Helmikuun 23. päivän yönä vuonna 2025 argentiinalaisen Tucumánin asukkaat todistivat hämmästyttävää näkyä voimakkaan ukkosmyrskyn aikana. Kun voimakas salama repi taivaan halki, se valaisi hetkeksi myrskyn keskellä leijuvan massiivisen, sikarinmuotoisen esineen.
Silminnäkijät kuvailivat kohdetta tummaksi, pitkänomaiseksi ja kiinteäksi, joka oli jyrkässä ristiriidassa sitä ympäröivien pyörteisten myrskypilvien kanssa. Toisin kuin luonnollinen sääilmiö, muoto vaikutti rakenteelliselta ja tarkoitukselliselta, mikä sai monet arvelemaan, että kyseessä oli älykkäästi suunniteltu UFO, joka oli mahdollisesti peräisin maan ulkopuolelta.
On epäselvää, osuiko salama esineeseen, mutta on raportoitu, että ufoihin on osunut salama, mutta ne ovat pysyneet koskemattomina, mikä viittaa siihen, että ne voivat joko valjastaa tai kestää valtavia energiatasoja.
Jotkut tutkijat uskovat, että tietyt UFOt imevät salaman energiaa käyttövoimaksi tai voimanlähteenä. Aiemmissa tapauksissa samanlaisia havaintoja on raportoitu sähkömyrskyjen yhteydessä, mikä lisää teorioita siitä, että tällaiset alukset voivat ladata järjestelmiään luonnollisista energialähteistä.
Tiedetään, että teoreettisessa fysiikassa tutkitaan ajatusta energian talteenotosta sähköisistä ilmiöistä, kuten Teslan ajatuksia langattomasta energiansiirrosta. Jos kehittynyt sivilisaatio hallitsisi tämän, salama voisi olla käyttökelpoinen energianlähde.
Maapallon ulkopuolisen elämän maailmanlaajuinen etsintä on saamassa uutta vauhtia, kun tiederyhmät ja hallitukset ympäri maailmaa tehostavat ponnistelujaan löytääkseen merkkejä Maapallon ulkopuolisesta älystä. Keskustelu avaruusolentojen olemassaolosta on siirtymässä spekulaatiosta vakavaan tutkimukseen.
Viime kuukausina Kiina ilmoitti, että sen 500 metrin halkaisijaltaan oleva pallomainen teleskooppi (FAST) – joka tunnetaan myös nimellä ”Sky Eye” – oli havainnut ”epäilyttäviä signaaleja”, jotka saattoivat olla peräisin avaruusolentojen sivilisaatiosta. Ilmoitus, joka julkaistiin lyhyesti Kiinan valtion mediassa ennen kuin se poistettiin, herätti kansainvälistä huomiota ja elvytti keskustelun ihmiskunnan valmiudesta käsitellä todisteita avaruusolentojen kanssa tapahtuneesta kontaktista.
Guizhoun maakunnassa sijaitseva FAST-teleskooppi on maailman suurin ja herkin radioteleskooppi. Se on varustettu 19 signaaleja vastaanottavalla antennitornilla ja sen herkkyys on kaksinkertainen edeltäjiinsä verrattuna. Se on noussut johtavaksi välineeksi tutkittaessa niin sanottuja teknologisia merkkejä – radio- tai sähkömagneettisia jälkiä, jotka voivat viitata älylliseen elämään Maan ulkopuolella.
Kuten avaruustoimittaja Leonard David haastattelussa selitti, skeptisyys on kuitenkin edelleen perusteltua. Kalifornian yliopiston Berkeleyn kaltaisten laitosten asiantuntijat, jotka tekevät yhteistyötä kiinalaisten tutkijoiden kanssa, uskovat, että havaitut signaalit olivat todennäköisesti radiofrekvenssihäiriöiden (RFI) tulosta – ihmisten teknologian aiheuttamaa vääriä häiriöitä, eivätkä avaruusolentojen. Siitä huolimatta David toteaa, että aitojen signaalien havaitseminen on vain ajan kysymys, ja kehottaa hallituksia ja tiedotusvälineitä pohtimaan, miten yhteiskunta voisi reagoida, kun se päivä koittaa.
”Jossain vaiheessa historiaamme tämä tarina tulee toteutumaan”, sanoi David. ”Kysymys ei ole siitä, olemmeko yksin, vaan siitä, kuinka täynnä universumi todella on.”
Kun radioastronomit tutkivat taivasta, muut tutkijat suuntaavat huomionsa meren syvyyksiin. Harvardin johtama tutkimusretkikunta suoritti äskettäin kahden viikon syvänmeren tutkimusmatkan Papua-Uuden-Guinean lähellä, jossa tutkijat löysivät merenpohjasta kymmeniä pieniä metallisia palloja. Tiimi uskoo, että nämä hiukkaset ovat peräisin meteoriitista, joka saapui maapallon ilmakehään vuonna 2014. Alustavien analyysien mukaan niiden koostumus ei vastaa mitään tunnettua materiaalia aurinkokunnassamme.
Jos tämä havainto vahvistuu, se voisi olla ensimmäinen konkreettinen todiste siitä, että tähtienvälistä materiaalia – ja mahdollisesti jopa teknologiaa – on saapunut Maahan. Tutkimusta johti Harvardin astrofyysikko Avi Loeb, joka tunnetaan kiistanalaisista mutta tieteellisesti tarkkoista tutkimuksistaan kohteista kuten Oumuamua, joka oli ensimmäinen tähtienvälinen vierailija, jonka havaittiin kulkevan aurinkokuntamme läpi vuonna 2017.
Löydettyjen pallomaisten kappaleiden isotooppisuhteita ja rakenteellisia ominaisuuksia analysoidaan niiden alkuperän selvittämiseksi. Vaikka valtavirran astronomit kehottavat varovaisuuteen, Loebin löydökset ruokkivat edelleen keskustelua siitä, voisivatko tähtienväliset kohteet olla ei-inhimillisen teknologian jäänteitä.
James Webb -avaruusteleskoopin ollessa nyt toiminnassa ja kykenevän havaitsemaan kemiallisia sormenjälkiä kaukaisten eksoplaneettojen ilmakehissä, ihmiskunta on astumassa uuteen löytöjen aikakauteen. Yhdessä maapallolla sijaitsevien laitosten, kuten FAST:n, ja SETI:n (Search for Extraterrestrial Intelligence) kansainvälisen yhteistyön kanssa tiedemiehet kehittävät työkaluja vastatakseen yhteen ihmiskunnan vanhimmista kysymyksistä.
Vaikka vahvistettua näyttöä avaruusolentojen olemassaolosta ei ole vielä löytynyt, jokainen uusi havainto – olipa se avaruudesta tai syvämerestä – laajentaa ymmärrystämme kosmosta. Leonard Davidin mukaan haasteena on oppia tulkitsemaan ja viestimään tällaisista löydöksistä vastuullisesti.
Toistaiseksi etsintä jatkuu, skeptisyyden ja toivon ohjaamana. Teknologian kehittyessä vastaus kysymykseen, olemmeko yksin universumissa, ei ehkä ole enää tieteiskirjallisuutta, vaan pian toteutuva uutinen.
Kiina on saattanut vastaanottaa signaaleja avaruusolennoilta
Kiina väittää, että sen valtava ”Sky Eye” -teleskooppi on saattanut havaita jälkiä kaukaisesta muukalais sivilisaatiosta, kertoo kiinalaisten tutkijoiden äskettäin julkaistu ja myöhemmin poistettu raportti.
Pekingin normaalin yliopiston astronomit ovat löytäneet ”useita tapauksia, joissa on mahdollisia teknologisia jälkiä ja maapallon ulkopuolisia sivilisaatioita”, kertoo tiistaina (14. kesäkuuta) julkaistu raportti Science and Technology Daily -lehdessä, joka on Kiinan tiede- ja teknologiaministeriön virallinen lehti.
Pekingin yliopiston astronomit ovat löytäneet ”useita tapauksia, joissa on mahdollisia teknologisia jälkiä ja Maapallon ulkopuolisia sivilisaatioita”, kertoo tiistaina 14. kesäkuuta julkaistu raportti Science and Technology Daily -lehdessä, joka on Kiinan tiede- ja teknologiaministeriön virallinen sanomalehti.
Signaalit havaittiin 500 metrin halkaisijaltaan olevalla pallomaisella teleskoopilla (FAST), joka sijaitsee Lounais-Kiinassa Guizhoun maakunnassa. (Kuvan lähde: NAO/FAST)
Signaalit havaittiin Kiinan 500 metrin halkaisijaltaan olevalla pallomaisella radioteleskoopilla (FAST), joka tunnetaan lempinimellä ”Sky Eye” ja on maailman suurin radioteleskooppi. Sky Eye otettiin käyttöön vuonna 2019 etsimään avaruudesta radiosignaaleja, jotka voisivat viitata maapallon ulkopuoliseen elämään. Tutkijat kertoivat, että he löysivät vuonna 2020 kyseisiä tietoja läpikäydessään kaksi epäilyttävää kapeakaistaista, mahdollisesti keinotekoista radiosignaalia. Sitten vuonna 2022 tunnettujen eksoplaneettojen kohdennetussa tutkimuksessa löydettiin toinen outo kapeakaistainen radiosignaali, jolloin niiden määrä nousi kolmeen.
Koska signaalit ovat kapeakaistaisia radioaaltoja, joita yleensä käyttävät vain ihmisten lentokoneet ja satelliitit, ne voivat olla peräisin muukalaisteknologiasta. Tutkijat kuitenkin korostavat, että tulokset ovat alustavia ja niitä on tulkittava varovasti, kunnes analyysi on valmis.
”Kyseessä on useita kapeakaistaisia sähkömagneettisia signaaleja, jotka eroavat aiemmista, ja tiimi tutkii niitä parhaillaan tarkemmin”, kertoi Zhang Tongjie, Pekingin normaalin yliopiston avaruusolentojen sivilisaatiota tutkivan ryhmän johtava tutkija Science and Technology Daily -lehdelle. ”On myös hyvin mahdollista, että epäilyttävä signaali on jonkinlainen radiohäiriö, mikä on vielä vahvistettava ja suljettava pois. Tämä voi olla pitkä prosessi.”
Julkaisunsa jälkeen raportti alkoi nopeasti levitä kiinalaisessa sosiaalisen median verkostossa Weibossa, ja useat muut valtion omistamat tiedotusvälineet ottivat sen esille. Syitä sen äkilliseen poistamiseen ei ole selvitetty.
Signaalit eivät ole ensimmäinen kerta, kun tiedemiehet ovat hämmentyneet syvästä avaruudesta tulevista radioaalloista. Elokuussa 1977 Ohio State Universityn Big Ear -teleskoopilla suoritettu SETI-tutkimus (Search for Extraterrestrial Intelligence) havaitsi uskomattoman voimakkaan, minuutin pituisen sähkömagneettisen purkauksen, jonka taajuus oli tiedemiesten arvion mukaan sellainen, jota avaruusolennot voisivat käyttää. Havaittuaan signaalin tulosteesta, tuona yönä teleskoopin parissa työskennellyt tutkija Jerry Ehman kirjoitti kiireesti punaisella kynällä sivulle sanan ”Wow!”, mikä antoi havainnolle sen kuuluisan nimen.
Saman avaruusalueen seurantatutkimukset ovat kaikki olleet tuloksettomia, ja myöhemmät tutkimukset ovat viitanneet siihen, että signaali saattoi tulla Aurinkoa muistuttavalta tähdeltä Jousimiehen tähdistössä, Live Science on aiemmin raportoinut. Signaalin lähde on kuitenkin edelleen mysteeri.
Kiinalaiset astronomit haluavat sulkea pois radiohäiriöt, koska ne ovat tunnetusti haitanneet avaruusolentoja etsiviä tutkijoita viime aikoina. Vuonna 2019 astronomit havaitsivat signaalin, joka lähetettiin Maahan Proxima Centaurista – aurinkomme lähimmästä tähtijärjestelmästä (noin 4,2 valovuoden päässä) ja jossa on ainakin yksi potentiaalisesti asuttava planeetta.
Signaali oli kapeakaistainen radioaalto, joka tyypillisesti liittyy ihmisen luomiin esineisiin, mikä sai tutkijat pohtimaan jännittävää mahdollisuutta, että se olisi peräisin muukalaisten teknologiasta. Kaksi vuotta myöhemmin julkaistut uudet tutkimukset viittasivat kuitenkin siihen, että signaali oli todennäköisesti peräisin toimintahäiriöisestä ihmisen luomasta teknologiasta, Live Science raportoi aiemmin. Vastaavasti toinen kuuluisa signaalien sarja, jonka kerran oletettiin olevan peräisin avaruusolioilta ja joka havaittiin vuosina 2011–2014, osoittautui tosiasiassa tutkijoiden mikroaaltouunissa lämmittämien lounaiden aiheuttamaksi.
Tonjie on lisännyt, että hänen tiiminsä aikoo tehdä toistuvia havaintoja outoista signaaleista, jotta radiohäiriöt voidaan sulkea pois lopullisesti ja saada niistä mahdollisimman paljon tietoa.
”Odotamme innolla, että [FAST-teleskooppi] on ensimmäinen, joka löytää ja vahvistaa maapallon ulkopuolisten sivilisaatioiden olemassaolon”, Zhang kertoi Science and Technology Daily -lehdelle.
Universumin laajuuden ja iän sekä maapallon ulkopuolella ilmeisesti puuttuvien älyllisten elämänmuotojen välinen ristiriita – niin kutsuttu Fermin paradoksi – on jo pitkään vaivannut tutkijoita. Paradoksi on saanut nimensä Nobel-palkitun fyysikon Enrico Fermin satunnaisesta lounaspohdiskelusta, jonka jälkeen hän on kuuluisasti sanonut: ”Missä kaikki ovat?”
UFO-havaintojen historiassa vain harvat tarinat ovat yhtä hyytäviä kuin väitetty tapaus, jossa oli mukana neuvostosotilaita kylmän sodan aikana. Salaisen CIA:n asiakirjan mukaan neuvostoliittolainen sotilasyksikkö Ukrainassa oli tiettävästi tekemisissä matalalla lentävän, lautasen muotoisen UFOn kanssa. Kun se oli ammuttu alas, viisi ihmismäistä olentoa ilmestyi esiin, yhdistyi palloksi ja säteili sokaisevaa valoa, joka muutti 23 sotilasta kiveksi. Kaksi valolta suojattua sotilasta jäi henkiin kertomaan tarinaa.
Kyseinen CIA:n asiakirja on käännös kanadalaisen Weekly World News -lehden ja ukrainalaisen Holos Ukrayiny -sanomalehden vuonna 1993 julkaistusta artikkelista. Weekly World News on tunnettu sensaatiomaisista ja kuvitteellisista jutuista. CIA keräsi usein tällaista materiaalia ulkomaisten tiedotusvälineiden ja propagandan analysoimiseksi, ei todennetuksi tiedustelutiedusteluksi. Tämän vuoksi kertomuksen uskottavuus on erittäin kyseenalainen, eikä artikkelissa esitettyjen väitteiden tueksi ole mitään vahvistavia todisteita.
Vaikka Neuvostoliiton tapaus on edelleen kiistanalainen, UFO-havainnot kiehtovat edelleen yleisöä maailmanlaajuisesti. Kansallinen UFO-raportointikeskus (National UFO Reporting Center, NUFORC) on luetteloinut yli 170 000 raporttia perustamisestaan vuonna 1974 lähtien, ja se on dokumentoinut tunnistamattomien ilmailmiöiden erilaisia muotoja ja käyttäytymistä. Raportit salaperäisistä esineistä jatkuvat Nevadan aavikoilta Skotlannin Bonnybridgen taivaalle, ja ne aiheuttavat keskustelua ja tutkimuksia.
Niin kiehtovia kuin nämä tarinat ovatkin, on tärkeää suhtautua niihin terveellä annoksella skeptisyyttä. Monet UFO-havainnot ovat johtuneet luonnonilmiöistä, ihmisen tekemistä esineistä tai vääristä tulkinnoista. Tieteellinen tutkimus ja kriittinen ajattelu ovat edelleen parhaita keinojamme erottaa tosiasia fiktiosta selittämättömän valtakunnassa.
Tarina neuvostosotilaista, jotka UFO muutti kiveksi, on edelleen yksi UFO-tarinoiden oudoimmista tarinoista. Vaikka lähteen uskottavuus on kyseenalainen, tarina kiehtoo ja mystifioi edelleen. Kun jatkamme taivaan tutkimista ja selittämättömien ilmiöiden selvittämistä, on tärkeää tasapainottaa ennakkoluulottomuus ja kriittinen analyysi.
Huomautus: Tämä artikkeli perustuu CIA:n salaiseksi julistettuun asiakirjaan, ja sitä on luettava tietäen sen kyseenalainen alkuperä ja vahvistavien todisteiden puute.
AIHE: LEHTI RAPORTOI VÄITETYISTÄ TODISTEISTA KOSKIEN ONNETTOMUUTTA, JOHON LIITTYI UFO
LÄHDE: KIEV BOLOS UKRAYINY UKRAINAKSI 27.3.93 S. 5
TEKSTI TEKSTI:
//(.(UUSINTAPAINOS SANOMALEHDESTÄ TERNOPIL VECHIRNIY: ”KOSMINEN KOSTO” — ENSIMMÄINEN KAPPALE JULKAISTU LIHAVOITUNA))
((TEKSTI))) SEN JÄLKEEN KUN MIHAIL GORBATSHOV LAKKAUTTI VUONNA 1991 KGB:N HUIPPUSALAISEN TIEDUSTELUHALLINNON, PALJON MATERIAALIA KYSEISELTÄ OSASTOLTA PÄÄTYI ULKOMAILLE, ERITYISESTI CIA:LLE. KUTEN ARVOVALTAINEN CANADIAN WEEKLY WORLD NEWS -LEHTI RAPORTOI, *YHDYSVALTAIN TIEDUSTELUPALVELU SAI HALTUUNSA 250-SIVUISEN TIEDOSTON UFON HYÖKKÄYKSESTÄ SOTILASYKSIKKÖÄ VASTAAN SIPERIASSA.
TIEDOSTO SISÄLTÄÄ PAITSI MONIA DOKUMENTAARISIA VALOKUVIA JA PIIRROKSIA, MYÖS TAPAHTUMIIN OSALLISTUNEIDEN TODISTUSAINEISTOA. ERÄS CIA:N EDUSTAJA VIITTASI TAPAUKSEEN ”KAUHISTUTTAVANA *KUVANA MAAN ULKOPUOLISTEN OLENTOJEN KOSTOSTA, KUVANA, JOKA SAA VEREN ‘HYYTYMÄÄN’”.
KGB:N AINEISTON MUKAAN MELKO MATALALLA LENTÄVÄ LAUTASEN MUOTOINEN AVARUUSALUS ILMESTYI SOTILASYKSIKÖN YLÄPUOLELLE, JOKA OLI SUORITTAMASSA RUTIINIHARJOITUSMANÖÖVEREITÄ. TUNTEMATTOMASTA SYYSTÄ JOKU LAUKAISI YLLÄTTÄEN ILMATORJUNTAOHJUKSEN JA OSUI *UFOON. SE PUTOSI MAAHAN EI KAUKANA, JA SIITÄ NOUSI VIISI LYHYTTÄ HUMANOIDIA, JOILLA OLI ”SUURET PÄÄT JA SUURET MUSTAT SILMÄT”.
KAHDEN ELOON JÄÄNEEN SOTILAAN TODISTUKSISSA TODETAAN, ETTÄ VAPAUTUTTUAAN ROMUSTA AVARUUSOLENNOT TULIVAT LÄHELLE TOISIAAN JA SITTEN ”YHDISTYIVÄT’YHDEKSI ESINEEKSI, JOKA SAI PALLOMAISEN MUODON.” TUO ESINE ALKOI SURISTA JA SIHISTÄ VOIMAKKAASTI JA MUUTTUI SITTEN KIRKKAAN VALKOISEKSI. MUUTAMASSA SEKUNNISSA PALLOT KASVOIVAT PALJON SUUREMMIKSI JA RÄJÄHTIVÄT LEIMAHTAEN ÄÄRIMMÄISEN KIRKKAASEEN VALOON. JUURI SILLÄ HETKELLÄ 23 SOTILASTA, JOTKA OLIVAT SEURANNEET ILMIÖTÄ, MUUTTUIVAT… KIVIPAALUIKSI. VAIN KAKSI SOTILASTA, JOTKA SEISOIVAT VARJOSSA JA OLIVAT VÄHEMMÄN ALTTIINA VALORÄJÄHDYKSELLE, SELVISI HENGISSÄ. *
KGB:N RAPORTISSA KERROTAAN EDELLEEN, ETTÄ UFON JA ”KIVETTYNEIDEN SOTILAIDEN” JÄÄNNÖKSET SIIRRETTIIN SALAISEEN TIETEELLISEEN TUTKIMUSLAITOKSEEN MOSKOVAN LÄHELLE. ASIANTUNTIJAT OLETTAVAT, ETTÄ ENERGIALÄHDE, JOKA ON VIELÄ TUNTEMATON MAAN ASUKKAILLE, MUUTTI VÄLITTÖMÄSTI SOTILAIDEN ELÄVÄN ORGANISMIN RAKENNETTA, MUUTETTUAAN SEN AINEEKSI, JONKA MOLEKYYLIKOOSTUMUS EI EROA KALKKIKIVEN KOOSTUMUKSESTA.
