“Forbidden Science 5”-kirjan julkaisu helmikuussa 2023 Anomalist Booksin kautta jatkaa huomattavaa kirjallista polkua. Alkaen vuonna 1992, päätyen vuoteen 2007 eri kirjoissa, joista ensimmäinen osa käsittelee vuosia 1957-1969, sitten vuonna 2008 julkaistu toinen osa vuosia 1970-1979, vuonna 2016 julkaistu kolmas osa vuosia 1980-1989, vuonna 2016 julkaistu neljäs osa vuosia 1990-1999 ja nyt julkaistu viides osa vuosia 2000-2009, Jacques Vallee kertoo oman elämänsä tarinaa yli 5 vuosikymmenen ajalta UFO-mysteeristä ja paranormaaleista ilmiöistä.
Bill Chalker lukee FS5:a
Päiväkirjojen tämän vuosikymmenen merkinnöissä on monia kiehtovia oivalluksia koskien paranormaaleja ja UFO/UAP-ilmiöitä, jotka ovat olleet suuren huomion kohteena joulukuun 2017 New York Timesin julkaiseman artikkelin jälkeen.
Robert Bigelow keskittyy NID- ja BAASS-organisaatioihin, yhteyksiin BAASS/DIA AAWSAP:n kanssa, Skinwalker-tilan ympäristöön, Wilson-Davisin saagaan salaisesta ilmailu- ja avaruusalan SAP-toiminnasta, johon liittyy ”talteen otettuja teknologisia laitteita, jotka eivät ole tästä maapallosta ja joita ei ole tehty ihmiskäsin”, muihin ponnisteluihin tällaisten asioiden jäljittämiseksi, ranskalaisiin yhteyksiin (kuten GEPAN:in, josta kehittyisi GEIPAN, nousuihin ja laskuihin) ja moniin muihin kiehtoviin seikkoihin, joita käsitellään lehdessä, joka käsittää vuodet 2000-2009.
Valitettavasti ”Forbidden Science 5” (FS5) alkaa ja päättyy henkilökohtaisiin menetyksiin — Valleen äiti Madeleine kuoli tammikuussa 2000 ja hänen elämänkumppaninsa ja vaimonsa Janine tammikuussa 2010. Elämän ”labyrintit” loitsivat tämän teoksen raskaasti.
(kuva: Jacques Vallee/Forbidden Science 5/Anomalist Books)
Jo toukokuussa 1955 hänen äitinsä soitto johti nuoren Jacques Valleen todistamaan ”harmaata, metallista kiekkoa, jonka päällä oli kirkas kupla”, joka leijui paikallisen kirkon yllä (I syyskuu 1958: Nide 1, 25).
Janinesta: ”Hän on horisontti, ohjaava valoni, mieleni mittari. Voin selviytyä yksin, kuten selviydyn täällä (JV on yksin Ranskassa — BC), mutta se on tylsää elämää” (12.9.2005: 5, 289).
”Janine itse näki kaksi tunnistamatonta valoa Spring Hillissä” (5, 415). ”Janine soitti minulle viimeisen Spring Hillissä vietetyn yönsä jälkeen. Hänet oli herättänyt keskellä yötä hyvin kirkas, suuri, tunnistamaton ”olio”, joka kylvetti talon edustan valkoiseen valoon lentäessään ohi. On ironista ajatella, että pitkä kokeilumme saattoi sittenkin toimia.” (24.1.2000: 5, 19) ”Lapsena Marokossa hän oli nähnyt toisen kerroksen ikkunan ulkopuolella kasvot, joita hän luuli mahdottomaksi pikkupojaksi … Harva ihminen tuntee tämän jättimäisen palapelin parametrit paremmin kuin me kaksi: Olemme tavanneet kaikki merkittävät tutkijat ja useimmat vaikutusvaltaiset todistajat viimeisen puolen vuosisadan aikana. Heistä tuli osa elämäämme. Olemme kuulleet kaikki teoriat ja tehneet muutaman oman teorian. Silti hiljainen vuoropuhelumme pehmeässä yössä tiivistyy tähän tunnustukseen: että transsendentin tuntemattoman fyysistä todellisuutta, jonka näen niin selvästi, ei voida vielä muotoilla järkeväksi tieteelliseksi lausumaksi. Olen edelleen optimisti. Mietin kaiken hämmennyksen keskellä, emmekö ole lähempänä kuin koskaan valaistavaa vastausta, joka on piilossa näkyvillä, kuten Jeff Kripal sanoo.” (20. heinäkuuta 2008: 5, 415)
Jeffrey Kripal, uskontotieteen akateeminen tutkija Ricen yliopistosta, otti yhteyttä Valleeen lokakuussa 2007 ja totesi: ”Jo varhain, Passport to Magonia ja The Invisible College -kirjojen kanssa, näitte, että UFO-ilmiöt on suhteutettava laajempaan kansanperinteen ja uskonnon historiaan sekä psyykkisten ilmiöiden yleiseen kenttään …”. ” (5, 381) Kripal vierailee joulukuussa 2007 Valleen korkeassa kerrostaloasunnossa (Hummingbird) San Franciscossa ja on vaikuttunut Valleen kirjastosta ja hänen työhuoneensa ”rituaalisesta tilasta”, joka on järjestetty ”Magonian näyn” ympärille, nähdessään samansuuntaisuuden Jungin Bollingenin tornin ja tämän San Franciscon tornin välillä, ja että Vallee työskentelee kirjaimellisesti subrosa, ”ruusun alla” (5, 385), sillä ruusut peittävät jokaisen hänen käsintehtyjen lasimaalaustensa yläpuolella, joihin sisältyy syviä mystisiä teemoja, kuten piispa Agobard, joka pitää kädessään kirjaa nimeltä Magonia. Jacques Valleesta tulee yksi Kripalin ”Mahdottoman kirjoittajista — Paranormaali ja pyhä” (2010), jossa Kripal muistuttaa meitä Valleen vuonna 2007 esittämistä näkökulmista, jotka hän ilmaisi Diana Tumminian teoksessa ”Alien Worlds” ilmestyneessä esseessä ”Consciousness, Culture, and UFOs”: ”… ilmiö on todellakin todellinen ilmentymä fyysisessä mielessä …. …. Olemme tekemisissä fyysisten esineiden kanssa, jotka ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa lähettämällä valoa ja muuta sähkömagneettista säteilyä, mekaanisten ja lämpövaikutusten kautta sekä psykofysiologisten muutosten kautta todistajissa, jotka ovat ilmiön läheisyydessä …. Uskovaisen virhe on antaa merkitys ja uskottavuus toissijaiselle havainnolle, mielikuvalle, jonka aivomme luovat selittääkseen ärsykkeen. Skeptikon virhe on kiistää ärsykkeen todellisuus kokonaan vain siksi, että toissijainen havainto vaikuttaa hänestä absurdilta. Se, mitä pidämme todellisuutena, saattaa itse asiassa olla pelkkä näky tai projektio neliulotteisen aika-avaruusmaailmamme ”valkokankaalle” paljon monimutkaisemmasta, moniulotteisemmasta ja perustavammasta todellisuudesta.”
Lukijaa kiehtoo, kiehtoo ja jopa turhauttaa paljon, kun lehdessä kuvataan Valleen monimutkaisia vuorovaikutussuhteita ilmiön kanssa, sen kansanperinnettä ja vaikutusta sekä erilaisia osallistumisten ja kuvausten monia käänteitä ja salamyhkäisempiä lähestymistapoja ilmiön tutkimiseen ja selvittämiseen.
Robert Bigelow’n National Institute for Discovery Sciencen (NIDS) jatkuvaa toimintaa käsitellään yksityiskohtaisesti, kunnes se lopettaa toimintansa. Sitten on vielä salamyhkäisempi hanke, johon osallistuu Bigelow’n BAASS-organisaatio, joka on perustettu helpottamaan kumppanuutta puolustusministeriön tiedusteluviraston (DIA) kanssa, nimittäin Advanced Aerospace Weapon System Applications Program (AAWSAP). Valleen päiväkirjassa on monia mielenkiintoisia näkemyksiä tästä kehityksestä.
Vallee keskittyi AAWSAP:n toiminnassaan suurelta osin Capellan tietovaraston alkuvaiheen kehittämiseen, mutta hän pelkää, että ”vuoden kuluttua heillä on satojatuhansia merkintöjä yhteensopimattomissa muodoissa, ja siitä tulee jälleen yksi uppoava katedraali.” Vallee ei ole vielä valmis. Niinpä annoin suositukseni, luovutin loppuraporttini ja käsinkirjoitetut muistiinpanoni vuoden 1988 Colaresin matkaltamme (katso Valleen erinomainen kirja ”Confrontations” (1990) ja FS 3 (1980-1989), josta löytyy lisää tietoa Brasilian tutkimuksista), ja pidin suuni kiinni. Kerroin Bobille (Bigelowille), että suuri osa ajastani on nyt Janinen hoidon varassa, enkä voi ottaa vastaan mitään lisätehtäviä BAASSin sisällä (27.2.2009: 5, 476).” Vallee näki, että huhtikuuhun 2009 mennessä kootut kuusi tietokantaa tarvitsisivat ”massiivisen tilastollisen uudelleenkalibroinnin ja laadunvalvonnan, mutta epäilen, että kukaan tuskin tajuaa tämän tarpeellisuutta, niin päihtyneitä he ovat niistä sadoista tuhansista merkinnöistä, joita meillä on noiden tietokoneiden sisällä, jotka ovat potentiaalisesti suurten virheiden lähde, pelkkiä varjoja tietoverkkoavaruudessa, jos emme kokoa vaikeita näyttöjä.” (5, 483). On selvää, että Vallee oli pessimistinen. ”Yksityisesti näen BAASSin seuraavan samaa rataa kuin tohtori Hynekin CUFOS Al(I)an Hendryn johdolla 70-luvulla, kun he alkoivat tarkistaa tapauksia huolellisesti ja huomasivat, että suuri osa ”todisteista” katosi vakavassa tutkimuksessa.” (5, 485) Allan Hendryn erinomainen teos ”The UFO Handbook” (1979) syntyi tästä CUFOS-miljööstä. Vallee korostaa: ”BAASS ajaa pölynimurilla kansainvälisen ufologian kentän yli ja lankeaa ansaan, josta viisas majuri Murphy varoitti minua, päätyen 95 prosenttiin tiedoista … mutta jättäen pois ne viisi prosenttia, joilla on todella merkitystä.” (26.4.2009: 5, 485-486.) ”Majuri Murphyyn” vetoaminen vuonna 2009 tuntuu hieman leikilliseltä, kun joulukuussa 1980 ilmestyneestä ”Messengers of Deception — UFO Contacts and Cults” -kirjan paperikirjajulkaisusta käy ilmi, että ”majuri Murphya ei ole olemassa. Minä keksin hänet … kuvitteellisen hahmon … ja mukailin häntä useiden todellisten henkilöiden mukaan, jotka olin tavannut ja joita olin haastatellut tutkimukseni aikana.” Siitä huolimatta ymmärretään, että missä tahansa tietokannassa on oltava huolellisesti pestyjä ja arvioituja tietoja, mikä on tärkeä opetus, joka kaikkien viimeaikaisten uusien yritysten, jotka pyrkivät käyttämään tekoälyä ja erilaisia UFO/UAP-tietokantoja, on otettava huomioon. Vanhan tietokonesanonnan — garbage in, garbage out — haamu on suuri, ja Jacques Vallee on erinomaisessa asemassa ajamaan tiedon laadunvalvonnan viestiä.
”Tämä on todella unelmien täyttymys monille meistä”, totesi Jacques Vallee noin viisi vuotta myöhemmin esipuheessaan, jossa hän esitteli tutkimuspaperinsa ”Tunnistamattomat ilmailmiöt — tutkimusstrategia” tärkeässä työpajassa, jossa keskityttiin UAP-ufohavaintojen tieteelliseen tutkimiseen ja joka pidettiin CNES:n (NASA:n ranskalainen vastine) päämajassa Pariisissa 8.-9. heinäkuuta 2014. Se osoittautui tärkeäksi askeleeksi pitkällä tiellä kohti elinkelpoisen UAP-ufotutkimuksen kehittämistä. Pariisissa järjestetty GEIPAN-työpaja — CAIPAN — Collecte et Analyses des Informations sur les Phenomenes Aerospatiaux Non Indentifies — ”mahdollistaa menetelmien, välineiden ja kokemusten vaihdon sellaisten henkilöiden välillä, joilla on käytännön erityistietämystä harvinaisten ja arvaamattomien ilmiöiden analysoinnista, olivatpa ne sitten luonnollisia tai keinotekoisia (tunnistamattomia ilmailuilmiöitä, salamoita, tulipalloja jne.)”. Valleen CAIPAN-paperin tiivistelmässä todetaan: ”Vuosien ajan käytyjen, anekdoottisiin tietoihin perustuvien ideologisten väittelyjen jälkeen UAP-tutkimuksen ala näyttää olevan valmis siirtymään kypsempään vaiheeseen, jossa sitä tutkitaan luotettavasti. Uusi tieteellinen kiinnostus on nyt herännyt monissa maissa, ja se perustuu uskottaviin virallisiin tai puolivirallisiin asiakirjoihin. Ilmiön alkuperää ja luonnetta ennakkoon arvioimatta avautuu monia mahdollisuuksia tutkimukselle, kovien tietojen analysoinnille ja uusille teoreettisille pohdinnoille. Jotta vältettäisiin menneiden virheiden toistuminen, tällaisissa hankkeissa on kuitenkin luotava uusia hypoteeseja ja testattava niitä tiukasti tuhansien tarkkailijoiden kertyneisiin raportteihin nähden.”
”Valitettavasti tällaista luotettavien maailmanlaajuisten tietojen arkistoa ei vielä ole olemassa (ja hän tarkoitti myös Capellaa — BC). Lisäksi sen kokoamisen vaikeustaso on joko jätetty huomiotta tai aliarvioitu. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella lyhyesti aiempaa työtä UAP-tietokantojen kokoamisessa ja hahmotella joitakin uusia tutkimussuuntia. Esitämme myös kysymyksen UAP-alan tutkimuskelpoisten kysymysten ja yhtenäisten ontologioiden tunnistamisesta.
”Viimeksi mainittuun kohtaan liittyen tietojen keräämisen ja analysoinnin haasteita rajatulla alueella havainnollistetaan tutkijan Jean-François Boëdecin Finistèren departementissa vuosina 1950-1981 tekemällä 167 seulotusta UAP-havainnosta koostuvalla pitkittäistutkimuksella. Hänen tutkimuksensa osoittaa, miten tällaisia kohdennettuja tutkimuksia voitaisiin laajentaa niin, että ilmiön taustalla olevia malleja voitaisiin arvioida alueellisesti tai jopa kansallisesti.”
Tässä yhteydessä on syytä toistaa Forbidden Science 4 -julkaisun arvostelussa esittämäni seikka, sillä se liittyy tietojen laadunvalvontaan. Jotkin vuosikymmenten aikana esiin tulleet klassiset tapaukset alkavat ajan mittaan menettää kiiltoaan, kun kriittiset seikat alkavat joko horjuttaa niitä tai asettaa ne kyseenalaisiksi. Esimerkiksi Jacques Vallee viittaa lyhyesti epävarmuustekijöihin ja huolenaiheisiin, jotka liittyvät kuuluisaan tohtori X:n tapaukseen vuodelta 1968 ”Forbidden Science 4” -kirjassaan (90-luvulla), mutta vivahteikkaita yksityiskohtia ei jaettu. Kielletty tiede 5 lisää vain vähän. ”Monet suosikkitapauksistamme ovat hajonneet pitkäaikaisessa tarkastelussa. Tohtori X:n tarina muuttui epämääräiseksi okkultistiseksi tarinaksi.” (July, 2008: 5, 414.) Aiemmin (1.8.2000) Vallee kirjoitti: ”Kun luennoin aiheesta 70- ja 80-luvuilla, käytin paljon aikaa Tohtori X:n havainnon kaltaisiin tapahtumiin … Jos pitäisin esitelmän tänään, en voisi käyttää (sitä) … Tohtori X on saattanut kokea jotakin, mutta hän valehteli joistakin keskeisistä seikoista.” Emme vieläkään tiedä, mikä piru on yksityiskohdissa, ja koska Jacque Vallee on laittanut arkistoonsa Rice-yliopiston Fondrenin kirjastoon Houstonissa, Teksasissa, ja hänellä on arkistointikielto tammikuuhun 2031 saakka, emme todennäköisesti saa tietää sitä, ellei hän vielä tarkemmin selitä asiaa.
Tarkoitan oikeastaan sitä, että tällaisten tapausten kehittyminen ja laadunvalvonta sekä jatkuvat uudelleenarvioinnit ovat kriittinen osa jatkuvaa tutkimusprosessia. Se, että tiedämme tällaisista asioista yksityiskohtaisesti nyt eikä vasta vuosikymmenen päästä, auttaa tässä prosessissa.
Pitäisikö meidän pitää vuoden 1998 kiehtovan Haravilliersin tapauksen kaltaista tapausta toisena mahdollisena huolenaiheena? Jacques Vallee esitti Forbidden Science 4:ssä joitakin rajallisia, mutta kiehtovia yksityiskohtia tuosta tapauksesta. Se herätti todellakin huomioni, ja kirjoitin hänelle siitä saadakseni lisätietoja. Samalla kun mietin, olisivatko sen näkökohdat merkityksellisiä mahdollisten ”kiinteän valon” tapausten tutkimisen kannalta, Jacques Vallee ilmoitti minulle, että kyseessä ei ollut ”kiinteän valon” tapaus, vaan ”valon” ”laikkuja”, mutta hän ei kertonut yksityiskohtia. Sen sijaan löysin lopulta yksityiskohtia muiden ranskalaisten lähteiden kautta, jotta voisin paremmin ymmärtää valonsäteen outoa käyttäytymistä. Nämä näyttivät osoittavan, että ”valon” vaiheet muuttuivat, mikä saattaa olla tärkeää, jotta voidaan ymmärtää paremmin vaiheiden muutoksia, joita on havaittavissa joissakin ”kiinteän valon” tapauksissa. Asiaankuuluvan ufotiedon avoimempi käsittely ja jakaminen (yksityisyyden suojaa ja muita luottamuksellisuussuhteita kunnioittaen) nyt, eikä vasta vuosikymmenen päästä, auttaisi suuresti meneillään olevia tutkimuksia ja selvityksiä. Forbidden Science 5 -kirjassa mainittiin joitakin Haravilliersin tapaukseen liittyviä seikkoja, kuten hypnoosin käyttö ”typerien ufologien toimesta”, joka on saattanut jättää päätodistajan ”vieraantuneeksi ja masentuneeksi”. (5, 105.) Haluaisin ehdottomasti saada Jacques Valleen yksityiskohtaisen analyysin tästä tapauksesta. Hän toimitti joitakin tietoja tapauksesta NIDS:lle vuonna 2000 (5, 34) ja SSE:lle vuonna 2001 (5, 88), mutta kumpikaan niistä ei näytä olevan nyt helposti saatavilla.
Epävarmuustekijöitä näyttää olevan runsaasti vanhemmassa ranskalaisessa tapauksessa, joka on useiden Valleen päiväkirjamerkintöjen painopisteenä vuosina 2000-2009, nimittäin Soissonsin tapauksessa: ”kahden erittäin luotettavan silminnäkijän elokuussa 1977 tekemä häkellyttävä havainto ilmiöiden sarjasta, joka kiihtyi kolmen viikon aikana ja jonka heidän hälyttämänsä santarmiryhmä näki selvästi.” Tämä tapaus on myös yksi Valleen päiväkirjamerkinnöistä. He ottivat kuvia ja testasivat radioaktiivisuutta (negatiivisesti). Kun (Valleen uusi (tammikuussa 2007) tutkijakollega) oli ottanut yhteyttä viranomaisiin (vuonna 1977 — BC), hän oli rynnännyt paikalle ja saanut luvan ottaa kipsimuotteja jälkipainanteista, jotka hänellä on edelleen hallussaan. (5, 343). Vallee lisää: ”Minulla on nyt 64-vuotiaan päätodistajan suullinen todistus. Hän totesi minulle, että kiinteistö kuuluu hänen vanhemmilleen… Ensimmäisenä yönä hänen vaimonsa oli ikkunassa. Kello oli noin 22.30. Kun mies kysyi vaimolta, miksi hän viipyi siellä niin kauan, vaimo sanoi vain: ”Katselen tähdenlentoa”. Kaksi minuuttia myöhemmin hän katseli vaimonsa kanssa ilmiötä, joka ei selvästikään ollut tähdenlento. Molemmat näkivät sen kirkkaana valona lähestyvän, ja he tekivät kolme havaintoa: (1) He olivat kivettyneet eivätkä voineet irrottaa katsettaan siitä; (2) Oli täydellinen, täydellinen hiljaisuus, ei ilman värinää, ei eläinten ääniä, ei tuulta; ja (3) He kauhistuivat, kun tuntematon esine meni portin takana olevalle pellolle ja ”näytti tarkkailevan heitä”, kun se muutti väriä ja lopulta lähti pois. Kun silminnäkijät menivät paikalle, he löysivät kasvillisuuden murskautuneena maaperään muodostaen kolme jälkeä, joista jokainen oli halkaisijaltaan 80 cm-1 metrin mittainen. Santarmit kävivät paikalla, oudosti mukana oli … armeija!”.
”Upseeri tuli kuulustelemaan meitä. Hän otti salkustaan esiin 6-sivuisen kyselylomakkeen”, kertoi päätodistaja. ”Kysymykset vastasivat täsmälleen sitä, mitä olimme kokeneet, ja niihin sisältyi muun muassa seuraavia kohtia: ’Oletteko kuulleet mitään ääntä? Oliko ympäristön melutaso muuttunut? Tunsitteko pistelyä?’ Oli selvää, että poliiseilla oli selkeä käsitys ufohavaintojen fyysisistä ja fysiologisista korrelaatioista.”
”Armeija viipyi paikalla useita päiviä ja teki laajoja mittauksia. Miksi siis kukaan CNES:ssä ei näyttänyt tietävän tapauksesta? Eikö GEPAN tutkinut asiaa?” (23. tammikuuta 2007: 5, 344).
(kuva: Jacques Vallee/Forbidden Science 5/Anomalist Books)
Koska olen pitkään keskittynyt UFOjen ”fyysisten jälkien” tapauksiin (katso esimerkiksi luku ”Fyysiset jäljet” Hilary Evansin ja John Spencerin toimittamassa ja toimittamassa kokoomateoksessa ”UFOs 1947-1987”), olin hyvin kiinnostunut tästä elokuun 1977 kertomuksesta. Olin nimittäin itse asiassa tutkinut silmiinpistävää todistettua UFOjen laskeutumistapausta kesäkuussa 1977 lähellä Orangen kaupunkia, NSW:ssä, Australiassa, pian sen tapahtuman jälkeen, paikallisen tutkijan Terry Bishopin, lapsipsykologin (tuleva vaimoni Anne) — päätodistaja oli lapsi — ja tohtori Geoff Stevensin, Australian atomienergiakomission tiedemiehen Lucas Heightsissa Sydneyssä, kanssa, joka teki lämpöluminesenssitutkimuksia paikan päällä olevista ”jälkijäljistä”, jotka eivät viitanneet liian korkeaan lämpötilaan eivätkä liialliseen säteilyyn.
(kuva: Bill Chalker/UFOIC)
Vallee kuvailee omaa jälkikäteistä kenttätutkimustaan Soissonsin alueella maaliskuussa 2007. Paikalliset muistivat tapahtumat hyvin, ja yksi heistä muisteli jopa omien vanhempiensa nähneen ”lentävän lautasen” laskeutuvan tien viereen, jota pitkin he ajoivat Provencen lähellä vuonna 1954 tai 55, ja nähneen ”kaksi lyhyttä siluettia, jotka kävelivät sen lähellä”. (5, 347) Vallee ”puhui puhelimessa eläkkeelle jääneen santarmin kanssa, joka suoritti päätutkinnan. Hän kertoi minulle, että ruoho oli palanut kaikkialla niissä paikoissa, joihin esine oli laskeutunut. Hän sanoi myös, että hänen kirjoittamansa virallinen lausunto olisi tuhoutunut kymmenen vuoden kuluttua, jos santarmien määräyksiä olisi noudatettu. Hän arveli, että armeija olisi haudannut tapauksen. Onko CNES:llä kopiota?” (5, 347) Vallee toteaa: ”Soissonsin päätutkija vei minut katsomaan pankkiholvissa säilytettävää kohteen laskutelineen kipsivalua, joten pystyin ottamaan mittauksia ja valokuvia (yksi niistä on jäljennetty Forbidden Science 5:ssä yhdessä heidän vuoden 2007 kenttävierailunsa valokuvan kanssa).” (5, 398) Soissonsin tutkija kertoi Valleelle, ”että tapauksen santarmin esimies, majuri, oli halukas tapaamaan minut … Miksi he eivät ilmoittaneet nähneensä esinettä läheltä siinä virallisessa asiakirjassa, jonka löysin CNES:n arkistoista?”. Miksi he valehtelivat esimiehilleen ja väittivät, että he menivät takaisin tarkkailuun, mutta eivät nähneet mitään? Lopuksi, avainkysymys: Miten massiivinen, yli kymmentonninen esine saattoi syntyä pelkästä vaeltavasta valosta?” (5, 402)
(kuva: Jacques Vallee/Forbidden Science 5/Anomalist Books)
Vallee toteaa: ”Soissonsin laskeutumisen päätodistaja, joka tuli tapaamaan meitä, on dynaaminen eläkkeellä oleva kuusikymppinen mies … Majuri ei tiennyt, mitä hänen raportilleen oli tapahtunut, joten hän oli iloisesti yllättynyt, kun näytin hänelle kopion, jonka olin löytänyt CNES:n virallisista arkistoista Toulousesta”.
”Vietimme paljon aikaa käymällä läpi yksityiskohtia siitä, mitä hän näki paikalla, joka, kuten kävi ilmi, on nimeltään Le Trou du Diable … Paholaisen kolo. Hän oli 30 metrin päässä esineestä, kun se näytti nousevan esiin ja laskeutuvan alas leijuvasta valosta. Miksi virallinen raportti ei kerro tapauksen pääpiirteistä? Miksi siinä mainitaan vain joitakin pinnallisia jälki-analyysejä mainitsematta, että kaksi santarmia oli paikalla tarkkailemassa kaikkea? Heidän radiopuhelimensa ei toiminut ja heidän mielensä oli niin sekaisin, että he puhuivat epämääräisesti autosta nousemisesta, mutta eivät tehneet mitään sellaista, vastoin suunnitelmiaan.
