Aihearkisto: Uutiset

Uutisia UFOista ja paranormaaleista ilmiöistä.

Amerikkalaisyrityksillä on Ukrainassa suuret intressit

Ukrainan konflikti on samaa pitkää amerikkalaisten suurkorporaatioiden liiketoimien sarjaa, joka on alkanut jo vuosikymmeniä sitten. Venäjä vain vastasi jatkuvaan liikevoiton tuottamiseen omalla tavallaan.


12. tammikuuta 2014 50 tuhatta ”länsimielistä” ukrainalaista saapui Kievin Vapaudenaukiolle protestoimaan presidentti Viktor Janukovitsin hallitusta vastaan.

Protestia oli innoittanut oppositiojohtaja Juri Lutsenkon toimet. Protesti oli lopun alkua Janukovitsin nelivuotiselle hallituskaudelle.

Samana päivänä Financial Times raportoi amerikkalaisen maatalousjätti Cargillin isosta kaupasta.

Luottamus liiketoimintaan ei häilynyt

Ukrainan politiikan myrskyistä huolimatta ja Janukovitsin kieltäydyttyä suuresta kaupasta EU:n kanssa vain 7 viikkoa aiemmin, Cargill oli siltikin riittävän vakuuttunut Ukrainan meiningeistä että sillä oli pokkaa laittaa kiinni $200 miljoonaa ja ostaa siivu ukrainalaisesta UkrLandFarmingista.

Financial Timesin mukaan UkrLandFarming on maailman kahdeksanneksi suurin maanviljelijä ja toiseksi suurin kananmunien tuottaja. Ja nämä eivät ole ainoita munia Cargillin yhä vain paisuvassa korissa.

13. joulukuuta 2013 Cargill ilmoitti ostavansa siivun Mustanmeren viljaterminaalista Novorossiyskissa Mustanmeren Venäjän rannalla.

Satama on Venäjälle historiallisesti ja strategisesti tärkeän Krimin laivastotukikohdan itäpuolella, ja se antaa heille sisääntuloväylän Venäjän markkinoille ja lisää heidät niiden suurten maatalousyritysten joukkoon, jotka ovat investoineet satamiin Mustanmeren rannnoilla, sekä Venäjällä että Ukrainassa (muita ovat mm. Louis Dreyfus Commodities, Glencore ja Kernel Holding).

Cargill on ollut Ukrainassa yli kaksi vuosikymmentä sijoittamassa viljanostureihin ja ostamassa suuren ukrainalaisen eläinruokayhtiön vuonna 2011. Cargill on vakuuttunut, perustuen sen UkrLandFarmingiin sijoittamaan siivuun, EU-diilin jälkeisen kaaoksen laantumisesta.

Tämä on vahvasti ristiriidassa amerikkalaismedian soittamien hälytyskellojen kanssa itsekkäistä Washington DC:n poliitikoista ja lainsäätäjistä.

Epävakaus, mikä epävakaus?

Ristiriita on vieläkin räikeämpi kun tarkastellaan Morgan Williamsin, Ukrainalais-Amerikkalaisen kauppakamarin johtajan, ilmaisemia huolia. Kauppakamari on verkkosivujensa mukaan ”Edistänyt Amerikan ja Ukrainan välisiä liiketoimintasuhteita vuodesta 1995.”

Williamsia haastatteli International Business Times maaliskuun 13. päivä, ja huolimatta Cargillin ilmaisemista haluista investoida, hän sanoi, ”Epävakaus on pakottanut yritykset jatkamaan ydintoimintaa ja olemaan suunnittelematta tulevaisuuden investointeja, laajentumisia ja henkilöstön palkkaamista.”

Williams toimii kaksoisroolissa yksityisen sijoitusyhtiö SigmaBleyzerin leivissä. Hän väitti, että ”Liiketoimintasuunnitelmat ovat jäätyneet paikalleen.”

Ilmeisesti hän ei ollut kuullut Cargillin investoinnista, joka on yllättävää kun ottaa huomioon sen miten hän olisi voinut vain soittaa Van A. Yeutterille, Cargillin yrityssuhteiden varajohtajalle, ja kysyä tältä yhtiön aikeista.

Ei ole epäilystäkään etteikö Williamsilla olisi hänen numeroaan, sillä Yuetter toimii samaisen kauppakamarin johtokunnassa. Se on myös aika kodikas sijoittajien kerho.

Hänen SigmaBleyzerin profiilin mukaan Williams ”aloitti työt Ukrainan parissa vuonna 1992” ja on siitä lähtien antanut neuvoja Amerikan maatalousyrityksille ”entisen Neuvostoliiton maihin sijoittamisessa.” Kokeneena maatalousalan edustajana hänellä on varmasti hyviä tuttuja johtokunnassa.

Monsanto, Eli Lilly, Dupont, John Deere …

Ja voi että mikä johtokunta se onkaan — kokoelma on aikamoinen. Väsymättä ja lakkaamatta vapaamman Ukrainan eteen työskentelevien valopilkkujen joukossa ovat:

  • Melissa Agustin, Monsanton kaupan ja kansainvälisen liiketoiminnan johtaja
  • Brigitte Dias Ferreira, John Deeren kansainvälisen kaupan neuvonantaja
  • Steven Nadherny, maatalouskoneiden valmistaja CNH Industrialin kansainvälisten suhteiden johtaja
  • Jeff Rowe, DuPont Pioneerin aluejohtaja
  • John F. Steele, Eli Lilly & Companyn kansainvälisten suhteiden johtaja

Ja tottakai Cargillin Van A. Yeutter. Mutta Cargill ei ole yksin lämpimien tunteidensa kanssa Ukrainaa kohtaan. Reuters raportoi toukokuussa 2013, että Monsanto — maailman suurin siemenyhtiö — aikoo rakentaa $140 miljoonan ”ei-GM (geenimanipuloitujen) maissinsiementen tehtaan Ukrainaan.”

Heti sen jälkeen kun EU:n kauppasopimuksesta saatiin päätettyä, Jesus Madrazo, Monsanton yrityssuhteiden varajohtaja, vahvisti yhtiönsä ”sitoutumisen Ukrainaan” ja ”kuinka tärkeää on luoda suotuisa ympäristö, joka rohkaisee innovaatiota ja vaalii jatkuvaa maatalouden kehittämistä.”

Monsanton strategiaan kuuluu myös PR-toiminta. Madrazon vahvistuksen jalanjäljissä Monsanto ilmoitti ”sosiaalisesta kehitysohjelmasta nimeltään ’Tulevaisuuden Vilja-aitta’ jolla autetaan maaseudulla asuvia kyläläisiä Ukrainassa parantamaan heidän elämänlaatuaan.”

Aloite jakaa jopa $25,000:n suuruisia stipendejä ohjelmien kehitykseen, mm. ”koulutusmahdollisuuksiin, yhteisön voimaannuttamiseen tai pienyritystoimintaan.”

Taloudellisesti hirveän tärkeä

Huippuunsa hiottu lentävä lause ’Tulevaisuuden Vilja-aitta’ on kuvaava, koska ennenmuinoin Ukraina tunnettiin Neuvostoliiton vilja-aittana’. CIA rankkaa neuvostoaikaisen Ukrainan heti toiseksi Äiti-Venäjän jälkeen, ”entisen Neuvostoliiton taloudellisesti kaikkein tärkeimmäksi komponentiksi.”

Monilla tavoilla Ukrainan viljelymaat ovat olleet Neuvostoliiton tukiranka. Sen rehevä maaperä on tuottanut Neuvostoliitolle neljänneksen tuotannosta. Se vei toisiin maihin suuria määriä ruokaa ja sen maatilat tuottivat nelinkertaisesti verrattuna sitä seuraavaan maahan.

Vaikka Ukrainan maatalouden tuotanto romahti Neuvostoliiton romahduksen jälkimainingeissa, maanviljelysektori on kasvanut huikeasti viime vuosina.

Kun Eurooppa kamppaili taantuman kourissa, Ukrainan maataloussektori kasvoi 13.7% vuonna 2013.

Ukrainan maatalous käy kuumana. Venäjä ei. Ilmastonmuutoksen ja 25 miljoonan hehtaarin viljelemättä jätetyn maan vaikutukset ovat jättäneet Venäjän kauas sen entisen vilja-aitan taakse.

Centre for Eastern Studiesin mukaan, Ukrainan maatalousvienti kasvoi $4.3 miljardista vuonna 2005 $17.9 miljardiin vuonna 2012 ja Neuvostoliiton päiviä hipoen maatalous on nykyään 25% sen kokonaisviennistä. Ukraina on myös maailman kolmanneksi suurin vehnän ja maissin viejä. Ja maissi ei ole pelkkää ruokaa. Se on myös etanolia.

Euroopan ruokkija

Ihmisten pitää syödä, erityisesti Euroopassa. US Global Investorsin Frank Holmes arvioi vuonna 2011, että Ukrainasta on tulossa Euroopan teurastaja. Lihaa on vaikeaa kuljettaa, mutta Ukraina sijaitsee täydellisellä paikalla tyydyttämässä Euroopan nälkää.

Vain kaksi päivää Cargillin UkrLandFarmingin kaupan jälkeen, Global Meat News raportoi suuresta ennustetusta piikistä ”kaikenlaisessa” ukrainalaisessa lihanviennissä, jonka oli tarkoitus kasvaa 8.1% yhteensä ja sianlihan viennin oli tarkoitus piikata lukemaan 71.4%.

Eipä siis ihme, että Eli Lilly edustaa Amerikkalais-Ukrainalaisen kauppakamarin johtokunnassa. Sen Elanco Animal Health -yksikkö on suuri rehulisäaineiden tuottaja.

Ja huomattavaa on, että Monsanton suunniteltu siementehdas ei ole geenimanipuloitua, mikä ehkäpä ennustaa GMO-vihamielistä Euroopan markkinaa ja Euroopan kasvavaa hinkua syödä luomua. Maatalouden kannattavuudesta puhuttaessa tulevaisuuden Euroopassa panokset eivät voisi olla kovemmat.

Venäjän tappioiden pitkä sarja

Venäjälle ja sen heikentyneelle maataloudelle kyse on jälleen yhdestä amerikkalaisten tunkeutumisen aiheuttamasta tappiosta — lähtien NATOn laajentumisesta Itä-Eurooppaan ja ulottuen aina amerikkalaissotilaiden läsnäoloon sen eteläpuolella ja suuriin liuskekaasukauppoihin, joita Chevron on kehitellyt Ukrainan kanssa.

Miksi maatalousala koittaa tunkeutua Ukrainaan, jopa silloinkin kun maassa on epävakaata ja Venäjän reaktiot ovat arvaamattomia?

Vastaus on, että siemenet Ukrainan kääntymiseen pois Venäjästä on kylvetty jo kaksi vuosikymmentä sitten jatkuvalla kylmän sodan aikaisella korporaatioiden ja ulkomaanpolitiikan välisellä liitolla. Se on ’Deep Staten’ versio, joka yleensä assosioidaan öljyyn ja puolustusteollisuuteen, mutta joka on olemassa myös Amerikan muilla vahvasti subventoiduilla teollisuudenaloilla — maataloudessa.

Morgan Williams on amerikkalaisen ulkomaanpolitiikan suurmaatalouden kanssa solmiman liiton keskiössä. SigmaBleyzer hehkuttaa Williamsin työtä ”eri Yhdysvaltain virastoissa, kongressin jäsenten parissa, kongressin komiteoissa ja Ukrainan amerikkalaisessa suurlähetystössä, kansainvälisissä rahoituslaitoksissa, think tankeissa ja muissa organisaatioissa Ukrainan ja Amerikan välisessä kaupassa, sijoitusasioissa ja talouden kehitysongelmissa.”

Vapautta, amerikkalaisille firmoille

Amerikkalais-Ukrainalaisen kauppakamarin johtajana Williamsilla on pääsy kauppakamarin jäsenistöön — David Krameriin, Freedom Housen johtajaan. Virallisesti kyseessä on kolmannen sektorin organisaatio, joka on liitetty avoimiin ja salaisiin ’demokratiapyrkimyksiin’ paikoissa, joissa ovi ei ole avoinna amerikkalaisille — eli siis amerikkalaiskorporaatioille.

Freedom House, National Endowment for Democracy ja National Democratic Institute ovat rahoittaneet ja tukeneet Ukrainan ’Oranssia vallankumousta’ vuonna 2004. Freedom House saa rahoituksensa suoraan Yhdysvaltain hallinnolta, National Endowment for Democracylta ja Yhdysvaltain ulkoministeriöltä.

David Kramer on entinen Euroopan ja Euraasian ulkoasiain apulaisulkoministeri, ja Freedom Housen bion mukaan hän on entinen Senior Fellow Project for the New American Centuryssa.

Nulandin $5 miljardia Ukrainan ’demokratialle’

Tämän mukaan Kramer on, sekä vain yhden askeleen päässä myös maatalouspamppu Morgan Williams, PNAC:n perustajasta Robert Kaganista, joka sattumalta on naimisissa Victoria ”Fuck the EU” Nulandin kanssa, joka on nykyinen (suom. huom. tämän artikkelin kirjoittamisen aikaan, vuonna 2014) Euroopan ja Euraasian ulkoasiain apulaisulkoministeri.

Kiinnostavaa kyllä, Nuland puhui Amerikkalais-Ukrainalaisen säätiön tilaisuudessa 13. joulukuuta, ylistäen Euromaidanin hyveitä, jotka ruumiillistuvat ”periaatteina ja arvoina jotka ovat kaikkien vapaiden demokratioiden kulmakiviä.”

Nuland myös sanoi ryhmälle, että Yhdysvallat on investoinut yli $5 miljardia Ukrainan ”Eurooppalaisten aspiraatioiden” tukemiseen — mikä tarkoittaa Ukrainan vetämistä pois Venäjän alta. Hän kommentoi asiaa korokkeelta, jonka tausta oli koristeltu Chevronin logolla.

Lisäksi hänen kollegansa ja puhelukumppaninsa Ukrainan amerikkalaissuurlähettiläs Geoffrey Pyatt auttoi Chevronia kehittelemään heidän 50-vuotisen liuskekaasusopimuksensa suoraan Venäjän keittiössä.

Coca-Cola, Exxon-Mobil, Raytheon

Vaikka Chevron sponsoroi tuota tapahtumaa, sitä ei ole listattu säätiön tukijaksi. Mutta listaan kuuluu sen sijaan Coca-Cola Company, ExxonMobil ja Raytheon. Amerikkalais-Ukrainalainen kauppakamari on myös listattu tukijoiden joukkoon, ja näin ympyrä on sulkeutunut.

Tämä tuo meidät takaisin maatalouspamppu Morgan Williamsiin.

Vaikka hän oli synkkänä Ukrainan investointien nykytilasta, hän kirkastuu tavattomasti kun puhutaan tulevaisuudesta. Hän sanoi International Business Timesille:

”Potentiaali maataloudelle täällä on huikea … tuotanto täällä voisi kaksinkertaistua. Maailma tarvitsee ruokaa, jota Ukraina voi tuottaa tulevaisuudessa. Ukrainan maatalous voi olla todellinen kultakaivos.”

Toki hänen prioriteettinsa oli taata, että hyvin verkostoituneiden firmojen leipä voidellaan Venäjän entisen vilja-aitan tuotteilla. Ja Ukrainan intresseistä puhuttaessa paremmin verkostoitunutta joukkoa ei ole kuin amerikkalainen maatalous.

Kun otetaan huomioon Yhdysvaltain virallinen sekaantuminen Ukrainan politiikkaan — mukaanlukien kiinnostava fakta, että suurlähettiläs Pyatt vannoi Yhdysvaltain tukevan uutta hallintoa korruption kitkemiseksi — Cargillin riskaabelilta näyttävä investointistrategia ei välttämättä ollutkaan niin riskaabeli.

 

Artikkelin julkaissut The Ecologist

Scott Waringin kanava matalana 90 päivän ajan

Sivustollamme julkaistaan paljon Scott Waringin juttuja. Scottin päälle on hyökätty kopiosuoja-asioiden varjolla, ja hän on joutunut vetämään Youtube-kanavansa alas. Valitettavasti videoita ei nyt voi katsella. Tällä sivustolla näkyvät Scottin jutut sisältävät kuvia, mutta usein myös videon. Tästä syystä videoita ei näe. Kuvat ovat kuitenkin. Videot palaavat piakkoin linjoille. Jatkamme silti Scottin työn tukemista ja juttujen julkaisua tästä huolimatta.

Scott Waringin tiedote:

Olen poistanut Youtube-kanavani käytöstä 90 päivän ajaksi. Kopiosuoja-asiat kestävät tuon ajan. Sitten kanava palaa takaisin. Sama kuin mitä Secureteam10-kanavalle tapahtui viime vuonna, he halusivat pitää kanavan turvassa tuon ajan. En halua kostaa kenellekään, haluan vain palata takaisin normaaliin rutiiniin.

Olen saanut sähköposteja ihmisiltä, jotka kysyvät mitä Youtube-tililleni on tapahtunut. Minusta esitettiin valheellisia väitteitä minua kohtaan kohdistuneessa hyökkäyksessä, ja ilmeisesti se on ainoa mistä Youtube välittää. UFO-yhteisössä on paljon kilpailua, jotkut pitävät minusta ja toiset vihaavat minua. Vihaaminen alkoi vuosikymmen sitten, kun sain paljon huomiota maailman uutisissa, mikä teki joistain ihmisistä kateellisia. Monet UFO-tutkijat ovat hyökänneet kimppuuni viimeisen parin vuosikymmenen aikana, mutta olen edelleen täällä.

Saatan julkaista vähemmän postauksia, mutta jätän linkkejä joidenkin UFO-tutkijoiden sivuille, jotka välittävät UFO-aiheesta ja UFO-yhteisöstä.

HiddenUnderbelly  https://www.youtube.com/c/TheHiddenUnderbelly20/videos

Thirdphaseofmoon  https://www.youtube.com/c/thirdphaseofmoon

Secureteam10  https://www.youtube.com/c/secureteam10

Palaan takaisin muutaman päivän päästä, mutta tarvitsen aikaa. Kiitos kaikille huolenpidosta, nähdään pian.

Scott C. Waring,  Taiwan

Pfizerin ja CIA:n johtaja, Facebookin varajohtaja ja muita eliittejä kokoontuu Bilderberg-tapaamiseen Washingtoniin

Maailman valtaeliitti kokoontuu tällä viikolla salassa. Lehdistöä ei päästetä sisään, ketään ei haastatella siitä, eikä Bilderbergin kokousta edes huomata valtamedian tutkassa. Samalla kun tiedotusvälineet kohauttavat asevalvonta- ja aborttikeskusteluja, pankkiirit, poliitikot, sotilasjohtajat ja informaatio-ohjaajat keskustelevat suunnitelmistaan maailmaa varten suljettujen ovien takana ja täysin avoimesti.

68. vuosittainen Bilderberg-kokous, jota on pidetty vuosien varrella eri puolilla maailmaa, alkoi torstaina Washingtonissa ilman minkäänlaista lehdistönäkyvyyttä, ja sen on määrä päättyä sunnuntaina 5. kesäkuuta. Huolimatta noin 120 osallistujan arvostetusta vieraslistasta — joilla on kiistatta enemmän maailmanlaajuista vaikutusvaltaa kuin vaaleilla valituilla virkamiehillä — kokous välttyy kaikelta valtavirran tiedotusvälineiden tarkkailulta.

Syy siihen, miksi tämä maailmanlaajuisen eliitin kokous onnistuu pysymään vailla minkäänlaista valtavirran tiedotusvälineiden uutisointia, ei ole sattuma. Tämä eliitin valtameklarien ryhmä omistaa tiedotusvälineet, he omistavat poliitikot ja luultavasti he omistavat maailman.

Tämänvuotiseen kokoukseen osallistuvat sotarikolliset, kuten Henry Kissinger, rikollisen lääkeyhtiön Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla, CIA:n johtaja William J Burns, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg, GlaxoSmithKlinen toimitusjohtaja Emma Walmsley, Googlen surullisenkuuluisa entinen toimitusjohtaja Eric Schmidt sekä muita yritysmedian johtajia, ulkomaisten valtioiden päämiehiä ja sotilasviranomaisia.

Valtaeliitin eliittiryhmän mukaan, joka koostuu ihmisistä, jotka ovat pakottaneet koko planeetan rokotteisiin, lukituksiin ja tyranniaan viimeisten kahden vuoden aikana, heidän salaisessa tapahtumassaan keskustellaan tänä vuonna seuraavista keskeisistä aiheista:

1. Geopoliittiset uudelleenjärjestelyt
2. Naton haasteet
3. Kiina
4. Intian ja Tyynenmeren alueen uudelleenjärjestelyt
5. Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen teknologiakilpailu
6. Venäjä
7. Hallituksen ja talouden jatkuvuus
8. Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän häiriöt
9. Disinformaatio
10. Energiaturvallisuus ja kestävä kehitys
11. Pandemian jälkeinen terveys
12. Demokraattisten yhteiskuntien hajanaisuus
13. Kauppa ja deglobalisaatio
14. Ukraina

Ei ole mitään pahaenteistä siinä, että eräät maailman suurimmista disinformaation levittäjistä kokoontuvat salassa keskustelemaan mahdollisesta maailmansodasta Kiinan ja Venäjän kanssa ja suunnittelevat samalla, miten vaientaa ”disinformaationa” pidetty puhe.

Monien mielestä Yhdysvaltain Logan Act -lakia rikkonut Arizonan senaattori Kyrsten Sinema osallistuu kokoukseen. Sinema on demokraatti, joka on muuttunut itsenäiseksi ja työskentelee tällä hetkellä sekä demokraattien että republikaanien kanssa asevalvonnan läpiviemiseksi. Hän on ilmaissut avoimesti tukensa edesmenneelle sodanlietsojalle John McCainille ja on toistuvasti ajanut Ukrainan tilanteen laajentamista.

Kuten olemme kertoneet, entiset presidentit George H.W. Bush ja Bill Clinton osallistuivat molemmat Bilderberg-kokouksiin vuosina ennen kuin heidät valittiin Valkoiseen taloon. Tony Blair oli paikalla vuoden 1993 Bilderberg-kokouksessa ennen kuin hänestä tuli Englannin pääministeri vuonna 1997, ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron osallistui vuonna 2014 juuri ennen valintaansa.

Lisäksi vuoden 2008 kokouksen uskotaan olleen katalysaattori Yhdysvaltain presidentinvaaleille: huhujen mukaan osallistujat päättivät tukea Barack Obamaa demokraattisen puolueen ehdokkaaksi tuon vuoden tapahtumassa, mutta ehdokkaana ollut Hillary Clinton jätti kokouksen kaksi päivää myöhemmin väliin.

Bilderbergin osallistujien on noudatettava Chatham House -sääntöjä, mikä tarkoittaa, että vaikka osallistujat voivat käyttää saamiaan tietoja, heitä kielletään puhumasta henkilöistä, jotka ovat saattaneet ohjata heidän päätöksiään.

Lukuisat bloggaajat ja aktivistit ovat ehdottaneet, että pelkästään sen perusteella, mitä julkisista lausunnoista jo tiedetään, pelkkä Bilderbergin kokoukseen osallistuminen olisi riittävä peruste amerikkalaisten välittömiin pidätyksiin ja tutkimuksiin.


Katso vuoden 2022 osallistujalista täältä: https://www.bilderbergmeetings.org/press/press-release/participants


Vuonna 2011 silloinen kongressiedustaja Ron Paul vaati tutkimuksia ja totesi, että vuosittaiseen tapaamiseen osallistuvat Yhdysvaltain virkamiehet — erityisesti Texasin silloinen pääministeri Rick Perry — rikkoivat mahdollisesti lakia. ”Tämä tieto siitä, että hän meni sinne ja rikkoi Logan Act -lakia ja sekaantui siihen, olen vain vaikuttunut siitä, että lukee tavallisessa mediassa — minusta sekin on rohkaisevaa”, Paul sanoi tuolloin haastattelussa ja totesi, että Perryn osallistuminen oli ”merkki siitä, että hän on mukana kansainvälisessä salaliitossa”.

Paul ei myöskään ole vain keksinyt tätä, Logan Act sanoo selvästi, osittain: ”Jokainen Yhdysvaltain kansalainen, missä tahansa hän oleskeleekin, joka ilman Yhdysvaltain valtuutusta suoraan tai välillisesti aloittaa tai käy kirjeenvaihtoa tai kanssakäymistä minkä tahansa vieraan hallituksen tai sen virkamiehen tai asiamiehen kanssa tarkoituksenaan vaikuttaa minkä tahansa vieraan hallituksen tai sen virkamiehen tai asiamiehen toimenpiteisiin tai käyttäytymiseen kiistoissa tai riidoissa Yhdysvaltojen kanssa tai kukistaa Yhdysvaltojen toimenpiteet, on tuomittava sakkoihin tämän osaston nojalla tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi tai molempiin.””

Havainnollistaakseen ryhmän vaikutuspiirin laajuutta Business Insider julkaisi kaavion, jossa näkyvät kaikki niiden pahaenteiset yhteydet.

 

Vapaan maailman ei tulisi huolehtia, Johnny Deppin oikeudenkäynnin uusintoja voi edelleen katsella TikTokista.

 

Artikkelin julkaissut The Free Thought Project

Alex Jonesin kanavalla lisää Bilderbergistä:

Saatanalliset rituaalit Jehovan todistajien kultissa

Ihmiset voivat tietää mitä on todellinen vapaus Maapallolla vasta sen jälkeen, kun kaikenlaisista uskonnollisista kulteista on päästy eroon.


Tämä on Reddit-käyttäjä u/smurfgirlveronica:n todistus, joka on kaikkein tärkein tähänastisista entisten Jehovan todistajien antamista todistuksista, koska hän sekä paljastaa Jehovan todistajien kultin demoonisen alkuperän että myös tarjoaa todisteita.

Alla on linkattu kuusi tallennetta Six Screens of the Watchtowerista.

Spirit Channeler Part I

Spirit Channeler Part II

Spirit Channeler Part III

Brent Hanson Part I

Brent Hanson Part II

Smurffityttö Veronican perhe

Smurffityttö on sukua Brent Hansonille joka murhasi hänen veljensä Clyde Hansonin, hänen kälynsä Jessican ja hänen syntymättömän lapsensa Etelä-Dakotassa joulukuussa 2021. Brent oli bethelilainen, hän käytti Veronicaa seksuaalisesti hyväksi, mutta Jehovan todistajat katsoivat tätä läpi sormien. Brent ja Clyde olivat molemmat kiinnostuneita noituudesta. Brent tykkäsi kiduttaa pupuja; hän postasi tästä videoita Facebookkiin. Tämän perheen raakalaismaisuuden painoi täysin villasella hänen isänsä, joka nauroi ”tuota romuttamosuvut tekevät”. He omistavat Hanson Salvagen Milbankissa, Etelä-Dakotassa. Hänen tätinsä löysi jänisten ruumiita mätänemästä Brentin sängyn alta. Brentin käyttäytyminen on normaalia Ortonville Congregationissa. Useat tästä seurakunnasta ovat joutuneet vankilaan pedofiliasta tai vammaisten potilaiden raiskaamisesta.

Smurffitytön isoisä liittyi Vartiotornimafiaan koska hän järkeili, että jos heitä ei voi voittaa, heihin kannattaa liittyä.

Hänen setänsä tapasivat nykyisen seurakunnan johdon kanssa, hänen setänsä ovat pedofiileja, sedät käyttivät häntä hyväkseen kun he lähtivät kentälle saarnaamaan. Hänen setänsä halusivat pelotella ihmiset pois heidän omasta valtakunnansalista.

Hänen äitinsä oli kristitty päivisin ja okkultisti öisin.

Hänen vanhempansa lukitsivat heidän makuuhuoneensa oven, mutta jättivät takaoven avoimeksi, sitten Vartiotorni tuli ja nouti hänet. He veivät hänet kentälle, jossa oli pentagrammi maassa, ja he uhrasivat herttaisia pikkueläimiä, ja Fred Franz nauroi, aivan kuin hän olisi riivattu, se nauru ei todellakaan ollut ihmisen nauru. Heillä oli päällään vapaamuurarilliset kaavut. He laittoivat hänet makuulle ja tekivät hänelle karmeita asioita, asioita jollaisia pikkutyttö ei haluaisi hänelle tehtävän.

Veronican isä oli Vanhempi, myös vapaamuurari, hänen nimensä oli Arden Hanson. Hän tapasi muita vapaamuuraritemppelissä, ja sitten meni valtakunnansaliin. On olemassa syy sille miksi nämä ovat nimetty toistensa kaltaisesti.

Veronican setä oli Fredin tulkki, kun hän ei enää kyennyt puhumaan elämänsä jälkipuoliskolla.

Hänen äitinsä häpäisi häntä puulusikalla, ja häntä hakattiin seksuaalisesti. Oli tavallista, että hänen äitinsä uhkaili häntä puulusikalla.

Veronican perhe muutti Etelä-Dakotan Milbankiin, jotta heidän noituutensa pysyisi salassa, suuressa kaupungissa/seurakunnassa olisi paljon vaikeampaa pysyä piilossa.

Monilla hänen sukulaisistaan, jotka ovat Jehovan todistajia, on samat syntymäpäivät johtuen okkulttisista rituaaleista.

“Jos et kuule minusta, kerro muille että se oli Vartiotorni”, hän myöntää pelätessään henkensä edestä.

Veronica itkee kun hän muistelee kauhuja. Hänellä oli mustelma, joku näki sen ja kysyi mitä tapahtui, sitten hän sanoi että hänen äitinsä pieksi häntä. Sitten hän näki hänen äitinsä hänen takanaan ja sanoi että hän vain laski leikkiä. Sisko, joka löysi hänen mustelmansa, tämän mies oli mukana Vartiotornin seksiporukassa.

Veronica oli viidennen sukupolven Jehovan todistaja, hänen isoisänsä tunsivat CT Russellin ja kuolivat kun Veronica oli 14-vuotias, ja he olivat kertoneet Veronicalle heidän kaikki salaisuudet.

Hänen isoisänsä nauroi, kun Maailmanloppu ei tapahtunutkaan vuonna 1914, CT Russell hikoili raskaasti koska hän ei tiennyt mitä enää sanoa, hän panikoi ja hyppi sinne tänne koko illan, he olivat myös menossa vararikkoon, tämä tapahtui sinä iltana ennen kuuluisaa aamiaispuhetta. Hänen isoisänsä sanoi, että kukaan ei halunnut haastaa Russellia kun hän sanoi, että pakanoiden aika oli ohi, se oli ainoa järkevä asia minkä hän sanoi.

Vartiotorni lennätti Veronican Englantiin, hänen annettiin allekirjoittaa Englannin kuningattaren vieraskirjaan, Vartiotorni kohteli erikoistavalla hänen perhettään.

Fred Franz oli erittäin kiinnostunut Veronican äidistä, koska hänen mukaansa hän oli sukua Ellen G. Whitelle. Huhu alkoi kiertää, että hänellä oli näkyjä, joten Fred otti häneen yhteyttä. Fred tutustutti hänet hänen nykyiseen aviomieheensä, koska miehellä oli vapaamuurariverta. Oikeasti hän ei ollut sukua Ellen Whitelle.

Saatanallisia rituaaleja johtokunnassa

Päivätapaamiset pidettiin sitä varten, että rivijäsenet saatiin pidettyä kurissa, yötapaamiset olivat oikeita hommia varten. Kaikki korkeimmat Vartiotornin jäsenet olivat mukana näissä tapaamisissa. Tämä tapahtui maaseudulla, Vartiotornin jäsenet lensivät paikalle, niin että kukaan ei nähnyt heitä. Veronica muistelee, että seuraavat johtokunnan jäsenet olivat okkultistisissa tapaamisissa: Fred Franz, Lyman Swingle, Henschel, Nathan Knorr, jne. Nämä jäsenet ajautuivat nyrkkitappeluihin jos asiat eivät menneet siten kuin niiden piti mennä. Yleensä paikalla oli kolmetoista jäsentä, koska se on okkulttinen luku, jos niin montaa ei ollut, niin sitten 7 tai 11. Tapaamisia pidettiin aina kun Fred Franz halusi. Tapaamiset alkoivat sillä, että Veronicalle annettiin karkkia nimeltä “valkoinen jänis”. Aluksi hänen vanhempansa vastustelivat ideaa, myöhemmin he hyväksyivät sen.

Smurffityttö toimi johtokunnan automaattikirjoittajana.

Smurffityttöä valmisteltiin toimimaan kanavoitsijana johtokunnalle.

Johtokunta viittasi Veronicaan nimellä ”Antikristus”.

Hän paljastaa nyt nämä asiat, koska hän ei halua enää muiden lapsien kärsivän lusiferiaanien kuolemaa.

Verenvuodatuksen ja eläinuhrien lisäksi he myös esittivät tappavansa jonkun osana heidän rituaaliaan. Rituaaleissa lyötiin paljon turpaan, mutta ketään ei kuitenkaan tapettu. Vartiotornin verikäytänteet luotiin, jotta Luciferille voitaisiin tarjota veriuhri. Komitea suoritti rituaaleja kun tietyt Jehovan todistajat olivat kuolinvuoteellaan. He pitivät muun perheen poissa huoneesta, ja sitten he leikkivät rukoilevansa Jehovaa, mutta oikeasti he rukoilivat Luciferia hyväksymään veriuhrin.

Kaikki johtokunnan jäsenet vannoivat valan Luciferille, he lupasivat tuoda Luciferille yhden veriuhrin per vuosi. He eivät halunneet Jehovan todistajien kuolevan tauteihin, he halusivat kuoleman olevan niin verinen kuin mahdollista. Mitä nuorempi uhri, sen parempi. Mitä enemmän kärsimystä, sen parempi.

Johtokunta halusi saada vastaukset kaikkeen. He halusivat tietää olivatko he valittuja vuonna 1914 ja muuta. He käyttivät kristallipalloja, vapaamuurarien tarot-kortteja (vartiotornikortti tarkoittaa tuhoa), he halusivat tietoja katolilaisista, heidän profetioistaan, he konsultoivat aina omia kanaviaan (peilejä, kristalleja, automaattikirjoitusta, kädestä povaamista, veteen katsomista). CT Russell sanoi aina, että jos joku kanavista ei toimi, käytä toista. Jos Franz sai haluamansa vastauksen, se oli kaikkein tärkeintä, hän innostui äärimmäisen paljon. Veronicalla nousee pala kurkkuun tässä kohtaa, hän sanoo että jos vastaus oli huono, se oli hänelle karmea asia, se oli täyttä terroria. Jos hän antoi huonon vastauksen, silloin he tarvitsivat uhrilahjan jotta virhe voitaisiin sovittaa ja antaa Luciferille voimaa. He kysyivät demonilta “Mitä sinä tarvitset jotta se tapahtuisi jos se ei voi tapahtua?” Sitten he yleensä joutuivat käyttämään jotain seksuaalisesti hyväksi, pientä lasta toisessa seurakunnassa, tai häntä. He olivat asettaneet pedofiilejä tiettyihin seurakuntiin, kun he tarvitsivat “uhria”. He kyssyivät pedofiililta “teitkö sen?” Toivottavasti siinä oli tarpeeksi voimaa annettavaksi demonille. Ja sitten he raiskasivat lukemattomia lapsia kunnes he saivat haluamansa lopputuloksen. He viittasivat rivijäseniinsä “kotoisina” niinkuin he olisivat kotieläimiä, joita kasvatettiin uhrausta varten. (Tämä on okkultismissa yleinen uskomus; että jos raiskaa lapsen, erityisesti nuoren pojan, saat siitä voimaa joka tekee sinusta nuoremman.)

Jos kyseessä oli verenvuodatusseremonia, he veisasivat kovempaa, eri rituaaleja eri seremonioihin.

Fred Franz huusi rituaaliensa aikaan, “Ette te usko, että Jeesus on kuningas, te ette usko että Jeesus on kuningas.” Hän sanoi, että saatana hallitsi maailmaa.

Smurffityttö pakotettiin katsomaan peiliin, tällä tavoin luotiin Revelation, It’s Grand Climax At Handin roskatekstit.

Smurffityttö uskoo tämän olleen osa MK ULTRAa ja Operation Paperclipia.

Smurffityttö vieraili Bethelissä kerran yön pimeydessä, hän oli peloissaan vierailunsa aikana, hän menetti ruumiintoimintojensa hallinnan.

Franz suoritti rituaalin, jossa hänen vanhempansa hypnotisoitiin koska he muuttuivat häiritseviksi kun Veronicaa oltiin käytetty pitkiä aikoja. Vanhemmat halusivat hänen lopettavan rituaalin koska Veronica väsyi.

Johtokunta halusi puhua Rutherfordille, he halusivat puhua ainoastaan Russellin kanssa, he eivät oikeasti pitäneet Rutherfordista. Veronica ei pidä tarot-korttien käytöstä koska ne ovat liian tarkkoja, mutta Fred Franz käytti niitä, CT Russellin tarotkorttipakka oli annettu eteenpäin uskonlahkon johtajalta toiselle, he olivat käyttäneet jopa CT Russellin Ouija-lautaa jonka he sanoivat olevan erityinen tästä syystä. Fred Franz käytti sitä CT Russellin kanssa keskusteluun. “Kysyin tulisiko maailmanloppu vuonna 1975 ja Russell sanoi kyllä!” Fred vihasi sitä että hänet nähtiin epäonnistuneena, Veronica suuttui siitä että Fred syytti rivijäseniä vuoden 1975 tapauksesta.

Piirin valvoja huumasi hänet. Yleensä mitä korkeammalle pyramidissa nousee, sitä korruptoituneempia he ovat. Vain alimmalla tasolla oleviin jäseniin voi luottaa.

Johtokunta teki paljon mielenhallintakokeita, he veivät Veronican laboratorioon ratkomaan pulmia.

Eri värit ovat käytössä kun kutsutaan eri henkiä. Numero 33 on oranssi, jos epäilet seurakuntasi Vanhimpia, tarkkaile heidän pukeutumistyyliään ja sormuksia.

Veronica heräsi mustan tuolin keinumiseen hänen huoneessaan, niinkuin elokuvassa Manaaja (selvästikin demoni keinutti tuolia).

Johtokunta uhkaili häntä, “et tiedä mitä tulee tapahtumaan, ihmisiä kuolee, koko maailma kuolee”. He rankaisivat häntä pakottamalla hänet heittämään hiiriä vessanpönttöön ja vetämällä vessan ja hiiret elävältä, ja he sanoivat, “näin käy sinulle ja kaikille lapsille Harmageddonissa. Sano hyvästit viimeiselle karvaturrille (viimeiselle hiirelle)”. Häntä uhkailtiin Harmageddonilla ja tulvalla, sekä muitten lasten veren vuodattamisella ja raiskaamisella muissa seurakunnissa, koska hänen demoninsa valehteli hänelle.

Franz oli kuin Darth Sidious/Palpatine Veronicalle.

Stephen Lett nuoli huuliaan kun hän sanoi hiljaa JW Broadcastissa “aivan kuin me suojelisimme PPEEEDDDOOOOFFFFIIIIIILLLLLEEEEEEJJJJJJÄÄÄÄÄÄÄÄÄ”. Selvästikin, koska hän itse käytti lapsia hyväksi.

Tässä Broadcastissa kohdasta 1:20:00 eteenpäin Veronica alkaa itkeä kun hän muistelee Fred Franzia & johtokuntaa amputoimassa hänen pikkusormeaan.

Hän kuvaa tilanteen myöhemmin tarkemmin:

se oli vain sormenpää. Se leikattiin pois suurilla trimmaussaksilla jonkinlaisessa rituaalissa. Kuin uhripuhdistus. Kosketin jotain mihin minun ei pitänyt koskea. Ja niinkuin Raamatussa, tyttöjen käsi leikataan. Minulle sanottiin, että minun tapauksessani vain pieni palanen riittäisi. Leikkausliinoissa oli kaareva pääty. Se oli kamalaa. Yritän ottaa kuvan ja postata sen. Se ei näy päällepäin kovinkaan paljoa. Se ei siis vaikuta elämääni. Ja yritän olla miettimättä sitä. Siitä tulee joskus omituisia tunteita. Olin arviolta 2 tai 3 vuotta kun se tehtiin. Yllättävää kyllä, lääkäri yritti neuloa sen takaisin kiinni. Vanhempani eivät halunneet sitä tehtävän. Mutta hän teki sen jokatapauksessa. Lääkäri myöhemmin kertoi minulle kun olin vanhempi, että hän halusi ainakin koittaa sitä koska se on “avioliittokäteni” ja hän halusi sen näyttävän mahdollisimman kauniilta. Hän oli hyvä lääkäri! En koskaan unohda sitä. Se oli kiedottuna sideharsoon jälkeenpäin. Ja äitini ei pitänyt siitä kauhean hyvää huolta, koska he eivät halunneet sen parantuvan kunnolla. Koska se oli rangaistukseni. Muistan kun äitini otti harson pois…. Hän ei ollut koskaan vaihtanut sitä. Sormenpää oli muuttunut mustaksi. Se alkoi hylkiä. Pelkäsin kovasti!!! Isän nuorempi veli, setäni, oli menettänyt myös kolme sormeaan…. Olin kuullut, että isäni ja veljet pitivät häntä kiinni ja veivät ne. Setäni on nyt elinkautisessa vankilassa kolmen nuoren naapurinpojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Olen kuullut, että häntä on kidutettu vankilassa. Ja en ole yllättynyt elinkautisesta. Isäni kasvoi romuttamolla. Jos voit kuvitella romuttamon lapset. Ja mitä kauhuelokuvissa kuvataan…. Sellaista se oli. Oikean elämän pelottava elokuva. Kaikki ovat kuulleet seurakunnista jotka muuttuvat saatanallisiksi… no minäpä olin sellaisessa.

r/JehovahsWitnesses - Witchcraft Inside the Cult of Jehovah's Witnesses Part I

Oikealla puolella oleva pikkusormi kuvassa on hänen vasemman käden pikkusormensa. Se joka leikattiin. Se leikattiin aina luuhun asti. Se ei näy kauhean hyvin. Hänelle sanottiin, että se tehtiin ”muistutukseksi”. Siitä mitä voisi tapahtua… jos hän avaisi suunsa ja puhuisi, minkä takia hän pelkää edelleen tänäänkin.

r/JehovahsWitnesses - Witchcraft Inside the Cult of Jehovah's Witnesses Part I

Voit nähdä pienen arven tikeistä sen jälkeen kun lääkäri oli poistanut mustaksi muuttuneen palasen jota hän ei laittanut takaisin.

Veronica oli johtokunnan koe-eläin, kun he yrittivät pohtia parasta tapaa miten kanavoida demoneja. Aasialainen uskonlahkon veli käytti Valkoisen Jäniksen karkkia rentouttamaan Veronicaa. Veronica sanoo, että pitkän aikaa he yrittivät luoda parasta mahdollista rituaalia, he kysyivät häneltä miten rituaali suoritettiin viime kerralla.

He sanoivat, “kysy hengiltä tätä: mitä veli Russell haluaa meidän tekevän?” Tämä vahvistaa tarinan, jossa johtokunta yritti kommunikoida demonille, joka esitti olevansa Russell: https://www.reddit.com/r/JehovahsWitnesses/comments/8y6lpq/why_does_the_governing_body_of_jehovahs_witnesses/

Hän makasi kyljellään kuin jossain Hesekielin profetiassa. Veronica käytti ballerinaShe would lay on her side like some prophecy from Ezekiel. Veronica käytti ballerina-arkkua, jonka hän kippasi 13 kertaa, hän loi oman rituaalinsa, ja lopulta hän sytytti omat kynttilänsä, johtokunta epäili aluksi oliko hän liian nuori. Sitten he julkaisivat artikkelin Hesekielistä ja arkusta, koska se oli hänen rituaalinsa.

He huumasivat hänet ja näyttivät hänelle tiettyjä valokuvia ja hänen kehonsa reagoi tietyllä tavalla, esim. masturboimalla, ja sitten he moittivat häntä kun tämä tapahtui.

Veronica tietää, että valtakunnansalissa on liian monia aktiivisia pedofiileja, ja että asialle ei tehdä mitään.

Vapaamuurareilla on oma musta messunsa muistojuhlan jälkeen.

Johtokunta kutsui Smurffityttöä heidän omaksi “pikku kanavoijakseen”, “siinä meidän pikku kanavoija on”.

Johtokunta päästi omituisia ääniä kun Veronica kanavoi (tämä on yleistä demonin haltuun ottamille ihmisille).

Stephen Lett käyttää koodisanoja saadakseen ihmiset transsiin.

Joka kerta kun Veronica kutsuu Kuutta Näyttöä, trollit ja omituiset äänet, laulut ja naurut ottavat hänen kutsunsa haltuun, sitä ei koskaan tapahdu muiden ohjelmien kanssa. Tämän kutsun aikana Rick kykeni jäljittämään kutsun New Yorkin Spring Valleyyn, joka on 40 minuutin päässä Warwick Bethelista.

Vartiotornin vähemmän tunnettuja faktoja

Johtokunta koostuu jesuiitoista ja vapaamuurareista, jotka haluavat saada aikaan anarkiaa.

Vartiotorni tarkoittaa Baabelin Vartiotornia.

Kaikki on suunniteltu, jotta rivijäsenet saataisiin reagoimaan tietyllä tavalla. Vuonna 1975 kaikki liittyi rahaan, ja se kannatti, koska he saivat paljon rahaa. Vuosi 1975 on painovirhe, oikea vuosi on 1974, mutta Franz piti lentävästä lauseesta “stay alive till 75”. 1975 otettiin esiin koska he olivat menossa vararikkoon, je eivät tienneet olisiko pitänyt lähteä kasvattamaan toimintaa vai leikata sitä, joten he kehittelivät 1975:n saadakseen aikaan kiinnostusta.

Vartiotornin Voideltujen Luokka on noitia ja velhoja, jotka yleensä paritetaan keskenään avioliittoon. Voideltujen oppi on vapaamuurarillinen, siksi he sanovat Jehovan todistajille että osallistujat ovat henkisesti sairaita, mutta tämä on kaikki huijausta. Lue Johanneksen evankeliumin kohta 6:54, se on kaikki huijausta. Muistojuhlan jälkeen johtokunta ottaa viinin ja kaataa sen vessanpönttöön ja sanoo, että Kristus ei koskaan palaa Maapallolle, sitten he polkevat Kristuksen ruumista (leipä).

Johtokunta ei ole menossa mihinkään tiettyyn suuntaan, vaan he vain pyörittelevät sitä.

Johtokunta käyttää lahjoitusrahoja sotien rahoittamiseen. Tässä todiste

Vartiotorni julkaisee Steven T. Byingtonin raamattua, koska johtokunta on anarkistinen. Tässä todiste

Johtokunta haluaa Jehovan todistajien tappelevan keskenään.

Vartiotorni rahoitti ensimmäistä maailmansotaa.

Vartiotorni saa tehdä rikoksiaan koska vapaamuurareita on korkeissa paikoissa, eikä heidän anneta syyttää toisiaan tai tappaa toisiaan sodassa.

He ottavat kohteekseen tiettyjä ihmisiä, ihmisiä rikkinäisistä kodeista, hyväksikäytettyjä jne.

He ennen sanoivat toisilleen, “oikein tai väärin, mene mukaan”.

2034 voi olla seuraava vuosi 1975, koska silloin vuodesta 1914 on 120 vuotta, ja ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jehova lyhentää ihmisen eliniän 120 vuoteen.

He saattavat odottaa vuoden 1975 sukupolven kuolemista ennen kuin he ottavat seuraavan suuren valheellisen profetian käyttöön, he odottavat että todistajat jotka ovat olleet läsnä väärien profetioiden aikaan kuolevat niin että kukaan ei osaa epäillä.

Franz sanoi kokouksessa, “Tiedättekö miksi maailmanloppua ei tullutkaan? KOSKA HALUSITTE SEN TULEVAN, KEITÄ TE OIKEIN KUVITTELETTE OLEVANNE?”

Johtokunta ja DaVinci-koodi ovat Veronicalle synonyymejä.

Rick Fearon on puhunut 6 ihmiselle, jotka ovat vahvistaneet, että vapaamuurarit ovat Jehovan todistajien keskuudessa. Jehovantodistaja/vapaamuurari löytyi Redditistä vahingossa, tässä todiste: https://www.reddit.com/r/JehovahsWitnesses/comments/cmi11x/freemasonic_jehovahs_witness_discovered_on_reddit/

Arviolta 20% Jehovan todistajista kuuluu Vartiotornin vapaamuurariliikkeeseen.

Johtokunta on vakuuttunut, että he ovat Nephilimejä joista ensimmäinen Mooseksen kirja sanoo heidän olleen läsnä tulvan jälkeen, että he ovat niiden jälkeläisiä.

Johtokunnan mielestä he kykenevät lukemaan ajatuksia, kanavoimaan jne. Ja että heillä on erikoisia kykyjä (okkulttisia voimia).

Johtokunta laittaa saatanallisia kuvia Vartiotorni-lehteen, jotta lehti leviäisi mahdollisimman laajalle. Todiste: https://youtu.be/_tneC7ZJF5Q

Johtokunta tuottaa 90% Vartiotorni-lehtien subliminaalisista kuvista. He saavat idean; sitten he kysyvät taideosastolta voiko sellaisen tehdä. He tekevät näin pilkatakseen rivijäseniä, osoittaakseen että vaikka rivijäsenet paljastaisivat kuvien tarkoituksen, he silti seuraisivat heitä, se on tapa kertoa että he omistavat heidän mielen ja että he uskovat mitä heille sanotaan, olipa se sitten miten typerää tahansa. — Johnny The Bethelite

Entinen ystävä kertoi Rick Fearonille miten hän aiemmin otti osaa saatanallisiin Jehovan todistajien kokouksiin.

Rick Fearon sai kutsun liittyä johtokuntaan, kun hän vieraili Bethelissä, johtokunta esitti hänelle monenlaisia käsimerkkejä (vapaamuurarillisia kädenpuristuksia) nähdäkseen oliko hän vapaamuurari, sillä johtokunta ei tiennyt oliko hän. Johtokunta tarvitsee aina yhden jäsenen, joka ei ole vapaamuurari, tällä hetkellä tämä jäsen on David Splane. Hän ei ole tietoinen vapaamuurareista Vartiotornissa, ja siksi Rick sai kutsun Betheliin.

Jehovan todistajiksi syntyneet ja kaikkein parhaiten koulutetut ovat niitä, joita Vartiotorni valmistelee, koska heidän tulee kyetä kommunikoimaan tehokkaasti heidän kanavoidessa. Lapset, jotka puhuvat kuin aikuiset, ovat todennäköisesti vapaamuurareita, ja 50 vuoden päästä he ovat johtokunnan jäseniä.

Verikäytänteet luotiin menetelmäksi, jolla uhrataan ihmisiä Luciferille. Mutta he ottavat kunnian ainoastaan Jehovan todistajista, jotka ovat vannoneet antamaan elämänsä Luciferille.

Vuoden 1984 New World Translation -raamatussa Vartiotorni kumartaa vapaamuurareiden suuntaan Malakiaan kirjassa 1:6 lisäämällä tekstiin termin “suurmestari” (grand Master) sinne missä pitäisi lukea pelkkä “mestari” (raamatunkohta puhuu palvelijan tuntemasta kunnioituksesta isäntää kohtaan, eli suomeksi kyse on isännästä). Sefanjan kirjassa 1:9 vuoden 1984 NWT-versiossa lukee alaviitteessä “tai suurmestari”. Hoosea 12:14 “suurmestari” on jälleen laitettu sinne.

Veronica tapasi Tony Morrisin kun hän oli nuori, Tony on myös vapaamuurari. He kutsuivat häntä nimellä Silkkipuku-Tony, kaikki tiesivät hänen olevan sukua Philip Morrisin tupakkapohatoille (todisteet tässä), joten he yrittivät vedota hänen hyvään puoleensa. Ei ollut ollenkaan yllättävää, että Tony käytti $1000 alkoholiin: https://www.reddit.com/r/JehovahsWitnesses/comments/b85ksj/bottlegate_tony_morris_caught_buying_hard_liquor/?utm_source=share&utm_medium=web2x

Fred Franzilla oli messiaskompleksi, hän oli sydämistynyt siitä että L. Ron Hubbard oli laittanut nimensä kaikkeen mitä hän oli kirjoittanut, mutta että Franz ei voinut niin tehdä.

Fred Franzia kutsuttiin Suureksi Oraakkeliksi.

Crisis of Conscience on Ray Franzin kirjoittama, koska hän tunsi kaunaa Frediä kohtaan. Oli suuri riita ja Ray uhkasi Franzia kirjalla. Fred sanoo, että piru periköön jos kukaan lukee kirjan, jos joku niin tekee, tämä tultaisiin potkimaan pois yhteisöstä. Crises of Consciencen julkaisun jälkeen karttamispolitiikka olettiin käyttöön Ray Franzin takia, koska se oli Fredin keino kostaa Raylle saamalla kaikki Rayn tuttavat sulkemaan hänet ulos piireistä. Johtokunta harkitsi Veronican kouluttamista Raymond Franzin korvaajaksi, he jopa puhuivat naisjäsenen ottamisesta johtokuntaan, että hän olisi ensimmäinen. He suunnittelivat hänen lähettämistään oikikseen ja mallikouluun. Ray uhkaili Frediä, välttely oli Rayn vika, sanoo Veronica. Crises of Conscience ei oikeasti ollut omantunnon kriisi. Siinä Ray päästi oman vihansa ulos. Ray tiesi, että jos hän paljastaisi vapaamuurarit Vartiotornissa, he tappaisivat hänet, se kuuluu heidän valaansa. Siksi kirja ei puhu okkultismista. Välttely johtui sedän ja veljenpojan välisestä kiistasta. Veronica myöhemmin huomauttaa, että Ray tiesi lasten hyväksikäytöstä, sillä oli johtokunnan jäsen. Mieti miksei sitä mainita Crises of Consciencessa, se johtuu siitä että hän oli siinä mukana.

Veronica heräsi kun hän viimein tajusi, että rivijäsenet eivät tienneet okkultismista. Hän ajatteli, että kaikki harjoittivat sitä ja että se oli normaalia.

https://www.freep.com/story/news/local/michigan/2018/02/19/keego-harbor-jehovahs-witness-mom-triple-murder-suicide/351559002/ Tämä nainen oli myös henkien kanavoija ja hän kirjoitti päivämääriä liitutauluun. Poliisit eivät olleet vakuuttuneita siitä että hänen murhansa oli itsemurha ja he epäilivät hänen muistiinpanojaan. Jos hän olisi tappanut hänen perheensä, demonit olisivat olleet riivanneet hänet.

Liittymisseremoniaa juhlitaan viinilasilla ja veren vuodatuksella jokaisen sormesta. Jokainen jäsen juo lasista verta, tämä tapahtuu kun liittyy Orjaluokkaan. Tällä tavoin Veronica vihittiin kanavoijaksi.

Veronican tapana oli kysyä Fred Franzilta miksi muut ottivat osaa jos he eivät olleet kuten hän. Hän sanoi, että he kuolisivat Harmageddonissa ja kysyi Veronicalta miksi hän haluaisi valehtelijoiden selviävän maailmanlopusta. Fred Franz valvoi joitain Veronican oppeja.

Johtokunta sanoi, että koska kaikki olisivat korjaustöissä Harmageddonin jälkeen uudessa järjestelmässä, heidän kannattaisi koota yhteen veljeskunta ja tehdä heistä talonmiehiä niin, että he olisivat kaikki riittävän koulutettuja siivouksessa kun Harmageddon oli ohi. Siksipä tänäkin päivänä monet veljeskunnan jäsenet ovat ikkunanpesijöitä ja talonmiehiä.

Kanavointi oli varsin erilaista kuin tavallinen Jehovan todistajana toimiminen. Se oli erittäin itsekäs kokemus. He pitivät toisia lampaita vain keinona päästä tavoitteeseen, sellaisina jotka levittivät heidän propagandaansa. Heillä ei ollut ylevää mielipidettä kenestäkään, joka ei ollut saanut vihkimystä, koska tällä tavoin he kykenivät erottamaan sen kuka oli vapaamuurari. Vihityt, jotka eivät olleet vapaamuurareita, he olivat vain hämmentyneitä. Vartiotorni groomaa korvaajia vanhemmille Jehovan todistajille / vapaamuurareille. Vihityt tulevat vapaamuurarillisista suvuista.

Smurffin tarina

Fred Franz antoi lahjaksi Veronicalle “Smurffinuken”. He halusivat, että hänen Smurffinsa kävelisi pitkin valtakunnansalia. He pakottivat hänet tekemään rituaalin ja polttamaan Smurffin. He halusivat, että hänen nukkensa muuttuu riivatuksi ja kävelee itsekseen. Hänen nukkensa oli painettu yhteen heidän lehdistään. Smurffi ei oikeasti osannut kävellä. Smurffin tarina otetaan vakavasti, koska Fred itse otti sen vakavasti. Veronica ei halunnut kertoa Fred Franzille, että se ei osannut kävellä, koska sitten he kiduttaisivat häntä jos jokin meni pieleen. Kävi niin, että hänen setänsä luuli nähneensä sen kävelevän, hän tiesi että hän oli kanavoija, joten hän kysyi Veronicalta miten hän oli tehnyt sen, ja leikkiäkseen Fredin uskomuksella Veronica sanoi “Magiaa”. Hänen toinen setänsä meni ja sanoi Fred Franzille, että hän oli hänen avustajansa. Fred lähti lentokoneella matkalle, meni pienkoneella pikkukaupunkiin ja sanoi, “jos hänen demoninsa on niin vahva, meidän tulee ottaa sen voimat käyttöön!” He eivät koskaan kieltäneet tarinaa, koska se olisi paljastanut heidän saatanallisen rinkinsä. Franz alkoi pelätä Veronicaa sen Smurffin tapauksen jälkeen, koska demoni pelotti häntä.

Vartiotornin vapaamuurarillinen alkuperä

Temppeliritareita syytettiin saatananpalvojiksi, Kristuksen kieltäjiksi ja epäjumalanpalvojiksi, ja heidät poltettiin elävältä perjantaina lokakuun 13. päivä 1307 (okkulttinen luku). 6 + 0 + 7= 13, okkulttinen luku 607 + 1307 = 1914. Fred Franz opetti Veronicalle tämän tiedon, sillä kanavointi ei onnistuisi ilman näitä tietoja.

CT Russell tutki Albert Piken kolmea maailmansotaa, pyramidin tuumakokoja ja temppeliritareita. Temppeliritarien oikea nimi oli “Kristuksen köyhät sotilastoverit ja Salomonin temppeli”. Todistajat olivat pakkomielteisiä Salomonin temppelistä ja Jerusalemin romahtamisesta, koska temppeliritaritkin olivat sitä. Ensimmäinen kuningasten kirja kertoo Salomonin temppelin rakentamisesta ja omistautumisesta, minkä takia Warwick Bethel -päämaja on osoitteessa 1 Kings Drive.

Russell aina yritti ennustaa tulevaa; hän aina konsultoi tarot-korttejaan ja kysyi meedioilta.

Vartiotorni omistaa International Bible Students Associationin. Johtokunta tulee IBSA:lta; he ovat vapaamuurarien sukua. WTS on peiteyritys, jolla rahat saadaan kerättyä. Muutama jäsen pysyi firmassa kunnes se saatiin pyörimään itsekseen. Iso-Britannian haara omistaa IBSAn. Siellä on ryhmä ihmisiä, jotka pyörittävät molempia uskontoja.

Tässä on todisteita siitä, että Vartiotorni pyöritti kahta uskontoa samaan aikaan, kun IBSA tarvitsi lupaa Vartiotornilta käyttääkseen Russellin varhaisimpia kirjoituksia. Vartiotorni on Yorkin riitin temppeliritarien tunnettu haara, he ovat aivan oma vapaamuurariuden haaransa. Koska Vartiotorni on oma ritarikuntansa, heidän piti tuottaa omat merkkinsä/logonsa jotka ovat sivussa valtavirran vapaamuurariudesta. Voit nähdä Vartiotornin todellisen logon oikeassa yläreunassa osoitteessa https://internationalbiblestudents.com

Suurin uskosta luopumisen teko – Vartiotorni omistaa International Bible Students Associationin

Temppeliritarit olivat myös vartijoita ja portinvartijoita, minkä takia Vartiotorni löytyy IBSAn verkkosivujen etusivulta. Vartiotorni yhdistää itsensä temppeliritarien vartijoihin. Temppeliritarit ovat Doktriinin Vartijoita, joista johtokunta mainitsi JW Broadcastissa.

Jos et ole vapaamuurari, jolla on veriyhteyksiä IBSAan, ja jos julistat olevasi voideltu, silloin olet “mielisairas”, sillä ainoastaan vapaamuurarit ovat voideltuja.

IBSAlla on edelleen risti ja kruunu logossaan, koska he ovat selvästikin vapaamuurarillisia, johtokunta ja IBSA palvovat CT Russellia, he vihaavat Rutherfordia.

Vapaamuurarien kerrotaan pitäneen Johannes Kastajan muumioitunutta päätä hallussaan vuosien ajan, se löytyi temppelistä kun heidät pidätettiin vuonna 1307.

Vapaamuurarit ja kristityt ovat kamppailleet 2 vuosituhatta.

Muistojuhla on vapaamuurarillinen musta messi, jossa Kristus kielletään kun symboleja luovutetaan. Russellista löytyy kuvia kun hän on saatanallisessa kasteessa, jossa kaikilla on päällään musta kaapu. Sitähän satanistit tekevät, pitävät mustaa kaapua, ojentavat leipää ja viiniä kieltääkseen Kristuksen. Lue Johannes 6:54.

Veronica näkee vapaamuurarillisia siteitä kaikissa uskonnoissa.

Risti ja kruunu ovat 33. asteen Yorkin riitin temppeliritarien symboli. Se symboloi heidän haluaan kumota ja häpäistä kristinusko, koska he ovat satanisteja, ja he vihaavat kristinuskoa. Risti esittää penistä ja kruunu vaginaa; he haluavat vääristellä kristinuskon. He käyttävät ristiä ja kruunua huijaamaan ihmisiä uskomaan, että he ovat kristittyjä, tietämättä siitä mitä symboleilla tarkoitetaan. 1900-luvun alussa ihmiset tajusivat, että jotain omituista oli käynnissä, koska ristin ja kruunun avulla he tulivat tietoisiksi siitä, että kyseessä on okkulttinen uskonto, joten he ottivat ne pois.

r/JehovahsWitnesses - Witchcraft Inside the Cult of Jehovah's Witnesses Part I

CT Russellin Pyramidi hänen hautansa vieressä ennen kuin Vartiotorni otti sen pois.

Jehovan todistajat vihaavat katolilaisia, koska katolilaiset tappoivat heidän “suurmestarinsa” vuonna 1307.

Voit katsoa dokumentin temppeliritareista täältä: https://youtu.be/KM5DCrkmwog

Koska heidän suurmestarinsa poltettiin roviolla ja kidutettiin, Vartiotorni sanoo myös Jeesuksen kuolleen samalla tavalla, vääristelläkseen kristinuskoa.

r/JehovahsWitnesses - Witchcraft Inside the Cult of Jehovah's Witnesses Part I

Voit nähdä lehden oikeassa yläreunassa Vartiotornitemppeliritarien sinetin (ristin ja kruunun vastapuolella).

Temppeliritareilla oli pitkät parrat ja pitkät mustat tunikat. CT Russell ei halunnut pitää pitkää mustaa tunikaa, joten hän laittoi ristin ja kruunun takkiinsa.

Temppeliritarit ajoivat päänsä kaljuksi piilottaakseen identiteettinsä, koska heillä kaikilla oli samanlainen parta joista kävi ilmi heidän olevan temppeliritareita vuonna 1307, kun heidän suurmestarinsa teloitettiin. He palvoivat Apolloa, joka oli sileäihoinen jumala. Tämä on toinen syy miksi Jehovan todistajat pakotettiin ajamaan päänsä, lopulta siitä tuli perinne eikä kukaan tiennyt sen alkuperää.

Johtokunta uskoo, että he ovat Nephilim, Suureksi syntyneitä miehiä, Jumalan adoptoimia Hengen Poikia.

Vartiotorni oli avoimen vapaamuurarillinen vuoteen 1935 asti, mutta ihmiset alkoivat tajuta mitä vapaamuurarius oli, joten heille on tullut huono maine. He päättivät, että hommat eivät enää pyöri yksin heidän voimin, joten he päättivät pilkkoa organisaation 1930-luvulla ja voideltujen opit kirjoitettiin Jehovan todistajien alaisuuteen.

Oppilas, Kunnianarvoisa Mestari ja Suurmestari ovat Vartiotornin vapaamuurarien titteleitä.

Vuoden 1307 jälkeen temppeliritarit nousevat takaisin pinnalle Maltan ritareina ja Kristuksen kirkkona.

Tässä on jotain mielenkiintoista. Purppura kolmio, joka osoittaa alaspäin, merkitsee Matkaavaa Temppeliritaria. Se on tarkoitettu kryptisille Yorkin riitin Kuninkaallisille Kaarimuurareille. Alaspäin osoittava kolmio tarkoittaa temppeliritarien olevan HYÖKKÄYKSEN KOHTEENA! Jehovan todistajat pitivät päällään alas suunnattuja purppurakolmioita heidän ollessaan keskitysleireillä, koska natsit olivat myös temppeliritareita.

r/JehovahsWitnesses - Witchcraft Inside the Cult of Jehovah's Witnesses Part I

 

Artikkelin julkaissut reddit.com

Mormonijohtajia syytteeseen tyttölapsien kanssa suoritetuista päivittäisistä seksirituaaleista

Ihmiset voivat tietää mitä on todellinen vapaus Maapallolla vasta sen jälkeen, kun kaikenlaisista uskonnollisista kulteista on päästy eroon.


Mormonijohtajien ryhmää syyttiin joulukuussa 2017 seksirituaalien järjestämisestä alaikäisten tyttöjen kanssa ja heidän uhkaamisestaan helvetillä mikäli he eivät osallistu, Utahin Salt Lake Cityssa käytävän oikeusjutun dokumentit paljastavat.

Syytetyt Warren Jeffs, Lyle Jeffs, Seth Jeffs ja Wendell Leroy Nielsen ovat Fundamentalistisen myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseniä, joka on mormonikirkon moniavioisuutta harjoittava sivuhaara. Mormonikirkko jätti moniavioisuuden yli sata vuotta sitten. Southern Poverty Law Center on kuvannut ryhmää valkoista ylivaltaa ajavaksi, valtiota vastustavaksi totalitaariseksi kultiksi.

Oikeusjutun dokumenttien mukaan 8-14 -vuotiaita tyttöjä oltiin pakotettu seksiin, ja kirkon jäsenet kuvasivat nämä teot. Viranomaiset saivat tietää teoista, kun eräs tytöistä paljasti tapahtuneen.

Tyttöjen päähän oli laitettu pussi ja heidät oltiin ajettu tuntemattomaan paikkaan, jossa rituaalit suoritettiin. Siellä ollessaan heidät pakotettiin vastaamaan ainoastaan numeroon, joka heille oli annettu, ja heidät pakotettiin seksiakteihin kirkon jäsenien kanssa. Rituaaleja suoritettiin 5-6 kertaa viikossa ja ne kuvattiin muille kirkon jäsenille.

Ryhmä naisia FLDS-kirkon parvekkeella.
Ryhmä naisia FLDS-kirkon parvekkeella.

Väitetysti uhreille sanottiin, että Jumala tuhoaisi heidät ja heidän perheensä mikäli he paljastaisivat kenellekään seksirituaalien tapahtuneen. Warren Jeffs, ryhmän johtaja, sanoi kantajalle että Jumala rankaisisi häntä mikäli uhri pitäisi mitään ääntä rituaalin aikana ja että kaikki hänen tuntemansa kipu tarkoitti sitä, että Jumala ei ollut tyytyväinen häneen.

Kantaja, jonka seksuaalinen hyväksikäyttö alkoi kun hän oli 8-vuotias, sanoi että kun hän täytti 14, hänet otettiin mukaan seuraamaan rituaalia omin silmin ja toimimaan rituaalin kirjurina, pitäen kirjaa muiden tyttöjen hyväksikäytöstä. 16-vuotiaana hänet pakotettiin mukaan ”naisten kursseille”, joiden tarkoitus oli valmistella häntä hyväksi vaimoksi. Näihin sessioihin kuului myös seksuaalista hyväksikäyttöä.

Oikeusistuimen dokumentti väittää, että alaikäisten tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut kirkon toiminnan keskeinen osa vuosikymmenten ajan, jopa ennen kuin fundamentalistinen haara irtosi omaksi haarakseen kirkon pappisjärjestöstä.

”Priesthood Work sai alkunsa tarkoituksesta säilyttää ja jatkaa alaikäisten tyttöjen kanssa seksin harjoittamisen käytäntöä”, tuomioistuimen dokumentissa lukee.

80661108
Naisia ja lapsia Fundamentalistisen myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon (FLDS) suljetulla pihamaalla Eldoradossa, Teksasissa. kuva: Getty Images

Syytettyjä syytetään muun muassa salaliitosta lapsen pahoinpitelyyn ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä henkisen kärsimyksen aiheuttamisesta.

Warren Jeffs on jo valmiiksi vankilassa raiskauksesta tuomittuna. Hänen vuonna 2007 langetetun tuomionsa jälkeen monet kultin jäsenet muuttivat suljetulle alueelle Coloradoon ja Teksasiin.

Aiemmin FLDS:n jäsenet asuivat pienissä ryhmissä Utahin ja Arizonan osavaltioiden rajalla. Vuonna 2008 Teksasin osavaltio otti  400 lasta huostaan FLDS:n tiloista sen jälkeen kun 16-vuotias tyttö paljasti, että heitä käytetään hyväksi ja että jopa 14-vuotiaita tyttöjä naitetaan paljon vanhemmille miehille.

 

Artikkelin julkaissut Newsweek

11 amerikkalaispresidenttiä varoitti varjohallituksesta

kirjoittanut Ross Pittman

Yhdysvaltain hallitusta kritisoi nykypäivänä moni. Myönnettäköön, monesti minä lukeudun heihin. Jotkut sanoisivat, että kritisimi on vain merkki meidän väsyneestä, modernista aikakaudestamme. Eipä olekaan, ystäväni. Katsotaanpa mitä “sisäpiiriläiset” ovat sanoneet Amerikan hallituksesta viimeisen parinsadan vuoden ajan. Ja “sisäpiiriläisillä” en tarkoita Valkoisen talon journalisteja tai presidenttien avustajia. Tarkoitan varsinaisia aikaisempia presidenttejä, varapresidenttejä, kongressiedustajia, senaattoreita ja muita korkean profiilin poliittisia johtajia.

Yhdessä nämä historialliset johtajat maalaavat varsin vakavan kuvan demokratiastamme, sanoen että Yhdysvaltaa kontrolloi “näkymätön hallitus, joka ei ole uskollinen tai vastuullinen kansalle” ja että tämä “näkymätön hallitus on maamme todellinen hallitseva valta.”

Ylhäältä: George Washington, Thomas Jefferson, John C Calhoun, and Theodore Roosevelt; Bottom: Woodrow Wilson, Franklin D Roosevelt, Dwight D Eisenhower ja John F Kennedy. Nämä seitsemän presidenttiä ja yksi varapresidentti (Calhoun) varoittivat näkymättömästä hallituksesta (eli deep state), joka USA:ssa oikeasti hommaa pyörittää.
Ylhäältä: George Washington, Thomas Jefferson, John C Calhoun, and Theodore Roosevelt; Bottom: Woodrow Wilson, Franklin D Roosevelt, Dwight D Eisenhower ja John F Kennedy. Nämä seitsemän presidenttiä ja yksi varapresidentti (Calhoun) varoittivat näkymättömästä hallituksesta (eli deep state), joka USA:ssa oikeasti hommaa pyörittää.

He jatkavat sanomalla, että varjohallitus (joka nykyään tunnetaan deep statena, syvävaltiona) on kontrolloinut USA:ta “aina Andrew Jacksonin päivistä lähtien” (eli ainakin vuodesta 1836).  “Kyseessä on järjestelmä, joka on käyttänyt valtavia inhimillisiä ja aineellisia resursseja tiiviisti sidotun, erittäin tehokkaan koneiston rakentamiseen, jossa yhdistyvät sotilaalliset, diplomaattiset, tiedustelu-, taloudelliset, tieteelliset ja poliittiset operaatiot.” He “kirjaimellisesti pyörittävät Yhdysvaltain hallitusta omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. He käytännössä kontrolloivat molempia puolueita… Se toimii itse luodun peitteen suojissa [ja] ottaa haltuunsa toimeenpanevat viranhaltijat, lainsäädäntöelimet, koulut, tuomioistuimet, sanomalehdet ja kaikki yleisön suojelemiseksi luodut virastot.”

Tämän seurauksena nämä johtajat sanovat, “Meistä on tullut yksi sivistyneen maailman huonoimmin hallituista, yksi täydellisimmin kontrolloiduista ja hallituista hallituksista — ei enää vapaan mielipiteen hallitus, ei enää vakaumuksen ja enemmistöäänien hallitus, vaan pienten hallitsevien miesten ryhmien mielipiteiden ja pakkokeinojen hallitus.”

“Vaara ei koskaan ole ollut selkeämpi ja sen läsnäolo ei koskaan ole ollut välittömämpi… Sen toisinajattelijat hiljennetään, heitä ei ylistetä.” Siksi, “tämän näkymättömän hallituksen tuhoamiseksi, korruptoituneen liiketoiminnan ja korruptoituneen politiikan epäpyhän liiton turmeleminen on nykypäivän valtiomiehen ensimmäinen tehtävä.”

Haluatko tietää kuka nämä asiat on sanonut? Katso alta lista lainauksista. Kaikki lainaukset on vahvistettu aidoiksi ja linkit lähteisiin on esitetty.

Alla esiintyvät varoitukset on laitettu kronologiseen järjestykseen, ja ensimmäisen niistä esittää ensimmäinen presidenttimme, George Washington. Viimeinen presidentti, joka asiasta jotain mainitsi oli JFK, joka salamurhattiin.

“Tarkoitukseni ei ollut epäillä, etteivätkö Illuminatin opit ja jakobinismin periaatteet olisi levinneet Yhdysvaltoihin. Päinvastoin, kukaan ei ole yhtä vakuuttunut tästä tosiasiasta kuin minä. Ajatus, jonka halusin välittää, oli se, etten usko vapaamuurarien loosien tässä maassa pyrkineen yhdistyksinä levittämään ensiksi mainittujen pirullisia oppeja tai jälkimmäisten vahingollisia periaatteita (jos ne voidaan erottaa toisistaan). On liian ilmeistä kyseenalaistettavaksi, että yksittäisillä heistä… saattoi olla… tosiasiassa tarkoitus erottaa [sic] kansa hallituksestaan.” — George Washington,  Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti (1789–1797), kirjeessä jonka hän kirjoitti lokakuun 24. 1798, joka löytyy kongressin kirjastosta. Washingtonin varoituksen analyysi on esitetty artikkelissa “Library of Congress: George Washington Warns of Illuminati”.

“Uskon vilpittömästi kanssanne, että pankkilaitokset ovat vaarallisempia kuin pysyvät armeijat.” — Thomas Jefferson, Yhdysvaltain kolmas presidentti (1801–1809) ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen (1776) pääasiallinen kirjoittaja, kirjeessään John Taylorille toukokuun 28, 1816.

“Hallitukseen on noussut kansaa itseään suurempi valta, joka koostuu monista ja erilaisista voimakkaista intresseistä, jotka on yhdistetty yhdeksi massaksi ja joita pitää koossa pankkien valtavan ylijäämän yhtenäinen voima.” — John C. Calhoun, varapresidentti (1825-1832) ja senaattori, puheessaan joka pidettiin toukokuun 27, 1836.

Huomaa, että vaikuttaa siltä, että Washingtonin ja Jeffersonin huolet koskien pankkeja ja kansan erottamista hallinnostaan toteutuivat vuoteen 1836 mennessä. Tämä fakta vahvistettiin Franklin Rooseveltin kirjeessä vuonna 1933 (kts. alla), jossa hän kirjoitti, että “suurten keskusten taloudellinen toimija on omistanut hallituksen Andrew Jacksonin ajoista lähtien.”  Jackson oli Yhdysvaltain seitsemäs presidentti (1829-1937).  Calhoun palveli Jacksonin varapresidenttinä 1829-1932.

“Näennäishallituksen takana istuu näkymätön hallitus, joka ei ole uskollinen tai vastuullinen kansalle. Tämän näkymättömän hallituksen tuhoaminen, korruptoituneen liike-elämän ja korruptoituneen politiikan välisen epäpyhän liiton turmeleminen on tämän päivän valtiomiesten ensimmäinen tehtävä.” — Theodore Roosevelt, Yhdysvaltain 26. presidentti, Theodore Roosevelt, An Autobiography, 1913 (Appendix B).

“Suurta teollisuusmaata ohjaa sen luottojärjestelmä. Luottojärjestelmämme on yksityisesti keskittynyt. Kansakunnan kasvu ja kaikki toimintamme ovat siis muutaman miehen käsissä… [Meistä on tullut yksi sivistyneen maailman huonoimmin hallituista, yksi täydellisimmin kontrolloiduista ja hallituista hallituksista — ei enää vapaan mielipiteen, ei enää vakaumuksen ja enemmistön äänestyksen, vaan pienten hallitsevien miesten ryhmien mielipiteen ja pakon hallitsema hallitus.” — Woodrow Wilson, Yhdysvaltain 28. presidentti, The New Freedom, 1913.

Lue myös: One Day In 1913, Woodrow Wilson Had A Shocking Thought

“Siitä lähtien, kun tulin politiikkaan, olen saanut kuulla miesten mielipiteitä pääasiassa yksityisesti. Jotkut Yhdysvaltojen suurimmista miehistä kaupan ja teollisuuden alalla pelkäävät jotakin.  He tietävät, että jossain on niin järjestäytynyt, niin hienovarainen, niin tarkkaavainen, niin kietoutunut, niin täydellinen, niin kaikkialle ulottuva voima, että heidän on parempi olla puhumatta henkeään pidemmälle, kun he puhuvat sitä tuomitsevasti.” – Woodrow Wilson, Yhdysvaltain 28. presidentti, The New Freedom, 1913.

“Todellinen uhka tasavallallemme on näkymätön hallitus, joka jättiläismäisen mustekalan tavoin levittää limaisia jalkojaan kaupunkiemme, osavaltioidemme ja kansakuntamme ylle… Voimakkaiden kansainvälisten pankkiirien pieni joukko käytännössä johtaa Yhdysvaltojen hallitusta omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. He käytännössä hallitsevat molempia puolueita, … ja hallitsevat suurinta osaa tämän maan sanoma- ja aikakauslehdistä. He käyttävät näiden sanomalehtien palstoja nuijaamalla alistumaan tai ajamaan pois virastaan virkamiehiä, jotka kieltäytyvät noudattamasta näkymättömän hallituksen muodostavien mahtavien korruptoituneiden klikkien käskyjä. Se toimii itse luodun verhon suojissa [ja] ottaa haltuunsa toimeenpanoviranomaisemme, lainsäädäntöelimemme, koulumme, tuomioistuimet, sanomalehdet ja kaikki virastot, jotka on luotu yleisön suojelemiseksi.”  — New York Cityn pormestari John F. Hylan, New York Times, maaliskuun 26, 1922.

“Massojen järjestäytyneiden tapojen ja mielipiteiden tietoinen ja älykäs manipulointi on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa. Ne, jotka manipuloivat tätä yhteiskunnan näkymätöntä mekanismia, muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on maamme todellinen hallitseva voima… Meitä hallitsevat, mieliämme muokkaavat, makujamme muokkaavat, ajatuksiamme ehdottavat suurelta osin miehet, joista emme ole koskaan kuulleetkaan.” — Edward Bernays (“PR:n isä”), Propaganda, 1928 (huomaa, että Bernaysin kirja Propaganda alkaa tuolla lainauksella).

“Arvoisa puhemies, meillä on tässä maassa yksi korruptoituneimmista instituutioista, joita maailma on koskaan tuntenut. Tarkoitan Federal Reserven johtokuntaa ja Federal Reserve -keskuspankkia. Federal Reserve Board, hallituksen johtokunta, on huijannut Yhdysvaltojen hallitukselta ja Yhdysvaltojen kansalta tarpeeksi rahaa, jotta se voisi maksaa valtionvelan… Herra puheenjohtaja, kun Federal Reserve -laki hyväksyttiin, Yhdysvaltojen kansa ei ymmärtänyt, että tänne oltiin perustamassa maailmanlaajuista järjestelmää… ja että tämän maan oli määrä toimittaa taloudellista valtaa kansainväliselle supervallalle — supervaltiolle, jota hallitsevat kansainväliset pankkiirit ja kansainväliset teollisuusmiehet, jotka toimivat yhdessä orjuuttaakseen maailman omaksi ilokseen.” — kongressiedustaja Louis T. McFadden, puheessaan edustajainhuoneen edustajille kesäkuun 10, 1932.

“Todellinen totuus on, kuten me kaikki tiedämme, että suurten keskusten taloudellinen tekijä on omistanut hallituksen aina Andrew Jacksonin ajoista lähtien.” — Franklin Delano Roosevelt, Yhdysvaltain 32. presidentti (1933–1945), kirjeessään eversti Edward M Houselle päivämäärällä marraskuun 21. 1933, jota lainattiin kirjassa F.D.R.: His Personal Letters, 1928-1945.

“Nykyään tie täydelliseen diktatuuriin Yhdysvalloissa voidaan viitoittaa tiukasti laillisin keinoin… Meillä on tässä maassa hyvin järjestäytynyt poliittis-toiminnallinen ryhmä, joka on päättänyt tuhota perustuslakimme ja perustaa yhden puolueen valtion… Se toimii salaa, äänettömästi ja jatkuvasti hallituksemme muuttamiseksi… Tämä häikäilemätön vallanhimoinen eliitti on vuosisatamme sairaus… Tämä ryhmä… ei ole vastuussa presidentille, kongressille eikä tuomioistuimille. Sitä ei voi käytännössä poistaa.” — senaattori William Jenner, vuonna 1954 pidetyssä puheessa.

“Yksilö joutuu kohtaamaan salaliiton, joka on niin hirvittävä, ettei hän voi uskoa sen olemassaoloon. Amerikkalainen mieli ei yksinkertaisesti ole ymmärtänyt sitä pahuutta, joka on tuotu keskuuteemme. Se torjuu jopa oletuksen siitä, että ihmisolennot voisivat kannattaa filosofiaa, jonka on viime kädessä tuhottava kaikki hyvä ja kunnollinen.” — J. Edgar Hoover, The Elks Magazine, 1956.

“Hallituksen neuvostoissa meidän on varottava, ettei sotateollinen kompleksi hanki tarpeetonta vaikutusvaltaa, olipa se sitten haluttua tai toivottua. Väärin sijoitetun vallan katastrofaalisen nousun mahdollisuus on olemassa, ja se tulee jatkumaan. Emme saa koskaan antaa tämän yhdistelmän painon vaarantaa vapauksiamme tai demokraattisia prosessejamme. Meidän ei pitäisi pitää mitään itsestäänselvyytenä. Vain valppaat ja asiantuntevat kansalaiset voivat pakottaa valtavan teollisen ja sotilaallisen puolustuskoneiston ja rauhanomaiset menetelmämme ja tavoitteemme yhteen, jotta turvallisuus ja vapaus voivat kukoistaa yhdessä.” — Dwight D. Eisenhower, Yhdysvaltain 34. presidentti, tammikuussa  1961 pidetyssä puheessa.

“Koko sana ”salailu” on vastenmielinen vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa, ja me kansana vastustamme luonnostaan ja historiallisesti salaseuroja, salaisia valoja ja salaisia menettelyjä… Elämäntapamme on hyökkäyksen kohteena. Ne, jotka tekevät itsestään vihollisemme, etenevät ympäri maailmaa… Mikään sota ei ole koskaan aiheuttanut suurempaa uhkaa turvallisuudellemme. Jos odotatte ”selvän ja läsnä olevan vaaran” toteamista, voin vain sanoa, että vaara ei ole koskaan ollut selvempi eikä sen läsnäolo ole koskaan ollut välittömämpi… Meitä vastassa on ympäri maailmaa monoliittinen ja häikäilemätön salaliitto, joka luottaa vaikutuspiirinsä laajentamisessa ensisijaisesti salaisiin keinoihin – soluttautumiseen maihinnousun sijaan, kumouksellisuuteen vaalien sijaan, pelotteluun vapaan valinnan sijasta, yöllisiin sissisotilaisiin päivällä toimivien armeijoiden sijasta. Se on järjestelmä, joka on käyttänyt valtavia inhimillisiä ja aineellisia resursseja rakentaakseen tiukasti sidotun, erittäin tehokkaan koneiston, jossa yhdistyvät sotilaalliset, diplomaattiset, tiedustelu-, taloudelliset, tieteelliset ja poliittiset operaatiot. Sen valmistelut ovat salattuja, niitä ei julkaista. Sen virheet haudataan, eikä niitä otsikoida. Sen toisinajattelijoita vaietaan, ei ylistetä. Mitään menoja ei kyseenalaisteta, mitään huhuja ei paineta, mitään salaisuuksia ei paljasteta.” — John F Kennedy, Yhdysvaltain 35. presidentti, puheessaan American Newspaper Publishers Associationille huhtikuun 27, 1961.

“Rockefellerit ja heidän liittolaisensa ovat ainakin viidenkymmenen vuoden ajan noudattaneet huolellisesti suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on käyttää taloudellista valtaansa saadakseen poliittisen vallan ensin Amerikassa ja sitten muualla maailmassa. Tarkoitanko salaliittoa? Kyllä tarkoitan. Olen vakuuttunut siitä, että tällainen salaliitto on olemassa, se on laajuudeltaan kansainvälinen, suunnittelultaan sukupolvia vanha ja tarkoitukseltaan uskomattoman paha.” — kongressiedustaja Larry P. McDonald, marraskuu 1975, johdannossa kirjaan nimeltä The Rockefeller File.

“On olemassa varjohallitus, jolla on omat ilmavoimat, oma laivasto, oma varainhankintamekanismi ja kyky tavoitella omia kansallisen edun ajatuksiaan vapaana kaikesta valvonnasta ja tasapainosta ja vapaana itse laista.” — Daniel K. Inouye, amerikkalaissenaattori Hawaiilta, Iran Contra -kuulemisten todistuksessaan, 1986.

Federal Reserve

“… Se on yksi korruptoituneimmista instituutioista, joita maailma on koskaan tuntenut. Tarkoitan Federal Reserve Boardia ja Federal Reserve Bankia.“  — Louis T. McFadden

Jim Lehrerin haastattelussa, joka lähetettiin PBS:n News Hourissa syyskuun 18. 2007 joka on katsottavissa Youtubessakin, entinen FEDin johtaja Alan Greenspan sanoi, olennaisesti, että Federal Reserve oli lain yläpuolella, eikä mikään viranomainen voinut kumota heidän tekemisiään:

Jim Lehrer: “Mikä on varsinainen suhde, mikä tulisi olla varsinainen suhde Fedin johtajan ja Yhdysvaltain presidentin välillä?”

Alan Greenspan: “Ensinnäkin, Federal Reserve on riippumaton toimielin, mikä tarkoittaa, periaatteessa sitä että mikään muu hallinnon virasto ei voi kumota meidän tekemiä toimia. Joten niin kauan kuin se on olemassa ja ei ole viitteitä siitä, että hallinto tai kongressi tai kukaan muukaan pyytäisi että me tekisimme asiat toisella tavalla kuin meidän mielestä on asianmukaista, silloin tuolla suhteella ei suoraan sanottuna ole väliä.”

Se seikka, että Fed on lain yläpuolella, tuli Ben Bernanken osoittamaksi hänen todistaessaan kongressin edessä maaliskuun 4. päivä 2009 (kuten tällä videolla näkyy). Senaattori Bernie Sanders kysy Bernankelta $2.2 biljoonasta amerikkalaisten veronmaksajien rahoja, jotka Federal Reserve oli lainannut. Bernanke ei suostunut antamaan kunnollista vastausta:

Senator Sanders: “Kertoisitteko Amerikan kansalle kenelle lainasitte $2.2 biljoonaa heidän rahojaan? … Voitteko sanoa keitä he ovat?”

Bernanke: “Ei”

David Rockefeller ja Council on Foreign Relations (CFR)

“Meillä on tässä maassa hyvin järjestäytynyt poliittinen toimintaryhmä, joka on päättänyt tuhota perustuslakimme ja perustaa yksipuolueisen valtion…” — William Jenner

“Rockefellerit ja heidän liittolaisensa ovat ainakin viidenkymmenen vuoden ajan noudattaneet huolellisesti suunnitelmaa käyttää taloudellista valtaansa saadakseen poliittisen vallan ensin Amerikassa ja sitten muualla maailmassa.” — Larry P. McDonald

Vuonna 1921 Federal Reserven osakkeenomistajat rahoittivat organisaatiota nimeltä “Council on Foreign Relations” (CFR).  CFR:n mittavampi käsittely on liian suuri mahtuakseen tähän artikkeliin. Riittää todeta, että CFR on todennäköisesti merkittävässä roolissa varjohallituksessa, josta me olemme varoitelleet. CFR:n väitetään olevan johtavan eliitin oikea käsi USA:ssa. Kaikkein vaikutusvaltaisimmat poliitikot ja mediapersoonat ovat jäseniä. CFR käyttää vaikutusvaltaansa ajamaan uutta maailmanjärjestystä.

David Rockefeller vanhempi on Rockefellerin perheen nykyinen päämies. Hän on ainoa hengissä oleva öljypohatta John D. Rockefellerin lapsenlapsista. Rockefellerista tuli CFR:n johtaja vuonna 1949. Rockefellerin vuoden 2002 omaelämänkerrassa “Memoirs” hän kirjoittaa:

“Yli vuosisadan ajan ideologiset ääriainekset poliittisen spektrin molemmissa päissä ovat tarttuneet hyvin julkisuuteen tulleisiin tapahtumiin, kuten kohtaamiseeni Castron kanssa, hyökätäkseen Rockefellerin perhettä vastaan, koska he väittävät meidän käyttävän kohtuutonta vaikutusvaltaa Yhdysvaltojen poliittisissa ja taloudellisissa instituutioissa. Jotkut jopa uskovat, että olemme osa salaista salaliittoa, joka toimii Yhdysvaltojen etujen vastaisesti, ja luonnehtivat minua ja perhettäni internationalisteiksi ja vehkeilijöiksi muiden kanssa ympäri maailmaa, jotta voisimme rakentaa yhtenäisemmän globaalin poliittisen ja taloudellisen rakenteen — yhden maailman, jos niin haluatte. Jos minua tästä syytetään, olen syyllinen, ja olen siitä ylpeä.”

James Warburg, CFR:n perustajan Paul Warburgin poika, antoi suorasukaisen todistuksen senaatin ulkoasiainsuhteiden komitean edessä helmikuun 17. 1950:

“Saamme maailmanhallituksen, pidimme siitä tai emme. Kysymys on vain siitä, saavutetaanko maailmanhallitus suostumuksella vai valloituksella.”

Kognitiivinen dissonanssi

“Amerikkalainen mieli ei yksinkertaisesti ole ymmärtänyt sitä pahaa, joka on tuotu keskuuteemme. Se torjuu jopa oletuksen siitä, että ihmisolennot voisivat kannattaa filosofiaa, jonka on viime kädessä tuhottava kaikki hyvä ja kunnollinen.”  — J. Edgar Hoover

Johtuen syvään juurtuneista uskomuksista koskien sitä, että Yhdysvaltain hallitus olisi “kansan puolella” ja vapaan maailman suojelija, monet hylkäävät idean ilkeästä varjohallituksesta. Kun uskomuksiamme haastetaan tai kun kaksi uskomusta eivät sovi yhteen, syntyy kognitiivista dissonanssia. On vain ihmisluonteen mukaista pyrkiä pitämään uskomuksemme harmoniassa maailmankuvamme kanssa ja välttämään epäharmoniaa (tai dissonanssia).

Ymmärrän niitä, joilla on vaikeaa uskoa tässä artikkelissa esitettyjä lainauksia. Ensimmäiseen 57 elämäni vuoteen en uskonut mahdollisuuteen, että varjohallitus voisi olla olemassa. 11 vuotta sitten maailmankuvani muuttui. Lomaillessani Shasta-vuorella, törmäsin kirjaan “Global Conspiracy”, joka vaikutti omituisen paikalleen kuulumattomalta metafyysisten kirjojen kaupassa. En ollut koskaan kuullutkaan kirjoittajasta, joku David Icke. Silmäilin kirjan läpi ja en uskonut rehellisesti sanottuna 99 prosenttiin lukemastani. Mutta näin yhden jutun, joka kiinnitti huomioni, jonka tiesin kykeneväni varmistamaan Icken sanomisista. Tein omat tutkimukseni, ja kävi ilmi, että Icken sanomiset olivatkin totta. Tämä johti minut kaninkoloon, ja monien satojen tuntien tutkimuksiini.

Joten, pitäkää mieli avoinna, tutkikaa asioita itse, käyttäkää arviointikykyänne. Olkaa varuillanne, sillä internet on täynnä disinformaatiota. Sitä on laitettu paljon sinne tahallaan, sekoittamaan ihmisiä. CFR:n ilmastonmuokkausta käsittelevässä kokouksessa M. Granger Morgan sanoi:

“Ensinnäkin tietysti käytetään paljon rahaa sen varmistamiseen, että suuri osa kansalaisista pysyy täysin hämmentyneenä tästä asiasta. Ja se on ollut todella vahingollista. Mutta kirjaimellisesti kymmeniä miljoonia dollareita on käytetty jokaiseen pieneen asiaan, joka saattaa liittyä epävarmuuteen.”

 

Artikkelin julkaissut truth11.com

Pine Gap: Australian oma Area 51

Huippusalainen Keski-Australian Pine Gapin vakoilutukikohta on saanut suuremmat kyvyt kerätä tiedustelutietoa, kertoo usean tunnetun tiedusteluasiantuntijan raportti. Vuosikymmenten ajan USA:n ja Australian yhteinen laitos Pine Gap on ollut sekä Australian että Amerikan tiedustelupalvelujen käytössä tukikohtana CIA:n kehittämille signaalitiedustelusatelliiteille, jotka sieppaavat ballististen ohjusten koetelemetriaa ja mikroaaltokommunikaatiota. Pine Gapin laajentaminen “yleiskäyttöiseksi tiedustelun megakeskukseksi” kertoo Australian tiedusteluverkostojen ja henkilöstön tärkeydestä satelliitti- ja sähköisen viestinnän keräämisessä.

Pine_Gap_edited.jpg

Australian ’Area 51’

Pine Gap, 19 kilometriä lounaaseen Keski-Australian Alice Springsistä, on pitkään ollut mielenkiinnon ja väärän informaation kohde. Se on saanut lempinimen ‘Australian Area 51’, ja siitä kiertää vakoilu- ja UFO-havaintotarinoita. Vuonna 1970 valmistunut laitos on ollut maiden pakkolunastuksen ja rakentamisen johdosta monenmoisen kiistan kohteena. Sen rooli ja toimiala on muuttunut monta kertaa ja siitä on tullut keskeinen komponentti kotimaan ja kansainälisen satelliittidatan keräämisessä osana “Five Eyes”-allianssia (FEVY). “Five Eyes”-tiedusteluverkostoon kuuluu Australia, USA, Britannia, Kanada ja Uusi-Seelanti, ja se mahdollistaa yhteisen tiedonjakamisen jäsenvaltioiden kesken. Snowdenin vuotamien dokumenttien myötä paljastui, että jäsenvaltiot keräävät informaatiota omista kansalaisistaan ja jakavat dataa muiden FEVY-jäsenten kesken, näennäisesti kiertääkseen kotimaan reformeja, joiden tarkoitus on parantaa kansalaisten tietoturvan asemaa liialta valtion valvonnalta. Yhteinen Australian-Britannian-Kanadan raportti otsikolla ”Laajennettu kommunikaatiosatelliittien valvonta ja tiedustelutoiminta käyttäen monisädeantennijärjestelmiä”, jonka on kirjoittanut Desmond Ball, Duncan Campbell, Bill Robinson ja Richard Tanter, ilmaisee huolensa Pine Gapin laitoksen “perustavanlaatuisesta transformaatiosta”, jota heidän mukaansa  “ei ole uudelleenarvioitu julkisesti”. Pine Gapin laitos, vaikkakin yhteiskäytössä, on Yhdysvaltain National Reconnaissance Officen (NRO) hallinnoima ja siellä on National Security Agencyn (NSA) internet-servereitä. NSA:n servereillä säilyttämää dataa pidetään viraston omaisuutena, ja näin se on Yhdysvaltain lainsäädännön alaista, mm. Patriot Actin. Pine Gapin kaltaisten laitosten välinen yhteistoiminta,  verkkoviestinnän ‘troolaaminen’ ja tiedustelutietojen jakaminen  “Five Eyes”-allianssin kesken on sekä sopimatonta että huolestuttavaa. Vuonna 2013 silloinen varjoviestintäministeri Malcolm Turnbull huomautti PRISM-ohjelman ja “ulkomaan kansalaisten laajamittaisen valvonnan ja tietojen keruun ilman oikeuden lupaa” olevan erityisen huolestuttavaa suurten teknojättiläisten taholta.

Pine Gap: “CIA:n tärkein tekninen tiedustelutiedon keräämiskeskus maailmassa”

Pine Gapin laajentuminen  “erittäin erikoistuneesta”  “yleiskäyttöiseksi tiedustelun megakeskukseksi” ilman virallista Australian valtion puoltoa tulisi olla huolenaihe sekä kansalle että Australian lainsäätäjille. Erittäin salainen paikka on harvaan asutulla alueella Alice Springsin lounaisosassa, ja sen laitamilla näkyy suuria kylttejä joissa lukee “AUSTRALIAN LIITTOVALTION KIELLETTYÄ ALUETTA – EI LÄPIKULKUA, EI VALOKUVAAMISTA, EI ASEITA” ja joissa uhataan seitsemän vuoden vankeudella niitä, jotka tunkeutuvat turvallisen tilan viereiselle alueelle. Ballin, Campbellin, Robinsonin ja  Tanterin raportti käyttää Snowdenin vuotamaa julkisesti saatavilla olevaa informaatiota ja yksityiskohtia, sekä visuaalisia havaintoja, valokuvia ja graafeja selittämään Pine Gapin kapasiteetin ja koon kasvua. Raportti on täynnänsä epätarkkoja ilmaisuja kuten “tämä oli mahdollisesti”, “vaikuttaa olevan”, “mahdollisesti liittyy”. Nämä approksimaatiot eivät johdu huonoista tutkimusmenetelmistä tai räikeistä yleistyksistä, vaan tarkasti kuvaavat informaatiovakuumia, joka ympäröi laitosta ja siellä tapahtuvaa toimintaa. Kuten kaikkien huippusalaisten laitosten kanssa, rakennukset ja operaatiot ovat luottamuksellisia, mutta se miten paljon australialaiset kansana, edes Australian virkamiehet, pidetään pimennossa on yhä vain huolestuttavampaa. USA-Australian yhteispuolustuskeskus Pine Gapissa jatkaa erittäin erikoistuneiden funktioidensa kehittämistä, ja tarkempaa syynäystä tulisi suorittaa siitä väistämättä aiheutuvista lopputulemista ja seuraamuksista. Vuonna 2013 paljastui, että datankeruu Pine Gapin laitoksessa tapahtuu geopaikannustarkoituksiin ja dronen sotilaskäyttöä varten suvereeneja valtioita kuten Yemeniä ja Pakistania vastaan. Vaikka näennäisesti droneja käytetäänkin työkaluina terrorisminvastaisessa sodassa, amerikkalaisten drone-iskut ovat aiheuttaneet siviilikuolonuhreja ja johtaneet YK:n ihmisoikeustarkkailijoiden nuhteisiin dronenkäytön “läpinäkyvyyden esteistä”  ja patistaneet Yhdysvaltoja “selkiyttämään kantaansa juridisissa ja faktuaalisissa ongelmissa… paljastamaan… informaatiota, joka on relevanttia sen maan aluerajojen ulkopuolisille terrorismin vastaisille operaatioille; ja julkaisemaan omat datansa kauko-ohjattavilla aluksilla tuotetuista siviilikuolonuhrien määristä…”.

Muutoksen aikaansaaminen

Pine Gapin laitosten datankeruu mahdollistaa kyseenalaisen dronkenkäytön, datan säilömisen suuressa mittakaavassa ja satelliittikommunikaation keruun, joista mitään näistä ei valvota eikä kukaan ole vastuullinen oikeusistuimille, suvereeneille valtioille, journalisteille tai Australian kansalle. Ballin ym. luovuttama raportti alleviivaa Pine Gapin tärkeyttä Yhdysvaltain ympäri maailmaa kohdistuvien tiedusteluoperaatioiden keskuksena, Itä-Venäjältä Lähi-Itään ja Itä-Afrikkaan ottamalla käyttöön monikäyttöisiä kyvykkyyksiä. Vaikka Australian valtiolla on pitkäänjatkunut vaitiolon politiikka tiedusteluasioissa, entinen puolustusministeri Stephen Smith sanoi, että Pine Gap toimii Australian hallituksen ”täydellä tiedolla ja suostumuksella”, suostumus tarkoittaa että Australian valtio hyväksyy toiminnan läsnäolon tai tarkoituksen Australiassa mutta ”se ei tarkoita, että Australia hyväksyy kaiken tehdyn toiminnan”.

Pine Gapin tulevaisuus pysyy, paljon kuten sen olemassaolokin, mysteerinä. Sillä aikaa Australian sydämessä sijaitseva salamyhkäinen laitos jatkaa operaatioitaan Australian kansalaisten silmiltä piilossa ja aiheuttaen kaikenlaista Australian rajojen ulkopuolella.

 

Artikkelin julkaissut Young Australians in International Affairs

DARPAn dokumentti paljastaa: ihmisiä myrkytetään aerosolinanopartikkeleilla

Health Ranger Mike Adams on saanut käsiinsä varsin hälyttäviä tietoja.

DRASTICille on vuodettu DARPAn dokumentti, josta käy ilmi miten EcoHealth Alliance ja Fauci ovat vehkeilleet salaa ruiskuttaakseen aerosolia, jossa on ihon läpäiseviä piikkiproteiininanopartikkeleja, lepakkopopulaatioihin Kiinassa (joista se hyppäisi ihmisiin).

DRASTIC on vahvistanut, että Daszak & Fauci, Wuhan Institute of Virologyn kautta (WIV) kykenivät luomaan 180 bioaseiksi tarkoitettua koronaviruslajia ja antamaan ne Kiinan kommunistihallinnolle (joka on maanpetos). Me tiedämme muista lähteistä, että kommunistihallinnon pyörittämät bioaseryhmät ovat ylittäneet rajan USA:n puolelle ja kantaneet mukanaan MERSillä ehostettua biologista asetta, joka on ainakin 30% kuolettava, ja heidän suunnitelmissaan on ollut vapauttaa asetta suuriin amerikkalaiskaupunkeihin käskyn käydessä.


Kiitos DRASTICin, meillä on nyt heidän PDF-analyysinsa DARPAn dokumenteista tämän linkin takana (PDF).

Alkuperäinen EcoHealth Alliancen ehdotus DARPAlle löytyy numerolla HR001118S0017-PREEMPT-PA-001

https://research-vp.tau.ac.il/sites/resauth.tau.ac.il/files/DARPA_PREventing%20EMerging%20Pathogenic%20Threats_2018.pdf

https://drasticresearch.files.wordpress.com/2021/09/defuse-project-drastic-analysis-1.pdf


Tutkiva journalisti Lara Logan on vahvistanut omien lähteidensä kautta, että Teksasin siirtolaiskriisi oli “täydellinen peite” jonka varjolla Amerikan viholliset voivat päästä maahan vaarallisten bioaseiden kanssa.

Tämä on nyt käynnissä oleva suunnitelma, parhaan tietomme mukaan. Se on paljon kamalampi kuin mitä olisit voinut kuvitella. “Super-MERS”-hyökkäys odottelee, ja bioaseita on sijoiteltu eri puolille USA:a eri kaupunkeihin, todennäköisesti niitä vapautetaan droneista aerosolimuodossa. Meidän päällemme tullaan ruiskuttamaan supervaarallista bioasetta:

  • DARPA alunperin rahoitti MERS-tutkimusta, mutta kieltäytyi olemasta mukana sellaisissa projekteissa joissa sitä vapautetaan ulkoilmaan. He halusivat pitää tämän viimeisenä oljenkortenaan, strategisena bioaseena vihollisia vastaan äärimmäisen hätätilan varalta.
  • Fauci & EcoHealth Alliance saivat käsiinsä MERSiä, josta tuli heidän gain of function -tutkimustensa pohja, ja amerikkalaisten veronmaksajien rahaa on kanavoitu WIVn kautta. Elementtejä MERSistä, HIVistä, SARSista ja muista virustaudeista on geneettisesti manipuloitu yhteen ja luotu “khimaira”-bioase, joka on erityisen tarttuva ihmisten ACE2-reseptoreihin.
  • Daszak & Fauci lähestyivät DARPAa ja pyysivät rahaa bioaseensa liikkeelle laskemiseksi Kiinaan. DARPA kieltäytyi. Mutta he löysivät rahaa globalistilähteistä, jotka haluavat ajaa maailmassa depopulaatiota.
  • Jos DARPA olisi myöntänyt rahaa, Daszak & Fauci olivat suunnitelleet kutsuvansa Shi Zheng Li:n (“Bat Lady”) juhlimaan DARPAn päämajaan!
  • SARS-CoV-2 ei koskaan oltu suunniteltu tappavaksi virukseksi. Se oli suunniteltu leviämään nopeasti, sen tappavuus oli tarkoitus olla matala, ja sen varjolla oli tarkoitus luoda maailmanlaajuinen paniikki, jolla pakotettaisiin rokotteita, valtioiden karanteeneja ja globaalia kommunismia valheellisesti tuotetuilla PCR-“testitapauksilla”.
  • Mutta MERS on supertappava bioase. Tämä tullaan vapauttamaan seuraavaksi, yhdessä MERS-lajikkeen kanssa jonka Fauci, NIH ja WIV ovat aseistaneet PLA:n alaisuudessa (Kiinan armeija).
  • EcoHealth Alliance -projektin määrärahahakemus DARPAlle mainitsee heidän suunnitelmistaan kehittää kolmesta viiteen koronavirusbioaselajiketta joka vuosi. Tämän oli tarkoitus olla jatkuva, lakkaamaton hyökkäys ihmisiä vastaan bioasein, jossa koko lystin maksaa Yhdysvaltain armeija yhdessä kommunistisen Kiinan kanssa.
  • Me emme vielä tiedä virallista titteliä MERS-bioaseelle, mutta kutsuttakoon sitä nyt “Super-MERSiksi”. Super-MERS on jo PLA:n operaattorien käsissä, jotka ovat ylittäneet rajan USA:n puolelle Meksikosta huumeiden salakuljetusreittejä. CCP/PLA:lla on satoja sotilaallisia neuvonantajia työskentelemässä yhdessä Meksikon huumekartellien kanssa, sillä lupauksella että meksikolaiset saavat alueita eteläisestä USAsta kun Kiina valloittaa Amerikan.
  • Nämä kiinalaiset bioasetoimijat ovat saaneet käskyn vapauttaa “Super-MERSin” USAn eri kaupunkeihin. Vapautus tapahtuu kun julkisuudessa kuuluu tietty aktivointitermi, mikä näkyy mediassa, kuten New York Times, joka on saanut Kiinalta käskyn käyttää tiettyjä fraaseja tiettyinä päivinä. (NYT:llä on pitkä historia Kiinan palkkalistoilla, ja puolet Amerikan senaatista ja teknologia-ala on siellä myös.) Valkoinen talo on melkein täysin kommunistipuolueen hallussa ja Biden on Kiinan käsinukke.
  • Super-MERS tulee tappamaan ainakin 30% tartunnan saaneista, normaalioloissa. Mutta koska COVID-rokotteet ovat tuhonneet immuunijärjestelmän monilla rokotetuilla, määrä voi olla suurempi.
  • Super-MERS -lajike on puolet binääriaseesta jossa ensimmäine puolisko on rokote. Tyrannihallitukset ovat pakottaneet niin kovasti massarokotuksia. Se on suunniteltua. Bidenin hallinto on työskennellyt Kiinan leipiin yrittäessään saada 70% kansasta rokotettua Amerikassa, mikä saattaa johtaa viidenneksen katoamiseen Amerikassa. Se tarkoittaa arviolta 70 miljoonaa ihmistä. Se on yli kymmenkertainen lukumäärä holokaustin uhreihin verrattuna.
  • Super-MERSiä ei vapauttamisen jälkeen voi pysäyttää. Agentit ovat jo paikoillaan. Raja on ylitetty kauan sitten. Amerikan armeija on saanut käskyn antautua tämän toiminnan aikana Pentagonin rikollisilta kuten Milley ja Austin. Vasemmistomedia on juonessa mukana, samoin teknoyritykset. Kaikki ottavat käskyjä Kiinalta.
  • Super-MERSin vapauttamista tullaan pitämään “varianttina”, ja hallitus tulee syyttämään rokottamattomia samalla kun he pystyttävät COVID-leirejä jonne viedä poliittisia toisinajattelijoita.

Kartta CDC:n nykyisistä “karanteenipaikoista”, jotka tullaan muuttamaan COVID-leireiksi. Lähde: CDC.gov

CDC.gov-sivuilta:

“CDC:llä on laillinen auktoriteetti pidättää kenet tahansa kenellä voi olla tartuntatauti, joka presidentin käskyn mukaan voidaan luokitella eristystä vaativaksi.”

Petturi Joe Biden on allekirjoittanut päiväkäskyn, jolla tuhkarokko lisätään karanteenia vaativien tautien listalle. Näin poliittisille toisinajattelijoille voidaan “diagnosoida” tuhkarokko valheellisella PCR-testillä, ja näin pakottaa heidät karanteenileireille.

Washingtonin osavaltio postasi julkisen työpaikkailmoituksen, jossa etsittiin “Eristys- ja karanteeni-iskuryhmän” koordinaattoreita heidän karanteenileirin työvoimaksi Washingtonin Centraliaan. Kun ilmoitus sai julkisuutta, Washingtonin osavaltionhallinnon korstot koittivat poistaa “iskuryhmä”-sanan ilmoituksesta ja editoida sitä niin, että ilmoituksessa etsittäisiin vain pyykkiä peseviä työntekijöitä. (Kyllä, oikeasti.)

Samaan aikaan kuulemme huhuja armeijan henkilöstöstä, jotka kieltäytyvät rokotteista ja jotka sullotaan busseihin ja pakolla eristetään karanteeniin kunnes he suostuvat rokotettaviksi. Tätä ei kuitenkaan tapahdu vielä. Raporttimme on yksittäisestä armeijan tukikohdasta, mutta käytäntö voi levitä laajemmalle.

Kiina tulee pian aloittamaan bioasehyökkäyksensä Amerikassa, jota seuraa todennäköisesti kyberhyökkäykset

Vaikka tarkka aikataulu tälle kaikelle ei olekaan tiedossa, ilmeisesti Kiina pian aloittaa bioasehyökkäyksensä Amerikassa, mikä saa COVIDin näyttämään lastenleikiltä. Kun se alkaa, Super-MERSiä vitsinä pitävät tulevat olemaan vaarassa. Tällä kertaa kannattaa oikeasti pysyä poiss julkisilta paikoilta ja vältellä suuria kaupunkeja, joissa kiinalaiset toimijat todennäköisesti levittävät aerosolimuotoisia ihon läpäiseviä myrkkynanopartikkeleita.

Kyllä, Amerikan kaupungit joutuvat pian “kaasutetuiksi”, kuolettavaa myrkkyä ruiskutetaan niiden päälle.

Kyberhyökkäykset tulevat tapahtumaan samaan aikaan kun kaaos ja biosodankäynti alkaa, ja on lähes varmaa että Kiina valitsee heikon hetken jolloin hyökätä Amerikkaa vastaan.

Amerikka voi menettää varsin nopeasti:

  • Kolmanneksen armeijan henkilöstöstään, rokotteiden takia.
  • Kolmanneksen kaupungissa asuvista asukkaistaan.
  • Dollarin statuksen maailman reservivaluuttana, joka voi romahtaa yhdessä yössä.
  • Sähköverkon joka voi hajota alueellisesti kyberhyökkäysten takia, mikä pimentää osia maasta.

Samaan aikaan aseistettuja agenttijoukkoja päästettäisiin populaation keskuuteen, joiden tarkoitus on:

  • Takavarikoida aseet maanlaajuisesti
  • Nitistää poliittiset väärinajattelijat
  • Suorittaa suurten massojen eristämisiä, lääketieteellisiä kidnappauksia ja harventaa populaatiota
  • Saada kaikkien ihmisten liikkeet ja puheet valtion kontrolliin

Voit odottaa valtateiden varsilla olevia partioita, rokotepasseja, ovelta ovelle kulkevia viranomaisia ja kaikenlaista valtionterrorismia kansaa vastaan.

Lisätietoja löytyy Situation Update -podcastista.

Varaudu siihen että taivaalta ruiskutetaan ihonläpäisevää aerosolinanopartikkelimyrkkyä. Se on kaikki DARPAn rahoitushakemuksissa (joita DARPA kieltäytyi onneksi rahoittamasta), ja depopulaatioagendaa ajetaan nyt täyttä höyryä.

 

Artikkelin julkaissut planet-today.com

Oliko Israel mukana aseiden salakuljetuksessa M/S Estonialla?

kirjoittanut Christopher Bollyn 11. helmikuuta 2005

Uudet shokkipaljastukset puhuvat sen puolesta, että salaiset venäläisten aseteknologioiden lähetykset, joita on kuljetettu siviilimatkustajalautalla Ruotsin valtion valvovan silmän alla, olivat itse asiassa tarkoitettu tuntemattomalle Lähi-Idän valtiolle.

Siitä lähtien kun auto- ja matkustajalautta Estonia upposi syyskuun 28. päivä 1994, on liikkunut sitkeitä huhuja siitä, että Lähi-Idän valtio on jotenkin ollut mukana katastrofissa. Tuore paljastus ruotsalaiselta tullipäälliköltä siitä, että aiempi lähetys salakuljetettua sotateknologiaa Estonian kyydissä on salaa lennätetty tuntemattomaan paikkaan Lähi-Idässä — Egyptin kautta — kertoo siitä että väitteille löytyy substanssia.

Israelin mukanaolosta on liikkunut sitkeitä huhuja. Entinen Itä-Saksan tiedusteluagentti, joka väittää työskennelleensä Mossadin kanssa, kertoi tämän artikkelin kirjoittajalle vuonna 2000, että Israel on ollut mukana Estonian katastrofissa, mutta hän ei tarjonnut asiasta sen enempää tietoja.

Kahden nuoren miehen, Hicham Ben Hamou, 29, ja Mohamed Ben Tounsi, 21, omituinen mukanaolo matkustajalistassa herättää kysymyksiä. Vaikka nämä kaksi miestä on listattu turmassa menehtyneiden 852:n joukkoon, heidän nimensä eivät ole mukana listassa, joiden perheet vaativat korvausta vakuutusyhtiöltä.

Miksi marokkolaiset Ben Hamoun ja Ben Tounsin sukulaiset eivät vaatineet korvauksia? Yksi selitys voi olla, että nämä henkilöt eivät olleet ollenkaan marokkolaisia, vaan tiedustelupalvelun agentteja, ja että marokkolaisia sukulaisia ei ole olemassa jotka korvausta voisivat hakea.

Uusia paljastuksia

Marraskuun 30. päivänä 2004, Ruotsin yleisradion (SVT 1) ohjelmassa raportoitiin, että Owe Wiktorin, ruotsin korkein sotilasjohtaja tuohon aikaan, sekä Ulf Larsson, silloinen tullijohtaja, olivat tehneet salaisen sopimuksen, jolla päästää tullista läpi tiettyjä sotilasteknologian lähetyksiä Estonialta, ilman tarkastusta niiden saavuttua Tukholmaan.

Ohjelma, joka perustui Lennart Henrikssonin, entisen Tukholman sataman tullijohtajan, ripittäytymiseen, raportoi, että ainakin kaksi aiempaa lastia neuvostoliittolaista aseteknologiaa oli kuljetettu matkustajalautalla syyskuun 14. ja 20. päivä 1994.

Tämä aseiden salakuljetussopimus hyväksyttiin Ruotsin valtion korkeimmilla tasoilla, Henriksson sanoo. Tämä oli myönnetty virallisessa tutkimuksessa, jonka oli tehnyt asiaa varten erityisesti nimitetty tuomari, Johan Hirschfeldt. Hirschfeldt’s raportti, joka julkaistiin tammikuun 21. päivä 2005, sanoi tämän järjestelyn olleen tiedossa Ruotsin hallituksen ja puolustusministeriön kaikkein korkeimmilla tasoilla.

Neuvostoliittolaisten aseiden ja teknologian kuljetus Estonialla kuitenkin muutti siviilimatkustajalautan, sen matkustajineen, sotilaskohteeksi. Tämä on pakostakin käynyt ruotsalaisten viranomaisten mielissä, jotka salakuljetuksessa ovat olleet mukana.

Ruotsin pääministeri tuohon aikaan oli konservatiivipuolueen Carl Bildt, vaikka hänen kautensa päättyi kaksi päivää katastrofin jälkeen. Välittömästi uppoamisen jälkeen Bildt lupasi Ruotsin kansakunnalle, että hylky pelastettaisiin ja uhrien ruumiit saataisiin talteen. Poislukien hänen rikotut lupauksensa ja dokumentoitu mukanaolonsa laittomassa aseiden salakuljetusoperaatiossa, Bildt lähti kansainvälisen eliitin mukaan, hän pääsi amerikkalaisen RAND Corporationin riveihin ja YK:n erikoislähettilääksi Balkanille, jossa hän aloitti vuonna 1995.

Hylyn maatessa kansainvälisten vesien pohjassa, Ruotsi on aktiivisesti estänyt riippumattomat tutkimukset siitä mikä turman aiheutti. Ruotsin valtio on saattanut voimaan lain, joka kieltää sen kansalaisia sukeltamasta hylyn luo.

Tuhat siviiliä arvioidaan kuolleen kun autolautta Estonia upposi aamuyön tunteina syyskuun 28. päivä 1994. Nämä ihmiset todennäköisesti olivat ihmiskilpiä korkean tason salakuljetusoperaatiossa, joka meni mönkään.
Tuhat siviiliä arvioidaan kuolleen kun autolautta Estonia upposi aamuyön tunteina syyskuun 28. päivä 1994. Nämä ihmiset todennäköisesti olivat ihmiskilpiä korkean tason salakuljetusoperaatiossa, joka meni mönkään. 

Sven Anér, ruotsalainen veteraanitoimittaja ja kirjailija, on antanut AFP:lle informaatiota Lähi-Idän yhteydestä Estonian aseiden salakuljetukseen. Tämä materiaali sensuroitiin SVT 1:n ohjelmasta eikä siitä ole raportoitu missään valtamediassa.

