Tämä artikkeli on alunperin vuodelta 2015, jolloin Project Blue Bookin tiedot julkistettiin. Tuolloin Black Vaultin John Greenewald Jr. piti tiedostoja serverillään jaossa. Koska John ei enää säilytä tiedostoja (ne löytyvät ilmavoimien archive.org-sivulta), oli hyvä päätös laittaa ne jakoon muualle. Kaikki tämän artikkelin linkit on ohjattu uuteen sijaintiin.
Blue Bookin kaikki tiedostot löytyvät Eksopolitiikan omasta Githubista:
Kasa tietoja yli 30 vuoden ajalta alkaen vuodelta 1940-luvulta tiivistettiin yhdelle verkkosivulle.
Project Blue Book, ilmavoimien tutkimusprojekti, joka luetteloi tutkimukset siviilien ja sotilaiden tekemistä UFO-havainnoista, on tehty julkiseksi, ja niissä on kahdeksan raporttia New Yorkin länsipuolelta.
Vaikka kaikki alueelta tehdyt raportit sivuutettiin astronomisista syistä tai sen vuoksi, että dataa ei ole riittävästi, yksi tapaus sivuutettiin nimikkeellä “inversioheijastus”.
Vuoden 1959 raportti Varsovasta sivuutettiin myös. Raportin oli jättänyt “luotettava” siviililähde, joka sanoi nähneensä neljä punaista ja valkoista, kirkasta, tähdenmuotoista valoa, jotka olivat kooltaan puolikkaan dollarin kolikon kokoisia. Siviili työskenteli hevosten kouluttajana. Hän sanoi, että kaksi valoa muodostivat parin ja muut valot hajaantuivat. Tämä sivuutettiin ilmakehän olosuhteiden nimissä, esim. “kangastuksena”. He sanoivat, että oli viitteitä siitä, että ilmassa tapahtui terävä inversio arviolta puolentoista kilometrin korkeudessa.
Muita raportteja löytyi esim. Niagaran putousten ilmatukikohdasta.
Samanlainen on tämä lyhyt raportti buffalolaiselta todistajalta. Alunperin hän sanoi nähneensä metallisen päärynämäisen kohteen taivaalla. Tuo raportti sivuutettiin astronomisena. Ilmavoimat sanoivat silminnäkijän “olleen samaa mieltä raportoivan upseerin kanssa siitä, että havainto oli Venus.”
Eräs yksityiskohtaisimmista raporteistä läntisestä New Yorkista annettiin, kun hävittäjäkentäjä ja siviilit maassa molemmat näkivät kohteen taivaalla. Hävittäjälentäjä sanoi nähneensä punavalkoisen kohteen, joka muutti kirkkauttaan taivaalla. Tämä pakotti hänet väistöliikkeeseen. Hän sanoi yrittäneensä saada yhteyttä tutkaan mutta epäonnistui. Hänen raporttinsa oli samansuuntainen maassa olleiden siviilien kertomusten kanssa, jotka sanoivat kohteen olleen siellä yli puoli tuntia. Sitten kohde yhtäkkiä hävisi. He raportoivat kohteen lentoreitin ja muodot. Pilotti sanoi myös jahdanneensa kohdetta. Hän piirsi kartan alueista missä hän oli kohdetta jahdannut, joka aina tuntui olevan häntä edellä huolimatta siitä suunnasta missä hän oli. Havainto lopulta sivuutettiin ”Venuksena”.
Toinen raportti väitti, että silminnäkijällä oli valokuvia näkemästään UFOsta. Tässä raportissa Buffalosta vuodelta 1960 havainnon tekivät sotilas- ja siviilihenkilöt. He raportoivat nähneensä sinivalkoisia kohteita, jotka olivat herneen kokoisia käsivarren etäisyydellä. He sanoivat kohteiden vilkkuneen punaisena kummallakin puolella ja olleen pyörimisliikkeessä vasemmalta oikealle. He ottivat valokuvia ja sanoivat valokuvien otetun ilman salamaa. He sanoivat, että ainoa asia kirkkaalla taivaalla oli UFO, johon he yrittivät zoomata. Ilmavoimat määrittivät kohteen ”Venukseksi”.
Viimeisen ja mahdollisesti kaikkein tunnetuimman tapauksen näki useat siviililähteet sekä toimittajat kesäkuussa 1963 Niagaran putouksilla. Toimittaja vei uutisjutun ja silminnäkijäraportit ilmavoimille saadakseen selityksen. He sanoivat nähneensä useita havaintoja tuntien aikana. He näkivät illan aikana kohteita, jotka olivat suuria ja kirkkaita. Uutisraportissa he kuvasivat havaintoa, joka muistutti Echo I -satelliittia, mutta joka oli paljon suurempi. He sanoivat tuhansien silminnäkijöiden nähneen kohteen, ja FAA:n lennonjohtotornin operaattorit olivat nähneet sen myös. Ilmavoimat sanoivat havainnon olleen astronomista ja ihmisten rakentamaa laitteistoa. He sanoivat yhden kohteen olleen erittäin kirkas Jupiter ja toisen kohteen olleen Echo I -satelliitti.
Project Blue Book määrättiin lopetettavaksi vuonna 1969, ja virallisesti se loppui vuonna 1970. He sanoivat, että mikään UFO-havainto ei ole koskaan ollut uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Varginhan UFO-tapaukseen liittyy sarja tapahtumia vuonna 1006, kun Brasilian Varginhan asukkaat väittivät nähneensä yhden tai useamman omituisen olennon ja ainakin yhden UFOn.
Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskomentokeskus NORAD perustettiin vuonna 1958. Sen tarkoitus oli tarjota ilmapuolustusvaroituksia neukkulaisten pommittajien ja ohjuslaukaisujen varalta.
Mutta NORADin valvonta piakkoin ulottui koko planeetan taivaille.
Tammikuun 13. päivän aamuna 1996 NORAD otti yhteyttä Brasilian ilmapuolustukseeen raportoidakseen kohteen, joka oli tulossa Maapallon ilmakehään arviolta 200 mailia koilliseen Sao Paulosta.
Kun NORADilta tiedusteltiin että minkälainen kohde, se vastasi ”tunnistamaton”. Muutama minuutti myöhemmin se syöksyi maahan Varginhan kunnan lähistölle.
Brasilian armeija ja ilmavoimat nopeasti lähettivät hävittäjiä törmäyspaikalle ennen ketään siviiliä. Mutta he olivat myöhässä. Alus oltiin havaittu, ja alusta ohjanneet olennot olivat kadonneet, Brasilian viranomaisten väitettiinkin saaneen kiinni yhden tai useamman avaruusolennon.
Muutaman päivän aikana tapahtui asioita, jotka muuttivat Varginhan asukkaiden elämän.
(Bloggaajan huomautus: Normaalisti en julkaise lehdistötiedotteita, mutta tämä on tärkeä kirja. Se kertoo silminnäkijätodistuksen luotettavuudesta. Meidän tulisi olla tietoisia, että joskus todistajan sanomiset eivät ole tarkkoja. Joskus kyse on havaitsemisesta ja joskus todistajan sanomisiin on sotkeutunut muiden narratiiveja. Niiden, jotka aikovat tutkia UFOja, tulisi olla tietoisia silminnäkijätodistuksen ongelmista. Tutustu kirjaan.)
The Reliability of UFO Witness Testimony V.J. Ballester-Olmos & Richard W. Heiden (toim.)
76 vuoden ajan tavalliset tarkkailijat ympäri maailman ovat raportoineet nähneensä ilmailmiöitä, joita he eivät osaa selittää. Vieläkin yksityiskohtaisempia kokemuksia ovat raportoineet ne, joilla on ollut lähikontakti ihmeellisiin lentäviin koneisiin, jotka ovat laskeutuneet maahan ja jopa kidnapanneet sivustakatselijoita. Uskottavien fyysisten todisteiden puuttuessa näille kertomuksille, miten tieteen tulisi tutkia näitä havaintoja ja testata näitä väitteitä? Koko hyvämaineisen silminnäkijätodistuksen uskottavuus on kyseessä tässä.
The Reliability of UFO Witness Testimony on ensimmäinen kirja, joka käsittelee kattavasti aihetta ja nykyisiä ongelmia ja haasteita, joita UFO-silminnäkijätodistuksen luotettavuudelle aiheutuu.
Tämä on monialainen kokoomateos yli 60 kirjoittajan tutkielmista, jotka ovat 14 eri maasta. He ovat asiantuntijoita yhteiskunnallisissa, fysikaalisissa ja biotieteissä, mm. psykologiassa sekä psykiatriassa, sosiologiassa, antropologiassa, historiassa, filosofiassa, folkloristiikassa, uskontotieteessä, journalismissa, insinööritieteessä, laskennassa, lääketieteessä ja koulutuksessa, mukana on myös analyytikoita, jotka ovat tutkineet UFOja kriittisesti, sekä muita asiantuntijoita. Tämä kirja on temaattisesti johdonmukainen ideoissaan vaihtoehtoisten selitysten uskottavuudesta lähietäisyydellä koetulle UFO-ilmiölle.
Kirjan 57 kappaletta on jaettu seitsemään osioon: Tapaustutkimukset, Psykologiset selitykset, Silminnäkijätodistus, Empiirinen tutkimus, Antropologian lähestymistapa, Mittaaminen ja mitta-asteikot sekä Epistemologiset ongelmat. Aihetta analysoidaan tilastollisesti kliinisten arviointien, psykometriikan, vertailevan ja arvioivan tutkimuksen ja muiden aiheiden kautta.
Esipuheen on kirjoittanut tri Leonard S. Newman, psykologian professori Syracusen yliopistosta.
Tämän kirjan kirjoittajiin kuuluu erittäin älykkäitä ihmisiä. On monenlaisia kysymyksiä, joihin he voisivat käyttää älyllistä energiaansa, ja kaikenlaisia tieteellisiä ja tutkimuksellisia panoksia, joita he voisivat antaa. Heidän ei tarvitse kirjoittaa harkittuja ja täsmällisiä lukuja The Reliability of UFO Witness Testimony -kirjaan, mutta näin he ovat tehneet. Ja niinpä työ jatkuu, kuten tämän teoksen artikkelit todistavat. En ole varma, onko olemassa mitään sellaista aihetta käsittelevää paperikokoelmaa, joka voisi väittää tiivistävänsä kattavasti kaiken, mitä siitä tällä hetkellä tiedetään. Mutta tämä on melko lähellä sitä.
Tämä 711-sivuinen kirja on julkaistu ilmaiseksi verkossa academia.edu-sivustolla, josta sen voi ladata itselleen:
Samanaikaisesti UPIAR Publishing House (Torino, Italia) on julkaissut kaksi pehmeäkantista A4-formaatin printtiversiota, yksi mustavalkoinen ja toinen täysissä väreissä (ISBN: 9791281441002).
Neljä loistavaa akateemikkoa on kirjoittanut ylistyssanoja tästä kirjasta:
Elizabeth Loftus, Ph.D., Distinguished Professor of Psychology at the University of California, Irvine, USA — Mitä meidän pitäisi ajatella, kun tavalliset kansalaiset väittävät kohdanneensa maan ulkopuolisia olentoja, kuten nähneensä UFOja tai tavanneensa avaruusolentoja? Tapahtuiko avaruusolentojen sieppaus todella vai oliko se huijaus? Valehteleeko joku tahallaan? Ovatko ne vääriä muistoja? Lukijat innostuvat kiehtovista tapaustarinoista, jotka esitellään teoksessa The Reliability of UFO Witness Testimony, jossa kuusikymmentä asiantuntijaa tarkastelee näitä kysymyksiä syvällisesti ja oivaltavasti. Nämä tapaukset opettavat meille paljon siitä, miten ihmiset uskovat kokeneensa outoja tapahtumia, joita ei ehkä ole koskaan tapahtunutkaan.
Steven Jay Lynn, Ph.D., Distinguished Professor of Psychology, Binghamton University (SUNY), USA — Tämä mukaansatempaava kirja vetoaa kaikkiin, jotka ovat kiinnostuneita UFOista (ja kukapa ei olisi?), muistin oikutuksista, silminnäkijähavainnoista ja -virheistä, arvoituksellisten ilmiöiden kriittisestä analyysistä sekä tieteellisten ja pseudotieteellisten väitteiden arvioinnista. Tämä teos kuuluu opiskelijoiden, tiedemiesten ja vakavasti uteliaiden lukijoiden välttämättömään luettavaan eliittiluokkaan, ja siksi suosittelen sitä lämpimästi. Bravo!
Henry Otgaar, Ph.D., Professor of Legal Psychology, Maastricht University, the Netherlands & Leuven Catholic University, Belgium — Väitteet UFO-havainnoista ja -kokemuksista kiehtovat meitä edelleen. Tähän kirjaan on koottu ainutlaatuinen ja monipuolinen joukko tapaustutkimuksia ja kriittisiä artikkeleita siitä, miten tällaiset kokemukset kehittyvät ja mikä on väitteiden aitous. Näiden erilaisten artikkeleiden kokoelma on todella uraauurtava, ja se on kaikkien aikojen ensimmäinen täydellinen kokoelma, joka koskee UFO-kertomusten pätevyyttä.
Benjamin E. Zeller, Ph.D., Professor and Chair of Religion, Lake Forest College, Illinois, USA — Carl Sagan sanoi maan ulkopuolisten yhteydenotosta, että poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia todisteita. Tässä hienossa kirjassa pyritään selventämään, mitä tällaiset todisteet tarkoittavat. Kirjan kirjoittajat analysoivat UFO-havaintoja ja -tapauksia, jotka ovat sekä kuuluisia että hämäräperäisiä, viimeaikaisia ja historiallisia ja jotka ovat laajuudeltaan varsin kansainvälisiä. Kirjoittajat edustavat vaikuttavia erilaisia metodologisia, akateemisia ja tieteellisiä näkökulmia ja pohtivat muun muassa kognition luonnetta, muistia, uskomusten ja todistusten tyyppejä, psykologiaa ja uskomusten rationaalisuutta. Skeptikot, uskovaiset ja ufologian tutkijat pitävät tätä kirjaa kiehtovana!
