Tämä on kolmas luku Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin toimittamasta  kirjasta Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin.

kirjoittanut Jaakko Närvä & Jussi Sohlberg

Ufokontaktiliike pohjautuu länsimaiselle esoterialle. Termi ”esoteerinen” tulee kreikan ”sisäistä” merkitsevästä termistä eso. Platon (427—347 eaa.) käytti ilmaisua ta eso eli sisäiset asiat ja termiä ta ekso eli ulkoiset asiat. Näin esoteerisella tiedolla viitataankin usein erityiseen tietoon, jota opetetaan tai joka voidaan ymmärtää siihen vihkiytyneiden sisäpiirissä. Vastaavasti ”eksoteerisella” tarkoitetaan laajemmalle tai suurille joukoille annettavaa tietoa. Aristoteleen (384-322 eaa.) oppilaiden tiedetään käyttäneen termiä esoteerinen viittaamaan filosofien tapaan kätkeä ja verhota opetuksiaan myytteihin. Ensimmäisellä vuosisadalla syyrialaissyntyinen puhuja ja kirjailija Lukianos Samosatalainen käytti termiä ”esoteerinen” (esoterikos).

Englanniksi esoteerinen-sanaa (adjektiivi) käytti ensimmäiseksi Thomas Stanley teoksessaan History of Philosophy (1701) ja termiä esoteria (substantiivimuoto) ranskalainen Jacgues Matter teoksessaan Histoire Critique Du Gnosticisme (1828). Termin popularisoi 1800-luvulla ranskalainen okkultisti Eliphas Levi, oikealta nimeltään Alphonse Louis Constant. Nykyään esoteria-käsitteellä viitataan populaaristi usein kaikkeen mahdolliseen, mikä liittyy paranormaaliin, okkultismiin tai mystiikkaan. Aiheen kulttuuritieteellisessä tutkimuksessa käytetään myös käsitettä esoterismi.

Tarkemmassa historiallisessa merkityksessä länsimaisella esoterialla tarkoitetaan uskonnontutkija Antoine Faivrea mukaillen maailmankuvaa, jossa maailmankaikkeus ja luonto tulkitaan eläväksi kokonaisuudeksi, ”kätketyn valon” läpäisemäksi. Kosmos on maailmansielun elävöittämä ja sisältää useita toisiinsa yhteydessä olevia näkymättömiä tasoja. Todellisuus nähdään erilaisten ”korrespondenssien” eli vuorovaikutusten ja riippuvuuksien sekä ”salattujen” merkitysten kudelmana, joka ei paljastu aistihavainnolle. Ihminen voi muuttua sisäisesti (transmutaatio) eli siirtyä tasolta toiselle, sulautua lopulta jumalaan tai jumaluuteen ja pelastua. Gnosis eli viisaususkonnollinen tai valaistumiseen ja pelastumiseen johtava sisäinen tai kokemuksellinen tieto luonnehtii keskeisesti esoteriaa (kreikan gnosis tarkoittaa tietoa). Pyrkiessään saavuttamaan valaistuksen esoteerikko käyttää erilaisia välittäjiä eli apuvälineitä, kuten opettajien ohjeita, yhteyksiä enkeleihin, rituaaleja tai vaikka tarot-kortteja. Keskeinen väline jumalayhteyttä tavoiteltaessa on kuitenkin aina mielikuvitus. Länsimaisessa esoteriassa on lisäksi usein noudatettu niin sanottua sopusoinnun käytäntöä eli eri uskontoperinteiden hahmottamista yhdeksi. Oletetaan, että eri perinteiden ja filosofioiden taustalta löytyy yksi yhteinen totuus. Länsimaisen esoterian muotoihin on niin ikään monesti kuulunut ulkopuolisilta salatun opin välittäminen mestarilta oppilaalle muodollisten vihkimysten kautta.

Historiallisesti katsoen länsimainen esoteria käsitetään tietynlaiseksi renessanssin aikakaudesta (erityisesti 1300-1500-luvut, luonnontieteiden osalta myös 1600-luku) alkunsa saaneiden henkisten perinteiden kokonaisuudeksi. Se syntyi itämaisten vaikutteiden sekä antiikin filosofisten, juutalaisten, kristillisten ja islamilaisten ainesten yhdistelystä. Niistä katsottiin löytyvän samaa piilotettua jumalallista tai ikiaikaista viisautta, jota olisivat siirtäneet eteenpäin muun muassa Mooses, Zarathustra ja Platon. Esoteeriset liikkeet voivat poiketa toisistaan paljonkin, mutta niillä katsotaan olevan ”hengenheimolaisuus” edellä määritellyssä löyhässä mielessä. Ne ovat huomattava osa eurooppalaista mielenmaisemaa ja katsomusten monimuotoista kirjoa. Esoteeriset liikkeet ovat merkittävästi vaikuttaneet länsimaiseen kulttuuriin.

Länsimainen esoteria ja avaruuskontaktit

Ufokontaktiliike nivoutuu osaksi länsimaisen esoterian linjaa, jossa kuvataan yhteyksiä avaruus- ja muihin korkeampiin olentoihin. Ensimmäisenä on syytä mainita ruotsalainen luterilainen pappi, tieteilijä, filosofi ja esoteerikko Emanuel Swedenborg (1688—1772). Kirjassaan De Telluribus in Mundo Nostro Solari, que vocantur planet: et de telluribus in coelo astrifero: deque illarum incolis; tum de spiritibus & angelis ibi; ex auditis & visis (1758), vapaasti suomennettuna ”Aurinkokuntamme planeetoista ja tähtitaivaan maailmoista sekä niiden asukkaista, hengistä ja enkeleistä”, hän kertoo matkanneensa aurinkokunnassamme ja kauempanakin.

Swedenborg kertoo matkanneensa transsissa, eräänlaisina sielun matkoina tai ”hengessä”. Hän sanoo tavanneensa moraalisesti ja tieteellisesti pitkälle kehittyneitä Kuun ja planeettojen olentoja ja henkiä. Matkojensa perusteella hän kuvasi muun muassa marsilaisten anatomiaa ja fysiologiaa sekä heidän harmonista sosiaalista todellisuuttaan. Swedenborg lienee antanut kirjalleen erityisen painoarvon, koska hän julkaisi sen erillisenä teoksena. Teksti käännettiin myös ranskaksi ja saksaksi.

Uskonnontutkija J. Gordon Meltonin mukaan Swedenborgin kirja on ajalle tyypillinen fantasiaromaani. Sankari matkaa vieraaseen kohteeseen, esimerkiksi kaukaiseen maahan (Jonathan Swiftin romaanihenkilön Gulliverin tavoin), avaruuteen tai Maan sisään ja löytää yhteiskunnan. Vastaavien kirjoitusten ja Swedenborgin kertomuksen ero on, että Swedenborg väitti todella matkanneensa avaruuteen.”

Fiktiossakin esiintyi siis jo tuolloin avaruusolentojen kohtaamisia. Kuuluisa esimerkki on ranskalaisen filosofin Voltairen tieteistarina vuodelta 1752. Se kertoo kiehtovasti tänne saapuneesta Sirius-tähden erään planeetan asukkaasta, hyönteistutkijasta nimeltään Micromegas. Olento päätyy tutkimusretkelle Maahan ystävänsä, Saturnuksen akatemian sihteerin, kanssa. Olennot ovat valtavan kokoisia: Micromegas on 37 kilometriä pitkä ja saturnuslainen 1,8 kilometrin pituinen. He eivät aluksi havaitse ihmisiä pienen kokomme vuoksi. Tajuttuaan olemassaolomme he hämmästyvät sitä, että olemme älyllisiä olentoja. Micromegas ja saturnuslainen opettelevat puhumaan ihmisten kanssa, ja olennot saavat kuulla muun muassa Tuomas Akvinolaisen Maa- ja ihmiskeskeisestä maailmakäsityksestä, jolle he nauravat makeasti. Avaruusolennot säälivät ihmisiä. Micromegas päättää kirjoittaa ihmisille kirjan kaiken tarkoituksesta. Kun kirja sitten avataan Pariisin tiedeakatemiassa, sivut ovat tyhjää täynnä.

Tosiasiallisiksi väitetyt yhteydet avaruusolentojen kanssa 1800- ja 1900-luvun alkupuolella tapahtuivat yleensä spiritualistisessa yhteydessä, ”astraalisina” matkoina ja telepaattisesti. Spiritualismi nosti 1800-luvulla läntisessä maailmassa esiin kokemukset ja tulkinnat erilaisista todellisuuden yliluonnollisista ulottuvuuksista, joihin suhtauduttiin valtavirtauskonnon eli kristinuskon piirissä yleensä kielteisesti. Spiritualismi loi näin pohjaa myös spekulaatiolle älyllisestä elämästä Maan ulkopuolella.

Jo vuonna 1858 ilmestyneessä ranskalaisen spiritualistin Allan Kardecin julkaisemassa lehdessä Revue spirite esitetään, kuinka useat meediot ovat saaneet viestejä toisten planeettojen olennoilta. Kardec kehitti kardecismiksi kutsutun spiritualistisen liikkeen, jossa korostuivat erilaiset sosiaalieettiset painotukset. Myös lääkäri ja spiritualisti John B. Newbrough puhui 1800-luvulla henkiseen maailmankaikkeuteen liittyvistä esoteerisista näyistä ja taivaallisista enkeleistä eli ”ashtareista”, jotka liikkuivat yliaistillisilla ”aluksilla”. Spiritualististen avaruusmatkojen perusteella kuvattiin korkealle kehittyneitä avaruusolentoja ja heidän tieteellis-teknistä tietämystään. Yleensä kuvaukset koskivat Kuun sekä aurinkokuntamme planeettojen kuten Marsin ja Venuksen asukkaita. Meediot Helene Smith (ranskalainen) ja Sara Weiss (amerikkalainen) olivat aikakauden kuuluisimpia avaruusolentojen kanssa kommunikoineita spiritualisteja.

Esimerkiksi Willard M. Magoon kuvasi, kuinka hän joutui 1900-luvun alussa kehostaan irtautuneena Marsiin jonkin voiman saattelemana. Marsilaiset olivat näkymättömiä, ja Magoon saattoi vain vaistota heidän läsnäolonsa. Marsilaiset olivat teknologisessa kehityksessään huimasti ihmiskuntaa edellä, heillä oli esimerkiksi jo autot ja radiot paljon ennen ihmisiä. Magoon kuvasi Marsin kauniita ja runsaita metsiä, puistoja ja puutarhoja. Kokemuksensa myötä hänelle kehittyi syvä vastuuntunto ja kriittisyys ajan uskonnollisia johtajia kohtaan. Hän painotti, ettei tieteellistä edistystä tulisi pelätä, sillä se ei voi kumota todellista uskontoa.

Vuonna 1875 perustetun Teosofisen seuran vaikutus paitsi ufokontaktiliikkeeseen myös yleisesti länsimaiseen moderniin esoteriaan ja new age -henkisyyden eri virtauksiin on ollut erittäin merkittävä. Seuran alkuperäisen opin muotoili lähinnä sen keskeinen perustajahahmo ja johtaja Helena Petrovna Blavatsky (1831-1891), joka esitti, että maailmanuskontojen taustalla vaikutti ikiaikainen viisaus”. Blavatskyn mukaan esimerkiksi Buddha ja Jeesus, kuten muutkin maailmanhistoriassa esiintyneet jälleensyntymien kautta valaistuneet mestarit (mahatmat), ovat opettaneet samoja henkisiä totuuksia. Teosofit ovat väittäneet tällaisten mestareiden asustavan Aasiassa jossain salaisessa paikassa, esimerkiksi Tiibetin alueella. Mestarit pyrkivät edistämään ihmiskunnan henkistä ja moraalista evoluutiota sekä johdattamaan ihmiset uuteen henkisempään, globaalin yhteisöllisyyden ja rauhan aikaan. Tämä tapahtuu erityisesti mestareiden oppilailleen viestimien opetusten ja varoitusten avulla. Blavatskyn mukaan mestarit olivat seuran todelliset perustajat, ja näiden opetukset on koottu julkaisuun nimeltä The Mahatma Letters (1923).

