Avainsana-arkisto: UFO-tutkimus

Amerikkalaisia UFO-maahansyöksytapauksia

Monet UFO-fanaatikot ovat kuulleet kuuluisasta ”Roswellin UFO-tapauksesta”, joka on saanut paljon julkisuutta ja media-aikaa radiossa ja televisiossa. Jotkut ovat jopa kuulleet tai lukeneet kuuluisasta Kecksburgin tapauksesta Pennsylvaniassa sekä Shag Harborin tapauksesta Kanadan Nova Scotiassa. Kuitenkin, useimmat UFO-tutkijat ovat tuskallisen tietämättömiä muista UFOjen maahansyöksyistä, joita on tapahtunut. Tässä esitellään väitettyjä raportteja ”muista” UFO-maahansyöksyistä, joita on sattunut ympäri USA:a. Tämä lista ei ole läpikotainen — voi olla myös muitakin joista tässä ei ole mainintaa. Lisäksi jotkin raportit on tarkoituksella jätetty pois johtuen todisteiden puutteesta näille väitteille. Kuitenkin 20 ”sensaatiomaisempaa” tapausta esitellään.

Useimmista raporteista on olemassa vain anekdotaalista näyttöä, kun taas toisista on olemassa juurikaan ei mitään todisteita siitä, että mikään alus olisi koskaan syöksynyt maahan. On kiinnostavaa huomata, että vaikka tämä raportti ei ota kantaa muualla maailmassa esiintyneisiin tapauksiin (joka itsessään on aika pitkä lista), siltikin on olemassa laajalti näyttöä siitä, että UFOjen maahansyöksyjä on salannut jokin taho, joko hallitus tai jokin hämäräperäinen virasto. Tämä raportti keskittyy ainoastaan tapauksiin, joista on olemassa oikeita konkreettisia, fyysisiä todisteita, joko laitteistoa tai ruumiita, eikä niihin moniin tapauksiin, joissa on raportoitu avaruusolentojen kontaktista (mm. kun asevoimat ovat ottaneet yhteen muukalaisten kanssa).

Aurora, Teksas, 1897

Huhtikuun 17. päivä 1897 pienen teksasilaisen Aurora-nimisen kunnan asukkaat katselivat omituisen, ilmalaivan muotoisen lentävän koneen maahansyöksyä tuulimyllyyn, jonka omisti tuomari Proctor. Hylky heitettiin läheiseen kaivoon, mutta hylystä saatiin kerättyä avaruusolennon ruumis, joka haudattiin läheiselle hautausmaalle. Useita tutkimuksia on tehty tämän tarinan ja sanomalehtien kirjoittamien väitteiden joko vahvistamiseksi tai kumoamiseksi. Tähän päivään mennessä mitään todisteita romusta tai avaruusolentojen jäännöksistä ei ole löytynyt tarinan tueksi. Monet uskovat tarinan olevan keksitty, jotta Auroran kuntaan saataisiin houkuteltua liiketoimintaa. UFO Hunters -televisio-ohjelma teki erikoisohjelman alueelta. Jotkin väitteet koskien tarinan yksityiskohtia osoitettiin todeksi, vaikka absoluuttinen näyttö on parhaimmillaankin hataraa.

Samanlainen tarina on kerrottu toisesta ilmalaivan muotoisesta UFOsta, joka lensi USA:n halki ja jonka tuhannet näkivät vuonna 1909. Tarina pääsi otsikoihin useassa suositussa sanomalehdessä. Ilmalaivan raportoitiin syöksyneen maahan Chicagon länsipuolelle, mutta mitään hylkyä ei koskaan löydetty.

Cape Girardeau, Missouri, 1941

Tämä harvinaisen vähän tunnettu tapaus on saanut yllättävää tukea silminnäkijähaastatteluista, joita UFO-tutkija Leonard Stringfield teki alueella. Rva Charlette Mann sai isoäidiltään todistuksen tapahtuneesta tämän kuolinvuoteella. Hän kertoi, että isoisää, paikallista pastoria, pyydettiin suorittamaan viimeinen voitelu joukolle avaruusolentoja (lukumäärää ei tiedetä), jotka näyttivät ”Harmailta” (pieniä kooltaan, suuret päät, suuret silmät, pienet raajat). Kun isoäiti lähestyi tapahtumapaikkaa, siellä oli jo poliisi, palokunta ja lääkäreitä. Seurakunnan jäsen myöhemmin antoi pastorille valokuvan yhdestä kuolleesta avaruusolennosta, jota kaksi miestä piteli käsissään. Vaikka kaksi armeijan upseeria vannotti tätä pitämään asian omana tietonaan ja he takavarikoivat kaikki todisteet, Mannin isoisä ei kyennyt pitämään salaisuutta vaimoltaan ja kahdelta pojaltaan, vaikka pieniä tiedonjyviä tästä ”perhesalaisuudesta” olikin vuotanut julkisuuteen tämän jälkeen. Sitä ei kuitenkaan kuultu kokonaisuudessaan ennen kuin Charlotten isoäiti oli kertonut sen kuolinvuoteellaan vuonna 1984.

Roswell, New Mexico, 1947

Ehkäpä kaikkein tunnetuin tarina maahansyöksyneestä UFOsta on Roswellin tapaus, jossa UFOn kerrotaan kärsineen katastrofaalista vauriota myrskystä sen lentäessä hra Brazelin maiden yläpuolelta New Mexicossa. Seuraavana päivänä Brazel löysi hylyn, joka oli tehty omituisen kevyestä metallista, jota ei voinut leikata tai polttaa. Lisäksi hylystä löytyi aisoja, joissa oli omituisia hieroglyfejä joita ei osattu tulkita. Brazelin lisäksi maahansyöksyn näki omin silmin usea silminnäkijä. Myöhemmin armeija eristi alueen ja armeijan henkilöstö pidätti Brazelin ja komensi ettei hän saa kertoa tapauksesta kenellekään. Roswellin sanomalehti julkaisi dramaattisen jutun, jossa väitettiin, että armeija oli noutanut avaruusolentojen aluksen.

Silminnäkijöiden sanotaan vihjailleen, että törmäyspaikalla oli neljä avaruusolentojen ruumista sekä ”elävä alien”, ja kaikki vietiin paikalliselle ruumishuoneelle tutkittavaksi. Lopulta muitakin silminnäkijöitä astui esiin tapauksen 40-vuotisen historian aikana vahvistamaan tapahtuneen. Monet uskovat, että maahan syöksynyt UFO ja avaruusolentojen ruumiit vietiin armeijan salaisiin tutkimuksiin. On myös esitetty, että tämä tapaus oli motiivina salaisen kabaalin perustamiselle, jolle annettiin tehtäväksi noutaa, tutkia ja takaisinmallintaa maahansyöksyneitä avaruusaluksia ja avaruusolentojen ruumiita.

Tapauksesta on kirjoitettu useita raportteja ja kirjoja, ja sille löytyy paljon muutakin sitä tukevaa todistusaineistoa. Vuosien hiljaiselon jälkeen useita todistajia on astunut esiin (jotkut kuolinvuoteillaan) puhumaan yhteyksistään tähän tapaukseen. Valtio on sittemmin esittänyt neljä epätyydyttävää ja erillistä selitystä tapahtumalle.

Paradise Valley ja Cave Creek, Arizona, 1948

Kertomukset eroavat, mutta UFO joko syöksyi maahan Dreamy Drawin alueelle tai 10 mailin päähän Cave Creekin alueelle. Paikalla olleet silminnäkijät saivat talteen 2 avaruusolennon ruumista, joita he pitivät itsellään kunnes armeija vei ne. Salaliittoteoreetikoiden mukaan läheinen Dreamy Drawin pato rakennettiin piilottamaan maahan syöksynyt avaruusolentojen alus, josta ruumiit saatiin talteen.

Aztec, New Mexico, 1948

Tässä tarinassa kaksi miestä väittää nähneensä lautasaluksen, jonka läpimitta oli 99.99 jalkaa (30.47 metriä), törmäävän läheiselle kukkulalle lähellä Aztecia New Mexicossa. Myöhemmät väitteet esittävät, että armeija sai haltuunsa jopa 16 avaruusolentojen ruumista. Vaikka tarinaa on vähätelty sepitteeksi, tarinaa silti edelleen kuulee myöhäisillan talkshow-ohjelmissa, joissa useat ihmiset edelleen uskovat sen totuudenmukaisuuteen.

Laredo, Texas, 1948

Kaksi hävittäjää lähetettiin nopeasti kiitävän kohteen perään, jota oltiin seurattu sitä ennen tutkalla. Hävittäjät selvittivät kohteen sijainnin USA:n lounaisosissa ja raportoivat, että se oli hidastunut ja alkoi vaappua. Kun UFO katosi tutkasta, suoritettiin etsinnät ja UFOjen törmäyspaikka sijoitettiin arviolta 30 mailin päähän Teksasin Laredosta. Noutopartio hälytettiin, valokuvia otettiin ja hylky sekä yksi avaruusolennon ruumis vietiin salaiseen paikkaan.

Death Valley California, 1949

The Bakersfield Californian -sanomalehti kertoi sivulla 13, että kaksi kullankaivajaa, Buck Fitzgerald ja Mace Garney, näkivät UFOn, joka oli arviolta 7 metriä läpimitaltaan, kiitävän ohitseen arviolta melkein 500 kilometrin tuntinopeudella ja törmäävän autiomaahan. Sitten he näkivät kahden pienen humanoidiolennon kömpivän hylystä ja juoksevan autiomaahan. Kuuma ilma (138 F eli 59 Celsius-astetta) esti heitä jahtaamasta olentoja kovinkaan pitkään. Jokatapauksessa miehet väittävät, että he kadottivat olennot niitten juostua hiekkadyynin taa. Miehet kuvasivat olentoja ”kääpiömäisiksi”. Mitään yrityksiä kumota tarinaa ei ole ollut. Lisäksi mitään viitteitä siitä, että hylkyä tai olentoja koskaan olisi paikallistettu tai noudettu ei ole. Myöhemmät yritykset vierailla alueella ovat osoittuautuneet hedelmättömiksi, sillä maahansyöksystä ei ole mitään todisteita.

Birmingham, Alabama, 1955?

Tästä UFO-maahansyöksystä ei ole kovinkaan paljon yksityiskohtia. Oletettavasti se tapahtui Alabamassa joskus 1950-luvulla. Nimettömän Maxwellin ilmatukikohtaan avaruusolentojen ruumiita kuskanneen helikopteripilotin mukaan törmäyspaikan ympäristö eristettiin ja suljettiin. Muuta informaatiota tapauksesta ei ole, minkä perusteella se on parhaimmillaankin hatara.

Muu maahansyöksyt New Mexicossa, 1950-1974

New Mexico näyttää houkutelleen useita UFOja syöksymään maahan yllä esitettyjen lisäksi. Kaikki nämä tapaukset ovat sellaisia, joille on esitetty varsin vähän anekdoottien lisäksi niitä tukevaa näyttöä.

a) 3 avaruusolentojen ruumista väitetään saadun haltuun maahansyöksystä Albuquerquessa syyskuun 10. päivä 1950.
b) Carlsbadin alueelta noudettiin melkein täydessä kunnossa oleva avaruusolentojen alus ja neljä kuolleen avaruusolennon ruumista 7. heinäkuuta 1957.
c) Kaksi avaruusolentojen ruumista väitetään viedyn Hollomanin ilmatukikohtaan 12. kesäkuuta 1962.
d) Ilmavoimien noutotiimin kerrotaan vieneen suuren metallisen avaruusolentojen aluksen (18 metriä läpimitaltaan) törmäyspaikalta lähellä Chilin kuntaa ja toimittaneen sen Kirtlandin ilmatukikohtaan joskus toukokuussa 1974.
e) Maahan syöksynyt lautanen ja kolme avaruusolentojen ruumista oletettavasti vietiin Albuquerquen lähellä olevaan sijaintiin vuonna 1963 (Yksityiskohtaisempi kuvaus tästä on esitetty tässä raportissa).

Ely, Nevada, 1952

Tämä raportti tulee ilmi usein erilaisissa UFO-maahansyöksyjen listauksissa, mutta siitä on esittää kaikkein vähiten todistusaineistoa. Kuitenkin riittävästi anekdotaalista näyttöä saa aikan sen, että tapaus ei poistu kokonaan UFO-maahansyöksyjen tarustosta. Joskus kesällä 1952, hra Claude House, sheriffi ja hänen apulaisensa sekä useita silminnäkijöitä tarkkailivat kirkasta kohdetta, joka päästi matalaa huminaa ja valaisi alueen naapuruston. Seuraavana päivänä raportteja UFOn maahansyöksystä alkoi kiertää naapurustossa, ja muutama silminnäkijä meni Kennecottin alueelle Nevadassa tutkimaan raportteja mahdollisesta edellispäivänä tapahtuneesta UFOn maahansyöksystä. Kun he saapuivat paikalle, alue oli eristetty ja heille kerrottiin että kevytlentokone oli syöksynyt maahan alueelle. Mitään tallenteita maahansyöksyneestä koneesta ei koskaan löydetty, joka olis sopinut Elyn ja Kennecottin päivämääriin ja sijainteihin.

Toinen paikallinen asukki, Mary Sorenson, kertoi että hänen läheinen ystävänsä, joka työskentelee turvamiehenä paikallisella kuparikaivoksella, sanoi että hän oli nähnyt UFOn syöksyvän maahan alueen läheisyyteen UFO-havainnon aikaan, mutta valtio oli velvoittanut hänet olemaan hiljaa. Vartija on sittemmin kuollut eikä mitään kertomuksia tapauksesta enää kuultu.

Muut lähteet listaavat maahansyöksyn tarkaksi päivämääräksi elokuun 14. päivän 1952, ja että yhteensä 16 avaruusolentojen ruumista noudettiin törmäyspaikalta.

Lounais-Arizona, 1953

Useita kertomuksia mahdollisesta UFOn maahansyöksystä huhtikuun 18. päivä 1953 tälle alueelle on kuultu. Mitään ruumiita ei ilmeisesti saatu talteen. Kuitenkaan mitään tätä väitettä tukevaa dataa ei ole olemassa ja väitteet siitä ovat parhaimmillaankin kyseenalaisia.

Fort Polk, Louisiana, 1953

UFO-tutkija Len Stringfield kertoo kirjassaan UFO Crash Retrievals: Amassing the Evidence, Status Report III, että kersantti, jonka nimen alkukirjaimet ovat ”HJ”, muisti olleensa kierroksella eräänä kesäisenä yönä, että munanmuotoinen alus oli törmännyt hiekkaiseen maaperään lähelle hänen palveluspaikkaansa. Hän lisäksi sanoi, että korkea-arvoiset upseerit ja lääkintähenkilöstö veivät neljä avaruusolentojen ruumista hylystä — yksi oli kuollut ja muut elossa. Kuitenkin, hiukan sen jälkeen kun avaruusolennot oli viety, ne kaikki kuolivat eristykseen.

Kingman, Arizona, 1953

20. päivänä tammikuuta 1953 tapahtui väitetty UFOn maahansyöksy Kingmanin eteläpuolella Arizonassa. Useita anekdotaalisia kertomuksia tukee tätä tapausta, joita on kuultu jo vuonna 1964, mutta paras informaatio tapausta koskien julkaistiin huhtikuussa 1976 UFO Magazine -lehdessä.

Arthur G. Stancil työskenteli koneinsinöörinä armeijalle, ja valaehtoisessa todistuksessaan kertoi uskomattoman tarinan, jonka UFO Magazinen Ray Fowler julkaisi. Stancil sanoi, että hän ja 15 muuta alansa asiantuntijaa kuljetettiin miehistönkuljetusautolla, jonka ikkunat oli peitetty, neljän tunnin matka Kingmanin eteläpuoleiseen paikkaan. Kun he saapuivat paikalle, häntä pyydettiin määrittämään miten nopeaan maahan syöksynyt alus oli kulkenut sen törmättyä maahan. Stencil kertoo, että tutkimuksien aikana hänen onnistui nähdä aluksen sisään sen ohjaamoon. Hän sanoo, että hän näki tuoleja ja jonkinlaisen ohjauspaneelin. Yllättävää kyllä, Stencil väittää nähneensä ainakin kahden avaruusolennon ruumiit, joilla oli ylisuuri pää, ruskea iho ja tiukan ihomyötäiset hopeiset asut.

Muut tapauksen silminnäkijät väittävät nähneensä ainakin kolme ruskeaihoista avaruusolentojen ruumista toimitetun Wright-Pattersonin ilmatukikohtaan kuivajään seassa. Muita silminnäkijöitä on sen jälkeen tullut esiin ja tarjonnut anekdotaalista tukea tälle tapaukselle. Jotkut näistä kertoivat tarinansa vasta kuolinvuoteellaan.

Länsi-Utah, 1953

Noin 170 mailin päässä Dugwayn koealueelta etelään Utahissa on omituinen maapala, joka näyttää olevan muodostunut jonkin suuren esineen maahansyöksyn seurauksena. Törmäys on mitä ilmeisimmin sattunut pienessä kulmassa ja suurella nopeudella. Maanpinnan muoto on kolmion muotoinen, ja siinä näkyy ilmeisesti erittäin suuri multainen kumpu, joka on raivattu aavikolle törmäävän ja eteenpäin liukuvan esineen edestä. Tutkijat uskovat, että läpimitaltaan muutamankymmenen metrin mittainen alus olisi törmännyt tähän paikkaan ja puhkonut läheisen kukkulan sen lähestyessä maanpintaa. Koska kohteen kerrotaan olleen erittäin suuri, se ilmeisesti oli todella vaikeaa saada noudetuksi tuon ajan laitteilla, ja että avaruusolentojen alus olisi jätetty haudattuna maan alle tämän suuren maa-anomalian sisään vuoteen 1958 asti (kts. Utahin autiomaa, 1958).

Tutkijat ovat esittäneet asiasta raportteja, että avaruusolennot sekä selvisivät törmäyksestä että menivät suojaan läheiselle alueelle, kunnes armeija otti avaruusolennot kiinni ohjelman alaisuudessa, joka on saattanut liittyä yllä kuvattuun Kingmanin tapaukseen. Alue on erittäin rajattu eikä kenenkään sallita pyöriä alueella.

