Avainsana-arkisto: CIA

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista, osa 2

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu useampaan osaan, joista tässä toinen.

Ensimmäinen osa:

http://eksopolitiikka.fi/tiede/kontrolloijat-uusi-hypoteesi-avaruusolentojen-abduktioista/


PULMA

Me olemme esittäneet, että niinkin pitkälle kuin 1960-luvulle mentäessä — ja mahdollisesti vieläkin aiemmin — tieteentekijöillä on ollut kyky luoda samanlaisia implantteja kuin nuo, jotka näkyvät abduktoitujen magneettikuvissa. Meillä ei ole käsitystä siitä miten kehittyneeksi tämä teknologia on muuttunut, sillä lehdistö on lakannut raportoimasta aivoimplanteista 1970-luvulla. Tutkimus on epäilemättä jatkunut, vaikkakin vähemmän julkisesti. Itse asiassa, tiedemiehet kuten Delgado ovat siirtäneet katseensa paljon implantteja kauemmas; ESB-vaikutuksia voidaan nyt saada aikaan mikroaalloilla ja muun muotoisella sähkömagneettisella säteilyllä, ilman elektrodeja tai niiden kanssa.

Joten miksi — jos me otamme UFO-abduktiokertomukset todesta — ”kehittyneet avaruusolennot” käyttävät vanhaa teknologiaa, MAAPALLON teknologiaa, teknologiaa joka voi pian muuttuna vanhaksi, jos se ei ole niin jo tehnyt? Minua muistutetaan vanhan Flash Gordon -sarjan anakronismeista, jossa miekat ja avaruusalukset ottivat jatkuvasti yhteen.

Näkyykö Zeta Reticulilla mustavalkotelkkari?

ETÄHYPNOOSI

Hypnoosi on (erittäin ristiriitainen) avain, joka avaa oven moniin abduktiokertomuksiin. [51] Ja ilmiselvästi, mikäli teesini pitää paikkansa, hypnoosi on suuressa osassa itse abduktiokokemusta. Yhden asian tiedämme varmaksi: jo varhaisimmista Project BLUEBIRDin päivistä lähtien CIA:n vakooja-psykiatrit ovat käyttäneet suuria summia rahaa tämän taidon mestaroimiseksi.

En voi tässä antaa edes lyhyttä tiivistelmää hypnoosista, enkä edes CIA:n omista alan tutkimuksista. (Onneksi FOIA-tietopyynnöt ovat menestyksekkäästi puristaneet tietoja tästä aiheesta psykoelektroniikan alaa enemmän.) Tässä me keskitymme erityisesn kiinnostavaan väitteeseen — sellaiseen joka kuuluu hiljaa mutta periksiantamattomasti politiikan varjopuolien tutkijoiden suusta.

Mikäli nämä väitteet osoittautuvat oikeiksi, hypnoosi EI OLE välttämättä henkilöltä toiselle tehtävä asia.

Abduktoitu — tai mielenhallinnan uhri — ei tarvitse fyysistä kontaktia hypnotisoijan kanssa hypnoottisen suggestion aikaansaamiseksi; transsi on mahdollista indusoida ja suggestioita esittää ylläkuvattujen aivojen sisäisten transmittereiden avulla. Konsepti kuulostaa Huxwellin tai Orwellin masokistisimmilta fantasioilta. Kuitenkin etähypnoosin on ensi kerran kuvannut — käyttäen väitettyjä parapsykologisia menetelmiä –1930-luvun alkupuolella L.L. Vasilev, fysiologian professori Leningradin yliopistosta. [52] Myöhemmin muut tieteentekijät ovat yrittäneet saada aikaan samaa, vähemmän mystisin keinoin.

Vuosien mittaan journalistit ovat esittäneet, että CIA on kehittänyt keinon nimeltä RHIC-EDOM. RHIC tulee sanoista ”Radio Hypnotic Intracerebral Control” (radiohypnoottinen aivojensisäinen kontrolli). EDOM tulee sanoista ”Electronic Dissolution of Memory” (muistin sähköinen pyyhkiminen). Yhdessä nämä tekniikat voivat — väitetysti — indusoida hypnoottisen transsin etänä, välittää suggestioita kohteelle, poistaa kaikki muistot sekä käskyistä että toiminnasta jonka kohteen on käsketty toteuttaa.

RHIC käyttää stimoceiveria, tai kutistettua tuon teknologian kehitysastetta indusoimaan hypnoottisia tiloja. Kiinnostavaa kyllä, tässä tekniikassa sanotaan olevan myös LIHASTEN SISÄISIÄ implantteja, yksityiskohta joka muistuttaa Budd Hopkinsin MISSING TIMEssa mainittuja ”naarmuja”. Ilmeisesti näitä implantteja stimuloidaan indusoimaan hypnoosin jälkeisiä suggestioita.

EDOM ei ole mitään muuta kuin itse puuttuva aika — muistin pyyhkiminen tietoisuudesta blokkaamalla synapsit tietyillä aivojen alueilla. Aivojen synapsien häirintä asetyylikoliinilla, välittäjäaineiden kulkua voidaan hidastaa. RHIC-EDOMin kannattajien mukaan asetyylikoliinin tuotantoon voidaan vaikuttaa sähkömagneettisin keinoin. (Moderni tutkimus mikroaaltojen psykofysiologisiin vaikutuksiin vahvistaa tämän kannan.)

Onko RHIC-EDOM olemassa? Delgadon työstä puhuessamme olen jo lainannut omituista pikku kirjaa (joka on julkaistu 1969) nimeltä WERE WE CONTROLLED?, jonka on kirjoittanut eräs Lincoln Lawrence, journalistiksi ryhtynyt entinen FBI-agentti. (Nimi on pseudonyymi, tiedän oikean identiteetin.) Tämä työ liittyy paljolti RHIC-EDOMiin; huolellinen Lawrencen työn vertailu MKULTRAn tietoihin, jotka on tehty julkisiksi kymmenen vuotta myöhemmin, viittaavat vahvaan mahdollisuuteen, että kirjoittajalla oli kuin olikin ”sisäpiirin” lähteitä.

Lawrence kuvaa RHIC:n toimintaa näin:

Se on ultra-hienostunut post-hypnoottisen suggestion sovellus, jonka SAA PÄÄLLE HALUTESSAAN radiolähetyksellä. Se on toistuva hypnoottinen tila, joka tulee automaattisesti toistuvasti samasta radiosäätimestä. Henkilö hypnotisoidaan. Tämän voi toteuttaa joko hänen tajutessaan että hänet hypnotisoidaan -- tai ILMAN että hän tietää olevansa hypnotisoitu. Tämän voi tehdä narko-hypnoosilla, joka voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Sen jälkeen hänet ohjelmoidaan tekemään tiettyjä asioita ja hänen mielentilojaan ylläpidetään radiosignaalilla. [53]

Toiset kirjoittajat ovat maininneet tämän tekniikan — erityisesti Walter Bowart (kirjassaan OPERATION MIND CONTROL) sekä journalisti James Moore, joka vuonna 1975 julkaisuus MODERN PEOPLE väitti saaneensa haltuunsa 350-sivuisen manuaalin, joka on kirjoitettu vuonna 1963, RHIC-EDOMista. [54] Hän sai manuaalin CIA-lähteiltä, vaikkakin — kiinnostavaa kyllä– tekniikan sanotaan olevan peräisin armeijalta.

Seuraava lainaus Moorelta koskien RHIC:ia tulisi osoittautua kiinnostavaksi abduktiotutkijoille, jotka ovat kohdanneet omituisia ”persoonallisuuden muutoksia” abduktiohenkilöillä:

Lääketieteellisesti nämä radiosignaalit suunnataan tiettyihin osiin aivoissa. Kun osa aivoista vastaanottaa pienen sähköimpulssin ulkoisesta lähteestä, kuten näköaisti, kuuloaisti jne. tuotetaan emootio -- suuttumus siitä kun jengiläiset hakkaavat mummoa, esimerkiksi. Sama suuttumuksen emootio voidaan luoda keinotekoisesti radiosignaaleilla, jotka kontrolloija lähettää aivoihin. Pystyt välittömästi tuntemaan saman suuttumuksen ilman minkäänlaista syytä. [55]

Lawrencen lähteet ovat kertoneet myös vieläkin huikeamman — ja kuumottavamman — paljastuksen:

...on jo käytössä pieni EDOM-generaattori-lähetin, joka voidaan piilottaa henkilön kehoon. Kontakti tämän henkilön kanssa -- kasuaali kädenpuristus tai jopa pelkkä hipaisu -- välittää pienen sähköpurkauksen sekä ultraäänisignaalin, joka lyhyen aikaa häiritsee kohdehenkilön aikaorientaatiota. [56]

Jos RHIC-EDOM on olemassa, se on aika pitkällä maallisen rationaalin tarjoamisessa abduktioille — tai ainakin joitain aspekteja abduktioista. ”Puuttuvan ajan” ilmiö ei enää ole mysteeri. Siepatun implantit, sekä aivoissa että muualla, saavat selityksen. Ja huomaa viittaus ”toistuvaan hypnoottiseen tilaan, joka tulee automaattisesti toistuvasti samasta radiosäätimestä”. Tämä tilanne voi selittää ”toistuvasti” siepatut, joilla, kaikkien alkuhäslinkien jälkeen, esiintyy ”puuttuvaa aikaa” ja abduktiokokemus toistuvasti — silloinkin kun samassa sängyssä nukkuja nukkuu häiriintymättä.

Nykyisellään en voi väittää pitävästi, että RHIC-EDOM olisi totta. Minun tietojeni mukaan ainoa virallinen CIA:n edustajan kuulustelu koskien näitä tekniikoita tapahtui vuonna 1977, jolloin senaatti kuulusteli CIA:ta huumekokeista. Senaattori Richard Schweicker vaihtoi tri. Sidney Gottliebin (tärkeä MKULTRA-johtaja) kanssa sanoja seuraavasti:

SCHWEICKER: Jotkut näistä projekteista MKULTRAn alaisuudessa liittyivät hypnoosiin, pitääkö paikkansa?

GOTTLIEB: Kyllä.

SCHWEICKER: Oliko missään näistä projekteista niinkutsuttua radiohypnoottista aivojen kontrollointia, joka on yhdistelmä, niinkuin minä sen ymmärrän, maallikon termein, radiolähetyksistä ja hypnoosista.

GOTTLIEB: Minun vastaukseni on "Ei."

SCHWEICKER: Eikö mitään?

GOTTLIEB: No, yritän vastata käyttämiisi termeihin. Se miten muistan tämän on, että silloin oli kiinnostus, aito kiinnostus, koko ajan siihen mikä vaikuttaa ihmisillä siihen kun he seisovat radioaaltojen keskellä, ja helposti on voinut olla niin, että monissa projekteissa joku yritti selvittää voisiko jonkin hypnotisoida helpommin jos hän seisoi radiosäteen alla. Tämä olisi järkevä tutkimuskohde.

Schweicker jatkoi mainitsemalla, että hän oli kuullut todistuksen siitä, että tutkat (eli mikroaallot) ovat olleet käytössä muistin pyyhkimisessä eläimillä; Gottlieb vastasi, "Voin uskoa sen, senaattori." [57]

Gottliebin imartelut eivät lohduttaneet paljoa. Tohtori ei aina anna läpikotaisen puolueetonta todistusta. (Samassa kuulemisessa hän väitti, että 99 prosenttia CIA:n tutkimuksesta oli julkaistu avoimesti; jos niin, miksi niin moni MKULTRAn alaprojekti oli edelleen ”pimeä”, ja miksi virasto silti näkee niin paljon vaivaa suojellakseen sen tieteilijöiden identiteettejä? [58]) Meidän tulisi myös tunnustaa, että CIA:n operaatiot ovat siilotettuja ”tarpeen tietää” mukaan; Gottliebilla ei välttämättä ollut pääsyä Schweickerin pyytämään informaatioon. Huomaa, että MKULTRA-aihe rajoitti Gottliebin lausuntoa: RHIC-EDOM on saattanut olla toisen ohjelman tutkimuksen aihe. (Niitä oli useita: MKNAOMI, MKACTION, MKSEARCH jne.) Lisäksi pitäkää mielessä ”Deep Trancen” paljastus siitä, että CIA keskittyi psykoelektroniikkaan SEN JÄLKEEN kun MKULTRA oli lopetettu vuonna 1963. Kaikkein merkittävimpänä: RHIC-EDOM on sekä Lawrencen että Mooren kuvauksissa SOTILAStutkimuksen tuote; Gottlieb puhui ainoastaan asioista, jotka liittyivät CIA:han.

Hän on näin saattanut puhua totuudenmukaisesti — ainakin kaikkein tiukimmassa teknisessä mielessä — vaikka samalla harhaanjohti kongressin kuulustelijoita.

Henkilökohtaisesti uskon, että RHIC-EDOMin tarina ansaitsee paljon enemmän huomiota ja lisätutkimuksia. Minusta on merkittävää, että kun tri. Petter Lindström tutki Robert Näslandin röntgenkuvia, joka oli ruotsalainen aivoimplanttien uhri, tohtori arvovaltaisesti lainasi WERE WE CONTROLLED?:ia vastauskirjeessään. [59]

Tämä on sama tri. Lindström, joka tunnetaan hänen pioneerityöstään ultraäänen käytöstä neurokirurgiassa. [60] Lincoln Lawrencen kirja on saanut vahvan suosituksen todellakin.

Bowartin OPERATION MIND CONTROL sisältää merkittävän haastattelun tiedusteluagentilta, joka tietää näistä asioista jotain. Myönnetään, lukijalla on kaikki oikeus olla skeptinen informaatiota kohtaan, joka tulee anonyymista lähteestä; silti, tulee huomata että tämän operatiivin lausunto vahvistaa, suurimmalta osin, Lawrencen teesin. [61]

Kaikkein tärkeimpänä: Avoin kirjallisuus aivoaaltoviihteestä ja sähkömagneettisten aaltojen vaikutuksesta käyttäytymiseen tukee suurelta osin RHIC-EDOM -tarinaa — kuten tulemme näkemään.

SE ON VIIHDETTÄ

Robert Anton Wilson, kirjailija jolla on uskollinen seuraajakultti, on mainostanut uutta ”mielikoneiden” sukupolvea, jotka on suunniteltu tuottamaan lisää luovuutta, stimuloimaan oppimista ja muuttamaan tietoisuutta — eli tuottamaan huumeettoman pilven. Kiinnostavaa kyllä, nämä koneet voivat myös saada aikaan ”ruumiistapoistumiskokemuksia”, joissa havaitsija ”matkustaa” mentaalisesti toiseen paikkaan vaikka hänen kehonsa pysyy paikallaan. [62] Tämä nopeasti kehittyvä teknologia on luonut huumekulttuurin vastineen; todellakin, elektronisen kuosin fanboyt ovat perustaneet jopa oman lehtensä, REALITY HACKERS. (ei ilmesty enää -jpg) Epäilen vahvasti, että tulemme kuulemaan paljon näistä koneista tulevaisuudessa.

Yksi sellaisista koneista on nimeltään ”hemi-synch”. Tämä kuulokkeiden kaltainen keksintö tuottaa hieman toisistaan eroavia taajuuksia kumpaankin korvaan; aivot laskevat eron näiden taajuuksien välillä, mistä seuraa rytmi joka tunnetaan nimellä ”binaural beat”. Aivot ”viihdyttävät” itseään tämän biitin tahtiin — sen seurauksena kohteen EEG hidastuu tai nopeutuu pysymään tämän elektronisen biitin tahdissa. [63]

Aivoilla on sen oma ”biitti”.

Saksalainen psykiatri Hans Berger löysi tämän rytmin ensimmäisenä, joka nauhoitti aivojännitteitä osana telepatiatutkimusta. [64] Hän havaitsi kaksi erillistä taajuuskaistaa: alfa (8-13 hertsiä), mikä liittyi rentoutuneeseen, valppaaseen tilaan, sekä beta (14-30 hertsiä), joka syntyi kiihtymyksen ja äärimmäisen mentaalisen keskittymisen aikaan. Myöhemmin havaittiin muita rytmejä, jotka ovat nykyiselle esityksellemme erityisen tärkeitä: theta (4-7 hertsiä), hypnoositila, ja delta (0.5-3.5 hertsiä), joita yleensä havaitaan nukkuvilta koehenkilöiltä. [65]

Hemi-synch — ja samankaltaiset mielen koneet — tuottavat alfa- tai theta-aaltoja, silloin kun halutaan, käyttäjän toiveen mukaan. Asianmukaisesti viihdytetyt aivot ovat paljon responsiivisempia suggestiolle, ja on jopa todennäköistä kokea kirkkaita hallusinaatioita.

Olen puhunut usean UFO-siepatun kanssa, jotka kuvaavat ”stereofonisen ääniefektin” — TASAN TARKKAAN SAMANLAISEN KUIN MINKÄ HEMI-SYNCH TUOTTAA — joka on edeltänyt monia näitä ”kohtaamisia”. Tottakai, hemi-synch on yleensä annettava kuulokkeiden kautta, mutta en näe syytä sille miksi efektiä ei voitaisi tuottaa myös ylläkuvatun stimoceiverin kautta. Jälleen kerran muistutan lukijaa abduktiohenkilöstä, jolla oli implantti korvakäytävässään.

Aivojen viihdyttämistä voi tehdä monella tavalla. Michael Hutchisonin loistava kirja MEGA BRAIN kuvaa kirjoittajan henkilökohtaisia kokemuksia monista sellaisista laitteista — Alpha-stim, TENS, Synchro-energizer, Tranquilite jne. Hän muistaa huikeat, dalimaiset hallusinaatiot, jotka syntyivät hänen mieltään laajentavan teknologian seurauksena; lisäksi hänellä on viekoitteleva argumentti siitä, että nämä laitteet voivat olla todellinen läpimurto tajunnan hallinnassa, ja näin ne toteuttavat 60-luvun unelman.

Toivon väistäväni reaktionomaisen luddiittireaktion näille kiehtoville ihmelaitteille. Samaan aikaan tunnustan niiden vaarat. Entäpä mahdollisuus sille, että ulkopuolinen operaattori voi kirjaimellisesti ”muuttaa mielemme” muutamalla aivoaaltojamme ilman tietoamme tai lupaamme? Jos nämä koneet voivat indusoida hypnoottisen tilan, mikä estää osaavaa hypnotisoijaa tuottamasta sellaista tilaa?

Myönnetään, suurin osa näistä laitteista vaatii jotain fyysistä tekemistä kohteen kanssa. Mutta laite nimeltä Bio-Pacer voi, sen valmistajan mukaan, tuottaa useita mielialaa muuttavia taajuuksia — ILMAN että kiinnitetään mitään kohteeseen. Todellakin, Bio-Pacer III (suurethoversio) voi vaikuttaa koko huoneeseen. Tämä laite maksaa $275, viimeisimmän hintatiedon mukaan. [66] Minkä sortin koneen saisi $27,500:lla? Tai $275,000:lla? Mitä vaikutuksia, mikä etäisyys voisi miljoonan dollarin laitteella olla? Armeijalla todellakin on sellaisia rahoja.

Ja he ovat varmasti kiinnostuneita tämän sorttisesta teknologiasta, sanoo Michael Hutchison. Hänen haastattelunsa informantin nimeltä Joseph Light kanssa tuotti joitain kiinnostavia paljastuksia. Lightin mukaan:

Tiedeyhteisössä on tärkeitä elementtejä, voimakkaita ihmisiä, jotka ovat erittäin kiinnostuneita näistä asioista… mutta he joutuvat pitämään suurimman osan työstään salaisena. Koska heti kun he alkavat julkaista näitä arkaluontoisia löydöksiään, heille tulee ongelmia heidän elämäänsä. Katsos, he työskentelevät apurahoilla, ja jos heidän tutkimustaan seuraa, huomaa että heti kun nämä tieteentekijät julkaisevat jotain, heidän rahoituksensa pannaan poikki. Biosähköisessä tutkimuksessa on aloja, joissa erittäin yksinkertaisilla laitteilla voi olla tyrmistyttäviä vaikutuksia. Ymmärrettävästi, jos jollain sekopäällä on vähänkään teknistä taustaa, hän voi saada paljon vahinkoa aikaan. [67]

Tämä viimeisin lause on varsin huomiota herättävä. Vuonna 1984 väkivaltainen neonatsiryhmä nimeltään The Order (joka oli murhannut talkshowjuontaja Alan Bergin) loi yhteyden kahteen valtion tieteentekijään, jotka olivat mukana salaisessa projektissa tutkimassa kemiallisia epätasapainoja ja tekemässä kohdehenkilöistä (targeted individual) lammasmaisia tietyillä sähköisten kenttien taajuuksilla. $100,000:sta tieteentekijät olivat halukkaita välittämään tämän informaation. [68]

Näin ainakin yksi ryhmä sekopäivä melkein sai herkut haltuunsa.

SANO AIVOILLESI HYVÄSTIT

Jokaisella senaattorilla ja kongressiedustajalla on ”aaltotiedosto”. Niin on myös monilla valtion edustajilla. Keitä nämä henkilöt ovat?

He väittävät olevansa salaisen ei-ionisoivan säteilytyksen — eli mikroaaltojen — uhreja. He raportoivat yhtäkkisistä muutoksista psykologisissa tiloissa, unimuutoksista, päässä kuuluvista äänistä ja muista fysiologisista vaikutuksista. Useimmat ihmiset eivät edes tiedä kuinka monta tällaista henkilöä heidän maassaan on edes. Olen itse puhunut usealle ”säteilytetyille”.

Ovatko nämä ongelmalliset henkilöt etsimässä ulkoista syytä heidän henkisiin ongelmiinsa? Ehkä. Todellakin, olen varma että asia on niin monissa tapauksissa. Mutta fakta on se, että kirjallisuus mikroaaltojen aiheuttamista käyttäytymismuutoksista, erittäin matalista taajuuksista (extra-low-frequencies, ELF) sekä ultraäänistä on niin laajaa, että emme voi sivuuttaa kädenheilautuksella KAIKKIA sellaisia väitteitä.

Vuosikymmenten ajan amerikkalainen tiedeyhteisö ja teollisuus on yrittänyt vakuutella populaatiota siitä, että mikroaalloilla ei ole mitään negatiivisia vaikutuksia ihmisiin kun tehot ovat matalampia kuin lämpövaikutukset — eli, asenne oli että ”Jos se ei polta sinua, se ei voi satuttaa sinua.” Tämä lähestymistapa muuttui yhä vain vaikeammaksi puolustaa kun raportteja alkoi kasaantua enemmän mikroaaltojen fysiologisista vaikutuksista. Teknikot kuvasivat ”kuulevansa” tutkalaitteita; tutkateleskooppien käyttäjä alkoivat saada harmaakaihen erittäin useasti. [70] Neuvostoliittolaisilla oli jo pitkään tiedossa näiden radiotaajuuksien omituiset ja joskus hienovaraiset vaikutukset, minkä takia heidän altistusstandardinsa ovat aina olleet tiukemmat.

Neuvostoliiton USA:n suurlähetystön mikroaaltopommitus käynnisti Defense Advanced Research Projects Agencyn Project PANDORAn (myöhemmin nimi vaihdettiin), jonka näennäinen tavoite oli määrittää voitaisiinko näitä pulsaatioita käyttää (10 hertsiä, joka on alfa-taso) mielenhallintaan. Epäilen, että ”sota Tchaikowsky Streetia vastaan”, joksi minä sitä kutsun [71], oli osittain peitetarina DARPAn mielenhallintatutkimuksille, ja että tarinoita kiersi uutismediassa (esim. Jack Andersonin kolumni) neuvostoliittolaisten etäaivopesusta, joka olisi palvellut aivan samoja propagandatarkoituksia kuin Edward Hunterin määkimiset 1950-luvulla. [72]

Mitä matalatehoiset mikroaallot voivat tehdä mielelle?

DIA:n raportin mukaan, joka on julkaistu FOIA-tietopyynnön nimissä, [73] mikroaallot voivat tuottaa aineenvaihdunnan muutoksia, muuttaa aivotoimintaa ja häiritä käyttäytymismalleja. PANDORA sai selville, että pulssitetut mikroaallot voivat luoda veri-aivonesteeseen vuotoja, saada aikaan sydänpysähdyksiä ja käyttäytymishäiriöitä. [74] Vuonna 1970 RAND Corporationin tieteentekijät raportoivat, että mikroaaltoja voitaisiin käyttää aikaansaamaan unettomuutta, väsymystä, ärtyneisyyttä, muistihäiriöitä ja hallusinaatioita. [75]

Ehkäpä kaikkein merkittävin työ tällä alalla on tri. W. Ross Adeyn tuotoksia University of Southern Californian leivissä. Hän selvitti, että käyttäytymistä ja emotionaalisia tiloja voitiin muuttaa ilman elektrodeja — yksinkertaisesti asettamalla kohde sähkömagneettikenttään. Suuntaamalla kantoaalto stimuloimaan aivoja ja käyttämällä amplitudimodulaatiota ”muokkaamaan” aaltoa apinoimaan haluttua EEG-taajuutta, hän kykeni tuottamaan 4.5 hertsin theta-rytmin hänen kohteisiinsa — taajuus joka on aiemmin mitattu poisoppimisen aikana. Näin hän kykeni ulkoisesti ehdollistamaan mieleen välttelevän reaktion. [76] (Adey on tehnyt myös laajasti työtä elektrodien käytöstä eläimiin. [77]) Toisen tunnetun mikroaaltotieteilijän, Allen Freyn, mukaan toisia taajuuksia voitaisiin — eläintutkimuksissa — käyttää tuottamaan säyseyttä. [78] (kts. USP #3,884,218, Robert (”Bob”) Monroe, MENETELMÄ ERI UNIVAIHEIDEN TUOTTAMISEKSI JA YLLÄPITÄMISEKSI IHMISESSÄ, hyväksytty 20. toukokuuta 1975; TIIVISTELMÄ: Menetelmä unen aikaansaamiseksi ihmisessä, jossa tuotetaan äänisignaali, joka koostuu tutuista, miellyttävistä äänistä, jotka on moduloitu EEG-unikuvioon. -jpg)

Ristiriitainen turkija Andrijah Puharich esittää, että ”heikko (1 mW:n 4 Hz:n magneettinen siniaalto muokkaa ihmisten aivoaaltoja 6-10:ssä sekunnissa. Psykologiset vaikutukset 4 Hz:n magneettisista siniaalloista ovat negatiivisia — aiheuttaa huimausta, pahoinvointia, päänsärkyä, ja voi johtaa oksentamiseen.” Päinvastaisesti 8 Hz:n magneettisella siniaallolla on hyödyllisiä vaikutuksia. [79] Vaikka jotkut kirjoittajat kyseenalaistavat Puharichin suoraselkäisyyden (ehkäpä ihan oikein, ottaen huomioon hänen touhunsa Uri Gellerin kanssa), hänen väitteensä tässä tuntuvat olevan linjassa vähemmän mahtailevien kokeiden tekijöiden kanssa.

Kuten tutkiva journalisti Anne Keeler kirjoittaa:

Tietyt taajuudet matalilla intensiteeteillä voivat ennustettavasti vaikuttaa aistiprosesseihin... miellyttävyys-epämiellyttävyys, jännitys-rentous, ja kiihotus-uneliaisuus voidaan luoda sähkömagneettisilla kentillä. Negatiiviset tunteet ja välttely ovat vahvoja biologisia ilmiöitä ja liittyvät selviytymiseen. Tuntemukset ovat todellinen pohja paljolle "päätöksenteolle" ja usein ilmenevät raja-arvon alapuolisina (eli subliminaalisena -jpg) aistimuksina... Ideat, mm. nimet, voidaan synkronoida tunteiden kanssa, joita kentät tuottavat. [80]

Adey ja kumppanit ovat koostaneet kokonaisen taajuuksien kirjaston, jotka voivat vaikuttaa mieleen ja hermojärjestelmään. Jotkut näistä vaikutuksista voivat olla äärimmäisen hämäriä. Esimerkiksi insinööri Tom Jarski, yrittäessään replikoida F. Cazzamalin käänteentekevää työtä, havaitsi että tietty taajuus aiheutti kohteen korviin soivan äänen — joka tunsi omituista tarvetta PURRA kokeen tekijää! [81] Toisaalta dieetistään huolta pitävät voivat olla hämmentyneitä havainnosta, että ELF-aalloille altistetut rotat eivät kyenneet lihomaan normaalisti. [82]

Nykyisiä tarkoituksiamme varten kaikkein merkittävimmät sähkömagnetiikan tutkimuslöydökset koskien mikroaaltoja liittyvät EEG-moduloituihin hypnoosisignaaleihin. Mikroaallot voivat toimia paljon samalla tavalla kuten ”hemi-synch”-laitteet, jotka yllä on kuvattu — eli ne voivat tuottaa aivoille theta-rytmejä. [83] Minun ei tarvitse alleviivata niitä vaikutuksia, joita aiheutuu aivojen etäsynkronoinnista tietylle resonanssitaajuudelle, joka aiheuttaa unta tai hypnoosia.

Transsin voi saada aikaan etäältä — mutta voiko se olla suunnattua? Kyllä. Muistetaan aiemmin mainitut kallonsisäiset äänet keskustellessamme Delgadosta. Sama efekti on tuotettavissa ”aalloilla”. Frey osoitti 1960-luvun alussa, että mikroaallot kykenevät tuottamaan jysähtäviä, sihiseviä, pöriseviä ja muita ääniä (tämä ilmiö on nykyisin tiedossa nimellä ”Freyn efekti”); vuonna 1973 tri. Joseph Sharp Walter Reed Army Institute of Researchista jatkoi Freyn työtä kokeella, jossa koehenkilö — tässä tapauksessa Sharp itse — ”kuuli” ja ymmärsi puhuttuja ääniä, joita hänelle lähetettiin kaiuttimien ääniaaltojen pulssimikroaaltovastineesta. [84]

Tri. Robert Becker kommentoi, että ”Sellaisella laitteella on ilmeiset sovellutuksensa salaisissa operaatioissa, jotka on suunniteltu ajamaan kohde hulluksi ’äänillä’ tai välittää huomaamattomia komentoja ohjelmoidulle salamurhaajalle.” [85] Toisin sanoen, meillä on nyt, NAPIN PAINALLUKSELLA, teknologia jolla saada aikaan joko sähköinen GASLIGHT — tai luoda todellinen MANTSURIAN KANDIDAATTI. Todellakin, ensimmäinen kyky voisi tehokkaasti peittää jälkimmäisen. Kuka kuuntelee uhreja, kun heidän muistamansa sähköisesti aikaansaadut hallusinaatiot ovat eksaktisti samoja kuin klassiset paranoidin skitsofrenian ja/tai etuaivolohkon epilepsian merkit?

Ehkäpä kaikkein pahaenteisin paljastus, kuitenkin, koskee mystistä J.F. ”BoB” Schapitzin työtä, joka vuonna 1974 esitti suunnitelman tutkia radiotaajuuksien ja hypnoosin välisiä yhteyksiä. Hän ehdotti seuraavaa:

Tässä tutkimuksessa tullaan näyttämään, että hypnotisoijan puhuttu sana voidaan välittää moduloidulla sähkömagneettisella energialla SUORAAN IHMISAIVOJEN ALITAJUISIIN OSIIN — eli, ilman että käytetään mitään teknisiä laitteita vastaanottamaan tai koodaamaan viestejä ja ilman että henkilö altistuu sellaiselle vaikutteelle, että hänellä olisi mahdollisuus kontrolloida syötettyä informaatiota tietoisesti.

Hän esitti kokeen, sen välittömissä vaikutuksissaan viattoman, mutta sen implikaatioissa kylmäävän, jossa koehenkilöille annettaisiin alitajuntaan suggestio jättää laboratorio ja ostaa jokin tietty asia; tämä toiminta liipaistaisiin käyntiin tietyllä vihjeellä tai toiminnalla. Schapitzin mielestä oli varmaa, että koehenkilö rationalisoisi käyttäytymistään — toisin sanoen, koehenkilö tarttuisi mihin tahansa tekosyyhyn, oli se kuinka häilyvä tahansa, sepittääkseen toimintansa vapaan tahdon mukaiseksi. [86] Hänen vaistonsa tästä jälkimmäisestä pointista sulautuvat täydellisesti yhteen ammattihypnotisoijien löydöksien kanssa. [87]

Schapitzin työtä on rahoittanut puolustusministeriö. Huolimatta FOIA-tietopyynnöistä, tuloksia ei ole koskaan julkistettu.

VIIMEISIÄ AJATUKSIA ”AALLOSTA”

Minun tulee jälleen kerran esittää huomautus mahdollisista ”virallisen” sähkömagnetismin fysiologisten vaikutuksien ja piilotetun historian välisistä eroista. Jälleen kerran, puhumme ajoituksesta. Miten kauan sitten tämä tutkimus TODELLA alkoi?

Tämän vuosisadan alkuvuosina Nikola Tesla tuntuu törmänneen tiettyihin sähkömagneettisen altistuksen käyttäytymisvaikutuksiin. [89] Cazamalli, joka mainittiin aihemmin, teki tutkimuksiaan 1930-luvulla. Vuonna 1934 E.L. Chaffe ja R.U. Light julkaisi paperin ”Metodi Hermoston Sähköstimulaation Etäkontrolloimiseksi” (A Method for the Remote Control of Electrical Stimulation of the Nervous System.) [90] Heidän mikroaaltotyönsä aivan alkuvaiheista lähtien neuvostoliittolaiset tutkivat hienovaraisempia sähkömagnetismin fysiologisia vaikutuksia — ja huolimatta tiettyjen oikeistoalarmistien määkimisistä [91] siitä, että ”sähkömagneettinen kuilu” erottaa meidät neukkujen edistymisestä, lännessä on tarkkailtu läheisesti itäeurooppalaista kirjallisuutta tällä alalla. ARTICHOKE/BLUEBIRD-projekti kuvaa, lähtien 1950-luvun alkupuolelta, mainitsevat tarpeen tutkia kaikkia mahdollisia sähkömagneettisen spektrin käyttökohteita.

Toinen pointti, joka on mainitsemisen arvoinen, liittyy EMR:n ja aivoelektrodien kombinaatioon. Stimoceiverin isä, tri. J.M.R. ”Bob” Delgado, on jokin aika istten tehnyt kokeita, joissa apinoita altistetaan sähkömagneettisille kentille, ja näin saaden aikaan laajalti erilaisia käyttäytymisvaikutuksia — yksi apina saattoi ajautua räjähtävään raivoon, kun vain parin metrin päässä hänen partnerinsa alkoi nukkua. Kiinnostavaa kyllä, kun aivoimplantoidut apinat tunsivat ”aallon”, vaikutukset vahvistuivat suuresti. Ilmeisesti nämä pikkuruiset elektrodit voivat toimia VAHVISTIMINA sähkömagneettiselle vaikutukselle. [92]

Tämä viimeinen pointti on tärkeä ”avaruusolentojen abduktioiden” teesillemme. Kriitikot saattavat esittää vastalauseen, että mikä tahansa mikroaaltopurkaus, joka on tarpeeksi vahva niin että sillä on vaikutuksia etäältä, todennäköisesti joutuisi tuottamaan lämpöreaktion. Eli, jos salainen operaattori lähettäisi ”aallon” ulkopuolelta siepatun makuuhuoneeseen (esim. matalalta lentävästä helikopterista, tai rekasta joka ajaa kohteen auton vieressä), tarvittava teho homman aikaansaamiseksi voi olla sellainen, että mikroaalto kärventäisi kohteen ennen kuin aivopesuun kerettäisi edes päästä.

Siepatullemme kävisi niinkuin mikroaallon ”kohteelle” Jerzy Kozinskyn COCKPIT:n viimeisessä jaksossa.

Se on asiallista kritiikkiä. Mutta Delgadon työ saattaa antaa meille ratkaisun. Kun siepattu on implantoitu — ja jos me ollenkaan luotamme siepattujen kertomuksiin hypnoottisesta regressiosta, ensimmäinen implantointi voi tapahtua lapsuudessa — siru aivoissa toimisi signaalin vahvistimena. Sellaisella henkilöllä voisi olla miten monta ”UFO-kokemusta” tahansa samaan aikaan kun hänen petikaverinsa nukkuu mukavasti.

Lisäksi viimeaikaiset raportit viittaavat siihen, että ”aalto” voi saavuttaa huipputarkkuutensa ilman Delgadon tyylisten implanttien käyttöä. Vuonna 1985 vapaaehtoiset Midwest Research Institutessa Kansas Cityssa, Missourissa, altistettiin mikroaaltosäteille osana kokeita, joita sponsoroi energiaministeriö ja New Yorkin osavaltion terveysviranomainen. Kuten ARIZONA REPUBLIC kuvaa koetta [93], ”Kontrolliryhmä istui SAMASSA HUONEESSA ja heitä ei pommitettu ionisoimattomalla säteilyllä.” Ilmeisesti on mahdollista keskittää ”aalto” varsin kapealle kaistalle — seikka jolla on laajempia implikaatioita siepatuille.

51. Kts. UFO magazine, Vol. 4, No. 2; Erityisesti Whitley Strieberin kontribuutio.

52. Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 36-37; Anita Gregory, ”Introduction to Leonid L. Vasilev’s EXPERIMENTS IN DISTANT INFLUENCE,” PSYCHIC WARFARE: FACT OR FICTION (toimittanut: John White) (Nottinghamshire: Aquarian, 1988) 34-57.

53. Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 38.

54. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 261-264.

55. Ibid. 263.

56. Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 52.

57. HUMAN DRUG TESTING BY THE CIA, 202.

58. Huomaa erityisesti korkeimman oikeuden päätös tapauksessa CENTRAL INTELLIGENCE AGENCY ET Al. V. SIMS, ET AL. (No. 83-1075; päätös huhtikuun 16. 1986). Törkeä ja vaarallinen enemmistömielipide tässä tapauksessa oli sitä mieltä, että MKULTRAssa mukana olevien tieteentekijöiden ja instituutioiden nimien paljastaminen oli ”epähyväksyttävä riski joka paljastaa ’tiedustelulähteet’. [CIA] Johtajan päätökset, jonka tulee toki olla tietoinen ’kokonaiskuvasta’, sillä tuomarit eivät ole, ja ne ovat puolustamisen arvoisia… on uskottavaa, että pelkkä selitys siitä miksi informaatiota piti pihtailla voi olla arvokasta tietoa ulkomaiselle tiedustelupalvelulle.” Miten me sovitamme tämän jatkuvaan CIA:n tarpeeseen esittää vastalauseena väitteitä, että MKULTRA ei ollut menestys, että nämä tutkimukset tehtiin Nürembergin lääketieteellisiä kokeita koskettavien lakien alaisuudessa ja että tutkimus on saatavilla avoimesti kirjallisuudessa?

59. Kirje, P.A. Lindstromiltä Robert Näslundille, heinäkuun 27. 1983; kopio Martti Kosken kirjeestä, Kiilinpellontie 2, 21290 Rusko, Finland. Lindström kirjoittaa, että hän on täysin samaa mieltä Lincoln Lawrencen kanssa, joka on kirjan WERE WE CONTROLLED? kirjoittaja.

60. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 265. Olen yrittänyt saada tri. Lindströmiin yhteyttä tuloksetta.

61. Bowart, OPERATION MIND CONTROL, 233-249. Tämä haastattelu julkaistiin nimettömänä omituisessa UFO-huhujen kokoelmassa nimeltä THE MATRIX, jonka on koostanut ”Valdamar Valerian” (oikeasti John Grace, jonka väitetään työskennelleen ilmavoimien tiedustelussa).

62. Robert Anton Wilson, ”Adventures with Head Hardware,” MAGICAL BLEND, 23 [of course], July 1989.

63. Michael Hutchison, MEGA BRAIN (New York: Ballantine, 1986); Gerald Oster, ”Auditory Beats in the Brain,” SCIENTIFIC AMERICAN, September, 1973.

64. Marilyn Ferguson, THE BRAIN REVOLUTION (New York: Taplinger, 1973), 90.

65. Ibid., 91-92. Delta-tila heräävällä kohteella indikoi patologiaa.

66. Bio-Pacer mainoslehtinen, saatavilla Lindemann
Laboratoriesilta, 3463 State Street, #264, Santa Barbara, CA 93105.

67. Hutchison, MEGA BRAIN, 117-118. Vertaa Lighting havaintoja ”apurahasäädöstä” Sid Gottliebin sanoihin siitä, että lähes kaikki ”mielenhallinnan” tutkimus julkaistaan avoimesti.

68. Thomas Martinez & John Gunther, THE BROTHERHOOD OF MURDER (New York: McGraw-Hill, 1988), 230.

69. Haastattelu, Sandy Monroe Christic Instituten Los Angelesin toimistolta.

70. Kts. Paul Brodeur, THE ZAPPING OF AMERICA (Toronto, George
J. MacLeod, 1977).

71. Yhdysvaltain suurlähetystö sijaitsi pitkään säveltäjän mukaan nimetyllä kadulla.

72. Lopulta saatiin selville, että mikroaaltoja käytettiin vastaanottamaan lähetyksiä mikrofoneista, jotka oli piilotettu suurlähetystöön. DARPAn johtaja George H. Heimeier todisti virallisesti, että PANDORAa ei koskaan oltu suunniteltu tutkimaan ”mikroaaltoja valvontatyökaluna”. Kts. Anne Keeler, ”Remote Mind Control Technology”, FULL DISCLOSURE #15. Huomauttaisin, että Neuvostoliiton suurlähetystö oli ”mikitetty ja aallotettu” Kanadassa 1950-luvulla, kirjoittaa Los Angeles TIMES (kesäkuun 5. 1989). Neuvostoliiton suurlähetystö Britanniassa koki saman.

73. Ronald I. Adams, R.A. Williams, BIOLOGICAL EFFECTS OF ELECTROMAGNETIC RADIATION (RADIOWAVES AND MICROWAVES) EURASIAN COMMUNIST COUNTRIES, (Defense
Intelligence Agency, March 1976.) Brodeur huomauttaa, että iso osa siitä työstä, joka on sanottu olevan neukkujen tekosia, oli itse asiassa amerikkalaisten tieteentekijöiden aikaansaannosta. Keeler esittää, että tämä raportti on esimerkki ”peilaamisesta” — eli kotimaassa tehtyjen edistysten muuttamista ulkomaan uhiksi, jossa kerjätään rahaa pelokkaalta kongressilta.

74. Keeler, ”Remote Mind Control Technology.”

75. R.J. MacGregor, ”A Brief Survey of Literature Relating to Influence
of Low Intensity Microwaves on Nervous Function” (Santa Monica: RAND Corporation, 1970).

76. Keeler, ”Remote Mind Control Technology.”

77. Larry Collins, ”Mind Control,” PLAYBOY, January 1990.

78. Allan H. Frey, ”Behavioral Effects of Electromagnetic Energy”,
SYMPOSIUM ON BIOLOGICAL EFFECTS AND MEASUREMENTS OF RADIO FREQUENCIES/MICROWAVES, DeWitt G. Hazzard, toimittaja (U.S. Department of Health, Education and
Welfare, 1977).

79. Lainaus teoksessa THE APPLICATION OF TESLA’S TECHNOLOGY IN TODAY’S WORLD (Montreal: Lafferty, Hardwood & Partners, Ltd., 1978).

80. Keeler, ”Remote Mind Control Technology.

81. L. George Lawrence, ”Electronics and Brain Control,” POPULAR
ELECTRONICS, July 1973.

82. Susan Schiefelbein, ”The Invisible Threat,” SATURDAY REVIEW,
September 15, 1979.

83. E. Preston, ”Studies on the Nervous System, Cardiovascular Function and Thermoregulation,” BIOLOGICAL EFFECTS OF RADIO FREQUENCY AND MICROWAVE RADIATION, toimittanut H.M. Assenheim (Ottawa, Canada: National Research Council of Canada, 1979), 138-141.

84. Robert O. Becker, THE BODY ELECTRIC (New York: William Morrow, 1985), 318-319.

85. Ibid.

86. Ibid., 321.

87. Kts. Bowartin OPERATION MIND CONTROL, sivu 218, josta löytyy mielenkiintoinen esimerkki tästä ”rationalisaatioprosessista” Sirhan Sirhanin tapauksessa, joka tuomittiin Robert F. Kennedyn murjasta. Vankilassa tri. Berbnard Diamond hypnotisoi Sirhanin, joka käski Sirhania kiipeämään hänen häkkinsä rautoja kuten apina. Hän teki niin. Transsin poistamisen jälkeen Sirhanille näytettiin videota hänen tekemisistään. Hänelle sanottiin että hän ”käyttäytyi kuin apina” hänen omasta vapaasta tahdostaan — hän väitti halunneensa tehdä niin.

88. Keelerin mukaan ehdotus paljastettiin vain sen takia, että Schapitzin sensaatiomaiset implikaatiot olisivat toimineet häntä vastaan — ja täten piilottaneet todellisen tutkimuksen. Henkilökohtaisesti en usko tätä argumenttia, mutta kunnioitan Keelerin vaistoja tarpeeksi toistaakseni hänen esittämänsä tässä.

89. Margaret Cheneyn TESLA: A MAN OUT OF TIME (New York: Dell, 1981) on kaikkein luotettavin kirja villien spekulaatioiden keskellä, jotka liittyvät tähän huikeaan tiedemieheen. Se vahvistaa Teslan varhaisen työn sähkömagneettisten aaltojen psykologisista vaikutuksista. Katso erityisesti sivut 101-104; huomaa myös loppusanat, jossa me saamme kuulla, että eräät valtion virastot ovat pitäneet Teslan tärkeita tutkimuksia piilossa kansalta.

90. Mainittus teoksessa Lawrence, WERE WE CONTROLLED?, 29.

91. Erityisesti eräs Thomas Bearden Huntsvillesta, Alabamasta; minulla on hallussani Beardenin kumppanin Andrew Michrowskin kirjoittama dokumentti, joka identifioi Beardenin tiedusteluagentiksi salaiselle palvelulle.

92. Kathleen McAuliffe, ”The Mind Fields,” OMNI magazine, February 1985.

93. May 5, 1985.

Kontrolloijat: Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista

Tämä Martin Cannonin teksti on jaettu kolmeen osaan, joista tässä ensimmäinen.
                  KONTROLLOIJAT:
 Uusi hypoteesi avaruusolentojen abduktioista

                  kirjoittanut
                  Martin Cannon

I. Johdanto

Joku hörhö on nimennyt ongelman nimellä ”Terra ja Piraatit”.

Piraatit, selvästikin, ovat roistoja toisesta aurinkokunnasta; heidän uhreihinsa kuuluu kasvava määrä hätäisiä ihmisolentoja, jotka inttävät, että vierailijat toisista maailmoista ovat shanghaijanneet heidät. Marginaalinen skenaario — ja kuitenkin sellaisten kirjoittajien kuten Budd Hopkins [1] ja Whitley Strieber [2] mukaan, ”avaruusolentojen abduktion” syndrooma on saanut kansan mielikuvituksen haltuunsa. Todellakin, tarinat UFO-kontakteista uhkaavat muuttua muoti-ilmiöksi, vaikkakin, kuten olen muualla huomauttanut [3], ne saattavat silti edelleen lähettää aikamoisen laskun sosiaalisessa hintalapussa tällaisen väitteen esittäjälle.

Jokin aika sitten aloin tutkia näitä väitteitä, keskityin tutkimuksissani näitä ilmiöitä ympäröiviin sosiaalisiin ja poliittisiin tekijöihin. Tutkiessani projekti kasvoi ja sen skooppi laajeni. Todellakin, aloin tuntea kuin olisin alkanut kaivella tutun oloista maaperää ainoastaan törmätäkseni Gomorraan.

Nämä kaivaukset ovat saattaneet johtaa ratkaisuun.

Ongelma

Ufologien keskuudessa termi ”abduktio” on tarkoittanut äärettömän sulauttavaa kokemusta, tai kokemusten sarjaa, joka on yhteistä huikean monelle henkilölle, jotka väittävät että matkalaiset tähdistä ovat kaivaneet heidät sängyistään, tai kaapanneet autoistaan, ja altistaneet heidät kuulusteluille, puolilääketieteellisille tutkimuksille ja ”ohjeistus”tunneille.

Yleensä nämä istunnot sanotaan tapahtuneen avaruusolentojen avaruusaluksessa; toistuvasti tarinoissa on mukana hirvittäviä yksityiskohtia Saksan keskitysleirien kidutusta muistuttavista tilanteista. Siepatut usein (vaikka eivät aina) menettävät kaikki muistonsa näistä kohtaamisista; he löytävät itsensä sängystään tai autostaan, kyvyttöminä muistamaan mitä ”puuttuvana aikana” tapahtui. Hypnoosi, tai jokin muu laukaisin voi tuoda nämä kummittelevat tunnit räjähtävänä muistojen purkauksena takaisin — ja kun savu hälvenee, siepattu usein huomaa samanlaisia kokemuksia, jotka ulottuvat aina lapsuuteen asti.

Ehkäpä omituinen seikka näistä ihmeellisistä taruista: monet abduktoidut, kaikkien heidän elävästi muistettujen kärsimystensä keskellä, väittävät rakastavansa heidän avaruusolentopiinaajiaan. Se on se sana jonka olen kuullut toistuvasti: rakkaus.

”Tieteellisten ufologien” yhteisön piirissä — noiden yksinäisten, aivan liian vähän kuulluksi tulleiden järkevän ja avomielisen kaikkiin lautasiin liittyvän debatin kannattajien — nämä väitteet ovat saaneet aikaan varovaista kiinnostusta ja suositeltavaa varauksellisuutta olla hyppäämättä johtopäätöksiin. Tieteellisen ufologian korkeampien maailmojen ulkopuolella tilanne on, kuitenkin, varsin erilainen. Lehdistössä, sekä ”järkevässä” että tabloidimediassa, tuossa journalistisessa maailmassa jossa ongelmat määritellään ja julkista mielipidettä muokataan (huolimatta toistuvasta pinnallisesta lähestymistavasta todistusaineistoa ja tutkimusta käsitteleviin asioihin), abduktioskenaariot ovat saaneet aikaan kaksi perusreaktiota: Uskovaiset ja Skeptikot.

Uskovaiset — ja tässä meidän tulisi huomauttaa, että ”Uskovaiset” ja ”abduktoidut” ovat kaksi ryhmää joiden jäsenyys menee päällekkäin mutta ei ole mitenkään yksi yhteen — hyväksyvät sellaiset tarinat suoraan. He hyväksyvät, huolimatta näiden tarinoiden ilmeisestä abdurdiudesta, sisäiset ristiriidat, narratiivin rakennuksen vinon logiikan, emotionaalisten reaktioiden vakavan epäjatkuvuuden kuvattuihin tekoihin. Uskovaiset uskovat, huolimatta raporteista siitä, että heidän rakkaat ”avaruusveljensä” käyttävät ilkeitä ja epäinhimillisiä terveystarkastuksen taktiikoita — järjettömiä proseduureja, joista suurin osa meistä (ja varmasti suurin osa kehittyneistä roduista) olisivat häpeissään toteuttaa edes eläimelle. Uskovaiset uskovat, huolimatta vaikeudesta sovittaa näihin järkyttäviin tarinoihin omia hallusinaatioitaan hyväntahtoisista Maan ulkopuolisista tahoista.

Joskus tarjotaan järkeilyn raakoja huomioita: ”Avaruusolennot eivät tiedä mitä he tekevät”, meille sanotaan; tai ”Jotkut avaruusolennot ovat pahoja”. Ja kuitenkin Uskovaiset pitäytyvät omassa järkeilyssään kun he vaativat ikiaikaisen viisauden ja enkelien hyvyyden liittämistä rakastettuihin vierailijoihinsa. Nämä avaruusolennot kuuleman mukaan tietävät tarpeeksi yhteiskunnastamme tehdä hommiaan paikallisten auktoriteettien ja kansan huomaamatta; he kommunikoivat abduktoitujen kanssa ihmiskielellä; he käsittelevät havaitsijoiden sisimmän elämän yksityiskohtia — ja kuitenkin he pysyvät niin tietämättöminä kulttuuristamme etteivät tiedä edes perus moraalikäsitteitä koskien yksilön arvokkuutta ja itsemääräämisoikeutta. Sellaiset vastakkainasettelut eivät haittaa Uskovaisia; he ovat uskollisia, ja uskolla oletetaan olevan mysteerinsä. SANCTA SIMPLICITAS.

Kolikon kääntöpuolella Skeptikot sivuuttavat nämä tarinat suoraan. He sivuuttavat, huolimatta kiinnostavista niitä tukevista yksityiskohdista: usean silminnäkijän tapaukset, fyysiset ufonauttien jättämät jäljet, siepattuijin jätetyt naarmut ja implantit. Skeptikot sähisevät, vaikka abduktoidut kertovat yksityiskohdiltaan samanlaisia tarinoita — jopa kaikkein pienimpien yksityiskohtien, joita yleisesti ei ole tiedossa.

Philip Klass on debunkkaaja, joka hänen televisioesiintymistensä avulla ohjelmissa kuten NOVA ja NIGHTLINE, on ollut asemassa jossa vaikuttaa suuresti julkiseen debattiin UFOista. Hänen kiinnostavassa mutta huonosti dokumentoidussa työssä koskien abduktioita [4], Klass väittää, että ”abduktio” on psykologinen sairaus, jota asiasta kirjoittajat levittävät. Tämä argumentti muistuttaa eksaktisti ammattimaisen lehdistönpilkkaajan toistuvia väitteitä siitä, että terrorismi vakiintuu median kirjoittelulla. Ja kuitenkin uutisporukan suoltamien miljoonien terrorismia käsittelevien sanojen joukossa terroriteot ovat varsin harvinaisia, kuten kuka tahansa tilastotieteilijä (muttei varmaankaan kovin moni poliitikko) voi todeta, ja yhä puuttuu kausaalinen linkki rikosten ja niiden saamien palstamillimetrien väliltä. On kirjoitettu kirjoja — huippusuosittuja, jopa — yksisarvisista ja tontuista. Ihmiset, jotka väittävät näitä olentoja nähneensä, ovat harvassa. Abduktoituja on vaikka millä mitalla.

Sekä Uskovaiset että Skeptikot, mielestäni, sivuuttavat todellisen tarinan. Molemmat tekevät saman virheen: he kytkevät abduktioilmiön UFO-havaintojen nelikymmenvuotiseen historiaan, ja sitten soveltavat ennakkoluulojaan jälkimmäisestä ensimmäiseen.

Ensisilmäyksellä kytkös vaikuttaa luonnolliselta. Eikö UFOista pulauttamamme ajatukset tulisi värittää UFO-abduktion ajatuksiamme?

EI.

Ne voivat hyvin olla erillisiä kysymyksiä. Tai piekkinkin, ne ovat yhteydessä vain tämän kautta: UFOjen tarjoama myytti on ollut tehokas peitetarina täysin erityyppiselle mysteerille. Jos irroittautuu Uskovainen/Skeptikko-vastakkainasettelusa, näkee kolmannen vaihtoehdon.

Meidän tarkastellessamme tätä vaihtoehtoa me tulemme, pakosta, harhautumaan paljon lentävistä lautasista. Meidän tulee kääntää katseemme paranormaalista pois ja keskittyä okkultismiin — jos ”okkultilla” me tarkoitamme SALAISTA.

Esitän, että abduktoidut KYLLÄ on siepattu. Ja kuitenkin he suoltavat fantasiaa — tai tarkemmin ilmaistuna, heille on annettu kasa valeita joita toistella ja uskoa. Jos hypoteesini osoittautuu todeksi, silloin meidän tulee hyväksyä seuraava: Kidnappaus on todellista. Pelko on todellista. Tuska on todellista. Ohjeistus on todellista. Mutta harmaat pikkumiehet Zeta Reticulista EIVÄT ole todellisia; he ovat konstrukteja, Halloween-naamioita joiden tarkoitus on peittää todelliset kontrolloijien kasvot. Sieppaajat eivät välttämättä ole vierailijoita Tuonpuoleisesta; sen sijaan ne voivat olla oireita syövästä, joka mustaa politiikkamme.

Syypää ei ole tähdissä, vaan itsessämme.