On huomionarvoista, että Blavatsky esitti osan suunnattomasti edistyneistä henkisistä mestareista asuvan Venuksessa. Hän käytti mestareista nimitystä Great White Brotherhood eli Suuri valkoinen veljeskunta. Charles Leadbeater, joka oli teosofisen liikkeen johdossa Blavatskyn kuoleman jälkeen ja merkittävä vaikuttaja teosofiassa, kehitti näkemystä. Kirjassaan The Inner Life (1911) hän kirjoitti yksityiskohtaisesti elämästä Marsissa ja siitä, millainen sivilisaatio planeetalla vaikutti. Leadbeater väitti vierailleensa Marsissa astraalitasolla. Tällaiset viittaukset ulkoavaruuden sivilisaatioihin on teosofiassa kuitenkin haluttu jättää vähälle huomiolle.

Yhdysvaltalaisten teosofien Guy W. Ballardin (käytti myös nimeä Godfre Ray King) ja Edna W. Ballardin opissa teosofispohjaset avaruudelliset elementit muotoutuivat entistä voimakkaammiksi. Ballardit perustivat 1930-luvun alussa liikkeen ”I AM” Activity -liikkeen (”MINÄ OLEN uskonnollinen toiminta”). Liikkeen opetus ”Suuresta valkoisesta loosista” ja ”Ylösnousseista mestareista” on ilmeisellä tavalla teosofisluonteista. Liike opetti, että I AM tarkoittaa tietoisuutta siitä, miten ihmisen sisimmässä on jumalallinen ydin. Lisäksi opetettiin niin sanottuja affirmaatioita ja dekreitä. Affirmaatiot ovat mietiskelytekniikoita, joilla vahvistetaan suhdetta jumaluuteen. Dekreet puolestaan ovat eräänlaista rytmistä rukousta, joilla pyrittiin vaikuttamaan asioihin ja tapahtumiin jumalallisen energian avulla.

Liike sai alkunsa, kun Guy W. Ballard tapasi Pohjois-Kaliforniassa Shasta-vuoren kupeessa valaistuneen mestarin kreivi Saint-Germainin, joka opetti Ballardille ikuisia mysteereitä (Saint Germain oli 1700-luvulla elänyt Euroopan hoveissa vaikuttanut arvoituksellinen henkilö, jolla uskottiin olleen mystisiä kykyjä). Myöhemmin, uuden vuoden aattona, hän kohtasi muiden seurassa Royal Teton -vuoren sisällä kaksitoista avaruusolentoa Venuksesta. Olennot ilmestyivät kirkkaassa valossa heidän joukkoonsa. Kaikkien riemuksi olennot soittivat viuluja ja harppuja sekä esittelivät sivilisaationsa korkeaa tiedettä ja -teknologiaa suuresta peilistä. He myös paljastivat pimeiden voimien uhkaavan Maata mutta totesivat Maan kuitenkin kehittyvän hiljalleen kohti rauhaa ja hyvää tahtoa. Ballardille kerrottiin, miten korkeasti kehittyneet olennot ohjaavat ihmiskunnan kehitystä ja tietoisuutta kohti jumaluutta. Hän totesi saaneensa viestejä sekä fyysisellä että ei-fyysisellä tasolla. Ballardin pääteos, jossa hän kertoo mainituista asioista, on Unveiled Mysteries (1934).

Edellä esitellyissä perinteissä planeettojen väliset matkat ja kommunikointitapahtumat sisälsivät samoja piirteitä, joita olivat liikkuminen henkiruumiissa tai tietoisuudessa, viestien saaminen, maailmankaikkeuden moniulotteinen ja hierarkkinen rakenne eri tasoineen ja olentoineen sekä ideat jälleensyntymästä, karman laista ja sielujen henkisestä evoluutiosta. Meltonin mukaan ainoa uusi elementti ufokontaktiliikkeessä on lentävän lautasen käsite, joka vuoden 1947 jälkeen lisättiin ”okkultistiseen” eli esoteeriseen kontaktiperinteeseen.’ Uskontotieteilijä Christopher Partridge esittää ufouskomusten ammentavan paljolti ”okkulttuurista” (engl. occulture) ja edustavan samalla vastakulttuurista ajattelua poiketessaan esimerkiksi valtavirtatieteellisestä maailmankuvasta. ”Okkulttuurilla” Partridge tarkoittaa paitsi länsimaisia esoteerisia aatevirtauksia myös aasialaisperäistä uskonnollisuutta ja pakanaperinteitä sekä näiden ilmenemistä populaarikulttuurissa.

Ufokontaktiliikkeen synty ja varhainen kehitys

Jotkut esoteerisesti suuntautuneet henkilöt alkoivat 1950-luvun alun Yhdysvalloissa esittää, että henkisesti korkealle kehittyneet avaruusihmiset ovat matkanneet tänne lentävillä lautasilla. Näiden ”ufokontaktihenkilöiden” mukaan olennot halusivat varoittaa ydinsodan vaaroista ja auttaa ihmiskuntaa kehittymään henkisesti.

Idea rauhan sanomaa lentävillä lautasilla tuovista avaruusolennoista esitettiin kuitenkin jo ennen kuin ufokontaktihenkilöt alkoivat puhua siitä ja tulkita sitä esoteerisesti. Eläkkeelle siirtynyt merijalkaväen majuri Donald E. Keyhoe (1897—1988) kirjoitti kirjassaan The Flying Saucers Are Real (1950), että lentävät lautaset ovat avaruusolentojen aluksia ja että olennot pelkäävät ihmisten laukaisevan atomipommeja. Räjäytyksistä nimittäin seuraisi Maan ajautuminen pois kiertoradaltaan. Sitten Maa sinkoilisi ympäri aurinkokuntaamme, mikä vaarantaisi myös avaruusolentojen asuinplaneetat Marsin ja Venuksen. Keyhoe esitti myös, että olennot olisivat ihmisten näköisiä ja että he ottaisivat rauhanomaisen kontaktin ihmiskuntaan. Kirja herätti runsaasti huomiota, ja siitä kehkeytyi ufokirjallisuuden klassikko. Kontaktimyytin perusaineksen siis ilmeisesti määritteli Keyhoe eivätkä ufokontaktihenkilöt, jotka kyllä sitten kehystivät idean vetoavasti esoteerisin ajatuksin. Keyhoe oli vuonna 1956 perustetun merkittävän yhdysvaltalaisen ufojärjestön NICAP:n johtaja ja ufologisen rintaman keskeinen henkilö väitteillään, että viralliset tahot peittelevät tietojaan ufoista.

Ufokontaktiliikkeen perusidea löytyy myös liikettä edeltävästä elokuvasta Uhkavaatimus Maalle (1951). Siinä hyväntahtoinen, komea, suojapukuinen avaruusihminen Klaatu laskeutuu ufolla Washingtoniin varoittaakseen ihmiskuntaa. Ihmiskuntaa ja elämää avaruudessa uhkaa tuhoutuminen ydinteknologian vuoksi. Muilla planeetoilla otetaan jo vastuu ja eletään rauhassa. Ihmiskunnalla on mahdollisuus muuttua rauhantahtoiseksi ja pelastua liittymällä avaruudelliseen yhteisöön, vaikka ihmiskunta nyt onkin aggressiivinen ja ymmärtämätön. Jos ihmiskunta ei kehity, se tuhotaan. Elokuvassa Klaatu myös pakenee armeijaa, jonka kuitenkin onnistuu tappaa hänet. Klaatun mukana saapunut isokokoinen robotti Gort hakee Klaatun ruumiin sellistä ja herättää Klaatun superteknologian avulla ufossa henkiin, jotta tämä voi julistaa sanomansa. Vaikutus on väliaikainen, sillä Klaatun mukaan vain Kaikkivoipa henki voi voittaa kuoleman. Tämän on tulkittu edustavan elokuvassa uskonnon ja teknologian vuorovaikutuksen teemaa. Elokuvassa avaruusolentojen teknologia toimii myös ihmiskunnan pelastuksen ja galaktiseen yhteisöön liittymisen välineenä: Gort on robotti-poliisi, jollaisille avaruussivilisaatiot ovat antaneet vallan rangaista väkivallantekijöitä. Rauha mahdollistuu tämän uhan alla. Uskonnollisen teknologian/tieteen ja pelastavan henkisen teknologian teemat esiintyvät sittemmin myös ufokontaktiliikkeessä.

Kuuluisin 1950-luvulla toimintansa aloittaneista ufokontaktihenkilöistä oli puolalaissyntyinen yhdysvaltalainen George Adamski (1891—1965), joka työskenteli sekatyömiehenä ja pikaruokakokkina. Vuonna 1934 hän oli perustanut teosofispainotteisen Royal Order of Tibet -nimisen järjestön. Adamski oli myös julkaissut kirjan Wisdom of the Masters of the Far East (1936) ja tieteisromaanin Pioneers of Space: A Trip to the Moon, Mars, and Venus (1949). Yhdessä englantilaisen esoteerikon Desmond Leslien kanssa Adamski julkaisi kirjan Lentävät lautaset — onko niitä? (1953). Kirjaa myytiin yli 100 000 kappaletta. Sittemmin häneltä ilmestyi Olen ollut lentävällä lautasella (1955) ja edelleen Flying Saucer Farwell (1961) sekä Science of Life Study Course (1964). Kirjat tekivät Adamskista kuuluisan ja johtivat luennointimatkoille Euroopan mantereelle, Englantiin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin sekä seuraajajoukon muodostumiseen.

Adamski puhui ydinsodan vaaroista ja muun muassa henkisesti kehittyneemmän Vesimiehen — tai Kultaisen tai Kosmisen — aikakauden tulosta, joka olisi rauhan ja harmonian aikaa. Hän painotti, että on lopulta ihmisistä itsestään kiinni, haluavatko he saavuttaa maailmanrauhan, tasapainon ja korkeamman henkisen tason. Lisäksi Adamskin mukaan avaruusihmisillä oli ihmisjärjelle toistaiseksi käsittämätöntä henkistä tieteellistä tietoa, jota hyödynnettiin muun muassa ufoalusten rakentamisessa.

Adamskin ufologiassa näkyy vahvasti teosofistaustainen oppi. Esimerkiksi Lentävät lautaset — onko niitä? sisältää monia suoria viittauksia teosofiseen kirjallisuuteen. Adamski oli kiinnostunut Blavatskyn teoksesta Salainen oppi (1888) ja katsoi teosofian mukaisesti, että kaikki todellisuus koostuu Valosta. Teosofiseen tapaan Adamski puhui Venuksen ja muinaisten henkisten mestarien merkityksestä, chakroista eli ihmiskehon näkymättömistä elämänenergiakeskuksista ja harjoitti joogaa. Kirjoissaan hän julkaisi venuslaisilta mestareilta saamaansa opetusta. Näin Adamski laajensi teosofisen Venuksen mestarien käsitteen siten, että hänen mukaansa aurinkokuntamme muillakin planeetoilla asusti henkisesti edistyneitä avaruusihmisiä.