Laredo, Texas, 1953

Mikään maahansyöksyneiden UFOjen lista ei olisi täydellinen ilman omituista raporttia kesäkuun 19. päivältä 1953 lähellä Laredoa, Teksasissa, josta väitetään saadun haltuun neljän avaruusolennon ruumiit. Omituista kyllä, tapaukselle ei löydy minkäänlaista todistusaineistoa, ei aineellista eikä anekdoottimuotoista, sitä tukemaan. Se, sattuiko tämä tapaus oikeasti, on erittäin kyseenalaista ja voi vain ihmetellä onko tämä raportti seurausta aiemman Laredossa tehdyn vuoden 1948 tapaukseen sekoittamisesta, vahingossa sen kopioimisesta uudelleen ja sitten sen levittelemisestä useille UFO-törmäyslistoille, joita internetissä on niin useita.

Brady & Dutton, Montana, 1953

Montanan Bradyssa joskus vuonna 1953 tapahtuneesta UFO-maahansyöksystä on olemassa ainoastaan yksi anekdoottimuotoinen raportti, joka tukee sen tapahtumia. Eräs herra Tienney ajoi Conradiin Great Fallsista, kun hän huomasi kirkkaan ovaalinmuotoisen kohteen ja valkoisia tulipalloja, jotka seurasivat hänen autoaan. Myöhemmin tuona päivänä hän sai soiton korkea-arvoiselta upseerilta Malmströmin ilmatukikohdasta. Upseeri pyysi häntä tulemaan tukikohtaan seuraavana päivänä. Kun hän saapui, häntä pyydettiin allekirjoittamaan salassapitosopimus. Tätä tehdessään hän näki kaksi miestä, jotka kantoivat avaruusolentojen ruumiita.

Montanan Duttonin maahansyöksylle ei löydy mitään todisteita. Tapaus oletettavasti sattui lokakuun 13. päivä 1953, jolloin neljä avaruusolentojen ruumista on mahdollisesti saatu talteen. Laredon tapauksen tyyliin tämä raportti on saattanut olla sekoitus Bradyn tapausta, joka sittemmin on alkanut elämään omaa elämäänsä. Tämä on toinen raportti, joka myös löytyy jokaisella maahansyöksylistalla, ilman minkäänlaista näyttöä, ei edes anekdotaalista, sen tueksi.

Mattydale, New York, 1954

Mattydale on Syracusen kaupunginosa. Arviolta kolmelta aamulla, paikallinen asukas ja hänen vaimonsa näkivät seitsenmetrisen kappaleen, jota tarkasteli maanpinnalla useita miehiä, jotka ottivat mittoja ja valokuvia siitä. Kun he kysyivät tapahtuneesta myöhemmin päivällä, poliisi sanoi heille, että se sotasalaisuus. Myöhemmin samalla viikolla poliisi muutti tarinaansa ja kiisti tilannetta koskaan tapahtuneen.

Carlsbad, New Mexico, 1957

Löytyy raportti, jonka mukaan Carlsbadin lähellä 18. kesäkuuta syöksyi maahan avaruusolentojen alus, ja alus pysyi suhteellisen vaurioitumattomana törmäyksessä. Aluksen kuntoa kiinnostavampaa oli, että oletettavasti noutotiimi haki talteen neljä avaruusolentojen ruumista tutkimuksia varten. Vaikka tämäkin tapaus mainitaan maahansyöksyjen listoilla, tälle tapaukselle ei löydy juuri yhtään todistusaineistoa.

Utahin autiomaa, 1958

Tämä raportti sopii hienosti vuoden 1953 Länsi-Utahin raporttiin, johon tässä viitattiin aiemmin. Vaikka alusta ei saatu haltuun aiemmassa tapauksessa sen koon takia, alueelta väitetään saadun alus haltuun merkittävän hyväkuntoisena. Tämä alus vietiin tutkittavaksi, ja siitä löytyi teknologiaa, jota ei kyetty ymmärtämäään. Raportit vaihtelevat, mutta joidenkin mukaan Project Snowbirdin rahoitusta (jonka väitetään yrittäneen saada avaruusolentojen alusta lentoon) siirrettiin tähän aluksen tutkimuksia varten. Alkuvaiheessa avaruusolennoista ei puhuttu mitään, mutta myöhemmässä päivityksessä 4. joulukuuta 2002 tutkijat väittävät, että neljä avaruusolentojen ruumista saatiin talteen tämän tapauksen yhteydessä.

Tämä tapaus vaikuttaa liittyvän Länsi-Utahin tapaukseen ja on olemassa näyttöä, jonka mukaan voitaisiin olettaa näiden olevan yksi ja sama tapaus, jossa jouduttiin odottamaan viisi vuotta, että saataisiin teknologiaa jolla kaivaa avaruusolentojen alus talteen. Kiinnostavasti tämä tapaus on antanut inspiraatiota X-Files -elokuvalle, jossa rakennus sijaitsi avaruusolentojen aluksen yläpuolella sen suojapeittona, kunnes alus saataisiin talteen.

Tämä tapaus sai julkisuutta väitetyn MJ-12 Aquarius -briiffauksen myötä, jota valmisteltiin tulevaa presidenttiä Jimmy Carteria varten vuonna 1977.

New Paltz, New York, 1960

Paikallinen poliisi oli partioimassa tässä pienessä New Yorkin kunnassa, kun he ilmeisesti pidättivät avaruusolennon, ja kaksi muuta muukalaista onnistuivat pakenemaan. Avaruusolento napattiin sen aluksen läheltä. Mitään raporttia aluksen haltuun saamisesta ei tullut esiin, mutta voidaan olettaa että mikäli tämä on aito, silloin alus olisi löytynyt ja se oltaisiin otettu talteen tutkimuksia varten. Kaapattu avaruusolento kuulemma vietiin CIA:lle, jossa se kuoli 28 päivää myöhemmin. Ainoastaan anekdoottitodisteita on olemassa tästä tapauksesta.

Albuquerque, New Mexico, 1960

Viranomaisten sanotaan noutaneen kolme avaruusolentojen ruumista ja avaruusaluksen tältä alueelta. Paikalliset lääkärit tutkivat ruumiita tarkasti. Tämän tapauksen silminnäkijöihin kuuluu osavaltion poliisi, sairaala ja ambulanssihenkilökunta. Pian havainnon jälkeen ilmavoimat takavarikoivat kaikki todisteet ja vannottivat silminnäkijöitä olemaan hiljaa asiasta. Budd Hopkins, tunnettu UFO-tutkija, myöhemmin juonsi ohjelman, jossa hänellä oli videonauhoitettuja haastatteluja monilta tämän tapauksen silminnäkijöiltä.

Las Vegas, Nevada, 1962

18. huhtikuuta 1962, erästä kohdetta seurattiin New Yorkista Nevadaan tutkassa. Armeijan hävittäjien raportoidaan tulleen väliin ja raportit kuvaavat kohdetta sylinterin muotoiseksi alukseksi, jossa on ikkunat, ja joka jätti jälkeensä tulen värisen vanan. Kohteen raportoidaan laskeutuneen lähelle Eurekaa, Nevadassa, ennen kuin se nousi jälleen. Myöhemmin aluksen sanotaan räjähtäneen sen ylittäessä Las Vegasin. Sadat silminnäkijät näkivät tämän aluksen ja sitä seurattiin tutkassa. Mitään sellaista kertomusta ei ole, jossa mainittaisiin romujen noutaminen. Mutta tämä kertomus pääsi Frank Edwardsin kirjaan Strange World. Se on näkynyt myös useissa aikansa sanomalehdissä.

Fort Riley, Kansas, 1964

Tämä tapaus on otettu mukaan pelkästään kytköksen takia, joka sillä on armeijan tukikohtaan, sillä tälle raportille ei löydy sitä tukevaa näyttöä. Tämä tapaus on mukana melkein kaikissa UFO-maahansyöksylistauksissa ja yhdeksän avaruusolentojen ruumista sanotaan noudetun törmäyspaikalta. Ainoastaan nimikirjaimet AK nimestä ”Aaron Kaback” mainitaan eräässä silminnäkijäkertomuksessa. Kabackin kerrotaan olleen vartija tehtävässään, kun häntä pyydettiin ajamaan jeeppiä ja auttamaan omituisen kohteen vartioinnissa. Paikalle saapuessaan hän huomasi suuren ovaalinmuotoisen kappaleen, jota siihen valolla osoittanut helikopteri vartioi. Kappale näytti olevan täysin sähkötön ja Kaback auttoi vartioimaan sitä kaksi ja puoli tuntia. Mitään mainintaa avaruusolentojen aluksen myöhemmästä olinpaikasta ei ole.

Kecksburg, Pennsylvania, 1965

Tämä tapaus on saanut lähes yhtä paljon julkisuutta ja palstamillimetrejä kuin Roswellin tapaus, ja se on mainittu useissa televisiodokumentaareissa ja UFO-kirjoissa. Joulukuun 4. päivänä 1965 useat silminnäkijät näkivät kiitävän tulipallon putoavan taivaalta. Sen sanottiin muuttaneen kulkusuuntaansa muutamaan otteeseen ja lopulta syöksyneen maahan läheiseen metsän peitossa olevaan laaksoon. Silminnäkijät myöhemmin raportoivat suuret määrät armeijan henkilöstöä ja monta armeijan kuljetusajoneuvoa poistuvan alueelta ja kuljettaen mukanaan suurta peitettyä kappaletta tasoperävaunulla.

Osa silminnäkijöistä raportoi nähneensä ”tammenterhon muotoisen” kappaleen hehkuvan sinistä, sykkivää valoa. Paikallisen radiokuuluttajan sanotaan ottaneen kuvan kappaleesta, mutta se takavarikoitiin. Hän joutui myöhemmin vaitiolovelvollisuuden alaiseksi, jonka rikkomisesta seuraisi ”vakavia seuraamuksia”. Tähänkään päivään mennessä ihmiset eivät ole yhtä mieltä tuon yön tapahtumista ja tapaus on eräs parhaiten dokumentoiduista UFO-maahansyöksyistä.

Whitewater Lake, Indiana, 1965

Tälle väitteelle löytyy vain anekdoottitukea. Henkilö, joka tunnetaan ainoastaan ”RM” nimikirjaimistaan, tapasi everstin Wrightin ilmatukikohdassa. Henkilö sai kuulla, että UFO oli syöksynyt maahan Indianassa, jossa pieni kahden miehen alus saatiin talteen avaruusolennot sisällään. Avaruusolennot olivat aluksen sisällä keinotekoisessa ympäristössä. Hän sanoi, että alus oli vaurioitunut sähkömyrskyn seurauksena

Luoteis-Arizona, 1966

Tästä ei ole muuta kuin hämäräperäistä anekdoottinäyttöä tukemaan UFO-maahansyöksyn väitetä tälle alueelle, jolloin kuulemma saatiin haltuun yksi avaruusolentojen ruumis. Kuten niin monet muutkin tämän tyypin raportit, tämä väite on mukana monilla lisoitlla, vaikka yksikään listoista ei esitä mitään tätä väitettä tukevaa näyttöä. Rannikkojääkärikorpraali, jolla oli Alpha Red Top Secret Crypto -turvaluokitus, kuulemma oli raportoinut, että hänen ollessaan palveluksessa Camp Pendletonissa, Kaliforniassa, hän ja hänen palveluskoiransa lennätettiin tälle paikalle avustamaan alueen vartioinnissa. Hän raportoi 10-metrisestä metallisesta lautasesta, jossa oli kupolikatto eikä yhtään ikkunoita. Hän tarkkaili suurta jääkaappia, jonne ruumispussit oli säilötty, sekä miesryhmän toimintaa, jotka ottivat mittauksia useilla eri instrumenteilla.

Kentucky, Ohio & Indiana, 1966-1968

Useita vahvistamattomia väitteitä on esitetty, että jopa 5 erillistä maahansyöksyä olisi sattunut tällä kolmen osavaltion alueella vuosina 1966-1968. Kaikissa kertoman mukaan saatiin talteen yksi ehjä avaruusolentojen alus sekä romua toisista aluksista, ja yksi avaruusolento. Kuitenkaan näissä raporteissa ei esiinny mitään niitä tukevia todisteita huolimatta siitä, että näistä maahansyöksyistä on olemassa useita eri kertomuksia.

Shag Harbor, Nova Scotia, Kanada, 1967

Vaikka mitään romua tai ruumiita ei koskaan tältä törmäyspaikalta saatukaan talteen, tämä raportti on mukana ainoastaan siksi, että se on hyvin dokumentoitu UFO-maahansyöksytapaus. Lokakuun 4. päivänä 1967 silminnäkijät soittivat Kanadan poliisille tutkiakseen valoja, jotka leijailivat satamassa. Myöhemmin rannikkovartiosto soitettiin tutkimaan, mutta he löysivät vain mielenkiintoisen filmin kellumasta veden pinnalta. Myöhemmin tutkimukset saivat selville, että venäläinen sukellusvene oli ollut alueella tarkkailemassa sitä, ja että tunnistamaton vedenalainen alus oli kuulemma liittynyt sen seuraan. Nämä kaksi alusta myöhemmin onnistuivat välttämään läheiset amerikkalaislaivat (sekä myöskin niitä seuranneen venäläisen sukellusveneen) ja ne olivat kiitäneet veden alla pakoon ennen pinnalle nousua ja siitä pois lentoa. Monet uskovat, että avaruusolentojen aluksella oli mekaanisia vaikeuksia, ja että toinen alus ”auttoi” sitä veden alla niin, että se pääsi lentoon. Samalla tavalla kuin Roswellin ja Kecksburgin tapauksissa, tämäkin tapaus on saanut paljon media-aikaa, ja se on otettu mukaan moniin eri televisiodokumentteihin.

Maritime UFO Files

Shag Harbourin tapaus

Luoteis-Arizona, 1973

Tälle raportille ei ole juurikaan muuta näyttöä kuin se, että se löytyy monista maahansyöksylistauksista. Oletettavasti heinäkuun 10. päivänä 1973 saatiin talteen viisi avaruusolentojen ruumista UFOn maahansyöksypaikalta Arizonan autiosta osasta.

Great Lakesin meritukikohta, Illinois, 1973

Tähän tapaukseen liittyy avaruusolentojen aluksen nouto, jonka amerikkalaisen taistelulaivan kerrotaan ampuneen ohjuksella alas. Alus laskeutui sadan metrin päähän veteen ja Glomar Explorer nouti sen, ja sitten se kuljetettiin rautatiellä Chicahoon ja sieltä laivaston tukikohtaan. Tukikohdasta vetovastuussa ollut tiedustelu-upseeri toimitti sinetöidyn viestin tukikohdan komentajalle (joka oli tukikohdan erittäin rajatulla alueella tuolloin). Koska erittäin rajatulla alueella ei ollut kaartinupseeria, tiedustelu-upseeri astui rakennukseen ja näki pisaran muotoisen, sinertävän aluksen. Se lepäsi puutukeilla ja alus oheni partaveitsen ohuiksi reunoiksi. Myöhemmin viranomainen väitti puhuneensa henkilökunnalle aluksen alas ampuneella laivalla sen jälkeen kun laiva oli saapunut San Diegoon Hawaiilta. Toiset kertomukset väittävät, että alusta katsellut henkilö oli ainoastaan tykistökouluun värvätty mies, jonka sotilasarvo oli E-4. Kuitenkin molemmat kertomukset sopivat kyseessä olevaan avaruusolentojen alukseen.

Carbondale, New Jersey, 1974

Kolme teiniä katseli hehkuvan kohteen putoavan maahan illalla taivaalta pienen järven lähistölle kaupungin laitamilla. Ennen poliisin saapumista paikalle, jolloin he nappasivat pojat ja laittoivat poliisiautoon, he katselivat kohteen emittoivan keltaisen valkoista hehkua ja liikkuvan veden alla arviolta kymmenen metrin päähän rannasta. Niinä kolmena tuntina, jolloin poikia pidettiin autossa, he näkivät useita autoja poistuvan paikalta. Spottivalojen valaistessa järveä nostokurki nosti lautasen muotoisen kappaleen vedestä ja asetti sen kuljetusauton perään. Seuraavana maanantaina viranomaiset saivat haltuunsa rautatielyhdyn ja patterin järvestä. Virallisesti tapausta pidettiin sepitteenä. Kuitenkin monet uskovat, että esineet laitettiin veteen salaamaan se mitä järvellä oikeasti oli tapahtunut.

Luoteis-Arizona ja Lounais-Ohio, 1977

Nämä kaksi raporttia vuodelta 1977 ovat monissa UFO-maahansyöksylistauksissa. Ensimmäisessä 11 avaruusolentojen ruumista kuulemma saatiin talteen törmäyspaikalta lounaisessa Ohiossa. Heinäkuun 6. päivä 1977 viisi avaruusolentojen ruumista kuulemma saatiin talteen törmäyspaikalta Luoteis-Arizonassa. Näiden kahden raportin todenmukaisuus perustuu ainoastaan siihen miten monessa riippumattomien tutkijoiden listauksessa ne ovat mukana. Kuitenkaan mitään aihetodisteita ei ole olemassa näiden raporttien tueksi.

Fort Dix, New Jersey, 1978

Nimekäs UFO-tutkija Len Stringfield kirjoitti syyskuun 16. päivänä 1980, että New Jerseyn McGuiren ilmatukikohdassa palveluksessa ollut kersantti oli sanonut hänelle, että lähellä Fort Dixissa vartioinut sotilaspoliisi oli ampunut ja tappanut avaruusolennon, joka yritti tunkeutua ilmavoimien maille 18. tammikuuta 1978. Mitään mainintaa kuolleen avaruusolennon kohtalosta ei esitetty.

Dayton, Teksas, 1980

Kaikkien aselajien kantahenkilökunnasta koostuvan ryhmän (koodinimi BLUEBOYS) sanotaan olevan vastuussa helikopterien lentämisestä, jotka vartioivat, noutivat, saattoivat ja lensivät mukana tunnistamattomien lentävien esineiden vierellä. Joulukuun 29. päivä 1980 BLUEBOYSin 23 Chinook- ja kuljetushelikopterin joukko saattoi matalalla lentävää UFOa. Tutkijat spekuloivat, että ryhmä oli matkalla kohti huippusalaista maanalaista laitosta Gray Armyn lentokentällä Teksasin Fort Hoodissa. Tutkijat myös raportoivat, että Teksasin turvallisuusviraston valittu joukkotyöskenteli läheisesti Gray Armyn lentokentän kanssa kaikkien UFO-noutojen ja testilentojen tiimoilta. Monet ovat myös spekuloineet, että viimeaikainen UFO-aktiivisuuden kasvu Teksasissa liittyisi tähän laitokseen.