Tähän mennessä lähes kaikki UFOista tai pikemminkin UFO-lentäjistä kiinnostuneet ovat kuulleet viimeisimmistä paljastuksista, joiden mukaan Yhdysvaltain hallitus on löytänyt paitsi avaruusolentojen esineitä, myös ilmeisesti ehjiä aluksia ja UFO-maahansyöksyissä kuolleiden lentäjien ruumiita. Jotkut sanovat, että tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin tällainen on saanut myönteistä julkista huomiota, ja kaiken tueksi korkea-arvoiset sotilasupseerit ja hallituksen virkamiehet, jotka ovat samoja ja jotka ovat esittäneet väitteitä jo vuosia tai jotka eivät ole kovin korkea-arvoisia, ovat vahvistaneet ne.
David Charles Gruschia, jolla on mielenkiintoiset suositukset, ovat haastatelleet useat toimittajat, joilla on myös mielenkiintoiset suositukset, ja he ovat sanoneet, että on olemassa todisteita, jotka viittaavat salaiseen ohjelmaan UFO-materiaalin haltuunottamiseksi. Tiedämme ohjelmasta nimeltä Moon Dust, joka oli alun perin piilotettu salaisuuden verhon taakse ja jonka tehtävänä oli kerätä talteen Maahan pudonneita tuntemattomia esineitä, jotka ovat joko ulkomaisia tai alkuperältään tuntemattomia. Tämä projekti ei kuitenkaan ollut erittäin salainen, ja se toimi eri valtion virastoissa, myös ulkoministeriössä. Kirjani, jonka nokkela nimi on Project Moon Dust, kattaa suuren osan tästä aineistosta, mukaan lukien raportointi monien näiden esineiden talteenotosta.
David Grusch ja hänen ansioluettelonsa.
Itse asiassa ilmavoimien prikaatikenraali C. H. Bolander antoi vuonna 1969 lausunnon, jossa hän sanoi: ”Raportit tunnistamattomista lentävistä esineistä, jotka voivat vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen… eivät kuulu Blue Book -järjestelmään… [ja] ne on edelleen käsiteltävä tätä tarkoitusta varten suunnitellun ilmavoimien vakiomenettelyn kautta.” Hän tarkoitti, että joitakin havaintoja ei raportoitu Project Blue Bookille, joka oli virallinen ja julkisesti nimetty UFO-tutkimuksista vastaava yksikkö. Tämä voitaisiin siis tulkita todisteeksi salaisesta tutkimuksesta, josta ei ollut tietoa julkisuudessa, mikä on epäsuora vahvistus sille, mitä Grusch on väittänyt.
Grusch vakuutti, että aluksia on useita, ehjiä, ja että lentäjien ruumiit on löydetty. Valitettavasti, ja yksi asia joka meidän on muistettava on se, että hän sanoi ettei ollut nähnyt niitä itse, vaan kertoi mitä muut joita hän kunnioitti olivat sanoneet hänelle. Hän sanoi, että oli olemassa asiakirjoja, mutta niitä ei ollut tällä hetkellä saatavilla. Tämä on sama ongelma, joka on vaivannut tällaisia väitteitä vuosikymmeniä.
Juttelin Daniel Sheehanin kanssa, joka oli jonkin aikaa Carterin hallinnon neuvonantaja ja joka sanoi, että hänkin oli nähnyt valokuvia pudonneista koneista, joissa oli amerikkalaisia sotilaita, sekä niihin liittyviä erittäin salaisia asiakirjoja. Tämä haastattelu raportoitiin kirjassa UFOs and the Deep State.
Mainitsen nuo kaksi kirjaa, koska tutkimukseni vahvistaa joitakin Gruschin sanoja. Mutta olemme samassa paikassa ilman asiakirjoja tai valokuvia romuista, josta olemme aina löytäneet itsemme. Olen puhunut ihmisten kanssa, jotka väittivät olleensa sisäpiiriläisiä, jotka ovat haluttomia todistamaan virallisesti, mutta jotka puhuivat salaisista tutkimuksista ja talteen otetuista artefakteista.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joku on maininnut todisteista hallituksen salaisesta ohjelmasta saadakseen huomiota valtamediassa. Aiemmin näitä väitteitä ei kuitenkaan ole koskaan todistettu, ja UFO-yhteisön jäsenet ovat mustamaalanneet osan asiakirjoista epäuskottaviksi.
1980-luvun puolivälissä tiedotusvälineet, UFO-yhteisö ja suurin osa Yhdysvalloista olivat innoissaan kuullessaan jostakin, jota kutsuttiin nimellä Majestic Twelve tai MJ-12. Kannattajat, jotka olivat saaneet useita asiakirjoja nimettöminä postitse, väittivät, että MJ-12 oli korkeassa asemassa oleva ryhmä tiedemiehiä, sotilasupseereita ja hallituksen virkamiehiä, jotka olivat vastuussa Roswellin, New Mexicon ulkopuolella löydetyn UFOn ja muiden väitettyjen maahansyöksyjen tutkimisesta.
Nämä kannattajat nähtiin useissa TV-ohjelmissa, kuten Nightline-ohjelmassa, heistä tehtiin kaksituntinen valtakunnallinen dokumentti, jossa kuvattiin koko MJ-12-operaatiota, ja lukemattomat sanomalehtien toimittajat haastattelivat heitä. Skeptisyys oli aluksi hyvin vähäistä, koska heillä oli asiakirjoja näytettävänä, mukaan lukien silloisen presidentin Harry Trumanin kirjoittama ja allekirjoittama kirje tai muistio. Vaikka uutisointi oli aluksi myönteistä, myöhemmin kävi ilmi, että MJ-12 ja kaikki sitä seuranneet asiakirjat olivat väärennettyjä. Esittelin kaiken tämän kirjassa Case MJ-12, joka päivitettiin vähän aikaa sitten. Voit lukea siitä lisää täältä:
Voit tietysti lukea siitä lisää kirjoista Roswell in the 21st Century ja Understanding Roswell. Siellä on myös osio Majesticin sotasuunnitelmasta, todellisesta asiakirjasta, jonka koodinimi oli Majestic, mutta jolla ei ole mitään tekemistä MJ-12:n tai avaruusolentojen avaruusalusten kanssa, mutta joka viittaa todelliseen ongelmaan. Ei olisi olemassa kahta erillistä ohjelmaa, jotka käyttäisivät samaa salaista koodisanaa, koska se aiheuttaisi selvää sekaannusta. Majesticin sotasuunnitelmalla on tunnettu alkuperä, mutta MJ-12:n asiakirjoilla ei ole.
Toinen maailmanlaajuinen sensaatio, joka sai myönteistä julkisuutta tiedotusvälineissä, oli ilmoitus, jonka mukaan oli löydetty useita mustavalkoisia elokuvamateriaaleja, joissa näytettiin avaruusolennon ruumiinavaus. Väitettiin, että osa kuvamateriaalista näytti presidentti Trumanin UFOn putoamispaikalla. Tämän piti räjäyttää koko UFO-kysymys.
Avaruusolennon ruumiinavausfilmin yksi luojista maahansyöksyuhrin vierellä.
Kuvamateriaalista laadittiin dokumentteja. Useimmissa näistä dokumenttielokuvista oli vain vähän kriittistä sisältöä. Lontoossa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, johon osallistui toimittajia ja muita asiasta kiinnostuneita tahoja ympäri maailmaa, näytettiin osa tästä materiaalista. Kritiikkiä luonnollisesti esitettiin, mutta se jätettiin suurimmaksi osaksi huomiotta, koska näytettiin todellista filmimateriaalia ja luvattiin, että sitä olisi tulossa lisää.
Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli huijaus, ja ne, jotka olivat luoneet avaruusolennon, toimittivat valokuvia, jotka osoittivat olentojen luomisen. Todellinen pointti on kuitenkin se, että aluksi väitteiden esittäjillä oli jotain muuta kuin miehen toisen käden lausunnot, joilla oli hyvät valtakirjat. Voit lukea lisää avaruusolennon ruumiinavauksesta täältä:
Lopullinen kirja tästä on Philip Mantlen Roswell Alien Autopsy. Kun otetaan huomioon hänen lähteensä, se lopettaa keskustelun melko hyvin.
Tai viimeisimmästä maailmanlaajuisesta UFO-ilmiöstä, josta luvattiin absoluuttisia todisteita, mukaan lukien valokuvia avaruusolioiden ruumiista, ilmoitettiin vain muutama vuosi sitten. Tämä oli suuri uutinen maailman näyttämöllä useiden kuukausien ajan ja lupaus siitä, että kaikki paljastuisi. Tarina oli, että kaksi ihmistä Midlandista, Texasista, oli ollut presidentti Eisenhowerin ystäviä, ja hän oli sallinut heidän paitsi nähdä Roswellin onnettomuudessa kuolleiden olentojen ruumiit myös kuvata ne.
Aluksi verkossa julkaistiin erittäin huono kuva, joka oli eräänlainen teaser Mexico Cityssä pidettävää suurta esitystä varten. Se oli tarkoitus lähettää suorana lähetyksenä koko maailmaan, ja kiinnostus oli suurta viikkoja ennen esitystä.
Loppujen lopuksi se oli pelkkää hypeä eikä juuri muuta. Kun vihdoin näimme laadukkaan valokuvan, kesti vain tunteja tunnistaa se onnettomaksi lapseksi, joka oli kuollut useita satoja vuosia sitten. Voit tutustua siihen tarkemmin täällä:
Vaikka tässä postauksessa on pitkä luettelo muista Roswellin dioja koskevista artikkeleista, tämä yksi postaus saattaa olla paras todiste koko surullista tarinaa vastaan. Kirjoita hakukoneeseen Roswell Slides, niin saat kattavamman luettelon. Ja tietysti Roswell in the 21st Centuryssa on pitkä analyysi tilanteesta.
Toisin sanoen suhtaudun varovaisesti kaikkeen tähän viimeisimpään ilmiantajan kiinnostukseen ja haluaisin nähdä muita todisteita kuin toisen käden lausuntoja, ennen kuin lähden liikkeelle. Kuten on käynyt ilmi, olemme olleet tällä tiellä aiemminkin, ja monissa näistä tapauksista väitteisiin liittyi jonkinlaisia fyysisiä todisteita. Se saattoi olla asiakirjojen muodossa, tai se saattoi olla filmi muukalaisolennosta, joka käy läpi melko huolettoman ruumiinavauksen, mutta kyse oli jostain muusta kuin yhdestä miehestä, jolla oli hyvät valtakirjat ja joka esitti väitteitä, joita ei voida tässä vaiheessa tukea.
Asia on näin. Liian moni meistä haluaa uskoa, joten olemme joskus sokeita tarinan puutteille. Olen puhunut erään nimettömänä pysyttelevän kenraalin kanssa, joka sanoi, että Roswellin tarina oli totta. Hän oli nähnyt todisteet. Miksi hän riskeeraisi uransa antaakseen tuollaisen lausunnon? En tiedä, mutta kuulin hänen sanovan niin.
Vaikka kaksi hyvämaineista toimittajaa on raportoinut tarinasta, ja Grusch on tarkistettu, kyse on siitä, että hän ei ole tarjonnut mitään vahvistavia todisteita. Hän on luvannut, että se on olemassa, mutta nyt ei ole oikea aika paljastaa sitä. Niinpä raportoin siitä mitä on sanottu, ja totean, että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu, ja odotan kärsivällisesti että todisteet esitetään. Siihen asti tämä tarina liittyy kaikkiin muihin tarinoihin, joita meille on syötetty vuosien varrella. Ilman todisteita meillä on oikeastaan vain mielenkiintoinen tarina, jonka on kertonut mies, joka ei ole esittänyt mitään todisteita ja jonka monet meistä haluavat uskoa.
Kirjailija Jack Brewerin hommat Expanding Frontiers Researchilla, hänen yhdessä Erica Lukesin kanssa perustamassa yhdistyksessä, pitävät hänet kiireisenä. Yhdistyksessään he sekä tiimi vapaaehtoisia tekevät tietopyyntöihin liittyvää tutkimusta, kirjoittavat blogia, tuottavat videoita nettiin ja suunnittelevat tulevaisuuden projekteja.
UFO-paljastus, kuulen kutsusi
1940-luku soitti modernille UFO-ajalle. Monet tutkijat vilpittömästi uskoivat, että heillä olisi aitoja mahdollisuuksia irroittaa UFO-miekka kivestä.
Edesmennyt Leonard Stringfield
“Suurin Maapalloon ja avaruuteen liittyvä tarina saatetaan pian kuulla”, julisti CRIFOn lokakuun 1. päivä 1954 julkaisema uutiskirje. Kyseinen organisaatio oli “Siviilitutkimusta planeettainvälisistä lentävistä esineistä”, jota johti Leonard Stringfield.
Väite perustui haastatteluun, jonka Stringfield teki everstiluutnantti John O’Maran kanssa, jota kuvattiin Yhdysvaltain ilmavoimien tiedustelupalvelun apulaiskomentajaksi. Eversti ilmeisesti ystävällisesti ”vahvisti ’lentävien lautasten’ olemassaolon”, mikä sai Stringfieldin julistamaan, että ”totuus saattaa paljastua pian”.
Spoiler: Se ei paljastunut.