CIA:N EDUSTAJA TOTESI: ”JOS KGB:N TIEDOSTO VASTAA TODELLISUUTTA, KYSEESSÄ ON ÄÄRIMMÄISEN UHKAAVA TAPAUS”. MUUKALAISILLA ON HALLUSSAAN SELLAISIA ASEITA JA TEKNOLOGIAA, JOTKA YLITTÄVÄT KAIKKI OLETUKSEMME. NE VOIVAT PUOLUSTAA ITSEÄÄN, JOS NIITÄ VASTAAN HYÖKÄTÄÄN.”
(ENDALL) j23003.03 27 MAR 30/1529Z MAR BT #0317 NNNN NNNN -rsEODwrs Hyväksytty Retea5e_ Dam a MAY MD
Lääketieteen tohtori Steven Greerin 95-minuuttinen Richard Dotyn haastattelu, joka on editoitu ”Unacknowledged”-dokumenttia varten. Linkki videoon on tämän tekstin lopussa.
Richard Dotyn ja Steven Greerin haastattelu, osat 1-4
Elokuussa 2016 Richard Doty, eläkkeellä oleva kersantti, joka työskenteli ilmavoimien erityistutkintatoimistossa (AFOSI) 1980-luvulla, antoi syvähaastattelun CSETI:n johtajalle Steven Greerille. Kyseessä on todella räjähdysherkkää tietoa, joka vahvistaa monet UFO-yhteisön epäilyt Yhdysvaltain hallituksen toiminnasta, kuten
1. lentävien lautasten tutkimukset,
2. median korruptio sen suojellessa ilmavoimien salaisia projekteja,
3. Cash-Landrumin UFO-tapauksessa heidän aiheuttamat vammat siviileille takaisinmallinnetulla UFO-aluksella, sekä kaikkein tärkeimpänä valtion suunnitelmat
4. false flag -operatioille, jonka tarkoitus on lavastaa hyökkäys, jolla syytetään UFOja lentäviä älyjä.
Mielestäni herra Dotyn tärkeä todistus on todennäköisesti yhdistelmä täsmällistä tietoa ja huolellisesti laadittua disinformaatiota, jonka tarkoituksena on suojella meneillään olevien erikoisohjelmien salaisuuksia. Tätä hallittujen osittaisten paljastusten mallia on käsitelty yksityiskohtaisesti Grant Cameronin vuonna 2017 ilmestyneessä kirjassa ”Managing Magic” ja monissa luennoissa ja haastatteluissa, joita hän on pitänyt tästä aiheesta. Grant Cameronin analyysin mukaan Richard Dotyn kaltaisilta sisäpiiriläisiltä tulevat tärkeät paljastukset ovat osa kriittisen tärkeää siedätysohjelmaa, joka perustuu Yhdysvaltain toimeenpanevaan hallintoon. Tällaisia pyrkimyksiä on toteutettu vuosikymmeniä. Tehtävänä näyttää olevan valmistaa Yhdysvaltain kansaa ja maailmaa siihen, että emme ole yksin.
Mielestäni niin sanottujen ”kontrolliryhmien” sisällä on käyty kiivasta kamppailua vuosikymmenien ajan. On voimia, jotka vastustavat kaikenlaista paljastamista, joka lopulta johtaa kehittyneen niin sanotun ”vapaan energian” integroimiseen siviiliteknologiseen kulttuuriimme. Planeettamme suurimman teollisuudenalan, hiilen, maakaasun ja öljyn imperiumin, uhkaaminen ei ole kevytmielisille. Näemme kuitenkin viimeisimmän osittaisten paljastusten luvun myötä, jota hoitelee Tom Delongen ”To the Stars Academy”, että sotateollisen tiedustelukompleksin merkittävät johtajat ovat astumassa esiin varjoista. Hänen lehdistötilaisuutensa lokakuussa 2017 paljasti, että valvontaryhmien vastustuksesta huolimatta on tehty päätös jatkaa siedätysprosessia. Epäilen vahvasti, että Richard Dotyn suorasukaiset huomautukset ovat korkeiden hallituksen virkamiesten hyväksymiä ja ovat osoitus siitä, että tärkeitä uusia osittaispaljastuksia on tulossa.
Seuraavassa ovat muistiinpanoni tohtori Greerin ja Richard Dotyn haastattelun kuuntelusta. Muokattu transkriptio pienestä osasta heidän keskusteluaan sisältyy myös tohtori Greerin vuonna 2017 julkaistuun kirjaan ”Unacknowledged”.
Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 1
Useita kuukausia sen jälkeen, kun hän aloitti Kirtland AFB:ssä, kersantti Doty sai tiettävästi tiedon erikoisohjelmasta, joka koski Yhdysvaltain hallituksen tutkimusta Maan ulkopuolisten vierailuista. UFOjen tutkiminen vei arviolta 60 prosenttia hänen työajastaan. Hän kertoi myös tekevänsä muunlaisia tutkimuksia, jotka eivät liittyneet UFO-ilmiöihin.
Hän kertoi saaneensa briiffauksen hankkeesta kesällä 1979.
Alkuperäisessä tiedotustilaisuudessa häneltä edellytettiin erityistä pääsyä koskevaa turvallisuusselvitystä.
Tiedottaja oli ilmavoimien eversti Washingtonista. Myös useita muita agentteja perehdytettiin tuolloin.
Doty kieltäytyi antamasta everstin nimeä. Tiedotustilaisuus alkoi tiettävästi Yhdysvaltain historialla, jossa käsiteltiin Maan ulkopuolisten olentojen kanssa tekemisiä. Roswellin maahansyöksy tapahtui oikeasti Coronan kaupungin lounaispuolella New Mexicossa. Toinen putoamispaikka löydettiin myöhemmin hyvin syrjäisestä paikasta lännessä, jota kutsutaan nimellä Magdalena. Tämä tapahtui vuonna 1949.
Hänen tiedotustilaisuutensa aikana näytettiin salainen elokuva kesäkuun lopulla 1947 alkaneista pudonneiden lentävien lautasten noutotoimista. Muukalaisruumiita väitettiin löytyneen avaruusalusten löytöpaikoilta yhdessä yhden elävän ET:n kanssa, joka oli miespuolinen. Niitä kutsuttiin EBENeiksi, joka käsittääkseni tarkoittaa Maan ulkopuolisia biologisia entiteettejä. Olento meni aluksi Kirtlandin ilmavoimien tukikohtaan ja sitten Los Alamosiin, jossa se tiettävästi kuoli vuonna 1952. Useat kuolleista ET:stä jäädytettiin. Richard Doty kuvaili alusta soikeaksi tai munan muotoiseksi, ei lautasen muotoiseksi. Osa vuoden ’47 onnettomuudessa olleista ”olennoista” oli vakavasti vahingoittunut. Kahden kerrotaan olleen melko ehjiä. Eläkkeelle jäänyt kersantti ei puhunut ruumiinavauksesta.
Muukalaisilla ei ollut korvia, nenät olivat painaumia ja silmät olivat suuret. Ne näyttivät alastomilta, mutta todellisuudessa niillä oli päällään ohuita, tiukasti istuvia pukuja. Niillä oli neljä sormea eikä peukaloita, ja jokaisessa sormessa oli imutyyppisiä rakenteita. Yhdellä oli kypärä tai päälaite, jonka avulla oli oletettavasti mahdollista kommunikoida joko aluksen tai jonkun muun kanssa. Toinen laite, jonka väitettiin löytyneen, oli suorakulmainen esine, joka näytti olevan tehty jonkinlaisesta ”pleksilasista”. Vasta vuosia myöhemmin hallituksen tiedemiehet saivat selville, että kyseessä oli energialaite.
Vuoden 1979 AFOSI:n tiedotusfilmissä väitettiin myös näytetyn vuoden 1949 talteenotto Horse Mesassa (Magdalena). Uskottiin, että tämä alus putosi samaan aikaan kuin vuoden 1947 alus, mutta sen syrjäisen sijainnin vuoksi se löydettiin vasta, kun eräs karjankasvattaja törmäsi siihen. Ruumiista ei ollut paljon jäljellä. Alus oli muodoltaan täsmälleen samanlainen soikea kuin vuoden 1947 alus, ja hylkyä tarkastelemalla oli selvää, että niissä oli samanlaisia vaurioita. Hän totesi, että jos verrataan näiden kahden aluksen piirroksia, ne olivat samankokoisia, 35 x 42 jalan kokoisia. Entinen AFOSI:n aliupseeri sanoi, että EBEN selitti luultavasti, miten ne olivat syöksyneet maahan, mutta Doty ei ollut saanut tästä tietoa. Ehkä salamamyrskyillä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Armeija päätteli, että niiden oli täytynyt törmätä toisiinsa. Mitään varmaa selitystä ei annettu sille, miten tämä oli voinut tapahtua.
On ymmärrettävää, että hylky ja ruumiit olivat intensiivisten tieteellisten tutkimusten kohteena. Kersantti Doty sanoi, että Wright Pattersonin lentotukikohta oli paras paikka selvittää asioita, ja sinne materiaali päätyi. Aluksessa ei ollut helposti havaittavia hallintalaitteita tai ilmailutekniikkaa, mutta ajan mittaan tutkijat saivat lopulta selville melko paljon. He kuulemma havaitsivat, että olennot laittoivat kätensä ohjaimiin ja pystyivät sitten kuulokkeiden kautta lentämään muukalaisajoneuvoja. Myöhemmin uransa aikana hän väitetysti luki Washingtonissa asiakirjan, jossa puhuttiin suorakulmaisesta lasinmuotoisesta levystä, joka oli mukana energiantuotanto-/voimansiirtojärjestelmässä. Magdalenan UFOssa oli suurempi energialaite kuin Coronan onnettomuuspaikalla. Suuremman laitteen teho oli täysin riippuvainen siihen kytketystä kuormasta. Tämä laite pystyi oletettavasti tuottamaan niin vähän virtaa kuin vaikkapa taskulamppu tarvitsi tai niin paljon kuin kokonaisen kaupungin energiantarve. CSETI:n johtaja kysyi, olivatko yhdysvaltalaiset tutkijat koskaan jäljentäneet kyseistä laitetta. Doty vastasi, ettei hän koskaan saanut virallista vahvistusta siitä, että näin oli tapahtunut, mutta hän oli varma, että se oli onnistunut.
Haastattelun aikana Richard Doty kertoi kielteisen arvionsa monista UFOjen siviilitutkijoista. Hän valitti, että kukaan heistä ei ole koskaan saanut tarinaa oikein. Hänen mielestään ”inhottavaa” näissä tutkijoissa oli tapa, jolla he ”disinformoivat itseään”. Kersantti Doty huomautti, että heillä ei ole turvallisuusselvityksiä, he eivät ole koskaan työskennelleet tiedusteluyhteisölle ja suuri osa heidän kirjoittamistaan on kolmannen ja neljännen käden tarinoita. Hän sanoi, että esimerkkinä tästä on se ”tosiasia”, että siviiliufotutkijat väittävät Roswellin onnettomuuden tapahtuneen heinäkuussa 1947, vaikka hänen mukaansa se tapahtui todellisuudessa kesäkuussa ja siivous jatkui heinäkuulle.
Doty kertoi tohtori Greerille, että aiemmin hän on yrittänyt mennä UFO-konferensseihin selventämään ihmisille asioita, mutta osallistujat eivät ole halunneet kuulla, mitä hänellä on sanottavaa. Tietenkin se, että Doty on ollut mukana levittämässä disinformaatiota 1980-luvulla Linda Moulton Howen ja Paul Bennewitz -paran kaltaisille tutkijoille, voi selittää sen, miksi herra Dotyn selityksiä ei otettu hyvin vastaan menneinä vuosikymmeninä, ja näyttää siltä, etteivät tunnetut ufologit ota niitä hyvin vastaan nykyäänkään. Tohtori Greerin haastattelunsa jälkeen marraskuussa 2017 Doty soitti Linda Moulton Howen Internet-radio-ohjelmaan ja useita kuukausia myöhemmin vuonna 2018 eläkkeellä oleva tiedustelu-upseeri oli Jimmy Churchin ohjelmassa. Kuunnellessani Jimmy Churchin, Linda Moulton Howen ja Richard Dolanin vastausta, jossa analysoitiin Dotyn hämmästyttäviä paljastuksia myöhemmässä ohjelmassa, sain vaikutelman, etteivät he tienneet, mitä tehdä Dotyn mahdollisesti hyvin salassa pidettävien tietojen julkistamisesta.
Meidän ei pitäisi koskaan unohtaa kersantti Dotyn valitettavaa sekaantumista Paul Bennewitzin asioihin. Hän oli menestyvä insinööri-yrittäjä, joka asui Kirtland AFB:n vieressä, jossa kersantti Doty oli sijoitettuna. Tiedemies oli innokas UFO-fani ja nauhoitti tukikohdan yläpuolella olevia valoja, joita hän luuli UFOiksi. Hän nauhoitti myös joitakin outoja radiosignaaleja, jotka hän uskoi olevan avaruusolentojen viestintää. Se, mitä hän todennäköisesti nauhoitti, oli todisteita Yhdysvaltojen kehittyneestä sotilasteknologiasta ja todennäköisestä vilpittömässä mielessä tapahtuvasta lentävien lautasten toiminnasta, jotka mahdollisesti seurasivat tällaista Yhdysvaltojen teknologiaa. Isänmaallisena kansalaisena hän toi havaintonsa AFOSI:n tietoon, ja tämä käynnisti monimutkaisen juonen, jossa Bennewitzille syötettiin järjestelmällisesti väärää tietoa maanalaisista avaruusolentotukikohdista. Nämä valheet yhdistettynä Bennewitzin jo ennestään olemassa olevaan pahojen avaruusolentojen pelkoon vaikuttivat osaltaan hänen henkiseen epävakauteensa. Lopulta hänestä tuli niin vainoharhainen, että hän sai hermoromahduksen, jonka vuoksi hän joutui sairaalahoitoon. Tätä tarinaa on kuvattu yksityiskohtaisesti Greg Bishopin vuonna 2006 julkaistussa kirjassa ”Project Beta”.
Palataan nyt herra Dotyn ja tohtori Greerin haastatteluun. Eläkkeellä oleva tiedusteluagentti sanoi, että eversti keskittyi tiedotustilaisuudessa ET-alusten aiheuttamaan uhkaan. Yhdysvaltain armeija halusi tietää, mitä avaruusolennot tavoittelevat. Tekivätkö ne tiedustelua ennen hyökkäystä? Osoittiko niiden ilmestyminen uraanikaivosten ylle, että heillä oli pulaa mineraaleista. Everstin henkilökohtainen mielipide oli, että niiden ensimmäinen ilmaantuminen johtui Yhdysvaltain ydinräjähdyksistä 1940-luvulla. Ehkä niillä ei ollut sellaista asetta ja ne olivat niiden aseiden perässä. Ydinaseiden turvallisuus ja vastavakoiluoperaatiot olivat AFOSI:n päävastuualuetta, ja Dotyn kaltaiset agentit tekivät isänmaallisen velvollisuutensa puolustaessaan maansa armeijaa.
Ensimmäisen osan loppu.
Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 2
Elokuussa 2016 Richard Doty, eläkkeellä oleva kersantti, joka työskenteli ilmavoimien erityistutkintatoimistossa (AFOSI) 1980-luvulla, antoi syvähaastattelun CSETI:n johtajalle Steven Greerille. Haastattelu, joka on ostettavissa Internetistä DVD:nä. Muokattu transkriptio pienestä osasta heidän keskusteluaan sisältyy myös tohtori Greerin vuonna 2017 julkaistuun kirjaan ”Unacknowledged”.
Eläkkeellä oleva ilmavoimien erityistutkimusviraston agentti Richard Doty kuvaili tohtori Greerille neljää erilaista ET:tä. Doty ja muut agentit, jotka luettiin erikoispääsyohjelmaan, eivät tiettävästi koskaan saaneet tietää, miten armeija sai kuvia olennoista, jotka eivät liittyneet vuoden 1947 Roswellin tapaukseen. Yhdellä lajilla väitetään olleen kaksi kättä kummassakin käsivarressa. Ne olivat noin 5-6 jalkaa pitkiä Toinen tyyppi, jonka raportoitiin olleen hyvin pitkä ja laiha, sen pitkät käsivarret ulottuivat polviin asti, ja sillä oli tavalliset kädet. Tämä laji näytti pintapuolisesti ihmiseltä, mutta sillä oli kissan näköiset silmät eikä karvoja. Kolmas ryhmä näytti samankaltaiselta kuin Roswellin onnettomuuspaikalta löydetyt EBENit (ET Biological Entities), mutta tällä kolmannella ryhmällä oli isompi ruumis. Dotyn mukaan tämän tyypin todettiin myöhemmin olevan EBENien geneettisesti muokkaama. Tiedottaja ei väitetysti antanut mitään tietoja siitä, miten tämä oli todettu.
Rick Doty kuvaili sitten eri tyyppisiä aluksia, jotka oli otettu talteen. Yksi tyyppi oli pieni yksipaikkainen ja mahdollisesti tiedustelualus. Doty kertoi tohtori Greerille, että heille näytetyn elokuvan ensimmäinen osa sisälsi kuvia 1940- ja 50-luvuilta. Myöhemmissä osissa näytettiin ajankohtaisempia tapahtumia. Yksi alus näytti aivan McMinnvillen lentävän lautasen kaltaiselta. Toinen oli sikarin muotoinen alus ja sitten oli leveä lautanen, joka näytti topilta, jolla lapset leikkivät.
Eläkkeellä oleva AFOSI-agentti Doty totesi, että he pyysivät tiedotustilaisuuksia, kun heille annettiin uusia tehtäviä. Yksi hänen merkittävimmistä tapauksistaan koski ilmavoimien tiedemiestä, joka kuoli vuonna 1981. Kyseisellä henkilöllä oli vanha käsivarren jalkakaappi täynnä kuvia, joissa näytettiin ruumiinavauksia, joissa oli otettu elimiä muukalaisten ruumiista. Heillä oli kuulemma sydän ja keuhkot, jotka osoittautuivat yhdeksi elimeksi. Väitetään, että heillä oli useita vatsoja. Saatuaan tämän materiaalin haltuunsa Doty sanoi, että hän salasi sen välittömästi. Ilmavoimien patologian instituutin lääkäri vahvisti, että kuvat olivat peräisin Corona/Roswellin onnettomuudessa olleista ruumiista.
Muita löydöksiä olivat muun muassa aivot, joissa oli 11 lohkoa, ja selkärangan ja aivojen kohdalla oli kaksi sipulia. Näköhermot kulkivat useisiin eri osiin aivoja.
Kaikki yksiköt olivat miehiä. Jokaisella oli sukurauhanen, mutta ei penistä.
Jalkalihakset olivat erittäin jäntevät, minkä uskottiin antavan niille enemmän voimaa. Korvia ei ollut, ja kuuloelimenä oli vain pieni sipuli.
Näillä EBENeillä ei ollut äänihuulia. Se, joka selvisi hengissä, kommunikoi kuulemma aluksi viittomakielellä. Lopulta leikkaushenkilökunta keksi keinon antaa hänelle äänihuulet. Kersantti Doty totesi, ettei häntä koskaan perehdytetty telepatiaan. Vuosia myöhemmin hän sai tietää, että ilmavoimien kapteeni, joka oli sekä koulutettu kielitieteilijä että tiedustelu-upseeri, eli EBENin kanssa, kunnes olento kuoli.
Rick Doty kertoi tohtori Greerille, että Yhdysvaltain armeijan UFO-projektin keskipisteessä oli puolustustiedustelupalvelu DIA. Kaikki AFOSI:n raportit päätyivät DIA:lle. Tom Mack oli tiettävästi yksi DIA:n projektipäälliköistä. Näillä vastavakoiluohjelmilla oli eri nimet. Sotilaalliset koodinimet olivat foneettisia. Q tarkoitti Quebeciä, sitten piirin numero, sitten tapausnumero. Q district17 oli Kirtlandin numero. Yksi hämmästyttävä tapaus tapahtui tiettävästi talvella 1984 strategisen ilmavoimien komentokeskuksen (SAC) tukikohdassa Peasessa, New Yorkissa.