Wright-Pattersonin ilmatukikohta, Ohio, 1989

Kuulemma elävä alien vietiin maahansyöksypaikalta toukokuussa 1989 (josta kaksi elävää alienia saatiin kiinni) C5a Galaxy -kuljetussuihkukoneella Etelä-Afrikasta Wright-Pattersonin ilmatukikohtaan jatkotutkimuksia varten. Tapaukselle löytyy vain kyseenalaisia todisteita sen tueksi.

Moriches Bay, Long Island, New York, 1989

Syyskuun 28. päivä 1989 silminnäkijä havainnoivat neljän armeijan helikopterin ja kahden Suffolkin piirikunnan poliisihelikopterin yrittävän eristää ja saada talteen lautasen muotoista kappaletta, joka oli ilmeisesti laskeutunut Smith’s Pointin rannan dyyneille. Tämän ollessa käynnissä erittäin suuri UFO, arviolta 300-metrinen, leijaili vierestä. Helikopterien nähtiin ympäröivän suurempaa UFOa ja sitten näyttävän valonheitintä laskeutuneen UFOn suuntaan vuorotellen. Kertomuksen mukaan 48 valokuvaa otettiin tapauksesta ja luovutettiin Long Islandin UFO-verkostolle tutkittavaksi. Laskeutuneen UFOn kohtalosta ei tiedetä mitään, eikä tiedetä edes saatiinko sitä haltuun. Nauhoitettuja silminnäkijähaastatteluja kerättiin ainoastaan sen jälkeen, kun silminnäkijöille oli annettu valeidentiteetit.

Shirley, New York, 1992

Marraskuun 24. päivän iltana kello seitsemän aikaan silminnäkijät raportoivat nähneensä kirkkaasti valaistun kohteen syöksyvän maahan Southhaven Parkin alueelle. Heti tämän jälkeen piirikunnan ja puiston poliisit sulkivat koko puiston. Lähellä asuvat asukkaat raportoivat omituisia valoja ja möriseviä ääniä juuri ennen maahansyöksyä, ja he myöhemmin valittivat omituisista sähkökatkoista sekä omituisista puhelinsoitoista pian tapauksen jälkeen. John Ford, Long Islandin UFO-verkoston puheenjohtaja, myöhemmin vieraili alueella ja raportoi maan palaneen ja puiden vääntyneen. Hän sai myös videonauhan sekä valokuvia punertavasta kappaleesta, joka on arviolta 1,2 metriä läpimitaltaan, joka emittoi valkoista kaasua ja piti suhisevaa ääntä. Tapauksen jälkeen usean päivän ajan, ennen kuin puisto avattiin uudelleen, asukkaat raportoivat monien helikoptereiden lentäneen puiston alueella. Maahansyöksyneen romun sijainnista ei tiedetä mitään ja tapahtuman silminnäkijät haluavat edelleen pysyä anonyymeina.

Buffalo, New York, 1992

Temple Universumin nimeltämainitsematon professori kertoi tarinan koskien UFOa, joka syöksyi maahan lähellä Campbell Boulevardia, joka on osa Route 270:a, neljä mailia Lockportista länteen ja kymmenen mailia Buffalosta pohjoiseen. UFO ilmeisesti oli lentänyt Ontario-järvestä ja alkanut keikkua. Se alkoi tehdä siksakkia autojen läpi valtatiellä ennen maahan syöksymistään. Autokuskit pysäyttivät tehdäkseen tietä saapuvalle poliisille, armeijalle ja lääkintähenkilökunnalle. Mitään avaruusolentojen ruumiita ei raportoitu, eikä mitään tiedetä UFOn sijainnista. Silminnäkijöitä kertoman mukaan pyydettiin olemaan hiljaa tapauksesta. Tällä hetkellä tapauksesta on vain anekdoottitodisteita sen tueksi.

Pinedale, Arizona, 1996

Heinäkuun 23. päivä 1996 useat silminnäkijä Pinedalesta havaitsivat valkoisen valon tulevan alas taivaasta, hajoavan kolmeksi palaseksi ja syöksyvän maahan läheiseen metsään. Syttyi metsäpalo, joka levisi puolen mailin päähän paikalliseen lähiöön. Poliisi ja palomiehet lähetettiin nopeasti paikalle. Jotkut silminnäkijät muistavat nähneensä äljyrekan ja sementtiautoja sekä pressuilla varustettuja lava-autoja lähetetyn alueelle. Toimittaja (Roger Bollinger) myöhemmin sai kuulla, että öljyä käytettiin siivoamaan ydinjätemyrkkyvuotoja. Ydinonnettomuuden tapahtuminen oli kuitenkin spekulaatiota. Johtuen tilanteen reagoimisen tarkoituksenmukaisuudesta, monet uskoivat, että viranomaisia oli varoitettu etukäteen. Jokatapauksessa alue suljettiin kansalta, jopa toimittajilta. Vieressä asuvat asukkaat saatettiin suoraan kodeistaan turvahenkilöstön voimin. Kiinnostavaa kyllä, mitään raportteja armeijan läsnäolosta ei ole ilmennyt.

Needles, Kalifornia, 2008

Maaliskuun 14. päivän yönä 2008 silminnäkijät raportoivat kirkkaasti valaistun turkoosinvärisen kohteen lentäneen yläpuolelta ja syöksyneen maahan viereisen joen läheisyyteen. Se emittoi perässään vanan ja törmäsi maahan suurella metelillä. Välittömästi tämän jälkeen valonheittimillä ja tarttumakoukuilla varustetut helikopterit tulivat paikalle ja ottivat kappaleen talteen, joka hehkui edelleen. Läheisen kunnan asukkaat muistelevat nähneensä monia mustia maastureita valtion rekisterikilvillä menevän paikalle ja sieltä pois. Toiset tätä tapausta raportoineet kertoivat, että mustiin pukeutuneet miehet ”tarkkailivat” heitä autoistaan. Tämä tapaus pääsi uutisiin ja se on mukana monilla UFO-sivuilla.

Yhteenveto

Lukijaa pyydetään tutkimaan yllä esitetyn listan tapahtumia itsenäisesti. Kuitenkin, suuri määrä näyttöä on olemassa internetin sijaan kirjoissa, jotka on kirjoitettu puhtaasti maahansyöksyneiden avaruusolentojen alusten aiheesta. Jos näistä raporteista edes muutama pitää paikkansa, silloin valtio aktiivisesti salaa kansalta tietoa siitä, että emme ole yksin universumissa. Tämä raportti ei listaa kaikkia maahansyöksyneitä aluksia maailmalta, tai edes USA:sta. Mutta se tarjotaa silmäyksen siitä mitä silmiemme alla on ollut käynnissä. Pelkkä raporttien painoarvo antaa laatua, jonka vain määrä voi saavuttaa. Ainoastaan tämän aiheen syvällinen tutkiminen voi välittää sen vaikutuksen uskomattomuuden, mitä taivaallamme tapahtuu. On vain ajan kysymys ennen kuin maahansyöksyneiden avaruusolentojen alusten jatkuvat tapaukset jonain päivänä murtavat salaisuuden muurin ja saavat aikaan Täyden Paljastuksen. Toivottavasti valtion salailu ja harhaanjohdattelu ei aiheuta tarpeetonta yhteiskunnan epävakauttamista, kun tämä tieto lopulta tulee julki.

 

Artikkelin julkaissut Xpose UFO Truth

Hävittäjälentäjä peräänkuuluttaa tieteellisempää lähestymistapaa UFO-tutkimukseen

UFO-havaintojen lisääntyminen on ollut monien spekulaatioiden kohteena viime vuosina. Kaupallisten pilottien ja sotilaslentäjien tekemät UFO-havainnot ovat saaneet kansan huomion. Vaika kansa on ollutkin kiinnostunut näistä omituisista kohtaamisista, varsinaisten vastausten puute on johtanut erilaisiin salaliittoteorioihin.

Entisen hävittäjälentäjän ja Amerikan ilmailuinstituutin (AIAA)  UAP-integraatiokomitean (UAPIOC) johtajan mukaan tarvitaan tieteellistä lähestymistapaa UFO-mysteerin ratkaisemiseksi. Hän uskoo, että stigma näiden ongelmien ympärillä tulisi lopettaa, jotta asian käsittelyssä voitaisiin mennä eteenpäin.

ufo-plane

Ryan vastaa Wall Street Journalin kolumnistin Holman Jenkinsin tekstiin, jossa hän väittää, että valtio on salaa kehittämässä laser-ohjelmaa, jota voitaisiin käyttää ampumaan avaruusolentoja. Hän kritisoi myös väitettä siitä, että on olemassa jonkinlainen salaliitto, ja että he toppuuttelisivat tieteentekijöitä ja pilotteja astumasta esiin UAP-informaation kanssa.

“Tiedän ensikädeltä että stigman pelko on iso ongelma, koska olin ensimmäinen pilotti aktiivipalveluksessa, joka tuli julki UAP-havaintojen kanssa, eikä se ollut helppoa”, Ryan kirjoittaa. “IOlen nähnyt mystisiä kohteita tutkassa itsekin ja olen puhunut pilottien kanssa, jotka ovat kokeneet lähikohtaamisia mystisten kohteiden kanssa itäisellä merialueella (Atlantilla), joissa tehtiin vaarallisia väistöliikkeitä ja pakollisia turvallisuusraportteja. Puhuin näistä asioista julkisesti vuonna 2019 — suurella henkilökohtaisella riskillä minulle sekä ammatilleni — koska asialle ei tehty mitään.“

Ryanille ei ollut helppoa astua esiin ja kertoa kokemuksistaan UAP-asioissa, sillä hän tiesi, että muut pilotit olisivat haluttomia tekemään samoin. Pelko naurunalaiseksi ja syrjäytetyksi joutumisesta on ymmärrettävää, sillä tämä on reaktio jokaiseen raportoituun omituiseen havaintoon taivaalla. Kuitenkin, tämä stigma on pysynyt näihin päiviin asti, ja esiin astuvat ihmiset, joilla on tällaisia kertomuksia, usein saavat hullun leiman.

On erittäin tärkeää, että kansa ei yritä sivuuttaa kokeneiden pilottien todistuksia, jotka ovat raportoineet nähneensä UFOja. Ryanin mukaan asian sivuuttaminen tai perättömien väitteiden esittäminen ilman minkäänlaisia todisteita ei ole hyväksyttävää. Hän uskoo myös, että niin tekemällä saattaa uhata koko maan ilmailualan turvallisuutta.

Yhdysvaltain kongressille kesäkuun 25. päivänä 2021 annetussa julkisessa raportissa ODNI esitti, että UAP:t ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle, ja että niillä on potentiaalia vaikuttaa lentoturvallisuuteen. Useimmat havainnot, joita on raportoitu virastolle, on selitetty ihmisten aikaansaamina tai luonnollisina ilmiöinä. Kuitenkin, pieni määrä jää jäljelle, joita ei ole kyetty selittämään.

Ryan ja UAPIOCin jäsenet ovat keskittyneet näihin tapauksiin johtuen niiden potentiaalisesta vaikutuksesta kansalliselle turvallisuudelle ja ilmailuturvallisuudelle. American Institute of Aeronautics and Astronautics (AIAA) on perustanut komitean tutkimaan ja kouluttamaan kansaa UAP-ilmiöiden aiheuttamista potentiaalisista riskeistä. Komitea koostuu eri alojen asiantuntijoista, kuten akateemikoista, sotilaslentäjistä ja tutkainsinööreistä.

On tärkeää tunnustaa niiden henkilöiden urheus, jotka ovat astuneet esiin ja kertoneet omista kokemuksistaan. AIAA UAPIOC -komitea on myös kirjava jäseniensä taustoilta ja osaamiseltaan. Heidän työnsä on auttaa kehittämään parempi ymmärrys ilmiöstä.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Kirja UFO-silminnäkijätodistuksen luotettavuudesta

kirjoittanut Kevin Randle

(Bloggaajan huomautus: Normaalisti en julkaise lehdistötiedotteita, mutta tämä on tärkeä kirja. Se kertoo silminnäkijätodistuksen luotettavuudesta. Meidän tulisi olla tietoisia, että joskus todistajan sanomiset eivät ole tarkkoja. Joskus kyse on havaitsemisesta ja joskus todistajan sanomisiin on sotkeutunut muiden narratiiveja. Niiden, jotka aikovat tutkia UFOja, tulisi olla tietoisia silminnäkijätodistuksen ongelmista. Tutustu kirjaan.)

The Reliability of UFO Witness Testimony V.J. Ballester-Olmos & Richard W. Heiden (toim.)

76 vuoden ajan tavalliset tarkkailijat ympäri maailman ovat raportoineet nähneensä ilmailmiöitä, joita he eivät osaa selittää. Vieläkin yksityiskohtaisempia kokemuksia ovat raportoineet ne, joilla on ollut lähikontakti ihmeellisiin lentäviin koneisiin, jotka ovat laskeutuneet maahan ja jopa kidnapanneet sivustakatselijoita. Uskottavien fyysisten todisteiden puuttuessa näille kertomuksille, miten tieteen tulisi tutkia näitä havaintoja ja testata näitä väitteitä? Koko hyvämaineisen silminnäkijätodistuksen uskottavuus on kyseessä tässä.

The Reliability of UFO Witness Testimony on ensimmäinen kirja, joka käsittelee kattavasti aihetta ja nykyisiä ongelmia ja haasteita, joita UFO-silminnäkijätodistuksen luotettavuudelle aiheutuu.

Tämä on monialainen kokoomateos yli 60 kirjoittajan tutkielmista, jotka ovat 14 eri maasta. He ovat asiantuntijoita yhteiskunnallisissa, fysikaalisissa ja biotieteissä, mm. psykologiassa sekä psykiatriassa, sosiologiassa, antropologiassa, historiassa, filosofiassa, folkloristiikassa, uskontotieteessä, journalismissa, insinööritieteessä, laskennassa, lääketieteessä ja koulutuksessa, mukana on myös analyytikoita, jotka ovat tutkineet UFOja kriittisesti, sekä muita asiantuntijoita. Tämä kirja on temaattisesti johdonmukainen ideoissaan vaihtoehtoisten selitysten uskottavuudesta lähietäisyydellä koetulle UFO-ilmiölle.

Kirjan 57 kappaletta on jaettu seitsemään osioon: Tapaustutkimukset, Psykologiset selitykset, Silminnäkijätodistus, Empiirinen tutkimus, Antropologian lähestymistapa, Mittaaminen ja mitta-asteikot sekä Epistemologiset ongelmat. Aihetta analysoidaan tilastollisesti kliinisten arviointien, psykometriikan, vertailevan ja arvioivan tutkimuksen ja muiden aiheiden kautta.

Esipuheen on kirjoittanut tri Leonard S. Newman, psykologian professori Syracusen yliopistosta.

Tämän kirjan kirjoittajiin kuuluu erittäin älykkäitä ihmisiä. On monenlaisia kysymyksiä, joihin he voisivat käyttää älyllistä energiaansa, ja kaikenlaisia tieteellisiä ja tutkimuksellisia panoksia, joita he voisivat antaa. Heidän ei tarvitse kirjoittaa harkittuja ja täsmällisiä lukuja The Reliability of UFO Witness Testimony -kirjaan, mutta näin he ovat tehneet. Ja niinpä työ jatkuu, kuten tämän teoksen artikkelit todistavat. En ole varma, onko olemassa mitään sellaista aihetta käsittelevää paperikokoelmaa, joka voisi väittää tiivistävänsä kattavasti kaiken, mitä siitä tällä hetkellä tiedetään. Mutta tämä on melko lähellä sitä.

Tämä 711-sivuinen kirja on julkaistu ilmaiseksi verkossa academia.edu-sivustolla, josta sen voi ladata itselleen:

https://www.academia.edu/101922617/The_Reliability_of_UFO_Witness_Testimony

Samanaikaisesti UPIAR Publishing House (Torino, Italia) on julkaissut kaksi pehmeäkantista A4-formaatin printtiversiota, yksi mustavalkoinen ja toinen täysissä väreissä (ISBN: 9791281441002).

Voit ostaa kirjan täältä: http://www.upiar.com/index.cfm?artID=201

Neljä loistavaa akateemikkoa on kirjoittanut ylistyssanoja tästä kirjasta:

Elizabeth Loftus, Ph.D., Distinguished Professor of Psychology at the University of California, Irvine, USA — Mitä meidän pitäisi ajatella, kun tavalliset kansalaiset väittävät kohdanneensa maan ulkopuolisia olentoja, kuten nähneensä UFOja tai tavanneensa avaruusolentoja? Tapahtuiko avaruusolentojen sieppaus todella vai oliko se huijaus? Valehteleeko joku tahallaan? Ovatko ne vääriä muistoja? Lukijat innostuvat kiehtovista tapaustarinoista, jotka esitellään teoksessa The Reliability of UFO Witness Testimony, jossa kuusikymmentä asiantuntijaa tarkastelee näitä kysymyksiä syvällisesti ja oivaltavasti. Nämä tapaukset opettavat meille paljon siitä, miten ihmiset uskovat kokeneensa outoja tapahtumia, joita ei ehkä ole koskaan tapahtunutkaan.

Steven Jay Lynn, Ph.D., Distinguished Professor of Psychology, Binghamton University (SUNY), USA — Tämä mukaansatempaava kirja vetoaa kaikkiin, jotka ovat kiinnostuneita UFOista (ja kukapa ei olisi?), muistin oikutuksista, silminnäkijähavainnoista ja -virheistä, arvoituksellisten ilmiöiden kriittisestä analyysistä sekä tieteellisten ja pseudotieteellisten väitteiden arvioinnista. Tämä teos kuuluu opiskelijoiden, tiedemiesten ja vakavasti uteliaiden lukijoiden välttämättömään luettavaan eliittiluokkaan, ja siksi suosittelen sitä lämpimästi. Bravo!

Henry Otgaar, Ph.D., Professor of Legal Psychology, Maastricht University, the Netherlands & Leuven Catholic University, Belgium — Väitteet UFO-havainnoista ja -kokemuksista kiehtovat meitä edelleen. Tähän kirjaan on koottu ainutlaatuinen ja monipuolinen joukko tapaustutkimuksia ja kriittisiä artikkeleita siitä, miten tällaiset kokemukset kehittyvät ja mikä on väitteiden aitous. Näiden erilaisten artikkeleiden kokoelma on todella uraauurtava, ja se on kaikkien aikojen ensimmäinen täydellinen kokoelma, joka koskee UFO-kertomusten pätevyyttä.