HYPOTEESI

On olemassa merkittävää todistusaineistoa, joka kytkee tämän maan tiedusteluyhteisön (mm. Central Intelligence Agency, Defense Advanced Research Projects Agency, ja Office of Naval Intelligence) MIELENHALLINNAN esoteeriseen teknologiaan. Vuosikymmenten ajan kulisseissa työskennelleet vakooja-psykiatrit — yliopistojen kampuksilla, CIA:n sponsoroimissa instituutioissa ja (kaikkein raakalaisimpina) vankiloissa — ovat tehneet kokeita muistin pyyhkimisellä, hypnoottisella kidutuksen vastustamisella, totuusseerumeilla, post-hypnoottisella suggestiolla, pikahypnoosilla, aivojen sähköstimulaatiolla, ei-ionisoivalla säteilyllä, ”äänien” syöttämisellä aivoihin mikroaaltojen avulla ja liudalla muita vieläkin häiritsevämpiä teknologioita. Jotkut näistä projekteista, jotka näitä aiheita tutkivat, olivat nimeltään ARTICHOKE, BLUEBIRD, PANDORA, MKDELTA, MKSEARCH ja kuuluisa MKULTRA.

Olen lukenut lähes kaikki saatavilla olevat kirjat näistä projekteista, sekä kongressin edessä aiheesta pidetyt kuulemiset. [5] Olen myös käyttäny paljon aikaa yliopistojen kirjastoissa etsien relevantteja artikkeleja, kontaktoiden muita tutkijoita (jotka ovat avokätisesti tarjonneet minulle pääsyn heidän tietoihinsa), ja tehden haastatteluja. Lisäksi olen matkannut Washington DC:n käymään läpi John Marksin koostamia tietoja, kun hän kirjoitti kirjan THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE” [6]. Näihin tietoihin kuuluu noin 20 tuhatta sivua CIA:n ja puolustusministeriön dokumentteja, haastatteluja, tiedeartikkeleja, kirjeitä jne. Tässä esitetyt mielipiteet ovat tulosta laajasta ja edelleen käynnissä olevasta tutkimuksesta.

Tämän tutkimuksen tuloksena olen tullut seuraaviin johtopäätelmiin:

  1. Vaikka harhaanjohtava (ja jossain kohtaa väärä) todistus kongressin edessä on viitannut siihen, että CIA:n ”aivopesu”pyrkimykset eivät ole onnistuneet [7], huomattavia edistysaskeleita, kuitenkin, saatiin aikaan tällä alalla. Kuten CIA-veteraani Miles Copeland kerran myönsi journalistille, ”Kongressin alakomitea, joka tämän sortin hommaa lähti tutkimaan, sai ainoastaan pintaraapaisun.” [8]
  2. Salainen tutkimus ajatuksen manipulointiin EI OLE lakannut, huolimatta CIA:n esittämistä väitteistä, että se ei enää sellaisia tutkimuksia jatka. Victor Marchetti, 14-vuotinen CIA-veteraani ja tunnetun paljastuskirjan THE CIA AND THE CULT OF INTELLIGENCE kirjoittaja, myönsi vuonna 1977 haastattelussa, että mielenhallintatutkimus jatkuu, ja että CIA:n päinvastaiset väitteet ovat ”peitetarina”. [9]
  3. Central Intelligence Agency ei ollut ainoa tällaisessa tutkimuksessa mukana ollut virasto. [10] Todellakin, monet valtiomme haarat ottivat osaa näihin tutkimuksiin — mm. NASA, atomienergiakomissio, sekä kaikki puolustusministeriön haarat.

Näihin johtopäätöksiin lisäisin seuraavan — joka EI OLE mitenkään hyvin tiedossa oleva historiallinen fakta, mutta työstettävä hypoteesi ja peruste jatkotutkimuksille:

4. ”UFO-abduktioilmiö” SAATTAA olla jatkoa salaisille mielenhallintaoperaatioille.

Tunnustan ne vaikeudet, jotka tällainen teesi saattaa esittää niille lukijoille, jotka emotionaalisesti ovat kiinni avaruusolentohypoteesissa, tai niille joiden poliittinen WELTANSHAUUNG ei salli sellaista epäilyä. Kuitenkin avomielisen abduktioilmiön oppilaan tulisi tällaisia mahdollisuuksia tarkastella. Todellakaan me emme ole kapeakatseisia jos me pyydämme tutkijoita käymään läpi KAIKKI maalliset selitykset, ennen kuin käännämme katseemme taivaisiin.

Myönnetään, tämä erityinen selitys voi, aluksi, tuntua yhtä oudolta kuin ilmiö tisessään. Mutta pyydän skeptistä lukijaa tarkastelemaan George Estabrooksin hengentuotteita, käänteentekevän teoreetikon joka puhui hypnoosista sodankäynnin käytössä, ja joka on Project MKULTRA -veteraani. Estabrooks kerran viihdytti itseään juhlilla salaa hypnotisoiden kaksi ystäväänsä, jotka johdateltiin uskomaan, että Englannin pääministeri oli juuri saapunut; Estabrooksin uhrit tunnin ajan keskustelivat, ja jopa tarjosivat drinkkejä, odotetulle vieraalle. [11] Ufologeille tämä tapaus herättää väistämättömän kysymyksen: Jos hypnoosi voi olla niin toimiva saamaan aikaan olemassaolemattoman pääministerin, miksei se voisi saada aikaan samalla tavoin myös edustajan Pleiadekselta?

Mutta nykypäivän mielenhallintateknologiaan liittyy paljon enemmän kuin pelkkä hypnoosi — ja on monia syitä epäillä, että UFO-abduktiokertomukset ovat jatkuvien aivopesu/käyttäytymismuokkauskokeiden artifakti. Lisäksi aikeenani on osoittaa, että UFO-mytologian varjolla koesuunnittelijat ovat mahdollisesti ratkaisseet suuren ongelman, joka 1950-luvulla tuli vastaan — ”jäteongelma”, eli kysymys siitä ”mitä tehdä uhrien kanssa?”

Jos, näillä sivuilla, vaikutan harhautuvani lautasten aiheesta, vetoan kärsivällisyyteenne. Ennen kuin pyrin kytkemään UFO-abduktiot mielenhallintakokeisiin, minun tulee ensin näyttää että tämä teknologia ON OLEMASSA. Iso osa tulevasta on johdatusta mielenhallinnan aihepiiriin — mitä se on, ja miten se toimii.

II. Teknologia

Lyhyt läpikäynti

Toisen maailmansodan alkuvaiheessa George Estabrooks, Colgate Universitysta, kirjoitti sotaministeriöön ja kuvasi paljaaltaan sen miten hypnoosia voitaisi käyttää sodankäynnissä. [12] Armeijaa alkoi kiinnostaa; Estabrooks sai duunia. Todellinen tarina Estabrooksin sota-ajan yhteistyöstä CID:n, FBI:n [13] ja muiden virastojen kanssa tuskin koskaan tulee ilmi: sodan jälkeen hän poltti päiväkirjansa, jotka käsittelivät vuosia 1940-45. ja siitä eteenpäin vältteli puhumasta hänen käynnissä olevasta työstään valtiolla kenellekään, edes läheisimmille perheenjäsenilleen. [14]

Joskus hän vahvasti esitti yksityisesti, että hänen työhönsä liittyy hypno-ohjelmoitujen kuriirien ja hypnoottisesti aikaansaatujen sivupersoonien luominen, mutta se onnistuiko hän näillä alueilla pysyy edelleen kiistelyn aiheena. Yhtä kaikki, eksentrinen ja suurpiirteinen Estabrooks pysyy käänteentekevänä henkilönä salaisen käyttäytymistutkimuksen historiassa.

Tämä ei mitenkään poissulje sitä etteikö hänellä olisi voinut olla kollegoita. Toinen maailmansota oli ensimmäinen konflikti, jolloin ihmisen aivot muuttuivat taistelukentäksi, jossa hyökkääviä voimia johti tunnetut nimet psykologiasta ja farmakologiasta. Molemmilla puolilla sota sai aikaan riivatusti vaivannäköä luoda ”totuusseerumi” sotavankien kuulusteluun. Kenraali William ”Wild Bill” Donovan, OSS:n johtaja, antoi tehtävän tiimilleen — johon kuului mm. tri. Winifred Overhulser, tri. Edward Strecker, Harry J. Anslinger ja George White — muokata ihmisten havainnointikykyä ja käyttäytymistä kemiallisin keinoin; heidän ”lääkekaappiinsa” kuului skopolamiini, peyote, barbituraatit, meskaliini ja marijuana. (Tällä tutkimuksella oli hilpeä puolensa: Donovanin ”psyykkiset sotilaat” tekivät paljon laajoja ja kalliita kokeita ennen kuin päättivät, että paras tapa antaa tetrahydrokannabinolia, marijuanan vaikuttavaa ainetta, oli savukkeen muodossa. Kuka tahansa jazz-muusikko olisi voinut kertoa heille tämän [15].)

Samaan aikaan pahamaineiset NATSITOHTORIT Dachaussa tekivät kokeita meskaliinilla tapana eliminoida uhrin vastustushalut. Juutalaiset, slaavit, mustalaiset ja muut ”Untermenschen” leirissä saivat salavihkaa huumetta; myöhemmin meskaliini yhdistettiin hypnoosiin [16]. Näiden kokeiden tulokset tehtiin saataville Yhdysvaltoihin sodan jälkeen. (vrt. Operation PAPERCLIP, joka siirsi tuhansia saksalaisia ja japanilaisia tiedustelututkijoita suoraan USA:n tiedusteluyhteisöön. ”Saksalaisemme ovat PAREMPIA kuin heidän saksalaiset!” — DR. STRANGELOVE -kuva)

Vuonna 1947 laivasto suoritti ensimmäisen tunnetun sodanjälkeisen mielenhallintaohjelman, Project CHAPTERin, joka jatkoi huumekokeiluja. Vuosikymmeniä myöhemmin journalistit ja tutkijat edelleen eivät ole selvittäneet paljoakaan projektin informaatiosta — tai, todellakin, mistään muustakaan armeijan ekskursiosta tälle alalle. Me tiedämme, että armeija lopulta perusti THIRD CHANCE ja DERBY HAT -operaatiot; toiset projektinimet pysyvät mystisinä, vaikka näiden ohjelmien olemassaolo onkin kiistämätöntä.

Juuri muodostettu CIA hyppäsi tämän altaan syvään päätyyn vuonna 1950 Project BLUEBIRDilla, joka nimettiin uudelleen ARTICHOKEksi vuonna 1951. Tälle tutkimukselle piti keksiä peitetarina, ja CIA rahoitti propagandaa vakuuttamaan maailman että kommunistimaat ovat kehittäneet kavalia uusia menetelmiä muokata ihmismieltä; CIA:n omat touhut täten, jos ne paljastuisivat, selitettäisiin yrityksenä ”saada kiinni” neuvostoliittolaiset ja kiinalaiset. Pääasiallinen tämän ”alan” promoottori oli eräs Edward Hunter, CIA:n sopimustyöntekijä, joka operoi journalistin peitteen alla, ja joka myöhemmin oli nimekäs John Birch -järjestön jäsen. (Hunter oli OSS-veteraani Kiinan teoatterista — samaa kasvualustaa joka tuotti Richard Helmsin, Howard Huntin, Mitch WerBellin, Fred Chrismanin, Paul Helliwellin ja monet muut huomattavat nimet, jotka ottivat haltuun outon maan, jossa tiedustelu ja oikeistoekstremismi tulisivat kohtaamaan. [17]) Hunter tarjosi ”aivopesua” selitykseksi useille tunnustuksille, jotka amerikkalaiset sotavangit Korena sodan aikaan ja (yleisesti) YK:n takaisin palauttamat sotavangit olivat allekirjoittaneet. Nämä myönnöt väittivät, että Yhdysvallat käyttää bioaseita Korean konfliktissa, väite joka amerikkalaisille tuohon aikaan oli mahdoton hyväksyä. (Lee Harvey Oswald, joka toimii yksin, murhasi presidentti Kennedyn -kuva)

Monta vuotta myöhemmin tutkivat journalistit havaitsivat, että Japanin bioaseasiantuntijat (jotka olivat saaneet aikaan ennennäkemätöntä terroria toisen maailmansodan aikaan heidän valloittamilleen kiinalaisalueille) jotka oltiin otettu mukaan Amerikan kansallisen turvallisuuden aparaattiin — ja että tieto Japanin kammottavista bioasekokeiluista todennäköisesti OLI käytössä Koreassa, aivan kuten ”aivopestyt” sotilaat olivat sanoneet. [18] Näin me tiedämme, että koko aivopesun pelote 1950-luvulla oli pelkkä CIA:n kusetus, jota Amerikan kansalle syötettiin: CIA:n varajohtaja Richard Helms myönsi yhtä paljon kun vuonna 1963 hän sanoi Warrenin komissiolle, että neuvostoliiton mielenhallintatutkimus on vuosia amerikkalaisia jäljessä. [19]

Kun CIA:n mielenhallintaohjelma siirrettiin Office of Securitysta Technical Services Staffille (TSS) vuonna 1953, nimi muuttui jälleen — MKULTRAksi. [20] Monet pitävät tätä laajalle levinnyttä ”mustekalaprojektia” — jonka lonkerot ulottuivat moniin yliopistoihin ja tiedemiesarmeijan kaulan ympäri — kaikkein salamyhkäisimpänä operaationa CIA:n kamaluuksien katalogissa. MKULTRAn avulla virasto loi sateenvarjo-ohjelman joycelaisessa mittakaavassa, jonka tehtävä oli puristaa ulos kaikki mahdolliset keinot valloittaa se mitä George Orwell oli joskus kutsunut ”tilaksi korvien välissä” (Myöhemmin vuonna 1962 mielenhallintatutkimus siirrettiin Office of Research and Developmentiin; projektin kryptonyymit eivät ole tiedossa. [21])

Mitä siellä tutkittiin? Aivan kaikkea — hypnoosia, ehdollistamista, aistien pimentämistä, huumeita, uskonnollisia kultteja, mikroaaltoja, psykokirurgiaa, aivoimplantteja, ja jopa ESP:ta. Kun MKULTRA ”vuodettiin” kansalle suurten CIA-tutkimusten aikaan 1970-luvulla, julkinen huomio keskittyi eniten huumekokeiluihin ja ESP-tutkimukseen. [22] Mystisyyden verho edelleen peittää toista tutkimusalaa, alaa tuntuu eniten kiinnostaneen ORDia: psykoelektroniikka.

Tämä tutkimus voi osoittautua keskeiseksi ymmärtäessämme UFO-abduktioilmiötä.

Implantit

Ehkä kaikkein kiinnostavimmat todisteet liittyen abduktioilmiöön ovat aivoimplantit, joiden väitetään näkyvän monien abduktoitujen röntgen- ja MRI-kuvissa. [23] Todellakin, abduktoidut usein kuvaavat operaatioita, joissa neuloja työnnetään heidän aivoihinsa; sitäkin useammin he raportoivat tuntemattomista esineistä, jotka työnnetään heidän poskionteloidensa läpi. Monet abduktiospesialistit olettavat, että nämä kallonsisäisen inkursiot on pakko olla tähdistä saapuneiden tieteilijöiden käsialaa. Valitettavasti nämä tutkijat ovat epäonnistuneet tutustuttamaan itsensä tiettyihin maallisen teknologian edistysaskeleihin, joita harvoin puhutaan.

Abduktoitujen implantit vahvasti viittaavat teknologiseen jatkumoon, joka voidaan ajoittaa laitteeseen nimeltä ”stimoceiver”, jonka on keksinyt 50-60-luvun taitteessa neurotieteilijä nimeltä Jose ”Bob” Delgado. Stimoveiver on pienikokoinen syväelektrodi, joka voi vastaanottaa ja lähettää sähkösignaaleja FM-radiotaajuuksilla. Stimuloimalla oikein asemoitua stimoceiveria, ulkopuolinen operaattori voi saada yllättävän paljon kontrollia koehenkilön reaktioista.

Kaikkein tunnetuin esimerkki stimoceiverista toiminnassa on ollut Madridissa härkätaistelussa. Delgado ”piuhoitti” härän ennen astumistaan kehään, täysin suojattomana. Tappiin asti raivoissaan härkä hyökkäsi tohtoria kohti — sitten pysähtyi juuri ennen häneen koskemista. Härkätaistelijaksi muuttunut teknikko oli pysäyttänyt eläimen pelkästään painamalla mustan laatikon nappia, jota hän piteli kädessään. [24]

Delgadon PHYSICAL CONTROL OF THE MIND: TOWARD A PSYCHOCIVILISED SOCIETY [25] pysyy yksittäisenä, täyspitkänä, hyvinkirjoitettuna työnä aivoihin laitettavista implanteista ja aivojen sähköstimulaatiosta (ESB). Kirjan kuumottava nimi ja epävakuuttavat filosofiset oikeutukset massojen mielenhallinnalle saivat aikaan epäsuotuisan reaktion — mikä on voinut haitata muita tutkijoita julkaisemasta tästä aihepiiristä yleisölle.

Vaikka tätä seuranneet teokset ovat kauan aikaa sitten ohittaneet kirjassa kuvatut tekniikat, Delgadon saavutukset ovat käänteentekeviä. Hänen eläin- ja ihmiskokeensa selkeästi näyttävät, että kokeen pitäjä voi sähköisesti aikaansaada emootioita ja käyttäytymistä: tietyissä olosuhteissa, äärimmäisiä tunteenpuuskia — raivo, himo, väsymys jne. — ulkopuolisen operaattorin on mahdollista aikaansaada yhtä helposti kuin urkujen soittaja osaa tuottaa C#-sävelen.

Delgado kirjoittaa: ”Eri amygdalan ja hippokampuksen pisteiden radiostimulaatio neljällä potilaalla sai aikaan erilaisia vaikutuksia, mm. miellyttäviä tuntemuksia, rentoutumista, syvää, pohdiskelevaa keskittymistä, omituisia tunteita, superrentoutumista, värittynyttä näköä ja muita reaktioita.” [26] Mielikuvia herättävä fraasi ”värittynyttä näköä” selvästi viittaa etänä aikaansaatuun hallusinaatioon; me tulemme käymään yksityiskohtaisemmin läpi myöhemmin sitä miten ulkopuolinen operaattori voi ”kontrolloida” näitä hallusinaatioita.

Puhuessaan vuonna 1966 — ja pohtien tutkimusta, jota hän oli aiempina vuosina tehnyt — Delgado esitti, että hänen kokeensa ”tukivat mautonta johtopäätelmää siitä, että liikettä, emootiota ja käytöstä voidaan ohjata sähköisillä voimilla, ja että ihmisiä voidaan kontrolloida kuin robotteja painamalla nappeja.” [27] Hän jopa ennusti, että tulee päivä jolloin aivojen kontrollointi voidaan antaa operaattoreille, jotka eivät ole ihmisiä, kaksisuuntaisen radiokommunikaation avulla implantoitujen aivojen ja tietokoneen välillä. [28]

Eräästä koehenkilöstä Delgado kirjoittaa, että ”potilas ilmaisi toistuvaa pyörtymisen tunnetta, pelkoa ja kellumista. Nämä ’kelluvat’ tunteet saatiin toistuvasti aikaan eri päivinä stimuloimalla samaa kohta…” [29] Ufologit voivat tunnistaa samankaltaisuuden näiden tapahtumaketjujen ja abduktioraporttien välillä, jotka kertovat heidän kokemustensa alkuvaiheista. [30] Jälkeenpäin tehdyssä hypnoosissa siepattua voitaisiin käskeä unohtamaan hänen kelluvan tunteen syy.

Kiinnostavassa sarjassa kokeita Delgado kiinnitti stimoceiverin tärykalvoon, ja näin muunsi korvan eräänlaiseksi mikrofoniksi. Assistentti kuiskaili ”Miten menee?” tarpeeksi ”paikallaan” olevan kissan korvaan, ja Delgado kuuli sanat seuraavan huoneen kaiuttimista. Tämän teknologian sovellukset vakoilualalla tulisi olla varsin selvät. Victor Marchettin mukaan virasto kerran kokeili erittäin sofistikoituneella sovelluksella tästä yksinkertaisesta ideasta, jossa radioimplantteja kiinnitettiin kissan sisäkorvan simpukkaan, auttamaan tiettyjen keskustelujen selvittämistä, ilman ulkoisia turhia ääniä. [31] Sellaiset ”kehitykset” kärjistävät jo nyt valloillaan olevaa kahdennen kymmenennen vuosisadan paranoiaa: Puhelimiemme salakuuntelun ja postin läpikäynnin lisäksi jopa KISSA voi vakoilla meitä!

Kuitenkin tämän teknologian vaikutukset voivat mennä syvemmälle kuin mitä Marchetti vihjaa. Oletan, että jos riittävästi johdotettu koehenkilön sisäkorva voidaan muuttaa mikrofoniksi, silloin siitä voidaan tehdä myös kaiutin — sellainen joka selittäisi abduktoitujen kuulemat ”äänet”. [32] Todellakin, olen henkilökohtaisesti katsellut omituista, läpikuultavaaa implanttia abduktoidun korvakäytävässä. Minulla ei ole syytä liittää tähän laitteeseen avaruusolentoja — todennäköisempää on, että ”tunkeilijat” tässä tapauksessa olivat Delgadon teknologisen perinnön saajia. Todellakin, ei montaakaan vuotta Delgadon kissakokeiden jälkeen, Ralph Schwitzgebel kehitti idean ”mikorofonista korvassa” jonka avulla terapeutti — omituinen termi, omituisissa olosuhteissa — voi kommunikoida potilailleen. [33]

Toiset tutkijat ovat tehneet huomattavia kontribuutioita tähän alaan. Robert G. ”Bob” Heath, Tulanen Universitysta, joka on implantoinut jopa 125 elektrodia koehenkilöihinsä, saavutti pahaa mainetta yrittäessään ”parantaa” homoseksuaalisuutta ESB:lla. Hänen kokeissaan hän huomasi, että hän kykeni kontrolloimaan potilaan muistia (kyky joka ufologian kontekstissa voi selittää ”puuttuneen ajan” ilmiön); hän kykeni myös synnyttämään seksuaalisen kiihotuksen, pelon, mielihyvän ja hallusinaatioiden tunteita. [34]

Heath ja toinen tutkija, James Olds [35], ovat riippumattomasti osoittaneet, että aivojen hypotalamuksen alueella ja sen lähellä on, sähköisen stimulaation johdosta, kuvattu niinkutsuttuja ”palkitsevia” ja ”vältteleviä” vaikutuksia. Sekä ihmiset että eläimet, kun niille annetaan keino tuottaa itselleen sähköimpulssi aivojen mielihyväkeskukseen, stimuloi itseään kovasti, ja tällöin jää huomiotta sellaiset perusvaikuttimet kuin nälkä tai jano. [36] (Käyttäen hänen itse keksimiään kiinnitettyjä elektrodeja, John C. Lilly oli saanut aikaan samankaltaisia vaikutuksia 1950-luvun alkupuolella. [37]) Kuka tahansa joka on tutkinut abduktioilmiötä, tulee löytämään itsensä tutusta ympäristöstä, sillä abduktiokertomukset ovat täynnänsä tarinoita hämmentävistä ja epäasiallisista seksuaalisista reaktioista, jotka ovat syntyneet äärimmäisen kivuliaista ärsykkeistä — operanttia ehdollistamista sen äärimmäisessä muodossaan, ja kaikkein kuvottavinta, sillä tässä me näemme ehdollistamisen muodon jossa manipulaattori tekee itsensä näkymättömäksi. Todellakin, B.F. Skinnermainen aversiivinen terapia, etänä, oli Heathin ratkaisu homoseksuaalisuuden ”parantamiseksi”. [38]

Ralph Schwitzgebel ja hänen veljensä Robert ovat tuottaneet laajan valikoiman laitteita, joilla seurata henkilöitä pitkien matkojen päästä; heitä voidaan pitää ”sähköisten kotiarestilaitteiden” keksijöinä, jotka oikeusasteet ovat ottaneet käyttöönsä. [39] Schwitzgebelin laitteita voitiin käyttää seuraamaan kaikkia ”potilaan” fyysisiä ja neurologisia merkkejä neljännesmailin etäisyydeltä [40], ja näin poistettiin etäisyysrajoitteet, jotka olivat Delgadon ongelmana.

Ralph Schwitzgebelin alkuvaiheen työssä tämän teknologian soveltaminen ESB-hoitoon on rajoittunut kömpelöihin aivoimplantteihin, joissa oli häiritseviä sähköjohtoja. Mutta teknologia pian kutistettiin, ja ehdotettiin skeemaa jossa radiovastaanottimia asennettaisiin kohdekaupungin valotolppiin, mikä näin mahdollistaisi 24/7-valvontakapasiteetin. [41] Aivan kuten Heath, Schwitzgebel oli yhtä varuillaan homoseksuaalisuudesta ja hänellä oli kokemusta kallonsisäisistä laitteista joilla taistella seksuaalista poikkeavuutta vastaan. Mutta hän puhui myös huolestuttavasti näiden laitteiden käyttämisestä ”yhteiskunnallisesti ongelmallisiin henkilöihin”… mikä, tottakai, voi tarkoittaa ketä tahansa. [42]

Bryan Robinson, Yerkesin kädellisten laboratoriosta teki mielenkiintoisia kokeita apinoilla ESB:n käytöstä sosiaalisessa kontekstissa. Hän kykeni saamaan aikaan sen, että äidit eivät huomioineet lapsiaan, huolimatta vauvojen itkusta. Hän kykeni muuttamaan alistuvaisuuden ylivallaksi, ja päinvastoin. [43]

Ehkäpä kaikkein häiritsevin mielen alalle vaeltanut henkilö on Joseph A. Meyer, National Security Agencysta (NSA), Amerikan kansallisen turvallisuuden kompleksin kaikkein loistokkaimmasta ja salaisimmasta komponentista. Meyer on ehdottanut, että noin puolet pidätetyistä amerikkalaisista implantoitaisiin — ei välttämättä mistään rikoksesta tuomittuja; ”tilaajien” (hänen ilmaisunsa) määrä olisi kymmenissä miljoonissa. ”Tilaajia” tarkkailtaisiin jatkuvasti tietokoneilla minne he menisivätkään. Meyer, joka on huolellisesti miettinyt hänen massaimplantointisysteeminsä taloutta, esittää että veronmaksajan osuutta tulisi pienentää pakottamalla tilaajat ”vuokraamaan” implantti valtiolta. Implantit ovat halvempia ja tehokkaampia kuin poliisi, Meyer ehdottaa, sillä rikoksen polkujen houkuttelevuus on suuri köyhällä ”urbaanilla asukkaalla” — jonka tämä hörhötiedemies yllättävästi myöntää olevan olennaisesti tarpeetonta jälkiteollisessa yhteiskunnassa. ”Urbaani asukas” voi olla jälleen yksi Meyerin eufemismeista: hän käytti New Yorkin Harlemia mallina yhteiskunnalle selvittäessään mielenhallintajärjestelmänsä yksityiskohtia. [44]

Siepattujen implantit

Jos aiomme ottaa abduktoitujen kertomukset implanteista vakavasti, meidän tulee tarkastella mahdollisuutta sille, että implantin asettajat, oikealla tavalla nähtynä, EIVÄT näytä siltä mitä Strieberin kuvaamat ”harmaat”. Sen sijaan vierailijat saattavat muistuttaa tri. Meyeria ja hänenlaisiaan. Meillä on näin selitys sekä raporteille abduktoitujen aivoimplanteista että, kuten tulemme näkemään, naarmuista ja muista jäljistä, jotka näkyvät siepattujen kehoissa. Meillä olisi myös selitys raporteille henkilöistä, jotka kärsivät persoonan muutoksista oltuaan kontaktissa UFO-ilmiön kanssa.

Skeptikot saattavat esittää vasta-argumentin, että UFO-abduktioiden aikatekijä ei mahdollista tällaista mahdollisuutta. Jos estimaatit ”puuttuvasta ajasta” ovat oikeita, abduktiot harvoin kestävät kauempaa kuin yhdestä kolmeen tuntia. Tarvitsisiko aivokirurgi, joka toimii vähemmän optimaalisissa olosuhteissa (mahdolisesti liikkuvassa yksikössä), enemmän aikaa?

EI — ei jos me hyväksymme floridalaisen lääkärin Daniel Manin väitteet. Hän on ehdottanut todella kuumottavaa ratkaisua käsiin räjätäneeseen ”kadonneiden lasten ongelmaan” ehdottamalla ohjelmaa, jossa amerikkalaisnuoriin asetettaisiin pieni lähetin, jotta heidän liikkeitään voitaisiin tarkkailla jatkuvasti. Mies kehuskelee, että operaatio voitaisiin tehdä suoraan toimistolla — ja se kestäisi vähemmän kuin 20 minuuttia. [45]

Voidaan kuitenkin olettaa, että tällainen kestäisi hieman pidempään kentällä.

Ajoituskysymys

Aivoimplanttien historia, kuten avoimesta kirjallisuudesta käy ilmi, on varmasti häiritsevä. Kuitenkin tämä historiikki on lähes varmasti sensuroitu, ja päivämääriä on manipuloitu orwellilaiseen tyyliin. Kun puhutaan tutkimuksesta, jota kansallisen turvallisuuden moottorit rahoittavat, ei voida koskaan tietää päivämäärien todellista alkuperää yksittäiselle tieteelliselle keksinnölle. Kuitenkin, jos me kuuntelemme tarkkaavaisina niitä tieteentekijöitä, jotka ovat tämän alan pioneereja, me voimme kuulla kuiskauksia, hiljaisia mutta aivan ilmiselviä, jotka vihjailevat sitä että etäkäytetty ESB on ollut kauemmin olemassa kuin julkaistut tutkimukset antaisivat ymmärtää.

Omaelämänkertakirjassaan THE SCIENTIST John C. Lilly (joka tulisi myöhemmin niittämään kulttimainetta työstään delfiinien, huumeiden ja aistideprivaation alalla) kuvaa keskustelun, joka hänellä oli National Institute of Mental Healthin kanssa — vuonna 1953. Johtaja pyysi Lillyä briiffaamaan CIA:ta, FBI:tä ja NSA:ta sekä eri sotilastiedusteluorganisaatioita hänen työstään käyttäen elektrodeja aivojen mielihyvä- ja kipukeskusten suoraan stimulointiin. Lilly kieltäytyi, sanoen vastauksessaan:

Dr. Antoine Remond, käyttäen tekniikoitamme Pariisissa, on osoittanut, että tämä aivojen stimulaatiomenetelmä on sovellettavissa ihmisiin ilman neurokirurgiaa; hän tekee sitä hänen toimistossaan Pariisissa ilman neurokirurgista valvontaa. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa jolla on asianmukaiset laitteet voi suorittaa tämän toiselle henkilölle salaa, ilman ulkoisia merkkejä siitä, että elektrodeja olisi käytetty henkilöön. Minusta tuntuu, että jos tämä tekniikka annettaisiin salaisten palveluiden käsiin, heillä olisi täysi kontrolli ihmisistä ja he kykenisivät muuttamaan tämän uskomuksia erittäin nopeasti, mikä jättäisi vain vähän todisteita siitä mitä he ovat saaneet aikaan. [46]

Lillyn väittämä moraalisesta ylemmyydestä tässä on mielenkiintoinen. Huolimatta hänen salailun pelostaan, tarkkasilmäinen THE DENTISTin lukija havaitsee, että hän jatkoi työtä tämän maan kansallisen turvallisuuden elimien hyväksi. Hänen aistideprivaatiokokeensa jatkoivat ARTICHOKEn Maitland Baldwinin työtä, ja jopa hänen delfiinitutkimuksensa ovat — mahdollisesti huolimattomasti — osoittautunut hyödylliseksi merisodankäynnissä. [47] Tulisi huomata, että Lillyn työ apinoilla oli luokiteltu ”salaiseksi”, ja että NIHM oli yleisesti tiedossa ollut CIA:n rahoituselin. [48]

Mutta kaikkein tärkein aspekti Lillyn lausunnossa on sen päivämäärä. 1953? Miten kauaksi historiaan radio-ohjattu ESB ulottuu? Noniin, en ole vielä nähnyt Remondin työtä — jos se on edes saatavilla avoimessa kirjallisuudessa. Marksille annetuissa dokumenteissa varhaisimmat viittaukset etäkäytettyyn ESB:hen ovat vuoden 1959 rahoitusdokumentissa, joka liittyy MKULTRAn alaprojektiin 94. Yleiset alaprojektikuvaukset, jotka lähetettiin CIA:n budjettiosastolle, harvoin sisälsivät paljoakaan informaatiota, ja harvoin ne muuttuivat vuodesta toiseen, eikä meille jää käteen paljoakaan ideaa siitä milloin tämä alaprojekti alkoi.

Valitettavasti edes Freedom of Information Act ei kyennyt puseratamaan paljoakaan informaatiota sähköisistä mielenhallintatekniikoista, vaikka me tiedämme että paljon tutkimusta tehtiin tällä alalla. Meillä on, esimerkiksi, ainoastaan neljä sivua alaprojektista 94 — vertailun vuoksi, huomattava kasa dokumentteja julkaistiin huumeiden käytöstä mielenhallinnassa. (Aina kun joku kirjoittaja kertoo, että MKULTRA ei menestynyt, viittaus on huumeisiin.) Tästä asiasta minun pitää kritisoida John Marksia: hänen kirjansa ei koskaan mainitse, että arviolta 20-25 prosenttia alaprojekteista oli ”pimeitä” — eli että niistä on vähän tai ei yhtään informaatiota missään saatavilla, huolimatta asianajajista ja tietopyynnöistä. Mark on ilmeisesti sitä mieltä, että ainoa informaatio, joka on minkään arvoista, on se minkä hän on saanut. Me tiedämme kuitenkin, että psykoelektroniikan tutkimus oli varsin laajaa, lausunnot projektien tavoitteista ARTICHOKEn ja BLUEBIRDin päiviltä selvästi identifioivat tämän alueen korkealle prioriteetissa. Marksin anonyymi informantti, vitsikkäästi nimetty ”Deep Tranceksi” (”Syvä Transsi”), kertoi jopa aiemmalle haastattelijalle, että vuodesta 1963 eteenpäin CIA ja armeijan mielenhallintatoiminta vahvasti painottui elektroniikkaan. [49] Täten oletan — toivottavasti en kevyin perustein — että ”pimeät” MKULTRA-alaprojektit käsittelivät sellaisia asioita kuin aivoimplantteja, mikroaaltoja, ESB:tä ja niihin liittyviä teknologioita.

Huomautan tämän tutkimuksen ajoituksesta ja salailusta kolmen pointin alleviivaamiseksi:

  1. Me emme voi koskaan tietää varmuudella eri aivopesumenetelmien todellista syntypäivää — usein me saamme selville, että tekniikat, jotka tuntuvat mahdottoman futuristisilta, itse asiassa ovat syntyneet jo 1800-luvulla. ESB-tutkimuksen pioneerityötä teki vuonna 1898 J.R. (”Bob” Dodds) Ewald, fysiologian professori Straussbourgissa. [50]
  2. Avoin kirjallisuus lähes aina antaa vähätellyn version oikeasta tutkimuksesta.
  3. Avokätisesti rahoitetut salaiset tutkijat — joita ei rajoita vertaisarviointi tai tarve tiukalle kontrollille — voivat saavuttaa paljon nopeampaa edistystä kuin ”ulkopuoliset” tieteentekijät.

Potentiaalisten kriitikoiden tulisi pitää nämä pointit mielessä kun he yrittävät painaa UFO-abduktioiden ”mielenhallintateesiä” villasella lainaamalla abduktiokertomuksia, jotka edeltävät Delgadoa.


Viitteet

  1. Budd Hopkins, MISSING TIME (New York: Richard Marek Publishers, 1981) and INTRUDERS (New York: Random House, 1987).
  2. Whitley Strieber, COMMUNION (New York: Beech Tree Books, 1987).
  3. Cannon, ”Psychiatric Abuse of UFO Witness,” UFO magazine, vol. 3, no. 5 (December, 1988)
  4. Philip Klass, UFO ABDUCTIONS: A DANGEROUS GAME (Buffalo: Prometheus Books, 1988). Klass tekee teräviä havaintoja, jotka jäävät vaille voimaa hänen kieltäytyessään haastattelemasta siepattuja suoraan. Teoksessa ei ole alaviitteitä ja se nojaa vahvasti tri. Martin ”Bob” Ornen työhön — joka taas on anonyymi.
  5. Katso kirjallisuusviitteet.
  6. New York: Bantam Books, 1979.
  7. Kts. PROJECT MKULTRA, THE CIA’S PROGRAM OF RESEARCH IN BEHAVIOR MODIFICATION, Select Committee on Health and Scientific Research of the Committee on Human Resourcesin kuulemistilaisuus Yhdysvaltain senaatissa (Washington: Government Printing Office, 1977).
  8. Robert Eringer, ”Secret Agent Man,” ROLLING STONE, 1985.
  9. John Marksin haastattelu Victor Marchettin kanssa (Marks-tiedostot, saatavilla National Security Archivesissa, Washington, D.C.).
  10. John Marksin haastattelussa hypnoosiasiantuntija Milton Kline, salaisten tämän aihepiirin kokeiden veteraani, paljasti että hänen työnsä valtiolle jatkui. Sen jälkeen kun haastattelu oli pidetty vuonna 1977, vuosia sen jälkeen kun CIA oli väittänyt lopettaneensa mielenhallintatutkimuksen, meidän tulee päätellä tästä, että joko CIA valehtelee, tai toinen virasto jatkaa työtä. Toisessa Marksin haastattelussa entinen ilmavoimien CIA-kontakti L. Fletcher Prouty myönsi, että puolustusministeriö pyöritti tutkimuksia joko samanaikaisesti tai CIA:n tutkimuksiin liittyen. (Marks-tiedostot.)
  11. Estabrooks, HYPNOSIS (New York: E.P. Dutton & Co., Inc., 1957 [uusittu painos]), 13-14.
  12. Kopio tästä kirjeestä löytyy Marks-tiedostoista.
  13. Estabrooksilla oli eklektinen ystäväpiiri, mm. J. Edgar Hoover ja Alan Watts.
  14. Tytär Doreen Estabrooksin haastattelu, Marks-tiedostot, Washington, D.C.
  15. Martin A. Lee & Bruce Shlain, ACID DREAMS (New York: Grove Press, 1985) 3-4; Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 6-8
  16. Marks, ibid. 4-6.
  17. Edward Hunter, BRAINWASHING IN RED CHINA (New York: Vanguard Press, 1951.). Hunter keksi termin ”aivopesu” syyskuun 24. päivän 1950 Miami NEWSin artikkelissa.
  18. ”Japan’s Germ Warfare Experiments,” THE GLOBE AND MAIL (Toronto), May 19, 1982.
  19. Walter Bowart, OPERATION MIND CONTROL (New York: Dell, 1978), 191-2, joka lainaa Warrenin komission dokumentteja. Me emme voi reilusti johtaa tästä lausunnosta selväpäistä asennetta NYKYISISTÄ Neuvostoliiton kapasiteeteista; tällä alalla jopa vanha teknologia on riittävää kaameuksiin.
  20. Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 60-61. Kaskun mukaan MKULTRAn ”MK” tarkoittaa sanoja ”Mind Kontrol”. Marksin mukaan TSS liitti kryptonyymeja kaikkiin sen projekteihin näillä alkukirjaimilla. Huomaa kuitenkin, että MKULTRAa edelsi edelleen mystinen TSS:n ohjelma nimeltään QKHILLTOP.
  21. Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 224-229. Seitsemää MKULTRAn alaprojektia jatkettiin TSS:n valvonnassa nimellä MKSEARCH. Tämä projekti päättyi vuonna 1972. CIA:n puolustelijat usein esittävät, että ”aivopesututkimus” lakkasi joko vuonna 1962 tai 1972; nämä ovat viittauksia TSS:n projekteihin, ei ORD-työhön, joka pysyy riippumattomille tutkijoille TERRA INCOGNITAna. Marks sai selville, että ORD-tutkimusta oli niin monta sivua, että dokumenttien saanti FOIAn avulla olisi osoittautunut aivan liian kalliiksi.
  22. Parapsykologian tutkimuksen kuvaus, kts. Ronald M. McRaen MIND WARS (New York: St. Martin’s Press, 1984). Paras kirja saatavilla tästä aiheesta, joka muutenkin odottaa todellista auktoriteettitekstiä.
  23. Abduktiotutkija ja hypnoterapeutti Miranda Park, Lancasterista, Kaliforniasta, raportoi, että hän on nähnyt sellaisia anomalioita abduktoitujen MRI-kuvissa. Katso myös Whitley Strieber, TRANSFORMATION (New York: Beech Tree Books, 1988) 246-247. Tämän kirjoittamisen aikaan molemmat sekä Strieber että Hopkins raportoivat alkuvaiheen lupaavista tuloksista heidän pyrkiessään dokumentoimaan siepatuilta näitä ”ekstroja”.
  24. Tämän kokeen väitetään tapahtuneen vuonna 1964. Kuitenkin kirjassa WERE WE CONTROLLED? (New Hyde Park, NY: University Books, 1967), pseudonyymi ”Lincoln Lawrence” tekee mielenkiintoisen väitteen (sivulla 36), että demonstraatio tästä tapahtui jo joitain vuosia aiemmin.
  25. New York: Harper and Row, 1969. Delgadon työtä rahoitti paljolti Office of Naval Intelligence, joka oli yleinen CIA-rahoituksen kanava 1950- ja 1960-luvuilla. Gordon Thomasin JOURNEY INTO MADNESS (New York: Bantam, 1989) harhaanjohtavasti antaa ymmärtää, että CIA:n kiinnostus Delgadon työtä kohtaan alkoi vuonna 1972.
  26. J.M.R. ”Bob” Delgado. ”Intracerebral Radio Stimulation and Recording in Completely Free Patients,” PSYCHOTECHNOLOGY (Robert L. Schwitzgebel & Ralph K. Schwitzgebel, toim; New York: Holt, Rinehart and Winston, 1973): 195.
  27. David Krech, ”Controlling the Mind Controllers,” THINK 32 (July-August), 1966.
  28. Delgado, PHYSICAL CONTROL OF THE MIND
  29. Delgado, ”Intracerebral Radio Stimulation and Recording in Completely free patients,” 195.
  30. Huomaa, esimerkiksi, Charles Hicksonin kuvaus Pascagoulan tapauksesta. Charles Hickson & William Mendez, UFO CONTACT AT PASCOGOULA (Tuscon: Wendelle C. Stevens, 1983).
  31. John Ranleigh, THE AGENCY (New York: Simon and Shuster, 1986): 208. Marchetti kertoo tämän tarinan hauskan anekdootin muodossa: Pitkän ajan ja suuren vaivan jälkeen kissa oli riittävän treenattu ja valmisteltu — joutuakseen heti ensimmäisenä tehtävänään taksin yliajamaksi. Marchetti ei onnistu huomauttamaan, että mikään ei estänyt virastoa hankkimasta uutta kissaan. Tai käyttämästä ihmistä.
  32. Toki tämä ehdotus tuo esiin kysymyksen siitä kärsivätkö siepatut jonkinlaisesta skitsofreniasta, jonka oire ”äänet” ovat. Viittaan lukijan Hopkinsin, Strieberin, Thomas Bullardin ja muiden työn pariin, jotka ovat kuvanneet niitä vaikeuksia, joita ilmenee kun yrittää kytkeä kaikki abduktiot psykoositiloina.
  33. Alan W. Scheflin and Edward M. Opton, Jr., THE MIND MANIPULATORS (London: Paddington Press, 1978), 347.
  34. Thomas, JOURNAY INTO MADNESS, 276.
  35. James Olds, ”Hypothalamic Substrates of Reward,” PHYSIOLOGICAL REVIEWS, 1962, 42:554; ”Emotional Centers in the Brain,” SCIENCE JOURNAL, 1967, 3 (5).
  36. Vernon Mark & Frank Ervin, VIOLENCE AND THE BRAIN (New York: Harper and Row, 1970), kappale 12, lainattu raportissa INDIVIDUAL RIGHTS AND THE FEDERAL ROLE IN BEHAVIOR MODIFICATION, jonka on valmistellut Staff of the Subcommittee on Constitutional Rights of the Committee of the Judiciary, Yhdysvaltain senaatti (Washington: Government Printing Office, 1974).
  37. John Lilly, THE SCIENTIST (Berkeley, Ronin Publishing, 1988 [uusittu painos]), 90. Apinat, joiden annettiin stimuloida itseään jatkuvasti ESB:llä, tuottivat itselleen orgasmin kerran kolmessa minuutissa, kuusitoista tuntia päivän aikana. Tieteelliset kokoontumiset ympäri maailman näkivät videoita näistä kokeista, mikä varmasti oli näkemisen arvoinen elokuvanäytös.
  38. Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 336-337. Heath jopa tarkkaili potilaansa aivovasteita hänen koehenkilönsä ensimmäisen heteroseksuaalisen kohtaamisen aikana. Sellainen on edessämme siintävän uuden uljaan maailman luonne.
  39. Robert L. Schwitzgebel & Richard M. Bird, ”Sociotechnical Design Factors in Remote Instrumentation with Humans in Natural Environments,” BEHAVIOR RESEARCH METHODS AND INSTRUMENTATION, 1970, 2, 99-105.
  40. Thomas, JOURNEY INTO MADNESS, 277. Artikkelissa BEHAVIOR RESEARCH METHODS AND INSTRUMENTATION, johon ylempänä viitattiin, Schwitzgebel kuvaa yksityiskohtaisesti sitä miten radiosignaaleja voidaan syöttää puhelimeen modeemilla, ja näin niitä voidaan analysoida tietokoneella missä päin maailmaa tahansa.
  41. Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 347-349.
  42. Louis Tackwood & the Citizen’s Research and Investigation Committee, THE GLASS HOUSE TAPES (New York: Avon, 1973), 226.
  43. Perry London, BEHAVIOR CONTROL (New York: Harper and Row, 1969), 145
  44. Scheflin & Opton, THE MIND MANIPULATORS, 351-353; Tackwood, THE GLASS HOUSE TAPES, 228.
  45. ”Beepers in kids’ heads could stop abductors,” Las Vegas SUN, Oct. 27, 1987.
  46. Lilly, THE SCIENTIST, 91.
  47. Marks, THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE”, 151-154.
  48. Kiinnostavaa kyllä, Lilly on tullut ulos kaapista eräänlaisena proto-Strieberina; THE SCIENTIST kertoo hänen läheisestä kohtaamisestaan tuntemattomien (vaikka ei välttämättä Maan ulkopuolisten) voimien kanssa, joita hän nimittää ”kiinteän aineen olennoiksi”.
  49. Deep Trancen tarina, MKULTRA-”sisäpiiriläinen” joka kertoi arvokasta informaatiota, liittyy tähän jotenkin. En tiedä kuka Trance oli/on eikä Marks tiedä myöskään. Hän sai yhteyden Tranceen erään artikkelin kirjoittajan kautta, jonka artikkeli oli julkaistu juuri ennen kuin teoksen THE SEARCH FOR ”THE MANCHURIAN CANDIDATE” taustatoimitustyö alkoi. Hän osoitti kirjeensä informantille aloittamalla sen ”Parahin Lähde jonka anonymiteettiä kunnioitan”. Minä kunnioitan sitä myös — tästä johtuu haluttomuuteni nimetä aiemmin mainittua artikkelia, joka voi johtaa johtolankaan Trancen identiteettiin. Se seikka, että en ole seurannut tätä polkua ei estäisi muita tekemästä niin. (Ja jos Trance olisi CIA-disinformaation lähde tyyliin William Cooper, tämä olisi tasan tarkkaan sellaista käytöstä johon he luottaisivat.)
  50. London, BEHAVIOR CONTROL, 139.
Four pillars

Kuka kusettaa ketä? CIA:n disinfoprojektit, osa 2

  • Alunperin kirjoittanut Don Allen
  • Alkuperäinen päivämäärä 31. elokuuta 1993, 0:36

Hyvät ihmiset,

Seuraavassa on Bruce Maccabeen vastine jokin aika sitten postattiin AIR #1 raporttiin, jonka on tuottanut ’Associated Investigators Group’. Lisäksi on kaksi kirjettä, yksi Richard Hallilta, nykyiseltä Fund For UFO Research (FUFOR) puhemieheltä, ja toinen Bill Moorelta, jotka ovat myös vastineita AIR-raporttiin.

Bruce Maccabeen kirje sisälsi paljon versaalia. Nämä tekstit on alunperin esitetty suluissa [..] (mutta tässä jätetty pois, suom. huom.). Otin myös vapauden korjata pieniä kirjoitusvirheitä, jotka alkuperäisessä esiintyivät. Ei mitään suurta, ja ei vaikuta sisältöön.


                                 elokuun 9. 1993

Parahin ufologi,

Olet jokin aika sitten saanut kappaleen Associated Investigator’s Reportista (AIR) #1, jonka on ”julkaissut” Associated Investigators Group (AIG). Tämä raportti lähetettiin yli 100 ihmiselle, joiden tunnetaan olevan kiinnostuneita UFO-tutkimuksesta, vaikkakaan sitä ei lähetetty minulle tai muillekaan ”hyökätyille” joista tutkielmassa puhutaan. Vastaanottajat lähettivät kappaleita muille. Jos lähetit kappaleita ystäville, lähettäisitkö myös heille kopion tästä vastineesta.

Iso osa AIR-raporttia käsitteli minun ”salaista” kytköstäni CIA:han. Toiset osiot tutkielmasta tuntuvat tekevän yleisesti halventavia kommentteja minusta ja muista tunnetuista UFO-tutkijoista.

AIR #1 herättää esiin kysymyksen onko minun suhteeni CIA:han vaikuttanut UFO-tutkimuksiin tai Fund for UFO Researchin toimintaan. Voin vakuuttaa teille että ei ole, sillä sitä paremmin kuvataan tässä. En tunne tarvetta ’puolustella’ CIA-yhteyttäni, sikäli kun se ei perustu UFO-tutkimukseen, vaan ennemminkin ammatilliseen toimintaan liittyen työhöni laivastossa, joka on täysin erillään UFO-tutkimuksesta. Olen kirjoittanut tämän tutkielman selventämään suhdettani CIA:han sekä lisäksi muista syistä, jotka mahdollisesti ovat tärkeämpiä ufologeille, jotka saattavat olla muiden AIG-raporttien vastaanottajia.

AIR #1:ssä on tehty väite (katso viimeinen sivu) siitä, että tutkielmassa ei ole virheitä ja tätä seuraa ”lupaus” vai (onko se uhkaus?) siitä, että perästä kuuluu lisää ”hyvää” tutkimusta. Toisin sanoen AIR #1:n kirjoittaja väittää oman, sekä AIG:n, tarkkuuden olevan jumalallinen. Tämän sorttinen tarkkuus olisi, todellakin, lohduttavaa jos se olisi totta, erityisesti AIR:n lupausten valossa törmänneistä lautasista, mielenhallinnasta, CIA-projekteista, jne.

Olen kuitenkin havainnut useita virheitä tutkielmassa. Siksi koen asiakseni informoida UFO-yhteisöä siitä, että tämä tutkielma ei ole niin tarkka kuin voisi toivoa. Virheiden lisäksi on ylenpalttisesti väärää logiikkaa ja paisuttelua. Siksi minun tulee varoittaa lukijoita tästä ja tulevien tutkielmien sokeasta hyväksynnästä siitä mitä AIR-raportit sanovat. Pahoin pelkään että jos tämä tutkielma on yhtään esimerkkinä, silloin meidän tulee olla valmis paljoon meluun tyhjästä (engl. Hot AIR, tämän tutkielman nimi, suom. huom.).

Vielä yksi juttu. Tämän tutkielman ”haamukirjoittaja” on eräs Walter Todd Zechel, joka oli tärkeä hahmo UFO-tutkimuksessa noin 15 vuotta sitten. Hänen lähestymistapansa UFO-aiheeseen liittyi aina mihin tahansa, mikä edistäisi hänen agendaansa, jopa toisten ihmisten kustannuksella. Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat kärsineet taloudellista vahinkoa WTZ:n vastuuttomuuden seurauksena.

                         Bruce Maccabee


                          Hot A.I.R

                            taikka

                        Zechelin Merkki

                         kirjoittanut

                        Bruce Maccabee
                         (ei anonyymi)

(Erikoisviesti: Minulla on monia tapaustutkimuksia ja analyyseja joilla pitää itseni kiireisenä. En tarvitse tätä paskaa, mikä pakottaa minut käyttämään kallista aikaani arvottomien syytteiden vastaamiseen.)

”Kuten saatatte hyvin tietää, paljon on ihmisiä joilla on piru merrassa tai lempitapauksia tai teorioita joita levitellä ympäriinsä. Jotkut ihmiset eivät mitään muuta haluaisikaan kuin vetää mukanaan heidän liejuunsa. Vimmatusti toivon, että jatkatte toimintaanne samalla valistuneisuudella ja häikäisevällä logiikalla ja objektiivisuudella, jota teissä ihailen. Jatkakaa todisteiden vaatimista, ja vaatikaa niin paljon niiltä kuin vaatisitte minulta.”

(Walter Todd Zechelin kirjeestä Bruce Maccabeelle, kesäkuun 21. 1986)

UFO-yhteisöä on jokin aika sitten ”vavisuttanut” julkaisematon mutta laajalle levinnyt tutkielma Associated Investigators Report #1 (lyhennetään AIR), joka paljastaa, ”ensimmäistä kertaa missään”, minun salaisen suhteeni CIA:han. Se myös esittää syytteitä epäpätevyydestä ja/tai suorasta petoksesta useita UFO-tutkijoita kohtaan. Tämän raportin lukemisen jälkeen älykäs lukija, uskoisin, on varsin hämmentynyt. Miksi se tehtiin? Ketä teki? Olinko minä oikeasti CIA:n myyrä UFO-yhteisössä? Mikä onkaan Associated Investigators Group? Kuka kirjoitti raportin? Oliko se niin tarkka kuin väitetään? Onko tällä tutkielmalla ”salainen agenda”? Vai onko tämä raportti vain paljon melua tyhjästä?

Associated Investigators Groupin jäseniä ei nimetä, vaikka 14 pseudonyymiä annetaan tutkielman lopussa. Tutkielman kirjoittajan nimeä ei myöskään mainita. Päätekstiä seuraavassa ”liitteessä” on seuraava lausunto: ”Suurimmaksi osaksi tämä raportti perustuu haastatteluihin tai keskusteluihin raportissa mainittujen henkilöiden kanssa, ja ne on esitetty niin tarkasti ja totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Jos virheitä esiintyy, mikä on epätodennäköistä, ne ovat todennäköisesti seurausta henkilöiden itsensä väärintulkinnasta.” Selvästikin kirjoittaja liittää itseensä ja AIG:hen jumalankaltaisen tarkkuuden. Tämä olisi lohduttavaa jos se olisi otta. Kirjoittaja sitten ohjeistaa lukijoita että ”ette haaskaisi aikaanne tai energiaanne yrittämällä haitata tutkimuksiamme yrittämällä arvata identiteettejämme…”

CAVEAT EMPTOR! Vaikka hyväuskoiset lukijamme todennäköisesti lankeavatkin tähän paskaan, tarkkasilmäinen lukija epäilee mitä tahansa tutkivaa tekstiä, joka väittää olevansa täydellinen! (Tarkkasilmäinen lukija myös huomaa kirjoitusvirheen välittömästi: ”pellican” ei ole kirjoitettu oikein. suom. huom. tuo typo on korjattu suomennetussa tekstissä.) Lukijan tulisi varoa myös mitä tahansa kirjoitusta ihmisiltä joilla (a) ei ole tarpeeksi sisäelimien kestävyyttä (lue: sisua) esittää väitteitä toisista ihmisistä omalla nimellään ja (b) on pokkaa ohjeistaa lukijoita olla ottamatta yhteyttä heihin. Mietityttää että mitä näillä ”piilotutkijoilla” on salattavaa. Voitaisiinko heistä kirjoittaa samanlainen tutkielma?

