Aihearkisto: ufologia

EBEt, Maan ulkopuoliset olennot, osa 3

29.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

Jatkoa sarjan ensimmäiselle ja toiselle osalle.

1970-luvulla Linda Moulton Howe oli Denverin CBS-TV-yhtiön erityisprojektien johtajana tuottanut 12 dokumenttielokuvaa, joista suurin osa käsitteli tieteellisiä, ympäristöön ja terveyteen liittyviä aiheita. Eniten huomiota herätti kuitenkin Strange Harvest, joka käsitteli tuolloin laajalle levinneitä raportteja siitä, että länsi- ja keskilännen osavaltioissa karjaa tapettiin ja silvottiin tuntemattomien henkilöiden tai voimien toimesta. Useimmat eläinlääketieteen patologit sanoivat, että eläimet kuolivat tuntemattomista syistä. Maanviljelijät, karjankasvattajat ja jotkut lainvalvontaviranomaiset pitivät kuolemia mysteerinä. Jotkut jopa spekuloivat, että avaruusolennot olivat vastuussa. Tämä mahdollisuus kiinnosti Howe’ta, joka oli koko elämänsä ollut kiinnostunut UFOista, ja Strange Harvest esittää, että UFOt olivat osallisina silpomisissa.

Syksyllä 1982, kun Howe työskenteli dokumentin parissa, joka koski aivan muuta aihetta, hän sai puhelun Home Box Officelta (HBO). Soittaja kertoi, että HBO:n väki oli ollut vaikuttunut Strange Harvestista ja halusi tietää, suostuisiko Howe tekemään elokuvan UFOista. Maaliskuussa 1983 hän matkusti New Yorkiin allekirjoittamaan sopimuksen HBO:n kanssa ohjelmasta, jonka nimi oli UFOs-The ET Factor.

Illalla ennen tapaamistaan HBO:n ihmisten kanssa Howe syö illallisen Gerstenin ja tiedekirjailija Patrick Huyghen kanssa. Gersten kertoi Howelle, että hän oli tavannut Sgt. Doty, Kirtland AFB:n AFOSI-agentti, ja kenties Doty olisivat halukkaita keskustelemaan kameran edessä tai jossain muussa hyödyllisessä ominaisuudessa Ellsworthin tapauksesta. Gersten soitti hänelle ja kysyi, olisiko hän valmis tapaamaan Howen.

Myöhemmin sovittiin, että Howe lentää Albuquerqueen 9. huhtikuuta. Doty tapasi hänet lentokentällä. Mutta kun hän saapui sinä aamuna, kukaan ei odottanut. Hän soitti hänen kotiinsa. Pieni poika vastasi ja sanoi, ettei hänen isänsä ollut paikalla. Howe soitti sitten Jerry Millerille, tieteelliselle pääneuvonantajalle ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksessa Kirtlandissa ja entiselle Blue Book -tutkijalle. (Hänet mainitaan 28. lokakuuta 1980 ”Multipurpose Internal OSI Form” -lomakkeessa, joka raportoi Dotyn ja Millerin tapaamisesta Bennewitzin kanssa.) Hän tunsi Millerin aikaisemmasta puhelinkeskustelusta, kun hän oli soittanut kysyäkseen häneltä Bennewitzin väitteistä, joista hänellä oli huomattava kiinnostus. Miller pyysi kopiota Strange Harvestista. Myöhemmin hän oli antanut Howelle kotipuhelinnumeronsa ja käskenyt ottaa häneen yhteyttä, jos hän joskus joutuu Albuquerqueen. Joten hän soitti ja kysyi, voisiko hän hakea hänet lentokentältä.

Miller ajoi Howen kotiinsa. Matkalla Howe kysyi häneltä useita kysymyksiä, mutta sai vain vähän vastauksia. Yksi kysymys, johon hän ei vastannut, oli, onko hän Aquarius-asiakirjassa mainittu ”Miller”. Kun he saapuivat Millerin asuinpaikalle, Miller soitti Dotylle hänen kotiinsa, ja Doty saapui muutamaa minuuttia myöhemmin ja vastasi aggressiivisesti Howen kysymykseen, missä hän oli ollut. Hän väitti olleensa lentokentällä koko ajan; missä hän oli ollut? ”Ehkä”, Howe kirjoittaa, ”hän oli päättänyt, että hän ei halunnut käydä kokouksessa, ja hänen maailmassaan oli hyväksyttävää jättää minut lentokentälle – kunnes Jerry Miller soitti hänen taloonsa” (Howe, 1989).

Matkalla Kirtlandiin Howe kysyi Dotylta, jonka käytös oli sekä uhmakas että hermostunut, tiesikö hän mitään Hollomanin laskeutumisesta. Doty sanoi, että niin tapahtui, mutta Robert Emeneggerin päivämäärä oli väärä; se ei ollut toukokuu 1971, vaan 25. huhtikuuta 1964-12 tuntia sen jälkeen, kun Socorrossa, New Mexicossa, poliisi Lonnie Zamora ilmoitti paljon julkisuutta saaneesta CE3:sta. (Zamora kertoi nähneensä munanmuotoisen esineen maassa. Sen lähellä seisoi kaksi lapsenkokoista olentoa valkoisissa puvuissa.) Tukikohdan sotilas- ja tiedehenkilöstö tiesi, että laskeutuminen oli tulossa, mutta ”joku puhalsi ajan ja koordinaatit” ja ”kehittynyt sotilaspartioalus” oli laskeutunut väärään aikaan ja väärään paikkaan, jonka Zamora näki. Kun kolme UFOa ilmestyi Hollomanille kello kuudelta seuraavana aamuna, yksi laskeutui ja kaksi muuta leijuivat pään yläpuolella. Ufo-olentojen ja hallituspuolueen tapaamisen aikana kuolleiden avaruusolioiden säilyneet ruumiit oli luovutettu avaruusolioille, jotka puolestaan olivat palauttaneet jotain määrittelemätöntä. Viisi maa- ja ilmakameraa tallensi tämän tapahtuman.

Kirtlandin portilla Doty heilutti kättä vartijalle ja heidät päästettiin läpi. He menivät pieneen valkoiseen ja harmaaseen rakennukseen. Doty vei hänet siihen, mitä hän kuvaili ”pomoni toimistoksi”. Doty näytti olevan haluton keskustelemaan Ellsworthin tapauksesta, joka oli haastattelun näennäinen syy, mutta hänellä oli paljon sanottavaa muista asioista. Ensin hän pyysi Howea siirtymään tuolista, jolla hän istui, toiseen huoneen keskelle. Howe arveli, että tämä helpottaa heidän keskustelunsa salaamista, mutta Doty sanoi vain: ”Silmät näkevät ikkunoiden läpi.”

”Esimieheni ovat pyytäneet minua näyttämään tämän sinulle”, hän sanoi. Hän esitti ruskean kirjekuoren, jonka hän oli ottanut pöydän laatikosta, jonka ääressä hän istui, ja otti sieltä useita valkoisia paperiarkkeja. Kun hän ojensi ne Howelle, hän varoitti häntä, ettei niitä voinut kopioida; hän saattoi vain lukea ne hänen läsnäollessaan ja esittää kysymyksiä.

Asiakirjassa ei mainittu missään, mikä hallitus-, sotilas- tai tiedevirasto (jos sellainen oli) oli laatinut raportin, jonka otsikko oli A Briefing Paper for the President of the United States on the Subject of Unidentified Flying Vehicles. Otsikossa ei täsmennetty, kumpaa presidenttiä se koski, eikä asiakirjassa mainittu päivämäärää (ainakaan Howe muistaa sitä nykyään), joka olisi voinut yhdistää sen tiettyyn hallintoon.

Ensimmäisessä kappaleessa, joka oli kirjoitettu – kuten kaikki sen jälkeinenkin teksti – Howen mukaan ”kuivalla byrokraattisella kielellä”, lueteltiin päivämäärät ja paikat, joissa UFOt ja niiden matkustajat olivat syöksyneet maahan ja löydetty. Jälkimmäiset kuvattiin poikkeuksetta 3 1/2–4 jalkaa pitkiksi, harmaaihoisiksi ja karvattomiksi, joilla oli liian suuret päät, suuret silmät ja ei nenää. Asiakirjan seuraavalla sivulla todettiin, että näiden läheisestä aurinkokunnasta peräisin olevien olentojen tiedettiin olleen täällä jo tuhansia vuosia. Geneettisen manipuloinnin avulla ne olivat vaikuttaneet ihmisen evoluution kulkuun ja tavallaan luoneet meidät. Ne olivat myös auttaneet muovaamaan uskonnollisia vakaumuksiamme.

Heinäkuussa 1947 tapahtunut Roswellin onnettomuus mainittiin, mutta niin mainittiin myös toinen onnettomuus Roswellissa vuonna 1949. Tutkijat löysivät paikalta viisi ruumista ja yhden elossa olevan avaruusolennon, joka vietiin turvakotiin Los Alamosin kansalliseen laboratorioon Albuquerqueen pohjoiseen. Avaruusolennot, pienet harmaahihaiset humanoidit, tunnettiin nimellä ”Maapallon ulkopuoliset biologiset olennot” ja elossa oleva olento sai nimen ”EBE”. EBE ystävystyi (jos sitä sanaa voi käyttää) ilmavoimien upseerin kanssa, mutta olento kuoli tuntemattomista syistä 18. kesäkuuta 1952. (EBE:n ystävä, joka vuonna 1964 oli eversti, oli niiden joukossa, jotka olivat paikalla tervehtimässä Hollomanissa laskeutuneita avaruusolentoja.) Myöhemmin sitä alettiin kutsua EBE-1:ksi, koska myöhemmin toinen samanlainen olento, EBE-2, muutti turvataloon. Sen jälkeen kolmas, EBE-3, ilmestyi paikalle ja asui nyt salaa amerikkalaisella tukikohdalla.

Tiedotteessa kerrottiin, että muita onnettomuuksia oli tapahtunut yksi lähellä Kingmania Arizonassa ja toinen Texasin eteläpuolella Pohjois-Meksikossa. Siinä mainittiin myös Aztec-onnettomuus – hylyt ja ruumiit oli viety Los Alamosin laboratorioon ja Wright-Pattersonin lentotukikohtaan. Useat erittäin salaiset projektit käsittelivät näitä materiaaleja. Niihin kuuluivat Snowbird (tutkimus ja kehitys, joka perustui avaruusolentojen lahjaksi jättämän ehjän avaruusaluksen tutkimukseen) ja Aquarius (katto-operaatio, jonka puitteissa tutkimusta ja yhteydenpitoa koordinoitiin). Projekti Sigma oli käynnissä oleva sähköisen viestinnän hanke. Oli myös lopetettu Garnet-projekti, jonka tarkoituksena oli tutkia avaruusolentojen vaikutusta ihmisen evoluutioon. Asiakirjan mukaan avaruusolennot ovat ilmestyneet eri aikoina ihmiskunnan historiassa – 25 000, 15 000, 5000 ja 2500 vuotta sitten sekä nykyään – manipuloidakseen ihmisen ja muiden olentojen DNA:ta.

Yhdessä kappaleessa todettiin lyhyesti, että ”kaksi tuhatta vuotta sitten avaruusolennot loivat olennon”, joka lähetettiin tänne opettamaan rauhaa ja rakkautta. Toisaalla mainittiin ohimennen toinen avaruusolentojen ryhmä, jota kutsuttiin ”Pitkiksi”.

Lehdessä sanottiin, että Project Blue Book oli perustettu yksinomaan lieventämään ilmavoimien kritiikkiä ja kääntämään huomio pois todellisista projekteista. Doty mainitsi ”MJ-12:n” ja selitti, että ‘MJ’ tarkoitti ”Majority” (enemmistö). Se oli päätöksentekoelin, jonka jäsenistö koostui 12:sta erittäin korkea-arvoisesta hallituksen tiedemiehestä, upseerista ja tiedusteluvirkamiehestä. Nämä miehet tekivät päätökset salailusta ja yhteyksistä.

Doty sanoi, että Howe saisi tuhansia metrejä filmiä pudonneista levyistä, ruumiista, EBE-1:stä sekä Hollomanin laskeutumisesta ja tapaamisesta. Hän voisi käyttää tätä materiaalia dokumentissaan kertomaan, kuinka Yhdysvaltain viranomaiset saivat tietää, että Maapallolla vierailee muukalaisia, ja mitä he ovat tehneet asialle. ”Haluamme, että teet elokuvan”, Howe siteeraa hänen sanoneen.

Kun Howe kysyi, miksi juuri hän, eikä New York Times, Washington Post tai 60 Minutes, sai tämän vuosituhannen tarinan, Doty vastasi suoraan, että yksittäistä mediatyöntekijää on helpompi manipuloida ja diskreditoida kuin suurta organisaatiota, jolla on kalliit lakimiehet. Hän sanoi, että toinen suunnitelma tietojen julkaisemiseksi Emeneggerin ja Sandlerin kautta oli keskeytetty, koska poliittiset olosuhteet eivät olleet suotuisat.

Seuraavien viikkojen aikana Howe kävi useita puhelinkeskusteluja Dotyn kanssa, pääasiassa vanhojen elokuvien videonauhoiksi muuntamiseen liittyvistä teknisistä ongelmista. Hän puhui useaan otteeseen kolmen muun miehen kanssa, mutta ei tavannut heitä henkilökohtaisesti.

Doty ehdotti, että lopulta hän saisi ehkä luvan kuvata haastattelun EBE-3:n kanssa. Nykyinen elokuvaprojekti oli kuitenkin historiallinen, ja se käsitteli tapahtumia vuosilta 1949–1964. Jos hän kuitenkin jossain vaiheessa tapaisi EBE-3:n, hän ei voisi mitenkään valmistautua kohtaamaan avaruusolennon aiheuttamaa ”shokkia ja pelkoa”.

Howe oli tietysti ilmoittanut näistä poikkeuksellisista tapahtumista HBO:n yhteyshenkilöilleen, Jean Abounaderille ja tämän esimiehelle Bridgett Potterille. Howe kehotti heitä valmistautumaan oikeudellisesti ja muutoinkin elokuvan julkaisun varmasti aiheuttamiin seurauksiin. HBO:n edustajat kertoivat hänelle, että hänen olisi hankittava Yhdysvaltain hallitukselta aiesopimus, jossa sitouduttaisiin oikeudellisesti sitovasti julkaisemaan luvattu elokuvamateriaali. Kun Howe soitti Dotyyn asiasta, tämä vastasi: ”Hoidan asian.” Hän sanoi lähettävänsä kirjeen suoraan HBO:lle.

Sitten HBO ilmoitti, ettei se hyväksyisi elokuvan tuotantoon tarvittavia varoja ennen kuin kaikki todisteet olisi saatu käsiin, ja kuten Potter totesi, Howeella oli ”presidentin, puolustusministerin, ulkoministerin ja puolustusvoimien komentajien tuki” (Howe, 1989). Mutta Howe sai käskyn jatkaa kuitenkin. Nyt hän oli raivoissaan sekä HBO:lle että Dotylle.

Kun Howe soitti Dotylle tukikohtaan, tämä kertoi, että hänellä oli hyviä ja huonoja uutisia. Howe ja pieni kuvausryhmä saisivat pian haastatella eläkkeellä olevaa everstiä (silloista kapteenia), joka oli viettänyt kolme vuotta EBE-1:n parissa. Huono uutinen oli, että kesti kolme kuukautta, ennen kuin tuhannet metrit EBE-1:tä ja Hollomanin laskeutumista/kontaktia koskevaa filmiä olisi saatavilla. Ennen kuin Howe voisi katsoa kuvamateriaalia, hänen olisi allekirjoitettava kolme turvallisuusvakuutusta ja käytävä läpi taustatarkastus. Hänen olisi myös toimitettava valokuvat kaikista teknisistä avustajista, jotka tulisivat mukaan haastatteluun.

Haastattelu sovittiin ja peruttiin useita kertoja. Sitten kesäkuussa Doty soitti ja kertoi, että hän oli virallisesti poistunut projektista. Tämä oli isku, koska Doty oli ainoa, jolle hän voi soittaa. Hän ei tiennyt, miten ottaa yhteyttä muihin, ja joutui aina odottamaan, että he ottavat yhteyttä häneen.

Lokakuuhun mennessä yhteydenotot olivat vähentyneet. Samassa kuussa hänen sopimuksensa HBO:n kanssa päättyi. Hänellä oli vain Washingtonin yhteyshenkilön nimi. Maaliskuussa 1984 tämä henkilö soitti hänen toimistoonsa kolme kertaa, vaikka hän oli tuolloin poissa kaupungista tekemässä muuta kuin UFO-aiheista juttua. ”Palattuani kotiin”, hän kirjoittaa, ”sain tietää, että mies oli ottanut minuun yhteyttä kertoakseen, että elokuvaprojektissa tulisi lisää viivästyksiä marraskuun 1984 vaalien jälkeen” (Howe, 1989).

Howelle asia oli sillä selvä, lukuun ottamatta lyhyttä jatkoa. 5. maaliskuuta 1988 Doty kirjoitti ufologi Larry W. Bryantille, joka oli yrittänyt turhaan saada pääsyn Dotyn sotilastietoihin tiedonvapauslain nojalla, ja kiisti koskaan keskustelleensa hallituksen UFO-salaisuuksista tai luvanneensa kuvamateriaalia pudonneista lautasista, ruumiista ja elävistä EBEsistä. Howe vastasi antamalla valaehtoisen lausunnon tapaamisesta ja esittämällä kopiot kirjeenvaihdostaan tuolta ajalta sekä Dotyn että HBO:n kanssa.

Vuonna 1989 Moore sanoi, että ”vuoden 1983 alussa sain tietää, että Rick [Doty] oli mukana useiden muiden kanssa, mukaan lukien eräs denveriläinen tuttavani ja ainakin yksi Washington D.C.:stä käsin toimiva henkilö, monimutkaisessa disinformaatiokampanjassa, joka kohdistui merkittävään UFO-tutkijaan, jolla oli tuolloin läheiset yhteydet suureen televisioyhtiöön, joka oli kiinnostunut tekemään UFO-dokumenttia.” Hän viittasi tietysti Hoween. Tapaus oli vastatiedustelun salainen operaatio, osa ”disinformaation muuria”, jonka tarkoituksena oli ‘sekoittaa’ Bennewitzin tapaus ja ”kyseenalaistaa hänen uskottavuutensa”. Howen kiinnostuksen Bennewitzin työhön vuoksi, Mooren mukaan, ”tietyt tiedusteluyhteisön jäsenet olivat huolissaan siitä, että tarina hänen sieppaamistaan matalataajuisista sähkömagneettisista säteilyistä Kirtland/Sandia-kompleksin Coyote Canyon -alueelta päätyisi osaksi elokuvaa. Koska tämä puolestaan saattaisi vaikuttaa muihin (mahdollisesti jopa venäläisiin) yrittämään samanlaisia kokeita, joku johtavassa asemassa oleva henkilö ilmeisesti katsoi, että se oli pysäytettävä ennen kuin se karkasi käsistä.” Moore totesi havainnoissaan, että ”hallitus näytti olevan päättänyt katkaista [Howen] ja [HBO:n] väliset siteet” (Moore, 1989b).

Mooreen mukaan Dotyn väitettä, että Howe olisi vääristellyt heidän tapaamistaan, ei voitu ottaa vakavasti, koska Doty oli sitoutunut turvallisuusvalaan eikä voinut keskustella asiasta vapaasti. Moore sanoi, että Aztec-onnettomuus, jonka tiedettiin kiistattomasti olevan keksitty, oli jotain, jonka Doty oli lisännyt asiakirjaan saatuaan Moorelta tietää tämän äskettäisestä tutkimuksesta huijauksesta.

Joulukuussa 1984, keskellä jatkuvaa yhteydenpitoa omiin lähteisiinsä (Doty ja useat muut), jotka väittivät vuotaneensa peittelyn salaisuuden, Mooren kumppani Jaime Shandera sai rullan 35 mm:n filmiä, joka sisälsi, kuten kävi ilmi, 18. marraskuuta 1952 päivätyn ja presidentiksi valitulle Eisenhowerille tarkoitetun tiedotteen. Väitetyn kirjoittajan, amiraali Roscoe H. Hillenkoetterin, mukaan presidentin määräyksestä 24. syyskuuta 1947 oli perustettu ”Operaatio Majestic-12”, johon kuului tusina huippututkijoita, upseereita ja tiedusteluasiantuntijoita. Sen tehtävänä oli tutkia Roswellin jäännöksiä ja neljää humanoidista ruumista, jotka oli löydetty läheltä. Asiakirjassa kerrotaan, että MJ12-jäsenen ja fysiologi Detlev Bronkin johtama tiimi ”on ehdottanut, että näitä olentoja kutsuttaisiin vakiintuneesti ‘Maapallon ulkopuolisiksi biologisiksi olentoiksi’ (Extraterrestrial Biological Entities, EBE) siihen asti, kunnes lopullisesta nimityksestä päästään yksimielisyyteen”. Asiakirjassa mainitaan myös lyhyesti 6. joulukuuta 1950 tapahtunut onnettomuus Texasin ja Meksikon rajalla. Elävistä avaruusolioista tai viestinnästä niiden kanssa ei kuitenkaan mainita mitään.

Heinäkuussa 1985 Moore ja Shandera matkustivat lähteidensä vihjeiden perusteella Washingtoniin ja viettivät muutaman päivän tutkien äskettäin salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja Record Group 341 -arkistossa, mukaan lukien USAF:n päämajasta peräisin olevat erittäin salaiset ilmavoimien tiedustelutiedot. He tutkivat 126. laatikon sisällön ja löysivät sieltä presidentin erityisavustajan Robert Cutlerin 14. heinäkuuta 1954 päivätyn lyhyen muistion kenraali Nathan Twiningille. Siinä sanotaan: ”Presidentti on päättänyt, että MJ-12/SSP [Special Studies Project] -briefing pidetään jo aiemmin sovitun 16. heinäkuuta pidettävän Valkoisen talon kokouksen aikana eikä sen jälkeen, kuten aiemmin oli tarkoitus. Tarkemmat järjestelyt selitetään teille saapumisenne yhteydessä. Oletamme, että hyväksytte edellä mainitun järjestelymuutoksen” (Friedman, 1987).

Cutler/Twiningin muistio, kuten sitä kutsuttiin kiistoissa, jotka puhkesivat Mooren julkaistua MJ-12-asiakirjan maailmalle keväällä 1987, on ainoa virallinen asiakirja – jota ei pidä sekoittaa kiistanalaisiin asiakirjoihin, kuten 17. marraskuuta 1980 päivättyyn Aquarius-asiakirjaan – jossa mainitaan MJ-12. (Useat MJ-12-tapauksen kriitikot ovat kyseenalaistaneet myös muistion aitouden, mutta toistaiseksi ilman yksiselitteistä menestystä.) Muistiossa ei tietenkään kerrota, mikä MJ12-erityistutkimusprojekti oli.

Juuri ennen kuin Moore julkaisi MJ-12-tietopaketin, toinen kopio vuodettiin brittiläiselle ufologille Timothy Goodille, joka vei kopionsa lehdistölle. Ensimmäinen lehtiartikkeli aiheesta ilmestyi London Observerissa 31. toukokuuta 1987, ja pian siitä kirjoitettiin New York Timesissa, Washington Postissa ja ABC-TV:n Nightline-ohjelmassa. Sekä ammattimaiset skeptikot että monet ufologit tuomitsivat sen, vaikkakaan kovin vakuuttavasti. Kiista jatkui ratkaisemattomana pitkälle vuoteen 1989, kun kriitikot huomasivat, että presidentti Trumanin allekirjoitus 24. syyskuuta 1947 annetussa presidentin määräyksessä (liitteenä tiedotteeseen) oli täsmälleen sama kuin hänen allekirjoituksensa kiistattomassa, UFOihin liittymättömässä 1. lokakuuta 1947 päivätyssä kirjeessä hänen tiedeneuvonantajalleen (ja oletetulle MJ-12-jäsenelle) Vannevar Bushille. Kaiken perusteella väärentäjä oli liittänyt aidon allekirjoituksen väärennettyyn kirjeeseen. MJ-12-asiakirja alkoi näyttää jälleen yhdeltä disinformaatiokavalta.

Vaikka Moore oli hyvin tietoinen UFO-yhteisössä leviävistä vääristä tiedoista, hän oli edelleen vakuuttunut siitä, että ainakin osa hänen omien lähteidensä antamista tiedoista oli aitoja. Vuonna 1988 hän antoi kaksi lähdettään, ”Falconin” (joidenkin mukaan kersantti Doty) ja ”Condorin” (myöhemmin väitettiin olevan entinen Yhdysvaltain ilmavoimien kapteeni Robert Collins), televisioyhtiön käyttöön. (Moore ja Shandera olivat antaneet heille lintujen nimet ja kutsuivat lähteitä yhdessä ”linnuiksi”.) UFO Cover-up . . . Live, kahden tunnin ohjelma, esitettiin lokakuussa 1988, ja siinä Falcon ja Condor, kasvot varjostettuina ja äänet muutettuina, kertoivat samat tarinat, joilla he olivat viihdyttäneet Moorea ja Shanderia. Ohjelma, jota lähes kaikki pitivät naurettavana ja nolona, muistetaan parhaiten informanttien väitteistä, että muukalaiset pitivät muinaisesta tiibetiläisestä musiikista ja mansikkajäätelöstä. Kriitikot pitivät jälkimmäistä väitettä erityisen huvittavana.

John Learin salaliittoteoria

UFO-piireissä tapahtumat ottivat vieläkin oudomman käänteen samana vuonna, kun vieläkin villejä tarinoita alkoi kiertää. Ensimmäisenä niistä kertoi John Lear, CIA:n taustalla oleva lentäjä ja ilmailulegenda William P. Learin vieraantunut poika. Lear oli tullut esiin kaksi tai kolme vuotta aiemmin, mutta lukuun ottamatta kuuluisaa isäänsä hän ei näyttänyt erottuvan mitenkään sadoista muista UFO-harrastajista, jotka tilaavat alan julkaisuja ja osallistuvat konferensseihin. Sitten hän alkoi väittää, että nimettömät lähteet olivat kertoneet hänelle poikkeuksellisista tapahtumista, jotka saivat Dotyn ja lintujen kertomukset kuulostamaan tylsiltä ja merkityksettömiltä anekdooteilta.

Learin mukaan vuosien varrella oli pudonnut maahan ei vain muutama, vaan kymmeniä lentäviä lautasia. Vuonna 1962 Yhdysvaltain hallitus käynnisti Project Redlight -hankkeen löytääkseen keinon lentää löydettyjä aluksia, joista osa oli suhteellisen ehjiä. Samanlainen projekti on olemassa vielä nykyäänkin, ja sitä johdetaan erittäin salaisesta sotilastukikohdasta; yksi on Area 51 (tarkemmin sanottuna S4-niminen laitos) Nevadan testialueella ja toinen on perustettu Dulcen lähelle New Mexicoon. Nämä alueet eivät valitettavasti ole enää hallituksen tai edes ihmiskunnan hallinnassa. 1960-luvun lopulla niin salainen virasto, että edes presidentti ei ehkä tiennyt siitä, oli solminut sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Vastineeksi avaruusteknologiasta salainen hallitus sallisi (tai ainakaan ei puuttuisi asiaan) rajoitetun määrän ihmisten sieppauksia; avaruusolentojen oli kuitenkin toimitettava luettelo sieppauksien kohteista.

Kaikki sujui suhteellisen hyvin muutaman vuoden ajan. Sitten vuonna 1973 hallitus huomasi, että tuhansia henkilöitä, jotka eivät olleet avaruusolentojen listalla, oli siepattu. Tästä aiheutuneet jännitteet johtivat riitaan vuonna 1978 tai 1979. Avaruusolennot vangitsivat ja tappoivat 44 huippututkijaa sekä joukon Delta-joukkojen sotilaita, jotka olivat yrittäneet vapauttaa heidät. Siitä lähtien on tehty kiihkeitä ponnisteluja, joista näkyvin on strateginen puolustusaloite (”Star Wars”), kehittämään puolustus avaruusolentoja vastaan, jotka ovat kiireisiä asettamaan siepatuille (jopa joka kymmenes amerikkalainen) implantteja heidän käyttäytymisensä hallitsemiseksi. Lähitulevaisuudessa näitä ihmisiä käytetään johonkin tuntemattomaan, ilmeisesti synkkään, avaruusolentojen tarkoitukseen.

Kaikkea tätä pahempaa on kuitenkin avaruusolentojen kiinnostus ihmislihaan. Sukupuolielimet ja muut elimet otetaan sekä ihmisiltä että karjalta ja käytetään androidien luomiseen Area 51:n ja Dulcen maanalaisissa laboratorioissa sijaitsevissa jättimäisissä säiliöissä. Muinaisen, evoluutionsa loppuvaiheessa olevan rodun edustajat käyttävät ihmiskehon osia myös biologisen nuorentamisen menetelmänä. (”Pysyäkseen hengissä”, hän sanoi, ”he käyttävät entsyymiä tai hormonaalista eritettä, jota he saavat ihmisistä ja eläimistä ottamastaan kudoksesta. Eritteet sekoitetaan sitten vetyperoksidin kanssa ja annostellaan iholle levittämällä tai kastamalla kehon osia liuokseen. Keho imee liuoksen ja erittää jätteet takaisin ihon kautta” [Berk ja Renzi, 1988].)

Yksi Learin tärkeimmistä lähteistä oli Bennewitz, joka oli kuullut nämä pelottavat tarinat ensimmäisen kerran AFOSI:n henkilöstöltä Kirtlandissa 1980-luvun alussa. Tähän mennessä Bennewitzista oli tullut eräänlainen guru pienelle ryhmälle UFO-harrastajia, muun muassa Linda Howelle, jotka uskoivat, että avaruusolennot silpoivat karjaa, eivätkä nähneet mitään ongelmaa siinä, että ne saattaisivat tehdä samaa ihmisille. Myös Lear, jonka poliittiset näkemykset ovat keskustasta kaukana oikealla, yhdisti UFO-uskomuksensa salaliittoteorioihin pahantahtoisesta salaisesta amerikkalaisesta hallituksesta, joka yritti käyttää avaruusolentoja omiin tarkoituksiinsa, mukaan lukien maailman väestön orjuuttaminen huumeriippuvuuden avulla. Merkittävä osa oikeistolaisesta salaliittokirjallisuudesta, josta osassa oli hätäisesti peiteltyjä antisemitistisiä vivahteita, esitti samanlaisia syytöksiä. Lear itse ei ollut antisemitisti, mutta hän jakoi salaliittoteorioita niiden kanssa, jotka olivat.

Toinen hänen väittämistään lähteistä oli nimetön fyysikko, joka Learin mukaan oli todella työskennellyt S4:ssä. Monille ufologeille, jotka hylkäsivät Learin tarinat paranoidisina, hulluna tai keksittyinä (vaikka Lear itse oli selvästi vilpitön), tämän fyysikon olemassaolo herätti laajaa skeptisyyttä. Kävi ilmi, että hän todella oli olemassa. Hänen nimensä on Robert Lazar, joka toimittaja George Knappin KLAS-TV:ssä, ABC:n tytäryhtiössä Las Vegasissa, 11. ja 13. marraskuuta 1989 julkaiseman uutisen mukaan väittää työskennelleensä Area 51:ssä avaruusolentojen teknologiaprojekteissa. Lazar, jonka tarinaa tutkivat sekä ufologit että valtavirran toimittajat, ei ole tukenut Learin väitteitä ihmisten ja avaruusolentojen välisistä sopimuksista, ihmisiä syövistä avaruusolentoista tai muista vastaavista, ja hän on ottanut etäisyyttä Leariin ja tämän kumppaneihin. Hänen väitteensä ovat useimpien mittapuiden mukaan fantastisia, mutta Learin väitteisiin verrattuna ne ovat vaatimattomia.

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

EBEt, Maan ulkopuoliset olennot, osa 2

28.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

Jatkoa ensimmäiselle osalle.

Bennewitzin tapaus

1970-luvun lopulla Paul Bennewitz, fyysikkokoulutuksen saanut albuquerquelainen liikemies, vakuuttui siitä, että hän seurasi sähkömagneettisia signaaleja, joita Maan ulkopuoliset olennot käyttivät sieppaamiensa henkilöiden ohjaamiseen. Bennewitz yritti tulkita näitä signaaleja ja uskoi onnistuvansa. Samaan aikaan hän alkoi nähdä UFOja, jotka hänen mielestään liikkuivat Manzanon ydinaseiden varastointilaitoksen ja Kirtlandin lentotukikohdan lähellä sijaitsevan Coyote Canyonin testialueen ympäristössä, ja hän kuvasi niitä.