Vuonna 1921 syntynyt Anér on työskennellyt Dagens Nyheterissä vuosina 1948-62, mm. kahden vuoden ajan Moskovan kirjeenvaihtajana, ja SVT:llä vuosina 1963-71.

Lars Borgnäs, joka tuotti SVT 1:n ohjelman, sensuroi tärkeimmät tiedot ohjelmasta, Anér sanoi. Tämä johtui siitä, että salainen aselasti syyskuun 20. päivä ei ollut menossa Ruotsin armeijalle, vaan se oli läpikulkumatkalla Egyptin kautta tuntemattomaan sijaintiin. Tämä herättää kysymyksen: Miksi Ruotsi mahdollistaisi, auttaisi ja salaisi toisen valtion rikoksia?

Borgnäs sanoi Anérille, että hän oli jättänyt mainitsematta, että lasti oli menossa toiseen maahan, Egyptiin, ”huomaavaisuudesta kaikkia osapuolia kohtaan”.

Ingrid Sandqvist, Arlandan tullipäällikkö, vahvisti Anérille, että hän oli saanut käskyn tullata lastin Egyptiin välitettäväksi, vaikka hän ei ”muista” tarkastaneensa sitä. Lisäksi Sandqvist sanoi, että hän ei tiennyt lastin alkuperää. Anér sanoi, että hänellä on mielikuva siitä, että Sandqvist ei saanut tarkastaa lastia, mikä on jotain mikä hänen olisi pitänyt tehdä.

Lars Göran Farm, silloinen merenkulkualan insinööri Nordström & Thulinilla, Estonian ruotsalaisella omistajalla, vahvisti Anérille, että laivan omistaja oli tilannut erikoissaattueen Vägverketilta, Ruotsin tieviranomaiselta, arkaluonteista lastia varten syyskuun 28. päiväksi 1994. Vägverketin henkilöstö, valmiina saattamaan lastin satamasta Arlandaan, lähti satamasta tyhjin käsin saatuaan kuulla, että Estonia oli uponnut.

Informaatio siitä, että aiempi lasti oli sotilasteknologiaa, oli välittynyt kolmannelle maalle Egyptin kautta, mikä viittaa siihen että salakuljetettu lasti ei ollut menossa USA:n, Anér sanoi. Ottaen huomioon olosuhteet, tullipäällikön raportti viittaa loppusijainnin mahdollisuudeksi Israelia.

Israel ja Yhdysvallat ovat työskennelleet yhdessä useiden sotilasprojektien parissa, kuten taktinen suurteholaser (Tactical High Energy Laser, THEL), suurienerginen asejärjestelmä, joka on suunniteltu ampumaan alas ohjuksia. THEL:n on kehittänyt TRW:lle työskennelleet amerikkalaiset ja israelilaiset alihankkijat, jonka Northrop Grumman myöhemmin osti Amerikan ohjuspuolustukselle ja Israelin armeijalle.

Daniel Saul Goldin, NASAn hallintovirkamies vuosina 1992-2001, on ollut TRW Space and Technology Groupin johtaja Redondo Beachilla, Kaliforniassa, ennen NASAlle tuloaan. Goldin kehuskeli sillä miten hän leikkasi henkilöstöä NASAlla ja käski palkata alihankkijoita, erityisesti ”naisten omistamia” ja ”vähemmistöjen omistamia” firmoja.

Tämä politiikka kuitenkin johti turvallisuusrikkomuksiin ja massiiviseen tietovuotoon ulkomaisille alihankkijoille, jotka työskentelivät NASAlle. Kiinalaisten alihankkijoiden NASAn arkaluonteisen informaation massiivinen rosvoaminen, josta tietokoneohjelmoija Clint Curtis on puhunut kongressin paneelille, on suoraa seurausta Goldinin palkkauspolitiikasta.

Venäjän tiede

Iso osa THEL:n kaltaisiin laseraseisiin käytetystä tutkimustieteestä tehdään Venäjän tutkimusinstituuteissa Moskovassa ja Nizhny Novgorodissa.

Israelilla on laajat, vaikkakaan ei aina niin ystävälliset suhteet Venäjään. Tämä johtuu siitä, että siionistinen valtio on pääosin venäläisten ja entisen neuvostoliiton maahanmuuttajien perustama. Suuri määrä maahanmuuttajia valui 1980- ja 1990-luvuilla Israeliin Neuvostoliitosta, ja mukana siirtyi monet erittäin koulutetut tieteentekijät Venäjän tiedekeskuksista.

Israelilla on läheiset suhteet moniin entisiin Neuvostoliiton maihin, kuten Viroon. Pian itsenäisyyden saamisen jälkeen vuonna 1991, pieni Baltian maa osti omituisia käytettyjä tykkejä Israelilta — $50 miljoonalla. Koska monet aseista eivät edes toimineet, Viron valtio haastoi myöhemmin oikeuteen saadakseen rahat takaisin.

Vain 93 ruumista saatiin talteen. Yli 759 Estonia-uhrin ruumiit jäivät Itämeren pohjaan -- suhteellisen matalille vesille. 19 vuotta myöhemmin ei siltikään ole oikeudenkäyntiä Pariisissa jolla määrittää sitä kuka oli vastuussa Euroopan tuhoisimmasta merenkulun onnettomuudesta toisen maailmansodan jälkeen. Juttu on ollut Pariisissa 17 vuotta oikeudessa ilman, että asiassa oltaisiin päästy lähes tuhannen ihmisen kuoleman syyllisten etsimiseen.
Vain 93 ruumista saatiin talteen. Yli 759 Estonia-uhrin ruumiit jäivät Itämeren pohjaan — suhteellisen matalille vesille. 19 vuotta myöhemmin ei siltikään ole oikeudenkäyntiä Pariisissa jolla määrittää sitä kuka oli vastuussa Euroopan tuhoisimmasta merenkulun onnettomuudesta toisen maailmansodan jälkeen. Juttu on ollut Pariisissa 17 vuotta oikeudessa ilman, että asiassa oltaisiin päästy lähes tuhannen ihmisen kuoleman syyllisten etsimiseen.

Voroninit

Kuten kerroin elokuun 5. päivän 2002 artikkelissani American Free Pressillä, Ruotsin valtion uponnutta alusta tarkastelemaan palkkaamat sukeltajat käyttivät tunteja käyden läpi hyttejä Estonian kuudennella kannella, etsien venäläisen asekauppiaan Aleksandr Voroninin mustaa attaseasalkkua.

Sukeltajat työskentelivät Rockwaterille, Brown & Root Energy Servicesin (BRES) tytäryhtiölle. Jokaisen sukeltajan piti allekirjoittaa elinikäinen salassapitosopimus siitä mitä he tiesivät 60 metrin syvyydessä makaavasta hylystä. BRES on Halliburtonin tytäryhtiö.

Estonia-tutkija Jutta Rabe kertoi uutistoimisto AFP:lle, että Rockwater ei ollut jättänyt halvinta tarjousta, mutta se sai homman Johan Fransonin, Ruotsin merenkulkulaitoksen johtajan, kautta. Rabe sanoi, että ”salaisuus on kaikkein tärkeintä”.

AFP:llä on kopiot sukelluslokeista, joista näkyy että etsitty attaseasalkku löytyi hytistä 6230, joka on yleensä varattu VIP-vieraille tai varakapteenille, joka oli myös laivassa.

Joulukuun 4. päivän 1994 tapauksen löydyttyä sukeltaja kysyy esimieheltään J. Barwickilta, ”Siinä lukee Aleksandr Voronin. Tätäkö me etsimme?”

Voronin askenazijuutalainen sukunimi, joka on peräisin Voroninon kylästä Valko-Venäjän Bobruyskista, käy ilmi Alexander Beiderin juutalaisten sukunimien kirjasta. Juurisana ”voron” tarkoittaa varista tai korppia.

Aleksandr, Voroninin ”bisnesdynastian” jäsen Kohtla-Järveltä Venäjän ja Viron rajalta, omisti yrityksen Tallinnassa nimeltä ”Kosmos Association”, kun taas hänen sukulaisensa Valeri omisti sivuliikkeen Moskovassa, joka teki bisnestä Kurchatov Instituten, Venäjän kuuluisan avaruus- ja ydinteknologian tutkimuskeskuksen kanssa. Molemmat Voronin-yritykset perustettiin myymään Venäjän modernia avaruus- ja aseteknologiaa.

Aleksandr Voronin matkasi Virossa Vassilin, hänen 15-vuotiaan poikansa, sekä appiukko Vassili Kruchkovin kanssa. Pelastamisen jälkeen he kertoivat lehdistölle, että he olivat liikematkalla Tanskassa. Kun heiltä kysyttiin mikseivät he ottaneet lentokonetta, Aleksandr sanoi että häntä huoletti ”kovat tuulet”, jotka olisivat voineet myöhästyttää koneen.

Kun Aleksandrin vaimo Larissa kuuli uppoamisesta, hän sytytti 33 juutalaista seremoniakynttilää, jotka hän oli tuonut Jerusalemin matkaltaan. ”Tiesin että nämä tulee sytyttää vakavan tai erikoisen tapauksen koittaessa, ja että niitä pitää polttaa vain vähän kerrallaan”, hän sanoi. ”Poltin ne loppuun asti.”

Onneksi kolme Voroninin perheen jäsentä selvisi uppoamisesta, mutta Aleksandrin sanotaan kuolleen sydänkohtaukseen 45-vuotiaana vuonna 2002, kaksi viikkoa Süddeutsche Zeitungin, saksalaisen sanomalehden, julkaistessa yksityiskohtia hänen ase- ja avaruusteknologian liiketoimistaan Estonian katastrofiin liittyen.

Rabe viittaa venäläisten nationalistien ryhmään Venäjän tiedustelupalvelujen joukosta, jotka ovat Estonian upottamisen taustalla. Raben mukaan niinkutsuttu Felix-ryhmä, johon kuului mm. Vladimir Putin, nykyinen Venäjän presidentti, vastusti laajalle levinnyttä ryöstelyä, jota esiintyi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Helppo pääsy Neuvostoliiton sotasalaisuuksiin lyötiin kiinni heinäkuussa 1998, kun Putinista tuli Venäjän turvallisuusjohtaja. Voroninin yhtiö likvidoitiin ja amerikkalaisfirmat, jotka niiden kanssa olivat tehneet bisnestä, menivät konkkaan.

Raben mukaan Estonian upottaminen voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: ”Se oli täydellinen kaappaus, jonka on voinut toteuttaa ainoastaan salaiset palvelut tai ryhmät, joihin kuuluu salaisten palvelujen entisiä jäseniä, kuten terroristiverkostot, niiden alkuperään tai motivaatioihin katsomatta.”

Carl Bildt ja George Soros keskustelemassa Bilderberg-tapaamisessa Chateau du Lacissa, lähellä Brysseliä, kesäkuun alussa 2000. Bildt toimi YK:n "erikoislähettiläänä" Balkanilla tuohon aikaan. (kuva: Christopher Bollyn)
Carl Bildt ja George Soros keskustelemassa Bilderberg-tapaamisessa Chateau du Lacissa, lähellä Brysseliä, kesäkuun alussa 2000. Bildt toimi YK:n ”erikoislähettiläänä” Balkanilla tuohon aikaan. (kuva: Christopher Bollyn) 

Estonia upposi syyskuun 28. 1994, ja 852 henkeä menetettiin.

Estonian uhrien sukulaisten tulee ryhtyä nopeasti toimiin oikeusprosessin pelastamiseksi

Syyskuun 25. 2013

Autolautta Estonian uhrien omaisten ja onnettomuudesta selvinneiden, jotka haluavat oikeudenkäynnin jatkuvan, tulisi ottaa yhteyttä lakifirmaan sähköpostilla lex@schmilletlombrez.com niin pian kuin mahdollista, jotta oikeuden eteen voidaan viedä tarpeelliset dokumentit.

Uponneen Estonian (syyskuun 28. 1994) uhrien omaisia, jotka ovat edelleen osapuolina 17 vuotta vanhassa oikeusjutussa Pariisissa, pyydetään kiireellisesti ottamaan yhteyttä Schmill & Lombrez lakifirmaan, jotta estettäisiin tapauksen sulkeutuminen (suom. huom. tästäkin pyynnöstä on 8 vuotta aikaa, mahdollisesti juttu on jo suljettu, ainakin omaisten yhdistyksen sivu on jo matalana; aina kuitenkin kannattaa yrittää).

Schmill & Lombrez lähetti kirjeen päivämäärällä syyskuun 12. 2013 Helje Kaskelille, Estonia Litigation Associationin puheenjohtajalle ja perustajalle, omaisten ryhmälle, informoidakseen että on “erittäin kiireellinen asia” että prosessissa mukana olevat omaiset lähettävät kopion:

· passista tai henkilöllisyystodistuksesta

· ote väestötietorekisteristä, jossa näkyy sukulaisuussuhde menehtyneeseen.

Lakimiesten kirjeessä sanotaan, että tämä toimi vaaditaan oikeuteen menoa varten, koska syytetyt (Bureau Veritas & Meyer-telakka) riitauttavat kantajien juridisen kannan haastaa oikeuteen ja he ovat pyytäneet oikeutta kumoamaan tapauksen sillä perusteella, että vaateet eivät ole päteviä koska päivitetty dokumentaatio puuttuu.

Kirje sanoo, että päivitetty informaatio omaisilta tulee olla perillä ennen lokakuun 14. päivää 2013, jonka jälkeen “mitään ei voida tehdä”. Dokumenttien lähettämättä jättäminen tarkoittaa, että juttu suljetaan, kirjeessä lukee.

Omaisten, jotka ovat osa Pariisin oikeudenkäyntiä Estonia-jutussa, pyydetään lähettävän dokumentit osoitteeseen:

Schmill & Lombrez

15, rue de Castellane

75008 PARIS FRANCE

Tel:    +33 1 47-42-33-50 Fax:   +33 1 42-66-39-88 Email: lex@schmilletlombrez.com

Helje Kaskeliin Estonia Litigation Associationista saa yhteyden:

Ela_Estonia@yahoo.se

MS ESTONIA † ”852”

28 september 1994 F o r e v e r in our h e a r t s

In Memoriam

Estonia Litigation Association www.elaestonia.org

* * *

Jutta Raben dokumentti THE CASE ESTONIA

Arkistotietoa Estonian upottamisesta http://estonia.kajen.com/

Kirjasuositus: Drew Wilson: The Hole Klikkaa tästä

 

  Artikkelin julkaissut elaestonia.org

Isoveli tulee! Tämän hetken rokotusagenda paljastettiin jo vuonna 1989

Kirjoittanut Joe Frick, julkaissut The Sun elokuun 1. päivänä 1989

Koodatut mikrosirut, jotka on implantoitu jokaiseen henkilöön maassa, liittäisivät meidät jokaisen päätietokoneeseen, joka valvoisi kaikkia meitä jokainen hetki, ja suunnitelmat sellaisen systeemin varalle ovat jo pöydällä, halusitpa sitä tai et!

Salainen juoni on naamioitu virkamiesten suorittamaksi kansan suojeluksi, mutta jotkut sitä vastustavat sisäpiiriläiset sanovat, että se on vain yksi tapa jolla Isoveli voi ottaa alamaisensa kontrolliinsa.

Lähettimet

“Korkeassa asemassa olevat kansallisen turvallisuuden virkamiehet yrittävät vakuutella Bushin hallinnon tietovuotajia aloittamaan projektin, jossa jokainen mies, nainen ja lapsi implantoitaisiin pienellä lähettimellä”, väittää Davis Milerand, valtion intervention kriitikko, joka sanoo että hän on saanut käsiinsä sisäpiirin vuotamaa tietoa.

“He yrittävät sanoa, että tämä tulee olemaan hyvä tapa, jolla viranomaiset voivat nopeasti selvittää kadonneiden aikuisten ja lasten olinpaikan, sekä myöskin rikollisten ja vakoojien sijainnin.”

Injektiot

“Mutta nykypäivän huikealla teknologialla kaikki tieto sinusta saadaan mahtumaan yhteen pieneen mikrosiruun, mikä tulisi olemaan yhteydessä valtion tietokoneeseen.”

“Mikä tahansa valtion virasto tulee tietämään mitä kukin henkilö on tehnyt ja tekee minä hyvänsä hetkenä.”

Toiset lähteet sanovat, että pienet lähettimet on mahdollista injektoida kivuttomasti ihmisiin ilman, että he edes tietävät siitä mitään, kansallisen rokotusohjelman piirissä.

“Ainoa mitä valtion tarvitsee tehdä on keksiä jotain sellaista kuten vaikka sikainfluenssarokote”, Milerand sanoo.

“Kuvittele, että he sanovat että on olemassa rokote AIDSiin. Ihmiset juoksisivat kilpaa hakemaan rokotteensa.”

“Lääkärit itse eivät edes välttämättä tiedä mitä he ovat injektoimassa. Heille sanottaisiin, että mikrosirut ovat geneettisiä implantteja, jotka ohjelmoisivat kehon taistelemaan tautia vastaan.”

Hän lisää:  ”Ohjelma vaatisi kaikkia liittovaltio, osavaltion ja paikallishallinnon työntekijöitä ottamaan injektio.”

“Olisi vain ajan kysymys ennen kuin kaikki ovat saaneet mikrosiru-implantin, valtion orjina.”

Artikkelin julkaissut whale.to