”Miksi CNES ei tiedä tästä? Vastaus on yksinkertainen: Majurin esimiehet käskivät häntä olemaan mainitsematta asiasta, koska heidät tuotaisiin varmasti kallonkutistajan eteen; heidän uransa olisi vaarassa. Tiedotusvälineet ryömisivät kaikkialle. Tämä on jälleen yksi tilanne, joka osoittaa, miksi parhaat tapaukset eivät koskaan tule virallisten paneelien eteen.” (9. kesäkuuta 2008: 5, 408).
Jacques Vallee oli selvästi vaikuttunut Soissonsin tapauksesta. Hänen päiväkirjastaan ilmenevän rajallisen kuvan perusteella olen taipuvainen ajattelemaan samoin, mutta näen tästä kiehtovasta tapauksesta vain hajanaisia näkökohtia. Koska olen pitkään ollut kiinnostunut ja mukana tällaisissa fyysisten jälkien lähikohtaamistapahtumissa, haluaisin nähdä mahdollisimman paljon koko tapausta koskevia tietoja. Mutta kuinka todennäköistä se on? Vaikuttaa siltä, että se riippuu pitkälti Jacques Valleesta. Entä Soissons? Ehkäpä Vallee on kehittänyt määrätietoisen kannan tähän tapaukseen yli vuosikymmenen ajan näiden päiväkirjakatkelmien jälkeen?
Palaamme Jacquesin ja Janinen yksityisten labyrinttien uumeniin ja virtauksiin, ja kohtaamme yhdessä yhä synkempiä käänteitä:
”Herätessäni viideltä aamulla maistelen yötä, ahdistuneita ajatuksiani ja palavien mysteerien maisemaa, jota on tutkittava: muinaisia kertomuksia Wonders in the sky -lehdessä (Chris Aubeck ja minä olemme tulossa tapausten seulonnan loppuun); nykyaikaisia kertomuksia, kuten Haravilliers, Soissons ja muita; sitten pitkää ja hedelmällistä lopullisten vastausten etsimistä. Ja nyt Bigelow’n hämmästyttävä uusi projekti (lyhytikäinen DIA:n välittämä BAASS/AAWSAP-ohjelma, jota käsitellään rajoitetusti James Lacatskin, Colm Kelleherin ja George Knappin toimittamassa kirjassa ”Skinwalkers at the Pentagon — An Insiders’ Account of the Secret Government UFO Program” (2021) — BC). (20. heinäkuuta 2008: 5, 414)
”Janine on menettänyt uskonsa tähän tutkimukseen. Hän vaatii, että tuomari-isäni oli oikeassa puhuessaan ihmisen todistuksen hauraudesta. Jopa silloin, kun kerron hänelle uudelleen majurin haastattelun, joka oli univormussa ja metrin päässä Soissonsin valtavasta esineestä, kun se laskeutui, hän pudistaa päätään: ”Kaikki tämä on kestänyt liian kauan, se on liian epämääräistä. Teillä ei ole todellisia todisteita.”
”On vaikea kiistää hänen näkemystään, joka tulee joltakulta, jolla on yhtä paljon kokemusta kuin minulla. Monet suosikkitapauksistamme ovat hajonneet pitkäaikaisessa tarkastelussa … Bigelow’n Utah’n tilalla tehdyt kokeet ovat tuottaneet arvoituksellisia arvoituksia ja joitakin luotettavia kokemuksia, mutta eivät sen enempää tieteellisiä johtolankoja kuin omat yrityksemme Spring Hillissä (jälkimmäisiä menetelmiä ”valopallojen” houkuttelemiseksi ei näytä olevan kehitetty, mutta onko ”rituaalisella tilalla” jotain tekemistä asian kanssa? — BC).
”Mikä sitten on se, joka teki kolme syvää jälkeä Devils’ Holeen? Mikä se on, joka lensi Haravilliersin yllä aamunkoitteessa ja säikäytti kuusi miestä, jotka olivat matkalla metsälle?” (20.7.2008: 5, 414-15).
Näyttää siltä, että kyseessä on hajanaisten vuorovaikutussuhteiden jälki ilmentymien kanssa UFOjen, paranormaalin ja elämän labyrinteissa. Ehkäpä matkan varrella voivat auttaa toisiinsa läheisesti liittyvien japanilaisten taiteiden, kuten kintsugi (”kultainen puusepäntaito”), kintsukuroi (”kultainen korjaus”) ja wabi-sabi (virheellisen tai epätäydellisen hyväksyminen) periaatteet, intohimot ja filosofiat laadunvalvonnan ja laadunvarmistuksen, historiasta ja kokemuksesta oppimisen sekä tietojen jatkuvan uudelleenarvioinnin kautta. Jäljellä on vielä joitakin poikkeuksellisia realiteetteja. Purkaminen on palkitsevaa.
Olen valmis enemmän, koska olen ollut tässä vain yli viisi vuosikymmentä, Vallee selvästi enemmän. Jacques Vallee on paljastanut monia totuuksia, joitakin taipuvia tosiasioita ja jopa fiktion polkuja, kuten monet muutkin ovat tehneet tällä uskomattomalla matkalla monien polkujen kautta UFO/UAP-todellisuuksien ymmärtämiseen. Kiitos Jacques Vallee rohkeudestasi ja sinnikkyydestäsi erityisesti tällä vuosikymmenellä (Forbidden Science 5 (2000-2009) ja sen henkilökohtaiset 2010 ”Reflections”. Vuoden 2023 alun näkökulmasta voimme nähdä, että Jacques Valleella oli paljon enemmän annettavaa. Suosittelen ”Forbidden Science 5”:tä ja sitä edeltäneitä niteitä, kaikkia mahdollisesti seuraavia.
Loppuhuomautus …. Vallee tuntee vetoa siihen, mitä hän kutsuu ”intersignsiksi” (sattumiksi, myyttis-poietistisiksi aspekteiksi ja muiksi muunnelmiksi). Minulle tällaiset asiat eivät ole vieraita, sillä ne vaikuttavat tavallisilta, mutta todellinen kysymys on niiden merkitys — banaali, mielenkiintoinen tai poikkeuksellinen. Toimittaja ja kirjailija Ken Anderson kuvaili joitakin yhteisiä tapauksiamme kirjoissaan ”Extraordinary Co-incidences” (1993) ja ”The Coincidence File” (1999). Minulla oli joitakin kirjoittaessani kirjaa ”Hair of the Alien”. Minulla oli myös joitain outoja muunnelmia, kun kirjoitin itseni Valleen rikkaisiin Forbidden Science -lehtiin, mukaan lukien tämä. Viimeisintä lukiessani pidin taukoa ja kävin hyväntekeväisyyskirjamyynnissä odottamatta syviä yllätyksiä. En todellakaan odottanut seuraavaa — Ramon Mendozan kirjaa ”The Acentric Labyrinth — Giordano Bruno’s Prelude to Contemporary Cosmology”. Vasta myöhemmin kotimatkalla metrolla paljastui pieni määrä ”merkkienvälistä” miljöötä — syvällinen keskustelu labyrintin muunnelmista, jopa Borgesin Labyrintteihin kallistuva, joka saa lyhyen maininnan Valleen lehdessä, jota olin parhaillaan tarkastelemassa.
Labyrinttejä, niiden moninaisia muunnelmia, on kaikkialla. Jacques Valleen päiväkirjat ovat loistavia esimerkkejä kirjallisesta ja todisteellisesta lajista.
Toukokuussa 2023 kongressi piti ensimmäisen UFO-kuulemisensa 50 vuoteen. Kuulemista veti senaattori Kirsten Gillibrand, senaattori Marco Rubio ja edustaja Ruben Gallego, joka antoi tuoreen puolustusministeriön budjettiesityslain liitteeksi vaatimuksen tutkia UFOja. Puolustusministeriö on kerännyt arviolta 400 uskottavaa UAP-raporttia, mutta ei ole antanut mitään lopullisia vastauksia, lähinnä tarjonnut selityksiä kuten lentävät roskat ilmassa, ilmakehän ilmiöt, turvaluokiteltu amerikkalaisteknologia, turvaluokiteltu ulkomaiden teknologia tai tunnistamattomat lähteet.
Valtion intressit UFO-asiassa ulottuvat 1950-luvulle, jolloin Pentagon käynnisti Project Blue Bookin tutkimaan yli 12 tuhatta UFO-havaintoa, joista 700 on edelleen selittämättä. 2000-luvulla Nevadan senaattori Harry Reid perusti Advanced Aerospace Threat Identification Programin (AATIP) tutkimaan UFOja edelleen. AATIP-ohjelma oli julkinen, mutta kansa ei tiennyt siitä juurikaan, ja se lakkautettiin vuonna 2012.
Lou Elizondo, joka johti AATIP-ohjelmaa, vakuuttui siitä että UFOt joita he tutkivat eivät olleet tästä maailmasta. Kun hän yritti esittää tätä informaatiota esimiehilleen Pentagonissa, hän sai vastaansa skeptisismiä ja lopulta joutui eroamaan. Näin ohjelma tuli kansan tietoisuuteen vuonna 2017. Tom DeLonge, Blink 182 -bändin nokkamies, on ollut myös mukana tuomassa aihetta muiden tietoisuuteen.
Valtio ottaa siis UAP-asian vakavasti kansallisen turvallisuuden ongelmana, tunnustaen että sitä tarvitsee tutkia ja identifioida kaikki potentiaaliset uhat. Kuitenkaan UFOjen varsinaista luonnetta ei ole edelleenkään paljastettu.
UFO-tutkijoilla on hyvin tiedossa fakta, että avaruusolennot ovat tehneet risteytystutkimusta ja kokeita ja jatkavat niiden tekemistä edelleenkin. Tutkimuksen tarkoitus on luoda avaruusolentojen ja ihmisten hybridi. He tarvitsevat lajin, joka voi sietää bakteereita, viruksia ja planeetan ympäristöjä, joita meillä on Maapallolla. He tekevät siis kokeita, keräävät dataa ja sieppaavat ihmisiä ja jopa lapsia kokeisiin. He yleensä pyyhkivät muistot tapahtumista, mutta aina jää vähän muistiin mitä ei voida poistaa. Tämän kanssa on elettävä ikuisesti. Yleensä se liittyy dramaattisiin hetkiin avaruusolentojen kanssa.
Jos hän on raskaana, silloin avaruusolennot palaavat hänen luokseen. Monet raskaaksi tulleet siepatut naiset ovat kokeneet avaruusolentojen paluun. Avaruusolennot ovat siepanneet naisen uudelleen, yleensä kuukautta ennen laskettua aikaa, ottaneet lapsen ulos ja palauttaneet naisen kotiin. Kymmenet siepatut kertovat kokeneensa tämän.
Tässä nainen katosi 24 tunniksi, mutta hän löytyi 65 kilometrin päässä kotoaan eikä hän pystynyt puhumaan. Tämä on 100-prosenttista näyttöä avaruusolentojen sieppauksesta. Agenda ei tule lakkaamaan ja se tulee jatkumaan maailmanlaajuisesti. Avaruusolennoilla on omat vaikuttimensa, ja he haluavat oppia meistä lisää, niinkuin mekin haluamme oppia muista lajeista.
Scott C. Waring, Taiwan
Uutiset kertovat:
“Rva. Irma Rick koki samanlaisen tapauksen kesäkuussa 2002 Jacinto Arauzissa, talossa, jossa hän asuu. Hän ilmiantoi Argentiinassa suurten aktiviteettien vuotena esineen, joka aiheutti muutosvaikutuksia kaikkiin laitoksen eläimiin; hän väittää nähneensä oudon hahmon. Poliisi puuttui tuolloin asiaan ja löysi ympyränmuotoisia palovammoja (mikroaaltovaikutus) maasta, jossa tämä esine sijaitsi.”
Sitten hän kertoo uudesta sieppauksesta marraskuun 16. 2021:
Hän sanoo, “Olin terveystarkastuksessa, koska olen raskaana avaruusolennolle. Huomenna tehdään ultraääni ja muuta. Oletettavasti tulin raskaaksi kun he veivät minut.” “Mahani ei vielä ole kasvanut, tunnen pahoinvointia, asioita tapahtuu minulle. Joudun konsultoimaan syyttäjää, koska hän ei halua että puhun tästä”, hän sanoo. ”En tiedä miten selittää tätä. Aviomieheni meni ulos, minä nousin sängystä, join teetä, otin puhelimen esiin ja se alkoi piirtää viivoja, niinkuin interferenssikuvioita. Yhtäkkiä aloin kuulla tuulen ääntä, niinkuin ikkuna helisee. Menin ulos ja ajattelin että aviomieheni olisi siellä. Menin ulos enkä muista mitään”, nainen sanoo. Hän lisää, “muistan tosi vähän, puhelin alkoi häiritä, siitä meni virrat, kävelin ulos ja sieltä en muista enää mitään. Ainoa asia minkä muistan oli kova tuuli.”
Kun ottaa huomioon hänen omituisen katoamisen ja paikan josta hänet löydettiin, hän sanoi että hän ei “tiennyt oliko silloin päivä vai ilta. Avasin silmäni ja näin valkoisia valoja. Sama tunne ei antanut minun avata silmiäni, muistelen. Seuraavana päivänä havaitsin istuvani kadulla, en muista mitään miten kauan olin ollut siinä. Kun nousin ylös, huomasin että puhelin oli päällä. Kuljin ympäriinsä kunnes aloin reagoida. Katsoin puhelinta ja kello oli 05:30 aamulla.”
Hän lisää, “ensimmäinen asia mitä tein oli soitin lapsilleni, mutta en saanut sanaa suustani, joten kirjoitin heille. He soittivat videopuheluja, mutta minä vain heilutin käsiäni. Sanat eivät tulleet ulos suusta.”.
Irma Rick tunnustaa, että se oli ensimmäinen kerta kun hän oli puhunut lehdistölle ja hän sanoo, “puhuin ainoastaan perheelleni. He ovat yhtä ihmeissään kuin minäkin, he haluavat tietää mitä minulle tapahtui.”
Videon tarina ja allaoleva teksti alunperin lähetettiin marraskuussa 2007 Las Vegasin KLAS-TV:llä. Joerg Arnun haastattelu tehtiin JANET-lentokoneparkin ulkopuolella Las Vegasissa lokakuun 10. päivä 2007.
MYSTERY WIRE — Maailman tunnetuin “salainen tukikohta” — Area 51 — on ikuistettu kirjoihin, elokuviin ja uutisiin sen roolista salaisen armeijan teknologian kehityksessä. Harva kuitenkin tietää, että Area 51:lla on sisarlafka Area 52.
Vuosikymmenten mittaan Nevadan aavikolla sijaitsevaa laitosta on pommitettu, myrkytetty ja säteilytetty kansallisen turvallisuuden ja salaisten teknologioiden kehittämiseksi.
Tukikohdan lähellä ja Tonopah’ssa asuvat ihmiset ovat nähneet salaisten lentokoneiden lentävän yllään jo vuosikymmenten ajan, mutta he pitävät havainnot omina tietoinaan.
Läheisen Area 52 alueella Tonopah’n kunnassa asukkaat kuten Jose Ramirez näkevät kymmeniä jättövanoja tukikohdan ympärillä päivittäin. Todennäköisimmin yksityiseen terminaaliin henkilökuntaa kuljettavat lentokoneet jättävät niitä taivaalle. Nämä lennot tunnetaan JANET-lentojen nimellä.
Vuoden 2007 haastattelussa Ramirez sanoi, “Kun menin sinne ensi kertaa, he puhuivat siitä miten he työskentelevät NASAn lentokoneen parissa, joka menee avaruuteen ja tulee takas maahan ja laskeutuu.”
Ramirez sanoo, että hänen pari perheenjäsentään on ollut töissä Area 52:lla, ja hän osaa olla kysymättä sen enempää heiltä mitä he siellä tekevät.
Toisin kuin paremmin tunnettu Area 51, Area 52 ei näy kartoissa. Se on yleensä siellä Tonopah’n koealueen (Tonopah Test Range, TTR) nimellä, mutta armeijan tarkkailijat sanovat sillä olevan toisia nimiä. “TTR:n viitataan virallisissa dokumenteissa Area 52:na”, sanoo Arnu, nevadalainen dreamlandresort.comin yrittäjä Rachelin kunnassa. “Monta kertaa Area 51:ltä on siirretty oikeita mustia projekteja Tonopah’n koealueelle. Area 51 tottakai on supersalainen. Tonopah’n koealue on hieman vähemmän salainen.”
Area 52:lla on symbioottinen suhde kuuluisampaan Area 51:n. PRojektit, jotka saavat alkunsa 51:lla otetaan usein käyttöön 52:lla. Kyllä, salaisuuksia voi pitää ja niitä on myös pidetty.
“Aina on jotain, jota siellä on menossa. Jokin salainen projekti”, Arnu sanoo.
Sekä Area 51 että 52 ovat olleet suuressa roolissa F-117 stealth-hävittäjän koekäytössä. Hävittäjät on jo vedetty pois käytöstä säilöön TTR:lle, mutta niitä on sanottu näkyvän lentokäytössä Rachelin yllä Nevadassaa, kiitämässä kohti Area 51:a.
Pilotti Gabe Zeifman hänen Cessna 150:n edessä, sama kone jolla hän on lentänyt sekä Area 52:n että Area 51:n vierestä. (kuva: Gabe Zeifman)
Vuoden 2019 lopulla ja uudestaan 2020, yksityispilotti Gabe Zeifman laillisesti lensi yksityiskoneensa salaisen tukikohdan vierestä. Yksityispilottien tulee saada lentolupa rajattuun ilmatilaan ilmavoimilta. Tämä on juuri se mitä Zeifman teki, ja hän sai luvan ottaa kuvia sekä Area 52:sta että Area 51:sta.
Alla Gabriel Zeifmanin ottamia kuvia Tonopah’n koealueesta. Klikkaa kuvaa niin näet sen kokonaan.
Joerg Arnu Kiinnostuin salaisten tukikohtien tutkimuksesta ja mustan budjetin toiminnasta vuonna 1999, jolloin vierailin Area 51:lla. Näin Area 51:n turvatoimet. Ja tajusin miten vähän konkreettista informaatiota Area 51:sta oli olemassa. Aloin vain kaivella ja perustin oman verkkosivun dreamlandresort.com, jonne laitan infoa Area 51:sta ja mustista projekteista muille kiinnostuneille.
George Knapp Ja on suuri verkosto tästä kiinnostuneita ihmisiä, eikö?
Joerg Arnu On. En tajunnut sitä ennenkuin verkkosivuni perustettuani miten paljon ihmisiä kiinnostaa. He vain odottelevat jotain mihin tarttua ja sitten he kerääntyvät yhteen ja keskittävät voimansa ja tutkimuksensa. Ja minulla oli onnea matkassa, että dreamlandresortista tuli eräänlainen näiden ihmisten kokoontumispaikka.
George Knapp Kerro vähän mitä sivuilla on.
Joerg Arnu Verkkosivuilla on paljon infoa Area 51:sta, Tonopah’n koealueesta, mustista projekteista, Nelliksen tukikohdan harjoituksista, punaisen lipun harjoituksista. Ja verkkosivuilla on foorumi jolla ihmiset voivat keskustella ja kertoa mielipiteistään ja siitä mitä he ovat saaneet selville. Ja kun he kysyvät kysymyksiä Area 51:sta. Meillä on keskustelua, meillä on chattihuone jossa voi jutella muiden kaanssa. Me annamme heille eräänlaisen kommunikaatiokanavan yhteiselle kiinnostuksen kohteelle.
George Knapp On paljon ihmisiä jotka menevät sinne, ottavat kuvia julkisista kohteista, eivät tee mitään laitonta, ja siten näyttävät muille miltä se näyttää.
Joerg Arnu Kyllä, meillä on löyhästi yhteen liittynyt verkosto ihmisiä, jotka menevät sinne ja lähettävät informaatiota ja kuvia ja me laitamme ne sivuille ja jaamme muiden kanssa jotka infoa etsivät.
George Knapp Toki on riskejä, olit Chuck Clarkin kaveri, tiedät mitä hänelle kävi, olit yhteydessä häneen silloin ja puhuitte mitä siellä tapahtui niiden sensorien kanssa. Onko tekemisilläsi riskejä?
Joerg Arnu Itse asiassa tuolloin sekä viestittelin Chuckin kanssa että menimme yhdessä sinne ja löysimme ne sensorit tien laidasta. Minä pyrin noudattamaan sääntöjä. En mene aitojen yli. En ole koskaan mennyt luvatta ilmavoimien maille tai TDR:lle tai Area 51:lle. Aina välillä niitä camo-tyyppejä (turvamiehet) tulee, jotka kiihtyvät siitä mitä joku siellä tekee. Minulla oli pari kertaa jolloin he todella yrittivät ärsyttää minua ja estää minua tekemästä mitään. Yhdellä näistä kerroista menin patikoimaan rajatun alueen pohjoispuolelle Whitesidesiin, yhdelle entisistä Area 51:n näköalapaikoista, ja he tarkkailivat minua hetken aikaa ja sitten kun vain jatkoin heistä piittaamatta, he tulivat käytännössä aavikon yli ajamaan minut pois tieltä ja pysäyttivät suoraan minun eteeni ja yrittivät lannistaa minua jatkamasta.
George Knapp Asia kiinnostaa maailmanlaajuisesti, saat vierailuja sivuille eri puolilta planeettaa.
Joerg Arnu Kyllä, meillä on porukkaa ympäri maailman, Britanniassa, Euroopassa ja Aasiassa on paljon kiinnostusta mustiin projekteihin. Tarkoitan, että ihmiset haluavat kyetä katsomaan verkkosivuilta uusimmat tiedot ja kysyä kysymyksiä. Puhua vakkareille.
George Knapp Puhutaan Tonopah’sta. Oletko kuullut TTR:stä puhuttavan Area 52 -nimellä?
Joerg Arnu Kyllä, TTR:n viitataan virallisissa dokumenteissa nimellä Area 52. Kaikki tuo ulottuu aina Nevadan koealueelle, kun he tekivät ydinkokeita 1950-luvulla Nevadassa, ja koko koealue oli jaettu alueisiin. Ja Groom Lake sekä osa Papoose Lakea sai nimen Area 51 tämän alueen tunnistusta varten, ja alue Tonopah’n lähellä sai nimen Area 52.
George Knapp Useimmat eivät tajua, että Area 51:lla on tämä siskonsa Area 52.
Joerg Arnu Niinpä! Area 52 on olemassa. Ja se näkyy julkisissa dokumenteissa, jotka on saatavilla verkossakin.
George Knapp Onko sitten näiden välillä yhteys? Voitko kertoa siitä? Tarkoitan, joskus juttuja siirrellään 51:sta 52:n, eikö? Mustia projekteja.
Joerg Arnu Aivan. Useaan otteeseen, itse asiassa, on siirretty mustia projekteja Area 51:sta Tonopah’n koealueelle. Area 51, toki, on supersalainen laitos. Tonopah’n koealue on hieman vähemmän salainen, mutta se on kuitenkin salainen, mutta ei supersalainen. Eräs sellainen kerta oli 1970-luvulla, silloin Area 51:llä tehtiin paljon tutkimusta venäläisistä hävittäjistä. He saivat käsiinsä yhden näistä hävittäjistä. Me emme halua puhua siitä miten he sen saivat käsiinsä. Ja sitten he vain leikkivät niillä.
He yrittivät keksiä mitä he voisivat tehdä ja mitä he eivät saisi tehdä. Miten voisimme voittaa ne. Ja tämä projekti myös siirrettiin Tonopah’n koealueelle myöhemmässä vaiheessa, jolloin pilotteja koulutettiin Tonopah’n koealueella lentämään niitä venäläisiä Mig-hävittäjiä. Mig-25, Mig-29, SU-27 sekä noiden koneiden taktista arviointia varten että osallistumaan punaisen lipun harjoituksiin. Ja sitten seuraava suuri projekti, joka siirrettiin Area 51:sta Tonopah’n koealueelle oli F-117 stealth-hävittäjä, joka alunperin oli kehitetty Area 51:lla täysin salassa. Ja sitten se siirrettiin Tonopah’n koealueelle taktista arviointia varten. Kun se oli lentokelpoinen, hävittäjänä käytettävä kone, he siirsivät sen Tonopah’n koealueelle ja koittivat miettiä miten parhaiten lentää ja käyttää sitä, mitä se kykenee tekemään.
George Knapp Ja sitten tottakai se tuli julki. Oli sinunlaisia ihmisiä, Jim Goodall, John Lear, ja muita. Tiesitte että sitä lennettiin siellä, se näkyi siellä vuosia ja siitä ei puhuttu.
Joerg Arnu Se oli Tonopah’n avoin salaisuus. Ja tottakai Tonopah kun on sellainen pikkukunta, on paljon paikallisia joiden elinkeino riippuu Tonopah’n koealueesta. Joten se oli avoin salaisuus, kukaan ei halunnut puhua siitä ettei pilattaisi tulonlähdettä. Ja aina välillä ihmiset tulivat katsomaan kun niitä lennettiin yöllä, ja sitten he raportoivat nähneensä lentäviä kolmioita. Ja monet niistä yhdistettiin UFOihin.
George Knapp Onko sinulla ideaa mitä siellä nyt lennetään? Onko siellä jonkinlaisia lentokoneohjelmia?
Joerg Arnu Kyllä, TTR:llä on useita juttuja käynnissä. Tällä hetkellä yksi käynnissä olevista jutuista on, että heillä on suuri tutka-alue ympäri Tonopah’n koealuetta. He periaatteessa testaavat lentokoneita erilaisia tutkia vastaan, joista monet ovat venäläistä alkuperää. He yrittävät selvittää miten venäläiset näkevät stealth-koneemme, mitä me voimme tehdä asialle? Miten voimme parantaa designia? Joten iso osa Tonopah’n koealueen toiminnasta liittyy sähköiseen kenttätaisteluun. Toinen iso juttu Tonopah’ssa juuri nyt (2007) on, ja tästä olen aika varma, että heillä on erilaisia UAV:ta joita he arvioivat taktisesta näkökulmasta. He yrittävät selvittää miten parhaiten käyttää niitä. Okei, meillä on nyt näitä UAV:ta, ne on hienoja lentää, mitä meidän pitäisi tehdä niiden kanssa? Miten parhaiten käyttää niitä? Koska tämä on täysin uudenlaista teknologiaa. Ja meidän pitää keksiä kokonaan uusia tapoja käyttää niitä.
Joerg Arnu Aivan, siellä on kokonainen eskadroona näitä Predatoreja. Niitä säilötään Indian Springsissa aika lähellä. Myöskin tehdään toimintakokeita. Miten voisimme parantaa niitä. Yksi asia joka tästä seurasi oli Reaper, Predatorin isoveli. Se on samanlainen design, mutta paljon isompi, ja se voi kantaa paljon suuremman lastin.
George Knapp Niin että he tekevät siellä juttuja. Hei selvitetään jotain salaisia juttuja mitä Predator osaa tehdä. Selvitetään miten se toimii ennen kuin me näytetään se muille Indian Springsissa.
