierailevat ET:t ovat ystävällisiä, mutta Setä Samuli haluaa maalata heidät vihamielisiksi ja pitää asian salassa, koska avaruusolennoilla on ilmaisen energian lähde. Vapaan energian päästäminen ulos pussista löysäisi hallituksen kuristusotetta monilla teollisuudenaloilla Greerin mukaan. Hänen suorapuheinen aktivisminsa UFO-totuuden puolesta, jonka hän antaa meidän uskoa, johti siihen, että hän on joutunut estämään valtaapitävien useita hänen henkeään uhkaavia tilanteita, mistä syystä tuo dramaattinen kohtaus Joshua Treessä.

toukokuun 2013 mainos MUFONin sähköpostissa

 

Greer on ehkä pahamaineisimmillaan hänen poikkeuksellisista väitteistään, jotka osoittautuivat virheellisiksi Atacaman luurankoon liittyen, sekä eettisistä kysymyksistä, joita hänen ja tohtori Garry Nolanin näytteen käsittelyyn liittyi. Nolanilla, joka on kunnioitettu Stanfordin professori ja tutkija, joka on suorittanut tutkinnon genetiikan alalla, oli lyhyt suhde To The Stars -järjestöön. Häntä epäiltiin myös laajalti ja luottavaisin mielin, ei niinkään nimettömänä kuvatuksi, tähtihahmoksi tohtori Diana Walsh Pasulkan (omanlaisensa) tietokirjassa American Cosmic.

Allekirjoittanut kyseenalaisti tilanteen, samoin kuin Nolanin ja Walsh Pasulkan haluttomuuden puuttua suoraan heidän väitettyyn osallisuuteensa raportteihin, joiden mukaan ”turvallisuushenkilöstö” valvoi ja muokkasi heidän podcasteissa antamiaan lausuntoja. Riittää, kun sanon, että kummallakaan ei ollut paljon sanottavaa, mutta se taitaa olla teille paljastus. Avoimuus tuntuu usein olevan hyvä asia vain, jos sitä sovelletaan muiden toimiin. Walsh Pasulkan näennäinen vilpittömyys puolittaisessa pyrkimyksessä salata American Cosmicin päähenkilöiden henkilöllisyydet kyseenalaistettiin läpi koko UFO-genren, samoin kuin sen taustalla olevat motiivit.

Takaisin Greeriin. Hän laittoi kovasti pökköä pesään Atacaman luurankotarinaan, jonka hän myi avaruusolentoihin liittyvänä. Tätä kuvattiin hänen vuonna 2013 julkaisemassa joukkorahoitteisessa elokuvassaan Sirius, jota mainostettiin UFO-mysteerin paljastamisena. Käteisrahan maksajat ilmaisivat pettymyksensä, kun heidän piti maksaa elokuvan katsomisesta, ja ilmoittivat tuntevansa itsensä tuplaveloitetuiksi. Joidenkin mielestä elokuvan sisältö oli sitten puutteellinen ja jäi selvästi jälkeen mainostetusta kannen räjäyttävästä merkityksestään. Pettymys ei lieventynyt yhtään, kun Greer ilmoitti vielä yhdestä elokuvasta, joka tarvitsi rahoitusta ja joka paljastaisi lopullisesti järkyttävän totuuden. Näin ei tietenkään käynyt, ja sitten hän teki sen uudelleen. Jotkut saattavat ajatella, että verolomakkeet osoittavat hänen sinnikkyytensä tarkoituksen kroonisen turhuuden edessä.

Tarkistin vuonna 2014 verotietoja, jotka Greerin johtama voittoa tavoittelematon yhtiö Center for the Study of Extraterrestrial Intelligence (CSETI) toimitti verovirastolle, joka näytti toimivan hänen yritystensä keskuksena. Huomasin, että Greer ei ilmoittanut saavansa palkkaa CSETI:ltä, mutta verovuoden 2012 aikana CSETI ilmoitti maksaneensa noin 177 000 dollaria konsultointipalkkioita Greerin omistamalle Crossing Point Inc.:lle.