Muukalaisaluksen väitetään laskeutuneen tukikohtaan. Bunkkerissa oleva ydinase purettiin, mutta mitään ei varastettu. Tutkijat löysivät hyvin outoja sormenjälkiä, jotka eivät olleet ihmisen vaan pikemminkin neljän käden sormenjälkiä. Jotkin tapaukset olivat ilmeisesti häiritsevämpiä kuin pelkkä UFOjen lentely. Kersantti Doty kuvaili yksityiskohtaisesti tapahtumia, jotka tapahtuivat hänen ollessaan sijoitettuna Kirtlandin Manzanon asevarastoon. outoja valoja Coyote Canyonissa, jotain laskeutui. Linda Moulton Howen ja John Burroughsin myöhemmässä haastattelussa Doty kuvaili näitä tapahtumia yksityiskohtaisemmin.
Tohtori Greerille paljastettiin joitakin hyvin tärkeitä ja outoja näkökohtia Bennewitzin tapauksesta, jotka eivät kuitenkaan näy Howe/Burroughs Doty -haastattelun YouTube-tallenteella.
Doty kuvaili Bennewitzin kodissa tapahtuneita erittäin outoja tapahtumia. Doty (D) kuvaili, että hänellä oli erittäin ystävälliset suhteet Paul Bennewitziin (PB), joka kutsui hänet ja toisen tiedustelu-upseerin kotiinsa eräänä talvi-iltana 1980-luvulla. He istuivat olohuoneessa, jossa oli korkeat katot, ja kuuntelivat PB:n puhuvan siitä, mitä hän oli saanut selville radiolähetysten seurannasta ja UAP-havainnoista Kirtlandin ympäristössä. Kattovalaisimet olivat pois päältä ja vain pöytävalot paloivat. Kello oli 21.00, ja D näki pallon leijuvan katon yhdessä kulmassa. Se oli valopallo, jonka ympärillä oli pieniä kipinöitä. D katseli sitä jonkin aikaa ja töytäisi sitten toista paikalla ollutta upseeria varoittaakseen häntä. Molemmat katselivat palloa eivätkä sanoneet Paulille mitään. Sitten se alkoi liikkua ja Paul näki sen ja sanoi: ”No siinä se on”. Niinpä he kaikki katselivat sitä noin 20 sekuntia. Lopulta se palasi siihen kohtaan, jossa he olivat sen ensin nähneet, ja se katosi.
Jerry, toinen tiedustelu-upseeri, luuli kuulemma, että Paul oli luonut pallon. Jerry kohtasi Paulin ja kysyi: ”Mitä sinä juuri teit?”. PB vastasi: ”En tehnyt mitään.” Jerry oli myös tiedemies ja kysyi, voisiko hän katsoa ympärilleen ja tarkistaa asiat. PB sanoi hänelle: ”Mene vain”. Niinpä Jerry katseli ympäri taloa, meni Paulin huoneeseen eikä löytänyt mitään. PB sanoi heille: ”Se on heidän tiedustelunsa. Näin he pitävät minua silmällä.”
Muutamaa viikkoa myöhemmin kaksi poliisia oli jälleen hänen talossaan ilman PB:n läsnäoloa.” Monet sanoivat, että ”me murtauduimme sisään”, mutta ”hän antoi minulle avaimen”. PB: ”jos haluatte joskus mennä sinne, tässä on avain.”
”Emme saaneet mitään etsintälupia tai mitään… ja menimme sinne. Tällä kertaa näimme todella pienen pallon, paljon pienemmän kuin se toinen, ja näimme sen polttavan seinään reiän, joka kulki huoneesta toiseen.”
He kertoivat siitä PB:lle, ja kun he muutaman viikon kuluttua palasivat takaisin, palojälki oli yhä siellä.
”Aluksi luulimme, että Paul näkee harhoja, mutta mitä enemmän tutkin asiaa, siinä oli jotain perää. Hän todella kuvasi avaruusolentoja.” Ei niinkään olentoja, vaan enemmänkin niiden tiedustelua.”
PB oli kuulemma ottanut ”koko joukon värillisiä kuvia”. D sanoi, ”jos saat lisää, älä kehitä niitä”.
Niinpä Doty vei kehittämättömän filmin tukikohdan turvalliseen valokuvauslaboratorioon, jossa filmi kehitettiin. D:n kerrottiin seuranneen, kun teknikot kehittivät vedokset. Joidenkin väitettiin esittävän soikeita aluksia, jotka lensivät lentokentälle laskeutuvien lentokoneiden yläpuolella. Nämä olivat rakenteeltaan yksityiskohtaisia aluksia, joissa oli muun muassa tukijalkoja, ja yhdestä aluksesta lähti sininen jälki, joka viittasi jonkinlaiseen käyttövoimamekanismiin. Ne olivat tiettävästi suunnilleen samankokoisia kuin Coronan onnettomuudessa olleet ajoneuvot. Sormenjäljet lähetettiin kuulemma komentoketjussa, eikä Doty nähnyt niitä enää koskaan. PB ei tiettävästi koskaan toimittanut heille videokuvaa, mutta yhden hän sai nähdä eräältä eläkkeellä olevalta ilmavoimien lentäjältä, josta oli tullut innokas luontokuvaaja. Doty kuvaili sitä ”Placitas-videoksi”. Se oli 28 sekuntia pitkä, ja kamera ja filmi lähetettiin päämajaan Bolding AFB:hen ja sieltä edelleen NSA:han. Lentäjä sai myöhemmin hallitukselta shekin, joka kattoi videokameran kustannukset. Eläkkeelle jäänyt upseeri halusi videon takaisin, mutta sitä ei annettu hänelle, koska se oli salainen.
Ainoa syy, miksi D tiesi, että se päätyi NSA:lle, oli se, että hän liittyi eläkkeelle jääneiden tiedustelu-upseerien ryhmään, ja vuosia myöhemmin tapahtuman jälkeen eräs hänen upseeritovereistaan kertoi hänelle siitä. He ovat ”tiivis” ryhmä ja kokoontuvat joka vuosi. D sanoi, että viimeisistä 25 kokouksesta D on kuulemma osallistunut noin 20:een. Tavallisesti ne ovat juuri ennen Loftonin UFO-kokouksia tai niiden jälkeen. Muille upseereille kerrottiin ohjelmista, joissa D ei ollut mukana.
D sanoi, että vuosina 1994-95 hän tapasi eläkkeellä olevan NSA:n upseerin, joka kertoi hänelle: ”Olen aina halunnut tavata sinut, koska olimme yhdessä samassa jutussa.” Hän sanoi, että hän oli aina halunnut tavata sinut, koska olimme yhdessä samassa jutussa.
D vastasi: ”Mikä tapaus se oli?”. Vastaus: PB:n tapaus. NSA siis haastatteli myös häntä, emmekä me AFOSI:ssa tienneet siitä.”
Kommenttini:
Näin ollen useat virastot työskentelivät samojen tapausten parissa, mutta ne eivät välttämättä tehneet yhteistyötä keskenään, koska nämä vakautus- ja assosiaatioprosessit olivat luonteeltaan erittäin salaisia. NSA tutki tiettävästi myös yhtä sieppaustapausta, josta D oli kuullut.
Eräänä talviyönä, kun D vieraili PB:ssä, hänen isäntänsä sanoi. Näetkö tuon talon kadun toisella puolella.
Jerry oli siellä heidän kanssaan.
”Yläkerran ikkunassa oli valoja?”
D: “Kyllä.”
PB: “Niiden ei pitänyt olla siellä. Se talo on tyhjillään.”
Doty totesi, että hän oli aseistettu ja meni kadun toiselle puolelle ja nuuski kiinteistöä. Hän väitti löytäneensä kaksi ajoneuvoa pysäköitynä takapihalle piiloon. D sai rekisterinumerot. Hän ajatteli, että ne ehkä kuuluivat ihmisille, jotka olivat ostamassa taloa.
Tutkiessaan ajoneuvoja hän huomasi, että ne oli vuokrattu valtion luottokortilla
Ikkunassa oli valot, joita käytettiin vanhojen videokameroiden valoissa.
Albuquerquen poliisi kävi paikalla ja tunnisti talossa olleet henkilöt. He olivat hallituksen agentteja.
CIA:n viranomaiset eivät saaneet tehdä kenttätyötä, ja he olivat riippuvaisia siitä, että AFOSI toimitti heille tietoja, joita he analysoivat. Myös FBI teki tutkimuksia.
Toisen osan loppu.
Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 3
Elokuussa 2016 Richard Doty, eläkkeellä oleva kersantti, joka työskenteli ilmavoimien erityistutkintatoimistossa (AFOSI) 1980-luvulla, antoi syvähaastattelun CSETI:n johtajalle Steven Greerille. Kyseessä on todella räjähdysherkkää tietoa, joka vahvistaa monet UFO-yhteisön epäilyt Yhdysvaltain hallituksen toiminnasta,
lentävien autojen tutkimuksesta,
median korruptoinnista ilmavoimien projektien suojelemiseksi,
Cash-Landrumin tapauksen yhteydessä siviileille aiheutetuista vammoista takaisinmallinnetulla lentävällä lautasella ja kaikkein tärkeimpänä, valtion suunnitelmista
false flag -operaatioille, jotka on suunniteltu lavastamaan hyökkäyksiä, joista syytetään UFO-älyjä.
Eläkkeellä oleva AFOSI-agentti Richard Doty kuvaili nähneensä sylinterimäisen laitteen, joka oli väitetysti kehitetty pudonneesta lautasesta. Alkuperäinen analysoitiin Sandiassa ja useissa muissakin paikoissa Doty’n mukaan (D). Vuonna 1984 presidentti Reagan vieraili Sandiassa ja D:n mukaan presidentille oli tarkoitus ”erityisesti tiedottaa tästä”.
D: ”Kuuluin turvamiesten joukkoon ja olin huoneessa, kun hänelle selitettiin tätä. ”
Läsnä olleet tutkijat selittivät presidentille, mikä heidän mielestään oli laitteen tehtävä. Se oli sekä ilmailu- että navigointilaite. D totesi, että tämä oli ainoa tilaisuus, jossa hän sai tietää, mitä tutkimusta Sandia teki tällaisten asioiden parissa.
SG kysyi miten paljon Reagan “oli saanut tiedotusta näistä eri projekteista tai informaatiosta?”
52 minuutin kohdalla haastattelussa Doty totesi, että yksi entisen tiedustelu-upseeriryhmän jäsen oli salaisen palvelun agentti muutaman vuoden ajan ja siirtyi sitten CIA:n palvelukseen. Hän kertoi muille jäsenille, että yksi kiehtovimmista asioista Reaganissa oli se, että ”hän uskoi ja häntä informoitiin”.
Muiden salaisen palvelun agenttien on kerrottu ilmoittaneen tälle agentille, että kun Reagan astui virkaansa 20. tammikuuta 1981, hän pyysi ja sai välittömästi tiedotuksen UFOista. Tämän väitetään tapahtuneen jo ennen kuin hänelle kerrottiin Iranin hallussa olevista amerikkalaisista panttivangeista. Hänen avustajansa vastasivat: ”Kyllä, herra presidentti, me teemme sen.” Dotyn lähteiden mukaan Reaganille annettiin briiffaus.
Kohdassa 53min 15 sekuntia haastattelussa D totesi, että hän meni Washingtoniin saadakseen palkkion jostain, jonka hän teki ja joka on edelleen jossain määrin salainen.
D: ”Tapasin presidentin, ja hän tiesi jotain, koska hän sanoi minulle: ”Tiedän, että työskentelet mielenkiintoisten asioiden parissa. ”Siinä kaikki, mitä hän sanoi. En puhunut hänelle aiheesta. …Olin Oval Officessa vain muutaman minuutin. Hän antoi minulle jotain, presidentin kalvosinnapit. ”Ja minä tiesin, mistä hän puhui….. Tiesin, että hän tiesi. Vau, mitä minä teen siellä, on tiedotettu koko ajan!”
D: ”Vuotta aiemmin, elokuussa ’87, minä, tohtori Kit Green, tohtori Hal Puthoff, Ernie Kellerstaus. Robert Collins ja ohjelman tuottaja saivat meidät huoneeseen. Hän halusi haastatella meitä kaikkia, ja useimmat sanoivat ‘ei’. ”
D totesi, ettei hän puhuisi UFOista kameran edessä. Hotellihuoneessa, jossa haastattelu tehtiin, ohjelman tuottaja antoi D:lle kysymyslistan. D kertoi, että oli muutamia, joista hän ei voinut puhua. Huoneessa oli vain kameramies ja tuottaja. Ajoittain tuottaja pysäytti nauhoituksen ja sanoi asioita kuten ”voisitko tarkentaa tätä tai tuota kohtaa”. D:n mukaan tuottaja yritti kontrolloida hänen sanomisiaan. D sanoi hänelle, ettei hän halunnut pelata tuota peliä.
D: ”Aion kertoa sinulle siitä, mitä tiedän ja mitä tein, enkä aio kertoa sinulle mitään muuta.”
D vaati, ettei hän paljasta mitään salassa pidettävää. Haastattelu jatkui tiettävästi vielä noin 5 minuuttia, minkä jälkeen D yritti jälleen laittaa sanoja hänen suuhunsa ja D lopetti haastattelun.
D totesi, että varsinaisessa ohjelmassa tuottajalla oli studiossa joku, joka väitti olevansa hän. Ensimmäisten 30 sekunnin ajan se oli D:n ääni, ja kaikki seuraava oli jälkiäänitetty. Joku muu puhui hänen puolestaan.” Ja se todella suututti minua.” Myöhemmin ihmiset syyttivät häntä siitä, että hän oli siellä livenä, ja D väitti, että hän oli tuolloin NM:n osavaltion poliisiopistossa. Tämä oli elokuusta joulukuuhun 1988. Keikkailtana hän oli yli tuhannen kilometrin päässä.
”Kuka puhui puolestani? Luulen, että se oli Robert Collins, jos totta puhutaan.”
Robert Collins ei ole D:n ystävä hänen mukaansa.
”Collins julkaisi kirjan, jossa oli minun nimeni. Noin 20 prosenttia siitä, mitä annoin hänelle, sisältyi siihen.”
D:llä oli useita tehtäviä Nevadassa, muun muassa? S4 (Area 51)
Häntä ei kuulemma koskaan briiffattu, mutta ”maalaisjärki” kertoi hänelle, että siellä kehitettiin avaruusaluksia.
58 minuutin kohdalla,
D oli mukana Cash-Landrumin tapauksessa vuonna 1980. D tietää, että lentokonetta ohjasi AF:n lentäjä. ”Se perustui meillä olleeseen avaruusalukseen, ja se oli takaisinmallinnettu, mutta työntövoimajärjestelmä ei toiminut.”
(Se ei toiminut jollakin tavalla, ja se vuoti radioaktiivisuutta. Tiedän sen varmasti. …se oli ainoa takaisinmallinnus Sandian sylinterin lisäksi. ”Ymmärtääkseni se tehtiin F 117:ään.”
D totesi, että hän oli sijoitettuna Area 51:lle 1980-luvulla
Death 3, testikeskus, kaksi Groom-järven kompleksia.
Papoose on ylimääräinen laitos, jossa on maanalainen sisäänkäynti.
Palvelusaikanaan siellä D sai tietää, että neuvostosatelliitit yrittivät vakoilla tukikohtaa. salaisuuden varmistamiseksi ilmavoimat laukaisivat rutiininomaisesti laservaloja sokaistakseen venäläiset ja kaikki muutkin yläpuolella lentävät satelliitit.
D ilmoitti olleensa Area 51:llä 8 kuukautta yhteisenä turvapäällikkönä vuonna 1981 ja olleensa siellä uudelleen vuonna 1985. Hän väitti nähneensä avaruusaluksia, joiden maalaisjärki kertoi hänelle, että ne olivat avaruusolentoja eivätkä meidän. Doty totesi, että hän työskenteli maanpinnan yläpuolella.
Paikka, jossa Bob Lazar näki avaruusaluksen, oli maanalaisessa laitoksessa.
D totesi, että maanpäällinen suunnittelu tapahtui maan päällä. Väitetään, että siellä analysoitiin monien onnettomuuksien romuja. Laitos oli täysin osastoitu. Korkeasti lokeroitujen ryhmien väliset tiedot välitettiin kolmansille osapuolille.
D näki yhden 10 x 20 jalan kokoisen aluksen. Hän totesi, että sotilasinsinöörit olivat laittaneet siihen laskutelineet. Hän sanoi, että sen luukuista katsominen oli kuin katsoisi veden läpi. Hän totesi, ettei koskaan päässyt sisälle.
Papoose-laitoksessa hän väitti nähneensä isomman 100 x 100 vuotta vanhemman aluksen. Sen iho näytti oudolta, ei ”sellaiselta kuin me olimme tehneet sen”. ”
Sekin näytti siltä, että se oli syöksynyt maahan.
D totesi, että kerran hän näki muukalaisolennon lähikameran välityksellä toisessa laitoksessa, mutta hän ei koskaan kohdannut ET:tä kasvotusten.
Sargent D totesi, että tutkimuksen tekemisestä on tehty sopimus useiden suurten yritysten kanssa.
EG&G johti paikkaa.
E Systems, Johnson Systems, Sandia, Livermore, Los Alamos Technonics, GE, Motorola, joilla oli valtava laitos, jossa tutkittiin ET:n viestintää ja yritettiin selvittää, miten se toimi.
Gene Leskowski (sp?) oli EG&G:n turvallisuuspäällikkö, hän kutsui itseään ”turvallisuuspäälliköksi”, mutta hän ei ollut Yhdysvaltain hallituksen työntekijä. Hänelle annettiin tietoja monista asioista, samoin kuin Paul McGovernille, joka toimi laitoksen turvallisuuspäällikkönä vuosina 77-91. D:n mukaan tämä henkilö asuu nyt Washington DC Landover (sp?) MD:n alueella. Hän on eläkkeellä ja olisi hyvä henkilö haastateltavaksi.
Vuonna 1980 hän oli Wright Patterson AFB:ssä kokouksessa, joka liittyi tähän aiheeseen
Tukikohdassa oli kuulemma valtava maanalainen laitos. D totesi, että hän oli siellä vain kerran. Nyt eläkkeellä oleva upseeri meni sinne, mutta ei päässyt katselemaan pahemmin ympärilleen.
D: ”Ernie Kellerstraus kertoi minulle, että siellä alhaalla oli muukalaisten ruumiita.”
Hän totesi, että Robert Collins on luultavasti oikeassa, koska hän totesi kirjassaan, että heillä on laaja tunneliverkosto Wright Pattersonin alla. Myös Area 51:ssä oli osastoituja kuiluja ja jos sinulla ei ole oikeita virkamerkkejä, et pääse niille tasoille.
SMG kysyi, onko Doty joskus uransa aikana oppinut ”harhaanjohtavista merkinnöistä ja varoitushankkeista”. Tämä on nimitys false flag -operaation järjestämiselle, joka saisi sen näyttämään siltä, että ET:t hyökkäävät Yhdysvaltain sotilasresursseja vastaan.
D: ”Kyllä”
SMG: Mitä sait selville heistä?
D: ”Se on aika salaista…. En usko, että minun pitäisi puhua siitä.”
SMG totesi, että kun hän puhui puolustustiedustelupalvelun johtajan kanssa, tämä oli heidän keskustelunsa pääaihe. Tässä vaiheessa entinen AFOSI-agentti alkoi väistellä.
D: ”Se on hyvin herkkä.” Jätämme sen kysymyksen eteenpäin.””
D: ”Neuvostoliittolaiset olivat yhtä uteliaita ilmiöstä kuin mekin.” Sekä neuvostoliittolaiset että amerikkalaiset tiedustelu-upseerit yrittävät rekrytoida agentteja, jotka tietävät tästä aiheesta.
Saksassa ollessaan D sai tietää eräästä tapauksesta, jossa oli havainto ydintukikohdassa.
Greerin ja Dotyn haastattelun muistiinpanot, osa 4
Yksi tärkeimmistä tapauksista, jota Richard Dotyn mukaan ei ole koskaan julkistettu. Vuoden 1984 lopulla tai vuoden 1985 alussa hän sai tehtäväkseen tutkia asiaa.
