Avainsana-arkisto: Hal Puthoff

Wilson-Davis -asiakirja, vuosisadan UFO-vuoto

Kirjoittanut Richard Dolan, vuonna 2019 kun dokumentti tuli julki

Se on ulkona.

Kaikkein merkittävin UFOihin liittyvä asiakirjavuoto moniin vuosiin on ulkona, ja ihmiset alkavat puhua siitä. Jotkut ovat nimittäneet tätä myös kaikkein merkittävimmiksi UFO-vuodoksi koskaan. Se mikä on selvää on, että tämä on erittäin tärkä. Julkinen keskustelu näistä asiakirjoista on vasta aluillaan, ja ei ole epäilystäkään etteikö se jatku tulevina vuosina. Tai kunnes jokin vieläkin suurempi julkaistaan.

Puhun amiraali Wilsonin asiakirjoista. Nämä liittyvät Thomas Ray Wilsoniin, mieheen jolla on pitkä ja nimekäs ura Yhdysvaltain laivastossa. Wilson oli puolustustiedustelu DIA:n johtaja vuosina 1999-2002, ja tätä ennen hän palveli pääesikunnan tiedustelupäällikkönä. Tämä pesti on nimeltään J-2, ja Wilson oli siinä vuosina 1997-1999.

Seuraavat perustiedot asiasta ovat olleet monien tiedossa jo vuosia, minun mukaanlukien. Monet meistä ovat keskustelleet tapahtumista toistuvasti, mutta tähän mennessä emme ole saaneet dokumentteja käsiimme niiden osoittamiseksi. Olen puhunut tästä siitä lähtien kun sain kuulla siitä ensi kertaa 2007. Muut, kuten Steven Greer ja edesmennyt Apollo-astronautti Edgar Mitchell, ovat myös antaneet monia lausuntoja, suoria ja epäsuoria. Tuoreempana tutkija Grant Cameron, ja hänen jälkeensä asianajaja Michael Hall. Todellakin, Giuliano Marinkovic on koostanut hienon kronologian kaikista lausunnoista. En tiedä onko se kuinka täydellinen, mutta se on varsin läpikotainen.

Mistä me siis puhumme?

Tri. Eric Davis kirjoitti muistiinpanot tapaamisesta, joka oli 16. lokakuuta 2002.

Kuka on Eric Davis? Hän on tiedemies, mutta hän todellakin on varsin erikoinen tiedemies. Monen vuoden ajan, 1990-luvulla, hän on ollut  National Institute for Discovery Sciencesin jäsen, jonka siis omistaa miljardööri Robert Bigelow. NIDS oli tuolloin erittäin tärkeä organisaatio ja se on tuonut tieteellistä jämäkkyyttä monille UFOihin liittyville tutkimusalueille. Mustien kolmioiden mysteeriin, esimerkiksi. Ja kaikkein kuuluisimpana Skinwalker Ranch Utahissa, jotain minkä tutkimuksissa Davis oli mukana.

Davis on myös tri. Hal Puthoffin läheinen tuttava, joka omistaa tieteellisen yrityksen nimeltä Earthtech. Tri. Puthoff tottakai on erittäin menestynyt tieteen alalla ja tiedustelussa. Yhdessä Russell Targin kanssa hän on kehittänyt protokollia Amerikan salaiselle kaukokatseluohjelmalle 1970- ja 1980-luvuilla. Hän on nollapiste-energian ja niinkutsutun avaruusaikamittauksen asiantuntija. Hän on myös työskennellyt Bigelowin kanssa useissa projekteissa. Plus että hän on To The Stars Academyn (TTSA)  jäsen. Hal Puthoff on kaveri jonka olen itse tuntenut vuosia ja olen sanonut monesti, että hän on joku joka hiljaa itsekseen on koittanut auttaa UFO-paljastuksen asiaa.

Oman arvioni mukaan, ja en varmasti ole ainoa joka on tätä mieltä, Davis ja Puthoff tällä hetkellä ovat tekemässä kaikkein tärkeintä UFOihin liittyvää tutkimusta väitettyjen UFOsta saatujen artifaktien parissa, jotka me tunnemme metamateriaalien nimellä, joilla on uskomattomia ominaisuuksia.

Eric Davis ei ole vain kuka tahansa tiedemies, vaan tiedemies jolla on syvä arvostus tieteellistä näkökulmaa kohtaan hörhöinä pidettyihin asioihin. Ja hänen tuntiessa Bigelowin ja Puthoffin kaltaisia ihmisiä, hän selvästi on päässyt hetkellisesti heidän kauttaan amiraali Thomas Wilsonin juttusille.

Nämä muistiinpanot, 15 sivua kaikenkaikkiaan, ovat Davisin kirjoittamia ja ne liittyvät Wilsonin kanssa lokakuussa 2002 pidettyyn tapaamiseen. Ne liittyvät sarjaan tapahtumia, jotka tapahtuivat keväällä 1997, kun Wilson oli pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö.

Silloin pidettiin erittäin tärkeä tapaaminen. Se käsitteli erittäin salaisten avaruusolentojen teknologiaa tutkivien ohjelmien olemassaolon varmistusta. Maan ulkopuolelta tulleiden avaruusolentojen olemassaoloa, heidän aluksiaan ja teknologiaansa.

Kuten kaikki tietävät, asiasta on esitetty kaikenlaisia väitteitä. Olen puhunut tästä lukemattomia kertoja, ja niin ovat monet muutkin tutkijat. Mutta nämä vuodetut paperit, vaikka ne eivät ole ensimmäisiä jotka sellaisia väitteitä esittävät, ne ovat kaikkein uskottavimpia. Ja toisin kuin esim. MJ12 ja Majestic-dokumentit, näiden alkuperästä ei ole ristiriitaa. Ne ovat todellisia.

Tämä ei ole salainen lausunto presidentiltä tai edes Wilsonilta itseltään, jossa myönnetään tämän ohjelman olemassaolo. Tämä on kokonaan uskottava dokumentti tiedemieheltä, jonka aikeena on jakaa se läheiselle kollegoiden ryhmälle. Sellainen on poikkeuksellisen uskottavaa. Lisäksi yksityiskohtien ja mainittujen nimien lukumäärä tekee selväksi, että kyseessä on todellinen dokumentti.

On mahdotonta debunkata tätä vuotoa huijauksena tai sepitteenä. Skeptikot saattaisivat ehkä esittää, että jollain tavalla nämä miehet saivat väärää informaatiota. Mutta kuten näette, tämä ei ole myöskään uskottava argumentti.

Lue kaikki dokumentin 15 sivua tästä linkistä.

Yritän tässä esittää dokumentin ydinkohtia, vaikka haluat toki lukea kaikki 15 sivua itse.

Kuten sanottu, tämä dokumentti on päivämäärältään 16. lokakuuta 2002.

Mukana olevien nimet ovat minulle tuntemattomia, epäilemättä heidät tullaan identifioimaan. Mutta useimmat ovat etsittävissä ja löydettävissä.

Kaksikon piti tavata kello 10 aamulla tuona päivänä, ja Wilson ilmeisesti oli 10 minuuttia myöhässä, saapuen kahden univormupukuisen laivaston upseerin kanssa. Wilson itse oli siviiliasussa.

Kaksikko istui Wilsonin auton takapenkillä tunnin ajan, EG&G Special Projects Buildingin takana. Eräs kiinnostava yksityiskohta on, että EG&G:n “Special Projects” divisioonalla oli operaattori Las Vegasin McCarranin lentokentän  Janet-terminaalissa, joka tuli kuuluisaksi siitä, että se lennätti työntekijöitä etäisiin valtion kohteisiin Nevadaan ja Kaliforniaan, paikkoihin kuten Area 51.

Davis alkoi kysellä Wilsonilta erittäin tärkeästä huhtikuussa 1997 pidetystä tapaamisesta. Tuohon aikaan siitä tiesi vain muutama ihminen. Mutta se liittyi UFO-tutkija Steven Greerin, Apollo 14 -astronautti Edgar Mitchellin ja Yhdysvaltain laivaston komentajakapteeni Willard Millerin väliseen tapaamiseen, jotka tapasivat Wilsonin ja kaksi muuta henkilöä, amiraali Michael Crawfordin ja kenraali Patrick Hughesin. Edgar Mitchellin muistojen mukaan päivämäärä oli 9. huhtikuuta 1997. Myöhemmin muistiinpanoissa Wilson antaa saman päivämäärän.