CSETI maksoi edellisenä vuonna 2011 Crossing Pointille 180 360 dollaria. Vuonna 2010 CSETI maksoi Crossing Pointille yli 214 000 dollaria. Tarkasteltavan kolmen vuoden aikana Greerin Crossing Pointille maksettiin lähes 70 prosenttia CSETI:n ilmoittamista 833 083 dollarin yhteenlasketuista kokonaistuloista IRS:lle jätettyjen 990-lomakkeiden mukaan.

CSETI:n vuoden 2012 lomakkeessa 990EZ ilmoitettiin, että järjestö luopui voittoa tavoittelemattomasta asemastaan 1. tammikuuta 2013 alkaen. Siirtyminen saattoi liittyä siihen, että se sai niin paljon enemmän yritystoimintaan liittymättömiä tuloja kuin julkista tukea, että sen voittoa tavoittelematon hyväntekeväisyysasema oli mahdollisesti vaarantunut IRS:n määritelmän mukaisesti. Voittoa tavoittelemattomasta asemasta luopuminen olisi silloin suositeltava liike tohtori Greerin kannalta, eikä ollenkaan huonosti jos sen saa.

Stephen Bassett ryntäsi paljastusjuhliin ja perusti Paradigm Research Groupin, joka on lobbausaloite tai jotain sinne päin, ”totuussaarron” lopettamiseksi. Tietääkseni ryhmään ei virallisesti ja toiminnallisesti kuulu ketään muuta kuin hän itse. Hänen ponnisteluihinsa kuuluu muun muassa vuoden 2008 Million Fax on Washington -projekti, jossa hän yritti innostaa seuraajiaan hukuttamaan tulevan Obaman hallinnon fakseilla, sähköposteilla ja puhelinsoitoilla, joissa vaadittiin UFO-tietojen julkaisemista.

Bassett lienee pitänyt kovinta meteliä vuonna 2013 järjestetyssä kansalaiskuulemisessa, joka koski tietojen julkistamista. Kuudelle entiselle kongressin jäsenelle maksettiin kullekin 20 000 dollaria, jotta he osallistuisivat näytöskuulusteluun, jossa he viettivät muutaman päivän kuunnellen kymmeniä ihmisiä, joiden uskottavuus, tunnettuus ja huonomaineisuus vaihtelivat ja jotka antoivat todistajanlausuntoja UFOista. Edellä mainittu Steven Greer oli yksi esitelmöitsijöistä, ja illanviettoon kuului hänen elokuvansa Sirius esittäminen.

Richard Dolan oli myös kansalaiskuulemisen puhujien joukossa, ja hänet tunnetaan siitä, että hänen seuraajansa näyttävät uskovan hänen taistelevan UFO-totuuden saamiseksi hallitukselta. Kuulemistilaisuudessa hän esitteli melko häpeämättömästi ikääntyneen miehen kuvattua haastattelua, johon viitataan nimellä ”Anonymous”. Miehen väitetään työskennelleen CIA:lle ja nähneen monia hämmästyttäviä avaruusolentoihin liittyviä nähtävyyksiä työskennellessään Area 51:llä. Kuolinvuoteella annettujen lausuntojen taustalla oli vahvasti miehen halu kertoa maailmalle, mitä hän tiesi, ja välttää tarinoiden vieminen uhkaavaan hautaansa.

Kuten kerroin vuonna 2013, Linda Moulton Howe oli jo kauan sitten haastatellut ”Anonymousia”. Hänen täysin vahvistamaton tarinansa oli peräti 15 vuotta vanha silloin, kun Dolan ja Bassett antoivat ymmärtää, että se oli kiireellinen, ja esittivät sen kansalaiskuulemisessa tiedonantovelvollisuudesta. Valmistellessani edellä mainittua vuoden 2013 artikkeliani tilanteesta tarjosin sekä Dolanille että Bassettille mahdollisuuden kommentoida ja selittää, mitä he sanoisivat ihmisille, jotka saattaisivat kyseenalaistaa taktiikan. Kumpikaan ei vastannut.

