1200-metrinen monoliitti on löydetty Marsista. Vaikka monoliitin viereiset esineet eivät ole tunnistettavissa kuvasta ja ovat sumeita, tämä esine selvästikin on olemassa, sillä siitä heijastuu varjo.
On siis epätodennäköistä, että monoliitti olisi digitaalinen kuva-artifakti, kuvien yhteenliittämisestä johtuva virhe tai häikkä.
Google Marsin koordinaatit: 31° 3’48.78″S 74°15’18.46″E
Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot
Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli tiedettä. Tämä on ensimmäinen osa kaksiosaisesta kanavoinnista.
Puhukaamme tässä työn toisessa kappaleessa alasta, filosofiasta, ideasta jonka tunnette tieteenä. Kaikki toiminta, filosofiat planeetallanne kanavoidaan perspektiivin läpi, jonka persoonanne on luonut niin, että nämä persoektiivit voidaan ottaa käyttöön niihin tarkoituksiin, joita varten olette nämä alat, nämä skenaariot luoneet sivilisaatiossanne.
Kaikki se mitä pidätte planeetallanne tieteenä on luotu 25-tuhatvuotisen erillisyyden syklin aikana Kaikesta Siitä Mikä On. Tämä historia jo itsessään on vastuussa sen näkökulman luomisesta, jonka pohjalta suurin osa tieteestänne lähtee liikkeelle. Eli, että universumi, siten kuin te sen tunnette, on jotain erillistä itsestänne. Tällä tavoin kovasti etsiskelette, kovasti koitatte luoda yhteyttä oman olemassaolonne ja ympärilläolevanne välillä. Samaan tapaan, idea tieteellisestä tutkimuksesta, idea tieteen kysymyksistä pohjautuu samaan näkemykseen: että universumi ei ole se mitä te olette, vaan jotain erillistä.
Kysymys on vastaus, joka on jo sisällänne, mutta joka nähdään erillisyyden perspektiivistä vastauksesta erillisenä, ja se heijastaa teille takaisin muistutuksen, erillisyyden näkökulmasta, että vastaus ei olisikaan sisällänne; mutta valitsette nähdä sen jonain joka on teidän ulkopuolellanne, ja niin luotte kysymyksen käsitteenä tunnetun kahtiajaon. Ymmärtäkää, että jos voitte kuvitella jonkin idean, silloin automaattisesti sen syntyhetkestä lähtien, sen havainnoinnista lähtien, tuon idean totaliteetti on se mitä te itse olette. Luomalla tieteenne erillisyyden aikakaudella olette luoneet itsellenne viitekehyksen, skenaarion, jossa teistä tuntuu siltä kuin olisi pakko kamppailla, vääntää, nähdä kovasti vaivaa, painia saavuttaaksenne nämä vastaukset, sillä uskotte niiden olevan jotain mitä ette voisi jo valmiiksi tietää. Me emme tuomitse teitä siitä, että tämä on ollut teidän metodologianne; yksinkertaisesti tämä on se menetelmä jota käytetään kun luotte idean itsenne tutkimisesta erillisyyden näkökulmasta.
Tämän kappaleen toisessa osiossa me puhumme siitä miten integroitu näkökulma mahdollistaa joillekin teidän fyysikoillenne tunnustaa, että se mistä olette puhuneet erillisenä universumina on osa teitä itseänne, se keitä te olette, ja teidän perspektiiviänne. Niitä ei voida erottaa toisistaan. Ja siinä osiossa me puhumme vaikutuksista, jotka syntyvät kun annatte itsenne integroitua enemmän ja enemmän universumiin. Erillisyyden ja tieteen idean avulla käsitelkäämme ensin evoluution ideaa.
Paljon on ollut puhetta tieteen ja metafysiikan ideoista, tai jopa uskonnon, ja tämä otetaan esiin uudelleen myöhemmässä ”Metafysiikka”-kappaleessa, siinä merkityksessä että tiede tavoittelee ”todistusta” siitä mihin se haluaa uskoa, kun taas metafysiikka ja uskonto tieteen näkökulmasta eivät vaadi todistuksen ideaa, vaan pelkkää uskoa.
Evoluution aihe on ollut yksi suurimmista mahdollisuuksista monille väittelyille koskien todisteiden, uskomusten ja uskon ideoita.
Ensinnäkin tunnustakaa, että tieteilijät ovat lukinneet itsensä tiettyyn näkökantaan, joka monta kertaa ei mahdollista heidän nähdä sitä lukkona, ja heillä on yhtä vahva usko sen todistusten luomiseen. Monet fyysikkonne ovat alkaneet tajuta, että on mahdollista saada aina sellaisia tuloksia kuin odottaakin saavansa, joka perustuu siihen, että omat uskomukset tilanteesta auttavat luomaan sellaisen koesuunnittelun jonka haluaa itse luoda saadakseen tietyt todisteet. Nämä liittyvät syvästi toisiinsa, ja te olette itse luoneet ”todistuksen” idean, mutta ette ole tajunneet että jopa idea todistuksesta monta kertaa on pelkästään kiinni näkökulmasta, eikä universumin muuttumattomista ”laeista”.
Massatietoisuudessa on sopimuksia tästä erityisestä universumista, jota nimitätte omaksenne, jotka näyttävät rakentaneen viitekehyksiä, joita te kutsutte fysiikan laeiksi. Tämä on saatu aikaan tietoisuuden ylätasolta, jonka me kuvaamme myöhemmässä kappaleessa, ja me tulemme puhumaan siitä tässä. Palatkaamme tieteen määritelmiin siten kuin ne pätevät evoluutioon.
Toisin kuin monet uskonnolliset ideanne, tunnustakaa että fyysinen universumi ”ottaa aikansa” salliakseen näiden tietoisuuden ideoiden ilmentymisen. Idea evoluutiosta fyysisessä muodossaan on enemmän tai vähemmän todellisuus. Evoluutiossa on joitain tekijöitä, joita ette vielä ole saaneet selville, jotka tulette selvittämään, joiden avulla teillä on mahdollista tietää miten tämä mekanismi tapahtuu fyysisesti. Ymmärtäkää kuitenkin, että vastoin tieteen mielipidettä, tietoisuus ei ole fyysisen evoluution tuotos. Kun olette fyysisyydessä, te olette luomakunnan projektio, olette päässeet tiettyyn värähtelytilaan, jolle on annettu tietoisuus, ei-fyysinen tietoisuus, joka antaa itsensä identifioitua aineeseen, tai projisoida itsensä fyysisyyteen. Näin kreationismin idea ja fyysisen evoluution idea ovat molemmat oikeassa, yleisessä mielessä. Evoluutio oli fyysistä tiettyyn pisteeseen asti. Tietoisuus oli jo luotu, projisoitu fyysisyyteen, ja sitten oli sulautuminen ja yhteenliittyminen.
Tämä oli miljoonia vuosianne sitten ajanlaskuanne, poislukien kuuden tuhannen vuoden vanha ihmiskunta. Nämä ovat vääristyneitä perspektiivejä. Tajutkaa, että voitte alkaa sekoittamaan näitä yhteen jos annatte itsenne tunnustaa, että lähteenne on aineen maailman ulkopuolella, ja että aine on yksinkertaisesti välikappaleenne. Jos annatte itsenne ymmärtää, että silmänräpäys teille on ei-fyysisissä maailmoissa ”luomisen kuusi päivää”, silti aineen luomisen mielessä se on mahdollista tulkita aikalinjaksi, joka teidän mittarein on paljon hitaampi kuin ei-fyysiset kiihtyvyysnopeudet. Samat ”kuusi päivää” voivat olla monia miljoonia vuosia; vaikka me emme sano että tämä olisi tarkka ajan määre. Se on edelleen allegorinen ilmaus, analogia.
Käsite on silti oikea. Tuolla tavalla luodut asiat ovat olemassa aineettomuudessa, ja niiden värähtelytaajuus on kiihtyvässä tilassa korkeammalla nopeudella kuin fyysinen universumi, ja se näkee oman itsensä korkeammalta ja näin esimerkillistää samaa luomisen tekoa. Tämän kappaleen jälkipuoliskolla me käsittelemme myös ideaa fyysisen todellisuuden määritelmästä: aika, avaruus ja polariteetti. Käsitelkäämme nyt astronomiaa.
Meidän ei tarvitse kertoa tätä teille, että olette katselleet tähtiä vuosien ajan. Jotkut tieteen ”paljastukset” ovat olleet seurausta sellaisesta toiminnasta. Tässä kohtaa astronomian tieteenne on edelleen suhteellisen rajoittunutta, kuten tiedätte, siinä millainen kyky sillä on läpäistä planeettanne ilmakehä. Monilla tavoilla jotkut gravitaatiotensorikentät, joiden avulla valo himmenee tai taipuu, joita ette vielä ole keksineet, tai vasta alatte tajuta niiden olevan olemassa, ovat myös roolissa teidän (rajallisessa) ymmärryksessä siitä mitä näette optisilla ja radioteleskoopeilla.
Yksi idea liittyy siihen elääkö toisilla planeetoilla muita ”älyjä”. Olette luoneet itsellenne monia tapoja, joilla havaita lähettääkö joku muista sivilisaatioista viestejä. Radioteleskooppi on tällaisen toiminnan keskeisin väline. Sallikaa minun todeta, että tänä aikana on epätodennäköistä, että koskaan vastaanottaisitte minkään lähisivilisaation viestejä radiotaajuuksilla.
Lähellänne on ollut muutama sivilisaatio, jotka aloittivat sähköisen kommunikaatiohistoriansa radion idealla; mutta lähin niistä lopetti radioviestinnän hieman ennen sitä kuin te aloititte omanne, ja näin heidän radiosignaalinsa ovat menneet ohi planeetastanne kauan sitten. Tajutkaa, että monet sivilisaatiot eivät käytä radiota eivätkä ole koskaan käyttäneet, vaikka tämä voikin teitä hämmentää, koska teidän mielestänne radiomelu on luonnollinen asia universumissa. Teidän historiassanne esiintyvät erillisyys ei ole mahdollistanut teidän tajuta, että viestintä tapahtuu mielestä mieleen, ja monille sivilisaatioille teknologinen viestintä ei koskaan tule tapahtumaan, tai jos se tulee, monta kertaa se tapahtuu kaapeleiden avulla, tai erittäin fokusoitujen energian säteiden avulla, jotka eivät säteile pallomaisesti ulospäin. Joten teille heidän sivilisaationsa ovat aina hiljaa.
Monet menetelmät käyttävät hyväksi hyperavaruutta, jossa viesti lähtee lähtöpisteestä ja vain yksinkertaisesti saapuu kohteeseen ilman, että se näyttää matkanneen mitään välissä olevaa avaruutta. Te saatte istua aika kauan kuuntelemassa radiotaajuuksianne ennen kuin kuulette yhtään mitään. Sallikaa minun todeta, että todennäköisesti sivilisaatioidemme välillä on sitä ennen fyysinen kontakti ennenkuin kuulette radioteleskoopeillanne yhtään mitään.
Tiede, yleisesti, planeetallanne ei edusta integraation ideaa ymmärryksessä itsen ja Kaiken Sen Mikä On välillä, ja siksi fysiikkanne, erityisesti kvanttimekaniikka, on alkanut nähdä miten olette tietoisuutenne avulla yhteydessä universumiin. Mutta silti, monta kertaa tieteen mielestä sen pitää todistaa jotain, jossa suljetaan usko ja uskomukset sen ulkopuolelle.
Mitä metafysiikkaan tulee, tämä idea fyysisistä todisteista ei tule koskaan kykenemään saamaan aikaan hyväksyttäviä todisteita parapsykologisista ilmiöistä ennen kuin ymmärrätte, että tuon alan määritelmänne ovat vääristyneet sen suhteen millainen teidän mielestä tuon alan pitäisi olla.
Kun yritätte pitää kirjaa parapsyykkisistä ilmiöistä, monta kertaa se tehdään erittäin steriileissä, tunteettomissa oloissa, että ette tajua että emotionaalisuus itsessään, elämän spontaanius itsessään, on yksi niistä asioista jotka tuon ilmiön synnyttävät. Tässä kohtaa tiede luo omat esteensä näiden ja monien muiden alojen välisten yhteyksien välille. Nämä muut alat voitaisiin sisällyttää tieteelliseen tietoonne, mutta sitä ei aina voida tehdä tieteellisillä metodeillanne, jotka te olette luoneet erillisyydellä.
Te alatte tajuta, vaikka tämä voi olla monille tieteilijöillenne vaikeaa hyväksyä, että jopa tiede, joka ei todellakaan ole sellainen kylmä, analyyttinen prosessi kuin olette sen tähän asti antaneet olla, voi olla jälleen yksi kokemuksellinen perspektiivi, eikä se ole teistä itsestänne erillään.
Sallikaa minun todeta, että tieteenne on perustanut itsensä skeptisisimin asenteelle. Vaikka persoonalta edellytetäänkin etsintää, jotta se ei törmäisi asiaankuulumattomaan informaatioon, skeptisismi itse luo kuitenkin fokuksen, joka monta kertaa on niin kapea, että se ei ole skeptisismiä vaan bias. Se kumoaa tieteentekijöiden kyvyn havaita mitään tieteen hyväksymien määrittelyjen ulkopuolista. Monta kertaa tämä voidaan ulottaa myös emotionaalisuuteen itseensä.
Me tunnustamme, että planeetallanne on monia tieteentekijöitä, jotka sallivat itselleen tunteet. Tällä tavoin me tiedämme, että monet näistä tieteentekijöistä antavat itselleen ainakin mahdollisuuden leikkiä sen kanssa, että tieteen kaikkein tiukimpien määritelmien hylkäämät asiat ovat nyt jotain sellaista mitä he voivat kokea, ja jotain mitä he usein kokevatkin, erityisesti perheenjäsenien kesken, sillä se on erittäin läheinen tunneside.
Kun nämä tieteentekijät ovat halukkaita sallimaan itselleen emotionaalisuutensa, me emme puhu irrationaalisuudesta vaan emotionaalisuudesta, antaa sen olla eräänlainen energia, joka sopii heidän yhtälöihinsä tavalla jonka he voivat ymmärtää, silloin he sallivat itselleen liikkumisvapauden, ja heille valkenee enemmän oivalluksia heidän yhteyksistään Kaikkeen Siihen Mikä On.
Tämä kappaleen toisessa osiossa me puhumme tämän idean integroinnista tietoisuuteen ja näkökulmiin ja tutkimuksiin, ja käsittelemme sen tekniikoita ajan, avaruuden ja polariteetin muuttuessa yhdeksi.
Havaintopäivämäärä: tammikuun 14, 2022
Havaintopaikka: Saturnuksen Titan-kuu
Lähdekartta: https://astrogeology.usgs.gov/search/map/Titan/Nomenclature/titan_VIMS_comp
Tämä on omituista, mutta kuunnelkaa mitä minulla on sanottavanani jotta ymmärrätte todisteiden merkityksen. Aluksi kävin läpi Titan-kuun karttaa, sitä oli vaikeaa nähdä, joten lisäsin sen terävyyttä ja että siitä erottuisi piirteet paremmin. Pian niitä alkoi näkyä. Tuijotin tätä labyrintin yksityiskohtaa Titanilta ja kysyin itseltäni ”miten tällainen voi olla edes mahdollinen? Se on massiivinen. Voisiko olla, että Titan ei ollut lainkaan kuu, vaan muinainen avaruusalus?”
Sitten ajattelin, että ei! Ei ole tarpeeksi näyttöä…. tarvitsin lisää varmistaakseni sen. Ja sitten se tapahtui, näin tämän labyrintin, joka oli merkitty Titanin karttaan… Ginaz Labyrinthus… se on latinaa ja tarkoittaa Ginazin labyrinttia. Sanakirjan mukaan labyrintti on monimutkainen, epäsäännöllinen käytävien verkosto, josta on vaikeaa löytää tietä. Se oli palapelin puuttuva palanen, jota kaipasin. Antamalla nimen tälle Titanin alueelle, NASA itse asiassa myöntää että nämä rakenteet ovat olemassa! Sellainen näyttö on kiistämätöntä.
Pitääkö tähän lisätä vielä jotain? Ehkä vähän… Titanin säde on 2,574km ja se tekisi tästä labyrintista noin 70km leveän ja noin 400 km pitkän. Labyrintin joidenkin osien seinämät ovat 250m-750m korkeita. Nyt me tiedämme miksi NASA suttaa niin paljon pois tämän kuun kartoista.
Scott C. Waring, Taiwan
Klikkaa kuvaa suurentaaksesi sen.
Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily
Havaintopäivämäärä: tammikuun 6, 2022
Havaintopaikka: Mars
Lähdevalokuva: https://mars.nasa.gov/mer/gallery/all/1/n/330/1N157490564EFF40AJP0645R0M1-BR.JPG
Marsin pinnalta löytyi epätavallinen kappale. Jokin joka näyttää raketista irronneelta, mutta selvästikään se ei ole osa mönkijän laskeutumisalustaa, koska mönkijän jälkiä ei ole sen vieressä. Sen sijaan hiekka on pyörinyt tuulen mukana, eikä siinä näy mitään jälkiä. Myöskään ei ole mitään jälkiä muista laskeutumislaitteista. Olen nähnyt mönkijän laskeutumisaluksen eikä tämä ole mitään sen näköistä. Monet NASAn ja muiden missiot ovat kohdistuneet Marsiin ja tämä voi olla jokin niistä aluksista, mutta valokuvassa ei ole mitään merkintää, ei mitään selitystä eikä mitään muistiinpanoja. Tämä mahdollisesti voisi olla myös avaruusolentojen teknologiaa.
Scott C. Waring, Taiwan
Alla näet mönkijän tarkastelemassa romua, mutta romun luota ei lähde mitään jälkiä.
Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily
kirjoittanut Thomas Deuley, MUFON
Ambient Monitoring Program, lyhennettynä AMP, oli tieteellinen projekti, jolla oli MUFONin täysi tuki UFO Research Coalitionin kolmantena jäsenenä. Kaksi muuta koalition jäsentä olivat Center for UFO Studies sekä Fund for UFO Research.
AMP alunperin tarkoitti Abduction Monitoring Projectia (siepattujen tarkkailuprojekti), mutta alkuvaiheessa kun piti olla tekemisissä laitetoimittajien kanssa, nimi päätettiin muuttaa, ja huomasin että se paransi tilannetta ja projekti sai vakavampaa huomiota sanan Abduction muututtua sanaksi Ambient. Oikeastaan termi Ambient Monitoring (suom. taustatarkkailu) on todennäköisemmin tarkempi ilmaisu, joten se otettiin käyttöön projektin kuvaukseksi sen nimessä.
Projektin yleisidea oli asettaa dataa kerääviä sensoreita toistuvan sieppauskokemuksen kokeneiden koteihin. Me teimme tämän suurella menestyksellä ja opimme muutamia arvokkaita läksyjä samalla. Koe mahdollisti meidän kerätä suuria määriä fyysistä dataa, joka saattaa liittyä abduktioilmiöön tai sitten ei.
Viiden vuoden ajan UFO Research Coalition aktiivisesti pyöritti projektia, ja periaatteessa kaksi vuotta omistettiin täysin instrumenttien kehittämiselle ja kolme vuotta datankeruulle.
Ennen muinoin on väitetty, että siepattujen fyysinen tarkkailu on epäonnistunut tavalla tai toisella. Usein epäonnistumiset on liitetty johonkin ulkopuoliseen voimaan, joka on aiheuttanut joko laitteiden toiminnan lakkaamisen kokonaan tai sitten ne ovat toimineet niin huonosti, että uutta informaatiota ei olla saatu. Tämän kokeen parissa puuhaillessamme me yritimme selvittää joitain näitä väitettyjä tilanteita, mutta emme koskaan saaneet kerättyä enempää kuin anekdotaalista informaatiota sellaisista häiriötilanteista, eikä yhtään dokumentaatiota. Ainoa raportti jonka saimme, oli tutkija David Jacobsilta, jossa yritettiin käyttää videokameraa siepatun tarkkailuun, mutta koehenkilö raportoi juuri ennen sieppauksen tapahtumista, että hän koki voimakasta tarvetta sammuttaa kameran, joten mitään fyysistä tapahtumaa ei ulkopuolisesti saatu talteen.
Alusta alkaen koesuunnittelussamme me pyrimme rakentamaan yksikön, joka ratkaisisi joitain näistä ongelmista. Ensinnäkin laittemme, kun sitä käytettiin, oli päällä kaiken aikaa, jopa silloin kun koehenkilö haluaa sen sammuttaa, se ei sammuta kaikkia toimintojaan ja datankeruu jatkuu. Erityisesti se jatkaa ajan kulun kirjaamista, sekunti sekunnilta, niin että me näemme milloin se on sammutettu tai siitä on mennyt virta. Me myös havaitsimme mikäli joku, tai jokin, yritti päästä laitteen sisälle. Sellaisessa tapauksessa me kävimme tilanteen läpi erityisellä huolellisuudella, erityistoimin ja erityisvarauksin. Tämä ei ollut koskaan tarpeen.
Kaikissa tapauksissa havaitsematta jäi minkäänlainen signaali, joka olisi kertonut siitä että kukaan tai mikään olisi pyrkinyt edes koskettamaan yksikköä. Joskus, kun koehenkilö tai joku samassa talossa asuva kosketti siihen tarpeesta, me saimme selityksen tilanteelle koehenkilön päiväkirjasta, tai lähetimme viestin asentajatutkijalle, että mene käymään koehenkilön luona ja selvitä mikä ongelma oli: ja koskaan ei esiintynyt mitään epätavallista. Yhdessä tapauksessa koehenkilön kissa oli kävellyt laitteen päältä, joka oli aiheuttanut epätavallisia signaaleja, ja toisessa tapauksessa koehenkilö oli kaatanut jääteetä, ja tarkkailuyksikkö piti siirtää paikoiltaan siivoamisen takia, jonka jälkeen tarkkailuyksikkö palautettiin alkuperäiseen asemaansa.
Historia
AMP-projekti sai alkunsa monta vuotta ennen kuin se oikeasti toteutettiin 28. esityksenä, joka oltiin tuotu CFM-koalition arvioitavaksi. Perusidea oli ollut olemassa kauan aikaa, mutta nyt se oli kirjattu paperille.
CFM koostui Center for UFO Studiesista, Fund for UFO Researchista ja Mutual UFO Networkista, sama ryhmä josta myöhemmin tuli URC. Koalitio perustettiin Bigelow-säätiön avustuksella. Kuitenkin CFM-koalitio ei esittänyt tätä tutkimusprojektia Bigelowille, sillä CFM pani välit poikki hänen kanssaan samana päivänä kun olimme valmiit esittelemään projektin idean.
Menetettyämme tuon mahdolisuuden, projektin ideaa pyöriteltiin vuoden ajan, kun koalitio keräsi rivejään ja etsi sponsoreita ja lahjoittajia tähän ja moniin muihin projekteihin. Projektin alkuperäinen idea, vaikka se oli jonkin verran yksinkertaisempi kuin mistä nyt kerron, kävi läpi monenlaista välivaihetta paljon suuremmaksi ja muodollisemmaksi tieteelliseksi projektiksi kuin mistä se oli lähtenyt.
Ehdotus annettiin Fund for UFO Researchille, sekä vanhemman että uudemman koalition jäsenelle, sillä aikeella että he sitten tarjoaisivat projektia lahjoittajaehdokkaille, jotka saattaisivat projektista kiinnostua.
Ajan mittaan rahaston työ poiki positiivisia reaktioita, jotka lopulta johtivat siihen, että rahaa saatiin tarpeeksi kasaan ja voitaisiin käydä työhön. Sillä aikaa CFM-koalitiosta oli tullut UFO Research Coalition eli URC, ja nyt se oli täysin itsenäinen eikä liittynyt Bigelowiin mitenkään.
Huomautan tässä, että Bigelow-säätiötä ei koskaan pidetty eikä pidetä minkäänlaisena viholisena, missään koalition ryhmässä. Irroittautumisemme Bigelowista ei koskaan ollut eikä sitä nytkään pidetä minään muuna kuin liiketoiminnallisena tekona. Sitten hän perusti NIDS-organisaation, ja kaikki koalition kolme jäsenryhmää olivat hyvissä väleissä NIDSiin ja yleisesti tukevat NIDSin työtä, aivan kuten he tukevat meidän työtämme.
Hyvän sponsoriehdokkaan löytyessä URC jatkoi ehdotuksen muokkaamista, jonka suosittelua rahoittajaehdokas oli jatkanut, ja sitten hakemus lähettiin uusiksi. Useiden muutos- ja neuvottelukierrosten jälkeen ehdotus Ambient Monitoring Projectiksi hyväksyttiin.
Alkuperäisestä sponsorille esitetystä ideasta ensimmäisiin työvaiheisiin pääseminen oli kestänyt lähes kolme vuotta. Projektin löytäminen, jota sponsori haluaa tukea, ei ole niin helppoa kuin miltä se päällepäin näyttää.
Projektin käynnistys
Projekti käynnistyi sillä, että minä lopetin insinöörin työt toukokuussa 1998. Tuossa kohtaa otin täyden vastuun sekä AMPin saattamisesta käyntiin että sen loppuunsaattamisesta.
Johtuen pitkistä sisäänajoviiveistä, joita aiheutuu kustomoidun elektroniikan suunnittelusta ja rakentamisesta, ensimmäinen asia mitä tarvittiin oli löytää joku työhön kykenevä. Alkuidean esittelyajoista siihen asti, että projekti lähti käyntiin, me olimme kehittäneet hyvän idean sensoriyksikön muodosta ja erilaisten sensorien tarvittavasta lukumäärästä, ja tuohon perusten pian projektin käynnistyttyä kirjoitimme sopimuksen pienen tutkimuslaboratorion kanssa elektroniikan kehittämisestä tarpeisiimme ensimmäisen prototyypin rakentamiseksi. Yllätykseksemme se kesti ainoastaan 6 viikkoa, ja meille näytettiin kehitetyn elektroniikkalaitteen koko ja muoto sekä sille suositellut kuoret. Me hyväksyimme molemmat ja sanoimme alihankkijalle, että mennään eteenpäin ensimmäisen kokeiluyksikön kanssa, joka näkyy allaolevassa kuvassa 1. Sama labra lopulta rakensi neljä prototyyppiä meille, ja sitten myöhemmin toimitti elektroniikan kaikkiin yksiköihin, jotka minä olin suunnitellut ja jotka sitten kasasin. Labra pysyi konsulttina koko kokeen ajan, jos me olisimme tarvinneet heidän apuaan myöhemmissä vaiheissa.
Kuva 1: URC AMP -projektin ensimmäinen prototyyppi.
Elektroniikka koostuu kustomoidusta piirilevystä taustasensoreille, voimanlähteestä ja erillisestä latausyksiköstä, joka pitää akut latingissa. Elektroniikkapiirissä on sensori valaistuksen yleistasolle, joka mittaa ainoastaan huoneen yleistä valaistusta; ja äänisensori, joka mittaa ainoastaan hetkellistä äänenvoimakkuutta eikä tallenna mitään ääntä.
Kuva 2: Prototyyppi 1 avattuna. Patterit, virranlähde ja datankeräin löytyvät kaikki piirilevyn alta.
Sitten on iso kasa sähkömagneettisia sensoreita ja alkeellinen säähavaintoyksikkö, joka törröttää laitteen takaa, ja se mittaa lämpötilaa, ilmankosteutta ja ilmanpainetta.
Kun sensoriyksikkö lopulta asetettiin koehenkilön kotiin, se keräsi dataa joka sekunti 24 tuntia vuorokaudessa, ja kirjasi tämän kaiken sisäisesti niin, että se ladattiin päivittäin meille tallennettavaksi. Kykenin myös tarkkailemaan dataa reaaliajassa.
Elektroniikkapiirilevy syöttää lukemat datankeräimeen. Datankeräin on laite, joka on erityisesti suunniteltu sähköisten signaalien datankeruuseen. Jotkut datankeräimet piirtävät yksinkertaisia graafeja, reaaliajassa, datasta joita sensorit syöttävät. Jotkut datankeräimet ottavat sensori-informaation ja tallettavat sen muistiin myöhempää käyttöä varten. Meidän datankeräimemme oli tätä jälkimmäistä tyyppiä, ja me pystyimme olemaan siihen yhteydessä puhelinlinjoja ja modeemia pitkin niin, että saatoimme ladata datat tietyin väliajoin. Me kykenimme myös ottamaan siihen yhteyden ja tarkkailemaan datan kerääntymistä reaaliajassa ja säätämään parametreja ja lukuväliä.
Laitteessa oli myös muistiyksikkö, jonka avulla me kykenimme keräämään enemmän informaatiota kuin datankeräimeen mahtui. Virtalähde oli kiinni kodin pistokkeessa, mutta sen lisäksi sensoriyksikössä oli mukana pieni akkujärjestelmä. Se kykeni toimimaan akkuvirralla yli 24 tuntia, mikäli sähköt menisivät poikki.
Parin kuukauden ja useiden labran kanssa pidettyjen tapaamisten jälkeen ensimmäinen prototyyppiyksikkö saatiin toimitettua. Ensimmäinen yksikkö oli rakennettu naisten matkalaukkuun, johon oli tehty pieni reikä valaistuksen mittaamiseen, plus pieni taakse laitettu laatikko johon virtapiuha ja datakaapeli oli kytketty.
Ensimmäisen yksikön kuvat näkyvät ylhäällä. Huomaa kantohihna, joka on otettu kuvasta pois. Tämä yksikkö painoi yli 10 kiloa. Suurin osa tuosta painosta oli akun painoa, joka toimitti varavirtaa.
Tätä ensimmäistä yksikköä testattiin useiden kuukausien ajan, jolloin sen parissa työstettiin kalibrointimenetelmiä, herkkyyksiä, iskunkestävyyttä ja EMI/EMC-asioita, eli muiden sähkökenttien aiheuttamia häiriöitä ja herkkyyttä niille (Electromagnetic Interference and Electromagnetic Compatibility). Paljon opittiin tästä koekäytöstä, mutta ainoastaan muutama muutos piti tehdä, kun seuraava prototyyppi rakennettiin.
Tämä ensimmäinen prototyyppiyksikkö oli käytössä oikeilla koehenkilöillä. Ensimmäinen kokeilu tehtiin datankeruun ”briiffausprosessin” selvittämiseksi, joka oli datankeruumenetelmämme, ja pyrimme myös kokeilemaan eri tutkimuksessa käytettyjä dokumentteja. Dokumentaatiopaketti oli noin 30 sivun mittainen.
Ensimmäinen koe kesti noin 3 kuukauden ajan, eikä elektroniikka pettänyt koskaan ja kesti myös yhden sähkökatkoksen ajan. Ensimmäinen koe johti kuitenkin useisiin muutoksiin kokeiden dokumentaatiossa. Tällä ensimmäisellä yksiköllä oli joitain pikkuvikoja. Ensinnäkään lämpö ei erittynyt siitä läheskään riittävästi ja sen lämmönmittauslukema oli aina suurempi kuin mitä se oikeasti oli huoneessa. Lämpiäminen johtui tuuletuksen puutteesta. Toinen ongelma oli kuori, joka oli liian raskas ja liian kallis ja emme voineet repiä sen sisuksia. Pelkkä kuori maksoi $300.00. Kevyempää ja vähemmän kallista samantyyppistä kuorta ei vain löytynyt kaiken sisuskalujen painon kuljettamiseen. Vaikka tämä ensimmäinen laatikko olikin koekäytössä, ideoita pyöriteltiin sille miten saada sisäpuolelle parempi ilmankierto.
Toinen design käytti samanlaista elektroniikkaa, mutta se rakennettiin keskikokoiseen stereomankkaan.
Kuva 3: Prototyyppi 2.
Tätä designia käytettiin tarvittavan avoimuuden saamiseksi, jotta ilmavirtaus olisi riittävä elektroniikan jäähdyttämiseen. Siinä mielessä se toimi erittäin hyvin.
Tämä stereomankkamalli oli käytössä kahdessa muussa prototyyppikokeessa oikeilla koehenkilöillä. Tässä designissa oli myös ongelmansa. Suurin niistä, ja erittäin tärkeä, oli postituksen yhteydessä tapahtuneet laitehajoamiset, heti ensimmäisessä postituksessa. Akun paino yhdistettynä mankan sisätilan tyhjennykseen teki yksiköstä liian heikon, jotta sitä oltaisiin voitu käsitellä postilähetyksenä.
Kuoren design ei vain vaikuttanut olevan jotain mikä olisi mahtunut pieneen huoneeseen, ja vaikka mankka mahtui useimpiin huoneisiin, se ei mahtunut kaikkiin. Joten tarvittiin kompromissi näiden kaikkien eri syiden takia.
Seuraavien 4 kuukauden aikana, jolloin toista prototyyppiä koekäytettiin, kun tiesimme että siinä oli myös ongelmia, minä kehitin lopullisen designin, johon päädyttiin ja jonka URC-johtokunta otti käyttöön. Tämä lopullinen design oli ensin täysin paperilla suunniteltu ennen kuin ensimmäistä yksikköä rakennettiinkaan. Idea oli rakentaa sensorit puulaatikkoon, joka kesti huomattavia voimia, mutta jossa kuitenkin oli riittävä ilmanvaihto lämpenemisen estämiseksi. Kustomoitujen laatikoiden tuottaminen on kallista. Shoppailin joka paikassa, ja vastaani tuli useita vaihtoehtoja. Eräs löytämäni puulaatikko vaikutti parhaalla tavalla soveltuvalta, ja sen hinta oli vain hieman yli $80.00, kun taas muista kandidaateista piti maksaa vähemmän rahaa. Sattumalta matkalla Sam’s Clubiin vastaan tuli täydellinen laatikko, ja se maksoi vain $40.00. Se ostettiin välittömästi ja tuotiin kotiin. Se osoittautui tarkalleen samaksi kuin $80.00 dollarin laatikko, jonka olin löytänyt toisesta kaupasta, mutta nyt puoleen hintaan. Se tyydytti kaikki tarpeet, joten se otettiin käyttöön koeyksiköiden rakentamiseksi. Tämä lopullinen design oli insinöörityötä alusta loppuun ulkomuodon, lämpötilavaatimusten ja postituskestävyyden tarpeiden tyydyttämiseksi.