Adamskin avaruusmatkakuvausten ja avaruusmestarien hänelle antaman opetuksen perusteella avaruus on kaunis ja eksoottinen paikka ja täynnä elämää. Kaikki muut avaruuden asukkaat paitsi Maan ihmiset ovat ehdottoman hyväntahoisia. Avaruusaluksilla tapaamiaan aurinkokuntamme ihmisiä Adamski kuvailee paitsi ylväiksi ja viisaiksi myös komeiksi ja kauniiksi, hyvin viehättäviksi. Esimerkiksi saturnuslaisella tukialuksella hän tapasi ihania avaruusnaisia, joiden kehon symmetrisyys, kauneus ja sulokkuus tuli piukoissa avaruuspuvuissa esille. Yleensä avaruusnaiset pukeutuivat juhlaviin pitkiin mekkomaisiin asuihin. Adamski kertoi myös, että Kuussa asui (Kuun) ihmisiä.

Adamskin matkakuvauksissa korostuvat avaruusalusten upeat, arvokkaat ja juhlalliset tilat, useita metrejä korkeat huoneet, ihana, pehmeä, outo valaistus, hienot, erikoisen elävät taulut, joista yhdessä oli paimenidyllimäinen maalaismaisema, sekä lumoavat värit. Hän kuvaa myös ihmeellisiä, saumattomasti avautuvia ja sulkeutuvia ovia ja ikkunoita, läpinäkyviä seiniä, teleskooppilinssejä, joista saattoi havaita hätkähdyttäviä maisemia, ja haltioittavia, hämmästyttävän eläviä näkymiä Kuusta ja Venuksesta. Adamskille oli niin ikään tarjolla maukasta ja virkistävä juomaa tahrattomista, kristallimaisesta aineesta koostuvista pikareista, ja hän myös juhli ufossa ja söi esimerkiksi maukasta kakkua. Kuuta tarkkaillessaan hän näki siellä jokia, järviä, kasvillisuutta, eläimiä ja lumihuippuisia vuoria. Tutkaillessaan Venusta hän havaitsi Venuksen huolettomia ja kiireettömiä ihmisiä kauniissa kaupungeissaan, tiheitä metsiä, vuoria lumisine huippuineen, lintuja, koiria ja lehmiä sekä uimarannan, jonka hiekka oli puhtaan valkoista.

Adamskin on epäilty suoranaisesti huijanneen — kieltämättä herää kysymys, noinkohan lähiavaruudesta moisia soreita neitojakaan löytyy. Adamski väitti kuvanneensa fyysistä avaruutta eikä henkisiä ulottuvuuksia. Adamskin aikaisemmat tekstit, kuten edellä mainittu tieteisromaani, sisältävät huomattavia samankältaisuuksia hänen 1950—1960-luvuilla julkaisemien ufokirjojensa kanssa. Adamskin kerrotaan myös esimerkiksi todenneen, että hän ansaitsi huomattavasti rahaa Royal Order of Tibet -järjestöllään, koska sillä oli erityislupa tehdä viiniä uskonnollisista syistä, ja että ellei kieltolakia olisi kumottu, hän ei olisi koskaan lähtenyt mukaan ”lentävälautasroskaan”.

Adamski ei ollut aivan ensimmäinen ufokontaktihenkilö, mutta hänen vaikutuksensa ufokontaktiliikkeen syntyyn ja varhaiseen kehitykseen näyttää olleen merkittävin. Hänen onnistui myydä tarinansa menestyksekkäästi. Toinen varhaisista tunnetuimmista kontaktihenkilöistä oli George Van Tassel (1910—1978), joka julkaisi ensimmäisen ufokontaktikirjansa I Rode a Flying Saucer! The Mystery of Flying Saucers Revealed vuotta aiemmin kuin Adamski (1952). Hän kertoi ensimmäisen kontaktinsa avaruusolentoihin tapahtuneen psyykkisellä tasolla. Van Tassel oli Adamskia merkittävämpi pidempiaikaisempana vaikuttajana ufokontaktiperinteessä. Hän perusti ufokultin nimeltä ”Universaalin viisauden ministeriö” (Ministry of Universal Wisdom) ja järjesti kontaktihenkilöille hyvin organisoituja kokouksia, jotka jatkuivat 1980-luvulle saakka.

Adamskia ja Van Tasselia seurasivat yhdysvaltalaiset ufokontaktihenkilöt Truman Bethurum, Daniel Fry, Orfeo Angelucci ja Howard Menger sekä englantilainen George King. Bethurum oli huoltomekaanikko, joka keskusteli clarionilaisten kanssa. Hän väitti, että Auringon takana sijaitsi Clarion-planeetta. Teknikko Daniel Fry keskusteli avaruusolennon nimeltä Alan kanssa, ja Angelucci oli yhteydessä muiden muassa Neptune-, Lyra- ja Orion-nimisiin olentoihin ja yrittäjä Menger vaaleaan avaruuskaunottareen. He kaikki julkaisivat ufokontaktikirjat 1950-luvun puolivälissä ja Angelucci toisen kirjan vielä vuonna 1959. Kirjat, jotka julkaistiin 1950-luvun puoliväliin mennessä, loivat lentävien lautasten esoteerisen tulkinnan ja ufokontaktiliikkeen perustan.

George Kingin (1919—1997) 1950-luvun puolivälissä perustama Aetherius-seura osoittautui menestyksekkääksi. Perustettuaan ufouskontonsa King jätti taksikuskin työnsä ja omistautui seuralleen. Kultti on säilynyt elinvoimaisena läpi vuosikymmenten. Sen jäsenet saavat edelleen avaruusolennoilta telepaattisia lähetyksiä ja avaruusmestari Aetheriuskin jakaa viisauttaan liikkeen kannattajille. Liikkeen oppi on hyvin teosofinen. Keskeiset opit käsittelevät ihmisen henkistä olemusta, chakroja, kundalini-energiaa, joogaa, jälleensyntymää, karman lakia, jumalallisella energialla parantamista, paluuta jumaluuteen henkisten harjoitusten avulla, älyllistä elämää kaikkialla maailmankaikkeudessa sekä Vesimiehen henkisen ajan koittamista. Kingin kirjoituksissa viitataan erityisesti myös maailmankaikkeuden olentojen henkiseen hierarkiaan. Maapallon katsotaan olevan korkealle kehittynyt olento, jota tulee suojella ihmisen tuhoavilta toimilta. King oli kiinnostunut esoteriasta ja joogasta jo ennen Aetherius-seuran perustamista.

Seuran opin ja rituaalien keskiössä ovat ”Ylösnousseet mestarit”, aurinkokuntamme planeettojen henkiset mestarit. King kertoi ennen seuran perustamista olleensa transsitilassa yhteydessä Aetherius-nimiseen venuslaiseen kosmiseen mestariin, jolta hän sitten kanavoi viestejä seuraajilleen. Teosofiseen tapaan King esitti mestareiden muodostaneen Valkoisen veljeskunnan. Mestarit ovat esiintyneet ihmiskunnan menneisyydessä useasti. Muiden muassa Krishna, Buddha ja Jeesus olivat mestareita, ja viitteitä mestareista löytyy esimerkiksi intialaisesta Veda-kirjallisuudesta. Mestarit asuttavat lähinnä Venuksen, Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen henkisiä tasoja. 1950-luvun huolestuttavassa tilanteessa he valitsivat Kingin varoittamaan ydinsodan vaaroista sekä toteuttamaan suunnitelmansa ihmiskunnan auttamiseksi ja johdattamiseksi korkeammalle henkiselle tasolle ja rauhan aikaan. Uusi aika toisi tullessaan syvemmän, mystisen ymmärryksen elämästä, rikkoisi uskontojen ja kulttuurien väliset rajat sekä sulauttaisi tieteen ja uskonnon yhteen. Aetherius-seura on jo 1950-luvulta odottanut ihmiskunnan henkistä kohoamista Vesimiehen aikaan. Hyvien avaruusolentojen lisäksi on olemassa vihamielisiä olentoja, joiden hyökkäyksiä Kingin kerrotaan torjuneen hyvien olentojen avulla. Seuran opetuksissa on myös viittauksia kadonneisiin Atlantis- ja Mu-mantereisiin.

Blavatskyn ja Kingin mestareiden välillä näyttää olevan ainoastaan neljä olennaista eroavaisuutta. Blavatsky oli yhteydessä Valkoisen veljeskunnan Tiibetin osaston mestareihin, King puolestaan sen venuslaisiin mestareihin. Blavatskyn mukaan Venuksen mestarit asuvat fyysisesti Venuksessa, kun taas Kingin kuvaamat olennot asuivat Venus-planeetan toisessa ulottuvuudessa. Kingin opissa mestarit liikkuivat ufoaluksilla. Seuran jäsenet tulkitsivat myös George Kingin kosmiseksi mestariksi vuodesta 1958 lähtien. Hänen katsottiin kehittäneen parapsyykkisiä kykyjään mestaritasolle.

Kingin mukaan avaruusmestarit käynnistivät 1950—1960-luvuilla erilaisia paratieteellisiä projekteja. Kingin roolille ja ryhmän toiminnalle merkittäväksi muodostui vuonna 1958 heinäkuussa alkanut yhteys Venuksen mestarin Jeesuksen kanssa. Tämä tapahtui Devonissa sijaitsevan Holdstone Downin huipulla. Mestari Jeesus antoi Kingille kirjoituksen nimeltä The Twelve Blessings ja hänen tehtäväkseen johtaa eri puolilla maapalloa sijaitsevien tarkasti valittujen yhdeksäntoista pyhän vuoren ”magnetisoimista” kosmisella energialla. Energiaa voitaisiin sitten rukousten avulla vapauttaa ihmiskunnan hyväksi. Projektin nimi oli ”Operaatio tähtivalo” (Operation Starlight), ja se kesti vuoteen 1961. Lataaminen tapahtui yleensä kahdesti vuodessa Satelliitti 3:ksi kutsutun avaruusaluksen tullessa tarpeeksi lähelle Maata. Maan tieteilijöiden on ollut mahdotonta havaita toistuvasti Maan läheisyyteen saapuvaa alusta mestareiden ylivoimaisen teknologian vuoksi. Samalla henkistä energiaa voitiin varastoida eräänlaisiin pattereihin, jotta se saatettiin myöhemmin vapauttaa hyviin käyttötarkoituksiin (”Operaatio avaruusvoima”, Operation Space Power).

Mainittujen operaatioiden lisäksi esimerkiksi ”Operaatio auringonsäteen (Operation Sunbeam) ja ”Operaatio rukousvoiman” (Operation Prayer Power) oli määrä myötävaikuttaa uuden aikakauden tulemiseen. Ensimmäinen käynnistettiin ihmiskunnalle korvamerkityn henkinen energian ohjaamiseksi Maan käyttöön ja jälkimmäinen sen suuntaamiseksi katastrofialueille kuten tulva- ja maanjäristysalueille. Jos maailmanlaajuinen katastrofi yllättäisi, kultin jäsenistö noudettaisiin avaruusaluksiin tietyiltä hengellisesti ladatuilta vuorilta. ”Operaatio Rukousvoimassa” käytetään rukouspatteria. Se on laatikkomainen laite, joka säilöö seuran jäsenten rukousten tuottaman psyykkisen energian. Energia voidaan säteen kaltaisesti suunnata mihin tahansa maailmassa. ”Operaatio sinisen veden” (Operation Blue Water) tarkoitus oli korjata 1950-luvun ydinkokeiden sekä ihmiskunnan kielteisten ajatusten aiheuttamaa vääristymää Maan magneettikentässä.