Benjamin E. Zeller, Ph.D., Professor and Chair of Religion, Lake Forest College, Illinois, USA — Carl Sagan sanoi maan ulkopuolisten yhteydenotosta, että poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia todisteita. Tässä hienossa kirjassa pyritään selventämään, mitä tällaiset todisteet tarkoittavat. Kirjan kirjoittajat analysoivat UFO-havaintoja ja -tapauksia, jotka ovat sekä kuuluisia että hämäräperäisiä, viimeaikaisia ja historiallisia ja jotka ovat laajuudeltaan varsin kansainvälisiä. Kirjoittajat edustavat vaikuttavia erilaisia metodologisia, akateemisia ja tieteellisiä näkökulmia ja pohtivat muun muassa kognition luonnetta, muistia, uskomusten ja todistusten tyyppejä, psykologiaa ja uskomusten rationaalisuutta. Skeptikot, uskovaiset ja ufologian tutkijat pitävät tätä kirjaa kiehtovana!

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

EU for UAP

Ranskalainen tiedustelujohtaja: UFOt voivat olla toisista ulottuvuuksista

Alain Juillet, Ranskan tasavallan ulkomaantiedustelupalvelun (DGSE) entinen johtaja, on yksi ensimmäisistä arvovaltaisista henkilöistä, jotka puhuvat avoimesti ufo-ilmiöstä ja muukalaiselämän olemassaolosta.

Hänellä on laaja kokemus tiedustelupalveluista, ja hän kannatti pragmaattista lähestymistapaa ja avointa mieltä ratkaista mysteeri, joka on liian tärkeä ollakseen vain siihen uskovien ihmisten ja skeptikkojen armoilla.

Alain Juillet toimi Yhdysvaltojen CIA:ta muistuttavan ulkoisen turvallisuuden pääosaston johtajana vuosina 2002-2003 sekä Ranskan pääministerin talousrikostiedustelusta vastaavana johtajana seuraavat kuusi vuotta.

Vaikka hän ei ollut aiemmin puhunut julkisesti ufo-ilmiöstä, entinen korkea-arvoinen virkamies käsitteli arvoitusta uudessa ranskalaisessa dokumenttielokuvassa aiheesta.

Paris Match -lehden haastattelussa Juillet kertoi esiintymisestään dokumentissa UFOs: A Matter of States.

Dokumenttielokuvan ohjaaja Dominique Filhol keskittyi elokuvassa ilmiön arvoituksellisuuteen – hän tunnusti kohteen toiseuden tekemättä kuitenkaan mitään varmoja johtopäätöksiä sen luonteesta.

”On olemassa termi, joka toistuu yhä useammin aiheen asiantuntijoiden keskuudessa; se on ajatus ’ei-inhimillisestä älykkyydestä’. Tämä termi on mielenkiintoinen, koska se ei hylkää avaruushypoteesia, mutta se sisältää muita teorioita ilmiön luonteesta”, Filhol sanoi.

”Ilmiöstä on tullut käsin kosketeltava. Minulla oli tilaisuus päästä kuvaamaan ufoja tiukasti ja tieteellisesti tutkivan SIGMA 2 -komission jäsenten kokousta tai tavata senaattori Harry Reid [Advanced Aviation Threat Identification Program (AATIP)] ufoja koskevan tutkimusohjelman alkulähteillä Yhdysvaltain puolustusministeriössä. Kaikki nämä haastattelut vahvistivat intuitiotani.”

”On olemassa myös ufologian virtaus, joka tutkii tietoisuuden ja ufo-ilmiön välisiä yhteyksiä, ja tätä kohtaa käsittelemme elokuvassa”, hän lisäsi. ”Yhä useampien tutkijoiden mielestä lähikohtaamisissa ilmiö näyttää olevan vuorovaikutuksessa todistajien tietoisuuden kanssa.

”Näin ovat kertoneet myös eräät näitä ilmiöitä havainneet Yhdysvaltain laivaston hävittäjälentäjät: nämä esineet näyttivät ennakoivan lentäjien reaktioita, ikään kuin ne olisivat voineet lukea heidän ajatuksiaan.”

Juillet yhtyi haastattelussa Filholin vakavaan tunnustukseen ufo-aiheesta.

”Olen alun perin tiedemies, ja kun näemme tänään selittämättömiä asioita, tiedämme, että voimme selittää ne huomenna. Meillä ei vain ole elementtejä kuvitella tai ymmärtää, mitä tapahtuu.

”Ufojen erityisalalla, puhumattakaan ihmisistä, jotka näkevät lentävän lautasen laskeutuvan pellolle, on hävittäjälentäjiä, astronautteja, ihmisiä, jotka ovat kaikkea muuta kuin hauskoja ja raportoivat hyvin tarkoista havainnoista. Meidän ei pidä sanoa, että ne ovat hölynpölyä, vaan vain tunnustaa, että on olemassa asioita, jotka jäävät meiltä huomaamatta”, hän sanoi kiinnostuksestaan ufoihin.

Alain Juillet, Ranskan entinen ulkomaiden tiedustelupalvelun johtaja

Juillet sanoi, että elokuvassa hän puhuu ”toisesta näkökulmasta… jonka muut minua paljon vahvemmat ovat selittäneet: siirrymme perinteisen fysiikan mallintamasta maailmankuvasta toiseen, kvanttifysiikkaan pohjautuvaan näkemykseen”. Ja me ymmärrämme näitä ilmiöitä paljon paremmin kvanttifysiikan prisman läpi kuin nykyisen fysiikan prisman avulla.”

Ufo-ilmiö saattaa hänen mukaansa myös olla jollakin tavalla riippuvainen havaintokyvystämme.

”Kärpänen, jolla on fasettisilmät, voi nähdä muita ulottuvuuksia kuin meidän maailmamme, vaikka se elää meidän maailmassamme”, Juillet selitti. ”Ehkäpä on siis olemassa asioita, jotka ovat maailmankaikkeudessamme, mutta joita emme normaalisti näe, koska ne eivät kuulu näkökenttäämme.

”Mutta ehkä silloin tällöin tapahtuu jotakin, että ilmiö kulkee havaintokenttämme läpi ennen kuin se katoaa. En puhu nyt ’pienistä vihreistä miehistä’. Minulla on pikemminkin sellainen vaikutelma, että noudatan samaa lähestymistapaa kuin tietyt tiedemiehet ja tähtitieteilijät, jotka yksinkertaisesti sanovat itsekseen: ’jokin pakenee meiltä’.”

Viime kädessä, sanoi Juillet, ufoihin liittyvä salailu ei ole oikeastaan hyödyllistä.

”En usko, että salailu on todella hyödyllistä, ellei löydetä häiritseviä asioita”, hän sanoi. ”Mutta huomaamme, että ilmiö ei ole tähän mennessä osoittanut aggressiivista aikomusta. Joten ei ole syytä huoleen, emme ole kauhuelokuvassa […]

”En kuitenkaan usko, että siitä on tarpeen puhua liikaa, koska monet ihmiset sekaantuvat siihen fantasioidakseen hinnalla millä hyvänsä! Jos sanomme ’ufot ovat ehkä todellisuutta’ tai jos muistutamme kvanttifysiikan edistysaskeleista, kuulemme itseltämme vastauksen ’voi ihmisparka, hän on tullut hulluksi’. Kun pääsemme pois siitä klassisesta suhteesta, joka ihmisillä on tieteeseen, se ei ehkä mene ohi.

”Ja on tietenkin olemassa mahdollisuus, että gurut ottavat kysymyksen esille ja sanovat mitä tahansa. Teidän ei pitäisi ylikorostaa kaikkea tätä, vaan yrittää pysyä tieteellisenä ja sanoa itsellenne: on olemassa jotain, se on kiistatonta.”

Ja jos ufo-ilmiö tulee laajasti hyväksytyksi, Juillet sanoi uskovansa, että ”ihmiset sopeutuvat hyvin. Jos huomenna aamulla saamme vahvistuksen sille, että ufot tulevat rinnakkaisesta maailmasta, kaikki sanovat, että ’no niin, on olemassa rinnakkainen maailma’. Sinä päivänä, kun sanomme sen, viiden vuoden kuluessa kaikki ovat hyväksyneet sen vähäpätöisenä ilmiönä.”

 

Artikkelin julkaissut anomalien.com

David Grusch ja tarina noudetuista UFOista

kirjoittanut Kevin Randle

Tähän mennessä lähes kaikki UFOista tai pikemminkin UFO-lentäjistä kiinnostuneet ovat kuulleet viimeisimmistä paljastuksista, joiden mukaan Yhdysvaltain hallitus on löytänyt paitsi avaruusolentojen esineitä, myös ilmeisesti ehjiä aluksia ja UFO-maahansyöksyissä kuolleiden lentäjien ruumiita. Jotkut sanovat, että tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin tällainen on saanut myönteistä julkista huomiota, ja kaiken tueksi korkea-arvoiset sotilasupseerit ja hallituksen virkamiehet, jotka ovat samoja ja jotka ovat esittäneet väitteitä jo vuosia tai jotka eivät ole kovin korkea-arvoisia, ovat vahvistaneet ne.

David Charles Gruschia, jolla on mielenkiintoiset suositukset, ovat haastatelleet useat toimittajat, joilla on myös mielenkiintoiset suositukset, ja he ovat sanoneet, että on olemassa todisteita, jotka viittaavat salaiseen ohjelmaan UFO-materiaalin haltuunottamiseksi. Tiedämme ohjelmasta nimeltä Moon Dust, joka oli alun perin piilotettu salaisuuden verhon taakse ja jonka tehtävänä oli kerätä talteen Maahan pudonneita tuntemattomia esineitä, jotka ovat joko ulkomaisia tai alkuperältään tuntemattomia. Tämä projekti ei kuitenkaan ollut erittäin salainen, ja se toimi eri valtion virastoissa, myös ulkoministeriössä. Kirjani, jonka nokkela nimi on Project Moon Dust, kattaa suuren osan tästä aineistosta, mukaan lukien raportointi monien näiden esineiden talteenotosta.

David Grusch ja hänen ansioluettelonsa.

 

Itse asiassa ilmavoimien prikaatikenraali C. H. Bolander antoi vuonna 1969 lausunnon, jossa hän sanoi: ”Raportit tunnistamattomista lentävistä esineistä, jotka voivat vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen… eivät kuulu Blue Book -järjestelmään… [ja] ne on edelleen käsiteltävä tätä tarkoitusta varten suunnitellun ilmavoimien vakiomenettelyn kautta.” Hän tarkoitti, että joitakin havaintoja ei raportoitu Project Blue Bookille, joka oli virallinen ja julkisesti nimetty UFO-tutkimuksista vastaava yksikkö. Tämä voitaisiin siis tulkita todisteeksi salaisesta tutkimuksesta, josta ei ollut tietoa julkisuudessa, mikä on epäsuora vahvistus sille, mitä Grusch on väittänyt.

Grusch vakuutti, että aluksia on useita, ehjiä, ja että lentäjien ruumiit on löydetty. Valitettavasti, ja yksi asia joka meidän on muistettava on se, että hän sanoi ettei ollut nähnyt niitä itse, vaan kertoi mitä muut joita hän kunnioitti olivat sanoneet hänelle. Hän sanoi, että oli olemassa asiakirjoja, mutta niitä ei ollut tällä hetkellä saatavilla. Tämä on sama ongelma, joka on vaivannut tällaisia väitteitä vuosikymmeniä.

Juttelin Daniel Sheehanin kanssa, joka oli jonkin aikaa Carterin hallinnon neuvonantaja ja joka sanoi, että hänkin oli nähnyt valokuvia pudonneista koneista, joissa oli amerikkalaisia sotilaita, sekä niihin liittyviä erittäin salaisia asiakirjoja. Tämä haastattelu raportoitiin kirjassa UFOs and the Deep State.

Mainitsen nuo kaksi kirjaa, koska tutkimukseni vahvistaa joitakin Gruschin sanoja. Mutta olemme samassa paikassa ilman asiakirjoja tai valokuvia romuista, josta olemme aina löytäneet itsemme. Olen puhunut ihmisten kanssa, jotka väittivät olleensa sisäpiiriläisiä, jotka ovat haluttomia todistamaan virallisesti, mutta jotka puhuivat salaisista tutkimuksista  ja talteen otetuista artefakteista.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joku on maininnut todisteista hallituksen salaisesta ohjelmasta saadakseen huomiota valtamediassa. Aiemmin näitä väitteitä ei kuitenkaan ole koskaan todistettu, ja UFO-yhteisön jäsenet ovat mustamaalanneet osan asiakirjoista epäuskottaviksi.

1980-luvun puolivälissä tiedotusvälineet, UFO-yhteisö ja suurin osa Yhdysvalloista olivat innoissaan kuullessaan jostakin, jota kutsuttiin nimellä Majestic Twelve tai MJ-12. Kannattajat, jotka olivat saaneet useita asiakirjoja nimettöminä postitse, väittivät, että MJ-12 oli korkeassa asemassa oleva ryhmä tiedemiehiä, sotilasupseereita ja hallituksen virkamiehiä, jotka olivat vastuussa Roswellin, New Mexicon ulkopuolella löydetyn UFOn ja muiden väitettyjen maahansyöksyjen tutkimisesta.

Nämä kannattajat nähtiin useissa TV-ohjelmissa, kuten Nightline-ohjelmassa, heistä tehtiin kaksituntinen valtakunnallinen dokumentti, jossa kuvattiin koko MJ-12-operaatiota, ja lukemattomat sanomalehtien toimittajat haastattelivat heitä. Skeptisyys oli aluksi hyvin vähäistä, koska heillä oli asiakirjoja näytettävänä, mukaan lukien silloisen presidentin Harry Trumanin kirjoittama ja allekirjoittama kirje tai muistio. Vaikka uutisointi oli aluksi myönteistä, myöhemmin kävi ilmi, että MJ-12 ja kaikki sitä seuranneet asiakirjat olivat väärennettyjä. Esittelin kaiken tämän kirjassa Case MJ-12, joka päivitettiin vähän aikaa sitten. Voit lukea siitä lisää täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2007/09/mj-12-is-dead.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2006/08/mj-12-revisited.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2011/08/absense-of-evidence.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2010/10/end-of-mj-12.html

Voit tietysti lukea siitä lisää kirjoista Roswell in the 21st Century ja Understanding Roswell. Siellä on myös osio Majesticin sotasuunnitelmasta, todellisesta asiakirjasta, jonka koodinimi oli Majestic, mutta jolla ei ole mitään tekemistä MJ-12:n tai avaruusolentojen avaruusalusten kanssa, mutta joka viittaa todelliseen ongelmaan. Ei olisi olemassa kahta erillistä ohjelmaa, jotka käyttäisivät samaa salaista koodisanaa, koska se aiheuttaisi selvää sekaannusta. Majesticin sotasuunnitelmalla on tunnettu alkuperä, mutta MJ-12:n asiakirjoilla ei ole.

Toinen maailmanlaajuinen sensaatio, joka sai myönteistä julkisuutta tiedotusvälineissä, oli ilmoitus, jonka mukaan oli löydetty useita mustavalkoisia elokuvamateriaaleja, joissa näytettiin avaruusolennon ruumiinavaus. Väitettiin, että osa kuvamateriaalista näytti presidentti Trumanin UFOn putoamispaikalla. Tämän piti räjäyttää koko UFO-kysymys.

Avaruusolennon ruumiinavausfilmin yksi luojista maahansyöksyuhrin vierellä.

 

Kuvamateriaalista laadittiin dokumentteja. Useimmissa näistä dokumenttielokuvista oli vain vähän kriittistä sisältöä. Lontoossa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, johon osallistui toimittajia ja muita asiasta kiinnostuneita tahoja ympäri maailmaa, näytettiin osa tästä materiaalista. Kritiikkiä luonnollisesti esitettiin, mutta se jätettiin suurimmaksi osaksi huomiotta, koska näytettiin todellista filmimateriaalia ja luvattiin, että sitä olisi tulossa lisää.

Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli huijaus, ja ne, jotka olivat luoneet avaruusolennon, toimittivat valokuvia, jotka osoittivat olentojen luomisen. Todellinen pointti on kuitenkin se, että aluksi väitteiden esittäjillä oli jotain muuta kuin miehen toisen käden lausunnot, joilla oli hyvät valtakirjat. Voit lukea lisää avaruusolennon ruumiinavauksesta täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2018/03/why-im-beginning-to-dislike-ufology.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2012/05/aiien-autopsy-and-philip-mantle.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2016/05/alien-autopsy-and-h-beam.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2006/04/end-of-alien-autopsy.html

Lopullinen kirja tästä on Philip Mantlen Roswell Alien Autopsy. Kun otetaan huomioon hänen lähteensä, se lopettaa keskustelun melko hyvin.

Tai viimeisimmästä maailmanlaajuisesta UFO-ilmiöstä, josta luvattiin absoluuttisia todisteita, mukaan lukien valokuvia avaruusolioiden ruumiista, ilmoitettiin vain muutama vuosi sitten. Tämä oli suuri uutinen maailman näyttämöllä useiden kuukausien ajan ja lupaus siitä, että kaikki paljastuisi. Tarina oli, että kaksi ihmistä Midlandista, Texasista, oli ollut presidentti Eisenhowerin ystäviä, ja hän oli sallinut heidän paitsi nähdä Roswellin onnettomuudessa kuolleiden olentojen ruumiit myös kuvata ne.

Aluksi verkossa julkaistiin erittäin huono kuva, joka oli eräänlainen teaser Mexico Cityssä pidettävää suurta esitystä varten. Se oli tarkoitus lähettää suorana lähetyksenä koko maailmaan, ja kiinnostus oli suurta viikkoja ennen esitystä.

Loppujen lopuksi se oli pelkkää hypeä eikä juuri muuta. Kun vihdoin näimme laadukkaan valokuvan, kesti vain tunteja tunnistaa se onnettomaksi lapseksi, joka oli kuollut useita satoja vuosia sitten. Voit tutustua siihen tarkemmin täällä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2019/08/x-zone-broadcast-network-tom-carey.html

Vaikka tässä postauksessa on pitkä luettelo muista Roswellin dioja koskevista artikkeleista, tämä yksi postaus saattaa olla paras todiste koko surullista tarinaa vastaan. Kirjoita hakukoneeseen Roswell Slides, niin saat kattavamman luettelon. Ja tietysti Roswell in the 21st Centuryssa on pitkä analyysi tilanteesta.