Kaksivuotiaan pojan muumio, jota esitellään avaruusolentona

 

Dolanin arvostelukykyä ja motiiveja epäiltiin entisestään, kun hän osallistui Roswellin diojen fiaskoon, tapahtumaketjuun, johon liittyi dioja, jotka kuvasivat todellisuudessa muumioitunutta intiaanilasta, mutta joita mainostettiin avaruusolennon kuvina. Dolan puhui kyseenalaisessa beWITNESS-tapahtumassa, joka oli Jaime Maussanin sponsoroima diojen julkinen esittelytilaisuus, jossa Dolan kutsui dioja ”vakuuttaviksi”. Hän myös vakuutti tarinaa mainostaneen kyseenalaisen ryhmän tutkimustaidot, jotka parhaimmillaan jättivät täysin tutkimatta kaikkein ilmeisimmän selityksen. Monet ihmettelivät, miten Dolan, joka väittää olevansa pätevä analysoimaan monimutkaisia UFOihin ja kansalliseen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä, saattoi vilpittömästi olla niin taitamaton.

Pian sen jälkeen, kun beWITNESSin väitetyn suuren paljastuksen jälkeen totuus tuli esiin ja tarina purettiin täysin Roswellin diojen tutkimusryhmän laadukkaan työn ansiosta. Muutamassa tunnissa tapahtuman jälkeen vapaaehtoisista tutkijoista koostuva ryhmä oli jo pitkällä analysoimassa asiantuntevasti dioja, joiden korkearesoluutioisia kuvia promoottorit olivat aiemmin salanneet ja joiden tarkkaa tulkintaa he eivät muka pystyneet tekemään vuosiin. Kuten todettiin, diojen osoitettiin vakuuttavasti kuvaavan kuollutta intiaanilasta. Dolanin osakekanta jatkoi laskuaan muiden tapausten myötä, joissa hän hyväksyi näennäisesti kyseenalaistamatta fantastisia tarinoita, joiden pitäisi koetella kaikkein hyväuskoisimmankin UFO-fanin kärsivällisyyttä.

Viime aikoina hän on kiihdyttänyt voimakkaasti huonosti suunniteltua tarinaa, jossa pisteiden väliset yhteydet ovat äärimmäisen löyhät ja jonka tarkoituksena on lopulta todistaa se, mitä UFO-piireissä kutsutaan ydintarinaksi (lautasten maahansyöksyt, avaruusolentojen ruumiit ja kaikki se). Pieni vinkki: jos väite nojaa vahvasti spekulaatioihin, se ei todista mitään.

Kyseinen versio ydintarinasta sisältää kuulopuheita ja väitettyjä lausuntoja, jotka väitetään kuulleen tiedemies Thomas R. Wilsonilta, ja Dolan kutsui sitä ”vuosisadan UFO-vuodoksi”. George Knapp tietenkin vahvisti tarinaa, koska siinä viitattiin Eric Davisiin ja muihin Skinwalkerin ja TTSA:n kuuluisuuksiin. Niille, joita asia erityisesti kiinnostaa, kirjailija Billy Cox kertoi, kuinka Wilson kiisti toistuvasti huhujen paikkansapitävyyden, muiden ongelmallisten näkökohtien ohella, jotka liittyivät tähän pörriäistarinaan.

On melko kiehtovaa, miten UFOjen paljastamisen käsite pysyy niin tukevasti pystyssä. Tammikuun 8. päivänä 1999 Art Bell juonsi Coast to Coast AM -ohjelman ”UFO Disclosure ’99”. Stephen Bassett oli olennainen osa ohjelmaa, ja muita vieraita olivat Steven Greer, Richard Hoagland ja Joe Firmage.