Kuva 4: Lopullinen sensoriyksikön design.
Tämä malli, joita rakensin kuusi kappaletta, suoritti 13 täyttä datankeruukierrosta neljässä kuukaudessa. Datankeruu lakkasi kesäkuussa 2003.
Tämä lopullinen design lähettiin standardeissa lentorahdin rahtikonteissa, jotka olivat paljon kestävämpiä kuin paraskaan pahvilaatikko. 16:n postituksen aikana yksikään lopullisista koekappaleista ei vaurioitunut.
Asennus ja datankeruu varsinaisessa tutkimustapauksessa
Uusi tutkimustapaus käynnistettiin etsimällä tunnettu tutkija, joka oli löytänyt jostain halukkaan koehenkilön. Me etsimme siis tutkijoita, emme koehenkilöitä. Me olimme järjestäneet tutkijan kanssa niin, että koehenkilön kotiin vedettiin ylimääräinen puhelinpiuha, jos sellaista tarvittiin. Tutkija järjesti myös koehenkilön psykologiset testit. Tämä tehtiin sekä koehenkilön suojelemiseksi että meidän suojelemiseksemme. Viimeisenä, me lähetimme päiväkirjan jossa oli valmiit päivämääräkohdat koehenkilön täytettäväksi jokaiselle päivälle kun sensoriyksikkö olisi koehenkilön kotona. Tutkija tekisi myös sarjan kokeita selvittääkseen sensorien normaalit lukemat ja yleisen taustamelun tason. Viimeisenä tutkija teki piirroksen huoneesta, jonne yksikkö sijoitettiin, ja piirroksesta piti näkyä yksikön tarkka sijainti huoneessa. Usein otettiin myös valokuvia sijoitetusta yksiköstä huoneessa.
Koska yksikkö oli äärimmäisen herkkä, tutkija merkkasi huoneeseen missä yksikkö oli sen sijainnin reunat niin, että jos yksikkö koskaan siirtyisi paikaltaan, se voitaisiin laittaa takaisin alkuperäiseen sijaintiinsa.
Elektronista dataa kerättiin joka päivä jokaisesta yksiköstä. Tämä saatiin aikaan automaattisesti minun toimistossani olevalla keskustietokoneella San Antoniossa, Teksasissa. Tietokone oli ohjelmoitu niin, että tiettyyn kellonaikaan joka päivä tehtäisiin soitto modeemilla jokaiseen kentällä olevaan yksikköön. Jokainen datankeruu kesti arviolta tunnin. Kaukopuhelulasku oli aika suuri.
Päivittäinen data jokaisesta yksiköstä koostui arviolta noin 1500 sivusta, jonka koko oli 8 1/2 X 11. Jokainen sivu näytti seuraavanlaiselta:
55,21,2354,40.37,292.7,337.1,.114,15.5,1.012,20.08,1.748,72.8,75.2,36.16,30.55 55,21,2354,40.37,292.7,337.4,.114,15.5,1.003,20.08,1.748,72.8,75.1,36.03,30.55 55,21,2354,39.7,293.4,338.1,.047,15.5,1.048,20.08,1.748,72.8,75,35.79,30.55 55,21,2354,40.37,293.4,338.1,.08,15.5,1.036,20.08,1.748,72.8,75.1,35.86,30.55 55,21,2354,40.03,294.7,337.8,.08,15.5,1.003,20.08,1.748,72.8,75.1,36.13,30.55 55,21,2354,40.37,295.4,337.8,.147,15.5,1.036,20.08,1.748,72.8,75,36,30.55 55,21,2354,39.7,294.7,337.1,.08,15.5,1.023,20.08,1.748,72.9,75.1,36,30.55 55,21,2354,39.7,294.4,340.8,.08,15.5,1.036,20.08,1.748,72.8,75.1,35.79,30.55 55,21,2354,39.7,295.4,340.1,.047,15.5,1.027,20.08,1.748,72.8,75.1,35.86,30.55 55,21,2354,39.7,295.4,339.4,.013,15.5,1.03,20.08,1.748,72.8,75,36.06,30.56
Kuva 5: Datanäyte. 1500 sivua päivässä, noin 6 megaa.
Päivittäin dataa kertyi vähän yli 6 megatavua. Jos olisimme tulostaneet ne, paperia olisi mennyt kolme hyllyköllistä joka päivä. Yli puolitoista laatikollista paperia meni kahdessa päivässä. Paperia olisi mennyt arviolta 260 laatikkoa vuodessa. Sanomattakin on selvää etten tulostanut niitä, eikä sellaiselle ollut tarvetta. Sähköinen tietokanta on paljon järkevämpi.
Datankeruun jälkeen konvertoin datan graafiseksi tiedostoksi ja käydessäni läpi graafeja jokaisessa tapauksessa etsin jokaisesta graafista ongelmakohtia ja anomalioita, jotka voisivat kertoa epätavallisesta aktiviteetista. Käytyäni läpi sekä datan että graafit tiedot tallennettiin CD:lle. Yhteen CD:seen mahtui noin 55 päivän edestä dataa.
Tyypillinen datan graafinen esitys näyttää tältä.
Graafinen ohjelma kykeni näyttämään dataa yleensä noin 24 tunnin ajalta, mutta jos oli tarpeen, dataa pystyi katselemaan yhden minuutin tai vain parin sekunnin jaksolta, jos halusimme selvittää oliko jokin yksittäinen tapahtuma sattunut.
Koko tutkimuksen aikana koehenkilöt pitivät päiväkirjaa kotonaan heidän sieppauskokemuksistaan, mikäli sellaisia esiintyi. Tässä on näyte erään sivun yläreunasta. Alareuna oli viivoitettu kirjoittamista varten.
Joka päivä he kirjasivat KYLLÄ, EI, EHKÄ sivun ylälaitaan. ”Ei” tarkoittaa että mitään ei tarvinnut käydä läpi. ”Ehkä” tai ”kyllä” vaati aina jotain lisäkommenttia. Jos tarvittiin lisää kirjoitustilaa, päiväkirjan lopussa oli lisäsivuja tarinan jatkamiselle.
Jokaisen tapauksen lopussa tutkija tuli hakemaan yksikön pois, briiffasi koehenkilöä asiasta ja otti päiväkirjan mukaansa. Tutkija lähetti minulle sensoriyksikön ja lähetti päiväkirjan tri. Mark Rodeghierille CUFOSiin. Minä vuorostani poltin CD:t ja lähetin Markille kaikki mittausdatat.
Kun datankeruu oli ohi tapauksissa, päiväkirjoja verrattiin kahden muun kolmannen osapuolen tutkijan voimin ja sitten kirjoitetaan loppuraportti. Dataa analysoidaan juuri nyt.
Lopputulokset tullaan julkaisemaan raportissa, ja raportti tulee olemaan kaikkien luettavissa ja jos siinä on jotain merkittävää, todennäköisesti tulevassa MUFON Symposiumissa tullaan asiasta esittämään myös tutkimuspaperi.
Siinä on tämä projekti, mutta ennen kuin kysytte mitään kysymyksiä, haluaisin vastata joihinkin ilmiselviin kysymyksiin.
K1). Voisivatko avaruusolennot, jos ne mitenkään liittyivät tähän, havaita laatikon?
Me huolellisesti suunnittelimme laatikon sellaiseksi, että se oli täysin passiivinen. Se ei pitänyt mitään melua, sähköistä tai muutakaan, eikä se lähettänyt ulospäin mitään signaalia paitsi datankeruuvaiheessa tai silloin kun reaaliaikaista tarkkailua toteutettiin- Se olisi kuitenkin havaittavissa yleisimmillä ”piilomikki”-havaitsijalaitteilla. Tämä olisi erityisen totta silloin, kun laatikko lähetti meille dataa. Mutta se tapahtui vain kerran päivässä tunnin ajan ja mahdollisesti silloin, kun kotona ei ollut kukaan paikalla. Kaikki piuhat, joista digitaalisignaali kulkee, on helppo havaita. Lisäksi sähköineen kello juoksee laitteessa kaikkina aikoina, ja sillä on pieni signaali, jonka voi myös havaita.
K2). Jos laatikko on havaittavissa, voiko sitä puijata?
Kyllä, mutta me emme tiedä miten sen voisi ”jäädyttää” ilman että me havaitsisimme sitä. Se varmaankin lakkaisi toimimasta kokonaan jos sitä pidettäisiiin ”jäissä”. Lisäksi datankeruu kohdistuu tiettyyn ennaltamäärättyyn lukuun bittejä, ja jos se laitettaisiin kokonaan ”pois päältä” joksikin aikaa, kello alkaisi näyttää väärää lukemaa, ja ajasta puuttuisi pätkiä ja datapisteitä ei olisi tarpeeksi. Jos näin kävisi, se kertoisi meille erittäin paljon ja se olisi jännittävää. Sitten tämä kertoisi meille paljon enemmän mitä me nyt jo tiedämme ja me voisimme etsiä uudenlaista tulokulmaa tilanteeseen. Jos he kytkisivät laitteen pois päältä ja jättäisivät kellon päälle, silloin meillä olisi kellosignaali mutta data olisi kaikki kadonnut — mikä jälleen olisi tilanne joka kertoo paljon ja se olisi meille tärkeää.
K3). Voiko yksikön laittaa pois päältä jos koehenkilön mielestä on tarve yksityisyydelle?
Kyllä. Laitteen takana on kytkin, joka mahdollistaa yksityisyyden, mutta koehenkilöille sanottiin että jos he kytkevät sen liian usein pois päältä pitkiksi ajoiksi, silloin koko koe jouduttaisiin hänen osaltaan hylkäämään ja me joutuisimme keskeyttämään sen.
Sananen tieteellisestä tutkimuksestamme.
Hyvässä tieteellisessä kokeessa koe tehdään kaksoissokkokokeena. Eli, yksi koehenkilö tekee kokeen oikealla koeyksiköllä, ja toinen valheellisella kontrolliyksiköllä. Tässä tapauksessa, kun kyseessä on abduktio, se vaatisi meiltä valeyksikköä joka pitäisi viedä läheisen naapurin kotiin, jonka perhe ja työkuviot ovat samanlaiset profiililtaan. Me totesimme, että tämä tekisi meille kokeen tekemisen mahdottomaksi.
Sen sijaan me päädyimme informaation rajaamiseen tehtävänjaolla. Minä datankerääjänä en koskaan saisi tietää koehenkilöiden nimiä tai osoitteita. Minä saisin tietää vain tutkijan nimen, joka on kustakin tapauksesta vastuussa. Kaikki kirjeenvaihtoni käytäisiin kolmannen osapuolen kautta. Samoin koehenkilö ei koskaan saisi tietää kuka minä olen. Minä en myöskään saisi pääsyä koehenkilöiden päiväkirjoihin, etten voisi tehdä merkintöjä kirjoihin ja sovittaa niitä johonkin mitä koehenkilö on raportoinut. Viimeisenä, kun kaikki data oli kerätty, kolmannen osapuolen tutkijan, joka ei liittynyt mitenkään dataan tai päiväkirjaan, piti vertailla dataa päiväkirjan teksteihin ja kirjoittaa tästä loppuraportti.
Loppulöpinät
Eräs tarkoitukseni oli saada luotua kiinnostusta ottaa mukaan muita tutkijoita. MUFON oli antanut kolme tutkijaa ja me olisimme halunneet lisää tutkijoita. Harry Wilnus Michiganista, Craig Lang Ylä-Michiganista ja Beverly Trout Iowasta hoitivat tapaukset meille. Lisäksi Dan Wright ja Dave Jacobs ovat hoidelleet tapauksia. Me neuvottelimme Budd Hopkinsin kanssa tapauksen tekemisestä, mutta hänen mielestään hänellä ei ollut mitään tapausta, joka olisi sopinut tarpeisiimme.
Artikkelin julkaissut History Deceived
NASA ei ota UFO-tutkimuksia kevyesti.
Virasto ilmoitti kesäkuussa 2022, että se aloittaa UFOjen tieteellisen tutkimisen.
NASAn päätavoitteet heidän omien edustajiensa mukaan ovat identifioida ja karakterisoida saatavilla olevaa UFO-dataa, määrittää parhaat mahdolliset tavat kerätä haviantoja tulevaisuudessa sekä sen miten virasto voi käyttää tällaista dataa oman ymmärryksemme edistämiseksi näistä taivaalla vilkkuvista valoista.
Tutkimusta vetää astrofyysikko David Spergel, Simons Foundationin johtaja New York Citysta. Tutkimuksien ei odoteta maksavan enempää kuin $100 000. Tutkimukset alkavat syksyllä ja kestävät 9kk. NASA työskentelee kovasti pysyäkseen aikataulussa, viranomaiset sanoivat keskiviikkona elokuun 17. päivä 2022. NASA piti tapaamisen, jossa keskusteltiin viraston tiededirektoraatin (SMD) eri projekteista.
”Me lähdemme tähän täysillä”, sanoi Daniel Evans UAP-tutkimuksista. Evans on SMD:n apulaistutkimusjohtaja.”Tämä on meille tärkeää, ja me annamme sille korkean prioriteetin”.
Tutkimuspaneelissa on 15-17 ihmistä, Evans sanoi. Nämä henkilöt ovat ”maailman johtavia tiedeasiantuntijoita, data-analyytikkoja, tekoälyasiantuntijoita, ilmailuturvallisuusasiantuntijoita, ja heillä kaikilla on omat osaamisensa, heidän tehtävänään on kertoa meille millaista tiedettä tehdä UAP-datalla”, hän sanoi.
Evans ja hänen tiiminsä ovat identifioineet sopivimmat paneelin kandidaatit ja suunnitelmissa on käyttää heitä NASA-johtaja Bill Nelsonin puheilla tapaamisen jälkeen. Jos Nelson on myöntyväinen, pallo on nyt lähtenyt liikkeelle panelistien hyväksynnän saamiselle.
”Toivon, että saamme tämän valmiiksi lokakuuhun mennessä”, Evans sanoi tapaamisessa. ”Mutta pidän sormia ristissä että me saamme sen hoidettua jo aiemmin.”
NASAn tutkimuksia on odotettu paljon ja epäilemättä niitä luetaan kovasti, ei ainoastaan UFO-uskovaisten keskuudessa vaan kaikkialla. Viraston henkilöstö on sanonut, että he toivovat omien tutkimuksiensa auttavan UAP-tutkimusalaa ja tekemään siitä objektiivisen valtavirtatieteen.
”NASA on todella uniikissa asemassa UAP-asioihin kantaa ottaessaan, koska me tiedämme miten tehdä tiedettä tehdään ja miten käyttää dataa taivaan ilmiöiden tutkimiseen”, Evans sanoi. ”Ja suoraan sanottuna mihinkään muuhun virastoon kansa ei luota yhtä paljon kuin meihin.”
Artikkelin julkaissut space.com
Voit lukea NASAn UFO-tutkimuksesta uusilta sivuilta: https://science.nasa.gov/uap
Miten tieteentekijät kertoisivat maailmalle jos he olisivat löytäneet viitteitä elämästä Maan ulkopuolella? SETIn mukaan mahdollisuus elämän löytymiseen jostain muualta päin Linnunrataa on korkea, perustuen useisiin tutkimuksiin jotka osoittavat, että elämää on lukemattomilla planeetoilla maailmankaikkeudessa.
Neil deGrasse Tysonin mielestä me emme ole todennäköisesti yksin maailmankaikkeudessa, kun ottaa huomioon miten monta tähteä galaksissa on, puhumattakaan koko universumista. Muut tieteentekijät ovat myös sitä mieltä, että me todennäköisesti suhteellisen pian löydämme uskottavaa näyttöä siitä, että Maan ulkopuolella on elämää. Epäilemättä todisteet avaruusolennoista olisivat suurin löytö ihmiskunnan historiassa.
Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings
Elon Musk on lähettämässä tuhansia satelliitteja Maapalloa kiertämään. Onko näiden satelliittien todellinen tarkoitus lukea ajatuksiamme?
Useimmat ihmiset, kun he kuulevat termin synteettinen telepatia, erityisesti satelliitin kautta toteutettuna, tekevät heti hätäisen johtopäätöksen että sellainen ei ole mahdollista. Jos se olisi, silloin he olisivat kuulleet siitä, eikö?