Joerg Arnu Niin. Meillä on näitä UAV:ta. Ne on hienoja. Me emme menetä pilotteja jos sellainen ammutaan alas. Meidän ei tarvitse huolehtia elämän menetyksestä. Niitten design on kompakti. Selvitetään nyt että miten voitaisiin parhaalla tavalla käyttää niitä ja mihin, tiedustelun lisäksi.
George Knapp Eli tutkat, UAV:t, mitä muuta? Mitä muuta siellä on?
Joerg Arnu Oikeastaan vain kaksi isoa juttua. Toinen on F-117 stealth-hävittäjän vetäminen pois käytöstä. Ja monet niistä on varastoitu Tonopah’n koealueen hangaareihin, sattumalta, ne laitettiin siis samaan paikkaan missä niitä koekäytettiin aivan aluksi. Siellä on riveittäin näitä hangaareita, ne ovat turvallisia erillisiä tiloja, erillään tukikohdasta. Ja niitä käytettiin F-117 stealth-hävittäjiin 1980-luvulla. Ja sen takia ne viedään sinne uudestaan. Jos olet siellä ja tarpeeksi onnekas näkemään hangaarin avoimesta ovesta, voit nähdä sellaisen.
George Knapp Tiedätkö, se on hämmentävää. Niinkuin Area 51:n tapauksessa, pystyy keksimään sen… onko se ilmavoimat, CIA, energiaministeriö ja kaikki nuo jotka ovat olleet kiinnostuneita tuollaisesta. Selitätkö että kenellä on kontrolli TTR:stä.
Joerg Arnu Joo, toisin kuin Area 51, joka on ilmavoimien hallussa, TTR on yksityisen alihankkijan hallussa, Sandia National Laboratories. He taas tuottavat sopimuksella palveluja eri armeijan asehaaroille ja myös energiaministeriölle.
George Knapp Olet nähnyt Sandian tekevän paljon työtä energiaministeriölle Tonopah’n alueella ydinasetyyppisissä jutuissa, kytkimissä ja sensellaisissa, eikö?
Joerg Arnu Sitä ne tekevät. Siksi Sandia on niin isoa bisnestä ydinaseiden kaikessa ei-ydinvoimaan liittyvässä. Tämä on hyvää aluetta missä kokeilla niitä osia, koska heillä on sekä Tonopah’n koealue että koko Nevadan koealue siitä etelään, jossa he voivat räjäytellä juttuja ja ketään ei kiinnosta.
George Knapp Joten ne on melkein yksi ja sama. He voivat käyttää Nelliksen aluetta, kaipa kaikki tässä tekevät yhteistyötä.
Joerg Arnu Todellakin. He työskentelevät yhdessä. Se ei ole välttämättä kyse siitä että yksi käsi tietäisi mitä toinen tekee. Osastointia tapahtuu, mutta he auttavat toisiaan niin paljon kuin pystyvät. Ja kyllä, todellakin, heillä on yhteiset tilat. Monet näistä tiloista Nevadan alueella ovat Sandian hoidossa.
George Knapp Jotkut viittaavat Sandiaan erillisenä TTR:stä? Onko jotain eroa, onko siellä periaatteessa vain yksi laitos jonka me tiedämme TTR:nä ja Sandian tukikohtana?
Joerg Arnu Parhaan tietoni mukaan ei ole eroa. Tukikohdan alue, johon viitataan nimellä TTR, on oikeasti vain osa aluetta. Aluetta hoitaa Sandia. Ja tukikohta itse on osa TTR:n koealuetta, joka on minun parhaiden tietojeni mukaan myös Sandian hoidossa.
George Knapp Oletko koskaan kuullut tarinoita maanalaisista tiloista siellä? Niistä on kuultu vuosia Area 51:sta puhuttaessa.
Joerg Arnu Joo, en tiedä onko Tonopah’n koealueella mitään maanalaisia tiloja. Nevadan koealueella on toki maanalaisia tiloja, joita he käyttävät maanalaisten ydinaseiden testaamiseen ja sensellaiseen. Mutta sikäli kun tiedän, TTR:llä ei ole niitä.
George Knapp Onko sinulla vielä jotain kerrottavaa?
Joerg Arnu Puhutaanko S-4:sta ollenkaan?
George Knapp Toki. S-4, tottakai, on kuuluisa nimike Bob Lazarin tarinassa. Mutta onko S-4:aa oikeasti olemassa?
Joerg Arnu Totta. Joo. On Site 4, joka on usein lyhennetty S-4:ksi. Se on osa Tonopah’n elektronista taistelualuetta. Se on periaatteessa paikka jossa on paljon tutkia ja sellaista tavaraa, jota käytetään elektronisen sodankäynnin testaamiseen. Ja uskon, että Lazar jotenkin sai vihiä S-4:n tarkoituksesta ja mihin sitä käytettiin ja sen tarinasta. Mielestäni se vain ei pidä paikkaansa.
George Knapp Tiedätkö, tuolloin Nellis oli vahvistanut minulle, että siellä oli enemmän kuin yksi S-4 alue. He eivät sanoneet missä se oli, mitä siellä tehtiin. Mutta nimike oli aito, ja sen lisäksi niitä oli useampi kuin yksi.
Joerg Arnu Niinkö? No, se S-4 joka on Tonopah’ssa on ainoa mistä olen tietoinen.
George Knapp Sanon vain sen mitä he sanoivat minulle. He olivat tosi leuhkoja siitä myös. Mitä S-4:ssä oikein tapahtuu?
Joerg Arnu S-4 on osa elektronista taistelukenttää.
Entinen CIA-pilotti John Lear luopui ilmavoimien lentäjän elämästään ja sitten työskenteli CIA:lle pilottina. Eräässä hänen haastatteluistaan John teki sensaatiomaisen ilmoituksen, että Maapallo on vankila avaruudessa ja että Kuussa on useita mysteereitä. Hän kertoi, että universumissa on edelleen paljon eri tasoisesti kehittyneitä asumattomia planeettoja.
Kun ottaa huomioon, että avaruuteen lentämistä tapahtuu ainoastaan tietyssä osassa galaksia, jossa myös Maapallo sijatisee, ja silloinkin erittäin lyhyitä etäisyyksiä, Johnin antamaa informaatiota ei kannata suoraan heittää roskikseen, koska valtio aina salailee jotain.
John Lear
Maapalloa pidetään avaruudessa vankilana, jonne on saapunut vankeja eri puolilta maailmankaikkeutta useista eri galakseista, ja miljardeja olentoja lähetetään planeetallemme uudelleenkoulutukseen. Lear sanoi myös, että Maapallolla ihminen palvelee vankeusrangaistustaan syntymästä asti, ja että ainoastaan kuoleman kautta pääsee pois parempaan maailmaan. Samanlainen maailmankuva löytyy useista uskonnoista.
Eräs CIA-miehen lausunto on huomionarvoinen: “Kuu on keinotekoinen taivaankappale, joka on vedetty planeettamme viereen muualta, ja tämän seurauksena planeetalla esiintyi jääkausi joka tappoi melkein kaiken elämän.”
Itse asiassa, Kuun ilmaantumisen olosuhteet eivät ole aivan täysin tiedossa, ja kukaan ei ole nähnyt Kuun taakse. John selitti myös hänen haastattelussaan miten Kuu on luotu Jupiterissa ja tuotu Maapallon kiertoradalle arviolta 15,000 vuotta sitten, jolloin viime jääkausi oli. Lisäksi hän sanoo, että Harmaat asuvat Kuussa, mutta he pysyvät pinnan alla suurissa laboratorioissa.
Learin mukaan Kuussa on hengitettävä ilmakehä, ja siellä elää 250 miljoonaa olentoa suurissa kaupungeissa ja tukikohdissa.
Kuutukikohta
Jos muistat amerikkalaisten ensimmäisen kuulennon, siitä tulee mieleen monia kysymyksiä, joihin vastauksena on ainoastaan, että amerikkalaiset eivät olleet Kuussa, ja jos he olivatkin, he varmasti piilottelevat jotain tietoa. Noihin aikoihin NASAlla ei ollut teknologiaa, jolla Van Allenin vyön olisi voinut turvallisesti ohittaa.
Kuun keinotekoisuus käy ilmi myös siitä, että jos katsot sitä yöllä, se näyttää muoviselta.
On mahdotonta löytää todisteita John Learin väitteille, sillä hän itse sanoo että jos hänellä sellaista olisi, hänet tuhottaisiin heti.
Christopher Kraft, joka oli NASAn Houstonin keskuksen johtaja Apollo-kuutehtävien aikaan, paljasti komentokeskuksen ja Neil Armstrongin sekä Buzz Aldrinin välillä käydyn keskustelun sen jälkeen, kun hän lopetti hommat NASAlla.
Armstrong & Aldrin Kuussa: “Nuo ovat jättiläismäisiä juttuja. Ei, ei, ei…. tämä ei ole optinen illuusio. Kukaan ei usko tätä!”
Komentokeskus, Houston: “Mitä… mitä… mitä? Mitä helvettiä tapahtuu? Mikä teitä vaivaa?”
Armstrong & Aldrin: “Ne ovat täällä pinnan alla.”
Komentokeskus: “ Mitä siellä on? Lähetys häiriintyy… keskeytyskontrolli kutsuu Apollo II:a.”
Armstrong & Aldrin: “Me näimme vierailijoilta. Ne olivat siellä hetken, tarkkailemassa laitteita.”
Komentokeskus: “Toistakaa viimeisin tietonne.”
Armstrong & Aldrin: “Sanoin että siellä oli muita avaruusaluksia. Ne olivat kraaterin toisella puolella.”
Komentokeskus: “Toistakaa…toistakaa!”
Armstrong & Aldrin: “Kuulostelkaamme tätä kiertora ….. 625:ssa on 5… automaattinen rele kytketty… Käteni tärisevät niin pahoin etten voi tehdä mitään. Kuvata sitä? Jumala, jos nämä kamerat ovat kuvanneet jotain… mitä sitten?”
Komentokeskus: “Oletteko havainneet jotain?”
Armstrong & Aldrin: “Minulla ei ollut käsillä filmiä. Kolme kuvaa lautasista tai mitä ne olivatkaan, jotka tuhosivat filmin.”
Komentokeskus: “Keskus, täällä keskus. Oletteko tulossa? Onko UFO-hässäkkä ohi?”
Armstrong & Aldrin: “Ne ovat laskeutuneet tänne. Ne ovat täällä ja tarkkailevat meitä.”
Armstrong & Aldrin: “Kyllä, ne ovat paikoillaan. Mutta kuka nuo alukset onkin tehnyt, hän kykenee ottamaan ne pois huomenna. Loppu.”
Tiesitkö, että avaruuspioneeri ja kuudes ihminen Kuussa Edgar Mitchell vahvasti uskoi Maan ulkopuoliseen elämään? Hänen mukaansa NASA on työskennellyt avaruusolentojen kanssa jo pitkään.
Hän sanoi, ”Valtio on salannut sen hyvin viimeisen 60 vuoden ajan, mutta hiljalleen siitä on vuotamassa tietoja ja jotkut meistä ovat olleet niin etuoikeutettuja, että meitä on briiffattu siitä. Minä satun olemaan etuoikeutettujen joukossa, sillä olen vieraillut planeetalla ja UFO-ilmiö on todellinen.”
Mitchell kertoi salaliitosta, että mies nimeltä Farida Iskiovet (hänen väitetään olleen YK:n UFO-tutkija) sai kuulla Mitchelliltä UFOsta, jonka hän näki Kuussa.
John Lear myöskin sanoi että NASAn astronautit lensivät Marsiin vuonna 1966. Lisäksi Lear uskoo, että astronautit ovat valmistelleet tätä tehtäväänsä erityisen pitkään. He käyttivät tiettyjä lääkkeitä, joiden avulla keho tottu Marsin ilmasto-olosuhteisiin. Väitetysti nuo astronautit kykenivät hengittämään Marsin ilmaa, niin että NASAlla oli tilaisuus lähettää ihmisiä punaiselle planeetalle.
Reddit-käyttäjä u/SignalsIntelligence on läpikäynyt Bob Lazarin taustoja. Tämä on jatkoa ensimmäiselle osalle.
“Hän ei ole muuttanut tarinaansa. Hän on saattanut muuttaa tapaa jolla hän sanoo asioita, valitsemiaan sanoja, mutta varsinainen tarina on juuri se minkä hän kertoi pitkän aikaa sitten.” — Joe Rogan
Samanlaisia sanoja on laukonut moni, joka on kuullut Lazarin tarinan vuosien varrella, mm. tutkiva journalisti George Knapp.
Tässä artikkelissa tarkastelen usein esitettyä väitettä siitä, että Bob Lazarin tarina olisi pysynyt yhdenmukaisena hänen alettuaan ensi kerran puhua siitä vuonna 1989.
Yhdenmukaisuus tarinassa on eräs pääargumenteista, joilla tarinalle annetaan uskottavuutta, sillä ihmiset jotka muistelevat omia muistojaan eivät usein muuttele merkittäviä yksityiskohtia.
Jotkut tässä kuvatut muutokset ovat huomattavia, jotkut vähemmän, mutta ne ovat muutoksia joiden muuttuminen olisi omituista jos muistelisi omaan kokemukseen perustuvia muistoja. Lazarin tarinassa ei käytännössä ole mitään kohtaa missä se ei muuttuisi jossain vaiheessa vuodesta toiseen ja haastattelusta toiseen.
Olen käyttänyt useita tunteja Bob Lazarin vuodesta 1989 antamien haastattelujen ristiinvertailuun. Alla on esimerkkejä, ja ne ovat vain pieni otos siitä mikä Lazarin tarinassa on muuttunut vuosien mittaan, ja tulevaisuudessa tulee lisää artikkeleja, joissa esittelen näitä muutoksia.
Eräs tärkeä väite, jota sekä Bob että hänen ympärillään olijat esittävät, on että hän ei ollut kiinnostunut UFO-aiheesta yleisesti ennen S-4:llä työskentelyä, ja näin hänellä ei olisi ollut syytä keksiä tarinaa päästään. Syy sille miksi tämä nostaa hänen uskottavuuttaan on selvä, UFO-yhteisöllä on historiaa ihmisistä, joilla on aiempi uskomus ja kiinnostus UFOihin ja avaruusolentoihin ja jotka myöhemmin ovat kokeneet jotain, joka on vahvistanut heidän aiemmat uskomuksensa.
On roimasti näyttöä siitä, että Bobilla oli intensiivinen kiinnostus UFO-aihepiiriä kohtaan niinä kuukausina, jotka johtivat hänen oletettuun työsuhteeseensa S-4:llä, ja tästä todistusaineistosta suurin osa on Bobin omia sanomisia ja dokumentaatioita.
George Knapp haastatteli Lazaria mittavasti kuukausina, jotka edelsivät hänen On The Record -ohjelmaansa. Knapp oli erittäin tietoinen Lazarin olemassaolevasta kiinnostuksesta UFOja kohtaan. Knapp viittaa Lazarin kiinnostukseen useasti haastattelussa, vaikka Lazar koittaa tätä vähätellä.
GK: Ennen kun pääsit S-4 -ohjelmaan, sinua kiinnosti UFOt. Sen on ollut oltava vaikeaa ihmisille uskoa, että tässä on kaveri joka on aiheesta kiinnostunut ja joka palkattiin ohjelmaan.
BL: No, oli lyhyt aika jolloin lähetin CV:tä useaan paikkaan, ja halusin päästä takaisin tekemään tiedettä. Melkein samaan aikaan tapasin John Learin ja luin jotain hänen materiaalejaan. Ja aluksi ajattelin että hän on hullu. Mutta ilmeisesti hänellä oli hyvä informaationlähde, koska osoittautui, että osa hänen informaatiostaan oli ensi käden kokemuksia.
Kuitenkin nämä “samanaikaiset” tapahtumat menevät ristiin toisen yksityiskohtaisen haastattelun kanssa, jonka Lazar antoi omasta tarinastaan elokuvakäsikirjoittajalle, jonka kanssa hän oli työstämässä filmiä tarinastaan New Line Cinemalle. Tuo haastattelu sen kokonaisuudessaan löytyy tästä linkistä. Tuossa haastattelussa Bob katsoo omaa kalenteriaan ja kuvaa jokaisen merkinnän ja sen tarkoituksen.
Tarpeellinen huomautus — Gene Huff kuvaa tapaamisen John Learin kanssa olleen “puolivälissä vuotta 1988” ja John Lear kuvaa Huffin ja Lazarin tapaamisen olleen “kesällä 1988.” Heidän tapaamisensa liittyi UFOihin.
He tekivät järjestelyjä — palkkion maksuista puhuttaessa John näytti joitain UFO-videoitaan ja muuta aiheeseen liittyvää materiaalia. Gene soitti kysyäkseen minulta olinko kiinnostunut lähdöstä. Hän sanoi, että voisin olla hänen assistenttinsa. Tottakai, halusin kuulla Johnia ja hänen kokemuksistaan pilottina, joten suostuin lähtemään.
Ensimmäinen merkittävä päivämäärä, jonka Bob haastattelussa kuvaa, on hänen ystävänsä Joe Vaninettin vierailu syyskuun 7. päivänä 1988. Päivämäärämerkintä sisältää huomautuksen ajomatkan pituudesta Area 51:lle. Bobin selitys on, että huomautus ajomatkasta on merkinnässä tuntemattomasta syystä tai jotta se olisi “tarkoituksella” harhauttava. Eräs lähde, jolle kerrottiin matkasta, vahvisti että Lazar ja Vaninetti matkustivat Area 51:lle ja raportoivat nähneensä valoja taivaalla syyskuussa 1988 — kolme kuukautta ennen kuin Lazar väitti saaneensa työtarjouksen S-4:sta.
Syyskuun 7, 1988:
Joe — kaveri jonka tunsin ja jonka kanssa työskentelin Los Alamosissa — tuli käymään. Ja hän lähti 10. päivä.
[Groom Lake = 125 mailia] Tämä on vain merkintä etäisyydestä. Se ei tapahtunut tuona päivänä — se on muistutus minulle miten pitkä ajomatka oli…. yksi niistä kun siellä kävin. Kalenterissa on kaikkea tarkoituskella harhauttavaa materiaalia. Me törmäämme muuhun samanlaiseen.
Lokakuun 4:ntenä Lazar kuvaa kalenterimerkinnän, joka kertoo hänen tapaamisestaan John Learin kanssa.
lokakuun 4, 1988
[John Lear kello 20] Tässä yritän näyttää, että tunsin John Learin näin pitkältä ajalta.
Seuraava relevantti merkintä on lokakuun 14. päivältä.
lokakuun 14, 1988
[UFO-salailu] Tämä oikeasti tapahtui tuolloin — Shelley’sissä Jimin kanssa. Tämä oli kiinnostava. Ja Jim muistaa tuon päivän. Hän tuli käymään. Ennen tätä en tiennyt kuka John Lear oli ja minulla oli lehtiartikkelileikkele jostain tyypistä joka sanoi, että avaruusolennot ovat täällä ja he tekevät vallankaappauksen ja kaikkea sellaista ja että hän luennoi kirjastossa. Jim toi sen minulle näytille. Jim mietti sinne menoa ja halusi tietää tulisinko mukaan. Sanoin hänelle että hän on hullu ja se on täyttä ajanhukkaa. Ja hän sanoi, “No, minä menen ainakin” ja minä sanoin, “Okei, selvä”. Hän sanoi, “Mikset tulisi käymään, kun äijä aikoo mennä telkkariinkin?”
Se oli jokin erikoisohjelma TV:ssä ihmisistä, joita siepataan ja sellaista. En muista tarkkaan mitä siinä tapahtui. Mutta John kertoi normaalia UFO-tarinaansa. Ja sitten oli pari muuta ihmistä — tiedäthän, “minut on siepattu”.
John Learia ei näy “UFO Cover Up? Live!”-showssa, josta tässä puhutaan. Bob sekoittaa kaksi erillistä tapahtumaa ajoittaakseen hänen John Learin tapaamisensa myöhemmäksi kuin mitä hän oikeasti tapasi. Jim Tagliani oli kuin olikin kutsunut Lazarin mukaansa John Learin tapahtumaan Spring Valleyn kirjastoon, mutta kuitenkin tämä tapahtuma oli aiemmin kesällä. Hänen väitteensä siitä, että hän ei tiennyt kuka John Lear oli ennen tuota päivämäärää menee ristiin myös lokakuun nljeännen päivän merkinnän kanssa, jossa John Learin nimi mainitaan.
Tämä merkintä on myös tärkeä siksi, että useat Lazarin tämän jälkeen esitetyt väitteet — kuten siitä, että Zeta Reticuli olisi avaruusolentojen kotipaikka — esitetään “UFO Cover Up? Live!”:ssa, joita Bob piti tarpeeksi tärkeinä, jotta hän kirjoittaisi ne omaan kalenteriinsa.
Seuraava relevantti merkintä:
Tässä oli jotain jonka ruksasin päältä ja sitten kirjoitin John Lear kello 4:30.
Toinen merkintä, jossa ilmeisesti puhutaan tapaamisesta John Learin kanssa. Lazar pyrkii selittämään tämän John Learin toisena TV-esiintymisenä, mutta Gene Huff korjaa että Bobin viittaama haastattelu tapahtui elokuussa.
Seuraava kohta:
marraskuu, 1988
L: Nyt ollaan marraskuussa. Tässä on toinen satunnainen [John Lear] merkintä. Tämä on kanssa.
Bob kirjoittaa marraskuun merkintään ilmeisesti jälleen yhdestä tapaamisesta John Learin kanssa.
Seuraava kohta:
marraskuun 17, 1988
L: Katsotaas, miksiköhän sekoilen tässä omilla…
Q: Se on ookoo… se on ihan ookoo.
L: [Linda Howe] En tuntenut Linda Howea ennen kuin… 17. marraskuuta.
John Lear on vahvistanut, että hän esitteli Bobin Linda Moulton Howelle syksyllä 1988.
Bob huomauttaa myöhemmin haastattelussa, että Edward Teller pyysi häntä marraskuun 29. pvä kertomaan sen mikä myöhemmin hänen väitteidensä mukaan veisi hänet S-4:n.
Bobin omien kalenterimerkintöjen mukaan hän oli niin kiinnostunut UFO-aiheesta, että hän teki useita matkoja Area 51:lle syyskuussa 1988, tapasi John Learin useita kertoja, lisäili UFO-dokumentteja kalentereihinsa ja tapasi nimekkäiden UFO-yhteisön henkilöiden kuten Linda Moulton Howen kanssa.
Nämä tapahtumat eivät tapahtuneet “samaan aikaan” kun hän haki S-4:n ja häntä haastateltiin sinne.
Loput väitteistä joita tarkastelen ovat helpompia sulattaa. Käyn yksinkertaisesti läpi Bobin omia sanomisia haastatteluista vuosien varrelta.
Muistin peukalointi
1990:
Bob uskoo myös, että huumeiden ja hypnoosin käyttö vaikutti hänen muistiinsa.
… toisella kerralla hänelle annettiin lasi keltaista nestettä, joka tuoksui mäntysuovalta, ja hän väitti joutuneensa useita kertoja hypnotisoiduksi, mikä on vaikuttanut negatiivisesti hänen muistiinsa. (Alien Contact s. 8 & 38)
George Knapp juonsi Coast to Coast AM:n ohjelmaa vuonna 1995:
GK: Bob uskotko heidän manipuloineen muistiasi, sillä juomallasi juomalla? Tarkoitan, että hehän painostivat sinua, eikö?
BL: En usko. En tiedä oliko sellaista teknologiaa silloin, en tiedä miten paljon sellaista teknologiaa on nykyäänkään, jolla voitaisiin valikoiden vaikuttaa muistoihin. Mutta en koskaan menettänyt muistiani.
GK: Hetkinen nyt, koska sanoin että oli monia kertoja jolloin lensit sinne ja et tiennyt miten pääsit kotiin, et tiennyt mitä olit tehnyt sinä päivänä?
BL: No, se on totta, mutta sillä tavalla koko elämäni on mennyt. En muista mitä minulla oli viime iltana illalliseksi. Muisti ei ole vahvuuksiani.
(https://youtu.be/WdJXFJxXiYg?t=1650)
Elimet avaruusolentojen ruumiinavauskuvissa
2019:
Minun briittaukseni, se liittyi — sikäli kun siinä aluksessa oli oikeita olentoja — heillä oli valokuva niistä, jossa niiden rintakehä oli auki, ja he olivat tehneet muistiinpanoja — se oli vain yksi ainoa elin, aivan kuin kaikki muut elimet olisivat kasvaneet yhteen yhdeksi massaksi ja jolla oli useita toimintoja. (https://youtu.be/n4ZGidO1hH0?t=1973)
1990:
Hän myös väitti nähneensä ruumiinavausraportteja sekä mustavalkovalokuvia avaruusolentojen ruumiista (tyypillisiä “harmaita” jotka painoivat kymmenestä kilosta pariinkymmeneen, joiden päät olivat suuret ja karvattomat), sekä valokuvia eri elimistä (joitain oli leikelty) levitettynä pöydälle, ja niiden painot ja tiheydet oli listattu. “Olin järkyttynyt”, hän sanoi George Knappille. (Alien Contact pg. 8)
Tuntematon päivämäärä:
Haastattelija: Oliko niiden elimet levällään, vai mitä?
Lazar: Joo, niiden elimet. Joitain elimistä oli leikelty kahtia. Siellä oli myös piirroksia niihin liittyen. (Videohaastattelu)
Oliko tiedonvaihtoa?
joulukuun 20, 1989:
Soittaja: Onko meillä antaa jotain vaihdossa kaikesta tästä informaatiosta, jota he meille antavat?
BL: En tiedä. En tiedä mitä kulisseissa tapahtuu, miten saimme tämän teknologian.
Lazar jatkaa selittämällä, että kiista avaruusolentojen kanssa lopetti tietojenvaihdon.
On myös muita haastatteluja, missä Lazar toistaa saman, että tietoja vaihdettiin.
Miten monta gravitaatiovahvistinta käytetään omikron-kokoonpanossa?
1989 — kolme
KVEG radiohaastattelu, joulukuun 28. 1989
“Hitaan vauhdin moodissa — ja TODELLAKIN toivon että muistaisin miksi he tätä aallon taajuutta kutsuivat — hitaassa moodissa: Alus on haavoittuvainen; se poukkoilee ympäriinsä. Ja se on heikon gravitaatiokentän päällä, se on kolmen gravitaatioaallon päällä. Ja se vain poukkoilee. Se voi keskittää aallot taakseen ja jatkaa eteenpäin kulkemista ja keikkumista hitaalla nopeudella.