Davisin muistiinpanoista ei käy suoraan ilmi mitä tämä tapaaminen käsitteli. Mutta paljon tiedetään Greerin ja Mitchellin lausuntojen perusteella, eli että tarkoitus oli tuoda heidän huomionsa mustien projektien organisaatioiden olemassaoloon, jotka tutkivat avaruusolentojen teknologiaa ja ruumiita, ja jotka pitäisi tuoda virallisesti Yhdysvaltain hallituksen kontrolliin. Tai sanoisimmeko, jotain tuohon suuntaan. Eräs asia, joka myöhemmin tuli esiin muistiinpanoissa on, että he esittivät teesin kirjasta joka tuolloin oli uusi, Philip J. Corson Päivä Roswellin jälkeen. Kirja nosti pöydälle väitteen siitä, että ainakin osa Roswellin maahansyöksystä talteen saadusta teknologiasta annettiin yksityisille firmoille. Osoittautuu, että Wilsonin kaksikuukautisen seikkailun jälkimainingeissa, josta kohta kirjoitan, hän alkoi uskoa Corson teesien ydinkohtiin.

Davisin muistiinpanot kaunistelevat tätä osaa tapaamisesta, mutta keskittyvät siihen, mistä muodollisen tapaamisen jälkeen puhuttiin. Se oli kaksituntinen keskustelu komentajakapteeni Millerin ja Wilsonin välillä “UFOista, MJ-12:sta, Roswellista, maahansyöksyneistä UFOista/avaruusolentojen ruumiista jne.”

Se on varsin mielenkiintoista, ja me olemme vasta pääsemässä alkuun.

Wilson itse asiassa sanoi, että  “hän tiesi Yhdysvaltain armeijan/tiedustelupalvelujen UFO-lähikohtaamisten tiedustelutiedoista — sekä ulkovaltojen kohtaamisista. Hän oli nähnyt papereita.”

Jälleen kerran, tämä on mielenkiintoinen lausunto, eikö? Muistetaan, että tämä on vuonna 1997, vuosikymmen ennen kuin AATIP-ohjelma alkoi. Kiinnostaisi tietää mitä papereita Wilson oli nähnyt.

Sitten tulee ensimmäinen jättipaljastus tässä dokumentissa, ja me puhumme ensimmäisen sivun alalaidasta. Davisin muistiinpanoissa Wilson myöntää, että hänen oli mahdollista osoittaa että kesäkuussa 1997 “sellainen organisaatio on olemassa” puhuttaessa “MJ-12/UFO-kabaalista — maahansyöksyneestä UFOsta.” Tuohon aikaan, ja tämä on siis kesäkuussa 1997, Wilson soitti Millerille ja ilmeisesti sanoi hänelle, että kyllä, olet oikeassa. Sellainen ryhmä on kuin onkin, kabaali, joka kontrolloi maahansyöksyneen UFOn ohjelmaa.

Davis näytti Wilsonille Milleriltä saamaansa kirjettä päivämäärällä 25. huhtikuuta 2002 — tämä kirje on osa vuotoa. Tämä kirje selvästi kertoo, että Davis ja Hal Puthoff olivat tutkimassa tahoillaan maahansyöksyneitä UFOja ja yrittivät selvittää ketkä ovat pelaajat hallinnossa jotka tähän jotenkin liittyisivät.

Eräs äärimmäisen mielenkiintoinen lausunto Millerin kirjeessä on, että hän kykeni antamaan Davisille ja Puthoffille “korkea-arvoisen upseerin nimen ja sijainnin jolla uskon olevan ensikäden tietoa Yhdysvaltain hallituksesta ja avaruusolennoilta takaisinmallinnetuista aluksista (alien reproduction vehicle, ARV) Area 51:ssä ja senkaltaisissa sijainneissa.”

Miller kirjoittaa enemmänkin, mm. “eläköitynyt korkea-arvoinen upseeri (lippuarvo), jonka uskon olevan suoraan mukana valtion tekemisissä merkittävässä UFO-tapauksessa USA:n itärannikolla, ja uskon että hän on, entisen johtoasemansa johdosta, korkea-arvoinen, ja kontrolloi merkittäviä sotavoimia, hänellä on suoraa tietoa Yhdysvaltain hallinnon mukanaolosta tässä.”

Hän myös sanoi, että hänellä oli lista siviilityöntekijöistä, jotka todennäköisesti ovat mukana “avaruusolennoilta johdetuissa teknologioissa, maahansyöksyissä, laskeutumisissa ja sensellaisissa tapahtumissa.”

Tämän luettuaan Wilson nauroi ja sanoi, että hän “ei kertonut Millerille KAIKKEA”, mitä se sitten tarkoittaakaan. Sitten Wilson sanoi, “Miller voi esittää valistuneita arvauksia siitä kenellä (alihankkijoilla) on hallussaan avaruusolentojen teknologiaa.” Sitten, “Miller voi antaa hyviä neuvoja siitä mitä puolustusalan yrityksiä tarkastella — hän ei tiedä enempää.”

Selvästikin Wilson tiesi paljon enemmän.

Wilson oli myös raivoissaan siitä, että Miller, laivaston upseerikollega, petti heidän keskustelunsa luottamuksen kertomalla siitä Greerille ja luoja tietää kenelle muulle. Todellisuudessa ei vaikuta siltä, että Miller kertoi monellekaan muulle ihmiselle. Davis tässä muistiossa huomautti, että Miller oli kertonut ainoastaan  Edgar Mitchellille, joka oli taas se joka kertoi Davisille tästä vuonna 1999. On mahdollista, että Miller sanoi jotain journalisti Leslie Keanille. Ainakin näin Wilson uskoi keskustelustaan Davisin kanssa vuonna 2002.

Selvästikin Wilson oli hermostunut jopa puhuessaan Davisin kanssa ja sanoi, että hän ottaa riskin jo pelkästään puhumisesta. Ja todellakin, kaksi vuosikymmentä myöhemmin koko keskustelu on nyt tullut julki.

Davis pyytää Wilsonia kuvaamaan mitä tapahtui aikavälillä huhtikuu 1997 – kesäkuu 1997.

Wilson sanoi, että noin viikko hänen Millerin tapaamisensa jälkeen hän “soitti puheluja, koputti muutamaan oveen, puhui ihmisille.” Tätä kesti noin 45 päivää, hän sanoi.

Tapa jolla Wilson tutki tätä on huomion arvoinen. Hän sanoi, että hän sai ehdotuksia kenraali Wardilta käydä läpi OUSDAT-viraston tutkimustietoja. Eli siis puolustusministerin teknologia-alivaltiosihteerin viraston, Office of the Under Secretary of Defense for Acquisition and Technology. Joidenkin tutkimusten jälkeen, muistaakseni se oli ilmavoimien kenraali  H. Marshal Ward joka pian astui erikoisohjelmien johtoon  Pentagonin OUSDATissa.

Vieläkin kiinnostavampaa on, että tänä aikana Wilson tapasi William Perryn, joka oli juuri jättänyt virkansa Yhdysvaltain puolustusministerinä. Perry on äärimmäisen tärkeä ja voimakas hahmo, joka on edelleen elossa 91-vuotiaana. Perry on poikkeuksellisen älykäs ja hän tietää kaikki oikeat henkilöt ja vaikuttaa aina tienneen kaikki oikeat henkilöt.

On kiehtovaa lukea, että Wilson sanoi Davisille, että hän tapasi Perryn toukokuussa 1997 ja että he “hissuksiin puhuivat tästä.” Ja Perry ehdotti samaa kuin kenraali Ward. Eli, että käy läpi OUSDATin tietoja. Tämä on siis puolustusministeriön arkisto, joka liittyy “hankintoihin ja teknologiaan.” Mikä on järkeenkäypää.

Wilson kirjoittaa, “he kertoivat minulle” (ja en ole varma ketkä “he” tässä tapauksessa ovat, mutta vaikuttaa siltä että Ward ja Perry) ”erikoisprojektien arkistointiryhmästä, joka ei kuulu normaaleihin SAP-projekteihin — erikoinen tunnistamattomien/luovutettujen ohjelmien alijoukko — joka ei kuulu normaaleihin SAP-divisiooniin jotka Perry itse organisoi vuonna ‘94  — jotka on erotettu muista projekteista, mutta jotka normaalit SAPit ovat piilottaneet.”