Toisin sanoen suhtaudun varovaisesti kaikkeen tähän viimeisimpään ilmiantajan kiinnostukseen ja haluaisin nähdä muita todisteita kuin toisen käden lausuntoja, ennen kuin lähden liikkeelle. Kuten on käynyt ilmi, olemme olleet tällä tiellä aiemminkin, ja monissa näistä tapauksista väitteisiin liittyi jonkinlaisia fyysisiä todisteita. Se saattoi olla asiakirjojen muodossa, tai se saattoi olla filmi muukalaisolennosta, joka käy läpi melko huolettoman ruumiinavauksen, mutta kyse oli jostain muusta kuin yhdestä miehestä, jolla oli hyvät valtakirjat ja joka esitti väitteitä, joita ei voida tässä vaiheessa tukea.

Asia on näin. Liian moni meistä haluaa uskoa, joten olemme joskus sokeita tarinan puutteille. Olen puhunut erään nimettömänä pysyttelevän kenraalin kanssa, joka sanoi, että Roswellin tarina oli totta. Hän oli nähnyt todisteet. Miksi hän riskeeraisi uransa antaakseen tuollaisen lausunnon? En tiedä, mutta kuulin hänen sanovan niin.

Vaikka kaksi hyvämaineista toimittajaa on raportoinut tarinasta, ja Grusch on tarkistettu, kyse on siitä, että hän ei ole tarjonnut mitään vahvistavia todisteita. Hän on luvannut, että se on olemassa, mutta nyt ei ole oikea aika paljastaa sitä. Niinpä raportoin siitä mitä on sanottu, ja totean, että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu, ja odotan kärsivällisesti että todisteet esitetään. Siihen asti tämä tarina liittyy kaikkiin muihin tarinoihin, joita meille on syötetty vuosien varrella. Ilman todisteita meillä on oikeastaan vain mielenkiintoinen tarina, jonka on kertonut mies, joka ei ole esittänyt mitään todisteita ja jonka monet meistä haluavat uskoa.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Roberto Pinotti: Italian fasistien UFO-tiedot

Allaoleva on lainaus Roberto Pinottin kirjasta UFO CONTACTS IN ITALY VOLUME TWO.


Seuraavat tiedot on otettu uudesta kirjastani ’UFO CONTACTS IN ITALY -VOLUME TWO’, jonka Philip Mantlen kustantamo ’FLYING DISK PRESS’ on juuri julkaissut. Se on ensimmäinen kerta, kun nämä tiedot on julkaistu englanniksi.

Benito Mussolini ja senaattori Guglielmo Marconi, Italian kuninkaallisen akatemian johtaja.
Benito Mussolini ja senaattori Guglielmo Marconi, Italian  akatemian johtaja.

Vuonna 2000 San Marinossa järjestetyssä vuosittaisessa Maailman UFO-symposiumissa kollegani Alfredo Lissoni ja minä pidimme luennon sensaatiomaisesta uuden alkuperäisen materiaalin löytämisestä, joka meille on useaan otteeseen lähetetty nimettömänä niin sanottujen ”fasistien UFO-tietojen” olemassaolosta. Aineisto käsitteli väitettyä lentävää lautasta, joka oli joko syöksynyt maahan tai laskeutunut Magentan lähelle Lombardiassa Italiassa 11. huhtikuuta 1933, noin neljätoista vuotta ennen kuuluisaa Roswellin UFO-onnettomuutta New Mexicossa. Tapahtumaan liittyi myöhempi tutkimus, jonka suoritti sota-ajan hämärä tiedusteluyksikkö nimeltä ”Gabinetto RS/33” (tai RS/33 Cabinet ), ”RS” on lyhenne sanoista Ricerche Speciali tai Special Researches, ja 33 tarkoittaa vuotta 1933, Benito Mussolini oli valtuuttanut tämän ryhmän tutkimaan ongelmaa.

Magentan vuoden 1933 UFO-maahansyöksyn kartta
Magentan vuoden 1933 UFO-maahansyöksyn kartta

Myöhemmin maahan syöksynyt UFO varastoitiin SIAI Marchettin halleihin Vergiatessa. Mussolini luuli, että tämä ”epätavallinen lentävä ajoneuvo” oli ranskalainen, brittiläinen tai saksalainen salainen ase, mutta ilmeisesti Guglielmo Marconi uskoi sen olevan luonteeltaan Maan ulkopuolelta. RS/33-kabinetti – aineiston salaperäisen lähettäjän mukaan, joka kirjoitti meille olevansa erään sen jäsenen sukulainen, joka oli tutkinut asiaa. Ilmeisesti vuosien 1933 ja 1940 välisenä aikana Italiassa tehtiin monia erilaisia UFO-havaintoja: eräässä tapauksessa italialainen hävittäjälentokone pysäytti UFOn Ravennan ja Rooman välillä, ja elokuussa 1936 Mestren ja Venetsian yllä tehtiin useampi UFO-havainto (lentävä sikari ja kaksi Saturnuksen muotoista UFOa).

Italiassa tehtiin vuosina 1933-1940 useita UFO-havaintoja, joten ei ihme, että niiden tutkimiseksi perustettiin salainen komissio. Saamiemme ”fasistien UFO-tietojen” mukaan Mussolini perusti sen yhdessä fasistiministerien Italo Balbon ja Galeazzo Cianon kanssa, ja sitä johti Guglielmo Marconi. Ensimmäinen UFO-tapaus oli vuonna 1931 Venetsian lähellä; toinen on edellä mainittu tapaus, kun 13. kesäkuuta 1933 löydettiin laskeutunut UFO.

Meillä on kolme sähkettä (niitä on yhteensä neljä), jotka koskevat tämän UFOn löytymistä, ja prefektille lähetettiin ”pöytäkirja”, joka oli tarkoitettu Italian salaiselle palvelulle ja sanomalehdille uutisen peittämiseksi. Kaikki alkoi alkuvuodesta 1996, kun sain postissa kourallisen käsin kirjoitettuja muistiinpanoja, joissa oli ”kuningaskunnan senaatin” sinetti. Materiaalissa mainittu vuosi oli 1936, ja käsinkirjoitetussa asiakirjassa, jonka eräs salainen agentti, joka käytti etunimeä ”Andrea”, lähetti ensimmäisenä tietylle ”Valiberghille”, oli piirros ”salaperäisestä ilmalaivasta”.

Agenzia Stefanin sähke Mestren vuoden 1936 tapauksesta: 23/47:N LUOTTAMUKSELLISESSA RAPORTISSA MAINITUISTA TUNNISTAMATTOMISTA LENTOKONEISTA VAADITAAN EHDOTONTA SALASSAPITOVELVOLLISUUTTA - KIRJE SEURAA - ANTONELLI.
Agenzia Stefanin sähke Mestren vuoden 1936 tapauksesta: 23/47:N LUOTTAMUKSELLISESSA RAPORTISSA MAINITUISTA TUNNISTAMATTOMISTA LENTOKONEISTA VAADITAAN EHDOTONTA SALASSAPITOVELVOLLISUUTTA – KIRJE SEURAA – ANTONELLI.

”Se havaittiin aamulla”, hän kirjoittaa, ”se oli metallinen kiekko, kiillotettu ja valoa heijastava, ja sen pituus oli kymmenen tai kaksitoista metriä”. Kaksi hävittäjäkonetta lähistöllä sijaitsevasta ilmavoimien tukikohdasta nousi ilmaan, mutta eivät kyenneet tavoittamaan sitä edes 130 kilometrin tuntinopeudella. Se ei päästänyt mitään ääntä, mikä antaisi aihetta pitää sitä aerostaattina (ilmapallona). Kukaan ei kuitenkaan tiedä ilmapalloja, jotka voivat lentää tuulta nopeammin. Tiedän varmasti, että muut lentäjät näkivät sen… raportti päätyi Cianon [Mussolinin vävy ja Italian ulkoministeri] käsiin.

”Sitten, noin tunnin kuluttua ja lennettyään Mestren yli, se nähtiin jonkinlaisena metallisena putkena, joka oli väriltään harmaa tai liuskekivi”. Andrea piirsi uudelleen luottamuksellisen tiedonantajan piirroksen, ja kahden piirroksen ”A” ja ”B” osalta hän selitti, että ”’A’ kuvattiin eräänlaiseksi ilmatorpedoksi, jossa oli hyvin kirkkaat ikkunat… ja jossa oli vuorotellen valkoisia ja punaisia valoja”. ’B’ oli kaksi ’hattua’, kuten papit käyttävät. Ne olivat leveät, pyöreät, keskellä kupoli, metalliset ja seurasivat torpedoa muuttamatta niiden keskinäistä sijaintia”.

Asiakirjassa mainitaan, että ”prefektuuri on aloittanut tutkinnan, mutta voitte kuvitella, että se ei juurikaan etene ja johtaa samanlaiseen lopputulokseen kuin vuonna 1931″. Duce on ilmaissut huolensa, sillä hän sanoo, että jos kyseessä olisi ollut englantilainen tai ranskalainen kone, hänen ulkopolitiikkansa olisi aloitettava alusta”. Vaikka Andrean raportti on vain yksi niistä useista, joita Lissoni ja minä olemme saaneet vuodesta 1996 lähtien, sen sisältö on sensaatiomainen, koska siinä kuvataan klassinen ”lentävä lautanen” vuonna 1936, jolloin lentokoneet hälytettiin ja useita silminnäkijöitä oli. Se paljastaa myös, että Mussolinille ja Cianolle, Italian silloisille ykkös- ja kakkosjohtajille, tiedotettiin tilanteesta.

Aluksi päätin Centro Ufologico Nazionale -järjestön aineiston vastaanottajana arkistoida sen toistaiseksi pois, kunnes syvällisempi analyysi tai uudet todisteet olisivat saatavilla, joiden avulla sen aitous voitaisiin vahvistaa. Kului pitkä aika, ja silminnäkijöiden etsintä oli tuloksetta. Asiakirjassa oli mainittu kolme nimeä, joita kaikkia ei enää pystytty jäljittämään.

Lopulta CUN:n jäsen, tohtori Cristina Vannucci onnistui saamaan ikääntyneen sukulaisensa Faustinon (joka valitettavasti kuoli pian sen jälkeen) todistajanlausunnon, mutta joka vahvisti, että hän oli ollut paikalla ja nähnyt uskomattoman esineen lentävän Mestren ja Venetsian yllä.

CUN sai nimettömän ”herra X:n” (kuten päätimme kutsua häntä) lähettämiä asiakirjoja, ennen kuin Bolognan IL RESTO DEL CARLINO -päivälehti — jonka skeptiset toimittajat eivät julkaisseet niitä — ja kabinetissa RS/33 mainittu kontaktihenkilöihin suuntautunut UFO: LA VISITA EXTRATERRESTRE -lehti. Tämän lehden tehtävänä oli sekä tutkia että peitellä sitä, mitä asiakirjoissa kutsutaan nimellä ”Velivoli Non Convenzionali” tai lyhenteellä VNC (epätavanomaiset lentävät ajoneuvot).

Valitettavasti alkuperäinen kolmenkymmenen sivun mittainen asiakirja VNC:stä (eli se, joka oli lähetetty Bolognan IL RESTO DEL CARLINO -lehdelle) oli kadonnut, kun taas ensimmäinen erä valokopioitua materiaalia, joka lähetettiin UFO: LA VISITA EXTRATERRESTRE -lehteen, ei tuottanut ”herra X:n” toivomaa tulosta. Tämä lehti antoi tutkimuksensa napolilaisen ufologin Umberto Telaricon tehtäväksi, joka suhtautui tapaukseen epäilevästi. Aineisto julkaistiin, mutta sitä pidettiin väärennöksenä.

Ilmeisen pettyneenä ja väsyneenä ”herra X” lähetti 10. syyskuuta 1999 protestikirjeen (tietenkin aina nimettömänä), jossa hän toisti sen, mitä juuri sanoimme RS/33 CABINETista, ja antoi eräiden sen jäsenten nimet: erään varjomaisen tohtori Ruggero Costanti Cavazzanin sekä professori Severin, professori Bottazzin, professori Giordanon ja professori Croccon, jotka kaikki ovat oikeita henkilöitä.

Liitteenä oli myös lehtileike ranskalaisesta ilmavoimien lentäjästä, joka oli kadonnut Italiassa (lentäjä, joka, kuten myöhemmin selvisi, oli epäonnekseen kuvannut UFOn ja puhunut siitä italialaisille!).

RS/33-kabinetilla oli yhteyksiä fasistiseen salaiseen poliisiin OVRAan ja ”Agenzia Stefaniin”, joka oli hallinnon uutistoimisto, joka vastasi fasistisen tiedon ja propagandan levittämisestä. Mitä tulee vuoden 1933 tapaukseen, ”fasistien UFO-tiedot” sisältävät ”TÄRKEÄ JA MITÄ LUOTTAMUKSELLISIN” -sähkeen Milanon lennätintoimistosta, lähettäjänä Agenzia Stefani – Milano, jossa selitetään seuraavaa:

Kuva "valtavasta ja loistavasta salamaniskusta" (eräänlainen pallosalama), joka Domenica del Corriere -lehden mukaan haavoitti viittä jalankulkijaa Magentan ja Novaran välisellä tiellä.
Kuva ”valtavasta ja loistavasta salamaniskusta” (eräänlainen pallosalama), joka Domenica del Corriere -lehden mukaan haavoitti viittä jalankulkijaa Magentan ja Novaran välisellä tiellä.

”Ducen (eli Mussolinin) henkilökohtaisella määräyksellä vaaditaan ehdotonta vaikenemista tuntemattoman lentokoneen väitetystä laskeutumisesta kansalliselle maaperälle STOP Stefanin viraston tänään lähettämä julkaistu versio vahvistettu STOP Sama versio koskee myös henkilökuntaa ja toimittajia STOP Rikkojille odotetaan enimmäisrangaistusta, joka voi ulottua jopa valtion turvallisuustuomioistuimeen STOP”.

Vaikka se ei ole ollut meille mahdollista — 70 vuotta myöhemmin! -löytää vielä elossa olevia silminnäkijöitä noille tapahtumille, uskomme löytäneemme epäsuoran vahvistuksen lentävän lautasen laskeutumiselle (tai ehkäpä ”törmäykselle”) 9. heinäkuuta 1937 ilmestyneen suositun viikkolehden Domenica del Corriere uutisartikkelista.

Hyvin naamioidussa viestissä kerrottiin ”valtavasta ja loistavasta salamaniskusta”, joka eräänä yönä haavoitti viittä jalankulkijaa Magentan ja Novaran välisellä tiellä”.

Italian kuninkaallisen tiedeakatemian presidenttinä senaattori Guglielmo Marconi, Italian Nobel-palkittu ja tunnetuin tiedemies ja keksijä, johti kabinettia, johon kuului myös useita muita merkittäviä italialaisia tähtitieteilijöitä, tiedemiehiä ja ilmailuinsinöörejä, kuten senaattori Luigi Cozza, tähtitieteilijä Gino Cecchini ja professorit Vallauri, Pirotta, Crocco, Debbasi, Severi, Bottazzi ja Giordano.

Edesmennyt tohtori Antonio Garavaglia, italialainen huipputekninen asiantuntija, suoritti testejä saamalleni materiaalille, ja tulokset olivat positiivisia, ja ne vahvistivat tärkeimmän paperin (piirros vuoden 1936 UFOsta, josta raportoitiin Mestren yllä) aitouden. CUN toimitti jäljennökset kahdeksastatoista fasistiajan salaisesta asiakirjasta (käsinkirjoitettuja muistiinpanoja ja sähkeitä) sekä rikosteknisen raportin, jossa vahvistettiin yhden asiakirjan aitous (piirros kahdesta Saturnuksen muotoisesta ”lentävästä lautasesta”, jotka seurasivat sylinterinmuotoista ”emoalusta”). CUN toimitti jäljennökset italialaisille tiedotusvälineille, mukaan luettuina kansallinen televisioverkko RAI UNO ja johtavat sanomalehdet, kuten IL RESTO DEL CARLINO, LA NAZIONE ja LA REPUBBLICA.

Kun Italian asiat menivät huonosti sodan aikana, kaikki RS/33-kabinetin tiedostot toimitettiin oletettavasti natsi-Saksaan. Kuten Lissoni huomauttaa, huhut natsien levyistä ovat vaivanneet UFO-kirjallisuutta vuosikymmeniä, ja yksi italialainen tiedemies, Giuseppe Belluzzo, mainitaan aina yhdessä saksalaisten, Miethen, Schrieverin ja Habermohlin kanssa. Niin sanotuista natsien lentävistä lautasista on kirjoitettu paljon hölynpölyä — osa siitä on häpeilemätöntä uusnatsipropagandaa — mutta epäilemättä asiassa on ainakin jonkin verran perää. Miethen ja muiden nimet on vahvistettu FBI:n ja muissa yhdysvaltalaisissa ja saksalaisissa asiakirjoissa. On myös mahdollista, että saksalainen V-7 (vallankumouksellinen levymäinen lentokone, jonka prototyypin olemassaolon Hermann Oberth vahvisti) kehitettiin alun perin italialaisen tutkimuksen jälkeen VNC:n toimesta.

Miethe-Belluzzon "lentävä lautanen"
Miethe-Belluzzon ”lentävä lautanen”

Mussolinin Italian sosialistisen tasavallan teknikko vuosina 1944 ja 1945 Gardajärven alueella löysi ja antoi meille seitsemäntoista alkuperäistä asiakirjaa isältään, mukaan lukien yksityiskohtaiset piirustukset italialaisen kiekonmuotoisen ”DISCOMET”-lentokoneen ulkoisista osista, jotka kuvaavat tuntematonta ja koskaan valmistamatonta italialaista levymäistä lentokonetta, jonka hän oli suunnitellut toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina. Sitä paitsi saksalainen lentokonesuunnittelija nimeltä Nordung oli 30-luvun lopusta lähtien yrittänyt rakentaa avaruuteen lähetettävää ”aurinkoista” lentävää kiekkoa, joka myöhemmin nimettiin uudelleen ”lentäväksi pyöräksi”, joten ei ole mikään ihme, että italialaiset fasistit, jotka kohtasivat UFOn, valitsivat selityksen, jonka mukaan kyseessä oli salainen ase!

D.G.:n "Discomet" -aluksen rakenne (poikkileikkauspiirustus).
D.G.:n ”Discomet” -aluksen rakenne (poikkileikkauspiirustus).