Kun katsotaan salaisen teknologian historiaa, paikat ja tapahtumat kertovat monista aikajaksoista, jolloin asioita on salailtu. Stealth-koneet ovat vain yksi esimerkki, F-117 Nighthawk ei ollut julkista tietoa ennen kuin vuonna 1988, vaikka se oli ollut käytössä kuuden vuoden ajan. ”Kansallisen turvallisuuden” nimissä sinetöidyt dokumentit on salattu jopa 70 vuodeksi. Joten, se olisi tosi yllättävää jos tietyt teknologiat eivät olisi turvaluokiteltuja tätä lukiessasi.
Vaikka voit piilotella teknologiaa tiettyyn pisteeseen asti, se mikä tulee olemaan vaikeaa salata ajan kuluessa on tietyn teknologian taustalla oleva fysiikka. Esimerkkinä vaikka ydinteknologia. Vaikka voisit teoriassa salata sen, että kansakunta kehittää ydinpommia, fysiikka kertoo silti että ydinfuusio/fissio on mahdollista. Niinpä, jos punnitset eri tekijöitä joita vaaditaan ydinpommin tekemiseen, voit tehdä valistuneita arvauksia kuinka suurella todennäköisyydellä kansakunnalla on sellaista teknologiaa.
Tämä mielessä pitäen päätin tarkastella vastaanotinta ja siihen liittyvää fysiikkaa. Voidaan esittää väite, että satelliitti voi lukea ajatuksiasi, mutta tukeeko fysiikka sellaista?
Tämän ymmärtämiseksi meidän tulee ensin tarkastella sitä miten antennit toimivat, sekä niiden suhdetta neuroneihin ja minkälaisia samankaltaisuuksia näiden välillä on, jos on. QED-näkövinkkelistä tarkasteltuna, jos katsot kuvaa 1 (toim. huom. verkkosivun arkistokaappauksessa ei ollut mukana kuvia) me voimme saada paremman käsityksen siitä miten liikkuva varaus luo sähkömagneettisen aallon. Sähkökentän liikkuessa kohti kuvan alalaitaa, virtuaaliset fotonit säteilevät magneettista energiaa tyhjään avaruuteen. Maxwellin yhtälöiden mukaan magneettikentän muuttaminen indusoi muuttuvan sähkökentän, mikä johtaa seisovaan sähkömagneettiseen aaltoon. Tässä on hyvä java-appletti, joka näyttää liikkuvan varauksen tuottaman sähkömagneettisen säteilyn.
Mikä tämän yhteys neuroneihin on? Aivot prosessoivat informaatiota sähkökemiallisten interaktioiden muodossa. Jokainen havainto lähettää sähkösignaaleja aivoihin, jotka reititetään tietyille alueille ja niitä käsitellään. Neuronilla on pitkä rihma nimeltään aksoni, tätä aksonia pitkin sähkövaraus kulkee. Lepopotentiaali on -70mV, ja aktiopotentiaali liikkuu aksonia pitkin, millisekunnissa, nostaen jännitteen +30mV:n ja sitten se hiipuu muutamassa millisekunnissa. Tämä tekee aktiopotentiaalista vaihtovirtaa, jolla on melkein kolmiomainen aaltomuoto. Tämä tuottaa erittäin heikkoa moduloitua sähkömagneettista säteilyä eli se toimii radiolähettimenä.
Tarkkasilmäiselle lukijalle tämä tarkoittaa, että neuroni on eräänlainen lähetin.
Aina kun ajattelet, tunnet, puhut jotain tai sydämesi lyö, pikkuinen radiolähetys syntyy aivoista ja kulkee kohti ympärillä olevaa avaruutta. Todelliset kysymykset ovat: voiko modernilla teknologialla havaita näitä signaaleja ja onko olemassa menetelmää, jolla assosioida ne tiettyihin funktioihin? Eli, vaikka signaalit tällä tehoalueella saattavatkin olla havaittavissa, onko näissä signaaleissa olemassa jotain uniikkia, jota voidaan käyttää erottelemaan ne erilaisiin rooleihin?
Käsitellään ensimmäistä ongelmaa, havaitsemista. Etsin esimerkin satelliitin herkkyydestä radiotaajuuksille, minkä tulisi toimia perustapauksena. Seuraava data on NASAn Jet Propulsion Labista:
Syväavaruuden tarkkailuantennien herkkyys on todella huikea. Antennien tulee siepata Voyager-informaatiota signaalista, joka on niin heikko että antenniin osuvan signaalin teho on 10 potenssiin -16 wattia (1 per 10 kvadriljoonaa). Modernit sähköiset digitaalikellot toimivat 20 miljardia kertaa suuremmilla tehotasoilla.
Joten, emittoiko aivot radioaaltoja tehotasoilla, jotka ovat suurempia kuin 0.0000000000000001 Wattia usean sadan kilomterin päähän?
Tähän kysymykseen vastaamiseksi meidän tulee kääntyä tämän tieteellisen tutkimuksen puoleen. Tästä tutkimuksesta me voimme havaita, että muutos neliösenttimetriä kohden on arviolta 22-29 mikroamppeeria. Me voimme laskea karkeasti näillä luvuilla saadaksemme vastauksen kysymykseemme. Yhtälöt ovat karkeita ja jättävät pois paljon tekijöitä, mutta lopulliset luvut eivät ole kauhean kaukana totuudesta ja todennäköisesti aliarvioivat nykyisen salaisen teknologian kykyjä.
Käyttäen kaavaa teho P = jännite U x virta I, me saamme seuraavan huipputehon:
0.003 V x 0.0000029 A = 0.0000000087 Watts/cm2
Lähteen kohdalla heikko radioemissio yhtä aivomassan kuutiosenttimetriä kohden on hyvinkin satelliitille havaittavissa olevien lukemien sisällä. Meidän tulee nyt projisoida tuo avaruuteen ja määrittää signaalin vahvuus kiertoradalla. Tämän tehdäksemme meidän pitää soveltaa käänteisen neliön lakia emissioon. Näin saamme (vahvistusta ei oteta huomioon):
(0.000087 Watts/m2) / (4PI x (500000m^2)) =
0.000087 / 3141592653589.7932384626433832795 =
2.7692960097989788423785774826817e-17 Watts/m2
Tämä on ookoo, se on jonkin verran suurempi kuin perustasomme, mutta ei mitään mitä ei voitaisi selittää. Ensinnäkin, meidän tulee identifioida taajuuskaista. Kuten mainittua, Maxwellin yhtälöistä johtuen aktiopotentiaalien kulku synnyttää muuttuvan sähkökentän. Tämä taas johtaa muuttuvaan magneettikenttään ja näin tyhjiössä kulkeviin radioaaltoihin.
Tyypilliset taajuudet aktiopotentiaaleille ovat kaistalla 0-500Hz, mikä johtaa tällä kaistalla oleviin tyhjiössä kulkeviin aaltoihin, jotka tunnetaan SLF- ja ELF-aaltoina. Tämä sopii kokeelliseen näyttöön, josta käy ilmi että ihmiset lähettävät signaaleja ELF-kaistalla. Tämä tieteellinen paperi sekä muut näyttävät, että SLF/ELF-vastaanotinlaitteet ja -antennit ovat sen muotoisia, että ne voidaan asettaa satelliitin päälle. Sellaisten satelliittien antenniryhmä käyttäisi apertuurisynteesin periaatetta luomaan erittäin suuren antenniryhmän (Very Large Array) avaruuteen.
Jos oletetaan, että Ohion osavaltion radioteleskooppi olisi riittävän herkkä, vuonna 1977, 2 ×10^-22 W m-2 per kanava ja VLA:n kerrotaan olevan 100 kertaa niin herkkä, mikä tahansa meidän tuottama signaali kuuluisi avaruuden antenniryhmälle selkeästi. Tämä järjestely tarjoaisi erittäin tarkan resoluution aivotoiminnalle.
Lisäksi tämä teknologia on jo 1970-luvulla osannut erotella aivoaaltoja. Oletetaan, että keskimääräisen satelliitin elinikä vuosina on 5v, ja että ensimmäiset satelliitit on saatu taivaille 1970-luvulla, silloin satelliittiteknologia voisi olla nykypäivänä sen 8:lla sukupolvella.
Silloin me voimme havaita signaalit, mutta ne pitää myös prosessoida.
On merkittävä ero signaalin havaitsemisen ja informaation prosessointikyvyn välillä. Prosessointiin pitää selvittää uniikit kaavat signaalissa, mikä mahdollistaa meidän erotella henkilöt toisistaan ja erotella tunnistettavissa oleva neuraaliaktiviteetti.
Aallon kolme pääominaisuutta ovat sen amplitudi, taajuus ja vaihe. Jotta yksittäinen henkilö voitaisiin havaita, esimerkiksi ihmismassan keskeltä, meidän tulee löytää hänestä emittoituvista aalloista jotain uniikkia. Tämä mahdollistaa meidän eliminoida kohina ja näin saada informaatiota yksittäisestä henkilöstä. Tämän aikaansaaminen on mahdollista usealla eri tavalla. Satelliittiantenniryhmässä vastaanotettujen signaalien ajoituksen tarkastelu yli koko ryhmän (tietyllä taajuuskaistalla) kertoo meille sekä sijainnin (kolmessa ulottuvuudessa) että neuronirakenteen koodauksen. Tästä voimme päätellä klusterin funktion vertailemalla tietokannan yleistettävissä oleviin signaaleihin.
Neuronien rypäs lähettää koko taajuuskaistalla, hiukan eri vaiheissa ja pienellä amplitudivaihtelulla. Ominaisuudet määrittyvät neuronien liipaisunopeudesta, neuronien liipaisun ajoituksesta ja neuronin käyttämästä energiamäärästä tietyllä aikajaksolla. Koska neuronit ovat biologisia ja ryppään uniikki rakenne, aallon ominaisuuksien tilastollinen todennäköisyys olla identtinen kahden ihmisen välillä olisi varsin pieni. Näin teknisestä näkökulmasta katsottuna hahmontunnistusanalyysi on tämän kaiken keskiössä.
Nyt meillä on signaalit, me tiedämme mitä ne tarkoittavat, ainoa mikä on jäljellä on skaalata prosessi niin, että voidaan tarkkailla kymmeniä tuhansia kohteita samanaikaisesti. Ainoa todellinen rajoite tässä on prosessointiteho ja satelliittien määrä.
Vastauksena alkuperäiseen kysymykseemme: satelliitin on teknisesti mahdollista havaita ajatuksemme, emootiomme ja havaintomme ja välittää tuo informaatio tietokoneelle tulkittavaksi. Veikkaan että tämä on monelle shokki.
Ainoa todellinen rajoite on vastaanottimen herkkyys SLF/ELF-taajuuskaistalla. Koko foliohattujoukko tulee olemaan tyytyväinen, mutta heistä tuntuu typerältä, koska foliohatut eivät estä SLF/ELF-taajuuskaistaa. Jopa syvimmällä maan uumenissa metroasemilla ajatukset olisi luettavissa kiertoradan etäisyydeltä.
Huomaatko tämän kaiken hyödyt tiedustelutiedon keräämisessä?
Jos se on teknisesti mahdollista, kysymys kuuluukin nyt: mitkä hallitukset käyttävät sitä ja miksi kansalle ei ole kerrottu?
Silmäkulmia nostellaan ympäri maailmaa tätä kysymystä pohdittaessa.
Artikkelin julkaissut newsvine.com
johdannon virushaasteeseen kirjoittanut Jussi Siitarinen
Mitään väitettyä sairaaksi tekevää virusta kuten esimerkiksi SARS CoV-2, apinarokkovirus, HIV, ebolavirus, tuhkarokkovirus, influenssavirus jne ei ole koskaan eristetty suoraan ihmisestä, eläimestä, kasvista tai niiden nesteistä kuten viranomaisten vastaukset tietopyyntöihin osoittavat.
Kaikkien väitettyjen sairaaksi tekevien virusten genomit ovat keinotekoisesti kyhätty lyhyistä sekvensseistä jotka ovat peräisin SOLUVILJELMISTÄ monista eri geneettisistä lähteistä. Ne lyhyet sekvenssit on tietokoneella kyhätty kuvitteellisen viruksen teoreettiseen genomiin jollaista ei todellisuudessa ole olemassa.
Virologia on jo kumottu kontrollikokeilla
Virusten olemassaoloväitteet on kumottu jo ainakin kahdesti:
John Enders joka kehitti virologiassa käytettävän soluviljelymenettelyn teki tuhkarokkovirustutkimuksen soluviljelmistä kontrollikokeen jonka tuloksesta verrattuna alkuperäiseen kokeeseen hän sanoi: ”Tuloksia oli mahdoton erottaa toisistaan.”
Molekyylibiologi tri Stefan Lanka on tehnyt soluviljelmistä kontrollikokeen 21.4.2021. Soluviljelmät hajoavat virologien menettelystä (solujen näännyttämisestä ja myrkyttämisestä) johtuen eivätkä mistään oletetusta viruksesta. Lisäksi hän osoitti että hajonneen kontrollisoluviljelmän lyhyistä geenifragmenteista voidaan keinotekoisesti kyhätä minkä tahansa väitetyn viruksen in silico -genomi.
Elektronimikrokuvat joissa virologit väittävät näkyvän viruksia on otettu näännytetyistä ja myrkytetyistä soluviljelmistä ja näyttävät solujen hajoamistuotteita ja menettelyn tuottamia artefakteja eivätkä mitään viruksia.
Haaste virusväittelyn päättämiseksi
Haaste virusväittelyn päättämiseksi on tri Tom Cowanin, tri Mark Baileyn ja tri Kevin Corbettin luoma ja sen tarkoitus on laittaa virologian pseudotieteelliset menetelmät testiin. He haluavat virologien osoittavan virologian omilla menetelmillä että he kykenevät aidosti ja itsenäisesti – toisistaan riippumatta ja sokkona toistamaan ja monistamaan täsmälleen samat tulokset näytteistä joilla he työskentelevät.
Tri Michael Yeadon kommentoi haastetta ja allekirjoitustaan:
”Olen tietoinen että tämä kaksisivuinen taustatieto ja kokeiluehdotus tähtää osoittamaan onko viruksia olemassa vai ei ja keskittyy SARS-CoV-2:een. Olen allekirjoittajana koska ajateltuani paljon uskon nyt että se on jälleen yksi valhe jonka kohteena olemme olleet. Tutkijat, jopa ne jotka ovat keksimässä kaupallisia lääkkeitä, ovat pitäneet tosiasiana että viruksia on olemassa vaikka he eivät ole koskaan käyneet läpi alkuperäisiä tutkimuspapereita.”
Julkilausuman virusväittelyn päättämiseksi voi ladata tästä.
Artikkelin julkaissut Olennaisia Faktoja
14. heinäkuuta 2022
“Pieni parasiitti, joka koostuu nukleiinihapoista (RNA tai DNA), jotka on koteloitu proteiinipinnoitteeseen, joka voi kopioida itseään ainoastaan isäntäsolun sisällä.” (viruksen määritelmä lainattu: Harvey Lodish, et al., Molecular Cell Biology, 4th ed, Freeman & Co., New York, NY, 2000: https://doi.org/10.1016/S1470-8175(01)00023-6)
Yli kaksi vuotta on kulunut siitä, kun “koronakriisi” sai alkunsa, mikä muutti maailmamme tulevaisuudensuuntaa. Tämän kriisin perusajatus on, että uusi ja kuolettava “virus”, SARS-CoV-2, on levinnyt ympäri maailman ja se vaikuttaa suureen osaan ihmiskuntaa negatiivisesti. Keskeistä tälle ajatukselle on perinteinen viisaus siitä, että virukset, jotka on määritelty itseään kopioivaksi proteiinipinnoitteiseksi geeneettiseksi materiaaliksi, joka on joko RNA:ta tai DNA:ta, elävät itsenäisinä olentoina reaalimaailmassa, ja että ne kykenevät toimimaan taudinaiheuttajina. Eli siis uskotaan, että proteiinipinnoitteesta ja geneettisestä sisustasta koostuva niinkutsuttu partikkeli voisi infektoida elävää kudosta ja eläviä soluja, replikoitua näissä elävissä kudoksissa, vahingoittaa kudosta viruksen siellä eläessä ja niin tehdessään uskotaan myös, että se aiheuttaa isännän sairauden ja joskus kuoleman — niinkutsuttu sairauden aiheutumisen kausaalinen virusteoria. Väitetyt viruspartikkelit sitten teorian mukaan kykenevät siirtymään muihin isäntiin ja aiheuttamaan myös näissä sairautta.