Stringfield kertoi lisäksi, että ilmavoimat aikoivat tehdä yhteistyötä yleisön kanssa lautasia koskevissa asioissa ja että yleisö otettaisiin luottamuksen piiriin. Tämän uskottiin olevan ”viimeaikaisten tapahtumien innoittamaa”. Eikö niin ole aina?
Stringfield jatkoi: ”Lentäviä lautasia ’on olemassa’, eversti kertoi minulle, ja hän lisäsi, että aiemmat ristiriidat olivat valitettavia.”
Stringfield kuvaili eversti O’Maraa ”ihanan yhteistyökykyiseksi”, ja upseeri jopa antoi peukkua CRIFOn uutiskirjeelle. Julkaisusta kysyttäessä eversti totesi, että se oli kallellaan oikeaan suuntaan.
Sain CRIFOn uutiskirjeen sähköpostitse kirjailija ja tutkija James Carrionilta. Hän piti mielenkiintoisina vertailuja paljon tuoreempiin paljastusrumpuihin, joita esimerkiksi New York Times on lyönyt. Olen todellakin samaa mieltä näkökulmasta, sillä voimme havaita monia yhtäläisyyksiä meneillään olevaan tarinaan AATIP-ohjelmasta (Advanced Aerospace Threat Identification Program) ja niiden tahojen kanssa, jotka edistävät tätä kertomusta. Vertailuja ovat muun muassa seuraavat: viimeaikaiset tapahtumat olivat oletettavasti käännekohta; tiedusteluyhteisön sisäpiirin sisäpiiriläisten uskottiin auttavan prosessia; hallitus myönsi UFOjen olemassaolon; kertomusta tukevaa kirjoittajaa ylistettiin; ja tietenkin lopullinen vahvistus oli tulossa minä päivänä tahansa.
Kansallisen ilmailmiöitä tutkivan komitean (National Investigations Committee on Aerial Phenomena, NICAP) jäsenet uskoivat aikoinaan, että hekin olivat jonkin suuren asian äärellä. Noin vuonna 1958 jaettiin nuoren järjestön kirjallisuutta, jossa oli sen johtajan, majuri Donald E. Keyhoen viesti.
”Uusien tapahtumien vuoksi odotamme virallisen [UFO-]salaisuuden murtuvan vuonna 1959”, selitettiin (ks. s. 4). Yleisestä tarinalinjasta tuli toistuva teema NICAP:lle ja sen tutkijoille, joista monet työskentelivät ahkerasti pyrkiessään helpottamaan paljastumista. Uskottiin, että riittävä määrä julkista painostusta, joka kohdistettaisiin strategisesti oikeisiin virastoihin, saisi aikaan tietojen paljastumisen. Ryhmä raportoi usein julkisesti tietojen julkistamiseen liittyvistä ponnisteluista, edistymisestä ja takaiskuista. Itse asiassa NICAP:n toimintaa määritteli pitkälti köydenveto setä Samulin kanssa.
* * *
”Olemme lähellä sitä”, majuri Keyhoe julisti vuonna 1966 lentävien lautasten löytämisestä. Hän esitti lausuntonsa esityksensä loppupuolella tuolloin suositussa valtakunnallisessa televisiolähetyksessä To Tell the Truth.
Vuonna 1978 UFO-tutkijoiden optimismi jatkui. Phoenixissa sijaitsevan Ground Saucer Watchin (GSW) johtaja William H. Spaulding esitti järjestön huhtikuun tiedotteessa julkaistussa rahoituspyynnössä, että UFO-vastaukset olivat saatavilla.
Hän kirjoitti: ”Nyt on aika, jolloin meidän kaikkien on kysyttävä itseltämme, haluammeko todella ratkaista UFO-mysteerin. Jos vastaatte kyllä, meidän on pyydettävä jokaista jäsentä lahjoittamaan viisi, kymmenen tai kaksikymmentä dollaria, jotta voimme lykätä kalliita oikeudenkäyntikuluja.”
Spaulding viittasi oikeustoimiin, joita kohdistettiin CIA:n kaltaisiin kohteisiin, jotta saataisiin haltuun paljastaviksi uskottuja UFO-dokumentteja. Samassa tiedotteessa GSW:n tutkimusjohtaja W. Todd Zechel ilmaisi luottavansa tapauksen ratkeamiseen.
Zechel kertoi lukijoille: ”Jatkaaksemme tätä taistelua ja painostaaksemme riittävästi valtion virastoja, jotta ne alkaisivat kertoa totuuden UFOista, tarvitsemme huomattavia lahjoituksia jokaiselta jäseneltä. Lisäksi tarvitsemme apua suurelta yleisöltä. Loppujen lopuksi nämä ponnistelut hyödyttävät koko ihmiskuntaa, sillä saamiemme todisteiden avulla voimme lopullisesti selvittää UFOjen alkuperän ja luonteen. Minä hankin teille totuuden: te hankitte minulle varat.”
Spauldingin ja Zechelin puolustukseksi, he ja heidän kollegansa saivat itse asiassa onnistuneesti haltuunsa huomattavan määrän hallituksen asiakirjoja, jotka koskivat UFOja. Aineisto ei vain koskaan vahvistanut lopullisesti heidän lopullisia epäilyksiään ja uskomuksiaan setä Samulista ja lautasista.
Harmi Ground Saucer Watchin kannalta, että he eivät ajatelleet hankkia varoja heittämällä lähtemällä mukaan pörssipeliin. Näin tapahtui vuonna 2017 To The Stars Academy of Arts and Sciencen kanssa (TTSA).
Yrityksen lanseerauksen ja sijoittajille suunnatun sijoituspyynnön yhteydessä TTSA:n keulahahmo Tom DeLonge tarttui ”läpimurtoja on luvassa” -julistukseen ja totesi: ”Uskomme, että ulottuvillamme on keksintöjä, jotka mullistavat ihmiskokemuksen, mutta ne voidaan saavuttaa vain tukemalla rajoituksetta läpimurtotutkimusta ja innovaatiota.”
”Kuvitelkaa, että tällä vuosisadalla olisi 25. vuosisadan teknologiaa”, lisäsi pitkäaikainen ufologian kannattaja ja TTSA:n toinen perustaja tohtori Hal Puthoff. Hän selitti, että intohimoisesti uteliaista mielistä koostuva ryhmä koottiin paljastamaan ja levittämään ”tietoa, joka voi haastaa perinteisen teorian rajat” tunnistamattomien ilmailmiöiden tutkimisen osalta. Puthoff vakuutti lisäksi, että he toivat transformatiivista tiedettä ja insinööritaitoa esiin varjoista.
Nuo DeLongen ja Puthoffin vuoden 2017 huomautukset eivät näytä vanhenevan hirveän paljon paremmin kuin niiden liian optimististen ja ehkä joskus itsekkäiden 1900-luvun edeltäjiensä huomautukset, mutta ehkä en tunnista vallankumouksellista ihmiskokemusta ja mullistavaa tiedettä, kun näen sen. Minulla on kuitenkin edelleen rahani taskussa. Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä, että suurin osa tuosta intohimoisen uteliaista mielistä koostuvasta tiimistä hakeutui vihreämmille laitumille, ja TTSA:n tulevaisuus on hyvin epävarma.
Ennen TTSA:n luovaa varainkeruuta Mutual UFO Network (MUFON) meni suoraan asiaan ja näytti hyväksyvän puolustustiedustelupalvelu DIA:n Robert Bigelow’lle myöntämät varat. Kiistelty hyväntekijä ja UFO-maailman päähenkilö helpotti järjestelyä osana Pentagonin ilmeisiä UFO-ohjelmia. Sanon ”ilmeinen”, koska suuri osa projekteista on toistaiseksi vahvistamatta. MUFONin avainhenkilöt väittävät yleensä, etteivät he tiedä mitään varojen lähteestä tai osallisuudesta siihen, minkä nyt tiedämme olleen raportoituja UFO-projekteja alun perin hallinnoinut virasto, DIA. On myös epäselvää kannattiko DIA täysin MUFONin palvelujen asiakkaaksi lähtemistä, varsinkin jos liittovaltion viranomaisilla oli jo hallussaan niin paljon tietoa, joka oli kypsää julkistettavaksi, mutta jatkamme vain eteenpäin.
Leslie Keanin ja George Knappin kaltaiset kirjoittajat onnistuivat useaan otteeseen asettumaan keskelle tiedonantojen pölypyörrettä, vaikka heidän uutisointinsa saattoi olla vilpillistä, virheellistä tai enemmän kuin vähän vastuussa itse pyörremyrskyn jatkumisesta. Heillä kahdella, samoin kuin lukuisilla heitä seuranneilla UFO-paljstustoimittajilla, on taipumus edistää melko epäuskottavia tarinoita ja virheellisiä päättelytapoja, joita jotkut pitävät ”access journalismina”. Tällaisia esimerkkejä ovat Knappin omistautuminen Bob Lazarin tarinalle, Skinwalker Ranchin kyseenalaistamaton kuvaaminen ja TTSA:n lausuntojen ja kertomusten kritiikitön hyväksyminen samalla, kun hän johdonmukaisesti esittelee asianosaisia henkilöitä.
Knappin puolustus Lazarin epäilyttävälle tapaukselle on erityisen altis kritiikille, kun otetaan huomioon kaksikon väite, että he tiesivät kumpikin sijainnin, jonne Lazar kätki väitetyn avaruusolentojen kehittämän alkuaine 115:n, mutta he kieltäytyivät kuitenkin jyrkästi esittämästä sitä. Tutkijat totesivat osuvasti, miten ironista on, että oletetut UFO-paljastusaktivistit eivät halua antaa maailmalle juuri sitä savuavaa asetta, jota he vaativat vallankäyttäjiltä.
Keanin objektiivisuus ja ilmeinen puolueellisuus asetettiin kyseenalaiseksi, kun hän esitti väitteitä hallituksen osallisuudesta JAL 1628 -tapauksen peittelyyn. Väitteet olivat suoraan ristiriidassa väitetyn peittelyn kahden ensikäden todistajan lausuntojen kanssa. He osallistuivat kokoukseen, jossa peittelyohje väitetysti annettiin, mutta he sanoivat, ettei tällaisia lausuntoja annettu. Lisäksi nämä kaksi kertoivat, että tietoja todella jaettiin analysoitavaksi. Kean jätti olosuhteet pois tapausta koskevasta selostuksestaan — jopa sen jälkeen, kun tutkijat olivat saattaneet ne hänen tietoonsa — ja samalla hän tiettävästi esti yhteydenpidon tutkijoiden ja hänen yhteyshenkilönsä välillä, joka väitti, että salailu oli käynnissä.
Kean esitti myös vielä vahvistamattomia väitteitä AATIP:stä sekä fantastisia väitteitä chileläisistä väitetyistä UFOista, jotka osoittautuivat perusteettomiksi. Monet UFO-harrastajat arvostavat Keanin ja Knappin kaltaisten kirjoittajien työtä, kun taas toiset kyseenalaistavat vakavasti heidän kroonisen kritiikittömät ja epätäydelliset raporttinsa, joissa usein jätetään huomiotta melko ilmeisiä ristiriitaisuuksia. Kritiikki on ehkä perustelluinta siinä, miten nämä kaksi esittelevät itsensä toimittajina, kun taas esimerkiksi UFO-promoottoreiden kaltaiset nimitykset tuntuvat paljon tarkemmilta.
Vielä yksi merkittävä UFO-paljastusaktiivi, tai ainakin hän näyttää haluavan uskoa niin, on tohtori Steven Greer. Entinen lääkäri ryhtyi melko äärimmäiseen teatteriin ja kyseenalaisiin tutkimustoimiin, joiden tarkoituksena oli muka helpottaa laajempaa tietämystä UFOista ja niiden kuskeista. Greerin toimintaan kuuluu tiettävästi muun muassa aseistettujen henkivartijoiden saattueen tuominen suunniteltuun puheeseen vuoden 2013 Contact in the Desert -tapahtumassa Joshua Treessä, Kaliforniassa. Hänet tunnetaan myös siitä, että hän liioittelee virkamiesten kanssa pidettyjen kanssakäymisten merkitystä ja perii huomattavia palkkioita työpajoista, joiden väitetään helpottavan yhteydenpitoa avaruusolentojen kanssa, muun yhtälailla askarruttavan toiminnan ohella.
Greerin yleinen hokema on, että vierailevat ET:t ovat ystävällisiä, mutta Setä Samuli haluaa maalata heidät vihamielisiksi ja pitää asian salassa, koska avaruusolennoilla on ilmaisen energian lähde. Vapaan energian päästäminen ulos pussista löysäisi hallituksen kuristusotetta monilla teollisuudenaloilla Greerin mukaan. Hänen suorapuheinen aktivisminsa UFO-totuuden puolesta, jonka hän antaa meidän uskoa, johti siihen, että hän on joutunut estämään valtaapitävien useita hänen henkeään uhkaavia tilanteita, mistä syystä tuo dramaattinen kohtaus Joshua Treessä.
toukokuun 2013 mainos MUFONin sähköpostissa
Greer on ehkä pahamaineisimmillaan hänen poikkeuksellisista väitteistään, jotka osoittautuivat virheellisiksi Atacaman luurankoon liittyen, sekä eettisistä kysymyksistä, joita hänen ja tohtori Garry Nolanin näytteen käsittelyyn liittyi. Nolanilla, joka on kunnioitettu Stanfordin professori ja tutkija, joka on suorittanut tutkinnon genetiikan alalla, oli lyhyt suhde To The Stars -järjestöön. Häntä epäiltiin myös laajalti ja luottavaisin mielin, ei niinkään nimettömänä kuvatuksi, tähtihahmoksi tohtori Diana Walsh Pasulkan (omanlaisensa) tietokirjassa American Cosmic.
Allekirjoittanut kyseenalaisti tilanteen, samoin kuin Nolanin ja Walsh Pasulkan haluttomuuden puuttua suoraan heidän väitettyyn osallisuuteensa raportteihin, joiden mukaan ”turvallisuushenkilöstö” valvoi ja muokkasi heidän podcasteissa antamiaan lausuntoja. Riittää, kun sanon, että kummallakaan ei ollut paljon sanottavaa, mutta se taitaa olla teille paljastus. Avoimuus tuntuu usein olevan hyvä asia vain, jos sitä sovelletaan muiden toimiin. Walsh Pasulkan näennäinen vilpittömyys puolittaisessa pyrkimyksessä salata American Cosmicin päähenkilöiden henkilöllisyydet kyseenalaistettiin läpi koko UFO-genren, samoin kuin sen taustalla olevat motiivit.
Takaisin Greeriin. Hän laittoi kovasti pökköä pesään Atacaman luurankotarinaan, jonka hän myi avaruusolentoihin liittyvänä. Tätä kuvattiin hänen vuonna 2013 julkaisemassa joukkorahoitteisessa elokuvassaan Sirius, jota mainostettiin UFO-mysteerin paljastamisena. Käteisrahan maksajat ilmaisivat pettymyksensä, kun heidän piti maksaa elokuvan katsomisesta, ja ilmoittivat tuntevansa itsensä tuplaveloitetuiksi. Joidenkin mielestä elokuvan sisältö oli sitten puutteellinen ja jäi selvästi jälkeen mainostetusta kannen räjäyttävästä merkityksestään. Pettymys ei lieventynyt yhtään, kun Greer ilmoitti vielä yhdestä elokuvasta, joka tarvitsi rahoitusta ja joka paljastaisi lopullisesti järkyttävän totuuden. Näin ei tietenkään käynyt, ja sitten hän teki sen uudelleen. Jotkut saattavat ajatella, että verolomakkeet osoittavat hänen sinnikkyytensä tarkoituksen kroonisen turhuuden edessä.
Tarkistin vuonna 2014 verotietoja, jotka Greerin johtama voittoa tavoittelematon yhtiö Center for the Study of Extraterrestrial Intelligence (CSETI) toimitti verovirastolle, joka näytti toimivan hänen yritystensä keskuksena. Huomasin, että Greer ei ilmoittanut saavansa palkkaa CSETI:ltä, mutta verovuoden 2012 aikana CSETI ilmoitti maksaneensa noin 177 000 dollaria konsultointipalkkioita Greerin omistamalle Crossing Point Inc.:lle.
CSETI maksoi edellisenä vuonna 2011 Crossing Pointille 180 360 dollaria. Vuonna 2010 CSETI maksoi Crossing Pointille yli 214 000 dollaria. Tarkasteltavan kolmen vuoden aikana Greerin Crossing Pointille maksettiin lähes 70 prosenttia CSETI:n ilmoittamista 833 083 dollarin yhteenlasketuista kokonaistuloista IRS:lle jätettyjen 990-lomakkeiden mukaan.
CSETI:n vuoden 2012 lomakkeessa 990EZ ilmoitettiin, että järjestö luopui voittoa tavoittelemattomasta asemastaan 1. tammikuuta 2013 alkaen. Siirtyminen saattoi liittyä siihen, että se sai niin paljon enemmän yritystoimintaan liittymättömiä tuloja kuin julkista tukea, että sen voittoa tavoittelematon hyväntekeväisyysasema oli mahdollisesti vaarantunut IRS:n määritelmän mukaisesti. Voittoa tavoittelemattomasta asemasta luopuminen olisi silloin suositeltava liike tohtori Greerin kannalta, eikä ollenkaan huonosti jos sen saa.
Stephen Bassett ryntäsi paljastusjuhliin ja perusti Paradigm Research Groupin, joka on lobbausaloite tai jotain sinne päin, ”totuussaarron” lopettamiseksi. Tietääkseni ryhmään ei virallisesti ja toiminnallisesti kuulu ketään muuta kuin hän itse. Hänen ponnisteluihinsa kuuluu muun muassa vuoden 2008 Million Fax on Washington -projekti, jossa hän yritti innostaa seuraajiaan hukuttamaan tulevan Obaman hallinnon fakseilla, sähköposteilla ja puhelinsoitoilla, joissa vaadittiin UFO-tietojen julkaisemista.
Bassett lienee pitänyt kovinta meteliä vuonna 2013 järjestetyssä kansalaiskuulemisessa, joka koski tietojen julkistamista. Kuudelle entiselle kongressin jäsenelle maksettiin kullekin 20 000 dollaria, jotta he osallistuisivat näytöskuulusteluun, jossa he viettivät muutaman päivän kuunnellen kymmeniä ihmisiä, joiden uskottavuus, tunnettuus ja huonomaineisuus vaihtelivat ja jotka antoivat todistajanlausuntoja UFOista. Edellä mainittu Steven Greer oli yksi esitelmöitsijöistä, ja illanviettoon kuului hänen elokuvansa Sirius esittäminen.
Richard Dolan oli myös kansalaiskuulemisen puhujien joukossa, ja hänet tunnetaan siitä, että hänen seuraajansa näyttävät uskovan hänen taistelevan UFO-totuuden saamiseksi hallitukselta. Kuulemistilaisuudessa hän esitteli melko häpeämättömästi ikääntyneen miehen kuvattua haastattelua, johon viitataan nimellä ”Anonymous”. Miehen väitetään työskennelleen CIA:lle ja nähneen monia hämmästyttäviä avaruusolentoihin liittyviä nähtävyyksiä työskennellessään Area 51:llä. Kuolinvuoteella annettujen lausuntojen taustalla oli vahvasti miehen halu kertoa maailmalle, mitä hän tiesi, ja välttää tarinoiden vieminen uhkaavaan hautaansa.
Kuten kerroin vuonna 2013, Linda Moulton Howe oli jo kauan sitten haastatellut ”Anonymousia”. Hänen täysin vahvistamaton tarinansa oli peräti 15 vuotta vanha silloin, kun Dolan ja Bassett antoivat ymmärtää, että se oli kiireellinen, ja esittivät sen kansalaiskuulemisessa tiedonantovelvollisuudesta. Valmistellessani edellä mainittua vuoden 2013 artikkeliani tilanteesta tarjosin sekä Dolanille että Bassettille mahdollisuuden kommentoida ja selittää, mitä he sanoisivat ihmisille, jotka saattaisivat kyseenalaistaa taktiikan. Kumpikaan ei vastannut.
Kaksivuotiaan pojan muumio, jota esitellään avaruusolentona
Dolanin arvostelukykyä ja motiiveja epäiltiin entisestään, kun hän osallistui Roswellin diojen fiaskoon, tapahtumaketjuun, johon liittyi dioja, jotka kuvasivat todellisuudessa muumioitunutta intiaanilasta, mutta joita mainostettiin avaruusolennon kuvina. Dolan puhui kyseenalaisessa beWITNESS-tapahtumassa, joka oli Jaime Maussanin sponsoroima diojen julkinen esittelytilaisuus, jossa Dolan kutsui dioja ”vakuuttaviksi”. Hän myös vakuutti tarinaa mainostaneen kyseenalaisen ryhmän tutkimustaidot, jotka parhaimmillaan jättivät täysin tutkimatta kaikkein ilmeisimmän selityksen. Monet ihmettelivät, miten Dolan, joka väittää olevansa pätevä analysoimaan monimutkaisia UFOihin ja kansalliseen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä, saattoi vilpittömästi olla niin taitamaton.
Pian sen jälkeen, kun beWITNESSin väitetyn suuren paljastuksen jälkeen totuus tuli esiin ja tarina purettiin täysin Roswellin diojen tutkimusryhmän laadukkaan työn ansiosta. Muutamassa tunnissa tapahtuman jälkeen vapaaehtoisista tutkijoista koostuva ryhmä oli jo pitkällä analysoimassa asiantuntevasti dioja, joiden korkearesoluutioisia kuvia promoottorit olivat aiemmin salanneet ja joiden tarkkaa tulkintaa he eivät muka pystyneet tekemään vuosiin. Kuten todettiin, diojen osoitettiin vakuuttavasti kuvaavan kuollutta intiaanilasta. Dolanin osakekanta jatkoi laskuaan muiden tapausten myötä, joissa hän hyväksyi näennäisesti kyseenalaistamatta fantastisia tarinoita, joiden pitäisi koetella kaikkein hyväuskoisimmankin UFO-fanin kärsivällisyyttä.
Viime aikoina hän on kiihdyttänyt voimakkaasti huonosti suunniteltua tarinaa, jossa pisteiden väliset yhteydet ovat äärimmäisen löyhät ja jonka tarkoituksena on lopulta todistaa se, mitä UFO-piireissä kutsutaan ydintarinaksi (lautasten maahansyöksyt, avaruusolentojen ruumiit ja kaikki se). Pieni vinkki: jos väite nojaa vahvasti spekulaatioihin, se ei todista mitään.
Kyseinen versio ydintarinasta sisältää kuulopuheita ja väitettyjä lausuntoja, jotka väitetään kuulleen tiedemies Thomas R. Wilsonilta, ja Dolan kutsui sitä ”vuosisadan UFO-vuodoksi”. George Knapp tietenkin vahvisti tarinaa, koska siinä viitattiin Eric Davisiin ja muihin Skinwalkerin ja TTSA:n kuuluisuuksiin. Niille, joita asia erityisesti kiinnostaa, kirjailija Billy Cox kertoi, kuinka Wilson kiisti toistuvasti huhujen paikkansapitävyyden, muiden ongelmallisten näkökohtien ohella, jotka liittyivät tähän pörriäistarinaan.
On melko kiehtovaa, miten UFOjen paljastamisen käsite pysyy niin tukevasti pystyssä. Tammikuun 8. päivänä 1999 Art Bell juonsi Coast to Coast AM -ohjelman ”UFO Disclosure ’99”. Stephen Bassett oli olennainen osa ohjelmaa, ja muita vieraita olivat Steven Greer, Richard Hoagland ja Joe Firmage.
On huomattava, että monet näistä UFO-aktivisteista onnistuvat jotenkin myymään loputtomasti kiireellisyyttä. Monet ovat henkilökohtaisesti soittaneet hälytystä välittömästä paljastumisesta vuosikymmeniä.
Bassettin suurin este oli se, että hänen toistuvien vihjailujensa ja suoranaisten ennusteidensa määräajat menivät ja jäivät toteutumatta. Ja hän teki paljon vihjailuja ja ennustuksia.
Samaa voidaan sanoa historian monista UFO-persoonallisuuksista, jotka pukivat ylleen tietovuotoviitan luvatakseen kaiken kertovia hallituksen paljastuksia innokkaasti odottavalle UFO-maailmalle. Voi olla vaikeaa loihtia jatkuvasti UFO-paljastushuippua, mutta se on ilmeisesti täysin mahdollista. Uudet sukupolvet ja seuraajat pitävät sitä edelleen vastustamattomana vetona ja ottavat samalla rooleja sekä liikkeen johtajina että tukijoina. Joidenkin kohdalla saattaa olla kyse tietämättömyydestä turhuuden historiasta, kun taas toisten omistautuminen voi perustua jääräpäisyyteen, toiveajatteluun, kyseenalaisiin motiiveihin tai moneen muuhun vastaavaan seikkaan. UFO-hullut massat vain jatkavat tuloaan, ja aina löytyy toimittaja, joka vastaa kysyntään, ellei jopa luo sitä.
Kelataanpa kello taaksepäin nykyisestä hurjasta vauhdista ja palataan nykyaikaisen UFO-juoksun alkuaikoihin. Vaikka internet ja podcastit puuttuivat, pioneereilta ei puuttunut kiireettömyyttä tai dramaattisuutta. Päinvastoin.
Ryhmämme perustettiin Washingtonissa 1950-luvulla. Salaperäisyys ja uteliaisuus ympäröivät NICAPia sen perustamisesta lähtien. Monet haasteet vaivasivat järjestöä, mutta yleisön kiinnostus sen asioihin ei yleensä kuulunut niihin. Tämä johtui ilmeisesti osittain siitä, että yleisö oli innostunut lentävistä lautasista, mihin vaikuttivat useat tekijät, joihin varmasti kuului myös tiedotusvälineiden huomio.
Pitkän tutkimustyön jälkeen olen tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että monet NICAPin jäsenet olivat vilpittömiä ja tehokkaita tutkijoita, vaikka he eivät toisinaan olleetkaan tietoisia puolueellisuudestaan. Mitä tahansa pelejä onkin ollut meneillään, NICAP:ssa oli todellakin ihmisiä, jotka olivat aidosti kiinnostuneita UFO-mysteereistä, hyvässä ja pahassa. He uskoivat työnsä olevan tärkeää ja pitivät itseään eräänlaisina pioneereina. Jossain mielessä he ehkä olivatkin. Toisissa tapauksissa motiivit ovat enemmänkin kyseenalaisia, samoin kuin toisinaan tutkimuksen tarkkuus.
NICAP koki ylä- ja alamäkiä, menestystä ja epäonnistumisia, ja sen kerrotaan keränneen yhdessä vaiheessa noin 14 000 jäsentä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Mutual UFO Network -verkosto väittää tällä hetkellä verkkosivuillaan, että sillä on maailmanlaajuisesti noin 4000 jäsentä.
NICAPin perinnön merkittävimpiä aspekteja on The UFO Evidence, jonka toimittaja Richard Hall on herättänyt henkiin. Vuoden 1964 raportti sisältää noin 200 000 sanaa UFO-tutkimuksista. Se sisältää sen, mitä NICAP piti 750:nä vakuuttavimpana tapauksena yli 5 000:sta NICAP:n arkistoissa olevasta tapauksesta. The UFO Evidence toimitettiin kongressille, ja yli 10 000 kappaletta siitä jaettiin tieteellisille tutkimusorganisaatioille, valtion virastoille, yliopistoille, sotilaslaitoksille ja kirjastoille (ks. s. 46). Vaikka aineiston merkityksellisyydestä voitiin varmasti kiistellä, raportti tarjosi konkreettisen lähtökohdan keskusteluille ja todellisen saavutuksen aikansa tutkijoille.
Mitä siis tapahtui NICAPin perustamisen, 1960-luvun yleisen kiinnostuksen huippuaikojen, jäsenmäärän nousun, CIA:n soluttautumista koskevien raporttien, järjestön taantumisen ja sen lopullisen 1980-luvun lopun välillä? Jotta ymmärtäisimme paremmin NICAPin nousua & tuhoa sekä kulttuurisesti & yhteiskunnallisesti merkittäviä tapahtumia matkan varrella, aloitetaan tarkastelemalla alkuja. Se vie meidät Yhdysvaltain pääkaupunkiin. Vuosi oli 1956.
Seuraavat tiedot on otettu uudesta kirjastani ’UFO CONTACTS IN ITALY -VOLUME TWO’, jonka Philip Mantlen kustantamo ’FLYING DISK PRESS’ on juuri julkaissut. Se on ensimmäinen kerta, kun nämä tiedot on julkaistu englanniksi.
Benito Mussolini ja senaattori Guglielmo Marconi, Italian akatemian johtaja.
Vuonna 2000 San Marinossa järjestetyssä vuosittaisessa Maailman UFO-symposiumissa kollegani Alfredo Lissoni ja minä pidimme luennon sensaatiomaisesta uuden alkuperäisen materiaalin löytämisestä, joka meille on useaan otteeseen lähetetty nimettömänä niin sanottujen ”fasistien UFO-tietojen” olemassaolosta. Aineisto käsitteli väitettyä lentävää lautasta, joka oli joko syöksynyt maahan tai laskeutunut Magentan lähelle Lombardiassa Italiassa 11. huhtikuuta 1933, noin neljätoista vuotta ennen kuuluisaa Roswellin UFO-onnettomuutta New Mexicossa. Tapahtumaan liittyi myöhempi tutkimus, jonka suoritti sota-ajan hämärä tiedusteluyksikkö nimeltä ”Gabinetto RS/33” (tai RS/33 Cabinet ), ”RS” on lyhenne sanoista Ricerche Speciali tai Special Researches, ja 33 tarkoittaa vuotta 1933, Benito Mussolini oli valtuuttanut tämän ryhmän tutkimaan ongelmaa.
Magentan vuoden 1933 UFO-maahansyöksyn kartta
Myöhemmin maahan syöksynyt UFO varastoitiin SIAI Marchettin halleihin Vergiatessa. Mussolini luuli, että tämä ”epätavallinen lentävä ajoneuvo” oli ranskalainen, brittiläinen tai saksalainen salainen ase, mutta ilmeisesti Guglielmo Marconi uskoi sen olevan luonteeltaan Maan ulkopuolelta. RS/33-kabinetti – aineiston salaperäisen lähettäjän mukaan, joka kirjoitti meille olevansa erään sen jäsenen sukulainen, joka oli tutkinut asiaa. Ilmeisesti vuosien 1933 ja 1940 välisenä aikana Italiassa tehtiin monia erilaisia UFO-havaintoja: eräässä tapauksessa italialainen hävittäjälentokone pysäytti UFOn Ravennan ja Rooman välillä, ja elokuussa 1936 Mestren ja Venetsian yllä tehtiin useampi UFO-havainto (lentävä sikari ja kaksi Saturnuksen muotoista UFOa).
Italiassa tehtiin vuosina 1933-1940 useita UFO-havaintoja, joten ei ihme, että niiden tutkimiseksi perustettiin salainen komissio. Saamiemme ”fasistien UFO-tietojen” mukaan Mussolini perusti sen yhdessä fasistiministerien Italo Balbon ja Galeazzo Cianon kanssa, ja sitä johti Guglielmo Marconi. Ensimmäinen UFO-tapaus oli vuonna 1931 Venetsian lähellä; toinen on edellä mainittu tapaus, kun 13. kesäkuuta 1933 löydettiin laskeutunut UFO.
Meillä on kolme sähkettä (niitä on yhteensä neljä), jotka koskevat tämän UFOn löytymistä, ja prefektille lähetettiin ”pöytäkirja”, joka oli tarkoitettu Italian salaiselle palvelulle ja sanomalehdille uutisen peittämiseksi. Kaikki alkoi alkuvuodesta 1996, kun sain postissa kourallisen käsin kirjoitettuja muistiinpanoja, joissa oli ”kuningaskunnan senaatin” sinetti. Materiaalissa mainittu vuosi oli 1936, ja käsinkirjoitetussa asiakirjassa, jonka eräs salainen agentti, joka käytti etunimeä ”Andrea”, lähetti ensimmäisenä tietylle ”Valiberghille”, oli piirros ”salaperäisestä ilmalaivasta”.
Mestre 1936 -tapausraportin ensimmäinen sivuMestre 1936 -tapausraportin toinen sivu
Agenzia Stefanin sähke Mestren vuoden 1936 tapauksesta: 23/47:N LUOTTAMUKSELLISESSA RAPORTISSA MAINITUISTA TUNNISTAMATTOMISTA LENTOKONEISTA VAADITAAN EHDOTONTA SALASSAPITOVELVOLLISUUTTA – KIRJE SEURAA – ANTONELLI.
”Se havaittiin aamulla”, hän kirjoittaa, ”se oli metallinen kiekko, kiillotettu ja valoa heijastava, ja sen pituus oli kymmenen tai kaksitoista metriä”. Kaksi hävittäjäkonetta lähistöllä sijaitsevasta ilmavoimien tukikohdasta nousi ilmaan, mutta eivät kyenneet tavoittamaan sitä edes 130 kilometrin tuntinopeudella. Se ei päästänyt mitään ääntä, mikä antaisi aihetta pitää sitä aerostaattina (ilmapallona). Kukaan ei kuitenkaan tiedä ilmapalloja, jotka voivat lentää tuulta nopeammin. Tiedän varmasti, että muut lentäjät näkivät sen… raportti päätyi Cianon [Mussolinin vävy ja Italian ulkoministeri] käsiin.
”Sitten, noin tunnin kuluttua ja lennettyään Mestren yli, se nähtiin jonkinlaisena metallisena putkena, joka oli väriltään harmaa tai liuskekivi”. Andrea piirsi uudelleen luottamuksellisen tiedonantajan piirroksen, ja kahden piirroksen ”A” ja ”B” osalta hän selitti, että ”’A’ kuvattiin eräänlaiseksi ilmatorpedoksi, jossa oli hyvin kirkkaat ikkunat… ja jossa oli vuorotellen valkoisia ja punaisia valoja”. ’B’ oli kaksi ’hattua’, kuten papit käyttävät. Ne olivat leveät, pyöreät, keskellä kupoli, metalliset ja seurasivat torpedoa muuttamatta niiden keskinäistä sijaintia”.
Asiakirjassa mainitaan, että ”prefektuuri on aloittanut tutkinnan, mutta voitte kuvitella, että se ei juurikaan etene ja johtaa samanlaiseen lopputulokseen kuin vuonna 1931″. Duce on ilmaissut huolensa, sillä hän sanoo, että jos kyseessä olisi ollut englantilainen tai ranskalainen kone, hänen ulkopolitiikkansa olisi aloitettava alusta”. Vaikka Andrean raportti on vain yksi niistä useista, joita Lissoni ja minä olemme saaneet vuodesta 1996 lähtien, sen sisältö on sensaatiomainen, koska siinä kuvataan klassinen ”lentävä lautanen” vuonna 1936, jolloin lentokoneet hälytettiin ja useita silminnäkijöitä oli. Se paljastaa myös, että Mussolinille ja Cianolle, Italian silloisille ykkös- ja kakkosjohtajille, tiedotettiin tilanteesta.
Aluksi päätin Centro Ufologico Nazionale -järjestön aineiston vastaanottajana arkistoida sen toistaiseksi pois, kunnes syvällisempi analyysi tai uudet todisteet olisivat saatavilla, joiden avulla sen aitous voitaisiin vahvistaa. Kului pitkä aika, ja silminnäkijöiden etsintä oli tuloksetta. Asiakirjassa oli mainittu kolme nimeä, joita kaikkia ei enää pystytty jäljittämään.
Lopulta CUN:n jäsen, tohtori Cristina Vannucci onnistui saamaan ikääntyneen sukulaisensa Faustinon (joka valitettavasti kuoli pian sen jälkeen) todistajanlausunnon, mutta joka vahvisti, että hän oli ollut paikalla ja nähnyt uskomattoman esineen lentävän Mestren ja Venetsian yllä.
CUN sai nimettömän ”herra X:n” (kuten päätimme kutsua häntä) lähettämiä asiakirjoja, ennen kuin Bolognan IL RESTO DEL CARLINO -päivälehti — jonka skeptiset toimittajat eivät julkaisseet niitä — ja kabinetissa RS/33 mainittu kontaktihenkilöihin suuntautunut UFO: LA VISITA EXTRATERRESTRE -lehti. Tämän lehden tehtävänä oli sekä tutkia että peitellä sitä, mitä asiakirjoissa kutsutaan nimellä ”Velivoli Non Convenzionali” tai lyhenteellä VNC (epätavanomaiset lentävät ajoneuvot).
Valitettavasti alkuperäinen kolmenkymmenen sivun mittainen asiakirja VNC:stä (eli se, joka oli lähetetty Bolognan IL RESTO DEL CARLINO -lehdelle) oli kadonnut, kun taas ensimmäinen erä valokopioitua materiaalia, joka lähetettiin UFO: LA VISITA EXTRATERRESTRE -lehteen, ei tuottanut ”herra X:n” toivomaa tulosta. Tämä lehti antoi tutkimuksensa napolilaisen ufologin Umberto Telaricon tehtäväksi, joka suhtautui tapaukseen epäilevästi. Aineisto julkaistiin, mutta sitä pidettiin väärennöksenä.
Ilmeisen pettyneenä ja väsyneenä ”herra X” lähetti 10. syyskuuta 1999 protestikirjeen (tietenkin aina nimettömänä), jossa hän toisti sen, mitä juuri sanoimme RS/33 CABINETista, ja antoi eräiden sen jäsenten nimet: erään varjomaisen tohtori Ruggero Costanti Cavazzanin sekä professori Severin, professori Bottazzin, professori Giordanon ja professori Croccon, jotka kaikki ovat oikeita henkilöitä.
Liitteenä oli myös lehtileike ranskalaisesta ilmavoimien lentäjästä, joka oli kadonnut Italiassa (lentäjä, joka, kuten myöhemmin selvisi, oli epäonnekseen kuvannut UFOn ja puhunut siitä italialaisille!).
RS/33-kabinetilla oli yhteyksiä fasistiseen salaiseen poliisiin OVRAan ja ”Agenzia Stefaniin”, joka oli hallinnon uutistoimisto, joka vastasi fasistisen tiedon ja propagandan levittämisestä. Mitä tulee vuoden 1933 tapaukseen, ”fasistien UFO-tiedot” sisältävät ”TÄRKEÄ JA MITÄ LUOTTAMUKSELLISIN” -sähkeen Milanon lennätintoimistosta, lähettäjänä Agenzia Stefani – Milano, jossa selitetään seuraavaa:
Kuva ”valtavasta ja loistavasta salamaniskusta” (eräänlainen pallosalama), joka Domenica del Corriere -lehden mukaan haavoitti viittä jalankulkijaa Magentan ja Novaran välisellä tiellä.
”Ducen (eli Mussolinin) henkilökohtaisella määräyksellä vaaditaan ehdotonta vaikenemista tuntemattoman lentokoneen väitetystä laskeutumisesta kansalliselle maaperälle STOP Stefanin viraston tänään lähettämä julkaistu versio vahvistettu STOP Sama versio koskee myös henkilökuntaa ja toimittajia STOP Rikkojille odotetaan enimmäisrangaistusta, joka voi ulottua jopa valtion turvallisuustuomioistuimeen STOP”.
Vaikka se ei ole ollut meille mahdollista — 70 vuotta myöhemmin! -löytää vielä elossa olevia silminnäkijöitä noille tapahtumille, uskomme löytäneemme epäsuoran vahvistuksen lentävän lautasen laskeutumiselle (tai ehkäpä ”törmäykselle”) 9. heinäkuuta 1937 ilmestyneen suositun viikkolehden Domenica del Corriere uutisartikkelista.
Hyvin naamioidussa viestissä kerrottiin ”valtavasta ja loistavasta salamaniskusta”, joka eräänä yönä haavoitti viittä jalankulkijaa Magentan ja Novaran välisellä tiellä”.
Italian kuninkaallisen tiedeakatemian presidenttinä senaattori Guglielmo Marconi, Italian Nobel-palkittu ja tunnetuin tiedemies ja keksijä, johti kabinettia, johon kuului myös useita muita merkittäviä italialaisia tähtitieteilijöitä, tiedemiehiä ja ilmailuinsinöörejä, kuten senaattori Luigi Cozza, tähtitieteilijä Gino Cecchini ja professorit Vallauri, Pirotta, Crocco, Debbasi, Severi, Bottazzi ja Giordano.
Edesmennyt tohtori Antonio Garavaglia, italialainen huipputekninen asiantuntija, suoritti testejä saamalleni materiaalille, ja tulokset olivat positiivisia, ja ne vahvistivat tärkeimmän paperin (piirros vuoden 1936 UFOsta, josta raportoitiin Mestren yllä) aitouden. CUN toimitti jäljennökset kahdeksastatoista fasistiajan salaisesta asiakirjasta (käsinkirjoitettuja muistiinpanoja ja sähkeitä) sekä rikosteknisen raportin, jossa vahvistettiin yhden asiakirjan aitous (piirros kahdesta Saturnuksen muotoisesta ”lentävästä lautasesta”, jotka seurasivat sylinterinmuotoista ”emoalusta”). CUN toimitti jäljennökset italialaisille tiedotusvälineille, mukaan luettuina kansallinen televisioverkko RAI UNO ja johtavat sanomalehdet, kuten IL RESTO DEL CARLINO, LA NAZIONE ja LA REPUBBLICA.
Kun Italian asiat menivät huonosti sodan aikana, kaikki RS/33-kabinetin tiedostot toimitettiin oletettavasti natsi-Saksaan. Kuten Lissoni huomauttaa, huhut natsien levyistä ovat vaivanneet UFO-kirjallisuutta vuosikymmeniä, ja yksi italialainen tiedemies, Giuseppe Belluzzo, mainitaan aina yhdessä saksalaisten, Miethen, Schrieverin ja Habermohlin kanssa. Niin sanotuista natsien lentävistä lautasista on kirjoitettu paljon hölynpölyä — osa siitä on häpeilemätöntä uusnatsipropagandaa — mutta epäilemättä asiassa on ainakin jonkin verran perää. Miethen ja muiden nimet on vahvistettu FBI:n ja muissa yhdysvaltalaisissa ja saksalaisissa asiakirjoissa. On myös mahdollista, että saksalainen V-7 (vallankumouksellinen levymäinen lentokone, jonka prototyypin olemassaolon Hermann Oberth vahvisti) kehitettiin alun perin italialaisen tutkimuksen jälkeen VNC:n toimesta.
Miethe-Belluzzon ”lentävä lautanen”
Mussolinin Italian sosialistisen tasavallan teknikko vuosina 1944 ja 1945 Gardajärven alueella löysi ja antoi meille seitsemäntoista alkuperäistä asiakirjaa isältään, mukaan lukien yksityiskohtaiset piirustukset italialaisen kiekonmuotoisen ”DISCOMET”-lentokoneen ulkoisista osista, jotka kuvaavat tuntematonta ja koskaan valmistamatonta italialaista levymäistä lentokonetta, jonka hän oli suunnitellut toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina. Sitä paitsi saksalainen lentokonesuunnittelija nimeltä Nordung oli 30-luvun lopusta lähtien yrittänyt rakentaa avaruuteen lähetettävää ”aurinkoista” lentävää kiekkoa, joka myöhemmin nimettiin uudelleen ”lentäväksi pyöräksi”, joten ei ole mikään ihme, että italialaiset fasistit, jotka kohtasivat UFOn, valitsivat selityksen, jonka mukaan kyseessä oli salainen ase!
D.G.:n ”Discomet” -aluksen rakenne (poikkileikkauspiirustus).
D.G.:n ”Discometin” pohjapiirros.
Ovatko ”fasistiset ufotiedot” aitoja? Kun otetaan huomioon CUN:lle suoritettu tekninen rikostekninen analyysi, vastaus on tietenkin myönteinen minulle ja kollegalleni Alfredo Lissonille (joka löysi Milanon prefektuurin arkistosta myös noin 500 kopiota Italian kuningaskunnan prefektin sähkösanomista hallitukselle vuosina 1933-1938, joista osa koski varmoja raportteja ”epätavallisista lentävistä ajoneuvoista” ja osoitti Italian viranomaisten kiinnittäneen huomiota ongelmaan).
Ne vaikuttavat siis aidoilta huolimatta siitä, että kriitikot eivät hyväksy niitä varsinaisiksi ”historiallisiksi asiakirjoiksi”. Mutta vaikka niitä pidettäisiinkin vain eräänlaisena ”yksityisenä kirjeenvaihtona”, ei voida jättää huomiotta sitä tosiasiaa, että niissä mainitaan UFO-ilmiö vuonna 1936 päivätyssä raportissa.
Milanon prefektuurin arkistosta on peräisin useita kopioita Italian kuningaskunnan prefektuurien vuosina 1933-1938 hallitukselle lähettämistä sähkeistä, joissa mainitaan raportteja ”epätavanomaisista lentävistä ajoneuvoista” ja osoitetaan Italian viranomaisten kiinnittäneen virallisesti huomiota ongelmaan. Tässä prefekti Mutinellin allekirjoittamassa sähkeessä mainitaan ”tuntemattomien lentävien ajoneuvojen” esiintyminen Valonan yllä Albaniassa, joka oli Italian hallinnassa (ennen toista maailmansotaa Victor Emanuel III oli Italian ja Albanian kuningas ja Etiopian keisari).
Tutkijoiden kunniaksi koko asia pidettiin tiukasti salassa, kunnes Antonio Garavaglian ammattitaitoinen rikostekninen analyysi oli valmis. Vasta sen jälkeen asiakirjat luovutettiin Italian lehdistölle ja julkaistiin artikkelisarjassa CUN:n virallisessa lehdessä ja myöhemmin kirjassa. Garavaglia suoritti sarjan kemiallisia testejä paperille ja musteelle — muistakaa, että hänellä oli hallussaan alkuperäiskappaleet eikä kopioita — ja hän totesi, että ne ovat todella aitoja, käsin kirjoitettuja asiakirjoja fasistien ajalta. Paperin väri ja musteen vanhenemisprosessi saivat hänet uskomaan, että ne olivat ehdottoman aitoja eivätkä moderneja väärennöksiä.
Alfredo Lissoni konsultoi myös Andrea Bedettiä, historioitsijaa ja Italian fasistisen ajan asiantuntijaa. ”En voi sulkea pois RS/33-kabinetin olemassaoloa”, Bedetti sanoi. Hän tutki asiakirjoissa myös ajanjakson sanamuotoa ja byrokraattista tyyliä” sekä käytettyä kirjepaperia (”Kuningaskunnan senaatti” ja Stefanin viraston sähkeet) ja ilmailuterminologiaa. Bedetti totesi, että kaikki oli yhdenmukaista aitojen fasistiajan asiakirjojen kanssa. Debunkkereiden mukaan tämä ei sulje pois taitavaa väärentäjää, mutta heidän on myönnettävä, että hänen olisi täytynyt olla joku, joka tuntee fasistien historian, tyylin, sanaston ja terminologian syvästi. Bedetti huomautti myös, että vuosina 1933-1940 — samaan aikaan väitetyn RS/33-kabinetin kanssa — Mussolinin valta oli huipussaan ja Italia oli yksi maailman johtavista maista ilmailun ja sotilasilmailun alalla.
Jos siis ”fasistiset ufotiedot” ovat aitoja, tämä muuttaa ”virallisen” ufologian historiaa, ja ensimmäinen maa, joka virallisesti käsitteli UFO-ongelmaa, ei ollut enää Yhdysvallat, vaan Italia.
Alfredo Lissonin hypoteesi on, että vuonna 1933 löydetty lautanen oli piilotettu johonkin alueen lähimmistä ja eristäytyneimmistä lentokonehalleista, nimittäin SIAI Marchettin ilmailulaitoksen lentokonehalleihin Vergiatessa tai Sesto Calendessa Varesen alueella Ticinossa. Ne olivat tuolloin Regia Aeronautican (Italian kuninkaalliset ilmavoimat) ja kenraali Italo Balbon, erittäin suositun ja maailmankuulun lentomiehen ja, kuten mainittu, RS/33-kabinetin jäsenen, valvonnassa. Toisen maailmansodan alussa hänestä tuli Lybian varakuningas, vaikka hän vastusti Italian liittoutumista natsi-Saksan kanssa, mutta italialaiset patterit ampuivat hänen koneensa siellä ”vahingossa” alas. Fasistit teloittivat myöhemmin toisen kabinetin jäsenen, Mussolinin vävyn kreivi Galeazzo Cianon, koska hän vastusti Il Ducea.
Lissoni oli saanut vihjeen ”Varesen reitistä” useiden vihjeiden avulla: UFO:n löytymisestä kertovat viestit tulivat läheisestä Milanon lennätintoimistosta, ja tuohon aikaan alueelle lähetettiin yhtäkkiä mustia paitoja, ja Varesen sanomalehti ”Cornice Praline” julkaisi 20. kesäkuuta 1933 ensimmäisen raportin, jossa korostettiin, että Marsin elämänmuodot olivat yhteydessä Maahan — melkeinpä itsestäänselvyytenä — ja että Marsin elämänmuodot olivat yhteydessä Maahan. Myös Sesto Calendessa sijaitsevassa SIAI Marchettin laitoksessa oli johtaja nimeltä Moretti, ja Italian sosialistisen tasavallan aikana eräs Moretti-niminen mies sytytti vastarintaliikkeen puolelle siirryttyään tulipalon Vergiaten lentokonehalleihin (joissa ehkä vartioitiin jotakin ilmailusalaisuutta). Ja lopuksi, kun sota oli ohi, Yhdysvaltain ilmavoimat ja natsien salaisen palvelun jäsenet soluttautuivat samaan aikaan Sesto Calendeen tutkimaan huhuja Vergiatessa säilytettävistä maanpäällisistä lentävistä lautasista. Lisäksi koko alue on ollut muinaisista ajoista lähtien voimakkaan ufologisen toiminnan keskus — siinä määrin, että se sai lempinimen ”Ticinon kolmio”.
Huhtikuussa 1945 1. panssaridivisioona valtasi SIAI Marchettin ilmailulaitoksen, jossa vuoden 1933 Magentan UFOa (tai sen jäänteitä) todennäköisesti säilytettiin, ja se tuotiin Yhdysvaltoihin. RS/33-kabinetti” oli todellakin jatkanut toimintaansa aina Italian sosialistisen tasavallan aikaan asti, jolloin osa UFOja koskevista asiakirjoista, jotka olivat useissa sinetöidyissä laatikoissa, oli lähetetty Berliiniin, kun taas osa — ”ei-epäolennainen osa” — oli jäänyt Italiaan.
Ja tämä viimeisin materiaalilähetys sisälsi kopioita uusista asiakirjoista, jotka mahdollisesti osoittivat, että Hitlerin ja Mussolinin välillä oli tehty sopimuksia uuden (avaruusolentojen teknologian?) tutkimisesta, sopimuksia, jotka oli tehty vuonna 1938. Nämä asiakirjat olivat: Stefani Agencyn viesti Firenzestä, joka sisälsi Hitlerin haastattelun tämän vieraillessa Italiassa; seteli, jonka nimellisarvo oli miljoona liiraa (ehkä RS/33-kabinetin ”mustat rahastot”); pöytäkirjat, jotka koskivat fasistihallituksen kanssa yhteistyötä tehneiden professorien antamaa salassapitovelvollisuutta; Benito ja Rachele Mussolinille osoitettu (rekisteröity) kutsu Villa Torloniaan (jonka sanotaan olevan ”riuione riservatissima dedicada al Gabinetto RS/33” (eli ”erittäin yksityinen kokous, joka on omistettu RS/33-kabinetille”).
Tiedämme, että muutamaa vuotta myöhemmin, juuri ennen toista maailmansotaa, italialaiset pystyivät valmistamaan historian ensimmäisen suihkukoneen prototyypin (Campini Caproni 1). Tiedämme kuitenkin myös, että Italian ilmailuteollisuus oli peränpitäjä Länsi-Euroopassa ensimmäisen maailmansodan päättyessä. Kysymys kuuluukin: voiko olla mahdollista, että Milanon lähellä sijaitseviin hangaareihin varastoitujen UFOjen tutkiminen antoi italialaisille tarvittavan teknologian? On muistettava, että italialainen insinööri Secondo Campini toimitti Regia Aeronauticalle (Italian kuninkaallisille ilmavoimille) raportin suihkumoottorikäytön mahdollisuuksista ja esitteli Venetsiassa suihkukäyttöisen veneen. Vuonna 1934 Regia Aeronautica myönsi luvan suihkukoneen kehittämiseen Campinin käyttämän periaatteen demonstroimiseksi ja pyysi häntä rakentamaan kaksi suihkukoneella varustettua lentokonetta 1930-luvun jälkipuoliskolla.
Huomionarvoista on se yhteensattuma, että kaikki tämä ”suihkukoneiden” kehitys, joka oli linjassa italialaisen kiinnostuksen kanssa niin sanottua ”superaviazionea” (superilmailu) kohtaan, alkoi tapahtua tasan vuosi ensimmäisen Venetsiassa tehdyn VNC-havainnon (1931) ja Magentan UFO-onnettomuuden (1933) jälkeen. Campini oli ehdottanut suihkumoottoria vuonna 1932, ja suihkumoottorilla varustetun lentokoneen ensimmäinen tunnettu lento oli italialaisen Caproni Campinin prototyyppi N.1-moottorihuihdutuskoneella, joka lensi 27. elokuuta 1940.
Se oli ensimmäinen Fédération Aèronatique Internationale -järjestön tunnustama suihkukone (tuolloin Saksan Heinkel 178 -ohjelma oli vielä natsihallituksen salassa pitämä). Liittyykö tämä kaikki ”takaisinmallinnukseen”, jonka tarkoituksena on kopioida tuntemattomia lentokoneita, joista on raportoitu ”fasistien UFO-tiedoissa”?
Belluzzon ”Turboproietti” eli Turbina proiettile -aluksen rakenne.
Toinen kysymys liittyy Giuseppe Belluzzon toisen maailmansodan aikana luoman ”Turboproietti” (Turbina proiettile) -levyn alkuperäiseen ideaan. SS:n kanssa vuoden 1943 jälkeen työskennellyt Belluzzo suunnitteli kolmen moottorin suihkuputkijärjestelmän, joka pyörittäisi rengasmaista siipeä. Belluzzo oli saanut inspiraatiota Hermann Oberthin 1930-luvulla tekemistä kiertoratakoneiden konsepteista, joten hän käytti omaa insinööritaitoaan tähän suunnitteluun. Seuraavassa on lyhyt kuvaus suunnitelmasta, jonka on tehnyt Rob Arndt:
”Kiekon reunalla olevilla suihkuputkilla oli muuttuva halkaisija. Aluksi putkia pyöritti turbiini, kunnes ilma kiihtyi putkien läpi. Kunkin putken leveimpään kohtaan ruiskutettiin öljyä, joka sytytettiin. Lämpötila nousi nopeasti, ja kunkin putken päässä ilma saavutti 700 metrin sekuntinopeuden, jolloin pyöreä alus pystyi pyörimään 400 metrin sekuntinopeudella. Kun polttoaine loppui, räjähteillä ladattu ”Turboproietti” yksinkertaisesti putosi maahan samaan tapaan kuin saksalainen V-1-ohjus. Sen toivottiin osuvan kohteeseensa.”
Vaikka SS kannatti tätä ajatusta, tärkeämpänä pidettiin miehittämätöntä ilmaversiota ”Flakmine”, jota Giuseppe Belluzzo työsti vuonna 1945 sodan päättyessä. Prototyyppejä ei koskaan rakennettu. Niinpä herää kolmas kysymys: onko mahdollista, että Belluzzon Turboproietti on rakenteeltaan samanlainen kuin UFO, jota väitetään säilytetyn SIAI Marchettin lentokonehallissa Vergiatessa lähellä Milanoa vuoden 1933 jälkeen?
Lisäksi on myös eräs outo ja salaperäinen viittaus Mussolinin 23. maaliskuuta 1941 pitämästä puheesta, jossa Duce totesi:
”On todennäköisempää, että Yhdysvaltoihin hyökkäävät tuntemattomat mutta sotaisat asukkaat Mars-planeetalta, jotka tulevat alas tähtiavaruudesta käsittämättömillä lentävillä linnoituksilla, kuin akselivaltion sotilaat”. Mitä Duce yritti sanoa lainaten ”marsilaisia” hyökkääjiä? Kuten Timothy Good korostaa, tämä oli H. G. Wellsin ”Maailmojen sodan” ohella lähes varmasti ensimmäinen virallinen viittaus avaruusolentojen aluksiin, ja se osoittautui ennakoivaksi. Vuotta myöhemmin eräs erikoinen tapaus sai jotkut amerikkalaiset sotilasjohtajat miettimään, olivatko he todellakin joutuneet muualta tulleiden olentojen hyökkäyksen kohteeksi.” Tämä tapahtui vuonna 1942 niin sanotussa ”Los Angelesin taistelussa”. Vuonna 2013 saimme tietää, että ranskalaisen ufologin Jean Gabriel Greslén haltuunsa saamissa Yhdysvaltain salaisissa asiakirjoissa todettiin, että kaksi UFOa ammuttiin alas ja saatiin talteen tuon tapauksen aikana, ja kesäkuussa 1947 Einstein-Oppenheimerin toimittamatta jäänyt kirje ”Suhteet taivaankappaleiden (sic) asukkaisiin”, joka oli osoitettu Yhdysvaltain presidentille, viittaa siihen, että Yhdysvaltain viranomaiset olivat hyvinkin tietoisia avaruusolioiden UFO-onnettomuuksista jo ennen Roswellin tapausta: eli Los Angelesin tapauksesta (1942) ja Magenta 1933 -tapauksesta (1945).
Törmäsin eräänä päivänä johonkin, joka antaa osittaisen ratkaisun joihinkin UFOja koskeviin kysymyksiin. Viranomaiset ovat ihmetelleet, miten voi olla mahdollista, että tutkalla tai FLIR:llä nähdään esine, mutta lentäjät, jotka on lähetetty pysäyttämään ne, eivät näe sitä. Vastaus saattaa olla, että kyse on ihmisen kyvystä nähdä vain tiettyjä valoaaltoja.
Näemme niin sanotun näkyvän valon spektrin. Sitä rajoittavat ultravioletti toisessa päässä ja infrapuna toisessa päässä. Vaikka emme voi nähdä infrapunaa, meillä on välineitä, joilla se on mahdollista. Jos alus on kätkeytynyt infrapunapilveen, se saattaa olla näkymätön torjuntalentäjälle tai maassa oleville silminnäkijöille, mutta se voidaan nähdä tutkalla ja FLIR-järjestelmällä. Ehkä tämä on vihje teknologiasta, joka voisi peittää lentokoneemme jollain tavalla.
Tunnustan, etten ole varma, miten tämä toimisi tai voisiko se toimia. Huomasin vain, että infrapunavaloa säteilevä alus ei näkyisi ihmissilmälle. Infrapunan käyttäminen minkä tahansa aluksen peittämiseen ei ehkä toimisi, varsinkaan päivänvalossa, mutta se voisi selittää aluksen äkillisen katoamisen, jos sen lähettämä valo vaihtuisi näkyvästä spektristä infrapunaan. Se näyttäisi katoavan ja pysyisi samalla paikallaan. Olen varma, että joillakin optiikan tiedemiehillä voisi olla jotain sanottavaa tästä.
Tietenkin on edelleen havaintoja, joissa silminnäkijät näkevät UFOn. Tällainen oli tapaus 18. toukokuuta tänä vuonna. El Renossa, Oklahoman osavaltiossa asuva silminnäkijä istui kotitalonsa takapihan terassilla, kun hän huomasi taivaalla kiiltävän pisteen. Hän oli utelias siitä ja katseli, kun se näytti kasvavan. Minuutin kuluttua hän näki pyöreän muodon. Sitten se kääntyi jyrkästi ja kiihtyi, ja katosi muutamassa sekunnissa.
Hän sanoi nähneensä selvän muodon, joka ei muistuttanut lainkaan tavanomaista lentokonetta. Kun hän tajusi, mitä hän näki, UFO oli jo kadonnut. Hän ajatteli kännykkäänsä liian myöhään ottaakseen kuvia.
Tämän kuun retrohavainnossa tarkastelen William Rhodesin valokuvia, jotka otettiin 7. heinäkuuta 1947 Phoenixissa, Arizonassa. Hän oli kävelemässä talostaan takapihalla sijaitsevaan laboratorioonsa, kun hän kuuli jotain, jota hän kuvaili suhisevaksi ääneksi. Hän katsoi ylös ja luuli näkevänsä yhden uusista suihkukoneista, mutta tajusi nopeasti, että se oli jotain muuta. Hän juoksi laboratorioonsa hakemaan kameransa ja otti kaksi kuvaa.
Rhodes-kuvista parempi
Toinen Rhodes-kuva
Vaikka se ei näistä valokuvista näykään, Rhodesin piirtämä kuva näyttää levynmuotoisen kohteen. Sillä ei ollut propelleja eikä suihkumoottoreiden turbiineja aluksessa. Hän sanoi, että UFO kierteli ympäriinsä, mutta hän otti ainoastaan vain yhden lisäkuvan. Hänellä oli vain kaksi kuvaa jäljellä filmillä.
Rhodesin piirros näkemästään ja valokuvaamastaan.
Ilmavoimien mustamaalauskoneisto yritti osoittaa, että kyseessä oli huijaus. Rhodesin väitöskirjaan liittyi kysymys tohtorintutkinnosta, vaikka hänen laivastopalveluksensa toisen maailmansodan alussa olikin väitteen lähde. He eivät pitäneet siitä, että hän oli itsenäinen ammatinharjoittaja, ja sanoivat, että hän eli vaimonsa tuloilla. Totuus oli, että hänellä oli useita patentteja, ja sitä yliopistot tavoitte hänen ongelmanratkaisukykynsä vuoksi. Juttelin erään Rhodesin tunteneen miehen kanssa, joka kertoi minulle, että Rhodes oli fiksu kaveri ja nero. Voit lukea lisää tästä tapauksen näkökohdasta täältä:
Ilmavoimat leimasi tapauksen huijaukseksi, vaikka Ken Arnold sanoi, että kaksi armeijan tiedustelu-upseeria oli kertonut hänelle, että Rhodesin valokuvat muistuttivat alusta, jonka hän, Arnold, oli nähnyt. Käsittelin tapausta perusteellisesti kirjassa The Best of Project Blue Book.
Lisäyksenä tarinaan, tämä oli kommentti, joka oli liitetty erääseen Rodoksesta kirjoittamaani viestiin:
William Albert Rhodes oli setäni. Hän kuoli vuonna 2007 90-vuotiaana. Hänen viimeinen vaimonsa (kuudesta) Nancy asuu yhä heidän talossaan 13th Placessa Phoenixissa, ja hän täytti 87 vuotta viime tammikuussa. Hän asui pitkään Arizonassa ja asui Phoenixissa, kun se oli pieni 35 000 asukkaan kylä. Tuohon aikaan ihmistä arvioitiin sen perusteella, mitä hän tiesi ja mitä hän teki, eikä sen perusteella, mitä paperin mukaan tiesi. Siihen aikaan oli kirjaimellisesti villi länsi. Bill oli monien tuon ajan johtavien ihmisten ystävä, mukaan lukien kaksi miestä, joista tuli Arizonan kuvernöörejä.
Älyllisesti Bill oli loistava, ja hänellä oli monia kiinnostuksen kohteita, jotka eivät rajoittuneet vain siihen, mitä olen lukenut täältä. Hän oli hyvin aktiivinen Arizonan varhaisessa radiomusiikkikentässä. Hän soitti pianoa koko elämänsä ajan erittäin korkealla tasolla. Hänellä oli monia patentteja, muun muassa vesihitsaaja, josta minulla on yksi autotallissani. Hän työskenteli laajasti aurinkoenergian parissa, ja hänen kotonaan on edelleen hybridi-aurinkopaneeli veden lämmittämistä varten ja ”helioskooppi”, joka käyttää peilien kautta heijastunutta valoa rakennuksen sisäpuolen valaisemiseen, muiden innovaatioiden ohella. Hän järjesti Arizonassa vuonna 1955 ”aurinkoenergian esittelytilaisuuden”, jota paikalliset tiedotusvälineet tosin uutisoivat, mutta joka oli melkoinen floppi, mikä johtui uskoakseni Arizona Public Servicen ja Salt River Projectin kaltaisten yritysten vakiintuneista intresseistä. Hän oli ”90 päivän ihme” eikä koskaan sanonut muuta.
Kukaan, joka tunsi hänet edes vähänkään, ei ajattelisi, ettei hän ansaitsisi kutsua itseään tohtoriksi. Hän keksi Rhodes-kaasun (happivety), ja vaikka sitä nykyään kutsutaankin Brownin kaasuksi, se oli hänen kehittämänsä ja keksimänsä. Hän menestyi jonkin verran liike-elämässä, mutta hän teki monia huonoja päätöksiä eikä hänellä ollut pysyviä liike-elämän etuja. Häntä käytettiin ja väärinkäytettiin hyväksi liiketaloudellisesti koko hänen elämänsä ajan. Tiedän vain vähän UFO-kuvista, koska olen syntynyt vuonna 1947. Hän aina pilaili kanssani ja sanoi, että olin puoliksi avaruusolento. Yksityiselämästä huolimatta (hänellä oli ilmeisesti kuusi vaimoa) hän ei ollut kaikkein vakain perheenisä, mutta loppujen lopuksi hän oli ainutlaatuinen, monipuolinen, älykäs ja virheellinen, kuten useimmat meistä.
Minusta se oli mielenkiintoista ja vahvisti monia muita asioita, joita olin oppinut Rhodesista ja hänen valokuvistaan.
Douglas Johnsonin viime viikolla tekemän paljastuksen jälkeen, joka perustui Tom Careyn tekemään ja nauhoittamaan haastatteluun (katso alla), otin yhteyttä tohtori Jacques Valleen. Careyn haastattelussa kerrottiin San Antonion UFO-onnettomuudesta tarina, joka poikkesi merkittävästi Valleen ja Paola Harrisin kirjoittamasta tarinasta. Kysyin Valleelta, oliko hän tietoinen Careyn haastattelusta.
Yllätyksekseni hän ei vain vastannut, vaan teki sen vieläpä nopeasti. Hän vahvisti tietävänsä haastattelusta, mutta teki selväksi, että se, että Reme Baca halusi ansaita rahaa havainnolla, ei tarkoittanut, että se ei olisi totta. Monet ihmiset UFO-yhteisössä ansaitsevat jonkin verran rahaa havainnoistaan tai asiantuntemuksestaan. He kirjoittavat kirjoja ja osallistuvat kokouksiin, eikä juuri ketään arvostella siitä.
Minun oli pakko yhtyä tähän. Minua on monta kertaa syytetty siitä, että olen mukana vain rahan takia. Sillä ei ollut väliä, että jotkut niistä, jotka esittivät tuon väitteen, kirjoittivat kirjoja ja antoivat haastatteluja ja ansaitsivat rahaa kentän ulkopuolella. Olen usein miettinyt, eikö tätä voisi sanoa lähes kaikista. He olivat mukana rahan takia. Valitkaa jokin kutsumusammatti ja miettikää, tekikö asianomainen henkilö sitä rakkaudesta työhön vai siksi, että sen tekeminen toi rahaa. Mutta poikkean aiheesta.