Tämä on erittäin merkittävä lausunto. SAP, eli Special Access Programs, ovat  ‘mustan budjetin’ ohjelmia, jotka kuuluisasti ovat täysin kongressin valvonnan ulkopuolella. On ymmärretty pitkään, että tässä ympäristössä monet näistä ohjelmista ovat eivät ainoastaan kongressin valvonnan ulkopuolella, vaan myös itse asevoimain valvonnan, joita yksityiset alihankkijat dominoivat ja joita joskus puolustusministeriön virkamiehet itse hallinnoivat. Tässä Wilson sanoo Davisille, että hän sai kuulla, että tämä UFO-törmäysnouto-ohjelma oli ilmeisesti haudattu muiden SAP:ien alle, niin etteivät ne kuulu standardiin organisaatioon jossa näitä ohjelmia normaalisti pyöritetään, vaan niiden ulkopuolelle.

Wilson sitten mainitsi muutamat nimet tähän liittyen: Paul Kaminski, kenraali Michael Kostenik sekä Judith Daley, joka toimi maanpuolustuksen kehittämisestä vastaavan apulaispuolustusministerin sijaisena OUSDATissa. Hän löysi näistä omituisia lukuja. Budjettitiedot vaikuttivat epätavallisen suurilta, mutta hän sanoi että se voisi olla vain virhe siinä tavassa jolla budjettitietoja raportoidaan.

Sitten Davis pyrki pääpointtiin: mihin SAP-osastoon se kuului?

Wilson vastasi “ydinsalaisuus — ei voi sanoa.”

Davis: koodinimi?

Wilson: ydinsalaisuus.

Davis: mikä oli ohjelman alihankkija tai valtion virasto, joka ohjelmaa pyöritti?

Wilson: huipputason ilmailualan alihankkija.

Davis: mikä?

Wilson: ydinsalaisuus.

Davis kysyy vihjeitä.

Wilson: sorry, ei.

Sitten tarina tulee kliimaksiinsa. Wilson sanoi, että hän “soitti kolme puhelua ohjelman johtajalle — joista yksi oli konferenssipuhelu ohjelman johtajan ja korporaatiolakimiehen kanssa.”

Nämä henkilöt eivät olleet iloisia kuullessaan Wilsonista. Hän sanoi, että kaikki heistä puhuivat “koettelevalla äänensävyllä” hänelle, ja he olivat hämmentyneitä siitä miksi heille soitettiin ja mitä hän halusi tietää. Wilson sanoi, että he olivat “kiihtyneitä” ja “yllättyneitä.”

Wilson sanoi heille, että hän oli lukenut tiedot ohjelmasta OUSDATin erikoisohjelmien arkistosta ja “halusi tietää heidän maahansyöksyneiden UFOjen ohjelmasta, mikä niiden rooli oli ja mitä heillä oli hallussaan jne.” Hän myös “kysyi olivatko he kuulleet MJ-12:sta tai sellaisesta organisaatiokoodista, joka liittyisti maahansyöksyneihin/haltuunotettuihin UFO-aluksiin.”

Tämä on aivan henkeäsalpaava hetki tässä. Meillä on pääasikunnan apulaispäällikkö, joka yrittää tivata tietoja maahansyöksyneiden UFOjen ohjelmista ottamalla yhteyttä yksityisiin alihankkijoihin, jotka vaikuttivat olevan niistä vastuussa. Muistetaan, että hän puhuu ohjelman johtajalle, turvallisuuspäällikölle ja korporaatiolakimiehelle.

Wilson sanoi kolmikolle, että hän vaati muodollista briiffausta tästä ohjelmasta, ja että hän teki niin DIA:n apulaisjohtajan ja pääesikunnan J-2:n ominaisuudessa. Tämä oli valvova elin, joka ansaitsi saada tietoa, hän sanoi.

Heidän vastauksensa oli mielenkiintoinen: he joutuisivat keskustelemaan tästä ja palaisivat asiaan. He järjestäisivät tapaamisen kasvokkain ja hoitaisivat asian tällä tavoin.

Tapaaminen pidettiin kymmenen päivää myöhemmin, kesäkuun puolessavälissä 1997, Wilsonin mukaan. Hän “lensi sinne” konferenssitilaan “turvalliseen bunkkeriin.” Siellä hän tapasi kolme henkilöä: ohjelman johtajan, korporaatiolakimiehen ja turvallisuusjohtajan, jonka hän pani merkille olleen eläkkeellä NSA:lta ja joka oli vastatiedustelun asiantuntija.

He nimittivät itseään valvontakomissioksi tai portinvartijoiksi. Tämä johtui siitä, että muutama vuosi tätä ennen koko ohjlema melkein paljastui Pentagonin auditoinnissa. Heidän tehtävä oli varmistaa, että ohjelma pysyi ultrasalaisena. Aiemmalla kerralla heidät pakotettiin briiffaamaan valtion tutkijoita tästä ohjelmasta. Tuon tapauksen jälkimainingeissa he jollain tavalla pääsivät muodolliseen sopuun Pentagonin kanssa siitä, että tällainen estettäisiin tulevaisuudessa.

Tämä tarkoittaa poikkeuksellisen tiukkaa kontrollia, kun annetaan Yhdysvaltain valtion työntekijälle pääsy ohjelmaan. Julkinen status tai arvoasema eivät ole relevantteja. Pääsyn saa vain täyttämällä määrittelemättömät kriteerit, jotka valvontakomitea asettaa.

Niinkuin Wilson sen ilmaisi, heidän tapansa tai ei mitään, “their way or the highway.”

Hän oli raivoissaan. Tämä ryhmä toimi ilman minkäänlaista kunnon valvontaa legitiimeiltä Yhdysvaltain valtion viranomaisilta. Ja lisäksi hän sai kuulla, että tämän tapaamisen tarkoitus oli evätä häneltä pääsy. Hänen meriitit ja valtion auktoriteetti olivat ihan aitoja ja valideja, mutta hän ei ollut “kiihkomielisten listalla” (bigot list). Tämä oli termi, joka turvaluokittelun maailmassa viittasi ihmisiin, joilla oli tarve saada tietää. Amiraali sai kuulla, että hänellä ei ollut tarvetta tietää.

Tämä johti ärtyneeseen kommunikaatioon. Ilmeisesti Wilsonilla oli kuin olikin asianmukainen juridinen auktoriteetti vaatia sen mitä hän vaati. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä.

Tämä kohta on mielenkiintoinen. Vastauksena Wilsonin argumentteihin he vetivät esiin kiihkomielisten listan, joka oli päivätty vuodelle 1993, neljä vuotta aiemmin. Wilson ei antanut Davisille nimiä, mutta hän sanoi, että ne olivat melkein kaikki firman työntekijöitä. Hän ei tunnistanut yhtään sotilasnimeä, ei poliitikkoja, ei ketään joka olisi Valkoisessa talossa, ei kongressissa, tai edes kongressin työntekijöitä. Ei ketään jotka hän tunsi Clintonin tai vanhemman Bushin hallinnoista. Pieni kourallinen nimiä olivat Pentagonin upseereita, joiden nimet hän tiesi.

Sitten he pääsivät yksityiskohtiin. Ohjelman johtaja sanoi Wilsonille, että se ei ollut aseohjelma, ei tiedusteluohjelma eikä minkäänlainen erikoisoperaatio tai logistinen ohjelma. Kun hän kysyi mikä se oli, ohjelman johtaja murahti äänekkäästi. Mutta turvallisuusjohtaja ja korporaatiolakimies sanoivat, että se on ookoo, hän voi kertoa.

He sanoivat Wilsonille, “ne ovat takaisinmallinnusohjelmia” ennen muinoin haltuun saadulle “teknologiselle laitteistolle”. Hän pohti että hmmm, takaisinmallinnusta neuvostoliittolaisesta tai kiinalaisesta teknologiasta? He sanoivat että ei.

Heillä oli ehjä alus, jonka he uskoivat että sitä voitaisiin lentää. Se on mielenkiintoista. Että

a) se on ehjä, ja

b) he eivät vielä olleet keksineet miten lentää sitä, sillä he “uskoivat” että se voisi lentää.

He tekivät Wilsonille selväksi, että “he eivät tienneet mistä se oli tullut”, vaikka heillä oli siitä ideoita, mutta että “se oli teknologiaa Maan ulkopuolelta — jonkun muun kuin ihmisen tekemää — ei ihmiskäsin tehtyä.”

He myös esittivät, että tämä ohjelma oli jatkunut “vuosia ja vuosia” ja että edistys oli ollut “tuskallisen hidasta” ja että “menestystä ei ollut.” Ulkomaailman kanssa oli “tuskallisen vähän yhteistyötä” ja sen parissa teki työtä erittäin pieni määrä henkilöitä  — arviolta 400-800.