Bennewitz raportoi kaikesta tästä Tucsonissa sijaitsevalle Aerial Phenomena Research Organizationille (APRO), jonka johtajat eivät olleet vaikuttuneita ja arvioivat Bennewitzin harhailevan. Mutta Kirtlandissa Bennewitzin väitteisiin, tai ainakin joihinkin niistä, suhtauduttiin vakavammin. 24. lokakuuta 1980 Bennewitz otti yhteyttä ilmavoimien erikoistutkintatoimiston (AFOSI) agenttiin, kersantti Richard Dotyyn (jonka edellinen komennuksena oli ollut Ellsworthissa) saatuaan häneltä tiedon tukikohdan turvallisuuspäällikkö majuri Ernest Edwardsilta ja kertoi, että hänellä oli todisteita siitä, että Manzanon aseiden varastoalueella tapahtui jotain mahdollisesti uhkaavaa. Majuri Thomas A. Csehin (tukikohdan tutkintaosaston komentajan) allekirjoittama ”Monikäyttöinen sisäinen OSI-lomake”, päivätty 28. lokakuuta 1980 ja myöhemmin julkaistu tiedonvapauslain nojalla, toteaa:

”26. lokakuuta 1980 SA [erikoisagentti] Doty haastatteli ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksen tieteellisen neuvonantajan, päällikön JERRY MILLERIN, GS-15:n, avustuksella tohtori BENNEWITZiä hänen kotonaan Albuquerquen Four Hills -alueella, joka on Manzanon tukikohdan pohjoisrajan vieressä. (HUOMAUTUS: MILLER on entinen Project Blue Book USAF:n tutkija, joka on määrätty Wright-Pattersonin lentotukikohtaan (W-PAFB), Ohioon, ulkomaisen teknologian osaston [FTD] palvelukseen. Herra MILLER on yksi maan lounaisosan osaavimmista ja puolueettomimmista ilmassa olevien esineiden tutkijoista.) Tohtori BENNEWITZ on tehnyt itsenäistä tutkimusta ilmassa tapahtuvista ilmiöistä viimeiset 15 kuukautta. Tohtori BENNEWITZ esitti myös useita elektronisia tallenteita, joiden väitetään osoittavan Manzanon/Coyote Canyonin alueelta lähtevää voimakasta sähkömagnetismia. Tohtori BENNEWITZ esitti myös useita valokuvia lentävistä esineistä, jotka on otettu Albuquerquen alueella. Hänellä on useita elektronisia valvontalaitteita suunnattuna Manzanoon ja yrittää tallentaa korkeataajuisia sähköpulsseja. Tri BENNEWITZ väittää, että nämä ilmassa olevat esineet tuottavat näitä pulsseja… Analysoituaan tri BENNEWITZin keräämät tiedot herra MILLER kertoi, että todisteet osoittavat selvästi, että jonkinlaisia tunnistamattomia ilmassa olevia esineitä tallentui filmille; ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä siitä, aiheuttavatko nämä esineet uhan Manzanon/Coyote Canyonin alueille. Herra MILLER katsoi, että sähköiset tallenteet eivät olleet vakuuttavia ja ne olisi voitu kerätä useista perinteisistä lähteistä. Alueelta ei ole raportoitu muita havaintoja näiden lisäksi.”

Marraskuun 10. päivänä Bennewitz kutsuttiin tukikohtaan esittelemään löydöksiään pienelle ryhmälle upseereita ja tiedemiehiä. Tasan viikkoa myöhemmin Doty ilmoitti Bennewitzille, että AFOSI oli päättänyt olla jatkamatta asian käsittelyä. Myöhemmin Doty kertoi saaneensa puhelun silloiselta New Mexicon senaattorilta Harrison Schmittiltä, joka halusi tietää, mitä AFOSI aikoi tehdä Bennewitzin väitteiden johdosta. Saatuaan tiedon, ettei tutkintaa ollut suunnitteilla, Schmitt puhui prikaatikenraali William Brooksherin kanssa tukikohdan turvallisuudesta. Seuraavana heinäkuussa New Mexicon toinen senaattori, Pete Domenici, tutki asiaa ja tapasi lyhyesti Dotyn ennen kuin kiiruhti keskustelemaan Bennewitzin kanssa henkilökohtaisesti. Domenici menetti myöhemmin kiinnostuksensa ja hylkäsi asian.

Bennewitz oli myös tietoinen väitetyistä karjan silpomisista, joista oli raportoitu Yhdysvaltojen länsiosissa. Kerran hän tapasi nuoren äidin, joka kertoi hänelle, että eräänä toukokuun iltana 1980, nähtyään kuusivuotiaan poikansa kanssa useita UFOja pellolla ja yhden lähestyessä heitä, he kärsivät hämmennyksestä ja suuntavaistosta, minkä jälkeen he kärsivät jopa neljä tuntia kestäneestä amnesiajaksosta. Bennewitz vei kaksikon Wyomingin yliopiston psykologin R. Leo Sprinklen luokse, joka hypnotisoi heidät ja sai yksityiskohtaisen sieppaustarinan äidiltä ja hajanaisen tarinan pieneltä pojalta. Sieppauksen alkuvaiheessa he havaitsivat avaruusolentojen ottavan vasikan UFOon ja silpovan sen eläimen ollessa vielä elossa poistaen eläimen sukupuolielimet. Äidin mukaan väitetyn kokemuksen aikana heidät vietiin UFOjen avulla maanalaiselle alueelle, jonka hän uskoi olevan New Mexicossa. Hän pakeni hetkeksi vangitsijoiltaan ja pakeni alueelle, jossa oli vesisäiliöitä. Hän katsoi yhteen heistä ja näki ruumiinosia, kuten kieliä, sydämiä ja sisäelimiä, ilmeisesti karjasta. Mutta hän havaitsi myös ihmiskäsivarren, johon oli kiinnitetty käsi. Siellä oli myös ”kaljun pään päälaki”, ilmeisesti yhdeltä kaljulta avaruusolennolta, mutta ennen kuin hän ehti saada varmuutta, hänet raahattiin pois. Hän sanoi, että tankissa olevat esineet ”kauhistuttivat minua, tekivät minut sairaaksi ja pelottivat minut kuoliaaksi” (Howe, 1989). Myöhemmin hän ihmetteli muita tankkeja ja niiden sisältöä.

William Moore ja MJ-12

Myöhään kesällä 1979 William L. Moore oli jättänyt opettajantyönsä pienessä minnesotalaisessa kaupungissa ja muuttanut Arizonaan, missä hän toivoi voivansa jatkaa kirjailijan uraansa. Moore oli vahvasti mukana tutkimassa heinäkuussa 1947 New Mexicossa tapahtunutta ilmeistä UFO-onnettomuutta, tapausta, jonka hän ja Charles Berlitz kertoisivat seuraavana vuonna teoksessaan The Roswell Incident. Muutettuaan lounaaseen Mooresta tuli läheinen Coralin ja James Lorenzenin kanssa Aerial Phenomena Research Organizationista (APRO), ja aikanaan Moorea pyydettiin liittymään APRO:n hallitukseen. Lorenzenit kertoivat hänelle Bennewitzin väitteistä. Jim Lorenzenin mielestä Bennewitz oli ”altis tekemään suuria loogisia hyppyjä epätäydellisen tiedon perusteella” (Moore, 1989a).

Roswellin tapaus julkaistiin kesällä 1980, ja syyskuussa Smithsonian-instituutissa oli määrä pitää UFOja käsittelevä väittelytilaisuus. Moore matkusti Arizonan-kodistaan Washington D.C:hen osallistuakseen väittelyyn ja matkan varrella mainosti uutta kirjaansa radio- ja televisio-ohjelmissa. Seitsemän vuotta myöhemmin antamansa kertomuksen mukaan hänen matkansa aikana alkoi poikkeuksellinen tapahtumasarja.

Hän oli tehnyt radio-ohjelmaa Omahassa ja oli aseman aulassa matkalaukku kädessään matkalla koneeseen, jonka piti lähteä tunnin sisällä, kun vastaanottovirkailija kysyi, oliko hän herra Moore. Hänelle tuli puhelu. Soittaja oli mies, joka väitti olevansa eversti läheisestä Offuttin lentotukikohdasta. Hän sanoi: ”Mielestämme olet ainoa, joka tuntuu tietävän mistä puhuu.” Hän kysyi, voisivatko hän ja Moore tavata ja keskustella asioista lisää. Moore sanoi, että koska hän lähtisi kaupungista muutaman minuutin kuluttua, se ei olisi mahdollista, vaikka hän kirjoittikin miehen puhelinnumeron muistiin.

Moore jatkoi matkaa Washingtoniin. Paluumatkalla 8. syyskuuta hän esiintyi radio-ohjelmassa Albuquerquessa. Poistuessaan studiosta vastaanottovirkailija kertoi hänelle, että hänelle oli puhelu. Soittaja, joka esittäytyi henkilönä läheisestä Kirtlandin lentotukikohdasta, sanoi: ”Luulemme, että olet ainoa, josta olemme kuulleet ja joka näyttää tietävän mistä puhuu.” Moore vastasi: ”Missä olen kuullut tuon aiemmin?”

Pian sen jälkeen Moore ja henkilö, jota hän kutsui nimellä ”Falcon”, tapasivat paikallisessa ravintolassa. Falcon, joka myöhemmin väitettiin (vaikka Moore kiisti tämän) olevan Yhdysvaltain ilmavoimien kersantti Richard Doty, sanoi pukeutuvansa punaiseen solmioon. Tämä ensimmäinen tapaaminen oli alku pitkäaikaiselle suhteelle Mooren (ja vuodesta 1982 lähtien myös hänen kumppaninsa Jaime Shanderan) ja kymmenen hämärän ryhmän jäsenen välillä, joiden väitettiin olevan yhteydessä sotilastiedusteluun ja vastustavan UFO-salailun jatkamista. Tästä vuorovaikutuksesta syntynyt tarina menee näin:

Ensimmäinen UFO-onnettomuus, jossa oli mukana pieniä, harmaaihoisia humanoideja, tapahtui Coronan lähellä New Mexicossa vuonna 1947 (ns. Roswellin tapaus). Kaksi vuotta myöhemmin löydettiin elossa oleva humanoidi, joka pidettiin Los Alamosissa sen kuolemaan asti 1950-luvun alussa. Se nimettiin EBE:ksi, lyhenteeksi sanoista ”extraterrestrial biological entity” (Maapallon ulkopuolinen biologinen olento), ja se oli ensimmäinen kolmesta, jotka Yhdysvaltain hallitus on pitänyt hallussaan siitä lähtien. Ilmavoimien kapteeni, nykyisin eläkkeellä oleva eversti, oli EBE-1:n vakioseuralainen. Aluksi kommunikointi sen kanssa oli lähes mahdotonta, mutta sitten sen kurkkuun implantoitiin puhelaite, jonka avulla se pystyi puhumaan eräänlaista englantia. Kävi ilmi, että EBE-1, joka vastasi avaruusaluksen mekaanikkoa, kertoi tietonsa vierailun luonteesta ja tarkoituksesta.

Vastauksena Roswellin tapaukseen MJ-12 – MJ tarkoittaa ”Majestic” – perustettiin presidentti Harry Trumanin määräyksellä 24. syyskuuta 1947. MJ-12 toimii päätöksentekoelimenä. Project Aquarius on kattoryhmä, jossa kaikki ET-asioita käsittelevät osastot hoitavat erilaisia tehtäviään. Project Sigma hoitaa elektronista viestintää avaruusolentojen kanssa. Se on osa jatkuvaa yhteysprojektia, jota on hoitanut NSA vuodesta 1964 lähtien, sen jälkeen kun avaruusolennot laskeutuivat Hollomanin lentotukikohtaan huhtikuun lopussa samana vuonna.

Yhdeksän avaruusolentojen rotua vierailee Maapallolla. Yksi näistä roduista, pienet harmaaihoiset olennot Zeta Reticulin kolmannelta planeetalta, ovat olleet täällä jo 25 000 vuotta ja vaikuttaneet ihmisen evoluution suuntaan. He auttavat myös muovaamaan uskonnollisia vakaumuksiamme. Jotkut salailun takana olevat tärkeät henkilöt haluavat sen loppuvan ja valmistavat amerikkalaisia muukalaisten läsnäolon todellisuuteen suosittujen viihdeohjelmien avulla, kuten elokuvilla Kolmannen asteen yhteys, jonka huipentuma on ohuesti peitelty versio Hollomanin laskeutumisesta, ja ET.

CIA:n päämajassa Langleyissä, Virginiassa, on paksu kirja nimeltä ”The Bible”, joka on kokoelma kaikista erilaisista projektiraporteista.

Hänen oman kertomuksensa mukaan, jonka hän kertoi vasta vuonna 1989, Moore teki yhteistyötä AFOSI-lähteidensä kanssa – mukaan lukien erityisesti Richard Doty – ja toimitti heille tietoja. He kertoivat hänelle, että Bennewitz herätti huomattavaa kiinnostusta. Moore sai ymmärtää, että hänen osuutensa sopimuksesta oli vakoilla Bennewitzia ja APROa sekä, Mooren sanoin, ”vähemmässä määrin useita muita henkilöitä” (Moore, 1989a). Hän sai tietää, että useat valtion virastot olivat kiinnostuneita Bennewitzin toiminnasta ja halusivat tukottaa hänet väärillä tiedoilla – tiedustelukielellä disinformaatiolla – hämmentääkseen häntä. Moore sanoo, ettei hän ollut yksi disinformaation toimittajista, mutta hän tunsi joitakin heistä, kuten Doty.

Bennewitz oli jo itse alkanut kehitellä paranoidista tulkintaa siitä, mitä hän luuli näkevänsä ja kuulevansa, ja hänelle välitetty disinformaatio perustui tähän. Hänen lähteensä kertoivat hänelle, että Yhdysvaltain hallitus ja pahantahtoiset avaruusolennot ovat solmineet epävakaan liiton hallitakseen planeettaa, että avaruusolennot tappavat ja silpovat paitsi karjaa myös ihmisiä, joiden elimiä he tarvitsevat pidentääkseen elämäänsä, ja että he jopa syövät ihmislihaa. Nevadan ja New Mexicon hallituksen laitosten maanalaisissa tukikohdissa ihmis- ja avaruusolentojen tiedemiehet tekevät yhdessä kauhistuttavia kokeita, kuten luovat sieluttomia androideja ihmisten ja eläinten ruumiinosista. Avaruusolennot sieppaavat jopa yhden amerikkalaisen 40:stä ja istuttavat heihin laitteita, jotka hallitsevat ihmisten käyttäytymistä. CIA:n aivopesu ja muut hallintatekniikat tekevät samaa, muuttaen elämän maapallolla väkivallan ja irrationaalisuuden painajaiseksi. Kuten Moore huomauttaa, se oli ”villimpi scifi-skenaario, jonka kukaan voisi kuvitella”.

Mutta Bennewitz uskoi siihen. Hän tuli yhä pakkomielteisemmäksi ja yritti varoittaa merkittäviä henkilöitä lähestyvästä uhasta näyttämällä valokuvia, jotka hänen mielestään kertoivat ihmisten ja avaruusolentojen toiminnasta Kirtlandin alueella, mutta jotka puolueettomien tarkkailijoiden mielestä kuvasivat luonnollisia kalliomuodostelmia ja muita arkisia ilmiöitä. Lopulta Bennewitz joutui sairaalahoitoon, mutta vapautuessaan hän jatkoi toimintaansa, joka jatkuu edelleen. Pian tämä kammottava skenaario levisi laajemmin UFO-yhteisöön ja sen ulkopuolelle ja keräsi pienen mutta sitoutuneen joukon uskovia. Mutta se tapahtui vasta 1980-luvun lopulla, eikä Bennewitz ollut siitä vastuussa.

Vuonna 1981 Lorenzenit saivat nimettömän kirjeen henkilöltä, joka esittäytyi ”Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjäksi, joka oli määrätty Kirtlandin lentotukikohdan 1550. lentomiehistön koulutus- ja testausosastoon”. ”Lentäjä” kertoi: ”16. heinäkuuta 1980 kello 10.30–10.45 Craig R. Weitzel, siviili-ilmailupartion kadetti Dobbinsin lentotukikohdasta Georgiasta, joka oli vierailulla Kirtlandin lentotukikohdassa New Mexicossa, havaitsi himmeän metallinvärisen UFOn lentävän etelästä pohjoiseen lähellä Pecosta New Mexicossa. Pecosissa on salainen koulutuspaikka 1550. lentomiehistön koulutus- ja testausyksikölle, Kirtlandin lentotukikohta, New Mexico. WEITZEL oli kymmenen muun henkilön kanssa, mukaan lukien USAF:n aktiivipalveluksessa olevat lentomiehistön jäsenet, ja kaikki todistivat havainnon. WEITZEL otti muutamia kuvia kohteesta. WEITZEL meni lähemmäksi UFOa ja havaitsi sen laskeutuvan noin 250 jaardin päähän, luoteeseen koulutusalueesta. WEITZEL havaitsi metallipuvussa olevan henkilön poistuvan aluksesta ja kävelevän muutaman metrin päähän. Henkilö oli aluksen ulkopuolella vain muutaman minuutin. Kun henkilö palasi, alus lähti lentoon kohti luoteista. Kirjeen kirjoittaja sanoi olleensa Weitzelin kanssa, kun UFO lensi heidän yläpuolellaan, mutta hän ei ollut ollut mukana havainnoimassa laskeutumista.

Kirjeessä kerrottiin edelleen, että seuraavan päivän myöhään illalla pitkä, tumma, mustapukuinen ja aurinkolaseja käyttävä mies vieraili Weitzelin luona Kirtlandissa. Muukalainen väitti olevansa ”herra Huck” Sandia Laboratoriesista, joka oli salainen energiaministeriön alihankkija tukikohdassa. Herra Huck kertoi Weitzelille nähneensä jotain, mitä hänen ei olisi pitänyt nähdä, nimittäin salaisen lentokoneen Los Alamosissa, ja vaati kaikki valokuvat itselleen. Weitzel vastasi, ettei hän ollut ottanut yhtään valokuvaa, vaan valokuvaaja oli lentäjä, jonka nimeä hän ei tiennyt. ”Henkilö varoitti Weitzelia, ettei hän saisi mainita havaintoa kenellekään, tai Weitzel joutuisi vakaviin vaikeuksiin”, kirjoittaja jatkoi. ”Kun henkilö oli poistunut Weitzelin huoneesta, Weitzel ihmetteli, mistä henkilö tiesi havainnosta, koska Weitzel ei ollut kertonut siitä kenellekään. Weitzel pelästyi ajatellessaan henkilön esittämää uhkaa. Weitzel soitti Kirtlandin lentotukikohdan turvallisuuspoliisille ja ilmoitti heille tapahtuneesta. He välittivät tapauksen ilmavoimien erityistutkintavirastolle (AFOSI), joka tutkii turvallisuuspoliisin mukaan tällaisia asioita. OSI:n erikoisagentti Dody [sic] puhui Weitzelin kanssa ja otti vastaan ilmoituksen. Dody [sic] hankki myös kaikki UFO:sta otetut valokuvat. Dody [sic] kertoi Weitzelille tutkivansa asiaa. Siihen kaikki tieto tapahtumasta loppui.

Mutta se ei ollut kaikki, mitä kirjeen kirjoittaja halusi sanoa. Hän lisäsi: ”Minulla on kaikki syyt uskoa, että Yhdysvaltain ilmavoimat salaa jotain. Olen tutkinut tätä asiaa pitkään ja tiedän, että siinä on enemmän kuin ilmavoimat kertovat. Olen kuullut huhuja, mutta vakavia huhuja täällä Kirtlandissa, että USAF:lla on Manzano-varastossa, joka sijaitsee Kirtlandin lentotukikohdan syrjäisellä alueella, varastoituna pudonnut UFO. Alue on USAF:n turvallisuusjoukkojen tiukasti vartioima. Olen puhunut kahden Sandia Laboratoriesin työntekijän kanssa, jotka myös varastoivat salaisia esineitä Manzanossa, ja he kertoivat minulle, että Sandia on tutkinut useita UFOja viimeisten 20 vuoden aikana. Yksi, joka syöksyi maahan lähellä Roswellia New Mexicossa 50-luvun lopulla, tutkittiin Sandian tutkijoiden toimesta. Kyseinen alus on edelleen varastoituna Manzanossa.

”Minulla on syytä uskoa, että OSI suorittaa erittäin salaisen tutkimuksen UFO-havainnoista. OSI otti tehtävän hoitaakseen, kun Project Blue Book lopetettiin. Tämän kertoi minulle komentajani, eversti Bruce Purvine. Eversti Purvine kertoi myös, että tutkimus oli niin salainen, että useimmat OSI:n työntekijät eivät edes tienneet siitä. Mutta eversti Purvine kertoi minulle, että Kirtlandin lentotukikohdassa, AFOSI District 17:ssä, on erityinen salainen osasto, joka tutkii havaintoja tällä alueella. He ovat tutkineet myös karjan silpomisia New Mexicossa.”

Vuonna 1985 tutkija Benton Jamison löysi Craig Weitzelin, joka vahvisti nähneensä todellakin UFOn vuonna 1980 ja ilmoittaneensa siitä kersantti Dotylle. Hänen havainto oli mielenkiintoinen, mutta ei niin dramaattinen kuin kirjeessä kuvattu CE3-tapaus: Weitzel näki hopeanvärisen esineen noin 3 000–4 500 metrin korkeudessa. Muutaman minuutin liikkumisen jälkeen, hän kertoi Jamisonille, se ”kiihdytti tavalla, jota et ole koskaan ennen nähnyt” (Hastings, 1985). Hän sanoi myös, ettei tiennyt mitään tapaamisesta kenenkään ”herra Huckin” kanssa.

Joulukuussa 1982 vastauksena Barry Greenwoodin (Citizens Against UFO Secrecy, CAUS) esittämään tietojen julkisuutta koskevaan pyyntöön ilmavoimien erityistutkimusyksikkö (Air Force Office of Special Investigations, OSI) julkaisi kahden sivun pituisen OSI-valituslomakkeen, johon oli leimattu merkintä ”Vain viralliseen käyttöön”. Se oli päivätty 8. syyskuuta 1980 ja sen otsikko oli ”Kirtland AFB, NM, 8.8.–3.9.1980, väitetyt havainnot tunnistamattomista ilmatilan valoista rajoitetulla testialueella”. Asiakirjassa kuvattiin useita UFO-havaintoja Manzano asevarikkoalueella, puolustusministeriön rajoitetun testialueen Coyote Canyon -osassa. Yksi mainituista raporteista oli New Mexicon osavaltiopoliisin 10. elokuuta tekemä havainto UFOn laskeutumisesta. (Myöhemmin Connecticutissa poliisina ja UFO-tutkijana toimiva Larry Fawcett tarkisti asian osavaltion poliisin lähteistä, mutta ei löytänyt mitään mainintaa tällaisesta raportista. Lähteet väittivät, että raportin puuttuminen voi tarkoittaa vain sitä, että tällaista tapausta ei ole koskaan tapahtunut.) Tämän mielenkiintoisen asiakirjan on allekirjoittanut silloinen OSI:n erikoisagentti Richard C. Doty.

Vuonna 1987 vertailtuaan kolmea asiakirjaa (anonyymi kirje APRO:lle, 8. syyskuuta 1980, AFOSI-valituslomake ja väitetty AFOSI-asiakirja, joka on päivätty 14. elokuuta 1980, ja väitti ”taajuushäiriöitä” UFO:sta Kirtlandin alueella), tutkija Brad Sparks päätyi siihen, että Doty oli kirjoittanut kaikki kolme. Vuonna 1989 Moore vahvisti, että Doty oli kirjoittanut kirjeen APRO:lle. ”Pohjimmiltaan se oli ”syötti”, hän sanoo. ”AFOSI tiesi, että Bennewitzillä oli läheiset suhteet APRO:hon tuolloin, ja he olivat kiinnostuneita rekrytoimaan jonkun… APRO:n sisällä… joka voisi antaa heille palautetta Bennewitzin toiminnasta ja viestinnästä. Koska olin APRO:n hallituksen jäsen, joka vastasi erityistutkimuksista vuonna 1980, kirje lähetettiin pian sen jälkeen, kun Weitzelille lähetettiin.” Bruce Maccabeen mukaan Doty myönsi yksityisesti kirjoittaneensa Ellsworth AFB:n asiakirjan perustaen sen todelliseen tapaukseen, jonka hän halusi tuoda julkisuuteen. Doty ei ole kommentoinut julkisesti mitään näistä väitteistä. Moore sanoo, että Doty ”oli melkein varmasti osa [Ellsworthin raporttia], mutta ei siinä ominaisuudessa, että hän olisi ollut vastuussa asiaan liittyvien asiakirjojen luomisesta” (Moore, 1989a).

Doty oli myös lähde väitettyyn AFOSI-viestintään, joka oli päivätty 17. marraskuuta 1980 ja jonka oli määrä tulla tunnetuksi ”Aquarius-asiakirjana”. Väitetysti lähetetty AFOSI:n päämajasta Bolling AFB:stä Washington DC:ssä AFOSI District 17:n toimistoon Kirtlandiin, siinä mainitaan lyhyesti ja salaperäisessä muodossa analyysit UFO-elokuvan filminegatiiveista, joka on ilmeisesti otettu edellisessä kuussa. UFO-yhteisön kautta levinneen version toiseksi viimeisessä kappaleessa todetaan: ”Yhdysvaltain ilmavoimat eivät enää ole julkisesti aktiivisia UFO-tutkimuksessa, mutta ne ovat edelleen kiinnostuneita kaikista UFO-havainnoista ilmavoimien laitosten ja testialueiden yläpuolella. Useat muut hallituksen virastot, NASA:n johdolla, tutkivat aktiivisesti [sic] laillisia havaintoja salaisella peitetarinalla…. YKSI TÄLLAINEN SALAISUUS ON UFO-ILMOITUSKESKUS NUFORC, US COAST AND GEODETIC SURVEY, ROCKVILLE, MD 20852, NASA SUODATTAA HAVAINTOJEN TULOKSET SOPIVILLE SOTILASOSASTOLLE, JOTKA OVAT KIINNOSTUNEITA KYSYMYKSEN KOHTEESTA. YHDYSVALTAIN HALLITUKSEN VIRALLINEN POLITIIKKA JA PROJEKTI AQUARIUSIN TULOKSET OVAT [sic] EDELLEEN SALAISIA, EIKÄ NIITÄ LEVITETÄ [sic] VIRALLISTEN TIEDUSTELUKANAVIEN ULKOPUOLELLE, JA NIIDEN KÄYTTÖ OIKEUS ON RAJOITETTU ‘MJ TWELVE’ -RYHMÄLLE.”

Tämä on ensimmäinen maininta ”MJ-12”:sta väitetyssä virallisessa hallituksen asiakirjassa. Moore kuvailee sitä ”esimerkiksi Bennewitzin tapauksen yhteydessä tuotetusta disinformaatiosta. Asiakirja on uudelleen kirjoitettu versio todellisesta AFOSI-viestistä muutamilla väärillä lisäyksillä”. Mooren mukaan merkittävimpiä lisäyksiä ovat vääriä viittauksia US Coast and Geodetic Survey -tutkimukseen ja NASAan, jonka hän sanoo olevan NSA (National Security Agency) alkuperäisessä muodossaan.

Mooren mukaan Doty sai asiakirjan ”suoraan kaukokirjoittimesta” (Moore, 1990) ja näytti sen Moorelle melkein välittömästi. Myöhemmin Doty sai sen, jonka väitettiin olevan kopio siitä, mutta Moore huomasi, että se ei ollut aivan sama; siihen oli lisätty materiaalia. Doty sanoi haluavansa Mooren antavan manipuloidun kopion Bennewitzille. Moore ei halunnut osallistua tämän epäilyttävän asiakirjan levittelyyn, joten hän piti sitä hallussaan jonkin aikaa ja oli sitten lopulta huolissaan siitä, että hänen kehittämänsä lähteet, jotka kertoivat hänelle Yhdysvaltain hallituksen väitetystä vuorovaikutuksesta EBE:n kanssa, kuivuisivat, jos hän ei tekisi yhteistyötä. Joten lopulta hän antoi asiakirjan Bennewitzille, mutta kehotti häntä olemaan julkistamatta sitä. Bennewitz suostui ja piti lupauksensa.

Syyskuussa 1982 Moore tiesi kolmesta asiakirjakopiosta: yksi oli Bennewitzillä, yksi Moorella tallessa ja yksi, joka hänellä oli salkussaan matkalla, jonka hän teki tuossa kuussa tavatakseen jotakuta San Franciscossa. Hän tapasi miehen aamulla ja iltapäivällä joku murtautui hänen autoonsa ja varasti hänen salkkunsa. Neljä kuukautta myöhemmin asiakirjan kopio ilmestyi UFOista kiinnostuneen New Yorkin lakimiehen käsiin, ja pian asiakirja levisi laajasti. Moorella itsellään ei ollut juurikaan sanottavaa aiheesta, kunnes hän piti kiistanalaisen ja räjähtävän puheen Mutual UFO Networkin (MUFON) vuotuisessa konferenssissa Las Vegasissa vuonna 1989.

Vuoden 1982 lopulla, hän sanoo, ”yhdessä niistä monista ystävällisistä keskusteluista, joita minulla oli Richard Dotyn kanssa”, Moore mainitsi tutkivansa vanhaa (ja näennäisesti diskreditoitua) tarinaa, jonka mukaan UFO oli syöksynyt Azteciin, New Mexicoon, vuonna 1948. Tämä tarina oli Frank Scullyn Behind the Flying Saucers -kirjan aiheena vuonna 1950. (Mooren pitkä selostus tapauksen tutkimuksestaan, jota hän piti monimutkaisena huijauksena, ilmestyi vuoden 1985 MUFON-symposiumin käsittelyyn.) Doty sanoi, ettei ollut koskaan kuullut tarinaa ja pyysi lisätietoja ja teki muistiinpanoja Mooren puhuessa.

10. ja 11. tammikuuta 1983 CAUS:n johtaja, asianajaja Peter Gersten tapasi Dotyn New Mexicossa. Tapaamisia oli kaksi, ensimmäiseen osallistuivat myös Moore ja sanfranciscolainen televisiotuottaja Ron Lakis, toiseen vain Gersten. Ensimmäisessä tapaamisessa Doty oli varovainen lausunnoissaan. Toisessa tapaamisessa hän puhui avoimesti siitä, mikä oli ilmeisesti poikkeuksellinen salaisuus. Hän sanoi, että Ellsworthin tapaus oli AFOSI:n ja FBI:n tutkinnan kohteena ja että siihen liittyi ydinaseita. National Enquirer -lehden tutkimus, jossa oli päätelty tarinan olevan valheellinen, oli ”amatöörimäinen”. Ainakin kaksi siviiliä, maanviljelijä ja apulaisseriffi, olivat olleet mukana, mutta heitä oli varoitettu olemaan puhumatta asiasta. Hallitus tietää, miksi UFOt ilmestyvät tietyissä paikoissa, Doty sanoi, mutta hän ei halunnut tarkentaa asiaa. Hän lisäsi kuitenkin, että ”ne ovat epäilemättä avaruusolentoja” (Greenwood, 1988) ja tulevat 50 valovuoden päästä Maata.

Hän tiesi ainakin kolmesta UFO-onnettomuudesta, Roswellin tapauksesta ja kahdesta muusta, joista toinen tapahtui 1950-luvulla ja toinen 1960-luvulla. Ruumiit oli löydetty. Vuonna 1966 tapahtui näyttävä tapaus, joka muistutti elokuvan Kolmannen asteen yhteys lopussa kuvattua tapahtumaa. NSA oli mukana viestinnässä avaruusolentojen kanssa; hanketta kutsutaan nimellä Project Aquarius. UFO-organisaatioiden sisällä hallituksen vakoojat keräävät tietoa ja levittävät disinformaatiota. Doty keskusteli Aquarius-asiakirjasta ja sanoi, että todella tärkeitä asiakirjoja on mahdotonta saada ulos asianmukaisista tiedostoista. Jotkut asiakirjat on suojattu siten, että ne hajoavat viiden sekunnin kuluessa altistumisesta ilmalle. Nämä asiakirjat kertovat Yhdysvaltain hallituksen ja avaruusolentojen välisistä sopimuksista, joiden mukaan jälkimmäiset voivat vapaasti suorittaa eläinten silpomisia (erityisesti karjaa) ja laskeutua tiettyyn tukikohtaan vastineeksi tiedoista edistyneestä UFO-teknologiasta. Doty väitti myös, että viihdeteollisuuden avulla amerikkalaisia valmistellaan hyväksymään todellisuus, jossa hyväntahtoiset olennot muilta planeetoilta vierailevat Maapallolla.

Keskustelun aikana Doty kysyi Gersteniltä: ”Mistä tiedät, etten ole täällä antamassa sinulle väärää tietoa tai ohjelmoinnin mukaista tietoa, tietäen että aiot levittää sitä eteenpäin?” (Howe, 1989).

**********************************************
* THE U.F.O. BBS - http://www.ufobbs.com/ufo *
**********************************************

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

EBEt, Maan ulkopuoliset biologiset olennot

27.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

Viesti #799 - INFO.PARANET
Pvm : 25-tammi-91 14:00
Lähettäjä : Michael Corbin
Vast.ott.: Kaikki
Aihe : EBE #1

================================================
Lisätietoa ParaNet(sm):stä, ota yhteyttä:
Michael Corbin
ParaNet Information Service
P.O. Box 928
Wheatridge, CO 80034-0928
================================================
UFOs in the 1980s
(C) 1990 by Apogee Books and Jerome Clark
Sivut 85 - 109
================================================

Maan ulkopuoliset biologiset olennot

Ehkäpä omituisin ja monimutkaisin 1980-luvun UFO-tarina koskee eri lähteiden, joista osa on sotilas- ja tiedustelupalveluihin liittyviä henkilöitä, väitteitä siitä, että Yhdysvaltain hallitus on paitsi ollut yhteydessä myös edelleen niin sanottuihin ”maan ulkopuolisiin biologisiin olentoihin” eli EBEihin.

Emenegger/Sandler-saaga

Tarina alkaa vuodesta 1973, jolloin Robert Emenegger ja Alan Sandler, kaksi hyvin verkottunutta losangelesilaista liikemiestä, kutsuttiin Nortonin lentotukikohtaan Kaliforniaan keskustelemaan mahdollisesta dokumenttielokuvasta, joka käsittelisi edistyneitä tutkimusprojekteja. Kaksi sotilasvirkamiestä, toinen tukikohdan ilmavoimien erikoistutkintatoimiston johtaja ja toinen, audiovisuaalinen ohjaaja Paul Shartle, keskustelivat useista projekteista. Yksi niistä liittyi UFOihin. Tämä kuulosti mielenkiintoisimmalta, ja aiheesta tehtiin suunnitelmat elokuvan tekemiseksi.