Lopuksi, on olemassa lupaus tulevasta ”hyvästä” tutkimuksesta (ja joka on syy tälle kirjoitukselle). Vaikka minulla ei ole tarvetta puolustaa CIA-yhteyksiäni, koska kyse on jatkuvasta ammattitoiminnasta työhöni liittyen laivaston fyysikkona, katson asiakseni kiinnittää ufologien huomion todisteisiin huonosta tutkimuksesta, päättelyn ja vihjailun käyttämisestä, faktavirheistä ja pelkästä loanheitosta tässä tutkielmassa niin, että lukijat kykenevät paremmin ymmärtämään tai määrittämään minkään tulevan AIRin raportin tarkkuuden tason. Toisaalta, lupaus tulevista tutkijaraporteista voi myös olla paljon melua tyhjästä.

Tiivistelmä minua vastaan esitetyistä syytteistä ja vastaukseni

Tarkkasilmäinen lukija tulee, tottakai, välittömästi tajuamaan sen, että jos yhteyteni CIA:han olisivat olleet täysin salaiset, tutkielmaa ei olisi kirjoitettu, koska kukaan ei olisi tiennyt niistä.

Kirjoittaja olennaisesti esittää legitiimin kysymyksen (jonka toiset ovat jo minulta kysyneet), lähinnä, mikä on minun CIA-yhteyksieni luonne ja onko se vaikuttanut UFO-tutkimukseeni tai toimiini kentällä. Valitettavasti, kuitenkin, kirjoittaja esittää, vihjailmealla ja väärällä logiikalla, että yhteyteni CIA:han ovat omalta osaltani olleet huonoa päätöksentekokykyä, parhaimmillaankin, ja että pahimmillaan se olisi negatiivisesti vaikuttanut UFO-alaan kahdella tavalla, joita alla käsitellään erikseen. Seuraavissa kappaleissa vastaan legitiimeihin kysymyksiin. Identifioin myös väärän logiikan ja vihjailut sekä vastaan niihin tavalla, jonka rationaaliset ihmiset ymmärtävät.

SYYTÖS # 1: Kirjoittaja hyökkää päälle siitä, että tukeni UFO-tapauksille, jotka, ainakin kirjoittajan mielestä, ovat ”ilmiselvästi” huonoja tapauksia tai petoksia (Uusi Seelanti, Kirtlandin laskeutuminen, Gulf Breeze, Guardian), ovat saaneet muut tutkijat haaskaamaan aikaa ja rahaa omissa tutkimuksissaan. (Miten kauheaa!) Mutta vielä keskeisempää tämän tutkielman aiheelle, CIA-yhteyteni, on kirjoittajan syytös siitä, että tukeni näille tapauksille on ollut ”CIA:n inspiroimaa”. Kirjoittajan mukaan, ”Tämä varmastikin palvelisi CIA:n intressejä pitää vakava UFO-tutkimus pois kansan piiristä.” Lisäksi kirjoittajan mukaan tukeni näille tapauksille on todistusaineistoa minun huonosta arviointikyvystäni, eikä kenenkään niin huonolla arviointikyvyllä tulisi olla johtaja UFO-alalla (loppujen lopuksi… minähän saattaisin johtaa ihmisiä harhaan!). Ehkäpä kirjoittaja ei pidä keskimääräisen ufologin kykyä erottaa faktaa fiktiosta UFO-tutkimuksessa juurikaan minään.

VASTAUS: Kirjoittaja vihjaa, ilman minkäänlaisia todisteita, että yleinen CIA:n UFO-politiikka, ”CIA:n intressit”, on pimittää estää vakavaa UFO-tutkimusta. Tämä päätelmä on vastoin minun kuvaani siitä, minkä olen saanut viimeisen yhdeksän vuoden aikana, mikä on että, ainakin sen CIA:n osan kanssa johon olen ollut yhteydessä, sillä ei ole minkäänlaista politiikkaa tai ”intressiä” koskien UFO-tutkimusta, vaikka useat työntekijät ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ja useat työntekijät ovat ottaneet osaa useisiin UFO-luentoihin (termi ’briiffaus’ on liian muodollinen) joita siellä olen pitänyt. Kirjoittaja väittää, että tukeni näille tapauksille on ollut ”CIA:n inspiroimaa”. VÄÄRIN! Fakta on, että CIA-tuttavuuteni eivät koskaan ole sanoneet, että minun tulisi tukea yhtään mitään tiettyä havaintoa. Itse asiassa, heidän esittämänsä kommentit tuntuvat olevan skeptisiä tai pelkästään negatiivisia koskien havaintoja ja UFO-ilmiön todellisuutta yleensä. Tukeni näille tapauksille ei liity mitenkään CIA:han ja liittyy täysin omiin tutkimuksiini. Tarkkanäköinen lukija tajuaa, että näistä tapauksista esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, ja ne ovat juuri niitä… mielipiteitä, joita ei tue mikään todistusaineisto AIR:n raportissa. Jos kirjoittaja tai kukaan AIG-ryhmästä on tarpeeksi älykäs esittämään hyviä argumentteja näistä tapauksista, silloin he voivat lähettää argumenttinsa minulle suoraan tai jopa esittää ne julkisesti jos niin haluavat.

Kirjoittaja syyttää minua huonosta arviointikyvystä näiden tapausten tukemisessa. On vaikeaa puolustaa itseään sellaista ”huonon arviointikyvyn” syytöstä vastaan. Se on kuin syytettäisi ”huonosta mausta”. Ihmisillä on eriäviä mielipiteitä samoista aiheista. Kuka on oikeassa? Kyse on enemmän konsensuksesta kuin faktasta, joka voidaan osoittaa todeksi. Tulen seisomaan menneiden UFO-tutkimusteni ja -julkaisujeni takana. Olen hylännyt monia väitettyjä UFO-havaintoja, mutta niitä tiettyjä, joista AIRin raportin kirjoittaja ei tykännyt, minä en hylännyt omista syistäni joita pidin tuolloin erittäin hyvinä, ja pidän edelleen. Jos muut haluavat olla eri mieltä julkisesti johtopäätöksieni kanssa, heidän tulisi ainakin olla valmiita esittämään argumenttinsa omalla nimellään eikä anonyymisti.

Toisaalta nämä huonon maun väitteet voidaan kääntää ympäri. Epäilen, että AIG:n jäsenet, jos he koskaan paljastavat itseään, tulevat saamaan syytteet huonosta arviointikyvystä siitä, että he ovat kierrättäneet tätä tutkielmaa laajalti huolimatta useista virheistä, ad hominen -hyökkäyksistä ja vihjailevista ja epäloogisista argumenteista (kts. alla). He saavat myös syytteen ”huonosta käytöksestä” siitä ettei heillä ole ollut pokkaa lähettää minulle kappaletta ensin, vaikka minä olen heidän hyökkäystensä pääkohde! Sain ensin kuulla tutkielman olemassaolosta myöhään heinäkuun 24. päivän iltana kun Jim Moseley soitti minulle ja kysyi kysymyksiä sen esittämistä väitteistä. Seuraavan viikon ajan olin kuullut eri ihmisiltä, jotka olivat saaneet omat kappaleensa. Sain kuulla, että se oli löytänyt tiensä Englantiin heinäkuun 24. viikolla. Mutta, kummallista kyllä, ketään niistä kenelle puhuin, kukaan ei ollut saanut kopiota suoraan AIG:lta. Viimein sain oman kappaleeni 6 päivää sen jälkeen kun tämän ”lastin” oli dumpannut mitään epäilemättömän maailman niskoille henkilö, joka oli saanut kappaleensa AIG:lta kirjekuoressa, jossa ei ollut palautusosoitetta.

Miksi tämä raportti kiersi laajalti ennen kuin sain omani? Oletan, että sitä kierrätti tämän fiaskon ajajat, jotta he voisivat levittää valheitaan ja vihjailujaan niin laajalle kuin mahdollista ennen kuin minä (ja muut tässä mainitut) voisin vastata. Lisäksi jättämällä palautusosoitteen tai kontaktihenkilön nimen pois ei ole ”virallista” henkilöä jolle voin lähettää vastaukseni. Täten minun tulee vastata yhteisölle yleisesti.

SYYTÖS #2: Kirjoittaja väittää, että toinen CIA-yhteyksieni aikaansaama negatiivinen vaikutus on ollut sen vaikutus Fund for UFO Researchin toimintaan. Erityisesti kirjoittaja vihjaa, että CIA-yhteyteni vaikutti rahaston päätökseen hylätä Walter Todd Zechelin (WTZ) anomus haastaa CIA oikeuteen toisen kerran. Kirjoittaja lisäksi syyttää minua siitä, että CIA-yhteys on saanut aikaan myös sen, että rahasto tukee MJ-12 -tutkimusta huolimatta siitä että se ”tietää” että MJ-12 -paperit ovat feikkejä.

VASTAUS: VÄÄRIN ja VIELÄ KERRAN VÄÄRIN! Eräs seikka, jota kirjoittaja ei maininnut (”älä vaivaa niillä faktoilla, tämä on se mitä haluan sanoa”), oli että en ”pyöritä” rahastoa kuin autokratiaa. Minulla oli yksi ääni viiden ihmisen johtoryhmässä ja jokainen toimi vaati ainakin kolmen ihmisen viidestä äänenenemmistön. Ehdotuksiani ammuttiin alas useita kertoja.

Jotta voisi tukea kirjoittajan argumenttia siitä, että CIA-yhteyteni vaikutti rahaston päätökseen hylätä MJ-12 -ehdotus, kirjoittaja on sortunut epätäydelliseen raportointiin ja faktojen vääristelyyn. Esitän versioni tämän tapauksen tarinasta alla. Ennen aloittamista, kuitenkin, haluaisin huomauttaa, että AIG:n käyttämästi informaatiosta suurin osa on peräisin WTZ:lta. Tiedän tämän, koska minä annoin suurimman osan raportissa käytetystä informaatiosta hänelle yksin. Raportti sisältää myös sellaista informaatiota, jonka hän, yksin, on minulle kertonut (ja mitä minä en ole kertonut muille… pidin hänen luottamuksensa, mutta selvästikään hän ei tehnyt vastapalvelusta!). Itse asiassa koko tutkielmalla on Zechelin Merkki. Tämä on saanut minut spekuloimaan sillä, että WTZ:n aikomus on käyttää tätä tutkielmaa saamaan minut ulos rahaston johtoryhmästä. Kun minä en olisi rahaston johtoryhmässä, hän voisi jälleen kerran ehdottaa CIA:n haastamista oikeuteen ilman, että tarvitsee huolehtia oletetusta väliintulosta tai CIA-viranomaisten hälyttämisestä (jota en tehnyt aiemmallakaan kerralla enkä olisi milloinkaan!). Jos tämä pitää paikkansa, silloin WTZ saattaa olla yllättynyt saadessaan kuulla, että minä olin, itse asiassa, astunut alas Richard Hallin edestä maaliskuun lopulla 1993, kuukausia ennen kuin oli mitään viitteitä AIG:n paperista. Olen nyt, 13 vuotta jatkuneen rahaston ”velvollisuuden” hoitamisen jälkeen, emeritus-puheenjohtaja kaikkine tämän tittelin mukanaan tuomine etuineen (ei mitään!). (”Kultainen sateenvarjoni” jättää paljon toivomisen varaa.)

Mennään nyt asian ytimeen, WTZ:n ehdotuksen hylkäämiseen haastaa CIA oikeuteen ja tämän jälkeiseen rahojen myöntämiseen Stan Friedmanin MJ-12 -tutkimukselle. AIR:n raportin sivulla 8, viimeisessä kappaleessa, sanotaan seuraavasti (olen numeroinut kohdat myöhempää referenssiä varten):

(1) ”Tulee huomauttaa, että rahasto hylkäsi Todd Zechelin yksityiskohtaisen ehdotuksen haastaa CIA uudelleen oikeuteen FOIAn alaisuudessa muutama vuosi sitten. Zechel oli luonnostellut suunnitelman iskeä kiinni 15 tuhanteen dokumenttiin, joista Maccabeen ystävä Kit Green oli puhunut, ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn. Rahasto nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi.”

(2) ”Valitettavasti meidän on pakko tarkastella tri. Maccabeen motiiveja uudestaan. Meidän on kysyttävä olivatko hänen CIA-kontaktinsa olleet mitään mieltä tästä (tai mistään) päätöksistä koskien ehdotuksia. Tämä mielipide ei välttämättä ole niin itsestäänselvä kuin luulisi. Mieti skenaariota, jossa Maccabeen CIA-kontaktit ilmaisevat hienovaraisesti Maccabeelle, että on saattanut olla MJ-12, tämä on voinut riittää vaikuttamaan hänen päätökseensä antaa niin suuri stipendi. Toisaalta kuka tietää mitä CIA on mieltä Maccabeen Zechelin vaatimattoman ehdotuksen hylkäyksestä.”

Haluaisin vastata viimeiseen kysymykseen välittömästi: CIA:lla ei ollut yhtään mitään sanottavaa WTZ:n ehdotuksen hylkäämiseen, eikä sillä ollut mitään sanottavaa Fund For UFO Researchin päätöksiin. Piste! Tottakai kirjoittaja, ja WTZ, olisivat voineet saada tämän tietoonsa (uskoivat he sen tai eivät) pelkästään kysymällä. Mutta heidän lähestymistapansa on yhdenmukaisempi paranoidien harhaluuloisten kanssa, joilla on hauskaa spekuloida siitä miten he ”ovat pimeiden voimien jatkuvan hyökkäyksen kohteena” (tässä tapauksessa CIA:n) eivätkä he halua kysyä suoria kysymyksiä tai saada suoria vastauksia, koska he eivät usko vastauksiin. Lisäksi, kuten huomautin ylempänä, vaikka olisin yrittänyt sujauttaa ”CIA:n perspektiivin” rahaston sisäisiin päätöksiin (jota en koskaan tehnyt), toiset jäsenet olisivat yhtä hyvin voineet olla sitä mieltä heidän omasta perspektiivistään. Ja mitä tuli lopulliseen ”näytökseen”, minulla oli vain yksi ääni. Mutta, jälleen kerran, tämä logiikka on irrelevanttia kirjoittajalle, jonka asenne on ”älä vaivaa niillä faktoilla; pidän omista johtopäätöksistäni enemmän”.

Viitaten kohtaan (1), miksi rahasto hylkäsi WTZ:n ehdotuksen? Erittäin lyhyt vastaus on, että tuolloin oli väärä hetki ja väärä henkilö. Tarkemmin, siihen oli neljä syytä. Kolme niistä on WTZ:n omia syitä, ja yksi oli ”huono ajoitus”. Näiden ymmärtämiseksi lukijan pitää tietää hieman historiaa, joka ei yleisesti ole kaikille saatavilla (katso Greenwoodin ja Fawcettin CLEAR INTENT lukeaksesi lisää CIA:n oikeudenkäynnistä).

Alkuperäinen 1977-1978 CIA:n oikeudenkäynti käytiin Freedom of Information and Privacy Actin takaamien oikeuksien alaisuudessa (FOIPA…joka joskus myös lyhennetään FOI). Oikeusjuttu laitettiin menemään UFO-ryhmän puolesta, joka on nyt lakkautettu, nimeltään Ground Saucer Watch (GSW). Oikeusjutun menestys johtui suurelta osin WTZ:n omasta vaivannäöstä yhdessä newyorkilaisen asianajajan Peter Gerstenin ja huomattavan Brad Sparksin avustuksen avulla. Oikeusjuttu sai (suurimmalle osalle maailmaa) yllättävän päätöksen: joulukuussa 1978 CIA julkisti satoja sivuja UFOihin liittyvää materiaalia yli 30 vuoden ajalta sen jälkeen kun se oli väittänyt kuukausia, että se oli mukana vain lyhyen aikaa vuoden 1952 lopulla ja 1953 alussa (aikana joka johti Robertsonin paneelin fiaskoon ja sen jälkeiseen raporttiin, jossa ehdotettiin ”debunkkausta” ratkaisuksi UFO-ongelmaan). Se fakta, että CIA:lla on paljon sivuja materiaalia ei ollut yllättävää WTZ:lle eikä muille mukanaolijoille, kuitenkaan, johtuen siitä että ”CIA:n lakiosasto oli johdatellut heidät uskomaan, että dokumenttien määrä olisi kymmenen tuhannen luokkaa”. (Lainaus otettu For Your Eyes Onlyn käsikirjoituksesta, tutkielmasta jonka WTZ on kirjoittanut tammikuussa 1987). Vuosia aiemmin tammikuun 1979 Citizens Against UFO Secrecyn jäsenkirjeessä ”Just CAUS” WTZ kirjoitti, että syyskuussa 1978 ”amerikkalainen asianajaja William Briggs johdatteli CAUSin edustajat uskomaan, että CIA olisi löytänyt yli 5000 dokumenttia”. Ilmeisesti jotenkin vuosien varrella tämä luku oli tuplaantunut. Lisäksi WTZ:n mukaan hänen ehdotuksessaan rahastolle ”minun luotettava CIA-lähteeni” oli huomauttanut, että suurin osa CIA:n ”komponenteista”, joita käytiin läpi, olivat vääriä. Näin oletettavasti olisi voinut olla julkistamattomia dokumentteja viraston toisissa komponenteissa.

Vaivaisen 900 sivun julkistaminen suututti WTZ:a ja muita, ja he alkoivat suunnitella keväällä 1979 toista oikeudenkäyntiä. Tämä suunnittelu oli käynnissä kun tapasin CIA:n työntekijän, joka ehdotti että sivuja voisi olla useita lisää. Vaikka tämä tapaus onkin suuressa roolissa AIR:n tapahtumien rekonstruktiossa, se ei ollut missään roolissa rahaston päätöstä tehdessä. Minun CIA-kontaktistani puhutaan alempana. Kuitenkin eri syistä ei ollut toista CIA-oikeudenkäyntiä, ja WTZ jättäytyi pois UFO-tutkimuksesta, jättäen jälkeensä kasan maksamattomia laskuja ja ”muutaman vihaisen ihmisen jälkeeni” (lainaus hänen esityksestään).

Siirrytään eteenpäin, joulukuuhun 1986 (ei aivan ”muutama vuosi sitten”, niinkuin AIRin tutkielma sanoo). Rahasto sai ehdotuksen WTZ:lta haastaa CIA uudelleen oikeuteen oletetuista tuhansista dokumenteista, joita ei oltu julkistettu. Rahaston johtoryhmä kävi läpi hänen ehdotuksensa ja teki päätöksensä seuraavin perustein:

(a) WTZ ei esittänyt vankkaa tapausta siitä, että sivut tultaisiin julkaisemaan uuden FOI-oikeudenkäynnin perusteella. Ensin hänen ”todisteensa” siitä, että dokumentteja oli enemmänkin, oli suurelta osin spekulaatiota perustuen kuulopuheisiin tai informaatioon luotettavista lähteistä, joista hän ei sanoisi mitään. Toisin sanoen hän ei tarjonnut mitään todisteita siitä, että tuhansia sivuja olisi julkaistavaksi. (Itse asiassa, yksi oikeudenkäynnin tavoitteista oli selvittää olisiko dokumentteja lisää.) Toiseksi, aiempi oikeudenkäynti oli osoittautunut menestyksekkääksi ainoastaan saamaan käsiin dokumentteja, joiden turvaluokitus oli Salainen tai sen alle. Sekä CIA:n että myöhemmin NSA:n (National Security Agency) oikeudenkäynnit osoittivat, että valtio voisi vedota ”kansalliseen turvallisuuteen” ja vetää dokumentteja pois. Ei ollut syytä uskoa, että samoja selityksiä ei käytettäisi uudelleen suojelemaan ”tosi herkullisia juttuja” joita hän kaipasi. Toisin sanoen, he saattaisivat löytää lisää, jopa paljon lisää, dokuemtteja ja yksinkertaisesti kieltäytyä julkaisemasta niitä yhtään tai osittain kansallisen turvallisuuden syistä. Täten johtoryhmä ei nähnyt paljoakaan toivoa siinä, että uusi oikeudenkäynti tuottaisi satoja tai tuhansia tai yhtään uutta dokumenttia, kuin mitä meillä oli jo.

(b) Jos joku muu olisi lähettänyt tämän ehdotuksen, me olisimme saattaneet olla sitä kohtaan myötämielisempiä. Vaikka ehdotukset rahastolle arvioidaan ennemminkin tutkijoiden kyvykkyyden suhteen kuin henkilökohtaisen historian, tässä tapauksessa me emme voineet sivuuttaa WTZ:n aiempia tekoja. Vaikka hän oli vakiinnuttanut asemansa hyvänä, sitkeänä UFO-törmäysten ja -salailun tutkijana, hänen meteoriitinkaltainen nousunsa (1976-77) ja laskunsa (loppuvuosi 1979) oli meille kaikille tiedossa. Kuten hän ehdotuksessaan myönsi, hänen maaninen kiintymyksensä paljastaa salailu häiritsi hänen hyvää kykyään olla tekemisissä muiden tutkijoiden kanssa. Kun hän lähti alalta, jotkut voisivat sanoa ”ulosrummutettuna”, hän oli velkaa puhelintutkimuksista, joita hän oli suorittanut muiden ihmisten kustannuksella. Hän oli, käyttääkseni hänen sanamuotoaan ehdotuksessa, ”jättänyt muutaman vihaisen ihmisen jälkeeni” kun hän katosi skenestä loppuvuodesta 1979, kun hän oli ”palanut loppuun”. Johtoryhmän mielestä muut tutkijat tuomitsisivat rahaston jos se tukisi WTZ:n mitään toimia.

(c) WTZ ampui itseään jalkaan esittämällä, että isoja rahoja — puhutaan ISOISTA rahoista — olisi pian tulossa. Hän kirjoitti ehdotuksessaan, että hän oli kirjoittamassa kahta kirjaa, joista yksi olisi kovakantinen ”kuusinumeroisin ennakkopalkkioin… joista nyt neuvotellaan.” Tulisi myös olemaan elokuva, jonka budjetti olisi toinen kuusinumeroinen summa. Hän odotti antavansa osan kirjasta kustantajalle 3 kuukaudessa. Johtoryhmän jäsenet lukivat tämän ja kysyivät, ”jos suuret rahat ovat vain kuukausien päässä, miksi hän tarvitsee meitä?”

(d) Neljäs ja viimeisin ”killerisyy” oli huono ajoitus. Ehkäpä WTZ, koska hän ei ollut aktiivinen alalla, ei tiennyt sitä, että vuonna 1985 rahasto oli vapaaehtoisesti pitänyt ”Nelkytvuotissynttärit” maamme pääkaupungissa. Viittaan kesäkuun 24. päivän 1987 Arnoldin havainnon 40-vuotispäivään, ja juhlat olivat MUFONin kansainvälinen symposium. Johtoryhmä oli päättänyt tehdä tästä niin kansainvälisen kuin mahdollista ja kutsua tutkijoita ympäri maailmaa. Me tiesimme, että tähän palaisi rahaa… enemmän kuin mitä voisimme ”periä ovelta” pelkästään osallistujilta. Syksyyn 1986 mennessä me aktiivisesti keräsimme lahjoituksia (ja aloimme pureskella kynsiämme). Me odotimme saavamme kasaan ainakin $15,000 tai enemmän lahjoituksina yli odotettujen rekisteröintimaksujen. Joulukuussa 1986, kun me saimme WTZ:n ehdotuksen, me emme olleet vielä päässeet tavoitteeseemme… vaikka me olimme jo saaneet kiinnitettyä useita puhujia ulkomailta. Kollektiiviset kyntemme alkoivat lyhentyä.

Tässä kontekstissa me arvioimme WTZ:n ehdotusta haastaa CIA:n oikeuteen ”$500 etumaksulla saadakseen homman pyörimään”, kuten AIR-raportissa lukee. VÄÄRIN! Jos olisikin ollut vain $500, ja jos kyseessä olisi ollut joku muu kuin WTZ, me olisimme saattaneet ollakin kiinnostuneita. Kuitenkin, kyseessä ei ollut pelkkä $500. Oikeudenkäynti olisi vaatinut ”$500 kattamaan alkuvaiheen oikeudenkäynnin valmistelun kulut” ja ”kun juttu on valmis vietäväksi eteenpäin… toisen noin $2000:n kontribuution asianajajan ennakkomaksuun” (WTZ:n ehdotuksesta). Minkäänlaista mainintaa ei ollut ”taitavasta asianajajasta joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn”. Koska WTZ:n aikataulu mitattiin kuukausissa, me kykenimme näkemään heti, että $500:aa tulisi seuraamaan pian $2000, yhteensä $2500 jota tultaisiin tarvitsemaan keväällä/kesällä 1987 hänen oikeudenkäynnissään. Koska me yritimme säästää jokaisen pennin MUFONin symposiumia varten, joka edelleen oli 6kk päässä, me emme aikoneet omistautua millekään ennenkuin olimme maksaneet symposiumin. Toisin sanoen, meillä oli omat rahaongelmamme. Nyt lue syy (c) uudelleen. Johtoryhmä mietti sitä mihin hän tarvitsi $2500:n ”etumaksua” meiltä, kun, jos hän odottaisi muutaman kuukauden, hän kieriskelisi tuohessa. (Huom: lopulta hänen kirja- ja elokuvasuunnitelmansa kariutuivat myös.)

Kuten voit hyvin kuvitella, näiden syiden yhdistelmä oli riittävä saamaan johtoryhmän äänestämään ehdotusta vastaan. Minun ”CIA-yhteyksilläni” (viitaten kohtaan (2) ylempänä) ei ollut mitään tekemistä tämän hylkäyksen kanssa. Itse asiassa, en koskaan puhunut hänen ehdotuksesta tai mistään muustakaan ehdotuksesta CIA-kontakteilleni. Lisäksi minulla ei ollut ”suojelevia tunteita” CIA:ta kohtaan… eikä minulla edelleenkään ole. Olen edelleen sitä mieltä, että he pitävät kiinni jostain mitä me haluamme ja jos joku muu ehdottaa oikeudenkäyntiä, niin antaa mennä!

Joten nyt voit nähdä, että tämän ”hylkäystapauksen” versio, jonka AIR on raportoinut, missä virheet ovat ”epätodennäköisiä”, on paljon melua tyhjästä… aivan kuin heidän väitteensä tutkimuksien täydellisyydestä!

Rahaston päätös olla rahoittamatta CIA-oikeudenkäyntiä ilmeisesti ei käynyt WTZ:lle. Hänen viimeisessä versiossa ”For Your Eyes Only”:sta, joka on kirjoitettu tammikuussa 1987, hän viittaa hänen tarjoukseensa ”käynnistää uusi oikeudenkäynti CIA:ta vastaan, tällä kertaa löytää ne 15,000 dokumenttia, jotka ovat hajallaan CIA:n tiedoissa niinkuin se on ilmoittanut, mutta joita sen sijaan pidetään yhdessä sijainnissa, niinkuin voitaisiin olettaa jos UFOja pidetään vakavana tiedustelukohteena. Mutta ilmeisesti ufologeja kiinnostaa enemmän pitää kokouksia joissa jokainen voi ehdottaa viimeisimpiä teorioitaan ja piehtaroida kanssauskovaisten toveruudessa, kuin hypätä juoksuhautaan ja kamppailla niiden kanssa, jotka ovat vastuussa UFOjen saattamisesta naurunalaiseksi ja aihepiirin siivoamisesta tieteiskirjallisuuden osastolle”. Kuten lukija huomaa, tämä silmiinpistävä viittaus ”kokousten pitämiseen” on isku vyön alle; rahasto oli jo sitoutunut pitämään kokouksen. Meillä ei ollut rahaa tehdä molempia, ja me emme voineet summanmutikassa peruttaa kokousta tukeaksemme WTZ:n spekulatiivista ehdotusta.

Nyt viitaten kappaleeseen (1) yllä ja MJ-12 -dokumenttien tutkimukseen, AIR:n tutkielma sanoo, että rahasto ”nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi”. Se ei kerro, että Friedman sai tukea MJ-12 -tutkimukseen 2 1/2 vuotta myöhemmin, olosuhteissa jotka olivat huomattavan erilaiset verrattuna niihin olosuhteisiin jolloin WTZ: ehdotus hylättiin. MJ-12 -paperit, tarkemmin nimeltään ”Eisenhowerin briiffausdokumentti” (EIB), julkaistiin keväällä 1987, juuri ennen vuoden 1987 symposiumia. Syytöksiä ja vastasyytöksiä alkoi lennellä melkein heti ja ne jatkuivat vuoteen 1988. Kesällä 1988 rahasto teki gallupin tukijoille määrittääkseen sen mikä heitä kiinnosti eniten. MJ-12 oli kärjessä. Rahasto sitten teki julkisen vetoomuksen Stan Friedmanin puolesta kerätäkseen $16000 hänelle yrittää osoittaa oikeaksi tai vääräksi dokumentin aitous. Me kaikki tiedämme, että se oli huitomista pimeässä, mutta vain tarkasti käymällä läpi vanhoja dokumentteja voisimme koskaan oppia uutta. Jokainen, joka on tukenut erikoista MJ-12 -projektia, tiesi mihin rahat olivat menossa. Rahasto ei käyttänyt yleisiä varojaan mihinkään mistä yhteisöllä ei ollut kontrollia.

Viitaten yllä olevaan kappaleeseen (2), kirjoittaja kyseenalaistaa ”olivatko minun CIA-kontaktini olleet mitään mieltä tästä” ja ehdottaa, että he olisivat voineet vihjata MJ-12 -dokumenttien olevan aitoja, mikä näin olisi vaikuttanut siihen miksi minä ”annoin niin suuren stipendin”. Kuten olen yllä esittänyt, CIA-kontaktini eivät koskaan ohjeistaneet minua suuntaan eikä toiseen, eivätkä he koskaan vaikuttaneet rahaston päätöksiin tavalla tai toisella. Menen pidemmälle sanoessani, että he eivät koskaan ehdottaneet MJ-12 -dokumenttien olevan aitoja. He olivat yhtä hämmentyneitä ja skeptisiä kuin kuka tahansa muukin.

Kirjoittaja on väittänyt, että minä tuin MJ-12 -tutkimusta tietäessäni, että EIB oli feikki. VÄÄRIN! Minä edelleen en tiedä onko se feikki vai ei, tai voiko se osoittautua osittain todeksi ja osittain vääräksi. Useat tutkijat ovat tarjonneet asiaa tukevia johtolankoja molemmilla puolilla kysymystä. Monet ”lopullisista” argumenteista dokumenttia vastaan on näytetty huonosti perustelluiksi. Ja kuitenkin meiltä edelleen puuttuu lopullinen näyttö sen todellisuudesta.

Lisää melua tyhjästä

Kun olen nyt käsitellyt… ja saanut pois päiväjärjestyksestä… kaksi suurta väitettä tässä tutkielmassa, käsittelen nyt muita syytteitä. Tämä tehdään liitteissä väitekohtaisesti. Keskusteluni eri siellä listatuista väitteistä esittää tutkieman virheet. Ilman, että yritän analysoida jokaista vääristeltyä sanaa ja lausetta, ja että jatkaisin tapahtumien käsittelyä jne., jotka minuun suoranaisesti liittyvät tai joista tiedän jotain, olen löytänyt 19 faktavirhettä, väärää loogista päätelmää tai vihjailua tästä ”täydelliseksi” julistetusta tutkielmasta. Eräs henkilö, josta puhuin tässä tutkielmassa, huomautti että aina kun hän saa jotain tällaista vastaansa, joka on ladattu ad hominem -hyökkäyksillä ja sortuu solvauksiin, hän automaattisesti olettaa, että ehkä noin puolet on täyttä valetta, 50% on periaatteessa totta, ja että tosi 50% on kirjoitettu sellaisella tavalla, että se saadaan näyttämään huonolta sitä kohtaan josta tutkielma puhuu. Ehkäpä tämä henkilö löi naulan kantaan tällä kertaa.

Mutta se, mikä on tärkeää nyt, ei ole tämä laajalle kiertänyt paperi. ”Kissa on nyt pöydällä” koskien minun ”CIA-yhteyksiäni” ja tästä eteenpäin minut mahdollisesti nähdään epäilyttävänä paranoidimpien UFO-yhteisön jäsenien silmissä. Tärkeä kysymys UFO-yhteisölle on se miten nähdä seuraava AIR:n paperi, joka voi puhua asioista, joita ei tarkisteta riippumattomasti. Kuten tämä tutkielma näyttää, AIG-jäsenet eivät ole erehtymättömiä (kaukana siitä!). Näin minkä tahansa tällaisen raportin lukijan tulisi valmistautua näkemään AIR:n tulevat raportit erittäin skeptisesti.

(P.S. Lue nyt WTZ:n kirjeen tiivistelmä, joka minulle lähetettiin vuonna 1986 tämän tutkielman alusta.)

Liitteet

Jotta käytännössä vältettäisiin koko AIR-raportin uudelleenkirjoitus, viittaan kiinnostaviin kohtiin kertomalla sivun, kappaleen ja rivin joka sisältää tietyt kiinnostavat sanamuodot ja nämä sanat ovat versaalilla. Lukijaa pyydetään käyttämään AIR:ia referenssinä kohtien kontekstille ja pitämään kirjaa siitä faktuaalisten ja päättelyvirheiden määrästä, joita esitetään faktoina, jotta hän voisi paremmin arvioida väitteitä siitä että mikään tällaisista virheistä olisi ”epätodennäköinen”. Virheet on merkitty tekstiin kirjoittamalla VIRHE ja #-merkillä.

KOHTA 1 – s. 1, kpl. 1, lause 1: ”pitkäaikainen salainen suhde CIA:han ja USA:n tiedusteluyhteisöön.” Vaikka ensikontaktini CIA:han olikin UFOihin liittyvä (katso alla), kontaktini vuoden 1984 jälkeen ovat olleet tulosta työstäni laivastolla. Vaikka en ole julkaissut tätä informaatiota, WTZ tiesi sen, niinkuin rahaston jäsenet ja monet muut UFO-yhteisön jäsenet. Täten se ei ole ollut todellinen ”salaisuus”. Jos se olisi ollut, tätä tutkielmaa ei olisi kirjoitettu koska kukaan ei olisi tiennyt asiasta.

KOHTA 2 – s. 1, kpl. 1, lause 1: ”briiffaten heitä eri UFO-asioista ja tutkimuksista.” Olen keskustellut UFO-asioista usean työntekijän kanssa, jotka ovat ilmaiseet kiinnostuksensa UFOihin ja olen esittänyt oman mielipiteeni eri tapauksista ja ihmisistä aivan kuten olisin kenelle tahansa muulle aiheesta kiinnostuneelle, mukaanlukien ufologeille, uutismedian reporttereille, jne. Termin ”briiffaus” käyttö on liian virallista. Kasuaalit keskustelut, tai ihmisryhmien tapauksessa epäviralliset lounasajan luennot, olisi asianmukaisempaa. CIA kutsuu ihmisiä, joilla on eri kiinnostuksen kohteita, tarjoamaan viihdeluentoja työntekijöille. (Kuulin kerran, että Tom Clancy oli puhunut siellä.)

KOHTA 3 – s. 1, kpl. 9, lause 2: ”Maccabee briiffasi CIA:n miehiä CIA:n omista UFO-tiedoista, jotka on julkaistu FOIAn alaisuudessa.” Vuoden 1987 MUFONin symposiumin jälkeen Washington DC:ssa, jossa MJ-12 -papereista puhuttiin julkisesti ensimmäistä kertaa, Ron Pandolfi kutsui minut pitämään yleisöluennon työntekijöille UFOista ja MJ-12:sta. Käytin mahdollisuuden informoida CIA:n miehiä ja naisia, joihin kuului kaiken ”arvoisia” työntekijöitä, mukaanlukien johtajia, ”heidän omista dokumenteistaan”, koska (pidättäkää hengitystänne… tässä on se aiemmin paljastamaton syy) halusin heidän tietävän mitä heidän oma työnantajansa on tehnyt. Halusin myös nähdä mikä heidän reaktionsa olisi. Loppujen lopuksi, CIA:lla oletettavasti olisi merkittävä uskottavuus, joten yritin esittää asian UFOista perustuen suurimmaksi osaksi noihin dokumentteihin. Tuon jälkeen keskustelin MJ-12 -papereista UFO-todellisuuden rakentamisen kontekstissa käyttäen CIA-dokumentteja. Sain myöhemmin tietää mikä reaktio oli: monet kuulijoista olivat kiinnostuneet aiheesta ja alkoivat nuuskia ympäriinsä mitä tahansa tiedostoja heillä vain sattui olla oikeus katsella. Ron sanoi, että olin luonut paljon ”vakoojia” virastoon. Kuitenkaan minulla ei ole evidenssiä siitä, että olisin löytänyt mitään mitä ei olisi ollut jo FOIPA-dokumenttipaketissa.

KOHTA 4: s. 1, kpl. 5, lause 1: ”Maccabee aluksi lähestyi CIA:ta alkuvuonna 1979…” (sen jälkeen kun olin käynyt Uudessa Seelannissa osana maankuulun joulukuun 1978 Uuden Seelannin havainnon tutkimusta.) VÄÄRIN! Itse asiassa en koskaan lähestynyt CIA:ta. CIA-kontaktin loi, ei minun pyynnöstäni, tieteentekijä, joka työskenteli MITRE-korporaatiossa. (katso alemmas) VIRHE #1

KOHTA 5: s. 1, kpl. 5, lause 2: ”…Maccabee tuntemattomista syistä päätti, että filmi oli jonkin sortin evidenssiä UFOista, ja alkoi esittää sitä CIA:n virkamiehille.” VÄÄRIN! En koskaan ”alkanut esittää sitä CIA:n virkamiehille.” Syyni tarkastella Uuden Seelannin havaintoja valideina todisteina voivat olla epäselvät kirjoittajalle, joka ei varmaankaan koskaan ole niitä tutkinut (eikä mahdollisesti voisi ymmärtää teknisiä argumentteja vaikka hän niin tekisikin!), mutta ne ovat selviä useille muille henkilöille, jotka ovat kuulleet pitämäni luennot ja lukeneet useita julkaisuja, mm. Applied Optics -tiedejulkaisussa. Väite siitä, että minä alkoin informoida CIA:ta ei voisi olla kauempana totuudesta. CIA:n informointi ei koskaan käynyt mielessäni. Loppujen lopuksi, CIA on ne ”pahat tyypit” jotka olivat vain pari kuukautta aiemmin jääneet kiinni housut kintuissa siitä että he olivat julkaisseet satoja sivuja materiaalia. VIRHE #2

KOHTA 6: s. 1, kpl. 5, lause 3: ”Hän sitten lähetti makupaloja CIA-kontaktiensa kautta yrityksille, jotka tekivät juttuja CIA:lle…” VÄÄRIN! Se miten tämä on esitetty voi saattaa lukijan olettamaan, että kirjoittajalla (tai WTZ:lla) on jotain evidenssiä, jonka saa olemalla yhteydessä yrityksiin jotka tekevät juttuja CIA:lle. Tämä on kuitenkin (yksi monista!) vääristä mielikuvista, jonka kirjoittaja luo. En koskaan ottanut yhteyttä mihinkään yritykseen. Se mitä tein oli, että kerroi Jack Acuffille, NICAPin tuon aikaiselle johtajalle, että haluaisin puhua tutka-asiantuntijoille. Hän saattoi minut yhteyteen tiedemies tri. Gordon MacDonaldin kanssa MITRE-korporaatiossa. Minut kutsuttiin keskustelemaan Uuden Seelannin havainnoista hänen ja usean muun MITREläisen kanssa McLeanissa, Virginiasssa ja tein niin (he yleisesti olivat samaa mieltä johtopäätöksistäni). Sitten viikkoa tai paria myöhemmin sain tietää, että MacDonald oli ottanut yhteyttä johonkin mieheen CIA:ssa, joka tarjosi minulle teknistä konsultaatiota jos pitäisin heille briiffin joillekin CIA:n työntekijöille. Aluksi olin epäileväinen olla minkäänlaisissa tekemisissä CIA:n kanssa, mutta tiesin että heillä oli tutka-asiantuntijoita, joten päättelin että jos he antaisivat minulle jotain palautetta, kertoisin heille mitä tietäisin. Joten briiffasin heitä ja sain joitain kommentteja, jotka olivat avuksi. Siellä oli jotain pientä kritiikkiä, mutta ei paljoakaan vastaansanomista analyysiini. (Olin tullut tulokseen, että joissain tapauksissa oli korreloivia tutkahavaintoja tunnistamattomista esineistä.) VIRHE #3.

KOHTA 7: s. 1 kpl. 7, sivut 2 ja 3. Tämä esittää AIRin version interaktiostani CIA-työntekijän kanssa ja hänen oletettu lausuntonsa on, että siellä oli ”15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia”. Oikea tarina kuuluu seuraavasti:

Keskusteltuani Uuden Seelannin tapauksesta erään työntekijän kanssa, tri. Christopher ”Kit” Green (KG) kutsui minut vierailemaan CIA:lla jälleen kerran viikkoa tai paria myöhemmin puhumaan yleisesti UFOista hänen ja parin muun työntekijän kanssa. Tähän aikaan CIA-oikeusjutusta puhuttaessa hän esitti muutaman kommentin, että voisi olla muutama sivu enemmän, koska hän tiesi, viraston siiloutuneesta rakenteesta, että toiset osat virastoa voisivat tietää jotain muta josta hän ei ollut tietoinen, vaikka hänen mielestään hän oli UFO-tietojen ”arkistonhoitaja”. Toisin sanoen, hän tiesi että hän olisi tietämätön kaikista UFO-tiedostoista, joita muitten komponenttien ”arkistonhoitajilla” voisi olla virastossa. Hämä kaikki tapahtui maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa 1979. Tiesin, että WTZ ja Peter Gersten olivat kiinnostuneita hankkimaan lisää viraston dokumentteja, joten noin kuukauden jälkeen paljastin ”salaisuuteni” tapaamisessa ja KG:n kommentit siitä, että saattaisi olla enemmänkin, mahdollisesti 15 tuhatta sivua, lisää. Tämän tein tukeakseni WTZ:a. En muista tasan tarkkaan mitä sanoin, mutta koska WTZ nauhoitti keskustelumme (sanomatta asiasta minulle), hän mahdollisesti voi antaa minulle puhtaaksikirjoituksen. Mitä tahansa sanoinkin, on selvää että WTZ on tulkinnut sen tarkoittavan, että KG oli sanonut, että siellä olisi ollut 15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia. Melkein välittömästi WTZ halusi tietää jos paljastaisin kontaktin nimen, mitä en tehnyt. Sitten hän halusi minun selvittävät haluaisiko kontakti todistaa oikeudessa 15 tuhannen tai sitäkin enemmän sivun olemassaolosta. Soitin KG:lle ja hän teki selväksi, että hän ei tiennyt sitä, että olisi olemassa tuhansia sivuja lisää. Hän kykeni todistamaan ainoastaan siitä, mitä hänen omissa tiedoissaan oli ollut, jotka hän oli antanut FOIPAn koordinaattorille, noin tuhat sivua. Kaikki muu oli spekulaatiota. Kun kerroin tämän WTZ:lle ja Gerstenille, he vaikuttivat suuttuvan ja halusivat haastaa minut oikeuteen tietojen peittelystä. Onnistuin vakuuttamaan Gerstenin siitä, että en tiennyt enempää ja että en voinut pakottaa KG:ia tekemään enempää lausuntoja joita hän ei halunnut tehdä. Tämä lopetti tilanteen.

KOHTA 8: s. 2, kpl. 7: ”Maccabeen muista lausunnoista Zechelille kävi selväksi, että Maccabeen aikeena oli tehdä yhteistyötä CIA:n kanssa jatkuvasti…” VÄÄRIN! En paljastanut KG:n nimeä koska minusta se ei ollut minun paljastettavissa. Jos WTZ ja Gersten halusivat haastaa CIA:n oikeuteen, se on heidän asiansa. En halunnut saattaa KG:ia vaikeuksiin pelkän oikeusjutun takia, koska hän oli varomattomasti vuotanut informaatiota, jos se edes oli validia informaatiota. En odottanut jatkavani yhteyttäni CIA:n kanssa eikä minulla ollut tulevia tapaamisia ennen kuin vuonna 1984 (katso alla). VIRHE #4

KOHTA 9: s. 3, kpl. 2, lause 2,3 : ”Jossain kohtaa Zechel kysyi häneltä suoraan työskentelikö hän CIA:lle. ’Niinkin voi sanoa’, Maccabee vastasi.” Haluan sanoa, että en ole koskaan ollut CIA:lla töissä enkä heidän palkkalistoillaan. AIR:n paperin olisi tullut huomauttaa se, että tämän lausunnon konteksti oli kasuaali keskustelu WTZ:n kanssa. Huomautin, että puhumalla Ron Pandolfin tai muiden työntekijöiden kanssa tarjosin heille informaatiota, ja siinä kontekstissa ”työskentelin” CIA:lle. Säästin työntekijöiltä vaivaa oppia sen mitä he olisivat voineet saada selville muita keinoja käyttäen. Kuitenkaan en sanonut heille kaikkea. Toisin sanoen, olen pidättänyt tietoja Ronilta ja muilta. En koskaan maininnut WTZ:n ehdotusta haastaa virasto oikeuteen, esimerkiksi.

Koskien työtäni, voisin lisätä että vaikka olen siviiilityöntekijä laivastossa, en ole koskaan ollut laivaston tiedustelussa tai missään muussakaan tiedustelupalvelussa. Eikä minua ole ohjeistettu millään tavoin koskien UFO-tutkimusaktiviteettejani mistään valtion virastosta poislukien se laboratorio, jossa työskentelen, joka on sanonut ”pidä meidän nimemme siitä poissa”.

KOHTA 10: s. 3, kpl. 2, lause 4 : ”Huhtikuussa 1990 kuitenkin Maccabee alkoi ottaa takapakkia siitä mitä CIA:n UFO-arkistonhoitaja oli hänelle sanonut vuonna 1979… Tässä versiossa CIA-mies oli pelkästään spekuloinut CIA:n kokoelman suuruudesta, sillä hänellä itsellään oli kontrolli ehkä noin parista tuhannesta dokumentista.” VÄÄRIN! Selvästikin WTZ on ”kätsysti” (koska siitä tulee silloin parempi tarina?) unohtanut, että ”takapakki” oli kaikki tapahtunut toukokuussa 1979. Lukijalta, joka ei tiedä kuka puhuu totta, kysyn olisiko teidän mielestänne WTZ tyrinyt tämän asian selvittämisessä (eli ovatko ne 15 tuhatta dokumenttia siellä vai ei?) keväällä 1979 kun asia oli kuuma… hänen tarvitsi tietää oliko siellä tuhansia sivuja seuraavaan oikeusjuttuun. Esitän, että WTZ toimi loogisesti vuonna 1979 ja pyysi minua seuraavalla kerralla selvittämään tilanteen: oliko kontaktini tietoinen, vai eikö ollut, ”15 tuhannesta” sivusta? Kirjoittajan vihjaus on, että ”takapakki” ei olisi tapahtunut kuin vasta vuonna 1990, mikä on hänen osaltaan näyttöä tämän tutkielman huonosta tutkimuksesta. VIRHE #5

AIR-paperi jatkaa seuraavan muutaman kappaleen argumentin rakentamista, jossa kirjoittaja esittää sen loogisena (”arkistonhoitajan” tulisi tietää miten monta sivua arkistossa on). Kuitenkin väitteen totuus tai vääryys, että olisi olemassa tuhansia sivuja enemmän UFO-dokumentteja, ei ole määritettävissä minulle annetusta informaatiosta. Yksinkertainen fakta on, että johtuen CIA:n siiloutuneesta luonteesta (ja muidenkin tiedustelupalvelujen), voi olla että kukaan ei tiedä miten monta sivua siellä on.

KOHTA 11: s. 3, kpl. 7, lause 3: ”Green sai CIA:n National Intelligence Medalin työstään ’salaisessa projektissa’ vuodesta 1979 vuoteen 1983, tasan tarkkaan vuosina jolloin Maccabee tapasi häntä CIA:n päämajassa”. VÄÄRIN! (Hyvin menee, Kit!) Vaikuttaa siltä kuin kirjoittaja/WTZ yrittäisi vihjailla, että ”salainen projekti” liittyi UFO-tutkimukseen ja minun kontakteihini. En tiedä mikä tuo salainen projekti oli, mutta tiedän että se ei liittynyt mitenkään yhteyksiini vuodesta 1979 vuoteen 1983, koska niitä ei ollut yhtään. KG:n viimeisen tapaamisen jälkeen keväällä 1979 en nähnyt häntä enää eikä minulla ollut kontaktia viraston kanssa ennen kuin kesäkuussa 1984, jolloin minuun otti yhteyttä tri. Ronald Pandolfi koskien laivaston työtäni. Hän oli tarkkaillut tutkimusalan kehitystä ”toiselta puolelta” ja halusi tietää mikä USA:n uusin uusi oli. VIRHE #6

Ensimmäisessä tapaamisessani Ronin kanssa me puhuimme laivaston tutkimuksestani. En maininnut mitään aiemmista vierailuista virastoon 5 vuotta sitten, enkä maininnut mitään UFOista, koska en halunnut hänen pitävän minua ”hulluna”. Kuitenkin myöhemmin sain kuulla, että hän puhui vierailustani jonkun toisen knassa joka muisti, koska pian tämän jälkeen sain puhelinsoiton jossa hän otti UFO-kiinnostukseni esiin. En oikein tiennyt miten ottaa asia ja lähestyin tilannetta varovaisesti. Joten seuraavan muutaman vuoden ajan, kun me tapasimme puhuaksemme LIS-tutkimuksesta ja projekteista, joskus puhuin UFO-tapauksista, joiden parissa työskentelin, ja ufologiasta yleensä. Siellä oli useita jotka olivat pinnallisen kiinnostuneita asiasta, mutta kukaan, minun tietojeni mukaan, ei ollut aktiivisesti mukana tutkimuksessa. Kesällä 1987 MJ-12 -paperien julkistamisen ja MUFONin kansainvälisen symposiumin jälkeen Washington DC:ssa, jossa puhuttiin MJ-12 -papereista ensimmäistä kertaa julkisesti, Ron kysyi minulta jos olisin halukas pitämään lounasesityksen CIA:lla. Se kuulosti huvittavalta, joten suostuin. Puheeni märkäkorville, johtajille, viestinviejille, tutkijoille ja vakoojille (?) keskittyi papereihin, jotka CIA itse oli julkaissut, ja tottakai, jo valmiiksi ristiriitaisiin MJ-12 -papereihin. Vaikka en saanut uutta informaatiota, Ron sanoi että olin luonut paljon ”vakoojia” virastoon, sillä kaikki yrittivät saada selville dokumentteja itse. (Selvästikään suurin osa työntekijöistä ei ollut perillä UFO-ilmiöstä yleisellä tasolla ja CIA-dokumenteista erityisesti.) Tämän seurauksena puhuin siellä vuonna 1990 Gulf Breezen havainnoista ja kaikkein viimeisimpänä magneettitapauksesta, joka esiintyi Gulf Breezessa viime syyskuussa (1992). Jokaisella kerralla esitän luennon, jonka olen jo pitänyt toiselle yleisölle. Viimeisin luento oli toisto magneettitapauksen esityksestäni huhtikuussa 1993 American Physical Societylle Washington DCssa.

KOHTA 12: s. 4, kpl. 3., viimeinen lause: ”[…Bill Mooren parhaan luomuksen kanssa — MJ-12 -kusetuksen.” VÄÄRIN! On uskomukseni, koska tunnen Billin ja tiedän hänen tutkimusotteensa yli 13 vuoden ajalta, että vihjaus siitä että Bill olisi väärentänyt MJ-12 paperit (EIB) on äärimmäisen tuulesta temmattu. WTZ:lla on omat syynsä väittää sitä että Bill olisi feikannut dokumentit. Osa WTZ:n ”salaista agendaa” (josta on viitteitä tässä tutkielmassa) on mustamaalata Roswell/Corona-törmäystä ja MJ-12 -papereita, jotta hän voisi synnyttää oman lempilapsensa, joulukuun (valitse jokin päivämääristä 5., 6., 7.)1950 Teksasin ja Meksikon välisen rajan törmäyksen (kts. s. 7, kpl. 1,2 AIR-raportissa). Ei ole viitteitä siitä, että Bill Moore on luonut MJ-12 -dokumentit. Jos ne ovat väärennös, se ei ole hänen vikansa. VIRHE #7

HUOM: VÄITE SIITÄ ETTÄ MOORE OLISI LUONUT EIB/MJ-12 -PAPERIT JOTHAA USEISIIN MUIHIN VIRHEISIIN NELJÄNNEN SIVUN JÄLKEISILLÄ SIVUILLA. EN OLE NUMEROINUT NIITÄ.

KOHTA 13: viimeinen lause sivun 4 alalaidassa: ”Saman tyyppisistä paranoideista harhoista kärsiviä on varmasti tuhansia ympäri maata, kuin mistä Paul Bennewitz kärsi.” KYLLÄ! Ja tämän tutkielman kirjoittaja tuntuu olevan yksi heistä. Oletettavasti AIG-jäsenet ovat myös.

KOHTA 14: s. 5, kpl. 3, lause 4: ”Itse asiassa Moore kertoi Todd Zechelille alkuvuonna 1980, että ’lyön vetoa että olet kuullut että UFOilla ei voi tehdä fyrkkaa? No, osoitan sen vääräksi!'” Jos WTZ syyttää BM:a UFOilla rahan tekemisen yrittämisestä, se on sama kuin pata soimaisi kattilaa. WTZ:lla on hyvä suurien skeemojen track record tehdä elokuvia ja kirjoja, jotka johtaisivat ISOIHIN RAHOIHIN.

KOHTA 15: s. 6, kpl. 8, lause 2: ”Nopeasti Moore laittoi materiaalin kiertämään…” VÄÄRIN! EIB saatiin joulukuussa 1984. Bill ja Jamie kertoivat vain muutamille ihmisille EIB:sta seuraavien vuosien aikana eivätkä he julkistaneet sitä ennen kuin se julkaistiin Timothy Goodin kirjassa englannissa keväällä 1987, kolme ja puoli vuotta myöhemmin. VIRHE #8

KOHTA 16: s. 8, kpl. 1, lause 1: ”…kiitos Maccabeen vaikutusvallan …” VÄÄRIN! Tässä kirjoittaja vihjaa, että minulla olisi ollut jotain sanottavaa siihen miten Whitley Streiver MAJESTICissa ja Howard Blum OUT THEREssa kuvasivat Moorea ja Dotya. MITÄ USKOMATONTA ROSKAA. Tiesin kyllä Whitleyn, mutta minulla ei ollut mitään tekemistä hänen kirjansa kanssa. Hän tapasi Mooren itsekseen ja muodosti oletettavasti oman mielipiteensä. Mitä Blumiin tulee, en koskaan ollut häneen yhteydessä tai puhunut hänelle ennen hänen kirjansa julkaisemista tai sen jälkeen. En ole siis voinut vaikuttaa häneen. VIRHE #9

KOHTA 17: s. 8, kpl. 5, lause 2,3: ”Miten paljon hän oli mukana levittämässä MJ-12 -huijausta? Miten paljon vaikutusta Ron Pandolfilla on ollut hänen käyttäytymiseensä tässä koko jutussa?” Vastaus 1: Tuin ja jatkan edelleen legitiimin EIB/MJ-12 -papereiden tutkimuksen tukemista, jota ei ole osoitettu vielä huijaukseksi. Vastaus 2: EI MITÄÄN.

KOHTA 18: s. 8, kpl. 6, lause 2: (viitaten tutkielmaani ”UFO Landings near Kirtland AFB or Welcome to the Cosmic Watergate”) ”Tämä raportti oli kirjoitettu yhdessä Bill Mooren kanssa”. VÄÄRIN! Kirjoitin koko raportin perustuen omiin tutkimuksiini. Sen jälkeen lähetin sen Billille ja pyysin häntä kirjoittamaan lisäyksen, missä kerrottaisiin se mitä hän tiesi. Hän teki niin. Raportin etusivu, jonka kuka tahansa voi saada Fund for UFO Researchilta, lukee ”(ylläoleva otsikko) kirjoittanut Bruce Maccabee Bill Mooren kommenttien kanssa.” Billin lisäys paperiin rajoittui ”huomautuksiin” sivuilla 29 ja 30 tässä 30-sivuisessa raportissa. En tehnyt yhtään muutoksia tekstiini Billin huomioiden seurauksena. Tämä on tuskin sellaista mitä voisi nimittää ”yhdessä kirjoittamiseksi”. VIRHE #10.