On huomattava, että monet näistä UFO-aktivisteista onnistuvat jotenkin myymään loputtomasti kiireellisyyttä. Monet ovat henkilökohtaisesti soittaneet hälytystä välittömästä paljastumisesta vuosikymmeniä.

Bassettin suurin este oli se, että hänen toistuvien vihjailujensa ja suoranaisten ennusteidensa määräajat menivät ja jäivät toteutumatta. Ja hän teki paljon vihjailuja ja ennustuksia.

Samaa voidaan sanoa historian monista UFO-persoonallisuuksista, jotka pukivat ylleen tietovuotoviitan luvatakseen kaiken kertovia hallituksen paljastuksia innokkaasti odottavalle UFO-maailmalle. Voi olla vaikeaa loihtia jatkuvasti UFO-paljastushuippua, mutta se on ilmeisesti täysin mahdollista. Uudet sukupolvet ja seuraajat pitävät sitä edelleen vastustamattomana vetona ja ottavat samalla rooleja sekä liikkeen johtajina että tukijoina. Joidenkin kohdalla saattaa olla kyse tietämättömyydestä turhuuden historiasta, kun taas toisten omistautuminen voi perustua jääräpäisyyteen, toiveajatteluun, kyseenalaisiin motiiveihin tai moneen muuhun vastaavaan seikkaan. UFO-hullut massat vain jatkavat tuloaan, ja aina löytyy toimittaja, joka vastaa kysyntään, ellei jopa luo sitä.

Kelataanpa kello taaksepäin nykyisestä hurjasta vauhdista ja palataan nykyaikaisen UFO-juoksun alkuaikoihin. Vaikka internet ja podcastit puuttuivat, pioneereilta ei puuttunut kiireettömyyttä tai dramaattisuutta. Päinvastoin.

Ryhmämme perustettiin Washingtonissa 1950-luvulla. Salaperäisyys ja uteliaisuus ympäröivät NICAPia sen perustamisesta lähtien. Monet haasteet vaivasivat järjestöä, mutta yleisön kiinnostus sen asioihin ei yleensä kuulunut niihin. Tämä johtui ilmeisesti osittain siitä, että yleisö oli innostunut lentävistä lautasista, mihin vaikuttivat useat tekijät, joihin varmasti kuului myös tiedotusvälineiden huomio.

Pitkän tutkimustyön jälkeen olen tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että monet NICAPin jäsenet olivat vilpittömiä ja tehokkaita tutkijoita, vaikka he eivät toisinaan olleetkaan tietoisia puolueellisuudestaan. Mitä tahansa pelejä onkin ollut meneillään, NICAP:ssa oli todellakin ihmisiä, jotka olivat aidosti kiinnostuneita UFO-mysteereistä, hyvässä ja pahassa. He uskoivat työnsä olevan tärkeää ja pitivät itseään eräänlaisina pioneereina. Jossain mielessä he ehkä olivatkin. Toisissa tapauksissa motiivit ovat enemmänkin kyseenalaisia, samoin kuin toisinaan tutkimuksen tarkkuus.

NICAP koki ylä- ja alamäkiä, menestystä ja epäonnistumisia, ja sen kerrotaan keränneen yhdessä vaiheessa noin 14 000 jäsentä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Mutual UFO Network -verkosto väittää tällä hetkellä verkkosivuillaan, että sillä on maailmanlaajuisesti noin 4000 jäsentä.

NICAPin perinnön merkittävimpiä aspekteja on The UFO Evidence, jonka toimittaja Richard Hall on herättänyt henkiin. Vuoden 1964 raportti sisältää noin 200 000 sanaa UFO-tutkimuksista. Se sisältää sen, mitä NICAP piti 750:nä vakuuttavimpana tapauksena yli 5 000:sta NICAP:n arkistoissa olevasta tapauksesta. The UFO Evidence toimitettiin kongressille, ja yli 10 000 kappaletta siitä jaettiin tieteellisille tutkimusorganisaatioille, valtion virastoille, yliopistoille, sotilaslaitoksille ja kirjastoille (ks. s. 46). Vaikka aineiston merkityksellisyydestä voitiin varmasti kiistellä, raportti tarjosi konkreettisen lähtökohdan keskusteluille ja todellisen saavutuksen aikansa tutkijoille.