Emeneggerille ja Sandlerille kerrottiin Hollomanin lentotukikohdassa New Mexicossa toukokuussa 1971 kuvatusta filmistä. Lokakuussa 1988 Shartle ilmoitti kansallisessa televisiolähetyksessä nähneensä 16 mm:n filmin, jossa näkyi ”kolme kiekonmuotoista alusta. Yksi aluksista laskeutui ja kaksi niistä meni pois”. Laskeutuneen aluksen ovi avautui ja ulos ilmestyi kolme olentoa. Shartle sanoi: ”Ne olivat ihmisen kokoisia. Niillä oli outo, harmaa ihonväri ja selkeä nenä. Heillä oli yllään tiukat haalarit [ja] ohuet päähineet, jotka näyttivät olevan viestintälaitteita, ja käsissään he pitivät ’tulkkia’. Hollomanin tukikohdan komentaja ja muita ilmavoimien upseereita menivät heitä vastaan” (Howe, 1989).

Emeneggerille annettiin uskoa, että hän saisi filmin käytettäväksi dokumentissaan. Hänet jopa vietiin Nortoniin ja hänelle näytettiin laskeutumispaikka ja rakennus, jossa avaruusalusta oli säilytetty, sekä muita paikkoja (rakennukset 383 ja 1382), joissa ilmavoimien henkilöstön ja avaruusolentojen välisiä kokouksia oli pidetty seuraavien päivien aikana. Hänen lähteidensä mukaan laskeutuminen oli tapahtunut kello 6 aamulla. Avaruusolennot olivat ”lääkäreitä, ammattilaistyyppejä”. Heidän silmissään oli pystysuorat viillot kuin kissalla, ja heidän suunsa olivat ohuet ja viillon kaltaiset, ilman leukaa.” Emeneggerille kerrottiin kokouksissa tapahtuneesta vain yksi harhainen ”tosiasia”: että sotilashenkilöstö sanoi seuranneensa signaaleja avaruusolentojen ryhmältä, jota he eivät tunteneet, ja tiesivätkö heidän avaruusolentojen vieraansa heistä mitään? Avaruusolennot sanoivat ei.

Emeneggerin sotilaslähteet sanoivat, että hänelle annettaisiin 3200 jalkaa (noin 900 metriä) filmimateriaalia laskeutumisesta. Viime hetkellä lupa kuitenkin peruttiin, vaikka Emeneggeria ja Sandleria kannustettiin kuvailemaan Hollomanin jaksoa hypoteettisena, sellaisena, joka voisi tapahtua tai saattaisi tapahtua tulevaisuudessa. Emenegger meni Wright-Pattersonin lentotukikohtaan, jossa Project Blue Book oli sijainnut sen sulkemiseen asti vuonna 1969, kysymään eversti George Weinbrenneriltä, yhdeltä hänen sotilasyhteyshenkilöistään, mitä oli tapahtunut. Emeneggerin kertomuksen mukaan keskustelu käytiin Weinbrennerin toimistossa. Eversti nousi seisomaan, käveli liitutaululle ja valitti kovalla äänellä: ”Se pirun MIG 25! Me olemme niin julkisia kaiken kanssa, mitä meillä on. Mutta neuvostoliittolaisilla on kaikenlaista, emme tiedä. Meidän on tiedettävä lisää MIG 25:stä!” Hän siirtyi kirjahyllylle ja jatkoi monologiaan venäläisestä suihkuhävittäjästä ja ojensi Emeneggerille J. Allen Hynekin teoksen The UFO Experience (1972), jossa oli kirjailijan allekirjoitus ja omistus Weinbrennerille. ”Se oli kuin kohtaus Kafkan näytelmästä”, Emenegger muisteli ja päätteli everstiluutnantin oudosta käytöksestä, että tämä vahvisti elokuvan todenperäisyyden ja samalla varmisti, ettei kukaan keskustelua salakuunteleva tajuaisi sitä.

Dokumenttielokuva UFO’s Past, Present & Future (Sandler Institutional Films, Inc.) julkaistiin vuonna 1974 yhdessä samannimisen pokkarin kanssa. Hollomanin tapaus kerrotaan kirjan ”Tulevaisuus”-osiossa kolmella sivulla (127-29). Muualla, valokuvien ja kuvitusten osiossa, on taiteilijan näkemys siitä, miltä yksi Hollomanin olennoista näytti, vaikka sen, kuten muidenkin avaruusolentojen, kuvaillaan vain ”silminnäkijöiden kuvauksiin perustuvaksi” (Emenegger, 1974). Emeneggerin yhteys elokuvaa tehdessään tapaamansa armeijan ja tiedustelupalvelun porukan kanssa jatkuisi vuosia. Jossain vaiheessa 1980-luvun lopulla hänen lähteensä kertoivat hänelle, että hänet oli kutsuttava kuvaamaan haastattelua live-avaruusolentoon lounaisosassa, hän sanoo, mutta siitä ei seurannut mitään.

Suffernin tarina

Lokakuun 7. päivänä 1975 27-vuotias kirvesmies Robert Suffern Bracebridgestä Ontariosta sai puhelun sisareltaan, joka oli nähnyt ”tulisen hehkun” navettansa lähellä ja päätellyt sen olevan tulessa. Suffern ajoi paikalle ja todettuaan, ettei ongelmaa ollut, palasi tielle. Siellä hän todisti kohdanneensa suuren kiekonmuotoisen esineen tiellään. ”Olin peloissani”, hän sanoi. ”Se oli aivan edessäni ilman valoja eikä elonmerkkejä.” Mutta jo ennen kuin hänen autonsa ehti pysähtyä kokonaan, esine katosi äkisti näkyvistä. Suffern käänsi autonsa ympäri ja päätti suunnata kotiin mieluummin kuin siskonsa luokse, alkuperäiseen määränpäähänsä. Tuolloin pieni kypärään ja hopeanharmaaseen pukuun pukeutunut hahmo astui auton eteen, jolloin Suffern jarrutti ja pysähtyi kokonaan. Hahmo ajoi pellolle. Sitten, Suffernin mukaan, ”kun hän pääsi aidalle, hän laittoi kätensä tolppaan ja meni sen yli vaivattomasti. Hän oli kuin painoton” (UFOIL, n.d.).

Kahden päivän kuluessa Suffernin raportti oli uutislähteissä, ja Suffernia piirittivät UFO-tutkijat, toimittajat, uteliaat ja muut. Suffern, joka ei yrittänyt hyödyntää omaa tarinaansa ja antoi ymmärtää uskovansa kaiken sanomansa, kyllästyi pian keskustelemaan siitä. Vuotta myöhemmin Suffern ja hänen vaimonsa kertoivat kuitenkin kanadalaiselle tutkijalle, että kuukausi kohtaamisen jälkeen heille oli ilmoitettu, että jotkut korkea-arvoiset virkamiehet halusivat puhua heidän kanssaan. Heidän mukaansa sotilaslääkärit olivat tehneet heille perusteelliset tutkimukset. Sen jälkeen sovittiin tapaaminen 12. joulukuuta, ja sinä päivänä Ontarion provinssin poliisiauto saapui paikalle kolmen upseerin kanssa, joista yksi oli kanadalainen ja kaksi amerikkalaista. Heillä oli mukanaan kirjoja ja muita asiakirjoja. Seuraavassa pitkässä keskustelussa upseerit pyysivät anteeksi UFO-laskeutumista väittäen, että se oli ”virhe”, joka johtui Maan ulkopuolisen avaruusaluksen toimintahäiriöstä.

Upseerit näyttivät lähikuvia UFOista väittäen, että Yhdysvaltojen ja Kanadan hallituksilla oli ollut intiimiä tietoa avaruusolennoista vuodesta 1943 lähtien ja että ne olivat tehneet yhteistyötä heidän kanssaan. Upseerit tiesivät jopa kahden aiemman, mutta ilmoittamattoman UFO-havainnon tarkat päivämäärät ja kellonajat Suffernin kiinteistöllä. Suffernit sanoivat upseerien vastanneen kaikkiin heidän kysymyksiinsä täysin ja avoimesti, mutta he eivät kertoneet tarkemmin, mitä heille kerrottiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin uudelleenhaastatellussa pariskunta piti kiinni tarinastaan, mutta lisäsivät vain vähän lisätietoja.

Tutkija Harry Tokarz totesi: ”Robert Suffern vaikuttaa yksilöltä, joka punnitsee huolellisesti ajatuksensa. Hänen vilpittömyytensä käy selvästi ilmi, kun hän hitaasti esittää käsitteitään ja ideoitaan. Hänen vaimonsa, kotimaassa kasvanut maalaistyttö, ilmaisee nopeasti näkemyksensä ja toteaa yksiselitteisesti, minkä hän uskoo olevan totta” (CUFORN, 1983).

EBEjä Etelä-Dakotassa

Helmikuun 9. päivänä 1978 National Enquirerin toimistoon Lantanaan, Floridaan, saapui erikoinen asiakirja – ilmeinen kopio Yhdysvaltain ilmavoimien virallisesta tapausraportista. Asiakirjan mukana oli allekirjoittamaton kirje, joka oli päivätty ”29. tammikuuta”. Siinä luki: ”Liitteenä olevassa raportissa mainittu tapaus todella tapahtui. Ilmavoimat nimitti erityisryhmän tutkimaan tapausta. Olin yksi näistä henkilöistä. Olen edelleen aktiivipalveluksessa, joten en voi tässä vaiheessa sanoa nimeäni. Kyse ei ole siitä, ettenkö luottaisi Enquireriin (olen varma, että käsittelisitte nimeäni luottamuksellisesti, mutta en luota muihin.) Tapahtuma, joka sattui 16. marraskuuta 1977, luokiteltiin huippusalaiseksi 2. joulukuuta 1977. Tuolloin sain kopion alkuperäisestä raportista. Ajattelin tuolloin, että ilmavoimat luultavasti vaientaisivat koko asian, ja he tekivätkin niin. Ilmavoimat määräsi vaiennuksen 1. joulukuuta 1977, minkä jälkeen raportti luokiteltiin salaiseksi. Paikalta otettiin 16 kuvaa. Minulla ei ole pääsyä kuviin tässä vaiheessa” (Pratt, 1984).

VIRKAKÄYTTÖÖN leimattu raportti väitettiin olevan Ellsworthin lentotukikohdan 44. ohjusturvallisuuslaivueen komentajan lähettämä Rapid Cityn lähellä Etelä-Dakotassa. Tapahtumaa kuvailtiin ”avun antamiseksi (turvallisuusrikkomus)/peitetyksi vaunuksi (turvallisuusrikkomus) Lima 9:ssä (68. SMSq-alue), 7 mailia Nislandista lounaaseen, Etelä-Dakotassa, klo 21.00 16. marraskuuta 1977”. Raportin vastaanottajaksi ilmoitettiin ”Paul D. Hinzman, vänrikki, USAF, viestintä/plotteri, siipiturvallisuusvalvonta”. Kaksi turvallisuusmiestä, 1. luokan lentäjät Kenneth Jenkins ja Wayne E. Raeke, kokivat ja raportoivat tapahtumasta, jota kapteeni Larry D. Stokes ja ylikersantti Robert E. Stewart tutkivat.

Dokumentti kertoi uskomattoman tarinan. Marraskuun 16. päivän iltana kello 10.59 Lima Nine -ohjustukikohdasta hälytettiin. Jenkins ja Raeke lähetettiin paikalle 56 kilometrin päässä sijaitsevasta Liman laukaisukeskuksesta. Heidän saapuessaan Raeke lähti tarkistamaan taka-aitaa. Siellä hän huomasi kypäräpäisen hahmon hehkuvan vihreässä metallipuvussa. Hahmo osoitti asetta Raeken kivääriin ja sai sen hajoamaan, polttaen samalla Raeken kädet ja käsivarret. Raeke kutsui Jenkinsin, joka kantoi seuralaisensa takaisin heidän turvallisuushälytysryhmän ajoneuvoonsa. Kun Jenkins meni taka-aidalle, hän näki kaksi samalla tavalla pukeutunutta hahmoa. Hän käski heidän pysähtyä, mutta kun he eivät totelleet hänen käskyään, hän avasi tulen. Hänen luodinsa osuivat toista olkapäähän ja toista kypärään. Hahmot juoksivat kukkulan yli ja katosivat hetkeksi näkyvistä. Jenkins ajoi heitä takaa, ja kun hän näki heidät seuraavan kerran, he olivat menossa läpi 6 metrin halkaisijaltaan olevan lautasen muotoisen esineen, joka syöksyi pois horisontin yli.

Kun Raeke evakuoitiin ilmateitse paikalta, tutkijat havaitsivat, että ohjuksen ydinvoimakomponentit oli varastettu.

Enquirerin toimittajat epäilivät huijausta, mutta soittaessaan Rapid Cityyn ja Ellsworthiin tarkistaakseen nimiä he yllättyivät kuullessaan, että tällaisia henkilöitä oli olemassa. Lisäksi kaikki olivat aktiivipalveluksessa. Enquirer aloitti tutkinnan ja lähetti useita toimittajia Rapid Cityyn. Seuraavien päivien aikana he havaitsivat, että vaikka henkilöt olivat oikeita, asiakirjassa oli epätarkasti lueteltu heidän ammattinimikkeensä, väitetyn tapahtuman geografia oli väärä (lähellä ei ollut kukkulaa, jonka yli tunkeilijat olisivat voineet juosta), Raeke ei ollut loukkaantunut, hän ja Jenkins eivät edes tunteneet toisiaan, eikä kukaan (mukaan lukien Rapid Cityn siviiliasukkaat ja alueen karjatilalliset) ollut kuullut mitään tällaisesta kohtaamisesta. Kuten yksi toimittajista, Bob Pratt, kirjoitti myöhemmässä raportissaan: ”Löysimme raportista yli 20 ristiriitaa tai virhettä – vääriä nimiä, numeroita, ammatteja, fyysisiä asetteluja ja niin edelleen. Jos raportissa mainittu turvallisuusvaihtoehtovaroitus olisi ollut olemassa, se olisi koskenut kaikkia tukikohdan turvallisuushenkilöstöä ja kaikki tukikohdassa ja Rapid Cityssä (yli 45 000 asukasta) olisivat tienneet siitä.”

Artikkelin julkaissut UFOBBS / praeterhuman.net

ufologia

Ufologian nykytila, osa 3

26.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

kirjoittanut Tanner Boyle

Ufologiassa tapahtuu hyvin vähän muutoksia, mikä tekee siitä toisinaan mukavan aiheen. Toisinaan se on vähemmän miellyttävää. Aivan kuin vanha ystävä, se pysyy suurelta osin samana koko elämäsi ajan, toistamalla samoja tarinoita ja kiinnittymällä epämiellyttävällä tavalla tiettyihin aiheisiin tai projekteihin, joiden aika on jo ohi. ”Saamme heidät kiinni ensi kerralla”, sanot, kun ”UFO-paljastus” viivästyy jälleen kerran, ikään kuin vanha ystäväsi kärsisi kuolinvuoteen hallusinaatioista. Hän mutisee samaa asiaa kuin se olisi tapa. Olet lukenut aiheesta, joten tiedät, että se on huono merkki. Yrität piilottaa huolesi, mutta olet huolissasi hänestä. Kasvoitte yhdessä, ja hän oli keskeisiä tekijöitä kehityksessäsi ihmisenä. Mutta jotain on muuttunut. Keskustelujen sävy on muuttunut, jopa lähes huomaamattomat elementit hänen ympärillään olevassa ilmapiirissä ovat muuttuneet jotenkin kieroutuneiksi tai ylikierroksille menneiksi. Yritäpä miten tahansa, et voi kiertää suhteenne rappeutumista, sitä tunnetta, että ette enää puhu aivan samaa kieltä.

Viimeisimmän kiihkeän puheenvuoron jälkeen meillä on ollut peräti 4000 (karkea arvio) ilmiantajaa. Jatkuvan trendin mukaisesti lähes kaikki heistä ovat nykyisiä tai entisiä armeijan tai tiedustelupalvelun työntekijöitä. Heitä pidetään UFO-silminnäkijöiden eliittinä, vaikka tähän liittyykin ilmeisesti ongelmia sekä lukemattomia eturistiriitoja. Ja vaikka tämä ketju on johtanut siihen, että UFO-”todellisuus” on yleistynyt – jopa kongressin [1] ja presidentin [2] keskuudessa – satunnaiset tarkkailijat saattavat olla järkyttyneitä uutisoinnin säännöllisyydestä, kun taas kokeneemmat harrastajat siitä, kuinka vähän nämä väitetyt paljastukset ovat muuttaneet arkea. Uskon tämän johtuvan kylmästä, laskelmoidusta yrityksestä tuoda aihe valtavirtaan. Hullut kohtaamiset humanoidien kanssa ja nörttimäiset harrastajatutkijat ovat mennyttä aikaa, olemme astuneet teknologisten ja militarististen painajaisten maailmaan – jumaluuden rajalla olevat tekoälyolennot [3], tulevaisuuden ihmiset, jotka vahvistavat valta-asemaansa takautuvasti ajassa tai ulottuvuuksien ulkopuolisesti [4], vaatimukset valtavista avaruuden valvontajärjestelmistä tieteiskirjallisuuden uhkien jäljittämiseksi [5] sekä jatkuvasti lietsottu pelko siitä, että ulkomaiset viholliset pääsevät käsiksi teknologiaan, joka ylittää Amerikan villeimmätkin unelmat. [6] Erilaiset virtaukset ovat muuttuneet raivoisaksi joeksi, joka jättää kaikki aiemmat sivujoet varjoonsa. Tässä prosessissa monet olennaiset vaiheet UFO-mysteerin ratkaisemisessa jätetään väliin – nimittäin ne hauskat.

Taustalla on oletus, että totuus UFOista on (ainakin osittain) jo tiedossa, ja että kongressin tai hallituksen toimet voivat pakottaa sen päivänvaloon. Ihmetys on kuollut sukupuuttoon. Ja ihmetys on kuollut, sen tilalle on tullut orjallinen uskollisuus niille tahoille, jotka voivat saada aikaan paljastuksen – loistavan paljastuksen – jolloin kaikki epäilijät joutuvat syömään sanansa. Silmiinpistävä ongelma on se, että vain muutama vuosikymmen sitten juuri niitä samoja hallintoelimiä, joihin nyt luotetaan paljastuksen suhteen, pidettiin valehtelijoina, totuuden peittelijöinä ja yhteistyökumppaneina suuressa yhteiskunnallisessa paljastuskampanjassa, joka kohdistui vuotta 2017 edeltävään UFO-aikakauteen. Tällä suuntauksella oli jossain määrin perusteensa. Lyhyt katsaus Yhdysvaltain historiaan 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien sisältää lukemattomia esimerkkejä hallituksen toimivallan ylityksistä, vallankaappauksista ympäri maailmaa, epäeettisistä ihmiskokeista ja alakulttuuriryhmien laajamittaisesta valvonnasta. Jokainen tämän julkaisun säännöllinen lukija tietää, että on epätodennäköistä, etteivät nämä kehityskulut olisi vaikuttaneet UFO-kulttuuriin, etenkin kun otetaan huomioon sen jatkuva läheisyys sotilaallisiin kysymyksiin.

Kun yritän hahmotella päälinjaa kirjaprojektille, jonka olen päättänyt toteuttaa, ajattelin, että voisi olla hyödyllistä syventää hieman Getting Spookedin yleistä henkeä. En halua toistaa itseäni, joten aion sen sijaan tarkentaa julkaisun filosofiaa ja selittää sen tavalla, jonka uudet lukijat voivat ymmärtää – olemmehan kasvaneet melkoisesti kuluneen vuoden aikana! Listamuoto on tämän sivuston vitsaus, mutta se on toisinaan hyödyllinen järjestelykeino. Ufologian nykytila I:ssä tutkin taipumusta jättää sotateollisen kompleksin edut huomiotta tai ohjata ne toiseen suuntaan ufologiassa. Ufologian nykytila II tarkasteli skeptisyyden puutetta aihepiirissä; kriitikot tyytyvät yleensä tiukkapipoiseen, auktoriteettiin perustuvaan kumottamiseen sen sijaan, että analysoisivat ufologian hyödyllisyyttä laajemmille ohjaaville voimille. Nyt, Ufologian nykytila III:ssa, olen päättänyt mennä yksityiskohtaisemmin asiaan: Mitkä ovat suorat syyt UFOjen/UAP:ien leviämiselle joukkotiedotusvälineissä – ei vain nykypäivänä, vaan jo niiden alkuajoista lähtien? Miksi sotilasala nousee esiin sopivana selityksenä niin monissa tapauksissa? Miksi UFO-ilmiön avulla tapahtuva mystifiointi hyödyttäisi Yhdysvaltain puolustusministeriön eri osastoja? Viittaamalla runsaasti aiempiin artikkeleihin ja tutkimuksiin paljastuu, että UFO:t ovat suurimmaksi osaksi tilanne, jossa sotateollinen kompleksi ja länsimaiset tiedusteluelimet eivät voi hävitä.

Häiriötekijöiden aiheuttajat

UFO:t ovat myös nousseet yhdeksi monista Washingtonin suosimista huomionkääntäjistä. Erityisesti aikana, jolloin huomio yritetään jatkuvasti ohjata pois Epsteinin skandaalista tai yleisestä poliittisesta epäsuosiosta, UFO:t – aivan kuten JFK:n tai MLK:n murhia koskevat asiakirjat – tuodaan esiin näennäisesti sopivina hetkinä. Vaalipiirien äänestäjät tuntevat yhä useammin, että heidän valitsemansa johtajat laiminlyövät heitä, mutta UFO-ryhmän jäsenet saavat helposti kiitosta tutkijoilta ja harrastajilta, jotka eivät muuten olisi heidän kanssaan samalla poliittisella linjalla tai jotka ovat yleensä poliittisesti passiivisia. Kun hallituksen ”läpinäkyvyyttä” vaaditaan johdonmukaisesti ja laajasti, UFO-ilmiöistä ja vastaavista aiheista voidaan vuotaa tietoa hitaasti esiin tavalla, joka tuntuu mullistavalta, mutta joka ei todellisuudessa johda mihinkään. Edellä mainitun oletuksen vuoksi, että hallitus tietää UFO-aiheesta enemmän kuin se julkisesti myöntää, poliittinen luokka hyötyy loputtoman keskustelun jatkumisesta, joka on mukavasti kaukana kiireellisemmistä kysymyksistä.

Olipa kyseessä sitten vedenalaisten tukikohtien harrastaja Tim Burchett, tekoälyn luomien UFO-t-paitojen myyjä Nancy Mace tai ”UFO:t ovat enkeleitä” -ajatuksen levittäjä Eric Burlison, kyseessä on helppoa poliittisen hyödyn keräämistä aiheesta, johon yleisö suhtautuu kohtalaisella mielenkiinnolla, mutta josta sillä ei ole syvempää ymmärrystä. Jopa oman vaalipiirini edustaja, Summer Lee, osallistui viimeisimpään kuulemistilaisuuteen ja vertasi kyseisten UFO-”ilmiantajien” huonoa kohtelua maanläheisempien ilmiantajien kohteluun, joita hallituksen virkamiehet kohdistavat vakavammin – vaikka sanattomat erot ovatkin täysin selkeitä, kun on kyse julkisesta imagosta ja taloudellisista mahdollisuuksista. Jasmine Crockett vertasi UFO-tietojen julkistamisen välttelyä FBI:n COINTELPRO-ohjelmaa koskevan totuuden salaamiseen: ”Me kaikki tiedämme, että lähtien MLK:n ja Malcolmin murhista COINTELPRO- ja kidutusohjelmiin ja nyt UAP-ilmiöihin asti liittovaltio on pitänyt amerikkalaisen yleisön pimeässä asioista, jotka ovat valtavan yleisen mielenkiinnon kohteena.” [7] Vaikka tämä ehkä antaa ”UAP-kysymykselle” liikaa arvoa yleisen mielenkiinnon kannalta, sen vertaaminen COINTELPRO-ohjelmaan saattaa olla ovelan oivaltavaa, kuten myöhemmät esimerkit osoittavat. Koska UFOt ovat jossain määrin muuttuneet laajasti yhdistäväksi poliittiseksi aiheeksi, monet pitävät niiden jatkuvaa esiintymistä parhaimmillaankin vaarattomana. Mutta UFO-meemi on enemmän kuin pelkkä poliittista tietoisuutta ohjaava harhautus; se pyrkii kiinnittämään amerikkalaisen psyyken ennalta määrättyjen järjestelmien maailmaan, joka tekee äänestäjistä tottelevaisia.

Lisätietoja ufoista poliittisen opportunismin harhautuskeinoina löytyy täältä:

Henkinen sodankäynti

Viime vuosina aihe on osoittautunut erittäin kiinnostavaksi myös evankelikaaleille ja muille kristillisille kirkkokunnille. Tämä suuntaus tuli selvästi esiin sarjassani, joka käsitteli Chris Bledsoen elämää ja kokemuksia. Bledsoe on nykyaikainen UFO-kontaktihenkilö, joka astui julkisuuteen yhdistämällä ainutlaatuisen kristillisen mystiikan ja sotilastiedustelun kannattajat. Vaikka hän suhtautuu ilmiöön myönteisemmin (hänen mielestään Leidi on paljon enemmän enkelimäinen kuin demoninen), hän on yksi merkittävimmistä kokemuksen saaneista, jotka antavat tukea ajatukselle, että se, mitä pidämme UFOina, on kristillisen kosmologian yliluonnollisia olentoja. Monet aiemmat tutkijat ovat esittäneet, että ilmiöllä on useita vastineita eri uskonnoissa – näkemys, jota pidän vakuuttavampana – mutta jotkut uudemmista mediapersoonallisuuksista pysähtyvät heti, kun asiat alkavat saada raamatullisia piirteitä.

Tämän näkemyksen suurimman sysäyksen antoi poliittinen kommentaattori Tucker Carlson, joka vihjasi uskovansa, että UFOt ovat demonisia, The Joe Rogan Experience -ohjelmassa, joka on yksi suurimmista alustoista. Myöhemmin hän vahvisti tämän hengellisen sodankäynnin näkemyksen useissa oman podcastinsa ja talk show’nsa jaksoissa. Shawn Ryan, toinen ufologian suuri kannattaja popkulttuurissa, on samaa mieltä. Myös antikristuksesta pakkomielteinen pääomasijoittaja Peter Thiel keskustelee mielellään ufoista, ja huhujen mukaan hänellä on asiassa suurempi rooli kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää. [8] Hän puhuu myös ufologian enkelien ja demonien näkökulmasta Joe Roganin ohjelmassa. Yksinkertaisesti sanottuna tässä näkemyksessä ei ole mitään vikaa; se on pätevä tulkinta yliluonnollisesta mysteeristä. Asia muuttuu epäilyttäväksi, kun tarkastellaan näiden henkilöiden muita tavoitteita ja poliittisia päämääriä – jotka usein liittyvät läheisesti valvontavaltion ja kulttuurisen uudelleenjärjestelyn moniin militaristisiin ohjaaviin voimiin. Aivan kuten evankeliset kristityt ovat vuosikymmenten ajan pyrkineet vaikuttamaan konservatiiviseen politiikkaan, on todennäköistä, että he näkevät UFOt lähtökohtana laajemmalle hyväksynnälle alakulttuurisissa piireissä. Toisin sanoen: tule UFOjen takia, jää käännyttämisen vuoksi. Jälleen kerran auttaa se, että fundamentalistien (yleisesti ottaen) tavoitteet ovat täysin linjassa armeijan ja erilaisten kylmän sodan kannattajien kanssa – laaja kulttuurinen saartaminen.

Lisätietoja ufologian evankelisesta siivestä löytyy täältä.

Sotilaiden ja tiedusteluyhteisön nuoleskelu

Aihe, joka erottuu yhä vähemmän ufologian uskonnollisista elementeistä, korostaa myös sotilaallista auktoriteettia ja viileyttä – suuntaus, joka näkyy selvimmin Tom DeLongen suorassa tunnustuksessa yhdessä hänen lukuisista To the Stars Academy -kulttuurituotteistaan. DeLonge kirjoittaa romaanin Sekret Machines: Book One – Chasing Shadows esipuheessa, että hän otti yhteyttä suureen puolustusalan urakoitsijaan (jota kutsutaan nimellä ”Boss Man”) juuri tämän ajatuksen kanssa: ”Esitin hänelle idean, joka koski lähinnä hyväntahtoista hanketta, jonka avulla nuoret voisivat päästä eroon kyynisistä näkemyksistään hallitusta ja puolustusministeriötä kohtaan.” [9] Myöhemmin vuotaneiden DeLongen ja Hillary Clintonin vuoden 2016 vaalikampanjapäällikön John Podestan välisten sähköpostien perusteella tämä ”Boss Man” oli kenraali William N. (Neil) McCasland, entinen ilmavoimien tutkimuslaboratorion johtaja. [10] DeLonge, joko liian syvällä vedessä tai aidosti halukas yhteistyökumppani, tarjoutui poliittisten ja sotilaallisten voimien merkittäväksi edustajaksi.

Tässä oli tietysti valtava mahdollisuus. TTSA kokosi nopeasti joukon uusia ja vanhoja UFO-hahmoja, joiden joukossa oli niin laiha-kaulaisia hallintovirkamiehiä kuin lihaksikkaita erikoisjoukkojen sotilaita. Se oli yhdistelmä viihdeyritystä ja toiveikasta puolustusalan toimittajaa, joka oli päättänyt tehdä sotatieteestä, strategiasta ja salaisista operaatioista näyttäviä ja lähestyttäviä. Kun kaikki asevoimien haarat kamppailivat rekrytoinnin kanssa asevelvollisuuden päättymisen jälkeen, TTSA tarjosi varmasti houkuttelevan (vaikkakaan ei aina trendikkään) keinon potentiaalisen henkilöstön houkuttelemiseksi. Länsimaiset asevoimat ovat käyttäneet videopelejä [11] ja virtuaalitodellisuutta [12] rekrytointiin ja propagandatarkoituksiin. Koska To the Stars on kunnianhimoinen multimedia-yritys, jonka henkilöstö koostuu pääasiassa entisistä puolustusministeriön virkamiehistä ja sotilasalan alihankkijoista, on mahdollista, että sen tavoitteet olivat tai ovat suurelta osin samat. [13]

TTSA:n kaltaisten järjestöjen lisäksi ufologian ja siihen liittyvien aiheiden omaksuminen erikoisjoukkojen piirissä on johtanut entistä suurempaan päällekkäisyyteen. Kuten esimerkissä nro 2 mainitussa saarnassa, kyseessä on eräänlainen ”tule UFOjen takia, mutta jää propagandan vuoksi” -tilanne. Rogania jäljittelevät podcastit, kuten entisen Navy SEAL -sotilaan Shawn Ryanin ja Thiel Capitalin työntekijän Jesse Michelsin ohjelmat, sekä Danny Jonesin tai Julian Doreyn kaltaiset naiivit pyrkyrit, kokoavat kaikki vieraikseen joukon vakoojia, tiedustelijoita, sotilasurakoitsijoita ja erikoisjoukkojen henkilöstöä sekä tarjoavat enemmän UFO- tai paranormaaleihin keskittyvää sisältöä – jotka usein ovat yksi ja sama asia. Tämä jatkuva vuorovaikutus saa monet pohtimaan ”muna vai kana” -kysymystä, joka on epäilemättä relevantti tutkimuskohde. Onko armeijassa taipumusta uskoa UFOihin? Vai onko se istutettu ja/tai ohjattu? Vaikuttaa todennäköiseltä, että kyseessä on sekä kanan että munan yhdistelmä – itse asiassa kokonainen tehotuotantolaitos, ohjelma, joka pitää armeijan tukimittarin hyvin täytettynä joka tapauksessa.

Yksi selkeimmistä esimerkeistä tästä kunnioittavasta asenteesta on Tim Taylor, hahmo, joka esiintyy uskontotieteilijä D.W. Pasulkan ja kokemuksen saaneen Chris Bledsoen kirjoituksissa. Uskonnollisessa kosmologiassaan Taylor näkee maailmankaikkeuden olevan ”olentojen hierarkian” alaisena, jossa tiedusteluyhteisön ryhmät sijoittuvat tavallisen ihmisen yläpuolelle. [14] Myös ilmailu- ja avaruusteollisuuden johtaja sekä entinen tiedustelu- ja erikoisjoukkojen upseeri eversti Karl Nell viittasi nopeasti tähän hierarkiaan. [15] Miksi ei olisi viitannut? Kun armeijalla on suosio-ongelma ja amerikkalaisella yleisöllä on aukko hengellisessä elämässä, on itsestään selvää nostaa itsensä tuolle jalustalle.

Lisätietoja UFOista sotilasrekrytoinnin tai kunnioituksen kohteina löytyy täältä.

