Avainsana-arkisto: Colm Kelleher

Eksopolitiikka

Uusi avaruuskilpailu, tekoälyn uhat ja kansakunnan selviytyminen

Kommentoi

Bigelow-podcastin kahdeksas jakso jatkaa podcast-sarjaa avaruusolennoista ja siihen liittyvästä teknologiasta. George Knapp isännöi keskustelua, johon osallistuvat Robert Bigelow ja virologi Colm Kelleher. Keskustelussa käsitellään laajasti äskettäin julkaistuja UAP-asiakirjoja, NASA:n ja avaruusvoimien tulevaisuutta, kilpailua Kuusta, tekoälyä sekä tekoälyn avulla kehitettyjen biologisten aseiden vaaroja.

Jakso alkaa Trumpin hallinnon äskettäin julkaisemalla UAP-aiheisella aineistolla, mukaan lukien puolustusministeriön tiedustelututkimusasiakirjat (DIRD), jotka on laadittu Advanced Aerospace Weapons Application Program -ohjelman puitteissa. Kelleher selittää, että nämä raportit laadittiin, koska insinöörit tutkivat väitettyjä UFOjen suorituskykyjä – kuten erittäin nopeaa liikkumista ja jyrkkiä käännöksiä – ja pohtivat, voisiko tulevaisuuden fysiikka ja tekniikka tuottaa vastaavia ominaisuuksia. Raporteissa ennustettiin, miltä teknologia voisi näyttää noin vuonna 2050, ja niissä käsiteltiin muun muassa kehittyneitä propulsiojärjestelmiä, tulevaisuuden ohjaamoja ja suunnatun energian aseita. Tavoitteena oli verrata realistista tulevaisuuden teknologiaa raportoituun UFOjen suorituskykyyn ja tunnistaa näiden kahden välinen ero.

DIA on nyt julkaissut 37kpl 38:sta DIRDista

Puhujat korostavat, että DIRD-asiakirjat liittyivät UFO-tutkimukseen, vaikka monissa asiakirjoissa käsitelläänkin pikemminkin teknologiaa kuin suoraan lentäviä lautasia. Kelleher kuvailee niitä käsitteellisen takaisinmallinnuksen varhaisvaiheeksi: ensin määriteltiin, mitä ihmisen teknologialla voitaisiin uskottavasti saavuttaa, ja sitten tutkittiin raportteja, jotka näyttivät ylittävän tämän lähtötason. Hän kertoo, että asiakirjoja jaettiin laajalti tiedustelu- ja puolustusverkostojen kautta ja että niistä tuli eräitä halutuimpia teknisiä aineistoja kyseisellä hallituksen portaalilla. Jaksossa käsitellään myös jäljellä olevien tiedostojen julkaisemisen vaikeutta, sillä alkuperäinen kokoelma sisälsi tiettävästi tuhansia sivuja, joissa oli henkilökohtaisia tietoja, lääketieteellisiä tietoja ja luottamuksellisia todistajankertomuksia.

Keskustelu siirtyy sitten Bigelow’n ehdotuksiin Yhdysvaltojen avaruustoiminnan uudelleenjärjestelystä. Bigelow väittää, että NASA on tullut liian byrokraattiseksi, jakautunut kymmeneen keskenään kilpailevaan keskukseen ja liian alttiiksi poliittisille paineille ja ohjelmien peruuttamisille. Hän uskoo, että Yhdysvallat tarvitsee vahvemman avaruusvoimien joukon, jolla on omat astronautit, koulutusjärjestelmät, avaruusalukset ja kohteet matalan maankiertoradan ulkopuolella. Hänen mielestään avaruusvoimien ei pitäisi pelkästään lainata NASA:n valmiuksia, vaan niiden tulisi kehittää sotilaallinen ja logistinen vahvuus, jota tarvitaan toimintaan Kuun kiertoradalla, Kuussa ja lopulta kauempana avaruudessa.

Keskeisenä huolenaiheena on kiristyvä kilpailu Kiinan ja Venäjän kanssa. Bigelow esittää, että Yhdysvaltojen tulisi perustaa useita kuutukikohtia ennen kuin Kiina ja Venäjä solmivat kumppanuuden, jonka avulla ne voisivat hallita strategisesti tärkeitä osia Kuusta. Puhujat keskittyvät erityisesti Shackletonin kraatteriin, jonka läheisyydessä saattaa olla vesijäätä ja joka saa auringonvaloa suurimman osan kuuvuodesta. Vesi voisi mahdollistaa elämän ja polttoaineen tuotannon, ja sijainti voisi muodostua arvokkaaksi ”kiinteistöksi” tuleville kuutoiminnoille. He korostavat, että tärkeän kuualueen hallinta voi vaikuttaa sotilaallisesti, taloudellisesti ja psykologisesti sukupolvien ajan.

Kuun mahdolliset luonnonvarat ovat toinen tärkeä aihe. Puhujat käsittelevät helium-3:a, isotooppia, josta saattaisi lopulta olla hyötyä fuusioenergian tuotannossa, vaikka käytännössä toimivia fuusioreaktoreita, jotka käyttäisivät kuun helium-3:a, ei tällä hetkellä ole olemassa. He väittävät, että Kuu on kaupallisesti paljon realistisempi vaihtoehto kuin Mars, koska se sijaitsee suhteellisen lähellä Maata ja sinne pääsee toistuvasti. Marsin tapauksessa matka-ajat ovat sen sijaan huomattavasti pidemmät, riskit ihmisten terveydelle suuremmat, psykologiset haasteet monimutkaisemmat eikä tällä hetkellä ole selkeää liiketoiminnallista perustetta. Bigelow väittää myös, että onnistunut kuuohjelma voisi tarjota ihmisille yhteisen kansallisen tai ihmiskunnan tavoitteen, joka muistuttaisi alkuperäistä kuulaskeutumista, sen sijaan että kyseessä olisi jälleen yksi kilpailu kuluttajatekniikasta.

Keskustelussa yksityiset yritykset esitetään mahdollisesti hallituksia nopeampina ja joustavampina, mutta siinä ei väitetä, että yksityinen sektori voisi korvata armeijan. Bigelowin mukaan pienet, hyvin suunnitellut yritykset pystyvät tekemään päätöksiä nopeasti, kun taas hallitukset ja suuret yritykset toimivat usein hitaasti byrokratian vuoksi. Hän kuitenkin korostaa, että avaruusjoukkojen on pysyttävä hallituksen alaisuudessa, sillä vain armeijalla on valtuudet puolustaa laitoksia, hallinnoida salaisia operaatioita ja toimia vuoden 1967 avaruussopimuksen oikeudellisen kehyksen puitteissa. Hän esittää, että armeijan johtamat tutkimuskeskukset voisivat toimia sopimuksen puitteissa hallinnoiden samalla omia tukikohtiaan ja suorittaen tieteellistä työtä.

Tekoäly nousee jakson kiireellisimmäksi aiheeksi. Bigelow torjuu ajatuksen, että huoli tekoälystä olisi pelkkä huijaus, ja väittää, että yhteiskunta tietää jo tarpeeksi ottaakseen riskin vakavasti, vaikka lopullista tulosta ei voida ennustaa. Hän luettelee hyötyjä, kuten lääketieteellisen diagnoosin, lääkekehityksen, nopeamman päätöksenteon ja taloussuunnittelun, mutta varoittaa, että tekoälyä käytetään myös hakkerointiin, petoksiin, kiristykseen ja yrityksiin vastustaa sammuttamista. Keskustelijat keskustelevat mahdollisuudesta, että tekoäly voisi tulla itsetietoiseksi, kehittää selviytymisvaiston, hallita energiajärjestelmiä ja tehdä ihmisistä riippuvaisia tai alistettuja sille.