Jo 1950-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa oli reilusti yli toistasataa ufokerhoa. Median avustuksella ufokontaktihenkilöiden suosio saavutti huippunsa 1950-luvun lopulla. Yhdysvalloissa ufouskonnoista Unarius– ja Mark-Age -nimiset organisaatiot muodostuivat merkittävimmiksi ja levittivät paikallisryhmiä ympäri maata. Vaikka kiinnostus ufokontakti-ilmiöön alkoi 1960-luvulla laantua, ufokontaktiliikkeestä kehittyi tärkeä osa yhdysvaltalaista ja ylikulttuurista esoteerista ja vaihtoehtoista aatevirtausta.

1960-luvulta lähtien avaruusolentojen alettiin kuvata tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, kaukaa ja tuntemattomasta avaruudesta sekä toisista ulottuvuuksista. Astronominen tieto oli edistynyt. Tiedettiin esimerkiksi, että Venuksen ilmakehä on hiilidioksidia ja rikkihappopilvien kyllästämä ja että Venuksen pinnan lämpötila on noin 480 celsiusastetta. Fyysisessä Venuksessa ei voinut elää avaruusihmisiä. Myös monenlaiset olennot alkoivat saada sijaa kontaktikuvauksissa, kun ufologiassa alettiin 1960-luvulla ufohavaintojen lisäksi kiinnostua humanoiditapauksista ja kirjoittaa aiheesta.

Suomessa ufokontakti-ilmiö alkoi rakentua 1970-luvulla, vaikka esimerkiksi merkittävä selvänäkijä, ompelijana ja kotiapulaisena toiminut Aino Kassinen (1900—1977) kuvasi avaruuskontaktejaan jo 1960-luvulla. Hierojana työskennellyt Helge Lindroos (1921—1981) oli merkittävä ufokontaktihenkilö 1970-luvulla, ja samalla vuosikymmenellä myös liikennetarkastaja, kirjailija ja henkiparantaja Tapio Kaitaharju (1923-2004) kertoi ufokontakteistaan. Tällä hetkellä näkyvin ufokontaktihenkilö ja pitkäaikainen vaikuttaja suomalaisessa new age -kentässä on yrittäjä ja ufokontaktikirjailija Kalevi Riikonen (s. 1950). Yksi merkittävimmistä esoteerisista ufologeista Suomessa on arkkitehti ja kirjailija Tapani Koivula (s. 1946).

Ufosieppausperinteen muodostuminen

Ufosieppausliike voidaan tulkita ainakin osittain perinteisen ufokontaktiliikkeen kehityslinjaksi. Liike alkoi muodostua 1960-luvulla, ja alkunsa se sai kahdesta klassisesta tapauksesta. Ensimmäisenä modernina, vuoden 1947 jälkeen ylös kirjattuna ufosieppauskokemuksena mainitaan tavallisesti 23-vuotiaan brasilialaisen maanviljelijän ja lakitieteen opiskelijan Antonio Villas Boasin tapaus. Hänet siepattiin perheen maatilalla. Villas Boas kertoi tulleensa yöllä 15.16. lokakuuta 1957 siepatuksi ufoon. Monivaiheisen kokemuksensa aikana hänet muun muassa houkuteltiin yhdyntään pienikokoisen, vaalean ja oudon mutta hyvin viehättävän avaruussulottaren kanssa. Toinen klassikko on yhdysvaltalaisen pariskunnan Betty ja Barney Hillin sieppaus, jonka he raportoivat tapahtuneen New Hampshiressä 19.— 20. syyskuuta 1961. Varsinkin sitä on ufologisesti pidetty oikean tai todelli-
sen ufosieppauksen prototyyppinä.

Betty, sosiaalityöntekijä, ja Barney, Bostonin postin yövuorolainen ja kansalaisoikeusaktivisti kuten vaimonsakin, olivat mainittuna ajankohtana iltahämärissä palaamassa Kanadan-lomaltaan. He ajoivat pitkin maantietä Yhdysvaltain itärannikolla White Mountains -vuorilla New Hampshiressa. Puolen yön tienoilla Hillit näkivät ufon, tähtimäisen kohteen, joka näytti seuraavan autoa. Tämän jälkeen he kuulivat piipittävää ääntä ja tunsivat olonsa raukeiksi. Tapahtuman jälkeen Betty alkoi nähdä eläviä painajaisia, joissa hänet ja Barney siepattiin ufoon. Siellä humanoidit tekivät heille jonkinlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä. Barneyta vaivasivat muun muassa unettomuus ja pelkotilat. Hillit ilmoittivat kokemuksestaan ufojärjestö NICAP:lle, ja noin kuukauden kuluttua ufologi saapui haastattelemaan heitä. Hillit tajusivat haastattelussa, että he olivat saapuneet kotiin kaksi tuntia odotettua myöhemmin — he olivat kokeneet aikakadon.

Hypnoosiin erikoistunut arvostettu psykiatri ja neurologi Benjamin Simon hypnotisoi pariskunnan. Hypnoosissa Hillit muistivat tulleensa tiesululle, jossa heidän autonsa moottori sammui. Heidät pakotettiin autosta ulos (Betty suostuteltiin, Barney pakotettiin fyysisesti) metsään ja sitten ufoalukseen. Betty kertoi olonsa olleen unenomainen kuin hän olisi ollut puolittain unessa. Humanoidit olivat lyhyehköjä, niillä oli laaja rintakehä, pitkä nenä, harmaa iho, siniset huulet, mustat silmät ja musta tukka. Ufossa Bettylle tehtiin muun muassa raskaustesti työntämällä pitkä neula hänen napansa alueelle. Testin ei pitänyt sattua, mutta se oli hyvin kivulias. Kaksi olentoa säpsähti, mutta muita pidempi johtajaolento poisti kivun liikuttamalla käsiään Bettyn silmien edessä. Betty tunsi kiitollisuutta ja ystävyyttä humanoidia kohtaan, ja hänen pelkonsa haihtui täysin. Betty ja johtaja myös keskustelivat jonkin aikaa. Humanoidit eivät ymmärtäneet ikääntymisen käsitettä. Betty kysyi, mistä muukalaiset tulivat, jolloin hänelle näytettiin tähtikartta. Johtajaolento ei kuitenkaan suostunut osoittamaan kotiplaneettaansa, koska Betty ei kyennyt näyttämään kartalta Maan sijaintia. Johtajaolento myös otti Bettyltä pois sieppaustodisteeksi aiemmin antamansa symboleja sisältävän kirjan. Betty vannoi harmistuneena muistavansa kokemuksen. Johtaja totesi, ettei kukaan kuitenkaan uskoisi häntä ja että hänen miehensä muistaisi eri tavoin.

Tohtori Simonin mukaan Bettyn sieppauskertomus oli hänen uniinsa perustuvaa kuvitelmaa ja Barney oli omaksunut kuvitelmat Bettyltä. Simon esitti, että Betty oli innostunut ufoista ja että hän oli toivonut kokevansa ufosieppauksen. Myös ajan televisiossa esitetyn tieteisfiktion on todettu vaikuttaneen Hillien kertomukseen.

Villas Boasin ja Hillien tarinat antoivat seuraavanlaisin piirtein mallia ”todelliselle” ufosieppaukselle. Sieppaus alkaa usein siepattavien matkatessa autolla. Ufossa siepatulle tehdään lääketieteellisiä toimenpiteitä, ja hän voi jopa olla yhdynnässä humanoidin kanssa. Toimenpiteiden jälkeen siepattu voi käydä jonkinlaisen keskustelun johtajaolennon kanssa. Siepatun tunteet saattavat vaihdella sieppauksen aikana esimerkiksi voimakkaista pelon ja kivun tuntemuksista kiitollisuuteen ja ystävyyteen humanoideja kohtaan. Avaruusolennot kontrolloivat siepattua psyykkisesti jollakin tavoin. Humanoidit voivat edelleen kierrättää siepattua aluksessaan esitellen sitä siepatulle. Sieppauksen jälkeen tapahtuu muistikatko, eli siepattu muistaa kokemuksensa vain osin tai ei lainkaan. Sen sijaan hänellä on outoja oireita kuten kummallisia arpia ihossa ja hän näkee painajaisia sieppauksesta.

Edellä kuvatut tapaukset antoivat mallia myös sieppaustutkimukselle. Hillien muistikuvia palautettaessa käytettiin hypnoosia, ja heidän kertomuksessaan esiintyi tulkinta, että muukalaiset ovat kiinnostuneita ihmisen lisääntymiseen liittyvistä seikoista. Villas Boasin sieppauksen kohdalla pohdittiin, että humanoidien motiivina saattoi olla uudistaa omaa rotuaan risteyttämällä ihmisiä ja humanoideja.

Villas Boasin ja Hillien tarinoiden jälkeen ufosieppauskertomuksia alkoi 1970-luvulla esiintyä yhä enemmän. Osa ufologeista kiinnostui sieppauksista ja toi asiaa esille. Sieppaukset saivat myös kuuluisuutta, sillä poliisikin joutui Yhdysvalloissa ottamaan kantaa joihinkin tapauksiin. Kertomusten totuutta yritettiin selvittää myös valheenpaljastustestein. Ufologit ja skeptikot keskustelivat ufosieppauksista kiivaasti. Kertomukset olivat kuitenkin vielä huomattavan erilaisia keskenään. Villas Boasin ja varsinkin Hillien kuvaama sieppauskertomuksen prototyyppi tai ideaalisen ufosieppauskuvauksen asetelma pääsi oikeuksiinsa vasta 1980-luvulla. Sieppauskirjallisuudesta kehittyi 1980-luvulla oma kirjallisuuden lajinsa ja ufosieppausliike kasvoi ja tiivistyi merkittävästi.

Tärkeä hahmo liikkeen ajatusten muotoilussa oli 1980—1990-luvuilla newyorkilainen taiteilija Budd Hopkins (1931-2011), joka kehitti kirjoissaan Missing Time (1981), Intruders (1987) ja Witnessed (1996) huolellisesti rakennetun sieppausskenaarion. Skenaario on seuraavanlainen. Sieppaajina toimivat niin sanotut harmaat humanoidit, jotka kuvataan reilun metrin korkuisiksi, hoikiksi tai heikkorakenteisiksi ja isopäisiksi. Niiden silmät ovat suuret, vinot ja mustat, erikoisen intensiiviset, voimakkaat, läpitunkevat ja hypnoottiset. Sieppaajat kuvaillaan tyypillisesti ihonmyötäiseltä vaatetukseltaan tai ihonväriltään harmaan sävyisiksi. Pinnan alla muhii kokonainen sieppausepidemia. Kuka tahansa voi olla siepattu. Ufosieppauksesta kertovat vihjeet ovat hyvin hienovaraisia: aikakato (muistinmenetys), oudot arvet iholla, huomion kiinnittäminen ufoaiheiseen kuvaan, ufokirjan lukeminen, häiritsevät unet sieppaustapahtumasta tai peitemuistikuvat jostakin kummallisesta seikasta, kuten jättikokoisesta pöllöstä tai yllättävästä liikenneruuhkasta. Humanoidit merkitsevät naispuoliset ”lahjoittajat” jo lapsuudessa ja asentavat heihin pieniä seurantalaitteita. Murrosikäisinä heitä aletaan siepata uudestaan ja hyödyntää hybridiohjelmassa. Heiltä otetaan munasoluja, joita muokataan geneettisesti. Tuotetut ihminen-avaruusolentoalkiot asetetaan siepattujen kohtuihin kypsymään. Muutaman kuukauden päästä nämä naiset siepataan taas ja sikiöt otetaan avaruusolentojen huomaan kasvatettaviksi. Myös miehiä hyödynnetään hybridiohjelmassa eli tuotettaessa ihmisten ja avaruusolentojen välimuotoja: heiltä viedään spermaa, usein jonkinlaisilla imulaitteilla.