Kapinallisten ryhmien muodostaminen ja seuranta

Kuten muutkin marginaalikulttuurin ilmiöt, UFOja käytetään toistuvasti lähtökohtana epäilyttävämpiin ääriliikkeisiin, toisinaan eräänlaisten ufologisten ”peiteidentiteettien” avulla. Tämä suuntaus on ollut yleistä jo lentävien lautasten kulttuurin varhaisimmista vaiheista lähtien. Monien varhaisten kontaktihenkilöiden, kuten George Adamskin ja George Hunt Williamsonin, juuret voidaan jäljittää pahamaineiseen metafyysiseen fasistiin William Dudley Pelleyyn. Heidän ”veljellisten” uskomusjärjestelmiensä vaaleat, sinisilmäiset pohjoismaiset avaruusolennot ”tunnistettiin nopeasti sekä petoksen että rasismin todisteiksi”. [16] Skeptikot olivat tietysti oikeassa olettaessaan näin. Tutkija Kevin Cooganin mukaan Pelley oli ”suosittu spiritisti, josta tuli äärioikeistolainen kiihottaja”, joka etsi liittolaisia amerikkalaisista poliittisista ryhmistä, jotka tukivat ”Uutta Saksaa”, ja piti juutalaisia demonien riivaamina. [17] Pelleyn vaikutuksen jälkivaikutukset, yhdistettynä fasistisen I AM -liikkeen toimintaan, tuntuvat ääriliikkeissä vielä tänäkin päivänä. Kun tähän lisätään äärioikeiston toiveikkaiden suoraan ylläpitämät natsien UFO-myytit, kontaktien kautta syntynyt UFO- ja salaliittokulttuuri oli täynnä suoranaisia fasisteja – tosiasia, jota tutkija Martin Cannon on dokumentoinut laajalti.

”I AM” -liike, UFO-salaliittoteoriat ja Pelleyn tyylinen fasistinen metafysiikka houkuttelevat edelleen kannattajia, ja joitakin näistä elementeistä on jopa sisällytetty QAnoniin tai sen lukuisiin haaroihin. [18] Jälleen kerran näiden kehityskulkujen kautta valikoituu hyödyllinen joukko yksilöitä, ja tämän hyödyllisyyden merkitys vain korostui Q:n kuuluisuuteen nousun jälkeen. Loppujen lopuksi Ron Watkins, joka käytti nimetöntä Q-persoonaa äänitorvenaan, yritti siirtyä UFO-vuotoihin sen jälkeen, kun QAnonin suosio alkoi hiipua. [19] UFO:t (ja jälleen kerran kaikki niihin liittyvät vakiovarusteet) eivät ainoastaan muutu poliittisen motivaation välineeksi, vaan syntyvä kumouksellinen yhteisö jättää runsaasti tilaa tiedustelutoiminnalle tai soluttautuneille agenteille. Tätä käytäntöä ei pidä vähätellä, eikä sitä pidä olettaa täysin altruistiseksi lainvalvontaviranomaisten tai tiedusteluyhteisön puolelta. [20]

Lisätietoja ufologiassa vaalituista epäilyttävistä uskomuksista löytyy täältä.

Kattava tiedustelutyökalu

Koska ufologia on merkittävä alakulttuuri, johon kuuluu kumouksellisia ryhmiä, yhteisö tarjoaa jatkuvasti ainutlaatuisen tiedustelumahdollisuuden, jossa voi levittää disinformaatiota, jäljittää tietovuotoja ja hankkia tietoa taivaalla liikkuvista kohteista ihmisiltä, jotka seuraavat niitä pakkomielteisesti. Tämä näkyy selvimmin ilmavoimien erityistutkimusyksikön (Air Force Office of Special Investigation) toiminnassa, jossa UFO-tutkija Paul Bennewitziin kohdistettiin monimutkaisia psykologisia operaatioita. On kuitenkin epätodennäköistä, että koko fiaskon tarkoituksena oli pelkästään saada hänet pois edistyneiden lentokoneiden jäljiltä. Tutkija Martin Cannon on jälleen kerran kaivanut syvemmälle ja löytänyt viitteitä siitä, että kyseessä on monimutkaisempi tiedusteluverkosto. [21] Siitä lähtien, huijauksista, harhautuksista, disinformaatiosta, valheista ja väärinkäytöksistä huolimatta, UFO-yhteisön asenne hallituksen edustajia ja tiedusteluviranomaisia kohtaan ei ole muuttunut. Jos jotain, niin siteet ovat vain tiivistyneet.

Getting Spooked pyrkii säännöllisesti korostamaan sitä, että UFO-alakulttuuri on harvinainen tiedustelun leikkikenttä, koska sen osallistujat kuvittelevat olevansa eräänlaisia itseoppineita erikoisagentteja. Silmät ovat kiinnittyneinä taivaalle ja korvat maassa, ja havaintoja tai UFO-salaisuuksia koskevat huhut kiertävät kuin kuumat juorut. Monet ovat innokkaita saamaan käsiinsä minkä tahansa ”skuupin” nostaakseen profiiliaan. Sisään soluttautuneelle tiedustelu-upseerille tämä tarjoaa mahdollisuuden päästä helposti käsiksi HUMINT-tietoihin, mutta myös keinon, jonka kautta disinformaatiota voidaan levittää, olipa kohteena sitten itse yhteisö, laajempi yleisö tai ulkomaiset valtiot. Koodattua tietoa voitaisiin myös ”pestä” UFO-huhujen kautta, mikä muistuttaa epäilyksiäni usein samankaltaisesta kaukokatseluohjelmasta. Samoin monet merkittävät tapaukset, joissa aiheesta on vuotanut salaisia tietoja, voivat olla yksinkertaisesti tietoturvatestejä, joissa alttiit henkilöt ovat epäonnistuneet – mieleen tulevat esimerkiksi paljon huomiota saaneet Matthew Brownin ja Gary McKinnonin tapaukset. UFO:t ovat harhaanjohtava aihe, todisteita on tunnetusti vaikea saada, ja suuri osa perustuu uskoon. Tämä usko on olennaista, jotta tietolähteet – tietoiset ja tietämättömät – voivat toimia välineinä taustalla käytävissä peleissä, olivatpa ne sitten liittyen itse lentäviin lautasiin tai muihin tiedustelutavoitteisiin.

Lisätietoja ufoista tiedustelukeinona löytyy täältä.

Maallisten laitteiden salaiset kokeet

UFO-ilmiö (ja kaikki siihen liittyvät seikat) tarjoaa helpon tavan peitellä sotilaallisia kokeita levittämällä UFO-huhuja. Näistä peitellyistä toimista ilmeisimpiä ovat uusien lentokoneiden testaus ja käyttöönotto, aina U-2-vakoilukoneen alkuperäisistä kokeista Lockheed Blackbirdiin ja sen jälkeisiin malleihin asti. [22] UFO:t eivät kuitenkaan rajoitu vain ilmatilaan, vaan niiden läsnäolo tunkeutuu myös muihin populaarikulttuurin tietoisuuden alueisiin. Tällaisena tämä salailujärjestelmä ulottuu oletettavasti myös ei-tappavien aseiden, ydinaseiden tai lentokoneiden testaukseen, kemialliseen ja biologiseen sodankäyntiin sekä jopa MKUltra-tyyppisiin pakottamis- tai kuulustelumenetelmiin.

Getting Spooked -blogi sai alkunsa tutkimalla Inter-American Defense Collegen kääntäjän Bosco Nedelcovicin väitteitä; hän oli väitetysti todistaja, kun CIA sieppasi Antonio Villas-Boasin ja suoritti hänelle psykologisia testejä. Hän totesi, että myös muut tapaukset liittyivät CIA:han, kuten Betty ja Barney Hillin sieppaus – joidenkin oletusten mukaan he olivat UFO:n sieppaamia uhreja. [23] Muita varhaisia esimerkkejä näennäisistä avaruusolentojen sieppauksista, kuten armeijan sotilaan Gerry Irwinin outo katoaminen, leimaavat jälleen kokeelliset huumeet, muistinmenetys ja outo käyttäytyminen. Itse käsite avaruusolentojen sieppauksesta syntyi useiden tapausten kautta, jotka voitaisiin helposti katsoa kuuluvan tunnetusti häikäilemättömien tiedustelupalvelujen suorittamien ihmiskokeiden piiriin. Jos näin on, miksi puolustusviranomaiset yrittäisivät estää tapahtumien tulkitsemista UFO-näkökulmasta?

Muissa tutkimussuunnissa esiin nousee John B. Alexanderin kaltaisia henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita ei-tappavista aseista, ja heitä tukevat muut tutkijat, joiden mielestä ihmisten vuorovaikutuksessa UFOjen kanssa on havaittavissa suunnatun energian aseiden tunnusmerkkejä. Karjan silpomismysteerissä – jälleen ilmiö, joka usein liitetään UFOihin – on esitetty väitteitä salailusta, jonka takana olisi MKUltra-ohjelmaan liittyvä CIA:n tutkija, joka keskittyi kemiallisiin ja biologisiin aseisiin. Huomattava osa äänekkäimmistä UFO-asiantuntijoista on mukana jossakin uudentyyppisessä sotilaallisessa tutkimuksessa, joka on pidettävä salassa tai ainakin peiteltävä. On hulluutta luottaa varauksetta heidän vastauksiinsa UFO-kysymykseen. Suoraan esimerkkiin nro 5 liittyen alakulttuuri ei voi ainoastaan hämärtää lyhyitä vilahduksia salaisista operaatioista, vaan se voi myös myrkyttää lähteen kokonaan ja tarjota uteliaalle yleisölle salaperäisiä, vaikkakin epäsuorasti tyydyttäviä vastauksia. Samalla tutkimus ja kehitys voivat jatkua suurelta osin keskeytyksettä, jopa tilanteissa, joissa yleisön tiedonsaantitarve on kiireellisempi ja merkittävämpi kuin yliluonnolliset lentävät kiekot tai tic-tacit.

Lisätietoja salaisista testeistä löytyy useista Getting Spooked -artikkeleista, erityisesti täältä.

Sotahaukan unelmia

Koska ufologia pysyy nykyään harvoin kansallisen turvallisuuden asiantuntijoiden piirin ulkopuolella, se tarjoaa myös varsin ilmeisen keinon lietsoa kylmän sodan aikaisen vainoharhaisuuden tunteita. Tämä tosiasia tunnustettiin jo vuonna 1953 Robertsonin paneelissa, joka totesi, että UFO-ilmoitukset ja niistä seurannut hysteria olivat suurempi vaara kansalliselle turvallisuudelle kuin salaperäiset kohteet itse. [24] Vaikka jotkut ryhmittymät todennäköisesti pyrkivät välttämään tätä paniikkia, vuoden 1953 jälkeisinä vuosikymmeninä sotateollinen kompleksi sai suoria pääomavoittoja jatkuvasta sotatilasta, ja tämä ilmiö on vain voimistunut nykypäivään asti.

Suoraan esimerkkiin nro 3 liittyen on ufologian kannalta tärkeää herättää luottamusta tai kunnioitusta sotilasjohdossa, jos se aikoo hyödyntää tätä luottamusta tavoitteidensa saavuttamiseksi. UFO:t ovat siis mahdollinen keino istuttaa kylmän sodan aikaisia asenteita amerikkalaiseen väestöön, jota on toistuvasti huijattu kuvitteellisilla uhkilla ja epäsuosittujen sotien ”väistämättömyydellä”. Hahmot, kuten väitetty toimittaja Ross Coulthart [25], AATIP:n johtaja Lue Elizondo [26] ja virkamies Nick Pope [27], väittävät kaikki, että UAP-kysymys on avainasemassa kansalliselle turvallisuudelle Kiinan ja Venäjän jatkuvien uhkien vuoksi. Tähän viitataan hienovaraisesti kilpailevilla UFO-takaisinmallintaohjelmilla – väitteellä ”UFO-kuilusta”, joka muistuttaa kylmän sodan ohjuskuilua tai avaruuskilpailua. Jopa Project Blue Book -hankkeen tähtitieteilijä J. Allen Hynek, joka on aihepiirissä yleisesti kiistaton hahmo, tuomitsi vuonna 1967 Playboy-lehdessä julkaistussa artikkelissa mahdollisuuden Neuvostoliiton ylivoimasta UFO-alalla. [28]

Tähän lietsottuun vainoharhaisuuteen kietoutuu vaatimuksia lisärahoituksesta ja teknologisista kokeiluista, jotka eivät rajoitu pelkästään ilmatilaan. Suurimmalla osalla teknologiasta, joka näennäisesti hyödyttäisi laaja-alaista UFO-tutkimusta, on hyvin maallisia käyttötarkoituksia, jotka ulottuvat valvonnasta hyökkäyskykyihin ja monenlaisiin monimutkaisiin antureihin. Yksi amerikkalaisen elämän vakiintuneimmista osista on sotateollinen kompleksi, joten se, että se herättää salaa lähes uskonnollista palvontaa UFO-meemin kautta, on tarkastelun arvoinen kehitys, mutta nämä kysymykset on suurelta osin sivuutettu, koska hyvin harvat tutkijat omaksuvat ulkopuolisen näkökulman. Meidän ei pitäisi painaa metaforista punaista nappulaa maallisten uhkien vuoksi, puhumattakaan uhkista, jotka liittyvät toisesta maailmasta peräisin olevaan älykkyyteen, jota emme vielä täysin ymmärrä.

Lisätietoja UFOista kansallisen turvallisuuden paranoian välineinä löytyy täältä.

Yhteenveto

On syytä todeta, että ufologia on vain yksi äänekäs ja meluisa osa jatkuvaa alakulttuurista taustakohinaa. Tähän kohinaan osallistuvilla lukuisilla ”sirkoilla” saattaa olla samanlainen merkitys – salaliittokulttuuri, marginaalinen arkeologia ja laajemmin ottaen paranormaalit ilmiöt tuovat kaikki oman monotonisen sävelensä. Näiden alojen välinen päällekkäisyys on laajaa ja välttämätöntä koko ekosysteemin säilymiselle. Kun merkittävimmät vakiintuneet toimijat, kuten To the Stars ja Sol Foundation, tarjoavat molemmat foorumeita sotilastiedustelun edustajille, tilanne muuttuu huolestuttavammaksi, kun mukaan sekoittuvat puolustusalan urakoitsijat kuten Peter Thiel ja kaikki toistuvasti esiintyvät sotilastieteilijähahmot. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta ufologia on suurelta osin kaapattu aihe, alakulttuuri, jossa on keulakuvia ja suuria rahasummia, eikä se ole enää harrastajien toimialaa. Muillakin aiheilla on ollut sama kohtalo: niitä käsitellään valikoiduilla, hyväksynnän piirissä olevilla areenoilla, joissa osallistujat väittävät olevansa jatkuvasti tiedon ja vallan rakenteiden uhreja, vaikka heillä onkin selkeitä etuja kulttuurisodassa. Mutta tämä käänne peittää alleen, ainakin joidenkin osapuolten keskuudessa, syvemmän ymmärryksen siitä, miten pienemmät yhteisöt ovat vuorovaikutuksessa suuremman kokonaisuuden ajattelun kanssa tai vaikuttavat siihen.

Antropologista tutkimusta käytettiin aseena koko kylmän sodan ajan keinona ”vastata sotilas- ja tiedusteluvirastojen tarpeisiin tai niiden esittämiin erityiskysymyksiin”, ja tieteenala päätyi ”tukemaan uuskolonialismia, militarismia ja laajenevaa amerikkalaista imperiumia” sekä auttamaan ”muuttamaan amerikkalaisten antropologien asenteita siten, että ne sopisivat yhteen sotilas- ja tiedusteluvirastojen yhteistyön kanssa”. [29] Ufologian ja amerikkalaisen marginaalikulttuurin kaoottisen ja monitahoisen pinnan alla piilee huolestuttava mahdollisuus: kääntyikö ”kylmän sodan antropologia” sisäänpäin keinona luoda tietty kulttuurinen valtajärjestelmä lännessä?

Kun näiden aiheiden annetaan kukoistaa ja levitä puolustusministeriön piireistä kuiskauksina ja huhuina kongressin saliin sekä miljoonien kansalaisten televisioihin ja sosiaalisen median syötteisiin, syntyy hyödyllinen poliittinen blokki: laaja kokonaisuus, jonka tarkoituksena on koota yhteen armeija, kansallisen turvallisuuden neuvonantajat, evankelikaalit ja poliittisesti motivoituneet kristityt sekä jopa aggressiivisemmat uskonnolliset ja ideologiset ristiretkeläiset. UFO:t ja marginaalikulttuuri ovat päätyneet osittain yhdistämään yhteisöjä, jotka aiemmin olivat selvästi keskenään ristiriidassa. Monia pidettiin aikoinaan kumouksellisina, mutta he sopeutuivat nopeasti aiemmin olemassa olleisiin valtarakenteisiin. Tämän suuntauksen esimerkkinä riittää mainita salaliittoteorioiden kiihottajat, kuten Alex Jones, jotka nykyaikana taipuvat nopeasti hallituksen ylivaltaan.

Lähes kaikki tämän laajan ryhmän jäsenet tukevat armeijaa sen taistelussa kotimaisia, ulkomaisia ja tähtienvälisiä voimia vastaan. He luottavat armeijan edustajiin siinä päätelmässä, että puolustusministeriön (DoD) testit tai toimet eivät ole ensisijaisesti vastuussa UFO-ilmiöistä. Olipa ilmiö sitten toisen valtion tai jonkin muun älyllisen olennon aikaansaamaa, tiedottajat ovat pelkkiä sanansaattajia, jotka toivovat ongelman ratkaisemiseen suunnattua lisärahoitusta tai resursseja. Itse asiassa se, että ilmiötä pidetään ratkaistavana ”ongelmana”, tuntuu jo sinänsä merkitykselliseltä, sillä se vie ufologian pois mysteerien selvittämisen maailmasta sotilaallisen logistiikan ja turvallisuuden maailmaan. Tämä nykypäiväinen UFO-harrastajien alaryhmä on militaristisen uusliberaalin hegemonian apinoijia, pääosin puolueiden rajat ylittävää liikettä, jonka tavoitteena on vahvistaa länsimaista ylivaltaa hinnalla millä hyvänsä. UFO-ihmiset pyrkivät näihin samoihin tavoitteisiin silloinkin, kun heidän tärkeimmät syynsä toimia näin ovat aineettomia ilmakummituksia, kylmän sodan haamuja, joka ei ole koskaan oikeasti päättynyt. Myyjät, mainostajat ja ylimmät päättäjät saavat kaikki osansa hyödyistä riippumatta siitä, mikä on UFO:iden ”totuus”. On merkityksetöntä, ovatko he aitoja uskovia vai eivät, kunhan armeijat saavat rahoitusta, ulkopolitiikan näkemykset muuttuvat kansan suosiossa suosituiksi ja amerikkalainen järjestys vakiintuu lujasti.

Tämän kehityksen tarkoituksellisuutta ei välttämättä ohjaa huolellisesti mikään paha voima. Se saattaa pikemminkin olla luontainen taipumus tietyissä Yhdysvaltain väestönosissa, jota voidaan vaalia tai hienovaraisesti ohjata – mutta ei koskaan suoraan hallita. Kyse on antropologiasta, ei kehitysmaiden rahtikulttien tai välisodan keskellä olevan alueen asukkaiden, vaan amerikkalaisen psykologian ja henkisen kehityksen antropologiasta. Ehkä UFO-pakkomielle on ollut erilaisten ryhmittymien seurannassa jo vuosikymmeniä, ja sitä on toisinaan hyödynnetty pikaratkaisuna tiedusteluvuotoon tai poliittiseen skandaaliin. On täysin mahdollista, että UFOjen hyödyllisyydestä vallitsee yleinen käsitys, joka ei näy virallisessa politiikassa, vaan puolustusministeriöön liittyvien eri organisaatioiden toiminnassa. Keskustelussa harvoin tarkastellaan tätä kulttuurista ilmiötä lintuperspektiivistä: tämän ekosysteemin kaksi pääryhmää ovat joko innokkaat etsijät ja uskovat tai dogmaattiset skeptikot ja paljastajat. Kukaan ei pysähdy hetkeksikään pohtimaan, kohdistuvatko loputtomat väittelyt oikeisiin ihmisiin. Eri organisaatiot, jotka hyötyvät UFO-innosta, eivät tarvitse olla yhtenäisiä. Niiden tarvitsee vain olla tietoisia yhdestä yksinkertaisesta temppusta: nykyisessä muodossaan UFO-meemi auttaa vakiinnuttamaan entisestään militaristista amerikkalaista hegemoniaa kulttuurissa, liike-elämässä, akateemisessa maailmassa ja mediassa.

Jätän teille yhden vaatimattoman huomautuksen: UFOt ovat todellisia. Mutta tämä tosiasia on erotettava järjestelmistä, jotka pyrkivät käyttämään sitä väärin.

Lähdeviitteet

[1] Loehrke, Janet. “Congress holds hearing on UAPs (or UFOs). What are they?” USA Today. 9 September 2025. https://www.usatoday.com/story/graphics/2025/09/09/what-are-uap-congress-hearing-ufo-sighting-map/86058021007/.

[2] Hanks, Micah. “Donald Trump Reveals He Interviewed U.S. Military Pilots Who Encountered Round UFO ‘They Cannot Explain.’” The Debrief. 20 September 2024. https://thedebrief.org/donald-trump-reveals-he-interviewed-u-s-military-pilots-who-encountered-round-ufo-they-cannot-explain/.

[3] Rees, Martin and Mario Livio. “Most Aliens May Be Artificial Intelligence, Not Life as We Know It.” Scientific American. 1 June 2023. https://www.scientificamerican.com/article/most-aliens-may-be-artificial-intelligence-not-life-as-we-know-it/.

[4] “’Aliens Invented Religion To Control Humanity!’ -Top Philosopher Jason Jorjani.” YouTube, uploaded by Jesse Michels, 27 September 2025. Link.

[5] Loeb, Avi. “A Vision for a UAP-Manhattan Project.” Medium. 4 May 2025. https://avi-loeb.medium.com/a-vision-for-a-uap-manhattan-project-9408819b6127.

[6] von Rennenkampff, Marik. “‘Technology surprise’: Are China, Russia ahead of us in UFO retrieval, research?” The Hill. 27 October 2023. https://thehill.com/opinion/technology/4277128-technology-surprise-are-china-and-russia-ahead-of-us-in-ufo-retrieval-research/.

[7] “Restoring Public Trust Through UAP Transparency and Whistleblower Protection.” YouTube, uploaded by GOP Oversight, 9 September 2025. Link.

[8] Hernbroth, Megan. “Peter Thiel’s venture fund just announced Hereticon, a conference for ‘troublemakers’ to discuss immortality, doomsday prepping, and UFOs.” Business Insider. 1 October 2019. https://www.businessinsider.com/peter-thiel-vc-firm-founders-fund-hereticon-conference-immortality-ufo-2019-10.

[9] DeLonge, Tom and A.J. Hartley. Sekret Machines, Book 1: Chasing Shadows. San Diego: To the Stars, 2016. Ebook. Page 6.

[10] Blistein, John. “Read Tom DeLonge’s Leaked Email to Hillary Clinton Campaign About UFOs.” Rolling Stone. 11 October 2016. https://www.rollingstone.com/music/music-news/read-tom-delonges-leaked-email-to-hillary-clinton-campaign-about-ufos-103832/.

[11] Schwartzburg, Rosa. “The US military is embedded in the gaming world. Its target: teen recruits.” The Guardian. 14 February 2024. https://www.theguardian.com/us-news/2024/feb/14/us-military-recruiting-video-games-targeting-teenagers.

[12] Chandler, Simon. “Western Militaries Are Using Virtual Reality for Propaganda and Recruitment.” Truthout. 23 August 2019. https://truthout.org/articles/western-militaries-are-using-virtual-reality-for-propaganda-and-recruitment/.

[13] A future investigation I have in mind tracks DoD interest in ARGs (alternate reality games) and how it may relate to ufology, conspiracy theory, and more subtle propagandizing ala QAnon, Serpo, the Montauk Project, and other reality-shifting play that can turn obfuscatory. For instance, the MJ-12 hoax was turned into a groundbreaking multimedia ARG, 2001’s Majestic. Dave Szulborski, a beta tester for Majestic and an ARG creator in his own right, went on to create a game for Raytheon’s BBN Technologies that was “the first evaluation of an ARG as a tool for training military personnel.” How common are implementations like this and does an ARG to DoD pipeline exist? (“US Military runs first alternate reality game.” EMS1. 7 February 2008. https://www.ems1.com/ems-products/training-tools/press-releases/us-military-runs-first-alternate-reality-game-nohr7DA96OwfR4EK/.)

[14] Pasulka, Diana Walsh. Encounters: Experiences with Nonhuman Intelligences. New York: St. Martin’s Essentials, 2023. Page 180.

[15] “The Biblical Truth of UFOs & Angels (Ft. Karl Nell & Diana Pasulka).” YouTube, uploaded by Jesse Michels, 19 December 2024. Link.

[16] Beekman, Scott. William Dudley Pelley: A Life in Right-Wing Extremism and the Occult. Syracuse: Syracuse University Press, 2005. Page 154-155.

[17] Coogan, Kevin. Dreamer of the Day: Francis Parker Yockey and the Postwar Fascist International. New York: Autonomedia, 1999. Page 92.

[18] Conner, Christopher T. “QAnon, authoritarianism, and conspiracy within American alternative spiritual spaces.” Frontiers in Sociology. 21 June 2023. https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC10325789/.

[19] Gault, Matthew. “Major QAnon Promoter Ron Watkins Is Starting a WikiLeaks for Aliens.” VICE. 26 May 2021. https://www.vice.com/en/article/major-qanon-promoter-ron-watkins-is-starting-a-wikileaks-for-aliens/.

[20] See: Painting, Wendy S. Aberration in the Heartland of the Real: The Secret Lives of Tim McVeigh. Walterville: TrineDay, 2016.

[21] “Aliens and espionage with Martin Cannon | Weird Reads with Emily Louise LIVE.” YouTube, uploaded by Weird Reads with Emily Louise, 27 April 2024. Link.

[22] See: Patton, Phil. Dreamland: Travels Inside the Secret World of Roswell and Area 51. New York: Villard Books, 1998.

[23] Booty, Boltzmann. “The Hill abduction as counter-insurgency (Pt. 1).” Nuts & Boltzmann. 21 August 2023. Link.

[24] Pilkington, Mark. “MIRAGE MEN 2023.” Mirage Men. 8 December 2023. https://miragemen.wordpress.com/2023/12/08/mirage-men-afterword-2023/.

[25] “War in space? Top generals sound alarm on ‘menace’ US faces from Russia, China | Reality Check.” YouTube, uploaded by NewsNation, 1 May 2024. Link.

[26] “Lue Elizondo: War with China and the future of UAP international relations.” YouTube, uploaded by The Debrief, 19 October 2019. Link.

[27] Lavelle, Daniel. “UFO expert not ruling out Russia or China links to drones seen at RAF bases.” The Guardian. 30 November 2024. https://www.theguardian.com/world/2024/nov/30/ufo-expert-not-ruling-out-russia-or-china-links-to-drones-seen-at-raf-bases.

[28] Hynek, J. Allen. “The UFO Gap.” Playboy. December 1967. Reprinted here: https://www.cia.gov/readingroom/docs/CIA-RDP81R00560R000100010006-5.pdf.

[29] Price, David H. Cold War Anthropology: The CIA, the Pentagon, and the Growth of Dual Use Anthropology. Durham and London: Duke University Press, 2016. Page xi, 349.

Artikkelin julkaissut Getting Spooked

ufologia

Gruschin hämmentävä lausunto plasmamaisen ulkoavaruuden elämän olemassaolosta

25.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

kirjoittanut Robert Hastings

”… se on jatkumo ruumiillisesta kaksijalkaisesta elämästä siihen, mitä pidän tietoisena plasmoidielämänä. Mutta on olemassa useita [lajeja], joista Yhdysvaltain hallitus on tietoinen.”

9. kesäkuuta 2026 Capitol Hillillä pidetyssä UAP/NHI-lehdistötilaisuudessa entinen Yhdysvaltain ilmavoimien upseeri ja tiedusteluviranomainen David Grusch antoi merkittävän lausunnon, joka koski Yhdysvaltain hallituksen salaa tunnustamaa tietoisien ei-ihmismäisten olentojen olemassaoloa. Kun toimittaja kysyi, kuinka monta avaruusolentotyyppiä on tunnistettu, Grusch vastasi asiallisesti: ”Minulla ei ole luetteloa [jota voisin esittää teille tänään, mutta] kyseessä on jatkumo ruumiillisista kaksijalkaisista olennoista siihen, mitä pidän tietoisena plasmoidielämänä. Mutta on olemassa useita [lajeja], joista Yhdysvaltain hallitus on tietoinen.”

Googlen Gemini-tekoälyä hyödyntämällä tehty haku termillä ”plasmoid life” tuottaa seuraavat tiedot:

Plasmoidi on itsenäinen, hohtava magneettinen rakenne, joka koostuu plasmasta (aineen neljäs olomuoto). Sekä UAP- ja UFO-keskusteluissa että tieteiskirjallisuudessa plasmoidien oletetaan usein olevan ei-biologisia, energiaan perustuvia avaruusolentoja tai ilmakehän ”olentoja”, jotka ovat riippumattomia hiilestä ja DNA:sta.

UAP/avaruusolentoteoria

Viimeaikaisissa keskusteluissa UFOista ja tunnistamattomista poikkeavista ilmiöistä (UAP) viranomaiset ja tutkijat ovat esittäneet, että jotkut ”orbit” eli hohtavat pallot eivät ole perinteisessä mielessä rakennettuja avaruusaluksia, vaan älykästä, itsestään järjestäytyvää plasmaa.

“Elävä plasma”-hypoteesi: Jotkut tutkijat esittävät hypoteesin, että itsestään valoa säteilevät, sykkivät plasmoidit edustavat ”elämän neljättä aluetta”, joka kykenee itsereplikoitumaan, kommunikoimaan ja reagoimaan älykkäästi ympäristöönsä.

Tietovuotajien väitteet: Kongressin tiedotustilaisuuksissa ja julkisissa keskusteluissa, jotka koskevat muuta kuin ihmisen kaltaista älykkyyttä, virkamiehet kuten David Grusch ovat tehneet selkeän eron perinteisen ”ruumiillisen kaksijalkaisen elämänmuodon” (klassisen harmaan avaruusolennon) ja ”tietoisen plasmoidisen elämänmuodon” välillä.

Tieteellinen konsensus: Näistä spekulaatioista huolimatta valtavirran tiedeyhteisö pitää plasmapohjaista elämää todistamattomana ja toteaa, että suurin osa ”plasmoidien” havainnoista on todennäköisesti ilmakehän ilmiöitä tai kameran aiheuttamia häiriöitä (kuten linssiheijastuksia ja tarkennusvirheitä kaukaisissa valopisteissä).

Riippumatta siitä, mitä tutkijat olettavat plasmoidien todellisesta luonteesta, vuosikymmeniä kestäneen tutkimukseni aikana, joka on koskenut UAP:ien ja ydinaseiden välistä yhteyttä, minuun ovat ajoittain ottaneet yhteyttä uskottavilta vaikuttavat henkilöt, jotka ovat kertoneet kohtaamisistaan plasman kaltaisten pallojen kanssa, joilla näytti olevan tietoisuus ja jotka kommunikoivat heidän kanssaan telepaattisesti. Kaksi näistä henkilöistä on kansainvälisesti tunnettuja henkilöitä, jotka ovat pyytäneet minua olemaan paljastamatta heidän nimiään. Itse asiassa kukaan niistä henkilöistä, jotka ovat kertoneet minulle kokemuksistaan tietoisista palloista, ei halua tulla julkisesti tunnistetuksi. Valitettavasti kyseessä on leimautumisen pelko.

Eräs nainen, joka otti minuun yhteyttä vuonna 2022 ja jota kutsun tässä Amandaksi – arvostettu tietotekniikan alan johtaja – kuvaili kokemustaan tietoisesta pallosta seuraavasti:

Se tapahtui joskus syksyllä 1992, mutta en merkinnyt muistiin tarkkaa päivämäärää; kuten monien muidenkin elämäni outojen tapahtumien kohdalla, se ei tuntunut kovin tärkeältä. Mieheni ja minä aioimme mennä ulos syömään, ja olimme kävelemässä ulko-ovelle. Hän avasi oven, ja minä astuin ulos. Sitten hän yhtäkkiä kääntyi ympäri ja sanoi unohtaneensa jotain ja että tulisi heti perässä. Sanoin odottavani häntä autossa, joten kävelin kahden auton ajotiemme oikealle puolelle, jonne auto oli pysäköity, ja yritin avata matkustajanpuoleisen oven istuakseni sisälle odottamaan häntä.

Valitettavasti ovi oli lukossa, joten otin käsilaukkuni, laitoin sen auton katolle ja kävelin auton takaluukun luo. Odotin ja odotin, mutta hän ei vieläkään tullut ulos. Nojauduin autoon ja katselin vain itäistä taivasta. Oli hämärä ja tähdet olivat jo näkyvissä. Niitä oli useita, mutta huomasin, että yksi niistä oli enemmän kullanvärinen kuin muut, jotka näyttivät valkoisilta.

Siinä hetkessä, kirjaimellisesti silmänräpäyksessä, olin taas auton matkustajanpuoleisen oven luona tuijottamassa jotain, jota voin kuvata vain aaltoilevana pallona naapurini etupihalla, enintään 30 jalan päässä! Se leijui suoraan silmieni korkeudella, täysin liikkumattomana, noin hunajamelonin kokoisena. Se oli tulisen punertavan oranssi, välkkyvä ja näytti ikään kuin hengittävän. Olen käyttänyt sanaa ”aaltoileva”, koska se on ainoa sana, jolla voin sitä kuvata. Se oli kuin elävä! Olen usein selittänyt, että se näytti samalta kuin sula laava, kun sitä näkee televisiossa.

Heti kun tajusin, mitä olin katsomassa, kuulin välittömästi äänen päässäni sanovan: ”Älä pelkää, en satuta sinua.” Olin hämmästynyt! En pelännyt lainkaan, vaan olin vain viehättynyt näkemästäni. Ajattelin heti – tai ehkä se pallo istutti tämän ajatuksen mieleeni – että minun pitäisi katsoa sitä todella tarkasti nähdäkseni, oliko liekkien alla jotain rakennetta.