Mitä siis tapahtui NICAPin perustamisen, 1960-luvun yleisen kiinnostuksen huippuaikojen, jäsenmäärän nousun, CIA:n soluttautumista koskevien raporttien, järjestön taantumisen ja sen lopullisen 1980-luvun lopun välillä? Jotta ymmärtäisimme paremmin NICAPin nousua & tuhoa sekä kulttuurisesti & yhteiskunnallisesti merkittäviä tapahtumia matkan varrella, aloitetaan tarkastelemalla alkuja. Se vie meidät Yhdysvaltain pääkaupunkiin. Vuosi oli 1956.

 

Artikkelin julkaissut UFO Trail

Eksopolitiikka

Diana Walsh Pasulka puhuu uudesta kirjastaan

Kommentoi

kirjoittanut Keith Basterfield

”UFO Classified”

Marraskuun 26. päivänä 2021 amerikkalainen uskontotieteiden professori Diana Walsh Pasulka oli vieraana Erica Luken podcastissa ”UFO Classified.” Tässä haastattelussa Pasulkalta kysyttiin hänen uudesta kirjastaan. Alla on lainaus hänen vastauksestaan showssa.

https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEiQjPc3_9iRuKProtzk3hnkrn3Y7Z7llLmMuLIUpy2Yk9melHrTcfvJSolOjT8yOA2NjUHYxCkwWBtWKPXMlLYcljV4rnYMpO14D4XkrkzgED5u0UQJ0lZt06VGShkLqwamYSMaz7dCfBtypjXrj664NVvMnzE74QywYRSqDBKFCPJeeb4cqEQfUnuo=s447
https://uncw.edu/par/faculty/faculty-pasulka.html

 

“Minä tunnen nyt muutamia, joilla on ollut kokemuksia ja joiden kokemukset ovat saaneet heidät ymmärtämään maailmaa jonkin todella kiireellisen valossa. Että jotain pitää tehdä, juuri nyt. Nämä ihmiset ovat kaikki ihan oikeita ihmisiä, heillä ei ole nimimerkkejä. Voit löytää heidät etsimällä hakukoneesta.

He tekevät asioita, koska he uskovat olevansa kontaktissa. He uskovat olevansa kontaktissa avaruusolentoihin. Kontakti ei näytä joltain sellaiselta kuin minä me sitä pidämme. Se ei näytä siltä kuin harmaat avaruusolennot, sentyylistä ajattelua niinkuin näistä olennoista ajatellaan, tai jotain sellaista. Se on enemmänkin jotain mitä me emme voi edes käsittää, mutta johon he ovat kehittäneet teknologiaa. Paras tapa kuvata sitä on, ja käytän tässä pop-kulttuuria esimerkkinä, koska suurin osa on todennäköisesti nähnyt elokuvan “Arrival.” Jos he tarkkailevat sinua, Erica, he ovat todennäköisesti nähneet elokuvan “Arrival,” okei? Siinä elokuvassa erään naisen pitää kehittää laite. Hän joutuu murtamaan koodin jotta hän voisi tehdä niin. No, olen havainnut, että oikeassa elämässä, nainen on oikean elämän henkilö. Hän on avaruusohjelmassa, ei täällä, vaan toisessa maassa, ja hän on avaruuspsykologi. Hän on avaruuslääketieteen johtaja. Hän on periaatteessa luonut tällaisen teknologian, ja koekäyttänyt sitä ensimmäisenä. Hän on kokeillut sitä, usko ai älä, hän kokeili sitä hyönteisiin, ja hän kykeni saamaan selville että niiden kieli on koherentti. Joten, minulla on kirjassani tällainen hahmo. Periaatteessa puhun teknologiasta, joka olisi kontaktin välikappaleena. Ja se on ikuinen oman mieleni laajentamisen matka.