Vuosisadan ajan tehtyjen kokeiden ja tutkimusten ja lukemattomien ”virusten vastaiseen sotaan” upotettujen dollareiden jälkeen meidän tulee kysyä itseltämme olisiko aika pohtia uusiksi tätä teoriaa. Usean vuosikymmenen ajan monet lääkärit ja tieteentekijät ovat esittäneet, että tämä teoria siitä, että virukset aiheuttavat sairauksia, perustuu muutamaan perustavanlaatuiseen väärinkäsitykseen. Pohjimmiltaan, sen sijaan että “virukset” nähtäisiin riippumattomina, eksogeenisinä patogeeneina, nämä lääkärit ja tieteentekijät ovat ehdottaneet niiden olevan yksinkertaisesti tavallisia stressaantuneiden ja/tai kuolleiden ja kuolevien kudosten hajoamistuotteita. Siten ne eivät ole patogeeneja, ne eivät ole muille eläville olennoille haitallisia, eikä ole olemassa tieteellistä rationaalia pakottaa suojelemaan itseä tai muita niiltä. Väärinkäsitykset “viruksista” vaikuttavat suurelta osin johtuvan niiden kokeiden luonteesta, joita on käytetty todisteina väittämään, että sellaisia partikkeleita on olemassa ja että ne toimivat yllämainitulla patologisella tavalla. Olennaisesti virologian julkaisut ovat luonteeltaan deskriptiivisä, eivätkä niinkään kontrolloituja ja falsifioitavissa olevia hypoteeseihin perustuvia kokeita, jotka ovat tieteellisen metodin ytimessä.
Ehkäpä keskeisin näyttö siitä, että patogeeninen virusteoria on ongelmallinen, on että yksikään julkaistu tieteellinen paperi ei ole koskaan osoittanut, että viruksen määritelmän täyttäviä partikkeleita olisi eristetty ja puhdistettu mistään sairaan ihmisen tai eläimen kudoksista tai kehon eritteistä. Käyttäen yleisesti hyväksyttyä “eristämisen” määritelmää, joka on yhden asian erottaminen toisesta, on olemassa yleinen konsensus siitä, että tällaista ei ole tehty virologian historiassa. Partikkeleiden, jotka on menestyksellä eroteltu puhdistamisen avulla, ei ole osoitettu olevan kykeneviä replikoitumaan, infektoimaan muita tai tartuttamaan muihin sairauksia, ja täten niitä ei voi kutsua viruksiksi. Lisäksi, “genomien” ja eläinokeiden avulla esitetty “evidenssi” viruksista on käyttänyt menetelmiä, joissa kokeilla ei ole ollut riittäviä kontrolleja.
Alla esitetyt kokeet tulisi tehdä onnistuneesti ennen kuin virusteorian voidaan väittää olevan faktaa:
1. viruksen ominaisuudet omaava uniikki partikkeli eristetään sairaan elävän olennon kudoksista tai eritteistä. Käytetty puhdistusmenetelmä on virologien valittavissa, mutta elektronimikrografeja tulee käyttää varmistamaan, että ollaan puhdistettu morfologisesti identifioitavissa olevia viruspartikkeleja onnistuneesti;
2. puhdistettu partikkeli luokitellaan biokemiallisesti sen proteiinikomponenttien ja geenisekvenssin perusteella;
3. näiden samojen geenisekvenssien osoitetaan koodaavan proteiineja;
4. näiden puhdistettujen viruspartikkelien osoitetaan luonnollisen altistumisreitin kautta aiheuttavan identtisen sairauden koehenkilöille, asianmukaisia kontrolleja käyttäen;
5. partikkelit tulee eristää (puhdistamalla) uudelleen menestyksekkäästi neloskohdan koehenkilöistä, ja tulee osoittaa, että niillä on tarkalleen samat ominaisuudet kuin ykköskohdan partikkeleilla.
Me kuitenkin tajuamme, että virologit eivät välttämättä tee yllä esitetyn mukaisesti, todennäköisesti siksi koska kaikki yritykset tähän päivään mennessä niin tehdä ovat epäonnistuneet. Nyt he yksinkertaisesti välttelevät koko koetta, ja väittävät että heidän “viruksiksi” nimittämiään asioita löytyy sairaiden ihmisten tai eläimien kudoksista niin vähän, että tuo määrä ei ole riittävä sellaisen analyysin suorittamiseksi. Siksi me olemme päättäneet tulla virologeja vastaan puolimatkaan. Ensimmäisessä vaiheessa me ehdotamme, että käytetäänkin tällä hetkellä käytössä olevia menetelmiä. Virologit väittävät, että nämä patogeenivirukset ovat olemassa meidän kudoksissamme, soluissamme ja eritteissämme, koska he väittävät näkevänsä näiden uniikkien partikkelien oletetut vaikutukset useissa soluviljelmissä. Tätä prosessia he kutsivat viruksen “eristämiseksi”. He myös väittävät, että elektronimikroskoopin avulla on mahdollista nähdä näitä uniikkeja partikkeleja heidän soluviljelmissään. Viimeisenä he väittävät, että jokaisella näiden patogeenisten viruksien “lajilla” on oma uniikki genominsa, joka voidaan sekvensoida joko suoraan sairaan ihmisen ruumiineritteistä tai soluviljemän tuloksista. Nyt me pyydämme, että virologit osoittaisivat, että nämä väitteet ovat valideja, tieteellisiä ja toistettavissa. Sen sijaan että jäämme vääntämään verbaalista peistä asiasta, sovitellaan tämä asia lopullisesti tekemällä selkeitä, tarkkoja ja tieteellisiä kokeita, jotka tulevat epäilemättä näyttämään, että nämä väitteet ovat valideja.
Me ehdotamme seuraavaa koetta patogeenisen ihmisviruksen olemassaolon määrittämiseksi:
Viisi virologian laboratoriota ympäri maailman voisi ottaa osaa tähän kokeeseen eikä yksikään näistä saisi tietää, että toinen laboratorio on kokeessa mukana. Kaikkia vaiheita valvomaan pitää nimittää valvoja. Jokainen viidestä laboratoriosta saa viisi nenän kautta otettua näytettä neljältä ihmisryhmältä (eli yhteensä 20 näytettä), jotka ovat joko
1) tällä hetkellä terveitä eikä heitä hoideta minkään lääketieteellisen diagnoosin varalta;
2) saaneet keuhkosyöpädiagnoosin;
3) saaneet influenssa A -diagnoosin (olemassaolevien ohjeistusten mukaan); tai jotka
4) ovat saaneet ‘COVID-19’-diagnoosin (PCR-“testin” tai immunokromatografisella sivuvirtaustestillä.)
Jokaisen henkilön diagnoosi (tai diagnosoimattomuus) tullaan riippumattomasti verifioimaan, ja patologiset raportit tullaan julkaisemaan tutkimusraportissa. Laboratorioiden kokeet ovat sokkokokeita eivätkä he tiedä mitä näytteet ovat.
Jokainen laboratorio sitten yrittää “eristää” kyseisen viruksen (influenssa A tai SARS-CoV-2) näytteistä tai todeta, että mitään patogeenista virusta ei näytteestä löydy. Jokainen laboratorio näyttää valokuvatodisteet sytopaattisesta vaikutuksesta, mikäli sellaista on olemassa, ja selittävät selvästi jokaisen viljelyprosessin vaiheen ja käytetyt materiaalit, mukaanlukien täydellinen kuvaus kontrolleista tai “leikki-infektioista”. Seuraavaksi jokainen laboratorio hankkii riippumattomasti oikeaksi osoitettavissa olevat elektronimikroskooppikuvat “eristetystä” viruksesta, mikäli virusta on näytteessä, sekä kuvat joista käy ilmi ettei virusta löydy (oletettavasti terveiden ihmisten ja syöpätapausten kuvat). Elektronimikroskooppikuvaus on myös sokkona eivätkä mikroskooppikuvia analysoivat tiedä mitä he analysoivat. Kaikki prosessit dokumentoidaan ja niitä valvotaan.
Kaikki näytteet lähetetään geenisekvensoitavaksi ja taaskin operaattorit sekvensoivat sokkona eivätkä tiedä näytteistä mitään. On odotettavissa, että jos 5 laboratoriota saa materiaalia samoiden potilaiden näytteistä, joilla on diagnosoitu COVID-19, jokaisen laboratorion tulisi kyetä tuottamaan IDENTTISET SEKVENSSIN väitetystä SARS-CoV-2 -genomista. Toisaalta, tämä genomi ei pitäisi löytyä muista näytteistä.
(Huom: tässä kokeet esitetään lyhyesti — yksityiskohtaiset protokollat tulisi sopia ja suunnitella laboratorioiden ja allekirjoittaneiden kesken.)
Jos virologit eivät onnistu saamaan tyydyttävää tulosta yllä esitetystä tutkimuksesta, silloin väitteet siitä, että on havaittu jotain “viruksia”, tulisi hylätä perusteettomina. Kaikki näiden väitteiden perusteella tehdyt varotoimet tulisi heti keskeyttää. Jos he onnistuvat tässä tutkimuksessa, silloin me rohkaisemme heitä jatkamaan puhdistuskokeita saadakseen todistusvoimaista näyttöä virusten olemassaolosta.
On kaikkien etu, että tämä eristysasia ja virusten kuten SARS-CoV-2 olemassaolokysymys ratkaistaan. Tämä edellyttää todisteita siitä, että morfologisesti ja biokemiallisesti viruksen kaltaisten hiukkasten pääsy eläviin soluihin on välttämätöntä ja riittävää, jotta syntyy identtisiä hiukkasia, jotka ovat tarttuvia ja tauteja aiheuttavia.
Me toivotamme tervetulleeksi palautteenne ja tukenne tälle aloitteelle.
Allekirjoittaneet
Thomas Cowan, MD
Mark Bailey, MD
Samantha Bailey, MD
Jitendra Banjara, MSc
Kelly Brogan, MD
Kevin Corbett, PhD
Mufassil Dingankar, BHMS
Michael Donio, MS
Jordan Grant, MD
Andrew Kaufman, MD
Valentina Kiseleva, MD
Christine Massey, MSc
Paul McSheehy, PhD
Prof. Timothy Noakes, MD
Sachin Pethkar, BAMS
Saeed Qureshi, PhD
Stefano Scoglio, PhD
Mike Stone, BEXSc
Amandha Vollmer, NDoc
Michael Yeadon, PhD
Artikkelin julkaissut drsambailey.com
Health Rangerin alkusanat: Yhdysvallat väittää olevansa maailman johtaja lääketieteessä. Mutta länsimaisella lääketieteellä on pimeä puolensa, jota harva haluaa tunnustaa: Karmeat lääketieteen ihmiskokeet, joita on tehty köyhillä ihmisillä ja heidän lapsillaan tieteellisen edistyksen nimissä. Monet näistä lääketieteen kokeista on tehty ihmisillä heidän tietämättään, ja useimmat on tehty osana liikevoiton tavoittelua juuri hyväksytystä lääkkeestä tai lääketieteellisestä teknologiasta.
Lääketieteen kokeet nykypäivänä jatkuvat amerikkalaisilla ja heidän lapsillaan. Lähtien psykiatrien keksimillä fiktiivisillä sairauksilla diagnosoitujen lasten massalääkitsemisestä aina FDA:n hyväksymiin massamarkkinoituihin lääkkeisiin, joita ei ole testattu mitenkään legitiimisti, populaatio tällä hetkellä on käsittämättömän lääketieteellisten kokeiden määrän kohteena. Nykypäivänä lähes 50% amerikkalaisista syö ainakin yhtä reseptilääkettä ja lähes 20% kouluikäisistä lapsista on Ritalinin kaltaisten amfetamiinijohdannaisten tai Prozacin kaltaisten masennuslääkkeiden vaikutuksen alaisena. Tämä massalääkitseminen on kaikin tavoin suuri ihmiskoe, joka on käynnissä tällä hetkellä.
Mutta jotta voisimme todella ymmärtää miten tämä massakokeilu on päässyt tähän tilanteeseen, on tarkasteltava perinteisen lääketieteen karmaisevaa historiaa, jossa ihmisiä käytetään hyväksi julmasti lääketieteen kokeissa.
VAROITUS: Se mitä nyt luet on todella karmeaa. Tätä American Medical Associationista tai lääkefirmoista kertovaa tietoa ei kerrota iltauutisissa. Sinulle ei opeteta totuutta länsimaisesta lääketieteestä koulussa, tai edes yliopistossa. Tämä on länsimaisen lääketieteen pimeä historia, ja luotto voi mennä aika herkästi lääkeyrityksiin tätä lukiessa. Tämä tieto on esitetty tässä viihdekäyttöön, sekä varoituksena ihmisille siitä mitä meille tai lapsillemme voi käydä ellemme saa Big Pharman ja modernin psykiatrian toimintaa kuriin.
Seuraavan aikajanan on koostanut Dani Veracity.
Ihmiskokeet — eli, ihmisolentojen altistaminen tieteellisille kokeille, jotka ovat joskus julmia, joskus kivuliaita, joskus kuolettavia ja aina riski — on iso osa sitä historiaa Amerikassa, josta ei kuule historian tai tieteen oppikirjoissa. Yhdysvallat on epäilemättä vastuussa suuresta määrästä tieteellisiä läpimurtoja. Nämä edistysaskeleet, erityisesti lääketieteen alalla, ovat muuttaneet miljardien ihmisten elämää ympäri maailman — joskus parempaan, niinkuin malarialääkettä keksiessä, joskus huonompaan (esim. kouluikäisten lasten ”psykiatrinen” huumaaminen).
Kuitenkin, nämä läpimurtotapaukset tulevat suuren hintalapun kanssa: Tämän edistyksen mahdollistaneet kokeet ovat käyttäneet hyväksi ihmisolentoja. Viimeisen kahden vuosisadan aikana jotkut näistä koehenkilöistä ovat saaneet heidän henkiselle ja fyysiselle terveydelle aiheutuneista vahingoista korvauksia, mutta useimmat eivät ole. Monet ovat menettäneet henkensä johtuen kokeista, joihin he ovat usein tahtomattaan ja joskus pahaa-aavistamattaan osallistuneet, ja tokikaan he eivät voi saada korvausta kaikkein heille tärkeimmän asian menettämisestä: oman terveytensä.
Kun tätä listaa läpi lukee, saa kuulla tarinoita vastasyntyneiden piikittämisestä radioaktiivisilla aineilla, henkisesti sairaiden ihmisten asettamisesta jättiläismäisiin jääkaappeihin, armeijan henkilöstön altistamisesta kemiallisille aseille saman valtionhallinnon toimesta, joita nämä ovat palvelleet, sekä tarkoituksellisesta hepatiitin tartuttamisesta henkisesti jälkeenjääneille lapsille. Nämä tarinat ovat faktoja, eivät fiktiota: jokaiselle kertomukselle, huolimatta siitä miten karmea, on esitetty tukeva linkki tai lähdeviite.
Nämä tarinat ansaitsevat tulla kuulluksi, koska ihmiskokeet jatkuvat edelleen tänäkin päivänä. Syyt näille kokeille saattavat olla erilaiset, mutta yleensä ihmiskoekaniinit ovat samoista ryhmistä: vähemmistöjen edustajat, köyhät ja vähäosaiset. Nämä ovat elämiä, joita me uhraamme lääke”tieteen” nimissä.
Tri. William Beaumont, sotilaskirurgi, toimii vatsalaukun lääketieteen pioneerina tutkimalla potilasta, jota on ammuttu haulikolla vatsaan. Hän kirjoittaa ihmisillä tehtyjen lääketieteellisten kokeiden moraalisen koodin, ja esittää kokeiden tekemisen tärkeyden, mutta myös listaa vaatimukset sille, että ihmiskoehenkilöiden tulee antaa vapaasta tahdostaan informoitu suostumus ja heidän tulee voida päättää koe silloin kun he haluavat. Beaumontin koodisto listaa luvan antamiskeinoksi verbaalisen suostumuksen, eikä niinkään allekirjoitetun suostumuksen (Berdon).
(1845 – 1849) J. Marion Sims, jota myöhemmin tituleerattiin ”gynekologian isäksi”, tekee lääketieteellisiä kokeita afrikkalaisilla naisorjilla ilman nukutusta. Nämä naiset kuolevat yleensä infektioon heti leikkauksen jälkeen. Koska hän uskoo, että vastasyntyneiden kallonluiden liikkuminen pitkittyneiden synnytysten aikana aiheuttaa trismusta, hän käyttää myös suutarin nuijaa, terävää työkalua, jolla suutarit tekevät reikiä nahkaan, harjoitellakseen orjaäideille syntyneiden vauvojen kallonluiden liikuttamista (Brinker).
Newyorkilainen lastenlääkäri Henry Heiman infektoi 4-vuotiaan pojan, jota hän nimittää ”idiootiksi jolla on krooninen epilepsia”, tippurilla lääketieteellisessä kokeessa (”Human Experimentation: Before the Nazi Era and After”).
Tri. Arthur Wentworth ottaa Bostonin lastensairaalasta 29 lasta koekaniineiksi, joille hän tekee selkäydinpunktion. Hän halusi kokeilla onko toimenpide vahingollinen (Sharav).