Wilson kysyi joitain tiettyjä kysymyksiä liittyen UFO-historiaan, mm. Roswellista, MJ-12:sta ja muista, mutta he eivät vastanneet näihin. Wilson sanoi, että hän valittaisi komentoketjussa ylemmäs tästä ja he sanoivat, anna mennä, tee mitä sinusta tuntuu että sinun pitää tehdä. Selvästikään se ei vaivannut heitä.

Tapaaminen loppui tässä kohtaa. Wilson valitti erikoisohjelmien valvontakomitealle (Special Access Program Oversight Committee, SAPOC). Hänelle sanottiin, sori, he ovat samaa mieltä alihankkijan kanssa joten hänellä ei nyt ollut onni matkassa. Hänen piti jättää asia heti ja unohtaa koko juttu. Hän suuttui jälleen kerran. Sitten he uhkailivat hänen uraansa. Jos hän ei tottelisi, hän ei saisi ylennystä DIA:n johtajaksi, hän pääsisi eläkkeelle ennenaikaisesti ja hän menettäisi samalla yhden tai kaksi tähteä.

Tammikuussa 1998 Wilson puhui Jacques Ganslerille (joka kuoli joulukuussa 2018), ja joka oli pantu tuolloin hankintojen ja teknologian divisioonan johtoon. Wilson sanoi Davisille, että Gansler oli saanut joltain briiffausta, joka ilmeisesti oli yllättänyt hänet. Davis kysyi mitä hän oli sanonut?

Wilsonin vastaus oli mielenkiintoinen. “UFOt ovat oikean elämän juttu, niinkutsutut avaruusolentojen sieppaukset eivät ole.” Gansler sanoi, että kannattaa jättää asia. Tästä ei enää keskusteltaisi.

Siinä käytännössä kaikki muistiinpanot, sen lisäksi Davis kysyi Wilsonilta oliko hän tavannut Hal Puthoffia tai tri. Kit Greenia, ja Wilson vaikutti sanovan ettei ole.

Tässä ovat näiden muistiinpanojen ydinkohdat, ja tottakai ne ovat kaikkien saatavilla jos haluaa itse lukea. Uskon että moni tulee niitä analysoimaan.

Tämä on äärimmäisen tärkeä informaatiovuoto. Se kertoo vahvasti sen mitä monet tutkijat ovat jo pitkän aikaa pohtineet. Että on olemassa erittäin salainen ohjelma, joka on upotettu Yhdysvaltain puolustusministeriön teollisuuden rakenteiden syvyyksiin, piiloon kaikelta varsinaiselta valvonnalta, joista ainakin yksi tutkii avaruusolentojen UFOa.

On tärkeää huomata, että nämä muistiinpanot eivät puhu avaruusolentojen ruumiiden talteen saamisesta. Ilmeisesti Wilson ei saanut tietää tästä. Informaatiota avaruusolentojen ruumiista on tullut julki muutamista hyvistä lähteistä, ja jotkut niistä ovat puhuneet minulle jo vuosien ajan. Mutta tässä meillä on läpileikkaus uskomattoman tärkeästä ohjelmasta, joka tutkii avaruusolentojen teknologiaa.

On kiinnostavaa, että tässä skenaariossa edistys teknologian ymmärtämiseksi on ollut hidasta. Se asettaisi epäilyksen alaiseksi ihmeellisemmät väitteet salaisista mustan budjetin ohjelmista ja niiden edistyksestä. Tarinat ARV:sta esimerkiksi, puhumattakaan vieläkin absurdeimmista väitteistä joita ihmiset ovat esittäneet vuosien mittaan. Se ei  tarkoita, että nämä muut väitteet eivät olisi totta Wilsonin dokumentin perusteella. Me tiedämme nyt, että joku joka oli saanut briiffausta oli kertonut tämän Wilsonille. Se mitä me emme tiedä on miten totta tai tarkkaa tieto oli. Sanottiinko Wilsonille, että abduktioita ei tapahdu, vain sen takia koska asia on arkaluonteinen? Spekulaatiota, mutta kannattaa pitää kaikki mahdollisuudet avoinna.

Meillä on tässä voimakas lausunto pieneltä joukolta ihmisiä — Eric Davis, Hal Puthoff, Kit Green, Edgar Mitchell sekä muutama muu — työskentelemässä itsekseen saadakseen tietää  niin paljon kuin mahdollista UFO-salailun luonteesta, ja se todella kolahti amiraali Wilsoniin.

Ei käy kiistäminen, että Davis ja Wilson todellakin tapasivat, eikä kannata olettaa muuta kuin että Wilson oli Davisille täysin vilpitön. Muistiinpanot puhuvat puolestaan.

On kiinnostavaa seurata miten tämä kaikki kehittyy. UFO-tutkimusyhteisö ja sitä seuraavat ovat varsin pienilukuinen joukko. Takaan, että yhteisö ottaa tämän dokumentin kokonaiskuvaansa. Todellinen kysymys on se miten tämä vaikuttaa kulttuuriin laajemmalti.

Me olemme nyt siirtymässä kohti hyvinmääriteltyä jonkinlaisen UFO-paljastuksen suuntaa. Olen peräänkuuluttanut myös kontrolloitua paljastusta, koska se on asiaa on kontrolloitu erittäin tiukasti ja sitä on spinnattu kaikenlaisilla tarinoilla. Eräs asia, joka on selvästikin jätetty pois on narratiivi UFO-salailun luonteesta. Kontrolloitu paljastus uudelleenbrändäisi UFOt joksikin mystiseksi, joksikin muista maailmoista tulleeksi. Se on fiktiota — käyttökelpoista fiktiota, joka voi olla hyödyksi että sana saadaan julki muillekin — mutta fiktiota yhtä kaikki.

Mutta nämä muistiinpanot hajottavat kaiken tuon. Tässä meillä on salailua, joka on ilmiselvää. Ei mitään valvontaa. Vihaisia, järkyttyneitä armeijan ja valtion viranomiasia, joilla tottapuhuen on oikeus olla järkyttynyt. Tämä merkitsee todella salaisen maailman olemassaoloa.

Olen puhunut tästä vuosia, että jos me haluamme terveen yhteiskunnan meidän tulee päästä tästä selvyyteen. Meidän tulee tunnustaa, että on jäätävä ero siinä miten virallinen tarina asiasta puhuu ja mikä on oikeasti totta. Meidän pitää lopettaa itsellemme valehtelu ja antaa muiden valehdella meille.

Ei sillä, etteikö salailulle olisi aitojakin perusteita tässä maailmassa. En tiedä montakaan joka olisi niin naivi. Mutta salailu, erityisesti pitkäikäinen voimakkaan ja merkityksellisen informaation panttaaminen — sellainen salailu on syöpää yhteiskunnassamme. Se pakottaa vallassaolijat jatkamaan valehteluaan, aina vaan ja uudestaan, ja se opettaa meitä olemaan luottamatta omaan arvostelukykyymme, omiin aisteihimme kun me näemme tai opimme jotain, koska muuten se opettaisi meidät olemaan luottamatta yhteiskuntaamme koska me tiedämme yhteiskuntamme valehtelevan meille. Sellainen on kova paikka, se ei ole tervettä millekään yhteiskunnalle ja sen pitää loppua.

Valheet voivat olla valloillaan yhteiskunnassa pitkään, mutta lopulta valheet paljastuvat. Jokainen vale elää vain tietyn ajan. Lopulta totuus tulee julki ja se voittaa.

Pääsy totuuteen ei takaa, että me korjaisimme kaikkia ongelmiamme. Se ei koskaan ole helppoa. Mutta kun ei ole pääsyä totuuteen, se varmistaa sen ettemme voi ratkaista ongelmiamme ollenkaan, koska meillä ei ole pääsyä informaatioon jota tarvitsemme ongelmiemme ratkaisemiseksi.

Tiedän, että tässä vuodossa mukana olevat ihmiset eivät tykkää siitä että se tuli julki. Mutta yksinkertaisesti haluaisin muistuttaa heitä, että lopulta kaikki tämä tulee olemaan hyödyksi. Sen tulee tulla julki.

Richard Dolan
8. kesäkuuta 2019

 

Nämä ihmiset väittävät USA:n valtiolla olevan UFO-artifakteja

Niin paljon on puhuttu Metamateriaaleista. Metamateriaalit voivat olla UFOn palasia, UFO-romua, teknologista laitteistoa ja teoriassa myös implantteja sekä kokonaisia aluksia. To the Stars Academy of Arts and Sciencen (TTSA) Jacques Vallee ja muut väittävät, että heillä on hallussaan näytteitä, tai ainakin ovat testaamassa sellaisia nähdäkseen ovatko nämä aitoja ja anomaalisia. Tri. Garry Nolan, joka ennen työskenteli TTSAssa ja on Valleen kollega, otti käyttöön termin metamateriaali tätä tarkoitusta varten. Metamateriaaleille on myös muita määritelmiä, jotka eivät liity mitenkään UFO-ilmiöön. Tri. Nolan sanoo, että tarkempi termi olisi ultramateriaali. Kuitenkin metamateriaalit terminä tuntuvat jääneen käyttöön.

Monet väittävät valtion ja/tai alihankkijoiden, riippumattomien tutkijoiden ja kehittäjien (Independent Research and Development activities, IRAD), erikoisohjelmien (Special Access Programs, SAP), vahvistamattomien erikoisohjelmien ( Unacknowledged Special Access Programs, USAP) ja muiden ryhmittymien omistavan näitä artefakteja. Niin monia väitteitä on esitetty, ja koska armeijaa kiinnostaa TTSA:n tutkimus, metamateriaalien tutkimuksen legitimointi ja mahdollisesti jopa todistusaineisto, voisi aika olla koittanut näille. Koska  TTSA on nyt ryhtynyt yhteistyöhön (Cooperative Research and Development Agreement, CRADA) USA:n armeijan kanssa, heillä saattaa olla pääsy tähän listaan. Kuitenkin keskityn toisiin nyt.

Kaikki eivät tunnu olevan samaa mieltä siitä minkälaisiin lopputuloksiin tai läpimurtoihin ollaan päästy valtion ja/tai alihankkijoiden tutkimuksissa, joilla materiaaleja on, mutta seuraavien henkilöiden väitteiden mukaan näytteitä on heillä hallussa. Katsotaanpa:

New York Times

New York Times käynnisti metamateriaalien ja UFO-romun aikakauden Helene Cooperin, Ralph Blumenthalin ja Leslie Keanin artikkelilla Glowing Auras and ‘Black Money’: The Pentagon’s Mysterious U.F.O. Program, kun he raportoivat Bigelow Aerospacen saaneen toimeksiannon AAWSAP-ohjelmassa (Advanced Aerospace Weapons System Application Program) Bigelow Aerospacen Advanced Space Studies -ohjelman (BAASS) kautta, joka säilytti metalliseoksia DIA:n alihankintana:

“Bigelowin ohjauksessa yhtiö muokkasi rakennuksia Las Vegasissa metalliseosten ja muiden materiaalien varastointia varten, jotka on Elizondon ja muiden ohjelman alihankkijoiden mukaan löydetty tunnistamattomista ilmailmiöistä.“

Jacques Vallee

Jacques Vallee ei väitä tietävänsä varmasti valtiolla olevan materiaaleja, mutta hän sanoo kuulleensa tarinoita:

Toisen alueen ihmiset ovat kiinnostuneita tottakai Roswellista ja törmäyksistä. Kahdeksan niistä on dokumentoitu New Mexicosta 40-luvulla. Ja että dataa ja raportteja niistä on, mutta minulla ei ole pääsyä niihin. Ja kuulen kaikenlaisia tarinoita, aivan kuten tekin kuulette, siitä että hallitus olisi takavarikoinut nämä laitteet ja laittanut ne — antanut ne — jonkin yrityksen kellariin, jonkun ilmailualan yrityksen, ja se on ok. Olen varsin skeptinen useista syistä sitä kohtaan että hallitus tietäisi paljon enemmän kuin mitä me tiedämme heillä olevan. Ja itse asiassa tämä on sellainen ala… tarkoitan että salattu tutkimus on legitiimiä. OK? En ole sitä vastaan että valtio ja armeija tekevät salattua tutkimusta. Kuitenkin, salattu tutkimus on rajoittunutta mm. budjetin ja informaation kommunikoinnin suhteen, ja se on tutkimuksen este. Niin että tutkimusta on paljon vaikeampaa tehdä tuossa ympäristössä, ja useimmiten se epäonnistuu. Ja minun tutkimukseni, jota haluan tehdä, on avointa tutkimusta.

Loading video

Tri. Diana Pasulka ja ‘Tyler’ “American Cosmic”-kirjasta

“Tyler” on hahmo Diana Pasulkan faktakirjassa American Cosmic. Hänen taustansa on mystinen. Pasulka kirjoittaa:

“Oli huhuja siitä, että hän oli työskennellyt useille valtion virastoille.”

Pasulka sanoo hänestä:

“Sain tietää, että 18-vuotiaasta lähtien hän on työskennellyt USA:n avaruusohjelmassa, ensin harjoittelijana ja sen jälkeen insinöörinä avaruussukkulaohjelmassa.”

Syy sille miksi otan esiin “Tylerin” taustat on näyttääkseni, että hän mahtuisi hyvin kriteereihini joko valtion työntekijänä tai valtion alihankkijan työntekijänä, avaruusohjelman tapauksessa. Tri. Pasulka väittää “Tylerin” tienneen ”väitetyn” autenttisen UFO-törmäyspaikan ja UFO-romun sijainnin.

“James ja Tyler uskoivat, että heillä on evidenssiä, ei ainoastaan uskomus, tukeakseen sitä että artefaktit olivat peräisin avaruusolennoilta ja että törmäyspaikka oli aito.”

Kun hän puhuu “Tylerista”, itsestään ja toisesta tieteentekijästä, Pasulka sanoo:

“Me olimme epätavallinen tiimi: kaksi tieteentekijää jotka uskoivat, että heillä on fyysistä todistusaineistoa planeetan ulkopuolisesta älystä, ja uskontotieteen professori.”

Toinen maininta “Tylerista” kun hän katselee artefakteja laboratoriossa:

“Tyler, kuitenkin, oli yksin laboratoriossaan, artefaktien, sikarin ja brandylasin kanssa.”

Tri. Hal Puthoff

Tri. Hal Puthoff on TTSA:n jäsen. Puthoffin esityksen aikaan Society for Scientific Exploration -konferenssissa hän viittasi metamateriaalinäytteisiin:

“Joten sallikaa minun antaa teille esimerkki siitä miten nämä jutut auttavat ihmisiä, jotka selvittelevät näitä todella vaikeita ongelmia. Valitsen tässä yhden: metamateriaalit ilmailualan käytössä. Haluaisin puhua teille hienoista materiaaleista, mutta ne ovat salaisia. Kuitenkin, on paljon materiaaleja jotka on jo keksitty tai jotka ovat jopa julkisesti käytössä.”

Luis Elizondo

Elizondo, TTSA:n jäsen, sanoi että “jotkut erittäin, erittäin korkean tason edustajat hallinnossa” ovat briiffanneet sekä koskien UFOja että metamateriaaleja. Elizondo sanoi televisiossa Tucker Carlsonin ohjelmassa:

Carlson: Joten kysyn sinulta viimeisen kysymyksen… Uskotko, perustuen vuosikymmeniin USA:n valtion palveluksessa tässä asiassa, että USA:n valtiolla on hallussaan materiaaleja näistä aluksista?

Elizondo: Uskon, kyllä.

Carlson: Onko mielestäsi USA:n valtiolla hallussaan romua UFOsta juuri nyt?

Elizondo: Valitettavasti, Tucker, minun tulee todella olla varovainen salassapitosopimuksen kanssa. En voi sanoa paljoakaan yksityiskohtia tuosta, mutta yksinkertaisesti sanottuna, kyllä.

Loading video

Tucker Carlson kysyi presidentti Trumpilta Elizondon väitteistä. Trump kiisti tietävänsä asiasta, mutta yksinkertainen seikka josta Carlson presidentiltä kysyi televisiossa oli läpimurto jo itsessään.

Carlson: Me puhuimme valtion edustajan kanssa hetki sitten joka sanoi USA:n valtiolla olevan hallussaan UFO-romua ilmatukikohdassa. Oletteko tietoinen tästä?

Trump: En ole kuullut tuota, ei. En ole kuullut tuota. Ei ole ollut, hallituksessa, ei ole ollut iso juttu, mutta olen nähnyt sen ohjelmassasi, mutta olen nähnyt sen. En oleta sen olevan oikein, mutta… tiedäthän, minulla on avoin mieli, Tucker.

Carlson: Teillä on, hra presidentti. Kiitos siitä.

Trump: Nykyään voi uskoa mitä tahansa, eikö?

Loading video

 

Tri. Eric Davis

Luis Elizondon paljastuksen jälkeen tutkija James Iandoli kysyi tri. Eric Davisilta Elizondon kommenteista. Davis sanoi:

”Luis Elizondon erittäin lyhyt vastaus Tucker Carlsonin kysymykseen siitä onko USA:n valtiolla hallussaan törmänneistä UFOista teknologiaa on 1000% oikein. Kansallisen turvallisuuden salassapitosopimukseni estävät minua lisäämästä tähän minkäänlaista kommenttia.”

Eric Davis

Davis tuntuu myös uskovan ainakin joitain aspekteja eversti Philip Corson tarinasta. Tarina voi olla värikynällä korjailtu, mutta yhtä kaikki osa siitä voi olla totta. Corsosta puhuttaessa tri. Davis sanoo:

“(Corson) työ siviilinä oli käsitellä törmäyksistä saatuja materiaaleja ja antaa niitä eri turvallisuusalan alihankkijoille analyysia ja takaisinmallinnusta varten. Joten se osoittautui oikeaksi. Ja siksi se on tuossa. Ja on tapahtunut useita törmäysnoutoja.”

Loading video

Artefakteja voi olla USAP:ssa, SAP:ssa & IRAD:ssa

IRAD:t, SAP:t ja USAP:t voivat olla paikkoja joista UFO-artefakteja löytää varastoituna. Samaan aikaan tilanne on uskomattoman sekavaa, mahdollisesti tarkoituksella. Vaikka ne ovat valtion toimeksiantoja, se miten paljon valtio niitä valvoo ja miten paljon valtiolla niihin on pääsy vaihtelee, ja joskus se ei ole paljon mitään. Se, että olet työntekijä valtion toimeksiantamassa SAP:ssa, ei tarkoita että sinua pidettäisiin valtion työntekijänä ja näin sinun ei tarvitse vastata valtiolle.

Tom DeLonge

George Knappin haastattelussa, joka on jaossa MysteryWire.comissa, Tom DeLonge puhui sekä siitä, että valtiolla on hallussaan alastulleita jäänteitä ja valtion ohjelmista, että siitä missä artefakteja mahdollisesti säilytetään, mm. yksityisessä teollisuudessa:

DeLonge: Mutta tiedän että sellaista oli, ja minulle kerrottiin, että oli törmäyksiä. Ja me pidimme sitä… mahdollisesti me herpaannuimme, pelkäsimme. Me piilotimme sen, loimme vastatiedustelun ”kissa-hiiri-leikin” pitääksemme ihmiset poissa kysymästä vaikeita kysymyksiä joihin meillä ei ollut vastauksia, ja me loimme tämän törmäysohjelman paljon suuremmaksi kuin Manhattan Project, paljon suuremmaksi kuin Apollo, jotta voisimme selvittää miten hommat toimivat ja miten rakentaa oma puolustusjärjestelmämme sitä vastaan, jos tällaisia on muitakin. Ja mielestäni se on kiinnostavaa.

Knapp: Onko se… voitko sanoa onko se valtiolla? Onko se mitä me käsittelemme valtion voimaansaattamista vai onko se ulkopuolella vai onko se pikkaisen molempia? Tarkoitan, valtiolla on paljon ihmisiä jotka tietävät, mutta paljon ihmisiä, tai ainakin osa keskeisistä pelureista, ovat valtion viitekehyksen ulkopuolella?

Delonge: Uskon, että se on valtiolla, mutta uskon että iso osa tästä on olemassa välkyllä tavalla. En ole täysin varma onko näin salaisuuden ylläpitämiseksi, mahdollisesti, mutta mielestäni näin on siksi että varmistettaisiin maailman parhaiden kykyjen asian parissa työskentely. Kun meillä ensi kerran alkoi olla… kun me ensi kerran löysimme alukset, minä tiesin tuovamme mukaan yksityisteollisuuden, armeijan, tiedustelupalvelut… varsin erilaisen porukan erittäin, erittäin kohonneita ajattelijoita ja sanoin ”Miten me hoidamme tämän?” Tiedän, että paljon yksityistä teollisuutta pääsi mukaan syvälle peliin koska se on se missä heidän osaaminen oli. Ja nuo yritykset, jotka työskentelevät noiden asioiden parissa, menevät puolustusministeriön alle ja joutuvat toimimaan kuten valtio, mutta se on edelleen yksityinen korporaatio, jota tietyt lait suojelevat. Joten tiedän keskusteluistani neuvonantajien parissa, jotka, kun kysyin heiltä… kysyin heiltä erään tietyn kysymyksen. Sanoin, ”Onko meillä… onko se laillista työskennellä kehittyneen teknologian parissa samalla tavoin kuin te teette? Vai määrittääkö kansallinen turvallisuus sen mitä voi tehdä?” En ollut epäkunnioittava. En sanonut ”Teettekö jotain laitonta?” Oli erittäin selvää mitä he yrittivät saavuttaa, kun saamani vastaus oli juuri se laki, juuri se pykälä ja juuri se momentti valtion verkkosivulta. Minulle esitettiin aivan erityinen tekstin kohta, jonka mukaan nämä turvallisuuslaitokset toimivat.

Loading video

Knapp: Tuossa lauseessa oleva viittaus on, että meillä on teknologiaa jostain muualta, voit kutsua sitä vaikka vieraaksi, se ei ole meidän, se on tuntematonta. Meillä on teknologiaa ja yritämme selvittää miten se toimii ja miten suojautua siltä?

DeLonge: Joo. Se on tasan tarkkaan se mitä tapahtuu. Sitä on vaikea uskoa, sitä on super vaikea myöntää, mutta se on juuri se mitä tapahtuu, joo.

Loading video

Muita kommentteja näitä ryhmiä koskien

Chris Mellon

Erityisen kuvaava lainaus IRADeja koskien tuli eräältä joka on myös TTSA:n jäsen, Chris Mellonilta. Hänen kommenttinsa (jotka on annettu vuonna 2016 ja voivat nyt olla jo vanhentuneita) voidaan myös tulkita yleisesti skeptisiksi UFO-artefaktien olemassaoloa kohtaan. Koska TTSA tällä hetkellä väittää pitävän hallussaan metamateriaaleja, ja ksoka niin moni muu on astunut julkisuuteen väittäen, että valtiolla on niitä, olisi kiinnostavaa tietää onko Mellonin mielestä edelleen vaikeaa kutiella, että avaruusolentojen teknologia pysyisi piilossa. Kuitenkin, voitaisiin väittää että metamateriaalit eivät enää ole piilossa, koska kansa on saanut jo tietää niistä, mikä tekee Mellonin mielipiteestä, tavallaan, nyt oikean. Mellon esitti mielipiteensä ennen TTSA:n julkista perustamista. Huolimatta kaikesta muusta tässä lainauksessa ja minun sekavasta tulkinnastani siitä, pidän hänen sanojaan IRADeista äärimmäisen tärkeänä.

Tässä on lainaus Mellonin ja Leslie Keanin haastattelusta:

Kean: Jotkut sisäpiirin lähteet ovat ehdottaneet, että noudetut laitteet UFOsta voisivat olla yksityisen ilmailualan yrityksen hallussa, joka on riippumaton puolustusministeriöstä. Tällä tavoin se ei olisi valtion valvonnassa ja sen identiteetti olisi vain harvojen tiedossa. Voisiko tämä olla mahdollista?

Mellon: Mielestäni on vaikeaa kuvitella jonkin niinkin räjähdysherkän kuin avaruusolentojen teknologian pysyvän salassa vuosikymmeniä. Joten vaikka minulla ei ole syytä uskoa, että mitään avaruusolentojen teknologiaa on saatu haltuun, sanon tämän: Jos se olisi minä, ja yrittäisin haudata sen syvälle, veisin sen pois valtion valvonnasta täysin ja sijoittaisin sen osastoon, joka on täysin uusi entiteetti jo olemassaolevan puolustusteknologian yrityksen sisälle ja pyörittäisin sitä kuin “IRADia” eli “Independent Research and Development Activitya.”

Bernard Haisch

Bernard Haisch otti kantaa UFO-ohjelmiin sekä törmäyksen nouto-ohjelmaan itseensä. Spekuloin, että Haisch on oikeassa ja AATIP todellakin löysi törmäysohjelman, ja tämä on se syy miksi Elizondo tunsi olonsa itsevarmaksi tehdä lausunto Tucker Carlsonin ohjelmassa siitä, että valtiolla on UFO-romua. Haisch sanoi hänen blogissaan:

“Seuraava on olettamus.

Lähteet kertovat minulle, että tämä kaikki on pelkkä jäävuoren huippu. Neljän toisiinsa liittyvän mutta erillisen, tunnistamattoman SCI-ohjelman ryhmä, jotka liittyvät vuoden 1947 Trumanin muistioon, on edelleen olemassa ja niitä pyöritettiin 1990-luvulle asti suurissa ilmailualan yrityksissä kuten Lockheed, TRW, Raytheon, Aerospace Corp. jne. Nämä olivat kalliita ohjelmia, sillä salailun hinta voi olla paljon suurempi kuin itse tutkimuksen. AATIP-ohjelmalla ei ole mitään kytköstä näihin neljään paljon paremmin rahoitettuun ohjelmaan. Todellakin, pimeän budjetin ohjelmat yleensä ovat luokkaa $10 miljardia ja siitä ylöspäin. Aiheet ilmeisesti sivuavat teknologian takaisinmallinnusta ja Maan ulkopuolista biologiaa. AATIP löysi UFO-törmäysohjelman virallisia kanavia pitkin, mutta siltä evättiin pääsy siihen koska AATIP itsessään ei ole SAP. Senaattori Harry Reid keräsi nimiä puolustusministeriölle jotta sille annettaisiin SAP-status, mutta puolustusministeriö eväsi tämän pyynnön.”

Tri. Kit Green via Richard Dolan:

Richard Dolanin artikkeli ja haastattelu tri. Kit Greenin kanssa on erittäin mielenkiintoinen. Ensinnäkin on tärkeää mainita, että on epäselvää josko tri. Green uskoo näiden oikeasti olevan UFO SAP-ohjelmia:

Kysyin häneltä kaiken tämän lopuksi, kaikista niistä läheltä piti -tilanteista, uskoiko hän että SAP:t liittyivät UFOihin, avaruusolentoihin ja tällaisiin. Hänen vastauksensa, kuten aina, oli äärimmäisen tarkka. Perustuen hänen tiettyyn kokemukseensa ja asiantuntemukseensa, hän ei nähnyt mitään syytä mennä aiheeseen.

Sitten, toisessa kohtaa artikkelia Doan ja Green puhuvat ristiriitaisesta Wilsonin dokumentista ja tri. Green kertoo joitain hänen mielipiteitään SAP:sta:

Jälkikeskustelussa Kit Green lisäsi omaan lausuntoonsa. Vaikka hän ei halunnut lausuntoaan kirjattavan ylös koskien Wilsonin dokumentin aitoutta, hän sanoi kyllä, että dokumentissa käyty ”yleinen keskustelu” oli ”äärimmäisen tuttua” hänelle. Erityisestti, se miten SAP:n liittyen ”tulee aika jolloin ne eivät enää ole USA:n valtion hallinnassa”.

Lisäksi Wilsonin reaktion kuvaus dokumentissa — Wilsonin suuttumus ja tyrmistys siitä, että hänet suljettiin ohjelman ulkopuolelle, johon hän uskoi olevansa auktoriteettia — kuulosti Greenin mielestä täysin oikealta. ”Itse asiassa”, hän lisää, ”kaikki SAP:t joissa olen ollut mukana ovat olleet siinä kategoriassa, poislukien yksi. Kun menen niihin laitoksiin, siellä ei ole valtion työntekijöitä.”

Kun siirrytään haastattelun loppuun, Dolan tiivistää tri. Greenin ajattelun SAP:hin liittyen:

Ne ovat kehittyneintä tutkimusteknologiaa, jota kehitetään missään yksityisessä korporaatiossa, mutta sen lisäksi perusskenaario on, että USA:n valtio ei ole muuta kuin turvallisuusorganisaatio, joka työskentelee näiden yksityisten tahojen hyväksi. Minun mielikuvani on, että USA:n valtiolla on vähän sanomista näissä ohjelmissa. Se tarjoaa rahaa, turvaa ja arvokasta infraa, siinä kaikki. Kun teknologia on valmis käyttöön, silloin voi tarina olla toinen, kun armeija ottaa käyttöön kenttäkelpoisen järjestelmän.

Entinen senaattori Harry Reid

Aiemmassa haastattelussa entinen senaattori Harry Reid sanoi, että hän halusi AATIP:n muuttuvan SAP:ksi jotta se pääsisi käsiksi salattuihin materiaaleihin. Viime viikolla haastattelussa George Knappin kanssa, sen sijaan että viittaisi muihin UFO-ohjelmiin ryhminä joilla saattaisi olla materiaaleja, Reid viittasi ”julkisiin korporaatioihin” niinä joilla on materiaaleja. Tämä on linjassa sen kanssa mitä monet ovat sanoneet, että yksityiset alihankkijat, julkiset korporaatiot ja/tai yksityiset tutkimus- ja kehitysohjelmat (IRADit) ovat niitä joilla on romua sekä myös niitä missä jotkut viralliset valtion UFO-ohjelmat voisivat olla.

George Knappin haastattelusta Harry Reidin kanssa:

Vuonna 2009 Reid yritti saada Pentagonin muuttamaan AATIP SAP:ksi, salaisemmaksi operaatioksi, osittain siksi että hän halusi liittää tämän muihin tutkimusohjelmiin joilla voi olla tai sitten ei kovaa todistusaineistoa UFOista, mm. materiaaleja tai teknologiaa, jota on noudettu törmäyspaikoilta.

“Syy sille miksi tein näin on, että aina liikkuu huhuja, jotkut sanovat että julkiset korporaatiot pitävät materiaaleja hallussaan ja että niitä meidän pitäisi syynätä”, Reid sanoo. ”Halusin varmistaa oliko väite voimassa, mutta en saanut sitä läpi, he eivät tukeneet sitä, eivät hyväksyneet.”

Katso George Knappin haastattelu Harry Reidin kanssa täältä.

Harry Reidin historiallinen kirje:

Reid letter 1

Reid letter 2

Reid letter 3


Monia muita väitteitä on esitetty liittyen näihin ohjelmiin ja tahoihin, joilla mahdollisesti on UFO-romua, artefakteja, metamateriaaleja ja mahdollisesti jopa kokonainen alus. Se on aihe joka pitää ottaa vakavammin. Armeija tuntuu olevan kiinnostunut aiheesta, ja reportteri jopa kysyi istuvalta presidentiltä siitä. Kun eri ryhmät testaavat teknologiaa, tämä on aihe joka ei ole katoamassa vähään aikaan.

 

Artikkelin julkaissut Silva Record

Kommentteja Tri. Hal Puthoffin v.2020 esityksestä

Tri. Hal Puthoff puhui 8. helmikuuta 2020 Berkley Springsissä järjestetyssä tilaisuudessa Länsi-Virginiassa, USA:ssa. Esitys oli nimeltään ”Puolustusministeriön UAP-ilmiöt: Tarinaa ennen, tarinan jälkeen.” Puthoff piti samalla otsikolla puheen Society for Scientific Exploration/International Remote Viewing Associationin konferenssissa Las Vegasissa, Nevadassa 8. kesäkuuta 2018.

Dr. Hal Puthoff

Olen kuunnellut hänen esityksensä ääniraitaa, jonka minulle tarjosi nimetön osallistuja. Kiitän häntä. Vertasin tämän puhtaaksikirjoitusta vuoden 2018 esityksen puhtaaksikirjoitukseen. Halusin nähdä oliko vuoden 2020 esitykseen lisätty uutta materiaalia. Havaitsin seuraavia uusia pointteja (näitä voi olla muitakin): * Vuoden 2018 puheessa Puthoff sanoi, että AATIP (Advanced Aerospace Threat Identification Program) oli alkanut kesäkuussa 2007. Kuitenkin vuoden 2020 puheessa AATIP ilmoitettiin alkaneen kesäkuussa 2008. Tämä sopii paremmin AAWSAPin (Advanced Aerospace Weapon System Applications Program) alkamisen tunnettuun päivämäärään syyskuussa 2008.

* Hän kertoi päivämäärän Neuvostoliiton ”Thread-3” -dokumentille, joka käsitteli UAP-ilmiöitä maassa. Puthoffin päivämäärä tälle dokumentille oli vuonna 1991.

*  Puthoff kertoi yksityiskohtia USA:n laivaston pilotin kohtaamisista vuosilta 2014/2015.

* Kun puhetta oli laajemmasta AAWSAP-kontraktin ilmoituksesta, Puthoff esitti hänen ilmoituksensa tehdyn vuonna 2008. Vuoden 2018 puheessaan hän oli puhunut vuodesta 2007. Löysin kopion hänen dokumentistaan internetistä jokin aika sitten, ja me olemme saaneet tietää ilmoituksen tehdyn vuonna 2008.

* USA:n armeijan CRADA mainittiin ohimennen.

* TTSA:n jäsenien kirjoittamista uusista kirjoista puhuttiin.

* History Channelin dokumenttisarja ”Unidentified” mainittiin.

* Puthoff puhui siitä miten USA:n laivasto oli ilmoittanut julkistaneensa kolme UAP-videota.

* Laivaston uusista UAP-havaintoja koskeneista ohjeista puhuttiin.

* Kongressi on pitänyt briiffejä UAP-asiasta, ja tästä puhuttiin myös.

Kysymyksiä

Puheen jälkeen oli mahdollisuus kysymyksille. Olen tehnyt muutaman huomion jokaisen Puthoffin vastaukseen liittyen. Joidenkin kysyjien ääni ei kuulunut nauhalta hyvin, ja kysymyksen sisältö on voitu kuulla väärin.

K1 – Miten TTSA tulkitsee muiden näkökulmat? V1 – Me seuraamme dataa. Kun kuulen muita väitteitä esim. salaisesta avaruusohjelmasta, minulla ei ole evidenssiä. Laita se harmaaseen laatikkoon. Me emme edes sano, että UAP:t ovat ”avaruusaluksia.”

K2 – Miten pian warp-moottori on siviilikäytössä? V2 – Teoreettisen fysiikan parissa työskentelee ihmisiä. Tällä hetkellä me emme näe polkua eteenpäin. Ehkäpä ei vuosisataan.

K3 – Vapaan energian teknologia, pääsemmekö siihen käsiksi? V3 – Laboratoriomme pyöritti keksijäohjelmaa. Tutki monia laitteita. Lopuksi emme löytäneet positiivsta evidenssiä.

K4 – Richard Doty sanoo hänen työskennelleen sinun leipiisi. Kommentteja? V4 – Hän teki niin. Oli aika jolloin hän tutki kaikkia ilmiön aspekteja. Richard Doty oli sopimuksella meille töissä, niinkuin muutkin. Jotkut hänen datastaan kyettiin varmistamaan, kaikkea ei. Minä pidin hänestä ihmisenä.

K5 – Onko ihmistiede menossa kohti tämän ilmiön ymmärtämistä? V5 – Suuri määrä tietoa on 38 DIRD-dokumentissa (Defense Intelligence Reference Documents). Osa on arkalauonteista. On järkevää ajatella, että jossain kohtaa tullaan yhdistämään kaikki se mikä on käyttökelpoista. Ennusteet eivät yleensä toteudu. 20 vuodessa meillä on uusia teknologioita.

K6 – Voitko kommentoida työtäsi Ingo Swannin kanssa kaukokatselusta? V6 – Puthoff kertoo pitkäsi kuvaten hänen työtään.

K7 – Voitko kommentoida tri. Eric Davisia ja ultraterrestriaaleja? V7 – Kirjoitin paperin ultraterrestriaaleista — perustuen dataan. Kirjoitin kaikista vaihtoehdoista. Kirjoitin sen ja lähetin kollegoilleni.

K8 – Eräs seikka UAP:sta puhuttaessa oli väliaineen ylittävä matkustus. Ilma/avaruus/vesi. Entäpä kiinteässä aineessa matkaaminen? Kommentteja? V8 – Eräs asia meidän avaruus-ajan mittaamisen keskusteluissamme — teoria voi ennustaa, että me voisimme kulkea kiinteässä aineessa.

K9 – Kaukokatselu — vastaako se kysymyksiin? V9 – Kiinnostusta kaikilla aloilla. Sain joitain vastauksia UAP:sta kaukokatselulla, esim. Pat Price on löytänyt neljä UAP-tukikohtien sijaintia Maasta.

K10 – Onko TTSA tutkimassa tietoisuutta? V10 – Tällä hetkellä TTSA ei tutki tietoisuutta, vaan UAP:ta.

K11 – Sinun käyttämäsi data — kertooko se useammasta UAP-tyypistä? Maan ulkopuolisesta? V11 – Vaihtoehtojen heittelyä — joka puolelle karttaa. Meillä on pallo jonka sisällä on kuutio; tic-tac -muotoja; kolmioita. Paljon erilaisia rakenteita.

K12 – Mg-Bi -materiaali. Oletko määrittänyt sen mistä se on tullut? Mihin sitä käytetään? V12 – Se on monimutkaista. Eri teorioita on internetissä. Me emme tiedä siitä oikeastaan mitään. Kymmenen vuotta sitten tutkimme Linda Moulton Howen palasta. Emme saaneet siitä mitään irti. Siltikään emme tiedä mitään. Ei vastauksia vielä.

K13 – Ingo Swann, Kuun pimeällä puolella olevat avaruusolentojen alukset. Kommentteja? V13 – ”Jätkät” tulivat luoksemme koordinaattien kanssa. He halusivat kaukokatselun näille. Me annoimme heille sellaisen. Kuvaus sopii asioihin Kuussa. He tuntuivat jo tietävän vastaukset. He testasivat meitä.

K14 – Esityksessäsi mainitsit ongelmista, jotka aiheutuvat kun ihmiset työskentelevät siiloissa. Miten siiloutumisen ongelma voitaisiin ratkaista? V14 – AATIP yritti 38 DIRDin avulla saada useita näkökulmia. Yritti saada ihmiset puhumaan keskenään.

K15 – Me kuulemme laivaston mielipiteistä, mutta entäpä ilmavoimat? V15 – Ilmavoimat on toteuttanut useimmat aiemmista julkisista ohjelmista.

K16 – Jatkuiko Project Blue Book? V16 – PBB ei jatkunut, muut ohjelmat kyllä.

K17 – AATIP:n nykytila — Pentagon muutti lausuntojaan. Voitko selventää? V17 – Pentagonilta tuli ristiriitaisia lausuntoja, esim. että Luis Elizondo ei työskennellyt AATIP:ssa. Ei ole totta. TTSA yrittää auttaa selvittämään tämän kulisseissa. Asiat suttaantuvat ajan kanssa.

K18 – Skunk Worksin johtaja Lockheed Martinilla teki lausuntoja, mm. ”Nyt meillä on teknologia matkata tähtiin.” Voitko kommentoida? V18 – Ben Richilta kysyttiin tästä. Me emme tiedä tarkkaan mitä hän tarkoitti sanoessaan niin. Miksi hän sanoi niin.

K19 – Huolettaako Neuvostoliittoa UAP:t? V19 – UFOt ovat tulleet amerikkalaisten ohjussiilojen ylle ja sammuttaneet ne. Ne ovat tulleet neuvostoliittolaisten ohjussiilojen ylle ja käynnistäneet ne.

K20 – Onko internet-keskustelu koskien Etelänapamannerta totta? V20 – Ei mielipidettä. Ei evidenssiä.

K21- Onko kommenttia Wilsonin dokumenttiin? V21 – Kollegani Eric Davis haastatteli Wilsonia. Siinä puhutaan mahdollisesti käynnissä olevista ohjelmista.

K22 – George Knapp haastatteli sinua — mainintaa oli törmäyksien noudoista kertovasta dokumentista. Mistä dokumentin löytää? V22 – Se on jossain internetissä — en tiedä missä.

K23 – Kun Richard Doty palkattiin, oliko se AATIP:n? V23 – Ei, toiseen ohjelmaan ennen AATIP:ia.

K24 – Onko sinulla viitteitä siihen että avaruusolennoille kommunikoidaan osana salaisia avaruusohjelmia kuten mainitaan kirjassa [kirjan nimi esitetään? V24 – En näe evidenssiä.

K25 – Onko joku saattanut takaisinmallintaa UFOja? V25 – Se on mahdollisuus. Se on mahdollista. Toin tämän idean esiin paperissani.

K26 – Tarina kertoo Nixonista, joka jätti UFOista kertovan kirjeen aikakapseliin. Oliko se salainen dokumentti? V26 – En tiedä onko tarinassa perää.

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com