Tässä vaiheessa muistan vain, että tuijotin suoraan sitä kohti. Oli kuin pallo ja minä olisimme olleet kirkkaan kuplan sisällä, suojassa ulkomaailmalta. Se oli outoa, ääntä ei kuulunut lainkaan. Ulkona ei ollut naapureita, ei leikkiviä lapsia, ei autoja kaukana moottoritiellä, ei lintuja, hyönteisiä, ei mitään. Täydellinen ja absoluuttinen hiljaisuus. Naapurustoni oli siellä taustalla, mutta sitä oli vaikea nähdä, ikään kuin se olisi vaimennettu, pimennetty, kuplan ulkopuolella.

En ollut lainkaan tietoinen ajan kulumisesta. En saanut enää yhtään telepaattista viestiä pallosta. Olin vain kuin lumoutunut ja tuijotin sitä. Seuraavaksi muistan kuulleeni etuoven avautuvan; mieheni oli tulossa ulos. Pallo lensi silmänräpäyksessä talojen välistä länteen päin ja katosi näkyvistä hetkessä.

Seisoin siinä ja mietin, mitä olin juuri kokenut. Ajattelin itsekseni: Miten aion selittää tämän miehelleni? En kuitenkaan muista tervehtineeni häntä, kun hän tuli auton luo. Jälleen kerran minulla ei ollut ajantajua, enkä tiennyt, kuinka kauan häneltä kesti tulla ulos. En muista, että olisin noussut autoon. Seuraava asia, jonka muistan, oli se, että olin jo autossa ja tuijotin hansikaslokeroa, kun ajoimme kadulla. Siihen mennessä oli jo pimeää.

Kerroin lopulta tarinan miehelleni, mutta hän ei reagoinut mitenkään. Hän vain kuunteli eikä pilkannut minua tai esittänyt kysymyksiä. Se oli niin outoa.

Kysyin Amandalta, luuliko hän, että kyseinen esine olisi voinut olla jonkinlainen erittäin kehittynyt teknologinen laite. Hän vastasi: ”Sanoisin, että se vaikutti luonteeltaan enemmän biologiselta, elävämmältä, ikään kuin se olisi hengittänyt tai aaltoillut. Pohjimmiltaan se oli tulipallo, joka kommunikoi kanssani telepaattisesti.”

Kirjoitan parhaillaan uutta kirjaa, Strange Encounters: The Spectrum of Alien Contact with Humans, jossa esittelen lukuisia todistajien kertomuksia heidän kohtaamisistaan olentojen kanssa, jotka näyttivät olevan erilaisia avaruusolentoja tai ulottuvuuksien välisiä olentoja.

Yksi luokka koskee David Gruschin paljastamia plasmoidiolentoja. Pyydän tällä hetkellä henkilöitä, joilla on ollut tällaisia kohtaamisia, ottamaan minuun yhteyttä ja kertomaan tarinansa. Sähköpostiosoitteeni on ufohastings@aol.com. Jokainen, joka ottaa yhteyttä, voi olla varma, että hänen henkilöllisyytensä pysyy salassa, ellei hän anna minulle lupaa sen julkaisemiseen. Jos päätän sisällyttää yhteenvedon kertomuksestasi kirjaani – tietenkin sinun luvallasi – lähetän sinulle lopullisen luonnoksen ennen julkaisua, jotta voit tarkistaa sen paikkansapitävyyden.

Artikkelin julkaissut ufohastings.com

ufologia

Vicente Lucidon UFO-kohtaaminen 1939

22.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

Epäilemättä yksi mielenkiintoisimmista ja ajatuksia herättävimmistä UFO- ja avaruusolentojen kohtaamisista tapahtui Brasiliassa lähes vuosikymmen ennen modernin UFO-aikakauden alkua 1930-luvun lopulla. Se ei ollut pelkkä outojen valojen havainto taivaalla, vaan lähistöllä havaittu alus, joka nopeasti kehittyi yhdeksi varhaisimmista kirjatuista avaruusolentojen sieppauksista.

Mielenkiintoista on myös se, että näiden ilmeisten avaruusolentojen kohtaaminen ei aiheuttanut todistajalle häiriötä tai ahdistusta tapahtumista, vaan he välittivät siepatulle henkilölle tietoa, joka johti taloudelliseen hyötyyn. Vaikka onkin houkuttelevaa sanoa, että tämä sieppaus oli edelläkävijä harmaiden avaruusolentojen toiminnalle, joka pyyhkäisi planeetan yli useita vuosikymmeniä myöhemmin, herää kysymys, olivatko nämä avaruusolennot – jos ne todella olivat sitä – kokonaan eri avaruusolentojen rotu.

Vaikka tapaus on ehkä vähemmän tunnettu Brasilian ulkopuolella, se on epäilemättä tapaus, jota ei pidä sivuuttaa ilman lisätutkimuksia.

Omituista sihinää yöllä

Abilio C. Coelhon vuonna 1982 julkaisemassa kirjassa The History of Occultism [1] ensimmäisen kerran laajemmalle yleisölle esitellyn kertomuksen mukaan tapahtuma sattui heinäkuussa 1939, useita kuukausia ennen toisen maailmansodan puhkeamista, Serra do Gordon kaupungissa Minas Geraisissa, jossa Lucindo-perhe etsi kiille-esiintymiä vientiä varten.

Tämä kaivosperhe koostui Joao Lucindosta, hänen kolmesta pojastaan ja vävystään, ja huolimatta useista yrityksistä löytää arvokasta malmia, he eivät olleet toistaiseksi onnistuneet. Kyseisenä iltana, kun perheen teltta oli pystytetty puoliväliin vuorenrinnettä, jossa he työskentelivät, Lucindon nuorin poika Vincente, joka toimi ryhmän kokkina, joutui laskeutumaan vuoren juurelle hakemaan vettä seuraavan päivän aamiaisen valmistusta varten.

Kun hän lähti matkaan mukanaan tyhjä vesisanko ja kivääri, taivas oli jo alkanut tummentua ja kuu nousemaan. Hän ei tiennyt, että tämä yleensä työläs ja yksitoikkoinen matka tulisi olemaan erilainen kuin mikään aiemmin tekemänsä matka.

Kun hän lähestyi vettä, hän kuuli outoa ja ”pitkittynyttä sihisevää ääntä” – niin outoa, että hän ei osannut edes kuvitella, mikä sen voisi aiheuttaa. Hän alkoi tarkkailla ympäristöään yrittäen löytää äänen lähteen, mutta ei nähnyt mitään epätavallista. Lopulta hän saapui lähteen reunalle, pysähtyi ja laski tyhjän ämpäri maahan.

Tähän mennessä oli jo paljon pimeämpää kuin hetki sitten, kun hän oli lähtenyt liikkeelle. Kuunvalo puiden latvojen yläpuolella riitti kuitenkin näkemiseen. Huolimatta jatkuvasta etsinnästä lähialueeltaan, hän ei kyennyt paikantamaan, mistä tämä huolestuttava sihisevä ääni tuli tai mikä se voisi olla. Tajuttuaan, että muut odottivat häntä, hän luopui etsinnästä ja otti kauhan käteensä.

“Valon keskellä”

Kun hän alkoi kaataa vettä lähteestä, toinen valo syttyi yhtäkkiä alueelle – ja tällä valolla oli outo ja luonnottoman oloinen ominaisuus. Vicente pudotti heti ämpäriin takaisin maahan ja tarttui haulikkoonsa.

Hän pyörähti ympäri, kivääri valmiina ampumaan, jos takanaan olisi vaaraa, ehkä siksi, että valo näytti olevan keinotekoisesti tuotettu, muiden, armottomampien kaivostyöläisten toimesta. Hän kuitenkin totesi nopeasti, että hänen takanaan ei ollut ketään ja että hän oli yksin. Hän kuitenkin huomasi, että riippumatta siitä, mihin hän liikkui, hän näytti aina olevan ”valon ympyrän keskellä”, jonka hän myöhemmin arvioi olevan halkaisijaltaan noin 15 jalkaa.

Hän kokeili tätä ajatusta siirtymällä hieman vasemmalle ja sitten oikealle. Joka kerta hän pysyi tarkalleen oudon valon keskellä, ikään kuin se olisi seurannut häntä. Sitten asiat muuttuivat vielä oudommiksi.

Kun hän jatkoi kävelemistä ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen, hän alkoi huomata, että jalkojen liikuttaminen oli yhä vaikeampaa, ikään kuin hänen ”jalkansa olisivat liimautuneet lattiaan”. Tämä jatkui, kunnes hän oli käytännössä jäätynyt paikoilleen.

Sitten hän huomasi kahden hahmon lähestyvän häntä pimeydestä.

Sisällä avaruusaluksessa

Edelleen kykenemättä liikkumaan, hän katseli, kun kaksi hahmoa – kumpikin noin 180 cm pitkiä ja pukeutuneina ”metallisesta verkosta jaloista kaulaan” – jatkoi kohti häntä. Vaikka hän ei voinut nähdä heidän kasvojensa yksityiskohtia kirkkaan valon vuoksi, ne näyttivät olevan normaaleja, ihmisen kasvoja.

Tässä vaiheessa hän tajusi, että hahmot viittilöivät häntä. Vaikka hän ei ymmärtänyt miksi, hänellä oli äkillinen tarve katsoa ylöspäin. Hänen yläpuolellaan, noin 45 metrin korkeudella, leijui ”valtavan lautasen” muotoinen esine. Se näytti pyörivän, ja Vicente tajusi yhtäkkiä, että tämä esine oli sekä valon että sihisevän äänen lähde.

Hän jatkoi pyöreän, tumman esineen katsomista ja huomasi, että sen alapuolella oli nyt avoinna jonkinlainen ”luukku”. Yhtäkkiä hän tajusi, että yksi hahmoista oli hänen vieressään ja piti kiinni hänen käsivarrestaan. Seuraavaksi hän tiesi, että he molemmat nousivat ylöspäin kohti outoa alusta, ja Vicente muisti, että hänellä oli tunne, että hänet ”imettiin sisään”. Hetkeä myöhemmin hän ja hahmo olivat ”mystisen aluksen” sisällä.

Kun hän katseli ympärilleen, hän näki jotain, joka näytti ”valtavalta laboratoriolta, jota voitaisiin käyttää lukemattomiin tarkoituksiin”. Hetkeä myöhemmin hän tunsi äkillisen ”tylsyyden” aisteissaan, ikään kuin hänelle olisi annettu jonkinlaista rauhoittavaa lääkettä. Hahmot alkoivat nyt riisua hänen vaatteitaan ja suorittivat useita testejä ja kokeita.

Kaiken tämän aikana, vaikka hän ei ymmärtänyt mistä tiesi, hän tajusi, että yksi hahmoista oli kertonut hänelle, ettei hänelle tapahtuisi mitään pahaa. Lisäksi hänelle kerrottiin, että ”he tarjoaisivat minulle ja perheelleni suuren edun”.

Sitten hänen ympäristönsä muuttui hetkessä.

Yhtäkkinen paluu

Seuraavaksi hän huomasi seisovansa perheen teltan ulkopuolella puolivälissä vuorenrinnettä. Lisäksi hänellä oli mukanaan ämpäri, joka oli täynnä vettä, ja kivääri oli pakattu melkein kokonaan hänen olkapäälleen. Outoa kyllä, huolimatta ilmeisestä pitkästä noususta lähteeltä teltalle, hänen jalkansa eivät tuntuneet kipeiltä tai väsyneiltä.

Sitten hän huomasi isänsä ja veljensä, jotka näyttivät siltä kuin olisivat valmistautumassa lähtemään etsimään häntä. Hän päätti nopeasti, että kertoisi heille olevansa myöhässä, koska oli ”jahdannut pacaa”, sen sijaan että olisi kertonut heille, mitä todella oli tapahtunut. Hän muisti myös, mitä hahmo oli sanonut hänelle siitä, että hän ja hänen perheensä saisivat suuren edun. Hän päätti, että jos tämä etu toteutui – mikä se sitten olikin – hän kertoisi heille, mitä todella oli tapahtunut.

Pian sen jälkeen, kun hän palasi teltalle, perhe päätti mennä nukkumaan. Ehkä ei ole yllättävää, että Vicenteella oli suuria vaikeuksia nukahtaa, sillä oudot tapahtumat pyörivät hänen mielessään. Hänellä oli jatkuva tunne, että hän oli juuri muistamassa yksityiskohtia aluksen sisällä tapahtuneista tapahtumista, mutta ne karkasivat häneltä jatkuvasti.

Se oli aamunkoitteessa, kun hän oli puoliksi unessa ja puoliksi hereillä, että yksi noista muistoista yhtäkkiä palasi hänen mieleensä – muisto hänen perheensä saamasta ”suuresta hyödystä”.

Informaation muistaminen

Hän muisti yhtäkkiä yhden hahmoista sanoneen, että hänen pitäisi ”avata tunneli vuoren toiselle puolelle” täsmälleen samalle tasolle, jolla hänen perheensä työskenteli nyt, ja he löytäisivät alueen, joka vaati vain vähän työtä. Hahmo jatkoi, että heidän pitäisi ”seurata tunnelia suorassa linjassa kohti vuoren sisusta”. Kun he saavuttaisivat 30 metrin syvyyden, he löytäisivät ”paljon malakacheta-malmia”.

Vicente tiesi, että vaikka malakacheta-malmia kutsuttiin malakacheta-malmiksi, se oli samaa kuin heidän etsimänsä kiille. Hän istuutui yhtäkkiä pystyyn tajuten, että hänen piti toimia saamansa tiedon perusteella, mutta hän ei ollut varma, miten kertoisi perheelleen, miksi hänen mielestään heidän pitäisi kaivaa vuoren toisella puolella. Hän päätti kertoa heille, että hänellä oli ollut outo uni paikasta, ja kehotti heitä tarkistamaan, oliko siellä todella runsaasti kiillettä.

Hänen yllätyksekseen isä suostui, ja vähän myöhemmin, juuri siinä paikassa, josta hänen oli käsketty kaivaa, he löysivät tunnelin. He aloittivat kaivamisen ja muutamassa viikossa saivat talteen runsaasti arvokasta malmia. Tässä vaiheessa Vicente paljasti perheelleen totuuden kohtaamisestaan outojen hahmojen kanssa ja kertoi, että juuri he olivat kertoneet hänelle paikan sijainnin. Vaikka perhe oli iloinen löydöstä, he eivät uskoneet Vicenten kertomusta, vaan väittivät, että se oli varmasti vain unta.

Vicente tiesi kuitenkin paremmin. Hän pysyi kertomuksessaan kuolemaansa asti vuonna 1970, vähän sen jälkeen, kun hän oli kertonut kohtaamisesta Abilio Coelholle.

Todiste avaruusolennoista ennen modernia UFO-aikaa?

Ei ole epäilystäkään siitä, että Vicente Lucindon kertomus on yksi ajatuksia herättävimmistä, joita on kirjattu, etenkin koska se tapahtui yli kolme neljännesvuosisataa sitten.

Itse asiassa, jos Vicente Lucindon kertomuksessa on mitään totuutta, se osoittaa, että nämä avaruusolennot – jos oletamme hetken, että ne ovat sitä, mitä yleisesti ymmärrämme sanalla – olivat läsnä planeetallamme kauan ennen Roswellin tapahtumaa ja modernin UFO-aikakauden alkua.

Mielenkiintoista tässä kohtaamisessa on se, että vaikka siellä näytti tapahtuvan jonkinlaisia kokeita tai testejä, jotka muistuttivat 1960-luvulta lähtien säännöllisesti raportoituja avaruusolentojen sieppauksia, oudot olennot tarjosivat Vicentelle tietoa, joka johti siihen, että hän ja hänen perheensä saivat taloudellisen korvauksen, melkein kuin jonkinlaisen omituisen hyvityksen.

Tämä ei ole yleisesti ottaen asia, joka tulisi esiin esimerkiksi harmaiden sieppausskenaarioissa, joten voimme pohtia, keitä Vicente tapasi, mistä he tulivat ja mitä he tavoittelivat. Nämä ovat kaikki kysymyksiä, joihin ei ole vielä saatu vastausta.

Alla olevassa lyhyessä videossa tarkastellaan joitakin mielenkiintoisimpia kirjattuja kohtaamisia avaruusolentojen kanssa.

Asiantuntijan mielipide

Brasilialaisen kaivostyöläisen Vicente Lucindon väitetty sieppaus vuonna 1939 kuvaa varhaista, erikoista tapausta, jossa oletetaan tapahtuneen kontakti avaruusolentoihin – vuosia ennen kuin UFO-havainnot yleistyivät. Kertomusten mukaan hän kohtasi leijuvan aluksen ja kaksi pitkää, ihmisen kaltaista hahmoa, jotka ilmeisesti tekivät hänelle kokeita ja antoivat sitten erittäin arvokasta tietoa piilotetuista mineraaliesiintymistä. Tällainen tapaus, jos se on totta, voisi haastaa yleisesti hyväksytyt aikajänteet avaruusolentojen vierailuista.

Vaikka Lucindon kertomuksessa on yksityiskohtaisia elementtejä – selittämätön valonlähde, fyysinen tutkimus ja salaperäinen kaivosneuvonta – hänen tarinaansa ei vahvista mikään vahvistava todistus tai virallinen asiakirja. Skeptikot ehdottavat, että kyseessä saattoi olla elävä unelma tai legenda, kun taas toiset huomauttavat, että se eroaa tyypillisistä sieppauskertomuksista, koska siihen liittyy hyödyllistä opastusta eikä pelkkää kokeilua. Lopulta tämän kertomuksen poikkeuksellinen luonne jättää tutkijat spekulaatioiden maailmaan.

Johtopäätös: Epäselvä

Tarinan ainutlaatuiset yksityiskohdat ovat edelleen kiehtovia, mutta riittämättömien todisteiden vuoksi lopullista johtopäätöstä ei voida tehdä.

Artikkelin julkaissut ufoinsight.com

ufologia

Tietojen julkistamisen pulma: Keneen luottaa, kun ei pitäisi luottaa keneenkään

21.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

kirjoittanut Tanner Boyle

Tämä esitelmä pidettiin alun perin 13. kesäkuuta 2026 järjestetyssä PGH UFO Clubin konferenssissa ja kirjamessuilla. Kiitän kaikkia, jotka saapuivat Fungus Books & Records -kirjakauppaan viettämään upeaa iltapäivää puhujien ja samanhenkisten UFO-harrastajien seurassa. Seuraa PGH UFO Clubia Instagramissa saadaksesi tietoa tulevista tapahtumista ja tutustu ehdottomasti myös muiden osallistujien töihin.

Tämän kesän aikana ja oletettavasti edelleen Yhdysvaltain hallitus on alkanut julkaista osaa UFO- ja/tai UAP-asiakirjoistaan yleisölle presidentin määräyksellä. Vaikka ensimmäinen julkaisu sai jonkin verran myönteistä huomiota lehdistössä, jopa New York Timesin toimittaja Helene Cooper totesi, että julkaistut ”ensimmäiset asiakirjat ovat epäselviä kuvia, jotka voivat esittää mitä tahansa”. [1] On syytä huomata, että Cooper oli yhdessä toimittajien Ralph Blumenthalin ja Leslie Keanin kanssa yksi niistä, jotka kirjoittivat yhdessä sen NYT:n artikkelin, joka toi UFOt vuonna 2017 jälleen räikeästi yleiseen tietoisuuteen. Artikkelin otsikko oli ”Glowing Auras and ‘Black Money’”. [2] Lähes vuosikymmenen kuluttua tuosta kiistanalaisesta artikkelista näyttää siltä, että ihmiset ovat kyllästyneet UFOihin. Artikkelin saama huomio aiheutti lyhyen valtakunnallisen keskusteluvimman, ennen kuin tilanne rauhoittui hieman. Julkaisunsa jälkeen innokkaat kannattajat ovat kuitenkin pitäneet liekin palamassa koko seuraavan vuosikymmenen ajan. Harrastajien ja lobbaajien ponnistelujen ansiosta aihe nousee nyt toisinaan valtakunnallisiin uutisiin, mutta harvoin sillä on mitään pysyvää vaikutusta byrokraattisten paperipolkujen ulkopuolella.

UFO-kiinnostuksen uusi nousu on kuitenkin johtanut aiheesta järjestettyihin ensimmäisiin kongressin kuulemistilaisuuksiin yli 50 vuoteen, ikään kuin kyseessä olisi kylmän sodan aave, joka ei suostu katoamaan. Huolimatta armeijan ja tiedusteluyhteisön jäsenten hieman sensaatiomaisista väitteistä, usein mainittuja suoria todisteita pidetään liian arkaluonteisina julkistettaviksi. Sama pätee tärkeisiin todistajiin – jopa välilliset todistajat on pidettävä salassa, sillä he pelkäävät henkensä puolesta. [3] Julkisuuteen vuotaneet videot näyttävät kyllä jonkin verran merkittäviltä, mutta ne eivät anna juurikaan tai lainkaan vihjeitä siitä, mitä katsojat oikeastaan näkevät. Nopeasti liikkuvat möykyt ja tulkitsemattomat valot tarjoavat kyllä kiehtovaa katsottavaa ohjelmassa ”Paranormal Caught on Camera”, mutta ne eivät sinänsä aiheuta kansallisia turvallisuusuhkia, paitsi jos ne kuvastavat maallisia drone-parvia – mikä tuskin on se avaruusolentoihin tai ulottuvuuksien välisiin ilmiöihin liittyvä sensaatio, jota yleisö etsii. Selittämättömät, muodottomat taivaankappaleet ovat todisteita, vaikkakin todisteita jostakin tunnistamattomasta ja tuskin muuta.

Toisen julkaisukierroksen aikaan oli jo syntynyt tunne, että asiaa oli viety liian pitkälle. Tutkijat totesivat, ettei ensimmäisessä julkaisussa ollut juurikaan todella uutta tai merkittävää: ne olivat yksinkertaisesti uudelleenjulkaistuja asiakirjoja, selityskyvyltään vähäisiä silminnäkijäkertomuksia sekä videoita, jotka eivät olleet yhtä kiinnostavia kuin aiempina vuosina julkaistut. [4] Toinen julkaisukierros oli enemmän samaa vanhaa, jälleen ilman juurikaan selityksiä tai edes viitteitä merkityksellisyydestä. Videot ja asiakirjat olivat irrotettuja historiasta ja ajasta, ja niihin liitettiin puolustusministeriön lausunto, jossa yleisöä kehotettiin ”muodostamaan oma mielipiteensä näissä tiedostoissa olevista tiedoista”. [5] Kuten tiedetään, tämä menetelmä ei ole koskaan mennyt pieleen.

Kolmas asiakirjapaketti, joka julkaistiin päivää ennen tämän esitelmän pitämistä, sisälsi jälleen kerran aiemmin julkaistujen asiakirjojen uusintoja, joita sensaatiolehdistön toimittajat ja sensaatiohakuiset tutkijat, kuten Avi Loeb, olivat mainostaneet uutisina. [6] [Huomautus: Samanaikaisesti tämän puheen kanssa, huolimatta selvästä sensaatiohakuisuudesta ja vähäisestä historiallisesta perehtyneisyydestä ufologiassa, astrofyysikko Loeb nimitettiin ilmeisesti johtamaan uutta, useiden virastojen yhteistä UAP-hallintoneuvostoa. [7] Tämä tieto näytti saaneen vahvistuksen Kansallisen tiedustelujohtajan toimistolta (ODNI), vaikka kirjoitushetkellä vain harvat valtavirran julkaisut olivat kiinnittäneet huomiota sen paikkansapitävyyteen. ODNI kertoi The Liberation Timesin Christopher Sharpille, että UAP-hallintoneuvoston – johon neuvoa-antava elin kuuluu – perustaminen on osa käynnissä olevaa (ja varmasti erittäin menestyksekästä) avoimuuspyrkimystä. [8] Mukana oli myös kiehtovampaa, vaikkakin epäselvää kuvamateriaalia kirkkaista palloista, jotka ylittivät taivaan. Vaikka tuhannet ihmiset ovat todistaneet tämän tyyppisiä ilmiöitä, ”vähäisten konkreettisten tosiasioiden” vuoksi kyseessä on jälleen yksi selittämätön kohtaaminen, joka lisätään kasaan, joka ulottuu kirjallisen historian varhaisimpiin aikoihin – tuskin se ”paljastus”, jota yleisölle on luvattu. [9]

Tämä ”UFO-paljastus” -käsite on ollut UFO-yhteisön julistettu tavoite jo Donald Keyhoen alkuajoista lähtien, jolloin hän johti merkittävää UFO-tutkimusjärjestöä, National Investigations Committee on Aerial Phenomenon (NICAP). Keyhoe, entinen laivaston lentäjä ja viestinnän asiantuntija, joka oli menestyksekkäästi järjestänyt lentäjä Charles Lindberghin maailmankiertueen, hyödynsi osaamistaan taistellakseen UFO-ilmiöiden läpinäkyvyyden puolesta lentävien lautasten villityksen huipulla. Kuten jotkut ennen häntä ja monet hänen jälkeensä, hän lähti liikkeelle olettamuksesta, että Pentagon tiesi aiheesta enemmän kuin se antoi ymmärtää – pääasiassa siitä, että muista maailmoista peräisin olevat alukset olivat partioineet Yhdysvaltojen ilmatilassa ja että armeija yritti välttää täysimittaista paniikkia. UFO-salailu on edelleen estänyt kaikenlaisten tunnustusten tekemisen muualta peräisin olevista aluksista tai älykkäistä ei-ihmisolennoista, vaikka väitteet ovat kyteneet marginaalissa ja päässeet äskettäin jopa kongressin pöytäkirjoihin. Tämä kehitys on ollut pitkään tulossa: tutkija Jack Brewer kirjoittaa, että ”monet ovat jo vuosikymmenten ajan henkilökohtaisesti varoittaneet välittömästi lähestyvästä paljastuksesta.” [10] Tämän UFO-yhteisön ja Yhdysvaltain hallituksen välisen pitkän taistelun vuoksi viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet ennennäkemättömän merkittäviä. Harvoin Yhdysvaltain presidentti vaatii UFO-asiakirjojen välitöntä julkaisemista ja vihjaa maapallon ulkopuolisten, ööh, avaruusolentojen olemassaolosta.

Tietenkin nämä näennäiset ilmoitukset UFO- ja avaruusolentojen paljastamisesta menettivät välittömästi uskottavuutensa, kun paljastui, että äskettäin ostettu aliens.gov-verkkosivusto oli ”poliittista teatteria, jonka tarkoituksena oli riistää maahanmuuttajilta ihmisyytensä ja esittää Trumpin hallinnon pidättämät henkilöt UFO-salaliittoteorioiden salaisina avaruusvierailijoina”. [11] Tämä kehitys ei ole välttämättä yllättävää, sillä UFO-aiheen näkyvä asema Trumpin, republikaanien ja jopa joidenkin demokraattien poliittisessa ohjelmistossa on aina ollut eräänlaista teatteria. Olipa kyseessä sitten kömpelö yritys kääntää huomio pois Epstein-asiakirjoista, amerikkalaisten elämänlaadun nopeasta heikkenemisestä tai epäsuosituista ulkomaisista sodista, UFO:ista on tullut kyyninen ”leipää ja sirkushuveja” -tyyppinen työkalu poliitikoille ja kommentaattoreille. Useat uutissivustot ja riippumattomat tarkkailijat ovat huomanneet tämän, [12] jopa kommentaattorit, jotka olivat aiemmin suhtautuneet myönteisesti Trumpin hallintoon. [13]

Tietojen julkistaminen ei näytä sujuvan kovin hyvin. Julkaistut tiedostot olivat niin pettymys, että edustaja Tim Burchett – yksi hallituksen avoimuuden vankkumattomimmista kannattajista UFO-asioissa – varoitti ennalta, että ”tiedusteluyhteisö saattaisi” istuttaa vääriä tarinoita julkaisuihin ”koko UFO-keskustelun ’sotkemiseksi’”. [14] Mielenkiintoista on, että Burchett ei ota huomioon sitä, että juuri ne tarinat (joissa toisinaan esiintyy hybridejä tai vedenalaisia UFO-tukikohtia), jotka muuttivat hänet paljastusten ristiretkeläiseksi, olivat osa samaa tiedusteluyhteisön toimintaa – toimintaa, jota on dokumentoitu jo vuosikymmenten ajan. Sen sijaan armeijan ja tiedusteluyhteisön henkilöstöä, jotka kuuluvat kymmenien ”ilmiantajien” joukkoon tässä matkassa kohti UFO-totuutta, pidetään moitteettomina, eikä heitä epäillä siitä, että he saattaisivat olla soluttautuneita tai tarkoituksellisesti harhaanjohtavia. On itse asiassa todennäköistä, että Yhdysvaltain hallituksella on jotain salattavaa UFOjen suhteen, mutta juuri tämä ajatus on johtanut useisiin oletuksiin, jotka muuttuvat usein tuskin millään todisteilla perustelluiksi toimintakehotuksiksi. Siinä piilee niin sanotun paljastamisen ongelma: kuinka voi luottaa kehenkään yhteiskunnassa ja kulttuurissa, joka on niin usein väärinkäyttänyt luottamusta tai rankaissut luottamuksesta hallitukseen, mediaan tai muihin instituutioihin?

Uskonnontutkija D.W. Pasulka totesi The Washington Post -lehdessä, että vaikka usko UFOihin ulottuu monipuolisesti eri väestöryhmiin, suurin osa uskovista on ”syvästi instituutioita vastustavia” ja ”epäilee usein hallituksia, perinteisiä tiedotusvälineitä, tiedemaailmaa ja järjestäytynyttä uskontoa”. Tämän taipumuksen vuoksi UFO-asiakirjojen julkistaminen ”ruokkii sellaista uskomusmuotoa, joka kukoistaa epävarmuudessa”. [15] Vaikka Pasulka suhtautuu näihin kehityskulkuihin puolueettomasti, [16] hän väittää, että ”instituutioihin kohdistuva epäluottamus on vauhdittanut instituutioita vastustavien uskomusmuotojen nousua”, mikä on mahdollistanut ”uskonnollisten impulssien” suuntaamisen ”uusiin teknologisiin ja mediaympäristöihin, jotka ohittavat portinvartijat”. [17]

UFO-uskomukset ja itse ”UFO-paljastus”-käsite ovat kuitenkin edelleen täysin riippuvaisia portinvartijoista, nyt enemmän kuin koskaan. Nämä samat portinvartijat eivät suinkaan ole instituutioiden vastaisia, vaan he muodostavat osan maan merkittävimmistä instituutioista – heidän uskottavuutensa on suoraan sidoksissa juuri tähän institutionaaliseen auktoriteettiin. Jokainen uskonto tarvitsee keulakuvan, ja vuoden 2017 paljastusten jälkeen tätä roolia ovat hoitaneet erilaiset henkilöt armeijan, tiedusteluyhteisön tai puolustusteollisuuden piirissä. Pasulka, jonka vuonna 2019 ilmestynyt kirja American Cosmic edisti pinnan alla kuplivien UFO-huhujen jatkumista, kuvaa jopa omaa näennäistä ”vihkimystään” uskoon portinvartijan välityksellä: nimettömän Tyler D.:n kautta, joka vei hänet ja Stanfordin immunologin Garry Nolanin UFO:n ”lahjoituspaikalle”. Tyler osoittautui entiseksi NASA:n alihankkijaksi Timothy Tayloriksi, jonka motiivit ja tausta ovat parhaimmillaankin hämärät. Päälähteensä ristiriitaisuuksista ja oudosta käyttäytymisestä huolimatta Pasulka ja Nolan ovat olleet toistuvia hahmoja viimeaikaisessa taistelussa tietojen julkistamisen puolesta.

[Huomautus: Loebin tavoin myös Nolan ja Sol Foundationin toinen perustaja Peter Skafish olivat mukana ehdotetun uuden UAP-neuvottelukunnan jäsenluettelossa. Ei ole yllättävää, että tämä hanke on muotoiltu kansallisen turvallisuuden kannalta. Loeb kirjoittaa:

Realistisin tulkinta teknologisista UAP-ilmiöistä on, että ne ovat ihmisen luomia. Se, että tiedustelupalvelut ja Pentagon eivät kykene selvittämään niiden luonnetta, on vakava huolenaihe kansallisen turvallisuuden kannalta. (…) Presidentti Trumpin määräys UAP-asiakirjojen salassapitoluokituksen poistamisesta on siunaus, sillä se tarjoaa tilaisuuden tarkistaa, onko Yhdysvaltojen strategisten kohteiden suojauksessa aukkoja, jotka altistavat ne vihollismaiden kehittämien dronejen, ilmapallojen ja muiden laitteiden vakoilulle. Tutkijoiden ja insinöörien on kehitettävä parempia antureita ja tekoälypohjaisia analyysityökaluja auttaakseen Pentagonia sen tehtävässä. [18]

Loeb kirjoittaa ikään kuin yleisö olisi jo todistanut ”Yhdysvaltain hallituksen todellisen UAP-paljastuksen” Trumpin ansiosta, vaikka todellisia vastauksia voidaan saada vain laajemman, militaristisen globaalin valvontalaitteiston avulla. Tämä on toinen UFO-paljastusilmiön piirre – se on aina aivan kulman takana. Sen hyöty puolustusmenojen houkuttimena on itsestään selvä. UFOjen etsiminen on joukkotiedotusvälineille helpompi niellä, sillä se on pinnallisesti kaukana ohjelmista kuten puolustusministeriön Total Information Awareness -ohjelmasta, joka suljettiin osittain (vaikka sitä käytetään edelleen) sen jälkeen, kun sen liiallinen laajuus tuli selväksi. [19] ]

Tiedon suodattaminen ei ole ainoastaan olennainen osa päivitettyä lentävien lautasten perimätietoa, vaan se on myös keskeistä UFO-paljastusilmiölle – tapahtumalle, joka nojaa vahvasti hallituksen sisällä toimiviin ”valkohattuihin” tai luottamukseen siihen, että vallanpitäjät kuuntelevat äänestäjiään eivätkä valehtelisi amerikkalaiselle yleisölle. Kolme neljäsosaa vuosisadasta kestänyttä valehtelua UFOista (ainakin tarinoiden mukaan) ei voitaisi eikä sitä pitäisi voida antaa anteeksi kuin taikaiskulla, vaikka sotateollinen kompleksi vain tunnustaisi totuuden asiasta. Amerikan kansa on jo kaukana tilanteesta, jossa se suostuisi tulemaan huijatuksi kahdesti. Tällä tavoin UFO-paljastus on luonteeltaan epäkäytännöllinen tavoite, johon kenenkään yksilön tai organisaation ei kannata omistautua, ei siksi, ettei UFOista olisi saatavissa syvempiä totuuksia. Se on epäkäytännöllinen pikemminkin siksi, että UFOn kaltaisen ihmeellisen, toisinaan hengellisenkin symbolin olemassaolon vahvistaminen ei saisi riippua imperiumin voimista. UFOn tulisi olla olemassa synkän, lohduttoman ja yhä vihamielisemmän puolustusteollisuuden tai poliittisen sfäärin ulkopuolella.