Yhdysvaltain armeijan Filippiineillä työskentelevät lääkärit infektoivat viisi filippiiniläistä vankia rutolla ja jättävät ruokkimatta heitä asianmukaisesti tuottaakseen 29 vangille beriberin; neljä koehenkilöä kuolee (Merritte, et al.; Cockburn and St. Clair, eds.).
Amerikan lääkintöjohtajan pyynnöstä tri. Walter Reed menee Kuubaan ja käyttää 22:a espanjalaista maahanmuuttajatyöläistä osoittaakseen, että keltakuume leviää hyttysenpuremista. Teollaan hän käyttää ensimmäisenä terveitä koehenkilöitä, mutta lisäksi hän myös ottaa käyttöön kirjallisen informoidun suostumuksen antamisen käytännön koehenkilöillä. Tässä tutkimuksessa tri. Reed selvästi kertoo koehenkilöille, että vaikka hän tekee kaikkensa heitä auttaakseen, he saattavat myös kuolla kokeen johdosta. Hän maksaa heille $100 kullassa osallistumisesta, plus $100 lisää jos he saavat keltakuumeen (Berdon, Sharav).
Harvardilaisprofessori tri. Richard Strong tartuttaa vangeille koleran tutkiakseen tautia, 13 heistä kuolee. Hän maksaa korvauksena taudista selvinneille sikareita ja tupakkaa. Nürnbergin oikeudenkäynneissä natsitohtorit siteeraavat tätä tutkimusta oikeuttaakseen omat lääketieteelliset kokeensa (Greger, Sharav).
Tri. Hideyo Noguchi Rockefeller Institute for Medical Researchilta julkaisee dataa koskien epäaktiivisen kupan injektoimista 146:lle sairaalapotilaalle ja normaaleille lapsille tarkoituksenaan kehittää ihokoe kuppaan. Vuonna 1913 useat näiden lasten vanhemmista haastavat Noguchin oikeuteen kupan antamisesta heidän lapsilleen (”Reviews and Notes: History of Medicine: Subjected to Science: Human Experimentation in America before the Second World War”).
Kokeiden tekijät ”testaavat” 15 lasta Philadelphiassa St. Vincent’s Housen lastenkodissa tuberkuliinilla, mikä johtaa pysyvään sokeuteen joillain lapsilla. Vaikka Pennsylvanian edustajainhuoneen arkistoissa tapauksesta onkin tietoja, tutkijoista ei rangaista kokeista (”Human Experimentation: Before the Nazi Era and After”).
Tri. Joseph Goldberger, Yhdysvaltain terveysviranomaisten käskystä, tuottaa pellagran, vammauttavan keskushermostoon vaikuttavan sairauden, 12:lle mississippiläiselle vangille yrittäessään löytää lääkettä sairauteen. Eräs koehenkilö myöhemmin sanoo, että hän on käynyt läpi ”tuhat helvettiä”. Vuonna 1935 miljoonien kuoltua sairauteen, Yhdysvaltain terveysviranomaisten johtaja vihdoin myöntää, että viranomaiset olivat jo jonkin aikaa tienneet, että sairaus aiheutuu niasiinin puutteesta, mutta he eivät tehneet mitään koska se suurimmaksi osaksi oli köyhien afroamerikkalaisten sairaus. Nürnbergin oikeudenkäynneissä natsitohtorit siteeraavat tätä tutkimusta oikeuttaakseen omat lääketieteelliset kokeensa keskitysleirivangeilla (Greger; Cockburn and St. Clair, eds.).
Vastauksena saksalaisten kemiallisten aseiden käyttöön ensimmäisessä maailmansodassa presidentti Wilson perustaa Chemical Warfare Servicen (CWS) osaksi Yhdysvaltain armeijaa. 24 vuotta myöhemmin vuonna 1942, CWS aloittaa kokeet sinappikaasulla ja lewisiitillä yli 4 tuhannella sotilaalla (Global Security, Goliszek).
(1919 – 1922) Tutkijat tekevät kiveksensiirtokokeita kalifornialaisen San Quentinin osavaltiovankilan vangeilla. He siirtävät elävien vankien vatsalaukkuihin ja kivespusseihin teloitettujen vankien ja vuohien kiveksiä (Greger).
Cornelius Rhoads, Rockefeller Institute for Medical Researchin patologi, tahallaan antaa syövän ihmiskoehenkilöille Puerto Ricossa syöpäsoluilla; heistä 13 kuolee. Vaikka puertoricolainen lääkäri myöhemmin saakin selville, että Rhoads tarkoituksella oli peitellyt joitain kokeittensa yksityiskohtia ja Rhoads itse oli antanut kirjallisen lausunnon sanoen uskovansa kaikkien puertoricolaisten tapetuksi tulemisen tarpeeseen, hän myöhemmin perustaa Yhdysvaltain armeijan biologisen sodankäynnin laitokset Marylandiin, Utahiin ja Panamaan. Hänet nimitetään Yhdysvaltain atomienergiakomissioon, jossa hän aloittaa säteilytyskokeet amerikkalaisilla sotilailla ja sairaalan siviilipotilailla (Sharav; Cockburn and St. Clair, eds.).
(1931 – 1933) Illinoisin Elginin osavaltiosairaalan mielisairaat potilaat saavat radium-266-ruiskeen kokeellisena hoitomuotona mielisairauteen (Goliszek).
(1932-1972) Yhdysvaltain terveysviranomaiset Alabaman Tuskegeessa diagnosoivat 400:lla köyhällä, mustalla sadonkorjaajalla kupan, mutta eivät koskaan kerro heille sairaudesta tai hoida heitä; sen sijaan tutkijat käyttävät heitä ihmiskoekaniineina ja tarkkailevat oireita ja taudin etenemistä. Lopulta kaikki kuolevat kuppaan eivätkä heidän perheensä saa tietää, että heitä oltaisiin voitu hoitaa (Goliszek, University of Virginia Health System Health Sciences Library).
Cornellin yliopiston lääketieteellisen tutkijat julkaisevat angiinalääketutkimuksen, joka käyttää sekä placeboa että sokkokoeasetelmaa ihmiskoehenkilöihin. He saavat selville, että placeboa saaneet koehenkilöt paranivat sairaudesta paremmin kuin oikeaa lääkettä saaneet. Tämä on ensimmäinen USA:ssa julkaistu placebovaikutustutkimus (”Placebo Effect”).
Testatakseen teoriaansa änkytyksen syistä, kuuluisa puhepatologi tri. Wendell Johnson tekee kuuluisan ”hirviökokeensa” 22:lle lapselle Iowan sotilasorpokodissa Davenportissa. Tri. Johnson ja hänen kandioppilaansa laittavat lapset intensiivisen psykologisen paineen alle, minkä johdosta lasten puhe muuttuu normaalista änkytykseksi. Tuohon aikaan jotkut kandeista varoittivat tri. Johnsonia, että ”toisen maailmansodan jälkimainingeissa tarkkailijat saattavat verrata niitä natsien ihmiskokeisiin, mikä voisi tuhota hänen uran” (Alliance for Human Research Protection).
Tri. William C. Black tartuttaa 12 kuukautta vanhaan vauvaan herpeksen lääketieteellisessä kokeessa. Journal of Experimental Medicinen päätoimittaja Francis Payton Rous kutsuu sitä ”vallan väärinkäytöksi, henkilöoikeuksien rikkomukseksi, anteeksiantamattomaksi johtuen siitä aiheutuneesta sairaudesta, jolla on seuraamuksia tieteelle” (Sharav).
Vuonna 1941 julkaistussa Archives of Pediatricsin artikkelissa kuvataan Vincentin angiinan vakavan iensairauden lääketieteellisiä kokeita, joissa lääkärit antoivat sairauden sairailta lapsilta terveille lapsille vanupuikoilla (Goliszek).
Tohtorit Francis & Salk sekä muut tutkijat Michiganin yliopistossa ruiskuttavat suuria määriä villiä influenssavirusta suoraan ”vapaaehtoisten” koehenkilöiden nenäreikiin Michiganin mielisairaaloissa. Koehenkilöt saivat influenssan erittäin lyhyen ajan päästä (Meiklejohn).
Tutkijat antavat 800:lle köyhälle raskaana olevalle naiselle Vanderbiltin yliopiston neuvolaklinikalla ”cocktaileja”, joissa on radioaktiivista rautaa, määrittääkseen raskaana olevien naisten rautavaatimukset (Pacchioli).
Yhdysvallat perustaa Fort Detrickin, 92:n eekkerin laitoksen, jossa on töissä lähes 500 tieteentekijää biologisten aseiden parissa ja kehittämässä niille puolustuskeinoja. Fort Detrickin päätavoitteisiin kuuluu tutkia välittyvätkö sairaudet hengityksen, nielemisen tai ihon läpi absorboitumisen kautta; tottakai nämä biologisen sodankäynnin kokeet nojaavat vahvasti ihmiskoekaniinien käyttöön (Goliszek).
Yhdysvaltain maa- ja merivoimien lääkärit tartuttavat 400:lle vangille Chicagossa malarian tutkiakseen sairautta ja toivovansa kehittävän siihen hoidon. Vangeille kerrotaan, että he auttavat sodankäynnissä, mutta ei sitä että heille tartutetaan malaria. Nürnbergin oikeudenkäynneissä oikeudenkäynneissä natsitohtorit siteeraavat tätä tutkimusta oikeuttaakseen omat lääketieteelliset kokeensa (Cockburn and St. Clair, eds.).
Kemiallisen sodankäynnin osasto aloittaa sinappikaasu- ja lewisiittikokeet 4000 sotilaalla. Jotkut koehenkilöistä eivät tajua olevansa vapaaehtoisina kemiallisen altistumisen kokeille, niinkuin kävi 17-vuotiaalle Nathan Schnurmanille, joka vuonna 1944 luuli olevansa vapaaehtoisena kokeilemassa ”Yhdysvaltain laivaston kesävaatteita” (Goliszek).
Laivaston sponsoroimissa kokeissa Harvardin biokemisti Edward Cohn injektoi 64:lle vangille Massachusettsin osavaltion vankilassa lehmän verta (Sharav).
Merck Pharmaceuticalin hallituksen puheenjohtaja George Merck nimitetään War Research Servicen (WRS) johtoon, viraston jonka tehtävä on valvoa biologisen sodankäynnin ohjelman perustamista (Goliszek).
Tutkiakseen ”kylmien lämpötilojen vaikutusta mielisairauksiin”, tutkijat Cincinnatin yliopistollisessa sairaalassa pitivät 16:a mielisairasta potilasta pakastimessa 120 tunnin ajan -1 celsiusasteen (30 Fahrenheitia) lämpötilassa (Sharav).
Manhattan Projektissa, joka lopulta saisi kehitettyä atomipommin, tutkijat injektoivat 4.7 mikrogrammaa plutoniumia sotilaisiin Oak Ridgen laitoksella, 20 mailia Tennesseen Knoxvillesta länteen (”Manhattan Project: Oak Ridge”).
Kapteeni A. W. Frisch, kokenut mikrobiologi, aloittaa kokeet Michiganin osavaltion vankilan neljällä vapaaehtoisella, rokottaen vankeja hepatiitti-infektoiduilla aineilla, jotka on saatu Pohjois-Afrikasta. Yksi vangeista kuolee; kaksi muuta saavat hepatiitin mutta elävät; neljäs saa oireita mutta ei saa tautia (Meiklejohn).
Minnesotan ja Chicagon yliopistojen laboratoriotyöntekijät injektoivat ihmiskoehenkilöihin fosfori-32:a nähdäkseen miten se vaikuttaa hemoglobiiniaineenvaihduntaan (Goliszek).
(1944 – 1946) Kehittääkseen lääkkeen malariaan, joka hidasti liittoutuneiden voittoa toisessa maailmansodassa, Chicagon yliopiston lääketieteellisen professori tri. Alf Alving Illinoisin osavaltiosairaalassa tartuttaa psykoosipotilaisiin malarian verensiirroilla ja sitten kokeilee erilaisilla hoidoilla parantaa heitä (Sharav).
Lääkintäyksikön kapteeni antaa huhtikuussa 1944 muistion eversti Stanford Warrenille, Manhattan Projectin lääkintöosaston johtajalle, jossa ilmaistaan huolet atomipommin fluorikomponenttien vaikutuksesta keskushermostoon, ja pyydetään eläinkoetutkimuksia tehtäväksi näiden vaikutusten selvittämiseksi: ”Kliiniset todisteet näyttävät, että uraaniheksafluoridi voi vaikuttaa keskushermostoon varsin merkittävällä tavalla… Vaikuttaa siltä, että F [fluorikomponentti] eikä niinkään T [uraani] on kausaalitekijä… Koska työ näiden aineiden parissa on olennaista, on tarpeen tietää etukäteen mitä vaikutuksia niille altistuminen saattaa tuottaa.” Manhattan Project aloitti seuraavana vuonna ihmiskokeet tutkiakseen fluoridivaikutuksia (Griffiths and Bryson).
Manhattan Projectin lääkintätiimi, jota johtaa nyt kuuluisa Rochesterin yliopiston radiologi, eversti Safford Warren, injektoi plutoniumia suoraan potilaisiin yliopiston Strong Memorial -opetussairaalassa (Burton Report).
Manhattan Project jatkuu, tutkijat injektoivat plutoniumia kolmeen potilaaseen Chicagon yliopiston Billings Hospitalissa (Sharav).
Yhdysvaltain ulkoministeriö, sotilastiedustelu ja CIA aloittavat Operation Paperclipin ja tarjoavat natsitieteilijöille koskemattomuutta ja salaidentiteettejä vaihdossa työstä huippusalaisissa aerodynamiikan ja kemiallisten aseiden projekteissa Yhdysvaltain leivissä (”Project Paperclip”).
Tutkijat tartuttavat 800 vankiin Atlantassa malarian tutkiakseen tautia (Sharav).
(1945 – 1955) New Yorkin Newburghissa Manhattan Projectiin kytköksissä olevat tutkijat aloittavat laajimmat tutkimukset koskaan juomaveden fluoraamisen terveysvaikutuksista (Griffiths and Bryson).
Kenraali Douglas MacArthur solmii salaisen sopimuksen japanilaisen lääkärin tri. Shiro Ishiin kanssa. Ishii luovuttaa 10 tuhatta sivua informaatiota, jota on kerätty ihmiskokeita tekemällä, vastineeksi hän saa syytesuojan karmaisevista kokeista, joita hän on tehnyt kiinalaisille, venäläisille ja amerikkalaisille sotavangeille. Hän on mm. tehnyt tajuissaan oleville ihmisille vivisektioita (Goliszek, Sharav).
Mies- ja naiskoehenkilöt Chicagon Argonne National Laboratoriesilla saavat suonensisäisessä injektiossa arsenikki-76:a niin, että tutkijat voivat tutkia miten ihmiskeho absorboi, kuljettaa ja ulostaa arsenikkia (Goliszek).
Jatkona Newburgin vuoden 1945 tutkimukselle, Manhattan Project antaa toimeksi Rochesterin yliopistolle tutkia fluorin vaikutuksia eläimiin ja ihmisiin projektissa, jonka koodinimi on ”Program F.” New Yorkin osavaltion terveysviranomaisten avulla Program F:n tutkijat salaa keräävät ja analysoivat veri- ja kudosnäytteitä newburgilaisilta asukkailta. Tutkimuksia sponsoroi atomienergiakomissio ja ne tehdään Rochesterin yliopiston lääketieteellisen Strong Memorial Hospitalissa (Griffiths and Bryson).
(1946 – 1947) Rochesterin yliopiston tutkijat injektoivat neljälle mies- ja kahdelle naiskoehenkilölle uraani-234:ää ja uraani-235:a annoksina, jotka vaihtelevat välillä 6.4-70.7 mikrogrammaa per yksi elopainokilo tutkiakseen sitä miten paljon uraania he kykenisivät sietämään ennen munuaisvaurioita (Goliszek).
Chicagon metallurgisen laboratorion kuusi miestyöntekijää saavat juodakseen vettä, joka on kontaminoitu plutonium-239:lla, jotta tutkijat voisivat oppia miten plutonium absorboituu ruoansulatuksen kautta (Goliszek).
Tutkijat alkavat käyttää potilaita virginialaisissa sairaaloissa koekaniineina ihmiskokeisiin. Kokeet on välkysti sanailtu ”havainnoinniksi” lääketieteellisissä tutkimusraporteissa, jotta vältettäisiin negatiiviset konnotaatiot ja julkisuus (Sharav).
Amerikan kansa saa viimeinkin lukea bioasekokeista, joita tehdään Fort Detrickissa, sotaministeriön julkaisemasta raportista (Goliszek).