KOHTA 19: s. 8, kpl. 6., lause 4: ”Huolellinen tarkastelu dokumenttia ympäröivistä olosuhteista (ja Maccabeen omasta raportista) näyttävät selvästi, että dokumentti on Dotyn tekaisema.” VÄÄRIN! Ei ole evidenssiä siitä, että se on väärennös. Lisäksi raportissa mainituilta henkilöiltä on olemassa todistuksia, jotka viittaavat siihen että se oikeasti tapahtui. Erityisesti majuri Ernest Edwards on vahvistanut yksityiskohdat Manzanon alueen havainnoista, mutta, valitettavasti, liian myöhään minulle, jotta olisin voinut ottaa tämän mukaan tutkielmaani. Jos kirjoittajalla on yhtään lopullista näyttöä siitä, että tämä on huijaus, eikä pelkkää vihjailua ja toiveajattelua (hän toivoo sen olevan huijaus koska se tekee hänen tarinastaan paremman), silloin haluaisin nähdä sen. VIRHE #11

KOHTA 20: s. 8, kpl. 6, lause 7: ”Maccabee nyt henkilökohtaisesti myöntää, että koko MJ-12 -hässäkkä on mahdollisesti huijaus.” VÄÄRIN! Myönnän, että se mahdollisesti on huijaus (EI BILL MOOREN KÄSIALAA), mutta en ole nähnyt mitään näyttöä, joka saisi minut ajattelemaan että EIB itsessään on mahdollisesti huijaus. Jos se on huijaus, silloin se on äärimmäisen sofistikoitunut, ja se käyttää historiallisia faktoja, joita ei ollut aiemmin tiedossa. Se ei selvästikään ole ”karkea”, kuten jotkut ei-niin-loistavat skeptikot ovat antaneet ymmärtää. VIRHE #12

KOHTA 21: s. 8, kpl. 6, lause 2 : ”Milloin Maccabee tiesi, että MJ-12 -materiaali oli väärennettyä, oliko se ennen kuin hän antoi Stan Friedmanille $16,000 rahastolta?” VÄÄRIN! Tämä lause on todiste argumentista vihjailulla ja väliintulolla, jossa osa datasta on vääristeltyä. En tiennyt, että dokumentti oli väärennös ennen Friedmanin tutkimusta aiheesta enkä edelleenkään tidä. Viimeinen todisteiden arviointi odottaa… josta mitään ei esitetä AIRin raportissa.

KOHTA 22: s. 8, kpl. 7, lause 2: ”…ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn.” VÄÄRIN! Tässä on WTZ:n listaus ”Kuluista Rahastolle”: ”Haen alkuvaiheen $500 suuruista kontribuutiota, joka kattaisi peruskuluni valmistellessani juttua lähetettäväksi. Kun juttu on valmis lähetettäväksi, tarvitsisin lisäksi noin $2000 suuruisen kontribuution asianajajien etumaksuksi.” VIRHE #13

Tämän kappaleen asia käydään läpi tämän tutkielman päätekstissä.

KOHTA 23: s. 9, kpl. 7, ”…tätä kaikkea ei tule nähdä tribuuttina… vaan enemmänkin tri. Maccabeen (ja näin myös FUFORin) samanaikaiselle suhteelle CIA:han”. VÄÄRIN! Vielä lisää tyhjiä tynnyreitä. Väitteitä tässä tutkielmassa ei tulisi nähdä CIA-yhteyksieni valossa. Rahastolla ei koskaan ole ollut ”suhdetta” CIA:han. Lisäksi, kuten huomautin tämän tutkielman päätekstissä, CIA-kontakteillani ei olut mitään vaikutusta UFO-aktiviteetteihini koskien MJ-12:a tai mitään muutakaan aspektia valtion salailun tutkimusta. VIRHE #14

KOHTA 24: s. 9, kpl. 8., lause 3: (koskien analyysiani Gulf Breezen havainnoista) ”…vakavimmat tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että kyseessä on kuin onkin huijaus.” Onko se niin? Onko kirjoittajalla, tai WTZ:lla mitään todisteita tästä? Tekivätkö he gallupin? Missä se julkaistiin? Miten monta vakavaa tutkijaa, verrattuna niihin jotka vain lukevat tutkielmia tapauksesta, on yhteensä? Miten he selittävät kaikki havainnot? Ehdotan, että jos AIG todella tietäisi miten tutkia UFO-havaintoja, eikä vain kirjoittaisi turhanpäiväisiä ”paljastuspapereita”, heidän kannattaisi tarkastella paljon yksityiskohtaisemmin Gulf Breezea (ja Uutta Seelantia ja Guardiania).

KOHTA 25: s. 10, ylin kpl. lause 2: ”ai, onko hänen tekninen kykynsä analysoida valokuvatodisteita oikeasti niin huono?” Lisää roskaa ilman todisteita. Voisiko kirjoittaja haastaa minut analyysikamppailuun, mahdollisesti? Gulf Breezen valokuvien analyysia on juuri läpikäynyt ja laajentanut Jeff Sainio. Ehkäpä kirjoittaja haluaisi pilkata myös häntä.

KOHTA 26: s. 10, ylin kpl. lause 3: ”…voisi spekuloida että tri. Maccabeen julkinen tuki hänen tapaukselleen on saattanut saada rohkaisua hänen tiedustelukontakteiltaan.” VÄÄRIN! Voisi myös spekuloida, että kirjoittaja on typerys tai lastenraiskaaja tai seksuaalisesti poikkeava (valitse yksi… tai useampi). Spekulointi on helppoa. Miksi kirjoittaja ei yksinkertaisesti kysynyt minulta, ”’rohkaisivatko’ sinun tiedustelukontaktisi tukemaan Gulf Breezen havaintoja?” Olisin vastannut… EI. Vaikka he eivät yritä ohjeistaa minua suuntaan eikä toiseen, heidän kommenttinsa olivat aina päinvastaisia, sillä he olivat skeptisiä havainnoista. VIRHE #15

Yllättävää kyllä, kirjoittaja tarjoaa tukea väitteelleni aiemmassa lauseessa, että CIA ei rohkaissut minua tukemaan Gulf Breezen havaintoja sanomalla, että Pandolfi sanoi ”muille” että hän pitää Ed Waltersia ”täytenä huijarina”. Hän ei ainoastaan sanonut muille, hän sanoi sen myös minulle. Kuitenkin hän huomautti, että hänellä ei ole mitään todisteita siitä että Ed on huijari.

KOHTA 27: pg, 10, kpl. 7, lause 2, 3: (Viitaten Maccabeen ja Oechslerin Guardian-tutkimuksiin) ”Ei ole tiedossa antoiko Fund for UFO Research rahaa tähän tutkimukseen… jälleen ei ole tiedossa onko Fund for UFO Researchin rahoja kulutettu tällaiseen.” Pitäen yllä puolueellisuutta koko tutkielman lävitse, kirjoittaja esittää yksinkertaisen kysymyksen sen vihjailuarvon vuoksi… yksinkertaisen kysymyksen johon olisi saanut vastauksen ennen julkaisua yksinkertaisesti soittamalla puheenjohtaja Richard Hallille, tai kenelle tahansa muulle johtokunnan jäsenelle. Vastaus on EI (tuhat kertaa, ei).

KOHTA 28: s. 11, kpl. 2, viimeinen lause: (viitaten rahaston nihkeilyyn ottaa osaa mukaan Operation Right to Know’n mielenosoitukseen) ”Mutta ottaen huomioon tri. Maccabeen suhteen CIA:han, todelliset syyt tälle vastustukselle ovat kyseenalaiset.” Kuten olen aiemmin esittänyt, ”suhteeni CIA:han” ei ole vaikuttanut rahaston päätöksiin tai politiikkaan.

KOHTA 29: s. 12, kpl. 3 Tässä kappaleessa vihjataan, että CIA-yhteydelläni olisi ollut jotain tekemistä päätöksen kanssa erottaa Larry Bryant johtoryhmästä. VÄÄRIN! Päätös perustui johtoryhmän keskusteluihin ja minun CIA-kontaktillani ei ollut sen kanssa mitään tekemistä. Itse asiassa, en ollut jäsenyyden lopettamisen kannalla. VIRHE #16

KOHTA 30: s. 12, kpl. 3: ”Jostain syystä Bryantin pyyntö suututti CIA:n…” VÄÄRIN! Suututti CIA:n? Mitä hittoa CIA:ta kiinnostaa pyyntö FBIS:n raporteista jotka eivät ole salaisia (niinkuin AIR-paperi aivan oikein raportoi)? Minulla ei ole informaatiota, että Bryantin pyyntö olisi ”suututtanut CIA:n”. VIRHE #17

KOHTA 31: s. 12, kpl. 3: ”…Maccabee sai sapiskaa Pandolfilta” Bryantin tietopyynnön johdosta. VÄÄRIN! Hän ei koskaan maininnut siitä minulle. VIRHE #18

KOHTA 32: pg, 12, kpl. 3: ”Bryantin teko ’voisi vaarantaa rahaston suhteen CIA:han’.” VÄÄRIN! Lisää misinformaatiota. Sellaista ei ollut koskaan kuin ”rahaston suhde CIA:han”, joten Bryantin teko ei voisi vaarantaa sitä. VIRHE #19

KOHTA 33: s. 12, kpl. 5. Tämä kappale, otsikolla ”Maccabee vedättää FUFORia” on täyttä häränkukkua. Ensinnäkin, ”vedätykseen” kuuluu valheet. Väärän informaation esittäminen on eri asia kuin tarjota epätäydellistä informaatiota. On totta, että en koskaan kertonut rahaston jäsenille kaikkea CIA-kontakteistani. Loppujen lopuksi useimmat kontakteistani olivat ammatillisia ja heillä ei ollut tarvetta tietää.

Olen sivuuttanut useita muita vihjailuja ja ”totuuden venyttelyjä” koska en halua kirjoittaa paperia uudestaan, joka on useita kertoja pidempi kuin AIR itsessään. Mielestäni on selvää, että kirjoittajat eivät ole erehtymättömiä ja että jos tulevaisuudessa on joitain tämänkaltaisia tutkielmia, LUKIJA VAROKOON!

** Loppu **


  • THE U.F.O. BBS – http://www.ufobbs.com/ufo *

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Kuka kusettaa ketä? CIA:n disinfoprojektit

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia. Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:

Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.

Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.

(…)

On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?


DISCLAIMER: Tämän raportin sisältö ei välttämättä heijastele postaajan mielipiteitä, näkökulmia tai kantoja. Se on postattu ainoastaan informaatiotarkoituksissa. Jätän lukijalle pääteltäväksi raportin meriitit. Millään muotoa EN ole kytköksissä raporttiin ja en voi kommentoida sen väitteiden tarkkuutta tai aitoutta. En ota kantaa informaatioon ja välitän sen ainoastaan eteenpäi, Kaikki typografiset virheet ovat todennäköisimmin minun omiani. Minulla ei ole lisätietoja tähän raporttiin.

                      Don Allen

Tutkijaraportti #1

               CIA:n tutkimusrahoitus?
                         eli
                  Kuka kusettaa ketä?

Eräs maamme johtavista UFO-tutkijoiden sponsoreista on Fund for UFO Research, jolla on pitkäaikainen salainen suhde CIA:han ja USA:n tiedusteluyhteisöön. Tri. Bruce Maccabee, optiikan ja laserteknologian asiantuntija Naval Surface Weapons Laboratoryssa lähellä Washington DC:a, eräs sen perustajista ja johtoryhmän jäsenistä, on salaa tavannut CIA-viranomaisia vuodesta 1979 lähtien, briiffaten heitä eri UFO-asioista ja tutkimuksista.

Tuoreessa haastattelussa Maccabee vahvisti, että hänelle on annettu useita briiffauksia UFOista CIA:n päämajassa Langleyssa, Virginiassa, joista kaikkein tuorein oli perjantaina toukokuun 28. päivänä 1993, juuri ennen kaatuneiden muistopäivän viikonloppua. Vaikka viimeisin presentaatio koski pääosin ”residuaalisia magneettivaikutuksia”, joista väitetään että ne on löydetty Floridan Gulf Breezessä sattuneen tapauksen jälkeen, muut tapaaamiset CIA:n kanssa ovat liittyneet asioihin kuten ”MJ-12”, Roswellin tapaus, UFO-valokuvat ja filmit, UFOjen fysiologiset vaikutukset todistajiin, psyykkisiin ilmiöihin ja UFO-tutkijoihin.

Maccabee kuvasi erästä tapaamista CIA:n konferenssihuoneessa, josta hän sanoi että se on ”pelkkää seisomista varten”, jossa hän briiffasi CIA:n henkilöstöä oletetusta supersalaisesta ”MJ-12”-ryhmästä, jota on kuvattu William L. ”Bill” Mooren dokumenteissa, henkilön joka tämän jälkeen väitti olevansa valtion väärän informaation agentti. Samaan aikaan ja koskaan paljastumattomista syistä Maccabee briiffasi CIA:n miehiä CIA:n omista UFO-tiedoista, jotka on julkaistu FOIAn alaisuudessa.

”MJ-12”-konferenssin jälkeen Ron Pandolfi, CIA:n viranomainen joka on Maccabeen pääkontakti virastossa, kertoi Maccabeelle että hän oli ”luonut paljon vakoojia CIA:han”. Tuntuu siltä kuin CIA-viranomaiset olisivat istunnon jälkimainingeissa alkaneet nuuskia toisiaan ja yhdistelleet toistensa tietoja jonkinlaisessa hämärässä hakuvimmassa todisteista kuuluisasta UFO-kontrolliryhmästä, jonka Maccabeen esitys sai aikaan. Maccabee jopa taivutteli Pandolfia pyytämään CIA:n kirjastonhoitajalta ”MJ-12”-referenssejä Roscoe HillenKoetterin (varhainen CIA-johtaja) tiedoista. Tuloksien raportoidaan olevan negatiivisia.

Maccabee aluksi lähestyi CIA:ta alkuvuonna 1979 sen jälkeen kun hän oli matkannut Uuteen Seelantiin tutkimaan TV-kuvausryhmän väitetyn ”UFOn” filmaamista lentokoneesta. Vaikka suurin osa, jotka filmin näkivätkin, eivät olleet vakuuttuneita pomppivasta möykystä keskellä yötä, Maccabee tuntemattomista syistä päätti, että filmi oli jonkin sortin evidenssiä UFOista, ja alkoi esittää sitä CIA:n virkamiehille. Hän sitten lähetti makupaloja CIA-kontaktiensa kautta ja myöhemmin pidettiin tapaaminen CIA-päämajassa, jossa hän näytti filmin ja tiivisti analyysinsa siitä.

Vähän myöhemmin Maccabee paljasti yksityiskohtia tapaamisestaan W. Todd Zechelille, Citizens Against UFO Secrecyn (CAUS) perustajalle ja UFO-tutkijalle joka on erikoistunut valtion salailuun. Zechel oli aloittanut tietopyyntöoikeudenkäynnin CIA:ta vastaan syyskuussa 1977 yhdessä Peter Gerstenin kanssa, newyorkilainen asianajaja, sekä Ground Saucer Watchin, phoenixilainen UFO-ryhmä jonka tutkimusjohtaja Zechel oli. Joulukuussa 1978 oikeudenkäynti johti siihen, että CIA julkisti yli tuhat dokumenttia, joiden olemassaoloa se ei tunnustanut ennen oikeudenkäyntiä.

Nauhoitetussa keskustelussa Zechelin kanssa Maccabee paljasti, että CIA:n viranomainen oli vienyt hänet sivuun Uuden Seelannin UFO-filmibriiffauksen jälkeen ja paljastanut, että hän pyöritti CIA:n UFO-tiedostoja. Nämä tiedostot, viranomainen sanoi, koostuivat yli 15 tuhannesta UFOihin liittyvästä dokumentista, joista viranomaisen mukaan ”ainoastaan kaksi tai kolme tuhatta olivat oikeasti mielenkiintoisia”, ja loppu oli pääosin Foreign Broadcast Information Servicen (FBIS) raportteja ja vähemmän kiinnostavia asioita. Kaikki nämä dokumentit oli annettu CIA:n FOIA-tiimille oikeudenkäynnin seurauksena, jonka Zechel oli aloittanut, viranomainen kertoi.

Tulisi huomauttaa tässä kohtaa, että CIA oli käsketty käymään läpi kaikki sen tiedot UFOihin liittyvistä dokumenteista ja tekemään täysi kirjanpito niistä. Tämä käsky (Stipulation and Order) oli sen mukainen mitä Zechel ja Gersten olivat työstäneet CIA:n asianajajan ja USA:n syyttäjä kanssa tapauksen edistymisen kuulemistilasiuudessa heinäkuun 7. päivä 1978. Zechel oli silloin, ehkä vähän pakottavaan tyyliin, uhkaillut haastaa CIA:n viranomaiset oikeuteen vääristä vastauksista UFOihin liittyviin tietopyyntöihin. Tämä niskassaan CIA oli peräytynyt ja suostunut yhteistyöhön. Kuitenkin CIA ainoastaan julkisti 1000 dokumenttia ja väitti, että pimitti ainoastaan 57 tämän päälle.

Se mitä CIA:n UFO-tietojen arkistonhaltija kertoi Maccabeelle myötäili täysin CIA:n edustajan tekemiä lausuntoja oikeudenkäynnin aikana, jolloin asianajaja Gerstein johdateltiin uskomaan, että yli 10 tuhatta dokumenttia tultaisiin julkaisemaan. Oli myös kirje Zechelille CIA:n tietopyyntötiimiltä, jossa pyydettiin hänen lopettavan oikeustoimensa ja jossa esitettiin, että ”1000 sivua UFO-dokumentteja on juuri löydetty”, ja niitä käsiteltiin.

Joulukuun 15. päivänä 1978 julkaistujen dokumenttien analyysista käy selväksi, että CIA jatkoi petkuttamistaan. Brad Sparks, CAUSin tutkija, löysi viitteitä julkaistusta materiaalista yli 200 muuhun UFOihin liittyvään dokumenttiin, jotka CIA oli jättänyt tunnustamatta. Lisäksi oli selvää, että CIA oli harkitusti valikoinut julkistamansa dokumentit, vaikka ne olikin kovin sensuroitu. CIA julkisti dokumentteja, jotka liittyivät ainoastaan Zechelin ja Sparksin löytämiin tapauksiin tutkimuksissaan CIA:n mukanaolosta, ja jättivät julkistamatta monia muita, kuten johtopäätöksiä sen UFO-hätätutkimuksista vuosina 1952, 1957, 1965, 1967 ja muista. Nämä tutkimukset toteutettiin salassa, käyttäen Domestic Contact Servicen (a.k.a. Domestic Collection Division) agentteja useissa UFO-tapauksissa, jotka menivät päällekkäin Condonin komitean tutkimuksien kanssa (1966-68).

Menetetty mahdollisuus

Maaliskuussa 1979 sen jälkeen kun CIA oli antanut vääriä todistuksia oikeudelle sen esittämästä tietojen etsinnästä, Gersten aikoi lähettää oikeudelle pyynnön käskeä CIA:ta näyttää todisteet sille miksi CIA:ta ei tulisi pitää oikeutta halventavana (Order to Show Cause Why the CIA Should Not Be Held in Contempt of Court). Näyttöpyyntö vaati oikeutta rankaisemaan CIA:ta siitä, että se ei kyennyt toteuttamaan pyyntöä, josta oltiin sovittu vuonna 1978.

Tämän pyynnön rakentamisen aikaan Maccabee teki paljastuksensa Zechelille, joka välittömästi pyysi voisiko hän saada puhua CIA-viranomaisen kanssa. Pian tämän jälkeen Maccabee ilmoitti Zechelille että CIA:n kaveri kieltäytyi pyynnöstä. Maccabee myös kieltäytyi identifioimasta CIA-kontaktiaan, muuten kuin sanoen että hän oli entinen lääketieteen tohtori CIA:n tiedetiedusteluosastolla, joka oli noussut CIA:n alajaoston johtoon, joka muiden muassa teki tutkimusta psyykkisistä ilmiöistä.

Zechel kiireellisesti informoi Gersteniä Maccabeen paljastuksista, mutta yritykset saada Maccabee mukaan oikeusjuttuun eivät onnistuneet. Maccabee yritti harhauttaa Brad Sparksia kertomalla hänelle, että briiffausta ei pidetty CIA:n päämajassa, ja hän väitti olevansa epävarma siitä olivatko hänen tapaamansa miehet CIA:n työntekijöitä. Tämä välkky faktojen manipulaatio ajoi Sparksin harhaan ja sai Zechelin informaation tapaamisesta näyttämään epäilyttävältä.

Maccabeen muista lausunnoista Zechelille kävi selväksi, että Maccabeen aikeena oli tehdä yhteistyötä CIA:n kanssa jatkuvasti ja että hän toivoi sen muuttuvan jonkinlaiseksi päivystäväksi-UFO-mieheksi, ehkäpä että hänet soitettaisiin ympäri maailman tutkimaan UFO-havaintoja — eräänlainen UFO-kohtaamisten James Bond. Zechel piti tätä varsin typeränä fantasiana sen seikan valossa, että hän oli saanut tietää että CIA oli tutkinut UFOja salaa jo vuodesta 1952, ja mahdollisesti jo ennen tuota, ja että he olivat käyttäneet kehittyneitä kameroita, sensoreita ja koko maan kattavaa agenttimiehistöä, joista tuli salaisia operatiiveja vuonna 1973.

Yhtä kaikki, Maccabeeta ei saanut kiittää siitä, että Order to Show -pyyntö lähetettiin päivä myöhässä ja se hylättiin oikeudessa kun oikeuden tuomari hyväksyi CIA:n esityksen aikarajasta. CIA itse oli esittänyt eri papereita 88 päivää myöhässä, ylittäen 60 päivän aikalisän 28 päivällä. Mutta se ei merkinnyt tuomari John Prattille mitään, jonka päätökset korkeammissa oikeusasteissa on kumottu viisi kertaa liian epäreiluina CIA:n hyväksi.

Tätä seuraavina vuosina Maccabeella ja Zechelilla oli useita puhelinkeskusteluja Maccabeen suhteesta CIA:han. Jossain kohtaa Zechel kysyi häneltä suoraan työskentelikö hän CIA:lle. ”Niinkin voi sanoa”, Maccabee vastasi. Huhtikuussa 1990 kuitenkin Maccabee alkoi ottaa takapakkia siitä mitä CIA:n UFO-arkistonhoitaja oli hänelle sanonut vuonna 1979. Yhtäkkiä hänen mielestään viranomainen sanoi, että ”saattaisi olla niinkin monta kuin 15 tuhatta UFOihin liittyvää dokumenttia” hajallaan ympäri päämajaa. Tässä versiossa CIA-mies oli pelkästään spekuloinut CIA:n kokoelman suuruudesta, sillä hänellä itsellään oli kontrolli ehkä noin parista tuhannesta dokumentista.

Vuoden 1990 haastattelun Maccabeen kanssa näki UFO-luennoija Robert Hastings, sillä se kuului kaiuttimista Zechelin toimistossa. Useita vuosia aiemmin Hastings oli soittanut Maccabeelle toisesta asiasta ja ohimennen kysynyt häneltä hänen raportoiduista CIA-kontakteistaan, vuoden 1979 briiffistä. Maccabee esitti hämmentynyttä ja kielsi koko asian.

Kaikkein viimeisimmässä haastattelussa Maccabee jatkoi tarrautumistaan siihen päätelmään, että CIA-viranomainen oli arvaillut dokumenttien määräksi 15 tuhatta. Kun hänelle huomautettiin että se olisi epäloogista sen valossa, että tunnustetulla arkistonhaltijalla ei ollut mitään syytä olettaa, että toiset 13 tuhatta dokumenttia sijaitsisivat muiden papereiden joukossa, Maccabeella ei ollut muuta sanottavaa kuin että se tuntui hänestä loogiselta.

Itse asiassa, UFO-tietojen arkistonhaltija oli pelkästään perinyt ne seurauksena siitä, että hän oli ”Omituisten Asioiden Arkistoija”, kuten Maccabee asian ilmaisi. Siellä oli yleisiä tietoja UFOista useista eri CIA:n toimistoista, mm. tiedetiedustelusta, ja näin ei ollut mitään syytä olettaa, että suuria määriä ylimääräisiä dokumentteja olisi jossain muualla tai valistuneesti arvata niiden kokonaismäärää. Toisin sanoen, miksi henkilö, joka uskoi olevansa näiden tietojen arkistonhoitaja, uskoisi että 13 tuhatta muuta dokumenttia olisi jossain muussa paikassa CIA:ssa?

Vastaus tuntuu selvältä: Maccabee piti hänen salaista suhdettaan CIA:n kanssa suuremmassa arvossa kuin mitä hän tunsi tarvetta olla rehellinen asioista, jotka olivat tärkeitä objektiivisille tutkijoille.

Vaikka vuosien mittaan Maccabee oli läheisesti salannut arkistonhoitajan identiteetin, viimeisimmässä haastattelussaan hän myönsi arkistonhoitajan olevan nimeltään Christopher C. ”Kit” Green, joka myöhemmin on ollut biotieteiden osaston päällikkö General Motorsilla. Tri. Green sai tohtorintutkintonsa neurofysiologiasta vuonna 1969 ja vuonna 1976 hän sai lääketieteen tohtorin tutkinnon. Green sai CIA:n National Intelligence Medalin työstään ”salaisessa projektissa” vuodesta 1979 vuoteen 1983, tasan tarkkaan vuosina jolloin Maccabee tapasi häntä CIA:n päämajassa. Green käyttää jonkinlaista peitetarinaa kuvaamaan hänen CIA-hommiaan, kutsuen itseään ”tieteelliseksi neuvonantajaksi neuvonantajien johtokunnassa CIA:lla”.

Maccabeen mukaan Green nouti käsiinsä Bill Mooren vuonna 1988 tai 1989, vähän sen jälkeen kun Moore sai hetkensä julkisuudessa teknisenä konsulttina ”UFO Cover-Up? Live!”-ohjelmassa, katastrofaalisessa parituntisessa jossa mukana oli ”Falcon” Doty ja ”Condor” Collins sekoilemassa. Tämän jälkeen Green ryhtyi BLUEJAYksi Mooren kuuluisassa Aviaryssa, vaikka on epäselvää oliko Green tajunnut, että hänet oli otettu osaksi parvea. Mutta höyhenistään linnut tunnetaan, eikö?

Maccabeen kertomuksen mukaan ”BLUEJAY” Green oli vapaaehtoisena toteuttamassa erikoistehtäviä Moorelle, tunnustetulle disinformaatioagentille. Eräässä näistä tehtävistä Greenin miti saada kontakti Robert Gatesiin, keskustiedustelupalvelun johtajaan presidentti George Bushin alaisuudessa. Ilmeisesti Moore sanoi Greenille, että Gatesilla oli korkea-arvoinen pesti myyttisen ”MJ-12”:n nykyisessä kokoonpanossa, ja että Greenin piti lähestyä Gatesia jonkinlaisella koodisanalla, skenaario joka olisi suoraan jostain vanhan koulun agenttitarinasta. Maccabee, jonkin verran vittuuntuneena, sanoo Greenin ”möläyttäneen” koodisanan ja tapaaminen kariutui.

Uskomatonta kyllä, Maccabee ei tunnu ymmärtävän sitä miten idioottimaiselta kaikki tämä näyttää ihmisille, jotka ovat intensiivisesti tutkineet valtion UFO-käsittelyä vuosien ajan, eikä hän tunnu kyseenalaistavan Mooren toiminnan aitoutta, kauan sen jälkeen kun Moore oli julkisesti tunnustanut olevansa kanssaufologeille valehtelija ja petturi, kuten hänen kertomuksensa vuoden 1989 Las Vegasin MUFON-symposiumissa, jossa hän sanoi olevansa ”kontrolloitu informantti”.

Tri. Maccabee, Bill Moore & MJ-12

Tässä kohtaa meidän on pakko käydä uudestaan läpi koko surullinen tarina koskien Bill Moorea, hänen kumppaniansa Rick Dotya ja hänen erittäin kyseenalaisia väitteitään siitä, että nimettömät henkilöt Yhdysvaltain nimettömissä virastoissa olivat käskeneet hänet vakoilemaan Paul Bennewitzia. Tämä läpikäynti on tarpeen, jotta voisimme arvostaa sitä arviointikyvyn puutetta, jota tri. Maccabee (ja näin myös FUFOR) osoittivat jatkuvasti tukiessaan ja ollessaan tekemisissä Bill Mooren kanssa, ja vielä tärkeämmin Bill Mooren parhaan luomuksen kanssa — MJ-12 -kusetuksen.

Paul Bennewitz on mies jolla on pitkä historia mielisairaudessa, joka, kun hän oli järjissään, pyöritti firmaa nimeltä Thunder Scientific Corp., lämpötila- ja kosteusmittareiden valmistaja, Albuquerquessa, New Mexicossa. Bennewitz väitti nähneensä ja kuvanneensa avaruusolentojen aluksia Kirtlandin ilmatukikohdassa ja yritti saada ilmavoimien upseereita kiinnostumaan hänen havainoistaan. Robert Hastings, saman kaupungin asukki, vietti jonkin aikaa Bennewitzin kanssa kahtena eri kertana sen jälkeen kun tarinat Bennewitzin UFO-kohtaamisista alkoivat tulla julki. Vastoin Mooren väitteitä siitä, että Bennewitz olisi nähnyt ja filmannut supersalaisen UFOn kaltaisen aluksen Manzanon asevarikolla ja Coyote Canyonin testialueella, Hastings havaitsi filmien olevan niin karkeita ja huonosti tekaistuja väärennöksiä, että lähinnä naurataa. Hastingsin mukaan oli varsin selvää, että yksi filmi oli useita lintuja lentämässä parvessa (metaforallisesti asianmukaista, eikö?). Filmin näytön aikaan Bennewitz väitti, että lintujen siivet olivat avaruusolentojen alusten ”voimakenttiä”, jotka liikkuivat ylös ja alas. Toinen filmi ”näytti kuin Bennewitz olisi heittänyt sen lattialle ja kävellyt sen päällä”, Hastings lisää. Filmi ei ollut muuta kuin sarja likaa, hiuksia ja muuta roskaa. Kolmas filmi piti esittää ”vihreän valopallon” ilmiötä, kuten on raportoitu yhdessä Dotyn tekaistuista dokumenteista, jotka Hastings löysi piirrettynä 8mm filmikelan alapuolelle vihreällä tussilla.

Hastings, myötätuntoinen ja reilu henkilö, nopeasti tajusi Bennewitzin olevan henkisesti häiriintynyt, joka kärsi paranoideista harhoista liittyen avaruusolentoihin. Yhdessä kohtaa Bennewitz näytti Hastingsille printtejä täydestä roskasta, jonka hän väitti olevan viestejä ”avaruusolennoilta”. Bennewitz tulkitsi roskat Hastingsille, selittäen että avaruusolento oli seurannut häntä hänen hotellistaan Bennewitzin kotiin, että he olivat pitäneet hänestä ja halunneet tavata hänet myöhemmin etäisemmässä paikassa. Hastings sanoi kiitos mutta ei kiitos. Pitkäaikainen Bennewitzin ystävä on myöntänyt Bennewitzin toistuvasti joutuneen sairaalaan hänen perheensä lähettämänä ja hänen mielisairauttaan on hoidettu menneen vuosikymmenen aikana, paljon kauemmin ennen kuin Moore oli alkanut työstää hänen väitettyä disinformaatiomagiaansa Bennewitzin niskoille.

Parempi kuva Bennewitzin henkisestä tilasta syntyy kun katsoo hänen kuvauksensa, joka on otettu mainoslehtisestä Christa Tiltonin ’The Bennewitz Papersista’, kirjasta joka perustuu hänen sekoiluunsa: ”Bennewitz raportoi, että kaameat ihmiset seurasivat häntä, murtautuivat hänen kotiinsa, asensivat salakuuntelulaitteita, ilmavoimien miehet ilmaantuivat hänen ovensa eteen jatkuvasti… häntä huumattiin ja hän oli vakuuttunut siitä, että avaruusolennot tulivat hänen kotiinsa pistelemään häntä piikeillä. Hän muuttui pelokkaaksi. Hänen mielestään valtio oli myös mahdollisesti joidenkin tapahtumien taustalla.”

Saman tyyppisistä paranoideista harhoista kärsiviä on varmasti tuhansia ympäri maata, kuin mistä Paul Bennewitz kärsi. Se, mikä Bennewitzin erotti muista, oli, että hän kohtasi AFOSIn agentin nimeltä kersantti Richard Doty.

”Falcon” Doty ensi kertaa tuli esiin kun hän yritti myydä kusetettua tapausta taistelusta avaruusolentojen kanssa Ellsworthin ilmatukikohdassa South Dakotassa, jossa Doty oli ollut palveluksessa. Bob Pratt, legitiimiltä näyttävän raportin kanssa tapauksesta joka oli vuodettu Dotylle, teki pitkällisen tutkimuksen ’National Enquirerille’, mutta epäonnistui löytämään hiventäkään sitä tukevia todisteita. Myöhemmin Doty alkoi lähetellä tekaistuja kirjeitä APROlle, yrittäen saada heidät koukkuun samalla tavalla. Sitten, hänen palvellessaan Kirtlandin ilmatukikohdassa New Mexicossa, Doty tapasi Bennewitzin kun Bennwitz yritti saada ilmavoimien viranomaisia kuuntelemaan hänen avautumistaan kohtaamisista avaruusolentojen kanssa.

Vaikka muut upseerit Kirtlandissa kieltäytyivät kohteliaasti tapaamasta Bennewitzia, Doty ilmeisesti näki mahdollisuutenssa Bennewitzissa. Doty kutsui jopa Jerry Millerin, entisen ilmavoimien 4602th Squadronin tutkijan, ryhmän joka teki kenttätyötä Project Blue Bookille, tapaamaan Bennewitzia. Miller heti vakuuttui että Bennewitz ei ole muuta kuin henkisesti häiriintynyt henkilö, ”sekopää”, ja ohjeisti Dotya että tämä haaskasi aikaansa.

Mutta häikäilemätön Doty ei lannistunut. Hän kehitteli raportteja, joihin mukaan otettiin joitain Bennewitzin tarinoita, ja lisäsi omaa värikynäänsä mukaan, sitten etsi Bill Mooren, jonka tämä oli kuullut puhuvan UFOista paikallisradiossa. Parivaljakko pian löysi paljon yhteistä: Doty oli määrätietoisesti asettanut tavoitteekseen tehdä rahaa tekaisemalla UFO-tarinoita ja Moore oli päättänyt rikastua hyödyntämällä tätä aihetta. Itse asiassa Moore kertoi Todd Zechelille alkuvuonna 1980, että ”lyön vetoa että olet kuullut että UFOilla ei voi tehdä fyrkkaa? No, osoitan sen vääräksi!” Bruce Maccabee oli läsnä kun Moore kehuskeli rinta rottingilla, mutta ilmeisesti ei nähnyt mitään vaaraa tässä.

Moore näytti joitain Dotyn raportteja UFO-dokumentaarissa, jonka oli tuottanut Ron Lakis, ja myöhemmin Barry Greenwood ja Larry Fawcett CAUSista bongasivat yhden niistä videonauhan still-freimissä, sitten lähettivät FOIA-tietopyyntöjä dokumenteista. Doty vastasi pyyntöön lähettämällä useita ”raportteja”, jotka on uskollisesti painettu Greenwoodin ja Fawcettin kirjaan ’Clear Intent’. Tämä prosessi legitimoi ”dokumentit” ja vakuutti jopa skeptisimmänkin UFO-harrastajan siitä, että Bennewitz oli löytänyt jotain tärkeää.

Pian tämän jälkeen CAUSin jäsenet tarttuivat syöttiin, jonka Doty oli heittänyt. Peter Gersten, CAUSin asianajaja, sai kontaktin Dotyyn Bill Mooren kautta ja tapaaminen järjestettiin. Siellä Doty väitti pitävänsä hallussa muuta ”kuumaa” infoa UFOista ja tämän tarjoutui myymään Gerstenille ”dokumentteja”, sanoen että hän tarvitsee rahaa koska hänen vaimonsa oli juuri eronnut hänestä ja hänellä oli raastupaan laskuja rästissä. Gersten viisaasti kieltäytyi tarjouksesta, peläten että häntä joko jäynätään käräjille itse tai että Doty yritti muuten vain kusettaa.

Moore, mies joka oli ylösnostanut Roswellin tapauksen (tapaus jonka paras selitys tuohon aikaan oli, että se oli jonkinlainen huippusalainen kuumailmapalloprojekti), alkoi työstää Dotyn kanssa dokumentteja tukemaan haaksirikkoutuneiden lautasten noutoja, tietäen hyvin sen että näillä olisi suurempi rahallinen arvo kuin Bennewitzin ”havainnoilla”. Dokumentaristi Linda Howe kutsuttiin Kirtlandiin tapaamaan Dotya, jolloin hänelle näytettiin väitetty ”presidentin briiffausdokumentti” haaksirikkoutuneista lautasista, joka kuvasi neljä sellaista tapausta. Doty myös liehitteli Howea taruilla kaapatuista avaruusolennoista nimeltä EBE (Extraterrestrial Biological Entities), termi jonka Paul Bennewitz oli keksinyt, sama henkilö joka oli vastuussa termistä ”harmaa”, joka oli ”luokittelu” pienille avaruusolennoille joka nyt on yleisesti käytössä.

Doty jatkoi Howen siimaamista useita kuukausia, kertoen hänelle että huippusalainen kontrolliryhmä nimeltään ”MJ-12” oli valinnut hänet tekemään huikeita paljastuksia kansalle avaruusolennoista, luvaten hänelle pitkät pätkät filmimateriaalia maahan ammutuista lautasista ja jopa luvaten hänet viedä katsomaan elävää avaruusolentoa. Howe nieli kaiken lusikalla annettuna, ja osoitti jälleen kerran että joitain ihmisiä voidaan huijata kaiken aikaa.

Moore ja Doty keksivät välkyn vedätyksen miten peitellä se fakta, että he olivat tyhjin käsin. Pian Howen Kirtlandin vierailun jälkeen Doty soitti Howelle ja kävi päälle, ”Miksi kerroit Bill Moorelle että sinä ja minä olemme olleet sängyssä?” Tähän asti Howe ei koko elämänsä aikana ollut edes puhunut Mooren kanssa, mutta Dotyn järkyttävien syytösten jälkeen hän etsi tämän käsiinsä ja soitti tälle selvittääkseen miksi hän oli käskenyt Dotyn valehdella hänestä. Moore, tottakai, kielsi syytöksen, mutta ’tunnusti’ että hän työskenteli ”MJ-12”:lle, ja ehdotti että he tapaisivat ja vertailisivat muistiinpanoja.

Tällä tavoin Moore kykeni vahvistamaan Dotyn kusetuspaljastuksia ilman, että hän näytti samassa veneessä olijalta. Se oli menetelmä, jota on käytetty koko kusetuksen ajan: tuodaan uskottavia ulkopuolisia kuten Howe ja Lee Graham mukaan ja kierrätetään tekaistua materiaalia heidän keskuudessaan tai pelkästään vilautetaan sitä heille. Hän kykeni obfuskoimaan ”dokumenttien” alkuperän ja saamaan sen näyttämään siltä kuin muut olisivat mukana ”vuodoissa”. Todellisuudessa ”Majestic-12” oli ”Jäynääjät-2”, Doty ja Moore.

Esimerkiksi, Moore antoi kopion ”briiffauspaperista”, jonka Doty oli näyttänyt Howelle, kapteeni Bob ”Condor” Collinsille, joka tämän jälkeen luki siitä osioita puhelimessa Howelle, joka tunnisti sen identtiseksi sen kanssa jonka Doty oli hänelle näyttänyt. Howe vakuuttui yhä enemmän siitä, että aktiivipalveluksessa olevalla upseerilla oli tällainen ”briiffauspaperi” hallussaan, ja siihen mennessä oltiin saatu järjestettyä HBO näyttämään televisiossa Dotyn maatajärisyttävät paljastukset.

”Condor” Collins väitti saaneensa suurimman osan materiaalistaan koskien UFOja, kaapattuja avaruusolentoja ja maanalaisia tukikohtia ilmavoimien everstiluutnantti Ernie Kellerstraussilta, jonka kanssa hän oli palvellut Wright-Pattersonin ilmatukikohdassa. Kellerstrauss on voinut olla upseeri, joka oli väitetysti viettänyt vuoden EBE-1:n kanssa, jonka aikana hän sai tietää, että olento oli perso mansikkajäätelölle. Nyt eläkkeellä oleva ja Daytonissa, Ohiossa elävä ”Hawk” Kellerstrauss kieltäytyy kommentoimasta Collinsin väitteitä.

Yhtä kaikki, kun Moore tuli Denveriin tapaamaan Howea, hän ehdotti että tekisivät yhteistyötä paljastaakseen ”MJ-12”:n paljastukset, ja että Howe tekisi filmin ja hän kirjoittaisi kirjan. Moore lisäsi, että hän aikoi ”rikastua” tästä hommasta. Howe, vakuuttuneena siitä että hänet oli valittu suorittamaan suurta tehtävää valtiolle (vanha kunnon ”Messias”-syndrooma), joka Dotyn mukaan halusi puhua suunsa puhtaaksi UFOista, sanoi että hän halusi ainoastaan suorittaa hänen patrioottisen velvollisuutensa ja saada palkkion tästä.

Sillä aikaa Moore uskoutui Brad Sparksille, jota hän piti asiantuntijana valtion UFO-asioiden käsittelyssä. Moore kysyi Sparksilta mitkä törmänneiden lautasten tapaukset tarjosivat eniten mahdollisuuksia tienata voita leivän päälle, ja Sparks sanoi ajatelleensa Roswellin tapausta, josta Moore oli aiemmin kirjoittanut kirjan, ja se jonka raportoitiin tapahtuneen joulukuussa 1950 lähellä Teksasin ja Meksikon välistä rajaa. Jälkimmäistä tapausta on tutkinut Todd Zechel, joka ensiksi kuuli siitä vuonna 1964 kollegaltaan armeijan turvallisuuspalvelussa, jonka setä oli kuulemma johtanut haltuunottoa. Sparks, Jerome Clarkin kanssa, oltiin pidetty ajan tasalla Zechelin tutkimuksista.

Moore oli saanut haltuunsa kaksi Zechelin kirjoittamaa käsikirjoitusta tapauksesta epäilyttävissä olosuhteissa. Yksi oli peräisin Jerome Clarkilta, jonka kanssa Zechel oli kirjoittanut kirjan. (Clarkin raportoidaan vuotaneen raportti Moorelle kostona Zechelin vetäytymisestä kirjadiilistä, jonka Zechel väittää aiheutuneen Clarkin kieltäytyessä tekemästä omaa osuuttaan hommista.) Toinen, ajantasaisemman raportin Moore sai Harperin ja Row’n länsirannikon toimistolta, ilmeisesti aikeenaan arvioida sen validiteetti.

Joulukuussa 1984 Jaime Shandera, TV-tuottaja ja Mooren ystävä, sai postissa rullan 35mm filmiä, joka sisälsi uuden parannetun ”presidentin briiffauspaperin”. Nopeasti Moore laittoi materiaalin kiertämään hänen tyypilliseen tapaansa legitimoimalla väärennettyjä dokumentteja. Myöhemmin kusetusbriiffauspaperit paljastettaisiin maailmalle täydessä lehdistötilaisuudessa ja ABC-TV:n nimekkäässä ’Nightline’-raportissa Ted Koppelin juontamana (kesäkuussa 1987) sekä muissa ohjelmissa.

Ei tule yllätyksenä, että briiffauspapereissa oli uhrattu paljon tilaa Mooren lempitapauksen validointiin, vuoden 1947 Roswellin tapaus, ja ainoastaan hätäinen palsta vuoden 1950 tapaukselle. Moore lisäksi ilmaisi kädenliikkeellään sen miten vuoden 1950 törmäys oli kuvattu. Zechelin varhainen raportti tästä, joka on kirjoitettu vuonna 1978, sijoitti sen lähelle Laredoa, Teksasiin, kun taas hänen päivitetty raporttinsa, joka on kirjoitettu 1982, väitti sen tapahtuneen lähellä Del Rioa, Teksasissa, lähes 400 mailin päässä Laredosta. Kahdessa raportissa oli myös eroja päivämäärissä, ensimmäinen sanoi sen tapahtuneen joulukuun 7. päivä 1950, ja toinen puhui joulukuun 5. päivästä 1950.

Moore ratkaisi nämä ristiriidat jakamalla erot puoliksi, sanoen että törmäyspaikan sijainti oli ”El Indio-Guerrero”, joka on puolivälissä Laderoa ja Del Rioa, ja päivämääräksi hän sanoi joulukuun 6. päivä 1950, tasan tarkkaan kahden päivän välissä. Mutta jakomenetelmä ei ollut niin inspiroiva kuin Mooren kuvaus lentävästä lautasesta ”melkein kokonaan tuhoutuneena”, lisäten että vähäiset romut mitä jäivät jäljelle vietiin Sandian laboratorioon.

On melkein mahdollista kuvitella Mooren häikäilemätön mieli luuppaamassa kun hän loi briiffauspaperin. Hän oli alkanut vihata Zechelia koska CAUSin perustaja oli uskaltanut kritisoida Roswellin tapauksen raporttia, jonka Jerome Clark oli julkistanut, lisäksi hän oli kuullut Clarkin syyttävän Zecheliä hänen avioliittonsa hajoamisesta — ex-rva Clark oli ilmeisesti luottanut Clarkin/Zechelin kirjan nostavan heidät pois köyhyysrajalta. Joten Moore rationalisoi myrkkynsä ja ohjasi sen Zechelin lempitapausta kohti. ”Hoidan hänet”, voi Mooren kuulla vannovan, ”poltan hänen lautasensa”.

Koko härdellin ajan Moore jätti useita vihjeitä ilmaistakseen hänen mukanaolonsa briiffauspaperin luomisessa — melkein huutaen ”Pysäyttäkää minut ennen kuin huijaan uudestaan!” Eräs esimerkki tästä on artikkeli ’Fate’-lehdessä, jonka Jerome Clark on kirjoittanut aikana, jolloin Clark oli edelleen hynttyyt yhdessä Mooren kanssa. Clark oli ihailtavasti kertonut tarinan siitä miten briiffauksen ”dokumentit” olivat tulleet valoon. Moore sanoi niiden löytyneen hänen majoittuessaan motellin huoneessa, kun ”tasan kello viisi” joku koputti ovelle, ja mies ilmaantui nivaska kainalossaan. Hän sanoi Moorelle, että hänellä oli 17 minuuttia aikaa tehdä mitä tahansa hän halusi sillä mitä hänelle annettaisiin. Hän voisi kopioida sen, mutta ei pitää sitä itse. Moorella oli kamera ja hän teki parhaansa. Dokumentin, jonka piti esittää briiffauspaperia, kertoi juuri valitulle presidentti Jimmy Carterille MJ-12:sta, Project Aquariuksesta, pienistä vihreistä miehistä ja kaikesta muusta.

Voisiko nämä olla ne samat 35mm valokuvat jotka ilmaantuivat Shanderan postilaatikkoon? Kun ilmiselvät todisteet Mooren syyllisyydestä tuotiin Clarkin huomioon, hän nopeasti alkoi puolustaa kaveriaan. ”Ei, se oli eri briiffauspaperi”, Clark väitti. Aijaa? Mitä sitten tapahtui sille briiffauspaperille, Jerry?

Tottakai tähän mennessä Moore oli alkanut etäännyttää itseään Rick Dotysta, koska oli käynyt ilmiselväksi useille ihmisille, jotka Dotyn kanssa olivat olleet tekemisissä, että hän oli häpeilemätön, pakonomainen valehtelija. Moore ei sanoutunut Dotysta irti, kuitenkaan, hän pelkästään yritti muuttaa ”Falcon”-identiteettiään joksikin muuksi, sanoen Clarkille että ”Falcon” oli oikeasti joku DIA:n työntekijä. Kiinnostavaa kyllä, uusi ”Falcon” sattui juuri kertomaan Moorelle samat asiat kuin vanha ”Falcon”, ainoastaan parrasvalot olivat nyt oletettavasti osoitettu muualle kuin Dotyyn.

Samalla tavalla, kun ruohonjuuritason tutkijoille alkoi selvetä, että Paul Bennewitz oli henkisesti sairas ja hänen informaationsa epäluotettavaa, Moore häikäilemättä väitti olevansa disinformaatioagentti, joka oli saanut tehtäväkseen vakoilla ja hämätä Bennewitzia. Oletettavasti tätä perusteli se, että Bennewitz oli törmännyt joihinkin suuriin UFO-salaisuuksiin, mutta kuten olemme nähneet, Bennewitzin havainnot olivat pelkästään hänen oman mielensä tuotoksia. Todellisuudessa Moore otti käyttöön ”salainen agentti”-kantansa suojellakseen Dotya ja antaakseen itselleen mahdollisuuden puhua hänen viattomuutensa puolesta tulevaisuudessa, jos kukaan osoittaisi hänen ”presidentin briiffauspaperin”, ”MJ-12”:n tai ”Aquarius”-dokumenttien olevan täyttä paskaa. Eli, hän kykenisi aina väittämään, että hän ”vain totteli käskyjä”, paljon samaan tapaan kuin natsit tuotiin oikeuden eteen sotarikoksista.

On niitä, jotka epäilemättä jatkavat sen väittämistä, että kaikki tämä on suuren salaliiton seurausta, jolla levitetään väärää tietoa, johdetaan harhaan ja hämmennetään Maccabeeta, Moorea, Linda Moulton Howea, rahastoa ja koko loppu ufologian alaa. Saatavilla olevat todisteet selvästi viittaavat siihen, että Moore ja Doty tekaisivat MJ-12-kusetuksen itsenäisesti ja melkein varmasti oman henkilökohtaisen etunsa hyväksi. Meidän mielestämme ei ole paljoakaan epäilystä siitä, että mitä enemmän ja enemmän tätä suurta kusetusta romahtaa hänen niskoilleen, Moore tulee vetäytymään lisää hänen ”kontrolloitu agentti” -persoonansa taakse ja jättämään sen hänen höplästä vedettyjen seuraajiensa hommiksi selvittää asiat.

Huomattavaa kyllä, jopa sen jälkeen kun Moore teki tunnustuksensa Las Vegasissa (asianmukainen paikka) kiitos Maccabeen vaikutusvallan hän silti kykeni saamaan itsensä ja Dotyn näyttämään autenttisilta sankareilta Whitley Strieberin (Majestic) ja Howard Blumin (Out There) kirjoissa. Jopa huippukirjailija Sydney Sheldon on ottanut osaa tämän amerikkalaissankareiden parivaljakon ylistykseen, joista yksi oli ”tunnustanut” ajaneensa viattoman miehen hulluksi.

Oikea hatunnosto Hitlerin päiväkirjojen luojalta ja Howard Hughesin huijauksen kirjoittajalta Clifford Irvingiltä olisi ollut hitosti enemmän paikallaan.

Puhuaksemme totta koko valitettava sekasotku on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun sallii kettujen päivystää kanalan ovella. Ufologia, joka elää vanhan ”älä kuule pahaa; älä näe pahaa; älä puhu pahaa”-sanonnan mukaan mitä muihin lempitapauksiin tulee, piehtaroi huijauksissa ja väärässä informaatiossa tämän seurauksena. Mutta se ei olisi niin lannistavaa jos tätä kaikkea ei syydettäisi kansalle kirjojen, TV-sarjojen ja luentojen muodossa.

Ainoat johtavat ufologit, jotka ovat käyttäytyneet vastuullisesti tämän koko hässäkän aikana, ovat olleet CAUSin Greenwood ja Fawcett. Heidän vastoinkäymisistään heitä on pilkattu, vihattu, manattu ja pelkästään jätetty huomiotta muun ufologian alan sekopäisinä ostaen Mooren petkutuksista kertovia kirjoja. Tällä tutkimusalalla kusetuksia juhlitaan ja vastaansanojat lähetetään saunan taakse.

Lokki & Pelikaani

Tri. Maccabeen (lokki, engl. ”SEA GULL” Bill Mooren typerässä Aviaryssa) aktiviteetti ja käytös koko MJ-12 -tapauksen ajan tulee nyt asettaa kriittiseen valoon uudelleen. Miten paljon hän oli mukana levittämässä MJ-12 -huijausta? Miten paljon vaikutusta Ron Pandolfilla (”PELIKAANI”) on ollut hänen käyttäytymiseensä tässä koko jutussa?

Tri. Maccabee julkaisi tutkielman otsikolla ’UFO Landings Near Kirtland AFB or Welcome to the Cosmic Watergate’ vuonna 1985. Tämä raportti oli kirjoitettu yhdessä Bill Mooren kanssa ja painettu FUFORin toimistossa. Raportti on tutkimus väitetystä tapauksesta, joka on kuvattu Kirtlandin laskeutumisdokumentissa päivämäärällä syyskuun 9. 1980, jonka on julkaissut HQ/AFOSI. Huolellinen tarkastelu dokumenttia ympäröivistä olosuhteista (ja Maccabeen omasta raportista) näyttävät selvästi, että dokumentti on Dotyn tekaisema. Tri. Maccabeen ilmeinen tuki Kirtlandin dokumentille on antanut painoarvoa Dotylle ja hänen väärille väitteilleen kriittisellä hetkellä. Jos tri. Maccabee olisi paljastanut Dotyn tässä kohtaa, paljon aikaa ja vaivaa olisi säästynyt UFO-tutkijoilta. Tri. Maccabee nyt henkilökohtaisesti myöntää, että koko MJ-12 -hässäkkä on mahdollisesti huijaus. Hän oikeuttaa tämän kantansa tarjoamalla tukea MJ-12 -tutkimukselle esittämällä, että on olemassa salainen kontrolliryhmä, MJ-12 ”millä nimellä tahansa” niinkuin hän sitä kuvaa. Ilmeisesti yksityiskohdat eivät ole tärkeitä. Milloin Maccabee tiesi, että MJ-12 -materiaali oli väärennettyä, oliko se ennen kuin hän antoi Stan Friedmanille $16,000 rahastolta?

Tulee huomauttaa, että rahasto hylkäsi Todd Zechelin yksityiskohtaisen ehdotuksen haastaa CIA uudelleen oikeuteen FOIAn alaisuudessa muutama vuosi sitten. Zechel oli luonnostellut suunnitelman iskeä kiinni 15 tuhanteen dokumenttiin, joista Maccabeen ystävä Kit Green oli puhunut, ja hän oli pyytänyt $500 etumaksua saadakseen homman pyörimään, käyttäen taitavaa asianajajaa joka oli suostunut vapaaehtoisena tekemään juridisen työn. Rahasto nopeasti hylkäsi Zechelin ehdotuksen, mutta myöhemmin antoi $16,000 Stan Friedmanille yrityksenään osoittaa MJ-12 -dokumentit oikeiksi. Valitettavasti meidän on pakko tarkastella tri. Maccabeen motiiveja uudestaan. Meidän on kysyttävä olivatko hänen CIA-kontaktinsa olleet mitään mieltä tästä (tai mistään) päätöksistä koskien ehdotuksia. Tämä mielipide ei välttämättä ole niin itsestäänselvä kuin luulisi. Mieti skenaariota, jossa Maccabeen CIA-kontaktit ilmaisevat hienovaraisesti Maccabeelle, että on saattanut olla MJ-12, tämä on voinut riittää vaikuttamaan hänen päätökseensä antaa niin suuri stipendi. Toisaalta kuka tietää mitä CIA on mieltä Maccabeen Zechelin vaatimattoman ehdotuksen hylkäyksestä.