Utahissa oli mies, joka työskenteli Dugwayn koealueella. (Siellä on testattu biologisia ja kemiallisia aseita.) Tämä henkilö työskenteli valokuvaajana armeijassa. Kun hän lähti armeijasta, hän sai samanlaisen työn Dugwayssa. Hänellä ei tiettävästi ollut perhettä, hän oli orpo ja kasvoi orpokodissa Pohjois-Kaliforniassa. Tämä valokuvaaja ei koskaan mennyt naimisiin ja asui yksin 14x 80 jalan asuntovaunussa. Hillin ilmavoimien tukikohdan (AFB) AFOSI-yksikkö sai odottamatta postissa mieheltä hämmästyttäviä kuvia UFOista. Hill AFB:llä ei ollut ketään, jolla olisi ollut erityiskokemusta tällaisen tapauksen käsittelyyn (9Q oli koulutettu tutkimaan UFOja), joten Hill AFB:n upseerit pyysivät Dotyta menemään sinne ja tarkistamaan, mitä oli tapahtumassa. Doty ja toinen upseeri ajoivat ylös valokuvaajan asunnolle, joka oli melko syrjässä. Doty totesi, että mies ei ollut hyvin koulutettu, ehkä vain 8. tai 9. luokan koulutus. Dotyn mukaan miehellä oli kuitenkin paljon maalaisjärkeä ja hän oli kouluttanut itsensä erittäin taitavaksi valokuvaajaksi, joka oli omin päin oppinut ”kaiken, mitä kameroista voi tietää”.
Hän näytti Dotylle ja hänen tovereilleen kirjan, joka oli täynnä kuvia ufoista ja ”olennoista”.
D kysyi: ”Mistä sait nämä kuvat?”
Todistaja: Doty oli saanut tietoja Dotista: ”Ne laskeutuvat tänne.” Valokuvaaja totesi, että hänen tontilleen oli useiden vuosien ajan aiemmin laskeutunut lentäviä lautasia.
Tarina oli seuraava. Syksyllä 1968 todistaja tuli töistä kotiin. Hän teki itselleen aterian. Sitten hän kuuli outoja ääniä ja hänen kissansa alkoi juosta hulluna ympäriinsä. Hän meni ulos, ja hänen takapihalleen oli laskeutunut avaruusalus. Hän kuulemma meni takaisin sisälle, haki kameransa ja otti kuvan. Silminnäkijän mukaan avaruusaluksesta tuli olento, josta hän otti kuvan. ET-olennolla ja valokuvaajalla ei ollut sanallista viestintää, ainoastaan telepatiaa. ”Minä ymmärsin heitä, mutta heillä oli vaikeuksia ymmärtää minua.”
Hän näytti Dotylle joukon ”lahjoja”, joita ET:t olivat antaneet hänelle.
SMG kysyi Richard Dotyltä, miltä ne näyttivät. Doty vastasi, että ne näyttivät täsmälleen samanlaisilta kuin Roswellin onnettomuudessa olleet EBENit.
Aluksi Doty piti koko tapausta ”lavastuksena”. Että Hillin ilmavoimien väki oli jotenkin sekaantunut jonkinlaiseen monimutkaiseen huijaukseen.
D ”Tämä ei voi olla totta.”
Hill AFB:n AFOSI-upseeri, joka oli saattanut Dotyyn käymään todistajan luona, kiisti, että kyseessä oli ”lavastus”, ja totesi: ”Emme ole koskaan ennen olleet täällä.”
Kaikki kuvat aluksista oli otettu päivällä. Väitettiin, että oli myös Inside-kuvia, joissa oli mittaristo ja tähtikarttoja. Yksi kartta oli tehty laminoidusta paperista, jossa oli viivoja ja joka oli taitettu auki. ET:n väitettiin näyttäneen todistajalle kartoilla, mistä ne olivat tulleet.
Toistuvia kontakteja ET:n kanssa on raportoitu tapahtuneen vuosina 1969-1976. Viimeisellä vierailullaan ne sanoivat todistajalle, että ne olivat lähdössä ja jättivät hänelle joitakin esineitä lahjaksi.
Osa lahjoista oli tähdenmuotoisia, toiset näyttivät pronssipatsailta, Doty totesi, että ne näyttivät olevan ”pieniä malleja asioista.” Valokuvaajalla oli niin paljon avaruusolioiden esineitä ja muuta niihin liittyvää materiaalia, että Doty väitti, että yksityinen yritys palkattiin kuljettamaan materiaalia pois kahdessa rekkalastissa. Huolta herätti se, että ET-materiaali saattoi olla radioaktiivista tai että se saattoi olla jollain tavalla salakuunneltua.
D totesi, ettei hän kuullut materiaalista enempää sen jälkeen, kun se oli viety pois.
D ei tiennyt, mistä ne tulevat. Eräs virallinen lähde väitti sen olevan Zeta Reticuli.
Richard Doty kertoi kysyneensä todistajalta ilmeisen tärkeän kysymyksen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, miksi valokuvaaja ilmoitti asiasta armeijalle. Todistaja oli ketjupolttaja ja sanoi D:lle: ”Olen kuolemassa”. Ja että ilmavoimat voisivat yhtä hyvin saada sen.
Eläkkeelle jääneen AFOSI-agentti Richard Dotyyn mukaan NSA ja CIA tulivat analysoimaan aineellisia todisteita. Muuttofirman piti pakata se erikoispakkaukseen varmistaakseen sen, koska ajateltiin, että se voisi olla salakuuntelulaite tai radioaktiivinen. Pronssimaisia esineitä oli yli kaksitoista. Doty totesi, että he eivät saaneet selville, mitä ne olivat, mutta niillä oli jotain merkitystä EBENille. Richard Doty totesi, ettei hän ollut koskaan lukenut tai nähnyt internetissä mitään tästä tärkeästä tapauksesta. George Knapp saattoi kuitenkin tietää siitä. Todistajan nimi oli James. Hänellä oli puolalainen sukunimi, joka kuulosti Zedorfskilta. Jotkut pienistä patsaista olivat pronssisen sydämen muotoisia ja niissä oli outoa kalligrafiaa. Doty arveli, että jotkut patsaat edustivat ehkä EBENin jumaluutta. Yksi oli eräänlainen seppele, jossa oli symboleja.
Tohtori Greer kysyi, oliko Doty koskaan kuullut mistään ET-simulaatioita käsittelevistä hankkeista.
82:00 minuuttia
D: ”Joo… me teimme niin. OSI teki sen. Oli erityinen ryhmä 7602. ilmavalvontalaivueesta, joka tuli Ft Belvoirista (Virginia) ja teki sen.”
Eläkkeellä oleva kersantti Doty totesi, että hänen toimistonsa käytti agentteja, joilla oli anatomisia poikkeavuuksia ja jotka voitiin naamioida avaruusolennoiksi ihmisten huijaamiseksi. Hänen mielestään tämä oli todennäköisesti edelleen käynnissä.
”En voi kertoa mitään yksityiskohtia, koska tämä ohjelma on edelleen salainen.”
Doty kuvaili erästä erittäin salaista operaatiota, jonka kerrottiin tapahtuneen Tacomassa Washingtonin osavaltiossa ja jossa joukko siviilejä oli päässyt merivoimien lentoasemalle. He väitetysti näkivät jotain, mitä heidän ei pitänyt nähdä. Erikoisryhmä tuli ulos, meni heidän koteihinsa ja säikäytti heidät ”kuoliaaksi” lavastamalla ”avaruusolentotapahtuman”.
Doty myönsi, että ”se on hyvin arkaluonteista…”. Yksi niistä asioista, joita tukikohdan suojelemiseksi halutaan tehdä, on rekrytoida tukikohdan ulkopuolisia ihmisiä ilmoittamaan tukikohtaan. Kun olin Kirtlandissa, en ollut tässä mukana, mutta meillä oli kokonainen ryhmä, jota kutsuimme ”huijareiksi”, ja he saattoivat värvätä ketä tahansa, ja he värväsivät ensisijaisesti lehdistöihmisiä, koska he ovat niitä, jotka saavat asiat ensimmäisenä selville. Jokaisessa uutistoimistossa, jokaisella televisio- ja radioasemalla Albuquerquen ja Santa Fen alueella oli vasikoitsijamme. Joten me tiesimme. Maksoimme heille hyvää rahaa. Yksi keino päästä ihmisten jäljille oli maksaa heille. Ja se oli… jokseenkin kiistanalaista.”
D myönsi, että asiaan oli sekaantunut kansallisia lehdistön edustajia, mutta hän kieltäytyi nimeämästä heitä. Nämä paikalliset ihmiset eivät ainoastaan raportoineet AFOSI:lle, vaan korkeamman tason johtajia ja tuottajia värvättiin tappamaan tarinoita, jotka saattaisivat aiheuttaa ongelmia ilmavoimille. Kyse ei ollut vain ufoista, vaan myös vakoilusta tai tukikohdan turvallisuusriskeistä ja muista aiheista.
Tiedonantajille maksettiin käteisellä. Tietolähteiden oli allekirjoitettava kaikki yli 50 dollarin summat, ja heille kerrottiin, että heidän olisi ilmoitettava niistä verovirastolle, mutta AFOSI ei koskaan ilmoittaisi niistä.
Tohtori Greer halusi tietää Bechtel-yhtiöstä. Richard Doty totesi, että tämä yhtiö osallistui useiden laitosten, myös ydinkoealueen, turvallisuuteen ja toimintaan. Eräästä hänen Kirtlandissa työskentelevästä kollegastaan tuli Bechtelin turvallisuuspäällikkö.
Doty väitti, että Sandian laboratorioilla oli aikamatkailua koskeva hanke. He rakensivat tiloja, joissa oli suuria magneetteja aikamatkustuksen testaamiseksi, ja he kuulemma ampuivat lasereita magneettien läpi yrittäen ”avata avaruuden kudosta”.
D: Katselin pari sellaista juttua siellä, ja minulle kerrottiin eräästä vastavakoiluhankkeesta. En tiedä, mikä lopputulos olikaan, saivatko he sen selville. ”
Teleportaatio oli osa samoja aikamatkahankkeita. Kun Doty oli siellä, he pystyivät teleporttaamaan esineen pöydän toisesta päästä toiseen päähän. Muuta he eivät pystyneet tekemään (TÄMÄ OLI TAAS 1980-luvulla!).
Doty väitti, että hän itse asiassa pääsi haastattelemaan kahta lentäjää, jotka lensivät ajoneuvoa Cash Landrumin tapauksessa. Koneessa oli yhteensä neljä henkilöä. Lentäjien lisäksi oli ”järjestelmäupseeri”, joka käsitteli laitteita, ja sitten oli ehkä navigaattori. Doty ei muistanut, mitä viimeinen sotilas tarkalleen ottaen teki.
Cash Landrumin tapauksessa kaikki mahdollinen meni pieleen. Ajoneuvo lähti liikkeelle Nevadasta ja suuntasi itään kohti ilmavoimien tukikohtaa Teksasissa. Doty totesi, että se oli Webb AFB. Alkukiihdytys sujui hyvin, mutta kun ajoneuvo alkoi hidastaa vauhtia, se joutui vaikeuksiin.
Haastattelumuistiinpanojen loppu
Koko haastattelun video on nähtävissä osoitteessa:
Urantia-kirja on jo ulkomuodoltaan vaikuttava, yli 2000-sivuinen uskonnollis-kosmologinen teos. Se sisältää kaikkiaan 196 lukua, jotka on aihepiiriensä mukaan jaettu neljään eri osaan. Kolmessa ensimmäisessä osassa kuvataan maailmankaikkeuden ällistyttävä monimutkaisuus lukemattomine ulottuvuuksineen ja maailmoineen. Niissä kerrotaan laajasti myös Jumalasta, eri luokkiin jaetuista henkiolennoista ja Urantiaksi nimetyn maapallomme historiasta. Kirjan neljäs osa puolestaan on seikkaperäinen esitys Jeesuksen elämästä, opetuksista ja uskonnollisesta kehityksestä. Se sisältää osittain samaa materiaalia kuin Uusi testamentti mutta lisäksi myös paljon Raamattuun kuulumatonta kerrontaa.
Urantia-kirja toteaakin olevansa Raamatusta seuraava, järjestyksessä jo viides ihmiskunnalle annettu käänteentekevä ilmoitus. Sen lukijat ajattelevat kirjan edustavan evolutiivisen maailman toistaiseksi suurinta olemassa olevaa totuuden heijastumaa, joka tulee uusien, noin tuhannen vuoden välein annettujen ilmoitusten myötä täydentymään kohti entistä absoluuttisempaa totuuden ilmentymää. Urantia-kirjaa edeltävien ratkaisevien ilmoitusten kerrotaan olleen Dalamatian opetukset, Eedenin opetukset Saalemin Melkisedek sekä Jeesus Nasaretilainen (92:4.5—4.9).
Vaikka Raamattua ei mainita aiempien ilmoitusten joukossa, lainataan Urantia-kirjassa kuitenkin kaikkia Raamatun kaanonin kirjoja ja myös useita apokryfikirjoja. Kristinuskossa apokryfikirjoilla tarkoitetaan sekä kirjoituksia, joiden painoarvo Vanhassa testamentissa on ollut muita tekstejä vähäisempi, että Uuteen testamenttiin hyväksymättömiä kirjoituksia.
Urantia-kirjaan otetut lainaukset eivät kuitenkaan mukaile Raamatun tekstejä sanasta sanaan, vaan niitä on paljonkin muokattu vastaamaan paremmin alkuperäiseksi uskottua muotoaan. Osa Raamatun kertomuksista siis etenee Urantia-kirjassa täysin kristittyjen tuntemista teksteistä poikkeavin juonenkääntein. Lisäksi monet kirjan teologiset ja filosofiset käsitykset poikkeavat Raamatun vastaavista ja korjaavat niitä aktiivisesti.
Urantia-seuran verkkosivuilla Urantia-kirjan ydin on tiivistetty seuraaviin sanoihin: ”Urantia-kirja tai -liike ei itsessään ole uskonto, filosofia, lahko tai kultti. Kirja lähinnä kokoaa ja koordinoi Urantian (planeetamme) nykytilanteen ja koko menneen historian ollen samalla pohjana kirjassa esitetylle uudelle ja entistä laveammalle ilmoitukselle” [43]
Urantia-kirjan tausta
Urantia-kirjan kymmeniä vuosia kestänyt syntyprosessi on jokseenkin spekulatiivinen ja kaikessa mystisyydessään usein yliluonnolliseksikin kuvattu. Vuosista 1908—1924 puhutaan prosessin alkuvaiheena, jonka tarkoitus oli valmistaa myöhemmin Urantia-kirjana tunnetun ilmoituksen vastaanottajat tehtäväänsä. Syntyprosessin merkittävimpinä alullepanijoina pidetään lääkärinä, psykiatrina, luennoitsijana ja tiedekirjailijana ansioitunutta tohtori William Sadleria (1875—1969), hänen vaimoaan tohtori Lena Sadleria 1875—1939) sekä pariskunnan naapuria, ”kontaktihenkilöä”, jonka välityksellä ilmoitus kertomuksen mukaan annettiin. [44]
Tarumainen kertomus kirjan syntymästä alkaa, kun aviomiehensä voinnista huolestunut nainen koputtaa Sadlerien oveen. Nainen kertoo, ettei saa hereille nukkuvaa miestään, joka kuitenkin liikehtii sängyssään levottomasti. Sadlerit lähtevät oitis naisen mukaan ja löytävätkin aviomiehen kuvatun kaltaiseen tilaan vaipuneena. Kun mies viimein saadaan hereille, tekevät Sadlerit hänelle perusteellisen tutkimuksen vain todetakseen, ettei miehen terveydentilassa ole moitteen sijaa. Yölliset kohtaukset kuitenkin toistuvat, ja joka kerta Sadlerit kutsutaan paikalle tilannetta tarkkailemaan. Eräänä yönä Lena Sadler sitten huomaa nukkuvan miehen huulten liikkuvan, aivan kuin tämä yrittäisi sanoa jotain. Lena kysyy miehen vointia, ja kaikkien yllätykseksi tämä vastaakin äänellä, joka ei ole hänelle tyypillinen, ja kertoo olevansa opiskeleva vierailija toiselta planeetalta. Herätessään mies on tapahtuneesta autuaan tietämätön.
Eräs William Sadlerin mielenkiinnon kohteista oli paljastaa huijaukseksi yliluonnollisiksi väitettyjä ilmiöitä. Hän epäilikin aluksi, että myös nukkuvan potilaan tapaus olisi psykologisesti selitettävissä. Yöllisten kohtausten toistuessa ja välitetyn informaation lisääntyessä Sadler kuitenkin sulki pois tunnettujen psyykkisten ilmiöiden mahdollisuuden ja vakuuttui lopulta siitä, että kyseessä todella oli aito taivaallisten persoonallisuuksien lahjoittama ilmoitus ihmiskunnalle. Hän alkoi uskoa, että hänen kontaktihenkilönä toimivan naapurinsa välittämän uskontoon, filosofiaan ja kosmologiaan liittyvän uuden ja vaikuttavan tiedon avulla myös häntä itseään nyt koulutettiin pian koittavaa merkittävää tehtäväänsä varten. Vuoden 1960 paikkeilla laatimassaan Urantia-liikkeen historiikissa Sadler kirjoittaakin: ”Ystävämme meitä ihmisiä ylemmältä tasolta siis käyttivät kokonaista kaksi vuosikymmentä siihen, että he avarsivat kosmisia näköalojamme, lavensivat teologisia käsityksiämme ja laajensivat yleensäkin maailmankuvaamme.” [45]
Kontaktihenkilön kautta yhteydessä olleet olennot, ”ilmoituksenantajat”, esittelivät itsensä ”keskiväliolennoiksi” ja muiksi Urantialla vieraileviksi persoonallisuuksiksi. Kun kontaktit olivat kestäneet noin kaksikymmentä vuotta, Sadlerit saivat persoonallisuuksilta kehotuksen esittää mieltään askarruttavia kysymyksiä, joilla uskoivat olevan arvoa ihmiskunnan tulevaisuutta ajatellen. Tästä kehotuksesta sai alkunsa Foorumi, Sadlerien entisistä potilaista koostuva suurehko ja kokoonpanoltaan vaihteleva joukko psyykkisistä ilmiöistä kiinnostuneita naisia ja miehiä.
Foorumi järjestäytyi syyskuussa 1925, jolloin kaikkien jäsenten tuli allekirjoittaa vaitiololupaus. Sen nojalla ilmoitukseen liittyvistä asioista oli lupa puhua ainoastaan Foorumin muiden jäsenten kanssa, ja jopa muistiinpanojen kirjoittaminen kokousten aikana kiellettiin. Urantia-kirjan syntyprosessista vastaava kontaktikomissio, Sadlerien lähipiiristä koostuva pieni ryhmä, halusi näin varmistaa, ettei keskeneräinen tai virheellinen tieto pääsisi leviämään suljetun ryhmän ulkopuolelle. Kontakteissa olivat läsnä ainoastaan kontaktikomission jäsenet, joiden erityinen tehtävä oli vastaanottaa kontaktihenkilön kautta välitettyjä viestejä. Vaitiololupaukseen sisältyvillä säännöillä on myöhemmin pyritty vastaamaan myös syntyprosessin aikaisen dokumentoinnin vähäisyyteen, joka on herättänyt paljon kysymyksiä Urantia-kirjan aitoudesta.
Foorumilaiset laativat ihmisrodun kannalta tärkeitä ja nykytietämyksen ylittäviä kysymyksiä, jotka liittyivät muun muassa maailmankaikkeuden alkuperään, Jumalan olemukseen sekä maailman ja luomakunnan syntyyn. Joulukuussa 1924 kontaktikomissio sitten esitti näin laaditut 181 kysymystä ilmoituksenantajille. Kerrotaan, että kului muutama viikko ennen kuin 500-sivuinen käsinkirjoitettu teksti ilmestyi yhden ainoan yön aikana kontaktihenkilön yöpöydälle. Käsikirjoitus sisälsi vastaukset jokaiseen esitettyyn kysymykseen ja kattoi nykyisen Urantia-kirjan luvut 1-57. Tutustuttuaan käsikirjoitukseen foorumilaiset laativat ilmoituksenantajille tarkentavia kysymyksiä kerta toisensa jälkeen. Teksti laajeni vastauksista useiden vuosien ajan, kunnes vuonna 1934 kirjan kolme ensimmäistä osaa oli viimein saatu valmiiksi. Teoksen neljäs osa, ”Jeesuksen opetukset ja elämä”, ilmestyi kontaktihenkilön yöpöydälle yllättäen vasta vuotta myöhemmin, eikä Foorumin jäseniltä odotettu täydentäviä kysymyksiä näiden 77 luvun viimeistelyyn.