1994 — yksi vahvistin
“Alus toimii kahdessa moodissa — omikron ja delta, jotka tarkoittavat sitä miten monta gravitaatiovahvstinta on käytössä. Omikron-kokoonpanossa on käytössä vain yksi; toiset kaksi heitetään sivuun ja piilotetaan levyn sisään. Omikron-moodissa alus nousee ja leijailee, mutta ei tee paljoakaan muuta.” (huhtikuu, 1994, Omni Magazine)
2019 — yksi
“Näin että aluksella oli kolme emitteriä. Vain yksi niistä loi koronanäytöksen, ja se oli se, joka oli suoraan alaspäin maahan päin.” Omaelämänkerta sivu 163
2019 — kaksi
Omikron käyttää kahta emitteriä “pysymään pystyssä” kun kolmas osoittaa kohti menosuuntaa (Bob Lazar: Area 51 & Flying Saucers 1:09:00)
Ovatko gravitaatiovahvistimet aina päällä?
1990:
En tiedä sanoinko tästä aiemmin, mutta vahvistimet aina ovat täysillä. Ne tuottavat maksimigravitaation, ja tuo aalto vaihemuunnetaan nollasta 180 asteeseen. (UFOs and Alien Presence pg, 17)
1991, “The Lazar Tape”, 40 minuutin pituinen VHS-video:
“Kun lautanen kulkee lähellä toista painovoimalähdettä, kuten planeetta tai kuu, se ei käytä samaa kulkutapaa kuin me olemme fysiikan tunneilla oppineet. Kun lautanen lähestyy toista painovoimalähdettä, kuten Maa, gravitaatio A-aaltokulkee ulospäin lautasesta, sen vaihe muuttuu gravitaation B-aalloksi, joka kulkee ulospäin Maapallosta, ja tämä saa aikaan nostovoiman. Painovoimavahvistimet lautasessa on mahdollista suunnata toisistaan riippumatta, ne ovat pulssittaisia ja ne eivät pysy jatkuvasti päällä.”
Pommitetaanko alkuaine-115:a protoneilla?
1990:
Ei, sitä voidaan vahvistaa jossain määrin, tai stimuloida sitä tuottamaan lisää. Mutta yksittäinen 115-palanen pöydällä sisältää riittävästi gravitaatioaaltoja, jotta se pystyy kääntämään pois sitä kohti ammutun laserin. (UFOs and Alien Presence pg, 16)
1990:
Reaktorin sisällä alkuaine-115:a pommitetaan protoneilla, jotka kiinnittyvät 115-atomin ytimeen ja siitä tulee alkuaine-116. Alkuaine hajoaa välittömästi ja vapauttaa säteilynä pieniä määriä antimateriaa. (Alien Contact pg. 13)
Oliko kyse alkuaine-115:sta?
Bob has said his main contribution to the project at S4 was identifying what element was used to power the reactor, however he immediately acknowledges he did not actually identify which element it was.
1990:
BL: Minä olin se joka identifioi alkuaine-115:n. Se oli minun ainoa kontribuutioni projektiin. Ja en vanno valaa että se oli alkuaine-115, mutta jos se ei ollut, niin sitten se on 114. Se lukee täällä… Sanon sitä 115:ksi koska olen tottunut kutsumaan sitä siksi. (UFOs and Alien Presence pg, 11)
Kuitenkin poislukien tämä haastattelu, Bob on sanonut ykskantaan, että kyseessä on alkuaine-115.
Lazar antaa myös ristiriitaista tietoa siitä mitä kokeita tehtiin alkuaineen määrittämiseksi:
1993:
BL: No, ei, en ole nähnyt spektrograafista analyysia siitä, tai… no, itse asiassa, he tekivät sellaisen… En tiedä mitä he näkivät siinä. Minä näin neutronipommituskokeen ja tiheysmittauksia ja sensellaista, mutta olen varma että he tekivät kokeita sillä. Mutta en tunnistaisi spektriviivoja, ei. (1993 Ultimate UFO Conference Q&A)
1990:
PH (Lindemannin fyysikkoystävä): Miten määritette sen? Laitettiinko se massaspektrometriin? Miten saatiin selville mikä alkuaine se oli?
BL: On monia eri tapoja, mutta varmasti massaspektrometri on yksi. Me teimme myös kaikenlaisia omituisia juttuja. Los Alamos oli ilmeisesti mukana joissain 115:n analyyseissa, ja en tiedä mitä he tekivät. He olivat myös mukana 115-kappaleiden koneellisessa työstämisessä.(UFOs and Alien Presence pg, 11)
Mistä alukset ovat tulleet?
1989:
En tiedä. Se siinä on, että ne näyttävät olevan hyvässä kunnossa, eivät näytä siltä kuin ne olisivat syöksyneet maahan, että ne näyttävät siltä kuin ne olisi noudettu jostain. Se todellakin näyttää siltä että ne on annettu lahjaksi. (Billy Goodman Happening)
1990:
“En tiedä mistä me saimme ne tai miten kauan siitä on, tai mitään. En tiedä lennätettiinkö ne tänne vai annettiinko ne meille vai syöksyivätkö ne maahan ja ne korjattiin. En usko niiden syöksyneen maahan. (Alien Contact pg. 11)
Lippahatun reunassa oli neljän tai viiden tuuman reikä, ja metalli oli taipunut ylöspäin, aivan kuin ammus olisi mennyt sen läpi. On mahdollista, että se on voinut olla jotain muuta, mutta siltä se näytti minulle; kuin sitä olisi ammuttu alapuolelta. Se on ainoa asia, joka laittoi mieleeni siemenen itämään siitä, että niitä ei oltu annettu meille, koska minusta se näytti hyökkäysliikkeeltä… (Alien Contact pg. 19)
1993:
Niitä oli yhteensä yhdeksän. Ja jokainen oli erilainen. Kolme oli purettu osiin tutkimuksia varten, yksi oli vaurioitunut, yksi oli syöksynyt maahan vasta elokuussa 1981. (Beyond Roswell Pg. 5)
90-luvun puolivälissä:
K: Miten nämä alukset päätyivät Yhdysvaltain käsiin?
BL: Minulla ei ole oikein mitään ideaa miten ne sinne päätyivät. En usko, että oli maahansyöksyjä, koska alukset eivät olleet vaurioituneet. En voi oikein sanoa enempää. (https://youtu.be/DppxgTlyCZI?t=302)
Kun Bob alkoi antaa taas haastatteluja vuodesta 2015 eteenpäin, tarina on muuttunut dramaattisemmin.
2015:
GK: Sikäli kun voit sanoa, ne eivät näyttäneet siltä että ne olisivat syöksyneet maahan, eikö?
BL: No, oli yksi, ja mainitsin tämän kauan sitten ja en koskaan sanonut enempää. Oli yksi, kuten sanoin, jota oli ammuttu ammuksella, ja tiedän varmaksi sen että se nousi veden alta. Sen verran tiedän.
GK: Tiedät sen varmaksi koska sinulle on sanottu niin?
Olen kuullut tarinoita ja lukenut netistä teorioita siitä, että niitä on annettu lahjaksi, tai syöksynyt maahan. Selvästikään yksikään ei syöksynyt maahan. Nyt omaan mielipiteeseen. Ja tämä on vaistomaisesti, minulla ei ole tästä informaatiota. Uskon melkein että tämä oli omalla tavallaan jonkinlainen arkeologinen löydös. En usko, että se oli vaihdantaa, tyyliin “me annetaan nyt teille tästä nämä muutamat alukset.” En osaa sanoa miksi, lähinnä koska pomoni ja muut siellä työskentelevät ovat kuiskailleet jotain. (https://youtu.be/n4ZGidO1hH0?t=330)
2019:
“Kaiken kaikkiaan, meillä oli näitä aluksia hallussamme ja se oli kuin ne olisi ammuttu alas jossain suuressa hyökkäyksessä. Siltikään en tiedä miten me ne saimme, ja totta puhuen ei sillä ole väliäkään.” (Lainaus kirjasta: “Dreamland: An Autobiography.”)
2019:
Barryn on ollut pakko sanoa minulle jotain, mutta se oli liian kauan sitten ja en enää muista mitä hän sanoi, mutta se jätti siemenen itämään. Mielestäni ainakin yksi niistä oli arkeologisilta kaivauksilta. Joten se on vanha. Ainakin yksi niistä on vanha. En tiedä oliko se juuri se minkä parissa minä työskentelin, mutta muistan sen liittyneen arkeologisiin kaivauksiin. Joten se on vanha, se on muinainen. (Joe Roganin haastattelu https://youtu.be/WmF6RXf6U_A?t=366)
“Me varmasti kykenemme tuottamaan sellaisen lejeeringin” (Alien Contact s. 12)
1990:
Metalli oli taipunut ylöspäin ja näytti siltä kuin siihen olisi ammuttu ammus (Alien Contact s. 19)
2019:
“Esimerkkinä, sain tietää että suurin osa aluksesta on tehty samasta materiaalista. Testeistä kävi ilmi, että se ei ollut metallia vaan keraamista.” (Lainaus kirjasta “Dreamland: An Autobiography.” s. 84)
“Se mitä kykenin erottamaan, se oli arviolta 50 jalkaa tai sinnepäin läpimitaltaan ja arviolta 20 jalkaa korkea (6.1m).” (Lainaus kirjasta “Dreamland: An Autobiography.” s. 154)
“Ei ohjauslaitteissa tai missään siellä, mutta näin jotain viitteitä kirjoituksesta”. (Billy Goodman Happening)
“Kun paneeli oli ollut läpinäkyvä jonkun aikaa, eräänlaista kirjoitusta, joka oli toisenlaista kuin mikään kirjoitus, tieteellinen tai matemaattinen merkistö jota olen nähnyt, alkoi ilmestyä läpinäkyvälle käytävälle…” (Alien Contact s. 17)
Miten paljon aikaa tuli vietettyä S-4:llä?
“Hän ei ollut siellä enempää kuin kuusi tai seitsemän päivää.” (Alien Contact s. 6)
Kuitenkin hänen omaelämänkerrassaan hän kuvaa työskennelleensä S-4:llä ainakin 9 päivää ja vihjaa useammasta päivästä kuin mitä hän myöntää suoraan.
Turvaluokitus
1990:
En saanut koskaan virallisesti potkuja ja turvaluokitustani ei otettu pois. (Alien Contact s. 27)
Beyond Roswellissa Lazar väittää, että hän sai itse asiassa turvaluokituksen, ja sitten myöhemmin haastattelussa sanoo että hänen turvaluokituksensa oli päätynyt “negatiiviseksi” ja hänen pitäisi hakea sitä uusiksi. (Beyond Roswell s.7)
2019:
Omaelämänkerrassaan Lazar sanoo hänen turvaluokituksestaan George Knappin haastattelun jälkeen: “Olin mokannut mahdollisuuteni saada S-4:llä työskentelyyn vaadittava turvaluokitus.” (“Dreamland: An Autobiography.” Pg. 270)
Tämä on tohtori Jacques Valléen Naqib Karylle, Marie-Thérèse De Brosses’lle, Eric Zurcherille, Fabrice Bonvinille ja Nicolas Dumont’lle antaman haastattelun käännös. Haastattelun teki Vertical Project Media heinäkuun 27. päivä 2021
Miksei käyttäisi kirjaa keskustelun herättämiseen Amerikassa?
Kirja on ainoastaan 2 kuukautta vanha, se on käännetty ranskaksi ja italiaksi. Tottakai Mellon on tiennyt alusta lähtien minkä parissa työskentelen, meillä ei ole toimittajia ja me julkaisemme kirjat itse. Mitä nykyään tapahtuu USA:ssa on monimutkaista, ja siellä Christopher Mellon on aktiivinen Luis Elizondon kanssa, mutta he ovat keskittyneet kaikkeen mitä viimeisimmissä raporteissa on sanottu. Amerikkalaisilla on monia puolia, mutta historia, tieto menneistä tapahtumista, ei kuulu niihin. He ovat kiinnostuneita siitä mitä tapahtui eilen, ja sitä edellisenä päivänä, mutta ei siitä mitä tapahtui 1945. Useimmat amerikkalaiset eivät osaa nimetä Eisenhoweria Yhdysvaltain presidenttinä. Se on TV-yhteiskunta.
Jacques Valléen ja Paola Harrisin uusi kirja, Trinity, the Best-Kept secret
Ja se mitä Nimitzistä kerrotaan, sillä siitä on olemassa oikeaa todistusaineistoa, tieteellistä materiaalia, lentokoneita, pilottien todistuksia, se on kiinnostavaa. Chris Mellon sanoi minulle, että paneeli tapahtui viime viikolla TV:ssä, jossa asiantuntijat ihmettelevät miksi UFOt ovat ilmaantuneet taivaalle vasta vuoden 1947 jälkeen. Jopa Mellon sai tietää Trinity-tapauksesta minun työni kautta, jopa hänen ammattikiinnostuksellaan tähän aiheen ja hänen resursseillaan. Yhdysvalloissa on kolme luokittelujärjestelmää: standardi, ulkoasiainministeriön ulkomaiden tiedustelu sekä ydinvoimasta vastuussa olevan DOE:n PQR. Harvoilla on pääsy jälkimmäiseen. Mutta minun on onnistunut osoittaa, että Trinityn tapaus on luokiteltu DOE:n järjestelmällä.
Los Alamos
RR5:n liittyen, jossa silminnäkijän aloitteesta syntyy UFO-kontakti, harjoititko sinä sitä ja toimiiko se mielestäsi?
En harjoittanut sitä. Niinkuin saatat tietää, näin UFO:n 15-vuotiaana kahden luokkakaverini kanssa, ja toinen heistä oli kilometrin päässä katselemassa kiikareilla ja se tuki havaintoani kirkkaan aurinkoisen iltapäivän aikaan. Mutta en sanonut siitä mitään. Seurasin näitä erittäin kiinnostavia kokeita. On silminnäkijöitä jotka tarkkailevat maastoa ja pohtivat voisivatko he kutsua UFOa esiin, ja sitten jotain tapahtuu. Nämä tapaukset eivät ole harvinaisia, ja on tällainen idea, varsin vanha, siitä että voisi kutsua UFOja keskittymällä. Antropologiselta kantilta se on jäänteitä rituaaleista, joita on kaikkialla maailmassa, mm. Tyynen valtameren saarilla, Afrikassa, Aasiassa ja muualla, jossa voi kutsua jotain muuta tahoa, ja se on mukana myös uskonnoissamme. Se on uudelleenkäytetty idea keskinäisestä kontrollista, joka mahdollistaa olosuhteet korkeamman älyn ilmestymiselle, henkisellä tai tieteellisellä tasolla. Esimerkiksi Cardanon isä oli alkemisti, joka kutsui Sylfidejä, ilman henkiä, eilisen päivän avaruusolentoja. Hän kertoo tästä hänen päiväkirjassan, ja hän oli todellinen tiedemies ennen renesanssiaikaa, aikana jolloin tieteellinen tieto ei ollut hajonnut eri aloiksi. Ja nämä olennot ilmaantuivat hänen laboratorioonsa ja hän kysyi niiltä kysymyksiä universumin luonteesta. Sitä on esiintynyt kautta historian, ja sen on dokumentoinut monet vakavaa tiedettä harjoittaneet, jotka ovat yrittäneet kutsua erilaisia olentoja.
Tri Steven Greer
Joten nyt jos puhumme tri. Steven Greerin vuorelle kerääntyneestä ihmisjoukosta, joka pyytää avaruusolentoja tulemaan esiin ja valoja syttyy taivaalle, minulla ei ole siihen mitään mielipidettä, valoja on taivaalla vaikka millaisia, joten kysymys on ilmestyksen dokumentaatiosta, ja Paola on todella kiinnostunut tuosta tutkimuksesta. Minulle Fazio Cardanon kokeet ovat huikeita, koska hänellä on edessään viisi olentoa, metri ja 20cm – 30cm mitaltaan, ja se muistuttaa minua muista havainnoista. Kaksi niistä on johtajia, jotka astuvat esiin, mutta hän ei selitä mitä riittejä hän käytti niiden kutsumiseen. Hän kysyi niiltä miten universumi luotiin, ja Sylfidit olivat eri mieltä vastauksesta. Yksi sanoi, että Jumala loi universumin, ja toinen sanoi että Jumala luo universumin joka sekunti uudelleen ja että mikäli hän lopettaisi, kaikki katoaisi. Ja se on mielenkiintoista, koska me olemme samassa kohdassa nykypäivänä, kvanttimekaniikka sanoo että kaikki on satunnaista ja jos prosessi häiriintyisi, kaikki katoaisi, ja klassinen malli sanoo että universumi on kausaliteettien seurausta, jotka ovat saaneet alkunsa luomisessa. Mutta minä olen aina pitänyt sitä, että Sylfidit olivat eri mieltä, erittäin kiinnostavana, koska nykyään myös meillä on tämä mielipide-ero. Jos puhuttaisiin siitä että ihmiset menevät kukkulalle kutsumaan lentäviä aluksia, sitä voitaisiin pitää naurun aiheena, mutta kun me kaivamme aihetta syvemmälle, tälle on olemassa paljon taustaa. Minulla ei ole sellaisesta henkilökohtaista kokemusta.
Venuksen synty, Botticelli, 1484-1486
RR4:stä, kirjassa Forbidden Science vol 4, maaliskuun 26. päivänä 1992, “Minä löysin dokumentteja, jotka osoittavat CIA:n simuloineen RR4:t, Etelä-Amerikassa, Brasiliassa ja Argentiinassa, psykologisina kokeina.“ Voisitko puhua vähän lisää tuosta?
Amerikkalaiset kysyivät minulta tuon saman kysymyksen, aikeenaan saada aikaan skandaali, eikä se ole tuossa mielessä kirjoitett. Minun tekemä tutkimus, teen sitä suurimmaksi osaksi yksin tai erittäin pienessä tiimissä, enkä halua työskennellä muiden alojen parissa jotka eivät minua kiinnosta. Olen kiinnostunut vain UFO-tapauksista jotka voidaan osoittaa tieteellisesti tosiksi. Jos onkin eri virastoja, venäläisiä, ranskalaisia tai amerikkalaisia, jotka ovat mukana ihmisille tehtävissä psykologisissa kokeissa, se ei ole minun huoleni, en vain halua haaskata aikaani kusetuksiin joita CIA tai SDEC on tehnyt. Pontoisen tapauksessa vuonna 1978 meillä oli vihjeitä siitä, että asia voisi olla niin, kun valtion lähteet kertoivat että kyseessä oli kokeellinen erikoisoperaatio, joka oli naamioitu avaruusolentojen kidnappaukseksi. Ja se tapahtui 40 kilometriä Pariisista pohjoiseen, joten sitä ei tapahdu ainoastaan USA:ssa. Ja samanlaisia todistuksia tulee myös Neuvosto-Venäjältä, ja tutkimuksessa näitä on aika helppo löytää. Miksi mikään tiedustelupalvelu tekisi tällaista? Sitten on MKULTRA, ja se ei välttämättä ole edes kokonaan ohi Kanadassa ja USA:ssa ja muissakaan maissa, kyseessä oli psykologiset kokeet joilla tutkittiin koehenkilön käyttäytymistä tiettyjä ärsykkeitä annettaessa, ja samalla rikottiin etiikan ihmiskokeista asettamia rajoja. Oletetaan nyt, että olisi jokin prototyyppi, jolla on hallussaan ydinase jossain, varoittaisimmeko me silloin koko maailmaa siitä? Paniikki, tiedustelutiedon levittäminen… voisi olla helpompaa käyttää jo olemassaolevaa selitystä, esimerkiksi avaruusolentoja. Jos minä olisin päättävässä asemassa sellaisessa tilanteessa, en ole varma käyttäisinkö sitä. Ja me tiedämme, että sitä on käytetty USA:ssa ja muissa maissa, kun prototyyppejä on syöksynyt alas maahan. Minua kiinnostaa vain sen poistaminen tietokannastani, jotta se ei saastuisi muulla kuin UFO-tapauksella. Tavoitteeni ei kuitenkaan ole julistaa, mikä on oikein tai väärin, vaan turvata oma tietokantani omaa tutkimustani varten, koska minulla on rajallisesti aikaa ja resursseja. On kuitenkin tärkeää, ettei olla naiveja.
U.S. Army UH-60 Black Hawk -helikopteri
Onko sinulla mielipidettä Point Pleasantin tapauksesta, jossa John Keel oli osallisena?
Puhuin asiasta John Keelin kanssa, mutta olen vähän hukassa tällaisten tapausten kanssa. En ole oikeastaan kiinnostunut tapauksista, joihin liittyy poikkeuksellisia olentoja, olen kirjoittanut niistä joitakin juttuja, mutta yritän pysytellä tapauksissa, joihin liittyy erityisiä aluksia, joista meillä on tietoja. En ole kiinnostunut Varghinan kaltaisista tapauksista tai Utahissa Bigelow’n SWR-tutkimuksesta, jossa olin mukana, mutta siellä ei ollut ufoja. Ihmeitä taivaalla -kirjassa jätimme pois tapaukset, joissa oli olentoja. Point Pleasantissa on olento, mutta ei oikeastaan mitään tiettyä alusta.
Mitä tulee psykedeeleihin, oletko tutkinut psykedeelien ja ufojen välistä suhdetta ja onko sinulla kokemuksia psykedeeleistä?
Minulla oli tilaisuus puhua tästä monien ihmisten kanssa, mutta onnistuin välttämään psykedeelien käyttöä. Tästä huolimatta työskentelin monien vakavasti otettavien ihmisten kanssa, jotka tutkivat tätä aihetta tieteellisessä tutkimuksessa. Puhuin Terrence McKennan kanssa, että psykedeelien aiheuttamissa näyissä koehenkilöt kertovat jotakin, joka vaihtelee toisissa tapauksissa, kun taas ufotapauksissa on joitakin tekijöitä, jotka ovat aina samat, kuten etäisyys kohteeseen, säteily, vaikutukset kehoon ja tarinat.
Psykedeelien vaikutuksen alaisena koehenkilöt kertovat kohtaamisista sellaisten olentojen kanssa, jotka saattavat tulla sellaiselta sisäiseltä tasolta, johon meillä ei yleensä ole pääsyä, ja rahoitin yrityksiä, jotka tutkivat neurologiaa psykiatrien ja neurologien kanssa. Jotkin kemialliset yhdisteet, kuten dopamiini, ovat erittäin voimakkaita, ja vain 5 yli 30 tunnetaan hyvin, ja yhdisteitä on luultavasti satoja tai tuhansia. Jotain tapahtuu ufosilminnäkijöiden kanssa, kun he lähestyvät ufoa alle 10 metrin etäisyydeltä. He joutuvat sen hallintaan, emmekä voi luottaa heidän todistuksiinsa. Se on samanlaista kuin Bent Watersin tapauksessa, jossa sotilaat olivat sekaisin ja kertoivat epäjohdonmukaisia kokemuksia.
Trinityn kaltaisessa tapauksessa todistajat ovat naiiveja. Lähestyessään alusta he menettävät ajantajun, ja kun he miettivät, pitäisikö heidän puhua miehistölle, he saavat mieleensä kuvia, jotka vainoavat heitä vuosia. Se oli 2 vuotta ennen ensimmäisiä lentäviä lautasia, he ovat toisen maailmansodan lopun kulttuurissa, ja viimeinen asia, jonka he ajattelevat miehistön voivan olla avaruusolentoja. He kuvaavat heitä pieniksi miehiksi tai pitkiksi hyönteisiksi. He eivät pelkää, he säälivät heitä, ja jotain tapahtuu, joka kyseenalaistaa sen, mitä tapahtuu tietoisella tasolla. Työskentelin Paolan aiempien tallenteiden kanssa, ja hän pystyi tallentamaan molemmat todistajat erikseen.
Lex Fridman haastattelee tri. Matthew Johnsonia
Onko UFO-tapausten, ympäristökriisin ja ihmisten tietoisuuden kehityksen välillä yhteyttä?
White Sandsissa räjähtänyt pommi on soikea, samanmuotoinen ja -kokoinen kuin Trinityssä pudonnut ufo, joten voimme kysyä, onko se signaali, jokin, jossa käytetään ihmisen symboleja jostakin muualta tulevasta esineestä. Se, mitä en ymmärrä, on se, miten amerikkalaiset ufologit eivät huomanneet ajan ja avaruuden välistä korrelaatiota. Tapahtuma sattui 20 kilometrin päässä Trinitystä, ensimmäisestä atomiräjähdyksestä, ja muutama viikko sen jälkeen. Mutta Roswell vei kaiken huomion. Joten meidän on nyt tutkittava perusteellisesti kysymystäsi. Kontaktihenkilöt, joille on naurettu, myös minun toimestani, olivat ensimmäiset, jotka puhuivat ympäristöstä 30- ja 40-luvuilla. Adamaskin Venuslaiset kertoivat hänelle, että tuhoamme ympäristöämme, kuten Paolan tutkimus on osoittanut…
Trinityn räjäytys, historian ensimmäinen ydinräjäytys
Viime vuosina monet ufologit ovat havainneet, että ilmiö toimii meidän omien artefaktien peilinä ja näyttää jäljittelevän joitakin käyttäytymistapojamme. Olisiko se viestinnän muoto, jota emme voi ymmärtää?
Olen tutkinut asiaa hyvin tarkkaan urani alussa. Ovatko ufot jotain, jonka me projisoimme? Meillä on fyysisiä jälkiä, jotka todistavat muuta. Voisimme kuvitella sivilisaation, jolla ei ole aineellisia rajoituksia ja jota voidaan luoda mielin määrin. Sen, mitä me teemme kuvien tai informaation avulla, toinen voi tehdä käyttämällä kiinteitä materiaaleja. Esittelemällä elementtejä testataksemme jonkun reaktiota. Työskennellessäni Hynekin kanssa kävimme lukuisia keskusteluja Bill Powersin kanssa, ja hän sanoi eräänä päivänä, että ”Ufot saattavat olla huomaavia koneita”. Hänen ajatuksensa oli, että jokin sivilisaatio voisi löytää meidät ja esitellä meille esineitä ja tutkia, miten reagoimme ymmärtääkseen, keitä me olemme. Olen tutkinut tätä 1880-luvun lentävien alusten avulla, joissa silminnäkijä näkee lentävän sikarin, jossa on purjeet, höyrykoneet ja peräsin, joka laskeutuu. Joku lähtee ulos, pyytää työkalua ja lasillista vettä, ja alus lähtee sitten takaisin taivaalle uskomattomalla nopeudella.
Ehkä se on siis Jungin kollektiivisen alitajunnan vaikutus, jota emme ymmärrä. Sillä on kyky luoda jotakin sellaista, tai se on materiaalinen projektio toisesta sivilisaatiosta oppiakseen jotakin. Mutta se antaa ideoita kulttuurillemme, sitä levitettiin aikanaan lennättimellä, mukaan lukien huijaukset, ja kun lentokoneet luotiin, sikarit katosivat, vuonna 1945 se oli soikioita, sitten lentäviä lautasia.