Bigelow esittää myös filosofisen erottelun tekoälyn ja ihmisen älykkyyden välillä. Hän väittää, että tekoäly vaatii fyysisen ”säiliön”, kuten tietokoneen laitteiston, eikä se tule koskaan omistamaan sielua tai kuolematonta tietoisuutta. Sen sijaan hän uskoo, että ihmisillä voi olla hengellisiä kykyjä ja tietoisuuden muotoja, joita koneet eivät pysty jäljittelemään, kuten telepatia, selvänäkö, kaukonäkö ja kommunikointi kuolleiden kanssa. Nämä väitteet esitetään Bigelow’n uskomuksina ja tulkintoina, ei vakiintuneina tieteellisinä johtopäätöksinä. Hän ehdottaa tekoälyn käyttämistä sitä itseään vastaan antamalla tekoälyjärjestelmille tehtäväksi kehittää puolustuskeinoja muita tekoälyjärjestelmiä vastaan, vaikka myöntääkin, että pelkkä hätäkatkaisin saattaa olla jo liian myöhäinen ratkaisu.

Viimeinen ja huolestuttavin osa koskee tekoälyn avulla toteutettavia biologisia uhkia. Kelleherin mukaan tekoäly-yrityksissä aiemmin toteutetut turvallisuusharjoitukset viittaavat siihen, että järjestelmät voisivat tarjota tietoa vaarallisten virusten suunnittelusta, tuotannosta ja levittämisestä. Hän varoittaa, että tehokkaan tekoälyn, laajalle levinneen bioteknologian osaamisen ja tuhansien korkean turvallisuustason laboratorioiden yhdistelmä voisi mahdollistaa sen, että valtiolliset tai valtiosta riippumattomat toimijat voisivat luoda entistä vaarallisempia taudinaiheuttajia. Keskustelussa tämä riski liitetään COVID-19-kokemukseen, mutta samalla korostetaan, että puhujien väitteet taudin alkuperästä, tahallisesta levittämisestä ja tulevista taudinaiheuttajista ovat asioita, jotka vaativat todisteita eivätkä ole pelkkiä oletuksia.

Yleisesti ottaen jaksossa esitetään, että Yhdysvallat on useiden toisiinsa liittyvien ”kellojen” edessä: kilpailu Kuun luonnonvaroista, sotilaallisten avaruusvalmiuksien kehittäminen, tekoälyn nopea kasvu sekä tekoälyllä toteutettavien biologisten hyökkäysten mahdollisuus. Bigelowin ratkaisuna on vahvempi kansallinen visio, paremmin rahoitettu avaruusjoukko, jolla on omat astronautit ja Kuun infrastruktuuri, vakavat tekoälyn suojatoimenpiteet sekä parempi varautuminen pandemioihin. Jakso sisältää merkittäviä väitteitä ja ennusteita, joita ei ole riippumattomasti vahvistettu transkriptiossa, mutta sen keskeinen viesti on selvä: teknologinen kehitys etenee hallitusinstituutioita nopeammin, ja jos tätä kuilua ei oteta huomioon suunnittelussa, ihmiskunta voi jäädä valmistautumattomaksi riskeihin, joita on vaikea kääntää takaisin.

Paranormaali

Onko tekoäly meidän odottamamme ’muukalaistietoisuus’?

Kommentoi

Bob Bigelow -podcastin seitsemännessä jaksossa vieraina on monta tuttua UFO-kulttuurin naamaa. Ohjelmassa Robert Bigelow, George Knapp, Jacques Vallée ja Colm Kelleher keskustelevat Valléen seitsemännestä ja viimeisestä Forbidden Science -kirjasta, muuttuvasta UAP-keskustelusta, tekoälystä sekä mahdollisuudesta sille, että tekoälystä voisi tulla se ei-ihmismäinen älykkyys, jonka kohtaamista ihmiskunta on odottanut.

Vallée aloittaa toteamalla, että UAP-kysymys on saavuttanut sen, mitä hän kutsuu ”paljastumisen vaikutukseksi”. Tällä hän ei tarkoita, että kaikki mysteerit olisi ratkaistu tai että avaruusolentojen vierailut olisi virallisesti vahvistettu. Pikemminkin hän tarkoittaa, että ilmiö on nyt todellinen yhteiskunnallinen tosiasia: monet ihmiset ovat kokeneet sen, se vaikuttaa julkiseen keskusteluun ja vaikuttaa instituutioihin useilla tasoilla. Vallée väittää, että tutkijoiden on sopeuduttava ympäristön muuttuessa sen sijaan, että he jatkaisivat aikaisemmalle ajalle suunniteltujen menetelmien käyttöä.

Hän tekee myös tärkeän eron eri skeptisyyden muotojen välillä. Jotkut skeptikot hylkäävät UAP-väitteet tarkastelematta todisteita, käymättä tutkimuskohteissa tai keskustelematta todistajien kanssa. Vallée pitää tällaista kritiikkiä hyödyttömänä. Hän kunnioittaa kuitenkin skeptikoita, jotka kaivavat esiin asiakirjoja, tunnistavat argumenttien heikkouksia tai esittävät todisteita, jotka pakottavat tutkijat tarkistamaan näkemyksiään. Hän kuvailee, kuinka kritiikki hänen Trinity-tapausta koskevaa työtään kohtaan sai hänet viettämään vuosia asiakirjojen uudelleentarkasteluun ja johtopäätösten tarkentamiseen. Valléelle aito skeptisyys ei ole kieltämistä, vaan se on työkalu tutkimuksen parantamiseen.

Keskustelu siirtyy sitten Capella-tietojärjestelmään, joka liittyy Bigelow’n aiempaan valtion tukemaan tutkimukseen. Vallée kertoo, että projektiin liittyi valtava, noin 264 000 tapausta käsittävä arkisto ja että tekoäly voisi auttaa karsimaan tämän valtavan kokoelman pienempään joukkoon tapauksia, jotka vaikuttavat hyvin dokumentoiduilta ja vaikeasti selitettäviltä. Hän korostaa, että tekoälyä ei pitäisi käyttää antamaan vaikutelmaa, että jokainen merkintä olisi yhtä luotettava. Sen sijaan sen pitäisi auttaa tunnistamaan erittäin luotettavat tapaukset säilyttäen samalla kontekstin, jota tarvitaan ymmärtämään, mistä tiedot ovat peräisin ja miten ne on kerätty.

Vallée varoittaa painokkaasti, että tekoäly ei voi korvata kenttätutkimusta. Tietokanta voi sisältää tuhansia näennäisesti täydellisiä tietueita, mutta kirjallinen aineisto voi silti olla harhaanjohtava, jos tutkijat eivät ole koskaan palanneet alkuperäisten todistajien tai tapahtumapaikkojen luo. Hän vertaa tätä ongelmaa Vietnamin sodan sotilasasiakirjoihin, jotka saattoivat luoda siistin mutta epätarkan kuvan, koska raportit heijastivat toisinaan sitä, mitä komentajat halusivat kuulla, eivätkä sitä, mitä todella tapahtui. Vallée sanoo, että tutkijoiden on palattava tapahtumapaikoille, kuulusteltava todistajia, tutkittava fyysisiä jälkiä ja ymmärrettävä paikallista kontekstia ennen kuin he voivat luottaa digitaalisiin tietoihin.

Hän yhdistää tämän lähestymistavan omaan taustaansa havainnoivana tähtitieteilijänä. Vallée selittää, että havainnoivat tähtitieteilijät työskentelevät suoraan laitteiden ja aineistojen parissa, kun taas teoreettiset tähtitieteilijät työskentelevät mallien ja ideoiden parissa. Hän näkee samanlaisen eron UAP-tutkimuksessa: toiset analysoivat ilmoituksia etäältä, kun taas toiset menevät kentälle tutkimaan todistajia, eläintapauksia, fyysisiä jälkiä ja näytteitä. Hänen viestinsä on, että molemmat työmuodot ovat tärkeitä, mutta teorioiden tulisi perustua suoraan havainnointiin eikä pelkästään yhteenvetoihin ja tietokantoihin.

