Kirjoittanut Richard Dolan, vuonna 2019 kun dokumentti tuli julki
Se on ulkona.
Kaikkein merkittävin UFOihin liittyvä asiakirjavuoto moniin vuosiin on ulkona, ja ihmiset alkavat puhua siitä. Jotkut ovat nimittäneet tätä myös kaikkein merkittävimmiksi UFO-vuodoksi koskaan. Se mikä on selvää on, että tämä on erittäin tärkä. Julkinen keskustelu näistä asiakirjoista on vasta aluillaan, ja ei ole epäilystäkään etteikö se jatku tulevina vuosina. Tai kunnes jokin vieläkin suurempi julkaistaan.
Puhun amiraali Wilsonin asiakirjoista. Nämä liittyvät Thomas Ray Wilsoniin, mieheen jolla on pitkä ja nimekäs ura Yhdysvaltain laivastossa. Wilson oli puolustustiedustelu DIA:n johtaja vuosina 1999-2002, ja tätä ennen hän palveli pääesikunnan tiedustelupäällikkönä. Tämä pesti on nimeltään J-2, ja Wilson oli siinä vuosina 1997-1999.
Seuraavat perustiedot asiasta ovat olleet monien tiedossa jo vuosia, minun mukaanlukien. Monet meistä ovat keskustelleet tapahtumista toistuvasti, mutta tähän mennessä emme ole saaneet dokumentteja käsiimme niiden osoittamiseksi. Olen puhunut tästä siitä lähtien kun sain kuulla siitä ensi kertaa 2007. Muut, kuten Steven Greer ja edesmennyt Apollo-astronautti Edgar Mitchell, ovat myös antaneet monia lausuntoja, suoria ja epäsuoria. Tuoreempana tutkija Grant Cameron, ja hänen jälkeensä asianajaja Michael Hall. Todellakin, Giuliano Marinkovic on koostanut hienon kronologian kaikista lausunnoista. En tiedä onko se kuinka täydellinen, mutta se on varsin läpikotainen.
Mistä me siis puhumme?
Tri. Eric Davis kirjoitti muistiinpanot tapaamisesta, joka oli 16. lokakuuta 2002.
Kuka on Eric Davis? Hän on tiedemies, mutta hän todellakin on varsin erikoinen tiedemies. Monen vuoden ajan, 1990-luvulla, hän on ollut National Institute for Discovery Sciencesin jäsen, jonka siis omistaa miljardööri Robert Bigelow. NIDS oli tuolloin erittäin tärkeä organisaatio ja se on tuonut tieteellistä jämäkkyyttä monille UFOihin liittyville tutkimusalueille. Mustien kolmioiden mysteeriin, esimerkiksi. Ja kaikkein kuuluisimpana Skinwalker Ranch Utahissa, jotain minkä tutkimuksissa Davis oli mukana.
Davis on myös tri. Hal Puthoffin läheinen tuttava, joka omistaa tieteellisen yrityksen nimeltä Earthtech. Tri. Puthoff tottakai on erittäin menestynyt tieteen alalla ja tiedustelussa. Yhdessä Russell Targin kanssa hän on kehittänyt protokollia Amerikan salaiselle kaukokatseluohjelmalle 1970- ja 1980-luvuilla. Hän on nollapiste-energian ja niinkutsutun avaruusaikamittauksen asiantuntija. Hän on myös työskennellyt Bigelowin kanssa useissa projekteissa. Plus että hän on To The Stars Academyn (TTSA) jäsen. Hal Puthoff on kaveri jonka olen itse tuntenut vuosia ja olen sanonut monesti, että hän on joku joka hiljaa itsekseen on koittanut auttaa UFO-paljastuksen asiaa.
Oman arvioni mukaan, ja en varmasti ole ainoa joka on tätä mieltä, Davis ja Puthoff tällä hetkellä ovat tekemässä kaikkein tärkeintä UFOihin liittyvää tutkimusta väitettyjen UFOsta saatujen artifaktien parissa, jotka me tunnemme metamateriaalien nimellä, joilla on uskomattomia ominaisuuksia.