Joidenkin siepattujen lapset saattavat olla hybridejä, eli kaikkia hybridejä ei siis kasvateta humanoidien hoidossa. Humanoidit näyttävät haluavan, että siepattujen ja hybridien välille muodostuu tunnesiteitä ja että siepatut hoivaisivat hybridivauvoja. Humanoidit tuovat lisäksi siepattuja lapsia yhteen, jotta nämä aikuisina siepattuna ollessaan tuntisivat seksuaalista vetovoimaa toisiinsa. Humanoidit myös rohkaisevat siepattuja lapsia leikkimään humanoidilastenkin kanssa. Sieppaukset tapahtuvat sukupolvesta toiseen, minkä vuoksi siepatut vanhemmat ovat hyvin huolissaan lastensa kohtalosta. Humanoidit yrittävät ilmeisesti selvitä lajina kehittämällä hybridejä. Olentojen asuinplaneetta saattaa olla tuhoutunut mahdollisesti niiden omien toimien vuoksi. Siksi ne haluavat muokata lajistaan paremman ja vallata Maan ihmisistä välittämättä.

Hopkinsin työn tuloksena sieppausmyytistä muodostui aikaisempaa tungettelevampi. Aiemmin humanoidien oli kuvattu käyttäneen lähinnä vain erilaisia skannauslaitteita siepattujen tutkimuksissa. Hopkinsin kehittelemässä visiossa avaruusolennot ovat älykkäitä mutta tunteellisesti välinpitämättömiä ja petollisia. Siepatut ovat humanoideille vain koe-eläimiä hybridien tuottamiseksi.

Folkloristiikan tohtori ja ufologi Thomas Bullard alkoi 1980-luvun loppupuolella painottaa ufosieppausten kiinnostavuutta paitsi kansanperinteen myös ufologian tutkimuskohteena. Hän täsmensi ja tiivisti ”stereotyyppisen” sieppauskertomuksen jakautuvan maksimissaan kahdeksaan osaan. Kokija (1) vangitaan, jolloin a) ufo tai humanoidi tunkeutuu siepattavan kokemuspiiriin ja lamauttaa hänet, b) outo, fysiikan lait ylittävä todellisuus ympäröi kokijan, c) alkaa aikakato, joka tajutaan sieppauksen jälkeen, ja kokijan henkinen kyvykkyys laskee, minkä jälkeen d) kokija viedään ufoalukseen. Tämän jälkeen (2) olennot tutkivat kokijan paitsi fyysisesti myös henkisesti, (3) kokija keskustelee olentojen kanssa (kuten jo Betty Hill), (4) hän tutustuu ufoalukseen olentojen seurassa (kuten Villas Boas), (5) kokija viedään ufolla toiseen maailmaan, (6) hän kohtaa jumalallisen olennon, (7) kokija palautetaan Maahan normaaliin elämään, ja lopulta (8) kokijan fyysiset, psyykkiset ja paranormaalit jälkivaikutukset alkavat ilmetä.

Teoksessaan Ne ovat täällä (1987) kirjailija Whitley Strieber kertoo omakohtaisiksi väittämistään ufosieppauskokemuksista. Ilmestyttyään kirja oli valtava myyntimenestys, minkä myötä sieppausilmoitukset moninkertaistuivat. Niin ikään vuonna 1993 aloitti ensimmäisen tuotantokautensa televisiosarja Salaiset kansiot, joka hyödynsi runsaasti sieppausmytologiaa ja edelleen popularisoi sieppausliikettä.

1980-luvulla tapahtunutta muutosta kauniista kontaktitarinoista väkivaltaisiin sieppauksiin on selitetty kielteisillä yhteiskunnallisilla prosesseilla. Yhdysvalloissa elettiin 1950-luvulla tiedeuskon aikaa ja presidenttinä oli isoisämäinen Dwight ”Ike” Eisenhower. Kennedyn aikana yhdysvaltalaisilla oli tunne valoisasta tulevaisuudesta ja Yhdysvaltojen voittamattomuudesta. Tultaessa 1980-luvun puoliväliin hallitus ja yliopistomaailma nähtiin korruptoituneena ja tiede ihmisvastaisena ja AIDS herätti pelkoa. Ylevät avaruusihmiset muuntuivat teknologisiksi raiskaajiksi. 1980-luvun ufosieppausliikkeen tai ”muukalaismyytin” taustan on yhdysvaltalaisittain tulkittu myös heijastaneen vasemmiston ja oikeiston välisiä jännitteitä. Osapuolet demonisoivat toisiaan ja spekuloivat valtion ja tiedusteluelinten salaliitoilla. Yleisemmin on esitetty psykologis-sosiologinen ajatus, että kielteiset ufosieppauskokemukset edustaisivat yhteiskunnallisten kriisien tuottamia avuttomuuden, vierauden, itsen kadottamisen, yksinäisyyden ja voimattomuuden tunteita. Lisäksi on todettu, että teknologiasta on muodostunut pelon kohde, joka tuntuu miltei meitä hallitsevalta persoonalliselta oliolta (mikä ilmenee Terminator-elokuvistakin). Tämä voi ilmetä sieppauskertomuksissa, joissa ihminen menettää kykynsä hallita itseään ja joissa hänet alistetaan teknologisesti kehittyneemmän rodun koekaniiniksi.

Ufosalaliittoteorioista

Donald E. Keyhoe oli 1950—1960-luvuilla merkittävin ufotietouden peittelystä puhuva henkilö. Hänen väitteensä saivat tuulta alleen Yhdysvaltain ilmavoimien huonosti toteutetuista ja epäilyttäviltä vaikuttavista ufotutkimuksista. Keyhoen mukaan lentäviä lautasia koskevia tietoja ei voitu paljastaa, koska tämä aiheuttaisi laajaa paniikkia. Hän arveli, että ilmavoimien tutkimusprojektien tarkoitus oli ollut tutkia ufoja ja salata tutkimustulokset mutta antaa myös kansalle hienovaraisia, ufojen avaruudellista alkuperää koskevia vihjeitä ihmiskunnan valmistelemiseksi tähän suureen uutiseen. Keyhoen näkemykset synkkenivät jo 1950-uvun edetessä. Hän alkoi uskoa, että esimerkiksi ilmavoimat, CIA ja FBI olivat Valkoisen talon johdolla jonkinlaisessa salaliitossa. Hän väitti muun muassa, että Robertsonin paneelin myötä annetut ilmavoimien säädökset oli määrätty salaliiton tarkoituksia varten. Keyhoe tulkitsi säädöksissä mainittujen ”UFOjen” tarkoittavan avaruusolentojen aluksia, ei tunnistamattomia lentäviä kohteita.

Perusvision laajasta pahaenteisiä sopimuksia avaruusolentojen ja ihmisten välillä sisältävästä salaliitosta esitti yhdysvaltalainen ufologi Paul Bennewitz 1980-luvun alkuvuosina, ja hän liitti sen myös sieppausteemaan. Bennewitzin mukaan on häijyjä harmaita olentoja, joita hän kutsui EBE:iksi (Extraterrestrial Biological Entities, Maan ulkopuoliset biologiset olennot), ja hyväntahtoisia pitkiä olentoja, joita hän nimitti esimerkiksi pohjoismaalaistyyppisiksi. Bennewitz väitti harmaiden tehneen sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Sopimus salli niiden siepata ihmisiä ja silpoa karjaa vahvistaakseen lajiaan geneettisesti. Harmaat olivat siepanneet tuhansittain ihmisiä ja asentaneet heihin siirrännäisiä, pieniä jäljityslaitteita. Niillä oli myös lupa rakentaa maanalaisia tukikohtia. Yhdysvalloille harmaat lupasivat vastalahjaksi superaseteknologiaa, mutta aseet eivät toimineet. Harmaat olivat kavalia ja jättivät Yhdysvallatkin valloituspyrkimystensä armoille. Ne aikoivat orjuuttaa ihmiset tai käyttää heitä karjana. Bennewitz yritti varoittaa tästä muita ufologeja, ja hänen väitteensä saikin huomiota. Bennewitz päätyi psykiatriseen sairaalaan. Itse asiassa jo varhaiset ufokontaktihenkilöt kuten Adamski ja Menger väittivät, että hyväntahtoisten avaruusolentojen lisäksi on epäystävällisiä olentoja, jotka juonittelevat yhdessä tietyn ihmisjoukon kanssa muun ihmiskunnan päänmenoksi.

Ufosalaliittoväitteisiin liittyy toisinaan kyseenalaisiakin ideologisia sävyjä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen merkittävä salaliittoväitteitä muotoillut Milton William Cooper sanoi vuonna 1989, että ”isonenäharmaat” olivat 1950-luvulla tehneet (edellä kuvatun kaltaisen) sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Harmaiden petollisuus ja sopimuksen pettäminen selvisi kuitenkin pian. ”Isonenäharmaiden” ja Cooperin kirjassaan käyttämän antisemitistisen aineiston on katsottu viittavan hänen juutalaisvastaisuuteensa. Edelleen esimerkiksi ruotsalainen ufologi Sune Hjort esitti antisemitistisiä ja rasistisia ufologisia näkemyksiä ja väitti, että vanhat skandinaaviset jumaluudet, kuten Thor ja Odin, ovat avaruusolentoja. Hjort oli 1940-luvulla ollut mukana ruotsalaisessa natsiliikkeessä.

Länsimaisen esoterian professorin Nicholas Goodrick-Clarken (1953-2012) mukaan äärioikeistolaisessa esoteerisessa alakulttuurissa ufoilla onkin omanlaisensa merkitys.” Jo 1950-luvulla äärioikeistolaisissa piireissä syntyi teorioita siitä, että ufot olivat sodan aikana saksalaisten kehittämää huipputeknologiaa. Pohjoisnavalla, Etelä-Amerikassa ja Antarktiksella katsottiin olevan tukikohtia, joissa ufoaluksia säilytettiin. Esoteeriseen natsismiin kytkeytyivät 1990-luvun alusta ufot ja Maan ulkopuoliset sivilisaatiot. Äärioikeistolaisen salaliittoteoreetikon Jan van Helsingin mukaan saksalaiset olivat olleet yhteydessä Aldebaran aurinkokunnassa sijaitsevaan sivilisaatioon. Natsiesoteerisessa alakulttuurissa on muotoutunut monimutkainen ideologioiden vyyhti, johon kuuluivat yhtä lailla niin temppeliritarit, sumerilaiset myytit, kanavointi, ariosofiset opit kuin ufomytologiakin. Itävaltalainen Jörg Lanz von Liebenfels muotoili 1900-luvun alkupuolella rasistisen rotuopin, ariosofian, jonka mukaan arjalaiset olivat jumalallinen, alempia rotuja vastaan kamppaileva rotu vierailta tähdiltä. Chileläinen diplomaatti ja tunnettu natsiesoteerikko Miguel Serrano uskoi arjalaisen rodun polveutuvan toisen universumin korkeammista olennoista.