(1946 – 1953) Yhdysvaltain atomienergiakomissio sponsoroi tutkimuksia, joissa tutkijat Harvardin lääketieteellisestä, Massachusettsin yleissairaalasta sekä Bostonin lääketieteellisestä syöttävät Fernandin osavaltiokoulun henkisesti jälkeenjääneille potilaille Quaker Oatsin aamiaismuroja, joita on terästetty radioaktiivisilla jäljitysaineilla, joka aamu niin, että ravintotieteilijät voisivat tutkia sitä miten säilöntäaineet kulkeutuvat kehossa ja estävätkö ne vitamiinien ja hivenaineiden imeytymistä. Myöhemmin MIT:n tutkijat tekevät saman kokeet Wrenthamin osavaltiokoulussa (Sharav, Goliszek).
Ihmiskoehenkilöille annetaan yhdestä neljään injektiota arsenikki-76:a Chicagon lääketieteellisessä. Tutkijat ottavat kudosnäytteitä koehenkilöiltä ennen ja jälkeen injektioiden (Goliszek).
Eversti E.E. Kirkpatrick atomienergiakomissiosta (AEC) kirjoittaa huippusalaiseen dokumenttiin (707075) päivämäärällä 8. tammikuuta, että ”tiettyjä radioaktiivisia aineita valmistellaan annettavaksi suonensisäisesti ihmiskoehenkilöille sopimuksen mukaisesti” (Goliszek).
Salaisessa AEC-dokumentissa päivämäärällä 17. huhtikuuta lukee, ”On toivottavaa, että mitään dokumentteja ei julkaistaisi, jotka viittaavat ihmisillä tehtyihin kokeisiin. Tällä saattaa olla negatiivinen vaikutus kansan mielipiteeseen tai se voi johtaa oikeusjuttuihin”. Dokumentti paljastaa, että Yhdysvaltain hallinto oli tietoinen ydinkokeiden terveysriskeistä armeijan henkilöstölle ja lähellä olleille siviileille kokeiden aikaan (Goliszek).
CIA alkaa tutkia LSD:n potentiaalia asekäytössä käyttämällä ihmiskoehenkilöitä armeijan sekä siviilien joukosta ilman heidän suostumustaan tai edes tietoaan kokeista. Lopulta nämä LSD-kokeet kehittyvät MKULTRA-ohjelmaksi vuonna 1953 (Sharav).
(1947 – 1953) Yhdysvaltain laivasto aloittaa Project Chatterin identifioidakseen ja testatakseen niinkutsuttuja ”totuusseerumeja”, kuten niitä joita esim. neuvostovakoojat ovat käyttäneet kuulusteluihin. Meskaliini ja keskushermostoon lamauttavasti vaikuttava skopolamiini olivat monien aineiden joukossa, joita testattiin ihmiskoehenkilöihin (Goliszek).
New Yorkin Newburghin asukkaille tehtyjen salaisten kokeiden perusteella Project F:n tutkijat julkaisevat Journal of the American Dental Associationin elokuun 1948 numerossa raportin, jossa kuvataan fluoridin terveysvaaroja. Yhdysvaltain atomienergiakomissio nopeasti sensuroi sen ”kansallisen turvallisuuden” syillä (Griffiths and Bryson).
(1950 – 1953) CIA sekä Office of Scientific Intelligence aloittavat Project Bluebirdin (joka uudelleennimetään Project Artichokeksi vuonna 1951) etsiäkseen keinoja ”puristaa” tietoja irti CIA-agenteilta, kontrolloidakseen henkilöitä ”erikoisilla kuulustelutekniikoilla”, ”parantaakseen muistia” ja käyttääkseen ”epätavallisia tekniikoita, mm. hypnoosia ja huumeita” hyökkäyskeinoina (Goliszek).
(1950 – 1953) Yhdysvaltain armeija päästää ilmoille kemiallisia kaasupilviä kuudessa amerikkalaisessa ja kanadalaisessa kaupungissa. Kanadan Winnipegissä kaasut ovat erittäin myrkyllistä kadmiumia, ja asukkaat saavat tämän jälkeen paljon hengitystiesairauksia (Cockburn and St. Clair, eds.).
Määrittääkseen miten herkkä amerikkalaiskaupunki on biologiselle hyökkäykselle, Yhdysvaltain laivasto ruiskuttaa Bacillus globigii -bakteeripilven aluksista San Fransiscon rannikolta. Ympäri kaupunkia on asetettu tarkkailulaitteita infektion mittaamiseksi, ja kahdeksan tuhatta sanfransiscolaista hengittää yli viisi tuhatta bakteeripartikkelia, ja monet heistä saavat keuhkokuumeen kaltaisia oireita (Goliszek).
Tri. Joseph Strokes Pennsylvanian yliopistosta tartuttaa 200 naisvangille hepatiitin viruksella tutkiakseen tautia (Sharav).
Clevelandin kaupunginsairaalan lääkärit tutkivat muutoksia aivojen verenkierrossa ruiskuttamalla koehenkilöihin selkäydinpuudutusta, asettamalla neuloja heidän kaulasuoniinsa ja rannevaltimoihinsa, kallistamalla heidän päätään alaspäin ja mittaamalla heidän verenpaineensa sen jälkeen, kun massiivinen verenhukka on aiheuttanut halvaantumisen ja pyörtymisen. Tämä koe tehdään usein useita kertoja samalle koehenkilölle (Goliszek).
Tri. D. Ewen Cameron, joka myöhemmin tulee kuuluisaksi MKULTRAsta hänen vuosina 1957-1964 kanadalaisilla tekemillään kokeilla, julkaisee artikkelin British Journal of Physical Medicinessa, jossa hän kuvaa kokeita joissa skitsofreniapotilaat Manitoban Brandon Mental Hospitalissa makaavat alasti 15-200 wattisten lämpölamppujen alla jopa kahdeksan tuntia päivässä. Hänen toiseen kokeeseensa kuuluu mielenterveyspotilaiden laittaminen sähköiseen häkkiin, joka lämmittää heidän kehonsa lämpötilaa 39.4 celsius-asteeseen (103 F), ja aiheuttaa kooman antamalla potilaille suuria injektioita insuliinia (Goliszek).
Yhdysvaltain laivaston Project Bluebird uudelleennimetään Project Artichokeksi ja se aloittaa ihmiskokeet LSD:n, natriumpentothalin ja hypnoosin tehokkuuden testaamiseksi kuulustelukäytössä, mikä on yksi Project Bluebirdin tavoitteista (1950) (Goliszek).
Yhdysvaltain armeija salaa kontaminoi Norfolkin laivaston varusvarastokeskuksen Virginiassa sekä Washington DC:n kansallisen lentokentän bakteerikannalla, joka on valittu sen perusteella, että sen uskotaan tarttuvan afroamerikkalaisiin helpommin kuin valkoihoisiin. Koe aiheuttaa ruokamyrkytyksen, hengitysongelmia ja verenmyrkytyksen (Cockburn and St. Clair, eds.).
(1951 – 1952) Tutkijat panttaavat insuliinia diabeetikolta kahden päivän ajan tarkkaillakseen diabeteksen vaikutuksia; jotkut koehenkilöt vajoavat diabeettiseen koomaan (Goliszek).
(1951 – 1956) Ilmavoimien ilmalääkintäkoulun (Air Force’s School of Aviation Medicine, SAM) toimeksiannosta, Teksasin yliopiston Anderson Cancer Center Houstonissa aloittaa tutkimukset säteilyn vaikutuksesta syöpäpotilaisiin — monet näistä ovat vähemmistöjen tai alkuperäiskansojen edustajia — määrittääkseen säteilyn kyvyn hoitaa syöpää ja selvittääkseen säteilyn pitkäaikaisvaikutuksia piloteille, jotka lentävät ydinkäyttöisillä lentokoneilla. Tutkimus kestää vuoteen 1956 asti, mukana on 263 syöpäpotilasta. Vuodesta 1953 eteenpäin koehenkilöiltä vaaditaan allekirjoitus lomakkeeseen, mutta siltikään tutkimus ei täytä suostumuksen antamisohjeita, jotka on kirjattu samana vuonna ilmestyneeseen Wilsonin muistioon. TBI-tutkimukset jatkuvat neljässä eri instituutiossa — Baylorin yliopiston lääkis, Memorial Sloan-Kettering Institute for Cancer Research, U.S. Naval Hospital Bethesdassa ja Cincinnatin yliopiston lääkis — aina vuoteen 1971 asti (U.S. Department of Energy, Goliszek).
Amerikan, Kanadan ja Britannian armeija ja tiedustelu-upseerit keräävät pienen ryhmän nimekkäitä psykologeja salaiseen tapaamiseen Ritz-Carlton Hotelliin Montrealissa, aiheena on kommunistien ”ajatuksen kontrollointitekniikat.” He ehdottavat huippusalaista tutkimusohjelmaa käyttäytymisen muokkauksesta — siinä käytettäisiin huumeita, hypnoosia, sähköshokkeja ja lobotomiaa ihmiskoekaniineihin (Barker).
Armeijan tieteentekijät käyttävät Dugwayn ampuma-aluetta — joka sijaitsee 87 mailia Utahin Salt Lake Citysta lounaaseen — sarjassa kokeita määrittääkseen miten Brucella suis ja Brucella melitensis leviävät ihmispopulaatioissa. Nykypäivänä, yli puoli vuosisataa myöhemmin, jotkut asiantuntijat väittävät, että meillä on kaikilla kehoissamme näitä taudinaiheuttajia näiden kokeiden seurauksena (Goliszek).
Amerikkalaisen puolustusteollisuuden sponsoroimassa kokeessa Henry Blauer kuolee sen jälkeen, kun häneen ruiskutetaan meskaliinia Columbian yliopiston New York State Psychiatric Institutessa (Sharav).
Kuuluisassa Sloan-Ketterin Institutessa Chester M. Southam ruiskuttaa eläviä syöpäsoluja vankeihin Ohion osavaltiovankilassa tutkiakseen taudin etenemistä. Puolet vangeista tässä National Institutes of Healthin (NIH) sponsoroimassa tutkimuksessa ovat mustia, mikä herättää epäilyksiä rotuperustaisesta kokeesta joka on Tuskegeehen verrattavissa, joka oli myös NIH:n sponsoroima tutkimus (Merritte, et al.).
(1953 – 1970) CIA aloittaa MKNAOMI-projektin ”varastoidakseen tappavia ja toimintakyvyttömäksi tekeviä materiaaleja, kehittääkseen kojeita näiden materiaalien levittämiseksi, ja tehdäkseen kokeita tietyillä huumeilla eläimiin ja ihmisiin.” Osana MKNAOMIa CIA ja armeijan bioaselaboratorion Special Operations Division Fort Detrickissa kehittävät kaksi vaihtoehtoa itsemurhapilleriksi standardille syaniditabletille, joita annetaan CIA-agenteille ja U-2 -piloteille. CIA-agentit ja U-2 -pilotit on tarkoitettu ottamaan näitä pillereitä kun he ovat ajautuneet tilanteeseen, jossa he (ja kaikki informaatio joka heillä on tiedossaan) ovat vihollisen käsissä. He myös kehittävät ”mikrobiorokotteen” — laitteen jota agentit voivat käyttää ampumaan pieniä nuolia, jotka on pinnoitettu taudinaiheuttajilla, jotka pysyvät käyttökelpoisina viikkoja tai jopa kuukausia. Nämä nuolet voidaan ampua vaatteiden läpi, eikä niitä voi havaita ruumiinavauksessa. Lopulta 1960-luvun lopulla MKNAOMI mahdollistaa CIA:n varastoida biologisia myrkkyjä — tarttuvia viruksia, lamauttavaa äyriäistoksiinia, tappavaa botuliinia, käärmeen myrkkyä ja vakavia ihosairauksia aiheuttavaa Mircosporum gypseum –taudinaiheuttajaa. Kaikkien näiden ”kojeiden” kehittäminen vaatii tottakai ihmiskokeita (Goliszek).
(1953 – 1974) CIA-johtaja Allen Dulles valtuuttaa MKULTRA-ohjelman tuottamaan ja tekemään kokeita huumeilla ja biologisilla taudinaiheuttajilla, joita CIA voisi käyttää mielenhallintaan ja käyttäytymisen muokkaukseen. MKULTRAsta myöhemmin tulee tunnettu sen LSD-kokeista, joita tehtiin usein vangeille tai bordellien pitäjille, joita CIA perusti ja pyöritti. Bordellikokeet tunnettiin nimellä ”Operation Midnight Climax”. Niissä bordelliin oli pystytetty kaksisuuntainen peili niin, että CIA-agentit kykenivät tarkkailemaan LSD:n vaikutuksia seksuaalikäyttäytymiseen. Ironista kyllä, valtion henkilöille joskus sujautettiin LSD:tä juomaan ohjelmassa, mikä johti LSD-psykoosin aiheuttamaan itsemurhaan tri. Frank Olsonin tapauksessa, josta epäsuorasti oli vastuussa MKULTRA-johtaja tri. Sidney Gottlieb.
Kaikista sadoista MKULTRAssa käytetyistä ihmiskoekaniineista ainoastaan 14 sai koskaan tietää olleensa mukana ohjelmassa ja ainoastaan yksi sai korvauksia ($15 tuhatta). Useimmat MKULTRA-tiedostot lopulta tuhottiin vuonna 1973 (Elliston; Merritte, et al.; Barker).
Yhdysvaltain atomienergiakomission (AEC) sponsoroi joditutkimuksia Iowan yliopistossa. Ensimmäisessä tutkimuksessa tutkijat antavat raskaana olevalle naiselle 100-200 mikrocurien annoksen jodi-131:a, ja sitten tutkivat naisten abortoituja sikiöitä saadakseen tietää missä vaiheessa ja miten paljon radioaktiivinen jodi siirtyy istukasta sikiöön. Toisessa tutkimuksessa tutkijat antavat 12 poika- ja 13 tyttövauvalle, jotka ovat alle 36 tuntia vanhoja ja painavat 2,5-3,9 kiloa, jodi-131:a joko suullisesti tai lihasruiskeena. Myöhemmin jodikonsentraatiot mitattiin vauvojen kilpirauhasista (Goliszek).
Puolustusministeri Charles Wilson antaa Wilson-muistion, huippusalaisen dokumentin jossa Nürnbergin koodisto otetaan käyttöön osana puolustusministeriön ihmiskoekäytäntöä. Wilsonin muistio vaatii vapaaehtoista, kirjallista suostumusta ihmiskoehenkilöltä sen jälkeen kun hänelle on kerrottu ”kokeen luonteesta, kestosta ja tarkoituksesta; käytetyistä menetelmistä; kaikista rasitteista ja vaaroista, joita voidaan kohtuullisesti odottaa; sekä vaikutuksista hänen terveyteen tai henkilöön, joita saattaa mahdollisesti kokeeseen osallistumisesta aiheutua.” Siinä myös vaaditaan, että lääkärit käyttävät kokeellisia menetelmiä vasta sitten, kun muut menetelmät ovat epäonnistuneet (Berdon).
AEC-tutkimuksessa tutkijat syöttävät 28:lle terveelle lapselle Nebraskan yliopiston lääketieteellisessä jodi-131:a maharuokintaletkulla ja sitten mittaavat jodikonsentraatiot lasten kilpirauhasista 24 tuntia myöhemmin (Goliszek).
(1953 – 1957) 11 potilasta Massachusettsin yleissairaalassa Bostonissa saavat ruiskeena uraania osana Manhattan Projectia (Sharav).
AEC-sponsoroimassa tutkimuksessa Tennesseen yliopistossa tutkijat ruiskuttavat terveisiin 2-3 päivää vanhoihin vastasyntyneisiin arviolta 60 radia jodi-131:a (Goliszek).
Vastasyntynyt Daniel Burton sokeutuu kun lääkärit Brooklyn Doctors Hospitalissa tekevät kokeellisen happihoidon keskosten retinopatiaan, keskosten silmäsairauteen. Lääkärit antavat kokeellisen hoidon huolimatta aiemmista tutkimuksista, jotka näyttävät, että korkeat happitasot aiheuttavat sokeutta. Todistus tapauksessa Burton v. Brooklyn Doctors Hospital (452 N.Y.S.2d875) myöhemmin paljastaa, että tutkijat jatkoivat Burtonille ja muille keskosille ylimääräisen hapen antamista, jopa silloinkin kun heidän silmänsä olivat turvonneet vaarallisen paljon (Goliszek, Sharav).
CIA aloittaa Project MKDELTAn tutkiakseen biokemikaalien käyttöä ”häirintään, mustamaalaamiseen ja toimintakyvyttömäksi tekemiseen” (Goliszek).
Vuoden 1953 artikkeli Clinical Sciencessa kuvaa lääketieteellisiä kokeita, joissa tutkijat tarkoituksella tuottavat kantaridiinilla rakkoja 41 8-14v lapsen vatsaan tutkiakseen miten vakavasti aine ärsyttää ihoa (Goliszek).
AEC tekee sarjan kenttäkokeita nimellä ”Green Run”, jossa pudotetaan jodi-131:a ja ksenon-133:a Hanfordissa, Washingtonissa 500 tuhannen eekkerin alueelle, jossa on kolme pientä kuntaa (Hanford, White Bluffs ja Richland) Columbia-joen varrella (Sharav).