Totta puhuen valtavirran huomio on vienyt kaiken hauskuuden UFO-aiheesta ja siirtänyt sen ulkopolitiikan analyytikoiden ja poliittisten paperinpyörittäjien piiriin. Vaikka lentävät lautaset on aina liitetty mahdollisiin kylmän sodan heijastumiin, samaa ei voi sanoa UFO:ista yleisemmin – eikä todellakaan selittämättömistä ilmiöistä. Kun Charles Fort kirjoitti 1920-luvulla mystiikan viehätyksestä, se oli vallitsevaa järjestelmää vastustava kannanotto. Vaikka hän ei rajoittunut taivaalla näkyviin tuntemattomiin esineisiin, vaan käsitteli kaikenlaisia paranormaaleja ilmiöitä, UFOt olivat osa hänen maailmankuvaansa. Toisin kuin nykyinen liike, Fort ei välttämättä pyrkinyt saamaan vallitsevia instituutioita hyväksymään järjestelmän vastustajien uskomuksia. Sen sijaan hän rohkaisi lukijoitaan olemaan ottamatta totuutta itsestäänselvyytenä, olemaan aina uteliaita, ja puolusti ajatusta siitä, että elämässämme on kyse jostakin suuremmasta kuin mitä tiedemiehet, poliitikot tai uskonnolliset opit voisivat koskaan kuvitella. Nykyään ufologiaa pidetään merkityksellisenä vain, jos nämä valtaapitävät tahot antavat sille legitimiteetin. Juuri niitä tiedemiehiä, teologeja ja poliittisia tahoja, joille Fort olisi näyttänyt kieltä, etsitään nyt aktiivisesti legitimiteetin lähteiksi.

Kun ajattelen ufologiaa, en ajattele merivoimien lentotukialukselle asennetulla FLIR-kameralla kuvattua ”Tic Tac” -objektia – kuvamateriaalia, joka muistuttaa nykyään liiankin paljon Karibialla siviileihin kohdistettuja laittomia iskuja. [20] En ajattele kävelevää sotilaskliseetä Lue Elizondoa ja hänen ”viittä observaabeliaan” – sanastoa, joka voisi olla peräisin suoraan Kansallisesta tiedustelutoimistosta. En ajattele ketään niistä sotilashenkilöistä, joille palveluksensa vuoksi annetaan eniten vapautta epäilyjen sivuuttamiseen. Olen usein toistanut, ettei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin yliluonnollisten ilmiöiden ”koulutettu tarkkailija” – ne ovat aivan liian vaikeasti tavoitettavia ja liian puhtaita ollakseen osa sotilaskoulun opetussuunnitelmaa.

Ei, sen sijaan mieleeni tulevat henkilöt kuten Lonnie Zamora, Socorron, New Mexicon poliisi, joka oli todella järkyttynyt nähdessään aavikolla munanmuotoisen lentävän aluksen, jossa ei ollut ikkunoita ja joka piti valtavaa pauhaavaa ääntä. Hän näki hetkellisesti kaksi pienikokoista humanoidia sen läheisyydessä. Zamora oli arvostettu, vakava henkilö – uskottava todistaja, vaikkakaan ei minkään epämääräisen viranomaisaseman vuoksi. Hän oli myös harras uskonnollinen mies, joka ”ei halunnut antaa haastattelua ennen kuin oli puhunut papin kanssa, koska hän ajatteli saattaneensa nähdä jotain pirullista”. [21] Zamoran tapaus, kuten muutkin, sisältyi uusiin UFO-tietojen julkistuksiin, vaikka suurin osa asiakirjoista oli ollut saatavilla jo aiemmin. Lonnie Zamora ei tarvitse viranomaisten vahvistusta havainnostaan, eikä yleisö tarvitse tätä vahvistusta uskoakseen siihen. Olipa kyseessä sitten avaruusolentojen, enkelien tai demonien havainto, opiskelijoiden kepponen tai sotilaallinen koe, uskon, että Lonnie Zamora näki jotain outoa.

Mieleeni tulee myös Woodrow Derenberger, joka näki oudon muotoisen harmaan aluksen Länsi-Virginian valtatien varrella ja tapasi sen ystävällisen matkustajan: ihmisen näköisen hahmon nimeltä Indrid Cold, joka oli kotoisin Lanulos-planeetalta. Vain kaksi viikkoa myöhemmin havainnot oudosta, harmaasta, punasilmäisestä olennosta ravistelivat uneliasta Länsi-Virginian kaupunkia. Kuuluisa UFO- ja paranormaali-ilmiöiden tutkija John Keel kirjoitti esipuheen Derenbergerin kokemuksista kertovaan kirjaan seuraavasti: ”Derenbergeria tullaan kutsumaan valehtelijaksi, psykopaatiksi ja moniksi muiksi epämiellyttäviksi asioiksi. Hän on jo joutunut huomattavan pilkan ja tuomion kohteeksi, jopa niiden taholta, jotka uskovat ’lentäviin lautasiin’, mutta eivät halua uskoa, että joku todella lentelee niillä ympäriinsä.” [22] Kaikesta huolimatta hän kertoi iloisesti matkoistaan avaruusaluksella Coldin kotimaailmaan, jossa kaikki olivat alastomia ja sodasta ei ollut tietoakaan.

I think of Leah Haley, a Southern abductee who lost everything

Mieleeni tulee Leah Haley, etelästä kotoisin oleva siepattu nainen, joka menetti kaiken – ”työpaikkansa, talonsa ja aviomiehensä” – koska hän alkoi uskoa, ettei häntä ollut siepannut pelkästään avaruusolennot, vaan myös Yhdysvaltain armeija. [23] Hän alkoi kutsua näitä armeijan sieppaajia nimellä ”OMAGS”, joka on lyhenne sanoista ”obnoxious military and government scoundrels” (ärsyttävät armeijan ja hallituksen roistot). [24] Kuten monien muidenkin siepattujen kohdalla, hänen tapaustaan koskevat asiakirjat ja hypnoosissa kerätyt muistelot myytiin kiinteistömoguli Robert Bigelow’lle 14 000 dollarilla – ilman heidän suostumustaan. [25]

Mieleeni tulevat ihmiset, jotka ovat lähempänä omaa kotikaupunkiani, kuten nuori Ronald Johnson Delphosista, Kansasista, joka eräänä iltana näki sienenmuotoisen lentävän esineen, joka poltti hänen silmiään. Häntä vaivasivat silmien ärsytys ja koiramaisia hahmoja sisältävät painajaiset seuraavien päivien ja viikkojen ajan. [26] Mieleeni tulevat Clarence Williams sekä Lerone ja Buddy Pryor – Kansas Cityn asukkaat, jotka näkivät suuren esineen, josta syöksyi ”vihreitä valopalloja” ja joka ”muutti muotoaan (…) samalla kun se näytti skannaavan tyhjää tonttia ja kaivosaluetta”. [27] Williams joutui myöhemmin ilmeisesti sieppauksien, transsitilojen ja jopa implanttien uhriksi. Huolimatta näiden tapahtumien toisinaan pelottavasta luonteesta Williams muuttui ”vihaisesta ja masentuneesta” ”rauhalliseksi, välittäväksi ihmiseksi”. [28] Hänen asenteensa muutos oli äärimmäinen: ”Juuri ennen tätä tapausta (Williams) joutui miehen ampumaksi, ja hän aikoi ehdottomasti kostaa, mutta havainnon jälkeen (Williams) meni miehen luo ja antoi hänelle anteeksi sanoen, että hän halusi lopettaa väkivallan.” [29]

Ufologian valtavirta on unohtanut sen outouden ja mystiikan, jotka tekivät siitä mielenkiintoisen: väitetyt sieppaukset, kohtaamiset outojen humanoidien kanssa sekä taivaalla nähtävät näyttävä näkymät, jotka muistuttavat enemmän voimakkaita hengellisiä ilmestyksiä kuin vihollissotilaita. Nykyinen UFO-kulttuuri on myös yhä enemmän unohtanut terveen epäluulon. Kaukana taistelukentistä tai ydinohjusten siiloista UFOt vaikuttavat tavallisten ihmisten elämään. Nämä ovat henkilöitä, joita pilkataan, joiden kertomuksia ei uskota, jotka ovat usein traumatisoituneita ja jotka lähes aina muuttuvat syvällisesti. Tämä trauma ei ole kansallinen turvallisuusuhka, eivätkä myöskään henkilökohtaiset muutokset. Juuri UFOjen inhimillinen ulottuvuus – nämä oudot esineet, jotka kimaltelevat, liukuvat ja syöksyvät Maapallon taivaalla – tekee aiheesta ylipäätään tutkimisen arvoisen. Vaikka armeijan kertomuksilla voi olla omat vaikutuksensa inhimilliseen ulottuvuuteen, on syy siihen, miksi nämä väitteet on asetettu etusijalle siviilien poikkeaviin kokemuksiin nähden. Nämä syyt ovat moninaisia, mutta niihin liittyy lähes aina jonkinlaista sotilaallista propagandaa tai poliittista taktikointia. Pahinta on, että Yhdysvaltain hallitus ja sen puolustuslaitos vaativat luottamusta – luottamusta, jota ei ole ansaittu ufologian piirissä eikä sen ulkopuolella.

Vaikka onkin houkuttelevaa omaksua Salaisten Kansioiden mantra ”älä luota kehenkään”, tämä lähestymistapa on toisinaan haitallista. Järkevämpi tapa on olla epäileväinen niitä kohtaan, jotka valehtelevat, ja olla aina valmis hyväksymään, että ihmiset, organisaatiot ja instituutiot valehtelevat. Ja he valehtelevat paljon, jopa silloin kun lupaavat kertoa totuuden – houkutteleva, kiusallinen, mutta harvoin tyydyttävä ajatus. Kuten Bob Dylan sanoi: ”Luota itseesi / Äläkä etsi vastauksia sieltä, mistä niitä ei löydy.” [30] Selvyyden vuoksi: tämä ei tarkoita, että vastauksien etsimistä pitäisi lopettaa. Pikemminkin aiheesta kiinnostuneiden tulisi olla entistä aktiivisempia UFO-totuuden etsimisessä – oppimalla, kasvamalla ja hankkimalla kyvyn luottaa omiin vaistoihinsa. UFO:t ovat luovuuden kipinä, raakaa tunnetta, jota koetaan katsellessa yötaivasta. Kaikki yritykset jäljitellä tätä ainutlaatuista inhimillistä kokemusta, etenkin niiden instituutioiden toimesta, jotka ovat jatkuvasti epäonnistuneet rehellisyydessä amerikkalaista yleisöä kohtaan, ovat julmaa pilkkaa, kaukana maassa olevan silminnäkijän kokemuksesta. Mikä tärkeintä, ole varovainen hyväksyessäsi paljastamisen lahjaa, kun lähettäjä on laiminlyönyt ruokkia, majoittaa ja kunnioittaa sen vastaanottajia. Epäluulo on aina perusteltua, mutta niin on myös ihmetys.

[1] Cooper, Helene. “Pentagon Releases Files on U.F.O.s.” The New York Times. 8 May 2026. https://www.nytimes.com/2026/05/08/us/politics/pentagon-ufo-files.html.

[2] Cooper, Helene, Ralph Blumenthal, and Leslie Kean. “Glowing Auras and ‘Black Money’: The Pentagon’s Mysterious U.F.O. Program.” The New York Times. 16 December 2017. https://www.nytimes.com/2017/12/16/us/politics/pentagon-program-ufo-harry-reid.html.

[3] Tucker, Patrick. “‘More capable than anything we have’: lawmakers, witnesses, express alarm on UFO phenomenon.” DefenseOne. 26 July 2023. https://www.defenseone.com/threats/2023/07/more-capable-anything-we-have-lawmakers-witnesses-express-alarm-ufo-phenomenon/388872/.

[4] Luscombe, Richard. “Pentagon releases first batch of previously secret files documenting reports of UFOs.” The Guardian. 8 May 2026. https://www.theguardian.com/us-news/2026/may/08/pentagon-ufo-files.

[5] Luscombe, Richard. “Pentagon releases second batch of UFO videos and first-hand testimony.” The Guardian. 22 May 2026. https://www.theguardian.com/world/2026/may/22/pentagon-ufo-videos-testimony-documents.

[6] Loeb, Avi. “UAP Disclosure #3 is the Most Intriguing Release Thus Far!” Medium. 12 June 2026. https://avi-loeb.medium.com/uap-disclosure-3-is-most-intriguing-release-thus-far-e4643013245b.

[7] Loeb, Avi. “A UAP Science Advisory Council to the U.S. Government: Keeping Our Eyes on the Orbs, Not the Audience!” Medium. 13 June 2026. https://avi-loeb.medium.com/a-uap-science-advisory-council-to-the-u-s-f7262e57b0df.

[8] Sharp, Christopher. “U.S. Government Establishes New Interagency UAP Governance Board to Coordinate Investigations and Declassification.” The Liberation Times. 16 June 2026. https://www.liberationtimes.com/home/us-establishes-new-interagency-uap-governance-board-to-coordinate-investigations-and-declassification.

[9] Luscombe, Richard. “Latest US release of UFO files reveals strange lights but few hard facts.” The Guardian. 12 June 2026. https://www.theguardian.com/world/2026/jun/12/ufo-uap-files-us-government-release.

[10] Brewer, Jack. “Oh, Disclosure, I Hear You Calling.” The UFO Trail. 6 June 2023. https://ufotrail.blogspot.com/2023/06/oh-disclosure-i-hear-you-calling.html.

[11] Varner, Maddy and Dell Cameron. “The White House’s Aliens.gov Site Brags That ICE Arrested More Than 700 US Citizens.” WIRED. 29 May 2026. https://archive.is/20260529205846/https://www.wired.com/story/white-house-aliens-gov-us-citizens-arrested/#selection-709.0-709.83.

[12] Ewall-Wice, Sarah. “Embattled Trump Tries New Distraction With UFO Files Dump.” The Daily Beast. 8 May 2026. https://archive.is/20260508155238/https://www.thedailybeast.com/embattled-trump-tries-new-distraction-with-ufo-files-dump/.

[13] Murray, Conor. “‘Nothing Burger’? Critics Disappointed With Trump’s UFO Files.” Forbes. 8 May 2026. https://www.forbes.com/sites/conormurray/2026/05/08/nothing-burger-critics-disappointed-with-trumps-ufo-files/.

[14] Longino, Crisnel. “UFO Representative Claims ‘Deep State’ Is Planting Fake Evidence in New Alien Files.” International Business Times. 22 May 2026. https://www.ibtimes.co.uk/ufo-disclosure-debate-fake-evidence-claims-1798303/.

[15] Pasulka, Diana Walsh. “The UFO files reveal a hidden truth about a growing religion.” The Washington Post. 15 May 2026. https://www.washingtonpost.com/opinions/2026/05/15/ufo-files-nod-growing-belief-aliens-mistrust-institutions/.

[16] This impartial stance did not last long, with Pasulka later told the Associated Press that “belief in UFOs is really one of the best things that’s happened to religion in a long time,” further elaborating that the developments are “a blow to the secular, materialist worldview.” (Fauria, Krysta. “As UFOs go mainstream, the jury is out on what the existence of alien life might mean for religion.” Associated Press. 12 June 2026. https://apnews.com/article/ufo-religion-aliens-demons-disclosure-day-500c2280dbdbcedfa09f3d2aa298f338.)

[17] Pasulka, Diana Walsh. “The UFO files reveal a hidden truth about a growing religion.” The Washington Post. 15 May 2026. https://www.washingtonpost.com/opinions/2026/05/15/ufo-files-nod-growing-belief-aliens-mistrust-institutions/.

[18] Loeb, Avi. “A UAP Science Advisory Council to the U.S. Government: Keeping Our Eyes on the Orbs, Not the Audience!” Medium. 13 June 2026. https://avi-loeb.medium.com/a-uap-science-advisory-council-to-the-u-s-f7262e57b0df.

[19] Harris, Shane and Tim Naftali. “Tinker, Tailor, Miner, Spy: Why the NSA’s snooping is unprecedented in scale and scope.” Slate. 3 January 2006. https://slate.com/news-and-politics/2006/01/why-the-nsa-s-snooping-is-unprecedented.html.

[20] Bearak, Max and José María León Cabrera. “The U.S. Boat Strike Campaign Has Now Killed Over 200 People.” The New York Times. 31 May 2026. https://www.nytimes.com/2026/05/31/world/americas/us-boat-strikes-colombia-ecuador.html.

[21] Vallée, Jacques. Forbidden Science 1: A Passion for Discovery – The Journals of Jacques Vallée, 1957-1969. San Antonio: Anomalist Books, 1992. Page 121.

[22] Skinner, Doug. “Visitors from Lanulos.” John Keel: Not an Authority on Anything. 14 October 2009. https://www.johnkeel.com/?p=73.

[23] Richtel, Matt. “Abductees Search for a Little Respect.” The New York Times. 5 July 1997. https://archive.nytimes.com/www.nytimes.com/library/cyber/week/070597roswell.html.

[24] Haley, Leah. Unlocking Alien Closets: Abductions, Mind Control, and Spirituality. Murfreesboro: Greenleaf Publications, 2003. Page 1.

[25] Brewer, Jack. “Leah Haley, MUFON and NIDS.” The UFO Trail. 11 April 2020. https://ufotrail.blogspot.com/2020/04/leah-haley-mufon-and-nids.html.

[26] Vallée, Jacques. The Invisible College: What a Group of Scientists Has Discovered About UFO Influences on the Human Race. New York: Dutton, 1975. Page 35-38.

[27] Kay, Margie. The Kansas City UFO Flaps. Independence: Un-X Magazine Publishers, 2017. Page 20.

[28] Ibid., page 26.

[29] Ibid.

[39] Dylan, Bob. “Trust Yourself.” Empire Burlesque, Columbia Records, 1985. Link.

Artikkelin julkaissut Getting Spooked

ufologia

Raëlin ufouskonto ja millennialistinen utopia

20.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

Tämä on kahdeksas luku Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin toimittamasta kirjasta Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin.

kirjoittanut Ilkka Niskanen

Vuosituhannen taite. Kirkkaan valkoiseen, kulmikasharteiseen asuun pukeutunut mies istuu jakkaralla esiintymislavan reunalla sähkökitara sylissään. Kaulassaan hänellä riippuu suurikokoinen metallinen symboli, kuin yhdistelmä hakaristiä ja Daavidin tähteä. lältään mies on jossain vaiheessa keski-ikää. Leukaa kiertää lincolnmainen parta, ja päältä kaljuuntunut kiharainen tukka on sidottu hapsottavaksi nutturaksi pään taakse. Kasvot ovat sopusuhtaiset ja lempeät. Silmät suljettuina hän alkaa laulaa mikrofoniin näppäillen samalla kitarasta mollivoittoista taustaa.

Je joue du sexophone 
Et je te fais chanter 
Comme un chat gui ronronne 
Et je te fais danser

Soitan seksofonia 
Ja saan sinut laulamaan 
Kuin kissa joka kehrää 
Ja saan sinut tanssimaan

Yleisön poikki kulkee ihastunut kohahdus. Sieltä täältä kuuluu innostuneita huudahduksia, jotka lisääntyvät kappaleen edetessä ja kiihdyttäessä tahtia. Välillä mies liikuttaa lantiotaan kitaran rytmittämänä kuin yhdynnässä työnnellen. Yleisö yltyy kovempiin kannustushuutoihin, joihin sekoittuu riemuisaa naurua.

Laulavan profeetan poikkeuksellinen ufokultti

13. joulukuuta 1973. Ranskalainen toimittaja, kilpa-autoilija, laulaja-lauluntekijä, aviomies ja isä Claude Vorilhon ajaa aamulla kohti Clermont-Ferrandin kylässä sijaitsevaa toimistoaan. Yhtäkkiä häneen iskee voimakas tunne, että hänen täytyy nousta kylän lähistöllä olevalle Puy de Lassolas’n sammuneelle tulivuorelle. Tietämättä itsekään, miksi, hän saapuu vuoren kraateriin. Silloin kirkas valo välähtää taivaalta ja Vorilhon näkee hopeanvärisen litistettyä kelloa muistuttavan esineen laskeutuvan häntä kohti. Valmiina pakenemaan hän jää katselemaan esinettä, joka jää leijumaan paikoilleen maanpinnan yläpuolelle. Esineen pohjasta aukeaa luukku, ja portaita pitkin ulos astuu mies — niin pienikokoinen, että Vorilhon aluksi luulee häntä lapseksi. Mies kävelee suoraan kohti Vorhilonia, ja hänen kasvonsa ovat täynnä rakkautta. Seuraa keskustelu. Mies kertoo tulleensa hyvin kaukaa tapaamaan juuri Vorilhonia, sillä hänellä on tärkeä viesti toimitettavana. Vieras kutsuu Vorilhonin alukseensa, jossa tälle seuraavien päivien aikana paljastetaan vastaukset ihmiskunnan perimmäisiin kysymyksiin. Käy ilmi, että ihmisen ovat luoneet elohim, Maan ulkopuolinen tiedemiesrotu, ja todellisuudessa Vorilhon on Raël, viimeinen 40 profeetasta, jotka elohim ovat lähettäneet julistamaan sanomaansa ihmiskunnalle. Ja hänellä on tärkeä tehtävä.

Raëlin ympärille rakentuneesta Raëlilaisesta liikkeestä on 2000-luvulla muotoutunut hyvin organisoitu liike, joka toimii useissa kymmenissä eri maissa. Arviot sen jäsenmäärästä vaihtelevat lähteestä toiseen. Joissakin liikkeen omissa internetvideoissa Raëlilaisia väitetään olevan jopa satoja tuhansia ympäri maailmaa, mutta tämä lienee vahvasti liioiteltu käsitys. Kuitenkin varmasti voidaan todeta puhuttavan ainakin kymmenistä tuhansista ihmisistä. Niinpä Raëlilaisuus painii kokoluokaltaan täysin eri sarjassa kuin pienet ”ufokultit”, jotka varmasti enemmän vastaavat stereotyyppistä mielikuvaa ufouskonnollisista liikkeistä. Kuitenkin myös organisoituneempien ufouskonnollisten liikkeiden piirissä Raëlilaisuus näyttäisi kyenneen menestyksekkäimmin sekä kasvamaan että kantamaan tarinaansa jo yli 40 vuoden ajan. Voidaankin kysyä, mikä Raëlin salaisuus on kentällä, jolla uskonnollisiksi katsottavat ilmiöt usein jäävät pienten piirien projekteiksi ja yleensä myös lyhytaikaisemmiksi.

Kysymystä on antoisaa lähestyä erityisesti Raëlilaisen liikkeen mytologian ja nelikymmenvuotisen historian käänteiden kautta. Tällöin kaksi keskeistä juonnetta punoutuvat näkökulmallisesti yhteen. Ensinnäkin Raëlilaisuus voidaan nähdä oppina, joka sulattaa yhteen vaikutteita ennen kaikkea kahdesta perinteestä. Toisaalta se on omalla persoonallisella tavallaan osa samaa toisen maailmansodan jälkeistä järkiajatteluun vetoavaa linjaa muiden ufouskontojen kanssa, ja toisaalta se taas ammentaa suuren osan narratiivistaan erityisesti Raamatusta heittäen sekaan viitteitä myös muihin maailmanuskontoihin. Tämä yhdistelmä tekeekin Raëlilaisuudesta ainutlaatuisen kokonaisuuden, joka ei lopulta asetu täysin luontevaksi osaksi muuta ufologista perinnettä. Järkevyyspyrkimyksessään etenkin esoteerisiin perusteluihin kallellaan olevat ufouskonnolliset liikkeet rakentavat käsityksensä todellisuudesta erityisesti teosofiasta ja new age -liikkeestä tulevien vaikutteiden pohjalle. Raë] kuitenkin nimenomaan pyrkii mahdollisimman kauaksi esoteriasta, mystiikasta ja okkultismista: hänen omien sanojensa mukaan tavoitteena on riisua maailman uskonnot kaikesta salaperäisyydestä. Tässä hän eroaa radikaalisti muista aikamme ufoprofeetoista, jotka ovat saaneet aikaan esimerkiksi sellaiset liikkeet kuin Unarius Academy of Science, Heaven’s Gate ja Ashtar Command. Niiden piirissä suhtaudutaan yleensä kriittisesti materialistiseen ja nykytieteelliseen maailmankuvaan, joiden katsotaan olevan kelvottomia tai vähintäänkin riittämättömiä todellisuuden luonteen ymmärtämiseksi (kun taas esoteerisen näkökulman ajatellaan olevan tieteellisesti edistyneempi). Raëlin ajattelussa sen sijaan kaikuu enemmänkin valistusajan filosofien perintö, ja merkittävää osaa hänen demystifioimisprojektissaan näyttelevät juuri normaalitiede ja sen tarjoamat mahdollisuudet.

Toiseksi, Raëlilainen liike on omintakeisesti apokalyptis-millennialistinen. Pessimistisesti se maalaa uhkakuvan ydintuhosta, joka pyyhkii koko ihmislajin unholaan, jos emme muuta kohtalokkaan väkivaltaisia tapojamme. Samaan aikaan se kuitenkin muistuttaa, että ihmisellä on mahdollisuus kulkea toiseenkin suuntaan. Se tarjoaa uskovalle pilkahduksen toivoa kaoottisen maailman keskellä antamalla lupauksen käsillä olevasta suuresta mullistuksesta, joka tuo tullessaan uuden paratiisimaisen maailmanjärjestyksen. Tällainen tematiikka ei ole ufologiassa mitenkään poikkeuksellista, mutta Raëlilaisuudessa se kietoutuu liikkeen muuhun mytologiaan — aina luomiskertomusta myöten — ainutlaatuisella tavalla, joka tuo mieleen kristinuskon käsitykset Jumalan tuomiopäivästä ja Jeesuksen tuhatvuotisesta valtakunnasta (mikä ei ole sattumaa). Apokalyptisen liikkeen kannalta on myös huomionarvoista, että Raël on onnistunut pitämään liikkeensä tasaisessa nousukiidossa jo yli 40 vuoden ajan. Profetioilla kun on jossain vaiheessa tapana osoittautua vääriksi.

Kaiken keskiössä touhuaa Raël, jonka hahmon merkitystä liikkeen elinvoimaisuudelle ei voi kieltää. Ura uskonnollisena profeettana ei ole saanut häntä unohtamaan aiempaa elämäänsä, vaan hän on valjastanut vanhat taitonsa osaksi uutta työnkuvaansa. Hän näyttäytyy seuraajiensa edessä ehtana showmiehenä, joka tanssii, laulaa ja kertoo vitsejä yleisölleen. Kuitenkaan hän ei ole pelkkä kukkoileva rocktähti, vaan liikkeen sisällä hänet tunnetaan myös tavallisena ja mukavana maanläheisenä miehenä. Karismaa Raëlilla ehdottomasti on, ja tässä mielessä hän onkin suorastaan apokalyptisen profeetan karikatyyri. Merkittävää osaa tuossa karismassa näyttelee seksuaalinen mystiikka, joka häntä on vuosien kuluessa yhä enemmän ympäröinyt. Jotta voisi ymmärtää näiden eri tekijöiden merkitystä Raëlilaisuudessa, on sukellettava syvemmälle siihen viestiin, jonka elohim antoivat Raëlin välitettäväksi ihmiskunnalle.

Kreationismia avaruusajan ateisteille

Joulukuu 1973. Avaruusaluksessa Raël saa kuulla ihmisen olevan elohimin luomus. Nämä elohim ovat tiedemiehiä, jotka kauan sitten omalla kaukaisella planeetallaan olivat saavuttaneet samantasoisen tieteellisen ymmärryksen kuin nykyihminen. Tieteen ilojen huumassa nämä tiedemiehet tekivät geneettisiä kokeita päämääränään luoda elollisia organismeja. Planeetan eettiset säädökset kuitenkin rajoittivat kokeiden tekemistä. Lisäksi myös Saatana, älyllisten elämänmuotojen luomista vastustavan poliittisen puolueen johtaja, oli tehokkaasti ajanut niiden lopettamista. Niinpä sinnikkäiden tutkijoiden oli pakko siirtyä muualle jatkamaan kokeitaan, ja lopulta ryhmä saapui Maahan, jonka koko pintaa peitti vesi. Suunnattomilla vedenalaisilla räjähdyksillä elohim synnyttivät merenpohjaan syvänteitä, jotka nielaisivat massoittain vettä työntäen samalla näkyviin maankamaran, alkuperäisen mantereen. Nyt kokeet saattoivat jatkua. Tutkijat jakaantuivat pieniin ryhmiin ympäri planeettaa. Kunkin tavoitteena oli luoda toinen toistaan ihmeellisempiä elollisia olentoja. Pikkuhiljaa kiusaus luoda ihminen kävi liian suureksi, ja tutkijoiden koeputkiin alkoi ilmaantua ihmislajin eri muotoja. Kokeissaan tiedemiehet käyttivät omaa geneettistä materiaaliaan tehden näin luomuksensa ”omaksi kuvakseen”. Nykyisen Jerusalemin alueella sijainneessa Eeden-testilaboratoriossa Lucifer-nimisen elohan johtama ryhmä onnistui lopulta luomaan älykkäimmän version ihmisestä.

Elohimin kotiplaneetalla luomistyötä oli seurattu kiinnostuneena ja innostuneena. Ihmisen luominen oli kuitenkin liikaa. Tämä yllätyskäänne nostatti pelon, että älyllinen laji muodostuisi lopulta vaaraksi luojilleen — olivathan kokeet alun perin saaneet jatkua sillä edellytyksellä, että ne eivät johtaisi älyllisten elämänmuotojen syntyyn. Niinpä turvallisuustoimenpiteenä kaikenlainen tieteellinen tieto päätettiin pitää pois ihmisen ulottuvilta. Asiaan kuitenkin reagoitiin liian hitaasti, sillä tiedemiesryhmä oli jo muodostanut tiiviin tunnesiteen luomuksiinsa. Mahdollistaakseen tasavertaisen kommunikaation luojien ja luotujen välillä Lucifer opetti ihmiselle tieteen salat ja paljasti myös, että elohimkin ovat samalla tavalla vieraan älyn luomia DNA-organismeja, eivätkä mitenkään jumalallista alkuperää.

Seuraukset tästä sääntöjen rikkomisesta olivat kovat. Luciferin ryhmä julistettiin maanpakoon, ja Saatana vakuutti elohimin johtajan, Jahven käyttämään ydinasetta elämän tuhoamiseksi maapallolla. Ydintuho pyyhki planeettaamme ja nostatti suuren tulvan. Lucifer tiimeineen onnistui kuitenkin pelastamaan riittävästi geneettistä materiaalia — yhden naaras- ja yhden urossolun kultakin lajilta — sekä osan ihmisistä avaruusalukseen. Aluksen rakentamisen pääarkkitehtina oli toiminut eloha nimeltä Nooa. Pelastettujen joukossa oli myös älyltään ylivertaisen ihmisrodun edustajia, jotka olivat syntyneet ihmisen ja Raamatussa Nephiliminä tunnettujen avaruusolentojen välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä. Tämä korkeamman älykkyyden ihmisrotu olivat juutalaiset, ”valittu kansa”. (Raamatun suomennoksessa, 1. Moos. 6:4, Nephilim on käännetty sanalla ”jättiläiset” samaan tapaan kuin englanninkielisessä versiossa käytetään sanaa giants.)