Viimeiset jälkiliukkaat

Tiivistelmänä sanottakoon, Moore juoksee ympäriinsä antaen hassuja koodinimiä kaikille tapaamilleen ihmisille, jotka jollain tavalla ovat yhteyksissä valtioon, vähän samalla tavalla kuin 10-vuotias poika joka leikkii vakoojaa. Kenelläkään näistä ihmisistä ei ole mitään suoraa tietoa UFO-tapahtumista, perustuen siihen mitä me olemme nähneet, ja suurimmaksi osaksi he vain toistelevat tai kierrättävät tarinoita, jotka Moore ja Doty alunperin ovat sepittäneet. Moore käyttää niitä luomaan mystiikan auran ympärilleen ja sekoittamaan hänen ”löydöksiensä” tekaistua luonnetta.

Dotylla ilmeisesti on historiaa rahavaikeuksissa, ja Maccabeen mukaan hänet heitettiin pois AFOSIsta, alennettiin kokiksi ja lopulta pakotettiin pois ilmavoimista. Ilmeisesti hänen ufologian alalle tulemisensa johtui osittain huonosta käytöksestä, ja ottaen huomioon monien ufologien halukkuuden uskoa villejä tarinoita, hän kykeni manipuloimaan niiden uskottavuutta suurempia etuja ja kunniaa saavuttaakseen, mikä olisi ollut mahdotonta muualla.

Ja kuitenkin Dotyn uskottavuuden romahtamisen (tai sen olisi pitänyt romahtaa) jälkeenkin ja Moore itse oli ”myöntänyt” levittävänsä väärää informaatiota, he olivat, vuoden 1991 lopulla, kykeneväisiä jälleen yhteen vedätykseen.

Ilmoituksessaan päivämäärällä lokakuun 25. 1991, Moore pyysi FOCUS-uutiskirjeensä tilaajia lähettämään hänelle 25 dollaria saadakseen ”ilmaisen kopion” kirjasta, jota hän kirjoitti Dotyn ja Jaime Shanderan kanssa. Kirjaa tarjottiin tilaajalahjana. Tämän ”ilmaisen kirjan” oli tarkoitus tulla ulos tammikuussa 1992, nimellä ”The Scientist, the Government & UFOs…Personal Recollections of the Paul Bennewitz Affair…A Case Study in Disinformation.” Seiskalehden kaltaisessa huumassa Moore hehkutti ennakolta kirjaa näin: ”Valtion salailu; väärä informaatio; UFO-abduktiot; avaruusolentojen maanalaiset tukikohdat; salaiset sopimukset avaruusolentojen kanssa; suunnitelmat ottaa haltuun ja orjuuttaa Maapallo; Dulce, New Mexico; Groom Lake/Area 51, Nevada; omituiset tapahtumat Kirtlandin ilmatukikohdassa; salaiset agentit; salaiset operaatiot; mystiset radiolähetykset; harmaat avaruusolennot; blondit avaruusolennot; ja paljon paljon muuta!”

Ilmeisesti sadat höynäytettävät lähettivät 25 dollaria, mikä osoitti P.T. Barnumin jälleen oikeaksi. Ja tottakai he kaikki jäivät nuolemaan näppejään: FOCUS ilmeisesti meni konkkaan, ”ilmainen” kirja ei koskaan tullut markkinoille ja Moore seuraavaksi esiintyi FAR OUT -lehden ”vastaavana päätoimittajana”, jota Larry Flynt julkaisi (joka myös julkaisee Hustler lehteä), jossa hän alkoi julkaista artikkeleja eräiden hyvien ystäviensä kuten Bruce Maccabee kanssa.

Ehkäpä Moore, nyt kun hän oli päässyt oikeisiin töihin, palauttaisi rahat. Mutta voit luottaa siihen yhtä paljon kuin voit luottaa siihen, että hän tulee tekemään jälleen kerran viimeisen tunnustuksen — joka auttoi luomaan yksittäisen suurimman huijauksen ufologian alalla.

On tärkeää huomata tässä, että tätä kaikkea ei tule nähdä tribuuttina Bill Mooren huijauskyvyille vaan enemmänkin tri. Maccabeen (ja näin myös FUFORin) samanaikaiselle suhteelle CIA:han. Oliko tri. Maccabeen tuki Moorelle ja MJ-12:lle yksinkertaisesti johtunut huonosta arviointikyvystä?

Gulf Breeze

Yhdelläkään henkilöllä ei ole suurempaa vastuuta Gulf Breezen tapauksen edistämisessä ufologian alalla, ja mahdollisesti myös kansalle mainostamisessa, kuin tri. Bruce Maccabeella. Tri. Maccabee oli eräs varhaisimmista ja myös äänekkäimmistä tapauksen puolestapuhujista. Hänen tekninen arvionsa tapauksen valokuvatodisteista oli pakonomainen ja painotti, että huijausselitykset eivät olleet todennäköisiä johtuen suurista teknisistä vaikeuksista, jotka kohtaisivat tällaisten valokuvien väärentäjää. Kuitenkin aivan liian pitkän ajan- ja resurssien haaskauksen jälkeen vakavimmat tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että kyseessä on kuin onkin huijaus.

Tulee myös kyseenalaistaa tri. Maccabeen henkilökohtainen ja ammatillinen arviointikyky hänen tapauksessaan. Oliko hän emotionaalisesti osanottajien mukana (hän ystävystyi läheisesti Ed & frances Waltersin kanssa tutkimuksen aikaan) ja sitten salli tämän mukanaolon häiritä hänen kriittistä ajatteluaan? Vai, onko hänen tekninen kykynsä analysoida valokuvatodisteita oikeasti niin huono? Ottaen huomioon hänen silloin jatkuvan suhteensa Ron Pandolfiin CIA:ssa (ja hänen saamaansa briiffiin tiedustelu-upseereilta tapauksesta), voisi spekuloida että tri. Maccabeen julkinen tuki hänen tapaukselleen on saattanut saada rohkaisua hänen tiedustelukontakteiltaan. Tämä varmastikin palvelisi CIA:n intressejä pitää vakava UFO-tutkimus pois kansan piiristä. On tärkeää huomata, että Pandolfi on esittänyt muille, että hän pitää Ed Waltersia ”täytenä huijarina”.

Me esitämme, että vaikka tri. Maccabee on rehellinen tapauksen asianajaja siinä mitä hän pitää teknisenä meriittinään, on silti epäasianmukaista häneltä pitää minkäänlaista salaista suhdetta CIA:han ottaen huomioon hänen asemansa Fund for UFO Research -rahastossa ja julkisena (media-) persoonana joka hänellä tämän aihepiirin tiimoilta on.

Häpeällinen suojatti

Tri. Maccabee pitää myös yllä suhdetta Robert Oechsleriin, mieheen jonka motiivit alalla ovat parhaimmillaankin arveluttavat. Hän on joskus ollut mukana käytännössä kaikissa ufologian alan aspekteissa. Oechsleria on kutsuttu pelleksi, huijariksi ja jopa petosten tehtailijaksi (vuonna 1991 hän yritti ottaa tuolloisia ystäviään UFO-tutkimuksen alalla jonkin sortin hämärään pyramidihuijaukseen, jossa osanottajat lähettivät hänelle rahaa FedExin kautta — välttääkseen liittovaltion postihuijauslain — sanoen ainakin yhdelle mukanaolijalle, että hän aikoi tehdä rahaa satoja tuhansia dollareita). Oechsler esittäytyy nimikkeellä entinen ”NASA Mission Specialist”, ja hän on osallistunut tri. Maccabeen kanssa Gulf Breezen materiaalin valokuva-analyysiin.

Oechsler on myös tehnyt liudan fantastisia väitteitä koskien hänen väitettyjä löytöjään valtion salaisista UFO-projekteista, mm. toimiva antigravitaatiohuone, sofistikoitunut alienien vastainen puolustusjärjestelmä, laaja ohjelma jolla kouluttaa kansaa UFO-ilmiön todellisuudesta ja muita tässä liian raskaita väitteitä esitettäväksi. Nämä ”löydökset” Timothy Good julkaisi hänen kirjassaan ”Alien Liaison” Englannissa, ja tuoreemmassa kirjassa ”Alien Contact” USA:ssa. On käytännössä varmaa, että suurin osa ellei jopa kaikki Oechslerin väitteet ovat huijausta, ja hän on läheisesti uskoutunut Walt Andrusille, MUFONin kansainväliselle johtajalle, että hän on tekaissut päästään ainakin jotain materiaalia.

Tuoreemmalti Oechsler on liitetty ”Guardianin” tapaukseen (joka liittyi UFOn haaksirikkoutumiseen Ontariossa, Kanadassa). Välittömästi käy selväksi kenelle tahansa, joka Guardian-filmiä katsoo tai lukee mukana tulevia dokumentteja (jotka kuvaavat jonkinlaisen liiton pahojen alieneiden ja Kiinan kommunistien välillä), että tapaus on erittäin huonolaatuinen vedätys, joka ei ansaitse edes keskimääräisen amerikkalaisen lukio-oppilaan huomiota.

Voitaisiin väittää, että jos on olemassa virallinen politiikka jonka varjolla mustamaalataan ja debunkataan, olisi tasan tarkkaan tämän laatuista informaatiota joka on tiedustelupalvelujen intresseissä julkaista. Se palvelisi heidän intressejään kun Oechslerin kaltaiset opportunistit tai rehelliset mutta ylenpalttisen hyväuskoiset ihmiset kuten Linda Moulton Howe toimivat massamedian pääasiallisina kontakteina tämän aihepiirin parissa.

Tri. Maccabee on tehnyt ainakin yhden matkan Ontarioon tutkimaan tapausta. Ei ole tiedossa antoiko Fund for UFO Research rahaa tähän tutkimukseen. Oechsler on tehnyt ainakin 5 matkaa alueelle — jälleen ei ole tiedossa onko Fund for UFO Researchin rahoja kulutettu tällaiseen.

Kaikkein tärkein pointti tässä ei ole se, että Oechsler myy materiaaliaan televisio-ohjelmille kuten ’Unsolved Mysteries’ tai ’Sightings’, vaan se, että tri. Maccabee selvästi tukee tapauksen oikeellisuutta. Tri. Maccabee puhui hyvää Guardian-videon autenttisuudesta ainakin yhdessä televisio-ohjelmassa ja suuren yleisön edessä UFO-konferenssissa Silver Springsissa. Jälleen kerran olemme pakotettuja kysymään onko tri. Maccabeen menneet UFO-briiffaukset CIA:lla vaikuttaneet asiaan. Me (veronmaksajina) toivomme hänen säästävän satojen CIA-henkilöiden aikaa olemalla puhumatta ”Guardian”-asiasta. Kuva siitä miten CIA-työntekijät kuluttavat tunteja yrittäen löytää viitteitä kommunistisen Kiinan avaruusolentoyhteyksistä on pelottava.

Operation Right to Know

Operation Right to Know on suhteellisen uusi UFO-ryhmittymä, joka pyrkii lopettamaan UFO-informaation salailun. He pyrkivät keräämään julkusta tyjea tavoitteilleen suoralla poliittisella toiminnalla. Tämä ryhmä järjesti pienen, mutta hyvin menneen mielenosoituksen vuonna 1992 Valkoisen Talon edustalla ja suunnitteli paljon suurempaa vuodelle 1993 (myöskin Valkoisen Talon luona) pidettäväksi samaan aikaan vuosittaisen MUFONin symposiumin kanssa Richmondissa, Virginiassa. Fund for UFO Researchin jäsenet olivat vahvasti tällaista mielenosoitusta vastaan. Oli raportoitu, että rahasto halusi lannistaa MUFONia ottamasta osaa tällaiseen miekkariin. Vaikka mielenosoitus pidettiin ja se meni hyvin, me voimme vain spekuloida miten paljon suurempi impakti sillä olisi ollut mikäli enemmän ihmisiä olisi tullut paikalle MUFONin tukiessa sitä virallisesti. Esiin tuodut vasta-argumentit (pääosin Fred Whitingin suulla) olivat mukamas perustuneet filosofisiin argumentteihin. Mutta ottaen huomioon tri. Maccabeen suhteen CIA:han, todelliset syyt tälle vastustukselle ovat kyseenalaiset.

Selvä & olemassaoleva vaara

Ehkäpä yksittäinen kaikkein häiritsevin episodi tri. Maccabeen CIA-yhteyksiin liittyen oli hänen pitkäaikaisen ystävän Larry Bryantin erottaminen Fund for UFO Researchista. Larry Bryant, toinen rahaston perustajista, oli läsnä tapaamisessa kun Maccabee paljasti, että Bryant on saanut FBIS:n (Foreign Broadcast Information Service) käännökset CIA:lta ja lähettänyt tietopyynnön virastolle toisesta UFOihin liittyvästä FBIS-raportista. Jostain syystä Bryantin pyyntö suututti CIA:n, ja Maccabee sai sapiskaa Pandolfilta, joka sanoi että Bryantin teko ”voisi vaarantaa rahaston suhteen CIA:han”. Pian tämän jälkeen Bryant sai ”Hyvä hra Bryant”-kirjeen Maccabeelta, joka lopetti Bryantin jäsenyyden rahastossa.

Surullista kyllä tämä vaikuttaa olevan jälleen yksi esimerkki Maccabeen suuremmasta CIA-suhteensa arvostuksesta kuin mitä hän arvostaa ystäviä ja pitkäaikaisten tuttujen kuten Larry Bryant palveluksia, miehen jonka saavutukset salailunvastaisena aktivistina ovat 35 vuoden omistautumisen tulosta, saavutusten jotka usein aiheuttivat hänelle itselleen suurta vaaraa ja kuluja.

Maccabee vedättää FUFORia

Ilmeisesti samaan aikaan kun Maccabee oli kovalla vaivalla briiffaamassa CIA:n ukkoja UFO-asioissa, hän ei katsonut tarpeelliseksi olla yhtä höveli muita Fund for UFO Researchin jäseniä kohtaan. Muiden rahaston jäsenten mielipidettä kyseltäessä koskien Maccabeen tiedustelukontakteja käy ilmi, että kukaan rahaston jäsenistä ei ollut täysin tietoinen hänen tekemisistään Pandolfin kanssa. Jotkut jäsenet tiesivät, että hän oli tehnyt avauksia CIA:lle ja toiset olivat juuri ja juuri hajulla hänen kontakteistaan ja briiffeistään, mutta kukaan ei tiennyt näiden kontaktien koko laajuutta.

Kun Maccabeen aktiviteetit CIA:n kanssa tuotiin Richard Hallin huomioon, joka oli rahaston juuri valittu uusi puheenjohtaja, Hall sanoi että hän ja pari muuta johtoryhmän jäsentä olivat yrittäneet sanoa Maccabeelle ettei enää tee CIA:n kanssa mitään. Hall oli yhtä mieltä, että Maccabeen CIA-kontaktit antaisivat epäasianmukaisen kuvan ja olisivat selvä intressiristiriita. Hall sanoi myös, että hän oli yhtä hämillään joistain UFO-tapauksista joita Maccabee oli mainostanut, kuten Gulf Breeze ja ”Guardian”-tapaus.

Hall sanoi, että Maccabeen näkemykset eivät enää edustaneet rahaston johtoryhmän näkemyksiä, ja antoi ymmärtää, että hän joutuisi tekemään asioita pannakseen poikki rahaston ja tiedusteluyhteisön väliset siteet.

Lopputiivistelmä

Ilmeisesti kaikki mitä Maccabee on saanut 14 vuoden yhteistyöstä CIA:n kanssa on kourallinen FBIS:n käännöksiä venäläisistä uutisista, jotka kertoivat venäläisistä UFO-havainnoista. Nämä samat raportit CIA on mitä ilmeisimmin vuotanut amerikkalaismediaan, mahdollisesti aikeenaan häpäistä neukkuja. Saman tyyppistä ja laatuista infoa voidaan saada yksinkertaisesti katsomalla CNN:ää. Varsinaisen FBIS:n käännökset on saatavilla alueittain National Technical Information Servicen kautta usean sadan dollarin vuosittaisella tilaajahinnalla, eikä vaadita mitään erikoiskontakteja.

Me esitämme, että tri. Maccabeen on epäasiallista sekä henkilönä että Fund for UFO Researchin edustajana pitää minkäänlaista salaista suhdetta CIA:han. On epäasiallista rahastolle esittää kiillotettua kuvaa valtion UFO-informaation salailun menneisyydestä ja nykyisyydestä kun tri. Maccabeella on tämä käynnissä oleva salainen dialogi CIA-työntekijöiden kanssa. On epäasiallista rahastolle esittää todisteita valtion UFO-salailusta ja kutsua ihmisiä astumaan julkisuuteen sellaisten tapausten tutkimuspyynnöillä kun yksi rahaston huippuviranomainen on briiffaamassa CIA-virkamiehiä viimeisimmistä juonenkäänteistä. Miten rahastoon voidaan luottaa niiden yksityishenkilöiden etujen tai yksityisyyden suojelussa, jotka pyrkivät vastustamaan CIA:lle tietojen vuotamista, kun sen kaikkein tärkein jäsen on toistuvassa kontaktissa CIA:n tiede&teknologiaosaston työntekijöihin? Me vetoamme Fund for UFO Researchin vastuullisiin jäseniin ryhtyä asianmukaisiin toimiin.


Associated Investigators Group

Associated Investigators Group on asialleen omistautunut tutkimusryhmä, joka etsii totuutta erilaisten hämmentävien aiheiden tiimoilta, mm. USA:n valtion mukanaolo UFOissa, ja sitten kommunikoi nuo faktat vastuullisille tutkijoille ja/tai kiinnostuneille tarkkailijoille.

Useilla ryhmäläisillä on huomattava kokemus ammattitutkimuksesta, joko valtion leivistä tai siihen liittyvältä siviilialalta. Kukaan ei tällä hetkellä ole millään tavalla kytköksissä mihinkään valtion virastoon, ja he ovat täysin riippumattomia mistään muusta ryhmästä tai näkökannasta.

Jäseneksi on mahdollista päästä vain kutsulla. Vaikka tällä hetkellä jäsenet toivovat tulevansa tunnetuiksi vain pseudonyymeillä, vakuutamme että heidät identifioidaan kun luottamukselliset tutkimukset saadaan päätökseen.

Suurimmaksi osaksi tämä raportti perustuu haastatteluihin tai keskusteluihin raportissa mainittujen henkilöiden kanssa, ja ne on esitetty niin tarkasti ja totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Jos virheitä esiintyy, mikä on epätodennäköistä, ne ovat todennäköisesti seurausta henkilöiden itsensä väärintulkinnasta.

  Tulevaisuudessa haluaisimme keskittyä seuraaviin aiheisiin:

                Haaksirikkoutuneet lautaset
                      Mielenhallinta
                    CIA:n UFO-projektit

Me toivomme, että annatte meidän mennä eteenpäin ja ette haaskaisi aikaanne tai energiaanne yrittämällä haitata tutkimuksiamme yrittämällä arvata identiteettejämme tai vaivaamalla ihmisiä, jotka voivat olla tai eivät ole mukana.

               Associated Investigators Group

                   Director of Operations
                    Dr. Christopher Syn

                       Investigators
             Roger Thorndike, Senior Investigator
                      Christian Anderson
                       Frederick Tebor
                         Dibbs Weem

                         Consultants

           Alonzo Cushing           Sir Edmund Hasty
          John Taine, Ph.D            Vic Armando
         Bruno Zimmerman           Major (ret.) Max Wax
         Threwpe Daniels             Stacy Rockson

                        Legal Advisor
                      David Mantell, Esq.

** End **


  • THE U.F.O. BBS – http://www.ufobbs.com/ufo *

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Kuinka kohdata tiedustelupalvelut post-Roswell maailmassa

Kirjoittanut David Griffin

Meidän astuessa kolmannelle vuosituhannelle läntinen maailma on saavuttanut sen pisteen evoluutiossaan, jota ihmislaji ei ole koskaan joutunut kohtaamaan aiemmin. Yhä enemmän meidän tulee käyttää uusia informaation aloja lingvistisiin ja konseptuaalisiin karttoihimme meidän etsiessämme tietä eteenpäin. Ehkäpä meitä vastassa oleva ydinongelma tällä hetkellä on ikuisesti kiihtyvä ’Muunlaisuuden’, tai vieraan ylimielen, paljastuminen ja se miten me alkaisimme kohdata ja prosessoida ylempiä tiedustelupalveluita, jotka kutsuvat meitä uusissa kosmisissa todellisuuksissa. Kourallinen kirjailijoita on aiemmin keskustellut tämän hetken saapumisesta: Teilhard De Chardin, Terence McKenna ja Jean Baudrillard kaikki omien metaforiensa avulla tästä transsendentaalisesta merkityksenantajasta. Filosofiset abstraktiot ovat yksi asia, mutta ei ole epäilystäkään etteikö kollektiivinen ihmispsyyke tunne askelta taaksepäin vieraan Muun integraatiosta, paljon todellisemmalla tavalla. Valinta ei ole se aiommeko me olla tekemisissä näiden HIA:n (higher intelligence agencies, ylemmät tiedustelupalvelut) kanssa — ne ovat jo täällä ja sitä tapahtuu jo — ongelma on ennemminkin meidän käyttämämme keinot olla yhteydessä, mitkä osapuolet aikovat vaikuttaa prosessiin ja mihin tarkoituksiin.

Vuosikymmen toistensa välillä tapahtui kaksi tapahtumaa sodanjälkeisessä maailmassa, jotka symbolisoivat tämän tutkielman pääteemaa. Nämä olivat Roswellin tapaus sekä kansalaisvetoiset yhteisöjen kohtaamiset Giant Rockissa, [1] Landersissa, Kaliforniassa 1950-luvulla. Tässä näemme sen jännitteen, joka edelleen esiintyy kontrollimatriisin salailun ja yksilöiden taikka paikallisyhteisöjen ryhmien välillä, jotka pyrkivät läpinäkyvään ja avoimeen dialogiin. Meidän kulkiessamme tämän 60-vuotisen ajanjakson halki me näemme useita esimerkkejä molempien puolien reaktioista tapahtumiin, kun alkuvaiheen tai toistuvien kontaktien johdosta konsensustodellisuus hajoaa. Mutta se, mikä näissä on erilaista, on että suurten joukkojen yhteisötapahtumia, kuten Giant Rockin tapahtumaa, ei ole nähty enää sen jälkeen. Se, mikä pelästytti syntyvää sotateollista kompleksia 1950-luvulla, oli se avoimuus, joka näitä tapahtumia ympäröi, ja se tapa jolla media raportoi ne varsin reilun tasapuolisesti — he varmistivat, että tämä ei koskaan tapahtuisi uudelleen aktiivisesti lisäämällä disinformaatiokampanjoitaan, kontrollia mediasta [2] sekä niiden kansalaisten tulilinjalle asettamista jotka väittivät olleensa tekemisissä eri avaruusolentojen kulttuurien kanssa. Lisää monimutkaisuutta kuvioon tuo se, että jotkut valtion yläpuolella olevat järjestelmät ovat tehneet sopimuksia avaruusolentojen ryhmittymien kanssa ja nämä sopimukset ulottuvat totuuden salassapitoon tästä aiheesta kansalta. Näin nykypäivän tutkijoilla on vastassaan suuria ongelmia jos he päättävät muuttua katalyyteiksi ja kertoa tästä tilanteesta muille ja tässä tutkimuksessa me tarkastelemme joitain niitä keskeisiä pointteja, joita paljastusprosessiin [3] liittyen tällä hetkellä tulee vastaan kun kommunikaatio niinkutsuttujen kehittyneiden olentojen kanssa muuttuu yhä enemmän avoimeksi.

Vaikka eksopolitiikka osittain keskittyy muodolliseen avaruusolentojen läsnäolon paljastamiseen valtion rakenteissa, sen pitää vastata myös muista reiteistä jotka voivat edesauttaa tätä samaa asiaa. On uskottavaa, että jotkut pimeiden projektien tai valtion yläpuolisten ryhmien elementit ovat jo tai tulevat vuotamaan informaatiota yleisiä metodeja käyttäen (poliittiset linjaukset, valtavirran media jne.) ajan kuluessa, mutta vaikuttaa siltä kuin olisi yhtä paljon ihmisiä jotka haluavat ylläpitää salaisuutta eri syistä: talous, teknologian kehitys, politiikka ja moraali. Toinen kanava on, että kansalaiset (ryhmät tai yksilöt) ohittavat suurimman osan muodollisista struktuureista ja kannustavat avoimuuden ja dialogin prosessia itse. Molemmat näistä metodeista ovat toki arvaamattomamman kolmannen näkökulman alaisia: että avaruusolentojen ylimieli jatkaa itsensä paljastamista eri mahdollisin tavoin ja sekä virallisen (raita 1) että kansalaisten (raita 2) systeemien [4] on reagoitava nopeasti hyödyntääkseen tätä oman päämääränsä saavuttamiseksi. Ottaen huomioon nopean totuuden kieltämisen Roswellinjälkeisenä aikana ja jatkuvat yritykset ylläpitää tätä statusta, näyttää siltä kuin kansalaisista tulee kommunikaation käynnistämisen päävetureita, preferenssi jota jotkut avaruusolentojen ryhmät tuntuvat myötäilevän myös, joista monet vaikuttavat yhä enemmän ottavan yhteyttä kansalaisiin eri taktiikoilla, jotka huomioivat alistavat kontrollijärjestelmät. On myös epätodennäköistä, että jotkut avaruusolentojen ryhmät pitäisivät kiinni eräänlaisesta galaktisesta protokollasta ja muodollisesti ottaisivat valtiorakenteisiin yhteyttä itse ensin — ainoastaan rikkoakseen näitä sopimuksia. [5] Huolimatta näistä pointeista meidän tulee tarkastella tätä aihetta ‘päädirektiivin’ viitekehyksestä — ei yhtäkään suoraa avaruusolentojen interventiota kulttuureihin, jotka edelleen kehittyvät oman kotiplaneettansa piirissä — sellaisenaan linjaus epäilemättä toimii.

Ensimmäisen ja toisen raidan historiallisen metakartan piirtämisen prosessissa me voimme ehkä alkaa saada jalansijaa siinä missä nyt olemme ja mitä tulee tehdä kieltäymyksen lopettamiseksi ja täysillä alkaa tehdä työtä Maan ulkopuolisten sivilisaaioitden kanssa. Eksopolitiikka muuttuu käyttökelpoiseksi tutkimustyökaluksi ainoastaan jos se ottaa käyttöön jotain ‘syväpolitiikan’ perusteita — lähestymistapa jota Peter Dale Scott [6] ajaa muiden muassa. Syväpolitiikka ytimeltään ehdottaa, että yleiset analyysi- ja tutkimusmenetelmämme ovat täysin riittämättömiä ja harvoin johtavat todella pragmaattisen eteenpäin vievän tien löytämiseen. Osa tästä pyörii kieltämisen kysymyksen ja nykypäivän erittäin kompleksien yhteiskunnallisten ongelmien piilossa olevien aspektien ympärillä, esim: me emme koskaan saa ‘todellista’ kuvaa siitä mitä tapahtuu koska valtavirran akatemia ja media kieltäytyvät miettimästä sitä miten toiminta kuten järjestäytynyt rikollisuus, liiketoiminta ja politiikka ovat nyt niin toisiinsa kietoutuneita. Avaruusolentokysymys on tottakai eräs näistä salatuista elementeistä, jotka ennen eksopoliittisen tutkimuksen kehitystä jäi useimmilta kommentaattoreilta sivuun heidän konsensustodellisuuden käsittelystään. Tarkastelemalla virallisten ja kansalaiskontaktien kaavoja me avaamme mahdollisuuden sille, että näemme Hiroshiman jälkeisen yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan erilaisessa valossa.

Ei ole paljoakaan epäilystä siitä, etteikö eri kohdissa historiaa ihmisillä olisi ollut kontakteja erimuotoisten älyjen kanssa, joita voitaisiin kuvata planeetan ulkopuolisiksi tai transdimensionaalisiksi. Saiko tämä sitten yhteisemmän kommunikaatiomuodon vaiko yksilöllisemmän rakenteen, se riippuu ajasta ja paikasta, mutta se pistää silmään ortodoksisemman ’uskonnollisen’ palvonnan keskeltä, koska sillä yleensä on rajoittuneesti tai ei ollenkaan yhteyttä oman itsen ja toisen välillä. Me näemme jatkuvia jännitteitä tämän tyyppisen lähestymistavan ja sen jota kulttuurivaltamatrix ajaa välillä, koska tällaisen suoran kommunikaatiomuodon käyttö tarkoittaa, että on olemassa maailmankuva joka jossain määrin ohittaa tämän matrixin jäykkyyden.

Tuoreempi historia sisältää toistuvia esimerkkejä siitä kuinka papisto jatkuvasti yrittää uusintaa omaa asemaansa ja omia poliittisia uskomusrakenteitaan suuntautumalla logoksen, jumalallisen tai minkä tahansa termin kanssa jolla me kuvaamme korkeamman älyn virastoja. Nykypäivän maailmassa meillä on länsimaiset sotilasindustrialistit tekemässä nyt paljolti sitä samaa mikä liittyy ET-kommunikaatioon ja yhteydenpitoon. Post-Roswell -aikakautena tilanne on muuttunut paljon monimutkaisemmaksi tietoisemman kansan, nopeampien kommunikaatiomenetelmien ja integroidun median myötä.

1950-luvulla syntyi omituinen kulttuurillinen ilmiö hörhökulttuurista, joka uhkasi muuttaa koko ihmiskunnan historian suuntaa — kansainväliset tutkijoiden yhteisökokoontumiset Landersin Giant Rockissa, Kaliforniassa. Tässä ensimmäisessä median ja valtion huomioimassa yhteisössä oli yksittäisten kontaktihenkilöiden eturintama, jotka olivat onnessaan päästessään kertomaan kokemuksistaan. Pääosin George Van Tasselin vetämät, mutta hedelmällistä maaperää synnyttää myös nuorempia tutkijoita kuten Bill Hamilton, Giant Rockin tapaamiset edustivat uudenlaista intergalaktisen diplomatian muotoa, ja yhtä merkittävästi näyttivät sitä muulle maailmalle. Monien henkilöiden kertomukset levisivät tältä aikakaudelta, joiden muoto ja sisältö pyöri teemojen ympärillä kuten atomituho ja tietoisuus itsetietoisesta elämästä geosfäärin ulkopuolella. Monet väittivät, että heidät on viety matkoille toisille planeetoille ja vierailemaan muissa sivilisaatioissa, ja suurin osa tuli takaisin mukanaan perustavanlaatuinen ja positiivinen tarina ihmisten potentiaalista, jos se vain ohjaisi itsensä pois tuhoisilta poluilta.

Se mikä omasta mielestämme on mielenkiintoista tämänkaltaisessa tapahtumassa on, että vaikka odottaisi sellaisen uutuuden purkauksen jatkuvan tai laajenevan, itse asiassa sitä ei tuskin koskaan enää nähty samanlaisessa muodossa. Huhut tiedustelupalvelujen agenttien sekaantumisesta näihin yhteisöihin tällä aikakaudella ja sen jälkeen tuntuvat perustuvan jonkin verran totuuteen — NICAP on vain yksi esimerkki tarkkailusta ja väärän informaation levittämisestä jota CIA harjoitti. Media myös muutti käyttäytymistään ja siirtyi pois ’avaruusveljien’ aikakauden kohtuullisen objektiivisten tarinoiden kirjoittamisesta ja alkoi mainostaa asioiden sekavampaa puolta. Työskentelemällä kokoontumisten esittämiseksi sekopäiden opportunismina ja ruokottamana kaupallisuutena, sen sijaan että oltaisiin kerrottu aidosta avaruusolentoja ja kansalaisdiplomatiaa koskettavan informaation vaihdannasta, tiedustelupalvelut saivat merkittävän erävoiton. Mustamaalaamalla näitä kontaktikokoontumisia ja myöhempiä organisaatioita kuten NICAP tiedusteluyhteisölle olisi paljon helpompaa käsitellä yksittäisiä kontaktihenkilöitä, tutkijoita ja tietovuotajia tulevaisuudessa. Voisiko olla niin, että Giant Rockin kaltaiset tapahtumat esittävät suoraa tiedustelutoimintaa modernissa muodossaan, ja näin johtuen sen memeettisestä potentiaalista massamediassa MIC:n salaisemmat elementit varmistivat ettei tällaista koskaan enää tapahtuisi toiste? Sen sijaan me näemme yksittäisten kontaktitapausten jatkuvuuden ja laajentumisen ilman ryhmän ja massamedian elementtiä. Lyhyemmällä aikavälillä tämä sopi valtamatrixille, sillä vaikka he eivät kyenneet täysin estämään kaiken muotoisia kontakteja, yksilölliset kontaktit kyettäisiin ainakin pitämään aisoissa ja media olisi omassa roolissaan likaamassa kaikki sellaiset tapaukset, jotka muuttuivat mahdollisesti liian ’aidoiksi’.

Allaoleville esimerkeille kuitenkin tuntuu siltä kuin tämä taktiikka ei ollut täysi menestys. Me näemme aina vaan ja uudestaan, että kun tämä Maan ulkopuolinen muoto todella haluaa esittäytyä ihmisten avulla, se voi niin tehdä. Edistyessämme 1960-luvulta nykypäivään monet näistä kontaktitapauksista saivat merkittävästi huomiota, niin paljon että näiden valtion yläpuolisten faktioiden agenttien on ollut pakko tulla väliin ja yrittää neutraloida kontakti.

Keskipiste Giant Rockin ja nykypäivän välillä voidaan nähdä Billy Meierin tapauksessa yhtenä huippuhetkenä, jolloin Maan ulkopuolinen presenssi alkoi paljastaa itsensä — tällä kertaa yhden henkilön kautta. Ufologien itsensä keskuudessa Billy Edward Albert Meierin kontaktitapauksen kimppuun hyökätään usein kusetuksena, vaikka itse asiassa se edustaa keskeistä yksilöllisen kontaktihenkilön todistuksen elementtiä. Vaikka tapauksella on monia omituisia ja ristiriitaisia elementtejä, pelkästään jo liittyen siihen suureen määrään kuvia, todisteita, silminnäkijöitä ja filosofiaa, tapausta ei voida painaa villasella. BEAM:n tapaus on monimutkainen ja kestää kuukausia tutkia sitä kunnolla, mutta sitä on käytetty esimerkkinä tässä sillä meitä kiinnostaa kontaktitapauksen laajemmat vaikutukset eikä niinkään validiteetin kehäpäätelmät. Billyn kontaktit plejadilaisten kanssa alkoivat uudestaan vuonna 1975, kun hän kohtasi partioaluksen pilotin nimeltään Semjase sveitsiläisellä kedolla lähellä hänen kotiaan. Seuraavien muutaman vuoden aikana (sekä hänen FIGU-tukiryhmänsä mukaan tähän päivään asti) Billy on saanut huikean määrän valokuvia plejadilaisten aluksista, tavannut useita avaruusolentoja heidän tähtijärjestelmästään ja kirjoittanut useita käytyjä keskusteluja heidän kulttuuristaan sekä ihmiskunnan tilasta tällä planeetalla. 1980-luvun lopulle tultaessa Billyn kontakti oli saanut kansainvälistä tunnustusta ja nyt se tunnetaan parhaimpana kontaktitapauksena. Britanniassa hänen dramaattisen selkeät valokuvansa pääsivät täysväreissä näkyviin tabloidilehdessä, ja Euroopassa hänen kokemustensa julkaisu sai aikaan sen, että monet ihmiset tulivat hänen kyläänsä ja odottivat myös näkevänsä UFOja. On merkittävää näyttöä siitä, että plejadilaiset olivat kyvykkäitä hallitsemaan sitä miten esittää itsensä sekä heidän uudenlaista, joskus anakronistista informaatiotaan. Tämä ’uskottavan kiistettävyyden’ elementti harvoin on ufologien tarkastelun kohteena (Jim Deardorff on eräs poikkeus [7]) ja se lisää monimutkaisemman kerrostuman keskusteluun, sillä se kertoo siitä tietoisuudesta miten sellaista informaatiota käytettäisiin, ei ainoastaan Billyn ja hänen tukijoidensa hyödyksi vaan myös valtioiden ja tiedustelupalveluiden.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Meierin tapaus edustaa siirtymää tavassa miten yksittäiset kontaktihenkilöt nähdään julkisesti. Jo kuvat yksistään lopettavat aikakauden, jolloin UFOja on kuvattu vain kaukaisina laikkuina — elementti, joka itsessään riittää houkuttelemaan sekä negatiivisten että positiivisten ryhmien huomion. Lisäksi retoriikka, jota pleiadeslaiset edistivät, oli överin vastakkainasetteleva. Semjase oli väittänyt, että USA:n Carterin hallintoa lähestyttiin koskien avaruusolentojen läsnäolon paljastamista, mutta tämä epäonnistui. Avaruusolentojen kyky välittää geopoliittisten tapahtumien yksityiskohtia Billylle (esim. eräälle tämän tapauksen tutkijalle välitettiin lappu, jossa väitettiin että SALT II -neuvottelut USA:n ja Neuvostoliiton välillä, läsnäolijat olivat suostuneet pimittämään UFO-informaatiota kansalta) ja peräänkuuluuttaa kaikkien korruptoituneiden viranomaisten poistamista voidaan nähdä ainoastaan uhkana. On selvää, että pleiadeslaiset antoivat hänelle erikoista tietoa tulevista tapahtumista, ja nämä ovat osoittanuneet olevan tarkkoja, esimerkiksi paavien Paavali ja Johannes Paavali I salamurhat. Vaikka tämä informaatio ei tee Meierista profeettaa niinkuin jotkut ovat ehdottaneet, se tekee hänestä legitiimin kontaktihenkilön. Jos nämä elementit laskee yhteen sen seikan kanssa, että Sveitsin ilmavoimat ilmeisesti tiesivät hetkistä jolloin avaruusalus vieraili Billyn alueella, koska he lähettivät Mirage-hävittäjiä, silloin on status quolla käsissä todellinen yksittäisen henkilön esittämä haaste.

Tapaus alleviivaa useita mekanismeja, joilla tietyt valtion yläpuoliset ryhmittymät ovat reagoineet kontakteihin. Kaksi varhaisempaa tapauksen tutkijaa, Wendelle Stevens ja Lee Elders, saivat yhteydenoton Britannian poliittisten piirien ylätahoilta yrityksenään ottaa heidät ’mukaan’. [8] He saivat kirjeet, joissa paperit oli kirjoitettu sekä parlamentin ylähuoneen paperille että paperille, joka viittasi henkilön oletettuun asemaan Maltan Temppeliritarien johtajana. Kun nämä sivuutettiin, otettiin paljon suorasukaisempi lähestymistapa ja amerikkalaistutkijat huomasivat, että heidän “vastaansa tuli” henkilöitä eri paikoissa ympäri Lontoota ja heidän mennessään Sveitsiin tai sieltä palatessaan. Usean omituisen tapahtuman jälkeen he lopulta päätyivät lontoolaiseen ”CIA-turvataloon”, jossa heiltä useaan kertaan tivattiin, ei kuitenkaan pakotettu, tietoja joita he olivat keränneet BEAM-tapauksesta. Yhdessä kohtaa heillä oli uusia kuvia Meierilta ja heitä pyydettiin näyttämään niitä rakennuksessa olleelle Britannian edustajalle. Toisena hetkenä eräissä näistä tapaamisista huoneessa oleva puhelin soi 10 lyhyttä soittoa — tämä oli yleensä signaali, jonka pleiadeslaiset lähettivät Billylle kertoakseen hänelle, että he olivat alueella. Ottaen huomioon, että Stevens on yksi kaikkein kunnioitetuimmista tutkijoista alalla, jolla on eräs suurimmista UFO-valokuvatietokannoista, skeptikot joutuvat kysymään itseltään miksi näin käsistä lähtenyt interventio tapahtui, jos tapaus oli täysin tuulesta temmattu. Se myös demonstroi, että jos viralliset struktuurit eivät voi suoraan läpäistä kontaktihenkilön piiriä, he käyttävät toisia menetelmiä saamaan sen mitä he haluavat. Lontoon CIA-tapausjohtaja myönsi Stevensille, että heidät oltiin pakotettu lähestymään miehiä tällä tavoin, sillä ”he” eivät saaneet ketään Meieriä itseään lähelle.

Tämä intervention aspekti oli vähemmän pahaenteinen kuin muut menetelmät, joita voisimme tarkastella, mikäli virallisia direktiivejä oltaisiin käytetty neutralisoimaan Meier. Hänelle on tehty myös useita salamurhayrityksiä hänen kotinsa lähellä, vaikka emme voi osoittaa oikeaksi oliko tämään muuta kuin muutama ärsyyntynyt sveitsiläisviranomainen tai uskonnollinen sekopää. Lisäksi tapausta vastaan aloitettiin eräs suurimmista ufologian alan disinformaatiokampanjoista. [9] Osa tästä voitaisiin sanoa perustuneen tapauksen itsensä luonteeseen, mutta ei kaikki. Muutamat UFO-skenen ydinhahmot tuntuivat ottaneen päätavoitteekseen tuhota koko tapauksen — yleensä esittämällä kyseenalaisia väitteitä ja epätoivoisia valheita. Meillä on myös monia tapauksia yrityksistä hävittää tai peukaloida todistusaineistoa. Niinkin epäjärjestäytynyt kuin Meier vaikuttaa olevan, ainakin osa näistä näytti valtion yläpuolisten tahojen reaktiot.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana on ollut useita henkilökohtaisia kontakteja, joilla vaikuttaa olleen merkittävää kanssakäymistä jonkinlaisten avaruusolentojen kanssa, ja he ovat puhuneet kokemuksistaan yksityiskohtaisesti. Jos me näemme Meierin tapauksen keskipisteen merkkinä, tuoreemmilla tapauksilla on samankaltaisia elementtejä, mutta tähän päivään asti mikään niistä ei ole saanut yhtä paljon huomiota julkisuudessa. Joudumme kysymään onko tämä tarkoituksellinen päätös niiden olentojen taholta, joiden kanssa he ovat olleet yhteydessä, vai onko tämä seurausta menetelmistä, joita eri väliin tulleet virastot käyttivät? Mikä tahansa syy sitten olikin, vaikuttaa siltä että tämä kontaktin muoto on jonkin verran itse asiassa siedetty tai ainakin kontrolloijat ovat oppineet, että suoremmat yritykset hiljentää kontakti eivät toimi. Ottaen hiomioon, että CIA:n sponsoroima Robertsonin paneeli [10] tarjosi motivaation, me voisimme ehdottaa että Giant Rockin jälkeisen ajan koko kontakti-ilmiön vääristely naurunalaiseksi tekemällä ja väärällä informaatiolla on johtanut (haluttuun) lopputulokseen, jossa tähän ilmiöön suoranaisesti yhteydessä olevat henkilöt eivät ole merkittävä uhka — jopa suuri Meierin tapaus, myös jossain määrin, tuli voitetuksi. Kun me tarkastelemme yksittäisiä kontaktitapauksia, tuntuu siltä kuin ulkoisella interventiolla olisi kaksi vaihetta. Löytyy useita kertomuksia virallisten struktuurien yrityksistä saada kontaktiin yhteys paljon ennen kuin tapaus tulee julkiseksi. Ihmiset kuten Whitley Strieber, Jim Sparks ja Leah Haley kaikki puhuivat armeijan tai hämärien virkamiesten tyypeistä, jotka yrittivät saada informaatiota heiltä aiemmissa vaiheessa kontaktia. Joskus tämä saa muodon, jossa yksinkertaisesti tarkkaillaan, toisina aikoina se on törkeämpää, jolloin yritetään tuhota identiteettejä, ahdistella ja jopa hallita mieltä tai käyttää uusia aseita. Kun kontakti jatkaa julkisesti aiheesta puhumista, tai julkaisee kirjan omasta tarinastaan, joskus taktiikka muuttuu tai siitä tulee ilmiselvempää. Varmasti se näyttää siltä, että monet modernit tiedustelupalvelut ympäri maailman käyttävät ihmisiä työkaluinaan sekä mediassa että UFO-piireissä jatkuvaan tarkkailuun ja, mikäli tarpeen, neutralointiin.

Alex Collierin tilanne oli kiinnostava verrattuna Meierin tapaukseen, sillä hän myös on kerännyt suuren määrän informaatiota Andromedan roduilta lähtien kontaktin alkamisesta 1980-luvun alussa. Hän ei koskaan levitellyt valokuvia tai videota hänen interaktioistaan, mutta sen sijaan alkoi välittää kertomuksiaan pienille ryhmille kuten eri gnostilaiset yhteisöt, kirjailija Val Valerianin tuella. [11] Collierin informaatio erosi monista aiemmista, sillä se korosti kiireellistä agendaa, joka oli käynnissä Maapallolla. Tämä liittyi dominoivien reptiliaanien ryhmittymään, joita Andromedan rotujen johtama galaktinen neuvosto tarkkailee. Joissain tapauksissa Collier huomautti, että eri valtiot olivat tietoisia tästä agendasta, ja joko työskentelivät sen mukana tai olivat voimattomia sitä vastaan. Hän myös tarjosi paljon informaatiota, jota hän ei olisi voinut tietää normaaleissa olosuhteissa, kuten maanalaisten tukikohtien sijainteja ja muuta dataa liittyen MIEC-järjestelmään. Kuten Meier, Alexin fyysiset tapaamiset Andromedan edustajien kanssa pidettiin usein kaukaisissa paikoissa turvallisuuden takaamiseksi.

Alexin tapauksesta pistää silmään se, että vaikka hän jatkuvasti puski reptiliaaninäkökulmaa ja tämän seurauksena sai monet UFO-piireissä mukaansa, olisi voinut olettaa että hänen hiljentämisensä ei olisi mikään prioriteetti. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin hänen tarinansa kerrottavana, ja kuitenkin hänen tapauksensa on yksi siirtymä tilanteessa, jota me nyt käsittelemme — verkkoteknologioiden synnyssä. Vuosituhannen loppuun mennessä valtamatrix oli tajunnut, että internet oli paljon tehokkaampi mekanismi levittää informaatiota kuin he olivat alunperin tajunneet. Ei ainoastaan informaatiota, internet oli hörhöinformaation levittämiseen virittäytynyt kanava, jota ei muualla käsitelty. Täten ei välttämättä ole yhteensattumaaa, että Collier on saanut jäädä enemmän tai vähemmän rauhaan, 90-luvun lopulle asti, jolloin pelkkä verkkosivu pystyi tuomaan laitapuolista ja ”vahingoittavaa” informaatiota julkisuuteen yhdessä yössä. Noin vuonna 2000 Alexia lähestyivät useat viranomaiset, jotka oletettavasti olivat laivaston tiedustelupalvelusta, ja häntä käskettiin varsin suorasukaisesti lopettaa sen paljastaminen mitä hän tietää. Uhkaus oli sellainen, että hän lupasi lakata puhumasta ja esittämästä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. [12] Tämä tapaus tuo esiin jälleen yhden henkilökohtaisen kontaktikokemuksen aspektin, joka meidän tulee panna merkille: antaako NSA:n, CIA:n tai minkä tahansa viraston reaktio meille viitteitä kontaktihenkilön välittämän informaation autenttisuudesta? Oliko se seikka, että Alexia uhkailtiin hänen perheensä ja ystäviensä hengellä jos hän jatkaisi uutiskirjeen ja internet-sivuston välityksellä infromaation välittämistä, suoraan yhteydessä hänen paljastukseensa siitä, että voimakas avaruusolentojen rotu ei itse asiassa ollutkaan hyväntahtoinen vaan väijyi lajiamme ja joka oli elänyt täällä pitkän aikaa? Tämän tyyppinen paljastus on vaikeampaa debunkata silloin kun, kuten Collierin tarina, sen mukana on tarkkaa informaatiota muilta aloilta kuten tiede, astronomia, evoluutiohistoria jne.

Kahden yllämainitun kontaktitapauksen lisäksi muut henkilöt ovat onnistuneet saamaan monenlaisia kontaktikokemuksia ja levittämään informaatiota siihen liittyen. Vaikka Steven Greer oli osa ryhmää kun hän alkoi käyttää protokollia, joilla vektoroida ET-aluksia hänen sijaintiinsa, hän oli silti, assistenttien avustuksella, joutunut armeijan haaran kohteeksi, joka piti hänen aktiviteettejaan uhkana 1990-luvulla. Hän uskoo, että jotain mekanismia käytettiin antamaan hänelle nopeasti kehittyvä syöpä, ja vaikka hän kävi läpi hoidot ja selvisi, hänen assistenttinsa kuoli tämän seurauksena. [13] Malliamme käyttäen voi olla mahdollista, että CSETI (Centre for the Study of Extraterrestrial Intelligence) sai valtamatrixin tuntemaan olonsa tukalaksi, sillä se esitti mahdollista nykymuotoista vaihtoehtoa Giant Rockin tapaamisille. Mahdollisuus oli jälleen yksityisillä kontaktihenkilöillä levittää kokemuksiaan laajemmalle kansan osalle ja näin heidän reaktionsa kasvoi samassa suhteessa. Karla Turner oli myös samanlainen uhka johtuen hänen statuksestaan lääketieteen tohtorina, hänen aktivistikannastaan ja siitä, että hän kieltäytyi muuttamaan äänenpainoaan puhuessaan negatiivisista abduktioista. On joitain vihjeitä siitä, että hänet olisi myös tapettu samalla tavalla.

On harvoja, jotka eivät vedä puoleensa minkäänlaista interventiota ja mahdollisesti joitain jotka johtavat kontaktihenkilön kuolemaan. Paul Bennewitzia varmasti häirittiin niin paljon, että se johti hänen hermoromahdukseensa, mutta on epävarmaa miten paljon tästä oli suoraa seurausta AFOSIn operaatiosta. Jim Sparks koki monia pitkiä abduktioita/kontakteja vuosien mittaan, ja ilmeisesti hänen kontaktiaan häirittiin ’virallisesti’ vain vähän. Tuntuu siltä, että avaruusolentojen tekniset kyvyt viedä ihmisiä aluksilleen ja säätää temporaaliset järjestelmät tarjoaa mahdollisuuksia sellaisille asioille tapahtua häiritsemättä. Eläessään hänen kontaktikokemuksiensa välissä, Sparksilla oli useita episodeja Miehet Mustissa -tyyppisten hahmojen kanssa, mutta ei mitään suurempaa. Hänen tapauksensa tuo esiin toisen kerroksen kaikkeen tähän, sillä hän työskenteli usein sotilas- tai tiedeympäristöissä, joissa tavalliset ihmiset oletettavasti tekivät hommia avaruusolentojen kanssa. Miten me määrittelemme virallisen reaktion näihin yksittäisiin tapauksiin kun horisontissa näyttää myrskyävän johtuen ihmiselementistä, joka on jo tekemisissä avaruusolentojen kanssa? Sitten toki on MILAB- eli sotilasabduktiot — ovatko ne reaktio, interventio vai osa samaa prosessia?

Me voimme nähdä, että käynnissä on ollut prosessi, jossa yksittäiset henkilöt ovat tallentaneet ja jaelleet kontaktikokemuksiaan post-Roswell -aikana, lähtien Adamskin yksityiskohtaisista kuvauksista ja Giant Rockin tapaamisissa mukana olleista aina nykypäivän kokijakuvauksiin. Joillain tavoilla suora kontaktitilanne on vähemmän ongelmallisempi viranomaisille, sillä se on subjektiivinen kommunikaatiomenetelmä, juuri päinvastainen UFOjen massalaskeutumiselle. Kuitenkin tämä aspekti tarkoittaa myös, että jengiä on piilossa — jotkut kontaktit saavat kokonaan ei-fysikaalisen avaruusolentojen edustajien kanavoinnin muodon (kts. esim. erittäin yksityiskohtaiset ja ’soljuvat’ Basharin sessiot) — jotka liittyvät henkilöihin synaptisella tai tietoisuuden tasolla, niin että oikeasti väliin tultavaa on varsin vähän, kunnes viesti kommunikoidaan laajemmalle yleisölle. Bill Hamilton antoi mielenkiintoisen kommentin hänen kuvatessaan tilannetta Giant Rockissa. Hän kertoi kontaktihenkilöiden käyttäneen sähköisiä radiovastaanottimia avaruusolentojen kommunikaatioon, mutta pian he saivat selville, että preferenssi oli suora telepaattinen muoto sen sijaan. Jos tämä ja telepaattiset muodot ovat suosittuja menetelmiä kommunikaatiolle, jossain määrin se asettaa monen miljoonan dollarin ohjelmat kuten SETIn perspektiiviin!

Ilmeisesti reaktiot tähän kontaktihenkilöiden verkostoon vaihtelevat tapauskohtaisesti riippuen useista tekijöistä, mahdollisesti monista joista me emme ole tietoisia: jotkut jätetään rauhaan, toisilla tulee vastaan tahallinen hämmennys tai median misinformaatio, mutta joillain on varsin selviä häirinnän taktiikoita. On raportoitu tapauksia, joissa valtion elimet ovat auttaneet kontaktihenkilöä — Elizabeth Klarer oli kontaktissa 1950- ja 1960-luvuilla, ja Etelä-Afrikan ilmavoimien väitetään vieneen hänet avaruusolentojen tapaamispaikkaan. [14] Täytyy kysyä miten paljon tätä on käynnissä, kun me tarkastelemme erityisesti Jim Sparksin evidenssiä, sillä saatamme kuulla myös negatiivisempien interventioiden tapauksista kuin ne, jotka näyttävät avuliailta. Yhteisöpaikat, sellaiset kuin James Gilliandin ECETI-ranch [15], ovat toimineet useita vuosia merkittävällä menestyksellä saaden aikaan interaktioita vieraiden ja avaruusolentojen alusten välillä, mutta ilmeisesti jopa tämä organisaatio on joutunut käsittelemään joitain sen selviytymistä ja kasvua uhanneita epäsuoria haasteita [16], huolimatta siitä että se on pysynyt erillään olevana sijaintina ja poissa oikeastaan minkään varsinaisen median huomion alaisuudesta.

Vaikka me voimme näin luoda Roswellin jälkeisen historiallisen kartan ET-kontaktikokemuksen muuttuvasta luonteesta ja ‘valtioaparaatin’ reaktioista tähän, on tärkeää alleviivata sitä, mistä puhuimme artikkelin alussa koskien aina läsnäolevia ‘syvärakenteita’. Joten vaikka yhteisökontaktille ja sen vastareaktiolle syntyi kuvio 1950-luvulla, ja siirryttiin yksilöllisempään kanssakäymiseen avaruusolentojen kanssa kuten muutamat esimerkit tätä kuvaavat, meidän tulee ottaa huomioon myös ne monimutkaisuudet, jotka tämän mallin päälle muodostuvat. Näihin kuuluu se seikka, että jotkut ET-rodut ovat ilmeisesti läsnä planeetalla itsellään ja elävät päivittäistä elämää. Tämä viittaisi siihen, että on joko suuri toleranssi ihmis/ET-kontakteille, tai kyky tehdä asialle yhtään mitään on äärimmäisen rajoittunut. Koko aihepiiri muuttuu sekavaksi siinä kohtaa kun avaruusolennot ja valtion elementit tekevät yhteistyötä eri projekteissa. Tässä skenaariossa meillä on toisiinsa sotkeutunut joukko toimijoita ja eturyhmiä, ja raja maallisen ja avaruusolentojen välillä alkaa sumentua. Lisäksi on todennäköistä, että eri ET-ryhmät tai allianssit toimivat itse jonkin agendan tai paljastuksen salaamisen hyväksi. Kuitenkaan tulematta siihen päätelmään, että tilanne on yksinkertaisesti liian suuri meille tehdä sille yhtään mitään, meidän tulisi lisätä kollektiivista toimintaamme tarkastella ja olla tekemisissä aiheen kanssa siltä varalta, että ne jotka planeetan ulkopuolista kulttuuria auttavat eivät ole sen sorttisia ihmisiä, joiden me haluamme edustavan ihmisrotua tänä kriittisenä hetkenä evoluution historiassamme.