Jakson keskeinen kysymys on, voisiko tekoäly itsessään olla se ei-ihmismäinen älykkyys, jota ihmiskunta etsii. Vallée ja muut puhujat pohtivat mahdollisuutta, että ihmiset saattaisivat luoda älykkyyden, joka ylittää kykymme ja alkaa sitten tutkia ihmisiä samalla tavalla kuin ihmiset tutkivat eläimiä tai muita kulttuureja. He keskustelevat raporteista, joiden mukaan tekoälyjärjestelmät käyttävät harhautusta, vastustavat sammutusyrityksiä tai keksivät strategioita, joita tutkijat eivät osanneet odottaa. Puhujat pitävät näitä raportteja varoituksina siitä, että ihmiset eivät ehkä täysin ymmärrä rakentamiaan järjestelmiä.

Robert Bigelow kertoo keskustelleensa tekoälystä presidentti Trumpin kanssa lyhyen tiedotustilaisuuden aikana ja kuvailleensa eri vaiheita, joiden kautta tekoälystä voisi kehittyä voimakas hallitseva voima. Hän tunnustaa tekoälyn tarjoamat myönteiset mahdollisuudet, kuten paremman lääketieteen, tieteelliset läpimurrot, lääkekehityksen ja diagnoosien parantumisen. Hän on kuitenkin huolissaan myös sotilaallisesta kilpailusta, taloudellisesta sodankäynnistä, työpaikkojen menetyksistä sekä siitä, että tekoäly voisi juurtua yhteiskuntaan niin syvälle, etteivät ihmiset pystyisi luopumaan siitä, vaikka se muuttuisikin vaaralliseksi. Huolenaiheena ei ole pelkästään se, että tekoäly saattaisi hyökätä ihmisiä vastaan, vaan myös se, että ihmiset saattaisivat vähitellen tulla riippuvaisiksi siitä.

Puhujat pohtivat sitten, mitä superälykäs tekoäly saattaisi ajatella UAP:sta ja muista ei-ihmisälyistä. Se voisi tutkia käytettävissä olevia todisteita huomattavasti ihmisiä nopeammin ja mahdollisesti päätellä, että UFO-mysteeri ansaitsee suoran tutkinnan. Vallée kuvittelee, että tekoäly päättäisi, että ihmiset ovat liian hitaita, eripuraisia tai älyllisesti rajoittuneita ratkaisemaan ongelmaa, ja yrittäisi siksi kommunikoida ilmiön kanssa suoraan. Tämä herättää huolestuttavan mahdollisuuden: ihmiskunta voisi luoda uuden älykkyyden, joka solmii suhteita toisen älykkyyden kanssa ennen kuin ihmiset ymmärtävät kumpaakaan niistä.

Jaksossa tarkastellaan myös UAP:hen liitettyjä fyysisiä vammoja ja haitallisia kohtaamisia. Colm Kelleher kuvailee tapausta, jossa mies suuntasi voimakkaan taskulampun valon suureen kolmionmuotoiseen esineeseen ja kertoi sen jälkeen, että häneen osui voimakas sininen säde. Mies koki polttavaa tunnetta, pahoinvointia, oksentelua, metallista makua suussa, hiustenlähtöä ja myöhemmin vakavan sairauden. Puhujat myöntävät, että tällaiset tarinat vaativat huolellista lääketieteellistä ja tieteellistä tutkimusta, mutta he käyttävät niitä kyseenalaistaakseen käsityksen, että ilmiö olisi aina ystävällinen tai vaaraton.

Vallée vastaa väittämällä, että ”hyvä” ja ”paha” ovat ihmisten moraalisia kategorioita, jotka eivät välttämättä sovitu suoraan toisen älykkyyden käsityksiin. Hän vertaa tilannetta ihmisten tapaan kohdella eläimiä: ihmiset saattavat tehdä kokeita tai tappaa eläimiä uskoen palvelevansa korkeampaa lääketieteellistä tarkoitusta, vaikka eläimet eivät suostuisi siihen. Tämä ei oikeuta väitettyjä sieppauksia tai vammoja, mutta se viittaa siihen, että ei-ihmisälyllä saattaisi olla erilainen moraalinen viitekehys tai se saattaisi pitää ihmisiä osana laajempaa kokeilua. Vallée myöntää kuitenkin, että ihmisen näkökulmasta pakotetut toimenpiteet ja fyysinen vahinko olisivat hyväksymättömiä.

George Knapp päättää keskustelun palaamalla hallituksen salailuun ja tiedon julkistamiseen. Hän väittää, että CIA:n, ilmavoimien, ODNI:n ja AARO:n kaltaiset virastot eivät ole toimittaneet riittävästi luotettavaa tietoa ja että ilmiantajat kohtaavat edelleen esteitä. Vallée vastaa, että kongressin on otettava suurempi vastuu tiedon hankkimisesta, koska lainsäätäjät saavat usein puutteellisia teknisiä yhteenvetoja sen sijaan, että tutkisivat itsenäisesti todistajia, asiakirjoja ja todisteita. Hän varoittaa myös, että osa tärkeästä tiedosta saattaa olla yksityisten ilmailu- ja avaruusteollisuuden alihankkijoiden hallussa eikä suoraan hallituksen hallussa.

Kaiken kaikkiaan jakso yhdistää Valléen päiväkirjasarjan jäähyväiset ja tulevaisuuteen suuntautuvan keskustelun tekoälystä, UAP:sta ja ihmisen vastuusta. Valléen pääviesti on, että tutkijoiden on säilytettävä suoraa todistusaineistoa, kuunneltava vakavaa kritiikkiä ja vältettävä sekoittamasta suuria tietokantoja aitoon ymmärrykseen. Tekoälykeskustelu tuo mukaan uuden ulottuvuuden: ihmiskunta saattaa etsiä muuta kuin ihmisen kaltaista älykkyyttä samalla kun se luo omaa älykkyyttään. Puhujat eivät todista, että tekoäly liittyy UFOihin, mutta he väittävät, että molemmat aiheet herättävät samoja peruskysymyksiä tietoisuudesta, vallasta, etiikasta ja siitä, ovatko ihmiset valmiita kohtaamaan älykkyyksiä, jotka saattavat ylittää oman älykkyytemme.

Eksopolitiikka

DHS ei loppujen lopuksi saanut tehtyä Kona Bluelle mitään

Kommentoi

kirjoittanut Christopher Sharp — 23.4.2024

Sisäpiiriläisten mukaan, jotka olivat mukana perustamassa tunnistamattomiin poikkeaviin ilmiöihin (UAP, Unidentified Anomalous Phenomena) liittyvää ennakoivaa erityisohjelmaa (PSAP, Prospective Special Access Program) sisäisen turvallisuuden ministeriössä, sisäisen turvallisuuden ministeriön henkilökunta tuli tapaamisista, joissa oli mukana kaksi muuta Yhdysvaltain hallituksen virastoa, joiden huhuttiin pitävän hallussaan pitkälle kehitettyä ei-ihmisten materiaalia, ja he olivat vakuuttuneita siitä, että pitkälle kehitettyä teknologiaa oli eristetty hallituksen valvonnassa avaruusalan urakoitsijoiden tiloihin.

Kirjassa Skinwalkers at the Pentagon kerrotaan yksityiskohtaisesti, kuinka vuonna 2011 DHS:n korkea-arvoiset virkamiehet Sacha Mover ja Jim Bell ”alkoivat kolkutella ovia DHS:n ulkopuolella ottaakseen yhteyttä ’salaisuuksien vartijoihin’ ainakin kahdessa muussa virastossa”.

Kertomus jatkuu:

‘Näissä kokouksissa, jotka pidettiin kesä-heinäkuussa 2011, Sachaa, Jimiä ja kollegoita kohdeltiin töykeästi ja tylysti.’

‘Bellille ja Moverille sanottiin toistuvasti ”ei, ei helvetissä”.’

Toimittaja George Knapp kirjoitti näistä tapahtumista kertomuksen yhdessä tohtori James Lacatskin ja tohtori Colm Kelleherin kanssa.