Eric Davis ei ole vain kuka tahansa tiedemies, vaan tiedemies jolla on syvä arvostus tieteellistä näkökulmaa kohtaan hörhöinä pidettyihin asioihin. Ja hänen tuntiessa Bigelowin ja Puthoffin kaltaisia ihmisiä, hän selvästi on päässyt hetkellisesti heidän kauttaan amiraali Thomas Wilsonin juttusille.
Nämä muistiinpanot, 15 sivua kaikenkaikkiaan, ovat Davisin kirjoittamia ja ne liittyvät Wilsonin kanssa lokakuussa 2002 pidettyyn tapaamiseen. Ne liittyvät sarjaan tapahtumia, jotka tapahtuivat keväällä 1997, kun Wilson oli pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö.
Silloin pidettiin erittäin tärkeä tapaaminen. Se käsitteli erittäin salaisten avaruusolentojen teknologiaa tutkivien ohjelmien olemassaolon varmistusta. Maan ulkopuolelta tulleiden avaruusolentojen olemassaoloa, heidän aluksiaan ja teknologiaansa.
Kuten kaikki tietävät, asiasta on esitetty kaikenlaisia väitteitä. Olen puhunut tästä lukemattomia kertoja, ja niin ovat monet muutkin tutkijat. Mutta nämä vuodetut paperit, vaikka ne eivät ole ensimmäisiä jotka sellaisia väitteitä esittävät, ne ovat kaikkein uskottavimpia. Ja toisin kuin esim. MJ12 ja Majestic-dokumentit, näiden alkuperästä ei ole ristiriitaa. Ne ovat todellisia.
Tämä ei ole salainen lausunto presidentiltä tai edes Wilsonilta itseltään, jossa myönnetään tämän ohjelman olemassaolo. Tämä on kokonaan uskottava dokumentti tiedemieheltä, jonka aikeena on jakaa se läheiselle kollegoiden ryhmälle. Sellainen on poikkeuksellisen uskottavaa. Lisäksi yksityiskohtien ja mainittujen nimien lukumäärä tekee selväksi, että kyseessä on todellinen dokumentti.
On mahdotonta debunkata tätä vuotoa huijauksena tai sepitteenä. Skeptikot saattaisivat ehkä esittää, että jollain tavalla nämä miehet saivat väärää informaatiota. Mutta kuten näette, tämä ei ole myöskään uskottava argumentti.
Lue kaikki dokumentin 15 sivua tästä linkistä.
Yritän tässä esittää dokumentin ydinkohtia, vaikka haluat toki lukea kaikki 15 sivua itse.
Kuten sanottu, tämä dokumentti on päivämäärältään 16. lokakuuta 2002.
Mukana olevien nimet ovat minulle tuntemattomia, epäilemättä heidät tullaan identifioimaan. Mutta useimmat ovat etsittävissä ja löydettävissä.
Kaksikon piti tavata kello 10 aamulla tuona päivänä, ja Wilson ilmeisesti oli 10 minuuttia myöhässä, saapuen kahden univormupukuisen laivaston upseerin kanssa. Wilson itse oli siviiliasussa.
Kaksikko istui Wilsonin auton takapenkillä tunnin ajan, EG&G Special Projects Buildingin takana. Eräs kiinnostava yksityiskohta on, että EG&G:n “Special Projects” divisioonalla oli operaattori Las Vegasin McCarranin lentokentän Janet-terminaalissa, joka tuli kuuluisaksi siitä, että se lennätti työntekijöitä etäisiin valtion kohteisiin Nevadaan ja Kaliforniaan, paikkoihin kuten Area 51.
Davis alkoi kysellä Wilsonilta erittäin tärkeästä huhtikuussa 1997 pidetystä tapaamisesta. Tuohon aikaan siitä tiesi vain muutama ihminen. Mutta se liittyi UFO-tutkija Steven Greerin, Apollo 14 -astronautti Edgar Mitchellin ja Yhdysvaltain laivaston komentajakapteeni Willard Millerin väliseen tapaamiseen, jotka tapasivat Wilsonin ja kaksi muuta henkilöä, amiraali Michael Crawfordin ja kenraali Patrick Hughesin. Edgar Mitchellin muistojen mukaan päivämäärä oli 9. huhtikuuta 1997. Myöhemmin muistiinpanoissa Wilson antaa saman päivämäärän.