Tämä henkilö tekee tätä. Hänen päivätyönsä on tätä. Hän auttaa identifioimaan; tiedätkö kun astronautit menevät avaruuteen, heitä alkaa ahdistaa, mutta monta kertaa he eivät edes tiedä olevansa ahdistuneita, ja mitä kauemmas Maapallosta he ajautuvat, sitä ahdistuneempia heistä tulee. Joskus se on lamauttavaa, koska — monta kertaa tässä on kyse rahasta — valtiot lähettävät niitä avaruusaluksia avaruuteen, käyttävät miljardeja rahaa, miljardeja dollareita näihin aluksiin, eikö? Joten he eivät halua, että ihminen rikkoo aluksen. Joten nämä tämän naisen kaltaisen ihmiset voivat identifioida teknologiaa käyttämällä ahdistuksen ihmisten äänestä, vaikka he kuulostaisivat super rennoilta. Ja hän voi tunnistaa tuon ahdistuksen ja he voivat hoitaa sen ennen kuin se lähtee lapasesta. Astronauteilla on syndrooma, joka heille tulee kun he ovat avaruudessa, mitä kauemmas he ajautuvat Maasta, sitä enemmän tällaista ahdistusta. Joten tiedätkö, me olemme nykyään erilaisessa ympäristössä. Teknologiamme on asettanut meidät tällaiseen ympäristöön, jollaisessa ihmiset eivät olisi 50 vuotta sitten kuvitelleetkaan olevansa.”

Kuka on tuo ”avaruuspsykologi?”

Pasulkan antamien yksityiskohtien pohjalta kahden kollegani oli mahdollista toisistaan riippumatta päätellä kuka tässä käsitelty ”avaruuspsykologi” oli.  Pasulka sanoi ettei hän aio käyttää pseudonyymejä kirjassaan, toisin kuin hänen kirjassa ”American Cosmic.” 

Yritin ottaa yhteyttä tähän henkilöön sähköpostilla (automaattivastaus sähköpostiini sanoi, että hän oli vuosilomalla); hänen julkisen Facebook-sivunsa kautta; sekä Twitterin kautta (Pasulka seuraa häntä); ja lähetin hänelle kopion ylläolevasta haastattelunpätkästä ja kysyin häneltä:

  1. Oletko vai etkö ole ”avaruuspsykologi”, josta Pasulka puhuu? (Pasulka sanoi ettei hän käytä pseudonyymejä uudessa kirjassaan.)
  2. Jos kyllä, mikä kiinnostus sinulla on UFO-ilmiöön?
  3. Jos kyllä, mihin johtopäätöksiin olet tullut UFO-ilmiöstä?
  4. Jos kyllä, onko sinulla ollut omia ”kontaktikokemuksia”? Ja jos kyllä, haluaisitko kertoa niistä lukijoilleni?
  5. Jos kyllä, onko jotain muuta mitä haluaisit kertoa?

Tähän päivään mennessä en ole vielä saanut vastausta.

Päivitys: 26. tammikuuta 2022.

Twitter-käyttäjä Mark@hackthesim sanoi minulle 29. marraskuuta, että Pasulka itse oli twiitannut avaruuspsykologin olevan tri. Iya Whiteley. Kiitos Mark, nykypäivänä on niin vaikeaa pysyä informaation perässä.

Tri. W elää USA:n ulkopuolella, on avaruuspsykologi ja avaruuslääketieteen johtaja, ja verkkotiedot kertovat hänen olleen kehittämässä teknologiaa, jolla selvitetään astronauttien ahdistuksen tasoja. Joten hän sopii Pasulkan kuvaukseen.

 

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com