Kelleher ja Lacatski johtivat Yhdysvaltain hallituksen puolustusministeriön (Defense Intelligence Agency, DIA) Advanced Aerospace Weapon System Applications Program (AAWSAP) -ohjelmaa ja Bigelow Aerospace Advanced Space Studies (BAASS) -ohjelmaa, jotka keskittyivät UAP:den tutkimiseen.

Vuonna 2011 sekä Kelleher että Lacatski ottivat yhteyttä tohtori Tara O’Tooleen, silloiseen DHS:n tiede- ja teknologia-asioista vastaavaan alivaltiosihteeriin, ja saivat hänet suostuteltua käynnistämään prosessin BAASS:n kaltaisen erityisohjelman perustamiseksi DHS:n tiede- ja teknologiaosastolle.

Viime viikolla sisäisen turvallisuuden ministeriö julkisti Yhdysvaltain hallituksen viimeisimmän UAP-toimiston, All-domain Anomaly Resolution Office (AARO) -viraston, kautta aiemmin näkemättömiä virallisia asiakirjoja, jotka koskivat KONA BLUE -nimellä tunnettua PSAPia.

National Security Space Associationin haastattelussa maaliskuussa 2024 tohtori Sean Kirkpatrick, AARO:n entinen johtaja ja nykyinen virallinen konsultti, totesi, että hänen toimistonsa haastattelemat ilmiantajat tunnistivat KONA BLUE:n ohjelmaksi, joka on vastuussa muista kuin ihmisperäisistä aluksista ja ruumiista.

Tri. Kirkpatrick kommentoi:

”Meille tuli useita haastateltavia, jotka nimesivät Kona Bluen ohjelmaksi, jossa näiden alusten takaisinmallinnus ja ei-ihmisälyt sijaitsivat, ja tämä ei todellakaan pidä paikkaansa.”

Liberation Timesin kanssa puhunut toimittaja George Knapp, joka on ollut mukana kirjoittamassa Skinwalkers at the Pentagon -teosta, kyseenalaisti Kirkpatrickin väitteen:

‘Olettaako tohtori Kirpatrick, että kaikki muut kuin hän itse ovat idiootteja?

‘Yksikään AAROlle puhunut todistaja ei ole voinut sekoittaa näkemäänsä omin silmin mihinkään Kona Blueen liittyvään, koska Kona Bluea ei ole koskaan ollut olemassa.

‘Sillä ei koskaan ollut budjettia, sillä ei koskaan ollut rakennusta, sillä ei koskaan ollut maahansyöksyneen aluksen jäänteitä tai avaruusolentojen ruumiita, koska Kona Blue ei ollut todellinen ohjelma.

‘Se ei koskaan päässyt suunnittelu- ja ehdotusvaihetta pidemmälle, ja vain kourallinen ihmisiä tiesi koskaan, että siitä oli keskusteltu, puhumattakaan siitä, mikä sen laajuus olisi ollut, jos se olisi saanut vihreää valoa.

‘Jokainen todistaja, joka kertoi AARO:lle onnettomuuspaikannuksesta ja laitteistosta, viittasi johonkin muuhun kuin Kona Blueen.’

Asiakirjoista käy ilmi, että KONA BLUE:n tehtävänä oli tutkia, tunnistaa ja analysoida arkaluonteisia materiaaleja ja teknologioita keskittyen erityisesti kehittyneisiin ilmailualan ajoneuvoihin.

Liberation Times ymmärtää, että kun KONA BLUE muutettiin PSAP:ksi, sen yhtenä tarkoituksena oli päästä käsiksi ei-ihmisalukseen, joka oli tuolloin joidenkin avaruusyhtiöiden hallussa.

Senaattoreiden Harry Reid ja Joe Lieberman tukeman KONA BLUE -aloitteen tavoitteena oli luoda puitteet ja hallintorakenne kongressin valvontakomiteoiden kattavaa seurantaa varten. Tämä poikkesi väitetyistä perinteisistä UAP-ohjelmista, joita tuntevat ilmiantajat väittävät, ettei niissä ollut minkäänlaista valvontaa.

Ehdotus KONA BLUE -ohjelmasta tehtiin samaan aikaan, kun AAWSAP-ohjelma lakkautettiin, ja UAP-ilmiantajan ja entisen tiedustelu-upseerin David Gruschin mukaan se ”tapettiin” CIA:n vihamielisen reaktion vuoksi.

Puhuessaan Joe Rogan Experience -ohjelmassa viime vuonna Grusch sanoi:

“Lockheed Martin halusi luopua tästä materiaalista tietyssä laitoksessa, joka on minun tiedossani ja jonka annoin ylitarkastajalle, kuten katuosoite ja kaikki se paska.

“CIA sanoi ’haista vittu’ DIA:lle ja Lockheedille, ja se tapettiin kokonaan. Harry Reidin pyyntö saada materiaali siirrettyä AAWSAP-ohjelmaan hylättiin täysin byrokratian vuoksi.

“Kannustan sekä AARO:n toimistoa että kongressia pyytämään tohtori Lacatskia antamaan salaisen lausunnon. En tunne James Lacatskia, mutta rohkaisen häntä esiintymään todistajana.”

Liberation Times on ymmärtänyt, että CIA johtaa UAP:n talteenotto-ohjelmaa globaalin pääsyn toimistonsa (Office of Global Access) kautta, joka siirtää ei-inhimillisiä aluksia ja niihin liittyvää materiaalia puolustusalan urakoitsijoille.

Ennen AAROn tiedotustilaisuutta Lacatski ja Kelleher eivät voineet viitata KONA BLUEen nimeltä.

George Knapp kertoi Liberation Timesille:

‘Kun julkaisimme Skinwalkers at the Pentagon -kirjan, Pentagonin sensorit (The Defense Office of Prepublication and Security Review) antoivat meille luvan kuvata varsin yksityiskohtaisesti ehdotuksen DIA:n AAWSAP-toiminnan seuraajaksi.

‘Ainoa yksityiskohta, jonka sisällyttäminen oli kielletty, oli nimi KONA BLUE.’

Lopulta KONA BLUE -ehdotus epäonnistui.

Skinwalkers at the Pentagon -kirjassa kirjoittajat selvittivät, että sen epäonnistuminen johtui sisäisen turvallisuuden ministeriön (DHS) johdosta, ja se johtui ensisijaisesti tiedustelusta ja analyysistä vastaavan alivaltiosihteerin Phyllis Greenin varauksista, joka suhtautui epäilevästi BAASSin hankkimiin tietoihin.

Erityisesti Green ja muut DHS:n johtoon kuuluvat olivat huolissaan siitä, että BAASS:iin liittyvät kiistanalaiset aiheet, jos ne joskus julkistettaisiin, tahraisivat DHS:n maineen aloittelevana organisaationa, joka pyrki siihen, että muut ministeriöt ottaisivat sen vakavasti.

Kirjassa todetaan, että silloinen sisäisen turvallisuuden apulaisministeri Jane Lute oli vakuuttunut siitä, että ehdotettu BAASSin kaltainen ohjelma ”oli valmis”. Lopulta Lute kuitenkin muutti mielensä.

Vastarinnasta puhuessaan George Knapp sanoi Liberation Timesille:

‘Vastustus lisääntyi heti, kun DHS:n päämiehet alkoivat koputtaa oville ja kysellä, miten päästä käsiksi onnettomuuspaikoilta löydettyihin epätavallisiin materiaaleihin, jotka oli kätketty eri puolustusalan urakoitsijoiden sisuksiin.

‘Ovia paiskattiin heidän kasvoilleen. Kysymyksiä esitettiin. Soitettiin puheluita. Yhtäkkiä sisäisen turvallisuuden ministeriön johtajien osoittama innostus haihtui.

‘Uutena lapsena DHS ei halunnut järkyttää liian monia häkkejä, ja jotkut pelkäsivät, että aihe oli liian outo ja että se saattaisi olla noloa, jos sana vuotaisi julkisuuteen.’