Davisin muistiinpanoista ei käy suoraan ilmi mitä tämä tapaaminen käsitteli. Mutta paljon tiedetään Greerin ja Mitchellin lausuntojen perusteella, eli että tarkoitus oli tuoda heidän huomionsa mustien projektien organisaatioiden olemassaoloon, jotka tutkivat avaruusolentojen teknologiaa ja ruumiita, ja jotka pitäisi tuoda virallisesti Yhdysvaltain hallituksen kontrolliin. Tai sanoisimmeko, jotain tuohon suuntaan. Eräs asia, joka myöhemmin tuli esiin muistiinpanoissa on, että he esittivät teesin kirjasta joka tuolloin oli uusi, Philip J. Corson Päivä Roswellin jälkeen. Kirja nosti pöydälle väitteen siitä, että ainakin osa Roswellin maahansyöksystä talteen saadusta teknologiasta annettiin yksityisille firmoille. Osoittautuu, että Wilsonin kaksikuukautisen seikkailun jälkimainingeissa, josta kohta kirjoitan, hän alkoi uskoa Corson teesien ydinkohtiin.
Davisin muistiinpanot kaunistelevat tätä osaa tapaamisesta, mutta keskittyvät siihen, mistä muodollisen tapaamisen jälkeen puhuttiin. Se oli kaksituntinen keskustelu komentajakapteeni Millerin ja Wilsonin välillä “UFOista, MJ-12:sta, Roswellista, maahansyöksyneistä UFOista/avaruusolentojen ruumiista jne.”
Se on varsin mielenkiintoista, ja me olemme vasta pääsemässä alkuun.
Wilson itse asiassa sanoi, että “hän tiesi Yhdysvaltain armeijan/tiedustelupalvelujen UFO-lähikohtaamisten tiedustelutiedoista — sekä ulkovaltojen kohtaamisista. Hän oli nähnyt papereita.”
Jälleen kerran, tämä on mielenkiintoinen lausunto, eikö? Muistetaan, että tämä on vuonna 1997, vuosikymmen ennen kuin AATIP-ohjelma alkoi. Kiinnostaisi tietää mitä papereita Wilson oli nähnyt.
Sitten tulee ensimmäinen jättipaljastus tässä dokumentissa, ja me puhumme ensimmäisen sivun alalaidasta. Davisin muistiinpanoissa Wilson myöntää, että hänen oli mahdollista osoittaa että kesäkuussa 1997 “sellainen organisaatio on olemassa” puhuttaessa “MJ-12/UFO-kabaalista — maahansyöksyneestä UFOsta.” Tuohon aikaan, ja tämä on siis kesäkuussa 1997, Wilson soitti Millerille ja ilmeisesti sanoi hänelle, että kyllä, olet oikeassa. Sellainen ryhmä on kuin onkin, kabaali, joka kontrolloi maahansyöksyneen UFOn ohjelmaa.
Davis näytti Wilsonille Milleriltä saamaansa kirjettä päivämäärällä 25. huhtikuuta 2002 — tämä kirje on osa vuotoa. Tämä kirje selvästi kertoo, että Davis ja Hal Puthoff olivat tutkimassa tahoillaan maahansyöksyneitä UFOja ja yrittivät selvittää ketkä ovat pelaajat hallinnossa jotka tähän jotenkin liittyisivät.
Eräs äärimmäisen mielenkiintoinen lausunto Millerin kirjeessä on, että hän kykeni antamaan Davisille ja Puthoffille “korkea-arvoisen upseerin nimen ja sijainnin jolla uskon olevan ensikäden tietoa Yhdysvaltain hallituksesta ja avaruusolennoilta takaisinmallinnetuista aluksista (alien reproduction vehicle, ARV) Area 51:ssä ja senkaltaisissa sijainneissa.”
Miller kirjoittaa enemmänkin, mm. “eläköitynyt korkea-arvoinen upseeri (lippuarvo), jonka uskon olevan suoraan mukana valtion tekemisissä merkittävässä UFO-tapauksessa USA:n itärannikolla, ja uskon että hän on, entisen johtoasemansa johdosta, korkea-arvoinen, ja kontrolloi merkittäviä sotavoimia, hänellä on suoraa tietoa Yhdysvaltain hallinnon mukanaolosta tässä.”