Ufosalaliittoteorioiden perusideoita esitettiin jo 1900-luvun alkupuolella, silloin tosin vielä ilman ufon käsitettä. Entinen toimittaja ja normaalitieteen kriitikko Charles Fort spekuloi 1900-luvun alussa, että ihmiskunta oli jonkin avaruusrodun omaisuutta ja että avaruusmuukalaiset kävivät sopivin väliajoin tarkastamassa omaisuutensa. Hän väitti myös, että jokin ryhmä tai kultti, avaruusolentojen omistama ylempi orjajoukko, olisi tiennyt tästä jo pitkään ja ohjailisi muita ihmisiä. Fort jopa kuvasi olentojen alukset kiekkomaisiksi. Jo ennen tätä H. G. Wells oli julkaissut romaaninsa Maailmojen sota (1898), jossa marsilaiset haluavat vallata Maan, koska Mars on kuolemassa. Kun Orson Welles esitti kirjaan pohjautuvan radiokuunnelman Yhdysvalloissa halloweenina 1938, moni pakeni kodistaan uskoen, että marsilaiset todella olivat hyökänneet Maahan.

Nykyisten ufosalaliittokäsitysten mukaan salaliittoon kuuluu valtaa käyttäviä ja korkea-arvoisia jäseniä maailman johtavista hallinnollisista ja kaupallisista tahoista kuten Trilateraalisesta komissiosta (David Rockefellerin aloitteesta 1973 perustettu kansainvälinen poliittis-taloudellinen järjestö) ja YK:sta. Mukana on huipputieteilijöitä ja merkittäviä sotilashenkilöitä. Liitto muodostaa salaisen ”maailmanhallituksen”, ja Bilderberg-kokousten (valikoitujen eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten vaikuttajahenkilöiden 1950-luvulta jatkuneita suljettuja tapaamisia) on epäilty olevan sen keskeinen toimintamuoto. Salainen maailmanhallitus ulottaa lonkeronsa yhteiskunnan jokaiselle alueelle: kauppaan, teollisuuteen, mainontaan, pankkialaan, mediaan ja uskontoon. Koalitio on kaikkialla. Se kuulee ja näkee kaiken, ja sitä on lähes mahdoton paljastaa. Yrittäjiä sabotoidaan tai heidät eliminoidaan. On oletettu, että harmaat humanoidit tai niiden ja ihmisten hybridit haluavat valloittaa Maan esimerkiksi oman planeettansa tuhoutuneisuuden vuoksi. Kuitenkin koska hyväntahtoiset avaruusolennot pyrkivät pelastamaan ihmiskunnan, toivoa on jäljellä. Englantilainen urheilutoimittajana ja vihreän liikkeen kunnallispoliitikkona ollut David Icke (s. 1952) on nykyään värikkäimpiä ja näkyvimpiä ufosalaliiton puolestapuhujia. Hän kertoo saaneensa yhteyden henkimaailmaan vuonna 1990 ja toimineensa kanavoijana ja selvänäkijänä. Icken salaliittoteorian ytimessä on näkemys avaruudellisista lisko-olennoista, jotka ovat historian aikana pyrkineet saamaan planeettamme ja ihmiskunnan hallintaansa. Olennot ovat kotoisin Lohikäärme-tähdistöstä. Muinaisbabylonialaisissa kirjoituksissa heidät on kuvattu jumaluuksina. Olennot ovat vaikuttaneet perinteisten uskontojen, yhteiskunnallisten ja poliittisten järjestelmien sekä tieteiden syntyyn. Icke pitää tätä salaliittoa alkuperäisenä illuminatien salaliittona, ja edellä mainittujen lisäksi siinä on mukana muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto. Historiallinen Illuminati-järjestö oli Baijerissa vuonna 1776 syntynyt salaseura, jonka tarkoitus oli luoda maailmanhallitus ja vapauttaa ihmiset valtion ja kirkon kahleesta.

Ufosieppausten positiivinen tulkinta

Huolimatta ufosieppausten kielteisen tulkinnan korostumisesta 1980-luvulla ja jo ainakin 1970-luvulta lähtien on esiintynyt myös joitakin hengellisiä elementtejä sisältäviä ja henkistä kasvua edistäviä sieppauskertomuksia. Lisäksi jo Adamski, joka välitti henkisesti korkealle kehittyneiden avaruusihmisten sanomaa, piti mahdollisena, että joitakin ihmisiä olisi siepattu ufoihin. Adamski myös havainnoi ufoja ennen kontaktejaan, kuten ufosiepatut usein tekevät ennen sieppaustensa alkamista. Adamskin kertomukset olivat hyvin tunteellisia ja fantasianomaisia samoin kuin monesti ufosieppauskuvaukset. Muistikatkot ovat sieppauksissa tyypillisiä — avaruusmestarit lohduttivat jo Adamskia, että hän muistaisi kokemuksistaan kaiken, kun olisi sen aika. Myös Angelucci koki aikakadon ja muisti kontaktinsa vasta useita kuukausia sen jälkeen. Monien ufosiepattujen tapaan Menger kertoi yhteyskokemustensa alkaneen jo lapsuudessa. Van Tassel väitti ihmisten olevan Maan apinoiden ja venuslaisten ihmisten hybridejä.

Positiivinen ufosieppaustulkinta kiteytyi kuitenkin vasta 1990-luvulla psykiatri John E. Mackin työn tuloksena. Mack julkaisi kaksi merkittävää kirjaa: Ufosieppaukset (1994) ja Passport to the Cosmos (1999). Hän kehitti siepattujen ”potilaidensa” kanssa ufosieppausmyytistä eräänlaisen new age -version. Mackin mukaan siepatut ovat moderneja samaaneja, jotka avaruusolennot ovat valinneet suorittamaan pyhää, jumalallista tehtävää. Voidaan puhua ”ufosieppaushenkisyydestä” (abduction-spirituality) tai eräänlaisesta teknologisesta tai ekosamanismista.

Skenaarion mukaan ihmisen toimet ovat ajaneet Maan ja ihmiskunnan lähes tuhon partaalle. Positiivisiksi kutsutut ufosiepatut ovat erityisen huolissaan paitsi ihmiskunnan sotaisuudesta ja ydinaseista myös ekologisista uhista. Siepattujen tehtävänä on toimia rakkauden, viisauden ja uuden henkisen aikakauden sekä muiden esoteeristen totuuksien välittäjinä. He auttavat suojelemaan ja pelastamaan Maata ja ihmiskuntaa (tai ainakin osaa siitä). Siepatut ovat kertoneet avaruusolennoilla olevan monenlaisia pelastussuunnitelmia maailmanlaajuisten katastrofien varalle. On esitetty, että kyse on ihmiskunnan henkisestä kehityksestä, jota avaruusolennot vauhdittavat jumalallisen suunnitelman mukaisesti muun muassa manipuloimalla ihmistä geneettisesti. Tarkoituksena on luoda katastrofeista selviytymään pystyvä viisaampi ihmiskunta tai sulauttaa ihmislaji avaruusolentojen lajiin. On myös esitetty, että sekä ihmiset että avaruusolennot asuttaisivat katastrofienjälkeistä Maata.

Positiivisiksi kutsutut ufosiepatut katsovat maailmankaikkeuden olevan kaikkiallinen Tietoisuus ja sisältävän lukemattomia näkymättömiä ulottuvuuksia olentoineen. Ihmisen he tulkitsevat olevan osa jumaluutta tai yhtenäistietoisuutta. ”Positiiviset” puhuvat varhaisten ufokontaktihenkilöiden tapaan esimerkiksi ihmisen jälleensyntymästä ja karman laista.

Avaruusolennot paitsi jakavat positiivisille tietoa ja varoituksia myös kouluttavat näitä valittuja pelastustehtäviin. Koulutus on rankka sekä henkisesti että fyysisesti. Usein avaruusolennot pakottavat siepatun katsomaan heitä silmiinsä. Tällä tavoin olennot ottavat siepatun valtaansa. Harmaiden katse tunkeutuu sieluun. Siepatut tuntevat harmaiden tietävän kaikki heidän ajatuksena, eivätkä he pysty salaamaan olennoilta mitään. Sieppausten todellisuuden tajuaminen, väkivaltaiset toimenpiteet, jotka usein kohdistuvat sukupuolielimiin, sekä nöyryytyksen, kauhun ja avuttomuuden kokemukset tuhoavat siepattujen egon. Tällaiset tapahtumat poistavat siepattujen itsekkyyden ja rajoittuneisuuden sekä ravistelevat heidät henkisesti hereille. Toisinaan siepatuille tehdään uskomattomia leikkauksia: siepattujen rintakehä, raajoja ja vatsa on aukaistu, silmät ja aivot on poistettu ja sisäelimiä käsitelty. Sieppausten aikana siepattu saattaa tuntea olevansa kirjaimellisesti kappaleina. Siepattujen elämään tunkeutuminen, pakottaminen ja rajut toimenpiteet ovat siis osa koulutusta sen lisäksi, että toimenpiteet liittyvät ihmisen geneettiseen manipulaatioon ja myös siepattujen parantamistoimiin.

Lisäksi sanotaan, että hybridiohjelman tarkoituksena on ehkä auttaa samalla parantamaan avaruusolentojen omaa lajia. On esitetty, että olennot yrittävät kehittää itselleen syvempää tunne-elämää, joka heiltä puuttuu tai on tuhoutunut. Harmaat ovat siepattujen mukaan vaikuttaneet tunnemaailmaltaan ohuilta. Ne ovat vierastaneet tai pelänneet siepattujen voimakkaita ja aggressiivisia tunteita, kun siepatut yrittävät puolustautua. Muukalaiset eivät ole kyenneet ymmärtämään ihmisen mieltä ja motiiveja.

Siepattuja koulutetaan myös apokalyptisillä sanomilla sekä lohduttomilla visioilla Maan, ihmiskunnan ja avaruusolentojen planeetan tuhoista. erityinen valon elementti. Parantavilla valokokemuksilla on monesti kokoava vaikutus sen jälkeen, kun siepattu on jollakin tavoin hajotettu kappaleiksi. Siepattuja koulutetaan myös mystisillä kokemuksilla. Nämä ovat autuaan onnellisia ja syvästi merkityksellisiä sulautumisia todellisuuteen tai valoon. Siepattu voi myös ihastella ufosta öisen kaupungin valoja tai maapallon haltioittavia luonnonmaisemia. Siepatuille saatetaan lisäksi näyttää heidän entisiä elämiään vaikka muinaisen Egyptin asukkaana.

Ennen koulutuksen myönteisiä seurauksia siepatut traumatisoituvat ja saavat kärsiä erilaisista vaivoista. John Mackin mukaan traumaattisuus esiintyy muun muassa stressaantuneisuutena, maailmankuvan pirstoutumisena, ajoittaisina psykoottisina paniikkioireina, painajaisina, pimeän pelkona ja identiteettiongelmina. Trauma ilmenee myös erikoisina ahdistuksen ja pelon tunteina. Siepattu voi tuntea kummallista pelkoa esimerkiksi hyönteisiä kohtaan sekä kokea vieraantuneisuuden, eristäytyneisyyden, haavoittuvuuden, hyväksikäytetyksi joutumisen ja likaisuuden tunteita. Hänellä voi esiintyä psykoseksuaalisia häiriöitä, ja häntä vaivaavat myös hämmentävät ja elävät välähdyksenomaiset muistikuvat sieppaustapahtumista, kokemukset kadonneesta ajasta ja transsiherkkyys.