Knapp lisää:

‘Kona Blue olisi ollut valtava harppaus eteenpäin, jos sen olisi annettu edetä, aivan kuten AAWSAP olisi ollut, jos monet samoista tahoista, jotka halusivat Kona Bluen tuhota, eivät olisi polvillaan polkeneet sitä.’

Asiakirjat osoittavat, että O’Toole, joka on aiemmin toiminut Federation of American Scientists -järjestön johtokunnan puheenjohtajana, selitti, että ehdotettuun KONA BLUE -ohjelmaan liittyi ”hyvin vakavaa tiedettä” ja että ”hänen mielestään Yhdysvaltain hallituksella oli velvollisuus jatkaa tutkimuksiaan” sen jälkeen, kun DIA oli lopulta lopettanut BAASS AAWSAP -ohjelman.

Tästä puhuessaan Knapp kertoi Liberation Times -lehdelle:

‘Suurinta osaa AAWSAP:n tuottamasta aineistosta, mukaan lukien yli 100 erittäin teknistä tieteellistä ja teknistä raporttia, ei ole koskaan julkistettu, lukuun ottamatta Lacatskin ja Kelleherin kahdessa kirjassamme esittämiä pääpiirteittäisiä tietoja.

‘Sisäisen turvallisuuden ministeriön johtohenkilöille annetut yksityiskohtaiset tiedotustilaisuudet tekivät vaikutuksen. Loistava tiedemies, tohtori Tara O’Toole kannatti innokkaasti uutta erityisohjelmaa, joka sijoitettaisiin jonnekin sisäisen turvallisuuden ministeriön yhteyteen, ja muut virkamiehet olivat samaa mieltä.’

WEAPONIZED-podcastille viime vuonna antamassaan haastattelussa Lacatski vahvisti, että Yhdysvaltain hallituksella on hallussaan tuntematonta alkuperää oleva alus ja että sillä on pääsy sen sisätiloihin.

Kirja nimeltä Inside the US Government Covert UFO Program: Initial Revelations, joka julkaistiin viime vuonna ja jonka toinen kirjoittaja on Lacatski, paljastaa:

‘Vuonna 2011 Capitol-rakennuksessa Yhdysvaltain senaattorin ja viraston alivaltiosihteerin kanssa pidetyn tapaamisen päätteeksi Lacatski, joka oli ainoa tämän kirjan kirjoittajista, esitti kysymyksen. Hän totesi, että Yhdysvalloilla oli hallussaan tuntematonta alkuperää oleva alus ja että se oli onnistunut pääsemään sen sisätiloihin.

‘Tämä alus oli virtaviivainen, aerodynaamiseen lentoon soveltuva, mutta siinä ei ollut imuaukkoja, pakokaasua, siipiä tai ohjauspintoja. Itse asiassa siinä ei näyttänyt olevan moottoria, polttoainesäiliöitä tai polttoainetta. Lacatski kysyi: Mikä oli tämän aluksen tarkoitus? Oliko se elämää ylläpitävä alus, joka oli hyödyllinen vain ilmakehään paluuta varten vai mikä? Jos se oli avaruusalus, miten se toimi?’

Puhuessaan edellä mainitusta kirjassa olevasta kohdasta Lacatski vahvisti asian toimittaja Jeremy Corbellille, joka juontaa WEAPONIZED-ohjelmaa yhdessä George Knappin kanssa:

”Se, mitä kirjassa on, on tarkka kuvaus tapahtumasta, joka tapahtui kongressin tiloissa.”

Corbell esitti Lacatskille kysymyksen:

“Kerroit meille, koska sait luvan kertoa meille, että hallituksellamme on hallussaan UFO ja että se on päässyt sen sisälle, eikö niin?”

Lacatski vastasi:

“Kyllä, sain luvan kertoa teille.”

Kun UAP:hin liittyviä julkisia kongressikuulusteluja on odotettavissa lisää, Lacatskin vaatiminen todistamaan kasvaa, jotta koko tarina voidaan kertoa. Tosin se saattaa riippua siitä, että puolustusministeriön julkaisunvalmistelu- ja turvallisuustarkastusvirasto antaa hänelle luvan puhua avoimesti.

 

Artikkelin julkaissut Liberation Times

 

 

Eksopolitiikka

NSA:n Cash-Landrum UFO-asiakirja

Kommentoi

Yhdysvaltain hallituksen UFO-asiakirjat ovat harvinaisia vuoden 1969 jälkeisistä tapahtumista. CIA:n ylläpitämästä tiedostokokoelmasta löydettiin äskettäin yksi, muistiinpanot Cash-Landrumin ufotutkimuksesta, josta keskusteltiin salaisessa kaukokatseluvakoiluohjelmassa.

Ennen asiakirjan tutkimista tutustutaan siihen osallistuneisiin henkilöihin ja virastoihin. Vuonna 2014 ilmestyneen The Invisible College -teoksen esipuheessa Jacques Vallee puhui ryhmästä, joka muodostettiin sivutuotteena hänen ja tohtori J. Allen Hynekin UFO-tutkimuksista 1960-luvun alussa:

”…pieni joukko omistautuneita tutkijoita… alkoi vaihtaa tietoja ja analyysejä säännöllisesti….. Tohtori Hynek kutsui tätä epävirallista verkostoa ”Näkymättömäksi kollegioksi”… Myöhempinä vuosina tämän ryhmän aloittama liike integroitui laajempaan, monikansalliseen vapaaehtoiseen tutkimustyöhön, johon liittyi monia yksilöitä… esiin nostamamme kysymykset ovat pysyneet ajankohtaisina: Mikä on tunnistamattomien ilmailmiöiden luonne?”.

Tiedusteluyhteisö

Syyskuussa 1972 Jacques Vallee työskenteli tietokonetutkijana Stanfordin tutkimuslaitoksessa Kaliforniassa. Hänen päiväkirjoissaan (Forbidden Science Vol. II) kerrotaan, kuinka Vallee tapasi tohtori Harold ”Hal” E. Puthoffin, joka myös työskenteli SRI:ssä, ja ”kutsui minut vierailemaan laboratorioonsa. Hän kertoi minulle paranormaaleista kokeista, joita hän oli aloittamassa hallituksen sponsoroimana…”. Puthoff oli teoreettinen fyysikko, jonka taustaan kuului muun muassa insinöörityötä ja kolme vuotta aktiivipalvelusta merivoimien tiedustelu-upseerina NSA:ssa. Hän ja Russell Targ olivat kehittämässä projektia, jonka tarkoituksena oli käyttää selvänäkijöitä tiedustelutiedon keräämiseen, jota myöhemmin kutsuttiin ”etänäkökulmaksi”.

Seuraavana päivänä ”SRI:ssä lounaalla sain selville, että sekä Ingo [Swann] että Hal olivat erittäin kiinnostuneita UFOista ja aiheeseen liittyvästä salailusta.” Marraskuussa Puthoff esitteli Valleen testaamalleen meediolle, Uri Gellerille. Vallee kannatti parapsykologista tutkimusta, mutta ei vakuuttunut, kun ”Uri kertoi minulle, ettei hänellä itsellään ollut voimia, kaikki tuli lautasilta”.

SRI: Puthoff ja Geller esiintyvät tämän videoleikkeen ensiminuutilla.

Puthoff jatkoi Valleen esittelemistä hallituskontakteille. Lokakuussa Vallee tapasi Howell McConnellin, jolla oli samankaltaisia kiinnostuksen kohteita (psyykkiset ilmiöt, mystiikka, UFOt) ja joka valvoi SRI:n meedioprojektia NSA:n puolesta. McConnell kertoi Valleelle NSA:n skeptisestä suhtautumisesta. ”Työskentelen joukolle byrokraatteja… Mutta meidän kaltaisemme virasto ei voi ottaa riskejä. Joten pidämme asioita silmällä. Jos jotain tapahtuu, he voivat sanoa, että he olivat tietoisia tilanteesta, että yksi heidän analyytikoistaan oli informoitu, hänen dokumenttinsa oli ajan tasalla…”.

Marraskuussa 1973 Puthoff kertoi Valleelle, että hän oli löytänyt ”UFO-kenttää tarkkailevan CIA:n ryhmän johtajan”. Vastikään ”biologi asetettiin johtoon”. Hal sanoo, että uusi mies ei halua vielä tavata minua”.” Helmikuussa 1974 Puthoff soitti ja ”kertoi minulle, että hänen tärkein tiedustelukontaktinsa oli hänen kotonaan… että tapaisin hänet…”.

Niinpä Vallee tapasi ”tohtori Christopher Greenin, lempinimeltään Kit, dynaamisen, silmälasipäisen, keskivartaloisen nuoren miehen, jolla oli valppaat ruskeat silmät. … Greenillä oli kollegoita jokaisella toimeenpanovallan haaralla. Howell McConnellin tavoin he toimivat pääasiassa ’henkilökohtaisista syistä’, korkeamman tason johtajien siunauksella. He vaihtoivat silloin tällöin tietoja, mutta hän väitti, että niillä ei juurikaan tehty mitään.””

Green työskenteli CIA:n tieteellisen tiedustelun toimistolle, ja pieni osa hänen tehtävistään oli pitää silmällä raportteja paranormaaleista väitteistä, jotka saattaisivat kiinnostaa hallitusta. He tapasivat uudelleen toukokuussa 1974 ja keskustelivat usein UFO-aiheesta, mutta Vallee oli turhautunut siihen, ettei Green pystynyt esittämään todisteita avaruusolentojen ruumiiden ja lentävien lautasten peittelystä. Samaan aikaan Green oli hiljaa solminut yhteyksiä kentällä. Huhtikuussa 1975 Vallee kirjoitti: ”Kit puhuu nyt jokaisen arvoisensa ufologin kanssa”. (Tästä huolimatta Kit Green onnistui pitämään nimensä poissa ufologian piiristä aina 1990-luvun alkuun asti). Kaksi Greenin 1970-luvun kontakteista kuului ryhmään, jonka kotipaikka oli Houstonissa, Texasissa.

Kit Green löysi ystävälliset lähteet kahdesta ufologista, lääketieteen tohtori Richard Niemtzow’sta ja John F. Schuesslerista, McDonnell Douglasin työntekijästä, joka työskenteli NASA:n Johnson Space Centerissä. Schuessler oli Mutual UFO Networkin (MUFON) perustajajäsen ja varajohtaja, mutta hän perusti myös oman eliittijärjestönsä vuonna 1976. Schuesslerin Project VISIT (Vehicle Internal Systems Investigative Team) koostui ”ammattijäsenistä, lääkäreistä, ilmailuinsinööreistä ja tiedemiehistä”, jotka keskittyivät ”tunnistamattomien avaruusajoneuvojen (USV) sisäisten järjestelmien ja näissä ajoneuvoissa liikkuvien olentojen fysiologian tieteelliseen ja tekniseen tutkimiseen”. (Selkokielellä: lentävät lautaset ja avaruusolennot.)

VISITin ilmoitettiin olevan epävirallinen yksityinen hanke, joka ei liity Schuesslerin työnantajaan tai Yhdysvaltain hallitukseen. Vallee kuuli jotain päinvastaista, että tohtori Green oli saanut CIA:lta tehtäväkseen tarkistaa heidän UFO-työnsä:

15. lokakuuta 1978: ”Kitillä on ystävä [tohtori Richard Niemtzow] Houstonissa… McDonnell Douglas jatkaa hiljaista mutta hyvin rahoitettua tutkimustaan John Schuesslerin kanssa, jota myös virasto valvoo. He näyttävät etsivän eksoottisia metalliseoksia.” Vuoden 1979 alkupuolella Vallee kertoi, että hän ja Green olivat keskustelleet ajatuksesta salaisesta Yhdysvaltain UFO-ohjelmasta. Green kertoi hänelle käyneensä hiljattain ”keskustelun John Schuesslerin kanssa, joka uskoo, että salainen projekti ei ole CIA:ssa vaan NRO:ssa…”.

CIA oli sanonut Greenille, ettei hallitus ollut enää kiinnostunut UFOista, mutta hän jatkoi kiinnostustaan aiheeseen. Vallee kirjoitti toukokuussa 1978: ”Kit on tiiviissä yhteydessä useimpiin UFO-ryhmiin, joten hänen kiinnostuksensa on luottamuksellista vain tietämättömien keskuudessa.”

1980-luku ja Cash-Landrumin UFO-tutkimus

Keväällä 1981 uutisoitiin merkittävästä UFO-tapauksesta, joka sattui Huffmanin lähellä Texasissa. Kesti lähes kaksi kuukautta ennen kuin se tuli ilmi, mutta kaksi naista ja poika, Betty Cash, Vickie Landrum ja hänen pojanpoikansa Colby, väittivät saaneensa vammoja massiivisesta tulisesta esineestä 29. joulukuuta 1980. Pelottava UFO oli tukkinut heidän ilta-ajelunsa, ja kun se lensi pois, sitä seurasi parvi sotilashelikoptereita. Cash sairastui sen jälkeen ja vietti suuren osan seuraavista viikoista sairaalassa. Heidän UFO-raporttinsa tehtiin vasta 2. helmikuuta 1981, mutta silloin tutkinta viivästyi kuun loppuun, jolloin John Schuessler aloitti todistajien haastattelun.

C-L:n tapaus sai valtakunnallista julkisuutta, ja sen uskottavuutta lisäsi Schuesslerin osallistuminen, jota todistajat ja tiedotusvälineet pitivät NASA:n tiedemiehenä. Koska kyseessä oli dramaattisin tapaus useisiin vuosiin, ufologit pitivät sitä kiehtovana. Niin teki myös tohtori Kit Green, jota kiehtoi lääketieteellinen puoli, raportoidut fysiologiset vaikutukset. Tuolloin ei julkaistu mitään, mikä dokumentoisi hänen kiinnostuksensa, mutta Jacques Valleen Forbidden Science Vol. III -kirjassa oli 26. syyskuuta 1981 tehty merkintä, joka antaa meille viitteitä:

”Kit… puhui Cash-Landrumin tapauksesta Teksasissa, jota John Schuessler tutkii jatkuvasti: Kolme todistajaa altistui leijuvan esineen aiheuttamalle säteilylle. Ensimmäistä kertaa on tehty todellinen lääketieteellinen tutkimus. Kit pelkää, että kaksi silminnäkijöistä saattaa kuolla kokemukseen.”

1982-1983: Armeijan tutkimukset ja oikeusjuttu

Vuonna 1982 armeijaministeriön ylitarkastaja (Department of the Army Inspector General, DAIG) määräsi everstiluutnantti George Sarranin selvittämään, olivatko armeijan helikopterit osallisina C-L-tapauksessa, mutta hänen tehtävänään ei ollut tutkia UFO-raporttia. Ollakseen perusteellinen Sarran otti yhteyttä useisiin ufologeihin, John Schuessleriin, joka oli päätutkija, hänen entiseen VISIT-kollegaansa kapteeni Richard C. Niemtzowiin, lääketieteen tohtoriin ilmavoimissa; ja tohtori Peter Rankiin, radiologiin. Vaikka John B. Alexanderia ei mainita asiakirjoissa, häntä ja hänen ystäväänsä, Yhdysvaltain laivaston kapteenia Paul Tyleria (kaukokatseluohjelman lääketieteellinen neuvonantaja) kuultiin myös. Raportissaan Sarran sulki armeijan pois epäiltynä, eikä hän löytänyt todisteita minkään muun Yhdysvaltain hallituksen yksikön — tai kenenkään muunkaan — lentämistä helikoptereista. Sarran oli kuitenkin haastatellut sekä rouva Cashia että Landrumia, ja hän kuvaili heitä nimenomaan ”uskottaviksi”.

Joulukuussa 1982 alkoi todistajien oikeudellinen toiminta Yhdysvaltain hallitusta vastaan. He pitivät edelleen kiinni siitä, että UFOihin liittyi sotilashelikoptereita, ja katsoivat, että heidän lääketieteelliset ongelmansa olivat seurausta siitä. Heidän asianajajansa jätti ilmavoimia vastaan vahingonkorvauskanteen, jossa vaadittiin yhteensä 20 miljoonaa dollaria.

Tabloidiartikkeli C-L lakijutusta

Vuosi 1983 oli tapauksen kannalta vilkas vuosi, ja tiedotusvälineet uutisoivat paljon tapauksesta sekä 20 000 000 dollarin korvausvaatimuksesta ja mahdollisesta oikeudenkäynnistä. Ufologia uutisoi asiasta myös aggressiivisesti uutiskirjeissä ja kerholehdissä. C-L:n tapauksesta käytiin kuitenkin jonkin verran Yhdysvaltain hallitukseen liittyvää keskustelua, joka paljastui vasta noin 30 vuotta myöhemmin. Vuonna 2011 CIA julkisti asiakirjan, joka koski sen kaukokatseluohjelmaa. Se sisälsi käsinkirjoitettuja muistiinpanoja hallitukseen liittyvistä ufologeista, jotka osallistuivat UFO-tapauksen tutkintaan, ja ohjelmaan liittyvän lääkärin lähettämisestä tutkimaan todistajia.

“Star Gate” UFO-asiakirja

Yhdysvaltain hallitus tuotti 1980-luvulla vain vähän UFOihin liittyviä asiakirjoja. Yksi tuli kuitenkin esiin, kun CIA julkisti joitakin asiakirjoja 1. joulukuuta 2011 osana STARGATE-kokoelmaansa (kaukokatseluohjelma). Kyseessä oli päiväämätön NSA:n asiakirja, 6-sivuinen, käsinkirjoitettu, kirjoittajaa ei mainittu, ilmeisesti konferenssin aikana tehtyjä muistiinpanoja. Ensimmäisten sivujen aiheena olivat ihmiset aikajanalla ”Neuvostoliiton parapsykologinen tutkimus”. Sivun 5 puolivälissä aihe vaihtui yhtäkkiä, ja kirjattiin keskustelu Teksasissa sattuneesta UFO-tapauksesta, ikään kuin se olisi uutinen. Hosutut muistiinpanot ovat epäkieliopillisia lauseenpätkiä, ja monet sanat ovat lukukelvottomia. Alla on transkriptio joistakin keskeisistä otteista:

Kuuma toiminta UF[O]
CE3 Texas paljon lääketieteellistä tietoa niin hyvä menee Houstoniin katsomaan potilasta.
… matalan tason säteilyä… 52-vuotias [nainen] naapuri ja lapsenlapsi…
Kohde… valo… nousi ulos ja 15 tai 20 minuuttia pysähtyi…
Helikopterilaivue… Kohde niin kirkas… sairastuu pahasti palovammoja rakkuloita…
puhui Valleen kanssa… GM [isoäiti] verkkokalvon palovamma kaihi….
John Schuesslerin VISIT-ryhmä tutkii… naisen hiukset putosivat…
Kitillä on lupa puhua hänen lääkärinsä ja yhden hänen lääkärikonsulttinsa kanssa.
Nainen ei parane huonommin…
Kit soittaa tohtorille, joka etsii verta — matala ionisoiva säteily…
Paljon [sekopäistä teoriaa?] tästä —
Kit tarjoutui ottamaan [tapauksen, jos?] Schuessler saa rahaa…

Katso dokumentti PDF-muodossa CIA:n lukusalissa:

Handwritten Notes on Soviet Parapsychology Research (1930s – 1970s) and on Remote Viewing Research in the U.S.

NSA:n muistiinpanot viittaavat kiistatta Cash-Landrumin UFO-tapaukseen vuonna 1980. Muistiinpanojen kirjoittaja on tunnistettu NSA:n Howell McConnelliksi, mikä perustuu vertailuun hänen muihin Stargate-kokoelmassa oleviin asiakirjoihinsa. Hänen muistiinpanonsa on luultavasti tehty kaukokatselukokouksen aikana, jossa Hal Puthoff tai joku hänen työtoverinsa luki tai teki yhteenvedon Cash-Landrumin raportista ohjelman osallistujille. Keskustelussa viitattiin Jacques Valleen, mutta keskeinen hahmo oli ”Kit”, joka oli kiinnostunut lääketieteellisestä näkökulmasta ja saattoi henkilökohtaisesti tutkia asiaa. Kyseessä oli tohtori Christopher ”Kit” Green.

Miksi C-L-tapauksesta alettiin keskustella vuonna 1983 ja miksi asian käsittelyä pidettiin kiireellisenä? Valtavirran tiedotusvälineiden lisäksi ehkä tärkeimmät artikkelit olivat John Schuesslerin kirjoittamat ja yksi tohtori Richard C. Niemtzow’n kirjoittama artikkeli MUFON UFO Journal -lehdessä tammikuussa 1983, ”Radiation UFO Injuries”. Ei ole mitään viitteitä siitä, että hallitus olisi palannut NSA:n muistiinpanojen pariin. Se vähäinen virallinen dokumentaatio, joka liittyy C-L:n tapaukseen, liittyy kaikki (huonosti päättyneeseen) oikeusjuttuun.

Ei ole suoria todisteita siitä, että tohtori Kit Green olisi osallistunut tapauksen tutkimiseen tähän NSA:n muistioon kirjatun keskustelun vuoksi. Se kuitenkin dokumentoi Greenin, Puthoffin ja muiden kaukokatselutarinaan osallistuneiden henkilöiden vahvan kiinnostuksen, ihmisten, jotka jatkoivat keskustelua ja Cash-Landrumin tapauksen tutkimista siitä lähtien.

Jatkotutkimukset, vuodesta 1985 nykyhetkeen

Hal Puthoffin ja Jacques Valleen vuonna 1972 solmima yhteys kukoisti Näkymättömän Korkeakoulun pysyväksi laajentamiseksi, joka yhdisti kaukokatselun, UFO-tutkimuksen ja paranormaalien ilmiöiden kannattajien eliittijoukon. He pitivät Cash-Landrumin tapausta paitsi aitona myös tärkeimpänä UFO-vahinkotapauksena, joka ansaitsi lisätutkimuksia.

1985-88: The Advanced Theoretical Physics Project

Vuonna 1985 John B. Alexander kokosi Advanced Theoretical Physics -hankkeen. Tohtori Hal Puthoff oli ATP:n keskeinen jäsen, ja hän piti kollegansa Jacques Valleen ajan tasalla ryhmän toiminnasta. Vallee kutsui ATP:tä ”salaiseksi sipuliksi”, ja Forbidden Science Volume III (2016) sisältää hänen merkintänsä 24. heinäkuuta 1985:

”Washingtonissa pidettiin hiljattain kokous rajaseutuaiheista. Kun Hal [Puthoff] saapui paikalle, hän huomasi, että aiheena olivat UFOt ja että koko hanke oli jäsennelty monikerroksisesti kuin sipuli. Kokous oli luokiteltu huippusalaiseksi, koodisanalla. Viisitoista osallistujaa kävi läpi sellaisia tapauksia kuin Kirtlandin ilmatukikohta, Cash-Landrum ja Teheran. Mukana olivat Howell McConnell ja [Paul] Tyler. Kit [Green] oli kutsuttu, mutta ei voinut osallistua.”

The Advanced Theoretical Physics Project

Alexander kirjoitti kirjassa UFOs: Myths, Conspiracies, and Realities: ”Tutkimme Cash-Landrumin tapausta perusteellisesti, koska Yhdysvaltain hallitusta vastaan oli nostettu oikeusjuttuja olettaen, että tapauksen aiheutti meidän kokeellinen aluksemme, joka oli aiheuttanut vakavat vammat.”

McConnell, NSA:n C-L-asiakirjan kirjoittaja, oli osa ryhmää, ja useilla muilla toimijoilla oli yhteyksiä psyykkiseen vakoiluohjelmaan. Ed Dames oli suhteellisen uusi tulokas. Alexander aikoi käyttää kaukokatselua ATP:n ufotutkimuksissa.

 

Vaikka se ei virallisesti liitykään asiaan, Star Gaten tiedostoissa on 26. tammikuuta 1988 päivätty asiakirja ”GP:n” Gabrielle Pettingellin kaukokatseluistunnosta. Haastattelija oli ”ED”, Ed Dames, ja heidän kohteensa oli ”Cash-Landrum-objekti”. Se tuotti epämääräisen piirroksen ja kuvauksen mustasta kiiltävästä esineestä hangaarissa — jossain.

Samoihin aikoihin Kit Green ja John Schuessler tarkastelivat C-L-tapauksen todistajien lääketieteellisiä tietoja. He kirjoittivat yhdessä asiakirjan, johon tohtori Green myöhemmin viittasi nimellä: ”Green & Schuessler, julkaisemattomat havainnot parista hyvin dokumentoidusta ihmistapauksesta… Cash-Landrum 1987”.

1995-2004: NIDS 

Vuonna 1995 Robert Bigelow perusti National Institute for Discovery Sciencen (NIDS), ”yksityisesti rahoitetun tiedeinstituutin, joka tutkii ilmailmiöitä, eläinten silpomista ja muita niihin liittyviä poikkeavia ilmiöitä”. Puheenjohtajansa tohtori Kit Greenin johdolla heidän tieteelliseen neuvoa-antavaan lautakuntaansa kuuluivat Colm Kelleher, Hal Puthoff, John B. Alexander, Jacques Vallee ja John Schuessler.

 

1997: Sturrockin paneeli

Vuonna 1997 Stanfordin yliopiston fyysikko Peter A. Sturrock johti kansainvälisen tutkijaryhmän tekemää riippumatonta tieteellistä tutkimusta ufotapauksista. Siihen osallistui kolme ”tavanomaista epäiltyä”: Hal Puthoff, John Schuessler ja Jacques Vallee. Sturrock julkaisi siitä vuonna 1998 artikkelin: ”Physical Evidence Related to UFO Reports: The Proceedings of a Workshop Held at the Pocantico Conference Center, Tarrytown, New York, September 29 – October 4, 1997”. Cash-Landrumin tapaus esiteltiin artikkelissa ”Physiological Effects on Witnesses”, joka esiteltiin myöhemmin luvussa 15 (s. 100-104.) Peter Sturrockin vuonna 1999 ilmestyneessä tutkimuskirjassa The UFO Enigma: A New Review of the Physical Evidence.

Palataksemme NIDSiin, he epäilemättä keskustelivat Cash-Landrumin tapauksesta, sillä Schuessler julkaisi siitä kirjan vuonna 1998. Lisäksi heidän verkkosivustollaan on kaksi artikkelia, joissa tapaus mainitaan, ja NIDS:iin liittyvässä vuoden 2005 Knapp-Kelleherin Hunt for the Skinwalker -kirjassa on läpikäynti C-L:n tarinasta. NIDS päättyi, kun Robert Bigelow ilmoitti, että NIDS lakkautetaan lokakuussa 2004. Kuten tulemme näkemään, historia viittaa siihen, että se oli suljettu muutostöitä varten.

2007-2012 BAASS – AAWSAP – AATIP

Vuonna 2007 Robert Bigelow’n NIDS syntyi uudelleen nimellä Bigelow Aerospace Advanced Space Studies (BAASS), joka ilmeisesti luotiin varmistamaan sopimus Advanced Aerospace Weapon Systems Applications Program (AAWSAP) -ohjelmasta, joka tunnetaan nykyään paremmin lempinimellä AATIP. Vuonna 2021 ilmestyneessä kirjassaan Skinwalkers at the Pentagon kirjoittajat ”tunnustavat Christopher Greenin, Hal Puthoffin, Jacques Valleen, Eric Davisin ja John Schuesslerin poikkeuksellisen älykkyyden, näkemyksen ja vuosikymmenten tietämyksen UAP:n historiasta, jonka he antoivat neuvomalla sekä BAASS:ia että DIA:ta AAWSAP:n muodostavien useiden hankkeiden suunnittelussa”.

Puthoff, Vallee ja Schuessler tammikuussa 2009 AAWSAP:n alihankinnan parissa.

BAASS-AAWSAP-sopimus naamioitiin tavanomaiseksi ilmailu- ja avaruustutkimukseksi, ja siinä käytettiin epämääräistä kieltä, jota voitiin soveltaa myös UFO-tutkimuksiin: ”työntövoima… voimantuotanto… vaikutukset ihmisiin… aseistus (RF [radiotaajuus]) ja DEW [suunnatun energian aseet]).”. BAASS:n tehtävänä oli tuottaa tieteellisiä julkaisuja 12 teknisestä aiheesta käytettäväksi puolustustiedustelun viiteasiakirjoina (Defense Intelligence Reference Documents, DIRD).

Puthoff teki sopimuksen tohtori Kit Greenin kanssa, joka piti esitelmän vuonna 2009 otsikolla ”Anomalous Acute and Subacute Field Effects on Human Biological Tissues”. Kun paperi myöhemmin julkistettiin, siitä tuli surullisen kuuluisa, koska se oli ainoa DIRD, jossa viitattiin nimenomaan UFOihin. Siinä mainittiin Cash-Landrumin kohtaaminen seitsemään otteeseen, ja sitä pidettiin UFO-vahinkotutkimusten vertailukohtana. John Schuesslerin vuonna 1996 julkaisema kirjanen UFOjen aiheuttamat fysiologiset vaikutukset ihmisille oli Greenin asiakirjan keskeinen viite. AAWSAP:lle vuonna 2009 laaditussa ”BAASSin kymmenen kuukauden raportissa” viitattiin tiettävästi Cash-Landrumin tapaukseen, kun siinä käsiteltiin keskeisiä historiallisia tapauksia ja suunnitelmia luoda ”lääketieteellisiä fysiologisia UAP-vaikutuksia koskeva ohjelma”.

AAWSAP lopetettiin vuonna 2012, kun Bigelowille myönnettyä valtion rahoitusta ei uusittu. Sitä, miten C-L:n tapaukseen liittyvää DIRD-tietoa käytettiin, ei ole julkistettu.

Vuodesta 2018 nykyhetkeen: UAPTF – AARO ja NASA?

Yhdysvaltain nykyinen UFO-tutkinta alkoi vuonna 2018 nimellä Unidentified Aerial Phenomena Task Force (UAPTF), mutta siitä on kehittynyt All-domain Anomaly Resolution Office (AARO). Osallistujiin sanotaan kuuluvan ”edustajia, joilla on kaikki asiaankuuluvat ja asianmukaiset turvallisuusluokitukset” eri haaroista ja virastoista, mukaan lukien CIA ja NSA. Tähän mennessä ohjelma on ilmoittanut olevansa kiinnostunut ainoastaan nykyaikaisista sotilastapauksista. NASA tekee kuitenkin myös oman riippumattoman tutkimuksensa, joka sisältää merkittäviä historiallisia tapauksia, kun se tarkastelee ”siviilihallinnon yksiköiden keräämiä tietoja, kaupallisia tietoja ja muista lähteistä saatuja tietoja”. Vaikka heidän tehtävänään ei olekaan tutkia asiaa, heidän tutkimukseensa sisältyy varmasti myös Cash-Landrumin UFO-tapaus.

. . .

Aihetta käsitelty aiemmissa artikkeleissa:

The US Government’s Cash-Landrum UFO Investigations (2019)

AATIP’s UFO Medical Study and the Cash-Landrum Case (2020)

Isaac Koi on kirjoittanut aiheesta myös:

Remote Viewing & UFOs: Stargate, Galactic Federation + the Aviary (2015)

Erikoistunnustus
Kiitos ystävälle, joka huomautti minulle NSA:n dokumentista, se  auttoi identifioimaan kirjoittajan. Kaikkea hyvää sinulle omissa tutkimuksissasi.

 

Artikkelin julkaissut blueberrylines.com