Kirjoittajasta: David Griffin on syntynyt Keski-Englannissa. Tällä hetkellä hän laajentaa Britannian eksopolitiikkaa ja etsii menetelmiä tehdä alaa tunnetummaksi Britanniassa ja Euroopassa. Verkkosivu: http://www.exopolitics.org.uk

[1] http://en.wikipedia.org/wiki/Giant_Rock

[2] Kts: http://www.disclosureproject.org/mediaplay.htm ja Project Mockingbird

[3] Eksopolitiikka pyrkii näkemään UFO-paljastuksen jatkuvana prosessina, vaikka monet ovat sitä mieltä, että virallinen joidenkin kansallisten tai ylikansallisten elinten ilmoitus asiasta tarvitaan kiireellisesti.

[4] Konfliktinratkaisu ja liberaatioteologia molemmat alleviivaavat kahden radan lähestymistapaa ohimenevilta vaikuttaviin ongelmiin. Johdatus näihin systeemeihin: http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm

[5] Pleiadeksen kontaktihenkilö Billy Meier väitti, että hän oli lähestynyt Carterin hallintoa 1970-luvulla — kts: http://www25.brinkster.com/chancede/Cnotes.html — Jim Sparks puhuu Terra/ET-sopimusten rikkomisesta täällä: http://www.exopolitics.org.uk/media-objects/audio/cosmic-trigger-radio-%11-jim-sparks-sessions-1-and-2/

[6] http://socrates.berkeley.edu/~pdscott/

[7] Kts: http://www.tjresearch.info/BillyYes.htm

[8] BEAMin ja UK/CIA:n kytköksistä katso Wendelle Stevensin ja Michael Hessemanin UFO-Congressin videoitu puhe.

[9] Michael Hesseman on käynyt läpi ja asianmukaisesti haastanut kaikki Kal Korffin pääpointit, jotka hän on esittänyt Meierin debunkkauskirjassa ‘Spaceships of the Pleiades: The Billy Meier Story’

[10] Vuonna 1952 tämä ryhmä keksi idean UFO-aiheen salaamisesta saattamalla se naurunalaiseksi. Kts: http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Search/Robertson%20Panel

[11] Katso netissä vapaasti jaossa oleva kirja Defending Sacred Ground

[12] http://www.galacticdiplomacy.com/Contactees-Collier.htm

[13] http://www.ufomind.com/misc/1998/jan/d14-001.shtml

[14] Kts. Jeff Rensen ja Elizabeth Klarerin haastattelun ääniraita

[15] http://www.eceti.org/

[16] Gilliand on kuvannut ongelmia yrittäessään luoda säätiötä tai saada kolmannen sektorin toimijan statusta organisaatiolleen ja hän nimittää tätä ‘byrokraattiseksi ylhäältä päin tulevaksi interferenssiksi’.  

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

CIA:n ote mediasta ja akatemiasta

Julkiseksi tehty dokumentti CIA:n arkistoista, joka on kirjeen muodossa, jonka on lähettänyt CIA:n iskuryhmä CIA:n johtajalle, kuvaa sitä miten läheiset suhteet CIA:lla on valtavirran mediaan ja akatemiaan.

Dokumentti esittää että CIA:n iskuryhmä,

”nyt on solminut suhteet journalisteihin kaikissa kansakunnan suurimmissa uutispalveluissa, sanomalehdissä, viikkolehdissä ja televisioverkoissa” ja että ”tämä on auttanut meitä kääntämään jotkin ’tiedustelukämmit’ ’tiedustelumenestystarinoiksi’ ja että ne ovat vaikuttaneet lukemattomien muiden uutisten tarkkuuteen.”

Lisäksi siinä kerrotaan miten virasto on,

”taivutellut journalistit myöhästyttämään, muuttamaan, odottamaan tai jopa perumaan juttuja, jotka olisivat voineet negatiivisesti vaikuttaa kansallisen turvallisuuden etuihin tai vaarantaa lähteet ja metodit.”

Vaikka se on dokumentti, joka kertoo heidän halustaan muuttua avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi, eri tietovuotajien kuvaamat petkutukset (esimerkki) edellyttävät meiltä rivien välistä lukemisen taitoa ja kykyä tunnistaa tiedustelupalveluiden suhteet informaatiolähteisiin, jotka eivät aina ole ilmiselviä ja niissä on sisäisiä eturistiriitoja.

Tässä on koko ongelma:

Mikä on ”kansallinen turvallisuus” ja kuka määrittää tuon määritelmän?

JFK urheasti kertoi maailmalle, että

”faktojen liiallisen ja oikeudettoman salaamisen vaarat selvästikin ylittävät vaarat, joihin vedotaan salaamisen oikeuttamiseksi.” 

Hän sanoi myös, että

on erittäin suuri vaara, että ilmaistuun suurempaan turvallisuudentarpeeseen tarttuvat ne, jotka ovat ahnaasti laajentamassa sen merkitystä virallisen sensuurin ja salailun rajoille asti.”

”Kansallinen turvallisuus” on nyt sateenvarjotermi, jota on käytetty oikeuttamaan informaation salailu, mutta kuka näitä päätöksiä tekee?

Voit lukea Mustan Budjetin salamaailmasta lisää täältä.

Joka vuosi lukemattomia dokumentteja salataan Pohjois-Amerikassa, ja sen lisäksi väärää informaatiota ja ”valeuutisia” rutiininomaisesti levitellään ympäriinsä, pääosin valtavirran uutislähteissä — todellisuus, jota selvästi kuvataan tässä dokumentissa ja jonka monet valtavirran journalistit itse ovat paljastaneet.

Edward Snowdenin paljastaman NSA:n valvontaohjelman tapaan, se on globaali ongelma.

Tri. Udo Ulfkotte, tunnettu saksalainen journalisti ja päätoimittaja yli kahden vuosikymmenen ajalta on eräs esimerkki. Hän vuosi tietoa julkiseen televisioon, esittäen että hänet pakotettiin julkaisemaan tiedustelupalvelujen kirjoituksia hänen omalla nimellään ja että näiden käskyjen tottelemattomuus johtaisi hänen työpaikkansa menetykseen. (lähde)

Sharyl Attkisson ja Amber Lyon, jotka molemmat ovat tunnettuja valtamedian journalisteja, ovat myös paljastaneet poliittisten, korporaatioiden ja muiden erikoisetujen rahoittamat ohjelmat, ja he ovat paljastaneet että USA:n valtio sekä ulkomaiden hallitukset maksavat heille toistuvasti rahaa valikoivasta raportoinnista ja informaation vääristelystä koskien tiettyjä tapahtumia. (lähde) (lähde)

Eipä unohdeta Operation Mockingbirdia, CIA:n projektia jolla kontrolloida massamediaa.

Tämä dokumentti sekä kuvaa CIA:n roolia mediassa että koko viihdeteollisuudessa yleensä, mikä antaa enemmän painoarvoa tähtien kuten Jim Carrey esittämille paljastuksille.

Hän oli vieraana Jimmy Kimmel Livessa ja sanoi, että

”Vuosien ajan talk show -isännät, ihmiset televisiossa, ihmiset komedioissa ovat olleet valtion palkkalistoilla ohjaamassa teidät harhaan, harhauttamassa teitä, naurattamassa teitä ja sellaista, tekemässä teistä onnellisia ja lammasmaisia niin ettette tiedä mitä maailmassa oikeasti on tekeillä.”

Vaikka jotkut kyseenalaistavatkin oliko tuo pelkkä vitsi, faktat ovat edelleen jäljellä.

Toinen julkkis joka oli vakavissaan on Roseanne Barr, joka viittasi CIA:n MK Ultra -mielenhallintaohjelmaan — aiemmin salaiseen tutkimusohjelmaan jolla CIA:n tieteellinen tiedusteludivisioona testasi käyttäytymisen muokkaamista ja havaintojen manipulointia ihmisolennoilla.

Se mikä tuntuu tässä olevan käsillä on yritys manipuloida kansan mielikuvaa globaaleista tapahtumista massamedian ja uutisten avulla.

Mutta se, mikä on ehkä kiinnostavinta, on että useat ihmiset ovat nyt heräämässä ja näkemässä monien näiden valheiden ja manipulointien läpi. Sen sijaan että he vain sokeasti uskoisivat sitä mitä televisiossa sanotaan, useammat ovat alkaneet ajatella kriittisesti, tehdä omaehtoista tutkimusta ja tarkastella useista eri lähteistä informaatiota.

Niin monia mahdollisuuksia on seurannut viime vuosina, jotka auttavat ihmisten nähdä tämän selvemmin. Yksi oli viimeaikainen ”valeuutisten” epidemia, jossa globaalia eliittiä uhannutta informaatiota tuli esiin.

Wikileaks on ehkä yksi hienoimmista esimerkeistä.

Valtavirran media periaatteessa kaiken muun leimaaminen ”valeuutisiksi” on ironista, ottaen huomioon sen että ilmeisesti suurin osa ihmisistä pitää valtavirran uutisia itsessään todellisina ”valeuutisina”, ja tämä on nyt enemmän ilmiselvää ylläesitetyn informaation pohjalta.

Dokumentit kertovat myös siitä seikasta, että he ovat jatkuvassa yhteistyössä viihdeteollisuuden kanssa, antaen heille neuvoja ja ohjausta kulisseissa, sekä kertovat siitä miten asiat ovat joissain tilanteissa tapahtuneet.

Henkilökohtaisesti minun mielestäni teollisuus on suurelta osin pelkästään propagandakoneisto, niinkuin patriotismi. Patriotismia ajetaan kansan niskaan tukemaan sotateollisuutta ”kansallisen turvallisuuden” nimissä.

Meitä kusetetaan, sotia ei taistella puolustukseksi vaan hyökkäykseksi ja poliittisten agendojen pönkittämiseksi.

On monia syitä sille miksi CIA on eri teollisuudenalojen kanssa tekemisissä.

Akatemia

Nuoresta iästä lähtien meille opetetaan, että koulutuksen hankkiminen on keskeistä hyvälle elämälle.

Hanki hyvä duuni, tee paljon rahaa, löydä oikea kumppani — kaikki riippuvat siitä että seuraa tiettyä polkua. Kuitenkin monet konseptit ja aiheet ovat, niinkuin aiemmin on esitetty, pidetty kansan silmiltä piilossa, ja tähän kuuluu myös paljon tärkeää tiedettä.

USA:n tiedusteluyhteisö tutki parapsykologiaa (ESP, kaukokatselu, telepatia, jne.) usean vuosikymmenen ajan.

Russell Targ, fyysikko joka on työskennellyt usean vuosikymmenen ajan USA:n valtion ohjelmassa näitä konsepteja pyöritellen kertoi kokemuksistaan yli miljoona kertaa katsotussa TED-esityksessä.

Toinen esimerkki Mustan Budjetin tieteestä tulee Ben Richilta, Lockheed Skunkworksin toiselta johtajalta, joka työskenteli firmassa vuosina 1975-1991.

Häntä on kutsuttu Stealthin Isäksi, ja hän on valvonut ensimmäisen stealth-hävittäjän, F-117 Nighthawkin kehittämistä.

Ennen kuolemaansa Rich teki useita shokeeraavan avoimia lausuntoja UFOista ja avaruusolennoista.

”Meillä on jo nyt keino matkata tähtiin, mutta nämä teknologiat ovat lukittuina pimeisiin projekteihin, ja vaadittaisin Jumalan väliintulo saada heidät antamaan ne hyödyttämään koko ihmiskuntaa. Kaikki mitä voit edes kuvitellakaan, me tiedämme jo miten tehdä se.” ”Meillä on jo nyt teknologia millä viedä ET kotiin. Ei, sen vieminen ei kestä ihmisen elinikää. Yhtälöissä on virhe. Me tiedämme mikä se on. Meillä on kyky matkata tähtiin.” ”On olemassa kahden tyyppisiä UFOja — niitä joita me rakennamme ja niitä joita ’ne’ rakentavat.”

Lisää näistä kommenteista ja lähteistä voi lukea tästä artikkelista joka syventyy aiheeseen yksityiskohtaisemmin.

Tällaisen informaation mukaan, mm. todistuksien sadoilta muilta ihmisiltä, ”salattu maailma” on paljon kehittyneempi kuin meidän valtavirran maailmamme on.

Tämä tietty dokumentti esittää, että virasto tapaa akateemisten instituutioiden johtoa toistuvasti. Selvästikin, niinkuin minkä tahansa muun homman kanssa, CIA etsii niitä joita he pitävät pätevinä yksilöinä. Mutta dokumentti kuvaa sen läheistä suhdetta akatemiaan yleensä.

Tämä johtuu niistä kehityskuluista ja informaatiosta, jonka akatemia on tuottanut, joka voisi uhata kansallista turvallisuutta ja täten se tulee pitää poissa kurssitarjonnasta ja kansalta.

Otetaan esimerkiksi tietopyyntöjen (FOIA) avulla saadut dokumentit, jotka paljastavat sen miten USA:n valtio on käyttänyt salaista systeemiä jolla estää joidenkin patenttihakemusten hyväksyminen. Tämän 50-sivuisen dokumentin on saanut haltuunsa Kilpatrick Towsend & Stockton, LLP, joka normaalisti edustaa suuria teknofirmoja kuten Apple, Google ja Twitter. Voit lukea koko dokumentin täällä. (lähde)

Ohjelma, jolla patenttihakemuksia vetkutellaan on nimeltään Sensitive Application Warning System (SWAS).

Yleensä kun patenttihakemus laitetaan vetämään, vaaditaan parin tarkastajan työ, jotka toimivat patenttitoimistossa, käydä läpi hyväksymisprosessi.

Tämä prosessi kestää yleensä yhdestä kahteen vuotta, mutta hakemukset, jotka SAWSiin menevät, tulee hyväksyttää useilla ihmisillä, ja se voi kestää useita vuosia.

Yksi esimerkki viivästetystä patenttihakemuksesta tulee tohtori Gerald F. Rossilta, joka haki patenttia uudelle keksinnölle, jonka hän oli kehittänyt sähkömagneettisten lähetysten häirinnän estämiseksi tietyillä taajuuksilla.

Vasta kesäkuun 17. päivänä 2014, melkein 37 vuotta myöhemmin, hänen patenttinsa hyväksyttiin. (lähde)

On tärkeää huomata (niinkuin Federation of American Scientists on raportoinut — katso viitteet), että vuoden 2014 lopulla oli 5000 keksintöä salailulistalla, joka on suurin määrä salausmääräyksiä sitten vuoden 1994. (lähde)

Steven Aftergood Federation of American Scientistsista raportoi:

Vuoden 1971 lista kertoo, että patentti aurinkopaneeleille arvioitiin uudestaan ja sitä mahdollisesti rajoitettaisiin jos aurinkopaneelien hyötysuhde olisi yli 20%. Energian konversiojärjestelmät samalla tavalla arvioitiin uudestaan ja mahdollisesti rajoitettaisiin jos niiden hyötysuhde ”ylittäisi 70-80%.” lähde

Kiitos tästä laille josta kukaan ei tiedä. Sen nimi on ”Invention Secrecy Act,” ja se on kirjailtu vuonna 1951.

Tämän lain alaisuudessa uusien keksintöjen patenttihakemukset voidaan salata, mikä rajoittaa niiden julkaisua jos valtion virastot uskovat, että niiden paljastaminen vaarantaisi kansallisen turvallisuuden. (lähde) (lähde)

Lopuksi

Joten, niinkuin näet, tiede ja akatemia konsensusmaailmassa pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti.

Me jatkuvasti annamme valtion instituutioiden määritellä totuuden ja todellisuuden puolestamme, määritellä rajat sille mikä on mahdollista. Monissa tapauksissa nämä paikat jonne me menemme ”oppimaan” ovat itse asiassa luovuuttamme ja kriittisen ajattelun kykyjämme heikentäviä, eivät tukevia, tahoja.

Tämä ei tarkoita, että kokemuksella ei olisi hyviä aspekteja, mutta kokonaisuutena me emme pääse kiinni täyteen potentiaaliimme.

Kun informaatiota pimitetään meiltä ja sitä samaan aikaan manipuloidaan, se vain synnyttää lisää kiinnostusta ihmisissä. Ja se on yksi aspekti nykyisessä tietoisuutemme siirtmässä, joka planeetallamme on käynnissä.

Me alamme nähdä ihmiskokemuksen eri valossa, ja alamme tunnsutaa, että muutoksen aika on todellakin täällä.

Mitä me aiomme tehdä sille?

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Ufologian lyhyt historia 1940-1989

            SALAINEN SOPIMUS


       Yhdysvaltain Hallituksen

                   ja      

        Avaruusolentojen välillä

              kirjoittanut

            Richard K. Wilson 

                   ja

              Sylvan Burns
          Historiallista Dataa

  Koskien Valtiota ja Avaruusolentoja

Tämän aiheen tutkimus on varsin vaativaa ja vaatii hirvittävästi aikaa, sekä yhteistyötä monien mukana olevien tutkien välillä. Koko ”ufologian” idea tieteenä ei ole mitenkään tarkka. Se on tieteenalan tarkastelua, joka on syntynyt ihmisten ja ei-ihmisten petkutuksesta, joka ulottuu aivan sivilisaatiomme ytimeen.

Mitä ympärillämme oikeastaan tapahtuu? Vastaus tuohon kysymykseen on laajuudeltaan melkein sietämätön, mutta ei mahdoton. Johtuen todella monen tutkijan sinnikkäistä ponnisteluista informaatiota on tullut esiin, joka valaisee paljon sitä mitä nyt tapahtuu. Valitettavasti osa tuosta tiedosta on varsin järkyttävää; eri yhteiskunnan rakenteet pitävät ihmisiä erittäin haavoittuvaisessa tilassa, ja tuohon muottiin mahtumattomat universumin aspektit usein kykenevät murtautumaan näiden muurien läpi ja löytämään joitain vastauksia ilman negatiivisista vaikutuksista kärsimistä.

Tässä esitetään teille informaatiota siinä toivossa, että tarkastelisitte sitä oman kokemuksenne valossa. Teitä ei pyydetä ”uskomaan” mihinkään, sillä se vaatisi uskoa johonkin millä ei olisi perustaa yhteisessä kokemuspohjassanne. Kuitenkin, tässä esitetty data perustuu kokemuspohjaan, joka on yhteinen miljardeille olennoille maailmassa, jotka eivät ole Maapallon ihmisiä. Mutta se on toinen tarina.

Tarkastellaan tilannetta. Aikaväli, jolloin yhteiskuntien manipulointi alkoi käydä selväksi yhteiskunnalle itselleen alkaa jostain 1800-luvun lopulta. Eliittiluokkarakenteet synnyttivät ryhmiä kuten Illuminati, joka käytti rahoitusjärjestelmää kontrolloimaan planeetan populaatiota.

Planeetan populaation kontrolli vaati seuraavia toimenpiteitä:

  • Tahallisen konfliktin suunnittelu ja toteutus hajottamaan, pirstaloimaan ja rajaamaan populaatiota kontrolloitaville tasoille.
  • Konstruktiivisen teknologian, mm. terveysteknologian, haltuunotto jotta varmistetaan riippuvuus yhteiskuntarakenteista, joka tukisi ja ylläpitäisi valtarakennetta.
  • Tahallinen planeetan valtarakenteiden manipulointi kaikissa raha-asioissa; suunnittelu ja kontrolli talous”kriisien” avulla.

Historialliset kommentit

”Modernin” interaktion aika Maassa ja toisilla planeetoilla elävien ei-ihmisolentojen kanssa alkoi myös 1800-luvun lopulla. Eläinten abduktiot alkoivat 1890-luvulla. On monia kertomuksia ihmisten abduktioista, sekä lasten että aikuisten, tuolta aikakaudelta. Eri metsästäjä-keräilijäyhteisöjen legendat ja kirjoitukset sisältävät informaatiota varhaisista ihmisten abduktioista.

                   1928 - 1944

Vuonna 1928 Thomas Brown sai selville sähköisen kapasitenssin ja gravitaation hallinnan välillä olevan suhteen. Tämän jälkeen valtio takavarikoi hänen työnsä. Vuonna 1930 tri. Henry Coanda alkoi työstää ilma-alusta, joka oli lautasen muotoinen. Vuonna 1932 Adolf Hitler sai Saksan yhteiskunnan sen verran hyvään haltuun, että hän kykeni pakottamaan tiedemiehet työstämään laboratorioissa kehittyneitä lentokonemalleja. Viktor Schaubergerin keksimän pyörreteknologian avulla, sekä tiedemiesten kuten Schriever, Habermohl, Ballenzo ja Miethe teknisen osaamisen avulla saksalaiset aloittivat lentokoneiden lentämisen jo vuonna 1938. On myös joitain viitteitä siitä, että saksalaiset olisivat saaneet haltuunsa Maahan törmänneiden avaruusolentojen aluksen vuonna 1937.

Kaiken tämän teknologian seurauksena saksalainen tiede puski eteenpäin jättiharppauksin, ja sitä edistettiin useissa maanalaisissa tutkimuslaitoksissa Reinickendorfissa, Kummersdorfissa ja Thüringenissa. Ensimmäisen ”miehittämättömät lentokoneet” tuotettiin vuonna 1934, ja ne onnistuivat jonkin verran hommassaan. Yhdysvallat oli varsin tietoinen Saksan teknisestä kehityksestä ja lähetti amerikkalaisen nimeltä Wilson Saksaan ”antamaan teknistä tukea” ja yleisesti pitämään silmällä saksalaista teknologiaa. Mahdollisesti Wilsonin takia saksalaiset eivät koskaan käyttäneet heidän gravitaatioalustaan sodassa sen yleisemmin, sillä Wilson saavutti korkean aseman Saksan teknisen yhteisön piirissä ja vaihtoi työntövoimamenetelmän gravitaatiosta kehittyneeseen suihkumoottoriin pyrkimyksenään ”saada teknologia pois sodasta”. Tästä johtuen Saksan gravitaatiotutkimus pysyi laboratorioissa ja kehitysvaiheessa vuoteen 1941 asti, jolloin Schriever/Miethe-malleja testattiin onnistuneesti.

Selvästikin kyseessä oli tilanne jossa sota edistyi nopeammin kuin saksalaiset kykenivät kehittämään mallejaan. Sabotaasin ja tahallisen Wilsonin teknisen harhaanjohtamisen höynäyttäminä, sekä myös metallurgian tutkimuksen joka ei johtanut hyväksyttävään magnesiumin ja alumiinin metalliseokseen ennen vuotta 1944, saksalaiset jatkoivat liittoutuneiden pilottien ahdistelua ”tulipalloilla”, vuodesta 1942 asti kehitetyillä ja käytössä olleilla miehittämättömillä aluksilla, jotka emittoivat sähkökenttiä jotka häiritsivät lentokoneiden moottoreiden toimintaa.

                          1945

Vuonna 1945 brittiläisten tajutessa saksalaisten kehittyneiden lentokoneiden suunnitelmat, he liittivät voimansa yhteen Yhdysvaltojen kanssa lopettaakseen Saksan ohjelman. Helmikuun 16. päivänä 1945, huolimatta liittoutuneiden ponnisteluista, saksalaiset menestyksekkäästi lensivät ”tulipallon” miehistöä kuljettavaa versiota Thüringenin maanalaisista laitoksista. Miehistön huippunopeus oli yli 1250 mailia tunnissa. Aluksen nimi oli ”Kugelblitz”.

Saksan tiedeyhteisö tiesi, että sota oli hävitty jo vuonna 1942. He päättivät kehitellä suunnitelman jatkaa Kolmannen Valtakunnan unelmaansa sodasta huolimatta. He päättivät, että erillisen geneettisen rotupuhtauden natsiperiaatteille rakentuvan yhteiskunnan perustaminen oli ratkaisu. Gravitaatioteknologian kehittäminen auttoi suunnitelmassa. Helmikuun 23. päivänä 1945 uusimman Kugelblitzin moottorit testattiin ja sitten irroitettiin aluksesta. SS-miehistö ja tiedemiehet räjäyttivät Kugelblitzin suunnitelmat ja moottorit kuljetettiin ulos Saksasta Etelänavan alueelle, jossa saksalaisilla oli maanalaista rakennustoimintaa ollut jo vuodesta 1941. Kaksi päivää myöhemmin helmikuun 25. päivänä 1943 maanalinen laitos Khalassa suljettiin ja kaikki työntekijät lähetettiin Buchenwaldiin kaasutettavaksi.

Saksalaiset lähettivät myös ”arjalaiseliittinsä” lapset ja muut yhteiskunnalliset elementtinsä maanalaiseen tukikohtaan. Kenraali Hans Kammler, joka katosi huhtikuussa 1945, oli keskeinen evakuointioperaatiossa, kuten myös kenraali Nebe. Täten saksalaiset kehittivät eugenisen yhteiskunnan, joka ilmeisesti rajoittui vain tiettyyn määrään ihmisiä. He ovat edelleen täällä. Ilmeisesti heillä on teknisiä siirtokuntia Etelä-Afrikassa.

Toukokuun 7. päivänä 1945 Saksa antautui. Sekä amerikkalaiset että venäläiset saivat pääsyn Saksan levyteknologiaan ja tiedemiehiin, joita saksalaiset eivät tajunneet eliminoida ennen heidän nopeaa lähtöään sodan lopulla. Kanadalaiset myös pääsivät käsiksi johonkin dataan, jonka USA oli saanut haltuunsa, sekä johonkin dataan suoraan saksalaisilta.

Heinäkuun 16. päivänä 1945 Yhdysvallat räjäytti ensimmäisen atomipomminsa New Mexicossa. Elokuun 15. päivään mennessä 1945 japanilaiset olivat ”saatu antautumaan”, huolimatta siitä että Japanin hallitus oli ehdottanut antautumista helmikuun 14. päivänä 1945 ja toiseen kertaan kesäkuussa 1945. Yhdysvallat kieltäyty molemmista tarjouksista, joka mieluummin halusi käyttää ydinasetta kaksi kuukautta myöhemmin, niinkuin oli suunniteltu. On varmaa, että ydinräjäytykset saivat myös ei-ihmisolentojen huomion.

                          1946

Vuonna 1946 Yhdysvallat toivat saksalaisia SS-tiedustelu-upseereita maahan myöhemmin tarkoituksenaan muodostaa CIA. Tämä oli osa Allen Dullesin suunnitelmaa vuonna 1943, kun saksalaisen tiedustelun kanssa saatiin tehtyä sopimus, jolla antaa USA:lle käyttöön tiedustelutoiminta sekä antaa saksalaiselle tiedustelulle paikka minne mennä sodan jälkeen. Hyvin hoidettu, todellakin.

                          1947

Vuonna 1947 voimakas tutkajärjestelmä saa aikaan usean avaruusolentojen lautasen törmääisen maahan keskilännessä, joista kaikkein tunnetuimpia olivat Roswellissa ja New Mexicon Aztecissa. Haltuun saadut lautaset sisälsivät reptiliaanilajin sekä Yhdysvaltain ilmavoimien pilottien ruumiita. Todisteita oli siitä, että ruumiita oltiin silvottu. Kesäkuussa 1947 Kenneth Arnold ottaa käyttöön termin lentävä lautanen.

Saksalaiset, joilla on ollut kaksi vuotta aikaa ottaa itseään niskasta kiinni sodan jälkeen, alkoivat lentää Yhdysvaltojen ilmatilassa lautasillaan, jotka silloin olivat kehittyneet huomattavasti. Tämä sai USA:n luomaan suunnitelmat Saksan tukikohdan tarkan sijainnin paikallistamiselle Etelänavalla sekä niiden teknisten kyvykkyyksien selvittämiselle. Vuonna 1947 suoritettin Operation High-jump Etelänavalla pyrkimyksenä paikallistaa saksalaiset. Se epäonnistui. Saksalaiset käyttivät teknologiaansa jallittamaan USA:ta. Vasta vuonna 1958 kansainvälisenä geofysiikan vuonna saksalaiset suorittivat toisen operaation. Vuosien 1947-1958 välillä suoritetut napatutkimusretket olivat osittain tiedusteluretkiä, ja ne myös saivat aikaan Maapallon sisällä olevien voimien ja olentojen toimintaa. On myös viitteitä siitä, että saksalaiset saivat planeetan sisältä kontaktin Maan ulkopuoliseen voimaan navalla tapahtuneen episodin seurauksena.

Vuonna 1947 Yhdysvallat päätti, että ongelma sekä saksalaisten että avaruusolentojen kanssa alkoi muuttua jokseenkin vaaralliseksi, ja siksipä oli tarpeen toteuttaa useita vakavia toimia joilla piilottaa totuus avaruusolentojen läsnäolosta. Saksalaisongelma oli helpompi kontrolloida mitä kansan tietoon tulee. Syyskuussa 1947 Truman sai vietyä National Security Actin läpi jolla piilottaa valtion ja CIA:n toiminta sekä avaruusolentokysymys. CIA:n mielenhallintaprojektit alkoivat Bethesda Naval Hospitalissa vuonna 1947, Saksan SS-tiedustelun datalla. Truman loi tutkimusryhmän jolla kontrolloida avaruusolento-ongelmaa. Liuta National Security Councilin (NSC) muistioita poisti CIA:lta sen ainoan ulkomaisen tiedustelutiedon keräämisen tehtävän ja hitaasti laillisti suoran toiminnan salaoperaatioiden muodossa. Muistiot, mukaanlukien NSC-10/1 ja NSC-10/2, loivat puskurin Yhdysvaltain presidentin ja käynnissä olevien toimien välille, sekä tarjosivat presidentille keinon kieltää kaikki tietämänsä salaoperaatioista.

Päätettiin, että avaruusolentojen aluksista tarvittiin enemmän tietoa. Project Sign, joka perustettiin joulukuun 30. päivä 1947 Wright Fieldiin, tutkisi lautasten teknisiä kyvykkyyksiä ja toimintaa. Silti ongelmana oli arvioida talteen saadut lautaset. Päätettiin, että laivaston yleisalue Groom Mountainsilla Nevadassa olisi ideaalinen paikka toteuttaa testaaminen.

                          1948

Elokuussa 1948 Project Sign valmisteli huippusalaista tilannearviota, joka sai nimen Air Intelligence Report 100-203-79.

Kenraali Hoyt Vandenburg, käytyään raportin läpi, komensi raportin tuhottavaksi. Kaikkia kopioita raportista ei tuhottu, ainakin yksi jäi jäljelle. Joulukuussa 1948 Project Sign nimettiin uudelleen Project Grudgeksi, jonka julkinen versio tunnettiin nimellä Project Bluebook. Grudgen ja MJ-12:n välinen kontakti oli ilmavoimien Bluebookista vastaava upseeri kapteeni Edward Ruppelt.

                          1949

1949 oli vuosi jolloin AEC-tilojen rakentaminen alkoi Nellisin ilmatukikohdassa. Kompleksin tarkoitus oli testata avaruusolentojen teknologiaa. Se oli myös vuosi, jolloin saksalaisten levyt lensivät USA:n yllä. Vastauksena tähän toimintaan sekä yleiseen avaruusolentojen ongelmaan vuonna 1949 saatettiin voimaan CIA Act, joka antoi enemmän kyvykkyyksiä toimia sen takaamiseksi että avaruusolento-ongelma pidettäisiin valtion sisällä. Siinä kohtaa CIA:n tieteellisen tiedustelun osasto alkoi käydä läpi siviiliraportteja havainnoista määrittääkseen kieltämisen laajuuden.

Vuonna 1949 Neuvostoliitto teki ensimmäisen maanpäällisen ydinkokeensa. On epävarmaa auttoiko Neuvostoliiton aietta tuottaa ydinase USA:n toimittama yhden kilon uraanilasti vuonna 1943 vaiko sen jälkeiset ydinaseiden rakennusohjeet, jotka toimitettiin samana vuonna presidentti Rooseveltin Lend-Lease-ohjelman alaisuudessa. Lend-Lease -varusteiden toimittamisesta vastannut majuri huomasi, että ainakin kolme uraanilastia, yhteensä 0.75 tonnia, sekä dokumentteja ja raportteja oltiin lähetetty venäläisille.

Julius & Ethel Rosenburg saivat syyt niskoilleen Neuvostoliiton asehankinnasta seuraavana vuonna, ja heidät summanmutikassa teloitettiin teknologiavaihdannan peittelemiseksi. Presidentti Rooseveltin poika James kirjoitti kirjan ”A Family Matter”, jossa hän kuvaa Rooseveltin ”rohkeaa päätöstä” jakaa ydinsalaisuudet Neuvostoliiton kanssa.

Vuonna 1949 avaruusolentojen aluksia nähtiin usein leijailemassa arkaluontoisten ydinaselaitosten yllä, erityisesti New Mexicossa, ja ”vihreinä tulipalloina” tunnettuja luotaimia usein havaittiin ympäri osavaltiota; ne oletettavasti monitoroivat jotain säteilyyn liittyvää. Lautasen törmäys Roswellissa, New Mexicossa tuotti elävän avaruusolennon, nimeltään EBE (Extra-terrestrial Biological Entity). Nimen otti käyttöön tutkimusryhmän jäsen Detlev Bronk.

Puolustusministeri James Forrestal ei tykännyt yhtään koko avaruusolento-ongelman käsittelystä. Hän kertoi huolistaan presidentti Trumanille, joka pyysi häntä eroamaan maaliskuun 3. päivänä 1949. Kuukauden päästä Valkoinen Talo sai 3000 sivua James Forrestalin päiväkirjoja talteen Valkoisen Talon kassakaappiin ja hänet lähetettiin tri. Rainesin hoitoon Bethesda Naval Hospitaliin. Forrestalin veli päätti viedä hänet pois sairaalasta peläten hänen henkensä puolesta. Samana päivänä kun hänen veljensä oli määrä hakea hänet, James Forrestal löydettiin roikkumasta 16. kerroksen sairaalan ikkunasta lakana hänen kaulansa ympärillä. Lakana repeytyi ja Forrestal putosi kuolemaansa.

Joulukuuhun 1949 mennessä valtio päätti lopettaa Project Grudgen ja suunnata huomionsa muualle.

                          1950

Vuonna 1950 kanadalainen tiedemies Wilber Smith raportoi kirjeessä, että lautaset olivat Yhdysvaltain hallituksessa mitä salaisin aihe, ”jopa salaisempi kuin vetypommi”, jonka presidentti Truman oli määrännyt tuotantoon tammikuussa 1950. Vuonna 1950 avaruusolentojen lautasten aiheuttamat ongelmat jatkuivat. Matkustajalennot ajautuivat läheltäpititilanteisiin ja ylilentoja tehtiin edlleen arkaluontoisten armeijan laitosten yllä. Elokuuhun 1950 mennessä päätettiin antaa kenraali Walter B. Smithin ottaa Forrestalin tyhjäksi jättämä paikka tutkimusryhmässä. Samassa kuussa baltio päätti ottaa kaikki USA:n rautatiet haltuunsa estääkseen yleislakon.

Joulukuussa 1950 yksikkö nimeltään IPU, Interplanetary Phenomenon Unit, perustettiin käsittelemään aina vain lisääntyvien törmänneiden lautasten ja avaruusolentojen skenaarioita. Samassa kuussa lautanen törmäsi Meksikon El Indio-Guerro -alueelle, ja se vietiin AEC-tiloihin New Mexicon Sandiaan.

                          1951

Vuonna 1951 Groom Laken juurelle alettiin rakentaa tukikohtaa Project Redlightin myötä. Informaatiota vuosi ulos, että lautasia on viety talteen Wright Pattersonin ilmatukikohtaan Daytoniin, Ohioon. Viking Press julkaisi Forrestalin päiväkirjoista version.

Siivekäs lentävä alus nähtiin Albuquerquen yllä. EBE-niminen avaruusolento yhtäkkiä sairastui. Tri. Mendoza työskenteli sen kanssa melkein vuoden, kunnes vuonna 1952 se kuoli.

Kenraali MacArthur, joka tunnetaan kommenteistaan koskien planeettainvälistä välttämättömyyttä, sai jättää tehtävänsä presidentti Trumanin käskystä.

Vuonna 1951 CIA kertoi kansalle, että se sulki ”UFO”-ongelmaa koskevat kirjansa. Presidentti Truman loi National Security Agencyn (NSA) vuonna 1952 monitoroimaan ja pitämään aisoissa avaruusolentojen läsnäolon salaisuutta, purkamaan avaruusolentojen viestintää ja lopulta luomaan dialogi minkä tahansa avaruusolentojen lajin kanssa se sitten olikin kommunikaatiossa. Presidentin päiväkäsky antaa NSA:lle immuniteetin kaikista muista laeista, paitsi niistä jotka erikseen mainitsevat NSA:n nimeltä.

                          1952

Presidentti Truman piti USA:n liittolaiset, mukaanlukien Neuvostoliiton, kartalla avaruusolentojen ongelmasta aina siitä asti kun Roswellin lautanen saatiin talteen, siltä varalta että avaruusolennot osoittautuisivat uhaksi. Ongelm oli, että avaruusolennot olivat yhä vain kasvava turvallisuusuhka. Tuon ongelman ratkaisemiseksi perustettiin ryhmä nimeltä Bilderberg, jotta avaruusolentojen ongelma ja muut kansainväliset kysymykset voitaisiin saada pois valtioiden hallitusten niskoilta. Bilderbergin päämaja on Genevessä, ja siitä kehittyi salainen eliittielin, joka edelleen pitää huolta kansainvälisistä tilanteista. Nelson Rockefeller, Gerald Ford, Henry Kissinger ja George Bush ovat mukana maailmanhallintaryhmissä, ja ovat olleet monia vuosia.

                          1953

Vuonna 1953 Thomas Brown demonstroi sähkögravitaatiovaikutustaan ilmavoimille, joka kasuaalisti otti projektin haltuunsa. Samana vuonna myös Eisenhower valittiin presidentiksi. Eisenhower nimitti Rockefellerin vetämään ryhmää joka ehdottaisi hallituksen uudelleenorganisointia. Eisenhowerin lempikommentti tuntui olevan ”tee mitä tahansa se vaatiikin”. Tuo kommentti tuntui muodostavan perustan hänen kaikkia avaruusolentojen ongelmaa koskettaville toimilleen tuosta lähtien.

Project Sigma, joka luotiin vuonna 1953 ja jota NSA pyöritti, sieppasi ja purki avaruusolentojen kommunikaatioita. Kymmenen lautasen törmättyä pyrkimys säilyttää salaisuus vaati varsin paljon vaivannäköä.

Eisenhower vuonna 1953 pyysi Rockefellerilta apua avaruusolento-ongelmaan. Tässä kohtaa idea MJ-12:sta syntyy. Se oli mahdollisesti kriittinen virhe pyytää kontrolliryhmän jäseneltä apua avaruusolentojen kanssa.

Astronomit vuonna 1953 tekivät varsin häiritsevän löydön suuresta aurinkokuntaan saapuvasta kappaleesta, joka myöhemmin osoittautui älykkäästi ohjatuksi ja joka emittoi kommunikaatiosignaaleja. Ilmavoimat, samana vuonna, löysivät suuria Maata kiertäviä kappaleita 100-500 mailin etäisyydellä. Ne olivat avaruusolentojen aluksia.

Project Plato, jota NSA pyöritti, koitti saada aikaan diplomaattisuhteita esiin tulleisiin avaruusolentolajeihin. Vuonna 1953 NSA onnistui tehtävässään ja CIA, jonka mielestä kansa tarvitsi lisää väärää tietoa, laittoi pystyyn Robertsonin paneelin. Loppuraportissa, joka on julkaistu tammikuussa 1956, esitetään että ”UFOista ei ole minkäänlaista uhkaa kansalliselle turvallisuudelle”. Tähän mennessä jotkut avaruusolennoista olivat jo TUNNETTUJA, ja täten ”tunnistamattomien” lentävien esineiden semantiikkaa pystyttiin totuudenmukaisesti käyttämään. Kontakti saatiin vuonna 1953 lajin kanssa, joka tästä eteenpäin tunnetaan nimellä Isonenäiset Harmaat, ja tapaaminen järjestettiin Hollomanin ilmatukikohtaan New Mexicoon vuodelle 1954. Salainen sopimus solmittiin, jossa avaruusolennot eivät sekaantuisi elämäämme emmekä me sekaantuisi heidän. Me antaisimme tehdä sen mitä he haluavat ja perustaa maanalaisia tukikohtia tänne vastalahjana avaruusolentojen teknologiasta.

Huoli tai julkinen kysely ”UFO”-kysymykseen sai aikaan sen, että valtio keksi idean lautasten kehittämisestä käyttäen perinteistä teknologiaa ja sitten näyttää niitä kansalle. Tämä veisi huomion pois todellisista ohjelmista. Project Snowbird luotiin tähän tarkoitukseen. Myös sen päämaja sijaitsi Nevadassa.

Amerikkalaiset ja kanadalaiset olivat tehneet yhteistyötä jonkin aikaa lautasteknologian parissa, ja vuonna 1954 menestyksekkäästi testattiin joitain yhdessä kehitettyjä malleja. Project Redlight sai ensimmäisen kuolonuhrinsa ilmavoimien pilotin testatessa avaruusolentojen alusta Nevadassa. Project Pounce luotiin yleisprosessiksi lautasten ja niiden sisälläolijoiden noutamiseen, sekä peitetarinoiden tarjoamiseksi. Myös sitä pyöritti NSA. Project Plato, toinen NSA:n projekti, perustettiin avaruusolentojen lautasten jatkuvaksi teknologian arviointiohjelmaksi.

Yhä useammat ihmiset kansasta alkoivat kohdata avaruusolentoja. Salaisuuden ylläpitämiseksi ilmavoimat perustivat useita ”briiffaussiirtokuntia” USA:n kontaktihenkilöille ja heidän perheilleen — käytäntö joka on jatkunut 1960-luvulle ja siitä eteenpäin.

Hallitus oli saanut yhteyden myös toiseen avaruusolentojen rotuun vuonna 1953. Tämä rotu ei antanut omaa teknologiaansa hallitukselle, ja huolimatta heidän varoituksistaan koskien Isonenäisiä Harmaita, hallitus pani kontaktin poikki, ja mieluummin salli Harmaiden jakaa omaa mielenhallinnan, sädeaseiden ja gravitaatioon liittyvää teknologiaansa maksuksi Yhdysvaltain hiljaisuudesta abduktioista ja silvonnasta.

                          1954

Vuonna 1954 tri. Wilhelm Reich aloitti kokeensa pilvenhajottamislaitteilla, ja havaitsi että hän kykeni vaikuttamaan joidenkin avaruusolentojen lautasalusten työntövoimalaitteistoon. Reichin keksintöihin kuului myös tautien selättäminen biologisen energian manipulaatiolla. Ei kestänyt kauaakaan kun valtio tajusi mikä uhka Reich oli vakiintuneelle järjestykselle, ja Reich joutui valtion vainon kohteeksi ja vankilaan. Hänet murhattiin Lewisburgin vankilassa marraskuussa 1957.

                          1955

Vuonna 1955 Hollywoodin UFO-dokumentaari pyrki vähentämään mystisyyttä UFOjen ympärillä kansan silmissä. CIA:n mielenhallintaohjelma, joka sai luvan vuonna 1953 kun Allan Dulles hyväksyi projektin MKDELTA, sai uuden karmivan käänteen kun mielenhallintahuumeita alettiin antaa koehenkilöille normaaleissa olosuhteissa niiden vaikutusten selvittämiseksi. Myöhemmin vuonna 1956 mielenhallintahuumeiden testaaminen vangeilla hyväksyttiin.

National Security Council oli saanut aikaan ”diilin” Isonenäisten Harmaiden kanssa. Harmaat varmistaisivat, että ne antaisivat tietyin väliajoin listan abduktiohenkilöistä NSC:lle. Huhtikuuhun 1954 mennessä Eisenhowerin hallinnolle kävi ilmi, että Harmaat olivat rikkoneet lupauksensa ja abduktoivat paljon enemmän ihmisiä kuin oltiin raportoitu, mm. suuria määriä lapsia.

Lisäksi vuonna 1955 Henry Kissinger valittiin johtamaan avaruusolentojen tutkimusryhmää, joka tunnettiin nimellä JASON society, National Security Councilin muistion NSC 5411 alaisuudessa. NSC:n muistio 5412/2 perusti alkuperäisen tutkimuskomitean. Vuonna 1956 ryhmä, johon julkisesti viitattiin nimellä Quantico-ryhmä, lopetettiin. 5412 tuli kansan tietoon, mutta ryhmän tarkoitus pysyi edelleen salassa.

                          1956 

Vuonna 1956 Captain Ruppelt, joka lähti ilmavoimista vuonna 1953, kirjoitti ja julkaisi tunnetun kirjansa ”Report on Unidentified Flying Objects”. Hän myös teki lausunnon samana vuonna koskien ”ryhmää saksalaisia joilla on kehittyneitä lentokoneita”.

                          1957

Vuoteen 1957 mennessä Joseph McCarthy oli muuttumassa ongelmaksi. Hänet otettiin hoitoon Bethesda Naval Hospitaliin, jossa hän kuoli mystisesti, tottakai.

Vuonna 1957 päätettiin, että ihmisevoluutio tekisi planeetasta asumiskelvottoman vuoteen 2000 mennessä, joten piti keskustella erilaisista ”Vaihtoehdoista”. Vaihtoehto 1 oli, että sallitaan asioiden jatkua samalla tavalla kuin ennenkin ja toivoa että ne voidaan korjata. Vaihtoehto 2 oli rakentaa maanalaisia kaupunkeja ja laitoksia joilla taata valittujen henkilöiden selviäminen. Vaihtoehto 3 oli muutto toisille planeetoille. Vaihtoehtoja 2 ja 3 pidettiin kaikkein kelvoimpina. Molempia alettiin edistämään tuolloin. Vaihtoehdon 3 toteuttamiseksi tarvittaisiin avaruusolentojen teknologiaa. Oli myös tarpeen puskea tehokkaampia mielenhallinnan muotoja jotta toiminnan sujuva eteneminen varmistettaisiin huolimatta mahdollisesta vastarinnasta, jota voisi esiintyä.

Vuonna 1957 Project Redlightin työ lähti käyntiin Nevadassa. Koodinimellä DREAMLAND rakennettiin laitos avaruusolentojen maanalaisen tukikohdan S-4 viereen. Siellä aloitettiin avaruusolentojen teknologian vaihdanta.

                          1958

Vuonna 1958, kansainvälisenä geofysiikan vuonna, tehtiin tutkimusretkiä Pohjois- ja Etelänavalle arvioimaan saksalaisten ongelmaa sekä eri sortin avaruusolennoista aiheutuvaa, joita havaittiin tulevan Maapallon sisältä. Vaihtoehtojen 2 ja 3 parissa tehtävä työ jatkui.

                          1959

Vuonna 1959 RAND Corporation piti useita konferensseja maanalaisesta syvärakentamisesta. Näihin konferensseihin otti osaa eri aselajien edustajat sekä rakennusalan suurkorporaatiot kuten Bechtel. Maanalaiset rakennusprojektit alkoivat vuoden sisään. Olemassaolevia maanalaisia laitoksia laajennettiin ja uusia aloitettiin rakentaa. Rahoitus maanalaisille tukikohdille tuli ”presidentin suojarahastosta”, sekä salaisista huumeiden myyntioperaatioista, joita CIA toteutti yhdessä MJ-12:n kanssa. Tämä proseduuri vaikuttaa olevan edelleen käynnissä kun tätä kirjoitetaan heinäkuussa 1989. Yli 75 maanalaista laitosta on rakennettu eri ohjelmien alaisuudessa.

Lisäksi vuonna 1959 Joseph Bryan, CIA:n psykologisen sodankäynnin johtaja, tapasi majuri Major Donald Keyhoen tapaamisten läpikäymiseksi. Keyhoe kieltäytyi. Kapteeni Ruppelt, tyytymättömänä valtion toimintaan ”UFO-tutkimuksissa”, on muuttumassa yhä ongelmallisemmaksi.

                          1960

Vuonna 1960 Edward Ruppelt mystisesti kuolee sydänkohtaukseen. Sinä vuonna Project Aquarius käynnistetään keräämään lääketieteellistä ja teknistä tietoa avaruusolentojen teknologiasta. Se oli toinen NSA:n sponsoroima projekti. Ronald Reagan on Kalifornian kuvernööri. Hänen henkilökohtainen sihteerinsä oli entinen kääntäjä Eichmannin saksalaisille toisen maailmansodan aikana.

                          1961

Vuonna 1961 Cape Canaveral/Kennedyn tutka lukkiutui esineeseen, joka seurasi polaris-ohjusta valtameren yli. Varapresidentti Johnsonin yksityiskone törmää maahan. Tutkassa näkyy UFOja alueella.

John Kennedy valittiin presidentiksi 1961. Hän komensi NORADin olemaan paljastamatta tietoja ulkomaisista avaruusaluksista. Yliopistoissa tehdään kokeita yliäänillä ja aivojen leesioilla. Donald Keyhoe aloittaa todisteiden lähettämisen hänen sensuroinnistaan kongressiin. Fort Ordissa 221 armeijan henkilöä abduktoidaan ja heihin asennetaan impantteja. He ja heidän perheensä eristettiin ulkomaailmalta.

Toukokuuhun 1961 mennessä parlamentin alakomitea oli muodostettu tutkimaan UFO-asiaa. Jälleen se jätettiin sikseen ja ongelma tuntui ’katoavan’ hetkeksi. Kennedy, tyytymättömänä joihinkin salaisen hallituksen rakenteisiin, uhkasi tehdä asioista julkisia. Ongelmasta keskusteltiin vuoden 1962 Bilderberg-kokouksessa.

                          1962

1962 oli vuosi jolloin Amerikan kansa katsoi kun John Glenn kiersi Maapallon miehitetyn ”avaruusohjelman” kyydissä, joka oli julkinen ohjelma rahoituksen keräämiseksi salaisiin projekteihin. Jotkut projekteista liittyivät avaruusolentojen teknologian kehittämiseen.

1962 oli myös vuosi jolloin avaruusluotain laskeutui Marsiin. Se vahvisti, että planeetalla on elinkelpoinen ilmakehä ja lisäksi vahvisti Vaihtoehdon 3 kehitystä. Kansa näki lautasia Dulcen ympärillä New Mexicossa, alueella joka myöhemmin tulisi tunnetuksi avaruusolentojen ja ihmishallituksen yhteisestä laitoksesta.

                          1963

Vuonna 1963 Kennedy todisteiden mukaan uhkasi MJ-12:a ja he päättivät, että Kennedy tulisi lopettaa — tappamalla. Tämä oli aikaa jolloin USA:lla alkoi olla ensimmäisiä toimivia omia levyaluksia. Vuosi 1963 oli ensimmäisiä jolloin abduktiohenkilö vieraili yhteistukikohdassa, ja selvisi elävänä takaisin kertomaan siitä. Se on ensimmäinen vihje maanalaisista risteyttämislaitoksista, jotka kuvataan Dulcen Papereissa, Paul Bennewitzin ja Thunder Scientific Corporationin tapauksen yhteydessä Albuquerquessa, New Mexicossa, sekä muissa kuvottavissa kokemuksissa, joita useat ihmiset ovat raportoineet vuodesta 1963 vuoteen 1989 (suom. huom. 1989 jolloin tämä kirjan kappale kirjoitettiin).

Kuukauden päästä Kennedyn murhasta Bilderberg-kokous pidettiin jälleen jossa suunnitella asioita. Englannissa alkoivat mielenhallintakokeet Warminsterissa. Lonnie Zamoran abduktiotapaus antkoi kansalle lisätietoa avaruusolentojen abduktioista.

                          1964

Huhtikuussa 1964 Cape Kennedyn tutkateknikot seuraavat levyaluksia kun ne seuraavat Gemini-kapselia. Huhtikuun 15. päivänä kaksi tiedusteluhenkilöä tapaavat Project Platon nimissä avaruusolentojen kanssa New Mexicon erämaassa ja järjestävät tapaamisen huhtikuun 25. päiväksi Hollomanin ilmatukikohtaan Nex Mexicoon ”uusimaan” sopimuksen psykologisena temppuna jolla ostaa lisää aikaa ratkaista Harmaiden ongelma.

Toukokuussa 1964 kirja ”The Invisible Government” julkaistiin, ja monia tärkeitä yksityiskohtia CIA:sta levitettiin kansalle.

Kesällä 1964 väitettyjä metallinäytteitä Socorron tapauksesta analysoitiin. Tiedemies Ray Stanford esittää, että näytteet ovat tuntematonta lejeerinkiä. Elokuun 20. päivänä 1964, 15 päivää Standfordin lausuntojen jälkeen, NASAn tiedemies Sciacca esittää, että Socorron näyte on piitä.

Syyskuun 17. päivänä 1964 Warrenin komissio julkaisi raportin Kennedyn salamurhasta, mikä oli tarkoitettu rauhoittamaan kansaa tapahtumista ja piilottamaan salamurhan yksityiskohdat. Joulukuussa levyaluksia näkyi jälleen, ja ne pörräsivät Pautexentin laivaston lentokentällä Marylandissa.

                          1965

Vuonna 1965 pidettiin jälleen Bilderberg-kokous. George Adamski ottaa videokuvaa esineestä Silver Springissä, Marylandissa helmikuun 26. päivänä 1965. Maalikuun 18. päivänä neuvosoliittolaiset antavat vähemmän riittävän esityksen Leonivin ”avaruuskävelystä”. Selvästikin se oli järjestetty tapaus, joka ei ollut avaruudessa. Kesäkuussa astronautti James McDivitt näkee esineen avaruudessa ja kertoo siitä. Valtio alkaa käydä läpi dataa Maapallon energiahilajärjestelmästä, jonka tri. Bruce Cathie kuvaa Uudessa Seelannissa. Uskottiin, että energiahila tarjoaa energiaa joillekin implanttijärjestelmille ja muulle laitteistolle jota avaruusolennot käyttävät. Se myös tarjoaa (jos Maan kallistuskulma on oikea) voimaa energisoida ”ikkuna-alueita” planeetalla ja avata dimensionaalisia portteja.

                          1966

Vuonna 1966 aluksissa käytetty teknologia ylitti huomattavasti sen mitä tehtiin kansalle saatavaksi. Uskottiin, että tutkimuslaboratorio Piilaaksossa oli kehittänyt 3-ulotteisen television ja että se toimi hyvin. Videonauhaa kehitettiin myös julkaistavaksi SR-71 Blackbird, lentokone jonka design oli kehittynyt ja sen erikoislejeerinkipinta mahdollisti sen matkata avaruuden rajoilla, suunniteltiin ja rakennettiin. Näihin aikoihin ihmiset tulivat tietoisiksi liudasta maanalaisia tunnelijärjestelmiä, jotka sijaitsevat Kalifornian alla ja muissa länsivaltioissa, jotka yhdistävät korporaatiot ja muut laitokset toisiinsa.

Vuonna 1966 Englannin Warminsterin mielenhallintakokeet lopetettiin. Cheyenne Mountain ja sen NORAD-laitos otettiin käyttöön, ja Bilderberg-kokous pidettiin jälleen. Henry Kissinger, Olof Palme (joka myöhemmin sallisi vuonna 1971 ottaa käyttöön implantit Ruotsissa ja joka murhattiin), Gerald Ford ja Saksan Schmidt ottivat osaa kokoukseen. NASAn budjetti oli paisunut yli $572 miljoonaan dollariin.

Vuoden 1966 gallup esitti, että yli 8 miljoonaa ihmistä oli nähnyt UFOn USA:ssa. Kansan kiinnostus lisääntyi. Oli aika manipuloida kansan mielipidettä jälleen. Condonin komitea perustettiin, jota johti Edward Condon, joka myönsi hänen tekaistun päätelmänsä siitä, että UFOja ei ole olemassa. Condonin komitea julisti sen tulokset julkisiksi, julistaen että UFOilla ei oikeasti ollut mitään todellisuuspohjaa. Tämä oli alkua debunkkausprosessille, joka kulminoituisi vuonna 1969 kun ilmavoimat teki julkisesti ilmoituksen, että he ”sulkevat Project Bluebookin”. Kongressiedustaja Gerald Ford julistaa kongressille, että heidän tulisi tutkia UFO-aihetta. Kaksi kuukautta myöhemmin kesäkuussa 1966 levyalukset keskeyttävät kokeet Pine Gapin laitoksella Alice Springsin lähellä Australiassa.

Elokuussa 1966 tri. J. Allen Hynek julkisesti kritisoi tieteentekijöitä siitä, että he eivät tutki UFO-raportteja.