D.G.:n "Discometin" pohjapiirros.
D.G.:n ”Discometin” pohjapiirros.

Ovatko ”fasistiset ufotiedot” aitoja? Kun otetaan huomioon CUN:lle suoritettu tekninen rikostekninen analyysi, vastaus on tietenkin myönteinen minulle ja kollegalleni Alfredo Lissonille (joka löysi Milanon prefektuurin arkistosta myös noin 500 kopiota Italian kuningaskunnan prefektin sähkösanomista hallitukselle vuosina 1933-1938, joista osa koski varmoja raportteja ”epätavallisista lentävistä ajoneuvoista” ja osoitti Italian viranomaisten kiinnittäneen huomiota ongelmaan).

Ne vaikuttavat siis aidoilta huolimatta siitä, että kriitikot eivät hyväksy niitä varsinaisiksi ”historiallisiksi asiakirjoiksi”. Mutta vaikka niitä pidettäisiinkin vain eräänlaisena ”yksityisenä kirjeenvaihtona”, ei voida jättää huomiotta sitä tosiasiaa, että niissä mainitaan UFO-ilmiö vuonna 1936 päivätyssä raportissa.

Milanon prefektuurin arkistosta on peräisin useita kopioita Italian kuningaskunnan prefektuurien vuosina 1933-1938 hallitukselle lähettämistä sähkeistä, joissa mainitaan raportteja "epätavanomaisista lentävistä ajoneuvoista" ja osoitetaan Italian viranomaisten kiinnittäneen virallisesti huomiota ongelmaan. Tässä prefekti Mutinellin allekirjoittamassa sähkeessä mainitaan "tuntemattomien lentävien ajoneuvojen" esiintyminen Valonan yllä Albaniassa, joka oli Italian hallinnassa (ennen toista maailmansotaa Victor Emanuel III oli Italian ja Albanian kuningas ja Etiopian keisari).
Milanon prefektuurin arkistosta on peräisin useita kopioita Italian kuningaskunnan prefektuurien vuosina 1933-1938 hallitukselle lähettämistä sähkeistä, joissa mainitaan raportteja ”epätavanomaisista lentävistä ajoneuvoista” ja osoitetaan Italian viranomaisten kiinnittäneen virallisesti huomiota ongelmaan. Tässä prefekti Mutinellin allekirjoittamassa sähkeessä mainitaan ”tuntemattomien lentävien ajoneuvojen” esiintyminen Valonan yllä Albaniassa, joka oli Italian hallinnassa (ennen toista maailmansotaa Victor Emanuel III oli Italian ja Albanian kuningas ja Etiopian keisari).

Tutkijoiden kunniaksi koko asia pidettiin tiukasti salassa, kunnes Antonio Garavaglian ammattitaitoinen rikostekninen analyysi oli valmis. Vasta sen jälkeen asiakirjat luovutettiin Italian lehdistölle ja julkaistiin artikkelisarjassa CUN:n virallisessa lehdessä ja myöhemmin kirjassa. Garavaglia suoritti sarjan kemiallisia testejä paperille ja musteelle — muistakaa, että hänellä oli hallussaan alkuperäiskappaleet eikä kopioita — ja hän totesi, että ne ovat todella aitoja, käsin kirjoitettuja asiakirjoja fasistien ajalta. Paperin väri ja musteen vanhenemisprosessi saivat hänet uskomaan, että ne olivat ehdottoman aitoja eivätkä moderneja väärennöksiä.

Alfredo Lissoni konsultoi myös Andrea Bedettiä, historioitsijaa ja Italian fasistisen ajan asiantuntijaa. ”En voi sulkea pois RS/33-kabinetin olemassaoloa”, Bedetti sanoi. Hän tutki asiakirjoissa myös ajanjakson sanamuotoa ja byrokraattista tyyliä” sekä käytettyä kirjepaperia (”Kuningaskunnan senaatti” ja Stefanin viraston sähkeet) ja ilmailuterminologiaa. Bedetti totesi, että kaikki oli yhdenmukaista aitojen fasistiajan asiakirjojen kanssa. Debunkkereiden mukaan tämä ei sulje pois taitavaa väärentäjää, mutta heidän on myönnettävä, että hänen olisi täytynyt olla joku, joka tuntee fasistien historian, tyylin, sanaston ja terminologian syvästi. Bedetti huomautti myös, että vuosina 1933-1940 — samaan aikaan väitetyn RS/33-kabinetin kanssa — Mussolinin valta oli huipussaan ja Italia oli yksi maailman johtavista maista ilmailun ja sotilasilmailun alalla.

Jos siis ”fasistiset ufotiedot” ovat aitoja, tämä muuttaa ”virallisen” ufologian historiaa, ja ensimmäinen maa, joka virallisesti käsitteli UFO-ongelmaa, ei ollut enää Yhdysvallat, vaan Italia.

Alfredo Lissonin hypoteesi on, että vuonna 1933 löydetty lautanen oli piilotettu johonkin alueen lähimmistä ja eristäytyneimmistä lentokonehalleista, nimittäin SIAI Marchettin ilmailulaitoksen lentokonehalleihin Vergiatessa tai Sesto Calendessa Varesen alueella Ticinossa. Ne olivat tuolloin Regia Aeronautican (Italian kuninkaalliset ilmavoimat) ja kenraali Italo Balbon, erittäin suositun ja maailmankuulun lentomiehen ja, kuten mainittu, RS/33-kabinetin jäsenen, valvonnassa. Toisen maailmansodan alussa hänestä tuli Lybian varakuningas, vaikka hän vastusti Italian liittoutumista natsi-Saksan kanssa, mutta italialaiset patterit ampuivat hänen koneensa siellä ”vahingossa” alas. Fasistit teloittivat myöhemmin toisen kabinetin jäsenen, Mussolinin vävyn kreivi Galeazzo Cianon, koska hän vastusti Il Ducea.

Lissoni oli saanut vihjeen ”Varesen reitistä” useiden vihjeiden avulla: UFO:n löytymisestä kertovat viestit tulivat läheisestä Milanon lennätintoimistosta, ja tuohon aikaan alueelle lähetettiin yhtäkkiä mustia paitoja, ja Varesen sanomalehti ”Cornice Praline” julkaisi 20. kesäkuuta 1933 ensimmäisen raportin, jossa korostettiin, että Marsin elämänmuodot olivat yhteydessä Maahan — melkeinpä itsestäänselvyytenä — ja että Marsin elämänmuodot olivat yhteydessä Maahan. Myös Sesto Calendessa sijaitsevassa SIAI Marchettin laitoksessa oli johtaja nimeltä Moretti, ja Italian sosialistisen tasavallan aikana eräs Moretti-niminen mies sytytti vastarintaliikkeen puolelle siirryttyään tulipalon Vergiaten lentokonehalleihin (joissa ehkä vartioitiin jotakin ilmailusalaisuutta). Ja lopuksi, kun sota oli ohi, Yhdysvaltain ilmavoimat ja natsien salaisen palvelun jäsenet soluttautuivat samaan aikaan Sesto Calendeen tutkimaan huhuja Vergiatessa säilytettävistä maanpäällisistä lentävistä lautasista. Lisäksi koko alue on ollut muinaisista ajoista lähtien voimakkaan ufologisen toiminnan keskus — siinä määrin, että se sai lempinimen ”Ticinon kolmio”.

Huhtikuussa 1945 1. panssaridivisioona valtasi SIAI Marchettin ilmailulaitoksen, jossa vuoden 1933 Magentan UFOa (tai sen jäänteitä) todennäköisesti säilytettiin, ja se tuotiin Yhdysvaltoihin. RS/33-kabinetti” oli todellakin jatkanut toimintaansa aina Italian sosialistisen tasavallan aikaan asti, jolloin osa UFOja koskevista asiakirjoista, jotka olivat useissa sinetöidyissä laatikoissa, oli lähetetty Berliiniin, kun taas osa — ”ei-epäolennainen osa” — oli jäänyt Italiaan.

Ja tämä viimeisin materiaalilähetys sisälsi kopioita uusista asiakirjoista, jotka mahdollisesti osoittivat, että Hitlerin ja Mussolinin välillä oli tehty sopimuksia uuden (avaruusolentojen teknologian?) tutkimisesta, sopimuksia, jotka oli tehty vuonna 1938. Nämä asiakirjat olivat: Stefani Agencyn viesti Firenzestä, joka sisälsi Hitlerin haastattelun tämän vieraillessa Italiassa; seteli, jonka nimellisarvo oli miljoona liiraa (ehkä RS/33-kabinetin ”mustat rahastot”); pöytäkirjat, jotka koskivat fasistihallituksen kanssa yhteistyötä tehneiden professorien antamaa salassapitovelvollisuutta; Benito ja Rachele Mussolinille osoitettu (rekisteröity) kutsu Villa Torloniaan (jonka sanotaan olevan ”riuione riservatissima dedicada al Gabinetto RS/33” (eli ”erittäin yksityinen kokous, joka on omistettu RS/33-kabinetille”).

Tiedämme, että muutamaa vuotta myöhemmin, juuri ennen toista maailmansotaa, italialaiset pystyivät valmistamaan historian ensimmäisen suihkukoneen prototyypin (Campini Caproni 1). Tiedämme kuitenkin myös, että Italian ilmailuteollisuus oli peränpitäjä Länsi-Euroopassa ensimmäisen maailmansodan päättyessä. Kysymys kuuluukin: voiko olla mahdollista, että Milanon lähellä sijaitseviin hangaareihin varastoitujen UFOjen tutkiminen antoi italialaisille tarvittavan teknologian? On muistettava, että italialainen insinööri Secondo Campini toimitti Regia Aeronauticalle (Italian kuninkaallisille ilmavoimille) raportin suihkumoottorikäytön mahdollisuuksista ja esitteli Venetsiassa suihkukäyttöisen veneen. Vuonna 1934 Regia Aeronautica myönsi luvan suihkukoneen kehittämiseen Campinin käyttämän periaatteen demonstroimiseksi ja pyysi häntä rakentamaan kaksi suihkukoneella varustettua lentokonetta 1930-luvun jälkipuoliskolla.

Caproni Campini -moottorisuihkukoneen prototyyppi lennolla.
Caproni Campini -moottorisuihkukoneen prototyyppi lennolla.

Huomionarvoista on se yhteensattuma, että kaikki tämä ”suihkukoneiden” kehitys, joka oli linjassa italialaisen kiinnostuksen kanssa niin sanottua ”superaviazionea” (superilmailu) kohtaan, alkoi tapahtua tasan vuosi ensimmäisen Venetsiassa tehdyn VNC-havainnon (1931) ja Magentan UFO-onnettomuuden (1933) jälkeen. Campini oli ehdottanut suihkumoottoria vuonna 1932, ja suihkumoottorilla varustetun lentokoneen ensimmäinen tunnettu lento oli italialaisen Caproni Campinin prototyyppi N.1-moottorihuihdutuskoneella, joka lensi 27. elokuuta 1940.

Se oli ensimmäinen Fédération Aèronatique Internationale -järjestön tunnustama suihkukone (tuolloin Saksan Heinkel 178 -ohjelma oli vielä natsihallituksen salassa pitämä). Liittyykö tämä kaikki ”takaisinmallinnukseen”, jonka tarkoituksena on kopioida tuntemattomia lentokoneita, joista on raportoitu ”fasistien UFO-tiedoissa”?

Belluzzon "Turboproietti" eli Turbina proiettile -pyöreän veneen rakenne.
Belluzzon ”Turboproietti” eli Turbina proiettile -aluksen rakenne.

Toinen kysymys liittyy Giuseppe Belluzzon toisen maailmansodan aikana luoman ”Turboproietti” (Turbina proiettile) -levyn alkuperäiseen ideaan. SS:n kanssa vuoden 1943 jälkeen työskennellyt Belluzzo suunnitteli kolmen moottorin suihkuputkijärjestelmän, joka pyörittäisi rengasmaista siipeä. Belluzzo oli saanut inspiraatiota Hermann Oberthin 1930-luvulla tekemistä kiertoratakoneiden konsepteista, joten hän käytti omaa insinööritaitoaan tähän suunnitteluun. Seuraavassa on lyhyt kuvaus suunnitelmasta, jonka on tehnyt Rob Arndt:

”Kiekon reunalla olevilla suihkuputkilla oli muuttuva halkaisija. Aluksi putkia pyöritti turbiini, kunnes ilma kiihtyi putkien läpi. Kunkin putken leveimpään kohtaan ruiskutettiin öljyä, joka sytytettiin. Lämpötila nousi nopeasti, ja kunkin putken päässä ilma saavutti 700 metrin sekuntinopeuden, jolloin pyöreä alus pystyi pyörimään 400 metrin sekuntinopeudella. Kun polttoaine loppui, räjähteillä ladattu ”Turboproietti” yksinkertaisesti putosi maahan samaan tapaan kuin saksalainen V-1-ohjus. Sen toivottiin osuvan kohteeseensa.”

Vaikka SS kannatti tätä ajatusta, tärkeämpänä pidettiin miehittämätöntä ilmaversiota ”Flakmine”, jota Giuseppe Belluzzo työsti vuonna 1945 sodan päättyessä. Prototyyppejä ei koskaan rakennettu. Niinpä herää kolmas kysymys: onko mahdollista, että Belluzzon Turboproietti on rakenteeltaan samanlainen kuin UFO, jota väitetään säilytetyn SIAI Marchettin lentokonehallissa Vergiatessa lähellä Milanoa vuoden 1933 jälkeen?

Lisäksi on myös eräs outo ja salaperäinen viittaus Mussolinin 23. maaliskuuta 1941 pitämästä puheesta, jossa Duce totesi:

”On todennäköisempää, että Yhdysvaltoihin hyökkäävät tuntemattomat mutta sotaisat asukkaat Mars-planeetalta, jotka tulevat alas tähtiavaruudesta käsittämättömillä lentävillä linnoituksilla, kuin akselivaltion sotilaat”. Mitä Duce yritti sanoa lainaten ”marsilaisia” hyökkääjiä? Kuten Timothy Good korostaa, tämä oli H. G. Wellsin ”Maailmojen sodan” ohella lähes varmasti ensimmäinen virallinen viittaus avaruusolentojen aluksiin, ja se osoittautui ennakoivaksi. Vuotta myöhemmin eräs erikoinen tapaus sai jotkut amerikkalaiset sotilasjohtajat miettimään, olivatko he todellakin joutuneet muualta tulleiden olentojen hyökkäyksen kohteeksi.” Tämä tapahtui vuonna 1942 niin sanotussa ”Los Angelesin taistelussa”. Vuonna 2013 saimme tietää, että ranskalaisen ufologin Jean Gabriel Greslén haltuunsa saamissa Yhdysvaltain salaisissa asiakirjoissa todettiin, että kaksi UFOa ammuttiin alas ja saatiin talteen tuon tapauksen aikana, ja kesäkuussa 1947 Einstein-Oppenheimerin toimittamatta jäänyt kirje ”Suhteet taivaankappaleiden (sic) asukkaisiin”, joka oli osoitettu Yhdysvaltain presidentille, viittaa siihen, että Yhdysvaltain viranomaiset olivat hyvinkin tietoisia avaruusolioiden UFO-onnettomuuksista jo ennen Roswellin tapausta: eli Los Angelesin tapauksesta (1942) ja Magenta 1933 -tapauksesta (1945).

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

NSA:n UFO-tutkimusten salamyhkäinen historia

Viime päivinä The Debrief -julkaisussa tarkasteltiin ilmavoimien 1940-luvun lopusta lähtien esittämiä muuttuvia näkemyksiä tunnistamattomista ilmailmiöistä. Ilmavoimien vaikeneminen tämän aiheen käsittelyssä oli myös Christopher Mellonin hiljattain tekemän analyysin aiheena, ja se näyttää jatkuvan nykypäivään asti.

Vaikka monien Yhdysvaltojen liittovaltion ja armeijan virastojen näkemykset UFOihin liittyen ovat kehittyneet huomattavasti ajan myötä, entä NSA, joka on kiistatta yksi Amerikan sotilas- ja turvallisuuskoneiston salaisimmista ryhmistä?

Historiallisten asiakirjojen irrottaminen NSA:lta ja sen päätösten kyseenalaistaminen mitä tahansa aihetta, myös ufoja, koskevien tietojen luokittelusta on parhaimmillaan pelottava tehtävä. Tähän tosiasiaan törmäävät säännöllisesti tutkijat, jotka yrittävät kerätä tämäntyyppistä tietoa, kuten John Greenewald Black Vaultista. Kun Greenewald yritti saada vahvasti sensuroituja UFO-aiheisia NSA:n asiakirjoja tarkistettavaksi osana pakollista turvaluokituksen poistamista koskevaa tarkastelua (Mandatory Declassification Review, MDR), hänelle ilmoitettiin lopulta, että alkuperäisiä, sensuroimattomia asiakirjoja ei voitu löytää. NSA on ilmeisesti niin taitava suojelemaan kansakunnan syvimpiä ja kriittisimpiä salaisuuksia, että se pystyy piilottamaan ne jopa itseltään.

Muutama UFOja käsittelevä NSA:n asiakirja on kuitenkin säilynyt. Yksi niistä on vuoden 1968 raportti tunnistamattomien lentävien esineiden ilmiöstä, niiden alkuperää koskevista yleisimmistä teorioista ja siitä, mitä vaikutuksia niillä saattaa olla niinkin tärkeisiin asioihin kuin ihmissivilisaation selviytymiseen. Asiakirjan, jonka laatija, jonka nimi on edelleen salattu, otsikko oli ”UFO-hypoteesi ja selviytymiskysymykset”. NSA tarkasteli kysymystä vakavasti ja pohti UFOjen mahdollisen olemassaolon pitkän aikavälin vaikutuksia ja sitä, miten kansakunta voisi parhaiten valmistautua siihen, mitä tällaiset kohtaamiset voisivat aiheuttaa.