Hän myös sanoi, että hänellä oli lista siviilityöntekijöistä, jotka todennäköisesti ovat mukana “avaruusolennoilta johdetuissa teknologioissa, maahansyöksyissä, laskeutumisissa ja sensellaisissa tapahtumissa.”
Tämän luettuaan Wilson nauroi ja sanoi, että hän “ei kertonut Millerille KAIKKEA”, mitä se sitten tarkoittaakaan. Sitten Wilson sanoi, “Miller voi esittää valistuneita arvauksia siitä kenellä (alihankkijoilla) on hallussaan avaruusolentojen teknologiaa.” Sitten, “Miller voi antaa hyviä neuvoja siitä mitä puolustusalan yrityksiä tarkastella — hän ei tiedä enempää.”
Selvästikin Wilson tiesi paljon enemmän.
Wilson oli myös raivoissaan siitä, että Miller, laivaston upseerikollega, petti heidän keskustelunsa luottamuksen kertomalla siitä Greerille ja luoja tietää kenelle muulle. Todellisuudessa ei vaikuta siltä, että Miller kertoi monellekaan muulle ihmiselle. Davis tässä muistiossa huomautti, että Miller oli kertonut ainoastaan Edgar Mitchellille, joka oli taas se joka kertoi Davisille tästä vuonna 1999. On mahdollista, että Miller sanoi jotain journalisti Leslie Keanille. Ainakin näin Wilson uskoi keskustelustaan Davisin kanssa vuonna 2002.
Selvästikin Wilson oli hermostunut jopa puhuessaan Davisin kanssa ja sanoi, että hän ottaa riskin jo pelkästään puhumisesta. Ja todellakin, kaksi vuosikymmentä myöhemmin koko keskustelu on nyt tullut julki.
Davis pyytää Wilsonia kuvaamaan mitä tapahtui aikavälillä huhtikuu 1997 – kesäkuu 1997.
Wilson sanoi, että noin viikko hänen Millerin tapaamisensa jälkeen hän “soitti puheluja, koputti muutamaan oveen, puhui ihmisille.” Tätä kesti noin 45 päivää, hän sanoi.
Tapa jolla Wilson tutki tätä on huomion arvoinen. Hän sanoi, että hän sai ehdotuksia kenraali Wardilta käydä läpi OUSDAT-viraston tutkimustietoja. Eli siis puolustusministerin teknologia-alivaltiosihteerin viraston, Office of the Under Secretary of Defense for Acquisition and Technology. Joidenkin tutkimusten jälkeen, muistaakseni se oli ilmavoimien kenraali H. Marshal Ward joka pian astui erikoisohjelmien johtoon Pentagonin OUSDATissa.
Vieläkin kiinnostavampaa on, että tänä aikana Wilson tapasi William Perryn, joka oli juuri jättänyt virkansa Yhdysvaltain puolustusministerinä. Perry on äärimmäisen tärkeä ja voimakas hahmo, joka on edelleen elossa 91-vuotiaana. Perry on poikkeuksellisen älykäs ja hän tietää kaikki oikeat henkilöt ja vaikuttaa aina tienneen kaikki oikeat henkilöt.
On kiehtovaa lukea, että Wilson sanoi Davisille, että hän tapasi Perryn toukokuussa 1997 ja että he “hissuksiin puhuivat tästä.” Ja Perry ehdotti samaa kuin kenraali Ward. Eli, että käy läpi OUSDATin tietoja. Tämä on siis puolustusministeriön arkisto, joka liittyy “hankintoihin ja teknologiaan.” Mikä on järkeenkäypää.
Wilson kirjoittaa, “he kertoivat minulle” (ja en ole varma ketkä “he” tässä tapauksessa ovat, mutta vaikuttaa siltä että Ward ja Perry) ”erikoisprojektien arkistointiryhmästä, joka ei kuulu normaaleihin SAP-projekteihin — erikoinen tunnistamattomien/luovutettujen ohjelmien alijoukko — joka ei kuulu normaaleihin SAP-divisiooniin jotka Perry itse organisoi vuonna ‘94 — jotka on erotettu muista projekteista, mutta jotka normaalit SAPit ovat piilottaneet.”