Valleen vastaus kattoi vain tämän pienen osan siitä, mitä Baca oli sanonut Careylle. Enkä ollut kiinnostunut siitä. Lähetin toisen sähköpostiviestin, tällä kertaa toivoen perusteellisempaa vastausta. Mainitsin joitakin ristiriitaisuuksia Bacan kertomissa kahdessa tarinassa. Huomautin, että Baca kertoi Careylle olleensa Jose Padillan kanssa kuorma-autossa eikä hevosilla, kun he törmäsivät pudonneeseen UFOon. Mainitsin, että Baca sanoi, että he olivat ottaneet jäänteet armeijan kuorma-auton takaosasta eivätkä aluksen sisältä, kuten julkaistussa versiossa kerrottiin. Huomautin vain joistakin todellisista ongelmista, jotka upottaisivat San Antonion onnettomuustarinan, ellei kahta versiota voitaisi jotenkin sovittaa yhteen.
Nyt on kulunut viikko, enkä ole saanut vastausta. Kun ajattelee asiaa, mitä voi sanoa. Tarina muuttui useilla radikaaleilla ja merkittävillä tavoilla. Pienet muutokset vuosikymmeniä vanhassa tarinassa eivät ole suuri ongelma. Kun kuitenkin siirrytään armeijan kuorma-auton takapenkiltä varastetuista roskista kiipeämiseen avaruusalukseen ja roskien kuorimiseen seinästä, se haiskahtaa valheelta.
Kun siirrytään kuorma-auton kuljettamisesta kadonneen lehmän etsinnöissä ratsastamiseen, se on iso ongelma.
Kun tähän yhdistetään kaikki muut asiat, kuten väite, jonka mukaan Eddie Apodaca -niminen osavaltion poliisi tuli paikalle, vaikka vuonna 1945 osavaltion poliisissa ei ollut ketään tämän nimistä poliisia, se on todellinen ongelma. Huomautan jälleen kerran, että suuri osa tästä on esitetty Johnsonin raporteissa, jotka voi lukea täältä:
Todellinen pointti tässä on huomata, että tohtori Vallee vastasi nopeasti sähköpostilla, jossa ei käsitelty pääasioita. Hän valitsi yhden pienen ongelman, josta olen samaa mieltä. Se, että Baca halusi tietää, miten hyödyntää havaintoa, ei ole tärkeää. Mutta kun vaadin lisätietoja tärkeimmistä asioista, hän ei vastannut.
Ja jos et huomannut sitä, uskon, että tarina on huijausta. Se ei perustu tosiasioihin… no, se ei ole aivan totta. New Mexicossa on kaupunki nimeltä San Antonio, ja siellä on lainattu paljon tosiasioita Roswellin tapauksesta.
Blogin lukijat tietävät, että olen tutkinut ja julkaissut informaatiota Mutual UFO Networkin (MUFON) ja Bigelow Aerospace Advanced Space Studiesin (BAASS) välillä vuosina 2009-2010.
Toiset tutkijat, kuten amerikkalainen Curt Collins ja ruotsalainen Roger Glassel tarjosivat lisätietoja sopimuksesta. Lisäksi kirjassa ”UFO Investigations: The Age of Disclosure” amerikkalaistutkija ja julkaisija Richard Lang, joka toimi MUFONin ja BAASSin yhdyshenkilönä, syventyi sopimuksen yksityiskohtiin ja hänen MUFONin nimissä tekemään työhön.
Osana omia tutkimuksiani olen kiinnostunut selvittämään sellaisten tapausten yksityiskohtia, joita MUFON antoi BAASSille tehtäväksi. Richard Langin kirjoittamista MUFON Journalin artikkeleista kykenin koostamaan yli 60 tapauksen taulukon.
”Paraurbaani etsivä”
Törmäsin vuonna 2021 ilolla kirjaan ”Para-Urban Detective”, jonka oli kirjoittanut entinen MUFONin tutkija Norman Gagnon. Hän oli MUFONin STAR-ryhmän (Strike Team for Area Research) jäsen ja myös mukana MUFON SIP-projektissa (Star Team Impact Project). SIP teki varsinaiset tapaustutkimukset MUFONille, jotka sitten lähetettiin BAASSille.
Yksi kirjan osio käsittelee kolmea erityisen omituista SIP-tapausta, jotka kaikki olivat taulukossani, mutta joista minulla ei ollut paljoakaan tietoja:
1. 16.huhtikuuta 2009. Pasadena, Maryland. MUFONin tapaus 16539. (Taulukossani 17. huhtikuuta, joka luki MUFON Journalissa.)
Arviolta kello 03.15, nainen heräsi unesta ja kuuli äänekästä huminaa. Hän herätti kumppaninsa ja tarkasti talonsa ja yritti selvittää mistä ääni tulee. Hän katsoi ikkunasta ja näki suuren, kolmion muotoisen kappaleen ”leijailevan”. Sillä ei ollut ulkoisia valoja, se oli täysin musta. Se oli bumerangin muotoinen, ja sen siipien väli oli arviolta 100 metriä. Se hitaasti liikkui kaakkoon, ja sillä kesti arviolta 17 minuuttia mennä pois näkyvistä. Naapuri sanoi myös kuulleensa huminaa.
2. 23. elokuuta 2009. Manassas, Virginia. MUFONin tapaus 18855.
Arviolta 15.30 EST, kaksi henkilöä samassa osoitteessa näki kolme hiljaa lentävää kolmiota taivaalla. Ne eivät vaikuttaneet sähkölaitteisiin mitenkään. Kappaleet lensivät pilvikerrosten alapuolella ja ne olivat Dullesin lentokentän laskeutumisreitin edessä. Kesto 2 minuuttia.
3. 27. marraskuuta 2009. Richmond, Virginia. MUFONin tapaus 20768. (Omassa taulukossani näkyy päivämäärällä 30. marraskuuta.)
Kello 19.30pm EST neonvihreä pisaran muotoinen kappale, jonka häntä vilkkui nopea valkoista valoa, laskeutui puiden taa. Tapauksen näki kolme ihmistä. Puut olivat 110 metrin päässä autosta, jossa he istuivat. Kappale laskeutui heidän oikealta puolelta vasemmalle, noin 45 asteen kulmassa. He katsoivat sitä noin 4-5 sekunnin ajan. Se oli täysin hiljaa. Toiset paikalliset silminnäkijät sanovat myös nähneen sen.
Varhaisin inkarnaatio Robert T. Bigelowin julkiselle kiinnostukselle koskien UAP:a ja muita aiheita oli Bigelow Foundation.
Angela Thompson Smith, PhD, jokin aika sitten ilmaantui vieraaksi Erica Lukesin radio-ohjelmaan ”UFO Classified.” Angela työskenteli Bigelow Foundationilla lokakuusta 1992 huhtikuuhun 1994. Hän oli kiltti ja lähetti minulle kopion hänen valmistelemastaan raportista säätiölle. Raportti julkaistiin konferenssijulkaisussa 4th Annual Crash Retrieval Conference Proceedings, 2006, Las Vegas, Nevada, s. 193-205.
Raportissa on paljon kiinnostavaa materiaalia, mutta tämän blogipostauksen tarkoituksiin kerään relevantit osat koskien UAP:ta.
Angela Thompson Smith. Kuva: Amazon.com
Kirjasto
Angelan ensimmäinen tehtävä oli perustaa kirjasto Bigelow’n pääkonttoriin. Kirjasto koostui suuresta määrästä UAP-ilmiötä, abduktioita ja paranormaalia koskevaa työtä. Kiinnostavaa kyllä kirjastoon pääsi vakavat tutkijat. Kirjat, raportit, konferessipaperit ja muut dokumentit kerättiin ja luetteloitiin.
Abduktiotutkimus
Vaikka Roperin epätavallisten kokemusten gallup oli tehty ennen Angelan aikaa säätiössä, hän sai puheluja sekä terveysammattilaisilta että gallupin tutkimusaiheen kokijoilta.
Marraskuussa 1992 Angela ja Robert Bigelow ottivat osaa yhden päivän konferenssiin Los Angelesissa. Siellä noin 150 terveysammattilaista kuuli esityksiä keskeisiltä abduktiotutkijoilta.
Eräs aspekti, josta en ollut aiemmin tietoinen, oli Bigelow’n kiinnostus ”UFO-havaitsijoihin”. Näin siis lainaan Angelan raporttia aiheesta:
Aloitettuani työt Bigelow Foundationilla sain kutsuja moniin taivastarkkailuihin, erityisesti Blue Diamondin lähellä, Las Vegasin vieressä. David Smith, jonka olin tavannut juuri sen jälkeen kun aloitin säätiöllä, tuli mukaani matkoille. Robert Bigelow oli pyytänyt Davidia rakentamaan useita UFO-havaitsijoita. Koska Dave työskenteli valtion sopimuksella insinöörilafkalle, hän joutui tekemään tätä vapaa-aikanaan. David rakensi kaksi pientä laitetta, jotka kykenivät havainnoimaan tiettyjä taajuuksia. Rationaali näille taajuuksille tuli artikkelista Astronautic and Aeronautics Journalissa. Oli viitteitä tietyistä taajuuksista, jotka liittyivät UFO-havaintoihin.
’Lacey 17:n tiedusteluoperaattori #2, RB-47H alus tavoitettu arviolta Meridianissa, Mississippissä, signaali jolla on seuraavat ominaisuudet, tajuus 2995-3000mc; pulssin leveys 2.0 mikrosekuntia; pulssin toistotaajuus 600Hz; pyyhkäisy r rpm; vertikaalinen polaarisuus. Signaali liikkui D/F skoopilla, mikä kertoo nopeasti liikkuvasta signaalilähteestä.’
…minun tietojeni mukaan Davidin laitteita ei koskaan käytetty, sillä Robert Bigelow uskoi silloin, että UFOt kommunikoivat eräänlaisella semaforilla tai morsekoodilla.”
Mount Wilson Ranch
Robert Bigelow’n kiinnostuksen Koillis-Utahin ”Skinwalker ranchia” kohtaan lisäksi oli myös mainintaa Jacques Valleen ”Forbidden Science: Volume Fourissa” Bigelow’n vierailusta vuonna 1996 toisella ranchilla, jonka hän myöhemmin osti. Tämä ranch oli lähellä Piochea, Nevadaa, ja sitä kutsuttiin nimellä Mount Wilson ranch. Kirjoitin Mount Wilson ranchista blogipostauksessa 12. maaliskuuta 2019. Lisäksi mikä mielestäni on kiinnostavaa, on että Angela ja Bigelow olivat tietoisia tämän ranchin omituisista tapahtumista jo niinkin varhain kuin 1993.
”Maaliskuussa 1993 säätiö sai informaatiota toisesta ranchista, noin 50 mailia Piochesta pohjoiseen, jossa oltiin raportoitu UFO-havaintoja. Ranch oli historiallisesti ollut monien ammuskelujen tapahtumapaikka. Eräs ranchin asukas kertoi kiinnostavia tarinoita UFO-havainnoista.
Hän ja partnerinsa olivat pickupissaan eräänä iltana ja näkivät epätavallisia valoja, jotka saivat heidän huomionsa. Kahden miehen mielestä jokainen valo oli erillinen esine ja että valot liikkuivat yhdessä. Värit olivat valkea ja kellertävän valkoinen. Miehet arvioivat, että valot olivat noin jalkapallokentän verran etäällä heistä; mitään ääntä ei kuulunut eikä radiosta tullut kohinaa.
Myöhemmin heillä oli toinen havainto useasta valosta kuivan järven tasangolla. Tämä valo liikkui kaoottisesti ja nostatti paljon pölyä tasangolta. Kolmas havainto oli yksittäinen valo, joka näytti kiitävän ylös ja alas vuorenrinnettä.”
Fyffe, Alabama
”Huhtikuussa 1993 Bigelow pyysi minua matkaamaan Huntsvilleen, Alabamaan seuraamaan joitain UFO-havaintoja ja karjansilvontaa, jota oli alueella esiintynyt… Alabamassa tapasin pari paikallista sanomalehden omistajaa, Bakersit, jotka olivat raportoineet laajalti UFO-esiintymästä Fyffen, Alabaman yllä, sekä paikallisen poliisin joka tutki havaintoja… Hetken päästä hän avautui minulle ja puhuimme varsin suoraan UFO-havainnoista, karjansilpomisista ja abduktioista, joita Alabamassa tapahtui…
Viimeisenä vierailupäivänä Lake Gunterville Lodgessa minulla oli harvinainen UFO-havainto. Huoneeni parvekkeelta näin suuren, pyöreän, punaisen ja valkoisen valon nousevan pystysuoraan ylös. Se näytti nousevan pystysuoraan järvestä. Se ei vilkuttanut valojaan ja pian se katosi pilviin.”
Budd Hopkins
Keväällä 1993 Robert Bigelow pyysi Angelaa auttamaan abduktiotutkija Budd Hopkinsia menemällä New York Cityyn. Siellä hän oli kahden viikon ajan auttamassa Hopkinsia vastaamaan useisiin kirjeisiin sekä tekemässä muita tehtäviä.
Area 2000
Lisäksi keväällä 1993 Bigelow rahoitti radio-ohjelmaa, joka alkoi heinäkuun 4. päivä 1993. Ohjelman nimi oli ”Area 2000”. Se pyöri kuuden kuukauden ajan, kunnes Bigelow menetti kiinnostuksensa siihen. Angelan tehtävä oli etsiä relevantteja uutistarinoita ja antaa ne lasvegasilaiselle journalistille George Knappille luettavaksi lähetyksessä. Myöhemmin Linda Moulton Howe tuli radioasemalle uutistenlukijaksi. Show tuotti havaintoraportteja ja muita kokemuksia, ja ”Me kävimme läpi aika paljon UFO-havaintoja ympäri maata.”
Kaiken kaikkiaan hieno raportti, mikä tarjoaa näkemystä Bigelow Foundationin toiminnasta.