Monia eri selityksiä UFOille pohdittiin

Asiakirja on luonnosversio oletettavasti lopullisesta versiosta, mutta se tekee siitä mahdollisesti vieläkin mielenkiintoisemman, koska se sisältää lukuisia alaviitteitä ja kirjoittajan raapustettuja kommentteja. Asiakirjassa eritellään viisi erilaista yleistä hypoteesia tunnistamattomien lentävien esineiden ilmiön yleiseksi ”selitykseksi”. Potentiaalisesti mielenkiintoinen on asiakirjan ensimmäinen alaviite, joka on liitetty lyhenteen ”UFO” ensimmäiseen käyttöön. Alaviite kuuluu seuraavasti: ”Kaikki lentävät, purjehtivat tai manööveröivät ilmassa olevat esineet, riippumatta siitä, ovatko ne hehkuvia, sykkiviä tai metalliväriltään pysyviä, ja joiden muoto on jokseenkin pyöreä tai sikarimainen.” Huomaa adjektiivin ”sikarimainen” käyttö. Se kuulostaa melkoisesti muistuttavan nykyään surullisen kuuluisaa tic-tacia.

Heidän määrittelemänsä yleiset luokat olivat seuraavat:

  1. Kaikki UFOt ovat huijauksia
  2. Kaikki UFOt ovat harhoja
  3. Kaikki UFOt ovat luonnonilmiöitä
  4. Jotkut UFOt ovat salaisia Maan projekteja
  5. Jotkut UFOt liittyvät maan ulkopuoliseen älykkyyteen…
kuva: “NASA/MEO”

Tämän asiakirjan asettamiseksi historialliseen kontekstiin UAP:tä koskevan keskustelun kannalta on syytä pysähtyä ja tarkastella laajalti julkisuutta saanutta UAP-toimikunnan raporttia 25. kesäkuuta 2001. Kuten ehkä muistatte, kyseisessä asiakirjassa jaoteltiin myös hallituksen arviot eri ”lokeroista”, joissa oli erilaisia mahdollisia selityksiä havainnoille. Ehkäpä ei ole sattumaa, että tällaisten ”lokeroiden” lukumäärä oli tuossa raportissa myös viisi. Ne olivat:

Ne olivat:

  1. Ilmassa oleva sotku
  2. Luonnolliset ilmakehän ilmiöt
  3. Yhdysvaltain hallituksen tai teollisuuden kehitysohjelmat
  4. Ulkomaiset vihollisjärjestelmät
  5. ”Muut”

Vuoden 2021 raportissa ei pyritä pitämään yhtäkään ilmoitetuista havainnoista huijauksena tai hallusinaationa, mutta tämä selittyy helposti kyseisen luettelon johdanto-osassa, jossa täsmennetään, että tarkastelun kohteena olevat raportit olivat koulutettujen sotilastarkkailijoiden antamia. Useimpien kuvattiin sisältävän myös ”havaintoja useilla antureilla”. Tämä seikka lähes poistaisi huijausten mahdollisuuden, eikä varmasti haluttaisi antaa ymmärtää, että heidän Top-Gun-lentäjänsä olisivat hulluja.

Muut kategoriat sopivat hämmästyttävän hyvin yhteen vuoden 1968 kertomuksen kohtien 3-5 kanssa. ”Luonnonilmiöt” kattaa selvästi jonkin verran ilmassa olevia häiriöitä ja ilmakehän luonnonilmiöitä. ”Salaiset maapallohankkeet” sopii täydellisesti Yhdysvaltain hallituksen ja teollisuuden kehitysohjelmiin ja ulkomaisiin vastapuolen järjestelmiin. Ja ”muut”-lokero avaa ilmeisesti oven muun muassa esineille, jotka ”liittyvät Maan ulkopuoliseen älykkyyteen”. Kuten muissakin hallituksen UAP-asiakirjoja koskevissa tutkimuksissa, joita The Debrief on tutkinut tässä, on kiehtovaa, miten vähän keskustelu näyttää muuttuneen yli seitsemän vuosikymmenen aikana.

NSA:n mielipide huijauksista, hallusinaatioista ja luonnonilmiöistä

NSA:n raportissa käsitellään suhteellisen vähän ajatusta siitä, että kaikki tai suurin osa UFO-havainnoista olisi huijauksia, ja siinä suhtaudutaan teoriaan skeptisesti. Siinä puhutaan siitä, että on harvinaista, että ”tiedemiehet” syyllistyvät tällaiseen huijaukseen toimiessaan ammatissaan, sotilasammattilaiset mukaan luettuina. Lisäksi todetaan, että tällaiset ilmoitukset ovat yleistyneet tarkastelujakson aikana. Lopuksi todetaan, että jos tämä määrä raportteja olisi todellakin kaikki fiktiivisiä, ”silloin näyttäisi olevan kehittymässä hälyttävien mittasuhteiden inhimillinen henkinen poikkeama”, ja ”tällaisella poikkeamalla näyttäisi olevan vakavia seurauksia ydinkäyttöisillä leluilla varustetuille kansakunnille”.

Raportissa käsitellään hallusinaatioita samalla tavalla. Vaikka kirjoittaja on samaa mieltä siitä, että jotkut ihmiset kokevat hallusinaatioita, toisinaan jopa sellaisten ihmisryhmien keskuudessa, joilla on yhteinen näky, hän panee merkille niiden raporttien lukumäärän, jotka sisältävät tietoja, jotka eivät rajoitu ihmisen aistihavaintoihin. Hän huomauttaa, että monet havainnot saavat tukea tutkatiedoista ja asekameroiden videomateriaalista. Tekstissä viitataan myös raportteihin, joissa ”aihetodisteiden luonteiset fyysiset todisteet” näyttivät tukevan havaintoraportteja. ”Fyysisten todisteiden” viittaus liittyy Jacques Valleen julkaisemiin teoksiin. Jos kaikki tällaiset havainnot olisivat hallusinaatioita, raportissa päädytään siihen, että ihmiskunnan kyky ”erottaa todellisuus fantasiasta” saattaisi ”kyseenalaistua”, mikä vaikuttaisi kielteisesti ihmisen kykyyn selviytyä yhä monimutkaisemmassa maailmassa.

Raportissa todetaan, että mahdollisuus, että kaikki UFOt voisivat olla luonnonilmiöitä, on huolestuttava monella tavalla, erityisesti kun on kyse Yhdysvaltojen kyvystä ylläpitää ennakkovaroitusjärjestelmiä mahdollisia Venäjän ydinohjushyökkäyksiä vastaan. Tämä ei ole huoli siitä mahdollisuudesta, että ihmiset voisivat tulkita väärin jonkinlaisen säämallin tai muun luonnossa esiintyvän biologisen tai meteorologisen toiminnan, mikä on aina mahdollista. Suurempi vaara tässä on se, että ihmiset, jotka miehittävät Amerikan puolustuskehää, saattavat kehittää ”sokean pisteen” legitiimeille UFOjen hyökkäyksille ja pitää niitä luonnonilmiöinä. Vielä pahempaa on se, että Venäjä saattaa käyttää tätä sokeaa pistettä hyväkseen ja rakentaa hyökkäysjärjestelmiä, jotka jäljittelevät UAP:tä ja houkuttelevat meidät omahyväisyyteen.

Raportin viimeinen huolenaihe vaikuttaa paljon vakavammalta, ja siinä viitataan kirjauksiin todella merkittävästä UFOjen käyttäytymisestä. Siinä viitataan kohteisiin, jotka ”näyttävät uhmaavan tutkan havaitsemista ja aiheuttavat massiivisia sähkömagneettisia häiriöitä”. Kirjoittaja korostaa edelleen tarvetta selvittää ”näiden esineiden tai plasmojen luonne, ennen kuin mahdollinen vihollinen voi käyttää niiden ominaisuuksia rakentaakseen laitteen tai järjestelmän, jolla voidaan kiertää tai häiritä ilma- ja spektrihavaintojärjestelmiämme”. Tämäkin muistuttaa karmivasti AATIP:n 25. kesäkuuta 2021 julkaistuun raporttiin sisältyviä suosituksia. Valitettavasti ainoa alaviite, joka sisältyy tähän raportin osaan, lähettää lukijan Encyclopedia Brittanican artikkeliin, jossa kuvataan Project Grudge -hanketta.

Salaisia projekteja Maapallolla vaiko Maan ulkopuolinen äly?

Raportissa käsitellään vain yhdessä kappaleessa ”salaisia hankkeita Maassa”. Kirjoittaja toteaa luottavaisesti, että ”tämän hypoteesin paikkansapitävyydestä on vain vähän epäilyjä”. He varoittavat, että kaikki UFOt olisi ”tutkittava huolellisesti tällaisten vihollisen tai ystävällismielisten hankkeiden selvittämiseksi”. Jos näin ei tehdä, kansakunta voi jäädä alttiiksi uudelle, salaiselle tuomiopäivän aseelle.”

Tästä pääsemmekin raportin kiehtovimpaan osaan, joka käsittelee mahdollisuutta, että näiden ufohavaintojen lähteenä olisi maan ulkopuolinen älykkyys. Mielenkiintoista on, että lukua edeltää käsinkirjoitettu huomautus, jossa todetaan, että hypoteesia ”ei voida jättää huomiotta”. Muistiinpanossa viitataan Washingtonin yllä vuonna 1952 nähtyyn UFO-aaltoon. Tähän lisäykseen liittyvä käsinkirjoitettu alaviite viittaa professori James E. McDonaldin, J. Allen Hynekin ja (jälleen) Jacques Valleen työhön. McDonaldin nimi on kirjoitettu käsinkirjoitetussa huomautuksessa väärin ”MacDonald”, mutta on vähän epäselvää, keneen kirjoittaja tarkoitti viitata. McDonald oli legendaarinen UFO-tutkija, joka kuoli joidenkin tutkijoiden mielestä kyseenalaisissa olosuhteissa. McDonaldista ylläpidettyyn FBI:n tiedostoon voi tutustua täällä.

Mitä tulee kysymykseen ihmiskunnan mahdollisesta vuorovaikutuksesta Maan ulkopuolisen älyn kanssa, raportissa jaetaan mahdollisuudet luokkiin sen mukaan, löydämmekö ”me” ”ne” vai ”ne” ”meidät”. Raportissa tarjotaan useita selviytymisstrategioita. Kirjoittaja viittaa ihmisen vuorovaikutukseen teknologisesti kehittyneiden sivilisaatioiden ja alkuperäiskansojen välillä, jotka jäivät niiden jalkoihin, ja asettaa ihmiskunnan epäedullisessa asemassa olevan lajin rooliin, jos UFOjen luojilla on merkittävä tieteellinen etu ihmisiin nähden, jotka he ”löysivät” täältä Maasta. Raportissa ehdotetaan strategioita, kuten ”täydellistä ja rehellistä hyväksyntää sen huonommuuden luonteelle, joka erottaa teidät muiden kansojen eduista”. Siinä ehdotetaan kansallisen solidaarisuuden strategiaa tunkeutujakulttuurin käsittelyyn ja kanssakäymisen rajoittamista avaruusolentojen kanssa siinä määrin kuin se on mahdollista. Ihmisiä kehotetaan myös ottamaan oppia muukalaisten teknologiasta mahdollisimman nopeasti ja valmistautumaan epätavanomaiseen, epäsymmetriseen sodankäyntiin. Nämä strategiat olisivat helposti voineet olla inspiraationa useille tieteiselokuville Maailmojen sodasta Independence Dayyn.

NSA selvästi otti vakavasti potentiaalisen avaruusolentojen hyökkäyksen uhan

Mikään NSA:n raportissa ei viittaa siihen, että ei-inhimillisten älyjen läsnäoloa ilmatilassa olisi todistettu lopullisesti. Mutta samaan aikaan virasto ei millään tavalla pilkannut sitä. Se pyrki varautumaan mahdollisuuteen ja kehittämään strategioita, jotka parhaiten varustaisivat kansakunnan mahdollisen vihamielisen muukalaisinvaasion varalta. Raportti päättyy ehdotukseen, että ”UFO-ongelman käsittelyssä tarvitaan enemmän tällaista selviytymisasennetta”.

Kannattaa ehkä miettiä, kuinka usein termi ”UFO-ongelma” on esiintynyt The Debriefin tarkastelemissa toisen maailmansodan jälkeisen ajan armeijan ja hallituksen asiakirjoissa. Tällaisia viittauksia on löydetty armeijan, ilmavoimien ja turvallisuusviranomaisten asiakirjoista. Jos kysymystä olisi pidetty puhtaasti spekulatiivisena tai harhaisen salaliittoteorian tuotteena, viittaus ”UFO-kysymykseen” tai ”UFO-teoriaan” olisi ollut todennäköisempi. Mutta sana ”ongelma” viittaa siihen, että kansakuntamme salaisuuksien ja turvallisuuden vartijat tutkivat ilmiötä, jota he pitivät paitsi mahdollisena myös ehkä todennäköisenä, joskaan ei vahvistettuna. Ja suunnitelmista keskusteltiin ratkaisun löytämiseksi tähän ”ongelmaan”.

Jos tulevaisuudessa tulee esiin lisää virallisia asiakirjoja, vastauksia saadaan ehkä lisää. Mutta tässä vaiheessa se, mitä olemme saaneet tietää Yhdysvaltain varhaisista reaktioista ilmatilan selittämättömiä kohteita koskeviin raportteihin, se kuulostaa enemmänkin vakavalta pyrkimykseltä ymmärtää ja ehkä jopa kohdata hyvin todellinen tuntematon ilmiö kuin minkäänlaiselta valmistautumiselta vastata joukkohysterian puhkeamiseen.

 

Artikkelin julkaissut The Debrief

Viimeisin kommunikaationi Jacques Valléen kanssa

kirjoittanut Kevin Randle

Douglas Johnsonin viime viikolla tekemän paljastuksen jälkeen, joka perustui Tom Careyn tekemään ja nauhoittamaan haastatteluun (katso alla), otin yhteyttä tohtori Jacques Valleen. Careyn haastattelussa kerrottiin San Antonion UFO-onnettomuudesta tarina, joka poikkesi merkittävästi Valleen ja Paola Harrisin kirjoittamasta tarinasta. Kysyin Valleelta, oliko hän tietoinen Careyn haastattelusta.

Yllätyksekseni hän ei vain vastannut, vaan teki sen vieläpä nopeasti. Hän vahvisti tietävänsä haastattelusta, mutta teki selväksi, että se, että Reme Baca halusi ansaita rahaa havainnolla, ei tarkoittanut, että se ei olisi totta. Monet ihmiset UFO-yhteisössä ansaitsevat jonkin verran rahaa havainnoistaan tai asiantuntemuksestaan. He kirjoittavat kirjoja ja osallistuvat kokouksiin, eikä juuri ketään arvostella siitä.

Minun oli pakko yhtyä tähän. Minua on monta kertaa syytetty siitä, että olen mukana vain rahan takia. Sillä ei ollut väliä, että jotkut niistä, jotka esittivät tuon väitteen, kirjoittivat kirjoja ja antoivat haastatteluja ja ansaitsivat rahaa kentän ulkopuolella. Olen usein miettinyt, eikö tätä voisi sanoa lähes kaikista. He olivat mukana rahan takia. Valitkaa jokin kutsumusammatti ja miettikää, tekikö asianomainen henkilö sitä rakkaudesta työhön vai siksi, että sen tekeminen toi rahaa. Mutta poikkean aiheesta.

Valleen vastaus kattoi vain tämän pienen osan siitä, mitä Baca oli sanonut Careylle. Enkä ollut kiinnostunut siitä. Lähetin toisen sähköpostiviestin, tällä kertaa toivoen perusteellisempaa vastausta. Mainitsin joitakin ristiriitaisuuksia Bacan kertomissa kahdessa tarinassa. Huomautin, että Baca kertoi Careylle olleensa Jose Padillan kanssa kuorma-autossa eikä hevosilla, kun he törmäsivät pudonneeseen UFOon. Mainitsin, että Baca sanoi, että he olivat ottaneet jäänteet armeijan kuorma-auton takaosasta eivätkä aluksen sisältä, kuten julkaistussa versiossa kerrottiin. Huomautin vain joistakin todellisista ongelmista, jotka upottaisivat San Antonion onnettomuustarinan, ellei kahta versiota voitaisi jotenkin sovittaa yhteen.

Nyt on kulunut viikko, enkä ole saanut vastausta. Kun ajattelee asiaa, mitä voi sanoa. Tarina muuttui useilla radikaaleilla ja merkittävillä tavoilla. Pienet muutokset vuosikymmeniä vanhassa tarinassa eivät ole suuri ongelma. Kun kuitenkin siirrytään armeijan kuorma-auton takapenkiltä varastetuista roskista kiipeämiseen avaruusalukseen ja roskien kuorimiseen seinästä, se haiskahtaa valheelta.

Kun siirrytään kuorma-auton kuljettamisesta kadonneen lehmän etsinnöissä ratsastamiseen, se on iso ongelma.

Kun tähän yhdistetään kaikki muut asiat, kuten väite, jonka mukaan Eddie Apodaca -niminen osavaltion poliisi tuli paikalle, vaikka vuonna 1945 osavaltion poliisissa ei ollut ketään tämän nimistä poliisia, se on todellinen ongelma. Huomautan jälleen kerran, että suuri osa tästä on esitetty Johnsonin raporteissa, jotka voi lukea täältä:

https://douglasjohnson.ghost.io/crash-story-file-eddie-apodaca-the-real-policeman-who-cracked-the-trinity-ufo-crash-case/

Todellinen pointti tässä on huomata, että tohtori Vallee vastasi nopeasti sähköpostilla, jossa ei käsitelty pääasioita. Hän valitsi yhden pienen ongelman, josta olen samaa mieltä. Se, että Baca halusi tietää, miten hyödyntää havaintoa, ei ole tärkeää. Mutta kun vaadin lisätietoja tärkeimmistä asioista, hän ei vastannut.

Ja jos et huomannut sitä, uskon, että tarina on huijausta. Se ei perustu tosiasioihin… no, se ei ole aivan totta. New Mexicossa on kaupunki nimeltä San Antonio, ja siellä on lainattu paljon tosiasioita Roswellin tapauksesta.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Havaintoja MUFONin ja BAASSin välisestä sopimuksesta

kirjoittanut Keith Basterfield

MUFON/BAASS

Blogin lukijat tietävät, että olen tutkinut ja julkaissut informaatiota  Mutual UFO Networkin (MUFON) ja Bigelow Aerospace Advanced Space Studiesin (BAASS) välillä vuosina 2009-2010.

Toiset tutkijat, kuten amerikkalainen Curt Collins ja ruotsalainen Roger Glassel tarjosivat lisätietoja sopimuksesta. Lisäksi kirjassa ”UFO Investigations: The Age of Disclosure” amerikkalaistutkija ja julkaisija Richard Lang, joka toimi MUFONin ja BAASSin yhdyshenkilönä, syventyi sopimuksen yksityiskohtiin ja hänen MUFONin nimissä tekemään työhön.