Raëlilaisille ihminen on siis yksi lenkki galaksien välisessä luomisketjussa, jonka suurimpana polttovoimana on tieteellisen ymmärryksen kasvu. Tieteellinen edistys on ihmisen korkein päämäärä samoin kuin se on elohimille ja samoin kuin se on ollut heitä luojien ketjussa edeltäneille. Skeptisempi lukija saattaa tietysti pohtia, miksi ihmisen kehitys tieteen saralla on ollut niin verkkaista ja painottunut vain viime vuosisatoihin, jos eväät menestykseen oli annettu jo heti luomisen jälkeen. Raëlin mukaan tämä johtuu siitä, että varotoimenpiteenä elohim verhosivat tieteellisen osaamisensa mystiikkaan, joka esti ihmistä näkemästä luojiensa todellista luonnetta. Tämä harhautus taannutti ihmisen ymmärryksen maailmasta primitiivisemmälle tasolle: luojat alettiin nähdä jumalina ja heidän kehittynyt teknologiansa yliluonnollisina ilmiöinä. Nimi elohim on peräisin hepreankielisestä Raamatusta, josta se käännettiin latinankieliseen versioon muodossa Deus. Tämä oli Raëlin mukaan kuitenkin virhe, sillä elohim on sanan eloha monikkomuoto, joka todellisuudessa viittaa ”taivaalta tulleisiin” muukalaisiin. Elohim ovat kuitenkin vähitellen raottaneet salaisuuden verhoa. He ovat lähettäneet profeetan toisensa jälkeen paljastamaan totuudesta aina sen verran tietoa kuin ihmisen senhetkiselle käsityskyvylle on ollut soveliasta. Viittauksia näiden profeettojen viesteihin on löydettävissä maailman eri uskontojen teksteistä. Viimeisenä profeettana Raëlin tehtävä on tuoda totuus julki koko maailmalle. Niinpä Raëlilaiset itse määrittelevätkin liikkeensä uskonnoksi vain etymologisessa mielessä. Sana religion juontuu latinan sanasta religare, ”muodostaa yhteys”, ja juuri tästä heidän mukaansa on kyse — yhteydestä ihmisten ja taivaallisten luojien välillä.

Oppina Raëlilaisuus on siis puhtaasti ateistinen: se suorin sanoin kieltää jumalien olemassaolon. Opinjakeilla on lisäksi toinenkin kiinnostava seuraus. Niin paljon kuin Raëlilaiset ovatkin materialisteja ja korostavat tieteen merkitystä, he kuitenkin hylkäävät evoluutioteorian täysin. He ovat tiukasti kreationisteja, jotka uskovat Mooseksen ensimmäisen kirjan esittävän oikean — joskin väärin tulkitun — kuvauksen luomistapahtumasta. Ja koska myös ihmisellä on tieteellisen ymmärryksen lahja, ihmisenkin vuoro tulee toimia luojana, mistä lähimenneisyyden tieteelliset saavutukset antavatkin jo viitteitä. Vuosien varrella tämä ajatus on muodostunut yhdeksi keskeiseksi linjaksi Raëlin opetuksessa.

Apokalyptiset skenaariot, millenialistinen visio

Raëlin elohimiltä saaman viestin tarkasteluun liittyy olennaisesti kaksi käsitettä: apokalyptinen ja millennialistinen (tai milleniaarinen). Molempien termien juuret ovat Raamatun tutkimuksessa, mistä ne sittemmin ovat levinneet laajempaan käyttöön. Aihepiirin parissa askaroineet tutkijat totesivat, että vastaavanlaisia ilmiöitä on löydettävissä muistakin kulttuureista ja myös omasta länsimaisesta kulttuuripiiristä eri yhteyksistä. Tutkijat eivät ole täysin yksimielisiä näiden termien määrittelystä.

Arkipuheessa apokalyptisella tarkoitetaan usein jonkinlaista tuhoisaa maailmanloppua. Syy tähän löytyy raamatullisesta alkuperästä, Johanneksen ilmestyksestä, jossa ei lopunaikojen kuvauksessa ole säästelty tauteja, tulikiveä, sotaa eikä kuolemaa. Kristinuskon painolasti kuitenkin vääristää käsitystä siitä, mistä apokalyptisissa uskomuksissa käytännössä on kyse. Nämä uskomukset ovat tyypillisesti ihmiskeskeisiä. Meitä ei juurikaan kiinnosta esimerkiksi se, että viiden miljardin vuoden kuluttua Aurinko muuttuu novaksi ja samalla polttaa Maan. Sen sijaan jos puhe olisi viidestä vuodesta, huomiomme olisi taattu, koska liekehtivä Tellus merkitsisi loppua myös sille inhimilliselle todellisuudelle, jossa elämme.

Niinpä onkin hyödyllisempää ajatella apokalyptisella viitattavan yleisesti jonkinlaiseen ajallisesti käsillä olevaan mullistukseen, joka lopettaa nykyisen sosiaalisen ja poliittisen maailmanjärjestyksen, maailman sellaisena kuin sen tunnemme. Tällä tavalla ymmärrettynä apokalyptinen skenaario ei välttämättä tarkoita sotaa, tuhoa ja jokina virtaavaa verta, vaan se voi olla yhtä hyvin rauhanomainen mullistus, ihmisen vapaaehtoinen muutos hyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen, veljeyteen ja tasa-arvoon. Samoin määrittely kattaa uskonnollisten lisäksi myös sekulaarit skenaariot. Olennaista on ”suuri käänne”, joka on pian tuova maailmantilaan radikaalin muutoksen, eikä niinkään se, minkälainen tuo käänne on.

Siinä missä apokalyptinen viittaa ajallisesti lähellä olevaan mullistukseen, millennialismi viittaa tuon mullituksen lopputulokseen maan päällä. Termin alkuperä on latinan vuosituhatta merkitsevässä sanassa millennium ja kristillisessä uskomuksessa, jonka mukaan lopunaikojen koittaessa Jeesus palaa maan päälle perustamaan tuhatvuotisen valtakuntansa. Laajemmassa merkityksessä millennialismilla onkin alettu tarkoittaa kaikenlaisia uskomuksia ”maanpäällisestä pelastuksesta”. Apokalyptinen mullistus synnyttää uudenlaisen maailmanjärjestyksen, jossa pahuus on kukistettu ja saanut palkkansa ja jossa vallitsevat oikeamielisyys, rauha ja yltäkylläisyys. Kuten apokalyptiset skenaariot, myös millennialistiset visiot voivat olla niin uskonnollisia kuin sekulaarejakin. Esimerkkejä sekulaareista millennialistisista visioista voivat olla esimerkiksi marxilainen utopia (kansojen veljeys, proletariaatin nousu) ja natsien kolmas valtakunta (paljon puhuvasti tunnettu myös nimellä Tausendjährige Reich). Apokalyptisen millennialismin rakenne näkyy Raëlilaisessa narratiivissa selkeästi.

Kuvat 13ab: Raölin teos Sensual Meditation (1980).

Joulukuu 1973. Ensikohtaamisen jälkeisinä päivinä Raël tapaa muukalaisen tämän aluksessa kuusi kertaa. Tapaamisiin hän saapuu elohan käskystä Raamattu ja muistiinpanovälineet kourassaan, sillä tarkoituksena on käydä läpi, mikä on totuus pyhän kirjan kertomusten takana. Keskustelujen tuloksena syntyy Le livre qui dit la verite (1974), ”Kirja joka kertoo totuuden”, jonka Raël julkaisee seuraavana vuonna. Se sisältää paitsi elohimin viestin ”hmisen alkuperästä myös heidän käskynsä Raëlille suunnittelemastaan tärkeästä tehtävästä.

Luomiskertomuksen tapahtumien jälkeen maanpakoon ajetut tiedemiehet olivat vihdoin saaneet palata kotiplaneetalleen, ja sieltä käsin elohim seurasivat luomustensa elämää pysytellen pääosin mystiikan verhon takana. Tilanne kuitenkin muuttui äkillisesti 6. elokuuta 1945, kun Yhdysvallat pudotti atomipommin Hiroshimaan. Kun samaan aikaan geeniteknologia oli kehittynyt kloonauksen kynnykselle, ihminen oli saavuttanut teknologisen tason, joka saattoi mahdollisesti johtaa yhtä hyvin ikuisen elämän salaisuuksien paljastumiseen kuin massatuhoonkin; ihminen astui Hiroshiman myötä ”apokalypsin aikaan”. Elohimin oli toimittava ja johdatettava luomuksensa oikealle polulle. He lähettäisivät viimeisen profeetan.

Rael valikoitui työhön osin sen vuoksi, että hän oli syntynyt Hiroshiman pommituksen jälkeisenä vuonna. Hänen tehtävänään olisi saattaa totuus taivaallisista luojista riittävän monien ihmisten tietoon ja sitten rakentaa heidän taloudellisella tuellaan suurlähetystö, johon elohim voisivat laskeutua virallista tapaamista varten luomustensa kanssa. Tullessaan he toisivat myös 25000 vuotta vanhan tieteellisen perintönsä, jonka ihminen tulisi saamaan käyttöönsä osoittauduttuaan sen arvoiseksi. Alkaisi uusi auvoisa aika, jona luojat ja luodut eläisivät yhdessä rinnakkain rauhan vallitessa.

Sekä ihmisen eskatologinen tuhoutuminen että taivaalta saapuvat teknologisesti ylivertaiset muukalaiset ovat olleet ufologian kestoteemoja. Jälkimmäinen on myös herättänyt vertailuja kaksisataa vuotta vanhempaan ilmiöön. Tutkijat ovat nähneet millennialististen ufoliikkeiden uskomuksissa yhtäläisyyttä Tyynenmeren cargo-kultteihin (lastikultteihin). Cargo-kultit ovat erityisesti Melanesiassa 1800-luvun lopulta alkaen syntyneitä uskonnollisia liikkeitä, jotka saivat alkunsa teknologisesti edistyneiden eurooppalaisten saapuessa kolonisaation hengessä alkuperäiskansojen asuttamille saarille. Imperialistien mukanaan tuomat teknologiset vempeleet näyttivät saarten asukkaiden silloisessa maailmankuvassa taianomaisilta, ja kultit rakentuivat uskomukselle, että jonain päivänä laivat palaavat täynnä ihmeellistä (yliluonnollista) lastia. Lastin saapuminen toisi tullessaan saarten asukkaille turvallisuuden ja hyvinvoinnin ajan. Yhtäläisyydet Raëlilaisuuden narratiiviin ihmisen luo pian palaavista tieteellisesti ylivertaisista luojaolennoista, jotka tuovat hämmästyttävän teknologian autuudet mukanaan, ovat ilmeisiä. Raëlin välittämä viesti onkin malliesimerkki millennialismin alatyypistä, jota voimme kutsua innovatiiviseksi: syntymässä oleva paratiisimainen maailmanjärjestys ei tarkoita paluuta jonkinlaiseen maailman alkutilan puhtauteen (esimerkiksi Eedenin puutarhaan), vaan se on jotain täysin uutta ja ihmeellistä, jollaista maan päällä ei aiemmin ole nähty.

Raëlin apokalyptis-millennialistinen visio ei kuitenkaan perustu pelkästään taivaallisen lastin saapumiselle, vaan Le livre sisältää muutakin tietoa uudesta innovatiivisesta maailmanjärjestyksestä. Eräs välttämätön seuraus totuuden julkituomisesta on ”Kirkon” loppu, ainakin sellaisena kuin se on tähän asti ollut. Tällä Raël tarkoittaa erityisesti katolista kirkkoa, jonka elohim sanovat täyttäneen tehtävänsä sanoman levittäjänä mutta saaneen samalla aikaan paljon pahaa. Kirkko on levittänyt valheita oman auktoriteettinsa pönkittämiseksi ja kasvunsa turvaamiseksi. Raëlille kirkko siis edustaa sitä maailmaa vallassaan pitävää pahuutta, jonka olemassaoloon millennialistiset uskomukset tyypillisesti vastaavat. Vuosien varrella hän ei ole peitellyt inhoaan katolista kirkkoa kohtaan, ja Raëlilaiset ovatkin esimerkiksi järjestäneet kirkonvastaisia marsseja, joihin osallistujia on kutsuttu polttamaan krusifikseja. ”Operaatio Kondomi” (Operation Condom) -nimellä kulkeneessa projektissa taas vaaleanpunainen pakettiauto kiersi Montrealissa jakamassa jopa 10 000 kondomia vastatoimena katolisen koululautakunnan vetolle, joka esti kondomiautomaattien sijoittamisen lukioiden tiloihin. Mediahuomio on ollut taattu, varmasti myös toivottu.

Elohimin ohjeiden mukaan tulee myös koko maailma saattaa yhden hallintojärjestelmän alle. Tämä hallintomalli, jota Raël myöhemmin kuvailee tarkemmin teoksessaan Une autre voie : la géniocratie (1977), on käytössä myös heidän omalla planeetallaan. Muodoltaan se on geniokratia, jossa valtaa pitävät 50 prosenttia keskivertoa älykkäämmät tieteilijät ja taiteilijat. Äänioikeuskin on suotu vain niille yksilöille, joiden älykkyysosamäärä on kymmenen prosenttia keskiarvoa korkeampi. Uuden hallinnon tehtävänä on edistää tieteellistä ja teknologista kehitystä ja näin parantaa ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Ideassa kiteytyy Raëlilainen millennialistinen utopia. Hallintomallin käyttöönotto on merkki ihmiskunnan kehittymisestä riittävän korkealle ja arvokkaalle tasolle. (Ympäröivä yhteiskunta tosin ei ollut erityisen vastaanottavainen elohimin ohjeistamalle hallintomallille — sittemmin Raël on vihamielisen suhtautumisen vuoksi pitkälti hylännyt geniokratiasta saarnaamisen ja painottanut seuraajilleen sanoman levittämisen tärkeyttä.) Kun tuo taso on saavutettu, elohim palaavat Maahan mukanaan kaikki Raëlia edeltäneet 39 profeettaa.

Mutta milloin? Elohimin paluun ajan piti olla käsillä, mutta kuten apokalyptisia visioita elätteleville liikkeille tyypillistä on, profetiat muuttuvat ja luvatut ajankohdat ja suunnitelmat muuttuvat. Silloin joudutaan usein korottamaan panoksia.

Apokalyptisen odotuksen pitkitetty nautinto

7. lokakuuta 1975. Teos Avaruusolennot veivät minut planeetalleen (1975) kuvaa Raël toista, ensimmäisen tapailujatkumon jälkeistä kohtaamistaan saman ulkoavaruuden vieraan kanssa. Tällä kertaa luvassa ei kuitenkaan ole pelkkiä raamatullisia juttutuokioita, vaan hämmästynyt profeetta kyyditään elohimin kotiplaneetalle nauttimaan näiden vieraanvaraisuudesta ja tutustumaan yhteiskunnan toimintaan. Raëlin opas, eloha, jonka hän alun perin tapasi kaksi vuotta aiemmin Maassa, esittäytyy Jahveksi. Raël saa myös tavata 39 aiempaa profeettaa, joukossa esimerkiksi Jeesus, Buddha, Muhammad ja Mooses. Vierailun edetessä hänelle esitellään kloonaamiseen käytettävä laitteisto, jolla elohim näytöksenomaisesti pyöräyttävät Raëlista kloonin ja näin tekevät hänestä samalla kuolemattoman. Illan tullen ohjelmassa on vielä kiihkeää seksiä kuuden naisrobotin kanssa.

Vierailun aikana Raëlin saamat ohjeet tehtävästään tarkentuvat. Jahve kertoo juutalaisten olevan elohimin suoria jälkeläisiä, tulos siitä, ”kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia”, kuten asia Mooseksen ensimmäisessä kirjassa ilmaistaan. Tämän vuoksi elohimin suurlähetystö tulee rakentaa Israelin alueelle, Jerusalemin kaupunkiin. Israelin hallituksen on lahjoitettava maa-alue ja avustettava lähetystön rakentamisessa, tai elohim hylkäävät valitun kansansa samoin kuin he tekivät kaksi tuhatta vuotta sitten, kun juutalaiset edellisen kerran kieltäytyivät tunnustamasta luojiensa lähettämää profeettaa.

Toinen ihmisen keskeinen valmistautumistehtävä tulee olla pyrkimys päästä harmoniaan universumin kanssa. Tämän saavuttamiseksi ihmisen täytyy harjoittaa ”sensuaalista meditaatiota, jonka päämääränä on henkinen avautuminen, aivojen herättäminen olemaan yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Sensuaalisessa meditaatiossa tämä tapahtuu saattamalla ihminen korkeammalle aistillisten nautintojen tasolle, sillä fyysinen kukoistus on portti myös henkiseen avautumiseen ja lopulta ”kosmiseen orgasmiin”. Tärkeintä tässä on sosiaalisista normeista vapautunut seksuaalisuus, josta tuleekin yksi Raëlin keskeisistä kiinnostuksenkohteista liikkeen toiminnassa.

Apokalyptisten liikkeiden olemassaolo on tyypillisesti varovaista tanssia veitsenterällä, tasapainoilua profetioiden ja mahdollisimman pitkän elinkaaren välillä. Apokalyptiset uskomukset ovat liikkeiden jäsenien maailmankuvan kannalta niin kokonaisvaltaisia, että niiden ylläpitäminen muodostuu päämääräksi itsessään. Sekä profetian toteutuminen että sen osoittautuminen vääräksi vetäisi käytännössä pohjan kaikelta siltä, jolle askova on omistanut koko elämänsä. Niinpä liikkeet tyypillisesti muodostavat erilaisia strategioita, joilla ne samaan aikaan pyrkivät pitkittämään lähestyvän mullistuksen synnyttämää euforiaa ja toisaalta selviytymään toteutumattomien ennustusten synnyttämästä kognitiivisesta dissonanssista eli tiedon ja uskomusten välisen ristiriidan aiheuttamasta ahdistuksesta. Klassinen esimerkki tällaisesta strategiasta on apokalypsin uudelleenaikatauluttaminen jonnekin (lähi)tulevaisuuteen: ”Profetia sinänsä ei ollut väärä, me vain laskimme ajankohdan väärin”.

Raëlilaisuus ei ole poikkeus strategioiden kehittelyssä. Liikkeen apokalyptisen toimintadynamiikan kannalta elohimin ohjeistamat keskeiset tehtävät — suurlähetystön rakentaminen ja henkisen avautumisen hekumallinen etsintä — punoutuvat yhteen. Israelin kansa ja hallitus, jotka eivät ole edistyneet edes Hesekielin kirjassa kuvatun Jerusalemin kolmannen temppelin rakentamisessa, eivät ole suuremmin osoittaneet kiinnostusta Raëlilaisen lähetystön pystyttämiseen. Elohim mitä ilmeisimmin ovat aavistelleet valitun kansansa saattavan heittäytyä tällä tavoin itsepäiseksi, sillä heidän ohjeistukseensa on sisällytetty myös maininta siitä, miten Raëlin tällaisessa tilanteessa tulee toimia. Juutalaisten nihkeän suhtautumisen jälkeen Raëlilaiset ovatkin tarjonneet myös muille valtioille mahdollisuutta saada taivaallisten luojaolentojen suurlähetystö maaperälleen ja päästä samalla näiden suosioon, mutta toistaiseksi kiinnostuneita tahoja ei ole ilmaantunut. Millennialistisen utopian toteutumisen kannalta tämä on ongelmallista.

Raëlilaisen käsityksen mukaan elämme monitasoisessa todellisuudessa. Atomit, tuntemamme mikrokosmoksen rakenneosaset, sisältävät toisia universumeja, kun taas oma universumimme on osa suurempaa universumien kehää. Tässä ajatuksessa Raëlilaisuus tulee poikkeuksellisen lähelle esoteerisesta perinteestä ammentavia ufouskontoja, joihin profeetta on muuten pyrkinyt tekemään eroa.

Todellisuuden luonteen ymmärtäminen, ”harmonia universumin kanssa”, tapahtuu tavoittelemalla mahdollisimman suurta nautinnon tasoa, erityisesti seksuaalisuuden kautta. Liike järjestääkin esimerkiksi erityisiä ”heräämisseminaareja”, joissa osallistujat pyrkivät vapautumaan syyllisyydestä ja muista aistillisuutta rajoittavista tekijöistä. Tällaiseen toimintaan keskittymisellä on (mahdollisten muiden tehtävien ohella) tärkeä tehtävä apokalypsin viivästyessä. Kun elohim antavat odottaa saapumistaan, vapaamieliset seksikokeilut kosmoksen perimmäisen luonteen ymmärtämiseksi tarjoavat oivallisen varaventtiilin odotuksen kasvattamien paineiden tasaamiseksi.

Raël itse vaikuttaisikin olleen alusta pitäen erityisen motivoitunut huolehtimaan siitä, että perinteisistä normeista vapaa parinmuodostus toteutuu hänen liikkeessään. Hänen mukaansa tällainen vapaa seksuaalisuus mukailee elohimin yhteiskunnan käytänteitä. Avaruusolentojen ohjeet ovat tältä osin yksiselitteiset: jos koet toisen ihmisen viehättäväksi ja tunne on molemminpuolinen, nauttikaa toisistanne kaikin mahdollisin tavoin mutta jos huomaat kiinnostuksesi alkavan hiipua, teidän on parempi lähteä eri teille ennen kuin suhteenne muuttuu helvetiksi.

Profeetta itse nauttii seuraajiensa varauksetonta ihailua, mikä näkyy hänen tavassaan esiintyä yleisölleen. Osa liikkeen kantavaa voimaa lieneekin hänen ympärillään leijuva seksuaalisen mystiikan verho, joka on omiaan vetämään puoleensa erityisesti liikkeen naisjäseniä. Vuonna 1985 profeetta ilmoitti illallispöydässä vaimolleen kahden lapsensa läsnä ollessa, että he eivät merkinneet hänelle mitään, sillä siitä lähtien vain liikkeellä olisi merkitystä. Raël ei ole salaillut arvostustaan kauneutta kohtaan, ja tiettävästi tie profeetallisten lakanoiden väliin on ollut avoinna erityisesti liikkeen nuorille naisille. Todettakoon kuitenkin, että Raëlia on luonnehdittu myös ”sarjayksiavioiseksi”, niin paljon kuin hänen toimintansa herättääkin stereotyyppisiä mielikuvia hyväksikäyttävästä lahkojohtajasta.

Puoliksi jumalten poika itsekin

Vuosi 1979. Raël julkaisee Elohimin viestiä välittävän kirjatrilogian kolmannen osan Accueillir les extra-terrestres, ”Tervetuloa vieraat avaruudesta” Siinä hän ensin tekee selvennyksiä joihinkin aiempien kirjojen väitettyihin ristiriitaisuuksiin, mutta varsinainen uutispommi kuitenkin seuraa hänen raportoidessaan lukijoilleen keskustelusta, jonka hän kävi Jahven kanssa jo kolme vuotta aiemmin vieraillessaan elohimin kotiplaneetalla. Suuren liikutuksen vallassa eloha paljasti tuolloin, että Jeesuksen ja Muhammadin tavoin myös Raël on ”jumalien pojan ja ihmisen tyttären” lapsi. Jeesuksen äidin tavoin Raëlinkin äiti siirrettiin avaruusalukseen, siitettiin ja palautettiin muisti pyyhittynä Maahan profeetanalku vatsassaan. Vaikka näiden kahden profeetan äitejä on maan päällä erottanut kaksi vuosituhatta, siittäjä on kuitenkin molemmissa tapauksissa ollut sama. Raëlin isä on Jahve itse, joten Jeesus on Raëlin velipuoli. Veljeskatraaseen kuuluvat myös esimerkiksi Buddha ja Mooseskin.

Profeetan avaruusmatkasta paljastuu myös muuta lisätietoa. Elohimin planeetalla Raël joutui suuren valinnan eteen. Jahve poliittisine puolueineen oli alusta pitäen uskonut ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä ja kykenevän välttämään nopeasti kehittyvän teknologian virittämän joukkotuhon ansan. Saatana omine puolueineen sen sijaan oli katsonut epäonnistuneen lajimme edustavan vain pahuutta ja olevan tuomittu pyyhkimään itsensä maan pinnalta. Vierailun aikana Saatana koettelikin profeettaamme. Luvaten rahaa ja valtaa hän yritti houkutella Raëlia edistämään tapahtumia, jotka johtaisivat ihmislajin tuhoon. Pitäen päänsä kylmänä kiusausten edessä Raël kuitenkin torjui tarjouksen ja osoitti näin sekä Jahvelle että Saatanalle ihmisen olevan elohimin luottamuksen arvoinen. Ihmiskunta saisi elää ja valita oman polkunsa.

Uudet käänteet havainnollistavat osuvasti, miten Raëlilaisuus jo ensimmäisinä vuosinaan kehittyy johdonmukaisesti. Asetelma on millennialistiselle maailmankuvalle ominaisella tavalla mustavalkoisen dualistinen. Millennialistien tavoitteena on hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden maailma, maanpäällinen paratiisi. Maailma nykytilassaan nähdään taistelukenttänä, jolla hyvä ja paha kamppailevat jatkuvasti vallasta. Ja kuten kiinnostavaan narratiiviin kuuluu, jossain vaiheessa kertomusta pahuuden voimat ovat niskan päällä. Raëlilaisuus ei tässäkään ole poikkeus millennialismin kentällä. Vaikka Saatana ei liikkeen mytologiassa edusta pahuutta vaan on pikemminkin vain pessimistinen skeptikko, hyvän ja pahan asetelma on kuitenkin olemassa: molemmat vaihtoehdot elävät ihmisessä itsessään. Jo Le livren sivuilla elohim viestittävät ihmislajin käyvän ikään kuin omaa sisäistä kamppailuaan, jonka lopputulos määrittää kohtalomme tästä ikuisuuteen. Käytämmekö tieteellisen ymmärryksemme suomat mahdollisuudet hyvyyden, yltäkylläisyyden, nautinnon ja ikuisen elämän tavoittelemiseen vai räjäytämmekö itsemme sienipilvenä taivaalle?

Ihmiskunnan valonpilkahdusta edustaa Raël itse. Profeetoista viimeinen seisoo hyvyyden eturintamassa kamppailtaessa pahaa vastaan. Raamatulliset elementit nousevat jälleen esiin, kun Saatana kiusaa profeettaamme kuin Jeesusta erämaassa. Mutta kuten velipuolensakin, Raël kykenee tekemään sellaisia valintoja, että elohim toteavat ihmisen luottamuksensa arvoiseksi ja palaavat luomustensa pariin taivaallisen lastinsa kanssa.

Liikkeen elinvoimaisuuden kannalta uusien, entistäkin suurellisempien väitteiden ilmestyminen on ymmärrettävää ja sopii hyvin kokonaiskuvaan. Tultaessa 1990-luvun puoliväliin yli kaksikymmentä vuotta ensimmäisen kohtaamisen jälkeen elohim eivät olleet vieläkään palanneet luomustensa pariin. Jo tässä vaiheessa aika oli apokalyptisen liikkeen elinkaareksi pitkä. Maailmanjärjestyksen mullistavan käänteen aktiivinen odottelu ja toiveiden elättely vuosikymmenien ajan ei ole mutkatonta. Liikkeen pitäminen elävänä vuodesta toiseen vaatii erityisiä toimenpiteitä. Yksi johdonmukainen kehityssuunta on ollut Raëlin henkilökohtaisen profeettabrändin määrätietoinen paisuminen. 1990-luvun lopulla tämä kehitys jatkui, kun elinvoimainen viisikymppinen palasi kilpa-auton rattiin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Tempauksen seurauksena Raël ansaitsi paitsi muutaman kunnioitettavan sijoituksen GT-osakilpailuissa myös uuden tittelin ”viimeinen ja nopein profeetta”. Muillakin osa-alueilla suunta oli edelleen nousujohteinen. Peruutusvaihdetta ei ole, vaan Raël haluaa seuraajiensa pitävän tiukasti kiinni, kun hänen apokalyptinen kilpa-autonsa kiihdyttää vauhtia entisestään.

Enkeleitä ja klooneja

13. joulukuuta 1997. Elohim ottavat jälleen kerran yhteyttä Raëliin antaakseen taas tärkeitä lisäohjeita. Henkilökohtaiset tapaamiset ovat kuitenkin saaneet jäädä, ja viesti välittyy profeetalle kuten on tapahtunut jo aikaisemminkin — telepaattisesti, puhuvina ääninä. Elohim julistavat, että vaikka aika ei vielä olekaan tullut, ”Suuren Paluun aika on lähellä”, niin lähellä, että aina meditoidessaan Raëlilaisten on mahdollista tuntea heidän läsnäolonsa. Viestin saadessaan Raël näpyttelee sen paperille siinä muodossa kuin elohim ovat hänelle puhuneet.

Keskeisin osa telepaattista sanomaa kuitenkin saatetaan liikkeen jäsenten tietoon vasta seuraavan vuoden heinäkuussa Quebecin Valcourtissa järjestettävällä kesäleirillä. Raëlilaiset saavat luettavakseen elohimin käskyn perustaa liikkeen sisälle ”Raëlin enkelien sisarkunta” (The Order of Raël’s Angels). Elohim muistuttavat jälleen, että heidän paluunsa aika on käsillä, ja siksi Maan asukkaiden tulee ryhtyä tekemään tarvittavia valmisteluja. Taivaalliset luojat aikovat saapua seurassaan lukuisia robotteja. He eivät tarvitse ihmisiä palvelemaan itseään vaan haluavat kohdata luomuksensa vertaisinaan. Kuitenkin he tahtovat tarjota joukolle ihmisnaisia ainutkertaisen mahdollisuuden tehdä unelmistaan totta. Raëlin enkelien sisarkunnan tarkoituksena on luoda harjoitusohjelma, joka valmistaa sisarkuntaan liittyneitä toimimaan vierailuemäntinä elohimille. He ovat ainoat, joilla tulee olemaan pääsy suurlähetystöön, ja toimenkuvaan kuuluu toimiminen paitsi muukalaisten ja ihmisten yhteyshenkilöinä myös vieraiden seuralaisina ja seksikumppaneina. Elohim rakastavat kättensä työn tuloksia niin, että tällainen palvelualttius näiden taholta tuottaisi heille suurta iloa, ja erityisesti he nauttivat mahdollisimman kauniiden naisten seurasta. Kuitenkin sillä välin, kun ihmiskunta saa vielä hetken odotella vieraitaan avaruudesta, sisarkunnan tehtävänä on pitää ”rakastettu profeetta” tyytyväisenä, sillä hänessä elohim tavallaan jo ovat saapuneet.

Raëlin enkelien sisarkuntaan kuului vuosituhannen alussa kansainvälisesti lähemmäs 400 enkeliä. Sisarkunta jakautuu hieman toisistaan eroavien toimenkuvien mukaan kolmeen luokkaan (valkoinen, kultainen, vaaleanpunainen), jotka edelleen on jaettu kuuteen tasoon enkelien arvoasteikossa. Vaaleanpunaiset enkelit on varattu yksinomaan Raëlin iloksi ja nautinnoksi. Elohimin tarkoitusperistä tällaisten käskyjen antamiselle voidaan esittää erilaisia arvauksia, mutta ympäröimällä itsensä kauniilla naisilla Raël ainakin voimistaa omaa seksuaalista mystiikkaansa. Sosiologisesta näkökulmasta olisi mahdollista vakavamminkin teoretisoida, mikä merkitys tällaisella sisarkunnalla mahdollisesti on Raëlilaisen liikkeen toimintakyvylle. Apokalyptisen millennialismin perspektiivistä enkelien funktio kuitenkin näyttää selvältä, sillä sisarkunta auttaa Raëlia jatkamaan tasapainoilua elohimin paluun läheisyyden ja pitkittymisen välillä. Enkelien olemassaolo vahvistaa liikkeen millennialistista visiota heijastelemalla omalla hedonistisella tavallaan Raëlilaista utopiaa, jossa kuolemattomat luojat voivat keskittyä nauttimaan ruumiillisista iloista (yhteydestä universumin kanssa) teknologian hoitaessa kaikki muut elämään kuuluvat tehtävät.

Sisarkunnan perustaminen myös muutti liikkeen sisällä sukupuolten välistä roolitusta, joka siihen asti oli perustunut eräänlaiselle yhtenäisyyden ajatukselle. Yhtäkkiä naisille annettiin keskeinen asema millennialistisen vision toteuttamisessa. Tämä käänne auttoi Raëlia voimistamaan uskoa elohimin saapumisen läheisyyteen, joka oli jo aiemmin aikataulutettu vasta vuoden 2035 tienoille. Jos näin radikaaleja valmisteluja tehtiin jo nyt, ehkä ihmisen ei tarvitsisi odottaa niin kauan? Kyynisemmin taas voisi ajatella enkelien toimivan savuverhona profetioiden epäonnistumiselle. Raël on huolehtinut siitä, että elohimin paluun ajankohtaa koskevista profetioista ei jää kirjallisia dokumentteja, vaan nämä tiedot liikkuvat liikkeen sisällä suullisena kerrontana. Enkelien sisarkunta tuo liikkeeseen seksuaalista värinää, joka on omiaan ohjaamaan huomion pois kiusallisista viivästymisistä.

Seksikkäät enkelit eivät kuitenkaan ole olleet ainoa tapa, jolla Raël on pitänyt liikettään eloisana. Itse asiassa jo 2000-luvun alussa, melko pian perustamisen jälkeen, sisarkunta oli jäänyt liikkeen näkyvässä toiminnassa enemmän taustalle. Syynä lienee ainakin osittain toisen millennialistisen elementin voimistuminen 1990-luvun lopulta alkaen. Vuoden 1997 alussa joukko tiedemiehiä Skotlannissa ilmoitti onnistuneensa ensimmäistä kertaa kloonaamaan aikuissolusta elävän nisäkkään — lampaan, jonka maailma tuli tuntemaan Dollyna. Se loi jälleen uusia mahdollisuuksia jatkaa taiturointia tuskastuttavan pitkän odotuksen ja elohimin paluun läheisyyden välillä.