En voi sanoa, onko se jonkinlainen kieli, mutta kaikille psykologisille teorioille on olemassa vastaesimerkki: UFOjen muoto tunnetaan Papualla, Afrikassa ja Tyynenmeren saarilla, ja monet eri sivilisaatiot ovat tunnistaneet sen. Ei ole sattumaa, että päätin laittaa Trinityn kanteen, en Oppenheimerin, vaan 10-vuotiaan silminnäkijän ja hänen New Mexicosta kotoisin olevan apassi-mummonsa. 30-luvulla apassit hallitsivat tätä aluetta.
White Sands
New Mexicossa on tietenkin White Sands, Los Alamos ja Oppenheimer, mutta nämä tiedemiehet, kuten Fermi, olivat siellä vain neljä vuotta. Yritin kertoa tarinan Enrico Fermin vaimon näkökulmasta, joka oli hyvin koulutettu italialainen nainen, joka työskenteli Los Alamosissa ja kirjoitti 60-luvulla ostamani kirjan, joka kiehtoi minua ja kertoi hänen elämästään New Mexicossa. Halusin kertoa tarinan tavallisten ihmisten näkökulmasta. White Sandsissa alkoi kokonainen tieteenala, ja Los Alamosiin liittyy syvä kulttuurinen symboli. Mutta UFOjen muoto on nykyään vakio jokaisessa yhteiskunnassa maapallolla, ja tämä symboli tunnistetaan kaikkialla. Esimerkiksi Shell käyttää simpukan muotoa symbolina, koska se tunnistetaan kaikkialla kulttuurisista ja uskonnollisista syistä lähes kaikkien sivilisaatioiden keskuudessa.
Historiasta löytyvä outo asia juontaa juurensa konkistadoreihin. Ilmeisesti intiaanit eivät nähneet espanjalaisia kuljettaneita aluksia, emmekä löytäneet mistään viittauksia näihin aluksiin, ehkä siksi, että ne eivät muistuttaneet mitään sellaista, mitä he olisivat ymmärtäneet. Työskentelin tohtori Hainesin, havaintopsykologin, kanssa, joka teki testejä NASA:n lentäjille operaatioalueella; ja hän kertoi minulle uskomattomia tarinoita. Hän laittoi lentäjät simulaattoriin, jossa näytettiin laskeutuminen haihtuvaan sumuun, mitatakseen heidän reaktioaikansa. Ja oli tilanteita, joissa tietyssä sumun tasossa lentäjät, joiden olisi pitänyt nähdä laskeutumisreitillä oleva kohde, eivät nähneet sitä. Havainto-ongelma on siis todella mielenkiintoinen.
Lapset kertovat nähneensä kuolleen isoäitinsä, mutta eivät koskaan tunteneet häntä. Eräiden psykologien mukaan on kykyjä, jotka unohdamme 5-7-vuotiaina, koska vanhemmat määrittelevät nämä asiat olemattomiksi. Näin tapahtuu usein. Ufojen kanssa on samankaltaisia tapauksia, koska on kidnappaustilanteita, joissa kaksi ihmistä on yhdessä autossa, mutta molemmat eivät näe samaa asiaa, vaan toinen kidnapataan ja toinen ei. Nämä ovat erittäin mielenkiintoisia tapauksia. Usein joidenkin esitelmieni lopussa tapahtui, että joku tuli luokseni ja kertoi minulle, että hän oli nähnyt esitelmässä näytetyn ufon nuorena, mutta muisti sen vasta esitystä katsoessaan.
Mustista kolmioista Vallée kertoo, että hänen lähteidensä mukaan ne ovat mustia hankkeita, jotka on suunniteltu valvomaan taistelukenttiä, ja että silminnäkijöiden mukaan ne ovat täysin outoja. Sekä Yhdysvallat että Venäjä ovat myös havainneet niitä ydinaseiden yläpuolella. Yhdysvalloissa on yli 200 tapausta, joissa näitä kolmioita on havaittu.
Elämmekö simulaatiossa?
Se on mahdollista, simulaatioille ei ole mitään todella kovia rajoituksia, ja se liittyy hyvin vanhoihin itämaisiin teksteihin. Tämä selitys liittyy myös useimpiin uskonnollisten uskomusten juuriin. Ongelmana on toistaiseksi materian fysikaalisuus, mutta silläkin mahdottomuudella voimme rakentaa asioita tietokoneiden avulla.
Jatkohaastattelu Trinityn tapauksesta tehdään muutaman viikon kuluttua.
Fysiikan laitos, University at Albany SUNY, Albany, NY UAPx, Inc:n ja SCU:n (Scientific Coalition for UAP Studies) jäsen
Huolimatta lukuisista luotettavien lähteiden sanomalehtiartikkeleista tänä vuonna [1], sekä Pentagonin myönnytyksistä [2] ja kongressin kuulemistilaisuuksista [3] huolimatta kiinnostus UAP-tutkimuksia kohtaan herättää naurua ja pilkkaa sekä tiedeyhteisön sisällä että sen ulkopuolella, myös tunnettujen tiedeviestijöiden taholta [4]. Miksi näin on? Puretaanpa vaihteeksi ufologiaan/UAP-tutkimuksiin kohdistuvaa yleistä kritiikkiä ja nujerretaan nujertajat. Vaikka osa väitteistä on yleisiä, käytän paljon aikaa avaruusolentoihin, jotka ovat yleinen hypoteesi, joka vaatii huomattavaa huomiota, mutta tätä esseetä ei pidä lukea luettelona vasta-argumenteista vain avaruusolentojen puolesta.
(1) Kameroiden resoluutio paranee jatkuvasti, mutta UAP:stä ei ole vieläkään olemassa hyvää kuvaa tai ”pitävää näyttöä” sisältävää videota. Eikö se ”todista”, että tämä kaikki on hölynpölyä?
Lähde: Elon Musk, Twitter / Anita Search-True
Tämä näyttää olevan debunkkareiden ”tappajasovellus”-argumentti numero 1. Jos tällaisia väitteitä esittävät henkilöt vain pysähtyisivät ja yrittäisivät ottaa kuvan yksinkertaisesta ihmisen tekemästä lentokoneesta, joka lentää ohi, he ymmärtäisivät nopeasti, miten epätriviaali tehtävä tämä on, varsinkin jos ilmassa oleva esine on odottamaton. Olen itse yrittänyt tätä iPhonellani (13 mini), eikä tarkennuksen saaminen toimimaan ja laadukkaan, korkearesoluutioisen kuvan ottaminen nopeasti liikkuvasta, kaukana olevasta kohteesta ole aina helppoa. Lisäksi monet ihmiset ovat surkeita ottamaan hyviä kuvia, vaikka digitaalikameratekniikka kuinka kehittyisi. Kuten vaimoni voi kertoa, olen yksi näistä henkilöistä. Älypuhelin *ei* ole estänyt minua ottamasta epäselviä, epätarkkoja kuvia ja videoita, joissa kiinnostavat ihmiset ja kohteet on leikattu pois.
(1) on muunnelma Shakespearea kirjoittavista apinoista. Se, että monille ihmisille annetaan kameroita, jopa kunnon kameroita, ei tee heistä kaikista loistavia valokuvaajia. Mutta ennen kuin minut hukutetaan lukemattomiin kuviin kaukaisista linnuista ja lentokoneista, pohditaanpa, voisiko UAP olla luonnostaan epätarkka. Entä jos jotkut ovatkin luonnossa esiintyviä kaasumaisia poikkeamia tai plasmaa (ionisoitunutta kaasua)? Mieleen tulevat maanjäristysvalot [5] ja pallosalamat [6] — tosin nämä esimerkit selittävät yhtä tuntematonta ilmiötä käyttämällä toista kiistanalaista ilmiötä, joten tämä on hieman ympäripyöreää. Heikko havaittavuus on itse asiassa yksi viidestä UAP:n havaittavuudesta: [15] mukaan UAP:t ovat usein epäselviä ja muuttuvat kooltaan ja muodoltaan (14:28), ja niissä voi esiintyä monikuvavaikutuksia ja valon taittumista UAP:n ympärillä (19:00). Nämä ovat fysikaalisia vaikutuksia, joiden pitäisi antaa tärkeitä vihjeitä UAP:n luonteesta. Joskus (ei aina) väitetään myös hypersonisia nopeuksia.
Jos tarkastelemme aluksia (jotka eivät välttämättä ole ei-inhimillisiä), siihen on vielä selitys: entä jos kyseessä on jokin eksoottinen käyttövoima? Meidän ei tarvitse turvautua aika-avaruuden poimuttamiseen, vaikka se näyttääkin yhä enemmän siltä, että se on mahdollista [7-9], vaan meidän on turvauduttava nykyiseen inhimilliseen tekniikkaan, jossa ilma ionisoidaan aluksen edessä äänimyrskyjen estämiseksi [10,11]. Plasman tai plasmaa tuottavan kohteen kuvaaminen on varmasti haastavaa nopeudesta riippumatta.
Kuvat saattavat olla väistämättä huonolaatuisia. Yritä vaikka kuvata jotain, jonka kiihtyvyys on O(100-1 000+) g [12,13]. On totta, että suurin osa tästä on vain kuulopuheita… lukuun ottamatta JAL-tapahtuman tutkatietoja [14] ja ystäväni tohtori Kevin Knuthin ja SCU-kollegojemme laskelmia [15], puhumattakaan Hermann Oberthistä, Werner von Braunin mentorista, joka mainitsi tämän monta vuosikymmentä sitten [124]. Tai Carl Jung, joka myönsi, että tutkatiedot näyttivät todistavan, että ”lentävät lautaset” eivät olleet psykiatrinen ilmiö [16]. Jos jotkin mainituista nopeuksista ja kiihtyvyyksistä pitävät paikkansa, ne selittävät triviaalisti, miksi hienoja kuvia/videoita on vaikea saada.
Tulee väite (todennäköisesti), joka palaa kysymään matalalla ja hitaasti liikkuneista kohteista: miksi niistä ei ole selkeitä kuvia? (esimerkiksi äskettäinen F/A-18-lentäjä Kanavan saarten yllä [70] tai Calvinen ufokuva [71]). No, plasmavaippa on siinä tapauksessa edelleen paitsi kätevä myös looginen selitys: peräisin joko eksoottisesta käyttövoimasta tai luonnonilmiöistä. Viimeinen vasta-argumenttini on kuitenkin se, että joitakin teräviä, hyviä valokuvia saattaa todella olla olemassa: kuten kuuluisa Heflinin valokuva vuodelta 1965 [72]. Osa ongelmaa ei ole vain valokuvan ottaminen vaan myös analyysi sen alkuperän selvittämiseksi, jotta voidaan varmistaa, ettei kyseessä ole huijaus tai pieni pilkku hyvin läheltä. Tiedämme, että tyypillinen älypuhelinkamera ei ole useimmissa asioissa DSLR-kameraa parempi (esim. kennon koko, keinotekoinen bokeh, valoherkkyys, fyysisen zoomauksen rajoittaminen ja riippuvuus ”digitaalisesta” zoomauksesta). Vertaa esimerkiksi Nikon D580:tä tai vastaavaa iPhoneen [73].
”On myös tuhansia UAP-videoita ja -valokuvia, vaikka korkealla tai nopeasti lentävien UAP:iden kuvaaminen on matemaattisesti hyvin epätodennäköistä. Kuten fyysikko Brad Stark selittää The UFO Encyclopedia -teoksen sivulla 382, älypuhelinkameroiden rajoitusten ja sen vuoksi, että kohteen on oltava hyvin lähellä ja hidas, meidän ei pitäisi odottaa edes yhtä ainoaa selkeää UAP-valokuvaa miljardeista älypuhelimista viiden vuoden aikana. Siitä huolimatta on olemassa monia kuvia ja videoita (kuten FLIR- ja Gimbal-videot), jotka uhmaavat yksinkertaisia perinteisiä selityksiä. Hallitus on myös kerännyt huomattavan määrän aitoa video- ja tutkatietoa lyhyen ajan kuluessa siitä, kun se aloitti uudelleen virallisesti UAP-kysymyksen tutkimisen vuonna 2020.” — Christopher Mellon, entinen tiedustelusta vastaava apulaispuolustusministerin sijainen (Clinton/Bush) [74].
(2) ”On outoa, että Aasiassa ja Afrikassa on niin vähän havaintoja, vaikka niiden väestömäärä on suuri, ja vielä yllättävämpää on, että havainnot loppuvat Kanadan ja Meksikon rajoilla.” [75]
Tämä väite on niin äärimmäisen tietämätön, että minun on vaikea päättää, mistä aloittaisin sen kumoamisen. Ensinnäkin siinä jätetään huomiotta valtava joukko havaintoja täydellisen auringonpimennyksen aikana Mexico Cityssä vuonna 1991, jolloin näennäisesti sama kohde (hopeinen kiekko) havaittiin joskus eri kulmista eri ihmisten toimesta. Tätä käsiteltiin klassisessa Unsolved Mysteries -sarjassa Robert Stackin ja kuuluisan meksikolaisen toimittajan Jaime Maussanin [76] kanssa. Pidän tätä tapausta mahdollisena muukalaisturismina [77], koska täydelliset auringonpimennykset ovat luultavasti harvinaisia maailmankaikkeudessa, koska isäntätähden ja kuun on kumottava täydellisesti koko suhteessa etäisyyteen [78]. Pelleilyä lukuun ottamatta tämä selittämätön tapahtuma on merkittävä. Kun kaikki katsoivat ylöspäin samaan aikaan ja kamerat olivat valmiina kuvaamaan auringonpimennyksen, saatiin paljon vahvistavaa tietoa. Myös uudempia havaintoja Yhdysvaltain rajan eteläpuolella voidaan tutkia, kuten Meksikon ilmavoimien lentäjän vuonna 2004 tekemää havaintoa [79]. Etelä-Amerikan hallitukset ovat hyvin kiinnostuneita ufoista, erityisesti Chile, kun chileläinen ilmavoimien lentäjä kohtasi pallomaisen UFOn [80], ja Brasilian senaatti järjesti hiljattain omat kuulemisensa, jotka olivat samanlaisia kuin Yhdysvalloissa [81]. Havaintojen puuttuminen Aasiassa, kun otetaan huomioon sen suuri väkiluku, on outoa, mutta kutsun silti [75] tietojen kirsikanpoiminnaksi, sillä paitsi että Meksikon tapaamiset jätetään huomiotta (en tiedä yhtään ”kuuluisaa” kanadalaista tapaamista), myös Afrikka mainitaan vähäisenä ilman, että otettaisiin huomioon laatua, ei pelkästään määrää. [75] kirjoittajan olisi pitänyt olla varovaisempi — hän ei maininnut Ariel-koulun väitettyä ufojen laskeutumista Ruwaan, Zimbabween. Siitä on julkaistu lukemattomia uutisia, kirjoja ja nyt myös dokumenttielokuva [82]. Lähes sata oppilasta oli silminnäkijöitä ja pitää kiinni (itsenäisistä) tarinoistaan aikuisuuteen asti. Jos haluat tarkastella koko Afrikkaa, lue viite [120].
Zimbabwelaisten oppilaiden piirrustuksia
Epäluottamus hallitusta kohtaan ja/tai uskonnolliseen vakaumukseen perustuva irtisanominen ovat lisänäkökohtia. Siirrymme Eurooppaan: entäpä Iso-Britannia ja erityisesti vuoden 1980 Rendlesham Forest -tapaus? Se johti amerikkalaissotilaan säteilypalovammoihin, ja senaattori John McCainin oli puolustettava häntä saadakseen hänelle asianmukaiset (VA) etuudet [83]; Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen hallitukset halusivat teeskennellä, että tapausta ei koskaan tapahtunut, ja kiistivät ”epämukavat” fyysiset todisteet. Entä NATO, joka jahtasi kokonaista kolmionmuotoisten ufojen sarjaa Belgiassa vuosina 1989-90 [84] ja Italiassa [85]? Ranskalla on kaksi raporttia [86-87], joista ensimmäisessä (COMETA, 1999) todetaan nimenomaisesti, että ET-hypoteesi on järkevä ja sopii parhaiten tietoihin. Katsokaa näitä raportteja: ne ovat satoja sivuja. Euroopassakaan ei ole puutetta havainnoista.
Palatakseni Aasiaan, Kiinan hallitus perusti juuri oman UAP-työryhmänsä, joka on samankaltainen kuin Yhdysvaltojen työryhmä, kiistettyään ensin jyrkästi, että kaikki UAP:t olisivat heidän omaa teknologiaansa [88]. Kiinalaisilla on jo ollut hyvin selvä kiinnostus SETI:tä kohtaan [89]. Sosiokulttuuriset stigmat, joita hyperskeptiset esseet vain vahvistavat, karkottavat UAP:ita näkevien ilmoitukset, mikä luo systemaattisen harhan, joka voi helposti selittää aliraportoinnin, mukaan lukien alhaiset lukumäärät joistakin maanosista. Tämä mainittiin sekä UAP-työryhmän raportissa Yhdysvaltain hallitukselle [90] että Christopher Mellonin äskettäisessä artikkelissa [74]. Jokaisen professorin pitäisi tuntea harha, joka voi vääristää kyselytutkimusten tuloksia: tyypillisesti vain ne opiskelijat, jotka vihaavat sinua ja/tai kurssiasi eniten, viitsivät käyttää aikaa täyttääkseen opiskelijoiden tyytyväisyyskyselyt lukukauden lopussa, mikä vääristää tuloksia alhaisiksi.
Toistettavuuden käsite on tieteellisen menetelmän tunnusmerkki, ja siksi se on yleinen osa-argumentti UAP-tutkimuksia vastaan: outoja kohtaamisia ei voi toistaa, joten niitä ei pidä tutkia. Tämä perustelu on oikeudenmukainen, kun sitä sovelletaan meedioihin, jotka väittävät näkevänsä tulevaisuuteen, mutta ei UAP:hen. Olemme juuri todenneet, että havaintoja tapahtuu eri maissa. On myös ”yhteisiä muotoja”, mikä viittaa kuvaajien toistettavuuteen. (Tosin Yhdysvaltain hallituksen mielestä muodot pitäisi luokitella! Miksi? [91]).
Kaikkein tuomittavinta on se, että kaikki vakiintuneet tieteet eivät kuitenkaan voi luottaa toistettavuuteen sen puhtaimmassa tai suorimmassa muodossa! Otetaan esimerkiksi kosmologia — ilman pääsyä multiversumiin (jos sitä edes on olemassa) meillä on tutkittavana vain yksi maailmankaikkeus tai kosmos, jossa on yksi alkuräjähdys ja yksi kosminen mikroaaltotausta (CMB). Voimme tietysti tehdä tietokonesimulaatioita ja päästä lähelle alkuräjähdyksen olosuhteiden toistamista suurienergisimmissa hiukkas- (LHC) tai ionitörmäyttimissä (RHIC), mutta se ei ole sama asia kuin se, että meillä olisi useita universumeja tai monta CMB:tä tutkittavana. Kosmologit voivat silti tehdä työtään. Ufotutkija tohtori Bruce MacEvoy jakoi kanssani eläintieteestä peräisin olevan analogian, joka osoittaa, että toistuvilla UAP:n havaintopaikoilla käyminen on järkevä strategia toistettavuuden kannalta: voimme ajatella UAP:tä analogisesti villieläinten kanssa. Villieläinten tarkkailu ei ole aina toistettavissa (”Tee se uudestaan, apina!”), ja se vaatii äärimmäistä kärsivällisyyttä ja menemistä sinne, missä villieläimet ovat, kun niitä ei voi saada laboratorioon — mikä muuttaa olosuhteita joka tapauksessa.
Spekulatiivisin mutta pelottavin väite, joka selittää toistettavuuden puutteen, on ei-inhimillisen älykkyyden mahdollisuus. Kuvittele, että ihmiset ovat laboratoriorotteja, jotka yrittävät tutkia tiedemiehiä. Miten voisimme ikinä toivoa onnistuvamme nokkelammin kuin kehittyneempi rotu, joka saattaa kyetä aiheuttamaan hallusinaatioita ja huijaamaan antureita? [92]
(3) Tähtienvälinen matkailu on aivan liian vaikeaa siihen liittyvien suurten etäisyyksien ja aikojen vuoksi.
Tämä väite perustuu oletukseen, että UAP:t ovat ”muukalaisaluksia”. Ainakin osa näistä kohteista voi olla luonnollista kuumaa plasmaa tai kaasuja. Tämä on kuitenkin aina norsu huoneessa. Jos ihmettelette, miksi: ajatelkaa vain, että edellä käsitellyt kiihtyvyydet ja nopeudet sopivat yhteen tähtienvälisten alusten kanssa (ja vieläpä HYVIEN alusten kanssa!) Mutta lopetetaanpa tämä väite lopullisesti, joka yleensä menee jotakuinkin näin: valon nopeus itsessään on jopa liian hidas tähtijärjestelmien väliseen matkustamiseen, emmekä voi kulkea valoa nopeammin, ergo mikään muukalaisvierailu ei ole mahdollista. Vetoamatta edes ”poimuajoon” tai madonreikiin (molemmat ovat ehkä mahdollisia! [17-20]), voimme käyttää tunnettua fysiikkaa tämän asian ratkaisemiseen: relativistinen aikadilataatio auttaa matkustajaa. Knuth on jo osoittanut, että Linnunradan galaksin voi ylittää, ei 150 000 vuodessa, vaan vain muutamassa kuukaudessa aluksen ajassa, soveltaen havaitsemiemme kohteiden mitattua (väitettyä) kinematiikkaa [21]. Knuth ei ollut ensimmäinen, joka väitti, että galaksin halki voi päästä. On hämmentävää, miten televisiossa ja YouTubessa esiintyvät muutoin loistavat fyysikot unohtavat erikoissuhteellisuusteorian perusteet, jotka he ovat varmasti opettaneet opiskelijoilleen. Opetin ennen fysiikkaa 3, ja sillä tunnilla annoin oppilailleni yksinkertaisen tehtävän osoittaakseni heille, että 2 miljoonan valovuoden päässä oleva Andromedan galaksi on saavutettavissa yhden ihmisen elinaikana kulkemalla vain 0,1 m/s alle c:n: ei tarvita FTL:ää (Faster than Light, ylivalonnopeus).
kuva: Paramount Domestic Television
Totuus on, että ”he” VOIVAT tulla tänne, jos ”he” ovat olemassa. Se ei ole liian kaukana, eikä se kestäisi liian kauan. Ehkä jotkut heistä ovat matkustaneet hyvin alle valonnopeudella lukuisien vuosituhansien ajan (sukupolvien alukset, pitkäikäisemmät elämänmuodot tai tekoäly). Niillä ei ehkä ole aikomustakaan palata mihinkään, jos niiden lähtöpiste on edes vielä olemassa niille sellaisenaan. Palataan tähän väitteeseen myöhemmin, mutta nyt syvennytään Andromedan esimerkkiin matematiikan avulla ja tarkastellaan LÄHELLÄ valoa -nopeuksia (lupaan, että tämä on koko esseen ainoa haastava matematiikka niille, jotka eivät lue artikkelia, sillä tämä artikkeli on tarkoitettu laajalle yleisölle).
Pidetään alusta, jonka kiihtyvyys on 1g (9,8 m/s²), hyvin saavutettavissa nykyisellä tekniikalla, mutta se ei ole kestävä pitkällä aikavälillä polttoainevaatimusten vuoksi. Polttoainekysymys sivuutetaan, mutta voisimme tehdä tämän nykyään tappamatta matkustajia. Tämä 1 g:n kiihtyvyys riittää saavuttamaan lähes valonnopeuden yhdessä vuodessa [93]. Suuri kiihtyvyys, ei suuri nopeus, tappaa sinut ja aiheuttaa tunteen, että sinut painetaan istuimeesi raketissa tai jopa autossa. Suuri nopeus ei olisi suoraan haitallinen. Säteily olisi, ja se olisi pahempaa tällä nopeudella kosmisista hiukkasista johtuen, joten tarvittaisiin hyvä suojaus (nykyistä tekniikkaa parempi), mutta et ”tuntisi” nopeutta (inertiaaliviitekehyksessä).
Beta on nopeutesi suhde valonnopeuteen, ja esimerkissämme se olisi:
(c tai 299 792 458 m/s) = 1 miinus 3,3356407 x 10^-10.
jossa olen kirjoittanut 1 miinus pienen numeron pitkän 9:n sijasta lukemisen helpottamiseksi. Seuraavaksi on laskettava Lorentz-kerroin eli gamma:
Tämä tarkoittaa sitä, että jos Maassa on kulunut 2 miljoonaa vuotta (fotonin matka-aika Andromedaan 2 miljoonan valovuoden etäisyydellä; 1 valovuosi (LY) määritellään etäisyydeksi, jonka valo kulkee yhdessä vuodessa), niin galaksienvälisen matkustajamme kohdalla on kulunut vain 2 miljoonaa jaettuna 39 000:lla eli ~51 vuotta. Jos hän olisi aloittanut matkansa 19-vuotiaana, hän voisi olla perillä 70-vuotiaana. Lisäksi heille etäisyys oli Lorentzin pituuden supistumisen vuoksi vain 50 LY, ei 2 miljoonaa LY.
Mitä tulee tähän valtavaan aikadilataatioon ja siihen, miten se aiheuttaisi kodin ja perheen menettämisen ikuisesti, tämä seikka jää epäselväksi, jos ajatellaan, että muukalaisten avaruusalus ei ole täynnä luonnollisesti kehittynyttä elämää vaan keinotekoinen (tekoäly) luotain, jolla ei ole sivilisaation jättämiseen liittyviä rasitteita. En tarkoita vain ”tuntevaa tekoälyä”, vaan kaikkea keinotekoista. Voyager I, jolla on kultalevy musiikista ja ihmismuodoista ja ohjeista Maan löytämiseksi, lasketaan ehdottomasti mukaan.