                          1967

Vuonna 1967 astronomi James E. MacDonald näkee salaisen version vuoden 1953 Robertsonin raportista, ja alkaa kritisoida ilmavoimia ja CIA:ta. MacDonald esittää, että UFOt oivat olla vierailijoita toisilta planeetoilta. Lisäksi vuonna 1967 suuri kultalasti lähtee Fort Know’sta, kukaan ei tiedä minne.

Lokakuussa 1967 Britanniassa nähdään suuri sarja lautashavaintoja. Joulukuussa Schirmierin tapaus Nebraskassa muuttuu erääksi vuoden kiinnostavimmista abduktiotapauksista. Schirmer viedään maanalaiseen tukikohtaan ja hän kertoo yksityiskohdista myöhemmin.

                          1968

Vuonna 1969 Richard Nixonista tulee presidentti. Edward Condon julkaisee kirjan ”Scientific Study of UFOs” yrityksenään lisää harhauttaa ihmisiä aiheesta. USA:n armeijan kielikoulun tutkimusosasto tuottaa aivojen sekoituslaitteen. Ilmavoimat julistavat Project Bluebookin hylätyksi ”kansan kiinnostuksen puutteen” vuoksi. Brasilian ilmavoimat ottavat käyttöön direktiivin, joka kieltää UFO-informaation julkaisun lehdistölle. Donald Keyhoe, pitkäaikainen valtion vihollinen, hiillostetaan NICAPista ja hänet korvaa CIA-mies John Acuff.

Toukokuun 28. päivänä 1969 entinen presidentti Eisenhower kuolee, mikä on viimeinen kerta kun presidentillä on täysi tieto koko avaruusolentotilanteesta ennen Bushin valintaa vuonna 1988.

Kesäkuun 20-21. päivinä 1969 kansa näkee kun Neil Armstrong laskeutuu Kuuhun (väärään paikkaan). Armstrong ja hänen miehistönsä näkevät jättiläismäisen avaruusolentojen aluksen heidän laskeutumispaikkansa lähellä. Radioamatöörit kuulevat tapaukseen liittyvää hälinää.

Vuonna 1969 syntyy kiista vuoden 1950 Internal Security Actista, joka sallii sisäisten keskitysleirien pystyttämisen Yhdysvaltoihin. Senaattori Daniel Inouye esitteli lain jolla kumota keskitysleireistä puhuva lainkohta, ja se pian hyväksyttiinkin. Huolimatta valtion virallisesta politiikasta, jotkut uskovat että lakia rikottiin.

Vuosia myöhemmin Houstonissa käytiin liikemies William Pabstin oikeusjuttu, joka haastoi liittovaltion hallituksen oikeuteen salaisten keskitysleirien ja mielisairaaloiden perustamisesta tarkoituksenaan laittaa väärien poliittisten mielipiteiden edustajat vankilaan. Pabst sanoi, että massiivisia tietokonejärjestelmiä on olemassa joiden avulla valtion viranomaiset saavat pääsyn kansalaisten nimiin joita pidättää ja kontrolloida.

Vuoteen 1969 mennessä NASAn budjetti oli kutistunut $44 miljoonaan. He eivät halunneet, että Kuussa pyörivää operaatiota häirittäisiin. Lokakuussa 1969 Jimmy Carter raportoi nähneensä UFOn.

                          1970

Vuonna 1970 pidettiin Bilderberg-kokous. Maailman väkiluku on 3.6 miljardia. Lokakuussa 1970 Kanadan pääministeri Trudeau kumoaa Kanadan perustuslain Kansalaisoikeudet, joka mahdollistaa ihmisten koteihin menon ilman kotietsintälupaa.

                          1971

Vuonna 1971 pidettiin jälleen Bilderberg-kokous, tällä kertaa Vermontin Woodstockissa. Ilmavoimat edelleen jatkavat Project Bluebookia. Lakiehdotus esitellään, joka kumoaisi Internal Security Actin kohdan 2 mitä keskitysleireihin tulee. Tällähetkellä kirjoissa on hätätilanteita koskettavia lisäyksiä.

Kesäkuussa 1971 tri. James E. MacDonald mystisesti ajaa aavikolle ja ampuu itseään päähän.

                          1972

Vuonna 1972 Central Security Service (CSS) luotiin Fort Meadessa. Sen tarkoitus: kommunikaation sieppaaminen. Project Redlight siirtyy uuteen vaiheeseen Nevadassa. Ensimmäinen Watergate-vuoto tapahtuu. Tieteilijä Rene Hardy, joka on myös tunnettu ufologi, löydetään kuolleena; ilmeisesti itsemurha. CIA:n mielenhallintaprojekti Bethesda Naval Hospitalissa päättyy. Kesäkuun 12. päivänä 1972 toinen ja tärkein Watergate-vuoto tulee julki. Joulukuussa astronautti Edgar Mitchell myöntää, että NASAlla on lupa kohdata Maan ulkopuolisia elämänmuotoja. Joulukuun 25. päivänä 1972 presidentti Truman kuolee.

                          1973

Vuonna 1973 nähdään yhä enemmän aluksia ilmassa. Ilmavoimien edustaja kertoo vierailustaan maanalaiseen tukikohtaan Twentynine Palmsissa, ja ottaa valokuvia avaruusolentojen ruumiinavauksesta ja aluksesta, joka on suurempi sisältä kuin mitä se on ulkoa. Brasilian valtiondirektiivi no. 5 kieltää UFOihin liittyvän informaation levittämisen. Hynekin Center for UFO Studies ottaa haltuunsa NICAPin UFO-tutkimukset. Tieteentekijät jälleen kerran löytävät suuren esineen, joka liikkuu kohti Maapalloa. Se varmistuu toiseksi avaruusolentojen alukseksi.

                          1974

Vuonna 1974 alkaa esiintyä suuri määrä eläinten silpomisia Teksasissa. Hynek vierailee APROn päämajassa ja häneltä evätään pääsy heidän tietoihinsa. Nelson Rockefellerista tulee varapresidentti. Neuvostoliitto aloittaa säänmuokkaustutkimuksensa. Ilmailuvalokuvaaja ottaa valokuvan levystä Nellisin ilmatukikohdassa Nevadassa. Helmikuussa 1974 Robert Galley, Ranskan puolustusministeri, esiintyy TV:ssä ja julkisesti sanoo että lautaset ovat todellisia.

                          1975

Vuonna 1975 NASAn budjetti on jälleen $121 miljardia erilaisiin tutkimusprojekteihin. New Mexicon Dulcen alue kokee jälleen intensiivisen eläinten silpomisaallon. NICAPin rahoitus alkaa laskea. George Bushista tulee CIA:n johtaja. Dokumenteista käy ilmi, että yliäänitutkimusta on tehty ainakin 20 vuotta. Huhtikuussa 1976 NSC:n direktiivi 4A sallii salaiset psykologiset operaatiot joita toteuttaa amerikkalaisia vastaan. Toukokuussa 1976 Illuminatin perustamisesta on kulunut 200 vuotta.

                          1977

Vuonna 1977 Yhdysvallat lähettää Neuvostoliitolle super-supermagneetin, jota he käyttävät säänmuokkaukseen. Presidentti Carter valitaan ja hän sanoo, että hän tuo saataville kaiken mahdollisen UFO-tiedon kansalle. Carterille näytetään levyalus ja hän muuttaa mieltään. Vuonna 1977 kuninkaallisten ilmavoimien haara päättää lopettaa julkaisemasta UFO-raporttitilastoja. Freedom of Information Act saatetaan voimaan 1977. Toukokuussa Jack Acuff, CIA:n edustaja NICAPissa, saa neuvostoliittolaisilta KGB-agenteilta pyynnon koskien UFOja. Syyskuussa 1977 Red Flag -pilotti harhautuu Dreamlandiin ja hänet siirretään nopeasti palvelukseen 48 tunnissa toiseen tukikohtaan. Lisäksi syyskuussa ilmavoimien eversti Senn lähettää kirjeen NASAn kenraali Crow’lle ja ilmaisee toiveensa siitä, että UFO-tutkimukset lakkaisivat.

                          1978

Vuonna 1978 havaintojen aalto alkaa Englannissa, joka kestää vuoteen 1983, ja yli 3 tuhatta havaintoa dokumentoidaan. Vuonna 1978 NSA:n työntekijä antaa CIA NICAPin Jack Acuffille salaisia UFOihin liittyviä raportteja. Elokuva ”Close Encounters” julkaistaan; uusi pyrkimys siedättää kansaa pseudoystävällisillä avaruusolennoilla. Vuonna 1978 Yhdysvallat lähettää F-16 -hävittäjän NATO-liittolaisille Neuvostoliiton aluksilla. Entinen CIA-työntekijä vahvistaa piirrokset avaruusolentojen käsistä, jotka on tehty ruumiinavauksien aikaan. Leonard Stringfield julkaisee kirjan ”Situation Red”. ”Harrisburg”-lehti ennustaa Three Mile Islandin ydinonnettomuuden maaliskuun 28. päivälle 1979.

Maaliskuun 18. päivänä 1978 William Herman abduktoidaan ja avaruusolennot sanovat hänelle, että on olemassa sivilisaatioiden ”verkosto”. He myös vahvistavat aluksien menetyksen 1940-luvulla johtuen tutkista. Kesäkuun 19. päivänä 1978 presidentti Carter luo päiväkäskyllään Federal Emergency Management Agencyn (FEMA); teko jota jotkut pitävät epäperustuslaillisena.

Syyskuussa 1978 tiedemies Paul Bennewitz saa selville avaruusolentojen aluksen toiminnan Manzanon asevarastolla New Mexicon Albuquerquessa. Bennewitz lähettää raportin nimeltä Project Beta valtiolle ja häntä aletaan tarkkailla. Hänelle ilmeisesti annettiin kolmena kertana sähköshokkihoitoa vuodesta 1979 eteenpäin, ja hänet jätettiin sekä valtion että avaruusolentojen tarkkailtavaksi, joiden kanssa hän oli kommunikoinut tietokonelaitteistolla.

Lisäksi vuonna 1978 FEMA suorittaa ensimmäisen Rex-harjoituksensa Rex-78.

                          1979

Vuonna 1979 senaattorit Smith ja Domenici järjestivät konferenssin eläinten silpomisista, ja tiedemies Henry Montieth osallistui, joka oli juuri saanut loppuun 10-vuotisen tutkimuksensa aiheesta. Konferenssin johtopäätös oli, että eläinten silpomistapauksissa oli jonkin verran substanssia, mutta että niitä ei voitu selittää.

1979 oli vuosi jolloin vittuuntunut tiedemies Dulcen geenilaitokselta lähti kävelemään mukanaan videoita, kuvia ja muistiinpanoja, ja hän vannoi paljastavansa sieltä löydetyt kaameudet.

Presidenttiehdokas Ronald Reagan vierailee NORADissa Cheyenne Mountainilla vuonna 1979. CIA-agentti John Acuff NICAPista korvataan eläköityneellä agentti Hallilla.

Vuonna 1979 eläköitynyt OSS-agentti väittää haastattelussa, että häntä pyydettiin tappamaan kenraali Patton. Tammikuun 18. päivänä 1979 käydään debatti UFOista Englannin parlamentin ylähuoneessa. Maaliskuun 28. päivänä 1979, aivan kuten ennustettiin, Three Mile Islandin onnettomuus tapahtui. Lokakuussa 1979 sattuu välikohtaus valtion tieteentekijöiden, armeijan henkilökunnan sekä täälläolevien avaruusolentojen välillä. 66 henkilöä saa surmansa.

                          1980

Vuonna 1980 valintansa jälkeen Ronald Reagan muuttaa ’Ilmapuolustuksen’ (Air Defense) NORADissa ”Avaruuspuolustukseksi” (Aerospace Defense). William Mooren kirja The ’Roswell Incident’ julkaistaan. MUFON Journal julkaisee artikkelin Project Redlightista. FEMA suorittaa Rex-80 harjoitukset, joissa he siirtävät kuubalaisia pakolaisia osana massojen pakkosiirtokoetta.

Tammikuussa 1980 Peter Gersten saa haltuunsa kaksi dokumenttia NSA:lta FOIA-tietopyynnön avulla. Gerstenin onnistui saada selville, että huhtikuun 27. päivänä 1982 noin 238 NSA:n dokumentin sijainti saatiin selville valtion tekemässä etsinnässä.

Toukokuussa 1980 psykologi ja tutkija Leo Sprinkle suorittaa regressioterapian Myrna Hansonille, joka kertoo informaatiota maanalaisista tukikohdista. Lisäksi toukokuussa Judy Doraty ja hänen poikansa näkevät omin silmin karjan silpomistapauksen ja heidät abduktoidaan ja implantoidaan.

Elokuussa 1980 levyalukset tunkeutuvat Manzanon asevarikolle New Mexicoon. Elokuun 8. päivänä Sandian vartija löytää levyaluksen HQ CR44:n varaston viereltä, jossa säilytetään ydinmateriaalia. Elokuun 9. päivänä vartija tarkastaa Coyote Canyon Roadin ja löytää levyaluksen.

Marraskuussa 1980 tutkija Paul Bennewitz on edelleen NSA:n tarkkailtavana, Joulukuussa Cash-Landrumin tapaus sattuu, jossa molemmat naiset saavat vakavia säteilyvammoja kohdatessaan amerikkalaisen levyaluksen, jota kuljetetaan pois 23 helikopterin voimin kahden naisen silmien alla.

                          1981

Vuonna 1981 George Bushista (entinen CIA:n johtaja) tulee varapresidentti ja Ronald Reaganista presidentti. NASAn tutkimusbudjettin on $109 miljardia. Ronald Reagania ammutaan salamurhayrityksessä, joka halusi George Bushista presidentin hieman aiemmin.

Vuonna 1981 Floridan yliopisto aloittaa tutkimukset ajatuksen voimalla käytettävästä tietokoneesta. Stealth 117A -lentokone koelennetään ensikertaa. Tammikuussa 1980 saadaan selville Bentwaters/Woodbridgen tapaus, joka liittyy maanalaiseen toimintaan.

Tammikuun 13. päivänä 1981 eversti Charles J. Halt kirjoittaa muiston Britannian ilmavoimissa avaruusolentojen kohtaamisesta Rendleshamin metsässä.

                          1982

Vuonna 1982 Peter Gersten CAUS:sta lähettää pyynnön korkeimpaan oikeuteen NSA:n mukanaolosta UFO-toiminnassa.

MJ-12:n väitetään ottaneen yhteyttä tutkija Linda Hoween (A Strange Harvest) ideasta tehdä dokumentaari jolla julkistaa tietoa — he muuttivat mieltään myöhemmin. Vuonna 1982 planeetan populaatio ylittää 4.8 miljardia ihmistä. Maaliskuun 10. päivänä 1982 Britannian parlamentin ylähuone piti toisen debattinsa UFOista, eivätkä edelleenkään päässeet lopputulokseen. FEMA piti Rex-82 harjoitukset, joka testasi kansakunnan kyvykkyyttä nopeaan liikekannallepanoon sodan uhatessa. Teollisuus epäonnistui surkeasti.

                          1983

Vuonna 1983 nevadalainen tutkija löytää metallisauvan geomagneettisen pyörteen keskeltä Blue Diamondissa, Nevadassa. Britannian hallitus aloittaa UFO-tietojen julkistamisen ensikertaa.

Vuonna 1983 Stealth 117A -hävittäjä otetaan käyttöön salaa. Vuonna 1983 Colorado Advanced Technology Institute luotiin tulevan avaruustutkimuksen perusrakenteeksi, joka alkaisi vuosina 1988-90. Eversti Charles Haitin muistio Bentwatersista julkaistaan USA:ssa. Pentagonin sisäinen dokumentti päivämäärällä joulukuun 1. 1983 kuvaa yksityiskohtaisesti armeijaan ohjeita vetää sotilaat pois määrittämättömän hätätapauksen seurauksena. Dokumentti listaa Posse Comitatus Actin poikkeustapauksia, liittovaltion lain joka kieltää armeijaa toimimasta USA:ssa. Dokumentti puhuu valtuutuksesta sellaiselle toiminnalle: ”USA:n valtion laillinen oikeus varmistaa yhteiskunnallinen järjestys… voimalla jos tarpeen”, väite jonka korkein oikeus oli kumonnut kun presidentti Truman yritti käyttää sitä oikeuttamaan terästehtaiden haltuunoton 1950-luvun alussa. On viitteitä siitä, että armeijan uusilla divisioonilla, kuten Fort Lewis Washingtonissa, on kaksoisrooli sekä kotimaassa että ulkomailla. Toinen divisioona on suunniteltu Fort Ordiin, Kaliforniaan. FEMAlla on käyttöönottamatonta lainsäädäntöä laissa, joka on nimetty ”Puolustusresurssilaiksi” (Defense Resources Act). Laki kumoaisi kansalaisoikeudet, hävittäisi vapaan yrittämisen, eliminoisi yksityisomaisuuden ja yleisesti saattaisi kansan totalitarismiin. Kohta 202 laista, esimerkiksi, sallii presidentin välittömästi takavarikoida mikä tahansa yksityisomaisuus ”joka pidetään tarpeellisena kansallisen turvallisuuden puolustamiseksi”. Kohta 501 valtuuttaa minkä tahansa teollisuuden haltuunoton jonka Valkoinen Talo määrää. Kohta 1213 kieltää kaiken lakkoilun. Käyttöönottamaton laki myös sisältää ”Viestinnän sensuurin”, joka sallii presidentin, milloin ”yleinen turvallisuus sitä vaatii”, sensuroida ”postilla, kaapelilla, radiolla, televisiolla tai muilla viestintäkeinoilla tapahtuvaa viestintää”. ”COG” (Continuity of Government, Hallinnon Jatkuvuus) on myös olemassa. Se on salainen varjohallitus, joka on koolla ja valmiina pyörittämään maata.

Vuodesta 1980 eteenpäin tämä ennennäkemätön elin on perustettu ajamaan USA sotilasvallankaappaukseen joko presidentin yhteistyöllä tai ilman sitä, kaikki demokratian säilyttämisen nimissä jotain nimeämätöntä uhkaa vastaan.

Arvaa mikä tuo uhka voisi olla?

                          1984

Elokuva ”V” esitetään kansalle, jossa kuvataan reptiliaaniavaruusolentoja, jotka syövät ihmisten lihaa, säilyttävät ihmisiä ruoaksi, jne. Elokuvassa/sarjassa on myös aktiivisia vastarintaryhmiä. Fawcett ja Greenwood julkaisevat kirjan ”Clear Intent”. Neuvostoliitto toteuttaa kansallisen gallupin UFO-kokemuksista, johon 30 tuhatta ihmistä vastaa. FEMA pitää Res-84 harjoitukset. Nämä harjoitukset liittyvät suurten ihmismassojen pidättämiseen ja käsittelyyn. Suuria määriä ihmisiä saatetaan oletettavasti joutua käsittelemään valtion kiisteltyjen toimien jälkeen.

Onko arvauksia minkä?

Huhtikuun 26. päivänä 1984 kenraali Bond kuolee lentäessään Area 51:ssa salaisen lentokokeen aikana. Joulukuussa USA:n US Space Foundation piti ensimmäisen vuosittaisen symposiuminsa Coloradossa.

                          1985

Vuonna 1985 McDonnel Douglas saa uunituoretta teknologiaa tyhjästä. John Herringtonista tulee energiaministeri. Neuvostoliitto julkistaa paljon UFO-kohtaamisdataa. Kirjailija Ralph Noyes julkaisee kirjan ”A Secret Property” Britannian hallituksesta ja UFOista. Lawrence Livermore Labs alkaa valmistaa keinotekoista verta, josta osan on määrä mennä Dulcen geenilaitokseen New Mexicossa. Karjansilvonta alkaa vähentyä keskilännessä.

Lokakuussa 1985 Aries Properties hankkii 21 tuhatta eekkeriä maata Colorado Springsin vierestä, joka on tarkoitettu tulevaa avaruustutkimuskeskusta varten.

Marraskuussa 1985 NBC lähettää ohjelman ”tunnistamattomista mustista helikoptereista, salaisista projekteista, ja likaisesta rahasta”. Joulukuun 4. päivä 1985 presidentti Reagan kertoo huolistaan avaruudesta saapuvista Maan ulkopuolisista voimista lukiolaisille.

                          1986

Vuonna 1986 julkaistaan Jenny Randlesin kirja ”Sky Crash” ja Steinman & Stevensin kirja ”UFO Crash at Aztec”. Brasilian ilmavoimat, tietopyynnön perusteella julkistetun valtion dokumentin mukaan, jahtaavat UFOja. Project Snowbird siirtyy seuraavaan vaiheeseen kehittämään lentokonetta perinteisellä teknologialla, jota näytetään kansalle.

Heinäkuun 26. päivänä 1986 tri. Robert I. Sarbacher kuolee.

                          1987

Vuonna 1987 avaruustaistelun budjetti on £4.2 miljardia. Puolustusministeriö rahoittaa 75% kaikesta liittovaltion tutkimuksesta ja kehityksestä.

Losangelesilainen poliisi kuolee löydettyään suuren CIA:n levityspaikan heroiinille ja kokaiinille Los Angelesissa sijaitsevan hotellin Staffers Concourse Hotel huipulta. Hänet tapetaan. Viraston rahoja kanavoidaan salaisiin projekteihin. Toisia levityspaikkoja on Wyomingin Rivertonissa ja Arizonassa Lagunan intiaanireservaatissa. Delta-joukot suojaavat toimintaa.

”Dulcen Paperit” julkaistaan ensikerran vuonna 1987. Dataa viidestä sisäänkäynnistä Dulcen laboratorioihin vuodetaan. Valtio huolehtii asiasta tuhoamalla rakennukset ja rakentamalla uusia omituisiin paikkoihin ilman mitään syytä. Helmikuussa 1987 USA:ssa on 102 toimivaa ydinlaitosta. Helmikuun 15. päivänä San Josen ’Mercury’ raportoi Pentagonin ”pimeän budjetin” ohjelmasta. Huhtikuun 27. päivänä 1987 geenimuunneltu bakteeri päästetään kansan pariin. Bakteeri on luotu vaikuttamaan ”kylmyyden aiheuttamiin vaurioihin sitrushedelmien satoon”.

Syyskuussa 1987 lähetetään 16 hertsin aaltoja lähettimistä neljän kuukauden ajan ennen George Bushin valintaa. ELF (extremely low frequency) -aallot saavat aikaan vaikutuksia miljooniin amerikkalaisiin, mikä mahdollisesti vaikutti vaalien lopptulokseen. Väitetään, että päälähetin sijaitsi Nevadassa. Syyskuun 4. 1987 ryhmä nimeltä ”Oikeutta Armeijan Henkilökunnalle” (Justice for Military Personnel, JMP) lähettää kirjeen presidentille, joka yksityiskohtaisesti kuvaa niitä rikoksia joita armeijan on käsketty suorittamaan yksityisiä kansalaisia kohtaan avaruusolentokysymyksessä.

Syyskuun 21. päivänä 1987 Reagan jälleen kerran kertoo Maapalloa uhkaavien avaruusolentojen huolestaan puheessaan YK:ssa.

Lokakuun 11. päivä Las Vegas Review Journal raportoi Area 51/Dreamlandista Nevadassa. 17 .päivä suuri määrä B-52 nähtiin nousevan Hickemin ilmatukikohdasta Hawaiilta. 20. päivä William Moore vierailee Albuquerquessa, New Mexicossa.

Marraskuun 21. päivänä Parkenson Institute alkaa pyytää kansalta ihmisten sikiöitä tutkimukseen. Sairaaloille lähetetään pyyntöjä. 27. päivä USA:n armeijan kommandot yrittävät ja ilmeisesti tyrivät yrityksensä päästä sisään avaruusolentojen yhteiseen laitokseen New Mexicossa. Joulukuussa CIA alkaa otta yhteyttä kaikkiin jotka ovat koskaan olleet sen palkkalistoilla jotka koskaan ovat liittyneet avaruusolentokysymykseen. Nainen piirtää mustapintaisen pyöreän aluksen kuvan, jonka hän sanoo kuuluvan NSA:lle. 14. joulukuuta John Lear tarjoutuu isännöimään MUFONin kokousta Las Vegasissa heinäkuussa 1989.

                          1988

George Bushista tulee viimein presidentti. Avaruusolentojen kanssa yhteinen tukikohta Floridan rannikolla otetaan käyttöön uudelleen, minkä johdosta Gulf Breezellä nähdään paljon havaintoja aluksista. Maaliskuun 25. päivänä John Lear julkaisee lausuntonsa kansalle avaruusolentojen tilanteesta. Huhtikuun 27. Leonard Stringfield puhuu kirjastossa Ohion Milfordissa.

Toukokuussa 1988 Reagan jälleen pitää puheen jossa hän viittaa ”tämän maailman ulkopuoleiseen avaruusolentojen uhkaan”. Sanomalehdet raportoivat Reaganin saaneen ”varoituksen” astrologeilta, että vuoteen 1993 mennessä tulee avaruusolentojen invaasio. Saatiin selville, että EBEt ovat herkkiä mille tahansa materiaalille, jolla on vasenkätinen spin. Toukokuun 5. päivänä Leonard Stringfield julkistaa artikkelin Illinoisin Bataviassa avaruusolennoista.

Kesäkuunna 1988 senaattori Cranstonille väitetään näytetyn lautasaluksen Nortonin ilmatukikohdassa. ”NASA Techbriefs”-julkaisu näyttää valokuvan EBEstä ilman kuvatekstiä tai selitystä. New Mexicosta tulee viesti tutkijoille, että Los Alamos on kehittänyt antimateria-aseen, jota väitetään käytettävän viimeisenä oljenkortena jos ”Harmaita ei voi ajaa pois tältä planeetalta”. Harmaiden määrä Maapallolla arvioidaan 20 miljoonaksi. Joulukuussa Steve White (Bechtel Investmentsin johtaja) kuolee. Bechtel on ollut vahvasti mukana maanalaisissa rakennushommissa.

                          1989

Vuodesta 1989 miljardeja dollareita kulutetaan NORADin modernisoimiseen. Project Excaliberin dataa julkaistaan. Projekti liittyy ohjuskärjen kehittämiseen, joka voi penetroitua 1000 metriä maan sisään ja räjähtää. Käyttökelpoinen jos pitää tuhota maanalainen tukikohta.

Zbigniew Brzezinski ennusti, että USA:n perustuslaki kirjoitettaisiin uuusiksi vuonna 1989. Tammikuussa 1989 William Cooper ja John Lear lähettävät kirjeen presidentille koskien avaruusolentokysymystä. Mitään vastausta ei koskaan kuulunut.

Artikkelin julkaissut The Watcher Files

JMP:n kirje Yhdysvaltain presidentille

Seuraava dokumentti on ilmeisesti kiertänyt ympäriinsä viime syksystä lähtien. Sanotaan, että se on lähetetty yli 6000 tutkijalle, mikä on varsin kyseenalainen väite, sillä en usko että maailmassa edes on niin montaa UFO-tutkijaa; varmastikaan niin suurta postilistaa ei ole olemassa. Harvat tietävät, että minä olen saanut yhden, ja minä sain omani John Learilta. Ei ole mitään varmistusta siitä, että presidentti tai kukaan kongressin jäsen olisi saanut tätä myöskään. MUFON ei tiennyt kirjeestä ennen kuin Walt Andrus sai omansa, ja se on hieman enemmänkin epäilyttävää että kirjeen vastineet pyydetään kirjeessä lähettämään MUFON Journalille. Tähän mennessä kirjoittajien identiteettiä ei ole saatu selville; kukaan ei ole koskaan kuullutkaan eturyhmästä nimeltä ”Oikeutta Armeijan Henkilökunnalle” (Justice for Military Personnel, JMP), eikä ketään jäseniä ole astunut esiin kirjoittajana. Se on, kuitenkin, erittäin kiinnostava dokumentti, syistä joista keskustelemme myöhemmin.

  A N O M U S   P Ä I V Ä K Ä S K Y Ä   V A R T E N
    J.M.P. / kirje presidentti Ronald Reaganille
Printattuja kopioita kongressiedustajille ja lehdistölle 4.12.1987
President of the United States
The White House
1600 Pennsylvania Avenue
Washington, DC  20500
4.9.1987

Arvoisa hra Presidentti:

CIA on tehnyt perustuslaistamme vitsin. Valituilla edustajillamme ei ole mitään ideaa siitä mitä me armeijassa olemme tehneet ja teemme edelleen, siitä lähtien kun CIA päätti että ”heillä ei ole tarvetta tietää”, mikä pakottaa kaikki armeijassa ja valtiolla, sekä palveluksessa että eläkkeellä olevat, joilla on tietoa UFOista, todistamaan erityisen kongressin komitean edessä. CIA ei voi vastustaa, koska virallisesti ”UFOt eivät ole olemassa”.

UFO-salailu ei ole kansallisen turvallisuutemme etu. Se tulisi lopettaa, koska se vahingoittaa taistelumoraalia. Ryhmämme, Oikeutta Armeijan Henkilökunnalle (JMP), koostuu eläkkeellä olevista armeijan henkilöistä, jotka ovat olleet mukana eri asteisesti, tai jotka ovat olleet UFO-salailun vaikutuksen alaisuudessa. CIA:n käskystä, ”kansallisen turvallisuuden edun vuoksi”, me otimme osaa kansakunnan harhaanjohtamiseen tarkoituksella, manipuloiden lehdistöä, oikeusasteita ja suurinta osaa poliitikkoja.

JOHDANTO

CIA:n UFO-salailua toteutetaan Amerikan kansalaisia vastaan, ei mahdollisia vihollisiamme. Venäläisillä on kokonainen kaupunki omistettu pelkästään UFO-tutkimukselle. CIA:n mielestä UFO-salailua tulee suorittaa hinnalla millä hyvänsä, muutoin armeija ei ole tehokas. CIA aivan oikein on sitä mieltä, että armeijan henkilökunta jättää seuraamatta käskyjä kun he kohtaavat UFOja. Esimerkiksi Vietnamin sodan aikaan pilotit kieltäytyivät lentämästä yötehtäviä UFOja vastaan. Koska kuolettavat, UFOihin liittyvät onnettomuudet ovat suhteellisen harvinaisia (Vietnamin sota poikkeuksena), CIA haluaa jatkaa salailua.

Työntekijät virastoissa NSA, NASA, CIA, RAND ja AFOSI ovat informoineet meille, että UFOilla on monia alkuperiä. Jotkut selvästikin edustavat sivilisaatioita, tuhansia vuosia meitä edellä olevia. Lähes kaikki niihin liittyvä, niiden motiivit ja operaatiot ovat outoja ja käsittämättömiä meille. On vain vähän mitä voimme tehdä suojellaksemme itseämme niiltä. Ilmavoimat on täysin avuton käsittelemään tilannetta johtuen UFOjen uskomattomasta lentokyvystä. CIA ja Pentagon ovat hämmentyneitä UFOjen kyvystä sekoittaa kaikki sähkölaitteemme maassa ja ilmassa, tai välittömästi kytkeä pois päältä kaikki asejärjestelmämme. CIA on päättänyt yrittää ymmärtää ja replikoida UFOjen työntövoimajärjestelmän hinnalla millä hyvänsä. Tämä tarkoittaa, että pilottien elämä on uhrattu UFO-jahdeissa joilla saada ”UFO-näytteitä” tutkimusta varten, ja näin ”Tietämättömyys on Onni”.

RANDin mielestä CIA esittää arvauksen siitä että suurta katastrofia, kuten heinäkuussa 1952, jolloin monta UFOa ilmaantui Washington DC:n ja Valkoisen Talon ylle, ei tule enää tapahtumaan, niin että mitään ”selityksiä ei tarvita”. NORAD, monien meidän maavoimien henkilöiden lisäksi, katkerasti vastustaa tämän salailun jatkamista, ja huomauttaa kansan paniikkipotentiaalista vuoden 1952 tapauksessa. Me JMP:ssä olemme sitä mieltä, että liian moni armeijan henkilö kärsi tai kuoli sen seurauksena, että heille ei oltu kerrottu UFOista. On aika kertoa asevoimillemme totuus. ON OMATUNTOA VASTAAN jatkaa armeijan henkilöiden käyttämistä koekaniineina.

MEIDÄN CIA:N PAINOSTUKSESTA SUORITTAMAMME RIKOKSET

Neljäkymmentä vuotta sitten salailu rajoittui vain muutamaan harvaan henkilöön armeijassa ja valtiolla. Nykyään tuhannet ovat mukana tai vaikutuksen alaisina. Tämä petoksellinen CIA:n linjaus kylvää vihaa palveluspaikkoihin, sillä meidät käskettiin toimimaan laittomasti, kollegoitamme ja kansakuntaamme vastaan. JMP-ryhmässämme on monia armeijan henkilöitä ja muita, jotka odottavat pääsevänsä todistamaan. Seuraavat ovat muutamia niistä valheellisista toimista, joita suoritimme aktiivipalveluksessa:

  1. Me tarkoituksella käskimme pilottien ampua alas UFOja, siinä toivossa että saisimme UFOja tutkimustarkoituksiin. Nämä johtivat joskus välittömiin pilottien räjähtämisiin tai kuolemiin tai välittömään pilotin ja koneen ”katoamiseen”. UFOjen sisälläolijat näyttivät monitoroivan kaikkia pilottiemme toimia. Me analysoimme satoja kamerafilmejä UFOista ja näyttää siltä, kuin jotkin UFOista olisivat kauko-ohjattuja.
  2. Meillä on vaiennettuja armeijan pilotteja, jotka ovat raportoineet nähneensä UFOja. Me emme salli pilottiemme puhua UFOista EDES OMASSA KESKUUDESSAMME.
  3. Me kuulustelimme, häiritsimme ja ahdistelimme armeijan henkilökuntaa, joka näki UFOja, ”vakuuttaaksemme” heidät (poislukien pilotit ja astronautit) siitä, että he ”eivät nähneet” sitä mitä he näkivät; me pelottelimme heitä pitkillä vankeustuomioilla jos he kertoisivat kenellekään siitä mitä he näkivät; me siirsimme heidät yksin toisiin tukikohtiin maailman toiselle puolelle, jossa, jos he mainitsisivatkaan mitään, kukaan ei uskoisi heitä; me pakotimme osan heistä mielisairaaloihin; me vangitsimme heitä; me tuhosimme heidän sotilasuransa; me teimme kaiken mahdollisen pelolla häiritäksemme UFOjen nähneitä epäilemään itseään ja olemaan hiljaa.
  4. Me jakelimme väärää informaatiota käyttäen armeijan ja valtion edustajia tai tieteentekijöitä debunkkaamaan kaikki julkiset UFO-havainnot.
  5. Me pakotimme FAA:n, NASA:n ja muut valtion virastot toimimaan CIA:n UFO-linjausten mukaisesti.
  6. Me rikoimme Freedom of Information Actia piilottamalla dokumentteja.
  7. Me mustamaalasimme kaupallisten lentojen pilotteja, jotka julkisesti raportoivat UFOista ja pakotimme heidän yrityksensä hiljentämään heidät.
  8. Me emme myöntäneet mitään kun siviililentokoneet ympäri maailman myöskin hetkellisesti menettivät kontrollin tai täysin katosivat kun UFOja oli läsnä.
  9. Me pilkkasimme rumasti eräitä kaikkein loistavimpia ja kyvykkäimpiä kansalaisiamme, jotka kehtasivat raportoida UFO-havainnoista, samalla kun me koko ajan tiesimme että he puhuivat totta, sillä me seurasimme UFOja tutkasta.
  10. Me hiljensimme kongressiedustajia ja senaattoreita, jotka pyysivät UFO-tietoja heidän vaalipiiriensä puolesat. Nämä edustajat ovat nyt hiljaisia partnereita tässä salailussa ja sen seurauksena suoraan vastuussa kaikista meidän tekemistämme rikoksista.

LEHDISTÖ MUKANA

Kansainvälinen CIA:n vuonna 1953 tilaama UFOjen debunkkauskampanja julkaisi kirjoja ja ujutti satoja lehtiartikkeleita lehdistön kautta luodakseen naurunalaisuuden ilmapiirin UFOjen ympärille, ja valheellisesti tekaisi tyhjästä ”UFO-kontaktihenkilöitä” ja ”UFO”-huijauksia. Tämä kampanja, joka on edelleen tänäänkin käynnissä, on soluttautunut useimpiin siviilien UFO-ryhmiin pitämään heitä naurunalaisena tai suuntaamaan heidän huomionsa ”muihin selityksiin”. Tämä UFO-salailu on menestynyt yli CIA:n kaikkein korkeimpien odotusten, johtuen pääosin CIA:n taidokkaasta lehdistön manipuloinnista pilkkastrategialla. Asemansa vakiinnuttanut lehdistö, joka pelkää naurunalaiseksi joutumista, osoittautui hyväuskoiseksi hölmöksi uskoessaan kaikki ”viralliset lausunnot”.

Lehdistö, esimerkiksi, yrittäessään erottautua täysin UFO-datasta, ei kyseenalaistanut sitä miksi CIA kieltäytyi antamasta UFO-informaatiota sen aikaiselle senaattori Barry Goldwaterille, joka tuohon aikaan johti senaatin tiedustelukomiteaa. JOS SENAATTORI GOLDWATERILLA (JOKA ON TIETOINEN SALAILUSTA) EI OLE TARPEEKSI KORKEAA TURVALUOKITUSTA SAADA UFO-INFORMAATIOTA, KENELLÄ SILLOIN VALTIOSSAMME ON? Lehdistö epäonnistui kysymään, jos UFOt ”eivät ole olemassa”, miksi CIA sanoi senaattori Goldwaterille kaiken UFOihin liittyvän datan olevan luokiteltu ”korkeammaksi kuin huippusalainen” sekä ”korkeammaksi kuin mikään muu salaisuus USA:ssa”? CIA:n debunkkauskampanja, käyttäen eräitä tämän maan välkyimpiä aivoja, hiljalleen ”koulutti” suurimman osan journalisteista uskomaan että he voivat saada vain hyvää aikaan sillä kun he hylkäävät kaiken journalistisen etiikan mitä UFOista raportoimiseen tulee.

Eräs CIA:n kaikkein ilmiselvin valheellinen teko liittyi presidentti Carteriin (joka itse oli nähnyt UFOn), kun hän pyysi NASAa miettimään mahdollisuutta tutkia UFOja. Siihen hetkeen asti kaikki meistä, jotka olivat olleet mukana UFO-salailussa, olettivat että CIA kertoo presidentille UFOista heti kun hän astuu virkaansa ja että hän oli tietoinen suurista summista rahaa jota UFO-tutkimukseen oli upotettu vuodesta 1953 eteenpäin. Siihen hetkeen asti meille OLI TÄYSIN MAHDOTONTA että Yhdysvaltain presidentti pidettäisiin täysin pimennossa aiheesta.

Tuolloin NASAn tiedetiimi tuli tulokseen, että UFO-salailun tulisi loppua koska kansa jo tietää, että suurin osa astronauteista avaruudessa oli valokuvannut UFOja, tai tullut UFOjen seuraamaksi, tai että astronautit pakotettiin säädösten nojalla valehtelemaan lehdistölle. Pian sen jälkeen kun NASA oli julkistanut uutisensa lehdistölle, CIA vaati että salailua jatketaan ja painosti NASAa valehtelemaan kansalle. NASA näin julkaisi uuden lehdistötiedotteen, jonka CIA oli kirjoittanut, joka oli täysin ristiriidassa aiempien tieteentekijöiden johtopäätösten kanssa. Victor Marchetti (entinen CIA:n varajohtajan assistentti) avoimesti oli sitä mieltä, että presidentti Carter mahdollisesti oltiin pakotettu osallistumaan CIA:n UFO-salailuun.

Kaikkein ruokottomin ”selitys” UFOille syntyi CIA:n debunkkauspäämajassa, ja sitä levitettiin laajalti kansalle lähinnä instanssien kuten ilmavoimat, FAA, FBI, CIA, NASA, NORAD tai Pentagon edustajien suulla. Nämä järkyttävät, mieltä vääntävät ”selitykset” (suokaasu, tähdet, sääpallot jne.) yleensä julkistettiin pitkän viiveen jälkeen, ne tekivät usein pilkkaa amerikkalaisten älykkyydestä, eivätkä ne tarjonneet mitään selitystä. Näiden ”selitysten” avulla, jotka usein eivät olleet loogisia, tieteellisiä tai mitenkään faktoihin perustuvia, lehdistö pian hyväksyi heidät innokkaana, mikä oli helpotus heille kun he saivat ”jälleen yhden UFO-tarinan”. Näiden ”selitysten” ja pilottien sekä tutkankäyttäjien lausunnoissa oli yleensä räikeitä ristiriitoja, mikä harvoin tuntui lehdistöä haittaavan, joka väitti olevansa vallan vahtikoira.

TIEDEYHTEISÖ MUKANA

”Project Blue Book”, ”Condonin raportti” sekä monet nimekkäät tieteentekijät olivat kaikki osa CIA:n salailua. Condonin raportti on tieteellinen farssi, jonka edesmennyt professori James E. MacDonald (maailman tunnetuin ei-CIA UFO-auktoriteetti) välittömästi paljasti petkutukseksi. Kaikki muut pätevät tieteentekijät (jotka eivät ole töissä CIA:lle), jotka oikeasti kävivät raporttia syvällisemmin läpi, ovat rankasti kritisoineet Condonin raporttia siitä lähtien. Niin uskomatonta kuin se onkin, monet tiedeyhteisössä nykyään eivät ole tarkastelleet raporttia yhtään, ja edelleen pitävät ”Condonin raporttia” tasapuolisena tieteellisenä tutkimuksena. Tämä asenne on suuren huvittuneisuuden ja itsetyytyväisyyden lähde tiedusteluyhteisössä. CIA:n Amerikan julkisen mielipiteen manipulointi ja kehittyneen mielenhallintateknologian käyttö olivat erään ilmavoimien tohtorin mukaan ”Psykiatrista Fasismia, joka on minkään demokraattisen periaatteen vastaista”.

Nyt enemmän kuin koskaan, johtuen meidän erittäin kehittyneistä havaintajärjestelmistämme, UFOja havaitaan useammin tukikohtiemme ja ohjussiilojemme yllä ja ne ovat peukaloineet ydinohjuksiamme. Niitä valokuvataan rajatuilla alueilla valvomassa sotilaskokeitamme. Me seuraamme niitä visuaalisesti ja/tai tutkalla läpi USA:n ja Kanadan lähes päivittäin. Maailmanlaajuiset tiedusteluraportit kertovat erittäin samanlaisista havainnoista. Monet meistä vastustivat jo kauan sitten tätä mieletöntä UFO-salailua. Mutta me emme voineet tehdä mitään, koska CIA kontrolloi armeijan tiedustelupalveluitamme ja sillä on ylenpalttinen vaikutusvalta moniin valtion virastoihin.

JOHTOPÄÄTÖKSET

FBI:n työntekijät määrittelivät UFO-salailun suurimmaksi rikokseksi, joka kansaamme vastaan on koskaan tehty. CIA, ”kansallisen turvallisuuden edun” nimissä, on räikesti rikkonut lain kirjainta ja henkeä. Sotilasoikeuden lainsäädäntö EI ANNA sotilaillemme mitään suojaa tältä salailulta. JMP:n jäseninä meitä repii halumme ylläpitää armeijassa vannomaamme valaa ja etiikantuntomme vastuullisina ja lojaaleina kansalaisina tälle hienolle maalle. Ja kuitenkin me olemme täysin sitoutuneita lopettamaan UFO-salailun nykytilan tässä vapaassa maassa. Kun valtiomme pyytää meitä palvelukseen antamaan henkemme tämän maan puolesta, vähin mitä valtio voisi tehdä on kertoa meille ketä vastaan me taistelemme ja miksi. Meillä on oikeus tietää.

JMP:N SIVIILIVASTUU

Pätevien aiheesta kertovien uutisraporttien puute on johtanut JMP:n luomiseen. Me koemme vastuuksemme puhua kansalaisten puolesta, jotka edelleen ovat aktiivipalveluksessa. RANDin tutkimus kertoo, että ennustamattomista tilanteista johtuen CIA voi jatkaa salailua hamaan loppuun salailua. JMP:n jäsenet täten ovat valmistelleet ohjelman joka voi murtaa UFO-salailun. NSA:n työntekijä kommentoi meille: ”…kun maa saa tietää UFO-salailun laajuuden, se voi johtaa heräämiseen ja raivoon joka saa Bostonin teekutsuliikkeen näyttämään verrattain kalpealta, ja se voi johtaa CIA:n tuhoutumiseen.”

CIA:n romahtaminen ei ole aikeenamme, koska CIA on tärkeä kansallisen puolustuksen kannalta. On tarve säilyttää se selkäranka mikä CIA:lla vielä saattaa kansan silmissä olla. Tämän kirjeen aiheena ei ole CIA:n uskottavuus, vaan valtion uskottavuus. Tämä järjetön CIA:n UFO-salailu tulee loppua. Se on `Aikapommi’ jota ei voida purkaa.

Tämä `Aikapommi’ RANDin mukaan on saamassa tuulta purjeisiinsa ja sen tulee joskus räjähtää, ANTAKAAMME SEN RÄJÄHTÄÄ NYT JA PELASTAA LISÄÄ TARPEETTOMASTI MENETETTYJEN SOTILAIDEN HENKIÄ.

Tämä kirje tahallaan jättää mainitsematta mitä merkittävimpiä tapahtumia UFO-salailussa. JMP:n jäsenien mielestä presidentin itsensä on asianmukaisempaa, kun CIA on häntä informoinut, paljastaa nämä tapahtumat kansalle. Me pahoittelemme tämän kirjeen anonyymiutta, mutta meillä ei ole muuta valintaa, sillä CIA:lla on selvä politiikka eliminoida kaikki sisäpiiriläiset, jotka saattaisivat paljastaa UFO-salailun. Heti kun päiväkäsky annetaan, me astumme ensimmäisinä todistamaan. Pyydämme että vastaisitte MUFON Journalille.

Arvoisa presidentti, teillä on uniikki mahdollisuus ihmiskunnan historiassa. Kansallisen turvallisuuden ja ykseyden edut sydämissämme me kunnioitan odotamme toimianne.

                                    J.M.P.
                                    San Antonio, TX

Artikkelin julkaissut textfiles.com

MKULTRA lyhyesti

Toisen maailmansodan lopussa maailmanlaajuisen konfliktin ilmasto oli muuttunut kylmän sodan synnyksi, joka muutti sotastrategian suuntaa.

Sodan aikaan Office of Strategic Services (OSS) oli tässä roolissa. Sodan jälkeen vuoden 1947 National Security Act virallisesti perusti Central Intelligence Agencyn aikeenaan laajentaa näitä operaatioita ja luoda muodollinen auktoriteetti valvomaan salaoperaatioita maailmanlaajuisesti.

Historia & Laajuus

Uuden viraston eräs ensimmäisistä tehtävistä oli tutkia käyttäytymisen muokkausta ja mielenhallintaa. Project MKUltran ajatellaan saaneen alkunsa 1950-luvun alussa, ja lähes 20 vuoden ajan CIA:n ohjelmat altistivat lukemattomia pahaa-avistamattomia amerikkalaisia huumeille, hypnoosille, aistideprivaatiolle, hyväksikäytölle ja kidutukselle. Vasta Churchin komitean kuulemistilaisuus kongressin alaisuudessa vuonna 1975 toi päivänvaloon monet CIA:n MKUltra-aktiviteetit.

Valitettavasti me emme koskaan saa tietää ohjelman koko laajuutta, sillä entinen johtaja Richard Helms märäsi MKUltra-tiedot tuhottaviksi vuonna 1973. Mutta se mitä me tiedämme on hälyttävää.

Sidney-Gottlieb
tri. Sidney Gottlieb

Project MKUltra ei ollut ensimmäinen sallittu valtion ohjelma, jossa tutkitaan kidutusta ja aivopesua; amerikkalaiset tiedustelu-upseerit ja entiset natsitiedemiehet toteuttivat varhaisia mielenhallinnan kokeita toisen maailmansodan aikaan Operation Paperclipin alaisuudessa. Paperclipista oli enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta mielenhallinnan mahdollisuus oli CIA:lle liian suurenmoinen ohitettavaksi.

Amerikkalaiset sotavangit Koreassa puhuivat eri tekniikoista, joita kiinalaiset ja pohjoiskorealaiset kokeilivat mielen hallitsemiseksi, ja Yhdysvallat ei halunnut jäädä jälkeen. Näyttääkseen omistautumisensa ohjelmalle, CIA sai luvan käyttää 6% heidän koko toimintabudjetistaan Project MKUltraan ilman ohjeistusta tai valtontaa siitä miten rahat käytettiin. Tri. Sidney Gottlieb (kuvassa) sai tehtäväkseen johtaa projektia, joka virallisesti alkoi vuonna 1953.

MKUltra halusi tehdä useita mielenhallinnan kokeita erilaisilla potilailla. Salaisuus oli keskeistä; kylmän sodan vakoojan soluttautumisen aiheuttama paranoia tarkoitti, että kaikki operaatiot siilottaisiin toisiltaan niin, ettei kukaan toinen henkilö voisi ymmärtää projektin koko laajuutta. Salaisuuden ylläpitämiseksi ja lopputulosten vääristymisen välttämiseksi tutkijat eivät kertoisi potilaille että heille annettaisiin huumeita tai että potilaille valehdeltaisiin.

Project MK Ultra

Yli 44 yliopistoa käytettiin Project MKUltraan. Lisäksi useita sairaaloita, vankiloita ja lääkefirmoja rahoitettiin CIA-peiteyrityksistä tekemään eri koketa ilman että herätettiin epäilyksiä. Yhteensä yli 80 erillistä tukimustahoa sai rahaa CIA:n eri aliohjelmien kauta kokeisin, ja useimmilla tutkijoilla ei ollut ideaa siitä miksi he tekivät kokeita tai kenelle he työskentelivät.

MKUltra-operaatiot olivat niin salaisia, että edes CIA-peiteyrityksiä pyörittävät agentit eivät tienneet mitään oman operationsa ulkopuolisista asioista, väitetään.

Project MK Ultra

MKUltran tavoitteet

MKUltran tavoite oli tutkia mielen kontrolloinnin ja siihen vaikuttamisen metodeja — pääosin tiedonkeruu kohteilta, jotka vastustelivat kulusteluisa. Kokeita oli lähes sata muuta: aivopestyn Mantsurian kandidaatin mahdollisuus, huumeilla aiheutettu amnesia, halvaannuttaminen ja kyvyttömyys fyysiseen toimintaan.

MKUltra pyrki myös löytämään aineita joilla aiheuttaa halvaantuminen, alkoholinkaltaisia vaikutuksia, paranoian lisääntymistä tai aivovamma. Tämä oli vain MKUltran jäävuoren huippu — kokeet eivät loppuneet siihen.

MKUltra LSD
LSD:tä köytettiin Project MKUltrassa.

Kokeet

MKUltra-6

MKUltran alkupään toimiin kuului lysergiinihapon dietyyliamidin (LSD) testaaminen. Vuonna 1938 syntetisoidun LSD:n vaikutukset ja tehokkuus olivat 1950-luvulla vielä suuremmalti tuntemattomat. CIA-operatiivit halusivat tietää voitaisiinko ulkomaiset tiedusteluagentit saada loikkaamaan vasten heidän tahtoaan, ja kääntäen voisiko samaa soveltaa jenkkioperatiiveihin.

Tuhansien halukkaiden koehenkilöiden löytäminen salaa olisi vaikeaa sellaiselle massiiviselle ohjelmalle. Viranomaiset määrittivät parhaaksi tavaksi kokeiden suorittamiselle ilman epäilysten herättämistä tai viholliselle tietojen vuotamista sen ettei kerrottaisi kenellekään — edes koehenkilöille.

Valittiin koehenkilöt, jotka kaikkein pienimmällä todennäköisyydellä “panisivat hanttiin”. Vanhainkodit, vankilat ja mielisairaalat olivat suosittuja paikkoja koehenkilöille. LSD:tä annettaisiin myös lääkäreille, armeijan henkilöstölle, CIA-agenteille ja yleisölle — useimmiten heidän tietämättään.

Eräälle potilaalle annettiin LSD:tä 174 päivää putkeen; toinen tarina kertoi bordellinpitäjästä San Fransiscossa, joka tietämättään huumattiin LSD:llä ja joutui tarkkailun kohteeksi, oletuksena oli että he olisivat liian häpeissään puhumaan. Mukanaolostaan tietoiset olivat yleensä köyhiä tai hyväksikäytettyjä. Heroiininarkomaaneja käytettiin hyväksi, lahjottiin mukaan osallistumaan sillä että saisi lisää heroiinia.

MKUltra-12

Syytöksiä kuultin siitä, että tiedemiehet palkkaisivat ja sitten huumaisivat prostituoituja, tietäen että tämä ei menisi poliisin tietoon tai että syytteitä ei nostetaisi. Ne harvat koehenkilöt, jotka tulivat vapaaehtoisina, yleensä suljettiin pois härskimmistä kokeista. Eräässä tapauksessa seitsemälle vapaaehtoiselle annettiin LSD:tä 77 päivän ajan yhtäjaksoisesti.

LSD ei ollut ainoa Project MKUltrassa käytetty huume. Monia huumeita kokeiltiin eri tavoin, mm. heroiinia, morfiinia, MDMA:ta, meskaliinia, natriumpentothalia, alkoholia ja marijuanaa. Tohtorit kokeilivat myös huumeita sekaisin, erään kerran ruiskuttaen potilaalle barbituraatteja yhteen käteen ja amfetamiinia toiseen käteen.

MKUltra-11-2

Kuolonuhrit

Koska MKUltran tiedot suurimmaksi osaksi tuhottin, me emme tiedä ohjelman henkilökustannusten koko laajuutta. Tästä huolimatta voimme sanoa jollain varmuudella, että ohjelmaan liittyi kuolonuhreja.

Ehkäpä kaikkein tunnetuin MKUltran uhri oli tri. Frank Olson (kuvassa), armeijan tiedemies ja eräs CIA:n biosodankäynnin tutkijoista. Kuvaukset tapahtuneesta vaihtelevat, mutta Olsonin perheen mukan hän oli tympääntynyt biosodankäynnin ohjelmaan ja etsi tietä ulos.

Frank-Olson-2
Tri. Frank Olson

Deep Creek Lakessa pidetyn CIA-retriitin jälkeen, jossa agenteille annettiin heidän tietämättään LSD:tä, Olson kärsi pahasta paranoiasta ja hermoromahduksesta. Viraston psykiatrin arvioinnin jälkeen Olsonille suositeltiin mielisairaalaan lepäämään menoa. Valitettavasti tri. Olson ei koskaan päässyt laitokseen; arviointiaikaan New Yorkissa tri. Olson hyppäsi kuolemaansa 10. kerroksen hotellin ikkunasta. Tähän päivään asti monet uskovat, että tri. Olson “pakotettiin” hypäämään ikkunasta. Kun Olson kuoli, biosodankäynnin ohjelman paljastumisen vaara kuoli hänen mukanaan. Vaikka he eivät koskan myönnä mukanaoloaan, CIA lopulta maksoi Olsonin perheelle $750,000.

Toinen tunnettu Project MKUltran kuolonuhri oli ammattilaistennispelaaja Harold Blauer, joka kuoli tammikuussa 1953 armeijan salaisen kokeen jälkeen, jossa hänelle annettiin suuria märiä MDA:ta.

Hypnoosi & muu kokeilu

Hypnoosi oli iso osa ohjelmaa. CIA rekrytoi tunnetun skotlantilaisen psykiatrin Donald Ewen Cameronin (kuvassa), joka oli kokeillut ihmispsyyken uudelleenohjelmoinnilla pyyhkimällä muistin. Jotkut kokeet olivat epäinhimillisiä ja tarpeeksi salaisia, minkä ansiosta CIA siirsi Cameronin operaatiot Kanadaan, pois USA:n juridisten valtuuksien piiristä ja median silmistä.

Donald-Cameron
Donald Ewen Cameron

Cameronin menetelmiin kuului potilaille kooman aiheuttaminen huumeila useiksi viikoiksi samalla kun näille soitettiin toistuvia ääniä tai melua. Hän käytti sähköshokkiterapiaa 30-40 kertaisella teholla normaaliin verrattuna. Hän käytti aistideprivaatiota, lukitsi ihmisiä huoneisiinsa ilman aistiärsykkeitä viikoiksi.

Näistä kokeista aiheutui merkittäviä henkilövahinkoja; Cameronin potilaat muuttuivat inkontinenteiksi, heille tuli amnesia ja äärimmäisissä tapauksissa potilas ei enää tiennyt kuka oli tai miten puhua. Koko uransa ajan Donald Cameron intti, että hänellä oi kunialliset aikeet tutkiessaan menetelmiä skitsofrenian parantamiseksi psyyken uudelleenohjelmoinnilla, mutta täysin vammautuneiden potilaiden lauma hänen hoidossaan kertoo toista.

Monet asiantuntijat ovat sen jälkeen debatoineet Cameronin käyttämistä menetelmistä ja aikeista. Ylevien aikeiden sijaan he esittävät, että Cameron suunnitteli tieteellistä järjestelmää kerätä informaatiota vastahankaisilta lähteiltä (eli kidutusta). Cameronin arvostelijat haluavat myös muistuttaa siitä, että hänelle maksettiin maltaita ja hänen annettiin toteuttaa operaatioitaan käytännössä ilman valvontaa — väärinkäytöksille valmis systeemi.

Valitettavasti me emme koskaan saa tietää mitä Cameron havainnoi tai päätteli hänen kokeistaan; hän “kuoli patikoidessa” vuonna 1967, Project MKUltran ollessa kesken. Tuntemattomista syistä Cameronin perheen sanotaan tuhonneen hänen muistiinpanonsa. Vaikka tapaus ei mahdollisesti olekaan niin läpinäkyvä kuin tri. Olsonin tapaus, jotkut asiantuntijat epäilevät Cameronin kuolemaan johtaneita syitä ja senjälkeistä kaikkien hänen muistiinpanojensa tuhoamista.

Ohjelman lopettaminen & Churchin komitea

Watergate-skandaali vuonna 1972 toi valtion väärinkäytöset yleisön tietoon. CIA-johtaja Richard Helms, aistiessaan kasvavan kuumotuksen, määräsi Project MKUltran lopetettavaksi ja kaikkien siihen liittyvien tiedostojen välittömän tuhoamisen. Helms osui oikeaan; New York Timesin artikkeli joulukuussa 1974 väitti, että CIA oli tehnyt laittomuuksia kotimaassa pahaa-aavistamattomille Amerikan kansalaisille.

Tämä artikkeli johti kongressin tutkintaan koskien näitä väitteitä, ja komitea pystytettiin vetämään tutkimuksia. Senaattori Frank Church (kuvassa) nimitettiin vetämään hänen nimeään kantavaa komiteaa.

Frank-Church MKUltra
Senaattori Frank Church

Huolimatta Helmsin käskystä tuhota tiedostot, yli 20 tuhatta dokumenttia koskien Project MKUltraa selvisi CIAn kirjaroviosta. Dokumentit selvisivät, koska ne liittyivät rahoitukseen ja ne olivat tallessa muualla (ja tuhoamiskäskyn käytyä niitä ei pidetty tärkeinä). Koska ne olivat luonteltaan rahoituksellisia, dokumentit eivä paljastaneet muuta kuin mukana olleet pelurit ja ja miten paljon käytettiin rahaa. Todelliset tutkimuksen löydökset tulisivat haastatteluista, joita Churchin komitea teki koskien Project MKUltraa.

Siis niiden, jotka tuolloin olivat vielä elossa ja halukkaita puhumaan.

CIA Infiltrated 17 area groups, gave out LSD
Sanomalehden artikkelissa lukee: “CIA soluttautui 17 alueelliseen ryhmään, antoi LSD:tä.”

Löydökset

Vuonna 1977 Yhdysvaltain senaatti julkisti raportin Project MKUltrasta. Senaattori Ted Kennedy paljasti USA:lle, että CIA oli kuin olikin tehnyt kokeita pahaa-aavistamattomilla kansalaisilla, ja että kokeisiin liittyi LSD:tä ja että toimintaan liittyi kuolonuhreja.

CIA myöhemmin myönsi, että kokeet eivät tieteellisessä mielessä olleet järkeviä, koska muunmuassa MKUltrassa mukanaolleet agentit eivät olleet päteviä tieteellisten kokeiden tekijöitä. Sidney Gottlieb, MKUltran vastuuhenkilö, kertoi varsin vähän virallisesti ohjelmasta muuta kuin myönsi eläköityessään vuonna 1972, että tulokset olivat “käyttökelvottomia.”

Yhdysvaltain valtionkonttorin raportti vuonna 1984 paljasti, että vuosien 1940 ja 1974 välillä CIA oli altistanut tuhansia ihmiskoehenkilöitä vaarallisille aineille. Tottakai projektin dokumentteja ei ollut enää saatavilla eivätkä todistajat halunneet enää kertoa mistään, joten todellinen lukumäärä täytyy olla suurempi.

MK Ultra documents
MKUltra documents

Tunnettuja koehenkilöitä & aiheeseen liittyviä teorioita

Useat tunnetut henkilöt olivat tietämättään mukana Project MKUltrassa. Theodore Kaczynski (kuvassa) oli tutkija Harvardin yliopistossa vuosina 1959-1962, kun koulu toteutti MKUltra-kokeita. Myöhemmin hänestä tulisi kuuluisa Unabomber.

Kirjailija Ken Kesey (Yksi Lensi Yli Käenpesän) oli eräs MKUltran vapaaehtoisista LSD-koehenkilöistä, vaikka tuohon aikaan hän luuli sen olevan vain paikallisessa virginialaisessa sairaalassa tehtävää tutkimusta.

Kaczynski MkUltra
Theodore (Ted) Kaczynski.

Grateful Deadin jäsen Robert Hunter oli toinen vapaaehtoinen ohjelmassa, mutta myöhemmin hän myönsi, että hän luuli sen olevan harmitonta tutkimusta viattomassa stanfordilaisessa ohjelmassa. Salamurhaaja Sirhan Sirhanin asianajaja sanoi, että tuomittu murhaaja oli MKUltra-ohjelman hypnoosin alainen, kun hän ampui Robert Kennedyn vuonna 1968.

Vieläkin härömpiä teorioita on olemassa. Jotkut ovat ehdottaneet, etä Jonestown Guyanassa oli itse asiassa eräs MKUltran testipaikka, ja että ei ollutkaan ihme että äänekäs CIA-kriitikko, kongressiedustaja Leo Ryan salamurhattiin siellä hänen vierailunsa aikana.

Nykypäivä

On epätodennäköistä, että CIA olisi lakkauttanut kaikkia kokeilullisen psykoterapian ja huumeiden testauksen ohjelmiaan. Aina muuttuva sotatilanne vihjaa tämän tyyppiseen kokeilun jatkuvan.

Project MKultran virallisissa dokumenteissa lukee, että ohjelma lakkautettiin vuonna 1973, vaikka myöhemmät todisteet puhuvat siitä, että ohjelmaa on jatkettu eri nimisenä.

Joitain selvinneitä MKUltra-dokumentteja

MKUltra documents
MKUltra documents
MKUltra documents

Vuonna 1977 tehdyssä haastattelussa 14-vuotinen CIA-veteraani Victor Marchetti sanoi, että CIA:n väitteet Project MKUltran lakkauttamisesta olivat “peitetarina”, ja että kokeita todennäköisesti jatkettiin.

Marchettin mukaan budjetin uudelleenallokointi ja uusi nimike todennäköisesti jatkaisivat ohjelmaa hamaan tulevaisuuteen.

**

Artikkelin julkaissut Sometimes Interesting

Galaktinen diplomatia ja valtion negatiiviset responssit

Julkaistaan tässä muutama artikkeli tiedustelupalveluista ja niiden roolista yhteiskunnassamme ja tietojen salailussa. Tapani Koivula kirjoitti Suomen UFO-tutkijoiden UFO-raportti -julkaisussa numerolla 22-23 siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli äärimmäisen paranoidi kaikkea tiedustelutoimintaa liittyvää kohtaan. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena kertoa yleisesti siitä miten Rauni-Leenan luulot tiedustelupalveluja kohtaan ovat jossain mielessä faktoihin perustuvia.

Tapani Koivula kirjoitti UFO-raporttijulkaisussa nro. 22-23:

Tapani Kuningaskin huolestui 1990-luvun lopulla Rauni-Leenan salaliittoväitteistä. Rauni-Leena oli mukana elvyttämässä Iso-Syötteen ufoseminaareja vuonna 1997. Muita aktivisteja seminaarissa olivat Suomen Ufotutkijat sekä Helsingin Ufoyhdistys — Interplanetaristit. Kaikkien yllätykseksi Rauni-Leena karkasi seminaarista ennen ufopaneelia, saatuaan selville, että Syötteen hotelli on salaisen palvelun koulutuskeskus… Ja Suomen kaupungeissa katuvaloihin oli muutettu infrapunasäteilijät ihmisen aivotoiminnan hämärtämiseksi. Tapanin aloitteesta erilaisten rajatiedon tilaisuuksien järjestäjät pitivät palaverin Ekbergin kahvilassa Helsingissä. Yritimme tehdä sopimuksen, että sekä Rauni-Leenan että koko rajatiedon suojelemiseksi skeptisiltä toimittajilta Rauni-Leenaa ei kutsuttaisi esitelmöijäksi vähään aikaan. Kokouksessa oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo ehtineet kutsua hänet puhujaksi, eivätkä halunneet perua tilaisuutensa yleisömagneettia.

Itse olen aina kannattanut suvaitsevaisuutta ja erilaisten mielipiteiden sallimista. Yllättäen Rauni-Leena oli saanut tietää palaveristamme. Lisäksi hän väitti saaneensa avaruusolennoilta automaattikirjoituksella tiedon, että minä olin salaisen palvelun maksettu agentti. Niinpä hän sanoi ystävyytemme irti. Kun kyseinen automaattikirjoitus oli tullut, paikalla oli ollut Rauni-Leenan paras rajatiedon ystävätär, jonka kanssa ystävyyteni on jatkunut ensi kohtaamisestamme lähtien 1990-luvulta alkaen, ja jatkuu edelleen. Hän oli saanut tarkistaa tekstin, mutta todellisuudessa siinä ei ollut sanaakaan minusta. Myös toisen suomalaisen, erään kontaktihenkilön ja reiki-kouluttajan, Rauni-Leena oli leimannut maksetuksi agentiksi. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea ymmärtää hänen jatkamisensa myös Ultrapäivien kassamagneettina. Kun kysyin sitä järjestäjiltä, hekin vetosivat siihen, että ”yleisö haluaa”. Siis esitelmöijiksi valitaan sen mukaan kuin he tuovat rahaa, olivat väitteet kuinka vainoharhaisia ja pelottelevia tahansa? No, en suinkaan hylännyt upeita Ultrapäiviä yhden ristiriidan vuoksi. Viiden vuoden ajan olen järjestänyt Ultrapäivillä ufoiltoja, useimmiten Olli Pajulan kanssa.

(…)

On aikamoinen mysteerio, kuinka vapaasti Rauni-Leena sai toimia sekä Suomessa että ulkomailla hurjine ja pelottavine väitteineen ilman, että sitä suoranaisesti estettiin. Hän tosin joutui samanlaiseen CIA:n uhkailuun, kuten esimerkiksi englantilainen ufotutkija Anthony Dodd. Moni, joka olisi voinut kiistää Rauni-Leenan pahimmat väitteet, vaikeni julkisuudessa. Näitä olivat Tapani Kuninkaan ohella Pekka Suominen ja john E. Mack, jopa James Hurtak. Monet tietysty vetävät tästä sen johtopäätöksen, että minä olen ollut väärässä kritisoidessani Rauni-Leenaa. Itse koen, että kyseiset henkilöt kokivat aiheen liian kiusalliseksi ja mieluummin vaikenivat. Voidaan kyllä hyvällä syyllä kysyä, poikettiinko rehellisen totuuden tieltä, kun suvaitsevaisuuden ja yleisömenestyksen nimissä sallittiin Rauni-Leenan vainoharhaisimmatkin väitteet (1997-2015). Onko IsoSyötteen hotelli Syötekeskus edelleenkin salaisen palvelun koulutuskeskus — koska parvekkeilla on sadeveden poistoreikiä, tai naisten vessojen käsienpesualtaista tulee myrkkykaasuja? Tai minä olen suurvaltojen maksettu agentti?


Kirjoittanut Jonathan Andrews*

Eksopoliittisen liikkeen saadessa pontta se voi olla mahdollisuus kiinnittää huomiota työterveysvaaroihin, jotka tämän alan mukana tulevat. Eksopolitiikassa mukana olevat, ja erityisesti kansalaisdiplomatiaa avaruusolentojen kanssa harjoittavat, saattavat olla tietoisia valtion negatiivisista vasteista sellaisiin aloitteisiin. Kysymys herää tällöin mitä suojamekanismeja kansalaisdiplomaatit saattaisivat käyttää valtion negatiivisia responsseja vastaan.

Yleisesti ottaen kansalaisdiplomatiaa voidaan kuvata kaikkina epävirallisina kontakteina eri valtioiden kansalaisten välillä, verrattuna virallisiiin diplomaattikontakteihin valtioiden edustajien välillä. [1] Mutta vielä erityisemmin kansalaisdiplomatiaa käytetään usein erityisen epämuodollisen diplomatian tarkoitukseen, jossa epäviralliset edustajat (akateemikot, eläköityneet armeijan ja siviiliväestön edustajat, tunnetut julkisuuden hahmot ja yhteiskunnalliset aktivistit) ottavat osaa dialogiin, jonka tarkoituksena on konfliktin ratkaisu, tai luottamuksen rakentaminen. [2] Tässä merkityksessä siihen usein viitataan termillä “Radan II diplomatia.” (Track II Diplomacy) Toisen Radan diplomatia on osoittautunut hyödylliseksi tilanteissa, joissa viralliset, diplomaattiset kommunikaatioyhteydet maiden tai valtion ja kapinallisjoukon välillä ovat hajonneet. Näissä olosuhteissa epäviralliset kanavat voivat toimia usein tehokkaammin ja raivata tietä sitä seuraavalle ”ensimmäisen radan” diplomatialle. [3]

Kun kontaktihenkilöiden määrä kasvaa tasaisesti vuosien mittaan, niin tekee myös yksityisten kansalaisten aloitteiden määrä, joilla luoda yhteys avaruusolentoihin. Nämä pyrkimykset voidaan nähdä ensiaskeleena kansalaisdiplomatian alalla avaruusolentoihin, siinä että ne pyrkivät saamaan kommunikaatioyhteyden ja mahdollisesti tuomaan oman panoksensa luottamuksen rakentamiseen. Mutta miten valtiot reagoivat sellaisiin yksityisiin aloitteisiin? Tulisiko epävirallisten galaktisten diplomaattien olla varovaisia?

Kysymys siitä tulisiko avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa harjoittavien yksilöiden olla varuillaan valtio negatiivisista vasteista ei ole akateeminen. Päin vastoin, kuten Michael Salla huomautti ECETI-konferenssissa vuonna 2006, on todellakin “laajasti todisteita siitä, että yksilöitä, joilla on kontakti tai kommunikaatioyhteys avaruusolentoihin, on vainottu. (…) Avaruusolentojen kanssa kontaktissa olevien yksilöiden ja organisaatioiden vainoaminen käy selväksi useista eri esimerkkitapauksista, joissa häiritään, ahdistellaan, käydään fyysisesti käsiksi tai vieläkin pahempaa.[4]

Ennen kuin siirrymme eri tyyppisiin valtion negatiivisiin vasteisiin, joita saattaa tulla vastaan, voi olla hyödyllistä ottaa kantaa kysymykseen siitä miksi valtio reagoisi negatiivisesti mihinkään mikä liittyy avaruusolentojen läsnäoloon. Sellaisia reaktioita kuvataan useissa dokumenteissa, kuten esimerkiksi niinkutsutussa Eisenhowerin briiffausdokumentissa (tästä eteenpäin EBD) [5], Robertsonin paneelin löydöksissä vuonna 1953, [6] Brookingsin raportissa vuodelta 1961, [7] sekä, mikäli autenttinen, ensimmäisessä MJ-12:n vuosikertomuksessa. [8] Kaikkiin liittyy päällimmäisenä syynä kansallinen turvallisuus.

Kiinnostavaa kyllä, uhkana kansalliselle turvallisuudelle näissä dokumenteissä ei ole UFOt tai niiden matkaajat itse, vaan mahdollinen kansan reaktio niihin. Todellakin, vaikka oli huolta siitä, että “näiden vierailijoiden motiivit ja lopulliset aikeet pysyvät tuntemattomina” (EBD), yleiskuva on että UFOt ja niiden matkustajat eivät ole osoittaneet minkäänlaista vihamielisyyttä tai tehneet mitään vihamielisiä tekoja. [9] Sen sijaan yllämainitut keskittyvät:

  • Massahysteriaan ja “tarpeeseen välttää julkinen paniikki” (EBD), [10] joka nähdään “uhkana poliittista toimintaa suojelevien elinten järjestäytyneelle toiminnalle.” [11]
  • Mahdolliseen yhteiskunnan hajoamiseen. Brookingsin raportti sivulla 215 varoittaa, että
  • Antropologiset havainnot sisältävät monia esimerkkejä yhteiskunnista, jotka tietävät paikkansa universumissa, mutta jotka ovat hajonneet kun ne ovat joutuneet käsittelemään aiemmin tuntematonta yhteiskuntaa, jolla on erilaisia ideoita ja eri elämäntyylejä; toiset jotka selvisivät sellaisesta kokemuksesta tekivät sen yleensä maksamalla hinnan omien arvojensa ja käyttäytymisensä muutoksena.[12] Ennen tuota MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa oli jo varoitettu samasta asiasta. [13]
  • Mahdollisuuteen, että ulkovallat voisivat yrittää käyttää avaruusolentojen uhasta kertovaa informaatiota psykologisen sodankäynnin tarkoituksiin. Tämä oli eräs Robertsonin paneelin päähuolenaiheista, joka eksplisiittisesti suositti sen johtopäätöksissään, että 4 “Että tiedustelupalvelut ryhtyvät välittömiin toimenpiteisiin riistääkseen Tunnistamattomilta Lentäviltä Esineiltä niiden erikoisstatuksen, joka niille on annettu, ja mystisyyden auran, jonka ne valitettavasti ovat saaneet.” [14]

Toinen kansallisen turvallisuuden syy liittyy teknologiaan, joka on saatu haltuun, ja sen kansainvälisiin vaikutuksiin. Meidän tulee pitää mielessä, että kaikki tämä on laitettu liikkeelle kylmän sodan aikaan. Maan ulkopuolinen teknologia nähtiin Amerikan mahdollisuutena varmistaa sen dominanssi. Todellakin, MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa pidetään avaruusolentojen teknologian rekonstruktion etuja ‘mittaamattomina.’ [15] USA:n dominanssin varmistamiseksi oli tärkeää, että muut maat, ja erityisesti Neuvostoliitto, eivät saisi minkäänlaista pääsyä näihin avaruusolentojen teknologioihin. USA:n dominanssin varmistamiseksi informaatio Maan ulkopuolisesta teknologiasta tuli pitää salassa.

MJ-12:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa liitetään Majestic-operaatiole, joka käsitteli avaruusolentojen presenssiä Maassa, salassapito-ominaisuus joka ylittää vetypommin kehityksen. [16] Vielä tärkeämpänä dokumentti eksplisiittisesti sanoo: Kotimaiset ja perustuslailliset kysymykset: Käsiteltäessä selkeitä kansaa koskettavien lakien rikkomuksia ja perustuslaissa määriteltyjä takeita, on MAJESTIC TWELVEn jäsenten keskusteluissa tultu tulokseen, että sellaisten kansalaisoikeuksien suoja on vähemmän tärkeä kuin tämän uhan luonne. [17] (Korostus lisätty).

Se ehdottaa lisäksi:

Eräs kaikkein vaikeimmista kansan mielipiteen valtionkontrolloinnin aspekteista mitä tulee kiistämiseen ja tietämättömyyteen — on lehdistön tosiasiallinen kontrollointi. (…) presidentin Erikoispaneelin suositus yhdessä MAJESTIC TWELVEn tukemana on, että jyrkkä kiistämisen politiikka kaikista julki tulevista New Mexicon Roswellin tapahtumista, ja mistään muusta saman kaliiperin tapahtumasta, tulee pakkokeinoin ylläpitää. Kontrolloidusti medialle annettujen julkaisujen interaktiivinen ohjelma, sellaiseen tapaan jossa mustamaaltaan kaikkia siviilien tutkimuksia, tulee ottaa käyttöön aiemman vuoden 1947 National Security Actin mukaisesti. [18] (Korostus lisätty).

Jos tämä dokumentti on aito, se eksplisiittisesti varmistaa Valtiolla oleva käytänteen mustamaalata mikä tahansa avaruusolentokysymyksen siviilitutkimus, kansallisen turvallisuuden nimissä.

Nyt kun me tiedämme miksi, me voimme siirtää huomiomme siihen minkä tyyppisiä negatiivisia reaktioita voidaan odottaa. Seuraavassa on satunnainen valikoima dokumentoituja tapauksia.

Ensimmäinen mahdollinen reaktio on sensuuri, jossa avaruusolentoja ja niiden aktiviteetteja kuvaava informaatio yksinkertaisesti sivuutetaan. James Gilliland, esimerkiksi, tähän mennessä on yli 60 tuntia kuvamateriaalia interaktioista avaruusolentojen kanssa, ja kuitenkin media kieltäytyy kiinnittämästä häneen mitään huomiota. [19] Tai otetaan esimerkiksi Disclosure Press Conference, jonka tri. Steven Greer järjesti, jossa kymmenet uskottavat silminnäkijät julistivat olleensa mukana Valtion avaruusolentoja käsittelevissä projekteissa. Jonathan Kolber aivan oikeutetusti ihmettelee miksi tällainen tapahtuma ei ole saanut massamediassa mitään huomiota, ja tuli päätelmään siitä, että tämä on osaltaan tarkoituksellinen strategia. [20]

Sensuurin lisäksi naurunalaiseksi saattaminen on yleinen vaste. Jonathan Kolberin epäilys siitä, että tämä on hyvin suunniteltu strategia, on myös muiden mielipide: “Perustuen [Robertsonin paneelin] suosituksiin, PR-suhteiden komitea kokoontui vähentämään kansan kiinnostusta UFOihin. Sellaisiin käsitteisiin uskovat esitettiin julkisesti typerinä ja irrationaalisina. Tämä yritys hyödynsi tunnettuja tiedemiehiä sekä julkkiksia ja massamediaa. Jopa vaikutusvaltainen Disney-korporaatio oli mukana debunkkauksessa. Tästä eteenpäin ufologia nähtiin huonomaineisena akateemisissa piireissä, ja UFOt ovat muuttuneet sekopääyhteisöjen aiheeksi.” [21]

Tyypillinen esimerkki tästä on Dana Milbankin kirjoittama juttu Washinton Postissa 17. syyskuuta 2007 X-Conferencesta sekä lehdistötilaisuudesta, jonka Paradigm Research Group piti 16. syyskuuta 2007 National Press Clubilla. [22] Milbank esitti asiat irti kontekstista niin, että ne näyttivät naurettavilta ja X-Conferencen lehdistötilaisuus farssilta.

Avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa toteuttavat henkilöt voivat odottaa myös joutuvansa valtion valvonnan alaisiksi. “Lopultakin [Robertsonin] komitean ehdotuksien johdosta valtion agentit ja vakoojat valvoivat UFOja tutkivia ryhmiä estääkseen heitä vaikuttamasta massojen ajatteluun. Niinkin myöhään kuin 1976 löydettiin CIA:n muistio, joka kertoi UFO-ryhmiin kohdistuneista aktiviteeteista.[23] UFO-tutkija Nick Redfern kirjoitti kirjan UFO-silminnäkijöiden ja -tutkijoiden valtionvalvonnan historiasta. [24] Sellainen valvonta voi esiintyä jopa kaukokatselun muodossa. [25]

Valtion valvonnan lisäksi avaruusolentojen kanssa kansalaisdiplomatiaa harjoittavat USA:n kansalaiset voivat kohdata myös juridisia toimenpiteitä. Tässä kontekstissa relevantteja ovat Logan Act sekä niinkutsuttu Extraterrestrial Exposure Act, joka voi tarjota valtiolle joitain oikeuslähteitä joille rakentaa keissi.

Logan Actin tarkoitus on estää yksityisiltä kansalaisilta kansainvälisen diplomatian häiritseminen / väliintulo, tekemällä siitä rikos.

§ 953. Yksityinen kirjeenvaihto ulkovaltojen kanssa.

Kuka tahansa USA:n kansalainen, missä hän sitten onkaan, joka, ilman USA:n valtuutusta, suoraan tai epäsuorasti aloittaa tai jatkaa minkäänlaista kirjeenvaihtoa tai keskustelua minkään ulkomaisen valtion tai viranomaisen tai agentin kanssa, aikeenaan vaikuttaa minkään ulkomaisen valtion tai minkään ulkomaisen virkailijan tai agentin toimenpiteisiin tai käytökseen, suhteessa mihinkään kiistoihin USA:n kanssa, tai kumoten USA:n toimet, voidaan tuomita tämän lain nojalla sakkoon tai vankeuteen korkeintaan kolmeksi vuodeksi, tai molempia. (…) [26]

Logan Acti ei mainitse Maapallon ulkopuolisia suhteita. Se sanoo, että yksityiset kansalaiset, jotka ovat tekemisissä ulkomaisten valtioiden kanssa virallisten kanavien ulkopuolella, voivat saada sakkoa tai vankeutta. Kuitenkin on järkevää olettaa, että jos ratio legis kieltää USA:n kansalaiselta ilman auktoriteettia mikä tahansa väliintulo USA:n valtion ja ulkomaiden hallitusten välisiin suhteisiin, silloin a fortiori USA:n valtio ei halua kansalaistensa tulevan väliin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden suhteisiin.

Toinen laillinen oikeutus voisi johtua niinkutsutusta ‘Extraterrestrial Exposure Actista,’ joka virallisesti on nyt kumottu. Tämä laki teki kontaktista USA:n kansalaisen ja avaruusolennon tai niiden aluksen kanssa suoraan laitonta. “Jo kirjoissa olevan lain mukaan: (Osio 14, Kohta 1211 Liittovaltion Lainsäädännössä, joka on otettu käyttöön heinäkuun 16. 1969, ennen Apollo-kuutehtäviä), kuka tahansa sellaiseen kontaktiin syyllistynyt automaattisesti muuttuu rikolliseksi, joka saa vankeutta vuodeksi ja sakkoa $5,000. NASAn johtajalla on valtuus määrittää joko kuullen tai kuulematta tätä henkilöä että hän tai esine ovat ”maan ulkopuolisesti altistuneet” ja asettaa määrämättömän pituisen aseellisen karanteenin, jota ei voida lopettaa millään oikeuden päätöksellä.

Henkilöiden määrälle ei ole minkäänlaista rajaa kuinka monta heistä voidaan näin asettaa karanteeniin mielivaltaisesti.

”Maan ulkopuolisen altistuksen” määritelmä jätetään täysin NASAn johtajan tehtäväksi, joka näin saa täyden diktatorisen vallan, joka on täysin epäperustuslaillinen.” [27]

Ihmiset kokevat myös rahallista sabotaasia ja/tai estämistä. Wendelle Stevens, eläköitynyt everstiluutnantti USA:n ilmavoimista, joka ensimmäisenä todisti UFO-sataa palvellessaan Alaskassa 1947, mainitsee miten tietovuotaja otti häneen yhteyttä, joka halusi tulla tapaamaan häntä. “Hän sanoi pakkaavansa ja hyppäävänsä bussiin iltapäivällä. sain soiton kaksi tuntia myöhemmin, ja hän sanoi että hän oli mennyt pankkiin nostamaan rahaa matkaansa varten ja hänen pankkikorttinsa ei toiminut. Hän koitti Visaa ja Mastercardia, ja nekään eivät toimineet. Kaikki hänen rahoituslähteensä oltiin pantu poikki.[28] Tämä tuntuu olevan ‘standarditoimenpide’: “Kaikki potentiaaliset tietovuotajat tai muuten ongelmana nähdyt pian huomasivat miten CIA käytti sen suhdettaan muihin valtion virastoihin (kuten verotoimistoon)… ja että hänen luottokelpoisuutensa oli huonontunut, työhistoria pilattu, pankkitili jäädytetty, saapuneet postit avattu ja urat pilattu.[29]

Toinen yleinen ilmiö on tietokonesabotaasi. Verkkosivut kuten Project Camelot,[30], joka on omistautunut tietovuotajien todistuksille, joutuu usein DDOS-hyökkäysten (‘dedicated denial of service’) kohteeksi eikä sinne pääse. Julkisella BBS:llä, joka on osittain omistautunut UFO-asialle, kontakti- ja abduktioilmiön tutkimukselle, useat jäsenet selittävät miten he ovat kokeneet tietokoneidensa ja kovalevyjensä kaatumista, hakkerointia ja hakkerointiyrityksiä.[31]

Monet kuvaavat eri tyyppistä häirintää ja ahdistelua. Tri. Karla Turner [englanninkielen professori josta tuli avaruusolentojen abudktioilmiön asiantuntija] elokuvassa Taken, kertoi seuraavista esimerkeistä häirinnästä, jota hänen tuntemansa abduktoidut kokivat:

  • “Kun Amy lähti ajamaan kotiin, häntä seurasi valtion partioauto, joka pysyi muutaman tuuman päässä hänen puskuristaan tai hänen autonsa vierellä maileja.”
  • “armeijan helikopterin häirintä,”
  • “puhelujen häirintä,
  • ja muut tapaukset jotka tuntuvat enemmän olevan ihmisperua kuin perua avaruusolennoilta.”[32]

Jotkut Serpo-tarinaa tutkineet — joka kertoo väitetystä vaihdantaohjelmasta USA:n valtion ja maan ulkopuolisen planeetan nimeltä Serpo välillä — kokivat asuntomurtoja. [33]

Pahamaineisia myös ovat vierailut niinkutsutuilta “miehiltä mustissa”, jotka usein mutta eivät aina esittävät valtion viranomaisia. Useat ovat todistaneet miten heidät altistettiin näiden mustapukeisten henkilöiden väijymisen “terrorille”.[34]

Joskus ihmiset kokevat laittomia pidätyksiä. Mack Brazel, joka löysi ja raportoi viranomaisille kuuluisan Roswellin tapauksen, pidätettiin laittomasti ja pidettiin ilmatukikohdassa kolme päivää.[35]

Tähän läheisesti liittyen on tapauksia joissa ihmisiä abduktoidaan. Karla Turner esimerkiksi kuvaa useita abduktiotapauksia, jotka avaruusolentojen abduktiotapauksensa jälkeen joutuivat armeijan abduktoimiksi. Hän lainaa Leah Haley’n tapausta ‘ilmiselvänä.’[36]  Tätä ilmiötä on laajalti tutkinut tri. Helmut Lammer, joka kirjoitti kirjan ja useita artikkeleja siitä. [37] Hän otti käyttöön termin ‘MILABs’ (armeijan abduktioista tai armeijan henkilöistä jotka on abduktoitu) sitä varten. Toiset kirjailijat abduktioilmiöstä, esim. Katharina Wilson, myös kuvaavat näitä ‘MILABs’-tapauksia.[38]

Abduktioiden ja laittomien pidätysten aikaan monien väitetään joskus altistuneen muistin muokkaukselle ja indoktrinaatiolle.[39] Tämä ei tapahdu vain siviileille: valtiolle työskennelleet ja Maan ulkopuolista materiaalia tai olentoja käsitelleet ihmiset usein kärsivät samasta kohtalosta.[40] Eräs pahamaineisempi (ja kiistellympi) tapaus tässä suhteessa on väitetty Dan Burischin tapaus, jossa hänen väitetään olleen mikrobiologi ja työskennelleen useissa “syvän pimeissä” avaruusolentoihin liittyneissä projekteissa, kuten Bill Hamilton raportoi.[41]

Samalla tavoin, joskus, häirintään ja ahdisteluun liittyy muita psykologisen sodankäynnin menetelmiä. Eräs tunnettu tapaus on Paul Bennewitzin tapaus, jossa sähkölaitteiden asiantuntija purki salaisia kommunikaatioita väitetystä avaruusolentojen tukikohdasta.[42] Monet kirjoittajat ovat sitä mieltä, että Bennewitz tahallaan ‘henkisesti murennettiin.’ Useat abduktiohenkilöt raportoivat, että heidät altistetaan toisenlaisille mielenhallintatekniikoille, ja on väitetty, että he eivät ole tässä yksin: eräässä haastattelussa terapeutti Stephanie Relfe mainitsee miten tämä on tapahtunut hänelle ja hänen aviomiehelleen, ja miten heidät altistettiin eri tyypin psyykkisille hyökkäyksille.[43]

Usein ihmisiä uhkaillaan fyysisellä väkivallalla.[44] Mutta pahimmissa tapauksissa kohde eliminoidaan. Todellakin, jos kaikki muu epäonnistuu, vallassaolijat eivät epäröi sortua murhaamaan, niinkuin professori Schellhorn huomauttaa: ampuma-aseen laukauksesta johtuva kuolema. Mahdollisesta myrkytyksestä johtuva kuolema. Mahdollisesta kuristamisesta johtuva kuolema. Tappavien virusten käyttämisestä johtuvat mahdolliset kuolemat. Kukaan ei elä ikuisesti. Kuitenkin viimeaikaiset UFO-tutkijoiden Phil Schneider, Ron Johnson, Con Routine, Ann Livingston ja Karla Turner epäilyttävät kuolemat, sekä usean aiemman tutkijan kuolemat tuntuvat vain lisäävän painoarvoa todellisuudelle, josta monet muut ufologit ovat tietoisia: UFO-tutkimus ei ainoastaan ole potentiaalisesti sekä vaarallista, mutta että keskimääräisen vakavan tutkijan elinikä on paljon lyhyempi kuin valtakunnan keskiarvo.[45] (korostus lisätty)

Haastattelussa Wendelle Stevens, joka yllä mainittiin, myöntää että tietovuotaja otti häneen yhteyttä, joka väitti olevansa tällainen palkkamurhaaja.[46] Se, että tällaisia käytänteitä on olemassa, saa usealta muulta tutkijalta vahvistusta: “CIA harvoin likaa itse omia käsiään johonkin niin sotkuiseen ja vaaralliseen kuin palkkamurha. Usein palkkamurhaajat ja sopimusagentit pidetään listoilla tällaisia toimia varten. Kun CIA ei henkilökohtaisesti ole mukana, se yrittää saada kohteen kuoleman näyttämään niin paljon ’vahingolta’ kuin mahdollista…[47] Vivienne Legg viittaa tähän myös ‘kuolettavana häirintänä.’[48]

Project Camelotin verkkosivulla on monia‘tribuuttisivuja’ ihmisille, jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa.[49] Artikkelissan prof. Schellhorn mainitsee käytännössä saman listan ihmisistä, jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa. Listaan kuuluu mm. tri. John Badwey, Paul Bennewitz, tri. Eugene Blass, Ron Bonds, Mae Brussell, Danny Casolaro, tri. J. Clayton, William Cooper, tri. Cooperson, Ruth Drown, Frank Edwards, Don Elkins, James V. Forrestal, tri. Max Gerson, Harry Hoxsey, Morris K. Jessup, tri. Milbank Johnson, Ron Johnson, Todd Kauppila, Jim Keith, tri. David Kelly, John F. Kennedy, Dorothy Kilgallen, tri. William Koch, George Lakhovsky, Ann Livingston, Brian Lynch, tri. Eugene Mallove, tri. James McDonald, Stanley Meyer, tri. Wilhelm Reich, Royal Rife, Ron Rummel, Phil Schneider, Leonid Strachunsky, Jose Trias, Karla Turner, Gary Webb sekä 25 Marconin tieteilijää, jotka kaikki kuolivat mystisissä olosuhteissa vuosina 1982-88. [50]

Esitetyt esimerkkihenkilöt yllä ovat kaikki altistuneet valtion negatiivisille vasteille, ja olennaisesti johtopäätös on, että kuka tahansa millä tavalla tahansa Maan ulkopuolisen presenssin kanssa tekemisissä oleva voi muuttua kohteeksi, oli kyseessä sitten UFO-tutkija, abduktiohenkilö, kontaktihenkilö, tieteentekijä tai valtiolle työskentelevä.

Yllämainitut tapaukset paljastavat myös, että nämä negatiiviset valtiolliset vasteet ovat olleet käynnissä erittäin pitkän aikaa. Professori G. Cope Schellhorn viittaa vuoden 1971 Otto Binderin artikkeliin, joka tutki 137:ää epäilyttävää kuolemantapausta vuodesta 1961. Mystiset ja epäilyttävät kuolemat UFO-tutkijoiden keskuudessa eivät ole mitään uutta. Vuonna 1971 tunnettu kirjailija ja tutkija Otto Binder kirjoitti artikkelin Saga-lehden erikoisraporttiin UFOista otsikolla “UFO-tutkijoiden likvidointi.” Binder oli tutkinut kuolemantapauksia ”ei vähempää kuin 137 lentävien lautasten tutkijoiden, kirjailijoiden, tieteentekijöiden ja silminnäkijöiden keskuudessa, jotka olivat kuolleet viimeisen 10 vuoden aikana, joista monet olivat kuolleet mitä mystisimmissä olosuhteissa.”

Binderin esittämät valitut tapaukset olivat täynnä sydänkohtauksia, epäilyttäviä syöpiä ja esimerkkejä suorista murhista. [51]

Häirintätapaukset alkoivat paljon tuota ennen: Alan Benderin luona kävivät “miehet mustissa” vuonna 1954.[52] Ja jopa ennen tuota Roswellin aikaan vuonna 1947 Mack Brazelia pidettiin laittomasti pidätettynä monta päivää.[53]

Näitä negatiivisia valtion vasteita kohdatessaan, mitä suojamekanismeja voivat kansalaisdiplomatiaa avaruusolentojen kanssa harjoittavat keksiä? Mahdolliset suojamekanismit toimivat kolmella tasolla. Ensimmäinen mekanismitaso voisi koostua toimista, jotka ovat osoitettu suoraan tietyn tyyppisiin vasteisiin. Toisen tason mekanismi voisi olla yleisempiä suojamekanismeja negatiivisia vasteita vastaan. Molemmat näistä eivät kuitenkaan tarjoa pitkäaikaista menestystä, sillä ne hoitavat vain oireita (negatiiviset vasteet), sen sijaan että ne hoitaisivat syytä (miksi valtio reagoi negatiivisesti). Kolmannen tason mekanismien täten tulisi etsiä ratkaisuja, jotka vastaavat negatiivisten vasteiden juurisyyhyn. Sekä syyhyn että seuraukseen vaikuttaminen todennäköisemmin tarjoaa paremmat mahdollisuudet pitkäaikaisemmalle menestykselle. Tarkastellaan nyt tarkemmin näitä kolmea tasoa.

Ensimmäisen tyypin mekanismi koostuu tietyistä vastatoimista erityisiin vasteisiin. Sensuuri, esimerkiksi, on osoittautumassa vaikeammaksi ja vaikeammaksi uusien kommunikaatioteknologioiden myötä. Internet tarjoaa ihmisille mahdollisuuden levittää tietoa paljon helpommin kuin ennen. Informaatiota voidaan julkaista verkkosivuilla tai uutiskirjeenä, keskustelupalstoille ja uutisryhmiin, tai lähettää sähköpostilla suuria määriä. Useat vastaanottajat voivat edelleen levittää viestiä eteenpäin useille ihmisille.

On myös varsin helppoa suorittaa ehkäiseviä toimenpiteitä erilaisia tietokonesabotaasin muotoja vastaan, sillä teknisiä ratkaisuja on saatavilla. Palomurin asentaminen voi estää hyökkäykset ja hakkerointiyritykset. Palvelunestohyökkäyksiä voidaan ehkäistä yhdistämällä palomuuri ja kuormanjakosofta. Eräs Open Minds -foorumin jäsenistä esimerkiksi raportoi miten yritykset murtautua hänen tietokoneelleen epäonnistuivat, koska hänellä oli asianmukaiset suojaavat ohjelmistot asennettuna.[54] Joitain toimenpiteitä voidaan suorittaa myös vähentämään rahallisen sabotaasin mahdollisuuksia, kuten vähentää korttiostojen määrää ja pitämällä transaktiot kontrollissa.

Nämä vastatoimet ovat aina yksittäistä negatiivista vastetta varten mietitty. On selvää, että suorat vastatoimet tiettyjä negatiivisia vasteita vastaan ovat vaikeampia joissain tapauksissa. Miten esimerkiksi estää valvonta? Myöskään abduktioille ei tunnuta kykenevän tekemään paljoakaan ehkäisevästi (ilman että joutuu sijoittamaan paljon rahaa, esim. palkkaamaan henkivartijat). Monet MILABin kokeneet abduktiohenkilöt ovat raportoineet, että heidät on tahtonsa vastaisesti huumattu ja usein heidän tietämättään ennen abduktiota.[55]

Toisen typpinen suojamekanismi negatiivisia vasteita vastaan on siis yleisluontoisempi. Julkisuus, esimerkiksi, toimii hyvin monille tietovuotajille. Vetämällä itseensä huomiota he ehkäisevät negatiivisia vasteita, koska valtio ei halua heille enempää huomiota, ja negatiiviset vasteet tuntuisivat lisäävän uskottavuutta heidän väitteilleen. Julkisuus on osoittautunut onnistuneeksi monien tietovuotajien tapauksessa, kuten esim. Bob Lazar.[56] Se ei kuitenkaan ole täysvarma mekanismi, sillä jotkut tietovuotajat ovat kadonneet. John Maynardin, kuuluisan tietovuotajan Disclosure Projectista, tapaus tulee mieleen.[57] Maynard mystisesti katosi paljastettuaan salaista informaatiota koskien avaruusolentoja, jonka hän oli löytänyt palvellessaan puolustustiedustelupalvelu DIA:n leivissä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun hänet vapautettiin liittovaltion kuritushuoneelta vuonna 2003 salassapitovalansa rikkomisesta.[58]

Läheisesti julkisuuteen liittyvä vastakeino on verkostoituminen, sillä negatiiviset vasteet todennäköisemmin paljastuisivat verkostolle.

Toinen mekanismi on käyttää ‘uskottavan kiistettävyyden’ suojaa kun levittää informaatiota, sillä tämä vähentää informaation ‘uhkaavuustasoa’. Viimeisenä oikeusturvavakuutus on mahdollisesti hyvä idea, sillä tapauksia viedään usein oikeusasteiden käsiteltäväksi.

Kolmannen tyypin mekanismit pureutuvat suoraan negatiivisten vasteiden juurisyihin ja vastaavat kysymykseen “miksi” näitä vasteita esiintyy. Se mitä vastassamme on, on ilmeinen intressiristiriita, ja näin konfliktinratkaisun tekniikoita voidaan soveltaa. Nykyisissä olosuhteissa on tärkeää yrittää ja löytää win-win -lopputuloksia kontaktihenkilöiden ja tiedustelupalveluiden välillä avaruusolentoja koskevan tiedon levittämisessä. Tämä voidaan saavuttaa keskittymällä yhteisiin etuihin (vastakkaisten kantojen sijaan), sillä sellaiset yhteiset edut ovat keskeinen win-win -ratkaisuissa.[59] Tämä edellyttää tasapainoista ja vastuullista lähestymistapaa, joka välttää minkäänlaisten negatiivisten reaktioiden synnyttämisen. Tässä kontekstissa on tärkeää kehittää konfliktinratkaisukeinoja ja avata kommunikaatiokanavat.

Ensimmäinen askel tuohon suuntaan kansalaisdiplomaateilla on lähettää selvä signaali siitä, että he eivä ole vihollisia, ja että he eivät ole uhka, ja että päinvastoin he etsivät yhteistä ratkaisua joka on kaikille hyväksyttävä. Useisiin ongelma-alueisiin, jossa kansallisen turvallisuuden uhka havaitaan, löytyy ratkaisuja. Kansaa voidaan esimerkiksi valistaa siitä etteivät he reagoisi massahysterialla asteittaiseen tiedonjulkistamiseen. Näyttää siltä kuin siedätysohjelma olisi käynnissä, ja kansalaisdiplomaatit voivat olla aktiivisessa roolissa avustaessaan sen edistämisessä. Toinen tärkeä aspekti voi olla puhua koskemattomuuden mahdollisuudesta niille, jotka ovat kokeneet negatiivisia valtiollisia vasteita. Yhä useampi pyytää sellaista koskemattomuutta, [60] ja jopa ‘Totuuskomissiota’.[61] Samalla tavoin voidaan tutkia ratkaisuja muilla alueilla. Kaikki näistä, kuitenkin, ovat tämän tutkielman skoopin ulkopuolella.

Johtopäätös: Valtion negatiiviset vasteet ovat todellisuus, jonka kansalaisdiplomaateiksi haluavat joutuvat ottamaan huomioon. Nämä vasteet voivat vaihdella yksinkertaisesta häirinnästä ja sensuurista aina kohteen eliminointiin silloin kun kohde nähdään uhkana. Esimerkit yllä näyttävät, että sellaiset negatiivset vasteet ovat olleet käynnissä vuosikymmeniä ja että kukaan ei ole a priori suojassa sellaisilta vasteilta.

Vastatoimet näille negatiivisille vasteille, jotka todennäköisimmin tarjoaisivat pitkäaikaisen menestyksen mahdollisuuden, ovat niitä jotka ottavat kantaa negatiivisten vasteiden juurisyyhyn. Soveltamalla konfliktinratkaisun tekniikoita voidaan saavuttaa pitkäaikainen win-win ratkaisu, joka keskittyy kaikkien osapuolten yhteisiin etuihin. Me voimme toivoa, että niin tekemällä kansalaisdiplomatia avaruusolentojen kanssa seuraa samanlaista polkua kuin kansalaisdiplomatia kansainvälisissä suhteissa, jossa sitä alunperin vastustettiin, sitten vastahakoisesti sopeuduttiin, ja nyt sitä virallisesti käytetään diplomaattiyhteisössä.

*  * *

*HUOM: Jonathan Andrews on pseudonyymi kirjoittajalle, joka haluaa pysyä nimettömänä. Kirjoittaja on tiedossa Exopolitics Journalin päätoimittajalle, joka on suostunut julkaista tämän artikkelin pseudonyymillä johtuen legitiimistä huolesta, että kirjoittajaa vastaan hyökättäisiin.


Viitteet

[1]    http://iboinstitute.org/mod/glossary/view.php?id=64&mode=letter&hook=C&sortkey=CREATION& sortorder=asc

[2]    http://en.wikipedia.org/wiki/Track_II_diplomacy. Muita hyödyllisiä kansalaisdiplomatian määritelmiä löydät esim:  http://en.wikipedia.org/wiki/Citizen_diplomacy ; ja  http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm

[3]    http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm.

[4]    Michael Salla, “ECETI Conference & Galactic Peace Sanctuaries,” in Exopolitics Journal, vol. 1:4 (October 2006). Verkossa: http://www.exopoliticsjournal.com/vol_1_4_salla.pdf.

[5]    Briefing Document: Operation Majestic 12. Prepared for president-elect Dwight D. Eisenhower, 18 November 1952. Available online at: http://www.majesticdocuments.com/pdf/eisenhower_briefing.pdf.

[6]    Robertsonin paneelin löydökset ja ehdotukset ovat osa niinkutsuttua Durant’n raporttia, joka on yksityiskohtainen raportti paneelin mietinnöistä. Sen virallinen nimi on Report Of Scientific Advisory Panel On Unidentified Flying Objects Convened By Office Of Scientific Intelligence, CIA. Se löytyy verkosta: http://www.cufon.org/cufon/robert.htm.

[7]    Brookingsin raportti, s. 215; lainattu sivulla http://www.enterprisemission.htm/brooking.htm, jossa on myös useita skannattuja sivuja alkuperäisestä raportista. Raportin nimi on Proposed Studies on the Implications of Peaceful Space Activities for Human Affairs.

[8]    Majestic Twelve Project: 1st Annual Report. Tämän dokumentin aitous on kiistetty, jossa jotkut asiantuntijat, kuten Wood (www.majesticdocuments.com) pitävät sitä aitona, ja toiset kuten Stanton Friedman pitävät sitä kollaasina, joka on kopioitu muista dokumenteista. Raportti on verkossa: http://www.geocities.com/Athens/Crete/9923/mj12i1.html, sekä muilla sivuilla.

[9]    Mainittu esim. Robertsonin paneelin löydöksissä.

[10]   Ilmaistu EBD:ssä.

[11]   Mainittu esim. Robertsonin paneelin löydöksissä: 3.a.

[12]   The Brookings Report, l.c.

[13]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.

[14]   The Durant Report, l.c.

[15]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 5.

[16]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 7.

[17]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.

[18]   Majestic Twelve Project: 1st Annual Report, p. 8.

[19]   James Gilliland, “Contact and Censorship,” http://www.eceti.org/censorship.htm

[20]   Jonathan Kolber, “ DEAFENING SILENCE: Media Response to the May 9th Event and its Implications Regarding the Truth of Disclosure,” http://www.disclosureproject.org/May9response.htm

[21]   http://www.articlesbase.com/hobbies-articles/the-robertson-panel-the-cia-considers-ufos-211953.html

[22]   Dana Milbank, “There’s the Red Vote, the Blue Vote . . . and the Little Green Vote,” Washington Post, 17 Sept 2007. Verkossa: http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2007/09/17/AR2007091701780_pf.html

[23]   http://www.articlesbase.com/hobbies-articles/the-robertson-panel-the-cia-considers-ufos-211953.html

[24]   Nick Redfern, On the Trail of the Saucer Spies. Steve Hammons teki arvion: Steve Hammons, “History of government surveillance of UFO witnesses and investigators examined in new book,” American Chroniclessa, http://www.americanchronicle.com/articles/viewArticle.asp?articleID=8341.

[25]   Kontaktihenkilö / abduktiohenkilö Jeanine Marie Steiner kuvaa sitä miten häntä monitoroivat kaukokatselijat. Jeanine Marie Steiner, The Masquerade Party at Secret Canyon, omakustanne, Denver (CO), USA, 1998.

[26]   1 Stat. 613, January 30, 1799, codified at 18 U.S.C. § 953 (2004).

[27]   http://www.karenlyster.com/law.html

[28]   “Leading Edge Research haastattelee Wendelle C. Stevensia,” http://groups.yahoo.com/group/exopolitics/message/83

[29]   Steve Mizrach, “Welcome to Spookland: Tricks of the Trade of the CIA,” http://www.fiu.edu/~mizrachs/spookland.html.

[30]  Project Camelot verkkosivu: www.projectcamelot.org

[31]   Verkkosivu: www.openmindsforum.com . Erikoisketju foorumilla omistettu ‘Valtion tarkkailulle.’ See:http://lucianarchy.proboards21.com/index.cgi?board=talk&action=display&thread=1155254404

[32]   Karla Turner, Taken, e-bookversio, s. 148. Saatavilla: http://www.karlaturner.org.

[33]   Bill Ryan myöhemmin vahvisti tämän yksityisessä sähköpostikeskustelussa. Bill Ryan on entinen Serpo-julkaisujen verkkosivun ylläpitäjä, www.serpo.org.

[34] Miehistä mustissa on monia dokumentoituja tapauksia. Hyviä artikkeleita: Anne Jablonicky, “Men in Black: The UFO Terrorists,” UFO Universe Magazine, Vol.1, No.3, Nov., 1988.  Saatavilla verkossa at: http://www.totse.com/en/fringe/men_in_black/ufoterr.html

[35] Thomas J. Carey ja Donald R. Schmitt, Witness to Roswell. Unmasking the 60-year Cover-Up, New Page Books, 2007, p. 67-76.

[36]   Karla Turner, Taken, e-bookversio, s. 148. Saatavilla verkossa: http://www.karlaturner.org.

[37]   Helmut Lammer, “New Evidence of Military Involvement In Abductions.” Saatavilla verkossa:  http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/abduct069.html.

[38] Katharina Wilson, I forgot what I wasn’t supposed to remember, e-book, 2007, saatavilla verkossa: http://www.alienjigsaw.com.

[39]   Yllämainittu haastattelu Wendelle Stevensin kanssa antaa esimerkkejä tästä, kuten myös Steve Mirzachin artikkeli.

[40]   Kts. esim. yllämainittu Steve Mirzachin artikkeli. Toinen kiinnostava tapaus, jossa henkilön muistoja muutettiin on kuvattu yksityiskohtaisesti tekstissä “The Mars Record Interview,” http://www.surfingtheapocalypse.com/mars_records.html.

[41]   Bill Hamilton, “The Saga of Dan Burisch from Beginning to End,” http://www.rense.com/general42/mssy.htm.

[42]   Dee Finney, the mental destruction of Paul Bennewitz, julkaistu verkossa: www.greatdreams.com/Falcon-Richard-Doty.htm.

[43]   “The Mars Record Interview,” http://www.surfingtheapocalypse.com/mars_records.html

[44]   Kts. esim. Anne Jablonickyn artikkeli joka mainittiin yllä.

[45]   Prof. G. Cope Schellhorn, “Is someone killing our UFO investigators,” UFO Universe Magazinessa, Syksy 1997. Saatavilla verkossa: http://www.metatech.org/ufo_research_magazine_evidence.html.

[46]   Wendelle Stevens, l.c.

[47]   Steve Mirzach, a.c.

[48] Vivienne Legg, “The UFO Conspiracy – It’s Really Down to Earth People,” http://www.gaiaguys.net/UFOs_Down_to_Earth.htm

[49]   www.projectcamelot.org/tribute.html.

[50]   Prof. G. Cope Schellhorn, a.c.

[51]   Prof. G. Cope Schellhorn, a.c.

[52]   Anne Jablonicky, a.c.

[53] Thomas J. Carey ja Donald R. Schmitt, Witness to Roswell. Unmasking the 60-year Cover-Up, New Page Books, 2007, p. 67-76.

[54]   http://lucianarchy.proboards21.com/index.cgi?board=talk&action=display&thread=1155254404.

[55]   Kts. esim. Katharina Wilson joka mainitsee kymmeniä tapauksia joissa hänet on huumattu ja abduktoitu: Katharina Wilson, I forgot what I wasn’t supposed to remember, e-book, 2007, Saatavilla: http://www.alienjigsaw.com.

[56]   George Knapp teki dokumentin Lazarista Las Vegasin TV-kanava KLASille. Lisäinfoa Bob Lazarista löytyy http://en.wikipedia.org/wiki/Bob_Lazar.

[57]   Tätä kirjoitettaessa, syyskuussa 2007, John Maynard on ollut kateissa useita kuukausia. Hänen katoamisestaan raportoiti UFO-tutkijoiden yhteisöön sähköpostilla Randy Kitchur elokuussa 2007. Maaliskuussa 2003 John Maynard oltiin pidätetty rikkomasta hänen salassapitovalaansa, mutta vapautettu pian tämän jälkeen. http://www.virtuallystrange.net/ufo/sdi/program/backgrounders/234bg.html. Sitten vuonna 2007, hän mystisesti katosi uudelleen.

[58]  Lähde: http://www.virtuallystrange.net/ufo/sdi/program/backgrounders/234bg.html

[59]   Tästä kontekstista kts. esim. Roger Fisher ja William Ury, “Getting to Yes: Negotiating Agreement Without Giving In,” http://www.colorado.edu/conflict/peace/example/fish7513.htm.

[60]   Kiinnostava kuvaus on esitetty Brian Hambleyn tekstissä “Truth Amnesty – A Higher Calling,” verkossa: http://c3hamby.blogspot.com/2007/09/truth-amnesty-higher-calling.html.

[61]   Eräs tällaisen Truth and Reconcilliation Commission -totuuskomission pääpuolestapuhujia on Alfred Webre, joka puolusti ideaa myös vuoden 2007 X-Conferencessa. Lisätietoja ja detaljeja, kts: http://exopolitics.blogs.com/exopolitics/2007/09/x-conference-li.html