 

Osana omia tutkimuksiani olen kiinnostunut selvittämään sellaisten tapausten yksityiskohtia, joita MUFON antoi BAASSille tehtäväksi. Richard Langin kirjoittamista MUFON Journalin artikkeleista kykenin koostamaan yli 60 tapauksen taulukon.

”Paraurbaani etsivä”

Törmäsin vuonna 2021 ilolla kirjaan ”Para-Urban Detective”, jonka oli kirjoittanut entinen MUFONin tutkija Norman Gagnon. Hän oli  MUFONin STAR-ryhmän (Strike Team for Area Research) jäsen ja myös mukana MUFON SIP-projektissa (Star Team Impact Project). SIP teki varsinaiset tapaustutkimukset MUFONille, jotka sitten lähetettiin BAASSille.

Yksi kirjan osio käsittelee kolmea erityisen omituista SIP-tapausta, jotka kaikki olivat taulukossani, mutta joista minulla ei ollut paljoakaan tietoja:

1. 16.huhtikuuta 2009. Pasadena, Maryland. MUFONin tapaus 16539. (Taulukossani 17. huhtikuuta, joka luki MUFON Journalissa.)

Arviolta kello 03.15, nainen heräsi unesta ja kuuli äänekästä huminaa. Hän herätti kumppaninsa ja tarkasti talonsa ja yritti selvittää mistä ääni tulee. Hän katsoi ikkunasta ja näki suuren, kolmion muotoisen kappaleen ”leijailevan”. Sillä ei ollut ulkoisia valoja, se oli täysin musta. Se oli bumerangin muotoinen, ja sen siipien väli oli arviolta 100 metriä. Se hitaasti liikkui kaakkoon, ja sillä kesti arviolta 17 minuuttia mennä pois näkyvistä. Naapuri sanoi myös kuulleensa huminaa.

2. 23. elokuuta 2009. Manassas, Virginia. MUFONin tapaus 18855.

Arviolta 15.30 EST, kaksi henkilöä samassa osoitteessa näki kolme hiljaa lentävää kolmiota taivaalla. Ne eivät vaikuttaneet sähkölaitteisiin mitenkään. Kappaleet lensivät pilvikerrosten alapuolella ja ne olivat Dullesin lentokentän laskeutumisreitin edessä. Kesto 2 minuuttia.

3. 27. marraskuuta 2009. Richmond, Virginia. MUFONin tapaus 20768. (Omassa taulukossani näkyy päivämäärällä 30. marraskuuta.)

Kello 19.30pm EST neonvihreä pisaran muotoinen kappale, jonka häntä vilkkui nopea valkoista valoa, laskeutui puiden taa. Tapauksen näki kolme ihmistä. Puut olivat 110 metrin päässä autosta, jossa he istuivat. Kappale laskeutui heidän oikealta puolelta vasemmalle, noin 45 asteen kulmassa. He katsoivat sitä noin 4-5 sekunnin ajan. Se oli täysin hiljaa. Toiset paikalliset silminnäkijät sanovat myös nähneen sen.

 

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

UFOt Venäjällä: Asiakirjoja on, mutta kukaan ei myönnä mitään

Kirjoittanut Andrei Mikhailov

Valitettavasti Venäjällä on tällä hetkellä hyvin ongelmallista saada turvaluokituksesta vapautettuja asiakirjoja (vaikka niitä olisikin olemassa). Itse asiassa tähän mennessä tutkijoilla on vain niukasti virallista aineistoa, joka voidaan laskea yhden käden sormilla. Samaan aikaan ei kiistetä, että ”lentävien lautasten” ongelma olisi ollut monta vuotta Venäjän federaation tiedeakatemian, korkeakouluministeriön, valtion hydrometeorologian komitean ja puolustusministeriön tutkimuksen kohteena (Julius Platov ja Boris Sokolov kertovat näiden tutkimusten historiasta raportissa  ”История государственных исследований НЛО в СССР”, kun taas viimeinen kirjoittaja , eläkkeelle jäänyt eversti, toimi vuosina 1978-1989 puolustusministeriön ja tiedeakatemian anomaalisten ilmiöiden tutkimuksen koordinaattorina). Jotenkin Internetiin ilmestyi useita muka salaisia asiakirjoja, joissa kuvataan joidenkin hämäräperäisten kohteiden evakuointia ”KGB:n suojeluksessa”. Näiden asiakirjojen luotettavuus herättää kuitenkin hyvin vakavia epäilyjä.

НЛО в России: документы есть, только в этом никто не признается

Lopulta todelliset asiakirjat, jotka vahvistavat valtion laitosten kiinnostuksen UFO-ongelmaan, ovat 127-sivuinen arkisto Neuvostoliiton (entisen) ja Venäjän federaation alueella tapahtuneiden poikkeavien ilmiöiden havainnoista, jonka KGB:n varapuheenjohtaja Sham luovutti lentäjä-kosmonautti Popovitsille. Nämä asiakirjat ovat kuitenkin vain selvitys menneisyydessä tapahtuneista tosiasioista, eikä niiden perusteella voida arvioida, kuinka vakavasti KGB suhtautui tähän ongelmaan. Syntyy paradoksaalinen tilanne: kaikki tietävät, että ongelmaa tutkitaan valtion tasolla, mutta käytännössä kukaan ei näe näiden tutkimusten tuloksia, jos ei oteta huomioon Platov-Sokolovin kosmeettista raporttia. Ja tuloksia pitäisi olla. Platovin mukaan valtion UFO-tutkimusohjelma alkoi vuonna 1978 ja jatkui vuoteen 1996 asti (tosin käytettävissä olevien tietojen mukaan se jatkuu edelleen, mutta ei niin virallisesti ja laajamittaisesti). 18 vuoden ajan valtion budjetista osoitettiin tietty summa työntekijöiden, työmatkojen, erikoislaitteiden ja ”ennakoimattomien kulujen” maksamiseen. Ilmeisesti tutkimusohjelma oikeutti kulut, enkä usko, että tämän ohjelman tuloksia voidaan tiivistää riveihin, kuten artikkelin kirjoittajat tekivät:

”… Tehdyn työn tulokset osoittivat, että valtaosa ilmiöistä, jotka silminnäkijät kokevat joksikin poikkeavaksi, ovat luonteeltaan täysin selitettävissä. Ne liittyvät pääasiassa ihmiskunnan tekniseen toimintaan, joka on kehittynyt nopeasti viime vuosikymmeninä, tai harvinaisiin luonnonilmiöiden muotoihin.”

Yksi tärkeimmistä näiden tutkimusten aikana saaduista tuloksista ei ehkä ole useimpien havaittujen ilmiöiden tunnistaminen eikä edes fysikaalisten mallien kehittäminen niistä, vaikka mielestämme tällä alalla on saatu erittäin mielenkiintoisia tuloksia. ”Yllättävintä” on se, että toisin kuin ufologien kokoelmiin kerätyt lukuisat kuvaukset erilaisista kontakteista avaruusolentoihin, hanke, jossa käytettiin armeijan ja siviiliorganisaatioiden valtavaa havainnointipotentiaalia, ei saanut:

  • yhtään raporttia ”UFOn” laskeutumisesta;
  • yhtään raporttia kontaktista ”UFOn pilotteihin”;
  • yhtään raporttia ”UFOjen” suorittamista sieppauksista.

Tämä voi joko kertoa siitä, että Neuvostoliiton alue oli jostain syystä ainakin 13 vuoden ajan suljettu vierailevilta muukalaisilta vierailijoilta, tai että hypoteesi ”UFOjen” muukalaisperäisyydestä on kestämätön. Jokaisen ”UFO-ongelman” vakavasti ottavan tutkijan tulisi ainakin laskea tämä tulos…

Keskustelin henkilökohtaisesti strategisten ohjusjoukkojen everstiluutnantin kanssa, joka tutki tapausta, jossa UFO laskeutui lähelle pioneerileiriä ja havaitsi kaksimetrisiä humanoideja, jotka tekivät jonkinlaisia mittauksia ja tutkimuksia kohteensa lähellä. On olemassa dokumentoituja ja kirjattuja todisteita UFOjen laskeutumisesta erääseen Sverdlovskin alueen kylään ja sen lentäjien epäsuorasta kontaktista paikallisiin asukkaisiin sekä laskeutumispaikan tutkimisesta. On muitakin uskottavia esimerkkejä. Siksi en oikein ymmärrä Platov-Sokolovin ”virallista” kantaa ”Ei yhtään raporttia ufojen laskeutumisesta, ei yhtään raporttia yhteyksistä ufolentäjiin” …

Asiakirjojen osalta tilanne on hieman parempi Yhdysvalloissa. Voimassa olevan lain mukaan Yhdysvaltain kansalaisella on oikeus saada kopioita minkä tahansa ministeriön luokittelemattomista asiakirjoista. Tiedonvälityksen vapautta koskeva laki tuli voimaan vuonna 1966. FBI:n virallisten tilastojen mukaan FBI:n työntekijät ovat viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana käsitelleet noin 300 000 kansalaiselta tullutta pyyntöä ja antaneet noin 6 000 000 sivua turvaluokituksen poistettuja asiakirjoja. Vuonna 1975, kun ensimmäiset henkilökohtaiset tietokoneet tulivat markkinoille, asiakirjojen siirtäminen sähköiseen muotoon alkoi. Monet julkisiksi tehdyistä asiakirjoista ovat nyt saatavilla verkossa.

FBI:n, NSA:n, CIA:n, ilmavoimien ja muiden osastojen salassapidosta vapautettujen asiakirjojen joukosta voi helposti löytää asiakirjoja, joissa kuvataan ufohavaintoja, poikkeavia ilmiöitä, valtion viranomaisten reaktioita näihin tapahtumiin, liittovaltion agenttien virallisia raportteja ja muita tutkijoille ainutlaatuisia tietoja. Toisaalta kaikki on hienoa, amerikkalaiset tutkijat voivat taputtaa käsiään ilosta ja viedä kotiinsa tonneittain kopioita luokituksesta vapautetuista asiakirjoista. Mutta… Perusteellisen sensuurin jälkeen, jonka kaikki asiakirjat käyvät läpi ennen kuin ne siirretään julkiseen arkistoon, arvokkain tieto, joka voisi pistää pisteen i:n päälle, osoittautuu täysin pimennetyksi…

Pari päivää sitten latasin netistä virallisia CIA:n ja NSA:n ufotutkimusasiakirjoja. Käsiäni hieroen avasin ensimmäiset tiedostot ja yllätyin, kun löysin vain valkoisia lakanoita, joissa oli viralliset ”lakit” ja korppikotkia… Kaikki tutkimukseen liittyvä tieto oli huolellisesti siivottu pois sensuurilla.

Saatavilla olevien asiakirjojen avulla on tietysti mahdollista luoda vihdoin konkreettinen kronologinen esitys monista tapahtumista, jäljittää niiden juuret ja tehdä tiettyjä johtopäätöksiä. Loppujen lopuksi nämä asiakirjat eivät kuitenkaan anna enempää kuin mitä tiedämme.

Näin ollen tilanne valtion ufotutkimuksen asiakirjojen osalta on sama Venäjällä ja Yhdysvalloissa, sillä erona on vain se, että meidän tutkijoilla ei ole yhtään asiakirjaa, kun taas yhdysvaltalaiset tutkijat saavat niitä runsaasti, mutta eivät voi saada niistä käytännön hyötyä.

Kaikki on kuin sarjassa ”Salaiset Kansiot”, Mulder on, näyttäisi siltä, jo lähellä ratkaisua, mutta setä mustassa puvussa ja savuke suussaan tulee, vie todisteet, ja me voimme vain itkeä taas kerran sanonnasta

Totuus on tuolla jossain… Mitä sanovat sotilaat ja journalistit?

”Kun palvelin armeijassa (1979-1981) ilmapuolustuksessa, meillä oli salainen käsky ja pian myös metodologiset ohjeet (lähes identtiset käskyn kanssa) siitä, mitä tehdä UFO-havainnon sattuessa. Näiden metodologisten ohjeiden mukaan pidimme kursseja henkilökunnalle (olin patteriston komentaja). Yksiköstämme varustettiin yksikkö, joka osallistui ufojen tutkimiseen. On paikkoja, joissa niitä näkyy lähes joka toinen yö. Minua ei voitu ottaa tähän yksikköön, koska en ollut uraupseeri, en kommunisti enkä 1. luokan erikoislääkäri.” Kun kaverit saapuivat, he eivät pitkään aikaan kertoneet mitään, enkä kysynyt, koska ymmärsin, että he ”antoivat tilauksen”. Mutta kun lähdin armeijasta, he kaikki jonossa kertoivat mitä näkivät. Ja he näkivät ufoja useammin kuin kerran, myös ihmisen tekemiä ja hyvin samannäköisiä kuin meidän teknologiamme. Nyt voimme puhua tästä enemmän tai vähemmän rauhallisesti…”

(Evgeni Lutsenko,  RUFORSin arkistoista)

”Neuvostoliiton johto osoitti myös lisääntynyttä kiinnostusta UFOja kohtaan. Niinpä amerikkalaisen lehdistön mukaan, joka viittaa GRU:n kaksoisagentti Juri Popovin tietoihin, Neuvostoliiton asevoimien pääesikunnan tiedustelupääosasto antaa vuonna 1952 salaisen direktiivin, jonka kolmannessa osassa agentteja käskettiin selvittämään, mitä ne edustavat ufoja, jotka silloin tällöin loukkaavat Neuvostoliiton ilmarajoja: a) salaisia ulkomaisia lentokoneita; b) imperialististen salaisen palvelun erityistoimia; c) miehitettyjä tai miehittämättömiä maan ulkopuolisia kulkuneuvoja, jotka ovat mukana Maan tutkimisessa; d) tuntemattomia luonnonilmiöitä . ..

Mutta tämä kiinnostus on huolellisesti piilotettu, ja vuonna 1952 SKP:n keskuskomitean jäsen M.G. Pervushin antaa raportissaan ideologisen ohjeen ”lentäviä lautasia” ja ”vihreitä palloja” koskevien huhujen torjumisesta …

(Vitali Shelepov, 68 тарелок над Белым Домом или как из-за НЛО перессорились ВВС и ВМФ).

”… kesällä 1994 Yhdysvalloissa pidetyssä symposiumissa amerikkalaiset ufologit Gresh ja Knapp ilmoittivat raportissaan, että he onnistuivat saamaan ja viemään Venäjältä salaisen raportin tutkimustyöstä (R&D) aiheesta ”Thread 3”. Puhe asiakirjassa otsikolla Hämärä otsikko ”Käsitteen ja ennusteiden perustelu, ympäristön kanssa tapahtuvien prosessien kokeellisten ja teoreettisten tutkimusten odotetut tulokset” viittaa ufohavaintoihin. Näin sanoo joka tapauksessa venäläinen eversti Grigori Kolchin, joka oli mukana tässä työssä. Hänen mukaansa nämä tutkimukset tehtiin sotilasyksikössä nro 73790. ”Täällä vuonna 1991 tämä raportti koottiin useiden kymmenien sivujen niteeseen”, hän sanoo.

(Alexander Andrushtsenko, Lautaset tarkkailevat meitä, ja salaiset palvelut tarkkailevat niitä. Venäjä, #142, 16.11.2000.).

”Salainen laboratorio ”lentävien lautasien” tutkimiseen, joka luotiin 60-luvulla Neuvostoliitossa, ei ollut vahingossa sidottu Kapustin Jarissa sijaitsevalle testialueelle. kuin leijuisi noin 800 metrin korkeudessa pilvien alla. 25 metriä pitkä ja noin 3 metriä halkaisijaltaan oleva laite, jossa ei ollut vakauttajia, siipiä eikä moottoreita.

Se liikkui 150 kilometrin tuntinopeudella täysin äänettömästi. Laboratoriossa käsiteltiin muun muassa painovoiman vastaisia ongelmia. Onnistumisia, jos sellaisia oli, ei tietenkään mainostettu.

Vuonna 1978 puolustusministeriö hyväksyi ”Grid MO” -ohjelman. Tiedonkeruukeskuksena toimi Mytishchin kaupungissa sijaitseva erityinen sotilasyksikkö. Neuvostoliitossa luotiin ”avaruusjoukot”, joiden tarkoituksena oli torjua avaruudesta tuleva uhka.

(Alexander Dremin, Neuvostoliiton armeijan ufologiset salaisuudet. Lentoliikenne, No. 47, 11/22/2000).

”Sotilasasiantuntija V. Psalomshchikov kirjoitti kerran Terminator-lehdessä jostain huippusalaisesta laboratoriosta, jossa tutkitaan UFOja. Siitä S.P. Korolev mainitsee ensimmäistä kertaa rennosti muistelmissaan. Toissijaisesti UFOjen tutkimiseen tarkoitetun laboratorion olemassaolo Neuvostoliitossa löytyy vanhimman neuvostokeksijän L. S. Termen haastattelusta (ks. Radio-lehti, N 8, 1990).

Hänelle tarjottiin 50- ja 60-luvuilla tämän laboratorion johtajuutta, mutta Termen ei uskonut UFOihin tai avaruusolentoihin ja kieltäytyi kategorisesti tarjouksesta.

(Lo Vamgeranin mukaan nimetty kansainvälinen Maan ulkopuolisen kulttuurin keskus, Naltshikissa).

”Mytishtsiin perustettiin erään sotilaslaitoksen pohjalta erityinen, tuolloin huippusalainen laboratorio, jonka tehtävänä oli kerätä tietoja ja raportteja poikkeavista ilmailu- ja avaruusilmiöistä. Tänne tuli tietoa kaikentyyppisistä ja -haaraisista joukoista, alkaen laivastosta, rajavartiolaitoksesta, ilmavoimista, ilmapuolustuksesta ja niin edelleen. Niissä tapauksissa, joissa oli tapahtunut isku henkilöstöön, aseisiin ja sotilaskalustoon, asiantuntijoidemme osallistuessa — ja silloin meillä oli asiantuntijoita monista eri ammateista, radioelektroniikkainsinöörejä, geofyysikkoja, lääkäreitä, mukaan lukien eri tutkapalveluiden edustajia — menimme paikoille ja tutkimme suoraan iskun fyysisiä jälkiä … ”

(Puolustusministeriön AYA-asiantuntijan Alexander Plaksinin puheesta TV-ohjelmassa ”Sotilassalaisuus”. REN-TV , 8. lokakuuta 2000).

 

Artikkelin julkaissut pravda.ru