Kuva 11. Urantia-kirjan englanninkielinen laitos vuodelta 2008.
Käsikirjoitukset tarkistettiin ilmoituksenantajien toimeksiannon myötä vuosina 1934—1942. Kontaktikomission tehtävänä oli katsoa, oliko tekstissä jotain epäselvää, mikä yhä edellyttäisi tarkentaviin kysymyksiin vastaamista. Käsikirjoitukseen ei kuitenkaan tarkastusvaiheessa enää tehty juuri minkäänlaisia muutoksia. Yksi kontaktikomission jäsenistä, Emma Christensen, sai tehtäväkseen kirjoittaa tekstin puhtaaksi. Tehtävänanto liittyi ainoastaan oikeinkirjoitukseen, kuten isojen kirjainten käyttöön, eikä käsikirjoitukseen ollut lupa tehdä rakenteellisia muutoksia. Valmis teksti toimitettiin ilmoituksenantajien valtuuttamana kirjapainoon. Urantia-säätiö perustettiin vuonna 1950, ja ensimmäinen englanninkielinen painos Urantia-kirjasta julkaistiin säätiön rahoittamana Chicagossa 12. lokakuuta 1955. Vuoden 2018 vuosikertomuksen mukaan Urantia-kirjasta oli saatavilla jo seitsemäntoista eri käännöstä ja lukuisia uusia käännösprojekteja on käynnissä kaiken aikaa. [46]
Urantia-kirjan perustalle ei missään vaiheessa ollut tarkoitus muodostaa uutta kirkkoa, uskontoa tai lahkoa. Silti oli väistämätöntä, että kirjan opetuksista kiinnostuneet alkoivat järjestää kokoontumisia keskustellakseen ja kehittääkseen keinoja sen oppien levittämiseksi. Tammikuussa 1955 perustettiinkin Chicagossa Urantia-veljeskunta (Urantia Brotherhood), joka oli ensimmäinen urantiauskovien vapaaehtoisten yhteistyöjärjestö. Ryhmään kuului 36 jäsentä, joista jokainen sitoutui noudattamaan peruskirjassa ja säännöissä määriteltyjä käytäntöjä. Veljeskunnan toiminta alkuperäisessä muodossaan päättyi vuonna 1989. Sen jalanjäljissä kuitenkin jatkoivat vuodesta 1956 lähtien perustetut Urantia-seurat, jotka koostuvat vähintään kymmenestä Urantia-kirjan opetuksiin perehtyneestä urantiauskovasta.
Aikansa historiallis-yhteiskunnallinen tilanne oli epäilemättä yksi merkittävimmistä tekijöistä, jotka mahdollistivat Urantia-kirjan synnyn ja suosion — olihan 1800-luku ollut voimakasta tieteen, teollistumisen ja teknologisen kehityksen kulta-aikaa. Uusien innovaatioiden ja tieteellisten löydösten myötä alkoivat lisääntyä spekulaatiot siitä, voisiko ihmisten kaltaista tai älykkyydeltään jopa ihmisen ylittävää elämää olla olemassa toistaiseksi tuntemattomissa avaruuden syövereissä. Uteliaisuutta ja mielikuvitusta ruokkivat entisestään 1800-luvun loppupuolella julkaistut fiktiiviset teokset, kuten Jules Vernen Maasta kuuhun (1865) ja H.G. Wellsin Maailmojen sota (1898), joissa ihmiskunta joutuu törmäyskurssille Maan naapuriplaneetoilta tulevien olentojen kanssa.
Tieteellis-teknologinen kehitys myös osoittautui merkittäväksi haasteeksi kristinuskon valta-asemalle ja kirkon opeille, sillä uusien löydösten valossa kristilliset opit alkoivat monien mielestä näyttää turhan konservatiivisilta ja usein ristiriitaisiltakin. Ilmapiiri oli näin 1900-luvulle tultaessa uusille ajatusvirtauksille suotuisa. Vuosisadan kuluessa ilmenikin monenlaista vapaamuotoista, länsimaiseen esoteriaan ja itämaisiin oppeihin pohjaavaa uskonnollishenkistä liikehdintää, joka 1980-luvulle tultaessa sai yläkäsitteen new age. Siihen linkittyvän länsimais-esoteerisen kontaktiperinteen voidaan samoin ajatella alkaneen kiteytyä jo 1800-luvulla. Kontaktiperinteeseen kuuluu oppeja, jotka korostavat yhteyttä erilaisiin viisaisiin, henkistä kehitystämme vaaliviin ja edistäviin korkeampiin olentoihin. Esimerkkinä mainittakoon 1900-luvun alkupuolen teosofia ja siihen liittyvät yhteydet henkisiin mestareihin sekä spiritualistiset kontaktit avaruuden jaloihin asukkaisiin.
Varsinainen suuren suosion saavuttanut ufokontaktiliike syntyi teosofisten vaikutteiden pohjalta 1950-luvulla. Sen taustalla on nähtävissä toisen maailmansodan herättämä pelko ja sen siivittämä tarve suunnata katse kohti yleviksi ja suojeleviksi uskottuja avaruusolentoja sekä korkeampaa henkistä tiedettä ja teknologiaa. Ufoaihe pääsi kerta toisensa jälkeen valtamedian pyöritykseen: 1950-luvulla etenkin Yhdysvalloissa ja Kanadassa kuohuneiden ufohavaintoaaltojen myötä lentävistä lautasista uutisoitiin tiuhaan tahtiin niin paikallislehdissä kuin radio-ohjelmissa ja televisiossakin. Uutisoinnin lomassa julkaistiin ufokontaktikirjailijoiden tositapahtumiksi väittämiä kuvauksia, joissa avaruusolentojen kanssa sattuneita kohtaamisia esitellään viimeistä yksityiskohtaa myöten. Esimerkiksi puolalaissyntyisen ufokontaktihenkilön, George Adamskin, yhdessä englantilaisen Desmond Leslien kanssa kirjoittama teos Lentävät lautaset — onko niitä?
1953) saavutti etenkin Yhdysvalloissa suuren suosion. Urantia-kirja ei varsinaisesti kuulu ufokontaktiliikkeeseen, mutta mainitut kehityskulut ovat innoittaneet sen muotoutumis- ja julkaisuprosessia. Onhan kyse eräänlaisista sukulaisliikkeistä; Urantia-kirjan voidaan tulkita edustavan ainakin osin länsimais-esoteerisen kontaktiperinteen haaraa.
Kertomus Urantia-kirjan mystisestä alkuperästä on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä ja epäuskoisuutta. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Martin Gardner on asettanut alkuperäiskertomuksen kyseenalaiseksi teoksessaan Urantia: The Great Cult Mystery (1995). Vedoten William Sadlerin asiantuntevuuteen ja kokemukseen tiedekirjallisuuden saralla Gardner esittää, että taivaallisten ilmoituksenantajien sijaan Sadler itse kollegoineen on Urantia-kirjan käsikirjoitusten taustalla. Gardner ei ole yksin epäilystensä kanssa, vaan monet muutkin tutkijat ovat olleet halukkaita antamaan Sadlerille kunnian tämän sisällöllisesti, kielellisesti ja sivumääräisesti vaikuttavan teoksen aikaansaamisesta.
Urantiauskovat itse kuitenkin ajattelevat kirjan mystisen alkuperän olevan täysin tarkoituksenmukainen. Esimerkiksi kontaktihenkilön tarkempi henkilöllisyys on tietoisesti haluttu jättää paljastamatta, sillä on pelätty, että nimettynä hänestä olisi saattanut kehkeytyä myyttisen henkilöpalvonnan kohde. Lisäksi Urantia-kirja sinänsä on urantiauskovien mukaan riittävä todistus siitä, ettei teksti ole ihmisten laatima. Puhutaanhan siinä sellaisista vaikeaselkoisista hengellisistä käsitteistä, joiden esittäminen on ihmiskielen rajoittuneisuuden vuoksi lähes mahdotonta. Urantia-kirja ei myöskään vastaa inhimillistä pedagogiikkaa, sillä sen sijaan, että se etenisi yksinkertaisesta monimutkaiseen, se alkaa kaikkein monimutkaisimmasta, Jumalasta, ja etenee sitten yksinkertaisimpaan, ihmiseen. Urantiauskovat ovat vastanneet Gardnerin kritiikkiin myös tarkoilla tyylianalyyseilla, joilla on pyritty osoittamaan, ettei William Sadlerin kirjoitustyyli vastaa yhtäkään Urantia-kirjan kirjoitustyyleistä. Kirjalla siis uskotaan olevan yhdeksän kirjoittajaa, joista yksikään ei ollut ihminen. [47]
Urantia-kirjan alkutaival Suomessa ja Suomen Urantia-seura
Eurooppalaisten mielenkiinto avaruusolentoja kohtaan nousi uusiin sfääreihin syksyllä 1957, jolloin Neuvostoliitto lähetti avaruuteen Sputnikin, ensimmäisen Maata kiertävän satelliitin. Esimerkiksi tämän tapahtuman ja yleisemmin muun avaruusteknologisen kehityksen ansiosta ufokiinnostus alkoi saada entistä enemmän jalansijaa myös Suomessa. Vuonna 1962 perustettiinkin kauppatieteiden maisteri Joel Rehnströmin, rovasti Arvi Merikallion ja Finnairin silloisen lentokapteeni Ilpo Koskisen aloitteesta ensimmäinen valtakunnallisesti merkittävä ufoyhdistys, Interplanetistit ry. Yhdistyksen tarkoituksena oli koota Suomessa tehtyjä ufohavaintoja ja lisätä kansalaisten tietämystä ufoasioista. Avaruusaluksilla matkustavilla humanoideilla arveltiin olevan tärkeä sanoma ihmiskunnalle. Vuonna 1962 Rehnström myös perusti Vimana-kustantamon yksinomaan ufokirjallisuutta varten, ja pian tämän jälkeen ilmestyivätkin ensimmäiset ufokirjat suomalaisten kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyille.
Vuosi 1965 oli Urantia-kirjan Suomeen rantautumisen kannalta merkittävää aikaa. Silloin suomalaissyntyinen Yhdysvaltoihin muuttanut ballerina, Margit Lilius-Mustapa, tuli Suomeen esittäytymään interplanetisteille. Mustapa etsi suomalaista kustantajaa kirjoittamilleen teoksille Spaceship to the Unknown (1960) ja Book of Brothers (1963), joissa hän kertoo omista kohtaamisistaan venuslaisten kanssa. Mustapa ei itse ollut aktiivinen Urantia-kirjan lukija, mutta tilauksesta hän oli lähettänyt muutamia niteitä Yhdysvalloista Suomeen. Mustapa myös mainitsee omissa teoksissaan Urantia-kirjan yhtenä esimerkkinä niistä lukuisista keinoista, joilla avaruusolennot pyrkivät levittämään sanomaansa Maan asukkaiden tietoisuuteen.
Vuonna 1965 myös Joel Rehnström sai Urantia-kirjan käsiinsä. Omien sanojensa mukaan hän ahmi 2000-sivuisen teoksen läpi vain muutamassa päivässä ja vakuuttui oitis sen ilmiömäisen laajasta ja seikkaperäisestä sanomasta. Interplanetistien johtohenkilöiden mielenkiinto alkoi kohdistua olennaisesti Urantia-kirjaan, ja yhdistyksen myötä alkanut suomalainen ufotutkimus vaimeni muutamaksi vuodeksi. Vuonna 1965 Urantia-kirjan lukijat siis irtautuivat ufotutkimusperinteestä omaksi itsenäiseksi haarakseen. Suomalainen ufotutkimus puolestaan käynnistyi uudelleen 1960-luvun lopulla, ja vuonna 1973 Tampereelle perustettiin Tapani Kuninkaan toimesta Suomen Ufotutkijat ry, nykyään kenties Suomen merkittävin ufoyhdistys.
Vuonna 1968 Helsingin Sanomien etusivulla julkaistiin interplanetistien rahoittama ilmoitus, jossa etsittiin englannintaitoista suomentajaa ”ainutlaatuiselle uskonnollis-filosofis-tieteelliselle tekstille”. [48] Vaikka suomentajalle ei luvattu käännöstyöstä lainkaan rahallista palkkiota, ilmoittautui tehtävään nelisenkymmentä vapaaehtoista, joista jokainen sai käännettäväkseen muutaman Urantia-kirjan 196 luvusta. Pääosan käännöstyöstä tekivät Lisse Gullichsen, Helvi Nikkanen ja Ulla Pyhälä. Joel Rehnström ja Martti Vanninen tarkastivat valmiit käännökset ja lähettivät ne sitten edelleen kieliopista vastaavalle Aili Nurmiaholle. Nurmiaho pyrki pitämään huolen myös siitä, että lukuisten eri henkilöiden kääntämät vaikeat käsitteet ja termit olisivat lopullisessa suomennuksessa käännetty yhdenmukaisesti.
Käännössopimus tehtiin Chicagon Urantia-säätiön kanssa tammikuussa 1970, ja ensimmäinen suomenkielinen käännösversio valmistui 1970-luvun puolivälissä, miltei vuosikymmenen kestäneen urakan jälkeen.
Vielä 1960-luvulla suomalaiset osasivat englantia kuitenkin yleisesti ottaen melko heikosti, minkä vuoksi käännösten taso vaihteli huomattavasti. Suomennoksen tarkastanut ammattikielenkääntäjä arvioikin, ettei ensimmäinen käännös kokonaisuudessaan vastannut riittävästi alkuperäistekstiä eikä siis ollut sellaisenaan julkaisukelpoinen. Lisse Gullichsen ja Aili Nurmiaho koordinoivat seuraavan käännösprojektin, jonka tavoitteena oli laatia entistä paremmin alkuperäistä vastaava suomennos.
Vielä toinen käännösversiokaan ei läpäissyt ammattikääntäjien seulaa. Suomennosurakkaa tarjottiinkin sitten tarkastuksen tehneelle Seppo Kanervalle, joka oli lukenut Urantia-kirjaa aktiivisesti jo kymmenen vuotta. Kolmatta käännösversiota päästiinkin työstämään Kanervan johdolla vuonna 1984, ja lopulta suomenkielisen Urantia-kirjan ensimmäinen painos julkaistiin kolme vuosikymmentä kestäneen käännösprojektin jälkeen vuonna 1993.
1980-luvun alussa pieniä Urantia-kirjasta kiinnostuneiden opiskeluryhmiä alkoi syntyä Helsingin lisäksi muillekin paikkakunnille, ja toiminnan organisoiminen tuli ajankohtaiseksi. Suomen Urantia-seura — ensimmäinen Yhdysvaltojen ulkopuolinen Urantia-yhteisö — perustettiinkin helmikuussa 1989. Perustamista edelsi pitkä ja syvällinen keskustelu, jossa puitiin seuran tarkoitusta, tehtäviä ja päämäärää. Monet Urantia-kirjan lukijat näet pelkäsivät, että seuran perustaminen olisi ensimmäinen askel kohti Urantia-kirkkoa tai muunlaista institutionalisoitunutta järjestöä. Urantia-seura kuitenkin perustettiin, kun saavutettiin yhteisymmärrys siitä, ettei minkäänlaisen lahkon muodostaminen sopinut Urantia-kirjaan perehtyneiden jäsenten periaatteisiin. Kuten Suomen Urantia-seuran verkkosivuilla sanotaan, ”Urantia-seuran tarkoitus on edistää Urantia-kirjan opetusten leviämistä ja asiallista levittämistä”. [49]
Urantia-seura kokoontui aluksi Helsingin nuorisokeskuksen toimitilassa Töölössä, Pauligin huvilassa, jossa Urantia-kirjan opetuksista on keskusteltu aina 1960-luvulta lähtien ja jossa käännösprojektin aikana käytiin läpi valmistuneita suomennoksia. 1990-luvun alussa huvilan tilojen käyttö muuttui maksulliseksi, minkä vuoksi seuran toiminta hajaantui useampiin eri kokoontumistiloihin pääkaupunkiseudulle. Suurin osa esitelmätilaisuuksista järjestetään nykyään Malmitalossa ja opintoryhmät pidetään muun muassa Taivallahden peruskoululla Helsingissä sekä Villa Apteekin tiloissa Espoossa.
Suomen Urantia-seuran julkaisema Heijaste-lehti perustettiin Aarno Peltokosken johdolla vuonna 1985. Lehden alkuperäinen tarkoitus oli kertoa lukijoille käännöstyön etenemisestä sekä valaa yhteishenkeä urantiauskovien välille ja luottamusta Urantia-kirjan sanomaan. Kun Suomen Urantia-seura sitten perustettiin vuonna 1989, tuli Heijaste-lehdestä sen merkittävin äänenkannattaja, jolloin myös lehden sisältö muuttui ja laajeni. Jäsentiedotteiden lisäksi siinä alettiin julkaista uutisia, artikkeleita ja mielipidekirjoituksia, joita Urantia-kirjan lukijoilla on nykyäänkin mahdollisuus laatia ja lähettää lehden toimitukseen. Heijaste ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja vuoteen 2019 mennessä sitä on julkaistu jo 140 numeron verran. Lehti kuuluu jäsenetuna kaikille seuran jäsenille, mutta se on kaikkien muidenkin vapaasti tilattavissa ja myös maksutta luettavissa Urantia-seuran verkkosivuilla. Vuodesta 2017 alkaen Heijaste-lehden päätoimittajana on toiminut Kaija Lindström.
Heijasteen lisäksi Urantia-seuran toiminnasta voi lukea seuran verkkosivuilta. Sieltä löytyy tietoa seuran opintotoiminnasta, eri puolilla Suomea kokoontuvista opintoryhmistä, esitelmätilaisuuksista ja vuosittaisista tapahtumista. Tällaisia ovat esimerkiksi talvipäivät ja IUA-konferenssin (International Urantia Association) yhteydessä järjestettävät kesäpäivät. Verkkosivuilla on niin ikään kaikkien vapaasti luettavissa oleva Urantia-verkkokirja.
Urantia-seuran jäseniltä edellytetään täysi-ikäisyyttä sekä perehtyneisyyttä Urantia-kirjaan, ja heiltä peritään vuosittainen, elämäntilanteesta riippuen 20 tai 40 euron suuruinen jäsenmaksu. Vuoden 2017 alussa seuraan kuului kaikkiaan 81 jäsentä. Jäsenmäärästä ei kuitenkaan suoraan voida päätellä, kuinka moni suomalainen uskoo Urantia-kirjan ilmoitukseen. Teoksen myyntiluvut antanevat lähempänä totuutta olevan kuvan sen suosiosta suomalaisten keskuudessa: vuoteen 2015 mennessä suomenkielistä painosta oli myyty arviolta 7000 kappaletta. Kirjan lukijoiden ei tarvitse kuulua Urantia-seuraan osallistuakseen seuran järjestämiin lukupiireihin, opintoryhmiin tai muihin tilaisuuksiin, vaan kaikki ovat niihin tervetulleita.
Urantia-kirjan opetuksia Jumalasta ja maailmankaikkeudesta
”Ilman Isää ei olisi olemassa mitään, mikä on” (42:1.6.) Urantia-kirjan mukaan todellisuus on Jumala ja Jumala on todellisuus, hän on koko luomakunnan ikiaikainen luoja ja ääretön ylläpitäjä. Tälle opille uskollisena kirjan kymmenkunta ensimmäistä lukua käsittelevät Jumalan olemusta, ominaisuuksia sekä suhdetta muihin olentoihin ja maailmankaikkeuteen. Usko Universaalisena Isänäkin tunnettuun Jumalaan on Urantia-kirjan ydin ja keskeisin viidennen ilmoituksen lukijoita yhdistävä tekijä. Kirjan mukaan Jumala on paljon enemmän kuin Isä, mutta Isä on ihmisen korkein käsitys Jumalasta. Teoksessa tähdennetään, että puhe Jumalasta Isänä kuvastaa sitä syvästi henkilökohtaista suhdetta, joka jokaisella uskovalla on mahdollisuus muodostaa Jumalan kanssa.
Jumalasta, todellisuuden absoluuttisesta alkusyystä, puhutaan Urantia-kirjassa myös ikuisena MINÄ OLEN -olevaisena. Ilmoituksenantajat ovat luoneet MINÄ OLEN -käsitteen yksinomaan ihmisten rajallista mieltä varten. Sillä viitataan aikaan ennen persoonallisen Isän olemassaolon hypoteettista alkupistettä, jolloin aikaa ja avaruutta ei vielä ollut luotu. Todellisuudessa sellaista hetkeä ei kuitenkaan koskaan ole ollut, sillä maailmankaikkeus ja sen luoja ovat absoluuttisuudessaan ikuisia. Absoluuttisuuden ymmärtäminen kuitenkin koettelee kuolevaisen mielen pystyvyyttä. Äärettömien käsitteiden avaaminen ihmisen äärelliselle mielelle on tiettyyn pisteeseen mahdollista, mutta siihen väistämättä liittyy inhimillisen mielen ja kielen asettamia rajoitteita.