AEC:n sponsoroimassa tutkimuksessa selvitetään vaikuttaako radioaktiivinen jodi keskosiin eri tavalla kuin ajallaan syntyneisiin vauvoihin. Tutkijat detroitilaisessa Harperin sairaalassa antavat suullisesti jodi-131:a 65:lle vauvalle (keskosia ja ajallaan syntyneitä), jotka painavat 0,95-2,49kg (Goliszek).
CIA aloittaa Project QKHILLTOP-tutkimukset selvittääkseen Kiinan kommunistipuolueen aivopesutekniikoita ja soveltaakseen niitä CIA:n omiin kuulustelumenetelmiin. Useimmat asiantuntijat spekuloivat, että Cornellin yliopiston lääketieteellisen ihmisekologiatutkimukset olivat Project QKHILLTOPin varhaisia kokeita (Goliszek).
(1954 – 1975) Yhdysvaltain ilmavoimien lääkintäupseerit Fort Detrickin kemiallisen sodankäynnin biologisessa laboratoriossa aloittavat Operation Whitecoatin — kokeet joissa ihmiskoekaniineja altistetaan hepatiitti A:lle, rutolle, keltakuumeelle, Venetsuelan hevosenkefaliitille, Rift Valleyn kuumeelle, riisitaudille ja sisäelinmikrobeille. Näihin koehenkilöihin kuuluu 2300 adventistikirkon sotilashenkilöä, jotka valitsevat ryhtyä ihmiskoekaniineiksi mieluummin kuin tappaa ketään taistelukentällä. Ainoastaan kaksi 2300:sta sanovat saaneensa pitkäaikaisia lääketieteellisiä komplikaatioita tutkimukseen osallistumisesta (”Operation Whitecoat”.)
Yleismuistiossa yliopistotutkijoille, jotka ovat sopimustyöntekijöitä armeijalle, Yhdysvaltain armeijan lääkintöjohtaja antaa ohjeistukset ihmiskokeita varten — mm. kirjallinen, informoitu suostumus — niinkuin turvaluokitellussa Wilsonin muistiossa luki (Goliszek).
Yhdysvaltain armeijan sponsoroimissa kokeissa Tulanen yliopistossa mielisairaille potilaille annetaan LSD:tä ja muita huumeita, ja heidän aivokäyriään mitataan ohimoille kiinnitetyillä elektrodeilla (Barker, ”The Cold War Experiments”).
(1955 – 1957) Tutkiakseen sitä miten kylmä sää vaikuttaa ihmisen fysiologiaan, tutkijat antavat yhteensä 200 annosta jodi-131:a, radioaktiivista jäljitysainetta joka kerääntyy melkein heti kilpirauhasiin, 85:lle terveelle eskimolle ja 17:lle athapascalaiselle intiaanille, jotka elävät Alaskassa. He tutkivat jäljitysaineen leviämistä kehossa koehenkilöiden verestä, kilpirauhasnäytteistä, virtsasta ja sylkinäytteistä. Kielimuurin takia kukaan ei kerro koehenkilöille mitä heille tehdään, joten he eivät ole voineet antaa informoitua suostumustaan (Goliszek).
(1955 – 1965) CIA:n Project QKHILLTOPin mielenhallintakokeiden seurauksena Cornellin neurologit Harold Wolff ja Lawrence Hinkle perustavat Society for the Investigation of Human Ecologyn (joka myöhemmin uudelleennimetään Human Ecology Fundiksi) tutkimaan ”ihmisen suhdetta hänen sosiaaliseen ympäristöönsä siten kuin hän sen näkee” (Goliszek).
(1956 – 1957) Yhdysvaltain armeijan salassa toimivat biologisten aseiden tutkijat päästävät hyttysiä, joihin on tartutettu dengue- ja keltakuumetta, Georgian Savannahiin ja Floridan Avon Parkiin testatakseen hyttysten kykyä kantaa sairautta. Jokaisen kokeen jälkeen armeijan agentit esiintyvät terveysviranomaisina ja mittaavat uhrien vaikutukset ja ottavat kuvia pahaa-aavistamattomista koehenkilöistä. Nämä kokeet johtavat moniin kuumeisiin, hengitystieoireisiin, raskauden keskeytymisiin, aivokalvontulehduksiin ja lavantautiin kaupunkien asukkailla, sekä useisiin kuolemantapauksiin (Cockburn and St. Clair, eds.).
Yhdysvaltain armeija suorittaa Operation Plumbbobin Nevadan koealueella, 65 mailia Las Vegasista luoteeseen. Operation Pumbbob koostuu 29:sta ydinkokeesta, jotka tuottavat niin paljon säteilyä, että sen odotetaan johtavan 32 tuhanteen kilpirauhasen syöpätapaukseen alueella asuvien siviilien keskuudessa. 18 tuhatta sotilasta osallistuu Operation Pumbbobin Desert Rock VII:n ja VIII:n, jotka on suunniteltu selvittämään miten keskivertosotilaan fysiikka ja henkinen puoli reagoi ydinräjäytykseen taistelukentällä (”Operation Plumbbob”, Goliszek).
(1957 – 1964) CIA maksaa MKULTRAn nimissä McGillin yliopiston psykiatrian laitoksen perustajalle tri. D. Ewen Cameronille $69 tuhatta LSD-kokeiden sekä mahdollisesti tappavien kokeiden tekemisestä kanadalaisille, joita hoidetaan lievistä oireista kuten synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja ahdistuksesta Allan Memorial Institutessa, jossa sijaitsee myös montrealilaisen Royal Victoria Hospitalin psykiatrian osasto. CIA rohkaisee tohtori Cameronia tutkimaan hänen ”psyykkisen pakon” konseptia, jossa hulluutta hoidetaan pyyhkimällä muisti kokonaan ja kirjoittamaan psyyke uudelleen. Nämä ”pakkokokeet” sisältävät ihmiskoehenkilöiden asettamista vegetatiiviseen tilaan jopa kolmen kuukauden ajaksi huumeilla, sähköshokeilla ja aistideprivaatiolla. Koehenkilöille soitetaan nauhalta joko suhinaa tai yksinkertaisia itseään toistavia lauseita viikkojen tai kuukausien ajan, jotta psyyke ”uudelleenkirjoitettaisiin” tai ”pyyhittäisiin”. Tri. Cameron antaa ihmiskoekaniineille myös lamaannuttavia huumeita ja vahvoja sähköshokkeja 30-40 kertaa hänen kokeissaan. Useimmat Cameronin koekaniinit kärsivät hänen työnsä seurauksena pysyvistä vammoista (Goliszek, ”Donald Ewan Cameron”).
Tutkiakseen sitä miten veri virtaa lasten aivoissa, tutkijat Philadelphian lastensairaalassa tekevät seuraavia kokeita terveillä 3-11v lapsilla: he tunkevat neuloja lasten reisivaltimoon ja kaulalaskimoon, ja laskevat verta alaspäin aivoista. Sitten he pakottavat lasten hengittämään erikoiskaasua kasvonaamiosta. Tutkimuksen Journal of Clinical Investigationissa julkaistussa artikkelissa tutkijat huomauttavat, että kokeen tehdäkseen heidän piti vyöttää jotkut lapset kiinni levyihin (Goliszek).
Arviolta 300 laivaston sotilasta altistuu säteilylle kun laivaston sotalaiva Mansfield räjäyttää 30 ydinpommia Tyynen valtameren saarten lähellä Operation Hardtackissa (Goliszek).
Atomienergiakomissio AEC pudottaa radioaktiivista materiaalia Point Hopeen Alaskassa, inupiatien asuinalueelle, kenttäkokeessa nimeltä ”Project Chariot” (Sharav).
Vastauksena Nürnbergin oikeudenkäynteihin, yalelainen psykologi Stanley Milgram tekee kuuluisan tottelevaisuustutkimuksensa vastatakseen kysymykseen ”Voisiko olla, että (Adolf) Eichmann ja hänen miljoona rikoskumppaniaan holokaustissa tottelivat vain käskyjä? Voisimmeko me kaikki olla rikoskumppaneita?” Mieskoehenkilöille, iältään 20-40 vuotta, kaikenlaisilla koulutustaustoilla, annetaan käsky antaa ”oppijoille” sähköshokkeja jokaisesta väärästä vastauksesta, jonka oppija antaa vastauksena sanaparikysymykseen. Todellisuudessa oppijat ovat näyytelijöitä, eivätkä he saa sähköshokkeja, mutta se mikä on merkitsevää on, että koehenkilöt eivät tätä tiedä. Hämmästyttävästi he jatkoivat käskyjen noudattamista ja sähköshokkien antamista, joiden voimakkuus kasvoi suuremmaksi, jopa silloinkin kun näyttelijät ilmensivät selvää fyysistä kipua (”Milgram Experiment”).
Tutkijat Laurel Children’s Centerissa Marylandissa tekevät kokeita akneantibiooteilla lapsille, ja jatkoivat kokeiden tekoa senkin jälkeen kun puolet nuorista koehenkilöistä saivat vakavia maksavaurioita kokeellisesta lääkkeestä (Goliszek). Yhdysvaltain armeijan Deseretin koekeskus aloittaa Project 112:n. Siihen kuuluu SHAD (Shipboard Hazard and Defense), jossa laivaston ja maavoimien henkilöstöä altistetaan toksiineille ja kemiallisille myrkyille laivaston laivojen haavoittuvaisuuden kemiallisille ja biologisille aseille määrittämiseksi. Maavoimien henkilöstö ei ole koekaniineina; kokeiden suorittamine altistaa heidät. Monet osallistujista valittivat negatiivisista terveysvaikutuksista tuolloin, ja vuosikymmeniä myöhemmin kärsivät vakavista terveysongelmista altistumisen takia (Goliszek, Veterans Health Administration).
FDA alkaa vaatia, että uudet lääkkeet käyvät läpi kolmet kliiniset ihmiskokeet ennen lääkkeen hyväksyntää. Vuosina 1962-1980 lääkeyhtiöt noudattavat tätä vaatimusta suorittamalla vangeille ensimmäisen vaiheen kokeita, joissa määritetään lääkkeen toksisuus, antamalla heille pieniä rahasummia palkkioksi (Sharav).
Chester M. Southam, joka injektoi Ohion osavaltiovankilan vankeihin eläviä syöpäsoluja vuonna 1952, tekee saman 22 seniilille afroamerikkalaiselle potilaalle Brooklyn juutalaisessa kroonisten sairauksien sairaalassa seuratakseen immunologisia vasteita. Southam sanoo potilaille, että he saavat ”joitain soluja”, mutta jättää mainitsematta niiden olevan syöpäsoluja. Hän väittää, että hän ei saa potilailta informoitua suostumusta, koska hän ei halua pelotella heitä kertomalla heille mitä hän tekee, mutta siitä huolimatta hetkellisesti hän menettää lääkärinlupansa sen takia. Ironista kyllä, hänestä lopulta tulee American Cancer Societyn johtaja (Greger, Merritte, et al.).
Tutkijat Washingtonin yliopistossa säteilyttävät 232:n vangin kiveksiä selvittääkseen säteilyn vaikutuksia kivesten toimintaan. Kun vangit lähtevät vankilasta ja saavat lapsia, ainakin neljän heistä lapsilla oli synnynnäinen sairaus. Tarkka luku ei ole tiedossa, koska tutkijat eivät seuranneet miehiä nähdäkseen kokeen pitkäaikaisia vaikutuksia (Goliszek).
National Institutes of Healthin (NIH) sponsoroimassa tutkimuksessa tutkija istuttaa simpanssin munuaisen ihmiseen. Koe epäonnistuu (Sharav).
(1963 – 1966) New York Universityn tutkija Saul Krugman lupaa henkisesti jälkeenjääneiden lasten vanhemmille paikan Willowbrookin osavaltiokoulusta New Yorkin Staten Islandilta, joka on tällaisten lasten laitos, vaihdossa allekirjoituksista papereihin, joissa annetaan suostumus toimille, jotka on vanhemmille esitetty ”rokotuksina”. Todellisuudessa toimet ovat lapsien tarkoituksellista hepatiittiviruksella tartuttamista ruokkimalla heitä tinktuuralla, joka on tehty hepatiittiin sairastuneiden potilaiden ulosteista. Näin Krugman voi tutkia hepatiittiviruksen leviämistä ja hepatiittirokotteen tehokkuutta (Hammer Breslow).
(1963 – 1971) Johtava endokrinologi tri. Carl Heller antaa 67:lle vangille Oregonin osavaltiovankilassa Salemissa $5 kuukaudessa ja $25 jokaisesta kiveskudosnäytteestä, jos hän saa suorittaa tehdä vangeille kokeita, joissa heidän kiveksiään säteilytetään. Jos he ottavat vasektomian tutkimuksen loputtua, vangit saavat ylimääräisen $100 (Sharav, Goliszek).
Tutkijat ruiskuttavat radioaktiivista tymidiiniä yli sadan Oregonin osavaltiovankilan vankiin tutkiakseen vaikuttaako steroidihormoneille altistuminen sperman tuotantoon (Greger).
Pediatrics-julkaisussa julkaistussa tutkimuksessa Kalifornian yliopiston lastenlääketieteen osaston tutkijat käyttävät 113:a vastasyntynyttä, iältään yhdestä tunnista kolmeen päivään, kokeissa tutkiakseen verenpaineen ja verenkierron muutoksia. Eräässä tutkimuksessa lääkärit tunkevat katetrin vastasyntyneen napaan ja heidän aorttaansa, ja sitten upottavat vastasyntyneiden jalat jääveteen ja mittaavat aortan painetta. Toisessa kokeessa tohtorit vyöttävät 50 vastasyntynyttä ympärileikkauspöytään, kääntävät pöydän niin, että kaikki veri valuu vauvojen päähän ja sitten mittaavat heidän verenpaineensa (Goliszek).
(1964 – 1968) Yhdysvaltain armeija maksaa $386,486 (suurin summa koskaan, joka on ihmiskokeista maksettu) Pennsylvanian yliopiston professoreille Albert Kligman ja Herbert W. Copelan, jotta he tekisivät lääketieteellisiä kokeita 320:lla vangilla Holmesburgin vankilassa määrittääkseen seitsemän tajuntaa muuttavan huumeen vaikutukset. Tutkijoiden tavoitteena on määrittää pienin toimiva annos jokaiselle huumeelle, jotta voitaisiin tehdä toimintakyvyttömäksi 50 prosenttia mistä tahansa populaatiosta (MED-50). Vaikka professorit Kligman ja Copelan väittävät, että he eivät ole tietoisia mistään tajuntaan vaikuttavien huumeiden pitkäaikaisvaikutuksista vangeihin, dokumentit sanovat myöhemmin toista (Kaye).
(1964 – 1967) Dow Chemical Company maksaa professori Kligmanille $10,000 tutkiakseen miten dioksiini — erittäin myrkyllinen, karsinogeeninen Agent Orangen ainesosa — sekä muut rikkakasvimyrkyt vaikuttavat ihmisten ihoon, koska kemikaalitehtaan työntekijät ovat saaneet aknen kaltaisen klooriaknen ja yhtiö haluaisi tietää ovatko käsitellyt kemikaalit syynä tähän. Tutkimuksessa professori Kligman laittaa dioksiinia 60 Dow-työntekijän iholle, ja hän pettyy kun vangeille ei tulekaan klooriaknen oireita. Vuosina 1980 ja 1981 tässä tutkimuksessa käytetyt ihmiskoekaniinit kävivät oikeusprosesseihin Kligmania vastaan heille aiheutuneista komplikaatioista, mm. perhosreuman ja psykologisten kärsimysten takia (Kaye).
Puolustusministeriö käyttää kumipukuisia ihmiskoekaniineja, joilla on M9A1-maskit, 35:ssä kokeessa lähellä Alabaman Fort Greelyä Elk Hunt -kokeissa, jotka on suunniteltu mittaamaan VX-hermomyrkkyaineen määrää VX:n saastuttamien alueiden läpi kulkevien tai saastuneisiin ajoneuvoihin koskettavien ihmisten vaatteissa sekä näiltä alueilta nousevan VX-höyryn määrää. Kokeiden jälkeen koehenkilöt dekontaminoitiin kuumalla höyryllä ja paineistetulla kylmällä vedellä (Goliszek).
”Big Tom”-kokeessa puolustusministeriö ruiskuttaa Hawaiin Oahulle, joka on kaikkein tiheimmin asuttu saari, Bacillus globigiia simuloidakseen saarijoukon päälle tapahtuvaa hyökkäystä. Bacillus globigii aiheuttaa ihmisten immuunijärjestelmän heikkenemistä, mutta tämä ei ollut tiedossa tieteentekijöille tuohon aikaan (Goliszek, Martin).
Artikkelin julkaissut Natural News