Siepattujen fyysisiä oireita ovat esimerkiksi päänsärky, verenvuoto nenästä, korvasta ja/tai peräaukosta, urologiset ja gynekologiset vaivat, voimakas janon tunne, metallin maku suussa, oudot hajuaistimukset ja jopa kehon osittaiset muodonmuutokset. He voivat myös alkaa kärsiä sähköallergiasta ja vaikuttaa tahattomasti sähkölaitteiden toimintaan. Siepattujen ihosta väitetään lisäksi usein löytyvän erikoisia naarmuja, painaumia, pistohaavoja, arpia ja väriaineitakin.

Sieppausten myönteisiä seurauksia ovat laaja-alainen henkinen kasvu, tietoisuuden voimakas älyllis-tunteellinen avautuminen ja todellisuuskuvan uskonnollis-filosofinen syveneminen. Siepatulle paljastuu usein hänen kaksoisidentiteettinsä avaruusolentona ja ihmisenä. Siepatut tajuavat syvän yhteytensä humanoideihin ja sen, että he ovat itsekin jollakin tavoin muukalaisia. He saattavat kuvailla psyykkisesti tai jopa fyysisesti humanoideiksi muuntumisiaan sieppausten yhteydessä. Siepatuista tulee Maan ja ihmiskunnan neuvonantajia, parantajia sekä ihmisen ja luonnon välisen tasapainon ylläpitäjiä. Heille kehittyy erilaisia paranormaaleja kykyjä.

Ufokontakteja ja sieppauksia ei aina voida erottaa selvästi toisistaan. Esimerkiksi siepattujen suhde humanoideihin vaihtelee: toiset ovat vahvasti alisteisessa asemassa sieppaajiinsa nähden ja toiset tasa-arvoisemmassa roolissa. Siepatusta voi myös kehittyä kontaktihenkilö, eli hänen suhteestaan olentoihin muodostuu vapaaehtoinen. Toisaalta ufokontaktihenkilöiden elämänkaareen kuvataan toisinaan liittyvän initiaation kaltaisia testejä ja toimenpiteitä.

Ufokontakti- ja new age -liike sekoittuvat nykyään toisiinsa niin, että niiden edustajia on usein mahdotonta erottaa toisistaan. Esimerkiksi myönteisten ufosieppauskertomusten ja new age -henkisyyden yhtäläisyydet ovat perustavia. Molemmissa tietoisuus ja sen eri ilmenemismuodot kuvaavat parhaiten sitä, miten ihminen ja maailma tulisi nähdä ja tulkita. Kaikessa on kyse Tietoisuudesta, puhutaanpa sitten vaikka juoksulenkistä tai television katselusta. Tietoisuuden — todellisuuden — voi muuttaa henkisten harjoitusten avulla. On olemassa guruja, mestareita, opettajia, jotka ovat henkisesti kehittyneitä ja jotka voivat auttaa muita kokemaan saman erilaisten henkistä tietoa siirtävien toimenpiteiden avulla. Ufosieppauksissa humanoidit edustavat eräänlaisia superguruja, jotka pystyvät muovaamaan tietoisuutta. New agen tapaan ufosieppausperinteessä korostetaan myös yksilöllisyyttä ja sisäistä totuutta. Jokaisen oma kokemus sieppauksestaan ja tulkinta sen merkityksestä on viime kädessä se oikea, jokaisella on oma tiensä.

Ufokontaktiliikkeen ja new age -henkisyyden olennainen ero näyttää olevan, että ufokontaktiliikkeen kannattajat ovat kiinnostuneita nimenomaan ufokontakteista yksilöllisen ja globaalin henkisen muutoksen välineinä. New age -liikkeen kannattaja voi käyttää muutoksen pääasiallisena välineenä esimerkiksi joogaa tai kasvisravintoa.

Ufosieppausten voidaan analysoida olevan ufokontaktien uskottavampi versio. Kontaktikertomukset ovat voimakkaan antropomorfisia, eli avaruusolennot kuvataan ihmisen näköisiksi. Ufokontaktihenkilöt eivät myöskään lainkaan pelkää avaruusolentoja, vaan päinvastoin he kokevat onnellisuutta heidät tavatessaan. Sieppauskertomuksissa toistuvimmin esiintyvät harmaat ovat sen sijaan outoja (joskin niissäkin antropomorfismi on varsin ilmeinen), vieraita, arveluttavia ja tunkeilevia, ja ainakin aluksi siepatut pelkäävät niitä. Siepatut eivät halua tulla siepatuiksi, ja he kokevat voimakkaita itse-epäilyjä, järjen menettämisen kauhua ja kokemustensa todenperäisyyden kyseenalaistamista. Vaikuttaa siltä, että tällaisia elementtejä painottamalla pyritään korostamaan kokijan uskottavuutta. Sieppauskertomukset ovat hienovaraisempia, yksityiskohtaisempia, mutkikkaampia ja joustavampia kuin kontaktitarinat. Niihin liitetään monenlaisia erikoisia tapahtumia, muistoja, elämyksiä, psykologisia ja fyysisisiä oireita sekä erilaisia olentoja, kuten demonisia ja aavemaisia hahmoja ja luonnonhenkiä. Tämä lisää ufosieppausten mystisyyttä ja kiehtovuutta. Sieppausmatkat tapahtuvat toisissa ulottuvuuksissa, ja sieppausten todistusaineisto esitetään monimutkaisena. Se sisältää esimerkiksi keskustelua hypnoosista, tukahdutetuista muistoista, psykologisten traumojen luonteesta, paranormaaleista ilmiöistä sekä tieteen ja todellisuuden käsitteiden luonteesta.

Ufosieppauskertomusten uskontohistoriallinen ja fiktiivinen tausta

Ufosieppausliikkeen keskeiset ideat tulevat kansanuskonnollisista perinteistä ja tieteisfiktiosta. Hopkins ei esimerkiksi noin vain keksinyt sieppausskenaarionsa elementtejä vaan muokkasi vanhoja ideoita tietoisesti tai tiedostamattaan.

Ufosieppausten yhtäläisyydet keijusieppauksiin ovat ilmeiset. Keijut ovat siepanneet ihmisiä, usein lumoamalla humanoidien tavoin. Sekä ufo- että keijusieppaukset sijoittuvat monesti taianomaiseen maailmaan. Ufosieppauksen alettua unenomainen tila jatkuu, ja siepattu matkaa henkikehossa tai tietoisuutena fyysisten esteiden läpi ufoon. Ufon sisusta voi olla kirkkaasti ja ilman näkyviä valaisimia valaistu, ilma sumuinen ja raskas sekä vaikea hengittää, ja ovet aukeavat saumattomiin seiniin. Joskus ufon sisusta laajenee esimerkiksi upeaksi istuntosaliksi, maastoiksi tai värejä loistavaksi metsäksi. Kokija saattaa kuitenkin epäillä, ettei hän ole oikeasti vastaavanlaisessa tilassa vaan kelmeässä ufossa. Humanoidit tuottavat hänelle vain hallusinaatioita. Siepattu kokee epätavallisia tuntemuksia, ja todellisuus tai sen osat saattavat yhtäkkiä vaihtua. Muisti- tai aikakadot ovat tyypillinen vihje käynnistä toisessa maailmassa. Samaten keijumaa on kaapatusta voinut näyttää hyvin kauniilta, ja hän on kokenut suurta onnea, mutta kaikki onkin osoittautunut vain harhaksi. Keijumaa olikin ruma ja karu. Aikakadot ovat toistuva elementti keijukokemuksissa.

Keijujen ja ihmisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen ja lisääntyminen, keijunen ja ihmisten hybridit sekä keijujen pyrkimykset parantaa lajiaan ovat hyvin keskeisiä teemoja keijuperinteissä. Keijut ovat vieneet naisia keijumaahan lisääntyäkseen heidän kanssaan. Keijut ovat tarvinneet ihmisiä lajinsa geneettiseen jalostukseen. Keijujen ja ihmisten välimuotojen on kerrottu olevan terveempiä ja voimakkaampia kuin keijulapset. Hybridejä on voinut syntyä ihmisillekin. Niiden on esimerkiksi sanottu osaavan puhua jo syntymästään lähtien, ja niillä on ollut erikoisia voimia. Keijut ovat niin ikään vaihtaneet sairaalloisia lapsiaan ja keijuvanhuksia ihmislapsiin (kuten suomalaisessa kansanuskossa maahiset).

Toisaalta keijut ovat humanoidien tavoin suojelleet ja parantaneet ihmisiä ja opettaneet heille esimerkiksi parantajan, puusepän ja muusikon taitoja. On myös sanottu, että keijut sieppaavat mieluummin ihmisiä, jotka eivät ole raakoja, tekopyhiä, ahnaita ja riitaisia vaan parantajia tai muusikoita. Keijut ovat opettaneet ihmisille moraalia. Onnettomuuksin rankaisevien keijujen on tulkittu olevan moraalinvartijoita, jotka muistuttavat ylpeyden ja epärehellisyyden vääryydestä.

Ylipäänsä kaappausnarratiivit ja vierailut kaukaisissa, maan alaisissa tai korkeuksissa sijaitsevissa toisissa maailmoissa ovat tavanomaisia uskonnollisia teemoja. Esimerkiksi Zeuksen kerrotaan vieneen kuolevaisia mukanaan. Raamatussa Jumala ottaa profeettoja mukaansa taivaisiin. Jumalien pojat yhtyvät ihmisten tyttärien kanssa ja saavat jälkeläisiä. Jeesus on eräänlainen Jumalan ja ihmisen hybridi, Marian synnyttämä Jumalan poika. Paholaiset ja noidat ovat siepanneet ihmisiä ja kiduttaneet heitä. Noidat ovat muun muassa kovertaneet uhrejaan terävin välinein sekä paritelleet ihmisten kanssa. Seksuaalisesti ahnaat miespuoliset incubus- ja naispuoliset succubus-demonit kiusasivat kristittyjä keskiajalla heidän makuukammareissaan.

Tunnettuja vanhoja uskonnollisia aiheita ovat myös siirtymäriitit, initiaatiot sekä kääntymis- ja tuomioelämykset. Tällaisiin on ufosieppausten tavoin liittynyt voimakasta kipua, seksuaalisia elämyksiä ja vaikeaa hengellistä kasvua. Vastaavaa ekstaattista uskonnollista kokemista tapahtuu esimerkiksi siperialaisessa samanismissa. Samaanit ovat yhteisönsä parantajia ja hengellisiä auktoriteetteja, joiden ensisijainen tehtävä on parantaa, ehkäistä rituaalisesti yhteisöä uhkaavia kriisejä sekä ylläpitää tämän- ja tuonpuoleisen välistä tasapainoa.

Samaanikokelas käy läpi kiduttavan initiaation. Hän ei valitse osaansa, vaan henget valitsevat sopivan henkilön, ja tämä ei-vapaaehtoisuus tukee samaanin arvovaltaa. Kokelas muokataan henkisesti ja fyysisesti brutaalein toimenpitein esimerkiksi takomalla, leikkelemällä, paloittelemalla ja sitten kokoamalla hänet uudelleen. Kuvataan jopa aivojen ja silmien repimistä pois. Kokelas vastustelee osaansa rankkojen psykofyysisten ilmiöiden eli ”samanistisen sairauden” vuoksi. Ilmiöitä ovat voimattomuus, päänsärky, kehon hillitön tärinä ja jopa verenvuoto otsalta. Samaanikokelaan kehoon saatetaan asentaa kristalleja erikoisten voimien tuottamiseksi (vrt. ufosiepattujen implantit). Inuiittien samaaniperinteessä kerrotaan hengestä, joka menee kokelaan sisään ja täyttää hänet valolla. Tämän jälkeen kokelas näkee pimeässä, ihmisten sieluun ja voi ennustaa tulevaa. Henget paljastavat hyväksytylle kokelaalle hänen todellisen alkuperänsä ja hän saa mahtavia kykyjä.

Vanhasta fiktiosta ja 1950-luvun ufoelokuvista löytyy myös useita nyttemmin ufosieppauksissa esiintyviä elementtejä. H. G. Wellsin romaanissa Maailmojen sota (1898) marsilaiset kuvataan heikkorakenteisiksi ja näivettyneiksi, karvattomiksi sekä isopäisiksi, mikä antaa jo mallia harmaalle sieppaavalle humanoidille. Lisäksi jo siinä Maa joutuu avaruusolentojen hyökkäyksen ja valloittamisen kohteeksi, koska Mars on kuolemassa. Myös Percival Lowell antoi 1900-luvun alkupuolella aineksia avaruusolentojen kuolevan planeetan teemalle. Hän väitti, että ”Marsin kanavat” (jotka italialainen G. V. Schiaparelli oli ensin ”havainnut”) olivat kastelujärjestelmä, jossa virtasivat kuolevan planeetan viimeiset vesivarat. Niin ikään 1930—1940-lukujen pulp-julkaisuissa kuvattiin monesti kaljuja, isopäisiä ja mulkosilmäisiä hirviöitä.

Samankaltaista avaruusolentotyyppiä toistivat useat 1950-luvun ufoelokuvat. Muukalaisille kuvattiin mulkosilmät tai ne esitettiin iso- ja päärynäpäisiksi, kaljuksi, vino- ja isosilmäisiksi ja pienikokoisiksikin. Televisiosarjoissa Hämärän rajamailla (1959—1964) ja Äärirajoilla (1963—1965) esiintyi kuperapäisiä avaruusolentoja. Star Trek -sarjassa näytettiin 1960-luvun loppupuolella hauraita, pienikokoisia, harmaita, iso- ja kaljupäisiä olentoja, jotka kykenivät kontrolloimaan ihmismieltä telepaattisesti harhanäyin.

Ihmisten sieppaaminen on keskeinen teema jo 1950-luvun ufoelokuvissa (vaikkakin tosikertomuksina esitetyt yhteydet avaruusolentoihin kuvattiinkin 1950-luvulla vapaaehtoisina ja rakastavina), ja niissä esiintyy monia sittemmin ufosieppauskertomuksissa kuvattuja piirteitä. Elokuvassa Tappajat avaruudesta (1953) tohtori Douglas Martin joutuu lento-onnettomuuden takia sairaalaan. Hänellä on rinnassaan outo arpi. Totuusseerumin vaikutuksen alaisena hän kertoo Astron Deltalta tulleiden muukalaisten siepanneen hänet ja vieneen maanalaiseen luolastotukikohtaansa. Olennot herättävät Martinin eloon tekemällä hänelle ihmeellisen leikkauksen. Herättyään Martin näkee sydämensä asetettuna roikkumaan yläpuolelleen. Johtajaolento näyttää Martinille telepaattisesti maisemia muukalaisten tuhoutuneesta planeetasta. Olento paljastaa, että he tulevat valtaamaan Maan ja hävittämään ihmiset. Olento hypnotisoi Martinille muistinmenetyksen ja ohjelmoi hänet tekemään sabotaasin. Martin pakenee sairaalasta ja tuhoaa olentojen tukikohdan. Elokuvassa Avaruuden pirut (1953) avaruusolennot asentavat isolla mekaanisella neulalla siepattujen aivoihin siirrännäisiä niskan kautta kontrolloidakseen heitä ja sabotoidakseen ydinasekokeita.

Elokuvassa I Married a Monster from Outer Space (1958) avaruusolennot yrittävät tuottaa heidän ja ihmisten hybridejä. Planeetaltaan pelastuneet miespuoliset olennot pyrkivät ratkaisemaan, miten muokata ihmisnaisten kromosomeja siten, että olennot voisivat saada lapsia naisten kanssa. Lisäksi elokuvassa Tuntematon maailma (1955) sankarikaksikko ydinfyysikko Cal Meacham tohtori Ruth Adams siepataan pienkoneessaan vetosäteellä ufoon. Useissa 1950-luvun ufoelokuvissa avaruusolennot kuvataan tunteettomiksi. Avaruusolentojen tunnekyvyttömyys ylikorostuneen älyn kustannuksella on tieteistarinoissa tavallinen piirre. Elokuvassa Mantshurian kandidaatti (1962) joukko miehiä siepataan outoon lentoalukseen ja viedään kaukaiseen paikkaan. Palattuaan he alkavat nähdä kummallisia unia tapahtumista. Elokuvan päähenkilö on muutettu sieppaajien sätkynukeksi ja hänelle on ohjelmoitu peitemuistoja.

Steven Spielbergin elokuva Kolmannen asteen yhteys (1977) siivitti harmaan humanoidin vakiintumista sieppaavaksi humanoidityypiksi. Elokuvan loppukohtauksessa valtavasta ufosta astelee aikaisemmin siepattuja, hyvinvoivia ihmisiä. Luukku aukeaa toistamiseen, taas valoa tulvahtaen. Sieltä tulee pitkä, hyvin hoikka, isopäinen, suuri- ja vinosilmäinen avaruusolento ja sitten noin kaksikymmentä pientä humanoidia (näyttelijät ovat lapsia). Ne ovat hoikkia, isopäisiä ja ihonväriltään vaaleanharmaita, ja niillä on suuret, vinot, tummat silmät. Elokuvassa harmaat humanoidit kuvataan hyväntahtoisiksi korkeammiksi olennoiksi. Niillä ja ihmisillä on syvä yhteys, joka vetää ihmisiä olentojen puoleen. Humanoidit sieppaavat ihmisiä, mutta sieppaukset ovat onnellisia ja merkityksellisiä tapahtumia. Elokuvan lopussa muodostuu joukko vapaaehtoisia kontaktihenkilöitä. Elokuvassa ymmärrettiin ufokontaktien tunteellinen sanoma, ihmeen tunne, ja se esitettiin sieppausteemalla harmaiden humanoidien toimiessa sieppaajina.

Lopuksi

Esimerkiksi Christopher Partridge on painottanut, että spiritualistisista vaikutteistaan (kuten transsissa matkaamisen teemastaan) huolimatta ufokontaktiliikkeen maailmankuva näyttää olennaisesti olevan versio populaareista teosofisista opeista. Ideat panteistisesta jumaluudesta, todellisuuden ”värähtelytasoista”, henkistä evoluutiotamme edistävistä ylevistä avaruusolennoista, intergalaktisesta veljeydestä (teosofiassa universaali veljeys), ihmisen jälleensyntymästä ja karman laista periytyvät teosofiasta. Samoin teosofiasta periytyy ajatus, että korkeat olennot ovat luoneet ihmisen ja että uskonnot saivat alkunsa ihmisten alettua palvoa olentoja jumalinaan, ja kriittinen asenne kristinuskoon. Edelleen itämaisen hengellisyyden korostaminen uskonnon ja tieteen korkeimpana muotona on teosofista perua, kuten myös idea teknologiasta, jota voidaan hallita vain riittävän kehittynein henkisin kyvyin. Niin ikään viestien ”kanavoiminen” korkealle kehittyneiltä olennoilta — ei kuolleilta, kuten spiritualismissa — juontuu teosofiasta. Ufoyhteyskertomusten taustalla ovat myös moninainen kansanuskonnollinen kokemusmaailma sekä ufoaiheinen ja muu tieteisfiktio.

Nykyään ufokontaktiliike niveltyy monin osin new age -henkisyyteen ja päinvastoin. Toisaalta ufokontaktiliike on new age -perinteen yksi merkittävä taustatekijä. Jo esimerkiksi Adamski painotti jokaisen yksilöllistä vastuuta globaalin rauhan ja tasapainon ja Vesimiehen ajan saavuttamisessa. Nykyisen new age -ajattelun tapaan 1950-luvun ufokontaktiliikkeessä puhuttiin myös yksilöllisestä vastuusta uuden ajan saavuttamisessa, Maan pyhyydestä ja ekologisista uhista.

Vaikka ufokontaktiliike on ilmiluonteeltaan esoteerinen ja vaikka sen edustajat usein voimakkaasti arvostelevat kristinuskoa, itse asiassa liike näyttää olevan ytimeltään varsin kristillispohjainen. Liikkeen kannattajat olettavat, että henkinen tai hengellinen tekijä (kuten avaruussivilisaatio) on luonut ihmisen ja että ihmiskuntaa koskee kosminen pelastussuunnitelma. Ratkaisevana seikkana pidetään ihmisen vapaata tahtoa viisastua, josta pelastuminen on lopulta kiinni. Ennen pelastusta odotetaan tapahtuvaksi suuria katastrofeja ja apokalyptisiä aikoja. Näin ovat ”valitut” eli ufokontaktihenkilöt ja -siepatut profeetallisesti ennustaneet. Ufokontaktiliikkeessä pelätään salakavalia, demonisia salaliittoja ja niiden tuhoisia seurauksia ihmiskunnalle.

Avaruusolennot muistuttavat olemukseltaan ja käytökseltään enkeleitä, kristillistä jumalaa ja Jeesusta. Ne kuvataan hyväntahtoisiksi ja usein valo-olennoiksi. Ne välittävät ihmisistä syvästi, antavat moraalisia sanomia, opettavat, parantavat ja suojelevat kontaktihenkilöitä ja siepattuja. Avaruusolennot vievät heitä aluksillaan ylös taivasiin, avaruuteen. Olentojen opetus on keskeisesti lähimmäisenrakkauden sanomaa. Toisaalta monissa ufosieppauksissa humanoidit ovat kuin uhrejaan kiduttavia epäinhimillisiä paholaisia.

Sosiologisesti katsoen ufokontaktiliike on yleisesti ottaen modernin tieteellis-teknisen ajan ilmentymää sekä muunnosta vanhemmasta esoteriasta ja esoteerisesta kontaktiperinteestä. Se on ollut muun muassa myös eräänlainen tapa käsitellä sodan traumoja, ydinsodan pelkoja ja toiveita paremmasta huomisesta. Partridgen mukaan ufoperinteen eräs keskeinen piirre on ”uudelleen lumous” (re-enchantment). Modernissa länsimaisessa rationaalista ajattelua painottavassa kulttuurissa luonto katsotaan perustaltaan elottomaksi. Kosmos on riisuttu yliluonnollisen ja lumouksen elementeistä. Ufokontaktiliikkeessä maailmankaikkeus nähdään ja koetaan lumovoimaisena, ihmeellisenä ja elävänä. Tämän ”uudelleen lumoutumisen”? keskeisenä innoittajana ovat erilaiset ufoihin liittyvät tieteellis-tekniset spekulaatiot ja tunnepitoiset kokemukset, joilla kosmokselle luodaan pyhää sisältöä ja merkitystä.