Urantia-kirjassa painotetaankin, että henkilökohtainen kokemus on riittävä ymmärrys Universaalisesta Isästä. Korkealentoiset filosofiset oletukset ovat toissijaisia jumalasuhteen ja sisäisen uskon rinnalla. Kuolevaisten on hyvä jatkuvasti pyrkiä laajentamaan ymmärrystään, mutta samalla on hyväksyttävä, etteivät he tule maanpäällisen elämänsä aikana koskaan täydellisesti käsittämään MINÄ OLEN -olevaista:
Eksistentiaalisena käsitteenä MINÄ OLEN ei ole sen paremmin jumalallistunut kuin jumalallistumatonkaan, ei sen paremmin aktuaalinen kuin potentiaalinenkaan, ei sen paremmin persoonallinen kuin persoonatonkaan, ei sen paremmin staattinen kuin dynaaminenkaan. Mitään kvalifiointia ei voi soveltaa Infiniittiseen, voi vain todeta, että MINÄ OLEN on. (105: 1.4.)
Kolmiyhteyksiä on Urantia-kirjan mukaan olemassa kaikkiaan viisitoista, joista kuitenkin ainoastaan seitsemän on paljastettu Urantian (Maan) asukkaille. Ne ovat se osa maailmankaikkeutta, joka kuolevaisille edustaa todellisuutta. Kolmiyhteydet ovat muodostuneet infiniittisyyden seitsemän rinnakkaisen absoluutin välille. Nämä absoluutit ovat Ensimmäinen Lähde ja Keskus, Toinen Lähde ja Keskus, Kolmas Lähde ja Keskus, Paratiisin Saari, Jumaluusabsoluutti, Universaalinen Absoluutti sekä Kvalifoimaton Absoluutti (0:3.2—3.8). Universaalinen Isä on ensisijaisena jäsenenä jokaisessa seitsemässä kolmiyhteydessä, sillä hän on Jumaluuden Ensimmäinen Persoona sekä Absoluuttien absoluutti.
Urantia-kirjan luvussa 104 on esitelty kaikki seitsemän tunnettua kolmiyhteyttä, joista esimerkkinä voidaan mainita niistä ensimmäinen, persoonallis-tavoitteellinen kolmiyhteys. Tämä ”Ensimmäinen Kolmiyhteys” on kolmen ikuisen paratiisipersoonallisuuden yhteenliittymä, ja siitä puhutaan siksi myös Paratiisin-Kolminaisuutena. Sen muodostavat keskenään Universaalinen Isä (Ensimmäinen Lähde ja Keskus), Iankaikkinen Poika (Toinen Lähde ja Keskus) sekä Ääretön Henki (Kolmas Lähde ja Keskus). Ensimmäinen Kolmiyhteys on persoonallisen Jumaluuden yhteenliittymä: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen jumaluusunioni. Jumala on siis absoluuttinen ja jakamaton, mutta hänessä kuitenkin yhdistyvät kolme yksilöllistä Jumaluuden personoitumaa:
Näyttäisi siltä, että absoluuttiset suhteet johtavat väistämättä kolmiyhteyteen. Persoonallisuus etsii yhteyttä toiseen persoonallisuuteen yhtä hyvin absoluuttisella kuin kaikilla muillakin tasoilla. Ja Paratiisin kolmen persoonallisuuden yhteenliittymä iäistää ensimmäisen kolmiyhteyden: Isän, Pojan ja Hengen persoonallisuusliiton. (104:3.14.)
Maailmankaikkeus rakentuu Urantia-kirjan mukaan seuraavasti. Paratiisin Saari sijaitsee infiniittisyyden maantieteellisessä keskipisteessä. Se on Isä Jumalan asuinsija ja toimii maailmankaikkeutta koossapitävänä ja energiaa antavana voimana. Paratiisin ulkoreunoilta alkaa avaruus, jossa sijaitsevat muun muassa kaikki Urantia-kirjassa mainitut universumit: Havonnan nimellä tunnettu keskusuniversumi sekä seitsemän superuniversumia. Superuniversumien kokonaisuus tunnetaan kirjassa myös nimellä Suuruniversumi, ja se käsittää kaikkiaan noin seitsemän biljoonaa asutettua planeettaa.
Superuniversumit ovat maantieteellisiä avaruusryhmittymiä, joista jokainen käsittää yhtä suuren määrän paikallisuniversumeja ja yhtäläisen osan avaruutta. Niistä seitsemännessä, Orvontonissa, sijaitsee kotiplaneettamme Urantia (Maa). Planeettamme järjestysnumero asuttujen planeettojen sarjassa kirjoitetaan luvulla 5 342 482 337 666. Suuruniversumin rajojen takaa löytyvät neljä ulkoavaruuden tasoa, joista kaikki sisältävät lukemattomia galakseja, tähtisumuja, aurinkoja ja planeettoja, ja joista kaikki ovat vielä toistaiseksi asumattomia. Urantia-kirjan mukaan tämä suuri osa avaruudesta odottaa edelleen tulevaa universumikautta, jolloin asutetaan lisää planeettoja ja satelliitteja.
Kaikkien asutettujen maailmojen kerrotaan olevan luonteeltaan ja alkuperältään evolutionaarisia, eli ne kehittyvät Jumalan suunnitelman mukaisesti kohti suurinta tarkoitusta ja päämäärää. Kuolevaisten asuttamia maailmoja kuvataan lisäksi ”harjoittelukouluina olemassaolon seuraavana edessä olevaa vaihetta varten” (49:01). Ne on taivaallista hallintoa ajatellen ryhmitelty paikallisjärjestelmiksi, joista jokaiseen kuuluu noin tuhat evolutionaarista maailmaa. Paikallisjärjestelmät voidaan lisäksi ryhmitellä konstellaatioiksi, paikallisuniversumeiksi ja niin edelleen aina seitsemään olemassa olevaan superuniversumiin saakka.
Oma planeettamme, Urantia, kuuluu Satanian paikallisjärjestelmään jonka odotettu koko on joskus kaukaisessa tulevaisuudessa pyöreästi arvioituna 900 asutettua maailmaa. Tällä hetkellä Satanian järjestelmä sisältää vasta noin 620 asutettua maailmaa ja on siis vielä keskeneräinen. Urantia on Satanian asutetuista maailmoista järjestyksessä 606.
Avaruuden asuttujen maailmojen sijainnin ja todellisen lukumäärän tietää vain Universaalinen Isä; hän kutsuu niitä kaikkia nimeltä ja numerolta. Minä voin esittää vain asuttujen tai asuttaviksi kelvollisten planeettojen summittaisen lukumäärän, sillä muutamilla paikallisuniversumeilla on älylliseen elämään soveltuvia maailmoja enemmän kuin toisilla. Eikä kaikkia suunnitelmissa olevia universumeja ole vielä organisoitu. Esittämieni arvioiden ainoana tarkoituksena on sen vuoksi tarjota edes jonkinlainen käsitys aineellisen luomistuloksen suunnattomuudesta. (15:2.1.) — — [Esittänyt Uversasta lähtöisin oleva Universaalinen Sensori.] (15:14.10).
Elämän tarkoitus ja elämä kuoleman jälkeen
Urantia-kirjan lukijat uskovat, että ihmiselämän keskeisin tavoite on löytää Jumala ja tulla hänen kaltaisekseen. Jumalan uskotaan elävän jokaisen ihmisen sisimmässä, mutta hänet löytääkseen on ihmisellä oltava fyysisen kehon lisäksi myös toimiva mieli, persoonallisuus sekä Ajatuksensuuntaaja. Ihmismieli ja Ajatuksensuuntaaja yhdessä synnyttävät sielun, jonka ansiosta yksilö voi kuolemansa jälkeen jatkaa matkaansa Jumalan luo, mikäli hän itse niin päättää.
Ajatuksensuuntaaja on osa Jumalan suurta suunnitelmaa, jonka päämääränä on kaikkien luotujen asteittainen kehittyminen kohti Paratiisin edellyttämää täydellisyyttä. ”Urantia-kirjan opetuksia” -blogia kirjoittavan Matti Tossavaisen mukaan ”Ajatuksensuuntaaja tarkoittaa samaa kuin Jumala meissä, meidän kanssamme, meidän mielessämme, meidän ajattelukeskuksessamme” [50] Ajatuksensuuntaaja on siis Jumalan aktuaalinen läsnäolo tai ääni jokaisessa ihmismielessä, se opastaa ihmistä sekä antaa mielelle jatkuvasti hengellisiä virikkeitä sekä vihjeitä Jumalasta. Urantia-kirja kannustaakin kuuntelemaan Ajatuksensuuntaajaa, sillä sen avulla yksilö voi muodostaa henkilökohtaisen suhteen Isään. Ihminen voi näin omaksua uskon, joka johtaa elämän todelliseen päämäärään, Isän läheisyyteen: ”Ajatuksensuuntaajien tehtävänä ihmissukukuntien suhteen on edustaa Universaalista Isää, olla Universaalinen Isä ajallisuuden ja avaruuden kuolevaisille luoduille” (108:0.1.)
Päätös lähestyä Jumalaa antaa siis ihmiselämälle sen perimmäisen tarkoituksen. Päätöksen tehtyään ihminen näet luonnollisesti samastuu Isän tahtoon ja pyrkii vähitellen kehittymään hänen kaltaisekseen. Urantia-kirjassa ei esitetä tarkkoja määritelmiä siitä, miten yksilön tulisi toimia tullakseen Isän kaltaiseksi ja elääkseen Jumalalle mieluista elämää, sillä kukin toteuttaa tarkoitustaan omalla persoonallisella tavallaan. Kirjassa ei siten ole annettu Raamatun kymmentä käskyä vastaavia selkeitä ohjenuoria vaan ainoastaan yksi Jumalan ihmiskunnalle lähettämä suurenmoinen käsky: ”Olkaa täydelliset, niin kuin minä olen täydellinen.” (1:0.3.) Urantia-kirja kuitenkin paljastaa, että ainoastaan Jumalan löytämiseen tähtäävät elämäntarkoitukset takaavat yksilölle ylösnousemuksen kuoleman jälkeen. Muunlaiset periaatteet jättävät kuolemanjälkeisen kohtalon arvailujen varaan.
Tämä suurenmoinen ja universaalinen kehotus pyrkiä jumaluutta olevan täydellisyyden saavuttamiseen on täydellisyyden Jumalan luoman, koko eteenpäin ponnistelevan luomakunnan ensimmäinen velvollisuus, ja sen tulisi olla sen korkein tavoite. Tämä jumalallisen täydellisyyden saavuttamisen mahdollisuus on ihmisen koko ikuisen hengellisen edistymisen lopullinen ja varma määränpää. (1:0.4.)
Urantia-kirja opettaa Raamatun tavoin, että elämä jatkuu kuolemaa seuraavan ylösnousemuksen jälkeen taivaassa Jumalan luona. Toisin kuin Raamatussa Urantia-kirjassa kuvataan seikkaperäisesti myös kuolemasta alkava monivaiheinen matka Paratiisiin ja kerrotaan jopa Paratiisin tarkat koordinaatit.
Urantia-kirjan mukaan on olemassa kolme eri kuoleman lajia: hengellinen kuolema, älyllinen kuolema ja fyysinen kuolema. Hengellisellä kuolemalla viitataan sielun lopulliseen kuolemaan eli elämän peruuttamattomaan päättymiseen kuoleman jälkeen. Tämänkaltainen kuolema johtuu aina yksilön aktiivisesta päätöksestä torjua ikuinen elämä, toisin sanoen päätöksestä kääntää selkänsä Jumalalle ja vastustaa ihmismielelle luontaista uskoa. Elämän jatkuminen tuonpuoleisessa sen sijaan on Urantia-kirjan mukaan taattu silloin, ”kun mieli uskoo Jumalaan ja sielu tuntee Jumalan, ja kun ne yhdessä hoivaavan Suuntaajan kanssa kaikki halajavat Jumalaa” (5:5.13).
Kaksi muuta kuoleman lajia, fyysinen ja älyllinen, eivät sen sijaan tarkoita elämän loppua tai persoonallisuuden tuhoutumista. Kuoleman jälkeen aineellinen ruumis maatuu mutta persoonallisuus jatkaa olemassaoloaan. Persoonallisuuden kaksi osatekijää, Ajatuksensuuntaaja sekä kuolleen elämänvaiheista koostuvat muistot, siirtyvät Diviningtoniin eli ”Isän syliin” Myös edesmenneen yksilön niin kutsuttu morontiasielu selviää kuolemasta.
Nämä kolme persoonallisuuden osatekijää ovat kuoleman jälkeisen, elämän ”kokoonpanosaleissa” tapahtuvan, ”uudelleenpersonoinnin” kannalta välttämättömiä. Kun Ajatuksensuuntaaja ja sielu kokoavat eloon jäävän persoonallisuuden yhteen, saavuttaa yksilö jälleen tietoisuuden tilan ja saa huomata heräävänsä ”mansiomaailmassa” uudessa hahmossaan, ”morontialuotuna”. Mansiomaailmoja on kaikkiaan seitsemän. Toistaiseksi ne palvelevat ”kuolevaiskoulutuksen asemina” ja ovat omistettuja ”ylösnousemuskuolevaisten siirtymäkulttuurille”. Aika kuoleman ja uudelleenpersonoinnin välillä vaihtelee yksilöiden välillä sen mukaan, kuinka pitkälle he kuoleman hetkellä ovat edenneet henkisessä kehityksessään. Mitä pidemmälle yksilö on kehittynyt, sitä todennäköisemmin hänellä on oma henkilökohtainen kohtalonsuojelijansa ja sitä lyhempi on aika kuoleman ja uudelleenpersonoinnin välillä.
Kuolevaisen elämää kuvaillaan Urantia-kirjassa lukuisista renkaista koostuvana katkeamattomana ketjuna. Elämämme Maassa, Urantialla, on vasta ensimmäinen kokemuksemme elämästä, joka kuoleman jälkeen tulee jatkumaan yli universumien ja ikuisten aikakausien. Uudelleenpersonoinnin yhteydessä saamamme morontiahahmo heijastaa sitä henkisen kehityksen astetta, jonka olemme Urantialla viettämämme ajan puitteissa saavuttaneet. Jokainen siis lähtee etenemään kuoleman jälkeen omalta yksilölliseltä henkitasoltaan. Morontialuodun tehtävä on jatkaa itsensä kehittämistä ja pyrkiä lukemattomien tulevien elämiensä aikana etenemään yhä korkeammalle hengellisten olentojen hierarkiassa.
Toisiaan seuraavien elämien katkeamattoman ketjun kerrotaan olevan ikuisuudelta tuntuvan ajan mittainen. Sen päässä on ketjun vihoviimeinen rengas, jonka saavuttaminen edellyttää tavoittelijaltaan äärettömästi aitoa rakkautta, veljeyttä ja viisautta. Nämä hyveet sisäistänyt kulkija saavuttaa vihdoin päämääränsä, syntymän puhtaana henkilöhahmona Paratiisissa: Kuolema ei ole muuta kuin alku loputtomalle, seikkailuntäyteiselle elämänuralle, odotuksentäyteiselle ikuiselle elämälle, ikuiselle tutkimusmatkalle” (14:5.10.)
Urantia-kirja, uskonto ja tiede
Uskonnonvapauslain (säädetty 1922/ 2003) mukaan vähintään 20 Suomen kansalaista voi halutessaan perustaa rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan. Rekisteröityminen takaa yhdyskunnalle tiettyjä konkreettisia etuoikeuksia muihin uskonnollisiin yhteisöihin nähden, ja sen katsotaankin usein olevan uskonyhteisölle kannattava ja tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Rekisteröityneellä yhdyskunnalla on mahdollisuus muun muassa peruskouluissa järjestettävään oman uskonnon opetukseen ja vihkiseremonioiden järjestämiseen. Virallinen uskonnon status voi myös lisätä näkyvyyttä ja siten helpottaa opin levittämistä. Patentti- ja rekisterihallituksen syyskuussa 2018 laatiman tilaston mukaan rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia oli 136 ja seurakuntia tai muita paikallisyhteisöjä peräti 345.
Lain takaamista etuuksista huolimatta Urantia-seura ei ole koskaan pyrkinyt rekisteröitymään uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, eikä sitä ylipäänsä pidetä ilmoituksen periaatteiden mukaisena vaihtoehtona. Urantia-kirja ei siis kehota organisoimaan uutta uskontoa, ja Urantia-liikekin on jyrkästi kieltänyt kuulumisensa uskontokategoriaan. Urantia-kirja nimenomaan varoittaa institutionalisoimiseen liittyvistä riskeistä, kuten alkuperäisen ilmoituksen vääristymisestä ja mukautumisesta ympäröivän yhteiskunnan normeihin.
Uskonnoksi kategorisoitumista halutaan välttää myös siksi, että se saattaisi vähentää ilmoituksen sekulaaria uskottavuutta. Urantia-kirjan lukijat puhuvatkin viidennestä ilmoituksesta mieluummin totuutena, ilmoituksena Jumalasta tai perustana yksilön henkilökohtaiselle uskolle. [51] Urantia-seuran verkkosivulla kuitenkin todetaan, että on niitäkin lukijoita, jotka mieluusti ottaisivat Urantia-uskon viralliseksi uskonnokseen.
Urantia-kirjan ilmoituksen ytimessä ovatkin usko Jumalaan ja Jeesuksen opetuksiin — kaksi asiaa, jotka tavallisesti mielletään kuuluviksi uskontokategoriaan. Vaikka uskonnollisuus siis on eittämättä osa Urantia-kirjan sanomaa, sisältää teos lukijoidensa mukaan myös puhtaasti tosiasioihin perustuvaa kerrontaa liittyen muun muassa kosmologiaan, historiaan, maailmauskontoihin ja politiikkaan. Siksi sen pelkistäminen uskonnoksi johtaisi helposti ennakkoluulojen syntyyn ja viidennen ilmoituksen virheellisiin tulkintoihin. Lukijoiden mielestä kirja koordinoi uskonnon, filosofian, tieteen ja taiteen tavalla, johon yksikään ihmiskunnan aiemmin tuntema uskonnollinen tai sekulaari teos ei ole pystynyt. Se sisältää tosiasioita uskonnoista ja todellisesta sydämen uskosta mutta ei itsessään ole uskonto, eikä se ole tarkoitettu uuden kirkon tai lahkon perustamista varten. Teoksen katsotaan tarjoavan faktuaalisia vastauksia ihmismieltä askarruttaviin kysymyksiin siitä, kuka minä olen, mistä olen lähtöisin ja minne olen matkalla.
Jos Urantia-kirja ei lukijoidensa mielestä ole uskonto, mikä se silloin on? Se on ilmoitus, suhteellinen ja alati kehittyvä totuus sekä perusta yksilön henkilökohtaiselle uskolle. Kirjan uskonnollisella ulottuvuudella viitataan lähinnä henkilökohtaiseen uskoon, yksilön ja Jumalan keskinäiseen suhteeseen. Siihen eivät kuulu erilaiset yhteisön määräämät käytännöt, riitit tai uskontunnustukset.
Urantia-kirjan mukaan tiede ei korvaa uskontoa eikä uskonto liioin tiedettä. Sen sijaan nämä liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Lähimmäksi totuutta päästään, kun hyväksytään, että tiede ja uskonto täydentävät toinen toistaan. Molemmat viitoittavat pohtimaan niin kutsuttua ensimmäistä aiheuttajaa, sitä ratkaisevaa tekijää, joka on johtanut tuntemamme elämän syntyyn. Kumpikin tie pakottaa tunnustamaan ensimmäisen aiheuttajan olemassaolon — joskin ainoastaan uskonto tarjoaa pohdiskelijalle myös henkilökohtaisen suhteen persoonalliseen Isään. Tieteen tarjoamat vastaukset koskevat ainoastaan materiaalista maailmaa, jolloin käsitys ensimmäisestä aiheuttajasta jää ikuiseksi tuntemattomaksi. Puhtaasti tieteeseen turvautuva ei siis pysty hyväksymään sellaista, jota ei ole kyetty empiirisesti todistamaan. Tällainen uskoon turvaamaton tiede synnyttää alati uusia kysymyksiä ja lisää ongelmia ratkaistavaksi.
Urantia-kirja ei kuitenkaan vähättele tieteen merkitystä vaan korostaa, että se on sivilisaation kehityksen kannalta äärimmäisen suuri. Silti uskonnolle tulisi antaa enemmän painoarvoa niissä kysymyksissä, joihin tiede ei kykene koskaan vastaamaan. Ihmisten tulisi tunnustaa, että ainoastaan usko voi johdattaa meidät sellaisiin syvällisimpiin totuuksiin, jotka lopulta paljastavat meille todellisen ensimmäisen alkusyyn, persoonallisen Jumalan. Ainoastaan usko voi auttaa meitä ymmärtämään kaikkea sitä, jota emme nykyisessä olomuodossamme pysty näkemään tai muutoin aisteillamme kokemaan.
Tieteen esittämien tosiasioiden lähde on äly ja vain äly, uskonnon varmoina pitämät asiat kumpuavat koko persoonallisuuden pohjimmaisista perustoista. Tiede vetoaa mielen käsityskykyyn, uskonto vetoaa ruumiin, mielen ja hengen lojaalisuuteen ja antaumukseen, jopa persoonallisuuden kokonaisuuteen. (102:1.4.)
Urantia-kirja vastustaa kiivaasti ajatusta evoluutioteoriasta, joka selittää maailman synnyn alkuräjähdyksellä ja pitää sen jälkeistä elollisuuden kehittymistä sattumanvaraisena ja päämäärättömänä. Evoluutioteoria jättää urantiauskovien näkökulmasta avoimeksi liian paljon ihmiselämän merkittäviä kysymyksiä. Toisaalta kirja ei tue myöskään Raamattuun perustuvaa kreationismia, jonka mukaan Jumala yhdellä kertaa loi valmiin maailman. Sen sijaan evoluution sanotaan olevan Jumalan säätämä ja etenevän Jumalan laatiman suunnitelman mukaan. Taivaalliset olennot pitävät huolen siitä, että myös Urantialla evoluutio etenee kohti päämääräänsä — jumalankaltaisuuteen ja täydellisyyteen pyrkivien ihmisten tuottamista. Ihmisen biologinen evoluutio on jo päättynyt, mutta muun muassa hengellisyyttä, viisautta ja uskonnollisuutta koskeva evoluutio on vielä kesken. Näiden osa-alueiden kehityksen jatkuminen edellyttää apua ihmistä korkeammilta voimilta, ja juuri tämän vuoksi ihmiskunnalle annetaan kosmisia ilmoituksia aina Jumalan sopiviksi katsomin väliajoin.
Urantia-kirja, kristinusko ja muut maailmanuskonnot
Suurin osa suomalaisista Urantia-kirjan lukijoista on evankelisluterilaisen kirkon jäseniä. Vuonna 2016 luterilaisuus tuntui kuitenkin useimmille lukijoille olevan pikemminkin osa suomalaista kulttuuria kuin henkilökohtaista uskonelämää. [52] Raamattua ei kukaan kertonut lukevansa aktiivisesti. Harvat kirkossakäynnitkin liittyivät lähes poikkeuksetta eri elämänvaiheissa tapahtuviin toimituksiin, kuten konfirmaatioon, häihin ja hautajaisiin.
Urantia-kirjan mukaan Raamattu ei ole pyhä. Pyhän käsitettä tosin käytetään varoen myös Urantia-kirjasta puhuttaessa, sillä se herättää voimakkaita mielleyhtymiä kristinuskoon ja muihin ”kehitysuskontoihin”, jollaiseksi urantiauskovat eivät halua viidennen ilmoituksen leimaantuvan. Urantia-kirjasta poiketen Raamatun kuitenkin kerrotaan olevan vain kiistanalainen kokoelma erilaisia uskonnollisiksi katsottuja kirjoituksia, joita lukuisat historialle tuntemattomat henkilöt ovat omine motiiveineen uudelleenkirjoittaneet vuosisatojen ajan. Tämän vuoksi Raamatun alkuperäistä ja keskeisintä sanomaa on tänä päivänä mahdotonta tavoittaa. Samasta syystä Raamattua, toisin kuin Urantia-kirjaa, ei tulisi pitää Jumalan sanana tai ihmiskunnalle annettuna jumalallisena ilmoituksena sellaisenaan.
Kuten todettu, Raamatun opetuksiin ja kertomuksiin on Urantia-kirjassa tehty merkittäviä muutoksia, joiden avulla viidennestä ilmoituksesta on karsittu pois kaikki ihmisperäiseksi ja virheelliseksi katsottu aineisto. Esimerkkinä todettakoon, että vaikka teosten kolminaisuusopeissa on samankaltaisuutta, on niissä sitäkin enemmän eroavaisuuksia. Iankaikkisella Pojallakaan ei Urantia-kirjassa viitata kristinuskon kolminaisuuden Jeesukseen vaan niin sanotusti kaiken olevaisen rinnakkaisluojaan. Iankaikkista Poikaa ei siis kirjan mukaan tulisi sekoittaa kristittyjen tuntemaan Jeesukseen, joka ei viidennen ilmoituksen perusteella ollut Jumalan ainoa Poika vaan yksi lukuisista Jumalan Luoja-Pojista. Urantia-kirjan lukijoiden mukaan Jeesus ei myöskään ollut ihmiseksi tullut Jumala, vaan paikallisuniversumimme Nebadonin hallitsijan, Kristus Mikaelin, inkarnaatio.
Uuden testamentin painopiste on Urantia-kirjan mukaan täysin vääristynyt ja harhaanjohtava. Siihen ovat jättäneet jälkensä muun muassa kristinuskon muotoutumiseen vaikuttaneet itämaiset jumalmyytit ja antiikin hellenistinen filosofia. Tämän takia kristityt ovat oppineet pitämään pyhinä sellaisiakin opetuksia, kertomuksia ja sääntöjä, jotka eivät tosiasiassa olleet Jeesuksen sanelemia eivätkä ylipäänsä sopineet Jeesuksen arvomaailmaan.
Urantia-kirjassa esitetään, että Jeesuksen evankeliumiopetuksen yhdistäminen juutalaiseen teologiaan oli kristinuskon alkutaipaleella tehdyistä virheistä suurin. Sen seurauksena syntyi erheellinen kristillinen sovitusoppi, jonka mukaan Jumala uhrasi ainoan poikansa, Jeesuksen, sovittaakseen ihmiskunnan synnit. Urantia-kirja siis kiistää uskomuksen perisynnistä ja Jeesuksesta syntien sovittajana. Sen sijaan ihmisten kerrotaan syntyvän Urantialle synnittöminä ja kuoleman jälkeisen pelastuksen riippuvan puhtaasti yksilön henkilökohtaisesta uskonvalinnasta. Perätön sovitusoppi onkin viidennen ilmoituksen mukaan vienyt jalansijaa Raamatun todeliiselta ilmoitukselta, sillä Urantia-kirjan filosofiassa Jeesuksen elämässä keskeisintä ei suinkaan ollut hänen persoonansa, saati traaginen kuolema ristillä. Olennaista oli hänen esimerkillinen Jumalan etsinnälle pyhitetty elämänsä sekä sanomansa Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä — sanoma, jonka katsotaan kuitenkin jääneen Paavalin elämää kuvaavien kertomusten varjoon.
Urantia-kirjan neljäs osa, Jeesuksen elämä ja opetukset, onkin laajennettu ja urantiauskovien mukaan totuudenmukaisempi versio siitä, mitä Uusi testamentti opettaa Jeesuksesta. Teoksessa kerrotaan, että kun Jeesuksen evankeliumi dogmatisoitiin ja sen siivittämänä rakennettiin instituutio, Raamatun alkuperäinen merkitys korvaantui ihmisperäisillä uskomuksilla Kristinuskon kehitys valtauskonnoksi nähdäänkin varoittavana esimerikinä siitä, mitä uskon institutionaalistumisesta voi pahimmillaan seurata normeilla, tavoilla ja riiteillä aikaansaatu dynaamisen, elävän ja henkilökohtaisen uskonnon hidas kuolema. [53] Urantia-kirjalla olisikin lukijoiden mielestä paljon annettavaa evankelisluterilaiselle kirkolle. Osa heistä toivoisikin pystyvänsä kirkon jäsenenä aktiivisesti edistämään kirkon muutosta. Urantia-kirjassa (170:5.21) todetaan:
Älkää erehtykö! Sillä Jeesuksen opetuksiin sisältyy sellainen ikuinen olemus, joka estää niiden jäämisen ajattelevien ihmisten sydämessä iäisesti hedelmättömiksi. Sellaisena kuin Jeesus valtakunnan mielessään näki, se on suurelta osin jäänyt maan päällä toteutumatta, sillä ulkokohtainen kirkko on toistaiseksi ottanut sen paikan. Mutta teidän tulisi käsittää, että tämä kirkko on vain syrjään työnnetyn hengellisen valtakunnan toukkavaihe, joka vie sen tämän aineellisen aikakauden läpi ja yli seuraavaan ja hengellisempään tuomiokauteen, jolloin Mestarin opetuksilla saattaa olla parempi tilaisuus kehittymiseen. Näin ajateltuna niin kutsutusta kristillisestä kirkosta tuleekin se toukkakotelo, jonka sisällä Jeesuksen käsityksen mukainen valtakunta nyt uinuu. Jumalalliseen veljeyteen perustuva valtakunta on edelleenkin elossa, ja lopulta ja minkään estämättä se tulee esille tästä pitkäaikaisesta kätköstään, aivan yhtä ehdottomasti kuin perhonen lopulta ilmaantuu kauniina lopputuloksena sen vähemmän viehättävästä metamorfiseen kehitykseen kuuluvasta oliosta.
Urantia-kirjan luku 131 on kokonaan omistettu maailman eri uskonnoille. Siinä keskitytään tarkastelemaan lähinnä uskontoihin sisältyviä opetuksia Jumalasta ja Jumalan suhteesta ihmiskuntaan. Kirjan mukaan kaikkiin listattuihin uskontoihin sisältyy totuuden siemeniä, joskaan mikään niistä ei edusta absoluuttista totuutta. Kun ilmoituksen perustalle näet syntyy kehitysuskonto, on väistämätöntä, että alkuperäiseen sanomaan kytkeytyy erinäisiä ihmisperäisiä uskomuksia, käskyjä ja toimintamalleja. Kun näin tapahtuu, valitettavan paljon autenttisesta ilmoituksesta jää virheellisen aineiston varjoon.
Urantia-kirjassa esitetään, että merkittävistä puutteistaan ja virheellisistä käsityksistään huolimatta kristinusko ja buddhalaisuus ovat maailmanuskonnoista pisimmälle kehittyneet. Buddhalaisuudessa korostetut arvot ja elämänohjeet ovat suurenmoisia ja edistyksellisiä, mutta uskonnosta uupuu tyystin usko persoonalliseen ja universaaliin Jumalaan. Kristinuskon ytimestä sen sijaan löytyvät usko sekä Jeesuksen esimerkilliseen uskonnolliseen elämään että iankaikkiseen Jumalaan. Ihmisperäiset ja kulttuuriset aineistot ovat kuitenkin peittäneet alleen sen, mikä Jeesuksen opetuksissa alkujaan oli keskeisintä.
Kaikkien uskontojen todetaan kyllä olevan sikäli hyviä, että ne voivat omalla tavallaan tuoda ihmisen lähemmäs Jumalaa ja auttaa ihmistä ymmärtämään, kuka Jumala on. Kehnon uskonnosta tekee ainoastaan ylimielinen asennoituminen muihin katsomuksiin. Millään uskonnolla ei ole syytä pitää itseään ylivertaisena tai kuvitella oman oppinsa edustavan ainoaa, erehtymätöntä totuutta. Koska kaikkiin uskontoihin sisältyy enemmän tai vähemmän totuutta, olisi erilaisten katsomusten edustajien sen sijaan viisainta perehtyä itselleen vieraisiin uskontoihin ja kerätä niistä parhaat palat omaa uskoaan täydentämään. Muiden näkemysten tuomitseminen ja kiistäminen eivät vastaa Jumalan tahdon mukaista elämää, vaan päinvastoin ne vievät yksilön entistä kauemmas totuuden lähteiltä.
Vaikka Urantia-kirjan lukijat uskovat viidennen ilmoituksen olevan toistaiseksi korkein saatavilla oleva totuus, he ajattelevat senkin olevan ainoastaan rajallinen, osittainen ja vajavainen totuuden heijastuma. Kirjanhan ei uskota jäävän viimeiseksi käänteentekeväksi ilmoitukseksi, vaan uusia ilmoituksia odotetaan tulevaksi noin tuhannen vuoden välein. Uusien ilmoitusten myötä ihmisten uskonnollisuus kehittyy, jolloin tulee mahdolliseksi myös saavuttaa entistä absoluuttisempi totuus. Silti on muistettava, että evolutionaarisessa maailmassa totuus on ihmismielen rajallisuuden takia aina väistämättä suhteellinen käsite.
Minkään uskontokunnan jäsenyyttä ei katsota esteeksi Urantia-kirjaan tutustumiselle tai — seuraan liittymiselle. Se, että kirjan lukijat ovat lähtöisin mahdollisimman monenlaisista lähtökohdista, nähdään pikemminkin positiivisena seikkana, sillä sen katsotaan edistävän ilmoituksen leviämistä sekä sen toteutumista käytännössä. [54]
Urantia-kirjan mukaan tavoitteena olisikin tulevaisuudessa koko ihmiskunnan yhteinen maailmanuskonto, joka yhdistäisi totuudet nykyisistä institutionaalisista uskonnoista ja poistaisi ristiriidat eri uskonnonharjoittajien väliltä. Uskonsodat nähtäisiin aiheettomina, kun ymmärrettäisiin, että ainoa tarpeellinen ja riittävä totuus on ihmisen aito usko Jumalaan: ”Totuuden voi tuntea, totuuden voi elää; totuuden kasvun voi kokea sielussaan, ja mielessä voi nauttia sen antaman valaistuksen tuomasta vapaudesta, mutta totuutta ei voi vangita kaavoiksi, normeiksi, uskonkappaleiksi tai ihmisen käyttäytymisen älyperäisiksi malleiksi” (180:5.2.)
Urantia-kirja ja ufouskonnollisuus
Urantia-kirjasta puhutaan usein ufokulttina. Silloin ajatellaan virheellisesti että teoksen lukijat uskovat populaarikulttuuristakin tuttujen avaruusolentojen olevan kirjan opetusten takana. Urantia-kirjassa ei kuitenkaan esiinny käsitteitä avaruusolento, humanoidi tai ufo. Sen sijaan kirjan esiluvun kirjoittaja esittelee itsensä yhtenä ”Orvontonin Jumalallisista Neuvonantajista”, ja myös muiden lukujen kerrotaan olevan erilaisten taivaallisten olentoryhmien edustajien käsialaa.
Tieteellinen käsitys, jonka mukaan Maa on maailmankaikkeuden ainoa asuttu planeetta, todetaan kyllä Urantia-kirjassa kaikessa itsekeskeisyydessään mahdottomaksi. Kirjahan kertoo peräti seitsemästä asutetusta superuniversumista sekä niiden lukemattomista elinkelpoisista planeetoista ja satelliiteista. Meidän tuntemamme elämän kannalta osa niistä saattaa olla asuttavaksi kelpaamattomia, mutta Urantian asukkaista poikkeaville kuolevaisille ne kaikki kuitenkin toimivat ihanteellisina elinympäristöinä. Urantia-kirjan opissa maailmankaikkeus näet sisältää kuolevaisten lisäksi lukemattomia henkiolentoja, taivaallisia persoonallisuuksia, sanansaattajia ja enkeleitä. Henkiolentojen ja niiden eri luokkien esittelylle onkin omistettu yli 20 lukua kirjan kahdessa ensimmäisessä osassa.
Urantia-kirjan mukaan on mahdollista matkailla eri universumien välillä, mutta se ei tapahdu lentävillä lautasilla tai muilla vastaavilla avaruusaluksilla, kuten ufouskonnollisuudessa ajateltaisiin vaan ”kuljettajaserafien” aikaansaaman transportaation välityksellä. Serafeilla viitataan eri luokkiin kuuluviin enkeleihin, jotka kykenevät kuljettamaan aineettomia hahmoja universumista toiseen. Serafisen transportaation välityksellä saapuneita vierailevia tarkkailijoita muista universumeista kerrotaankin olevan Urantialla kaiken aikaa.
Kertomukset ufosieppauksista ja teoriat avaruusolentojen Maan valloituspyrkimyksistä liittyvät erottamattomasti etenkin populaarikulttuurissa ilmenevään ufouskonnollisuuteen. Urantia-kirjassa taivaallisten olentojen kuitenkaan ei mainita olevan millään tapaa pahantahtoisia, eikä niiden siis ajatella uhkaavan Urantian rauhaa. Kaikki olennot, jotka pääsevät matkaamaan eri universumien ja asutettujen planeettojen välillä, ovat Universaalisen Isän luomia ja siksi toimivat hänen hyvän tahtonsa mukaisesti. ”Planeettanne (Urantia) on suunnattoman suuren kosmoksen jäsen; kuulutte jotakuinkin loputtomaan maailmojen perheeseen, mutta sfääriänne hallitaan juuri niin täsmällisesti ja sitä hoivataan juuri niin rakastavasti kuin jos se olisi ainoa asuttu maailma koko olemassaolon piirissä. (15:14.9.)
Urantia-kirja vetoaa moniin ufoharrastajiin varmastikin siksi, että se on voimakkaasti avaruudellinen, tieteellis-teknologistyyppisellä käsitteistöllä kyllästetty teos. Niin ikään se on osa laajempaa modernia kontaktiperinnettä ja sellaisenaan ufoharrastajille tutun ja kiehtovan oloinen. Kirjassa pyritään myös olennaisesti yhdistämään tiede ja uskonto, kuten ufokontaktiliikkeessä.
Urantia-kirja: Modernia uskontoa
Uskonnontutkimuksellisesta näkökulmasta Urantia-kirjaa voidaan pitää yhtenä esimerkkinä sellaisesta modernista uskonnollisuudesta, joka ei mahdu institutionaalisen uskonnon raameihin. Se noudattaa individualistisen yhteiskunnan ihanteita eikä halua tulla kahlituksi mihinkään yhteisöä leimaavaan kategoriaan, saati sopeutua ulkopuolisten sanelemiin normeihin. Tärkeintä tämänkaltaisessa uskonnollisuudessa on henkilökohtainen kokemusmaailma ja opin vapaamuotoinen tulkinta.
Moderni uskonnollisuus hyödyntää tieteellis-teknistä käsitteistöä todistellessaan kosmisista ulottuvuuksista, henkiolennoista, jumaluuksista ja muista yliluonnollisista ilmiöistä. Se tarjoaa tieteen kanssa yhteensovitettuja vastauksia, nykyaikaan sopivia päämääriä ja elämäntapaan liittyvää valinnanvapautta. Moderni uskonnollisuus antaa nykyhetkelle merkityksen ja tekee arvaamattomasta tulevaisuudesta turvatun.
Havaintopaikka: Plaza Huincul, Neuquén, Argentiina Havaintopäivämäärä: huhtikuun 11, 2025 – 20:11
Argentiinan Plaza Huinculilta on tullut esiin upea uusi video, jossa näkyy kaksi hehkuvaa punaista valoa, jotka leijuvat hiljaa yötaivaalla. Silminnäkijä, joka kuvasi ilmiön takapihaltaan, kuvaili valoja ”auton takavalojen näköisiksi taivaalla” — mutta ilman mitään selvää rakennetta tai ääntä.
Erityisen oudon tästä havainnosta tekee valojen synkronoitu liike. Toisin kuin tavanomaiset lentokoneet tai satelliitit, nämä valot pysyivät tasaisesti ja tasaisin välimatkoin, eikä niissä näkynyt merkkejä vilkkumisesta, välkkymisestä tai nopeasta liikkeestä. Voisiko kyseessä olla sotilaslennokki? Salaista teknologiaa? Tai jotain, joka ei ole tästä maailmasta?
🎥 Katso koko video alta ja katso itse.
🛸 Teorioita
Kuten useimpien UFO-havaintojen kohdalla, verkkoyhteisö on esittänyt teorioita, jotka vaihtelevat seuraavista:
Starlink-satelliitit (epätodennäköistä punaisen värin ja kiinteän etäisyyden vuoksi)
Korkealla lentävät sotilaslennokit
Tunnistamaton kehittynyt teknologia
Tai mahdollisesti… maan ulkopuolisia vierailijoita?
Silminnäkijä jopa kommentoi: ”En usko, että kotimaassani on teknologiaa, jolla tällaista voitaisiin lähettää taivaalle.”