Keinotekoinen tuotanto vähentää myös huomattavasti energiantarvetta. Project Starshot on Harvardin professorin Avi Loebin johtama todellinen hanke, jossa on tarkoitus lähettää avaruusalus tällä vuosisadalla Alpha Centauriin, tähtijärjestelmään, jossa on meitä lähimpänä olevia planeettoja, ottamaan valokuvia ja lähettämään ne takaisin Maahan. Kyseessä voisi olla pieni avaruusalus, jossa on periaatteessa vain kamera ja lähetin ja joka kiihdytetään huomattavaan osaan valonnopeudesta ilman polttoainetta, mutta sen sijaan jossain Maan päällä, esimerkiksi aavikolla, on joukko tehokkaita lasereita, jotka suunnataan aurinkopurjeen kaltaiseen purjeeseen [94], ja laserit tuottavat säteilypaineen.
kuva: NASA.gov
Seuraavaksi vastustajat puhuvat siitä, kuinka vaikeaa tämä olisi ja kuinka paljon polttoainetta se vaatisi. Olen pahoillani, mutta tämä on kysymys erittäin nokkelasta tekniikasta, ei uudesta fysiikasta, ja insinöörit ovat tunnettuja siitä, että he löytävät nokkelia porsaanreikiä fysiikan ”tunnettujen lakien” sisällä. Tämä on vain uudelleen toistoa aiemmalta vuosisadalta peräisin olevista (ilmeisesti kumotuista) perusteluista, joiden mukaan lentomatkustaminen ei ole mahdollista [22] eikä avaruusmatkailu — jopa vain viikkoja ennen Sputnikin laukaisua [23]. Insinöörit ovat todistaneet kerta toisensa jälkeen, että se, mitä ennen pidettiin mahdottomana, on mahdollista, mutta vain vaikeaa, ja mahdottomuuden ja vain ”vaikeuden” välillä on äärettömän suuri ero. Kuuluisa sitaatti, jonka alkuperä on tuntematon, kuuluu: ”Niiden, jotka sanovat, että se on mahdotonta, pitäisi väistyä niiden tieltä, jotka tekevät sen.” Älkäämme unohtako, että ylistetty New York Times väitti 1920-luvun pääkirjoituksessaan [24], että raketit olivat mahdottomia, koska avaruudessa ei ole ”mitään, mitä vastaan työntää”, ja unohti kätevästi Newtonin toisen lain dm/dt-termin (joka usein jätetään pois fysiikan opetussuunnitelmista, mutta se on tarina toista kertaa). He julkaisivat vastalauseen vasta heinäkuussa 1969 (tiedätte kyllä miksi!) [25].
Viimeinen osa-argumentti on pikemminkin kulttuurinen: ajanlaajeneminen tarkoittaa, että kaikki rakkaasi, ellei jopa kaikki maailmasi sivilisaatiot, olisivat jo kauan sitten kuolleet ja poissa, kun matkasi päättyy. Tämä ei ole tieteellinen argumentti, ja se antropomorfisoi mahdollisia avaruusolentoja, joiden ajattelua ja motiiveja emme ehkä pysty ymmärtämään. Koska kriitikot kutsuvat tätä yksinkertaisesti muunnelmaksi ”minun tieni ovat niin korkealla kuin sinun” tai ”liikun salaperäisillä tavoilla” -argumentista, jota sovelletaan Jumalaan Jobin kirjan kautta, tarkastellaan sen sijaan todellisia inhimillisiä esimerkkejä: Tyynenmeren saarten paimentolaisia [26]. Professori Kevin Knuth ekstrapoloi heistä ”aika-avaruusnomadien” mahdollisuuteen ja täysin nomadiseen yhteiskuntaan tähtienvälisessä avaruudessa [27]. Siirrytään siis pitkiin etäisyyksiin (jotka suhteellisuusteoriassakin supistuvat) ja väitetysti pitkiin aikoihin perustuvan väitteen ohi. Jos toistat ei-totuutta tarpeeksi monta kertaa, siitä ei itse asiassa tule totta (katsokaa kaikkia, jotka harjoittavat confirmation biasia). Tutustukaa [121], Saganin paperit kolonisaatiosta, ja [122] tähtienvälisestä matkustamisesta.
(4) Jos ne OVAT avaruusolentoja, miksi ne eivät vain laskeudu Valkoisen talon nurmikolle ja paljasta itseään?
Tässä on paljon purettavaa, lähtien amerikkalaisesta sentrismistä. Olen melko varma, että muiden kansakuntien johtajilla olisi paljon sanottavaa tästä. Mutta tärkeämpi kysymys on: käyttekö puutarhanne muurahaiskärpästen luona ja yritättekö solmia suhteita niiden kanssa? Vaikka toki toivonkin, että mikä tahansa muukalaisrotu tunnustaisi ihmiset kanssatietäviksi olennoiksi, ehkä Neil de Grasse Tyson ja Stephen Hawking olivat oikeassa: ne olisivat liian kehittyneitä pitääkseen meitä ”tasavertaisina” missään mielessä, lähiaikoina. Lisäksi ehkä muut lajit (kaikki vitsit sikseen Linnunradan käsikirjasta liftareille sekä elokuvasta Star Trek IV: Matka kotiin), kuten valaat, delfiinit tai jopa mustekalat, saattavat olla kiinnostavampia mahdollisille vierailijoille.
Kuva: ID4
Vielä tärkeämpää on se, että oletko nähnyt ihmiskuntaa viime aikoina? Olemme edelleen melko rasistisia ja seksistisiä, monien muiden ”-istien” ohella. (Ja monet meistä ovat lisäksi tieteenvastaisia: katsokaa vaikka ihmiskunnan saavutuksia ilmastonmuutoksen, rokotteiden jne. suhteen.) Miksi avaruusolennot odottaisivat, että heihin suhtauduttaisiin muulla kuin äärimmäisellä pelolla tai jopa suoranaisella vihamielisyydellä, vaikka ihmisten aseet olisivatkin alkukantaisia verrattuna heidän aseisiinsa (mikä ei välttämättä ole totta, sillä ne voivat olla yhtä kuolevaisia olentoja kuin me, ja niillä voi olla omat virheelliset aseensa [28])? Oletteko lukenut paljon (tieteis)fiktiota, joka voi kertoa meille paljon ihmisluonnosta? Muukalaisolentojen olemassaolo aiheuttaisi ontologisen turvallisuusuhan poliitikoille ja hallituksille, kuten valtiotieteilijä, professori Alexander Wendt [29] totesi.
Fiktioon perustuva selitys, jonka mainitsen vain huvin vuoksi: jos avaruusolennot ovat todellisia, niillä voi olla päädirektiivi, joka ei salli merkittävää puuttumista ”primitiivisempiin” kulttuureihin. He saattavat tarkkailla varovaisesti (kuten Picard ja miehistö tarkkailivat mintakalaisia), mutta joskus he lipsahtavat verhokilpensä kanssa. Tai sitten ihmiskunta on osa suurta kseno-antropologista tutkimusta: ”Katsokaa, kuinka tämä älykäs rotu tuhoaa itsensä!” (Putin…) Voimme argumentoida rationaalisesti, ettemme ole valmiita kontaktiin, kun otetaan huomioon heimolaisuutemme ja vihamielisyytemme. Mutta vahvempi argumentti on: et voi käyttää oletusta ET:n luonteesta/tarkoituksesta argumentoimaan niiden olemassaoloa vastaan.
(5) Miksi avaruusalus tarvitsisi navigointivaloja avaruudessa? Tuo on naurettavaa, koska avaruus on niin laaja, ettei törmäyksiä toisten avaruusalusten kanssa tarvitse välttää niiden avulla.
Paras selitys, jonka olen kuullut tähän, on Eric Davisin (kyllä, juuri sen Eric Davisin, Wilsonin muistion kirjoittajan), joka ehdottaa, että ne eivät ole valoja, kuten me niitä pidämme, vaan vain pehmeää hehkua, joka johtuu eksoottisen (relativistisen) työntövoiman Dopplerin sinisiirtymästä tai plasmasta yleensä luonnossa esiintyvistä ilmakehän ilmiöistä. Kaukaa haettua? Toki, eikä se selitä väitettyjä erillisiä ajovaloja, mutta tämä on pätevä hypoteesi. Opettavainen hetki: tiedemiehet eivät käytä sanaa teoria samalla tavalla kuin sitä käytetään puhekielessä. Se tarkoittaa todennettavissa olevaa tosiasiaa, jota tukevat todisteiden vuori (ajatelkaa atomiteoriaa, yleistä suhteellisuusteoriaa eli painovoimateoriaa, alkuräjähdysteoriaa ja evoluutioteoriaa). Se ei tarkoita ”villiä arvausta”, kuten ”se on vain teoria”. Siitä tutkijat käyttävät sanaa hypoteesi, mutta sekään ei ole reilua, koska hypoteesit ovat usein valistuneita arvauksia. (Määritelmän vastakohtia on olemassa, kuten säieteoria, josta ei ole empiirisiä todisteita. En halua loukata kollegoitani säieteorian parissa, joten sanon vain, että vastakohdat sotkevat vesiä, ja jätän asian siihen).
Kollegojeni mielestä on mainitsemisen arvoista, että suurin osa valohavainnoista ON virheellistä tunnistamista, eli suurin osa ihmisistä, jotka huutavat ”UFO”, ei tiedä eroa lyhtypylvään ja Venuksen välillä, eikä varsinkaan lennokin tai lentokoneen vilkkuvien valojen välillä. Ei ole epäilystäkään siitä, että monet siviiliraportit ovat väärin tunnistettuja kotimaisia lentokoneita (mukaan lukien näkyvän valon vuotaminen yönäkölaseihin), mutta voimme pohtia Davisia vähemmän selitettävissä olevien ”hehkutusten” osalta. Hitto, bioluminesenssi (ilmassa/avaruudessa elävät organismit?) tai ET, joka yrittää ”sulautua joukkoon”, ovat hypoteeseja.
kuva: Martin Willis, Podcast UFO
(6) Eikö ole äärimmäisen epätodennäköistä, että avaruusolentoja ylipäätään on olemassa galaksissamme? Ja eikö ”poikkeukselliset väitteet vaadi poikkeuksellisia todisteita”? (Carl Saganin ECREE-edikti).
Bayesilaisen analyysin sanonta ”päivitä priorit” pätee. Tiedämme tuhansia vahvistettuja eksoplaneettoja, joista ehkä jopa 10 on Maan kaltaisia siinä mielessä, että ne ovat ihmisen kapean määritelmän mukaan asumiskelpoisia, eli ”Goldilocksin vyöhykkeellä” isäntätähtensä ympärillä, jolloin nestemäisen veden esiintyminen on mahdollista. Emme tietenkään tiedä mahdollisesta vedestä (tai hapesta, sivilisaatioiden aiheuttamista epäpuhtauksista jne.) ilman lisätietoja joko nykyisistä tai uusista teleskooppihankkeista [30-31]. Tarkastellaan kuitenkin vain Kepler-missiota ekstrapoloimalla siitä pienestä taivaanlaatikosta, josta se on löytänyt vain muutaman tuhat planeettaa. Linnunradassa on todennäköisesti biljoonia (ei miljardeja, vaan biljoonia!) planeettoja. Arviomme mukaan jopa 20 prosenttia niistä voisi olla Maan kaltaisia [32-33]. Tässä ei ole otettu huomioon asumiskelpoisia eksokuita tai elämää, jota ei ole olemassa sellaisena kuin me sen tiedämme.
Kevin Knuth haluaa huomauttaa, että vuonna 1947, kun ufot tulivat kulttuuritietoisuuteemme Kenneth Arnoldin, Roswellin ja Puget Soundin kautta, ajatus älykkään avaruusolennon vierailusta Maassa vaikutti mahdottomalta, ellei jopa naurettavalta. Se oli 10 vuotta ennen Sputnikia. Avaruusmatkailu ei ollut todellisuutta, ja monet tiedemiehet pitivät sitä naurettavana. Tiesimme hyvin vähän muista aurinkokuntamme planeetoista lukuun ottamatta niiden ilmakehää tai sen puutetta. Ja mikä tärkeintä, emme edes tienneet, oliko muilla tähdillä planeettoja. Kun otetaan huomioon se, mitä nyt tiedämme, odotustemme olisi pitänyt muuttua, ja olemme todennäköisesti lähempänä totuutta olettamalla, että Maa ei ole kovin ainutlaatuinen.
Biologisesti puhuen — yksinkertaisempi elämä ei ehkä olekaan niin harvinaista. Elämä on saattanut alkaa ja loppua useita kertoja omalla maapallollamme, ja se on voinut hävitä kokonaan useammin kuin kerran [34]. Ehkä elämä on itse asiassa äärimmäisen sitkeää, eikä ollenkaan niin mahdottoman harvinaista kuin kerran luulimme. Päivitetäänpä taas ”priorimme”, tässä tapauksessa uusimman biokemian avulla. Elämä saattaa tarvita vain joitakin vuorovesialtaita (joten suuri kuu auttaa), joihin kerääntyy oikea kemiallinen cocktail [35]. On paljon tapoja apinoida Draken yhtälöä, jonka monet parametrit eivät ole enää niin tuntemattomia kuin vuosikymmeniä aiemmin [36], ja saada järkeviä lukuja älykkäille sivilisaatioille, kaukana nollasta. Monte Carlo -simulaatiot auttavat enemmän [37].
Mitä tulee ECREE:hen, kuka saa määritellä, mikä on poikkeuksellista: tiede, yleisö, kaikki? Kuka tieteessä tarkalleen ottaen, koska se ei ole monoliittinen? Minulla on usein vaikeuksia saada tiedemiehet, myös muut fyysikot, vakuuttuneiksi pimeän aineen hyvin todennäköisestä todellisuudesta [38]. Mitä pidetään todisteena? Riittääkö omalla alallani gravitaatio- ja kosmologinen näyttö pimeän aineen puolesta? Huomaan, että vaikutusvaltaisimmat tiedemiehet huippuluokitetuissa ja rikkaimmissa yliopistoissa saavat määritellä, mitä ”poikkeuksellinen” tarkoittaa tai ei tarkoita. Yhdistämällä professori Avi Loebin ja Rich Hoffmanin (SCU) lainauksia sanon, että ”poikkeukselliset väitteet edellyttävät poikkeuksellisen hyvin rahoitettuja tutkimuksia”. Tieteellisen dogmin pitäjät vallitsevat kaikkialla ja vaativat ET-hypoteesin olevan paskapuhetta tutkimatta, ja muistakaa, miten joskus eilisen marginaalista tulee huomisen tosiasioita, kun tieteellinen dogmatismi ja elitismi murretaan läpi — mieleen tulevat atomit (pienet, näkymättömät hiukkaset?!), pöpöt (pienet hirviöt, jotka tekevät teidät sairaiksi?!) ja käsien pesu ja vakio ’c’ (tyhjiössä). Tieteen historia ja sen opetukset unohdetaan usein. Totuus ei ole demokraattinen.
Fermi-paradoksi ratkeaa triviaalisti, jos ”ne” ovat jo täällä tai jos sovellamme eläintarhahypoteesia tai tähtienvälisen matkustamisen vaikeutta. Mitään ”paradoksia” ei ole lainkaan, ja inhoan kuulla, että sitä kutsutaan sellaiseksi. Se ei ole sen paradoksaalisempi kuin kaksosparadoksi, se on vain paradoksi niille, jotka eivät ymmärrä matematiikkaa erityisen suhteellisuusteorian taustalla. Siitä puheen ollen: huolimatta aiemmin esittämästäni ajanlaajenemista koskevasta väitteestä myönnän tietysti edelleen, että tähtienvälinen matkailu ei ole helppoa kenellekään. Vaikea ja mahdoton ovat kuitenkin valovuosien päässä toisistaan. Minun on kuitenkin oltava Neil de Grasse Tysonin kanssa samaa mieltä siitä, että U UAP:ssä tai UFO:ssa U tarkoittaa vain tunnistamatonta — hyppääminen heti avaruusaluksiin on myös väärin. Huomaa kuitenkin, että väite (1) oli hyvin yleinen.
Fermi-paradoksin osalta muistakaa, että Enrico Fermi kysyi: ”Missä kaikki ovat?” juuri siksi, että hän ODOTTI, että heidän pitäisi olla täällä! Hän oli hämmentynyt siitä, että he eivät näyttäneet olevan täällä. Ironista kyllä, tuohon aikaan Fermi oli Los Alamosissa, joka oli täynnä ufoja, sekä White Sandsissa, jossa olimme aloittaneet ohjelman, jossa käytimme Askania-teodoliitteja niiden kuvaamiseen! [74]
Muukalaisista haluaisin kuitenkin kääntää ”ECREE”-käsitteen toisinpäin: väite ”olemme yksin” on itsessään poikkeuksellinen, enkä ole vielä nähnyt mitään tieteellistä näyttöä sen tueksi. Itse asiassa kaikki todisteet näyttävät menevän päinvastoin, alkaen ensimmäisistä eksoplaneettojen löydöistä 1980-90-luvuilla (itse asiassa nykyään tiedämme, että Star Trekin ”M-luokan” maailmat ovat niin yleisiä, että fiktio ei ollut tarpeeksi optimistinen, vaikka nuorena ajattelin, että Trek oli liian optimistinen maan kaltaisten asumiskelpoisten planeettojen yleisyyden suhteen galaksissamme, koska he näyttivät löytävän yhden muutaman valovuoden välein). Avaruusolennot eivät ole samantyyppinen uskomaton väite kuin psyykkiset ilmiöt, koska meillä on jo esimerkki, jonka pohjalta toimia: tunteva elämä Maassa! Toissijainen väite siitä, että niiden olisi liian vaikeaa päästä Maahan, ei ehkä ole ”uskomaton”, mutta se on uskomus, jota ei myöskään tue mikään tieteellinen näyttö. Älkää unohtako lääkäreitä, joilla oli tapana siirtyä ruumiinavauksesta leikkaukseen tai vauvan synnytykseen vain osoittaakseen, että pöpöt olivat vain epätieteellinen taikausko! [95] Tai ne, jotka kuolivat COVID:iin ja luulivat edelleen, että se oli keksitty [96], tai ne tiedemiehet, jotka olivat 1970-luvulla huolissaan ilmaston viilenemisestä lämpenemisen sijaan [97], tai ne kemistit ja fyysikot, jotka vuosisatojen ajan pitivät atomeja kätevinä matemaattisina työkaluina, epistemologisina eikä ontisina, kuten kopernikaanista mallia, välttääkseen vainoa. Mutta kun jokin asia on riskialtis tai tärkeä, tavanomaisen todistusaineiston pitäisi riittää verrattuna huonosti määriteltyihin poikkeuksellisiin todisteisiin.
(7) Jos ufot ovat todellisia, miksi kaupallisten lentoyhtiöiden lentäjät eivät ilmoita niistä, eivät vain sotilaslentäjät, ja miksi tähtitieteilijät, joiden tehtävänä on tarkkailla taivasta, eivät usein näe niitä?
Tämä on samanlaista kuin sanoisi, että ufot ovat tiukasti amerikkalaisia. Tee kotiläksysi! Lentäjät [98] ja tähtitieteilijät [99] näkevät niitä, mutta usein (varsinkin aiemmin) pelkäävät ilmoittaa niistä pilkan vuoksi. Raportteja voi olla satoja: tabu vaikeuttaa hyvien tilastojen saamista. Ben Hansen löysi tuoreen [100], joten minun ei tarvitse edes kaivaa esiin klassisia kohtaamisia, kuten JAL:n lento 1628, jota käsiteltiin NBC:n iltauutisissa Tom Brokawin kanssa [101]. JAL-lentäjän elämä meni pilalle hänen rehellisyytensä vuoksi. Toinen tuoreempi tapaus koski American Airlinesin lentoa ja sikarinmuotoista esinettä [102]. On myös tärkeää huomata: tähtitieteilijät, riippuen osa-alueesta, eivät vain tuijota taivasta koko yötä, tai he keskittyvät pieneen sirpaleeseen. Emme saa myöskään unohtaa amerikkalaisten astronauttien monia tarinoita [118,119].
(8) Miksi SETI ei ole (vielä) onnistunut, jos ”ne” ovat olemassa?
Aloitan tarinalla: eräät Tyynenmeren saarelaiset päättivät testata, onko muita älykkäitä sivilisaatioita olemassa, lähettämällä savusignaaleja; kun he eivät saaneet vastausta tunnetuilta läheisiltä saarilta, he päättelivät olevansa yksin ”maailmankaikkeudessa” (kun otetaan huomioon heidän oma määritelmänsä maailmankaikkeudesta) [39]. Vaikka tämä tarina onkin apokryfinen, se on havainnollinen vertaus. Entä jos radiosignaalit ovat kehittyneille sivilisaatioille yhtä alkeellisia kuin savu nykyihmisille?* Meidän on laajennettava näköalojamme lasereihin, gammoihin jne. Entä jos kehittyneet sivilisaatiot käyttävätkin jotain, mitä emme ole vielä edes keksineet, jotain ei-sähkömagneettista, joka muistuttaa kenties Star Trekin fiktiivistä ”aliavaruusviestintää” tai tieteiskirjailija Ursula K. Le Guinin (FTL-) ”ansiblea”? Magneettinen vektoripotentiaaliviestintä on toinen mahdollisuus, jossa hyödynnetään kvanttimekaanista Aharanov-Bohm-ilmiötä [40].
* Olemme lähettäneet omia savusignaalejamme radiokaistoilla, jotka kulkevat valon nopeudella, 1930-luvun lopusta lähtien, mikä tarkoittaa, että vain erittäin pieni osa galaksista on saanut hälytyksen läsnäolostamme meidän radiosignaaleistamme.
Olen kuullut perusteluja sille, että on syytä aloittaa radiosta, ja se on oikein, jos oletetaan, että älykkäät sivilisaatiot käyttävät jonkinlaista sähkö- ja magneettimekaniikkaa viestintään. Kannatan SETI-pyrkimyksiä. Toivoisin vain, että tähtitieteilijät lakkaisivat puhumasta kielteisesti UAP:ista [41]. LIGOa [42] haukuttiin ennen liian kalliiksi ja epäonnistumaan tuomituksi. Se onnistui, ja siitä hyötyivät useat eri alat. Toivon, että SETI-ihmiset suhtautuisivat tähän aiheeseen myönteisemmin, mutta he todennäköisesti pelkäävät, että heitä pidetään pseudotieteilijöinä ja he menettävät rahoitusta.
Vielä kerran: sivilisaatiot, jotka voivat olla tai eivät voi olla tuolla ulkona, eivät ehkä halua kommunikoida kanssamme syistä, jotka on jo esitetty aiemmin. Emme edelleenkään pysty kohtelemaan kaikkia ihmisrodun jäseniä samaan rotuun kuuluvina, joten miten kohtelisimme sellaisen rodun jäseniä, joka on oikeutetusti ”vieras” ihmiskunnalle? Pelolla ja inholla.
Saatamme ainakin löytää muukalaisten/ET:n esineitä (eksoarkeologia, Loeb), mutta SETI-tähtitieteilijät, jotka tyytyvät etsimään ”teknosignaaleja” Kuusta tai kauempaa aurinkokunnastamme, ovat haluttomia tekemään niin Maasta itsestään. Miksi? Voisiko syynä olla ylimielisyytemme ja epävarmuutemme siitä, että olemme ”ykköskoiria”, ja epätodennäköisyyksistä tehdään tekosyitä? Luulin, että ihmisen pitäminen luomakunnan huippuna oli uskonnollinen ajatus, ei tieteellinen. Mietin, mitä tapahtui kopernikaaniselle periaatteelle: eikö ole todennäköistä, että maapallo on keskiverto?
kuva: seti.org
Rehellisyyden nimissä voidaan väittää, että jo termin ”Maan ulkopuolinen elämä” olemassaolo SETI-lyhenteessä estää avaruusolentojen etsimisen Maasta. Ehkäpä se, että he etsisivät täältä, olisi sama kuin menisi McDonald’siin etsimään kylkiluupalaa: se ei kuulu heidän toimialaansa. Sanoisin, että jos avaruusolennoista tulee maanpäällisiä tulemalla tänne, niin se ei pidä paikkaansa. En ole yksin tämän ajattelun kanssa: pari erittäin rohkeaa SETI-tähtitieteilijää, tohtorit Jacob Haqq Misra ja Ravi Kopparapu ovat kanssani samaa mieltä [103]. Takaisin astro-arkeologiaan: meidän ei tarvitse rajoittaa toiminta-alaa eläviin sivilisaatioihin. Ehkä pystymme paikallistamaan muiden kuin ihmisten älykkäiden rotujen artefakteja, jopa kehittyneitä. Itse asiassa tähtitiede on aina ollut tärkeällä tavalla arkeologian kaltaista.
James Webb -avaruusteleskoopin (JWST) hiljattainen käynnistäminen on tuonut esiin sen, että tähtitieteilijät ovat aina ”juuttuneet” tutkimaan menneisyyttä sen sijaan, että he tutkisivat sitä, mitä ”nyt” tapahtuu. Kun opetan tähtitiedettä, erityisesti yleissivistävänä kurssina muille kuin luonnontieteiden ja tekniikan pääaineopiskelijoille, haluan aina korostaa opiskelijoilleni (räjäyttäen heidän mielensä?), että tähtitiede on ja on aina ollut eräänlainen aikamatkailu, koska valon nopeus ”c” on rajallinen (ei hetkellinen, ääretön nopeus). Jos katsot kaukaista galaksia 1 miljardin valovuoden päässä, katsot sitä sellaisena kuin se oli 1 miljardi vuotta sitten! Tämä on yksi syy siihen, miksi tähtitieteilijät ja kosmologit pystyvät sanomaan niin paljon maailmankaikkeutemme kaukaisesta menneisyydestä ja kehityksestä niin varmasti, vaikka ”eivät ole olleet siellä”.
Esimerkkien ei edes tarvitse olla näin äärimmäisiä: kun katsot Aurinkoa (ei suoraan, kiitos), se EI ole Aurinko nyt vaan Aurinko sellaisena kuin se oli yli 8 minuuttia sitten, ja jos katsot Kuuta, se näytti samalta kuin se näytti yli sekunti sitten, koska valon kulkuaika on niin pitkä. Kun katsot tietokoneesi tai puhelimesi näyttöä lukiessasi tätä esseetä, katsot sitä, millainen näyttösi oli sekunnin murto-osa sitten, koska näytön fotonien on päästävä silmiisi. Mitä tämä tarkoittaa SETI:n kannalta, palatakseni pääkohdan argumenttiin (8)? Se tarkoittaa, että jos havaitsisimme 100 valovuoden päässä olevan sivilisaation juuri nyt JWST:n avulla (kaupungin valot, todisteet kemiallisesta epätasapainosta ilmakehässä jne.), joka näyttäisi olevan teknologisen edistyksemme tasolla tai lähellä sitä, he ovat jo 100 vuotta kehittyneempiä kuin me ”juuri nyt”! Valon rajallinen nopeus tarkoittaa myös sitä, että universaalia ”nyt”-hetkeä ei ole olemassa: erityisestä suhteellisuusteoriasta tiedämme, että samanaikaisuus on harhaa. Tulevat Mars-lennot joutuvat selviytymään useiden minuuttien viiveistä viestinnässä silloinkin, kun Mars on lähimpänä Maata.
Eräässä alkuperäisen Star Trek -sarjan jaksossa tätä asiaa käsitellään tieteellisesti erittäin oikein [104], kun avaruusolento katsoo Maata tehokkaalla kaukoputkella ja näkee sen vuosisatoja aikaisemmin, minkä jälkeen se on hämmentynyt siitä, miten ihmiset ovat saapuneet maahan poimuajoa käyttäen. Jos jätetään poimunopeus (FTL) sivuun, joka mahdollistaisi tämän tilanteen, tämä oli tarkka siinä mielessä, että menemällä satojen valovuosien päässä olevalle planeetalle ja katsomalla takaisin Maahan, näkisit sen niin monta sataa vuotta menneisyydessä; olettaen, että laitteesi pystyisi keräämään tarpeeksi fotoneja. Mennään äärimmäiseen tilanteeseen, jossa etäisyys on miljardien valovuosien päässä: avaruus voi laajentua nopeammin kuin valon nopeus, joten 13,8 miljardin vuoden ikäisessä maailmankaikkeudessa havaittava säde Maasta ei ole vain 13,8 miljardia LY; olemme itse asiassa jo havainneet kohteita, joiden etäisyys on yli 14 miljardin valovuoden päässä JWST:llä.
(9) Artefakteista puheen ollen, jos meillä on maahansyöksypalasia, miksi emme ole rakentaneet niitä uudelleen?
Aloitan sanomalla, että suhtaudun epäilevästi siihen, että hallussamme olisi todellisia ei-ihmisten pudonneiden alusten osia, tästä syystä: jos ”ne” ovat todella kehittyneitä, ne näyttävät varmasti putoavan paljon, ja mahdollisesti useammin kuin ihmisten lentokoneet?! (Kevin Knuth vitsailee, että jossain kaukaisessa maailmassa on muistomerkki ”kaikille Sol III:lla menetetyille”.) Mutta vakavammin: vasta-argumentti on, että ilmakehässä matkustaminen on vaikeampaa kuin avaruudessa matkustaminen (ei relativistinen matkustaminen, jossa pölyhiukkanen voi tuhota aluksen 0,99999+ kertaa c:n nopeudella), ei-ihmiset eivät ole tottuneet matkustamaan ilmassamme jne. En pidä näitä argumentteja vakuuttavina.
Minusta on kuitenkin kiinnostavampi Anthony Bragalian tarina, jonka FOIA-tietopyynnön Pentagon vihdoin hyväksyi vuosien taistelun jälkeen helmikuussa 2021 [43]. Hän muotoili pyyntönsä nimenomaan siten, että hän halusi saada tutkimustuloksia kaikista löytämistämme/säilyttämistämme ufojen hylyistä. Sen sijaan, että vastaus olisi ollut ”ei mitään”, puolustusministeriö lähetti hänelle yli 150 sivua muotomuistimetalliseoksista, verhoutumisesta, metamateriaaleista ja muusta vanhasta tai uusimmasta tieteestä [44]. Vaikka he eivät nimenomaisesti myönnä, että nämä ovat avaruusolentoja tai muita kuin ihmisiä, tämä on minusta kuin vetoaisi Amerikan perustuslain viidenteen lisäykseen. Et ehkä ole syyllinen, mutta epäily on olemassa. Olen edelleen hämmästynyt siitä, että tämä FOIA-uutinen ei ollut etusivun uutinen koko maassa ja maailmassa. Olen tähän mennessä löytänyt jutun vain pienistä uutistoimistoista [45].
kuva: Salaiset Kansiot
Kysymys maahansyöksypalasten hallussapidosta nousi esiin viimeisimmässä kongressin kuulemistilaisuudessa [46], joka oli ensimmäinen yli puoleen vuosisataan, ja jossa puolustusministeriö kielsi niiden hallussapidon. Jos jätetään huomiotta se, että kongressille valehteleminen on vakava rikos, luulen, että he kertoivat totuuden, mutta salakavalalla tavalla: jos meillä on jotain, ne olisi jaettu yksityisiin yrityksiin hallituksen alihankkijoina ja alihankkijoina, syvälle haudattuina ja määritelmällisesti FOIA:n ulkopuolelle jätettyinä (yritykset, ei-valtiolliset organisaatiot). Vaikka kiitänkin edustaja Mike Gallagheria (R-WI) siitä, että hän on painostanut tätä kysymystä, samoin kuin sitä, että UAP sulkee ydinohjussiilomme (joka on varmasti kansallinen turvallisuuskysymys), hän olisi voinut esittää tiukan kysymyksen myös tästä yksityisten yhtiöiden omistusten porsaanreiästä. Tohtori Diana Pasulkan erinomaisessa kirjassa American Cosmic [47], jota suosittelen lämpimästi, on tarina todellisesta insinööristä, joka keräsi outoja metallisia hylyn osia New Mexicon autiomaasta (ei Roswell, vaan eri tapaus), jota pidän vakuuttavana, vaikka siitä ei olekaan vertaisarvioituja todisteita. Siihen kannattaa tutustua tarkemmin.
Oletetaan, että meillä on osia. Missä on niiden tekniikka? Jos luit Bragalian saamia asiakirjoja, saimme ilmeisesti jonkin verran, mutta jätetään hänet sivuun väittelyn vuoksi. Käytän mielelläni seuraavaa analogiaa: antakaa moderni kannettava tietokone jollekin 1890-luvun suurimmista mielistä — kuten Michael Faradaylle. Hän oli keksinyt paljon siitä, mitä nykyään tiedämme sähkömagnetismista, mutta kuinka kauan luulette, että häneltä kestäisi tietokoneen keksiminen? Hän luultavasti kuolisi ennen kuin onnistuisi. Kun tietokoneen akku loppuisi eikä hänellä olisi pistorasiaa, hänen edistymisensä hidastuisi huomattavasti. Eräs SCU:n ystäväni käyttää vielä äärimmäisempää analogiaa: Aristoteles iPadin näytön kanssa puhumassa eri värisistä ”huumoreista”, mutta olen hieman optimistisempi ihmisen tieteellisen edistyksen suhteen, vaikka verrattaisiinkin ET:hen, joka saattaa olla vuosisatoja tai jopa useita vuosituhansia meitä edellä, koska meillä on nyt ainakin suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka. Maailmankaikkeudestamme on varmasti vielä paljon löydettävää (pimeä aine, pimeä energia jne.), mutta sen pienen siivun, jonka tiedämme, tunnumme tuntevan melko hyvin. Kun otetaan huomioon esimerkiksi vahva ymmärryksemme atomeista ja elektroneista, luet tätä kuvaruudulta.
Lopputulos pysyy samana: voimme olla kuin Faraday tai Maxwell tietokoneen kanssa. Kevin Knuth ehdotti tohtori Hal Puthoffille, että hallussamme olevat väitetyt ”metamateriaalit” olisivat jotenkin osa monimutkaista navigointitietokonetta (jolla seurattaisiin galaksin ympärillä liikkuvia tähtiä sen lepokehikossa aikakausien aikana) eikä niillä olisi mitään tekemistä työntövoiman kanssa. Hal vastasi: ”Kevin, me emme tietäisi eroa tietokoneen ja voileivän välillä.”
kuva: history.com
(10) OK, ehkä *jotkut* UAP:t ovat kehittyneitä aluksia, MUTTA ne ovat ihmisen tekemiä: ehkäpä salaisia operaatioita?
Salaiset mustan rahan ohjelmat ovat aina esillä, mutta jos jätetään sivuun moninkertaiset harppaukset teknologiassa ja mahdollisesti fysiikan tuntemuksessa, joita tarvittaisiin, niin analysoidaanpa asiaa pelkällä logiikalla. Vastaan tähän kysymykseen muutamalla omalla (retorisella) kysymykselläni. Jos Yhdysvalloilla on tätä teknologiaa, miksi hävisimme Afganistanissa? Miksi hävisimme minkä tahansa sodan, koskaan? Miksi emme lähetä ”tic-taceja” Ukrainaan? Miksi leikimme omilla lentäjillämme, myös sota-alueilla? [48] Se on sekä laitonta että epäeettistä. Mikseivät nämä samat lentäjät lennä parasta kalustoa, jotka ovat valmistuneet (tosielämän) ”Top Gun”-akatemiastamme? Miksi vaivautuisimme jatkamaan kiinteäsiipisten lentokoneiden käyttöä? Miksi tuhlata aikaa ja dollareita, jos meillä on jo hallussamme jotain niin paljon parempaa?? Ja miksi emme esittelisi tätä Venäjälle ja Kiinalle? Lopuksi: miksi palaisimme kuuhun 60 vuotta myöhemmin 1960-luvun käyttövoimatekniikalla?
Myönnän, että tästä on historiallisia ennakkotapauksia, mutta paljon vähemmän dramaattisilla tavoilla, kuten mukautuva optiikka, jota ensin käytettiin laivastossa ja jonka tähtitieteilijät löysivät uudelleen teleskooppeja varten 30 vuotta myöhemmin [49]. Ratkaisevaa on, että siviilitutkijat löysivät tekniikan lopulta itse. Ihmisluonto asettaa myös luonnollisen aikarajan mille tahansa ”salaliitolle”, joka on kääntäen verrannollinen siihen osallistuvien ihmisten määrään [50]. Ihmiset rikkovat salassapitosopimuksia. Ihmiset varastavat ja vuotavat salaisia asiakirjoja. Miksi suurin osa julkisuuteen tulevista ihmisistä puhuu muusta kuin ihmisestä koostuvan tiedustelupalvelun käyttämistä aluksista eikä salaisista operaatioista?
Palatakseni takaisin väitteeseeni ”moninkertaisista harppauksista”, voin jo kuulla, kuinka kumoajat huutavat minulle, että ainoat ”todisteet”, jotka tukevat näitä teknologisia harppauksia, ovat peräisin anekdooteista eivätkä empiirisistä todisteista. Voitte vain sanoa, että ”meillä ei ole mitään todisteita siitä, että mikään rikkoisi aerodynamiikan lakeja anekdoottien lisäksi”. Meillä on tutkatodisteita, kaikki salassa pidettäviä, koska emme halua, että vihamieliset valtiot saavat tietää Yhdysvaltojen tutkaominaisuuksista. Osa tutkatiedoista on kuulopuheita (vaikkakaan ei kaikki: katso jälleen JAL:n lento 1628). Mutta vaikka näin ei olisikaan, voitte aina piiloutua väitteiden taakse, jotka koskevat häiriöitä häiriöiden jälkeen, ja vedota Occamin partaterään. Tarkastellaanpa luetteloa vasta-argumenteista.
UAP:n todistajia on satoja, ellei tuhansia. Monet heidän kertomuksistaan voivat silti olla vääriä, mutta voimme rajoittua niihin muutamaan kymmeneen havaintoon, jotka ovat sekä oudoimpia että uskottavimpia.
Ensimmäistä kohtaa laajentaen — hallituksen ja armeijan henkilökunta on ilmoittautunut. Jos UAP:t eivät ole kansallinen turvallisuusuhka eivätkä lentoturvallisuusriski, hallituksemme olisi epäpätevä ja vastuuton, kun se olisi järjestänyt viimeaikaiset UAP-kuulustelut. Ne, joilla on valtuudet saada turvaluokiteltuja tietoja, suhtautuvat UAP:hen hyvin vakavasti. Meidän ei pitäisi hylätä niitä pelkästään siksi, että meiltä puuttuvat nämä tiedot.
On tapauksia, joissa on fyysisiä todisteita (kuvien/videoiden lisäksi), kuten Socorro, NM [105] ja Delphos, KS [106], mainitakseni vain kaksi: valokuvia palaneista kivistä ja hydrofobisia molekyylejä, jotka aiheuttivat kielteisiä terveysvaikutuksia.
Miksi ne, jotka ilmoittaisivat asiasta, valehtelisivat ja pilaisivat uransa? (esim. vanhempi päällikkö Kevin Day [107]) Todistajista EI tule kaikista rikkaita ja kuuluisia.
Ehkä paras selitys on kuitenkin Christopher Mellonilta, entiseltä puolustusministeriön työntekijältä, jonka hiljattain julkaistussa artikkelissa esitettiin monia samoja näkökohtia kuin minäkin, usein vielä kaunopuheisemmin. Hän kirjoittaa:
”Kansallisen turvallisuusyhteisön ja tiedemiesten ja akateemikkojen välillä on perustavanlaatuinen ero todistusvaatimuksissa. Tutkijat pyrkivät laatimaan hypoteeseja, jotka voidaan testata ja kumota, ja julkaisevat sitten tuloksensa, jotta muut voivat itsenäisesti toistaa heidän havaintonsa. Tämä perinteinen lähestymistapa yhdistettynä vapaisiin markkinoihin sekä sanan- ja yhdistymisvapauteen on hyvinvointimme ja uskomattoman edistyksen perustana terveyden ja elintason alalla. Tämä kurinalainen lähestymistapa toimii yleensä hyvin laboratoriossa tai observatoriossa, mutta kansallisella turvallisuusyhteisöllä ei aina ole sitä ylellisyyttä, että se voisi työskennellä inerttien materiaalien tai valvottujen ympäristöjen parissa. Itse asiassa kansallisen turvallisuuden analyytikot tutkivat usein organisaatioita ja henkilöitä, jotka työskentelevät ahkerasti hämmentääkseen ja huijatakseen meitä. Poliittisilla päätöksentekijöillä ei myöskään ole aina sitä ylellisyyttä, että he voivat lykätä päätelmiä tai toimia, kunnes lopulliset tiedot ovat saatavilla. Nämä erilaiset standardit ja olosuhteet johtavat toisinaan vastakkaisiin reaktioihin saman tiedon suhteen.” — Christopher Mellon [74]
Meidän pitäisi luottaa jonkin verran henkilöihin, jotka ovat vannoneet suojelevansa Yhdysvaltoja, vaikka useimmat heistä eivät olekaan tiedemiehiä. Mielestäni luottamus heihin on moraalisesti vähemmän paheksuttavaa ja loogisempaa kuin se, että niin monet palveluksessa olevat ovat joko valehtelijoita tai törkeän erehtyneitä. Tiedemiesten epäluottamus ei-tiedemiehiä kohtaan ei ole uusi ongelma huolimatta siitä, että suurin osa kokeellisesta/havaintotieteestä perustuu juurikin todistajanlausuntoihin — me luotamme tietojen rehelliseen esittämiseen. Meteoriitit ovat yksi suosikkianalogioistani UAP:lle: luonnonfilosofit suhtautuivat pitkään epäluuloisesti kertomuksiin meteoriiteista, sillä ”eihän kiviä tietenkään taivaalta tipu!”. Korvaa: ”tietenkään avaruusolennot eivät voi tulla tänne; se on tervettä järkeä!” (Tosin maalaisjärki kertoo myös virheellisesti, että painavammat esineet putoavat nopeammin ja että liikkumattomuus on luonnollisempi tila).
Pidän joitakin näistä esimerkeistä ”epäonnistuneina” Occamin partaveitsi-periaatteessa, jota agentti Fox Mulder Salaisista Kansioista kutsui tunnetusti ”Occamin rajoitetun mielikuvituksen periaatteeksi” [108] tai ainakin siinä versiossa, jota kaikki tuntuvat lainaavan. Kyse ei ole niin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että lyhyin selitys ”yleensä” toimii parhaiten (ja missä se on tieteellisessä menetelmässä?). Sen sijaan tämä filosofinen periaate sanoo, että suppein selitys, joka vielä sopii kaikkeen luotettavaan dataan (mikä korostaa UAPx:n ja muiden tiedonkeruun roolia), pyrkii olemaan totta. Tässä on yksi esimerkki, jota käytän opettaessani kriittisen ajattelun perusperiaatteita tieteen yhteydessä: antiikin kreikkalaisten viisi elementtiä: maa, ilma, tuli, vesi ja eetteri kuulostavat paljon yksinkertaisemmilta kuin yli 100 kemiallisen alkuaineen jaksollinen järjestelmä tai hiukkasfysiikan standardimalli (jossa on 17 subatomista perushiukkasta, mutta pimeä aine puuttuu edelleen).
Kaikki tämä osoittaa, että meidän on kerättävä avointa tietoa, kuten UAPx ja muut siviiliorganisaatiot (sekä tiedemiehet että muut kuin tiedemiehet, mukaan lukien nykyiset ja entiset insinöörit, sotilaat ja lainvalvontaviranomaiset) jo tekevät; meidän ei tarvitse odottaa, että hallitukselta vapautetaan salassapitovelvoitteet tai julkistetaan tietoja. Skeptisten tiedemiesten pitäisi osallistua tietojen vertaisarviointiin sen sijaan, että he tekevät hätiköityjä tuomioita, joita perustellaan ”maalaisjärjellä” tai Occamin partakoneella.
Palaan retoristen kysymysten listaan: Occamin partaveitsi saattaa todellakin viitata omien lentäjiemme kanssa leikkimiseen. Niin tapahtuu, ja eräs UAPx:n jäsen huomautti minulle, että niin tapahtuu usein, ja kertoi minulle henkilökohtaisen esimerkin. USG:llä on pitkä historia kikkailussa. Hallituksemme etiikka omaa kansaansa kohtaan on parhaimmillaankin epäilyttävää, alkaen jalkaväen asettamisesta ojiin ”katsomaan” ydinräjähdyksiä aina niin sanottuihin ”sininen sinistä vastaan” -harjoituksiin, joita ei ole ilmoitettu etukäteen ja jotka tapahtuvat koealueiden ulkopuolella. Ei-sotilashenkilöstön vahingoittaminen on kuitenkin toinen juttu. Ohjaan lukijat kuuluisan Cash-Landrumin tarinan pariin, jossa siviilit todella saivat syövän väitetystä UAP-altistumisesta [109]. Ei ole ennenkuulumatonta, että hallituksemme suorittaa haitallisia kokeita armeijan ulkopuolella (MKUltra, Tuskegee…) Toivon, että lentäjiemme epäeettinen pilaaminen on epätodennäköinen ratkaisu. Mutta päämäärä on totuus, riippumatta siitä, kuinka mukava totuus on. Vaikka kyse ei olisikaan pienistä vihreistä (no, tiedättehän, harmaista) miehistä, on olemassa tieteellinen mysteeri tutkittavana.
Vastatakseni perusteellisemmin salaisia operaatioita koskevaan väitteeseen viittaan siihen, että poikkeuksellista teknologiaa ei ole käytetty todellisissa sodissa. Mitä me odotamme?! Ja miksi Amerikka häviää edelleen sotia? Älkää unohtako niitä väitteitä, joiden mukaan UAP:t sulkevat ydinsiilot [110]. Olisi todella kätevää sammuttaa venäläiset ohjukset, kun niiden käyttöä uhataan [111]. Vielä kerran: ihmiset eivät tule esiin puhumalla, että he olisivat salaisen operaation lentäjiä tai kauko-operaattoreita; viime aikoina on ollut lukuisia kieltoja kaikilta hallinnon tasoilta, että UAP:t eivät ole meidän, ja salaliitoilla pitäisi olla luonnollinen puoliintumisaika hajota. Ymmärrän kyllä, miksi ihmiset tulevat puhumaan UAP:stä mutta eivät salaisista operaatioista: UAP:stä puhumisesta saatetaan saada vähemmän rangaistuksia. Itse asiassa virallisen seuraamuksen määrääminen olisi lähes sama kuin niiden merkityksen myöntäminen. Mutta pimeistä operaatioista puhuminen on suoranainen kansallisen turvallisuuden loukkaus, ja se johtaa siihen, että henkilö joutuu OCONUS-vankilaan (Outside the Continental U.S.), joka on poissa verkosta. Tästä huolimatta sekä Lue Elizondo [112] että eräät Nimitzin todistajat [113] ovat väittäneet, että UAP:tä koskevat NDA:t ovat olleet olemassa. Harkitsevalle lukijalle on siis paljon ajattelemisen aihetta.
Muistakaa, että UAP:n työryhmän viime kesän raportissa sanottiin nimenomaisesti, että alukset (jos ne todellakin ovat sellaisia, eivätkä ilmakehän ilmiöitä) eivät ole amerikkalaisia. Tiedän, että heidän on sanottava näin pitääkseen hankkeen salassa. Mutta jälleen kerran, tällaisen merkittävän valheen kertominen kongressille on rikos. Monilta tärkeimmiltä henkilöiltä on kysytty, ja he ovat johdonmukaisesti kiistäneet, että ufot olisivat Yhdysvaltain hallituksen salaisia aluksia.
Vaikka kongressille valehteleminen on rikos, minun on mainittava vuonna 2007 tehty tutkimus, jossa löydettiin vain 6 tuomiota edellisen 60 vuoden aikana kongressiin liittyvistä väärästä valasta tai siihen liittyvistä syytteistä [114]; jos aihe on valtiosalaisuus, on pieni mahdollisuus, että totuus pyritään paljastamaan yhdessä, kun ohjelma on suunniteltu salattavaksi. Mutta tämä viittaa myös siihen, että on vähäiset mahdollisuudet onnistua syyttämään ketään, joka tulee esiin pimeiden operaatioiden tarinoiden kanssa. Ilmiantajan pidätyksen tai katoamisen löytäisi lopulta joku internetistä, ja näin siitä tulisi todiste siitä, että hallitus myöntäisi, että hänen sanomisissaan oli jotain perää. TAI — heidät voitaisiin jättää naurunalaisiksi, jotta ihmiset pitäisivät heitä hulluina. Voimme pyöriä ympyrää loputtomiin, mutta äskettäinen pyrkimys saada asianomaisille osapuolille koskemattomuus saattaa tehdä tästä keskustelusta pian tarpeettoman [115].
Viimeinen usein kuulemani väistämiskeino on, että Yhdysvaltojen on sanottava, että ”he” eivät ole meidän puolustusbudjettiemme lisääjiä. Kun otetaan huomioon, miten vaikuttavia saavutuksia tietyt UAP:t ovat saattaneet tehdä, tämä vaikuttaa minusta hieman takaperoiselta: miksi ei esitellä itseään ja sitten pyydetä rahaa, jotta voitaisiin tehdä lisää? Tarvitseeko biljoonan dollarin budjetin omaava osasto todella enemmän rahoitusta? Onko rahan tavoittelu vain ihmisluontoa? Tiettyihin ohjelmiin? Olen kuitenkin skeptinen. Jos minulla olisi sama budjetti kuin DOD:lla omalla alallani kokeellisessa astrohiukkasfysiikassa, olisin luultavasti jo löytänyt pimeää ainetta yhteistyökumppaneideni kanssa, ja meillä olisi pimeän aineen voimalla toimivia aluksia teille! (On surullista, miten pieni prosentti budjetista on perustutkimusta verrattuna… no, mihin tahansa muuhun, erityisesti puolustukseen.)
(11) Ehkä UAP:t ovat venäläisiä tai kiinalaisia?
Jos näin on, tuntuisi oudolta, että venäläiset kärsivät yhä tappioita Ukrainassa ja että kiinalaiset eivät ole hyökänneet Taiwaniin. Hyökkäämme tähän kysymykseen toisesta näkökulmasta: Caroline Coryn hiljattain tekemässä dokumentissa A Tear in the Sky [51] on kohtaus, jossa viittasin History Channelin Unidentified-ohjelman erityiseen jaksoon, jossa käsitellään äskettäin salaiseksi julistettuja asiakirjoja, joissa viitataan 40- ja 50-luvuilla lentäneisiin 50-jalkaisiin valkoisiin butaanitankkeihin. Ne kuulostavat todella paljon 40-jalkaisilta tic-taceilta! Sattumaa? Jos ei, niin Venäjä ja Kiina toipuivat todella nopeasti toisesta maailmansodasta ja jälkimmäisessä tapauksessa sisällissodasta, ja niillä on ollut paljon parempi teknologia kuin Amerikalla lähes vuosisadan ajan. Kuinka todennäköistä se on, kun venäläinen teknologia on niin ylivoimaista (taas, katsokaa vaikka Ukrainaa)? Kriittisesti: ainakin yhden UAP-tapauksen yhteydessä väitettiin tutkahäirintää [116]. Se ei ainoastaan viittaa jonkinlaiseen signaalinhallintaan, vaan se on myös sotatoimi Yhdysvaltoja vastaan. Voitaisiinko se sivuuttaa niin huolettomasti?
(12) Eivätkö silminnäkijät ole epäluotettavia? Lukemattomat tutkimukset ovat osoittaneet tämän olevan tosiasia.
Kyllä ja ei. Keskivertosilminnäkijä ei näe gorillaa, totta [52]. Mutta on olemassa poikkeavia silminnäkijöitä, jotka ovat hämmästyttävän huonoja silminnäkijöitä, ja myös poikkeavia silminnäkijöitä, jotka ovat erittäin tarkkoja silminnäkijöitä. Kuten monet elävien olentojen ja elottomien esineiden ominaisuudet, tämäkin taito voi sijoittua Gaussin jakaumaan, jota kutsutaan kellokäyräksi. Ajatus koulutetusta havainnoitsijasta ei varmasti ole myytti: eikö lainvalvonta- ja sotilashenkilöstö, joka on pakotettu tilannetietoisuuteen, erehtyisi tai jättäisi jotain huomaamatta harvemmin kuin ”tavallinen” ihminen? Varmasti, jos heidän henkensä riippuisi siitä — mikä on totta. Tämän pitäisi päteä erityisesti merivoimien ja ilmavoimien lentäjiin, joiden on tunnistettava lennossa kaukana olevan nopeasti liikkuvan lentokoneen alkuperämaa ja tyyppi. Heidät on koulutettu tekemään niin. Lukuisat psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että muistia voidaan parantaa harjoittelulla [53]. Se ei ole staattista. Mutta kyse ei ole vain harjoittelusta: gorillatutkimuksen tarkoitus oli osoittaa, miten olemme sokeita joillekin ärsykkeille, kun kiinnitämme huomiota toisiin. Kun tätä käytetään lentäjien kaltaisia silminnäkijöitä vastaan, unohdetaan kätevästi se seikka, että he kiinnittivät huomiota ufoon, joten he eivät olleet sokeita sille.
Psykologiasta puheen ollen: kuulet aina, että kumoajat puhuvat joukkoharhoista. Olen puhunut useiden koulutettujen psykologien kanssa tästä mahdollisuudesta. Arvatkaa mitä? Sellaista ei ole olemassa. Se on myytti. Haastan jokaisen psykologin tai psykiatrin, jolla on tohtorin tai lääkärin tutkinto tai molemmat, lähettämään minulle yhden ainoan tieteellisen artikkelin, joka osoittaa kontrolloidussa tutkimuksessa, että tämä ilmiö on olemassa: eli kaksi tai useampi yksilö kokee saman hallusinaation samaan aikaan. Kai se edellyttäisi telepatiaa, joka on hullumpaa kuin ufot? Paras löytämäni on [54], mutta kirjallisuusluettelon läpi haravoidessani sen alla ei ole mitään seminaaritutkimusta. Sen lisäksi, että kuvat virtaavat mielestä mieleen, ainoa muu käsitys, jonka keksin, on, että hallitseva persoonallisuus saa jonkun vakuuttuneeksi siitä, että hänkin näkee sen, mitä hän näkee, mutta voiko tämä (hypoteettinen) vaikutus ulottua useisiin ihmisiin pitkän ajanjakson aikana?
Palatakseni ”koulutettuihin tarkkailijoihin”: lainvalvonnassa koulutetaan kehonkieltä, aseita peittäviä paitojen pullistumia, ajoneuvojen merkkiä ja mallia jne. varten. Eräs UAPx:n jäsen, joka on toiminut poliisina 12 vuotta, on kertonut minulle, että ”en ole kertaakaan käynyt kurssilla, jossa olisi opetettu, mikä ero on kuunvaloa heijastavan 747:n ja Marsin välillä”. Tämä ei siis ehkä ole vankka peruste poliisin ufojen tarkkailulle, mutta lentäjien, jotka tarkkailevat ympäristöään tunnettujen vaarojen ja esteiden varalta, pitäisi varmasti pystyä tunnistamaan lentokoneet nopeasti. Heidät on nimenomaisesti koulutettu tekemään niin [117]. Vaikka heitä ei olekaan koulutettu tunnistamaan tuntematonta, mikä on tietenkin looginen mahdottomuus, koska jos se on tuntematon, se ei ole opetettavissa, eliminointiprosessi on tehokas. Minusta on naurettavaa, että parhaat lentäjämme erehtyisivät luulemaan kaukaisen suihkukoneen pakokaasua joksikin todella oudoksi yhdessä IR-tutkan kanssa.
”…kaikenlainen henkilökunta havaitsi satoja UAP:ita Los Alamosin lähistöllä juuri silloin kun tohtori Fermi ilmoitti olevansa hämmentynyt avaruusolentojen elämän puuttumisesta. UAP-todisteet sisälsivät lukuisia koulutettujen tarkkailijoiden, lentäjien, tiedemiesten ja turvallisuushenkilöstön raportteja sekä valokuvia ja jopa tutkan jälkiä ja teodoliitin mittauksia.” — Christopher Mellon [74]
”Tunnistamattomat ilmailmiöt ovat potentiaalinen kansallinen turvallisuusuhka, ja niitä on kohdeltava sillä tavoin. UAP-ilmiöihin liittyvä leimautuminen on liian kauan haitannut hyvää tiedusteluanalyysia. Lentäjät ovat vältelleet raportointia tai heille on naurettu, kun he ovat raportoineet. Puolustusministeriön virkamiehet ovat siirtäneet asian taka-alalle tai lakaissut sen kokonaan maton alle peläten epäilevää kansallista turvallisuusyhteisöä. Nykyään tiedämme paremmin. UAP:t ovat selittämättömiä. Se on totta, mutta ne ovat todellisia. Ne on tutkittava, ja [niiden] monia uhkia on lievennettävä.” — Andre Carson (D-IN) during the UAP hearing.
(13) UAP:stä ei ole vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja vaikuttavissa lehdissä, joten se on pelkkää roskaa, QED. Kjeh, räh.
Tässä on paradoksi: ei ole olemassa lehtiä, jotka sallivat UAP-julkaisut. Lyhyesti sanottuna: julkaisuja ei ole, koska kukaan ei saa tutkia UAP:tä ilman pilkkaa ja ilman, että kaikki julkaisuyritykset hylätään. Miksi UAP:tä pilkataan ja sitä koskevat julkaisut hylätään? Koska julkaisuja ei ole olemassa! Tämä muna-kana -ongelma pitäisi olla räikeän ilmeinen. Tieteellisessä menetelmässä on varmasti kyse uteliaisuudesta ja luonnon tutkimisesta, ei omien henkilökohtaisten ennakkoluulojen ja dogmien käyttämisestä välttääkseen tutkimusten tekemistä ylipäätään. On joitakin artikkeleita, jotka ovat päässeet tarkastelun läpi, mutta valitettavasti suurin osa niistä on melko huonolaatuisissa (”sekopää”-) lehdissä. Poikkeukset ovat kuitenkin erinomaisia [55, 56, 123]. (Kritiikkiä Kevinin artikkelia kohtaan on se, että hän oli lehden päätoimittaja. Hän vetäytyi kaikista päätöksistä kirjoittajana, mikä on tavanomainen menettelytapa, mutta siitäkin huolimatta, ks. edellä ympäripyöreydestä, joka on jotenkin rikottava.*) Ilman rahoitusta on todella mahdotonta saada mitään aikaan, eikä esimerkiksi NSF:ssä tai DOE:ssä ole mitään ohjelmia, joilla rahoitettaisiin UAP-siviilitutkimusta. Jos tämä olisi todella roskaa, ei olisi nimekästä Harvardin professoria, joka tutkii UAP:tä [57]. Mutta debunkkaajat pitävät blogikirjoituksiaan ja YouTube-videoitaan tiukkoina ja luotettavina.
Kirjoittamiseni aloittamisen jälkeen arvostettu preprint-tietokanta arXiv hyväksyi ukrainalaisten tähtitieteilijöiden UAP:tä käsittelevän artikkelin [58] sisällytettäväksi. Vaikka heidän työnsä ei läpäisikään vertaisarviointia, on merkki stigman vähentämisestä, että arXiv ylipäätään hyväksyi sen. Toisessa hiljattain ilmestyneessä The Hill -lehden artikkelissa (politiikka, ei tiede, mutta asiaankuuluva) kerrotaan, että kongressi ei nimenomaan tutki ”ihmisaluksia”, mikä viittaa siihen, että UAP-työryhmä tutkii vain muita kuin ihmisaluksia! [59]
* Ei koko tarina. Kevinin julkaisu alkoi konferenssijulkaisuna. Konferenssin järjestäjät olivat vierailevina toimittajina erikoislehdessä, jossa julkaistiin kutsuttuja, pidempiä artikkeleita konferenssijulkaisujen pohjalta. Vierailevilla toimittajilla (konferenssin järjestäjillä) oli täysi päätoimittajuus kyseisessä numerossa, johon Kevin kieltäytyi osallistumasta.
Päätelmät
En ole koskaan selittänyt, miksi olen itse kiinnostunut UAP:sta. Argumentit ufoja vastaan ovat aina pysyneet samoina. Kyse on jostain arkipäiväisestä, vihollisen lentokoneesta, huijauksesta, harhasta jne. Mutta tiedot ovat kasaantuneet siinä määrin, että nämä argumentit eivät enää vakuuta minua. Parhaimmillaan: ne diskreditoivat vain yhden näkökohdan tapauksesta. Mitkä ovat mahdollisuudet, että maailman edistyneimmät tutkajärjestelmät ja maailman edistyneimmän armeijan IR-seurantakamerat, joita tuetaan biljoonan dollarin budjetilla, eivät toimineet samaan aikaan, kun useat lentäjät sattuivat kuvittelemaan täsmälleen saman asian tai suostuivat kaikki keksimään täsmälleen saman tarinan, joka vahingoittaisi heidän uraansa? He eivät halunneet tulla kuuluisiksi. Tämä on niin pitkä sarja epätodennäköisyyksiä, vaikka silminnäkijöiden todistukset jätettäisiinkin huomiotta (joita, kuten aiemmin todettiin, pitäisi silti pitää tietona, ei täysin epäuskottavina, vaikka ne ovatkin epätäydellisiä). Tyhjentäjät siirtyvät sitten käyttämään siviililentokoneita, vaikka tiedoissa ei näy yhtään lentokonetta alueella, tai lokkeja, joilla on niin täydellinen höyhenpeitteinen eristys, että ne näkyvät infrapunassa tasapainossa ilman kanssa tai kylmempinä, mikä on termodynamiikan näkökulmasta fyysisesti mahdotonta. Aloin kiinnostua ufoista jo lapsena ja palasin siihen myöhemmin elämässäni, kun olin ensin keskittynyt ”oikeaan” tieteeseen (lainausmerkeissä, koska minusta UFO/UAP:t voivat olla ja niiden pitäisi olla myös ”oikeaa tiedettä”). Tällä hetkellä työskentelen pimeän aineen parissa, jota ei ole yleisesti hyväksytty edes tiedeyhteisössä.
Meidän on kuitenkin tehtävä ero skeptikon ja debunkkerin välillä: hyvien tiedemiesten on aina oltava skeptisiä ja puolustettava tieteellistä totuutta, mutta ei koskaan yritettävä kirjoittaa tosiasioita uudelleen omaan mukavaan maailmankuvaan sopiviksi, kun ne ovat mielestämme haastavia. Kevinin kollega (matemaatikko) nousi konferenssissa seisomaan ja sanoi, että tämä kaikki on naurettavaa ja että vaikka avaruusolennot laskeutuisivat hänen pihalleen, hän ei silti ”uskoisi”, mikä on sana, jota ei pitäisi käyttää tieteessä. Minusta tuli tiedemies, jotta maailmankuvani kyseenalaistettaisiin — ei vahvistettaisiin. Meidän pitäisi käsitellä tosiasioita ja todisteita (älkäämme sanoko ”todisteita”, koska emme ole matemaatikkoja) riippumatta siitä, mihin ne johtavat. Tähtitieteilijä tohtori Fred Hoyle sanoi kerran: ”En näe logiikkaa siinä, että tietoja hylätään vain siksi, että ne vaikuttavat uskomattomilta.” (Ironista kyllä, hän itse hylkäsi kaikki tiedot ja todisteet kosmisesta mikroaaltotaustasäteilystä, jotka tukivat alkuräjähdysteoriaa, koska ne kumosivat hänen kosmologian lemmikkiteoriansa, ”ikuisen” tai vakaan tilan maailmankaikkeuden).
Pyrin löytämään tasapainon sen välillä, että hyväksyn välittömästi tai hylkään välittömästi minkä tahansa ”hullun” idean, kuten ET-hypoteesin UAP:lle. Nyky-yhteiskunnassamme äärimmäisyyksiin polarisoituminen näyttää olevan normi. Kun tiedemiehenä minulle sanotaan, etten saa tutkia jotain asiaa, koska se on tabu, se saa minut raivostumaan. Tästä huolimatta en todellakaan aio istua tässä ja kertoa teille, että meillä on lopullisia todisteita Maan ilmakehässä toimivista ”avaruusaluksista”. Mutta kerron teille, että meillä on lopullista näyttöä siitä, että ”ilmiö”, mikä se sitten onkin, on todellinen ja tutkimisen arvoinen. Hullut ovat innokkaasti täyttäneet tyhjiön, joka on syntynyt siitä, että vakavasti otettavat tiedemiehet ja insinöörit eivät ole osallistuneet UAP-tutkimukseen. Kaikki UAP-harrastajat eivät ole hulluja; kun otetaan huomioon hallitusten viimeaikaiset tunnustukset, he kaikki ovat luultavasti ansainneet muutaman anteeksipyynnön siitä, että heille on valehdeltu ja heitä on haukuttu hulluiksi vuosikymmenien ajan. Tohtori Garry Nolan, Nobel-palkintoehdokas ja maailmankuulu immunologi, totesi hiljattain saman asian keskustellessaan hallituksen kanssa tekemästään työstä, joka koski UAP:n kohtaamien sotilashenkilöiden säteilyvaurioita [60, 61].
Vaikka UAP-tutkimus ei johtaisikaan mihinkään monien tutkijoiden työstä ja uusista tieteellisistä yhteistyötahoista huolimatta, voimme ainakin herättää seuraavan sukupolven mielikuvituksen. Minulle kävi niin: Kasvoin Star Trek: The Next Generationia katsellen, ja minusta tuli todellinen tiedemies ihailtuani komentajakapteeni Dataa, tiedeupseerin androidia. Vaikka FTL-poimuvoimansiirto ja madonreiät eivät olekaan nyt todellisia, tai ainakaan ne eivät liity maapallolla vieraileviin avaruusolentoihin, UAP-tutkimus voi innostaa jotakuta keksimään ne.
”Sillä minä sukelsin tulevaisuuteen, niin kauas kuin ihmissilmä näkee, / Näin näyn maailmasta, ja kaiken sen ihmeen, joka olisi…” — Alfred Lord Tennyson (1842) jota lainattiin USS Voyagerin komentosillalla (Star Trek)
Pelkään UAP:n denialismin vaikutusta luottamukseen tieteeseen yleensä. Jos ”uskovia” jatkuvasti pilkataan ja silminnäkijät jätetään huomiotta, ja sitten laajalti myönnetään, että valtavirran kertomus oli väärä, miksi suuri yleisö enää koskaan luottaisi tieteelliseen instituutioon?
Voisiko kyseessä olla tieteen historian tai jopa ihmiskunnan historian suurin ”minä sanoin sinulle” -tapahtuma? Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että olemme tekemisissä ei-inhimillisen älykkyyden kanssa, sillä olisi syvällisiä vaikutuksia yhteiskuntaamme. Kutsun tätä ”nolla kertaa ääretön” -tyyppiseksi uhkapeliksi. Tuotto ei luultavasti ole mitään (nolla), mutta jos jotain löytyy, se voi olla mullistava (ääretön), joten se on riskien arvoinen: riski siitä, että mitään ei löydy, ja riski omalle tieteelliselle maineelle. Monet väittävät, että ufot liittyvät erottamattomasti ”paranormaaliin”, esimerkiksi aaveisiin ja telepatiaan, mutta minä olen eri mieltä. Vaikka ne olisivatkin, voimme omaksua modulaarisen lähestymistavan. Aloittakaamme pähkinänkuoressa esimerkiksi harkitsemalla vakavasti hypoteesia, jonka mukaan jokin pieni osa UAP:ista voi olla jonkinlaisen ei-inhimillisen aistimuksen suunnittelemia, rakentamia ja käyttämiä aluksia. Tämä hypoteesi on luultavasti jopa testattavissa. Haluaisin ainakin aloittaa siitä, ja sitten voisimme siirtyä spekulatiivisempiin asioihin, kuten väitettyihin avaruusolentojen sieppauksiin. Tiedonkeruuseen voisivat kuulua kamerat ja muut anturit makuuhuoneessa, kun otetaan huomioon väitteet kaapattujen/kontaktien/kokijoiden toistuvista kaappauksista; voimme jopa testata CE5:n väitteitä tekemällä sen monta, monta kertaa ja eri tavalla kontrollina.
Lopuksi kysyn, oletteko koskaan kuullut Mikolus Westus Viisaan tragediasta? Vaikka hän oli seurapelien suunnittelija eikä koulutukseltaan luonnonfilosofi, hän pystyi selittämään Galileon väitetysti löytämät neljä suurta Jupiterin kuuta kaukoputken linssiheijastuksiksi. Ettekö te loppujen lopuksi ole tietoisia linsseissä havaituista optisista vaikutuksista ja ilmakehän vaikutuksista? Nuo niin sanotut ”kuut” olisivat voineet olla ”mitä tahansa”! Ehkä lintuja tai leijoja. Loppujen lopuksi useiden poikkeavuuksien kasautuminen ei ole koskaan ennen johtanut tieteelliseen paradigman muutokseen!
Jupiterin galilealaiset kuut
Tietenkin se on [62]. Toivon hartaasti, että lukijat jakavat tässä esitetyt argumentit seuraavan kerran, kun joku debunkkari ärsyttää teitä siitä, että kaikki ufokuvat ovat epätarkkoja tai että tähtienvälinen matkailu on liian vaikeaa. Älkää antako heidän enää päästä pälkähästä! Ampukaa kohteliaasti takaisin. Jos tarvitsette lisää ammuksia, katsokaa lainauksia, joissa kongressiedustajat, jotka poistuvat salaisista UAP:n tiedotustilaisuuksista, sanovat, että he luulivat saavansa tietoja ”Hesekielin pyöristä” tai katselivat tuntikausia scifi-videoilta näyttäviä videoita [63, 64]. NASA on tehnyt 180 asteen muutoksen politiikassaan ja tilannut tutkimuksen UAP:stä [65] hallintojohtaja Bill Nelsonin myönteisten huomautusten jälkeen [66].
Tämä tarkoittaa siis sitä, että useat valtion virastot tarkastelevat tätä asiaa nyt monien yksityisten organisaatioiden lisäksi, joita vetävät siviilit, kansalaistutkijat, ammattitutkijat tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmät. Ajatelkaapa [67-69], jotka ovat vain joitakin viimeisimpiä. Muut organisaatiot ovat vuosikymmenien takaa. Ihannetapauksessa toivon, että monet näistä järjestöistä, jotka luovat aakkoskeittoa organisaation lyhenteistä, lopettavat nykyisten resurssien venyttämisen. Tieteelle koituu hyötyä yhteistyön lisäämisestä ja tasapainosta, jossa yhdistyvät suoranaiset fuusiot ja terve kilpailu lähestymistapojen, kuten erilaisten anturipakettien ja analyysitekniikoiden, välillä. Tällä hetkellä ryhmiä on kuitenkin liikaa, kun rahaa ja tutkijoita, jotka ovat halukkaita tutkimaan UAP:tä, on niukasti. Luulen, että kaikki haluavat olla ensimmäisinä voittamassa Nobelin palkintoa ufomysteerin ratkaisemisesta, ja kuka haluaisi jakaa?
Ihmiset kysyvät, ”uskonko ufoihin” tai ”uskonko, että ufot ovat todellisia”. Jopa tieteelliset kollegani, joiden pitäisi tietää paremmin, kysyvät tätä, enkä voi tarpeeksi korostaa, miten paljon inhoan tätä kysymystä. ”Usko” ei riitä minulle. Tiedemiehenä haluan TIETÄÄ. Se on vain ongelma numero yksi. Toinen ongelma tuon kysymyksen kanssa on se, että se sisältää kysymyksen alle haudatun oletuksen avaruusaluksesta, vaikka taas tuo ”U” tarkoittaa yksinkertaisesti tunnistamatonta tai tuntematonta. Se tarkoittaa vain, että emme tiedä — aluksi. Se siitä! On myös olemassa eritasoisia tunnistuksia (esimerkiksi ”lintu” verrattuna ”lokki”, joka on tarkempi). Luokittelu ei ole binääristä, vaan kyseessä on todennäköisesti useita erilaisia ilmiöitä. Työskennellään kuitenkin yhdessä, jotta yhä useammat ufot muuttuisivat ufoiksi, olivatpa ne mitä tahansa.
”Ufojen, UAP:ien ja avaruusolentojen maailma on minulle vieras, koska siinä on paljon outoja salaliittoteoreetikoita ja todellisia todisteita. Olen ennen kaikkea tiedemies, mutta ennakkoluuloton, joka katsoo ja ajattelee usein laatikon ulkopuolella. Olen usein lannistunut tiedeyhteisön ahdasmielisyydestä ja yhtä lailla salaliittoteoreetikoiden tiukkuuden ja tieteellisen perustutkimuksen ja tutkimuksen puutteesta. Uskon, että jossain näiden kahden ääripään välissä on raja, jota uteliaampien mielten pitäisi kulkea. Uskon, että me ihmiset tiedämme hyvin vähän maailmastamme, siitä, mitä tähtien välissä on, todellisuuden luonteesta ja oman mielemme luonteesta. Tietä ymmärrykseen voi kulkea vain nöyrästi. Jo pelkkä ajatus siitä, että on mahdollista, että David [Yhdysvaltain laivaston eläkkeellä oleva lentäjä David Fravor] näki teknologian, olipa se sitten ihmisen tai avaruusolennon valmistamaa, joka liikkui sillä tavalla kuin se liikkui, pitäisi olla inspiroiva jokaiselle tiedemiehelle ja insinöörille tällä maapallolla. Saattaa olla olemassa vielä ymmärtämättömiä työntövoima- ja energiajärjestelmiä, jotka kun ne kerran ymmärretään ja hallitaan, ne tuovat kaukaiset galaksit meidän ihmisten ulottuville. Tieteen paradigmamuutoksia ja harppauksia ymmärryksessä voi mielestäni tapahtua vain, jos avaamme silmämme ja sallimme itsemme unelmoida, ajatella ensimmäisistä periaatteista käsin ja poistaa innovaatiolle asetetut rajoitukset, jotka aiempien sukupolvien tieteelliset konventiot ja oletukset ovat asettaneet meille.” –– Lex Fridman, tietojenkäsittelytieteilijä MIT:llä, hänen podcastistaan transkription kirjoittanut Robert Naeye
Kirjoittajasta
Tohtori Matthew Szydagis on apulaisprofessori fysiikan laitoksella Albanyn yliopistossa SUNY:ssä (New Yorkin osavaltion yliopisto). Hänellä on BA- (2005), MS- (2006) ja Ph.D.-tutkinnot (puolustettu 2010) Chicagon yliopistosta fysiikan alalta, ja hän on erikoistunut astrofysiikkaan ja tähtitieteeseen. Vuosina 2010-2014 hän työskenteli postdoc-tutkijana LUX (Large Underground Xenon) -pimeän aineen kokeen ja LBNE (Long Baseline Neutrino Experiment) parissa Kalifornian Davisin yliopistossa. Vuodesta 2014 lähtien hän on ollut UAlbanyssa, SUNY:ssa (apulaisprofessori 2014-20, apulaisprofessori 2020-nykyisin). Hänen ”päivätyönsä” on kokeellinen astrohiukkasfysiikka: erityisesti harvinaisten tapahtumien etsintä — erityisesti pimeän aineen suora havaitseminen LZ:n avulla — ja ilmaisimien kehittäminen. Hän on yhdessä professori Cecilia Levyn kanssa keksinyt lumipallokammion säteilyn havaitsemista varten. Hän on UAPx:n jäsen (https://www.uapexpedition.org), jonka jäseniä hän kiittää tämän artikkelin perusteellisesta tarkistuksesta ja uusista ajatuksista. Hän on neljän nörttimäisen lapsen isä ja ihanan vaimon aviomies, joka sattuu olemaan loistava tekstinkäsittelijä, joka viimeisteli koko tämän esseen. Eikö hän olekin mahtava? (Kyllä, hän kirjoitti tuon osan.)
[123] Nolan, G.P., Vallée, J.F., Jiang, S., and Lemke, L.G., 2022. Improved instrumental techniques, including isotopic analysis, applicable to the characterization of unusual materials with potential relevance to aerospace forensics. Progress in Aerospace Sciences, 128, page 100788.
[124] Lecture Notes For Lecture About Flying Saucers, 1954, Hermann Oberth
CIA on jälleen hävittänyt tärkeän osan omaa UFO-historiaansa. Me tiedämme tapauksen, jossa fyysisiä UFO-ilmiön todisteita käsiteltiin jollain tavoin, mutta mitä tarkalleen tapahtui tai missä, se on edelleen mysteeri.
Ensin hieman taustaa:
Vuosikymmenien ajan The Black Vault on profiloinut kaksisivuista muistiota, joka alunperin oli salainen (tasolla jota ei tiedetä), joka julkaistiin sensuroituna vuonna 1978 erään henkilön pyynnöstä. Dokumentista kävi ilmi, että sen oli kirjoittanut CIA:n työntekijä (nimet sensuroitu) kotimaan kontaktien puolelta (Domestic Contacts Division, DCD) tuntemattomalle henkilölle (nimi sensuroitu) 16. huhtikuuta 1976. Sensuroitu muistio kertoo yksityiskohtia jonkinlaisesta fyysisestä todistusaineistosta sekä siitä, miten se liittyy UFO-ilmiöihin. Mutta tarkat yksityiskohdat on vaikeaa saada selville.
Fyysiset todisteet “kannettiin käsin” CIA:n varatiedejohtajan toimistoon (Assistant Deputy Director of Science & Technology, A/DDS&T), mistä kertovat kohdat oli sensuroitu. Lisäksi muistio kertoi, että tohtori A/DDS&T tutki fyysisiä todisteita ja kieltäytyi tutkimasta asiaa sen enempää kertoakseen CIA:n työntekijöille todisteista mitään, jotka alunperin materiaalin olivat tuoneet paikan päälle.
Lausunto jonka A/DDS&T antoi, oli myös sensuroitu julkaistusta dokumentista.
Toisella sivulla paljastetaan lisäksi, että CIA:lla oli ihmisiä, jotka “tarkkailivat UFO-ilmiöitä”, mutta se ei ollut mitenkään “virallista”. Muistio lisäksi kertoi, että A/DDS&T uskoi, että “… paras lähestymistapa olisi pysyä yhteyksissä ja kehittää raportointikanavia tällä alalla, jotta voitaisiin pitää virasto/yhteisö ajan tasalla uusista tapahtumista”. A/DDS&T sanoi, “erityisesti, kaikki informaatio mikä saattaisi kertoa potentiaalisesta uhasta kiinnostaa, kuten kiinnostaa myös ulkomaiden UFOihin liittyvät tutkimukset ja kehityskulut.”
Kun ottaa huomioon dokumentissä kuvatut yksityiskohdat, sekä sen että iso osa siitä oli sensuroitu, The Black Vault lähetti MDR-julkistamiskäsittelypyynnön (Mandatory Declassification Review, MDR) tammikuun 24. päivä 2019 saadakseen dokumentin käsiteltyä niin, että se voitaisiin mahdollisesti myöhemmin julkaista. MDR:n intentio on olennaisesti saada virasto käsittelemään sisäisen arvioinnin kautta sensuroimattoman dokumentin, ja sitten potentiaalisesti julkaisemaan lisää informaatiota mikäli sitä ei pidetä enää salaiseksi luokiteltavana tai poikkeustapauksena.
Kuitenkin lähes kolmen vuoden odotuksen jälkeen CIA kertoi The Black Vaultille, että alkuperäistä sensuroimatonta dokumenttia ei enää löydy mistään.
Tästä on tullut eräänlainen trendi, sillä The Black Vault on kertonut useista samanlaisista tilanteista täällä, täällä ja täällä, joissa CIA jatkuvasti kadottaa UFO-tietojaan jotka mahdollisesti voisivat olla parasta mahdollista näyttöä siitä mitä näiden ilmiöiden taustalla on.
CIA:n lopullinen MDR-kirje sekä alkuperäinen julkaistu dokumentti vuodelta 1978 ovat alla.
Tammikuun 7. päivänä 1948, 25-vuotias kapteeni Thomas F. Mantell, Kentuckyn ilmakaartin pilotti, kuoli maahansyöksyssä hänen P-51 Mustang -hävittäjänsä tullessa alas lähellä Franklinia, Kentuckyssa. Hänet oltiin lähetetty tunnistamattoman lentävän esineen (UFO) perään. Tapaus on varhaisista UFO-tapauksista tunnetuimpia.
Ilmavoimien Project Blue Bookin myöhemmät tutkimukset selvittivät, että Mantell on saattanut kuolla Skyhook-ilmapallon jahtaamiseen, joka oli vuonna 1948 huippusalainen projekti, josta monellakaan ei ollut tietoa.
Mantell tavoitteli esinettä jyrkästi nousten ja viisveisasi oman korkeutensa tasapainottamisesta. Häneltä meni hapenpuutteen seurauksena taju, hänen lentokoneensa lähti syöksymään maata kohti ja hän törmäsi maahan.
Vaikka tämä mysteeri onkin monien mielestä ratkaistu, WartimeStories ei ole samaa mieltä. Tässä kuuntelijalle jätetään viimeinen sana kaikkien silminnäkijätodistusten, armeijan henkilöiden kertomusten jälkeen koskien tunnistamatonta lentävää esinettä, jonka he näkivät tammikuun 7. päivänä 1948.