Tämä on erittäin merkittävä lausunto. SAP, eli Special Access Programs, ovat ‘mustan budjetin’ ohjelmia, jotka kuuluisasti ovat täysin kongressin valvonnan ulkopuolella. On ymmärretty pitkään, että tässä ympäristössä monet näistä ohjelmista ovat eivät ainoastaan kongressin valvonnan ulkopuolella, vaan myös itse asevoimain valvonnan, joita yksityiset alihankkijat dominoivat ja joita joskus puolustusministeriön virkamiehet itse hallinnoivat. Tässä Wilson sanoo Davisille, että hän sai kuulla, että tämä UFO-törmäysnouto-ohjelma oli ilmeisesti haudattu muiden SAP:ien alle, niin etteivät ne kuulu standardiin organisaatioon jossa näitä ohjelmia normaalisti pyöritetään, vaan niiden ulkopuolelle.
Wilson sitten mainitsi muutamat nimet tähän liittyen: Paul Kaminski, kenraali Michael Kostenik sekä Judith Daley, joka toimi maanpuolustuksen kehittämisestä vastaavan apulaispuolustusministerin sijaisena OUSDATissa. Hän löysi näistä omituisia lukuja. Budjettitiedot vaikuttivat epätavallisen suurilta, mutta hän sanoi että se voisi olla vain virhe siinä tavassa jolla budjettitietoja raportoidaan.
Sitten Davis pyrki pääpointtiin: mihin SAP-osastoon se kuului?
Wilson vastasi “ydinsalaisuus — ei voi sanoa.”
Davis: koodinimi?
Wilson: ydinsalaisuus.
Davis: mikä oli ohjelman alihankkija tai valtion virasto, joka ohjelmaa pyöritti?
Wilson: huipputason ilmailualan alihankkija.
Davis: mikä?
Wilson: ydinsalaisuus.
Davis kysyy vihjeitä.
Wilson: sorry, ei.
Sitten tarina tulee kliimaksiinsa. Wilson sanoi, että hän “soitti kolme puhelua ohjelman johtajalle — joista yksi oli konferenssipuhelu ohjelman johtajan ja korporaatiolakimiehen kanssa.”
Nämä henkilöt eivät olleet iloisia kuullessaan Wilsonista. Hän sanoi, että kaikki heistä puhuivat “koettelevalla äänensävyllä” hänelle, ja he olivat hämmentyneitä siitä miksi heille soitettiin ja mitä hän halusi tietää. Wilson sanoi, että he olivat “kiihtyneitä” ja “yllättyneitä.”
Wilson sanoi heille, että hän oli lukenut tiedot ohjelmasta OUSDATin erikoisohjelmien arkistosta ja “halusi tietää heidän maahansyöksyneiden UFOjen ohjelmasta, mikä niiden rooli oli ja mitä heillä oli hallussaan jne.” Hän myös “kysyi olivatko he kuulleet MJ-12:sta tai sellaisesta organisaatiokoodista, joka liittyisti maahansyöksyneihin/haltuunotettuihin UFO-aluksiin.”
Tämä on aivan henkeäsalpaava hetki tässä. Meillä on pääasikunnan apulaispäällikkö, joka yrittää tivata tietoja maahansyöksyneiden UFOjen ohjelmista ottamalla yhteyttä yksityisiin alihankkijoihin, jotka vaikuttivat olevan niistä vastuussa. Muistetaan, että hän puhuu ohjelman johtajalle, turvallisuuspäällikölle ja korporaatiolakimiehelle.
Wilson sanoi kolmikolle, että hän vaati muodollista briiffausta tästä ohjelmasta, ja että hän teki niin DIA:n apulaisjohtajan ja pääesikunnan J-2:n ominaisuudessa. Tämä oli valvova elin, joka ansaitsi saada tietoa, hän sanoi.
Heidän vastauksensa oli mielenkiintoinen: he joutuisivat keskustelemaan tästä ja palaisivat asiaan. He järjestäisivät tapaamisen kasvokkain ja hoitaisivat asian tällä tavoin.
Tapaaminen pidettiin kymmenen päivää myöhemmin, kesäkuun puolessavälissä 1997, Wilsonin mukaan. Hän “lensi sinne” konferenssitilaan “turvalliseen bunkkeriin.” Siellä hän tapasi kolme henkilöä: ohjelman johtajan, korporaatiolakimiehen ja turvallisuusjohtajan, jonka hän pani merkille olleen eläkkeellä NSA:lta ja joka oli vastatiedustelun asiantuntija.
He nimittivät itseään valvontakomissioksi tai portinvartijoiksi. Tämä johtui siitä, että muutama vuosi tätä ennen koko ohjlema melkein paljastui Pentagonin auditoinnissa. Heidän tehtävä oli varmistaa, että ohjelma pysyi ultrasalaisena. Aiemmalla kerralla heidät pakotettiin briiffaamaan valtion tutkijoita tästä ohjelmasta. Tuon tapauksen jälkimainingeissa he jollain tavalla pääsivät muodolliseen sopuun Pentagonin kanssa siitä, että tällainen estettäisiin tulevaisuudessa.
Tämä tarkoittaa poikkeuksellisen tiukkaa kontrollia, kun annetaan Yhdysvaltain valtion työntekijälle pääsy ohjelmaan. Julkinen status tai arvoasema eivät ole relevantteja. Pääsyn saa vain täyttämällä määrittelemättömät kriteerit, jotka valvontakomitea asettaa.
Niinkuin Wilson sen ilmaisi, heidän tapansa tai ei mitään, “their way or the highway.”
Hän oli raivoissaan. Tämä ryhmä toimi ilman minkäänlaista kunnon valvontaa legitiimeiltä Yhdysvaltain valtion viranomaisilta. Ja lisäksi hän sai kuulla, että tämän tapaamisen tarkoitus oli evätä häneltä pääsy. Hänen meriitit ja valtion auktoriteetti olivat ihan aitoja ja valideja, mutta hän ei ollut “kiihkomielisten listalla” (bigot list). Tämä oli termi, joka turvaluokittelun maailmassa viittasi ihmisiin, joilla oli tarve saada tietää. Amiraali sai kuulla, että hänellä ei ollut tarvetta tietää.
Tämä johti ärtyneeseen kommunikaatioon. Ilmeisesti Wilsonilla oli kuin olikin asianmukainen juridinen auktoriteetti vaatia sen mitä hän vaati. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä.
Tämä kohta on mielenkiintoinen. Vastauksena Wilsonin argumentteihin he vetivät esiin kiihkomielisten listan, joka oli päivätty vuodelle 1993, neljä vuotta aiemmin. Wilson ei antanut Davisille nimiä, mutta hän sanoi, että ne olivat melkein kaikki firman työntekijöitä. Hän ei tunnistanut yhtään sotilasnimeä, ei poliitikkoja, ei ketään joka olisi Valkoisessa talossa, ei kongressissa, tai edes kongressin työntekijöitä. Ei ketään jotka hän tunsi Clintonin tai vanhemman Bushin hallinnoista. Pieni kourallinen nimiä olivat Pentagonin upseereita, joiden nimet hän tiesi.
Sitten he pääsivät yksityiskohtiin. Ohjelman johtaja sanoi Wilsonille, että se ei ollut aseohjelma, ei tiedusteluohjelma eikä minkäänlainen erikoisoperaatio tai logistinen ohjelma. Kun hän kysyi mikä se oli, ohjelman johtaja murahti äänekkäästi. Mutta turvallisuusjohtaja ja korporaatiolakimies sanoivat, että se on ookoo, hän voi kertoa.
He sanoivat Wilsonille, “ne ovat takaisinmallinnusohjelmia” ennen muinoin haltuun saadulle “teknologiselle laitteistolle”. Hän pohti että hmmm, takaisinmallinnusta neuvostoliittolaisesta tai kiinalaisesta teknologiasta? He sanoivat että ei.
Heillä oli ehjä alus, jonka he uskoivat että sitä voitaisiin lentää. Se on mielenkiintoista. Että
a) se on ehjä, ja
b) he eivät vielä olleet keksineet miten lentää sitä, sillä he “uskoivat” että se voisi lentää.
He tekivät Wilsonille selväksi, että “he eivät tienneet mistä se oli tullut”, vaikka heillä oli siitä ideoita, mutta että “se oli teknologiaa Maan ulkopuolelta — jonkun muun kuin ihmisen tekemää — ei ihmiskäsin tehtyä.”
He myös esittivät, että tämä ohjelma oli jatkunut “vuosia ja vuosia” ja että edistys oli ollut “tuskallisen hidasta” ja että “menestystä ei ollut.” Ulkomaailman kanssa oli “tuskallisen vähän yhteistyötä” ja sen parissa teki työtä erittäin pieni määrä henkilöitä — arviolta 400-800.
Wilson kysyi joitain tiettyjä kysymyksiä liittyen UFO-historiaan, mm. Roswellista, MJ-12:sta ja muista, mutta he eivät vastanneet näihin. Wilson sanoi, että hän valittaisi komentoketjussa ylemmäs tästä ja he sanoivat, anna mennä, tee mitä sinusta tuntuu että sinun pitää tehdä. Selvästikään se ei vaivannut heitä.
Tapaaminen loppui tässä kohtaa. Wilson valitti erikoisohjelmien valvontakomitealle (Special Access Program Oversight Committee, SAPOC). Hänelle sanottiin, sori, he ovat samaa mieltä alihankkijan kanssa joten hänellä ei nyt ollut onni matkassa. Hänen piti jättää asia heti ja unohtaa koko juttu. Hän suuttui jälleen kerran. Sitten he uhkailivat hänen uraansa. Jos hän ei tottelisi, hän ei saisi ylennystä DIA:n johtajaksi, hän pääsisi eläkkeelle ennenaikaisesti ja hän menettäisi samalla yhden tai kaksi tähteä.
Tammikuussa 1998 Wilson puhui Jacques Ganslerille (joka kuoli joulukuussa 2018), ja joka oli pantu tuolloin hankintojen ja teknologian divisioonan johtoon. Wilson sanoi Davisille, että Gansler oli saanut joltain briiffausta, joka ilmeisesti oli yllättänyt hänet. Davis kysyi mitä hän oli sanonut?
Wilsonin vastaus oli mielenkiintoinen. “UFOt ovat oikean elämän juttu, niinkutsutut avaruusolentojen sieppaukset eivät ole.” Gansler sanoi, että kannattaa jättää asia. Tästä ei enää keskusteltaisi.
Siinä käytännössä kaikki muistiinpanot, sen lisäksi Davis kysyi Wilsonilta oliko hän tavannut Hal Puthoffia tai tri. Kit Greenia, ja Wilson vaikutti sanovan ettei ole.
Tässä ovat näiden muistiinpanojen ydinkohdat, ja tottakai ne ovat kaikkien saatavilla jos haluaa itse lukea. Uskon että moni tulee niitä analysoimaan.
Tämä on äärimmäisen tärkeä informaatiovuoto. Se kertoo vahvasti sen mitä monet tutkijat ovat jo pitkän aikaa pohtineet. Että on olemassa erittäin salainen ohjelma, joka on upotettu Yhdysvaltain puolustusministeriön teollisuuden rakenteiden syvyyksiin, piiloon kaikelta varsinaiselta valvonnalta, joista ainakin yksi tutkii avaruusolentojen UFOa.
On tärkeää huomata, että nämä muistiinpanot eivät puhu avaruusolentojen ruumiiden talteen saamisesta. Ilmeisesti Wilson ei saanut tietää tästä. Informaatiota avaruusolentojen ruumiista on tullut julki muutamista hyvistä lähteistä, ja jotkut niistä ovat puhuneet minulle jo vuosien ajan. Mutta tässä meillä on läpileikkaus uskomattoman tärkeästä ohjelmasta, joka tutkii avaruusolentojen teknologiaa.
On kiinnostavaa, että tässä skenaariossa edistys teknologian ymmärtämiseksi on ollut hidasta. Se asettaisi epäilyksen alaiseksi ihmeellisemmät väitteet salaisista mustan budjetin ohjelmista ja niiden edistyksestä. Tarinat ARV:sta esimerkiksi, puhumattakaan vieläkin absurdeimmista väitteistä joita ihmiset ovat esittäneet vuosien mittaan. Se ei tarkoita, että nämä muut väitteet eivät olisi totta Wilsonin dokumentin perusteella. Me tiedämme nyt, että joku joka oli saanut briiffausta oli kertonut tämän Wilsonille. Se mitä me emme tiedä on miten totta tai tarkkaa tieto oli. Sanottiinko Wilsonille, että abduktioita ei tapahdu, vain sen takia koska asia on arkaluonteinen? Spekulaatiota, mutta kannattaa pitää kaikki mahdollisuudet avoinna.
Meillä on tässä voimakas lausunto pieneltä joukolta ihmisiä — Eric Davis, Hal Puthoff, Kit Green, Edgar Mitchell sekä muutama muu — työskentelemässä itsekseen saadakseen tietää niin paljon kuin mahdollista UFO-salailun luonteesta, ja se todella kolahti amiraali Wilsoniin.
Ei käy kiistäminen, että Davis ja Wilson todellakin tapasivat, eikä kannata olettaa muuta kuin että Wilson oli Davisille täysin vilpitön. Muistiinpanot puhuvat puolestaan.
On kiinnostavaa seurata miten tämä kaikki kehittyy. UFO-tutkimusyhteisö ja sitä seuraavat ovat varsin pienilukuinen joukko. Takaan, että yhteisö ottaa tämän dokumentin kokonaiskuvaansa. Todellinen kysymys on se miten tämä vaikuttaa kulttuuriin laajemmalti.
Me olemme nyt siirtymässä kohti hyvinmääriteltyä jonkinlaisen UFO-paljastuksen suuntaa. Olen peräänkuuluttanut myös kontrolloitua paljastusta, koska se on asiaa on kontrolloitu erittäin tiukasti ja sitä on spinnattu kaikenlaisilla tarinoilla. Eräs asia, joka on selvästikin jätetty pois on narratiivi UFO-salailun luonteesta. Kontrolloitu paljastus uudelleenbrändäisi UFOt joksikin mystiseksi, joksikin muista maailmoista tulleeksi. Se on fiktiota — käyttökelpoista fiktiota, joka voi olla hyödyksi että sana saadaan julki muillekin — mutta fiktiota yhtä kaikki.
Mutta nämä muistiinpanot hajottavat kaiken tuon. Tässä meillä on salailua, joka on ilmiselvää. Ei mitään valvontaa. Vihaisia, järkyttyneitä armeijan ja valtion viranomiasia, joilla tottapuhuen on oikeus olla järkyttynyt. Tämä merkitsee todella salaisen maailman olemassaoloa.
Olen puhunut tästä vuosia, että jos me haluamme terveen yhteiskunnan meidän tulee päästä tästä selvyyteen. Meidän tulee tunnustaa, että on jäätävä ero siinä miten virallinen tarina asiasta puhuu ja mikä on oikeasti totta. Meidän pitää lopettaa itsellemme valehtelu ja antaa muiden valehdella meille.
Ei sillä, etteikö salailulle olisi aitojakin perusteita tässä maailmassa. En tiedä montakaan joka olisi niin naivi. Mutta salailu, erityisesti pitkäikäinen voimakkaan ja merkityksellisen informaation panttaaminen — sellainen salailu on syöpää yhteiskunnassamme. Se pakottaa vallassaolijat jatkamaan valehteluaan, aina vaan ja uudestaan, ja se opettaa meitä olemaan luottamatta omaan arvostelukykyymme, omiin aisteihimme kun me näemme tai opimme jotain, koska muuten se opettaisi meidät olemaan luottamatta yhteiskuntaamme koska me tiedämme yhteiskuntamme valehtelevan meille. Sellainen on kova paikka, se ei ole tervettä millekään yhteiskunnalle ja sen pitää loppua.
Valheet voivat olla valloillaan yhteiskunnassa pitkään, mutta lopulta valheet paljastuvat. Jokainen vale elää vain tietyn ajan. Lopulta totuus tulee julki ja se voittaa.
Pääsy totuuteen ei takaa, että me korjaisimme kaikkia ongelmiamme. Se ei koskaan ole helppoa. Mutta kun ei ole pääsyä totuuteen, se varmistaa sen ettemme voi ratkaista ongelmiamme ollenkaan, koska meillä ei ole pääsyä informaatioon jota tarvitsemme ongelmiemme ratkaisemiseksi.
Tiedän, että tässä vuodossa mukana olevat ihmiset eivät tykkää siitä että se tuli julki. Mutta yksinkertaisesti haluaisin muistuttaa heitä, että lopulta kaikki tämä tulee olemaan hyödyksi. Sen tulee tulla julki.
Richard Dolan
8. kesäkuuta 2019