Kingsville, Maryland — Huhtikuun 1. päivän yönä 2025 taivas valaistui mysteerillä, kun oudot hehkuvat pallot tallentuivat kameraan kello 21.00 ja 21.45 välisenä aikana, mikä saattaa olla yksi viime kuukausien kiehtovimmista UFO-havainnoista.
Sionyx Aurora -yökameran avulla todistaja kuvasi useita kirkkaita kohteita, jotka leijuivat, sykkivät ja syöksyivät taivaalla länteen/luoteeseen päin. Osa palloista näytti pysyvän ilmassa, kun taas toiset kiisivät kuvan poikki suurella nopeudella — käyttäytymistä on vaikea selittää tunnetuilla lentokoneilla tai lennokeilla.
”Olen nähnyt tällaista toimintaa jo kuukausien ajan, ja vihdoin onnistuin saamaan muutaman vakuuttavan pätkän”, todistaja totesi. ”Suurin osa havaitsemastani ufoaktiviteetista esiintyy yleensä samassa lounaissuunnassa.”
Videolla on selviä todisteita pallomaisista poikkeavuuksista, joissa on epätavallisia liikkeitä ja valaistuskuvioita. Ne eivät ole tähtiä, satelliitteja tai lentokoneita – eivätkä ne myöskään käyttäydy kuin tavalliset lennokit.
Vaikka monilla ufohavainnoilla osoittautuu olevan arkipäiväisiä selityksiä, Kingsvillen kuvamateriaali erottuu edukseen seuraavista syistä:
Todennetun yökuvaustekniikan käyttö
Useita kohteita kerralla
Silminnäkijä, jolla on toistuvia kokemuksia samalta taivasalueelta
Joillakin kohteilla on epälineaarisia, nopeita lentoratoja
Oletko utelias? Katso alla oleva raakakuva ja parannettu video ja päätä itse — näemmekö kehittyneitä lennokkeja, luonnonilmiöitä… vai jotain, mitä ei vielä ymmärretä?
Japanin Fukushiman maaseutuvuorilla sijaitsee pieni ja arvoituksellinen kaupunki, joka on kiehtonut UFO-harrastajia vuosikymmeniä. Eno-kylä tunnetaan tunnistamattomien lentävien esineiden (UFO) havaintojen keskipisteenä, ja se on herättänyt huomiota paitsi paikallisten asukkaiden ja uteliaiden turistien myös tutkijoiden ja epäilijöiden keskuudessa.
Tämän tarinan ytimessä on Senganmori-vuori, kartiomainen 400 metriä korkea vuori, jota usein verrataan muodon vuoksi keinotekoiseen pyramidiin. Monet uskovat, että vuoren epätavalliset magneettiset ominaisuudet ovat merkittävä syy alueella tehtyjen havaintojen suureen määrään. Kävijät voivat jopa testata tätä magneettisuutta pienillä kompassisarjoilla, joita on tarjolla huipun lähellä — leikkisä mutta utelias muistutus siitä, että täällä saattaa tapahtua jotain todella ainutlaatuista.
Tästä erikoisesta maisemasta on tullut symboli Japanin pitkäaikaiselle kiinnostukselle selittämättömiä ilmailmiöitä kohtaan. Vuosien mittaan on tullut esiin lukuisia raportteja, mukaan lukien joitakin Japanin vaikuttavimpia ufokuvia, jotka ovat ottaneet retkeilijät ja asukkaat, jotka ovat havainneet epätavallisia kohteita vasta myöhemmin kuviaan tarkasteltuaan.
Senganmori-vuoren juurella sijaitseva, vuonna 1992 perustettu kansainvälinen UFO-laboratorio on maan UFO-tutkimuksen keskus. Siellä on laaja kokoelma yli 3 000 valokuvaa, videota ja havaintoihin liittyvää materiaalia. Monia esillä olevista valokuvista ei ole koskaan julkaistu missään muualla, ja ne tarjoavat välähdyksiä selittämättömästä lentotoiminnasta, jota on dokumentoitu eri puolilla Japania.
Eräässä erikoisessa kuvassa, jonka retkeilijät ottivat vuonna 2018 läheisellä huipulla, näkyy taivaalla leijuva outo esine, jolle ei ole selvää selitystä. Tämäntyyppiset kohtaamiset, joissa ihmiset huomaavat jotain epätavallista vasta jälkikäteen, lisäävät tällaisten havaintojen salaperäisyyttä ja aitoudeksi koettua aitoutta.
Enon kylässä ja sitä ympäröivällä Fukushiman alueella on toiseksi eniten UFO-havaintoja Japanissa, heti Tokion jälkeen. Erityisen merkittävä tapaus sattui vuonna 1974, jolloin kokonainen koululaisryhmä näki tiettävästi kymmenen UFOa lentämässä muodostelmassa alueen yllä — tapahtuma, jonka paikalliset muistavat edelleen ja johon he viittaavat.
Juonittelua lisää se, että alueella on tieteellistä seurantaa Fukushiman ydinkatastrofin jälkeen. Tutkijat keräävät erilaisia ympäristötietoja, ja jotkut arvelevat, että huipputekniset valvontalaitteet ovat saattaneet tahattomasti kuvata selittämätöntä lentotoimintaa, mikä vahvistaisi entisestään paikallisten pitkäaikaisia raportteja.
Yksi kaupungin tunnetuimmista silminnäkijöistä on Murai-san, joka väittää nähneensä UFOn Senganmori-vuoren yllä 1970-luvun lopulla. Hänen kertomuksensa, jolle on ominaista nöyryys ja selkeys, erottuu monien aluetta ympäröivien tarinoiden joukosta. Murai-san kuvaili nähneensä useita valoja, jotka liikkuivat muodostelmassa — jotain, mitä hän väittää, ettei tavanomaiset lentokoneet voisi selittää.
Hänen tarinansa, kuten monien muidenkin alueen tarinoiden, taustalla ei ole maine tai huomio. Se on pikemminkin hiljainen kertomus henkilökohtaisesta kokemuksesta, joka on säilynyt hänessä lähes 50 vuotta.
Senganmori-vuoresta ja Eno-kylästä on tullut muutakin kuin pelkkä kuriositeetti — ne symboloivat Japanin ennakkoluulotonta mutta analyyttistä suhtautumista selittämättömään. Olipa kyse sitten kaupungin maantieteestä, magneettisista ominaisuuksista tai sen historiasta korkean teknologian seurannan parissa, Eno Village tarjoaa hedelmällisen maaperän sekä tieteelliselle tutkimukselle että mielikuvitukselliselle ihmetykselle.
Kaupunki herättää vierailijoissa enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Mikä aiheuttaa nämä usein toistuvat havainnot? Onko se luonnon magneettisuutta, ihmisen teknologiaa vai jotain täysin tuntematonta? Vaikka lopullista selitystä ei ole vieläkään löydetty, yksi asia on varma: Onon kylällä on erityinen asema Japanin pitkässä ja kummallisessa suhteessa taivaaseen.
Yksi hämmästyttävimmistä ja kiistanalaisimmista tarinoista väitettyjen maan ulkopuolisten kontaktien historiassa on Zeta Reticuli -vaihto-ohjelma, joka tunnetaan laajemmin nimellä Serpo-projekti. Tähän salaiseen tehtävään, jonka väitetään olleen Yhdysvaltain hallituksen järjestämä, kuului kahdentoista sotilashenkilön lähettäminen kymmenen vuoden matkalle Zeta Reticuli -tähtijärjestelmässä sijaitsevalle muukalaisplaneetalle. Tehtävä päättyi niin, että vain seitsemän palasi takaisin, mikä synnytti vuosikymmeniä kestäneitä spekulaatioita, mysteerejä ja salaliittoja.
Ajatus vaihto-ohjelmasta alkoi tiettävästi 1950-luvulla sen jälkeen, kun Yhdysvaltain tiedustelupalvelut ja avaruusolentojen rotu, joka tunnetaan nimellä Eben, olivat vuosien ajan vuorovaikutuksessa keskenään. Nämä olennot, joiden uskottiin olevan vuonna 1947 sattuneen Roswellin onnettomuuden selviytyjiä, pitivät yhteyttä Maahan ja ehdottivat lopulta ainutlaatuista yhteistyötä: kulttuurista ja tieteellistä vaihtoa.
Vuoteen 1963 mennessä, kun presidentti Kennedy oli kiinnostunut avaruustutkimuksesta ja Maan ulkopuolisten kohtaamisiin liittyvästä salailusta, virallinen yhteydenpito Ebenien kanssa tiivistyi. Suunniteltu laskeutuminen suunniteltiin, ja 24. huhtikuuta 1964 saapui kaksi avaruusalusta, joista toinen laskeutui väärään paikkaan lähelle Coronaa, New Mexicoon, ja toinen laskeutui myöhemmin onnistuneesti Hollomanin lentotukikohdan lähelle.
Tehtävän valmistelemiseksi Yhdysvaltain armeija pyysi vapaaehtoisia salaisia kanavia pitkin. Noin 600 henkilöä vastasi. Lista supistettiin 16:een, ja lopulta 12 miestä valittiin osallistumaan vaihtoon. Kriteerit olivat tiukat: ei läheisiä sukulaisuussuhteita, psykologinen kestävyys ja monipuoliset taidot, kuten lääketiede, tiede ja navigointi.
Koulutus tapahtui huippusalaisissa tiloissa, kuten Fort Belvoirissa ja CIA:n ”The Farmilla”, sekä ulkomailla, kuten Meksikossa ja Chilessä. Aiheina olivat muun muassa tähtitiede, muukalaiskielen perusteet, selviytyminen ja jopa sopeutumistekniikat tuntemattomiin ilmakehäolosuhteisiin.
Lähtö tapahtui 16. heinäkuuta 1965 Nevadan testialueella lähellä surullisen kuuluisaa Area 51 -aluetta. Saapunut avaruusalus pystyi kuljettamaan 40 tonnia varusteita, kuten ajoneuvoja, tarvikkeita ja varusteita. Amerikkalaiset nousivat alukseen tarvikkeineen ja aloittivat 10 kuukauden matkan syväavaruuden halki.
Miehistö matkasi yli 40-kertaisella valonnopeudella, ja se koki sekavuutta ja terveysongelmia. Heidät sijoitettiin suojaan yksittäisiin ”kupliin”, jotka vakauttivat heidän biologisia järjestelmiään. Aika itsessään vääristyi — monet menettivät päivä- ja yöajantajun, ja tavanomaiset ajanottolaitteet pettivät lopulta. Miehistön oli sopeuduttava Ebenin aikaan, joka perustui heidän planeettansa 43-tuntiseen vuorokauteen.
Saavuttuaan amerikkalaiset saivat Ebenit vastaanottaa heidät ja tutustuivat vähitellen elämään heidän planeetallaan. Ympäristö oli ankara, sillä päiväntasaajan lähellä oli äärimmäinen kuumuus – jopa 60 °C – ja taivaalla paistoi kaksi aurinkoa, minkä vuoksi yöaikaa ei käytännössä ollut. Lopulta ryhmä siirtyi lauhkeammalle alueelle, joka tunnettiin nimellä ”Pikku-Montana” ja jossa oli metsiä, vettä ja viileämpiä lämpötiloja.
Ebenit asuivat yksinkertaisissa asumuksissa, heillä ei ollut minkäänlaista valuuttaa, ja he luottivat yhteisölliseen järjestelmään ruoan ja resurssien jakamisessa. Heidän ruokavalionsa oli kasvisruokavalio, ja ruoka kasvatettiin vesiviljelyllä. Vaikka jotkut elintarvikkeet olivat amerikkalaisille aluksi mauttomia, joillakin todettiin olevan parantavia ominaisuuksia, erityisesti sairauksien aikana.
Yksi silmiinpistävä piirre Ebenin elämässä oli heidän käyttämänsä valoon perustuva parantava teknologia, johon usein liittyi sinistä valoa, joka pystyi nuorentamaan tai parantamaan sairauksia. Heidän yhteiskunnassaan korostettiin rauhaa, tasapainoa ja myötätuntoa.
Amerikkalaiset tarkkailivat koko operaation ajan Ebenin teknologiaa ja olivat vuorovaikutuksessa sen kanssa. Kiehtovimpiin esineisiin kuului Keltainen kirja, holografinen laite, joka näytti Maan historialliset tapahtumat 3D-muodossa. Laite pystyi tulkitsemaan katsojan kieltä ja reagoimaan sen mukaisesti.
Serpon voimanlähteisiin kuului antimateriaenergiajärjestelmiä, joista yksi komponentti oli kuvattu ”kristalliseksi suorakulmioksi”, joka mukautti energiantuottoaan kysynnän mukaan. Tämä teknologia, joka kykeni tuottamaan tarkkoja jännitteitä, tuotiin takaisin Maahan ja sitä tutkittiin sotilaallisia ja tieteellisiä sovelluksia varten.
Tieteellisistä läpimurroista huolimatta tehtävään liittyi merkittäviä haasteita. Yksi miehistön jäsen, nimimerkki 308, kuoli matkan aikana keuhkoveritulppaan. Myöhemmin tiimi sai tietää, että Ebenit olivat käyttäneet hänen ruumistaan kloonauskokeisiin ja tuottaneet hybridi-elämänmuodon. Tämä paljastus häiritsi monia ja herätti eettisiä huolenaiheita vaihdon luonteesta.
Amerikkalaisia pyydettiin olemaan tappamatta paikallisia eläimiä, mutta jotkut tekivät niin lihan tarpeen vuoksi. Eräässä tapauksessa käärmeen kaltainen otus, jolla oli ihmisen kaltaiset silmät, tapettiin ja paloiteltiin, jolloin paljastui yllättävän inhimillinen biologinen rakenne. Tämä tapaus ja muut vuorovaikutustilanteet korostivat lajien välisiä syvällisiä biologisia eroja ja yhtäläisyyksiä.
Vaikka operaatio oli suunniteltu kymmeneksi vuodeksi, amerikkalaiset ylittivät sen, koska Ebenin kalenteri ja ajanotto olivat sekaisin. Vain seitsemän jäsentä palasi Maahan vuonna 1978. Loput olivat joko kuolleet tai päättäneet jäädä Serpoon. Ne, jotka palasivat, joutuivat karanteeniin, heitä kuulusteltiin ja he elivät loput vuotensa eristyksissä.
Pidettiinpä Zeta Reticuli -vaihto-ohjelmaa sitten tosiasiana, tieteisfiktiona tai hallituksen salailuna, se on edelleen yksi monimutkaisimmista ja kiehtovimmista tarinoista, joita on koskaan kerrottu kanssakäymisestä avaruusolentojen kanssa. Ajatus siitä, että Maapallo on aikoinaan käynyt rauhanomaista ja yhteistyöhön perustuvaa vaihtoa avaruusolentojen sivilisaation kanssa, avaa syvällisiä kysymyksiä paikastamme maailmankaikkeudessa, teknologisista mahdollisuuksistamme ja halustamme tutkia tuntematonta.
Jos tämä on totta, Serpo-projekti on enemmän kuin tarina — se on heijastus ihmiskunnan uteliaisuudesta ja suurimmista toiveista saada yhteys tähtien tuolle puolen.
Arvoituksellisen Lacerta-tiedostojen viimeisessä osassa olento, joka väittää olevansa muinaisen reptiliaanilajin jäsen, astuu esiin ja antaa ehkä toistaiseksi vaikuttavimman todistuksensa. Tämä reptiliaaniolento, joka tunnetaan vain nimellä Lacerta, tarjoaa välähdyksen piilotetusta maailmasta, joka ei ole tähtien takana vaan jalkojemme alla — maanalaisesta sivilisaatiosta, joka on hänen mukaansa ollut olemassa kymmeniä tuhansia vuosia kaukana ihmisten silmistä.
Lacerta maalaa aluksi elävän kuvan maanalaisesta kotimaastaan, joka on valtava, kupolin muotoinen elinympäristö syvällä maanpinnan alla. Hänen kuvauksiinsa sisältyy kehittynyttä teknologiaa, itsenäisiä energialähteitä, maatalousjärjestelmiä ja monimutkaisia yhteiskuntarakenteita — kaikki piilossa planeettamme kuoren alla.
Lacertan mukaan tämä maanalainen maailma on yksi monista eri puolilla maailmaa sijaitsevista siirtokunnista. Nämä siirtokunnat on suunniteltu tarkasti: keinotekoiset auringot säteilevät UV-valoa lämpöä ja fotosynteesiä varten, ja kupolirakenteet säätelevät ilmaa, vettä ja jopa painovoimaa. Hänen mukaansa matelijalajit ovat kehittyneet kukoistamaan tässä ympäristössä ja säilyttäneet sekä biologisen itsenäisyytensä että teknologisen ylivertaisuutensa.
Lacerta kertoo ensimmäistä kertaa, miten hän tapasi ”E:n”, ihmisen, joka on vastuussa hänen sanojensa tallentamisesta. Hän selittää, että kohtaaminen ei ollut suunniteltu. Kun hän teki pintatutkimuksia syrjäisessä metsässä, hän törmäsi yksinäiseen mökkiin. Sisällä oli E, mies, jonka persoonallisuus ja ennakkoluulottomuus kiehtoi häntä. Vaikka Lacerta oli saanut käskyn olla ottamatta yhteyttä ihmisiin, hänen uteliaisuutensa vei voiton.
Lacerta alkoi naamioitua ”matkimiseksi” kutsutulla tavalla, ja hän alkoi keskustella E:n kanssa rennosti, rakentaen hitaasti luottamusta useiden tapaamisten aikana. Lopulta hän paljasti todellisen muotonsa – teko, joka järkytti mutta ei vieraannuttanut E:tä. Heidän suhteensa kehittyi syvällisemmiksi keskusteluiksi tieteestä, uskonnosta ja ihmisen olemassaolon luonteesta, mikä johti lopulta hänen kertomustensa julkaisemiseen.
Lacertan todistuksen ehkä häiritsevin osa on hänen selityksensä ufo-onnettomuuksista – aihe, joka usein herättää naurunalaisuutta tai mysteeriä. Hänen mukaansa monet näistä tapauksista, kuten surullisen kuuluisa Roswellin onnettomuus vuonna 1947, eivät olleet satunnaisia toimintahäiriöitä. Sen sijaan ne liittyivät tiettyjen ihmishallitusten ja avaruusolentojen välisiin salaisiin järjestelyihin.
Lacerta väittää, että vuosien 1946 ja 1953 välisenä aikana ainakin viisi avaruusalusta syöksyi maahan. Törmäykset eivät johtuneet mekaanisista vioista vaan Maan vaihtelevista magneettikentistä – olosuhteista, jotka eivät olleet vieraita avaruusaluksen suunnittelulle. Suurempi paljastus on kuitenkin siinä, mitä tapahtui törmäysten jälkeen.
Lacertan mukaan nämä tapahtumat synnyttivät suhteet ihmisten viranomaisten ja muukalaislajin välille, jotka hän luokittelee vihamielisiksi. Vastineeksi kehittyneestä teknologiasta nämä avaruusolennot saivat jotain paljon intiimimpää: pääsyn ihmisen biologiseen materiaaliin. Tämän sopimuksen väitetään antaneen ei-inhimillisille entiteeteille luvan tarkkailla ihmisiä, tehdä niillä kokeita ja jopa siepata heitä, ja kaikki tämä tieteellisen tutkimuksen varjolla.
Ajan mittaan nämä sopimukset muuttuivat huonommiksi. Lacerta paljastaa, että 1970-luvun lopulla jännitteet olivat kärjistyneet teknologisten petosten ja sopimusehtojen rikkomisen vuoksi. Lopulta tämä huipentui aseellisiin yhteenottoihin maanalaisissa tukikohdissa ja suoran muukalaistuen peruuttamiseen.
Jos Lacertan sanat otetaan nimensä mukaisesti, seuraukset ovat huikeat. Hänen todistuksensa viittaa siihen, että ihmiskunnan historiaa, teknologista kehitystä ja jopa asemaamme kosmoksessa manipuloidaan paljon enemmän kuin uskallamme uskoa. Maanalaisista sivilisaatioista lajien välisiin sopimuksiin Lacerta Files ehdottaa todellisuutta, jossa ihmiskunta ei ole tämän planeetan älykkyyden huippu, vaan vain yksi monista pelaajista paljon suuremmassa pelissä.
Silti Lacerta vakuuttaa, että hänen kansansa ei puutu asiaan. Hän kehottaa ihmisiä kehittymään, ajattelemaan kriittisesti ja kyseenalaistamaan tarinat — etenkin ne, jotka ovat periytyneet pelon ja kontrollin kautta. Hänen viimeinen viestinsä? ”Olette vapaita sieluja. Oppikaa vapauttamaan itsenne muinaisten ehdollistumien kahleista.”