Jo vuonna 1973 kahlatessaan Jahven kanssa tämän avaruusaluksessa Raamattua läpi sivu toisensa jälkeen Raël oli saanut kuulla, että tiede ja erityisesti geeniteknologia ovat avainasemassa ihmisen kohtalon määräytymisessä. Kyse ei ole mistään vähemmästä kuin avaimesta ikuiseen elämään. Siinä missä vanhat maailmanuskonnot ovat pitäneet yllä käsitystä sielusta, joka elää ikuisesti ruumiista riippumattomana, Raëlin mukaan kuolemattomuus voidaan saavuttaa kloonaamalla parhaassa iässä oleva ja geneettisesti paranneltu ruumis kuolemaa tekevän tilalle. Tämä uusi ruumis toimii astiana, johon siirretään kuolevan ihmisen persoona kaikkine tietoineen ja muistoineen. Tieteellisessä kehityksessä ihmistä 25 000 vuotta edellä olevat elohim ovat tarvittavan teknologian kehittäneet jo kauan sitten, mutta nyt myös ihminen jo kolkuttelee ikuisuuden portteja.

Maaliskuu 1997. Kuukausi sen jälkeen, kun Skotlannista on kuultu ilmoitus Dolly-lampaan syntymästä, Raël pitää tiedotustilaisuuden Las Vegasissa kertoakseen perustamastaan uudesta yrityksestä Valiant Venturesta, joka myöhemmin tunnetaan nimellä Clonaid. Raëlin mukaan yrityksen tavoitteena on kehittää kloonausteknologiaa voidakseen tarjota esimerkiksi hedelmättömyydestä kärsiville ja homopareille turvallisen ratkaisun lapsettomuuden ongelmaan. Myös Clonaidin nettisivuille ilmestyy tietoja muista yrityksen tarjoamista palveluista. Näitä ovat esimerkiksi Insuraclone, kloonaamiskelpoisten solujen säilytyspalvelu ostajan lapsen kuoleman varalle, sekä samanhenkinen palvelu Clonapet varakkaille lemmikinomistajille. Lehdistötilaisuus nostaa pintaan jo 1980-luvun lopulta kuplineen keskustelun kloonaamisen turvallisuudesta, ja erityisesti uskonnolliset tahot pahoittavat mielensä.

Clonaidin johtajaksi Raël nostaa Brigitte Boisselierin, joka alkujaan on ranskalainen katolisen perheen tytär ja kaksinkertainen kemian tohtori sekä kääntynyt Raëlilaiseksi viisi vuotta aiemmin. Kun sidokset Clonaidiin tulevat julkisuuteen, Boisselierin toinen työnantaja, ranskalainen teollisuuskaasuyhtiö, irtisanoo hänet tutkimuskemistin tehtävästä. Boisselier alkaa aktiivisesti kiertää Pohjois-Amerikassa luennoimassa ihmiskloonaamisen hyödyistä. Puheissa kuullaan vihjauksia ja väitteitä Clonaidin salaisista laboratorioista Yhdysvaltojen ulkopuolella ja lahjoitusvaroin toimivasta kuusihenkisestä tutkimustiimistä.

Syyskuussa 2000 Raël ja Boisselier pitivät Montrealin Maritime Plaza Hotelissa lehdistötilaisuuden seurassaan viisi nuoremmanpuoleista kaunista naista. Tähän asti Clonaid on toiminut vain DNA-näytteitä säilövänä konsulttiyrityksenä, mutta nyt profeetta julistaa yrityksen pystyvän aloittamaan kloonaamisen. Ensimmäisen kokeen asiakkaat ovat nimettömänä pysyttelevä pariskunta, jonka kymmenkuukautinen lapsi on kuollut amerikkalaisessa sairaalassa. Pöydän taakse Raëlin ja Boisselierin ympärille asettuneet naiset ovat viisi viidestäkymmenestä sijaissynnyttäjästä, jotka ovat lupautuneet osallistumaan kokeeseen. Raël esittää toiveensa, että lapsi syntyisi jouluksi 2001, sillä se symboloisi uuden vuosisadan ja teknologian arvostuksen alkua. Lopulta kuitenkin nimettömänä pysytellyt amerikkalainen pariskunta tulee julkisuuteen ja sopimus Clonaidin kanssa purkautuu skandaalinkäryisesti, kun tutkivan journalismin valossa alkaa näyttää siltä, että yrityksen laboratoriossa ei todellisuudessa ole tehty mitään ihmisen kloonaamiseen liittyvää.

Vuosituhannen alussa ensimmäisen ihmiskloonin luomisen kunniasta näyttää muodostuvan tiukka kilpailu. Mediassa liikkuu väitteitä kiinalaisista ja venäläisistä kloonaustiimeistä. Clonaidissa ollaan kuitenkin tilanteen tasalla. Joulukuun 27. päivänä 2002 Boisselier pitää Floridassa Oscar-gaalan kiitospuhetta muistuttavan lehdistötilaisuuden, jossa hän ilmoittaa ensimmäisen kloonatun ihmislapsen, ”Baby Even” syntyneen edellisenä päivänä.

”Tiede on uskontomme” on ollut Raëlilaisuuden keskeinen teema aina sen alusta vuodesta 1973 lähtien. Tieteellinen edistys on myös ollut liikkeen millennialistisessa narratiivissa keskeisin tekijä, joka saattelee ihmisen tästä epäonnen maailmasta taivaaseen maan päällä.

Kaikki tieto Baby Even syntymästä viittaa siihen, että kyse oli huijauksesta. Epäselväksi kuitenkin jää, kuinka paljon Raël tiesi Clonaidin toiminnasta. Kysyttäessä aiheesta hän on haastatteluissa sanonut olevansa täysin pimennossa siitä, mitä yrityksessä tapahtui sen jälkeen, kun Boisselier oli ottanut ohjat. Mediamylläkkä aiheen ympärillä kuitenkin oli valtaisa — vaikka vastaanotto oli lähinnä kauhistunut ja skeptinen — ja sikäli Baby Even tarinan voidaan varmasti katsoa olevan menestys. Raël näyttäisi vuosien varrella harjaantuneen taitavaksi ohjailemaan mediaa. Yksi mahdollisuus onkin, että koko Clonaid-episodin tarkoitus oli maksimoida Raëlilaisen liikkeen medianäkyvyys. Siinä ainakin onnistuttiin, tarkoituksella tai vahingossa.

Menestyksekkään ufokultin resepti

Miksi Raëlilaisuus on onnistunut kasvamaan poikkeuksellisen suureksi ufokultiksi? Yksi tärkeä syy on varmasti profeetta itse. Kuten millennialistisissa liikkeissä monesti, karismaattisena johtajana Raël pystyy keräämään suuria seuraajajoukkoja maanläheisen rocktähden imagonsa taakse. Tärkeä osa tätä kokonaisuutta on häneen liittyvä seksuaalinen mystiikka, joka on ollut johdonmukainen osa Raëlilaisuuden narratiivia aina sen alkumetreiltä lähtien. Seksuaalisuus kantaa liikettä monella tapaa. Voikin olla, että Raëlin saarnaama seksuaalinen vapautuneisuus puhuttelee esimerkiksi sellaisia seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, jotka eivät ole onnistuneet löytämään itselleen uskonnollista kotia perinteisempien uskonnollisten liikkeiden piiristä.

Myös Raëlilaisuuden muodostama opillinen kokonaisuus on todennäköisesti yksi liikkeen menestyksen avaintekijä. Tapa, jolla se omii käyttöönsä vanhojen uskontoperinteiden keskeisimpiä opinkappaleita, on takuuvarma keino saada suuret ihmisjoukot suhtautumaan liikkeeseen pilkallisesti, inhoten tai vihamielisesti. Kuitenkin kymmenet tuhannet raelilaiset ovat eri mieltä. Mahdollisesti juuri lainat maailmanuskontojen mytologioista tarjoavat riittävästi tutulta tuntuvaa tarttumapintaa yhdisteltäväksi kertomukseen avaruuden tiedesuuntautuneista luojaolennoista.

Edellä Raëlilaisuutta on lähestytty ensisijaisesti apokalyptis-millennialistisena liikkeenä. Kiinnostavaa on se, miten onnistuneesti liike on hallinnut elinkaarensa pitkittämisen horisontissa siintävän ja sieltä säännöllisesti karkaavan apokalypsin edellä. Vaikuttaisi siltä, että Raël on onnistunut löytämään toimivia strategioita profetioiden viivästymisen käsittelyyn liikkeessä. Kuvioon kuuluvat olennaisesti yhä mahtipontisemmaksi kokonaisuudeksi kumuloituvat kertomukset profeetan alkuperästä ja elohimin antamista tehtävistä.

Millennialistisia liikkeitä löytyy sekä uskonnollisista että sekulaareista konteksteista ympäri maailmaa. Tämä antaakin syyn uskoa, että ajatuksessa ”maanpäällisestä pelastuksesta” on jotain ihmisluonnolle mielekästä. Niinpä Raëlilaisen liikkeen millennialistinen luonne yhdistettynä sen tiettyihin opillisiin yksityiskohtiin voi vaikuttaa myönteisesti sen osakkeisiin uusien uskonnollisten liikkeiden markkinoilla. Sopivalla houkuttimella varustetut millennialistiset ideat voivat saada kokonaisia kansakuntia liikkeelle. Raëlin koukku (tai ainakin yksi niistä) epäilemättä on tiede. Se tekee Raëlilaisuudesta uskonnollisen liikkeen, joka elää tätä päivää ja itse asiassa yhä enemmän myös huomista. Tieteelliset saavutukset ja erityisesti geeniteknologian kehitys ovat vettä Raëlin myllyssä. Jokainen pienikin edistysaskel näet on merkki siitä, että elohimin paluu on taas hiukan lähempänä.

ufologia

Olemmeko me kolonisoineet Marsin?

18.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

kirjoittanut Sean Casteel

Salaliittoteorioiden mutkikkaassa verkossa on loputtomasti mukana pelon ja epäluottamuksen elementtejä. Kuka tuossa varjomaailmassa todella on vallassa, ja kuinka peloissamme meidän pitäisi olla menettämässä vapautemme ”syvävaltion” pyrkimyksille, joka toimii ilman julkista valvontaa ja pyrkii hallitsemaan kaikkia julkisen ja yksityisen elämämme osa-alueita?

Ja onko tällä varjohallituksella hallussaan edistynyttä teknologiaa, jota se pitää salassa alistaessaan koko planeetan hiljaa tahalliseen hallintaansa? Ovatko he valloittaneet ulkoavaruuden ja asuttaneet Kuun ja jopa Marsin luottavaisen nenämme edessä?

Tämä on yksi kysymyksistä, joita käsitellään teoksessa ”Nikola Tesla Journey To Mars Update: Exposing the Existence of the Secret Space Program”, jossa tiettyjä mahdollisuuksia käsitellään avoimesti ja ilman pelkoa paljastajista.

Olemme tässä kiinnostuneita salaisesta avaruusohjelmasta ja sen mahdollisesti mahdollistaneista keksijöistä. Teorian mukaan Nikola Tesla, yksi nykyajan suurimmista tiedemiehistä, kehitti antigravitaatiovoiman muodon, jota käytettiin Marsiin menemiseen.

Tim Swartz sai selville Tesla/Mars-yhteyden

Kirja sisältää kysymys- ja vastausosuuden, jonka tein Tesla-asiantuntija Tim R. Swartzin kanssa. Hän kertoi minulle oudosta lausunnosta, jonka hänelle oli antanut J. Allen Hynek, tähtitieteilijä ja UFOjen metsästäjä, joka oli aikoinaan ilmavoimien Project Blue Bookin päätutkija. Joitakin vuosia Project Blue Bookin sulkemisen jälkeen Swartz työskenteli toimittajana televisioasemalla Daytonissa, Ohiossa, jossa sijaitsi Wright Pattersonin lentotukikohta (jonka sanotaan säilyttävän Roswellin tapauksesta löydettyjä kuolleita avaruusolentojen ruumiita muiden UFO-legendojen ohella), kun Hynek ilmestyi sinne.

Tim R. Swartz

Hynek oli tukikohdassa pitämässä puheen uudesta Project Blue Book -esineiden näyttelystä ja Swartz raportoi uutisesta televisioasemalleen. Swartzin pakkatessa kameravarusteitaan ja valmistautuessa lähtöön, miehet keskustelivat televisioteknologiasta, mikä johti jatkokeskusteluun Teslan roolista myöhemmin televisioksi muodostuneen laitteen kehittämisessä.

J. Allen Hynek

”Hynek otti esiin Tesla/Mars-projektin”, Swartz sanoi. ”Ja minä olin että ’Mitä?’ Ja hän kertoi minulle, että ilmavoimilla oli hallussaan tiedostoja, joissa puhuttiin Teslan yrityksestä lähettää avaruusalus Marsiin. Se oli kaikki, mitä hän tiesi siitä. Mutta hän oli kuullut, sanojensa mukaan luotettavista lähteistä, että Tesla oli ollut mukana projektissa, johon osallistui joukko varakkaita itärannikon miehiä, jotka rakensivat lentokonetta 1800-luvun puolivälissä ja lopulla. Ja että nämä olivat ne lentokoneet, joista raportoitiin Kaliforniassa vuonna 1896 alkaneen ”lentävien koneiden aallon” aikana.

”Hynek kertoi minulle, että tämä oli yksi syy”, Swartz jatkoi, ”jotta Yhdysvaltain hallitus takavarikoi Teslan muistiinpanot hänen kuoltuaan. Ja Tesla oli sanonut keksineensä kuolemansäteen ja yrittäneensä myydä sitä korkeimman tarjouksen tehneelle.”

Teslan kuoltua monet hänen takavarikoiduista muistiinpanoistaan ja papereistaan päätyivät Wright-Pattersoniin, jossa materiaalia tutkittiin lisää.

Teknologiaa lähetetty eetterin läpi

Yllä mainittu varakas miesryhmä ei vain keksinyt uutta teknologiaa tyhjästä – vai keksivätkö? Swartz sanoi, että erään tarinan mukaan miehet saivat viestejä henkimaailmalta, luultavasti 1800-luvun puolivälin tienoilla. Tämä todellakin avaa mahdollisuuden yliluonnolliseen, ei-inhimilliseen tiedonlähteeseen, olentoon, jolla on omat intressinsä saada ihmiskunta Marsiin nopeasti ja ilman julkista fanfaarien häivää.

”He alkoivat saada viestejä hengiltä”, Swartz selitti, ”ja lopulta viestintää, joka väitti olevansa äly Mars-planeetalta. Nämä kanavoidut viestit alkoivat syöttää teknologista tietoa, joka johti varhaisten lentävien koneiden kehittämiseen.”

Nikola Teslan laboratorio Colorado Springsissä, Coloradossa

Myöhemmin, vuonna 1899, Tesla rakensi kokeellisen laboratorion Colorado Springsiin, Coloradoon, jossa hän toivoi oppivansa valjastamaan salaman sähkönlähteeksi. Tesla alkoi kuulla outoja, rytmisiä radiosignaaleja matalataajuisessa radiovastaanottimessaan. Myöhemmin hän kirjoitti olevansa ensimmäinen ihminen, joka kuuli yhden planeetan tervehtivän toista.

”Kun sanomalehdet tarttuivat tarinaan”, Swartz sanoi, ”niin kutsutut ’Marsilaiset viestit’ loivat keskustelun myrskyn. Kukaan ei ollut koskaan kuullut säännöllisiä signaaleja avaruudesta, ja Tesla päätteli, että niiden täytyi olla peräisin eläviltä olennoilta läheisellä planeetalla, kuten Marsilla.”

Teslaan otti sitten yhteyttä salainen itärannikolla toimiva ryhmä, joka kutsui itseään Aero Clubiksi ja väitti vastaanottaneensa samoja salaperäisiä radiosignaaleja kuin Tesla.

”Teslan tehtävänä oli auttaa Aero Clubia kehittämään ilma-alus”, Swartz sanoi, ”joka voisi lennättää heidät avaruuteen ja Marsiin. Todennäköisesti Tesla piti tätä ryhmää itsemurha-aikeisten mielipuolten jenginä. Mutta ilmeisesti nähtyään aiempien onnistuneiden ilmalaivojensa tulokset Tesla olisi voinut innostua tällaisen suuren projektin toteuttamisesta.”

Kaikki nämä tiedot on otettu harvinaisesta käsikirjoituksesta, joka on kokonaisuudessaan julkaistu uudelleen teoksessa ”Nikola Tesla Journey To Mars Update”, ja ne ovat kiehtovaa luettavaa. Teslan/Marsin tarinassa on paljon muutakin löydettävää lukijoille itse.

Ei pelkkä kaunis arjalaistyttö

Samalla tavalla kuin Teslan värvännyt ryhmä, Vril-seuran germaaniset meediot, jotka koostuivat kauniista vaaleista naisista, jotka olivat arjalaisen ihanteen fyysinen ruumiillistuma, saivat edistynyttä teknologista tietoa Maan ulkopuoliselta sivilisaatiolta, joka oli valovuosien päässä Härän tähdistössä. Lähetykset olivat avain pyöreiden lentävien alusten rakentamiseen, jotka kykenisivät matkustamaan ympäri maailmaa suurella nopeudella sekä poistumaan Maan ilmakehän ylimmistä kerroksista.

Vril-seuran naisiin on viitattu todellisina“pohjoismaisina kaunottarina.”

Monet uskovat, että osa salaperäisten naisten 1900-luvun alussa keräämistä tiedoista päätyi Hitlerin lopulta hyväksikäyttöön sodankäynnissä ja diktatorisen valtansa ylläpitämisessä. Ja kuten Teslan tarinassa, natsit ovat saattaneet käyttää kanavoitua tietoa matkustaakseen Kuuhun ja Marsiin avaruusaluksilla, joista suuri yleisö ei ollut kuullut heidän aikanaan tai meidän aikanamme.

Tulisiko meidän uskoa salaiseen avaruusohjelmaan?

Tähän mennessä olemme esitelleet tässä kahden erillisen salaisen avaruusohjelman, Nikola Teslan ja natsien, ohjelman, raakileet. Nämä ohjelmat ovat historian verhoamia ja piilossa maailmalta, mutta silti vakuuttavan uskottavia. Mutta mitä tapahtuu tänä päivänä? Miksi uskoa salaiseen avaruusohjelmaan?

Richard Dolan

Tätä varten käännyimme Richard Dolanin puoleen, joka on yksi UFO-yhteisön arvostetuimmista henkilöistä. Yli-innokkaiden uskovien ja marginaalisten ”kontaktihenkilöiden” täyttämällä kentällä Dolan on vakiinnuttanut maineen tutkijana ja kirjailijana, joka luottaa ensisijaisesti julkisiin ja todistettuihin lähteisiin tai ainakin lähteisiin, joiden tausta voidaan varmistaa tosielämän termein. Hän on kirjoittanut kaksi erittäin vaikutusvaltaista kirjaa hallituksen UFO-ilmiön peittelystä, ”UFOs and the National Security State”, osat yksi ja kaksi, jotka tarjoavat perusteellista tutkimusta Yhdysvaltain armeijan ja tiedusteluyhteisön salaisen, mustan budjetin vastauksen historiasta avaruusolentojen läsnäoloon.

Kysyimme Dolanilta, miksi meidän pitäisi uskoa salaiseen avaruusohjelmaan?

Yksi Dolanin mukaan ratkaiseva tekijä on sekä amerikkalaisten että neuvostoliittolaisten astronauttien 1960-luvun puolivälistä lähtien todistamat monet poikkeavat tapahtumat. Meillä on myös todisteita niin kutsutuista DSP-satelliiteista eli puolustustukiohjelman satelliiteista.

”Nämä ovat sarja geosynkronisia satelliitteja Maan kiertoradalla”, Dolan selitti, ”joilla on pitkä historia ’pikakiitäjien’ seuraamisesta avaruudessa. Eli esineitä, jotka ovat kuin avaruus-UFOja.”

Dolanin mukaan vuosina 1973–1991 DSP-satelliitit rekisteröivät lähes 300 ”tuntematonta” tapahtumaa, joista monet olivat todella omituisia. Esimerkiksi noin vuonna 1984 yksi erikoissatelliiteista rekisteröi kohteen, joka lähestyi sitä hyvin läheltä ja sitten uhkaavasti siirtyi pois syvään avaruuteen. Tiedot tulevat meille lähes vahingossa. Dolanin ystävä, joka työskenteli useita vuosia ilmailualan yrityksessä, sai vahingossa, mutta ei laittomasti, tulosteen joistakin DSP:n ”pikakiitäjä”-tapahtumista.

Dolan sanoi, että hänen pointtinsa on yksinkertainen.

”Nämä tapahtumat ja melko monta muuta ovat kiehtovia”, Dolan sanoi, ”ja ne kertovat minulle, että Maan kiertoradalla tapahtuu jotain, mitä ei ole virallisesti selitetty. Minusta tuntuisi hyvin loogiselta, että aivan kuten Maan ilmakehässä ja maan päällä tapahtuvaa UFO-ilmiötä valvottaisiin salaa, jos avaruudessa tapahtuu poikkeavaa toimintaa, niin selvästikin haluttaisiin virasto, joka valvoisi myös sitä ja käsittelisi sitä. Ja se edellyttäisi erittäin salaisen osan luomista Yhdysvaltain avaruusohjelmaan.”

Richard Dolan uskoo, että salaisesta ohjelmasta on olemassa uskottavia todisteita.

Mutta entäpä jotkin villeimmät väitteet, kuten että olisimme matkustaneet kuuhun ja Marsiin salaa? Dolan sanoo puhuneensa uskottaviksi katsomiensa ihmisten kanssa, jotka vahvistavat, että Kuuhun liittyy salainen ohjelma. Marsin osalta hän sanoo, ettei ole koskaan saanut mitään, minkä perusteella hän voisi sanoa varmasti suuntaan tai toiseen, mutta hän lisäsi, ettei järkyttyisi kuullessaan, että olisimme matkustaneet Marsiin löydetyn avaruusolentojen teknologian avulla.

”Jokainen tieteellinen johtopäätös”, hän sanoi, ”on alustava ja riippuu uusista tiedoista, joita tulee.”

Dolanilla on myös mielipiteitä natsien kyvystä matkustaa tähtiin.

”Natsit olivat melko kehittyneitä”, hän sanoi, ”tieteessä, jota me kutsumme ’lentävien lautasten teknologiaksi’. Nyt tiedämme tämän.”

Mutta Dolan varoittaa myös, että niiden, jotka uskovat UFOjen olevan kaikki natsien teknologian tuotetta, on tehtävä hieman enemmän tutkimusta itse ilmiöstä. UFOja nähtiin kauan ennen kuin natsit nousivat valtaan 1930-luvulla, ja tosiasia on, että UFOja voivat ohjata ei-inhimilliset olennot, joilla ei ole erityistä poliittista suuntautumista.

”Se on joko hyvin, hyvin salainen ihmisäly, joka on olemassa pitkään toimineena salaseurana – tietenkin meidän on löydettävä heidän tuotantolaitoksensa ja missä ihmeessä he sijaitsevat – tai sitten olemme tekemisissä ei-ihmisten kanssa, jotka ovat vuorovaikutuksessa Maapallon kanssa. Itse asiassa pidän jälkimmäistä teoriaa todennäköisempänä, mutta salainen ihmisvaltarakenne on varmasti olemassa. En kiistä sitä.”

Breakaway-sivilisaatio

Kuinka tällainen tehokas teknologia voi olla olemassa aivan tietämättömien neniemme edessä? Kuka voisi pitää salaisuutena esimerkiksi Marsiin matkustamisen? Dolan vastaa käyttämällä termiä, jota hän kutsuu ”breakaway-sivilisaatioksi”.

”Mielestäni tämä on todellinen asia”, hän sanoi. ”Teoriani mukaan se sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeisessä yhteiskunnassa, mutta mikään ei estä sitä tapahtumasta aiemmin. ’Breakaway-sivilisaation’ perusajatus on yksinkertaisesti se, että on olemassa salainen ryhmä, jolla on pääsy radikaalisti edistyneeseen teknologiaan, radikaalisti edistyneeseen tieteeseen, eivätkä he yksinkertaisesti jaa sitä muun maailman kanssa. Yksi tieteellinen läpimurto johtaa toiseen, ja se johtaa toiseen ja niin edelleen. Joten seuraavaksi on olemassa erillinen ihmisryhmä, joka on paljon muun maailman tuolla puolen.”

”Breakaway-sivilisaation” ideana on, että on olemassa salainen ihmisryhmä, jolla on pääsy radikaalisti edistyneeseen teknologiaan ja tieteeseen, mutta he eivät vain jaa sitä muun maailman kanssa.

Dolan vertasi tilannetta esimerkiksi omaan ”viralliseen” maailmanhistoriaamme 200 vuotta sitten, jolloin Euroopan saavuttamaa teknologian tasoa verrattiin esimerkiksi Keski-Afrikan tasoon.

”Puhumme kahdesta hyvin erilaisesta tavasta ymmärtää maailmaa”, Dolan sanoi. ”Miksi siis oikeastaan on vaikeaa ymmärtää, että salainen tiedeyhteisö tekisi radikaaleja läpimurtoja, joita se ei jakaisi? En pidä sitä mahdottomana, ja mielestäni näin on tapahtunut toisen maailmansodan jälkeen. Yksi heidän tekemistään läpimurroista on se, mitä kutsumme ’antigravitaatioteknologiaksi’. Olisiko tämä voinut tapahtua 1800-luvulla? En usko, että se on teoriassa mahdotonta.”

Dolan tunnusti joskus yksityisesti spekuloineensa, että tällainen salainen muusta yhteiskunnasta irtautunut ryhmä on ollut olemassa muinaisista ajoista lähtien. Jotkut historian hämmentävimmistä mysteereistä, kuten Gizan suuri pyramidi tai Machu Picchu, eivät ole arkkitehtuuriltaan kovin järkeviä ihmisyhteiskunnan kontekstissa kyseisinä aikakausina.

”Mietin, oliko tämä ihmisten rakentama tuolloin”, Dolan kysyi, ”ja mistä ihmissivilisaatiosta me tässä puhumme? Joten jätän avoimeksi mahdollisuuden, että jokin suuri salaisuus ymmärrettäisiin hyvin pienen, valitun ihmisryhmän toimesta. He haluaisivat piilottaa tämän muulta maailmalta ilmeisistä syistä – vallan ja yksinkertaisesti haluttomuuden jakaa sitä.”

Oliko Nikola Tesla yksi niistä harvoista, jotka pitivät tieteelliset edistysaskeleensa tarkoin varjeltuna salaisuutena? Johdattiko hän salaista varakkaiden suojelijoiden ryhmäänsä Marsiin antigravitaatioteknologian kanssa, jota hän tuskin itse ymmärsi? Implantoiko jokin ulkopuolinen sivilisaatio telepaattisesti avaruusmatkailuteknologiaa Teslaan tai Vril-seuraan? Käynnistettiinkö nykyinen avaruusaikamme viesteillä, joita annettiin meedioille meedioistuntojen aikana?

Julkisesti saatavilla olevien, kiistattomien ja absoluuttisten todisteiden puuttuessa voi vain spekuloida, kuten Richard Dolan tekee selväksi. Kaikki vaikuttaa hieman ”meidän kuolevaisten ulottumattomissa” olevalta, joltain, mitä mielemme ei pystyisi loihtimaan itsenäisesti. Mutta jos tieto tästä salaisesta ryhmästä lopulta vie meidät tähtiin, löydämme varmasti minkä tahansa ohjaavan voiman – tai irtautuneen sivilisaation – joka on kutsunut meidät liittymään heihin.

Suositeltua lukemistoa

NIKOLA TESLA JOURNEY TO MARS UPDATE: EXPOSING THE EXISTENCE OF THE SECRET SPACE PROGRAM

MEN OF MYSTERY: NIKOLA TESLA AND OTIS T. CARR

THE LOST JOURNALS OF NIKOLA TESLA

THE SECRET SPACE PROGRAM – WHO IS RESPONSIBLE?

NIKOLA TESLA, FREE ENERGY AND THE WHITE DOVE

Artikkelin julkaissut Spectral Vision

ufologia

Bill Cooperin ennustus avaruusolentojen hyökkäyksestä

11.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

Kiinnostavatko sinua epätavalliset teoriat, salaiset operaatiot ja ajatukset salaperäisistä voimista, jotka muovaavat maailmaa sellaisena kuin sen tunnemme? Jos kiinnostavat, edesmenneen Milton William ”Bill” Cooperin salaliittoteoriat saattavat saada sinut värisemään. Cooper oli salaliittoteorioiden maailmassa merkittävä hahmo, joka tunnettiin kiistanalaisista väitteistään salaisista hallituksen juonista, piilotetuista yhteyksistä avaruusolentoihin ja oletetusta uudesta maailmanjärjestyksestä (NWO).

Kuka oli Bill Cooper? Milton William ”Bill” Cooper syntyi 6. toukokuuta 1943 ja hän toimi Yhdysvaltain laivaston tiedustelupalvelussa. Hän myöhemmin ryhtyi kirjailijaksi ja radiojuontajaksi. Hänet tunnetaan parhaiten vuonna 1991 julkaistusta kirjastaan ”Behold a Pale Horse”, josta on tullut eräänlainen ”raamattu” salaliittoteorioiden ystäville. Kirja käsittelee laajaa valikoimaa Cooperin salaliittoteorioita, jotka liittyvät salaseuroihin, Yhdysvaltain hallitukseen ja avaruusolentoihin.

Bill Cooper

Cooperin teoriat saivat suosiota, ja hänen radio-ohjelmansa The Hour of the Time keräsi uskollisen kuulijakunnan. Hänen väitteensä olivat varsin poikkeuksellisia ja käsittivät kaiken AIDS:n väestönkasvun hillitsemiskeinona John F. Kennedyn salaseuran järjestämään salamurhaan.

Yksi hänen kaukaahaetuimmista teorioistaan liittyy kuitenkin lavastettuun avaruusolentojen hyökkäykseen ja uuden maailmanjärjestyksen luomiseen.

Cooperin mukaan Yhdysvaltain hallitus on vuodesta 1917 lähtien suunnitellut tekaistua avaruusolentojen uhkaa, jotta kaikki kansakunnat voitaisiin yhdistää yhden lipun alle. Tavoitteena oli perustaa yksi maailmanlaajuinen totalitaarinen sosialistinen hallitus, uusi maailmanjärjestys. Tämä ajatus korostui asiakirjassa, jonka hän väitti löytäneensä vuonna 1972 ja jonka otsikko oli ”Operation Majority”.

Hän esitti, että tämä salaliitto oli ollut valmisteltavana jo pitkään, ja että erilaiset tekijät, kuten ympäristön pilaantuminen ja aseistariisunta, olivat olennainen osa suurta suunnitelmaa. Hän väitti, että nämä olosuhteet oli tarkoituksella järjestetty, jotta maailma liittyisi yhteen yhteistä, keksittyä vihollista vastaan. Tämä vihollinen, kuten hän korosti, olisi teknologisesti ylivoimainen avaruusolentojen rotu.

Cooperin mukaan populaarikulttuurin ja joukkotiedotusvälineiden rooli oli ratkaiseva tämän maailmanlaajuisen salaliiton toteuttamisessa. Hän totesi, että 1950-luvulta lähtien jatkuvasti tuotetut elokuvat ja mediasisältö lentävistä lautasista ja avaruusolentojen hyökkäyksistä olivat osa suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli vakuuttaa maailman väestö avaruusolentojen uhasta.

Cooper väitti jopa, että presidentti Ronald Reagan oli mukana juonessa. Reagan oli pitänyt kuusi puhetta, joissa hän vihjasi ulkoisesta uhkasta avaruudesta, mitä Cooper piti strategiana, jolla yleisöä valmisteltiin psykologisesti lavastettuun avaruusolentojen hyökkäykseen.

Ezoic

Cooperin mukaan tavoitteena oli saada Maa näyttämään merkityksettömältä ja ylivoimaisen avaruusolentojen voiman uhkaamalta. Teoriassa tämä johtaisi kansakuntien ja olemassa olevien uskontojen hajoamiseen ja helpottaisi maailmanhallituksen muodostamista.

Bill Cooperin teoriat ovat epäilemättä provosoivia ja herättävät edelleen kiivasta keskustelua salaliittoteorioiden maailmassa. Riippumatta siitä, pitääkö niitä mullistavina paljastuksina vai hylkääkö ne yliaktiivisen mielikuvituksen tuotteina, ne muistuttavat meitä siitä, että maailma, jossa elämme, voi joskus olla paljon oudompi kuin fiktio.

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

John Learin salaliittoteoria

Bennewitzin tapaus

William Moore ja MJ-12

Maan ulkopuoliset biologiset olennot

Emenegger/Sandler-saaga

Suffernin tarina

EBEjä Etelä-Dakotassa

Häiriötekijöiden aiheuttajat

Henkinen sodankäynti

Sotilaiden ja tiedusteluyhteisön nuoleskelu

Kapinallisten ryhmien muodostaminen ja seuranta

Kattava tiedustelutyökalu

Maallisten laitteiden salaiset kokeet

Sotahaukan unelmia

Yhteenveto

Lähdeviitteet

UAP/avaruusolentoteoria

Omituista sihinää yöllä

“Valon keskellä”

Sisällä avaruusaluksessa

Yhtäkkinen paluu

Informaation muistaminen

Todiste avaruusolennoista ennen modernia UFO-aikaa?

Asiantuntijan mielipide

Laulavan profeetan poikkeuksellinen ufokultti

Kreationismia avaruusajan ateisteille

Apokalyptiset skenaariot, millenialistinen visio

Apokalyptisen odotuksen pitkitetty nautinto

Puoliksi jumalten poika itsekin

Enkeleitä ja klooneja

Menestyksekkään ufokultin resepti

Tim Swartz sai selville Tesla/Mars-yhteyden

Teknologiaa lähetetty eetterin läpi

Ei pelkkä kaunis arjalaistyttö

Tulisiko meidän uskoa salaiseen avaruusohjelmaan?

Breakaway-sivilisaatio

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus