Avainsana-arkisto: UFO-paljastus

Bill Nelson aikoo kääntää NASAn pään UFO-asiassa

Kirjoittanut Bryce Zabel

Ex-senaattori ja entinen astronautti Bill Nelson sanoo, että NASA aikoo etsiä todisteita, joilla selittää UAP:t joita Yhdysvaltain armeija on kohdannut. Ja että hän on täysin avoinna mahdollisuudelle, että ne ovat peräisin Maan ulkopuolelta!

Mitä ihmettä NASA-johtaja Bill Nelson oikein ajattelee? No, ensinnäkin hän ajattelee että jotkut näistä UAP:sta eivät välttämättä ole ollenkaan Maapallolta. Kiinnittäkää turvavyöt nousukiitoa varten…

Kuka onkaan  Bill Nelson?

Nelson hyväksyttiin yksimielisesti äänestyksellä Yhdysvaltain senaatissa huhtikuun 29. päivä NASAn kokopäiväiseen johtajan pestiin. Siitä lähtien Nelson on ollut kiihtyvällä tahdilla mediassa näkyvillä, ja hän on muuttunut rohkeammaksi ja rohkeammaksi lausunnoissaan siitä mahdollisuudesta, että emme ole yksin universumissa.

Presidentti Joe Biden nimitti Nelsonin, jonka on ollut pakko olla tietoinen niistä asioista, joita Nelson on sanonut, saadakseen homman itselleen. Ja Yhdysvaltain senaatin jäsenet, jotka eivät voi olla yhtä mieltä melkein mistään asioista nykypäivänä, nuo samat ihmiset ovat yhtä mieltä siitä että tämä avaruusolennoista puhuva mies tulisi olla NASAn johdossa.

Yhdysvaltain senaattori Bill Nelson edusti Floridaa lähes kahden vuosikymmenen ajan vuosina 2001-2019, aikana jolloin NASAn avaruussukkulaohjelma lakkasi ja kaupallisten avaruuslentojen aika alkoi. Hänen poliittinen uransa päättyi vuonna 2018 tappioon silloista kuvernööriä Rick Scottia vastaan. Vain pari kuukautta hommista lähtemisen jälkeen Nelson nimitettiin NASAn neuvonantajien neuvostoon, ja hän ajoi kovasti amerikkalaisten ihmisten lennättämistä Kuuhun ja Marsiin lähitulevaisuudessa.

Nelson on tullut sinuiksi avaruuden kanssa aiemminkin, sillä hän on itse ollut aiemmin astronautti. Vuonna 1986, kun hän oli kongressiedustaja, hän oli matkustajana kuusipäiväisellä sukkulalennolla avaruussukkula Columbialla, samalla sukkulalla joka tuhoutui laskeutumisessa helmikuussa 2003. Kiinnostavaa kyllä, hänen Columbian lentonsa oli viimeinen onnistunut sukkulamissio ennen Challengerin tuhoutumista vuonna 1986.

“Senaatissa hänet tunnettiin vakkarimiehenä jonka luokse mennä avaruusasioissa”, sanoi Valkoisen talon lausunto, joka on annettu konfirmaatioaikana. “Useimmissa avaruus- ja tiedelaeissa näkyi hänen kädenjälkensä.”

Joten sovitaan, että avaruudessa käynyt kaveri valittiin monta kertaa sekä Yhdysvaltain edustajistoon että senaattiin, ja hän sai huippuviran NASAlta, ja että hän on todennäköisesti henkilö joka tarkoittaa mitä sanoo kun hän sanoo asiansa.

Puhutaan hieman siitä asiasta, koska tässä kohtaa juttu muuttuu kiinnostavaksi.

Mitä hän oikein sanoo julkisuudessa?

Viime viikolla Bill Nelsonin UAP-show laskeutui Virginian yliopistoon, jossa häntä haastatteli yli tunnin ajan Center for Politicsin Larry Sabato. Voit katsoa koko haastattelun tämän artikkelin lopussa olevalta videolta.

Se mikä oikeasti oli tärkeää, oli vain parin minuutin pätkä jossa kaksi miestä juttelivat UAP:sta. He olivat pallottelemassa ajatuksia siitä mitä tapahtuisi jos massiivinen asteroidi olisi Maapallon törmäyskurssilla. Nelson oma-aloitteisesti toi koko hävittäjälentäjien ja UAP:den ongelman esiin, sekä sen että hänellä oli ollut salainen briiffaus aiheesta kun hän oli senaatissa, sen jälkeen kun vuoden 2017 paljastukset olivat tulleet esiin.

“Tiedän, että olette nähneet nuo hävittäjälentäjien vuonna 2004 näkemät jutut, ja että yli 300 havaintoa on tehty sen jälkeen. Olen puhunut noiden pilottien kanssa, ja he tietävät mitä he ovat nähneet, ja että heidän tutkansa olivat kiinnittyneet niihin, ja sitten yhtäkkiä se oli tuolla (osoittaa alas) maanpinnalla ja sitten se oli tuolla (osoittaa ylös). Ja he eivät tiedä mikä se oli, ja me emme tiedä mikä se oli.”

Nelson jatkoi sanomalla, että hän toivoi, että mikä kyseessä oleva teknologia sitten olikaan, että sitä ei kontrolloisi Yhdysvaltain vihollinen täällä Maapallolla, koska ilmiselvästi se tarkoittaisi sitä että USA:lle pahaa tarkoittavan valtion teknologian taso on ottanut jättiloikan. Sen sanominen, että olisi näyttöä että Kiina tai Venäjä olisi kehittänyt läpimurto- tai disruptiivista teknologiaa ja se olisi turvallisuusuhka, olisi suuri aliarviointi. Kuitenkin kesäkuun 25. päivän julkaisussa Preliminary Assessment: Unidentified Aerial Phenomena tehdään erittäin selväksi, että erittäin epätodennäköisesti kyse on omasta teknologiastamme tai mistään mikä kuuluu vihollisillemme. Voit itse päätellä tästä. Useimmille ihmisille siinä jää joku jonnekin josta emme tiedä mitään.

NASAn ja UFOjen tarina ei ole onnellinen. Tutkijat ovat jatkuvasti kiistelleet siitä tietääkö virasto enemmän kuin mistä se haluaa muille kertoa, ja virasto on esittänyt että se on liian kiireinen oman aurinkokuntamme tutkimuksessa ja suuressa tiedetyössä, että sillä ei ole aikaa typerille UFO-teorioille. Siinä mielessä kuitenkin on selvää, että Nelsonilla on uudenlaisia ideoita.

“Mutta se on kuitenkin jotain. Ja näin, tämä on tehtävä ja meillä on jatkuvasti silmämme auki — mitä, kuka tuolla jossain on? Ja keitä me olemme? Miten me päädyimme tänne? Miten meistä on tullut sitä mitä me olemme? Miten me kehityimme? Miten me sivistyimme? Ja ovatko nuo samoja olosuhteita tuolla universumissa, jossa on miljardeja muita tähtiä miljardeissa muissa galakseissa — se on niin suuri etten voi edes käsittää.”

Haastattelija Larry Sabato, joka todennäköisesti ei ollut ajatellut että NASA-johtajan kanssa tähän aiheeseen päädyttäisiin, huomautti toukokuisesta 60 Minutesin  UAP-episodista ja kysyi oliko Nelsonilla teoriaa siitä kuka ilmiöstä on vastuussa. “Olette kuulleet monenlaisesta vaihtoehdosta”, hän sanoi Nelsonille. “Mikä näistä mielestänne on kaikkein uskottavin, jos voisitte valita? ” Hän sai ihan oikean vastauksen, ei mitään peittelyä.

“En tiedä vastausta tuohon. Mutta tiedän sen, että henkilökohtainen mielipiteeni on, että universumi on niin suuri, ja on useita teorioita sille että saattaisi olla olemassa useita universumeja, ja jos asia on niin, kuka minä olen silloin sanomaan että Maapallo on ainoa paikka jossa on muodostunut sivistynyttä ja järjestäytynyttä elämää niinkuin meillä? Onko tuolla jossain toisia Maapalloja? Mielestäni varmasti on, koska universumi on niin suuri.”

Käydään tuota hieman läpi. NASA-johtaja, presidentti Bidenin kaveri, sanoo että UAP:t voitaisiin helposti selittää Maan ulkopuolisilla vierailijoilla tai jopa ottamalla kuvaan “useat universumit”, toiset ulottuvuudet. Kyllä, tämä on muutos suunnassa joka on tulossa ylhäältäpäin.

Tässä on mahdollisuus katsoa pelkkä relevantti osa haastattelua, jossa kuulet aitoa vilpittömyyttä hänen äänessään. Tässä on mies, joka yksinkertaisesti ei pelkää sanoa mitä muut ajattelevat, mutta ovat liian huolestuneita siitä mitä heidän maineelleen saattaisi tapahtua. Se on rohkaisevaa ja raikasta.

https://twitter.com/UAP1949/status/1451803056421670913?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1451803056421670913%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_c10&ref_url=https%3A%2F%2Fcdn.embedly.com%2Fwidgets%2Fmedia.html%3Ftype%3Dtext2Fhtmlkey%3Dd04bfffea46d4aeda930ec88cc64b87cschema%3Dtwitterurl%3Dhttps3A%2F%2Ftwitter.com%2Fi%2Fstatus%2F1451803056421670913image%3Dhttps3A%2F%2Fi.embed.ly%2F1%2Fimage3Furl3Dhttps253A252F252Fabs.twimg.com252Ferrors252Flogo46x38.png26key3D4fce0568f2ce49e8b54624ef71a8a5bd

UAP-totuuden puolustaja ja entinen valtion sisäpiiriläinen Christopher Mellon kutsui sitä “ennenkuulemattomaksi lausunnoksi” Nelsonilta. “Se on kaikkein rehellisin ja suorasukaisin kommentti tähän päivään mennessä UAP-aiheesta NASAn johtajalta, ja ehkäpä kaikkein harkituin UAP-lausunto koskaan istuvalta korkealta Yhdysvaltain virkamieheltä.”

Kyllä, kaikkea tuota.

Linkki artikkeliin

Kuten mainittua, tämä ei ollut yksittäistapaus. Nelson on puhunut tällä tavalla useissa tilaisuuksissa koko pestinsä ajan — CNN:lle, PBS:lle ja kymmenille muille. Mutta hänen viestinsä muuttuu hienovaraisemmaksi joka kerta kun hän sitä esittää.

Mitä hän aikoo tehdä asialle?

“Olen nähnyt salaisen raportin”, Nelson sanoi CNN:n Pamela Brownille haastattelussa pian kesäkuun 25. päivän raportin julkaisun jälkeen.  “Se periaatteessa sanoo sen mitä me ajattelimme. Me emme tiedä vastausta siihen mitä nuo laivaston pilotit näkivät.”

“He tietävät nähneensä jotain. He seurasivat sitä. He lukitsivat tutkansa siihen. He seurasivat sitä. Se liikkui yhtäkkiä nopeasti yhdestä sijainnista toiseen. Ja raportti kertoo meille, että tämä on julkista, että on ollut yli 140 tällaista havaintoa. Joten luonnollisesti se mitä kysyn tieteentekijöiltä on selvittää onko tälle jotain selitystä tieteellisestä näkökulmasta ja odotan heidän raporttiaan.”

Tänä kesänä NASAn lehdistösihteeri Jackie McGuinness vahvisti hänen uuden johtajansa Nelsonin ohjeistaneen tutkijoita menemään eteenpäin ja tarkastelemaan kaikenlaisia kysymyksiä aiheen ympärillä, siten kuin he parhaaksi katsovat.

“Ei ole kauheesti dataa mitä tutkia, ja tieteentekijöiden tulisi olla vapaita seuraamaan näitä johtolankoja, eikä se saisi olla stigmatisoitua”, McGuinness sanoi, tunnustaen että UFO-tutkimus saatetaan negatiivisesti kytkeä perusteettomiin salaliittoihin. “Tämä on todella mielenkiintoinen ilmiö ja amerikkalaiset ovat selvästikin kiinnostuneita siitä, joten jos tieteentekijät haluavat tätä tutkia, heidän tulisi niin saada tehdä.”

Tämä on hyvä uutinen suurelle määrälle tieteentekijöitä, jotka ovat olleet turhautuneita pyrkimyksissään saada tutkimusta käyntiin johtuen aiheen ympärillä pyörivästä stigmasta. Idea siitä, että NASA itsessään olisi halukas valtuuttamaan, tukemaan ja koordinoimaan sellaista tutkimusta on vallankumouksellista.

Mitä kysymyksiä hän kysyikään?

Nyt kun luit sen aiemmassa lainauksessa, Nelson kysyi oikeastaan useamman kysymyksen. Listataan niitä tähän:

  • Kuka, mikä tuolla jossain on?
  • Keitä me olemme?
  • Miten me päädyimme tänne?
  • Miten meistä on tullut sitä mitä me olemme?
  • Miten me kehityimme?
  • Miten me sivistyimme?

On hyvä pohtia sitä, että nämä eivät ole ehkä niitä ensimmäisiä asioita joita virkamies todennäköisesti sanoisi kesäkuun 25. päivän raportista. Toisaalta, me tiedämme että hän on saanut koko värisuoran salaisia briiffauksia, ja mahdollisesti muitakin. Me tiedämme myös, että jos Joe Biden haluaa tietää mitä oikein on tapahtumassa, hän voi vaan soittaa Bill Nelsonille ja kysyä.

Kuullostaa kuitenkin siltä kuin Nelson sanoisi, että jotain hieman monimutkaisempaa olisi oikeasti käynnissä kuin se lasten versio jota meille ihmiskunnan kehityksestä kerrotaan koulussa. Hän kysyy kysymyksiä, jotka puhuvat siitä niinkuin me olisimme saaneet apua ulkopuolelta.

Miksi hän puhuu näin?

Pääsyy vaikuttaa olevan, että hän uskoo siihen. Se, tottakai, olisi virkistävää ja valaisevaa ja, mitä olen kuullut, nähnyt ja lukenut, vaikuttaisi olevan totuus.

Mutta voi myös olla, että hänen ikänsä liittyy asiaan. Nelson täytti 79 vuotta tänä vuonna. Hän on syntynyt toisen maailmansodan aikaan, taistellut Vietnamissa, hänellä on elämän verran kokemuksia joita monella meistä ei ole. Hän tietää sydämessään että jotain omituista on nyt käynnissä, ja että on ollut käynnissä koko sen ajan kun hän on elänyt Maapallolla.

Hän vaikuttaa olevan valmis näyttelemään osaansa nyt sanomalla hiljaiset jutut ääneen.

Pidä lippu korkealla Bill. Päästä tiimisi valloilleen tässä. Sano heille, että he puhuvat totuutta. Etsi vastaukset kysymyksiin. Varmista se minkä voit ja tarjoa parhaat teoriasi ja tulkintasi, jotka voidaan selityksistä saada. Me olemme myös odottaneet tätä pitkään.

 

Artikkelin julkaissut medium.com

EU for UAP

Entinen tiedustelu-upseeri kertoo missä alienien ruumiit ovat Mojaven aavikolla

MYSTERY WIRE — Jossain keskellä Mojaven aavikkoa lounais-USA:ssa on salainen tukikohta vuoren sisässä, jossa elää avaruusolentoja. Tämä on itseään entiseksi tiedustelu-upseeriksi kuvaavan naisen väite, jonka monet tuntevat salanimellä Añjali.

Elokuussa keskiviikkoaamuna nainen, jonka alkuperäinen nimi on Angelia Lynn Johnston, piti tiedotustilaisuuden Lincoln-muistomerkin edessä Washington, D.C.:ssa.

Siellä hän ilmoitti, että hän tulee tuomaan esiin astronautin ja tieteentekijöitä salaiseen tukikohtaan tapaamaan “korkeampia olentoja”. Añjali sanoi, että hän tapasi olennot tammikuun 21. päivä 2018.

Tapaukselle ei ole päivämäärää, mutta Añjali sanoi, että se tulee tapahtumaan ennen vuoden 2021 loppua.

USA – ELOKUU 17: Nainen nimeltä Añjali pitää lehdistötilaisuutta Lincoln-muistomerkillä tiistaina elokuun 17. päivä 2021. Hän kertoo vuoden 2018 tapaamisestaan avaruusolentojen kanssa Mojaven aavikolla.  Añjali sanoo, että hän on eläköitynyt tiedustelu-upseeri ja että hän on kasannut tiimin asiantuntijoita, jotka tulevat tapaamaan korkeampia olentoja. (Kuva: Tom Williams/CQ-Roll Call, Inc via Getty Images)

Mystery Wire on tietoinen tapaamisesta ja hänen suunnitelmistaan mikäli se tapahtuu, ja tulee raportoimaan tapaamisesta.

Pienen ihmisryhmän edessä hän kertoi tarinansa tapaamisesta kahden vieraan kanssa, jotka näyttivät hänelle tunnelisisäänkäynnin tukikohtaan. Hän sanoi siellä tavanneensa kaksi avaruusolentoa eri roduista, jotka kommunikoivat hänelle tietoisuutensa kautta.

Tiedotustilaisuus striimattiin livenä verkkoon, voit katsoa sen alta.

Artikkelin julkaissut Mystery Wire

 

Lue tiedusteluagentin koko tarina:

Huikea tiedustelutarina: Agentti kertoo Redditissä kohdanneensa avaruusolennon!

Viisi päivää UFO-paljastukseen!

Nyt Redditistä poistetun käyttäjätilin, u/Throawaylien, 7 vuotta sitten tehdyn postauksen mukaan avaruusolennot paljastavat itsensä julkisesti 18. heinäkuuta 2021.

Käyttäjälle u/Throawaylien on tehty hänen niminen laskurisivusto, jossa lasketaan sekunteja tuohon 7 vuotta sitten ennustettuun päivään: http://throawaylien.com/

Käyttäjän alkuperäinen 7 vuotta vanha postaus vastasi kysymykseen avaruusolentojen sieppauksista, joka kuuluu seuraavasti:

Poisheitettävä jämätili, koska pelkään.

Minut ”abduktoitiin” ensi kerran vuonna 1987. Olin 12-vuotias. Sanon ”abduktoitiin”, mutta se ei ole sitä oikeasti. Itse asiassa menin vapaaehtoisesti. Se on pelottavaa, mutta myös innostavaa, ja jotenkin he kykenevät tekemään olosi hyväksi niistä jutuista. Vasta myöhemmin tuntee olonsa huonoksi tai sellaiseksi kuin olisi käytetty hyväksi. Ja he eivät tee mitään peräsuolitarkastelua, mitään raiskaamista tai muutakaan. Se on Hollywoodin höpöhöpöä. Joskus he katsovat sisälle, mutta koneet tekevät niin. Ei oikeastaan ”koneet”, se on enemmänkin kuin huone missä asioita tapahtuu ja seinät ovat… sitä on vaikeaa selittää, mutta kuvittele että seinät ovat ikään kuin röntgensädekoneita? Se on ehkä helpoin tapa kuvata sitä.

Joskus siellä oli muitakin ja he katselivat heitä tai laittoivat heidät makuulle ja leikkelivät auki, mutta ei yleensä. He ottivat kudosnäytteitä kaikista meistä, luulisin, eivätkä he koskaan nukuttaneet tai mitään. He vain tökkivät sinua. Nillä jutuilla joilla he ottavat näytteitä merenpohjasta? Kuten ne, mutta todella pieniä. He vetävät palasia irti sinusta. Se tehdään yleensä takapuolesta tai alaselästä.

Enimmäkseen he puhuivat minulle. Pelkkiä kysymyksiä ja he näyttivät jotain asioita, kuten televisio-ohjelmia ja sellaista, ja he kysyivät minulta kysymyksiä heistä. Mielestäni ne seinät mittaavat myös meidän reaktioitamme, samalla kun ne ottavat röntgenkuvia. En tiedä oliko niin, mutta se oli minulle jäänyt fiilis. He eivät KOSKAAN anna sinun kysyä kysymyksiä siitä mitä he tekevät. Kerrankin kun pääsin hyvään juttuun heidän kanssaan, he vain eivät tykkää siitä että kysyy heiltä kysymyksiä. He vihaavat sitä.

Et voi ymmärtää heidän kieltään. Se kuulostaa ”hmmmmmmmmmmmmmm”-ääneltä. Olen varma, että me emme koskaan kykene kommunikoimaan heidän kielellään. Minun pitää mainita, että nämä ovat ”harmaita”, joista kuulee puhuttavan, paitsi että he eivät ole harmaita. He ovat tavallaan beigen värisiä, tai ainakin heidän vaatteensa. He eivät ole alasti. En tiedä onko muita. Ihmiset sanovat, että on, mutta olen tavannut ainoastaan näitä. Jokatapauksessa, ei voi ymmärtää heidän puhettaan, mutta he ymmärtävät sinua. He kykenevät välittämään tietoa päähäsi mutta he eivät kuule ajatuksiasi. Sinun täytyy puhua heille. He eivät kuule kauhean hyvin, tai sitten heidän englannin ymmärryksensä ei ole kauhean hyvää, joten täytyy puhua hitaasti ja kovaäänisesti. En tiedä ymmärtävätkö he muita kieliä, mutta olen aika varma että kyllä. He ovat kiinnostuneita kaikesta meissä, kaikesta mikä tapahtuu. He tietävät paljon asioita kulttuuristamme, myös. He pitävät jostain meidän musiikistamme. Bluegrass on heidän lempparinsa tähän mennessä. He pitävät siitä kovasti. He RAKASTAVAT afrikkalaisia instrumentteja, jotka näyttävät kuin kalebassilta, jossa on 13 kieltä. Mutta he eivät voi sietää torvia tai torvimusiikkia, joten he vihaavat klassista musiikkia ja jatsia. Mielestäni trumpetti eräällä tavalla kuulostaa heidän kieleltään? Se on vain fiilis, en ole koskaan kysynyt sitä heiltä.

He ovat vieneet minut arviolta joka toinen vuosi, sanoisinko, vuodesta 1987 lähtien. Arviolta. Joskus useammin, ja en mennyt ollenkaan vuosina 1995-2000. He yleensä pitivät minua siellä ajalta joka tuntuu päivältä, mutta se osoittautuu olevan vain arviolta neljä tuntia. Pisin aikani heidän kanssaan oli kolme viikkoa. Sinä aikana he laittoivat minut soittamaan puhelimella ja ”esittää normaalia”. He eivät ole oikeasti pahoja… meinasin sanoa ihmisiä. Mutta he eivät ole oikeasti pahoja.

Kaksi jonka kanssa olen jokseenkin tutustunut pyysivät minua kutsumaan heitä nimillä Jack ja Gina. En tiedä ovatko he oikeasti miehiä ja naisia vai onko heillä ollenkaan sukupuolta. Mutta tiedän ettei nuo ole heidän oikeita nimiään. Ne ovat vain nimiä, jotka he kertoivat minulle.

He tulevat tekemään kontaktin Maapallolla laajassa mittakaavassa vuonna 2021. Se on vuosi jolloin he laskeutuvat tänne, tai kolonisoivat, tai jotain. En ole ihan varma mikä heidän suunnitelmansa on. He eivät tunnu pahoilta tai vaarallisilta. Heidän planeettansa on, niin he sanoivat, erittäin kaukana. He eivät kyenneet selittämään minulle miten kaukana, he sanoivat että se oli liian kaukana että minä ymmärtäisin ja se oli ”lähellä reunaa”. Minulla ei ole mitään hajua mitä se tarkoitti, mutta se jäi vaan mieleen. Koti on ”liian kaukana että ymmärtäisit, mutta myös lähellä reunaa”. Meillä ei ole mitään mitä he haluaisivat, he sanoivat minulle. Joten en tiedä että miksi he ovat tulleet tänne tai miksi he ovat vieneet niin monta alukselleen tai miksi he ovat ystävystyneet minuun. Heillä ei ole uskontoa eivätkä he tarvitse happea tai vettä tai puita tai mitään, mielestäni. He eivät syö ihmisiä. En usko että he haluavat lisääntyä kanssamme tai manipuloida meitä geneettiseti. En tiedä mitä he haluavat. Mutta he ovat tulleet tänne ainakin 10 tai 20 tuhannen vuoden ajan. En ole hyvä historiassa ja tiedä mitä ”myöhäispaleoliittinen” ja muut meinaavat. Mutta heillä on kaikenlaisista jutuista videoita, ja he näyttivät minulle videoita neandertaaleista ja cro-magnoneista (jotka olivat todella AIVAN kuten me ihmiset paitsi että heillä oli musta iho, paljon vähemmän monimuotoisuutta) ja kaikenlaisista ihmisolennoista. Ja he näyttivät minulle videon pyramideista kun niitä rakennetaan ja tästä JÄTTILÄISMÄISESTÄ kivirakennelmasta joka on kait kadonnut jonnekin tai tuhoutunut, mutta se oli Euroopassa, kykenin päättelemään videolta. Heillä on videoita siitä kun he puhuivat kaikensorttisille ihmisille kaikkina aikoina Maapallon historiassa. He näyttivät minulle joitain niistä ja kysyivät minulta kysymyksiä niistä, mutta en kyennyt ymmärtämään siitä mitään, koska puhun ainoastaan englantia ja jopa englanti 200-300 vuotta sitten on niin erilaista että tuskin ymmärsin sitä. Joten sanoin heille, että he tietävät siitä todennäköisesti enemmän kuin minä.

Olin aluksessa kolme viikkoa sitten. Se oli viimeinen kerta. Olen aika varma että menen sinne taas parin vuoden päästä, mutta ne ole varma sen jälkeen. Koko ”ohjelma” tai miksi he sitä kutsuvatkaan tulee muuttumaan heinäkuussa 2021. He sanoivat että 8. päivä tai 18., en kuullut kauhean hyvin. He eivät yrittäneet pelotella minua tai edes varoittaa minua, joten en usko että meillä on mitään huolehtimisen aihetta. Toivon, että he eivät näytä niitä videoita joita he kuvasivat minusta kun he alkoivat viedä minua sinne, koska olin niin nuori ja peloissani ja ne ovat noloja.

Plejadien Korkea Neuvosto paljastuksista

Plejadien Korkea Neuvosto via Inger Noren, heinäkuun 10. 2021

Suurella ilolla me voimme kertoa teille, että nyt viimeinkin on tullut aika paljastuksille, joita niin monet teistä ovat odottaneet. Näiden vaikeiden, mutta erittäin tarpeellisten päätösten myötä paljastetaan asioita, jotka ovat järkytys suurimmalle osalle kansasta, herätetään vielä unessa olevat illuusiosta ja näkemään todellisuus.

Suuren työn ja harkinnan hälkeen me olemme tulleet päätelmään, että enää ei ole mahdollista odottaa. Jopa valotyöntekijät tulevat järkyttymään tästä brutaaliudesta ja täydestä empatian ja myötätunnon puutteesta kansaa kohtaan. nämä paljastukset tullaan julkistamaan mediassa tulevina päivinä, ja se on suurin ja kaikkein vakavin viesti, jonka me annamme kansalle, mutta lisää on tulossa. Tämä tulee johtamaan suuriin vaikeuksiin ja monet eivät tiedä miten suhtautua valtioon, kun he kuulevat mitä valtio on valinnut tehdä oman itsensä ja maan hyväksi. Näiden valheiden hämmentämänä ja manipuloimana se voi olla monille liikaa, ja monilla valotyöntekijöillä on edessään suuri urakka yrittää rauhoitella monia ihmisiä selittämällä mitä Maapallolla ja Universumissa oikein tapahtuu.

Useimmilla ei ole mitään ideaa mitä Maapallolla tapahtuu, eivätkä he ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää sitä mitä tämä sulkeminen tarkoittaa koko Universumille. Nämä ihmiset eivät mene Ylösnousemuksen mukana, koska heidän tarvitsee jatkaa matalammissa värähtelyissä kunnes he ovat kehittyneet tarpeeksi ja valmiita Ylösnousemukseen. On myös niitä, jotka eivät halua uskoa tähän Maapallon siirtymään, ja jotka edelleen haluavat elää mukavuusalueellaan. Se on heidän valintansa eikä kukaan voi sitä kyseenalaistaa, koska heidän sielunsa on päättänyt, että he tarvitsevat enemmän aikaa kehittyä henkisesti korkeampaan värähtelyyn Ylösnousemusta varten.

Tulevina päivinä lähetetään äärimmäisen voimakkaita energioita Maapallolle, ja me pyydämme asioista tietoisia ja hereillä olevia ihmisiä oikeasti pyrkimään absorboida näitä energioita, silloinkin kun ne ovat erittäin voimakkaita ja tuntuvat siltä kuin ne painaisivat maahan. On tärkeää pyrkiä selviytymään eikä luovuttaa näissä energioissa elämistä. Luojamme haluaa teidän vakuuttuvan selviämisestä ja Ylösnousemukseen mukaan hyppäämisestä. Tämä on kriittinen aika siinä suhteessa missä olemme henkisyytemme ja värähtelymme kanssa, ja niin monet ovat väsyneitä tehtyään paljon työtä Universumin ja myös muiden ihmisten eteen. Se miten me olemme kohdelleet kanssaihmisiä näyttää meille sen missä värähtelemme henkisesti.

Se tulee olemaan vaikeaa aikaa ja me olemme puhuneet tästä aiemminkin, mutta tällä kertaa se tulee olemaan vieläkin vakavampaa. Se voi olla vaikea kriisi ruokapulan tai rahanpuutteen muodossa, jossa kaupat menevät kiinni ja jopa pankitkin. Valmistautukaa ihmiset, pian saattaa olla paljastusten sarja, joka ei hellitä vaan vaatii teiltä keskittymistä omaan selviämiseenne joksikin aikaa. Silti, olkaa vakuuttuneita siitä, että tällä kertaa se on ennalta määrättyä ja näiden mediaan ja muihin paikkoihin lähetettyjen viestien ja varoitusten myötä sen ei pitäisi olla aivan täysin uutta useimmille. Maapallo on siirtymässä korkeampaan ulottuvuuteen, ja monille tämä tarkoittaa uuteen maailmaan ja uuteen aikaan siirtymistä. Ihmiset, jotka eivät lähde mukaan tähän Ylösnousemukseen sen takia, että he eivät voi tai eivät halua, tulevat jäämään matalampaan värähtelyyn huomaamatta juurikaan mitään. Se on heidän henkisen kehityksen, rakkauden ja myötätunnon parhaaksi. Korkean värähtelyn ylläpitäminen tarkoittaa omana itsenään oloa ja positiivista ja rakastavaa ajattelua.

Me rakastamme teitä niin paljon ja tällä tavoin haluamme antaa teille niin paljon rohkaisua ja voimaa kuin mahdollista.

Plejadien Korkea Neuvosto

Paljon kiitoksia. Rakastavassa palvelussa, Minä Olen.

 

Artikkelin julkaissut sananda.website

Onko UFO-paljastus psykologinen operaatio?

UFO-kentällä on niin paljon kaikkea käynnissä tällä hetkellä, että päässä vain surisee. Eikä ainoastaan niillä, jotka ovat seuranneet aihetta pitkään, vaan yhtäkkiä monet muutkin ihmiset, jotka aiemmin eivät olleet aiheesta kiinnostuneita, ovat nyt uppoutuneet siihen.

Monet ihmiset kysyvät miksi juuri nyt? Jotkut ovat päätelleet, että TTSA:n ja Luis Elizondon sekä Christopher Mellonin kaltaisten ihmisten toiminta on osa tiedustelupalveluiden psykologista sodankäyntiä, tai jopa täysi false flag.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Pentagonin lausunto tuoreesta UAP-raportista

Pentagonin lehdistösihteeri John Kirbyn lausunto UAP-arviosta:

Tänään kansallisen tiedustelun johtaja luovutti kongressille alustavan arvion tunnistamattomista ilmailmiöistä (UAP) sekä tiedusteluyhteisön ja puolustusministeriön UAP-toimikunnan aikaansaamasta edistyksestä tämän uhan ymmärtämiseksi.

UAP-analyysi on yhteistoimintaa, jossa on mukana monia ministeriöitä ja virastoja, ja puolustusministeriö kiittää kansallisen tiedustelun johtoa yhteistyön johtamisesta tämän arvion tuottamisessa, sekä muita mukanaolleita ministeriöitä ja virastoja.

Tunkeutumiset koulutusalueille ja rajattuun ilmatilaamme ovat operationaalinen ja lentoturvallisuuden uhka, ja ne saattavat olla ongelmallisia kansalliselle turvallisuudelle. Puolustusministeriö ottaa raportit tunkeutumisista — minkä tahansa esineen, tunnistamattoman tai tunnistetun — erittäin vakavasti, ja tutkii jokaisen.

Tänään luovutettu raportti esittelee haasteita, joita ilmenee arvioitaessa puolustusministeriön koulutusalueiden ja laitosten läheisyydessä esiintyviä UAP-ilmiöitä. Raportti myös identifioi tarpeen parantaa prosesseja, käytänteitä, teknologioita ja koulutusta, jotta voisimme parantaa kykyämme ymmärtää UAP:a.

Tämän saavuttamiseksi apulaispuolustusministeri Kathleen Hicks tänään ohjeisti puolustusministerin tiedustelu- ja turvallisuusministerin toimistoa luomaan suunnitelma, jolla virallistetaan UAPTF:n tämänhetkinen toiminta.

Tämä suunnitelma tullaan laatimaan yhdessä puolustusministeriön eri komponenttien kanssa, mm. asevoimien haarat ja taistelukomennot, ODNI ja muut virastojen väliset kumppanit. Suunnitelma tulee esittämään proseduurit, joilla synkronoidaan UAP:n liittyvä tietojen keruu, raportointi ja analyysi; tarjotaan suosituksia armeijan koe- ja harjoitusalueiden turvaamiseksi; ja yksilöi vaatimukset uuden seurantatoiminnan käynnistämiselle ja pyörittämiselle työn johtamiseksi, mukaan lukien sen kohdentaminen, resurssit, henkilöstö, viranomaiset ja toteuttamisen aikataulu.

Voit lukea ODNIn UAP-arviointiraportin täältä: https://www.dni.gov/index.php/newsroom/reports-publications/reports-publications-2021/item/2223-preliminary-assessment-unidentified-aerial-phenomena

 

Artikkelin julkaissut defense.gov

Espanjan UFO-salaisuudet paljastetaan uudessa kirjassa

Kesäkuun 25. päivänä 2021 — noudattaen Trumpin hallinnon käskyä ennen hänen presidentin virastaan luopumista — amerikkalaistiedustelun tulee esittää Yhdysvaltain kongressille raportti sen hallussa olevasta informaatiosta koskien tunnistamattomien lentävien esineiden tunkeutumista valtion ilmatilaan. Useat amerikkalaissenaattorit ja kongressiedustajat ovat viimepäivinä vuotaneet näiden dokumenttien sisältöjä lehdistölle.

Mediatalojen — kuten Washington Post, USA Today ja New York Times — vuotojen mukaan Pentagon, sijoitettuaan yli 22 miljoonaa dollaria UFO-tutkimukseen, tunnistaa perjantaina yli 120 UFOista kertovaa armeijan ilmatilatunkeutumisraporttia aidoiksi, joita ovat havainnoineet pilotit, tutkan käyttäjät ja asiantuntijat Yhdysvaltain asevoimissa vuodesta 2004 lähtien. Lisäksi raporteissa pohditaan ovatko UFOt aito uhka kansalliselle turvalllisuudelle, mahdollisuutta siitä että Kiinan tai Venäjän turvallisuuspalvelut olisivat näiden tunkeutumisten takana, ja vieläkin yllättävämpänä sitä, että NASA ja CIA ja muut tiedustelupalvelut eivät pidä sitäkään mahdollisuutta poissuljettuna, että avaruusolennot vierailisivat Maapallolla näissä UFOissa.

.

Harva kuitenkin tietää, että Yhdysvaltain tiedustelu seuraa ainoastaan niissä jalanjäljissä sitä, mitä Espanjassa on jo viime vuodet tapahtunut…

Espanja koe-eläimenä

Vuonna 1992 everstiluutnantti Ángel Bastida, MOAn upseeri — lentotoiminnan komento (ilmavoimien tiedusteluosasto, nykyään nimellä taistelulentokomento) — ja puolustusministeriön edustaja, esiintyi Madridin Complutense Universityllä — ensimmäisen tunnetun yliopistossa pidetyn UFO-kurssin puitteissa, jonka pitäjänä toimi JJ Benítez — ja ilmoitti Espanjan ilmavoimien paljastavan UFO-tietojaan.

Tänä päivänä näitä virallisia dokumenttea, jotka on jo tehty julkisiksi, on mahdollista tutkailla ilmailuministeriön kirjastossa, tai digitaalisesti verkossa osoitteessa http://bibliotecavirtualdefensa.es/BVMDefensa/exp_ovni/i18n/micrositios/inicio.cmd

Kuitenkin, on olemassa satoja dokumentteja, joita ei ole tehty julkiseksi… ennenkuin nyt.

Vuosien ajan tiedonjulkistusprosessissa mukana olleet ovat vuotaneet näitä raportteja, muistioita, tiedostoja, sisäistä viestintää jne. riippumattomien tutkijoiden ryhmälle, jotka ovat tunnustettu heidän objektiivisuudestaan ja täsmällisyydestään: El Ojo Crítico (suom. Kriittinen Silmä).

Tämän lähteen paljastusten mukaan, ryhmä MOA:n sotilaita, tyytymättöminä viralliseen julkistusprosessiin, päättivät paljastaa totuuden. Niinkuin kävi Wikileaksin kanssa, vuosien ajan he olivat kopioineet ja lähettäneet postissa (välttäen internetin käyttöä) satoja sivuja dokumentteja, jotka edelleen ovat salaisia tänäkin päivänä.

“UFOLEAKs: Los documentos secretos del Gobierno español sobre OVNIs” (UFOLEAKS: Espanjan hallituksen salaiset UFO-dokumentit) on krija jossa on todella kevyelti tekstiä eikä mitään muita lähteitä kuin armeijan sotilasarkistot. Täysin ilman kirjallisuutta, ilman spekulaatioita tai pohdintaa, ilman teoretisointia tai konjektuureja, ilman muita lisäyksiä kuin lyhyesti jokaisen kappaleen johdannossa. Pelkkiä virallisia dokumentteja, sellaisina kuin ne ovat olleet maanpuolustuksen arkistoissa.

Esipuheen on kirjoittanut tri. Fernando Rueda, salaisiin palveluihin erikoistunut journalisti, sekä Bruno Cardeñosa, La Rosa de los Vientos, de Onda Cero -ohjelman johtaja. Esipuhe paljastaa Espanjan kuninkaan, Don Juan Carlos I:n sekä CESID:n ja CNI:n soluttautumisen UFO-raporttien tutkimuksiin ja julkiseksi tekemiseen puolustusministeriöllä, sen jälkeen kun kuningaspari Don Juan Carlos ja Doña Sofía olivat kokeneet UFO-kokemuksen vuonna 1978, seurueessa jossa mukana olivat Jaime Peñafiel, Iñaki Gabilondo, Miguel de la Cuadra Salcedo, Pilar Cernuda, JJ Benítez ja muita journalisteja, jotka kirjoittivat heidän ensimmäisestä matkastaan Kiinaan.

Kirja paljastaa myös ilmavoimien tarkkailut ja tutkimukset, jotka kohdistuivat espanjalaisiin tutkijoihin kuten JJ Benítez itseensä (mm. neljä luottamuksellista raporttia “Caballo de Troyan” kirjoittajasta). Lisäksi paljastetaan Espanjan armeijan tuhonneen kymmeniä UFO-raportteja Kanariansaarilta.

Kirjassa on mukana ”skeptikkojen” esittämä ”työsopimus”, jonka UFO-paljastusta tehnyt henkilö Espanjassa oli allekirjoittanut, sekä raportteja ilmavoimien lakiosastolta, joka oli arvioinut tätä työsopimusta, ja paljon muuta.

UFOLEAKsin UFO-paljastus ei ota kantaa UFOjen alkuperään, ei teollisuusvakoiluun, ei INTAn sotilasprojekteihin, ei Espanjan kehittämiin droneihin, ei Ranskan, Marokon, Portugalin tekemiin ilmatilatunkeutumisiin Espanjan ilmatilaan, eikä uskomuksiin avaruusolennoista. Se ainoastaan paljastaa viralliset dokumentit, jotka tähän päivään asti ovat pysyneet poissa kansan silmistä.

Ehkä kaikkein tärkein ja objektiivisin paljastus UFO-ilmiöstä, joka Euroopassa on tähän päivään asti tehty.

Voit tilata kirjan:

http://www.secretshop.es/

UFOt Espanjan kongressissa ja senaatissa

Tämänhetkinen Yhdysvaltain UFO-raportillaan aikaansaama kohu siitä, että Pentagon esittää raporttinsa Amerikan kongressille perjantaina, on ainoastaan toisintoa siitä mitä aiemmin on jo tapahtunut Espanjassa.

Vuonna 1979 kansanedustaja Enrique Múgica (PSOE) esitti välikysymyksen UCD-hallitukselle, jota Adolfo Suarez johti, superkaravellin UFOsta johtuneesta hätälaskusta Valenciassa, jonka kyydissä oli 102 saksalaista ja itävaltalaista matkustajaa menossa Kanariansaarille.

Kun PSOE voitti vaalit vuonna 1982, AP-PP teki välikysymyksen Felipe Gonzálezin hallitukselle useasta tunnistamattomien esineiden tekemästä tunkeutumisesta Espanjan ilmatilaan.

PP:n noustessa valtaain vuonna 2011, muut puolueet kuten Izquierda Unida ja UPYD tekivät José María Aznarin hallitukselle välikysymyksiä, sekä kongressiin että senaattiin, UFO-tapauksista.

Se mitä nyt USA:ssa tapahtuu UFO-ilmiön suhteen on jo nähty parlamentaarisessa prosessissa Espanjassa monet kerrat, vuodesta 1979 lähtien. Ja kuten USA:ssa, espanjalaistutkijoille vuodetut raportit, muistiot ja tiedostot eivät ole edelleenkään saatailla. Niistä käy ilmi armeijan komentajien väliset sisäiset kiistat niistä menetelmistä, joilla tapauksia tulisi tutkia, jännitteet suhteissa siviiliufologeihin jne. Meidät on asetettu etuoikeutettuun asemaan perspektiivillämme kun nyt seuraamme sitä mitä USA:ssa tapahtuu.

Espanjalaispilotit näkevät myös UFOja

UFO-havainnot, joita nykyään kutsutaan nimellä UAP, joita pilotit ovat tehneet Pohjois-Amerikassa, motivoivat Donald Trumpia antamaan presidentillisen käskyn jolla tehdä julkiseksi Pentagonin informaatiota. Mutta tuossakaan mielessä Espanjalla ei ole mitään kadehdittavaa.

Sadat espanjalaiset kaupalliset, yksityiset ja sotilaslentäjät ovat kokeneet omin silmin huikeita UFO-tapauksia ilmatilassamme.

Viimeisin sattui toukokuun 4. päivä, kun 25 minuuttia Vitorian lentokentältä nousun jälkeen Saksaa kohti lähtenyt Boeing 757 kohtasi suuren, valoisan esineen, jonka lentokoneen miehistö näki yli 40 sekunnin ajan. Lentokapteenilla oli aikaa jopa kaivaa puhelimensa esiin ja ottaa viisi valokuvaa ja kaksi videota yllättävästä ilmiöstä ennen sen katoamista.

Samana iltana eri puolilla Espanjaa muilla silminnäkijöillä oli mahdollisuus valokuvata ja filmata sama ilmiö. Tapausta tutkivat El Ojo Criticon asiantuntijat.

 

Artikkelin julkaissut Todo Literatura

Harvardin astrofyysikko: Pentagonin mukaan UFOt todennäköisesti ”ei ihmisten”

On ”kohtuullista” todeta, että Yhdysvaltain hallituksen mielestä jotkin tunnistamattomista ilmailmiöistä (UAP) eivät ole ihmisten tekemiä, Harvardin astrofyysikko sanoo.

Tällä viikolla Yhdysvaltain hallituksen odotetaan julkaisevan erittäin odotetun raportin UAP:den olemassaolosta — eli UFOista.

Avi Loeb, Frank B. Baird Jr. Professor of Science Harvardin astronomian laitoksella uskoo, että UAP:den olemassaoloa ei paljastettaisi ihmisille mikäli ne olisivat perua Kiinasta tai Venäjältä tai uhka kansalliselle turvallisuudelle, hän kirjoitti Scientific American -lehden kirjoituksessa.

Loeb lisää: ”Näin on kohtuullista todeta, että Yhdysvaltain hallitus uskoo, että jotkut näistä kappaleista eivät ole ihmisten tekemiä.”

Astrofyysikko sanoi, että tällä ehdotuksella on kaksi skenaariota: että UAP:t ovat luonnonilmiö; tai että niiden ”alkuperä on Maapallon ulkopuolella.”

Telescopes
Very Large Array radio-observatorio New Mexicossa vuonna 2006. Kuva: Avalon / Getty

Amerikkalaisten raportti on usean kuukauden tutkimusten tulos. Senaatin tiedustelukomitea on pyytänyt tutkimusta aiheesta vuonna 2020.

Floridalainen senaattori Marco Rubio oli tuolloin tiedustelukomitean puheenjohtaja, kun raportti annettiin toimeksi. Komitea tuolloin piti UAP.ta mahdollisena turvallisuusuhkana.

Hän sanoi Newsweekille toukokuussa: ”Me emme voi antaa UFOjen stigman estää meitä tutkimasta näitä kohtaamisia vakavasti.”

Elokuussa 2020 Pentagon perusti UAP-toimikunnan tutkimaan tunnistamattomien lentävien alusten havaintoja.

Tiedusteluviranomaiset, jotka ovat saaneet jo briiffausta raportin löydöksistä, ovat sanoneet sen jättäneen avoimeksi kysymyksen suurimmasta osasta havaittuja ilmailmiöitä — kuten ilmavoimien pilottien havainnot — mutta huomauttaa, että ne eivät olleet amerikkalaisten teknologiaa, New York Times raportoi aiemmin kesäkuussa.

New York Times sanoi myös, että julkinen versio raportista voidaan odottaa annettavan kongressille kesäkuun 25. päivään mennessä — vaikka se sisältää salaisia liitteitä, joihin kansalla ei ole pääsyä. Raportin ei odoteta selittävän kaikkia mystisiä UAP:den ominaisuuksia.

Loeb on kuitenkin vetänyt spekulatiivisen kytköksen UAP:den ja  ’Oumuamuan välille, mystisen tähtienvälisen kappaleen, joka on saanut huomiota aina aurinkokunnastamme löytämisestään saakka vuonna 2017.

NASA kutsui ’Oumuamuaa ”epätavalliseksi” ja sanoo, että se näyttäisi olevan lähes 400 metrin mittainen ”kivinen, sikarin muotoinen kappale”, joka on ensimmäinen vahvistettu taivaankappale, joka vierailee aurinkokunnassamme toisesta tähdestä.

Loeb kirjoitti Scientific Americaniin, että ’Oumuamua voisi mahdollisesti olla ”keinotekoinen kappale, jonka tehtävä on päästä aurinkoa kohti”  ja että sen ohut muoto  ”voi olla vastaanotin” jolla vastaanottaa signaaleja.

Hän lisää: ”Tällä hetkellä mahdollisuus sille, että UAP:t ovat Maan ulkopuolelta on erittäin spekulatiivinen.”

 

Artikkelin julkaissut Newsweek

EU for UAP

”UFO-raportti tulee olemaan shokki”

Lähes 75 vuotta Roswellin jälkeen, mahdollisuus sille että emme ole yksin universumissa on jälleen kerran puheenaihe päiväpolitiikassa.

Pentagonin raporttia odotellessa Advanced Aerospace Threat Identification Program (AATIP) on herättänyt kiinnostusta. Tuoreet lausunnot entiseltä ohjelman johtajalta Luis Elizondolta ovat olleet ufologien mielestä hämmentäviä.

“Me olemme varsin vakuuttuneita, että käsillämme on teknologia, joka on usean sukupolven verran edellä meidän seuraavan sukupolven teknologiaamme”, Elizondo sanoi Washington Postille aiemmin tässä kuussa.

Kaukana Washingtonista on koettu ehkä suurimpia jälkijäristyksiä pienessä Todmordenissa, hiljaisessa kunnassa Penniineillä. Arviolta 20 mailia Manchesterista pohjoiseen, 15 tuhannen asukkaan kunta on ollut useiden selittämättömien tapahtumien ja havaintojen paikka, ja se on saanut maineen Britannian vastauksena Roswelliin.

“Minulle ovat ihmiset tulleet kadulla sanomaan, ‘Mitä mieltä olet raportista?,” sanoo Colin Lyall, Todmordenin asukas ja ufologi, joka pyörittää paikallista UFO-yhdistystä.

Lyall perusti yhteisön kesällä 2016 saatuaan valmiiksi triptyykin nimeltä A Landmark Event, jonka hän kuvaa olevan pyrkimys “visuaalisesti kommunikoida omituisista tapahtumista Penniinien laaksossa Alanin tapausta ennen, sen aikaan ja sen jälkeen”.

Alan Godfrey, entinen poliisiviranomainen ja pitkäaikainen asukas, väittää että avaruusolennot sieppasivat hänet kunnasta vuonna 1980 hänen tutkiessaan Zigmund Adamskin mystistä kuolemaan, 56-vuotiaan kaivostyöläisen joka löytyi hiilikasan päältä kuusi kuukautta sieppausta ennen.

Godfrey oli myös jonkinmoinen julkkis, erityisesti johtuen hänen vuonna 2017 julkaistusta kirjastaan Who or What were They?, josta on tekeillä Hollywood-tuotanto.

The Golden Lion pub in Todmorden.
The Golden Lion -pub Todmordenissa, jossa paikallinen UFO-yhdistys kokoontuu. Kuva: Christopher Thomond/The Guardian

Lyall on ylpeä yhdistyksestä ja iloinen nähdessään Todmordenin saavan huomiota maailmanlaajuisesti: “Alanin tapaus oli 40 vuotta sitten, mutta se on muuttunut niin ikoniseksi UFOjen maailmassa. Todmordenin ja UFOjen välinen yhteys tulee aina säilymään ja se tekee tästä uniikin.”

Koronavirusrajoitusten salliessa yhdistys tapaa tiistaisin Golden Lion Pubissa. Se tarjoaa foorumin jossa sekä paikalliset että matkailijat voivat puhua kokemuksistaan ja kuulla lisää Alan Godfreysta ja ufologiasta. Tapaamisiin osallistuu tavallisesti 30-50 ihmistä ja kaikensorttiset totuudenetsijät ovat tervetulleita, lähtien niistä jotka ovat kiinnostuneet avaruusmatkailusta ja kehittyneestä teknologiasta aina enemmän “new-age -yhteyden” suuntaan ja selittämättömiin ilmiöihin.

“Loppujenlopuksi kyse on valistuksesta… eivät kaikki UFO-illassa pidä niitä lentävinä lautasina toisilta planeetoilta”, sanoo Lyall.

Silti, hän ei voi kiistää etteivätkö ihmiset  “olisi innostuneet siitä mahdollisuudesta että [Yhdysvaltain hallitus] olisi kertomassa sen mitä se tietää meidän suhteestamme avaruusolentoihin”.

UFO-yhteisössä on kiistelty siitä paljastaako tuleva Pentagonin raportti mitään.

Gary Heseltine.
Gary Heseltine, holmfirthilainen UFO-tutkija, kuva: ICER

Gary Heseltine, tutkija (ja entinen poliisietsivä), joka asuu Holmfirthissa, West Yorkshiressa, on rohkaistunut sen verran tulevasta raportista, että hän on perustanut International Coalition for Extraterrestrial Researchin (ICER) koordinoidakseen globaalia toimintaa ja “valmistelemaan massojen tietoisuutta”.

“Oli se sitten kymmenen päivän tai kymmenen vuoden päästä [vahvistus Maan ulkopuolisen elämän olemassaolosta], se on tulossa ja se tulee monille suurena shokkina”, sanoo Heseltine.

Heseltine tapasi Luis Elizondon ennen ICERin perustamista 25. toukokuuta (tarkalleen kuukautta ennen raportin julkaisua) ja hän sanoo, että entinen AATIP-johtaja “täysin tukee” ryhmän globaaleja tavoitteita.

“Luis Elizondo sanoi monta kertaa, että hän on nähnyt hyvälaatuisia videoita tunnistamattomista esineistä, joita pilotit ovat kuvanneet. Missä ne ovat? Haluan nähdä kaikkien julkisuuden henkilöiden asettavan painetta valtiolle, että he julkaisisivat kaikki nuo videot. Jos ei ole mitään piiloteltavaa, mikä kestää?”

Steve Mera.
Steve Mera, Phenomena Magazinen omistaja ja TJ. Kuva: Steve Mera

Toiset ovat varovaisempia. Steve Mera, Phenomena Magazinen omistaja ja toimitusjohtaja, Britannian tunnetuin UFO-lehti (1.8 miljoonaa tilaajaa verkossa) toppuuttelee ja odottaa raportilla olevan korkeintaan yhtä paljon vaikutusta kuin New York Timesin joulukuun 2017 artikkelilla, joka sai aikaan paljon innostusta mutta ei mitään pitävää näyttöä.

“En usko sen kertovan vastauksia, mutta [Pentagonin raportti] heijastelee sitä, että nämä ovat todellisia, ne ovat tuolla eikä se ole enää naurun asia”.

Tri. David Clarke, Sheffield Hallam Universityn tutkija ja Centre for Contemporary Legendin perustaja, sanoo: “Mielestäni se tulee olemaan suuri lässähdys. Ihmiset, jotka odottavat että tämä raportti tulee osoittamaan kaikki heidän ennakko-odotukset täällä vierailevista avaruusolennoista tosiksi, tulevat pettymään rankasti.”

“UFOt ovat nykymuotoinen manifestaatio halusta uskoa korkeampaan voimaan…  Todmordenin kaltaisilla paikoilla on pitkä traditio siinä, että ihmiset näkevät siellä omituisia valoja, heiltä puuttuu aikaa tai että he tulevat siepatuiksi.”

“Amerikassa ihmiset ovat kokeneet näitä syrjäisillä alueilla kuten Area 51. Mutta me elämme pienellä saarella. Lähin vertailukohta olisi Rendlesham tai Penniinien kukkulat, ‘keijumetsät’ jonne voi mennä kokemaan kokemuksia, jotka eivät ole tästä maailmasta.”

Riippumatta siitä mitä asiantuntijat ajattelevat, huhumylly käy kuumana Facebookin ryhmissä ja #ufotwitterissä raportin mahdollisesta sisällöstä, sekä siitä mitkä sen vaikutukset ovat, jos mitkään, maailmaamme.

Ash Ellis.
Ash Ellis, pokerinjakaja, seuraa Britannian UFO-havaintoja. kuva: Ash Ellis

Ash Ellis, 34-vuotias pokerinjakaj, perusti North West UFO Research and Investigation -ryhmä Facebookkiin kesäkuussa 2020, ja ryhmä on siitä kasvanut 500 hengen ryhmäksi.

“Raportti on kaikkien huulilla ja me odottelemme malttamattomina sen julkaisua”, Ellis sanoo.

Ellisin fokus on Britannian UFO-havainnoissa — hän sanoo, että 2021 niitä on tähän mennessä ollut 165 — mutta hän sanoo, että hän on seurannut keskustelua verkossa, koska se tulee muuttamaan sitä miten hän asian näkee. “Minua on kutsuttu sekopääksi, salaliittoteoreetikoksi, mutta se on nykyään paljon harvinaisempaa. Yhdysvaltain hallituksen viesti, että ‘UFOt ovat todellisia’, oli suuri hetki ja synninpäästö monille ihmisille.”

Nick Popen mukaan, joka on tutkinut UFOja Britannian valtion leivissä 1990-luvun alussa, “internet ja sosiaalinen media on muuttanut ufologiaa. Se on antanut kaikille äänen. Mutta tällä alalla se tarkoittaa joitain varsin omaperäisiä persoonia.”

“Paljastukset AATIPista ovat tehneet aihepiiristä valtavirtaisen. UFO-yhteisölle se on kuin joulu olisi tullut.”

 

Artikkelin julkaissut The Guardian

EU for UAP

Uutta UFO-videokuvaa uusissa dokumenteissa

Fox, televisiokanava joka toi meille Salaisten Kansioiden uudet jaksot, tutkii nykyistä UFO-huumaa tunnin mittaisessa erikoisohjelmassa TMZ:lla ensi viikolla.

Kanava sanoo, että se sisältää täysin uutta UFO-kuvamateriaalia Yhdysvaltain laivaston alukselta, joka tullaan lähettämään osana ohjelmaa.

TMZ Investigates: UFOs: The Pentagon Proof tullaan lähettämään tiistaina, kesäkuun 29. Popkulttuuribrändi, joka parhaiten tunnetaan julkkisten valokuvista hieman Suosikin tyyliin, tulee analysoimaan Yhdysvaltain hallituksen virallista reaktiota ilmiöön.

Valtion odotetaan julkaisevan julkisen raportin New York Timesin ja New Yorkerin tehtyä UFOista salonkikelpoisen aiheen. Pentagon on nyt halukas, ensimmäistä kertaa, myöntämään, että me emme välttämättä ole yksin maailmankaikkeudessa.

Väitteet saivat lisää uskottavuutta presidentti Obaman lausunnoista The Late Late Show with James Corden -ohjelmassa.

Kyseessä on viimeisin UFO-projekti sen jälkeen kun  Showtime paljasti työskentelevänsä J. J. Abramsin kanssa neliosaisen sarjan parissa.

Puolustusministeriön Gimbal-video

TMZ:n erikoisohjelmassa Harvey Levinin juontama porukka puhuu tämän virallisen UFO-paljastuksen ydintiimille. Ohjelma käy läpi UFO-kuvamateriaalia ja puhuu joidenkin tilanteen kokijoiden kanssa. Haastatteluissa on senaattoreita, pilotteja, Harvardin tieteentekijöitä, entinen Pentagonin viranomainen ja kaksi henkilöä, jotka ovat painostaneet valtiota julkaisemaan UFO-tietoja.

TMZ Investigates: UFOs: The Pentagon Proof  on Warner Brosin tuotantoa. Levin ja Ryan Regan ovat tuottajina ja Jess Fusco on vastaava tuottaja.

“Kiinnostus UFOja ja avaruusolentoja kohtaan on suurempaa kuin koskaan aiemmin”, sanoi Rob Wade, Foxin vaihtoehtomedian osaston johtaja. “Ne ovat historian suuria tuntemattomia, ja tämä erikoisohjelma tulee tutkimaan syväluotaavasti kaikkein tuoreimpia löydöksiä ja todisteita ja yrittää vastata kysymykseen ‘Olemmeko me sittenkään yksin?’”

Levin lisää: “Pentagonin raportti tulee olemaan yhtä tärkeä sen suhteen mihin kysymyksiin se vastaan kuin mihin se ei vastaa. Tämä show on eräänlainen eliminaatioprosessi, jossa otetaan teorioita pois pöydältä ja se mikä jää jäljelle tulee olemaan hienoa.”

 

Artikkelin julkaissut deadline.com